diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 06:24:34 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 06:24:34 -0800 |
| commit | 4ad99e35352edc0fb65ba17aa20a8bf5e4888a1a (patch) | |
| tree | e0dc1e8ae3c893081acc7b1ef804f8c2204efe86 | |
| parent | afb63df7b6750488fccfcfadd5f0cd8b9d1cb625 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50947-8.txt | 5679 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50947-8.zip | bin | 93824 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5679 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..3e8d07f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50947 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50947) diff --git a/old/50947-8.txt b/old/50947-8.txt deleted file mode 100644 index d37bc9d..0000000 --- a/old/50947-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5679 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Harmaja linna, by Juho Koskimaa - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Harmaja linna - Romaani - -Author: Juho Koskimaa - -Release Date: January 17, 2016 [EBook #50947] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HARMAJA LINNA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -HARMAJA LINNA - -Romaani - - -Kirj. - -JUHO KOSKIMAA - - - - - -Otava, Helsinki, 1921. - - - - -I - - -Poika saattaa olla kahdeksantoista, tyttö vuotta nuorempi. Pojalla on -vallattomat, ruskeat kiharat ja suu, joka aina näyttää olevan valmis -hymyilemään, tytön tukka on vaalea ja suora, hänen huulensa pysyvät -visusti yhdessä, ja kun hän hymyilee, tekee hän sen kuin puolittain -pakosta. Pojan huulilla pyörähtelee lakkaamatta sanoja, joita hän -ei kuitenkaan uskalla tuoda julki, tyttö jatkaa, ikäänkuin poikaa -ei olisikaan, tasaista, määräperäistä kulkuaan; hänen olennossaan -on jotakin pidättynyttä, jonka syrjäinen yhtä hyvällä syyllä voi -selittää tylyydeksi kuin arkuudeksi. Pojan silmät loistavat, hän on -nuori ja hän tuntee asioita, jotka tahtoisi pukea sanoiksi; tytön -sininen, verhottu katse ei kiellä eikä käske. Ja kun poika tarttuu -hänen käteensä arasti ja ujosti, niinkuin hänenlaiseltaan vähimmin -odottaisi, näyttää siltä, kuin tyttö koko asiaa tuskin huomaisikaan. -"Jos sinua huvittaa pidellä minua sormenpäistä, niin pitele nyt -sitten." - -Mutta pojalle se näkyy tuottavan suurta nautintoa ja mielenrauhaa. -Hän kulkee ääneti tytön rinnalla ja mukautuu tämän hiljaiseen, -säännölliseen tahtiin. - -Sillä tavoin kulkevat Erik, Peuraniemen kunnallisneuvoksen, -Wegenerin, vanhin poika, ja Esteri, Hermanni Hannukselan ainoa -tytär, elokuun viimeisenä lauantai-iltana kuutamoisella maantiellä. -Nuoria he ovat molemmat ja lapsellisia ja aavistelevia, ja heidän -vanhempansa ovat pitäjän varakkaimpia. Jos heitä huvittaa kulkea -yksinäisellä maantiellä, niin sen asian kanssa ei syrjäisellä ole -mitään tekemistä. - -Nyt on, kuten sanottu, elokuinen lauantai-ilta, ja Palonkylän -nuoret ovat kokoontuneet tanssimaan Hietaniemen riiheen. Oikeastaan -riihitanssien aika on jo kauan sitten ohi, mutta joskus saattaa -tapahtua, että nuoret eivät saata hillitä itseään, vaikka varmasti -tietävät, että huomenna on nuorisoseuran talolla iltamat. -Loppuviikosta käy kuiske mies mieheltä: Hietaniemessä tanssitaan -lauantaina, ja niin he kokoontuvat, kenenkään kutsumatta ja kenenkään -käskemättä, aivan kuin yhteisestä päätöksestä kuluttamaan sen -liikavoiman, mikä viikon varrella on jäänyt käyttämättä. Niin he -siis hiessä päin pyörivät Hietaniemen riihessä, ja tanssin jytke ja -hanurin intohimoinen ulvonta, johon sekoittautuu lyhyitä naurahduksia -ja huudahduksia, kantautuu maantielle asti, kun Peuraniemen patruunan -poika ja Hannukselan tytär kulkevat siitä ohi. Siinä on sentään -elämää ja tunnelmaa, ja Peuraniemen patruunan poika tuntee itsensä -rohkeammaksi ja miehekkäämmäksi. Hän hellittää nyt Hannukselan -tyttären sormenpäistä ja ottaa käden rehellisesti omaansa. Eikä -tyttö, tapansa mukaan, ole tästä tietääkseenkään. - -Elokuinen ilta on hartautta ja tunnelmaa täynnä. Kaksi aavistelevasti -ja kaukaisesti toisiinsa rakastunutta ihmistä kulkee ääneti eteenpäin -huomaamatta, kuinka kylä jää taakse ja kuinka matka ja aika kuluvat. -Vanha juttu, joka sadat ja tuhannet kerrat uudistuu joka elokuu. -Mutta Peuraniemen pojalle ja Hannukselan tyttärelle se on aivan -uutta ja ennen kokematonta. Maailma näytäksen heidän silmillään -toisenlaiselta kuin tavallisissa arkioloissa. - -Takana tuikkivat tulet mustasta kylästä, ja edessä avautuvat alajoen -silmänkantamattomat vainiot. Sadat ja yhä sadat ladot kuvastuvat -katsojan silmään, milloin piirtyen terävärajaisina, mustina ja -uhkaavina kirkasta kuudanta vasten, milloin antaen kattonsa -välkkyä kuunvalossa hillittynä tai loistavana, riippuen paikasta -ja valaistussuhteista. Siinä ne seisovat rannattomalla lakeudella -joskus hyvässä järjestyksessä, peräkkäisin kuin sotamiehet, joskus -ikäänkuin jättiläiskäden sinne tänne viskeleminä, pienenemistään -pieneten rannoille päin, missä lakeus näyttää yhtyvän taivaankanteen. -Iltakaste on laskeutunut, ja maa uhoo kosteutta, ohutta mullanhajua -ja tuoksuja. - --- Eiköhän olisi aika palata jo, -- sanoo Hannukselan tytär. - --- Arveletko sinä niin? -- kysyy poika ja pysähtyy keskelle tietä, -hellittäen käden, jota kiinteästi on pitänyt omassaan. - -Jo aikaa sitten on sekä Peuraniemessä että Hannukselassa ollut -maatamenon aika, ja luvalla puhuen tyttö hiukan hätkähtää huomenna -mahdollisesti tapahtuvaa tilintekoa, vaikk'eivät vanhemmat -sanottavasti hänen tuloaan ja menoaan enää perääkään. Peuraniemen -patruunan poika on jo sen asteen kokonaan sivuuttanut; ensi keväänä -hänen on määrä tulla ylioppilaaksi, ja hän saa tulla ja mennä -kuinka itse parhaaksi näkee. Komento onkin joka suhteessa erilainen -Peuraniemessä kuin Hannukselassa, niin naapuruksia kuin muuten -ollaankin. - -Kotimatka tuntuu Peuraniemen pojasta hiukan raskaammalta ja -vaivalloisemmalta. Hän tuntee tarvetta tarttua siihen äskeiseen -käteen, mutta kuinka onkaan, kun hän sen nyt on hellittänyt, tuntuu -siihen uudelleen tarttuminen hänestä jollakin tavoin nololta, kenties -julkean tuttavalliselta. Mielessään koettaa hän sorvata jonkunlaista -lausetta, jolla pääsisi puheen alkuun, mutta hänen kekseliäisyytensä -on hänet tyyten jättänyt. Hänen täytyy tyytyä kulkemaan vaiti, ja -salavihkaa hän tuon tuestakin tarkastelee seuralaistaan, jolla on -kulmat huomattavasti hiuksia tummemmat, kauniisti piirtynyt nenä, -hiukan ulkoneva, pyöreä alahuuli ja esiinpistävä leuka. - -Hänestä tuntuu, kuin hän nyt ensi kerran huomaisi nämä piirteet -Hannukselan tyttäressä, jota hän tällä hetkellä on taipuvainen -pitämään naisellisen kauneuden juurikuvana, vaikka on hänet tuntenut -lapsesta asti, naapureita kun olivat jo isät ja isoisät. Tämä -vakaumus on hänessä kuluneen kesän aikana päivä päivältä kehittynyt, -saavuttaen nyt huippunsa, jos niin voi sanoa. - -Noloa äänettömyyttä jatkuu yhä heidän tullessaan pimeään kylään. -Peuraniemen patruunan pojasta alkaa vähitellen tuntua siltä, kuin ei -Hannukselan tytär hänen läsnäoloaan huomaisikaan, vaan kulkisi ilman -aikojaan, omia asioitaan ajatellen. Ja tämä huomio tai olettamus -häntä yhä enemmän nolostuttaa. - --- Mitähän isäsi sanoisi, jos tietäisi meidän näin myöhään -kuljeskelevan? -- kysyy hän viimein. - --- Toruisi luonnollisesti, -- vastaa Hannukselan tytär -yksinkertaisesti. - -Peuraniemen kellertävästä monipäätyisestä päärakennuksesta -puistokujan päässä vilkkuvat vielä tulet ja ääniä kantautuu -kartanolta maantielle. - --- Teillä valvotaan vielä, -- sanoo Hannukselan tytär. - --- Siellä kai on vieraita. Asemapäällikkö, tuomari ja keitä lienee. - --- Jaa. - -Peuraniemen kartano on asettunut keskelle kylää, laaja puistikko -ympäröi sitä, ja valtatieltä sinne johtaa pitkä, varjoisa puistokuja. -Kauempaa katsottuna se vaikuttaa monine ulkorakennuksineen melkein -kyläryhmältä; lähimpiin taloihin on siitä satoja metrejä joka -suunnalle. - -Hannukselan valtava rakennusryhmä piirtyy hämärästi Peuraniemen takaa -joen toiselta puolen, ja kansan kesken sitä sanotaan harmajaksi -linnaksi. Siihen kuuluu pitkä, kaksikerroksinen, vaaleanharmajaksi -maalattu päärakennus ja muhkea graniittinavetta, jota mainitaan -seutukunnan suurimmaksi. Elokuun kuutamossa vaikuttaa Hannukselan -rakennusryhmä hiukan yksinäiseltä ja kolkolta. Kenties myöskin -jossakin määrin ylpeältä. Yksinään, muusta kyläkunnasta erilleen -vetäytyneenä seisoo se tasangollaan, ja lähimpään naapuritaloon -samalla puolen jokea on kilometrin matka. Ne kuuluvat, edesmenneet -Hannukselat, olleen jossakin määrin yksinäiseen ja eristettyyn -elämään taipuvaisia. - -Voidakseen saattaa Hannukselan tyttären kotiportille täytyi -Peuraniemen patruunan pojan tehdä toista kilometrin kierros -kirkon vierestä vievän riippusillan kautta, vaikka Hannukselan ja -Peuraniemen erottaa vain kapeahko, syvä joki. - --- Saisit sinä jo tästä mennä kotiisi, -- sanoo Hannukselan tytär -Peuraniemen puistokujan suulla. - --- Minä tulen kernaasti niin pitkälle kuin saan, -- vastaa -Peuraniemen poika. - --- Mutta paluumatka on pitkä. - --- Pitkä! -- huudahtaa poika vilkkaasti. -- Sen minä vaikka uin. - -Nyt Hannukselan tytär naurahtaa lyhyesti ja pidätetysti. - --- Sehän on hauskaa kuultavaa, -- sanoo hän. - --- Uin varmasti! -- vakuuttaa Peuraniemen poika. - -Ja ikäänkuin sanojensa vahvistukseksi hän tarttuu taas tytön käteen, -johon ei koko paluumatkalla ole uskaltanut kajota. - --- Pääsetköhän sinä huomenna? -- kysyy hän hetken kuluttua arkaillen -ja ujosti. -- Minun on jo maanantaina lähdettävä pois. - --- Enköpähän mahtane. Jollakin tavoin... - -Peuraniemen patruunan poika on ainoastaan kahdeksantoistavuotias, hän -ei ole ennen ollut mukana tällaisilla retkillä eikä hän siis käsitä, -että tuohon ajatuksettomaan ja melkein itsetiedottomasti lausuttuun -"jollakin tavoin" sisältyy koko paljon. - --- Koeta nyt joka tapauksessa tulla, -- pyytää hän vielä kerran. - -Hannukselan puolella jokea on todellakin koko joukon kolkompaa kuin -Peuraniemen ja kirkon puolella, jossa istutetut puut reunustavat -lakeuden halki johtavaa valtatietä ja pienet puutarhat ympäröivät -taloja. Laajat viljelykset näyttävät autioilta, ja niiden keskellä -töröttää Hannukselan valtava rakennusryhmä alttiina tuulille ja -tuiskuille. Siellä ja täällä vilkahtelee tuli jostakin mökistä, joka -ikäänkuin häveten omaa pienuuttaan on vetäytynyt mahdollisimman kauas -suuresta Hannukselasta, mutta kauempana silmänkantaman päässä olevan -metsikön reunassa on kokonainen mökkiläiskylä. - --- On teillä täällä koko yksinäistä, -- toteaa Peuraniemen patruunan -poika, vaikka joka päivä näkee toteamansa yksinäisyyden kamarinsa -ikkunasta. - --- Kyllä täällä sentään hyvin elää ja viihtyy. - -Siihen ei Peuraniemen patruunan pojalla ole mitään vastaamista eikä -tarvitse ollakaan, sillä nyt ollaan jo Hannukselan pihan portilla. - -Mutta eron hetki tuntuu hänestä nololta ja avuttomalta. Hän vaivaa -aivojaan keksiäkseen jotakin ratkaisevaa sanottavaa, mutta ei keksi -mitään ja pitelee tarkoituksettomasti tytön kättä omassaan. Tyttö -ei tästä näy suurin välittävän, mutta ei ota poiskaan, ja niin he -seisovat kotvan vastakkain puhumatta mitään. - --- Kyllä minun nyt ainakin täytyy mennä, virkahtaa tyttö viimein. -- -Mene sinä myöskin uimalla tai miten parhaiten pääset. - -Silloin Peuraniemen patruunan poika tekee ratkaisevan päätöksen. -Hän kumartuu ja suutelee tuota kylmää, itsepintaista kättä. -Tyttö vetäisee vaistomaisesti kättään, mahdollisesti hän hiukan -punastuukin, huudahtaa hiljaisesti ja kiiruhtaa melkein juoksujalkaa -kuistiin. - -Mutta poika tuntee menetelleensä kuin jokin sankari, hänen rintansa -täyttää nuorekas, ylitsevuotava riemu, päättäväisesti hän kulkee -suoraan jokirantaan ja ui kuin uikin vaatteet selkään sidottuina -Peuraniemen puoleiselle rannalle. - -Hannukselan Esterille sattuu kuitenkin pieni välikohtaus, ennenkuin -hän pääsee kamariinsa. Sisäporstuassa on isä, lamppu kädessä, häntä -vastassa ja sanoo, että hän tekisi hyvin ja valitsisi vast'edes -sopivammat ajat juoksuilleen. - -Tuvan seinäkello kuuluukin lyövän yhtätoista. - - - - -II - - -Hannukselan Esteri on seitsemäntoistavuotias, ja kylän pojat sanovat, -että hän on ikävä puhutella. Seuraavana aamuna, yhdeksän vaiheilla, -jatkuu hänen ja hänen vanhempiensa välillä se pieni välikohtaus, joka -on saanut alkunsa edellisenä iltana. - -Väen puheensorina kuuluu selvästi tuvasta tupakamariin, jossa -Hannukselan isäntä ja emäntä juovat kahvia ennen kirkkoonmenoa. -Hannukselan isännällä on nenän päällä yhteen kasvaneet kulmakarvat, -harmahtava tukka ja luja leuka. Kun hän nousee seisomaan, täyttää -hänen jykevä olentonsa koko oviaukon. Puhuminen näyttää olevan -hänelle jollakin tavoin vastenmielistä, se käy häneltä hiljaisesti -ja tavantakaa pysähdellen. Toisinaan, vaikka harvoin, hän pysähtyy -keskellä lausetta eikä enää jatka. Silloin sanotaan hänen aikoneen -puhua jotakin, joka ei ollutkaan välttämättömän tarpeellista. -Sellainen on ulkonaisesti katsoen Hermanni Juhanpoika Hannuksela, -Hannukselan seitsemäs isäntä suoraan alenevassa polvessa. - -Mitä Hannukselan Maria-emäntään tulee, kerrotaan, että hän -nuoruutensa päivinä on ollut kaunis ja että oli ollut jonkinlaisia -vaikeuksia, ennenkuin hän oli sopeutunut Hannukselan tapoihin. -Nyttemmin hänen mahdollisesta entisestä kauneudestaan on vaikea -päätellä: hän on suhdattoman lihava ja liikkuu raskaasti ja -jonkunlaista alakuloisuuden tuntua yllään. Joka suhteessa hän -kuitenkin on isännän ilmeinen täydennys; häneltäkin puhe käy -hiljaisesti ja harkiten, vienolla, tasaisella äänenpainolla, mutta -joskus saattaa tapahtua, että hän vilkastuu ja ilostuu ja juttelee -oikein vertaisesti tunnin tai puolitoista. - -Ahkerat kirkossa-käynnit kuuluvat Hannukselan vakiintuneisiin -tapoihin, ja nyt on elokuun viimeinen sunnuntai. - --- Kyllä se on paras, että pysyy omillaan, -- sanoo isäntä raskaasti -ja laskee kupin kädestään, -- eikä anna itsestään puheenaihetta. - -Esteri-tyttö juo kahviansa pöydän päässä, ja isännän sanat -kieltämättä rikkovat hänen rauhallista sunnuntaitunnelmaansa, jolla -on juurensa taampana ja joka vielä lähitulevaisuudesta odottaa -jotakin. Hän ei vastaa mitään, mutta hänen korvalehtensä punoittavat. - --- En minä ainakaan ole heidän juoksuistansa tiennyt, -- virkahtaa -emäntä sillä äänenpainolla, että jospa hän olisikin tiennyt! - ---... välitä muuten, mutta yösydännä, jatkaa isäntä, luoden -syrjäkatseen tyttäreensä. - -Tytön pää nytkähtää itsetiedottomasti, mutta huomattavasti, ja -isännän suupielet värähtävät. - --- Niin että antaa sen loppua vain, -- lopettaa hän. -- Myöhemminkin -vielä on aikaa. - --- Pianhan siitä pääsette, -- sanoo nyt tytär, ja hänen äänessään, -joka huomattavasti muistuttaa isännän ääntä, voi huomata kaukaisen -metallinsoinnin. -- Alusta viikon jo lähtee. - -Ei isäntä eikä emäntä vastaa mitään. Aurinko paistaa suoraan -huoneeseen, ja kärpäset surisevat. - --- Eikähän tuo mitään, -- jatkaa tytär kotvan kuluttua. -- Kävelee -kävelläkseen. - -Eiköpä kirkastakin nyt isännän kasvoja ohut hymy. - --- Enhän minä mitään pahaa meinaakaan, -- selittää hän. -- Kylläs -itsekin rajan tiedät. Mutta sekin, ettet sinä pojassa mitään turhia -luuloja ja olettamuksia herätä... - -Ja jättäen tyttärensä oman ällistyksen ja punastumisen varaan menee -isäntä ottamaan takin ylleen. Se on Hannukselan haltijaväen kohta -sellainen, että he ovat arkoja tyttärestään ja -- myöskin siitä, -joka tulee aikoinaan ottamaan komennon Hannukselassa käsiinsä. -Sillä vierashan nykyisen haltijaväen jälkeen tulisi Hannukselassa -komentoa pitämään, hän, jonka tytär aikoinaan valitsisi. On niin -ollen ymmärrettävää, että Hannukselat ovat tyttärestään arkoja, ja -ymmärrettävää sekin, että Hannukselan talon puheenparreksi tullut -kolkko tunnelma nykyisen isäntäväen aikana on käynyt entistään -voittavammaksi. - -Mutta nyt on jo kirkkoon-lähdön hetki tullut, Hannukselan haltijat -nousevat kieseihin, ja renki sijoittuu heidän taaksensa. Pitäjäläiset -tervehtivät heitä tutunomaisesti, mutta eräänlaisella, seudulla -tuntemattomalla kohteliaisuudella, ja kun muutamia asiallisia sanoja -on vaihdettu, menevät Hannukselan väet aikaisin kuolleitten poikiensa -haudoille odottamaan jumalanpalveluksen alkamista. Sekin ikäänkuin -kuuluu vakiintuneeseen tapaan, ja pitäjäläiset ihmettelisivät, jos -tuo tavanmukainen käynti jäisi tekemättä. Ja hautoja koristavat -pienet marmori-enkelit, ylellisyys, jollaista pitäjä ei ennen ole -nähnyt. - -Hannuksela on talo, mutta Peuraniemi on kartano. Peuraniemen -ensimmäinen omistaja oli kuvernööri Wegener, häneltä se siirtyi -pojalle, eversti Wegenerille, ja everstin jälkeen sen peri nykyinen -omistaja, Gustaf Wegener, josta eräänä pääsiäisenä, kymmenkunta -vuotta sitten, tehtiin kunnallisneuvos. On kohtalon oikku, että -Peuraniemi ja Hannuksela, jotka molemmat kiistelevät arvovallasta -pitäjässä, ovat joutuneet töröttämään toisiansa melkein vastapäätä, -kumpikin omalle puolelleen jokea. - -Nyt, kirkkaana, mutta hiukan syksylle tuntuvana elokuisena -sunnuntaiaamuna, tapahtuu myöskin Peuraniemen ruokasalissa pieni -välikohtaus. - -Peuraniemen kunnallisneuvos on mukava mies ja kansanomainen mies, -jolla on suunnaton ruumiinpaino ja hyväntahtoiset mulkosilmät. Hän -takaa mielellään ja vastaansanomatta kaikkia pitäjän opinteille -pyrkiviä eikä pidä erikoisesti väliä, vaikka korot ja lyhennykset -hiukan viivästyisivätkin. Siinä hän eroaa jyrkästi Hannukselan -isännästä, joka ei takaa ketään, vaan antaa omistaan ja pitää huolen -siitä, että lyhennykset suoritetaan aikanaan. Mutta kunnallisneuvos -Wegener onkin hieno mies, kun taas Hannuksela on vain jyry talonpoika. - -Eilis-ilta on Peuraniemessä kulunut hauskasti ja hienosti, ja kun -kunnallisneuvos aamulla herää, huomaa hän tarvitsevansa muutaman -napauksen. Siitä on seurauksena, että hän on keveällä ja joustavalla -mielellä astuessaan aamiaispöytään, ja vasta nyt hän huomaa vanhimman -poikansa eilis-iltaisen poissaolon. - --- Ojaa, -- huoahtaa hän istuutuessaan ja luo moittivan katseen -poikaansa. -- Missäs sinä eilen olit? - -Tyttäret, Gunilla ja Sigrid, tirskahtavat, ja kunnallisneuvoksetar on -tyytymättömän näköinen. - --- Ulkona kävelemässä, -- vastaa poika vilpittömästi. - --- Varsin hauskaa kuulla, -- sanoo kunnallisneuvos. -- Taloon kutsutaan -vieraita, ja vanhin lapsista, ainoa poika, menee ulos kävelemään. -Erittäin mukavaa ja hienoa ja mielenkiintoista. - --- Minä en luullut, että läsnäoloni olisi välttämättömän -tarpeellinen, -- puolustelee poika. - --- Soo, jassoo, -- sekin aivan uutta ja omintakeista. -- Så är det -och så går det. - -Kunnallisneuvos huoahtaa ja kallistaa itselleen asianmukaisen ryypyn. - -Aterioidaan hetkinen äänettömästi. Kukaan ei tiedä, minkä käänteen -keskustelu tulisi saamaan. - --- Ja yksinkö sinä kävelit ja suunnittelit tulevaisuuttasi, jos saan -kysyä? -- kysyi kunnallisneuvos vihdoin. - --- Neiti Hannukselan kanssa. - --- Ohoh! Jassoo! - -Kunnallisneuvos huudahtaa ja laskee haarukan kädestään. Ei voi sanoa, -liittyykö huudahdukseen ihmettelyä vaiko pientä pilkkaa. - -Mutta kunnallisneuvoksetar on ylhäisen ja happamen näköinen. Hän -onkin parooni Gyllenmarckin tytär, Soiluan ruukilta, aikoinaan naitu, -kuten kronikoissa sanotaan, tilanomistaja, eversti Wegenerin pojalle, -Gustaf Wegenerille. Hänellä on oikeus odottaa lapsistaan ja vallankin -pojastaan jotakin. - --- Minusta nähden, -- sanoo hän viileästi, -- voisi Erik jo tällä -iällä valita seuransa iltakävelyilleen. - -Nyt huomataan, että kunnallisneuvos kaiken lopultakin on hieno mies -ja kansanomainen mies. - --- Minusta nähden, -- katkaisee hän, -- ei tässä pitäjässä saata -valikoimallakaan saada sen parempaa seuraa kuin mitä Erik eilen -illalla on saanut. - --- Så! Tycker du verkligen... -- aloittaa kunnallisneuvoksetar, mutta -lopettaa keskellä lausetta. - --- Jo, jag tycker, -- vastaa kunnallisneuvos hetken kuluttua -kuulemattakaan kysymyksen loppuosaa. -- Jos sinä vast'edeskin aiot -viettää iltakävelysi neiti Hannukselan seurassa, niin sinulla on -minun kaikenpuolinen siunaukseni mukanasi. - -Mahdollisesti kunnallisneuvos Wegener oli sanonut hiukan liikaa, -kenties hiukan tahdittomastikin. Kunnallisneuvoksetar punastui, ja -tyttäret, toinen kolme-, toinen viisitoistavuotias, tirskahtivat -äänekkäästi, ja poika oli jonkun verran nolon näköinen. Ateria kului -äänettömyyden vallitessa. - -Jumalanpalvelus-aika, joka Peuraniemessä oli aamiais-aika, kului -siis sillä taholla pienen ällistyksen merkeissä. Mutta heti, kun -toisten huomaamatta sen saattoi tehdä, meni kunnallisneuvoksetar -miehensä työhuoneeseen pyytämään eräitä selityksiä. Mitä hänelle -siellä sanottiin, ei tiedetä, mutta kun hän palasi, oli hän vakavan -ja totisen näköinen. - -Iltapäivällä meni koko kunnallisneuvoksen perhe Hannukselaan -vieraisille, eikä Hannukselan tyttären ja Peuraniemen pojan aiotusta -kävelymatkasta siis tullut sillä kerralla mitään. - - - - -III - - -Kolmen vuoden kuluttua ovat Peuraniemen poika ja Hannukselan tytär -taas kävelyretkellä. Se sattuu pihlajien kukkimisaikaan, ja ilma -on tuoksuja täynnä. Aurinko loistaa, ja Hannukselan ikkunarivit -välkähtelevät sen valossa joen toisella puolen. - -Peuraniemen pojalla on valkoinen lakki ja totinen ilme kasvoissa. -Nuorempana hänellä oli veitikkamainen silmänluonti ja suu, joka -puhui ja hymyili taukoamatta. Kyläläiset odottivat hänestä iloista -miestä, huitaripoikaa, mutta he pettyivät odotuksissaan. Hän on kaksi -vuotta totisesti lukenut lakia, ja kylällä tiedetään kertoa, että -kahden vuoden kuluttua hän suorittaa tutkinnon. Kun vanheni, niin -vakiintui. Saattoi tulla isoisäänsä, herra everstiin, jolla joskus -pikastuessaan oli tapana omin käsin kurittaa ainoata poikaansa, -nykyistä kunnallisneuvosta. - -Ja mitä sanoisimme Hannukselan tyttärestä? Hän on ehkä jollakin -tavoin pyöristynyt, mutta koukistuneen alahuulen synnyttämä varjo on -entistä syvempi, ja hän astuu kuten ennenkin keinuvat, määrämittaiset -askeleensa. Silmien katse on, kuten ennenkin, kaukainen ja -poissaoleva tai yhteen pisteeseen tähtäävä, lauseet ovat harvat ja -hiljaisella, hillityllä äänenpainolla lausutut. Sanalla sanoen: -syrjäisestä näyttää siltä, kuin hän liiaksikin tietäisi olevansa -Hermanni Hannukselan tytär. - -Toissa vuonna on Hannukselan harmajassa jokapäiväisyydessä tapahtunut -muutaman päivän kestänyt kiusallinen katkein. Esterillä oli käynyt -kosijoita. Isojoen herastuomari ja ruukinomistaja itse vanhimmalle -pojalleen. Oli siinä keskusteltu seikkaperäisesti ja asiallisen -tarkasti puoleen ja toiseen, ja lienee Esteriäkin hiukan puhuteltu, -mikäli pitäjällä kerrottiin. Mutta viimein kerrotaan Hannukselan -Hermannin sanoneen, että antaahan asian nyt tällä kertaa olla. Liian -lapsikin se on vielä tämmöisiä seikkoja tuumailemaan. Siihen se oli -päättynyt, ja asiantuntevat kielet kertoivat, etteivät vanhemmat -olleet olleet erikoisen tyytyväisiä Esteri-tyttäreensä. - -Mutta tästä on, kuten sanottu, jo kulunut hiukan toista vuotta, -tapaus ei ole millään tavoin häirinnyt Esteri-tytön tasaisen tyyntä -mielentilaa, ja hän on nyt kävelemässä Peuraniemen pojan kanssa. - --- Sinun ei olisi tarvinnut kirjoittaa niin usein, -- sanoo hän -Peuraniemen pojalle. -- Isä katseli niitä kovin pitkään, kun posti -niitä jätteli tuvan pöydälle, ja lopuksi hän kysyi, että mistä niitä -nyt niin sataa. - --- Niinkö? -- kysyy Peuraniemen poika. -- Entä mitä sinä vastasit? - --- Totuuden luonnollisesti. - --- Ja mitä isäsi siihen sanoi? - --- Mitäpä hän. Sanoi, että itsepähän parhaiten tiedän. Mutta kerran -hän sanoi, että olisi parempi, jos sinä lukisit sen ajan, minkä -kirjoittelet minulle. - -Peuraniemen poika punastui hiusmartoaan myöten, ja terävä vastaus -pyörähti hänen huulillaan. Mutta hän hillitsi itsensä ja jatkoi -kulkuaan miettiväisenä ja ääneti. Hetken kuluttua hän sanoi: - --- Se sinun isäsi on hiukan kopea mies. - --- Minkä lienee, -- vastaa Hannukselan tytär yksikantaan. - -Nyt jatkuu matka pitkän tovin äänettömyyden vallitessa. Ihmisiä tulee -heitä vastaan, tekevät lyhyen tervehdyksen ja ajattelevat, että on -noilla aikaa, keskellä kirkasta arkipäivää. Mutta heti jälkeenpäin -he katuvat ajatuksiaan tai korjaavat niitä. Sehän on Hannukselan -ainoa tytär ja Peuraniemen kartanon poika. On väkeä yllin kyllin -kummassakin tekemässä. - -Ollaan jo saavuttu kauas kylän ulkopuolelle, ja rannattomat vainiot -ja loputtomat latorivit alkavat. Auringon paahde käy polttavammaksi, -alkavan keskikesän lemu voittavammaksi. Kylä, punainen ja valkoinen -ja puistikoilla koristettu, ikäänkuin uinuu siellä jossakin kaukana -kesän helteessä, mutta Hannukselan sinkkikatto välkkyilee tänne asti -auringon hohteessa. Kävellään vielä lyhyt matka ja istahdetaan sitten -kuin yhteisestä sopimuksesta ojan reunalle. - --- Ja totta puhuen, -- jatkaa Hannukselan tytär äskeistä ajatustaan, --- totta puhuen: perin vähänhän niissä asiallista olikin, niissä -sinun kirjeissäsi. - --- Sentähden kai sinä vastasitkin vain yhden ainoan kerran. - --- Mitä minä olisin vastannut? Sitäkö, että tällaista täällä nyt -on ja sitä ja sitä minä puuhaan. Mitä se olisi pyhittänyt! Tiesit -muutenkin vallan hyvin, mitä ja millaista täällä on. - --- Olisihan kuitenkin ollut sinun käsialaasi, sanoo Peuraniemen -poika, ja sydän alkaa lyödä nopeammin. - --- Niin... niin kai. - -Nyt Hannukselan tytärkin punastuu ja tuijottaa pitkän aikaa suoraan -apilaspeltoon. Peuraniemen pojan äskeisissä sanoissa on jotakin -odotettua, mutta sittenkin liian äkisti tullutta. - --- Olen ihmetellyt, ettemme kouluaikana tulleet kaupungissa enemmän -kosketuksiin, -- sanoo viimein Peuraniemen poika kuin ajatuksistaan -heräten. -- Mutta mehän olimme lapsia silloin vielä ja sinä heitit -sitäpaitsi kesken niin aikaisin. - -Eikö se ollut viidenneltä? - --- Oli. Mitäpä minulle olisi ollut hyötyä enemmästä? - -Peuraniemen poika on kyllä äskeisellä lauseellaan tahtonut saada -keskustelun määrättyyn suuntaan, mutta nyt hän tyytyy vastaamaan vain: - --- Niin. Mitäpä sinulla enemmästä olisikaan ollut... - -Peuraniemen Erik Wegener, lainopin ylioppilas, on seurassa iloinen, -puhelias ja suosittu, mutta Hannukselan tyttären rinnalla hän on -saamaton ja ujo, melkeinpä kömpelö. Hän on nyt neljänä joululoman -aikana ja neljänä kesänä säännöllisesti vienyt hänet pitkille -kävelymatkoille, joita hän jo kauan ennen niiden toteutumista -on haaveillut ja suunnitellut. Ennen joka retken alkua on hän -ajatellut ja suunnitellut sanottavansa ja puhuttavansa, vieläpä -kuvitellut niille vastauksenkin, mutta sanottavat ovat poikkeuksetta -jääneet sanomatta ja vastaukset myöskin saamatta. Ne riemuisat, -onnentäydet hetket, joita hän oli kuvitellut, eivät ottaneet -tullakseen, ja hän eli pienessä kuumeessa. Se nyt oli hänen osansa -niinkuin lukemattomien muiden ennen häntä. Aina kun hän mielessään -oli muovaillut rohkean ja selittävän lauseen ja juuri oli sen -sanomaisillaan, tuntui niinkuin olisi tullut jokin este tai pelko. -Hannukselan tyttären olento ei kieltänyt eikä käskenyt. Hän lähti -vastaansanomatta Peuraniemen pojan mukaan pitkille kävelyretkille. Ei -mitään muuta. - -Äänettömyyttä jatkuu. Aurinko paistaa vielä korkealta, ja Peuraniemen -poika käy pieniä käräjiä itsensä kanssa. Välittömyyden tuntu, jota -hän alkutaipaleella oli ollut tuntevinaan, on nyt tyyten kadonnut. -Hän odottaa joka hetki, että Hannukselan tytär nousee ja sanoo: -"Eiköhän jo ole aika palata kotiin". Hän osaa jo ennakolta kuvitella -tämän liikkeen ja äänenpainon. Sitten on taas kaikki saavutettu -särkynyt pitkäksi aikaa. Mutta kun hän uudelleen ja yhä uudelleen -palauttaa mieleensä kaiken sen, mitä vuosien varrella on heidän -välillään tapahtunut, löytää hän suuren joukon vähäpätöisiä tapauksia -ja pikku piirteitä, jotka nostattavat hänelle veren päähän. - --- Kyllä kai sinä käsität, etten suotta sinulle kirjoitellut, -- -sanoo hän. - -Hannukselan tytär ikäänkuin säpsähtää ja punastuu uudelleen. Sanat -tulevat nyt entistä hiljemmin ja vaikeammin hänen huuliltaan. - --- Olenhan minä sinua ajatellut hyvin paljon..., sanoo hän. - -Peuraniemen poika on pelkkää odotusta. Veret kuohuvat hänen -suonissaan, ja hän tarttuu Hannukselan tytärtä käteen. - --- Mutta mitäpä siitä, -- jatkaa