diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50900-8.txt | 10890 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50900-8.zip | bin | 213322 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 10890 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4cb74bb --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50900 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50900) diff --git a/old/50900-8.txt b/old/50900-8.txt deleted file mode 100644 index 7ffd50c..0000000 --- a/old/50900-8.txt +++ /dev/null @@ -1,10890 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Miekka ja sana I, by Kyösti Wilkuna - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Miekka ja sana I - Historiallisia kertomuksia - -Author: Kyösti Wilkuna - -Release Date: January 12, 2016 [EBook #50900] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MIEKKA JA SANA I *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -MIEKKA JA SANA I - -Historiallisia kertomuksia - - -Kirj. - -KYÖSTI WILKUNA - - - - - -WSOY, Porvoo, 1919. - - - - - - -SISÄLLYS: - - Korri - Viikinkikuninkaan näky - Päälliköntytär - Pietari Kaukovalta - Katso, vanhat ovat kadonneet - Kuolinvalvojaisissa - Kristuksen kantaja - Kohtalon kourissa - Kantaisän näky - Isä ja poika - Itseään etsivä vanhus - Uuden ajan kynnyksellä - Murrosajan mies - Aamun miehiä - Uusi sielunpaimen - Kivennavan Leonidas - Päivätyön päättyessä - Luopioita - - - - -Korri - - -Korrin varhaisin muisto lapsuusajalta oli seuraava: - -Hän loikoi päivää paistattaen turvekodan oviaukossa ja lipsutti -sormiaan. Äiti istui kivellä oven pielessä, kuroen luuneulalla ja -jännerihmalla isän nahkamekkoa. Isä itse oli mennyt kalanpyydyksiään -kokemaan, mutta isoisä, arpinen ja ontuva ukko, kyykötti maassa kodan -edustalla ja jauhoi kivikirveeseen reikää niin että hänen kaljulta -kiireeltään vieri hikihelmiä, jotka tipahtelivat hänen likaiselle -nahkaesiliinalleen. - -Yhtäkkiä keskeytti äiti työnsä, lausui jotakin syvällä -kurkkuäänellään ja osotti luisevalla sormellaan salmen taakse. Vaari -keskeytti työnsä, varjosti kädellä otsaansa ja tirkisti samalle -suunnalle. Korri ei nähnyt siellä kuitenkaan muuta kuin savupatsaan, -joka rantakukkulain takaa kohosi suorana tyyneen ilmaan. - -Sitten saapui isä pyydyksiltään, äiti ja vaari kiinnittivät hänen -huomionsa savuun ja he alkoivat kiihkeästi keskustella. He puhuivat -joistakin vieraista ihmisistä, jotka olivat vaaleanvärisiä, suuria ja -voimakkaita ja jotka olivat tulleet jostakin kaukaa aaltojen takaa. -Niillä oli erilaiset aseet ja pyyntineuvot kuin heillä ja Korri -huomasi, että heistä puhuttaessa kuvastui vanhempain kasvoilla pelko -ja epävarmuus. - -Kului muutamia päiviä. Korri makasi vatsallaan rantakallion -kielekkeellä ja viskeli pieniä kiviä veteen. Silloin kuuli hän -loisketta kauempaa salmelta ja kun hän kohotti päänsä, näki hän -purren, joka oli monta vertaa suurempi ja kokonaan toisella tapaa -tehty kuin ne yhdestä puunrungosta koverretut ruuhet, joilla isä -ja vaari meloivat pyydyksillään. Purressa istui useita vahvoja ja -parrakkaita miehiä, joilla oli kokonaan toisenlaiset verhot kuin -heikäläisten nahkapuvut. Outo, vavistava pelko täytti Korrin sydämen -ja hänen mieleensä tulivat ne salaperäiset ja voimalliset haltiat, -joille isä aina saaliistaan osan uhrasi. - -Hiljaa hiipi hän majalle ja ilmotti äidille näkemänsä. Sinä iltana -oli vanhemmilla jälleen kiihkeä neuvottelu ja sen seurauksena oli, -että he varhain seuraavana aamuna kokosivat tavaransa kantamuksiksi -ja lähtivät vaeltamaan päinvastaiselle ilmansuunnalle kuin mistä -väkeväin miesten savu oli näkynyt. - - * * * * * - -Heidän uusi luolamajansa oli suuren järven rannalla monen päivämatkan -takana entisestä asuinpaikasta. - -Korri oli ehtinyt tulla jo kahta talvea vanhemmaksi, mutta yhä olivat -he saaneet rauhassa metsästellä ja kalastella noilla äärettömillä, -riistaa täysillä erämailla, joissa ainoastaan joskus saattoi tavata -nahkoihin puetun ja kivinuijaa käyttävän oman heimolaisen. - -Mutta sitten palasi isä muutamana päivänä sangen kiihtyneenä -eräretkeltään: hän oli jälleen tavannut suuria vaaleita miehiä. -Tietoisuus niiden läheisyydestä synnytti heissä uudelleen pelkoa ja -epävarmuutta. - -Korrilla sekaantui näihin tunteisiin myöskin uteliaisuutta. Hän -tunsi jonkinlaista pelonalaista vetovoimaa niiden vaaleiden miesten -puoleen. Ja niinpä hän eräänä päivänä, aseenaan vaarin valmistama -luukärkinen keihäänsä, lähti yksinään retkeilemään sille suunnalle, -missä isä oli kertonut heitä tavanneensa. - -Kauan harhaili hän lahoavien ja samalla kertaa nuortuvien ikimetsäin -syvänteissä, kiipeili louhuisia vaaroja ja kaaloi limapaatisten -koskien yli. Kuitenkin säpsähti hän ankarasti, kun hän yhtäkkiä näki -laaksosta edessään nousevan savupatsaan. Hän pysähtyi ja sydän löi -rajusti, mutta vetovoima noiden valkoisten puoleen oli niin suuri, -että hän hetken kuluttua alkoi jatkaa matkaansa savua kohti. - -Kuta lähemmäs hän tuli, sitä pelokkaammaksi ja varovaisemmaksi hän -muuttui. Hän hiipi kuin kettu viidakoissa ja ryömi kuin käärme -paasien ja kaatuneiden puunrunkojen yli. - -Vavisten ja huohottaen pysähtyi hän tuuhean kuusen alle ja jäi silmät -renkaina tuijottamaan eteensä. Siinä oli valkeiden muukalaisten -asumus ihan jousen kantomatkan päässä. - -Siellä oli ensinnäkin laakson päivänpuoleiselta rinteeltä kaadettu -laajalti metsää. Puut makasivat sikin sokin kantojensa välissä ja -ilmassa tuntui väkevä pihkan tuoksu. Kun Korri ajatteli, miten -työlästä isän oli kivikirveellään jyrsiä poikki yksikään isompi puu, -hämmästytti häntä noiden muukalaisten voima ja mahti. - -Hakkion takana, lähellä järven rantaa, oli heidän majansa. Se oli -puunrungoista tehty, paljon suurempi ja kaikin puolin toisenlainen -kuin heidän luola-asuntonsa. Majan edessä paloi tuli ja sen vaiheilla -askarteli kaksi kookasta naisolentoa, toinen vanhempi, mutta toinen -nähtävästi vasta noin Korrin ikäinen. Sillä oli pitkät vaaleat -hiukset ja notkuvat liikkeet. Heidän pukunsa olivat Korrista vallan -ihmeelliset. Ne olivat kokonaan toisen laatuiset kuin hänen äitinsä -kalseat nahkaverhot ja sellaisista heleistä väreistä oli hän nähnyt -ainoastaan kukkasten loistavan. - -Ihmeellisiä, joka suhteessa toisenlaisia ja pelottavia olivat nuo -suuren veden takaa tulleet muukalaiset! - -Kauan kyyrötti Korri kuusen alla eikä hän koko aikana voinut irrottaa -katsettaan siitä vaalean pitkähiuksisesta, norjaliikkeisestä ja -heleäverhoisesta nuoresta olennosta Häntä ikäänkuin hiukasi ja -veti sinne majan luo, saadakseen käsin tunnustella ja hivellä sitä -olentoa. Mutta hän ei uskaltanut liikahtaa piilostaan ja kun auringon -aletessa alkoi majaa eri suunnilta lähestyä suuria parrakkaita -miehiä, jotka kantoivat olallaan joko omituisesti välkkyviä kirveitä -tai tukevia jousia, vetäytyi hän väristen takaisin ja lähti hiipimään -kohti omia erämaitaan. - - * * * * * - -Siitä päivin kulki Korri kuin unissaan. Hän ei saanut mielestään sitä -nuorta valkoista olentoa, jolle hän niukasta käsitevarastostaan oli -keksinyt nimen Sorjakorja. - -Korri oli kasvultaan hinterä ja luonteeltaan uneksiva ja saamaton. -Sen vuoksi ei isä ollut hänestä koskaan oikein pitänyt ja entistä -epäsuopeammaksi muuttui isä tämän suven kuluessa. Niinpä hän kerran -eräretkellä, kun Korri huolimattomuudessaan laski livistämään isän -jo varmaksi katsoman saaliin, heitti vihastuksissaan häntä raskaalla -kivikirveellään. Ase sattui Korrin jalkaan ja hänestä tuli ontuva -eliniäkseen. - -Siitä päivin väitteli hän isäänsä ja vietti päivät, usein yötkin, -yksinään metsässä. Sorjakorjaa muisteli hän kuin jotakin etäistä, -saavuttamatonta ihmettä ja tämä muisteleminen synnytti hänessä hiukaa -tai janoa muistuttavan tunteen. - -Tuon tunteen vallassa kulkeusi hän taas kerran niille main, jossa -Sorjakorja asui. Mutta kun hän metsässä suon laiteella kohtasi outoja -eläimiä, jotka olivat väriltään kirjavia, kooltaan suuria kuin -hirvet, käyräsarvisia ja kumeaäänisiä ja jotka kaikesta päättäen -kuuluivat valkeille muukalaisille, pelästyi hän ja palasi takaisin. - -Sorjakorja ei jättänyt häntä kuitenkaan rauhaan ja niinpä hän -jonkun ajan kuluttua tapasi jälleen itsensä hiiviskelemästä noilla -lumotuilla mailla. Tällä kertaa pääsi hän onnellisesti saman kuusen -alle, josta hän oli ensi kerran Sorjakorjan nähnyt. Puut mäen -rinteellä oli poltettu tuhkaksi, kekäleet kuletettu syrjään ja tuhka -kantojen välissä oli ruvennut vihottamaan. - -Sorjakorjaa ei näkynyt, mutta sen sijaan tuli hirsimajasta ulos kolme -vahvaa miestä, kullakin mukanaan jousi, keihäs ja kiiltäväteräinen -kirves. Ne astelivat tanhuan halki suoraan sitä kuusta kohti, jonka -alla Korri makasi. Säikähtyneenä ryömi hän kuin kissa takaperin ja -lähti sitten juoksemaan minkä hänen ontuva jalkansa suinkin salli. - -Kun hän muutamalla harjulla oli saanut pahimman nääntymyksensä pois -levähdetyksi ja kohousi ympärilleen silmäilemään, ilmestyivät nuo -kolme miestä jälleen hänen näköpiiriinsä. Uusi kauhu valtasi hänet ja -suinpäin lähti hän matkaansa jatkamaan. - -Niin saapui hän kotinsa lähelle ja vaipui lopen uupuneena maahan. -Toinnuttuaan aikoi hän rientää luolalle ilmottamaan havainnoistaan, -mutta silloin keksi hän jälleen nuo kolme miestä, jotka järkkymättä -näyttivät seuranneen hänen jälkiään. Kauhistuksissaan piiloutui -hän rytöjen keskelle ja näki miesten suuntaavan askeleensa sitä -savupatsasta kohti, joka kohosi heidän kotiluolansa edustalta. - -Luolassa olivat hänen vanhempansa sekä ukkovaari kotona ja kun -vieraat olivat tulleet lähelle, singahti heitä vastaan kaksi -luukärkistä keihästä. Korri kuuli huutoja ja karjuntaa ja hänen -äitinsä viiltävän kimeä ääni sai hänet sellaisen kauhun valtaan, että -hän tajuttomana lankesi maahan ja tärisi kuin suonenvedon kourissa. - -Kun hän metelin jo kauan sitten vaiettua vihdoinkin tuli tuntoihinsa -ja uskalsi hiipiä luolan läheisyyteen, tapasi hän omaisensa siellä -verisinä ja elottomina. Muukalaisista ei näkynyt enää jälkeäkään. - -Vavisten ja silmät kauhusta jäykistyneinä tuijotti hän pitkän aikaa -liikkumattomina makaaviin omaisiinsa. Vasta kun uusi kouristuskohtaus -oli vähällä vaivuttaa hänet maahan, kääntyi hän pois ja lähti ilman -päämäärää harhailemaan. - - * * * * * - -Seuraavan päivän aurinko oli kiivennyt jo korkealle, kun hän äkkäsi -kulkeutuneensa sen tutun kuusen juurelle valkeiden muukalaisten -asuinmajan luona. Siinä hän pikemmin putosi kuin laskeusi -pitkälleen ja vaipui heti sikeään uneen. Aurinko oli painumassa jo -kuusenlatvojen tasalle, kun hän tuli rajusti herätetyksi. Jykevä -koura oli kahmaissut kiinni hänen pitkään ja ryönäiseen tukkaansa ja -temmannut hänet seisoalleen. - -Kesti hetken, ennenkuin Korri kykeni tajuamaan, että hänen vierellään -seisoi suuri ja parrakas muukalainen, yksi niistä, joita asui -Sorjakorjan majassa. Hän parkasi kauhistuneena ja yritti pakoon, -mutta muukalaisen jykevä koura piteli häntä yhä tukasta ja hän -sätkytteli turhaan kuin kala koukussa. Lausuen joitakin Korrille -käsittämättömiä sanoja alkoi muukalainen rauhallisesti astella -hirsimajalle, raahaten vastaan rynnistelevää, nahkamekkoista ja -likaista poikaa mukanaan. - -Sisälle tultuaan hellitti iso mies otteensa ja Korri kyyrähti -lattialle, heitellen pörröisen tukkansa varjosta pelästyneitä ja -kyrääviä katseita. Hänen ympärilleen kerääntyi väkeä, jotka nauraen -osottelivat häntä toisilleen ja puhuivat omituista, laulavaa -kieltä, josta Korri ei ymmärtänyt sanaakaan. Niiden joukossa oli -Sorjakorjakin ja hänen näkemisensä jollakin tavoin lievensi Korrin -peljästystä. - -Kun he olivat aikansa keskustelleet, otti Korrin vangitsija seinältä -pienen puuvartisen aseen, joka oli samanlaista ainetta kuin heidän -kirveensä ja keihäänkärkensä, ja pisti sen tulisijaan. Hetken -kuluttua otti hän sen sieltä takaisin punaisena ja kihisevänä, -lähestyi Korria ja kahmaisten häntä jälleen tukasta painoi aseen -hänen otsalleen. Tuskasta kiljaisten vaipui Korri permannolle ja -tajunsa menettäen alkoi sätkytellä ja vaahdota. - -Havahduttuaan tunsi hän polttavaa kirvelyä otsassaan. Mutta hänen -edessään seisoi nyt kokonaan toinen mies: moniryppyinen ja -valkopartainen ukko, jota hän ei ollut äsken nähnyt. Lempeästi puheli -se hänelle jotakin ja auttoi hänet ylös sekä lähti taluttamaan ulos. -He kulkivat kappaleen matkaa metsään ja pysähtyivät lähteen luo, -jota ympäröivissä puissa Korri näki outojen eläinten kalloja. Ukko -pakotti hänet kumartumaan lähteen yli ja silloin näki hän otsassaan -kolmikulmaisen, syvän ja punottavan loven. Mutta vaari alkoi pestä -hänen päätään ja kasvojaan, puhuen samalla jotakin yksitoikkoisella -ja juhlallisella äänellä. - -Kokonaan uusi, entisestä jyrkästi poikkeava elämä alkoi nyt Korrille. -Joka ikinen päivä sai hän oppia jotakin uutta. Hän tuli huomaamaan, -että talossa oli kahdenlaista väkeä: toisia, joilla oli samanlainen -merkki otsassa kuin hänelläkin, toiset taas ilman sitä. Edellisiä -kutsuttiin orjiksi ja niiden tehtävänä oli raskaimmat työt sekä -jälkimmäisten palveleminen. Niiden joukossa oli yksi Korrin omaan -luolakansaan kuuluva mies, mutta muut olivat muukalaisten omaa heimoa. - -Korri kuului siis myöskin orjiin, mutta alunpitäin huomasi hän -olevansa toisenlaisessa asemassa kuin muut. Valkopartainen ukko, joka -oli perheen itsevaltias hallitsija, oli ottanut hänet erikoiseen -suojelukseensa. Siihen oli syynä, kuten hän oppi tietämään, -se että hän merkkiä hänen otsaansa painettaessa oli saanut -kouristuskohtauksen. Vaari nimitti sitä loveen lankeamiseksi ja piti -sen johdosta häntä jonakin erikoisena. - -Vaaria kutsuivat kaikki tietäjäksi ja hänen luonaan kävi -monenkaltaisia avunetsijöitä, joiden kanssa hän loitsuja lukien -askarteli siinä lehdossa, missä oli pyhä lähde ja eläinten kalloja -puissa. Korri sai olla siellä hänen mukanaan ja sikäli kuin hän alkoi -perehtyä valkeiden muukalaisten kieleen, sikäli oppi hän vaarilta -monta salaista taitoa. Myöskin soitti vaari kanteletta ja hyräili -sitä tehdessään lauluja, jotka kertoivat vanhoista suurtietäjistä. -Tämän taidon sai Korri vähitellen myöskin oppia ja se oli hänestä -moninverroin mieluisampaa kuin tietäjän askareet lehdossa. Kanteleen -helinä sai hänet aina hiukenemaan ihanaan surkumieleen ja kyyneleet -vierivät hänen poskilleen. - - * * * * * - -Sorjakorjan näkemisestä ei Korri tuntenut koskaan saavansa -kyllikseen. Mutta samalla hän pelkäsi millään tavoin lähestyä -häntä tai lausua hänelle sanaakaan omasta alotteestaan. Kaihoisina -ja anovina lepäsivät vain hänen silmänsä Sorjakorjassa, kunnes -tyttö kyllästyneenä alkoi torailla ja ajoi hänet haukkumasanoin -läheisyydestään. Onnettomana vetäytyi silloin Korri johonkin -yksinäiseen paikkaan, istui pitkät hetket maahan kyyristyneenä ja -antoi kyynelten virrata pitkin kuparinvärisiä poskiaan. - -Usein sai hän niin Sorjakorjalta kuin muiltakin kuulla orja-nimen, -mutta se ei koskenut häneen millään tavoin ja vasta aikain -kuluttua oppi hän käsittämään, että siihen sisältyi jotakin hyvin -halpa-arvoista. - -Niin tylysti kuin Sorjakorja häntä kohtelikin, tunsi Korri kuitenkin -nälän kaltaista vetovoimaa hänen puoleensa. Eräänä kesäisenä yönä, -jolloin käki kukkui järven takana ja pyhässä lehdossa lauloi -rastas, yltyi tämä vetovoima niin väkivaltaiseksi, että hän miltei -itse tietämättään lähti makuutilaltaan liikkeelle ja hiipi sitä -aittaa kohti, missä Sorjakorja nukkui muutamien toisten naisten -kanssa. Aitan ovi oli raollaan ja Korri hiipi sisään. Vaalea tukka -hajallaan, rusoposkisena ja hymyilevänä nukkui Sorjakorja. Kuin -lumottuna pysähtyi Korri hänen lähelleen. Hänen hengityksensä kävi -läähättäväksi, hän kumartui Sorjakorjan yli ja alkoi silitellä hänen -hiuksiaan. - -Jo ensimmäisestä kosketuksesta säpsähti Sorjakorja, avasi silmänsä -ja hetken pelästyneenä Korriin tuijotettuaan kirkasi ja kavahti -istualleen. Siitä heräsivät toisetkin naiset ja alkoivat yhteen -ääneen kiljua. - -Kauhistuksen valtaamana syöksyi Korri ulos. - -"Orjanpentu! Se katala rämppäjalka ja salahiipijä!" kuului aitasta -huutoja ja Korrin jälkeen sinkoili sieltä kaikenlaisia esineitä. - -Tästä metelistä tuli miesväkikin hereille hälytetyksi. Pelko ja -kauhistus painoivat Korrin maahan ja hänet valtasi entisiä ankarampi -kouristuskohtaus. Se oli samalla hänen pelastuksensa. Kun hän -murjottuna ja raukeana heräsi tajuihinsa, huomasi hän jälleen -olevansa itsevaltaisen ukon korkeassa suojeluksessa. - -Kahta tuskallisemmaksi muuttui Korrin elämä tämän jälkeen. Se -käsittämätön voima, jolla vaaleatukkainen Sorjakorja oli ensi -näkemästä vetänyt häntä puoleensa, oli tämän tapauksen jälkeen -pikemmin vahvistunut kuin heikentynyt, huolimatta siitä, että -Sorjakorja oli hänelle entistä tylympi ja että hän ei uskaltanut enää -muuta kuin varkain häneen silmiään kääntää. - - * * * * * - -Mihinkään raskaampaan raadantaan ei Korrin toisten orjain tavalla -tarvinnut, ottaa osaa. Mutta suvisin sai hän toisinaan jonkun -vanhemman orjatoverin kanssa samoilla karjan mukana saloilla. Eräällä -sellaisella retkellä kulkeusi hän entisen luolakotinsa luo. Aluksi -puistatti häntä ankara säikäys, huomatessaan missä hän oli. Mutta -sitten veti häntä vastustamattomasti joku salainen voima luolaan. -Kauhistuneena vetäytyi hän sieltä kuitenkin heti takaisin, sillä -tunkkaisen luolan pimennosta irvisti häntä vastaan kolme luurankoa. - -Hän vieritteli kiviä luolan suulle, kunnes se kokonaan peittyi. -Uupuneena istui hän sitten kiviröykkiölle, hänen päänsä painui -polvien väliin ja silmistä vieri suuria, yksinäisiä vesikarpaloita. - -Kotiin saapui hän vasta yösydännä ja siitä saamansa torat langettivat -hänet jälleen tajuttomuuden tilaan. - - * * * * * - -Kivikansaan kuuluvia perhekuntia asusti vielä siellä ja täällä -salojärvien rannoilla ja virtain varsilla. Heidän ja valkeiden -muukalaistulokkaiden kesken vallitsi yhtämittainen, leppymätön -taistelu. Kivikansa harveni ja tuli työnnetyksi yhä kauemmas -entisiltä asuinsijoiltaan, jota vastoin valkoinen kansa lisääntyi -ja eteni yhtä mittaa sisämaahan päin. Kivikansa koetti puolustautua -viekkaudella ja salaväijytyksillä. Erään kerran oli heitä yhtynyt -useampia miehiä, he hiipivät syksyisenä yösydännä siihen taloon, -jossa Korri oli orjana, sekä sytyttivät sen useammasta kohti -palamaan. Ne Korrin orjakumppanit, jotka kuuluivat heidän heimoonsa, -pakenivat samana yönä ja liittyivät heimolaisiinsa. - -Ärtyneet valkoiset kerääntyivät yhteen ja panivat toimeen -perusteellisen vainoretken kivikansaa vastaan. Entiset orjat saivat -julman kuoleman ja monet luolaperheet surmattiin sukupuuttoon. -Hengissä säilyneet vetäytyivät entistä kauemmas erämaihin. - -Korri avuttomuudessaan oli pysynyt kokonaan erossa näistä -tapauksista. Ne jättivät hänen harmaaseen sieluunsa vain uuden -kaamean muiston monien entisten lisäksi. - - * * * * * - -Mutta muukalaiset kävivät myöskin keskenään verisiä sotia. Itäisellä -ilmansuunnalla asuvat, jotka kutsuivat itseään karjalaisiksi, -tekivät