diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50946-8.txt | 3988 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50946-8.zip | bin | 67725 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3988 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..db63f5b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50946 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50946) diff --git a/old/50946-8.txt b/old/50946-8.txt deleted file mode 100644 index 02380ef..0000000 --- a/old/50946-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3988 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Erämaan kansaa, by Juho Koskimaa - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Erämaan kansaa - Kuvauksia Pohjan periltä - -Author: Juho Koskimaa - -Release Date: January 17, 2016 [EBook #50946] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄMAAN KANSAA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -ERÄMAAN KANSAA - -Kuvauksia pohjan periltä - - -Kirj. - -JUHO KOSKIMAA - - - - - -Otava, Helsinki, 1917. - -Oy Kuopion Uusi Kirjapaino. - - - - -SISÄLLYS: - - Viimeinen rahtikuorma. - Kimmeltävää kultaa. - Kymmenen minuuttia. - Viimeinen puu. - Iankaikkisuuden kynnyksellä. - Hyvitys. - Uutistalokkaan tytär. - Erakko. - Harha-askelia. - - - - -Viimeinen rahtikuorma. - - -Kuudentena päivänä lähtönsä jälkeen Aleksi Ovaskainen huomasi, että -hänen hevosensa alkoi kompastella ja että sen käynti oli kuin lamassa -olevan kaakkurin. Ensiksi Aleksi Ovaskainen luonnollisesti kiroili, -niin että erämaa kajahteli, mutta sitten hän rupesi ajattelemaan ja -vaikeni. - -Ajatteleminen, järkevä punnitseminen, ei ylimalkaan ollut Aleksi -Ovaskaisen vahvimpia puolia. Etupäässä hän antoi muiden ajatella -omastakin puolestaan ja oli iloinen, kun sai yhden päivän kerrallaan -onnellisesti kulumaan loppuun. - -Kolmisen päivää sitten oli Aleksi Ovaskainen yritellyt ensi kerran -ajatella. Se tapahtui majapirtissä. - -"Minut saa viedä riivattu", oli hän huutanut ja lyönyt nyrkkinsä -pöytään, jotta kahvikupit ja lautaset olivat tanssineet, "minut saa -viedä riivattu, jos tämän jälkeen kuljetan enää ainuttakaan kuormaa, -vaikka saisin kruunun kilolta ja kilometriltä." - -Tupanen oli ollut täynnä hikeä, erilaisia höyryjä ja hevosenhajua -- -hevosten tallihan oli seinän toisella puolella -- ja Aleksi Ovaskaisen -valtava ääni oli hukkunut muitten rahtimiesten meluun, niin ettei -kukaan ollut häntä vastustanut ja hän sai panna päätöksensä täytäntöön -tai olla panematta. - -Mutta, tarkemmin ajatellen, mikäpä mestari hän, Aleksi Ovaskainen, oli -muiden rinnalla. Olihan kymmeniä muitakin, joilla oli talo ja -kunnioitettava kuudennestoista manttaalinsa ja silti ikänsä elivät -rahtimiehinä, sillä välin kuin kotona pellonojat kasvoivat umpeen ja -kotiniitty metsittyi. Mikä muille kelpasi, se sai kelvata hänellekin. - -Aleksi Ovaskainen oli siis tilannut kolmannen kupin kuumaa, kermatonta -kahvia, joka nykyisin maksoi kymmenen penniä kuppi, ja ryhtynyt -tarkistamaan päätöstänsä. Kun kahvin asemesta olisi ollut edes naukku -viinaa, niin ajatukset olisivat vähän kirkastuneet, mutta sitäpä juuri -ei nyt ollutkaan. - -"Täälläpäin on kansa kovin kehittymätöntä", oli Aleksi Ovaskainen -viimein vierustoverilleen sanonut. - -"No?" oli vierustoveri kysynyt hämmästyneenä Aleksin äkillisestä -neronleimauksesta, joka sai hänet moittimaan oman kotipuolensa kansaa. - -"Siellä etelän puolessa ne osaavat edes tehdä sitä kotitekoista -korpirojua, tai mitä tuo nyt lienee, mutta täällä ei ole vielä kehitys -niin pitkälle ehtinyt", lausui Aleksi vakaumuksenaan. - -"Niinpä kyllä", myönsi toinen, "mutta kuinka sinä nyt sitä tulit -ajatelleeksi?" - -"Minä kun aion heittää hiiteen koko tämän rahtihomman." - -"Senkö viinanpuutteen vuoksi?" - -"Ei, mutta muutenkin." - -"No mikäs sen viisaampaa on. Kun ei miellytä, niin heittää hiiteen koko -souvin." - -Ja sitten oli toveri taas jäänyt katselemaan kortinlyöjiä ja -kellonvaihtajia, jättäen Aleksin oman arvostelukykynsä varaan. - -Yhä sakeammaksi oli savu käynyt mustassa pirtissä, jota räiskyvä -takkavalkea valaisi, yhä suuremmaksi melu, kunnes toinen toisensa -jälkeen kömpi lavereille käydäkseen levolle. Aleksikin oli pistäytynyt -katsomassa juhtaansa, asettanut vällyt sen selkään ja palannut sitten -tupaan. Hetkisen oli hän istuskellut mietiskellen ja piippuaan -imeskellen, kunnes oli vuorostaan hänkin kiivennyt laverille, pannut -laukkunsa päänalaiseksi, kietonut parhaimpansa mukaan lammasnahkaturkin -ympärilleen ja sitten nukahtanut autuaaseen uneen. - -Tästä hetkestä oli nyt kulunut kolme päivää, ja kuusi päivää oli -kulunut siitä, kun Aleksi Ovaskainen kuormineen oli kirkolta liikkeelle -lähtenyt. Hänellä oli siis -- niinkuin hän laskemalla sai selville -- -neljän tai viiden päivän taival edessä. - -Koko taipaleella ei hän ollut kolmeen päivään nähnyt ainoatakaan elävää -ihmistä. Kun hän viimeisessä asutussa majapaikassa oli herännyt, olivat -hänen matkakumppaninsa jo jättäneet hänet, ja osoittautui mahdottomaksi -enää heitä tavoittaa. Muutaman tunnin kuluttua oli häntä vastaan tullut -tyhjien rekien kanssa palaavia rahtimiehiä, jotka kertoivat, että hänen -toverinsa olivat noin peninkulman hänestä edellä. Siitä asti Aleksi oli -heittänyt toiveensa. Hän oli nukkunut pari tuntia yli määrän -- liekö -se ajattelemisen yritys siihen vaikuttanut --, mutta kun hänet oli -jätetty kuin koira, niin jättäkööt. Hän tulee kyllä toimeen ominkin -avuin. - -Yksin hän oli hommaillut autiotuvissa, itse itselleen kahvit keittänyt -ja ruuat lämmittänyt ja yksin kai hän kuormineen perille saapuisi. - -Alussa hän oli toivonut, että edes joku oli suuresta roikasta -jäljellejäänyt, mutta niin ei ollut tapahtunut. Ehkäpä hänen kiusakseen -niin yhdessä sakissa pysyttelivät. - -Aleksi Ovaskaista vilutti. - -Läpitunkevaa kylmää eivät voineet estää lammasnahkaturkit ja -poronnahkakintaat eivätkä paulakenkien päälle vedetyt suunnattomat -huopatossut. Se oli alkanut jo eilen, metsässä, ja nyt se yhä otti -yltyäkseen. - -Hevonenkin oli ruvennut kompuroimaan ja kompastelemaan, ja Aleksi oli -sille asianmukaisesti noitunut ja kiroillut. Mutta tästä ei koni ollut -hyvillään; se värisi kauttaaltaan, luimisteli korvillaan ja hirnahteli. - -"Älähän nyt ole milläsikään", puheli Aleksi, muuttaen ääntä kellossaan. -"Onhan sitä ennenkin tällaisessa pakkasessa yksissä oltu ja hyvin -toimeen tultu. Taipaleen päässä on talo, ja jos kunnollisesti kuljet, -saat illalla lämpimät sijat ollaksesi ja kunnolliset appeet -syödäksesi." - -Näytti kuin hevonen olisi ymmärtänyt isäntänsä hyvänsuovan puheen, -ainakin se joudutti askeleitaan ripeämpään kulkuun ja koetti voimiensa -mukaan kinnata raskasta kuormaa. Aleksi sen sijaan marssi kuormansa -perässä, voimalla takoen käsiään yhteen ja yrittäen hyräillä -laulunpätkää, jonka hän joskus oli oppinut. - -Aamupäivä oli vasta kulumassa, ja pakkanen otti vain yltyäkseen. -Aleksin nenänpäätä kipristi ja sormien nokat olivat turtana. - -"Onpa nyt oikein riivatunlainen pakkanen", tuumi hän itsekseen, -"ainakin kolmisenkymmentä astetta. Mutta onpahan ennenkin sellaisia -ilmoja kestetty ja pian taival laukeaa." - -Ei tuulenhenkikään kulkenut valkoisen jängän yli -- se vielä olisikin -puuttunut. Näkymättömänä, äänettömänä pakkanen verhosi kaikki; sen -läsnäolon voi vain tuntea. - -Aleksi Ovaskainen otti pieniä hyppyaskelelta, ne tuntuivat vähän -niinkuin lämmittävän ja virkistävän. Lumi naukui, ulvoi ja narskui reen -jalasten ja hevosen kavioitten alla; se oli ainoa ääni, jonka Aleksi -kuuli äärettömässä, toivottomassa kiveliössä. Pieniä, harmaita -usvapilviä kohosi tuon tuostakin hevosen yltä, leijailivat sekunnin -eläimen yläpuolella ja katosivat sitten siniseen avaruuteen -- se oli -ainoa liike, jonka hän näki, lukuunottamatta omaa hengitystään ja -vaivalloisesti kompuroivaa juhtaansa. - -Kaukana aavan laidassa häämöttivät tummat, lumenpeittämät metsät, ja -metsien takana siinsivät valkoiset, lumiset tunturit, joiden huippuja, -niitä ympäröivän usvan takia, ei silmä kyennyt erottamaan. - -Äkkiä Aleksia värisytti koko olemukseltaan pari -- kilometriä kestäisi -vielä valkoista, toivottoman tasaista aavaa, sitten alkaisi nousu -tunturinrinnettä ylös. Tuossa se oli kuin hänen edessään, käden -ulottuvissa, ikäänkuin sanoen: "Nouskaapa nyt, veikkoset!" - -"Jouduppas nyt, Liinoo", puheli Aleksi hevoselleen. "Kun tuon yli -onnellisesti päästään, ollaankin talossa." - -Mutta elukka pysähtyi. Hirnahti, käänsi päätään ja tapaili -olkapäätänsä. Se ikäänkuin kokosi voimia ja lähti sitten taas -kärsivällisesti kulettamaan kuormaa. - -"Kyllä totisesti heitän tämän homman", mutisi Aleksi, "kun vain -onnellisesti kirkolle päädyn. Palttua annan heidän sotatarpeilleen." Ja -hevoselleen hän ääneen lausui: "Tämä onkin viimeinen reisu, Liinoo. Kun -kotiin taas tullaan, pääset eläinlääkärillä käymään ja sitten saat -levähtää." - -Hevonen ei ottanut kuullakseen Aleksin puheita, vaan kulki tyynesti -eteenpäin, ja Aleksilla oli taas aikaa verrata tukin- ja rahdinajoa, -tietysti edellisen eduksi. - -"Jos minä jonnekin menen", päätti hän, "niin tukinajoon lähden. Siellä -saa edes järjestää hommat jotakuinkin oman mielensä mukaan, mutta -palaapa täällä taipaleelta takaisin..." - -"Näin iankaikkisen pitkät matkat vielä", jatkoi hän tovin kuluttua ja -aikoi sytäyttää piippuaan, mutta huomasi samassa, etteihän sitä -muutaman savun takia kannata palelluttaa käpäliään. - -Sitten alkoi hän taas heilutella käsiään ja ottaa hyppyaskelia, ja -ennenkuin hän oikein älysikään, painui tie metsikköön. Pakkanen tuntui -nyt, metsikössä, vähän heltiävän, ilma tuntui käyvän lauhkeammaksi ja -Aleksi tunsi jotain ilon tapaista. Hevosenkin askeleet kävivät -nopsemmiksi kuin äsken. - -Mutta edessä oli nyt tunturin pitkä, ikuiselta näyttävä rinne; näin -läheltä ei kyennyt enää edes erottamaan lakea. Se oli jossakin tuon -loppumattoman rinteen takana. - -Aleksi seisahtui ja alkoi katsella taivaan merkkejä. Taivas oli kirkas, -pilvenhattaraakaan ei näkynyt missään. Pyryä ei siis ollut tulossa, sen -takia uskalsi kyllä tunturille, mutta yksi oli, joka peloitti: tunturin -erottamaton, ikuinen, jäytävä viima. - -Liinookin oli pysähtynyt ja korskahteli. Sitäkin peloitti tuima, -talvinen tunturi. Se oli rahtikuormiin väsynyt, sitä myöskin vilutti. - -"No, menehän nyt, loska, niinkuin venäläinen sanoo", kehoitti Aleksi ja -siveli rohkaisevasti elukkansa lautasia. - -"Vastahan söit", sanoi Aleksi taas hetken kuluttua, "et ruokaa ainakaan -tarvinne". - -Vihdoin hevonen otti kävelläkseen, kun Aleksi vähän kovemmin oli sitä -lyönyt kämmenellään lautaselle. - -Peloittavalta tuntunut tunturille nousu alkoi. Pureva viima viilsi -Aleksin kasvoja, hevonen pysähtyi ensimmäisessä vastanteessa. Edessä -toljotti suuri, valkoinen alastomuus. - -Hetkeksi Aleksiin meni voimakkaana kumma ajatus: purkaa kuorma -tiepuoleen ja tyhjällä reellä ajaa karauttaa tunturin tuolla puolen -olevaan taloon. Se ajatus valtasi hänet niin voimakkaana, yllättävänä -ja käskevänä, että hän hetkeksi pysähtyi, pannaksensa aikeensa -täytäntöön, mutta sitten hän hymähti, kokosi mielenlujuutensa ja -hopitti hevostaan käyntiin. - -Elukka huohotti, mutta ei liikahtanutkaan. - -"No, joko nyt taas!" murahti Aleksi, otti reen perältä tukevan kangen -ja vipusi sillä kuormaa eteenpäin. Eläin ymmärsi hyvässä tarkoituksessa -annetun avun ja alkoi taas käydä omasta aloitteestaan. - -Näin kiivettiin yhä korkeammalle, hevosen ottaessa askeleen kerrallaan -ja miehen joka askeleella vivutessa kuormaa. - -Kuta korkeammalle tultiin, sitä purevammaksi kävi kirpeä pakkanen, sitä -vaikeammaksi hengittää. Joka hengenvedolla tuntui kuin sierainten -seinämät jäätyisivät yhteen. Aleksi huohotti väsymyksestä, mutta yhä -eteenpäin hän ponnisteli, kunnes huomasi, että hänen polvissaan ja -varpaissaan oli kamala kipu. Ja tuskin oltiin vielä alangossa olevien -puiden tasalla. - -Mutta Aleksi ei hellittänyt. Yhä tarmokkaammin pakotti hän itseään ja -eläintään, kyynärä kyynärältä, syli syleltä noustiin yhä ylemmäksi. -Toisinaan hevonen kompastui, reki vierähti metrin taaksepäin, mutta -seuraavalla otteella valloitettiin menetetty ala takaisin. - -Tuo kompastelu se eniten peloitti Aleksia. Koskaan ennen ei Liinoo -ollut sellaisia oireita osoittanut, ja Aleksi älysi, etteivät ne olleet -hyväksi. - -Yhä hitaammaksi kävi kuitenkin kulku, yhä useammin täytyi huohottavan -eläimen seisahtua ja Aleksin panna kankensa pönkäksi estämään reen -luisumista, yhä kirpeämmäksi tuntui pakkanen käyvän ja yhä -polttavammaksi tuska Aleksin polvissa ja varpaissa. Hänen kulmansa, -partansa ja silmäripsensä olivat paksussa huurteessa ja usein hänen oli -pakko epäillä oman näkönsä tarkkuutta. Kun päästäisiin tunturin laelle, -olisivat pahimmat esteet voitetut, mutta nyt hänen täytyi epäillä, -pääsisikö hän milloinkaan sinnekään asti. - -Vihdoin hevonen pysähtyi. Aleksi koetti saada sitä käyntiin, mutta se -ei enää välittänyt hänen hoputuksestaan, ravisteli vain itseään ja -pysyi itsepintaisesti paikallaan. - -"Levähtäköön, kylläpähän lähtee", ajatteli Aleksi, suoristi itseään ja -alkoi tehdä liikkeitä pysyäkseen lämpimänä. - -Hän oli noussut ehkä neljänneksen koko tunturin rinteestä, ehkei oikein -sitäkään. Toivottomana hän vilkuili ympärilleen, hänen allaan oli vain -ääretön, valkea aapa, reunustanaan tummat metsät. Aapojen ja metsien -takana oli valkoisia tuntureita, kenties yhtä kauheita kuin nämäkin, ja -kaiken yläpuolella kaareutui kylmänkalsea, teräksensininen taivas, -jolle jo tähdet alkoivat syttyä. - -"No, Liinoo, mennäänpäs nyt taas vähäsen!" kehoitti Aleksi, jota -kammottava valkeus alkoi peloittaa ja vistottaa. - -Liinoo koetti liikahtaa, vaan ei voinut. Sen jalat pettivät, se vaipui -kontalleen. Aleksi auttoi sitä pystyyn, se nousikin, mutta vapisi ja -värisi koko ruumiiltaan pahemmin kuin äsken. - -"Jokohan sen nyt tauti tappaa", ajatteli Aleksi tuskastuneena, ja häntä -itseäänkin alkoi puistattaa. - -Päivä kallistui illaksi. Tähdet kävivät kirkkaammiksi, taivaankansi -tummeni silmissä. Pakkanen yltyi, jos se enää voi yltyä. - -"Noh, Liinoo!" yritti Aleksi tuskissaan ja levitti vällyt hevosensa -yli. "Menehän nyt, muuten kuolemme molemmat." - -Liinoo ei enää liikahtanutkaan. Sen hengitys korisi vain ankarammin, ja -joka hetki näytti siltä, kuin saisi se suonenvedon. - -Aleksi alkoi nopeasti päästellä elukkaansa valjaista -- nyt sai kuorma -hänen puolestaan toistaiseksi jäädä minne tahtoi. Kylläpähän korjaaja -tulee jäljestäpäin. - -"Nyt lähdetään, Liinoo!" - -Aleksi oli nyt saanut hevosen valjaista ja yritti taluttaa sitä -suitsista. Hevonen otti muutaman askeleen, mutta pysähtyi sitten -paikalleen ja alkoi pureksia kuolaimiaan. Lopuksi se heittäytyi -pitkäkseen lumiselle tielle. - -"Liinoo! Liinoo... oh!" - -Liinoo ei enää noussut. Se piehtaroi vain tiellä, ja sen kaviot -potkivat irti lumimöhkäleitä ja jääkappaleita. - -Aleksille tuli itku kurkkuun nähdessään hevosensa tekevän loppuaan; hän -kumartui sen puoleen ja koetti väkivoimalla saada sitä pystyyn, mutta -peräytyi nähdessään veripilkkuja tiellä. - -"Tulkaa apuun!" huusi hän minkä keuhkoista lähti, mutta kukaan ei -vastannut hänen huutoonsa. Ainoastaan kolkko erämaa, kaukaiset -tunturit, aavat ja metsänrannat vastasivat yksitoikkoisena, kaukaisena -kaikuna: "apuun..." - -"Kun joku lappalainen ajaisi ohi, niin ottaisi minut pulkkaansa", -ajatteli Aleksi, mutta mitään lappalaista ei osunut hänen -lähettyvilleen, Liinoo vain potkaisi viimeisen kerran eikä sitten enää -liikahtanut. - -"Hei! Hee-ei!" huusi Aleksi vielä kerran, -- saattoihan joku olla -lähettyvillä. Mutta nytkin vastasi vain kaiku hänen huutoonsa. - -Äänettömänä hän kumartui hevosensa ylitse ja koetti vierittää sitä -tiensyrjään, mutta yhä polttavammaksi kävi tuska hänen omassa -ruumiissaan. - -"Nyt ei ainakaan sinua enää valjasteta rahtikuorman eteen", sanoi hän -surullisena katsellen hevosensa raatoa, "mitenkähän minun sitten -käynee..." - -Hän kävi vielä reestään hakemassa kirveen aseekseen, pisti -lihakimpaleen turkkinsa taskuun ja alkoi sitten vaelluksensa. - -Hetkisen hän mietti mennäkö takaisin vai jatkaako samalle suunalle, -jonne matka oli ollutkin, muisti samassa, että tunturin tuolla puolen -on talo ja alkoi kiivetä tunturin rinnettä ylöspäin. - -Minuutti minuutilta tuli hämärämpi, mutta nopea kävely tuntui Aleksia -virkistävän, ja nopein askelin hän hoippui eteenpäin. Häntä eivät -peloittaneet sudet -- olihan hänellä kirveensä. Hän tahtoi hinnalla -millä tahansa päästä tunturin toisella puolella olevaan uutistaloon, -jossa häntä odotti lämpö ja ruoka. Kylläpähän siellä aina joku neuvo -kuorman suhteen keksitään. Se olikin viimeinen kuorma, josta hän -vastasi. - -Kun hän oli saavuttamaisillaan pimeässä häämöttävän aukean, jota hän -arveli laeksi, valtasi hänet kaamea raukeus. Liialliset ponnistukset -olivat hänen lopen uuvuttaneet. - -"Ei ole kummakaan", ajatteli hän, "parempaakin miestä tässä -väsyttäisi". - -Mutta hän laahusti yhä eteenpäin, arvaillen, mitähän ne siellä kotona -sanoisivat, kun kuulisivat, että Liinoo onkin kuollut, ja millä -ilveellä hän siitä vakuutusmaksun saa irti. Kotona kai ne juuri -istuskelivat valkean ympärillä ennen makuullepanoaikaa ja odottavat -häntä kotiin vasta ensi viikon lopulla. Siellä niillä on yllin kyllin -lämpöä. - -Viimein hän arvasi saavuttaneensa laen, sillä nousua ei enää tuntunut. -Hirvittävä kylmyys kohtasi hänen kasvojansa, ja vaistomaisesti hän -nosti kätensä suojatakseen nenäänsä ja poskiansa. Siellä täällä erotti -hän harmaita kivimöhkäleitä, ja toisin paikoin osui hänen silmiinsä -harmaja paasi, josta tuuli oli pyyhkäissyt lumen pois. - -Mutta yhä vaativampana valtasi hänet syvä uupumus, joka tuntui valavan -raskasta lyijyä jäseniin. - -"Kyllä kannattaakin istahtaa hetkiseksi", arveli hän itsekseen, -poikkesi syrjään tiestä ja istahti luminietokseen selällään nojaten -kivipaateen. - -Istuuduttuaan hän huokasi helpotuksesta. Kaikki väsymys oli kuin pois -puhallettu, hänen ajatuksensa alkoivat askarrella yksinomaan iloisissa -asioissa, eikä hän lainkaan tuntenut hiipivää, painavaa raukeutta. -Harrastuksella, jollaista hän ei koskaan ennen ollut tuntenut, hän -katseli tuikkivia tähtiä ja kirkasta linnunrataa sekä revontulia, jotka -alkoivat säihkyvän, salaperäisen leikkinsä. Vihdoin hänelle hämärästi -selvisi, ettei hänessä enää ollut miestä nousemaan, vaikka tahtoisikin, -mutta se oli hänen mielestään samantekevää ja hän antautui unelle, kun -kerran kaikki tuntui niin lämpimältä ja suloiselta. - -Mutta yön tullen pakkanen tulistui, paukutteli kuusia alangossa ja -kivipaasia tunturin laella, ja revontulet säihkyivät, valaisten Aleksi -Ovaskaisen valkoista vuodetta. Jos joku olisi vienyt tunturin laelle -lämpömittarin, olisi se osoittanut 50 asteen pakkasta. - -Kahden päivän kuluttua löydettiin ensin Aleksi Ovaskaisen tielle jäänyt -kuorma ja kuollut hevonen ja vihdoin niiden isäntä kuoliaaksi -jäätyneenä, autuas hymy huulilla ja osaksi lumen peittämänä. - - - - -Kimmeltävää kultaa. - - -Erkki Petkula iski raskaan kuokkansa