Hannukselan tytär tuokion kuluttua. --- Kai sinä olet tiennyt sen muutenkin. - -Nyt hän katsoo poikaa suoraan silmiin, ja tästä näyttää, kuin -olisi tytön katseesta tuo ainainen vaivaava, viileä verho hetkeksi -poistunut. Katse oli sininen ja kirkas. Poika siirtyy vaistomaisesti -tyttöä lähemmäksi ja kietoo käsivartensa hänen vyötäisilleen, eikä -tyttö millään tavalla yritä loitota hänestä. - --- Eihän siitä kuitenkaan kannata puhua, -- puhuu tyttö taas pitkän -ajan kuluttua. -- Me ehdimme kyllä palata siihen asiaan, kun se aika -tulee. Jos tulee. - -Hannukselan väessä on jotakin vaiteliasta ja jäähdyttävää, ja se -on mennyt perinnöksi Esterillekin. Mutta niinkuin tajuamme, ei -Peuraniemen pojalla tässä tilanteessa ole aikaa sitä huomata. Hänestä -on kaikki onnea ja auringonpaistetta, ja hänestä tuntuu, kuin koko -kesäinen luonto laulaisi hänen onnensa ylistystä. - - - - -IV - - -Hannukselan taloa sanotaan pitäjäläisten keskuudessa yleisesti -harmajaksi linnaksi. Mistä nimi on saanut alkunsa, sitä ei kukaan -enää muista eikä osaa kertoa. Se on vain kansannimitys eikä mitään -muuta. Mahdollisesti se johtuu kookkaasta päärakennuksesta, joka Juha -Hannukselan aikana laudoitettiin ja maalattiin vaaleanharmajaksi, -mahdollisesti myöskin talon eristetystä asemasta. - -Mutta yhtä mahdollista on, että sillä on syvemmät syynsä. Sillä -Hannukselasta käsin on pitäjän ja lähiseudun kohtaloita ohjattu -viimeisten vuosikymmenien kuluessa. Hannuksela on pitäjän varakkain, -Hannukselan maine on seutukunnan suurin, Hannukselassa ajatellaan -asiat oikein päin. Pitäjän taloja on jaettu ja yhdistetty, ne ovat -milloin rikastuneet, milloin köyhtyneet, mutta Hannuksela on aina -pysynyt yhtenä ja kokonaisena, siirtyen vanhimmalle pojalle, milloin -lapsia on ollut useampia. Muut on kuitattu rahalla ja tavaralla. Ja -nyt on vain Hermanni Hannuksela ja tämä Esteri, ainokainen. - -Peuraniemen kartano ei millään tavalla himmennä harmajan linnan -arvovaltaa. Peuraniemeläiset ovat herroja, heillä on maata, rahaa ja -rikkautta, mutta pitäjän asioihin he eivät millään tavalla vaikuta. -Maksavat veronsa, jotka vakiintuneen tavan mukaan ovat muutamia -äyrejä Hannukselan veroja suuremmat, siinä kaikki. Peuraniemeläiset -ovat ystävällistä ja kansanomaista väkeä, pitäjäläiset tönäisevät -lakkiaan, kun tulevat heitä vastaan maantiellä, ja kunnallisneuvos -juttelee suulaasti ja mukavasti heidän kanssaan hetken tai -pari. Peuraniemen kartanossa ei koskaan ole asunut pirullisia -herroja, jotka tavalla tai toisella olisivat koettaneet sekaantua -asioihin, joita oli totuttu hoitamaan Hannukselasta käsin. -Kuinka yhteentörmäyksen sattuessa olisi käynyt, sitä on asioita -tuntemattoman vaikea sanoa. - -Pitäjällä tiedetään yleisesti, että Peuraniemen poika rakastaa -Hannukselan tytärtä. Siitä puhutaan yleisesti taloissa ja tönöissä, -mutta kuinka Hannukselan isäntä asiaan suhtautuu, sitä ei kukaan -osaa arvata. Kukaan ei uskalla asiaan viitata, ja Hannukselasta -eivät viestit kulje kylille Siellä elävät omaa, eristettyä -elämäänsä, vaiteliaina ja kulmat hiukan rypyssä, siellä käydään vain -välttämättömillä asioilla, ja palvelusväki ei tiedä haltijaväen -asioista. Kunnallisneuvos on mukava mies, ja hänestä sanotaan, ettei -hän poikaansa kiellä eikä käske, mutta kunnallisneuvoksettaren, joka -on paronin tytär, kerrotaan olevan pahoillaan poikansa puolesta, ja -tyttäret tervehtivät Hannukselan Esteriä hiukan kankeasti, mutta -niiaavat isännälle. - - * * * * * - -Mutta Peuraniemen pojan ja Hannukselan tyttären asiat ovat kesän -kuluessa kehittyneet ja saavuttaneet sen kohdan, jolloin aletaan -suunnitella. - -Nyt, syksyisenä aamuna, on Peuraniemen poika ottanut asian puheeksi -kotonansa. Hän on jo yhdenkolmattavuotias ja voipa mies puolestansa. -Koivunlehdet ovat kellastuneet ja irtaantuneet, ja tuuli ajelee niitä -pitkin kujia ja teitä. Pellot ovat leikatut, ja puimakoneiden käynti -ja varstojen jynkytys riihistä kuuluu sieltä ja täältä. Syksyn tuntu -on voittava, ilma on kostea ja raaka. - -Pojan ilmoitus ei singahda kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta -eräänlaista draamallisuutta ei jälkeenpäin seuranneelta kohtaukselta -puutu. Kunnallisneuvoksen muhoileva, hyväntahtoinen olento muuttuu -totiseksi, mutta kunnallisneuvoksetar vaipuu lähimpään nojatuoliin. - --- Ja minä olen jo tänään päättänyt mennä pyytämään hänen isältään -lupaa kihlautumiseen, -- lopettaa poika. - --- Hm..., sanoo kunnallisneuvos hypistellen kellonperiään ja -katsellen ikkunasta ulos. - --- Hm..., jatkaa hän. -- Sinä vain näin ilmoitat. Tässä on raportti, -herra kapteeni. Näin minä olen tehnyt ja näin tulen tekemään -eteenpäin. Että tiedätte, -- olkaa hyvä! - -Pitkä, nolo hiljaisuus. - --- Minä luulen, ettei Hannukselan isännällä tule olemaan mitään minua -vastaan, -- sanoo poika hetken kuluttua nöyrästi. - --- Ei tietystikään, -- kirkaisee nyt kunnallisneuvoksetar, -- sen -minä hyvin uskon. Avosylin ottavat sinut vastaan, sillä tätä he juuri -ovat odottaneetkin. Enkö minä ole aina sanonut sinulle, pappa: tee -talonpojalle oikein, mutta älä koskaan hyvää. Ja nyt... - -Kunnallisneuvos laskee sikarinsa tuhkakuppiin ja rykäisee. - --- Tietääkseni minä en pysty jakamaan Hannukselan väelle oikeutta -enemmän kuin tekemään heille hyvääkään, -- keskeyttää hän. -- Mutta -jos minä olisin tämän tiennyt... - --- Tiennyt! -- huudahtaa kunnallisneuvoksetar puoleksi itkien. -- -Enkö _minä_ ole tiennyt, mutta mitä _sinä_ olet tehnyt, -- nauranut! - --- Kai sinä leikin ymmärrät, -- tokaisee kunnallisneuvos. -- Minä -sanon, että jos minä olisin tiennyt, niin olisin nauranut vähemmän. - --- Mutta tämä on niin Hannukselain tapaista, -- jatkaa -kunnallisneuvoksetar, ja nyt hän todellakin itkee. -- Ollaan ylpeitä, -ollaan kopeita, vaikutetaan sillä, ja sitten yhtäkkiä: tässä me -olemme, olkaa hyvä. - --- Ei suinkaan mamma väittäne, että Hannukselat millään tavalla -olisivat minua rohkaisseet? -- kysyy poika. - --- Tietystikään eivät. Siihen he ovat liian viisaita. Mutta vaikuttaa -kopeudellaan, sitä he osaavat. Ollaan, mukamas, koottu jonkunlainen -varallisuus ja sitten kelvataan mihin tahansa. Olemme tehneet heille -useampia vierailuja, mutta kuinka monta he ovat tehneet? Juu, yhden. -Ja kun Hannukselan isäntä käy täällä, niin viitsiikö hän edes -kunnollisesti kumartaakaan! - -Kunnallisneuvoksen huulilla karehtii ohut hymynhäive. - --- Se on kuitenkin paras kumarrus, mitä häneltä koskaan olen nähnyt, --- sanoo hän. -- Eikä hänen tarvitse sitä harjoitella. - --- Niinkuin ei meidänkään, -- huomauttaa kunnallisneuvoksetar. --- Tietysti meille on suuri kunnia, että saamme hänen tyttärensä -miniäksemme! - --- Mutta mamma ei nyt viitsi hermostua, pyytää poika. -- Ei suinkaan -se ole häpeäkään. - --- Ei! -- Kunnallisneuvoksetar pillahtaa uudelleen itkuun. -- Mitä -sanoo veljeni, mitä sanovat sukulaisemme, mitä koko maailma! Voi -Erik, poikani, kun vähääkään viitsisit ajatella. - --- Kyllä minä olen ajatellut, mamma. Mutta en minä voinut edellyttää, -että mamma noin... - -Pojan sanat hukkuivat nyyhkytykseen, joka tuon tuostakin kiihtyi, -kunnes kunnallisneuvoksetar nousi ja masentuneena lähti huoneesta. -Jäljellejääneet katselivat kysyvästi toisiinsa. - --- Onko se nyt sinun lopullinen päätöksesi? kysyy viimein isä. - --- Kyllähän se on. - --- Hm. Minulla puolestani ei ole mitään neiti Hannukselaa vastaan -ellei myötäkään... - --- Minä olen kiitollinen siitä, isä. - --- Sopimaton sellainen avioliitto meidän kannaltamme katsottuna -kuitenkin kieltämättä on, ja kun mammakin noin... - -Kunnallisneuvos keskeytti lauseensa ja vetäisi miettiväisenä muutaman -savun sikaristaan. Pojan kasvot kävivät alakuloisiksi. - --- Ja kun mammakin noin otti itseensä, jatkaa hän, laskien taas -sikarinsa tuhkakupin reunalle, -- niin voisithan sinä lykätä -päätöstäsi hiukan, ainakin siksi, että mammakin ehtii siihen asiaan -tottua. Sinähän saatat kyllä ymmärtää hänen mielipiteensä. - --- Minä ymmärrän ne kyllä täydellisesti ja annan niille sen arvon, -mikä niille tulee. Mutta lykätä päätökseni toimeenpanoa tuonnemmaksi, -sitä en voi. Eikä se siitä paranisi. - -Pojan äänessä on kunnioitusta, mutta siinä soi myöskin itsepintaisuus -ja uhma. Kunnallisneuvos suhtautuu siihen odottamattoman tyynesti. - --- Itsehän asiasi parhaiten tiedät, -- sanoo hän lyhyesti. -- Olen -vain antanut sinulle neuvoni ja sillä hyvä. Tee hyvin tai pahoin -- -edestäsi sen löydät. - -Sitten kunnallisneuvos Wegener nousi ja poistui huoneesta jättäen -hänkin poikansa oman harkintakykynsä varaan. Hetkisen Erik -käyskenteli huoneessa edestakaisin, miettien asioita puolin ja -toisin, mutta muutaman minuutin kuluttua hän teki päätöksensä, haki -päällysvaatteensa ja käveli Hannukselaa kohden. - - * * * * * - -Erik Wegenerin, Peuraniemen kunnallisneuvoksen pojan, tulo -Hannukselaan herättää talossa painostuksen tunnelman. Hän kohtaa -isännän jo pihalla, ja isännälle näyttää tervehdykseen vastaaminen -tuottavan pientä vaivaa. - --- Mitäs sinne joen toiselle puolelle...? - --- Kiitos. Ei kummempia minun ymmärtääkseni. - -Käyvät kuitenkin yhdessä sisään, isäntä porstuaan asti edellä. -Porstuassa hän avaa oven sisähuoneisiin, mutta menee itse tuvan -puolelle. - -Hannukselan huonerivit vaikuttavat autioilta ja kolkoilta. -Hiiskahdustakaan ei kuulu valtavassa rakennuksessa. Päivällisen aika -on tunnin verran ohi. - -Tästä talosta on siis Esteri. Peuraniemen poika lämpenee, mutta -samassa hän myöskin jäähtyy. Hänestä tuntuu, kuin olisi hänet -ypöyksin jätetty istumaan jonnekin kauas. Jos hän nyt alkaisi -liikuskella huoneissa, niin tuskin kukaan vaivautuisi katsomaan. -Niin, tämä on sitten Hannuksela ja hän on tänne tullut elämänsä ehkä -tärkeimmälle asialle. Mutta ajatus ei tee häntä levottomaksi, ellei -innostutakaan. Hänestä tuntuu, kuin olisi hänen kohtalonsa tämän -talon suhteen jo aikoja sitten jossakin paikassa ratkaistu. - -Pihamaalla liikutaan. Se hiukan virkistyttää ajatuksia ja antaa -niille suuntaviivoja. - -Esteriä ei näy. Kenties hän on jossakin lähihuoneessa, mutta yhtä -mahdollista on, että hän on kotoa poissa. Hän kuitenkin tietää tästä -käynnistä, se on eilen sovittu. - --- Ehkä on parasta, että käyt, -- oli hän sanonut, -- niin asia on -sitten heille selvillä. Minä en kylläkään aavista, mitä he sanovat, -mutta sanokootpa nyt mitä tahansa, kyllä minun tiedät. - -Peuraniemen poika muistelee näitä sanoja, ja muutamaksi minuutiksi -hänet valtaa iloinen varmuus. Ajatukset leikkivät, karkeloivat ja -rakentelevat ilmalinnoja. Mutta vain hetkiseksi. Sitten häntä taas -alkaa hyydyttää ja hän toivoo mahdollisimman pian olevansa täältä -kaukana. - -Etuhuoneessa käydään. Odottaja hätkähtää ja valmistaiksen seisomaan. -Emäntä ilmestyy ovelle. - --- Vieraitapa täällä... isäntä sanoikin. Kaikki väkikin niin -ulkosalla, että piti odotuttaa. Kuinka vanhemmat jaksavat? - --- Kiitoksia. Hyvinhän ne voivat. - -Hän ei voinut sanoa terveisiä, mutt'ei havainnut, paniko emäntä tämän -merkille. - -Emäntä istuutuu. Hänen verkkainen, hillitty puhelunsa ja hiljainen -äänensä sopeutuu mainiosti Hannukselan huonerivin hiljaiseen -kolkkouteen. - -Palvelustyttö tuo kahvia. Jonkun ajan kuluttua tulee isäntä ja emäntä -poistuu. Hannukselan kolkkous vaikuttaa nyt entistä voittavammalta. - -Isäntä ei katsele vierasta silmiin, mutta luo tuon tuostakin häneen -pikaisen, ohimenevän katseen. Kahvinjuonti sujuu äänettömyyden -vallitessa. On jo todettu, että elonkorjuu-ilmat tänä syksynä ovat -olleet melko suopeat ja että sato näyttää tyydyttävältä. - -Nyt. - -Peuraniemen poika alkaa selittää asiaansa. Punastuu ja tapailee -sanoja. Rakastetaan, on jo pitemmän aikaa kävelty joskus ja puhuttu. -Päätettiin, että hän tänään kävisi. Niin se on eikä siitä minnekään -pääse. - -Hannukselan isäntä ei vastaa mitään. Hänen katseensa lepää pitkän -aikaa Peuraniemen pojassa, ja tämä huomaa, että se on odottamattoman -terävä ja kirkas. Väri punakoilla kasvoilla hiukan muuttuu, -ohimosuonet pullistuvat hiukan ja huulet rypistyvät, aivan kuin -jotakin asiaa ankarasti aprikoitaessa. Sitten katse hiljaa ja -huomaamatta siirtyy muualle. - --- Esteri ei ole siitä mitään puhunut, -- sanoo hän viimein. - -Äänettömyys. Syksyinen päivä alkaa jo hämärtää. - --- Eikä hän tällä haavaa näy olevan kotosallakaan. - --- Kyllä se asia siinä suhteessa on selvä, -- vastaa Peuraniemen -poika. - -Isäntä ei katso tarpeelliseksi vastata. Hetkisen kuluttua tuo -palvelija toisen kupin kahvia. - --- En minä välitä, -- sanoo isäntä ja antaa viedä kuppinsa takaisin. - --- Esterillä on niin vähän ikääkin, -- jatkaa hän, kun vieras on -juonut kahvinsa. - -Peuraniemen poika selittää asiaansa. Nuorempinakin on menty -kihloihin. Kahden vuoden kuluttua hän on tuomari. - -Isännän katse lepää taas kosiomiehessä, mutta selitys ei näytä -vaikuttavan sinne eikä tänne. - ---... vähän vaikea vastata, -- sanoo isäntä taas. -- Eiköhän olisi -teillekin parempi, että paremmin vertaisia hakisitte. - --- Mikähän meidät sitten niin erottaa? kysäisee Peuraniemen poika. - -Tällä kertaa Hannukselan isännän on vaikea vastata, vaikkapa halua -olisikin. Hän liikahtaa tuolillaan ja käy vilkaisemassa ikkunasta -ulos. - --- Minusta tuntuu, kuin kihlaus antaisi jonkunlaisen varmuuden ja -tekisi suuntaviivat selvemmiksi, -- virkkoo Peuraniemen poika kauan -harkittuaan. - --- Siltähän se kyllä voi tuntua, -- myöntää Hannukselan isäntä. - --- Mutta, -- lopettaa hän, -- kyllä se sittenkin on parasta, kun -annetaan ajan kulua. Suoritatte nyt ensiksi tutkintonnekin. - -Tähän keskustelu päättyy. Isäntä poistuu ja tulee hetken kuluttua -takaisin emännän seuraamana. Kätellään ja emäntä katsoo poikaan -tämän mielestä niinkuin jollakin tavoin epäluuloisesti ja melkein -vihamielisesti. "Ei sitä meiltä vaan niin viedä." - --- Sopii viedä terveisiä kotiin, -- sanoo hän hiljaisesti. - -Peuraniemen pojasta tuntuu lause pistävältä pilkalta, vaikka se yhtä -hyvin saattoi merkitä muutakin. Isäntä seuraa portaille saakka. - --- Kyllä siellä nyt tulee kylmä yö, -- sanoo hän luoden katseensa -taivaalle. - -Sanoo aivan jokapäiväisellä, välinpitämättömällä äänellä, niinkuin -ei mitään olisi tapahtunut ja niinkuin aivan tavalliselle menijälle, -joka on käynyt talossa toimittamassa välttämättömiä asioitaan. -Vai sitä se olikin! Peuraniemen pojan käynti ei siis merkinnyt -Hannukselan väelle yhtään mitään. - -"Kyllä siellä nyt tulee kylmä yö." - - * * * * * - -Illallisen jälkeen hän tapaa vanhempansa. Hän on koko illan -kierrellyt kylää pää täynnä mietteitä. Ei vienyt, ellei tuonutkaan. -Mutta antaapa ajan kulua. - --- Saatte olla aivan huoletta, -- sanoo hän vanhemmilleen. -- Minä -sain auttamattomat rukkaset. - --- Saisit hävetä! -- sanovat sisaret. Kunnallisneuvoksetar purskahtaa -hysteeriseen itkuun: tämä vielä puuttui! Hän, raukka, ei tiennyt, -mitä ajatella ja mitä olla ajattelematta. - -Mutta kunnallisneuvos oli sen näköinen kuin jotakin odottamattoman -vakavaa olisi tapahtunut. Hän melkein kalpeni. - -Sinä yönä, joka todellakin oli tavattoman kylmä, ei Peuraniemen -herrasväestä moni nukkunut kunnollisesti. - - - - -V - - -Muutamana päivänä lokakuulla, lakimääräisten syyskäräjäin viimeisinä -päivinä, napsahtaa Peuraniemen kartanoon pari kiinnitystä. - -Käräjäväki hiukan hämmentyy. Kiinnitykset tulevat kuin leimahdus -kirkkaalta taivaalta. - -"Mitä tämä nyt on?" - -Hannukselan Hermanni on kunnan säästöpankin esimies ja sen toimensa -takia käräjäpaikalla saapuvilla. Väri hänen punakoilla, terveillä -kasvoillaan vaihtuu hetkeksi, ja hetkeksi pusertautuvat huulet -yhteen. Näyttää siltä, kuin hän olisi muistavinaan jotakin. Mutta -pian hän on taas tyyni ja rauhallinen. - -Ravintolahuoneessa, joka samalla on odotushuoneena, alkavat kielet -käydä. - --- Jos eversti-vainaja tietäisi, niin haudassaan kääntyisi, -- -sanovat juurevat, punakat isäntämiehet. - --- Saattaa olla asiansa Peuraniemen patruunalla niinkuin kaikilla -muillakin, -- vastaavat ne, joilla itsellään on samantapaisia asioita. - --- Eipä noista ole kuulunut. Hannukselan Hermanni tulee oikeuden -istuntohuoneesta. - --- Mitäs Hannuksela arvelee? - --- Jaa mistä? - --- Meinaamme noita Peuraniemen kiinnityksiä. - --- Mitäs tuon kokoisista kiinnityksistä, -- vastaa Hannuksela -verkalleen. - -Isännät menevät kysyväisen näköisiksi, ja jotkut tulevat Hannukselaa -lähemmäksi. - --- Se on niin, -- jatkaa Hannuksela silminnähtävällä -vastenmielisyydellä, -- että Peuraniemen patruuna voi olla suurissa -asioissa. On pankkiosakkeita, on tehdasosakkeita, saattaa olla -muitakin. On voinut panna kaiken irtaimen rahansa likoon. - --- Aivan niin, -- vastaa kiinnityksenottajan asiamies, kaupunkilainen -varatuomari, tyytyväisesti. - -Hannuksela luo häneen syrjäsilmäyksen ja alkaa pukea ylleen. -Renkipoika vartoo ovensuupenkillä. - --- Tuollainen kiinnitys, -- puhuu Hannuksela edelleen, -- ei -Peuraniemessä merkitse sinne eikä tänne. Tietysti olisi saanut -vekselillä tai millä tahansa, mutta ellei tahdo ruveta lyhytaikaisiin -sitoumuksiin, niin se on hänen asiansa. Meistä kai ei kukaan ole -Peuraniemestä saamassa. - -Viimeinen lause vaikuttaa jonkunlaiselta iskulta ja ällistyttää -hiukan. Hannukselan Hermanni painuu jykevät hartiat hiukan kumarassa -ovesta pihalle renkipojan seuratessa perässä eikä hänellä ole aikaa -huomata velkojan asiamiehen ihmettelevää, mutta kiitollista katsetta. -Sitäpaitsi ei jonkun varatuomarin kiitollisuus tai kiittämättömyys -hänelle mitään merkinnyt. Se nyt oli niin, että Hannukselalla aina -oli ollut "omat mutinansa", niinkuin sanottiin. - -Hetkisen vallitsi huoneessa Hannukselan mentyä hiljaisuus. -Hannukselan puheliaisuus oli ihmetyttänyt kaikkia. - --- Puhui melkein kuin omaan pussiinsa, sanoi viimein Ketolan isäntä. - --- Kertovat, että Peuraniemen poika tässä syksyllä oli käynyt -kyselemässä Hannukselan tytärtä, -- tiesi joku. -- Lieneekö sitten -perää? - --- Tiesi kaikkia puheita. Mutta jos perää on, niin huonosti olivat -pojan asiat onnistuneet. - --- Huonosti. Entä jos tiesi Hannukselan Hermanni jo silloin tämän. -Kiinnityksen meinaan. - --- Tiesi tai ei tiennyt. Peuraniemi ei nyt ole paljoakaan Hannukselaa -suurempi, -- jos lienee niinkään suuri, -- ja perillisiä on kolme. - --- Mutta kun tyttäret naitetaan rikkaasti. Ja poika sitäpaitsi voi -nousta korkeihin ja tuottaviin virkoihin. On siinä olemista. - --- Tiedä häntä. Sisua, kopeutta ja omaa meininkiä sitä on -Hannukselassa ollut niin kauan kuin muistetaan. - --- Mutta ei herrahtavaisuutta. - --- Ei. Se vielä olisi puuttunutkin. - -Juotiin kahvia, kuunneltiin sisäänhuutoja, kielet kävivät. - --- Ei ole Peuraniemestäkään talonpojan silmille hypelty, -- todistaa -Sillankorvan isäntä. - --- Ei. Mutta ei ole passannutkaan täälläpäin. Eversti-vainaja minkä -alussa koetti sotaisen meininkinsä kanssa. - --- Mutta kesken heitti. Sattui lyömään kirveensä kiveen. - -Puhetta jatkuu kuppien helistessä. Sieltä ja täältä tuntuu ohutta -viinan tuoksua. Nuori varatuomari istuu syrjässä ja kuuntelee -ihmetellen. Häneen menee tunne, että hän on suorittanut tehtävänsä -hyvin. Aamulla hän oli käynyt Peuraniemessä ilmoittamassa, että -kiinnitys täytyy ottaa. Kunnallisneuvos oli tullut alakuloiseksi, -käskenyt kuitenkin aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen hän oli tullut, -hm, jonkun verran tunteelliseksi. Sanonut, että kyllä hänen -arvovaltansa tässä ylpeässä pitäjässä nyt on mennyt. Pankki voisi -hyvin ottaa kiinnitykset keväällä, jos varmuus todellakin sen vaatii. --- Mutta hänen, varatuomarin, oli ollut pakko sanoa, ettei voi. -Valitettavasti. Nyt hän saa sanoa, ettei arvovalta suinkaan ole -vähentynyt. Hänestä tuntuu päinvastoin, kuin se olisi jonkun verran -noussut. Niin, hänestä tuntui todellakin, kuin hän olisi suorittanut -tehtävänsä enemmän kuin hyvin. - -Mutta puheensorina jatkuu. Ollaan jo muissa asioissa. Ja nuori -varatuomari, joka huomaa, ettei hänellä ole täällä mitään tekemistä, -kokoaa paperinsa, pukee ylleen ja lähtee ajamaan Peuraniemeen. - - * * * * * - -Vastoin tavallisuutta osoittaa Hannukselan isäntä kotiinsa tultuaan -kärsimättömyyden merkkejä. Emäntä ja tytär katselevat häntä odottaen -ja jonkun verran kummeksuen. Hän juo kahvinsa tupakamarissa, ja -näyttää kuin hänellä olisi jotakin sanottavaa, vaikka se ei vielä -purkaudu esiin. - --- Mitäs sinne käräjille? -- kysyy emäntä. - -Isäntä ei kotvaan vastaa. - --- Mitäs sinne, -- vastaa hän sitten. - --- Peuraniemeen otettiin kiinnitys, -- sanoo hän pidettyään taas -pitkän väliajan ja luo syrjäsilmäyksen tyttäreensä, joka lentää -tulipunaiseksi. - -Emäntään vaikuttaa uutinen hiukan vaivaavasti. - --- Mitäs kiinnityksiä ne sitten...? -- kysyy hän. - --- Pankkeja. Kaksikin. - -Pitkä hiljaisuus. Emäntä menee tuvan puolelle, mutta palaa pian. -Tytär puuhaa jotakin, selin isäänsä, kaapin ääressä. Isäntä -katsoo ikkunasta ulos noin vain katsoakseen, mitään erikoisempaa -miettimättä. Hänestä tuntuivat asiat tällä kertaa merkillisen -suoraviivaisilta ja selkeiltä. - --- Joo, että sitä se taisi merkitä, se Peuraniemen pojan käynti, --- sanoo hän vihdoin, ottaen lakkinsa ja tehden lähtöä ulos, mutta -pysähtyy keskelle lattiaa ja miettii jotakin. - --- Ei meistä kuitenkaan ole kenenkään asioiden paikkaajiksi, -- -päättää hän viimein terävästi. -- Eikä siitä muutenkaan... - -Lopun sai arvata. - --- Ei se sitä ollut, -- sanoo Esteri punehtuen, mutta isäntä on jo -menossa ulos eikä kuule taikka ei katso asiakseen vastata. - -Äiti luo tyttäreensä vihaisen katseen. - --- Et vastustele, kun isäsi puhuu, -- sanoo hän. - -Nyt ei tytär vastaa mitään. Hän toimittaa pikku tehtäviään -äänettömänä, hiukan nyrpeänä niinkuin aina, eikä syrjäinen saata -arvata, mitä hän mielessään aprikoi. - -Tästä hetkestä alkaen tuntuu ilma Hannukselassa entistä -painostavammalta. Odotetaan joululomaa ja mitä se tullessaan tuopi, -ollaan ynseitä, kartetaan hiukan toisiaan ja varotaan entistä enemmän -liikoja sanoja. - -Mutta sataa lumen, tulee pian joulukin, mutta Erik Wegener, -kunnallisneuvoksen poika, ei tule lomalle. Sanotaan, että hän viettää -joulunsa enonsa maatilalla, Soiluan ruukilla. Silloin Hannukselan -emäntä itsekseen akkiloi, että jos hän hyvinkään ei saattanut tulla. - - - - -VI - - -Pojan, Erikin, poissaolo ei erikoisesti vaikuta Peuraniemessä -vallitsevaan joulutunnelmaan. Hän on kirjoittanut, kuten aina -ennenkin, säännöllisesti kerran viikossa. Jos hän nyt tahtoo viettää -joulunsa enonsa ja kahdeksaa vuotta vanhemman serkkunsa luona, niin -se on täysin ymmärrettävää. Ehkäpä kesään mennessä jo yhtä ja toista -tasaantuu. - --- Siinä on tervettä materiaa, siinä pojassa, -- sanoo -kunnallisneuvos. -- Joku toinen olisi tietysti heittäytynyt -onnettomaksi, mutta Erik, katsoppas, hän on eri maata. Hän on tullut -isääni. - -Ja herra kunnallisneuvoksen koko vöyreä olento muhoilee ja hymyilee, -mutta rouva kunnallisneuvoksetar on vaiti. - -Suhtautuminen Hannukselan väkeen on, niinkuin kunnallisneuvos sanoo, -järjestetty. Ne kerrat, jotka hän on Hannukselan isännän tavannut, on -hän ollut, niinkuin ei olisi koko asiasta tiennytkään. - -Pitäköön poika omat tyhmyytensä omalla kontollaan. - -Syyskäräjäin jälkeen olivat Hannuksela ja Peuraniemen patruuna -sattuneet samaan junaan. Kohtaus oli kieltämättä kunnallisneuvoksesta -tuntunut jonkun verran nololta. Mutta senkin asian hän oli omasta -mielestään "järjestänyt" oivallisesti ja istunut sankarillisesti -Hannukselaa vastapäätä mennen tullen ne kaksi tuntia, mitkä matka -kesti. - -"Tuon tuostakin pitää kaupungissa juosta asioiden takia", oli hän -sanonut. "Kertyy vähän joka suunnalle." - -"Niinhän se, niinpä vain", oli Hannuksela vastannut. - -"Ostoa ja myyntiä, mutta kun on jotakin hankkinut ei tahtoisi viitsiä -myydäkään", oli kunnallisneuvos selittänyt. "Joka on pannut rahansa -liikkeeseen ei saa sitä taas irti, ellei myy tai lainaa." - -"Aivan niin." - -"Ja aika kiristyy niin perhanasti." - -Sen Hannukselakin oli tullut kokemaan. - -"Tässä tuonottain annoin ottaa pari kiinnitystäkin. Mitäs minä, -ajattelin. Velvoittaa vähän niinkuin lapsiakin." - -Niin se oli tullut sanotuksi, Luojan kiitos. - -Hannuksela oli arvellut, että kunnallisneuvos olisi saanut niin -pienen asian järjestymään muutenkin. - -"Tietysti, sehän on selvää." - -"Ja jos lainarahoille saa paremman koron kuin mitä itse joutuu -maksamaan", oli Hannuksela vielä jatkanut, "niin kannattaa, minun -käsittääkseni, lainata". - -"Juuri niin." - -Niin oli sekin kohtaus, piinallisimpia, mitä kunnallisneuvos oli -kokenut, järjestynyt tyydytykseksi. Hannuksela oli saanut selityksen. - - * * * * * - -Niinpä kuluvat siis juhlat Peuraniemen kartanossa vanhaa, tuttua -latuaan. - -Mutta joulun ja uudenvuoden väliviikolla entää pitäjäläisten korviin -uutinen. Kunnallisneuvoksen vanhimman tyttären ja ylioppilas Frans -Erikssonin kihlaus julkaistaan. Pitäjäläiset tietävät kertoa, -että kaikki on niinkuin pitääkin olla. Frans Eriksson on rikkaan -tehtailijan ainoa poika, joka on tullut tuntemaan kunnallisneuvoksen -Gunilla-tyttären tämän ollessa opiskelemassa maalaustaidetta. - --- Osaavat ne rikkaat yhdistellä, -- sanotaan. -- On se maailman -alusta nähty. - --- Taisivat peuraniemeläiset ottaa sen vahingon moninkertaisesti -takaisin, minkä Hannukselan tyttäressä menettivät. - --- Taisivat. Jos muuten lie perää koko Hannukselan jutussa. - -Mutta kunnallisneuvoksen Gunilla-neiti on kasvanut muhkeaksi -ja vaaleaveriseksi ja tullut äitiinsä, mitä luonteenlaatuun -tulee, ja hänen sulhasensa on pitkä ja kalpea, ja jo kaukaa -hänestä huomaa, että hän on herra. Hän on päiväkaudet ajelulla -morsiamensa kanssa, jolle hän osaa hymyillä herttaisesti ja -rakastettavasti, mutta osaa merkillisen nopeasti juontaa kasvonsa -tylyiksi ja luoksepääsemättömiksi, jos joku vastaantuleva heitä -liiaksi tarkastelee. Frans Eriksson on ehtinyt hankkia itselleen -mielipiteitä, ja niiden mukaan on Erik, hänen morsiamensa veli, -auttamattomasti pikkumainen, seikka, jonka sisar jo aikoja sitten -on huomannut ja jolle hän hyvänsuovasti hymyilee. Gunilla-neiti -kertoisi kernaasti sulhaselleen erään asian veljestään ja Hannukselan -tyttärestä, mutta pelkää, että sekä veljen että hänen oma arvonsa sen -johdosta laskeutuisi, ja vaikenee. - -Ja kunnallisneuvos on hyvä mies ja mukava mies. Hän on liikutettu -tyttärensä ja koko perheen onnesta ja hän suree vain sitä, ettei -Erik ole sitä näkemässä. Rouva kunnallisneuvoksetar on täydelleen -samaa mieltä, ja hänen mielestään on tahditonta, ettei Erikiltä kuulu -minkäänlaista onnittelua. - -Loppupyhät kuluvat siis Peuraniemessä korkean onnen merkeissä. - - - - -VII - - -Kevätpuolella alkaa Peuraniemestä kuulua jotakin. Koko pitäjän -hiljainen huomio keskittyy Peuraniemeen. Kuiskutellaan, supatellaan, -kerrotaan sinne ja tänne eikä kaiken lopuksikaan olla oikein varmoja -siitä, mistä on kysymys ja mistä jutut ovat saaneet alkunsa. Kenties -määräävimmät isännät ovat kuulleet kaupungissa, kenties on koko juttu -vain hölynpölyä. - -Jotkut ovat panneet merkille, että Peuraniemen patruuna on laihtunut -ja käynyt miettiväiseksi, että hän ei enää pysähdy juttelemaan -ihmisten kanssa ja että hän joskus unohtaa vastata tervehdyksiin. -Selvä merkki siitä, että jotakin on tapahtumassa. - --- Ei edes näkevinään ollut, vaikka aina on niin tervehtinyt ja -lasten vointia udellut, -- kertoo Mäkis-Kaisa, leski, jolla on -veroton torppa Peuraniemen takamailla. -- Jotakin siinä on, jotakin, --- päättää hän nähtyään, että kuulijakunta on mielissään kuulumisista. - --- No on sitten. - -Tänä vuonna on jo maaliskuulla pieniä sateita ja huhtikuulla alkaa -maa olla paljas. Ilma on sumuinen ja kostea, taivas harmaja ja -ikävännäköinen. On tämä kanssa yhtä kevättä. Maantiet ovat sohjun- ja -kuransekaiset, ei tiedä oikein päästäkö eteenpäin reellä vaiko -kärrypelillä. - -Muutamana aamuna nähdään kunnallisneuvoksen parivaljakolla -ajavan asemalle, parivaljakolla, jota ei ole käytetty sitten -eversti-vainajan aikojen. Kun hän palaa sieltä, istuu hänen -rinnallaan kumaraharteinen, vanha herra, jolla on harmaja -pujoparta, käyrä nenä ja pistävä katse tuuheitten kulmien alla. -Asemahenkilökunta tietää kertoa, että se on parooni Gyllenmarck -Soiluan ruukilta, Etelä-Suomesta, patruunan lanko. Jotakin on -varmasti tekeillä. - - * * * * * - -Parooni Gyllenmarckin ulkomuoto ei ole rakastettava, mutta hänen -äänessään on pehmeä, miellyttävä sointi ja hänen ohuet, valkeat -sormensa liikkuvat herkästi ja hermostuneesti. - --- Todellakin, -- sanoo hän, -- minä en saata, minä en jaksa -ymmärtää, miten sinä olet voinut, oikeastaan jaksanut laittaa itsesi -tällaiseen tilanteeseen. - --- En minä itsekään, -- huokaa kunnallisneuvos väsyneesti. - --- Sinun on täytynyt pyrkimällä pyrkiä perikatoon, -- jatkaa parooni. --- Muuten et olisi voinut onnistua näin loistavasti. - --- Ja-ah. Minä en tiedä, minä en jaksa... - -Kunnallisneuvos ei huomaa toisen sanojen armottomuutta. Hän kävelee -hetkisen omissa ajatuksissaan ja lysähtää sitten nojatuoliin. - --- Ei mikään pankki, ei mikään laitos, ei mikään yhtymä... sanoo hän -sitten ajatuksissaan. - --- No senhän nyt lapsikin ymmärtää, kun tietää. - -Kevätsade rapisi ulkona. Joku käveli puistokäytävän paljastuneella -hiekalla. - --- Minusta ei mihinkään ole, -- puhuu lanko. -- Pojan takia olen jo -saanut harmajat hiukset, ja vielä enemmän vaarantaa Soiluaa kuin mitä -jo olen tehnyt, sitä en uskalla omien vanhojen päivienikään takia. -Menettäköön sen sitten Constantin, menevä se kuitenkin on, ja hänen -häpeäkseen se sitten tulee. - --- Surullinen on sinunkin kohtalosi - --- Surullinen. Mutta onhan sinulla edes kunnon poika. - --- Niin, Erik. Mutta hän tulee jäämään köyhäksi. Ankaralla työllä hän -saa raivata itselleen tien maailmassa ja laahata vielä koko perhettä -perässään. Ja kuitenkaan hän ei ole tuottanut minulle yhtään unetonta -yötä. - -Kunnallisneuvos Wegener tuli liikutetuksi, nousi taas ja käveli -ikäänkuin liikutustaan salatakseen edestakaisin lattialla. - --- Entä tulevan vävysi isä? -- kysyi paroni Gyllenmarck tuokion -kuluttua. - --- Minä voin kyllä mennä, mutta lapsillani en ryhdy keinottelemaan, --- vastasi kunnallisneuvos odottamattoman ankarasti. -- Sitäpaitsi -olen tehnyt hänelle asian selväksi. - -Ulkona alkoi jo pimetä, ja huoneessa vallitsi pitkät ajat painostava -hiljaisuus. Parooni Gyllenmarck istui sohvan nurkassa silmät -maahan luotuina ja nähtävästi ankarasti miettien. Kunnallisneuvos -Wegener kulki yhä edestakaisin, hänkin miettien ja itsekseen tuon -tuostakin huoahtaen. Kuinka hän koettikaan itselleen tapauksia -selvitellä, mihinkään varmaan päätökseen hän ei tullut. Ne olivat -alkaneet joskus, kauan, kauan aikaa sitten, itsestään kasvaneet ja -kasautuneet, kunnes olivat ehtineet nykyiseen kohtaansa. Selvää, -- -pitemmälle hän ei päässyt. - -Lanko näkyi arvaavan hänen ajatuksensa. - --- Kun tarkoin ajattelen asiaa, -- ryhtyi hän puhumaan, -- en voi -kovin paljon panna sinunkaan syyksesi. Sinun luontainen veltto -hyväntahtoisuutesi ja ajattelemattomuutesi, sinun puheenparreksi -tullut, henkilöitä katsomaton avuliaisuutesi -- mitä tarvitsemme -enemmän? Tehdä nyt sadantuhannen velka ensinnäkin Grönforsin ruukin -osakkeiden takia! Herra Jumala, moista en ole kuullut! Ja nyt niiden -arvo on ehkä kaksitoistatuhatta, ehkei sitäkään... - --- Katso, minä luulin todellakin... Tirehtööri Browall... - --- Anna sinä palttua tirehtööreillesi. No entä sitten nuo siunatut -Maamiespankin paperit... Ja nyt on pankki suoraan sanoen päin -helvettiä. Jos minä olisin tiennyt... mutta sehän on jo liian -myöhäistä. Ja kaikki muu tähän lisäksi. Uskallan lyödä vetoa, ettet -edes tiedä, kuinka suuri oli viime vuoden sato, kuinka paljon maitoa -teiltä meijeröidään, suvaitsevatko torpparisi suorittaa päivätöitään -ja niin edespäin. - --- Pehtorini tekee minulle tarkan tilin... - --- Yhä vaan! Mutta antakaamme olla. Mitä tässä enää tuskitteleminen -hyödyttää. Koettakaamme miettiä edes jonkunlainen aukko, josta -päästäisiin hetkeksi ulos hengittämään raitista ilmaa. - --- Minä pelkään, että ne auttamattomasti ovat tukossa. - -Palvelijatar toi kahvia ja sytytti valkean lamppuun. Molemmat toivat -ikäänkuin kodikkuutta ja lämpöä huoneeseen. - --- Tuo tuolla vastapäätä? -- kysyi parooni Gyllenmarck tehden kädellä -liikkeen joen toiselta puolelta häämöttävää Hannukselaa kohden. - --- Sinähän tiedät, että se on mahdotonta. - -Parooni Gyllenmarck vaipui pitkiin mietteisiin. - --- Se on totta, että olet jo kärsinyt yhden nöyryytyksen siltä -taholta, -- sanoi hän vihdoin. Mutta se ei estä kärsimästä toista. -Asemasi on nyt sellainen, että saat valmistautua nöyryytyksiin -ja sinun on mukauduttava. Mikäli minä ymmärrän, kutkuttaa hänen -itserakkauttaan se, että hän voi auttaa sinua. - --- Sinä et tunne häntä. Hän on ruumiillistunut ylpeys. - --- Voi olla. Sitä suuremmalla syyllä saatat kääntyä hänen puoleensa. - --- Ja sinä neuvot sitä! Suo anteeksi, mutta oletko hullu? - --- En. Olen vain epätoivoissani sinun puolestasi ja sisareni, -vaimosi, puolesta myöskin. Sinä näet hänessä -- Hannukselahan hänen -nimensä oli -- talonpojan. Olkoon, mutta jos on totta, mitä Erik -minulle kertoi, niin hän on vallan suurenmoinen talonpoika, vallan -ihmeellinen talonpoika. Antaa rukkaset sinun pojallesi! Eihän -sinullekaan, hyvä mies, aikoinaan annettu rukkasia Gyllenmarckien -vanhassa Soiluassa. Ja sinä olit myöskin -- vain Peuraniemen poika. - -Parooni Gyllenmarck nousi seisomaan, ja punaiset täplät hehkuivat -hänen hienoilla poskillaan. - --- Mitä me luulemme olevamme? -- jatkoi hän. -- Aristokratiaa, -vastaat sinä. Mutta sellaista aristokratiaa, joka hetki hetkeltä -kulkee omaa hautaansa kohden. Minä tunnen sen omassa itsessäni -ja näen, milloin vain haluan nähdä, elävän esimerkin omassa -pojassani. Me olemme eläneet mukavuudessa ja yltäkylläisyydessä ja -kasvattaneet vain omaa minäämme ja omia vaistojamme ja pyyteitämme, -hyviä ja huonoja. Meistä on tullut ainakin ylpeitä, ellei muuta -niin sukuylpeitä. Muuta meillä ei olekaan. Jonakin päivänä tai -jossakin polvessa purkautuvat nuo perityt ja kasvatetut pahat -vaistot ilmi, tarvitaan vain taloudellinen kriisi ja -- siinä -me seisomme, puilla paljailla, keskellä kirpeätä elämää, johon -emme ole tottuneet ottamaan osaa. Meidän lapsiamme työnnetään -ala-arvoisiin pikkuvirkoihin, heistä tulee niin sanottuja köyhtyneitä -aatelismiehiä, surullisia köyhyydessään ja naurettavia kopeudessaan. -Kantaa köyhyys ylpeästi, lanko, -- siinä on seikka, jota monet -pitkät yöt olen miettinyt ajatellessani poikani Constantinin -tulevaa kohtaloa. Jumal'auta, minä olisin valmis sulkemaan syliini -ensimmäisen vastaantulevan piian, joka varmasti tekisi pojastani -ihmisen, ja ilomielin tunnustaisin hänet tyttärekseni. - -Parooni Gyllenmarck oli kiihtynyt ja käveli nyt hänkin edestakaisin -lattialla. Hetken kuluttua hän hillitymmin jatkoi: - --- Mutta sill'aikaa nämä Hannukselat ja muut ahkerasti pysyen -maassa kiinni kasvattavat varoja, traditsioneja ja uusia, terveitä -polvia. He idartuvat, sulkeutuvat itseensä, mutta maa kasvaa, -varallisuus kasvaa ja itsetunto kasvaa. Minä tiedän, että on -olemassa satojen vuosien vanhoja talonpoikaissukuja, joiden nimeä -ei ainoakaan rikos tahraa, mutta tiedän, että on yhtä vanhoja -talonpoikaismagnaattisukuja, jotka keinojensa häikäilemättömyydessä -eivät vähimmässäkään määrässä anna perään rakkaille esi-isillemme. -Mikä meidät erottaa näistä? Se, että me olemme nobiliseeratut, -introduseeratut ja immatrikuleeratut, he eivät. Ja nämä, lankoni, -nämä tulevat luomaan sen tulevaisuuden aristokratian, terveemmän -ja pysyväisemmän, kunnes -- heidänkin aikansa tulee. Se, joka on -riippumattomin, se on mahtavin. Kuka on tällä hetkellä pitäjän ja -ehkä koko kihlakunnan mahtavin mies? Paperilla se mahdollisesti, -toistaiseksi, on kunnallisneuvos Wegener, mutta tosiasiallisesti -se on tuo, jonka kolossi häämöttää joen toisella puolella. Meidän -retkemme tulee vain olemaan vanhan aristokratiapolven Canossan-matka -sen uuden ja mahtavan luokse, ja se retki -- mahdollisesti pelastaa -mitä pelastettavissa on. Näin pitkälle olen minä nöyrtynyt -mielipiteissäni. - -Kunnallisneuvos oli aluksi vain kuunnellut toisella korvalla, enemmän -ajatellen omia asioitaan kuin lankonsa mielipiteitä. Lopulla hän -hämmästyi ja melkein kauhistui. Mutta hän oli kuitenkin lyöty mies -eikä hänellä ollut valitsemisen varaa, ei myöskään pitkää aikaa sitä -tehdäkseen. - --- Sanotko, että lähdet mukaan? -- kysyi hän masentuneesti. - --- Sinun kai on vaikea asiaasi toimittaa, -- vastasi lanko. -- Minun -on helpompi puolestasi, syrjäisenä, selvittää asia. - - * * * * * - -Puolen yön aikana heidät kyydittiin takaisin Hannukselasta -Peuraniemen porraspäähän. Kunnallisneuvos oli keveällä mielellä -ja hänen kielensä kävi lakkaamatta, mutta parooni Gyllenmarck -oli vaitelias ja totinen. Asia oli onnistunut hyvin. Hannukselan -isäntä oli auttanut Peuraniemen patruunaa kahdella kolmanneksella -tarvittavasta summasta. Lyhyesti, ilman pitkiä puheita ja esitelmiä. - --- Tiedät sitten, että sanot Erikille, mitä Hannuksela käski, -- -sanoi Gyllenmarck, kun he olivat onnellisesti päässeet sisään. - --- Luonnollisesti. Kirjoitan lähitulevaisuudessa. Tai ennätänhän -sanoa, kun hän tulee kesälomalle. - --- Parempi olisi, että tulisi Soiluaan. Ymmärräthän, tällaisten -olosuhteitten vallitessa... - --- Tietysti. Ole rauhassa sen puolesta. - - * * * * * - -Kunnallisneuvos Wegener ei kuitenkaan ehtinyt toteuttaa lupaustaan. -Kaksi päivää ennen vappua, juuri silloin, kun luonto alkoi kääntyä -kauneimmilleen, kohtasi hänet halvaus, vapauttaen hänet niistä -maallisista murheista, joita hän ei ollut luotu järjestelemään. - - - - -VIII - - -Hautajaistilaisuudessa huomasivat pitäjäläiset, että Erik Wegener, -Peuraniemen perillinen, oli melkoisesti kalvennut ja vanhentunut. -Kunnallisneuvoksetar, jota veljensä tuki, pysyi viimeiseen saakka -suljetun murheellisena; jokainen näki, että hän suri, vaikka hän ei -sitä millään tavalla osoittanut. Mutta kun arkku kirkosta kannettiin -hautaan, puhkesi hän äänekkäisiin nyyhkytyksiin, joita hän ei millään -tavalla enää yrittänytkään pidättää. Tyttäret suruharsoissaan olivat -kauniita ja surullisia, kyyneleet kimaltelivat heidän silmissään -purkautuakseen viimein hillittömään itkuun. He olivat kuin jalustalle -asetettuja surun symboleja; syrjäinen tunsi heitä katsellessaan -jonkunlaista esteettistä nautintoa. Ja entistä lujemmin painautui -Gunilla-tytär sulhasensa kylkeen. - -Mutta poika, tämä Erik Wegener, seisoi kyynelettömin, loisteettomin -silmin ja katseli toimitusta kuin jostakin etäältä. Kun arkku -laskettiin hautaan, kävi hän entistäkin kalpeammaksi; kulmat -vetäytyivät yhteen, suupielet värähtivät ja rinnasta pusertihe esiin -kuuluva huokaus; sitten hän taas tuijotti ikäänkuin lähtemättömästi -painaakseen mieleensä koko toimituksen, painaakseen niin, ettei -mikään koskaan unohtuisi. - -Hautausmaa oli väkeä täynnä. Mutta linnut livertelivät ilmassa, -aurinko loisti kirkkaalta taivaalta ja nurmi viheriöi. - - * * * * * - --- Nyt, poikani, -- sanoi eno, parooni Gyllenmarck, -- nyt ei sinulla -ole muuta kuin työ, voimia kysyvä, hellittämätön työ. - -Pöytä oli tulvillaan papereita, surullista, mykkää kieltä puhuvia -papereita. Tarkastus oli suoritettu ja oli tultu huomaamaan, että -Peuraniemi on monikertaisesti velassa. - -Erik Wegenerin raskas pää nyökähti myöntävästi. Tällä hetkellä hänen -vielä oli liian vaikea puhua. - --- Mutta sinä olet vielä nuori ja sinulla on voimia yllin kyllin, --- jatkoi eno ratkaisevasti. Ja hänelle tuotti suuria vaikeuksia, -ennenkuin hän sai lisätyksi: -- Sitäpaitsihan tämä ei ole sinun -syytäsi. Sinä voit alkaa iloisin mielin ja hyvällä omallatunnolla. - -Nuoren miehen kasvot punehtuivat hiukan, ja hän loi pitkän, puoleksi -moittivan katseen enoonsa. "Ei kuolleista pahaa", näytti se katse -sanovan. - --- Erik, Erik, -- kuului sisaren ääni oven suusta. -- Etkö ennätä -edes hyvästille? Fransilla on jo kiire junalle. - -Nuori Wegener poistui hetkeksi. Äidille ja sisarille näytti tuottavan -mielipahaa, kun hän ei edes tarjoutunut saattamaan vierasta asemalle. - --- Ne tekevät sitten yhteensä lähemmä seitsemänsataatuhatta, --- virkahti eno pitkän ajan kuluttua katsellen omituisesti ohi -puhuteltavansa. -- Sinun on paras heti ryhtyä neuvotteluihin, että -voit välttää pahimman. - --- Eno, -- vastasi Peuraniemen perillinen nousten seisomaan ja -tarttuen kiinteästi pöydänlaitaan. Hänen kasvoilleen oli noussut -ohut puna, hänen silmänsä saivat loistetta, ja hänen äänensä -värähteli oudosti. -- Eno, -- sanoi hän. -- Tästä hetkestä alkaen -Peuraniemi muuttuu kartanosta taloksi. Tästä hetkestä alkaen ei -Peuraniemestä makseta yhtään ainoata tarpeetonta menoerää eikä -pidetä mitään vieraspitoja. Tästä hetkestä alkaen täällä noustaan -kukon laulun aikana ja levätään vasta kun aivot ja jäsenet ovat -työstä uupuneet. Ja tästä hetkestä alkaen vedetään jyrkkä raja sen -välille, mitä joskus on ollut ja mikä nyt alkaa. Uskokaa minua, eno! -Käykööt ennen kätemme karkeiksi, hartiamme kumaroiksi ja katseemme -maahan painuneiksi, mutta tämän häpeän minä poistan. Ja jos minut -karkoitetaan kotitalostani, niin työtä ei maailmasta puutu. - --- Jumala varjelkoon sinua, poikani, -- vastasi eno liikutetusti. --- Niin, suo anteeksi vanhan enosi kyyneleet: tulin ajatelleeksi -poikaani, Constantin-serkkuasi. Mutta jos sinulle lähtö tulee -Peuraniemestä, jota en usko, niin onhan Soiluassa ainakin tilaa -yllinkyllin. Käteisiä minulla ei enää ole sinua auttaakseni, niinkuin -toivoisin olevan. Kaikki menee, Jumala paratkoon, ja Constantinia -väijyy autius ja köyhyys, ellei hän sitä ajoissa huomaa... - -Erik Wegenerin alahuuli vetäytyi tiukemmasti kiinni ylähuuleen. -Näytti kuin enon puhe suurelta osalta menisi ohi korvien. - --- Mutta tässä työssä, -- lausui hän, ikäänkuin jatkaen äskeisiä -ajatuksiaan, -- minä tarvitsen tukea ja apua, jonkun, johon voin -täydellisesti ja joka suhteessa luottaa, jota minä rakastan ja joka -ymmärtää minun ajatukseni täydellisesti... - --- Paras Erik, -- ehätti eno, -- sinulla on äitisi ja sisaresi... - -Nuori mies hymähti surunvoittoisesti. - --- Pelkään, ettei yhteisymmärtämys välillämme käy pitkälliseksi, -- -sanoi hän. - --- Ja tuleva lankosi, -- lisäsi eno hätäisesti. - --- Roskaa! -- sähäytti Erik Wegener melkein raa'asti. - --- Sitten minä en ymmärrä mitä tarkoitat. - --- Minä tarkoitan yksinkertaisesti neiti Hannukselaa, -- lopetti -nuori Wegener katkaisevasti ja vilpittömästi. - -Vanhan paroonin kasvoille tuli tuskastunut ilme. - --- Eikö, suo anteeksi, isävainajasi kertonut sinulle mitään? - --- Ei. - --- No sitten. Jätä se aie toistaiseksi. Vuoden, kolmen, neljän vuoden -päähän. Siksi kunnes seisot omilla jaloillasi. - --- Eno, minä en tahdo selitellä pitkästi asioita, joita teidän -iällänne on vaikea ymmärtää; yksinkertaisesti vain: en voi. Enkä -tahdo. - --- Mutta, Erik, on tunnotonta ottaa häntä hyvästä, rikkaasta kodista -tähän kurjuuteen. - --- Ah, eno hyvä. Hän tietää sen niin hyvin ja tulee kernaasti. - --- Ja Hannukselan isäntä voi selittää asian aivan toisin. - --- Minä selitän sen hänelle niinkuin se on selitettävä. En tahdo -hänen tavaraansa. - -Parooni Gyllenmarck vaipui pitkiin, ikäviin mietteisiin. - --- En tahdo salata sinulta totuutta, -- puhui hän viimein raskaasti -ja hiljaisella äänenpainolla, -- varsinkin kun minun velvollisuuteni -on se ilmoittaa. Kun isäsi lainasi Hannukselalta nuo... niin, -seitsemänkymmentäviisituhattahan siinä oli, lupasi hän muun muassa... -kuinka sen nyt selittäisinkään..., että neiti Hannukselan ja -sinun asiasi jäisi toistaiseksi. Ymmärräthän kyllä Hannukselankin... - -Erik Wegener keskeytti. Hän oli käynyt kalmankalpeaksi, ja koko hänen -olentonsa vapisi. Mutta hän ei raivostunut eikä myöskään tullut -tunteelliseksi. Hän vain tuijotti enoansa silmiin kuin ei ymmärtäisi -sanaakaan. - --- Lopettakaa jo, -- sanoi hän käheästi. Te siis teitte kauppaa -ihmissieluilla! - --- Poika! -- huusi eno kiivastuen. -- Älä vääntele sanojani. Mitä -me teimme, sen teimme välttämättömyyden pakosta ja niin sinun, kuin -koko perheen etua silmälläpitäen. Ymmärtäähän sitäpaitsi kuka tahansa -Hannukselan mielipiteen. Ja minä oletan, että olet ritarillinen ja -miehekäs mies. - --- Ei auta, eno, -- vastasi sisarenpoika masentuneesti. -- Minä -olisin voinut luovuttaa tämän pesän velkojille, mutta otin sen -kuitenkin vastaan, että he saisivat omansa -- edes joskus. Kumpi -vaihtoehto olisi minulle helpompi, sen tiedätte. Mutta mitä -lupaukseen tulee, jonka isä minun tietämättäni on antanut, se ei -liikuta minua. Aineellisia sitoumuksia hän saattaa tehdä, henkistä -vapauttani eivät sido mitkään lupaukset. Ja sitten: myöskin minä olen -antanut erään sanan ja sen sanan pidän, vaikka sortuisi Peuraniemi -ja me kaikin sen mukana, sen sanan minä pidän, vaikka meidän pitäisi -loppuikämme kulkea ovelta ovelle ja kerjätä leivänpalat nälkäisiin -suihimme. - -Viimeisen lauseen lopettaessaan hän löi nyrkkinsä pöytään. Vanha -parooni vavahti ja loi hänen jälkeensä katseen, jossa oli sekä -suuttumusta että pelkoa. Enimmän kuitenkin ihailua. - - - - -IX - - -Hannukselan isäntä oli tulipunainen kasvoiltaan, ja hänen silmänsä -iskivät tulta. Hengitys kulki puuskuttaen, ja hänen oli vaikea pysyä -rauhallisena istuimellaan. - -Erik Wegener istui kalpeana, mutta päättäväisenä tuolillaan -ovensuussa. Hänen huulensa vapisivat, ja hän oli kuin aikeissa sanoa -jotakin, mutta lykkäsi sen syystä tai toisesta tuonnemmaksi. - -Emäntä oli saanut itkukohtauksen ja poistunut huoneesta. Taivaan viha -näytti nyt lepäävän hyvin lähellä Hannukselan perintötilaa. - --- Isäntä, -- sanoi viimein Erik Wegener, köyhä minä olen, mutta -kunnia minulla, Jumalan kiitos, on jäljellä. - --- Entä lupaus? - --- Minä en ole mitään luvannut. - --- Olkoon, ettette. Mutta minä autoin isäänne hädänalaisessa -asemassa. Hän lupasi. Minä auttaisin teitäkin, jos voisin, mutta -annoin isällenne, jota jostakin syystä kunnioitin, kaikki liikenevät. -Minulla ei nyt ole muuta kuin tytär. Ja häntä ette saa. Ette ainakaan -vielä. Olkaa järkevä! Minä pyydän sitä. - -Hiljaisuus. Esteri, Hannukselan tytär, istuu valkeana ja ääneti -sohvan kulmassa. Hän tuijottaa isäänsä, ja hänen piirteissään on -kuluvalla hetkellä erehdyttävästi samankaltaista. - -Asia on selitetty Hannukselan isännälle alusta alkaen, rauhallisesti -ja seikkaperäisesti. Nyt odotetaan ratkeamista, mutta hyvät -hengettäret eivät tällä kertaa liitele Hannukselan kolkossa -huonerivissä. - --- Isäntä, -- sanoo Erik Wegener. -- Mekin olemme keskenämme tehneet -lupauksen ja me sen pidämme. Aikamme tulee kulumaan puutteessa ja -kieltäymyksissä, mutta me tarvitsemme toinen toistamme. Me yhdessä -voimme valmistaa itsellemme vielä sangen paljon, jota meille ei -kukaan muu ole valmistanut. - -Hannukselan isännän kasvot eivät muuta ilmettä. - --- Ajateltakoon niinkin, -- myöntää hän. -- Mutta olkaa viisas. -Tehkää työtä, ja kun asiat ovat selvät, tulkaa sitten uudelleen. -Missä voin, autan teitä. Emme ole enää Esterin äidin kanssa -pitkä-ikäisiä. Ja jos sitä ennen selvitätte asianne, niin ajatelkaa, -että Peuraniemi ja Hannuksela voivat vielä olla yhdysviljelyksessä. -Mutta asiain näin ollen on myöntymykseni rikos. Se sotisi kaikkea -vastaan, mihin meillä on totuttu. - --- Minä en tahdo muuta kuin Esterin, ja velkani saatte takaisin -kuukauden kuluessa. - --- Mahdotonta. Velallanne ei minun puolestani ole väliä. Maksatte kun -ennätätte. - --- Mutta... - --- Ei tule mitään. - -Nuori mies loi avuttoman katseen naiseen. Hän ei ollut ajanut -asiaansa loppuun, mutta hänet oli johdatettu umpikujaan, josta hänen -oli vaikea osata pois. - --- Minä lupaan, -- jatkoi Hannuksela, etten pakota häntä kenellekään, -ellei hän itse tule sille päälle. - -Esteri ei suotta ollut Hermanni Hannukselan tytär. Keskustelu oli -ollut proosallista ja arkipäiväistä, piinallista kuin kaupanteko. Nyt -hän astui esiin. - --- Kyllä se niin on, isä, -- sanoi hän hiljaisesti, -- etteivät tässä -enää puheet auta. Minä menen hänelle. Se on jo aikoja sitten luvattu. - -Hannuksela pysyi edelleenkin rauhallisena. - --- Te tiedätte kyllä, nuori herra, -- sanoi hän, -- että jos hän -vastoin minun tahtoani menee naimisiin alle kahdenkymmenenyhden, on -minulla oikeus tehdä hänet perinnöttömäksi. - --- Tehkää se, niin se asia on selvä. Jos myöhemmin tulen, niin on -teillä aihe sanoa, että havittelen teidän rahojanne. - -Nyt Hannuksela kiivastui. - --- Teillä on merkillinen taito, -- huusi hän, -- kuten kaikilla -herroilla, salata todellinen tarkoituksenne. Ensin kerjäätte rahat, -sitten tahdotte vetää tyttäreni samaan onnettomuuteen saadaksenne -lisää. - --- Riittää jo, isäntä, -- keskeytti Peuraniemen poika tulipunaisena -vihasta. - --- Mutta, -- Hannuksela löi nyrkkinsä pöytään, -- omalla vastuullaan -lähtee, jos lähtee kaikenlaisten haaveiden perässä juoksemaan. Eikä -ole asiaa enää takaisin. - -Tytär kuunteli kalpeana, huulet vavisten. Silmänurkissa välkkyivät -kyynelhelmet, mutta hän esti ne tunkeutumasta esiin, ja povi nousi ja -laski. - --- Voi isä, -- huudahti hän tuskallisesti, jos tietäisitte ja -ymmärtäisitte, niin toisin puhuisitte. - --- Mitä minun sitten pitäisi tietää! -- karjaisi Hannuksela -suunniltaan raivosta. -- Vaikka penikoisit joka vuosi, niin meidän -kunniamme ei ole nuppineulan varassa. - --- Isä! -- yritti tytär, mutta isä ei ollut kuullakseen. - --- Mutta nyt sinä joudut maailman heiteltäväksi, -- jatkoi hän, -- -ja sitä varten en luullut sinua kasvattaneeni. Hannukselasta mennään -vertaisiin ja otetaan vertaisia. - --- Hyvä on, -- sanoi Erik Wegener rauhallisesti. -- Onko mitään muuta -lisättävää? - -Hannuksela ikäänkuin tyrmistyi. Hän seisoi kalpeana keskellä lattiata -sen näköisenä kuin äkkiarvaamatta löytäneenä itsensä jostakin. - --- Jos menet, -- lopetti hän sammuneella äänellä, -- niin tiedät, -ettei ovi sen suljettuasi enää avaudu. - --- Sinä avaat sen kerran vielä kernaasti, isä, -- vastasi tytär -nöyrästi. - -Hannuksela ei vastannut. Sensijaan hän meni takahuoneeseen. - --- Tule sanomaan hyvästit tyttärellesi, kuului hän huutavan -emännälle, mutta emäntää ei kuulunut. - -Ei palannut enää isäntäkään. Heitti puoleksi vihaisen, puoleksi -tuskallisen silmäyksen huoneeseen, jossa oli äsken ollut, ja sulki -välioven ilman mielenosoituksellisuutta, hiljaa ja varmasti. - -Se oli Hannukselan tyttären lähtö komeaan, kukistumaisillaan olevaan -Peuraniemeen halki viileän kevätillan. - - - - -X - - -Kevät oli auringonpaisteinen ja kaunis. Mutta sittenkin tuntui -pitäjäläisistä, kuin kylmä ja halla uhkaisivat keskellä vihannuutta -ja kauneutta, kuin kylmät viimat silloin tällöin jäätävästi -hipaisisivat kasvoja keskellä heleimmän auringonpaisteen. Kaikkien -silmät tähtäsivät taukoamattomalla, pelonsekaisella uteliaisuudella -Peuraniemen monipäätyistä päärakennusta ja Hannukselan harmajaa, -yksitotista, muista erilleen vetäytynyttä rakennusryhmää, harmajaa -linnaa. - -Muutamana kevätiltana kuuluu kappalainen vihkineen kunnallisneuvoksen -pojan ja Hannukselan tyttären. Kirkkoherra oli laittautunut -matkoille. Todistajina olivat olleet saapuvilla Peuraniemen -isäntärenki ja ulkopalstan vuokraaja. Ja vihkiminen oli tapahtunut -pienen pappilan vierashuoneessa. Siinä se, ei sen enempää. Viikkoa -myöhemmin oli Hannukselan tytär tullut täysi-ikäiseksi. - -Hannukselasta ei kuulunut mitään. Talossa elettiin niinkuin ei mitään -olisi tapahtunut. Isäntä kulki asioillaan niinkuin ennenkin ja puheli -pysähdellen ja tuijotellen niinkuin ennenkin. Lieneekö hän nyt sitten -joskus sattunut tuijottamaan sekuntia kauemmin. Emäntä näyttäytyi -ja puheli väelle entistä vähemmän, ei aina välttämättömintäkään. -Sisäpiika oli joskus nähnyt hänet itkeskelemässä, mutta piti tiedot -ominaan. Hiljaista oli Hannukselassa ollut ennen, vielä hiljaisempaa -taisi olla nyt. Ja yksityisten mielipiteet ja arvostelut eivät -ulottuneet harmajaan linnaan. - -Mutta Peuraniemestä kuului sitä enemmän. Asiat olivat suoraan sanoen -mullin mallin, ja kun poika oli tuonut morsiamensa, jonka kanssa ei -ollut edes julkikihloissa, kotiin, oli kunnallisneuvoksetar saanut -hysteerisen kohtauksen. Se herrassisu, nähkääs, vieläkin. Poika oli -puhunut puhumistaan ja koettanut tyynnytellä, Hannukselan tytär oli -niellyt itkunsa ja seisonut kuin jääpatsas. Sitten olivat pojan -sisaret tulleet äitinsä avuksi ja käyneet yksissä voimin Hannukselan -tyttären kimppuun. Nimityksiä ei oltu säästetty sen huonompaa ihmistä -kuin Hannukselan tytär ei kunnallisneuvoksettaan ja neitien mielestä -ollut maan päällä. Mutta Hannukselan tytär oli vain seisonut silmät -kiiltäen ja huulet vavisten ja kuunnellut. Aivan niinkuin sanoakseen, -että "antaa tulla vaan, kestämään meilt' on lähdettykin ja kestetään -kanssa". Silloin oli Peuraniemen poika suuttunut. Oli sanonut, että -hän oli jo kuullut mielipiteet, mutta solvauksia hän ei kärsi, ja -jos kotiorkesteri edelleenkin tahtoo toimia, niin olla hyvä vain, -mutta hänellä on nyt muutakin puuhaa. Ja äiti ja tyttäret saavat -asua yläkerroksessa, hän ottaa haltuunsa alakerran. -- Se oli tullut -eversti-vainajaan, se poika, ei ollut isällä sitä kuraasia. - -Saa nyt sitten nähdä, kuinka kauan Peuraniemi kestää, kun tuli -tuo väkinäinen naimiskauppakin siihen lisäksi. Entä jos suuttuu -Hannukselakin, entä jos hänkin käy Peuraniemen herran ja tyttärensä -kimppuun. Sillä eihän, järkevästi katsoen, Peuraniemen pojan ja -Hannukselan tyttären väkinäisessä naimisiinmenossa ollut vähintäkään -harkintaa ja järkeä. - --- Olisivat odottaneet, -- sanoi joku, -- niin ehkä siitä ajan -pitkään olisi tullut jotakin. - --- Ellei siitä nyt olisi tullut, ei siitä olisi tullut koskaan, --- arvelivat ne, jotka olivat paremmin tuntevinaan Hannukselan -haltijaväen. - -Kolmannet eivät malttaneet salata mielihyväänsä siitä, että -Hannukselat kerrankin olivat "saaneet nokalleen", kuten he sanoivat. - -Ja neljännet koettivat mielessään määritellä tulevia suhteitaan -kummankin tilan haltijoihin kaikennäköisten oleellisten ja -olemattomien seikkojen pohjalla. - -Mutta kaiken lopuksi: kuka saattoi ymmärtää sen paremmin Peuraniemen -poikaa kuin Hannukselan tytärtäkään. Itsepähän lienevät asiat -mielestään oikein päin tuumineet. Edestä kaikki löytyy. - -Siihen tapaan kulkivat mielipiteet lähimmässä ympäristössä, ensin -kuiskailemalla, sitten jo julkisemmin. - - - - -XI - - -Pankinjohtaja Törnroos oli pyytänyt olemaan ystävällinen ja -tulemaan uudelleen kello viiden tienoissa. Pankki ei kylläkään ole -avoinna siihen aikaan, mutta hän odottaa ulkopuolella ja he voivat -sitten mennä sisään tarkemmin keskustelemaan asioista. Hänen, -pankinjohtajan, täytyy ensin neuvotella johtokunnan jäsenten kanssa. --- Muuten oli pankinjohtaja Törnroos ollut erinomaisen ystävällinen, -ja Erik Wegener oli hiukan valoisammalla mielellä. - -Kello kävi nyt yhtä eikä hän mitenkään ehtisi kotiin iltajunassa, -kuten oli aikonut. Ensiksi hän oli aikonut ottaa vaimonsa mukaan -tälle matkalle, mutta Esteri oli kernaammin jäänyt kotiin. Eihän -hänestä matkalla ensinnäkään olisi mitään hyötyä, toiseksi matkalla -kuluisi vähintään kaksikymmentä markkaa, ja kolmanneksi häntä -voitaisiin tarvita kotona. - -Kaksikymmentä markkaa! Erik Wegener hymähti katkerasti ajatellessaan -keskustelua. Tässä sitä nyt ollaan. - -Heinäkuun aurinko paistoi kuumana kivitetyille kaduille, ja -pölyttyneet esplanaadit tarjosivat vain vähän vilvakkuutta. Kotona -Peuraniemessä meni kaikki vanhaa kulkua. Sen jälkeen kuin hän -toukokuussa oli tuonut Esterin kotiinsa, eivät hänen äitinsä ja -sisarensa olleet tavanneet Esteriä. He asuivat yläkerrassa, jonne -heidän ruokansakin vietiin, ja välttivät tapaamasta poikaa ja hänen -vaimoaan. Kerran oli nuorempi sisar, Sigrid, kohdannut Esterin -puistossa, näyttänyt jonkun verran hämmentyneeltä ja epätietoiselta, -mutta tervehtinyt sitten lyhyesti ja mennyt tiehensä. Kuinka -Erik koettikaan vaivata ajatuksiaan, ei hän voinut keksiä mitään -järjellistä syytä äidin ja sisarten vastenmielisyyteen Esteriä -kohtaan, vaikka se häntä mitä suurimmassa määrässä piinasikin. -Toiselta puolen hänestä tuntui, kuin tuo avoin sotakannalla-olo -häntä paaduttaisikin ja antaisi enemmän pontta ja voimaa hänen -edesottamisilleen. - -Erik Wegener oli istahtanut esplanaadin penkille, mutta vainuten -jokaisessa ohikulkevassa tuttavaa nousi hän pian ja jatkoi -mietteissään matkaansa. Esteri oli hyvin kotiutunut Peuraniemeen. - --- Kyllä ajan pitkään kaikki tasaantuu, oli hän sanonut, -- kun vain -uskollisesti teemme työtä ja olemme nöyriä. Ja kyllä äitisikin antaa -anteeksi, että olet tällaisen... - --- Esteri, älä