tavan takaa ryöstö- ja hävitysretkiä lännessä asuvain -sukulaistensa luo, jotka vuorostaan maksoivat samalla mitalla. Kerran -taas saapuivat karjalaiset suurin joukoin sellaiselle retkelle. -Monien muiden ohella yllättivät he senkin talon, jossa Korri -kulutti harmaita päiviään. Talo ryöstettiin ja poltettiin, moni -sen asukkaista sai surmansa ja Korrin sekä muutamia muita veivät -viholliset mukanaan. Näiden vankien joukossa oli myöskin Sorjakorja. - -Viikkokauden matkasivat karjalaiset vankeineen ja ryöstösaaliineen -halki äärettömien salojen ja yli lukemattomien järvenselkien, kunnes -saapuivat väkirikkaaseen karjalaiskylään suuren ja vuolaan virran -äyräällä. Vangit tehtiin täällä orjiksi ja Sorjakorjakin sai otsaansa -samantapaisen merkin kuin Korrillakin oli. Kumpikin saivat he jäädä -raatamaan sen miehen taloon, joka oli johdattanut karjalaisia -sotaretkellä. - -Omituista, sydäntä kaivelevaa tyydytystä tunsi Korri sen johdosta, -että Sorjakorja oli ylvääseen valko-otsaansa saanut samanlaisen -merkin kuin hänelläkin oli. Lisäksi joutuivat he päivittäin raatamaan -samoissa töissä. Toiset vangit olivat joutuneet orjiksi muihin -taloihin ja kyliin, niin että Korri oli nyt Sorjakorjalla ainoa, mikä -muistutti entisestä kodista. Se pakotti hänet synkässä surussaan -lähentymään Korria, antautumaan jutteluun hänen kanssaan sekä -olemaan hänelle ystävällinen. Suurempaa onnea ei Korri olisi voinut -kuvitellakaan ja niin ottikin hän oloissa tapahtuneen muutoksen -kokonaan päinvastaiselta kannalta kuin Sorjakorja. - -Viimemainitun oli mahdoton mukautua uusiin oloihin. Hän kärsi ja -kuihtui, ikävöiden alati omaisiaan. - -Kun karjalaiset seuraavana suvena lähtivät sotaretkelle kaakkoon -käsin, ehdotti Sorjakorja Korrille, että he karkaisivat ja -palaisivat takaisin omalle maalle. Korrilla ei ollut mitään syytä -toivoa palautumista entisiin oloihin, mutta koska Sorjakorjan tahto -oli samalla hänenkin tahtonsa, mukautui hän vastaanväittämättä -ehdotukseen. Niinpä he sitten eräänä päivänä hyvän tilaisuuden -sattuessa jättäysivät kohtalonsa huomaan ja lähtivät laidattomien -salojen halki pyrkimään hämäläisheimon asuinsijoille. - -Petoja, takaa-ajon vaaroja ja nälkää vastaan taistellen harhailivat -he viikkomäärin erämaissa, raviten itseään marjoilla, juurilla -ja salolammista ongituilla kaloilla. Mutta kaikesta kurjuudesta -huolimatta oli tämä Korrille täyttä onnen aikaa ja kaikessa -hiljaisuudessa toivoi hän, etteivät he koskaan enää osuisi valkeiden -muukalaisten keskuuteen. Näille Korrin vaatimattomille onnenpäiville -tuli kuitenkin jyrkeä loppu. - -He olivat jo kaikesta päättäin lähellä hämäläisten asuinsijoja, kun -heidän eräänä päivänä oli jälleen päästävä tiellensä sattuneen suuren -virran yli. Muutamista puunrungoista kyhätyllä lautalla lähtivät he -neuvotteleimaan virran poikki. Keskivirralla eivät sauvoimet, joilla -he olivat lauttaa työntäneet eteenpäin, enää ottaneet pohjaan ja -silloin ei heidän auttanut muu kuin antaa lautan solua myötävirtaa -alaspäin. - -Mutta kappaleen matkaa alempana kuohui ankara koski. Turhaan -ponnistelivat he vastaan avuttomilla sauvoimillaan, hetki hetkeltä -kiihtyi virran vauhti ja koski nieli kitaansa heidän hauraan -lauttansa. Pari kauhistuksen huutoa ja kumpikin he, lautan hajotessa -alkuosiinsa, olivat suinpäin vedessä, kuohujen viskeltävinä. - -Kun rannalle viskautunut Korri havahtui tuntoihinsa, ei Sorjakorjaa -näkynyt missään. Hän karkasi pystyyn ja sanomattoman tuskan vallassa -juoksenteli pitkin kosken äyrästä, mutta hänen huutoihinsa vastasi -ainoastaan kosken iäinen pauhina. Sorjakorja oli ja pysyi poissa. -Silloin myllertyi hänen metsäläissielunsa sekaisin, hän raastoi -pitkää ja vanukkeista tukkaansa, hän ulvoi ja kiristeli hampaitaan -ja pieksi molemmin nyrkein rintaansa, kunnes lopen uupuneena -tupertui maahan. Hän tahtoi heittäytyä koskeen, mutta metsäläisen -itsesäilytysvaisto esti hänet siitä ja niin jatkoi hän järjetöntä -riehuntaansa kosken äyräällä. Nälinkuoliaana ja sekapäisenä löysi -hänet sitten eräänä päivänä kosken rannalta pari hämäläistä -metsästäjää sekä kuljetti hänet ihmisten ilmoille. - - * * * * * - -Korrin entisistä isännistä ei ollut enää ketään elävien ilmoilla. -Eivätkä hänen pelastajansa paremmin kuin muutkaan tahtoneet -tehdä häntä orjakseen, sillä häneen oli tullut jonkinlainen -koskemattomuuden leima. Vaikkakin häviävän ja halveksitun -kansan poika sekä lisäksi rampa ja vähäpätöinen ulkomuodoltaan, -kunnioittivat ihmiset häntä yliluonnollisten asiain taitajana. Sillä -hän näki outoja näkyjä, puheli näkymättömäin olentojen kanssa, -lankesi aika-ajoittain loveen, paransi tauteja, ennusti tulevia -asioita ja kykeni loihtimaan kanteleesta niin surumielisen ihania -säveliä, että kaikkien silmät kyyneltyivät. - -Sellaisena kierteli hän hämäläiskylästä toiseen, häviten aina suvisin -pitkiksi aikoja saloille, kenenkään tietämättä, missä hän harhaili. -Mutta aina palasi hän jälleen ihmisten ilmoille, alakuloisen -tasaisena ja itsekseen puhelevana. - -Vuodet vierivät ja uudet sukupolvet astuivat entisten sijalle. -Korrin tukka ja harva parta olivat käyneet lumivalkoisiksi, hartiat -kyyryisiksi ja koko mies kuihtunut ja pienentynyt, niin että hän -oli kuin kymmenvuotias poikanen. Ikäänsä ei hän tiennyt enää itse -paremmin kuin muutkaan. Ihmiset alkoivat jo uskoa, ettei hän -kuolisikaan, mutta sitten hän odottamatta ja ainaiseksi hävisi -ihmisten ilmoilta. - -Hämäläiset viettivät silloin suurta ukonjuhlaa korkealla vuorella, -uhraten hevosia, polttaen kokkoja ja juoden olutta ja simaa. Kun -Korri ilmestyi vuorelle ja häntä kehotettiin kanteletta soittamaan ja -ennustamaan, istui hän kivelle kansan keskelle, näppäili kanteleen -kieliä ja silmät utuiseen etäisyyteen tähdättyinä lauloi seuraavan -laulun: - - Rautaisin miekoin - ja terävin nuolin - saapuivat takaa - suuren veen - valkeat miehet. - Ryöstäin ja murhaten - häätivät heimoni - pinnalta maan. - Mut ajan virran vieriessä - vuoronsa on kullakin: - Nyt herra sinä, tuo taas orja, - huomenna jo osat toisin. - Takaa saman suuren veen - tulee uudet valtiaat, - eessä joiden notkistaa - niskansa saa suomen heimo. - Verta, verta, miekan valtaa - helmassansa kantaa - tulevaiset vuosisadat. - Ruton, miekan, riidan, petun - kera kasvaa tämä kansa. - Ja kun kerran taivaan Ukko - päästä pitkäin, öisten vuotten - myötäisen suo tilaisuuden - ikeen alta kansan päästä: - Silloin vasta huomataan, - ett' on sortajista suurin - kansan oma riitamieli; - suopeimmillaan silloin - onnenpäivän paistaessa - pohjan kansa itsepäinen - syöksymään on valmis - turman kuiluun, unhon yöhön, - toraten pois häipymään - niinkuin vanha kivikansa, - jonka luoksi Manan yöhön - mua taaton varjo viittoo. - -Kun Korri oli lopettanut laulunsa, alkoi ympärillä istuva kansa -yhteen ääneen murista ja soimata häntä siitä, että hän kostomielessä -oli ennustanut tuhoa heidän jälkeläisilleen. - -"Se teikäläisten vanha tietäjä", vastasi heille Korri, "joka minulle -nuoruudessani opetti monta salattua asiaa, sanoi vaarallisimman -niistä pahoista haltioista, jotka Suomen heimoa vainoavat, olevan -Eripuraisuuden. Teinkö minä väärin, että sen teille paljastin? Jos -te sen sijaan, että ryhtyisitte tuota pahaa haltiaa keskuudestanne -karkottamaan, vainoatte niitä, jotka teille tuon haltian tuhotöistä -muistuttavat, niin sitä varmemmin kohtaa teitä kerran tuho, kohtaapa -vielä suotuisimpana onnenhetkenänne. Sille ei silloin mahda mitään -itse Ukkokaan, niin mielellään kuin hän soisikin teistä kasvavan -suuren ja voimakkaan kansan." - -Tämän sanottuaan otti Korri kanteleen kainaloonsa ja kansanjoukon -jäädessä ristiriitaisten tunteiden valtaan lähti hän vuorelta pois. -Sen jälkeen ei häntä enää nähty. Oliko hän kanteleineen heittäytynyt -koskeen, joka oli Sorjakorjan kerran niellyt, vai oliko hän -kaivautunut muinaiseen kotiluolaansa kuolemaan, sitä ei saanut kukaan -tietää. - -Siihen päättyy vaatimaton tarina Korrista, kiviaseita ja nahkapukuja -käyttävän luolakansan viimeisestä jäsenestä, joka monien murheiden -jalostamana eli monta pitkää vuosikymmentä suomalaisheimon parissa ja -oppi heidän tietäjäinsä vanhan viisauden. - - - - -Viikinkikuninkaan näky - - -Korri oli jo kauan maannut turpeen alla, hänen nahkapukuinen ja -kiviaseinen heimonsa oli jo miltei sukupuuttoon kuollut ja valkoiset -tulokkaat, jotka kutsuivat itseään suomalaisiksi, olivat levinneet -laajalle sekä käyneet keskenään monta veristä heimosotaa, kun -seuraava tapahtui. - - * * * * * - -Suurin joukoin olivat hämäläiset kerääntyneet kesäkalastukseen -Vironniemelle, missä he päivänseisauksen aikana viettivät iloista -Ukonjuhlaa. Kuuluisa tietäjä ja uhripappi Tapo oli keväällä saanut -toimeen rauhan hämäläisten ja karjalaisten kesken, ja näille juhlille -oli nyt saapunut vieraiksi joukko itäisen heimokansan edustajia. - -Kun uhriateria oli syöty ja kokkotulet piti sytytettämän, saapui -sanoma, että lännestä päin lähenee pitkin rannikkoa suuri -viikinkilaivue. - -Kuin salama iski viesti juhlakansan sekaan. Kyläkuntain päälliköt -kokoontuivat neuvottelemaan, ja kun koolla oli niin runsaasti -asekuntoista väkeä, päätettiin heti rannalla ryhtyä taisteluun -viikinkejä vastaan, jos he Vironniemellä yrittäisivät maallenousua. -Naiset ja alaikäiset saatettiin metsien suojaan, itäänkäsin -lähetettiin pikaviestejä, että rantakylissä tietäisivät olla -varuillaan, ja lopuksi pantiin toimeen yleinen aseiden tarkastus. - -Mutta missä oli Tapo, heimokunnan suuri tietäjä? Nyt jos koskaan -olivat taipeen hänen viisautensa ja suuret kokemuksensa. - -Ryhdyttiin etsimään Tapoa ja lopuksi hänet löydettiin eräästä -kallionkourusta merenrannalta, missä hän arpakannus polvellaan oli -vaipunut syviin mietteisiin. - -Hän seurasi etsijöitään päälliköiden neuvotteluun. Tapo oli pitkä ja -luiseva ukko, jonka valkoinen parta edestä peitti uumavyön vaskiset -soljet. Hänen sanottiin olevan kainulaista syntyperää eikä hänen -ikäänsä kukaan tiennyt tarkalleen. Vanhimmatkin miehet väittivät -lapsina ollessaan nähneensä hänet jo yhtä vanhana. Siitä syystä sekä -hänen suuren viisautensa vuoksi uskoivat toiset hänen olevan itse -Ukon, joka muinaisina aikoina oli heimolaisensa meren takaa johtanut -tähän maahan, toiset taasen sankariajan suuren tietäjän Väinämöisen, -jonka virsiä juhlissa laulettiin. Varmuudella tiedettiin Taposta -vain, että hän oli aikoinaan retkeillyt kaukana lappalaisten maassa -sekä ollut kerran viikinkien sotavankina. Näillä retkillään oli hän -saavuttanut suuren viisautensa sekä oppinut monenlaisia taitoja, -joita hän sittemmin oli levittänyt heimonsa keskuuteen. Mutta ennen -kaikkea oli hänen pyrintönään ollut koota keskenään vihamieliset -heimot, ja monta tuimaa veljessotaa oli hänen toimestaan vältetty. - -"Miksi laulut ovat vaienneet ja miksi miehet seisovat aseissa?" kysyi -hän luokse ehdittyään. - -"Etkö tiedä, että lännestä lähenee suuri viikinkilaivue?" kysyttiin -häneltä vastaan. - -"Sen minä tiesin jo aamulla unesta havattuani", vastasi Tapo, "mutta -sen vuoksi teidän ei tarvitse varuillanne olla. Heidän matkansa -määränä ovat kaukaisemmat maat tuolla idässä." - -Samassa tuli luotojen välistä näkyviin useita kymmeniä aluksia -käsittävä laivue ja kaikkien katseet suuntautuivat merelle. -Kirjoraitaiset sarkapurjeet ja punaisiksi maalatut kilvet pitkin -alusten reunoja, miesten teräskypärit ja johtaja-aluksen kokasta -ylenevä kullattu lohikäärmeen pää kimmelsivät laskevan auringon -säteissä. Tasaisessa tahdissa liikehtivät airot ja hiljalleen eteni -laivue, kunnes se kokonaan pysähtyi parin jousenkantaman päähän -niemen uloimmasta nokasta. Ankkurit heitettiin mereen ja viikingit -varustausivat yötä viettämään. - -Erilleen muista ja lähemmäs maata ankkuroi lohikäärmeen muotoon -rakennettu johtaja-alus, jonka keulapakalla seisoi kullattuun -kypäriin ja haarniskaan puettu mies. Se oli Iivari Avarasyli, -Upsalan kuningas ja voimallinen viikinki, jonka valtakunta käsitti -koko Ruotsin, Tanskan, vendien maan, osia saksilaisten maasta -ja Englannista. Suuren laivueensa kanssa oli hän nyt matkalla -Gardariikiin kurittamaan venäläisten ruhtinasta Radbjartia, joka oli -ottanut suojiinsa sekä puolisokseen hänen kapinallisen sisarensa. - -Tapon sanoihin luottaen rauhottuivat taisteluun valmistautuneet -hämäläiset. Aseensa jättäen ryhtyivät he juhlaa jatkamaan ja pitkin -kallioita leimahtivat kokkotulet palamaan. - -Mutta teltassa laivansa keulakannella lepäsi Iivari Avarasyli ja -ajatteli entisiä sekä vasta edessä olevia vallotuksiaan. Vaivuttuaan -vihdoin uneen näki hän seuraavan näyn: - -Meren yli lännestä itään lensi suuri lohikäärme, josta sinkoili -yltympäri loistavia kultakipunoita kuin sepän ahjosta. Ja suuri -paljous lintuja kaikista pohjan ääristä seurasi lohikäärmeen perässä. -Mutta kun se oli lennossaan ehtinyt itäisen maan kohdalle, nousi -sieltä musta ja sakea pilvi, joka jyristen ja meuruten nieli itseensä -lohikäärmeen seuralaisineen, niin että niitä ei sen koommin näkynyt. - -Herättyään tunsi Iivari-kuningas itsensä sangen levottomaksi -unensa johdosta ja hän ryhtyi kohta tiedustelemaan sille selitystä -vanhimmilta ja viisaimmilta päälliköiltään. Mutta kukaan heistä ei -sanonut kykenevänsä sitä selittämään, vaan he neuvoivat häntä rauhan -merkkien suojassa lähtemään rannalle suomalaisten luokse, sillä -heidän keskuudessaan tapaa aina olla suuria tietäjiä. Neuvo näytti -kuninkaasta otolliselta ja hän soudatti itsensä maalle. - -Nyt oli niin, että Tapo oli omissa näkemyksissään eläen viettänyt -yönsä samassa kallionkourussa, missä hän oli eilenkin ollut, kun -sanoma saapui viikinkien lähenemisestä. Ja siellä hän oli avoimin -silmin nähnyt saman näyn kuin kuningas Iivari unissaan. - -Kun nyt siis Iivari-kuningas saatettiin hänen luokseen, lausui hän: - -"Sinun unesi, kuningas, on niin yksinkertainen, ettei se tarvitse -mitään selitystä." - -Suuresti hämmästyneenä vastasi kuningas: - -"Näen, että olet tietäjä. Mutta sano kuitenkin, millainen tuo minun -unennäköni oli?" - -Silloin maalasi Tapo hänen eteensä unen sellaisena kuin he molemmat -olivat sen nähneet. - -"Mutta salli minun nyt kuulla sen merkityskin", pyysi Iivari-kuningas. - -"Onhan se selvää", lausui Tapo, "että lohikäärme tarkottaa -voimallista ruhtinasta, jonka sankarimaine on levinnyt ympäri -maailman, kuten lohikäärmeestä sinkoili joka suunnalle kultaisia -kipunoita. Mutta kun tämä mainio sankari joukkoineen tulee -venäläisten maahan, joutuu hän perikatoon." - -"Mitä, tarkoittaisiko tämä minua?" huudahti Iivari-kuningas ikävästi -hämmästyneenä. - -"Ei, vaan toista kuningasta, joka on hallitseva sinun valtakunnassasi -vasta pitkien aikojen jälkeen." - -"Se on hyvä", lausui siihen Iivari-kuningas, "minä teen siis retkeni -onnellisesti ja kun minä perinpohjin hävitän ruhtinas Radbjartin -maan, niin silloinpa ei minun jälkeläisenikään voi siellä perikatoon -joutua." - -"Sinä selität asian kovin omavaltaisesti", vastasi tähän Tapo. "Sinä -itse et lainkaan tule perille Radbjartin maahan." - -"Enkö tulisi perille!" huudahti kuningas vihastuneena. "Sen sinä, -houkka, olet näkevä ennen tämän suven loppua. Mitä muuta varten -jumalat olisivat tuon näyn minulle lähettäneet kuin että minä osaisin -paremmin olla varuillani sekä estää jälkeläistäni uhkaavan vaaran." - -"Niin kyllä", lausui Tapo, "varotukseksi ovat taivaan haltiat -meille tämän näyn lähettäneet. Tuonne itään on aikojen vieriessä -syntyvä mahtava valtakunta, joka uhkaa tuhoa niin teille Svean -maan asukkaille kuin meillekin meren tällä puolen. Sen vuoksi -minusta näyttäisi viisaimmalta, että meidän väliltämme lakkaisivat -vihollisuudet ja me esiintyisimme liittolaisina itää vastaan." - -Tähän Tapon puheeseen vastasi kuningas, jonka äskeinen suuttumus ei -vielä ollut asettunut, ylimielisesti: - -"Miksi ei, kyllä me svealaiset olemme valmiit lakkauttamaan -sotaretkemme näille rannoille, jos te suomalaiset alistutte maksamaan -meille veroa." - -"Me olemme vapaa heimo emmekä sellaiseen suostu", vastasi Tapo. "Ja -jos meidät siihen joskus ylivoimalla pakotettaisiinkin, niin, tietäös -se, kuningas Iivari, näille kallioille on kuitenkin kerran kohoava -mahtava kaupunki, josta käsin yhtyneet suomalaiset hallitsevat itse -itseään." - -Tätä sanoessaan viittasi hän kädellään ympäri kuin tulevaisuudessa -ylenevän kaupungin piiriä osottaen sekä näytti tuuheiden kulmien -suojasta hehkuvine silmineen niin juhlalliselta, että ympärillä -seisovat kunnioituksesta vaikenivat. - -Mutta kuningas Iivari tempausi irti vanhuksen sanojen luomasta -lumouksesta ja päästi vihansa uudestaan valloilleen. - -"Minä tahdon vielä ennen auringon laskemaa näyttää, kuka näillä -rannoilla hallitsee!" huudahti hän uhaten ja soudatti itsensä -takaisin laivalleen. - -Kiiruusti varustausivat nyt hämäläiset taisteluun, mutta siitä ei -tullut mitään, sillä kuningas Iivarin hetket olivat jo luetut. -Noustuaan lohikäärmelaivansa keulakannelle näki hän kalliosärkällä, -jonka viereen hänen aluksensa oli ankkuroitu, vanhan kasvatusisänsä -Horderin seisomassa. - -"Tule ja selitä minulle uneni, sillä suomalaisten tietäjä ei sitä -osannut!" huusi hän vanhukselle. - -"Sinun unesi on selvä ja sinä itse olet kohta astuva Helin, manalan -jumalattaren, kartanoihin", vastasi Horder. - -Kun he vielä olivat vaihettaneet muutamia kiivaita sanoja, julmistui -kuningas siinä määrin Horderille, että hän syöksyi laivan reunan -yli veteen päästäkseen mitä pikimmin kasvattajansa kimppuun. Horder -syöksyi myöskin alas kalliolta ja molemmat he upposivat siihen -paikkaan. - -Silloin antoivat viikinkien päälliköt puhaltaa torviin ja kuningas -Iivarin kuolema julistettiin koko sotajoukolle. Ja kun nyt enää -ei ollut mitään syytä jatkaa matkaa Radbjartin maahan, varustausi -laivasto palaamaan takaisin kotimaahan. - -Tämän jälkeen kului lähemmäs kaksisataa vuotta, ennenkuin viikingit -svealaisten kuninkaan Eerik Emundinpojan johdolla ilmestyivät Suomen -rannoille. Silloin oli Tapo jo miespolvia maannut nurmen alla, mutta -lukuisain tarujen sekä hänen opettamainsa taitojen kautta eli hänen -maineensa vielä hämäläisten keskuudessa. - - - - -Päälliköntytär - - -Hämäläisten ja suomalaisten keskuuteen oli levinnyt tieto, että -karjalaiset ovat ruvenneet liittoon Uudenlinnan venäläisten -kanssa, jotka tunnustivat uutta, ristiinnaulittua jumalaa. Tätä -piti suomalaisten päällikkö, Toivia Lietolainen, riittävänä syynä -ruveta puuhaamaan sotaretkeä karjalaisten maahan. Hän sai käräjillä -tahtonsa läpi, kun pohjoisten hämäläisten nuori heimopäällikkö, -Hari Teljäläinen, joka oli saapuvilla käräjävuorella, ilmotti -heimolaisineen lähtevänsä mukaan. Sotaretkelle päätettiin lähteä heti -touonteon päätyttyä, että jouduttaisiin takaisin elonkorjuuseen. - -Mutta Toivialla oli sotaretkeen yllyttäessään ainoastaan tekosyynä -se, että karjalaiset olivat yhtyneet liittoon venäläisten kanssa. -Yksinomaisena vaikkakin salaisena yllyttimenä hänellä oli toisaalta -himo uusilla saaliilla kartuttaa entisiä rikkauksiaan, toisaalta -toivo saada itselleen miehinen perillinen. Vanha tietäjä Tero oli -näet uskotellut hänelle, ettei hänelle synny poikaa, ennenkuin hänen -miekkaansa on kostuttanut kolmentoista vihollisen veri. - -Tästä luvusta oli enää jälellä puolet, sillä kolme oli hän kaatanut -silloin, kun suomalaiset lakkasivat maksamasta veroa svealaisten -kuninkaalle Olaville ja surmasivat hänen veronkantajansa. Toiset -kolme vihollista oli hänen miekkaansa langennut edellisellä -sotaretkellä Uudenlinnan maahan, joten hänen siis vielä piti surmata -kokonaista seitsemän. Sitten vasta hän oli saapa pojan, sillä hän ei -tiennyt, että Tero oli hänen salainen ja katkera vihamiehensä, joka -pelkästä pahansuopuudesta oli näin ennustanut, toivoen päällikön itse -saavan surmansa ennenkuin oli ehtinyt kolmanteentoista. - -Hari Teljäläisellä, liittyessään sotaretkeen, oli taasen vaikuttimena -se, että hän oli saapunut kosimaan Toivia Lietolaisen tytärtä ja -Toivia oli kallisten lunnaiden lisäksi vaatinut hänen koetustyökseen -lähtemään mukaan karjalaisia vastaan. Ja saadakseen heimolaisensa -paremmin taivutetuksi sotaretkeen oli Toivia vaatinut tulevan vävynsä -jäämään heidän käräjilleen sekä siellä julkisesti ilmottamaan -liittyvänsä miehineen suomalaisten yritykseen. - - * * * * * - -Toivia Lietolaisella oli yksi ainoa, kahdeksantoistavuotias tytär. -Hänen maailmaantulostaan oli isä suuresti harmistunut sekä tulkinnut -ylenkatseensa esikoisensa sukupuolta kohtaan sananlaskulla: "Tytär -syntyi, tyhjä syntyi." Siitä syystä ei hän ollut huolinut antaa -lapselleen nimeäkään. Vasta isompana oli päällikön tytär saanut sen -naapureilta, jotka olivat alkaneet kutsua häntä hänen pukunsa mukaan -Siniveraksi. - -Siniverka ei ollut missään suhteessa toisten tyttöjen kaltainen -ja sen vuoksi kylän vanhat vaimot ennustivat hänelle tavallista -eriskummallisempaa kohtaloa. Hän oli luonteeltaan oikullinen, tulinen -ja päättävä sekä vartaloltaan solakka ja notkea. Katkerana siitä, -että oli syntynyt tyttönä, jota isä halveksi ja joka ajan tullen -myytiin miehelle kuin kauppatavara, oli häneen aikaisin juurtunut -viha vahvempaa sukupuolta kohtaan. Hän tahtoi olla yhtä etevä kuin -hekin, ja kaksitoista-vuotiaana ratsasti hän aitojen ja ojien yli -ja ampui jousella niin hyvin, ettei yksikään kylän pojista kyennyt -hänelle vertoja vetämään. - -Jo aikaisin oli alkanut ilmestyä kosijoita. Hänen ei ollut kuitenkaan -tarvinnut piitata niistä mitään, sillä isä oli hänen puolestaan -jakanut niille rukkasia, niistä kun ei yksikään ollut isän mielestä -kyllin suurisukuinen ja rikas. Mutta nyt oli Teljän kaupungista -tulitit sikäläisen vanhan heimopäällikön poika samalle asialle ja -hänet oli isä hyväksynyt edellämainitulla ehdolla. Isä oli ilmottanut -asian tyttärelleen sekä käskenyt hänen, ryhtyä myötäjäisiään -valmistamaan, sillä häät piti vietettämän heti sotaretkeltä palattua. - -Siniverka oli heti ensi näkemältä saanut syvän vastenmielisyyden -Hari Teljäläistä kohtaan, sillä hän oli huomannut tämän silmissä -salakavalan ja luihun ilmeen. Hän antoi Harin tuomat soljet ja -rannerenkaat orjattarilleen ja sanoi uhmaten isälle, että hän ei -ikinä lähde Hari Teljäläisen paremmin kuin kenenkään muunkaan -vaimoksi. - -"Vai niin, kanaseni", sanoi isä kylmän halveksivasti. "Sepähän -nähdään." - - * * * * * - -Siniverka ei pannut rikkaa ristiin myötäjäisten valmistamiseksi. Hän -vain ratsasteli päiväkaudet jousi selässään ja esiintyi päällikkönä -kylissä, joihin oli jäänyt ainoastaan naisia ja lapsia sekä vanhoja -paimenukkoja, joilla oli orjanmerkit otsassaan. Kaiken aikaa -mietti hän keinoja, miten tehdä tyhjäksi aiottu naimiskauppansa. -Viimeisenä keinona hänellä oli karata kotoa, mennä joko Voionmaalle -ruotsalaisten luo tai Koroisten niemellä vierailevien kauppakestien -kanssa vieläkin kauemmas. Mutta sitä ennen tahtoi hän yrittää jotakin -muuta. - -Kaksikymmentä päivää sen jälkeen kun isä oli joukkoineen lähtenyt -Karjalaan, päätti Siniverka mennä Tero-tietäjän puheille, saadakseen -häneltä jonkun hyvän neuvon. Tero oli ikivanha, vaahtopartainen -ja äreä äijä, joka asui erillään muista ihmisistä, pimeän korven -keskellä Linnavuoren takana. Siniverka ei ollut koskaan käynyt -hänen töllissään, sillä kukaan ei mennyt hänen luokseen muuta kuin -suurimman tarpeen ajamana. - -Pelotonna astui Siniverka jousi selässään ikihämärän kuusikon halki -luikertelevaa polkua tietäjän tuvalle. Rohkeasti astui hän noesta -kiiltävään pirttiin, jossa hänen katseensa kohtasi ensimäiseksi -lattialla kiemurassa makaavan käärmeen. Se nosti päätään ja -nähdessään tulijan oudoksi oikasi se kiemuransa ja luikersi nopeasti -multapenkkiin. - -Tietäjää ei näkynyt missään ja uteliaana alkoi Siniverka tarkastella -pirtin omituista kalustoa arpakannuksineen, yökönsiipineen ja -moninaisine yrttikimppuineen, joita riippui katonlaessa. Lopuksi -kiintyi hänen huomionsa kannelliseen tiinuun tuvannurkassa. Kun hän -kurkisti sen sisälle, huomasi hän siinä olevan omituista, vihreälle -vivahtavaa nestettä. Hänen teki kovin mielensä päästä tarkemmin -senkin perille, ja niinpä otti hän pankolta kauhan ja täytti sen -nesteellä. Mutta juuri kun hän kohotti kauhan tunnustellakseen -nesteen hajua, ärähti hänen takanaan vihainen ja hätääntynyt ääni: - -"Kuka onneton sinä olet, joka kajoat myrkkyyn!" Siniverka pudotti -kauhan kädestään ja kääntyi ovea kohti. Siinä seisoi Tero, pienet -silmät kipinöiden linnunsiipiä muistuttavain kulmakarvain alla. -Mutta tunnettuaan vieraan päälliköntyttäreksi kuvastui hänen -moniryppyisillä kasvoillaan pahanilkinen vahingonilo. - -"Ähää, saitkos tarpeesi, Toivian pentu!" sähisi hän. "Tiedäpäs, että -se oli myrkkyä, jossa sotaanlähtijät käyvät nuoliaan kastamassa, ja -kohta sinun rusoposkesi ovat valkeat kuin palttina, sillä pieninkin -tippa siitä riittää ottamaan hengen vaikka itse Hiideltä, saati sitte -sinunlaiseltasi simapiialta. Mutta siihen sanoo vain Tero, että kutti -parahiksi. Isän isäsi vääryydet alkavat tulla kostetuiksi. Hän riisti -minulta nuorena naiseni ja myöhemmin hän Lapinretkellä työnsi ainoan -poikani oman päänsä lunnaaksi. Mutta hänen poikansa, rikas Toivia, -ei ole palaava Karjalasta, jonne minä hänet, houkan, olen usuttanut -surmattavaksi. Ja se on hänelle parahiksi senkin vuoksi, että hän -tarpeeksi rikkautta ja valtaa saatuaan tahtoisi kohota meidän -kaikkien kuninkaaksi ja valtiaaksi. Mutta nyt on Tero tehnyt tyhjäksi -hänen salaiset aikeensa. Hän ei palaa Karjalasta! Eikä sieltä palaa -sinun sulhosikaan sinua hautaamaan. Sinä olisit äitinesi voinut -minun vuokseni säästyäkin, mutta koska olet itse mennyt myrkkyäni -maistelemaan, niin oli menneeksi. Sitä täydellisemmäksi muuttuu Teron -kosto!" - -"Tuki jo suusi, vanha korppi!" huusi hänelle Siniverka nauraen, niin -että valkoiset hampaat välkkyivät. "Minä en ole huulilleni ottanut -sinun myrkkyjäsi ja mitä ennustukseesi tulee, että Hari Teljäläinen -ei palaa Karjalan retkeltä, niin siitä hyvästä minä vain kiitän -sinua. Ja nyt pois siitä kynnykseltä tai saat vasaman sappirakkoosi!" - -Hän ojensi jousensa Teroa kohti, joka kiiruusti hävisi ovelta. -Nopeasti pujahti Siniverka ulos ja polulle tultuaan uhkasi hän -jousellaan vielä kerran Teroa, joka pirttinsä nurkalta syyti -kirouksia hänen jälkeensä. Iloisesti nauraen hävisi hän sitten -kuusten suojaan. - - * * * * * - -Toista sataa vuotta olivat suomalaiset eläneet rauhassa lännen -viikinkien kanssa. Silloin oli nimittäin Eerik Emundinpoika, Upsalan -kuningas, tullut suuren sotajoukon kanssa Suomeen ja jouduttuaan -taistelussa hänen kanssaan tappiolle, olivat suomalaiset suostuneet -maksamaan veroa. Mutta alun kolmattakymmentä vuotta sitten oli -Norjan kuningas Olavi, joka oli ottanut ristiinnaulitun jumalan -ja jota kuolemansa jälkeen oli ruvettu kutsumaan pyhäksi, tullut -viikinkijoukkoineen Suomen rannalle. Lähes koko päivän kestäneessä -taistelussa olivat suomalaiset kuitenkin voittaneet ja ajaneet hänet -takaisin rannoiltaan. Tästä voitostaan innostuneina olivat he sitten -surmanneet tai karkottaneet Upsalan kuninkaan veronkantajat. - -Keväällä pidetyillä käräjillä olivat muutamat vanhimmista -vastustaneet Toivia Lietolaisen tuumia sillä syyllä, että svealaiset -saattaisivat milloin hyvänsä tulla kostamaan sekä uudistamaan Eerik -Emundinpojan vallotuksia, joten oli vaarallista viedä asekuntoiset -miehet koko kesäksi Karjalaan saakka. Toivia oli kuitenkin väittänyt, -että koska he eivät ole kahteenkymmeneen vuoteen yrittäneet kostoa, -niin eivät he nyt enää sitä ajattele. - -Mutta kävi, kuten vanhat miehet olivat ennustaneet. Svean maata -hallitsi tähän aikaan Emund Vanha ja hänen poikansa Anund lähti -nyt suurelle viikinki retkelle Suomeen, uudistaakseen meren tällä -puolen ne vallotukset, jotka hänen isoisänsä, Olavi Sylikuningas, -oli huolettomuudessaan menettänyt. Toista kuukautta sen jälkeen kun -suomalaiset olivat lähteneet Karjalaan, saapui hän kesän kuumimpana -aikana laivastoineen Aurajoen suuhun ja ryösti ensimäiseksi Turun -kauppapaikan Koroisten niemellä. - - * * * * * - -Siniverka ratsasti huoletonna Lietolan kylien väliä ylempänä Aurajoen -varrella, kun alhaalta saapui joukko hätääntyneitä pakolaisia, tuoden -sanoman viikinkien saapumisesta. - -"Kuinka suuri joukko heitä on?" tiedusti Siniverka. - -"Paljon, paljon heitä on!" huusivat pakolaiset, "ja kohta he ehtivät -tännekin." - -Siniverka otti nyt isänsä suuren vaskitorven, jolla kansaa -kutsuttiin koolle, ja puhalsi siihen. Pian täyttyi Toivian piha -peljästyneistä naisista ja lapsista, ja kun Siniverka oli ilmottanut -heille viikinkien tulosta, syntyi siinä suuri hätä, itku ja käsien -väänteleminen. Mutta Siniverka käski heidän vaieta, ja kun he olivat -jo tottuneet katsomaan häntä valtiattarekseen, tottelivat he ja -kuuntelivat hiljaa, kun hän sanoi: - -"Nyt ei ole aikaa itkemiseen! Meidän on pelastettava kotimme ja -tuhottava viikingit!" - -Tämän kuultuaan alkoivat kaikki jälleen parkua, pitäen hänen sanojaan -mielettöminä. Mutta Siniverka komensi heidät uudelleen vaikenemaan. - -"Tietysti me emme voi heitä tuhota avoimessa taistelussa, koska te -kerran olette naisia", sanoi hän tavalla, kuin ei hän itse olisi -heihin lainkaan kuulunut. "Mutta minulla on toisenlainen keino, joka -iski mieleeni kohta kun olin kuullut heidän tulostaan. Kuulkaa siis! -Nyt on kuuma ja kuiva aika. Kuljettuaan Koroisista tänne saakka ovat -viikingit luonnollisesti janoon nääntymäisillään. Kyläämme tultuaan -ehättävät he siis ensimäiseksi kaivojen ja lähteiden luo janoansa -sammuttamaan. Mutta me myrkytämme kaikkien vesipaikkain vedet ja -heistä ei yksikään ole jäävä henkiin. Itse menemme linnavuorelle ja -katsomme sieltä, kuinka kaivojemme ympärystät täyttyvät kuolevilla -viikingeillä." - -"Myrkytämme, myrkytämme! Mutta mistä me tähän hätään saamme niin -paljon myrkkyä kuin siihen tarvitaan?" huusivat naiset. - -"Kyllä minä pidän siitä huolen, jos te lupaatte kaikessa totella -minua", vakuutti Siniverka. - -Kun naiset lupasivat noudattaa hänen käskyjään, jatkoi hän: - -"Menkää nyt kiiruusti ja ottakaa kotoanne kaiken varalta arvokkaimmat -kalleutenne sekä hiukan syötävää ja rientäkää sitten linnavuorelle. -Ne teistä, jotka pystyvät hiukankaan aseita käyttämään, ottakoot -mukaansa jousia ja keihäitä. Minä pidän orjattarineni kyllä muusta -huolen. Ja nyt kiiruusti toimeen, sillä viholliset voivat olla -milloin hyvänsä täällä!" - -Kun naiset olivat hajaantuneet, lähetti Siniverka yhden orjatytöistä -houkuttelemaan Teroa kylälle, lukemaan muka loitsuja eräälle -sairaalle. Toisen tytön lähetti hän metsiin ilmottamaan paimenille, -että heidän oli karjoineen pysyttävä toistaiseksi poissa kylästä. -Sitten rupesi hän äidin ja jälellä olevien tyttöjen kanssa keräämään -talon kulta- ja hopeakalleuksia, jotka lippaisiin sullottuina vietiin -linnavuorelle. - -Mutta kun hän arvasi Teron ehtineen jo pois töllistään, lähti hän -sinne nopeasti, seurassaan kaksi vantteraa tyttöä. He tapasivat -tietäjän pirtin tyhjänä ja nurkassa seisoi entisellä paikallaan tuo -tuhoisa tiinu. Siniveran käskystä tarttuivat siihen molemmat tytöt ja -niin lähdettiin vitkastelematta takaisin kylää kohti. - -Kaikki olivat jo rientäneet linnavuorelle ja koko kylä oli kuin -kuollut. Omin käsin jakoi Siniverka tiinun sisällyksen kaikkiin -kaivoihin ja lähteisiin. Niiden lähelle asetettiin korvoja ja -vesikapat jätettiin paikoilleen. - -Kun kaikki oli valmiina, riensivät tytöt muiden luo linnavuorelle, -joka jyrkkärinteisenä kohosi taampana kylästä. Sen laki oli ympäröity -korkeilla kivivalleilla, joiden sisäpuolelle päästiin kapean aukon -kautta. Tänne olivat nyt sulloutuneet kaikki kylän naiset, lapset -ja vanhukset sekä alempaa jokivarrelta tulleet pakolaiset, pelon ja -jännityksen vallassa odottaen, mitä tuleman piti. - -Mutta tuskin oli Siniverka seuralaisineen ehtinyt varustuksen sisään, -kun ensimäiset vihollisjoukot tulivat näkyviin. Kypärit, keihäät ja -terässilmikkopaidat välkkyen päiväpaisteessa marssivat ne väsyneesti -laapustaen kylää kohti. Ja kaikki kävi, kuten Siniverka oli sanonut. - -Varmistuttuaan siitä, ettei heitä miltään suunnalta ollut vaara -uhkaamassa, hajaantuivat viholliset ja riensivät kaivojen luo sekä -alkoivat vettä ammentaa. Linnavuorella piilevien pakolaisten jännitys -nousi korkeimmilleen, kun he henkeään pidättäen kurkistelivat -vallituksen yli alas kylää kohti. - -Hetken kuluttua seurasi kylän tanhuilla omituinen näytelmä. -Viholliset alkoivat hoippua ja meluta kuin juopuneet. Mutta sitä ei -kestänyt kauan. Yksi toisensa jälkeen kaatuivat he maahan, kierien -ja väännellen tuskissaan, kunnes kangistuivat liikkumattomiksi. -Hämmästyneinä ja avuttomina seisoivat kuolevien toveriensa keskellä -ne muutaman kymmentä miestä, jotka eivät olleet veteen kajonneet. - -"Nyt ne teistä, jotka uskaltavat jousta jännittää, ottakoot aseensa -ja seuratkoot minua!" huusi Siniverka. - -Parikymmentä henkeä puolikasvuisia poikia, ukkoja ja vantteria -tyttöjä liittyi Siniverkaan, lähtien viidakoiden suojassa hiipimään -kylää kohti. Talojen huoneet tarjosivat heille edelleen suojaa, -niin että he pääsivät huomaamatta lähelle eloonjääneitä viikinkejä, -jotka odottamattaan saivat nuolituiskun päällensä. Ne heistä, jotka -hengissä pelastuivat tästä ryöpystä, lähtivät suinpäin pakoon, -luullen suomalaisten koko voiman karanneen heidän kimppuunsa. -Katsomatta enää taakseen tähän kammon ja kuoleman kylään, riensivät -he viimeiset voimansa jännittäen Aurajoen suuhun, tuoden turman -sanoman laivoja vartioimaan jääneille tovereilleen. - -Viivyttelemättä nostivat he purjeet ja lähtivät näiltä kovan onnen -raunioilta takaisin kotimaahansa. - - * * * * * - -Kun viholliset olivat lähteneet kylästä, puhalsi Siniverka jälleen -vaskitorvea. Silloin riensivät kyläläiset alas linnavuorelta ja -tunkeilivat ylistyksin ja ilohuudoin Siniveran ympärillä. Mutta hän -lausui heille: - -"Yhden asian minä vielä vaadin teiltä. Kun miehet palaavat -sotaretkeltä, on teidän kaikkien mentävä heitä vastaan ja -ilmotettava, että minä olen sillä aikaa tuhonnut suuren -viikinkijoukon sekä pelastanut kotimme. Sitten teidän on esitettävä -isälleni palkintovaatimus, ja se on, ettei hän pakottaisi minua Hari -Teljäläisen vaimoksi. Sillä minä en kärsi häntä. Lupaatteko tämän?" - -Yhteen ääneen lupasivat kaikki täyttää Siniveran tahdon. - -"Nyt teidän on viipymättä ryhdyttävä työhön", jatkoi Siniverka, "ja -hävitettävä ruumiit ilmaa saastuttamasta. Mutta sitä ennen teidän -on riisuttava kuolleilta heidän aseensa, kypärinsä ja rautapaitansa -sekä kannettava ne kotiini. Niistä näkee isäni, ettemme me ole häntä -tyhjillä puheilla pettäneet." - -He hajaantuivat riisumaan ja korjaamaan kuolleita. Mutta Siniverka -etsi näiden joukosta Anundin, kuninkaanpojan, ruumiin ja otti -itselleen hänen kultaisen kypärinsä. - - * * * * * - -Kului vielä toista kuukautta, ennenkuin suomalaiset palasivat -Karjalan retkeltä. He olivat tulleet lyödyiksi ja palasivat ilman -saalista ja päällikköä. Toivia Lietolainen ja Hari Teljäläinen olivat -kumpikin saaneet taisteluissa surmansa, kuten Tero oli Siniveralle -ennustanut. Kotiin heidät oli johtanut eräs vanhempi soturi. - -Päällikkökylän naiset olivat lupauksensa mukaan rientäneet palaavia -vastaan ja ilmottaneet heille, mitä suuria asioita kotona oli sillä -aikaa tapahtunut. - -Kun he olivat kerääntyneet Toivian pihaan ja Siniverka ilmestyi -kuistille, päässään viikinkipäällikön kultainen kypäri, seisoivat -miehet hämmästyneinä, sillä Siniverka oli yhtäkkiä kohonnut heidän -silmissään ruhtinattareksi. He neuvottelivat hiljaa keskenään ja -senjälkeen lausui joukon vanhin Siniverkaan kääntyen: "Me olemme -kuulleet, kuinka sinä meidän poissa ollessamme olet viisaudellasi -ja rohkeudellasi tuhonnut suuren vihollisjoukon ja pelastanut -kotimme häviöstä. Ja koska isäsi kaatui sotaretkellämme ja me siis -tällä haavaa olemme ilman päällikköä, niin olemme me tässä nyt -päättäneet, että sinä saat olla meidän suomalaisten päällikkönä -siksi kunnes valitset itsellesi miehen, jolloin me valitsemme hänet -päälliköksemme. Suostutko siis rupeamaan päälliköksemme?" - -Rinta aaltoillen ja ilosta punastuen antoi Siniverka suostumuksensa. - -"Te hullut ja ajattelemattomat miehet!" kuului tällöin väkijoukosta -Teron käreä ja vihainen ääni. "Tietäkää, että jos te valitsette tämän -tytön päälliköksenne, niin tässä maassa tulee aina vastaisuudessakin -esiintymään voimakkaita naisia, jotka vaativat itselleen sananvaltaa -yhteisissä asioissa sekä pyrkivät taivuttamaan meitä miehiä ikeensä -alle." - -"Hän on jo yli-ikäinen ja höpisee", huusi väkijoukko ja riemuiten -tunnustivat he Siniveran päällikökseen. - -Mutta itsekseen päätti Siniverka, ettei hän mene koskaan naimisiin, -saadakseen olla päällikkönä kaiken ikänsä. - - - - -Pietari Kaukovalta - - -I. - -Kuulaassa syysilmassa loistelivat avarat salot värikylläisinä ja -hiljalleen liipottelivat kuihtuneet lehdet alas polulle, jota pitkin -saarnaajamunkki Pietari Kaukovalta vaelsi kohti synnyinseutuaan -eteläisessä Hämeessä. Kuta kauemmaksi hän ehti Aurajoen suulta, -sitä koskemattomampina laajenivat erämaat hänen ympärillään ja -sitä useammin kohtasi hän tiellään hirviä ja peuroja. Eilen oli -hän jättänyt viimeisen ristityn kylän suomalaisheimon alueella ja -nyt vaelsi hän Salpausselän saloilla, toivoen viimeistään huomenna -ehtivänsä ensimäisiin hämäläiskyliin. - -Kuta lähemmäs päämaaliaan hän ehti, sitä elävämpinä kohosivat hänen -mieleensä lapsuusajan muistot. Hän oli syntynyt alisen Linnajoen -varrella, jossa hänen isänsä Jurva, liialta nimeltä Kaikkivalta, -oli ollut rikas ja mahtava mies sekä eteläisten hämäläisten -heimopäällikkö. Mutta kaksikymmentä vuotta sitten olivat ristisoturit -hyökänneet Etelä-Hämeeseen, hänen isänsä oli joutunut taistelussa -tappiolle ja hänet, joka silloin oli vasta kymmenvuotias poikanen, -olivat he muiden vankien mukana vieneet pois. Hänet oli kuletettu -Ruotsin maalle Lundin kaupunkiin saakka, missä munkit olivat sitten -kasvattaneet häntä ja