diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50918-8.txt | 12556 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50918-8.zip | bin | 245000 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 12556 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e9b0edf --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50918 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50918) diff --git a/old/50918-8.txt b/old/50918-8.txt deleted file mode 100644 index 1ae7bb5..0000000 --- a/old/50918-8.txt +++ /dev/null @@ -1,12556 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Miekka ja sana II, by Kyösti Wilkuna - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Miekka ja sana II - Historiallisia kertomuksia - - -Author: Kyösti Wilkuna - - - -Release Date: January 14, 2016 [eBook #50918] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MIEKKA JA SANA II*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -MIEKKA JA SANA II - -Historiallisia kertomuksia - -Kirj. - -KYÖSTI WILKUNA - - - - - - -WSOY, Porvoo, 1919. - - - - -SISÄLLYS: - - Vallanpitäjä - Poikki hakatut kädet - Nuijapäällikkö - Kesken aseiden melskeen - Kun kansa näytti itsensä - Veretön sotaretki - Sukuhaaransa viimeinen - Tilipäivän iltana - Jouluyönä - Viimeinen side - Hakkapeliitat - Kaupunkitulijainen - Pitkä suomalainen - Kerrankin oikea mies! - Sotilaan kunnia - Karoliinin korvapuusti - Neljäntoistasadan retki - Jouluyö Ukrainassa - Isästä poikaan - Viimeiseen mieheen - Häviön jälkeen - Veljekset - Poloinen papintytär - Viimeinen varustus - Revontulten alla - Kukin kohdaltansa - Viimeinen koetus - Kotiin! - Totinen fennofiili - Nyrkki - Syysiltana - Siteet katkeavat - - - - -Vallanpitäjä - - -Turun syysmarkkinat, jotka vanhastaan pidettiin Maarian -syntymäpäivänä eli syyskuun kahdeksantena, muodostuivat vuonna 1596 -tavallista vilkkaammiksi ja väkirikkaammiksi. Pitempään kestäneet -kauniit ilmat olivat houkutelleet kaupunkiin väkeä läheltä ja -kaukaa. Joki oli sulloutunut niin täyteen aluksia, että Katinhännän -poikaviikarit juosta vilistivät niitä myöten Samppalinnan alta -Aningaisten puolelle. Kauempana linnan alla liehuivat niiden uusien -sota-alusten viirit, jotka marski muutama päivä sitten oli tuonut -Pikkalasta tänne. Siellä peilailivat Auran veteen vasta tervattuja -kylkiään amiraalilaivat "Suomen Jalopeura" ja "Suomen Joutsen", -kaleerit "lohikäärme", "Merenneito" ja "Karhu". "Flemingin parkki", -"Innamaan haaksi", y.m. ja rannalla linnan ulkovarustusten edessä -tungeskeli niitä ihailemassa parvi joutilaampaa markkinarahvasta. - -Vilkkain oli liike ja hyörinä kuitenkin ahtaalla kauppatorilla sekä -rannassa sillan kummallakin puolen. Harmaakuosisen talonpoikameren -keskellä vilahteli siellä mustapukuisia pappeja, töyhtöpäähineisiä -vapaakartanoiden isäntiä sekä nahkahousuisia, ylimielisesti teiskuvia -sotilaita. Viimemainittuja olikin nykyään kaupungissa tavallista -enemmän, sillä marski oli koonnut heitä tänne kokonaista kolme -joukkokuntaa, jotka oli leiritetty kaupungin lähimpään ympäristöön. - -Torin kulmassa, lähellä sillankorvaa, oli Sihveri Porsaanjalan lesken -avara krouvitupa, jonka ovensaranat kitisivät yhtä menoa, alemman -markkinarahvaan suoltuessa sisään ja ulos. Siellä tyhjennettiin -pienistä tinakulhoista viime vuosikymmeninä käytäntöön tullutta -paloviinaa, samalla kun kymmenissä katajahaarikoissa läikähteli -vanha Turun olut. Huoneen täytti korvia huumaava äänten sorina. -Tuolla juteltiin markkinakaupoista ja täällä kiisteltiin valtakunnan -asioista: toiset, etupäässä vakaisemmat talonpojat, pitivät ääntä -Kaarlo-herttuan puolesta, samalla kun huovit ja löysäläisväki -esiintyivät tulipunaisina kuninkaan miehinä. - -Mutta yhtäkkiä vaimentui rähinä ja kaikki kääntyivät kuulemaan erästä -huovinpukuun puettua nuorta miestä, joka oli hypännyt lavitsalle -seisomaan ja kilistäen kookasta rahakukkaroa huusi: - -"Hei miehet, täss' on poika, joka kykenee tarjoamaan jokaiselle puoli -tusinaa viinaryyppyä ja pari haarikallista olutta päälle! Ei muuta -kuin ojentakaa astianne muorille täytettäviksi!" - -Toiset tuijottivat häneen epäillen, toisten huutaessa: - -"No tuo joltakin kuuluu!" -- "Onpas siinä reilu poika!" -- "Se mies -ei olekaan Kitulasta kotoisin!" - -Huovi hyppäsi lavitsalta alas ja maksoi kukkarostaan krouvarimuorille -sikäli kuin astiat täyttyivät. Silloin lähenivät myymäpöytää -epäilevimmätkin. - -Mutta huovi oli jälleen noussut lavitsalle, josta hän täysi -oluthaarikka kädessään puhui: - -"Ja nyt me juomme kuningas Sigismundin ja vanhan katolisuskon maljan. -Eläköön Sigismund ja katolinusko!" - -"Eläköön! eläköön!" hoilasi joukko hänen perässään. - -"Ja nyt marskin malja!" huusi huovi ja rahakukkaroaan helistä en -riensi hän jälleen maksamaan täyttyviä tuoppeja. - -Kun kaikki olivat osansa saaneet, juotiin marskin malja huutaen ja -hoilaten. - -"Eikö teidän, miehet, täydy tunnustaa, että vanha usko, jota Herrassa -kuollut kuningasvainaja sekä nyt hänen poikansa, jalo Sigismund, ovat -koettaneet jälleen voimaansa saattaa, on paljon parempi kuin tämä -uusi kerettiläissotku? Laulakaapas suunne puhtaaksi, miehet! Mutta -sitä ennen ryyppy viinaa ja uudet oluthaarikat." - -Kunkin saatua osansa huudettiin jälleen entistä innokkaammin vanhan -katolisuskon hyväksi. - -Kun pahin remakka oli vaiennut, kuului torilta kapakan edustalta -torventoitotusta. - -"Kuuluttaja! Avatkaahan, miehet, ovi, että mekin saamme kuulla, mitä -siellä julistetaan", huusi huovi. - -Kun ovi oli työnnetty auki, kuului karkea miehen ääni, joka puhui -kuin ulkoa opittua läksyä: - -"Klaus Fleming, Viikin vapaaherra ja Ruotsin valtakunnan neuvos, -valtakunnan marski ja yliamiraali sekä kenraali-sotaeversti ynnä -käskynhaltija yli kaiken Suomenmaan kutsuu täten kaikkia läsnäolevia, -niin ylhäisiä kuin alhaisia, niin vapaamiehiä ja hengellisen säädyn -jäseniä kuin porvareita ja talonpoikiakin nyt heti saapumaan -kapitulihuoneelle, lukeakseen ja selittääkseen siellä kaikille -hyville miehille erinäisiä kuninkaalta saapuneita kirjeitä." - -Jälleen kuului torventoitaus ja kuuluttaja etääntyi torilta. - -"Vielä kerran haarikat täyteen ja sitten miehissä kapitulihuoneelle -kuulemaan, mitä kuningas meille kirjottaa", huusi huovi. - -Itse asiassa oli hän saapunut kapakkaan vartavasten värväämään väkeä -tuohon marskin kuuluttamaan kokoukseen sekä valmistamaan viinalla ja -oluella markkinarahvaan mieltä. Hän oli vasta Pohjanmaan voudiksi -nimitetyn Abraham Melkiorinpojan miehiä ja oli isäntänsä toimesta -tullut markkinarahvasta yllyttämään. Nyt saattoi hän olla varma -herransa kiitoksesta, sillä muutamia varakkaamman näköisiä isäntiä -lukuunottamatta lähtivät kaikki kapakassa olleet meluten hoippumaan -hänen jälessään kapitulitaloa kohti. - - * * * * * - -Marski oli vasta saapunut kapitulihuoneeseen parin seuralaisen -kanssa, joista toinen oli Abraham Melkiorinpoika. Hän oli näiden -kanssa juuri tehnyt ratsastusretken kaupungin ulkopuolelle -sijotettujen sotaväkiosastojen luoksi ja sen vuoksi hänellä oli -jalassaan raskaat ja pölyiset ratsusaappaat. Ruoskansa hän oli -viskannut pöydälle sekä sen viereen mustan nahkalippaan, jossa oli -kuninkaalta saapuneita kirjeitä. - -"Hö! hö!" -- naurahti hän yhtäkkiä lyhyeen ja karkeaan tapaansa, -lyöden samalla kämmenensä pöytään, "saapas nähdä, minkä karvaista -kansaa sieltä sinun huovisi tänne raahaa!" - -"Käskin hänen kerätä mahdollisimman oikeita talonpoikia", vastasi -Abraham-herra hiukan pelästyneenä, "ja uskon, että hän siinä -suhteessa täyttää toiveemme, sillä ei hän ole ensi kertaa..." - -Hän keskeytti lauseensa ja kurottausi ahtaaseen ikkunakomeroon ja -alkoi tirkistellä ulos. - -"Sieltä tulee, luulen minä, hengellisten herrain pää ynnä joukko -muita pienempiä hengellisiä", jatkoi hän hetken päästä. - -"Hyvä on, kyllä minä heidän käpälänsä kuumennan", murahti marski ja -kourasi pari kertaa harmahtavaa leukapartaansa. - -Tuokion kuluttua astui sisään iäkäs Turun hiipan haltija, Ericus -Erici Sorolainen. Hänen laiha ja kumaraan painunut vartalonsa peittyi -mustan kauhtanan poimuihin ja hänen parrattomat kasvonsa näyttivät -valkoista röyhelökaulusta vastaan kalpeilta ja riutuneilta. Kirkkaat, -harmaat silmänsä kiinnitti hän hitaalla varovaisuudella ensin -marskiin ja sitten hänen seuralaisiinsa, minkä jälkeen hän tervehti: - -"Jumalan rauha, jalot herrat!" - -"Jumalan rauha!" kuului marskin parrasta murahdus. - -Piispan mukana saapui huoneeseen kolme tuomiokapitulin jäsentä sekä -puolikymmentä maalaispappia. He sijottuivat istumaan esimiehensä -ympärille päinvastaiselle puolelle pöytää kuin missä marski istui. - -Syntyi kiusallinen äänettömyys, jonka kestäessä marski, saappaan -kärkeensä tuijottaen, naputti oikean käden pikkusormella pöydän -reunaan ja Abraham Melkiorinpoika hiiviskeli kuin kissa varpaillaan -akkunan luota toisen luo. - -Asentoaan muuttamatta ja päätään kääntämättä katsoa mulautti marski -piispaa. Heidän katseensa yhtyivät pikimmältään, piispa vilkasi -pöydällä olevaa ruoskaa ja nosti jälleen katseensa marskiin, jolloin -hänen silmänsä pohjalla vilahti kaukainen hymy. Marski tuhahti -sieramiinsa ja alkoi jälleen tuijottaa saappaansa kärkeen. - -Ulko-oven takaa rupesi tällöin kuulumaan sekavia ääniä, askelten -töminää ja häijynkurista rykimistä. Hetken päästä nykäistiin ovi -epävarmasti auki ja näkyviin tulivat markkinarennosti puetun rengin -juopuneet kasvot. Kun hänen sinne tänne harreilevat silmänsä -pysähtyivät huoneen perällä olevaan seurueeseen, yritti hän -vetäytymään takaisin. Mutta nähtävästikin häntä työnnettiin takaapäin -sisälle, sillä vastaanpanostaan huolimatta retvalehti hän kynnyksen -yli, samalla kun hänen takaansa tulivat näkyviin toiset juopuneet -kasvot toisensa jälkeen. Koko joukko, jonka keskellä Abraham -Melkiorinpojan huovi puikkelehti, sijottui rykien, lakkireuhkojaan -käännellen ja oluen katkua huokuen yhteen ryhmään lähelle ovea. - -Ilmettään muuttamatta silmäili heitä marski eikä Abraham-herra -kyennyt hänen katseestaan lukemaan, mitä hän pohjaltaan ajatteli -noista hänen esiinloihtimistaan "kansan miehistä". - -"Hyvät ystävät, piispa, papit jäte rahvaan miehet!" katkaisi marskin -karkea basso äkkiä hiljaisuuden, "kun viime aikoina on esiin -tullut kaikenlaisia häiriöitä ja kinasteluja uskonasioissa ja kun -minun luonani juoksee lakkaamatta valittajia niin puolelta kuin -toiseltakin, niin olen minä kutsunut teidät koolle, tulkitakseni -teille kuninkaalta äsken saapuneen kirjeen, joka sisältää ohjeita -juuri näihin riitakysymyksiin nähden. Ja kun meillä kenelläkään, -olimme sitten piispoja tai vaikka suorastaan herttuoita (tässä kohti -heitti marski nopean syrjäkatseen pappeihin päin), ei ole mitään -oikeutta juonitella hänen majesteettinsa kuninkaan selviä käskyjä -vastaan, niin toivon minä, että kaikki kinat ja valitukset tämän -jälkeen lakkaavat." - -Hän silmäsi ympäri huonetta, otti sitten lippaasta kuninkaan kirjeen -ja levitti sen auki, niin että nauhasta riippuva vahasinetti -kalahteli pöydän laitaan. - -"Ensinnäkin ilmottaa täällä kuninkaallinen majesteetti", jatkoi -hän kirjettä silmäillen, "että hän ei ole käskenyt vähentää niitä -kirkonmenotapoja ja käytöksiä, jotka vanhastaan ovat tässä maassa -olleet käytännössä, ja että mitä siinä suhteessa on päätetty Upsalan -kokouksessa, se on tapahtunut vastoin hänen tahtoaan." - -"Mutta Upsalan kokouksen päätöstä tekemässähän ovat olleet kaikki -valtakunnan säädyt ja itse kuninkaallinen majesteetti on vahvistanut -saman päätöksen", keskeytti piispa yhtäkkiä marskin. - -Marski kääntyi häntä kohti äkkiä ja vihaisesti, niin että tuoli -risahti, mutta samassa aukeni ulko-ovi jälleen ja sisään astui kolme -aatelismiestä. Etummainen heistä, huolella puettu, viittäkymmentä -alotteleva mies, jonka ryhdissä ja käytöksessä ilmeni sekä oppineen -arvokkuutta että hovimiehen siroutta, oli marskin sukulainen ja -kaima, Klaus Fleming nuorempi, Kaskisten herra. Häntä seurasivat -hänen veljensä, Louhisaaren herra Lauri sekä lankonsa, Kankaisten -herra Kaarlo Horn. - -Kaimansa nähdessään synkkeni marskin katse huomattavasti. Oli -yleisesti tiettyä, ettei hän voinut sietää tätä sukulaistaan ja -siihen vaikutti osaltaan se, että Kaskisten herra veljineen oli, -samoinkuin Kankaisten Hornitkin, lähempänä Kaarlo-herttuan leiriä, -osaksi taas se, että tuon hänen kaimansa ulkomainen oppineisuus ja -hieno käytöstapa omituisella tavalla ärsyttivät marskia. Sen vuoksi -hän aina, milloin he sattuivat samaan seuraan, tahallaan käyttäysi -tavallistakin töykeämmin ja raaemmin, ikäänkuin osottaakseen, että -hänen ei tarvitse ketään kursastella. - -Fleming-veljesten ja Hornin sisään astuessa nielasi marski alas -piispalle aikomansa sapekkaan vastauksen. Sen sijaan rykäsi hän -tuolla yli valtakunnan kuululla tavallaan, niin että seinät -kajahtivat ja arkahermoisemmat läsnäolijoista hätkähtivät, minkä -jälkeen hän sormin niisti nenänsä, viskasi hyppystensä sisällön -viereensä lattialle ja huitasi samettisen mekkonsa hihalla nenänsä -alustaa. Vasta tämän jälkeen ärähti hän piispalle: - -"Mutta kun kuninkaallinen majesteetti kerran tässä kirjeessään sanoo -niin ja niin, niin sen pitää oleman niin, olkoot sitten säädyt ja -Upsalaa kokoukset päättäneet mitä tahansa. Vai mitä yhteisen kansan -miehet tähän sanovat?" - -Tässä kääntyi marski silmäilemään ovinurkkaan ryhmittynyttä -miesjoukkoa. - -"Niin on!" -- "Kyllä me ollaan kuninkaan ja marskin puolella!" --- "Vanhan Ruotsin uskon me tahdomme pitää!" -- kuului joukosta -rähiseviä ääniä. - -Marski silmäili jälleen kirjettä ja puhui: - -"Edelleen ilmottaa täällä kuninkaallinen majesteetti, että jos täällä -Suomessa on muutettu vanhoja uskonnon menoja, niin hän suvaitsee, -että sellaiset muutokset peruutetaan." - -"Koska kuninkaallisen majesteetin kirje sisältää niin tärkeitä ja -seurakuntamme elinkysymyksiä koskevia asioita, niin rohkenen minä -pyytää kopiota siitä", lausui piispa, joka nähtävästi alkoi epäillä, -että marski lasketteli omiaan kirjettä vapaasti tulkitessaan. - -"Joka ei usko minun tulkintaani, hän saa milloin hyvänsä itse lukea -kuninkaan kirjeen", mörähti marski, mutta ei kuitenkaan tehnyt -pienintäkään liikettä, jättääkseen kirjettä käsistään. - -"Kyllä se uskotaan sillä, mitä marski sanoo!" -- "Papit vain ilman -juonittelevat!" -- kuului rahvaan joukosta rähinää. - -Piispa ja Kaskisten herra katsahtivat toisiinsa ja tästä katseesta -rohkaistuneena lausui edellinen: - -"Kun nyt kerran on kysymys kirkkoa ja papistoa koskevista seikoista, -niin katson minä soveliaaksi saattaa maamme ylimmän käskynhaltijan -tietoon sen raa'an häväistyksen, joka viime sunnuntaina on kohdannut -Räntämäen kirkkoherraa, jonka joukko kirkkopihassa juopuneina -reuhaavia huoveja oli viskannut muurin yli, kun hän saapui heidän -jumalatonta menoansa asettamaan. Harras ja oikeutettu toivomukseni -on, että herra marski saattaa syylliset rangaistukseen, jotta -sellaiset väkivallanteot eivät vasta uusiinnu." - -Piispan puhuessa kuului rahvasjoukosta naurun rähinää ja -huudahduksia: "Olipa ne poikia!" -- "Ei muuta kuin yli muurin vain!" - -Kaskisten herra kavahti vihaisesti seisoalleen ja lausui tulisella -kiivaudella: - -"En voi kauemmin olla minäkin puolestani tähän seikkaan sekaantumatta -ja lausumatta julki, kuinka tuiki sopimatonta on, että huuditonta -roskaväkeä ja juopuneita tyhmyreitä haalitaan kokoon häväisemään -sielunpaimeniamme ja oppi-isiämme ja väittelemään muka uskonnon -asioista. Tällaiselle kokoukselle minä en tunnusta minkäänlaista -arvoa!" - -"Olen täydellisesti yhtä mieltä veljeni kanssa!" huudahti Louhisaaren -herra heti perään. - -"Ja minä!" lisäsi Kankaisten herra. - -Syntyi hetken kestävä äänettömyys. Sitten naurahti marski -väkinäisesti ja aivankuin ei olisi lainkaan kuullut sukulaisensa -paheksumislausuntoa, vastasi hän piispan kanteluun: - -"Siihen asiaan minä en totisesti tiedä parempaa keinoa kuin että -asianomainen pappi viskataan muurin yli takaisin kirkkopihaan ja -entistä lujemmin." - -Aivan kuin merkin saatuaan rähähti rahvasjoukko nauramaan. - -"No se oli paikalleen sanottu! Niin sitä, pojat, pitää tehdä!" -- -kuului huutoja. - -"On itsensä alentamista viipyä hetkeäkään enää tällaisessa -kokouksessa!" huudahti Kaskisten herra. - -Hän nousi ja lähti vihaisesti huoneesta. Hänen veljensä ja Kankaisten -herra seurasivat hänen kintereillään. - -Kun ovi oli sulkeutunut heidän jälkeensä, nousi piispakin paikoiltaan -ja lausuen: "Pidän turhana pitemmät keskustelut tällä kertaa", -- -lähti marskille kumarrettuaan huoneesta. Kaikki papit seurasivat -hänen esimerkkiään. - -Heidän mentyään tuhahteli marski hetken aikaa sieramiinsa ja tuijotti -saappaansa kärkeen. Sitten kääri hän kuninkaan kirjeen kokoon, pisti -sen takaisin lippaaseen ja sen tehtyään ärähti vihaisesti ovinurkan -joukolle: - -"Ei teitä, tolvanat, täällä enää tarvita!" - -Pelästyneinä alkoivat silloin "kansan miehet" sulloutua ovesta ulos. - -"Vietävän risajaakot!" murahti marski itsekseen, työnsi kirjelippaan -vyönsä alle ja ruoskaansa tarttuen lähti astua tömistelemään ulos. - -Kirkkotorilla piteli ratsurenki suitsista marskin kuuluisaa -mustaa oritta, joka levotonna pärskähteli sieramiinsa ja kuopi -etukavioillaan maata. Ähkäisten nousi marski rengin avulla satulaan -ja lähti Kirkkokatua pitkin ratsastamaan kauppatorille. - -"Tehkää tietä, marski tulee!" kuului markkinaväen keskeltä häädettyjä -huudahduksia. - -Kansanjoukon keskelle aukeni laaja kuja sikäli kuin Musta notkuvin -seljin kuletti herraansa eteenpäin. Mutta marski ei katsonut -sivuilleen eikä ollut tietävinään, kun lakit molemmin puolin kujaa -lensivät miesten päästä. Tömisten ajoi hän sillan yli Aningaisten -puolelle, räpsäytti piiskalla oritta ja alkoi hattutöyhdön liehuessa -hölkkäjuoksua ratsastaa alas linnaa kohti. - - - - -Poikki hakatut kädet - - -I. - -Tuomas Heikinpojan pirtissä Juvan Salajärvellä oli perhe juuri -asettunut puhdetöihin lieden ympärille. Isännän äiti, vanha upposokea -muori, laski värttinän helmaansa ja heristi korviaan. - -"Mistähän kuuluneekaan tuo jousenjänteiden helinä ja rautapaitojen -räminä?" virkkoi hän levotonna. - -"Mitähän se nyt taas on kuulevinaan?" hymähti joku joukosta. - -"Ilman vain höpisee", lausui emäntä. - -"Eipä tiedä, on se ennenkin kuullut semmoista, joka on pitänyt -paikkansa", sanoi isäntä vakavasti. - -"Ja koko pohjoinen taivaanranta punottaa", jatkoi muori omissa -ajatuksissaan. - -Kukaan ei puhunut mitään ja kaikkien mielialaan hiipi kaamea tunne. - -Juuri tällöin kuului reen ratinaa pihalta ja kohta sen jälkeen -astui pirttiin kolme miestä. Jokaisen valtasi epämieluisa tunne, -sillä tulijat kantoivat huovin pukua raskaine kannussaappaineen ja -nahkaköltereineen. - -Tervehdyksen sijasta lausui yksi tulijoista röyhkeästi: - -"Olutta pöytään vieraille!" - -Tuomas Heikinpojan katse synkkeni, sillä hän tunsi puhujan oman -pitäjän mieheksi. Se oli yhtä väärentämätön talonpoika kuin -hänkin, mutta oli mennyt herrain puolelle ja ruvennut knaapiksi. -Kannukset saatuaan oli se alkanut käyttäytyä yhtä ylimielisesti ja -väkivaltaisesti kuin muutkin sotilaat. - -"Ei meillä ole tapa kutsumattomille vieraille olutta tarjota!" -vastasi Tuomas Heikinpoika lujasti. - -"Sitten me otamme itse ja juomme tervetuliaismaljamme", sanoivat -huovit ja lähenivät kellarinluukkua, nostaakseen permannon alta -jouluoluet esiin. - -Tuomas Heikinpoika nousi seisomaan ja kohotti kirveensä, jolla hän -juuri oli veistänyt viikatevartta. - -"Koettakaapas ottaa väkisin!" huusi hän. "Minulla on turvakirja -teidän koiruuksianne vastaan ja jollette pysy siivolla, niin -autuuteni kautta vannon, että saatte maistaa kirveenterästä." - -Huovit olivat jo ennestään hiukan juovuksissa, ja ärtyneinä isännän -vastarinnasta paljastivat he uhaten ja kiroillen aseensa. Kun Tuomas -Heikinpoika ei peräytynyt kellarinluukulta, syntyi tappelu. Se -päättyi huovien voitolla. Tuomas Heikinpoika tehtiin aseettomaksi, -sai muutamia verihaavoja sekä ankaran selkäsaunan. Loppujen lopuksi -kantoivat huovit kellarista oluttynnyrin rekeensä ja lähtivät -hoilaten matkaansa. - -Haavansa sidottuaan istui Tuomas Heikinpoika synkkänä alallaan ja -tuijotti tuleen. Muorivanhus ei näyttänyt tietävän mitään siitä, mitä -hänen ympärillään tapahtui. Omia näkyjään seuraten virkkoi hän äkkiä, -katkaisten pirtissä vallinneen synkän äänettömyyden: - -"Tulenloimo pohjosesta lähenee ja lumihanget punottavat verestä." - -"Kunpa ne alkaisivat huoviroistojen verestä punottaa!" murahti Tuomas -Heikinpoika uhkaavasti. - - -II. - -Tuomas Heikinpoika oli aina ollut uskollisen ja osaansa tyytyväisen -alamaisen esikuva. Uuraasti oli hän raatanut isältä perityllä -konnullaan sekä suorittanut napisematta ulostekonsa, mitkä totta -tosiaan eivät olleet vähäiset tähän aikaan, jolloin koko maa makasi -rautamarskin ikeen alla. - -Mutta kaikenkarvaiset ulosteot, ruokalisät ja linnaleirin rasitukset -lisääntyivät yhtämittaa. Tavallisesti tulivat elohinkaloiden pohjat -näkösälle jo kevättalvella ja silloin oli täytymys turvautua -petäjän kylkeen. Kaiken senkin oli hän vielä kestänyt äänettömällä -alistuvaisuudella, mutta kun lisäksi tuli ohi matkaavien sotamiesten -vallattomuudet, hänen talonsa kun oli Savonlinnasta Turkuun johtavan -valtatien varressa, alkoi hänen kärsivällisyytensä loppua. Varsinkin -oli häntä alkanut ärsyttää se seikka, että muutamia oman paikkakunnan -talollisia oli viime aikoina ruvennut knaappeina rehentelemään. - -Tuskastuneena oli hän alkutalvesta käynyt omaa ja naapuriensa -tilaa valittamassa maakuntansa ylimmälle käskynhaltijalle, herra -Götrik Finckelle, jota hän oli kuullut kiitettävän hyvänsuovaksi -kansanmieheksi. Kyöri-herra oli kohdellut häntä suopeasti sekä -antanut turvakirjan, jonka piti varjella hänen kotiaan sotaväen -vallattomuudelta ja laittomalta verotukselta. Nyt oli hän kuitenkin -saanut katkerasti kokea, ettei turvakirjastakaan ollut mitään apua. - -Kului muutamia päiviä ja yhä polttavampina alkoivat Tuomas -Heikinpojan povessa riehua kostontunteet. Silloin rupesi pohjoisesta -päin kuulumaan outoja sanomia. Pohjanmaan miehet olivat nousseet -marskin sortovaltaa vastaan, surmanneet maakuntaansa linnaleiriin -lähetetyt huovit sekä marssineet Kyrönkankaan yli Etelä-Suomeen. -Heidän sanottiin lähteneen marskia vastaan kansan ystävän, Kaarle -herttuan kehotuksesta ja heidän joukossaan kerrottiin olevan -Eerik-kuninkaan pojan, prinssi Kustaan. Mikäli tuhatkielinen huhu -kiersi kulovalkeana ympäri maata, sikäli alkoivat syvät rivit -kaikkialla kuohua ja liikahdella. Tuhansissa matalissa pirteissä -helähtelivät jousenjänteet, keihäitä ja miekkoja tahkottiin -teräviksi ja vanhoihin sotanuijiin lyötiin uusia piikkejä. Elettiin -kuumeisessa odotuksessa ja ilmassa oli tuntu kuin suuren jäänlähdön -edellä. Rahvas nosti kaikkialla päätään ja rinnat paisuivat vapauden -toivosta. Kuin petolliset virvatulet keskellä sydäntalven pimeyttä -leimahtivat vapauden valot, yhtä pian taas sammuakseen. - -Tapahtumat seurasivat nopeasti toisiaan. Pohjois-Hämeen ja Savon -miehet noudattivat pohjalaisten esimerkkiä ja nuijiinsa tarttuen -lähtivät samoamaan etelää kohti. Kuin lumivyöry paisuivat heidän -joukkonsa matkalla, ja kaikkialla, missä he liikkuivat, punasivat -taivaanrantoja aatelisherrain, verovoutien ja knaappien palavat -kartanot. - -"Muori näki oikein, vaikka onkin sokea", sanoi Tuomas Heikinpoika ja -otti seinältä alas karhukeihään ja vanhan metsästysjousensa. - -Tällöin saapui taloon täyttä laukkaa ajaen herra Götrikin -sanansaattaja. - -"Herra Götrik Fincke käskee kaikkien kunniallisten ja esivallalle -uskollisten talonpoikain olemaan aseineen ja eväineen valmiina -lähteäkseen yhdessä sotaväen kanssa kurittamaan jumalattomia -kapinannostajia", julisti sanansaattaja ja kiidätti eteenpäin. - -"Valmis olen, mutta kenen kanssa ja ketä vastaan, se on toinen asia", -lausui Tuomas Heikinpoika ja ryhtyi keihästään terottamaan. - -Kun saapui tieto, että nuijamiesten joukko oli saapunut Suursavon -kirkolle ja toinen Joroisiin, ei hän malttanut enää pysyä alallaan. - -"Minä näin sinut viime yönä kädetönnä ja kasvoiltasi valkeana kuin -liina. Pysy sen vuoksi kotona ja anna muiden sotia", neuvoi äiti ja -hänen sokeat silmänsä vilkkuivat levottomasti. - -"Haavani kirvelevät vielä!" vastasi Tuomas Heikinpoika, ripusti -eväskontin selkäänsä, heitti sen päälle jousensa ja lähti hiihtämään -Joroisiin päin. - - -III. - -Joroisten Häyrylään olivat pohjoisesta Tavisalmelta Ja Pieksämäeltä -tulleet nuijamiehet leiriytyneet. Siellä oli heihin yhtynyt joukko -Juvan ja Rantasalmen miehiä. He olivat ryöstäneet puti puhtaaksi -sikäläisen knaapin kartanon, mutta jättäneet sen vielä toistaiseksi -polttamatta, käyttäen sitä nyt kortteerinaan. Pihalla oli sikinsokin -ahkioita ja rekiä, joiden ääressä hevoset syödä narskuttivat -ryöstösaaliina otettua kauraa, ja kinoksessa seinän vierustalla -törrötti pystyssä pitkä rivi suksia. Navetan seinustalla näkyi -verilaimiskoita ja teurastettujen nautain sisälmyksiä, joiden -kimpussa ärhenteli joukko koiria. - -Sisällä nokisessa pirtissä oli kuumaa ja ummehtunutta ja sankka huuru -purkautui ulos selkosen selälleen työnnetyistä seinäluukuista. Miehiä -istui penkit ja jakkarat täynnä ja huoneen täytti sekava äänten -sorina. Toiset söivät eväitään, joita oli lisätty vasta keitetyillä -raavaanlihoilla, toiset joivat olutta tynnyreistä, rentoilivat ja -riitelivät. Sitä mukaa kuin olut väheni, lisääntyi heidän rohkeutensa -ja voimansa. He uhkasivat hajottaa Olavinlinnan maantasalle, marssia -sitten Turkuun ja tehdä siellä saman tempun sekä viedä marskin ja -muut herrat Tukholmaan hirtettäviksi. - -Pöydän takana istuivat pohjalaisten lähettämät johtomiehet, Pekka -ja Paavo Palainen sekä rautalampilainen Esko Utmark, joka oli -herraslähtöä sekä toimi nyt kirjurina nuijamiesten joukossa. Heidän -seurassaan pöydän ympärillä istui joukko vakavampia miehiä ja siinä -suunniteltiin lähipäivien yrityksiä. - -"Muistakaakin, miehet, että Olavinlinnasta ei jätetä kiveä kiven -päälle!" terotti eräs oluenjuojista tovereilleen. - -"Se on tietty", vakuuttivat toiset, "se hajotetaan jokaiselle -neljälle ilmansuunnalle." - -"Ja huovit haudataan elävinä raunioiden alle." - -"Niin, ja linnan mustan pässin me syömme tulomurkinaksemme." - -"Sepä kuuluukin sairastaneen joulusta saakka." - -"Ohoo, siinäpä onkin ennustus linnan häviöstä!" - -"Mutta itse Kyöri meidän sentään sietäisi jättää henkiin." - -"Joo, Kyöri me säästetään, se on oikea kansan mies. Kuulkaas, te -siellä pöydän takana, me olemme tässä päättäneet, että Kyörille -Olavinlinnassa ei saa tapahtua mitään pahaa." - -Vanhempi Palaisista oli vastaamaisillaan jotakin kun Tuomas -Heikinpoika, joka äsken joukkoon saapuneena oli ääneti seisonut uunin -kupeella, virkkoi samassa: - -"Jos minäkin saan tässä mieleni ilmaista, niin meidän on säästettävä -herra Kyöriä, sillä hän on aina ollut myötäsukainen tälle yhteiselle -kansalle. Jopa meidän minun mielestäni sopisi kehottaa häntä tulemaan -omalle puolellemme, vaikkapa päälliköksi meille." - -Palainen heitti epäluuloisia silmäyksiä puhujaan, mutta eräs oluen -juojista huusi: - -"Se meidän pitää tehdä ja laittaa Kyörille semmoinen kirja, että me -otamme hänet päälliköksi, jos hän tulee meidän puolellemme." - -"Se pitää tehdä, Kyörille pitää lähettää kirja!" huusivat köörissä -oluttynnyrin ympärillä istujat. - -Johtomiehet pöydän ympärillä neuvottelivat nyt matalalla äänellä ja -huomasivat viisaimmaksi toimittaa Olavinlinnan päällikölle, herra -Götrik Finckelle kehotuksen liittymään heihin. Kun kirjeen sisällöstä -oli suunnilleen sovittu, otti Esko Utmark kirjotusneuvonsa esille, -terotti hanhenkynän ja taidostaan ylpeänä teki ilmassa kaikenlaisia -vinkankonkkeja, ennenkuin laski kynän paperille ja alkoi siihen -todellisia kirjaimia raapustella. Hänen ympärilleen ahtautui -miehiä, jotka toistensa olkapäiden yli kurkotellen koettivat päästä -läheltä näkemään tuota merkillistä taitoa. Tavan takaa raivasi hän -olkapäillään itselleen paremman tilan ja kituutti ääneti hanhenkynää -paperilla. - -Kun pitkä kirjelmä vihdoinkin oli valmis, nosti hän päätään ja kysyi, -kenen nimet siihen alle pannaan. - -"Kaikkein nimet, sillä sehän on meidän yhteinen tahtomme", huusivat -miehet. - -"Mutta tässä ei ole tilaa läheskään kaikkien nimille", epäsi Utmark. - -"No panee sitten vain, että se on yhteisen kansan tahto", ehdotti -joku miesjoukosta. - -Kirjuri silmäsi epäröiden Palaisiin, mutta kun vanhempi näistä -nyökäytti päätään, kastoi hän kynän musteeseen ja kirjotti vielä -muutamia sanoja. Ripoteltuaan hiekkaa paperille alkoi hän lukea -kirjelmää ääneensä. - -"Terveyttä Jumalan kanssa nyt ja aina", alkoi se. "Hurskas Götrik -Fincke! Annamme Teidän hurskaudellenne tiedoksi, että meitä on -lähettänyt Hänen armonsa, Kunink. Maj:tti, etsimään linnaleirin -väkeä, ratsumiehiä ja muita, jotka ovat olleet sen hyvän herran -Klaus Flemingin kanssa yksissä neuvoin ja ynseästi käyttäineet -rahvasta kohtaan, ryöstäen, raastaen ja väkisin vieden, mitä -ovat käsiinsä saaneet." Sen jälkeen tiukattiin kirjeessä herra -Götrikiltä vastausta, tahtoiko hän uskoineen ja väkineen olla heidän -puolellaan. Edelleen vaadittiin siinä, että Fincke lähettäisi kansan -rangaistavaksi ne huovit, jotka olivat linnan turviin paenneet. Kirje -loppui sanoihin: "Ei muuta tällä ajalla, vaan Teidän hurskauttanne -tämän kautta jättäen Jumalan haltuun, annettu Joroisista Tammikuun 11 -p. 1597!" Allekirjotuksena oli sanat: "Se on Yhteisen kansan tahto." - -"Mutta eihän siinä seisonutkaan, että me tahdomme Kyörin -päälliköksemme", tivasi eräs miehistä ja kirjeen sisällöstä sukeutui -pitkä riita. Lopuksi päätettiin se kuitenkin lähettää semmoisenaan, -sillä Fincken päällikkyydestähän kerittiin myöhemminkin sopia, jahka -nyt ensinnä saataisiin kuulla, suostuiko hän tulemaan yhteisen kansan -puolelle. - -Kun sen jälkeen tuli kysymys kirjeen viejistä vaikenivat miehet -kuin puulla päähän lyötyinä, sillä kukaan ei tuntenut halua pistää -nenäänsä sinne äärimmilleen ärtyneiden huovien keskelle. - -"Eikös se ole selvintä, että kirjan vie se, joka asian on alullekin -pannut?" virkkoi vanhempi Palainen, heittäen vahingoniloisen katseen -Tuomas Heikinpoikaan. "Mitäpä siinä, minä otan viedäkseni kirjan enkä -hellitä sitä ennenkuin herra Kyörin omaan käteen", lausui Tuomas -Heikinpoika suoraksi ojentuen. - -Kaikki hengähtivät helpotuksesta ja Tuomas alkoi varustautua matkaan. -Huolellisesti kokoon taitettu kirje poveen säilytettynä nousi hän -suksilleen ja lähti lykkimään kohti Olavinlinnaa. - - -IV. - -Oli oikea tammikuun pakkanen ja sen vuoksi se honkavalkea, joka -räiskyi erään Olavinlinnan tornihuoneen avarassa uunissa, oli hyvin -tarpeen vaatima. - -Tuossa pyöreässä kammiossa, jonka huolimattomasti kalkituissa -seinissä näkyi jälkiä yöllä syntyneestä kuurasta, ei ensi -silmäyksellä näkynyt yhtään ihmistä. Erään akkunakomeron suulla -näkyi kuitenkin suuret hirvennahkasaappaat, jotka silloin tällöin -liikahtivat ja syvempää komerosta kuului katkonaista mutinaa, -lauseita sellaisia kuin: - -"Ei niitä rakkareita vielä näy... No, no, tulkaahan vain tänne, kyllä -minä käpälänne kuumennan... totisesti minä ne kuumennan, niin että -vasta osaatte pysyä kuninkaanne uskollisina alamaisina..." - -Hetken kuluttua alkoivat saappaat vetäytyä taaksepäin ja syvästä -ikkunakomerosta suoltui vähitellen näkösälle keski-ikäinen, laiha -mies, jonka vilkasilmeisiä kasvoja rumensi pari isoa arpea. -Käydessään ontui hän toista jalkaansa ja vasen käsi roikkui -hervotonna sivulla. Hän oli linnanpäällikkö, herra Götrik Fincke, ja -nuo arvet samoin kuin käden ja jalan viat olivat hänellä muistoina -Lukkolinnan tappelusta Vironmaalla parikymmentä vuotta sitten. - -"Kurkistetaanpas toisellekin ilmansuunnalle, onko sielläkin kaikki -yhtä liikkumatonta", puhui hän itsekseen ja kohennettuaan tulta -pesässä liikkasi hän huoneen vastakkaiselle seinälle ja ryömi -nelinkontin uuteen ikkunasyvennykseen. - -Saatuaan jäätyneen ikkunan vaivalla auki, työnsi hän päänsä ulos ja -tähysteli ympärilleen. Suvisin niin hymyilevät maisemat esiintyivät -nyt täydessä sydäntalven kuolleisuudessa ja liikkumattomuudessa. -Lunta, lunta vaan kaikkialla, minne silmänsä käänsi, sitä oli -paksuina kinoksina luotojen välisissä salmissa ja sen painosta olivat -metsät ikäänkuin alemmaksi kyyristyneet. Myrskytuulten ajamana se -oli tehnyt hyökkäyksiä itse linnanmuurejakin vastaan, mutta sen -voimat olivat uupuneet alkuunsa ja ylväinä kohosivat harmaan kalseat -muurit korkealle yli kinosten. Joka puolella oli niin liikkumatonta -ja erämaisen yksinäistä, että se teki katselijan mielen väkisinkin -apeaksi. Ainoastaan tuolla ja täällä nienten kainaloissa näkyi -taloja vähäisten raivausten keskellä. Mutta harmaina ja maata -vasten litistyneinä sekä kinoksiin hautautuneina eivät ne kyenneet -luomaan mitään eloa tuohon lohduttomaan tauluun. Niiden lakeisista -kohoava savu näytti kuin jähmettyvän teräksen harmaalla taivaalla. -Hevosella ajajaa tai suksin liikkujaa ei näkynyt millään suunnalla -ja yksinäinen viittatie, joka luotojen välitse luikertaen hävisi -etäämpänä pakkashuuruun, oli omiaan lisäämään sitä painostavaa -orpouden tunnetta, jonka tämä näköala katsojassa herätti. - -Herra Götrik rämähytti ikkunan kiinni ja alkoi työntyä ulos -piilostaan. Ennenkuin hän pääsi lattialle, kuuli hän oven aukeavan ja -jonkun astuvan tornihuoneeseen. - -"Sinäkö se olet, Simo?" huusi hän taakseen. "Kuuluuko sinne alhaalle -mitään uutta?" - -Ympäri kääntyessään huomasi hän, että tulija ei ollutkaan hänen -käskyläisensä Simo Olavinpoika, vaan jalkaväenpäällikkö Pekka -Juusten, joka aamusella oli saapunut linnaan, tuoden mukanaan -Käkisalmesta pienen apujoukon. Hän oli entisen Viipurin piispan, -Paavali Juustenin poika, vielä nuorenpuoleinen, pitkän solakka mies -ja ryhdiltään sotilaallinen. - -"Kas, sinäkö se olitkin, Juustinen!" korjasi herra Götrik -erehdyksensä. - -"Juusten, jos suvaitsette, ja täysiverinen aatelismies", sanoi -puhuteltu ja kumarsi leikillisesti. - -"Hm, muistelenpa, että isoisäsi, joka oli kauppias Viipurissa, kantoi -nimeä Juustinen", huomautti herra Götrik kuivasti. - -Hän oli ollut koko päivän tyytymätön ja äreä ja herra Juusteninkin -kanssa oli hänellä äsken alhaalla syntynyt pieni sananvaihto, minkä -johdosta hänellä vieläkin tuntui olevan jotakin hampaankolossa. - -"Aivan samoin kuin teidän isoisänne nuoruudessaan oli nimeltään -Renkonen, kuten muistelen kuulleeni", vastasi Juusten. - -"Niin kyllä, mutta nuo Renkoset olivat jo monessa polvessa olleet -omalla vaakunalla varustettuja aatelismiehiä. Kun isoisäni otti -äitinsä nimen, teki hän sen estääkseen vanhan Fincke-nimen -sammumasta, kuten meillä on tapa." - -Tähän ei Juustenilla ollut mitään sanottavaa, sillä mielessään täytyi -hänen myöntää herra Götrikin olevan paljon vanhempaa aatelia. He -istuutuivat tulen ääreen sivuttain toisiinsa. - -"Ja mitä minä teen sillä kourallisella miehiä, jonka sinä suvaitsit -tuoda muka avuksemme", alkoi Fincke hetken kuluttua marista. "Minä -saan edelleenkin pysyä koreasti linnan muurien sisällä, samalla kuin -ne hullaantuneet nuijapäät rosvoavat ja polttavat ympäri maakuntaa. -Eikö minun kirjeistäni muka käynyt tarpeeksi selville, että täällä on -tosi kysymyksessä?" - -"Onhan lisäväkeä tulossa, ja sitä paitsi" -- Juusten empi hetkisen -ennenkuin jatkoi: "sitäpaitsi teitä tuskin uhannee niinkään suuri -vaara, sillä sanotaanhan teidän olevan hyvässä sovussa nuijapäiden -kanssa." - -Juusten oli aikonut ensinnä vihjata, että Fincke oli suhteissa -herttuan kanssa, mutta toisen hetkellistä tuittupäisyyttä peläten -lievensi hän sanojaan. Lausutussa muodossaankin oli huomautus -kuitenkin omiaan kiukuttamaan Finckeä. - -"Vai sovussa!" huusi hän. "No, entäpä sitten? Käykö heillä kateeksi, -että talonpojat eivät minua kiroile siinä määrin kuin monia muita? -Niin, niin, kyllä se on nähty, että pahimpia talonpoikain sortajia -ovat aina olleet ne, joiden isät tai isoisät ovat itse olleet -talonpoikia tai kauppasaksoja." - -Näistä sanoista otti Juusten vuorostaan loukkaantuakseen ja -kostaakseen kysyi hän hetkisen kuluttua: "Tiedättekö, miksi marski -kuuluu viimeksi Viipurissa käydessään teitä nimittäneen?" - -"No miksi muka?" ärähti Fincke ja heitti epäluuloisen syrjäsilmäyksen -Juusteniin. - -"Tuuliviiriksi, joka raakkuu milloin Varsovasta, milloin Tukholmasta -puhaltavan tuulen mukaan." - -Se oli viittaus Götrik Fincken epäiltyyn häilyväisyyteen kuningas -Sigismundin ja herttua Kaarlen välillä. Asianomainen tuntuikin -älyävän sen kohta: - -"Tuuliviiri, mitä!" huusi hän kasvoiltaan tulipunaisena ja -seisaalleen kavahtaen. "Marski ei ole ikinä sellaista lausunut, vaan -on se joko sinun omaasi tai viipurilaisten keksintöä. Kyllä, kyllä, -kyllä minä..." - -Hän ei saanut sanoja suustaan, vaan änkyttäen kävellä liikkasi -seinästä toiseen ja huitoi oikealla kädellään. Vasen käsi -heilahteli hervotonna sivulla ja Juusten nauroi itsekseen, sillä -tällä hetkellä muistutti herra Götrik todellakin tuuliviiriä, joka -myrskyn pyörteessä reutoo sinne ja tänne. Hän ei ehtinyt saada -tavottelemaansa uhkausta sanoiksi, kun ovi työntyi naristen auki ja -kynnykselle ilmestyi Simo Olavinpoika. - -"No?" kääntyi herra Götrik yhtäkkiä hänen puoleensa. - -Joutuen hämilleen esimiehensä julmistuneesta ulkomuodosta ja tuosta -räjähtämällä lentäneestä sanasta vastasi alapäällikkö verkalleen: - -"Siellä on eräs nuija-talonpoikain lähettiläs, joka kynsin hampain -tahtoo päästä teidän puheillenne. Sanoo itsellään olevan muka kirjeen -teille." - -"No tuo tänne se mies kirjeineen, niin saamme nähdä, mitä ne -hunsvotit meistä tahtovat", tiuskasi kuohahteleva linnanpäällikkö. - -Moniaan hetken mentyä narisi ovi uudelleen ja huoneeseen astui -Salajärven Tuomas Simo Olavinpojan saattamana. - -"Mistä sinä tulet ja mitä sinulla on asiata?" kivahti herra Götrik -uhkaavan näköisenä. - -Tuomas Heikinpoika otti lakin päästään ja vastasi rauhallisesti: - -"Minä tulen suoraa Joroisista. Siellä on paljon yhteisen kansan -miehiä koolla ja he lähettävät teille tämän kirjeen." - -"Kyllä minä tiedän ne teidän koollaolonne!" ärähti herra Götrik ja -tempasi vihaisesti kirjeen Tuomas Heikinpojan kädestä. - -Hän alkoi lukea sitä puoliääneen mumisten. Mitä etemmäksi hän ehti, -sitä uhkaavamman ilmeen saivat hänen kasvonsa. Pari kertaa poikasi -hän ontuvata jalkaansa lattiaan, samalla kuin rampaantunut käsi -nytkähteli, pyrkien väkisinkin tekemään torjuvia ja vihastuneita -eleitä. - -"Hoh-hoh! kylläpäs tämä on kuulumatonta hävyttömyyttä!" korotti hän -loppuun päästyään äänensä. "Ovatko ne viimeisenkin järkivähänsä -menettäneet, hävystä puhumattakaan? Tulla minulta, kuninkaan -uskotulta mieheltä, vaatimaan selkoa, mille puolelle minä muka haluan -kuulua! Kyllä, kyllä, kyllä..." - -Saadakseen linnanpäällikön suopeammaksi asialleen piti Tuomas -Heikinpoika viisaana työntää väliin, ennenkuin herra Götrik sai sanan -päästä kiinni: - -"Tuota, meidän tarkotuksemme oli pyytää teitä päälliköksemme, vaikka -se asia taisi jäädä pois siitä kirjasta." - -Herra Götrik tyrehtyi nyt aivan äänettömäksi ja hänen vasen -kätensäkin lakkasi nytkimästä. - -"Vai päälliköksi teille rakkareille!" karjasi hän saatuaan -puhekykynsä takaisin. "Kyllä minä teidät päälliköitsen!" ja hän -paiskasi kirjeen Tuomas Heikinpojan silmille. - -"Minkälaisen vastauksen minä sitten saan viedä takaisin?" kysyi -Tuomas Heikinpoika, joka ei ollut tasapainoaan kadottanut. - -"Vie se lurjus alas ja lyötä häneltä kädet poikki", huusi herra -Götrik alapäällikölleen, "ja lähetä niine hyvineen sinne, mistä hän -on tullutkin. Siitä saavat lukea vastauksen kirjeeseensä." - -Tuomas Heikinpoika kalpeni ja yritti sanomaan vielä jotakin, mutta -Simo Olavinpoika oli tarttunut hänen kaulukseensa ja kiskoi hänet -ulos ahtaaseen porraskäytävään, missä hänen kykenemättä kääntymään ja -vastarintaa tekemään täytyi tahdottomasti seurata raastajaansa pitkin -kiertoportaita alas linnantupaan, jossa kostonhimoiset huovit ottivat -hänet vastaan vahingoniloisella pilkkanaurulla. - -Herra Götrik käveli vielä hyvän aikaa edestakaisin tornihuoneessa, -huudahteli katkonaisin lausein ja huitoi tervettä kättään. Juusten -ei uskaltanut puhua mitään, mutta itsekseen hymyili hän ivallisesti, -sillä herra Götrikin vihastumisen tiesi hän pohjaltaan johtuneen -tuosta tuuliviirijutusta. Puuskutettuaan itsensä uuvuksiin -istahti viimemainittu jälleen tulen ääreen, panematta toveriinsa -mitään huomiota. Siinä tyyntyi hän vähitellen kokonaan. Samalla -palautui hänen tavallinen hyväntahtoisuutensa ja nyt rupesi -hänestä menettelynsä kirjeentuojaa kohtaan näyttämään kokonaan -malttamattomalta. Ja samalla epäviisaalta, sillä tuollainen tekohan -oli omiaan vain ärsyttämään kapinallisia talonpoikia. - -"Mikä hupsu minä, vanha mies, olenkaan!" mutisi hän itsekseen. "Jos -koskaan, niin olen minä ainakin nyt käyttäytynyt kuin tuuliviiri." - -Hän nousi kiiruusti ja lähti huoneesta. Tultuaan alas lumiselle -linnanpihalle, kohtasi hän Simo Olavinpojan, joka parin sotilaan kera -tuli portilta. - -"Minä peruutan käskyni, ette kai sitä vielä ole toimeenpanneet?" -sanoi hän. - -"Kyllä, juuri laskimme talonpojan portin ulkopuolelle. Mutta jos -teillä on hänelle vielä jotakin sanomista, niin miehet palauttavat -hänen kyllä pian." - -Samassa huomasi herra Götrik lumella kaksi rinnakkaista veriviirua, -jotka linnantuvasta kulkivat portille. - -"No saittepas nyt, senkin hurtat, kerrankin mielityötä, koska siihen -oli sellainen kiiru!" sanoi hän äreästi ja palasi synkkänä sisälle. - - -V. - -Kun Simo Olavinpoika kolme päivää myöhemmin sotaväen osaston kanssa -hyökkäsi pienemmän nuijajoukon kimppuun Juvan Härkölässä, hämmästyi -hän suuresti nähdessään, että talonpoikain johtajalla oli käsien -sijasta villariepuihin käärityt lyhyet tyngät. Itse ei tämä omituinen -päällikkö niin ollen voinut ottaa osaa taisteluun, mutta sitä -innokkaammin yllytti hän toisia, riehuen kuin vimmattu miestensä -keskellä, huitoen ilmaa kädentyngillään, valjuna ja liekehtivin -silmin. Simo Olavinpoika tunsi hänet pian samaksi talonpojaksi, -joka oli herra Götrikille tuonut nuijamiesten kirjeen ja jolta -hän esimiehensä käskystä oli hakkauttanut kädet poikki. Hänen -esiintymisensä synnytti kauhua sotamiehissä ja Simo Olavinpojalla oli -täysi työ, saadakseen heidät järjestyksessä pysyen käymään päälle. -Taistelu muuttui vimmatuksi ja ainoastaan suuremman mieslukunsa ja -parempien aseidensa avulla pääsivät sotamiehet lopulta voitolle, -kun talonpojista lähemmäs sata miestä makasi kuolleina hangella. -Loput pakenivat pohjoiseen päin ja niiden mukana hävisi sotamiesten -näkyvistä kädetön johtajakin. - -Edellisenä yönä oli niinikään taisteltu Parkunmäen tienoilla, -muutamia virstoja Härkölästä itään, missä nuijamiesten jälkeläiset -parisataa vuotta myöhemmin saivat kunniakkaan voiton venäläisistä. -Talonpojat joutuivat täälläkin tappiolle ja näiden tapausten -vaikutuksesta raukeni pohjoissavolaisten kapinainto. He hajaantuivat -ja palasivat niine hyvineen kotitienoilleen. - -Mutta Lounais-Savossa, jossa risteili suursavolaisten ja hämäläisten -muodostamia nuijajoukkoja, leimahteli vielä tuolla ja täällä -sodanliekki. Muutamia päiviä edellisen jälkeen taisteltiin Juvan -Koikkalassa. Siellä olivat nuijamiehet sijottuneet erääseen taloon, -jonka piha oli linnan tavoin umpeen rakennettu ja teljetty vahvalla -portilla. Kun sotamiehet lähestyivät sitä ja vaativat avattavaksi, -ilmestyi portin päälle talonpoikain johtaja Härkölästä. Typistettyjä -käsiään huitoen syyti hän sotamiehille kaameita kirouksia, samalla -kuin kapeiden ikkuna-aukkojen takana helähtelivät jousenjänteet ja -sulitetut nuolet alkoivat suhahdella ilmassa. Kammoksuen peräytyivät -sotamiehet eikä heidän päällikkönsä, joka oli itsekin saanut -nuolenhaavan otsaansa, samalla kuin toinen nuoli oli lävistänyt -hänen selkähaarniskansa, saanut heitä tekemään uutta yritystä -taloa vastaan. Tyhjin toimin peräytyivät he apuväkeä hakemaan ja -sotamiesten keskuuteen levisi kummallisia ja uskomattomia juttuja -kädettömästä miehestä, joka paholaisena riehui talonpoikain keskellä -ja yllytti heitä kapinaan. - -Kun sotamiehet muutaman päivän kuluttua lisääntynein voimin palasivat -Koikkalaan, olivat kapinalliset talonpojat tipotiessään. Mutta -Remojärvellä kuulivat he joukon nuijamiehiä asettuneen samanlaiseen -linnotettuun taloon ja riensivät sinne. Tällä kertaa eivät he -yrittäneetkään taloa vallottaa, vaan sytyttivät sen nurkat tuleen. -Epätoivon hurjuudella tekivät talonpojat uloshyökkäyksiä, mutta kerta -kerralta ajettiin heidät takaisin palavaan taloon. - -Unelias sydäntalven aurinko oli kiivennyt taivaanrannan yläpuolelle -ja katseli välinpitämätönnä kaameata näytelmää, kun palavasta talosta -syöksyi harmaalle pakkastaivaalle savua ja liekkejä ja ilman täytti -taistelevain karjunta, liekkeihin sortuneiden surkeat huudot ja -koirien valittava ulvonta. Nuolten loppuessa ampuivat talonpojat -puukoillaan, tarttuen sitten keihäisiin ja nuijiin ja tehden vielä -viimeisen ulosrynnistyksen. - -Tällöin nähtiin jälleen kädetön mieskin Hän seisoi, kädentynkiään -ojennellen, savun keskellä asuinrakennuksen katolla, yllyttäen -tovereitaan ja solvaten sotamiehiä, jotka turhaan koettivat -ampuma-aseillaan häneen osata. Hetkistä ennen kuin katto putosi alas, -heittäysi hän maahan. - -Kohta sen jälkeen lakkasi taistelu, sillä talonpojat olivat kaatuneet -viimeiseen mieheen ja laajalti talon ympärillä punersi lumi heidän -verestään. Mutta kaatuneiden joukosta ei löydetty kädetöntä miestä. -Häntä ei myöskään nähty enää mukana siinä kaameassa näytöksessä, joka -pari päivää tämän jälkeen Mikkelin pappilassa painoi loppusinetin -savolaisten nuijakapinalle -- kun sotaväki katalasti sanansa -syöden teurasti varustuksestaan ulos tulleen ja aseensa jättäneen -talonpoikaisjoukon. - - -VI. - -Nuijakapina oli sammunut ja ainoastaan tuhansien hävitettyjen kotien -rauniot sekä leskien ja orpojen kyyneleet muistuttivat siitä enää. -Kaarle-herttuakin oli ehtinyt jo suorittaa loppuselvityksen Suomen -asioissa ja ainoastaan valkenevat luut kaupunkien mestauspaikoilla -muistuttivat enää hänen kovista tuomioistaan. Harvat olivat ne -vallasluokkaan kuuluvat miehet, jotka olivat hengissä onnistuneet -luovimaan näiden vuosien ohi. - -Herra Götrik Olavinlinnasta oli yksi niitä harvoja. Tavallisella -suopeudellaan oli hän kapinan jälkeen koettanut lievittää rahvaan -tilaa ja kun asiat kuninkaanpuoluelaisten ja herttuan välillä jälleen -kiristyivät, koetti hän kartella kumpaakin ja pysytellä hievahtamatta -linnassaan erämaitten keskellä. Seuratessaan sieltä levotonna asiain -kehitystä, muistutti hän todellakin tuuliviiriä, joksi toiset herrat -olivat hänet nuijakapinan päivinä ristinneet. Mutta henkensä ja -omaisuutensa pelasti hän ajan myrskyissä, sillä hyvissä ajoin riensi -hän etsimään voittavan herttuan suosiota ja pääsi täydellisesti tämän -armoihin, samalla kuin hänen nuoremman veljensä, Hämeenlinnan isännän -Steeni Fincken täytyi monen muun taipumattomamman kuninkaanmiehen -kera laskea päänsä mestauspölkylle. - -Puolikymmentä vuotta oli jo ehtinyt nuijasodan verisistä päivistä -kulua, kun eräänä tammikuisena iltapäivänä tapaamme herra Götrikin -matkalla länteen käsin. Hän oli juuri jättänyt Olavinlinnan ainiaaksi -ja hänen matkansa määränä oli ensiksi Turku, jonne herttua oli -kutsunut Suomen aateliston koolle, sekä sen jälkeen Tukholma, missä -hänen oli määrä istua valtiopäivillä. - -Illan tullen puhkesi ankara lumipyry ja kun hevoset kerran -säikähtyneinä poikkesivat syrjään, huomasi ajurirenki lumesta -häämöttävän miehen ääriviivat. Lähemmin tutkittaessa huomattiin -tielle vaipuneen kulkijan olevan vielä hengissä, vaikka tunnotonna. -Herra Götrikin käskystä väänsivät miehet hänet rekeen ja peittivät -nahkasilla. Sitten jatkettiin matkaa ja työlään taivalluksen jälkeen -päästiin yön suussa Partalan kuninkaankartanoon. - -Kun tieltä tavattua vaeltajaa oli hierottu lumella ja hänen suuhunsa -kaadettu kuumennettua paloviinaa virkosi hän äkkiä tajuihinsa. -Hetkisen pöllöteltyään ympärillään olevia miehiä, alkoi hän nauraa -omituista, äänetöntä naurua. - -"Sotamiehiä!" virkahti hän sitten yhtäkkiä. "Vaan ettepä voi mitään, -sillä ei minullakaan ole muuta kuin yksi pari käsiä." - -Sen sanottuaan pisti hän pilkallisesti kielensä ulos ja kohotti -käsiään, joista oli jälellä vähän kyynärpäiden sivu ylettyvät -tyngät. Herra Götrik hätkähti vasten tahtoaan ja samassa kuvastui -elävästi hänen mieleensä luminen linnanpiha, jonka halki kulki kaksi -rinnakkaista veriviirua. Hän ei kuitenkaan tuntenut enää miestä ja -aikoi juuri kysyä jotakin, kun tämä jatkoi itsestään: - -"Minä menin herra Kyöriä pyytämään talonpoikain päälliköksi, niin -tämä pöllö hakkautti minulta siitä edestä kädet poikki." - -Hän nauroi nyt ääneensä ja kaikkien huoneessa olijain tuli painostava -olla. - -"Se on Juvan Salajärveltä eräs poloinen, joka kapinan aikana on -menettänyt kätensä, talonsa, omaisensa ja järkensä ja kiertelee nyt -kerjäten näillä tienoin", ehätti talon vouti selittämään, toimittaen -samalla miehen renkitupaan. - -Herra Götrik ei ollut koko aikana suutansa avannut, ja makuulle -mentyään valvoi hän kyleltä toiselle käännellen pitkälle sivu -puoliyön. Aamulla matkaan varustautuessaan kutsui hän voudin -puheilleen ja antoi hänelle melkoisen rahasumman, pyytäen -hänen kuninkaankartanossa pitämään huolta tuosta kädettömästä -mielipuolesta. Sitten suoriusi hän kiiruusti tielle, joka vei häntä -kohti kunniaa ja mahtavuutta. Pian tämän jälkeen sai hän nimittäin -herttualta valtaneuvoksen arvon sekä suuria läänityksiä. - -Hän eli vielä tämän jälkeen puolitoista vuosikymmentä, ehtien saattaa -hautaan herransa Kaarle-kuninkaan sekä samoin vävynsä, mainion -sotasankarin, Eevertti Hornin. Suuri äveriäisyytensä takasi hänelle -huolettomat vanhuuden päivät ja rattoisana ja puheliaana kulutti -hän niitä omaistensa ja ystäväinsä parissa. Erään omituisen seikan -panivat nämä hänessä kuitenkin merkille, osaamatta sitä selittää. -Aina kun hän parhaillaan kertoili muistelmiaan vaiherikkaan elämänsä -ajoilta ja keskustelu sattui sivuamaan nuijakapinaa, vaikeni -hän äkkiä ja tuijotti kulmat rypyssä eteensä. Kukaan heistä ei -tiennyt, että nuijasodan kaameiden muistojen joukosta kohosi aina -tällöin vanhuksen eteen kaksi kuvaa: ensinnä luminen tanhua, jolla -näkyi kaksi veriviirua, ja sitten kädetön mielipuoli, joka nauroi -äänettömästi ja näytti pilkallisesti kieltään. - - - - -Nuijapäällikkö - - -Vuoden 1596 viimeinen päivä alkoi hämärtyä illaksi. Taistelun melske -Viholan ja Tyrkkölän talojen pelloilla oli vaiennut ja Nokian kosken -kumea pauhina pääsi jälleen kuuluville. - -Oli kireä pakkanen ja taivaalla syttyi tähti toisensa jälkeen. - -Taistelu oli kestänyt koko lyhyen talvisen päivän. Marski oli -joukkoineen edellisenä iltana saapunut Pirkkalan kirkolle ja yön -levättyään hyökännyt heti aamulla kapean Pyhäjärven selän yli Nokian -puolelle, missä edellä mainittujen talojen tienoilla oli nuijamiesten -leiri. Koko päivän olivat marskin tuomat tykit jyrähdelleet, -huovien hevoset korskuen tallanneet lumisia peltoja, nuijamiesten -nuolet suhisseet ilmassa ja heidän raskaat, rautapiikkiset nuijansa -rämähdelleet ratsumiesten haarniskoita vasten. Äsken oli marski -vetäytynyt järven yli takaisin majapaikkaansa ja taistelukenttä oli -jäänyt nuijamiesten haltuun. Mutta ratkaisevaa voittoa eivät he -olleet saaneet ja taistelu oli todennäköisesti uusiintuva huomenna. - -Satojen kaatuneiden veri punasi vainioiden ja rantaniityn -lumivaippaa, mutta kylmän kangistamat ruumiit makasivat vielä sikin -sokin ympäri taistelukenttää. Niiden välissä loimusi kymmenittäin -nuotiotulia ja toisia tulia näkyi järven takaa, jossa marskin soturit -olivat leiriin käyneet. Niin seisoivat tässä vastakkain herravalta ja -rahvaanvalta, vaanien toisiaan tulisin silmin tähtikiiluisena uuden -vuoden yönä. - -Eräältä nuijamiesten nuotiolta, johon eväskompeineen oli sijottunut -kymmenkunta Jalasjärven miestä, kuului laulunrenkutusta ja -äänekästä, rentoilevaa keskustelua. Miehet olivat taistelun -päätyttyä murtautuneet Nokian kartanon kellariin ja kulettaneet -sieltä oluttynnyrin nuotiolleen. Kun nuijajoukko tänne saapuessaan -ryösti kartanoa, oli Ilkka antanut miehistölle ainoastaan osan -oluttynnyreistä ja sulkenut loput kellariin, estääkseen siten -liiallisen juopottelun ja epäjärjestyksen. Mutta tämänpäiväisellä -taistelulla katsoivat Jalasjärven miehet ansainneensa tynnyrin -olutta ja niin he, taistelukuumeen vielä suonissa palaessa, olivat -ilman päällikön lupaa tunkeutuneet kellariin. "Saapas tästä!" sanoi -tynnyriä lähinnä istuva, ojentaen tuopin seuraavalle. "Se ei olekaan -mitään renkiolutta, vaan oikeata herrain väkiolutta." - -Kun toinen oli siemassut osansa tuopista ja lähettänyt sen edelleen -kiertämään, jatkoi ensimäinen: - -"Mutta osuitkos sinä päivällä näkemään, kun minä tuolla pellolla -hyppäsin korkean kiven päälle ja huusin huoveille kukkokiekaa! ja kun -yksi ajaa karahutti kiven luo, niin minä linttasin nuijalla päähän, -niin että olkapäiden väliin ei jäänyt muuta kuin märkä pläsi." - -"Märkä pläsikö?" kertasi toinen tahkealla humalaisen äänellä. "Jopa -laskit oikein emävaleen!" - -"Väitätkö sinä minun valehtelevan, häh?" karjui ensimäinen, mutta -toinen nauroi kohti kurkkuaan ja vatkutti: - -"Märkä pläsi! Voi sun seitsemän huovinsorkkaa, mikä mestarilyöjä -sinä olet! Lyödä miehen pää niin littiin, että kypäristäkään ei jää -jälelle muuta kuin märkää, ha, ha haa!" - -"Kyllä minä, kuule, opetan sinut konstailemaan kanssani!" tiuskasi -ensimäinen, kavahti ylös ja tarttui toveriaan rinnuksista. - -"Mitä meteliä te täällä pidätte?" kuului samassa tiukka ja käskevä -ääni. - -Miehet jättivät toisensa rauhaan ja kääntyivät puhujaan, joka juuri -oli astunut heidän nuotiotulensa piiriin. Se oli pitkä ja jäntevä -mies, parraton, teräväilmeinen ja kalpeahko sekä iältään noin -neljänkymmenen korvilla. Päässään hänellä oli karhunnahkalakki, -jonka suppilomainen pohja oli ommeltu sinisestä verasta. Hänen lyhyt -turkkinsa oli keskeltä vyötetty punaisella villavyöllä ja jalassa -hänellä oli pitkävartiset kallokkaat, joilla hän liikkui lumessa niin -pehmeästi, että miehet eivät olleet kuulleet hänen askeleitaan. - -"Ja mistä te olette tuon oluttynnyrin saaneet?" jatkoi tulija -kyselyään, äänessään vieläkin tiukempi sävy. - -Kun kukaan miehistä ei kiirehtinyt vastaamaan astui hän ihan -ensimäisen eteen ja tiuskasi: - -"Häh, mistä tuo oluttynnyri on tänne tullut? Vai onko se taivaasta -tipahtanut?" - -"Eihän se nyt ihan taivaastakaan ole tainnut siihen tipahtaa", -vastasi mies hitaasti ja kyräten. - -"Nokian kellarista me sen noudimme" kuului nyt toisten joukosta -röyhkeä ääni. - -"Ja kenen luvalla?" tivasi vieras ja hänen harmaat silmänsä alkoivat -kipinöidä. - -"Ei me olla enää mitään sylivauvoja, että meidän olisi tarvis muilta -lupia kysyä silloin kun kurkkumme kaipaa kostuketta" vastasi sama -röyhkeä ääni. - -Mitään puhumatta läheni vieras oluttynnyriä ja potkasi toisen pohjan -sisään, niin että kuohuva neste huljahti ulos ja muodosti lumelle -pian haihtuvan vaahtoisen lätäkön. - -"Mitä p--lettä sinä, Ilkka, luulet olevasi, kun sinä aina pyrit meitä -muita kuranssaamaan!" äsähti röyhkeä-ääninen mies ja käsi nyrkissä -astui puhutellun eteen. "Et sinä ole rahtuakaan parempi kuin me -muutkaan!" - -Vieläkään mitään puhumatta tarttui Ilkka miestä rinnuksista ja -heitti hänet päistikkaa kinokseen. Hänen leukansa vapisi ja katsoen -uhkaavasti toisia lausui hän: - -"En ole, enkä tahdokaan olla teitä toisia parempi. Mutta minä -olen teidän päällikkönne, te itse olette minut siksi valinneet ja -luvanneet minulle kuuliaisuutta niin kauan kuin tätä retkeä kestää. -Sen tähden teidän on toteltava minua. Minä lukitsin kellarin, -koska meillä ei ollut aikaa oluen ääressä reuhata Vai luuletteko, -että me olisimme tänä päivänä kestäneet, jos marski kanuunoineen -ja rautapukuisine ratsureineen olisi kohdannut täällä juovuksissa -räyhäävän joukon?" - -Hän osotti toisella rannalla näkyviä tulia ja jatkoi: "Tuossa aivan -edessämme on vihollinen ja tämänpäiväinen leikki on uudistuva -huomenna, kenties vieläkin ankarampana. Karhu on vain kömpinyt -pesäänsä levähtämään. Sen tähden nyt on entistäkin sopimattomampi -aika remuamiseen. Tämä yö on käytettävä lepäämiseen, sillä huomenna -ratkaistaan, saako suomalainen talonpoika pitää vanhan vapautensa, -vai onko sen kannettava marskin iestä." - -Kukaan miehistä ei puhunut mitään. Kurituksen saanut kömpi ylös -kinoksesta ja asettui kyräten nuotion ääreen. Ilkka jatkoi matkaansa -ja poikkesi vielä parille nuotiolle sekä asetti rähinän muutamalla -kiivaalla sanalla. Sitten kiersi hän suksille nousten ympäri koko -niemen, tarkastaen olivatko vartiat valppaina asemillaan. Sen -tehtyään palasi hän omalle nuotiolleen saadakseen hiukan levähtää. - -Edellisinä päivinä oli hän pitänyt kortteeria Nokian kartanossa. -Mutta tänään taistelun päätyttyä oli hän renkinsä käskenyt rakentaa -nuotion Pyhäjärven rannalle Viholan talojen alle sekä siirtää sinne -hevosensa ja rekensä. Siellä saattoi hän paremmin pitää silmällä -sekä omaa leiriään että vihollisia. Renki oli löytänyt nuotiolle -hyvän paikan muutamien yksinäisten kuusien suojasta, kappaleen matkaa -erillään muusta leiristä. Reen ja nuotion välissä oli valmiina -havuvuode, mutta itse renki oli nähtävästi pistäytynyt toisille -tulille pakinoimaan. Kuusten välissä syödä rouskuttivat molemmat -hevoset. Niistä oli toinen kookas ja kiiltävän musta ratsu, jonka -Ilkka päivällä oli anastanut eräältä huovipäälliköltä. - -Ilkka otti reestä karhuntaljan, levitti sen havujen päälle ja -heittäysi pitkäkseen nuotion lämpimään. Hän kävi mielessään läpi -viime päivien vaiheet ja tunsi itsensä tyytyväiseksi tähänastisiin -tuloksiin. Pari päivää aikaisemmin oli suoritettu ensimäinen -taistelu. Laukon herra ja Iivari Tavast olivat Tapaninpäivänä -lähteneet parinsadan huovin kanssa Hämeenlinnasta ja kehuneet sinne -paenneille herraskartanoiden naisille, että he muutamalla potkulla -ajavat ne riivatun nuijapäät takaisin Kyrönkankaan yli. Yhteentörmäys -oli tapahtunut tällä samalla niemellä ja lyhyt ottelu oli päättynyt -niin, että Laukon herra ja Tavast olivat huoveineen suin päin -paenneet Karkkuun. Ja tämänpäiväinen taistelu sitten? Nuijajoukko oli -horjumatta iskenyt vastaan ja pitänyt taistelutantereen hallussaan. - -Ilkka tunsi suuren unelmansa toteutumistaan toteutuvan: nostaa koko -Suomen rahvas aseisiin, marssia Turkuun ja kukistaa Noki-Klaun -tyrannivalta. Vähitellen tämä mahtava suunnitelma oli hänessä -kasvanut ja kypsynyt. Sen voimalla oli hän, vuosi sitten marskin -kynsiin jouduttuaan, paennut Turun linnasta: kiivennyt takista -tekemäänsä köyttä myöten huimaavasta korkeudesta alas, pudonnut -köyden katketessa alas muurin juurelle ja loukannut itsensä, mutta -siitä huolimatta onnistunut monia seikkailuja kokien pääsemään -takaisin Pohjanmaalle. Sen jälkeen oli hän kohonnut ylimmäksi kansan -johtajaksi ja hänen neuvostaan ja toimellaan olivat nyt pohjalaiset -lähteneet liikkeelle kolmena joukkona, kukin tahollaan nostaakseen -aseisiin muun Suomen rahvasta. - -Mutta saatuaan nämä lumivyöryt liikkeelle, oli hänen -mielikuvituksensa suunnitellut yhä rohkeampia. Kuka oli kohoava -marskin tilalle, sillä ilman hallitsijaahan maa ei voinut olla? -Kuningas oli kaukana Puolassa, eikä piitannut Suomesta mitään. -Herttua? Hänen nimensä varjolla ja kannatuksella tämä suuri yritys -oli pantu alkuun, mutta olihan hänkin vieras Suomen kansalle, -vaikka kylläkin lähempänä sitä kuin kuningas. Mutta olipa vielä -eräs, jonka saattoi panna marskin tilalle, jopa tehdä suomalaisten -omaksi, erikoiseksi kuninkaaksi. Hän oli kuullut huhuja, että -Eerik-kuninkaan ja Liuksialan rouvan poika, maanpakolainen prinssi -Kustaa piileskeli täällä Suomessa äitinsä lähettyvillä. Tähän -olivat hänen kuningasajatuksensa takertuneet Kyrönkankaan yli -kuljettaessa, eivätkä hellittäneet hänestä ennen kuin Liuksialassa, -jossa Kaarina kuningatar oli särkenyt tämän osan hänen unelmistaan. -No, tärkeintähän oli kuitenkin, että marskin sortovaltius tuli -murretuksi, ja sen toteutuminen näytti hänestä tällä hetkellä entistä -mahdollisemmalta. - -Oli kuitenkin eräs seikka, joka häntä tuon tuostakin pyrki -arveluttamaan. Pystyikö hän hillitsemään niitä voimia, jotka hän -oli manannut esiin? Hän oli saanut jo kylliksi kokea, että tuota -lukuisaa, järjestykseen tottumatonta rahvaanjoukkoa oli tuiki työläs -pitää kurissa ja hillitä sen liiallista ryöstön ja hävityksen -himoa. Hänen tarkotuksensa ei suinkaan ollut, että kaikki herrat -oli surmattava tai karkotettava ja heidän kartanonsa hävitettävä, -olipa hän päinvastoin koettanut vetää heistä muutamia rahvaan -puolelle, kuten Anolan herraa Akseli Kurkea, vaikkakin tähän saakka -onnistumatta. Mutta tässä pyrkimyksessään sai hän lakkaamatta -taistella omaa joukkoaan vastaan ja töintuskin oli hän saanut -Liuksialan sekä Tottien että Hornien kartanot rauhotetuksi. Entistä -enemmän kysyttäisiin häneltä tarmoa sitten kun marskista oli voitto -saatu ja rahvaan joukot yhtä mittaa paisuen lähenisivät Turkua. - -Retken alussa oli hän joskus ollut vallattoman remuinen ja juonut -muiden mukana itsensä täyteen humalaan, mutta huomatessaan siitä -olevan vahinkoa johtaja-arvolleen, oli hän lakannut siitä kokonaan. -Hän oli alkanut esiintyä yhä ankarampana sekä samalla pitää omaa -persoonaansa jossakin määrin eristettynä muusta joukosta. Tosin hän -oli huomannut katsottavan sitä pahalla silmällä, mutta sittenkin piti -hän sitä ajan oloon viisaimpana. - - * * * * * - -Leirinuotioilta kuului yhä melua ja laulun loilotusta. Ilkka rypisti -kulmiaan ja mietti, pitikö hänen uudelleen lähteä leirin läpi -kiertämään ja katsomaan, ettei siellä pidetty luvattomia juominkeja. -Mutta ennen kuin hän ehti nousta mukavalta paikaltaan, kuuli hän -askelten narinaa lumessa. Hän kohotti päätään ja huomasi nuotiota -lähestyvän vanhanpuoleisen, hintelän miehen, joka kantoi pientä -puunassakkaa kainalossaan ja joka kävellessään omituisesti hoippui. - -"Aina vaan humalassa!" sanoi Ilkka toruvasti tulijalle, mutta hänen -äänessään ei kuitenkaan ollut äkäistä sävyä. - -Ilkka ei tietänyt miehestä muuta kuin että hänen nimensä oli Vilppu -ja että hän oli kotoisin jostain Rautalammin puolelta. Hän oli miltei -yhtä menoa pienessä hutikassa, ja nassakassaan oli hänellä aina -paloviinaa. Kotipuolensa miesten kanssa tullen oli hän liittynyt -nuijajoukkoon ja hänen sallittiin olla mukana, koska hän omituisella -käytöksellään ja puheillaan huvitti muita. Useimmat pitivät häntä -hassuna, mutta Ilkka oli huomannut hänen käyttelevän viisaita -sananlaskujaan sangen sattuvasti sekä pystyvän lausumaan älykkäitä -neuvoja ja kohteli häntä sen vuoksi suopeasti. - -"Elä sano _aina,_ sillä takanani on paljon useampi selvä kuin -humalainen päivä", vastasi Vilppu, asettuen nuotion ääreen istumaan. - -"En tiedä, minkälaiset sinun taaksesi jättämät päivät ovat", jatkoi -Ilkka, "mutta tällä retkellä sinä tuskin lienet selvää päivää nähnyt." - -"Saa köyhäkin joskus juhlia", vastasi Vilppu. "Tähän saakka minä -olen naukkaillut pelkästä juhlamielestä, mutta tästä eteenpäin minä -luultavasti tulen naukkailemaan siksi, ettei maailma näyttäisi niin -pimeältä kuin se itse asiassa on." - -"Ja mikä sen tästä lähtien saisi niin pimeäksi? Päiväthän alkavat -pidetä ja me lähdemme tästä pian marssimaan Turkua kohti." - -"Ellei meitä sitä ennen juoksujalassa lennätetä takaisin Kyrönkankaan -yli." - -"Mistä sinä sellaista olet päähäsi saanut?" kysyi Ilkka vakavaksi -muuttuen. "Eikö tämänpäiväinen menestyksemme vakuuta sinulle toista?" - -"Minulla on omat merkkini, joista minä tulevaisia ennustelen", -vastasi Vilppu. "Mutta mitäpäs niistä." - -"Tokko sinä tämän päivän taistelusta tiedätkään mitään", sanoi Ilkka, -ja hänen äänensä muuttui jälleen suopean leikilliseksi. "Missä -lienetkin piileskellyt." - -"Kyllä minä rehellisesti olin mukana. Aluksi kyllä pysyin -syrjästäkatsojana, mutta muistin sitten, että lisänähän on rikka -rokassa, ja tulin taistelutantereelle." - -"Aseenasi tuo nassakka?" - -"Niin", vastasi Vilppu viattomasti, "sillä muuta asetta minä en kotoa -lähtiessäni tullut mukaani ottaneeksi." - -"Ja montako huovia sait kaadetuksi tuolla aimo aseellasi?" - -"Totta puhuakseni minä en kaatanut yhtään, mutta sen sijaan minä -nostin aseellani pystyyn omia kaatuneitamme. Missä nimittäin näin -sellaisen maahan kolhitun, josta lääkitsemällä saattoi vielä miehen -tehdä, niin häneen vuodatin nassakastani elämännestettä ja laitoin -hänet uudestaan taisteluun." - -"Aivan niin", hymähti Ilkka suopeasti, "sitenhän sinä olet saattanut -matkaan yhtä paljon hyvää kuin nekin, jotka kaatoivat vihollisia. -Sinun taistelutapasi on vain ollut laadultaan päinvastaista." - -"Kuten minä koko mieskin", jatkoi Vilppu. "Mutta se on minussa -syntymävika." - -Hetken nuotioon tuijotettuaan virkkoi Vilppu: - -"Mutta asianihan minä olin kokonaan unhottaa. Minä tulin nimittäin -tänne laulaakseni sinulle uuden laulun, jonka juuri opin tuolla -jalasjärveläisten nuotiolla." - -"Viis minä heidän renkutuksistaan", vastasi Ilkka. "Minua nukuttaa." - -"Kuulehan kuitenkin, ei se pitkä ole", pyyteli Vilppu ja alkoi -samassa venytellen laulaa: - - "Ilkka ilkeä isäntä, - pää kero, sininen lakki, - ei konna tapella tainnut - eikä sammakko sotia, - että joi joka talossa, - joka knaapin kartanossa." - -Kulmat rypyssä nuotioon tuijottaen kysyi Ilkka: "Keneltä sinä sanoit -sen kuulleesi?" - -"Jalasjärveläisten nuotiolla sitä juuri miehissä laulettiin." - -"Se on jalasjärveläisten kosto siitä, että minä äsken keskeytin -heidän juominkinsa potkasemalla pohjan oluttynnyristä." - -"Muutoin tämä on yksi niitä minun merkkejäni, joista minä tämän sodan -loppuvaiheita ennustelen", sanoi Vilppu hetken kuluttua. - -"Hm, mitä tuollaiset renkutukset siihen voisivat vaikuttaa?" hymähti -Ilkka. - -"Kunpa eivät vaikuttaisikaan. Mutta nyt minä lähden jälleen nuotioita -kiertämään. Kuka ties saan vielä toisiakin lauluja oppia." - -Vilppu nousi ja lähti leiriä kohti. Kun hän oli hieman etääntynyt, -havahtui Ilkka mietteistään ja huusi hänen jälkeensä: - -"Kuule, jos huomaat tai kuulet mitään merkillisempää, niin tule oitis -minulle ilmottamaan. Jos minä nukun, niin herätä kursailematta." - -"Kyllä, kyllä, siis aivan kursailematta", mukasi Vilppu ja jatkoi -matkaansa. - -Ilkka kohensi nuotiota, asettui jälleen pitkäkseen karhuntaljalle ja -ummisti silmänsä. Leirissäkin oli melu tällä välin vaimentunut, niin -että kosken pauhu kaikui entistä kumeampana. - - * * * * * - -... Ilkka tunsi jaloillaan jotakin raskasta. Hän koetti kohottaa -päätään, nähdäkseen mitä se oli. Vihdoin pääsi hän toisen -kyynärpäänsä varaan ja huudahti hämmästyksestä, nähdessään että hänen -jaloillaan istui marski. Se tuijotti suoraan häneen, mustat kulmansa -rypyssä, kookas nenä punottaen ja harmaa parta kuurassa, kuten -päivällä taistelussa. Mutta hänen huudahtaessaan alkoi se omituisesti -hymyillä ja lausui: "Enpä tainnut olla mieluisa vieras." Kun Ilkka ei -puhunut mitään, tuijotti yhä vain hämmästyneenä marskiin, jatkoi tämä: - -"Minä tulin vain kysymään, mitä varten sinä olet nämä kansanjoukot -tuonut minua vastaan?" - -"Mitäkö varten? Se sinun pitäisi kyllä tietämän, kansansortaja!" -kiivastui nyt Ilkka ja teki rynnistyksen, saadakseen jalkansa -vapaiksi. - -Mutta marski istui leveänä ja liikkumatonna paikallaan sekä jatkoi -alakuloisen rauhallisesti: - -"Ja kenen hyväksi sinä joukkoinesi taistelet? Eikö niin, että -herttua siitä suurimman hyödyn saa? Mutta kun minä olen poissa ja -herttua saa täällä ohjat käsiinsä, niin luuletko sinä hänen teitä -jäniksenkäpälällä sivelevän? Et luule, he. No onko sinusta sitten -hänen ikeensä mieluisampi kuin minun? Enkö minä kuitenkin ole oman -maan kasvatti, suora Suomen mies niinkuin tekin? Minä voin puhua -kanssanne suusta suuhun, mutta häntä puhutellaksesi pitää sinulla -olla tulkki. Vai onko teistä pohjalaisista vieras sorto parempi -kuin kotimainen? Ja sorranko minä teitä edes? No, jos sorrankin, -niin siihen minulla on pakko... on pakko pitää suurta sotajoukkoa -aseissa, ettei kuka hyvänsä vieras pääse maassamme valtikoimaan. -Olisitte vetäneet yhtä köyttä kanssani sen sijaan että kapinaan -nousitte, niin me olisimme ainaisiksi ajoiksi saaneet omain asiaimme -hoidon omiin käsiimme. Mutta nyt se yhden köyden veto ei enää käy -päinsä, sillä verta on vuotanut ja vuotaa vielä enemmän, kunnes te -olette hajotetut kuin akanat tuuleen." - -Marski pyhkäsi molempia kämmeniään vastakkain, hymyili pahaenteisesti -ja näytti laajenemistaan laajenevan ja käyvän painavammaksi. Ilkka -teki epätoivoisen rynnistyksen, sai hänet vieräytetyksi jaloiltaan ja --- heräsi samassa. - -Hän kavahti istualleen ja hieroi silmiään. Ollen vielä unennäkönsä -lumoissa ojensi hän nyrkkinsä toista rantaa kohti ja sanoi: - -"Elä luulekaan, nokinenä, että sinä niin vain meidät tuuleen hajotat!" - -Samalla huomasi hän järven jäällä kaksi ratsastajaa, jotka etenivät -vihollisrantaa kohti. Hän hieroi uudelleen silmiään ja tähysti sitten -tarkkaan, tullakseen vakuutetuksi, etteivät äskeiset unikuvat hänen -silmissään kummitelleet. Selvään näki hän siellä kaksi ratsumiestä, -jotka hetken perästä hävisivät vastarannan luomaan pimentoon. - -Omaa leiriään kohti kääntyessään näki hän Vilpun tulevan uudestaan -nuotiolleen. Tällä kertaa ei Vilppu hoipannut, vaan harppasi -eteenpäin puolijuoksua. - -"Sillä on varmaankin jotain tärkeää ilmotettavana", ajatteli Ilkka. -"Ehkä juuri noista ratsastajista." - -"Uhhuh! uhhuh!" puuskutti Vilppu nuotiolle päästyään, laski -nassakkansa maahan ja kumartui käsiään lämmittämään. - -"Tiedätkö, ketä nuo kaksi ratsastajaa olivat, jotka juurikään täältä -käsin menivät järven yli vihollisten puolelle?" kysyi Ilkka. - -"Ne olivat kauppiaita", vastasi Vilppu. "Heidän kaupoistaan tulinkin -juuri kertomaan sinulle." - -"Mitä höpiset?" tiuskasi Ilkka äreästi. - -"Puhdasta totta", vakuutti Vilppu mitä vilpittömimmällä äänellä. "Ne -olivat Laukon herra ja Melkersonni, jotka marski oli lähettänyt tänne -hieromaan kauppaa sinun nahastasi." - -"Minun nahastani?" kertasi Ilkka hitaasti ja hänen kulmainsa väliin -ilmestyi syvä poimu. "Puhutko sinä totta, mies?" - -"Totta, totta, kuka nyt tällaista leikkiä laskisi", vakuutti Vilppu. -"He olivat Tyrkkölässä ja siellä oli suuri osa meidän miehiämme. -Marski oli käskenyt ilmottaa, että jos he jättävät sinut hänen -haltuunsa, niin saavat he rauhassa palata kotiinsa sekä vielä -päälliseksi vapauden linnaleiristä." - -"Kas mikä salakavala ehdotus!" puhkesi Ilkka sanomaan. "Etteivät -miehet napanneet niitä kataloita vangiksi." - -"Vangiksiko?" ihmetteli Vilppu. "Mutta eihän silloin olisi kaupasta -tullut mitään." - -"Kaupasta!" kertasi Ilkka kalveten. "Tietysti eivät miehemme -ruvenneet kuuntelemaankaan niin katalaa ehdotusta?" - -"Kyllä he kuuntelivat loppuun asti ja loppujen lopuksi tehtiin -kaupat. Sinut luvattiin huomenaamuna jättää nuoriin sidottuna -marskille. Niin että sinun on, Ilkka, parasta nousta siekailematta -tuon anastamasi juoksijan selkään ja hävitä täältä mitä kiiruimmin. -He jäivät sinne vielä riitelemään ja valitsemaan miehiä, jotka -tulevat sinua vangitsemaan. Ainakin pari jalasjärveläistä oli jo -valmiina siihen toimeen." - -Ennenkuin Vilppu oli ehtinyt lopettaa, töytäsi Ilkan renki paikalle -ja puuskutti: - -"Isäntä, isäntä, lähtekää kiiruusti pakoon, teitä tullaan kohta -vangitsemaan!" - -"Siinä sen nyt kuulet! Joudu siis!" sanoi Vilppu. "Niitä kataloita!" -äsähti Ilkka hammastensa välitse. "Kuka olisi tällaista uskonut!" - -Hän seisoi hetken eteensä tuijottaen ja kädet sivuilla riippuen. -Mutta sitten leimahtivat hänen silmänsä ja vartalo jännittyi hänen -lausuessaan: - -"Minä menen päätä suoraa Tyrkkölään ja nähdäänpä, eivätkö ne häpeä -ja peruuta katalaa tuumaansa. Pahimmat pukarit, joilla tietysti on -entistä vihaa minua kohtaan, minä panetan kiinni." - -Hän otti jo pari askelta mennäkseen, kun Vilppu ja renki tarttuivat -häntä kiinni kumpikin puoleltaan. "Elkää herran nimessä menkö, -isäntä!" pyysi renki hätääntyneenä. "Ne alkavat olla jo juovuksissa, -sillä lähtiessäni tuotiin sinne kartanosta kokonainen kuorma -oluttynnyreitä." - -"Rohkaisevat itseään, kyetäkseen vangitsemaan oman päällikkönsä", -lisäsi Vilppu. "Jos sinä menet sinne, niin eivät ne enää häpyä tunne, -vaan panevat sinut heti nuoriin." - -Rengin ilmotus pani Ilkan epäröimään. Hän oli toivonut -persoonallisella väliintulollaan voivansa tehdä tyhjäksi tuon ruman -puuhan mutta mitä saattoi hän juopuneisiin vaikuttaa. - -"Kaikkiko sitten raukesikin tähän?" sanoi hän masentuneena ja seisoi -allapäin molempain uskollistensa välissä. "Liian hyvin sinä, Vilppu, -ennustitkin tämän retken päätöksen. Mutta kuka olisi uskonut kaiken -näin kurjasti loppuvan!" - -"Joutukaa, isäntä, joutukaa!" hoputti renki. "Minä satuloitsen -hevosen valmiiksi." - -"Niinpä satuloitse sitten!" vastasi Ilkka lujalla äänellä ja hänen -silmänsä leimahtivat jälleen. "Jaakko Ilkan nahkaa he eivät myy!" - -Hän otti reestä miekkansa ja kiinnitti sen kupeelleen. Satulaan -noustuaan kääntyi hän vielä kumpaankin mieheen ja sanoi: - -"Aisottakaa toinen hevonen ja tulkaa perässäni minkä pääsette. Teille -he toki eivät mitään tee, vaikka saavuttaisivatkin. Ja jos miesten -joukossa tuolla on uskollisia, niin kai he älyävät ajoissa laittautua -taipaleelle." - -Hän nykäsi ohjaksista ja levännyt ratsu porhalsi täyteen juoksuun, -niin että lumi pöllysi. Siten ajoi hän poikki niemen kosken alle. -Ennen jäälle laskeutumistaan pysähytti hän ratsun ja kääntyi -katsomaan nuijamiesten leiriä kohti. Nuotiotulet pilkottivat -punertavina huurun keskeltä ja melkein kaikki äänet olivat siellä -vaienneet aivankuin jotakin hyvin tärkeää olisi ollut tekeillä. - -Rajaton viha leimusi Ilkan silmistä, kun hän ojensi nyrkkinsä leiriä -kohti ja lausui hammastensa välitse: - -"Sopikaa nyt valinne marskin kanssa, senkin katalat, miten parhain -taidatte! Minä palaan takaisin Kyrönkankaan taakse ja toivotan teidän -niskoillenne tuhatta painavamman ikeen kuin koskaan marskin, että -oppisitte miehen tavalla vapautenne puolesta taistelemaan." - -Hän nykäsi jälleen ohjaksista ja ratsu porhalsi alas jäälle. Kavion -kapse eteni ja hetken kuluttua hävisi ratsastaja koskesta leviävän -huurun keskelle. Mutta pakkasyössä ärjyi Nokian koski kuin olisi se -kumealla äänellään julistanut petolliselle nuijamiesten armeijalle -veristä uudenvuoden päivää, häviötä ja perikatoa. - - - - -Kesken aseiden melskeen - - -"Jumaliste, kun me röykytimme niitä, niin että petäjikkö raikui", -jatkoi raolleen jääneen arkituvan oven takana kertomustaan karkea ja -rentoileva ääni. Herra Ljungo, Kalajoen kirkkoherra, oli laskenut -hanhenkynän kädestään, siirtänyt paperit syrjään ja