hartiain takaa rannan hiekkaan, -niin että pikku kivet säkenöivät, ja nosti raskaan maamöhkäleen -huuhdemaljakkoonsa, "vaskooliinsa". - -Paahtava kesäaurinko poltti hänen selkäänsä, ihoa kirveli, hiestyneet -vaatteet takertuivat kiinni hänen pakottaviin jäseniinsä, mutta -sellaiseen hänellä ei ollut aikaa kiinnittää huomiota. Kun sääskien -puremat alkoivat käydä liian kutkuttaviksi ja tuskallisiksi, siveli hän -kasvoilleen uuden annoksen väkevätuoksuista pikiöljyä ja jatkoi taas -taukoamatonta, yksitoikkoista työtään. - -Erkki Petkula oli vielä sillä kannalla, että hän uskoi. - -Saatuaan maamöhkäleen vaskooliinsa hän siirtyi ojanreunalle, kumartui -ja alkoi huuhdella. Mutta hänen polviaan vavisutti ja pakotti ja hänen -täytyi polvistua. Maa väheni maljasta sitä mukaa kuin hän huuhteli; -hänen kiiluvat silmänsä seurasivat tarkkaavasti ja jännityksellä -hiekkamurujen ja veden vähenemistä maljasta. Viimein oli jäljellä vain -pieniä kiviä, mutta -- keltaista, himmeästi kimmeltävää jyvästä niiden -joukossa ei ollut. - -Erkki Petkula huoahti, nousi, siirtyi ylemmäksi ja iski taas hartiain -takaa kuokkansa hiekkaperäiseen kankaaseen... - -"Ellei tänään satu, sattuu huomenna, ja ellei huomenna, niin -ylihuomenna..." - -Hangasojan kirkas, läpikuultava vesi kimaltelee ja välkkyilee -auringonpaisteessa, ja Erkki Petkulasta tuntuu, kuin nuo veitikkamaiset -välkähdykset merkitsisivät ystävällistä, kehoittavaa silmäniskua -hänelle. - -"Yritä vaan, Erkki Petkula, kyllä tästä vielä hyvä tulee..." - -Nahkapussi, johon löydetyt kultajyväset piti pantaman, heilahtelee -velttona hänen vyöllään; vain muuan orpo jyvänen, viikkojen varrella -löydetty, on sen pohjassa. Mutta Erkki Petkula yrittää, ja jokaiseen -huuhteluun liittyy sanaton rukous, jokaiseen kuokaniskuun selittämätön -toivo. - -Silloin tällöin vilkaisee hän ympärilleen. Hän ei ole ainoa -kullanhuuhtoja Inarin Hangasojan varrella, hän katselee, miten muut -ovat onnistuneet. Mutta nämä iskevät kuokkansa maahan vakava ilme -kasvoillaan niinkuin hänkin tai matavat ja polvistuvat ojan rannalla -niinkuin hänkin, löytääkseen keltaisen, himotun kultasuomun. Mitään -ilonhuudahdusta tai tyytyväistä murinaa, joka merkitsisi lumotun -metallin löytöä, ei kuulu, ja Erkki Petkulan rinnan täyttää -jonkunlainen vahingoniloinen tyytyväisyys. - -"Jos on lujassa minulla, niin lujassa on muillakin..." - -Mutta jos joku toinen löytäisi suuren kultamöhkäleen ja ilosta -huudahtaen katselisi sitä auringonvalossa -- suivautuisiko siitä Erkki -Petkula ja lähtisi nyreissään tiehensä? Ei, vaan yhä pitemmiksi hän -venyttäisi jo muutenkin venyneet työpäivänsä. - -"Jos hän, niin miksen minäkin..." - -Tai jos hänelle itselleen sellainen menestys sattuisi, että hän -vaskoolinsa pohjalta löytäisi nyrkin kokoisen kultakimpaleen, tuntisiko -hän itseään silloin tyytyväiseksi, kokoaisi kompeensa ja lähtisi -kotiinsa? Ei, vieläkin kiinteämmin hän työhön käsiksi kävisi. - -"Onnistaa se vielä toisenkin kerran..." - -Olihan täällä ennenkin onnistuttu -- tai ainakin otaksuttu onnistuvan. -Mitä tietäisikään kertoa valkoinen jäkäläkangas, joka näytti hymyilevän -auringonpaisteessa hänen ympärillään, tai kankaalla kasvavat kuuset, -jos niillä olisi suu puhua? Tai mitä olisikaan nähnyt tunturi, jonka -laki kohosi tuolla Laanilan ja sääskisen notkelman takana? Ne -kertoisivat niistä ajoista -- jolloin suuri ja mahtava yhtiö -perustettiin etsimään Lapin kätkettyä kultaa. Silloin nousi keskelle -erämaata kuin noidan iskusta suuria ja mahtavia rakennuksia, joita -ympäristöllä asuvat lappalaiset ihmetellen tulivat katsomaan, -ratsuteitä rakennettiin, syviä kaivoksia kaivettiin, uskottiin, -toivottiin ja odotettiin, liike ja elämä kaikui ennen autiossa ja -tyhjässä kiveliössä. Mutta ne kertoisivat muutakin: työmiesjoukot -poistuivat, rakennukset jäivät autioiksi, ja entinen suuri, koskematon -rauha vallitsi erämaassa. Rakennukset rappeutuivat, tuuli kiskoi irti -kattopäälliset ja löi ruudut sisään, seinät harmaantuivat ja -rapistuivat, ja vain kuljeksivat poromiehet talvisin sekä kulkijat ja -kullanetsijät kesäisin käyttivät niitä asuinsijoinaan. Ammottavat -kaivosaukot, risteilevät tiet, polut ja tienviitat osoittivat -ainoastaan, miten erämaassa oli eletty ja mellastettu. Erämaa oli -pitänyt keltaisen, jalon metallinsa, ja yhtiö oli kärsinyt suuria -tappioita. - -"Kaivosteollisuus ei kannata", pääteltiin, "kultaa saadaan täällä vain -joista huuhtomalla". - -Ja sitä saatiinkin, milloin enemmän, milloin vähemmän, mutta saatiin -joka tapauksessa niin paljon, että toivo enemmän löytämisestä säilyi. - -Erkki Petkula kuului, kuten mainittiin, niihin, jotka uskoivat. - -"Onnistaa se vielä, toisenkin kerran..." - -Hän ryömi taas polvillaan pitkin ojan reunaa huljutellen maljakkoansa -vedessä, ja tulos oli pieniä kiviä. - -"Lujallepa ottaa..." - -Hän nousi täyteen pituuteensa, oikoi selkäänsä ja kangistuneita -jäseniään, sylkäisi ja pani tupakan. Johan kannattikin. - -"Saitko mitään?" kuului ääni hänen takanaan. - -Eräs, joka oli huomannut hänen herkeävän työstä, oli uteliaana tullut -lähemmäksi. - -"E-en", vastasi Erkki Petkula päätään kääntämättä. - -"Mopen kaulalle näkyy menevän koko homma." - -"Niin näkyy", vastasi Erkki yksikantaan ja istuutui tupruuttamaan -piippuaan. - -Hän ei tällä hetkellä ollut ollenkaan seuran puutteessa, jos ei -muulloinkaan. Mutta toinen ei näyttänyt myöskään pitävän erikoista -kiirettä työnsä jatkamiseen, vaan voiteli naamansa pikiöljyllä, -saadakseen haastella sääskiltä rauhassa, sytytti piippunsa ja istuutui -Erkkiä vastapäätä. - -"Heinäaikakin se alkaa olla käsissä", aloitti hän keskustelua, -vedettyään muutamia henkisavuja. - -"Alkaa", vastasi Erkki, vaikkei ollut koko asiaa ajatellut. - -"Aiotko mennä kotiin heinäntekoon?" - -"Enpä tiedä..." - -Vedettyään muutamia savuja ja ajettuaan sääsket pois kasvoiltaan jatkoi -hän ikäänkuin selitykseksi: - -"Kaipa nuo saavat ne korjatuksi ilman minuakin..." - -"Niinpä kyllä... mikä siinä olisi..." - -Toisella oli nähtävästi jotain sanomista Erkille, koskapa hän tuon -tuostakin avasi suunsa puhuakseen, mutta luopui aikomuksestaan ja -veteli savuja aivan kuin tarkemmin miettiäkseen sanottavaansa. - -"Niin, kolmisen viikkoahan sitä on taas ryömitty Hangasojan partaita", -aloitti hän vihdoin ja katsahti Erkkiin kuin kysyäkseen, oliko -oikeassa. - -Mutta Erkki ei vastannut mitään, imi vain piippuansa ja katseli valkeaa -kangasta, josta sieltä täältä, pieninä tilkkuina, punakeltainen hiekka -paistoi esiin. - -"Montako grammaa sinä olet saanut?" kysyi toinen viimein suoraan, -nähtyään, ettei Erkkiä saa puheen alkuun. - -Erkki sylkäisi perusteellisen syljen ja mietti hetkisen ennenkuin -vastasi. - -"Kymmenisen..." virkkoi hän sitten. - -"Ja minä vaivaiset kahdeksan. Ei tämä kannata. Tuskin päivän ruokaa -ansaitsee..." - -"Olisihan voinut sattua paremminkin", virkahti Erkki epävarmasti, ja -näytti siltä, kuin hän heräisi mietteistään. - -"Sattua! Sattumisen varassa on koko tämä homma. Kymmenen grammaa ja -kolme viikkoa -- -- se on... odotahan nyt,... nykyisen kullanhinnan -mukaan kolmekymmentäneljä markkaa viisikymmentä penniä. Puulaakin -töissäkin olisi tällä ajalla ansainnut vähimmässä laskussa satasen -markkaa, ja se olisi ollut varmaa tuloa... Tässä olisi voinut jäädä -vieläkin vähemmälle kuin kahdeksan grammaa, niinkuin minä..." - -"Tai saada sata grammaa", keskeytti Erkki välähdys silmissään. - -"Sata grammaa kultaa kahdessa tai kolmessa viikossa", jatkoi hän -sitten, melkein innostuen. "On sellaista sattunut monastikin." - -"Miksipäs ei. Mutta saman arvon minä panen koko tälle huuhtomiselle -kuin korttipelille..." - -"No jos siinäkin voittaa", naurahti Erkki, "niin mikäpäs on ollakseen." - -"Ei", sanoi toinen tuokion kuluttua päättäväisesti, "pois minä -lähden..." - -"Eihän kukaan sinua siitä estä, omassa vallassasihan se on. Kun ei -huvita, niin paras on ottaa ja lähteä." - -Toinen istui vielä hetkisen ja näytti hautovan jotakin mielessään, -mutta kopisti sitten piippunsa kengänkorkoon, nousi ja poistui omalle -valtaukselleen. - -"Saahan tuota vielä yrittää tämän illan", sanoi hän mennessään. - -"Parastahan on koettaa viimeiseen asti", murahti Erkki -katsahtamattakaan poistuvaan. - -Itse hän ei vielä siirtynyt paikkaansa ojan reunalle. Jäseniä ei toki -pakottanut, mutta tuntui muuten niin onnettomasti raukaisevan. Ensi -kertaahan hän nyt koko aikana keskellä työpäivää piti pienen -lomahetken. - -Auringonpolte alkoi hiukan helpottaa, puiden varjot käydä pitemmiksi, -mutta yhä istui Erkki Petkula paikallaan milloin eteensä tuijottaen, -milloin katsellen ympärilleen. Harhaileva porotokka tömähti esille -metsiköstä, pysähtyi ja katseli suurin silmin nähdessään ihmisiä ja -katosi sitten äkkiä toiselle suunnalle, kuin mistä oli tullut. Joen -rannalla, hänen edessään ja hänen takanaan nousivat ja laskivat kuokat -ja hakkurit säännöllisesti kuin koneet, siniset puserot näyttivät -kiiltelevän ja välkähtelevän auringonpaisteessa, jotkut ryömivät -polvillaan ojan reunalla, niinkuin rukoillen kullan edessä. Sama ajatus -elähdytti heitä kaikkia... - -"Enemmän kultaa, enemmän kultaa..." - -Tällä ajalla, kolmessa viikossa, olisi hän, Erkki Petkula, jo hyvin -ennättänyt raivata Niittyvuopajan koivikon, ja siitä olisi lähtenyt -heiniä moniksi vuosiksi. Karjaakin olisi ehkä voinut lisätä... - -Erkki Petkula säpsähti. Vai alkoivat ajatukset kääntyä siihen suuntaan. - -"Mutta olisihan voinut tällä ajalla löytää kultaa sata ellei kaksikin -sataa grammaa", lohdutti hän itseään... - -Eipä ollut löytynyt täyteen kymmentäkään grammaa. Mutta saattaisihan -vielä löytyä... Niin saattaisikin... Ja kyllähän sen Niittyvuopajan -vähemmälläkin kiireellä ennättää raivata, eihän siitä kuitenkaan tänä -vuonna enää mitään lähde. Kesä se on ensi kesänäkin. - -Erkki Petkula ei muistanut, että hän näin oli ajatellut joka kesä jo -viisi vuotta, mutta aina oli hänessä kullankaivaja voittanut -niitynraivaajan. - -"Saattaa hyvinkin lykästää, niin että löytää parinsadan gramman -möhkäleen yhdellä kertaa, ja sen voimallahan sitten raivauttaa vaikka -kaksi Niittyvuopajaa..." - -Mutta Niittyvuopajan koivikko oli edelleen raivaamatta, Petkula -harmaantui ja rappeutui, aidat olivat vinossa tai kerrassaan kaatuneet, -mutta sitä suurta kultamöhkälettä ei löytynyt. - -Hänkin, Erkki Petkula, oli ruvennut kullanhuuhtojaksi puhdetöikseen -- -pitihän jotakin hommata silloinkin, kun ei talo työmiestä tarvinnut -- -ja vähitellen oli kulta hänet lumonnut. Hänellä ei ollut niinkuin -monella hänen tovereistaan, jotka tuolla nyt kyykkivät, hakkasivat, -kuokkivat, ryömivät ja konttasivat ojan reunalla, voimaa riistäytyä -irti kullan lumosta silloin kun talo vaati, vaan yhä hän uneksi siitä -löytämättömästä kultakimpaleesta, suuresta ja kiiltävästä. Olihan ennen -löydetty, miksei siis nytkin. - -Mutta mitäpä hyödytti järkeillä, kylläpähän selviytyy niinkuin on -selviytynyt tähänkin asti. - -Erkki sammutti piippunsa, polki visusti porot jäkälistöön, ojenteli -vähän jäseniään ja kävi sitten työhön käsiksi. - -Ilta oli jo myöhä ja sääskien surina vaisumpi, kun Erkki Petkula -väsyneenä palasi yhteen noista autioista taloista, jotka suuri yhtiö -aikoinaan oli muistoksi erämaahan jättänyt ja jotka nyt olivat -kullanetsijäin ja kulkijain tilapäisenä asuntona. Aurinko paistoi -polttamatta, viikkokauteen se ei vielä laskisi. - -Hiljainen tuli tuikutti avaran pirtin liedellä, ja ummehtunut, -koivuntuoksuu ja ruuanhajun sekainen ilma hulmahti häntä vastaan, kun -hän astui sisään. Miehillä oli tapana kerran viikossa tai useammin -kantaa koivunoksia vuoteitten alustaksi. - -"Kauanpa kuukit!" kuului joku murahtavan. - -Erkki ei vastannut, heitti vain vehkeensä nurkkaan ja haki -eväslaukkunsa esille. Jonkun teepannu oli vielä hiilloksella -- kaipa -hän siitä teetä saisi, ettei tarvitseisi enää palata ojalle, kun ei -ollut huomannut tuoda vettä mukanaan. - -"Onko siinä enää mitään?" kysyi hän, nostaen pannua koetellakseen. - -"Kyllä siinä sinulle asti on." - -Kukaan ei ollut vielä nukahtanut, venyivät silmät auki makuulavoilla ja -polttelivat, odottaen, että joku alkaisi puhua. Mutta kenelläkään ei -tuntunut olevan haastelemisen halua, kellään ei ollut edes varastossa -juttuja ja historioita. - -Mies, joka oli käynyt Erkkiä puhuttelemassa, istui penkillä pöydän -ääressä ja nojasi päätään käsiinsä. - -"Ostaako kukaan kultaa?" kysyi hän, kun hiljaisuutta, jota vain -sylkemisen läiske ja piipun kopina, kun sitä puhdistettiin, oli -keskeyttänyt, oli pitkän ajan kestänyt. - -"Paljonko sinulla sitä olisi?" kuului kotvan takaa perälaverin -yläkerrasta. - -"Mitä lienee kahdeksan yhdeksän grammaa..." - -Kysyjä nousi lynkäpäilleen, vääntäytyi viimein ähkien alas ja käveli -laukkunsa luo, josta otti esille omatekoisen tasapaino-vaa'an. Sitten -hän asetti kahdeksan kahdenkymmenenviidenpennin hopearahaa toiseen -vaakakuppiin. - -"Anna tänne se kultasi, niin punnitaan!" - -Toinen avasi vyöllään riippuvan nahkapussin ja sormieli sen pohjasta -kultahiekkaset. - -Kullan vaakakuppi painui. - -"Enemmän tässä on kuin kahdeksan grammaa", puheli ostaja lisäten -viisikolmattapennisen. "Yhdeksän grammaa täsmälleen, niinkuin itse -näet. Katso nyt: yhdeksän grammaa. Paljonko sinä tahtoisit?" - -"No sen tavallisen..." - -Toinen laski hetkisen päässään. - -"Se olisi kolmekymmentä ja seitsemänkymmentä. Anna kolmellakymmenellä -niin ostan." - -"Olkoon", vastasi omistaja välinpitämättömästi. - -"Saat kolmekymmentäyksi!" huusi joku laverista. - -"Ei tämä mikään huutokauppa ole", tiuskaisi ostaja. "Annatko -kolmellakymmenellä?" - -"Johan minä sanoin, että olkoon." - -"No siin' on rahasi!" - -"Siin' on sitten kolmen viikon työn palkka", naurahti myyjä -katkeransekaisesti ja pisti rahat kukkaroonsa. - -"Hyvästi sitten, pojat!" - -Hän nosti laukun selkäänsä ja astui ovea kohden. - -"Nytkö sinä aiot mennä!" huudahti joku makuusijoilta. - -"Nyt. Ei tämä lyö leiville. Paremmille ansiomaille lähden." - -Hän ei edes kääntänyt päätänsä, pelosta, että joku ehkä kiusaisi häntä -jäämään, vaan painui suoraa päätä ovesta kankaalle. - -"Parempi sisu sillä pitää olla, joka tänne aikoo tulla", tuumivat -jäljellejääneet. - -"Olisi nyt edes aamua odottanut. Lähteä tuolla tavoin marssimaan yön -selkään..." - -"On siinäkin ajatuksen pölähdystä!" - -Vähitellen vääntäytyivät miehet levolle, ja siellä täällä alkoi kuulua -kuorsausta. Toiset imeskelivät vielä piippuansa ja tuijottelivat kattoa -tai seurasivat huoneeseen eksyneiden sääskien lentoa, mutta yksi -toisensa jälkeen laski piippunsa päänalaisen viereen ja ummisti -silmänsä. - -Erkki Petkula yksinään valvoi ja tuijotti tuleen, joka hetki hetkeltä -hiipui hehkuvaksi hiillokseksi, tuijotti ja jyrsiskeli kuivattua -poronlihaa. - -"Niittyvuopajan koivikko on vielä raivaamatta, aidat lahoskelevat ja -heinänteko-aika alkaa olla käsissä..." - -"Eikä sitä onnea tuottavaa kultamöhkälettä ole vielä löytynyt..." - -Hän ryyppäsi pitkän kulauksen kylmää teetä selventääkseen kiiruhtavia -ajatuksiaan. - -"Kotona ne tietysti kysyvät, että missäs se sinun kullanpaljoutesi on. -Ei taida olla nyt enempää kuin ennenkään..." - -Erkki Petkulan valtasi toivottomuus. Kun ei ole tähän asti löytynyt, -niin ei taida löytyä vastakaan. - -"Ja se Niittyvuopajan koivikko..." - -Hän nousi ja katseli ympärilleen epätietoisena siitä, mitä tehdä. Äkkiä -hän havahtui, rupesi kokoamaan vähiä tavaroitaan, kiinnitti kuokan -laukun kielen alle, sälytti laukun selkäänsä ja vaskoolin kupeelleen ja -painui ovesta ulos. - -Ellei hän lähtisi, ei hän lähtisi viikkokausiin. - -Ja sitten hän alkoi katkaista kymmenpeninkulmaista taivalta, joka -erotti hänet kodistaan. - -Hakekoot muut sen suuren kultamöhkäleen. - - - - -Kymmenen minuuttia. - - -Poliisikostaapeli Jaakko Juusperi, jonka erikoiseksi tehtäväksi oli -asetettu viinan salamyynnin valvominen ja ehkäiseminen, oli joutunut -vaikeaan, vieläpä epätoivoiseen asemaan. - -Tästä häntä ei voisi pelastaa muu kuin se, että hän loppuikänsä kävisi -pelkurin ja akan kirjoissa ja että kaikki viinakauppiaat nauraisivat ja -pitäisivät iloa hänen kustannuksellaan. Ja sellaista ei Juusperin -koeteltu sisu sietänyt, ei vaikka kaula katkaistaisiin. - -Niinkuin kymmenen minuutin kuluttua voi kirjaimellisesti tapahtuakin. - -Kymmenen minuuttia oli nimittäin Juusperille annettu aikaa valita -häpeällisen elämän ja kunniallisen kuoleman välillä. Mutta Juusperi ei -olisi hetkeksikään heittäytynyt valitsemaan, ellei eräs seikka olisi -siihen pakottanut: jälkeenjäävä vaimo ja kolme lasta sekä tyhjä -kukkaro. Perhe ei mitenkään tulisi toimeen hänen mentyään, kun lapset -vielä olivat pieniä ja saamattomia. - -Niin Juusperi-paran asema oli todellakin sangen tukala. - -Hän makasi poikkiteloin iljanteisella maantiellä, hevosen takajalkain -ja kärrynpyöräin välissä, niin että jälkimmäinen melkein kosketti hänen -paljasta kaulaansa. Hevosmiehen pienimmästäkin viittauksesta lähtisi -hevonen liikkeelle, satojen kilojen painoinen kuorma vierähtäisi hänen -kaulansa yli, ja -- hyvästi silloin Juusperi ja sinun maallinen -vaelluksesi. - -Tämä kaikki oli Juusperin omaa syytä. Päivällä hän jo oli saanut vihiä -siitä, että Joki-Pekan Lauri, Pohjolan suurin ja viranomaisten eniten -pelkäämä viinakauppias, yön seutuvissa saapuisi kuormineen kirkolle, -ollakseen jo ajoissa ennen juhlia "poissa jaloista", niinkuin -sanotaan. Tämän arvokkaan tiedon oli Juusperi napannut muutamasta -hokmannintipoilta löyhkäävästä miesjoukosta ja oitis oli hän hypännyt -pyörän selkään, vaikka kohta maa olikin iljanteella ja viima oli -pureva, ja ajanut puoliväliin talotonta taivalta Joki-Pekan Lauria -vastaan. Siinä oli sitten Juusperi istunut tienposkessa -- Herra tiesi, -miten kauan -- ja väijynyt Lauria. Kuinka hän siinä sitten lieneekään -kangistunut ja kontistunut -- kun Joki-Pekan Lauri viimein oli tullut -siinä vähää ennen puolta-yötä ja Juusperi oli rynnännyt esiin ja käynyt -häneen käsiksi, oli hän joutunut tappiolle. - -Ja siinä hän nyt makasi, kaula melkein kärrynpyörän alla Joki-Pekan -Laurin rauhallisesti sytyttäessä piippuaan. - -"Minä tiedän sinut sanasipitäväksi mieheksi, Juusperi", oli Joki-Pekan -Lauri sanonut. "Vanno minulle, ettet ikinä enää häiritse minun -ammattiani, tai minä annan hurahtaa ylitsesi. Saat miettiä kymmenen -minuuttia; ellet siksi ole valmis, annan mennä ylitsesi." - -Juusperi ei ollut vastannut mitään. Kymmenen minuuttia on sentään aikaa -sekin, ja nyt se toiselta puolen tuntui melkein iankaikkisuudelta, kun -se taas toiselta puolen tuntui kuluvan kuin siivillä. Hän ei hetkeäkään -epäillyt, ettei Joki-Pekan Lauri panisi uhkaustaan täytäntöön. Riivatun -hyvä ja tottelevainen hevonenkin sillä oli, seisoi paikallaan niinkuin -naulittu käskettäessä ja meni sen tulista laukkaa kehoitettaessa. Mutta -viinakauppiaillahan olikin Perä-Pohjolassa parhaimmat hevoset. - -"Onko sinusta sitten kovin hauskaa istua loppuikäsi linnassa murhasta?" -kysyi Juusperi viimein. - -Joki-Pekan Lauri naurahti lyhyesti ja kuivasti. - -"Linnassa!" toisti hän. "Nythän on yö, miekkonen! Kuka voi todistaa -muuta kuin että Juusperin