opettaneet ristinoppia, saadakseen hänestä -lähetyssaarnaajan omien heimolaistensa pariin. - -Niin oli häneen vuosien kuluessa vähitellen juurtunut uusi usko -uusine tapoineen ja hänestä oli kasvanut hurskas saarnaajamunkki, -samalla kuin lapsuusaikaiset mielikuvat olivat häipyneet jonnekin -kauas. Hän oli täydentänyt opinnoitaan Riian kaupungissa sekä -saarnannut sen jälkeen kymmenen vuoden aikana ristinuskoa virolaisten -maassa. Kotiaan ja omaisiaan ei hän kuitenkaan ollut unhottanut, -vaan hänen palavana halunaan oli ollut päästä levittämään valkeutta -omille, pimeydessä vaeltaville heimolaisilleen. - -Kuluneena kesänä, kun käännytystyön Virossa oli vihdoinkin katsottu -päättyneen, oli hän saanut tilaisuuden palata synnyinmaahansa. -Turkuun tultuaan oli hän saanut kuulla, että hämäläiset olivat -joukottain luopuneet ristinuskosta, johon heidät väkipakolla oli -käännytetty, karkottaneet tai surmanneet papit ja palanneet entiseen -pakanuuteensa. Isänsä oli hän saanut kuulla olevan vielä elossa sekä -pakanain päällikkönä. - -Piispa Tuomas oli ottanut hänen käännytystarjouksensa mielihyvin -vastaan, huomaten hänet syntyperänsä perusteella mitä soveliaimmaksi -mieheksi suostuttelemaan uppiniskaisia hämäläisiä kirkon -kuuliaisuuteen. Niin oli saarnaajaveli Pietari, joka oli alkanut -käyttää vertauskuvallista nimeä Kaukovalta, koska hän nöyryydessään -oli pitänyt ihmiselle sopimattomana käyttää isänsä nimeä Kaikkivalta, -lähtenyt yksinään vaeltamaan syntymätienoitaan kohti, hyljäten -piispan tarjouksen aseellisesta saattueesta ja jättäen itsensä -herransa Vapahtajan turviin. - - -II. - -Ilta pimeni ja alangoista nouseva sumu kietoi puut kosteaan verhoon. -Kuinka täällä olikaan yksinäistä ja autiota! Korpien iäistä -hiljaisuutta häiritsi vain huuhkajan käheä huuto tai metsäpuron -solina. Mutta veli Pietari ei ollut majapaikasta huolissaan, sillä -usein oli hän Vironmaalla vaeltaessaan saanut yöpyä taivasalle. - -Hän katseli jo soveliasta kuusta, jonka alle rakentaisi nuotionsa, -kun hän samassa huomasi tulen pilkottavan etäämpänä pienen lammen -rannalla. Kuinka ihanalta tuntuikaan tuo ystävällisesti vilkuttava -tuli tässä erämaan autiudessa! Rohkeasti lähti Pietari pyrkimään sitä -kohti. - -Tervasnuotion ääressä istui vanha ukko, käännellen vartaassa äsken -kynittyä lihavaa metsoa, jonka höyhenet näkyivät kasassa vaarin -kapineiden, keihään, jousen ja nuolikotelon luona. Vaari oli kookas -ja tuuheapartainen sekä puettu hämäläisen metsänkävijän asuun. -Kun hän ääneti ja liikkumatonna istui siinä nuotion punertavassa -loisteessa, tuuheiden kuusten siimeksessä, ympärillään vahva pihkan -ja veren tuoksu, olisi häntä saattanut luulla joksikin metsän -jumalaksi. - -Pietarin lähestyessä ei vaari osottanut mitään hämmästyksen merkkiä. -Asentoaan muuttamatta tähtäsi hän tulijaan terävän katseen tuuheiden -kulmainsa alta sekä vastasi äänettömällä päännyökkäyksellä Pietarin -tervehdykseen. Samalla tavoin antoi hän myöskin suostumuksensa -vieraan pyyntöön saada viettää yönsä hänen nuotiollaan. - -Laskien matkarepun selästään istui Pietari tulen ääreen. Ukon olemus -vaikutti häneen omituisen tenhoovasti eikä hän uskaltanut häiritä -häntä puhuttelullaan. Mutta kun ukko oli saanut metson paistetuksi -ja ryhtyi aterioimaan, leikkasi hän siitä mehevän palan ja ojensi -Pietarille lausuen: - -"Syö tuo terveydeksesi. Näytät kulkeneen pitkän matkan. Ehkä olet -hyvinkin kaukaa kotoisin?" - -"Minä tulen Turusta", vastasi Pietari, "mutta kotoisin minä en ole -sieltä, vaan siltä suunnalta, jonne nyt matkani pitää." - -"Olet siis hämäläisiä?" kysyi ukko, tarkastaen häntä uudelleen -kiireestä kantapäähän. - -"Olen syntynyt Linnajoen varrella, vaikka olenkin kauan ollut poissa -kotiseudultani", vastasi Pietari, ryhtymättä vielä sen tarkemmin -tekemään selkoa olosuhteistaan. - -Ukko hymähteli jotakin itsekseen ja jatkoi ääneti ateriaansa. -Pietarin teki mieli tiedustella häneltä lähemmin kotiseutunsa -oloista sekä ennen kaikkea oliko hän ristitty, mutta hän ei tietänyt -oikein, miten päästä lähemmäs tuota metsänjumalaa. Niin aterioivat -he hetkisen ääneti, kunnes ukko siirtyi itsestään tuohon asiaan -kysymällä: "Taidat olla ristitty?" - -Pietari, joka matkalle lähtiessään oli varovaisuudesta jättänyt -munkinpuvun sekä ottanut tavallisen suomalaisasun, vastasi myöntäen -ja odotti jännityksellä, mitä se vaikuttaisi hänen yötoveriinsa. - -"Ristitty ja matkalla Linnajoelle!" huudahti ukko hämmästyneenä ja -pudisti päätään. - -"Eikö sitten ristitty voi mennä Linnajoelle?" kysyi Pietari -kummastusta teeskennellen. - -"Miksikäs sinne ei voisi mennä", vastasi ukko, "mutta takaisin paluun -voi olla niin ja näin. Saat kiittää onneasi, ellei sinua juoksuteta -kuoliaaksi pyhien puiden ympärillä. Kaikkivalta ei säästä ketään -ristittyä." - -"Kaikkivalta", huudahti Pietari hämmästyneenä. "Niin, meidän -hämäläisten päällikkö", selitti ukko. "Jurva hänen nimensä oikeastaan -on, mutta ihmiset ovat alkaneet jo aikoja sitten kutsua häntä -Kaikkivallaksi, kun hän tahtoisi kaikki alistaa valtansa alle. En -tiedä, mutta ainakin hänen vihamiehensä väittävät hänen pyrkivän -kuninkaaksi, sellaiseksi kuin ruotsalaisillakin on. Ruhtinaaksi häntä -omat orjansa jo sanovatkin. Ristityitä hän on kovin vihannut siitä -pitäin kun ne veivät häneltä ainoan pojan. Niin että kolmiyhteisen -jumalan palvelijan ei ole hyvä mennä hänen kätensä ulottuville." - -Omituiset tunteet täyttivät Pietarin mielen hänen kuunnellessaan -ukon juttelua. Jos hän onnistuisi käännyttämään isänsä ristinuskoon, -niin samalla suostuisi varmaankin suurin osa hämäläisiä kasteeseen -ja hän olisi tehnyt Jumalalle sangen otollisen työn. Hänestä tuntui -merkilliseltä Jumalan johdatukselta, että ristiretkeläiset olivat -vieneet mukanaan juuri hänet, päällikön pojan, ja että hän siten oli -saanut tilaisuuden päästä osalliseksi taivaallisesta valkeudesta. -Varmaan oli Jumala siten valinnut hänet oman heimonsa apostoliksi. - -Sitten siirtyivät Pietarin ajatukset hänen äitiinsä, jonka kuva näinä -kuluneina vuosina oli aina säilynyt hänen mielessään ja jonka hän -ennen muita oli sulkenut esirukouksiinsa. Ukkoon kääntyen kysyi hän: -"Entäs äitini... tuota, Kaikkivallan vaimo tarkotin sanoa, elääkö hän -vielä?" - -Ukko katsoi häneen pitkään ja kummastuneena, mutta omia ajatuksiaan -ilmaisematta vastasi hän: - -"Elää kyllä, vaikka hänen tukkansa onkin poikaansa murehtiessa käynyt -aikaisin harmaaksi." - -Pietari ei voinut täydellisesti hillitä liikutustaan, vaikka hän -huomasikin ukon jälleen tarkastelevan itseään. Hänen silmänsä -kostuivat väkisinkin muistellessaan äitiään, jonka heleään -kehtolauluun hän pienokaisena oli niin usein nukahtanut. Kuin verhon -alta kohosi hänen sisäisen näkemyksensä eteen joukko kotoisia kuvia. -Hän näki tavattoman avaran pirtin, jonka permannolla äiti liikkui -toimeliaana emäntänä, vyöllään helisevä avainkimppu. Karsinassa -kolkkivat jauhinkivet, joita orjat väänsivät, ja seinillä kiiltelivät -isän sota-aseet. Pitkän honkapöydän ääressä tarinoivat miehet olutta -juoden ja vanha, pitkäpartainen vaari, kiertelevä runoseppä, näppäili -kanteletta. - -Mutta hetken kuluttua irtausi Pietari näistä mielikuvista, lausuen -itsekseen: "Se on kansa, joka vielä pimeydessä vaeltaa, suokoon -Jumala, että sille pian koittaisi oikea valkeus ja että se virittäisi -kanteleensa ristiinnaulitun ylistykseksi." - -Hän tarkasteli nyt vuorostaan ukkoa, joka mietteisiinsä vaipuneena -tuijotti nuotioon. Mahtoiko hän olla ristitty? Ehkä hyvinkin, koskapa -hän oli varottanut häntä menemästä Linnajoelle. - -"Entä sinä, vanhus, oletko sinä ristitty?" kysyi hän hetken kuluttua -vuorostaan. - -Ukko nosti katseensa nuotiosta, hymähti omituisesti ja lausui sitten: - -"Onhan minut kyllä kerran kastettu, mutta tokkopa ristittyjen jumala -minua silti omaksensa tunnustaisi." - -"Miksi niin, jos sinut kerran on kastettu kolmiyhteisen Jumalan -nimeen?" ihmetteli Pietari. - -"Minut kastettiin väkipakolla, mutta pappien ja sotilasten mentyä -pesin minä itseni uhrilähteessä jälleen puhtaaksi", vastasi ukko -rauhallisesti. - -"Sinua onnetonta!" huudahti Pietari, jonka uskoninto heräsi. -"Tiedätkö, että sinä sillä teollasi olet tuominnut itsesi helvettiin?" - -"Jospa lienenkin, niin sielläpä kai ovat vanhempani ja koko sukunikin -ja heidän seurassaan minä kuitenkin viihdyn paremmin kuin outojen -ristittyjen kera taivaassa", selitti ukko yhtä rauhallisena. "Minä -olen lapsuudestani saakka rukoillut Ukkoa sekä uhrannut Tapiolle -ja Mielikille eivätkä ne ole minua koskaan hätään jättäneet. Mitä -syytä minulla silloin olisi luopua heistä ja ruveta palvelemaan -muukalaisten jumalia?" Tämän sanottuaan korjasi ukko nuotiota ja -laskeusi sitten havujen päälle pitkäkseen, vaipuen kohta uneen. - -Niin kuohuksiin kuin Pietari oli hänen sanojensa johdosta -joutunutkin ja niin paljon sanottavaa kuin hänellä olisikin ollut -tuolle pakanalliselle heimolaiselleen, täytyi hänen kuitenkin ukon -välinpitämättömyyden tyrehdyttämänä hillitä itsensä. - -Nyt vasta aavisti hän täydelleen ne vaikeudet, jotka häntä -kohtaisivat, koettaessaan käännyttää omia jäykkäpintaisia -heimolaisiaan. Kauan makasi hän havuvuoteellaan avoimin silmin, -miettien elämäntehtäväänsä ja rukoillen sille Jumalan siunausta. - - -III. - -Vietettyään vielä yhden yön metsässä saapui Pietari sitä seuraavana -päivänä Linnajoelle. - -Syvä liikutus valtasi hänet, kun hän eräältä kunnaalta näki edessään -laajenevan Linnajoen kylän peltojen ja niittyjen, joiden halki -joki luikerteli, laajeten etäämpänä suojaisaksi merenlahdeksi. -Joenpannalla linnamäen suojassa oli kylä ja sen keskellä kohosi -korkeimpana ja uhkeimpana hänen syntymäkotinsa. Mutta niiden -kirkkaiden muistojen yli, joita lapsuuden leikkikenttien näkeminen -palautti hänen mieleensä, loi synkän varjon kylän laidassa kohoava -uhrilehto sinne ripustettuine hevosen- ja karhunpäineen. Nopeasti -palautti sen näkeminen hänet muistojen maailmasta todellisuuteen, -muistuttaen häntä edessään olevasta tehtävästä. Hän tunsi jälleen -raskaan velvollisuuden taakan ja voimattomuutensa tunnossa polvistui -hän nöyrästi ja rukoili uutta voimaa ja rohkeutta työhönsä. - -"Ristitty!" kuului hänen takaansa vihainen ääni, kun hän oli vielä -rukoukseensa syventyneenä, ja lujat kourat tempasivat hänet samalla -seisoalleen. - -Ensi hämmästyksestä toinnuttuaan huomasi Pietari olevansa tekemisissä -kahden nuoren, asestetun miehen kanssa. Siinä paikassa yhtyi kaksi -polkua, se, jota myöten hän oli lännestä käsin vaeltanut, sekä toinen -ylempää jokivarrelta tuleva. Tätä viime mainittua pitkin olivat -nuoret miehet nähtävästi saapuneet ja yllättäneet hänet rukoukseen -syventyneenä. - -"Miksi te käytte minun kimppuuni, vaikka minä tulen aseettomana ja -lisäksi teidän ystävänänne?" lausui Pietari sävyisästi nuhdellen. - -"Vai ystävänä!" vastasi toinen hänen vangitsijoistaan ivallisesti. -"Kyllä me kuulimme, minkälaista sinun ystävyytesi on, kun rukoilit -ristittyjen jumalaa hävittämään meidän uhrilehtomme." - -"Mutta teidän omaa parastanne minä sillä tarkotin", väitti Pietari. -"Minä en tule luoksenne hävittävänä vihollisena, vaan hyvän sanoman -saattajana." - -"Hyvän tai pahan, niin siitä saa Kaikkivalta päättää. Viemme sinut -mennessämme hänen luokseen käräjäpaikalle." - -He sitoivat hänen kätensä ja lähtivät sitten keskellään kulettamaan -kylää kohti. - -Linnamäki oli joesta kohoava hietikkokumpu, jonka laella oli -jo vanhastaan ollut jonkunlainen suojavarustus sekä yhteinen -käräjäpaikka. Lähemmäs tultua huomasi Pietari, että kumpu oli -ympäröity syvällä ja leveällä vallikaivannolla, jota hänen -lapsuutensa aikana ei vielä ollut. Ympäri kummun lakea oli niinikään -rakennettu vankka paaluaita ja sen sisäpuolella oli muutamia -rakennuksen alkuja. - -Varustuksen sisällä, jonne kulettiin kaivannon yli johtavaa -nostosiltaa myöten, oli koolla suuri joukko kansaa, etupäässä miehiä. -Ne olivat Syyskäräjille kokoontuneita etelähämäläisiä. - -Ensimäiseksi kiintyi Pietarin katse isäänsä, joka istui kivellä -kansanjoukon keskellä. Hänen ympärillään istui kehään asetetuilla -kivillä kymmenen käräjävanhinta, jotka yhdessä päällikön kanssa -ratkasivat riitoja ja muita asioita. Puettuna kalliiseen -verkaviittaan, uumallaan hopeasolkinen vyö ja kaulassaan raskaat -hopeaketjut sekä sivulla miekka, jonka ponsi ja huotra olivat -moninaisesti kirjaillut, näytti Jurva sangen uhkealta. Hän oli -useimpia muita kookkaampi, kuten päällikön tulikin, ryhdiltään -arvokas ja katseeltaan päättävä. Koko hänen olemuksensa todisti -todeksi sen, mitä metsästäjäukko oli Pietarille kertonut tämän -heimoruhtinaan salaisista valtaunelmista. - -Hän oli niinä kahtenakymmenenä vuotena, jotka Pietari oli viettänyt -vierailla mailla, suuresti vanhentunut. Tuuhea parta, joka lainehti -hänen leveällä rinnallaan, muistutti väriltään kuusennaavaa ja -harmaantunut oli myöskin olkapäillä riippuva, alkuaan sysimusta -tukka. Mutta hartiat eivät olleet vuosien eikä mielimurteiden -painosta köyristyneet, vaan hänen ryhtinsä oli yhtä pysty ja käskevä -kuin ennenkin. - -Nähdessään isänsä sellaisena käräjäkivellä heimolaisiaan -tuomitsemassa, unhotti Pietari hetkeksi sen kaksikymmenvuotisen, -sisältörikkaan ajanjakson, jonka kuluessa hän oli isästään ja -heimolaisistaan niin kauas etääntynyt. Hän tunsi hetkisen samaa -kunnianhimon sekaista ihailua voimakasta isäänsä kohtaan kuin -ennen pikku poikana, sekä unhotti kuuluvansa nykyään yksinomaan -taivaalliselle herralleen, Kristukselle. - -Kohta kun Pietari saattajineen oli ilmestynyt paalutuksen sisään, -kiintyi Jurvan katse häneen. Omituista väristystä tuntien tarkkasi -Pietari ilmettä isän kasvoilla ja odotti, tuntisiko tämä häntä. -Mutta isän katse oli kylmä ja vaaniva, ja kun esillä oleva asia oli -ratkaistu, lausui hän: - -"Hoi, te siellä! Mitä varten tuotte sen sidottuna käräjäpaikalle? -Onko hänet tavattu pahanteosta?" - -"Hän on ristitty ja me tapasimme hänet rukoilemassa ristittyjen -Jumalaa hävittämään meidän uhrilehtomme", vastasi toinen Pietarin -saattajista. - -Päällikön kulmat rypistyivät uhkaavasti. Hän viittasi saattajia -astumaan vankineen lähemmäs ja kysyi sitten Pietarilta: - -"Kuka sinä olet ja mistä sinä tulet?" - -Pietari oli juuri aikeissa vastata kysymyksellä: "etkö tunne -minua?" kun hänen katseensa samassa kiintyi erääseen kehässä -istuvista käräjävanhimmista. Se oli nimeltään Rönkä, mahtava mies -ylempää jokivarrelta ja Pietari muisti hänet isänsä kilpailijaksi -ja katkeraksi vihamieheksi. Kuin salamanvälähdyksenä näki hän sen -vahingoniloisen ilmeen, mikä kuvastuisi Röngän kasvoilla, jos -hän ilmaisisi syntyperänsä ja tässä kaiken kansan kuullen kävisi -selväksi, että Jurvan poika on ristitty, joka rukoilee häviötä heidän -pyhälle puistolleen. Sekä myötätunnosta isäänsä kohtaan että eduksi -käännytystyölleen päätti hän toistaiseksi salata syntyperänsä ja -vastasi sen vuoksi: - -"Minun nimeni on Pietari Kaukovalta ja minä tulen Turusta." - -"Olet siis ristitty?" kysyi Jurva edelleen. - -"Olen syntisten puolesta kuolleen Kristuksen opetuslapsi", vastasi -Pietari avoimesti. - -"Ja mitä varten olet tullut tänne meidän luoksemme? Muukalaisten -vallottajain edelläkävijänä ja vakoilijanako?" - -"Minun jälessäni ei seuraa mitään vallottajajoukkoa", vastasi -Pietari, "vaan minä olen tullut yksinäni julistamaan teille rauhan -sanomaa." - -Hän alkoi nyt yksinkertaisesti ja tottuneesti puhua ristiinnaulitusta -maailman vapahtajasta, joka ihmisyyden päälleen ottaen oli -kuolemallaan hankkinut heillekin, ijankaikkisen autuuden. Mutta hän -ei ehtinyt pitkälle, kun Jurva keskeytti hänet vihaisesti: - -"Suus kiinni, sillä nuo sinun lorusi tunnetaan täällä jo ennestään! -Rauhan sanomaa te ristityt sanotte tuovanne, mutta ryöväreinä te itse -teossa saavutte." - -Pietarin vangitsijoihin kääntyen jatkoi hän: "Viekää hänet kotiini ja -sulkekaa vankikellariin, kunnes ehdin hänestä tarkemmin päättää. Nyt -meillä on pohdittavana tärkeämpiä asioita." - -Saattajat lähtivät taluttamaan Pietaria kylää kohti, joka oli -alempana varustuksen pohjoispuolella. Toinen heistä lausui matkan -varrella Pietarille: - -"Nyt saat Kaikkivallan kellarissa levätä tarpeeksi, että jaksat -Kekrin juhlassa juosta uhrilehtomme ympäri." - - -IV. - -Linnamäkeä ympäröivä kaivanto, jonka saattoi joesta laskea -vettä täyteen, oli samoinkuin paaluaitauskin joitakuita aikoja -sitten rakennettu Jurvan toimesta. Hän aikoi itse asettua -asumaan varustuksen sisään ja sitä varten hän oli ryhtynyt jo -rakennuspuuhiin. Mutta näihin hänen suunnitelmiinsa oli väestö -suhtautunut hyvin vastahakoisesti, sillä se ei ollut tottunut -uhrautumaan yhteisen hyvän eteen. Hitaasti ja suurella vaivalla -oli päällikkö saanut työt edistymään sille kannalle, millä ne nyt -olivat. Mutta varustukset olivat vielä keskeneräiset ja nyt oli Jurva -päättänyt suostutella heimolaisensa lopullisiin valmistustöihin. - -Kun vanki oli saatettu pois käräjäpaikalta, nousi Jurva istuimeltaan -ja lausui: - -"Nyt, kun kaikki kesän työt ovat suoritetut, on minusta soveliain -aika rakentaa tämä linna täyteen kuntoonsa. Minä ehdotan sen vuoksi, -miehet, että kustakin talosta saapuu ylihuomenna yksi mies eväillä -ja työaseilla varustettuna tänne. Omasta puolestani panen minä -kokonaista kymmenen miestä työhön." - -"Vai omin eväin tekemään sinun töitäsi!" lausui tähän Rönkä -pilkallisesti ja monelta taholta kuului hyväksyvää naurua. - -"Minunko töitäni! Sanotko sinä minun töitäni?" tulistui Jurva -ja silmäili niin kiinteästi ympärilleen, että naurajat paikalla -vaikenivat. Mutta Rönkä säilytti pilkallisen ilmeensä, vastatessaan: - -"Kenenkäs sitten, jollei sinun?" - -Hän viittasi rakennusten pohjia ja jatkoi: - -"Eikö nämä ole aiotut sinun asunnoksesi, vastaiseksi -kuninkaanlinnaksesi?" - -Rönkäläiset nauroivat jälleen, mutta yli ääriään suuttuneena huusi -Jurva: - -"Kyllä minä tunnen sinun koukkusi, sinä ainainen vastahangan soutaja! -Enhän minä ole tässä puhunut näistä asuinrakennuksista, sillä ne minä -olen itse alottanut ja itse myöskin valmiiksi rakennan, pyytämättä -niitä varten syrjäisten apua. Kysymyshän oli yksinomaan paalutuksesta -ja vallihaudoista. Tämä linnamme ei ole taattu suoja vihollista -vastaan, ennenkuin me rakennamme vielä toisen vallihaudan. Siihen -työhön minä ehdotin miehen talosta." - -"No, sama asiahan se on niinkin päin, sillä sinun taloasi ja -rikkauksiasihan ne vallihaudat joka tapauksessa tulevat suojaamaan", -virkkoi tähän Rönkä. - -"Niin, ne suojaavat kyllä minua, teidän päällikköänne, ja minun -omaisuuttani", huusi Jurva tulipunaisena vihasta, "mutta samalla ne -suojaavat myöskin kaikkia teitä ja teidän omaisuuttanne. Turhaan -sinä, Rönkä, syytät minua oman edun ajamisesta, sillä tässä on -yhteinen hyvä kysymyksessä. Vai onko sinun kallosi liian ahdas -käsittämään, että milloin vihollinen pyrkii meidän kimppuumme, on -sillä ensimäisenä vastassaan linna ja että meidän kotimme ovat -turvassa niin kauan kuin linna kestää. Eikö sinun ja teidän muiden -vastahakoisten silmiä ole avannut naapuriemme kohtalo? Lännen -viikingit anastivat heidän asuinsijansa meren äärellä ja rakensivat -valtansa tueksi linnan siihen kohti jokisuulla, johon heimolaistemme -olisi itse tullut jo aikoja ennen rakentaa samanlainen linna. - -"Pidättekö parempana heidän tavallaan odottaa, kunnes linnan -rakentaminen on myöhäistä ja te olette vapaista miehistä muuttuneet -vieraan orjiksi? Minä ainakaan en aio sellaiseen leväperäisyyteen -jättäytyä, vaan olen tekevä kaikkeni, jotta me saisimme rauhassa -elää täällä isiltä perityllä alueellamme. Mutta aikaa meillä ei -ole päivääkään hukattavana, sillä vihollinen voi vielä tämän sulan -aikana uudistaa hyökkäyksensä. Siihen viittaa minun mielestäni tuon -ristityn ilmestyminen tänne. Varustustyöt on siis viisainta panna -vitkastelematta käyntiin ja minä ehdotan, että kaikki ne, joille -heimomme yhteinen hyvä on kalliimpi kuin oma mukavuus ja jotka siis -ylihuomenna tahtovat tulla työhön, nostavat merkiksi siitä oikean -kätensä." - -Estääkseen Rönkää enempi juonittelemasta antoi Jurva asialle tämän -nopean päätöksen. Miesten korvissa kaikuivat vielä hänen voimakkaat -sanansa ja käsiä nousi ylös sikäli kuin Jurvan kiinteä katse siirtyi -miehestä mieheen. Ainoastaan Rönkä ja hänen ympärillään olevat miehet -pysyivät hievahtamatta. - -"Muistakaa siis velvollisuutenne kaikki te, jotka nyt olette kätenne -nostaneet", lausui Jurva vielä paremmaksi vakuudeksi. "Ylihuomenna -pannaan täällä työt alkuun." - -Mutta mikäli Jurvan kasvoille levisi tyytyväisyyden ilme saamansa -voiton johdosta, sikäli synkkeni Rönkä. Hän nousi sijaltaan ja lausui: - -"Syyttäkööt sitten jälestäpäin itseään ne, jotka ehdoin tahdoin -haluavat heittäytyä Jurvan orjiksi. Minä ainakaan en ole niin hullu!" - -Tämän sanottuaan lähti hän tiehensä käräjäpaikalta ja häntä -seurasivat ne miehet, jotka äänestyksessä olivat häneen yhtyneet. -Mutta Jurvan äänessä oli jo hyväntuulinen sävy, kun hän huusi heidän -jälkeensä: - -"Pyristelkää te rönkäläiset vastaan minkä pyristelette, tämä linna -nousee sittenkin niin teidän kuin meidänkin suojaksemme!" - -Käräjät olivat päättyneet ja hetken kuluttua lähti Jurvakin miehineen -kulkemaan alas kylää kohti. - - -V. - -Pietari oli tällä välin vankina saatettu syntymäkotiinsa ja istui -nyt pimeässä kellarissa, miettien asemaansa. Hänen saattajansa -olivat tulkinneet peloksi sen syvän liikutuksen, joka hänet oli -vallannut lähestyessä paikkaa, missä joka askeleella heräsi yhä -uusia lapsuusajan muistoja. Ja mitä lähemmäksi taloa he tulivat, -sitä väkevämmäksi kävi hänen liikutuksensa, sillä joka hetki odotti -hän saavansa nähdä äitinsä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan ketään -kohtaamatta suljettiin hänet vankikellariin. - -Ristiriitaiset tunteet täyttivät hänen sydämensä. Hän tajusi nyt -selvästi, että hän oli tullut särkemään isänsä työtä ja hän tunsi -epäröivänsä. Mutta alistuvaisuus mestarin käskyihin ei sallinut -mitään tinkimistä ja pysyäkseen edelleenkin kuuliaisena opetuslapsena -oli hänen käytävä vaikka omaa isäänsä vastaan. Tähän saakka oli -hän seurannut mestarinsa askelia ja kuuliaisuutensa takia oli hän -palannut syntymäkotiinsa saadakseen näissä omituisissa oloissa -sykkivin sydämin kuulostella päänsä päällä äidin askelia. Mutta -hänen tarvitsi sanoa vain sana ja vankihuone avautuisi ja hän saisi -esiintyä rikkaan heimopäällikön poikana ja ainoana perillisenä. Hän -tunsi, että hänen isänsä valta-asema ja suuret suunnitelmat olivat -kutkuttaneet hänen inhimillistä luontoaan, lisäten osaltaan sitä -tunteiden ristiriitaa ja epäröintiä, minkä valtaan hän oli joutunut. -Aina siitä aikain, kun hänestä oli todella tullut ristitty, oli hän -ikäänkuin jakaantunut kahdeksi ihmiseksi, jotka olivat alituisessa -taistelussa keskenään, tehden hänen olemuksensa rikkinäiseksi. Tämä -vaivasi häntä toisinaan niin, että hän saattoi tuntea suoranaista -kateutta sellaisia ehyitä ja kokonaisia miehiä kohtaan kuin hänen oma -isänsäkin, miehiä, jotka horjumatta ja heilahtelematta kulkivat omaa -varmaa suuntaansa. - -"Mene pois, kiusaaja!" toisti hän moneen kertaan ja syventyi lopuksi -palavaan rukoukseen. - -Se tyynnytti häntä ja palautti sydämeen entisen tasapainon. Päästyään -siten voitolle siitä toisesta itsestään, ryhtyi hän tyynesti -harkitsemaan, mihin hänen ensiksi oli ryhdyttävä. Pian olikin hän -selvillä siitä, että hänen oli mitä pikimmin ilmaistava itsensä -äidille sekä saatuaan äidin puolelleen -- seikka, jota hän ei -ollenkaan epäillyt -- ryhdyttävä hänen avullaan vaikuttamaan isään. - -Ehtoopäivällä toi vangille hiukan syötävää muuan iäkkäämpi mies, -nähtävästi yksi talon lukuisista orjista. Pietari koetti päästä hänen -kanssaan keskusteluun, mutta mies vastasi lyhyeen ja jurosti sekä -poistui heti asiansa toimitettuaan. Seuraavana päivänä pistäytyessään -vankikomerossa samalla asialla oli mies kuitenkin hiukan suopeampi -ja Pietari pyysi häntä nyt ilmottamaan kahdenkesken talon emännälle, -että hänellä olisi tälle jotakin tärkeää sanottavaa. - -Tämän jälkeen tarkkasi Pietari jännittyneenä sekä oven takaa -että päänsä päältä kuuluvia askelia. Mutta se ja seuraava päivä -kuluivat ilman, että hänen vankihuoneeseensa ilmestyi muita kuin -tuo harvasanainen ruuantuoja, jolta Pietari ei saanut edes tietää, -oliko hän saattanut perille hänen sanansa. Hän alkoi jo käydä -levottomaksi, samalla kuin halu saada syleillä äitiään kävi hänessä -yhä kiihkeämmäksi. - -Vankeutensa neljäntenä päivänä näki hän sitten ruuantuojan takana -ovella naisen ääriviivat. Miehen poistuttua astui tämä sisään, sulki -oven ja tuohuksella tyrmää valaisten astui Pietaria kohti. - -"Äiti!" huudahti Pietari tahtomattaan ja hänen sydämensä alkoi jyskiä -kuuluvasti. - -Mutta nainen, jolla oli lempeät kasvonpiirteet ja harmaa tukka, -silmäili häntä ääneti. Hän laski tuohuksen kädestään ja siirtäen -vangin pitkän tukan syrjälle tarkasti hänen otsaansa, ohimoita -ja korvia. Sitten huudahti hän äänellä, joka ilmaisi suurta -mielenliikutusta: - -"Totisesti oletkin sinä oma poikani, minun pieni, poisryöstetty -Toivottuni!" - -Hän puhkesi kyyneliin ja Pietarin päätä hyväillen toisteli hän -tuota hänen alkuperäistä nimeään, jonka kuuleminen yhdessä äidin -hyväilyjen kanssa palautti Pietarin hetkiseksi kokonaan lapsuusajan -mielikuvamaailmaan. He itkeä nyyhkyttivät yhdessä kyllikseen, kunnes -äiti hiukan tyynnyttyään puhui: - -"Sydämessäni ailahti niin kummasti, kun kuulin että tänne on suljettu -ristitty nuori mies. Minä aioin tulla sinua puhuttelemaan, toivoen -saavani kuulla jotain pojastani, sillä koskaan en ole lakannut -uskomasta saavani vielä kerran sinut takaisin. Äsken tuli sitten -luokseni vanha Kuosma metsästäjä, joka oli tavannut sinut saloilla ja -kertoi aavistelevansa sinua meidän pojaksemme. Silloin riensin minä -suoraa päätä tänne ja löysin täältä vankikellaristamme oman poikani." - -Hän puhkesi uudelleen kyyneliin, kysyen hetken kuluttua arasti: - -"Mutta onko se totta, että sinä olet ristitty?" - -"On, äiti, minä olen ristitty enkä toivo muuta niin hartaasti -kuin että sinäkin ja isä ja koko heimomme tulisitte Kristuksen -opetuslapsiksi", vastasi Pietari lämpimällä avomielisyydellä. - -"Mutta isäsi vihaa niin katkerasti ristittyjä", sanoi äiti kartellen. - -"Siksi että hän ei tunne Kristusta, joka on ainoa maailman valkeus. -Uskotko _sinä_, äiti, sen?" - -"Minä niin vähän tunnen ristittyjen jumalaa, mutta miksikä minä en -voisi uskoa sitä, jota sinäkin, poikani", vastasi äiti hellällä -myötämielisyydellä. - -He keskustelivat vielä tovin aikaa ja sopivat siitä, että isä -jätetään toistaiseksi tietämättömäksi siitä, kuka hänen vankinsa -oikeastaan on. Niin ollen tuli Pietarin edelleenkin jäädä -vankikellariin, joka ei kuitenkaan enää tuntunut pimeältä ja -kolkolta, kun häntä ympäröitsi siellä äidin hellyys ja kun hän -täst'edes saisi siellä joka päivä opettaa kristinuskon totuuksia -omalle kantajalleen. Niinpä hän jälleen polvistui ja kiitti Jumalaa -siitä, että hän oli onnistunut ottamaan ensimäisen askeleensa tällä -vaikealla tiellä. - - -VI. - -Työt linnamäellä oli pantu käyntiin. Jurva oli mitä parhaimmalla -tuulellaan ja hänet nähtiin kaikkialla käskyjä antamassa, ohjaamassa -ja neuvomassa. Toiset hänen omista miehistään olivat muiden -joukossa vallihautaa kaivamassa, samalla kun toiset pystyttivät -asuinrakennuksia paaluaitauksen sisällä. Jurva aikoi näet vielä -ennen talven tuloa asettua sinne asumaan, voidakseen äkillisten -päällekarkausten sattuessa puolustaa linnaa, kuten hän sanoi. Mutta -rönkäläiset sanoivat hänen kiirehtivän sinne, ollakseen täysi -"kaikkivalta" ja alistaakseen ikeensä alle muut heimolaisensa. -Eräänä iltana linnamäeltä palatessaan muisti Jurva ristityn -vankinsa ja päätti ottaa hänet kuulusteltavakseen. Istuen avarassa -isäntätuvassaan pitkän tammipöydän päässä, suopeana ja päivän monista -puuhista väsähtäneenä, antoi hän oluthaarikan tyhjennettyään käskyn -tuoda vangin sisälle. - -Hänen vaimonsa säpsähti ja aavisti ratkaisun olevan ovella. Useana -iltana oli hän, miehensä kanssa kahden jäätyään, aikonut ottaa -puheeksi heidän poikansa kohtalon, mutta peläten sillä asialla -karkottavansa Jurvan suopean tuulen, oli hän asian esille ottamisen -lykännyt aina tuonnemmaksi. Jännityksissään ja pelosta vavisten -asettui hän nyt karsinan puoleen odottamaan, millaiseksi kohtaus oli -muodostuva ja oliko Pietari ilmaiseva itsensä isälleen. Tuvassa oli -kuitenkin jo onneksi siksi hämärä, että Jurva ei saattanut huomata -hänen mielenliikutustaan. - -Odottava äänettömyys vallitsi tuvassa, kun Pietari saattajansa kanssa -astui kynnyksen yli ja pysähtyi huoneen keskelle. Hänen kasvoillaan -ilmenevä tyyneys rauhotti äitiä tuntuvasti. - -"Tuota, kuinkas sinun nimesi olikaan?" kysyi Jurva alotteeksi ja äiti -pani mielihyvin merkille, että hänen äänessään oli suopea sävy. - -"Pietari Kaukovalta." - -"Pietari, se on niitä ristittyjen nimiä", sanoi Jurva kuin itsekseen. -"Kaukovalta, hm -- ja minua sanovat Kaikkivallaksi. Olemmehan siis -hieman kuin kaimaksia." - -Hän naurahti hyväntuulisesti, mutta Pietarin kasvoilla värähti -mielenliikutus. Hetken vaiettuaan kysyi Jurva: - -"Mutta mitä varten sinä tulit tänne meidän luoksemme? Jos tunnustat -sen suoraan, niin minä lasken sinut kaikessa rauhassa takaisin." - -"Vilpittömän totuuden sanoakseni, minulla ei ollut mitään -muuta asiaa, kuin saada julistaa teille, pimeydessä eläville -heimolaisilleni, hyvää sanomaa maailman vapahtajasta Jeesuksesta -Kristuksesta", vastasi Pietari vakuuttavalla äänellä, jonka liikutus -sai hieman värähtelemään. - -Hänen sanansa ja se vilpitön tapa, millä ne lausuttiin, tekivät -nähtävästi vaikutuksensa Jurvaan, sillä niitä seurasi pitempi -äänettömyys. Pietari katsoi hetken otolliseksi ja jatkoi äitiinsä -katsahtaen: - -"Sinä vertasit äsken minun liikanimeäni omaasi, päällikkö. Jos tahdot -kuulla, niin kerron sinulle oman nimeni alkuperän." - -"Hm, annahan sitten kuulua", hymähti Jurva. - -Pietari silmäsi ympärilleen ja lausui: - -"Kertoisin sen mieluimmin kahdenkesken sinulle ja vaimollesi." - -Nyt hymähti Jurva vieläkin kummastuneempana, mutta antoi kuitenkin -hetken emmittyään tuvassa olijoille merkin poistua. - -Kun he olivat jääneet kolmisin, jatkoi Pietari: - -"Minunkin nimeni on ollut alkuaan Kaikkivalta, mutta tultuani -tuntemaan Kristuksen, en minä katsonut syntisenä ihmisenä voivani -pitää sellaista nimeä. Sillä kaikkivalta voi olla yksin Jumala. Sen -sijaan aloin minä kutsua itseäni Kaukovallaksi, koska se Kristuksen -valtakunta, jonka tuloa minä julistan, on ulottuva niin kauas -tulevaisuuteen kuin tämä maailmakin sekä jatkuva vielä senkin jälkeen -taivaassa." - -"Sinä sanot nimesi olleen alkuaan Kaikkivalta", puhkesi Jurva -kummastuneena lausumaan. "Mistä sinä sitten oikein olet kotoisin?" - -Näitä sanoja seurasi jännittynyt äänettömyys, jota keskeytti vain -nyyhkytyksen kaltainen ääni karsinasta, missä Pietarin äiti istui -hämyn suojassa. Vihdoin kuului Pietarin ääni liikutettuna: - -"Minä olen syntynyt tämän saman kurkihirren alla, missä nyt seison, -ja sinä olet minun isäni. Muistat kai vielä poikasi, jota te -nimititte Toivotuksi ja jonka muukalaiset kaksikymmentä vuotta sitten -veivät pois?" - -Syntyi hetken kestävä syvä hiljaisuus. Pietari astui muutaman -askeleen isäänsä kohti, mutta pysähtyi äkkiä, kun Jurva kumealla -äänellä tiuskasi: - -"Vai minun pojakseni sinä ristittyjen lähetti uskallat tekeytyä!" - -"Mutta _hän on_ meidän poikamme!" huudahti yhtäkkiä Pietarin äiti, -nousten karsinasta ja lähestyen poikaansa. Hän työnsi tätä isäänsä -kohti ja jatkoi: "Katso, etkö tunne hänessä omaa, kadoksissa ollutta -poikaamme." - -Vaimonsa odottamaton sekaantuminen asiaan sai Jurvan hämmästyksestä -sanattomaksi. Näkyi selvään, että hän kävi itsekseen ankaraa -taistelua, mikä tuntui hänen särkyneessä äänessäänkin, kun hän -Pietarille lausui: - -"Mutta sinähän olet ristitty?" - -"Niin olen, isäni, ja nyt olen tullut tekemään teitäkin osallisiksi -samasta valkeudesta", vastasi Pietari hiljaa. - -"Mutta minun poikani ei voi olla ristitty!" huusi Jurva ja hänen -äänestään kajahti jälleen kylmä horjumattomuus. "Sinun kanssasi -minulla ei ole mitään tekemistä, ennenkuin annat uhrimiestemme pestä -itsesi pyhässä lähteessä ja siten julkisesti palaat isäisi uskoon. -Siihen saakka on sinun paikkasi vankihuoneessa." - -"Isäni", lausui Pietari murtuneella äänellä, "koska et kuitenkaan -kiellä, että minä olen syntynyt sinun pojaksesi, niin minä pyydän -sinulta yhtä ainoata armonosotusta: että nimittäin sallit minun -edes yhden kerran saarnata Kristuksen evankeliumia kokoontuneelle -kylänväelle. Tai ellet siihen suostu, niin salli minun edes tässä -laajemmin puhua Jeesuksesta sinulle ja äidilleni. Päätä sitten -itse, onko se oppi niin paha ja vihattava, että sen saarnaaminen on -estettävä." - -"Salli hänen puhua, Jurva, sillä onhan hän meidän poikamme!" yhtyi -hänen pyyntöönsä äitikin nyyhkytysten katkomalla äänellä. - -Mutta Jurva kutsui sisälle käskyläisensä, jotka hän äsken oli -viitannut poistumaan, ja sanoi heille: "Viekää vanki takaisin -kellariin. Saarnatkoon siellä seinäkiville ristinuskoa niin paljon -kuin mielii. Ennen saa hän ne kääntymään kuin Jurva Kaikkivallan." - -"Jurva, Jurva, kuinka saatat sinä olla niin sydämetön, että oman -poikasi suljet vankikomeroon!" huusi hänen vaimonsa itkien, kun -palvelijat olivat vieneet Pietarin pois. - -"Minun poikani ei ole vielä palannut", vastasi Jurva ontolla äänellä. - -Hän istui entiselle paikalleen pöydän päähän ja nojasi päätään -käteen. Pimenevässä tuvassa ei kuulunut muuta kuin hänen vaimonsa -tukahtunut nyyhkytys. - - -VII. - -Seuraavana aamuna ei Jurvassa saattanut huomata mitään jälkiä -illallisesta kohtauksesta. Vangista hän ei puhunut mitään ja -ryhtyi tavallisiin toimiinsa niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. -Työpaikalla panivat linnanrakentajat kuitenkin merkille, että hän -jäi toisinaan eteensä tuijottamaan sekä oli muutoin tavallista -ärtyisempi. Vaimonsa kanssa ei hän kotona antautunut pitempiin -keskusteluihin, vaan oleskeli etupäässä työpaikalla. - -Kun hän eräänä aamuna saapui linnanrakennukselle, huomasi hän miehiä -olevan työssä noin kolmatta osaa vähemmän kuin tavallista. - -"Mitä tämä on?" kysyi hän äreästi läsnäolevilta. "Missä ne muut -viipyvät?" - -Kun miehet mitään vastaamatta vilkuivat toisiinsa, astui hän erään -oman miehensä eteen ja tiuskasi: "Sano paikalla, miksi kaikki eivät -ole saapuneet työhön!" - -"En minä mitään varmaa tiedä", vastasi mies, ottaen surkean muodon, -"mutta minä luulen rönkäläisten yllyttäneen heitä jäämään pois -työstä." - -"Sitä minä jo aavistinkin", sanoi Jurva hammastensa välitse. - -Hän tuijotti hetkisen mietteisiinsä vaipuneena eteensä, korotti -sitten äänensä, niin että kaikki saattoivat sen kuulla, sekä lausui: - -"Jos teidän joukossanne on vielä sellaisia, jotka epäilevät, että -nämä työt eivät tapahdu meidän yhteiseksi hyväksemme, ja jotka -eripuraisuuden luulevat olevan suuremmaksi siunaukseksi heimollemme -kuin yksimielisyyden, niin jättäkööt työpaikan ja lähtekööt heti -kotiinsa. Minä en tahdo asettua heidän tielleen, vaan pidän -parempana, että ne, jotka täällä tekevät työtä, tekevät sitä -yksimielisyydellä ja luottamuksella." - -Miehet silmäilivät toisiaan, mutta kukaan ei liikahtanut. - -"Te tahdotte siis kaikki pysyä työssä", sanoi Jurva. "No hyvä, -meitä on vielä kylliksi paljon saadaksemme työt suoritetuiksi. -Mutta muistakoon nyt jokainen teistä pysyä lujana rönkäläisten -houkutuksille." - -Tästä huolimatta tapasi Jurva parin päivän kuluttua miesjoukon -muutamia kymmeniä pienempänä. Rönkäläiset olivat jälleen olleet -liikkeessä sekä onnistuneet hyvin myyräntyössään. Jälellä olivat enää -ainoastaan Jurvan oman kylän miehet, ja hän tiesi, että ainakin he -pysyivät työssä, tehden sen joko pelosta tai uskollisuudesta. Mutta -heitä oli nyt liian vähän, saadakseen varustukset ennen talven tuloa -valmiiksi. - -Jurva oli koko päivän harvapuheinen, synkkä ja äreä. Illalla -kotiin tultuaan otti hän tulta tuohukseen ja lähti vankikellariin. -Huolestuneena hiipi hänen vaimonsa perässä ja asettui oven luo -kuuntelemaan. Hän kuuli miehensä puhuvan, äänessään masentunut sävy: - -"En epäile, ettetkö sinä synnyltäsi ole minun poikani ja tunnenhan -sinussa nyt, näin läheltä tarkastellessani, pienen, pois ryöstetyn -perilliseni piirteet. Et käsitä, kuinka tuo ryöstö koski minuun, -sillä kaikki minun puuhani näyttivät hukkaan menneiltä. Mutta minä en -masentunut, vaan toivoen saavani joko toisen pojan tai sinut takaisin -jatkoin minä työtäni. Toista poikaa en ole saanut, mutta sinä -olet tullut takaisin. Iloitsin sydämestäni tultuani vakuutetuksi, -että sinä olet kadonnut poikani. Sylini on sinulle aina avoinna, -kun vain riisut päältäsi muukalaisuuden verhon. Tällä hetkellä -tarvitsen poikaa, auttajaa, enemmän kuin koskaan, sillä vihamiesteni -salavehkeet uhkaavat tehdä työni tyhjäksi. Tule pojakseni ja -auta minua! Yhdessä me saamme aikaan sen, mikä minulta yksin jää -keskeneräiseksi. Me kukistamme Röngän ja rakennamme linnan valmiiksi. -Sitten yhdistämme me eri heimokunnat, karkotamme Turusta ristityn -piispan pappeineen ja valiotamme muukalaisten pystyttämän linnan -Aurajoen suussa. Ja sitten... niin, sitten saat sinä kaiken vallan -minun jälkeeni, sinä olet koko maan valtias, suomalaisten kuningas. -Jätä siis, poikani, muukalaisuutesi, palaa heimosi uskoon ja rupea -julkisesti Jurva Kaikkivallan pojaksi." - -Lopussa oli Jurvan ääni käynyt hellän pyytäväksi ja henkeä pidättäen -kuunteli äiti, mitä Pietari oli vastaava tähän isän intomieliseen -esitykseen. - -Hetken kuluttua kuuli hän poikansa äänen kuin maan alta vastaavan: - -"Isäni, minä olen valmis auttamaan sinua kaikessa, mikä ei sodi -omaatuntoani vastaan. Mutta uskostani minä en voi luopua. Vaan etkö -voi minua ristittynäkin omaksua pojaksesi ja auttajaksesi?" - -"En!" kuului Jurvan vastaus ja hänen äänensä, joka äsken oli ollut -pyytävä, muuttui