nojautuen -selkäkenoon tukevassa nojatuolissaan ummisti hän silmänsä ja -antausi kuuntelemaan oven takaa kuuluvaa juttelua. Hänen vaimonsa -oli äsken pistäytynyt huoneessa ja ilmottanut, että taloon oli -yösijaa pyytäen saapunut Sokan Jaakko Kokkolasta. Hän oli nimittäin -matkalla Pohjanlahden ympäri Ruotsiin, jonne hän kuljetti äsken -Kruununkylässä vangiksi saamaansa vouti Abraham Melkiorinpoikaa. -Kirkkoherra tunsi vastenmielisyyttä lähteä tupaan, jossa hän tiesi -voudin istuvan käsistään ja jaloistaan sidottuna ja jonne naapureista -oli kokoontunut väkeä näkemään vankia sekä kuulemaan uutisia -pohjoispohjalaisten sotaretkestä marskia vastaan. - -Ritisten työnsi messinkijalkaan pöydännurkalle asetettu talikynttilä -karstaa ja tuvassa jatkoi Sokan Jaakko kerskailevaa juttuamistaan. - -"Me makasimme pensasten takana kahden puolen tietä Tarharannan -niityllä ja odotimme. Ja saimme odottaa aina hämärän tuloon saakka. -Mutta silloinkos alkoi kuulua kulkusten helinä ja siinä 30 tulla -porhalsivatkin sontaryyttärit toistakymmenen hevosen pituisena -saattueena. Krankka kujasi merkin ja silloin me karkasimme kuin -hurtat niskaan. Palon Perttu löi kirveellään ensimäiseltä hevoselta -vempeleen poikki, niin että aisat putosivat kahden puolen ja koko -saattueen oli pakko pysähtyä. Meitä oli kymmenkunta miestä jokaisen -reen kimpussa ja huovin rötkäleet eivät ehtineet rekipeitteitä -päältään potkaista, kun me jo kolkkasimme ne hengiltä..." - -Kertoja pysähtyi tässä hetkeksi ja jatkoi sitten nauravalla äänellä: - -"Mutta Krankan Hannun sitä oli hullusti käydä. Se oli hyökännyt tämän -parhaimman otuksen kimppuun --". - -Kirkkoherra oli näkevinään, kuinka kertoja tässä kohti peukalollaan -töykkäsi rinnallaan penkillä istuvaa, sidottua voutia: - -"Tällä oli päällään sellainen muhkea susiturkki ja sitäkös alkoi -Krankan tehdä mieli." - -Ympäri tupaa kuului naurun hörinää. - -"No, mitäs muuta kuin hän kiskoo turkin tämän Melkersonnin päältä ja -ryömii itse lämpimään sudennahkaan." - -Entistä iloisemmalla naurulla tervehtivät tässä kuulijat Sokan -Jaakkoa, joka siitä innostuneena korotti jo ennestäänkin kuuluvaa -ääntään. - -"Mutta me kun siinä pimeän päässä luulimme Krankkaa itse voudiksi ja -aloimme häntä joukolla hutkia, niin että luhta mäikyi --". - -Kertojan ääni hukkui tässä yleiseen naurun remakkaan. Vasta kun se -hieman asettui, jatkoi hän: - -"Krankka koetti hosua vastaan, mutta lopulta joutui hän alle kynsin -ja alkoi huutaa: 'elkää hakatko, sen riivatut, minähän se olen!' -Kesti kuitenkin jonkun hetken, ennenkuin me hänet tunsimme ja silloin -oli hän jo ehtinyt saada köniinsä, niin että vielä seuraavanakin -päivänä valitti sivujaan." - -Kertojan täytyi jälleen pitää pieni väliaika, antaakseen -kuulijoilleen tilaisuuden tyhjentää nauruvarastonsa. "Mutta kun me -tästä ereyksestä selvittyämme aloimme hakea tätä voutia, ei sitä -näkynyt missään." - -"Vai jo kerkesi piiloon pökäistä", keskeytti tässä jonkun kuulijan -ääni. - -"Joo, pökäissyt oli. Parin toverinsa kanssa oli ottanut jalat alleen -ja livistänyt tipotiehensä sillä aikaa, kun me Krankkaa röykytimme. -No, annahan olla, minä pistin Harmoni puikkojen väliin, otin pari -reilua miestä rekeeni ja sitten laskettiin Kruununkylää kohti minkä -ikinä kavioista lähti Ja ajatelkaahan, kaksi kokonaista peninkulmaa -olivat ehtineet livistää ennenkuin me saavutimme heidät Hästöön -talossa Kruununkylässä Ihmettelimme me vain kovasti että tämä -Melkersonnikin jaksoi semmoisen taipaleen juosta, vaikka tämä on -vielä näin hyvässä lihassa." - -Herra Ljungo tunsi olonsa ilkeäksi, kun tuolla oven takana -kohdeltiin herrasmiestä aivankuin markkinoille tuotua elukkaa -- -olkoonpa että tämä herrasmies olikin yksi Flemingin tylyjä apureita. -Omituinen vastenmielisyys pidätti häntä kuitenkin astumasta tupaan -ja sekaantumasta asiaan Paikoillaan pysyen kuuli hän siis jonkun -kuulijajoukosta arvelevan: - -"Mutta eipä tuolla ollut turkkia painamassa." - -"No ei kyllä ollutkaan", tarttui taas Sokan Jaakko, "pelkät housut -ja mekko päällään oli juosta hölköttänyt sen taipaleen. Mutta -niin lääpästyksissään olivat äijäparat, etteivät yrittäneetkään -vastakynttä kun me pistimme heidät nuoriin ja lähdimme riemukulussa -takaisin Kokkolan kirkolle." - -Syntyi jälleen keskeytys, jolloin kuulijat tekivät lisäkysymyksiä ja -lausuivat omia huomautuksiaan. Sitten korotti Sokan Jaakko taasen -äänensä. - -"Me tulimme aamuhämärissä takaisin Kokkolaan ja arvatkaapas, mikä -kumma meitä siellä odotti. Kun me vilun kourissa työnnyimme lukkarin -tupaan, niin näimme siellä uunin ympärillä paitasillaan kyyröttämässä -ja kinttujaan nostelemassa yksitoista miestä. Ällistelimme siinä -aluksi hyvän aikaa, luullen niiden olevan kirkkomaalta karanneita -menninkäisiä Mutta yhtäkkiä hoksaammekin sitten, että ne ovat -niitä samoja huoveja, jotka me illalla olimme heidän omissa -reissään kolhineet kuoliaiksi ja vaatteet riistettyämme viskanneet -tienvierihankeen." - -Kuulijajoukossa syntyi hämmästyksen ja ihmettelyn sorina ja herra -Ljungokin tunsi uteliaisuutensa heräävän. Sokan Jaakko viivytteli -tahallaan ennenkuin ryhtyi jatkamaan: - -"No eihän siinä kummempaa kuin että nämä yksitoista peijakasta eivät -olleet tarpeeksi asti saaneet loikkiinsa, vaan olivat vironneet -yöllä ja henki kielen kärjessä kontanneet ylös lukkarin tupaan -lämmittelemään." - -"Mitenkäs heidän sitten kävi?" kysyi ääni kuulijajoukosta. - -"Ohraisestihan niiden oli vähällä käydä Kun meikäläiset olivat -ehtineet kokoontua paikalle, päätimme me työntää ne jään alle -samasta avannosta, johon tämän Melkersonnin lähettiläät paria päivää -aikaisemmin oli sullottu, mutta silloin ehätti siihen meidän pappi -väliin ja..." - -Tällöin astui herra Ljungon vaimo huoneeseen, sulkien oven perässään, -niin että kirkkoherralta jäi kertomuksen loppu kuulematta. - -"Voi, voi, mitä hirveitä juttuja se laskettelee!" päivitteli -Marketta-muori ja pysähtyen miehensä viereen laski kätensä hänen -hartioilleen. "Kyllä on aikoihin eletty ja luojaansa saa kiittää, -joka aikanaan on päässyt näkemästä näitä päiviä." - -"No, no, muoriseni", hymähti herra Ljungo ja kietoi kätensä hänen -vyötäröilleen, "oletpa taas viime yönä tainnut nähdä pahoja unia." - -"Pahoja unia!" kertasi vaimo, "eikö siinä ole tarpeeksi, kun kuulee -sellaisia hirveitä asioita, joita tuo mies tuolla latelee. Onko nyt -kauheampaa kuultu, kuin että eläviä ihmisiä työnnetään avannosta jään -alle!" - -"Kauheaahan se on, mutta kauheaa on ollut sotamiestenkin sorto. -Talonpojat ovat mitanneet heille samalla mitalla ja marski on tuulta -kylvettyään saanut niittää myrskyä." - -"Milloinka tästä päästään taas rauhallisiin oloihin tai päästäänkö -enää ollenkaan, siinä minun ajatukseni pyörivät aamusta iltaan." - -"Päästäänpä varmastikin, niinkuin on aina ennenkin päästy", sanoi -kirkkoherra luottavasti. "Siinä asiassa saamme turvallisesti luottaa -Jumalaan ja herttua Kaarleen." - -"Minä aina pelkään, että sinä luotat liian paljon siihen herttuaasi. -Entäpä hän joutuukin tappiolle, niin silloin ovat hänen kannattajansa -huutavassa hukassa." - -"Siitä asti kuin minä Upsalan kokouksessa jossa meidän -protestanttinen oppimme vahvistettiin valtakunnan uskonnoksi, tulin -hänet ensi kerran tuntemaan sekä sain nähdä, minkälaisesta miehestä -hän käy, en minä ole hetkeäkään epäillyt, että tulevaisuus kuuluu -hänelle." - -"Kunpa nyt niin olisi ja kunpa tästä nyt viimein selvittäisiin", -huokasi Marketta-muori. "Mutta pitääkö sinun nyt välttämättä jo -huomenna lähteä matkalle." - -"Kyllä, sillä kolmen viikon kuluttua alkavat herrainpäivät Arbogassa -ja matka sinne ei ole lentämällä suoritettu. Mutta menkööt nuo -(hän viittasi tupaa kohti) edellä, minä lähden vasta iltapäivällä. -Matkalla voin sitten, jos tarpeelliseksi näkyy, sivuuttaa heidät -kaikessa rauhassa, sillä yhdessä matkustamiseen en tunne mitään -halua." - -Vaimo antoi hyväksymisensä tälle miehensä toimenpiteelle ja ilmotti -menevänsä vielä matkavarustuksia viimeistelemään. - -"Odotas, pistähän tämä samalla minun matkalaukkuuni, ettei se vain -unohdu kotiin." - -Herra Ljungo otti pöytälaatikosta täyteen kirjotetun paperivihkon ja -sulki sen nahkalippaaseen. Siinä oli hänen äskettäin laatimansa ja -herrainpäivillä esitettäväksi aiottu kertomus marski Klaus Flemingin -ja sotaväen tylystä menettelystä Suomessa. - -"Ja nyt minä aion vielä työskennellä pikku hetken suomennokseni -kimpussa, ennenkuin käyn levolle", sanoi kirkkoherra ja kumartui -jälleen pöydän ääreen. "Nykyään, jolloin maassamme rehottaa -kaikkinainen mielivalta ja laittomuus, tunnen minä entistä -painavampana kutsumuksen toimittamaan kansallemme omakielisen -lakitekstin." - -Hän levitti eteensä Kristofer kuninkaan maanlain, jonka suomentamista -hän oli kauan mielessään hautonut ja jonka hän äskettäin, keskellä -tätä levotonta aikaa, oli pannut alulle. Kirja oli auennut kuninkaan -kaaren toisen luvun kohdalta ja hänen silmäänsä sattuivat sanat: -"Ylitse kaiken Ruotsin valtakunnan ei pidä olemaan muuta kuin yksi -kuninkaallinen kruunu ja yksi kuningas, jonka tulee hallita ja -vallita linnat ja maakunnat..." - -Herra Ljungo pysähtyi ja vaipui mietteihinsä. Siinä oli kohta, joka -tätä nykyä sai monen miehen Ruotsissa ja Suomessa horjumaan ja -epäröimään. Herra Ljungo ei tuntenut itsessään kuitenkaan mitään -syyllisyyttä tämän lainkohdan edessä. Aivan yksinkertaisesti sovitti -hän nuo sanat Kaarle herttuaan, jonka persoonaan hän sitten Upsalan -kokouksen oli ajatuksissaan tottunut yhdistämään maansa ja kansansa -tulevaisuuden. Että valta luisui valapattoisen ja saamattoman -Sigismundin käsistä Kaarlelle, oli oikein ja kohtuullista eikä se -hänen mielestään ollut ristiriidassa paremmin jumalallisen kuin -inhimillisenkään lain kanssa. - -Hän etsi paikan, johon hän viimeksi oli pysähtynyt, sovitteli siitä -kankearakenteisen lauseen suomeksi ja ryhtyi sitä panemaan paperille. - -Tuvasta olivat vieraat jo hajonneet ja matkamiehet käyneet levolle, -mutta talvi-illan hiljaisuudessa työskenteli herra Ljungo vielä -hyvän aikaa pöytänsä ääressä. Ulkona loisti valju täysikuu ja joku -yksinäinen säde pääsi tunkeutumaan ikkunanluukun raosta herra -Ljungon työpöydälle, missä kynttilänvalo sen kuitenkin heti sokaisi. -Sitä ennen ehti se kuitenkin saada selville, että täällä korkeassa -pohjoisessa, lumen ja jään keskellä, löytyi vielä mies, joka tänä -väkivallan ja hävityksen aikana teki hengen työtä ja suoritti -valistuksen kylvöä tulevia sukupolvia varten. Sellaista löytääkseen -oli tuo yksinäinen kuunsäde saanut vaeltaa yli laajan ja lumisen -maan, yli hävityksen raunioiden ja veristen taistelukenttien ja missä -se oli päässyt kurkistamaan sulettujen ikkunaluukkujen taakse, siellä -se oli nähnyt joko juomingeissa räyhääviä sotamiehiä tai talonpoikia, -joiden katseesta hehkui milloin synkkä viha milloin hurja epätoivo. - -Ainoastaan kaksi muuta miestä oli se tavannut matkallaan, jotka kukin -osaltaan koettivat kartuttaa sitä vähäistä sivistysperintöä, jonka -menneet sukupolvet vuosisatain kuluessa olivat tässä kaukaisessa -maassa vaivalla luoneet ja joka nykyään uhkasi sammua vereen ja -liekkeihin. Turussa oli se tavannut vanhan piispa Ericus Ericin -kammiossaan kirjottamassa laajaa suomenkielistä postillaa, joka -pitkät ajat tuli olemaan arvokkaana sekä lohdutuksen että tiedon -lähteenä Suomen kansalla. Ja lyhyen matkan päässä Turusta oli -se vielä eräässä pappilassa tavannut toisen hengenmiehen, joka -runottarien myötävaikutuksella sovitti kansansa kielelle vanhojen -Turun teinien latinalaisia lauluja. Uuden ajan ja uuden kevään -toivossa lauloi täällä Maskun Hemminki kesken yön ja lumen ja sodan -valtaa: - - "Kylmän talven taukoomaan - Päivän penseys soimaa, - Vilun valjun vaipumaan - Auttaap' auringon voima. - Orot, kedot, kans kankaret - Toivovat suven valtaa." - - * * * * * - -Ummelleen viisi vuotta edellä kerrotun jälkeen eli helmikuun -20 päivänä 1602 oli Kalajoen kirkolla vilkas väenliike. Laajan -pitäjän eri kulmilta oli kokoontunut kansaa kirkolle suorittamaan -ulostekojaan sekä pitämään markkinoita. Jyväkuormia tyhjennettiin -kirkkoherran ja veronkantajan aittoihin ja Oulunsuusta sekä Turun -puolesta tulleilta kauppiailta vaihetettiin suoloja ja rautaa. - -Päällään lyhkäinen turkkitakki hääräsi herra Ljungo aittarivinsä -luona, katsoen kantomiesten perään ja tiedustellen talonpojilta -ylämaan kuulumisia Kun laitimmainen aitta oli saanut täytensä, väänsi -hän sen lukkoon ja työntäen suuren avaimen kainaloonsa aikoi lähteä -sisällä käymään. Juuri tällöin alkoi taloa lähetä aisakellojen helke -ja kohta sen jälkeen ajaa karahutti pihaan nelirekinen matkue. -Hevosvaljaista, rekipeitteistä ja matkustajain ulkoasusta saattoi -heti nähdä, että ne olivat tavallista arvokkaampaa vallasväkeä. - -Tuskin oli ensimäinen reki pysähtynyt, kun siitä ponnahti ylös -aivankuin vieterien heittämänä pitkähkö ja solakka mies. Nähdessään -hänet hämmästyi herra Ljungo niin että hänen polvensa hetkeksi -tyyten herpaantuivat. Sillä korkeasta otsasta, tuimista viiksistä, -jotka tällä kertaa pakkasen huurtamina ojentuivat kahden puolen -kuin nuolenkäret, ja harmaan sinisistä, tuikeista silmistä, jotka -alati näyttivät sinkoilevan salamoita ympärilleen, tunsi hän -paikalla vieraan herttua Kaarleksi, Ruotsin ja Suomen itsevaltiaaksi -hallitsijaksi, jolta enää puuttui ainoastaan kuninkaan nimi. - -Herttua heitti ympärilleen nopeita ja tutkivia silmäyksiä, nyökäytti -ystävällisesti päätään tervehtiville talonpojille ja tunsi sitten -herra Ljungon, joka seisoi taampana. - -"Hyvää päivää, kirkkoherra!" huusi hän kädellään viitaten, "te olette -niin usein saanut käydä meillä Tukholmassa, että minä nyt vuorostani -pidin kohtuullisena tulla tervehtimään teitä täällä kotonanne." - -Herra Ljungo ymmärsi leikinlaskun ja tiesi, ettei herttua suinkaan -ollut lähtenyt vartavasten häntä tervehtimään, vaan oli hän Viron -sotatanterilta palaten ollut syksystä saakka Suomessa, järjestellen -maamme asioita, jotka sisäisen sodan melskeissä olivat joutuneet -pahasti hunningolle. Herttua oli yhtä nopea matkustaessaan kuin -kaikissa muissakin toimissaan. Vielä viikon päivät sitten oli hän -ollut Porissa, vahvistaen siellä tarkat ohjesäännöt voudeille, -ja sieltä saakka oli hän jo ehtinyt tänne. Sen vuoksi oli hänen -äkillinen ilmestymisensä Kalajoen pappilan pihalle kirkkoherrasta -yhtä odottamaton tapaus kuin salamanisku kirkkaalta talvitaivaalta. - -Lähestyessään herttuata minkä jalkansa suinkin kannattivat koetti -hän hätähätää saada kokoon soveliaat tervehdyssanat. Mutta -sekaannuksissaan kykeni hän ainoastaan lyhyesti ja änkyttäen -toivottamaan hänen ruhtinaallisen armonsa tervetulleeksi. - -Raikas ilma ja vinha ajo olivat saaneet Kaarlen hyvälle tuulelle. -Hänen otsaltaan olivat silinneet ne uhkaavat rypyt, jotka hänen -hallitustoimissa ollessaan tai virkamiesten petoksia tutkiessaan -saivat ympärillä olevat pelosta vapisemaan. Ystävällisesti taputti -hän herra Ljungoa olalle ja virkkoi hymyillen: - -"Kas, kas, kirkkoherra, näyttääpä, ettette ole osannut minua -vieraaksenne odottaa. Mutta herran nimessä, tervehtikää nyt -perhettänikin ja opastakaa meidät takkatulen ääreen." - -Herttuan rinnalla seisoi turkkeihin kääriytyneenä kuusivuotiaaksi -harvinaisen kookas prinssi Kustaa Aadolf, Ruotsin vallan -tuleva perillinen, joka parin vuosikymmenen kuluttua oli -ruotsalais-suomalaisella sotajoukollaan hämmästyttävä maailmaa. Hyvää -päivää toivottaen ojensi hän miehekkäästi kätensä kirkkoherralle. -Hän oli ajanut isänsä kanssa etummaisessa reessä ja talven viima oli -loihtinut tyttömäisen punerruksen hänen vereville poskilleen ja hänen -siniset silmänsä loistivat tyytyväisyydestä. - -Seuraavan reen peitteistä oli tällä välin selvittäytynyt herttuatar -sekä molemmat prinsessat, Katarina ja Maria. Koko perhe oli ollut -herttuan mukana Virossa ja sen jälkeen täällä Suomessa. Räävelissä -oli muutamia kuukausia sitten nähnyt päivänvalon perheen nuorin -jäsen, prinssi Kaarle Filip, jota nyt muuan hovinainen huolellisesti -peitteihin käärittynä kantoi sylissään. - -Herttuatar Kristiina, jota Kaarlen vihamiehet nimittivät milloin -hänen sänkykamarineuvoksekseen, milloin Isebeliksi, muistutti -miestään monessa suhteessa. Hän oli vartaloltaan kookas ja muhkea, -kasvoiltaan kylmän kaunis ja käytökseltään miesmäinen. Korkea otsa -ja selkeän siniset silmät ilmaisivat käytännöllistä älykkäisyyttä ja -piirteet suun ympärillä puhuivat luonteen ankaruudesta. - -Ystävällisesti tervehti hänkin kirkkoherraa, joka kumarrellen lähti -saattamaan sisälle korkeita vieraitaan, kantaen mielessään pelkoa -Markettansa puolesta, jonka hän keskellä arkitouhujaan yllätettynä -luuli joutuvan kokonaan suunniltaan. Mutta tämäpä olikin ehtinyt -jo malttaa mielensä ja työnnettyään kiiruusti syrjään ne voipytyt, -juustot, lintupaistit ja muut tuomiset, joilla ylämaiden emännät -olivat häntä muistaneet, sekä sivallettuaan päälleen pyhäisemmän -puvun oli hän keskilattialla, syvään niijaten, ottamassa vastaan -vieraita, joiden arvoisia ei ennen ollut Kalajoen papintupaan astunut. - -Huolimatta herra Ljungon pyynnöstä käydä vierastupaan heitti herttua -kursailematta turkin päältään ja asettui avaraan arkitupaan, sanoen -haluavansa puhutella täällä seudun talonpoikia. Herttuatar asettui -takkatulen ääreen ja oli tuota pikaa vilkkaassa keskustelussa -Marketta-muorin kanssa. He puhuivat ruotsia, murtaen sitä vahvasti -ja kumpikin omalla laillaan, nimittäin herttuatar saksaksi ja -papinmuori suomeksi. Edellisen huomiota kiinnittivät ylimaan antimet -ja jälkimmäinen tunsi itsensä tyytyväiseksi, saadessaan tuolle -valtaemännälle näytellä juustojaan, keltaisia voikimpaleitaan ja -lintupaistejaan. - -Tieto herttuan ilmestymisestä pappilaan oli tällä välin levinnyt -kulovalkeana ja tuota pikaa oli piha mustanaan uteliasta kansaa. -Hetken seisoskeltuaan ja matkueen ajoneuvoja syynäiltyään työntyivät -rohkeimmat miesjoukosta sisälle, saadakseen oikein käsistään -katsella, kuten he sanoivat, valtakunnan pääisäntää, miestä, jonka -kehotuksesta he edellisvuosina olivat tarttuneet nuijiinsa marski -Flemingiä vastaan. - -Siinä se nyt siis istui heidän edessään itse iso-isäntä, kuuluisa -herttua-Kaarle, vanhan Kyösti-kuninkaan pojista nuorin, mies, -jolle yksinään olivat periytyneet isän jalot hallitsijalahjat ja -joka vasta nyt ikämiehenä vallanohjiin päästyään, ulkonaisten ja -sisäisten vihollisten saartamana, teki työtä kuumeisella kiiruulla -ja ponnisti voimansa äärimmilleen, luodakseen järjestystä ja -voimaa rappeutuneeseen valtakuntaan ja saadakseen isänsä suurtyön -elimellisesti jatkumaan. Kaikki mitä Kalajoen talonpojat hänestä -ennestään tiesivät, oli pelkkää hyvää. Että hänen luonteensa -hellittämätön ankaruus oli viime aikoina monesti puhjennut -suoranaisiin julmuuksiin, se ei heidän mielestään ollut vika eikä -mikään, sillä olihan se kohdistunut yksistään herroihin, heidän -luontaisiin vihamiehiinsä. Ja että verovoutien tiliretket herttuan -luona useinkin päättyivät hirsipuuhun tai että hän kuuluisalla -hopeavasarallaan, jota hän aina kantoi vyössään, saattoi omin käsin -kurittaa vilpisteleviä valtaneuvoksia, se kaikki oli omiaan suuresti -lisäämään heidän myötätuntoaan herttuaa kohtaan. Heidän korviinsa oli -jo kantautunut viestejä siitä, mitä kaikkea hän oli näinä kuluneina -kuukausina Suomessa toimittanut, kuinka hallinto ja veronkanto ali -järjestetty uudelle kannalle, kuinka puutteenalaisille seuduille oli -toimitettu viljaa ja köyhille veronhelpotuksia, kuinka autiotilat -olivat saaneet uudet asukkaat ja kuinka petollisia vouteja ja -kirjureita oli joukottain lähetetty Tukholmaan, missä heitä odotti -viranmenetys ja pahimmassa tapauksessa hirsipuu -- tästä kaikesta he -olivat kuulleet ja siksi lähestyivät he nyt tuota tuimaa valtaisäntää -turvallisin mielin ja lämpimin ihailun tuntein, tietäen että laki ja -järjestys pysyivät voimassa niin kauan kuin tuo mies piti ohjaksia -käsissään. - -Hän tervehti ystävällisesti talonpoikia ojentaen vanhemmille heistä -kätensä ja pannen liikkeelle ne harvat suomenkielen sanat, jotka hän -oli ennättänyt oppia. Ja sitten alkoi hän herra Ljungon välityksellä -vilkkaasti tiedustella paikkakunnan asioita ja ottaa selkoa -epäkohdista. Tavantakaa kääntyi hän huomautuksineen ja määräyksineen -käsikirjurinsa puoleen, joka oli pöydän kulmalle levittänyt -kirjotusvehkeensä valmiina tekemään muistiinpanoja. - -Ja kun tärkeämmistä asioista oli päästy, alotti hän miesten kanssa -keskustelun maatalousasioista. - -"Kuinka monta jyvää te saatte täällä rukiinkylvöstä?" kääntyi hän -erään harmaapartaisen Rahjankylän isännän puoleen. - -"Kolme ja neljä ja oikein hyvinä vuosina viisi ja kuusikin jyvää." - -"Äh, se on liian vähän. Te hoidatte huonosti peltojanne, laittakaa -ojat vetäviksi, kyntäkää pelto kunnollisesti ja pankaa vahvasti -sontaa, niin saatte nähdä ette sadot kasvavat kaksinkertaisiksi." - -"Kyllähän se sonta on pellolle poikaa, mutta mistäpä sitä otti -määräänsä enempää", arveli isäntä leveästi ja avonaisesti. - -"Laajentakaa niittyjänne ja lisätkää karjaa, eihän täällä maan -puutetta ole. Ja hoitakaa paremmin tunkioitanne, hakatkaa sonnan -lisäksi havuja ja turpeita niistähän teillä ei ainakaan puutetta ole." - -Niin innostui herttua yks kaks antamaan mitä yksityiskohtaisimpia -neuvoja pellon ja tunkion hoidossa, karjan kasvatuksessa ja -niitynperkkuussa. Ja miehet, joita vähitellen oli ahtautunut koko -suupuoli tupaa täpösen täyteen, kuuntelivat ihmetellen, nyhjivät -toisiaan kylkeen ja kuiskailivat, että kuulehan vain, sehän puhuu -niinkuin olisi ikänsä pidellyt kuokkaa ja sontatalikkoa. Ja sitäkin -otollisempaan maaperään lankesivat herttuan opetukset, kun ne olivat -täynnä kansanomaisia puheenparsia ja ytimekkäitä voimasanoja. - - * * * * * - -Kun noustiin päivällisaterialta, johon herttuan toivomuksesta oli -ottanut osaa myöskin joukko arvokkaimpia talonpoikia, virkkoi herttua -kirkkoherraan kääntyen: - -"Ellen väärin muista, sanoitte te viimeksi tavatessamme ryhtyneenne -maanlakia suomeksi kääntämään. Oletteko jatkanut työtänne ja kuinka -pitkällä siinä olette?" - -"Hartain haluni on saada esittää vähäinen aikaansaannokseni teidän -ruhtinaalliselle armollenne", vastasi herra Ljungo ja poistui omaan -kammioonsa. - -Kun hän sieltä hetkisen kuluttua palasi, oli hänellä kainalossaan -paksu paperipinkka. - -"Jumalan avulla olen nyt saanut työni päätökseen. Tässä on maanlaki -kokonaisuudessaan käännettynä kansamme kielelle ja mitään en tällä -haavaa niin hartaasti toivo kuin että se pääsisi pränttiin." - -Kun herra Ljungo Tuomaanpoika näin lausuessaan ojensi -lainsuomennoksensa herttualle, sai kohtaus läsnäolijain silmissä -juhlallisen leiman, samalla kun he hämärästi aavistivat, että -tässä oli jälleen -- puolen vuosisataa sen jälkeen kuin Tukholman -linnassa oli sattunut samanlainen kohtaus Mikael Agricolan ojentaessa -kuninkaalle Uuden Testamentin suomennoksensa -- astuttu pieni askel -eteenpäin sillä tiellä, jolla suomalaisten oli kamppailtava kohti -kansallisia päämääriään. Kun tuo Agricolan aikuinen kohtaus sattui -maamme rajojen ulkopuolella ja ruotsalaisten ylimysten läsnäollessa, -tapahtui tämä jälkimäinen sen sijaan kotoisella pohjalla ja ympärillä -ikäänkuin todistajina seisoi suomalaisia kansanmiehiä. Heidän täytyi -käsittää hetken merkitys, sillä heitäpä tapaus lähinnä koski. Sen -tulkitsikin herttua lausuessaan heille: - -"Kas nyt teidän ei enää tarvitse vääryyttä peläten mennä -oikeusistuimen eteen, kun laki luetaan teille tästä lähtien omalla -kielellänne, onpa lisäksi kullakin tilaisuus tutustua siihen itsekin. -Ja tästä hyvästä saatte te kiittää kirkkoherraanne." - -"Kyllä hän on aina meidän parastamme katsonut", kuului väkijoukosta -yksimielinen tunnustus. - -Herttua nyökäytti hyväksyvästi päätään ja lisäsi herra Ljungoon -kääntyen: - -"Minä otan tämän työnne mukaani ja toimitan sen pränttiin." - -Hän ojensi kätensä herra Ljungolle, jonka silmät olivat -kostuneet sekä herttuan osottamasta myötätunnosta ja avusta että -seurakuntalaistensa antamasta tunnustuksesta. - - * * * * * - -Ajurit ilmottivat hevosten olevan valjaissa ja herttuallinen seurue -varustausi jatkamaan matkaansa, yöpyäkseen vasta Saloisissa. -Pian istuivat kaikki huolellisesti peitettyinä reessä, viimeiset -jäähyväistervehdykset vaihdettiin, piiskat viuhahtivat ilmassa -ja kulkuset helähtivät. Kansanjoukon huiskuttaessa lakkejaan ja -huutaessa sydämensä pohjasta eläköötä ajoivat korkeat vieraat -alas joen äyrästä, matkatakseen niin edelleen Pohjanlahden ympäri -Tukholmaan -- tietä, jota yksikään Ruotsin hallitsija ei ollut ennen -kulkenut. - -Kun herra Ljungo oli palannut sisälle, taputti hän vaimoaan poskelle -ja sanoi: - -"Muistatkos, muoriseni, kuinka sinä silloin, kun vangittu Abraham -Melkiorinpoika vietti meillä yötä, näit kaiken synkässä valossa -ja epäilit tulevaisuutta? Vieläkö tämänkin päivän jälkeen pysyt -uskossasi vai joko voit sanoa, kumpi meistä silloin oli oikeassa?" - -"Tietysti sitä sinä olet aina oikeassa, muutoinhan meidän ei olisi -hyvä olla", vastasi Marketta samaan leikilliseen sävyyn. - -"Mutta mitäs tästä sanot?" jatkoi hän ja näytti miehelleen -kallisarvoista sormusta, jonka hän oli saanut muistolahjaksi -herttuattarelta. - -Hänen silmänsä paloivat tyytyväisyydestä, joka johtui yhtä paljon -hänen saamastaan lahjasta kuin siitäkin, että herttuatar oli -kiitellyt hänen talouttaan sekä mielihalulla syönyt hänen laittamiaan -ruokia. - -"Sellaisia vieraita ei jokainen papinmuori saakaan kestittäväkseen", -purki hän yli vuotavaa tyytyväisyyttään. - -"No, no, muoriseni, elähän sentään ylpeile, sillä minäpä se -arvokkaamman lahjan sain", huomautti hänen miehensä. - -Kun Marketta-muori katsoi häneen kysyvästi, lisäsi hän mielihyvästä -hymyillen: - -"Minun lakisuomennokseni pääsee pränttiin ja leviää sitten satoina -kappaleina yli kaiken Suomenmaan." - - - - -Kun kansa näytti itsensä - - -Pari päivää sen jälkeen kun Turun linna oli antautunut -Kaarlo-herttualle, istui syksyisenä aamupuhteena herttuan -kansliahenkilöitä siinä itäisen tornin huoneessa, josta ahdas ja -jyrkkäportainen solake johtaa ylös isoon kuningassaliin. Keskellä -huonetta oli avara pöytä papereineen ja kun herttua oli äsken -ratsastanut kaupunkiin, olivat kirjurit laskeneet hanhenkynät -käsistään ja siirtyneet lämpiävän pesän eteen, missä he kuluttivat -aikaansa jutellen ja toisiaan hammastellen. Varsinkin riitti -alituista kinaa herttuan kamarijunkkarin, Hieronymus Birkholtzin ja -käsikirjuri Eerik Göranssonin välillä. Heidän kesken oli kilpailu -herttuan suosiosta kaikista kiihkein ja sen vuoksi katsoivat he -toisiaan karsaasti. Birkholtz oli juuri-ikään palannut Viipurista, -jossa hän oli käynyt herttuan sanansaattajana, ja oli pyytänyt toisia -kertomaan, mitä Turussa oli sill'aikaa tapahtunut. Suunvuoron oli -heti ottanut Eerik Göransson saadakseen siten tilaisuuden sutkautella -kilpailijaansa. - -Hän jatkoi äsken alkamaansa kertomusta: "Porttiholvissa oli -herttuata vastassa Ebba-rouva ja hänen takaansa kurkistelivat -neidet Hebla, Katarina ja Anna kuin kanan poikaset emänsä siipein -suojasta. Varsinkin Anna Fleming heitteli suloisia silmäyksiä meihin -nuoriin miehiin ja sitähän ei ole ihmetteleminen, kun muistaa, että -hänen äitinsä, Agda Pietarintytär, oli aikoinaan Eerik-kuninkaan -sylilemmityinen." - -Kaikki katsahtivat Birkholtziin, joka oli korviaan myöten punastunut. -Tiedettiin jo yleisesti, että hän herttuan myötävaikutuksella -kosiskeli Anna Flemingiä, joka orvoksi jääneenä oli elänyt setänsä, -marskin, perheessä. Birkholtz hillitsi kuitenkin itsensä ja Göransson -jatkoi kaikessa rauhassa: - -"Sitten noustiin ylös linnaan ja mentiin ensimäiseksi kirkkoon, sillä -herttua tahtoi nähdä marskivainajan ruumiin sekä päästä selville -siitä, oliko dominus admirabilis todellakin kuollut vai elelikö -hän Puolassa, sillä aikaa kun ruumisarkussa olivat tallella hänen -kalleutensa, kuten oli kerrottu. Kansi nostettiin siis kirstusta ja -näkyviin tulivat Noki-Klaun tuuheat kulmat." - -"Panitteko merkille, miten herttua käyttäysi nähdessään pahimman -vihamiehensä kuolleena edessään?" kysyi Birkholtz uteliaasti. - -Hän oli tehnyt kysymyksensä toisiin kirjureihin kääntyneenä, mutta -Göransson ehätti vastaamaan: - -"Panimme kylläkin. Herttua nykäsi sinun appivaariasi parrasta ja -sanoi, että jos sinä vielä eläisit, niin pääsi ei nyt istuisi -lujassa." - -"No niin, jatkahan edelleen, herra Hirtehinen", virkkoi tähän -Birkholtz. "Jahka sinä kerran pääset toiveittesi perille ja saat -aateliskirjan, jota sinä niin suuresti himoitset, niin minä -palkkioksi oivallisesta kertomisestasi ehdotan sinulle ritarisnimeksi -Stegel sekä vaakunaasi teilirattaan kuvan." - -Nyt oli Eerik Göranssonin vuoro punastua. Hän oli Eerik-kuninkaan -pahanhengen, kuuluisan Göran Perssonin poika ja nimet Hirtehinen sekä -Stegel muistuttivat hänen isänsä kuolintavasta. Hän ei voinut hillitä -närkästystään yhtä hyvin kuin äsken kilpailijansa, vaan alkoi syytää -suustaan karkeita haukkumasanoja, joista maankiertäjä ja pähkinäsaksa -olivat lievimpiä Kun hänen sanatulvastaan ei näyttänyt loppua -tulevan, oli Birkholtz lopuksi tulistuvinaan ja paljasti miekkansa. -Silloin livahti Göransson, joka oli yhtä pelkuri kuin suulaskin, -nopeasti ovesta ulos. Kun jälelle jääneet olivat kyllikseen nauraa -hohottaneet tälle loppukohtaukselle, kysyi Birkholtz: - -"Ei kai herttuan tulo ollut kaikille linnan asukkaille yhtä -vastenmielinen asia?" - -"Eipä suinkaan", vastasi Eerik Elofsson, joka nyt otti kertoakseen -edelleen. "Olihan linnassa joukko vankejakin, joille herttuan tulo -merkitsi vapautta. Pimeästä ja ummehtuneesta tyrmästä kirkon alta -löysimme pohjalaisten nuijamiesten päällikön, Hannu Krankan, joka -muutamain muiden pohjalaisten talonpoikain kanssa oli virunut -siellä viime talvesta saakka. Kelpasi todellakin nähdä tuon uljaan -talonpoikaispäällikön iloa, kun hän jälleen sai astua päivänvaloon -ja vapauteen. Herttuan kasvoillekin levisi harvoin nähty hymy, kun -Krankka kursailematta tarttui hänen käteensä ja kiitokseksi puristi -sitä oikein aikamiehen tavalla." - -"Entäs kyröläisten päällikkö Pentti Pouttu, kai hänet tavattiin -samasta tyrmästä?" kysyi Birkholtz. - -"Hänkö, joka viime syksynä oli toisten talonpoikain johtajana -herttuan puheilla Tukholmassa?" - -"Juuri sama mies." - -"Ei häntä ollut vankien joukossa -- tai, maltahan, nyt muistankin. -Krankka kertoi erään heistä menehtyneen vankityrmän kurjuuteen -aikaisemmin keväällä ja ellen erehdy, niin hänen nimekseen mainittiin -juuri Pouttu." - -"Pfi-uu!" vihelsi Birkholtz pitkään. "Siitä saa herttua yhden -syytöspykälän lisää Suomen herroja vastaan." - -"Mutta sitten me löysimme linnan asukasten joukosta oikein -harvinaisen otuksen", jatkoi Elofsson, "oikean tonttu-ukon pitkine -partoineen ja hiippamyssyineen. Se oli Juhana-kuninkaan vanha -kamaripalvelija, Filip Kern, joka aikoinaan oli valmistanut -Eerik-kuninkaalle kuolinmyrkyn. Herransa kuoltua oli hän herttuata -peljäten paennut tänne marskin turviin, toimien jonkunlaisena -lääkärinä täällä Turun linnassa." - -"Mutta eihän herttua tiedä, että Eerik myrkytettiin", huomautti -Birkholtz. - -"Ei hän ainakaan varmasti sitä tiedä. Mutta jonkunlaisia arveluita -hänellä on alusta aikain ollut ja Kerniä hän on epäillyt -Juhana-kuninkaan kätyriksi sellaisissa vehkeissä. Ja ainakin sen -hän varmuudella tietää, että Kern laati sen kelvottoman hautaholvin -Vesteråsin kirkkoon, jonne Eerik-kuninkaan ruumis suljettiin. -Sitä paitsi on herttualla kaikenlaista muutakin kaunaa ja -vastenmielisyyttä Kerniä vartaan. Senpä vuoksi riehahti hänen vihansa -valloilleen, kun ukko tuotiin hänen eteensä ja omin käsin kuritti hän -äijä-rähjää, niin että verta purskui suusta ja sieramista. Sotamiehet -ympärillä nauroivat ja tuumivat, että koska herra jäsenlääkäri on -pitkän aikaa saanut olla voidetta vailla, niin häntä nyt rasvaillaan -niin että luut ryskivät." - -"Kuinkas äijä-pahan sitten kävi?" tiedusteli Birkholtz. - -"Hän sai mennä menojaan ja piilotellee nyt kaupungissa", vastasi -Eerik-kirjuri. - -"No entäs toiset linnan asukkaat, Ebba-rouvat ja muut?" - -"Ovat edelleenkin linnan asukkaina. He asuvat entisissä huoneissaan, -se vain eroa, että ovien takana vartioivat meikäläiset sotilaat. -Mutta tästä vartioimisesta on ainakin amiraali Juusten kiitollinen -herttualle. Hän oli näet kähveltänyt linnan varustusväen palkoista -melkoiset erät omaan pussiinsa ja hänen omat sotamiehensä vihaavat -häntä niin, että hän linnan antautuessakaan ei uskaltanut tulla -pääportin kautta, vaan hiipi takateitä herttuan leiriin turvaa -pyytämään." - -Kaikki huoneessa-olijat nauroivat tälle jutulle. Birkholtz oli -sillä välin noussut ja lähennyt ikkunaa, josta näkyi kaupunkiin -johtava lokainen tie sekä etäämpää kaupungin raatihuoneen harja -ja tuomiokirkon torni. Vasemmalla Myllyvuoren rinteillä näkyivät -herttuan luotattamat vallit kanuunoineen, jotka vielä muutama päivä -sitten olivat singonneet vitjakuulia linnan muurien sisälle. - -Tietä pitkin, jolla kulki sotamiesjoukkoja sekä herttuan puheille -pyrkiviä talonpoikia läheni kaupungista päin ravia ajaen -korkeavartaloinen ratsastaja. - -"Herttua tulee!" huudahti Birkholtz ja kiiruhti huoneesta ulos. - -Kun hän oli ehtinyt alas linnanpihalle, karahutti herttua samassa -porttiholvin läpi ja heittäen ohjakset lähinnä seisovalle miehelle -laskeusi rivakasti satulasta. Hänen kulmansa olivat uhkaavasti -rypyssä ja tuikeat, teräsharmaat silmät leimahtelivat. Se oli -kuitenkin vain jäännöstä siitä pahastatuulesta, jota hän äsken oli -raatihuoneessa purkanut kaupungin porvaristolle siitä, että se -oli viime päiväin tapauksiin nähden osottanut ynseätä ja hidasta -mieltä. Mutta tämä pahantuulen jäännös oli kuitenkin riittävä -saamaan jokaisen linnanpihalle sattuneen vavahtelemaan sekä henkeä -pidättäen seuraamaan jokaista hänen liikettään, ehättääkseen tekemään -palveluksiaan tuolle tuimalle valtaherralle. - -Kun hän, lyhyesti nyökäytettyään päätään syvään kumartavalle -Birkholtzille, oli juuri aikeissa astua porraskäytävään, sai -pihan perältä kuuluva melu hänet pysähtymään. Siellä näkyi eräs -puolijuopunut, kiroileva sotilas, jota kaksi muuta kuletti välissään. -Perässä seurasi muuan alipäälliköistä. - -"Mitä tämä on?" kysyi herttua tiuskaten. - -"Hän on varastanut tovereiltaan, pitänyt linnantuvassa pahaa melua -ja herjannut päälliköltään", vastasi upseeri, "ja me päätimme sulkea -hänet tyrmään, kunnes teidän armonne ehtii tutkia asiaa." - -Herttua silmäsi pikaisesti miestä ja tunsi hänet yhdeksi niistä, -jotka piirityksen aikana olivat karanneet linnasta hänen puolelleen. - -"Hirteen se rakkari!" lausui hän lyhyesti ja vahvisti tuomionsa -lyömällä ratsupiiskan varrella saapasvarteensa. "Ne ovat yhtä -rakkarijoukkoa, samanlaisia kuin entiset herransakin, ja sietävät -saada heti alussa terveellisen varotuksen." - -Tämän sanottuaan viittasi hän Birkholtzia seuraamaan mukana ja -lähti harppomaan ylös koilliskulman kiertoportaita, joita pitkin -kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin olivat liihotelleet Katarina -Jagellonican hovinaiset ja joiden käänteissä oli vielä niiltä ajoin -jälellä tammipuiset levähdyspenkit. Porraskäytävästä kirkkoon johtava -ovi oli raollaan ja siitä pilkisti marski-vainajan kirstun ympärillä -palavain kynttiläin valo. - -"Laittakaa niin, että tuo tuolta toimitetaan mitä pikimmin hautaan!" -virkkoi herttua Birkholtzille, viitaten ohimennessään ruoskanvarrella -kirkkoa kohti. - -Ylimpään kerrokseen tultuaan astui herttua avaraan kuningassaliin. -Hän oli mennä pahki tikapuihin, jotka oli pystytetty ihan oven -eteen. Tikapuilla seisoi monsieur Jean Bignon, eräs ranskalainen -seikkailija, jonka herttua oli ottanut palvelukseensa. Hänellä oli -kädessään väriastia ja pieni pensseli, millä hän juuri viimeisteli -latinankielistä värssyä, jonka pränttäämisen kuningassalin oven -päälle herttua oli eilen antanut hänen tehtäväkseen. Valkoiseksi -rapatussa seinässä näkyi nyt suurin, punaisin kirjaimin herttuan -varotus Suomen herroille: - - Carolus huc veni, visi fusique rebelles; - Hinc abeo prorsus vestigia nulla relinquens. - Huc iterum veniam, caveat sibi conscius omnis - Non illo parcet tempore dextra reis. - - (Tänne ma Kaarlo jo sain, kapinalliset näin sekä voitin: - Jälkiä jättämät' täältä ma kiirein lähden. - Mut minä taas palajan, varokoot vaan syylliset kaikki! - Heitäpä silloin ei käsi mun oo säästävä lainkaan.) - -Herttua pysähtyi muutaman askeleen päähän tikapuista ja katsoi -monsieur Bignonin työtä. - -"Hyvä on!" virkahti hän, kääntyi korollaan ja jatkoi kulkuaan alussa -mainittuun tornihuoneeseen. Kirjurit kavahtivat seisaalleen ja -kumarsivat syvään, mutta herttua kääntyi oitis Birkholtzin puoleen. - -"Mitä kuulumisia Viipurista?" - -Birkholtz ojensi hänelle kirjeen. Silmättyään sen nopeasti läpi -viskasi herttua sen pöydälle ja lausui vihaisesti: - -"Samanlaista soutamista ja huopaamista kuin täällä Turussakin. Mutta -odottakoot!" - -Hän otti muutaman askeleen edestakaisin sillä kapealla alalla, -mikä oli jäänyt ikkunan ja pöydän väliin, piesten ratsupiiskalla -saapasvarttaan. Kirjurit seisoivat suorina kuin kynttilät ja -odottivat henkeään pidättäen. - -Hetken kuluttua pysähtyi herttua Eerik Göranssonin eteen, joka -jälleen oli hiipinyt huoneeseen, sekä lausui: - -"Meidän on valmistettava julistus Suomen kansalle. Valmiina -kirjottamaan!" - -Siekailematta istahti Göransson pöydän ääreen, veti eteensä tyhjän -paperiarkin ja kastoi hanhenkynän valmiiksi. Herttua ryhtyi -jälleen kävelemään edestakaisin, sanellen sitä tehdessään nopeasti -julistuksen sisältöä. Pitkissä lauseissa valaisi hän siinä Arvid -Stålarmin ja hänen toveriensa eriseuraisuutta, kehottaen suomalaisia -kavahtamaan heitä sekä ilman rangaistuksen pelkoa tekemään tyhjäksi -heidän hankkeensa ynnä luottamaan kaikessa häneen, herttuaan, joka -varhain ja myöhään ahkeroitsi, että tässä maassa kaikki, niin rikkaat -kuin köyhätkin, saisivat oikeutta ja lain turvaa nauttia. - -Kun hän oli sanellut loppuun, merkitsi Göransson alle: "Annettu -Suomen Turusta, 2 p:nä lokakuuta anno domini 1597", minkä jälkeen hän -nousi seisomaan ja ojensi kynän herttualle allekirjottamista varten. -Herttua tarttui siihen, mutta hetken mietittyään laski sen kädestään -ja lausui: - -"Ei, kääntäkää se ensin suomeksi, minä tahdon merkitä nimeni -suomenkielisen julistuksen alle. Se on oikeus ja kohtuus, sillä -Suomen kansa on näinä vuosina näyttänyt, että se on olemassa. Paha -vain, että minä itse en osaa montakaan sanaa suomea, kuten veljeni -Juhana." - -Nyt sai Birkholtz vuorostaan tarttua kynään ja ryhtyä kiiruusti -suomentamaan julistusta. Sillaikaa saneli herttua Göranssonille -ankarasanaista kirjettä Arvid Stålarmille Viipuriin, kävellen yhä -edestakaisin ja lyöden tahtia piiskanvarrella. - -Kun Birkholtz oli saanut julistuksen loppuun käännetyksi, tarttui -herttua kynään sekä kirjotti sen alle nimensä suurin kirjaimin ja -kaksiosaisesti, kuten hänen tapansa oli: Carolus. Kun nimikirjotus -oli vielä vahvistettu herttuallisella sinetillä, lausui Kaarlo: - -"Toimittakaa tästä julistuksesta riittävä määrä kopioita ja -lähettäkää ne maan kaikissa kirkoissa luettaviksi." - -Sen sanottuaan lähti hän huoneesta, mennäkseen tarkastamaan -linnanselällä ankkuroivaa laivastoaan. - -"Mistäs tämä nyt johtui, että herttua tahtoi kirjottaa nimensä -suomenkielisen julistuksen alle?" virkkoi Eerik Elofsson herttuan -mentyä. "Tuskinpa sillä kielellä on ennen hallituksen julistuksia -alkuperäisinä ulos annettu." - -"Tuskinpa vain", arveli siihen Birkholtz, "mutta sen ovat -suomalaisten talonpoikain nuijat saaneet aikaan." - -Kaikki kumartuivat työhön ja hetken kuluttua ei tornihuoneessa -kuulunut muuta kuin hanhenkynän kitinää. - - - - -Veretön sotaretki - - -Upsalan yliopiston professori ja puhdasoppisuuden kiivas etuvartia, -dominus Nicolaus Bothtniensis, oli työntänyt hepreankielen -tutkimuksensa syrjään ja noussut sotajalalle. Hänet oli näet -kirjojensa keskellä rauhallisessa yliopistokaupungissa yllättänyt -tieto, että Ruotsinmaan vapauden ja puhdistetun opin pönkää, herttua -Kaarlea, uhkasi mitä suurin vaara. Etelästä päin oli tulossa kuningas -Sigismund suuren muukalaisen sotajoukon ja jesuiittain kanssa, -samalla kuin kapinalliset suomalaiset lähenivät suuren laivaston kera -idästä päin. Nämätpä ne, nämä niskurit ja noitien jälkeläiset, jotka -olivat paavilaisten ja jesuiittain kanssa vannoutuneet yhtä köyttä -vetämään, ennenkaikkia saivat rauhan miehen ja alkuraamatun tutkijan -miekkaan ryhtymään. - -Etelää kohti rientäessään oli herttua lähettänyt kehotuksen Uplannin -talonpojille tehdä vastarintaa lähestyville suomalaisille niin kauan -kuin hän itse sotaväkensä kanssa viipyy etelässä. Mutta talonpojat -tarvitsevat johtajaa, harkitsi dominus Nicolaus, ja hän tunsi itsensä -velvoitetuksi astumaan esiin isänmaan ja puhtaan opin puolesta. Hänen -sanoistaan innostuneina liittyi häneen kaksi muuta professoria, -domini Jacobus Scinnerus ja Laurentius Paulinus. Ja niin nämä -hengenmiehet, esikuntanaan parvi riehakoita ylioppilaita, eräänä -kauniina heinäkuun päivänä 1598 lähtivät nostamaan Uplannin rahvasta -aseisiin. - - * * * * * - -Lundan kirkonkylään oli kerääntynyt paljon talonpoikia ja dominus -Nicolaus puhui heille papintuvan portailta. Suomalaiset olivat sen -jälkeen kuin he olivat tulleet osallisiksi ristinuskosta, pysyneet -alallaan siellä meren takana. Mutta nyt heitä oli äkkiä ruvennut -riivaamaan vanha noituuden henki sekä entisten ryöväriretkien -muisto, niin että he olivat suurella laivastolla lähteneet -liikkeelle hävittääkseen Ruotsin maata ja yhdessä paavilaisten -kanssa tuhotakseen puhtaan opin. Kyllähän suomalaisten sotamiesten -julmuudet edellisvuosien nuijamellakoista olivat täällä yhtä tunnetut -kuin koko sikäläisen kansan suun noituus ja uppiniskaisuus. Niin, -niin, tässä ei ollut muuta valittavana, kuin temmata aseet tuvan -seinältä, täyttää eväspussit muonalla ja lähteä mies talosta niitä -julmettuneita vastaan. - -Seuraavana päivänä puhui Nicolaus Bothniensis Skeptunan -nimismiestalon portailta sikäläisille talonpojille ja saatuaan -heidät sotajalalle kulki jälleen eteenpäin. Hänen virkatoverinsa -tekivät samoin toisilla suunnilla ja pian oli sotainen innostus -temmannut valtaansa koko Uplannin maakunnan. Kaikkialla otettiin -esiin nauloissaan ruostuneet aseet, joita ei oltu tarvittu sitten -Kyösti-kuninkaan päivien, evässäkit täytettiin leivillä ja -kinkuilla ja lähdettiin marssimaan peljättyä vihollista vastaan, -vihollista, joka useampain mielikuvituksessa oli ehtinyt jo muuttua -kaviojalkaiseksi ja sarvipäiseksi noita- ja peikko-joukoksi. Ja -kyllähän nyt olikin tosi edessä, sillä kaikkiallahan kerrottiin, -kuinka Tukholmassa oli äsken satanut verta ja Itägöötinmaalla oli -nähty ilmassa taistelevia sotajoukkoja. - -Talonpoikaisarmeijan kokoontumispaikaksi oli dominus Nicolaus -määrännyt erään niityn lähellä Kullan kirkkoa ja sinne riensi nyt eri -suunnilta asestettuja miesjoukkoja. Suomalaisen laivaston tiedettiin -ankkuroineen vanhan Gröneborgin linnan edustalle saman Kullan pitäjän -alueella ja sinne oli talonpoikain marssittava tuota noita-armeijaa -vastaan, jahka tarpeellinen lukumäärä miehiä ehtisi koolle. - -Ensimäisenä määräpaikalle saapuneessa joukossa oli eräs Skeptunan -mies, nimeltä Jöns Bulte. Kun tuli tieto että suomalaiset Gröneborgin -luona ovat ryhtyneet maallenousupuuhiin, ei Bulte, joka oli hieman -yksinkertainen sekä luonteeltaan kerskuri, malttanut olla sanomatta: - -"Mitäpäs jos minä lähden ja ammun niiltä päällikön." - -"Mene, mene, Jumalan luoma, niin pääsemme vähällä koko -noitajoukosta", alkoivat muutamat piloillaan yllyttää, samalla kuin -toiset olivat arvelevinaan, että Bulten olisi kovin vaarallista -ryhtyä sellaiseen yritykseen, sillä suomalaisten päällikkö oli -tietysti noiduttu, joten häneen eivät minkäänlaiset nuolet pystyisi. - -Silloin uskoi Bulte miehille, että hän on sivellyt nuoliaan -siunatulla ehtoollisleivällä sekä varannut itsensä monilla muillakin -taikatempuilla. - -"No sitten ei ole hätääkään", sanoivat miehet. "Silloin sinun nuolesi -pystyvät vaikka itse paholaiseen." - -Jöns Bulte heitti selkäänsä nuolikotelon ja jousen, jota hänen -isoisänsä oli käyttänyt sodassa tanskalaisia vastaan, iski -merkitsevästi silmää tovereilleen ja lähti yksin vaeltamaan kohti -Gröneborgia. - -Kun hänen eteensä aukeni merenselkä, hämmästyi hän nähdessään tuon -vanhan linnan edustalla suuren laivaston, johon kuului kappale -kolmattasataa alusta. Tosin niistä useimmat olivat vain pieniä -yksimastoisia haaksia, mutta siltikin näytti luo laivasto taajoine -mastometsineen Jöns Bultesta ylen mahtavalta. - -Laivoista kuljetettiin parasta aikaa maalle hevosia ja miehiä. -Rannalla liikehti niitä jo taaja joukko ja keihäät ja pertuskat -välkehtivät auringonpaisteessa. Miltä nuo miehet oikein näyttivät, -oliko niillä sarvet ja kaviot ja niskassa kauheat harjakset, sitä ei -Jöns matkan pituuden tähden voinut erottaa. - -No, kaipa ne ennen pitkää lähtenevät sieltä liikkeelle, arveli -hän ja kun hän Tukholmaan vievän tien varressa keksi vähäisen -metsikkökummun, kiipesi hän sen laelle ja piiloutui huolellisesti -pensasten suojaan. Sieltäpä oli hyvä nähdä alas tielle ja lähettää -nuoli suomalaispäällikön rintaan. - -Vihdoin oli koko suomalaisjoukko, kappale neljättä tuhatta miestä, -saatu onnellisesti maihin. Se järjestyi riveihin ja ratsuväki edellä, -jalkamiehet jälessä, lähti se liehuvin lipuin ja torvien soidessa -marssimaan eteenpäin. - -Silmät pyöreinä tähysti Jöns Bulte lähestyvää sotajoukkoa. Olivatko -ne todellakin suomalaisia, sillä eipä hän nähnyt jälkiäkään -sarvista, harjaksista tai kavioista. Nehän olivat aivan saman -näköisiä kuin omatkin sotamiehet. Ja kuinka uljailta näyttivätkään -ne kaksi töyhtöpää ritaria, jotka ratsastivat joukon edellä. Toisen -pyöreiltä kasvoilta säteili mitä päiväpaisteisin iloisuus, kun hän -haasteli toverinsa kanssa, räjähtäen välistä niin raikuvaan nauruun, -että Jöns Bultenkin täytyi piilopaikassaan vetää suunsa hymyyn. -Hänen rinnallaan ratsastava herra taasen oli kalpeahko ja hyvin -vakavan sekä ylhäisen näköinen ja jälempänä ratsastavat kymmenet -herrat, nehän olivat kaikki tyyni asultaan ja olennoltaan täysiä -aatelismiehiä. - -Jöns Bulte ei oikein tiennyt, mitä ajatella. Oliko tässä liikkeellä -noitatemppuja ja silmänkääntämistä vai oliko hän tykkänään -erehtynyt? Ehkä olikin laivasto herttuan, sillä senhän olisi ollut -määrä etelästä käsin rientää tänne suomalaisia ahdistamaan ja -tuo sotajoukko oli niin ollen omaa väkeä. Mutta eipä hän nähnyt -niiden joukossa herttuaa eikä amiraali Scheeliä. Ja kun hän heristi -korviaan, kuuli hän sotamiesten pajattavan aivan outoa kieltä. Siis -ne olivat sittenkin suomalaisia! - -Silloin raivostui Jöns Bulte ja tempasi jousensa vireeseen. Mutta -otollinen hetki oli mennyt jo ohitse, päällikkö ei ollut enää -ampumamatkan päässä. Ja jos hän lähtisi sitä juosten tavottamaan, -ampuisivat tai keihästäisivät nuo hänen miehensä hänet ennenkuin hän -olisi montakaan askelta ehtinyt ottaa. Sama kohtalo uhkasi häntä, jos -hän ampuisi jonkun noista jälempänä ratsastavista alapäälliköistä. -Taikatemput, joilla hän oli itsensä varaellut, unhotti hän -häiriössään kokonaan. Niin pysyi hän piilossaan ja hypisteli -epävarmana jousenvartta, kunnes koko sotajoukko oli ehtinyt marssia -ohitse. Silloin lähti hän nolona ja häpeissään hiipimään takaisin -Kullan kirkolle. - -"Jöns Bulte on palannut", huusivat talonpojat leirissä ja -kokoontuivat hänen ympärilleen. "Mitä kuuluu, onnistuitko -yrityksessäsi?" - -Jöns vältteli toisten kysymyksiä ja ilakoivia katseita, syleskeli -ja kiroili ja mutisi jotakin noidantempuista, joilla suomalaiset -olivat muuttaneet hahmonsa sekä lumonneet hänet niin, ettei hän -heidän sivu kulkiessaan kyennyt kättänsäkään liikauttamaan. Mutta -tästä saivat toiset ilonaihetta, he kyselivät, että livahtiko joku -suomalaisista jäniksen hahmossa Jönsin housuihin ja esti häntä -sankarillista aiettaan toteuttamasta. Ja pisteliäillä kysymyksillään -ja naurunrähäkällään tekivät he Jönsin elämän sinä iltapäivänä ihan -sietämättömäksi. - - * * * * * - -Tällä välin kulki suomalainen sotajoukko kaikessa rauhassa eteenpäin. -Sen etupäässä ratsastava, pyöreäkasvoinen ja iloinen herra oli Suomen -käskynhaltia, Arvid Stålarm, joka oli saanut osakseen korjata sadon -rautamarskin kylvöstä, mutta jolle kohtalo ikäänkuin korvaukseksi -tästä oli syntymässä suonut mitä iloisimman ja päiväpaisteisimman -luonteen. Hänen rinnallaan ratsastava hienon ja ylhäisen näköinen -herra oli herra Arvidin lanko, oppinut ja vakainen Klaus Fleming -nuorempi. Heidän jälessään ratsastivat Akseli Kurki, edellisen veli -Lauri Fleming, sekä joukko muita enemmän tai vähemmän huomattavia -suomalaisia herroja. Kun tie oli kiivennyt muutamalle kunnaalle, -kohosivat etäämpänä laaksossa näkyviin erään herraskartanon katot. - -"Kas, mikä paratiisillinen paikka", virkkoi herra Arvid langolleen. -"Luulenpa että pysähdymme tuohon kartanoon lepäämään ja -vilvottelemaan." - -"Minun mielestäni me voisimme viipyä siellä vähän pitempäänkin sekä -lähettää sillaikaa tiedustelijoita Tukholmaan, sillä pelkäänpä, -ettei herttua ota meitä vastaan kovinkaan vieraanvaraisesti", arveli -herra Klaus. Kun herrat olivat ajaneet kartanon pihamaalle, pyrähti -avaralle kuistille joukko eri-ikäisiä vallasnaisia. Stålarm paljasti -päänsä ja lausui kumarrellen: - -"Jalosukuiset rouvat ja neidit, me olemme kierteleviä ritareita ja -rohkenemme turvautua vieraanvaraisuuteenne, sillä..." - -Hänet keskeytti joukko iloisia huudahduksia ja hetken päästä koko -naisparvi syöksyi portaita alas. Ennenkuin herra Arvid ehti tointua -hämmästyksestään, kuuli hän takaansa Klaus herran syvän basson -julistavan: - -"Minä syön ratsuni satuloineen päivineen, ellei tuolla seiso minun -oma Kaarinani." - -Hän loikkasi nopeasti maahan, samalla kuin rouvasväen joukosta muuan -solakka nainen syöksyi hänen syliinsä. Mikko Munck ja Hartikka -Henrikinpoika olivat myöskin jo maassa, saaden toinen toisensa -jälkeen naisen syliinsä. - -"Suuret jumalat, mihin autuaitten saarelle te olettekaan meidät -saattaneet!" huudahti Stålarm, pudottaen hattunsa maahan ja lyöden -hämmästyksensä merkiksi kätensä sivuilleen, niin että tomu pöllysi -hänen ratsastustakistaan. "Tunnenpa, veljet, kadehtivani teitä. -Vahinko, ettei herttua viime syksynä kuljettanut minunkin Elinaani -tänne Ruotsiin, jotta minäkin olisin päässyt osalliseksi tästä -onnellisesta löydöstä." - -Hän laskeusi satulasta ja kiersi tervehtimässä ystäväinsä rouvia -ja tyttäriä, suudellen kutakin heistä kädelle ja lausuen iloisia -sukkeluuksia. Itkien ja nauraen kertoivat naiset, mitä vaiheita -he olivat saaneet kokea sen jälkeen kuin herttua viime syksynä -Turunlinnan vallattuaan oli kulettanut heidät vankeina tänne -Ruotsiin. Aluksi heitä oli säilytetty Tukholmassa, sitten Örebrossa -ja minkä missäkin. Juhannuksen tienoissa heistä oli osa kuletettu -tähän kartanoon. He olivat äskettäin saaneet vihiä suomalaisten -saapumisesta ja kun joku hetki sitten heidän silmälläpitäjänsä olivat -hävinneet, olivat he arvanneet maanmiestensä lähenevän kartanoa ja -hyökänneet ulos kuistille. - -"Nyt on taas kaikki hyvin, kun jokainen on löytänyt omansa. Sen -päälle vain iloinen hurraa!" - -Herra Arvid heilutti hattuaan ja koko sotajoukko kajahutti -kolmikertaisen iloisen hurraa-huudon. - -Armeija leiriytyi kartanoon ja sen lähimpään ympäristöön. -Pihanurmikolle katettiin pitkiä pöytiä, joiden ääressä päälliköitä -kestitettiin, ja läheiselle ruohokentälle vieritettiin sotamiesten -tarpeeksi oluttynnyri toisensa jälkeen. - -Kun kestailu auringon laskiessa päättyi, alkoivat huilut ja -säkkipillit soida. Silloin alotti Stålarm iloisen tanssin. Pari -toisensa jälkeen noudatti hänen esimerkkiään ja pian levisi tanssin -humu myöskin sotilasten kentälle, jonne raikuva musiikki houkutteli -nuorta naisväkeä kartanon aluskunnasta. - -Ihmetellen ja suut auki katsoivat tätä menoa ne talonpoikain -tiedustelijat, jotka olivat hiipineet kartanon läheisyyteen ottamaan -selvää suomalaisten tuumista. - -Tätä rattoisaa kemuilemista jatkui vielä seuraavanakin päivänä. -Mutta ennen iltaa sille tuli nopea loppu Stålarmin lähettämät -miehet palasivat Tukholmasta tuoden tiedon, että kuningas ei ollut -vielä tullut Kalmariin eikä ollut tietoakaan, milloin hän saapuisi. -Lisäksi oli herra Jaakob Bagge lähettänyt miesten mukana tiedon, että -Uplannin rahvas herttuan käskystä parhaillaan asestautui ja kerääntyi -ahdistamaan suomalaisia maan puolelta, samalla kuin meren puolelta -uhkasi amiraali Scheel herttuan laivastolla, joka oli saapunut jo -Wärmdön luo ja odotti siellä sopivaa tuulta, päästäkseen suomalaisen -laivaston kimppuun. - -Stålarm kutsui heti mukanaan olevat herrat neuvotteluun. Hän -lausui omana mielipiteenään, että koska he olivat tulleet Ruotsiin -kuningasta vastaan, mutta kun tämä ei ollut vielä saapunut, niin ei -heidän pitäisi alottaa vihollisuuksia, vaan välttää yhteentörmäystä -ja vetäytyä takaisin Ahvenaan odottamaan kuninkaan saapumista. Kaikki -yhtyivät häneen ja kun lisäksi saatiin kuulla, että talonpoikain -leiri oli aivan lähellä, ja että heitä oli jo koolla useita -tuhansia, niin päätettiin viivyttelemättä palata takaisin laivoihin. -Herrat ottivat niin odottamatta löytyneet vaimonsa ja tyttärensä -luonnollisesti mukaansa ja ennen auringon laskua oli koko suomalainen -sotajoukko matkalla takaisin Gröneborgin satamaan. - -Kun laivoihin astuminen oli päättymässä, huomattiin että joukosta -puuttui eräs jalkamiesosasto. Kyselyjä lenteli ristiin rastiin ja -lopuksi kävi selville, että kysymyksen alainen osasto oli leiriytynyt -erikseen muutamaan koivulehtoon hiukan ulompana kartanosta. Oli -jotakuinkin varmaa, että he vieläkin oleskelivat siellä kaikessa -rauhassa, tietämättä mitään muun sotajoukon pikaisesta lähdöstä. Sen -vuoksi lähetettiin pari ratsumiestä ottamaan selkoa asiasta sekä -antamaan poutaa noille kuhnailijoille. - -Ratsumiehet löysivät kuin löysivätkin puuttuvan sotilasosaston -mainitusta lehdosta. Miehet olivat laittaneet siellä koivujen -siimeksessä olonsa mahdollisimman mukavaksi. He olivat kulettaneet -sinne pari oluttynnyriä ja virittäneet pienen nuotion, jossa he -käristivät rasvamakkaroita. Kun sotilaat olivat Ahvenan saaristossa -teurastaneet anastamiaan raavaita, olivat he valmistaneet suuremman -joukon makkaroita, joita oli eväinä miltei joka miehen repussa. -Tämän omaan rauhaansa vetäytyneen osaston miehet olivat yhteisestä -sopimuksesta tyhjentäneet reppunsa samaan kasaan, niin että -oluttynnyrien välissä oli kokonainen pino houkuttelevia makkaroita. -Se joka noppapelissä joutui tappiolle sai tehtäväkseen pujotella -tuosta yhteisestä kasasta makkaroita vartaaseen sekä käristää niitä -tovereilleen. Miehet olivat riisuutuneet ylisilleen, noppanappulat -kalisivat rummun pohjalla ja ahkerasti kulki oluttuoppi kädestä -käteen. Silmät haljakoina uisakoivat he täällä kaikessa rauhassa ja -piittaamatta mitään muun maailman menosta. - -Ratsumiesten tulo sai heidät kuitenkin nopeasti jalkeille. Ja -vieläkin kiireempi tuli heille, kun läheiselle kunnaalle ilmestyi -Uplannin talonpoikain etujoukko jousineen ja kirveineen. Joutamatta -muuta kuin vaatteensa ja aseensa sieppaamaan lähtivät he päätä pahkaa -juoksemaan Gröneborgia kohti, päästen onnellisesti tovereihinsa -yhtymään. - -Talonpoikain etujoukko, joka siihen saakka oli hiipinyt hyvin -varovasti, sai tuulta purjeisiinsa, nähdessään joukon suomalaisia -syöksyvän suinpäin pakoon. Huutaen ja menoten karkasivat he lehtoon -anastaakseen vihollisten leirin. Siinä tuokiossa olivat nuotio, -oluttynnyrit ja makkaraläjä saarretut. - -"Kas, makkaroita!" huusi eräs, haihduttaakseen sitä noloutta, jota -saaliin vähyys oli heissä kaikissa synnyttänyt. - -Hän otti yhden makkaroista keihäänsä kärkeen, mutta silloin huudahti -toinen: - -"Elä hitossa kajoa, ne ovat suomalaisia!" - -"Mitä, makkaroitahan nuo ovat!" sanoi ensimäinen hölmistyneenä. - -"Niin, mutta ne ovat noitatempuillaan muuttaneet itsensä -makkaroiksi", väitti toinen. "Minä näin selvästi tullessamme, että -ne liikkuivat tuossa läjässä." Ensimäinen mies heitti makkaran -maahan ja siirtyi pari askelta taammas. Useat muut seurasivat hänen -esimerkkiään. Mutta Jöns Bulte, joka myöskin oli joukossa, astui sen -sijaan pari askelta eteenpäin ja pysähtyi ihan makkaraläjän ääreen. -Hän tunsi hetken tulleen, jolloin hänen sopi tovereilleen näyttää, -ettei hän ollut mikään pelkuri eikä siis sen vuoksi ollut jättänyt -suomalaisten päällikköä ampumatta. - -"Mikä on kerran makkaraksi tehty, se on ja pysyy makkarana", sanoi -hän päättävästi, ojensi kätensä ja tarttui päällimmäiseen kiekuraan. - -Hän puristi sitä lujasti ja tultuaan vakuutetuksi, ettei se liikkunut -eikä pyristellyt, ummisti hän silmänsä ja haukkasi siitä aimo palan. -Saatuaan sen vaivalla niellyksi ja tunnettuaan, ettei siitä seurannut -mitään vatsanväänteitä, haukkasi hän toisen suupalan avoimin silmin. - -Toiset seurasivat melkein henkeä pidättäen hänen syöntiään. Kun -Jönsillä oli makkarasta enää tikku jälellä ja kun hän väriään -muuttamatta, huutamatta tai maassa kiemurtelematta yhä seisoi omilla -jaloillaan, siirtyivät he lähemmäs ja kävivät yksi toisensa jälkeen -käsiksi makkaroihin, jotka siinä tuokiossa hävisivät heidän avaroihin -eväsreppuihinsa. - -Se olikin ainoa saalis, jonka Uplannin talonpojat saivat suomalaisten -leiristä. Sillä välin olivat laivat nostaneet ankkurinsa ja -poistuneet hiljalleen Ruotsin rannikolta, vieden mukanaan joukon -onnellisia rouvia ja neitosia, jotka monien seikkailujen jälkeen niin -odottamatta olivat päässeet omaisiinsa yhtymään. - -Tämä onkin ainoa retki, jonka suomalaiset sotaisissa tarkotuksissa -ovat sitten pakanuuden päivien Ruotsin mantereelle tehneet. Tuon -uplantilaisten saaman sotasaaliin johdosta on historia antanut sille -leikillisen nimen _makkararetki._ - - - - -Sukuhaaransa viimeinen - - -Kun keskiviikkona, 7 p. marraskuuta 1599 oli Turun raastuvassa luettu -kuolemantuomio Arvid Stålarmille ja muille Turun linnan toistamiseen -antautuessa vangiksi joutuneille Suomen herroille, kirjotti Juhana -Fleming perjantaina vankihuoneessaan sisarelleen seuraavan kirjeen: - - Rakkaalle sisarelleni, jalosyntyiselle neitsyelle Katariina - Flemingille. - - Rauhaa ja terveyttä Jumalalta kaikkivaltiaalta! Rakas sisko! Kun - tiedän sinua rakkaan äitimme ja Hebla-siskomme kanssa pidettävän - vartioituina siellä Tukholmassa, niin epäilen suuresti, ettet ole - vielä saanut kuulla meidän lailliselle kuninkaalle uskollisten - suomalaisten lopullisesta kohtalosta. Mutta luulen kuitenkin, - että te kerkeätte siitä jonkunlaisen tiedon saada ennenkuin - Olavi-vanhus, joka kaikissa näissä vaiheissani on uskollisesti - minua palvellut, ehtii tämän kirjeen perille saattaa. Sen vuoksi - rohkenen kertoa asiat peittelemättä, tarvitsematta pelätä niiden - äkkiyllätyksenä teitä saavuttavan. - - Tiedä siis, että alun toista kuukautta sitten täytyi meidän - jättää Turun linna herttualle sekä itse heittäytyä hänen - armoilleen. Siitä saakka olemme olleet suljettuina linnaan, - jonka porteilla ja käytävissä herttuan nihdit vartioivat. - Ainoastaan kerran olemme olleet muurien ulkopuolella, nimittäin - toissapäivänä, jolloin meidät vietiin kaupungin raastupaan, missä - meidän kanssamme käytiin oikeutta. Vaikka eihän se ollut mitään - laillista oikeudenkäyntiä, jota meitä kohtaan harjotettiin; - ainakaan me itse emme sitä siksi tunnustaneet, sillä eihän meidän - hyvin perusteltuja puolustuksiamme otettu ollenkaan huomioon - ja kaikesta näki, että herttua oli jo ennalta päättänyt meidän - kuolemamme ja oikeutta istuttiin vain näön vuoksi. Ainakin - näkyy herttua päättäneen maanpinnalta hävittää isämme suvun. - Tosin hän kaksi viikkoa sitten, jolloin minut täällä linnassa - saatettiin hänen puheilleen, tarjosi minulle armoa, jos luopuisin - kuninkaasta ja rupeaisin hänen palvelukseensa. Mutta kun minä en - siihen suostunut ja lisäksi notkistin hänen edessään vain toisen - polveni, sanoen täyden polvistumisen säästäväni Jumalalle ja - kuninkaalle, julmistui hän uudelleen ja sanoi näkevänsä, että - minussa elää isäni henki. No niin, siitä hänen todistuksestaan - olin ylpeä ja käyn tyynenä kuolemaan, kun tiedän sen tekeväni - isäni poikana. - - Kuolemaan -- sillä samana päivänä julistettiin meille - kuolemantuomio ja tänä aamuna kävi herttuan tallimestari - vankihuoneissamme ilmottamassa, että tuomio pannaan huomenna - täytäntöön. - - Kuinka monet muistot täyttävätkään päivittäin mieleni, sillä - onhan vankihuoneenani äitimme entinen arkihuone, lounaiskulman - holvikammio -- lapsuutemme leikkisija pitkinä talvipuhteina; - viereisessä tornikammiossa vartioidaan Arvid Stålarmia ja Akseli - Kurkea ja sen takana, Juhana-herttuan entisissä huoneissa, ovat - velipuoleni Olavi sekä muut osatoverini. - - Kuinka alastomaksi tämä ennen niin kotoisa huone onkaan linnan - monissa viime vaiheissa riisuttu. Verhoton makuutila, pari - jakkaraa ilman patjoja ja pieni pöytä, jonka ääressä tätä - kirjotan -- siinä kaikki! Mutta uuniseinällä näkyvät vielä ne - koukeroiset nimet ja vaakunat, joita me kerran väriliidulla - muovailimme. Näkyypä siellä vielä se kruunukin, jonka sinä - piirsit minun nimikirjainteni päälle. - - Kruunu, hm! Mutta se tuo niin elävänä mieleeni lapsuutemme - ajoilta erään tapauksen, jota aamulla herättyäni niinikään - muistelin. Mutta tahdonpa kertoa asiat järjestyksessään ja - juurtajaksain, sillä onhan tämä viimeinen kerta, jolloin edes - hanhensulan välityksellä saan sinulle jutella. - - Kuten tiedät, vietin viime talven osaksi Kuitiassa, osaksi - Suitiassa ynnä muilla tiloillamme sekä väliin vierailuilla - Turussa. Kesäkuun alkupuolella alkoivat asiani olla jo siksi - kunnossa, että saatoin ajatella matkaa takaisin Puolaan sekä - sitten edelleen lännen maihin näkemään ja oppimaan. Niin - laskeusin eräänä iltana juhannuksen alla levolle siinä mielessä, - että vietän sillä kertaa viimeisen yöni rakkaassa, nyt miltei - autioksi jääneessä Kuitian linnassa. Kauan sain kuitenkin vartoa - unta, sillä oudot aavistukset ja omituinen surkumieli täyttivät - sydämeni, ja kun viimeinkin nukahdin, vaivasivat minua levottomat - unet. Ainakin pariin kertaan luulen nähneeni isä-vainajamme, joka - kulmat uhkaavasti rypistettyinä kohotti minua kohti varottaen - sormeansa. - - Kun aamulla Kirsti-muori laittoi viimeisiä matkakapineitani - kuntoon, istuin minä kuninkaan kammion ikkunakomerossa ja - katselin ulos salmelle, samalla kun moninaiset lapsuuden muistot - tulvivat mielessäni. Silloin näin erään purjealuksen, Turun - suunnalta tullen, laskevan Kuitian laituriin. Siitä nousi maalle - pari vallasmiestä, joista toisen kohta tunsin Arvid Stålarmiksi. - Hän tuli minua tapaamaan ja hänen asianaan oli saada minut - jäämään tänne siksi kuin Suomen kohtalo saadaan ratkaistuksi. - Aluksi olin kerrassaan taipumaton hänen tuumiinsa, mutta kun hän - vetosi siihen, että minun läsnäoloni on ehdottomasti hyödyksi - kuninkaan asialle, sillä Fleming-nimellä on Suomen aateliston - kesken siksi mahtava ja kokoava vaikutus, myönnyin minä vihdoin. - Siten tuli minun kohtaloni ratkaistuksi ja elämäni polku kääntyi - tuona aamuna kulkemaan mestauslavaa kohti. - - Lähdin kohta Arvid Eerikin pojan seurassa Turkuun, missä - sittemmin olen ollut tähän saakka. Alussa, kuten koko viime - talvenkin, tunsin minä täällä itseni orvoksi ja vieraantuneeksi - karkeapintaisten ja jäykkien Suomen herrain parissa, sillä - olinhan jo ehtinyt perehtyä kokonaan toisenlaisiin tapoihin - iloisessa Puolan hovissa. Mutta ennen pitkää minä kuitenkin - pääsin heitä lähemmäs ja aloin samalla tuntea suurta mieltymystä - heihin sekä lämmintä turvallisuutta heidän seurassaan. Minusta - ikäänkuin pala palalta lohkeili pois muukalainen verho, samalla - kun alkuperäinen suomalaisuuteni otti oikeutensa takaisin. - Kun nyt muistelen puolalaisia ja muita, joiden seurassa elin - kuninkaan hovissa, tuntuvat he minusta kovin vierailta, ja - jos asiamme täällä olisivat päättyneet toisin, niin tuskinpa - olisin sinne enää palannutkaan. Täällä olisin elänyt isäni - perillisenä ja ajan pitkään kenties muuttunut yhä enemmän hänen - kaltaisekseen. Sillä tässä Suomen luonnossa ja kansan luonteessa - on jotakin, joka tekee ihmiset karkeiksi ja koviksi, mutta - säilyttää ne sydämeltään lämpiminä ja rehellisinä. Niin että kuka - vain jaksaa kaivautua meidän paksun kuoremme läpi, tulee aina - viihtymään meidän parissamme. - - Minä jäin siis tänne Suomeen, vaikuttaakseni vointini mukaan - kuninkaan asian hyväksi, ja se tuli merkitsemään nuoren - elämäni pikaista päättymistä. Kuinka raskaalta tuntuikaan - alussa tietoisuus, että minun on yhtäkkiä jätettävä kaikki ne - elämän riemut ja ihanuudet, joista yhdessä olimme uneksineet! - Pari ensimäistä päivää minä elin mitä synkimmän epätoivon ja - ihmisvihan vallassa. Mutta kuinka pian sitä ihminen tottuukaan - mihin hyvänsä! Nyt olen jo täydellisesti alistunut Jumalan - tahtoon sekä siinä määrin perehtynyt kuoleman ajatukseen, - että tieto eloon jäämisestäni tuntuisi oudolta, melkein - vastenmieliseltä. - - Eilen minua vielä elämä kangastuksillaan houkutteli ja silloin - minä pyysin sukulaistamme, kreivi Maurits Leijonhufvudia, - joka on yksi herttuan lähimpiä miehiä, rukoilemaan herttualta - minun henkeäni. Hän täyttikin pyyntöni, mutta ilman mitään - tuloksia; herttua oli pysynyt järkähtämätönnä. No niin, nyt en - siinä suhteessa enää mitään odota, vaan koetan valmistautua - autuaalliseen kuolemaan. - - Viime yönä näin unissani teidät kaikki ynnä isävainajamme. - Olimme Kuitiassa ja siellä vietettiin ikäänkuin hääjuhlaa. Kun - sitten aamulla herättyäni muistelin tätä unta, palautui äkkiä - mieleeni eräs hetki, jolloin me kaikki, paitsi Hebla-siskoamme, - olimme koolla tässä samassa huoneessa. Isämme oli jo silloin - Suomen ylimmäinen käskynhaltija ja hänen sekä herttuan välit - olivat niihin aikoihin alkaneet kiristyä. Hän oli juuri palannut - Pikkalasta uutta laivastoansa tarkastamasta ja päivällisen - jälkeen tuli meidän pariimme hetkeksi juttelemaan, sillä jostakin - syystä hän oli tavallista paremmalla tuulella. Elävänä palautui - mieleeni hänen ja äitimme välinen keskustelu, vaikka minä en - sitä erikoisesti kuunnellutkaan, vaan istuen jakkaralla äitimme - jalkojen juuressa autoin sinua nukkesi pukemisessa. - - "Mitä sinä lopultakin arvelet nuoresta kuninkaastamme?" kysyi - äitimme ja hetken kuluttua vastasi siihen isä aivankuin itsekseen - puhellen: "Hm, totta puhuakseni minä en anna hänelle kovinkaan - suurta arvoa; hän on saamaton ja nahjus. Toista on miehekseen - hänen setänsä, herttua". -- "Ja kuitenkin sinä olet jyrkästi - asettunut häntä vastaan", huomautti äitimme. Kireämmällä - äänellä vastasi tähän isä: "Miksi hän tahtoo sekaantua meidän - suomalaisten asioihin! Me tahdomme hoitaa täällä itse omat - asiamme ja tehdä niistä tilin ainoastaan kuningas Sigismundille, - kunnes --". Isä vaikeni siinä äkkiä ja äitimme käänsi nopeasti - kuin säikähtyneenä katseensa häneen. Tällöin kohotin minäkin - pääni ja katsoin ylös heidän puoleensa. Isän silmissä paloi - omituinen tuli, joka yhtäkkiä tarttui äidinkin silmiin, samalla - kun hän minun tukkaani silitellen lausui: "Niin, Klaus, miksi se - ei voisi istua tässäkin!" - - Silloin en käsittänyt heidän silmäyksiään enkä äitini sanoja, - kunnes nyt aamulla tuota kohtausta muistellessani minulle - yhtäkkiä selvisi, että he tarkottivat Suomen kuningaskruunua, - itsenäisen Suomen kuningaskruunua. Oli kuin se hehkuva innostus, - mikä tuona hetkenä varmaankin oli syttynyt vanhempaimme sielussa, - olisi yhtäkkiä tällä myöhäisellä hetkellä tarttunut minuunkin, - sillä rintaa avartavina alkoivat omituiset tunteet myllertää - mielessäni ja voimakas elämänhalu leimahti vielä kerran liekkiin. - Mutta -- juuri silloin astui herttuan tallimestari huoneeseen ja - ilmotti, että kuolemantuomio pannaan huomenna täytäntöön! - - Mutta minun täytyy rientää lopettamaan, sillä luokseni - saapuu juuri mestari Gregorius ja minun on valmistautuminen - ripitykseen. Viimeinen hyvästijättöni äidillemme sisältyy - testamenttiini, jonka Olavi-vanhus on Jumalan avulla toimittava - perille samoinkuin tämän kirjeen ynnä sormukseni. -- Niin totta - kuin tiedän sinun rukoilevan minun sieluni autuuden puolesta, - niin totta pyydän sinua nyt olemaan liioin murehtimatta, vaan - muistamaan että minä kuolen isämme poikana ja että me saamme - kerran vielä tavata. Siinä toivossa ja Vapahtajaansa turvaten - lausuu sinulle hyvää yötä - - veljesi _Juhana_. - - * * * * * - -Siltä ajalta säilyneiden kertomusten mukaan oli tapausten kulku -tuomion täytäntöönpanopäivänä seuraava: - -Lauantaina, marraskuun 10 p:nä v. 1599 oli tyyni ja kirkas ilma. -Yöllä oli ollut joltinenkin pakkanen, niin että Aurajoki ja linnan -selkä kimalteli ohuessa jäässä. Puihin ja nurmikoille oli asettunut -kuuraa, mikä auringon yletessä kuitenkin suli pois. Kullattu pallo -tuomiokirkon tornin huipussa loisti ja välkehti kuin sula metalli, -Kakolanvuoren ja Luostarimäen tuulimyllyt ojentelivat siipiään -kuin jotakin odottaen ja Korpolaisvuorella, edellisen piirityksen -jäleltä jääneen patterin harjalla, näkyivät seivästen neniin -pistettyinä Kastelholman päällikön Salomon Illen ja hänen kuuden -onnettomuustoverinsa kelmentyneet päät; ne oli jo toista kuukautta -sitten asetettu sinne kamotteeksi Arvid Stålarmille ja hänen -miehilleen, jotka urheasti puolustivat linnaa. Kaikki arkitoimet -näyttivät kaupungissa pysähtyneen ja odottelevia väkijoukkoja -liikehti linnan ja kaupungin välisellä tiellä. - -Kun auringon asema ilmotti päivän yhdennentoista hetken alkaneen, -aukeni linnanportti rämisten ja narahdellen ja ulos marssi -lippukunnallinen sotilaita herttuan tallimestarin, Anders Niilonpojan -johdolla. Sotilasten keskellä astelivat kuolemaan tuomitut Suomen -herrat, jotka olivat matkalla surmapaikalleen kaupungin torilla. -Etummaisena kulki marskivainajan ainoa aviopoika, vapaaherra Juhana -Fleming. Hänen jälessään seurasivat Hämeenlinnan isäntä Steen Fincke, -Juhana-herran velipuoli Olavi, Vuolteen herra Hartikka Henrikinpoika -y.m., kaikkiaan lähes parikymmentä miestä. Maan ylimpiä päälliköitä, -Arvid Stålarmia ja Akseli Kurkea ei näkynyt heidän joukossaan; heidät -oli määrätty lisätutkimuksia varten Ruotsiin vietäviksi. - -Väkijoukkojen huomio kiintyi ennen kaikkia Juhana Flemingiin. Tuo -yksikolmatta vuotias, hoikka ja siro nuorukainen oli puettu kiinteään -samettijakkuun, jonka päällä oli polviin ulottuva flanderin-verkainen -kappa, mikä leuan alta oli kiinnitetty hopeasoljella. Päässään -hänellä oli tumma töyhtöbaretti. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, -mutta muutoin hän oli aivan tyyni ja astui varmasti, tervehtien tuon -tuostakin hattuaan kohottaen tien varrelle kerääntyneitä turkulaisia. - -Hänen toisella sivullaan kulki Turun kirkkoherra, mestari Gregorius -Teitti, ja toisella hänen iäkäs palvelijansa Olavi. Kumpikin -saattajista oli syvän liikutuksen vallassa, puhjeten tuon tuostakin -itkuun, jolloin Juhana-herra puhui heille lohdutuksen sanoja. -Heidän liikutuksensa tarttui väkijoukkoihinkin, joista alkoi -kuulua itkunnyyhkytyksiä ja äänekkäitä säälinosotuksia. Niin kulki -saattue eteenpäin ja sotilasten pertuskat ja leveäteräiset hilporit -välkehtivät auringossa. - -Kun saattue läheni Aningaisten siltaa, veti Juhana-herra sormestaan -kultaisen kantasormuksen ja ojensi sen Olaville, lausuen: - -"Olin kokonaan unhottaa tämän. Anna se äidilleni ja sano hänelle -minun viimeisten terveisteni ohella, että koska minä en voi hänelle -mitään kalliimpaa muistolahjaa lähettää, niin pyydän minä häntä -kantamaan tätä sormusta minun muistonani. Ja kertoessasi tästä minun -viimeisestä matkastani rouva äidilleni ja siskoilleni, sano minun -viimeisen pyyntöni olleen, etteivät he antautuisi ylenmääräisen -surun valtaan. Sillä minä kuolen mielelläni ja iloisena ja astun -tätä taivalta kuin se, joka työstä väsyneenä kiiruhtaa lepoonsa, ja -minä uskon vakaasti, ettei tämä ole minulle mikään kuolema, vaan -ainoastaan kaikkien maallisten vaivojen loppu sekä pääsy iäiseen -iloon, jossa minä toivon rakkaan äitinikin sekä siskoni vielä kerran -tapaavani." - -Aningaisten silta kumisi raskaiden askelten alla, kun saattue kulki -joen yli. Tori oli täpösen täynnä kaiken kirjavaa kansaa ja lisää -ahtautui saattueen jälestä. Kauppakojujen ja talojen katoille oli -kiivennyt parvittain teinejä ja muita kaupungin poikasia. Torin -kummallakin sivulla olevien talojen ikkunoissa näkyi kalpeita ja -itkettyneitä naiskasvoja; ne olivat etupäässä kuolemaan tuomittujen -omaisia ja sukulaisia. Raatihuoneen avonaisella ovella, portailla -ja ikkunoissa näkyi raadin jäseniä, jotka herttuan käskystä olivat -olleet mukana istumassa oikeutta näitä kuoloon kulkevia vastaan. - -Kulkue eteni tungoksessa hitaasti ja saapui viimein raatihuoneen -edessä olevan lavan luo, jolla suureen lyömämiekkaan nojaten seisoi -punamekkoinen, luiseva ja mustapintainen pyöveli. Sotilaat tunkivat -kansaa ulommas ja ympäröivät tiheänä ketjuna lavan. Juhana-herra -riisui päältään kapan ja ojensi sen ynnä barettinsa Olaville sekä -puristi jäähyväisiksi hänen, mestari Gregoriuksen ja toisten -kohtalotoveriensa kättä, minkä jälkeen hän varmoin askelin kulki -piirin keskelle ja nousi ylös lavalle. Silmättyään ympärilleen -väkijoukkoon alkoi hän puhua seuraavasti: - -"Te jalosukuiset herrat aatelismiehet, samoin te urheat sotilaat, -hengellisen säädyn jäsenet, porvarit ja rahvaan miehet! Tahdon teille -lausua, että siihen kuolemaan, jonka olen kohta kärsivä, tiedän minä -hengellisessä suhteessa olevani vikapää ja Jumalan edessä tunnustan -minä olevani suuri syntinen sekä hyvin ansainneeni tämän kuoleman; -mutta maallisessa suhteessa tiedän minä itseni niin Jumalan kuin -ihmistenkin edessä syyttömäksi. Eikä tähän minun kuolemaani ole -mitään muuta syytä kuin herttuan viha ja kostonhalu isääni kohtaan, -ja niinpä hän onkin nyt onnistuva pyrkimyksessään hävittää maanpäältä -isäni suku." - -Tässä keskeytti hänen puheensa tallimestari Anders Niilonpoika, joka -juoksi esille ja huusi: - -"Ette te, Juhana Fleming, ole syytön, vaan olette te juonitellut -minun ruhtinaallista armoani vastaan, minkä Jumala kuitenkin on -kääntänyt teidän omaksi turmioksenne." - -"Milloin minua on kuulusteltu ja onko minusta todistettu sitä, -mitä te väitätte?" kysyi Juhana herra. "Ja onko minut laillisesti -tuomittu? En minä ainakaan ole kuullut sellaista, vaan raastuvassa -luettiin ainoastaan julki syytöspykälä, että minä olisin kantanut -nurjaa kilpeä isänmaatani vastaan, mutta mitään laillista tutkimusta -ja oikeudenkäyntiä ei pantu toimeen." - -Enempää hän ei saanut puhutuksi, kun sotamiehet alkoivat meluta ja -jotkut heistä huusivat, että hänet olisi vietävä ulos piirin keskeltä -sekä sitten jälleen sisälle niiden sanojen johdosta, joita hän juuri -oli käyttänyt herttuasta. Tähän vastasi Juhana-herra: - -"Minä olen käynyt tänne omin jaloin, mutta niiden avulla minä en -täältä takaisin palaa. Sillä kun minut kerran on aiottu ja määrätty -kuolemaan, niin tahdon minä kuolla tyynin mielin, jättäen asiani -Jumalan haltuun. Hän tuomitkoon minun ja niiden välillä, jotka minut -ovat kuolemaan määränneet." - -Tämän jälkeen teki hän kohteliaita kumarruksia ikkunoissa näkyville -naisille ja torilla seisoville tuttavilleen, viitaten toisille -kädellään sekä toivottaen kaikille hyvää yötä. Sen jälkeen kääntyi -hän hieman ja riisui päältään samettiröijynsä. Ojentaen pyövelille -pienen kukkaron, jossa oli yksitoista unkarilaista kultarahaa, lausui -hän: - -"Tee mitä virkaasi kuuluu, mutta älä anasta vaatteitani, vaan jätä ne -palvelijani huostaan." - -Tämän jälkeen laskeutui hän polvilleen pienelle neliskulmaiselle -matolle, joka oli häntä varten lavalle asetettu. Kääntäessään päätään -hiukan taaksepäin näki hän pyövelin kohottaneen raskaan miekkansa -lyömäasentoon, jolloin hän nopeasti ojensi päänsä suoraan ja ummisti -silmänsä. Seurasi parin silmänräpäyksen kestävä, mutta sitä kaameampi -äänettömyys, minkä jälkeen miekka suhahtaen halkasi ilmaa -- ja -Fleming suvun vanhin haara oli miehiseltä kannaltaan sammunut. - -Seuraavana iltana hämärän langetessa lähti Aningaisten sillan -alapuolelta pieni alus liukumaan jokea alas. Olavi-ukon ohjaamana -kuletti se mustaa ruumiskirstua, jossa viimeisen Viikin vapaaherran -maalliset jäännökset olivat matkalla Paraisiin, haudattavaksi isänsä -rautamarskin rinnalle. Mutta toisten telotettujen ruumiit oli -asetettu teilirattaisiin Kerttulinmäelle ja heidän päänsä olivat -rautaporien nenässä rivissä raatihuoneen harjalla. - - - - -Tilipäivän iltana - - -Oli lauantaipäivä marraskuun keskivaiheilla 1599. Maa oli roudassa ja -aamulla oli Aurajoki ollut ohuessa jäänriitteessä. Harmaana rykelmänä -lepäsivät matalat talot karjapihoineen kapean ja mutkittelevan -Luostariyläkadun varrella. Suorina patsaina kohosi savu valkeista -torneista ja leveni liikkumattomaksi harsoksi teräksen harmaalle -taivaalle. Joka talossa näkyi ulkohuoneiden seinustoille kuivamaan -levitettyjä lehmänvuotia ja lampaannahkoja, osottaen että äskettäin -oli pantu toimeen syysteurastukset. Navettain takana Vartiavuoren -rinteellä rähisi jätteiden kimpussa joukko koiria, harakoita ja -närhiä. - -Siinä missä Yläkatu kääntyi ylös Lyypekin mäelle, oli oikealla -kädellä entisen Olavin luostarin alue. Sen jälkeen kun luostari -kuutisenkymmentä vuotta sitten oli palanut ja Kustaa kuningas sen -muureista kulettanut kiviä ja tiiliä Kastelholman vahvistukseksi, oli -siitä nyt enää jälellä vain säännöttömiä raunioita ja jokunen tyhjänä -ammottava ikkuna-aukko. - -Luostarin portin kohdalta lähti kapea polku nousemaan ylös -Vartiavuoren läntiselle nokalle, jota ammoisista ajoista oli -nimitetty Helvetiksi. Siellä piti Pitkä Sipi krouvia. - -Hänen luonaan oli kodikasta ja lämmintä. Tuvan lattialle oli -sirotettu tuoksuvia katajanhavuja ja leveäsuisessa uunissa räiskyi -tuli. Akkunan edessä lähellä tiskiä istuivat myllyä pelaten seppä -Markus Hollo sekä haavuri ja parranajaja Kasper Piikki. Sipi oli -rynkämöisillään tiskin nojalla ja seurasi heidän peliään. - -Kaikki kolme tähystelivät äänettöminä myllylautaan, johon oli -puukolla leikattu neliöt ja poikkiviivat. - -"Eipä seppä älyä siirtää", ajatteli Sipi jännittyneenä ja koetti -silmäniskulla antaa merkkejä. Mutta samalla teki Hollo siirron, sai -kolme riviin ja sanoi: - -"Aina sitä seppä saa myllyn lukkoon." - -He tyhjensivät oluttuoppinsa ja Piikki, joka oli kolmannen kerran -peräseltään joutunut tappiolle, tilasi hiukan viivytellen uudet -tuopit. - -"Annahan vielä sitä viinaa", kuului nyt ovensuusta, jossa istui -yksinään synkän näköinen, luiseva ja kumaraharteinen mies. - -"Kolmasko tuopillinen?" kysyi Sipi vastahakoisesti. - -"Olipa vaikka kuudes, kyllä minä rahan maksan siinä kuin muutkin. -Tuossa on, jollei muuten uskota." - -Hän pani hopearahan pöydälle ja Sipi täytti hänen tuoppinsa. -Kulautettuaan sen puolilleen sanoi mies: - -"Kyllä sitä ryypyn tarvitsee, kun on toistakymmentä kaulaa yhtenä -päivänä katkaissut. Vai mitä sinä sanot, haavuri, joka liikut vähän -samanlaisissa toimissa kuin minäkin?" - -"Pthyi!" sylkäsi Piikki ja alkoi järjestää puisia kolmikoltaan uuteen -peliin. - -Mies oven suussa rupesi nauramaan. - -"Piruako se siinä nyt itsekseen honottaa?" sanoi Hollo vihaisesti ja -mies alkoi ikäänkuin itsekseen tuumailla: - -"He, he, näytti niin hiivatin hassulta, kun Reko [Turun kirkkoherra -Gregorius Teitti] talutti Kuitian nuorta herraa mestauspölkylle. Reko -itki ja hoiperteli ja Juhana herra lohdutteli häntä, niin että minä -luulin, että jokohan tässä pitää Rekonkin päätä tasata, he, he." - -Miehet tähystivät taas kolmisin myllylautaan, tekivät ääneti -siirtojaan eivätkä olleet kuulevinaan mitä mies ovensuussa -lörpötteli. Mutta aivankuin kiusalla jaamaili tämä: - -"Kyllä oli torilla väkeä tänä päivänä, oli peijakas vie. Oli niitä -katoillekin asti ja Hakolan ja Prinkkalan akkunat naamoja täynnä. -Mutta kelmeni siinä monen aatelishempukan nenänpää, kun minä -marskivainajan pojalta pään litkautin, he, he..." - -Hän kulautti viinaa, muikisti suutaan ja jatkoi: - -"Mutta silloinkos hyökkää rivistä se marskivainajan äpärä ja tahtoo -muka päästä heti veljensä jälestä taivaaseen, he, he. Minä tyrkkään -hänet pois lavalta ja sanon, että maltahan nyt, kakara, kyllä se -vuorosi sinullekin tulee, jahka tässä ensin Peipotin herraa tasailen. -Ja kun se sitten viidentenä pääsee leikkiin ja nousee lavalle, -niin alapas ensinnä huutaa ja purkaa sisuasi herttuan päälle, he, -he. Mutta silloinpa alkoivat nihdit ympärillä huutaa ja aseitaan -rämistää, niin ettei sitä saarnaa monikaan kuullut, ja minä töykkäsin -häntä kylkeen, että joudupas siitä, velimies siellä taivaanportilla -odottaa." - -"Pthyi, paholaista!" sylkäsi taas Piikki, teki väärän siirron ja -joutui tappiolle. - -"He, he, hee!" nauroi kaupungin pyöveli, tyhjensi viinatuopin ja -lähti hoipertelemaan ulos. - -"Lähtipäs pakana viimeinkin", sanoi Hollo ja työnsi myllylaudan -syrjään. "On se silläkin miehellä ammatti." - -"Eiköhän sillä ruton haaskalla vain ollut kädetkin vielä verissä?" -huomautti Piikki, samalla kuin Sipi nosti tinatuopin ovipöydältä -nurkkakaapin alimmalle hyllylle. - -"Sillä iletyksellä täytyy olla oma vakituinen tuoppinsa", sanoi hän -ikäänkuin anteeksi pyytäen sitä, että hän kunniallisessa krouvissaan -suvaitsi mokomata vierasta. - - * * * * * - -"Tuollapa taitaa tulla itse Jaakko herra", sanoi nyt Hollo, joka oli -katsellut ikkunasta alas polulle. - -"Sekterikö? Niinpä tosiaan onkin", myönsi Piikki silmättyään hänkin -ulos. - -"Häntä ei ole täällä näkynytkään ainakaan viikkoon", sanoi Sipi pesää -kohentaessaan. "Hän on minulle koko lailla velassa, mutta ryypyn hän -tänäpänä sietää saada vaikka ilmaiseksi, sillä yhtä ja toista sillä -koiranleualla on kerrottavana tämän viikon tapauksista." - -Hetkisen mentyä astui sisään vilkasliikkeinen, ukkoiässä oleva -mies, jonka kookas nenä ulkoni harmaan parran keskeltä punervana -ja rypyläisenä. Verestävissä silmissä oli terävä ja samalla -veitikkamainen ilme. Kulussa ja koko miehen olemuksessa oli hiukan -aatelismiestä, oppinutta, porvaria ja renttua. - -"Herttuan rauha, ystävät ja naapurit!" tervehti hän huoneeseen -tultuaan, aivasti sitten kirkkaasti pari kertaa ja meni pesän eteen -käsiään hieromaan. - -Hän oli kaupunginkirjuri eli sekteri, kuten Pitkä Sipi häntä nimitti, -paljon nähnyt ja monia kokenut Jaakko Teitti. Nuoruudessaan oli hän -piispa Skytten kustannuksella opiskellut lainoppia Rostockissa ja -Wittenbergissä, ollut sen jälkeen Kustaa kuninkaan palveluksessa ja -ympäri Suomea matkustellen penkonut aatelisten vanhoja vääryyksiä -ja kiskomisia, mitkä hän oli saattanut kuninkaan tietoon paksussa -asiakirjapinkassa. Sen jälkeen oli hän Yrjö Pietarinpojan hyvänä -ystävänä ja puoluelaisena istunut Eerik kuninkaan kuuluisassa -lautakunnassa, mutta kääntänyt Eerikin kukistuessa nopeasti turkkinsa -nurinpäin ja esiintynyt entisen ystävänsä kiivaimpana syyttäjänä. -Siten oli hän vähitellen päässyt Juhanan suosioon ja ollut muun -muassa kuninkaan asiamiehenä saattamassa Kaarina Maununtytärtä -Liuksialaan. Moninaisia vaiheita ja onnenkeikauksia koettuaan oli hän -nyt vanhoilla päivillään elellyt Turussa kaupunginkirjurin toimessa, -ollen laajoine lainopillisine tietoineen ja terävine kielineen -pormestarin ja raatimiesten alituisena loukkauskivenä. Sipin vaimo -tuli keittiöstä ja toi tiskille laajan puulautasen, jossa oli -muutamia vasta uunista otettuja rasvamakkaroita. - -"Mikä suloinen tuoksu!" huudahti Teitti sieramiaan levittäen -ja pöytää läheten. "Mutta kulaus viinaa alle ja nautinto on -kaksinkertainen!" - -Sipi kaatoi nauraen viinaa, jokainen otti siemauksen ja kävi ahnaasti -makkaroihin käsiksi. - -"Enpä mokomata muista saaneeni sittenkuin poikasena kotona -Pernajassa", sanoi Teitti, jolla yks-kaks oli hyppysissään vain -tyhjä makkaratikku. "Kyllä sinun muijasi, Sipi, osaa makkaroita -paistaa, osaa totisesti." Sipi ymmärsi yskän ja haki sekterille uuden -herkkupalan. - -"Vietetäänpäs nyt sitten teurastajaisia", sanoi tämä käännellen -mielihyvin rasvasta kihoilevaa lämmintä makkaraa. "On sitä näinä -päivinä verta laskettukin. Tuolla tuli polulla vastaani itse -pääteurastaja. Taisi käydä täällä ryypyillä?" - -"Niin kävi. Mutta mitäs sekteri luulee, jokohan tässä nyt viimeinkin -asettuu rauha maahan?" - -"Mikäpäs on asettuessa", vastasi puhuteltu suu täynnä makkaraa. -"Talonpojat ovat tyytyväisiä ja viskelivät lakkireuhkojaan ilmaan, -kun saivat vilahdukselta nähdä herttuan viiksenpäitä. Ja nuo taas, -joiden päät keikkuvat virpien nenässä Korpolaisvuorella ja raastuvan -katolla, tuskin enää kenenkään rauhaa häirinnevät. Marskivainajan -perut on selvitetty ja herttua on herrana valtakunnassa." - -"Kai hänestä nyt tulee kuningas?" arveli Hollo, kaivellen -makkaratikulla hampaitaan. - -"Se on selvää", vastasi Teitti. "Ja, uskokaa jos tahdotte, minä -sanoin jo kolmekymmentä vuotta sitten, kun näin hänet ensi kerran -vanhempain veljiensä seurassa Tukholmassa, että tuosta se tulee oikea -isänsä seuraaja." - -"Mistä te sen näitte?" kysyi Piikki yksinkertaisesti. - -"Mistä? Kaikesta minä sen näin! Koko miehen olemus oli kuin huuti, -rakkarit, järjestys maassa olla pitää! Sen silmiä esimerkiksi! -Luulenpa, että teillä rupeaisi housut lyömään viittätoista, -jos joutuisitte silmäkkäin sen miehen kanssa, ja varsinkin jos -omallatunnollanne olisi jotakin liiempaa törkyä. Polvilleen -valahtivat Suomen herratkin toissa päivänä linnan edustalla, kun -tuomiota luettaessa herttua viikset vihasta tärähdellen astui heidän -eteensä vartiajoukon keskelle. Polvilleen putosi Vuolteen herrakin, -putosi niin että paksu niskansa tärähti, vaikka hän kerran oli -vannonut sylkevänsä herttuata vasten silmiä, kun joutuu vastakkain -hänen kanssaan." - -"Hm, sääliksi käy melkein herra-polosia, sillä eiväthän he muuta -tehneet kuin tottelivat Sigismundia, jolle olivat uskollisuutta -vannoneet", sanoi Sipi. - -"Mhyy", äänsi Teitti ja siemasi olutta. "Se on sen alamaisen -uskollisuudenkin enimmiten niin ja näin. Olivat Sigismundille -uskollisia niin kauan kuin se näytti olevan edullisempaa, mutta -kun hätä tuli ja nahkaa alkoi kärvellä, niin silloin: palttua -uskollisuudelle ja polvilleen herttuan eteen! Suotta puhua kauniita -sanoja uskollisuudesta ja ritarin velvollisuuksista, sillä monet -samoista miehistä olivat aikanaan vannoneet uskollisuudenvalan -myöskin Eerik kuninkaalle, mutta yks-kaks kiepahtivat he kapinan -puhjetessa herttuain puolelle." - -"Mutta Eerikhän oli mielipuoli, näin sen selvästi itsekin, kun häntä -poikasena ollessani tänne Turkuun toivat", huomautti Sipi. - -"Se on sen mielipuolisuudenkin laita miten sen ottaa", vastasi -Teitti. "Joka tapauksessa hän oli lahjakkaampi hallitsija kuin tuo -typerä ja vetelä Sigismund, jolta tässä pelissä olisikin oikeastaan -pitänyt kaula katkaista. En minä silti sano, etteikö ollut paikallaan -erottaa Eerik kuningaskin, kun hän kerta hulluttelemaan rupesi, mutta -miksei nyt ole mitattu samalla mitalla sille puolalaisnahjukselle, -kun on kerta yllinkyllin nähty, ettei hänessä ole miestä -valtakunnasta huolta pitämään?" - -"Mutta eikös täällä ole meikäläisten herrojen ollut vapaampi mekastaa -kuin jos Kaarle herttua olisi herruutta pitänyt?" huomautti Hollo. - -"Niin, siinäpä se puntti onkin!" sanoi Teitti sormiaan näpsäyttäen. -"Onhan täällä kohta kymmenisen vuotta eletty kuin omassa -valtakunnassa. Mutta jos marski ajatteli joskus Suomen kuninkaaksi -itsensä kiepauttaa, niin kyllä totisesti hänen olisi pitänyt -viisaammin menetellä. Tilaisuus oli mitä paras, mutta siihen oli -Suitian nokinenä liian tyhmä." - -"Oliko marski sekterin mielestä tyhmä?" kysyi Sipi. - -"Tyhmä kuin saapas!" vahvisti Teitti. "Ei muuta kuin raaka -sisu ja jäykkä niska koko miehellä. Vaikka sen jäykkyyden ja -vääjäämättömyydenkin saattoi olla niin ja näin kun oikein kovalle -otti. Nähtiinpä se esimerkiksi Upsalassa Sigismundin kruunauksen -aikana. Kun joutui silmäkkäin herttuan kanssa ja herttua uhkasi -jättää säätyjen tuomittavaksi, niin nöyrtyipäs mies, lasketti -minä-vaivaista niinkuin kuka muu syntinen hyvänsä. Paijanneensa ja -panetelleensa tunnusti herttuata kuninkaan tykönä, rukoili anteeksi -ja parannusta lupasi." - -"Ähää, no saikos anteeksi?" - -"Sai sillä kertaa ja kun erilleen pääsi, niin alotti saman -pelin uudelleen. Mutta täytähän, Sipi, tuo tuoppi ja tee niitä -harakanvarpaitasi sinne minun syntirekisteriini. Rahaa minulla ei ole -tällä kertaa, mutta katsotaanhan sitten siinä joulun korvilla." - -Saatuaan täyden tuopin eteensä jatkoi hän: - -"Ja mitä siihen marskin viisauteen tulee, niin... missä se on -näkynyt? Sanokaapas." - -Kun miehet eivät löytäneet vastausta, käänsi Hollo toisaalle ja -vastasi kysymyksellä: - -"Kuinkahan tämä rymäkkä olisi mahtanutkaan päättyä, jos marskivainaja -olisi ollut vielä elossa." - -"Kuinkako? Juuri siten kuin se nyt päättyi ja se vain eroa, että -marskin pää keikkuisi nyt ylimpänä tuolla raastuvan katolla." - -"Äläst, niinkö uskotte?" - -"Se on selvää. Ja siinäpä se juuri olisi nähty, että marskilta -puuttui viisautta. Ajatellaanpa nyt vain, että marski olisi vielä -elänyt, kun herttua sotajoukkoineen tänne tuli. Talonpojat olisivat -uudestaan tarttuneet nuijiinsa ja herttuan lähettilästen johdolla -kerääntyneet ympäri maan Turkuun ja marski olisi yks-kaks ollut -kahden tulen välissä. Jos hän olisikin linnan puolustusväen kyennyt -pitämään paremmassa kurissa kuin toiset herrat, niin olisipa -vihollinen sen sijaan ollut vahvempi ja leikki olisi saanut aivan -samanlaisen lopun kuin nytkin." - -"Olisivatkohan talonpojat enää toista kertaa uskaltaneet nuijiaan -nostaa? Eivätpähän nytkään herttuan tullessa liikahtaneetkaan", -arveli Sipi. - -"Olisivat varmasti lähteneet liikkeelle, siksi leppymätön viha -heissä oli Noki-Klauta kohtaan. Mutta mitäs nyt, Stålarmhan oli mies -kokonaan toista maata, hänhän lepytteli ja suostutteli talonpoikia -kuin ainakin viisas mies. Mitäs ne häntä vastaan olisivat lähteneet? -Niin, Stålarmilla oli kykyä ja viisautta, mutta niitä marskivainajan -peruja ei olisi seitsemänkään viisasta kunnialla selvittänyt." - -Kun ei kukaan väittänyt vastaan, jatkoi hän: - -"Jos hän viisas olisi ollut, marskivainaja, ja jos hän kerta aikoi -täällä omintakeista valtaa pitää, niin kokonaan toisella tavalla -hänen olisi pitänyt menetellä. Vai onko se viisasta, jos minun -pitäisi hevosella ratsastaa täältä esimerkiksi Viipuriin ja minä -aina levähdyspaikoissa sieppaisin ruuan hevosen edestä sekä muutoin -sitä hosuisin ja rääkkäisin? Mutta marskivainajahan teki juuri niin, -nylki, ketti ja rääkkäsi talonpoikaista kansaa kuin pahin vihollinen -ja siten itse hävitti parhaan selkänojansa. Oliko se viisasta, häh? -Viisas mies olisi sovitellut ja tuumitellut, että koetetaan nyt -miehissä pahimman ajan yli kantaa nämä rasitukset, jotka meillä on -huovien ja nihtien ylläpidosta, ja koetetaan olla yksimielisiä ja -muuten hiljakseen, niin me saamme hoitaa täällä itse omat asiamme ja -annamme palttua ruotsalaiselle. Mutta ei, siihen ei marskilla ollut -älliä. Onko nyt surkeampaa peliä, että silloin kun herrat puuhaavat -omaa valtaa, peittoavat he talonpoikia niin että ne karkaavat -hätäänsä valittamaan juuri sille, jota vastaan herrat varustelevat. -Jos mitä rakentaa, niin kyllä pohja pitää ensinnä pitäväksi ja -lujaksi laittaa, muuten menee kaikki myttyyn. Näkeepä sen herttuasta. -Hän pitää talonpoikaa hyvänä ja siksi hänen valtansa lepää lujalla -pohjalla ja siksi hänestä tulee kuningas, vaikka seitsemän marskia -ja Sigismundia olisi vastaan hosumassa. Jos marskikin olisi siitä -laidasta alkanut, niin sitten en sano, kuinka taistelu olisi -päättynyt." - -Tuvassa alkoi olla jo pimeä. Sipi nouti keittiöstä tikulla valkean ja -sytytti tiskillä sorvatussa puujalassa olevan talikynttilän. - -"Mutta kova sotakarhu se marskivainaja sentään oli, ja kyllä siinä -olisi tainnut herttualle olla kerraksi nujertamista", väitti Hollo. - -"Kova, kovapa hyvinkin ja karhupa hyvinkin, mutta mitä kovuudesta -ilman viisautta. Vai missä marski on näyttänyt sotapäällikön -viisautta? Siinäkö, ettei pitänyt sotamiehiään kurissa, vaan antoi -heidän ryöstää ja peuhata minkä ikinä ilkesivät ja kun heitä nyt -herttuan tultua tositoimessa tarvittiin, niin niskottelivat ja -karkailivat linnasta kuin rotat tyhjästä hinkalosta. Se on sotamiehen -niinkuin lapsenkin, se tarvitsee kuria jos sen mieli johonkin -kelvata. Entäs näyttikö marski sotapäällikön viisauttaan seitsemän -vuotta sitten Venäjän retkellä? Suurella sotajoukolla pääsee hän ihan -Novgorodin eteen, mutta sen sijaan että olisi vallottanut sen ja -siten pitkäksi aikaa nujertanut ryssältä niskat, poltti ja ryösteli -hän ympäristöllä talonpoikain hökkeleitä ja Iivanan suolakeittämöitä. -Vihollinen luonnollisesti varustautuu kostoretkelle, mutta tämä ei -sitä ajattele, vaan kotiin palattuaan hajottaa päätä pahkaa sotaväen -linnaleiriin. Ota sitten ja kokoa ne käden käänteessä ympäri maata, -kun vihollinen tulee ja riehuu kuin paholainen Viipurin ympärillä. -Niin, entä merisodassa Eerikin aikana? Hän ei saanut miehistöään -tottelemaan ja sai Ölannin luona selkäänsä. Silloin pantiin Joensuun -herra, Klaus Horn, hänen sijalleen ja hän ajoi samalla laivastolla -tanskalaiset kolmessa päivässä Juutinraumaan. Sitten kyllä kelpasi -Flemingin taas ottaa amiraaliohjat käsiinsä. E-hei, elkää luulkokaan, -että hän viisauden ja ansioiden perusteella sellaiseen mahtiin -kohosi, vaan siksi että hän osasi pelata sellaisten vätysten kuin -Juhanan ja Sigismundin kanssa. Kun hän kirosi, puhui törkeyksiä ja -pyyhki nenäänsä takinhihaan, pitivät he häntä suorana ja rehtinä -miehenä, johon muka saattoi paremmin luottaa kuin muihin. Mutta -sanokaapas, missä ne hänen työnsä tulokset näkyvät?" - -"Ei missään!" puhui Teitti edelleen, kun toiset pysyivät ääneti. -"Tuskin kolmea vuotta on hänen kuolemastaan kulunut, kun jo kaikki -hänen yrityksensä ja ponnistuksensa ovat -- fiuu! aivankuin tuuli -olisi ne tiehensä pyyhkäissyt! Taikka ei, näkyyhän sentään vielä -jotakin hedelmiä hänen kylvöistään. Nimittäin päät siellä raastuvan -katolla, samoinkuin Helsingissä ja Viipurissakin sekä hautakummut, -raiskatut naiset ja poltettujen talojen rauniot ympäri maata." - -"Pitääkö sekteri sitä marskivainajan syynä, että herrain päät ovat -joutuneet raastuvan katolle?" kysyi Piikki. - -"Kenenkäs sitten? Herttua ne kyllä poikki lyötti, mutta marski -siitä syyn kantaa. E-hei, kyllä minä asiat tiedän ja tiedän, että -moni niistä älysi, mihin tässä ollaan menossa ja olisi mielellään -mennyt Hornien tavalla herttuan puolelle, mutta eivät uskaltaneet -siltä peikolta. Ja nyt sitä oli myöhäistä tehdä, vaan oli paras -puhua uskollisuudesta Sigismundia kohtaan. Vaikka omaa soppaansa he -ovat kaikki tyyni saaneet syödä, sillä kyllä he eivät olleet paljon -marskia huonommat rahvaan sortamisessa. Kyllä minä niiden vehkeet -tunnen jo Kustaa kuninkaan ajoilta. Ei puhdasta omaatuntoa muilla -kuin Horneilla. Ja aivan yhtä typeriä vastustustuumissaan kuin -marskikin. Jos talonpoikain kapina olikin kukistettava, niin eihän -silti olisi tarvinnut sellaisia teurastajaisia toimeenpanna kuin -Nyystölässä ja Suursavon pappilassa. Kun talonpojat kerran nöyrtyivät -ja aseensa pois laskivat, niin olisi sanonut, että no, menkää nyt -kotiinne ja muistakaa vasta pysyä alallanne, sillä yhtä kansaahan -tässä ollaan. Mutta ei, kun käydään vain aseettoman joukon kimppuun -kuin korpit ja murhataan satalukuisesta laumasta joka sorkka. Kun -raajat sillä tavalla ensin lamaan lyödään, niin ota sitten ja -taistele vierasta valtaa vastaan. Mutta siellä on Iivari Tavastinkin, -Nyystölän pyövelin, pää Viipurin raastuvan harjalla. Stålarm vain oli -toista maata ja hänpä nähtävästi saakin päänsä pitää." - -"Mutta nuori Juhana Fleming, hänellähän tässä kaikessa ei ollut osaa -eikä arpaa ja kuitenkin menetti hänkin päänsä", huomautti Sipi. - -"Niin menetti ja syytönhän hän oli, vasta Puolasta tänne tullut. -Nuori ja lempeäluontoinen mies, kokonaan toista maata kuin isänsä, -ja sittenkin: pää poikki vain! Niin se on, että isäin pahat teot -lankeavat lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen. Jos tämä -viimeinen vesa olikin viaton kuin karitsa, niin kyllä isällä ja -isänisällä oli sen sijaan rekisteri harakanvarpaita täynnä. Kyllä -minä Kustaa kuninkaan aikana tulin tietämään sen suvun asiat. -Viis kuus miestä löi Eerikki herra, Juhanan isoisä, aikanaan omin -käsin kuoliaaksi ja niitä, joita hän muuten rääkkäsi, pieksi ja -Suitian vankikellareissa piinasi, on kokonainen legio. Ja kun -talonpojat uskalsivat mennä kuninkaalle valittamaan, saivat he -tuhatta pahempaa kärsiä. Välistä piileskelivät koko kyläkuntain -väet talvipakkasella metsissä Flemingin väeltä paossa. Entä miten -hän maita ja taloja allensa löi? Talonpojilta riisti hän niitä joko -rangaistukseksi olemattomasta rikoksesta tai osti pilkkahinnalla, -kun ensin oli tehnyt heidän elämänsä mahdottomaksi. Ja kun joku -alempiarvoinen aatelistyttö joutui orvoksi, niin heti oli Eerikki -herra tuppautumassa holhoojaksi. Sitten toimitti hän tytön naimisiin -jonkun palvelijansa tai alustalaisensa kanssa ja kun perinnöstä -tuli kysymys, löi hän lakikirjan auki ja luki kuninkaankaaresta, -että jos vapaasukuinen neito menee naimisiin talonpoikaisen miehen -kanssa, niin menettäköön hän rälssinsä. Tytön perintötilan otti -hän itse haltuunsa ja maksoi, jos sattui hyvällä tuulella olemaan, -taalerin pari korvaukseksi. Entä Knaapevainajan juttu. Muistatte kai -Knaapen Jönssin, joka oli porvarina täällä Turussa? No niin, hän -sai periä tädiltään, joka meni nunnaksi Naantaliin, muutaman talon -Halikossa. Mutta Eerikki herrapa riistikin sen itselleen. Kun Jönssi -vaati omaansa takaisin, pieksätti Fleming hänet raajarikoksi. Eikä -siinä vielä kaikki, vaan kun Jönssi nosti siitä käräjäjutun, niin -toi Hebla-rouva, sillä Eerikki itse oli jo sillä välin kuollut, -oikeuden eteen joukon palvelijoitaan väärällä valalla todistamaan, -että Jönssin syytös on perätön. Niin, ja pakottipa vielä uhkauksilla -Paimion papinkin antamaan samanlaisen väärän todistuksen. Pappi itse -tunnusti sen minulle, kun minä kuninkaan käskystä kiertelin niiden -vanhoja syntejä penkomassa. Niin että kyllä Kuitian Flemingeillä oli -vääryyksiä yhden suvun osalle ja siksi minä en ihmettelekään, jos se -haara tähän nuorimpaan vesaansa sammuikin." - -Hän alkoi vihellellä ja pyöritti kädessään tyhjää oluttuoppia. Kun -Sipi ei ollut huomaavinaan hänen tarkotustaan, sanoi hän: - -"Täytäpäs tuo tuoppi, niin saat kuulla vielä yhden asian." - -Hiukan vastahakoisesti täytti Sipi hänen toivomuksensa, sillä muori -oli vasta pistänyt päänsä ovenraosta ja kiirehtinyt häntä saunaan. - -Saatuaan tuopin eteensä istui Teitti ääneti kynttilään tuijottaen ja -naputti sormellaan pöytään. - -"No minkä asian?" kiirehti Sipi. - -"Niin, sitä vain, että jos katsotaan talonpoikiakin, niin eivät -hekään mitään karitsoita ole. Hyi olkoon sitä heidän Nokian -retkeäänkin! Ryöstetään ja reuhataan kuin mitkähän ukulit ja -juopotellaan joka herraskartanon oluilla. Ja kun marski Nokialla -syöttää heille muutamia lupauksia, niin kohta ollaan valmiit -hieromaan kauppaa omien päälliköiden päistä! Entä mitä minulle -keväällä jutteli Pekka Juusten, joka oli mukana Savon kapinaa -kukistamassa? Olavinlinnan ympäristöllä asuvat talonpojat mielivät -liittyä muihin Savon kapinallisiin, mutta eivät ehtineet, kun -sotaväki tuli väliin. Silloin he lähtivät yhdessä sotaväen kanssa -kapinaa kukistamaan ja ostivat toisia talonpoikia paljon pahemmin -kuin yksikään huoveista. Ihan nahatkin elävien lehmien selästä -kertoi Juusten heidän riistäneet ja monesti oli sotamiesten täytynyt -mennä väliin heitä hillitsemään. Niin että se se on sitä oikeata -suomalaista peliä!" - -Hän joi tuoppinsa tyhjäksi, nousi ja hoippui ovea kohti. - -"Äh-häh, kylläpä tässä alkaakin olla jo kypsä saunaan menemään", -puheli hän nikotellen, "saunaan ja sitten huomenna kirkkoon kuulemaan -kun veljenpoika rauhanevankeliumia julistaa, ja sitäpä tässä -vähitellen jo tarvitaankin." - -"Onko Reko maisteri sekterin veljenpoika?" kysyi Hollo, joka samoin -kuin Piikkikin teki lähtöä. - -"O-on, veljenpoika on. Ja pappiahan se Skytte-vainaja minustakin -tarkotti, vaikka minua miellyttivät enemmän nämä maalliset toimet. -No, samapa tuo kohta on, oli tässä pappi tai lukkari, sillä ei näillä -minun raajoillani enää pitkälle potkita. Kiitos vain makkaroista ja -muusta kestityksestä ja rauhallista sunnuntaita, Sipi!" - -Hän huojui ulos. Hollo ja Piikki taluttivat häntä polkua alas -Yläkadulle, josta edellinen poikkesi Kyrön talon nurkitse omaan -pihaansa. - -Piikki ja Teitti jatkoivat matkaansa katua pitkin. Heidän askeleensa -kumahtelivat jäätyneellä kamaralla ja kuutamossa heilahtelivat heidän -varjonsa kadunreunasta toiseen. Siellä ja täällä kuului navetoista -illastavien lehmäin ynähtelyä, rousketta ja ovien narinaa. Jossakin -pihalla haukahteli koira ja siihen vastasi pitkällä ulvonnalla toinen -Mätäjärven puolelta. Raikkaassa ilmassa tuntui navetan ja saunan -hajua. - -He tulivat torille. Täysikuu helotti etelästä ja raatihuoneen varjo -lankesi pitkin tyhjää toria. - -"Siinä se tilinteko tänään päätettiin", sanoi Teitti viitaten -pimennossa raastuvan edessä olevaa mestauslavaa kohti. - -Tultuaan keskelle toria pysähtyivät he ja loivat silmänsä -raatihuoneen katolle. Kirkkaassa kuunvalossa näkyi harjalla -rautaporien nenässä rivissä viisitoista kelmeätä päätä, joiden -pitkähköt varjot näkyivät selvästi kuuraisella torilla. - -"Kyllä nyt akoilla syntyy taas kummitusjuttuja" sanoi Teitti. "Mutta -sääli äijä-poloisia! Tuo tuossa oikealla on Fincke ja sen rinnalla -on Vuolteen herra ja sitten Nuhjalan herra. Suomen eturivin miehiä -ne ovat olleet, ja usko minua, välskäri, ei se ole hyväksi kansalle, -että sen ensimäisten miesten päät heitetään noin taivaan linnuille. -Kyllä täällä tästä puolin alkaa paljon ruotsalaisempi komento, sen -saat nähdä. Mutta se on juuri suomalaista, että kieputaan toinen -toisensa tukassa, kunnes vieras tulee ja työ niskaan, että istuuko -pää lujassa." - -Torilla erosivat Piikki ja Teitti. Edellinen meni kotiinsa -Jokikadulle ja jälkimäinen lähti Kirkkokatua pitkin Napaturun -puolelle, jossa hän piti asuntoa. Hyvän aikaa kuuluivat autiolla -Kirkkokadulla hänen horjahtelevat askeleensa, mörisevä yksinpuhelunsa -ja nikottelunsa. - - - - -Jouluyönä - - -"Nyt on juuri se aika, jolloin enkeli lentää yli maan ja julistaa -ihmislapsille rauhaa ja hyvää tahtoa", puheli itsekseen vanha Jesperi -Yövartia, astua kolkkiessaan rautapäisine sauvoineen pitkin öisiä -katuja. Hän oli vasta Seitsentähden asennosta pannut merkille, että -toinen yövartio oli alkamassa ja se oli juuri se aika, jolloin enkeli -liiteli joulurauhaa julistamassa, kuten hän pikku poikasena oli -kuullut isä Andreakselta harmaaveljesten luostarissa. - -"Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha ja ihmisille hyvä -tahto", hyräili Jesperi ajatuksissaan, sillä hänen korvissaan soivat -vielä iltajumalanpalveluksessa lauletut messunsävelet. - -Kohta kirkosta tultuaan oli Jesperi pukeutunut turkkiinsa ja vetänyt -käteensä suuret karvakintaansa sekä muorilleen joulurauhaa toivottaen -lähtenyt virkaansa toimittamaan: kiertelemään vanhan Torkkelin -kaupungin autioita katuja ja monisokkeloisia kujanteita. Hän oli -tehnyt tätä työtä jo neljättäkymmentä ajastaikaa ja oli öiseen -vaellukseensa niin kiintynyt, ettei hän hennonut edes jouluyönä pysyä -alallaan. - -Porvarit olivat sulkeutuneet koteihinsa ja istuivat parhaillaan -joulukinkun ja ohrapuuron ääressä, perheen vanhimman jäsenen lukiessa -bibliasta: "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on -Kristus, Herra Davidin kaupungissa." Kolmihaaraiset joulukynttilät -paloivat pöydillä, mutta ainoastaan tuolla ja täällä pääsi niiden -valo ikkunaluukkujen raoista pilkottamaan ulos kadulle, jossa vanha -Jesperi vartioitsi kaupungin turvallisuutta. - -Kuinka lauha ja juhlaharras tuntu nyt olikaan ilmassa! Ja kaikkialla -oli niin äänetöntä, että vanha Jesperi saattoi kuvitella talojen yllä -kuulevansa enkelin siipien suhinan. Ja kun hän kohotti katseensa -ylös tähtitarhoihin, vilkuttivat sieltä tuhannet taivaankynttilät -niin eloisasti kuin olisivat nekin omalla äänettömällä tavallaan -julistaneet rauhansanomaa maanasuville. Kuin paimen laumansa -ympäröimänä helotti niiden keskellä valju kuu, sirotellen hopeitaan -yli lumisten maisemien, joiden keskellä vanha Torkkelin linna kohosi -korkeana ja jylhänä, heittäen lahden jäätikölle jättiläisvarjon. - -Rauha maassa! toisti Jesperi vanhus ajatuksissaan. Kunpa nyt -vihdoinkin asettuisi maahan pysyvämpi rauha. Mitä kaikkia vaiheita -olikaan vanha Viipuri saanut nähdä ja kokea! Monien mullistusten, -hävityksen ja verenvuodatuksen kautta oli uusi aika raivannut tietä -itselleen ja sen synnytystuskia oli kestänyt jo lähes kokonaisen -vuosisadan. Parin viikon mentyä oli sammuva vuosi 1599 ja uusi -vuosisata oli astuva vanhan paikalle. Hoh-hoi, kylläpä olikin jo aika -rauhan tulla maan päälle, sillä monen monelta ihmislapselta olivat -päättyneen vuosisadan mullistukset elämänonnen murskanneet. - -Mutta Jesperi oli elänyt suojassa ajan myrskyiltä, sillä mitäpä -ne olisivat kajonneet niin vähäpätöiseen olentoon kuin vanha -yövartia, joka suoritti virkansa toimet muiden nukkuessa ja nukkui -muiden valvoessa. Hänen elämänsä ylettyi jo neljännen kuninkaan -hallituskaudelle ja sen kuluessa oli hän nähnyt kaiken vanhan pala -palalta hajoavan ja häviävän sekä uutta syntyvän tilalle. - -Hän oli syntynyt ja varhaisimmat vuotensa viettänyt harmaaveljesten -luostarissa, jossa hänen isänsä oli palvellut eräänlaisena -maallikkorenkinä. Luostarin hiljaiset suojat, hämärät käytävät ja -kaupunginmuuriin rajottuva puutarha olivat olleet hänen ensimäisinä -leikkisijoinaan ja siellä oli vanha luostariveli Andreas opettanut -hänet kirjaa lukemaan sekä luvannut kasvattaa hänestä nuhteettoman -munkin Pyhän Fransiskuksen veljeskuntaan. Mutta yhtäkkiä olivat -uuden ajan tuulet lakaisseet luostarin kylmille ja ikivanhat harmaat -kaapunsa riisuen olivat munkit hajaantuneet kuka minnekin. Isä -Andreas oli levännyt jo maan povessa yli viisikymmentä vuotta ja itse -luostarista ei ollut enää jälellä kiveä kiven päällä. - -Haikein mielin oli Jesperi nuoruudessaan nähnyt tuon rakkaaksi -käyneen synnyinsijansa seisovan hyljättynä, syyssateiden valellessa -sen paikkaamattomia kattoja ja taivaan tuulten puhaltaessa sisään -ränstyneistä ovista ja akkunoista. Kuinka surullisesti tuuli -olikin vaikertanut sen autioissa käytävissä, aivankuin vanhain -luostariveljien henget olisivat siellä yksinäisyyttään valittaneet! -Mutta sitten oli luostari muutettu viljamakasiiniksi ja lopuksi -se oli revitty hajalleen ja tiilet ja kivet käytetty kaupungin -muurien korjaukseen. Ja samoin oli käynyt myöskin mustainveljesten -luostarin. Juuriaan myöten tunsi Jesperi kuuluvansa tuohon -häviävään menneisyyteen. Luostarissa kasvaneena oli hän sydämeltään -katolilainen, vaikka hänen olojen pakosta täytyikin ottaa osaa -uusiuskoiseen jumalanpalvelukseen. Mutta salassa teki hän usein -ristinmerkin, luki luostarissa oppimiaan latinankielisiä rukouksen -pätkiä ja poltti kotonaan kynttilöitä Pyhän Fransiskuksen kuvalle, -jonka isä Andreas kuollessaan oli hänelle lahjottanut. Yksinäiseksi -ja orvoksi tunsi hän itsensä päivällä ihmisten parissa, mutta näillä -öisillä vaelluksillaan saattoi hän kuvitella kaiken olevan ennallaan -ja siksi oli hän niin kiintynyt toimeensa, ettei itse jouluyönäkään -olisi malttanut pysyä pois autioilta, kuutamoisilta kaduilta. - - * * * * * - -"Synti ja häpeä! Voi, voi mikä häpeä, että kaupungin ja koko maan -ensimäisiä miehiä kohdellaan tuolla tavoin!" puheli Jesperi -itsekseen, pysähtyessään öisellä kiertomatkallaan Karjaportin eteen -ja sydän täynnä katkerata tuskaa tirkistellessään ylös porttitornin -harjalle. Siellä törröttivät rautaporien nenässä niiden Suomen -miesten päät, jotka syksyllä Viipurin kukistuessa olivat joutuneet -Kaarle-herttuan koston uhreiksi. Syyskuun viime päivänä heidät, -kaksitoista miestä, oli mestattu Pantsarlahdessa ja siitä saakka -olivat heidän päänsä olleet Karjaportin päällä tuulten ja sateiden -tuiverreltavana sekä kaupunkiin tulevien maalaisten kammona. - -Joka yö oli Jesperi kaupunkia kiertäessään pysähtynyt portin -eteen ja yksinään mutissut säälinsä ja pahottelunsa. "Ja mitä he -olivat tehneet, herra-poloiset? Ei muuta kuin pysyneet uskollisina -lailliselle kuninkaalleen?" Niin, niin, vanha Jesperi oli ollut -sydämestään heidän ja kuningas Sigismundin puolella, sillä -merkitsihän se samalla vanhan uskon puolustamista. Mutta ääneensä -hän ei uskaltanut ajatuksiaan lausua muuta kuin korkeintaan omalle -muorilleen, sillä olihan suurin osa kaupungin porvareista herttuan -puoluelaisia. Hepä sitä olivat salakavalasti avanneet herttuan väelle -kaupungin portitkin sekä olleet mukana noita poloisia tuomitsemassa. - -Kuutamossa tekivät kelmeät päät huurtuneine hiuksineen ja partoineen -niin surkuteltavan ja orvon vaikutuksen. Muutamien puoliavoimiksi -jääneet, lasittuneet silmät kiiluivat aavemaisesti, mutta toisilta -olivat linnut ne jo raiskanneet. Usein olikin Jesperi aamunkoitteessa -tavannut lintuja niiden kimpussa sekä hätistänyt ne tiehensä. - -"Ettei heidän nyt pitänyt päästä edes siunattuun maahan! Kova mies, -kova mies, mutta Jumalapa hänet kerran tuominnee!" puhui Jesperi -herttuaa tarkottaen. "Siinä kyyröttävät rinnan isä ja poika", -jatkoi hän, tuijottaen Arvid ja Ivar Tavastin päihin, jotka olivat -etumaisina oikealla. "Kylläpä itkikin herra Iivarin leski, kun oli -täällä miehensä ja appensa ruumiita korjaamassa. Mutta ei auttanut, -tuonne täytyi jättää päät kaiken kansan pilkattaviksi ja taivaan -lintujen raiskattaviksi. Rouva parkaa sitäkin! Turussa kuuluu vielä -isänsäkin menettäneen samalla verisellä tavalla. On nämä aikoja, -on, on... Eikä poloisten pitänyt edes pyhäksi jouluyöksi päästä -siunattuun maahan!" - -Jesperi-vanhus tunsi jonkunlaista levottomuutta omassatunnossaan sen -johdosta, että telotettujen herrain päät olivat vielä jouluyöksikin -jääneet tuonne luonnottomaan sijaan. Ei silti, että hänen asiansa -olisi ollut ne sieltä korjata, mutta sittenkin oli hän joulun -lähetessä alkanut hieman kuin vaatia itseltään, että hänen olisi omin -lupinsa saatettava ne yön aikana maan poveen. Olihan se tavallaan -hänen velvollisuutensa, koska hän oli miltei ainoa vanhan ajan ja -vanhan uskon mies koko kaupungissa. Mutta seurauksia peljäten oli hän -jättänyt sen tekemättä ja sen vuoksi hän, varsinkin nyt jouluyönä, -tunsi omassatunnossaan soimauksia. Päät tuolla ylhäällä tuntuivat -kuin syyttävän häntä ja avuttomuudessaan teki vanhus ristinmerkin, -luki rukouksen heidän puolestaan ja lähti sitten raskain mielin -astelemaan takaisin keskikaupungille. - -Lumi narskui jalkojen alla ja sauva kolahteli jäätyneeseen maahan, -kun hän kumarana liikkui eteenpäin kapeata ja mutkittelevaa katua. -Turhaan koetti hän saada kiinni siitä ehyestä joulutunnelmasta, jonka -vallassa hän äsken oli katuja kierrellyt! Se oli auttamattomasti -särkynyt siellä Karjaportin edessä. - -Useimmissa taloissa oli joulukynttilät jo sammutettu. Yhdestä -pilkotti kuitenkin vielä valoa ja sisältä kuului lasten ääniä sekä -virren veisuuta. Jesperi pysähtyi hetkeksi talon seinustalle ja -päästyään selville virren nuotista alkoi hän itsekin hyräillä sitä. - -Raatihuoneen torille tultuaan pysähtyi hän jälleen ja tarkasteli -tähtiä, hyräillen yhä virttä. Otavan häntä osotti juuri puolta yötä. -Sen lähistöllä lähti tähti lentämään, muodostaen pohjoistaivaalle -pitkän tuliviirun. - -Jesperi vaikeni äkkiä, sillä hänestä tuntui kuin jossakin -veisattaisiin. Niin, ihan varmaan kuuli hän veisaamista, ei sisältä -taloista, vaan jostakin ulkoa. Se tuntui kuuluvan käin ylhäältä -ilmasta ja sävel yleni ylenemistään. Pian erotti Jesperi sanatkin. -Selvästi ja kuuluvasti kaikui yli nukkuvan kaupungin: - - "Rauhan ne meill' pitää suoman, - Vaikk' ovat kiukuss' ja hullun'; - Sill' Kristus on meidän voimamm', - Hän on meit' auttamaan tullut." - -Kuunnellessaan kurotetuin kauloin virttä, säpsähti Jesperi ja teki -hätäisesti ristinmerkin, sillä yhtäkkiä selveni hänelle, että ne ovat -mestattujen päät Karjaportin päällä, jotka nyt keskiyön hetkenä ovat -ruvenneet veisaamaan. Niin, luulipa hän selvästi erottavansa muiden -äänien joukosta Iivari Tavastin käheän äänen sekä Sarvilahden herran -jykevän basson. - -Vastustamaton voima alkoi vetää häntä takaisin Karjaportille. -Astuessaan eteenpäin vapisevin polvin veisasi hän mukana äänellä, -joka mielenliikutuksesta värisi ja katkeili: - - "Jos he meilt' pois tempaavat - Hengen ja tavarat, - Olkoon ne heill', - Jää kuitenkin meill' - Jumalan valtakunta." - -Ennenkuin hän ehti perille, lakkasi veisuu. Jesperi jatkoi kuitenkin -matkaansa ja portille tultuaan tirkisti hän kyynelten himmentämillä -silmillään ylös torninharjalle. Kaikki kaksitoista päätä olivat -siellä entisissä asennoissaan, mutta Jesperistä näyttivät ne -merkitsevästi tuijottavan eteensä ja hänestä tuntui varmalta, että ne -olivat juuri hänen saapuessaan asettuneet liikkumattomiksi. - -"Ihme, ihme", puheli hän itsekseen, "tässä on tapahtunut suuri -Jumalan ihme, sillä totisesti ne olivat nuo päät, jotka veisasivat. -Olisinpa paatunut ihminen ja osaton Jumalan armoon, jos jättäisin -sen vieläkin tekemättömäksi. Totisesti pitää teidän pyhänä jouluyönä -päästä lepäämään siunatussa mullassa." - -Hän lähti kiiruusti astumaan kotiaan kohti ja kun hän hetken kuluttua -palasi samaa tietä, oli hänellä kainalossaan säkki ja olallaan pitkät -tikapuut. - - * * * * * - -Kun kaakkoisella taivaalla vilkutti vielä kointähti ja kukot -kiekuivat aamuvirsiään, alkoivat jo kellot kutsua kaupunkilaisia -joulukirkkoon. Jesperi oli mukana muorineen, jolle hän ensimäisenä -oli uskonut sen suuren ihmeen, minkä todistajana hän yöllä oli ollut. - -Vahakynttilät tuikkivat kruunuissaan ja seurakunta veisasi -riemuisasti: - - "Piltin synnytt' Betlehem, Betlehem, - Jost' ihastui Jerusalem, - Halle Halleluja!" - -Niin hartaasti kuin Jesperi näköjään veisasikin mukana, askartelivat -hänen ajatuksensa kuitenkin yöllisissä tapauksissa. Hänen mielensä -oli tuosta ihmeestä niin tulvillaan, että hänen oli mahdoton pysyä -aikeessaan olla sitä syrjäisille ilmaisematta. Ja niinpä kohta -jumalanpalveluksen päätyttyä levisi kaupungissa kulovalkeana tieto, -että mestattujen herrain päät Karjaportin päällä olivat sydänyön -hetkenä veisanneet kuningas Davidin neljättäkymmenettäkuudetta -psalmia. Sen oli Jesperi Yövartia nähnyt ja kuullut. Eikä ainoastaan -hän, sillä pian ilmestyi ympäri kaupungin niitä, jotka kertoivat -sydänyön aikana kuulleensa ulkona Karjaportin puolella veisattavan -juuri tuota samaa virttä. Ja niin muuttui yöllä tapahtunut ihme tuota -pikaa kaupunkilaisten yhteisomaisuudeksi. - -Kun päivä valkeni, vaelsivat ihmiset suurissa joukoin Karjaportille. -Mutta päät olivat hävinneet tornin harjalta, jossa ainoastaan tyhjät -rautaporat seisoivat jälellä. Samalla tiesi joku, että kirkkomaalla -oli viime yönä luotu umpeen hauta, joka siellä piti aina olla -valmiiksi avattuna. Minne olivat päät joutuneet ja kuka oli tuon -haudan umpeen luonut? Vai oliko tässä tapahtunut uusi ihme? Paljon -arveluita lausuttiin ja moni katsoi merkitsevästi vanhaan yövartiaan, -mutta kukaan ei häntä kysymyksillään ahdistanut. Kaikkien mielestä -oli oikein ja kohtuullista, että päät vihdoinkin olivat saaneet -rauhan, kuten he yöllisessä veisuussa olivat toivoneetkin. - -Tämä ihmetapaus ei suinkaan jäänyt Viipurin muurien sisälle, vaan -levisi nopeasti ympäri maan. Kaikkialla kerrottiin sitä niiden -veristen tapausten ja muistojen yhteydessä, joilla viimeksi kuluneet -vuodet olivat ihmisten mielikuvitusta niin runsaasti höystäneet. Jos -alempien säätyjen keskuudessa nuijasodan veristen kohlujen johdosta -olikin kytenyt katkera mieli omia herroja kohtaan, niin levitti tämä -kertomus sovittavaa hohdetta mestattujen muistolle ja sai sovinnon -kyyneleen kiilumaan monessakin silmässä, joka ennen oli samoja miehiä -kohtaan vihasta kipinöinyt Ja missä hyvänsä legenda kiertelikin, -seurasi sen kintereillä peitetty moite Kaarle-herttuaa kohtaan, että -hän oli nuijasodan jälkilaskuja selvitellessään menetellyt tylymmin -kuin mitä oikeus ja kohtuus olisi vaatinut. - - - - -Viimeinen side - - -Oli niin kuulas, tyyni ja leppeä päivä ikäänkuin luonto olisi, -tuntiessaan synkän lokakuun olevan kynnyksellä, valmistanut pois -hankkiutuvalle kesälle pienen jäähyväisjuhlallisuuden. Taivas oli -aivan pilvetön ja Kirkkojärven pinta niin selkeän tyyni, että -pienet lehtosaaret näyttivät kuin ilmassa keinuvan. Kun tuolla -ja täällä irtausi koivusta tuskin kellastunut lehti, liipotteli -se maahan niin hitaasti ja varovasti kuin olisi se pelännyt -häiritä juhlahiljaisuutta. Mitään arkielämän ääniä ei kuulunut ja -järvenpintaa pitkin olisi tarvinnut vain kirkonkellojen hyminän -vieriä, niin sunnuntaituntu olisi ollut täydellinen. - -Mutta mikään pyhäpäivä ei nyt kuitenkaan ollut. - --- Vielä äsken oli rannassa kartanon alla kaikunut pesukurikkain -pauke ja pelloilta kuulunut kyntäjäin huuto. - -Vaan sitten oli pihasta tullut rantaan valkohiuksinen kumara mummo -ja puhunut jotakin pesijöille ja nämä olivat vääntäneet helmansa -kuiviksi sekä nousseet peräkkäin pihaan. Ja kyntäjät olivat -hekin päästäneet hevosensa valjaista ja yhdessä elonkokoojain -ja nauriinnostajain kanssa vaeltaneet totisina ylös kartanoon. -Siellä he nyt istuskelivat, Liuksialan lukuisa työväestö, ryhmissä -pihapihlajain alla sekä renki- ja piikatupien portailla. - -Oli syyskuun 13 päivä 1612 ja vanha Malina muori oli itkun -hiukaisemalla äänellä saattanut sanan ulos, että kuningatar -lähenee loppuaan ja tahtoo sanoa jäähyväiset uskollisille -alustalaisilleen. Kaikkien katseet olivat suunnattuina niitä -kahta parin vaaksan korkuista ja pienillä värillisillä ruuduilla -varustettua päärakennuksen akkunaa kohti, joiden takana heidän -kaikkien äidillinen hyväntekijä, Kaarina kuningatar, kävi viimeistä -taisteluaan. - -Toinen ikkuna oli auki ja siihen ilmestyi Malina muorin pää. Hän -silmäili väkijoukkoa ja viittasi voudin luokseen. Tälle hän kuiskaten -ilmotti, että kuningatar on taas tiedotonna kuumehoureessa ja että -hän äsken tajulla ollessaan tiedusteli, eikö isä Johannesta ole vielä -kuulunut. Olisi nyt joku ratsupalvelijoista lähetettävä vastaan -kiirehtimään häntä, sillä ei tiedä, kuinka lähellä loppu on. - -Asiansa toimitettuaan palasi Malina vanhus hiljaa hiipien emäntänsä -vuoteen luo. Se oli laaja, katoksella ja kirjailluilla uutimilla -varustettu sänky, joka matalan huoneen sivuseinälle muodosti kuin -erikoisen pienemmän kammion. Etupuolen uutimet oli työnnetty syrjään -ja siellä lepäsi valkeiden lakanain välissä ummistetuin silmin ja -lyhyeen hengittäen kuudenkymmenenkolmen vuotias Kaarina rouva, -joka seitsentoistavuotiaana oli kolme kuukautta kruunua kantanut -ja lunnaiksi siitä saanut yli neljäkymmentä vuotta täällä Suomen -saloilla särkynyttä perheonneaan itkeä. - -Syvälle tyynyyn vaipuneena lepäsi hänen pieni, soreamuotoinen -päänsä ja harmaan sileiksi olivat tasaantuneet hänen muinoin -keltaiset kutrinsa, joita Eerik kuningas oli niin usein hyväellen -silitellyt, kun he illan hämyssä kaksin istuivat ikkunakomerossa -ja linnan saleissa hymisivät soitonsävelet ja Mälarin luodoilla -paloivat kokkovalkeat. Sinisen suoniverkon risteilemät silmäluomet -värähtelivät ja peitteellä oleva tavattoman pieni, kuihtunut ja -melkein läpikuultava käsi nyppi hermostuneesti lakanan reunaa. - -Hiljaa päätään nyökytellen istui rahilla vuoteen vieressä Malina, -joka aikoinaan oli Ruotsista seurannut kymmentä vuotta nuorempaa -emäntäänsä tänne vesien ja salojen taakse. Kuten emäntänsäkin oli hän -jo melkein unhottanut syntymämaansa ja äidinkielensä sekä juurtunut -tänne hiljaisten hämäläisten pariin. Kruunustaan, miehestään ja -pojastaan erotetun kuningattaren surut olivat olleet hänenkin -surujaan, mutta illan varjot olivat pidentymistään pidentyneet ja -melkein huomaamatta oli neljäkymmentä harmaata vuotta liukunut ohi. -Iäisyys avasi jo esirippunsa hänen emännälleen ja pian oli hänkin -seuraava perässä. - -Kuume tuntui olevan taas laskemassa ja sairas näytti tyynemmältä, -mutta makasi edelleenkin silmät ummessa. Aivankuin kuolevan lyhyttä -hengitystä noudattaen jakoi vastapäisellä seinällä oleva vaakakello -aikaa nopein kilkahduksin. Se oli Henrik Tott vainajan lahja -anopilleen ja sen ainoa, lyhyin hypähdyksin etenevä viisari osotti -kolmea. Painona oleva, hiekalla täytetty nahkasydän, jonka pinnalle -Sigrid oli ommellut äitinsä puolikuuta esittävän vaakunan, oli enää -vaaksan päässä lattiasta. Aurinko oli sivuuttanut jo rakennuksen -eteläpäädyn ja sen säteet ojentuivat vinosti huoneeseen ja -värillisten ruutujen läpi kulkien muodostivat kellon alle lattialle -kauniin mosaikkikuvion, joka siirtyi kuningattaren vuodetta kohti, -sikäli kuin kellonpaino läheni lattiaa. - -Malina pisti taas päänsä akkunasta ja kysyi voudilta, joka nyt oli -asettunut päärakennuksen portaille, eikö kirkkoherraa vielä näkynyt -tulevaksi. Vouti lähti solalle tähystelemään, mutta Malina palasi -entiselle paikalleen. Hän puhutteli hiljaa sairasta tarjotakseen -hänelle virvottavaa juomaa, mutta ei saanut mitään vastausta. -Hän näki kuumeen taas olevan yltymässä. Kuningattaren kasvot -värähtelivät tuskallisesti, mutta sitten ne äkkiä tyyntyivät ja -sairas alkoi hymyillä. Silmät olivat yhä kiinni ja Malina vanhus -näki ikäänkuin kuningattaren omilla silmillä mitä tämä itsekin näki -ja kuin heiastuksena hänenkin ryppyiset kasvonsa milloin tuskasta -värähtelivät, milloin vienosti hymyilivät. - -Kuumeisina kuvasarjoina kulki sairaan sisäisen silmän ohi kohtauksia -hänen kirjavasta elämästään, joka nyt viime hetkinä oli kuin uudesta -elettävä. Ohdakkeinen oli taival ollut ja kosteikkoja ani vähän. Yksi -oli ollut erikoisen ihana ja ehyt onnenhetki, jonka hän pitkien ja -yksinäisten talvi-iltojen hämyssä Liuksialan tuvassa tai kesäisin -Kirkkojärvellä soudellessa oli yhä uudelleen mielessään elänyt ja -joka nytkin kuumehoureessa sai hymyn hänen kuihtuneille kasvoilleen. - -Hänen päähänsä ei oltu vielä laskettu onnetonta kruunua ja hän, -vasta seitsentoistavuotias, eli sala-avioliitossa Eerikin kanssa. -Oli kesäinen ilta ja lähdettiin Mälarille soutelemaan. Eerik oli -viimeiset päivät ollut tavattoman lempeä, hyvä ja oikeamielinen -sekä hoitanut miehuudella hallitustoimia. Hän, "pikku Kaarina", -oli saanut hänet pidätetyksi eräästä teosta, jolla olisi voinut -olla sangen turmiolliset seuraukset, ja nyt tahtoi Eerik palkita -sen lemmitylleen. Kun kuninkaallinen venhe, jossa oli vain Eerik -ja hän, sylissään vuoden vanha Sigrid, sekä kaksi soutajaa, -työnnettiin illan hämyssä peilityynelle järvelle, syttyi luodoissa -ja etäisillä rannoilla kokkotulia kuin itsestään ja vedenpintaa -kiirivät soitonsävelet, joita lehtoihin kätketyt soittajat esiin -loihtivat. "Tämä kaikki on sinua varten, Kaarinaiseni", sanoi Eerik, -otti käteensä luutun ja alkoi sitä näppäillen laulaa. Kuningas oli -koko iltapäivän ollut huoneeseensa sulkeutuneena ja siellä oli hän -kirjottanut ja säveltänyt Kaarinalle runon, jonka hän nyt lauloi. - -Tuo ilta oli kaikkine pikkupiirteineen painunut lähtemättömästi hänen -mieleensä ja milloin hän vain oli ummistanut silmänsä elääkseen sen -uudelleen, oli se harmaiden vuosien takaa kohonnut hänen eteensä -kuin ihana kangastus. Hän näki niin selvästi Eerikin kosteat silmät -ja kuuli hänen värähtelevän syvän äänensä kun hän luutun kieliä -näppäillen lauloi: - - "Rikasten oven luo kun kuljen, - useinkin näen sen lukitun; - mun tyttön' oveaan ei sulje: - min' olen hänen ja hän on mun. - Jokainen mieltään noutakaan, - minä paimenuistani lemmin vaan. - - Ei kultaa, aarteit' ole hällä, - Mut niitäkö ma pyytäisin! - Hän sydämellään lämpimällä - on kallihimpi kultaakin. - Jokainen mieltään noutakaan, - minä paimenuistani lemmin vaan." - -Mutta kangastus särkyi ja sairaan kasvoilta hävisi kuumeenomainen -hymynhohde. Kuvat vaihtuivat ja syvä epätoivo ja kauhu kasvoillaan -juoksi hän nyt läpimärkänä ja rikkirevityin helmoin Odensalan -metsissä. Kamalat Sture-murhat olivat kuninkaan saaneet mielipuoleksi -ja hän oli jo kolme päivää ollut teillä tietämättömillä. Ja -kun hän, Kaarina, seuralaisineen hänet vihdoin löysi kurjissa -talonpoikaisrepaleissa puun juurelle kyyristyneenä, tahtoi kuningas -kauhusta tuijottavin silmin paeta heitä kaikkia, huudellen -epätoivoisella äänellä hyvää enkeliään Kaarinaa, jota hän ei tuntenut. - -Mutta tuo Eerikin särkynyt ääni toi yhtäkkiä näkyviin toisen kuvan. -"Kaarina, Kaarina", kuuli hän Eerikin epätoivoisen ja särkyneen -äänen, "Kaarina, kuuletko sinä ääntäni, suutele Kustaata minun -puolestani!" Niin oli Eerik huudellut Vesteroosin linnan ahtaassa -vankikomerossa sen jälkeen kun heidät oli vankeutensa viidentenä -vuotena toisistaan erotettu. Poloinen Eerik, jolle oli uskoteltu, -että Kaarina lasten kanssa asun samassa linnassa, vaikka hän onnensa -haaksirikossa oli jo silloin ajautunut Suomen rannoille ja vuodatti -kyyneleitään samassa Turunlinnan huoneessa, missä Eerik sitä ennen -oli vuoden päivät synkkänä astellut. Vasta paljon myöhemmin oli -hänelle noista Eerikin huudoista kerrottu, mutta silti oli hän usein -elävästi kuullut ne milloin levottomassa unessa, milloin myrskyn -ulvonnassa syysiltoina, ja samalla hän aina oli nähnyt Eerikin -epätoivoisen katseen sellaisena kuin siellä Odensalan metsässä. - -"Kaarina, suutele Kustaata minun puolestani!" - -Niin, se viskasi näkyviin kuvan hetkestä, jolloin elämän okaat -olivat hänen sydämeensä kaikista syvimmälle tunkeneet. Tuskin oli -hän lapsineen päässyt asettumaan Turun linnaan, kun sinne saapuivat -kruununriistäjän Juhana kuninkaan asiamiehet ottamaan häneltä pois -seitsenvuotiasta poikaansa, kruununprinssiksi syntynyttä Kustaata. -Mielipuolisuutta lähenevällä epätoivolla oli hän puristanut syliinsä -vapisevan pojan, kun kuninkaan kätyrit aikansa houkuteltuaan -olivat alkaneet käydä julkeiksi. Kustaa itki ja huusi ja pusertui -suonenvetoisesti hänen kaulaansa ja kun hän tainnuksistaan heräsi, -oli Kustaa poissa ja hänen kasvojaan silitteli orvoksi jäänyt Sigrid, -joka itkien vakuutteli, ettei hän ikinä äidistä luovu. - -Malina oli ollut kohtauksessa saapuvilla ja monena pitkänä iltana oli -hän yhdessä emäntänsä kanssa, kun puhuttiin maailmalla harhailevasta -ja vallanhimoisten setiensä vainoomasta Kustaa prinssistä, kokenut -uudelleen saman sydäntä kiertävän tuskan. Sairaan vääntyneistä -kasvoista ja kiihkeästä hengityksestä käsitti hän, että kuningattaren -mielessä kuvitteli taas tuo hetki. Se pisti niin kummasti vielä -vuosikymmenen takaa hänenkin sydämeensä ja hiljaa nyyhkyttäen kätki -hän kasvonsa liinaan. - -Pihalta kuului kavionkapsetta ja avonaiseen akkunaan ilmestyi -voudin pää. Mutta kun Malina ei huomannut häntä eikä kuullut hänen -kuiskaustaan, poistui hän ja kohta sen jälkeen aukeni arkihuoneesta -kuningattaren makuukammioon johtava ovi ja sisälle astui Kangasalan -iäkäs kirkkoherra, Johannes Henrici Agricola. Hän oli vasta vuoden -paikkeille ollut Kangasalla, mutta heti alunpitäin oli hänestä tullut -Kaarina rouvan isällinen lohduttaja ja ahkera vieras Liuksialassa. -Nyt kuningattaren sairauden aikana oli hän yhtä mittaa oleskellut -Liuksialassa, kunnes pari päivää sitten, kun sairas oli näyttänyt -rupeavan toipumaan, oli lähtenyt kirkolle virkatoimiinsa. Mutta -aamulla oli kuningatar sanonut Malinalle, ettei hän enää iltaa näe, -ja silloin oli mies ratsain lähetetty hakemaan "isä Johannesta", -kuten Kaarina rouva häntä nimitti vanhan katolisen tavan mukaan. - -Ratsurenki ei ollut kuitenkaan tavannut kirkkoherraa kotona, sillä -tämä oli lähtenyt käymään Anna rouvan luona Vääksyssä. Sinne oli -juuri monien vaiheiden kautta saapunut kirjeitä Novgorodista Anna -rouvan mieheltä, Hannu Boijelta, ja sisarenpojalta, Jaakko de la -Gardielta, joka suomalaisella sotajoukollaan oli jo vuoden päivät -pitänyt Venäjää valtansa alla. Kirjeissä oli ollut uutisia Liuksialan -Kaarina rouvallekin ja kirkkoherra oli ollut juuri lähdössä -saattamaan niitä asianomaiselle, kun hakemaan lähetetty palvelija -saapui häntä kiirehtimään. - -Kirkkoherra läheni hiljaa sairasvuodetta ja laski hellävaroen -kätensä sairaan otsalle, jolle tuskalliset entisyyden kuvat olivat -pusertaneet hikihelmiä. Vähitellen tyyntyivät kuningattaren kasvot -ja hetken kuluttua avasi hän silmänsä. Hän katsoi kirkkoherraa kuin -unesta heräävä, joka tarvitsee vähän aikaa tajutakseen ympäristöään. -Mutta kuumeen ilme hänen katseestaan häipyi ja tunnettuaan isällisen -ystävänsä sanoi hän raukealla äänellä: - -"Lintu poloinen räpyttää siipiään ja on valmis lentoon, mutta yksi -side sitä vielä pidättää. Te tiedätte, rakas isä: Kustaa, minun -poikani, minun poikani!" - -Harmaapäinen kirkkoherra kumartui liikutettuna hänen puoleensa ja -sanoi: - -"Herramme on nyt katkaissut senkin siteen ja päästää linnun -vapauteensa." - -Sairas katsoi häneen kysyvällä ihmettelyllä ja kirkkoherra jatkoi: - -"Vääksyn Anna rouva on saanut Venäjältä kirjeitä ja Jaakko herra -ilmottaa, että prinssi Kustaa on jo viisi vuotta sitten kuollut. -Jaakko herra on nähnyt hänen hautansakin koivistossa Kashinin -kaupungin luona." - -"Jumalan kiitos, nyt minä ilolla erkanen täältä", kuiskasi kuningatar -ja ummisti silmänsä. - -Hetken kuluttua avasi hän ne uudelleen ja halusi päästä istuvaan -asentoon, voidakseen nähdä vielä päivänpaisteiselle pihalle. Malina -auttoi häntä varovasti istualleen ja työnsi tyynyjä hänen tuekseen. - -"Viisi vuotta sitten, sanoitte te?" kääntyi hän kirkkoherran puoleen -ja jatkoi, kun tämä oli päätään nyökäyttäen myöntänyt: - -"Sehän ilmotettiin minulle jo silloin... Kustaa itse ilmotti, vaikka -minä en ole tohtinut siihen luottaa." - -Kun kirkkoherra katsoi häneen kysyvästi, kertoi Kaarina hiljaisella -ja katkonaisella äänellä, kuinka hän talvella viisi vuotta sitten -istui yksinään arkihuoneessa ja hämärän tullen työnsi rukin syrjään -ja kuunnellen lumen suihketta akkunaruutuihin antoi ajatustensa kuten -tavallista liitää maailmalle poikaansa etsimään. Silloin vaipui hän -jonkunlaiseen unenhorrokseen ja vavahti siitä, että hänen kasvojaan -sivusi kylmä ilmanhenki. Hämärästä ilmestyi häneen eteensä Kustaa -sellaisena kuin hän oli kerran hänet Tallinnassa tavatessaan nähnyt, -laihana ja kuluneeseen mekkoon puettuna. Kun hän ojensi kätensä -syleilläkseen poikaansa, väistyi tämä kiiruusti ja häneen katsomatta -sekä häipyi näkymättömiin. Silloin oli hänen mieleensä tullut, että -Kustaa on nyt jättänyt tämän elämän. - -Kun oli hetkinen oltu ääneti, ilmotti kuningatar haluavansa tulla -herranehtoollisesta osalliseksi. Ja kun kirkkoherra oli asettanut -kalkin hänen huulilleen ja tuli ehtoollisasetuksen loppusanoihin: -"-- -- kätkeköön sinun sielusi ijankaikkiseen elämään", värähti -hänen äänensä ja hänet valtasi ihana liikutus, sillä koskaan ei hän -ollut ennen seisonut kuolevan äärellä, joka olisi ollut kypsyneempi -iankaikkiseen elämään. Liuksialan Kaarina kuningattaren maallinen -majakin oli kuin pitkien kärsimysten sielulliseksi hiuentama ja -kirkastama. Kun pyhä toimitus oli päättynyt, laski Malina emäntänsä -jälleen pitkälleen. Silmät puoliummessa näytti hän katselevan kuin -johonkin etäisyyteen. - -Kirkkoherra ja Malina istuivat ääneti. Kellonpaino oli -koskettamaisillaan lattiaan ja mosaikkikuvio kiipesi sängynreunaa -ylös. Hetkisen kuluttua siirtyi se kuningattaren kasvoille, jotka nyt -olivat kuin glorian ympäröiminä, laikutuksensa unhottaen katsoivat -kirkkoherra ja Malina kaunista näkyä. - -Mutta kellon paino oli ehtinyt lattiaan ja se pysähtyi yhtäkkiä. -Viisari osotti viittä. Malina muori havahtui, nousi seisomaan ja -lähestyi vuodelta. Kuningattaren huulilla oli tyyni hymy, silmät -katsoivat yhä etäisyyteen ja kun Malina laski kätensä hiljaa hänen -otsalleen, oli se kylmä. - -"Erinnyt!" kuiskasi hän hiljaiseen itkuun hyrähtäen ja sulki -emäntänsä silmät. - -Kirkkoherra kumarsi päänsä alas ja rukoili hiljaa. Ja hetken kuluttua -levisi ulkona ääneti odottaviin väkijoukkoihin kuin tuntumattoman -tuulenhengen levittämä tieto: - -"Kuningatar on kuollut." - - - - -Hakkapeliitat - - -Elettiin tulossa olevan suuren taistelun aattopäivää, mutta siitä -huolimatta vallitsi Stålhandsken ratsuväki-rykmentissä nurpea, -äkämystynyt mieliala. Itse Hanski pysytteli enimmäkseen teltassaan -kuin Akilles Troijan edustalla ja miehistö vetelehti halutonna ja -kyräilevänä pieniin joukkueisiin hajaantuneena. Kukaan ei piitannut -arpapelistä ja iloisimmatkin velikullat antoivat tänään laulujensa -vaieta. Yksinpä hevosiinkin näytti yleinen mieliala tarttuneen, -eikä ihmekään, sillä ovathan ratsuväessä mies ja hevonen siksi -läheisiä kohtalotovereita. Syy tähän eversti Stålhandsken ja hänen -suomalaistensa myrtyneisyyteen selviää seuraavasta. - -Kustaa Aadolfin sotajoukot olivat jo pari päivää oleskelleet -Dübenissä, kolmen penikulman päässä Breitenfeldin lakeuksilta, jonne -Tilly oli keisarillisen armeijan kanssa leiriytynyt. Eilen oli Saksin -vaaliruhtinas, Juhana Yrjö, tuonut sotajoukkonsa Dübeniin, sillä -muutama päivä sitten oli Wittenbergissä vihdoinkin tehty liitto -hänen ja Kustaa Aadolfin välillä. Saksilaisen sotaväen tarkastukseen -oli kutsuttu kuningas, joka sitten vuorostaan kutsui Juhana Yrjön -ynnä muut saapuvilla olevat saksalaiset ruhtinaat ja ulkomaisten -valtojen asiamiehet näkemään oman armeijansa tarkastusta. Sen jälkeen -pidettiin sotaneuvottelu, jossa päätettiin marssia Tillyä vastaan, -ja sitten pantiin toimeen loistavat pidot. Iloista seurustelua -viinimaljain ääressä jatkui myöhään ja kuningas joi veljenmaljan -Juhana Yrjön kanssa, joka tästä kunniasta joutui aivan haltioihinsa. - -Stålhandske oli tietysti mukana pidoissa. Everstit, majurit ja -ratsumestarit olivat ryhmittyneet omaan huoneeseensa ja vanhan -kotoisen tavan mukaan joi Stålhandske itsensä ennen pitkää täyteen -humalaan. Ja sitten hän tuli äänekkääksi ja meluisaksi. Vasta -käytäntöön tullut piippunysä hampaissaan hän rehenteli miehillään ja -hevosillaan, joille hänen vakuutustensa mukaan ei mikään maailmassa -kyennyt vertoja vetämään. Ja jos toisten joukko-osastojen upseerit -yrittivät miehistöjään korottaa hänen ratsujoukkonsa verroille, -vaiensi hän heidät heti äänekkäästi muistuttamalla, että kuningas -oli Werbenissä julkisesti luvannut suomalaisille ratsumiehille -kunniasijan Ruotsin armeijassa. - -"Sanokaapas", huusi hän, "sanokaapas, mikä merkitys on sillä -ratsujoukolla, joka taistelussa seisoo oikean siiven äärimmäisellä -nokalla? Sillä on juuri prikusta prikkuun sama merkitys kuin -teräksellä kirveen terässä tai miekan käressä. Se se on, joka -ensimäisenä puree vihollisen rintamaa ja avaa tien muille. Ja tämän -meidän protestanttisen armeijamme kärkiteräksen muodostavat juuri -_minun_ suomalaiseni." - -Nämä hänen ylvästelynsä alkoivat harmittaa ylpeätä Hepburnia, -skottilaisten palkkasoturien päällikköä, ja he vaihtoivat jo muutamia -kiivaita sanoja, mutta sitten Stålhandske jätti hänet yhtäkkiä -rauhaan ja alkoi herjata saksilaisia. - -"Olitteko tänään tarkastuksessa näkemässä niitä mamselleja?" puhui -hän ivallisella äänellä. "Sellaisia koreasti puettuja ja rusoposkisia -teikkareita, aivankuin heitä olisi kuukauden päivät lihotettu ja -putsattu sotaan vietäviksi, heh heh hee! Ja entä huomasitteko heidän -käännöksiään ja marssiaan? Aivan kuin hanhet, näin." - -Hän nousi pöydästä ja teki muutamia liiotellun hullunkurisia -liikkeitä, niin että tuima Hepburnkin räjähti nauramaan. - -"Kyllä totisesti niistä miehistä on meille sangen pieni apu ja -samalla yhtä pieni vastus Tillylle", jatkoi hän. "Jo pelkkä kroatien -kiljunta heidät ajaa käpälämäkeen." - -Juomaseurassa oli muutamia saksilaisiakin upseereita, joita -Stålhandske ei ollut huomaavinaan, ja luonnollisesti nämä perinpohjin -sydämistyivät hänen ivastaan. He saivat kannattajia muutamista -Stålhandskea kadehtivista ruotsalaisista ja skotlantilaisista ja -kiivas sananvaihto syntyi, minkä kestäessä Stålhandske löi pari -kertaa nyrkkinsä pöytään, niin että juomamaljat sinkoilivat ympäri. - -Silloin ehätti viereisestä salista paikalle muuan kuninkaan -kamariherroista, joka valtiaansa käskystä alkoi hillitä melua. -Kuningas oli upseeriensa ja sotilastensa käytöksestä hyvin arka. -Olivathan nuo "pohjan barbaarit", kuten heitä oli pilkallisesti -nimitetty, ensi kertaa astuneet suuremmalle näyttämölle koko Europan -tarkasteltaviksi. Ja paljon oli katsojain joukossa pahansuopia ja -kademieliä, jotka olivat valmiit iloitsemaan jokaisesta näiden -voitollisten tulokasten heikkoudesta tai vastoinkäymisestä. Heidän -sivistystään mielellään vähäksyttiin ja itse kuningasta nimittivät -hänen vihamiehensä halveksien ruotsalaiseksi talonpojaksi. - -Kamariherra sai melun hetkeksi asettumaan, mutta hänen mentyään -alkoi uudelleen sinkoilla ilmassa myrkyllisiä sanoja. Riita kiihtyi -kiihtymistään ja kun eräs saksilaisista käytti nimeä Stallhans --- Tallijussi --, joksi saksalaiset häijysti olivat vääntäneet -Stålhandsken nimen, sai hän yhtäkkiä vasten kasvojaan Stålhandsken -puhvelinnahkaisen hansikkaan. - -Miekat lensivät tupestaan ja alkoivat samassa tuokiossa kalskua -toisiaan vastaan, mutta silloin astui huoneeseen itse kuningas. Hänen -vihansa oli kuohahtanut yli äyräittensä -- mikä muutoin saattoi usein -ja helposti tapahtua -- ja koko kipenöivän suuttumuksensa vuodatti -hän Stålhandsken yli, komentaen hänet lähtemään paikalla pidoista -ja menemään leiriin rykmenttiinsä luo. Ja harminsa niellen täytyi -Stålhandsken lähteä, saksilaisten ja skottilaisten vahingoniloisesti -irvistellessä hänen jälkeensä. - -Pidoista palaavien ratsumestarien välityksellä tuli tapaus pian koko -rykmentin tietoon. Se nostatti kaikissa pahaa verta. Ajatella nyt, -että heidän omaa Hanskiaan, armeijan mainehikkaimman joukko-osaston -mainehikasta päällikköä, oli sillä tavoin häväisty! Ja päälle -päätteeksi muutamain jonninjoutavain saksilaisteikkarien tähden, -joille Hanski oli sanonut vain muutamia totisia sanoja! Että kuningas -olikin saattanut menetellä siten sen sijaan, että hänen olisi -tullut ajaa saksilaiset pellolle! Mokomatkin jänikset, joilla oli -ruhtinaanakin sellainen saamaton oluttratti! - -Koko rykmentti otti hartaasti ja näkyvästi osaa päällikköään -kohdanneeseen loukkaukseen. - - * * * * * - -Puolen päivän jälkeen saivat sotajoukot käskyn lähteä liikkeelle -Leipzigiä kohti, missä huomenna oli käytävä taisteluun keisarillisten -kanssa. Iloisesti hälisten marssivat joukot eteenpäin ja missä -kuningas seuralaisineen ratsasti jonkun joukkokunnan ohi, -siellä kajahtivat valtavat eläköön- ja hurraahuudot. Mutta -suomalaiset rakuunat ratsastivat äänettöminä ja nurpeina ja heidän -tervehdyshuutonsa oli tällä kertaa vaisu ja hillitty. - -Illan suussa saapuivat joukot Wolken kylän luo, lähelle -Breitenfeldiä. Armeijan oli sijotuttava yötä ylettämään siinä -järjestyksessä, jonka kuningas oli laatinut huomista taistelua varten. - -Kun järjestäytyminen oli tapahtunut, ratsasti kuningas pitkin rivejä, -puhuen ystävällisiä ja kehottavia sanoja eri joukoille. Niin saapui -hän lopulta oikean siiven päähän, jossa suomalainen ratsuväki nyt -ensi kertaa oli asettunut sille kunniasijalle, minkä se Demminissä, -Werbenissä ja Burgstallissa oli itselleen ansainnut. - -Kuningas muisti vallan hyvin illallisen kohtauksen Stålhandsken -kanssa ja päivällä oli hän pannut merkille suomalaisten vaisun -eläköönhuudon. Nyt päätti hän hyvittää ennalleen uljaan ratsueverstin -ja hänen yhtä uljaat miehensä sekä saada tuon taistelussa niin ylen -tärkeän rykmentin mielialan kohoamaan. Hän ratsasti ihan Stålhandsken -viereen ja ojensi hänelle kätensä. Enempää ei tarvittu ja huudot: -eläköön kuningas! kaikuivat jälleen entisellä ponnella. - -"Suomalaiset!" puhui kuningas, "teillä on nyt ensi kertaa -taistelurintamassa se tärkeä ja kunniakas sija, jonka te -tähänastisissa taisteluissa osottamallanne verrattomalla uljuudella -olette ansainneet. Kun me huomenna käymme taistelemaan vihollisen -kanssa, joka tähän saakka on tottunut aina voittamaan, niin -muistakaa, että te miekkojenne käressä kannatte vihollisemme tähän -asti saavuttamia voittoja. Meidän voittomme ja koko sen kalliin asian -menestys, jota varten me olemme tänne vieraalle maalle saapuneet, -riippuu suureksi osaksi juuri teistä. Minä luotan täydellisesti -teidän ja teidän uljaan everstinne miehuuteen ja tiedän teidän ilman -minun kehotuksiani tekevän huomenna tehtävänne niinkuin ainoastaan -suomalaiset ratsumiehet sen pystyvät tekemään. Jumala kanssanne!" - -Uudet, äskeistä raikkaammat eläköön-huudot kajahtivat kuninkaan -ratsastaessa takaisin keskustaa kohti. - -Hämärä oli jo langennut maille ja sen keskeltä kaikuivat pitkin -rintamaa virren sävelet, kun sotajoukko ryhtyi iltahartautta -pitämään. Sotapapit lukivat, kukin rykmenttinsä keskellä, -ehtoorukouksen ja sen jälkeen tuikahtivat leirinuotiot palamaan. -Täydessä taistelujärjestyksessä asettuivat sotilaat yötä viettämään. - - * * * * * - -Ruotsin armeijan kulkiessa Loberpuron yli, oli keisarillinen -sotajoukko sijottunut jo taisteluasentoon idästä länteen kulkevalle -matalalle harjanteelle, noin kolmen kanuunankantaman päähän purosta. -Aamu oli kirkas ja ylikulkupaikalle saattoi selvästi erottaa -keisarillisten eri joukot ja tunnetuimmat päälliköt. - -Keskustassa näkyi pienen harmaan kimonsa selässä seitsenkymmenvuotias -Tilly, joka kerran oli itsestään lausunut, ettei hän ole koskaan -maistanut viiniä, ei hyväillyt naista eikä kärsinyt yhtään tappiota. -Mutta tällä hetkellä täyttivät hänen sielunsa pimeät aavistukset, -sillä kerrotaan hänen, nähdessään sen ankaran järjestyksen, jolla -Ruotsin armeija suoritti ylimenonsa sekä asettui rintamaan, käyneen -kalpeaksi ja unhottaneen vastata ympärillään olevien kenraalien -kysymyksiin. - -Etelästä kävi navakka tuuli, joka sai keisarillisten sadat liput -ja standaarit virkeästi hulmuamaan. Nuo Tillyn armeijassa vielä -käytännössä olevat lähes parinkymmenen jalan pituiset piikit -ojentuivat sankkana metsänä taivasta kohti ja niiden terät -kimaltelivat nousevan auringon säteissä. Musketöörit olivat lyöneet -tukihaarukat eteensä maahan ja harjanteella rintaman takana ojensi -ruotsalaisia kohti neljäkymmentä kanuunaa ammottavat kitansa. - -Kun Kustaa Aadolf oli keskirintaman edessä, miekan kärki alas -laskettuna ja pää paljastettuna, kuuluvalla äänellä lukenut lyhyen -rukouksen, seurasi muutaman hetken kestävä, paljon merkitsevä -hiljaisuus. Europan kaksi pelottavinta armeijaa ja etevintä -sotapäällikköä seisoi vastatusten ja äänettömällä uhkalla tarkasti -toisiansa, ikäänkuin tahtoen kauas kantavan, ratkaisun lykätä vielä -moniaan hetken tuonnemmaksi. Kuului vain satojen eriväristen viirien -hulmuaminen sekä liekkien humina palavasta Podelwitzin kylästä, -jonka Tilly oli sytyttänyt ruotsalaisten ylikulkua häiritäkseen. -Taistelukentän laiteilla olevien tuulimyllyjen ikkunaluukuissa ja -turvekattoisten vajojen katoilla näkyi pää pään vieressä uteliaita -seudun talonpoikia, jotka olivat hiipineet näkemään tulossa olevaa -mahtavata näytelmää. - -Kun kuninkaan lähettämä airut oli palannut, tuoden Kustaa Aadolfin -taisteluhaasteeseen Tillyn vastauksen, antoi kuningas miekallaan -merkin ja koko rintama alkoi raskaasti liikehtiä eteenpäin. -Etummaisena kulki Torstensonin johtama tykistö. Se pysähtyi kanuunan -kantomatkan päähän keisarillisista ja sen taakse sijottui muu armeija. - -"Tarkatkaahan, pojat, mitä tervehdyslaukaukset kummallakin puolen -saavat aikaan", lausui Stålhandske lähimmille miehilleen. "Kummalta -puolen ensinnä mies kaatuu, sen perii häviö." - -Samalla jyrähti keisarillisten tykistöstä kolme perättäistä laukausta -ja kolme terässinistä viivaa kulki kohti ruotsalaisten keskustaa. -Mutta kuulat mennä pyyhälsivät vahinkoa tekemättä rivien välitse ja -kappaleen matkaa rintaman takana pelmuuttivat ne ilmaan turpeita ja -multaa. - -Nyt antoi Torstenson merkin ja kolme ruotsalaista kanuunaa lähetti -samassa vastatervehdyksen. Vasemmalla siivellä, vastapäätä -suomalaisia, ojensi muuan korkea-arvoisempi upseeri suonenvetoisesti -kätensä ylös ja tuiskahti sitten suinpäin satulasta alas. Se oli -eversti Baumgarten, joka ensimäisestä ruotsalaisten ampumasta -kanuunanlaukauksesta siten sai surmansa. - -"Hurraa! voitto on meidän!" huusi Stålhandske. - -Hänen perässään alkoi koko rykmentti hurrata, toiset joukko-osastot -noudattivat esimerkkiä ja yks kaks vieri iloinen hurraaminen aaltoina -pitkin rintamaa aina vasemman siiven nokalle, vaikka läheskään kaikki -eivät olleet nähneet tuon ensimäisen laukauksen vaikutusta eivätkä -siis tienneet syytä hurraamiseen. - -Pian olivat kummallakin puolen kaikki tykit äänessä. Seudun täytti -yhtämittainen valtava jyrinä ja yhä sankempaan savupilveen peittyivät -sotajoukot. Kanunoimista kesti yhtä menoa kaksi tuntia, jolla aikaa -kumpikaan rintama ei liikahtanut alaltaan. - -Vaikka tykkituli oli suomalaistenkin keskuudesta korjannut -saaliikseen mistä miehen, mistä hevosen, seisoi rykmentti alallaan -järkähtämättä ja täydessä järjestyksessä. Nuo lujahartiaiset -ja kulmikkaat miehet istuivat näköjään rauhallisina ja tyyninä -kotoisten Ruunikkojensa, Punnojensa ja Pokujensa selässä. Ne -olivat keisarillisten ratsuihin nähden huomattavan pieniä, mutta -omistajainsa tavalla sitä kestävämpiä, uskollisia ja viisassilmäisiä -eläimiä. - -Satulassaan kurkottaen tähysti Stålhandske, mikäli ruudinsavulta -kykeni, vihollisen vasemmalle siivelle ja huusi sitten miehilleen: - -"Pojat, valmiina iskemään, sillä kohta saamme pappenheimarit -niskaamme. Tarkastakaa vielä kerran panokset karpiineissanne ja -pitäkää sitten kieli suorana suussa!" - -Stålhandsken joukossa oli totuttu vapaille tavoille ja riveistä -kuului tuttavallisia huutoja: "Valmiita ollaan, antaa tulla vain!" --- "Vastaan minä sylkäsen, niin että tuntuu!" -- "Tulkoon nyt vaikka -itse keisari ja kaikki jesuviitat lisäksi!" - -"Elkää kerskuko, pojat, kyllä kohta saatte työtä tosissannekin!" -varotteli Stålhandske. - -"Ei kai Hanskia ala jänistää?" kuului rivistä ja sitten tuttavallista -naurun hörötystä. - -Kuningas, joka koko ajan oli ollut oikealla siivellä, oli myöskin -huomannut, että vihollisen vasemmalla siivellä varustettiin -hyökkäystä. Hän ratsasti suomalaisten luo ja huusi: - -"Pojat, elkää suotta kalsotko miekkojanne vihollisten rautapaitoihin, -vaan surmatkaa ensin hevonen, niin sitten te kyllä selviätte -ratsastajastakin." - -Ja ratsuväen väliin sijotetuille musketööreille huusi hän: - -"Pysykää tyyninä elkääkä laukaisko, ennenkun vihollinen on niin -lähellä, että te näette hänen silmävalkuaisensa." - -Stålhandske kuuli takaansa seuraavan sananvaihdon: - -"Olisi se sentään luontevampaa upottaa tuo lyömärautansa mieheen kuin -hevoseen. Vaikka onhan se toisekseen niinkin kuin kuningas sanoi, -että suotta niitä toisen rautapaitaa vastaan kalsoaa." - -"Mutta kun tähtää iskunsa rautapaidan liitoksiin, kaulan tai nivusten -kohdalle, niin kyllä tuupertuu mies. Niin kai minä aina olen tehnyt." - -"Ollapa meilläkin rautapaidat! Vaikka kyllähän sitä oikeastaan on -tappelussa paljon keveämpi liikkua näin sarkatamineissa." - -"On. Mutta mitähän varten se tuo Hanski yhä käyttää rautapaitaa, -vaikka kuningaskin on siitä jo luopunut?" - -"Muistona Puolan sodasta", lausui Stålhandske kääntyen juttelijoita -kohti ja osottaen sormellaan rintahaarniskassa näkyvää musketin -kuulan jättämää lovea. - -Tykinjyskeestä syntyneen tärinän keskeltä erottui samalla kokonaan -toisenluontoinen maapohjan täriseminen, joka hetki hetkeltä kävi -tuntuvammaksi, samalla kun ruudinsavun seasta kajahti keisarillisten -taisteluhuuto: "Jeesus-Maaria!" - -"Valmiit!" hihkasi Stålhandske niin että se kuului yli rykmentin, ja -seitsemänsataa säilää lennähti samalla tupesta, välähtäen savupilven -keskeltä kuin terävät salamakielekkeet. - -"Jeesus-Maaria!" kajahti yhä lähempää ja savun keskeltä tuiskahtivat -esille Pappenheimin valloonilaisten ratsumiesten tiheät rivit. - -"Hakkaa päälle!" karjahti ensimäisen rivin miehistö ja samassa -tuokiossa miekkain kalske, päällikköjen kehotushuudot ja rautapukujen -rämähtely sekaantui muskettien ja karpiinien paukkeeseen, hevosten -korskunaan ja kuolevien voihkauksiin. - -Mutta tuota vimmattua sekamelskaa kesti ainoastaan parisen minuuttia, -minkä jälkeen vihollinen hävisi takaisin savupilveen samalla -nopeudella kuin oli tullutkin. - -"Rivit järjestykseen ja valmiina ottamaan vastaan uutta rynnäkköä!" -huusi Stålhandske, "sillä sen verran kuin minä Pappenheimiä tunnen, -ei hän niin vähällä meitä jätä." - -Ja tuskin oli haavottuneet keretty auttaa rintaman taakse ja rivit -uudelleen ojentuneet, kun sama hurja kamppaus uudistui yhtäläisenä. -Mutta suomalaisten rivit eivät horjuneet ja heidän keskelleen -asetettujen musketöörien tuli oli siksi tuhoisa, että pappenheimarit -päällikköjensä vihaisesta karjunnasta huolimatta hajosivat uudelleen -pakoon. - -Heidän kaikkia vaaroja halveksiva päällikkönsä, vaikka itsekin jo -yltäpäältä verissään, järjesti yhä uudelleen joukkonsa ja vei ne -noita järkkymättömiä suomalaisia vastaan. Kokonaista seitsemän -kertaa uudistui sama verinen näytös, mutta seitsemännen rynnäkön -jälkeen eivät ylpeät valloonit enää palanneet. Kintereillään pelko ja -kauhistus hajaantuivat he ympäri kentän eikä