viitsi! -- oli mies keskeyttänyt. - --- Antaa varmasti, kun näkee, mihin me pyrimme, -- oli vaimo -jatkanut. -- Ja toisekseen: onhan meillä kummallakin ollut niin -paljon maallista hyvyyttä, että hyvin joudamme tämän kantaa. - -Tätä sanoessaan oli hänellä ollut välähdys vanhaa Hannukselaa -kylmänsinisissä silmissään: siinä oli uhmaa ja päättäväisyyttä, -melkein rajuutta, mutta siinä oli myöskin sellaista nöyryyttä, joka -ei ota näkyväisiä ilmenemismuotoja. "Alistutaan, mutta alistutaan pää -pystyssä." - -Erik Wegeneriä värähdytti, kun hän muisteli tätä. Siihen sisältyi -onnen hurmaa, mutta kenties yhtä paljon, ellei enemmänkin, pelkoa ja -levottomuutta nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. - -Ihmisiä tuli vastaan ja sivuutti. Saattoi olla tuttavia joukossa, -mutta jos oli, niin eivät, äkkiarvaamatta kohdatessaan, tunteneet -tai antoivat muuten kulkea rauhassa. Etteivätkö olisi tuntevinaan? -Kun tämä ajatus ensiksi meni häneen, niin se vihlaisi ilkeästi ja -pistävästi, mutta myöhemmin oli tunne toinen, välinpitämätön, melkein -lohdullinenkin. Parempi onkin, sittenpähän saa elää omaa elämäänsä, -ulkopuolella muita. - -Vähitellen joutui hän ulkopuolelle kaupunkia, ulkoravintolaan -johtavalle tielle. Tienvierustat olivat varjoisat ja vilvakkaat. -Hän kuljeskeli hitaasti eteenpäin ja mietti asioitansa. Ravintolaan -hänellä ei ollut asiaa eikä hän koskaan ollut siellä käynyt. Ennen, -koulupoikana, siihen ei ollut lupaa, nyt olisi lupa, muttei ollut -tilaisuutta. Jokainen ylimääräinen rahameno oli rikos Peuranientä -kohtaan. Niin, Peuraniemellä oli kieltämättä ollut loistoaikansa, -sen hän nyt tunsi itsessään. Oikeastaan hän tunsi myöskin ohutta -mielihyvää tietäessään, että kieltäytyy vanhan kotinsa puolesta. - -Epäilemättä hänessä, Erik Wegenerissä, oli tapahtunut joku suuri -ja merkillinen muutos. Tämän muutoksen lähtökohdaksi hän merkitsi -muutaman syys-illan vajaa vuosi sitten, syys-illan, jolloin hän -toimittamattomin asioin lähti Hannukselasta. Silloin hän oli -nuorukainen, joka kenties oli raivonnutkin, mutta jo silloin -oli häneen mennyt tämän nykyisen itu, joka ehkä oli itua sekin, -mutta joka tapauksessa varttumassa puuksi. Hannukselan silloiset, -epämääräiset sanat olivat kieltämättä panneet hänet alitajunnassaan -ymmärtämään, että häneltä voitiin tulla vaatimaan paljon. Että -jotakin, josta hän ei sen tarkemmin tiennyt, oli vinossa hänen -kotonaan, siitä hän oli myöskin ollut hämärästi selvillä jo kotoaan -viime syksynä lähtiessään. - -Kun hän tässä nyt tarkemmin ajatteli Hannukselan isäntää, ei hän -voinut häntä vihatakaan. Asettaessaan oman itsensä Hannukselan -asemaan olisi kai hän menetellyt osapuilleen samoin. Ja kieltämättä -hän ei ollut osannut, tai ei ollut kehdannut, Hannukselalle selittää -tunteitaan sellaisina kuin ne todellisuudessa olivat. - -Erik Wegener tunsi tällä hetkellä sanomatonta sovinnollisuutta koko -maailmaa kohtaan. - --- Enempäähän tästä ei voi tulla kuin pois talosta, -- oli Esteri -sanonut, -- Ja työtä toiselle tekemästä ei sittenkään kukaan saata -estää. - -Niinhän se oli. Ja Esteri raukka, joka näki joka päivä vanhan -kotinsa parin, kolmen kivenheiton päässä, mutt'ei saanut sinne mennä -siksi, että oli sitonut kohtalonsa häneen. Erik Wegenerille tulivat -kyyneleet silmiin, kun hän tähän asiaan syventyi, mutta hän pyyhkäisi -ne nopeasti pois ja rupesi ajattelemaan muita asioita. - -Hannukselakaan ei ollut vielä saanut omaansa. Ensimmäisen lupauksen, -jonka hän oli tehnyt, oli hän rikkonut. Hän oli lähettänyt selittävän -kirjeen, mutta se oli palautettu avaamattomana takaisin. Sitten hän -oli lähettänyt vanhan isäntärengin suusanallisesti selvittämään asiaa -ja isäntärenki oli palannut ilmoittaen Hannukselan sanoneen vain "vai -niin" sekä pyytäneen, ettei Peuraniemestä häntä enää vaivattaisi. -Siinä kaikki. - -Tahdonvoimaansa ponnistaen käänsi Erik Wegener pois ajatuksensa -Hannukselastakin. - -Viime vuonna näihin aikoihin hän oli ollut rakastunut nuorukainen, -kaipa hän nyt sitten on mies, jolla on vastuuta jos vastuun -tunnettakin. Tällä hetkellä, kukaties, hänestä keskustelevat suuret -pankkiherrat. Hän on, omatta syyttään, heidän leikkipallonsa, mutta -he muodostavat hänen kohtalonsa. He punnitsevat hänet joka puolelta, -arvioivat hänen kykynsä ja taitonsa, joita hän ei millään tavalla -ollut ehtinyt näyttää, ja jos he havaitsevat hänet liian köykäiseksi, -saa hän mennä ja -- on koditon. Hän ja Esteri -- sama se! Mutta miten -käy äidin ja sisarusten? - -Kumma, ettei häneltä riittänyt ainoatakaan ajatusta tulevalle -langolleen. - -Ajatukset keskeytyivät, kun ohikiitävä ajuri juuri ohi päästyään -seisahdutti. Ajava oli serkku, Constantin Gyllenmarck, vapaaherra. - --- Hei, sinäkö siellä? -- huusi hän nousten seisomaan rattailla. - --- Minä. Ja sinä olet myöskin kaikkialla muualla paitsi puuron -silmässä. - -Serkku hyppäsi alas rattailta, maksoi ajurin ja käveli kohti. - --- Minä tulen Ruotsista Härnösandin kautta, -- selitti hän -hienopiirteiset kasvot loistaen iloisuutta ja korkea vartalo uhkuen -terveyttä. Illalla jatkan matkaa kotiin. - --- Mitä sinä Ruotsissa? - --- Ajoin muuatta ihmistä Tukholmaan. Entä mitä sinä itse täällä? - --- Asioita vain. - --- Niin, isäni kertoi, etteivät ne ole hauskimpia asioita, mutta hän -toivoi, että sinä selviät kuitenkin. - --- Hauskaa kuultavaa. - --- Ja sitten onnitteluni avioliittosi johdosta. Isäni sanoi, että -valintasi oli suurenmoinen. Tosin nimi tuntui minusta hiukan oudolta, -mutta sen asian sinä parhaiten taidat harkita. - --- Toivon, että sinä aikoinasi harkitsisit yhtä hyvin. - -Constantin Gyllenmarck nauroi keveästi ja vapauttavasti. - --- Toivokaamme niin, -- sanoi hän. -- Vaikka kyllä kai sinulla oli -pienet esteesi, mikäli tulin ymmärtämään... Enkä minä totta puhuen... - --- Pyydän, että lopetamme. Asia on minulle arka. Ja liian tuore. - --- Kuinka tahdot. Minä vain toivon, että minuakin joku rakastaisi... -niin, se tahtoo sanoa: minun itseni takia -- sillä tavoin. - -Erik Wegener ei keksinyt vastausta. Hetkisen seisoivat serkukset -sanattomina tiellä. - --- Käydäänhän tuonne sisään, -- sanoi viimein Gyllenmarck, -- niin -saamme hiukan jutella. - --- Kiitän, mutta minulla ei tahdo olla aikaa, enkä muutenkaan... -Sitäpaitsi mieleni on hiukan rempallaan. - --- No, kävelemme sitten kaupunkiin takaisin. - -Constantin Gyllenmarck pyörähti tyytymättömänä kantapäillään. - --- Aikomukseni oli kyllä odottaa iltajunaa tuolla, -- hän viittasi -ravintolaa, -- mutta koettakaamme etsiä joku osapuilleen siedettävä -kahvila. Tai oletko jo syönyt päivällisen? - -Erik Wegener ei ollut ajatellut edes aamiaistakaan, mutta hän vastasi: - --- Olen. -- Ja kysyi: -- Kuinka on itsesi laita? - --- Jo laivassa, -- vastasi reippaasti parooni Gyllenmarck, joka -juuri laivassa oli ajatellut, että saa kunnollisen päivällisen -ulkoravintolassa. - -Kun he olivat valinneet sopivan paikan parhaimmassa kahvilassa, minkä -Erik Wegener tunsi, sanoi serkku: - --- Oikeastaanhan voisin poiketa luoksesi palatessani. - --- Pyydän, ettet tule tällä kertaa, -- vastasi puhuteltu -alakuloisesti. -- Muussa tapauksessa pyytäisin sinua sydämestäni, -mutta nyt meillä on sellaista, jota en mielisurmin kenellekään -näyttäisi. - -Hän empi hetken, kertoisiko, millaista kotona on, mutta kertoi -kumminkin. Serkku napautti sormiaan pöytään. - --- Mutta nehän ovat suorastaan riivattuja, tokaisi hän. -- Tädille -pitäisi sanoa joku järjen sana. - --- Turhaa. On toistaiseksi -- sydämetöntä sanoa -- parempikin -kenties, että on näin: saan vapaammat kädet. - --- Sinähän puhut kuin valtiomies; sinusta olisi, kuuleppas, tullut -hyvä juristi. Mutta sanohan, millä summalla selviytyisit kaikesta. - --- Pyörryt, jos kuulet. - --- Ann' tulla vaan. Täällä on totuttu yhteen jos toiseenkin. - --- Hiukan yli seitsemänsataatuhatta. - -Constantin Gyllenmarck näytti todellakin kalpenevan ja vihelsi -pitkään. - --- Luovu, veikkonen, -- sanoi hän. -- Luovu, veikkonen, ja pelasta -nahkasi. Sinulla on enää vajaan vuoden luvut. Rahaa niihin saat -vaikka minulta. - --- En voi. - --- Miks'et? Ethän millään tavalla ole syypää. - --- En isäni tähden. Enkä ympäristönkään tähden. Meihin on sentään -aina katsottu jonkunlaisella kunnioituksella. - --- Ajatuksesi ovat ritarilliset ja korkeat, mutta luovu. Kymmenen -vuoden kuluttua ajattelet toisin, ja sinua kunnioitetaan yhtä paljon. -Ole kylmä niinkuin juristin sopii. - --- Sinun on turha pulma. Niin kauan kuin toivon hiventäkään on: ei. -Suuremmaksi ei kurjuus voi tulla. - --- Ensinnäkään sinä et ymmärrä maanviljelystä Tuskin tiedät, mikä on -aura ja mikä on karhi. - --- Työ neuvoo kyllä tekijänsä. - --- Toiseksi et saa aineellista apua mistään. Vai luotatko lankoosi? -Hyi, saakeli! - -Erik Wegener pudisti päätään. - --- Kolmanneksi, -- jatkoi serkku hellittämättömästi, -- voit sinä -vielä tulla hyväksi juristiksi, joka ansaitsee paljon. - --- Turhaa puhua, ei auta. - --- Neljänneksi: ajattele, seitsemänsataatuhatta ja vähän päälle. -Sinusta tehdään lypsylehmä. - --- Kai olen jollakin tavoin sen ansainnut - --- Ei, poikaseni. Sano, että tässä ovat paperit ja terve nyt! Vuoden -kuluttua jo ajattelet niin. Pankit saavat sentään neljänneksen, ja -mitä se niihin vaikuttaa. - --- Pankit, -- ne ovat yksityisten ihmisten kaiken lopuksi. - --- Olkoot, mutta millaisten yksityisten! Anna mennä ja pese kätesi. - -Erik Wegener päätti, ettei hän enää vastaa. - --- Minäpä kerron sinulle erään tapauksen, puhui parooni Gyllenmarck. --- Tässä, mennessäni Ruotsiin, istahdin hetkeksi Bavoriniin, -tiedäthän? No, se sinun lankosi Henriksson tai Salomonsson... - --- Eriksson. - --- Olkoon sitten Eriksson. Niin, hän istuu siellä ja oli, ei -liikutettu, vaan päissään. Hänen isällään on joku tynnyritehdas ja -silakanjalostustehdas ja voi olla jotakin muutakin. - --- En ole koskaan koettanut ottaa selville, vastasi Erik Wegener joka -hermolla odottaen, mitä tuleman piti. - --- Joka tapauksessa he ovat, elleivät juuri rikkaita, niin ainakin -kovin varakkaita. Tämä suutarityyppi nousee ja istuutuu meidän -pöytäämme, -- senhän voi antaa anteeksi, tuttujahan olimme kaikin, -- -ja rupeaa puhumaan asioistanne niinkuin omistaan. - -Erik Wegener puraisi hampaansa yhteen. - --- Ja lopuksi hän moittii talouttanne ja selittää silakkatynnyriensä -korkeudesta, ettei hänen kannata mennä köyhiin naimisiin. Mutta -tiedätkö mitä minä tein? Annoin hänelle korvapuustin koko salin -nähden, ja Carolus Galle auttoi hänet ovesta ulos. Ulos hän kuitenkin -olisi joutunut ennen pitkää. - -Erik Wegener oli kalvennut, mutta punastui heti, ja että se tapahtui -mielihyvästä, sitä hän ei voinut itseltään kieltää. - --- Me oltiin, näetkös, sillä asteella, -- jatkoi Gyllenmarck itsekin -innostuen muistellessaan tapahtumaa. -- Pieni skandaali siitä nousi, -mutta se selvitettiin. Nyt minä neuvon, että ainakin puhut Gunillalle -asiasta ja koetat järjestää historian. - --- Minulla onkin, -- vastasi Wegener, -- ollut merkillinen -vastenmielisyys sitä herraa kohtaan, mutta en ole katsonut -oikeudekseni puuttua asiaan. Tuskinpa se auttaa nytkään, ja -sitäpaitsi minulla on niin monta muuta historiaa järjestettävänä. - --- Gunilla on sentään sisaresi ja nuorempi sinua. Mutta jos sallit, -niin minä kirjoitan. - --- Tee se, niin olet ystävällinen. - --- Kernaasti. Nyt heti. - -Ja parooni Gyllenmarck ryhtyi heti toimeen. - -Erik Wegener katseli hetken hänen ylpeätä, kaunismuotoista päätään, -kuu hän kumartuneena paperin yli nopeasti antoi sanan liittyä -toiseen, mutta sitten hän vaipui omiin mietteisiinsä, jotka nyt -olivat entistä alakuloisemmat. Joku Frans Eriksson, sehän nyt oli -toisarvoinen asia, mutta Gunilla oli hänen oma pikku sisarensa. - -Puolen tunnin kuluttua Gyllenmarck oli valmis. - --- Minä panen tämän postiin, niin sinulta säästyy antamisen vaiva, --- sanoi hän sulkiessaan kirjettä. -- Ja nyt me lähdemme. Minä ostan -rouvallesi pienen muiston. - --- Kun ei siitä sinulle vain olisi turhia kuluja, -- vastasi Erik -Wegener, vaikka sydän hytkähti ilosta. Hän oli lukemattomia kertoja -seisonut tänään myymälöiden ikkunain takana uskaltamatta ajatellakaan -minkäänlaisia ostoksia. Seisonut vain ja katsellut ja ajatellut että -siellä ne nyt ovat. - - - - -XII - - -Ulkona vallitsi vielä kuumuus, mutta pankkihuoneistossa oli varjoisaa -ja viileätä. Seinät ikäänkuin uhosivat omaa, asiallista kylmyyttään. - -Erik Wegener istui johtajaa, tuomari Törnroosia vastapäätä, pöydän -toisella puolella, hyllyvässä nahkatuolissa. Pankinjohtaja Törnroos -oli nyt heittänyt syrjään päivemmällä osoittamansa ystävällisyyden ja -selaili papereita ääneti ja tunteettoman näköisenä. - --- Te otatte kylläkin raskaan kuorman, virkahti hän kuin ohimennen. - -Erik Wegener ei vastannut. Mitään pelkoa hän ei tuntenut, ei edes -levottomuutta. Hänestä tuntui, kuin hän olisi vain vapaaehtoisesti -ottanut hoitaakseen jonkun toisen asian. Muutahan tästä ei voisi -seurata kuin talosta pois. Se tiedettiin. - --- Ja aivan nuorikin te olette vielä, -- sanoi johtaja Törnroos -taas vähän ajan kuluttua, vilkaisten häneen pitkään ja tutkivasti -kultasankaisten silmälasiensa takaa. - --- Mutta, -- jatkoi hän, -- siitä huolimattahan voimme keskustella. - -Vahtimestari tuli sisään aikeissa ruveta siivoamaan, mutta poistui -heti. Erik Wegener ennätti huomata, että hänellä oli vettävaluvat, -surulliset silmät ja muodoton, punaiseen vivahtava nenä. - -Hänen huomiokykynsä tuntui tavattomasti herkistyneen. - -Pankinjohtaja Törnroos selaili taas papereita ja pudisteli päätään -tuon tuostakin itsekseen hymähdellen. Väliin hän viskasi jonkun sanan -kuin ohimennen. - -Ne ovat nyt täällä, kaikki kunnallisneuvos Wegener-vainajan -sitoumukset. Oli katsottu paremmaksi näin. Pantit aivan arvottomia. -Esimerkiksi nuo Aktiebolaget Grönfors brukin osakkeet. Ne nuori -herra hyvin saattaisi viedä mennessään. Ja koko joukon muita -papereita lisäksi. -- Minkähän arvoinen Peuraniemi lienee -nykyisessä kunnossaan. Velkojat arvelevat, että kaikkiaan -kaksisataaviisikymmentä, korkeintaan seitsemänkymmentä viisi. Mitä -herra Wegener arvelee? - --- Minulla ei ole tarkkaa selkoa. - -Pankinjohtaja Törnroos ei näy sitä odottavankaan. Hän selailee -edelleenkin papereita ja puhelee kuin itsekseen. Ehkä kalkyleeraamme -hiukan... niin, eivät tule saamaan kahtakymmentäviittäprosenttia, -kun laskemme kulut ja kustannukset. No, ja miten herra Wegener on -aikonut järjestää? - --- Suoritan kaikki kymmenessä vuodessa. Korot ja lyhennykset. - -Hän oli aikonut sanoa: kahdessakymmenessä vuodessa, mutta jostakin -selittämättömästä pakosta hän sanoi: kymmenessä. Ehkä hän ajatteli, -että viime hetkessä kaikki livahtaisi käsistä. - --- Mitä te ajattelette? - -Pankinjohtaja Törnroos iski harmajan katseensa puhujaan, ja -ilta-auringon säteet tekivät hänen kaljun päälakensa kiiltäväksi kuin -biljaardipallon. - --- Kymmenessä vuodessa! -- huudahtaa hän. -- Se on: vuoden kuluessa, -katsokaamme nyt... se on ensi vuonna korkoja ja lyhennyksiä -noin sataviisitoistatuhatta markkaa... seuraavana vuonna noin -satatuhatta... No, ja miten aiotte saada kokoon summat. - --- Se jää minun asiakseni. - --- Aivan niin, teidän asiaksenne. Mutta minkälaiset takeet te -esitätte pankille siitä, että todellakin täytätte sitoumukset? - --- Herra pankinjohtaja ymmärtää kyllä, etten voi esittää muita -takeita kuin että Peuraniemi ei ainakaan huonone minun käsissäni -siltä varalta, että joskus haluaisitte ottaa sen pois. - --- Kuulostaa hyvältä. Mutta entä käyttöpääoma, driftkapitalet, -ymmärrättekö? - -Erik Wegener mietti. - --- Minulla on kyllä keinoni. Kovin paljonhan ei tarvita. - --- Hyvä on, jos jäi hiukan käteistä. - -Pankinjohtaja Törnroos mietti taas pitkät ajat. - --- Isänne oli sympaattinen mies, -- lausui hän, -- erinomaisen -hieno ja sympaattinen. Nämä tällaiset asiat olivat meidän -välillämme henkilökohtaisia luottamuksenosoituksia. Jos hän olisi -elänyt, epäilemättä kaikki olisi järjestynyt. Loistavasti. Mutta -valitettavasti... Kuinka, oletteko naimisissa? - --- Kyllä. - --- Jos sallitte kysyä: kenen kanssa? - --- Tilanomistaja Hannukselan tyttären kanssa. - -Pankinjohtaja Törnroosin lihavat kasvot alkoivat loistaa. - --- No sitten, -- sanoi hän iloisesti, -- järjestyy kaikki helposti. -Hannuksela, tunnen hänet kyllä: jäykkä mies ja ylpeä mies, mutta -ennen kaikkea varakas mies. Entinen hallintoneuvostomme jäsen. - --- Pidän velvollisuutenani ilmoittaa herra pankinjohtajalle, ettei -siihen kovinkaan paljon voi laskea ja luottaa. - --- Tarkoitatte...? - -Erik Wegener kertoi lyhyesti mitä hän tarkoitti ja luuli, mutta -pankinjohtaja Törnroos kuunteli vain toisella korvalla. Kun hän kuuli -perinnöttömyydestä, nosti hän katseensa paperista ja hymähti. - --- Luuletteko te, että hän kärsii köyhiä sukulaisia silmäinsä edessä! -Strunt! - --- Kyllä hän kärsii, -- vastasi Erik Wegener. -- Ellei auta tekemässä -vielä köyhemmäksi. - -Pankinjohtaja hymähti itsekseen, että "se nyt on vain Hannukselaa", -ja jatkoi kirjoittamistaan antaen toisen miettiä mitä tahtoi. -Hetkisen Erik Wegener aikoi ruveta antamaan uutta selitystä, mutta -luopui sitten aikeestaan, ja huoneessa kuului vain kynän rapina ja -silloin tällöin pankinjohtajan syvä, mahtava yskähdys. - -Puolen tunnin kuluttua pankinjohtaja Törnroos on valmis ja lukee -kirjoittamaansa lävitse. - --- Teillä ota tietysti sinetti? -- kysyy hän kuin ohimennen, mutta ei -odota vastausta. - -Sitten hän alkaa puhua katsoen koko ajan muualle. - --- Niin, minulla on valtuudet tehdä sopimus kanssanne, -- puhuu hän -kiireesti ja hätäisesti, vilkaisten välillä kelloaan. -- Niin, ja -tässä tämä nyt on. Käy liian rasittavaksi alkaa suurilla summilla. -Sentähden: ensi vuodelta maksatte vain pääsumman korot. Mutta -seuraavana vuonna alkavat lyhennykset ehdottamaanne tapaan. Sopiiko? -Luonnollisesti, kun muu ei käy. Lyhennys ja korko on maksettava -tammikuun kymmenenteen päivään mennessä. Muussa tapauksessa pankilla, -jos se tarpeelliseksi katsoo, on oikeus... niin, lukekaa itse. - --- Katsokaas, -- jatkaa hän, Erik Wegenerin lukiessa paperia, -- -me olemme nyt tavallamme teidän velkojanne ja me myös vastaamme -päämiehillemme suorituksista. Meillä täytyy siis olla oikeus... -ymmärrättehän? Mutta nuo Grönforsin paperit saatte viedä vaikka, -niin, vaikka helvettiin, niistä ei kukaan huolisi, ja nämä myös... -Sopiiko? Olkaa hyvä ja kirjoittakaa alle. - -Erik Wegener kirjoitti ja painoi sormuksellaan sinetin alle. - --- Hyvä, jäljennös lähetetään teille ensi postissa. Ja nyt: onneksi -olkoon! - -Pankinjohtaja puristi hänen kättään ja katsoi häntä kiinteästi -silmiin. Hän oli taas ystävällinen, melkein lämmin, kuin -aamupäivälläkin. - --- Me luotamme teihin, -- sanoi hän, -- ja me tunnustamme, että tämä -on teidän puoleltanne erinomaisen kaunis yritys. - -Erik Wegener hoippui ulos. Vaikka hän oli koko ajan kiinteästi ollut -mukana, käsitti hän vain puoleksi sen, mitä oli tapahtunut. Hän saisi -siis toistaiseksi asua Peuraniemessä ja yrittää. - -Vähän matkaa kuljettuaan hän vilkaisi kelloaan. Se osoitti puolta -seitsemää. Mutta samalla hän huomasi, että kello oli kultaa. Hän -voisi kyllä tyytyä hyvään hopeakelloon, liiankin hyvin. Hinnan erotus -tulee kyllä Peuraniemessä tarvituksi. Ja sinettisormus saa myöskin -olla poissa. Tavallinen messinkinen pöytäsinetti korvaa sen kyllä. - -Oo-jaa. Sitä voi luopua niin paljosta. Hän kävi lähimmässä kultasepän -liikkeessä, sitten hän söi illallista ja yöksi hän meni lähimpään -matkailijakotiin. Hotellithan eivät enää saaneet tulla kysymykseen. - - - - -XIII - - --- Se on kyllä surullista minulle itsellenikin, mutta minun täytyy, --- sanoi Erik Wegener eräänä aamupäivänä vaimolleen. - -Oli juuri syöty aamiaista, kello oli kahdeksan. Esteri oli menossa -väentupaan, mutta jäi keskustelemaan miehensä kanssa. Aurinko ei -vielä paahtanut kuumasti. Oli niitä aamuhetkiä, jolloin ihminen on -toimeliain ja iloisesti ja toivorikkaasti ajattelee alkavaa päivää, -niin synkälle kuin se eilisiltana lienee kuvastunutkin. - -Oli kysymys Peuraniemen kalleuksien ja ylellisyystavarain myymisestä, -sillä Hannuksela oli maksettava. Piti jätettämän ainoastaan -välttämättömät tai vaihdettaman halvempiin. Pois kullat ja hopeat, -pois taulut ja kalliit matot, pois rotuhevoset. - --- Eiköhän sitä mitenkään voitaisi välttää? kysyi Esteri. -- Minä -pelkään, että se koskee äitiisi ja sisariisi liian kipeästi. - -Hänen miehensä rummutti sormillaan pöydänkantta ja katseli eteensä. -Hän ei ollut puhunut mitään siitä, että hän oli jo luopunut -hänelle henkilökohtaisesti rakkaista kalleuksista ja voittanut -kaksisataakahdeksankymmentä markkaa, jolla summalla yksinäinen mies -maaseudulla, mikäli hän oli laskenut, eläisi jo enemmän kuin puoli -vuotta. Tietysti leikkaus koskisi, mutta siitä ei päästy minnekään, -jos haluttiin välttää suurempaa. - --- Lahjaksi saadut voidaan ja täytyykin jättää, -- vastasi hän -vihdoin. - --- Älä välitä serkkusi lähettämästä kalliista rannerenkaasta, --- naurahti Esteri lievästi punastuen. -- Täällä ei ole aikaa -sellaisilla... - --- En minä sitä tarkoittanutkaan, -- selitti mies yksinkertaisesti. --- Ajattelin yksinomaan äitiä. Kukaties tulee vielä lahjojenkin vuoro. - --- Niin, en minä sitten tiedä. Jos se on välttämätöntä, niin tehtävä -kai se sitten on. - - * * * * * - -Esteri meni ulos. Ikkunasta näki hänen miehensä, että hän suuntasi -kulkunsa suoraan navettaan. Alussa, pari, kolme kuukautta sitten, ei -hän ollut ajatellut, millä tavalla väki tulisi heihin suhtautumaan, -mutta vähitellen hän oli tullut huomaamaan, ettei se jättänyt mitään -toivomisen varaa. Suhtautuminen väen puolelta oli kunnioittavaa, -Esteriä kohtaan miltei arkaa. Erik Wegener ei voinut itseltään -kieltää, että se oli Hannukselan varjo, joka vaikutti. Mutta huomioon -liittyi enemmän nöyryytystä kuin tyytyväisyyttä. - -Yläkerran asujamille vietiin aamukahvia. Kello oli jo lähellä -yhdeksää. Erik Wegener odotti jonkun aikaa, sitten hän raskain, -hitain askelin alkoi kiivetä yläkertaan, ensi kertaa naimisiinmenonsa -jälkeen. Kun hän tarkemmin ajatteli äidin ja sisarten kohtaloa, -niin häntä suretti, melkein itketti. Olivat siellä ylhäällä -kuin hänen vankeinaan, joskus kävivät puistossa, kylällä eivät -milloinkaan. Jos heidän luonaan joskus joku kävi, asemapäällikön tai -kihlakunnantuomarin rouva, niin melkein kuin varkain, häntä peläten, -yläkertaan livahtivat. Ja nyt tuli kaiken lisäksi tämä, mutta -- ehkä -heillä oli siitä jo aavistus. - -Ja siitä syntyi kohtaus. Poika, joka oli valmistautunut puhumaan -sydämellisesti ja maltillisesti, oli vähällä menettää malttinsa. - -Äiti raivostui, sisaret rupesivat itkemään. - --- Meillä on kahdeksattasadantuhannen markan velat, -- sanoi poika. --- Ja tuskin kolmannesta omaisuutta. - -Ei auttanut. Ellei Esteriä olisi tullut, olisi kaikki järjestynyt -hyvin. Mutta tämä on kaikki hänen, sen talonpojan, ansiota. Hän ei -ymmärrä, eikä pysty ymmärtämään kulttuuri-ihmisten vaatimuksia. - -Erik Wegener kohautti olkapäitään. Hän tunsi, kuinka hän vähitellen -alkoi kylmetä. - --- Minä en ole niitä velkoja tehnyt, -- sanoi hän katkerasti. - --- Anna edes pappa-raukan levätä rauhassa! -- huudahti Gunilla-sisko -kyynelten lomassa. - -Veli punastui. - --- Me kai olemme kaikin osaltamme niihin osallisia, -- jatkoi hän, --- ja meidän kai olisi yhteisesti torjuttava se, ettemme joudu -maantielle. - -Huoneen täyttivät nyyhkytykset ja itkunpurskahdukset. - --- Jääkö edes flyygeli? -- itki Sigrid. - -Erik-veli sai kyyneleen silmäänsä. - --- Jää, -- sanoi hän, -- ainakin toistaiseksi. Ja hän melkein -hymyili, kun lisäsi: - --- Sitä emme henno sinulta ottaa. Voisit kuolla siitä. - -Sanat vaikuttivat kuin auringonsäde sadekuurojen raossa. Huoneeseen -tuli rauhallisempi ja keveämpi olo. - --- Vie, lapseni, vie vaatteet päältäni! -- huokasi -kunnallisneuvoksetar. Hän oli kalpea, hänen rintansa kohosi ja laski, -ja lopulta hän uudelleen purskahti itkuun. - --- Mutta, mamma rakas, enhän minä voi sitä auttaa, -- huudahti poika -tuskallisesti, -- kun täytyy, kun todellakin täytyy! Parempihan on, -että itse vapaaehtoisesti... kuin että viedään. Pitäjänkin tähden. - -Hän oli koko ajan, yrittämättäkään istuutua, seisonut ovensuussa kuin -joku talonvouti. Nyt hän teki lähtöä. Piti valita ne esineet, joista -enimmin piti. Hän tulisi illalla uudelleen. - -Kaikki, mikä oli ollut kallista ja rakasta, vietäisiin pois, -joutuisi vieraille, tuntemattomille ihmisille ja tuntemattomaan -ympäristöön. Se raateli ja viilsi sydäntä ja itsetuntoa, mutta -kun täytyi, niin täytyi. Hän puristi huulensa lujemmin yhteen -ja koetti kääntää ajatuksensa muualle. Eikö, kaiken lopuksikin, -tässä itsensäkieltämisessä ja uhrautumisessakin ollut jotakin -mielenkiintoista, melkein suloista. - -Alakerran sisä-eteisessä hän muisti jotakin ja kiiruhti uudelleen -ylös. - --- Tapasin Constantin-serkun kaupungissa käydessäni, -- sanoi hän -Gunilla-siskolleen, -- ja hän kertoi kirjoittavansa sinulle tärkeistä -asioista. Onko tullut mitään? - -Sisar meni lumivalkeaksi kasvoiltaan. - --- Se ei kuulu sinuun, -- vastasi hän jäykästi. - -Ja kun veli jo oli ovessa menemässä, lisäsi hän: - --- Ilmoitan sinulle kyllä, kun tarvitsen sinua. - -Mutta veli Erik ei ollut näkemässä, kuinka Gunilla-sisko hänen -mentyään meni omaan huoneeseensa ja ratkesi hillittömään itkuun. Eikä -hän ollut näkemässä, kuinka hän muutaman tunnin kuluttua tyynenä, -mutta kalpeana kasvoiltaan tuli äitinsä ja nuoremman sisarensa -luokse ja alkoi erotella ja nimitellä niitä tavaroita, jotka piti -jätettämän, ja koetti saada ne mahdollisimman vähäisiksi. Äiti ja -sisar ihmettelivät eivätkä ymmärtäneet, mikä häneen oli mennyt. - -Peuraniemen avaroihin suojiin astui siis hävitys, silmin nähtävä ja -käsin tunnettava hävitys ja riisto. Wegenerien maakunnassa kuuluisat -hopeat, esi-isiltä ja Gyllenmarckeilta perityt, saivat mennä, matot -revittiin lattioista, taulut riistettiin seiniltä, huonekasvit ja -kirjasto kannettiin odottaviin kärryihin, kymmenestä huoneesta -vietiin koko kalusto, vain kahdeksan jäi asuttavaan kuntoon, neljä -ylä- ja neljä alakerrassa. Rotuhevoset, neljä luvultaan, vietiin -kaupunkiin ja jätettiin vaihdettaviksi työhevosiin, edesmenneen -kuvernööri Wegenerin vaunut myytiin maakunnan museoon, ja museon -johtokunta arveli, että olisi ne voitu lahjoittaakin. Ja tämä kaikki -oli Erik Wegenerin, Peuraniemen patruunan pojan, työtä. - -Pitäjä seisoi korvat hörössä ja katseli ja ihmetteli, kun -tavarakuorma toisensa jälkeen vyöryi asemalle. Tätä se ei voinut -käsittää. Pakkohuutokaupan, avisuunin, se olisi voinut käsittää, -mutta tämä meni, niinkuin kanttori sanoi, "yli horisontin". -- -Meinaakohan se myydä salaa velkojiltaan? Eikö Peuraniemeen pitänyt -tulla konkurssi? Vai aikooko se todellakin tulla siinä elämään! Piru -sen tiesi. Jo karaisi Mäenpään herastuomari luontonsa ja kysäisi -Hannukselalta. Mutta Hannuksela katseli herastuomaria alta kulmain ja -vastasi: - --- Perkelettäkös sinua Peuraniemen asiat liikuttavat, kun et ole -mitään saamassa. Jos olet tietoja vailla, niin kysy heiltä itseltään. - -Sanoi ja käänsi selkänsä. Olisipa sanoja ollut joku toinen, -niin olisi Mäenpään Sakari keksinyt vastauksen. Mene tiedä -sitäkin Hannukselaa... on niinkuin hyvät tuttavat oltu ja vähän -sukulaisiakin. - -Kunnallisneuvoksetar kirjoitti pitkän, valittavan kirjeen veljelleen, -parooni Gyllenmarckille. - -Ja veli vastasi, että poika oli toiminut aivan niin kuin hänen -tulikin toimia. Ei pidä tehdä esteitä muutenkin vaikeassa asiassa. - -Kahden ja puolen viikon kuluttua saapuivat Peuraniemen myydyistä -kalleuksista saadut rahat. Kirje vapisi Erik Wegenerin käsissä -ja sydän tykytti kiivaasti. Sittenkuin kaikki kulut oli -vähennetty ja nimetyt ostokset suoritettu, oli varoja jäänyt -yhdeksänkymmentäkolmetuhatta kahdeksansataa markkaa, "jotka -postilähetysvekseleinä myötäseuraavat". - -Kahden päivän kuluttua sai isäntärenki lähteä Hannukselaan. Hänellä -oli mukanaan valtava setelipinkka ja näin kuuluva kirje: - - "Herra Maanv. Hermanni Hannuksela, - - Täällä. - - Isä vainajani lainaamat Smk. 75,000:- ynnä niille 4 kk:lta - juosseen koron Smk. 1500: -- saan täten, pyytäen velkakirjan - palauttamista, myötäliittää. Kunnioittaen: - - Erik Wegener." - -Erik Wegener oli vavissut luopuessaan rahoistaan