yhtäkkiä jyrkäksi. "Minä käyn taistelua ristittyjä -vastaan ja sen vuoksi ei auttajani ja vielä vähemmän oma poikani -saa olla ristitty. Vielä kerran kysyn siis sinulta, etkö tahdo -luopua tuosta muukalaisten uskosta ja ryhtyä auttamaan isääsi hänen -raskaassa taistelussaan?" - -"Voi isä, isä, miksi asetat minun eteeni tämän ristiriidan!" huudahti -Pietari syvän tuskan vallassa, lisäten hetken kuluttua kuin itsensä -kanssa taistellen: "Enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä!" - -"Et siis suostu?" kuului nyt isän kysymys pahaa ennustavalla -äänensävyllä. - -"En voi, isäni, en voi, mutta poikasi..." Tässä keskeytti hänet -Jurvan jyrähtävä ääni: "Poikani et sinä ole, mokoma ristittyjen -äpärä! Seuratkoon kiroukseni kantapäilläsi elämäsi loppuun!" -Seuraavassa hetkessä astui Jurva ulos kellarista ja ovi hänen -jälessään paukahti jymähtäen kiinni. Hädintuskin ehti äiti väistyä -syrjään ja kätkeytyä miehensä katseelta. - - -VIII. - -Pietari oli taistellut sydämessään nopean, mutta sitä ankaramman -taistelun ja selviytynyt siitä voittajana. Kiusaaja oli näyttänyt -hänelle kaiken maailman kunnian ja huikaissut lyhyeksi hetkeksi hänen -silmänsä, niin että se toinen, vanha minä, oli vähällä ollut päästä -ylivaltaan. Mutta Herra oli rientänyt hänen avukseen ja kiusaajan oli -täytynyt jättää hänet. Ensi hetkinä isänsä mentyä tunsi hän sulaa -voittajan riemua ja näki silmissään kimaltelevan marttyyrikruunun, ja -sen kimmellys oli paljon kirkkaampi kuin sen maallisen kruunun, jonka -toiveilla isä oli häntä häikäissyt. - -Hän oli täynnä palavata uskonintoa ja toivoi hartaasti, että äiti -olisi mitä pikimmin tullut hänen luokseen, saadakseen täydentää -työnsä ja liittää hänet pyhän kasteen kautta Kristuksen seurakuntaan. -Joka päivä oli hän opettanut äidille ristinopin totuuksia, ja nyt -tunsi hän hetken otolliseksi kasteen antamiseen. - -Aika kului kuitenkin seuraavaan aamupäivään, ennenkuin äiti hiipi -poikansa vankikomeroon. - -"Voi, rakas poikani, hänhän kirosi sinua!" lausui äiti itkuun -purskahtaen ja tapansa mukaan hyväillen hänen päätään. - -"Elä ole siitä murheissasi, sillä minun herrani ja vapahtajani on -tekevä sen tyhjäksi", lohdutti häntä Pietari. - -"Hän ei ole nukkunut koko yönä ja aamulla linnamäelle lähtiessään oli -hän niin synkkä ja alakuloinen. Kovasti sen on täytynyt häneen koskea -ja minun käy häntä niin säälikseni." - -"Kyllä se koskee minuunkin, äiti", vastasi Pietari, "mutta toisin ei -se voi olla, ja minä vielä toivon kaiken muuttuvan hyväksi. Minä olen -koko yön viettänyt rukouksissa isäni puolesta ja olen vakuutettu, -että hän käsittää vielä totisen valkeuden." - -"Kunpa niin kävisi", sanoi äiti ilahtuneena. "Minä en kuitenkaan -jaksa uskoa ennenkuin näen, sillä minä tunnen hänen jäykkyytensä." - -"Nyt, äiti", alotti Pietari hetken kuluttua, "on tullut hetki, -jolloin sinun on otettava viimeinen askel ja päästävä osalliseksi -pyhästä kasteesta." - -"Minä en tahdo mitään niin hartaasti kuin päästä osalliseksi samasta -uskosta, joka sinutkin on tehnyt niin lujaksi", vastasi äiti. "Mutta -olenko minä siihen mahdollinen?" - -"Ja miksi et olisi?" ihmetteli Pietari, "sillä olethan sinä nyt -selvillä pyhän uskomme perustotuuksista ja sydämesi on muutoin valmis -ottamaan vastaan kasteen." - -"Mutta illalla, kun isäsi houkutteli sinua luopumaan ristinuskosta, -toivoin minä alussa, että sinä suostuisit hänen pyyntöönsä", tunnusti -äiti arasti. - -"Mutta Herramme on auttanut sinua, kuten minuakin, voittamaan -kiusauksen", rohkaisi häntä Pietari. - -Niin tapahtui hetken kuluttua, kun äiti oli toimittanut paikalle -tarvittavat välikappaleet, Jurva Kaikkivallan vankikellarissa pyhä -toimitus, jonka kautta pakanallisen ja jäykän heimopäällikön puoliso -oman poikansa kastamana liittyi ristittyihin. Oudoksuen ja ihmeissään -kuulivat talon naisorjat permannon alta kaikuvan ristittyjen virren, -jota heidän oma emäntänsä veisasi yhdessä vangin kanssa. - -Kun Pietarin äiti palasi kellarista, kohtasi hän ensimäiseksi vanhan -Kuosman, joka kiireisestä kulusta hengästyneenä juuri saapui pihaan -ja hänet nähdessään kysyi päällikköä. - -"Missäpäs muualla kuin linnamäellä", vastasi hän. "Siellä hän on -miehineen. Mutta mihin sellainen kiire?" lisäsi hän nähdessään -Kuosman lähtevän saman tien linnamäkeä kohti. - -"Kiire on!" huusi ukko solalta mennessään, "sillä ristisoturit ovat -tulossa tänne. Kastavat parhaillaan kansaa Rönkälässä." - -Kuosma kiiruhti matkaansa, niin että hiekka priiskui hänen virsujensa -alla. Mutta päällikönvaimo palasi kiiruusti takaisin poikansa luo ja -ilmotti hänelle Kuosman tuoman uutisen. - -"Mitä meidän nyt on tehtävä?" kysyi hän hätääntyneenä ja neuvotonna. - -Hetken mietittyään vastasi Pietari: - -"Minä luulen, että piispa Turussa on jotenkuten saanut kuulla minun -vankeudestani sekä lähettänyt ristiretkeläisiä minua vapauttamaan. -Niin ollen olisi mielestäni viisainta, että minä menisin heitä -vastaan Rönkälään ja estäisin heidät ryhtymästä taisteluun isäni -kanssa. Uskallatko laskea minut vapauteen, äiti?" - -"Sitähän sinun ei pidä kysyäkään. Lähde siis kiiruusti matkaan, -ennenkuin isäsi palaa linnamäeltä, ja Jumala olkoon kanssasi!" - -Kun Pietari muutaman hetken kuluttua oli solalla menossa, palasi hän -yhtäkkiä äitinsä luo pihan keskelle ja lausui: - -"Mutta voinko minä näin jättää sinut, äiti? Tietysti isä minun -häviämisestäni purkaa vihansa sinuun. Ei, kyllä minun on jäätävä -tänne." - -"Ei, ei, vaan sinun on mentävä ristisotureita vastaan ja estettävä -heidät taistelusta!" vastasi äiti lujasti. - -"Mutta silloin on sinunkin seurattava minua, sillä en voi sinua -jättää isäni vihan uhriksi", väitti Pietari. - -"Ei, ei, vaan minun on oltava isäsi luona, ja Herra on minua kyllä -suojeleva. Elä ole siis minusta huolissasi, vaan riennä matkaasi", ja -äiti työnsi häntä hellästi solaa kohti. - -Hetken kuluttua oli Pietari ulkona pihasta, äidin katsoessa -kyynelsilmin hänen jälkeensä sekä lukiessa hiljaa vasta oppimiansa -rukouksia. - - -IX. - -Kun Kuosma oli kertonut sanomansa Jurvalle, ei tämä osottanut mitään -hämmästyksen merkkejä. Synkän päättävästi lausui hän ainoastaan: - -"Tulkoot, miekkani kaipaakin jo verta!" - -Tarmokkaasti ja nopeasti ryhtyi hän varustautumaan vihollisen -varalle. Lähikukkuloilla sytytettiin merkkitulet ja varmemmaksi -vakuudeksi pantiin lähikyliä kiertämään kapula ilmotuksen kera, -että kaikki ne, jotka tahtoivat puolustaa vanhaa vapauttaan sekä -pysyä uskollisina isien uskolle ja tavoille, kätkekööt kiiruusti -omaisuutensa ja rientäkööt itse aseilla varustettuina linnamäelle. -Pari miestä lähetettiin jokivartta ylös vakoilemaan vihollisen -liikkeitä, ja osa naisista sekä aseisiin pystymättömät miehet -toimitettiin karjan kanssa etäisiin metsiin. Kaikki muonavarat sekä -kalleudet kuletettiin kylästä linnamäelle varustuksen turviin. - -Illan hämärtäessä alkoi kaikki olla jo valmiina vihollisten -vastaanottamiseksi. Sisempi vallikaivanto, joka oli jo aiemmin -saatu valmiiksi, oli laskettu vettä täyteen, ja ulomman, vielä -keskeneräisen kaivannon reunoihin oli pystytetty teräväkärkisiä -seipäitä tiheäksi piikkimetsäksi. Paaluaitauksen sisällä oli -suuret pinot myrkytettyjä nuolia sekä heittokeihäitä ja kiviä, -joita viimemainittuja saattoivat naisetkin viskellä varustukseen -pyrkivän vihollisen päälle. Miehet koettelivat jousiaan ja niiden -jänteitä, toisten terottaessa miekkoja ja sotakirveitä. Jurvan uudet -rakennukset eivät vielä olleet täysin valmiit, mutta saivat nyt siitä -huolimatta tarjota suojaa niin monelle kuin seinien sisälle mahtui. -Loput saivat viettää yönsä ulkona nuotiotulen ääressä. - -Kun päällikön vanha talo oli tyhjennetty kaikista arvokkaammista -tavaroista ja koko kylä päivän laskiessa seisoi autiona ja -hyljättynä, lähti Jurva, joka vaimonsa ja yhden miesorjan kanssa -viipyi vielä paikalla, vankikellariin. Pian palasi hän takaisin ja -astuen pelon vallassa odottavan vaimonsa eteen sanoi: - -"Sinäkö sen olet tehnyt?" - -"Minä", vastasi vaimo, koettaen katsoa miestään lujasti silmiin sekä -lisäten hetken kuluttua: "Sillä poikamme tahtoi mennä vihollisia -vastaan, estääkseen heitä hyökkäämästä sinun kimppuusi." - -Jurva mitteli häntä hetken katseillaan, mutta kääntyi sitten -mitään puhumatta ympäri ja viitaten toisia mukaansa lähti astumaan -linnamäkeä kohti. - -Tällä välin oli Pietari ehtinyt kulkea Röngän kylään. Siellä tapasi -hän useihin satoihin nousevan ristiretkeläisjoukon sekä muutamia -munkkeja, jotka parasta aikaa kastoivat kansaa ristinuskoon. Hän -sai kuulla, että Rönkä puoluelaisineen ei ollut tehnyt mitään -vastarintaa, vaan taipunut mielisuosiolla kasteeseen. Pian huomasi -hän kuitenkin asianomaisia puhutellessaan, että Rönkä oli ottanut -kasteen ainoastaan siitä syystä, ettei hänen tarvitsisi yhdessä -Jurvan kanssa taistella ristisotureita vastaan. Saipa Pietari myöskin -selville, että Rönkä aikoi yhdessä ristiretkeläisten kanssa lähteä -vallottamaan Jurvan linnaa sekä toivoi Jurvan kukistuttua pääsevänsä -ristittyjen avulla suurempaan vaikutusvaltaan. - -Saamansa tiedot synnyttivät Pietarin mielessä syvää halveksuntaa, -ja sen sijaan että olisi ryhtynyt avustamaan toisia munkkeja -pakanain kastamisessa, käänsi hän selkänsä koko toimitukselle ja -ryhtyi etsimään ristijoukon päällikköä. Hänelle neuvottiin erästä -kookasta soturia, ja astuessaan tämän eteen kohtasi Pietarin ikävä -yllätys, sillä miehen tunsi hän ritari Konradiksi, johon hän oli -tutustunut jo Vironmaalla, ja joka kuului saksalaisten kalpaveljesten -ritarikuntaan. Hän oli aikoinaan taistellut pyhällä maallakin, -ja kun Vironmaan vallotus näihin aikoihin oli pääasiassa loppuun -suoritettu, oli hän nähtävästi äsken tullut Suomeen ja tarjonnut -palvelustaan piispa Tuomaalle. Herra Konrad oli pitkä ja luiseva -mies, jolla oli käyrä nenä ja leuassa suippo parta sekä vasemmassa -poskessa iso miekanarpi. Hänen ulkomuodossaan oli jotakin, mikä -hyvin paljon muistutti petolintua. Luonteeltaan hän olikin ahnas, -saaliinhimoinen ja julma. Pietari oli kerran Virossa joutunut hänen -kanssaan kiivaaseen riitaan, koettaessaan hillitä hänen julmuuttaan -ja ryöstönhaluaan. Samassa tilaisuudessa oli Pietarin nuorekkaan -kiivas ja palava uskoninto ensi kerran pahasti järkähtänyt, niin että -jälkiseuraukset siitä puhkesivat tuon tuostakin näkyviin epäilyksinä -ja hetkellisenä tarmottomuutena. Ritari Konradin tovereineen -riehuessa eräässä virolaiskylässä, oli Pietari kohdannut muutaman -vanhuksen halaistuin otsin makaamassa kylänraitilla. Ukko oli ollut -vielä hengissä ja Pietarin kumartuessa hänen puoleensa oli vanhus -lausunut, synkkä viha sammuvassa katseessaan: "Te sanotte tuovanne -meille rakkauden ja ikuisen autuuden oppia, mutta itse asiassa -karkaatte te päällemme kuin villipedot. Minä kiroan teitä ja teidän -oppianne!" Monenlaisia kauhunnäytöksiä oli Pietari senkin jälkeen -saanut Virossa kokea ja monta taistelua oli hän sydämessään käynyt, -tehdessään itselleen selväksi, että hänen ristinuskonsa oli kokonaan -toista kuin se tapa, millä kalpaveljekset sitä pakanain keskuuteen -levittivät. - -Herra Konradillekaan ei Pietarin kohtaaminen näyttänyt olevan mikään -mieluinen yllätys. Kun Pietari oli tiedustellut hänen suunnitelmiaan, -vastasi Konrad: - -"Matkamme päätarkotuksena on kukistaa Jurva-niminen pakanain -päällikkö, joka ristilliselle kirkolle on tuottanut paljon vahinkoa. -Huomenna jatkamme matkaa jokisuulle ja valiotamme siellä heidän -linnansa sekä viemme Jurvan vankina piispan luo, ellei hän sitä ennen -ole saanut osaansa minun miekastani." - -Hetken vaiettuaan lisäsi hän pilkallisesti: - -"Tämän kylän miehet, jotka vielä äsken olivat pakanoita, ovat -nyt niin innokkaita ristittyjä, että he huomenna seuraavat meitä -nujertamaan Jurvaa." - -"Mutta minä pidän viisaampana, että te jätätte Jurvan rauhaan", -virkkoi nyt Pietari. "Minä olen kastanut hänen puolisonsa -ristinuskoon ja toivon Jumalan avulla saavani vielä itse päällikönkin -kääntymään. Ja kun päällikkö kääntyy, silloin kääntyvät kaikki -muutkin. Täten pääsemme me väkivaltaa käyttämästä ja työmme on -kantava paljon siunatumpia hedelmiä. Minä pyydän siis teitä, jättäkää -Jurva ja hänen väkensä minun huostaani, minä menen heistä vastuuseen." - -"Vai niin, te kiivaileva isä, vai tahdotte jälleen meren tälläkin -puolen asettua minun tielleni", vastasi Konrad pahansuovasti. -"Mutta minullapa on piispan selvä käsky hävittää Jurvan linnotus, -kaataa hänen uhripuistonsa ja tuoda hänet itsensä joko elävänä tahi -kuolleena Turkuun. Ja tästä määräyksestä minä en aio rahtuakaan -poiketa, vaikka vieläkin kiivaampi munkkiveli tielleni ilmestyisi." - -"Mutta täällä minä asetun teidän väkivaltanne ja julmuutenne tielle -vieläkin suuremmalla syyllä kuin meren tuolla puolen, sillä tämä -on minun syntymämaani!" huudahti Pietari tulistuneena. "Jos te -täällä aiotte menetellä samoin kuin Virossa, niin siitä saatte tehdä -tiliä piispalle, sillä hänen tahtonsa ei suinkaan ole, että pyhää -evankeliumia levitetään julmuudella." - -"Ho, ho, turhaan te, isäseni, pelottelette minua piispalla", vastasi -Konrad. "Ei hän pakanoita kohtaan ole yhtä arkakätinen kuin te. -Niinpä lähtiessänikin sain olla todistajana, kun hän omin käsin -kuritti erästä uppiniskaista hämäläispakanaa, niin että mies pääsi -henki pahastaan." - -Hän silmäili Pietaria ivallisesti ja lisäsi: - -"Huomenna siis lähdemme pääpakanan pesää karhomaan. Valmistautukaa -kastamaan pakanoita, mikäli heitä nimittäin tulee miekaltamme -säästymään." - -Pietari kohotti kättään ja huusi kuohuvan vihan vallassa: - -"Kirous seuratkoon askeleitasi, sinä tunnoton muukalainen, joka -saastutat pyhän ristinmerkin kantamalla sitä riettaassa kilvessäsi!" - -Hän kääntyi selin herra Konradiin, joka hänen vihanpurkaukseensa -vastasi hohottavalla ivanaurulla. - - -X. - -Puolenpäivän aikaan seuraavana päivänä ilmestyivät ristiretkeläiset -linnamäen alle. - -"Tuotapa en sentään olisi uskonut!" virkkoi Jurva, nähdessään Röngän -ja muutamia hänen puoluelaisistaan vihollisten joukossa. "No, sitä -parempi, sillä nytpä tarjoutuu tilaisuus mitellä avoimesti miekkaa -sen katalan kanssa." - -Viholliset pysähtyivät ampumamatkan ulkopuolelle, ja hetken kuluttua -läheni varustusta airut, kädessään valkoinen lippu ja torvi. Hän -pysähtyi ulommaisen vallihaudan äärelle ja puhallettuaan torveensa -huusi Turvalle, joka lähimpien miestensä kanssa seisoi paaluaidan -ampumalavalla, ollen rintaansa myöten vihollisten näkyvissä: - -"Hänen pyhyytensä piispa Tuomaan nimessä käskee ritari Konrad teitä -jättämään varustuksenne hänen haltuunsa. Jos te teette sen ilman -vastarintaa sekä luovutte pakanallisista menoistanne ja annatte -itsenne kastaa, ei teille tule tapahtumaan mitään pahaa. Totelkaa -siis hänen käskyänsä!" - -Jurvan katse säteili vihaa, kun hän jyrähtävällä äänellä huusi -vastaan: - -"Minä en tunne mitään piispa Tuomasta tai ritari Konradia, jota minun -tulisi totella. Että sinä julkeat vapaille miehille tuoda sellaisia -vaatimuksia, siitä olet sinä ansainnut tämän palkaksesi." - -Samassa ojensi Jurva airutta kohti jousen. Jänne helähti ja -suhahtaen halkasi nuoli ilmaa, tarttuen seuraavassa hetkessä, sulka -vielä väristen, airuen rintaan. Mies kuukertui nurin ja vieri alas -vallikaivantoon. Ristisoturit kohottivat hurjan kostonhuudon, -ja osa heistä hyökkäsi varustusta kohti kuin aikoen sen yhdellä -iskulla anastaa. He saivat kuitenkin vastaansa tiheän nuolikuuron, -joka pakotti heidät nopeasti vetäytymään takaisin ampumamatkan -ulkopuolelle. - -Varustuksen vallottamista väkirynnäköllä ei ollut ajatteleminenkaan, -vaan täytyi turvautua muihin keinoihin. Osa vihollisista ryhtyi heti -valmistamaan jonkunlaisia heittokoneita, joilla piti singottaman -kiviä varustukseen sekä koetettaman murtaa paaluaita. Toiset -ryhtyivät heti ampumaan tulinuolia varustukseen. Ne eivät kuitenkaan -kyenneet mitään aikaan saamaan, sillä sellaista mahdollisuutta -silmällä pitäen oli Jurva varustuksen sisällä olevat rakennukset -kattanut turpeilla. Ja jos seinät tai paaluaita jostakin kohti -yrittivät syttyä, sammuttivat puolustajat tulen alkuunsa. Niin kului -se päivä loppuun, vihollisten saamatta sen mainittavampaa aikaan. - -Seuraavana aamuna huomasivat piiritetyt, että yön aikana oli ulomman -vallihaudan kupeista nyhdetty kaikki terotetut seipäät. Siitä ei -vihollisille toistaiseksi kuitenkaan ollut mitään hyötyä, sillä -edessä oli toinen, vedellä täytetty vallihauta, ja sen partaalle ei -ollut hyvä tulla paaluaidan takaa alati uhkaavan nuolisateen takia. -Mutta aamupäivällä saivat viholliset valmiiksi pari heittokonetta, -joilla he alkoivat paaluaitaa vastaan sinkautella lähes miehen -painoisia kivijärkäleitä. Aita oli kuitenkin sisäpuolisten pönkäin -avulla siksi hyvin tuettu, että se ei mistään kohti murtunut. Sen -sijaan tuottivat aitauksen sisälle lentäneet kivet enemmän vahinkoa, -surmaten päivän kuluessa kolme puolustajaa. - -Iltapäivällä saivat viholliset apuväkeä. Jokea ylös nousi nimittäin -kokonainen pieni laivue asestettuja miehiä. Jurva tunsi heidät -ruotsalaisiksi viikingeiksi, jotka olivat vallanneet läntisen -naapurijoen suun ja jotka nyt ritari Konradin kehotuksesta olivat -rientäneet hänen avukseen kukistamaan Linnajoen valtiasta. - -Silmäillessään yhtyneitä vihollisjoukkoja lausui Jurva synkästi: - -"Olkoonpa heitä vaikka vieläkin enemmän, ilmaiseksi eivät he tätä -linnaani ota!" - -Koko päivän oli hän ollut väsymättä toimessa. Edellisenä yönä oli hän -yhden luotettavimmista miehistään lähettänyt sisämaahan pyytämään -sikäläisiä hämäläisiä avukseen. Nähdessään nyt ennestäänkin suuren -vihollisjoukon saavan apuväkeä, hiipi hänen mieleensä kuitenkin -epäilys avun joutumisesta oikeaan aikaan. Ajatuksensa salasi hän -kuitenkin visusti muilta, koettaen miestensä kesken pitää yllä -rohkeata mielialaa. - -Illan pimetessä kiersi hän vielä kerran ympäri varustuksen, ja -annettuaan vartioille viimeiset ohjeet sekä kehotettuaan heitä -valppauteen, meni hän levolle. Mutta jo puolenyön aikana herätettiin -hänet sikeimmästä unestaan. Ulos hyökättyään huomasi hän paaluaidan -eräästä kohti olevan tulessa, jota osa vartioista koetti sammuttaa, -toisten seisoessa ampumalavalla ja heitellessä kiviä alas -vallikaivantoon. Nopeasti kiipesi hän ylös lavalle ja pääsi siinä -tuokiossa selville kaikesta. - -Vihollisjoukkojen päälliköt olivat illalla pitäneet neuvottelun ja -tulleet siihen tulokseen, että linnaa ei voitu saada muutoin kuin -jollakin äkkiyllätyksellä. Ruotsalaisen apujoukon päällikkö oli -tehnyt ehdotuksen, jonka toiset olivat heti hyväksyneet, ja jota -he nyt olivat ryhtyneet toimeenpanemaan. Eräs laivueen veneistä -oli varustettu tukevalla suojakatolla ja pimeyden suojassa ohjattu -vallikaivantoon sekä kaikessa hiljaisuudessa kiinnitetty paaluaidan -juurelle. Veneessä oli runsaasti mukana tervaan kastettuja rohtimia, -joiden avulla aita saatiin nopeasti syttymään. Kun vartiat tulen -leimahtaessa kiiruhtivat palopaikan läheiselle ampumalavalle, -tervehtivät