epätoivoinen Pappenheim -kyennyt heitä rukouksilla paremmin kuin uhkauksillakaan järjestykseen -saamaan. - -Tällä välin olivat kummankin armeijan keskustat sekä idänpuoliset -siivet käyneet myöskin taisteluun mies miestä vastaan. Saksilaiset, -jotka uloinna vasemmalla muodostivat erikoisen armeijan, joutuivat -kohta villien kroatien ensi hyökkäyksistä epäjärjestykseen, lähtien -sitte suinpäin pakoon. Vasta Eulenburgissa, parin penikulman päässä -taistelukentältä, uskalsi heidän ruhtinaansa pysähtyä ja virkistää -itseänsä kannullisella olutta. - -Tämän jälkeen sai ruotsalaisten vasen siipi, jota johti suomalainen -Kustaa Horn, ottaa vastaan koko keisarillisen armeijan keskustan ja -oikean siiven yhteisen painon. Se oli joka hetki vaarassa joutua -saarroksiin, mutta järkähtämättömällä tyyneydellä johti Horn -joukkojaan, antaen heidän hiljalleen ja täydessä järjestyksessä -peräytyä taaksepäin, kunnes kuningas ehti keskustasta ja oikealta -siiveltä lähettää apujoukkoja. Miekoin, piikein ja musketinperin -taisteltiin siellä mies miestä vastaan elämästä ja kuolemasta. -Ratsu- ja jalkaväkirykmentit sekaantuivat toisiinsa villissä -sekasorrossa. Tuuli ajoi kaiken ruudinsavun sekä taistelukentästä -irtautuneen pölyn tänne, joten taistelevia ympäröi miltei -läpinäkymätön pimeys. Hepburn lyötätti rumpaleillaan Skotlannin -marssia, etteivät hänen miehensä pimeydessä eksyisi toisistaan -ja hajaantuisi. Ruotsalaiset ja suomalaiset taasen yhtä mittaa -toistivat taisteluhuutoaan "Jumala kanssamme!" välttyäkseen siten -käymästä toistensa kimppuun. - -Koko laaja taistelurintama oli kääntynyt ikäänkuin navan ympäri, -sillä Ruotsin armeijan oikea siipi oli työntynyt eteenpäin ja vasen -sitävastoin taaksepäin. Tämän muutoksen kautta oli Stålhandsken -joukko tullut sen hiekkaharjanteen kupeelle, jossa Tillyn rintama -alkuaan oli seisonut. - -Keisarillisten vasen siipi oli nyt täydellisesti hajallaan ja kunnaan -laella oleva Tillyn tykistö oli joutunut verrattain suojattomaksi. -Sen huomatessaan karkuutti Stålhandske vasemmalle siivelle etsimään -kuningasta ja pyytämään häneltä lupaa tykistön vallottamiseen. -"Jumalan nimessä, käykää kimppuun vaan!" vastasi kuningas -Stålhandsken ehdotukseen. - -Kuin leimaus oli Stålhandske takaisin joukkonsa etunenässä. -Miekkaansa heiluttaen huusi hän: - -"Hei, pojat, nyt on meidän vuoromme rynnätä ja vihollisen vartoa. -Nuo kanuunat tuolla kunnaalla saavat kohta vaihtaa omistajia. -Ja nyt kannukset hevosten, nivusiin ja mies se, joka ensimäisen -kanuunavartian alas hakkaa!" - -Raskaasti maata tömisyttäen lähti rivi riviltä liikkeelle -Stålhandsken kuuluisa ratsurykmentti, samalla kun taistelukentän -yli alkoi kaikua heidän pelottava hyökkäyshuutonsa: "Hakkaa päälle! -hakkaa päälle!" - -Tällöin suomalaiset ratsumiehet saivat kuuluisan -hakkapeliitta-nimensä, joka vielä tänäkin päivänä elää saksalaisten -muistossa. Tuo heidän raskaina rytmeinä lainehtiva sotahuutonsa -havahutti nimittäin tainnoksista muutaman kuolevan pappenheimarin, -joka kauhistuneena kohosi ryntäilleen ja huudahti: - -"Was für Menschen sind diese schrecklichen Hackapeliten?" - -Stålhandske, joka itse oli asettunut ensi rivin ensimäiseksi mieheksi -oikealta lukien, nelisti juuri haavottuneen ohi ja kuuli hänen -huutonsa. Ohjakset löysinä eteenpäin karkuuttaessaan huusi hän -vastaan poikamaisella intomielellä: - -"Wir sind Finnen! Wir sind Finnen!" Ja ikäänkuin itsetiedottomasti -ensi kertaa erikoisena kansakuntana esittäytyen Europalle, huusi koko -rykmentti tuulispään voimalla eteenpäin pyyhkästessään: - -"Me olemme suomalaisia! Hakkaa päälle! hakkaa päälle!" - -Tykistön suojaksi jätetty joukkokunta ei kestänyt tuota ruhjovaa -hyökkäystä, vaan hajosi kuin akanat tuuleen. - -Hetkistä myöhemmin olivat kanuunat täydessä toimessa huokuen tulta ja -kuolemaa Tillyn omia joukkoja vastaan. - -Tämä ratkaisi pian taistelun, sillä kahden tulen väliin joutuneena -eivät keisarillisten rivit voineet kestää. Hurjan sekasorron -vallassa alkoivat ne paeta joka suunnalle, kuuntelematta enää vanhaa -päällikköään, joka uhaten ja rukoillen koetti saada heitä pysähtymään -ja lopuksi, nähdessään voiton auttamattomasti vääntyvän käsistään, -purskahti hermostuneeseen itkuun. - -Nopeasti asetti kuningas joukot uudelleen rintamaan siltä varalta, -että vihollinen kokoaisi voimansa uuteen yritykseen. Kun koko -Ruotsin armeija sitten täydessä järjestyksessä huoahti raskaan, -päivätyön jäleltä, nähtiin keisarillisten ydinjoukon, Cronbergin -rakuunain, jotka äärimmäisenä vasemmalla olivat taistelleet -viimeiseen saakka, täydessä järjestyksessä ja liehuvin lipuin -ratsastavan ruotsalaisen rintaman ohi ikäänkuin osottaakseen, että -he eivät suinkaan olleet voittamattomuuden mainettaan menettäneet. -Skotlantilaisten palkkajoukkojen ohi kulkiessaan tervehtivät he -näitä yhteislaukauksella, minkä jälkeen he hätäilemättä ratsastivat -edelleen. Heillä oli keisarillisten armeijassa sama sija kuin -suomalaisilla ratsumiehillä Kustaa Aadolfin sotajoukossa ja kun -he olivat ehtineet oikean siiven kärjelle näiden viimemainittujen -kohdalle, tähystivät kummankin vihollispuolen mainehikkaimmat joukot -toisiaan jännittyneellä uteliaisuudella. Ylväinä istuivat kokonaan -rautaan puetut cronbergarit kookasten ratsujensa selässä, ajaen -hiljalleen Leipzigiä kohti. - -"Noiden kanssa meidän kannattaa vielä mitellä miekkojamme", lausui -Stålhandske muutamille lähellään oleville upseereille. - -Melkein tasalleen vuotta myöhemmin toteutui tämä Stålhandsken -toivomus. Silloin oli Kustaa Aadolfin voitokas armeija siirtynyt -jo Etelä-Saksaan, ja Nürnbergin luona oli hänen ja Wallensteinin -joukkojen välillä käynnissä vimmattu taistelu. Ylväinä ja -voitokkaina, kuten aina, ajoivat Cronbergin rautapukuiset ratsurit -edellään saksalaisia. Hessenin maakreivi alkoi sitä nähdessään -nurista kuninkaalle, että hän säästää ruotsalaisiaan ja lähettää -saksalaiset etummaisina surman kitaan. - -"Hyvä", vastasi kuningas, "minä lähetän suomalaiset tuleen ja -saammepas nähdä, eikö miesten muutos tuo mukanaan myöskin onnen -muutoksen." - -Stålhandske sai käskyn rynnätä Cronbergin kimppuun ja kohta olivat -hakkapeliitat täydessä lennossa kohti vihollista. Ja lakealla -niityllä, kummankin sotajoukon jännittyneenä päältä seuratessa, -iskivät molempain puolten kärkijoukot hurjalla pauhinalla toisiaan -vastaan Kun se pyörryttävä kaaos, johon kumpikin joukko oli hävinnyt -alkoi vihdoinkin hiukan selvitä, nähtiin Cronbergin "voittamattomat" -päällikkönsä menettäneinä ensi kertaa hurjassa paossa, suomalaisten -jäädessä voittajina tantereelle. - - - - -Kaupunkitulijainen - - -Oli anivarhainen lauantai-aamu joulun edellä v. 1642. Kukon aamuvirsi -oli vasta kajahtanut tyyneen pakkasilmaan ja itäisellä taivaan -rannalla vilkutteli vielä kointähti. - -Teppolan talon pihamaalta kuului kuitenkin jo liikettä. Renki siellä -kopisteli rekiä eilen pyrynneestä lumesta ja ryhtyi niihin aitasta -nostelemaan valmiiksi mitattuja kaurasäkkejä, jotka hänen tuli tänään -viedä isännän kanssa Turkuun. Äskettäin oli nimittäin kirkossa -kuulutettu, että Turussa tarvittiin heiniä ja kauroja ratsuväkeä -varten jota oli koottu kaupunkiin vietäväksi Saksan sotaan. - -Isäntä istui pirtissä pesän edessä ja veti jalkaansa illalla -voideltuja ja yön vetäneitä saappaitaan. Hän oli niin varallisuuden -kuin valistuksensakin puolesta ensimäinen talonpoika Piikkiössä, -samalla kertaa sekä lautamies että kirkonisäntä. Hän oli taitava -kirjamies ja vielä siitä merkillinen, että hän tarvittaessa kykeni -itse kirjottamaan nimensä asiakirjain alle. Eikä hän tämän maailman -hyvyyttä kätkenyt vaskiplootuina ja hopeataalereina yksistään -aitan ylisille kuten niin monet rikkaat talolliset tekivät, sillä -vierastuvan nurkkahyllyllä nähtiin yhdessä ukkovaarilta perityn -hopeakannun kanssa muutamia kirjoja. Siellä oli lähes satavuotias -Agricolan Uusi Testamentti ja Rukouskirja sekä Sorolaisen postillan -ensimäinen nide ynnä Sorolaisen pikku katkismus. Nuorena miehenä oli -isäntä kerran kyydinnyt piispa-vainajaa Piikkiöstä Turkuun ja sillä -retkellä hän oli innostunut ostamaan nuo kaksi viimemainittua kirjaa. -Toiset hän oli myöhemmin hankkinut. - -Kun renki palasi kuormia laittamasta, kysyi isäntä, oliko -tappovasikka jo saanut sijansa reessä. Oli kyllä. Se oli nimittäin -vietävä Martinus Stodiukselle, joka oli raamatun kielten professorina -äsken perustetussa yliopistossa. - -Aamiaisen haukattuaan lähti renki hevosia valjastamaan ja sillaikaa -antoi isäntä, turkkia päälleen vetäen, viimeisiä ohjeita päivän -varalle. - -"Muistakaa katsoa tulen perään eikä avainta saa unhottaa aitan -suulle. Sauna pankaa tavalliseen aikaan lämmitä, että heti tultua -pääsee kylpyyn. Ja kuulehan..." - -Isäntä mietti hetkisen ennenkuin jatkoi: - -"... lähetä sana naapureille ja kummankin torpparin väelle, että -tulevat kylvyn jälkeen meille." - -"No mitä varten?" ällistyi emäntä. - -"Kylläpähän kerkeät sinäkin sitten nähdä", vastasi isäntä ja läheni -ovea. - -Hän ei kuitenkaan mennyt pihalle, vaan poikkesi toisella puolen -porstuaa olevaan vierastupaan. Kun hän sieltä palasi, sattui hän -porstuassa yhteen emännän kanssa, joka palava päre kädessään oli -viemässä sianruokaa navettaan. Isännän kainalossa oli hurstikääreinen -litteä mytty, jonka muodosta sekä sisältä kuuluvasta kilahtelusta -emäntä kohta päätti, että siellä oli plootun rahoja. - -"Mutta mitä sinä niillä teet, kun vasikasta ja kauroista muutenkin -tulee rahaa?" ei hän voinut olla kysymättä. - -Mutta isäntä antoi yhtä vähän selittävän vastauksen kuin äsken -tavassa: - -"Kylläpähän sitten kerkeät nähdä." - -Sen enempää selittelemättä työntäysi hän pihalle, sijotti myttynsä -omaan rekeensä, tarttui suitsiin ja kuormalle nousten komensi hevosen -liikkeelle. - -Mitähän sillä nyt oikeastaan on mielessä, mietti emäntä kohti -navettaa kävellessään. Se onkin ollut niin miettiväinen koko yön -ajan, ettei siltä ole kunnollista vastaustakaan saanut. Ja mitähän -se niistä naapureistakin nyt, eihän meillä tähän aikaan ole mitään -pitoja pantu toimeen... eikähän tässä ole sellaisia varten -varustuksiakaan tehty. Mutta jotakin sillä vain on mielessä, mitä -sitten lieneekin eilen pappilassa käydessään saanut päähänsä. - -Vainion perältä kuului vielä kaupunkiin menijäin tiuvun helinä ja -reennarina ja saamatta asiaa mielessään selväksi sammutti emäntä -päresoihdun lumihankeen ja pistäysi navettaan, jossa piiat juuri -lopettivat aamulypsyä. - - * * * * * - -Päivää ei tähän aikaan vuodesta ollut enää jälellä muuta kuin kapea -kaistale kahden laajan pimeän välissä. Toinen pimeä oli jo hyvän -aikaa sitten levittänyt huntunsa tienoon yli, kun reen narina -Teppolan pihalla ilmaisi, että kaupunkimiehet ovat palanneet. - -Emännän jännitys nousi nousemistaan, mutta isännän tarkotuksista ei -hän vieläkään saanut selkoa. Jälkimäinen vei kyllä jonkun raskaalta -näyttävän kantamuksen vierastupaan, mutta kun emäntä hetkistä -myöhemmin pistäysi sinne, ei kantamusta näkynyt siellä missään. -Isänpä oli siis selvästikin kätkenyt sen suureen, kirstuunsa. -Mikähän se viho viimeinkin oli? Emäntä tiedusteli sitä jo salavihkaa -rengiltäkin, mutta tällä ei ollut asiasta yhtään parempaa selkoa, -oli vain nähnyt isännän kaupungilta kantavan sitä kortteeritaloon ja -peittävän rekeensä. - -No, tottapa kai sitten kylvyn jälkeen nähtäneen, lohdutteli emäntä. - -Saunasta päästyä kokoontui todellakin naapurien ja lähitorppain -väkeä Teppolan pirttiin, joka oli siivottu pyhäasuun ja jota valaisi -liedessä loimuava pystyvalkea. Isäntä istui lavitsalla pöydän edessä -ja suki kylvyn jäleltä vielä kosteita hiuksiaan. Hänen käskystään -jakoi tytär vieraille ryyppyjä ja sitten keskusteltiin harvakseen -kaupunkikuulumisista. Ne eivät olleet tavallista merkillisempiä: -kauroista oli maksettu kohtalainen hinta, sodan päättymisestä ei -ollut mitään tietoa, kreivi oli juuri palannut Viipurista j.n.e. - -Mutta kaupunkikuulumisista juteltiin vain sivumennen kuin jotakin -tärkeämpää odotellessa. Tuon tuostakin syntyi pitempi äänettömyys -ja kaikki silmäilivät salakähmää isäntää. Kun tämä oli vihdoinkin -saanut pitkän tukkansa kammatuksi, jota hän oli tehnyt hitaalla -perusteellisuudella, lausui hän leveätä sarvikampaa pyyhkien -emännälleen. - -"Haepas kolmihaarainen kynttilä ja pane se palamaan tuohon pöydän -nokalle." - -"Joulukynttiläkö?" kysyi emäntä ihmeissään. - -"No, sopiihan tässä jo alotella joulujuhlaakin", vastasi isäntä -tyynesti ja kaikki hymähtivät ihmeissään. - -Emäntä riensi täyttämään käskyä ja isäntä itse poistui vierastupaan. - -"Jotakin erinomaisempaa sillä on mielessä", supisivat pirttiin -jääneet. - -Kun kolmihaarainen joulukynttilä sorvatussa puujalassaan paloi -honkapöydän nokalla, palasi isäntä pirttiin, kainalossaan hurstiin -kääritty esine, joka muistutti suurenpuoleista lipasta. Isäntä laski -kantamuksensa pöydälle. Itse asettui hän pöydän taakse, ryhtyen -hitaasti ja ääneti päästelemään kääreistään tuota salaperäistä -esinettä. Kukaan ei hiiskunut sanaakaan ja kaikkien silmät seurasivat -isännän käden liikkeitä. - -Kun viimeinen solmu kääreestä aukesi, tuli näkyviin tavatonta kokoa -oleva kirja. Poikittain pöydällä maaten ulottui se toisesta reunasta -toiseen. Sen tukevat vaskihelahaat kimmelsivät kynttilän valossa -ja lähes puolen tuuman vahvuisten puukansien päärmäpeite loisteli -uutuuttaan. - -"No kirjako tuo nyt on vai...?" katkasi emäntä ensimäisenä -äänettömyyden. - -"Kirja. Siinä on nyt koko pyhä raamattu suomenkielellä", lausui -isäntä arvokkaasti, ryhtyen hakasia avaamaan. - -Nipp! Napp! äänsivät ne auetessaan raikkaasti ja isäntä käänsi -nimilehden näkyviin. Kaikki lähenivät henkeään pidättäen pöytää -aivankuin käsillä olisi ollut tilaisuus saada kurkistaa johonkin -ihmeellisiä asioita sisältävään lippaaseen. - -"Vai tuommoinen se nyt on!" -- "No onpa se!" -- "On totisesti siinä -kirjaa!" -- kuului katkonaisia lauseita ja kaikki sulloivat päänsä -yhteen nähdäkseen paremmin nimilehden koukeroisia kuvioita. - -Kaikilla heillä oli kyllä tieto, että suomenkielinen raamattu -oli tulossa, sillä olihan heidän oma kirkkoherransa, Gregorius -Favorinus, yksi sen suomentajista. Mutta kukaan ei ollut osannut -sitä vielä odottaa. Vasta eilen oli Teppolan isäntäkin pappilassa -käydessään kuullut, että se on ihan juuri präntistä päässyt. Itse -kirkkoherrakaan ei ollut ehtinyt sitä vielä saada ja sitä oli -Teppolainen koko eilisillan miettinyt, että jokohan hän hankkiikin -kaikista ensimäisenä raamatun Piikkiöön. Ja sitä varten oli hän -aamulla ottanut mukaansa ne vaskiplootut siltä varalta, ettei -kaurojen ja juottovasikan hinta sattuisi sen lunnaiksi riittämään. - -"Olisipa sitä soma kuulla luettavankin, kun se nyt kerran on omalle -kielelle saatu", virkkoi vanhin naapurin isännistä, kun enin -uteliaisuus oli tyydytetty ja kaikki vetäytyneet takaisin istumaan. - -"No niin, luetaanpas sitten ja aletaan aivan alusta", sanoi isäntä. - -Hän käänsi esille ensimäisen Mooseksen kirjan ensimäisen luvun. -Hetkisen tirkisteli hän tuuheiden kulmainsa alta ääneti kirjaan -ikäänkuin perehtyäkseen tuohon uuteen pränttiin, karasi kurkkuaan ja -luki sitten harvakseen ensimäiset sanat: - -"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." - -Nuo sanat kajahtivat niin ihmeellisesti äänettömässä pirtissä. -Ikäänkuin niiden kaikua kuullakseen keskeytti isäntäkin hetkeksi -lukemisen ja noista vasta saunassa puhdistetuista kuulijoista tuntui -väkisinkin, että taivas ja maa ovat juuri vasta luodut, että kaikki -on siis ihan alussaan ja että he ovat juuri-ikään saaneet omituisen -kielen ymmärtääkseen ihmeellisiä asioita. - -"Ja maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyyden päällä", jatkoi -isäntä lukemista, mutta aina muutaman lauseen perästä hän pysähtyi ja -ikäänkuin kuunteli. Eikä kukaan kuulijoista häirinnyt kysymyksillään -tai huomautuksillaan näitä vaitiolon hetkiä. Sillä tavoin jatkoi hän -ensimäisen luvun loppuun sekä vielä toisen ja kolmannenkin ja kun hän -vihdoinkin lopetti, viittasi Otavan pyrstö jo etelää kohti. - -"Huomennapa tuota sopii jatkaa", lausui isäntä, kääntäen kirjan -kiinni ja napsauttaen hakaset paikoilleen. - -"Ihmeellisiä asioita siellä on", sanoi äskeinen naapuri ja siihen -arveli toinen: - -"Aina se tuo maailma vain menee eteenpäin, kun me piikkiöläisetkin -nyt saamme omalla kielellämme raamatuita tutkia. Kyllä kaiketi se ei -hukkaan mennyt, että sinne Turkuun laitettiin se viisauskoulu. Ei -minua nyt ollenkaan kaduta, että minäkin annoin roponi sen hyväksi." - -Kiitellen hyvästelivät naapurit ja tyytyväisenä kantoi isäntä -aarteensa vierastuvan hyllylle. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä levisi kulovalkeana ympäri Piikkiötä tieto, -että Teppolaisella on koko pyhä raamattu suomenkielellä, niin että -kuka hyvänsä piikkiöläinenkin kykenee sitä ymmärtämään. Ja kirjan -valtavasta koosta saivat kaikki havainnollisen käsityksen, kun -uutisen mukana seurasi erään eilenillalla Teppolassa olleen arvelu, -että "se on niin suuri ja vahvakantinen, että sillä huoleti nuijaisi -vaikka minkälaisen härän kuoliaaksi." - -Jälkeen puolisten oli Teppolan pirtti sulloutunut väkeä täyteen ja -hartaasti paljastivat kaikki päänsä, kun isäntä kantoi raamatun -pöydälle ja alkoi lukea kertomusta ensimäisestä veljesmurhasta. - - - - -Pitkä suomalainen - - - Kasvatti emo kanoja, - suuren joukon joutsenia. - Tuli haukka, niin hajotti, - siipilintu niin sirotti: - Yhen vei Venäehelle, - toisen kantoi Karjalahan - kolmannen kotihin heitti - -Uole Hakkarainen heräsi siihen, että lattia hänen allaan oli ruvennut -keinahtelemaan ja hän oli kyljeltään kierahtanut vatsalleen. Hän -avasi verestävät silmänsä, vääntäysi istualleen ja tapaili molemmin -käsin päätään, jota porotti niin hirveästi kuin olisivat kaiken -maailman kuparisepät valinneet sen työpajakseen. - -Eilispäivän ja viime yön vaiheista oli hänellä ainoastaan hämärä -ja katkonainen muisto. Laivahaminassa oli hän yhyttänyt muutamia -suomalaisia merimiehiä, joiden kanssa hän oli eri krouveissa -ryypännyt paloviinaa ja olutta. Sitten oli jossakin syntynyt ankara -tappelun rytäkkä: akkunoita ja huonekaluja oli rytisten pirstoutunut -ja hämärästi muisteli hän lopuksi olleensa käsirysyssä parin kolmen -kivalterin kanssa. Mitä sitten oli tapahtunut, missä hän oli yönsä -viettänyt ja missä hän nyt oli, sitä hänen oli mahdoton millään -aivoponnistuksilla tehdä itselleen selväksi. - -Lattia hänen allaan keinahteli yhä ja silmiään hierottuaan alkoi -Uole tirkistellä ympärilleen, päästäkseen parempaan selvyyteen -olinpaikastaan. Se oli avara, soikulainen huone, jonka kaltevilla -ja aukottomilla seinillä oli makuulavereita useammassa kerroksessa. -Valoa huoneeseen pääsi katossa olevasta luukusta, joka nähtävästikin -samalla toimitti oven virkaa, koska sinne nousi tukevat tikapuut. Ei -siis epäilystäkään että hän istui laivan ruumassa. - -Mutta kuinka hitossa hän oli sinne joutunut? Olisiko hän sittenkin -matkalla Suomeen? Hänhän oli eilen maleksinut satamassa löytääkseen -suomalaisen aluksen, joka paluumatkalle lähtiessään ottaisi hänetkin -mukaansa. Ehkä hän oli puhunut asioistaan merimiehille, joiden kanssa -hän oli istunut krouveissa, ja nämät sitten yöllä raahanneet hänet -omaan laivaansa. Tappelukin, josta hänellä oli hämäriä muistoja, oli -kenties syntynyt juuri sen johdosta. - -Ruuman perällä huomasi hän joukon miehiä sekä muutamia naisia, -jotka kirstujen ja tavarasäkkien päällä istuen ääneti aterioivat. -Hänen teki mieli lähestyä heitä ja ottaa selkoa näistä omituisista -olosuhteista, joihin hän tietämättään oli joutunut. Mutta häpeä esti -häntä paljastamasta oudoille ihmisille noloa asemaansa ja lisäksi -esti häntä lähestymästä pelko, että ne olisivat hänen katkerasti -vihaamiaan ruotsalaisia. Sen sijaan päätti hän kavuta tikapuita -kannelle ja koettaa sieltä saada jotain valkeutta tähän pimeyteen. - -Tikapuihin tarttuessaan tunsi hän vasta, että hänen vahvat ranteensa -olivat ylen hellät ja lähemmin tarkastaessaan huomasi hän niissä -punottavat nuorien jälet. Pohkeissaan tunsi hän samanlaista -kivistystä ja älysi nyt, että hän oli ollut sidottuna köysiin. No, -nyt hänen raajansa kuitenkin olivat vapaat ja hampaansa yhteen purren -alkoi hän kiivetä kannelle. - -Hän oli hyvän joukon yli kuusi jalkaa pitkä sekä muutoin jäntevä, -viisikolmattavuotias uros, puettuna Vermlannin metsäsuomalaisten -tavalliseen asuun sarkamekkoineen, lapikkaineen ja vaskihelavöineen. -Kasvojen pohjasävy oli avoin ja rehellinen, mutta suun ympärillä -oli aikaisin herännyttä katkeramielisyyttä osottavat piirteet sekä -silmissä epäluuloinen ja tuima ilme. Hän oli syntynyt Vermlannin -vuorisilla sydänmailla, jonne hänen isänsä oli Kaarle-kuninkaan -aikana Suomesta muuttanut. - -Isä oli laajoilla kaskiviljelyksillä vaurastunut hyvin ja häntä oli -kutsuttu rikkaaksi Hakkaraiseksi. Ruotsalaisetkin olivat huonoina -vuosina tulleet heiltä kaskirukiita ostamaan. Mutta sitten olivat -olot muuttuneet. Kaarle-kuningas, jonka toimesta suomalaiset -olivat tulleet karuja ylänkömaita asuttamaan, oli kuollut ja hänen -seuraajainsa Kustaa Aadolfin ja varsinkin Kristiina-kuningattaren -aikana sai ruotsalaisten talonpoikain kateus ja viha ensinnä -maaherrat ja lopulta maan ylimmän hallituksenkin yllytetyksi -suomalaisia vastaan. He joutuivat kokonaan lain suojaa vaille ja -elämä suomalaismetsissä muuttui alituiseksi sissisodaksi. Murhaten -ja polttaen kävivät ruotsalaiset noiden rauhallisten uutisasukasten -kimppuun ja katkeroituneina maksoivat suomalaiset samalla mitalla. - -Tällaisissa oloissa kasvoi Uole. Kuinka hän kymmenvuotiaana, johon -ikään saakka hän oli käynyt hurstikolttuun puettuna, sai ensimäiset -housut, oli hyvin oloja kuvaavaa. Eräänä syysiltana istui hän pirtin -ikkuna-aukon ääressä ja tirkisteli pimentyvälle pihalle. Silloin -huomasi hän miehen, täysinäinen säkki selässään, hiipivän tanhuan -halki. Luullen sitä varkaissa kähmiväksi ruotsalaiseksi, sieppasi -hän Stinalta isänsä luodikon ja ampui miestä, joka kellahti nurin. -Mutta se sattuikin olemaan hänen oma isänsä. Kiukustuneena kämpi tämä -pirttiin, sillä kuula oli sattunut toiseen jalkaan. Mutta kuultuaan, -että poika oli luullut häntä ruotsalaiseksi, sanoi hän tyytyväisenä -äidille: - -"Pojasta näkyy vääntyvän mies, pitää laittaa sille jo housut." - -Suomalaisten tila kävi vainojen kautta yhä tukalammaksi. Heitä -häädettiin ilman mitään syytä raivaamiltaan tiloilta, ja jotka eivät -totelleet, ne tuomittiin ankariin rangaistuksiin. Kun Uolen isä -käräjillä sai häätötuomion, lausui hän: - -"Tuomitkoot mitä tuomitsevat, mutta minä kumminkin jään paikoilleni." - -Ja hän jäi paikalleen. Mutta kun hän nyt oli kaikkea lainsuojelusta -vailla, käyttivät ruotsalaiset talonpojat tilaisuutta omalla -tavallaan hyväkseen. Eräänä iltana, perheen ollessa saunassa, saapui -heitä joukkokunta taloon, ympäröivät saunan ja sytyttivät sen tuleen -Niin kohtasi Hakkaraisen perhe tuhonsa. - -Uole ei ollut silloin kotona ja siten pelastui hän tuosta kaameasta -kuolemasta. Koditonna harhaili hän sitten ympäri suomalaisalueita -ja kosti ruotsalaisille, missä suinkin joutui heidän kanssaan -tekemisiin. Pitkän Suomalaisen nimellä tuli hän laajalti tunnetuksi -ja peljätyksi. Hänet julistettiin henkipatoksi ja kaikkialla uhkasi -häntä tuho. Kun maa siten kävi kovin polttavaksi hänen jalkainsa -alla, päätti hän muuttaa takaisin isäinsä maahan ja sitä varten hän -pitkiä kiertoteitä myöten oli saapunut Tukholmaan, päästäkseen jonkun -suomalaisen laivan mukana isänsä syntymämaahan. - - * * * * * - -Kannelle päästyään nojausi Uole laivanparrasta vasten ja antoi -raikkaan tuulen jäähdytellä porottavia ohimoitaan. Laiva oli kookas -fregatti, nimeltä "Aarnihaukka". Täysin purjein eteni se Tukholmasta, -joka oli jo hävinnyt saarten suojaan. - -Lähellä Uolea oli ryhmä tupakoivia miehiä. Yhtäkkiä havahtui Uole -siihen, että hän kuuli heidän juttelevan suomeksi. - -"No saakeli! Suomalaisiahan ne ovat!" pääsi Uolelta ja ilostuneena -lähestyi hän miehiä. - -Hän sai kuulla nyt, että "Aarnihaukka" oli matkalla Uuteen Ruotsiin -Delaware-joen suuhun Pohjois-Amerikassa. Laivassa oli kolmisensataa -suomalaista, joista suurin osa oli ollut rauhattomiksi julistettuja -kuten Uolekin ja jotka kahleissa oli tuotu laivaan vietäviksi sinne -kaukaiseen siirtolaan. Osa oli vapaaehtoisesti lähteneitä, jotka -siellä lännen äärillä toivoivat vihdoinkin löytävänsä siedettävät -olot sekä saavansa rauhassa viljellä maankamaraa. - -Uolen oli nyt helppo tajuta oma laivalle joutumisensa. Hänen tultuaan -yöllisillä retkillään tekemisiin kaupungin järjestyksenvalvojain -kanssa, olivat nämä, huomatessaan hänet salosuomalaiseksi sekä -tietäessään satamassa olevan lähtövalmiina kruunun laivan, joka vei -suomalaisia Amerikaan, kulettaneet hänet muitta mutkitta sidottuna -laivaan. Tämän seikan vahvisti todeksi toisten suomalaisten ilmotus. -Laivan lähdettyä satamasta oli kaikilta väkisin tuoduilta poistettu -kahleet, niin että he saivat vapaasti liikkua laivalla. Mutta kaikki -heidän aseensa oli visusti piilotettu lukkojen taakse, jottei -laivaväen tarvinnut mitään kapinanyritystä pelätä. - -Uole ei tuntenut suurtakaan harmia tästä väkisin tapahtuneesta -matkan muutoksesta. Eihän hänellä Suomessakaan ollut mitään -omaisia eikä rakkaita lapsuusmuistoja ja olihan Amerikassa väljät -liikkumatilat. Uuden Ruotsin asukkaat olivat etupäässä suomalaisia, -joten hän sielläkin joutuisi omien kansalaistensa pariin. Samalta -kannalta ottivat asian muutkin laivalla olevat suomalaiset. Muutamat -vapaaehtoisesti lähteneistä olivat saaneet tietoja aikaisemmin -muuttaneilta sukulaisiltaan, jotka kiittivät uuden maailman oloja -hyviksi. Tämä rauhotti pakkosiirtolaisten mieltä ja sai heidät -tyytymään kohtaloonsa. - -Uole tapasi suomalaisten parissa useita tuttuja, joiden kanssa hän -harharetkillään oli joutunut tekemisiin. Kiinteimmin liittyi hän -erääseen Taalain suomalaisperheeseen, mihin kuului isä, poika ja -kahdenkymmenenvuotias tytär, joka kuningattaren kunniaksi oli saanut -nimen Kristiina. Tämä verevä ja avokatseinen neito herätti piankin -Uolessa tunteita, joille hän siihen saakka oli pysynyt kokonaan -vieraana. "Aarnihaukka" ei ollut ehtinyt vielä Pohjanmeren laineita -loppuun kyntää, kun he jo suunnittelivat yhteisen pesän perustamista -valtameren taakse. Mutta tämän nuorten vaatimattoman päämäärän tielle -oli sallima runsaalla kädellä varannut raskaita vaikeuksia. - -Atlantin merelle tultua otti "Aarnihaukka" suunnakseen etelälounaan, -lähinnä päämääränään Kanarian saaret, josta pasaatituulta hyväkseen -käyttäen oli mukavin ja vaarattomin purjehtia valtameren yli -Länsi-Intian saarille sekä sieltä Pohjois-Amerikan rannikkoa pitkin -Delaware-joen suuhun. - -Kun Kanarian saaret erottuivat taivaanrannasta, kohosi samalla -valtameren helmasta näkyviin kolme laivaa, joiden suunta oli -"Aarnihaukkaa" kohti. Lähemmäs ehdittyään nostivat ne suurmastojensa -huippuun lipun, jossa näkyi puolikuu ja sen alla pääkallo. Ne olivat -siis turkkilaisia merirosvolaivoja, jotka olivat uhrikseen valinneet -"Aarnihaukan". - -Pakoa oli mahdoton yrittää, täytyi siis ryhtyä vastarintaan. Mutta -jos sen mieli muodostua menestykselliseksi, täytyi suomalaiset saada -mukaan ja antaa heille siis aseensa takaisin. Koska heitä kaikkia -uhkasi turkkilaisten orjuus, suostuivat suomalaiset luonnollisesti -ottamaan osaa taisteluun. - -Tuskin oli "Aarnihaukalla" saatu tärkeimmät taisteluvalmistukset -suoritetuksi, kun merirosvolaivoista jyrähti kolme kanuunanlaukausta. -Ruotsalainen fregatti vastasi voimallisesti vihollisen tuleen ja -pian peittyi valtameren pinta kitkerään ruudinsavuun. Yhtäkkiä -sukelsi sen keskestä näkyviin yhden rosvolaivan taklaasi, ja -ennenkuin "Aarnihaukka" oli ehtinyt asentoaan muuttaa, viuhuivat -enträyshaat ilmassa ja rosvolaiva tarrautui kiinni fregatin -kylkeen. Rajuin sotahuudoin hyökkäsivät hampaisiin saakka asestetut -merirosvot "Aarnihaukan" kannelle. Mutta siellä oli heitä vastassa -suomalaiskarhujen tiheä joukko -- miehiä, joiden kanssa he eivät -koskaan ennen olleet tekemisiin joutuneet ja joiden taistelukunnon he -piankin tulivat katkerasti tuntemaan. Verissä päin ajettiin heidät -takaisin omaan laivaansa, mutta ennenkuin he kerkesivät enträyshakoja -irrottaa, syöksyivät heidän perässään suomalaiset, joiden etupäässä -muita kookkaampi nuorukainen heilutti veristä ja raskasta kirvestään. - -Taistelua turkkilaislaivankannella ei kestänyt kauan. Armoa antamatta -hakkasivat suomalaiset maahan joka ainoan merirosvon. Se ratkaisi -samalla koko taistelun. Toiset kaksi laivaa, nähtyään toverinsa -perikadon ja saatuaan "Aarnihaukan" kanuunatulesta tuntuvia -vaurioita, kääntyivät pakoon ja hävisivät ennen pitkää taivaanrannan -taakse. Mutta saaliinaan rikas merirosvolaiva ohjasi "Aarnihaukka" -kulkunsa Kanarian saarille, korjatakseen vaurionsa ja haudatakseen -kuolleensa. - -Tämä tapaus vaikutti vapauttavasti ja kohottavasti siihen mielialaan, -mikä "Aarnihaukan" pakkosiirtolaisten keskuudessa oli siihen saakka -vallinnut. Uolenkin katseesta hälveni kyräilevä epäluuloisuus hänen -saadessaan laivaväen puolelta julkista arvonantoa urhoollisuudestaan. -Sopuisin mielin ja hyvin toivein lähdettiin Kanarian saarilta -kohti suurta länttä, kun laivan vauriot oli korjattu ja vesi- sekä -muonavaroja uudistettu. - -Viikon päivät purjehtivat myötäisten olosuhteiden vallitessa nämä -pohjanperäläiset korvenraatajat samoja vesiä, jotka toista sataa -vuotta aikaisemmin olivat Columbusta kantaneet kohti tuntemattomia -maita, öisin, kun hehkuva aurinko oli kohtisuoraan vajonnut -valtameren helmaan, kaareutui heidän yllään tähtikirkas etelän taivas -ja päivisin puuskuivat laivan ympärillä valaskalat vesisuihkuja -ilmaan ja välkähtelevät lentokalat hyppelivät aallon harjalta -toiselle. - -Kun vihdoin kohosi maata näkyviin, puhkesi valtameri, joka siihen -saakka oli pysynyt tyynenä ja suopeana, ankaraan raivoon. Lähenevän -rannikon edessä risteillessään syöksähti "Aarnihaukka" vedenalaiselle -riutalle, niin että mastot risahtivat kuin kortteet poikki ja -kanuunat vierivät jyskien alustoiltaan. Silloin turvauduttiin -laivaveneisiin ja suurin ponnistuksin pelastuivat haaksirikkoiset -rannalle. - -Siirtolaisemme olivat nyt Puertoricon saarella. Mutta niin pian kun -he pääsivät ihmisten ilmoille, saarsi heidät saaren espanjalainen -varusväki ja käskynhaltija julisti heidät vangituiksi, koska heitä -epäiltiin seikkaileviksi merirosvoiksi. Viikkokausia saivat he nyt -olla vapauttaan vailla ja monta heistä ehti kuuma ilmanala surmata, -ennenkuin emämaasta saapui käsky laskea heidät vapaalle jalalle. -Haaksihylystä pelastetun omaisuuden jätteillä saivat he ostetuksi -vanhan, puolimädän aluksen, jolla he nyt lähtivät pyrkimään matkansa -päämäärään. - -Mutta selviydyttyään tästä Karybdiistä, odotti heitä jo toisaalla -ahnas Skylla. Heidän pyrkiessään St. Croix-saaren sivuitse, alkoi -heidän haurasta alustaan kohti lähetellä kuumia tervehdyksiään -muuan sotalaiva, jonka mastonhuipussa liehui Ranskan lippu. Kun he -ilman kanuunoita olivat vallan kykenemättömät vastarintaan, oli -heidän pakko antautua vangeiksi ja heidät kuletettiin nyt saaren -pääpaikkaan. Ranskalainen kuvernööri, jonka alkuaankin tyly luonne -oli hänen täällä alkuasukasten parissa mellastaessaan entistä enemmän -villiintynyt, kohteli vankejaan kuin julkisia pahantekijöitä. -Kidutuksilla koetti hän pusertaa heiltä tietoja, missä tarkotuksissa -he näillä vesillä liikkuivat, ja pelkäksi huvikseen surmasi hän -heistä useita. Lopuksi möi hän heidät huutokaupalla orjiksi -ranskalaisille maatilanomistajille. - -Kun orjiksi myytyjen oli hajaannuttava myyntipaikalta ja kunkin -seurattava omistajaansa, katsahti Uole Kristiinaan, joka uskollisesti -oli tähän saakka kestänyt hänen sivullaan, ja lausui äänellä, mistä -kajahti raudanluja päättäväisyys: - -"Koeta kestää siihen saakka, kun minä saavun sinua noutamaan, -sillä minä olen varmasti saapuva!" Näitä kahta rakastavaista -lukuunottamatta erkanivat tämän jälkeen suomalaiset ja ruotsalaiset -kohtalotoverit iäksi toisistaan. Useimmat heistä olivat jo sortuneet -kuumetauteihin ja orjuuden rasituksiin, kun Kristiina muutamien -kuukausien kuluttua heräsi yösydännä kopissaan siihen, että joku -päästeli hänen kahleitaan. Se oli Uole, jonka monien ponnistusten -jälkeen oli onnistunut karata ja joka nyt lupauksensa mukaan oli -saapunut häntä vapauttamaan. - -Verikoirain vainoamina piileskelivät he sitten saaren aarniometsissä, -osuen seuraavan yön aikana meren rannalle. Täältä saivat he käsiinsä -veneen, jonka varassa he jättäysivät valtameren huostaan, päättäen -mieluummin kuolla aaltoihin kuin uudelleen antautua kiduttajainsa -valtaan. - -Kärsien kaikkia helteen, nälän ja janon hirmuja ajelehtivat he kaksi -vuorokautta merellä, kunnes eräs hollantilainen kauppalaiva löysi -heidät lopen nääntyneinä ja vei heidät Delaware-joen suuhun. Tämän -jälkeen oli heille enää vähäinen vaiva päästä kansalaistensa luokse -Uuden Ruotsin Suomi-kylään ylempänä jokivarrella. - -Nyt alkoi kovia kokeneille nuorille muutamia vuosia kestävä rauhan -ja onnen aika. Kansalaistensa puolelta saivat he kokea lämmintä -osanottoa ja yhteisvoimin auttoivat Suomi-kylän asukkaat heitä uuden -elämän alkuun. Ja niin toteutui vihdoin heidän vaatimaton oman kodin -haaveensa. - -Tyytyväisenä eleli täällä valtameren takana, kuulumattomissa vanhan -maailman melskeistä, pirstale Kalevan kansaa. Heillä oli mielinmäärin -käytettävänään laajat alat viljavata maata sekä äärettömät -metsästysalueet, eivätkä heitä rasittaneet verot ja päivätyöt. -Ruotsalaisetkaan eivät vähälukuisuutensa takia kyenneet täällä heitä -sortamaan ja punanahkaisten alkuasukasten kanssa elivät he mitä -parhaimmassa sovussa. "Täällähän me elämme kuin luvatussa maassa, -verrattuna Ruotsin sydänmaihin", lausui Kristiina eräänä syyskesän -iltana, kun Uole oli juuri palannut uutisraivauksiltaan ja he yhdessä -istuivat majansa portailla. "Tännehän heidän pitäisi kaikkien muuttaa." - -"Saaneeko sitten täälläkään ikäänsä rauhassa elää", arveli siihen -Uole, johon katkerat kokemukset olivat jättäneet siksi syviä jälkiä, -ettei hän uskaltanut tulevaisuuden toiveitaan kovin korkealle asettaa. - -Eikä näitä onnen päiviä pitkälle kestänytkään. Vaikka Uole ei -ollutkaan syntynyt Kullervon olosuhteissa, oli kohtalo hänelle -kuitenkin varannut Kullervon osan. Uuden Ruotsin siirtokunta -oli alusta alkain ollut hollantilaisten silmätikkuna, he kun -olivat aikaisemmin asettuneet Delaware-joen suulle ja katsoivat -lähimaita omikseen. Toista vuotta sen jälkeen kun Uole oli -päässyt kansalaistensa pariin Suomi-kylään, joutui Uusi Ruotsi -hollantilaisten alamaisuuteen ja kaikki yhteys emämaan kanssa -katkesi. Nyt alkoi siirtokunnalle ankara orjuuden aika, mikä jonkun -ajan kuluttua muuttui vieläkin tukalammaksi, kun toinen kaupuskansa, -englantilaiset, vuorostaan anasti siirtokunnan haltuunsa. - -Suomalaisen kärsivällisyys kestää ankarintakin koettelemista niin -kauan kun hänen persoonallinen rauhansa ei ole tullut häirityksi. -Hollantilaisten isännöidessä pysyivät suomalaiset vielä alallaan, -niin tyytymättömiä kuin uuteen esivaltaansa olivatkin. Mutta -englantilaiset menivät sorrossaan äärimmäisenkin siedettävyyden -rajan yli ja silloin alkoi siirtokunnassa kuohua. Eräänä -elokuun iltana kokoontui muutamaan Delaware-joen niemekkeeseen -siirtolan ulkopuolelle joukko synkeitä miehiä. Heistä oli sinä -päivänä ollut viisi miestä kylän hirsilinnotuksessa suomittavina -jäykkäniskaisuutensa takia, Uole, pitkä Finn, kaikista itsepintaisin -kyrääjä, oli ollut heidän joukossaan. Jäytävän vihan tuli silmissään -puhui hän tovereilleen: - -"Tällaista me emme enää voi sietää! Meidän isämme muuttivat -synnyinmaastaan voutien ja muiden kruunun susien ahdistamina -Ruotsiin, koska he siellä kuninkaan läheisyydessä luulivat saavansa -rauhassa viljellä kaskiaan. Mutta kuinkas kävi? Kaikkihan me olemme -saaneet omassa nahassamme tuntea, kuinka ruotsalaiset kävivät joka -puolelta kimppuumme kuin villipedot. Ja täällä maailman laidalla, -täällä ovat taas uudet kiusanhenget niskassamme. Ja kuitenkaan -me emme ole ketään häirinneet emmekä muuta tahtoneet kuin saada -rauhassa viljellä peltojamme! Mutta rauhaa me emme näy missään -saavan, ellemme sitä itse hanki. Miksi kärsisimme englantilaisia -kauemmin niskassamme! Onhan meitä yhtä paljon kuin heitäkin. Jos me -yksimielisesti ja lujin kourin ryhdymme pyssyinemme ja kirveinemme -asiaan, niin me olemme pian vapaita painajaisestamme. Ja jos he -palaavat ylivoimaisina ja me emme vapaina voisi pitää tähänastisia -kontujamme, niin mikä estää meitä siirtymästä lännemmäksi. Siellä on -yhtä hyvää maata äärettömät alat ja intiaanien kanssa me olemme aina -eläneet rauhassa. Siis, jos te olette miehiä, niin isketään, niin -kauan kuin rauta on kuumana!" - -Hänen voimallinen vihansa ja palava vapauden kaipuunsa tarttui -hitaimpiin ja malttavaisimpiinkin, ja suostumuksen huudoilla otettiin -vastaan kapinaan nousun ehdotus. Varovaisimmat tahtoivat ainoastaan, -että aseisiin tarttuminen lykättäisiin hiukan tuonnemmaksi, jolloin -tiedettiin osan englantilaisesta sotilasvartiosta siirtyvän toisiin -siirtokunnan osiin. Lyhyen neuvottelun jälkeen tuli tämä yleiseksi -päätökseksi ja miehet hajaantuivat kukin taholleen odottamaan -ratkaisun hetkeä. - -Oliko salaliittolaisten joukossa kavaltaja vai muutenko -englantilaiset pääsivät kapinahankkeiden perille, siitä ei -jälkimaailmalle ole tietoja säilynyt, seikka vain on se, että -pari päivää edellä kerrotun jälkeen vangittiin yhtäkkiä Uole sekä -muutamia muita salaliiton johtavimpia miehiä, samalla kun kaikilta -otettiin ampuma-aseet takavarikkoon. Seurasi nyt joukko tutkintoja -ja kidutuksia sekä sitten nopea tuomio. Toiset pääsivät pakkotyöhön -siirtokunnan linnotuksiin, mutta Uole, jota pidettiin pääsyyllisenä, -tuomittiin kuolemaan. - -Kun Länsi-Intian saaristoon kuuluva Barbadossaari näihin aikoihin -oli joutunut portugalilaisilta englantilaisten haltuun, ruvettiin -Pohjois-Amerikan siirtokunnista lähettämään kuolemaantuomittuja -orjiksi mainitulle saarelle. Se tuli Uolenkin kohtaloksi. -Poltinraudalla merkittynä ja kahleisiin lyötynä vietiin hänet -Barbados-saarelle. - -Kun hän poisvietäessä näki viimeisen kerran epätoivoon nääntyvän -vaimonsa ja itkevät lapsensa, huusi hän heille: - -"Odottakaa, vielä minä kerran palaan!" - -Mutta hänen sanoistaan ja äänestään kajahti enemmän kolkkoa uhkaa -pyöveleitänsä kohtaan kuin sitä tulevaisuuden luottamusta, joka -vaimossa olisi voinut pitää vireillä elämän uskallusta, kuten kerran -ennen St. Croix-saarella. Ja niinpä hän muutamien aikojen kuluttua -nääntyikin suruun ja puutteisiin, näkemättä enää miestään. - -Sillä aikaa sai Pitkä Suomalainen tropiikin hehkuvan auringon -alla yhdessä mustain kahleorjain kanssa raataa rikkaan hasiendan -viljelysmailla. Ainoa, mikä häntä tässä eläimellisessä olotilassa -enää piti yllä, oli hänen suuri villansa, jolle hän vielä kerran -tahtoi saada tyydytystä. Se ei ollut enää pelkkää loukatun -oikeudentunnon aiheuttamaa vihaa, vaan kaaoksellista ja synkeätä -Kullervo-raivoa, joka suuntautui koko maailmaa vastaan ja joka -tahtoi hävittää kaikki ihmisviljelyksen saavutukset sekä palauttaa -maailman alkutyhjyyteensä. Poltinraudan merkki hänen otsassaan ei -lakannut yöllä eikä päivällä kihelmöimästä ja se piti vireillä -hänen vihansa loimua. Mustat orjat hänen ympärillään raatoivat -tylsinä ja mistään piittaamattomina ja olivat valmiit vähimpäinkin -armonosotusten johdosta nuolemaan käskijäinsä käsiä. Uole halveksi -heitä sydämestään, hän tunsi itsensä kokonaan yksinäiseksi heidän -keskellään eikä antautunut mihinkään yhteistuumiin heidän kanssansa. - -Niin hän äänetönnä raatoi etelän helteisen taivaan alla, elättäen -povessaan valtavata vihaa ja hautoen suunnitelmia sen tyydyttämiseksi. - - * * * * * - -Puolikymmentä vuotta sen jälkeen, kun suomalaisten kapinahanke oli -saatu ilmi ja sen pääsyyllinen viety Barbados-saarelle, huomattiin -Delaware-joen siirtokunnissa outoa levottomuutta lähinnä asuvien -intiaaniheimojen keskuudessa. Mutta kun punaihoisten kanssa -oli pitemmän aikaa eletty sovussa, ei tälle ilmiölle osattu -antaa suurempaa merkitystä eikä myöskään ryhdytty millinkään -huomattavampiin varokeinoihin. Ja niin joutui siirtokunta odottamatta -myrskyn jalkoihin. Intiaanit olivat nousseet sotajalalle ja suurin -joukoin hyökkäsivät he murhaten ja polttaen siirtolaiskyliin. - -Ensimäisinä joutuivat hävityksen jalkoihin hollantilaiset, joiden -kylät hävitettiin maan tasalle. Sitten tuli englantilaisten vuoro -ja hätääntyneiden pakolaisten kintereillä seurasivat kylästä kylään -villit intiaanijoukot. - -Varhaisena aamuna hyökkäsi monisatalukuinen mohikaanijoukko -Suomi-kylän hirsivarustukseen, jonka he väkirynnäköllä vallottivat ja -sytyttivät palamaan. Englantilaiset peräytyivät kylään ja ihan heidän -kintereillään seurasivat mohikaanit, joita johti harvinaisen kookas, -sotamaalauksilla ja kotkansulilla koristettu intiaani. Raivoisasti -kävi hän miestensä etupäässä englantilaisten kimppuun, heiluttaen -kädessään tomahawkia, jonka terä punotti kaatuneiden verestä. - -Kun kylän suomalaiset riensivät liittymään englantilaisten riveihin, -hämmästytti heitä johtaja-intiaani huutamalla heidän omalla -kielellään: - -"Suomalaiset, pysykää erillänne englantilaisista, sillä ei teille -mitään pahaa tapahdu. Me olemme tulleet ainoastaan englantilaisia ja -hollantilaisia hävittämään." Kun suomalaiset tämän johdosta seisoivat -vielä hämmästyksissään ja empien, sai taistelu äkkiä uuden käänteen. -Intiaanien johtaja oli juuri saapunut Pitkän Suomalaisen aution majan -edustalle. Siinä hän pysähtyi, laski tomahawkinsa ja teki liikkeen -ikäänkuin ovea lähestyäkseen. Mutta samassa putosi verinen ase hänen -kädestään, hän horjahti ja raivoisasti karjahtaen kaatui kynnyksen -eteen. Hän oli saanut erään englantilaisen musketista surmanluodin -sydämeensä. - -Päällikön kaatuminen pysähytti intiaanit hyökkäyksestään. He olivat -kuitenkin vielä siksi ylivoimaiset, ettei valkoihoisten tappiota -olisi tarvinnut epäillä, ellei samalla olisi intiaanien takana -alkanut räiskyä muskettituli. Se oli englantilainen apujoukko, joka -virransuulta tullen oli juuri noussut maalle Suomi-kylän alla. -Heidän odottamaton ilmestymisensä sai intiaanit, jotka olivat -vielä neuvottomina päällikkönsä menettämisestä, kokonaan häiriöön. -Sinne tänne hajaantuneina hävisivät henkiin jääneet tuota pikaa -taistelutantereelta. - -Pian tämän jälkeen lakkasi taistelu muuallakin siirtokunnassa ja -intiaanit vetäytyivät takaisin metsiinsä, jättäen jälkeensä savuavia -kylien raunioita ja skalpeerattuja ruumiita. - -Kun Suomi-kylässä korjattiin taistelun jälkiä ja haudattiin -kaatuneita, huudahtivat hämmästyksestä ne miehet, joiden tuli kantaa -intiaanipäällikön ruumis hautaan. He olivat hänen intiaaniasunsa alta -tunteneet Pitkän Suomalaisen. Kaikki kylän väet kerääntyivät nyt -ruumiin ympärille ja kaikki tunsivat hänet Uole Hakkaraiseksi, joka -viisi vuotta sitten oli kuljetettu orjaksi Barbados-saarelle. - -Vangituilta intiaaneilta saatiin kuulla, että Pitkä Finn oli noin -puoli vuotta sitten ilmestynyt heidän pariinsa sekä saanut heidät -kiihotetuksi sotaan englantilaisia ja hollantilaisia vastaan. -Hänen tarkotuksenaan oli ollut perin juurin hävittää europalaiset -siirtokunnat, lukuunottamatta suomalaisia, jotka intiaanien veljinä -olisivat saaneet jäädä asumaan lännen mantereelle. - -Myöhemmin saatiin Barbados-saarelta kuulla, että Pitkän Suomalaisen -oli eräänä yönä onnistunut vapautua kahleiltaan, minkä jälkeen hän -oli polttanut hasiendan isäntineen ja orjineen. Sytytettyään samana -yönä muutamia muitakin maakartanoita palamaan oli hän hävinnyt -jäljettömiin. - -Siihen päättyi Pitkän Suomalaisen tarina. Hän sai viimeisen -leposijansa kentällä Suomi-kylän laidassa. Kylän miehet, joita -kapinaa suunniteltaessa hänen väkevä vihansa oli kerran tenhonnut, -loivat hänen haudalleen korkean kummun. Monien miespolvien jälkeen, -kun suomenkieli oli jo lakannut näillä tienoin kaikumasta ja -Haltosesta oli tullut Halton sekä Parkkosesta Parchon, kertoilivat -kylän lapset, tällä kummulla leikkiessään, tarinoita Pitkästä -Finnistä, joka kauan sitten oli tuonut intiaanit siirtokunnan -kimppuun. - - - - -Kerrankin oikea mies! - - -Kokemäen Näyhälässä, jonka omisti Suomen suuriruhtinaskunnan -kamariviskaali, Antero Äimä, istui talon herran avarassa työhuoneessa -eräänä talvi-iltana 1650 kaksi miestä. Toinen oli kaljupäinen, laiha -ja teräväkatseinen sekä vilkaseleinen mies, jota vastoin hänen -toverinsa oli näköjään alle parinkymmenen sekä puvustaan päättäen -teini tai ylioppilas-beaani. - -Pöydällä oli levällään papereita ja kirjotusvehkeitä ja -seinähyllyillä virui paksuja asiakirjapinkkoja. Vanhempi mies -siirsi syrjään paperivihkon, jota hän juuri oli selaillut, ja -ryhtyen terottamaan hanhenkynää lausui nuoremmalle, joka parhaillaan -vahataululla suoritti pitkää yhteenlaskua: - -"Aijai, Simo-poikaseni, mikä vääryyden löyhkä näistä papereista -nouseekaan. Tuskin ainoastakaan voudintilistä löytää ainoatakaan -sivua, jossa ei tarkoin vainuamalla keksisi kruunun varojen -kähvellystä. Toden totta oli kuningattaremme isoisä, yhdeksäs -Kaarle, oikeassa lausuessaan, että se, joka on ollut viisi vuotta -kruununvoutina, on jo tarpeeksi kypsä hirtettäväksi." - -Puhuja oli entinen lainlukija Hartikka Speitz. Oltuaan pitemmän aikaa -viratonna oli hän elellyt maatilallaan Sääksmäellä suomennellen -Ruotsin lakia sekä riidellen ja käräjöiden eri virkamiesten ja -varsinkin Turun hovioikeuden herrain kanssa, joiden puolelta hän -vahti kärsineensä jumalatonta vääryyttä. Nyt hänellä ei kuitenkaan -ollut pariin vuoteen ollut vireillä yhtään riitajuttua, joten -aika oli käynyt hänelle pitkäksi ja hän oli taas halunnut päästä -asioihin käsiksi, kuten hän sanoi. Siinä tarkotuksessa oli hän -tullut kamariviskaali Äimän luokse, jonka kanssa hän aikoinaan -oli Saksan yliopistoissa opiskellut lakitiedettä, tarjoten -palvelustaan entiselle toverilleen. Niin huonossa huudossa kuin -Speitz virkamaailmassa olikin, oli Äimä hänet kuitenkin ottanut -jonkunlaiseen sihteerintoimeen. - -"Ja hänen aikanaan olikin hyvin tavallista, että kihlakunnan -hirsipuun vakinaisin asukas oli juuri kihlakunnan oma vouti", jatkoi -Speitz. - -"Uh, enpä olisi silloin tahtonut olla kruununverojen kantajana", -arveli Simo. - -"Onko sinulla sitten niin vahvat taipumukset kähveltämiseen?" kysyi -Speitz. - -"Ei, mutta... kun niitä niin tukuttain hirtettiin, niin kyllä kai -siinä joukossa saattoi mennä välistä syyttömiäkin", koetti Simo -päästä pälkähästä. - -"Näkyy, että sinä olet vielä beaani", huomautti Speitz isällisesti. -"Ja muutoin, jos sinulla todellakin on noita edellämainitun kaltaisia -taipumuksia, niin kehitä ja vartuta itseäsi yleensä kaikessa -vääryydessä, silloin on ajallinen menestyksesi taattu." - -"Entä iankaikkinen?" kysyi Simo, joka epäilevästi hymyillen oli -kuunnellut esimiehensä neuvoja. - -"Siitä en todellakaan mene takuuseen", vastasi Speitz, "mutta -ajallisesta sitä varmemmin." - -"Niin, niin, totta minä tarkotan!" jatkoi hän miltei tiukasti, -kun huomasi apulaisensa yhä virnistelevän. "Minussa näet siihen -oivallisen esimerkin, vaikka tosin päinvastaisessa mielessä. Sen -sijaan, että minä opintojeni ja ansioitteni pohjalla nyt istuisin -kihlakunnan tuomarina tai hovioikeuden jäsenenä, vuoleskelen minä -tässä hanhenkynää toisen palveluksessa. Ja tämänkin tilapäisen toimen -olen saanut ainoastaan entisen toveruuden nimessä." - -"Ja tämäkö kaikki sen takia, että teillä ei ole ollut taipumuksia -kähveltämään ja että olette lyönyt laimin kasvattaa itseänne -vääryydessä?" kysyi Simo viattomasti. - -"Vaiti, keltanokka!" ärähti Speitz. "Minä en puhu mitään -taipumuksista sinne tai tänne, vaan sanon ainoastaan, että minun -virkaurani on katkaistu sen takia, että minä olen tahtonut noudattaa -oikeutta kaikissa edesottamisissani. Eikä ainoastaan katkaistu -elämänurani, vaan on minua lisäksi vainottu kaikin tavoin -- niin, -onpa minut kerran kuolemaankin tuomittu." - -"Mitä, onko teidät tuomittu kuolemaankin?" huudahti Simo. "Ja -kuitenkin te istutte siinä hanhenkynää terottamassa!" - -"Miksi en, vai oletko sinä niin beaani, että luulet minut kerran -mestatunkin? Niin pitkälle ei sentään menty, vaan pääni jätettiin -koreasti paikoilleen ja tuomio lievennettiin kuuden vuoden -vankeusrangaistukseksi." - -"Olette siis istunut vankeudessakin?" - -"Ainoastaan vähän päälle vuoden. Selviin lainkohtiin perustuvilla -valituksillani sain tuon väärän tuomion supistetuksi siksikin vähiin." - -"Mutta mistä syystä teidät tuomittiin?" tiedusteli Simo hieman -arastellen. - -"Mistäkö? Tietysti oikeuden noudattamisesta, kuten jo sanoin. Syytin -hovioikeuden herroja ja erikoisesti presidentti Kurkea -- tai -Kurckia piti sanomani, sillä tähän aikaanhan pitää kaiken esiintyä -ruotsalaiseksi puleerattuna -- muutamista tuomioista, jotka olin -huomannut selvästi kohtuuttomiksi. Painatinpa erikoisen kirjasenkin -asian johdosta. Siitä sydäntyivät herrat tietysti silmittömiksi, -toimittivat minun syytteeseen ja istuivat sitten tuomareina omassa -asiassaan, tuomiten minut hengiltä. Sen pituinen se!" - -Hän oli saanut hanhenkynänsä kuntoon ja siirtäen paperivihkon eteensä -jatkoi: - -"Viisainta on ulvoa yhdessä susien kanssa, siten täällä parhaiten -päämaaliin päästään. Niin sanottu omatunto on julistettava pannaan ja -väärinkäytöksille on ummistettava silmänsä. Siten menetellen kiipeät -sinä vielä korkealle, Simo-poikaseni." - -"Mitäs arvelette, jos kuitenkin ensinnä alistaisin nuo varmastikin -hyvää tarkottavat neuvonne yhteisen esimiehemme, kamariviskaalin -hyväksyttäviksi?" kysyi Simo veitikkamaisesti silmiään vilkuttaen. - -"Hm, hän on liiaksi yksivakainen mies ymmärtääkseen sellaista", -myhähti Speitz. - -"Myönnätte kai, että hän yksivakaisuudessaan on samalla mies, joka -noudattaa toimissaan oikeuden ja rehellisyyden vaatimuksia?" kysyi -Simo viekkaasti. - -"Hän on vankkumaton oikeuden mies ja siksipä tuomarit ja -veronkantajat puivatkin hänelle salassa nyrkkiään, kun hän vetelee -päivänvaloon heidän väärinkäytöksiään. No, muutenhan en olisi -tullutkaan palvelustani tarjoamaan." - -"Nytpäs olette satimessa, herra Hartikka!" julisti Simo. -"Kamariviskaali noudattaa oikeuden ja rehellisyyden vaatimuksia ja -kuitenkin on hän ajallisesti menestynyt ja kohonnut korkealle. Teidän -oppinne ihmisen ajallisesta menestymisestä ei siis pidä paikkaansa." - -"Kyllä se pitää paikkansa, sinä itseviisas vekara, sillä totta kai -sinä, niin keltanokka kuin oletkin, tunnet tuon vanhan säännön: -Nulla regula sine exceptione. Kamariviskaali on vain poikkeus minun -menestymisen säännöistäni, ainoa poikkeus koko Suomen maassa." - -"Mutta jospa minä haluaisin olla toinen poikkeus", arveli Simo. - -"Hm, voithan sinä koettaa, mutta luultavinta on siinä tapauksessa, -että saat vanhoilla päivilläsi vuoleskella hanhenkynää toisen -palveluksessa." - -"Kuten te, joka siis myös olette tuollainen epäonnistunut poikkeus -säännöstä." - -"Aivan niin, poikaseni. Huomaan ilokseni, että sinä vähitellen alat -oppia tekemään järkeviä päätelmiä." - -Tämän jälkeen syventyi kumpikin työhönsä ja hiljaisuutta häiritsi -ainoastaan parin talikynttilän ritinä ja se äreä mutina, jolla -Speitz säesti tilikirjain tarkastusta. Mutta saatuaan hetken perästä -laskunsa päätetyksi alotti Simo jälleen keskustelun kysymällä: - -"Eikös teillä ollut hovioikeuden kanssa rettelöitä myöskin niiden -sota-artikkelien suomentamisen johdosta?" - -"Tietysti, kuinkas se nyt ilman rettelöitä olisi sujunut, onhan se -siksi suuriarvoinen ja hyödyllinen asia. Mutta kerronpa sinulle -tapaukset juurta jaksain, koska olen tässä kerran ruvennut sinulle -opetuksiani jakamaan. Näillä tapauksilla on näet muutamia sangen -opettavaisia puolia. No niin, asian alkuna oli se, että minä kerran --- se oli tietysti siihen aikaan, kun minun vielä sallittiin olla -tuomarintoimissa -- jouduin Turussa istumaan sotaoikeudessa. -Syytettynä oli muuan sotilas, joka oli hiukan kolhaissut päällikköään --- luultavastikin maksuksi paljon useammista kolhuista. Mies oli -supi suomalainen, mutta hänen kuolemani tuomionsa luettiin Kustaa -Aadolfin ruotsinkielisistä sota-artikkeleista. Pois vietäessä lausui -mies pilkallisen katkerasti: 'Tästä kaikesta minä en ymmärtänyt -muuta kuin että kuolemaan tässä mennään.' Tapaus vaikutti minuun -syvästi enkä saanut sitä enää mielestäni. Minusta oli siinä olemassa -suuri vääryys, että ihmisiä tuomitaan lain mukaan, josta he eivät -sanaakaan ymmärrä. Ja niin minä päätin toimittaa suomeksi ensinnäkin -nuo sota-artikkelit. Kun kreivi Brahe, joka muuten on kansamme -hyväksi tehnyt enemmän kuin kaikki Suomen omat johtoherrat yhteensä, -kannatti puuhaani, ryhdyin minä työhön. Mutta luuletko, että kirja -sai ilmestyä präntistä ilman rettelöitä? Siinä näet keksittiin jotain -tuomarinarvoa loukkaavaa, johon hovioikeuden herrat heti iskivät -kyntensä." - -"Sekö oli tuomareita loukkaavaa, että laki ilmestyi suomenkielellä?" -kysyi Simo. - -"No ei juuri varsin se. Minä olin näet suomennokseeni kirjottanut -vähäisen esipuheen, jossa muun muassa sanoin kauhistuksella -huomanneeni, kuinka ruotsinkieltä taitamattomain sotamies-parkain -Suomessa täytyy käydä kuolemaan sota-artikkelien rikkomisesta, -vaikk'eivät ikinä ole saaneet mitään tietoa niiden sisällyksestä. -Tämä se muka sisälsi loukkauksen tuomareita vastaan ja niinpä täytyi -kirjan alkuosa painaa uudestaan, jolloin tämä kerettiläinen kohta -jätettiin pois." - -"Eikä siinä kaikki", jatkoi Speitz hetken kuluttua. "Kirjasta -löytyi pari muutakin pahaa kerettiläisyyttä. Tuossa esipuheessani -olin sanonut myöskin, että minä olen tehnyt tämän työn isänmaan ja -erittäin oman kansani hyväksi. Nuo sanat 'erittäin oman kansani -hyväksi' olivat vaarallista kerettiläisyyttä, niin, suorastaan -kapinallisuutta meidän ruotsalaista esivaltaamme vastaan ja siksi ne -oli pyyhittävä pois. Nimikirjotuksessani olin merkinnyt itseni Hämeen -suomalaiseksi sanoilla Tavast-Finlandus. Taaskin kapinallisuutta! -Sillä nythän pitää tietysti kaiken olla ruotsalaista sen jälkeen kuin -Ruotsi Saksan sotatanterilla on noussut niin suureen mahtiin --" - -"Suomalaisten hakkapeliittain avulla", pisti Simo väliin. - -"Juuri niin, sillä ilman suomalaisten uhrauksia ei Ruotsi nyt olisi -siinä asemassa. Mutta sinähän poikkesit syrjään asiasta." - -"Te sanoitte nimikirjotuksessanne käyttäneenne sanoja -Tavast-Finlandus", auttoi Simo. - -"Niin. Mutta niiden häntään oli kirjan präntistä päästessä ilmestynyt -sana -- Svecus! Ajatteles, että minusta niin yks kaks tehtiin svecus, -minusta, joka olen syntynyt ja kasvanut ja suurimman osan ikääni -elänyt Suomen sydämessä! -- Tässä on sinulle siis uusi ja hyödyllinen -opetus: muista kaikissa vaiheissasi olla svecus, muuten nousee tie -edessäsi pystyyn." - -Mutta vastustushalussaan turvautui Simo äskeiseen keinoonsa ja väitti: - -"Entäs kamariviskaali? Pitääpä hänkin itseään suomalaisena ja käyttää -isältä perittyä suomalaista nimeäkin." - -"Mutta mehän sovimme jo siitä, että hän on poikkeus säännöstä", -ärähti Speitz. "Ja sitä paitsi, luuletko hänenkään enää kauan -kantavan suomalaista nimeään." - -"Mitä varten hän nyt enää ikämiehenä ottaisi uutta nimeä", epäili -Simo. - -"Ahaa, sinä et näy tietävänkään", selitti Speitz, "että hän vähää -ennen matkalle lähtöään sai Turusta vapaaherra Creutziltä kirjeen, -jossa ilmotettiin, että kuningatar läänittäessään kamariviskaalille -muutamia uusia tiloja, on päättänyt samalla korottaa hänet -aatelissäätyyn nimellä Ljusenstjerna. Luultavasti hänellä Turusta -palatessaan on jo aateliskirja taskussaan." - -"Vai aatelismies hänestä tulee ja nimeksi Ljusenstjerna!" ihastui -Simo. - -"Ähää, jokos rupesivat silmäsi kiilumaan!" ivasi Speitz. "Mutta -maltahan, kyllä sinä itsekin innostasi päättäen pääset vielä niin -pitkälle ja saat nimesi töyhdöksi stjernan, hjelmin tai sköldin. Niin -sitä tähän aikaan tehdään supi suomalaisista jalleista töyhtöpää -svecuksia. Sitten ei puutu muuta kuin että pojat johtavat sukunsa -suoraan Walhallan jumalista, kun itse asiassa ovat parin kolmen -napanuoran päässä suomalaisen talonpojan pirtistä." - -Äreänä kumartui Speitz työhönsä eikä Simo uskaltanut häntä -vastauksellaan häiritä, niin mielellään kuin hän olisikin ukkoa -ärsyttänyt. Kuului taas tovin ajan ainoastaan kellon naksutus ja -kynttiläin ritinä, kunnes sen keskeytti pihalta raikuva kulkusten -ääni ja reen ratina. - -"Sieltä tulee nyt Ljusenstjerna!" virkahti Speitz päätään nostamalta. - -"Tosiaankin, minä tunnen kulkusten äänen", lisäsi Simo. - -Eteisestä kuului askelten töminää ja ovien käyntiä ja muutaman hetken -mentyä astui työhuoneeseen tukevarakenteinen ja korkeaotsainen mies, -jonka kaikki piirteet osottivat raskasta vakavuutta ja luonteen -järkähtämättömyyttä. Hän oli Suomen maan kamariviskaali, lukuisten -maatilain omistaja ja kahdentoista lapsen isä, herra Antero Äimä, -jonka tarkastuksen alaisia olivat kaikki tuomarit, kruununvoudit ja -veronkantajat. - -Tervehdittyään kirjureitaan laski hän pöydälle paksun paperivihkon ja -lausui: - -"Tässä on Mynämäen ja Korpoon kihlakunnan maakirjat. Jahka niitä on -vertailtu voutien ja nimismiesten tileihin, niin luulenpa saavamme -taas melkoisen apajan manttaalista poisjätettyjä henkilöitä." - -"No, se merkitsee vain niin ja niin monen taalarin odottamatonta -tulojen lisäystä kruunulle", lausui Speitz. - -"Ja minulle, ajattelit kai mielessäsi, vaikket sitä ääneesi sanonut", -lisäsi kamariviskaali, jonka osalle lankesi kolmannes saaliista. - -"Olkoon menneeksi, koska niin tahdot", naurahti Speitz. "Muuten kai -minä saan tervehtiä sinua nyt Ljusenstjernana?" - -"Et vainenkaan, sillä minun nimeni on Äimä kuten ennenkin", vastasi -kamariviskaali. - -"Et siis vielä saanut aateliskirjaasi?" - -"Hm, kyllä se oli jo Turussa minulle tarjona, mutta minä jätin sen -sinne." - -Speitz rävähytti silmänsä selkosen selälleen ja huudahti: - -"Mitä, etkö aio ottaa vastaan aateluutta?" - -"Mitäpä minä sillä tekisin", vastasi kamariviskaali tyynesti. "Eikö -sinustakin nimi Ljusenstjerna tunnu hieman imelältä. Äimä on paljon -tuimempi ja sitä ovat kruunun varkaat tottuneet jo pelkäämään. -Sitäpaitsi se nimi on minulle rakas, koska isäni ovat sitä kantaneet." - -"No, kerrankin oikea mies!" huudahti Speitz, kohoten seisomaan. -"Annahan kun puristan kättäsi, vanha veikko! Tiedätkö, minkä minä -ehdottaisin sinulle valiolauseeksi?" - -_"Justum et tenacem propositi virum..."_ lausui kamariviskaali. - -"Kas ihmettä, minulla kun olivat juuri samat säkeet mielessä!" -ihmetteli Speitz. - -"Se on aina ollut minun mielirunoni ja silti tulin sen sanoneeksi", -naurahti kamariviskaali. - -"No, sitä parempi." - -"Ja nyt lopettakaa päiväntyö ja käykäämme illalliselle. Marketta -siellä odottaa lasten kanssa. Pöydässä kerron sitten Turun -kuulumiset", ja kamariviskaali lähti edellä toisiin huoneisiin. - -Seuratessaan hänen jälessään kääntyi Speitz sanomaan Simolle: - -"Minä peruutan osan äskeisistä puheistani, sillä olen nyttemmin -tullut huomaamaan, että ihan kaikki suomalaiset eivät sentään ole -samanlaisia hännänheiluttajia." - - - - -Sotilaan kunnia - -"Kuolo onni sotilaan." - - -Kylmä tuuli puhalteli Liettuan alattomilta kentiltä, kun -rykmentinsaarnaaja Henrik Salvius levotonna ja huolissaan astui ulos -linnan suojista ja kiipesi ulkovallitukselle, saadakseen hengittää -puhdasta ilmaa. Vinhasti kiitävien pilvien lomasta pilkisti väliin -täysikuu ja silloin aukeni hänen eteensä lohduton maisema, jonka -halki Narew-joki lyijynvärisenä nauhakkeena kiemurteli. Joka puolella -linnan ympärillä pilkotti kanuunan kantaman ulkopuolella tulia. Ne -olivat linnaa piirittävän liettualaisen sotajoukon nuotiotulia. - -Vuoden ensi päivänä oli puolalainen kenraali Gonsievsky suurella -sotajoukolla saartanut Tycoczin linnan, jonka varusväkenä syksystä -saakka oli ollut viisisataa suomalaista rakuunaa eversti Didrik von -Rosenin johdolla. Kaksi viikkoa oli tuo pieni joukko tähän iltaan -mennessä kestänyt suuren vihollisarmeijan hyökkäyksiä, odottaen -turhaan avukseen läntisessä Puolassa taistelevaa kuningasta. - -Rykmentin upseerit olivat parasta aikaa koolla eräässä linnan -suojamassa, josta herra Henrik oli juuri lähtenyt. Eversti oli -tällöin lausunut: - -"Viikon olemme nyt eläneet puolilla ruoka-annoksilla, jotka meidän on -vähennettävä neljänneksiksi, jos aiomme edelleen puolustaa linnaa. -Mutta sitä paitsi ovat nämä rappeutuneet varustukset vihollisen -ammunnasta jo siihen määrin sortuneet, että me emme niiden suojassa -enää kestä ensimäistä väkirynnäkköä. Ja ellen erehdy, varustelee -vihollinen huomiseksi sellaista. Antautumisehdotusta meille ei ole -tehty ja sitä paitsi olen luvannut kuninkaalle olla jättämättä tätä -linnaa viholliselle. Jälellä ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin -tulla viimeiseen mieheen maahan hakatuksi, sillä tiedättehän hyvin, -että vihollinen ei tule meitä armahtamaan, siksi silmitön viha heillä -on meitä kohtaan." - -"Mutta voimmehan myöskin koettaa raivautua vihollisen läpi ja päästä -yhtymään kuninkaan armeijaan", oli tähän komentajan puheeseen -huomauttanut eräs upseereista. - -"Mikä olisi myöskin samaa kuin tulla armotta maahan hakatuksi", -oli siihen eversti vastannut, "sillä vihollisten tavattomaan -ylivoimaan nähden meillä ei olisi toivoa läpi päästä. Ja jos jotkut -harvat pääsisivätkin, niin heillä olisi kuljettavana kymmeniä -penikulmia sellaisen seudun halki, joka ihan kuhisee puolalaisista -partiojoukoista ja aseellisista talonpojista. Niin että ystävien -luokse meistä ei yksikään pääsisi." - -"Mutta minusta olisi sittenkin jalompaa kaatua ase kädessä -avonaisella kentällä ja surmata sitä ennen mahdollisimman monta -vihollista", oli upseeri edelleen väittänyt. - -"Minulla on kuitenkin mielessäni keino", oli tähän komentaja sanonut, -"jota noudattaen meidän ei tarvitse jättää linnaa viholliselle, -samalla kun surmaamme heitä paljon suuremman joukon kuin -koettaessamme läpi raivautua. Te kai arvaatte jo ajatukseni. Linnan -kellarissa on vielä jälellä toistakymmentä tynnyriä ruutia. Jos -vihollinen huomisessa rynnäkössään onnistuu valtaamaan linnan, kuten -pidän varmana, niin me räjäytämme sen ilmaan --" - -"Ja tapamme siten kuollessamme enemmän vihollisia kuin eläissämme, -kuten Simson", oli näihin everstin sanoihin liittänyt muuan -nuoremmista upseereista. - -Komentajan ehdotukseen olivat yhtyneet useimmat upseerit. Jotkut -olivat ainoastaan vaatineet, että ehdotus tästä olisi tehtävä myöskin -miehistölle ja annettava heidän ratkaista, tahtoivatko he yrittää -läpi raivautumista vai räjähytettäisiinkö linna ilmaan. - -Tähän ehdotukseen oli komentajakin lopulta suostunut, ja kun he sen -jälkeen olivat alkaneet keskustella siitä, miten räjähytettäessä -olisi meneteltävä, jotta mahdollisimman suuri joukko vihollisia -samalla saisi surmansa, oli Salvius hiipinyt ulos. Komentajan -ehdotuksen kuullessaan oli kauhistus pusertanut hänen sydäntään ja -pakottanut hänet ulos talvisen taivaan alle, selvittelemään siellä -yksinäisyydessä sekaantuneita ajatuksiaan. - -Hän oli vasta viidenkolmatta vuotias mies. Heti papiksi -valmistuttuaan oli hän ottanut vastaan tarjotun rykmentinsaarnaajan -viran Puolaan lähtevissä suomalaisissa joukoissa, saadakseen siten -ansioita parempiin paikkoihin pääsyä varten. Turkuun hän oli jättänyt -vasta kihlatun morsiamen eikä hän mitään toivonut niin hartaasti -kuin sodan pikaista päättymistä, päästäkseen jälleen kotimaahan ja -saadakseen ikävöidyn morsiamensa kanssa asettua oman katon alle. - -"Hyvä Jumala!" huokasi hän epätoivossaan. "Pitääkö kaiken loppua -nyt tähän ja minun nuorella iälläni kärsiä sellainen kaamea kuolema -täällä kaukana vieraalla maalla, saamatta edes viimeisiä jäähyväisiä -heittää omaisilleni ja morsiamelleni?" - -Tuuli vinkui valittavasti vallikaivannoissa ja taivaalla kiitivät -pilvet kuin paetakseen pois tältä kolkolta seudulta. Mutta hän -ei voinut minnekään paeta, sillä rautavanteena ympäröi linnaa -kostonhimoinen vihollisarmeija. Epätoivossaan mietti hän hetkisen -lähteäkseen vaikuttamaan sotilaisiin, etteivät he hyväksyisi -upseerien päätöstä, vaan koettaisivat edelleen odottaa apujoukon -saapumista. Mutta kohta hylkäsi hän kuitenkin tämän tuuman -kunniattomana, jota paitsi hän oivalsi avun odottamisen toivottomaksi. - -Joka päivä oli hän tältä samalta paikalta tähystänyt länttä kohti, -turhaan odottaen apujoukon ilmestyvän metsien suojasta näkyviin. -Nyt saattoi jo pitää varmana, että vihollisjoukot olivat tehneet -avunsaannin mahdottomaksi. He olivat jätetyt tänne vihollismaan -sydämeen oman onnensa nojaan kuin haaksirikkoinen laivaväki kuohuvan -meren keskelle. Ellei suoranaista ihmettä tapahdu, kohtaa heidät -huomenna perikato, sillä olihan eversti ilmottanut, että vihollinen -varustelee ratkaisevaa rynnäkköä ja että linnan varustukset eivät voi -heitä enää suojata. Mutta jaksoiko hän uskoa, että Jumala pelastaisi -heidät vielä tästä onnettomasta asemasta? Hän tunnusteli sisäistä -itseään, mutta huomasi, että tämä kolkko ympäristö talvimyrskyineen -ja joka suunnalta näkyvine vihollisen vartiotulineen, jotka kiiluivat -pimeydestä kuin jättiläispedon saalista vaanivat silmät, ikäänkuin -riisui hänet alasti ja masensi voimatonna maahan. - -Morsiamestaan erotessaan oli hän sopinut tämän kanssa, että he -joka ilta määrättynä hetkenä sanoisivat toisilleen hyvää yötä, -katse luotuna kuuhun tai, jollei se ollut näkyvissä, pohjantähteen. -Siten voisivat heidän silmäyksensä tavallaan yhtyä, vaikka he itse -olivatkin kaukana toisistaan. Ne olivat olleet hänelle tähän saakka -mieluisia hartaushetkiä, mutta tänä iltana tunsi hän silmäinsä -himmenevän, kun hän tuskaisin sydämin loi katseensa kuuhun, joka -valjuna ja viluisena juuri kurkisti pilvien raosta. - -Kun hän huoaten heitti kuun välityksellä jäähyväissuudelman -morsiamelleen ja kääntyi palatakseen linnan suojiin, huomasi hän -vallinkuvetta pitkin lähenevän kaapuun kääriytyneen miehen. Arvaten -sen tarkastusmatkalla kiertäväksi upseeriksi jäi hän paikoilleen, -toivoen että tulija olisi hänen entinen ylioppilastoverinsa, kornetti -Alanus, joka kepposiensa tähden yliopistosta karkotettuna oli -ruvennut miekkamieheksi ja joutunut hänen kohtalotoverikseen tänne -Tycoczin linnaan. - -Hän ei erehtynytkään, sillä luokse ehdittyään laski upseeri kätensä -hänen olalleen ja lausui: - -"Sinäkö se olet, Henrice? Kun huomaamattani hävisit sieltä -joukostamme, arvasin sinun tulleen tänne morsiamellesi hyvää yötä -toivottamaan ja lähdin perässäsi, kiertääkseni samalla vartioita -tarkastamassa." - -Hän tarkasteli hetkisen ääneti ja kaihomielisen näköisenä kuuta ja -lausui sitten: - -"Jospa minäkin olisin lähtiessäni huomannut oman rusoposkeni kanssa -tehdä samanlaisen sopimuksen kuin sinä, niin voisin nyt heittää -hänelle jäähyväiseni tuon kelmeän Helena-rouvan välityksellä. Mutta -minullahan ei sitä paitsi ollut hänen kanssaan niin kiinteätä -lemmensuhdetta kuin sinulla omasi kanssa, ja tällä hetkellä voi hän -olla jo toisen oma." - -Toverukset olivat jälleen hetkisen vaiti, kunnes Alanus kysyi hiukan -arastellen: - -"Mitäs muutoin arvelet meidän äskeisestä päätöksestämme?" - -Kun Salvius ei kiirehtinyt vastaamaan, jatkoi hän: - -"Minua ei jää juuri kukaan suremaan, joten minä olen valmis -matkaamaan tulisissa vaunuissa korkeuteen. Se on tällä kertaa sitä -paitsi minun sotilasvelvollisuuteni. Mutta toista on, veliseni, sinun -laitasi. Tulinkin heti neuvottelussa sitä ajatelleeksi." - -"Mutta eihän minulla, Herra paratkoon, voi olla muuta valittavana -kuin teillä toisillakaan", huomautti tähän Salvius. - -"Onpa sittenkin", väitti Alanus. "Minulla on mietittynä sinua varten -pelastuskeino, jos tahdot sitä noudattaa. Ja miksi et tahtoisi, sinä, -jota odottaa kotimaassa morsian ja jota ei soturivelvollisuus pakota -paikallesi kaatumaan." - -"Ja minkälainen on se sinun pelastuskeinosi?" kysyi arasti Salvius, -joka tunsi rinnassaan viriävän toivonkipinän. - -"Minä tunnen", alotti Alanus, "tämän linnan lähimmän ympäristön -kuin kymmenen sormeani, sillä syksyllä, jolloin emme vielä olleet -saarroksissa, kiertelin siellä joka päivä ja kolusin läpi kaikki -paikat. Vastakkaisella puolella linnaa on, kuten tiedät, noin parin -sadan sylen päässä vallihaudasta jokeen laskeutuva kalliotöyräs. Sen -ulkosyrjältä löysin eräänä päivänä pensasten suojasta ahtaan holvatun -luolan. Se on luultavasti joskus maailmassa tänne linnaan johtaneen -maanalaisen käytävän suu, vaikka itse käytävä onkin aikoja sitten -tukkeutunut. No niin, sinä varustat itsesi eväillä ja minä saatan -sinut tänä yönä ennen päivän valkenemista tuohon kätköpaikkaan, jossa -sinä olet linnan ilmaan lentäessä täydessä turvassa. Seuraavan pimeän -tultua lähdet sitten piilostasi, sillä viholliset, mikäli heitä on -jäänyt jälelle ovat joutuneet siksi suuren hämmingin valtaan, ettei -heistä ole oleva sinulle minkäänlaista haittaa." - -"Mutta entäpä jos luola luhistuu räjähdyksen voimasta kokoon?" epäili -Salvius. - -"En usko sitä, sillä se on siksi jykevästi holvattu", vastasi Alanus. -"Ja jos niin kävisikin, niin silloinhan sinä ainoastaan seuraisit -meitä viimeisellä matkallamme." - -Salviusta puistatti ja hän lausui: - -"Mieluummin sitten odotan kohtaloani muiden joukossa täällä linnassa -kuin lähden sinne yksinäni luhistumaan kuin hiiri satimeen." - -"Elä ota sanojani miksikään", rohkaisi häntä Alanus, "sillä on aivan -mahdotonta, että niin ahdas luola sortuisi. Onhan se siksi etäällä -linnasta ja välillä on pehmeätä maata, joten räjähdys ei voi siellä -enää niin valtavasti maapohjaa tärisyttää." - -"Mutta jospa minä nyt räjähdyksestä pelastuisinkin, niin kuinka -luulet minun voivan kunnialla selviytyä niistä tuhansista vaaroista, -joita vihollismaan läpi kulkiessa kohtaisi joka askelella. -Protestanttisena pappina minut surmaisi ensimäinen vastaantulija." - -"Mutta sinä kuljetkin katolilaisena pappina. Olet kai nähnyt linnan -kappelissa täydellisen papin asun. Sen puemme sinun yllesi ja siinä -asussa ei yksikään puolalainen nosta kättään sinua vastaan." - -"Mutta riittääkö puku yksistään? Entäpä minua matkalla vaaditaan -papillisiin toimiin tai joudun tekemisiin oikeiden pappien kanssa?" - -"No, ristinmerkin sinä aina osaat tehdä sekä tervehtiä pax tecum, pax -vobiscum. Muutoin et ole heitä ymmärtävinäsi vaan puhut latinaa." - -"Mutta ollakseni puolalainen pappi täytyisi minun luonnollisesti -osata puolaakin." - -"Mutta mikä pakko sinun on olla puolalainen pappi. Eiväthän ne ole -ainoita katolilaisia. Ole saksalainen, sillä saksaahan sinä hyvin -osaat. Sano olleesi matkoilla Preussissa ja siellä joutuneesi -ruotsalaisten, noiden kirottujen kerettiläisten, vangiksi ja nyt -onnistuneesi karkaamaan heidän käsistään. Ja muutoin, kullakin -hetkellä on suru itsestään ja mielenmalttisi säilyttäen sinä kyllä -selviydyt." - -Nyt ei Salvius kyennyt enää tuomaan esiin minkäänlaista -vastaväitettä, minkä vuoksi Alanus otti häntä käsipuolesta ja lausui: - -"Ja nyt lähdemme kuulemaan, mitä sotilaat sanovat everstin -ehdotuksesta. Mikäli heitä tunnen, niin eivät he tule siitä -kalpenemaan." - -Heidän laskeutuessaan alas vallilta ja kulkiessaan päälinnaa kohti -puhui Alanus edelleen: - -"Everstille en vielä ehtinyt puhua tuumastani, mutta varmasti hän -on suostuva sinun lähtöösi. Sitäkin enemmän, kun hän samoinkuin me -muutkin voi ainoastaan sillä tavoin toimittaa viimeiset terveisensä -omaisillemme. Onhan se meillä pienenä lohdutuksena kuollessamme, että -edes joku joukostamme pääsee vihollisen läpi ja vie meistä viime -viestin kotimaahan." - -Porraskäytävässä he kohtasivat everstin ja toiset upseerit, jotka -olivat menossa alikerran suureen halliin, minne miehistö oli kutsuttu -koolle. Näiden seuraan liittyen astuivat he sisälle. - -Mataloita holvikaaria tukevain jykeiden pylvästen välissä -seisoskelivat sotilaat parvissa ja sekava äänten sorina täytti -huoneen. Siellä puhuttiin miltei kaikkia Suomen murteita, sillä -tämä rykmentti ei kuulunut erikoisesti mihinkään lääniin, vaan -se oli koottu ympäri Suomen värvätystä väestä. Heidän joukossaan -saattoi erottaa äänekkäitä ja karskeja pohjalaisia, pöyreämuotoisia -savolaisia, solakoita ja vilkkaita karjalaisia sekä hartiakkaita -ja juurevia hämäläisiä, jotka taistelussa istuivat hevosen selässä -kuin kiinni kasvaneina. Monet heistä olivat olleet mukana jo -kolmikymmenvuotisessa sodassa ja kaikki he olivat lukuisissa -taisteluissa karaistuneita sekä ryöstöretkillä villiintyneitä -sällejä. Pylvästen renkaisiin pistetyt tulisoihdut valaisivat -punertavalla hohteellaan ahavan puremia ja arvekkaita kasvoja, joille -pelon ja hentomielisyyden ilmeet olivat kokonaan vieraat. - -Kun upseerien sisään astuessa äänten sorina oli alentunut, astui -linnan komentaja keskelle hallia ja esitti asian suunnilleen samoin -sanoin kuin äsken upseereille sekä kysyi lopuksi, tahtoivatko -sotilaat, että linna räjäytettäisiin sisään tunkeutuneiden -vihollisten kera ilmaan vai yritettäisiinkö raivautua vihollisten -läpi, jota komentaja omasta puolestaan piti turhana yrityksenä. - -Hänen sanojaan seurasi syvä hiljaisuus, kunnes eräästä miesryhmästä -astui esiin iäkäs kersantti, jonka kasvoissa iho oli parkkiintunut -ja rosoinen kuin petäjän kuori ja jonka otsan yli kulki viistoon -ammottava miekanarpi. - -"Kyllä minun mielestäni", lausui kersantti, "on komein loppu tälle -meidän nälkäkuurillemme se, että me miehissä pölähdämme ilmaan ja -teemme samalla nuuskaa parittajistamme. Minä olen Lützenin tappelusta -saakka ollut mukana vihollista vatkaamassa, niin että minun saappaani -joutavat kyllä jo kuivamaan." - -"Eipä meitä muitakaan taida moni jäädä suremaan, niin että annetaan -pamahtaa vain", kuului jäyheä ääni sotamiesten joukosta. - -Ihmetellen silmäili Salvius noita miehiä, jotka niin keveästi ja -kylmästi päättivät omasta kuolemastaan. Toiset seisoivat kyllä -äänettöminä ja synkkinä, mutta pelkoa ei hän voinut heidänkään -kasvoistaan lukea. - -Alanus keskusteli hetkisen hiljaa everstin kanssa, joka tämän jälkeen -kuuluvalla äänellä ilmotti, että pastori Salvius koettaa pelastautua -ystäväin luokse ja että ne, jotka haluavat hänen kauttaan lähettää -viimeiset terveiset kotimaahan, saavat ne uskoa hänelle Tähän virkkoi -äskeinen kersantti: - -"Harvallapa meistä lienee enää kotimaassa terveisten odottajaa. Mutta -koska meillä on täällä pappi keskellämme, niin eiköhän pidettäisi -viimeinen jumalanpalvelus ja rippitoimitus, sillä meistä taitaa -itsekunkin omallatunnolla olla yhtä ja toista sellaista törkyä, josta -nyt olisi hyvä päästä." - -Tätä oli pastori Salvius jo ajatellutkin ja kun hän oli hakenut -toimituksessa tarvittavat esineet sekä pukenut päälleen papillisen -asun, alkoi jumalanpalvelus, jonka