ja kirjeen hän oli -kirjoittanut moneen kertaan. Nyt ei enää ollut muuta kuin se, minkä -ankaralla työllä sai irti, jos sai. - -Isäntärenki palasi vasta myöhään illalla. Hannuksela ei ollut ollut -kotosalla, ja hän oli istua könötellyt siinä niinkuin lehmä vieraassa -pellossa. - --- No entä vastaus? -- tiuskaisi Erik Wegener kärsimättömästi. - -Isäntärengin sänkisessä, vanhassa naamassa näkyi jonkunlainen ilon -kajastus, ja hän väänsi saman suuren setelitukun pöydälle. - -Kovin oli ollut tyly Hannuksela. Kuitenkin tupakamariin käskenyt, -sinne telefoonin alle istumaan. Kilahtikin se siinä kerran, korvan -juuressa. Muttei menty vastaamaan. - --- Niin, eiväthän ne tapaa vastata paikkakunnan soittoihin, -- -virkahti Erik Wegener hätäisesti, -- mutta tulkaa nyt asiaan, Herran -nimessä. - -Siinä se sitten Hannuksela joi kahvin, pasteeraili ja funteeraili. -Ja mulkoili. Räknäsi sitten rahat ja otti kolme viisisatasta. -- -Onko nämä nyt niistä mööpeleistä ja koreuksista? kysyi. Mistäpä hän, -isäntärenki, tiesi, mistä haltijaväki rahansa ottaa. Saattoivat -hyvin ollakin. -- Pasteerailee siinä taas ja muljauttaa välillä. -- -Sopii viedä loput takaisin ja sanoa, että suorittaa vain tärkeämmät -ensiksi. Kyllä siinä souvia riittää, sanoo. - -Erik Wegenerin sisu nousi, mutta hän hillitsi itsensä. - --- Ja sitten se käski sanoa, -- lopettaa isäntärenki, --... tiedä -häntä, ilkeänkö sanoakaan... niin, että eipähän koske köyhään. - -Erik Wegenerin hampaat kirskahtivat yhteen ja kopea sana pyörähti -hänen huulillaan. Isäntärenki saisi mennä takaisin Hannukselaan heti, -tuossa paikassa. Mutta samalla hän muisti, mikä hän on niin omissa -kuin Hannukselan ja kaikkien muidenkin silmissä: vaivainen, köyhä -raukka, joka yritteli muiden hyväksi. Olkoonpa, ettei omasta syystä. -Ja häneen meni ennen tuntematon nöyryyden ja kiitollisuuden tunne. -Hänen piti rypistää kulmansa ja puristaa huulensa yhteen, ettei -toinen huomaisi, että häntä itketti. - -Rahat tarvittiin Peuraniemessäkin kovin kipeästi. - - - - -XIV - - -Alkaa kesä kallistua syksyksi ja koivujen lehdet käyvät entistä -tummemmiksi ja valmistautuvat kellastumaan. On vain kysymys päivistä. -Peuraniemeen on tullut agronoomi, joka päiväkaudet isännän kanssa -arvioi ja suunnittelee. Kuuluu olevan isännän, herran, entisiä -vanhempia koulutovereita, Arvo Helin nimeltään. Heinä on tehty ja -elonleikkuuta ajatellaan. On Peuraniemessä nyt komentoa, on totisesti. - -Ja muutamana päivänä tulee metsäherra. Kulkee viikkokaudet metsissä, -räknää ja rateerailee ja on tärkeän näköinen. Kaikki vain yhteen -rytäkkään. On se, Peuraniemen nuori herra, liemessä, harvoin -kotona näkyy ja sanoja on silloinkin vähän, ja käynti kumara ja -miettiväinen. Löivät koko suvun surut Peuraniemen nuoren herran -niskaan, löivät pitkän ilon perästä. - -Mutta tulee niitä suruja enemmänkin. Katsokaapas, Gunilla-neidillä, -ylpeällä tyttärellä, on myöskin salaisuutensa, hienot salaisuutensa, -josta eivät äiti ja sisar saa osaa. Nyt hän ei enää lue runokirjoja, -ei kirjoita kirjeitä, sillä niihin ei enää tule vastausta, ei maalaa -tauluja, sillä värit ovat kalliita eikä hänen ylpeytensä salli -rasittaa veljeä, eikä istu flyygelin ääressä, sillä sen on sisar -vallannut. Vaan illanhämyssä hän menee jokirantaan ja katselee sen -sameaan, syvään veteen, joka hitaasti, ikäänkuin varoen ja suuria -salaisuuksia säilytellen virtaa eteenpäin. Ja kun hän aikansa on -seisonut jokirannassa, kiipeää hän hameitaan kannatellen takaisin -puistoon ja istuu siellä, sen kaikkein syrjäisimmässä sopessa, -lehtimajassa, missä palveluksensa suorittanut myllynkivi tekee pöydän -virkaa. - -Näin hän tekee koko syyskesän, ja muutamana iltana hän kohtaa -Esterin, Peuraniemen emännän, Hannukselan tyttären. Ensin hän aikoo -kiiruhtaa syrjään ja antaa tietä, mutta muuttaakin sitten jostakin -mielijohteesta päätöksensä. - --- Iltaa, -- sanoo hän, niinkuin olisivat tuttavia, jotka jo -päivemmällä ovat tavanneet kerran. - -Ilta alkaa jo hämärtää, eikä hän huomaa, kuinka Hannukselan -tyttären hiukan esiinpistävä alahuuli värähtää ja silmäluomet -rävähtävät ikäänkuin että "saapa nähdä, mitä sieltä nyt oikein -tulee". Hannukselan tytär on koko sen ajan, minkä on Peuraniemessä -emännöinyt, odottanut. - -Mutta Gunilla-neiti puhelee hiljaisella ja lempeällä äänellä ja -ikäänkuin jollakin tavoin masentuneena. - --- Te viihdytte sentään täällä? -- kysyy hän. -- Vaikka täällä on -niin surullista. - -Hannukselan tytär katselee kotoaan vilkkuvaa tulta ja vastaa, että -tietystihän hän viihtyy. Ja kenties suruistakin päästään joskus. - --- Uskotteko te todellakin? -- kysyy Gunilla-neiti. - --- Uskon. - --- Mutta siihen kai menee kovin kauan? - --- Mahdollisesti siihen menee kauan. - -Ja Hannukselan tytär katselee taas kotoaan vilkkuvia tulia. Nyt on -kaksi muuta kirkkaampaa ikkunaa alakerrassa. Tupakamarin ikkunat. Isä -on tullut sisälle, istuvat äidin kanssa ja puhelevat. Lempeä kiilto -nousee Hannukselan tyttären silmiin, ja Gunilla-neiti, joka nyt ensi -kerran tarkkaa Hannukselan tytärtä läheltä, on sitä mieltä, että nuo -kasvot ovat kauniit ja rauhalliset. Joskus, ajattelee hän, ne voivat -olla kuin äsken kuolleen kasvot. - --- Sitten kai te olette hyvin onnelliset, -- jatkaa hän. - -Hannukselan tytär naurahtaa väkinäisesti, niinkuin näyttää. - --- Minä luulen, että me nyt jo olemme onnellisia, -- vastaa hän. - --- Kaikesta huolimatta? - --- Niin. - -Se on nyt Gunilla-neidin osa. Hän saa kuulla, että "me nyt jo olemme -onnellisia". Hän tulee liikutetuksi, ja kyyneleet alkavat virrata -pitkin poskia. Hannukselan tytär katsoo häneen ihmetellen ja vetäytyy -kuoreensa. - --- Suotta itkette, -- sanoo hän. -- Minulle ainakaan ette ole mitään -tehnyt, jota en jo olisi antanut anteeksi. - -Kuta enemmän Gunilla-neiti katselee veljensä vaimoa, sitä rajumpina -tunkeutuvat etualalle hänen omat, salaiset mietteensä. Ja kuta -selvempinä ja rajumpina ne esiin purkautuvat, sitä vuolaammiksi -paisuvat kyynelvirrat. Lopuksi hän purskahtaen heittäytyy veljensä -vaimon, puoleksi tuntemattoman ihmisen kaulaan. - --- Älkää nyt, -- sanoo Hannukselan tytär. -- Ei se kannata. - -Mutta Gunilla-neiti nyyhkii ja purskuttaa. - --- Minä olen niin onneton, niin onneton, kuiskaa hän toisen kaulaan. - -Ei Hannukselan tytär saata irtautuakaan hänestä. Silittää kättä ja -koettaa keksiä sanoja. - --- Suotta, -- puhuu hän, -- teette itsenne onnettomaksi. -- Sellaista -ei kannata surra, sanoo hän taas hetken kuluttua asiallisesti, Frans -Erikssonia ajatellen. -- Hyvä, että menee. - -Se on nyt Hannukselan tyttären, veljen vaimon, kylmä ja harkittu -mielipide. Mutta toisella on omat, salaiset syynsä, usein esille -tulevat ja laadultaan varsin yleiset, mutta jokaisen uuden henkilön -kohdalla uudet ja häpeälliset. Ja hän nyyhkyttää yhä. Hänen sydämensä -on ruvennut vuotamaan ja se vuotaa yli äyräittensä. - --- Oi, te ette tiedä kaikkea, -- nyyhkyttää Gunilla-neiti. - -Hannukselan tytär arvaa ja hätkähtää. Kasvojen piirteet kovenevat, ja -kovenee myöskin jotakin hänen sisässään: vai jo minä nyt kelpaisin -rippi-isäksi. Mutta hetken kuluttua hänen kasvonsa lientyvät, povi -värisee ja kyynel nousee hänenkin silmänurkkaansa. Eihän tuo toinen -häneltä mitään tahtonut, itki vain omaa surkeuttaan. - --- Mitäs... -- sanoo hän jäykästi, mutta puristelee kädessään olevaa -kättä. -- Ettehän te ole ensimmäinen ettekä ainoa... Kun kerran -tulee, niin kannettava on. Eikä teidän kunnianne, sanoisinko, riipu -siitä asiasta... - -Näin puhuu Hannukselan tytär miehensä sisarelle ja kiertelee -hänen kanssaan pitkän illan pimeätä puistoa. Puhelee hiljaa ja -järkevästi kuten vieraalle ihmiselle ja kuitenkin samassa harvaan ja -sydämellisesti kuin vanhimmalle ja rakkaimmalle ystävättärelleen. - --- Älkääkä nyt suotta päiviä itseänne kiusatko älkääkä ennen aikojaan -antako muiden huomata... Kyllä minä koetan järjestää... - -Kiertelevät pitkin iltaa ja puhelevat, ja kun Gunilla-neiti menee -ylös, on hän tyyni ja rauhallinen ja kiitollinen. Hänhän oli monet -pitkät illat katsellut eteenpäin virtaavaa, mustaa vettä. - -Mutta kun Erik Wegener saa kuulla asiasta, kirkaisee hän raivosta, -puristaa päätänsä ja syöksyy ovesta ulos. - --- Herra Jeesus! Tämä vielä kaiken kurjuuden kruunuksi! - -Vasta puolen yön seutuvilla hän tulee takaisin. Hän on silloin -rasittunut ja kalpea, ja otsa on hikinen ja hiukset takussa aivan -kuin hän olisi tehnyt raskaan päivätyön, mutta muuten hän on väsyneen -rauhallinen. Mikäpä Gunilla-raukkakaan oli muuta kuin ihminen ja oma -sisar, myötätuntoa tarvitseva vielä lisäksi. Esteri oli ollut aivan -oikeassa. - - - - -XV - - -Frans Eriksson on rikkaan miehen ainoa poika, ja hänellä on siis -niinsanottua tulevaisuutta. Mutta hänen naimiskaupastaan Gunilla -Wegenerin kanssa ei voi tulla mitään. Sehän on selvää. - -Oikeastaan hänen matkansa Peuraniemeen on aivan tarpeeton, sillä -siellä tiedetään jo kaikki se, mikä on välttämätöntä tietääkin, -vaikk'ei hän itse ole mitään selvää ja lopullista ilmoittanut. -Hän on vain vaiennut. Mutta kun hän nyt on lähtenyt liikkeelle, -on se tapahtunut kahdestakin syystä. Ensinnäkin hän tuntee pientä -omantunnon kolkutusta povessaan ja toiseksi hän hinnalla millä -tahansa tahtoo pelastaa maineensa. Hän on neuvotellut vanhempiensa -kanssa ja hän on opetellut läksynsä ulkoa, mutta siitä huolimatta -hän tuntee epämääräistä pelkoa ja levottomuutta, kun hän lähestyy -Peuraniemen pääportaita ja alastonta lasiverantaa. Lopuksi hän -kuitenkin voi ottaa vakavan ilmeen, melkeinpä hymyilläkin itsekseen. -Tyhmyyksiä ja harha-askeleitahan tapahtuu elämässä kaiken lopultakin -niin paljon. Sitä paitsi... kun tällainen piinallinen tapaus... hän -tulee aineellisesti avustamaan Gunillaa niin paljon kuin voi. - -Erik Wegener ei ollut itsekseen kuvitellut, että hän enää koskaan -näkisi Frans Erikssonia. Kun hän nyt näkee hänen rauhallisesti -kävelevän Peuraniemen puistokujaa päärakennusta kohden, menee häneen -jäätävä kylmyys ja hänen ensi aikomuksensa on kylmästi palauttaa -hänet ovelta. Mutta kun Frans Eriksson sitten astuu sisään, on -Erikillä ladattu revolveri valmiina taskussa ja hän ajattelee: kettu -menee suoraan satimeen. - -Kohtauksesta ei muodostu myrskyisää eikä erikoisen draamallistakaan. - -Frans Eriksson kumartelee syvemmin kuin samanikäiselle tai -nuoremmalleen olisi tarpeellistakaan, hymyilee hiukan hämmentyneesti -ja pyytää anteeksi vaivaamistaan, melkeinpä olemassaoloaan. Sitten -hän alkaa lukea ulkoläksyään, mutta kuta pitemmälle hän pääsee, -sitä selvemmin hän alkaa huomata, että hän nyt on joutunut väärälle -asialle. - --- Vai niin, -- sanoo Erik Wegener, kun hän on lopettanut. -- Vai -niin te olette aikonut järjestää asian. - --- Niin, tarkoitan, ellei teillä ole mitään sitä vastaan. - --- Miksi ette pyytänyt tavata sisartani, vaan minua. - --- Tarkoitin... otaksuin helpommaksi näin. Ajattelin, että sitten, -kun me ensin olemme keskustelleet, sitten kolmisin... - --- Vai niin. Mutta silloin kun te solmitte välinne sisareni kanssa, -ei minua tarvittu. Eikä myöskään silloin kun te hänet viettelitte. - -Frans Eriksson kalpeni. - --- Teillä on kyllä oikeus puhua minulle noin, -- myönsi hän. - --- Te myönnätte sen, ja se on hauskaa kuulla. Mutta koska te nyt -tahdotte kuulla minun mielipiteeni asiassa, niin minulla on vain -kaksi vaihtoehtoa. Toinen on: vihille! Toinen on tämä. - -Erik Wegener veti esiin revolverin ja laski sen eteensä pöydälle. - --- Kun näin teidät ikkunasta, -- jatkoi hän, -- ajattelin ensin -yksinkertaisesti käskeä teidät ovesta ulos, niinkuin lurjuksille on -tapana tehdä. Mutta se olisi ollut turhaa ylpeyttä ja sitäpaitsi -vääryys sisartani kohtaan. Teidät kyllä potkitaan nytkin ovesta -pihalle, mutta sitä ennen lausuu pappi muutaman sanan, tahdoittepa te -tai ette ja tahtoipa sisareni tai ei. - -Sulhasmiehen kädet vapisivat huomattavasti, mutta hän koetti koota -rohkeutensa. - --- Suokaa anteeksi, -- sanoi hän vaisulla äänellä, -- mutta minä -luulen teidän tietävän, mikä seuraus murhasta on. - --- Tiedän. Lainsäädäntömme ei ole niin pitkälle kehittynyt, että se -katsoisi tällaista tapausta lieventäväksi asianhaaraksi, niinkuin -muistelen Ranskan rikoslain tekevän, mutta minä kärsin seuraukset -kernaasti. Suokaa anteeksi tekin, mutta minä en luonnostani ole -varsin puhelias. Te siis valitsette jälkimmäisen? - -Erik Wegener veti hanan vireeseen. - -Nyt ei Frans Eriksson tiennyt, oliko hän tekemisissä viisaan vaiko -hullun kanssa. Hän oli aikaisemmin tuntenut erään Erik Wegenerin, -lakitieteen ylioppilaan, hiljaisen ja rauhallisen miehen, jolla kyllä -oli iloiset, odottavat silmät, mutta joka päästi ilonsa valloilleen -vain kaikkein lähimmässä toveripiirissä. Tämä Erik Wegener, joka -kylmästi punniten veti revolverin hanan vireeseen, oli kokonaan -toinen mies. Frans Erikssonia peloitti ja kammotti. - --- En ota tätä askelta omasta tahdostani, -- sanoi hän. - --- Kenen sitten? - --- Sukuni. - --- Teidän ei kannata puhua suvusta. - --- Niin, -- teidän käsittääksenne. Isäni... - --- Suokaa anteeksi, herra Eriksson, -- nyt on vain kysymys kahdesta -vaihtoehdosta. - -Erik Wegener otti revolverin pöydältä, ja Frans Eriksson teki -valintansa. - --- Tietysti minä valitsen edellisen, -- sanoi hän ja koetti hymyillä. --- Omasta tahdostani minä tietysti en... - --- Älkää jatkako. Olkaa sensijaan hyvä ja kirjoittakaa kirje -kirkkoherranvirastoon. - -Asia oli saatu alkuun, ja loppu sujui itsestään. - -Frans Eriksson kirjoitti. - --- Joko minä nyt saan mennä? -- kysyi hän sitten. - --- Ette kai. Te jäätte Peuraniemeen kolmeksi viikoksi. - -Ja Frans Eriksson jäi. Peuraniemen yläkerrassa oli hylätty ja -puoleksi unohdettu nurkkakamari, jota neljäkymmentä vuotta sitten -oli käytetty kunnallisneuvos-vainajan mielipuolta luutnantti-veljeä -varten, joka sinne oli kuollutkin. Se oli kaikin puolin lämmin ja -mukava huone, paitsi että ovi oli kaksinkertainen, nurkat pyöristetyt -ja ikkuna tiheällä, mutta kodikkaaksi nikkelöidyllä ristikolla -varustettu. Sinne saatettiin Frans Eriksson, ja sen vastalauseen -vapauden riistämisestä, jonka hän oli aikonut esittää, tukahdutti hän -alkuunsa. Ajankohta ei nyt ollut sellaiselle otollinen. - - * * * * * - -Erik Wegener puhui, ja hänen vaimonsa puhui, mutta Gunilla-neiti vain -itki. - --- Mutta ymmärrä nyt, lapsi rakas, -- sanoi Esteri, -- että tällainen -järjestely on kaikkein paras. - -Gunilla-neiti tahtoi kuitenkin toisin. Antaa Fransin mennä. Hän ei -tahtonut häntä enää nähdä. - --- Rakastatko sinä häntä vielä? -- kysyi veli synkästi, ja vaimon -kasvot punastuivat. - --- Voi, en, en. - -Pitkiä, hiljaisia minuutteja. Sisar itki, ja vähältä ettei itkenyt -Esterikin, Hannukselan tytär. - --- Tässä ei ole kysymys muista eduista kuin siitä, että lapsesi saa -laillisen isän. - -Sanat olivat Erik Wegenerin, mutta ääni tuntui vieraalta. Silloin -sisar antautui. - --- Tehkää mitä tahdotte, -- sanoi hän. - -Ja neljännellä viikolla oli kaikki valmista. Kirkkoherra oli utelias -ja tuli itse toimittamaan vihkimisen. Hän oli samalla aikonut puhua -muutamia lohduttavia ja rohkaisevia sanoja nuorelle isännälle -ja hänen vaimolleen, mutta ne jäivät sanomatta. Molemmissa oli -jotakin niin ynseää, että vanha kirkkoherra tunsi itsensä noloksi -ja neuvottomaksi. Morsian itki koko ajan ja vastasi epäselvästi -kysymyksiin, sulhanen oli valkea kuin ruumis ja vapisi. Ja -todistajina olivat sisäkkö ja isäntärenki. Moista vihkimistä ei -kirkkoherra kuunaan ollut toimittanut. Ihme ei ollut, että hän, missä -vain sopiva tilaisuus oli, siitä kertoi. - -Tuskin oli kirkkoherra saanut kunnollisesti onnitelluksi ja -hyvästellyksi, kun jo Erik Wegener osoittaa vastatehdylle -aviomiehelle ovea. - --- Olkaa hyvä! -- sanoo hän. - -Frans Eriksson seisoo kivettyneenä paikallaan, huulet vavisten, nuori -rouva nyyhkii edelleenkin ja menee yläkertaan. - --- Se on valmis nyt, -- jatkaa Erik Wegener ja avaa oven salvasta. -- -Olkaa hyvä. - -Peuraniemen vävy ei esittele vastalauseita, tahdottomasti hän antaa -palvelijattaren auttaa päällystakkia ylleen. - --- Näinkö minun pitää mennä? -- kysyy hän. - --- Niin. Mutta teillä on tilaisuus kirjoittaa. Hyvästi nyt! - -Ovi avautuu ja sulkeutuu, ja ulkona puhaltelevat syystuulet. - --- Ehkä sinä teit hänelle väärin, -- sanoo Esteri. - --- Tein niinkuin olin luvannut. - - * * * * * - -Syystuulet heittäytyvät tänä vuonna tavattoman pitkällisiksi. -Oikeastaan ne ovat alkaneet jo viime viikolla ja niitä jatkuu -yhtämittaisesti. Nyt on keskiviikko ja huomenna, torstaina, otetaan -Peuraniemeen se suuri, kahdeksattasadantuhannen markan kiinnitys. - -On nyt puheenaihetta pitäjällä ja lienee Hannukselallakin -yksinäisyydessään miettimistä. - - - - -XVI - - -Kerran Erik Wegener pysähtyi ja alkoi tarkastella itseään. -Joskus, keskellä kiireisiä töitä ja suunnitteluja, hän oli tullut -pysähtyneeksi saman kysymyksen eteen, mutta antanut sen mennä -menojaan, vieläpä sitä menoa auttanutkin. Hänellä nyt ei kerta -kaikkiaan ollut aikaa sellaiseen. Hän oli kuin kello, joka on vedetty -käyntiin ja joka käy, kunnes veto loppuu. Hän niinkuin kaikki muutkin -ihmiset. - -Minkä tähden, miksi? - -Ei pidä filosofeerata asioita, joita ei kykene tajuamaan. Moni on -siitä tullut hulluksi. Hän, Erik Wegener, on kai astunut valjaisiin -isänsä kunnian vuoksi ja oman kunniansa vuoksi. Ja vaimonsa ja -omaistensa vuoksi myöskin. Se on hänen velvollisuutensa, eikä siitä -sen enempää. Maailmassa tapahtuu kaikki sittenkin auttamattoman -johdonmukaisesti. - -Näin hän oli sivuuttanut kysymykset, joita moni olisi pitänyt varsin -tärkeinä ja suuriarvoisina. - - * * * * * - -Kun hänen ajatuksensa nyt, tällä kertaa, alkoivat askarrella -niissä neljässä vuodessa, jotka olivat kuluneet, vaikuttivat ne -enemmän tunteisiin kuin järkeen. Hän tunsi jonkunlaista salaista, -ylitsepursuvaa riemua, joka vain odotti tilaisuutta saadakseen -tulla ilmi. Mielikuvitus toimi ja maalaili, ajatukset hypähtelivät -asiasta toiseen kuin juopuneen. Että kaikki tulisi menemään -näinkin hyvin, sitä hän ei ollut osannut kuvitella, vielä vähemmin -järjellisesti ajatella. Neljä vuotta yhtämittaista työtä, kaikki -mennyt kuin edeltäkäsin määrätyn kaavan mukaan, tarvitsematta -kertaakaan suunnitelmasta poiketa ja tarvitsematta kertaakaan kärsiä -ylimääräisiä nöyryytyksiä. - -Mikä hän sitten oli? Sitä hän ei osannut täsmällisin sanoin -määritellä. Viidettä vuotta sitten oli hän ollut nuorukainen, joka -juuri oli tullut mieheksi. Hän rakasti rytmiä ja musiikkia, tunnelmia -ja kukkien tuoksua. Hän ei ajatellut, vaan hän haaveili, kuvitteli -mielessään kaiken sen, minkä toivoi tapahtuneeksi tai paremminkin: -tapahtuvan. Niin hän oli haaveillut omasta tulevaisuudestaan, niin -itsestään ja Hannukselan tyttärestä. Sitten oli muuttumisprosessi -alkanut. Sen lähtökohta oli ensimmäinen kohtaus Hannukselan isännän -ja hänen välillä, se hänelle nyt selveni. Hän oli silloin vaipunut -haaveelliseen suruun, mutta joka tapauksessa se oli saanut hänet -ajattelemaan elävää elämää. Isän kuolema ja toinen kohtaus oli -ikäänkuin ravistanut hänet hereille ja antanut hänelle määrätyt -tehtävät käteen. Kuoleman olisi ensi kädessä pitänyt herättää surua, -ja kai hän oli surrutkin, niinkuin hyvän isän kuolemaa surraan, -mutta joku voima hänen sisässään toimi ja suunnitteli oman mielensä -mukaan, eliminoiden murheen ja poistaen ulkonaisen tylsyyden, jonka -suru tavallisesti joksikin aikaa surijaan tuo. Tämä sisällinen voima, -jolle hän ei keksinyt nimeä, oli pakottanut hänet tekemään toisen -ratkaisevan käyntinsä Hannukselaan, harmajaan linnaan, tämä sama -voima oli kannustanut häntä, kun hän viileässä pankkihuoneistossa -tyynesti ja asiallisesti päätteli Peuraniemen huimaavista veloista, -ja tämä sama voima ajoi häntä nytkin. Missä sen alkujuuri oli, sitä -hän ei, kuten sanottu, saattanut itselleen eritellä. Ehkäpä se -kaikki vain oli haaveilua, joka, sen sijaan että olisi askarruttanut -mielikuvitusta ja istuttanut häntä joutilaana, pani hänet liikkeelle. -Niin, ehkäpä se todellakin oli ainoastaan sitä. - -Ulkona oli räiskyvä pakkanen. Ihmiset olivat jo aikoja sitten menneet -levolle, mutta hän istui tässä yksin ja mietti ajallisia asioita ja -siinä välissä myöskin ajattomia. Tässä oli hänen edessään kirje. -Se oli Frans Erikssonilta, ties kuinka mones jo järjestyksessä. -Äänensävy sama kuin ennenkin: puolittain uhitteleva, puolittain -nöyrä. Hän, Frans Eriksson, oli menetellyt väärin, häntä oli -yllytettykin. Hän rakasti sentään kaunista vaimoaan, jolle hän -aiheettomasti oli tuottanut kärsimyksiä, ja lastaan, jota ei ollut -nähnyt. Oli aina rakastanut. Eikö hän saisi tulla katsomaan. Olihan -hänellä sitäpaitsi laillinen oikeus. Ellei tähän tulisi vastausta, -rupeaisi hän hakemaan avioeroa. - --- Ruvetkoon, Herran nimessä! -- ajattelee Erik Wegener. - -Mutta jos sovinto on mahdollinen, auttaa hän Erik Wegeneriä, missä -voi. Hänhän ei ollut toiminut omasta aloitteestaan. - --- Näyttäköön teossa, älköönkä kulutelko aikaansa kirjoittelemalla, --- miettii Erik Wegener edelleen ja pistää kirjeen laatikkoon, mutta -jatkaa heti: -- Eihän hänellä sentään ole muuta tekemistäkään kuin -miettiä sitä yhtä asiaa. - -Erik Wegener päätti vieläkin olla vastaamatta. Oikeastaanhan ei -asia häntä enää liikuttanutkaan, sillä vihkimisen jälkeen hän oli -antanut lopun sisarensa hoidettavaksi. Ja Gunilla-siskosta hän ei -saanut selvää. Hän oli Esterin apuna taloudellisissa askareissa ja -vaali lastaan, jonka nimeksi oli pantu Erik. Asia ei tullut koskaan -puheenalaiseksi, ja milloin keskustelu sitä kaukaakin sivuutti, -poistui Gunilla-sisko. Hän ikäänkuin suri ja häpesi, mutta kumpaa -hän teki enemmän, siitä ei veli ottanut selvää. Toisinaan sisar -nimellisen miehensä kirjeisiin vastasi, toisinaan ei. Saattoi olla -jotakin uudelleen syntymässä, saattoi myöskin olla lopullisen lopun -alkua. - -Toisin Sigrid, nuorempi sisar. Eloisa, iloinen luonne, jonka suurin -suru oli flyygelin mahdollinen menettäminen, ei ollut viihtynyt -yläkerrassa jouluunkaan asti, jonne hän oli seurannutkin vain -jonkunlaisesta yhteistunnosta. Hän oli ruvennut pian kaipaamaan alas, -"ihmisten joukkoon", ja että vanhempi sisar oli ehtinyt aikaisemmin, -siihen, kuten jo tiedämme, oli omat omituiset syynsä. Mutta Sigrid -oli kuin itsestään seurannut heti jäljessä ja muuttunut Esterin -sokeaksi ihailijaksi. - -"Oikeastaan minä jo ihailin sinua ennen kuin Erik", oli hän -selittänyt, "mutta eihän sellaista sovi näyttää". - -Ja kuin selitykseksi äkilliselle tunteenpurkaukselleen ja -ällistyttävälle totuudenrakkaudelleen hän liitti: - -"Se johtuu siitä, näetkös, että sinä aina osaat olla juhlallisen ja -totisen näköinen niinkuin nunna. Ja pitää suusi kiinni." - -Se nyt oli selvää ja väärentämätöntä Sigridiä. - -Veljeä hymyilytti, kun hänen mieleensä yksinäisyydessä tulivat -nämä asiat, hymyilytti elämän meno kokonaisuudessaan ja sisaren -touhu. Mutta sitten tuli hänen mieleensä seikkoja, jotka tappoivat -hymynhäiveen. - -Äiti. Äiti ei ollut lausunut Esterille yhtään sanaa ensi tapaamisen -jälkeen ja tuli harvoin näkyviin yläkerrastaan. Mutta äiti on -auttamattomasti väärässä, sanoivat pojan kaikki vaistot. Eikä hän -millään tavalla ruvennut rakentamaan yhdyssiltaa eikä syventynyt -äidin katsantotapaan ja -kantaan. Hän tunsi, että se on mahdotonta, -ja toiseksi hän tunsi, ettei neljännellä käskyllä ole tässä -vähintäkään sanansijaa. Mutta joskus hän oli kauhukseen huomannut, -ettei hän ollut äidin olemassaoloa muistanutkaan eikä ottanut häntä -lukuun suunnitelmissaan. - --- Aluksi oli äiti aiheettoman ylpeä, -- päätti hän. -- Ja sitten -äiti yksinäisyyteensä tottui tai ei tahtonut, väärästä ylpeydestä, -luopua siitä. Mutta hän tulee kyllä, hän tulee kyllä, kun näkee, -mihin koko meidän työmme tähtää. - -Ja lopuksi hänen ajatuksensa liitelivät harmajaan linnaan ja -kaikkeen, mikä sen kanssa oli yhteydessä. Oliko olemassa jonkunlainen -sotatila Hannukselan ja Peuraniemen välillä? Olikohan hän kenties -eräissä suhteissa tehnyt väärin Hannukselan asujamia kohtaan? -Viime kysymykseen hän nyttemmin rauhallisesti saattoi vastata -kieltävästi. Jo silloin, viidettä vuotta sitten, oli hän ollut -tietoinen siitä, että ulkonaisesti hänen tekonsa kylläkin näyttäisi -harkitsemattomalta, mutta että vääryyttä siinä ei saattanut -löytää. Ne harvat kerrat, jotka hän oli Hannukselan isännän -jälkeenpäin kohdannut, olivat tuottaneet ilmeistä vastenmielisyyttä -Hannukselalle. Hän oli muistanut, missä suhteissa hän on -Hannukselaan, hänen sydämensä oli ruvennut tykkimään kiivaammin -ja veri oli ajautunut päähän, ja siinä ohessa hän oli huomannut, -että Hannuksela, jos oli tilaisuutta, mieluummin oli niinkuin ei -huomaisi häntä kuin vastasi hänen kunnioittavaan, miltei nöyrään -tervehdykseensä. Joskus se oli käynyt hänen sisulleen ja hänen -ylpeytensä oli herännyt, mutta sitten hän oli vaistonnut Hannukselan -ajatuskannan: hän oli vienyt hänen ainoan tyttärensä köyhyyteen -ja surkeuteen ja hän sai sen, minkä ansaitsikin. Ei mitään muuta. -Sotatila oli siis Peuraniemen ja Hannukselan välillä olemassa, ja -ennenkuin hän, Erik Wegener, siitä kunniallisesti selviytyisi, -vaadittiin vielä paljon pitkiä päiviä ja unettomia öitä. Mutta niitä -hän uhraisi niin kernaasti. - -Näin miettii Erik Wegener elämänsä juoksua, ja yhä pitemmälle ehtii -yö. Öljy kuluu vähitellen lampusta loppuun, mutta sitä hän ei huomaa. -Hän antaa ajatustensa kerrankin vapaasti liidellä, saahan niitä, -Jumala paratkoon, keskittää ja vaivatakin. Jo aamusella se on edessä. - -Eikä hän huomaa, kuinka sivuovi aukeaa ja hänen vaimonsa astuu -sisään. Istuu vain ja miettii ja antaa savukkeen hiljakseen palaa -loppuun. - --- Mutta miks'et sinä jo mene nukkumaan? -- kysyy Esteri. -- Vai onko -taas joitakin... ikävyyksiä? - -Mies säpsähtää ensin, mutta sitten valtaa hänet lämmin, viihdyttävä -tunne. - --- Ei toki. Istun tässä vain muuten, -- vastaa hän ja asettaa -vainionsa istumaan sohvaan. - -Hiljaisuutta. Molemmat tarkastelevat toisiaan, ja vaimon poskipäille -nousee ohut puna. - --- Tarkastelin sinua lampunvalossa, -- virkkaa hän. -- Sinä olet -vanhentunut ja tullut melkein kovan näköiseksi. - --- Hm... - -Miehen on vaikea keksiä vastausta, vaikka hänen ajatuskoneistonsa -onkin taukoamattomassa käynnissä. Tuo tuossa, tuo rakas, Esteri, mitä -hän mahtaneekaan ajatella ja sulkea itseensä? Nyt on yö, ja ajatukset -ovat herkimmät ja hempeimmät. - -Vaimo oivaltaa miehensä ajatukset, ja vastaus soinnahtaa kuin -itsestään. - --- Missä sinä olet, siellä on minunkin hyvä olla, -- sanoo hän -katsoen miestään suoraan silmiin. Vanhempani antavat kyllä joskus -anteeksi sen, mitä on anteeksiannettavaa. Mutta se yksi asia minua -vaivaa... - -Mies arvaa, mistä on kysymys. On kuin sähkövirta kävisi läpi hänen -ruumiinsa, joka hetkeksi tuntuu menettävän tajuntansa, veri nousee -päähän, poven alla palaa, ja kädet vapisevat. Molempien hengitys -salpautuu ja käy sitten hitaasti ja raskaasti, melkein läähättäen. - --- Ei, -- vastaa hän raskaasti ja kuin ponnistaen viimeiset voimansa. --- Peuraniemi on vielä velassa, ja ajattele, jos juuri silloin... - -Erik Wegeneriä ajatus kammottaa ja hurmaa. Pakkanen paukkuu nurkissa, -ja hän menee ulos tähtikirkkaaseen yöhön. Kun hän nyt katselee -välkkyilevää taivaankantta, tuntuu kaikki mainen pyrkimyksilleen -kovin pieneltä ja vähäpätöiseltä, pieneltä Peuraniemi suunnattomine -velkoineen, pieneltä joen takana kirkasta taivasta kohden kohoutuva -harmaja linna, pieniltä ihmiset arkisine touhuineen ja kaikkein -pienimmältä hän itse vähäpätöisyydessään. Taivas kaareutuu -mustanpuhuvana ja välkkyilevänä ja korkeana, mutta eivätkö sittenkin -tähdet ole täällä lähempänä kuin muualla, olkoonpa, etteivät meidän -pyrkimyksemme noita tuolla ylhäällä liikuttaisikaan. - - - - -XVII - - -Ja niin tapahtui, että kunnallisneuvoksetar Wegener eräänä aamuna -tuli alas. Se tapahtui kevätaamuna, heti aamiaisen jälkeen. - -Erik Wegener tuli omituisella tavalla liikutetuksi puhutellessaan -äitiään. Hän ei ollut varhemmin pannut merkille niitä muutoksia, -joita äidissä viiden vuoden kuluessa oli tapahtunut. Nyt, kirkkaassa -auringonvalossa, pienen pienten tomuhiukkasten leijaillessa valkeassa -valojuovassa, nuo muutokset näkyivät entistä selvemmin ja räikeämmin. -Kuukausi sitten, viikko sitten, eilen ei Erik Wegener