raato löydettiin eräänä aamuna maantiellä -yliajettuna! Ei kukaan edes tiedä, kenen yliajamana." - -Juusperia värisytti, vaikka hän ei vähistä vavahdellut. Mutta hän ei -vastannut mitään, tuijotti vain tähtitaivasta ja seurasi otavan -kiertoa. - -Joki-Pekan Lauri painautui lähemmäksi uhriaan. - -"Jos yrität paikaltasikaan värähtää", sanoi hän, "tai jos kuuluu kärryn -kolinaa, annan heti mennä ylitsesi." - -Juusperi arvasi sen sanomattakin. Hänen päässään pyöri vain kaksi -asiaa: perheensä ja kysymys siitä, onko lainrikkojalle annettu sana -pidettävä. Olisihan helppoa antaa Joki-Pekan Laurin vaatima lupaus ja -heti päästyä kärryn alta vangita hänet. Nyt Juusperi tunsi itsellään -olevan siihen voimia, äskeinen häviö oli vain johtunut tilapäisestä -jäsenten kontistumisesta. - -Vaadittu lause pyöri jo hänen huulillaan. Mutta nytkin, viime hetkessä, -Juusperi malttoi mielensä ja vaikeni. Olihan hän ennen kaikkea mies. Ja -tehköön Joki-Pekan Lauri yhteiskunnalle miten paljon vahinkoa tahansa, -rehellinen piti toki olla häntäkin kohtaan. - -"Lupaa, ettet ikinä enää käy meidän pitäjässä, niin minä annan sinun -mennä kuorminesi", sanoi hän vihdoin. - -Taas Joki-Pekan Lauri naurahti. "Eihän tässä ole kysymys minun -lupauksestani, vaan sinun", vastasi hän. "Eihän mikään estäisi minua -vaikka paikalla ajamasta ylitsesi, mutta minä tiedän sinut sanasi -mittaiseksi mieheksi." - -"Sinun ammattisikin on inhottavaa", jatkoi Juusperi, "kuljet ympäri -maailmaa myrkyttämässä ihmisiä ja saamassa aikaan murhia ja -tappeluksia." - -"Tuohon tapaan sinä et puhunut nuorempana, Juusperi. Viina kelpasi -sinulle niinkuin muillekin." - -"Nytpä siis tiedän, mihin se vie." - -"En pakota ketään ostamaan tavaraani", sanoi Joki-Pekan Lauri -röyhkeästi. "Laita niin, ettei läänissä ole yhtään ostajaa, niin en -minäkään pyöri siellä vastuksinasi." - -Juusperi ei taaskaan huolinut vastata. - -"Sinulla on vielä viisi minuuttia aikaa järkeilläksesi", virkahti -viinakauppias tuokion kuluttua, raapaisten tulitikkua ja katsoen -kelloaan. "Etkö jo ala olla valmis? Katso, hevonenkin käy jo -kärsimättömäksi, eikä se tiedä koskaan hyvää." - -Hevonen tosiaankin höristi korviaan ja tömähdytti jalkaansa, ja läpi -Juusperin ruumiin kävi kylmä väristys, joka ei johtunut siitä, että hän -takkisillaan makasi vasten iljanteista maata. - -Juusperin ajatukset siirtyivät kotiin, jonne hän ei ollut lähdöstään -mitään ilmoittanut ja jossa häntä aamulla ehkä turhaan saatiin odottaa. -Sitten hän alkoi ajatella iankaikkisuuden asiaa, mihin ajatuksiin hänet -väkisinkin johti hänen yläpuolellaan välkkyilevä tähtitarha. Ja vihdoin -hän alkoi muistella kulunutta elämäänsä ja tekoja, jotka olivat vielä -sovittamatta, ja koko ajan tuntuivat tähdet katsovan häntä kylmästi ja -pilkallisesti ikäänkuin sanoakseen: - -"Siinä sinä nyt makaat, Juusperi, sinä, joka niin monessa olet -herättänyt pelkoa ja kauhistusta." - -Mutta samassa hetkessä Juusperista tuntui, ikäänkuin sieltä tähtien -takaa Isä Jumala olisi ystävällisesti vilkuttanut hänelle silmää, -sanoen: "kyllä sinä nyt, Juusperi, olet oikealla asialla", ja silloin -Juusperista katosi kaikki pelko, vaikka hän tiesi, että hänellä oli -vain muutamia minuutteja elämän aikaa. - -"Sano minulle, Isä Jumala", ajatteli Juusperi, "tulevatko syntini -suuremmiksi, jos annan tuolle miehelle väärän lupauksen, pääsen pois -pinteestä ja nujerran miehen myrkkylasteineen päivineen? Siunaustahan -siitä vain on." - -Juusperi kavahti kuitenkin, ennenkuin oli saanut kysymyksensä -onnellisesti loppuunsakaan. - -"Kaikkea minä tässä hupsinkin", virkahti hän itsekseen. "Väärää -peliä -- ei koskaan!" - -"Mitä sinä sanot?" kysyi Joki-Pekan Lauri, kuullessaan Juusperin -äännähtävän. - -"Sanon vain itsekseni, ettei sinuakaan vastaan viitsi väärää peliä -käyttää, vaikka voisin", vastasi Juusperi rauhallisesti. "Mikä minua -estäisi antamasta sinulle pyytämääsi lupausta ja sitten nujertamasta -sinua lasteinesi päivinesi." - -"Ei mikään", myönsi Joki-Pekan Lauri melkein lämpimästi. "Sanoinhan -sinut jo sanasi mittaiseksi mieheksi, enkä muille armon aikaa -antaisikaan. Mutta jouduhan jo!" - -Joki-Pekan Lauri, Pohjolan mainehikkain viinatrokari, raapaisi taas -tulitikkua ja katsoi kelloaan. - -"Kolme minuuttia on vielä aikaa", kirkasti hän sitten. - -Mutta Juusperi oli nyt voittanut takaisin peloittavan -kylmäverisyytensä, ja hänen aivonsa, jotka tähän saakka olivat olleet -melkein turruksissa, hänen itsensä voimatta niiden ajatussuuntaa -ohjata, alkoivat kuumeisesti toimia. - -Tulitikun valossa hän oli ehtinyt tarkemmin havaita asemansa. -Kärrynpyörä kosketti hänen kaulaansa hevosen vähänkään liikahtaessa. -Kun saisi päänsä vähänkään syrjään, että voisi ruumiin painolla -vyörähdyttää itsensä kärryn ulkopuolelle, olisi asema pelastettu, mutta -Joki-Pekan Lauri vartioi jokaista hänen pienintäkin liikettään. - -Mutta olihan toinenkin keino, tosin paljon vaarallisempi, mutta keino, -jota ei viinakauppias niinkään pian huomaisi. - -Juusperia melkein rupesi naurattamaan, kun hän tämän keinon huomasi, ja -hänen rohkeutensa lisääntyi yhä, kun hän muisti, että hänellä -taskussaan oli ladattu revolveri, ase, jollaista ei Joki-Pekan Lauri -hänen tietääkseen, varovaisuussyistä, koskaan kuljettanut mukanaan. Kun -vain saisi Laurin hetkeksikään kääntämään huomionsa hänestä pois, olisi -asia sitä myöten valmis. - -"Etkö sinä suostu pidentämään miettimisaikaa muutamalla minuutilla?" -kysyi Juusperi nöyrästi. "Minulla olisi vielä yksiä ja toisia -punnittavia asioita." - -Kysymyksen seuraus oli juuri se, mitä Juusperi oli toivonutkin. Lauri -kaivoi ensiksi esille tulitikkulaatikon ja rupesi sitten hakemaan -kelloaan. Ja kun Lauri raapaisi valkeaa, käytti Juusperi tilaisuutta -hyväkseen ja nytkäytti äärimmäisen hiljaa ja huomaamattomasti -ruumistaan niin, että kärrynpyörä, joka juuri oli ollut hänen kaulansa -kohdalla, oli nyt melkein hänen rintansa kohdalla. "Eipä taida -kannattaa uhrata vaarallista aikaa sinun itsepäisyytesi takia", virkkoi -viinakauppias harvakseen, katsellen kelloaan. "Kaksi minuuttia on vielä -aikaa, olkoon yksi lisää... Mutta mitä perk...!" - -Hirvittävä kirosana kajahti mustaan yöhön. Hevonen nykäisihe ja lähti -laukkaamaan, ja Joki-Pekan Lauri pudotti tulitikkunsa ja tarttui -kärrynlaitaan lähtien juoksemaan perässä. - -Juuri kun viinakauppias oli kelloonsa katsoen pitänyt esitelmäänsä -ajasta, oli Juusperi ponnistaen voimansa äärimmilleen vetänyt polvensa -koukkuun ja pyörähdyttänyt itsensä kärrynpyörien väliin. Pyörähdyksessä -olivat hänen jalkansa satuttaneet hevosta ja tämä oli säikähtänyt -karkuun, Juusperin jäädessä koreasti kärrynpyörien väliin vähääkään -vahingoittumatta. - -Uhkaavat kymmenen minuuttia olivat loppuneet jo ennen aikaansa. - -Mutta pian oli Juusperikin jalkeilla ja kiiruhti tienposkessa olevan -pyöränsä luo. Kärryjen kumea kolina eteni yhä nopeammin iljanteisella -tiellä kirkonkylää kohden, ja Juusperi vetäisi revolverinsa esille, -hyppäsi ajopelinsä satulaan ja painautui huimaavaa vauhtia perässä. - -"Nyt puhellaan hiukan toista kieltä, Joki-Pekan Lauri", ajatteli hän -poikiessaan voimainsa takaa. Joki-Pekan Lauri näytti myöskin tietävän, -mistä oli kysymys, sillä kuta enemmän häntä ajava musta haamu läheni, -sitä hurjempaa vauhtia hän koetti kiihdyttää kuulua juoksijaansa -säästämättä sanoja tai ruoskaa. - -Mutta kun ensimmäinen laukaus kajahti, ymmärsi Lauri, että hän tällä -kerralla oli pelin hävinnyt, ja pysähdytti hevosensa, odottaen, että -Juusperi pääsisi aivan hänen äärilleen. - -Mutta tämä astuikin maahan muutaman askeleen päässä Laurista. - -"Ajahan vain kirkkoa kohden", kehoitti Juusperi. - -"Anna minun miettiä", vastasi Lauri, "annoinhan minäkin sinulle äsken -armonaikaa." - -"Turhaa puhetta", tiuskaisi Juusperi kärsimättömästi. "Aja eteenpäin -vaan, nimismiehen pihalle, tai minä ammun." - -"Kaadan kaiken viinan maahan ja lupaan, etten enää koskaan tänne tule, -jos vaan annat minun mennä", vakuutti Joki-Pekan Lauri hätääntyneenä. - -Juusperi mietti kotvan. - -"En usko sinua enää, kolme vuotta sitten lupasit juuri samaa", sanoi -hän sitten. - -Joki-Pekan Laurilla ei ollut enää sanaa suuhun tulevaa. - -"Ajahan vaan eteenpäin!" käski Juusperi ja sanojensa vahvistukseksi hän -laukaisi ilmaan. - -Hevonen pillastui ja juoksi jonkun matkaa, mutta pysähtyi tuokion -kuluttua. - -"Juusperi", virkkoi Joki-Pekan Lauri nöyrästi, "anna minun mennä, -vannon, etten tule enää sinun piiriisi!" - -"Uskoin sinua kerran, nyt en enää usko", murahti Juusperi kuivasti. -"Astuhan alas kuormaltasi!" - -Hiukan vastahakoisesti Joki-Pekan Lauri heitti ohjakset ja läheni -Juusperia. - -"Ja nyt juokse Lauri, henkesi edestä!" - -Juusperi oli asettanut itsensä hevosen ja Laurin väliin revolveri yhä -suunnattuna Lauria kohden ja laukaisi ilmaan. Taas hevonen vimmastui ja -laukkasi tulista vauhtia, ohjakset valtoimina, kirkonkylää kohden, -mutta Joki-Pekan Lauri peräytyi. Siinä silmänräpäyksessä Juusperi taas -oli pyöränsä selässä ja painalsi hevosen jäljessä. - -"Tule hakemaan hevonen nimismieheltä, jos uskallat", huusi hän Laurille -jäähyväisiksi, tämän vastatessa hänelle kauheilla kirosanoilla. - -Jonkun ajan kuluttua tavoitti Juusperi hevosen ja ohjasi sen keskellä -yötä kuormineen nimismiehen pihaan. - -Siihen loppuivat Joki-Pekan Laurin sankarityöt Pohjanperillä. -Kuormansa, hevosensa ja ajopelinsä menettämisestä hän oli kärsinyt niin -suuren vahingon, ettei hän koskaan siitä toipunut. Jotkut tiesivät -kertoa, että Joki-Pekan Lauri myöhemmin oli nähty ansaitsemassa -rehellisellä työllä elatuksensa jossakin Ruotsin puolen sahalla, toiset -väittivät, että hän vain ansaitsi uutta liike-pääomaa, kun taas -kolmannet olivat varmalta taholta saaneet kuulla, että hän oli "tullut -uskoon". Oli miten oli -- Juusperin piirissä häntä ei sen jälkeen -nähty. - -Seuraavana pääsiäisenä sai nimismies kunniamerkin, ja jo aikaisemmin -kirjoitettiin lehdissä hänen suuresta valppaudestaan ja tarmostaan -viinarikosten syytteeseensaattamisessa, mitä m.m. osoitti se, kuinka -hän ajoissa osasi lähettää konstaapelin vangitsemaan Pohjolan -kuuluisinta viinankuljettajaa ja kuinka mainiosti tämä oli onnistunut. - -Juusperista sen sijaan ei puhuttu sanaakaan. - -Se silloinen yö oli kuitenkin sirottanut muutamia hopeahapsia lisää -hänen tukkaansa. - - - - -Viimeinen puu. - - -Lassi Pietarinpoika oli molempien poikiensa kanssa kaatamassa metsää. - -Tämä Lassi Pietarinpoika asui kolmannessa polvessa Huutonientä ja oli -siis sen perustajan, Tuomas Jaakonpojan, pojanpoika. - -Eihän se suuri ollut, Huutoniemi, mutta kuitenkin niin suuri, että -kolmessa polvessa oli elättänyt omistajansa, kun vain ymmärsi asettaa -elämälleen kohtuulliset vaatimukset. Ei siinä sopinut mennä liiaksi -pröystäilemään eikä levittelemään höyheniään, vaan tuli ottaa jokainen -päivä kuin Jumalan armeliaasta kädestä. - -Mutta olipahan sentään tultu toimeen. Melkein sata vuotta oli kulunut -siitä, kun Tuomas Jaakonpoika täällä ensi kerran iski kuokanteränsä -maakamaraan ja kirveensä puunrunkoon, ja siitä asti oli Huutoniemi -omistajansa elättänyt. Eikä viiteenkolmatta vuoteen oltu Huutoniemen -talon hevosilla vedätetty ainoatakaan rahtikuormaa eikä tukkikuormaa -yhtiölle. Alussa oli tosin pitänyt tehdä hiukan rahtitöitäkin puhtaan -rahan saamiseksi, sillä maa vaati paitsi työtä myöskin rahaa. - -Ja yhä parempaan kuntoon olisi Huutoniemi saatu, kunhan Lassi -Pietarinpojan molemmat pojat olisivat tarttuneet ohjaksiin, nuoria ja -terveitä kun olivat molemmat. Eipä ollut kaukana, ettei Huutoniemestä -olisi voinut tehdä kaksikin taloa. - -Mutta siinäpä se lykkäsikin eteen tiukan paikan. - -Lassi Pietarinpoika oksi hartiavoimin, otsansa hiessä, äsken -kaatamaansa puuta ja pyyhkäisi tuon tuostakin hikeä otsaltaan -puseronhihaansa. - -Niin. Siinäpä se myrkyn lykkäsikin, ja nyt oli talon paras metsä -menossa! - -Työnsä lomassa Lassi Pietarinpoika löi syrjäsilmäyksen molempiin -poikiinsa, jotka äänettöminä ja ähkien puuhasivat kumpikin kulmallansa. - -Vanhemman, joka isoisänsä mukaan oli kastettu Pietariksi, liikkeet -olivat hitaanpuoleiset, mutta harkitut ja varmat. Kun hän iski -kirveensä petäjän kylkeen, teki hän sen ikäänkuin syvästä vakaumuksesta -ja periaatteesta, joka ei sietänyt tinkimistä. Hänen iskunsa olivat -harvat, mutta hyvin osatut ja varmat, varmasti kaatavat. Hänestä se -oikea maamies tulisi, Huutoniemen tuleva isäntä, ja maamiestä osoitti -ulkomuotokin. Ei se ollut liiallisella muodon koreudella pilattu, ja -vaikka vasta puolivälissä kolmeakymmentä, olivat hartiat jo hiukan -kumarassa. - -Toista oli Eeron, puoltatoista vuotta nuoremman veljen laita. Mies -heilui kuin kuumeessa tai kuin tuli olisi polttanut kantapäitä, kunnes -sitten siihen paikkaan väsyi, eikä pitkään aikaan pystynyt kunnolleen -mihinkään. Ja eri meiningit sillä muutenkin oli kuin vanhemmalla -veljellä. Tuskin oli mies ripiltä päässyt, niin jopahan piti olla -hopeakello tikuttamassa liivin taskussa ja perät roikkalehtimassa -liivin taskun suusta. Ja sitten vielä piti olla kirjava silkki kaulassa -ja ties mitkä simsetit. Eri meiningit, totisesti! Aikaisin oli ruvennut -kyliinkin juoksemaan, ja morsiamiakin oli jo ehtinyt olla useampia, -vaikkei niistäkään sen valmiimpaa kuunaan tullut. Olikin tainnut olla -vain turhaa soidinpeliä. Pietari kun oli aikoinaan sanonut, että nyt -hän ottaa sen Mäkiahon Sannan, niin hän oli sen myös ottanut, eikä -siinä sen pitempiä mutkia ollut ollut. - -Kun olisi Eerokin älynnyt ottaa sopivan vaimon, niin olisi tämäkin -hakkuu ehkä säästynyt. Mutta ne sen morsiametkin olivat olleet -puettuina rimpsuihin ja pitseihin -- niinkuin se Ylitalon Olgakin --, -työhön ne olivat liian hienoja, ja kun tunkion näkivät, niin jo -nyrpistivät nokkaansa. Olihan omantunnon velvollisuus sanoa vakaisesti -ja peittelemättä, niinkuin hänkin, Lassi Pietarinpoika, oli sanonut: - --- Heitä pois hyvän ilman aikana, sillä sellaisia miniöitä minä en -kerta kaikkiaan talooni huoli. - -Tavallista rajummin ja vähän närkästyneenä Lassi Pietarinpoika katkoi -kaadetun petäjän oksia. - -Taisi ollakin Eerolle paras, kun sille tuli se päähänpisto, että nyt -hän ottaa ja lähtee Amerikkaan. Hän olikin, Lassi Pietarinpoika, -ajatellut, että milloinkahan tuo sen keksii. Mutta kun tarkemmin ja -perinpohjaisemmin asiaa ajatteli, niin taisi ollakin hyvä keksintö. - -Eero oli kuitenkin sanonut jotain muutakin. - --- Eiköhän olisi parasta, oli hän sanonut, että minut maksettaisiin -talosta irti, niin ei ole sitten enää mitään näykeksimistä. - --- Ennättänetpä saada osasi sittenkin, kun minun pääni on kaatunut, -laillisessa perinnönjaossa, oli Lassi Pietarinpoika vastannut. - --- Kukapa se Amerikasta käsin sellaisia asioita hoitaa? - --- No hautajaisiin jos tullet. - -Eero oli punastunut -- oli taitanut sattua vähän kipeään paikkaan. - --- Kaipa Pietari huolen pitää siitä, että omasi tulet saamaan, oli hän, -Lassi Pietarinpoika, lisännyt. - --- Enhän minä sitä epäile, oli Eero vastannut. -- Ajattelin vain, että -olisi minunkin helpompi tulla toimeen, kun ei tiedä, mikä homma eteen -tulee, ja Pietarilla taas olisi vapaammat kädet, kun hän jäisi melkein -kuin ainoaksi pojaksi. Olisihan se selvää peliä. - --- Ehkäpä niinkin. Paljonko sinä sitten arvelisit itsellesi kuuluvan? - --- Ajattelin kahdeksaatuhatta. - --- Kyllä siinä nyt on vähän liikaa. - --- Itsepä sen parhaiten tiedätte. - --- Kuusituhattaviisisataa on aivan kylliksi. - --- Saattaa olla. - --- Joo. Kun sen saat, niin sinulla ei ole sitten enää mitään -vaatimista. - --- Mitäpä minä sitten enää... - -Niin oli se asia puhuttu ja päätetty. - -Mutta että Eerolle saataisiin päätetty summa, ei auttanut muu kuin -käydä metsään käsiksi. Vähää myöhemmin oli Lassi Pietarinpoika itse -matkustanut kirkolle tehdäkseen kaupat yhtiön konttorissa. - --- No joko Huutoniemeltäkin heltiää metsää myytäväksi? oli häneltä -siellä kysytty. - --- Tarvitaanpahan vähän käteistä. - --- Vai niin, vai sillä tavoin. - -Ja hyvin ne kaupanteot olivatkin sujuneet. Metsää oli käyty arvioimassa -ja pilkat isketty kaadettavien puitten kylkiin. Lopuksi oli vielä tehty -sellainen sopimus eli urakka, että Lassi Pietarinpoika itse määräajan -kuluessa kaadattaa leimatut rungot erikoista maksua vastaan. - --- Jäähän tuosta edes vähän käteistä rahaa taloon, sanoi hän, vaikka -sisimmässään olikin sitä mieltä, että työ, jonka hän poikineen oli -ottanut suorittaakseen, oli jotenkin samanarvoista kuin rahdinveto. - --- Mutta onpahan tuo edes omasta metsästä, lohdutti hän itseään. - -Nyt oli kaatamistyö melkein lopussa, ja kuusituhattaviisisataa markkaa -odotti Eeroa kaapin laatikossa heti kun työ oli loppunut. Sellainen oli -sopimus. Sitten hän saa mennä minne tahtoo, jos tahtoo. Jäipä edes -metsänhakkuusta saatu palkka taloon. - -Samassa tuli Pietari hänen luokseen kirves olalla. - -"Työ on nyt melkein kuin lopussa", sanoi hän kummallisesti hymyillen. - -Lassi Pietarinpoika tunsi omituisen, repäisevän tunteen sydänalassaan. - -"Joko sitä ollaan niin pitkällä?" kysyi hän, mutta kirves teki työtä -hitaammin. - -"Joo. Pian Eero nyt saa Amerikanrahansa ja pesäeronsa." - -"Jos asia on niinkuin sanot, niin jo tänä iltana, niinkuin sopimus on." - -Pietari Laurinpoika istahti lähinnä olevalle kannolle, laski kirveen -viereensä ja sytytti piippunsa. - -"Kyllä se niin on, isä", sanoi hän harvakseen. "Eero juuri kaatoi -viimeistä edellisen puun, ja nyt on vain jäljellä tuossa kunnaalla se, -johon koko maailman Valliini hirtti itsensä. Näkyvät siihenkin iskeneen -merkkinsä." - -"Koko maailman Valliini" oli maankuulu jätkä, jolla kuuluu olleen -jonkunlaista sivistystäkin. Kerran hän oli ollut Huutoniemessä yötä ja -aamulla poistuessaan hirttäytynyt puheenaolevaan petäjään. - -"Olisivatpa saaneet jättää sen leimaamatta", arveli Pietari tovin -kuluttua. "Se on minusta vähän niinkuin pyhä puu, kun se jo on vienyt -ihmishengen." - -"Puu kuin puu", sanoi Lassi Pietarinpoika, "vaikka olisi meidän -metsässämme löytynyt tukevampiakin puita. Kaadetaan pois vaan, onpahan -niinkuin jonkunlainen sinetti ja kruunu Eeron edesotoille." - -"Köydenpätkäkin siinä vielä roikkuu." - -Lassi Pietarinpoika loi katseensa vieressä olevalle kunnaalle. - -"Niinpähän näkyy", sanoi hän. "Kumma kun ei kukaan ole vielä korjannut -sitä taskuunsa." - -Verkalleen hän lopetti oksimisensa ja sanoi sitten mietteissään: - -"Vai jo sitä ollaan niin pitkällä ja -- Eerolla Amerikanrahat melkein -kuin kourassa." - -Mutta sitten hän näytti ikäänkuin reipastuvan ja hänen mielensä tulevan -rohkeammaksi. - -"Istahtakaahan te pojat", sanoi hän, "kun minä käväisen katkaisemassa -tuon puun. Työn päätös on sama kuin puumerkki nimikirjoituksen alla ja -se kuuluu aina isännälle. Vallankin tällaisen työn." - -Eerokin siihen ehätti. - -"Isä tahtoo itse kaataa viimeisen puun", selitti Pietari. "Hän sanoo, -että se kuuluu isännälle." - -"No jos tahtoo, niin antaa isän saada tahtonsa täytetyksi", nauroi -Eero, "vaikka olisi kai täällä nuorempiakin kaatajia." - -"Eipä taida enää kaatomiehiä syntyä, entiset ovat maan raossa ja toiset -ovat sinne