heitä vallihaudan äyräälle pimeän suojaan asettuneet -viholliset tiheällä nuolituiskulla. Tämän takia kävi sammutustyö -hitaasti ja lisäksi saattoivat sytyttäjät, ollen ylhäältä heitettyjä -kiviä ja keihäitä vastaan hyvässä suojassa veneen katoksen alla, -kaikessa rauhassa kiihottaa tulta. - -Jurvan itsensä ryhtyessä johtamaan sammutusta saatiin tuli hetken -kuluttua tukahutetuksi. Mutta ainoastaan tuokioksi, sillä sytyttäjät -tekivät työtään, ja hetken kuluttua leimahtivat liekit uudelleen -hulmuamaan. Siten jatkui läpi yön tätä omituista taistelua, toiselta -puolen tulen sytyttämistä, toiselta sen sammuttamista, samalla kun -vallikaivannon taakse asettuneiden vihollisten nuolet suhahtelivat -ilmassa, varottaen puolustajia pysymään suojassa paaluaidan takana. - -Aamun sarastaessa tutki Jurva tarkemmin paaluaitaa ja huomasi -muutamien tukipylväiden siksi palaneen, että ne eivät kauemmin -kestäisi heittokoneiden jyskytystä. Ja samalla huomasi hän, että -viholliset olivat ensimäisen venheen taakse kulettaneet toisia, -niin että ne kyljittäin maaten täyttivät vallikaivannon laidasta -laitaan. Niiden päälle oli asetettu kylästä kuletettuja huoneiden -ovia, jotka muodostivat leveän ja mukavan sillan. Oli siis selvää, -että vihollinen aikoi heittokoneillaan murtaa paaluaidan sekä rynnätä -aukosta varustukseen. - -Tehtyään nämä huomiot antoi Jurva kiiruusti käskyn hajottaa erään -varustuksen pienimmistä rakennuksista sekä rakentaa hirsistä sulun -palaneen aidankohdan eteen. Tämä toimenpide tuli kuitenkin liian -myöhään. Ennenkuin rakennusta oli saatu hajalleen, kohosi aurinko -taivaanrannalle ja samalla jysähti vihollisten heittokoneesta -ensimäinen kivi aitaa vastaan. Sitä seurasi heti toinen ja sitten -taas tuokion kuluttua kaksi perättäistä jymäystä. Viholliset olivat -siis asettaneet molemmat heittokoneensa jyskyttämään palanutta -aidan kohtaa. Pian näkyivätkin seuraukset. Hiiltyneet tukipylväät -longahtelivat ja kallistuivat, vielä muutama jysäys ja romahtaen -sortui aita lähes kolmen sylen leveydeltä. - -Samalla kohottivat viholliset hurjan ilohuudon, torvet alkoivat -raikua, ja tihein joukoin, kilvet aamuauringon säteissä välkkyen, -karkasivat he venesiltaa pitkin aukolle. Hätähätää ehti Jurva -järjestää osan miehiään aukolle, ja nämä laukasivat nyt jousensa -tulijoita vastaan. Joukko etummaisista kaatui ja vieri venesillalta -alas kaivantoon, mutta pysähtymättä hyökkäsivät jälessä tulevat -eteenpäin. Aukolla syntyi tuima taistelu, miekat ja tapparat -kalskuivat toisiaan vasten, kilvet ja kypärät rämähtelivät ja -katkeilevat keihäänvarret ruskuivat. Näitä ääniä säestivät hurjat -kehotushuudot, kiroukset ja haavottuneiden parkaisut. - -Hyökkääjäin paino oli siksi suuri, että puolustajain oli pakko -väistyä heidän edestään. Taisteltiin mies miestä vastaan ympäri -paaluaidan sisässä olevaa aluetta. Jurva, päässään kypäri ja -oikeassa kädessään raskas miekkansa, mutta ilman kilpeä kuten -muutkin hämäläiset, taisteli miestensä etunenässä, huudellen heille -yhtämittaa kehotus- ja rohkaisusanoja. Hän etsi katseillaan Rönkää, -mutta häntä ei näkynyt taistelijain joukossa. Sen sijaan kiintyi -hänen katseensa ritari Konradiin, joka puolestaan oli jo pannut -merkille Jurvan. Tuota pikaa kalskahtivatkin johtajain miekat -vastakkain ja hurja kaksinkamppaus alkoi. - -Oli komea näky, kun tuo uljasryhtinen vanha pakanapäällikkö, jonka -hopeoitunut parta valui rinnoille, taisteli kookkaan ja monissa -sodissa karaistun ristiritarin kanssa. Herra Konradin liikkeet -olivat nopeat ja tuimat, samalla kuin hänen petolinnun silmänsä -vaanivat heikointa kohtaa vastustajassa. Jurva sen sijaan seisoi -majesteetillisena alallaan ja hänen iskunsa ja liikkeensä olivat -raskaat ja kulmikkaat. Kumpikaan ei väistynyt paikaltaan, vaan -ääneti, silmät vihaa hehkuen, jatkoivat he miekanmittelyä, ja -lähinnä olevat pysähtyivät jännittyneinä katsomaan tuota mahtavata -kaksintaistelua. - -Yhtäkkiä ponnisti Jurva voimansa äärimmilleen, hänen miekkansa -halkasi viuhahtaen ilmaa ja Konradin päätä kohti suuntautui ankara -isku. Tämä ehti kuitenkin puolittain torjua iskun, niin että -Jurvan miekka putosi lappeettain hänen kypärilleen ja helähti -samassa poikki. Vaistomaisesti peräytyi Jurva askeleen ja katsoi -hämmästyneenä miekan tynkää kädessään. - - -XI. - -Kun ritari Konrad lähti Röngän kylästä joukkoineen marssimaan Jurvan -linnaa vastaan, oli Pietarin vallannut omituinen tarmottomuus -ja epämääräisyys. Hän ei ollut kyennyt estämään herra Konradia -lähtemästä isäänsä vastaan, ja nyt hän ei tiennyt mitä tehdä. -Ristiretkeläisten mukaan ei hän näissä oloissa luonnollisestikaan -voinut lähteä, ja isänsä luo palaamisen käsitti hän nykyään -hyödyttömäksi, pianpa mahdottomaksikin. Mutta takaisin Turkuun -saattoi hän kaikista vähimmin palata, sillä täällähän oli hänen vasta -kääntynyt äitinsä, joka tarvitsi hänen tukeaan. Hänen uskonintonsa -oli jälleen lauennut ja rikkinäisin sydämin suuntasi hän askeleensa -saloille, tuntien tarvetta yksinäisyydessä koota itseään ja -lähestyä vapahtajaansa, joka aina ennenkin oli auttanut hänet ylös -ristiriitojen aallokosta. - -Mutta vapahtaja oli nyt kuin jonnekin piiloutunut, hän ei saanut -vastausta avunhuutoihinsa, ja onnetonna harhaili hän metsiä, osuen -muun muassa Jurvan kylän paimenten luo. Syötyään ja levättyään -täällä lähti hän jälleen harhailemaan. Hänen ajatuksensa palasivat -yhä uudelleen isänsä linnan ympärillä parhaillaan tapahtuvaan -taisteluun, ja vaistomaisesti ohjasi hän askeleensa sille suunnalle. -Vietettyään yön yksinäisellä nuotiolla kiipesi hän päivän sarastaessa -läheiselle kukkulalle. Hän näki allaan aamusumun peittämän Linnajoen -sekä etäämpänä isänsä linnotuksen, jonka paaluaitaa vihollisten -heittokoneet parasta aikaa rikkoivat. Tuska sydämessään, mutta yhä -neuvotonna ja epävarmana jäi hän siinä seuraamaan tapausten kulkua. - -Yhtäkkiä säpsähti hän kuullessaan takanaan askeleita ja miesääniä. -Kääntyessään näki hän lähes satalukuisen, asestetun miesjoukon -kiipeämässä ylös kukkulan laelle. Ne olivat sisämaan hämäläisiä -Päijänteen eteläpään ympäriltä. He olivat saaneet kuulla ristittyjen -lähteneen sotaretkelle rannikolla asuvia heimolaisiaan vastaan -ja päättäneet rientää näiden avuksi. Puolitaipaleessa olivat he -kohdanneet Jurvan lähettilään ja kiirehtineet kaksinverroin kulkuaan. - -Päästyään selville, mitä miehiä he olivat ja millä asioilla he -liikkuivat, viittasi Pietari linnaa kohti jonne ristisoturit -parastaikaa tunkeusivat sisälle, ja, huusi tavattoman kiihkon -vallassa: - -"Rientäkää, rientäkää, viholliset murtautuvat Jurvan linnaan!" - -Nähdessään mitä linnamäellä tapahtui ja kuullessaan taistelun -melskeen, laajenivat miesten sieramet ja heidän silmiinsä syttyi -hurja kiilto. Toista kehotusta odottamatta lähtivät he aseitaan -kalistellen karkaamaan linnamäkeä kohti. - -Pietari tuijotti hetken heidän jälkeensä, mutta sitten valtasi hänet -yhtäkkiä vastustamaton kiihko, joka laskeutui hänen päälleen kuin -väkevä lumous. Hän lähti juoksemaan miesten jälkeen, saavutti heidät -puolitaipaleessa ja juoksi venesillalle saavuttaessa jo etummaisena. -Hän ehti varustuksen sisään parahiksi näkemään, kuinka Konrad nosti -miekkansa surman iskuun, Jurvan seisoessa hetkellisen lamaannuksensa -vallassa, miekan tynkä kädessään. - -"Älä kajoa häneen, katala, sillä hän on minun isäni!" huusi Pietari -läpitunkevalla äänellä. - -Herra Konrad vavahti ja katsahti sivulleen. Mutta nähdessään Pietarin -saivat hänen silmänsä ilkeän ilmeen ja pilkallisesti sanoi hän: - -"Vai on tuo pakanain pää sinun isäsi, munkkiveljeni. Olipa sitten -hyvä, että ajoissa tulit siunaamaan hänet toiseen maailmaan!" - -Samassa survasi hän salamannopeasti miekkansa Jurvan rintaan, -Pietarin ehtimättä tarttua hänen käteensä. Ääntä päästämättä kaatui -Jurva raskaasti kuin honka pitkälleen kenttään. - -"Sinä rietas muukalainen!" karjasi Pietari ja hurjan raivon vallassa -tempasi hän jaloissaan makaavalta hämäläiseltä raskaan sotakirveen, -heilautti sitä ilmassa ja iski herra Konradin päähän. Tällä kertaa -ei kalparitari ehtinyt suistaa iskua, vaan kirves putosi täydellä -voimallaan hänen päähänsä. Kalahtaen pirstautui kypäri, herra -Konradin kasvoille valahti verta ja raskaasti ähkäisten kaatui hän -maahan. - -Tämä teko auttoi silmänräpäyksessä rajattomaan ylivaltaan sen -Pietarin vanhemman minän, jossa uinuivat kätkössä kaikki esi-isien -pakanalliset vaistot. Oltuaan niin kauan alaspainettuna ja sidottuna, -otti se nyt sitä häikäilemättömämmin oikeutensa takaisin. Sieramet -laajeten ja koko olennossaan hillitön taistelukiihko huusi Pietari -ympärillään oleville hämäläisille: "Lyökää alas kaikki muukalaiset, -tappakaa, tappakaa!" - -Sotakirvestä heiluttaen karkasi hän lähimmän ristisoturin kimppuun -ja hakkasi hänet maahan. Taistelu uudistui entistä hurjempana. Se -silmitön vimma, jolla Pietari hyökkäsi eteenpäin ja sorti edestään -kaikki maahan, ajoi kauhua vihollisiin, samalla kun se rohkaisi ja -yllytti hämäläisiä. Edelliset joutuivat tuota pikaa alakynteen ja -alkoivat vetäytyä venesiltaa kohti. Lopulta joutuivat he täydellisen -sekasorron valtaan ja osan suistuessa vallikaivantoon alkoivat hurjan -pakoonjuoksun. - -Pietari ei seurannut takaa-ajajia. Vanhempi minä oli saanut kyllänsä -ja uusi ihminen nosti jälleen päänsä, kauhistuen sitä, mitä toinen -oli tällä välin tehnyt. Kun viimeinen vihollinen oli hävinnyt -venesillalta, pysähtyi hän ja tuijotti hetkisen eteensä. Sitten -katsahti hän veriseen tapparaansa, vavahti ja heitti sen kädestään -sekä lähestyi isänsä ruumista. Alas kumartuessaan huomasi hän isän -vielä elävän, vaikkakin viimeisillään. Tuijotettuaan häntä hetken -sammuvilla silmillään lausui isä heikolla ja katkonaisella äänellä: - -"Minä... näin sen ja... peruutan kiroukseni... Sinä olet... Jurva -Kaikkivallan poika! Vie loppuun... minun työni ja... ja nouse... -kaikkien suomalaisten kunink..." - -Suusta tuleva verivirta katkasi lauseen ja huulillaan kuningas-sana, -joka oli ollut kaikkien hänen pyrintöjensä ja unelmiensa keskuksena, -huokasi tuo taipumaton päällikkö viimeisen henkäyksensä. -Vaistomaisesti sulki silloin Pietari hänen silmänsä ja hänen huulensa -liikkuivat kuin rukouksessa, vaikka hänen ajatuksensa olivat kuin -turtuneet. Yhtäkkiä muisti hän sitten äitinsä, nousi ja horjui -rakennuksia kohti. - -Erään ovella kohtasi hän äitinsä, joka itkien lankesi hänen kaulaansa. - -"Poikani, poikani, rakas Pietari, minä pelkäsin kadottavani sinut -uudelleen, mutta Jumala toi sinut takaisin", nyyhkytti äiti. - -Mutta Pietari ei kuunnellut häntä, vaan tuijotti taistelupaikalla -oleviin ruumisröykkiöihin. Yhtäkkiä vavahti hän jälleen ja lausui -hätäisesti: - -"Äiti, äiti, meidän täytyy lähteä pois täältä. Minä olen vuodattanut -verta ja minun täytyy päästä piispan luo ripittämään itseäni. Ja -sitten minä lähden pyhälle maalle sovitusta hakemaan. Tule!" ja hän -tarttui maltittomasti äitiään kädestä. - -"Mutta emmehän niin äkkiä voi lähteä", hätääntyi äiti. "Täällähän -ovat kalleutemme ja isäsi makaa tuolla hautaamatonna." - -"Antakaat kuolleiden haudata kuolleita!" vastasi Pietari -konemaisesti. "Tule, minun täytyy päästä pois tältä paikalta!" - -Hän tarttui uudelleen kädestä äitiään, joka neuvotonna ja vielä itkeä -nyyhkyttäen seurasi häntä. Aukon luona seisovat miehet antoivat -heille tietä, ja kun he olivat ehtineet vallikaivannon toiselle -puolen, kysyi eräs heistä: - -"Kuka on tuo mies, joka taistelussa riehui kuin itse hurja, mutta nyt -kulki tuossa kuin sairas tai unissaankävijä?" - -"Ristittyjen pappi, he he!" vastasi vanha Kuosma, joka myöskin seisoi -miesjoukossa ja katsoi menijäin jälkeen. - -"Ristittyjen pappiko?" - -"Niin, ja Jurva Kaikkivallan poika." - -"Jurvan poikako? Onko se totta?" - -"Etkö sinä kuullut, kun hän ristittyjen päällikköä kielsi kajoamasta -Jurvaan, jota hän sanoi isäkseen? Ja etkö näe hänen tuolla kulkevan -yhdessä Jurvan vaimon kanssa kuin ainakin poika äitinsä kanssa?" - -"Jos hän on Jurvan poika, niin sittenhän me saamme hänestä Jurvan -sijalle uuden päällikön." - -"Emmepä taida saada", vastasi Kuosma alakuloisesti. "Häneen on -ristittyjen myrkky syöpynyt jo liian syvälle. Me olemme nyt ilman -päällikköä, ja minä luulen, että meidän linnajokelaisten on -viisainta jättää nämä seudut ja vetäytyä sisämaahan. Niin, niin, -oma eripuraisuutemme ja keskinäinen kateutemme tähän kaikkeen on -syynä ja kauan on kuluva, ennenkuin meidän kansamme älyää alistua -_oman_ hallitsijan johtoon. Silloin vasta on jälkeläisillämme aika -palata näille meheville rantaseuduille ja silloin vasta kykenevät he -voitollisina seisomaan muukalaisia vastaan." - -Silmäten aurinkoa, joka oli jo painunut taivaanrannalle, jatkoi -Kuosma: - -"Mutta ennenkaikkea meidän on kätkettävä päällikkömme ruumis maan -poveen. Kaivetaanpas hänelle hauta tähän hänen oman linnansa -keskelle. Ottakoon linnan sitten kuka hyvänsä, niin hänpä sen -rakentaja ja oikea omistaja on." - -Ja syksyisen iltapäivän surumielisessä rusotuksessa ryhtyivät miehet -kaivamaan hautaa etelähämäläisten viimeiselle heimoruhtinaalle. - - - - -Katso, vanhat ovat kadonneet. - - -"Pitääkö miekan välttämättä käydä edellä ja sanan seurata vasta -perässä?" kysyi Pietari Kaukovalta tuskastuneena itseltään, ja -kasvoillaan miettivän surumielinen ilme pysähtyi hän järven rannalle -ja antoi katseensa hitaasti liukua yli peilikirkkaan vedenpinnan. -Oli leuto myöhäsyksyn päivä ja kylläisen keltaisena kuvasteli -vastarannan koivikko itseään vedessä. Taampana näkyi siellä myöskin -peltojensa keskellä umpipihaisia taloja, joiden pienet ampumareijät -tirkistelivät epäluuloisina äänetöntä ympäristöä. Korkeat -kaivonvintit kuvastuivat selkeätä taivasta vasten, mutta lakeisista -ei tuprunnut savua eikä kuulunut karjankellojen kilinää eikä koirien -haukuntaa, vaan kylä oli autio ja kuollut. - -Mutta Pietari ei tähän kaikkeen kiinnittänyt huomiotaan eikä hän -myöskään kuullut sitä hillittyä äänten sorinaa, joka tuli hänen -takaansa rantatörmältä. Siellä oli satoihin nouseva väkijoukko, -miehiä, vaimoja ja lapsia, jotka useampiin ryhmiin jakaantuneina -istuivat tai seisoskelivat avonaisella rinteellä. Siellä ja täällä -liikkui asestettuja sotilaita sekä pappeja ja munkkeja. Kansanjoukko -oli hämäläispukuista ja useimpien pitkä tukka tai parta kiilsi vielä -kosteudesta, sillä rannalla oli äsken suoritettu joukkokastaminen. - -Syrjempänä siitä, missä Pietari seisoi, oli vielä siirrettävä -alttari sekä sen kummallakin puolen muutamia maahan pystytettyjä -viirejä, joissa näkyi kömpelötekoisia Neitsyt Maarian ja pyhimysten -kuvia. Viimemainittujen joukossa näkyi Henrik piispakin tallaamassa -jaloillaan Lallia, joka paljaine paineen kiemurteli omantunnon -vaivoissa. Munkit olivat vahvasti värittäen selittäneet vasta -kastetuille kuvan merkitystä ja siten ajaneet heihin terveellistä -pelkoa ja kunnioitusta uuden uskon edustajia kohtaan. - -Rinne kansanjoukon takana kohosi jyrkäksi vuoreksi, jonka laella -näkyi tuolta ja täältä maahan sortuneita varustuksia sekä niiden -takaa muutamia rakennuksia. Alempana vuoren kupeella oli pengermä, -jolle pystytetty luja hakuli oli niinikään muutamista kohti murrettu. -Vuoren laelle, keskelle varustuksia, oli pystytetty lippu, jossa -näkyi Pyhä Eerik kirvestä kantaen. Kaikkialla hääri siellä sotilaita, -jotka kantoivat kaatuneita ulos varustuksista, haudattaviksi vuoren -juurelle. - -Tänään aamusella oli päättynyt se kaksiviikkoinen taistelu, -mihin Birger Jaarli ruotsalaisine ristijoukkoineen oli joutunut, -hyökätessään Hakoisten linnan kimppuun, jonka vallikaivosten, -hakulien ja rintavarustusten turviin sisähämäläiset olivat -vetäytyneet. Ylivoimaiset ja paremmin aseistetut ruotsalaiset -olivat nyt vihdoinkin, kärsittyään suuren mieshukan, onnistuneet -murtautumaan varustukseen ja saamaan sen verisen taistelun jälkeen -haltuunsa. Naiset, lapset ja vanhukset, jotka ruotsalaisten -lähestyessä olivat ympäristön kylistä paenneet linnan suojaan, sekä -ne asekuntoisista miehistä, jotka taisteluiden kestäessä oli vangiksi -saatu, olivat äsken miekan ja vankeuden uhalla pakotetut kasteeseen. - -Linnan sortuessa oli Pietari Kaukovalta, joka lähes kuukauden päivät -oli ollut pakanallisten heimolaistensa vankina varustuksessa, päässyt -jälleen vapauteen. - -Niinä muutamina vuosina, jotka olivat kuluneet Pietarin isän -kuolemasta, oli hän suuresti vanhentunut. Tukka oli kauttaaltaan -harmaantunut ja entinen ryhdikäs vartalo painunut kokoon. Mutta -sen sijaan oli hänen kasvoilleen pysyvästi asettunut tyyni rauha, -tuloksena pitkäaikaisista, mutta onnella loppuun suoritetuista sielun -taisteluista. - -Palattuaan isänsä sortuneen elämäntyön ääreltä takaisin Räntämäelle, -oli Pietari polvistunut piispa Tuomaan eteen, tunnustanut rikoksensa -ja tarjoutunut nöyrästi kärsimään siitä tulevan rangaistuksen. Piispa -oli katsonut häntä kauan ääneti ja raskasilmeisesti. - -"Minä olen yhtä suuri syntinen kuin sinäkin, poikani", oli hän -vihdoin vastannut, "enkä niin ollen katso itseäni soveliaaksi sinua -rankaisemaan. Kaikki me olemme rikkoneet, koettaessamme käännyttää -tätä kovapintaista kansaa. Minä olen pyhältä isältä pyytänyt eroa -piispanvirastani ja lähden oitis sen saatuani toivioretkelle Herramme -haudalle." - -Silloin oli Pietari määrännyt itse itselleen rangaistuksen: ankaria -katumustöitä ja paastoja, joiden päätyttyä hän oli jouhipaitaan -pukeutuneena lähtenyt taivaltamaan Jerusalemiin. Hän oli tämän -pitkän ja vaivaloisen taipaleen suorittanut suurimmalta osalta -jalkaisin, kokien kyllälti nälkää ja vilua ja moninaisia vaaroja. -Mutta tällä matkalla oli hänen sisäinen ihmisensä päässyt vihdoinkin -tasapainoon. Entistä elävämmin oli hän nyt tullut käsittämään, että -ristinusko oli ainoa pelastus sille pienelle kansanheimolle kaukana -Pohjolassa, jonka keskuudesta hänkin oli lähtenyt. Voitokkaana -tunki ristinusko eteenpäin ja ainoastaan niillä kansoilla oli -tulevaisuutta, jotka sen olivat ajoissa itselleen omaksuneet, kun sen -sijaan kaikki se, mikä oli rakennettu vanhan pakanuuden pohjalle, -oli häviöön tuomittu. Niin oli hänen isänsä suuri unelma rauennut -ja niin tulisi kaikkien muidenkin yritysten käymään, elleivät ne -rakentuneet uudelle pohjalle. Tämän asian entistä syvempi tajuaminen -oli hänessä uudelleen herättänyt henkiin voimakkaan halun päästä -saarnaamaan ristinuskon totuutta omalle kansalleen. Yhtä paljon -kuin uskonintonsa yllytti häntä siihen myöskin halu saada kansansa -maallisessakin suhteessa menestymään ja kehittymään eteenpäin sekä -siten säilyttämään olemassaolonsa vastaisten aikojen varalle. Täten -oli häneen itsensä tietämättä varastautunut jotakin isänsä aatteista, -vaikka ne hänessä olivatkin pukeutuneet uusiin, olosuhteiden -vaatimiin muotoihin. - -Entistä ehyempänä ja lujempana sekä samalla tyyntyneenä ja -tasaantuneena palasi hän pitkältä matkaltaan takaisin kotimaahan. -Mutta ehdittyään Auran rannoille oli häntä vastassa sanoma, että -Birger, Ruotsinmaan jaarli, hankkiusi