vielä ollut -niitä ulkonaisia muutoksia huomannut, nyt ne yht'äkkiä, aivan kuin -yöllä tulleina, murheellisina ja räikeän alastomina astuivat silmien -eteen. Illalla puhuttelet parhaissa voimissaan olevaa jäykkää, -ylpeätä ihmistä, aamulla näet saman ihmisen, mutta hän on silloin -vanhus, avuton, nöyrtynyt, vanhanaikaiset vaatteet huonosti sopien -jollakin tavoin lyhistyneelle vartalolle. Ja kuitenkin olivat -muutokset tapahtuneet päivä päivältä, vähitellen, asteittain. - -Kunnallisneuvoksettaren tuloa ei ollut kukaan ilmoittanut, hän -ilmestyi hiljaa ovelle, painoi sen kiinni jäljessään ja astui sisään. -Hän näytti olevan outo ympäristössään ja loi kysyvän -- pojasta -näytti: pelästyneen -- katseen ympärilleen. Kädessä oli hänellä -surukirje. - --- Häiritsenkö minä sinua? -- kysyi hän hiljaisella äänellä, -valmiina, niinkuin näytti, vetäytymään takaisin ja tulemaan -sopivampaan aikaan. - -Pojan olo tuli entistä tukalammaksi ja tuskallisemmaksi. Seisoa tässä -ja ottaa vastaan kuin vieras ihminen -- oma äitinsä. - --- Ei suinkaan, -- huudahti hän melkein hätäytyneesti ja talutti -äitinsä istumaan. Kuinka mamma nyt tuollaista... - -Seisoa tässä ja ottaa vastaan oma äitinsä keksimättä edes yhtään -ystävällistä sanaa. Asuttu samojen seinien sisäpuolella, ollaan -äiti ja poika, eikä tiedetä toinen toisestaan. Viisi vuotta! Jos -joku tulisi häneltä kysymään, kuinka äiti on ne viettänyt, niin -hän ei voisi antaa selvää ja tyhjentävää vastausta. Hän on tehnyt -muodolliset velvollisuutensa, mutta onko hän koskaan edes kysynyt, -tarvitseeko äiti mitään! - -Kunnallisneuvoksetar istuu ja hypistelee kirjettä käsissään. Hänen -on jostakin syystä vaikea puhua, ja tarkkaavaisempi näkijä voisi -huomata, että hän taistelee liikutusta vastaan. - --- Veljeni... enosi, piti minun sanoa, -- aloittaa hän, -- on -kuollut ja minä menisin kernaasti... - -Hän ei voinut sanoa sanottavaansa loppuun, vaan purskahti itkuun. -Ja itku valtasi pojankin. Hän ymmärsi niin täydellisesti äidin -kyyneleet, jotka pitkän aikaa patoutuneina nyt pääsivät valloilleen, -ymmärsi aseman nöyryyttävyyden ja ymmärsi senkin, ettei äiti saanut -pyyntöä huuliltaan: Minä menisin kernaasti hautaamaan veljeni, mutta -minä tulin kysymään, sallivatko sinun asiasi. Ja poika heittäytyi -polvilleen äitinsä eteen niinkuin lapsena, jolloin hän hänelle uskoi -pienet ja suuret murheensa, kätki päänsä hänen syliinsä ja hoki: - --- Anna anteeksi... - -Mutta äiti silitteli hiljaa ja lempeästi hänen hiuksiansa, niinkuin -ennenkin, ja vastasi: - --- Ei niin, Erik, sillä sinä ja vaimosi olette molemmat oikein -tehneet, vaan minun on saatava anteeksi... - -Hannukselan tytär ei ratkea rajuun itkuun. Hänen povensa vain nousee -ja laskee, kyyneleet valuvat kirkkaana virtana pitkin poskia alas -kaulalle ja puserolle, ja hän painaa päänsä anoppinsa rintaa vasten. - --- Älkää minun takiani itkekö, -- sanoo hän, -- minulla ei ole mitään -anteeksi annettavaa, vaan päinvastoin pyydettävää. Olisihan minun -pitänyt lähestyä, mutta en ole oikein tiennyt, kuinka... - -Mutta kunnallisneuvoksetar itkee yhä. Hellyys, kauan aikaa pidätetty, -on päässyt valloilleen. - -Kuinka paljon on Esteri saanut kärsiä hänen takiansa? Ja tämä -kärsimys vielä muiden lisäksi! - --- Ettehän te ole minulle mitään pahaa tehnyt, -- vastaa Esteri ja -vetäytyy hiljaa ja huomaamatta omaan kammioonsa. - -Tämä päivä valaa suurta sopusointua ja rauhaa yli koko -Peuraniemen. Aurinko paistaa ulkona, ja sisällä on lämmintä ja aran -tunnelmallista. Sanoja puhutaan, mutta niitä puhutaan enemmän muodon -vuoksi, harkiten ja soveliaasti valiten. Ja kunnallisneuvoksetar -huomaa, että salissa ovat vanhat Wegenerit ja molemmat Gyllenmarckit -puolisoineen vielä paikoillaan, mutta häneltä pääsee huokaus, kun -hän näkee, miten paljon kaikki on muuttunut. Siinä huokauksessa on -kuitenkin yhtä paljon iloa siitä, että hän taas on tässä huoneessa, -että hän taas on kotonaan, ja toivoa siitä, että ehkä kaikki tulee -ennalleen, kuin auttamattomasti menneen suremista. - - * * * * * - -Mutta Soiluan ruukilla on vanha parooni Gyllenmarck, -kunnallisneuvoksettaren veli, kallistanut päänsä ikuiseen lepoon. Ja -niin näkevät pitäjäläiset senkin, että vanha kunnallisneuvoksetar ja -Peuraniemen nuori emäntä yhdessä lähtevät pitkälle matkalle Soiluaan -tehdäkseen vainajalle viimeisen palveluksen. Joku näkee vielä senkin, -että Hannukselan isäntä tullessaan asemalle menijöitä vastaan -nopeasti kääntää hevosensa syrjätielle, aivan kuin olisi aikonutkin -sinne mennä, välttääkseen kohtaamasta tulijoita. - -Kymmenen vuorokauden kuluttua he palaavat. Kunnallisneuvoksetar on -masentunut ja vakavan näköinen. Mitään hauskoja uutisia hänellä ei -ole kerrottavana. Soilua tulee auttamattomasti joutumaan vieraille, -Constantinissa ei ole miestä sitä pitämään. Jo hautajaispäivän iltana -oli hän antanut valtuudet toiselle ja matkustanut jonnekin, minne, -sitä hän ei ollut kenellekään kertonut. - --- Se siis oli viiden sukupolven kokoaman omaisuuden loppu? -- pääsi -pojalta tahtomatta katkerasti. - - * * * * * - -Se, mitä hänelle, kunnallisneuvoksettarelle, laillisesti kuului, se -tulee huomenna kahdessa suljetussa rautatievaunussa. Soiluan velkojat -olivat joka tapauksessa tulleet tyydytetyiksi. - --- Minusta näytti niiden kasvoista, että liiaksikin, -- pisti Esteri -väliin. - --- Ei kai serkkuni muuten olisi hallintoa luovuttanutkaan, -- vastasi -hänen miehensä. Mutta ne mamman tavarat pitää huomenna muistaa -haetuttaa asemalta. Ehkä onkin paras, että menen sinne itse valvomaan. - --- Ne ovat melkein kaikki tarpeettomia, väitti kunnallisneuvoksetar, --- niin että epäilen, tokko meille niistä on mitään hyötyä. Vaikka -hyvin arvokkaitahan ne kyllä ovat. - --- Ah, mamma saa olla huoletta, -- naurahti poika rohkaisevasti. -- -Me saamme nyt Peuraniemestä irti, mitä välttämätöntä on. Meidän ei -ole pakko mistään luopua. - -Kunnallisneuvoksettaren silmissä kiilsi kyynel. - --- Ja on minulla sitten muutakin, mutta siitä kerron huomenna, -- -lopetti kunnallisneuvoksetar. - -Illalla, kun muut jo olivat levolla, kertoi Esteri miehelleen: - --- En eläissäni ole nähnyt niin komeata paikkaa kuin se Soilua. - --- Komeahan se on, -- myönsi mies. - --- Ja ajattele: kaikki pantiin puhtaaksi! Mutta vaikka niin meni -kaikki, tuli äidillesi, paitsi tavaroita, vielä kymmeniätuhansia, -ellei satatuhatta markkaa rahaa. - --- Kuinka se on mahdollista! -- huudahti Erik Wegener kalveten. -- Ne -olisi pitänyt luovuttaa serkulleni. - --- Isäsi oli aikoinaan, naimisiin mennessään, jättänyt ne sinne -jotakin kuittia tai velkakirjaa tai sellaista vastaan. Se velkojain -asiamies ne rahat äidillesi antoikin. - --- Vai niin, -- sanoi mies kuivasti ja hiukan vaivaantuneesti. - --- Ei äitisikään sitä muuten olisi tiennyt, jatkoi Esteri. -- -Isävainajasi kai ei ollut koko asiasta koskaan maininnut, ja -muutenkin kai oli unohtunut koko juttu. - --- Hm..., -- hymähti mies syviin mietteisiin vaipuneena. - -Koko maailma oli täynnä odottamattomuuksia ja yllätyksiä. Iloisia, -jos surullisiakin. Hän sai ruveta uudelleen penkomaan mahdolliset ja -mahdottomat säilytyspaikkansa. - -Kolmantena päivänä hän kyseenalaisen paperin löysi. Se oli -muutamassa hylätyssä korissa, joka oli sullottu täyteen kannettomia -lastenkirjoja, pääty-ullakon perimmäisessä sopessa; vanhuuttaan -kellertävä paperi varustettuna parooni Gyllenmarck-vainajan isän -kankealla nimikirjoituksella ja sinetillä. - -Ah, kuinka pilkusta pilkkuun isä vainajan tapaista, niin herttaisen -ylimielisen välinpitämätöntä! - -Peuraniemen velka oli siis taasen vähentynyt. - - - - -XVIII - - -Pitäjä oli kuin henkeä pidätellen pysähtynyt seuraamaan Peuraniemen -vaiheita ja sitä näkymätöntä taistelua, jota Peuraniemen nykyinen -omistaja kävi, eikä mielipiteitä eikä ennustajia puuttunut. - --- Sillä tavoin vaimonkin otti, -- sanottiin. Mutta kyllä Hannuksela -sen keikauttaa. - --- Mitäs se, Hannuksela, vävyään keikauttaisi. - --- Eipä kylläkään muuten, mutta se Hannukselan sisu. Ei se ikinä anna -anteeksi. - -Jämähti sitten Peuraniemeen se huikea, kahdeksattasataatuhatta käyvä -kiinnitys, ja pitäjä hölmistyi. Kaksi edellistä kuoletettiin kyllä, -mutta ne olivat kuin pisara meressä. - --- Kyllä nyt tuli Peuraniemen lähtö, ennustettiin. - -Ja niin varmoja oltiin siitä "lähdöstä", että tiedettiin jo -edeltäkäsin sanoa, kuka huutajakin tulevassa huutokaupassa tulisi -olemaan. Hyvä on, että Peuranientäkin opetetaan. Onkin oltu niin -kekkavia ja herroja, ettei päälle ole tahtonut uskaltaa katsoa. -Kuljettu niin, ettei ole nähty muuta kuin tapuli ja taivas. - --- Mutta eiväthän peuraniemeläiset ole kuunaan kenellekään mitään -pahaa tehneet, -- väittää joku vastaan. -- Mukavia ja kansanomaisia -ihmisiä ovat olleet, vaikka ovatkin kuuluneet isoisiin. - --- Isoisia ja kansanomaisia! Joo, saa sitä nyt sanoa. Mutta kyllä -sen oli heti niiden miinistä ja naaman ilmeestä nähnyt, että me sitä -tässä jotakin olemme. - --- Kussa haaska on, sinne korpit kokoontuvat, -- sanoi miettiväisesti -Mäenpään herastuomari, jolla oli ollut lyhyt ja tyhjentävä -keskustelunsa Hannukselan isännän kanssa. - --- Kyllä Peuraniemessä nyt ollaan huonoja, jatkoi hän ja sytytti -silmät muljollaan piippunsa mutta eipä pidä mennä sorkkimaan liian -aikaisin. Ei tiedä kuinka päin ne asiat kaiken lopuksi kääntyvät. - -Ja ikäänkuin huutomerkiksi tukeville mielipiteilleen herastuomari -kaiken lopuksi toisti Hannukselan sanat: - --- Perkelettäkös teitä muuten Peuraniemen asiat liikuttavat! Ei kai -teistä kukaan ole saamassa, ellei antamassakaan. Kyllä ne sen varan -ovat pitäneet. Taidetaan paremmin olla annon puolella, ellen väärin -luule. - -Saattoihan Mäenpään herastuomari sen puolesta olla vähin oikeassa. -Mutta siinä nyt menivät vuosisadan vanhat mööpelit ja taulut ja -kalleudet. Niin että kyllä sitä, niinkuin sanotaan, lopuksikin on -itku pitkästä ilosta. Ja mitä vielä tulleekaan menemään, sitä ei -kukaan voinut edeltäkäsin sanoa. - -Ennustajat ja profeetat joutuvat häpeään. Peuraniemestä ei enää -mene mitään. Huutokauppaa eli avisuunia ei tule. Mutta sensijaan -kuulutetaan muutamana sunnuntaina Peuraniemen vanhin tytär ja -se tehtailijan poika, josta jo oli kerrottu, ettei hän enää aio -Peuraniemen tyttärestä huoliakaan. Pappilan keittiön kautta pääsee -kylälle livahtamaan huhu siitä, kuinka kuulutus oli otettu ja kuinka -vihkiminen toimitettu ja kuinka sulhanen heti sen jälkeen oli -saanut lähteä tiehensä, vaikka juna lähti vasta seuraavana aamuna. -Kievarissa oli maannut yön. - --- Ei tainnut siitäkään sulhasen rikkaudesta Peuraniemelle, hyötyä -lähteä. - --- Ei, mutta mahtinsa on Peuraniemen pojalla köyhänäkin. Mars vain -vihille ja sillä hyvä. - --- Joo. Ja kertovat, että se sulhanen perältäkin olisi jäänyt, mutta -Peuraniemen poika oli sanonut, ettei sinua tässä enää tarvita, ja -melkein niinkuin ajanut ovelle. Viia kertoi, itse oli auttanut -palttoota päälle. Ei edes rouvaansa ollut saanut hyvästellä. - --- Sillä tavalla. - -Jos Erik Wegenerin ja Peuraniemen osakkeet pitäjäläisten silmissä -jollakin tavoin olivat laskeneet, niin ne vähitellen alkoivat -nousta. Syytä ei voinut tarkemmin määritellä. Hänet nähtiin harvoin -ja silloinkin vain ohimennen, vielä harvemmin hän kenenkään kanssa -ryhtyi puheisiin. Jotakin synkkää, alakuloista ja ennen aikojaan -vanhentunutta hänessä vain oli. - -Hannukselan tyttärestä, Peuraniemen emännästä, ei tiedetä senkään -vertaa, sillä hänet nähdään vielä harvemmin. Muuttunut hän ei -ainakaan ole. Samanlainen on kuin ennenkin. Jos sisällä jotakin -liikkuneekin, niin syrjäinen sitä ei ainakaan pysty huomaamaan. Mutta -sehän onkin aina ollut Hannukselan haltijain luonteen peruspiirteitä. - -Sortuva Peuraniemi alkaa pitäjäläisten silmissä kuin uudelleen -syntyä. Ennen oli Peuranientä asuttu ylhäisen välinpitämättömästi, -oli tehty sen verran kuin oli suvaittu, ja voudit olivat levänneet -kilpaa väen kanssa. Nyt siellä kävi kaikki kuumeisella kiireellä ja -aivan kuin näkymättömän käden ohjaamana. Peuraniemen tilukset eivät -suotta olleet laadultaan pitäjän parhaita, ne oli vain laiminlyöty, -kun oli hyvin eletty muutenkin. Mutta Peuraniemen poika pani väkeä -kydöille ja saroille. Mistä hän otti rahat niiden maksamiseen, -sitä ei kukaan osannut arvata eikä kukaan tiennyt, että hän vietti -unettomia öitä, kiristi hampaansa yhteen ja ummisti silmänsä omille -ja lähimpiensä kieltäymyksille. - --- Nousee se, Peuraniemi, nousee. - -Ja nousihan se. Kahden vuoden kuluttua oli meijeriin tuotu maitomäärä -noussut kaksinkertaiseksi, ja sitä mitä kaupunkiin vietiin, ei kukaan -ruvennut laskemaankaan. Ihmetellen kerrottiin pitäjällä, että jo -taas lisättiin Peuraniemessä karjaa ja taas otettiin pari piikaa ja -yksi renki lisää. Yleensä väki meni Peuraniemeen kernaasti. Palkka -oli kyllä hiukan vähäisempi kuin muualla, mutta munteeringit olivat -paremmat, ruoka oli parempi ja kohtelu täsmällinen ja hyvä. Ei -huomannut olevansa velkaisessa talossa. Tee omana aikanasi vaikka -mitä, mutta talon aikana työtä niin että paikat natisee. - -Kaikenlaista uuttakin ne siihen Peuraniemeen keksivät, niinkuin -sen sian- ja kananhoidonkin. Olihan tuota nyt ennenkin, mutta ei -paremmissa taloissa ollut ennen kuin omiksi tarpeiksi. Nämä nyt -möivätkin. Rahaa sitä vain kaikella tavalla piti kääriä kokoon. Mutta -tarvittiinkinhan sitä Peuraniemessä, ei sen puolesta. - -Entä kuinka on Peuraniemen kunnallisverojen laita? Maksetaan, -mutta maksetaan kun ehditään. Peuraniemestä ei koskaan, niinkuin -Hannukselasta, tuoda koko määrää yhdellä kertaa, vaan maksetaan -joka kannossa määrätty osa eikä sitäkään ennen kuin viime tingassa. -Kai hänellä rahoja, tietenkin, on sen verran aina takanaan, mutta -piimittää muuten vain ehtiäkseen niitä vuoden varrella käyttää omiin -hommiinsa. Korkojahan vain kasvavat. Ei se Peuraniemen poika suotta -ole kirjojansa lukenut. - -Niin seuraa pitäjä taukoamattomalla harrastuksella Peuraniemen -edesottamisia, mutta mitään ehdottoman varmaa he eivät saa tietää. -Täytyy tyytyä vain siihen, mitä syrjästäpäin kuulee. Ja vähitellen, -mutta varmasti, alkaa Erik Wegener, johon he ovat suhtautuneet kuin -kysymysmerkkiin, saavuttaa heidän hiljaisen kunnioituksensa. - -Niinpä he sitten kolmantena keväänä näkevät, kuinka Haapakosken -rannalle aletaan vedättää hirsiä ja kuinka kaupungista tullut -rakennusmestari siinä kulkee, mittailee, viittilöi ja suunnittelee. -Haapakoski kuuluu Peuraniemen nautintoihin ja on viisi kilometriä -kirkolta rannikolle päin. Siinä se on kohissut jo iankaikkisesti -metsäisten kumpujensa välissä, jotka minuutiksi katkaisevat -laakean yksitoikkoisuuden. Siinä se on kohissut muutamine satoine -hevosvoimilleen, eikä sillä ole ollut muuta merkitystä kuin että -pitäjän nuoret ovat korkean veden aikana tehneet huviretkiä sen -rannoille ja tanssineet kalliolla. - --- No mitäs siihen nyt sitten? - -Rakennusmestarin aika on täpärällä ja hän luo pikaisen -syrjäsilmäyksen uteliaihin. Sitten hän taas mittailee ja viittailee -miehilleen. - --- Mylly ja kotitarvesaha, -- vastaa hän. - --- Jaa. - -Uteliaat kohentelevat piippujaan ja kokoontuvat yhteen ryhmään. - --- Ja pirun kiirekin sillä kuuluu olevan, virkahtaa rakennusmestari -ohimennen. - --- Vai kiirekin vielä. Peuraniemen isänt... tuota... herrako se...? - --- Sepä juuri. - --- Ja rahat sillä vain riittää? - --- En ole heitä kysellyt. Käski rakentaa ja minä rakennan. Kylläpähän -maksun saa. - --- Niinpä vain. Urakallako se? - --- Urakalla. - -Hiljaisuutta uteliaiden joukossa. Aurinko on jo melkoisen korkealla -ja hanget kimaltelevat. Piipuista ja sikareista tupruaa savu entistä -sakeammin. - --- Taitaa tulla kalliskin? - --- Kun ei ole lupa puhua. - -Rakennusmestari hymähtää ja loittonee. Hänellä on paksu, punainen -niska, ainainen pieni hymynhäive suupielessä ja raskasta riuskuutta -meiningeissä. Ensin oli Erik Wegener tullut hänen luokseen ja -esittänyt asian. Pitkiä miettimisiä ja laskemisia. Kannattaako vai -eikö kannata? Tietysti sen täytyi kannattaa. Pitäjällä oli vain kaksi -vesimyllyä, ja laudat täytyi kiskoa kahden pitäjän takaa, ellei -joku katsonut paremmaksi maksaa junarahtia ja tuottaa kaupungista. -Haapakoski oli sovelias paikka, vaikka olikin hiukan syrjässä -kirkolta. Kaikilta pitäjän kulmilta melkein yhtä pitkä matka ja -helppo pääsy ulkopitäjistäkin. Työtä tulee olemaan enemmän kuin -tarpeeksi, sillä pitäjät ovat suuret ja viljelykset laajat. - -"Kas vain, että herra on tämän kaiken huomannut", oli hän, -rakennusmestari, tullut maininneeksi. - -"Tuli äkkiä mieleeni. Kerran, poikasena, kuulin isä vainajan puhuvan -asiasta, mutta siihen kai se sitten jäi." - -Nyt teki vain enää rahoittamiskysymys kiusaa. Peuraniemen herra oli -ollut niin asiaan innostunut, ettei ollut koko kysymystä tullut -tarkemmin ajatelleeksikaan, kysymystä, joka sittenkin oli kaikkein -tärkein. Rakennusmestari oli huomannut, että Erik Wegener oli tuon -kysymyksen edessä, säpsähtänyt. No, eihän tuota kalveta tarvitse, on -tuollaisia asioita ennenkin saatu järjestymään. Ja taas mietitään -ja harkitaan ja tuumaillaan, ja Peuraniemen herran raskas leuka -lepää nyrkkiä vasten, mutta silmät loistavat. Rakennusmestarikin, -syrjäinen, näkee, että ajatus toimii ja mielikuvitus rakentaa. - -"Se on rahan arvoinen, se koskikin", oli Erik Wegener sanonut. - -"On. Syntihän se on, että se tyhjään ilmaan kohisee." - -Mutta viimein oli Peuraniemen herran katse ikäänkuin kirkastunut -loisteessaan. Aloittaa työt vain vaikka kolminkertaisella voimalla. -Rahakysymyksen täytyy, on pakko järjestyä. -- No, mikä siinä sitten -on. Ikkunastaan oli rakennusmestari nähnyt, kuinka Erik Wegener -suoraan kadun yli oli mennyt pankinjohtaja Törnroosin taloon eikä -päivänvalon aikana tullut sieltä pois. Vasta seuraavana päivänä tuli -hän tekemään kirjallista sopimusta ja heti sen allekirjoitettuaan löi -määrätyn summan pöytään. Oli sillä sisua, oli kerrakseen, ja tässä -hän, rakennusmestari nyt kulki ja toteutti sen aivoissa syntynyttä -suunnitelmaa. - -Katseleva ryhmä ei ollut vielä hajaantunut. - --- Hyötyä se Peuraniemen herra meinaa, sanoo joku. - --- Ei kai se vahingokseen tätä rakennuta, virkahtaa rakennusmestari. - --- Eipä tietenkään. Pian se rupesi kyntensä näyttämään. - --- Sanos... Ja rahat vain saa heltiämään irti. Mistä sitten saanee? - --- Herrat ovat yhtä luuta kuin suden selkä. - --- Ei ole uusi viisaus. Mutta me tämän rustingin saamme lopuksi -maksaa. - -Rakennusmestarin silmät kiiluvat, ja hän sytyttää pitkän, mustan -sikarin. - --- No ette vahingoksenne ainakaan maksa, minkä maksanette, -- sanoo -hän hiukan terävästi. -- Ettekä ole tainneet vahinkoon muutenkaan -tulla ainakaan Peuraniemen takia. - -Taas se sama juttu. - --- No ei, ei sen puolesta, -- sanoo äskeinen puhuja, Ala-Mikkolan -isäntä, kuin anteeksi pyytäen. -- Muuten vain tulin sanoneeksi. -Meinasin, että kaikkea se keksiikin. Ei ole tullut vahinkoa, elleipä -suuresti hyötyäkään. - --- No nyt ainakin hyödytte. - --- Taitaa niin olla. - --- Varmasti. - -Rakennusmestari menee taas valvomaan alkavia töitä, ja uteliaat -alkavat hitaasti kävellä maantielle. Mutta puheensorina ja väittely -yltyvät ja kiivas keskustelu kantautuu maantieltä työmaalle asti. - - * * * * * - -Kerros kerrokselta kohoaa uusi rakennus, ja jo aletaan paikalle -vedättää koneita ja muita vehkeitä. Silloin, muutamana kesäiltana, -kävelee Mäenpään herastuomari Peuraniemeen. Pitkin kevättä on -isäntien kesken käyty keskusteluja, ja niiden keskustelujen -perusteella kääntyy nyt Mäenpään herastuomari harkiten ja arvokkaasti -valtatieltä Peuraniemen puistokujalle. - -Hän ei ole koskaan aikaisemmin Peuraniemessä käynyt ja hän tuntee -kasvavaa uteliaisuutta lähestyessään suurta, monipäätyistä -päärakennusta. - -Erik Wegener on kotosalla ja juo kahvia vaimonsa kanssa. Parhaimmalla -tahdollaankaan ei Mäenpään herastuomari saata keksiä Esterissä mitään -masentunutta ja alakuloista, niin häärää kuin emäntä ainakin omassa -talossaan, tekee lyhyen tervehdyksen kättä antamatta ja poistuu. - -Eipä ettei hiukan häkelly Mäenpään herastuomari. Hän on aikonut -esittää asian vertaisesti, noin ikäänkuin hiukan auttaakseen -Peuraniemen nuoria haltijoita, antaisi kautta rantain ymmärtää, -- -hiukan sukujakin ollaan Esterin kanssa, ollaan pikkuserkku äidin -kanssa, -- mutta kun Esteri poistuu, menevät Mäenpään herastuomarin -tuumat vähän sekaisin. Hän ei tunne oloaan vertaiseksi ja kodikkaaksi -eikä saata heittäytyä sohvan nurkkaan, jonka olemassaolon hän jo -edeltäkäsin oli aavistanut, haastelemaan harvakseen ja vertaisesti ja -tuttavallisesti. Liekö tuo sitten Esterin mukana tunkeutunut harmajan -linnan henki tännekin, -- mukava mies oli kunnallisneuvos-vainaja -ainakin puhutella, -- vai liekö tämä sitten sitä Peuraniemen henkeä. - -Erik Wegener on ystävällinen ja tarjoaa tupakkaa. Kahviakin tuo -palvelustyttö. Mikäs herastuomarin on liikkeelle pannut? - -Herastuomari juo kahviansa ja selittää asiaansa. Oli tullut tänne -puhumaan vähän siitä myllylaitoksesta. - --- Ja mitä siitä sitten? - -Katseleepa poika, saakutti, kuin eversti-vainaja ikään. Sitä se -olikin, nyt herastuomari sen huomaa. Toimita asiasi ja lähde -kävelemään. - -Niin, siitä myllylaitoksesta. On tässä pitkin aikaa ollut puhetta -kylänmiesten välillä, että jos herra hyvinkin luovuttaisi sen -osakeyhtiölle. Tulisi halvemmaksi ja paremmin niinkuin yhteiseksi -hyväksi. - -Juuri jotakin tämäntapaista Erik Wegener oli odottanutkin. Hänen -sydämensä hytkähtää ilosta. - --- Mutta eihän koko laitos edes ole valmiskaan, sanoo hän tyyntyen. - --- Eipä kylläkään, mutta... - --- Ja kun se joskus valmistuu, niin ei sillä ketään aiota nylkeä. - -Esteri on tullut huoneeseen ja istuutunut pöydän toiseen päähän. -Seuraa tarkasti, mistä on kysymys. - --- Tietäähän Mäenpää, -- puuttuu hän keskusteluun, -- ettemme voi -myydä mitään kiinteätä, Peuraniemi kun on kiinnitetty. - -Se tässä nyt tuli. Mäenpäällä meni jauhot suuhun, mutta Erik Wegener -pelasti tilanteen. - --- Katsoppas, -- sanoo hän vaimoonsa kääntyen, -- sitten se -olisi mahdollista, jos me vuokraisimme palstan kosken rannalta -mylly-yhtiölle. Sitä ei mikään kiellä tekemästä. - --- Aivan sitä minä tarkoitin, -- innostuu Mäenpää uudelleen, -- -vaikk'en älynnyt sitä heti sanoa. Ja toisekseen: mahtaneeko teillä -enää pitkää aikaa olla rasitusta kiinnityksistä. - --- Kyllä niistä on, -- naurahtaa Esteri, mutt'ei lainkaan -alakuloisesti, mikäli herastuomari pani merkille. - -Asia on nyt toimitettu, mutta vastaus on saamatta. Erik Wegener -miettii hetken, mutt'ei pääse mihinkään päätökseen. - --- Me nyt mietimme asiaa vaimoni kanssa, lopettaa hän, -- ja annamme -siitä kyllä sitten tiedon. - -Mäenpää poistuu hiukan ristiriitaisin tuntein. "Mietimme vaimoni -kanssa!" Sellaista kuin on komento Hannukselassa, sellaiseksi -muuttuu Peuraniemessäkin. Olisi saanut Hannuksela olla kärpäsenä -katselemassa, niin vähemmän mulkoilisi korkeudestaan. Se nyt on se, -ellei noiden ainakin joskus käy hyvin. - -Kun laitos on ollut toiminnassa vuoden, syntyy sopimus. Erik Wegener -on vain tahtonut nähdä ja ottaa selvän siitä, tuottaako se, minkä -verran ja minkälaiset ovat mahdollisuudet. Hän matkustaa kaupunkiin -ja neuvottelee pankinjohtaja Törnroosin kanssa, ja pankinjohtaja on -pelkkää rakastettavuutta ja taputtaa häntä isällisesti olalle. Pankki -on luottanut Erik Wegeneriin eikä ole tehnyt siinä lainkaan väärin. -Ei tarvitse ollenkaan kantaa huonoa omaatuntoa, vaikka ottaakin -kolmesataa prosenttia ja siitä huolimatta jää pääosakkaaksi. Yritys -oli kerta kaikkiaan helkkarin hyvästi suunniteltu ja kannattavaisuus -tarkasti laskettu. - --- Sanoin tässä eräänä päivänä johtaja Gallelle, että olisipa -kunnallisneuvos-vainaja keksinyt sen esimerkiksi kymmentä vuotta -aikaisemmin, -- lopettaa hän. - - - - -XIX - - -Lunkreeni, Björklöfin iloinen ja kielevä metsänostaja, oli saapunut -paikkakunnalle ja majaili kievarissa. Lunkreenilla oli taskut täynnä -rahaa ja valtuuksia ja kapsäkki täynnä pulloja ja asiapapereita ja -pullot täynnä konjakkia, ja selvää siis on, ettei Lunkreenilta seuraa -puuttunut. Eikä Lunkreenin seurassa tarvinnut ikävissään olla, istui -vain ja kuunteli ja otti ryypyn silloin tällöin, kun tarjolla oli, -kyllä juttua tuli. Eloisa, pullea mies oli Lunkreeni ja hyvässä -maineessa siitä, ettei ollut ketään pettänyt eikä juksauttanut. Ei se -ryyppyjään millään vääryyden meiningillä tarjonnut eikä ruvennut edes -kauppakirjoja päihtyneen kanssa tekemään. Björklöfin firma tahtoi -olla tekemisissä vain selvien miesten kanssa. - -Nyt olivat ajat sellaiset, selitti Lunkreeni, että jos tahtoo -metsäkauppoja tehdä, niin ne on sitten tehtävä heti. Aleneva kurssi -pitkin linjaa, pitkin linjaa. Ellei nyt tee, niin on paras jättää -tekemättä muutamaksi vuodeksi. - --- Saattaahan se niin olla, -- vakuuttivat isäntämiehet, joilla ei -ollut metsää myytäväksi asti. - -Joo, niin se on. Ja kun hän, Lunkreeni, oikein puhui asiansa puhki, -niin hän oli tullut Peuraniemen sydänmaan palstan takia. Olivat -konttorissa sanoneet, että "menepäs nyt, Lunkreeni, ja osta se pois. -Ja Suonperän palsta kaupanpäällisiksi, jos saat." - --- Onhan sitä Peuraniemessä metsää, vakuuttavat ne, jotka ovat -tuntevinaan asian. Taitaa olla enemmän kuin Hannukselassa. - --- Saattaa olla saman verran, ellei enemmänkin, -- myöntää Lunkreeni. -No, mitäpäs hän, tekee työtä käskettyä, kun sillä viralla kerran -on. Olivat rateerauttaneet silmämitalla metsän, ja olihan hän, -Lunkreeni, sen itsekin nähnyt. Mitäs minä siitä maksan? kysyy. -Ja herrat miettimään, räknäämään ja funteerailemaan. Ann' mennä -kaksisataatuhatta ja jos lujalle ottaa, niin hiukan päälle. Mutta ei -yli kahden ja viidenkolmatta. - -Kuulijat katsahtavat toisiinsa. Vai on Peuraniemessä todellakin -sellainen metsä? - --- No ettekö tuota tiedä? Onko koskaan otettu muuta kuin mitä halkoja -omiksi tarpeiksi? Hä! - --- Eipä tottakaan. - -Hänpä, Lunkreeni, lähtee sitten matkalle. On hyvissä toiveissa, -saattaa Peuraniemen herra hyvinkin olla myyntipäällä, ymmärrättehän? -Metsän hinta on viidessä vuodessa noussut kaksinkertaiseksi; ei olisi -viisi vuotta sitten kannattanut myydä, mutta nyt tulee apu taloon -kuin taivaasta. Niin hän ajatteli ja ajeli Peuraniemeen niinkuin -ainakin jeppe, joka tuo hyvän vuoden tullessaan. Tiesi, että rahaa -kyllä tarvitaan. - --- Kyllä se tiedetään. Mutta lieneekö niillä enää kovinkaan paljon -velkaa? - -Kyllä sitä vielä vaivaksi asti oli. Eipä noilla ole ollut varaa -lapsiakaan tehdä. - --- Jos lie muualla vika? -- nauraa joku. - --- Haist'! Kolmensadantuhannen vaiheilla sitä oli. No, Lunkreeni ajaa -taloon. Ei ole isäntä kotosalla, aamulla lähti kaupunkiin. No entäs -emäntä tai rouva, miksi häntä nyt sanoisi. Tuleepa siihen sitten -rouvakin, Esteri, joka Lunkreenista on lapsuudestaan asti ollut kuin -tammikuinen kuu: rötköttää siellä korkealla taivaalla sinisenä ja -valkoisena, että älä tule. -- "Mitä asiaa?" kysyy. Tekee vähän kipeää -vanhalle sydämelle, kun ei edes istumaan käsketä. - --- Se on se Esteri aina ollut vähän sitä sorttia. - -Käsketään toki Hannukselassa istumaan ja vähän poristaankin. Se tekee -pahaa sydämelle, kun sitä on aina mukamas kunniallisten ihmisten -kirjoissa kulkenut eikä kenellekään vääryyttä tehnyt, ettei edes -istumaan käsketä. - -Ja ohimennen Lunkreeni pyyhkäisee kyyneleen silmästään. - --- Eihän se Lunkreeni kellekään..., -- myönnetään, -- mutta se on nyt -se Esteri sellainen, ja kova on ollut hänenkin koulunsa. - -Saattaa olla, mutta sittenkin. Hän, Lunkreeni, koettaa kuitenkin -selittää asiaansa, ja toinen seisoo kuin kilometripatsas. Ei edes -istu. Kyllähän hänelläkin, Lunkreenilla, on sen verran hunööriä -ja käytöstä, ettei istu, kun ei toinenkaan. -- "Ei meiltä myydä", -vastaa viimein, "kyllä me sitten kauppaamme, kun tahdomme myydä". --- Puhuukin jäykästi kuin joku fortepianon ylä-ääni. Saa sitä nähdä -vaikka millaista. Mutta hän on sentään kanssa oppinut asioimaan -elämän varrella yhtä ja toista ja joutunut tekemisiin ihmisen jos -ihmiskuvankin kanssa. Heittäytyy leikkisäksi ja puhuu järkeä ja -sanoo, että jospa sentään vielä tulisi herran kanssa puhumaan. Mitäs -pirkuletta? -- "Ei se siitä muutu", vastaa, "kyllä minä tiedän". -- -Lunkreeni tietää kuitenkin olevansa oikealla asialla, ja jopa hän -viimein heläyttää päävaltinkin: Kyllä isännekin, sanoo, nyt möisi. -Eipä, ettei muutu kuunväri Peuraniemen rouvan kasvoissa, mutta piti, -pitipä vain suoristaa itsensä. -- "Saattaisi kylläkin", kilahduttaa -takaisin, "mutt'emme me nyt ainakaan tällä tiedolla". -- Niin että -sillä tavalla sen reisun kävi. Eivätpä olleet monasti Lunkreenin -asiat sillä tavalla käyneet. - --- Se on se Hannukselan tyttären kohta myöskin sellainen, -- selittää -kuulijoista joku, -- ettei sitä minnekään riitingeistään pääse, olipa -asia kulloinkin mikä tahansa. - --- Mutta väärin teki, pirun väärin, -- kiivastui Lunkreeni. -- -Yhdellä vedolla olisi paikannut kaikki asiansa, mutta melkein ulos -ajoi. Mutta tiedättekö, mitä minä teen? - --- Mistäpä me tietäisimme. - --- Menenpä Hannukselan ukon puheille ja sanon, että puhu nyt hiidessä -järkeä tyttärellesi ja vävyllesi. Menen kuin menenkin. - --- Taitaa olla turhaa. Ei Hannuksela heidän asioihinsa puutu eikä -sekaannu. Ja muutenkin on heihin vähän sydämistynyt, se naiminen kuin -oli hänelle vähän vastenmielistä. Kyllä on parasta, että Lunkreeni -jättää sen reisun tekemättä, saattaa käydä kuten Peuraniemessäkin. - --- Ei käy, ollaan sitä siksi usein Hannukselan kanssa juttusilla -oltu. Ja vaikkapa ei tykkäisikään, niin eihän tuo purematta nielaise. - --- Mutta kyllä minä luulen, -- lopettaa Lunkreeni, -- että se -lopultakin on vain mielissään, kun sukukunta hoitaa asiansa. - --- Niin, emme me tiedä, Lunkreeni tekee kuinka tahtoo. Ei osaa -kieltää, ei käskeä. Pikemmin kieltää. - -Mutta Lunkreeni on sen sortin miehiä, joka on tottunut toimimaan -ripeästi, ja hän lyö siis kämmenpohjallaan pullon korkin kiinni -ja laittautuu matkaan. Onhan hän kuullut niistä Hannukselan ja -Peuraniemen välisistä asioista, mutta eihän sitä nyt niiden takia -koko ikäänsä kuin sakaalit ja orankutankit ja rokotiilit... Paljaan -vekselimiehen se hänenkin tyttärensä otti, ja hän, Lunkreeni, pani -vastaan niin vietävästi, mutta huomasi lopulta, että oikea mies oli -sekin. Oikealla asialla, perin oikealla asialla tuntee olevansa -vanha, hyllyvä Lunkreeni, eikä hän siinä vaivalloisesti kämpiessään -Hannukselaa kohti saata käsittää, kuinka taivasta tavoitteleva ero -on hänen maailmankatsomuksensa ja Hannukselan maailmankatsomuksen -välillä. - -Kovin on Hannukselan isäntä vanhentunut Lunkreenin mielestä sitten -viime näkemän, vanhentunut ja käynyt rasittuneen näköiseksi. -Kumarammiksi ovat käyneet jykevät hartiat ja entistä valkeammaksi -teräksenharmaa tukka, mutta kulmakarvat ovat säilyttäneet entisen -mustan värinsä ja leveä alahuuli on entistä enemmän lerpallaan -peittäen kokonaan allensa ohuen ylähuulen. Ja hiljaa ja asiallisesti -juttelee Hannuksela niinkuin ennenkin, lausuen sanan silloin, -toisen tällöin syvältä tulevalla äänellään, jossa on metallin -sointu. Juttelee ja luo välissä huomaamattoman, pitkän syrjäkatseen -puhuteltavaan. - --- Aivan kuin ennenkin, -- ajattelee Lunkreeni, ja hänen intonsa, -asiallisuutensa ja uskonsa oikeaan asiaansa laimenee jonkun verran. - -Muuttunut on emäntäkin. Hiuksiin on tullut runsaasti harmajaa, ja -hidas käynti on tullut entistäkin vaivalloisemmaksi. Lunkreenin tulee -melkein sääli katsellessaan emäntää, jonka piirteissä alakuloisuuden -ilme on käynyt entistä voittavammaksi. - -Entinen järjestys ja komento on suuressa Hannukselassa, ja kylmä, -sinertävä huonerivi herättää Lunkreenissa saman tunnelman kuin aina -ennenkin. Hannukselan haltijat tietävät sen nähtävästi itsekin ja -koettavat voimiensa mukaan pitää seuraa vieraalle, mutta eihän se -tahdo sujua, ei. Ja entistä vähemmän näkyy isännällä ja emännällä -olla toisilleen sanottavaa. - -Lunkreeni on mies, joka on tottunut toimittamaan asiansa ripeästi ja -ponnella, mutta kun hän nyt istuu Hannukselan tupakamarin sohvalla -ja katselee viereisen huoneen nurkassa seisovaa vanhanaikaista -kassakaappia, menee häneen vähitellen, mutta voittavasti nolouden -ja painostuksen tunnelma ja hän tajuaa, että hän innoissaan on -tunkeutunut väärään paikkaan oikeine asioineen. Olivat kuin olivatkin -kievarissa olleet miehet oikeassa. Miten lieneekin hän, Lunkreeni, -tullut vähän ryypyksissään näin väärin harkinneeksi. - --- Metsäkaupoissako se Lunkreeni liikkuu? -- kysyy Hannuksela. - --- Niissäpä minä, kuten ennenkin. - --- On tainnut tulla tehdyksi myöskin. - --- Eipä. - -Keskustelu katkeaa hetkeksi. -- Eipä taida olla meilläkään myytäväksi -asti, -- sanoo sitten Hannuksela vilkaisten emäntäänsä. - -Lunkreeni osaa sen virren jo vanhastaan ulkoa. Ei ole ollut ennen -eikä ole nytkään. Tuskin taitaa koskaan tullakaan. - --- Antaa metsän kasvaa, -- vastaa hän, -- paremmaksihan vain käy, -kun ei liian vanhaksi pääse eikä keloittumaan. Vaikka korkeathan ne -hinnat nykyisin ovat. - --- Voivat olla. - --- Korkeat. - -Ja Lunkreeni nielaisi sylkensä, ennenkuin jatkoi, mutta päätti -sitten, että menköön nyt. - --- Kolmattasataatuhatta oli määrä Peuraniemen nuorelle patruunalle -tarjota. - -Lunkreeni huomasi, että Hannukselan poskilihakset nytkähtivät ja -silmäluomet rävähtivät, ja ajatteli, että jo nyt sittenkin taisi -tulla...! Emäntä nousee ja menee pirtin puolelle ja tuo tullessaan -kahvitarjottimen. - --- Jaa -- koko Peuraniemen metsästä? kysyy Hannuksela viimein. - --- Ei, vaan ulkopalstasta. - -Hannukselan koko olemus kuvastaa tyyneyttä. - -Hän puhuu peuraniemeläisistä kuin hänelle vieraasta, yhdentekevästä -väestä. - --- Onpa se metsän hinta noussut, -- päättää hän lyhyesti. - --- Huipussaan on, vaan ei lähtenyt sillä. - -Lunkreeni pääsee nyt oikealle alalleen, kertomiseen, ja hän innostuu -ja lämpenee huomaamattaan. - --- Ei lähtenyt, -- jatkaa hän ja kertoo seikkaperäisesti käyntinsä -Peuraniemessä. -- En minä nuorta patruunaa tavannutkaan, vaan rouva -sanoi, ettei sitten likikään. Kyllä me sitten itse ilmoitamme, sanoi. -Vaan mistiin laski. - -Emäntä liikahtelee tuolillaan ja rupeaa solmimaan kengännauhoja. -Isännän ohimosuonet tykyttävät ja kasvot alkavat punoittaa, mutta hän -kuuntelee kuitenkin rauhallisesti. - --- Entä jos ei ollut halua myydä, -- sanoo hän Lunkreenin lopetettua. --- Itsepähän asiansa parhaiten tietävät. - --- Eivät ne tähän asti ole mistiin laskeneet, -- pääsee emännältä -melkein väkinäisesti, ja hän näyttää itsekin hämmästyvän sitä, että -oli tullut puhuneeksi. - --- Eivät ne senkään parempaa hintaa saa mistään, -- vahvistaa -Lunkreeni. -- Eivät Töttermanniltakaan. - --- Niin, en minä ainakaan osaa sanoa, -- vastaa Hannuksela. - -Lunkreeni huomaa, että on tarkoituksetonta jatkaa keskustelua -siitä asiasta. Peuraniemen asiat nyt eivät millään tavalla hipaise -Hannukselan yksinäisiä, tuntemattomia asianhaaroja. Tuossa -istuu isäntä ja miettii jotakin, jota ei Lunkreeni eikä kukaan -muukaan pysty arvaamaan. Ja emäntä istuu myöskin ja miettii ja on -välinpitämättömän näköinen, mutta syrjäinenkin saattaa huomata, -että hänen on jossakin suhteessa raskas ja vaikea olla. Nyt hän -liikahtaa tuolillaan ja aikoo sanoa jotakin, mutta peruuttaa sitten -aikomuksensa ja pysyy vaiti. -- Mitähän se oikein olisi sanonut? -- -ajattelee Lunkreeni. -- Mutta emäntä nousee ja menee hakemaan toisen -kupin kahvia. Ehkä sieltä nyt tulee, -- ja tuleekin. - --- Hyvinkö ne näyttivät..., aloittaa emäntä asettaessaan tarjottimen -pöydälle. Isäntä heittää emäntään silmäyksen, jossa kuvastuu kieltoa, -moitetta ja vihaa, mutta ajatus painaa nähtävästi emäntää niin, että -se purkautuu esiin kuin pakosta. Hänen on itsensäkin vaikea sanoa -sanottavaansa loppuun, mutta hän sanoo kuitenkin. - --- Hyvinkö ne näyttivät, -- kysyy hän hiljaisella äänellä ja vähä -väliä katkaisten sanansa, -- hyvinkö ne näyttivät voivan siellä... -Peuraniemessä? - --- Mikäpäs niillä, -- vastaa Lunkreeni. Miehinen mies näkyy se nuori -patruuna olevan. - --- Niinpä se... Oli kai Esteri sen, niin sanoakseni, aikaisemmin -huomannut. - -Ällistyttävä ja painostava hiljaisuus, jolloin jokainen ikäänkuin -odottaa jotakin äkillistä ja ennenkuulumatonta tapahtuvan. Isäntä luo -vaimoonsa ihmettelevän, tuiman silmäyksen; hetkisen näyttää siltä, -kuin hänkin aikoisi jotakin sanoa, mutta sitten hän nousee ja lähtee -huoneesta. - -Ja pian lähtee Lunkreenikin. Hän älyää, että Hannukselan -jokapäiväisessä elämässä on nyt jotakin auttamattomasti mennyt -hetkeksi epäkuntoon ja että hänkin, Lunkreeni, on siinä välittömästi -osallisena. On parasta, että ajoissa lähtee, ennenkuin tuntee itsensä -liikanaiseksi. Se on nyt sillä tavalla Hannukselassa, harmajassa -linnassa, eikä se siitä muutu. Ja hän kättelee emäntää ja käskee -sanoa terveisiä isännälle, mutta emäntä puristaa huulensa yhteen, -estääkseen silmäluomia pettävästi värähtämästä. Sitä ei Lunkreeni -kuitenkaan ehdi huomaamaan. - -Niinpä hän, taaskin toimittamattomin asioin, saa tallustella -kievariin takaisin. Humalakin, toimintaan innostava, on -auttamattomasti laskenut, ja Lunkreeni ajattelee alakuloisesti tämän -maailman asioita, joista piru ottakoon selvän. Niin hän kulkee ja -mietiskelee ja tuntee itsessään, että jos nyt olisi ukkospilviä, niin -kyllä ne nyt kiertelisivät harmajaksi linnaksi sanottua. - - - - -XX - - -Pankinjohtaja Törnroos kuolee, ja muutamana päivänä ajaa Peuraniemeen -hänen seuraajansa, pankinjohtaja Saarstedt. Hänen vierailuunsa, -vaikkakin se sattuu helakan kirkkaana heinäkuun päivänä ja vaikka -sitä tavallaan on odotettukin, ei satu peuraniemeläisille sopivaan -aikaan. Herra Saarstedt on kirjoittanut, ja Peuraniemestä on herra -Saarstedtille asianmukaisesti vastattu, siitä ei ole ollut mitään -tulosta ja nyt tulee herra Saarstedt itse. - -Erik Wegener ja hänen vaimonsa ovat juuri näihin aikoihin alkaneet, -niin sanoaksemme, jollakin tavoin elää. He laskevat: kahden vuoden -kuluttua on kaikki selvää, ja he hurmautuvat tästä ajatuksesta niin, -etteivät he uskalla ajatella loppuun. Senjälkeen on painajainen -Peuraniemestä poissa, senjälkeen voidaan ruveta suunnittelemaan -tulevaisuutta, senjälkeen alkaa elämä. Ja Erik Wegenerin totiset -kasvot käyvät kirkkaammiksi, hänen askeleensa käyvät joustavammiksi, -ja joskus hän laskee leikkiä ja on iloinen. Hän ikäänkuin nuortuu, -repii ajatuksensa irti ympäröivästä ja antaa mielikuvituksen -työskennellä niinkuin joskus silloin, kun hän Esterin kanssa elokuun -iltoina kuljeskeli autiolla maantiellä. Onhan hän tehnyt työtä -kätensä verille, kestänyt koettelemukset ja häpeän, ja ensimmäinen -iloinen pysähdyspaalu häämöttää jo matkan päässä. Ja Esterinkin -poskipäillä väreilevät toisinaan hymykuopat ja hän kätkee päänsä -miehensä rinnalle: Herra Jumala, että tämä joskuskin loppuu. Nyt on -kesän korkein aika, ja koko Peuraniemen seutu säteilee hiljaista -onnea ja tyytyväisyyttä. Onpahan aikoinaan uhkunut muutakin. - -Silloin tulee pankinjohtaja Saarstedtin ensimmäinen kirje: pankki -tahtoo saatavansa heti. - -Erik Wegener säpsähtää ja piilottaa kirjeen laatikkoonsa. Mutta pian -hän rauhoittuu ja vastaa, ettei käy. Sensijaan hän tekee eräitä -vastaehdotuksia. - -Vastaus ei viivy kauan. Pankki pysyy vaatimuksessaan, sillä tilanne -rahamarkkinoilla on levoton. Sitäpaitsi on velkakirjassa selvä -määräys siitä, että "pankki voi, jos se tarpeelliseksi katsoo, -kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen" j.n.e. Ja pankki katsoo sen -nyt tarpeelliseksi. - -Nyt Erik Wegener kiroaa synkästi ja viettää unettomia öitä. Mitä -hän on tehnyt, että Jumalan häntä näin piti rankaiseman? Eikö hän -ollut ollut nöyrä, eikö hän ollut tehnyt työtä tarpeeksi, oliko hän -elänyt ylellisesti, vaikka hänellä ja hänen vaimollaan tuskin oli -kunnollisia vaatteita yllä? Vai johtuiko tämä siitä, että hän oli -sydämessään liian aikaisin iloinnut? - - * * * * * - -Pankinjohtaja Saarstedt on pieni, keskilihava, tummaverinen herra, -jolla on mustareunaiset kakkulat nenällä ja pikkukaupunkilaista -itsetietoisuutta käytöksessä. Hänen puhetapansa on kimeää, -ärhentelevää, koleerista, ja Erik Wegeneristä hän kosteista, -ruskeista silmistään asti muistuttaa rakkikoiraa, joka uljaasti käy -heikompansa kimppuun ja ärhentelee suuremmallekin matkan päästä. Jos -elefantti vaivautuisi tätä rakkikoiraa potkaisemaan, niin se tuntisi -itsensä ylpeäksi, mutta elefantin potkun puutteessa se tyytyisi -kernaasti tavallisen juoksukoirankin puremaan, voidakseen vetäytyä -nurkkaan vikisemään kärsimäänsä vääryyttä ja hautomaan kostoa. - --- Merkillinen sekoitus venäläistä kupetsaa ja juutalaista -koronkiskojaa, -- ajattelee Erik Wegener. -- Kuinka maailmassa ne -ovat voineet tämän löytää jostakin pikkukaupungista ja panna tuomari -Törnroosin seuraajaksi! - --- Minä olen tunnollisesti suorittanut kuusisataatuhatta jo -vuotta ennen aikaansa, -- sanoo hän ääneen, -- ja minusta olisi -kohtuullista, että saisin suorittaa loputkin sovitulla tavalla. Eihän -se ole kuin hiukan yli sadantuhannen. - --- Niin-niin, -- ehättää johtaja Saarstedt, -- mutta mitä teillä on -maailmalla? - --- Maailmalla! -- tokaisee Erik Wegener hiukan kiihtyneesti. -- -On sekin puhetapaa! No jos minulla maailmalla sattuisi jotakin -olemaankin, niin se ei ole estänyt teitä saamasta omaanne, vieläpä -yli odotusten. - --- Sitäpaitsi olette saanut apua muualta. Esimerkiksi siinä -myllyjutussa. - --- Millä tavoin? - --- Elleivät pitäjäläiset olisi tulleet avuksenne, olisitte menettänyt -lopunkin. - -Ensin Erik Wegener raivostuu, mutta sitten hän purskahtaa pitkään -nauruun. Herra Saarstedtin silmävalkuaiset muljahtavat ja suu käy -niinkuin hän aikoisi sanoa jotakin. - --- Kyllä te nyt nauratte, -- sanookin hän viimein. - --- Suokaa anteeksi, mutta minä en todellakaan muuta voi. Te -järjestätte huonosti tiedustelunne. - --- Jaa-jaa. Se on minun asiani. - --- Aivan niin, mutta älkäämme puhuko siitä. Te olette siinä asiassa -väärässä ja sillä hyvä. Pankki tahtoo siis saatavansa tai oikeammin: -te tahdotte, huolimatta johtaja Törnroos-vainajan ja minun välisestä -sopimuksesta... - --- Se sopimus ei sido minua. - --- Sallikaa minun puhua loppuun. Rehellisesti puhuen vaatimus tuntuu -yllätykseltä eikä tahdo soveltua suunnitelmiini. - --- Konjunktuurit vaativat sitä. - --- Eivät suinkaan teidän pankkinne konjunktuurit riipu yhdestä -sadastatuhannesta. - --- Kuka tahansa saattaa sanoa niin. Yksi sanoo tuhannesta, toinen -sadasta, kolmas viidestäsadasta, neljäs sadastatuhannesta. - --- Te olette epäilemättä oikeassa, -- myönsi Erik Wegener -miettiväisenä. -- Emmekö voisi sopia jostakin muusta, minulle -edullisemmasta ehdosta? - -Pankinjohtaja Saarstedt huiskautti kädellään. - --- Edullisemmasta! -- toisti hän kärsimättömästi ja melkein huutaen. --- Eivätkö tähänastiset ole olleet kyllin edullisia? Eikö pankki ole -osoittanut vallan suurenmoista kärsivällisyyttä teidän kanssanne! Ja -yhä te vain tahdotte armoa armon jälkeen... - -Erik Wegener hypähti seisoalleen kalpeana vihasta. - --- Herra! -- karjaisi hän ja löi nyrkin jämähtäen pöytään. -- -Ajatelkaa, mitä puhutte ja siivotkaa suunne huoneessa, joka -toistaiseksi on minun. Ja nyt: mars, ulos! - -Pankinjohtaja Saarstedt käpertyi palttinanvalkeana sohvan nurkkaan -eikä näyttänyt älyävän, mistä on kysymys. - --- Ulos, herra! -- kajahti toisen kerran. - --- Herra Wegener, -- sanoi pankinjohtaja odottamattoman säyseästi, -- -te ette tiedä mitä puhutte. - --- Se ei auta enää! Mars nyt tai minä autan! - -Apua ei tarvittu. Kalpeana ja vihansekaisesta pelosta vavisten -riensi pankinjohtaja Saarstedt melkein juosten portaita alas ja -sitten maantielle. Erik Wegeneriä harmitti, että pari renkiä sattui -tapauksen näkemään. - --- Mitä se oli? -- kysyi Esteri. - --- Loppu siitä summasta on maksettava kolmen viikon kuluessa. - --- Ja sinä esiinnyit noin? - --- Enhän minä aiheetta... tietystikään. - --- Et kai. Mutta, -- Esteri meni surulliseksi, -- mistä me nyt rahan -otamme? Ehkä sen metsän sittenkin olisi saanut myydä. Hyvä Jumala -sentään! - --- Älä sure, ehkäpä selviää. - --- Niin, mutta sittenkin. Miksi juuri nyt... - --- Ihminen päättää, Jumala säätää. Meidän osamme on nyt tällainen. -Viitsitkö sanoa, että valjastavat hevosen. Ehdin juuri ja juuri -päiväjunalle. - - - - -XXI - - -Peuraniemen herra kiiruhtaa portaita alas porraspäässä odottaville -rattaille, mutta on lennähdyttää kumoon herrasmiehen, joka -mietteissään ja hitaasti kiipeää portaita ylös. Tulija on Frans -Eriksson. - --- Elävän Jumalan nimessä! -- huudahtaa hän raivokkaasti, tuntiessaan -miehen. -- Mitä te täältä etsitte? - -Tulija vetäytyy pelästyneenä kaidepuuta vasten aivan kuin toinen -tahtoisi häntä lyödä. - --- Älkää tehkö minulle mitään, -- änkyttää hän pelästyneesti. -- En -minä huonoissa tarkoituksissa tule. Minä selitän. - --- Selitätte! - -Tuhannet ajatukset risteilevät Erik Wegenerin päässä. Ensin tuli -Saarstedt ja neljännestuntia myöhemmin tämä. Miks'eivät tulleet -yht'aikaa, se olisi ollut kauniimpaa. Mutta sitten hän äkkiä -muistaa jotakin ja koettaa voittaa juuttuneen ja kasvattamansa -vastenmielisyyden. - --- Ehkä kiivastuin suotta, -- sanoo hän rauhallisemmin. -- Mutta -menen nyt itse käymään kaupungissa ja sen vuoksi en voi laskea teitä -sisään. Jos teillä siis on selittämistä, on teidän seurattava, niin -voitamme aikaa. - --- Kyllä minä tulen, -- vastaa toinen miltei nöyrästi. - -Erik Wegener tunsi itsekseen epämääräistä tyydytystä siitä, että -toinen vastasi niin luonnollisesti eikä esimerkiksi: "Suurimmalla -mielihyvällä!" Olisikohan sittenkin... Mutta sehän nähdään. - - * * * * * - -Frans Erikssonin kasvot olivat todellakin merkillisellä tavalla -muuttuneet. Niihin oli tullut jotakin nöyrää, poissaolevaa, jotakin, -joka melkein sivusi rappeutuneisuutta. - --- Te olette kirjoittanut niin merkillisen uutterasti, -- sanoi Erik -Wegener heidän istuessaan toisiansa vastapäätä kiitävässä junassa, -- -että ellen tuntisi teitä niin tarkoin toiselta puolen, niin melkein -uskoisin teitä. - -Frans Eriksson istui hartiat kyyryssä häntä vastapäätä eikä vastannut -mitään. - --- Ja missä tarkoituksessa te nyt sitten tulitte? -- kysyi Erik -Wegener. - -Hänen ajatuksensa ovat kokonaan toisella taholla, mutta langon -muuttunut olemus herättää hänessä mielenkiintoa. Kun hän aikansa on -häntä katsellut, ei hän lankoaan kohtaan enää tunne vihaa, mutt'ei -erikoista lämpöäkään. Tuntemaansa mielenkiintoa ei hän kuitenkaan -taida eikä tahdokaan kieltää. - --- Minä olen kirjoittanut Gunillalle... vaimolleni..., -- aloittaa -lanko, -- pitkin aikaa. - --- Sen tiedän kyllä. - --- Ja selittänyt moneen kertaan menettelyni. - --- Se lienee ollut hiukan vaikea tehtävä. Frans Eriksson painoi -päänsä alas. - --- Niin, vaikeahan se oli. - -Tullaan ravintola-asemalle ja ihmiset kiiruhtavat ulos. Keskustelu -taukoaa hetkeksi. - --- Mutta Gunilla-sisko uskoo teitä kuitenkin? -- kysyy Erik Wegener. - --- Uskoo. - --- Niin. Hän uskoi teitä kerran aikaisemminkin. Erik Wegener puraisi -huultaan, ja toisen tuli silminnähtävästi vaikea olla. - --- Minä olen läpikäynyt kovan koulun, sanoo hän. - --- Se on hauskaa kuulla. - -Oikeastaan ei Gunilla-siskon ja tuon miehen asia liikuta enää Erik -Wegeneriä. He ovat varttuneet ja viisastuneet molemmat. Itse tekevät, -itse vastaavat. Mutta samalla hän muistaa, millaisia sieluntuskia ja -millaisen häpeän tuo mies oli hänelle ja hänen sisarelleen tuottanut, -ja hän jää edelleenkin kylmäksi ja tarkkaavaiseksi. - -Juna lähtee uudelleen liikkeelle. Äskeisistä ihmisistä on vain -vanhanpuoleinen herra palannut vaunuun huohottaen ja hikoillen -kuumuudesta. - --- Ja tekö mukamas rakastatte nyt? -- kysyy Erik Wegener. - --- Olen aina niin tehnyt. - --- Soo-o. Varsin mielenkiintoista. - -Taas pitkä hiljaisuus. - --- Ja aiotte ruveta elämään yhdessä? - --- Niin. - --- Hm. - -Jälleen hiljaisuus, entistä pitempi. Erik Wegener muistelee, mitä -tuo toinen on hänelle kirjoittanut. Silloin, silloin onnettomalla -hetkellä oli häneen vaikutettu. Ensin isä, sitten toverit, sitten -eräs nainen. (Tietysti! ajattelee Erik Wegener.) Hänen ilkeytensä oli -herännyt vasta sen jälkeen kuin parooni Gyllenmarck ja eräs hänen -toverinsa olivat suorastaan potkineet hänet ovesta ulos. Hän oli -silloin ollut auttamattomasti humalassa ja ylimielisellä tuulella. -Vasta sen jälkeen hän oli tahtonut kostaa. Mutta rakastamasta -hän ei ollut oikeastaan koskaan herennyt, se oli ollut sellaista -välitilaa, jollaista, mikäli hän oli kuullut, saattaa sattua. Ja -vihkimistilaisuudessa se uudelleen oli herännyt, pysyväisesti. -Kuinka hän oli saattanutkaan antaa toisen ihmisen niin paljon kärsiä -takiansa! Eikö hän saa tulla hakemaan vaimoansa? Missä ikinä hän -saattaa Peuranientä auttaa, niin hän sen tekee. Hän on nyt toinen -osakas isänsä liikkeessä. - -Erik Wegenerin aivoissa välähtää eräs ajatus, ja hän luo nopean, -ynseän katseen lankoonsa. Mutta se ajatus sammuu heti. - -Siinä nyt oli Frans Erikssonin kirjeiden summa seitsemältä vuodelta. -Olihan mahdollista, että lanko oli tehnyt paljon työtä, paljon -kärsinyt ja katunut ja tarvitsisi paljon anteeksiantoakin. Miks'ei, -olihan se mahdollista, mutta sittenkin hän oli kerran iskenyt liian -syvään. - -Erik Wegener säpsähti. Kun hän meni omaan itseensä, niin eikö -hänkin ollut iskenyt jotakin tai joitakuita liian syvään ja ollut -anteeksiannon tarpeessa? Esterin vanhempia. Aivan niin, mutta kun -asiaa tarkemmin ajatteli, niin suhde oli sittenkin koko joukon -erilainen. - -Juna kiitää eteenpäin, muutaman minuutin kuluttua ollaan -päätepaikassa ja alkaa uusi, uuvuttava jännitys. Mutta ehkä se -oli lopultakin viimeinen. Tämä ajatus alkaa niin taas lumota Erik -Wegeneriä, että hän melkein kokonaan unohtaa Frans Erikssonin, -lankonsa, läsnäolon. Tai ellei se olekaan viimeinen, ehkäpä saa -läpikäydä taas jonkun ikävyyksien ja hermojännityksen tutun sarjan. - -Ali niin, tuo toinen häntä vastapäätä, tuo, joka vähä väliä vilkaisi -häneen kuin tuomariin. Niin, ehkäpä... Hän on joskus, arasti, ottanut -asian puheeksi sisarensa kanssa ja tullut huomaamaan, että asiat -olivat muuttuneet. Muuttuneet huomaamatta, hänen tietämättään, hänen -ollessa liiaksi jännitettynä ja liiaksi kiinni omissa puuhissaan. -Ja mikä sisarensa paimen hän nyt todellakaan enää kaiken lopuksikin -on. Sisar on kokenut, sisar on viisastunut ja sisar mahdollisesti -sittenkin rakastaa. Ehkäpä hänen, Erik Wegenerin, toimenpiteet eivät -olisikaan onnea tuottavia, -- samoin kuin Hannukselan isännän eivät -olleet olleet. - -Pysähdys. Ihmiset alkavat lappautua ulos, puheensorina ja huudot -täyttävät asemasillan. Tuttu näky: ollaan perillä. - -Tutun esplanaadin hiekka punoittaa alenevassa auringonvalossa, -askelet narskahtelevat, ihmiset tuuppivat vahingossa ohikulkijoita. -Erik Wegener kulkee eteenpäin hitaasti ja miettien, lanko seuraa -häntä ääneti kuin varjo. - -Tässä sitä nyt taas kuljetaan ne samat huolet niskassa, kuljetaan -kuin kuljetaankin, mutta eipä taideta kauan kulkea. On heitetty -pankkitirehtööri ovesta ulos, uhkaa pieni häväistys, ei sentään enää -perikato. Ja senjälkeen on vielä Hannuksela. - -Mutta ketä hänen on kiittäminen siitä, että kaikki on mennyt näin -hyvin -- tähän asti? Lähinnä Jumalaa -- Hannukselan isäntää. Mihin -hän olisi joutunut ja millä alkanut, ellei Hannukselan isäntä -ylpeästi olisi lähettänyt rahaa takaisin. "Sanokaa, etteipähän koske -köyhään." Kuka häntä olisi auttanut? Ei kukaan, ei kukaan, kaikki -olisi mennyt. Varmasti Hannuksela oli tehnyt sen tarkoituksella. Hyvä -Jumala, millaisessa kiitollisuudenvelassa hän Hannukselaan oli! - -Erik Wegener hämmästyy huomatessaan, että hänen rinnallaan -kulkee joku, lanko. Mutta nyt hänessä asuu suuri lempeyden ja -anteeksiantamisen tarve. - --- Kuulehan nyt, -- sanoo hän pysähtyen. -- Emmeköhän sovi niin, että -tulet uudelleen jouluna. Pitäähän meidän edes saada tottua siihen -ajatukseen, että Gunillasta ja sinusta tosiasiallisesti tulee mies ja -vaimo. Tämä tulisi nyt liian äkkiä, ymmärräthän. - -Frans Erikssonin kasvot kirkastuvat eivätkä ne vaikuta Erik -Wegeneriin enää laisinkaan epämiellyttävästi. Vaisu, alakuloinen hymy -nousee hänen huulilleen. - --- Kuinka tahdotte, -- vastaa hän. -- Me kyllä sovimme Gunillan -kanssa... - --- Minä kyllä selitän Gunillalle. Mutta asia kaipaa muullakin taholla -paljon valmistamista. - --- Niin kai se sitten on. - --- Siis jouluna. Näkemiin! - -He kättelevät, ja Frans Eriksson alkaa hitaasti kulkea takaisin Erik -Wegenerin jatkaessa matkaansa. - - - - -XXII - - -Konsuli Björklöf on vanhanpuoleinen, kuivahko herrasmies, jolla on -pergamentinvärinen iho ja ilmeettömät, harmajat silmät. Hän puhuu -vähän ja senkin kuolettavan ikävästi ja aivan kuin muita asioita -ajatellen. - -Erik Wegener on jo neljättä päivää kaupungissa, ja hänen asiansa -on vielä toimittamatta. Hän on levoton ja kiihtynyt, mutta koettaa -ainakin ulkonaisesti näyttää rauhalliselta. Eihän sentään vielä ole -mitään menetetty. Nyt, kaikkein viimeksi, hän on tullut konsuli -Björklöfin puheille. - --- Me emme nykyään juuri ostele, -- sanoo konsuli, -- teidän olisi -pitänyt silloin keskustella herra Lundgrenin kanssa. - --- Minä en silloin myynyt, -- vastaa Erik Wegener, -- eikä herra -Lundgren sitäpaitsi vaivautunut hakemaan minua käsiinsä. - --- Se ei ole mahdollista. - --- En ole eläissäni nähnyt herra Lundgrenia eikä herra Lundgren minua. - -Konsuli luo häneen pitkän, kysyvän silmäyksen. - --- Mutta kyllä Lundgren sanoi..., -- aloittaa hän kuin itsekseen ja -poistuu äkkiä huoneesta. - --- Meni Lundgrenin kimppuun, -- ajattelee Erik Wegener, ja hänessä -herää toivo. - -Muutaman minuutin kuluttua konsuli palasi silminnähtävästikin hiukan -tyytymättömänä. - --- Mutta te möisitte nyt? - --- Kyllä. Mutta en kahdestasadastaviidestäkolmatta. - -Konsulin katse käy pitkäksi ja tuijottavaksi. - --- Ei kukaan maksa nykyisin edes sitä. - --- Neljäkymmentäyksituhatta leimattua puuta, kuuden metrin -korkeudelta kaksikymmentäkaksi senttimetriä. Aivan varmasti, herra -konsuli! - --- Pohjineen voisimme sen maksaa, -- hymähtää konsuli. - -Erik Wegener kiihtyy nyt yhtä paljon konsulin ylimielisyydestä kuin -omista asioistaan ja vilkaisee ovelle. Konsuli Björklöf katselee -häntä katseella, joka voisi merkitä: jos herra haluaa mennä, niin -olkaa hyvä. Mutta Erik Wegener ei mene -- toistaiseksi. - -Pohjineen! Jumal'auta sentään! Tähän asti oli mennyt hyvin, -mutta pitikö hänen nyt antautua viime hetkessä? Tai oliko hänen -uurastukseensa liittynyt kunnianhimoa, joka näin rangaistiin. Miks'ei -hän voinut nöyrästi ja rehellisesti jo Frans Erikssonille tunnustaa -tilannetta? Eikö se olisi ollut kaunistakin, kun hän jo muutenkin -tiesi suuren osan. Pohjineen! Peuraniemestä lohkaistaisiin enemmät -puolet pinta-alasta, melkein ainoa metsä, kokonaan irti. Ei käy, ei -käy. - --- Te myytte kernaasti vielä halvemmastakin, -- sanoo konsuli hetken -kuluttua sen näköisenä kuin tietäisi jotakin. Ahaa! Siinä se nyt oli. - --- Jos minun olisi pakko myydä, -- vastaa Erik Wegener, omasta -mielestään karkeasti, niin minä en istuisi tässä tinkimässä teidän -kanssanne, vaan rukoilisin teitä ottamaan sen puolesta siitä, mitä -nyt tarjoatte, pohjineen. - -Hänestä näytti, niinkuin konsuli Björklöf olisi hätkähtänyt hiukan. - --- Teillä on siis tarjouksia muualta? -- kysyy konsuli. - --- Minä en sano mitään. Mutta muualta voin ottaa sen -kaksisataaviisikolmatta. - --- Meiltä siis enemmän. Miksi, jos saan kysyä? - --- Siksi, että olen arvioittanut metsän, ja siksi, että te ette -missään tapauksessa ole antaneet herra Lundgrenillenne määräystä -maksaa ylintä mahdollista hintaa. Ja lopuksi siksi, että todellakin -tarvitsen rahaa ja senvuoksi otan joltakin vaikkapa vain sen -kaksisataaviisikolmattatuhatta, mutta en teiltä. - -Konsuli Björklöf napitti takkinsa ja käveli muutaman kerran -edestakaisin lattialla. Äkkiä hän hymyssä suin kääntyi Erik Wegenerin -puoleen. - --- Sanokaapas, herra Wegener, -- kysyi hän ja nauraa hihitti -hampaittensa raosta, -- onko taktillista ja totta, että olette -heittänyt pankinjohtaja Saarstedtin ovestanne ulos? - -Erik Wegener naurahti. - --- En minä häneen kajonnut, -- vastasi hän, -- mutta kyllä hänelle -tuli tavallista kiireempi lähtö. - --- Se oli aivan oikein, -- nauroi konsuli ja näytti vilkastuvan. --- Hän hermostuttaa ei ainoastaan kundit ja klientit, vaan myöskin -hallintoneuvoston ja johtokunnan. Nyt hän kulkee ja kertoo -tapauksen jokaiselle, joka vain viitsii kuunnella. Te olette tullut -populääriksi, herra Wegener. - -Erik Wegener naurahti, vaikk'ei hän voinut ymmärtää, mitä tekemistä -hänen