menemäisillään. Nuoret kaatajat tahtovat järjestään pyrkiä -paremmille päiville Amerikkaan." - -Eeron katse synkistyi, ja hänen kasvoilleen lensi tumma puna. - -"Eihän tuolla Amerikassa vielä olla", sanoi hän, "ja kai sieltä poiskin -pääsee. Mutta kun on puhe viimeisen puun kaatamisesta, niin eiköhän se -oikeastaan kuulu minulle. Onpahan samalla kuin viimeinen kirveen isku -kodin hyväksi." - -"Olisin minäkin kernaasti lyönyt kirveeni viimeisen kerran puun kylkeen -sinun hyväksesi", virkahti isä. "Mutta tee tahtosi. Tuoss' on saha." - -"Ei tarvita", vastasi Eero. "Kirveelläkin tuo tokeneepi." - -Pitkin askelin hän harppaili kunnaan nystyrälle, ja Lassi Pietarinpoika -ja hänen poikansa Pietari Laurinpoika istahtivat kaatuneelle rungolle -katsomaan, miten Eero sanoi jäähyväiset kotitalonsa metsälle. - -Iskut alkoivat kumahdella puun kylkeen, kaiku vastasi vaaroilta, ja -puun latva tärisi ja horjahteli. - -"Kyllä siinä pojassa sitä sisua on, kun vain olisi sitä kestävyyttä", -tuumi isä. - -"On", vahvisti poika, mutta hetken kuluttua hän lisäsi: "Olisi se -saanut tuon köydenpätkän ensin pois korjata. Roikkuu ja heilahtelee -niin pahasti." - -Yhä enemmän horjahteli latva, yhä kiivaampana kajahti kirveen kalkatus, -viimein kuului ikäänkuin valittava vingunta, joka päättyi ärjäisevään -rysähdykseen, -- eikä petäjänrunko enää horjahdellut ja kallistellut -vaan kaatui yhtä suoraa, vinhaa vauhtia, kuin hornan voimien -paiskaamana. - -Isä unohti piippunsa, kurotti kaulaansa, loi kummallisen katseen -vanhempaan poikaansa ja nousi seisomaan. - -"Eero!" huusi hän särähtävällä äänellä. - -"Eero!" toisti poika kaikuna. - -Vastausta ei kuulunut. Molempien kasvot valahtivat lumivalkeiksi. - -"Eero!" toisti isä uudelleen. - -"Eero!" kertasi poika. - -Mutta kukaan ei nytkään vastannut. Silloin isä tunsi polviensa pettävän -ja hän kuiskasi pojallensa: - -"Menehän katsomaan..." - -"Mennään yhdessä", kuiskasi poika takaisin. - -Heidän aavistuksensa oli oikea. Kaatuneen rungon vieressä makasi -verissään Eero, pää haljenneena. - -Amerikkaan lähtö oli loppunut alkuunsa. - - - - -Iankaikkisuuden kynnyksellä. - - -Herra inspehtori kiroili. - -Hän oli matkalla maanmittarikokoukseen, Riestojoen tuolle puolen, -edustamaan yhtiötänsä. Päivä oli jo kulunut sivu puolen, aurinko -paahtoi tukahduttavan kuumana, ja hänellä oli edessään puolentoista -peninkulman kävelytaival. - -Vähemmästä voi jo tavallinenkin ihminen tulla tyytymättömäksi ja ruveta -kiroilemaan saati sitten suuren yhtiön suuri inspehtori, joka on -tottunut kuranssaamaan, komentamaan ja käskemään ja jonka vihaa köyhä -uutistalokas vapisi. Ei siksi, ettei köyhä uutistalokas -- jos niikseen -tuli -- olisi voinut höyhentää vaikka herra inspehtoriakin, vaan sen -vuoksi, että suuret herrat olivat yhtä luuta kuin suden selkä ja -saattoivat hyvinkin laittaa velkautuneen uutistalokkaan maantielle. - -Sääsket surisivat herra inspehtorin ympärillä, pistivät joka toinen -sekunti piikkinsä hänen ihoonsa ja imivät itseensä hänen punaista -vertansa, lentäen sitten, punaisina pullottaen tiehensä. Hiki valuu -pitkin herra inspehtorin pulleita, hyvinvoipia kasvoja, vaatteet -liimautuvat kiinni hänen ruumiiseensa, ja karskit kirosanat -singahtelevat hänen suustansa, kun hän ähkien ja puhkien vääntelee -kaksitoistaleiviskäistä persoonaansa läpi sääskisen viidakon. - -Askel askeleelta tuntuu päivä käyvän tukahduttavammaksi, ja edessä on -vielä puolen kilometrin korkuinen Nattastunturi, jonka yli on -kiivettävä. - -Onnellisesti tunturin juurelle saavuttua, istuutuu herra inspehtori -mättäälle, komentaa laukunkantajaa luokseen ja ottaa pienen "täräyksen" -laukussa olevasta pullostaan. Inspehtori on siitä asti, kun nousi -veneestä, joka puolen tunnin kuluttua ottanut yllämainitunkaltaisen -"täräyksen", koska se teki muka kulun keveämmäksi. Laukunkantaja, -pieni, laiha, synkännäköinen mies, istuu syrjässä huohottaen ja -pyyhkien puseronhihaansa hikeä laihoilta, luisevilta kasvoiltaan. - -"Pane pullo laukkuun!" komentaa herra inspehtori tehden nousua. "Pitää -lähteä liikkeelle, vaikka sitten luut katkeaisivat!" - -Pieni, laiha, synkännäköinen mies tekee työtä käskettyä, jotain -itsekseen tyytymättömästi mutisten. - -"Mitä sinä tolitat?" huutaa herra inspehtori, joka jo on hienosesti -humalassa eikä kärsi vastaansanomista. - -Laukkumies vyöttää laukun tunnollisesti kiinni ja kopistaa tuhkaa -piipustaan. - -"Minä... tuota... ajattelin", vastaa hän vihdoin, viivähtäen joka -sanalla, "minä... tuota... ajattelin... etteikö odotettaisi vähän, -ennenkuin noustaan tunturille. Minusta tuntuu kuin olisi Herran ilma -tulossa..." - -"Herran ilma!" huudahtaa herra inspehtori ja alkaa nauraa hohottaa. - -"Niin", vastaa pieni, synkkä mies nöyrästi. - -Ilma on tunturin juurellakin tyyni ja painostava, ja tummia, synkkiä -pilviä nousee Posoaavan takaa, metsänrannasta. Mutta herra inspehtori -ei kiinnitä niihin huomiota, hän yltyy kiroilemaan äskeistä kauheammin, -kiroo yksinkertaista kansaa, joka ei ymmärrä sähköä ja luonnonvoimia, -sadattelee paatunutta taikauskoa, joka uskoo Herraan ja Herran -ilmoihin, uhkaa kepillä kurittaa koko Lapin ja sen viheliäisen, -niskoittelevan kansan ja lopuksi hän sanoo, että vaikka taivas -halkeaisi, niin hän sittenkin on katselmuskokouksessa tänä iltana kello -viisi niinkuin määrä on. - -"No mennään sitten!" myöntää laukunkantaja hiljaisesti, kumartuu ja -ottaa laukun hartioilleen, mutta hänen laihat, ilmeettömät kasvonsa -värähtävät oudosti. - -"Me menemme, me!" päättää herra inspehtori jyrkästi, nousee ja ottaa -sauvansa. - -"Äläkä sinä tule vasta tolittamaan viisaammillesi!" jyrähtää hän vielä -kerran pienelle miehelle, niin että tunturiseinä kertaa hänen lujat -sanansa. - -"No en... en", hymähtää pieni mies hiljaisesti ja alkaa raskas taakka -selässään painua inspehtorin perässä koivuvyöhykettä kohti. - -Jäkälä ja kuivuneet kanervat kahisevat kulkijoiden jalkain alla, kun he -nousevat yhä korkeammalle tunturin loivaa rinnettä. Yhä polttavammaksi -käy auringon paahde ja yhä vihaisemmiksi sääsket. Pienenä, -välkähtelevänä silmänä näkyy Sompiojärven valkoinen pinta, kaukana, -peninkulmien laajuisen Posoaavan takana, siintävät toiset tunturit, ja -niiden huiput peittyvät harmaaseen pilvimereen. - -Mutta kulkijoilla ei ole aikaa ihailla luontoa. Hiki otsasta tippuen -painelevat he hartiat koukussa eteenpäin ja ylöspäin, maalinaan -Nattastunturin kalju, kalsea laki. Herra inspehtori miettii, kuinka -sovittaisi sanansa katselmuskokouksessa, ja laukunkantaja ajattelee -sitä hetkeä, jolloin saa vuorokaudeksi laskea laukun permantoon -luisevilta hartioiltaan. Silloin tällöin katkaisee suuren hiljaisuuden -herra inspehtorin voimakas huudahdus, joka tavallisesti päättyy -kirosanaan, kun hän jahtaa verenhimoisia sääskiä kasvoiltaan tai -kompastuu risuun tai paljaaseen juurakkoon. - -Vihdoin jää koivuvyöhyke selän taakse, edessä on harmaja, alati -jyrkkenevä tunturin rinne, siellä täällä maata matava vaivaiskoivu tai -käppyräinen katajapensas. - -Sääsket häviävät, raitis ilma tuntuu hetkisen virkistävän kulkijain -kuumia kasvoja, mutta vain hetkeksi. Tunturin rinteelläkään ei tunnu -tuulen viima käyvän, helle valtaa kulkijan sielläkin. - -"Eiköhän pysähdytä hetkeksi?" ehdottaa laukkumies. - -"Pysähdytä!" kiljaisee herra inspehtori. "Mitä perhanaa sinä oikein -meinaat, mies!" - -"No, ei, ei sitten", huoahtaa pieni, sitkeä mies. "Mennään vaan, -mennään Herran nimessä." - -Yhä lähemmäksi lakea he tulevat, kunnes heidän ympärillään on vain -kivisoraa ja jättiläiskokoisia harmaakivimöhkäleitä. - -Helle ei enää haittaa. Aurinko on mennyt pilven taakse, koko tunturi on -ikäänkuin harmaaseen verhottu. Äskeiset synkät pilvet ovat melkein -kohdalla. - -Samassa välähtää ensimmäinen, kirkas salama, ja laukkumies peräytyy -askeleen. Lapin rajuilma on tulossa. - -"Pelkäätkö?" kysyi inspehtori nauraen ja kääntyi ympäri. - -"En", vastaa pieni mies yksikantaan, jatkaen kulkuaan. - -Jyrinä kuulostaa vielä tulevan etäältä, vaisuna, mutta kumeana ja -uhkaavana. - -Hetken kuluttua herra inspehtori kääntyy taas ympäri. - -"Sinä et lainkaan näy osaavan ihailla luonnonvoimia, mies!" sanoo hän -laukunkantajalle koettaen olla leikkisä. "Katseleppas hiukan -ympärillesi!" - -"Kyllä minä Herran ilman tunnen", vastaa pieni mies, keskeytymättä -jatkaen kulkuaan. - -Salamat risteilevät jo tiheään, tunturin rinne näytti olevan tulessa ja -alati lähempää ja lähempää kuului jyrinä. - -"Näkyy, pakana, nousevan päälle", tuumi herra inspehtori. "Vakuutanpa, -että tästä tulee oikein riivatunmoinen luonnonnäytelmä." - -"Tulee... tulee", myönsi pieni mies, kylmän hien virtaillessa hänen -otsallaan. - -He olivat jo tulleet keskelle tunturin lakea. Ilma oli käynyt -peloittavaksi. Alhaalla häämöittävät metsät näyttivät vapisevan -näkymättömän käden kosketuksesta, koko tunturi tuntui huokailevan -ikäänkuin raskaan painon alla ja taivaankansi romotti mustana ja -kellanpunaisena. Vielä ei ollut sadepisarakaan pudonnut, mutta koko -luonto antoi aavistaa, että jotakin oli tulossa. Ja muutamien -silmänräpäyksien kuluessa olivat tunturin juurella olleet metsät ja -suot kadonneet harmaaseen, läpinäkymättömään usvaan ja molemmat -matkamiehet olivat kuin pienellä saarella keskellä koko maailman -käsittävää merta. - -"Siellä sataa!" kuiskasi pieni mies. - -"Sataa, ja sataa vallan perhanasti!" vastasi herra inspehtori, -irvistyksentapaisen, pakotetun hymyn leikkiessä hänen huulillaan. - -Tuskin oli hän saanut kunnollisesti lauseen loppuun, kun koko -Nattastunturi tuntui vavahtavan juurillaan, hirmuinen vihurinpuuska -pyyhkäisi sen selkää ja ennenkuin oli täysin oivaltanut, mitä oli -tapahtunut, makasi herra inspehtori suullaan maassa. - -"Älkää nousko siitä!" huusi laukunkantaja kimakalla äänellä, heitti -laukkunsa syrjään ja heittäytyi pitkäkseen hänkin. - -"Mitä perh...!" älähti herra inspehtori vastaan ja yritti nousta, mutta -uusi tuulenpuuska lennätti hänet taas maahan, ennenkuin hän oli -kunnollisesti päässyt edes käsilleenkään. - -"Älkää nousko siitä!" huusi laukkumies uudelleen. - -Eikä herra inspehtori enää yrittänyt nousta. - -"Tämähän on kerrassaan vietävää!" huusi hän vain toverilleen. - -Nyt eivät enää tuulenpuuskat lakaisseet lakea. Oli kuin taivaan voimat -olisivat tahtoneet näyttää mahtiansa, kuin taivaankansi olisi auennut -ja syössyt koko sisältönsä vetenä, tulena ja jyrinänä vaivaiseen -maahan. - -Yhtiön suuren herra inspehtorin kasvot kävivät kalpeiksi kuin kuolema, -ja hänen koko olentonsa värisi. - -"Tule tänne!" huusi hän toverilleen, mutta toveri ei kuullut. Raivoavan -luonnon ulvonta ja jyrinä voitti hänen äänensä. - -"Auta minua!" huusi hän toistamiseen. - -Mutta nytkään ei toveri kuullut. Valtava vuori tuntui uumeniaan myöten -vapisevan. - -Herra inspehtori kiemurteli tuskissaan kovalla, kivisellä vuoteellaan -ja kouristeli suonenvedontapaisesti kivien raoissa olevaa sammalta. Hän -ei uskaltanut nostaa silmiään. Minne hän yrittikin katsoa, näki hän -vain tulta ja salamoita. - -Yhtäkkiä hän tunsi, ikäänkuin salama olisi lyönyt häntä itseään. Hänen -vierellään halkesi harmaakivinen paasi, hän tunsi että joku sattui -hänen ohimoonsa ja että lämmin veri virtasi pitkin hänen kasvojaan. - -"Herra Jumala!" pääsi häneltä väkinäisenä huudahduksena. - -Mutta Herra Jumala jyrähdytteli vain ukkosta ja singahutteli välkkyviä, -häikäiseviä salamoita herra inspehtorin pään yli ja antoi hänen kurjana -kuin mato kiemurrella kaljulla tunturilaella. Ja suuren herra -inspehtorin, joka oli säikytellyt kymmeniä ja satoja ihmisiä, valtasi -suuri, vastustamaton kuolemanpelko, yhtenä vilahduksena oli hän -näkevinään koko entisen elämänsä, ja hänen äänekäs pelkonsa muuttui -sanattomaksi kauhuksi hänen kieriskellessään karulla kalliolla. - -"Auta minua!" kuiskasi hän tuskin kuuluvasti kahden kaamean jyrähdyksen -välissä. - -"Mitä te oikein vikisette!" kuuli hän äänen sanovan vierellään ja joku -tarttui hänen käteensä. - -Mutta herra inspehtori ei uskaltanut nostaa katsettaan, vaan makasi -edelleenkin suullaan kivipaadella ja kouristeli sammalia. - -"Tulkaa tänne suojaan", kehoitti ääni ja käsi tuntui vetävän häntä -syrjään. - -Herra inspehtori mateli niin hyvin kuin voi käden vetämänä muutamia -metrejä, kunnes tunsi olevansa jonkun korkean kalliopaaden suojassa. - -"Kylläpä nyt tuli hätä", sanoi taas äskeinen ääni pilkallisesti, ja -herra inspehtori tunsi sen laukkumiehensä ääneksi; itsellään hänellä ei -ollut rohkeutta avata silmiään. - -Herra inspehtori ei ehtinyt vastaamaan myöntävästi eikä kieltävästi. -Vielä kerran leimahti huikaiseva salama, jota seurasi vuoren uumenia -järisyttävä jyräys, herra inspehtorin koko olento tuntui tärähtävän, -jähmettyvän, koko maailma oli hänen silmissään yhtenä ainoana -kammottavan punaisena salamana, sitten hän menetti tajuntansa eikä enää -muistanut mitään. - -Kun herra inspehtori jälleen avasi silmänsä, loisti aurinko täydeltä -terältä pilvettömällä taivaalla. Raivottuaan ehkä neljännestunnin oli -tunturin rajuilma ohi. Ainoastaan märkä maa ja vertavuotava ohimo -muistuttivat hänelle siitä, että jotakin kauheaa, ennen kokematonta oli -tapahtunut. - -Hänen matkatoverinsa istui lähtövalmiina hänen vieressään, eikä -värähdyskään hänen ilmeettömissä kasvoissaan osoittanut, että jotakin -erikoista olisi tapahtunut. - -"Jokohan lähdemme?" kysyi hän ainoastaan, nähdessään herra inspehtorin -avaavan silmänsä. "Taitaa rajuilmakin jo olla ohi." - -Herra inspehtori tunsi olevansa ikäänkuin pieni lapsi, joka viime -hetkessä on pelastettu jokeen suistumasta. Hän olisi tahtonut itkeä ja -nauraa, mutta pohjalla oli heikkous, henkinen heikkous ja ruumiillinen -heikkous. - -"Kylläpä oli koko ilma", huokasi hän vieden käden ohimolleen ja -vaivalla kohottautuen istumaan. - -Sitten hän rupesi nenäliinasta laittamaan sidettä ohimolleen, ja kun ei -toveri mitään vastannut hänen huokaukseensa, jatkoi hän hetken -kuluttua: - -"Elämässä sattuu kaikenlaisia olosuhteita ja tilanteita, jotka -saattavat miehisen miehen muuttumaan ämmämäisen heikoksi ja -naurettavaksi... Tämä esimerkiksi... Tuntuipa minusta äsken kuin olisin -seisonut iankaikkisuuden kynnyksellä..." - -"Vai siltä tuntui", äännähti pieni mies, ja omituinen, epämääräinen -hymy värehti hänen verettömillä, ohuilla tupakanruskeilla huulillaan, -"vai siltä tosiaankin pani tuntumaan..." - -"Tarkoitan, että tulee ajatelleeksi asioita, joita ei ennen ole -ajatellut." - -"No, eihän se haittaa, kun ei sellaisia ajatuksia vaivaksi asti tule", -arveli laukunkantaja, näköjään välinpitämättömästi, kohenteli ja -asetteli laukkuaan ja teki lähtöä. - -Näytti siltä, kuin herra inspehtori vieläkin olisi halunnut puhua -kantajansa kanssa, mutta tämä alkoi jo jatkaa katkennutta taivalta ja -herra inspehtori seurasi häntä kalpeana ja vakavana. - -Ihmiset tiesivät kertoa, että herra inspehtori sen jälkeen muuttui -suljetuksi ja harvasanaiseksi ja että kiroileminen tykkänään unohtui. - - - - -Hyvitys. - - -Ääretön, suuri hiljaisuus. Ei ääntä, ei värähdystäkään missään, ei -harhailevan porotokan kaparoiden kopsetta, ei pedon ulvontaa, ei -pakkasen pauketta kuusikossa. - -Ja kuitenkin oli luihin ja ytimiin käyvä pakkanen, pakkanen, jonka -kylmyyttä ei elohopeamittari olisi kyennyt osoittamaan. - -Oli kuin hän olisi seisonut ypöyksinään keskellä maailman kaikkeutta, -hän yksinään suksineen, sauvoineen ja viinapulloineen, synkeät -ajatukset sydämessä ja puhallellen harmajaa höyryä peskinsä kauluksen -raosta kirkkaaseen ilmaan. Jostakin haljakanharmajan taivaan takaa -katseli Herra Jumala häntä ja pudisteli ankarasti päätään. - -"Hirveillä teillä kuljet, Kalle Kuikka, renki!" - -Vähältä ettei värisyttänyt ja vapisuttanut, ja vähältä ettei heittänyt -viinapulloa hankeen ja mennyt sitä tietä kauas pois, jonnekin Norjan -puolelle, Ruijan kalamiesten luo. - -"Joutavia!" - -Hän iski sauvansa hankeen ja potkaisi eteenpäin. Oli liiaksi pakkasta, -kulku oli huono, lumi helähteli kuin kylmä teräs. - -"Joutavia!" - -Hän ei tuntenut pakkasta kuin korkeintaan poskipäissään ja -nenännipukassaan. Hänen sisimmässään kohisi ja kiehui, ja yhä -voimakkaammin hän työnsi sompansa hankeen ja ponnisteli eteenpäin. Ja -samalla hän kuitenkin värisi, ei vilusta eikä pelosta, vaan siitä, mitä -tuleman piti. - -"Kuka käski", mutisi hän itsekseen, "kuka käski hänen työntäytyä -tielleni. Odotahan, kun vaan tapaan sinut, Lasse Hiipijä, odotahan..." - -Ja hänen sappensa paisui sitä enemmän, kuta enemmän hän ajatteli, -vinhasti hän sukeltihe kuusikkoon ja alkoi vihaisesti ponnistella -vaaran rinnettä ylös. - -"Hukka sinut perii, Lasse Hiipijä! Enkö minä ollut sinulle ystävä -verraton, joka puolustin kolttosiasi, kun isäntä sinua haukuskeli, enkö -pelastanut sinua etelän jätkien korttipukarien kynsistä, kun he -olisivat sinulta kynineet vuosipalkkasi ja uhkasivat kirkkain veitsin, -kun yritit heitä vastustaa. Ja mitä teit sinä, Lasse Hiipijä? Varastit -hopeisen ankkurikelloni ja joit sen hinnan kirkolla. Siitä olisin -saanut sinut edesvastuuseen, jos olisin tahtonut. Mutta miksipä olisin -tahtonut, kun myöhemmin sen hinnan minulle sovinnolla suoritit. -Linnassa istuisit, mutta nytpä et pääse edes linnaankaan, -- helvetin -kita sinut nielee, koko miehen, sieluineen, ruumiineen." - -Yhä vinhemmin liukui suksi, lumi sujahteli ja narskui. - -"Muistatko, Lasse Hiipijä, kuinka viime talvena hiiviskelit Kreetan -lähettyvillä, hiiviskelit, suksuttelit ja supattelit. -- 'Pysy -erilläsi', sanoin minä, 'se on minun morsiameni'. Mutta pysyttelitkö? -Etpä vainkaan, keväällä nähtiin sinut aamusta öin hänen aitastaan -kömpivän. Ja silloin minä ajattelin, että onneksi olkoon. Oma valtansa, -eihän vielä ole edes kihloja annettu, vaikka kuinka on omana pidetty. -Menin kesäksi tukkijoelle ja koetin olla Kreetaa ajattelematta, vaikka -sydäntä karvasteli. Karvastelkoon, ajattelin, kylläpähän herkeää. Eihän -se Kreeta ainoa nainen liene maailmassa..." - -Hän ei enää edes poskissaan eikä nenänpäässään tuntenut pakkasta, -päinvastoin kasvot olivat kosteana hiestä. - -"Entäpä, ellen tapaakaan Lasse Hiipijää, entäpä jos hän on kiertänyt -tämän paikan tai ei tule ensinkään?" - -Hän pysähtyi, kuunteli ja katseli ympärilleen. - -"Kyllä tulee", sanoi hän itsekseen, "tulee varmasti, kun kerran on laki -ja oikeus puolellaan ja tänään hänen on tultava, jos mielii ajoissa -perille päästä..." - -Hän jatkoi taas kulkuaan, mutta nyt hitaammin ja tuon tuostakin -ympärilleen tähystellen. - -"Ja sittenkun palaan tukkijoelta, myöhään syksyllä", jatkoi hän -mietteitään, "on Lasse poissa, mutta Kreeta kulkee maha melkein leukaa -koskettaen..." - -Kalle Kuikan silmät välähtivät, ja hän pysähtyi uudelleen, mutta iski -sitten taas sauvansa kovaan hankeen. - -"Hyi saatana sentään!" kirosi hän ääneen ja ponnisteli hartiavoimin -eteenpäin. - -Kalle Kuikka koetti ajatella muita asioita, sillä hän tunsi, että jos -hän vielä antaisi ajatuksillensa vallan, voisi hän murhata Lasse -Hiipijän, pistää huurteisen, kylmän puukkonsa hänen kylkiluittensa -väliin. Sellaisesta joutuu eliniäkseen linnaan, ja sinne ei Kalle -Kuikka halunnut. - -Koston oli