kaikki osanottajat, häntä itseään -lukuunottamatta, olivat kuolemaan meneviä miehiä. Salvius tunsi -itsensä liikutetuksi, mutta samalla saivat hänen sanansa harvinaisen -elävyyden, mikä ei ollut vaikuttamatta hänen karkeapintaisiin -kuulijoihinsakin. Karkein ja särähtelevin äänin, mutta vilpittömällä -hartaudella veisasivat he virttä ja yhden ja toisen silmä kävi -kosteaksi, kun tuttu sävel herätti eloon ammoin häipyneitä kotoisia -muistoja ja lapsuusaikaisia mielikuvia. - - * * * * * - -Aika oli jo pitkällä sivu puolen yön, kun Alanus tuli Salviuksen -huoneeseen, jossa tämän oli ollut määrä hieman nukahtaa, sillä aikaa -kun upseerit kirjottivat hänen mukaansa tulevia kirjeitä. Uni oli -kuitenkin paennut hänen silmiään ja heti toverinsa tullessa kavahti -hän seisaalleen. - -"Alkaa olla jo aika sinun lähteä piilopaikkaasi", sanoi Alanus. -"Tässä on minulla valmiina vähäinen kirje, jossa on viimeiset -jäähyväiseni tytölle, jota näillä retkilläni olen aina muistellut. -Jos hän kuitenkin olisi jo toisen omana, niin siinä tapauksessa -hävität tämän kirjeen. Ja nyt menemme toisten upseerien luo." - -Katolilaisen papin puku oli haettu jo valmiiksi ja siihen kuuluvan -kauhtanan vuorin alle ryhtyi Alanus kiinnittämään kirjeitä. Mukaan -tuli lisäksi kaksi myttyä, joista toinen sisälsi eväitä, toinen -villapeitteitä. Nämä viimemainitut oli tarkotettu ainoastaan -piilopaikkaan asti, että pakolainen niiden turvin tarkenisi odottaa -ratkaisun hetkeä. - -"Kas niin, nyt sinä olet täysi katolilainen, ainakin ulkokuorestasi -päättäen", virkkoi Alanus, kun Salvius oli pukeutunut uuteen asuunsa. - -Tuli lähdön hetki. Alanus ja eräs toinen upseeri varustausivat -saattamaan pakolaista kätköpaikalle. - -"Jos te onnellisesti pääsette meikäläisten luo", lausui eversti von -Rosen, "ja saatte tilaisuuden puhutella kuningasta, niin ilmottakaa -hänelle, että me olemme täyttäneet velvollisuutemme viimeiseen saakka -ja pyytäkää häntä armollisesti muistamaan meidän turvattomiksi jääpiä -perheitämme." - -Salvius lupasi pyhästi täyttää hänelle jätetyt tehtävät sekä sanoi -sitten liikutettuna hyvästi komentajalle ja toisille upseereille, -joita hän ei ollut enää tässä elämässä näkevä. - -Yö oli pimeä, kun Salvius seuralaisineen astui ulos, sillä kuu oli -jo laskenut eikä maassa sitäpaitsi ollut juuri nimeksikään lunta. -Ilman lyhtyä täytyi heidän hapuilla eteenpäin ja ryömiä vallihaudan -yli kapeata lankkuporrasta, jonka sotamiehet olivat tilapäisesti -laatineet, sillä kitisevää nostosiltaa ei uskallettu vihollisten -tähden laskea alas. - -Alanus tunsi kuitenkin siksi tarkoin linnan lähimmän ympäristön, että -he onnellisesti pääsivät piilopaikalle. Taivuttaen pensaita sivulle -saattoi Alanus toverinsa luolaan ja laskien mytyt maahan lausui: - -"Täällä sinä siis hievahtamatta odotat, kunnes kaikki on ohi ja -lähdet heti liikkeelle, ennenkun jälelle jääneet viholliset ehtivät -pökerryksistään tointua. Meidän on palattava linnaan, sillä pian -alkaa itäinen taivaanranta valjeta. Jää Herran haltuun, tervehdi -entisiä tovereitamme, jos pääset heitä kotimaassa tapaamaan, ja -muista joskus rukouksissa meitä Tycoczin linnan puolustajia." - -Salvius ei liikutukseltaan kyennyt vastaamaan mitään ja ääneti -syleilivät entiset ylioppilastoverukset toisiaan. Vielä -molemminpuolinen lyhyt "Herran haltuun!" ja Salvius oli yksin -pimeässä piilossaan. - -Käsillään hapuillen kulki hän luolan perimpään soppeen, kääri -peitteet ympärilleen ja istuutui alas sortuneiden kivien väliin. -Tuuli suhisi haikeasti alastomissa pensaissa ja taampaa kentältä -kuului vihollisen kulkuvahtien huutoja, joihin välistä sekaantui -etäistä suden ulvontaa. Salvius tunsi mielialansa kolkoksi, unta hän -ei voinut ajatellakaan ja suunnattoman hitaasti kuluivat yön hetket. - -Vihdoin valkeni aamu. Salviusta oli yön pitkinä hetkinä ruvennut -vaivaamaan ajatus, että koska maanalainen käytävä on voinut -itsestäänkin tai ehkä joskus sattuneen maanjäristyksen vaikutuksesta -sortua ja tukkeutua, niin tietysti nyt sortuu sen jälellä olevakin -osa, sillä siksi valtava tulee varmaankin räjähdys olemaan. Hän -riensikin heti pimeän haihduttua tutkimaan olinpaikkansa seiniä ja -kattoa. Tekemänsä havainnot rauhottivat häntä kuitenkin melkoisesti, -sillä käytävän suupuolen katto oli kiintonaista kalliota, samoin -toinen seinä. Sitäpaitsi oli käytävä siksi kapea, että luhistuminen -oli miltei mahdoton. - -Kohta kun oli ehtinyt täysi päivä, alkoivat piirittäjäin kanuunat -jyristä, mihin linnasta vastattiin samalla mitalla. Pienin väliajoin -kesti ammuntaa sivu puolen päivän, jolloin torventoitotukset, -rummunpärinä ja lähenevät huudot ilmaisivat, että vihollinen oli -ryhtynyt rynnäkköön. Valtava taistelun pauhina täytti ilman ja sitä -kesti iltahämärään saakka. - -Kuta enemmän melske pimeän lisääntyessä vaikeni, sitä kiivaammin -alkoi Salviuksen sydän lyödä. Kuumeisesti laski hän mielessään, -että nyt ovat viholliset tunkeutuneet jo linnan sisäpihaan, nyt -käydään taistelua portaissa, suomalaisten vetäytyessä vähitellen -ylempiin linnankerroksiin, jolloin suunnitelman mukaan ruutikellariin -sulkeutuneen miehen piti iskeä tuli ruutitynnyriin. - -Kylmä hiki kihosi hänen otsalleen ja suonet hänen ohimoillaan -jyskyttivät haljetakseen. Hän melkein kadehti linnaan jääneitä -maanmiehiään, jotka taistelun huumeessa eivät varmaankaan tunteneet -sellaista tuskaa kuin hän täällä yksinäisessä piilossaan. - -Kun ilta yhä pimeni ja meteli linnassa päin vaimeni, välähti äkkiä -Salviuksen mieleen, että linnan puolustajat ovatkin viime hetkessä -peräytyneet päätöksestään ja antautuneet vangiksi. Hän hengähti ja -helpommin, mutta samalla sai sanoin kuvaamaton, hirveä tärähdys hänet -horjahtamaan alas kiveltä, jolla hän oli istunut. Valtava ilma-aalto -raastoi pensaita käytävän suulla ja suunnaton, punertava tulenleimaus -halkaisi hetkeksi pimeyden aivankuin tulivuori olisi syössyt hehkuvan -sisuksensa ilmaan, samalla kun huumaava jyrinä kiiti pitkin kenttiä, -hälveten vähitellen yöhön. - -Pian vallitsi jälleen pimeys, joka ensi aluksi tuntui entistäkin -sankemmalta. Mutta sen keskeltä kuuli Salvius yltympäri mäikettä -ja molskahtelua, kun ilmaan singonneita kiviä putoili kentälle ja -läheiseen jokeen. Hänestä tuntui kuin ulkona olisi satanut irti -kiskaistuja ruumiinosia ja kauhu värisytti hänen ruumistaan. Hänen -lumpeutuneissa korvissaan suhisi ja paukkui ja silmissä risteili -tulisia viiruja. Mutta sekaannuksestaan huolimatta muisti hän, -että hänen oli viivyttelemättä riennettävä matkaan tältä kauhun -näyttämöltä. Vapisevin jäsenin ja tuskin seisaallaan pysyen hapuili -hän ulos käytävästä, lähtien pyrkimään eteenpäin. Kuu teki juuri -nousuaan, niin että hän esteisiin kompastelematta pääsi eteenpäin. -Villissä sekamelskassa harhaili kentällä mustia haamuja ja niiden -keskellä laukkasi vauhkoutuneita hevosia. Joka suunnalta kuului -parkunaa ja voihkauksia ja pitkin kenttää kiiri sakeita pölypilviä ja -ilman täytti kitkerä ruudin katku. Ei yksikään kentällä harhailevista -pysähyttänyt tai puhutellut Salviusta ja onnellisesti pääsi hän. -Warsovaa kohti johtavalle tielle. Läähättäen ja kädellä rintaansa -painaen kulki hän hoippuen kuin juopunut ja vasta tultuaan etäämmäs -vihollisten leirialueelta pysähtyi hän hengähtämään ja taakseen -katsomaan. - -Sillä paikalla, missä vielä äsken olivat kohonneet Tycoczin linnan -muurit ja tornit, näkyi nyt ainoastaan mataloita ja muodottomia -rauniokasoja, joiden välissä hulmahteli tulenliekkejä. Raunioiden -päällä vaappui ilmassa sankeita pöly- ja savupilviä. - -Ajatellen niitä viittäsataa kansalaistaan, joiden kanssa hän oli -monta kuukautta viettänyt yhdessä ja joita ei nyt enää ollut -olemassa, ojensi Salvius vaistomaisesti kätensä raunioiden yllä -vaaruvaa pilveä kohti ja lausui vapisevin huulin: - -"Jumalani, ole armollinen heidän sieluilleen!" Tämän sanottuaan -kääräsi hän kauhtanan kiinteämmin ympärilleen, kääntyi ja lähti -pitkin askelin jatkamaan matkaansa, hetken kuluttua häviten viidakon -suojaan. - - - - -Karoliinin korvapuusti - - -Marraskuun auringon ensimäiset säteet valaisivat jäätyneitä kenttiä, -kun sotajoukot alkoivat tarkastusta varten kokoontua loivasti -viettävän laakson rinteelle, vastapäätä Heilsbergin piispanlinnaa. - -Simuna Antinpoika, kersantti Turunläänin ratsuväessä, oli ehtinyt -jo järjestää ruotunsa ja istui raudikkonsa selässä jäykkänä ja -liikkumatonna sininen univormu tiukasti napitettuna ja raskas miekka -riippuen alas hevosen vasenta kylkeä. Hänen oikean poskensa poikki -kulki punertava miekanarpi ja vasemman silmäkulman päällä näkyi -karteshisirpaleen jälki. Huulet oli tiukasti yhteen näpistely ja -harmaat silmät tähystivät piispanlinnaa kohti, jonka tiilikatot -punersivat aamuauringon valossa. Hänen koko olennossaan ilmeni -jotakin salattua voimaa, kulmikasta ja raskaasti ruhjovaa. Pitkin -rintamaa kuului rummunpärrytystä, komentohuutoja ja kaviontöminää, -kun myöhästyneemmät osastot asettuivat paikoilleen. Teillä ja -peltojen välisillä poluilla näkyi preussilaista maalaisväkeä, jota -ympäröivistä kylistä kerääntyi katsomaan sotaväen tarkastusta, -saadakseen samalla tilaisuuden nähdä Ruotsin Kaarle-kuninkaan, jonka -nimi eli kaikkien huulilla ympäri Europan, hänet, joka kolmen vuoden -kestäessä kuuluisan Narvan tappelun jälkeen oli kulkenut voitosta -voittoon, saaden itse keisarinkin pelosta vapisemaan. - -Nyt oli hän armeijoineen asettunut talvileiriin tänne -puolalaiseen Preussiin, majaillen itse Heilsbergin piispanlinnassa. -Uudet voittoretket kangastelivat hänen mielessään ja eilen, -tuomiosunnuntaina, oli hän sotapappien antanut saarnata tekstistä: -"Ja niin Herra ajaa teidän edestänne suuren ja väkevän kansan ulos, -niinkuin yksikään ei ole kestänyt teidän edessänne tähän päivään -asti. Yksi teistä ajaa tuhatta takaa: sillä Herra teidän Jumalanne -itse sotii teidän edestänne, niinkuin hän teille sanonut oli." - -Linnan portti aukeni naristen ja koko sotajoukon katseet kääntyivät -siihen hoikkaan nuorukaiseen, joka korkean ratsun selässä jäykkänä -istuen ajoi porttiholvista ulos. Elostuneesti nytkäytti kersantti -Simuna Antinpojan raudikko päätänsä ylemmäs ja liikautti kuin -tervehdykseksi korviaan, samalla kun kersantti itse, vetäen tulossa -olevan eläköön huudon varalta keuhkonsa ilmaa täyteen jännitti leveät -hartiansa pystyiksi ja ryhdikkäiksi. - -Seurassaan kreivi Piper, Pikku Prinssi ja muutamia kenraaleja, läheni -kuningas vasenta rintamaa ja hartaalla ihailulla seurasivat tuhannet -silmät tuota miestä; joka oli puettu yhtä yksinkertaiseen siniseen -takkiin, leveään taljavyöhön ja suuriin saappaisiin kuin kaikki -muutkin armeijan jäsenet. - -"Eläköön kuningas!" kajahti rintaman vasemmasta päästä ja -aaltomaisesti vierivät tervehdyshuudot pitkin riviä sikäli kuin -kuningas hitaasti ratsastaen ja huomautuksiaan tehden eteni -vasemmalta oikealle. - -Kersantti Simuna Antinpoika piti itseään kuninkaan erikoisena -tuttavana, oli siitä ylpeä ja hänen mukanaan koko hänen ruotunsa. -Hän oli nimittäin Narvan tappelussa parin rakuunatoverinsa kera -osunut parahiksi paikalle, kun kuningas eteenpäin lennättäessään oli -kaulaa myöten uponnut suohon, sekä yhdessä kamariherra Aksel Hårdin -kanssa auttanut hänet jälleen kuivalle maalle. Sen johdosta oli -hän saanut korpraalin arvon. Ja Klissovin taistelussa oli kuningas -osunut näkemään, kuinka hän puolenkymmenen rakuunansa kanssa oli -puhdistanut vihollisista muutaman tykkipatterin. Se oli tuottanut -hänelle kersantin arvon. Siksipä kajahuttikin Simuna Antinpojan ruotu -eläköön-huutonsa innolla ja täysin keuhkoin, kun kuningas oli ehtinyt -kohdalle. - -Myhähtäen nyökäytti kuningas sotilaille päätään ja kun hänen -katseensa sattui kersanttiin, joka varmana ja voimakkaana istui -satulassaan, rehelliset harmaat silmänsä pelottomasti häneen -kiinnitettyinä, muistui hänen mieleensä äkkiä Parisissa olevan -lähettiläänsä, vapaaherra Sparren viimeinen kirje. Siinä oli ollut -seuraava jälkikirjotus: "Täkäläisissä hovipiireissä ovat Teidän -Majesteettinne loistavat voitot yhtenään puheenaineena. Eräs -korkeammista hovinaisista pyysi minulta viimeisten hovitanssiaisten -aikana, että koska heillä ei ollut toivoa koskaan saada nähdä -Teidän Majesteettianne itseä, minä toimittaisin heidän nähtäväkseen -yhden niistä urhoista, joiden kanssa Teidän Majesteettinne niittää -voitonseppeleitä. Kun useat muutkin hovissa ovat lausuneet saman -tapaisia toivomuksia, niin rohkenen tässä nöyrimmästi ehdottaa, -että Teidän Majesteettinne joskus kuriirina lähettäisi luokseni -mahdollisimman tyypillisen sotilaan voitokkaasta armeijastanne. -Sellaisen näkeminen tuottaisi varmaan suurta tyydytystä sekä -Hänen Majesteetilleen Ranskan Kuninkaalle että hänen iloiselle -hoviseuralleen." - -Kirjeen luettuaan oli kuningas hiukan sivutuksissaan lausunut -Piperille: "Eivät minun siniset poikani ole mitään näytetavaraa!" - -Mutta nyt, kersantti Simuna Antinpoikaa silmäillessään, tuli hän -ajatelleeksi: "Miks'ei, kyllä näitä kehtaa ranskalais-teikareille -näyttää." Ja kreivi Piperiin kääntyen kysyi hän, olivatko vapaaherra -Sparrelle menevät paperit jo kunnossa. Saatuaan myöntävän vastauksen -lausui hän kersantille lyhyellä ja tylyllä tavallansa: "Iltapäivällä -kello kolme minun luokseni!" - - * * * * * - -Kun kersantti Simuna Antinpoika iltapäivällä poistui Heilsbergin -piispanlinnasta, oli hänellä povessaan Ruotsin Parisissa olevalle -lähettiläälle osotettu kirjesalkku ja taskussaan passi sekä -tarpeelliset matkarahat. Annettuaan miehilleen määräykset vähäisen -omaisuutensa huolehtimisesta sekä ilmaistuaan heille muutamalla -sanalla lähtevänsä Ranskan maalle kuninkaan asioissa, nousi hän -viivyttelemättä raudikkonsa selkään ja ohjasi suuntansa lounaaseen, -Thornin kaupunkiin vievälle tielle. - -Hänen matkansa määränä oli siis Parisi, jonne Heilsbergistä -linnuntietä laskien oli puolitoista sataa penikulmaa. Mitä vastuksia -kohdaten ja mitä seikkailuja kokien hän tuon vierasten maiden halki -vievän matkansa suoritti, siitä ei jälkimaailmalle ole tietoja -säilynyt. Mutta kun kolmisen viikkoa oli kulunut hänen lähdöstään, -ratsasti hän eräänä kauniina joulukuun päivänä sisälle Parisin -kaupunkiin ja ryhtyi aitosuomalaisella itsepintaisuudellaan etsimään -hotellia, jossa Ruotsin lähetystö majaili. Monien ponnistusten -jälkeen löysi hän sen, ajaa tömisti portista sisälle ja laskeusi -satulasta. - -Saatuaan raudikkonsa hiukan korjuuseen työntäysi hän matkapölyineen -suoraan pääkäytävästä sisälle. Kun ranskalainen lakeija ei ottanut -häntä ymmärtääkseen, vaan tahtoi tukkia häneltä tien, tarttui hän -tätä kursailematta kaulukseen ja heitti sivulle. Virastohuoneisiin -tultuaan ei hän suostunut papereitaan jättämään sihteerille, vaan -tahtoi antaa ne itse ministerille, jolle ne oli osotettu. Eikä hän -tyytynyt, ennenkun seisoi itse hänen excellensinsä, vapaaherra -Sparren edessä. Nyt otti hän kolmikolkkahattunsa päästä ja pisti -sen vasempaan kainaloonsa, kuten oli nähnyt itse kuninkaankin -juhlallisemmissa tilaisuuksissa tekevän, otti kirjesalkun poveltaan -ja ojensi lähettiläälle. - -"Hänen Majesteetiltaan kuninkaalta." - -Vapaaherra Sparre tarkasteli häntä kiireestä kantapäähän; alkoi -sitten tyytyväisesti hymyillä ja taputti kersanttia ystävällisesti -olkapäälle. - -"Nyt teidän on muutamia päiviä levähdettävä matkan vaivoista, kunnes -Hänen Majesteetilleen menevä raportti ehtii valmiiksi", lausui hän. - - * * * * * - -Pari päivää sen jälkeen kun kersantti Simuna Antinpoika oli saapunut -Parisiin, kulki hän illan hämärässä erään Ruotsin lähetystön -nuoremman virkamiehen opastamana pitkin Seinen rantaa Tuilerioita -kohti. - -Raskaita karoliinisaappaitaan tömistellen ja kilkkavin kannuksin -asteli hän hätäilemättä opastajansa jälessä vanhan kuningaspalatsin -monimutkaisia käytäviä, olematta millänsäkään ihmeissään -töllistelevistä vahtisotilaista ja lakeijoista. Eikä hän osottanut -mitään typertymisen oireita, kun hän koreapukuisen lakeijan avaamasta -ovesta astui saliin, jonka loisto sekä sen kiiltävällä permannolla -liihotteleva seura ihan silmiä häikäisi. - -Siellä sirkutteli kokonainen liuta keveäpukuisia, enkelikoreita -naisia, jotka leyhyvine viuhkoineen olivat kersantista kuin -suuria, loistavasiipisiä perhoja. Ja heidän keskellään liikkui -sirosti kumartelevia, silkkisääryksisiä ja peruukkipäisiä -herroja pitsihihaisine ja monikirjavine mekkoineen. Muutaman -vahvasti puuteroidun peruukin sisältä näkyivät hänen ranskalaisen -majesteettinsa pöhöttyneet ja väsähtäneet kasvot pitkine -burbonilaisnenineen. Hän istui tuttavallisesti hoviherrojensa -keskellä, joiden joukossa näkyi Ruotsin lähettiläskin. - -Simuna Antinpoika ei kuitenkaan kiinnittänyt heihin mitään huomiota, -vaan varovaisen tanakasti astuen, ettei kompastuisi liukkaalla -permannolla, eteni hän jonkun matkaa ovesta ja asettui sitten -sotilaallisessa asennossa odottamaan, mitä hänellä täällä tehtäisiin. -Niin suuresti kuin häntä huvittivatkin nuo liukastelevat herrat ja -paljasrintaiset perhosnaiset, säilyttivät hänen arvekkaat kasvonsa -kuitenkin tavallisen tuiman ja sulkeutuneen ilmeensä. - -"_Quel ours!_ -- millainen karhu!" kuului naisten joukosta. -"Tuollaisiako ne lienevät kaikki?" - -Karoliinikersantti toimitettiin istumaan taburetille pienen pöydän -ääreen. Köykäinen istuin rasahti arveluttavasti hänen sijottuessaan -siihen. Raskaan miekkansa sovitti hän jalkojensa väliin niin että -huotra rämähti parkettipermantoon ja nojasi vasemman kätensä sen -kahvaan, joka ulottui hänen rintansa tasalle. Oikean kyynärpäänsä -asetti hän pöydälle ja alkoi tarkastella vastapäisellä seinällä -olevaa, monikoristeista uunia. Edessään olevasta loistavasta -seurueesta ei hän näyttänyt olevan millänsäkään. Ja mitäpä hänen, -joka oli ollut mukana Narvan, Väinän ja Klissovin voitoissa ja joka -liikkui täällä kuninkaansa asioilla, tarvitsi piitata mokomista -nukkeihmisistä. - -Häntä läheni sipsuttavin askelin lakeija, laskien pöydälle -tarjottimen, jossa oli viinipullo ja lasi sekä kaikenlaisia pieniä -leivoksia. - -_"S'il vous plait, monsieur!"_, lausui hän kumartaen. - -Kun hän oli sipsuttanut tiehensä, rykäsi Simuna ja katsahti -syrjäsilmällä pöydälle. Hän antoi hetkisen silmäinsä kulkea -edestakaisin leivosten ja viinipullon väliä, rykäsi uudelleen ja -siirsi oikealla kädellä vasempaan kouraansa kasan leivoksia, jotka -hän rusenti muruiksi ja tyhjensi sitten suuhunsa. - -_"Magnifique!"_ kuului hoviseurasta ihastuneita huutoja. - -"Ihan täydellinen karhu!" - -"Entä näittekö, kuinka mahtava suu hänellä oli?" - -"Mutta katsokaamme, miten hän menettelee viinin kanssa!" - -Nieltyään yhden kourallisen leivosmurusia alkoi Simuna tähystää -viinipulloa. Hän otti sen käteensä, käänteli sitä hetken aikaa ja -nenänsä pullon suulle lähentäen tunnusteli sen hajua. Viinin tuoksu -teki häneen nähtävästi edullisen vaikutuksen, sillä hän kohotti -pullon huulilleen eikä hellittänyt ennenkuin viimeinenkin pisara oli -norahtanut alas. - -Hoviseurasta kaikui iloinen nauru ja hilpeitä sukkeluuksia -lasketeltiin tuosta kursailemattomasta miekkasankarista. Mutta Simuna -laski tyhjän pullon rauhallisesti pöydälle, pyyhki suunsa ja entisen -asentonsa ottaen kiinnitti katseensa jälleen uunin kuvioihin. Pullon -sisältö alkoi hänellä nähtävästi kihota kulmiin, sillä hänen ilmeensä -muuttui hieman lauhemmaksi. - -"Mutta kuinkahan hän käyttänee tuota julmaa asettaan?" virkkoi muuan -naisista. "Se mahtaa olla hirveätä!" - -"Olisi kauhean intresanttia nähdä hänen miekkailevan", arveli eräs -toinen hovin kaunottarista. "Pyytäkääpäs te, monsieur de Rossignac, -häntä miekkailemaan kanssanne", kääntyi hän erään lähellään seisovan -kavaljeerin puoleen. - -"Mutta pyytäkää samalla, ettei hän heti ensi otteella halkaise teidän -päätänne, sillä sitä me emme mielellämme näkisi", lisäsi kolmas -naisista. - -"Jos teistä, kaunottareni, todellakin on huvittavaa nähdä, että -minä tällä (hän laski kätensä pienen ja siron hovimiekkansa -kultakoristeiselle kahvalle) lävistän tuon kömpelön Pohjolan karhun, -niin olen valmis palvelukseenne", vastasi kavaljeeri kumartaen. - -"Ei, ei!" huudettiin naisjoukosta, "vaan floretit kummallekin, sillä -muutoin te tuon sukkapuikkonne kanssa käytte heti ensi otteessa -kykenemättömäksi." - -"No niin, kuten käskette", vastasi kavaljeeri, joka oli tunnettu -hovin taitavimmaksi miekkailijaksi. - -Hetken kuluttua toi lakeija kaksi florettia ja ojensi ne monsieur de -Rossignac'ille. Tyytyväisenä siitä, että näin omituisissa oloissa -sai kaikkien hovin kaunottarien läsnäollessa näyttää miekkataitoaan, -astui tämä floretit kädessä kersanttimme luo. Hän teki tälle -ivallisen syvän kumarruksen, mikä sai vapaaherra Sparren hiukan -rypistämään kulmiaan, ja lausui: - -"Monsieur, nämä kaunottaret haluavat nähdä teidän monissa voitoissa -koeteltua miekkataitoanne. Suvaitsetteko tehdä heille sen palveluksen -ja hieman miekkailla minun kanssani?" - -Uudelleen kumartaen ojensi hän toista florettia Simunalle. Mutta -tämä ei luonnollisesti ymmärtänyt sanaakaan hänen ranskankielisestä -puheestaan eikä ottanut florettia vastaan, vaan asentoaan muuttamatta -katsoi hänen ohitsensa uunin kylkeen. - -"Hän ilmeisesti halveksii teidän puikkojanne!" huudettiin -naisjoukosta vallattoman naurun kaikuessa. Monsieur de Rossignac -joutui huomattavasti hämilleen ja alkoi katseellaan etsiä Ruotsin -lähettilästä ikäänkuin anoen häntä välittäjäkseen. Mutta nauruaan -hilliten oli vapaaherra Sparre katselevinaan muualle. - -Monsieur de Rossignac tunsi arvonsa olevan pelissä ja päätti pelastua -ikävästä asemastaan hinnalla millä hyvänsä. Hän laski kersantille -tarjoamansa floretin pöydälle, peräytyi muutamia askelia ja alkoi -tämän edessä tehdä miekkailuliikkeitä, saadakseen hänet siten -ymmärtämään tarkotuksensa. Hän innostui tekemään mitä notkeimpia ja -vikkelimpiä hyökkäys- ja väistöliikkeitä, kiemurtaen lopulta kuin -käärme Simuna Antinpojan edessä. Mutta kerran häneen syrjäsilmällä -vilkaistuaan antoi tämä katseensa pysyä entisessä suunnassaan. - -Yhä hilpeämmät naurunpurkaukset kajahtelivat salissa. Näytös oli -saanut kerrassaan koomillisen luonteen. Se muistutti elävästi pennun -ja vanhan koiran välistä kohtausta, jossa edellinen hyppien ja -räyskien koettaa jälkimäistä saada leikkiin yllytetyksi. - -Monsieur de Rossignac tunsi joutuvansa peräti naurunalaiseksi. Hänen -korvansa kuumenivat ja hän päätti tuolle karhulle tehdä tuntuvammalla -tavalla tarkotuksensa selväksi. Siirtyen askelta lähemmäs teki hän -uuden hyökkäysliikkeen ja pukkasi floretin kärellä Simunaa rintaan. -Tämä vilkasi häneen jälleen syrjäsilmällä ja hänen suupielensä -värähtivät, samallakun hänen kasvonsa saivat entisen tuiman ilmeen. -Mutta muutoin pysyi hän entisessä liikkumattomassa asennossaan. -"Varokaa, monsieur de Rossignac, varokaa, karhu lähtee kohta -pesästään!" huusi naurava ja soinnukas naisen ääni. - -Mutta monsieur de Rossignac teki uuden, tavattoman vikkelän liikkeen -ja satutti floretinkärellä kersantti Simuna Antinpoikaa nenän päähän, -johon syntyi pieni, mutta huomattava naarmu. - -Tämä oli jo liikaa. Seuraavassa tuokiossa osotti tuo juro ja -kulmikas soturi sellaista, hänen ulkonaiseen olemukseensa nähden -odottamatonta, salamanomaista nopeutta ja raivokasta voimaa, -että se kerrassaan tyrmistytti hienon katsojajoukon. Tuohon pari -silmänräpäystä kestäneeseen loppukohtaukseen sisältyivät seuraavat -seikat. Simuna Antinpoika kavahti seisoalleen niin että taburetti -lensi nurin, sylkäsi oikeaan kämmeneensä ja, samallakun hänen -suustaan kahahtivat läsnäolijoille käsittämättömät sanat: "s-saatanan -liero!" antoi hän hovin miekkataiturille sellaisen korvapuustin, -että tämä kieri kuin väkkärä vastakkaiseen salin seinään, josta -hän pompahti takaisin ja putosi pitkälleen lattialle, mihin jäi -liikkumatonna makaamaan. - -Salissa syntyi täydellinen sekamelska. Naisten joukosta kuului -hysteerisiä kiljahuksia ja muutamat saivat pyörtymiskohtauksia. -Ruotsin lähettiläs kalpeni ja yritti jotakin änkyttäen lähestyä -kuningasta, johon muutkin ympärillä olevista herroista säikähtyneinä -kiinnittivät katseensa. - -Mutta omituinen ilme kasvoillaan ja suu puoli avoinna tuijotti -kuningas karoliinikersanttiin. Hän oli heti miehen saliin ilmestyessä -katsellut häntä tarkkaavasti ja kokonaan omiin ajatuksiinsa -vaipuneena. Hän vertasi tuota karhumaista olentoa omiin alamaisiinsa, -joista kuorma-ajurit ja maaseutujen talonpojatkin osottivat suurempaa -vilkkautta ja käytöksen siroutta, mutta joilta kuitenkin tyystin -puuttui tuossa miehessä ilmenevä raskas voima ja pelottava itseensä -sulkeutuneisuus. Ja hänen mieleensä kangastuivat yhtäkkiä ne Aithikos -Istrialaisen kertomukset eräästä salaperäisestä, taikataitoisesta -ja lauluvoimaisesta Pohjan kansasta, josta hän varhaisimmassa -nuoruudessaan oli opettajansa kanssa lukenut. "Silloin kun me olemme -osamme loppuun näytelleet, joudumme me heidän hallittavikseen", oli -hänen opettajansa kerran lausunut. Nuo sanat palautuivat nyt nopeana -välähyksenä kuninkaan mieleen ja tuo raivostunut Pohjolan sotilas -yksinkertaisessa univormussaan kasvoi hänen säikähtyneissä silmissään -yhtäkkiä kammottavaksi symbooliksi siitä salaperäisestä tulevaisuuden -kansasta. Ja tuon näkemyksensä johdosta alkoi hän yhtäkkiä nauraa -vanhan elostelijan hysteeristä naurua, mikä teki kaamean vaikutuksen -hänen ympärilleen ryhmittyneisiin herroihin. - -"Toimittakaa se mies mahdollisimman nopeasti pois Parisista!" lausui -hän sitten yhtäkkiä nauramasta lakaten, nousi ja enempää puhumatta -jätti huoneen. - - * * * * * - -Seuraavana iltapäivänä ratsasti kersantti Simuna Antinpoika ulos -Parisin kaupungista. Antaen hevosensa kulkea käyden palautteli hän -mieleensä harvat Parisi-kokemuksensa. Kauimmin antoi hän ajatustensa -viipyä illallisessa kohtauksessa. Hänen kasvonsa vetäysivät yhä -tuimempiin ryppyihin, muistellessaan niitä nukkien tavalla puettuja, -teikkaroivia miehiä ja paljasrintaisia perhosnaisia. Ne synnyttivät -hänen mielessään hiukaa muistuttavan ikävän kotimaan, leirin ja -sotatoverien puoleen. - -Muistelonsa lopetti hän sanoihin: "Hyi hitto!" minkä jälkeen hän -kohentausi satulassa, sylkäsi vasemmalle sivulleen ja kannusti -raudikkonsa juoksuun. - - - - -Neljäntoistasadan retki - - -Kukaan armeijassa ei tiennyt hänen oikeata nimeään, vaan kaikki -kutsuivat häntä Ukoksi. Yhtä vähän tiedettiin hänen ikäänsä, -mutta vanha hän joka tapauksessa oli, sillä kerran oli hän -tullut maininneeksi olleensa mukana jo Lundin tappelussa. Kaarle -kahdennentoista retkillä oli hän seurannut Narvasta aikain. Hän -palveli Porin rykmentissä ja hänellä tiedettiin aikoinaan olleen -kersantin arvonkin, vaikka hän oli menettänyt sen jonkun virkavirheen -takia. - -Hän oli pitkä ja luiseva, mutta kokoon painunut ja ryhditön. Siitä -huolimatta oli hän kuitenkin sitkeä ja uupumaton marsseilla. -Koskaan ei hän ollut valittanut paremmin nälkää kuin kylmyyttä -tai väsymystäkään. Eikä hän yleensäkään puhunut juuri mitään. -Leirissä oltaessa vietti hän lomahetket ryypiskellen, nukkuen tai -tupakoiden nuotion äärellä, jolloin hänen pienet silmänsä herkeämättä -tuijottivat liekkeihin. Hänestä tuoksui aina väkevä paloviinan ja -tupakin katku. - -Hänen rykmenttinsä kuului nykyään Lewenhauptin armeijaosastoon, jonka -suurine kuormastoineen tuli yhtyä kuninkaaseen Mohilevin tienoilla -ja sitten yhdessä pääarmeijan kanssa jatkaa matkaa Moskovaa kohti. -Sanomattomia vaivoja kestäen oli tuo kymmentuhantinen armeija jo -kuukausia laahustanut eteenpäin halki Liettuan erämaiden, missä -tiet loputtomien sateiden vuoksi olivat lionneet pohjattomaksi -savivelliksi. - -Kun armeija viimeinkin läheni Dnieperiä, oli kuningas jo ehtinyt -siirtyä Mohilevista kauas Sosch-joen taakse. Äärettömät metsät, -litkuirämeiköt ja vihollisjoukot ympäröivät Lewenhauptia joka taholla. Ja -niin tuli syyskuun 29 päivä, jolloin hänen nääntynyt armeijansa sai -Liesnan lakeuksilla koko päivän kestää kolmikertaisen vihollisvoiman -hyökkäyksiä, joita itse tsaari johti. Lewenhaupt piti kuitenkin -taistelutantereen hallussaan, lähtien vasta yöllä pimeän suojassa -marssimaan eteenpäin. - -Se yö muuttui hajaannuksen, sekamelskan ja suurien onnettomuuksien -yöksi. Tykistö ja kuormasto täytyi hävittää ja vetojuhdat -tehtiin, kulun jouduttamiseksi, ratsuhevosiksi. Pimeässä eksyivät -joukko-osastot toisistaan ja kuri lakkasi. Erään aution talon luona -tapasi joukko suomalaisia osan hyljättyä kuormastoa. He vierittivät -paloviinatynnyrit esiin ja sytytettyään talon palamaan alkoivat juoda -ja mässätä. Tulipalon loimu houkutteli paikalle nuuskimassa liikkuvan -kasakkajoukon. Kaikessa ystävyydessä tarjoutuivat aronpojat ottamaan -osaa kemuihin, mutta siihen eivät suomalaiset suostuneet, vaan -musketteihinsa tarttuen järjestyivät taisteluasentoon. Ja niin he -tulipalon sysimustaa kenttää valaistessa, paloviinakipot kupeellaan, -raivoisasti taistellen kaatuivat viimeiseen mieheen. - -Ukko ei ollut tässä joukossa. Kumarana ja äänetönnä kuten aina marssi -hän sysimustassa yössä pysähtymättä eteenpäin ja äänistä ympärillään -tunsi hän olevansa vielä porilaisten keskellä. Mutta minne kuljettiin -ja mitä huominen päivä oli mukanaan tuova, siitä ei kenelläkään ollut -tietoa. Läpäisemätön pimeys kätki kaikki verhoonsa, savi litkui -satojen askelten alla, aseet kalahtelivat toisiinsa, kuului kirouksia -ja hevosten korskuntaa ja silloin tällöin pamahti etäämpänä laukaus. - -Vaisu ja sumuinen päivä valkeni tuskallisen hitaasti. Kun tuli -siksi valoisa, että saattoi erottaa toistensa kasvot, pysähtyi se -joukkokunta, jonka keskellä Ukko laahusti eteenpäin. Heitä oli -satakunta porilaista, loan tahrimia, tuhkan harmaita, epätoivoisia -miehiä. He olivat kulkeneet kapeaa, tuntematonta metsätietä eikä -heillä ollut aavistustakaan ilmansuunnista eikä missä muu armeija -liikkui. - -He olivat eksyksissä. - -Mutta samanlaisia eksyneitä joukkokuntia, rippeitä eri rykmenteistä, -harhaili useita noiden rannattomien metsien keskellä. Aamun kuluessa -heitä kerääntyi vähitellen yhteen tuhat neljäsataa suomalaista. -Siinä oli jalan ja ratsain kulkevia miehiä Porin, Turun ja Uudenmaan -rykmenteistä, Karjalan kolmannusrakuunoita ja Viipurin hevosväkeä. - -Kenelläkään ei ollut tietoa matkan suunnasta. Upseerit, joiden -joukossa eräs majuri edusti korkeinta arvoluokkaa, pitivät -neuvottelun. Päätettiin marssia eteläistä suuntaa, sillä siellä oli -toivo tavata joko kuningas tai Lewenhaupt. - -Kun oli haukattu leipää rensseleistä, hetki levähdetty ja aseet -tarkastettu, lähdettiin majurin johdolla marssimaan eteenpäin kohti -tuntematonta tulevaisuutta. Väsähtämättä, ääneti ja kasvoilla -epätoivon uhma tarpoivat he eteenpäin koko lyhyen syksyisen päivän. -Mutta kun he yön tullen pysähtyivät leiriytyäkseen, huomasivat he -olevansa samalla paikalla, josta aamulla oli marssiin lähdetty. - -Pohjaton epätoivo ja kauhu valtasi silloin kaikkien mielet. Päivän -kuluessa olivat he useamman kerran nähneet etäämpänä vainuavia -kasakka- ja kalmukkijoukkoja ja he tunsivat olevansa perikatoon -tuomittuja. Vartioiksi määrätyt eivät totelleet käskyjä ja -mistään piittaamatta heittäysivät sotamiehet pitkäkseen kosteaan -sammalistoon, siihen mihin kukin oli sattunut pysähtymään, vaipuen -kohta kuolon kaltaiseen uneen. - - * * * * * - -Kun eräs Porin rykmentin mies aamun koitteessa havahtui kylmän -puistatukseen ja kohotti päänsä mättäältä, kiintyi hänen ihmettelevä -katseensa pitkäksi aikaa Ukkoon. Tämä istui jo valveella ja -sotamiehestä näytti, että hän oli käynyt peseytymässä, sillä -monikuukautinen lika- ja törkykerros hänen kasvoillaan oli ohentunut -ja hänen takkuinen partansa oli suittu. Ja mikä ihmeellisintä: ukko -luki rukouskirjaa! Se oli vanha ja pahoin tahraantunut kirja, jonka -puukannet olivat monesta kohti halkeilleet ja ties kuinka kauan se -oli saanut koskematonna levätä äijän viittakulun povitaskussa tai -risaisen rensselin lokeroissa yhdessä leipäkannikkain ja viinapullon -kanssa. Ainakaan ei kukaan rykmentissä ollut koskaan nähnyt sitä Ukon -kädessä. - -Hiljaa hymisten ja sanoja katkoen luki hän: "O sinä kaikkivaltias -ja laupias Jumala! Sinun nimees minä alotan tämän matkan! Anna -sinun pyhän enkelis saattaa minua niinkuin Tobiasta; anna hänen -matkalla varjella minua niinkuin Eliasta; suojella oudoilla teillä -niinkuin Hagaria; yöllä matkassa virvoittaa niinkuin Jakobia; yöllä -ja päivällä johdattaa niinkuin Israelin lapsia heidän vaeltaissansa -Egyptistä Kaanaan maalle." - -Tässä kohotti Ukko katseensa kirjasta ja asettaen luisevat kätensä -kömpelösti ristiin jatkoi omin sanoin: "Sinun huomaas, Isä Jumala, -annan minä itseni, päällikköni ja toverini, jotka olemme eksyneet -tähän kuoleman korpeen, missä kavalat ja verenhimoiset viholliset -meidän henkeämme väijyvät. Johdata meidät, o laupias Isä, tästä -onnettomuuden sijasta takaisin kotimaahamme, amen!" - -Ukko vaikeni ja omituinen kiilto silmissään tähtäsi jonnekin kauas, -huomaamatta ollenkaan, kuinka sotamiehet yksi toisensa jälkeen -kohosivat kylmiltä vuoteiltaan ja heittivät häneen ihmetteleviä -silmäyksiä. Kukaan ei puhunut mitään ja katseessa synkkä tuijotus -ryhtyivät he kaluamaan leipäkannikoita, joita he häviöön tuomitusta -kuormastosta olivat rensseleihinsä ahtaneet. - -Kuin apua etsien käänteli majuri päätään joka suunnalle, välttäen -kuitenkin huolellisesti toisten upseerien katseita. Kun hänen -silmänsä sattuivat Ukkoon, tärähti tämän pää, samalla kuin hän -näytti palaavan todellisuuteen. Hän kömpi hitaasti seisaalleen ja -ojensi itsensä niin suoraksi, että hän kaikista sotamiehistä näytti -pitemmältä kuin koskaan ennen. Hitaasti läheni hän majuria ja lausui: - -"Minä olen vanhin mies tässä joukossa ja kantanut sinistä univormua -siitä saakka, kun autuaasti kuolleen kuningas-vainajan johdolla -Lundin luona tanskalaista kuritettiin. Jos annatte minun johtaa, niin -minä vien miehistön takaisin kotimaahan, sillä kuninkaan luo on tie -meiltä katkaistu." - -"Tehkää se Jumalan nimeen!" sanoi majuri käheällä äänellä. - -Hän veti syvään henkeään, ikäänkuin hänen hartioiltaan olisi -vierähtänyt raskas taakka ja hänen silmänsä kostuivat. Mutta tuo -taakka näytti uudelleen asettuvan Ukon hartioille, sillä kun hän -hetkistä myöhemmin asettui miehistön etupäähän ja kädellään viitaten -lähti astumaan eteenpäin, painui hänen laiha vartensa entiseen -köyryyn. - -Ääneti ja taakseen katsomatta kulki hän tietöntä erämaata ja pysähtyi -ainoastaan kerran päivän kuluessa, haukatakseen hiukan leipää -ja juodakseen vettä lähimmästä turpeenkolosta. Mutta kun pimeän -langettua asetuttiin yön viettoon, huomasi jokainen oltavan toisella -seudulla. Silloin syttyi kaikissa uusi toivon kipinä ja luottavaisina -lähtivät he seuraavana päivänä marssimaan Ukon jälissä. - -He olivat linnuntietä laskien kahdensadan virstan päässä Riiasta, -lähimmästä ruotsalaisten vallitsemasta paikasta. Mutta veikö Ukko -heitä sinne vai jonnekin muualle, siitä he eivät tienneet, sillä -lausuttuaan majurille nuo harvat sanat, oli hän jälleen vaipunut -entiseen äänettömyyteensä. Hänen silmänsä olivat saaneet aivan -toisenlaisen ilmeen kuin ennen: näytti kuin hänen katseensa olisi -lakkaamatta ollut kiintyneenä johonkin hyvin kaukaiseen esineeseen, -jota vastoin hän ei koskaan näyttänyt huomaavan mitä hänen lähellään -tapahtui. Heikommat miehistä olivat nääntyä tähän yhtämittaiseen -samoamiseen, mutta kukaan ei uskaltanut napista tai vaatia pitempiä -levähdysaikoja. Vasta pimeän tultua pysähtyi Ukko, söi muutaman -suupalan ja levottoman linnun unen nukuttuaan kavahti ensimäisessä -aamunkoitteessa ylös, viittasi kädellään ja lähti eteenpäin. Ja -silloin ehättivät nääntyneet, viluiset ja unipohmeloiset miehet hänen -jälkeensä. - -Melkein joka päivä näkivät he taampana kasakka- ja kalmukkijoukkoja, -jotka seurailivat heidän sivuillaan ja kintereillään. Vaikka he alati -pitivätkin aseensa taisteluvalmiina, eivät he kertaakaan joutuneet -kosketuksiin vihollisen kanssa. Ja kun he noilla tiettömillä -taipalillaan kohtasivat silmänkantamattomia soita ja paisuneita -virtoja, sattuivat he aina kohtaan, josta he onnellisesti pääsivät -yli. Eikä Ukko kertaakaan osottanut neuvottomuutta tai pysähtynyt -hellittämättömässä kulussaan, miettiäkseen matkan suuntaa. - -Sinä syksynä tuli talvi aikaisin ja se tuli niin kylmä, että -Juutinrauma jäätyi ja yksin Parisissakin kuoli ihmisiä viluun. Jo -lokakuun alussa peitti lumi ne Liettuan erämaat, joiden läpi Ukko -johti miehiään takaisin kotimaahan. - -Viikko jälkeen Liesnan tappelun olivat he saapuneet Beresina-joen -latvoille. - -Tänne, erään soisen aavikon reunaan, oli Moskovasta tsaarin -vainoja paennut raskolnikki Sergei Mihailovitsh munkki tovereineen -asettunut erakkoelämää viettämään. He olivat rakentaneet itselleen -pienen kappelin ja muutamia majoja, viettivät päivänsä rukouksissa -ja kirosivat tsaaria ja hänen uudistuksiaan, kutsuen häntä -Antikristukseksi. - -Heidän luokseen ilmestyi eräänä päivänä kasakkajoukko ja pelästyneet -munkit pakenivat kappeliinsa jumalankuvien turviin. Mutta kasakat -selittivät tulleensa tänne väijymään Liesnassa eksyneitä suomalaisia, -jotka kaiken todennäköisyyden mukaan tulisivat kulkemaan siitä -ohi. Ja he majottuivat munkkien luo ja alkoivat aikansa kuluksi -ryypiskellä ja pelata korttia. - -Seuraavana iltana, kun täysikuu helotti lumisen ja aution tienoon -yli, nähtiin aavikon halki lähestyvän tuhantisen miesjoukon. Silloin -varustausivat kasakat hyökkäykseen, pysytellen hevosineen piilossa -kappelin ja majojen varjossa. - -Mutta kun suomalaiset olivat ehtineet lähemmäs ja kasakat jo -kärsimättöminä odottivat päällikkönsä käskyä, astui Sergei -Mihailovitsh ulos kappelista, missä hän tovereineen oli ollut -suorittamassa päivän viimeisiä rukousmenoja. Hän pysähtyi portaalle -ja katsoi kauan suomalaisjoukkoa, noita eteenpäin kumartuneita -miehiä, jotka pakkasen huurtamin parroin ääneti huojuivat kuutamoisen -lakeuden yli, edellään pitkäraajainen, köyryselkäinen vanhus. Ja -juuri kun kasakkapäällikkö aikoi antaa hyökkäysmerkin, päästi isä -Sergei omituisen äänen, löi rintaansa ja huudahti: - -_"Katsokaa, Liesnassa kaatuneiden suomalaisten henget palaavat -kotimaahansa!"_ - -Hetken heitä ääneti tuijotettuaan lisäsi hän, kädellään itää kohti -huitaisten: - -"Ja voi sinua, Antikristus, silloin kun he palaavat kostamaan!" - -Liesnassa kaatuneet suomalaiset paluumatkalla kotimaahansa! Nuo sanat -herättivät taikauskoista kauhua kasakkajoukossa. He eivät olisi enää -totelleet päällikkönsä hyökkäyskäskyä, jos tämä olisi sen antanutkin. -Mutta vanhan munkin sanat tyrehyttivät käskyn päällikön huulille ja -pimennostaan liikahtamatta tuijottivat kasakat, kammo sydämessään, -ohitse samoavia suomalaisia, jotka mitään sivuillaan huomaamatta -kiitivät eteenpäin kuin unissakävijät. Kaikki tuossa tuhantisessa -joukossa olivat ääneti, ainoastaan lumi heidän jalkojensa alla -narahteli, miekkojen olkanauhat kitisivät ja joskus kilahti pari -muskettia toisiaan vasten. - -Vasta pitkän aikaa siitä kun suomalaiset olivat hävinneet näkyvistä, -lähtivät kasakat heidän jälkiään seuraamaan, sillä heillä oli tsaarin -ankara käsky tuhota heidät. Mutta hyökkäystä he eivät uskaltaneet -tehdä, vaan seurailivat heidän takanaan tai sivuillaan. Ja heidän -kauttansa levisi halki Liettuan kaamea uutinen siitä, että Liesnan -luona kaatuneiden suomalaisten henget ovat paluumatkalla kotimaahansa -ja että eräs hurskas erakko on ennustanut heidän kerran vielä -palaavan kostoretkelle. - - * * * * * - -Aikakirjat eivät kerro, mitä teitä ja mistä elatuksensa saaden nuo -neljätoista sataa suomalaista onnistuivat pääsemään noilta kolkoilta -seuduilta ja vihollisjoukkojen miehittämästä maasta, suorittaen -urotyön, jolle ainoastaan Xenofonin ja hänen kymmenentuhannensa retki -kykenee vertoja vetämään. Se vain on varmaa, että ennen joulua saapui -Riian kaupungin portille vilun, nälän ja ponnistusten näännyttämä -joukko suomalaisia, joita johti köyryselkäinen äänetön vanhus. - -Mutta kohta kun miehet olivat päässeet muurien suojaan ja -ystävällisten ihmisten keskelle, kaatui vanhus maahan ja hänet -oli kannettava hospitaaliin. Yhtä äänetönnä makasi hän seuraavaan -päivään, jolloin hän, vähää ennen kuolemaansa, ojensi kätensä ylös -ja hymyili, aivankuin hän nyt vasta olisi tavottanut sen kaukaisen -maalin, johon hän Liesnasta lähdettyä oli koko ajan katseensa -kiinnittänyt. - -Maine hänen teostaan oli tuossa tuokiossa levinnyt ympäri kaupungin, -ja kun ruumispaareja kannettiin hospitaalista hautausmaalle, seurasi -niitä neljäntoistasadan suomalaisen lisäksi koko Riian varusväki -sekä suuri joukko kaupunkilaisia. Ja majuri pystytti haudalle -yksinkertaisen puuristin, johon oli leikattu sanat: - - _Tässä lepää suomalainen Ukko,_ - joka kaukaa vihollismaasta ja tiet- - tömien taipalien takaa juma- - lallisen ihmeen kautta - johti neljätoistasa- - taa kansalaistaan - takaisin ystä- - vien luo. - - - - -Jouluyö Ukrainassa - - -Toivottu yhtyminen pääarmeijan kanssa oli vihdoinkin tapahtunut. -Parisen viikkoa olivat ne Liesnan tappelussa miltei puolella -vähentyneet suomalais-ruotsalaiset joukot, jotka kenraali -Lewenhaupt Liivinmaalta oli tuonut kuninkaan avuksi, nääntyneinä ja -epätoivoisina harhailleet Sosch- ja Djesna-jokien välisissä metsissä. -Odottamatta olivat he sitten synkeänä lokakuun iltana törmänneet -metsässä yhteen erään kuninkaallisen joukko-osaston kanssa. Luullen -niitä vihollisiksi olivat he varustautuneet jo taisteluun, kunnes -viime hetkessä olivat tunteneet ne maanmiehikseen. - -Hartaasti toivotun kohtaamisen ilo oli molemmin puolin ollut suuri. - -Kaksi päivää oli nyt yhtynyt karoliiniarmeija taivaltanut etelää -kohti. Syksy oli ollut sateinen ja tavattoman kylmä. Armeija -kärsi kaiken puutetta ja sitä ympäröivät joka puolelta vihollisen -partiojoukot. Tie, jota ylpeä karoliiniarmeija kulki kohti kasakkain -maata, oli todellinen "via dolorosa", sillä nälkään ja tauteihin -nääntyneiden miesten ja hevosten ruumiit sekä hajonneet kuormarattaat -peittivät sitä kauttaaltaan. Niin marssi tuo tähän saakka voittamaton -armeija kohti Ukrainaa, jossa sitä Mazeppan lupaamien apujoukkojen, -ruokavarojen ja levon asemesta odottivat uudet pettymykset, kurjuus -ja lopuksi perikato. - -Kolkon lokakuun illan pimetessä leiriytyivät joukot poltetun kylän -ympärille. Karjalan kolmannusrakuunain rykmentti -- tai paremmin -sanoen rykmentin tähteet -- oli asettunut taivasalle metsänrinteeseen. - -Siellä istui kihisevän nuotion ääressä ratsumestari Procopaeus -ja satulalaukkuunsa nojaten luki tapansa mukaan raamattua, jonka -tyhjään alkulehteen oli merkitty hänen lukuisain lastensa nimet ja -syntymäajat. Kuullessaan askeleita viereltään nosti ratsumestari -päätään. Hänen totiset kasvonsa elostuivat hiukan, kun hän tunsi -kornetti Kyanderin. - -"Terveeks! Onpa hauska nähdä, että sinäkin olet vielä hengissä ja -eheänä", lausui ratsumestari kätensä ojentaen. - -Vaikka saman rykmentin upseereita, eivät he olleet viikkokauteen -tavanneet toisiaan, eri eskadroonat kun tuolla vaikealla taipaleella -olivat häipyneet toisistaan. Nyt oli Kyanderin eskadroona yhtynyt -muuhun rykmenttiin ja nuori kornetti oli rientänyt ystäväänsä -tervehtimään. - -Näiden kahden eri-ikäisen upseerin ystävyys kummastutti toisia. -Procopaeus oli miltei synkkyyteen saakka vakava mies, joka ei -seurustellut juuri muiden kuin raamattunsa kanssa. Toverit sanoivat -häneen Liivinmaalla tarttuneen saksalaista pietismiä. Kyander taasen -oli avomielinen ja iloinen veitikka, jonka olisi luullut viihtyvän -paremmin kaikkialla muualla kuin tuon jörömäisen raamatunlukijan -seurassa. Mutta he olivat molemmat papin poikia, joten heitä -varmaankin liittivät toisiinsa samankaltaiset lapsuusmuistot. - -"Tiedätkö", alotti Kyander nuotion ääreen istahtaen, "että Lewenhaupt -tappionsa tähden on joutunut kuninkaan epäsuosioon? Hänellä ei -eilisestä aikain ole mitään päällikkyyttä ja toiset kenraalit -nimittävät häntä piloillaan volontääriksi." - -"Se on hävytöntä!" huudahti Procopaeus odottamattomalla kiivaudella. -"Häviömme Liesnassa on kokonaan kuninkaan oma syy, kun hän jätti -meidät alttiiksi venäläisten ylivoimalle. Ja nyt lykkää hän oman -syynsä toisen niskoille. Niin itserakkaaksi ja kopeaksi on hänet -myötäkäyminen tehnyt. Mutta nöyryytysten päivät ovat hänellekin -alkaneet." - -"Mitä, ennustatko sinä meille tappioita?" - -"Ennustan, ja pian saamme nähdä, että ennustukseni sen pahempi -myöskin toteutuvat." - -"Mutta sinun pitäisi tämä kaikki sanoa itselleen kuninkaalle", -huomautti Kyander puoleksi leikillään. - -"Kyllä minä sen vielä sanonkin", vakuutti Procopaeus niin totisesti, -että kornetti joutui hämilleen. - -Ääneti tuijottivat he moniaan hetken kituen palavaan nuotioon. Sitten -kiintyi Kyanderin katse toverinsa lopen kuluneeseen univormuun. -Levittäen omaa, turkisreunaista päällystakkiaan virkkoi hän: - -"Miksi et ole varustautunut talvea vastaan? Katsopas, näin mainion -kauhtanan minä löysin siitä autiosta herraskartanosta, jonne me -Sosch-joen varsilla harhaillessamme eräänä päivänä osuimme." - -"Minä kärsin mieluummin vilua kuin lämmitän itseäni ryöstösaaliilla", -vastasi Procopaeus kuivasti. - -"Mutta olithan sinäkin siellä kartanossa", sanoi Kyander -avomielisesti, "ja minä luulin nähneeni sinun pistävän siellä jotakin -laukkuusi." - -Ratsumestari loi katseensa alas ja punastui korviaan myöten, niin -että Kyanderia rupesi kaduttamaan koko huomautuksensa. - -"Niin, herra paratkoon, otinhan minäkin sieltä jotakin", lausui -Procopaeus matalalla äänellä. "Kas tässä!" - -Hän veti satulalaukustaan esiin kolmihaaraisen, messinkisen -kynttilänjalan. Kyander purskahti nauramaan. - -"Mitä ihmettä sinä tuolla teet? Tuskinpa sillä saa viinaryyppyä -juutalaiselta vaihdetuksi." - -"Älä naura!" kielsi Procopaeus vakavasti, "en minä sitä ottanutkaan -sen raha-arvon takia. Katsos, minun huomioni kiintyi siihen sen -vuoksi, että minulla on kotonani ihan samanlainen kynttilänjalka, -aivan kuin ne olisivat lähteneet saman valajan kädestä. Sen -ympärillä olen minä rauhan vuosina vaimoineni ja lapsineni istunut -joulupöydässä. Ja siinä ovat varmasti näinä sotavuosinakin -joulukynttilät siellä kotonani palaneet ja niiden loisteessa ovat -omaiseni rukoilleet minun puolestani. Sen vuoksi tuli minulle -vastustamaton halu ottaa tämä jalka mukaani. Meillähän ei ole enää -pitkälti jouluun. Silloin, pyhänä jouluyönä, tahdon minä asettaa -siihen kynttilät palamaan ja muistella niiden loisteessa entisiä -onnellisia jouluiltoja kaukaisessa kodissani." - -Kornetti Kyander tunsi itsensä syvästi liikutetuksi. Hän pyysi -anteeksi ajattelemattomia sanojaan ja sitten alkoivat he hiljakseen -puhella omaisistaan ja kaukaisesta kotimaastaan. Lopuksi purkautui -kummankin rinnasta raskas huokaus ja kaihomielin tuijottivat he -riutuvaan nuotioon. - - * * * * * - -Suunnattoman vaivaloisen matkan jälkeen sai karoliiniarmeija -kutakuinkin tyydyttävän talvikortteerin pienessä Romnyn kaupungissa -ja sitä ympäröivissä kylissä. Joukot saivat levähtää ja syödä, jollei -juuri kyllikseen, niin ainakin toimeen tultavasti. - -Procopaeuksella ja Kyanderilla oli yhteinen kortteeri pienessä -tupapahasessa, jonka he parhaansa mukaan olivat siistineet ja -laittaneet asuttavaan kuntoon. - -Kun Kyander joulukuun puolivälissä palasi partioretkeltä ja astui -kortteeritupaan, tapasi hän siellä Procopaeuksen laittamassa -pieniä kääryjä. Yhdessä oli puusta muovailtu nukke, toisessa -koukerokuvioilla somistettu rasia, joka helinästä päättäen sisälsi -muutamia hopearahoja, kolmannessa taas joku muu pieni esine. - -Ratsumestari yritti kätkeä ne nopeasti satulalaukkuunsa, mutta -Kyander oli ehtinyt jo nähdä osan tavaroista. - -"Mitä ihmettä sinä noilla teet?" huudahti hän kummastuneena. - -"Tietysti ne ovat joululahjoiksi omaisilleni", hymähti Procopaeus -hämillään, "jouluunhan ei enää ole kuin vähän toista viikkoa." - -"Mutta ethän sinä voi niitä mitenkään kotiisi saada täältä maailman -laidasta, jonne ei edes yksinkertainen tervehdys kotimaasta pääse -tulemaan." - -"En aiokaan saada. Panen ne vain jouluiltana esille joulukynttilämme -ympärille ja kuvittelen olevani kotona rakkaiden omaisteni parissa. -He siellä kaukana panevat varmaan esille pikku lahjoja myöskin -minulle ja kuvittelevat minun istuvan heidän seurassaan." - -Kyander tunsi jälleen itsensä liikutetuksi. - -"Olen minäkin ryhtynyt jouluvarustuksiin", sanoi hän. "Tulehan -katsomaan." - -Hän vei toverinsa ovelle ja osotti hänelle pientä kuusta, joka seisoi -hangessa tuvan edustalla. - -"Otin sen metsän läpi ratsastaessamme", kertoi hän. "Muutkin leirissä -valmistautuvat jo joulunviettoon ja varsinkin puuhaa kenraali -Gyllenkrok innokkaasti, että koko armeija voisi viettää niin iloisen -joulujuhlan kuin suinkin." - - * * * * * - -Pari päivää tämän jälkeen syöksyi Kyander hämmästyneen näköisenä -tupaan, jossa Procopaeus parhaillaan parsi univormuaan. - -"Tiedätkö, kuningas on komentanut koko armeijan liikkeelle", huusi -hän, "tuolla ulkona luettiin juuri hänen majesteettinsa päiväkäskyä". - -"Liikkeelle, minnekä sitten?" kysyi Procopaeus tylsän rauhallisesti. - -"Mikä lie kaupunkirähjä, Hadjatsch tai jotakin sellaista. Kuningas -on saanut päähänsä, että siellä on muka paremmat talvikortteerit -joukoille. Gyllenkrok oli kyynelsilmin rukoillut häntä sallimaan -armeijan edes joulunpyhät viettää täällä, mutta kaikki turhaan. -Eteenpäin vain, läpi lumen ja pakkasen! Mene tiedä, onko tämäkin -katsottava sankaruudeksi." - -"Kopeata itsepäisyyttä se on", huomautti Procopaeus. "Huono omatunto -tekee hänet levottomaksi ja levoton ihminen ei kauan viihdy yhdessä -kohti. -- Mutta milloin meidän on lähdettävä?" - -"Tänään jo." - -"No lähtekäämme sitten. Haudassa ainakin saamme kylliksi levähtää." - -Huoaten sijotti ratsumestari satulalaukkuun kolmihaaraisen -kynttilänjalkansa, jonka hän oli jo kiillottanut ja asettanut -valmiiksi pöydälle. - - * * * * * - -Talvi tuli vuonna 1708 aikaisin ja siitä kehittyi niin luminen ja -kylmä, ettei sellaista oltu vuosisataan Europassa nähty. Suomessa ja -Ruotsissa hautautuivat monin paikoin pienemmät asumukset umpipäähän -lumeen, niin että asukkaat kykenemättä liikkeelle pääsemään kuolivat -nälkään. Parisissa saakka kuoli ihmisiä viluun ja Venezian kanavat -menivät jäähän. Mitä sitten Ukrainan aroilla, jossa tiheäturkkiset -metsäneläimet kuolivat viluun ja kylmän kangistamia petolintuja -vangittiin käsin. - -Joulukuun kahdeksantenatoista päivänä lähti karoliiniarmeija -Romnystä Hadjatschia kohti. Samana päivänä puhkesi Ukrainan talvi -rajuimmilleen. Matkalla menetti pakkasen kourissa pari tuhatta miestä -henkensä. Toisilta paleltui keltä kädet, keltä jalat. Itse kuninkaan -täytyi tuon tuostakin hieroa lumella kasvojaan, joihin ainaiseksi jäi -pahoja pakkasen puremia. - -Hadjatsch oli pieni kaupunkipahanen, jonka vihollinen oli jättänyt -autioksi ja lähtiessään polttanut osan taloja. Kaupunkia ympäröi -muuri, jossa oli yksi ainoa pieni portti. Kun armeija illan tullen -saapui sen edustalle, syntyi sanoin kuvaamaton sekamelska, kun kaikki -tahtoivat yhtaikaa päästä portista läpi ja katon alle. Kuri lakkasi -kerrassaan. Vaikka järjestys saatiin juurella vaivalla palautetuksi, -kesti toista vuorokautta, ennenkuin koko armeija oli päässyt portin -läpi. Sillaikaa paleltui suuri joukko miehiä ja hevosia kuoliaaksi. -Rakuunoita tavattiin jäätyneinä hevostensa selkään ja jalkamiehiä oli -kangistunut seisaalleen puiden tai muurin nojalle. - -Kurjuus ja haikeat valitushuudot täyttivät pienen kaupunkirähjän. -Sen harvat talot olivat muuttuneet sairashuoneiksi. Missä välskärit -leikkoivat ja sahasivat paleltuneita jäseniä, joita ajelehti pitkin -katuja. Niiden keskellä harhaili kuumesairaita sotilaita, jotka -houriessaan lauloivat ja sadattelivat sekaisin. - -Erään sellaisen sairashuoneeksi muuttuneen hökkelin nurkassa olivat -Procopaeus ja Kyander saaneet suojapaikan. Huoneen täytti ankara -löyhkä ja sairasten voihkina. - -"Tällaisessa paikassa me nyt saamme ottaa joulun vastaan", lausui -Kyander, painellen kasvoihinsa syntyneitä paleltumia. "Mutta parempi -tämäkin kuin taivasalla." - -"Niin, jos saisimme täälläkään viettää joulun rauhassa", vastasi -Procopaeus. - -"Elä, veli rakas, ennusta enää tämän pahempaa", huokasi Kyander. - - * * * * * - -Saapui jouluaatto. - -Päivän sarastaessa alkoivat Hadjatschin kaduilla rummut pärrätä. Kun -ne vaikenivat, luettiin joukoille kuninkaan päiväkäsky, joka määräsi -kaikki marssiin kykenevät liikkeelle. Päämääränä oli penikulman -etäisyydessä oleva Weprik-niminen kasakkalinnotus, jonka kuningas oli -päättänyt väkirynnäköllä vallottaa. - -"Jouluvarustukseni ovat valmiina laukussa, missä sitten iltaa -vietettäneenkin", sanoi Procopaeus. - -Sen saivat he pian tietää. Iltapuolella päivää kohosi pakkanen -korkeimmilleen. Niin ollen ei rynnäkköä Weprikin jäädytettyjä -rintavarustuksia vastaan ollut yrittäminenkään, vaan joukot saivat -majottua jouluyötä viettämään erään lähistössä olevan pienen kylän -ympärille. Ainoastaan vähäinen osa miehistöstä sai suojaa kylän -taloista. Suurin osa sai asettua taivasalle. Raudankylmää itäviimaa -vastaan, mikä tunki luihin ja ytimiin, pystytettiin miehen korkuisia -aitoja, joissa riukujen välit täytettiin olilla. - -Kun Kyander oli oman eskadroonansa nuotiolla saanut hiukan -lämmitelleeksi, lähti hän ystäväänsä etsimään. - -Procopaeus kyyrötti vähäisellä nuotiolla olkiaidan suojassa. -Messinkisen kynttilänjalan oli hän ottanut esiin ja pystyttänyt -hangelle viereensä. Siinä oli kolme viheliäistä talikynttilää, joita -hän Kyanderin saapuessa juuri sytytteli. - -Kuullessaan ystävänsä askeleet nosti hän päänsä ja lausui: - -"Rauhallista joulua!" - -Kornetti ei vastannut mitään, vaan tuijotti hämmästyneenä ystäväänsä, -epäillen oliko tämä enää täydellä järjellään. - -"Ja nyt joululahjat esille", jatkoi Procopaeus, avaten laukkunsa ja -asetellen hangelle kynttilän ympärille ne pienet kääröt, jotka hän jo -Romnyssä oli laittanut. - -"Tässä on Gabriel-pojalle, tässä Annille, tässä taas pikku -äidille..." luetteli hän yksivakaisesti. - -Kun kaikki lahjat olivat nimitetyt, kaivoi hän esille raamattunsa -ja vilusta hytisten alkoi lukea: "Koska siis Jesus syntynyt oli -Betlehemissä Judan maalla, kuningas Herodeksen aikana, katso tietäjät -tulivat Jerusalemiin..." - -Kärsimykset ja koti-ikävä ovat saaneet hänen järkensä sekaisin, -ajatteli Kyander. Hänen mieltään myllersivät vuorotellen syvä surku -ja sääli toveriaan kohtaan sekä jonkunlainen epämääräinen viha. -Ääneti poistui hän ja lähti lämpimänä pysyäkseen harhailemaan ympäri -leiriä. - -Pakkanen yltyi yhä. Tuon tuostakin täytyi Kyanderin kahmaista lunta -kouraansa ja hieroa sillä milloin kasvojaan, milloin käsiään tai -jalkojaan. Estyäkseen kokonaan kontistumasta täytyi yhtä mittaa -pysyä liikkeessä. Hellittämätön itäviima tuntui tunkeutuvan yksin -aivoihinkin. - -Nääntyneenä ja pyörryttävin päin harhaili Kyander nuotiolta toiselle. -Silloin tunsi hän kelmeässä kuunvalossa yhtäkkiä kuninkaan, joka -suurissa saappaissaan ja tutussa sinisessä viitassaan asteli hänen -edellään. Kylmäkö vai ainainen levottomuus hänetkin oli ajanut -ulkona kiertelemään? kysyi Kyander itseltään ja alkoi vaistomaisesti -noudattaa hänen askeliaan. - -Tavan takaa pysähtyi kuningas taammas nuotioiden kohdalle, ikäänkuin -kuunnellakseen niiden ympärillä värjöttävien miesten puheita. Mutta -kohta lähti hän jälleen liikkeelle ja nuori suomalainen seurasi kuin -varjo hänen kintereillään. - -Hetken kierrettyään pysähtyivät he ratsumestari Procopaeuksen -nuotiotulen läheisyyteen. Hämmästyneenä tuijotti kuningas vaivaisesti -palaviin joulukynttilöihin. Ratsumestari istui entisessä asennossaan -ja hänen polviensa välissä oli avattuna raamattu, josta hän -saarnaavalla äänellä luki: "Minä sanon öykkäreille: älkäät niin -kerskatko, ja jumalattomille: älkäät vallan päälle haastako. Älkäät -niin paljon haastako valtanne päälle: älkäät puhuko niin niskuristi. -Niinkuin ei mitään hätää olisi ei idästä eikä lännestä taikka -vuorilta korvessa. Sillä Jumala on tuomari, joka tämän alentaa ja -toisen ylentää." - -Nostaen äkkiä päänsä tähtäsi ratsumestari suoraa kuninkaaseen -katseen, jossa oli omituinen lasittunut ilme, sekä toisti painavasti: -"Sillä Jumala on tuomari, joka _tämän_ alentaa ja toisen ylentää." - -Kuningas käännähti äkkiä kuin jonkun satuttamana ja lähti ääneti -jatkamaan matkaansa. Kyander katsoi hänen jälkeensä ja yhtäkkiä -selveni hänelle siinä, kuinka yksinäinen ja onneton tuo mies pakkasen -puremine kasvoineen oli. - -Laskien kätensä Procopaeuksen olalle kuiskasi hän: "Etkö sinä -tuntenut, sehän oli kuningas?" Mitään puhumatta tuijotti puhuteltu -häneen lasittuneilla silmillään. Sitten rupesi hän jatkamaan -lukemistaan. Hänen kasvonsa olivat vilusta siniset ja sormet olivat -koukistuneet kuin petolinnun kynnet. - -Tavaton tuska ja sääli toveriaan, kuningasta ja koko maailmaa -kohtaan kaihersi Kyanderin sydäntä. Hän ei voinut viipyä tuon -onnettomuuteensa jähmettyneen ystävänsä luona, vaan lähti rientämään -kuninkaan jälkeen, joka kuitenkin oli ehtinyt jo häipyä kylmän -kourissa liikehtiväin sotilasten joukkoon. - - * * * * * - -Vihdoinkin alkoi tämä onneton yö kallistua loppuun. Ainakin -kymmenennen kerran hieroi Kyander lumella nenäänsä ja poskipäitään. -Se selvitti hänen sekaantuneita ajatuksiaan. Yhtäkkiä muisti hän -raamattua lukevan ystävänsä ja lähti viimeiset voimansa jännittäen -rientämään hänen nuotiolleen. - -Siitä oli enää jälellä muutamia savuavia kekäleitä. Kolme -joulukynttilää olivat valuneet muodottomiksi tönkeiksi sekä sammuneet -jo aikoja sitten. Mutta ratsumestari istui yhä samassa asennossa, -avonainen raamattu polviensa välissä. - -Pahaa aavistaen riensi Kyander luokse ja laski kätensä hänen -olkapäälleen. Jo ensi kosketuksesta tunsi hän, että ratsumestari oli -paleltunut ja ruumis ehtinyt jo jäätyä. - -Pitkän aikaa seisoi hän, käsi kuolleen ystävänsä olkapäällä, mitään -ajattelematta alallaan. Väkivaltainen tuskan ja nyyhkytyksen puuska, -joka tunkeusi syvältä hänen rinnastaan, havahutti hänet vihdoin -todellisuuteen. Hän kumartui ja otti ylös vainajan raamatun. - -"Tästä lähin saa tämä matkata minun laukussani", sanoi hän. - -Sen jälkeen poimi hän lumelta kynttilänjalan sekä joululahjat, -virkkaen itsekseen: - -"Jos Jumala suo minun kerran vielä palata kotimaahan, niin nämät minä -saatan niille, joille ne olivat aiotutkin." - - * * * * * - -Kornetti Kyanderin oli suotu kestää kaikki sen talven kauhut -sekä päästä seuraavana kesänä ehein nahoin Pultavan onnettomasta -verileikistä. Mutta karoliini-armeijan tähteiden peräytyessä Turkkia -kohti joutui hän rykmenttinsä tähteitten kera Perevoloznassa -venäläisten vangiksi. Alun toista vuosikymmentä sai hän sitten kestää -kovaa sotavankeutta kaukana Siperian rajoilla. - -Kun hän vihdoinkin rauhan tultua palasi synnyinmaahansa, oli hänellä -mukanaan ratsumestari Procopaeuksen raamattu, kolmihaarainen -kynttilänjalka sekä pienet joululahjat, joita hän kaikissa -vaiheissaan oli uskollisesti säilyttänyt. - -Monen vaivan jälkeen löysi hän ystävä-vainajansa perheen, joka omalta -osaltaan oli saanut kestää kaikki isonvihan kauhut. Luovutettuaan -tuomisensa kertoi hän itkusta hiukenevalle puolisolle ja lapsille -tuosta kamalasta jouluyöstä kaukana Ukrainan aroilla. - - - - -Isästä poikaan - - -Majuri Kaarlo von Burghausen istui havukasalla nuotion ääressä. Hän -tunsi itsensä hieman rauhattomaksi. Tätä ei kuitenkaan aiheuttanut -tieto siitä, että venäläiset lähestyivät Pähkinälinnasta käsin -monituhantisena joukkona ja että hän kuudensadan ratsumiehensä kanssa -oli todennäköisesti joutuva huomenna tekemisiin heidän kanssaan, -vaan rauhattomuuden aiheena oli yksinkertaisesti se, että hän ennen -taistelua aikoi pitää sotilailleen puheen. - -Hän oli miekkamies kiireestä kantapäähän sekä saanut jo monesti -katsoa vaaraa silmästä silmään, joten vihollisen läheneminen ei -voinut häntä huolettaa. Mutta sitä kykenemättömämmäksi tunsi hän -itsensä sananmiehenä. Huomista taistelua piti hän kuitenkin siksi -merkityksellisenä, että hänen päällikkönä tuli välttämättä pitää -sen edellä puhe sotilailleen. Tämä oli nimittäin ensimäinen kerta -tämän sodan aikana, jolloin venäläiset hyökkäsivät varsinaisesti -Suomen rajojen sisälle ja hän seisoi täällä Lipolan kylässä -kuudensadan karjalaisen rakuunansa kanssa koko Suomen etuvartiana. -Hän tunsi hetken historiallisesti tärkeäksi ja ponnisti ajatuksiaan, -löytääkseen hetken vaatimuksiin soveltuvan puheen aiheen. - -Jos majuri von Burghausen olisi menneen ajan vaiheista ollut hiukan -paremmin selvillä niin olisi hän saanut oivallisen puheen aiheen -itse sen paikan asemasta, mihin hänet oli komennettu synnyinmaansa -etuvartiaksi. Hän olisi muistanut, että ensinnäkin Lepolasta noin -parin penikulman päässä lounaassa oli Kivennapa, missä eräs herra -Jöns Maununpoika puolitoista vuosisataa sitten oli vähäisen joukon -kanssa Suomen etuvartiana ottanut vastaan suuren venäläisjoukon sekä -ajanut sen takaisin rajan yli. Ja toiseksi hän olisi muistanut, että -suunnilleen saman matkan päässä Impolasta koilliseen on Rautu, jossa -viitisenkymmentä vuotta sitten eversti Burmeister talonpoikaisjoukon -kanssa oli nimikään maansa etuvartiana ja ajoi venäläisarmeijan -takaisin. - -Hän olisi voinut muistuttaa sotilailleen noista entisajan miesten -urotöistä sekä jatkaa sitten jotenkin siihen tapaan, että koska -Lipola on sen suoran viivan keskikohdalla, joka vedetään Raudusta -Kivennavalle, niin he niin ollen ovat saaneet osalleen keskustan -puolustamisen tuolla etuvartiolinjalla. Ja kun molemmat sivustat ovat -aikaisempina aikoina kumpikin kohdaltaan lyöneet vihollisen takaisin, -niin on heidän velvollisuutensa seurata isäin esimerkkiä ja puolustaa -yhtä sankarillisesti keskustaa. - -Mutta, kuten sanottu, majuri Burghausen ei ollut selvillä isänmaansa -historiasta paremmin kuin muistakaan sotakomentoon välittömästi -kuulumattomista seikoista. Ja siksi hän levottomasti haparoitsi -niiden häälyvien mielikuvien joukossa, joita aiottu puhe herätti -hänen päässään. - -Maaliskuinen päivä oli jo riutumassa illaksi. Läntisellä -taivaanrannalla näkyi enää heikko punerrus ja sitä vastaan -kuvastuivat tummina kuvioina taampana olevan kylän tuulimyllyt ja -kaivonvintit. Yltympäri kuului matalaa puheensorinaa sotilasten -nuotioilta ja syrjempänä rauskuttivat illallistaan paaluihin kytketyt -hevoset. Etäämpänä huhuilivat etuvartiat toisilleen ja kovettuvalta -hangelta kuului suksensuihketta. - -Burghausenin vanha palvelija, Martti, jolla oli yllään korpraalin -asu, heitti uusia puita isäntänsä nuotioon ja tiedusti samalla, eikö -majuri halunnut illastaa. - -Puhuteltu kohotti päätään ja silmäili hajamielisenä Marttia. -Mutta äkkiä elostutti hänen silmiään iloinen välähdys ja sormiaan -näpsähyttäen huudahti hän: - -"Niin, kaivahan tosiaankin esille jotakin haukattavaa, sillä minulle -tuli yhtäkkiä huikea nälkä. Ja sitten saat itse istua tähän nuotiolle -sekä kertoa minulle Lundin tappelusta." - -Marttia silmäillessään oli majuri äkkiä muistanut, että tuo -vanha korpraali oli ollut mukana Lundin tappelussa, jossa hänen -isänsä, eversti Herman von Burghausen, oli viidensadan suomalaisen -ratsumiehensä kanssa pelastanut voiton ruotsalaisille. Isä oli -sankarijoukkoineen kaatunut paikalleen ja Martti oli ainoa pelastunut -koko rykmentistä, sillä eversti oli kaatuessaan velvottanut hänet -viemään viime tervehdyksensä omaisilleen Suomessa. Nuo paikoilleen -kaatuneet sankarit olivat olleet Karjalan rakuunoita ja siis hänen -rakuunainsa isiä ja heitä oli johtanut hänen oma isänsä. Siinähän oli -mainio puheen aihe ja se tuli kuin taivaasta pudoten! - -Monta kertaa oli majuri lapsuudessaan kuullut Martin kertovan Lundin -tappelusta. Aina kun Burghausenin perhe oli tuon kuuluisan tappelun -vuosipäivänä kerääntynyt illan hämyssä takkavalkean ympärille heidän -talossaan Walkjärvellä, oli Martti-rakuuna kutsuttu sisälle kertomaan -eversti-vainajan viimeisiä terveisiä. Yhtä uskollisesti oli Martti -aina, talon rouvan nyyhkyttäessä, kuvannut yksityisseikkoja myöten -taistelun vaiheet, joutuen lopulta itsekin liikutuksen valtaan, kun -hänen oli toistettava everstin terveiset vaimolleen ja pojilleen. -Majurille oli kertomus siis kylläkin tuttu, mutta siitä huolimatta -tahtoi hän nyt kuulla sen jälleen ja siten verestää muistiaan. - -"Kas niin, Martti, alahan jo kertoa!" hoputti hän syömään ryhtyessään -vanhaa palvelijaansa, joka oli istahtanut havukasan reunalle ja -kohenteli nuotiota. "Kuinka oli meikäläisten sotajoukko asetettu -rintamaan?" kysyi hän johteeksi, että Martti pääsisi paremmin alkuun. - -"Meidän rykmenttimme oli etummaisena vasemman siiven äärimmäisellä -nokalla", alkoi Martti, joka ei juuri ollut selvillä koko sotajoukon -sijottelusta. "Ja oikean siiven nokalla oli myöskin suomalaisia -ratsumiehiä, vaikka ne eivät kuuluneet meidän rykmenttiimme." - -"Aivan niin, suomalaiset olivat siis teräksenä kummankin siiven -kärjessä", keskeytti majuri, "sen kunnian he olivat ansainneet Saksan -sodassa." - -"Meidän takanamme oli kiviaita, jonka suojassa ruotsalainen jalkaväki -seisoi", jatkoi Martti. "Kun tanskalaiset lähenivät, lausui -eversti-vainaja: 'Pojat, nyt on kysymyksessä voittaa tai kuolla! Tuon -kiviaidan suojaan kai teistä ei kukaan halunne paeta, vaikka itse -hiisi syöksisi joukkojansa meitä vastaan?' Ja yhteen ääneen huusivat -pojat, että he tahtovat pitää paikkansa, tulkoon mitä tulkoonkin. -Sitten alkoi taistelu. Ruotsalaiset meidän oikealla puolellamme -joutuivat pian epäjärjestykseen ja alkoivat paeta kiviaidan taakse. -Mutta meidän rykmentissämme ei ainoakaan rivi ollut horjahtanut -paikaltaan ja verissäpäin saivat tanskalaiset palata takaisin. - -"'Hyvin tehty, pojat!' huusi eversti-vainaja, 'Ja nyt valmiit ottamaan -vastaan toista kuuroa!' Mutta tanskalaisten toinen hyökkäys päättyi -kuten ensimäinenkin. Silloin toivat he meitä vastaan henkikaartin -joukot, joita he pitivät voittamattomina ja meitä he nimittivät -kuoleman rykmentiksi, kai sen takia, että meidän jokaisella -kahdeksalla komppaniallamme oli mustat liput --" - -"Ja että te kuolemaa tuottaen seisoitte niin järkähtämättöminä -alallanne", lisäsi majuri. - -"Niin", jatkoi Martti. "Ensiksi teki henkikaartin ratsuväki kolme -hyökkäystä meitä vastaan, mutta ajettiin joka kerta nurinniskoin -takaisin. Sitten tuli henkikaariin jalkaväki, jonka muskettituli -teki suuria aukkoja meidän riveihimme. Mutta meidän säilämme -ajoivat heidätkin hajalleen. Yhtä järkkymättöminä seisoivat rivimme -alallaan, vaikka meistä monet olivatkin jo ainaiseksi suistuneet -satulasta ja yhtä monet vuotivat verta. Eversti-vainajallakin oli jo -useita haavoja ruumiissaan, mutta siitä huolimatta istui hän kuin -valettuna satulassa ja kehotti miehiä pysymään lujina, kunnes muu -sotajoukko kerkeää uudelleen järjestyä taisteluun. Kaikki lippumme -liehuivat vielä pystyssä eivätkä tanskalaiset uskaltaneet enää -uudistaa hyökkäyksiään. Mutta sen sijaan alkoivat he viskellä meidän -keskellemme kranaatteja, jotka räjähtäessään surmasivat ympäriltään -hevosia ja miehiä. Nyt alkoivat rivimme nopeasti harventua, mutta -me jälellä olevat seisoimme lujina paikallamme ja vastasimme -karpiineillamme tanskalaisten tuleen." - -Lisättyään puita nuotioon jatkoi Martti: - -"Lopulta meitä ei ollut enää jälellä kuin viitisenkymmentä miestä -ja yhä sinkoili kranaatteja keskellemme. Silloin näin minä -eversti-vainajan horjahtavan satulassaan, samalla kun hänen ratsunsa -putosi polvilleen, sillä ihan sen jaloissa oli räjähtänyt kranaatti. -Minä laskeusin satulasta ja riensin paikalle, auttaakseni everstiä. -Hän oli saanut kranaatin kappaleen kylkeensä ja autettuani hänet -satulasta sanoi hän vaikeasti puuskuttaen: 'Vetäydy sinä, Martti, -tuonne kiviaidan taakse, säilyäksesi hengissä ja viedäksesi viimeiset -terveiseni kotiin.' Hän antoi minulle sormuksensa, kellonsa ja -rahakukkaronsa ja sanoi: 'Vie nämä viime tervehdyksenä vaimolleni -ja käske hänen kasvattaa pojistamme sotureita, jotka tarvittaessa -osaavat kuolla kuninkaan ja isänmaan puolesta niinkuin minä nyt -kuolen'! Tällöin syöksyi verivirta hänen suustaan ja miekkaansa -viitaten sai hän enää vaivalla lausutuksi: 'Tämä Kaarlo-pojalleni.'" - -Kyyneleitä kiilui majurin silmissä ja lyöden kädellä miekkansa -huotraa lausui hän: - -"Niin, se on tämä tässä!" - -Koettaen yhä yltyvää liikutustaan hillitä jatkoi Martti: - -"Samalla alkoivat tanskalaisten rummut päristä ihan edessämme, -sillä he tiskaisivat jälleen hyökätä kimppuumme. Minä nostin -eversti-vainajan syliini ja juuri kun pääsin kiviaidalle, huokasi hän -viimeiset henkäyksensä. Takanamme kävi vimmattu taistelu ja minun oli -vaikea hillitä itseäni syöksymästä toverieni avuksi, jotka paikkaansa -jättämättä taistelivat joka puolelta päälle tunkevaa vihollista -vastaan. Hetken kuluttua ilmottivat tanskalaisten voittohuudot, että -suomalainen kuoleman rykmentti oli kaatunut viimeiseen mieheensä. -Minä olin ainoa, joka pelastuin, sillä minua velvotti siihen -eversti-vainajan käsky." - -Silmiään pyyhkien vaikeni Martti ja omituista haltioitunutta -liikutusta tuntien tuijotti majuri ääneti nuotioon. - -Nyt oli hänellä selvillä, mitä lausua huomenna sotilailleen. Hän ei -huolinut sen paremmin ruveta puhetta sommittelemaan ja siihen hän ei -tuntenut pystyvänsäkään. Yksinkertaisesti ja hartaasti tahtoi hän -vain kuvata heidän isäinsä taistelun Lundin luona ja muistuttaa, -mihin se heitä velvotti. - -Ilma oli kevättalvisen raikas ja kajava. Tähtikirkkaana kaareusi -taivas lepäävien sotilasten yllä ja majurista tuntui kuin sieltä -ylhäältä katselisivat hänen isänsä ja muut kuoleman rykmentin urhot -poikiaan ja odottaisivat, kykenevätkö he yhtä järkkymättöminä -seisomaan vartiopaikallaan kuin he. - -"Tämän kunnianarvoisan miekkani kautta, heidän ei pidä meistä -pettymän!" päätti majuri mielessään ja ojentausi viittaansa -kääriytyneenä havuvuoteelleen. - - * * * * * - -Vihollinen, joka nyt läheni Lipolan kylää, ei tullut enää -samanlaisena järjestymättömänä barbaarilaumana kuin Jöns Maununpojan -ja vielä Burmeisterinkin aikana. Rajajoen takaista kaaoksellista -maailmaa muovaili parasta aikaa jättiläismies länsieuropalaisten -kaavain mukaan ja uudistukset tuntuivat selvästi sotajoukossakin. -Vaikka Narvan tappelusta oli vasta kulunut kolmisen vuotta, oli -tämä muutos kuitenkin selvästi huomattu äskeisessä Pähkinälinnan -vallotuksessa sekä niissä taisteluissa, joita suomalainen sotajoukko -oli viime kesänä käynyt tsaaria vastaan rakenteilla olevan Pietarin -kaupungin ympäristöllä. - -Mutta siitä huolimatta kohtasi monituhantinen venäläisjoukko majuri -von Burghausenin pienessä joukossa kovan vastuksen. - -"Lundin luona kaatuneiden isäimme nimessä luvatkaamme, että -vihollinen ei ole vartiopaikkamme ohi pääsevä muuten kuin meidän -ruumistemme yli!" oli majuri puheensa lopussa huudahtanut -sotilailleen, jotka yksimielisesti olivat päättäneet mieluummin -kuolla kuin peräytyä vihollisen edestä. - -Kun taistelun melske oli vaiennut ja illan tullen kuu varovasti -kurkisteli puiden latvain yli, näki se Lipolan kylän tuhkana ja sen -alla olevan aukian täynnä kaatuneita. Siellä lepäsivät viimeistä -untaan Burghausenin rakuunat, jotka lupauksensa mukaan ja isäinsä -esimerkkiä seuraten olivat miekka kädessä kaatuneet viimeiseen -mieheen. Mutta taajat ruumiskasat heidän ympärillään osottivat, -että voitto oli ylivoimaiselle viholliselle tullut ylen kalliiksi. -Ainoastaan rippeitä heidän joukostaan oli voinut kulkea edelleen -lähikyliä hävittämään. - -Kun kuu ikäänkuin näkemiinsä perehtyneenä uskalsi irtautua puiden -latvoista ja kohota hiljalleen ylemmäs taivaalle, lankesi sen valju -hohde esteettömästi kentälle, jossa vallitsi kuoleman hiljaisuus. -Ainoastaan yhdessä kohti taistelukentän keskuksessa, missä viimeinen -kamppaus oli käyty ja missä kaatuneiden joukko oli tihein, näkyi -vähäistä liikettä. Nuori sotilas suomalaisen rakuunan asussa kohosi -hiljalleen istumaan ja tunnusteli päätään. Hän sai sormiinsa -hyytynyttä verta ja muisti nyt saaneensa miekaniskun, josta hän oli -menettänyt tajunsa ja pudonnut satulasta. - -Haavottunut, joka oli vasta kahdenkymmenenvuotias nuorukainen, -nimeltään Juhana Henrik Fieandt, kohosi hiljaa jaloilleen ja -tunnusteli raajojaan. Hän ei huomannut itsessään muita vammoja ja -alkoi varovasti, vaikkakin hoippuen, liikkua kuolleiden keskellä. - -"Nähtävästi minä olen ainoa eloon jäänyt koko kentällä, sillä kaikki -makaavat liikkumattomina eikä miltään suunnalta kuulu pienintäkään -voihkausta", ajatteli hän eteenpäin pujotellessaan. - -"Toverini ovat pitäneet lupauksensa", jatkoi hän kuolleita -silmäillen, "ja kaatuneet viimeiseen mieheen. Meitä olikin enää -vain parikymmentä kuudestasadasta jälellä silloin kun minä sain -miekaniskun päähäni. Mutta jokaisen ympärillä makaa puolikymmentä -ryssää, niin että he eivät ole henkeään halvasta myyneet." - -Poistuttuaan etemmäs paikalta, missä hän itse oli maannut, kumartui -hän tarkastelemaan muuatta veren ja haavojen peittämää, puoli -alastomaksi ryöstettyä ruumista. - -"Majuri!" lausui hän itsekseen. "Niin, niin, hän oli jo yltyleensä -verissä silloin kun minä hänet viimeksi taistelun vilinässä näin. -Hänellä näyttää olevan ainakin parikymmentä haavaa ruumiissaan, -mutta siitä huolimatta on hän isänsä miekan puristanut niin lujasti -kouraansa, että ryöstäjätkään eivät ole sitä saaneet irrotetuksi. Ja -tuollahan makaa isäntänsä jaloissa vanha Marttikin ja ukko näyttää -aivankuin hymyilevän. Niin, nyt hän on päässyt Lundissa kaatuneiden -toveriensa seuraan ja hymyilee sen vuoksi. Nyt näkyy jääneen minun -tehtäväkseni saattaa isänmaalle kaatuneiden viime tervehdys. Sen -minä olenkin tekevä ja totisesti, jos jokainen Suomessa seisoo yhtä -lujana paikallaan kuin nämä, niin tätä maata ei tuhoo venäläistäkään -voimakkaampi vihollinen! Ja nyt pyrkimään elävien ilmoille tältä -kuoleman kentältä!" - -Horjahdellen ulkoni Fieandt taistelutantereelta ja hävisi hetken -kuluttua metsän siimekseen. - - - - -Viimeiseen mieheen - - -I. - -Valjulla helmikuun taivaalla syttyi tähti toisensa jälkeen ja -täysikuu kohosi juuri Ilmajoen metsien takaa taivaanrannalle. -Verhottomien ikkunain läpi ojensi se esteettömästi kelmeät säteensä -Isonkyrön pappilan vierastupaan, jossa tupakoiden ja hiljaa jutellen -istui puoliväliin toistakymmentä soturipukuista miestä. Ne olivat -Porin rykmentin upseereita, jotka päällikkönsä, eversti von Essenin, -kutsumuksesta olivat tänne kokoontuneet. - -Oli torstai-ilta, helmikuun 18 päivä v. 1714. Tiistaista saakka oli -viisituhatmiehinen Suomen armeija täydessä taistelujärjestyksessä -odottanut vihollista Napuen kylän aukeilla. Vähää ennen kuin eversti -von Essen kutsui rykmenttinsä upseerit koolle pappilaan, oli Napuelle -saapunut ylioppilas Gabriel Peldan joka kymmenkunnan suksimiehen -kanssa oli ollut tiedusteluretkellä, ja ilmottanut ruhtinas -Galitzinin 15-tuhatmiehisen armeijansa kanssa olevan täydessä -marssissa Ilmajoelta Isoonkyröön. Ratkaiseva taistelu oli siis -todennäköisesti tapahtuva huomenna. - -Taistelusuunnitelma oli tehty tiistaina, jolloin ylempi päällystö -oli pitänyt sotaneuvottelun tässä samassa vierastuvassa. Kokous -oli silloin muodostunut hieman myrskyisäksi. Eversti von Essen -oli ehdottanut peräydyttäväksi Vöyrille, missä metsäiset tienoot -tarjoaisivat suomalaisten paljon vähälukuisammalle armeijalle -edullisemman puolustusaseman kuin aavat Kyrön lakeudet Ratsuväen -päällikkö, kenraalimajuri de la Barre, oli päinvastoin ehdottanut -marssittavaksi vihollista vastaan Ilmajoelle, viittaillen samalla -siihen, että Essenin ehdotus oli pelkuruudesta lähtenyt. Voitolle oli -lopulta päässyt ylikomentajan, kenraalimajuri Armfeltin mielipide, -että taisteluun oli ryhdyttävä Napuenkylän aukealla. Sen mukaan oli -sitten taistelujärjestys laadittu ja kaksi päivää olivat nyt Suomen -joukkojen tähteet paljaan taivaan alla tulipalopakkasessa odottaneet -ratkaisun hetkeä. -- - -Eversti von Essen istui, synkkä ilme korkealla ja miehekkäällä -otsallaan, pesän edessä ja tuijotti hiilokseen. Kun puheen sorina -hänen ympärillään vaikeni, niin että pöydällä palavien talikynttiläin -ritinä alkoi huomattavasti kuulua, havahtui hän mietteistään, -kopisti tuhkan hollantilaisesta piipustaan, nousi seisoalleen ja -upseereihinsa kääntyen puhui: - -"Te tiedätte, toverit, että tiistaillisessa sotaneuvottelussa -vihjailtiin pelkureiksi meitä, jotka tahdoimme peräydyttäväksi -Vöyrille ja valittavaksi sieltä taistelupaikan. Kun nyt päätökseksi -kuitenkin tuli, että taisteluun ryhdytään täällä Kyrössä, niin -seisokaamme kuin miehet alallamme ja näyttäkäämme, ettemme ainakaan -pelkureita ole. Me olemme kaikki Suomen lapsia, jota vastoin usea -niistä, jotka meitä pelkureiksi viittailivat, ovat Pohjanlahden -tuolta puolen. He eivät katsele tätä maata ja kansaa samoilla -silmillä kuin me, he pitävät itseään täällä vieraina ja siksi -minä uskon, että meistä jokainen lopputingassa kestää paikallaan -kauemmin kuin he, jotka sotaneuvotteluissa loistavat urhoudellaan. -Mutta se sikseen. Huomisesta taistelusta riippuu kaikki. Jos se -menetetään, niin mitä on meillä silloin jälellä? Kotimme, perheemme, -koko isänmaamme joutuu avutonna raa'an vihollisen tallattavaksi. -Siksi meidän on säilytettävä paikkamme viimeiseen mieheen. -Yhdyttekö, toverit, siihen, että ainakaan Porin rykmentti ei jätä -taistelutannerta?" - -"Me tahdomme taistella viimeiseen mieheen!" huudahti kapteeni Hinnel, -nousi seisomaan ja paljasti juhlallisesti miekkansa. - -Toiset upseerit seurasivat hänen esimerkkiään ja kuunsäteet leikkivät -toistakymmenen kunnia-asentoon kohotetun miekan terällä. Everstin -ääni värähteli, kun hän puhui edelleen: - -"Viimeiseen mieheen, niin juuri! Kun patruunat loppuvat, niin silloin -me tartumme miekkoihin ja pistimiin ja taistelemme mies miestä -vastaan niin kauan kuin kätemme jaksaa asetta kohottaa." - -"Hurraa!" huudahti yhtäkkiä nuori vänrikki Gisselkors, joka ei voinut -enää tunteitaan hallita. - -Jotkut upseereista yhtyivät huutoon. Se kajahti matalassa salissa -kumeasti ja soinnahti enemmän kuoloon marssivien kuin voittoon -aikovien huudolta. He kilahuttivat miekkojaan toisiinsa ja pistivät -ne sitten tuppeen. - -Huoneessa oli koko ajan ollut saapuvilla talon isäntä, kirkkoherra -Aejmelaeus. Upseerien noustessa oli hänkin noussut ja seisoi, -liikutuksesta silmiään räpytellen, ääneti pöydän nojalla. Essen astui -nyt hänen eteensä ja kaivaen taskustaan rahakukkaron, kellon ja -muutamia papereita lausui: - -"Minä uskon nämä teidän huostaanne, kirkkoherra, ja pyydän teitä -etsimään taistelutantereelta minun ruumiini sekä toimittamaan sen -perhehautaani Hollolan kirkkomaahan." - -"Mutta, herra eversti..." yritti kirkkoherra, vaan liikutus sai -hänet samassa keskeyttämään lauseensa. Eikä Essen antanut hänelle -tilaisuutta jatkaa, vaan puristi ääneti hänen kättään, painoi lakin -päähänsä ja lähti huoneesta. Ja yhtä äänettöminä seurasivat kaikki -upseerit päällikkönsä esimerkkiä. - -Kun kirkkoherra hetkistä myöhemmin seisoi akkunan ääressä ja katsoi -kuutamoiselle lumilakeudelle, jonka halki Porin rykmentin upseerit -ratsastivat Napuenkylää kohti, virkkoi hän hiljaa vaimolleen, joka -soturien lähdettyä oli hiipinyt huoneeseen ja asettunut hänen -rinnalleen ikkunan ääreen: - -"Raskaat aavistukset täyttävät mieleni ja huomenillalla me tiedämme -paljon enemmän kuin nyt. Mutta kuinka käyneekin, ainakin noilla -miehillä on sydän paikallaan, ja kansa, jolla on sellaisia poikia, ei -voi olla perikatoon tuomittu. Herra heitä tukekoon huomisen päivän -vaiheissa." - - -II. - -Kun eversti von Essen upseereineen läheni Napuen kylää, tuikki heitä -vastaan pitkä rivi leirinuotioita, joiden ympärillä kuhisi sotilaita. -Vähäisellä kukkulalla taistelulinjan edustalla olivat Napuenkylän -talot. Sieltä kuului pakkasilman tukahuttamia kirveeniskuja ja -hirsisahojen kitinää, kun sotilaat kuunvalossa viimeistelivät kylän -eteen rakennettuja hirsivallituksia, joiden rakennusaineiksi oli -revitty joukko talojen ulkohuoneita. - -"Tunnussana?" - -"Jumala kanssamme!" ja upseerit ratsastivat taistelulinjan sisälle -sekä käyden ajaen kohosivat kylään, jossa heillä oli kortteerinsa -muutamassa pirtissä. Syötyään vaatimattoman illallisensa ei Essen -tuntenut vielä halua käydä levolle, vaan pukeutuen turkisviittaansa -lähti ulos ja jätti upseeritoverinsa juttelulla kuluttamaan talvista -iltapuhdetta. - -Hitaasti käyden laskeusi hän alas joen jäälle ja lähti astelemaan -sille suunnalle, josta vihollista odotettiin. Kuta pitemmälle hän -tuli kylästä, sitä hiljaisemmaksi kävi hänen ympärillään. Kuuran -kiteistä kimmeltelevän lumivaipan verhoamat pellot ja niityt -levisivät tasaisena lakeutena kahden puolen jokea ja niiden rajana -olevat metsät kuvastuivat liikkumattomana harjanteena kelmeätä -taivasta vasten. Kuin hätähuutoonsa jähmettyneiltä näyttivät matalat -niittyladot avoimine ovineen ja pitkin jokea luikertava, hämärän -verhoon häipyvä ajotie lisäsi omalta osaltaan autiuden tuntua. - -Tuo talvinen tie ja täytenä pyörylänä kumottava valju helmikuu -palautti Essenin mieleen elävinä kuvasarjoina hänen varhaisimman -poikuutensa ajat isänsä puustellissa Hollolassa. Juuri tällaisena -helmikuun iltana, kuun noin täytenä loistaessa ja lumilakeuden -kimmeltäessä oli hän kerran isän ja äidin kanssa palannut -syntymäpäiviltä jonkun punanenäisen sotakarhun luota. Hän makasi -isän ja äidin välissä rekipeite nenään saakka vedettynä ja hymyili -itsekseen, kun äiti huomautti hiljaa isälle, että Reinhold nukkuu -jo. Hän tarkasteli kuuta, joka uskollisesti seurasi reen kohdalla -ja jossa vaari ja muori tervakippoineen näkyivät niin selvästi, -aivankuin nytkin. Ja lopuksi nukahti hän tiukujen helinään, pää -nojautuneena äidin povelle. Tuon tiukujen helinän kuuli hän nytkin -niin elävästi ja tunsi, kuinka äidin povi tyynesti huokui. - -Ihmeellistä, kuinka elävästi mennyt elämä tänä iltana kuvastuikin -hänen mieleensä. Nopeasti toisiaan seuraavissa kuvasarjoissa eli -hän sen uudelleen läpi, tuntien sydämessään apeaa kaihomieltä. -Mennyt elämä tuntui niin lyhyeltä ja mitättömältä. Kuin unennäkö -oli se vilahtanut ohi. Ja huomennako sitten oli kaikki ohi? Niin, -hän tunsi sen varmasti itsessään ja kotiaan, vaimoaan ja lapsiaan -muistellessaan valtasi hänet entistä apeampi surkumieli. - -"Tunnussana?" - -"Jumala kanssamme!" - -Hän oli huomaamattaan kävellyt aina etuvartiain luo saakka -ja havahtui tunnussanavaatimukseen. Hänen edessään seisoi -päällisettömään turkkikuluun kääriytynyt sotilas, joka paksujen -villalapasten verhoamilla käsillään piteli muskettia. Yltäpäätä -huurtuneena näytti hän pikemmin takajaloilleen nousseelta jääkarhulta -kuin sotilaalta. Syrjempänä rantaäyrään suojassa paloi nuotio ja sen -äärellä näkyi lämmittelemässä toisia vahtisotilaita. - -"Mitä kuuluu?" virkkoi Essen jotakin sanoakseen. - -"Kaikki hyvin, herra eversti!" vastasi vahtisotilas opittuun tapaansa. - -"Ja huomenna sitten viimeinkin saadaan taistella." - -"Niin, herra eversti, ja hyvää se tässä pakkasessa tekeekin." - -"Oman lämpimäsi vuoksiko sinä vain toivotkin taistelua?" kysyi Essen -kulmiaan rypistäen. - -"Omani, vanhempieni, vaimoni ja lasteni vuoksi", luetteli sotamies -rauhallisesti. - -"Niin, ja koko onnettoman isänmaan vuoksi", jatkoi eversti, "aivan -niin, ja nyt Jumalan haltuun." - -Hän kääntyi ja lähti astelemaan takaisin kylään. "Huomenna tällä -aikaa tiedän minä jo paljon enemmän", ajatteli hän kävellessään. -"Punaisia ruusuja kylvää huominen päivä näille kinoksille ja tuhansia -kylmenneitä ruumiita valaisee huomisillan kuu tällä lakeudella." - -Kylään palattuaan teki hän vielä kierroksen oman rykmenttinsä -leirinuotioille, joiden ääressä toiset sotilaista yrittelivät nukkua, -toisten koettaessa telmimällä ja tanssimalla pysytellä lämpiminä. -Eversti puhutteli tuolla ja täällä miehiään ja kaikkia heitä elähytti -tieto, että huomenna vihdoinkin saadaan käydä rehelliseen taisteluun -vihollisen kanssa. - -Kortteeriin palattuaan tapasi eversti pirtin pimeänä. Toiset upseerit -olivat asettuneet jo levolle ja vaippoihinsa kääriytyneinä loikoivat -lattialle levitetyillä olilla. Essen hapuili pimeässä ja löydettyään -tyhjän tilan asettui siihen pitkäkseen, levittäen viittansa -peitteeksi. - -Mutta uni ei ottanut tullakseen, sillä monenkarvaiset ajatukset -liikkuivat raskaina hänen mielessään. Ne kohdistuivat kaikki -huomiseen taisteluun. Hänestä tuntui kuin juuri huomispäivänä -ratkaistaisiin ikiajoiksi isänmaan ja sen asujanten kohtalo. Ja -kun hän tähän vertasi sitä tunnettaan, että he huomenna varmasti -joutuvat tappiolle, tuli hänen suunnattoman vaikea olla. Kuin hukkuva -oljenkortta tavotellen hapuili hän pimeässä kädellään ja satutti sen -lähinnä makaavan upseerin kasvoihin. - -"Nukutko jo, toveri?" kuiskasi hän toivossa saada puhekumppanin. - -"En, uni ei tahdo tulla", kuiskasi toinen ja Essen tunsi hänet -äänestä kapteeni Hinneliksi. - -"Miltä sinusta tuntuu?" jatkoi Essen hetken kuluttua. "Onko sinulla -mitään aavistuksia huomispäivään nähden?" - -"Pimeältä tuntuu", vastasi Hinnel alakuloisesti, "enkä minä mitenkään -jaksa kuvitella huomista päivää voiton päiväksi." - -"Vaikka joka ainutta miestä armeijassamme elähyttää taistelun -halu", lausui Essen ikäänkuin tahtoen toveriltaan tinkiä pienenkään -myönnytyksen voiton mahdollisuuteen. - -"Sen minä kyllä tiedän... mutta siitä huolimatta", puhui Hinnel -katkonaisesti,... "kun ajattelen esimerkiksi, miten nurinkurisesti -meillä kaikki asiat ovat kulkeneet, niin... Ylipäällikkönä -ensin pitkät ajat sellainen mies kuin Lübecker... ja sitten -vitkastelua, laiminlyöntejä ja pitkäpiimäisyyttä joka asiassa... ja -eripuraisuutta. Siitä minä kyllä olen varma, että meistä jokainen -taistelee huomenna kuin leijona pentujensa puolesta, mutta... maa on -kaivettu meidän jalkojemme alta, sitä on jo vuosikaudet kaivettu... -ja siksi meillä ei ole muuta edessä kuin pudota kuoppaan." - -Hänen jokainen sanansa oli kuin piikki Essenin sydämeen, sitäkin -enemmän, kun hän itse oli harkinnut asioita juuri samaan suuntaan. - -Kun Hinnelin viime sanojen jälkeen oli pitkän aikaa kestänyt -tuskallista äänettömyyttä, kuiskasi Essen vapisevin huulin: - -"Onko tämä kansa sitten kokonaan häviöön tuomittu?" - -Pimeästä huolimatta oli hän näkevinään, kuinka Hinnel avasi suunsa -vastatakseen, mutta sulki sen jälleen äkkiä, käänsi hiljaa ähkäisten -kylkeään ja veti viitan korviinsa kuin kätkeytyäkseen omilta pimeiltä -aavistuksiltaan. Essen ei enempää häirinnyt häntä kysymyksillään, -vaan tuijotti valppain silmin nokisella seinällä näkyvään kuun -kuvajaiseen sekä kuunteli ulkoa kaikuvaa koiran luksutusta ja -vahtisotilasten yksitoikkoisia merkkihuutoja. Mutta hänen sisäisen -katseensa edessä oli vaativana kuin tulikirjaimilla piirrettynä -tuo samainen kysymys, jonka hän äsken oli upseeritoverilleen -kuiskannut. Löytämättä sille tyydyttävää vastausta risti hän lopuksi -kätensä rinnan yli ja alkoi sana sanalta muistella äidin opettamaa -ehtoorukousta. - - -III. - -Yhdeksästoista päivä valkeni harmaana ja raskasilmaisena, mikä -ennusti lumipyryä. - -Kun eversti von Essen astui kortteeritupansa portaalle, talutti -ratsurenki juuri tallista hänen hevostaan, vanhaa uskollista -Sukkajalkaa, joka oli kasvanut hänen kotonaan ja ollut mukana -sodan alusta saakka, niin että hän täydellä syyllä saattoi verrata -sitä kuninkaan kuuluisaan Brandklippariin. Isäntänsä nähdessään -nosti se päänsä ja hörhötti tervehdykseksi. Vanhasta tottumuksesta -sukelsi silloin Essenin käsi viitantaskuun, josta hän veti esiin -leivänkannikan ja alkoi syöttää sitä Sukkajalalle, samalla kun hän -silitteli ja oikoi tämän otsaharjaa. - -"Tänään me sitten eroamme toisistamme", puheli hän sitä tehdessään -hevoselleen, "tai ehkemme eroakaan, vaan kuljemme yhdessä varjojen -maahankin." - -Kuolaimiaan kalistellen vilkui hevonen häneen viisailla silmillään. -Taputettuaan sitä kaulalle ja tapansa mukaan silmättyään, olivatko -kaikki vyöt ja soljet kunnossa, pisti Essen jalkansa jalustimeen ja -nousi satulaan. - -Ajettuaan portista ulos kuuli hän pitkin taistelulinjaa -rummunpärrytystä, joka kutsui sotilaita jumalanpalvelukseen. Lumi -narskui tuhanten askelten alla ja niityllä joen takana liikkui -sikinsokin satuloituja hevosia, joita oikean siiven rakuunat, -suitsista taluttaen, käyttelyttelivät vahvassa lumessa, ja Sukkajalan -hirnuntaan vastasi sieltä kymmenkunta samanlaista. Joelta, -taistelulinjan takaa kuului suksien suihketta ja reen ratinaa, kun -talonpoikaisjoukkoja pyssyineen, karhukeihäineen ja kirveineen saapui -armeijalle apuaan tarjoamaan. - -Suomalaisten taisteluasema ulottui poikki joen lähes virstan -pituisena linjana. Sen edessä oli Napuenkylä hirsivallituksineen, -jonka suojelukseksi oli asetettu kaksi kenttätykkiä ja viisisataa -sotamiestä. Taistelulinjan keskustan muodosti jalkaväki, jota vastoin -ratsuväki oli jaettu kahtia kummallekin siivelle. Jalkaväen taakse -ja osaksi sen keskelle oli sijotettu talonpoikaisjoukkoja. Koko -sotajoukko nousi viiteentuhanteen mieheen, lähestyvän vihollisen -muodostaessa kolminkertaisen ylivoiman. - -Nelisatamiehinen Porin rykmentti oli saanut sijansa joen jäällä, ihan -taistelulinjan keskustassa. - -Kun Essen kylästä viettävää rinnettä laskeusi jäälle, huomasi hän -etempänä molempain ylimpien päällikköjen, Armfeltin ja de la Barren, -kylmästi tervehtien sivuuttavan toisensa. "Tuo ei ennusta hyvää", -ajatteli hän synkistyvin mielin. "Mutta sehän on tiedetty jo kauan, -että Barre kadehtii Armfeltin päällikkyyttä ja selvimmin hänen -mielensä nähtiin viime sotaneuvottelussa. Suokoon Jumala, ettei hän -tämän päivän vaiheissa rupeaisi eripuraisuuden köyttä vetämään." - -Porilaiset tervehtivät päällikköään reippaasti, mikä sai Essenin -mielialan hieman valoisammaksi. Joukot järjestyivät parasta aikaa -jumalanpalvelusta varten kolmeen suureen neliöön, joiden keskelle -ylemmät upseerit ja sotapapit asettuivat. Essen istui satulassa -avoimin päin ja miekka paljastettuna, tarkastellen lyhyen saarnan -kestäessä mies mieheltä uskollisia sotilaitaan, joista useiden -kasvoilla näkyi arpia entisistä taisteluista. Ja kun he saarnan -jälkeen, tukka pakkasviimassa liehuen, yhtenä miehenä yhtyivät -virteen: - -"Meidän linnam' on Jumal' taivaast'", tunsi hän sydäntä avartavaa, -hellää myötätuntoa noita repaleihin puettuja, kulmikkaita miehiä -kohtaan, joiden kodit ja omaiset olivat jääneet kauas lumisten -kenttien taakse, vihollisen valtaamalle alueelle, ja joiden verestä -nämä lumilakeudet tänään tulisivat punertamaan. Ennen ei hän ollut -koskaan siinä määrin tuntenut, kuinka hänen sydämensä sykki niin -samaan tahtiin heidän kanssaan. Että hän ennen iltaa tulisi verisellä -hangella lepäämään heidän keskellään, tuntui hänestä tällä hetkellä -niin luonnolliselta. - - "Meidän viholliseni' on hirmuinen, - Neuvoiss' moniss', pahoiss' juoniss' - Ei löydy hänen vertaans'", - -kaikuivat edelleen virren sävelet ja kostunein silmin sekä mielessään -omituinen rauha yhtyi Essen veisuuseen. - - -IV. - -Oikealta siiveltä tullen ratsasti kenraalimajuri Armfelt -adjutanttinsa seurassa alas joelle ja porilaisten eteen pysähtyen -alkoi puhua: - -"Porin rykmentin miehet! Minä käsitän, millä tunteilla te olette -jättäneet kotiseutunne vihollisen valtaan ja uskon, että te tänään, -kun me vihdoinkin saamme käydä taisteluun tuon vanhastaan kammotun -vihollisemme kanssa, ilman minun kehotuspuheitani osotatte monesti -koeteltua suomalaista sotakuntoanne ja lisäätte esi-isien mainetta -omilla urotöillänne." - -Tässä Armfelt äkkiä keskeytti puheensa, tuntien kuinka huonosti -nuo koreat paraatisanat soveltuivat lausuttaviksi juuri tässä -tilaisuudessa. Repaleisiin univormuihin kääriytyneinä seisoi -hänen edessään joukko karheita miehiä, jotka sama järkkymätön -velvollisuudentunto oli koonnut tänne lumen ja pakkasen keskelle -iskemään iskunsa kodin ja isänmaan puolesta ja iskemään sen ilman -voiton tai tappion laskelmia. Tyyni uskollisuus loisti jokaisen -katseesta eikä yhdessäkään saattanut huomata pelkoa paremmin kuin -epätoivon uhmaakaan, vaan kaikkien kasvoille oli kuin kirjotettuna -järkähtämätön päätös taistella tänään viimeiseen mieheen. - -Silmäillessään heitä mies mieheltä valtasi Armfeltin sama hellä -yhteenkuuluvaisuudentunne kuin Essenin äsken virttä veisattaessa. -Äänessä lämmin sävy jatkoi hän kuin yhteisiä ajatuksia tulkiten: - -"Nääntyvä isänmaamme katsoo apua anovin silmin meihin eikä meistä -kenelläkään voi tällä hetkellä olla muuta kuin yksi tunne: voittaa -tai kuolla!" - -"Eteenpäin! Hurraa!" puhkesi porilaisten riveistä aivankuin kenraali -noilla vaatimattomilla sanoillaan olisi avannut jonkun näkymättömän -sulun. - -"Minun on turhaa jatkaa", puhui Armfelt edelleen. "Tuntiessani -teidän urhoollisuutenne ja lujuutenne, minä en tällä hetkellä tunne -rahtuakaan epäilystä, vaikka meidän onkin tänään otettava vastaan -monikertainen vihollinen. Jumala kanssamme!" - -Uusi voimakas hurraa-huuto vyöryi rivejä pitkin, Armfeltin -ratsastaessa eteenpäin toisten joukko-osastojen luo. - -Kun viimeiset hurraa-huudot vasemmalla siivellä olivat lakanneet -kaikumasta, kohosi kylästä, hirsivarustusten luota, ilmaan raketti. -Se oli merkki siitä, että vihollinen lähestyi. Rummut alkoivat -jälleen päristä pitkin linjaa, kutsuen joukkoja järjestykseen. -Ratsumiehet kohentausivat satulassaan, jalkasotilaat tarkastivat -viimeisen kerran muskettiensa sänkkipannuja ja upseerit harppoivat -lumessa kahlaten pitkin rivejä. - -Vihdoinkin, vihdoinkin saatiin käydä taisteluun ja tehdä loppu -alituisesta peräytymisestä ja uuvuttavasta odotuksesta! Vilun, nälän -ja loppumattomien marssien uuvuttaman sotajoukon valtasi yhtäkkiä -levoton taistelukuume ja kaikki katseet tähystelivät kaakkoa kohti, -josta vihollisen piti tulla näkyviin. - -Ja pian ilmestyikin joen mutkaan, noin puolen pirstan päähän kylästä, -tiheä kolonna vihollisen jalkaväkeä, joka marssi pitkin virranuomaa -eteenpäin. Melkein samalla hetkellä tuli Valtarilan talon luona -näkyviin sankat joukot venäläisiä rakuunoita ja kasakoita, jotka -paksun lumen takia lähenivät hitaasti ja yhtä rintaa jalkaväen kanssa. - -Kun vihollisen kolonnat olivat ehtineet Mustanojan kohdalle, jymähti -toinen Napuenkylän hirsivallituksella olevista kenttätykeistä ja -kuin kaikuna seurasi tuokion kuluttua toisen tykin ääni. Etumaisen -viholliskolonnan keskustassa syntyi häiriötä ja kaikki pysähtyivät. -Sitten alkoivat he joukko joukon perästä marssia ylös pohjoiselle -joen äyräälle, minne myöskin kasakat heitä seurasivat, muun ratsuväen -levittäytyessä rintamaksi poikki joen. - -Kun vihollinen oli ehtinyt saada muutamia kanuunia ampumakuntoon, -jatkui muutaman hetken yksitoikkoista tykinjymähtelyä, jolla aikaa -suomalainen jalka- ja ratsuväki seisoi odotuksen jännittämänä -alallaan. - -Pitkin linjaa ajaa lennätti Armfeltin adjutantti. Hän toi -ilmotuksen, että venäläinen jalkaväki ja kasakat koettavat kiertää -vasenta sivustaa, jonka takia koko taistelurintaman tuli suorittaa -puolikäännös vasemmalle sekä asettua uuteen linjaan pitkin joen -etelärantaa. Ainoastaan oikean sivustan ratsuväki sai seisoa -entisessä asemassaan vihollisen ratsuväkeä vastassa. Vasemmalta -siiveltä komennettiin neljä eskadroonaa Viipurin rakuunoita oikean -siiven vahvistukseksi ja näiden tilalle vasemmalle siivelle sai Porin -rykmentti käskyn marssia. - -Puolessa tunnissa oli rintaman muutos suoritettu. - -Essen istui satulassa rykmenttinsä edessä ja ääneti tarkasteli -vastakkaisella puolen jokea levenevää niittyä, jossa venäläinen -jalkaväki parastaikaa valmistausi hyökkäykseen. Heidän kymmenkunta -pientä kenttätykkiään olivat jo täydessä toimessa, mutta niiden -lennättämät kuulat putoilivat vahinkoa tuottamatta joelle. Sen -johdosta kuuli Essen takanaan lasketeltavan sukkeluuksia "harakoille -heitetyistä mustikoista." - -Juuri kun venäläinen jalkaväki alkoi marssia joen äyrästä kohti, -purkautui raskashuurteinen ilma lumipyryksi, jonka koillinen ajoi -melkein kohtisuoraan suomalaisten silmille. - -"Tuo ei ennusta hyvää", kuuli Essen takanaan jonkun matalalla äänellä -lausuvan. "Narvassa pyrysi lumi vasten venäläisten silmiä, mutta -Pultavasta lähtien näkyy tuuri muuttuneen." - -Eversti käännähti satulassaan ja huomasi puhujan aliupseeri Antti -Matinpojaksi, joka oli ollut mukana Narvasta aikain, joutunut sitten -Pultavassa vangiksi, mutta karannut, ja kotimaahan palattuaan -liittynyt Porin rykmenttiin. - -"Eihän meidän miehuutemme toki liene tuulensuunnista riippuva", -virkkoi eversti, johon aliupseerin sanat kaikesta huolimatta olivat -tehneet ikävän vaikutuksen. - -"Niin, herra eversti, kyllä porilaiset iskevät yhtä lujasti, kävi -tuuli edestä tai takaapäin", vastasi Antti Matinpoika sovittavasti. - -Lumentulo ei ollut vielä erikoisen vahvaa, joten joen takaa saattoi -selvästi erottaa venäläisten lähenevät rivit. Rits! rits! rits! -alkoi siellä samalla räiskyä, aivankuin valtavaa päretukkua olisi -hitaasti taitetta kahtia. Ilmassa kuului jokaiselle tuttua surinaa ja -vihellystä. - -Äkkiä kavahti Sukkajalka takajaloilleen ja putosi sitten -hervottomasti polvilleen. Essen irtausi nopeasti satulasta ja -astui hevosensa pääpuoleen. Silloin kaatui Sukkajalka kylelleen ja -ojentautui suoraksi. Se oli saanut musketinkuulan rintaansa. - -"Sinä siis ensiksi", virkkoi Essen ja taputti kaulalle uskollista -ratsuaan, joka sammuvilla silmillään katsoi häneen kuin -anteeksipyytäen ja koetti turhaan kohottaa päätään. - -Kun Essen ojentui suoraksi, seisoi ratsuaan suitsista pidellen hänen -rinnallaan de la Barren adjutantti, joka virkkoi: - -"Minä tuon herra everstille päällikköni käskyn, että vasemman siiven -on turhan verenvuodatuksen välttämiseksi peräydyttävä ja pyrittävä -Vöyrin tielle." - -"Onko kenraalimajuri de la Barrelia ylipäällikkyys?" kivahti Essen -tuimasti. - -"Ei, mutta herra eversti tiennee, että vasen siipi kokonaisuudessaan -on hänen komennossaan." - -"Hyvä, mutta tällaisissa asioissa minä tottelen ainoastaan -kenraalimajuri Armfeltin käskyjä!" vastasi Essen ja kääntäen selkänsä -adjutantille komensi hän: - -"Pojat, valmiit ampumaan!" - - -V. - -Vihollisen etummaiset rivit olivat jo ehtineet alas joelle, kun -suomalaisten vasemmalta siiveltä alkoi muskettituli räiskyä heitä -vastaan. Tuota pikaa kääriytyi porilaisten joukko ruudinsavuun ja -taistelun melskeeseen. Essen tempasi itsekin eräältä jalkojensa -juureen kaatuneelta sotilaalta musketin ja alkoi ampua vihollista, -joka suomalaisten tulesta huolimatta tunkeusi yhä lähemmäs. - -"De la Barre on ratsuväen kanssa jättänyt taistelutantereen", kuuli -Essen selkänsä takana kapteeni Hinnelin huohottavalla äänellä -lausuvan. - -"Se roisto, ranskalais-kerskuri!" vastasi siihen jonkun toisen -raivosta käheä ääni. - -"Ainoastaan kaksi eskadroonaa Turun rakuunoita ei ole totellut hänen -käskyään", jatkoi Hinnel. "He hyökkäävät juuri joelle." - -Vasemmalta kuuluikin ruudinsavun ja lumituiskeen seasta suomalaisten -ratsumiesten sitten kolmikymmenvuotisen sodan tavallinen -hyökkäyshuuto: "Hakkaa päälle! Hakkaa päälle" sekä tuttua maankamaran -tärinää, joka syntyy aina ratsuväen täyttä karkua hyökätessä. - -Tällä välin oli myöskin oikean siiven ratsuväki, jonka oli määrä -suojella jalkaväkeä venäläisen hevosväen hyökkäyksiltä, lähtenyt -joko de la Barren käskystä tai muutoin tämän esimerkkiä seuraten -ainuttakaan laukausta ampumatta peräytymisretkelle. Siitä tiedon -saatuaan ja voimatta sitä enää estää, komensi Armfelt sytyttämään -tuleen Napuenkylän talot ja hirsivarustukset, suojatakseen siten -jalkaväen oikeata kylkeä. Samalla lähetti hän käskyn kaikkien -joukkokuntien päälliköille, että pitkin rintamaa oli käytävä -pajunettihyökkäykseen joen yli pyrkivää vihollista vastaan. - -"Hoi! pojat, pajunetit tanaan ja eteenpäin mars!" huusi Essen -Armfeltin käskyn saatuaan, paljasti miekkansa ja syöksyi itse -ensimäisenä joen äyrästä alas. "Eteenpäin myrskyä ja verivihollista -vastaan!" - -Rajusti hurraten syöksyivät porilaiset vihollisen tulesta huolimatta -eteenpäin. Ne pari eskadroonaa Turun rakuunoita, jotka muuatta hetkeä -aikaisemmin olivat hyökänneet joelle, olivat tällä välin urhoollisen -taistelun jälkeen tulleet kokonaan hajotetuiksi ja vihollinen oli yhä -enemmän lähentynyt suomalaisten vallitsemaa rantaa. - -Niin itsepäisesti kuin venäläiset usein saattoivatkin edetä -kuulatuiskussa, niin suomalaisten pajunettihyökkäystä he eivät -koskaan kestäneet, sillä siinä oli aina jotakin silmittömästi -läpitunkevaa ja raivokkaasti musertavaa, ikäänkuin tuo sukupolvi -sukupolvelta periytynyt ja veriin syöpynyt viha tämän maan ainaista -viljelyksen tallaajaa vastaan olisi noissa hyökkäyksissä saavuttanut -huippukohtansa. Ja vallankin tällä kertaa oli suomalaisten rynnäkössä -niin hillittömän murtavaa, että vihollisen rivit heti ensi rysyssä -joutuivat epäjärjestykseen ja alkoivat peräytyä, ja ruhtinas Galitzin -kertoi myöhemmin, ettei hän ollut kokenut niin raivokasta tappelua -sitte Pultavan päivien. - -Koko kymmentuhatmiehinen venäläisten jalkaväki joutui tuossa -tuokiossa epäjärjestykseen ja alkoi villin sekasorron vallassa paeta -takaisin joen pohjoispuolisille vainioille ja niityille. Jyrisevin -voittohuudoin ajoivat heitä suomalaiset takaa ja valtasivat kymmenen -vihollisen kanuunaa, jotka tämä paetessaan oli kuitenkin ehtinyt -häthätää naulata. - -Mutta kesken tätä suomalaisten voitokasta takaa-ajoa saapui -Armfeltille sanoma, että vihollisen ratsuväki oli kiertänyt palavan -Napuenkylän ja varustausi parasta aikaa hyökkäämään suomalaisten -selkään. Ja samalla ilmotettiin toisaalta, että kasakat olivat -pohjoispuolisen metsän kautta tehneet suuren kierroksen ja lähenivät -nyt suomalaisten vasenta kylkeä. - -Essen porilaisineen ja Peldan-veljesten johtamat talonpojat, -jotka puutteellisista varustuksistaan huolimatta olivat uljaasti -ottaneet osaa taisteluun, saivat käskyn kiiruusti kääntyä näitä -viimemainittuja vastaan. Itse Armfelt vei muun jalkaväen takaapäin -uhkaavaa vihollista vastaan. - -Raivokas hyökkäys kasakoita vastaan päättyi siihen, että nämä -villisti kirkuen ja ohjakset löysinä pakenivat kirkonkylän -puoleisille kummuille, jossa he alkoivat ryöstää sinne jätettyjä -talonpoikain rekiä sekä keihästeliä yksinäisiä, pakoretkelle -harhautuneita suomalaisia. - -Kun Essen komensi joukkonsa pysähtymään, saattaakseen sen uudelleen -täyteen järjestykseen, tunsi hän äkkiä jaloissaan omituista -herpoutumista. Vasta nyt huomasi hän, että molemmat saapasvarret -olivat repelöityneet ja verissä. Hän oli siis juuri päättyneessä -temmellyksessä saanut karpiininkuulan kumpaankin jalkaansa. Hän -istuutui kaatuneen kasakkahevosen kyljelle, veti saappaat jalastaan -ja reväisten kaulahuivinsa kaistaleiksi antoi lähimmän miehen sitoa -haavat. - -Tuskin oli sitominen suoritettu ja saappaat suurella vaivalla saatu -takaisin jalkaan, kun lumituiskun seasta alkoi paukkua kiivas -muskettituli ja kuulat vinkua heidän ympärillään. Vihollisen -jalkaväki oli nimittäin tällä välin saanut hyvän tilaisuuden -järjestyä sekä läheni uudelleen suomalaisia. - -Armfelt oli juuri lyönyt ratsuväen hyökkäyksen takaisin, saaden siis -samalla palata joen yli jalkaväkeä vastaan Kuin yltyvä tulvavesi -saarsi ylivoimainen vihollinen suomalaisten harventuneet joukot. -Venäläisten kuulat, lumituisku ja kitkerä savu palavista Napuen -ja Laurolan taloista löivät vasten suomalaisia, jotka paikaltaan -väistymättä epätoivon vimmalla taistelivat lähes joka puolelta -päälletunkevaa vihollista vastaan. Essen komensi ampumaan, mutta -ainoastaan harvat piilukot antoivat tulta ja hänen lähellään seisovat -upseerit ilmottivat, että miehiltä puuttuu patruunia. - -"No siispä pajunetit tanaan ja eteenpäin mars!" huusi hän ja -yritti kohoamaan seisoalleen. Mutta kun haavottuneet jalat eivät -totelleet hänen tahtoaan, komensi hän kaksi miestä taluttamaan -itseään kainaloista ja niin mentiin eteenpäin verisessä lumessa yli -kaatuneiden ja haavottuneiden, kuulien joka puolella soittaessa -kaameata säveltään. - -"Eteenpäin, Jumala kanssamme!" hoputti Essen käheällä äänellä, ja -kun toinen hänen taluttajistaan viholliskuulan satuttamana kaatui -nurinniskoin, käski hän toisen tarttua pajunettiinsa ja hyökätä -eteenpäin, koettaen yksinään miekkaansa nojaten pysytellä pystyssä. -Mutta jalkoja särki armottomasti, niin että hänen oli pakko laskeutua -lumeen polvilleen. Miekan pisti hän eteensä kinokseen ja ryhtyi -ampumaan pistooleillaan. - - -VI. - -Yhä lähemmäs tunki vihollinen ja Essenin ympärillä kävi vimmattu -taistelu. Iskettiin miekoilla, musketinperillä ja nyrkeillä. -Haavojensa painosta maahan sortuneet koettivat vielä kangistuvin -kourin tarttua vihollisensa jalkoihin ja vetää häntä alas. Essen -sai kuulan vasempaan käsivarteensa sekä pistimenhaavan kaulaansa ja -olkaansa, mutta oikealla kädellään kykeni hän vielä polvillaan ollen -heiluttamaan miekkaa. - -"Porilaiset! porilaiset!" hoki hän voipuvalla äänellä ja -yhä harventuvat porilaiset taistelivat hänen ympärillään -yliluonnollisella vimmalla, niin että vihollisten täytyi särkynein -rivein väistyä heidän edestään. Mutta hetken kuluttua ilmestyi heitä -lumiryöpyn mukana entistä sankempi joukko. - -"Kuin suuri heinäsirkkain paljous itäiseltä maalta lankeavat he -meidän ylitsemme", lausui Essen itsekseen, muistamatta ollenkaan, -missä ja milloin tuo lause oli hänen mieleensä jäänyt. - -Tuossa tuokiossa oli uusi, äskeistä vimmatumpi käsirysy käynnissä -hänen ympärillään. Mutta vielä tälläkin kertaa löivät porilaiset -vihollisen takaisin. - -Essen oli jo yltäpäätä veressä eikä hän tiennyt enää haavojensa -lukumäärää. Työläästi pysyi hän enää polvillaankaan ja hänen päätään -pyörrytti, niin että hän hetkittäin ei tajunnut ollenkaan, missä hän -oli. Sellaisessa unheen tilassa kohosi hänen sisäisen näkönsä eteen -sama kysymys, johon hän yöllä vastausta saamatta oli tuijottanut: -Onko tämä kansa kokonaan tuomittu häviöön? - -Havahtuessaan kuuli hän vierellään puuskuttavaa hengitystä ja -verestävät silmänsä sille suunnalle kääntäessään tunsi hän aliupseeri -Antti Matinpojan. Hän viittilöi tätä lähemmäs ja Antti Matinpoika -kumartui silloin aivan hänen eteensä, kuullakseen paremmin, mitä -everstillä oli sanottavana. Mutta jälleen unheeseen vaipuen tuijotti -Essen häntä pitkän tuokion silmiin ja virkkoi sitten voipuneella -äänellä: - -"Onko tämä kansa kokonaan häviöön tuomittu?" - -Hämmästyneenä ja neuvotonna tuijotti aliupseeri vastaan, osaamatta -lausua sanaakaan tuohon odottamattomaan kysymykseen. Vaistomaisesti -haparoi hän sen sijaan lunta kouraansa ja siveli sillä päällikkönsä -otsaa. Eversti havahtui nyt täyteen tietoisuuteen ja kysyi: - -"Missä rykmentin upseerit ovat?" - -"Kaikki kaatuneet, herra eversti!" vastasi Antti Matinpoika, "eikä -sotamiehiäkään koko rykmentistä ole jälellä muuta kuin nämä tässä -ympärillämme, kolmisenkymmentä miestä. Muut ovat tuolla ja tuolla -ja...", sanoi hän ruumisröykkiöihin viitaten. - -"Monta hetkeä en enää kestä", lausui Essen, "komenna sinä sitten -rykmenttiä ja muista..." - -Mitä hän aikoi lisäksi sanoa, sitä ei Antti Matinpoika saanut koskaan -tietää, sillä everstin pää valahti rinnalle, miekka herposi hänen -kädestään ja hän kaatui suulleen lumeen. Hänen ruumiissaan olevien -kolmenkymmenenyhden haavan lisäksi oli hän uudelleen lähenevän -vihollisen kuulista saanut yhden suoraan sydämeensä. - -Antti Matinpoika käänsi hänet selälleen ja koetti auttaa istualleen, -mutta huomasi hänet jo kuolleeksi. Samassa saarsi heidät vihollinen -joka taholta. - -Antti Matinpoika tarttui veriseen miekkaansa ja huusi: - -"Vielä kerran, porilaiset, eteenpäin! Raivatkaamme tie itsellemme ja -kostakaamme päällikkömme kuolema! Armoa emme ano emmekä anna!" - -Hirveällä voimalla iski tuo pieni joukko ympärilleen ja avasi -vihollismetsän läpi itselleen verisen vanan. - -Kuin yltyvään tulvaveteen peittyvinä taisteli samanlaisia rykmentin -jäännöksiä ympäri taistelukentän. Vähäisen joukko-osaston etunenässä -taisteli miekka kädessä itse Armfeltkin ja pelastausi lopuksi Laihian -puoleisiin metsiin. Aliupseeri Antti Matinpojan komennossa oli -kokonaista kolmen rykmentin tähteet, hänen päästessään viimeinkin -ulos vihollismerestä. Ja lumipyryssä tiettömiä metsiä harhaillessaan -kuulivat nuo eri suunnille eksyneet Suomen armeijan tähteet, kuinka -vihollinen Napuella ampui voittolaukauksia. - - * * * * * - -Niin päättyi onneton Napuen päivä. - -Viivyttyään joitakin päiviä Isossakyrössä ja ryöstettyään mitä -ryöstettävää löytyi sekä pitäjästä että taistelutantereen -kaatuneilta, poistui vihollinen Vaasaan. - -Kolkkona ja autiona levisi Napuen luminen lakeus hiiltyneine -talonraunioineen ja kinoksiin kangistuneine, alastomiksi -ryöstettyine ruumiineen. Ja kun poistuvien vihollisten äänet olivat -vaienneet, lähenivät lakeuden äärillä vaanivat petolinnut raskain -siivenlyönnein, kaartelivat himokkaina ilmassa ja laskeusivat ympäri -kentän, alottaakseen yltäkylläisen aterian. - -Vasta lähes kuukausi taistelun jälkeen ilmestyi seudulle -pieni suomalainen tiedustelujoukko. Sen päällikkö, kapteeni -Collin-le-Clair, kirjotti 16 p:nä maaliskuuta Isonkyrön nimismiehen -talossa Armfeltille raportin, jossa hän muun muassa kertoo: - -"Niinä kahtena päivänä, jotka me olemme täällä viipyneet, olemme -olleet taistelutantereella tarkastamassa meikäläisiä kaatuneita. -Niiden joukosta löysimme vasemmalla siivellä herra eversti von -Essenin ruumiin, joka alastomana ja pahoin runneltuna makasi -rykmenttinsä kaatuneiden keskellä. Minä otin ruumiin ja ostin sille -kirstun sekä aion huomenna, jos Jumala suo, toimittaa sen Uuteen -Kaarlepyyhyn, haudattavaksi sikäläiseen kirkkoon. Olisimme kernaasti -korjanneet useampiakin kaatuneiden upseeriemme ruumiita, mutta me -emme voineet heitä enää tuntea, sillä ruumiit ovat sangen pahoin -runnellut, sinettyneet ja alastomiksi ryöstetyt, minkä lisäksi linnut -ovat jo ehtineet raiskata niiltä silmät." - - - - -Häviön jälkeen - - -Naarajoen vanha Markus, kuuluisa tietäjä, oli aamusta alkain istunut -hievahtamatta uunin edessä nojaten käsiään polviin ja sokeat -silmänsä tuuheiden kulmakarvain kätkössä. Muori ja miniä näkivät, -että hänen henkensä oli vaelluksella, he liikkuivat sentähden -hiljaa askareillaan eivätkä häirinneet häntä kysymyksillään. -Puolenpäivän tienoissa, kun ulkona puhkesi lumimyrsky, kävi vaari -yhtäkkiä levottomaksi. Hänen kasvojensa rypyt alkoivat elää ja -sammuneet silmät vilahtelivat tuon tuostakin näkyviin siipimäisten -kulmakarvojen alta. Muori ja miniä tarkkasivat häntä huolestuneina -ja odottivat, mitä sanomia vaari heille kohta ilmaisisi. Sillä vaari -sai aina tiedon tulipaloista ja muista onnettomuuksista samana -hetkenä kuin ne sattuivat etäisissäkin kylissä. Ja samoin tiesi hän -aina edeltäpäin tarkoin määritellä ne avunetsijät, joita saapui -tänne hänen yksinäiseen uutistaloonsa Isonkyrön ja Laihian välisellä -sydänmaalla. - -Mutta hetkien hitaasti kuluessa kävi vaari yhä levottomammaksi. Hän -nosti oikeata kättään kuin jotakin torjuakseen ja piti sitä naisten -mielestä tuskallisen kauan kohotettuna, samalla kun hänen kasvonsa -vääntyivät kuin sisällisestä kivusta. Lopulta ei muori enää voinut -pidättyä kuiskaamasta: - -"Mitä sinä näet, Markus? Onko vihollinen tänne tulossa?" - -Mutta vaari ei kuullut hänen kysymystään, sillä koko hänen -huomiokykynsä näytti olevan suunnattuna johonkin kauempana -tapahtuvaan. Rypyt hänen kasvoissaan elivät ja hän hengitti -vaikeasti. Lopuksi laski hän kohotetun kätensä raskaasti polvelle ja -voihkasi ääneensä, samalla kun hänen päänsä painui alas. - -"Mitä se oli? Mitä sinä näit, Markus?" tinki muori hädissään, -saamatta nytkään mitään vastausta. - -"Minä kuulin ammuntaa Napuelta ja näin siellä verisesti -taisteltavan", lausui vaari pitkän ja painostavan äänettömyyden -jälkeen. - -"No?" kuiskasivat muori ja miniä pelon ja jännityksen vallassa. - -"Ryssä on voittanut", vastasi vaari kumeasti. - -"Herra Jumala!" huudahti muori. - -Sitten taas vallitsi painostava äänettömyys, kunnes vaari sen katkasi -lausumalla: - -"Me saamme vieraita illaksi, pakolaisia. Laittakaa kaikki kuntoon, -niin että he saavat ruokaa ja muuta hoitoa." - -Hän vaipui jälleen omiin maailmoihinsa, mutta muori ja miniä alkoivat -liikkua tavallisissa askareissaan. Edellinen ryhtyi leipomaan ja -laittamaan uuniin naurishaudikkaita, jälkimmäisen puuhatessa saunaa -lämpiämään. - -"Haavansiteitä myöskin tarvitaan", virkahti vaari illan suussa ja -napisematta ryhtyi muori leikkaamaan kaistaleiksi pellavalakanaa. - -Ulkona pauhasi myrsky ja kasvatti kinoksia seinustoille, mutta -sisällä Naarajoen tuvassa oli lämmintä ja kodikasta. Siellä oli -kaikki laitettuna kuin ainakin vierasten vastaanottamiseksi. Uunissa -paloi pystyvalkea, lattialla oli paksu kerros olkia ja vasta -paistetut leivät levittivät raikasta tuoksua. - -Vaari nosti jälleen päätään ja herkistyi kuuntelemaan. Hetken -kuluttua kuulivat muori ja miniäkin ulkoa lumen narinaa ja -laahustavia askelia. Kohta sen jälkeen tempaistiin ovi auki ja -toisiaan tyrkkien sulloutui sisään toistakymmentä nääntymyksestä -hoippuvaa, lumista miestä. He valahtivat oljille uunin ympärille ja -ojentelivat paleltuneita käsiään tulta kohti. - -Ne olivat aliupseeri Antti Matinpoika ja hänen viimeiset miehensä, -jotka Napuella vihollisen keskeltä pelastuttuaan olivat osuneet tänne. - - * * * * * - -Antti Matinpoika ei pohjaltaan missään suhteessa eronnut tavallisesta -aliupseerista. Hänen harrastustensa ainoana päämääränä oli ollut -oman ruotunsa mahdollisimman mallikelpoinen harjottaminen. Komentaa: -musketti olalle! tai: käännös oikeaan! tai: eteenpäin mars! oli -hänelle ollut tärkeintä elämässä sekä samoin astua ruotunsa etupäässä -suorana ja jäykkänä niin leiriharjotuksissa kuin taistelussakin. -Isänmaa oli hänelle ollut sama kuin oma ruotunsa tai korkeintaan oma -rykmenttinsä. Mitä sen ulkopuolella oli, siihen nähden hän saattoi -suhtautua jokseenkin yksikaikkisesti. - -Vasta Pultavan tappelun jälkeen vankeuteen jouduttuaan hänelle oli -käsite isänmaa selvinnyt laajemmassa ja syvemmässä mielessä kuten -kaikille hänen onnettomuustovereilleenkin. Kun hän oli kaukana -vihollismaan sydämessä saanut elää kituuttaa vierasten ihmisten ja -outojen olojen keskellä, oli kotimaa omine oloineen ja ihmisineen -kohonnut ihanana kangastuksena hänen mieleensä. Sen siintävät järvet -ja loivat kunnaat, joiden rinteillä elokuhilaat syyskuun auringossa -puunsivat, savuavat riihet, kaivonvintit ja jyrkkäkattoiset -kirkot pihlajain siimeksessä, sen harvasanaiset ja vakavat mutta -lämminkouraiset ihmiset olivat tällöin näyttäytyneet hänelle uudessa -valaistuksessa. Silloin hänessä oli syttynyt väkevä ikävä kotimaahan. -Hän oli karannut vankeudestaan ja sanomattomien vaikeuksien läpi -vaeltanut takaisin synnyinmaahansa. Mutta sekin oli jo suurelta -osalta ehtinyt joutua vihollisten valtaan ja miltei kaikkialla -kohtasi häntä hävityksen autius. Hän oli uudelleen astunut sotariviin -taistellakseen, ei nyt enää itse taistelun vuoksi ja viran puolesta, -vaan kärsivän kotimaan puolesta. - -Kun sitten Napuella Porin rykmentin tähteet sekä vielä parin muun -rykmentin jäännökset joutuivat hänen johdettavikseen, tunsi hän -yhtäkkiä kuin kasvaneensa ja laajentuneensa. Kuin paimenetta jääneet -lampaat ryhmittyivät nuo vihollismerestä pelastuneet miehet hänen -ympärilleen ja johtaja-aseman velvotuksesta marssi hän heidän -edellään, vaikka hänellä ei ollutkaan selvillä, minne oli kulettava -ja vaikka hän haavojensa painosta oli joka hetki sortua maahan. -Umpimähkään samosi hän eteenpäin halki metsien ja soiden, myrskyn -vinkuessa korvissa ja lumituiskeen soentaessa silmiä. Melkein -kaikilla heistä oli haavoja ja yksi toisensa jälkeen sortui miehistä -hankeen. Mutta pysähtymättä ja keltään neuvoa kysymättä samosi Antti -Matinpoika eteenpäin. - -Taistelutantereen jätettyään oli hänen mielessään alkanut elää -päällikkönsä kysymys: "Onko tämä kansa kokonaan häviöön tuomittu?" -Ylenmääräisen nääntymyksensä painamana olisi hän niin mielellään -heittäytynyt pitkälleen ja hautautunut pehmeään lumeen, mutta tuo -tulikirjaiminen kysymys pidätti häntä siitä. Hänestä tuntui, että jos -hän heittäytyy hankeen, silloin on tuo kysymyskin ratkaistu: Suomen -kansa on häviöön tuomittu! Pimeydestä, myrskystä ja uupumuksesta -huolimatta tarpoi hän pysähtymättä eteenpäin, sillä hän tunsi -hartioitaan painavan koko Suomen kansan kohtalon. - -Kuinka kauan ja mihin suuntaan he olivat kulkeneet, siitä kenelläkään -heistä ei ollut aavistusta. Antti Matinpojan katse oli koko ajan -ollut suoraan eteenpäin terotettuna ja vihdoin näki hän pimeyden -keskeltä tulen vilkkuvan. - -"Tuli!" huudahti hän ja "tuli! tuli!" toistivat hänen miehensä, -ponnistaen viimeiset voimansa sitä saavuttaakseen. - - * * * * * - -Antti Matinpojasta ja hänen miehistään tapahtui kaikki kuin sadussa. -Kun he luulivat olevansa jo tuomitut menehtymään lumikinoksissa, -löysivät he lämpimän tuvan, jossa oli juuri heitä varten levitetty -olkia lattialle ja jossa heitä odotti lämminleipä, naurishaudikkaat -ja kylpy. Ja kun tulen loimossa lumi ja jää oli sulanut heidän -vaatteistaan ja haavoja alkoi kirvellä, nosti vaari esiin tukun -valmiiksi leikeltyjä haavansiteitä ja kopeloitsi nurkkakaapistaan -kaikenlaisia lievittäviä voiteita ja salvoja. - -Kun he olivat syöneet, kylpeneet ja haavansa hoitaneet, heittäytyivät -miehet oljille toinen toisensa viereen ja vaipuivat kohta raskaaseen -uneen. Mutta Antti Matinpoika valvoi vielä, istuen uunin vieressä, -mihin vaari tuon tuostakin lisäsi puita. Ulkona vinkui vielä myrsky -ja miehet valittelivat unissaan, mutta Antti Matinpoika tunsi -mielessään harvinaista tyytyväisyyttä ja onnea. Hänestä oli kuin -olisi hän omalla pelastumisellaan samalla pelastanut koko Suomen -kansan häviöstä. - -Hän ei ollut montakaan sanaa vaihettanut vaarin kanssa, joka -yhä edelleen istui rahilla uunin pielessä, kyynärpäät polviin -nojaten ja kasvoillaan järkkymätön rauha. Antti Matinpoika tunsi -hänen läheisyydessään olonsa lapsenomaisen turvalliseksi. Vaari -esiintyi hänelle aivan erikoisessa valossa kuten kaikki muukin tänä -merkillisenä päivänä. Hän näki hänessä kansansa menneiden sukupolvien -edustajan samoinkuin hän äsken lumipyryssä eteenpäin hoippuessaan oli -tuntenut itsessään kantavansa koko nykyisen sukupolven kohtaloa. - -"Kaikki on siis täksi kertaa menetetty?" katkaisi vaari vihdoin -äänettömyyden. - -Hän sanoo: _täksi kertaa_, ajatteli Antti Matinpoika ja vastasi: - -"Kaikki! En tiedä edes, onko koko armeijastamme muita jälellä kuin -me, lukuunottamatta ratsuväkeä, jonka Barre vei heti taistelun alussa -pois." - -"Hm, minä näin sen kaiken päivällä", lausui vaari eikä Antti -Matinpoika ollenkaan kummastellut hänen sanojaan. "Silloin minä -tunsin sydämessäni suurta tuskaa, mutta ennen teidän tuloanne minä -kerkesin siitä jo päästä." - -Antti Matinpoika kertoi nyt taistelun päätöksestä sekä mitä hänen -päällikkönsä vähä ennen kuolemaansa oli häneltä kysynyt. - -"Mitä te siinä suhteessa uskotte?" kysyi hän lopuksi vaarilta. -"Olemmeko me häviöön tuomittu kansa?" - -"Emme ole", vastasi vaari empimättä ja niin tyynellä luottamuksella, -että yksin hänen äänensä sävy ja kasvojensa ilme riitti Antti -Matinpojalle vakuuttamaan hänen sanojensa pätevyyden. "Emme suinkaan! -Sillä jos meidät olisi häviöön määrätty, niin kyllä meillä sodan ja -hävityksen sijasta olisi hyvät päivät ja kaikkinainen myötäkäyminen. -Niitä me emme ole tottuneet kestämään, ne meistä piankin lopun -tekisivät. Mutta sota ja nälkä ovat meidän vanhoja tuttujamme -eivätkä ne kykene meitä maanpinnalta lakaisemaan. Ne ovat vain -kasvatuskeinoja Herran kädessä, nämä tällaiset ajat, sillä hän on -aikonut tehdä jotakin kansastamme. Jota Herra rakastaa, sitä hän -rankaisee." - -"Mutta tämä rankaiseminen tuntuu ihmissilmällä nähden ylen -kovalta", virkkoi Antti Matinpoika, "niin ettei ole ihme, jos moni -epätoivossaan kyselee, kuten eversti-vainaja tänään, kykenemmekö me -lainkaan näitä koettelemuksia kestämään. Ensin kamalat nälkävuodet ja -sitten sota, jolle ei loppua tunnu tulevankaan." - -"Kovalle se tuntuu ja kovaa sen onkin, mutta kyllä vitsan käyttäjä -tietää, mitä me kestämme ja milloin hänen on vitsa pantava pois. -Saammepas nähdä, jos meillä elonpäiviä riittää, että... mutta otahan -raamattu tuolta nurkkakaapista, siellä on paremmin sanottuna se, mitä -minun mielessäni juuri pyörii." - -"Haehan sieltä Hesekielin kuudesneljättä luku ja lue -kolmannestaneljättä värssystä. Siellä on ne sanat, jotka minun äsken -piti sanoa." - -Antti Matinpoika etsi neuvotun kohdan ja luki: "Näin sanoo Herra, -Herra: sinä päivänä, kuin minä olen teitä puhdistava kaikista teidän -rikoksistanne, niin minä taas tahdon panna asujamet kaupunkeihin, ja -autiat pitää taas rakettaman. Ja hävitetty maa pitää kynnettämän, -että se oli turmeltu, kaikkien ohitsekäyväisten silmäin edessä. Ja -heidän pitää sanoman: tämä maa oli turmeltu, ja se on nyt niinkuin -Edenin ilotarha; ja nämät kaupungit olivat kukistetut, jaotetut ja -autiat, ja ovat nyt vahvat ja niissä asutaan." - -"Niin, niin... niin se on oleva", hymisi vaari. "Kansamme laita -on niin kuin teidän tänään, jotka vaivan ja kuoleman hädän jälkeen -löysitte täällä lämpimän pirtin, ruokaa ja siteitä haavoillenne." - -"Niin", virkahti Antti Matinpoika, joka ajatteli juuri samaa asiaa. -"Mutta kesken ei saa uupua." - -"Ei, uupua ei saa... ja jos toiset uupuvatkin, niin toiset kyllä -jatkavat taivalta siksi kuin helpotuksen hetki koittaa. Ja nämä ne -taas panevat elämän uudestaan alkuun." - -"Ja he ovat juuri ne, jotka ovat pahan ajan yli säilyttäneet kansansa -ytimen", lausui Antti Matinpoika, mielessään riemukas tunto kuin -olisi hän tehnyt jonkun onnellisen löydön. - -"Niin juuri!" vahvisti vaari. - -Hiilos uunissa oli jo tummunut ja kumpikin asettui levolle. Mutta -sivu puoliyön makasi Antti Matinpoika vielä valveella ja kuunteli, -kuinka heikkenevä myrsky vihelteli uuninpiipussa. Vaikka hänen -jäseniään pakottikin ja haavoja kirveli, tunsi hän mielialansa sitä -ehyemmäksi ja terveemmäksi. - -Seuraavana päivänä oli myrsky kokonaan lakannut ja aurinko punasi -lumisia metsiä. Niin tarpeeseen kuin päivän tai parin lepo olisi -ollutkin Antti Matinpojalle ja hänen miehilleen, hankkiusi hän -kuitenkin heti aamiaisen jälkeen taipaleelle. - -"Ei saa uupua eikä paikalleen jäädä", hymähti hän vaarin -kiertelyille. "Armeijamme on pirstaleina, mutta se on jälleen saatava -kokoon. Meidän täytyy rientää toisia etsimään." - -Kun hän hyvästiksi puristi vaarin kättä, lausui tämä: - -"Teillä on vielä monta kovaa edessänne, sillä eilinen ei ollut vielä -viimeinen, mutta sittenkin... minä tahdon taas panna asujamet -kaupunkeihin ja autiat pitää jälleen rakettaman, sanoo Herra." - -Hetken kuluttua kahloi tuo pieni joukko syvässä lumessa matkalla -Laihian kirkonkylää kohti. - -Yksin jäätyään virkahti vaari muorille ja miniälle: "Paljon meiltä -tänä aikana kysytään, mutta paljoa me olemme luodut kestämäänkin." - - - - -VELJEKSET - - -Makuulaverinsa eteen polvistuneena lausui vanki puoliääneen ja -palavalla hartaudella psalmin sanoja: - -"Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Jumala panee kuorman meidän -päällemme, mutta Hän myös auttaa meitä. Sela. Meillä on Jumala, -Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa." - -Talvinen ehtoo pimeni ja jäätynyt ristikkoakkuna katonrajassa kykeni -enää ani vähän välittämään valoa kopin hämäryyteen. Kun ei vangille -ollut suotu minkäänlaista kirjaa eikä valoneuvoja pitkien pimeän -hetkien kuluttamiseksi, päätti hän panna levolle kohta hartauden -suoritettuaan. - -Unesta ei kuitenkaan ollut toiveita, sillä jalkoja ja sivuja -särki taas armottomasti. Se oli seurauksena siitä, että hänen -muutamia viikkoja sitten oli täytynyt kasakkahevosen jälessä -tulipalopakkasessa juosta Ilmajoelta tänne Vaasaan saakka. Ensimäiset -päivät oli hän täällä vankilassa maannut aivan menehdyksissään ja -rujona, mutta vähitellen oli hänen vahva ruumiinsa jälleen toipunut, -vaikka säänmuutosten aikana uudistuikin ankara särky. - -Vanki oli Ilmajoen kappalainen, Jooseppi Stenbäck. Kun pakoon -lähtevät olivat pyytäneet häntä mukaansa, oli hän sanonut: - -"Se on kelvoton paimen, joka vaaran tullen jättää laumansa oman -onnensa nojaan. Menkööt ne, joilla ei ole toisia ihmisiä vastuullaan, -mutta minun velvollisuuteni on jäädä paikalleni." - -Perheensä oli hän toimittanut toisten pakolaisten mukana turvaan -Ruotsin puolelle, mutta itse oli hän jäänyt Ilmajoelle, tehdäkseen -voitavansa seurakuntalaisten hyväksi. - -Kun vihollinen oli saapunut paikkakunnalle, oli hän koettanut hillitä -sen ryöstön- ja murhanhimoa, mutta siitä olivat ryssät vain ärtyneet -ja lopuksi vanginneet hänet. Sitten oli hänet vasta mainitulla -tavalla tuotti Vaasaan, josta hänet ennen pitkää piti toisten vankien -kanssa vietämän Turkuun ja sen jälkeen kenties Venäjälle. - - * * * * * - -Kun hän oli lopettanut rukouksensa ja nousi ylös riisuutuakseen, -aukeni kopin ovi ja sisälle astui mies, josta hän heti huomasi, -ettei se ollut vartia. Vanki astahti lähemmäs, nähdäkseen paremmin -ja huomasi nyt tulijan rotevaksi talonpojaksi, joka hämillisesti -rykäisten toivotti hyvää iltaa. - -"No herra varjelkoon, Tapanihan se on!" huudahti vanki hämmästyneenä, -sillä nyt tunsi hän tulijan omaksi veljekseen. - -He puristivat toistensa kättä ja vanki kysyi huolestuneena: - -"Onko sinutkin kaapattu kiinni ja tuotu tänne vangiksi?" - -"Ei, vaan minä tulin sinua vapauttamaan", vastasi vanhempi veli -ujolla ja matalalla äänellä. - -"Hohoi, se on helpommin sanottu kuin tehty", vastasi vanki -hämmästyksissään veljensä sanoista. - -Hän veti hänet istumaan lavitsalle akkunan alle, istahti itse -rinnalle ja kysyi: - -"Mutta kuinka sinä ensinnäkin pääsit tänne, jos sinä kerran olet omin -neuvoisi tullut?" - -"Me keräsimme keskuudestamme rahoja, joilla minä lahjoin -vanginvartian, niin että hän päästi minut vähäksi aikaa tänne sinun -koppiisi. Sanoin olevani sinun seurakuntalaisiasi ja haluavani -puhutella sinua sielunasioissa", selitti velimies. "Mutta nyt sinun -olisi hankkiuduttava lähtöön, sillä vartia voipi pian tulla käskemään -minua pois." - -"Tottako sinä sillä siis tarkotat?" kummaksui pappiveli, "ja miten -sinä olet ajatellut sen käyvän laatuun?" - -"Kyllä se käy hyvin laatuun", vakuutti talonpoikaveli. "Me vaihetamme -vaatteita ja kun me olemme jokseenkin samankokoiset ja hyvin -toistemme näköisetkin, niin ei vartia pimeässä huomaa mitään." - -Tuumaansa innostuneena alkoi veli päästellä takkia päältään ja puhui -sitä tehdessään edelleen: - -"Meitä asuu kymmenkunta perhekuntaa metsäpirteissä Latvalan -sydänmaalla, sillä kylissä liikkuu vihollisia ja he ovat polttaneet -useimmat talot. Meillä on siellä ankara suolan puute ja minä -ajattelin, että sinä ehkä voisit mennessäsi viedä sinne muutaman -kapan täältä Vaasasta. Sitä varten otin mukaani kontin, joka on -lumihangessa vankilan ulkopuolella. Samassa paikassa ovat myöskin -sukset, ja suolarahat sinä löydät tämän takin povitaskusta. Mutta -etköhän sinä jo riisuisi, ettei vartia ehdi kesken tulla." - -Liikutuksesta mykkänä oli vanki kuunnellut veljensä sanoja. - -"Mutta entäs sinä itse?" sai hän vihdoin kysyneeksi. - -"Minä jään tietysti tänne sinun sijaasi, eihän se muuten käyne", -vastasi veli viattomasti. - -"Mutta oletko ajatellut, että sinä jokseenkin varmasti joutuisit -hirsipuuhun, kun petos huomattaisiin?" - -"Jospa nyt niinkin kävisi, niin olenhan minä perheetön mies", vastasi -veli rauhallisesti, "jota vastoin sinulla on perhe ja lisäksi -seurakuntalaiset. Ne kaipaavatkin niin hartaasti sielunpaimenta ja -neuvojaa siellä sydänmailla, sillä sairaita ja epätoivoisia on monta." - -"Kuinka hartaasti minä haluaisinkaan päästä seurakuntalaisteni -pariin, mutta näin se, rakas veli, ei käy", sanoi pappiveli -päättävästi ja liikutuksensa hilliten. "Miten minä esiintyisin -lohduttajana hätää kärsivien keskellä, kun olisin ensinnä vapauteni -lunnaiksi jättänyt oman veljeni. Ei, pue sinä takkisi jälleen -päällesi, sillä kyllä minä jään tänne." - -"Mutta kun ne niin hartaasti odottavat sinua siellä eikä sinun -minusta tarvitse huolehtia", yritti veli vielä toista taivutella. - -"Vie terveiseni seurakuntalaisille, että minä rukouksissa olen -alati heidän keskellään ja että Jumala voi piankin toimittaa niin, -että minä ruumiillisestikin pääsen heidän luokseen. Kohta viedään -meidät Turkuun ja sen jälkeen voin minä piankin päästä takaisin -seurakuntaani, sillä ruhtinas Galitzinia olen kuullut kiitettävän -ihmisystävälliseksi ja oikeutta harrastavaksi mieheksi." - -"Sinä et siis suostu lähtemään?" kysyi veli masentuneena. - -"En!" vastasi toinen jyrkästi, vaikka hänen olikin vaikea hillitä -itseään. "Jumala palkitkoon sinun hyvän tarkotuksesi, mutta minun on -mahdoton sitä noudattaa." - -Vastenmielisesti veti talonpoikaveli sarkatakin uudelleen päälleen. -Senjälkeen istui hän käsillä polviinsa nojaten, allapäin ja ääneti -lavitsalla. Katsellessaan syrjästä noita rehellisiä avoimia piirteitä -sekä miehekkään jykeitä hartioita, jotka nyt olivat pettymyksestä -painuneet kokoon, valtasi pappiveljen hellä myötätunto, joka pakotti -hänet syleilemään veljeään. - -"Lähde sinä Herran nimeen takaisin kotiin, kyllä minäkin Jumalan -avulla aikanani selviän", sanoi hän koettamatta enää liikutustaan -salata. "Sieltä saapuukin jo vartia sinua kiirehtimään." - -"Täytyy kai sitten minun lähteä, koska sinä et siihen suostunut", -huoahti veli ja nousi lavitsalta, kun ovelle ilmestynyt vartia -viittoi häntä tulemaan. - -Veljekset heittivät toisilleen nopeat jäähyväiset, minkä jälkeen ovi -sulkeutui heidän välillään. - -Kuunneltuaan poistuvien askelten kaikua tunsi vanki tarvetta -uudelleen polvistua makuulavansa äärelle ja vuodattaa yli tulvehtivaa -sydäntään palavaan rukoukseen veljensä, seurakuntalaistensa ja koko -Suomen kansan puolesta. - - * * * * * - -Seuraavan illan hämärtäessä hiihti Tapaniveli jo Ilmajoen aukeilla, -selässään raskas suolakontti. Hän mietiskeli hukkaan mennyttä -yritystään ja koetti arvailla, miten hänen laitansa tällä hetkellä -olisi, jos veli olisi suostunut vaihtokauppaan. - -"Jos he todellakin olisivat minut hirttäneet, vaihdoksen huomattuaan, -niin -- nythän se olisi jo sekin ohitse", lopetti hän ajatusjuoksunsa. - -Suolakontti painoi hartiat kumaraan ja muutenkin häntä väsytti jo -armottomasti. Mutta hän päätti kuitenkin ponnistautua perille, -sillä kylille oli vaarallista yöpyä ja talot, mikäli niitä oli enää -jälellä, olivat sitä paitsi autioina. - -Ennenkuin hän ehti siihen kohtaan, josta hänen tuli kääntyä metsiin, -ilmestyi tienkäänteessä hänen eteensä yhtäkkiä kasakkajoukko kuin -maasta kohoten. Vaistomaisesti porhalsi hän silloin syrjään ja -ponnisti viimeisetkin voimansa, päästäkseen metsän kätköön. Mutta -välimatka oli liian lyhyt ja hänen kintereilleen ehätti puolikymmentä -ärhentelevää kasakkaa. Hän sai ruumiiseensa useampia keihäänpistoja -ja taakkansa painosta sortui hän maahan. - -Kontista vapauduttuaan koetti hän nousta ylös ja toisen suksensa -kohottaen puolustautua. Mutta surmanpisto rintaan vaivutti hänet -uudelleen hankeen. - -Hän ei noussut enää. Pakolaisia muistaen ajatteli hän: - -"Nyt ne poloiset jäävät ilman suoloja, sillä minun polkuni päättyi -tähän." - -Sitten juolahti velimiehen kuva hänen himmenevään tajuntaansa ja hän -ajatteli itseään syyttäen: - -"Etten minä sittekin pakottanut häntä pakenemaan, sillä nythän minä -kuitenkin kuolen vihollisen käden kautta." - -Hän huokasi muutaman kerran raskaasti ja ojentui sitten kuolleena -hangelle. - - - - -Poloinen papintytär - - -Kesäkuun 16 päivänä 1714 ei Raahen raatihuoneella ollut mikään -tavallinen raastuvanoikeuden tai maistraatin istunto, sillä pöydän -takana istui tällä kertaa kenraalimajuri Armfelt, joka Napuella -hajotetun ja jälleen kokoontuneen Suomen armeijan jäännösten kanssa -oli maaliskuusta saakka majaillut kaupungissa. Itse pormestari, -herra Gabriel Corte, istui sen sijaan salin sivuseinällä, johon, -myöskin ikäänkuin lautakunnaksi oli asettunut Raahen kirkkoherra, -Martinus Peitzius, sekä muutamia upseereita. Pöydän edessä seisoi -kuulusteltavana eräs sotaväen hevosseppä, keski-ikäinen, iloisen -näköinen mies. - -Hevosseppä jatkoi kertomustaan: - -"Kun minä sitten kolmatta päivää olin ryssän vankina, tuli -vartiakseni nuori ja parraton rakuuna. Katsopas nyt, Jyrki, eteesi, -tuon poikanulikan hyppysistä sinä helposti pääset livistämään, sanoin -minä itselleni, ja aloin siinä mielessä hangata ystävyyttä miehen -kanssa, sillä hän näytti tavallista hyvänsävyisemmältä. Mutta kyllä -maar minä ällistyin, kun hän yhtäkkiä kysyi selvällä suomenkielellä, -että mistä minä olen kotoisin. Kun minä olin siinä aikani ihmetellyt -ja jahkaillut, niin kertoi hän olevansa oikea suomalainen ja väkisin -joutuneensa ryssän soltuksi. No se on selvää, että minä nyt aloin -häntä hartaasti houkutella päästämään minut pakoon. Mutta hänpä -ei sanonut mitenkään uskaltavansa sitä tehdä, sillä silloin hänet -hirtettäisiin tai ainakin armottomasti ruoskittaisiin. Lopulta hän -kuitenkin suostui avaamaan minun siteeni, kun minä lupasin olla -samassa asennossa kuin sidottunakin ja vasta toisen vartian aikana -yrittää karkaamista. Minä koetin kyllä houkutella häntäkin karkaamaan -yhdessä minun kanssani, mutta hän ei uskaltanut sitäkään yrittää. -Muuten tuntui hän minusta olevan noin niinkuin hieman sekaisin täältä -(seppä koputti etusormellaan otsaansa), ainakin toisin vuoroin. -No niin, kun toinen vartia oli tullut hänen tilalleen, ja se oli -väärentämätön ryssä, nujersin minä hänet hengiltä, otin jalat alleni -ja pääsin kunnialla koko pelistä, vaikka puolen tiiman ajan vinkuikin -kuulat korvieni ympärillä." - -"Ja missä sinä sitten sen jälkeen jouduit hänen kanssaan tekemisiin?" -kysyi Armfelt, kun seppä hetkeksi vaikeni. - -"Se tapahtui Pieksämäellä. Minä olin Pohjanmaata kohti harhaillessani -ja vihollisia piileskellessäni yhtynyt puoleenkymmeneen sissiin ja -näiden kanssa makailin minä muutaman keväisen päivän Mikkelistä -Pieksämäelle vievän maantien varressa, vaaruskellen jotakin -napattavaa. Ja eipäs ollakaan, niin jo iltapäivällä lähenee kolme -venäläistä rakuunaa. No, me käymme kimppuun ja yksi heistä oli tuo -entinen suomalainen vartiani. Oli tosiaan onni hänelle, että minä -hänet ajoissa tunsin, sillä muuten hänen olisi käynyt niinkuin -toveriensakin. Hän seurasi meitä mielellään ja Viitasaarella vein -minä hänet nimismiehen luo ja kysyin, mitä minun pitäisi hänelle -tehdä. Nimismies kuulusteli häntä hiukan ja kehotti sitten minua -kuljettamaan hänet tänne pääkortteeriin." - -"Hän on siis täällä nyt?" - -"On, hän on tallessa tuolla kaupungin korttikaarissa ja..." - -Seppä näytti haluavan sanoa vielä jotakin mutta keskeytti empien, -minkä johdosta Armfelt kysyi, mitä hänellä vielä olisi kerrottavana. -Ääntään alentaen virkkoi silloin seppä: - -"Ja minä olen ruvennut epäilemään, että hän onkin naisihminen." - -"Kuinka niin?" hymähti Armfelt. "No hän on oikeastaan aivan naisen -näköinen jo kasvoiltaankin ja sitten... kun me pari kertaa tänne -tulomatkalla saimme saunata, niin hän ei suostunut yhdessä muiden -kanssa tulemaan kylpyyn." - -"Hm! No minkä hän on nimekseen sanonut?" - -"Eerik Benjamininpoika, mutta varmastikaan se ei ole hänen oikea -nimensä." - -Tehtyään sepälle vielä muutamia kysymyksiä niiden seutujen tilasta, -joiden läpi hän oli harhailko sekä vihollisten liikkeistä siellä, -viittasi Armfelt häntä poistumaan. Sen jälkeen käski hän ovenpielessä -seisovan korpraalin hakea vangitun venäläisen rakuunan sisälle. -Uteliaina kiintyivät muutaman hetken perästä kaikkien katseet siihen -olentoon, joka korpraalin saattamana astui raatitupaan. Hän oli -hintelävartaloinen nuorukainen, päällään venäläisen rakuunan lopen -kulunut puku ja tukka, aikoinaan lyhyeksi keritty, oli pörröinen ja -epätasainen. Kasvot olivat aivan parrattomat, kalpeat ja tyttömäiset -ja suurissa, harmaissa silmissä oli pelästynyt ja harhaileva ilme. -Huomatessaan niin monta katsetta itseensä kiinnitettävän, punastui -hän ja painoi päänsä alas. Siinä asennossa teki hän vieläkin -tyttömäisemmän vaikutuksen. - -"Sinä puhut suomea?" kysyi Armfelt. - -"Kyllä", vastasi rakuuna, vilkaisten kysyjään sekä lisäten hetken -päästä hiljaa: "Se onkin minun äidinkieleni." - -"Siis synnynnäinen suomalainen. Entä mikä on nimesi?" - -Kuulusteltava kohotti uudelleen katseensa ja vastasi epävarmalla -äänellä: - -"Eerik Benjamininpoika." - -"Kuinka? Eihän se ole mikään naisen nimi!" ja Armfelt pani ääneensä -hieman ankaruutta. - -Kuulusteltava hätääntyi nyt kokonaan ja purskahti sitten äkkiä -itkuun, peittäen käsillä silmänsä. Nyt ei ollut enää epäilystäkään, -ett'eikö hän ollut nainen. - -"No, no, elähän itke, vaan ilmaise oikea nimesi, ei sinulle siitä -mitään pahaa seuraa, päinvastoin", koetti Armfelt puhella hänelle -lempeästi. - -"Annikka minun oikea nimeni on", niiskutti tyttö, "Annikka Swahn." - -"Annikka Swahn", toistivat kaikki hämmästyneinä, vaikka he sepän -kertomuksesta ja kuulusteltavan ulkomuodosta ja käytöksestä olivatkin -tulleet kutakuinkin vakuutetuiksi, että hän oli nainen. Muissa -oloissa olisi saanut kerrassaan koomillisen luonteen se seikka, että -venäläinen rakuuna ilmotti nimekseen Annikka Swahnin, mutta tässä -tapauksessa ilmeni kaikki niin traagillisena, että jokaisen kasvoilla -kuvastui syvä sääli ja osanotto. Kukaan ei epäillyt kuulusteltavan -ilmaisseen oikean nimensä. - -"Mutta mistä sinä, poloinen, olet syntyisin ja kutka ovat sinun -vanhempasi?" kysyi Armfelt heltyneellä äänellä. - -"Minä olen syntynyt Joutsenon pitäjässä, jossa isäni, Benjamin Swahn, -oli kappalaisena", vastasi rakuunatyttö kyyneliään kuivaten. - -"Hyvä Jumala, siis papin tytär!" pääsi välittömästi kirkkoherra -Peitziukselta. - -"Mutta kuinka herran nimessä sinä olet joutunut vihollisen -sotamieheksi?" kysyi Armfelt. "Kerrohan nyt meille kaikki -alustapitäin." - -Huomatessaan, että tytön oli vaikea siinä seisoa useiden silmäparien -tähysteltävänä, käski Armfelt korpraalin tuoda hänelle istuimen. -Annikka asettui tuolinnurkalle syrjittäin kuulijoihin, niin että hän -kokonaisuudessaan saattoi nähdä vain Armfeltin. - -"Kasakat ottivat minut metsästä, ollessani neljäntoista vanha ja -veivät Piiterburgiin. Siellä minut sitten viime vuoden alussa monen -muun suomalaisen kanssa pistettiin väkisin sotaväkeen", kertoi tyttö -jalkoihinsa tuijottaen. - -"Venäläisten riveissä on siis useampiakin kansalaisiamme!" huudahti -Armfelt. - -"Niin, mutta kaikki he ovat vasten tahtoaan", kiiruhti tyttö -selittämään. - -"Mutta kerropas nyt oikein juurta jaksain, kuinka kaikki on -tapahtunut ja mitä kaikkea sinä tiedät näistä kaameista asioista. -Sinä jouduit siis metsässä kasakkain käsiin?" hoputteli Armfelt. - -"Niin. Minä olin juhannusviikolla kymmenen muun tytön kanssa metsässä -vastaksia hakemassa. Me olimme noin virstan päässä Joutsenon kirkolta -ja juuri kun me olimme taakkoinemme tulleet tielle, alkoi maa tömistä -ja ennenkin kerkesimme mitään päättää, tulla kohahti paikalle -kasakkalauma." - -"Maltas nyt, kuinka kauan tästä tapauksesta on kulunut?" keskeytti -hänet Armfelt. - -Tyttö mietti hetken ja vastasi sitten: - -"Tänä kesänä tulee siitä tasan neljä vuotta." - -"Jahah, se tapahtui siis juuri Viipurin vallotuksen aikana. Mutta -kerropas nyt edelleen." - -"Me emme ehtineet säikäyksestämme tointua, kun olimme jo kasakkain -vankina. Minut kaappasi joukon johtaja kiinni ja nosti eteensä -satulaan. Minä itkin ja huusin ja koetin riuhtoa itseäni irti, mutta -kasakkapäällikkö vain nauroi ja puristi minua sen lujemmin. Lopulta -minä paljosta itkusta ja pelosta menin tajuttomaksi, josta virkosin -vasta Viipurissa venäläisten leirissä. Siellä näin paljon muitakin -suomalaisia vankina, sekä miehiä että naisia ja lapsiakin. Viipurista -meidät kaikki sitten muutaman päivän kuluttua vietiin Piiterburgiin, -jossa minä sain olla kolme vuotta." - -"Kuinka siellä vangittuja kohdeltiin ja mitä heidän täytyi tehdä?" -tiedusteli Armfelt. - -"Meidät sullottiin likaisiin ja kosteisiin parakkeihin ja syödä -saimme puolikypsää limppua ja kaalikeittoa. Mutta hyvin usein -puuttui sitäkin ja monta meistä kuoli nälkään ja tauteihin. Miehet -saivat aamusta iltaan olla raskaassa työssä kaupungin rakennuksilla -ja meidän naisten täytyi samoin aamusta iltaan olla pesemässä -sotamiesten vaatteita. Usein olin minä sairaana, kerran kolerassakin, -mutta kuolema ei tullut, vaikka minä olisin kuinkakin hartaasti -sitä rukoillut. Kymmenittäin ajelehti kurjuuteen ja rääkkäyksiin -kääntyneiden suomalaisten ja ruotsalaisten vankien ruumiita pitkin -teitä ja syrjäisempiä katuja, joista niitä aika-ajoin viskeltiin -Nevaan tai peruskivien alle. Ani harva sai osakseen oikean -hautauksen." - -Kertojan ääni sortui sortumistaan, kunnes kyyneleet uudelleen -täyttivät hänen silmänsä. Hiukan tyynnyttyään jatkoi hän -katkonaisella äänellä: - -"Minä sentään Jumalan avulla vältyin pahimmasta, mikä kohtasi -useimpia onnettomuus-sisariani, heidän joutuessaan sotamiesten -väkivallan uhriksi. Karkaamista me emme uskaltaneet ajatellakaan, -sillä monet miehistä, jotka sitä yrittivät, saatiin kiinni ja silloin -heidät ruoskittiin ja merkittiin poltinraudalla tai silvottiin korvat -ja sieramet." - -"Oih, sitä raakalaisuutta!" voihkasi kirkkoherra, kasvoillaan syvä -inhon ilme. - -"Sellaista elämää me saimme viettää kolme vuotta", jatkoi -rakuunatyttö jälleen tasaisella ja harmaalla äänellä. "Sitten -alkoi kierrellä huhu, että tsaari lähtee suuren sotajoukon kanssa -vallottamaan Suomea. Silloin meidät suomalaiset vangitkin, niin -miehet kuin naisetkin, jotka vain olivat voimissaan, pantiin väkisin -sotaväkeen. Jotka kieltäysivät tottelemasta, ne hirtettiin. Ensin -meidät kuitenkin väkipakolla kastettiin ryssänuskoon ja annettiin -uudet nimet. Se tapahtui loppiaisena puolitoista vuotta sitten ja -minulle annettiin silloin nimi Ulliana. Minut ja viisikymmentä muuta -suomalaista tyttöä raahattiin Vologdan rakuunain kasarmiin, puettiin -sotamiehen vaatteisiin ja opetettiin ruoskan uhalla ratsastamaan ja -ampumaan. Ja sotamiehet saivat kenenkään estämättä tehdä meille mitä -tahtoivat." - -Kertojan ääni oli taas alenemistaan alentunut, kunnes hän kokonaan -vaikeni ja mielipuolen omituisuudella tuijotti eteensä. Kuulijat oli -vallannut syvä sääli ja kirkkoherra toisteli hiljaa: "Kauheata! -kauheata!" - -Vihdoin havahutti Armfelt kuulusteltavan virkkamalla: - -"Ja sitten te saitte seurata armeijaa Suomeen. Onko teidän täytynyt -taisteluissakin olla mukana?" - -Tyttö nosti säikähtyneenä katseensa ja Armfeltin täytyi toistaa -kysymyksensä, ennenkun hän ryhtyi jatkamaan kertomustaan. - -"On kyllä, kaikissa taisteluissa me olemme olleet mukana, Porvoossa, -Pälkäneellä ja Isossakyrössä. Meidän taaksemme asetettiin venäläisiä, -joiden oli määrä ampua meidät heti, jos emme kävisi eteenpäin -tai muuten yrittäisimme jotakin salajuonta. Mutta me olimme -hiljaisuudessa keskenämme päättäneet ampua aina yli eikä satuttaa -omia kansalaisiamme, vaikka moni saikin surmansa heidän kuulistaan. -Minäkin sain Pälkäneellä haavan käsivarteeni." - -"Ja Isossakyrössä teitä myöskin oli mukana?" keskeytti hänet Armfelt. -"Kuinkahan paljon suunnilleen ja missä vihollisen taistelulinjan -osassa te olitte?" - -"Meitä oli kaikkiaan noin tuhannen paikkeilla ja joukossa oli useita -siunatussa tilassa olevia naisiakin. Kun venäläiset alottivat -hyökkäyksen, asetettiin meidät kaikki eturintaan ja takanamme oli -taas paljon suurempi joukko venäläisiä, joiden tuli ampua meitä, -ellemme vikuroimatta kävisi päälle." - -"Ja joukossa siunatussa tilassa olevia naisiakin!" huudahti Armfelt -ja löi rajusti kämmenensä pöytään. "Se jalosydäminen ja sivistynyt -Galitzin!" - -"No, ehkä hän sittenkin muihin venäläisiin nähden on jalosydäminen ja -sivistynyt", huomautti yksi upseereista kuivan ivallisesti. - -"Mutta voitko sinä muistaa, työnnettiinkö teidän joukkonne keskustaa -vai vasenta siipeä vastaan?" kääntyi Armfelt taas tytön puoleen. - -Tämä muisteli hetkisen ja vastasi sitten: "En minä voi sitä niin -tarkalleen sanoa, sillä silloinhan oli lumipyry ja varsinkin me -naiset pois suunniltamme. Sen minä vain muistan, että me lähelle -suomalaisia tultuamme huusimme, että he säästäisivät meitä, sillä me -olemme heidän kansalaisiaan." - -"Mitä!" havahtui yhtäkkiä majuri Schulman, joka Isonkyrön taistelussa -oli vasemmalla siivellä johtanut viisikäs-pataljoonaa ja joka -levotonna oli kuunnellut tytön viime kertomusta. "Juuri kun minä -komensin mieheni pajunettihyökkäykseen, kuulin minä vihollisen -rintamasta huutoja: 'säästäkää, me olemme suomalaisia!' Mutta -minä huusin miehilleni, jotka hämmästyneinä olivat pysähtyneet, -että se on vihollisen petkutusta kaikki. Ja niin me säälimättä -hyökkäsimme eteenpäin ja hakkasimme maahan kaikki, jotka tiellemme -sattuivat. Niin, Herra meidän erehdyksemme paratkoon, mutta emmehän -me mitenkään voineet käsittää, että vihollisten joukossa olisi omia -kansalaisiamme." - -Karkean soturin ääni värähteli hänen tätä puhuessaan. - -"Niin, suurin osa meistä kaatui taistelussa", kertoi tyttö, -kiinnittäen pelästyneet silmänsä majuriin. "Minä ja kaksi muuta -tyttöä pelastuimme piilottumalla. Kiivaimman kahakan aikana -hyppäsimme me satulasta ja kun siinä lähellä sattui olemaan korkea -lumikinos, peittäysimme me siihen ja kyyrötimme siellä aina -iltapäivään saakka. Mutta kun me sitten kylmän ja nälän hätyyttäminä -kohosimme piilostamme, huomasivat meidät heti taistelutantereelle -kaatuneita ryöstämään hajaantuneet venäläiset, ottivat meidät kiinni -ja veivät everstin luo ja..." - -Hän keskeytti lauseensa, punastui ja suupielten värähdellessä painoi -päänsä syvään alas. - -"No, teitä varmaan rangaistiin?" virkkoi Armfelt. - -"Niin, saimme viisikymmentä raipaniskua paljaaseen selkäämme", sanoi -tyttö mahdollisimman hiljaa, samalla kun kyyneleet alkoivat uudelleen -tippua hänen silmistään. - -"Tyttö parka!" huoahti Armfelt. "Ja sitte sinä sait parin venäläisen -rakuunan kanssa viedä jotakin julistusta Pieksämäen papille?" - -"Niin. Minut pantiin mukaan tulkiksi ja sillä retkellä minä -viimeinkin jouduin suomalaisten vangiksi, jota olin alunpitäin -toivonut." - -"Jumala paratkoon, kyllä siinä on kohtaloa kahdeksantoistavuotiaan -papintyttären osaksi. Vanhemmistasi sinulla ei luonnollisesti ole -näinä vuosina ollut mitään tietoa?" - -"Ei", nyyhkytti tyttö vastaukseksi. "Isäni on ollut jo toistakymmentä -vuotta kuolleena, mutta äitini ja siskoni elivät vielä, kun kasakat -minut ryöstivät. Ja siitä minä niin hartaasti tahtoisin saada selvän, -elävätkö he vielä ja missä he ovat." - -"No nyt sinä itse kuitenkin olet turvassa, ja ehkäpä Jumalan avulla -saamme vielä omaisistasikin selvän. Mahdollisesti ovat he monien -muiden pakolaisten mukana kulkeutuneet Ruotsiin, jossa he kyllä ovat -turvassa. Toimitamme ensimäisen hyvän tilaisuuden sattuessa sinutkin -sinne. Mutta nyt sinun täytyy ensiksi saada kunnollista hoitoa sekä -sukupuolellesi kuuluva puku." - -Viimeisiä sanoja puhuessaan katsahti Armfelt kirkkoherra -Peitziukseen, joka kohosi paikaltaan ja tyttöä lähestyen virkkoi: - -"Lapsi parka, lähde nyt aluksi minun kotiini saamaan hoivaa. Sieltä -kyllä löydämme jonkunlaisen puvunkin sinulle, ettei sinun tarvitse -noita kovanonnen vaatteita kauemmin kantaa." - -Ottaen tyttöä lempeästi kädestä lähti kirkkoherra salista. - -Armfelt nousi paikaltaan, käveli omiin mietteisiinsä vaipuneena -muutaman kerran yli lattian, pysähtyi sitten akkunan eteen ja avasi -sen ikäänkuin saadakseen huoneesta haihtumaan sen painostavan -mielialan, jonka tytön kertomus oli synnyttänyt. - -Ulkona oli mitä herttaisin kesäpäivä. Raatihuoneen nurkalla -kasvavassa pihlajassa sirkutteli parvi pikkulintuja, kaduilla ja -pihoilla näkyi päivää paistattelevia sotilaita ja torilta kuului -rummunpärrytys, kun talonpoikaisille sotilasjoukoille opetettiin -sotaliikkeitä. Mutta Armfelt tätä kaikkea tuskin huomasikaan. Oikea -käsi poveen pistettynä, pää syvään alas painuneena ja kasvoillaan -synkkä ilme tuijotti hän ulos. Pormestari ja upseerit vaihtoivat -kuulemansa johdosta matalalla äänellä sanan silloin, toisen tällöin. - -Kun Armfelt vihdoin palasi pöydän ääreen, virkkoi hän: - -"No, tällaiseenhan meitä itäinen naapurimme on jo vuosisatoja -totuttanut. Mutta nyt ryhtykäämme keskustelemaan sotaväen -muonituksesta. Herra pormestari, pyydän teitä esittämään -suunnitelmanne." - - - - -Viimeinen varustus - - -"Te syytätte minun nuoruuttani, herra rovasti! Mutta muistakaa, että -minä olen seitsentoista vuotiaasta asti kantanut miekkaa, ollut -kymmenessä suuremmassa taistelussa ja lukemattomissa kahakoissa, -haavottunut kolme kertaa ja ollut kerran sotavankina kaukana -Venäjällä, josta sanomattomia vaivoja ja vaaroja kokien karannut -takaisin isänmaatani puolustamaan. Jos minä siis vuosiltani olenkin -nuori, niin olen minä vanha kokemuksiltani ja tiedän niin ollen, -mihin virkani minua velvottaa." - -Lausuttuaan nämä sanat rovasti Cajanukselle kääntyi Kajaanin -linnan komentaja, kapteeni Fieandt, vihaisesti ympäri, veti -miekankantohihnan kireämmälle ja astui ulos. - -Hän kiipesi suoraapäätä linnan ulkomuurille, jossa hän pysähtyi -tarkastelemaan vihollisleiriä. - -Oli niin pakkanen, että viikset ja kulmakarvat kohta ulos tultua -jäätyivät ja hengitys muuttui sakeaksi usvaksi. Tähdet teräksen -kylmässä taivaanlaessa vilkkuivat levottomasti ikäänkuin olisivat -kylmän kourissa vikisseet ja viluisena ja orpona riippui kynsistään -kuun kierukka taivaan rannalla. Jylhinä ja valkean hohtavina -kohosivat vaarat eri suunnilla ja tuo kesäisin niin ihana ympäristö -oli nyt kuin