ja pankinjohtaja Saarstedtin välisellä kohtauksella oli hänen -varsinaisen asiansa kanssa. Epäilemättä hän siinäkin oli menetellyt -ajattelemattomasti. Hänen olisi pitänyt muistaa olevansa velallinen -ja mukautua, ainakin koettaa hillitä itsensä. Sen takia hänen käy -niinkuin käy. - --- Ah, meillä on se asia kesken, -- lausui konsuli Björklöf hetken -kuluttua ja pysähdytti käyntinsä. - -Erik Wegener odotti joka hermollaan. Konsuli hypisteli leukaansa ja -mietti. - --- No, sopikaamme neljännesmiljoona, sanoi hän sitten päättäväisesti. --- Mutta vastatkaa minulle rehellisesti johteen kysymykseen: -Töttermannilleko te olisitte ne puut myynyt halvemmasta? - --- En Töttermannille, -- vastasi Erik Wegener tuntien lievää -huimausta. Hän ei edes tiennyt, että Töttermann oli hänen -kotipitäjänsä naapurikaupungin, pikkukaupungin, puutavaraliike. - --- No sitten se on Kannanlahden sisaryhtiö, ratkaisi konsuli -Björklöf, -- vaikk'eihän se minua liikuta. Jotakin sentapaista sanoi -herra Lundgren rouvanne vastauksesta aavistaneensa. Niin, me maksamme -luonnollisesti, tapamme mukaan, heti ja hakkuu alkaa talvella. -Suvaitkaa käydä konttoriin, niin teemme paperit. - --- Apropos, herra Wegener, -- sanoi konsuli äkkiä, kun he jo melkein -olivat konttorin ovella. Muistelen, että pesässänne oli hirvittävästi -niitä Grönforsin osakkeita. - --- Olihan niitä. Mutta nehän ovat melkein arvottomia. - --- Pankinjohtaja Törnroos-vainaja kertoi aikoinaan. Ne ovat melkein -normaalissa nyt. Saatte vain pitää kiirettä. Balkanin sota, piru -vieköön. - -Ja konsuli Björklöf hymähti kuivalla tavallaan. - -Nyt ei Erik Wegener enää kestänyt, vaan tarttui ovipieleen. - - * * * * * - -Vasta saapuessaan pankin hämärään, viileään toimistohuoneeseen Erik -Wegener täydellisesti tajusi, mitä oli tapahtunut. Hän tunsi syvää, -hiljaista rauhaa ja kiitollisuutta kaikkia kohtaan. Se välimatka, -joka erotti hänen ensimmäisen käyntinsä ja tämän, tuntui suunnattoman -pitkältä, siihen sisältyi niin paljon ja moninaista, ja kuitenkin se -toiselta puolen tuntui olevan melkein kädenulottuman päässä. Silloin -hän ei syvimmissä ajatuksissaan uskaltanut toivoa asialle tällaista -ratkaisua, hän oli tieten tai tietämättään ryhtynyt uhkapeliin, -ymmärtämättä täysin, mitä se toisi tullessaan. Nyt hän taas astui -tästä samasta ovesta sisään miehenä, joka oli puhdistanut isänsä -muiston ja -- kenties -- kohottanut omaakin arvoansa. - -Tästä melkein juhlallisesta vireestä ei häntä saanut edes -pankinjohtaja Saarstedtin välkkyväin silmä valkuaisten näkeminen. Hän -astui tyynenä toimistopöydän ääreen ja esitti asiansa. - --- Teilläkö on rahat mitassanne? - --- Niin. - --- Antakaa ne kassaan. - -Enempää hän ei pankinjohtaja Saarstedtia nähnyt. Hän maksoi rahat, -sai kuitatun sitoumuksensa takaisin, illalla saisi isäntärenki viedä -Hannukselaan, mitä sinne oli vietävä. - -Kaikki selvää. - - - - -XXIII - - -Inspehtori Lundgrenin käynnin jälkeen tuli Hannukselan talon -sisäiseen elämään jonkunlaista sisäistä rikkinäisyyttä. Vaikka se ei -millään tavalla ulkonaisesti näyttäytynyt, aavisti kuitenkin jokainen -sen olemassaolon. Tunnelma oli jokseenkin samanlainen kuin Esterin -lähdettyä Peuraniemen pojan kanssa. - -Emäntä oli muutamassa päivässä taas ikäänkuin vanhentunut -vuosia. Vastaukset tulivat entistä pitemmän odotuksen jälkeen ja -olivat entistä hiljaisempia, käynti oli entistä raskaampaa ja -vaivalloisempaa. Isäntä pysytteli enimmäkseen ulkosalla, hänen -huomattiin karttelevan emäntääkin, ja kerran oli pikkurenki nähnyt -hänen seisovan ja pitkään tuijottelevan Peuraniemen leveneviä -vainioita. - -Jotakin oli siis kieltämättömästi tapahtumassa, ja jokainen saattoi -huomata, että sen oli vaikuttanut inspehtori Lundgrenin käynti. - --- Mitähän se oikein oli puhunut? -- kyseltiin tuvassa. - --- Jos lie ollut jotakin siitä Esterin kohdasta. Silloin pääkarjakko, -roteva, punainen ihminen, joka oli tottunut puhumaan suunsa -puhtaaksi, tiuskaisi: - --- No sitä ne nyt vihoittelevat! Mistähän ne muka paremman miehen -olisivat Esterille löytäneet? - -Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän kirkaisten juoksi ovesta -ulos. Isäntä oli seisonut tupakamarin ovella ja kuullut koko -keskustelun. Jo nyt tuli lähtö Hannukselasta marraskuulta. - -Seuraavat päivät puhuttiin Hannukselassa vain kuiskailemalla. - - * * * * * - -Tulee sitten helteinen, puolihämärä elokuun yö, eikä emäntä saa -nukutuksi. Kääntelehtii ja vääntelehtii vain vuoteellaan ja viimein -nousee istumaan vuoteen reunalle. - --- Etkö sinä nuku vielä? -- kysyy isäntä. - --- En, -- vastaa emäntä. -- Tukahduttavaa on. - --- Avaa ikkuna sitten, kun olet lähempänä. Emäntä avaa ikkunan, ja -tuoksuva yö-ilma virtailee sisään. Hän heittäytyy taas vuoteelle, -mutta uni ei tule, niinkuin ei ole tullut moneen yöhön. Hetken -kuluttua hän nousee taas ja juo lasillisen vettä. - --- Et suinkaan sinä voi huonosti? -- tiedustelee isäntä ja nousee -hänkin istumaan. - --- Enpä sen erikoisemmin. Päätä hiukan kivistää. - --- Kyllä kai se asettuu, kun pääset uneen kiinni. - -Isäntä laskeutuu taas pitkäkseen, emäntä istuu paikallaan, ja isäntä -kuulee, että häneltä pääsee lyhyt, tukahdutettu huokaus. - --- Sitä Esteriä kai tullut viime aikoina liiaksi mietityksi, -- -sanoo vihdoin emäntä ja tuntee kummallista keventymistä, kun se nyt -viimeinkin on tullut sanotuksi. - -Isäntä ei vastaa mitään, mutta emäntä kuulee, kuinka hän liikahtaa -vuoteessaan. - --- Suotta mietiskelet, -- kuuluu viimein rauhallisesti, -- hyvä kai -hänen on olla. - -Ja vähän ajan kuluttua: - --- Tuskin meitä muistaakaan. - --- Muistaa, -- vastaa emäntä hiljaisesti, kyllä minä Esterin tiedän. - --- Sen parempi sitten. - --- Ja on mieskin muistanut joka vuoden viimeisenä päivänä, -- lisää -emäntä melkein kuin kiivastuen. - --- Taitaa sillä tavoin muistaa koko loppuikänsä. - -Isäntä haukottelee. Alkaa jo olla aamupuoli yötä. - --- Älä sano, -- virkahtaa emäntä äskeiseen tapaansa, -- Mäenpään -emännältä kuulin, että Peuraniemen kiinnitys on jo maksettu ja tulee -kuoletettavaksi. Kyllä sinäkin pian saat osasi. - -Hän sanoi: sinä saat pian osasi. Tämä koskee isäntään, ja hän nousee -kyynärpäälleen ja nojaa päätään käteensä. - --- Vai olet sinä taas kuullut? -- kysyy hän. Ääni on tavallista -korkeampi, ja siinä soi melkein kuin uhkaa. - --- Olen, -- vastaa emäntä kiinteästi. Mutta uhka jäi tulematta. -Isäntä tuntui saavan kiinni jostakin ja vaipui ajatuksiinsa. - --- Vai maksettu ja kuoletetaan, -- toistaa hän itsekseen. -- Pianpa -se kävi, kovin pian. - --- Pian, -- huokaa emäntä. Sitten hän lisää kovemmin: -- Näkihän sen -hommista ja näkeehän sen nyt viljelyksistä. - -Ja hän ratkeaa nyyhkytyksiin. - --- Mitä tuosta nyt, -- tokaisee isäntä kärsimättömästi. - -Hannukselan isäntä ja emäntä ovat olleet tyynessä avioliitossa lähes -neljäkymmentä vuotta. Heidän kohdalleen sattui hyvin, he rakastivat, -olivat rikkaita ja menivät naimisiin. Kaikki niinkuin olla pitikin. -Jos jommallakummalla oli ollut aikaisemmin pieni katkelmansa, niin -sitä ei toinen toiselta udellut. Kaksi omaisuutta lyötiin yhteen, -he kokosivat lisää tavaraa, heistä tuli kihlakunnan rikkaimmat. -Mutta kaksi vanhinta lapsista, poikia molemmat, kuolivat jo lapsina. -Se oli heidän onnettomuutensa, Hannuksela jäisi ilman perillistä. -Sitten syntyi Esteri. Kumpikin rakasti Esteriä omalla tavallaan ja -piti häntä loitolla syrjäisistä. Isä kasvatti hänestä rikasta, äiti -kasvatti hänestä ylpeätä. Ja sitten Esteri meni Peuraniemeen ja tuli -köyhäksi. - -Hannukselan aviopuolisoilla ei ollut koskaan ollut sanaharkkaa -keskenään. Ei tullut Esterinkään menon jälkeen. Kun Esteri meni, niin -sai mennä. Kylläpähän katuu. Mutta katumuksesta ei kuulunut mitään. - -Hannukselan vanhukset surivat, mutta sitä surua ei kukaan syrjäinen -huomannut. He olivat molemmat suljettuja, molemmat olivat ylpeitä, -syrjäisen katse ei ulottunut Hannukselan harmaiden seinien -sisäpuolelle. - -Ja mikä vika oli sitten Peuraniemen pojassa? Jos asiat olivat, -niinkuin niiden olisi pitänyt olla; niin ei mikään. Mutta nyt oli -asia niin, ettei Hannukselan omaisuutta oltu koottu kenenkään -velkojen maksamista varten eikä Hannukselan tytärtä kasvatettu -ensimmäistä vastaantulijaa varten. Vaan kun nyt meni, niin menköön. -Ei Hannukselan kunnia siitä riipu. Alettiin odottaa Peuraniemen -lopullista luhistumista, -- hyvä, että saa heidät pois silmiensä -edestä. Virkoihinhan se poika oikeastaan on valmistunutkin. - -Sitten Peuraniemen poika aikoo maksaa isänsä velan Hannukselaan. -Hannuksela punnitsee rahoja kädessään, ja samalla ylpeys ja -kunniantunto hänessä nostavat päänsä. "Vie takaisin, kyllä -Peuraniemessä tarvitaan, ja sano, etteipä koske köyhään." Se oli -tarkoitettu piiskaniskuksi, mutta se otettiin vastaan almuna, ja nyt --- pian -- kunniantuntoinen köyhä maksaa almun takaisin, niinkuin on -maksanut korotkin. Hannuksela ei tahdokaan kieltää itseltään, että -se tosiasia vielä on kokematta. Ellei tänään, niin huomenna, ellei -huomenna, niin viikon, kuukauden, vuoden kuluttua. Ja silloin ovat -hänen sanomisensa kaikki. - -Hannukselan haltijaparilla ei, niinkuin sanottiin, ollut koskaan -ollut erimielisyyttä keskenään, ei leikillä eikä todella. Inspehtori -Lundgrenin käynnin jälkeen se kuitenkin oli hiljaisesti ja -näkymättömästi alkanut. Erik Wegener oli ollut mies, sitä ei voinut -kieltää. Hänet oli nähty joskus ja hän oli tullut vanhaksi, kumaraksi -ja tuikeaksi. Ja Esterin vastauksessa Lundgrenille oli Hannuksela -tuntenut oman itsensä. Se oli heidän Esterinsä, sama, jonka he -olivat kasvattaneet. Emäntä oli kerran nähnyt Esterin etäältä, -jokirannassa, ja hänen heikontunutta sydäntään oli vihlaissut. Se, -tuo ihminen haalistuneissa vaatteissaan, joka otti kurikan pyykkärin -kädestä ja näytti, miten on lyötävä, se oli heidän tyttärensä. -Mutta Peuraniemessä ei kuulosteltu mitä tapahtui Hannukselassa, -ja Hannukselassa käännettiin puhe toisaalle, kun tuli kysymys -Peuranientä koskevasta. Sellaiset olivat lapsen ja vanhempien välit. - -Ja nyt emäntä istui makuukamarissa ja nyyhki valkenevana elokuun -yönä. Linnut olivat jo heränneet visertämään, ja auringon -ensimmäiset säteet heijastuivat vastapäätä olevan Peuraniemen -jyrkkään sinkkikattoon ja silmänkantamattomille ruispelloille, jotka -kumpareella, maantien tuolla puolla, näyttivät ikäänkuin yhtyvän -aamu-taivaaseen. - --- Ei siinä mitään huonoa ollut, -- itkee hän. -- Yhdeksättä vuotta -jo... eikä lapsia... - -Isäntä on myöskin noussut vuoteeltaan ja vetänyt housut jalkaansa. Ei -tänä yönä enää nukkumisesta mitään tule. - --- Siihen voisi vastata, -- sanoo hän, -- että kyllä herrat konstinsa -tietävät... - --- Häpeä, Hermanni! -- huudahtaa emäntä lentäen punaiseksi -kasvoiltaan. - --- Kyllä minä ymmärrän... -- jatkaa hän sitten surullisesti ja -alakuloisesti... -- eivät ole uskaltaneet... velkautuneeseen taloon... -ettei viaton lapsi mieron tielle... Kun muutenkin on ollut kovaa ja -me olemme vain katselleet... on ollut olemista muutenkin kurjuudessa... - -Mahtaneeko isäntä sitten hävetä, ainakaan hän ei hetkeen vastaa -mitään. Istuu vain pää käsien varassa ja kuuntelee emännän yltyvää -itkua. - --- Älähän nyt tuossa! -- puhuu hän vihdoin. -- Eivätpä nuo ole -millään tavalla osoittaneet masennusta ja nöyryyttä. - --- Ja mistä me sen tiedämme. Sen me tiedämme, kuinka olisi käynyt, -jos olisivat... nenänsä tänne pistäneet. Kuin kerjäläiskakara -pantiin Esteri menemään... Tunnolle käy ja on jo pitkän aikaa -käynyt... - --- Itse niin tahtoi mennä, ja saihan se -seitsemänkymmentäviisituhatta... - --- Kyllä tiedät, miten sai. Ja kyllä me omamme saamme takaisin. Aivan -kuin vieraat ihmiset. Oma lapsi, sydämen alla kannettu... - -Aurinko on jo korkealla, ja väki alkaa liikkua pihassa. Peuraniemen -puolella ajaa kärryjono maantielle, ja savupiipusta alkaa nousta -ohut, sininen savu. Ruohikko kimmeltää ja välkkyilee, mutta -Hannukselan emännän itku yltyy. Ajatukset, kauan aikaa pakkautuneet, -saavat ylivallan, hän alkaa jo vavista. - --- Mitäpä me niistä rakkauden asioistakaan ymmärsimme... Omaa -ylpeyttämme vain... Sanassa sanotaan, että vaimon pitää isästänsä ja -äidistänsä eroaman ja mieheensä sidottu oleman... - -Isäntä on vetänyt kengät jalkaansa ja kävelee edestakaisin. Lääkäri -on sanonut, että emännällä on heikko sydän, että pitää varoa -mielenliikutuksia. Nyt alkaa hänenkin mielessään käydä. - --- Tokkopa Peuraniemessä olisi tätä vauhtia edistys kulkenut, -- -sanoo hän, -- jos olisi ollut valmis kassa, mihin nojautua. - --- Voi, eihän se meitä olisi liikuttanut... - --- Ei kylläkään, mutta koski se vain, se Esterin ynseys... - --- Ei se mitään ynseyttä ollut. Nöyränä lähti... - --- Hm... tiedä... - -Hannukselan isäntä on karttanut näiden asioiden ajattelemista. -Vastoin tahtoaan on joskus ajatellut mitä on ajatellut. Elämä -Hannukselassa on mennyt tavallista menoaan. Nyt hän ei saata -ajatuksiaan estää. Lukemattomat pikkuseikat ja yksityiskohdat -elämästä, kaukaa ja läheltä, tunkeutuvat esiin, piirittävät hänet ja -uhkaavat tukehduttaa. Esteri, niin, se oli heidän pikku tyttönsä. Nyt -hän on emäntänä Peuraniemessä, tuolla vastapäätä... Erik Wegener, -Peuraniemen poika, vei hänet. Se samainen poika on aikaansaanut -yhtä ja toista muutakin... Peuraniemen manttaali ja Hannukselan -manttaali, se oli musertava yhdistelmä ympäröiville... Ja olihan hän, -Hannuksela, tavallaan auttanut alkuun... - --- Kentiespä olimme liian kovia, -- myöntää hän. -- Mutta kun ei -tuntenut tarkemmin... - --- Tunsimmehan me Esterin... - -Eikä emännän nyyhkytys ota tauotakseen. - -Päivän työt ovat jo joku aika sitten alkaneet. Puhe ja huudot -kantautuvat avoimesta ikkunasta sisään. Joku vieras ajaa pihaan, -aika taitaakin jo olla melko pitkällä. Vähäistä myöhemmin avaa -palvelustyttö oven: - --- Tääll' ois Peuraniemen isäntärenki. - -Emäntä pyyhkäisee silmiään, isäntä vavahtaa ja seuraa palvelijaa, -mutta tulee heti takaisin kirjekuori kädessä. Hän on kuolemankalpea, -ja kirjekuori hänen kädessään vapisee huomattavasti. - --- Mitä? -- kysyy emäntä säikähtyneesti. - --- Peuraniemestä vain tuli suoritus, -- vastaa isäntä oudon -rauhallisesti. -- Kirjoittaa, että se on nyt viimeinen. - --- Esterikö kirj...? - --- Ei, vaan mies. - --- Eikö mitään muuta? - --- Ei. - -Emäntä kiljaisee ja kätkee päänsä käsiinsä. Mutta isännän kasvoille -alkaa vähitellen väri palata ja hän menee vaimonsa luo ja sivelee -hänen päätään hellästi ja hiljaa niinkuin silloin nuoruuden päivinä. - --- Älä nyt suotta kiusaa itseäsi, -- puhuu hän hiljaa. -- Eihän -mitään ole mennyt. - -Hänen järeä leukansa vavahtaa, ja kirkas kyynel välkähtää silmissä, -muttei vierähdä poskelle. - --- Älä nyt, -- jatkaa hän. -- Mennään Peuraniemeen yhdessä, mennään. - --- Niin, nyt, -- valittaa emäntä. -- Kyllä nyt kelpaa mennä. Niinkuin -kiittämään hevosia kilpa-ajon jälkeen, että hyvinpä te juoksittekin. -Lapselleen... - -Nyt isännän kyynelhelmi jo vierähtää poskelle. - --- Etpä sinäkään sitä aikaisemmin ole sanonut, -- lausuu hän -vavahdellen. -- Mutta ei se nytkään myöhäistä ole, sen puolesta... -Kyllä ne... Esteri, tarkoitan... käsittävät. Minä menen sanomaan, -että valjastavat... - -Vanhasta Hermanni Hannukselasta tuntuu kovin oudolta. On melkein kuin -hän lähtisi jollekin nöyryytyksen retkelle, mutta on siinä jotakin -muutakin, ikäänkuin aamuista. - -Portailla hän, tapansa mukaan, hetkeksi pysähtyy, mutta sitten hän -hitain, määrämittaisin askelin kävelee tallin ovelle. - - - - -XXIV - - -Eräänä yönä valvottiin Hannukselassa ja sinä samana yönä valvottiin -myöskin Peuraniemessä. Tahdottiin kyllä nukkua, mutta ei saatu -nukutuksi. Tämä oli niin kovin outoa. - -Illalla on ollut iloa ja pientä tilintekoa kaikesta menneestä. On -itkettykin, on puheltu ja Sigrid-tyttö on vienyt kunkin vuorostaan -kuvastimen eteen: katsokaa nyt, niin paljon aikaa on kulunut, emmekä -me ole tuon enempää vanhentuneet. - --- Meillä ei ole ollut siihen aikaa, -- sanoo hänen veljensä. - --- Minulla ei ole ollut aikaa edes ajatella, että minusta -mahdollisesti tulee vanhapiika, -- huomauttaa sisar hiukan nyrpistäen -nenäänsä. -- Ajatus kuuluu olevan vallan kauhea, mutta sisäkkö -väittää, että osa päinvastoin on niitä aurinkoisimpia. - -Kaikki yltyvät nauramaan, mutta Esteri sanoo vakavasti: - --- Ole huoletta. Et jää. - --- Voi olla, koska niin väität. - --- On. - --- Eläkäämme sitten toivossa, koska tähän asti olemme eläneet -kurituksessa. -- Mutta, Gunilla-raukkani, älä istu murheellisena. -Saat varmasti Fransisi jouluksi. Pieni lisäkatumus hänelle ei tee -pahaa. Kyllä Erik sen asian parhaiten tajuaa. - --- Ehkäpä, -- vastaa Gunilla-rouva sylkyttäen isoa poikaansa ja -niellen kyyneleensä. - -Esteri menee hänen luokseen ja alkaa vilkkaasti ja iloisesti -kuiskutella hänen kanssansa. Se on aivan vastoin Esterin tapoja, ja -vähitellen Gunilla-rouvan kasvot kirkastuvat. - -Ajatus, että Peuraniemi on vapaa, lumoaa ja hurmaa. Siihen ei -tahdota aluksi tottua, siihen suhtaudutaan ikäänkuin epäluulolla, -peläten, -- on niin kauan hengitetty raskasta, painostavaa ilmaa, -joka on ollut ikäänkuin myrkytetty. Ajatukset ovat niin tottuneet -siihen yhteen ajatukseen, etteivät ne tahdo tottua toiseen. Mutta -tosiasioista ei päästä minnekään, ne puhuvat selvää kieltä. Ja -kahleet kirpoavat yhdellä taholla lapselliseen välinpitämättömyyteen, -toisella hartaaseen huokaukseen, kolmannella sydämestä lähteneeseen, -äänettömään rukoukseen. - -Elokuun yö näkee kyyneliä kahdella taholla: toisella kirpeitä ja -katkeria, toisella vapauttavia, kirkkaista lähteistä pulppuavia. -Elokuinen yö on tottunut näkemään niin monenlaista. - --- Esteri, sinä olet teräksinen luonne. Ellet sinä olisi tullut, -olisin antanut kaiken mennä. - --- Minun osani on ollut niin vähäpätöinen. - --- Se on ollut suurin kaikista. Jätit kodin, joka paisui rikkauttaan, -vanhempasi, joita rakastit... - --- Älä puhu siitä. - --- Enkä minä ole edes kysynyt, kuinka vaikea sinun on. Mutta minä en -ole uskaltanut sitä tehdä. - --- Olisit saanut huoletta kysyä, ja minä olisin vastannut: muistelen -joka päivä kotiani ja rakastan vanhempiani, vaikka he eivät kerran -minua ymmärtäneet, mutta minun paikkani on täällä. - -Mies sulki vaimonsa syliinsä. Se oli sama Esteri, täsmälleen sama, -jonka sormenpäitä hän väristen oli nuoruudessaan hypistellyt, sama -Esteri kapeasta jalkaterästä voimakkaaseen alahuuleen ja kapeaan, -valkoiseen otsaan asti, sama Esteri, joka puhui niin vähän, mutta -tunsi niin väkevästi ja uhrasi niin paljon. Oliko hän edes rakastanut -vaimoaan oikein, eikö hän ollut liiaksi ajatellut Peuranientä? -Riittikö se, että hänen ajatuksiinsa pitkinä, unettomina öinä oli -liittynyt huoli vaimon onnesta? Eikö hän jollakin tavalla ollut -laiminlyönyt vaimoaan? Nyt, nyt hän ottaisi kaiken takaisin, nyt -hänen ei enää tarvinnut pelätä eikä vavista. Aika oli mennyt kiitävää -vauhtia ja elämä, joka tähän asti oli kulunut, oli pitänyt häntä kuin -lumottuna. Joskus hänen melkein oli täytynyt koetella itseään ja -kysyä, oliko se tosiaankin hän itse, Erik Wegener. - -Ja miltei samoin sai hän tehdä nytkin: monivaiheinen ajanjakso erotti -kaksi pistettä, sen, josta hän oli alkanut, ja tämän nykyisen, eikä -hän pohjimmaltaan jaksanut käsittää, millä hän oli tämän ansainnut. -Jokaisen velvollisuushan oli tehdä työtä, mutta hänen työnsä oli -ollut erikoisen siunausrikasta. - -Erik Wegenerin valtaa harras, melkein lapsellinen tunnelma, joka -pyrki jonnekin korkeuksiin, tähtien tuolle puolen; siinä oli iloa, -mutta siinä oli ehkä enemmän nöyryyttä ja alistumista, äänetöntä -juhlallisuutta, jonka luonnollisin ilmaisukeino oli hiljainen -nyyhkytys. - -Niin valvotaan siis puolihämäränä elokuun yönä Peuraniemessä, ja -valvotaan Hannukselassakin. - --- Minä uskon, että isä ja äiti jo käsittävät tämän, -- sanoo Esteri -pitkän ajan kuluttua. - --- Heitä meidän ensi kädessä on tästä kiittäminenkin, -- vastaa hänen -miehensä. - --- Mitä sinä sillä tarkoitat? - --- Ajattelen, että kuinkahan meidän sitten olisi käynyt, ellei isäsi -silloin olisi lähettänyt takaisin! Varmasti siinä oli joku tarkoitus. - --- Saattoi olla sitäkin. Mutt'ei hän muutenkaan ole köyhiltä koskaan -vienyt heidän viimeistään. - --- Aamulla varhain vie isäntärenki hänelle velkani. Päivemmällä menen -sinne itse. - --- Niin, mene mutta mene nöyränä, sillä vikaa on meissäkin... -minussakin... - -Hannukselan Esteri on tullut isäänsä. Hän säilyttää viimeiseen asti -malttinsa, mutta nyt hän sen menettää. Ajatukset, järjestelmällisesti -tukahdutetut ja kätketyt rauhallisen ulkokuoren alle, ja tunteet, -jotka väkipakolla on estetty purkautumasta nähtäviksi, vaativat -osansa. Onhan hän sentään vanhempiensa lapsi, samalla kertaa -onnellinen ja onneton. Ensi kerran, vuosikausien kuluessa, vaipuu -Hannukselan tytär itkuun, hillittömään ja monivivahteiseen. - -Kaikkea tätä saattaa tapahtua elokuun yönä. Mutta nyt alkaa jo -olla kirkas aamu, ja sama lintu, joka sen valkenemisen ilmoitti -Hannukselan haltijaväelle, sama lintu ilmoittaa sen Peuraniemenkin -asujamille. Niin se on tehnyt vuosikausia, mutta vaikka se olisi -huomattukin, ei siitä kukaan ole maininnut. Tarkemmin ajatellen ei -siihen ole mitään syytäkään. Mitä siitä, jos joku taivaan lintu -lentää siipiään yön jälkeen virkistelläkseen ja Hannukselan väen -herätettyään Hannukselan puutarhasta Peuraniemen puistoon tai -päinvastoin. On paljon suurempiakin asioita, joista ei mainita, -yhteisiä: sama aurinko paistaa molempien vainiolle, samat tähdet -tuikkivat yhtä lempeästi molemmille. Ja sama lintu, joka molemmille -yhtä suurella alttiudella helähdyttää iloisen, toivoja antavan -aamulaulun, helähdyttää sen muutaman kuukauden kuluttua yhtä suurella -antaumuksella jollekin murjaanille Afrikan rannikolla. - -Ei lepää Hannukselan haltijaväki, mutta eivät lepää Peuraniemenkään -omistajat. He heittäytyvät vuoteelle, mutta kumpikin valvoo, -huumautuneena siitä ajatuksesta, että eräs päämääristä on nyt -saavutettu, ja odottaen, mitä alkava päivä tuo tullessaan. - -Eikö aurinko tänä aamuna sittenkin tervehtinyt kirkkaammin kuin -tavallisesti ja eikö lintujen laulu kuulostanut iloisemmalta? Nyt -alkaa pian kaikkialla elonleikkuun korkea aika. - - - - -XXV - - -Hannukselan haltijat ajavat Peuraniemeen! - -Musta ori on valjaissa, Hannuksela itse ohjaksissa. Emäntä istuu -vieressä, ja musta silkkihuivi kiiltelee ja loistaa. Renkipoika istuu -takaistuimella siimaruoska pystyssä. - -Vastaantulijat hypähtävät syrjään ja tekevät hyvän päivän. -Hannukselat menevät Peuraniemeen, manttaali menee manttaaliin. - -Ori kiiltelee hyvinvointiaan, keveästi lyövät kaviot maantietä, -ajoneuvojen messinki-osat kiiluvat auringonpaisteessa. - -Hannukselan isäntä on kookas ja harteva ja tuikea katsella, -Hannukselan emännästä näkee, että hän on isosta talosta, ja hän -nyökäyttelee vastaantulijoille. Näin mennään harmajasta linnasta -Peuraniemeen, mennään, että syrjäinenkin näkee, mutta muuta ei -syrjäisellä ole asian kanssa tekemistä. Se on nyt tiedossa, ettei -syrjäisen mielipide ole tähän asti saavuttanut Hannukselaa eikä -täst'edes saavuta Peuranientäkään. - -Aamulla on puhelin soinut Hannukselasta Peuraniemeen. Puhelinneiti -hämmästyy, -- niitä numeroita hän ei koskaan ole yhdistänyt, -- onko -kuolema tapahtunut? Hän kuuntelee. Kuolema ei ole käynyt. Mutta -Hannuksela tulee päivemmällä Peuraniemeen. Olisi hiukan puhuttavaa. -Sopiiko? -- Peuraniemen puolella pelästynyt ääni, joka vaikuttaa -itkunsekaiselta. Esteri luonnollisesti. Sopii tietenkin, milloin -vaan. Ei sitä olisi tarvinnut kysyä, ja oli aikomus itsellämmekin... -Loppusoitto. Esteriä oli itkettänyt. Arvaa sen, kun ei isäänsä -vuosikausiin... - -Puolen tunnin kuluttua sen tietää koko kirkonkylän seutu. Tuntia -myöhemmin tiedetään kappeliseurakunnassa. Tänä päivänä on ihmisillä -ihmeesti asioita kirkonkylän kauppapuoteihin. - --- Nyt ne tulevat! - -Hannukselalla on alahuuli pingoittunut ja kulmat yhdessä. Kyllä tätä -passaa katsella, katselkaa vain. Emäntä on tavallista kalpeampi. -On tainnut surra sekin, raukka. Niinhän se on. Mitäs panivat niin -vastaan. - --- Kyllä sinun nyt sopii mennä, -- sanovat kirkonkylän kauppiaat, -jotka ovat jotakin tietävinään. - -Pientä moitetta kauppiaille. Kyllä tekin, mokomat, takanapäin -uskallatte. - -Laurilan tienmutkassa ovat viimeiset katsojat. Ajavatko tosiaankin -Peuraniemeen? Vai olisiko sentraalineiti kuullut väärin? Silmät -pullistuvat tapille, piru vie. - -Ajavat! Totisesti! Hiljentävät hiukan vauhtia käänteessä ja katoavat -Peuraniemen kuuluisaan puistokujaan, kuvernöörin istuttamaan. - -Sinä päivänä käyvät pitäjässä kielet. - - * * * * * - -Hannukselan isäntä on kylmä ja asiallinen, ja kun hän tervehtii -tytärtään, tarttuu hän kuin ohimennen hänen käteensä ja vilkaistuaan -kerran kasvoihin katselee muualle. Jos hänessä jotakin liikkuu, ei -vieras sitä huomaa. Erik Wegener pitää huulensa tiukasti suljettuina, -hän vastaa vain sen, mikä on välttämätöntä. Hänellä on ajatuskoneisto -pysähtynyt, mutta sydän lyö ja tykyttää, ajatukset risteilevät kuinka -tahtovat, mutta jokin tunne elää muita voimakkaampana ja hänen täytyy -pakottaa itseään, ettei se pääsisi näkyviin. - -Mutta Esterin huulet vapisevat, eikä Hannukselan emäntä saata -pidättää nyyhkytystä. - --- Samanlainenhan sinä olet kuin ennenkin, sanoo hän kuiskaten. - --- Mikäpäs minut... - -Nyt tytärkin puhkeaa täyteen itkuun. Ei voi muuta. Itkee äiti ja -itkee tytär. - --- Ovat kai olleet sinulle hyviä... muutkin tarkoitan? -- kysyy äiti. - --- Ovat toki, ovat. - -Ja tytär kiiruhtaa tiehensä tullakseen pian takaisin. Mutta emäntä -kuivaa silmiään. - -Hannukselasta tuntuu oudolta. - --- Mitäs tuosta nyt, -- sanoo hän vaimolleen. -- Ohihan se jo on. - -Jokin on kieltämättömästi ohi, mutta mikä, sitä Hannuksela ei pysty -itselleenkään selvittämään. Ajatuksissaan hän hipaisee otsaansa. - -Keskustelu ei tahdo sujua. Saapuu kunnallisneuvoksetar ja saapuvat -hänen tyttärensä. Kunnallisneuvoksetar on käynyt vanhaksi ja -harmajaksi. - --- Vähemmästäkin, -- sanoo hän hymyillen. - --- Niin, suruahan sitä annetaan meille itsekullekin, -- virkahtaa -Hannukselan emäntä, mutta saa kiittää Jumalaa, kun loppu on hyvä. - --- Niinhän se on. - -Ollaan onnellisia, mutta jossakin määrin ikäänkuin noloja. -Peuraniemen sali ei ollut nähnyt tällaista kohtausta. Ovatko nuo -ihmiset joskus vihanneet toisiaan? Nyt he ovat sovinnossa. Miksi he -ovat vihanneet? Mutta vanha sali ei saa vastausta. - -Silloin Hannukselan, harmajan linnan, isäntä ottaa puheenvuoron. -Hän ei rakasta epämieluisia puheenaiheita eikä hän myöskään rakasta -tunteellisuutta ja kohtauksia. Asia on otettava niinkuin se on. - --- Ajattelin tässä istuessani, -- sanoo hän aivan kuin tuoden esiin -kauan hautomansa ajatuksen, -- että kun Peuraniemi ja Hannuksela -kuitenkin joutuvat yhdysviljelykseen, niin olisi aikoinaan -rakennettava silta tältä rannalta toiselle. Maksaa kai se kyllä koko -joukon, mutta aikaa ja vaivoja säästyy sen verran, että se kannattaa. -Tuo kirkkosilta teettää liian suuren mutkan... - -Erik Wegener ällistyy niin, ettei saa sanaa suustaan, ja hänen -vaimonsa kiiruhtaa toistamiseen pois. - --- Kyllä se käy liian kalliiksi... toistaiseksi, änkyttää hän -viimein, tietämättä oikein itsekään mitä sanoo. - --- Samahan se on, kumpi sen aluksi maksaa, keskeyttää Hannuksela -yksinkertaisesti. - -Erik Wegener punastuu ja kalpenee ja katsoo maahan. Kun hän nostaa -katseensa, huomaa hän, että Hannukselankin itsepintainen leuka -vapisee, vaikka hän tarmokkaasti koettaa sitä salata. - - * * * * * - -Kauanko Hannukselat viipyvät Peuraniemessä? Pitäjäläisten uteliaisuus -ei koskaan tullut tyydytetyksi, sillä illansuussa ajelee renkipoika -tyhjin kiesein takaisin. - --- Ne kai menevät veneellä suoraan yli, vastaa hän Laurilan kauppiaan -kysymykseen. - -Sitä matkaa ei olekaan pitkiin aikoihin soudettu. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Harmaja linna, by Juho Koskimaa - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HARMAJA LINNA *** - -***** This file should be named 50947-8.txt or 50947-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/9/4/50947/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50947-8.zip b/old/50947-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b07af2a..0000000 --- a/old/50947-8.zip +++ /dev/null |