Lasse Hiipijä saapa niskaansa, mutta näkymättömän koston, -joka ei rankaisisi kostajaa. Kalle Kuikka oli sitä miettinyt jo kolme -viikkoa, ja kaksi viikkoa hänellä oli ollut päätös valmis. - -"Älähän sure, Kreeta", oli hän sanonut entiselle morsiamelleen, "kyllä -Lasse sen vielä kerran tuntee nahassaan". - -Merkillistä, ettei hän sittemminkään voinut olla hellästi ajattelematta -Kreetaa, vaikka tämä oli niin rumasti menetellyt. Mutta naisväkihän -tahtoo olla niin heikkoa, ja Lasse Hiipijä oli ollut niin hyvä -turpavärkistään. Olihan siitä aikoinaan tykkäillyt ison Keskitalon -Katrikin, miksei sitten Kreeta. - -Herra tiesi, mitä Lasse oli hommaillut sen jälkeen kuin katosi -palveluspaikastaan, mutta pari viikkoa sitten oli Kallen ulottuville -levinnyt huhu, että Lasse tulisi huomisissa välikäräjissä esiintymään -todistajana isäntäänsä vastaan poronvarkausjutussa. Kyllähän koko -kihlakunta tiesi, ettei isäntä tahallaan merkitsisi omakseen toisen -poroa, mutta tässä olivat pahat sormet pelissä, ja Lassen sai rahalla, -mihin sitä vain ilkesi tahtoa. Ja huomisissa käräjissä piti Lassen -esittämän väärä todistuksensa. - -Mutta siitä ei tulisi mitään, ei kerrassaan mitään, hukkaan menisivät -Lasselle annetut rahat. - -"Että ilkeäisikin vielä, ryönä, tulla Kreetankin näkyviin. Vaikka -miksei se tee mitä tahansa, kun vain saa tarpeeksi rahaa! Eikähän sen -tarvitsisi Kreetaa katsella kuin joku tunti ja sitten taas mennä sinne, -mistä on tullutkin." - -Äkkiä hän pysähtyi ja kaikki hänen lihaksensa jännittyivät. - -"Jokohan nyt..." - -Hänen tottunut korvansa erotti poron tolvan ja ahkion jalaksen sälinän -lunta vasten. Jokohan se viimeinkin olisi Lasse? - -Komeastipa se olisi vääränvalantekomatkalle pantu, jos oikein porolla. -Hiihtää sen olisi sopinut kuin muittenkin vertaistensa. Mutta -keljujahan niitä aina onnistaa maailmassa. - -Kalle lähti nopeasti hiihtämään ääntä kohti, ettei ajaja kerkeäisi -sivuuttaa, ja pian hän sai kulkijan näköpiiriinsä. - -Silmänräpäyksen ajan tuntui Kallesta, kuin kaikki syvyyden pirulliset -voimat saisivat hänet valtaansa, ja toinen käsi tapaili vaistomaisesti -leukun kahvaa, mutta jo seuraavassa hetkessä valtasi hänet viileä -rauhallisuuden tunne. Nyt ei saanut näyttää vihaansa, jos mieli -onnistua. - -Lasse Hiipijä tolvautti poroansa pitkin vaaraa ja oli juuri -sujauttamaisillaan rinnettä alas jängälle, kun hän huomasi Kallen. -Hänen kasvoissaan kuvastui pelko ja kauhu, ja hän näytti aikovan -kiirehtiä poroaan ikäänkuin ei olisi Kallea huomannutkaan, mutta Kalle -ehätti hänet. - -"Hei -- -- Lasse -- -- hei!" - -Lasse Hiipijä heivautti elukkaansa, muttei voinut salata -hätääntymistään. - -"Ka, sinäkö se siinä! Terve!" - -"Terve, terve", vastasi Kalle tarkastellen, olisiko Lassella vastoin -tapaansa pyssyä mukana. - -"No minne sinua viedään?" tiedusteli Lasse Kallen hiihdettyä -lähemmäksi. - -"Minua!" naurahti Kalle väkinäisesti. "Minnekäpä muualle kuin..." - -Hän löi merkitsevästi poveaan, jossa litran viinapullo hölkähteli. - -"Tukkijoella oppii jos jotakin", sanoi hän sitten ikäänkuin -selitykseksi, "eikä se renginvirkakaan tahdo kunnolleen elättää..." - -"Eipä taida", hymähti Lasse. "Vai jo heität sinäkin renginviran ja -rupeat kauppiaaksi..." - -"Joo", mutisi Kalle yksikantaan. - -Hän ei uskaltanut katsoa Lassea silmiin, pelosta, että viha hänet saisi -sellaisiin töihin, joita seuraisi kova edesvastuu. - -"Sidohan ajokkaasi kantoon", kehoitti Kalle kotvan odotettuaan Lassen -puhuvan, "niin otetaan yksi pieni..." - -"Olisikohan tuota!" empi Lasse, mutta teki äkkiä päätöksensä, ohjasi -hyppelehtivän poronsa syrjään ja nousi reippaasti ahkiosta, alkaen -kiinnittää poroansa puuhun. - -"Tulehan sitten tänne sen pullosi kanssa, jos siellä vielä jotain on!" -huusi hän Kallelle. "Täällä on kaatunut runko aivan kuin meitä varten." - -"Mitähän sillä oikein on mielessä", ajatteli Kalle hiihtäessään -lähemmäksi, "ja lieneeköhän sillä aseita." - -"Siin' on, maista! Ei tarvitse ainetta hävetä!" - -Kalle veti pullon monien mutkien kautta poveltaan ja ojensi sen -Lasselle. Mutta juuri kun Lasse oli maistamaisillaan, ottikin hän -pullon huuliltaan ja antoi sen takaisin Kallelle. - -"Otahan itse ensin -- isäntä on vieraan veroinen." - -"Se pelkää jotain", ajatteli Kalle ja otti pitkän, rehellisen ryypyn. - -"Myrkkyäkö luulit olevan?" kysyi hän sitten, kun oli nähnyt Lassen -ryyppäävän aikamoisen kulauksen. - -Lasse tuli vähän hämilleen. - -"Myrkkyä! Mitä vielä! Ajattelin vain, että isäntä on vieraan veroinen." - -"Se on oikein ajateltu. Ota toinen naukku. Kyllä tämä ilma toisenkin -täräyksen sietää." - -"Sietää." - -"Sinne käräjillekö sinä nyt...?" tiedusteli Kalle, saatuaan pullon -takaisin. - -"Sinnehän ne haastoivat." - -"Puhuhan suusi puhtaaksi. Olen minäkin nähnyt yhtä ja toista, mutta -eivätpä haastaneet minua." - -Lasse loi Kalleen pitkän, kysyvän katseen, mutta Kalle katseli tiukasti -eteensä. - -"Vai eivät haastaneet", ihmetteli Lasse istuutuen lumiselle, -kaatuneelle rungolle. "Taisivat pitää sinua liian hiljaisena ja -umpimielisenä..." - -"Tai tyhmänä, suoraan sanoen", keskeytti Kalle, istuutuen Lassen -viereen. - -Lasse hätkähti. - -"Tyhmänä! Mitä vielä", vakuutti hän tarmokkaasti. "Ja sitten olit -isännän kanssa hyvissä väleissä..." - -"Sepä siinä taisikin olla. Mutta kun ei isäntäkään haastanut omaksi -todistajakseen." - -"Huonosti teki, mutta niinhän se on aina tehnyt..." - -"Joo. Siin' on, ota!" - -Lasse ei enää ryypännyt, vaan joi. Kalle loi pikaisen syrjäsilmäyksen -Lasseen, kun hän piti pulloa huulillaan, ja hänen silmänsä välähtivät -salaisesti, ja kun hänen oma vuoronsa tuli, piti hän kyllä pulloa -huulillaan, mutta ei maistanut pisaraakaan. - -"Se on hyvää ainetta tuo", kehui Lasse, saatuaan taas pullon käsiinsä. -"Mitä sitä maksaa litra?" - -"Kymmenen kruunua." - -"Onpa hintaakin." - -"Pitäähän se arvata sanomattakin." - -Lassen silmät alkoivat jo kiilua, ja hänen puheensa kävi kerkeämmäksi. - -"Lämmittävää se ryökäle on", kehui hän, ottaen taas pitkän ryypyn. "En -huomaa pakkasta ollenkaan. Rintaa melkein kuumottaa." - -"Ota vaan sitä mukaa kuin miellyttää. Kyllä minulla tätä lystiä -riittää." - -"Vai riittää!" nauroi Lasse levein suin. "No kiitos sitten. Kyllä -minulle kelpaa, jos sinulla riittää. Mutta hiukaamaan tämä rupeaa... -Käyn hakemassa kuivaa lihaa..." - -Lasse meni ahkiollensa ja penkoi siellä jonkun aikaa. Kun hän sitten -palasi takaisin, lihapalaa jyrsien ja lumessa kaalaten, pani Kalle -merkille, että hän pahasti horjahteli. - -"Joko kelpaa?" kysyi Kalle, Lassen taasen istuuduttua. - -"Kelpaako? Miksei kelpaa, jos sinulla vaan riittää. Ja hyvähän on, että -edes jotain lystiä riittää. Sitä lystiä Kreetan kanssa ei riittänyt -kauan aikaa..." - -Veri hulvahti Kallen päähän, hän puri hampaitaan yhteen, ja hänen -valtasi taas himo tarttua Lassea kurkkuun ja kuristaa hänet siihen -paikkaan. Hän kohottautui jo istualtaan, mutta laskeutui taas. - -"Ei riittänyt", kirosi hän hampaittensa raosta. - -"Eikä kannata surra", lallatteli Lasse edelleen, huomaamatta, mitä -hänen puheensa toiseen vaikutti ja ryypäten pullosta kehoittamatta, -"samanlaisia ne ovat kaikki, ja lintu on Kreetakin..." - -"Kyllähän minä sen huomasin ja siksi annoin sen olla alallaan." - -Lasse ikäänkuin selveni ja tuli järkiinsä, kuullessaan Kallen äänen. - -"Pahaa se kuitenkin taisi tehdä?" kysyi hän. - -"Minkä lienee tehnyt", mutisi Kalle katsoen yhä valkoiseen lumeen ja -koettaen salata yltyvää palelemistaan. "Minulla oli jo toinen tyttö -tiedossa." - -"Vai oli", innostui Lasse, ottaen taas pitkän ryypyn. "Pahaa se puhui -Kreeta sinusta takaapäin. Liian saamattomaksi moitti." - -"Yhtä kaikki, mitä semmoinen puhunee." - -"Sitä minäkin. Joko sillä on lapsi?" - -"Kuukauden on jo ollut." - -"Ei kai se luule, että minä sen nain?" - -"Tietäneehän se sen, ettet." - -"En koskaan. Se on niin, että jos isäntäsi nyt saadaan poronvarkaaksi, -niin tulee minusta rikas mies. Ja kyllä minä poika osaan puhua niin, -että se istuu kiinni kuin täi tervassa. Sata kruunua antoi Uula, kun -käräjille lähdin, ja lisää lupasi, jos isäntäsi varkaaksi saadaan. -Annahan vielä sitä pulloasi!" - -Juotuaan niin paljon kuin yhteen hengenvetoon voi, kumartui Lasse -horjuen ja itseään pidätellen Kallen puoleen ja soperteli -luottavaisesti kuin uskotulleen. - -"Niillä on vanhaa riitaa, Uulalla ja isännälläsi, en tiedä oikein -mistä. Kyllähän se Uulakin kälmi mies on, mutta rahaa sillä riittää, -rahaa. Usko pois, että kyllä isäntäsi nyt joutuu varkaaksi..." - -"Otahan tuosta!" - -"Ka, yhäkö sinä vaan! Mutta se minua peloittaa, että miten minä -Kreetasta selviydyn, jos vaan käräjillä tapaan. Saattaa hyvinkin -annattaa ruokkohaasteen ja miksei annattaisi, pakostahan se on nähdä, -kun kerran siinä talossa palvelee, missä käräjätkin pidetään. Teillähän -ne pidetään?" - -"Meillä. Ja isäntä itse syytettynä." - -"Ja Kreeta piikana ja sinä renkinä. Ja minä ollut renkinä -- joku -kuukausi taaksepäin..." - -"Ota rohkaisuryyppy!" - -"Kyllä kannattaakin. Mitä luulet Kreetan sanovan?" - -"Ei se mitään sano." - -"Tuhannen kun tuntuu rinta palavan." - -"Mikä sen selvempää on, kuin että aukaiset rinnuksesi vaikka paitaa -myöten. Takaan, että jäähtyy ja että kestät vielä toisenkin naukun." - -"Kyllä minä poika aina kestän siinä, missä joku toinenkin." - -Lasse Hiipijä oli jo aivan tolkuton ja koetti näyttää selvyyttään -seisomalla yhdellä jalalla, mutta siitä ei tullut mitään. Hän kellistyi -auttamattomasti hankeen. - -"Ei tule mitään", ähki hän, kompuroiden seisoalleen. "Annapas vielä -muuan kulaus, että voimistun." - -Lassen juomahimolla ei ollut äärtä ei rajaa eikä hänellä itsellään -arvostelukykyä. Hän joi täysväkevää viinaa kuin vettä. - -Talvinen päivä painui illaksi, tähdet syttyivät taivaalla, alkoi -pimetä. Lasse havahtui. - -"Ei. Taival on vielä pitkä", änkytti hän. "Täytyy lähteä." - -"Pitkä on taipaleesi", myönsi Kalle, "kolmatta peninkulmaa kummallekin -taholle. Aja nopeaan, pakkanen on kauhea. Nokkasi hohtaa valkeana..." - -"Älä val..." - -"Totta puhun. Koeta itse." - -"Jumal'auta, kun et ennen sanonut..." - -"Mitä minuun sinun nokkasi koskee..." - -Äkkiä Lasseen näytti menevän kamala ajatus, hänen silmänsä pyörivät -hirvittävästi ja hänen kätensä puristautuivat nyrkkiin, mutta -retkahtivat hervottomina sivuille. - -"Sinä olet juottanut tahallasi minut humalaan", ulvoi hän, "sinä olet -murhannut minut..." - -"En ole tehnyt sinulle mitään. Mutta mitä olet itse tehnyt, pirun -sikiö...!" - -Lassen kädessä välkkyi kirkas puukko ja hän horjui Kallea kohden. - -"Varo itseäsi!" hihkui hän. - -"Kyllä, kyllä minä varon", vastasi toinen ivallisesti ja nousi -suksilleen. "Menehän nyt sinä vaan tekemään väärää valaasi ja muistele -iloisia öitä viattoman tytön kanssa..." - -Lasse pillahti itkuun kuin pahanpäiväinen lapsi, mutta Kalle oli jo -kadonnut hänen näköpiiristään. - -Kaukaa vaaran laelta Kalle Kuikka katseli, miten Lasse irroitti -poronsa, horjui ja haparoi ahkioonsa ja miten poro lähti lennättämään -vaaran rinnettä alas Lassen rentona retkottaessa pulkassa. Eräässä -äkkimutkassa näki hän Lassen putoavan pulkasta, mutta poro jatkoi -matkaansa ja tehden ison kaaren kääntyi päinvastaiseen suuntaan, -pohjoiseen. Lasse nousi ylös, seurasi kompuroiden jälkiä, kaatui, nousi -taas ylös, kaatui ja nousi uudelleen, kunnes jängälle päästyään, missä -viimat purevimpina kävivät, taas lankesi eikä siitä enää noussut. - -Hetkiseksi Kalleen iskeytyi suuri ajatus mennä auttamaan Lassea, mutta -hän muisti jotain, puri hampaitaan ja tehden suunnattoman kierroksen, -hiihti takaisin kotiinsa päin. Mutta pakkanen otti vain yltyäkseen. - - * * * * * - -Käräjillä ei käynyt selville mitään, jonka perusteella Kallen isäntä -olisi voitu langettaa syylliseksi poronvarkauteen. Ihmeteltiin, minne -Lasse Hiipijä oli jäänyt käräjiltä, mutta kukaan ei voinut antaa -pienintäkään valaistusta. - -"Kai se arasteli tänne tulla", arveltiin ja katsottiin syrjäsilmällä -Kreetaa. - -Kreeta puolestaan vilkuili Kallea, mutta Kalle katseli tiukasti -ikkunasta ulos eikä puhunut halaistua sanaa. - - * * * * * - -Kun lumi jo alkoi sulaa, löydettiin Lasse Hiipijän ruumis vaaran -juurelta ja vähän ylempänä tyhjä viinapullo. Silloin arvattiin, ettei -hän ollut voinut olla toikkeroimatta humalassa matkallakaan, oli -tietysti eksynyt porostaan ja paleltunut kuoliaaksi. Kirkkoherra puhui -perin vakavia ja varoittavia sanoja niille harvoille, jotka olivat -läsnä silloin, kun Lassen ruumis kätkettiin maahan, ottaen puhuvan -esimerkin vainajasta. - -"Kyllä siinäkin oli miestä", arvelivat ruumiintuojat Lassesta, -palatessaan hautausmaalta. - -"Ruveta nyt soikkarehtimaan päissään keskellä kiveliötä -tulipalopakkasessa", jamasivat toiset, pudistaen halveksivasti päätään. - -"Eivät siinä ole ruuvit lujalla." - -"No eivät." - -Keväämmällä sitten vihittiin Kalle ja Kreeta, ja asiantuntevat -sanoivat, että kyllä se lapsi sittenkin taisi olla Kallen. - -Jostakin tuntemattomasta syystä lahjoitti isäntä vastavihitylle -pariskunnalle poromerkin, joka silloin käsitti nelisenkymmentä päätä. - - - - -Uutistalokkaan tytär. - - -Hänen nimensä oli Anna, ja hän oli vanhin kruununuutistalokas Matti -Räiskön kuudesta lapsesta, iältään kuusitoistavuotias. Isän mielestä ei -Annalla ollut muuta tekemistä tässä matoisessa maailmassa kuin yskiä -lakkaamatta, olla toisten tiellä ja hoidella nuorempia sisaruksiaan. -Jos olisi asuttu ihmisten ilmoilla, olisi isä toimittanut Annan -palvelukseen, jos tuo siihen olisi kelvannut, mutta eipä tuo missään -liene oppinut ihmistapoja, kun oli melkein koko ikänsä metsän sydämessä -kasvanut. Matti Räiskön uutistalosta oli nimittäin toista peninkulmaa -lähimpään naapuriin ja kymmenen peninkulmaa jokitietä kirkolle, niin -ettei siellä suurestikaan oltu totuttu vieraaseen seuraan. Joku -ohikulkija silloin tällöin pistäytyi, joku matkoilla oleva yhtiöherra, -metsänhoitaja tai maanmittari, saadakseen lasin maitoa tai kupillisen -kahvia. - -Sen sijaan Matti Räiskö itse oli maailmaatunteva mies. Vielä kymmenen -vuotta sitten hän oli ollut yhtiön jätkänä, uittanut tukkeja keväisin -ja oleksinut metsissä talvisin. Ja vaikka Perä-Pohjolassa sanoivatkin, -ettei vanhasta jätkästä ole maanasujaksi, näytti Matti kuitenkin -osaavan pitää hänelle uskotun leiviskän siinä kunnossa, ettei sitä -häneltä pois otettu. Kirkonkylän herra metsänhoitaja tätä tietysti -suuresti ihmetteli, sillä hänen tietonsa mukaan Räiskön Matti -pääasiallisesti oli kulkuteillä, harjoitti viinakauppaa y.m. semmoista, -ei tehnyt työtä talon hyväksi, eikä käyttänyt siihen palkattuakaan -työvoimaa. Siihen hänellä ei muuten olisi ollut varojakaan, sillä hän -joi tunnollisesti kaiken, minkä ansaitsikin, ja noitui ja haukkui, jos -akka kysyi hänen ansioitaan. Kerran oli hän ilahduttanut väkeään -tuomalla tullessaan gramofoonin, jota hän sitten soitatti -juovuspäissään ollessaan, ja kuritti penikoitaan, jos nämä tahtoivat -sitä sormiella. Kun gramofooni oli jonkun ajan talossa ollut, niin -Matti sen kerran juovuspäissään löi seinään. Ja niin oli gramofoonin -tuottama vaihtelu loppunut. - -Talo pysyi kuitenkin säädetyssä kunnossa, Herra tiesi sitten, millä -ihmeen voimalla. Emännän pääasiallisin tehtävä rajoittui lasten -torumiseen, ja Anna oli syrjäisen mielestä parhaiten sopiva Takaharjun, -Nummelan tai jonkun muun sentapaisen laitoksen potilaaksi. -Sairausasioita ei kuitenkaan ollut aikaa ajatella kaukana kiveliössä, -ja sitä paitsi, mistä ne rahat tulisivat sairastamiseen. - -Anna oli, kuten sanottu, joutilain olento maan päällä, joka isänsä -mielestä jouti minne tahansa ansaitsemaan leipäänsä, ettei syönyt -köyhää kotiansa. Kirkonkylän herra metsänhoitaja, joka mieheniän oli -viettänyt Lapissa ja siis tarkoin tunsi väkensä, oli kuitenkin -hiljaisuudessa toista mieltä. Hän ei kuitenkaan puhunut mitään siitä, -vaan käytti jokaista tilaisuutta sättiäkseen Matti Räisköä ja lausui -peittämättä julki, mitä hän hänestä arveli. - --- Sen miehen hommalla ei talo kauaakaan pysyisi kunnossa, sanoi hän, -mutta sitä hän ei sanonut, kenen ansiota talon kunnossa pysyminen oli. - -Tottahan oli, että Anna siivosi tuvan useasti päivässä -- mistä -lieneekin saanut sellaisen siisteyden hengen --, että hän hoiti lehmät -ja vaali pienempiään. Erittäinkin kolmi- tai nelivuotias Antti-veli, -jota vaivasi risatauti, jonka jäsenet olivat armottoman väärät ja -hennot ja joka muutenkin oli kalpea kuin ruumis, oli hänen -silmäteränsä. Anna ei juuri puhunut paljoa, mutta jos joku sanoi pahan -sanan Antille, silloin nousivat punaiset täplät hänen poskilleen ja hän -voi yltyä huutamaankin. Antti taas puolestaan oli kiintynyt Annaan, -kulki joka paikassa hänen jäljessään ja turvautui aina ja ainoastaan -häneen. - -Voi kuitenkin, ja erikoisesti syyskesän aikaan, sattua, että matkustaja -poikkesi Räiskön Matin uutistaloon eikä nähnyt jälkeäkään Annasta tai -Antista. Tupa sen sijaan oli ylt'yleensä syljen ja lian valtaama, -navetta haisi kuin ketunsyötti, ja maito oli likaista ja rikkaista. Jos -kulkija sitten oli tottunut näkemään Annaa ja kysyi emännältä -- sillä -harvoinhan isäntää näkyi -- missä hän oli, vastasi tämä jotenkin -yrmeästi: "Missä lienee retkillään." - -Todellisuus oli kuitenkin siinä, että Anna oli pikkuveljensä kanssa jo -pari viikkoa ollut ulkoniityllä ja tehnyt heinän. Kun hän tuli kotia, -sai hän kuulla, että se oli kestänyt tarpeettoman kauan ja että häntä -olisi kyllä tarvittu kotonakin, äitiään auttamassa. - -"Mutta heinä olisi jäänyt tekemättä", sanoi Anna silloin. - -Siihen ei vastattu mitään, mutta mulkoiltiin sitä vihaisemmin. - -Kotonaan sai hän talvisin vedättää halot ja hakata puut. Se olikin -hänestä hauskaa työtä, sillä hän sai silloin olla rauhassa ja viettää -päivänsä rupattelemalla Antin kanssa. Ikävintä vain oli kotiin tulo, -jos isä oli sattunut käymään savotalla ja joutunut tekemisiin Tornion -Pekan tai muitten viinakauppiaitten kanssa. Silloin hän aina varmasti -manasi ja löi. Parasta oli, että hän joi itsensä niin tukkihumalaan, -ettei kyennyt muuhun kuin nukkumaan. - - * * * * * - -Eräänä kesänä Anna sai omituisen päähänpiston. Oli pahin sääski-aika, -kuumin ja toimettomin aika kesästä, kun hän varusti itsensä eväillä -viikoksi, otti pikku Antin ja kirveen mukaansa ja alkoi sauvoa itseään -Angeljokea ylös. Se oli kapea ja huonokulkuinen joki, joka laski -Luiroon, ja sitä myöten kuljettiin ulkoniitylle. Ensi kesänä sinne piti -tulla tukinlasku, nelisenkymmentätuhatta puuta piti laskettaman sitä -myöten Luiroon ja Luirosta Kemijokisuulle asti. Yhtiön herrat olivat -käyneet väyliä katselemassa ja Matti Räiskönkin tuvassa puhelleet joen -kulkukelvottomuudesta. - -Anna oli yhtiöherrain kanssa täydelleen samaa mieltä. Hän sai joka kesä -tuskitella joen kanssa ja tiesi tarkoin, mitä sillä kulkeminen -merkitsi. Puita oli kaatunut poikki joen, ettei tahtonut alta päästä, -ja jotkut olivat taittuneet ja jääneet poikkiteloin veteen makaamaan, -että vene piti vetää ylitse, jos aikoi eteenpäin päästä. - -Nyt, joutilaana aikana, oli kyllin tilaisuutta siivota koko joki, niin -eivät esteet