ruumisliinoihin kääritty. Kumeasti ja uhkaavasti -pauhasi Ämmä talviöisen autiuden keskellä ja sen pyörteistä nouseva -usva vaanii kuutamossa haaveellisina, alati muotoaan muuttelevina -hattaroina. - -Niemellä vastapäätä, josta ennen olivat pienen erämaa-kaupungin -tulet vilkkuneet, törröttivät nyt kinosten keskeltä kirkon ja -raatihuoneen sekä useimpain talojen hiiltyneet rauniot. Ainoastaan -joitakuita hökkeleitä oli jälellä ja niiden välissä näkyi pitkät -rivit lumikotuksia, joissa piirittäjät majailivat. Rannempana oli -hirsivallien suojassa joukko kanuunoita, joiden mustat kidat nyt -yöksi vaienneina tuijottivat uhkaavina linnaa kohti. Vahtipatrullit -liikkuivat edestakaisin, valmiina hälyttämään, jos linnasta -yritettäisiin äkillistä uloshyökkäystä, sekä samalla vaanien linnaan -mahdollisesti vietäviä muonalähetyksiä. Mutta milloin he sattuivat -liiaksi lähenemään virran rantaa, silloin avasi kohmettuneessa -horroksessaan uinuva linna hetkeksi tulisilmänsä ja kumeat -musketinpaukaukset repelivät öistä hiljaisuutta ja monikertainen -kaiku vastasi etäisistä vaaroista, ikäänkuin ympäröivä erämaakin -olisi ilmaissut olevansa vielä valveilla sekä seuraavansa tämän -Suomen viimeisen varustuksen kamppailua. - -Fieandt pysähtyi vanhan silmäpuolen sotilaan luo, joka muskettiinsa -nojaten seisoi ampuma-aukon ääressä. - -"Vieläkö jaksat pidellä muskettia, vanha Skarppi?" kysyi hän. - -"Kyllä Skarpin musketista lentää kuula vielä yhtä kauas kuin -nuorempanakin, herra komentantti", vastasi sotavanhus. "Äsken juuri -keikautin tuolla muutaman ryssän, joka pisti nenänsä musketin -kantomatkan sisäpuolelle. Mutta tarkenemisen laita tässä on hieman -niin ja näin. Sormet kangistuvat väkisinkin muskettia pidellessä ja -varpaani ovat jo ihan turtana. Korvistani sen sijaan ei ole väliä, -sillä ne minä palellutin jo toissa talvena Napuella." - -"Entä oletko muutoin tyytyväinen oloomme linnassa?" kysyi Fieandt. - -"Hm, tosinhan sitä mielellään söisi kerrankaan viikossa vatsansa -täyteen", vastasi vanhus avomielisesti, "mutta näkyypä tuota pysyvän -hengissä näinkin -- eikähän tätäkään ikäänsä kestäne." - -Linnankomentajan mieli synkistyi, sillä muonakysymys oli hänelle -arka asia. Hän oli äsken ollut tarkastamassa muonavarastoa ja -huomannut sen huvenneen hämmästyttävän vähiin. Sen johdosta oli hän -käskenyt varusmestarin vieläkin pienentää ruoka-annoksia, varsinkin -aseettomalle väelle. Viimemainitut ne olivatkin syynä ruokavarojen -ennenaikaiseen loppumiseen ja hän soimasi itseään siitä, että -vaimonsa rukouksista heltyneenä oli avannut linnanportit pakolaisille. - -Toinen suuri puute oli polttopuista. Linnan kolkkoja suojia ei oltu -enää pariin viikkoon voitu kunnollisesti lämmittää ja siitä kärsivät -olletikin linnassa olevat lukuisat lapset. Pakolaisten joukossa -olikin paljon sairautta ja kuolemantapauksia sattui joka päivä. - -Mutta ruutia oli vielä yllinkyllin ja Fieandt tahtoi puolustaa -linnaa viimeiseen saakka. Siitä asiasta hän oli äsken kiistellyt -rovasti Cajanuksen kanssa, joka ehdotti antautumista, jos se vain -oli saatavissa kunniallisilla ehdoilla. Kapteeni tiesi vihollisten -joukossa kärsittävän myöskin puutetta ja taudin riehuivat heidän -keskellään paljon pahemmin kuin linnassa. Tähän luottaen oli hän -päättänyt jatkaa taistelua, mitä uhreja se sitten kysyikin. - -"Niin, suolivöitämme meidän on pakko toistaiseksi kiristää", lausui -Fieandt, "jos mieli säilyttää nämä muurit omassa hallussamme. Mutta -tokkopa noilla viheriätakeillakaan lienee makeanleivän päivät." - -"Ei vainen olekaan", myönsi Skarppi. "Ja jos siellä ryssänlimppua -liekin vähän varavammin, niin onpa sitä viljemmin sairautta. Ainakin -neljäkymmentä ruumista kantoivat he tämänkin päivän kuluessa leirinsä -ulkopuolelle. Se säästää meidän ruutiamme, ja jos sellaista jatkuu -vielä parin viikon ajan, niin luulenpa, että me jo vapaasti pääsemme -muonaa ja polttopuita hankkimaan." - -Tällainen puhe oli hunajaa Fieandtin sydämelle ja tyytyväisenä -virkkoi hän: - -"Niin, varmasti pääsemmekin ja siinä toivossa me hyvin voimme hieman -paastotakin." - -Hän lähti kiertelemään edelleen muureja, nähdäkseen olivatko -vartiat kaikkialla paikallaan ja oliko vihollinen millään puolen -vehkeilemässä. - -Tarkastuksen päätettyään laskeusi hän linnanpihalle, jossa -kaikenlaisen rojun ohella oli pari pientä halkopinoa -- ainoat -jälellä olevat polttopuut. Eräs pakolaisista laittoi toisen pinon -ääressä itselleen halkosylyystä. - -"Minne niitä?" kysyi Fieandt äreästi. - -"Komentantin omaan huoneeseen", vastasi mies. "Rouva pyysi tuomaan." - -"Pienempikin sylyys riittää", sanoi Fieandt ja jatkoi kulkuaan toisen -kylkirakennuksen alakertaan, jonne pakolaiset oli sijotettu. - -Se oli avara holvikattoinen halli, johon hän nyt tuli. Pitkin -seinustoja oli olkipahnoja, joilla makaili tai istuskeli sekaisin -miehiä, naisia ja lapsia. Kaikkien kasvoilla oli alakuloinen tai -synkkä ilme ja ainoastaan jotkut naisista kummittelivat jonkunlaista -käsityötä. Paksut kiviseinät olivat monesta kohti kuuran peitossa ja -huoneessa oli niin kylmä, että hengitys muuttui usvaksi. Kenellä oli -turkki tai muu vahvempi päällysvaate, hän oli kietonut sen visusti -ympärilleen. Joka puolelta kuului lasten itkua ja sairasten voihkinaa. - -Pelokkaana seurasi jokaisen katse linnankomentajaa, jonka -ankaruutta he olivat saaneet alunpitäin tuntea. Sairaat hiljensivät -valituksensa ja äidit koettivat tyynnytellä lapsiaan. Ääneti astui -Fieandt muutaman askeleen peremmäs ja pysähtyi sitten ympärilleen -tarkastelemaan. - -Tätä isoa huonetta valaisi ainoastaan muurinrakoon pistetty päre sekä -pari ratisevaa talikynttilää. Toinen kynttilä oli asetettu lattialle -huoneen perällä ja sen ääressä oli polvillaan rovasti Cajanus, jakaen -herranehtoollista orjilla makaavalle kuolevalle. Hänen sanansa -kuuluivat matalana muminana huoneen etupuolelle. - -Nähdessään rovastin kääntyi Fieandt ympäri ja poistui yhtä ääneti -kuin oli tullutkin. Hän meni omaan huoneeseensa läntisessä -tornissa, joka yleni suoraa Ämmän kuohuista. Huonetta valaisi -iloinen takkavalkea, jonka loisteessa hänen nuori vaimonsa -puuhasi illallista. Viime suvena oli näet Fieandt nainut Elisabet -Tavaststjernan, joka sitä ennen oli vähän aikaa ollut naimisissa -hänen erään Napuella kaatuneen upseeritoverinsa kanssa. Nuori rouva -oli seurannut miestään armeijan peräytymismatkalla Perä-Pohjaan sekä -sieltä tänne Kajaaninlinnaan. - -Synkkänä ja nyreissään istahti Fieandt pesän eteen, nojasi kyynärpäät -polviinsa ja mietti. Se vähän toivorikkaampi tuuli, minkä hän äsken -oli saanut jutellessaan muurilla vanhan sotilaan kanssa, oli hänen -pistäytyessään pakolaisten huoneessa haihtunut. Hän ei voinut eikä -tahtonutkaan salata itseltään aseman toivottomuutta. Ainoastaan -viikon kykeni linna enää puolustautumaan, sitten olisivat ruokavarat -ja polttopuut tyystin lopussa eikä ulkoapäin ollut minkäänlaisia -avuntoiveita. Jollei siis vihollinen tuon viikon kuluessa lähtisi -matkaansa, niin silloin olisi edessä antautuminen. - -Antautuminenko? kiihtyivät Fieandtin ajatukset tämän sanan johdosta. -Ei koskaan! päätti hän lujasti, sillä olihan hänellä vielä yksi -muukin keino asian ratkaisemiseksi. Linnan kellarissa oli vielä -jälellä kokonaista kaksitoista tynnyriä ruutia. Se oli riittävä määrä -lennättämään ilmaan linnan sekä puolustajineen että vihollisineen. - -Tämä ankara aatos ei ensi kertaa iskenyt hänen mieleensä. Jo muutaman -kerran ennenkin olivat hänen ajatuksensa siihen pysähtyneet. Pelko -ei häntä ainakaan pidättänyt sitä tekemästä, päinvastoin oli hän -tuntenut salaista iloa siitä, että pahimman varalta oli vielä -olemassa muukin keino kuin antautuminen. Jos hän jotakin pelkäsi, -niin se oli juuri antautuminen, ei vihollisen valtaan joutumisen -takia, vaan koska se hänen taipumattomalle kaarlolaisluonteelleen oli -itsessään vastenmielistä. - -Hänen vaimonsa oli saanut valmiiksi heidän vaatimattoman illallisensa -ja pysähtyi nyt hänen rinnalleen, laskien kätensä hänen olkapäälleen. -Fieandt nosti päänsä ja hämmästytti hyväilyihin tottumatonta vaimoaan -kietomalla käsivartensa hänen ympärilleen. Tavallista hellemmällä -äänellä kysyi hän sitten: - -"Pelkäisitkö sinä kuolla yhdessä minun kanssani, Lisbet?" - -"Kuinka sinä sellaista kysyt, Henrik?" vastasi vaimo. "Totta kai -minun on uskallettava seurata sinua kuolemaankin, koska kerran olen -seurannut tänne linnaankin. Olenhan minä sotilaan vaimo." - -"Kiitos niistä sanoista, Lisbet, mutta oletko sinä valmis kanssani -minkälaiseen kuolemaan hyvänsä?" kysyi Fieandt. - -"Mitä sinä sillä tarkotat?" - -"Oletko sinä sattunut koskaan kuulemaan, kuinka suomalaiset rakuunat -puolisen sataa vuotta sitten tekivät Tycoczin linnassa Puolassa, -huomatessaan etteivät voi kauemmin pitää linnaa hallussaan?" vastasi -Fieandt uudella kysymyksellä ja kun rouva oli vastannut kieltävästi, -jatkoi hän: "He antoivat vihollisten tulla linnaan ja räjähyttivät -sen sitten ilmaan." - -"Mutta... en ymmärrä vieläkään sinun tarkotustasi", änkytti rouva, -joka kuitenkin aavisti, mihin hänen miehensä tahtoi tulla. - -"Meillä on varastossa vielä kaksitoista tynnyriä ruutia ja viikkoa -kauemmin me emme kykene enää linnaa puolustamaan." - -Tätä sanoessaan katsoi Fieandt tutkivasti vaimoonsa, joka -huomattavasti kalpeni. Mitään hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata, kun -ovelle samalla koputettiin. - -Sisään astui rovasti Erik Cajanus. Hän oli oppinut ja kielitaitoinen -mies sekä etevä saarnaaja, olennoltaan kunnioitusta herättävä -ja harvinaisen kookas. Vaikka olikin vasta jonkun verran yli -viidenkymmenen, oli hän sentään jo harmaatukkainen. Mutta hän oli -ehtinyt kokea jo monta kovaa: suurten nälkävuotten kauhuja, sairautta -ja vihollisen hävityksiä. Jo sarkasodan aikana oli hän menettänyt -isoimman osan omaisuuttaan, ja viime vuonna, jolloin suurempi -vihollisjoukko ensi kerran tuli Kajaanin tienoille, oli hänet -perheensä kanssa ihan alastomaksi ryöstetty sekä pahoin pidelty. -Hädin tuskin oli hän hengissä päässyt vihollisten käsistä sekä -paennut senjälkeen perheensä ja toisten Paltamon pappien ynnä monien -muiden seurakuntalaisten kanssa tänne Kajaanin linnaan. - -Nähdessään rovasti Cajanuksen rypisti Fieandt kulmiaan. Mutta tulija -lausui tyynesti: - -"Näen, ettette ole hyvillänne minun tulostani ja minä pyydänkin -anteeksi, että näin myöhäisellä hetkellä tulen häiritsemään -yhdessäoloanne. Mutta kun pikainen lähtönne äsken katkaisi -keskustelumme ja kun sydämelleni jäi vielä paljon sanottavaa, niin -otin nyt vapauden tulla sitä jatkamaan." - -"Minusta nähden oli turhaa jatkaa äskeistä keskusteluamme, sillä -minun mielipiteeni ei muutu siitä, mitä jo sanoin", vastasi Fieandt. - -Välittämättä näistä kylmistä sanoista jatkoi rovasti: - -"Olin juuri ripittämässä erästä sairasta, joka kohta ehtoollisen -nautittuaan veti viimeisen henkäyksensä. Kuolevia on tähän saakka -ollut joka päivän osalle ja tästä lähtien niitä tulee vielä useampia." - -"Mutta sehän on asia, jolle minä en, paremmin kuin tekään, mahda -mitään", virkkoi tähän Fieandt. - -"Mahdatte kyllä te, kapteeni, jos tahdotte sääliä kurjuuttamme." - -"Palaatte siis siihen entiseen, että minun on jätettävä linna -viholliselle!" huudahti Fieandt kiihtyen. "Mutta sitä minä en ole -tekevä! Minä olin ainoa, joka jäin henkiin majuri Burghausenin -joukosta Lipolassa, kun vihollinen ensi kerran hyökkäsi maamme -rajojen sisälle. Sen jälkeen olen minä saanut nähdä maan pala palalta -joutuvan vihollisen valtaan. Hävityksen aalto on jo huuhtonut yli -Suomen, niin että tämä linna on enää ainoa piste, jota he eivät ole -valtaansa saaneet. Eikä heidän pidä sitä saaman niin kauan kuin -päällikkyys on minun huostassani. Jos kaikki Suomessa eivät olekaan -seisoneet viimeiseen saakka paikallaan kuten Burghausen joukkoineen, -niin että vihollinen on päässyt etenemään aina tänne perimpään -pohjaan saakka, niin aion ainakin minä pitää nyt paikkani." - -"Sittenkin vielä, kun viimeinen leivänkannikka on syöty ja viimeinen -puunkapula poltettu?" - -"Sen päivän varalta meillä on kaksitoista tynnyriä ruutia linnan -kellarissa", sanoi Fieandt lyhyesti ja kylmästi. - -"Mitä... aiotteko surmata meidät raunioiden alle?" kysyi Cajanus -kauhistuen. - -"Itsemme ja vihollisemme", vastasi Fieandt järkähtämättömästi. - -"Ettekö ajattele edes niitä monia äitejä ja lapsia, jotka ovat -hakeneet suojaa täältä linnasta?" - -"Heillähän on vapaus lähteä täältä milloin hyvänsä. Olenkin katunut, -että ollenkaan laskin, linnaan aseetonta väkeä." - -"Mutta tiedättehän yhtä hyvin kuin minäkin, että jos me aseettomat -lähdemme linnasta ilman että linna samalla antautuu, niin me ilman -minkäänlaisia sopimuksia joudumme vihollisen valtaan, joka ärtyneenä -linnan vastustuksesta ei tule meitä säästämään." - -"Siinä tapauksessa minä en tiedä muuta keinoa kuin että te jäätte -linnaan ja alistutte siihen, mitä tuleman pitää." - -Näitä sanoja seurasi kiusallinen äänettömyys, kunnes Cajanus katkaisi -sen sanomalla: - -"Teillä on kova sydän, kapteeni. Kehottaisin kuitenkin vielä kerran -teitä menettelemään niin, ettei teidän tilintekonne kerran kävisi -ylen raskaaksi." - -"Kuninkaan tahto on, että kaikki seisovat paikallaan loppuun saakka. -Peräytymistä tai vihollisen armoille heittäytymistä hän ei siedä." - -"Minä tarkotinkin kuningasten kuninkaalle tehtävää tiliä", oikasi -Cajanus. - -"Joka uskollisesti täyttää maallisen kuninkaansa antamat tehtävät, -voi hyvällä omallatunnolla astua tilille myöskin kuningasten -kuninkaan eteen", vastasi Fieandt. - -"Niin, mikäli kysymys on omantunnon mukaisista teoista. Mutta -voivathan maallisen ja taivaallisen kuninkaan käskyt toisinaan -olla ristiriidassa keskenään ja silloin kai meidän on noudatettava -jälkimäisen käskyjä. Itsensä ilmaan räjähyttäminen on selvä itsemurha -ja sen kieltää jumalallinen laki. Ja epäilenpä suuresti, onko -maallisen kuninkaammekaan tahto sellainen." - -"Mitä hyödyttää sitten jatkaa kituvaa elämää, kun kaikki on kerran -menetetty." - -"Kuka sanoo, että kaikki on menetetty? Ei koskaan ole kaikki -menetetty, vaan uuden elämän itu on aina olemassa. Kaikista -vähimmän sopii sellainen epätoivon oppi niin nuorelle kansalle kuin -me suomalaiset. Kansojen kaitsija on antanut meille oman sijan -auringon alla ja tämän kovan koettelemuksen on hän lähettänyt -meille tutkiakseen, kestämmekö me sen miehuullisesti ja olemmeko -siis mahdolliset siihen historialliseen osaan, jonka hän on meille -varannut. En kiellä, etteikö itsensä ilmaan lennättäminen ole -miehuullinen teko ja joissakin tapauksissa ainoa mahdollinenkin, -mutta vieläkin suurempaa miehuutta vaaditaan elämiseen silloin, -kun kaikki näyttää menetetyltä. Uskallus elämään ei jää koskaan -palkinnotta, sillä elämä on Jumalasta, ja niinpä meillekin on vielä -valoisampi päivä koittava. Pyydän siis teitä vieläkin valitsemaan -kunniallisen antautumisen. Tätä en tee pelkuruudesta, vaan niiden -monien linnan turviin paenneiden tähden, jotka tahtovat kaiken tämän -yli vuotavan surkeudenkin uhalla elää." - -Tämän sanottuaan pyysi rovasti Cajanus vielä kerran anteeksi, että -oli näin myöhällä tullut häiritsemään, toivotti hyvää yötä ja lähti -huoneesta. - -Fieandt istui ääneti ja jurona paikallaan, kunnes hänen vaimonsa, -joka edellisen kohtauksen aikana oli vetäytynyt huoneen perälle, -läheni häntä jälleen ja muistutti, että ruoka jähtyy. - -"Mitä sinä arvelet noista hänen viime sanoistaan?" kysyi rouva, kun -he olivat asettuneet pöytään. - -"Hm, siinä oli liiaksi papillista viisautta, että minä, suora -sotilas, voisin sitä omaksua", vastasi Fieandt. - -"Mutta olihan se niin selvää mitä hän sanoi ja... elä pahastu siitä, -mutta kyllä minä olen siinä asiassa samaa mieltä kuin hänkin." - -"Siis sinäkin!" lausui Fieandt synkästi. "Sillä tiedätkö, Henrik, -minä en puhu yksistään oman elämäni puolesta, jonka minä olen -aina valmis uhraamaan sinun rinnallasi, vaan minä olen vastuussa -toisestakin elämästä, joka on minussa vasta syttynyt", sanoi rouva -punastuen. - -Näiden sanojen johdosta joutui Fieandt hämilleen ja keskustelu -sammui muutamiin epäselviin sanoihin, joita hän neuvottomuudessaan -mutisi. Lopettaen nopeasti ateriansa lähti hän ulos, tehdäkseen vielä -kierroksen muureilla. - - * * * * * - -Aamulla, kohta kun päivä hiukan valkeni alkoivat tykit tavallisen -soittonsa, Se oli jo niin tuttua linnalaisille, että heitä olisi -paljoa enemmän hämmästyttänyt, jos päivä olisi hiljaisuudella alkanut. - -Kun Fieandt aamusella lähti ensi kierrokselleen muureilla ja -tiedusteli vartioilta, oliko yön kuluessa tapahtunut mitään -erinomaisempaa, vastasi eräs heistä: - -"Minä luulen että vihollisten leiriin aamuyöstä saapui apujoukko. Kun -kuu oli jo laskenut, en voinut niin tarkoin laskea sen suuruutta, -mutta summittaisesti ottaen täytyi sen olla ainakin tuhannen miehen -suuruinen." - -Toiset vartiat vahvistivat tämän havainnon. Sitä paitsi saattoi -nyt selvästi huomata, että venäläisten kesken vallitsi tavallista -vilkkaampi hyörinä ja että tekeillä oli joukko uusia lumimajoja. Ei -siis epäilystäkään, että he olivat saaneet lisäväkeä. Nämä eivät -tietysti olleet saapuneet aivan tyhjin käsin, vaan tuoneet muassaan -joukon muona- ja ampumavaroja. - -Tämä oli paha pettymys Fieandtille. Hän oli toivonut venäläisten -leirissä raivoavan taudin ajavan heidät piankin matkoihinsa. Mutta -nyt he joka tapauksessa kestäisivät kauemmin kuin linnan puolustajat. - -Synkkänä ja äreänä toimi hän koko päivän muureilla kanuunain -ääressä ja yöksi suunnitteli hän taas uloshyökkäystä. Hän ei -tahtonut itselleenkään tunnustaa, että hänen päätöksensä linnan -ilmaan räjähyttämisestä oli hänen vaimonsa ilmotuksen johdosta -ruvennut horjumaan. Tietoisuus siitä, että hänellä oli perillinen -odotettavissa, täytti väkisinkin hänen mielensä omituisilla, elämää -suosivilla tunteilla. - -Ammuntaa jatkui myöhään illalla loimottavien revontulten valossa. -Kolmenkymmenen miehen etunenässä hiipi Fieandt takaportista ulos -ja toisten pitäessä muureilla tulta vireillä teki hän kiertoteitä -myöten hyökkäyksen vihollisten leiriin. Taistelu oli ankara ja -askel askeleelta täytyi Fieandtin pienine joukkoineen peräytyä -kymmenkertaisen vihollisen edestä, pääsemättä lähellekään -muonavarastoja, joista hän oli toivonut voivansa osan kaapata -mukaansa. Hän menetti useita miehiä ja sai itsekin pari vähäisempää -haavaa, mutta pääsi kuitenkin onnellisesti takaisin linnaan. Portit -jymähtivät heidän takanaan kiinni, sitten vaikenivat vähitellen tykit -muureilla ja yksinään ärjyi taas Ämmä revontulista loimuavan taivaan -alla. - - * * * * * - -Fieandt istui jälleen pesävalkean ääressä huoneessaan Sidottuaan -hänen haavansa kietoi rouva kätensä hänen kaulaansa ja lausui -nyyhkyttävällä äänellä: - -"Mitä hyödyttää tämä enää, sillä muutaman päivän perästä loppuu -meiltä syötävä. Kohta minulla ei ole enää sydäntä mennä tuonne -pakolaisten puolelle, sillä niin suuri on siellä kurjuus. Miksi et -voi jättää tätä hyödytöntä vastarintaa, jos kenraali Tshekin vain -tarjoaa kunnolliset antautumisehdot?" - -"Jos hän tarjoaa, siinäpä se!" lausui Fieandt. - -Nämä lyhyet sanat olivat kuitenkin omiaan ilahuttamaan rouvaa, -sillä hän huomasi niistä, että hänen miehensä ei puhunut linnan -räjähyttämisestä, vaan saattoi ajatella jo antautumista. Iloissaan -painautui hän häntä lähemmäs ja silloin tunsi Fieandt ensi kerran -uuden ihmisalun liikahtelevan äitinsä povessa. Hänen mielensä valtasi -harvinainen hellyys, elämä veti häntä voimakkaasti puoleensa ja -kietoen kätensä vaimonsa ympärille lausui hän: - -"Saammehan nähdä, suostuuko vihollinen antamaan meille kunnolliset -ehdot." - -Hänen olisi nyt tullut lähestyä rovasti Cajanusta, mutta se oli -hänelle kovin työlästä. Seuraavana päivänä tarjoutui siihen -kuitenkin hyvä tilaisuus. Hän kohtasi linnanpihalla rovastin, joka -pysähdytti hänet ja pyysi lupaa saada valkoisen lipun suojassa mennä -kenraali Tshekinin luo tiedustelemaan, saisivatko aseettomat lähteä -turvallisesti linnasta. - -"Mutta siitähän hän kohta huomaisi, että meillä linnassa on asiat -huonosti", vastasi Fieandt. "Ei se käy päinsä." - -"Tahdotteko sitten haudata meidät kaikki linnan raunioihin?" kysyi -Cajanus. - -"Saammehan nähdä", vastasi Fieandt, jonka oli mahdoton myöntää -luopuneensa päätöksestään. - -Rovasti Cajanus kääntyi juuri lähteäkseen sisälle, kun muuan -sotilaista tuli ilmottamaan, että eräs vihollisen upseeri on portin -takana ja pyytää päästä komendantin puheille. Fieandt käski tuoda -hänet sidotuin silmin omaan huoneeseensa, jonne hän lähti edeltä, -pyytäen rovastin mukaansa. - -Venäläinen upseeri tarjosi päällikkönsä puolesta linnan puolustajille -vapaata lähtöä, jos linna viivyttelemättä jätettäisiin heille. -Tähän vastasi Fieandt, ettei hänellä ollut mitään syytä kiirehtiä -linnan jättämistä, sillä se kestäisi piiritystä vielä kuinka kauan -hyvänsä. Kuitenkin tahtoi hän miettiä asiaa ja lupasi piammiten -lähettää vastauksensa kenraali Tshekinille. Tämän jälkeen sidottiin -lähettilään silmät jälleen ja hänet saatettiin ulos linnasta. - -Kahden jäätyään hämmästytti Fieandt Cajanusta sanomalla muitta -mutkitta: - -"Ehkä te, rovasti, haluatte lähteä kenraali Tshekinin luo -neuvottelemaan linnan jättämisestä?" - -Rovasti ei salannut iloaan tämän kapteenissa tapahtuneen -mielenmuutoksen johdosta. Hän oli valmis lähtemään neuvotteluun, -mutta mitään kiirettä ei kuitenkaan sopinut pitää, jottei näyttäisi -siltä, että he ovat kovin kärkkäitä tarttumaan vihollisen -tarjouksiin. Rovasti Cajanuksen piti sitä paitsi esittää asiat -siten kuin ei linnan puolustajilla olisi mitään hätää paremmin -muonavaroihin kuin muuhunkaan nähden. - - * * * * * - -Ilosta loistaen palasi rovasti Cajanus vihollisten leiristä. Kenraali -Tshekin oli kiittänyt puolustajain urhoollisuutta ja luvannut -heille vapaan lähdön täysine varustuksineen. Kaikki linnassa olevat -pakolaiset saivat seurata heitä tavaroineen. Ainoastaan kanuunat ja -ampumavarat oli jätettävä linnaan. - -"Mutta onko hänen lupauksiinsa luottamista?" epäili Fieandt. "Heidän -tsaarinsa rikkoi Viipurin linnan antautumisessa lupauksensa ja -vangitsi puolustajat." - -"Minä vaadinkin häneltä kirjallista heittäymissopimusta ja sitä hän -ei juljenne rikkoa", ilmotti rovasti Cajanus. - -Tämä rauhotti Fieandtia ja nyt ryhdyttiin toimiin kirjallisen -sopimuksen aikaansaamiseksi. Illalla se oli valmiina molempien -päälliköiden allekirjotuksin ja seuraavana aamuna piti linna -luovutettaman. - -Min pian kun päivä oli valjennut, asettuivat venäläiset rintamaan -kosken rannalle. Kohta sen jälkeen avattiin linnan iso portti -selkosen selälleen ja kapteeni Fieandt marssi neljänkymmenen jälellä -olevan miehensä kanssa ulos. Sotilasten univormuista oli ainoastaan -rääsyjä jälellä, useilla oli käsi tai pää kääreissä ja jotkut -ontuivat eteenpäin musketteihinsa nojaten. Heitä seurasi pakolaisten -hajanainen ja paljon suurilukuisempi joukko. Siihen kuului kaiken -ikäisiä ja säätyisiä henkilöitä, naiset kantaen itkeviä lapsia ja -miehet raahaten kaikenlaisia kotoa pelastettuja arvotavaroita. -Sairaat kulkivat toisiin nojautuneina ja muutamia heistä oli -sijotettu kelkkoihin. - -Kun tämä surullinen kulkue oli saapunut venäläisten rintaman -eteen, seurasi tuo hyvin tunnettu näytös. Sen sijaan että olisi -antanut sotilastensa tehdä kunniaa tuolle sankarilliselle -puolustajajoukolle, valtasi Tshekinin barbaarinen raivo huomatessaan, -että noin mitätön miesjoukko oli tehnyt niin sitkeätä vastarintaa -hänen nelituhantiselle armeijalleen. Vihasta silmitönnä käski -hän sotilastensa hakata heidät maahan ja nämä ympäröivät jo joka -puolelta suomalaiset, jotka säästyivät verilöylyltä ainoastaan -saksalaissyntyisen eversti Mansteinin väliintulon kautta. Tämä heitti -nimittäin miekkansa Tshekinin jalkoihin sekä uhkasi paikalla jättää -Venäjän palveluksen, jos annettu lupaus niin katalasti rikotaan. -Tshekin hillitsi nyt hiukan itseään, mutta vangituiksi julisti hän -joka ainoan. Fieandt pani tätä vastaan jyrkän vastalauseensa, mutta -hänen sanansa kaikuivat kuuroille korville. - -"Marsch k'Abo! Marsch k'Abo!" hoki Tshekin kiihtyneenä ja noista -sanoista oivalsivat suomalaiset, että heidät kuletettaisiin aluksi -Turkuun. - -Kun vangittuja myöhemmin päivällä sullottiin rekiin, lausui Fieandt -rovasti Cajanukselle: - -"Kävi siis kuten pelkäsinkin Kenraali Tshekin piti sanansa oikein -aito moskovalaisella tavalla." - -"Kuka olisi voinut tätä uskoa!" päivitteli Cajanus - -"Totisesti minulla on nyt syy katua, etten pysynyt lujana -alkuperäisessä päätöksessäni", virkkoi jälleen Fieandt. - -"Ei niin, kapteeni, sillä vielä tästäkin uusi päivä selviää", vastasi -Cajanus. "Joka tapauksessa me lähdemme täältä siveellisinä voittajina -ja sellaisina kuuluu tulevaisuus meille." - -"Ja muista Henrik, että meidän on ajateltava jälkeläisiämmekin", -lisäsi hänen vaimonsa merkitsevästi. - -Kitisten ja rytisten lähtivät täyteen sullotut reet liikkeelle, -painuivat alas Oulujärven jäälle ja hävisivät vähitellen pakkashuuruun. - - - - -Revontulten alla - - -Tasainen lakeus ulottui joka suunnalle silmän kantamattomiin. -lännessä se yhtyi meren aavaan, joka nyt tammikuisen taivaan alla -pohotti yhtä valkoisena kuin metsätön mannerkin Millään suunnalla ei -näkynyt ihmisasuntoja, sillä vihollinen oli hävittänyt kaikki talot -Limingan lakealta. - -Ilta alkoi hämärtää ja pohjoisella taivaan ranteella syttyivät -revontulet liekehtimään. Nuo pitkät valokielekkeet hulmahtelivat -idästä länteen ja kurkottuivat yhä korkeammalle keskitaivasta kohti. -Niiden kaameassa valaistuksessa sai lumiaavikko viheriälle vivahtavan -hohteen. - -Kumarana ja huurtuneena ponnisteli lakeuden halki yksinäinen -suksimies. Hän piti suuntaansa itäpohjoista kohti, sillä siellä -toivoi hän pikimmin pääsevänsä metsien helmaan ja erilleen -vainoojistaan. Neljännesvirstan päässä hänen takanaan ratsasti -nimittäin satamiehinen kasakkalauma, joka aamusta aikain oli syvässä -lumessa seuraillut tuota yksinäistä hiihtäjää. Aina kun välimatka -hetkeksi lyheni hiihtäjän ja kasakkain välillä, kajahti jälkimmäisten -parvesta joukko laukauksia. Hyristen ja vinkuen sinkoilivat kuulat -hiihtäjän ympärillä ja hänen puvullaan näkyvät jäätyneet verijuovat -osottivat, että hän oli saanut jo useita haavoja. - -Hän tunsi voimainsa nopeasti heikkenevän, hänen päätään huimasi ja -jäsenet pyrkivät nääntymyksestä notkahtelemaan. Hänellä oli jälellä -yksi ainoa luja ajatus, jonka nojalla hän pysyi pystyssä ja liikkui -eteenpäin: olla elävänä antautumatta vihollisten valtaan. Hän toisti -sitä lakkaamatta itselleen, painaltaen turtuneena ja koneellisesti -eteenpäin. Taakseen vilkaisematta hän oli ponnistanut halki tiettömän -lumiaavikon ja ainoastaan takanaan kaikuvasta raa'asta ärjynnästä ja -silloin tällöin pamahtavista laukauksista tiesi hän, että vihollinen -oli vielä kintereillä. - -Mutta kun revontulten loimut olivat taivaankannella saavuttaneet -korkeimman kohtansa, lakkasivat kasakkain äänet ja laukaukset -kuulumasta. Hän ponnistausi vielä kappaleen matkaa eteenpäin, -pysähtyi sitte ja katsahti taakseen. Kasakkajoukkoa ei ollut enää -näkyvissä, ne olivat jättäneet takaa-ajon toivottomana sikseen ja -palanneet äskeisiä jälkiään myöten takaisin. - -Mutta hiihtäjä ei kyennyt enää liikkumaan eteenpäin eikä hän sitä -tahtonutkaan, sillä hän tunsi kuoleman nopeasti lähenevän. Hänen -polvensa hervahtivat ja raskaasti vaipui hän hangelle pitkälleen. -Korvissa humisi ja himmenevässä silmäkalvossa pitivät revontulten -loimut villiä leikkiään. Nopeina ja häälyvinä kuvina siirtyi kulunut -elämä hänen sisäisen näkönsä ohi. - -Kuuluisana ja hurjana sissinä, kansalaistensa turvana ja vihollisten -kauhuna oli hän viime vuodet kierrellyt Keski-Pohjanmaata. Sodan -alkaessa oli hän nuorena isäntänä asunut kotitaloaan, Revolahden -Nissilää, eläen vasta naidun kauniin nuorikkonsa kanssa onnellisena -ja muusta maailmasta piittaamatta. Sillä välin sodan hävitykset -lähenivät yhä uhkaavampina heidänkin kotiseutuaan ja pakolaisia -virtasi yhtä mittaa pohjoista kohti. Mutta Nissilän haltiaväki pysyi -kotonaan ja nautti nuoresta onnestaan. - -Kotikonnuiltaan häätyneistä katkerista miehistä syntyi -partiojoukkoja, jotka kävivät sotaa omiin nimiinsä ja tuhosivat -vihollisia missä suinkin voivat. Ne houkuttelivat joukkoonsa -voimistaan kuulua Nissiläistäkin, mutta hän ei hennonnut jättää -kotiaan ja nuorta vaimoaan. Hän ei tuntenut mitään sisäistä tarvetta -lähteä sotateille, sillä isänmaa -- sehän oli hänen kotinsa ja se oli -saanut olla rauhassa. Niinhän oli useimpain muidenkin sissien laita. -Kodin rauhassa asuen he olivat pysyneet kokonaan passiivisina -sotaan nähden ja vasta sitten, kun vihollinen oli astunut heidän -kotipiiriinsä, kun heidän persoonallinen rauhansa oli tullut -häirityksi, olivat he hurjistuneet ja heittäytyneet sopan pyörteisiin. - -Ja niin kävi Nissilänkin isännän. Hänen kotoinen itsekkyytensä tuli -ankarasti kostetuksi. - -Eräänä syyspäivänä löysi pienempi vihollisjoukko tiensä Nissiläänkin. -He sitoivat isännän, teurastivat karjan, ryöstivät ja mellastivat -talossa. Nuoren emännän kauneus ei jäänyt heiltä huomaamatta ja he -alkoivat häntä julkeasti hyväillä. Miehissä raahasivat he hänet -saunaan pihan perälle ja ryhtyivät väkivaltaan. Isäntä kuuli hänen -surkeat avunhuutonsa tupaan, minne hänet oli sidottuna jätetty. - -Tuskan vimmalla hän silloin riuhtasi kahleensa poikki ja törmäsi ulos -pelottavana kostajana. Pihan laidalta kahmasi hän hirren ja nosti sen -pönkäksi saunan ovelle. Sitten hän sen enempää harkitsematta sytytti -saunan palamaan. - -Sydän turtuneena ja mieli sekavana hän seisoi siinä syysillan -hämärtyessä ja tuijotti humiseviin liekkeihin, joiden keskeltä kuului -vihollisten rääkynää sekä hänen oman vaimonsa vihlovat hätähuudot. -Mutta ne sammuivat liekkien huminaan ja hiiltynyt rakennus romahti -alas. - -Silloin vavahti isäntä, kääntyi ja jätti ainaiseksi kotinsa. Hänen -elämänsä oli siitä päivin pyhitetty yksinomaan sodalle. - -Hänen vaimonsa viimeiset avunhuudot kaikuivat senjälkeen lakkaamatta -hänen korvissaan ja ajoivat häntä hänen verisellä polullaan yhä -eteenpäin. Nähdessään vilahdukseltakaan venäläisiä, kuullessaan -heidän suhahtelevaa kieltään tai tuntiessaan sieramissaan heidän -omituisen hajunsa, joutui hän aina silmittömän raivon valtaan ja -karkasi miesluvusta piittaamatta murhanenkelinä heidän keskelleen. - -Hän keräsi ympärilleen kaikista hurjimmat ja pelottomimmat sissit, -joita ajoivat eteenpäin samanlaiset kostonhenget kuin häntä -itseäänkin. Kuin verenhimoinen ilves väijyi hän heidän kanssaan -vihollista, ilmestyen aina sinne, missä häntä vähimmin odotettiin. -Raivoisana ja ruhjovana riehui hän taisteluissa kuin muinaisten -viikinkien berserkit, raivotappelijat, ja kuten näistäkin, uskottiin -hänestäkin vihollisten kesken, etteivät häneen pysty tuli eikä rauta. -Kuin myrkyllisiä itikoita surmasi hän vihollisia, antamatta koskaan -armoa tai vihansa koskaan heltiämättä. - -Niin oli hän vuosia liikkunut ympäri vihollisten kauhuna kuin -iäti nälkäinen susi. Hänen päästään oli luvattu suuri palkinto ja -kaikkialla vainuilivat häntä vahvat kasakkajoukot. - -Tänään hänet sitten oli kohtalonsa vihdoinkin saavuttanut. Kaikki -toverit hänen ympäriltään olivat kaatuneet epätasaisessa taistelussa -ja itse hän haavottuneena oli joutunut hiihtämään loputtoman lakeuden -halki, kintereillään kostonhimoa puuskuttava kasakkajoukko. - -Mutta elävänä hän ei ollut antautunut veriviholliselleen. Kasakat -olivat kääntyneet takaisin ja silloin saattoi hän turvallisena -heittäytyä kinokselle kuolemaan. - -Hetkisen oli hän vielä kuulevinaan korvissaan vaimonsa hätähuudot, -mutta sitten sekaantui kaikki ja hän ojentui kuolleena hangelle -suksiensa ja aseidensa viereen. Revontulten roihut heiastelivat -hänen lasittuneissa silmissään ja autiona ja viluisena levisi joka -suunnalle vihreähohtoinen lumiaavikko. - - - - -Kukin kohdaltansa - - -Metsien helmassa ei tiennyt mitään siitä hävityksestä ja surkeudesta, -jota oli nähtävänä kaikkialla kylissä ja kaupungeissa. Syyskuisen -päivän kuulautta ei sumentanut mikään kauhunnäytös eivätkä -hiljaisuutta rikkoneet raa'at äänet tai surkeat valitushuudot. -Pihlaja ahon reunalla levitti kaikessa rauhassa päivänsäteille -lehtevät haaransa, joiden välissä tiaset pelmastivat veripunaisten -marjaterttujen kimpussa. Ja puolitorkuksissa istui poutahaukka -läheisen kuusen latvassa, piittaamatta tämän ihanan päivän kunniaksi -mitään pikku linnuista. Se käänsi laiskasti päätään vasta sitten, -kun ahon alla, suon reunassa kasvava tiheä viidakko alkoi rytistä ja -huojua, aivankuin äkämystynyt härkä olisi työntäytynyt sen läpi. - -Mikään härkä ei viidakossa kuitenkaan möyrästänyt, vaan -leveähartiainen ja järeäleukainen mies, joka puvultaan oli -puoleksi sotilas, puoleksi talonpoika. Päällään hänellä oli -karoliinien sininen univormu, joka oli vyötäreiltä kiristetty -leveällä taljavyöllä, mutta jalassa oli harmaasarkaiset housut -ja talonpoikaiset pikisaumasaappaat. Hattu oli myöskin selvästi -talonpoikaista alkuperää, vaikka siitä neulan ja langan avulla -olikin koetettu muovata kolmikolkkaista. Mutta kupeella riippuva -raskas miekka ja pari vyössä killuvaa pistoolia osottivat kuitenkin -epäämättömästi, että mies oli kiireestä kantapäähän sodankävijä. - -Hän ei ollut sen enempää eikä vähempää kuin itse Taneli Luukkonen, -joka milloin hyvänsä saattoi povitaskustaan vetää epäilijän -nähtäväksi kuninkaallisen majurin valtakirjan. Pälkäneen metsiä -tänä ihanana syyspäivänä oli hän joutunut ypö yksinään samoilemaan -seuraavista syistä. - -Jalkarakuunoineen oli hän useampia päiviä vainuskellut erästä -suurempaa venäläistä kuormastoa, jota piti kuletettaman -Hämeenlinnasta pohjoiseen päin. Eilen illalla he olivat asettuneet -väijyksiin Kostianvirran läheisyyteen ja tänään aamunkoitteessa oli -tehty hyökkäys ohi kulkevan kuormaston kimppuun. Mutta sen saattoväki -olikin ollut paljon lukuisampi kuin mitä Luukkonen oli otaksunut, -ja raivoisan tappelun perästä oli hänen pieni joukkonsa kokonaan -hajotettu. Tällaisen tapauksen varalta oli Luukkonen ennen tappelua -määrännyt miehilleen kokoontumispaikaksi Taurialan kylän. - -Sinne oli hän itse parasta aikaa matkalla. - -Tultuaan suon yli aikoi hän viidakon läpi tunkeutua aholle. Mutta -vesakko kävi ihan läpipääsemättömäksi. Ylenmäärin ärtyneenä -aamullisesta tappiostaan tempasi hän suuren säilänsä ja alkoi sillä -hutkia oksia tieltään. Hän kuvitteli raivaavansa tietä vihollisjoukon -halki, ja joka kerta kun hän huitasi miekalla pääsi hänen suustaan -vihainen: htsch! - -Muutama päivä sitten oli hän miehineen eräässä hävitetyssä kylässä -nähnyt muun muassa aidanseipääseen keihästetyn lapsen, joka pienet -sormet harallaan oli kangistunut siihen luonnottomaan sijaan kuin -viluun kuollut linnunpoikanen. Tuota kamalaa näkyä muistellen yltyi -hänen vihansa yhä, ja vimmoissaan toivoi hän, että nuo hänen tietään -salpaavat pensaat olisivat olleet kalmukkeja. - -Yhä pahemmin ryskyi viidakko ja poutahaukka kuusenlatvassa alkoi -käydä jo todella levottomaksi. Se pöyhisteli kaulahöyheniään, ja -samalla kun ärtynyt miekkamies astui ulos pensasten kätköstä, kohahti -se lentoon. - -Luukkonen kiinnitti katseensa samaan kuuseen, jonka poutahaukka juuri -jätti, sekä päätti kiivetä sen latvaan, ottaakseen selvän matkan -suunnasta, sillä viidakossa möyriessään oli hän joutunut hiukan kuin -pyörälle. Heittäen hattunsa ja miekkansa kuusen juurelle alkoi hän -rivakasti tunkea tiheän oksaston läpi. Tultuaan tarpeeksi korkealle -pääsi hän pian selville seudusta ja huomasi ilokseen noin virstan -päässä Dunderinmäen, josta ei ollut enää pitkälti kylään? - -Mutta mitäs tuo oli? - -Hänen tarkat ilveksensilmänsä keksivät Dunderinmäen rinteeltä -kohoavan ilmaan hienonhienon savupatsaan. - -Oliko joku hänen miehistään ehtinyt jo sinne vai oleiliko siellä -paikkakunnan pakolaisia? Tai olisiko joku pienempi vihollisjoukkue -asettunut sinne jotakin väijymään? Viimeinen otaksuma sai hänet -puremaan vihaisesti hampaansa yhteen. - -No, pianpa hän oli saava siitä selon. Hän alkoi nopeasti laskeutua -alas ja hetken päästä oli hän matkalla Dunderinmäkeä kohti. - -Kun hän saapui mäen juurella kasvavaan lepikkoon, hiljensi hän -kulkuaan ja eteni ainoastaan varovasti hiipien. Terävästi tähyilevine -silmineen ja jännittyneille liikkeineen muistutti hän saalista -vaanivaa petoa. - -Varovasti työnsi hän päänsä oksien välitse ja kurkisti mäenrinteessä -olevalle pienelle aukeamalle, josta savu nousi. - -Näky, joka sieltä hänen eteensä aukeni, oli kaikkea muuta -kuin pelottava. Suuren vierinkiven suojaan oli kyhätty pieni, -turvekattoinen pirtti. Sen edustalla, päiväpaisteessa, istui pitkään -ruskeaan kauhtanaan puettu kaljupäinen mies ja meisselin tapaisella -aseella näperteli sileäksi höylättyä leppälaudan palaa. Välistä -pyyhkäsi hän hikeä otsaltaan ja oli muutoin työhönsä niin syventynyt, -ettei hän näyttänyt huomaavan mitään ympärillään. Hiukan sivulle -oli parin kiven väliin tehty tuli pienen padan alle, jota iäkkään -puoleinen nainen hämmensi. - -Kun Luukkonen varovaisuudestaan luopuen astui rennosti aukeamalle, -huudahti nainen ja mies pudotti laudan kädestään sekä yritti -karkaamaan ylös. Kohta hän kuitenkin rauhottui huomatessaan, että -tulija oli yksinään ja että hänellä lisäksi oli sininen univormu. - -"Ystäviä ollaan!" tervehti Luukkonen, mihin toinen vastasi toivottaen -Herran rauhaa. - -Lähelle tultuaan silmäili Luukkonen tutkivasti miestä ja virkkoi -hämillään: - -"Mutta mitä? Eikö se ole Taneli-mestari Viipurista?" - -"Olen kyllä", vastasi puhuteltu, "ja luulenpa siinä seisovan toisen -Tanelin." - -He kättelivät ja Luukkonen jatkoi: "Mutta kuinka ihmeessä te olette -tänne Pälkäneen sydänmaille joutunut?" - -"Onpahan niitä tänä aikana tapahtunut kummempiakin siirtoja", vastasi -toinen levollisesti. "Sota ja vihollisen hävitykset ne tietysti -karkottivat minut Viipurista ja niin jouduin minä tänne Pälkäneelle. -Ensinnä asustin vaimoineni Taurialan kylässä, mutta kun sielläkään ei -ajan oloon tuntunut turvalliselta, kyhäsin minä majan tänne metsään. -Täällä olenkin saanut vielä toistaiseksi rauhassa työskennellä." - -"Työskennellä? Ette kai entistä ammattianne täällä voi harjottaa?" -kysyi Luukkonen. - -Vastauksen asemesta ojensi Taneli-mestari hänelle laudankappaleen, -jota hän äsken oli näperrellyt. Sen yläreunaan oli kohoksi veistetty -kirjainten tapaisia koukeroita. Seuraten niitä sormellaan oikealta -vasemmalle tavasi Luukkonen vaivaloisesti kokoon sanat: "Valvo, -Herra, rakas taivaalli..." Sen pitemmälle ei laudalla ollut valmista. - -"Mitä... tuleeko tästä aapelus, vai?" kysyi Luukkonen neuvotonna. - -"Jotakin sinnepäin", vastasi toinen hymähtäen. "Kun Viipurista -paetessani otin mukaani jonkun verran paperia ja väriaineita, niin -päätin täällä ruveta valmistamaan aapisia, ettei valistus ja Herran -sanan tieto kansasta kokonaan häviäisi tänä koettelemusten aikana. -Minä leikkasin tällaisille laudanpaloille aapisen sivut, mutta -saatuani muutamia kappaleita painetuksi, tärveltyi yksi laudoista, -johon oli leikattu tämä ehtoorukous. Sen vuoksi ryhdyin sitä äsken -uudesta muovaamaan." - -Tämän sanottuaan pistäysi hän majaan ja tuli hetken kuluttua -takaisin, kädessään pari puukansiin kömpelösti sidottua, ohkaista -kirjaa, jotka hän ojensi Luukkoselle. Tämä avasi toisen ja tavasi -ensi lehden omituisesti koukeroisista kirjaimista kokoon sanat: -"ABC-kirja, joka sen suuren tarpeen tähden on Pälkäneellä Taurialan -kylässä prändätty Daniel Medelplanilta." - -"Hm -- mym", hymähteli Luukkonen hämillään ja käänteli kirjan lehtiä. - -"Ottakaa ne mukaanne", sanoi Taneli-mestari, "ja kun tapaatte metsiin -paenneita kansalaisiamme, niin antakaa enimmän tarvitseville. Pian -minä saan uusia valmiiksi ja silloin saatte lisää jaettavaksi, jos -satutte tämän kautta kulkemaan. -- Näinhän me kukin kohdaltamme tuemme -nääntyvää isänmaatamme, te miekalla ja minä aapiskirjoillani", jatkoi -hän hetken kuluttua ja ryhtyi jälleen kaivertamaan kirjaimia lautaan. - -Karhea sissisoturi, joka katseli hänen työtään, tunsi mielessään -omituista ja aniharvoin ilmenevää liikutusta. Ja kun hän -iltapäivällä, jaettuaan Tanelimestarin ja hänen muorinsa kanssa -heidän vaatimattoman päivällisateriansa, lähti jatkamaan matkaansa -Taurialan kylään, kääntyi hän aukeaman reunassa vielä taakseen -katsomaan, ja nähdessään tuon kaljupäisen vanhuksen jälleen -kumartuneena työnsä yli, tunsi hän silmissään jotakin kosteata. -Hänen mieleensä muistuivat äkkiä huoneentaulun sanat: "Jotka sanalla -neuvotaan, jakakoot kaikkea hyvää niille, jotka heitä neuvovat." -Kiiruusti otti hän kukkaronsa esille ja kaivoi sieltä kaikki harvat -hopearahansa. Varpaillaan hiipien palasi hän takaisin ja asetti -kummankaan huomaamatta rahat majan kynnykselle, minkä tehtyään hän -hiipi matkoihinsa. - - - - -Viimeinen koetus - - -Tydalenin pienen tunturikylän asukkaat olivat odottamatta saaneet -jouluvieraita. Kun Trondhjemiä piirittäville suomalaisille joukoille -oli saapunut sanoma kuninkaan kuolemasta, oli eri joukko-osastojen, -tiedustelu- ja muonanhankintaretkillä liikkuvien komennuskuntien -käsketty kokoontua Tydaleniin, josta armeijan oli määrä marssia -suorinta tietä tunturien yli Jämtlantiin ja niin edelleen kotimaahan. - -Sana "kotiin!" synnytti liikettä ja elämää niskottelevassa -armeijassa, josta päällystön oli vähää ennen täytynyt kapinaliikkeen -tukahuttamiseksi hirtättää pahimpia yllyttäjiä. Hitaasti edistyvät -piiritystyöt katkesivat siinä tuokiossa aivankuin joku armeijaa -pingottanut, näkymätön valtahermo olisi yhtäkkiä hervahtanut poikki. -Vallinluojat viskasivat käsistään lapiot ja tykkimiehet sytyttimensä. -Laihat ja takkuiset hevoset valjastettiin kanuuna- ja kuormarekien -eteen ja samalla kun Trondhjemin valleilla sytytettiin ilotulia, -hävisi rääsyinen Suomen armeija vuorten taa. - -Joulunaattona saapuivat ensimäiset joukkokunnat Tydaleniin, joka -oli viimeinen kylä Norjan puolella. Ensimäinen Ruotsin puolella, -Handöliin kylä, oli yhdeksän penikulman päässä tunturiselänteen -takana. - -Ilma oli kostea ja koko päivän oli satanut räntää, joka maahan -tultuaan muuttui likaiseksi sohjuksi. Kylän harvojen talojen -välissä liikkui miehiä ja yhä uusia saapui pitkin alhaalta johtavia -vuorisolia. Kun he olivat aseensa laskeneet käsistään, eivät he juuri -sotilailta näyttäneet, vaan paremmin nälistyneiltä kulkureilta. -Harvoilla oli enää jälellä jonkunlaisia jätteitä sinisestä -univormusta. Useimmilla oli suojanaan erivärisiä talonpoikaisnuttuja, -kuluneita ja paikattuja herraskauhtanoita tai päällisettömiä -lammasnahkaturkkeja. Toisten rajottuneet ja lähes pohjattomiksi -kuluneet saappaat olivat hajoamistilassa, muutamilla oli jaloissaan -heinillä täytettyjä lapikkaita ja poronnahkaisia kallokkaita ja -muutamilla taas toisessa jalassa joku jalkineen tapainen, toinen -kääritty rääsyillä muodottomaksi tonkiksi. - -Illan suussa saapui Hämeenläänin jalkaväenrykmentistä Rautalammin -komppanian kolmisenkymmentä jälellä olevaa miestä kapteeni von der -Pahlenin johdolla. Kun he eivät enää sopineet asuinhuoneisiin, -tyhjensivät he olista erään matalan vajan, jonka lautakatolla oli -painona raskaita laakakiviä. Vajan maalattialle laitettiin tuli -ja sen ympärille ryhmittyivät miehet jalkarisoja kuivatakseen. -Oven edessä jyrsi komppanian kuormahevonen kalsusti olkivihkoa ja -kenttävääpeli Tuomas Kokko jakoi miehistölle illallisateriaksi kovia -leivänkannikoita. Vajan nurkassa olivat miesten musketit pystyssä. - -Kenttävääpeli oli kookas ja juro mies. Hänellä oli vasemman silmän -alta leukaan ulottuva punainen miekanarpi, jonka vuoksi komppanian -miehet keskenään nimittivät häntä viirunaamaksi. Arpia hänellä oli -muuallakin ruumiissaan ja hänen vasen jalkansa, jonka polvi oli -Puolan retkillä haavottunut, oli viime aikoma alkanut jäykistyä. -Hän oli ollut sotavankina Venäjällä, mutta karannut sieltä parin -toverin kanssa ja päässyt monia vaiheita kokien kotimaahan. Mennen -sen jälkeen Lybeckerin armeijaan oli hän kenttävääpeliksi korotettuna -liikkunut viimeisen väenoton aikana värvääjänä kotiseudullaan. -Silloin oli hän muun muassa tuonut armeijaan nuorimman veljensä, -seitsentoista vuotiaan Laurin, joka oli ollut mukana tällä -onnettomalla Norjan retkellä. - -Lauri istui kyyryssä olkitukon päällä lähellä nuotiota ja jyrsi -leipäkannikkaa. Hän oli parraton ja kalvistunut nuorukainen, jonka -posket olivat sisään painuneet. Vaaleilla silmillään tuijotti -hän tuleen ja hänen leukarustonsa liikkuivat tasaisesti, kun -hän pureskeli leipää. Kun se oli loppunut, alkoi hän kuivata -kintaitaan. Ne olivat lammasnahkaiset käsineet, joissa oli villapuoli -sisälläpäin. Syksyllä oli hän kerran ollut muonanhankintaretkellä -veljensä ja muutamain toisten miesten kanssa. Kun he olivat käyneet -eräässä talossa, oli hän nähnyt lammasnahkakintaat seinällä naulassa. -Ulos tultaessa oli veli antanut hänelle kintaat ja sanonut: "Pidä -nuo tallessasi, kyllä niitä talvella vielä tarvitset!" -- Hänestä -oli tuntunut vaikealta niitä ottaa ja hän oli lohduttanut itseään -sillä, että nythän ollaan vihollismaassa. Mutta muistaessaan, kuinka -ne riippuivat siellä rauhallisen tuvan naulassa, häntä aina kintaita -pidellessään ikäänkuin hävetti omasta ja vanhemman veljen puolesta. - -Tuomas tuli vajaan kädessään vihko kuivia heiniä. - -"Suoltakaapa noita kenkiinne, niin tarkenette paremmin" sanoi hän -heittäen heinävihkon lattialle. - -"Otahan sinäkin, poika, ei se haitaksi ole", lisäsi hän veljelleen. - -Tuomas oli yli kaksikymmentä vuotta Lauria vanhempi ja tämä oli -kutsunut häntä aina teiksi. Lauri oli koko sotaretken ajan tuntenut -lähellään Tuomaan suojelevan käden, mutta muutoin oli vanhin veli -hänelle melkein tyly, ei katsonut juuri koskaan silmiin ja kutsui -häntä aina "pojaksi". Taistelussa oli hän usein tuupannut Laurin -selkänsä taakse ja ärähtänyt vihaisesti: "Pysy siellä, poika!" - -He olivat varakkaan talollisen poikia ja heidän välillään oli ollut -kaksi veljeä sekä muutamia siskoja. Toinen näistä veljistä oli ollut -itäistä rajaa vartioimassa ja kaatunut jossain kahakassa venäläisten -maahan tunkiessa. Toinen veli oli kaatunut Isonkyrön taistelussa ja -jälellä olivat vain he, vanhin ja nuorin. - -Kun Tuomas oli tullut sotaväen ottoon, eivät he enää silloin asuneet -kotitalossa, jonka vihollinen oli polttanut, vaan metsäpirtillä -pakoon päässeiden naapurien kanssa. Isän ja Tuomaan välillä oli -syntynyt ankara riita hänestä. Isä ei olisi tahtonut laskea häntä, -mutta hänessä itsessään oli syttynyt omituinen halu seurata vanhinta -veljeään armeijaan, ja niin he olivat lähteneet isän huutaessa kovia -sanoja heidän jälkeensä. - -Hän oli ollut nyt viidettä vuotta poissa vanhempain luota. Vieläköhän -he ja siskot olivat elossa? Kenties olivat koirankuonolaiset -löytäneet tien metsäpirteille? Hän ei uskaltanut ajatella, mitä -silloin olisi saattanut tapahtua. Muutamat Viipurin rykmentin miehet -olivat kerran leirinuotiolla kertoneet, miten venäläiset olivat -Karjalan puolessa menetelleet, kuinka he olivat hiljaisella tulella -paistaneet ihmisiä tai toisinaan ripustaneet koko talon väen käsistä -tuvan kattoon, sitoneet pitkän tangon heidän jalkainsa väliin ja -asettaneet sen molempiin päihin rakuunoita kiikkumaan. - - * * * * * - -Myöhemmin illalla saapuneiden oli täytynyt virittää nuotioita ulos -ja ruveta niiden ääressä yötään viettämään. -- Lähellä vajaa palavan -tulen ääressä alkoi kuulua miehen ääni, joka luki evankeliumia. -Se oli sotapappi Idman, joka raamattuineen oli seurannut armeijaa -kaikissa sen vaiheissa, pitänyt säännöllisesti jumalanpalveluksia, -ripittänyt kuolevia ja lohduttanut epätoivoisia. Kyyryllään nuotion -ääressä ja suojaten kirjaa lumihiutaleilta luki hän: "Mutta tämä -on kaikki tapahtunut, että täytettäisiin, kuin Herralta on sanottu -propheetan kautta, joka sanoo: Katso, neitseen pitää raskaaksi -tuleman ja synnyttämän pojan, ja hänen nimensä pitää kutsuttaman -EmmanuEL: se on niin paljo sanottu, Jumala meidän kanssamme." - -Kun pappi herkesi lukemasta, sanoi muuan vajassa olevista miehistä -kuin itsekseen: - -"Se on nyt joulunaatto." - -Kukaan ei vastannut ja kaikki tuntuivat raskasmielisesti muistelevan -entisiä jouluiltoja etäisissä kodeissa, joita tuskin enää oli -olemassa. - -Kun Lauri ummisti silmänsä, näki hän elävästi olilla peitetyn -tuvanlattian ja kolmihaaraisen kynttilän pöydän päässä. Saankohan -enää koskaan sellaisessa olla, ajatteli hän haikeasti ja muisti -samalla, että tuvan olivat viholliset polttaneet. Tuomaan kanssa he -olivat sotaan lähtiessään kulkeneet hävitetyn kodin ohi. Kumpikaan -heistä ei ollut puhunut mitään eikä edes katsonutkaan sivulleen. -Mutta siitä huolimatta oli hänen mieleensä painunut, että pelloilla -rehotti tiheä rikkaruoho, että ojat olivat umpeen valumaisillaan että -palamatta jääneen saunan ovi ammotti mustana ja että kaivonpylväs oli -kallellaan ja ämpäri heilui ja vingahteli tuulessa. Nyt mahtoi jo -ojien kohdalla ja tuvan raunioilla kasvaa korkeita pajupehkoja. - -Kun hän ajatteli kovaksi tallattua polkua, joka vei tuvasta aittaan, -näki hän äitinsä jauhovakka kainalossa kävelevän sitä pitkin kumarana -ja toimeliaana. Mutta kun hänen mieleensä tuli, että polkukin nyt on -ruohottunut ja hävinnyt näkyvistä, tuntui hänestä, ettei äitiäkään -voi enää olla olemassa ja että maailma on juuri sen polun häviämisen -takia jotenkin luonnottomasti sijoiltaan kallistunut. Hänen mieltään -väänsi ja kurkusta tunkeusi väkivaltainen, itkua ja tukehtumista -muistuttava tyrskäys. - -"Poika!" äsähti Tuomas ja katsoi häneen vihaisesti. - -Säpsähtäen silmäsi Lauri ympärilleen ja näki joka puolella synkkiä ja -vihaisia katseita. Hän kyyristyi kokoon ja painoi päänsä alas. Kukaan -ei puhunut mitään, nuotio savusi ja kihisi hiljalleen ja ulkona -läiskyivät kylään saapuvien sotilasten askeleet. - - * * * * * - -Pitkin seuraavata viikkoa kokoontui Tydaleniin armeijan -jäännösjoukkoja. Uudenvuoden aattona saapui de la Barre ratsuväen -pääosaston kanssa. - -Muutamina viime päivinä oli ollut pakkasia ja uudenvuoden aamu -valkeni kylmänä ja selkeänä. Uhkaavana ja painostavana kohotti -vaalenevaa itätaivasta vasten kaljua lakeaan tunturiselänne, jonka -yli armeijan oli kulettava etäistä kotimaata kohti. Kylästä oli -saatu kaksi norjalaista oppaiksi tunturiharjanteen yli ja tietä -tallatakseen lähti ratsuväki heti aamuhämärissä liikkeelle. Heitä -seurasi kuormasto ja tykistö. Viimeisenä alkoi jalkaväki pitkissä, -säännöttömissä kolonneissa kiivetä rinnettä ylös. Etummaisena kulki -Turunläänin jalkaväenrykmentti ja sen edessä ajoi kenraali Armfelt -kapeassa, keltaiseksi maalatussa reessään. - -Puolenpäivän tienoissa ehti hämäläisrykmentin jälkipäässä kulkeva -Rautalammin komppania ylös tunturinlaelle. Heidän eteensä aukenivat -silmän kantamattomat lumiaavikot, joilla ei näkynyt puuta ei -pensasta. Kuin jättiläissuuri musta käärme liikehti armeija -valkeanhohtavalla pinnalla hitaasti eteenpäin. Taivaanrannalla -punottavan auringon valossa kimaltelivat musketinpiiput ja pajunetit -ja hauras lumi narskui tuhanten jalkojen sitä tallatessa. Pakkanen -oli pureva ja idästä kävi raudankylmä viima. Heti suusta tullen -muuttui hengitys valkoiseksi höyryksi ja kaikkien kulmakarvat, parrat -ja korvalliset olivat vahvan, valkoisen kuurakerroksen peitossa. -Kumarassa ja päät syvälle hartiain väliin vedettyinä huojui miehistö -ääneti eteenpäin. Joskus kilahtivat olkapäillä roikkuvat musketit -vastakkain ja sieltä ja täältä kuului väliin äkäinen kirous, kun joku -oli kiväärinsä perällä satuttanut vieressään kulkevaa jäätyneeseen -korvaan. - -Iltapuolella päivää kiihtyi viima tuuleksi ja samalla alkoi -pyryyttää. Lumituprut soentivat silmiä ja vaistonsa ohjaamina -raahustivat miehet toistensa jälessä. Vihaisen tuulen ajama lumi -tunkeusi joka paikkaan, sitä tarttui vaatteisiin, kasvoihin, -päähineisiin. Yltäpäätä valkeina, huohottavina hahmoina kulkivat he -eteenpäin itää kohti. - -Pimeän tultua tapahtui armeijan etupäässä seisahdus ja toistensa -kantapäitä poleksien pysähtyi vähitellen rykmentti toisensa jälkeen -ja kaikki jäivät tylsinä ja tutisten paikalleen seisomaan. Sitten -alkoi kuulua komennushuutoja, jotka siirtyivät eturinnasta pitkin -rykmenttejä aina jälkipäähän saakka, ja joukot alkoivat vaivaloisesti -lumessa kahlaten siirtyä toistensa ohi yhteiselle yöpaikalle. Oli -tultu loivassa tunturinotkelmassa olevalle pienelle Öisandjärvelle, -puolenkolmatta penikulman päähän Tydalenista. Tuuli ja lumituisku ei -täällä järven rannalla ollut niin ankara, mutta sen sijaan tuntui -pakkanen kiihtyvän. - -Puita ei ollut missään näkyvissä, ainoastaan vaivaiskoivun latvoja -pistihe siellä ja täällä lumesta esiin. Silloin alkoivat Pohjanmaan -rykmentin miehet särkeä muskettejaan, kolhien niitä vastakkain. Tukit -ja perät kokosivat he kasoihin ja virittivät nuotioita. Upseereista -piittaamatta seurasivat toiset heidän esimerkkiään. Joka suunnalta -kuului pauketta ja irtaantuneiden kiväärinpiippujen kilahtelua. -Lumiryöpyn keskeltä vilahteli palavia kekäleitä, joilla kuletettiin -tulta nuotiosta toiseen. Lumisina ja värjöttävinä, toisiaan tyrkkien, -ärjyen ja kinaten tungeskelivat miehet pienten nuotioiden ympärille, -joita oli yhtä mittaa viriteltävä ja kohennettava, ettei tuuli -niitä olisi tyyten sammuttanut. Ne, jotka eivät lähelle päässeet, -työnsivät toisten olkapäiden yli punottavia ja turvonneita käsiään -tulta kohti tai kurkottivat pajunetin kärkeen pistettyjä jäätyneitä -leipäkannikoita, saadakseen ne hiukan sulamaan. - -Lauri kyyrötti polvillaan rautalampilaisten nuotiolla ja tunsi -ruumiissaan jonkunlaista lämpöä. Tuomas oli pakottanut hänet -hieromaan korviaan ja käsiään lumella ja hänen takanaan oli toisia -miehiä tiheänä seinänä. Jyrsittyään palan tulessa sulatettua leipää, -jonka Tuomas oli hänelle ojentanut, rupesi häntä raukasemaan. -Yhtämittaa torkahteli hänen päänsä alas ja hän meni toisinaan -jonkunlaiseen unenhorrokseen. Silloin näki hän aina mustan -saunanoven, kallellaan olevan kaivon pylvään ja kuuli tuulessa -heiluvan ämpärin vingahtelevan. Ja joka kerta kun tämä kuva palautui -hänen silmiinsä, ihmetteli hän sitä, miksei kaivonpylväs kaadu. - -Mutta kiväärinperiä ei kauan riittänyt polttaa. Aamuyöstä alkoivat -nuotiot riutua ja sammua. Epätoivossaan työntelivät miehet -palelevia käsiään mustuvaan hiilokseen ja saivat ihoonsa rakkoja -ja palohaavoja, jotka pakkasessa kirvelivät tulisesti. Enimmät -koettivat pitää itseään lämpiminä, tai paremmin sanoen, estää -itseään jäätymästä, tömistämällä jalkojaan, hakkaamalla käsiään -rinnan yli ja toisiaan kumoon tyrkkimällä. Pimeydestä kantoi tuuli -valitusta ja parkunaa. Ne olivat haavottuneita, jotka olivat -kulkeneet kuormastossa ja joiden tuskat pakkasessa olivat käyneet -kaksinkertaisiksi. - -Vihdoin alkoi päivä hämärtää. Aamuyöstä oli Tuomas vähän päästä -tyrkännyt Lauria kylkeen ja komentanut pysymään liikkeessä. Ne jotka -olivat tylsinä väristen asettuneet yhdessä kohti kyyröttämään, olivat -päivän vaietessa kontistuneet liikkumattomiksi. Koko armeijasta -huomattiin siten paleltuneen muutamia satoja kuoliaaksi. Samoin -makasi joukko hevosia jäätyneinä hangella. Osalta miehiä olivat -yön aikana paleltuneet jalat, joten he eivät omin neuvoin kyenneet -matkaa jatkamaan. Heidät sijotettiin rekiin, mutta kaikki matkalle -kykenemättömät eivät niihin sopineet. Hangella vilunpuistatuksissa -maaten ja houraillen saivat he jäädä jälelle, kun armeija ikäänkuin -heidän huutojaan paeten lähti nopeasti liikkeelle ja katosi -lumipyryyn. - - * * * * * - -Tiheänä ryhmänä kulki Rautalammin komppania rekensä ympärillä, jossa -kyyrötti kolme marssimaan kykenemätöntä toveria. Kun oli tultu ylös -järvenlaaksosta, puhalsi lunta ryöpyttävä jäinen itätuuli kahta -vimmatummin vastaan. Se hakkasi silmät sameiksi ja verestäviksi, -pöhötti kasvot ja kivisti päätä. Miesryhmät hajaantuivat ja -sekaantuivat toisiinsa ja ennenpitkää huomasi Laurikin laahustavansa -eteenpäin tuntemattomien miesten keskellä. Mutta hän ei siitä -ollut millänsäkään, seurasi vain pyörryttävin päin edessänsä -huojuvan miehen askelia. Kun mies tuupertui hankeen ja jäi siihen -makaamaan, pysähtyi hänkin hetkeksi, mutta tuntiessaan kuinka jäätävä -kylmyys alkoi heti hänen jäseniään kangistaa, lähti hän jälleen -vaistomaisesti hoippumaan eteenpäin. Hän ei ajatellut ollenkaan, -minnepäin hän kulki ja pysähtyi taas kuullessaan edestään ikäänkuin -reen ratinaa. Lumiryöpyn keskeltä tuli näkyviin yltäpäätä kuurottunut -ja lumettunut hevonen, joka hitaasti ponnistellen kulki poikki hänen -kulkusuuntansa. Se veti perässään reellä olevaa kanuunaa, jonka -päällä kahareisin istui ajaja. Mutta tämän pää oli painunut rinnalle -ja suitsia pitelevät kädet olivat jäykistyneet sivuille. - -Lauri lähti seuraamaan kanuunahevosta, mutta käsittämättä milloin -ja miten hän oli siitä eronnut, huomasi hän kulkevansa taas yksin. -Tavan takaa kompastui hän lumeen puolittain hautautuneihin hevosiin -ja miehiin, mutta ponnistausi aina ylös ja koetti raahustaa -eteenpäin. Kerran kulki hänen ohitsensa puoli juoksua pitkäkasvuinen -upseeri, joka häneen katsomatta käheällä äänellä yksinään toisteli: -"Suomalaiset! suomalaiset!" ja katosi taas pyryyn. - -Sen jälkeen pysähtyi hänen eteensä yhtäkkiä mies, jonka muodottomiksi -pöhöttyneiden kasvojen keskellä näkyi nenä veripunaisena, päärynän -muotoisena tonkkina. Pienillä verestävillä silmillään, joiden ripset -olivat yhteen jäätyneet, tuijotti se häneen ja mitään ajattelematta -tuijotti hän vastaan. Miehen suu oli puoliavoinna ja sinettyneiden -huulten välistä näkyivät hampaat. Hetken tuijotettuaan alkoi mies -hitaasti kallistua häntä kohti. Kammoksuen tyrkkäsi silloin Lauri -häntä rintaan ja ääneti kaatui mies selälleen kinokseen. Yrittäessään -matkaa jatkamaan kompastui Lauri hänen jalkoihinsa ja kaatui itsekin. -Hän oli hetkisen liikkumatta siinä asennossa mihin oli kaatunut -ja meni jonkunlaiseen unheeseen. Silloin näki hän taas saunanoven -ja kaivon ja alkoi ihmetellä, miksei pylväs kaadu. Mutta kun vilu -puistatti hänet horroksistaan selville, karkasi hän äkkiä pystyyn ja -alkoi juosta eteenpäin. - -Hän oli taas yksinään, hänen päätään huimasi ja ympärillä myrsky -vonkui ja ulvoi. Sen keskeltä tuntui joka suunnalta kuuluvan -ihmisäänen vaikerrusta, huokauksia ja hihkasuja. Ja yhtäkkiä sai -hänkin halun ruveta huutamaan, mutta ääni oli kuin jonnekin syvälle -painunut eikä hän saanut sitä esille. Sitten oli hän kuulevinaan yhä -selvempiä ihmisääniä edestään ja kappaleen aikaa kulettuaan näki hän -äkkiä edessään maassa joukon miehiä, aivankuin kokonainen komppania -olisi yhtaikaa suistunut kinokseen. Toiset makasivat liikkumattomina -ja kangistuneina, toiset heittelehtivät ja hourivat ja yksi veisasi -suurella äänellä: "Jo joutuu armas aika ja suvi suloinen." Laurin -takaa lumipyrystä tuli juosten mies, jolla oli yli oikean posken ja -ohimon puoleksi umpeen mennyt haava, jonka päältä hän nähtävästi oli -kadottanut siteen. Haava pöhötti veripunaisena ja ärtyneenä. Kättään -huiskuttaen kiroili mies synkeästi Jumalaa, kuningasta, kenraaleja ja -koko maailmaa, ja hyppien maassa makaavien yli karkasi hän eteenpäin. - -Lauri lähti horjumaan hänen jälkeensä, mutta kadotti hänet pian -näkyvistään. Sen jälkeen raahusti hän pitkän ajan yksinään tylsässä -turtumuksessa, kunnes havahtui siitä, että aivan hänen takanaan -hirnahti hevonen. Se oli hänen oman komppaniansa vetojuhta, joka -ilman ajajaa, pää riipuksissa mennä nyyhersi eteenpäin. Reessä -makasivat kangistuneina ne kolme miestä, jotka siihen aamulla -lähdettäessä oli sovitettu. Heidän sinipunerviksi pöhöttyneet -kasvonsa lasittuneine silmineen näkyivät rekeen ajautuneen lumen alta. - -Lauri lähti tallustelemaan hitaasti etenevän reen perässä. Kun -hevonen tavan takaa pysähtyi, suistui hän aina suulleen rekeen. -Silloin havahtui hevonen liikkeelle ja Lauri kömpi omille jaloilleen. -Horjahdellen ja yhä hitaammin kulki hevonen, kunnes sen etujalat -pettivät kokonaan ja se putosi polvilleen. Turpa lumessa ja -takaruumis ylhäällä jäi se liikkumattomaksi paikalleen, Laurin -huojuessa sen ohi eteenpäin. -- - - * * * * * - -Hän oli mielestään raahustanut lumessa kokonaisen iankaikkisuuden, -kun hän kuuli edestään myrskyn keskeltä saarnaavan äänen. Sitä kohti -vaistomaisesti kulkien tapasi hän joukon miehiä, jotka säretyn reen -kappaleista koettivat virittää nuotiota. Mutta kohta kun tulenliekkiä -vähän näkyi sammutti sen myrsky. Siitä huolimatta jatkoivat miehet -itsepintaisesti ja ääneti virityspuuhiaan. Viereen oli pysähtynyt -muuan kanuunahevonen, joka oli pudonnut omituiseen istuvaan asentoon. -Se heitteli päätään herkeämättä ylös ja alas ja sen pitkiksi -puikoiksi jäätyneet turpakarvat kilahtelivat. Mutta kanuunan päälle -oli asettunut seisomaan muuan Uudenmaan rykmentin mies, jota -armeijassa oli sanottu "papiksi", siksi että hänellä aina seurasi -repussaan raamattu, jota hän leiritulilla oli usein tovereilleen -lukenut. Mielipuolisesti pöllötellen turvonneilla silmillään ja -kiivaasti käsiään huitoen huusi hän saarnaavalla äänellä: "Huuto -idästä, huuto lännestä, huuto kaikesta neljästä ilmansuunnasta... -Voi, sinä ihmisen lapsi, näin sanoo Herra, Herra, Israelin maasta: -loppu tulee; koko neljän maan äären loppu tulee. Kaikki sinun -vihollises ammottelevat suutansa sinua vastaan, viheltelevät sinua ja -kiristävät hampaitansa ja sanovat: me olemme hänen hukuttaneet. Tämä -on se päivä, jota me halasimme, me olemme sen saaneet ja nähneet." -Lauri pysähtyi ja tuijotti tylsästi saarnaajaan. Ja pyryn keskeltä -ilmestyi mies toisensa jälkeen ja väristen sekä loksavin leuoin -pysähtyivät he kaikki, aivankuin tässä olisi ollut jotakin hyvin -tärkeätä tekeillä. - -Yhtäkkiä ilmestyi siinä Laurin eteen Tuomas. "Poika!" ärjäsi hän ja -tyrkkäsi hänet vihaisesti liikkeelle. - -Lauri lähti taas huojumaan eteenpäin ja Tuomas seurasi hänen -kintereillään. Mutta montakaan askelta ei Lauri ehtinyt kulkea, kun -hän suistui maahan. Silloin tempasi Tuomas hänet ylös ja ravisteli -häntä hurjasti. Mutta nähdessään, kuinka Lauria puistatti läpi -ruumiin, riisui hän äkkiä päältään univormukulunsa ja alkoi sitä -kiskoa veljensä ylle. Itsellään oli hänellä univormun alla lyhyt, -napiton takki. Tuuli riuhtasi sen levälleen sekä samoin hänen -kuluneen ja likaisen pellavapaitansa rintamuksen. Nähdessään hänen -paljaan rintansa sekä siinä punottavan pajunetinarven, havahtui Lauri -selvään todellisuuteen. Ensi kerran vanhinta veljeään sinutellen -sanoi hän: - -"Sinähän palellut itse, en minä tätä ota!" ja alkoi kiivaasti riuhtoa -univormua yltään. - -"Huuti, nulikka, äläkä sinuttele esimiestäsi!" karjasi Tuomas ja -kiskoi viitan takaisin Laurin olkapäille. Sitten vyötti hän sen -kiinni omalla vyöllään. - -"Mars eteenpäin!" komensi hän ja työnsi veljensä liikkeelle. - -Tahdottomasti alkoi silloin Lauri siirrellä jalkojaan pöpperöisessä -lumessa. Väkivaltaisin heitoin laahaten jäykkää jalkaansa ontui -Tuomas hänen kintereillään. Kouristaen Lauria käsivarresta ja siten -estäen häntä lumeen kompastumasta puhui hän läähättäen: - -"Etkö sinä ymmärrä, poika, että sinun täytyy päästä kotimaahan ja -panna siellä kotitalo taas pystyyn?" - -Äänettöminä raahustivat he sitten pitkän aikaa kahden eteenpäin -ja Tuomas piteli yhä Lauria käsivarresta. Viimein illan hämärässä -laskeusivat he jotakin rinnettä alaspäin ja tulivat pienen joen -uomalle. Siellä ei pyryyttänyt niin tuimasti ja etäämpänä näkyi uomaa -pitkin kulkevan alaspäin joukko miehiä ja muutamia hevosia. Tuomas -pysähtyi äyräälle ja sanoi: - -"Laskeu tuonne uoman pohjaan ja marssi kiiruusti noiden toisten -jälkeen ja kun tulet kotiin, niin..." - -Hän keskeytti lauseen ja kääntyi palatakseen. - -"Minne sinä... etkö sinä tulekaan?" huusi Lauri murtunein äänin. - -"Huuti, poika!" ärjäsi Tuomas. "Elä sinä neuvo esimiehiäsi! Minä -palaan miehiäni kokoamaan, sillä kapteeni ja vänrikki ovat hukkuneet -myrskyyn ja komppania on minun vastuullani. Ymmärrätkö? Mars!" - -Lauri lähti menemään, mutta uoman pohjalle tultuaan pysähtyi hän ja -kääntyi nähdäkseen vielä kerran vanhinta veljeään. Tuomas seisoi -äyräällä ja huomatessaan Laurin pysähtyvän, lähti hän nyrkki pystyssä -ontumaan kohti. - -"Etkö sinä, sen nulikka, aio totella esimiestäsi!" karjui hän. - -Silloin kääntyi Lauri ja lähti läähättäen juoksemaan edessään -häämöttävien miesten perään. - - * * * * * - -Kesä alkoi olla kukkeimmillaan, kun Lauri kohta rauhanteon jälkeen -palasi kotinsa raunioille. Paljon siellä ei ollut entisestä jälellä. -Mutta kaivonpylväs, joka siellä Norjan tuntureilla unenhoureissa oli -niin itsepintaisesti hänen mieleensä palannut, seisoi vielä pystyssä, -vaikkakin pahasti kallellaan. Ämpäri riippui niinikään entisellä -sijallaan, mutta läpi lahonneena ja sammaltuneena. Sauna ja aitta -ilman ovia olivat myöskin jälellä, mutta muista huoneista ainoastaan -kivijalat sekä kasa sammaltunutta tuhkaa. Pihamaalla kasvoi ruoho -korkeana ja koskematonna ja pelloilla ylenivät pajupensaat. Aitan -kynnyksen alla kasvoi tuuheita horsmia ja tupaan vievästä polusta ei -ollut haamuakaan jälellä. - -Niin, se polku, jota hän varhaisesta lapsuudestaan oli äidin nähnyt -kumarana ja toimeliaana astelevan, se oli hävinnyt, kuten kaikki -muukin! Ja äiti itse? Hävinnyt teille tietämättömille, kuten -toisetkin omaiset! Piilopirtistäkin olivat vain rauniot jälellä, -joten vihollinen oli sinnekin tiensä löytänyt. - -Kun olisi edes äiti ollut vielä elossa, niin tämän ylimenon olisi -jaksanut paremmin kestää! Hän oli nuorin lapsiparvesta ja siis -lähinnä äitiä Miksi hän ei saanut kuolla sinne tuntureille, jonne -Tuomaskin jäi satojen muiden suomalaisten kera? - -Mieli mustana istui hän kaivon vierellä ja painoi päänsä alas. Hän -olisi halunnut itkeä, hartaasti ja sydämen pohjasta, kuten poikasena -jotakin vääryyttä kärsiessään, mutta itku ei puhjennut lähteistään ja -niin hän äänetönpä ja synkkänä tuijotti eteensä. - -Mutta hänen ympärillään soivat kesäiset äänet, täynnä -hedelmöittymisen ja kasvamisen riemua. Aurinko paistoi niin rehevästi -ja herttaisesti kuin ei koskaan ennen, metsä oli tulvillaan lintujen -laulua ja kukkivat kedot hyönteisten surinaa. Pihakoivu näytti -tuuheammalta kuin koskaan ennen ja aivankuin tuota murehtivaa miestä -uuteen elämään kutsuakseen asettui sen latvaan käki ja kukkui niin -helisevän riemuisasti kuin ei se kyllikseen olisi voinut rauhan -päivää ylistää. - -Lauri oli liian nuori pysyäkseen kuurona näille houkutteleville kesän -äänille. Hän nosti päänsä ja ensimäisenä sattui hänen katseensa -tyttöön, joka istui maassa häntä vastapäätä ja levotonna kaivoi -sormellaan hiekkaa, ikäänkuin odotellen häntä vapautuvaksi synkkyyden -vallasta. Se oli koditon neitonen, vailla kaikkia omaisia kuten -hänkin. Ruotsista palatessaan oli Lauri tavannut hänet Tornion -tienoilla suuressa kotimaahan pyrkivien pakolaisten joukossa. -Vaistomaisesti olivat he silloin lyöttäytyneet toistensa seuraan. -Käytyään ensin tytön kotiseudulla, jossa he eivät tavanneet ketään -tämän omaisia eikä sukulaisia, olivat he yhdessä vaeltaneet Laurin -syntymäsijoille. - -Kun he nyt pitkään ja ääneti katsoivat toisiinsa, vihkiytyivät he -samalla toisilleen, alkaakseen uutta elämää miehenä ja vaimona. -Se oli sananmukaisesti tyhjästä alkamista, kuten oli laita -tuhansien muidenkin kotien raunioilla. Kuinka jokapäiväinen -elämä silloin kaiken puutteessa saatiin uudelleen tavallista -uraansa kulkemaan, sitä on myöhempien, rauhassa ja hyvinvoinnissa -kasvaneiden sukupolvien työläs käsittää. Mutta ne harvat, jotka tuon -koettelemusten ajan kestäen olivat säilyneet sodan, kylmän, nälän ja -kulkutautien kourilta, kävivät työhön täynnä uskoa ja tulevaisuuden -luottamusta Ja koko luonto, joka äsken oli liittoutunut vihollisten -kanssa, koetellakseen tulevaisuuden varalle, kuinka paljon tämä -kansa kykeni kestämään ja oliko siitä täyttämään historiallista -kutsumustaan, palkitsi nyt, ikäänkuin tyytyväisenä kokeilujensa -tuloksiin, entistä suopeammin ja runsaammin ihmisten työn. Harvoin on -nähty niin hedelmällistä aikaa kuin nuo isonvihan jälkivuodet. Kilvan -kantoivat silloin hedelmää vaimot ja pellot, ja niin kohosivat kodit -jälleen raunioistaan, vuosi vuodelta laajenivat viheriöivät vainiot, -metsistä kaikuivat jälleen karjojen kellot yhdessä paimentorvien -kanssa ja tanhuilla leikkivät taajat lapsilaumat. - -Uudelleen rakennetussa kotitalossaan eli Lauri lukuisilla -perillisillä ja monilla satoisilla kesillä siunattuna parhaita -miehuusvuosiaan, kun jälleen puhkesi sota Venäjää vastaan. Tällöin -saattoi Lauri jo lähettää vihollista vastaan vanhimman poikansa, joka -kaatui Lappeenrannan luona. Mutta sotaa ei kestänyt kauan ja jälleen -jatkuivat rauhanvuodet. Niiden kuluessa vaurastui ja lisääntyi Lauri -yhä, niin että hänen kotinsa ympärille vähitellen yleni kokonainen -kylä, jossa asui pelkästään hänen heimolaisiaan ja jälkeläisiään. -Kuin vanhan testamentin patriarkka eli hän heidän keskellään ja -saavutti sangen korkean iän. Hän oli jo täyttänyt yhdeksänkymmentä -vuotta, kun jälleen alkoi idästä päin sodan vaara maata uhata. - -Silloin, kesäisenä sunnuntai-iltana, istuskeli lukuisa heimo -kantatalon pihalla, keskustellen ajan kuulumisista sekä kuunnellen -vaaria, joka tuvanportaalla istuen kertoili heille kokemuksiaan -pitkän elämänsä varrelta. Kun he päivittelivät tulossa olevia -vaikeita aikoja, lausui vaari: - -"Mitä te luulette toden tullessa kestävänne, kun jo kuulopuheista -vaikertelette? Jollei meillä olisi vastamäkiä noustavana, niin -hukkaanhan me silloin joutuisimme." - -"Mutta jos tulee taas sellaiset ajat kuin isonvihan aikana, niin mikä -meidät silloin periikään!" lausui yksi vaarin vanhimmista miniöistä. - -"Jos tulisi, niin kestettävä se olisi niinkuin on ennenkin kestetty", -virkkoi siihen vaari. "Mutta tuskinpa sellaista aikaa on minkään -kansan elämässä muuta kuin yhden kerran. Niin minä ainakin uskon. -Kyllä silloin tuli itse Jumalakin näkemään, että tämä kansa kestää." - -Ja ikäänkuin hän, joka oli kovan ajan yli elänyt, olisi itsessään -tuntenut kaiken sen teräksisen tarmon ja sitkeän juurevuuden, jonka -nojalla Suomen kansa oli siihen päivään säilynyt, kasvanut ja -lisääntynyt, lausui hän hetken kuluttua painokkaasti: - -_"Ei tätä kansaa hävitetä!"