enää olleet vastuksina, ja kun uittokin käy ensi kesänä -nopeammin, niin pääsee pikemmin erilleen uittomiehistäkin, jotka -tietysti juovat ja rähisevät ja pitävät isääkin mukanaan. Tällaista ei -tietystikään kukaan muu kuin yksi niistä yksinkertaisimmista olisi -ajatellut, sillä maamme pohjoisimmissa kihlakunnissa ajatellaan -ylimalkaan vain kuluvaa päivää, eikä kenenkään päähän pälkähtäisikään -ruveta joen siivoukseen ilman erityistä palkkaa, kaikkein vähimmin, kun -siitä olisi muillekin hyötyä. Ja vanhempansa äänekkäät ja repäisevästi -lausutut varoitukset tyynesti kestäen Anna suoriusi työhön. - -Hiukan vaikeaahan se oli, joen siivoaminen, mutta menihän tuo -kuitenkin, kun sai olla rauhassa. Tahtoi toisinaan ottaa rintaan niin -kipeästi, venekin oli raskas ja Antti tahtoi itkeskellä, kun sääsket -pistelivät. Mutta Annalla oli hyvät keinot pitää häntä hyvällä -tuulella. Hän oli, puolittain salaa, tehnyt juuston, josta tarjosi -Antille makupalan aina kun tämän yritti paha mieli vallata, ja kun hän -osoitti rannalla seisovaa poroa tai katkaisi puun, joka sitten lähti -kovaa vauhtia viilettämään myötävirtaa, niin se sai Antin nauramaan ja -ihastuneena taputtamaan käsiään. - -Viikon kuluttua oli joki perkattu niin hyvin kuin Anna heikoilla -voimillaan sen saattoi tehdä, ja erilaista oli nyt perämelassa laskea -kotia kohti, kun joki oli esteistä vapaa eikä tarvinnut taistella -puolilahonneiden puunrunkojen ja juurakoitten kanssa. Annan isä ei -kuitenkaan jaksanut ymmärtää sellaista järjenjuoksua, joka pani muitten -hyväksi työtä tekemään -- olihan tuosta puropahasesta toki ennenkin -päästy kulkemaan -- ja lisäksi ilman palkkaa. Sitä paitsi hänen terävä -silmänsä oli huomannut, että vene oli joenperkkausmatkalla turmeltunut -(mikäli siinä enää oli turmeltumisen varaa ollut), ja koettelemalla -kävi hänelle selväksi, että myöskin kirveen terä oli tylsistynyt. Tästä -hän äkämystyi ja sydäntyi. - -"Sinut vie piru, ellet laita niitä kuntoon jälleen", ennusti hän -mahtipontisesti, ja hänen rakas vaimonsa säesti puoliääneen: - -"Turmelee vielä talon tavarat joutilaitten souveissa. Kuka ne lopuksi -maksaa!" - -Mutta maksu tuli ennenkuin sitä kukaan osasi aavistaakaan. - - * * * * * - -"Iso" itse, yhtiön suurin herra, hän joka istui kaukana kauppalassa -valkoisessa kaksikerroksisessa talossaan ja hallitsi koko -yhtiötä, oli pomojensa ja kätyriensä kautta saanut kuulla Annan -joenperkkaushommista. Ja tuon valtavan miehen järeät kasvot rupesivat -loistamaan niinkuin aurinko ukonilman jälkeen, hän kohautti -hartioitaan, asteli konttoriin ja kuiskasi jotain lähimmälle -miehellensä, joka heti nyökäytti ymmärtäneen näköisenä päätänsä. Tästä -oli seurauksena se, että Mutenian postimies, joka kerran kuukaudessa -kulki Räiskön Matin uutistalon sivu, ensi kerran ohikulkiessaan tärkeän -ja juhlallisen näköisenä astui sisälle ja sanoi: - -"Täällä olisi Anna Räiskölle yksi kuitattava kirje." - -Sitten hän vielä yhtä tärkeän näköisenä silmäili suurta ja juhlallista -kirjekuorta. - -"Joo, Annalle se on", päätti hän, "ja näkyy olevan puulaakin -konttorista." - -Äänettömyys vallitsi sillä hetkellä Räiskön Matin pirtissä, nuorin -lapsikin unohti parkumisensa. Ainoastaan Annan poskille nousivat -tummanpunaiset täplät, kun hän ujosti katseli postimiehen kädessä -olevaa suurta kirjettä, tietämättä lainkaan sen sisällyksestä. - -Viimein Räiskön Matti, joka viime päivät oli viettänyt piippua -imeskellen selällään sängyssä, haukkuen talon huonoa komentoa, mutta -postin astuessa sisään verkalleen noussut istumaan, tointui sen verran, -että sai sanotuksi: - -"Annahan tänne se kirje!" - -Mutta postimies ei antanut. - -"Se on Annalle osoitettu ja Annan täytyy se kuitata", vastasi hän. -"Niin sanoo asetus." - -"Vai sanoo asetus niin", toisti Matti mietteissään. Sitten hän kääntyi -Annaan ja karjaisi: - -"Joudu siitä vetelehtimästä. Ei kai sinua voida koko päivää odottaa." - -"No kyllähän tässä ehditään", lohdutti postimies sävyisästi ja otti -esille kuittauskirjansa. - - * * * * * - -Jos "Iso" hyväntahtoisuudessaan olisi tiennyt, mikä seuraus hänen -kirjeellään tulisi olemaan, niin varmaan hän olisi toista tietä -toimittanut sen asianomaiselle. Kun posti oli poistunut ja isä näki -kirjeestä kolme sadanmarkan seteliä vedettävän esille, selvisi hänelle, -ettei Anna ollut millään tavalla rahoja ansainnut, repi kirjeen häneltä -pois ja yltyi pieksämään, kun Anna alkoi itkeä. Sinä iltana kuului -Räiskön Matin pirtistä vain itkua ja kiroilua ja valitusta, ja sen -jälkeen alkoi Anna yskiä verta. - -Anna-raukka! Hän olisi vain toimittanut Antti-veljensä kirkonkylään -lääkärille ja sitä varten pyytänyt yhtä noista suurista, komeista -rahoista. Olisipahan saanut Antti edes hiukan katsella ympärilleen, ja -sitä paitsi hän olisi kernaasti ostanut maitokamarin ikkunaan uutimet -ja uuden vuodepeitteen. Mutta tätä ei hänen sallittu tehdä omilla -rahoillaan. - -Kaksi viikkoa sen jälkeen kuin posti oli pistäytynyt Räiskön Matin -uutistalossa, kaatui Anna tuvan lattialle eikä enää kyennyt nousemaan. -Silloin äiti päätteli, että Anna oli sairas, ja esitti isälle, että -samalla kun tämä käypi viinannounnissa kirkolla, puhuisi asiasta herra -tohtorin kanssa. - -"Saattaahan tuosta puhua", arveli Räiskön Matti. "Etenkin kun se sillä -joenperkkauksella sai rahaa, että on varaa hoitonsa maksaa. Vaikka -joutavia se taitaa tuskitella." - -Tietysti Räiskön Matti unohti käydä lääkärin luona, ja niin sai Anna -virua tuvan loukossa, tietämättä edes syytä sairauteensa ja miten, -voisi itseään hoitaa, jos olisi siihen tilaisuutta. Turhaan hän myös -yritti päästä jalkeille. Joka kerran kun yritti, pettivät jalat ja hän -lysähti siihen paikkaan. Lopuksi alkoivat vanhemmat melkein uskoa, että -Annan sairaus ei ollut laiskuutta. - - * * * * * - -Kun lehdet alkoivat jo kellastua ja ilmat käydä koleiksi, saapui -kirkonkylän metsäherra miehineen, ollessaan matkalla leimaustöihin. - -"Missä Anna nyt on?" kysyi hän. - -Viipyi kauan aikaa, ennenkuin hän sai vastausta. - -"Tuollahan tuo venyy loukossa", kuului viimein vastaus. "Sanoo olevansa -kipeä." - -Ja siellä hän tosiaankin makasi, niinkuin viikkokausia tätä ennenkin, -riekaleihin käärittynä ja likainen maitoastia päänalaisen vieressä. -Antti istui tapansa mukaan hänen vieressään ja koetti palmikoida hänen -takkuisia hiuksiaan. Tuon tuostakin kumartui hän sisarensa puoleen ja -nuoleskeli hänen kasvojaan. Se kai oli olevinaan suutelemista. - -Syvä sääli valtasi karskin ja kopean metsäherran. - -"Anna raukka", kuiskasi hän silittäen tytön hiuksia. - -Sattumalta löysi hän taskustaan makeisrasian. - -"Syö edes näitä!" kehoitti hän. "Ehkäpä se vähän lievittäisi yskää." - -Sitten hän kääntyi isän puoleen, joka istui penkillä tupakkaa -hienontaen. - -"Kyllä tyttö olisi ansainnut edes puhtaamman vuoteen kuin tuollaisen -läävän", sanoi hän. - -"Mistäpä sen täällä laittaa." - -Metsäherran huulilla pyörähti kirosana, mutta sairaan vuoksi se jäi -sanomatta. - -"Oletteko edes viitsineet käydä lääkärin puheilla?" - -"Eipä tahdo olla aikaa joka värsyn välissä hypätä kirkollakaan", -murahti Matti nostamatta edes katsettaan työstään. - -Metsäherra naurahti katkerasti. - -"Mitähän tekin, raukka, yhteiskunnassa oikein toimitatte!" - -Räiskön Matin käsi herkesi työstä ja hänen silmänvalkuaisensa -muljahtivat, muttei sanonut sanaakaan. - -"Kävittehän pari viikkoa sitten meilläkin", veresti metsäherra Matin -muistia. "Samalla olisi voinut pistäytyä lääkärilläkin." - -"Eipä tullut tehdyksi. Ja rahaa se sellainen maksaa." - -"Mutta onhan tyttärenne hiljakkoin saanut kolmesataa markkaa", sanoi -metsänhoitaja kotvan kuluttua. "Ettekö ole edes niistä käyttäneet -mitään hänen hyväkseen?" - -"Lienee niille muitakin reikiä, ja on tuo sen edestä syönytkin." - -"Vai niin." - -Metsänhoitaja istui hammasta purren, mutta ei jatkanut keskustelua. -Sitten hän rupesi puhumaan Annalle hiljaisella äänellä. - -"Jaksaisitko olla veneessä, jos veisin sinut kirkolle?" kysyi hän. - -"Viettekö Antinkin?" kysyi Anna takaisin vienolla ja hiljaisella -äänellä. - -"Vien." - -"Kyllä minä sitten..." - -Hetkisen perästä Anna puhui taas. - -"Älkää olko isälle vihainen. Ei se ole niin paha kuin miltä se -näyttää..." - -Herra metsänhoitaja käänsi kasvonsa pois, ja Anna alkoi taasen -ankarasti yskiä. - -Isäntä sai viimeinkin tupakkansa hienonnetuksi ja rupesi piippu -hampaissa mittelemään pirtin lattiaa. - -"Luuleeko herra hosmestari, että siitä tulee eläjää?" kysyi hän -viimein, sylkäisten pitkän ruskean syljen. - -"Eläjää!" kertasi metsäherra vihaisesti. "Kyllä tämä teidän hoitonne on -pitänyt huolen siitä, ettei hänestä enää eläjää tule, jospa muuten -olisi tullutkin." - -Isä luimautti vihaisen katseen vuoteeseen. - -"Kauan se on jo venynytkin", jatkoi hän sitten puhettaan. "Kuudetta -viikkoa. Jos minä olisin noin helvetin sairas, niin kyllä minä -tietäisin, missä tässä talossa köydenpätkä on, ja se kyllä auttaisi -pois kärsimyksistä ja toisten vastuksista." - -"Siunaa nyt itsesi, mies!" - -Metsäherra oli karannut seisoalleen, samoin hänen työmiehensä ja -hetkisen näytti siltä, kuin saisi Räiskön Matti kalliisti maksaa -sanansa. Mutta viime hetkessä sai Anna heidät hillityksi. - -"Ei isä tarkoita mitä hän sanoo", voihki hän. "Vaikeaksihan käy kenelle -tahansa, kun on sairas varottavana." - -Metsäherra ei vastannut mitään, vaan istuutui taas jakkaralle -äänettömänä ja synkkänä. Vähitellen palautui pirttiin painostava -hiljaisuus, emäntä toimitteli viimeisiä ilta-askareita tuon tuostakin -puoliääneen sähähtäen lapsille, ja isäntä istahti rahille nojaten -päätään nyrkkeihinsä. Silloin tällöin vaihtoivat metsäherran työmiehet -jonkun tyytymättömän sanan keskenänsä. Vihdoin kaikki kävivät levolle, -työmiehet pirtin lattialle heitetyille porontaljoille, talonväestä mikä -porstuakamariin, mikä ulkohuoneiden ylisille. Ainoastaan metsäherra ei -liikahtanut paikaltaan sairaan tytön vierestä, ja Antti-veli nukahti -sisarensa vuoteen jalkopäähän. - -Pian kuului pirtistä vain tasainen, tahdikas kuorsaus, johon silloin -tällöin sekaantui sairaan vaisu valitus. - -Yön hämärä laskeutui yli seudun, yli metsien, vuorten ja soitten ja yli -vuolaasti virtailevan Luiron. - - * * * * * - -Metsäherra oli torkahtanut ja havahtui, kun kostea käsi kosketti hänen -kättään. Hän ei muistanut, missä oli, ja hieroi kotvan silmiänsä. -Taivaanranta ruskotti veripunaisena, kuvastuen jokeen, joka näytti -virtaavan eteenpäin kuin tulivirta. - -Vihdoin hän kuuli heikon äänen mainitsevan nimeään, ja silloin hän -heräsi todellisuuteen. - -"Anna, lapseni, mitä sinä tahdot?" kuiskasi hän kumartuen sairaan -vuoteen yli. - -Häntä kohtasi vain kuoleman tuskissa olevan tyttö-raukan polttava katse -ja hänen kuuma, läähättävä hengityksensä, ja kaksi kylmänkosteaa kättä -tarttui hänen käteensä. - -"Te ette saa olla isälle vihainen", kuiskasi Anna, katsoen häntä syvään -silmiin ikäänkuin vannottaakseen. "Ettehän ole... ettehän? Hän ei -oikeastaan ole paha, hän on vain sellainen..." - -"Kyllä minä ymmärrän, lapsiraukka..." - -Kuoleva ei näyttänyt kuulevan hänen viimeisiä sanojaan, hänen katseensa -herpautui ja tuli rauhalliseksi ja kaukaa tähtääväksi, vaikka kädet yhä -pysyivät otteessaan. - -"Antti-raukka, hänen ei tule hyvä olla, tämä ei ole oikea paikka -kipeille", jatkoi Anna hetken kuluttua rauhallisemmin. - -"Älä sure, tyttöseni", keskeytti metsäherra, "kyllä minä huolehdin -Antista..." - -Kuolevan katseessa kuvastui sanomaton ilo ja kiitollisuus. - -"Sitten minun on hyvä olla", kuiskasi hän hiljaa. - -Kädet irtaantuivat otteestaan ja pää painui hiljaa vuoteelle. Hengitys -kävi yhä heikommaksi, kunnes sitä ei lopuksi enää kuulunut ollenkaan. - -Juuri silloin nousi aurinko yli vaaran, levittäen säteensä joelle, joka -nyt näytti virtaavan vilkkaammin ja iloisemmin. - -Metsäherralta vaipui pää käsien varaan, ja näin hän jäi odottamaan -ihmisten ylösnousua. - - * * * * * - -Aamulla Antti koetti saada sairasta hereille, mutta kun ei siinä -onnistunut, parahti hän sydäntä vihlovaan, onttoon itkuun, joka ei -tahtonut ottaa heretäkseen. Viimein hän kuitenkin vaikeni ja jäi -suurin, ihmettelevin silmin katselemaan sisarvainajaansa, joka siinä -makasi valkeana, silmät puoliummessa ja suu hymyyn vetäytyneenä. - -"Katsohan, Annan on hyvä olla", lohdutteli metsänhoitaja. "Me viemme -Annan kirkkomaalle, ja sinä jäät minun tyköni." - -Antti ei ymmärtänyt, mistä oli kysymys, vaan pisti sormen suuhunsa ja -katseli vuoroin metsäherraa, vuoroin kuollutta sisartaan. - -Yhtä ymmärtämättöminä, sormi suussa ja sanattomina katselivat toisiaan -toiset sisarukset. Heistä oli käsittämätöntä, että heidän vanhin -sisarensa nyt oli ikuisesti poissa. Vähitellen alkoivat he kuiskailla -keskenään, ja kyyneleet nousivat heidän silmiinsä. Emäntä alkoi -liikuskella askareillaan tuon tuostakin tukahduttaen nyyhkytyksiään. - -Viimein vääntäytyi sisälle isäntäkin ja istahti penkille, ruveten -täyttämään piippuaan, huomaamatta mitä oli tapahtunut. - -Metsäherra havaitsi velvollisuudekseen sopivalla tavalla tehdä se -tiettäväksi. - -"Täällä ei tarvittukaan mitään köysiä", lausui hän juontaen äänensä -pehmeäksi ja rauhalliseksi. "Anna pääsi pois ilman kenenkään apua." - -Oli kuin käärme olisi pistänyt Räiskön Mattia, piippu jäi lataamatta, -ja sanattomaksi jääneenä meni hän ovesta ulos. - -Hän aikoi mennä kotaan, mutta pysähtyi ovelle. Ovea vasten pystyssä -seisoi Annan entinen heinäharava. Matti hätkähti ja peräytyi askeleen, -mutta astui sitten lähemmäksi ja siveli haravanvartta hellästi ja -varoen, aivan kuin olisi pelännyt, että se särkyy. - -"Annan harava!" kuiskasi hän, ja hänen leukansa värähti. - -Minne hän vain katsoi -- kaikki kertoi hänestä, joka kuolleena makasi -pirtin loukossa: aita pihamaan ympärillä, hakatut puut vajassa, heinät -ladossa. - -Matin tuli paha olla. Häntä itketti, mutta oli kuin olisi kurkussa -ollut jokin este. Hän ei voinut itkeä. Viimein hän kulkeutui Angeljoen -rantaan. Suuri purolohi meloutui juuri rantaa kohden kirkkaassa -vedessä, mutta Matin nähdessään se nopeasti kääntyi ympäri ja katosi. - -"Murhaaja!" näytti se sanovan, sukeltautuessaan syvyyteen. - -Silloin Matin mieleen muistui joenperkkaus ja kolme kaunista sadan -markan seteliä, jotka nyt olivat viinanmyyjäin hallussa. Hän lysähti -mättäälle, ja hänen hartiansa alkoivat nytkähdellä. - -Kun hän viimein illansuussa palasi tupaansa, kalpeana kuin ruumis, -vallitsi siellä outo hiljaisuus. Annan ruumis, pikku Antti ja -metsäherra seurueineen oli poissa. Oli kuin koko talon yli olisi -levännyt äänetön kirous. - -"Kirkolle vei Annan", selitti viimein emäntä itkunsekaisella äänellä, -"ja parasta olikin, että saa edes kunniallisen hautauksen. Antin sanoi -pitävän omanaan... Anna oli yöllä siihen tapaan puhunut..." - -Matti katseli raivostuneena, mielipuolen tavoin ympärilleen. Sitten hän -löi päähänsä ja huusi: - -"Perkele!" - -Ja purskahti pienen lapsen hillittömään itkuun. - - * * * * * - -Joulun alusviikolla Matti yritti hirttää itsensä, mutta vaimo sai sen -estetyksi. Nyt he molemmat ovat hartaita uskovaisia, vaikkei talonpito -silti tahdo olla sen parempaa. - -Mutta metsäherra ei matkoillaan koskaan poikkea Räiskön Matin -uutistaloon. - - - - -Erakko. - - -Metsänhoitaja Carl Eneas Brovall, filosofian maisteri, löi nyrkkinsä -pöytään niin että koko puustelli tuntui tärähtävän, pöydällä olevat -lasit hypähtivät ja kissa, jonka Manta, taloudenhoitajatar, tietysti -metsäherran kiusaksi oli hankkinut, nopeasti loikkasi työhuoneesta -salin puolelle. - -"Rakkautta!" huudahti hän ja veti suunsa ylenkatseelliseen, musertavaan -hymyyn. - -Koko hänen mielenrauhansa näytti menneen, hänen harmajat, verestävät -silmänsä säkenöivät, ja hänen ohimosuonensa pullistuivat uhkaavasti. - -"Rakkautta!" toisti hän vielä kerran murhaavan ivallisella -äänenpainolla ja joi lasinsa pohjaan. "Älä sinä tule minulle puhumaan -rakkaudesta tai -- minä näytän sinulle rakkautta. Kyllä minä tiedän, -mitä se on." - -Sivumennen sanottu leikkipuhe oli saanut vastauksensa. - -"Avustamaan" määrätty metsäkonduktööri Santeri Saarikoski, joka oli -saanut ammattisivistyksensä Aleksanterin yliopistossa ja kuului siis -vähän huonompaan rotuun kuin nuo tavallisesti hienosukuiset -"evolaiset", loi esimieheensä vilpitöntä ihmettelyä ja hienoa pelkoa -osoittavan katseen. - -"En tiennyt, että setä tosiaankin..." aloitti hän. - -Brovall teki torjuvan liikkeen kädellään. "Et tiennyt!" keskeytti hän. -"Kaunista muistamattomuutta! Sinä et tule edistymään virkauralla, jos -pysyt noin hatarapäisenä. -- Kun keväällä tulit tänne, pidin sinulle -pienen puheen. Muistatko sen?" - -"Muistan", vastasi Saarikoski painaen päänsä alas. - -"Mikset sitten pitänyt sitä mielessäsi?" - -Santeri Saarikoski ei enää tahtonut pahentaa asiaa puolustelemalla -itseään. Metsänhoitaja Brovallin puhe oli todellakin ollut hyvin -helposti tajuttava: "Te saatte joka ilta juoda itsenne humalaan, jos -teitä haluttaa, ja lyödä vaikka päänne seinään, jos sellaisesta olette -huvitettu, mutta sanaa 'rakkaus' älkää minun kuulteni millään kielellä -lausuko älkääkä juosko kuutamossa pappilan mamsellin kanssa pitkin -tuntureita niinkuin tuo viheliäinen Häggqvist, joka minun sen takia -täytyi toimittaa täältä pois etelään, -- hän oli edeltäjänne. Joudun -suunniltani sellaisesta. Olkaa muuten tervetullut, herra -metsäkonduktööri!" - -Puhe, joka aluksi oli tuntunut hiukan omituisen, vanhan herran -leikkipuheelta, olikin vakaisinta, seurattavaksi aiottua totuutta. -Tosin Saarikoski olikin pitkin aikaa kartellut Brovallille arkaa -puheenaihetta, eikä pappilan mamsellikaan, huolimatta siitä, että hän -oli pitäjän ainoa sivistystä saanut neitonen, ollut Saarikoskeen -erikoisesti vaikuttanut, mutta miten lieneekin hän tänä iltana -unhottanut itsensä... - -Santeri Saarikoski oli puolen vuoden kuluessa oppinut, vaikka hyvin -vähän, ymmärtämään esimiestänsä. Ja hän sääli Brovallia vilpittömästi. - -"Tuollaiseksi käy hienoinkin mies", oli hän usein ajatellut -katsellessaan esimiestään, "kun elää kolmatta vuosikymmentä poissa -ihmisten ilmoilta ainoana seuranaan suurisuinen ja riehakka -emännöitsijä ja kesäisin leimaustyössä olevat raakaluontoiset -sutkit..." - -Hän olisi kernaasti esittänyt jonkun anteeksipyynnön, lausunut jonkun -sanan selitykseksi, mutta hän ei tohtinut häiritä päämiehensä -nähtävästi synkkiä mietteitä. Ja kuta kauemmin hän Brovallia katseli, -sitä selvemmin hän tuli huomaamaan, ettei pitkällinen yksinäisyys, karu -ympäristö ja yksitoikkoiset ihmiset olleet voineet hioa hänestä pois -hänen perinnöllistä hienouttaan ja että hänessä sittenkin oli jotain -jäljellä kanslianeuvoksen pojasta ja piispan pojanpojasta ja entisestä -suuresta kavaljeerista. - - * * * * * - -Ulkona raivosi myrsky. Tuuli puhalteli tunturinsolasta suoraan -järvelle, ja lumipilvet möyrysivät ilmassa. Silloin tällöin tärähtivät -ikkunaruudut oudosti ja kaameasti, ja pihalta kuului, miten vihuri -paiskeli auki jääneitä ovia. Kukaan ei ollut enää liikkeessä, ei edes -yksinäinen lappalainen tolvauttanut poroaan ohi yksinäisen puustellin -ja häirinnyt talossa vallitsevaa hiljaisuutta. Manta, emännöitsijä, oli -ehkä jo mennyt levolle, jätettyään työhuoneen pesään viritetyn valkean -hoitamisen herrain huoleksi. - -Santeri Saarikoskea alkoi vähitellen vistottaa. Jo ennenkuin hän oli -Brovallia edes nähnytkään, oli hän toveriensa kuullut kertovan hänestä -enemmän tai vähemmän uskottavia historioita, hänen sivistyneiden -ihmisten pelostaan, hänen raivokohtauksistaan, kun hän suuttui, ja -siitä ylenkatseesta, jota hän tunsi naisia -- ja varsinkin nuoria -naisia -- kohtaan. Santeri Saarikosken mielikuvitus alkoi työskennellä, -ja hänet valtasi selittämätön, tuskallinen kammo. - -Brovall ei muuttanut asentoaan. Hän täytti lasinsa ja tyhjensi sen ja -heitti tuon tuostakin läpitunkevan katseen toveriinsa. - -Vihdoin hän katkaisi hiljaisuuden, ja Saarikoskesta tuntui, kuin raskas -paino olisi pudonnut hänen hartioiltaan. - -"Sano minulle", kysyi hän, "eivätkö ihmiset pidä minua vähän -hullunsekaisena? Ei tosin aivan pähkähulluna, mutta kuitenkin -sellaisena, jolla ei jokainen kaira ole oikein paikoillaan." - -Saarikosken oli vaikea vastata kysymykseen. Hän ei tiennyt, mikä hänen -vastauksestaan voisi olla seurauksena. - -"Sano vain totuus", tiukkasi Brovall. "Totuudenrakkaus kaunistaa -nuorisoa." - -Saarikoski yskäisi, ennenkuin puhui. - -"Kyllähän setää moni pitää hiukan omituisena", vastasi hän sitten. - -Brovall naurahti kuivasti ja katkerasti. - -"Arvasin sen", sanoi hän. "Mutta sanohan vielä, eikö hoitoalueeni -ole kukkatarhan tavoin hoidettu ja eikö arkistoni ole niitä -ihanteellisimpia? Minä tunnen hoitoalueeni jokaisen puun. -Persoonallisesti, poikaseni, persoonallisesti, enkä metsänvartijan -kautta. Perhana, luulen, että kruunu saa suurennuslasi kädessä hakea -virkamiestä, joka on niin hanakka virkatehtävissään kuin juuri minä, -Carl Eneas Brovall." - -"Se täytyy jokaisen tunnustaa", myönsi Saarikoski innokkaasti. - -"Miksi en hae pois täältä, etelään, paremmille maille?" jatkoi Brovall -enemmän itsekseen kuin toverilleen. "Ei huvita enää, vanhaa miestä. -Viiteentoista vuoteen en ole käynyt edes Oulussakaan. Inhottaa koko -kaupunki. Mennä sinne, olla pari päivää tukkihuutokaupassa -tarkoituksella juoda koko vuoden säästö huutokaupan loputtua. Fy fan!" - -Brovall teki inhoa osoittavan eleen kädellään ja täytti sitten oman ja -toverinsa lasit. - -"Olenko minä sinun mielestäsi auttamaton juoppo, sieni?" - -Taaskin Santeri Saarikoski joutui sanattomaksi. - -"Kuulitko, mitä kysyin?" kysyi Brovall uudelleen. - -"Kuulin." - -"No mikset suvaitse vastata?" - -"Minä mietin." - -Brovall huokasi ja loi nuorempaan toveriinsa tuskastuneen katseen. - -"No mieti sitten", sanoi hän. "Se onkin lahja ihmisen, ett' ensin -miettii mielessään, mittaa järjen miettehellä, kuten suuri Schiller -sanoo. Mutta mitä tulee kysymykseen, onko metsänhoitaja ja filosofian -maisteri Carl Eneas Brovall juoppo eli viinaan menevä, täytyy siihen -kaiken järjen nimessä vastata kieltävästi. Jos hän kerran tai pari -kuukaudessa ottaa pienen täräyksen, kuten kuluvalla hetkellä, itselleen -virkistykseksi ja ylösrakennukseksi, annettakoon se hänelle anteeksi, -erittäinkin kun hänellä on siihen psykologiset syynsä -- huomaa se, -virkaveli! -- ja kun hän muuten on virkansa toimituksessa nuhteeton ja -moitteeton." - -"Psykologiset syynsä!" huudahti Saarikoski hämmästyen. - -Brovall hätkähti vasten tahtoansa, hän huomasi tulleensa liian -puheliaaksi ja muutti puheenainetta. - -"Miltä sinusta tuntuu tämä maa?" kysyi hän. "Tämä köyhä ja vaivainen -Lappi. Eikö totta, että erinomaiselta?" - -"Totta", myönsi Saarikoski. "Tämä on todellakin ihmeellinen maa." - -"Niin juuri", toisti Brovall innostuen ja melkein hartaasti, -"ihmeellinen maa! Olisinpa muuttanut tänne varhaisimmassa -nuoruudessani, niin olisin nyt suuri runoilija -- vaikkeihän se -vieläkään ole myöhäistä. Minulla on hiukan taipumusta sellaiseen, ja -alkuaikoina täällä ollessani panin kokoon joukon koreita värssyjä. -Kaikki sivistyneet muuttuvat täällä runoilijoiksi: tuomari kirjoittaa -korvia hiveleviä runoja tuomiokirjansa ääressä, pastori sepittää ihania -kertomuksia, joku metsämies, jolla ei ole jumalallista kipinää, -kirjoittaa, ellei muuta, ainakin korkeasti oppineen väitöskirjan, joku -toinen taas rustailee mielenkiintoisia tutkielmia... Ja kaikkea tätä -maassa, mistä kaikki kulttuuri puuttuu. Ihmeellistä, Saarikoski! -- Ja -mistä tämä johtuu? Mene ja tiedä! Mutta hanki itsellesi kokemuksia, -hanki itsellesi joku muisto, kaunis tai vähemmän kaunis, miellyttävä -tai epämieluinen ja muuta sitten tänne sitä vuosikausiksi vaalimaan. -Kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta käyvät muistosi sinulle joko -rakkaammiksi tai selvemmiksi, mikään ei niitä himmennä eikä koeta -niihin vaikuttaa, ja vuosi vuodelta käy rauhasi yhä suuremmaksi. -Korpien kuuset kuiskuttelevat sinulle, valkea koivu kertoo sinulle -muistoja kotoisilta mailta, tunturit kertovat iankaikkista -kertomustaan, hirvittävä suokin, autiuden ja yksinäisyyden kolkko -vertauskuva, johdattaa sinulle mieleen, kuinka tyhjä voisit olla. -Vähitellen muutut kuin yhdeksi heistä, kuusista, hongista, tuntureista -tai joista, entisen elämäsi ja vähäpätöisyytesi puolueettomaksi, -kriitilliseksi syrjästäkatsojaksi, ja toisinaan pudistat päätäsi -ajatellessasi, kuinka typerä olet voinut olla..." - -Brovall oli taaskin puhunut ikäänkuin itselleen, muistamatta, että -hänellä oli kuulija. Ja joka sanalta kävi Saarikosken kummastus ja -mielenkiinto yhä suuremmaksi, samalla kuin hänelle selvisi, että hänen -omituisella esimiehellään oli joku muisto, "mieluinen tai -vastenmielinen", vaalittavanaan. Ehkäpä juuri tässä muistossa oli syy -hänen omituisuuteensa, jota yksinäisyydessä vietetyt vuodet olivat -lisänneet. Mutta millään tavalla urkkia tietoja ei hän tohtinut. - -"Enkö kerro sinulle merkillisiä juttuja", kysyi Brovall käytyään -kohentamassa pesää ja oltuaan pitkän aikaa vaiti. - -"Setähän puhui vain puhdasta totuutta." - -"Sitä minä olen koko ikäni tehnyt, ja ehkä minua siksi pidetään vähän -haljunsekaisena. Tai sitten en puhu mitään." - -Brovall täytti taas lasinsa ja vaipui pitkiin mietteisiin. - -"Mitenkä ne viisaat sanovatkaan: seurustelu teroittaa ajatusta, mutta -yksinäisyys on neron koulu", sanoi hän otettuaan muutaman siemauksen -lasistaan. "Minun pitäisi siis kaiken todennäköisyyden mukaan olla -suuri nero. Ja kuitenkin ihmiset... niin, yhtä lystiä: neron ja -hulluuden rajahan on hiuksenhieno. -- Mutta suuri nahjus minä joka -tapauksessa olin..." - -Brovallin otsasuonet pullistuivat, kuten aina kun hän suuttui, ja -nytkin hänen sisässään näytti syttyvän suuri, selittämätön viha, joka -vain odotti tilaisuutta saadakseen purkautua. - -"Nahjus minä olin, auttamaton nahjus", jatkoi hän kiivaasti ja kiihtyen -joka sanalta, aivan kuin peläten, ettei kerkeäisi sanoa sanottavaansa, -"ja kuitenkin minun isäukkoni oli oikea mallieksemplaari isäukkojen -joukossa ja äitini maailman hienoimpia naisia, ja nyt he ovat molemmat -poissa surkean poikansa takia, epäilemättä maailman surkeimman -pojan..." - -Sanoessaan viimeiset sanansa näytti metsäherra olevan valmis sulamaan -kyyneliin, mutta hillitsi kuitenkin itsensä ja huokasi syvään. Se -näytti häntä rauhoittavan, ja hän jatkoi: - -"Vai onko sinusta mitään logiikkaa ja järkeä siinä, että kun _hän_ -jätti minut ottaakseen luutnantin, jolla tosin oli koreat vaatteet, -mutta joka ei omin varoin kyennyt saamaan edes housuja kinttuihinsa ja -joka nyt kuuluu kuolleen jättäen vaimonsa ja lapsensa yhteiskunnan -hartioille, niin heittäydyin hentomieliseksi, vuoroin itken, nauran ja -välillä lueskelen ja ennenkuin aavistankaan, olen vastaleivottuna -metsäkonduktöörinä matkalla hoitoalueeseeni tänne pohjoiseen... -Minustahan piti tulla vähintään kansliatirehtööri... Enkä koskaan -unohda isäukon pitkiä ja liikuttavia puheita enkä äitiäni, jonka sielua -Herra armahtakoon. Ja tuo kaikki yhden ainoan naisen takia, joka ei, -kuten isäni kalliisti vakuutti, ollut ajatuksenkaan arvoinen. Ehkäpä, -jos olisin ukko-vainajaa totellut, asia olisi unohtunut ja minä olisin -löytänyt säädylleni ja arvolleni sopivan vaimon, mutta mitä minä tein! -Ajatus, kuinka olisi voinut olla, ei mennyt mielestäni, ja täällä olen -yhä maatunut. Ei mene mielestäni, kuinka alussa vaivuin täällä -apatiaan, tylsyyteen, miten sitten koetin unohtaa lukemalla, -hankkimalla itselleni kihlakunnan suurimman kirjaston, vihdoin väsyin -siihen ja aloin juoda niin, että peljättiin minun imevän itseeni koko -maan viinavarastot, ja lopuksi heittäydyin järkeväksi, hoidin -hoitoaluettani kukkatarhan tavoin, luin, join, ja kirjoittelin asioita, -joita ei kukaan muu kuin minä ole lukenut. Mutta ajatus, kuinka olisi -voinut olla, ei vieläkään ole mennyt mielestäni, ja jokainen nuori -nainen tekee minuun saman vaikutuksen kuin niljakka, mateleva -käärme..." - -Brovall oli noussut istuimeltaan ja mitteli huonetta pitkin askelin. -Jokainen lausuttu sana näytti jännittävän hänen hermojaan. - -"Ei mitään järkeä eikä logiikkaa", huokasi hän. "Ja sittenkin se oli -todellista, ensimmäistä ja ainoaa..." - -Saarikoski tunsi syvää myötätuntoa esimiestään kohtaan, huolimatta -siitä, että kertomus oli kovin ylimalkainen, mikä johtui siitä, ettei -kertoja omien, vilkkaasti vaikuttavien muistojen takia uskaltanut -kertoa yksityiskohtia, peläten näiden saavan hänet suunniltaan. - -"Olen kuullut, että rakkaus on ikuista", sanoi Saarikoski, koettaen -saada puheen entiselle tolalleen. - -Brovall pysähtyi kuin halvauksen saaneena, mutta seuraavassa -silmänräpäyksessä hän pyyhkäisi kaikki pöydällä olevat esineet -lattialle ja iski nyrkkinsä pöytään, jotta pöydänkansi halkesi. - -"Enkö ole sinulle sanonut", kähisi hän, "ettet saa sanoa sitä sanaa -läsnäollessani!" - -"Ulos siitä ja paikalla!" huusi hän sitten, polkaisten jalkaansa ja -osoittaen ovea. - -Saarikoski meni, mutta koko yönä hän ei saanut unta silmiinsä, hänen -täytyi ajatella Brovallia ja hänen kertomustaan. Ja siinä maatessaan -hän kuuli, miten hänen esimiehensä mittaili tahdikkain, harvoin askelin -työhuoneensa lattiaa. Viimein hän, aamuyöstä, vaipui jonkunlaiseen -horrokseen. - -Hän havahtui, kun tunsi voimakkaan lyönnin olallaan, ja kun hän avasi -silmänsä, näki hän edessään Brovallin punakat, humalaiset kasvot. - -"Ylös siitä! Ei tämä mikään lasaretti ole!" komensi hän puolittain -leikillisesti. "Sara-Jouni on täällä ja kertoo, että hänellä on karhu -kierroksessa. Mitenkähän sitten lienee sen kierroksen kanssa nyt pyryn -jälkeen! -- Kuulitko susien ulvontaa aamuyöstä. Ne ovat tehneet kamalaa -jälkeä porolaumoissa..." - -Saarikoski nousi ja alkoi pukeutua. - -"Minä taisin sinulle kertoa historioita illalla", jatkoi Brovall -istuutuen. "Järkevänä miehenä sinä luonnollisesti et uskonut mitään, ja -se olikin oikein, sillä puhuin vain muuten puhuakseni. Myönnä, että -minulla on vilkas mielikuvitus -- yhdenkuudetta vanhana -- ja -että minulla olisi ollut täydelliset edellytykset tullakseni -runoilijaksi..." - -Brovall ei odottanut vastausta, vaan meni huoneesta nauraen omituista, -kalseaa naurua ja alkoi valmistautua karhunajoon. - -Santeri Saarikoski tuijotti pitkään hänen jälkeensä, hymähti, pudisti -surunvoittoisesti päätään ja rupesi vähitellen kunnostamaan -ampumavehkeitään. - - - - -Harha-askelia. - - -"Saapa nähdä, mitä tästä oikein tulee", tuumivat leimaustyömiehet, -kopistivat piippujansa ja pudistelivat päitään pahaaennustavan -näköisinä. He istuivat puuvajan portailla ja tupakoivat työstä -tullessaan. - -Toiset, jotka loikoilivat nurmisella pihamaalla, nauraa tirskuivat. - -"Mitäpä tästä tulee...", vastasivat he, mutta eivät sanoneet, mitä -tarkoittivat. - -Sai itse arvata. - - * * * * * - -Isäntä, joka oli myynyt metsää ja jota muutenkin pidettiin varakkaana -miehenä, katseli pirtin penkillä piippua poltellessaan miettiväisenä -permantoon. - -"Kun ovat ollakseen, niin olkoot", päätti hän lopuksi, "itsepähän -parhaiten ymmärtävät, mitä tekevät." - -"Niin, kuka heitä paimentamaan", lisäsi emäntä, mutta samalla näkyi -pieni itserakkauden hymynhäive hänen poskipäillään, ja hänen sydäntään -kutkutti ylpeyden henki. - -"Minä vain ajattelin, että jos se hyvinkin...", aloitti isäntä, mutta -keskeytti lauseensa ja loi katseen emäntään. - -Emäntä ymmärsi, mitä hän tarkoitti, ja hätkähti tahtomattaan. - -"Liian siivo ja hiljainen näkyy olevan miehekseen", vastasi hän sitten. - -"Mutta jos he sittenkin..." jatkoi isäntä ajatuksiaan, mutta keskeytti -taaskin lauseensa ja teki uhkaavan liikkeen kädellään. - -"Sehän on sen ajan murhe", virkahti emäntä, näköjään seuraamatta -keskustelua sen enempää. - -Isäntä havahtui. - -"Häh! Mitä sinä oikein sanot?" tiuskaisi hän. - -"Mitä sinä sitten kysyit?" - -"Minä ajattelin vain, että jos se sittenkin..." - -Nyt emäntä nauroi makeasti. - -"Ajattele sinä nyt vain, mitä ajattelet", puheli hän. "Samanlaisiahan -mekin olimme, emme yhtään kummempia..." - -Isännänkin kasvot lientyivät. - -"Niinpä se taitaa olla", tuumi hän, "mutta kun se näyttää tahallaan -venyttävän täälläoloaankin ja muutenkin... niin tuleehan sitä -ajatelleeksi..." - -"Ajattele sinä vain eteenkinpäin", nauroi emäntä, jättäen isännän -yksinään, mennen viilipyttyjä hakemaan. - - * * * * * - -Emännästä oli mahtavaa, jos heidän Elsastaan tulisi "vosmestarinna". - -Iltahämärä peitti tunturit ikäänkuin pehmeään, läpinäkyvään vaippaan, -jängät höyrysivät, kuusikkokorvet huokailivat. Koivunlehdet alkoivat -kellastua, ja toisinaan tuuli lennätteli niitä pitkin lehtoja, jättäen -ne sitten mättäitten koloon mätänemään. Kaikki tuntui raskaalta ja -painostavalta, ilmassa oli syksyinen tuntu. Keski- ja iltapäivän -päivänpaiste ei kyennyt poistamaan aamullisen, kylmän vihmasateen -vaikutusta, se oli vain niinkuin auringon viimeisiä, epätoivoisia -ponnisteluja taistelussa talvea vastaan, joka kaikesta huolimatta oli -tuleva. - -Sääsket olivat vaihtuneet mäkäröihin ja polttiaisiin, mutta ne harvat, -jotka vielä olivat jäljellä, olivat sitä ahneempia ihmisverelle. Olihan -myöskin heidän ehtoonsa käsissä. Heidän piti käyttää aikansa. - - * * * * * - -Iltahämärä katseli peräkamarin ruudusta sisään, uteliaana, mutta -samalla turvallisen suojelevana. Sillä on sellainen tapa, -iltahämärällä, jo ylimuistoisista ajoista asti. - --- Kuinka täällä nyt eletään? - -Mutta iltahämärä ei saanut vastausta, sen täytyi jäädä katselemaan ja -kuuntelemaan. Se tiesi kokemuksesta, että sen aikana ihmissydän -välittömimmin sykkii. - - * * * * * - -"Ettäkö sinä jo ylihuomenna aiot lähteä kirkolle?" - -Nuori tyttö oli korjannut pois viimeiset ateriantähteet ja rupesi -laittamaan kuntoon vuodetta, suurta ja leveää kahden hengen vuodetta, -jossa olkipatjan päällä oli porontaljoja ja jota kattoivat peitteet ja -raanut, -- juuri sellainen vuode kuin niillä äärimmäisen Pohjolan -parempiosaisilla on tapana pitää peräkamarissaan parempia vieraita -varten. - -Se oli nuori, korkearintainen, terveverinen tyttö, jolla oli suuret, -ruskeat silmät, vankka varsi ja vahva, musta palmikko. Hänellä oli -täyteläiset, punaiset huulet ja niiden takana terveet, valkoiset -hampaat, mutta suun ympärillä oli voimakas piirre ja kädet olivat isot -ja voimakkaat kuin miehen. - -Hän ei näyttänyt tietävän, mitä pelko on, mutta kuitenkin hänen täytyi -monta kertaa selventää ääntään, ennenkuin sai lausutuksi kysymyksensä. - -Hienopiirteinen, hintelä nuori mies, joka ehkä oli ollut kalpeakin, -mutta jonka kasvoihin sekä aurinko että pikiöljy olivat tehneet -vaikutuksensa, laski pois kirjansa, ennenkuin vastasi. Hänen silmistään -loisti vilpitön ihastus ja lämpö. - -"Mitä sinä kysyit, Elsa?" kysyi hän vuorostaan. Tyttö oli nyt saanut -vuoteen valmiiksi ja istuutui tuolille häntä vastapäätä. - -"Kovinpa sinä olit kiinni luvuissasi -- tällä kertaa", naurahti hän. -"Kysyin vain, että ylihuomennako sinä sitten aiot lähteä kirkolle?" - -"Niin, eihän minulla sen jälkeen ole täällä enää oikeastaan mitään -tekemistä..." - -Nuori mies koetti saada vastauksen kysymykseen sanotuksi niin pian kuin -mahdollista. - -"Eihän ole kummakaan", jatkoi hän sitten, kun tyttö ei vastannut -mitään, "jos joskus kiintyy kirjaankin. Kirjahan on kuin hyvä toveri, -sanotaan..." - -"Niinpä kyllä", myönsi tyttö, mutta hänen kasvoistaan näkyi, että hän -ajatteli muuta. - -Nuori mies, toistaiseksi avustamaan määrätty metsänhoitaja, aikoi taas -ruveta puhumaan jotain kauniista kirjoista ja niiden sivistävästä -vaikutuksesta, mutta hänkin huomasi, että tytön mielessä oli muuta, ja -vaikeni. Huoneessa vallitsi hiljaisuus, ja iltahämärä tuli yhä -tummemmaksi. - -"Olemmehan tänä kesänä yhdessä lukeneet paljon hyviä kirjoja, Elsa", -sanoi hän vihdoin, katkaisten painostavaksi käyneen hiljaisuuden. - -"Niin, olemmehan tehneet sitä myöskin", myönsi tyttö hiljaisesti. - -Hän pani painoa kahdelle viimeiselle sanalle, ja nuori mies tunsi -jotain sisimmässään oudosti ja epämiellyttävästi värähtävän. - -"Sitä myöskin!" toisti hän. "Mitä sinä oikein tarkoitat?" - -"Kyllä sinä tiedät", vastasi tyttö hiljaa. - -Värit vaihtelivat nuoren miehen kasvoilla, ja hän näytti vaipuvan -syviin mietteisiin. Vihdoin hän otti tytön käden omaansa ja katsoi -häntä syvään silmiin. - -"Tuleeko sinun ikävä, kun menen pois?" kuiskasi hän. - -"Älä edes kysy sitä..." - -Tytön silmäluomet värähtivät, ja pitkin hänen punakoita poskiaan valui -kyynelhelmi toisensa jälkeen. Hän näytti olevan valmis millä hetkellä -tahansa purskahtamaan valtavaan itkuun. - -"Älä huoli surra", lohdutti nuori mies. "Enhän minä kauaksi mene, parin -kolmen päivänmatkan päähän, enkä myöskään iäksi. Ensi kesänä tulen -takaisin." - -Hän siveli hellästi tytön kättä ja veti häntä lähemmäksi itseään, -kunnes tyttö istui hänen sylissään. Silloin hän suuteli tytön -täyteläisiä, punaisia huulia. - -"Aikahan kuluu itse asiassa niin nopeasti, vaikka se kuinkakin pitkältä -tuntuisi", puhui nuori mies edelleen, "syksy, talvi, lumi ja jää, -sitten taas kevät... Ennenkuin oikein aavistatkaan, olen jo täällä... -Ja entäpä sitten jos eroammekin, tiedäthän, että pidän sinusta..." - -Tyttö nosti päänsä nuoren miehen rinnalta ja katsoi häntä pitkään ja -tutkivasti. - -"Koko kesän olet sinä sanonut..." aloitti hän epäröiden, "mutta sano -vielä, että rakastat minua!" - -Nuori mies hymähti ja puristi tytön kiinteämmin itseään vasten. - -"Olenhan sen jo sanonut niin monta kertaa, että sinun jo pitäisi se -uskoa." - -"Sano kuitenkin vielä kerta", pyysi tyttö. - -"No minä sanon: minä rakastan sinua." - -"Ei tuo nyt tullut niinkuin ennen..." - -"Kaikki, mitä usein käytetään, kuluu", huokasi nuori mies. "Sanat -myöskin. Kun olen jo sanonut, että rakastan sinua, niin usko se, -näethän sen. Miksi minun aina pitäisi sitä vakuuttaa..." - -"Se tuntuu niin uskomattomalta ja vieraalta, melkein kuin unelta, -varsinkin nyt, kun lähdet pois. Miksi sinä minusta välittäisit?... -Niin, älä sano, olethan jo monta kertaa sanonut, että olen muka -erilainen kuin muut, joita olet nähnyt... ja kai täällä korven keskellä -vähän erilaiseksi jääkin, kun jää muista joka suhteessa jälkeen. -Minähän olen niin oppimaton ja kömpelö... Jos