_ - -Tuuheiden kulmainsa alta tähysti hän terävästi lukuisaa -jälkeläisjoukkoaan ja vaieten tunnusti jokainen mielessään, että -hänellä, jos kellään, oli oikeus niin sanoa. - - - - -Kotiin! - - -Eveliina huuhtoi karsinassa astioita ja Katri istui kynnyksellä -puhdistaen hunajaa, jota hän juuri oli käynyt mehiläiskeoista -anastamassa. Pölyistä kylänraittia pitkin asteli punapaitainen -kylänvanhin ja kysyi ohi mennessään Katrilta miesten töitä. Jostain -etäämpää kuului riutuva balalaikan ääni sekä lasten riitelyä. Kun -kylänvanhin oli hävinnyt näkyvistä, vaikenivat äänet ja silloin kävi -hyönteisten surina ja lintujen laulu kuuluvammaksi. - -Kuivattuaan astiat tuli Eveliina istumaan kynnykselle sisarensa -rinnalle, joka hänkin juuri lopetti työnsä. Kädet helmassa jäivät he -ääneti tuijottamaan läntistä taivaanrannetta kohti, jonne aurinko oli -jo painumassa. - -Silloin alkoi yhtäkkiä Eveliina, silmissään uneksiva ilme, hyräillä -laulua: - - "Tuoll' on mun kultani, ain yhä tuolla, - kuninkahan kultaisen kartanon puolla; - voi minun lintuni, voi minun kultani, - kun et tule jo!" - -Siskonsa laulun kuullessaan säpsähti Katri kuin unesta havahtuen -ja jäi hämmästyneenä häneen tuijottamaan, samalla kuin rypyt hänen -silmiensä ympärillä alkoivat vilkkaasti elää. Mutta hetken päästä -yhtyi hänkin lauluun ja kun he olivat päässeet värssyn loppuun, -vaikenivat he ja kasvonsa vyöliinaan kätkien purskahtivat itkuun. - -Tuo laulu oli temmannut sijaltaan sen hunnun, jonka taakse he olivat -menneisyytensä kätkeneet, ja he tunsivat yhtäkkiä siirtyneensä -viisikolmatta vuotta ajassa taapäin. Silloin seisoivat he nuorina -neitosina, sirpit kädessä, kaurahalmeella Paloisjärven rannalla -kotipitäjässään Iisalmella. Päivä oli silloinkin ollut länteen -painumassa ja sulhastaan muistellen, joka oli Kaarlokuninkaan mukana -vierailla mailla, oli Eveliina purkanut sydämensä kaihon lauluun: -"Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla." Katri oli silloinkin -yhtynyt siskonsa lauluun, mutta juuri kun he olivat päässeet -ensimäisen värssyn loppuun, oli metsänrannasta tulla pöllähtänyt -halmeelle joukko Pohjanmaalta palaavia venäläisiä rakuunoita. Ne -olivat ympäröineet tyrmistyneet sisarukset, temmanneet heidät ylös -satulaan ja rientäneet tuulena matkaansa. - -Riehuvien sotilasten mukana he olivat saaneet vaeltaa viikkoja -ja kuukausia, ohi lukemattomien vinorististen pyhäkköjen ja -sipulikattoisten kirkkojen, kylien ja kaupunkien, kunnes olivat -päätyneet tähän pieneen maalaiskylään kaukana Moskovan takana. Täällä -he olivat sitten eläneet ryöstäjäinsä, kahden veljeksen, vaimoina -vuosia puolivälin kolmekymmentä. Ja koko tuon ajan he olivat olleet -kuin syvässä unheessa. Vieras kieli, vieras haju, vieraat väritpä -tavat olivat heitä ympäröineet joka puolelta ja kuin unissakävijät he -olivat niihin mukautuneet, vaikka sydän olikin kaukana poissa. Tässä -ympäristössä he olivat ikäänkuin kainoksuneet omaa äidinkieltään ja -niin se oli heiltä keskenäänkin jäänyt käytännöstä pois. Ainoastaan -ajatuksissaan he olivat sitä käyttäneet sekä iltasin lukiessaan -äänettömän ehtoorukouksensa. - -Mitään sanoja eivät sisarukset nytkään laulun tauottua -äidinkielellään vaihtaneet, mutta se oli havahuttanut heidän -koti-ikävänsä täyteen tietoisuuteen ja ikäänkuin ruumiillistuttanut -sen. Heidän katseeseensa oli syttynyt omituinen loiste, joka ei -miehiltäkään jäänyt huomaamatta, kun he illalla palasivat työmaalta. -Mutta mitään eivät sisarukset virkkaneet paremmin miehille kuin -toisilleenkaan, vaan liikkuivat äänettöminä ilta-askareissaan. - -Puoliyön aikana, kun nukkuvain huounta ja sirkkain siritys täyttivät -huoneen, kohosi Eveliina hiljaa vuoteestaan ja alkoi pukeutua. -Katri, joka oli avoimin silmin maannut omalla tilallaan, seurasi -sisarensa esimerkkiä. Yhtään sanaa he eivät nytkään vaihtaneet, mutta -ymmärsivät silti täydellisesti toisensa. Niin, heille oli jo illalla -Eveliinan laulaessa selvinnyt kaikki. - -Kun he parhaillaan säälivät evästä kokoon, havahtui yksi miehistä ja -sisarten puuhat nähdessään sekä muistaessaan illallisen omituisen -loisteen heidän silmissään, aavisti hän jotakin. Hän kavahti -vuoteesta ja hälytti toisetkin hereille. Mutta salamannopeasti, kuin -ennen tehdystä sopimuksesta, tarttuivat sisarukset seinällä oleviin -aseisiin ja surmasivat miehet, joiden vaimoina ja äiteinä he olivat -yli kaksikymmentä vuotta eläneet. He tekivät sen ääneti ja ilman -tunnonvaivoja, aivankuin matkalle lähtijä pudistaa vaatteistaan -arkielämän tartuttamat rikat. - -Ja sitten he lähtivät tiettömille taipalille. - -Mitä suuntaa heidän oli kulettava, osuakseen kerran -syntymäsijoilleen? Ruotsissa päivä laskee ja Venäjältä nousee, -muistivat he vanhain ennen sanoneen ja niin suuntasivat he alati -kulkunsa päivänlaskua kohti. Halki rannattomien metsien ja yli -äärettömien soiden he samosivat varmoina siitä, että he kerran vielä -osuisivat synnyinseudulleen. Kun eväät loppuivat, ravitsivat he -itseään marjoilla ja sienillä tai osui heidän tielleen metsälintuja. - -Kuukausia olivat he siten hellittämättä eteenpäin samonneet, kun he -eräänä päivänä lopen uupuneina ja nälkäisinä uskalsivat lähestyä -ihmisasuntoja. Sieltä kuulivat he kaikuvan vastaansa suomenkielen. -Silloin he itkivät ilosta, huomatessaan vihdoinkin päässeensä -isänmaansa rajojen sisälle. - -Vahvistunein mielin jatkoivat he matkaa syntymäseutuaan kohti ja -niinpä he muutamana kuulaana syyspäivänä huomasivat seisovansa -Paloisjärven rannalla. Silloin he jälleen puhkesivat itkuun ja -syleilivät toisiaan. - -Mutta kaurahalmeen sijalle, josta heidät viisikolmatta vuotta sitten -oli raahattu vieraalle maalle, oli tällä välin kasvanut suuri metsä. -Kun he kyyneleisin silmin käyskelivät siinä nuoruutensa työmaalla, -kilahti jotakin sammalessa. Eveliina kumartui alas ja veti turpeen -kätköstä esiin kaksi läpiruostunutta sirppiä. - -Heidän omat sirppinsä! Kyllähän he ne tunsivat, sillä kummankin -varressa häämöttivät vielä tutut merkit. - -"Nyt viimeiselle taipalelle kotiin!" virkkoi vihdoin Eveliina, asetti -sirpin olalleen kuten ennenkin leikkuupellolta palattaessa ja lähti -astelemaan Vieremän kylää kohti. Ja äänetönnä, sirppi olalla, seurasi -Katri hänen kintereillään. - -Kun he lähenivät kotitaloansa, Vieremän Jaakkolaa, alkoi Eveliina -kirkkain äänin laulaa ehtoovirttä: "Jo joutui päivä armas", kuten -he nuoruudessaan olivat niin usein tehneet iltasin työmaalta tai -karjanhausta palatessaan. Ja kun talon rakennukset alkoivat petäjien -välitse pilkottaa, yhtyi Katrikin virteen. - -Silloin Jaakkolan vanha, upposokea muori, joka asusti saunassa ja -jota pidettiin hupelona, astua lyykkäsi sauvaansa nojaten pihalle ja -sisäisen ilon kirkastaessa hänen ryppyisiä kasvojaan lausui: - -"Nyt tyttäret palaavat! Enkös minä ole aina sanonut, että vielä ne -kerran palaavat!" - -Ja kun hetken kuluttua astui metsästä pihalle kaksi outoa ja -elähtänyttä vaimoa, ruostuneet sirpit olallaan, ja kävivät -suoraapäätä äitinään tervehtimään sokeata mummoa, ei kukaan pihalle -kerääntyneistä epäillyt, että nyt vihdoinkin olivat palanneet -Jaakkolan sisarukset, jotka viisikolmatta vuotta sitten olivat -kaurahalmeelta tiettömiin kadonneet. - - - - -Totinen fennofiili - - - "Minä en huoli muusta kuin että olen suomalainen ja vaikka itse - tuntematonna, toki saan kuulua mainioon kansaan." - -Navakalla länsituulella lasketti kolmimastoinen jaala, jonka -peräpeilissä oli nimi "Lokki" sekä sen alle kotipaikaksi merkittynä -Uusikaupunki, parasta aikaa Kihdistä ulos Itämerelle, sivuuttaen -juuri Kökarin saariston viimeiset luodot. - -Jaalan omisti Uudenkaupungin pormestari Henrik Juslenius ja se oli -täydessä hamppu- ja tervalastissa matkalla Riikaan. - -Ruoria hoiti vanha pien ja merisuolan parkitsema raumalainen -merikarhu, joka omien sanojensa mukaan oli aikoinaan seilannut -suuremmissakin astioissa ja yli parempainkin lätäkköjen kuin Itämeri. -Veitikka kätkettynä tuuheiden kulmakarvojensa suojasta tuikkiviin -silmiin kertoili hän merimiesjuttuja parikymmenvuotiaalle hinterälle -nuorukaiselle, joka joutilaana nojaili kajuutan seinään ja joka -hennoista käsistään sekä valkoisesta ihostaan päättäen soveltui -huonosti yhteen merimiespukunsa kanssa. Hän oli jaalan omistajan -veli, _civis academicus_ Daniel Juslenius, joka oli opintorahoja -ansaitakseen sekä saadakseen hieman kurkistaa kotimaan rajojen -ulkopuolelle, ruvennut merimieheksi veljensä alukseen. Jaala oli ensi -kertaa sinä suvena matkalla Riikaan, joten Taneli-herra hengitti -meri-ilmaa vasta ensimäisiä päiviä. - -"Tuossa meni kymmenkunta vuotta sitten muuan raumalainen laiva -sankkiin", virkkoi merikarhu juttunsa keskeyttäen ja viittasi -päällään Korppikaria kohti, jonka louhuiset rannat kohosivat -aalloista tuulen puolella. - -Mutta Taneli-herra ei kiinnittänyt huomiotaan siihen, vaan virkkoi -juuri kuulemansa jutun johdosta: - -"Ne ovat siis kaikista väkevimpiä miehiä suomalaiset?" - -"No sääkeristi", vahvisti Kyöri. - -"Väkevämpiä kuin englantilaisetkin?" jatkoi Taneli, äänessään hiukan -epäilystä. - -"No englantilaisethan ne nyt ovat jonkunlaisia miehiä, mutta -hottisiksi sentään jäävät nekin oikean suomalaisen rinnalla." - -"Oletteko koskaan saanut koitella englantilaisten kanssa?" - -"Johan toki ja vieläpä senkin seitsemän kertaa", hymähti Kyöri kuin -olisi ollut kysymys tupakkimällin poskeen pistämisestä. - -"Kertokaahan!" hoputti Taneli kiiluvin silmin. - -"Kerrankin Lyypekin haminassa sain kapteenilta viisi riksiä rahaa ja -kannullisen rommia, kun panin muuatta englantilaista oikein Porvoon -mitalla selkään" virkkoi Kyöri rauhallisesti. - -"Mitenkä se kävi, kertokaahan tarkemmin", yllytti Taneli. - -"No mitäpähän kummaa tuossa nyt on", arveli Kyöri laiskasti, -siten tahallaan kiihottaen nuoren kuulijansa uteliaisuutta. "Ihan -meidän laivamme rinnalle oli ankkuroinut englantilainen fregatti -ja muutamana iltapäivänä kutsui sen kapteeni meidän kapteenin -vieraakseen. Miten lienevät siinä sitten rommia maistellessaan -alkaneet kehuskella miestensä voimilla ja vikkelyydellä, summa vain -se; että he lopuksi löivät viidenkymmenen riksin veikan ja päättivät -huomenaamuna panna kumpikin vankimman miehensä koittelemaan voimiaan. -Kun meidän kapteeni palasi illalla omaan laivaan, kutsutti hän minut -kajuuttaan, antoi hyvän rommiryypyn ja sanoi: niin ja niin ovat nyt -asiat ja jos sinä, Kyöri, haluat ruveta koittelemaan englantilaisen -kanssa ja voitat hänet, niin saat heti painin päätyttyä viisi riksiä -kouraasi. Oli menneeksi, minä vastasin, mutta sitä ennen minun -pitäisi saada puolikas kannua viinaa. Ei tippaakaan tämän enempää, -kivahti kapteeni, sillä humalassa sinun ei ole yrittämistäkään, -joudut heti tappiolle. Mutta miten sitä selvilläänkään tappelee, -kun ei kerta ennestään ole mitään vihoja, tivasin minä vastaan, -ainakin minun tarvitsee hallin verran saada, sillä ei mulla luonto -muuten nouse. No, kun minä olin siinä aikani jahnaillut, niin -lupasi kapteeni antaa aamulla korttelin rommia. Sen siemasin heti -aamutuimaan ja kun minä sitten tulin ruhvista kannelle ja kapteeni -näki minun päälläni sarkatakin, käski hän minun kiiruusti riisua -sen pois, se kun muka tekee minut kankeaksi ottelussa. Mistäs sitä -muuten toisiaan kiinni pitelee, minä sanoin enkä riisunut takkia -päältäni. Pidä sitten pääsi, mutta katso vain eteesi, sanoi kapteeni -puolisuutuksissaan ja niin sitä sitten lähdettiin englantilaisen -laivan kannelle. Kummankin laivan miehet asettuivat peräkannelle -kehään, jonka keskellä ottelun piti tapahtua. Kun englantilainen -tuli ruhvista ulos, sain minä isot silmät, sillä se oli riisunut -koko yläruumiinsa paljaaksi ja sivellyt suopaa käsivarsiinsa ja -hartioihinsa, niin että se oli liukas kuin ankerias. Mutta minä kun -olin parhaassa nousuhumalassa, otin juurevan asennon ja arvelin, -että tulehan tänne vain senkin suoparyttäri. Silloin se alkoi keriä -nyrkeillään näin (Kyöri jätti hetkeksi ruorirattaan ja näytti miten -englantilainen teki) sekä lähti samalla tulla tuijaamaan minua kohti. -Minä olin ensi reissua merellä enkä tiennyt mitään englantilaisten -tappelutavoista. Siksi minä en osannutkaan olla varuillani, vaan -sain yhtäkkiä vasten tauluani sellaisen nyrkinpuskun, että silmät -tulta iskivät ja minä koko mies olin lentää selälleni. No, tolppieni -varassa minä kuitenkin pysyin, vaikka pahasti heilahdinkin, ja kun -englantilaiset alkoivat hurraata huutaa, kirosin minä ja sanoin, -että tulepas toisen kerran. Ja samalla tavalla se nyrkkejään kerien -lähti uudelleen tulemaan minua kohti. Mutta nytpä minä tiesinkin -pitää varani ja juuri kun se oli parahiksi ehtinyt minun nenäni alle, -sylkäsin minä kouraani ja läimäytin niin, että siltä meni käsivarsi -poikki ja koko mies lensi kerinkantturia peräkannen toiseen laitaan. -Ja siihen se ottelu loppui. Englantilaisten kapteeni ei meinannut -tunnustaa minua voittajaksi, kun minä en ollut muka säännöllisellä -tavalla nyrkkiäni käyttänyt. Mutta meidän kapteeni sanoi, ettei -taistelutavasta oltu ennakolta sovittukaan, vaan kumpikin sai -käyttää sitä tapaa, mihin luuli parhaiten pystyvänsä. Ja niin ei -englantilaisen lopuksi auttanut muu kuin puskea pois viisikymmentä -riksiä ja tunnustaa suomalainen voittajaksi." - -"Mutta notkeampia ja vikkelämpiä mahtavat englantilaiset sen sijaan -olla", arveli Taneli sillä sävyllä kuin olisi hän tahtonut Kyöriltä -pusertaa uuden kertomuksen, joka siinäkin suhteessa olisi osottanut -suomalaisten eittämättömän etevyyden. - -"Mitäs vielä!" vastasi Kyöri hänen toivomustensa mukaisesti ja -sylkäsi ylenkatseellisesti sivulleen. "Eipäs pärjännyt engesmanni -kiipeämisessä Knaapin Jullillekaan, vaikka Julli olikin ilmanaikainen -kötys oikean suomalaisen masto-oravan rinnalla." - -"Minkäslainen kilpailu se oli?" innostui Taneli jälleen. -"Kertokaahan!" - -Sijotettuaan poskeensa uuden mällin jutteli Kyöri: - -"Meitä oli kerran miehiä monesta kansasta muutamassa saksalaisessa -fregatissa. Kun oltiin Hampurin satamassa lastia ottamassa, rupesi -muuanna iltana eräs vasta pestattu englantilainen leventelemään -taidollaan ja rohkeudellaan. Hän kiipesi ison maston huippuun ja -seisoi hetken aikaa päällään mastonnupissa. Tehkääpäs toisetkin -sama temppu, jos pystytte, ylvästeli hän alas tultuaan. Silloin -Knaapin Julli sanaa puhumatta sylkäsee kämmeniinsä ja lähtee kiivetä -kyörnittämään ison maston toppiin. Pilkallisesti naureskellen katsoi -engesmanni hänen jälkeensä, mutta perille päästyään alkaa Julli -tällätä itseään päälaelleen mastonnupille. Useamman kerran sai hän -yrittää, ennenkun takapotkurit kohosivat pilviä kohti. Mutta annas -olla, juuri kun hän sai jiikatuksi koipensa, tuli tuulenpuuska -ja heilautti hänet alas. No, mitäs ollakaan, Julli kahmuilee -alastulomatkallaan kiinni touveihin ja purjeenpoimuihin ja putoaa -loppujen lopuksi seisoville jaloin kannelle. Siinä hän sylkästä -ruiskauttaa ja englantilaisen eteen kävellen sanoo: Teepäs sinä se -temppu, jos pystyt! Mutta englantilainen tuijotti häneen suu auki ja -kaikki alkoivat huutaa, että jo vei suomalainen voiton. Kun se Julli -pahus aina osasi pysyä yhtä lunkina, luulin minäkin ensinnä, että hän -oli tahallaan pudottautunut alas, kunnes hän kahdenkesken ilmotti -minulle, että kyllä se alastulo tapahtui vahingossa. Mutta sen -koommin ei englantilainen enemmän kuin muutkaan uskaltaneet meidän -suomalaisten kuullen rohkeudellaan kerskua." - -"Summa summarum on siis se, että me suomalaiset olemme maailman -etevintä kansaa!" huudahti Taneli ja antaakseen kansallisinnolleen -näkyvämmän muodon veti hän keuhkonsa ilmaa täyteen ja viheltää -huikahutti kouransilmäänsä, minkä jälkeen hän tulista vauhtia kapusi -ylös perämastoon ja asettui kahvelin juureen kahareisin kiikkumaan. - -Hänen eteensä aukeni rannaton Itämeren ulappa, jolla loputon sarja -vaahtopää harjanteita ajoi toisiaan takaa. Rajaton vapauden tunne ja -kuohuva nuoruuden riehakkuus pullisti hänen rintaansa ja yhtäkkiä -ällistytti hän Kyöriä ja toisia kannella liikkuvia merimiehiä -huiskuttamalla lakkiaan ja huutamalla täyttä kurkkua: - -"Hurraa! hurraa! Pois tieltä! Täällä mennä viilettävät Suomen pojat! -Hurraa!" - - * * * * * - -Studiosus Abraham Frosterus oli pukeutunut juhla-asuunsa ja -ripustanut ylioppilasmiekan kupeelleen, vaikka olikin arkipäivä. -Tuimasti liikkuen, niin että miekanhuotra rämähteli saapasvartta -vasten, asteli hän yli Auran sillan. - -"Katsohan Aappoa!" virkahti muuan pohjalainen ylioppilas, joka -toverinsa kanssa seisoi torin kulmalla ja neuvotteli siitä, mennäkö -Mertasen krouviin olutta juomaan vaiko lähteä Multavierun puolelle -sotaväen äksiisiä katsomaan. - -"Se on sotaretkellä!" vastasi toveri, kääntäen katseensa -Frosterukseen, joka oli pysähtynyt sillalle ja kaiteeseen nojaten -katseli alas joelle, jossa joukko pikku poikia kävi merisotaa, -pärskytellen melalla vettä toistensa päälle. - -Frosteruksen sotaretkellä-olo merkitsi toverien kielellä sitä, että -hän liikkui rahantekohommissa. - -"Tässä täytyy taas suuttua ja ottaa päällensä tuima hahmo", oli -hänellä tapa sanoa jouduttuaan äärimmäiseen pulaan ja koetettuaan -sitä ennen selviytyä tavallisella vaatimattomuudellaan. Silloin -pukeutui hän aina parhaimpaan asuunsa, otti sotaista ryhtiä -lisätäkseen miekan kupeelleen ja lähti "rynnäkölle". - -"Taneli, tuletko paikalla kotiin!" huusi sillan päästä muuan -puolikasvuinen tyttö jollekin joella temmeltävistä pojista. - -Taneli! Hänethän minä olen vallan unhottanut! välähti samalla -Frosteruksen mieleen. - -Hänen ikä- ja opintotoverinsa Taneli Juslenius oli nimittäin -äskettäin saapunut kaupunkiin ja Frosterus muisti kuulleensa, että -hän oli tullut Uudestakaupungista istuen rattaille ladottujen -kupariplootujen päällä, jotka hän oli kesän kuluessa ansainnut. - -"Lähdenpä oitis hänen luokseen ja siksi aikaa voin sotahaarniskanikin -panna pois", päätti hän ja suuntasi kulkunsa torin halki -Vartiavuorelle päin, jonka kupeella Juslenius asui muutaman -porvarinlesken hoidossa. - -Kun hän astui matalaan huoneeseen, jonka lattia kallistui peränurkkaa -kohti, istui Juslenius pöydän ääressä ja kiidätti hanhenkynää -paperiarkilla. Pöydän kulmalla oli muutamien kirjojen vieressä -kymmenkunta valmiiksi kirjotettua arkkia. - -_"Salve, amice!"_ huudahti Juslenius Frosteruksen nähdessään, kohosi -pöydän äärestä ja riensi pudistamaan hänen kättään. - -"Terve, sinä Pohjolan poika!" lisäsi hän, työntäen Frosteruksen -istumaan pöydän viereen ja kaivaen arkustaan tupakkakartuusin sekä -pari savipiippua. - -"Sinä kirjotat väitöskirjaa?" virkahti Frosterus, kun piiput oli -saatu savuamaan. - -"Niin. Se oli minulla jo kesällä merillä ollessani pääpiirteissään -valmiina täällä", vastasi hän etusormella otsaansa naputtaen. "Ja nyt -olen sitten kaupunkiin tuloni kirjottanut sitä yötä päivää." - -Silmät innosta loistaen näytti hän Frosterukselle ensimäistä arkkia, -josta tämä luki nimen: _Aboa vetus et nova._ - -"Kuinka vanhan luulet Turkumme olevan?" kysyi Juslenius, kasvoillaan -sellainen ilme kuin hän yksinään olisi toistaiseksi sen suuren -salaisuuden omistaja. - -"Hm, kaiketi se on ollut olemassa aina Eerikki Pyhän ristiretkestä -asti", vastasi Frosterus, joka mieluummin olisi suonut keskustelun -kääntyvän hänen sydäntään lähempänä oleviin asioihin. - -"Phi-uu, veikkoseni!" vihelsi Juslenius pitkään. "Katsohan tuosta!" -ja hän osotti ystävälleen erästä kohtaa käsikirjotuksessa, jossa -todisteltiin, että Turku juonti alkunsa niiltä ajoin, jolloin -suomalaiset Noan pojanpojan Magogin johdolla siirtyivät tähän maahan. - -"Suomalaisten on siis täytynyt heti Babelin sekotuksen jälkeen -matkustaa tänne", innostui nyt Frosteruskin asiasta. - -"Niin tietysti", vastasi Juslenius empimättä. "Tornin rakentajain -ydinjoukko sai osakseen suomenkielen ja lähti heti etsimään itselleen -isänmaata. Heidän ensimäkien kuninkaansa oli Magog." - -"Mutta mistä sinä tiedät, että suomalaiset olivat ydinjoukkona -Babelin tornia rakennettaessa?" kysyi Frosterus, osottaakseen -kriitillisyyttään. - -"Mistäkö?" otti Juslenius suuret silmät kuin tahtoen kasvonilmeellään -huudahtaa: o, sinä pyhä yksinkertaisuus! - -"Mitä kieltä ihmiset puhuivat Babelin sekotukseen, saakka?" kysyi hän -sitten, johtaakseen toverinsa oikeille jälille. - -"Kaiketi hebreaa", vastasi Frosterus. - -"Hyvä. Ja mikä nykyisistä kielistä on hebrean lähin sukulainen?" - -Frosterus mietti hetkisen ja muistaessaan muutama vuosi sitten -ilmestyneen Eerik Cajanuksen väitöskirjan suomen ja hebrean kielten -sukulaisuudesta, vastasi hän epäröimättä: - -"Suomenkieli." - -Nyt tarvitsi Jusleniuksen vetää vain johtopäätös: - -"Hebrea on alkukieli, suomi jäi uusien kielten joukossa lähimmäs -sitä, siis täytyi suomalaisten olla ydinjoukko Babelin tornin -rakentajissa." - -Voitettuna painoi Frosterus katseensa alas. - - * * * * * - -Kättään huitoen käveli Juslenius puoli juoksua edestakaisin -huoneessa. Hetken kuluttua pysähtyi hän kuitenkin toverinsa eteen ja -kysyi: - -"Mikäs on vanhin sivistyskansa Europassa? Mitä luulet?" - -Frosterus katsoa mulautti epäröiden Jusleniukseen, sillä ihan -umpimähkään ei hän tahtonut suomalaisia mainita, vaikka hän -aavistikin toverinsa siihen tähtäävän. Hetkisen mietittyään vastasi -hän: - -"Ainakin Rudbeckius sanoo Atlanticassaan, että roomalaiset ovat -saaneet sivistyksensä ruotsalaisilta, joten siis ruotsalaiset -olisivat nykyään vanhin Europan sivistyskansa." - -"Elähän tee niin hätäisiä päätelmiä!" tarttui Juslenius. "Etkö -muista, keneltä Rudbeckius sanoo ruotsalaisten vuorostaan saaneen -sivistyksensä?" - -"Heitä pohjoisempana asuvilta kimmeriläisiltä." - -"Hyvä, ja mitä ovat nämä kimmeriläiset?" Vastausta odottamatta penkoi -Juslenius papereitaan ja levitti Frosteruksen eteen Olaus Magnuksen -Suomen kartan sekä osotti sormellaan erääseen kohtaan Pohjanlahden -perukassa. - -Frosterus luki siitä nimen: Chim. - -"Siinä on siis Chim ja Chimin seudun asukkaat olivat tietysti -Chimmeriläisiä. Mutta mikä on tuo Chim?" - -"Kaiketi Kemi", vastasi Frosterus. - -"Aivan niin, ja chimmeriläiset ovat siis kemiläisiä ja kemiläiset, -mitä muuta ne voisivat olla kuin --" - -"Suomalaisia", ehätti Frosterus. - -"Juuri niin, ja ruotsalaiset ovat siis saaneet sivistyksensä -suomalaisilta", veti Juslenius loistavin silmin johtopäätöksen. - -Frosteruksen katseessa näkyi vielä hiukan epäilyksen merkkejä ja hän -kysyi: - -"Mutta onko tämä tapahtunut ennen vai jälkeen kristinuskon maahan -tuontia?" - -"Tietysti ennen, paljon ennen, sillä kuinka se muuten olisi ehtinyt -ruotsalaisten välityksellä roomalaisille kulkeutua. Vallottaessaan -maamme hävittivät ruotsalaiset kaikki kirjalliset muistomerkkimme, -masentaakseen siten meidän kansallistuntomme. Siksipä meillä onkin -jälellä niin ani vähäsen muinaisesta sivistyksestämme." - -"Tuleeko tämä sinun väitöskirjaasi?" kysyi Frosterus, joka nyt oli -tullut täysin vakuutetuksi. - -"Tietysti se tulee, vaikka en vielä ole ehtinyt niin pitkälle", -vastasi Juslenius. - -Hän käyskeli jälleen kiihkeästi edestakaisin, huitoi käsiään ja -esitti katkonaisin lausein väitöskirjansa tulossa olevaa sisällystä. -Vasta kun hän oli selvitellyt toverilleen kaikki sen tärkeimmät -kohdat, sai tämä tilaisuuden esittää asiansa. - -"Hyvä, että ajoissa käännyit puoleeni", lausui Juslenius ja paljasti -nurkasta liinan alta kokonaisen pikku pinon kupariplootuja. "Kuinka -paljon tarvitset?" - -"Jos saisin kolme taaleria, niin olisin autettu." - -Hetken päästä lähti Frosterus ystävänsä luota, kainalossaan -mainitun summan arvosta eri suuruisia plootuja. Mutta Juslenius -istahti jälleen työpöydän ääreen ja alkoi lennättää hanhensulkaa -paperiarkkien yli. - - * * * * * - -Yliopiston sihteeri Taneli Juslenius havahtui ja hieroi silmiään. -Ajatukset alkoivat toimia ja hänen päässään vilahti kreikkalaisia -sanoja, joita hän viime aikoina oli verrannut suomalaisiin, -todistellessaan näiden kielten läheistä sukulaisuutta. - -"Aivan niin, _eremos_, sehän on suomen erämaa" sai hän kiinni -sanasta, joka viimeksi oli hänen tajuntaansa pysähtynyt. "Ja se kai -on selvästikin suomalainen laina kreikankielessä, koska sitä ei voi -johtaa mistään toisesta kreikkalaisesta sanasta." - -Hän innostui ja kohosi istualleen. Mutta kylmät väreet kulkivat -silloin hänen ruumiinsa yli, sillä nyt vasta huomasi hän maanneensa --- ruumiskirstussa. Hän hieroi silmiään ja koetti ponnistaa -ajatuksiaan. - -Niin, selvästi se oli kapea ja musta ruumiskirstu, jossa hän oli -maannut. Se oli asetettu kahden tuolin varaan ja seinän nojalla -pystyssä oli sen kansi. Talossa vallitsi kuolon hiljaisuus ja -ikkunoihin oli asetettu lakanat. - -"Mitä herran nimessä tämä merkitsee!" huudahti hän kauhuissaan ja -kiipesi lattialle. - -"Rakas Daniel, sinä elät jälleen!" kuului samassa viereisen huoneen -ovelta hellä ääni. - -Siinä seisoi hänen nuori vaimonsa Hedvig. Hän riensi miehensä luo ja -tarttui hänen käsiinsä. - -"Nyt sinä menet jälleen oikealle vuoteellesi, sillä tauti on -sinut jättänyt. Minä menen kiiruusti valmistamaan sinulle jotakin -virkistystä. Ja tuon kamalan kirstun toimitan minä täältä heti pois." - -Juslenius tunsi voimansa hyvin heikoiksi ja tahdottomasti seurasi hän -vaimoaan vuoteeseen, johon tämä hänet huolellisesti peitti. - -Kadulta kuului vankkurien kolinaa ja kun vaimo oli poistanut -akkunasta lakanan, näki Juslenius naamioidun miehen kuljettavan siitä -ohitse ruumiskirstua. Samassa selveni hänelle, että kaupungissa -raivosi ankara rutto, johon hänkin oli muutamia päiviä sitten -sairastunut. Estääkseen tartuntaa leviämästä oli hän haetuttanut -ruumiskirstun ja asettunut siihen valmiiksi makaamaan ja kuolemaa -odottamaan. Kokonaisen vuorokauden oli hän siinä tajutonna maannut, -hourien hebrealaisista ja kreikkalaisista sukulaissanoista, kuten -hänen vaimonsa kertoi. Palvelusväki oli rutonpelosta kaikonnut -talosta ja rouva oli yksin, itkusta ja epätoivosta menehtymäisillään, -pitänyt silmällä taudin kehitystä. - -"Nyt, rakkaani, on kuitenkin pahin ohitse", lausui hän vaimolleen, -kun tämä tarjosi hänelle virvotusjuomaa. "Näemme, että Jumala -tarvitsee fennofiilejäkin työmailleen", lisäsi hän raukeasti -hymyillen ja silitti vaimonsa kättä. "Tunnen ruumiissani, että tauti -on minut jättänyt." - -Hetken päästä ummisti hän silmänsä ja vaipui virkistävään uneen. - - * * * * * - -Edellä kerrottu tapahtui syksyllä 1710. Rutto tempasi silloin kaksi -tuhatta henkeä Turun kaupungista. Puolen vuoden perästä kohtasi -vanhaa pääkaupunkia uusi vitsaus. Silloin, 16 p. toukokuuta, pääsi -vahingonvalkea irti ja hävitti siinä tuokiossa neljännen osan -kaupunkia. Aurajoen rannalla lähellä tuomiokirkkoa oli sanottuna -päivänä itkua ja voivotusta. Siellä oli hajanaisissa kasoissa -huone- ja talouskaluja, joita palavasta kaupunginosasta oli sinne -suojaan kiidätetty. Niiden välissä kierteli naisia ja lapsia, jotka -avuttomina yhteen ääneen itkivät hävityksen surkeutta. - -Vaatteet ja niskaan valahtanut peruukki kärventyneinä, hikisenä -ja noessa läheni paikkaa yliopiston sihteeri Taneli Juslenius, -kainalossaan muutamia kirjoja, joiden kannet olivat kuumuudesta -käpristyneet. - -"Isä, isä!" kuuli hän valitushuutojen keskeltä vanhimman poikansa -äänen. Sitä lähestyessään löysi hän itkevän vaimonsa, joka istui -maassa hätääntyneiden lasten, neuvottomien palvelustyttöjen ja -omaisuuden rippeiden keskellä sekä koetti tyynnyttää nuorinta -pienokaistaan. Nähdessään miehensä lähestyvän kuivasi hän kyyneleensä -ja nosti katseensa kysyvänä hänen puoleensa. - -"Tässä on kaikki, mitä lisäksi saatoin enää pelastaa", lausui -Juslenius synkästi ja osotti kainalossaan olevia kirjoja. "Katto -romahti jo alas ja kohta on kodistamme ainoastaan kasa tuhkaa -jälellä." - -Rouva purskahti uudestaan itkuun ja lapset seurasivat hänen -esimerkkiään. Juslenius istahti heidän keskelleen, mutta lohduttamaan -ei hän tällä hetkellä tuntenut pystyvänsä, sillä siksi masennuksissa -oli hänen omakin mielensä. - -Eniten koski häneen rakkaan kirjastonsa menetys. Nämä kolme teosta -olivat ainoat, jotka hänen oli onnistunut liekeistä pelastaa. -Apeamielisesti käänteli hän niitä käsissään ja koetti hellävaroin -oikoa käpristyneitä kansia. - -Yksi kirjoista oli hänen oma teoksensa, _Vindicia Fennorum_ -- -Suomalaisten puolustus. Ilmanhenki leyhäytti takakannen auki ja -hänen silmänsä sattuivat loppusanoihin, jotka hän kahdeksan vuotta -sitten oli kirjottanut: "Nämä olen kirjottanut isänmaanrakkauden -vaatimuksesta, joka on kaikkea rakkautta ylin. Minä en huoli muusta -kuin että olen suomalainen ja, vaikka itse tuntematonna, toki saan -kuulua mainioon kansaan." - -"Jumala itse avasi kirjan kannen ja osotti nuo sanat eteeni, -muistuttaakseen minulle elämäntehtävääni", ajatteli hän liikutettuna -ja tunsi noiden omien, palavalla nuoruuden innolla kirjotettujen -sanojensa kohottavan hänet hetken surujen ja hävityksen yläpuolelle. - -"Rakkaani, paljon me olemme tänään menettäneet mutta vielä -paljon enemmän me voimme tulevaisuudelta vallottaa", lausui hän -keventyneesti ja ryhtyi kuivaamaan vaimonsa kyyneliä. - - * * * * * - -Keppiinsä nojaten asteli Oulun kappalainen Abraham Frosterus -Tukholman Nygrändenillä ja veti mielihyvin sieramiinsa raikasta -ulkoilmaa, jota vailla hän oli saanut olla jo useita viikkoja. Häntä -oli nimittäin pidättänyt vuoteessa ankara leini, joka jalasta toiseen -siirtyen oli tuottanut hänelle sietämättömiä tuskia ja riistänyt -öiden levon. - -Pohjanlahden ympäri soljuvan pakolaisvirran mukana oli hänkin -kulkeutunut Tukholmaan, missä hän perheineen melkein tyhjästä eläen -oli asunut pienehkössä huonepahaisessa Nygrändenin varrella. - -Viime kulunut yö oli ollut hänelle tavallista tuskallisempi. -Mutta miltei vielä enemmän kuin ruumiillisesta taudistaan oli hän -kärsinyt tietoisuudesta, että perheen ruokavarat sekä yleensä kaikki -apulähteet olivat tyyten lopussa. - -Aamun sarastaessa olivat tuskat kuitenkin äkkiä hellittäneet. Hän oli -uinahtanut ja hänen hellä vaimonsa, joka pitkällisestä valvonnasta -uupuneena oli koko yön uskollisesti hoitanut häntä, oli paneutunut -lattialle lepäämään. - -Jonkun tunnin kuluttua olivat he havahtuneet hiljaiseen oven -käyntiin. Huoneessa ei kuitenkaan näkynyt ketään vierasta henkilöä, -mutta sen sijaan oli perheen isä keksinyt vuoteensa jalkapäässä -kasan suuria kuparitaalereita. Tuntematon hyväntekijä oli heidän -nukkuessaan käynyt ne siihen asettamassa ja liikutettuina kiittivät -avunsaajat Jumalaa. - -Nuo kupariplootut johtivat Frosteruksen mieleen erään tapauksen -puolentoistakymmentä vuotta sitten, jolloin hän kovassa hädässä ollen -oli mennyt ystävänsä Taneli Jusleniuksen luo ja tullut samanlaisten -plootujen avulla pulastaan pelastetuksi. Sitä muistellessaan sai hän -äkkiä halun päästä tervehtimään entistä ystäväänsä, jonka hän myöskin -oli kuullut pakolaisena perheineen saapuneen Pohjanlahden ympäri -Tukholmaan. Ihmeekseen tunsi hän voivansa kepin avulla liikkua ja -niin hän lähti ottamaan selkoa Jusleniuksen asunnosta, saadakseen -käydä häntä tervehtimässä. - - * * * * * - -Professori Juslenius istui kirjotuspöydän ääressä, edessään puoleksi -kirjotettu paperiarkki. Hän nojasi päätään käteen ja kasvoillaan oli -alakuloinen ilme. - -Taudin kalvamaa entistä ylioppilastoveriaan ei hän tuntenut, ennen -kun tämä oli maininnut nimensä. Liikutettuna nousi hän silloin häntä -tervehtimään, minkä jälkeen hän huudahti: - -"Sinussa näen jälleen kuin peilistä, mihin tilaan tämä kova aika on -koko Suomen kansan saattanut!" - -Kun he olivat kertoneet viimeaikaiset vaiheensa, huomasivat he ne -ihmeellisen samankaltaisiksi. Jusleniuksen puoliso oli pakomatkalla -synnyttänyt pienokaisen, joka oli kuollut matkan vaivoista. -Frosterukselta vuorostaan oli vaimo sairastunut ankarasti matkalla, -niin että heidän oli suurinta kurjuutta kärsien täytynyt useiksi -kuukausiksi pysähtyä Tornioon. Tukholmassa oli Juslenius samoin kuin -Frosteruskin saanut kärsiä suurinta puutetta, sillä kiireessä ei oltu -ehditty paljoakaan mukaan ottaa. - -"Nyt minulle vihdoinkin on hiukan valjennut", kertoi -Juslenius lopuksi, "sillä äskettäin olen saanut valtuuden -lehtorinvirkaan Vesteråsin kimnaasissa. Olen tässä juuri -valmistellut virkaanastujaisesitelmääni." - -Hän näytti Frosterukselle ensimäistä käsikirjotusarkkia, jonka -otsikosta tämä luki tittelin _"De miseriis Fennorum."_ - -"Niin, toisenlaisen mielialan vallassa ja toisenlaisista asioista -minä silloin kirjotin, kun sinä Turussa toistakymmentä vuotta -sitten tulit luokseni rahaa lainaamaan", lausui Juslenius huoaten -ja luki ystävälleen muutamia kohtia esitelmästään. Se oli synkkää -kuvausta niistä suunnattomista kärsimyksistä, joiden alaiseksi idän -raakalaiset olivat Suomen kansan saattaneet. - -Hänen äsken valmiiksi saamansa kohta kuului: - -"Kuinka suuri onni onkaan, kuulijani, kuinka suuri kunnia, kuinka -onnellinen asiaintila saada kotimaisen ruhtinaan hallitessa, -isänmaan rajojen rikkomattomina ollessa leikata oman pellon viljaa -ja sammuttaa janonsa omasta lähteestä! Ja tämä oli suomalaisten -kohtalo kautta lukemattomien vuosisatojen, joista meillä ei ole -varmoja tietoja olemassa. Silloin ei niiden rajojen sisäpuolelle, -jotka luonto näkyy Suomelle antaneen, vastoin asukasten tahtoa tullut -kukaan muu kuin ehkä onneton turvanetsijä." - -Nämä ajatukset, jotka hän oli vähää ennen paperille pannut, olivat -Jusleniuksen saattaneet sen alakuloisen kaihomielen valtaan, missä -Frosterus tullessaan hänet tapasi. - -"Valkeneeko meille koskaan enää päivä?" virkahti viimemainittu -apeasti. - -"Sen Jumala yksin tietää", vastasi Juslenius synkällä äänellä, jossa -ei enää soinnahtanut nuorekkaan fennofiilin täyteläinen luottamus. - - * * * * * - -Vihdoinkin oli rauhan päivä koittanut ja raakalaislaumat olivat -vetäytyneet takaisin itäisen rajan taakse. Monia kokenut -vanha Turku oli siivoutunut siitä liasta ja törystä, jota -moskovalaisten jäliltä kaikkialla kohtasi, ja juhlamielin -virtasivat kaupunkilaiset tuomiokirkkoon, missä tänään vietettiin -yliopiston avajaisjumalanpalvelusta. - -Kun alkutoimitukset oli suoritettu, kohosi saarnastuoliin raamatun -alkukielten professori Daniel Juslenius. Syvä liikutus valtasi hänen -mielensä, kun hän silmäili yli avaran kirkon, jota sitäkin olivat -hävityksen laineet huuhtoneet. Mutta hänen äänessään kajahti jälleen -riemukas fennofiilisointu, kun hän lausui saarnatekstin sanat: - -"Ylistä, Jerusalem, Herraa; kiitä Zion, sinun Jumalatas! Sillä hän -vahvistaa sinun porttis salvat ja siunaa sinussa sinun lapses. Hän -saattaa rauhan sinun ääriis ja ravitsee sinua parahilla nisuilla. Hän -lähettää puheensa maan päälle: hänen sanansa nopiasti juoksee." - - * * * * * - -On kulunut lähemmäs parikymmentä vuotta edellisestä. - -Porvoon hiippakunnan piispana on Juslenius laajalla -tarkastusmatkalla. Hän on juuri lopettanut kokouksen Liperin -seurakuntalaisten kanssa ja astelee kirkosta pappilaan. Ärtynyt ilme -hänen kasvoillaan painostaa hänen seuralaisiaan ja yhtäkkiä puhkeaa -hän puhumaan: - -"Tämä Karjalan perukka on pimein kolkka minun hiippakunnassani. -Pimeyttä, petosta ja taikuutta tapaa täällä joka askeleella. -Toisinaan tuntuu ihan toivottomalta taistelu sitä vastaan." - -Varsinkin oli hänen silmätikkunaan kreikanusko, jota hän toisinaan -oli nimittänyt manalaisten uskonnoksi. Siinä määrin olivat -isonvihan kärsimykset syövyttäneet hänen veriinsä sammumattoman -vastenmielisyyden kaikkea venäläistä kohtaan. Väsymättä hän olikin -piispautensa ajan työskennellyt valistuksen kohottamiseksi varsinkin -hiippakunnan itäosassa, mutta uuden kylvön oras näytti tuskallisen -hitaasti nousevan pinnalle. - -Pappilaan oli kokouksen aikana saapunut posti, joka Turusta ja -Porvoosta toi virallisia kuulutuksia sekä samalla muutamia kirjeitä -piispalle. Juslenius sulkeutui niiden kera huoneeseensa ja kun hän -muutaman tovin kuluttua palasi muiden seuraan, loistivat hänen -kasvonsa tyytyväisyydestä. - -"Niin toivottomalta kuin tämä raataminen usein näyttääkin", lausui -hän, "niin silloin tällöin Jumala suo meidän kuitenkin nauttia -töittemme hedelmistä. Sain nyt juuri kauan odottamani tiedon, että -säädyt Tukholmassa ovat vihdoinkin päättäneet jotakin sen minun -valitukseni johdosta, että virkamiehet täällä Suomessa niin perin -huonosti taitavat kansankieltä. Nyt ovat säädyt päättäneet, että -Ruotsin laki sekä ne kuninkaalliset asetukset ja säännöt, jotka -katsotaan Suomen talonpojille tarpeellisiksi, ovat käännettävät -suomeksi. Niinikään sisältää tuo säätyjen päätös lupauksen siitä, -että tuomarin ynnä muita virkoja Suomessa on etusijassa annettava -suomenkieltä taitaville. - -"Tämä oli minulle, vanhalle fennofiilille, taas mieluisa kosteikko -karulla taipaleellani", lopetti piispa tyytyväisesti myhäillen. - - * * * * * - -On kulunut puolikymmentä vuotta ja Juslenius on nelitoistahenkisine -perheineen jälleen saanut idän raakalaisten edestä paeta -Pohjanlahden taakse. Väsyneenä ja apeana on hän juuri palannut -valtiopäiväistunnosta asuntoonsa. Valtakunnan rikkinäisyys, vimmattu -puoluetaistelu ja vallanpitäjäin saamattomuus ovat jo kauan -rasittaneet hänen rehellistä sydäntään ja järjestykseen tottunutta -mieltään. Mutta tänään on hänen ristiriitaansa lisännyt vielä sanoma, -että hän on saanut enimmät äänet Skaaran hiippakunnan piispanvirkaan. - -Mitä tehdä siihen nähden? Kymmenisen vuotta sitten hän oli saanut -enimmät äänet samalla kertaa sekä Turun että Porvoon hiippakunnan -piispanvirkaan. Hän oli valinnut pienemmän ja joka suhteessa -epäedullisemman hiippakunnan. Se oli hänen fennofiilinen intonsa, -joka hänet silloin oli ajanut isänmaansa viljelemättömimpään -kolkkaan. Mutta oliko tuo into nyt sitten väsähtänyt, sillä hän tunsi -sydämensä pohjalla halun valita tällä kertaa turvallisempi ja joka -suhteessa edullisempi Skaaran hiippa? - -Hän tiesi ja tunsi kyllä, että se oli väsynyt vanhus, joka häntä -tähän valintaan yllytti. Mutta vielä oli jälellä jotakin entisestä -nuoresta fennofiilistäkin ja se soimasi häntä isänmaan ja oman -kansansa hylkäämisestä. - -Kun hän työhuoneessaan istui vaipuneena näihin mietteisiin, saapui -hänen luokseen kirjanpainaja Lars Salvius. Hän toi piispan nähtäväksi -ensimäisen arkin hänen suuresta sanakirjateoksestaan, jonka hän joku -aika sitten oli jättänyt painettavaksi. - -Siinä tuokiossa kaikkosivat piispan ikävät mietteet ja hellävaroen -käänteli hän käsissään tuota nelitaitteista korrehtuuriarkkia. -Mielihyvin seurasi hän nimilehden suuria ja koukeroisia kirjaimia: -"Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Jumalan avulla, Suurella työllä, -pitkällä ajalla, monen neuvolla, Suomen Kielen Cunniaxi Coottu Daniel -Jusleniuxelda." - -Se oli hänen elämänsä suurtyö, suoritettu monien vaivaloisten -tointen ohella. Hän oli kerännyt siihen puolentoistakymmentä tuhatta -suomalaista sanaa, selitettyinä sekä latinan että ruotsin kielillä. - -"Jos itä hävittäisikin kaiken muun minun kylvöistäni, niin ainakin -tämä jää", ajatteli hän. - -Mutta kirjanpainajalle virkkoi hän puoli leikillään: - -"Jos minä tahtoisin olla turhamainen, niin lausuisin minä tämän -teokseni johdosta Horatiuksen sanoilla: _exegi monumentum aere -perennius!"_ - - * * * * * - -Hiipan valinnassa oli Jusleniuksessa lopultakin päässyt vanhus -voitolle. Mutta fennofiili hänen sydämestään on kuitenkin kaiken -aikaa häntä soimannut ja pitänyt vireillä kaihoa omien kansalaisten -puoleen. Se on saattanut hänet korkeasta iästään ja hiippakunnan -hoidon vaivoista huolimatta ryhtymään jälleen kirjalliseen työhön -rakkaalla suomenkielellään. - -Parisen vuotta edellä kerrotun jälkeen tapaamme hänet myöhäisenä -syysiltana piispantalossaan Skaarassa, kumartuneena työpöydän yli. -Hanhenkynä kitisee tutunomaisesti paperiarkilla ja siihen syntyy -suomalaisia lauseita: - -"Minun rakkaimpani maanmiesteni tarpeeksi ja ylösrakennukseksi, -heidän kalliimmassa uskossansa, ja pyhässä vaelluksessansa, annetaan -tämä Ruotsin kielestä käännetty vähäinen, mutta kaikki autuuteen -tarpeelliset kappaleet sisällänsä pitävä kirja ulos. -- -- -- Sillä -ehkä minä asun taampana teistä erotettuna, on Jumala kuitenkin minun -todistajani, että minä sydämen pohjasta kaikkia teitä Jesuksessa -Kristuksessa halajan -- -- --" - -Se oli alkulause Svebiliuksen katekismussuomennokseen, jonka hän -äsken oli saanut valmiiksi. Suurella tyydytyksen tunteella kirjotti -hän loppuun: - - Kirjotin Skaarassa läntisellä Göthein maalla, marraskuussa - vuonna 1745. - - Daniel Juslenius. - Skaaran hiippakunnan piispa. - -Laskettuaan kynän syrjään lausui hän hiljaa psalmin sanat: - -"Jos minä unohdan sinun, Jerusalem, niin olkoon minun oikia käteni -unohdettu. Tarttukoon minun kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua -muista, ellen minä tee Jerusalemia minun ylimmäksi ilokseni." - - * * * * * - -On kulunut jälleen seitsemän vuotta. Lähemmäs kahdeksankymmenen -vuotias piispa Juslenius makaa kuolemaan valmistuneena Brunsbon -pappilassa, mihin viikatemies oli hänet pysähyttänyt, hänen -matkatessaan valtiopäiviltä takaisin kotiinsa. - -"Lapsuudestani asti on minua vaivannut niin suuri isänmaanrakkaus, -etten ole kieltäytynyt sen puolesta kärsimästä vaikka mitä", kuulivat -ympärillä seisovat papit piispan kuiskaavan. - -Heistä ei yksikään käsittänyt, miksi hän nuo sanat, jotka hän -oli aikoja sitten kirjottanut yhteen nuoruuden fennofiilisistä -teoksistaan, lausui juuri tällaisena hetkenä. Mutta se oli vanhan -piispan itsetiedoton puolustus sitä ääntä vastaan, joka soimasi häntä -siitä, että hän oli tullut vieraalle maalle kuolemaan. - -Vähää ennen kuin hän puhalsi ulos viimeisen henkäyksensä, lausui hän -selvästi ja kirkastunein silmin: - -"Isonvihan myrskyissä sai minun luottamukseni Suomen tulevaisuuteen -pahan kolauksen. Mutta nyt on Jumala antanut minulle tuon -luottamuksen takaisin. Siksi ummistan minä silmäni onnellisena, -vaikkakin minun epäuskoni rangaistukseksi täytyy se tehdä isänmaani -rajojen ulkopuolella." - - - - -Nyrkki - - -Niityllä kylän laidassa loi joukko sotilaita auki tavattoman avaraa -hautaa. Kuin muurahaiset liikkuivat miehet tuon lähes puolentuhannen -kyynärän pituisen haudan pohjalla, josta lapiollinen multaa toisensa -jälkeen tuiskahti reunalle. Hauta oli jo miehen mitan syvyinen, mutta -yhä vain sitä koverrettiin, sillä ruumiita riitti siihen useampia -kerroksia. - -"Kyllä kai tässä jo minun kohdaltani on syvyyttä", virkkoi Hohti, -Kymin komppanian vanhin sotamies, joka oli työskennellyt kylän -puoleisessa haudan päässä ja jonka lapio jo karskui pohjasoraan. - -"Riittää hyvinkin, veikko, kapua vain ylös vanhoja raajojasi -lepuuttamaan", sanoi luutnantti Löfving, joka haudan partaalla -seisten oli valvonut sotilasten työtä. - -"Olisipa tässä ollut tilaa minunkin varalleni ja hyvinpä tuota olisi -jo joutanut tänne makaamaan, pois näkemästä näitä kurjuuden ja häpeän -päiviä", tuumi Hohti kömpiessään ylös haudasta, Löfvingin häntä -kädestä auttaessa. - -Ylös päästyään työnsi hän lapion maalian pystyyn, pudisti enintä -multaa vaatteistaan ja silmäili sitten pitkin hautaa. Ikäänkuin hänen -ajatusjuoksuaan seuraten virkkoi Löfving. - -"Tuskinpa ennen olet ollut noin avaraa hautaa luomassa, niin monessa -tulessa kuin oletkin ollut." - -"Sitä juuri mietin, luutnantti, ja ihmettelen tämän nykyisen sodan -menoa. Tuskin me olemme vihollista saaneet nähdäkään, jollei nyt -oteta lukuun sitä surkeata Lappeenrannan päivää, ja kuitenkin -tuollainen hauta!" - -"Niin, tämä on nyt sitä ruotsalaisten uljasta sodankäyntiä", sanoi -Löfving, äänessään katkeran ivallinen sävy. "Mutta menkäämme tuonne -kuusen alle polttamaan piipullinen tupakkaa sillaikaa kun miehet -lopettavat haudan kaivamisen." - -Tuuhea kuusi tarjosikin heille mukavan suojan märkää lumiräntää -vastaan, jota tuhruinen taivas oli aamusta aikain vuodattanut -lokaiselle maankamaralle. Talvi oli ollut vähäluminen ja vaikka vasta -oltiin maaliskuun alussa, oli maanpinnan peitteenä enää ainoastaan -likaista sohjoa. - -Murheellisen näyn tarjosi tämän maiseman keskellä avara hauta -sekä siinä liikkuvat laihat, rääsyiset ja lokaiset sotilaat. Eikä -sen ilahuttavampaa näkyä tarjoutunut silmälle muuallakaan. Niityn -laidassa olivat peltotilkkujensa keskellä Myllykylän talot, jotka -matalina ja harmaina olivat kuin maan ja taivaan väliin litistyneet. -Lakeistorvista tupruava savu ei jaksanut nousta ylös, vaan hajaantui -ja painui maata kohti. - -Tänne Myllykylään ja ympäristölle oli hyödyttömän ja naurettavan -Säkkijärven retken jälkeen sijotettu talvikortteeriin suurin -osa suomalaista pääarmeijaa. Ylimmät päälliköt, Lewenhaupt ja -Buddenbrock, majailivat esikuntineen Haminan kaupungissa, kuluttaen -aikaansa politikoimalla ja tekemällä suuria suunnitelmia, joita ei -yritettykään käytännössä toteuttaa. Alempi upseerikunta sitä vastoin -asui täällä Myllykylässä. Kun melkein kaikki talot olivat heidän -hallussaan, oli sotilasten asunnoiksi kyhätty puoleksi maan sisään -kaivettuja turvekotuksia. Vieri vierekkäin näkyi niitä pitkät rivit -kylän alla ja niiden välissä palaa kituutti nuotioita, joiden ääressä -seisoskeli lämmitteleviä sotilaita. - -Ne vähäiset muonavarat, jotka isonvihan jäleltä vielä köyhyyttään -potevasta maasta oli sodan alkaessa saatu kokoon raastetuksi, olivat -jo suurimmalta osaltaan tulleet käytetyiksi ja sotamiehet elivät nyt -pääasiallisesti homehtuneella leivällä ja vanhentuneilla nauriilla. -Tämän puutteellisen ravinnon ja terveydellisesti mahdottomien -asuntojen takia oli sotajoukossa, jonka mieliala muutenkin -jo alunpitäin oli ollut kokonaan lamassa, raivonnut tuhoisia -kulkutauteja. Ne olivat tähän saakka ottaneet uhrikseen lähemmäs -parituhatta miestä, joiden ruumiit oli kasattu tyhjiin rehusuojiin -niityllä. Tänään piti ne nyt sullottaman yhteiseen hautaan. - - * * * * * - -Kuusen alle istuttuaan täytti Löfving piippunsa, tarjosi -tupakkamassin entiselle sissitoverilleen ja piikivestä tulta -kalkuttaessaan virkkoi: - -"Tämä lehtitupakka onkin tietääkseni ainoa sotasaalis, mitä -Säkkijärven retkellä viholliselta saatiin -- lukuunottamatta niitä -tyhjiä rahakirstuja, joita Lewenhaupt paluumatkallaan mukanaan -raahasi." - -Hän naurahti lyhyeen tapaansa, mutta Hohti huudahti hämmästyneenä: - -"Tyhjiä! Mutta niidenhän piti olla täynnä venäläisiä kolikoita! Mitä -varten ne muuten olisi lukittu monilla munalukoilla ja kuljetettu -tarkasti vartioituina?" - -"Silmän lumeiksi sotilaille ja rahvaalle, jotta joku toivonkipinä -pysyisi vireillä", vastasi Löfving, puhaltaen lyhyen ja äkäisen -savun. "Mutta tämä on tietysti sanottu vain meidän kesken." - -Ällistynyt Hohti ei kuulemansa johdosta osannut muuta kuin huudahtaa: - -"No on tämä komentoa, on totisesti!" - -"Ja kaiken hyvän päälliseksi tällainen römppätalvi", ärähti Löfving. -"Tuskin päivääkään ovat vanhat koipeni saaneet olla leiniltä -rauhassa." - -"Te saittekin, luutnantti, viime sodan aikana olla siksi monessa -kylmässä jos kuumassakin kylvyssä", huomautti tähän Hohti. "Tehän -sitä isonvihan loppuvuosina melkein yksinänne pidittekin täällä yllä -sodan nujakkaa." - -"Siksipä minä nyt olenkin saanut armon toimia luutnanttina armeijassa --- tosin melkein ilman mitään palkkaa ja kärsittyäni ensin nälkää -nämä parikymmentä rauhan vuotta", virkahti Löfving katkerasti. - -Kun Hohti ei tämän johdosta uskaltanut lausua mitään, jatkoi Löfving: - -"Mutta vähätpä siitä, sillä velvollisuus isänmaata kohtaan ennen -kaikkea. Enkä minä sitäpaitsi ole tällä puolen Pohjanlahtea suinkaan -ainoa, joka vaivainsa palkaksi on esivallan puolelta saanut pelkän -unhotuksen." - -Hetken kuluttua huusi hän sotilaille, jotka juuri kapusivat ylös -valmistuneen haudan pohjalta: - -"Karsikaapas nyt, miehet, tuolta metsiköstä havuja haudan pohjalle, -että toveriemme olisi siellä hiukan mukavampi levätä." - -"Eikö se ole liikaa ylellisyyttä!" kuului miesjoukosta ivallinen -huomautus. - -Ottamatta sitä miksikään vastasi Löfving sävyisästi: - -"Tämä ylellisyys ei ainakaan maksa mitään, joten pöyhkeimmätkään -ruotsalaiset eivät voi sitä vainajiltamme kadehtia." - -Tämä viimeinen vihjaus otettiin sotilasten joukossa suopeasti vastaan -ja he hajaantuivat täyttämään päällikkönsä käskyä. - -"Ei ole henki suomalaisissa sotilaissa enää sama kuin entisinä -aikoina", lausui Hohti, tuijottaen miettiväisenä haudan reunalle -kasaantuneeseen multavalliin. - -"Pidätkö suomalaista sotilasta syyllisenä tähän muutokseen?" kysyi -Löfving. - -Vastaamatta suoraan tähän kysymykseen virkkoi Hohti huoaten: - -"Nykyään hiipii epäilys ja salaiset kuiskeet kaikkialla, ettei -lopulta tiedä mitä uskoa. Toista oli Kaarle-kuninkaan aikana. Silloin -oli armeijalla yksi sydän." - -"Mutta mitäs sanot suomalaistemme käyttäytymisestä Lappeenrannan -taistelussa?" tiukkasi Löfving. "Häpeällä tahrasivat siellä -sotilaamme nimensä, sitä ei voi kieltää", vastasi Hohti. - -"Jos keneenkään, niin on se minuun, vanhaan karoliiniin, koskenut -katkerasti", puhui Löfving, "enkä ole suinkaan salannut sotilailtamme -mielialaani siinä asiassa. Mutta toisaalta minä sen myöskin niin -hyvin ymmärrän enkä mielihyvin kuule soimauksia vierasten suusta. -Tässä muutama päivä sitten kuumensin Haminassa käydessäni korvat -parilta ruotsalaiselta vänrikiltä, jotka pöyhkeillen parjasivat -suomalaisia suuriksi pelkureiksi, kun he Lappeenrannassa olivat -jättäneet ruotsalaiset yksinään taistelutantereelle. Sanoin heille -päin silmiä, kuinka heikäläiset ovat tämän sodan alottaneet -suorastaan järjettömästi, kun kaikki varustukset olivat tuiki -puutteelliset ja Suomi vielä edellisen hävityksen jäleltä kuin -paareilla makaava haavottunut. Oliko ihme, kysyin minä, jos -suomalaisissa onkin epäilys saanut vallan, kun kaiken tämän lisäksi -näkivät, ettei kenraali Buddenbrock rientänyt pääarmeijan kanssa -Lappeenrannan avuksi, jota uhkasi häviö, ja kun oli saatu kuulla, -kuinka Lewenhaupt oli ylimielisesti sanonut, kun häntä sotaan -yllyttäessään oli peloteltu koko Suomen menettämisellä, että välipä -noilla erämailla, vaikka ne menetettäisiinkin. Niin, sanoin niille -teikkareille vielä, että Suomi on kuusi vuosisataa omin voimin -puolustanut valtakunnan itäistä rajaa sekä sen lisäksi ottanut -enemmällä kuin puolella osaa kaikkiin Ruotsin sotiin, saamatta siitä -koskaan muuta kuin kiittämättömyyttä palkakseen." - -"Lukuun ottamatta Kustaa Aadolfia", keskeytti hänet Hohti. "Muistan -aina, kuinka isäni silmät vielä vanhanakin kirkastuivat hänen -kertoessaan sankarikuninkaasta ja miten hän aina asetti suomalaiset -armeijansa ensimäisiksi. Mutta keskeytinhän teidät, luutnantti." - -"Niin, sanoin heille vielä", jatkoi Löfving, "että he saisivat olla -sangen kiitollisia, että suomalaiset näin ollen pysyvät uskollisesti -alallaan eivätkä tartu keisarinnan houkutuksiin ja riistäydy irti -Ruotsista." - -"Se oli arvatenkin katkera pala herroille", arveli Hohti. - -"Niinpä luulisin", myönsi Löfving, "sillä heillä ei ollut sen jälkeen -mitään sanomista." - -Kumpikin tarkkasi nyt hetken aikaa ääneti sotilaita, joista toiset -laskivat jäykistyneitä ja sinertyneitä ruumiita hautaan, sillä aikaa -kun toiset useammilla paareilla kantoivat niitä haudan partaalle. - -"Hm, kuin silakoita tynnyriin ladotaan sinne maan raavainta -miehistöä", puhkesi Löfving synkästi lausumaan. "Ja tuollainen -paljous, ilman että vihollisen kanssa on laukaustakaan vaihdettu! -Raskas on Ruotsin herroilla kerran tilinteko tästä kaikesta." - -Kun viimeisiä ruumiita aseteltiin toisten päälle, saapui haudalle -ruumiita siunaamaan määrätty pappi. Samalla ratsasti paikalle myöskin -eskadroona Karjalan rakuunoita majuri Sprengtportin johdolla. Alas -lasketuin miekoin asettuivat rakuunat kahteen riviin pitkin toista -haudan sivua, osottamaan viimeistä kunnioitusta noille nimettömille -vainajille, jotka köyhistä kodeistaan kevytmielisesti temmattuina nyt -suurena joukkona peittyivät köyhän isänmaansa poveen. - - * * * * * - -"Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman..." -kajahtivat rykmentinsaarnaajan hautaussanat, samalla kun jäätyneet -multakokkareet kumahtelivat päällimmäisten ruumisten kontistuneille -jaloille. Paljastetuin päin ja kädet ristissä miekankahvan ympärillä -seisoi Löfving haudan partaalla liikkumatonna kuin kuvapatsas, -tuijottaen kulmat rypyssä alas hautaan. Hänen katseensa oli -pysähtynyt erääseen päällimmäisistä ruumiista. Se oli nuorenpuoleinen -sotilas ja nähtävästi oli sillä ollut tuskallinen kuolinkamppaus, -sillä hampaat, jotka näkyivät sinertyneiden huulten välistä, oli -lujasti yhteen purtu. Lasittuneet silmät olivat puoliavoinna ja -kasvoilla kuvastui kuin jähmettynyt kirous. Ruumiinkantajat eivät -olleet saaneet hänen kuolinasentoon kangistunutta ruumistaan -oikenemaan, sillä polvet olivat koukussa ja nyrkkiin puristettu oikea -käsi ojentui suoraan ylöspäin ikäänkuin uhaten haudan partaalla -seisovia. - -Matalana ja tuhruisena kaareutui taivas haudan yllä, räntää satoi -yhä ja allapäin seisoivat pörröiset ja likaiset sotilaat ikäänkuin -jokainen olisi synkkänä arvaillut hetkeä, milloin hänen tuli seurata -noita multaan peittyviä tovereitaan. Alakuloisesti ja soinnuttomasti -kaikuivat hautausvirren sävelet: - - Mustaan multaan tuhvaks', - Tomuks' tulemaan - Minun ruumiin' pantu on; - Lihan' on lahonn', - Muoton' kauneus pois kadonn', - Maan mullast' kyll' luotu lienen. - -- -- -- -- -- - -Kun toimitus oli päättynyt, ampuivat Sprengtportin rakuunat kolme -yhteislaukausta. Laihat ja takkuiset hevoset nostivat laukausten -pamahtaessa nuupollaan riippuvia päitään ja haudan yli levisi kitkerä -ruudinsavu. - -"Ruudinsavussa saavat he edes hautaan peittyä, vaikka eivät -saaneetkaan sen keskellä kuolla", virkahti Löfving Hohdille. - -Sotilaat tarttuivat lapioihinsa ja alkoivat peittää vainajia. Majuri -Sprengtport käski luutnanttinsa viedä rakuunat takaisin leiriin, -laskeutui itse satulasta ja lähestyi Löfvingiä. Katkerasti hymähtäen -lausui hän tälle: - -"Jahka vielä saamme muutamia tällaisia hautoja luoda, niin --" - -"Maa on piankin venäläisten hallussa Viipurista Tornioon saakka", -keskeytti hänet Löfving. - -"Niin, ja sota päättynyt, sillä sotajoukkomme on vajonnut maan alle", -täydensi Sprengtport. - -"Sen sijaan, että sen olisi tullut vallottaa Pietari", lisäsi Löfving. - -"No, ovathan kenraalimme sen monta kertaa jo vallottaneet", naurahti -Sprengtport. - -"Mielikuvituksessaan ja korskeissa puheissaan", jatkoi Löfving. - -"Niin, ja nämä ovat niiden voittojen jälkirääpiäisiä." - -"Mutta, totta puhuen, majuri", alkoi Löfving hetken kuluttua, -"luuletteko tämän onnettomasti aletun sodan saavan enää parempaa -käännettä, kun sotaliikkeet taas kuun tai parin perästä alkavat?" - -"Sitä en ollenkaan usko", vastasi Sprengtport totisena. -"Sotajoukkomme kykenisi vielä johonkin... ja oikeastaan paljoonkin, -jos johto olisi toinen. Mutta herrat Tukholmassa ovat nyt yhtä -epäröiviä ja neuvottomia kuin he olivat sodan alussa korskeita ja -voitonvarmoja." - -Hetken kuluttua lisäsi hän ääntään alentaen: "Uskokaa minua, Löfving, -että ennen kuin ensi kesän kukat ovat ehtineet kuoleutua, on tämä -sota saanut mitä häpeällisimmän lopun. Mutta tämä vain meidän kesken, -ymmärrättehän." - -"Josko ymmärrän. Sotamiehissämme on jo liiaksikin tällaista uskoa, -etten minä suinkaan mene sitä lisäilemään. Niin, väittävätpä he -suorastaan, että ylipäällystö aikoo myydä koko maan venäläisille." - -"Niin, sitä he ovat väittäneet aina Lappeenrannan tapauksista saakka. -Se on tietysti, kuten hyvin tiedätte, kokonaan tuulesta temmattu -luulo ja meidän upseerien velvollisuus on saada sotamiehet siitä -vakuutetuiksi." - -"Olen tehnyt voitavani sotilasten parissa", vastasi Löfving, "mutta -jos heistä yhden nurjan luulon saa nyhdetyksi, ilmestyy sijalle -toinen kahta hullumpi. Luottamus esivaltaan on pahasti järkähtänyt ja -se kai lieneekin tämän sodan huomattavin tulos, ainakin tähän saakka." - -"Se on totta", myönsi Sprengtport. "Ja lisäksi tämä sota on saanut -aikaan sen, että se on entistä selvemmin osottanut meille niiden -kuussatavuotisten siteiden, jotka meitä liittävät Ruotsiin, pahasti -lahonneen." - -Löfving säpsähti ja tuijotti ääneti majuria silmiin. Sitten lausui -hän: - -"Tekin, majuri, olette siis ajatellut sitä." - -"Hm, luulenpa, että se ajatus on pesiytynyt jo sangen monen -suomalaisen sydämeen", vastasi majuri. - -"Se on isonvihan ansiota", lausui siihen Löfving. - -"Niin on, ja tämä sota heikontaa yhä enemmän niitä siteitä. Mutta -katsokaahan, Löfving!" - -Sprengtport oli jonkun aikaa tuijottanut hautakumpuun, jonka ääreltä -sotilaat olivat jo lapioineen poistuneet. Eräästä kohti pisti mullan -alta näkyviin likainen ja luiseva nyrkki, jota Sprengtport osotti -Löfvingille. - -"Se on nähtävästi sen sotilaan käsi, josta minä hautaustoimituksen -aikana en saanut katsettani irrotetuksi ja jonka näkeminen toi -mieleeni niin karmeita ajatuksia", lausui Löfving. - -"Hm, minuun tekee sen vaikutuksen, kuin tuo nyrkki olisi koko Suomen -kansan puolesta työntynyt mullan alta esiin", virkkoi Sprengtport. -"Sietäisi olla esikunnan, herrain sitä näkemässä." - -"Ja koko hallituksen", lisäsi Löfving. - -"Niin, se olisi varmaankin esivallalle Tukholmassa terveellinen -_memento_!" lopetti Sprengtport. - -Hän kiipesi jälleen satulaan ja lausui liikkeelle lähtiessään: - -"Uutta aikaa kohti me joka tapauksessa kuljemme. Ennen pitkää kääntyy -historian lehti Suomen kansalle, mitä sitten tulevaisuus mukanaan -tuoneekaan." - -"Voiko rehellisyyden ja uskollisuuden palkka olla muuta kuin hyvä?" -kysyi Löfving, joka asteli majurin ratsun rinnalla. - -"Niin luulisi", vastasi Sprengtport, "ja parastahan meidän on -toivominen tulevaisuudelta, niin pimeältä kuin nyt kaikki näyttääkin." - -He etääntyivät kylää kohti ja häipyivät räntäsateeseen. - -Hautakumpu kohosi autiona kentän keskellä ja sen kupeesta piipotti -rannetta myöten lujaan puristunut, luiseva nyrkki. Räntähiutaleita -tippui nyrkille ja valui hiljalleen alas, muodostaen likaisia juomuja -pitkin kämmenselkää. - - - - -Syysiltana - - -Pari vuotta Turun rauhan jälkeen asteli eräänä syyspäivänä Porvoon -pitäjän Gammelbackan isäntä, Porvoon komppanian majuri, Maunu Vilhelm -Sprengtport talonsa pihalla ja haukotteli itsestään päivällisunen -tähteitä. Hohoi, kuinka pitkiksi ne kävivät nämä alakuloiset -syyspäivät miehelle, joka suurimman osan elämätänsä oli istunut -satulassa ja rientänyt taistelusta taisteluun. Pelikumppania ei ollut -läheisyydessä ja yksitoikkoiseksi kävi katsastaa töiden kulkua, -varsinkin kun huolellinen isäntärenki teki sen tarpeettomaksi. -Metsästelemäänkään ei hän kyennyt, sillä leini oli tehnyt jalat -kankeiksi ja muita ruumiinosia haittasivat monet vanhat haavat. -Kiltisti sai hän pysyä alallaan piha-aitauksen sisäpuolella ja vartoa -viimeistä marssiin-komentoa. Kohta täytti hän kuusikymmentä vuotta -ja tukka oli jo ohimoilta aivan valkea. Eikä ihmekään, sillä olipa -hän osaltaan kokenut niitä vaivoja, joita karoliinien osaksi oli -niin runsaasti suotu. Kahteen erään oli hän isonvihan vuosina ollut -vankeudessa Siperian äärillä, saaden toisella kertaa istua rautoihin -lyötynä pimeässä tornissa ja elää lähes pari vuotta pelkällä vedellä -ja leivällä. Rauhanteon jälkeen oli hän perheineen saanut nähdä -nälkää sekä myöhemmin elää kituutella luutnantin palkalla, vaikka -olikin majuri arvoltaan. Vasta viime sodan aikana hän oli saanut -arvoaan vastaavan virankin, kun sitä vastoin monet hänen entisistä -tovereistaan, joilla oli suhteita yläilmoissa, olivat jo aikoja -kohonneet eversteiksi ja kenraaleiksi. Mutta mitäpä siitä. Tasan -ei käy onnen lahjat ja pääasiahan oli, että hänellä nyt vanhoilla -päivillään oli katto päänsä päällä ja huoleton, joskin vaatimaton -leipä syötävänä. Ja kaupanpäällisiksi loppumaton varasto kirjavia -muistoja eletyn elämän varrelta, joilla sopi lyhentää pitkiä -talvi-iltoja vanhan toverin tavatessaan. - -Hän haukotteli jälleen pitkään ja hartaasti, sytytti sitten suuren -piippunsa ja lähti känsäkeppiinsä nojaten astelemaan riihelle, jonne -rengit ajoivat pellolta kauroja. Sieltä lehahti vastaan kotoinen ja -unettava riihituoksu. Keltaiset kauralyhteet kahahtelivat sisään -syydettäessä ja varpuset räyskyttelivät katonräystäällä, odottaen -pääsevänsä maahan varisseiden jyvien kimppuun. - -"Taitaa tulla hyvä kaurasato", sanoi majuri lyhdettä kourien. - -"Hyvä tulee", vastasi renki. "Ainakin kaksikymmentä tynnyriä lähtee -alavainiosta." - -"Onpa siinä hevosille rouskuttamista." - -"On, ja vielä myytäväksikin." - -Tähän katkesi tuo arkipäiväinen sananvaihto, rengin lähtiessä uutta -kuormaa hakemaan. Varpuset pyrähtivät räystäältä maahan ja majuri -lähti nousemaan takaisin pihaan. - -Ilma oli tuollainen tyynen lakea syysilma, jolloin ei paista päivä, -mutta ei ole varsinaisesti pilvessäkään. Metsät alkoivat jo kellastua -ja tuolla ja täällä liipotteli irtautunut koivunlehti hiljalleen -maahan. Sänkivainioilla vaakkuivat varikset ja ylhäältä vastasi -siihen omalla sävelellään etelää kohti purjehtiva kurkilauma. - -Pihaan päästyään silmäili majuri joka ilmansuunnalle, tarkasteli -alallaan pysyvää tuuliviiriä tallinpäädyssä ja seurasi sitten -katseellaan kurkiparvea, kunnes se häipyi näkyvistä. Alakuloinen -ikävä yritti taas purkautua pitkään haukotukseen, mutta se keskeytyi -kuitenkin alkuunsa, kun hän merenrantaan vievää tietä pitkin -näki lähenevän vieraan. Se astui keveästi ja terävään ja näytti -herrasmieheltä. - -Hyvillään asettui majuri kuistille istumaan ja odottamaan tulijaa. -"Astuu aivan kuin Hommanäsiläinen", ajatteli majuri, "mutta ei -suinkaan hän ole vielä ehtinyt Tukholmasta palata." Mutta kun -vieras oli päässyt pihaan, huomasi hän, että tulija oli kuin olikin -Hommanäsin isäntä, kapteeni Tapani Löfving. - -"Katsopas vain!" huudahti majuri ihastuneena ja nousi tulijaa -tervehtimään. "Olen tässä ikävääni haukotellut ja katsellut joka -ilmansuunnalle, eikö mistään näkyisi tulevaksi puhekumppania ja nyt -tulit sinä, veikko, kuin taivaasta pudoten. Mutta kuinka sinä olet -ehtinyt jo Tukholmasta palata?" - -"Hm, minä olen jo siksi monesti ja monenlaisella kyydillä kulkenut -Turun ja Tukholman välin, ettei se matka minulta pitkiä aikoja vie", -vastasi Löfving. "Jo toissa päivänä palasin kotiin ja koska arvelin -veljen täällä kovin kaipaavan shakkitoveria, niin päätin pistäytyä -tuomaan Tukholman terveisiä." - -"Siinä teit sinä sangen veljellisesti, sillä kovin pitkiksi venyvät -nämä syysillat. Terve tulemastas vielä kerran ja käykäämme nyt -sisälle ottamaan tilkkanen vasta käynyttä oluttamme." - -He astuivat majurin omaan huoneeseen, jonka kalustoon kuului -melkein koko seinän pituinen, kulunut nahkasohva, pari keinutuolia, -shakkipöytä ja piippuhylly. Seinällä riippui majurin miekka, pari -pistoolia ja musketti sekä kaksi kuparipiirrosta, joista toinen -esitti Kaarle kahdettatoista rusoposkisena nuorukaisena, päässä -tuuhea peruukki. - -Saatuaan piiput palamaan istuutuivat he vastapäätä toisiaan ja majuri -kysyi: - -"Tokko hyödyit mitään Tukholman matkastasi?" - -"En kerrassaan mitään", vastasi Löfving. "Palasin sieltä päinvastoin -matkakulujani köyhempänä." - -Löfving oli myöskin niitä unhotettuja suomalaisia karoliineja, -jotka isonvihan jälkeen saivat nälkää nähdä. Hänet oli kyllä -korotettu kapteeniksi, mutta mitään paikkaa vastaavine tuloineen -hänelle ei ollut löytynyt. Yli puolikymmentä vuotta oli hän elellyt -ulkomaillakin, missä hänen ansionsa paremmin tunnustettiin. -Holsteinin herttua oli näet maksanut hänelle kuutena vuotena -eläkettä. Kun Ruotsin hallitus ei hänen uudistettuihin pyyntöihinsä -ollut mitään vastannut, oli hän lopulta pyytänyt eroa Ruotsin -alamaisuudesta, mennäkseen syntymäkaupunkiinsa Narvaan ja ruvetakseen -Venäjän palvelukseen. Tämä oli vihdoinkin auttanut sen verran, että -hänelle oli annettu elinajakseen Hommanäsin tila Porvoon pitäjässä. -Miekkamiehenä kiireestä kantapäähän oli hän tietysti ottanut -osaa viime sotaan, vaikkakin ilman minkäänlaista palkkaa. Olipa -hänet kerran suorapuheisuutensa takia sekä epäiltynä sotilasten -kiihottamisesta vangittukin ja oli hän saanut viisi kuukautta virua -kahleissa Hämeenlinnassa. Sieltä jotenkuten vapaaksi päästyään sekä -Tukholmassa itsensä puhdistettuaan oli hän ehtinyt vielä mukaan tuon -onnettoman sodan loppunäytöksiin, puhdistaen muun muassa Hailuodon -vihollisista. Rauhan tultua oli hän taas elellyt maatilallaan. Mutta -kun tuo pieni ja huonossa kunnossa oleva tila ei antanut riittävätä -leipää hänen perheelleen, oli hän päättänyt vielä kerran kääntyä -vallanpitäjien puoleen, anoen arvoaan vastaavaa upseerinvirkaa -tuloineen tai eläkettä. Paremmin onnistuakseen oli hän ystävänsä -Sprengtportin neuvosta lähtenyt itse persoonallisesti Tukholmaan. - -"Hallitusherroilla on siellä tärkeämpääkin tehtävää kuin muistaa -meitä maan matosia täällä Suomen puolella", jatkoi Löfving. "Siellä -käy muuten kaikki entiseen tapaan. Hatut taistelevat myssyjä ja -myssyt hattuja vastaan ja vastapuoluelaisen kunnia ei siellä paljon -paina. Samanlaisia juonimaakareita ne ovat kummatkin, niin että tästä -puolin minä en aio pitää suden paremmin kuin lampaankaan puolta." - -"Hm, hm, saattaapa niin olla", hymähteli Sprengtport, siivilöiden -savuja tupakasta kellastuneiden viiksiensä läpi. "Mutta etkö -kääntynyt itse hänen majesteettinsa puoleen?" - -"Mitäpä se olisi hyödyttänyt, sillä hänen majesteettinsa on kuningas -ilman valtaa. Säätyjen riidellessä ja valtaneuvosten hallitessa -ei hän tee muuta kuin syö ja lihoo. Tukholmalaiset kertoivat -hänen kuluttavan päiviään siten, että hän aamupuolen päivää istuu -ikkunan ääressä ja katsoo torille. Siihen kyllästyttyään siirtyy -hän peremmäksi huonetta ja kun yksi tuoli liiaksi lämpenee, muuttaa -hän toiselle tuolille. Siihen menee häneltä muu osa päivää. Sitten -hänellä on ne omat naisvehkeensä. Viimeksi kuuluu hän pitäneen -yhteyttä muutaman huonomaineisen kamarineitsyen kanssa ja sanoivat -kreivitär Tauben sen johdosta surreen itsensä kuoliaaksi." - -Löfving ruiskautti pitkän syljen uunin alle ja irvisti halveksivasti. - -"Onpas sitä, onpas sitä", sanaili Sprengtport harvakseen. "Suuresti -ovat ajat muuttuneet siitä kun me olimme nuoria." - -He maistoivat olutta, jota vanha palvelijatar oli tuonut, sytyttivät -jälleen pitkävartiset piippunsa ja savurenkaita puhallellen -keinahtelivat hetken ääneti. - -"Suuresti ovat muuttuneet ajat ja olot, niin ettei kaikiste tahtoisi -silmiään uskoa", tarttui Löfving ystävänsä sanoihin. "Kuinka -mahtava olikaan Ruotsi meidän lapsuutemme aikana ja mitä siitä on -nyt enää jälellä! Ainoastaan varjo entisestä. Kuinka siellä nyt -esimerkiksi peljätään Venäjää, jota ennen kohdeltiin ylimielisellä -halveksunnalla. Sain muun muassa kuulla, että hallitus, ja varsinkin -kruununprinssin puolue, sillä sellainenkin siellä nykyään on entisten -lisäksi, on liittoaikeissa lähennellyt Preussin kuningasta, mutta kun -keisarinna Elisabet siitä tiedon saatuaan oli lausunut paheksumisensa -ja vihannut uudella sodalla, oli hallitus heti pelästyneenä -peräytynyt aikomuksestaan." - -"Niin, niin, kovin on ränsistynyt Ruotsin leijona", myönsi -Sprengtport, "eikä se kykene enää kauan Suomea käpälissään -pitelemään. Kaksi kaistaletta on kotka jo riistänyt isänmaastamme ja -kolmannella kertaa menee se kokonaan." - -"Usein olen muistanut niitä sanoja, jotka lausuit siellä Myllykylän -haudalla", virkkoi Löfving tovin kuluttua. "Ja yhä enemmän on minulle -alkanut sen jälkeen selvitä, että Suomi kulkee uutta tulevaisuutta -kohti. Mikä se sitten tulleekin olemaan, mutta yhteyttä Ruotsin -kanssa ei voi enää kovin pitkälle jatkua." - -"Miksi eivät suomalaiset ota itselleen omaa kuningasta?" kuului -samassa kirkkaalla äänellä lausuttu kysymys sohvan nurkasta. - -Hämmästyneinä kääntyivät molemmat sotavanhukset puhujaa kohti. -Heitä kohtasivat Sprengtportin nuorimman pojan, pienen Yrjö Maunun -kirkkaat ja totiset silmät. Hän oli edellisen keskustelun aikana -hiipinyt huoneeseen ja sijottunut isän nahkasohvalle, kummankaan -kiinnittämättä häneen mitään huomiota. - -"Aijai, sinä pieni politikoitsija, mitä vaarallisia oppeja sinä -julistat!" torui isä hellästi. "Tule tänne nyt tervehtimään setä -Löfvingiä ja sitten saat mennä heti nukkumaan rangaistukseksi siitä, -että sekaannut vanhempain keskusteluun." - -Kun Yrjö Maunu oli lähtenyt huoneesta, virkkoi Löfving: - -"Siinä me sen nyt kuulimme. Onhan kirjotettu, että lasten ja -imeväisten suusta olet sinä totuuden valmistanut." - -"Sinä, veikko, olet aina sangen kärkäs kaikellaisille ennustuksille -ja unennäöille", naurahti Sprengtport. "Mutta joka tapauksessa saa -Yrjö Maunu, jos hänellä elämän päiviä riittää, nähdä ja kokea paljon -sellaista, josta meillä on ainoastaan omat aavistuksemme. Niin, niin, -tulevan sukupolven tehtäväksi jää uuden Suomen luominen. Me olemme jo -tehtävämme tehneet ja saamme rauhassa odottaa viimeistä hälytystä. Ja -nyt shakkilaudan ääreen." - -He siirsivät tuolinsa lähemmäs pöytää ja alkoivat syysillan -hämärtyessä asetella nappuloita paikoilleen. - - - - -Siteet katkeavat - - -"Hyvät herrat, jos minä olisin alusta alkain saanut olla ylimpänä -määrääjänä, niin me olisimme tällä hetkellä vielä koreasti Suomen -mantereella, niin, sen eteläosassa, ja Ruotsi olisi vielä pitkiksi -ajoiksi pysyttänyt Suomen yhteydessään." - -Nämä sanat lausui maaliskuun 16 päivän iltana v. 1809 kenraalimajuri -v. Döbeln kävellen tuimasti edestakaisin Eckeröön pappilan salissa. -Hän viskasi hansikkaansa vihaisesti pöydälle, kohensi sidettä -otsallaan ja alahuuli yrmysti esiin työntyneenä jatkoi kävelyään. -Hänen kuulijansa, esikuntapäällikkö eversti Schultzenheim sekä -armeijaosaston intendentti, eversti Fock, hätkähtivät tästä -odottamattomasta purkauksesta ja kumpikin etsi turhaan soveliaita -sanoja vastaukseksi tähän päällikkönsä omituiseen ja arkaluontoiseen -väitteeseen. - -Viime päivinä olivat tapaukset seuranneet nopeasti toisiaan. Döbeln -oli pienine armeijoineen varustautunut lujaan puolustusasemaan -Ahvenan mantereelle, jota venäläisten uusi ylipäällikkö, kenraali -Knorring, mukanaan itse sotaministeri Araktshejeff, läheni suurine -valtausarmeijoineen, Heidän tarkotuksenaan oli marssia suoraa päätä -Tukholmaan ja pakottaa siellä Ruotsi rauhantekoon. - -Neljä päivää sitten oli v. Döbeln, kuultuaan venäläisten lähenevän -kolmelta suunnalta, pitänyt pääkortteerissaan Jomalassa tulisen -puheen joukoilleen, kehottaen heitä puolustautumaan viimeiseen -saakka. Mutta pari päivää sen jälkeen, kun kaikki oli jo valmiina -taistelua varten, oli hän saanut Tukholmasta herttua Kaarlen -ja Adlercreutzin allekirjottaman kirjeen, jossa ilmotettiin, -että kuningas oli erotettu valtaistuimelta sekä käskettiin -hänen viipymättä peräyttää joukkonsa Ruotsin mantereelle. Tästä -tiedonannosta oli hän silmittömästi suuttunut, sillä niin -kykenemättömäksi hallitusta hoitamaan kuin hän tiesikin kuninkaan, -oli hän kuitenkin saattanut toivoa sodan pitkittymistä sekä jotakin -onnellista käännettä tapausten kulussa niin kauan kuin itsepäinen -Kustaa Aadolf oli hallituksen ohjaksissa. Mutta nyt seuraisi varmasti -pikainen ja tölppö rauha sekä samalla Suomen luovuttaminen Venäjälle. - -Tulistuksissaan tästä odottamattomasta asiain käänteestä oli hän -lähettänyt Tukholmaan eronpyynnin päällikkyydestä. Mutta sitä -odottaessaan täytyi hänen kumminkin totella saamiaan määräyksiä. Niin -katkeraa kuin hänestä olikin miekan lyönnittä jättää tämä viimeinen -kolkka Suomen suuriruhtinaskunnasta ryhtyi hän kuitenkin järjestämään -peräytymisretkeä. Joukot saivat käskyn kokoontua Eckerööhön, -josta sitten lähdettäisiin tuolle nelipenikulmaiselle taipaleelle -Ahvenanmeren yli. - -Mutta venäläiset olivat tällä välin ehtineet uhkaavan lähelle. -Suurena puoliympyränä olivat he jo astuneet Ahvenan mantereelle -ja Döbelnin pieni armeija oli vaarassa milloin hyvänsä joutua -saarroksiin. Näytti miltei mahdottomalta ehtiä kuormasto, tykistö ja -sairaat kuljettaa Ruotsin puolelle. - -Tässä tukalassa asemassa päätti Döbeln käyttää kieltään, kun hänen -ei kerta oltu sallittu miekalla asioitaan hoitaa. Niinpä oli hän -tänään aamusella noussut satulaan ja yhdessä everstiluutnantti -Lagerbringin kanssa ratsastanut Klemetsbyyhyn, missä oli venäläisten -pääkortteeri, saadakseen aikaan muutaman päivän aselevon. Hän -olikin onnistunut taivuttamaan kenraali Knorringin kolmen päivän -aselepoon, jonka kuluessa venäläiset pysyisivät alallaan, mutta -Döbelnin joukkoineen tuli jättää Ahvenanmaa. Mutta juuri kun sopimus -piti allekirjotettaman, saapui paikalle sotaministeri Araktshejeff, -joka keskustelujen aikana oli ollut ulkona joukkoja tarkastamassa. -Röyhkeästi hän purki tehdyn sopimuksen ja vaati Döbelniä joukkoineen -antautumaan vangiksi. Vimmastuneena tällaisesta häikäilemättömyydestä -joutui Döbeln kiivaaseen sananvaihtoon venäläisten kenraalien kanssa -ja lopuksi, äärimmilleen kiihtyneenä, löi kätensä miekanhuotralle ja -painaen hatun päähänsä lähti muitta mutkitta pois. Pihalla satulaan -noustessaan oli hänellä kuitenkin malttia pyytää Lagerbringia, jolla -oli sujuva ja kohtelias käytös, jäämään venäläisten pääkortteriin -sekä koettamaan kaikenlaisilla keskusteluilla viivyttää venäläisten -etenemistä. - -Hevonen vaahdossa oli hän itse äsken saapunut Eckerööhön sekä jakanut -käskyjä liikkeelle lähdöstä. Kun hän sen jälkeen astui pappilan -saliin, näkyi hänen kasvoillaan ja kaikissa eleissään vielä ankara -kiihtymys, minkä syyksi kumpikin saapuvilla oleva upseeri mielessään -luki nuo hänen alussa mainitut kiivaat sanansa. - -Lyhyin ja tuimin askelin edestakaisin kävellen sekä kiivaasti -heiluttaen vasenta kättään, jatkoi hän hetken kuluttua: - -"Mutta kaikkihan on alusta aikain käynyt päin mäntyyn! Silloin -tällöin joku loistava yritys, joka kuitenkin kohta epäröimisellä ja -saamattomuudella pilattiin. Ja niin paljon miehuutta ja kuntoa kuin -Suomen sotajoukossa olikin! Mutta nyt se on kaikki tuhlattu hukkaan. -Kaikki mainiot tilaisuudet ja kaikki toimintahalusta palavat voimat -jätetty käyttämättä! Saamattomuutta, epäröimistä, hitautta ja -- -niin, suoranaista anteeksiantamatonta tuhmuutta ylimmässä johdossa! -Kas, siinä siemenet niihin hedelmiin, joita me nyt päivä päivältä -saamme poimia. Mutta niinhän se on aina ollut, että milloin kohtalo -on nähnyt hyväksi ahdistaa jonkun valtakunnan vararikkoon, silloin se -on asettanut aasit valtapaikoille." - -Hän pysähtyi, irrotti siteen otsaltaan ja painoi sormin ohimoaan, -jossa puoliavoimena punotti Porrassalmella saatu arpi. Hänen -terävissä silmissään hehkui kuumeenomainen tuli, kun hän matalammalla -äänellä, ikäänkuin itsekseen puhuen, jatkoi: - -"Ja meillä ovat asioita johtaneet juuri sellaiset aasit, joiden -korvien läpi eivät edes toisten antamat järjelliset neuvot -ole voineet tietä löytää. Mitä! Emmekö vielä yhdennellätoista -hetkellä olisi yhdellä iskulla voineet muuttaa sodankulkua, jos -olisi noudatettu minun ehdotustani siirtää sotanäyttämö rohkealla -vedolla Etelä-Suomeen? Minun voittoni jälkeen Juuttaalla se olisi -käynyt mainiosti päinsä. Silloin olisi kaksikin tietä Päijänteen -seutuville ollut vielä avoinna. Mutta ei! Tuuma oli tietysti aivan -liian uskalias. Varovaisuutta! Niin, aasien varovaisuus on oikealla -nimellään hitautta ja saamattomuutta. Ja muutoin he ovat minun -ehdotuksistani epäilleet aina, että täällä ei kaikki ole muka oikein -reilassa." - -Döbeln viittasi otsaansa sekä naurahti lyhyesti ja katkerasti. - -"Mutta miksi kaiken on pitänyt käydä näin?" huudahti hän hetken -kuluttua kiihkeästi ja pysähtyi upseerien eteen. "Miksi yksikään -kykenevämpi käsi ei ole tarttunut tapausten kulkuun? Miksi ei -Viaporissa paremmin kuin maa-armeijassakaan noussut ketään, joka -olisi sanonut: ei niin, mutta näin!" - -"Niin, miksi ei esimerkiksi herra kenraali sitä tehnyt?" uskalsi -Schultzenheim hymyillen huomauttaa. - -"Tepä sen sanoitte!" huudahti Döbeln ja jäi tuijottamaan -intendenttiään silmiin. -- "Miksi en minä sitä tehnyt, vaikka -se lakkaamatta eli mielessäni ja vaikka minä tunsin niin hyvin -omat voimani kuin ulkonaiset olosuhteet monta kertaa myötäisiksi -vallankeikaukselle? Olihan sille hyvä maaperä siinä katkeruudessa, -joka jäyti useimpain mieltä armeijassa, kun asiain nähtiin menevän -päinvastoin kuin niiden olisi pitänyt. Ja kuitenkaan ei kukaan tehnyt -pienintäkään yritystä. Oliko se saamattomuutta? En tiedä, mutta -ainakin minut valtasi ratkaisevina hetkinä omituinen raukeemus, aivan -kuin jotakin näkymätöntä olisi tullut siihen väliin." - -Syntyi pitempi äänettömyys, minkä kestäessä Döbelnin katse levotonna -harhaili tyhjyydessä, kuin etsien selitystä sille salaperäiselle, -joka oli estänyt häntä ratkaisevina hetkinä toimimasta. - -"Se oli kohtalo", keskeytti vihdoin Schultzenheim hiljaisuuden. - -"Niin juuri, kohtalo se oli, itse _Fatum_!" huudahti Döbeln, pyörähti -sitten kantapäällään ja jatkoi, äänessään tyyntynyt ja alistuvainen -sävy: "Kohtalon vallat olivat päättäneet erottaa Suomen Ruotsista -ja siihen me, maan matoset, olemme saaneet tyytyä. Kohtaloa vastaan -on itse Bonapartekin voimaton, niin loistava sotapäällikkö kuin hän -onkin." - -Hetken kuluttua oli Döbelnin äänessä sen tavallinen, kylmänkö sävy, -kun hän lausui: - -"Niin, huomenna meidän, viimeisten ruotsalaisten, on jätettävä tämä -viimeinen lieve Suomen maata. Sitä ennen meille on kuitenkin suotu -yhden yön lepo." - -Hän toivotti hyvää yötä ja enempää puhumatta poistui -makuuhuoneeseensa. - - * * * * * - -Kovan lumipyryn ja pakkasen vallitessa lähtivät seuraavana aamuna -viimeiset v. Döbelnin joukot hyvässä järjestyksessä marssimaan -länttä kohti. Kuormasto ja tykistö olivat jo aikaisemmin lähteneet -liikkeelle. Itse Döbeln kulki esikuntineen jälkijoukossa. Kun he -olivat saapuneet Eckeröön länsirannalle ja jälkijoukon sotilaat -parhaillaan marssivat alas jäätikölle, pysäytti Döbeln ratsunsa ja -kääntyi tähystämään itää kohti. - -"Sinne jää nyt Suomi oman onnensa nojaan", virkkoi hän hetken -kuluttua. "Mikä lieneekin sen sitten oleva?" - -"Tietysti siitä tekaistaan venäläinen kuvernementti", arveli eversti -Fock välinpitämättömästi. - -"Ei!" huudahti Döbeln niin kiivaasti, että ympärillä olevat -hätkähtivät. "Minä, joka niin monena ratkaisun hetkenä olen nähnyt, -mihin suomalaiset kelpaavat, uskallan vakuuttaa, ettei heitä ole -häviöön määrätty. Heille on kohtalo asettanut oman osan historiassa, -mutta mitä laatua se on, sitä ei ole meidän suotu tietää." - -Kun kaikki sotilaat olivat ehtineet alas jäälle, jatkoi Döbeln: - -"Näin ne siis katkeavat seitsensatavuotiset siteet. Mutta: _Sic -volvere Parcas!_" - -Hän kannusti hevostaan ja ajoi alas jäätikölle. - -Virstan pituisena kapeana nauhakkeena liikehti pienoinen sotajoukko, -lähes ainoa, joka emämaasta oli Suomen avuksi lähetetty, -vaivaloisesti rosoisen jäälakeuden yli takaisin isänmaahansa. Tuuli -lennätti lumiryöppyjä pitkin aavaa jäätikköä ja hetken kuluttua -kohosi Sandgrundenin luona näkyviin sankka metsä kasakan piikkejä -kuin esikuvana siitä vallasta, jonka varjossa kohtalo oli vielä -vuosisadan ajan päättänyt kypsyttää Suomen kansaa sen omaa itsenäistä -tulevaisuutta varten. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MIEKKA JA SANA II*** - - -******* This file should be named 50918-8.txt or 50918-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/9/1/50918 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50918-8.zip b/old/50918-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b4821cb..0000000 --- a/old/50918-8.zip +++ /dev/null |