minut joskus, niinkuin -olet puhunut, alamaailmaan veisit niin tuskin ihmisten parissa oikealla -tavalla syödä osaisin..." - -Nuori mies tunsi kuin veitsen piston rinnassaan ja vavahti. Mutta tyttö -ei sitä huomannut. - -"Ja kyllä siellä alhaalla on tyttöjä", jatkoi hän, "jotka pian -kääntävät ajatuksesi muualle..." - -"Jos sinä tietäisit, kuinka värittömiä, kalpeita ja saamattomia ne -kaikessa opissaan ja koreudessaan ovat", keskeytti nuori mies, koettaen -kääntää puheen leikiksi, "et puhuisi yhtään mitään". - -"On niillä toinenkin puolensa... se tyköveto..." - -Nuori mies naurahti helakasti ja vapauttavasti. Kumpikaan ei pitkään -aikaan puhunut mitään. - -Iltahämärä mietti, muuttuisiko yöksi, mutta se aikahan tulisi muutamien -iltojen perästä. Parasta vielä pysyä hämäränä ja kuunnella. Tyttöä -näytti vielä joku seikka painavan. - -"Sinäkö sitten tulet ensi kesänä?" - -Tyttö kohotti päänsä ja irtautuen hiukan nuoren miehen syleilystä -rupesi, katsomatta häneen, naputtamaan sormillaan pöydänkantta. Silloin -nuori mies huomasi, että kädet eivät olleet pienet ja valkeat, -kukkamaiset, vaan isot, hiukan punertavat ja sääskenpistoksia ja -mäkäränpuremia täynnä. Ja hän unohti vastata. - -Iltahämärä teroitti kuulonsa ja katseensa. Se aavisti jotain -mielenkiintoista. - -Tyttökin oli huomannut, että nuori mies tarkasteli hänen käsiään, -punastui ja irroittautui yhä enemmän. - -"Niin, sellaisiksi ne tulevat, kun täytyy tehdä työtä", sanoi hän -melkein kovasti, mutta hiljensi heti äänensä ja toisti kysymyksensä, -tällä kertaa katsoen miestä totisesti silmiin. - -"Mutta olenhan jo senkin sanonut, että tulen", vastasi mies miltei -tuskallisesti ja yritti puristaa hänet rintaansa vasten, mutta tyttö -loittoni yhä. - -"Entä jos tulisit liian myöhään." - -Nuori mies säpsähti, loi tyttöön pelästyneen katseen ja kohtasi -uhkaavan, ruskean silmäparin. - -"Mitä sinä oikein taas tarkoitat?" sammalsi hän hämmästyneenä. - -"Sinun pitäisi se itse tietää yhtä hyvin kuin minunkin", vastasi tyttö -rauhallisesti. "Sinähän rakastat minua." - - * * * * * - --- Siinä sitä nyt ollaan, ajatteli iltahämärä, nähdessään nuoren miehen -valahtavan ruumiinvalkeaksi. -- Annapahan olla, miten ne oikein aikovat -selviytyä. - -Ja iltahämärä astui kokonaisuudessaan sisään, tehden huoneen melkein -pimeäksi, niin että metsä näytti synkältä ja uhkaavalta, aivan kuin -joka puun juurella olisi seisonut paha omatunto, ja metsän takana oleva -tunturi tuli suunnattomaksi, mustaksi möhkäleeksi, joka näytti -lähenevän niin, että se millä hetkellä tahansa voi kallistua ja -musertaa alleen huoneessa olijat. Mutta tyttö ei tästä pitänyt, vaan -nousi nopeasti miehen sylistä ja sytytti kynttilän ja juuri sillä -hetkellä kuului, kuinka tuvan seinäkello löi kahtatoista. - -"Mutta mikset sinä ennen ole tätä sanonut?" kysyi nuori mies -hätäytyneenä, hiukan toinnuttuaan ensi pelostaan. - -"Kun olen odottanut, että sinä jotain siihen suuntaan puhuisit", -vastasi tyttö. "Olen odottanut sitä jo kaksi kuukautta, ja nyt kun heti -aiot lähteä, etkä vieläkään mitään sanonut, niin minun täytyi..." - -Tytön silmiin ilmestyivät taaskin kirkkaat kyynelhelmet ja koko hänen -ruumiinsa värisi; hän kietoi pehmeät käsivartensa nuoren miehen kaulaan -ja vaipui voimattomana ja nyyhkien hänen syliinsä. - -Kynttilä lehahti sammuksiin ja iltahämärä poistui, antaen paikkansa -aamuhämärälle. -- Kyllä siitä hyvä tulee, ajatteli se. - -Mutta kun tyttö taasen istui nuoren miehen sylissä, unohti tämä eron -sivistyneen ja sivistymättömän ja yksinkertaisen ja hienon ja ylhäisen -ja alhaisen välillä ja ajatteli, että ihmisethän ovat kaikki vain -ihmisiä, olipa pinta millainen tahansa. Hän tunsi lämpimän ruumiin -likistäytyvän itseensä aivan kuin turvaa etsien ja hän tiesi, että se -oli sama korkearintainen, loistavasilmäinen tyttö, jonka kanssa hän oli -tehnyt pitkiä retkiä tunturinrinteelle, josta erämaan talo häämötti -kaukaisena, punaisena pilkkuna. Ja häneen meni miehuudentunne, -jonkalaista hän ei ennen ollut tuntenut, tunne, joka käski ja -velvoitti. Lopuksi hänkin nyyhki yhdessä tytön kanssa, sillä hän oli -nuori ja turmeltumaton, lisäksi saanut hyvän ja kunnollisen kasvatuksen -ja oli ensi kertaa oikein todella rakastunut. - -"Älä sure, Elsa", sanoi hän viimein päättävästi, "minä menen heti -puhumaan isäsi kanssa". - -Tyttö nosti päänsä, ja jos olisi ollut valoisa, olisi huomannut, miten -hymy kirkasti hänen kasvonsa. - -"Menetkö?" kysyi hän. "Nytkö heti! Mutta nythän on yö." - -"Yhdentekevää! Kyllä minä nyt menen." - -Hän laski tytön sylistään ja meni ovea kohden. Ellei hän nyt menisi, -niin kuka tietää miten kävisi. Joskus voi yksi ainoa minuuttikin tuoda -mukanaan niin monta ajatusta. - -Olihan se vähän ihmeellistä, kun isäntää mentiin herättämään keskellä -makeinta yöuntaan. Mutta kun hän kuuli, mistä on kysymys, hieroi hän -unen silmistään ja nousi vuoteen laidalle istumaan ja kaivoi sitten -esille tupakka vehkeensä. - -"Vai niin, vai sillä tavoin...", sanoi hän, kuultuaan mistä oli -kysymys, "no, jos asiat kerran ovat niin, niin mikäpä siinä olisi... -Kun ei vaan tulisi sitä katumusta... Nimismieskin... Nousepas siitä, -Maija, täällä on vosmestari... Niin, nimismieskin, piti sanomani, nai -piikansa... Kuinka kauan aikaa se nimismies on ollut naimisissa, -Maija?" - -Emäntä oli myöskin noussut vuoteeltaan, mutt'ei unenpöpperössään vielä -osannut arvata, mikä oli kysymyksessä. - -"Mitä sinä nyt nimismiehen naimisesta", tiuskaisi hän vähän -kärsimättömästi, kiinnittäessään sukkiaan, "mitä lienee toistakymmentä -vuotta..." - -"Niin toistakymmentä vuottahan siitä on", jatkoi isäntä pistäen -uudelleen piipun hampaisiinsa, "kun se nimismies -- olette tainnut -tulla sen kirkolla tuntemaankin -- nai piikansa. Mutta onneton -pariskunta siitä tuli, onneton pariskunta... Arvaahan sen nyt, kun -piikansa nai... Ei saanut arvatenkaan omasta mielestään kyllin hyvää... -ja miksei olisi vertaisempiaankin saanut, ellei olisi laittanut asioita -sille mallille, että piti piika ottaa... ja nyt se on juonut koko -ajan... Niin että eiköhän ole parasta, että tekin Elsan kanssa otatte -ja vähän mietitte asiaa, ettei virheitä tulisi... Mistäpä se Elsakaan -niitä tietoja ja viisautta ja karskia käytöstapaa olisi hankkinut..." - -Emäntä oli jo saanut puetuksi päälleen ja tullut täydelleen tajuamaan, -mistä on kysymys, ja keskeytti pontevasti: - -"Älä aina hupsi, Matti. Sehän on kahden kauppa ja kolmannen -korvapuusti. Eikähän Elsa mikään piika ole." - -Isäntä otti piipun suustaan ja vilkaisi moittivasti emäntää. - -"Eihän sitä kukaan ole sanonut, että se mikään piika onkaan, eikä -sellaiseksi tulekaan", sanoi hän vähän suutahtaneesti, "mutta kyllähän -sen sivistys nyt sentään nollaa on vosmestarin rinnalla.... Ja vaikka -olisi huonostikin käynyt, niin en minä sentään Elsaa samaan rääkkiin -panisi kuin missä vallesmannin rouva on... e-en. Kyllä se on hyvin -viisasta, että vosmestari ja Elsa vähän miettivät asiaa..." - -"Kyllähän se asia jo tämän kesän kuluessa on mietitty", virkahti nuori -mies hiljaisesti. - -Emäntä purskahti helapää-nauruun. - -"Johan minä olen Matille sitä koko kesän hokenut, kun olen teitä -katsellut, että saa nähdä... Ja jo saikin..." - -"Minä olen aikonut monta kertaa sanoa Elsalle, että pidähän käpäläsi -erillään, ettet polta siipiäsi", virkahti isäntä, pistäen piipun taas -hampaisiinsa. - -"Ja minä olen sanonut", jatkoi emäntä, "että liian siivo vosmestari on -varottavaksi. Enkö olekin, Matti?" - -"Olethan tuota", murahti isäntä. - -"Mutta minulla ei ole mitään muuta kuin virkani ja velkoja", lausui -nuori mies hetken kuluttua. - -Merkillistä, ettei isännällä ollut tänä yönä aikaa vetää yhtään -kunnollista mietintö-sauhua, ennenkuin hänen taas täytyi ottaa piippu -vakinaiselta paikaltaan. - -"Vai niin... tuota", aloitti hän, mutta taaskin emäntä keskeytti hänet: - -"No kyllähän me aina alkuun autamme." - -"Niin alkuun... tuota." -- Isäntä sylkäisi ja pisti taas piipun -paikoilleen. -- "Ei ole meilläkään liikoja... mutta ainahan sitä -jollakin tuhannella... Tuota paljoko teillä oikein on palkkaa?" - -"Saattaa nousta neljääntuhanteen..." - -"Hm... no... vai ei niillä herroillakaan ole sen enempää... Minulle -olivat viime vuonna panneet sata äyriä... Vaikka liikaahan siinä oli -tietenkin.... Mistäpä meillä niitä suuria tuloja... Mutta ainahan sitä -sen verran on, että alkuun voi auttaa..." - - * * * * * - -Samana syksynä mikkelin tienoissa heidät pitäjän kirkossa vihittiin ja -kirkkoherra puhui tärisyttäviä sanoja niille, jotka rypivät synnin -liassa, käskien heitä tekemään kääntymyksen ja sitten hän vielä puhui -kauniita sanoja vastavihitylle parikunnalle, kehoittaen heitä -nöyryyteen ja kuuliaisuuteen ja etteivät antaisi maailman loiston ja -rikkauden häikäistä itseään, ja naiset pyyhkivät silmiään, ja morsiamen -äiti, joka oli puettu mustaan silkkipukuun, heitti ylevän katseen -ympärilleen, mutta isä kulki sen näköisenä, kuin painaisivat häntä -ikävät aavistukset, joista hän ei parhaimmalla tahdollakaan voinut -päästä rauhaan. Lappalaiset, jotka pitäjän etäisimmiltä kulmilta -myöskin olivat saapuneet tähän juhlalliseen tilaisuuteen -- samalla -kuin tulivat mikkelinmarkkinoille -- katselivat paulakenkiensä kärkiä -ja pukujensa hopeasolkia ja pitivät koko menoa äärettömän hienona ja -monimutkaisena, sillä he eivät vielä koskaan olleet nähneet yhdellä -kertaa niin paljon herroja ja isoisia koossa. Mutta vallesmanni istui -synkän näköisenä ja hienossa tuuterissa lähellä ristikäytävää vanhan -vosmestarin vieressä ja lykkäsi tätä kylkeen ja kuiskasi: - -"De va' fan, kuinka ne nyt ovat ihania ja autuaita... Men vi ska' se, -vi ska' se..." - -Sitten hän änkeytyi toivottamaan onnea hääparille, sillä nyt -siirryttiin Puntukseen, joka oli vuokrattu häittenpitoa varten, koska -morsiamen koti olisi ollut liian kaukana ja hankalan matkan päässä, -eikä hääiloa häirinnyt olleenkaan se, etteivät morsian eikä sulhanen -osanneet tanssia, vaan päinvastoin lisääntyi huippuunsa, kun -vallesmanni ahkerasti otettuaan totia nousi pöydälle ja piti pitkän ja -liikuttavan puheen morsiamelle suomeksi ja sulhaselle ruotsiksi. - -Kun aviopari sitten seuraavan laskiaistiistain korvissa sai esikoisen, -kamalaa ääntä pitävän poikalapsen, oli se vallesmannin ja monen muunkin -laillista järjestystä rakastavan pitäjäläisen mielestä vähän niinkuin -liian aikaista, eikä vallesmanni malttanut olla siitä huomauttamatta -vanhalle metsänhoitajalle. - -"Enkös sanonut sitä, veli", sanoi hän neljännen lasin jälkeen, "jotain -täytyi olla alla... Man luxar inte en gammal... heh..." - -"Tjaah, mutta se oli vain hyglisesti tehty Evertiltä", väitti vanha -metsäherra, "helkkarin kauniisti ja miehekkäästi tehty, aivan kuin -sinulta viisitoista vuotta sitten..." - -"Jaa, mutta sehän nyt ei kuulu asiaan..." - -"Suuria gentlemanneja olette te molemmat Herran edessä, suuria -gentlemanneja", hoki vanha metsäherra, "ei muuta kuin pitää hyvänään -vaan. Skool! Sellaista voi tapahtua itsekullekin..." - -"Kun on tunteet... heh! Skool!" - - * * * * * - -Seuraavana keväänä muutti nuori metsäherra rouvineen valkoiseen -puustelliin joen rannalle hyväkeuhkoisen poikansa kanssa, sillä -nuoresta metsäherrasta oli nyt tullut oikein vakituinen vosmestari -hoitoalueeseen. Kerrottiin, että rouvan isä samana keväänä kävi -alhaalla ottamassa pankista kymmenentuhatta markkaa. Tietysti nuorta -paria -- ketä sitten muuta -- varten. - -"Hätäkös niitten on elää", sanottiin, "varallisuutta, hyvä asema ja -hyvä palkka..." - -Ja sitten kului vuosi ja kului toinenkin, talvet ja kesät tulivat ja -nuoresta vosmestarista alkoi vähitellen tulla vanha vosmestari, ja -pitäjäläiset lakkasivat sanomasta vosmestarin rouvaa Elsaksi ja -puhuttelivat häntä vosmestarinnaksi, ja naiset niiasivat ja miehet -nostivat lakkia, kun tulivat häntä vastaan maantiellä tai polulla. -Lapsiakin oli jo kolme. - -Vosmestarinna oli iso ja leveä ja käskevä meiningeissään, ylpeäkin hän -oli ja harvasanainen, mutta eihän se kumma ollutkaan. Harva talontytär -sitä vaan vosmestarinnaksi pääsee. Mutta herra vosmestari itse pysyi -hintelänä ja kulki aina niinkuin murheen painamana ja viihtyi -mieluummin metsissä ja nimismiehellä. - -Ihmeellinen vetovoima sillä olikin vallesmannille. Mutta se taisi -johtua siitä, että molemmat olivat pitäjän vanhimpia virkamiehiä, papit -ja toiset metsäherrat olivat muuttuneet senkin seitsemän kertaa, -tulleet ja taas menneet paremmille maille. Vosmestari vain ei liikkunut -minnekään valkoisesta puustellistaan joen rannalta; sanoivat, että -rouvakin oli muuttoa vastaan, ja kaipa yksi metsäherranvirka oli yhtä -hyvä kuin toinenkin. - -Eikähän se syrjäisiä liikuttanut. Puustellista ei koskaan kuulunut -mitään, ei hyvää eikä pahaa, ja niin kuluivat vuodet, eikä vosmestarin -perheestä pahinkaan juorukello olisi tiennyt muuta, kuin että kaikki -ovat terveitä ja hyvissä voimissa. - -Ainoa, mistä osa ehkä voitiin lukea vosmestarin ansioksi, oli se, että -kun hän alkoi kulkea vallesmannilla, heitti vallesmanni ryyppäämisen -vähän vähemmäksi ja tuli rouvaansa kohtaan paremmaksi, niin että -pitäjäläisten juorupuheet hiljalleen lakkasivat. - -"On siinä miestä", tunnustettiin vosmestarista. - -Niillä olikin merkillinen tapa istua ja "maistella", herra -vallesmannilla ja herra vosmestarilla. - -Illansuussa, kun alkoi hämärtää, ilmestyi metsäherra nimismiehen -huoneeseen, pani lakkinsa naulakkoon, tervehti ja kävi istumaan. Jos -nimismiehellä sattui olemaan jotain tekemistä teki hän ensin työnsä -loppuun, muussa tapauksessa hän astui vastaan ja tervehti metsäherraa -kädestä pitäen. - -Nimismiehen piika oli kylällä kertonut, että vosmestari ja vallesmanni -sitten tervehdyksen jälkeen istuessaan harvoin vaihtoivat halaistua -sanaa, ja kyläläisten mielestä oli hyvin kummallista, että kaksi -täysijärkistä miestä sillä tavoin saattoi istua ja "mulkoilla" -toisiaan, niinkuin he sanoivat. Näin he saattoivat istua tunnin tai -pari, kunnes viimein nimismies varmoin askelin marssi kaapilleen, otti -sieltä esille tinakaulaisen pullon ja loi tavaksitulleen, kysyvän -katseen metsäherraan. "Mitä mieltä sinä olet? Olisikohan tarpeellista -meidän ottaa yksi napaus?" - -Silloin metsäherra tavallisesti vähän vilkastui, siveli huulipartaansa -ja vastasi: - -"Jaa... minkähän tuo tekisi..." - -Tämän myönnytyksen saatuaan nimismies täytti pikarit, pullo asetettiin -pöydälle ja molemmat miehet istahtivat toisiansa vastapäätä, kumpikin -tavalliselle puolellensa pöytää. - -"Terve!" - -"Terve!" - -"Tjaah!" - -"Hm..." - -Nimismies sytyttää savukkeen. - -"Miltäs nyt on tuntunut?" kysyy hän. - -"No jaa, erinomaiselta. Mikäpäs tässä oikeastaan olisikaan. Vaikka -ainahan sitä sattuu erinäisiä lapsellisia ajatuksia..." - -Nyt metsäherrakin sytyttää savukkeen ja pikarit täytetään toistamiseen. - -"Niin, mistä ajatuksista veli puhuikaan?" tiedustelee nimismies ja -täyttää lasit kolmannen kerran. - -"Niin, ajatuksista! Sattuu aina tulemaan mieleen yhtä ja toista... -Tapahtuuhan elämässä aina jotain, josta saa loppuiäkseen miettimisen -aihetta..." - -"Aivan oikein!" - -"Kun on nuori ja kokematon, tulee tehneeksi kaikenlaisia tyhmyyksiä, -joita sitten saa parsia... Mutta pysyä gentlemannina viimeiseen asti -- -siinä hyvä periaate." - -Nimismies tyhjentää lasinsa. - -"Minäkin tahdoin nuorempana olla niin äkkipikainen luonteeltani", sanoi -hän, "enkä oikein ymmärtänyt asemaani virkamiehenä... hm... ja -aviomiehenä..." - -"Pitää aina muistaa, ettei syytön joudu kärsimään. Tuntuu minustakin -toisinaan hiukan ontolta ja yksinäiseltä... Ka terve! Minulta taisi -äsken jäädä lasi koskematta... Mutta ajattelen, että hyvä on niinkuin -on... Mutta joskus odottaisi saavansa vähän enemmän ymmärtämystä -osakseen, ja kun Elsa sitten sanoa paukauttaa oikein kenraalityperyyden -ja minä kiitän Herraani, ettei kukaan vieras ole kuulemassa, niin -tahtoo väkisinkin tulla lausutuksi karvas sana..." - -"Sepä se minuakin alkuaikoina riivasi, veli hyvä", keskeyttää nimismies -ja kaataa taas laseihin, tällä kertaa puolilleen. "Mutta sinä et -kuitenkaan lausu sitä karvasta sanaa?" - -"En. Miksi minä sen lausuisin? Omahan on vikani. Ja minä rupean sitten -miettimään sitä kesää, ennenkuin mentiin naimisiin -- ei sitä siihen -aikaan paljon ajatellut kulttuurieroa eikä muutakaan..." - -"Eipä totisesti. Terve sitten taas!" - -"Ja sitten tulen sellaiseen mielentilaan, ettei tee mieli mitään eikä -minnekään... Jos sanoisin yhdenkään ymmärtämättömän sanan, niin sitä -seuraisi..." - -"Mikä?" - -"Maallinen helvetti. Minne me toisistamme pääsemme? Paras lunastaa -vekselinsä ja olla ajattelematta..." - -Metsäherran kasvoille nousee puna, ja hänen silmissään saattaa huomata -pienen, ehkä veitikkamaisen kimmellyksen. - -"Mutta joskus sitä kernaasti ajatteleekin", jatkaa hän, "ja silloinkin -tulee siihen johtopäätökseen, että paras on niinkuin on. Olisi näet -voinut saada sellaisenkin, joka pyrkisi pistämään nenänsä sellaisiin -asioihin, joita hän ei parhaimmalla sivistykselläänkään kykene -ymmärtämään, ja siitä tulisi tietysti kalabaliikki..." - -"Sehän minuakin nykyisin lohduttaa", huokaa nimismies ja tipauttaa -vähän kummankin lasin pohjalle, sulkee huolellisesti pullon ja vie sen -kaappiin. - -"Kyllä Elsa on paras, minkä olen voinut saada", päättää metsänhoitaja, -"ja sitä paitsi -- oma vika... Kah, onpa se aika taas kulunut. No -näkemiin." - -Ja hän ottaa lakkinsa ja katoaa yhtä hiljaa kuin on tullutkin. - -Puustellista vilkkuvat vielä tulet ja rouva tulee miestään portaille -vastaan. - -"Kauanpa siellä taas oltiin!" - -Metsäherra naurahtaa. - -"Tietysti niitä elämän suuria kysymyksiä", naurahtaa rouvakin. - -"No niitä..." - -"Eiköhän tässä jo ala olla elämänkysymykset selvillä, kun on koti, -perhe ja virka huollettavanaan..." - -Rouva astuu miehensä edellä sisälle ja sytyttää lampun. - -"Ruokasalissa on illallista..." - -Mies toivottaa vaimolleen hyvää yötä suutelemalla häntä poskelle. Niin -on hän tehnyt aina. Ja rouva tuntee nenässään konjakin hajua, mutt'ei -ole sitä huomaavinaan. Tarvitseehan nimismieskin jotain seuraa. - -Mies istuutuu pöydän ääreen. Hänen ollennossaan on jotain raskasta ja -alakuloista, ja häntä luulisi kymmentä vuotta vanhemmaksi kuin hän itse -asiassa on. Hän ei ole onnellinen, ellei ole onnetonkaan, hän on vain -väsähtänyt ennen aikojaan, harrastusten puutteessa, jota ei kukaan ole -kyennyt virittämään. - -Syystaivaalla vilkkuvat tähdet. Mies sammuttaa lampun ja katselee niitä -kauan ja hartaasti. Sitten hän huokaa ja käy levolle. - -Elämän ratas kulkee tasaisesti ja säännöllisesti. Ulkoapäin ei sitä -mikään ole kovertanut. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Erämaan kansaa, by Juho Koskimaa - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄMAAN KANSAA *** - -***** This file should be named 50946-8.txt or 50946-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/9/4/50946/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50946-8.zip b/old/50946-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 763e9d9..0000000 --- a/old/50946-8.zip +++ /dev/null |