parasta aikaa suurelle -ristiretkelle hämäläisiä vastaan ja että hän oli kutsunut kaikkia -suomenkieltä taitavia pappeja ja munkkeja vastaansa Kokemäenjoen -suulle. Tämä tieto ei ollenkaan ollut Pietarin mieleen, sillä -tuntien heimolaistensa itsepintaisuuden ei hän odottanut mitään -hyvää sellaisesta retkestä. Hän olisi tahtonut tuoda heimolaisilleen -rauhan sanomaa rauhallista tietä, ja vaikka evankeliumin saama siten -edistyikin ihmissilmälle nähden vitkallisemmin, jätti se sillä tavoin -kuitenkin syvemmät ja luotettavammat jälet. Sitäpaitsi hänestä oli -jo se itsessään vastenmielistä, että meren takaa tulleet muukalaiset -samosivat miekka kourassa hänen omien heimolaistensa luo, varsinkin -kun hän tiesi, että siitä välttämättä aiheutui taisteluita ja -verenvuodatusta. - -Mutta kun sellainen retki nyt kuitenkin kerran oli tekeillä, niin -päätti hän noudattaa kutsua. Itse mukana ollen saattoi hän parhaiten -vaikuttaa heimolaistensa hyväksi, koettaen sanankylvöllä lievittää -miekan valtaa. Hän saapui siis kutsutulle kohtauspaikalle ja liittyi -ristiretkeläisiin. Mutta kun ristiarmeijan kulku Hämeen sydäntä kohti -kävi kovin hitaasti, sen kun oli taistellen otettava miltei jokainen -askel, päätti Pietari lähteä yksin edellä ja taivuttaa heimolaisensa -ottamaan ristinuskon suosiolla vastaan, joten vallottajan miekalta -olisi tutkain katkennut. - -Ilokseen huomasi hän sanainsa tapaavan vastakaikua, ja tuolla ja -täällä sai hän ihmiset suostumaan kasteeseen. Mutta kuta syvemmälle -sisämaahan hän kulki, sitä kylmäkiskoisemmiksi ja itsepintaisemmiksi -muuttuivat ihmiset. Ja kun hän saapui sisä-hämäläisten pääpaikkaan, -Hakoisten linnaan, tapasi hän sinne kokoontuneina kaikista jäykimmät -ja kovapintaisimmat miehet, joista hänen sanansa kilpistyivät -takaisin kuin kallionkyljestä. Niissä oli kaikissa jotakin hänen -omasta isästään ja vanha pakanuus uhreineen ja loitsuineen eli -heissä syvään juurtuneena ja elinvoimaisena. Ristinuskon käsittivät -he samaksi kuin muukalaisvallan ja he olivat suunnattoman arkoja -vanhasta vapaudestaan. He keskeyttivät hänen puheensa vihaisin -huudoin, sitoivat hänet ja uhkasivat surmata siinä paikassa. Mutta -joukossa oli useita hänen isänsä entisiä miehiä linnajoelta. He -ilmottivat, kenen poika hän oli ja kuinka hän Linnajoella oli -taistellut muukalaisia ristityltä vastaan. Täten saivat he hänet -pelastetuksi surmansuusta, mutta vapautensa hän menetti ja sai astua -pimeään vankikomeroon. - -Siellä oli hän sitten virunut tähän päivään saakka, saamatta -vaihettaa sanaa kenenkään kanssa. Vihdoin oli hän ulkoa kuuluvasta -taistelun melskeestä arvannut ristiarmeijan saapuneen perille. -Kyyröttäessään pimeässä komerossaan oli hän kahden viikon ajan saanut -arvailla taistelun vaiheita ja vanha ristiriita hänen sielussaan oli -tuon tuostakin uhannut riehahtaa ilmituleen. Mutta hän oli onnistunut -säilyttämään vaivalla saavuttamansa tasapainon ja varustuksen -sortuessa oli hän voitokkaana astunut jälleen Jumalan vapaan taivaan -alle. -- - -Kun voitetut olivat ryhmittyneet rantaäyräälle vuoren juurella, oli -Pietari astunut heidän keskelleen ja saarnannut apostolin sanoilla: -"Katso, vanhat ovat kadonneet ja kaikki ovat uusiksi tulleet." Hän -oli osottanut heimolaisilleen, kuinka heidän vanha pakanuutensa oli -häviöön tuomittu ja kuinka ristinusko yksinään kykeni tarjoamaan -heille menestyksen sekä ajallisissa että iankaikkisissa asioissa. -Tämä saarna oli selvinnyt hänelle vankikomeron pimeydessä, ja -voimallisina sekä uutta elämän rohkeutta herättävinä kumpusivat sanat -hänen suustaan. - -Voitetut hämäläiset olivat alussa katsoneet ihmetellen tuota -harmaatukkaista miestä vankeuden kalventamine kasvoineen, miestä, -joka puhui murtamatta heidän omaa kieltään ja jonka katseesta loisti -niin vakuuttavana tyyni rauha. Heidän mielenkiintonsa oli kasvanut -väkisinkin ja Pietari oli huomannut sanainsa tekevän vaikutuksen. Ja -kun hän saarnansa lopussa oli polvistuen pitänyt hartaan rukouksen, -oli liikutuksen humaus käynyt läpi joukon ja suuri osa heistä oli -vapaaehtoisesti suostunut kasteeseen. - -Tämä oli ensimäinen suurempi voitto, jonka Pietari oli saavuttanut -omassa synnyinmaassaan. Mutta voitto ei kumminkaan ollut läheskään -täydellinen. Hän oli saarnansa aikana huomannut joukon miehiä, jotka -suhtautuivat hänen sanoihinsa kylmäkiskoisesti ja vihamielisesti -ja joista jäätävä vastavaikutus oli uhannut levitä muihinkin. Ne -olivat kaikki iäkkäitä, rustottuneita miehiä omine pitämyksineen, -oikeita häviävän ajan juurevia tervaskantoja, joita ei mikään mahti -maailmassa kyennyt kääntämään uusille urille. He olivat ryhmittyneet -erään valkopartaisen ja jylhän näköisen ukon ympärille, joka linnassa -oli toiminut heidän tietäjänään ja joka jyrkimmin oli vaatinut -Pietaria surmattavaksi. Pietari oli tuntenut, kuinka hänen saarnansa -lopulta muuttui taisteluksi tästä ukosta huokuvaa kylmyyttä vastaan -ja kuinka tuo kylmyys hänen sanojensa lämmöstä huolimatta hyyti osan -kuulijoita. Hänen lopettaessaan oli ukko lausunut jyrkeästi: - -"Sinä puhut paljon kauniita sanoja Jumalan valtakunnasta ja -rakkaudesta lähimmäistä kohtaan, mutta ryöväreinäpä te kuitenkin -miekka kourassa karkaatte meidän päällemme!" - -Nämä sanat olivat satuttaneet Pietaria arkaan kohtaan ja hänen oli -täytynyt vaieta niiden edessä. Nuo samat sanat oli usein ennenkin, -sekä Virossa että täällä kotimaassa, katkeralla ivalla sinkautettu -häntä vastaan ja aina oli hän tuntenut itsensä sanattomaksi niiden -edessä. Kun munkit olivat ryhtyneet kastetoimitukseen, oli hän -yksinään siirtynyt syrjemmäs rannalle, seuloen mielessään tuota -kiusallista kysymystä, pitääkö miekan käydä edellä ja sanan seurata -vasta perässä... - -Selin seisoessaankin tunsi Pietari tuon taipumattoman miesryhmän -läsnäolon. Omituinen halu veti häntä heidän puoleensa ja seisottuaan -vielä muutaman hetken ajatuksiaan järjestellen alallaan, kääntyi hän -hitaasti ja alkoi nousta rinnettä ylös. - -Tietäjä istui yhä miesjoukon keskellä, jurona ja katse maahan -luotuna. Kaikki olivat ääneti ja ikäänkuin odottivat jotakin. - -Kun Pietari ehti heidän luokseen, kuului ylhäältä pari rämeätä -korpinkoikausta. Kaikki nostivat katseensa ja näkivät aukean halki -raskain siivenlyönnein lentävän suurikokoisen ja iäkkään korpin, -jonka musta höyhenpuku oli pään puolesta jo kokonaan vaalentunut. -Se teki miesjoukon kohdalla kierroksen ilmassa ja asettui sitten -kuuseen, joka yksinäisenä kasvoi rinteen keskellä. Terävillä -silmillään tähysti se päätään käännellen alas kuin lukien maassa -kyyröttäviä miehiä. - -"Lintusi tuli, Yrö!" huudahti tietäjään kääntyen eräs miehistä. - -"Sitäpä olenkin tässä odottanut", vastasi ukko, jonka jähmettyneet -kasvot olivat äkkiä elostuneet. "Se on vanha lintu ja viisas lintu", -jatkoi hän sitten odottamattomalla puheliaisuudella. "Se on jo yli -sadan vuoden vanha, näettehän sen noista kaulahöyhenistäkin. Minun -ukkovaarini sen oli pienenä poikasena tuonut kotiinsa ja kesyttänyt. -Kun sitten ristinkoirat olivat ensi kerran tulleet meren takaa tähän -maahan ja esi-isämme olivat taistelleet heitä vastaan Räntämäen -kukkuloilla, oli se taistelujen aikana koikkunut ilmassa hänen -päänsä kohdalla ja kerran oli se pelastanut hänen henkensäkin. Kun -hän oli juuri ollut saamaisillaan surmaniskun viholliselta, oli se -pudottautunut ilmasta suoraan ristityn silmille. Siitä oli tämä -tyrmistynyt, niin että isku oli jäänyt antamatta. Ja kun ristityt -lopulta olivat vallottaneet Turun maan ja alkaneet sinne kirkkojaan -rakentaa, oli se lentänyt sieltä pois ja näyttänyt ukkovaarilleni -tietä sinne, missä hän saattoi rauhassa palvella vanhoja haltioitaan. -Kuollessaan oli vaari kehottanut isääni pysymään vanhassa esi-isäin -uskossa, ja jollei hän sillä asuinsijallaan saisi sitä rauhassa -pitää, niin tuo lintu kyllä näyttäisi hänelle tien uuteen paikkaan. -Isäni sai kuitenkin elää ja kuolla samalla paikalla ja vasta minun -aikanani tunkivat ristityt meidän kyläämme. Silloin lähti korppimme -sieltä pois ja minä seurasin sitä tänne Hakoisiin. Nyt on meidän -lähdettävä täältäkin. Vai kuinka, lintuseni, minnepäin nyt on -kulettava?" - -Aivankuin olisi ymmärtänyt hänen kysymyksensä, päästi korppi pitkän: -k-lonk! ja levittäen siipensä lähti lentoon. Se kulki viistoon järven -pohjoispään yli ja metsän kohdalle päästyään teki kierroksen ilmassa, -jonka jälkeen se lähti suoraan lentämään itäpohjoista kohti, kadoten -pian kokonaan näkyvistä. - -"Sinne se nyt tie vetää", sanoi ukko, joka kädellä silmiään varjoten -oli seurannut korpin lentoa. "Joka teistä tahtoo elää vapaana miehenä -ja uhrata Ukolle vanhalla tavalla, se seuratkoon minua. Siellä suuren -Päijänteen takana on tilaa yllinkyllin metsästää ja kaskia polttaa. -Sinne menemme ja ensimäisessä lähteessä, jonka tiellämme kohtaamme, -pesemme itsemme puhtaiksi ristittyjen kastevesistä." - -"Etkö pelkää ristittyjen kastelukujen tehonneen itseesi?" kysyi eräs -miehistä puoliksi leikillään. - -"En, sillä koko ajan rukoilin Ukkoa ja luin loitsuja", vastasi ukko -lyhyesti. - -Hän nousi seisoalleen ja toistakymmentä jäykkää miestä hankkiusi -seuraamaan häntä, vaeltamaan erämaihin ja pestyään itsestään -ristinuskon tartunnaisen elämään ja kuolemaan vanhalla pohjalla. -Äsken, Pietarin seistessä vielä rannalla, oli jaarlin kuuluttaja -julistanut kansanjoukolle, että kaikki, jotka olivat ottaneet vastaan -kasteen, saisivat rauhassa lähtöä koteihinsa, joten he nyt olivat -vapaita menemään, minne halusivat. - -"Luuletteko te voivanne paeta Jumalan edestä?" kysyi nyt Pietari -miehiltä. "Kyllä me ristinuskon sanansaattajat löydämme erämaahankin." - -Ukko ei vastannut mitään, vaan heitti kylmän ja halveksivan katseen -Pietariin. Sen sijaan sanoi eräs hänen seuralaisistaan: - -"Ne me nuijaamme hengiltä ja silloin ei säästetä Jurvankaan poikaa, -jos hän vielä kerran tulee meille tyrkyttämään muukalaisten oppia." - -"Kaikista vähimmän säästämme me juuri häntä, luopiota ja petturia", -lisäsi toinen. - -"Ja jos he tulevat ylivoimalla meitä kääntämään", jatkoi ensimäinen, -"niin silloin näyttää meille Yrön lintu jälleen tietä." - -"Te poloiset pidätte siis korppia jumalananne", yritti Pietari heitä -ivalla masentaa. - -"Emme jumalana, vaan jumalan lintuna", vastasi mies järkkymättä. - -"Entä kun korppinne kerran kuolee?" - -"Kaipa Ukko lähettää meille silloin uuden tiennäyttäjän." - -"Mutta ettehän voi loppumattomiin paeta ristinuskon edestä, sillä -tuolla on teitä vastassa ikuinen lumi ja yö", sanoi Pietari -pohjoiseen viitaten. - -"Niinpä elämme sitten yön ja lumen keskellä ja ellemme voi elää, niin -kuolemme ainakin vapaina miehinä." - -Pietari vaikeni, tuntien itsensä voimattomaksi heitä vastaan. -Kummallinen raukeus valtasi hänet, kun hän surumielin katsoi miesten -jälkeen, heidän painuessaan rinnettä alas ja lähtiessä kiertämään -järven pohjoisen poukaman ympäri. Ne olivat jäykimmät ja uljaimmat -miehet koko joukosta ja hän arvioi mielessään, kuinka arvokkaan -voiton ristinusko olisikaan saavuttanut, jos ne todenteolla olisivat -kääntyneet. Hän ei voinut olla mielessään vertailematta meneviä ja -niitä, jotka jäivät ja siis omaksuivat ristinuskon. Viimemainittujen -joukko oli paljon sekalaisempi ja sen miehet olivat huomattavasti -heikompia ja talttuneempia. Ne olivat alistuneet uuden ajan ikeeseen -ja kaikkien niiden kasvoilla kuvastui arka odotus. - -Pietarin mieleen tuli Mestarin vertaus pidoista, joihin rikkaat -eivät saapuneet ja joihin kuningas sen tähden kutsutti kaikenlaiset -vaivaiset ja köyhät. Hänen sydäntään herpasi omituinen sääli ja -hänen halutti puhua rohkaisun sanoja tuolle neuvottomalle jääneiden -joukolle, mutta hän tunsi tällä hetkellä itsensä voimattomaksi ja -mykäksi. Ja niin he jokainen, Pietari ja kaikki äsken kastetut, -seisoivat alallaan äänettöminä ja tuijottivat sekanaisin tuntein -menevien jälkeen. Jäykkinä ja taakseen katsomatta painalsivat ne -eteenpäin ja katosivat pian vastarannan puiden alle, joiden latvoilla -vielä viivähti iltaruskon haikea punerrus. - - - - -Kuolinvalvojaisissa - - -"Hänen isoisänsä isä oli vielä pakana ja kaatui siinä suuressa -taistelussa, jossa Pyhä Eerik vihdoinkin sai kukistetuksi suomalaiset -ja pakotetuksi heidät kasteeseen." - -Näin alotti kertomuksensa isä Laurentius, tuomiokapitulin kanunki, -ja hänen ainoa kuulijansa, kuoripoika Stefanus, poimi tarkkaavaisena -jokaisen sanan, joka kumpusi hänen kunnianarvoisan ja iäkkään -opettajansa huulilta. - -Suomen kirkon esipaimen, hänen hurskautensa Maunu ensimäinen, -oli aamupäivällä nukahtanut viimeiseen uneensa piispankartanossa -Koroisten niemellä. Hänen hyvä ystävänsä varhaisimman nuoruuden -ajoilta, isä Laurentius, oli tahtonut valvoa ensimäisen yön -rakkaan vainajan kuolinhuoneessa. Ruumis lepäsi kapeassa vuoteessa -peräseinällä ja sen kummallakin puolen paloi vahakynttilöitä. - -Isä Laurentius jatkoi kertomustaan Hän puhui hiljaa kuin peläten -nukkuvaa häiritsevänsä. Kuoripoika Stefanus kumartui lähemmäs, -voidakseen kuulla jokaisen sanan. - -"Tältä isoisän isältä jäi leski, joka lapsineen otti vastaan kasteen. -Siitä lähtien ovat he isästä poikaan pysyneet kirkon kuuliaisina -lapsina. Varsinkin ovat tämän suvun naiset olleet tunnettuja -hurskaudestaan ja hyväntekeväisyydestään. Usein muistivat he -lahjoillaan myöskin kirkkoa, sillä heidän kotinsa Ruskon Märtälässä -on ollut aina varakas ja tuo pakanana kaatunut kantaisä oli ollut -kihlakuntansa päällikkö. - -"Herrassa kuollut isämme Maunu oli nelivuotiaana sairastunut -ankarasti ja hänen eloon jäämisensä oli näyttänyt jo toivottomalta. -Silloin oli hänen äitinsä hädissään rukoillut Neitsyt Maariaa sekä -luvannut hänelle poikansa, jos hän paranisi. Ja silloin tapahtui -taudissa äkillinen käänne, sairas lapsi alkoi toipua ja parani -ennalleen ihmeen nopeasti. Kun poikanen oli täyttänyt kymmenen -vuotta, toi hänet äitinsä saarnaajaveljesten priiorin, isä Petruksen -luo, kertoen lupauksestaan ja sitä seuranneesta ihmeestä. Nyt tahtoi -hän jättää pojan luostariin kasvatettavaksi. Täten jätti Maunun hänen -äitinsä ennalta tekemänsä lupauksen mukaan kirkon haltuun aivan -niinkuin profeetta Samuelin toi hänen äitinsä Herran majaan Silossa. -Ja samoin kuin Samuelista, tuli Maunustakin kansansa ylimmäinen -pappi." - -Oltuaan hetken aikaa vaiti ja niistettyään vahakynttilät kertoi isä -Laurentius edelleen: - -"Ennenkuin ryhdyn jatkamaan, tahdon hiukan kertoa omasta -nuoruudestani. Minun isäni ei ollut suomalainen, vaan oli hän -muukalaisena tullut tähän maahan. Hän oli saksalaissyntyinen soturi, -joka vieraita maita kierrellessään oli osunut Ruotsiin. Niihin -aikoihin lähti herra Birger, Ruotsinmaan jaarli, ristiretkelle -pakanallisia hämäläisiä vastaan, joiden kerrotaan kovin vainonneen -ristityitä täällä Turun maassa. Isäni seurasi mukana retkelle -ja otti osaa kaikkiin taisteluihin. Vallotettuaan hämäläisten -päälinnan Hakoisissa rakennutti Birger sen uudestaan ja miehitti -ristinsotureilla. Sitäpaitsi rakennutti hän toisen pienemmän linnan -Kumojoen suupuoleen, turvaamaan kulkuyhteyttä Hämeenmaan ja Ruotsin -välillä. Tämän Kumolan linnan päälliköksi asetti hän isäni ja siellä -näin minäkin ensi kerran päivänvalon. - -"Äitini oli tämän maan lapsi, Hämeen tyttäriä, ja hän oli hyvin -kaunis, lempeä ja hiljainen. Isäni oli tavannut hänet sotaretkellä -Hämeessä ja silloin oli hän vasta tullut ristityksi. Oliko hän -mielisuosiolla seurannut isääni vai oliko tämä väkisin pakottanut -hänet siihen, sillä hän oli kova ja hillitön mies -- Herra hänen -sielunsa kiirastulesta pelastakoon! --, sitä en varmuudella tiedä. -Äitini ei siitä minulle koskaan puhunut, kai sen tähden, että minä -hänen kuollessaan olin vielä kovin nuori. Isästään ja veljistään ei -hän pitkiin aikoihin tiennyt mitään, vaan luuli heidän kaatuneen -taistelussa ruotsalaisia vastaan. Isä oli kuitenkin elossa. Pakanana -pysyen oli hän paennut erämaihin, saadakseen siellä elää ja kuolla -rauhassa. Samoin kuin tyttärensä häntä, oli hänkin pitänyt tytärtään -kuolleena. Mutta sitten oli hän sattumalta saanut kuulla hänestä ja -lähtenyt oitis etsimään häntä. - -"Olin silloin kuusivuotias ja muistan hyvin, kun tuo jyrkeä -hämäläisukko ilmestyi Kumolan linnaan. Hän vaati äitiäni seuraamaan -häntä ja lähtemään pois ristittyjen luota. Mutta äidistäni oli -ennättänyt tulla hurskas ristitty ja vaikka hän ei ollutkaan -onnellinen avioliitossaan, niin kieltäysi hän kuitenkin pakenemasta -velvollisuuksiaan. Sen sijaan pyysi hän isäänsä viettämään vanhuuden -päivänsä hänen luonaan. Kun ukko oli vielä kaksi kertaa uudistanut -vaatimuksensa ja äitini kyynelsilmin kieltäytynyt, vihastui vanhus -ja lausui hänen ylitsensä synkeän kirouksen. Juuri silloin tuli -saapuville isäni ja huolimatta äitini rukouksista panetti hän -ukon vankiholviin. Hänelle luvattiin vapautensa takaisin, jos hän -kääntyisi ristinuskoon. Mutta hän ei taipunut, vaan kirosi kaikkia -ristittyjä. Silloin antoi isäni kiduttaa häntä, mutta vanhus pysyi -taipumatonna. Äitini ei kyennyt häntä auttamaan, niin paljon kuin -hän rukoilikin ja vuodatti kyyneliä isänsä puolesta. Isäni pysyi -taipumatonna ja samoin ukko vankiholvissa. Minä luulen, että hän -lopuksi kuoli nälkään, pysyen viimeiseen saakka lujana esi-isäinsä -pakanallisessa uskossa. Jospa me ristitytkin voisimme tarpeen -tullessa osottaa sellaista uskallusta! - -"Äitini murtui nyt kokonaan eikä hän isänsä kuoleman jälkeen elänyt -enää kauan. Puhuttuaan minulle, ainoalle pojalleen, joka hänen täytyi -orvoksi jättää, viimeiset neuvon ja kehotuksen sanat sekä uskottuaan -minut pyhän äidin huomaan uinahti hän hiljaa pois." - -Isä Laurentius vaikeni kostunein silmin ja Stefanus nyyhkytti -kuuluvasti. Valo huoneessa oli himmentynyt ja isä Laurentius kiersi -jälleen niistämässä kynttilöitä. Asetuttuaan entiselle paikalleen -ikkunan pieleen ristiinnaulitun kuvan alle jatkoi hän kertomustaan: - -"Kun äitini oli poissa, muuttui isäni entistä tylymmäksi. Hän joi -paljon ja kohteli kansaa kovakouraisesti. Moni luopui sen takia -ristinuskosta ja palasi jälleen pakanuuteen. Kerran sitten palasi -isäni eräältä ratsastusretkeltä nuolenhaava rinnassaan. Muutaman -päivän kuluttua kuoli hän haavaansa ja minä seisoin yksin maailmassa --- maailmassa, jota olin oppinut jo varhain kammoinaan. Minä päätin -nyt kokonaan vetäytyä pois sen pahuuden keskeltä. Kun saarnaajaveljet -olivat jo tänne Turkuun rakentaneet luostarin, luovutin minä sille -sen omaisuuden, jonka isäni jätti jälkeensä, ja rupesin itse -noviisiksi. - -"Vähää ennen kuin hänen äitinsä toi luostariin tämän Herrassa -nukkuneen vainajamme, päättyi minun noviisiaikani ja minut -vihittiin veljeskunnan jäseneksi. Olin muutamien muiden veljien -kanssa saapuvilla silloin, kun priiori otti vastaan tuon Neitsyt -Maarialle pyhitetyn poikasen. Muistan hyvin, kuinka me kaikki -tulimme liikutetuiksi äidin kertomuksesta ja kuinka me samalla heti -mielistyimme kirkassilmäiseen ja vakavaan poikaan. - -"Vaikka hän ei vielä ollutkaan siinä iässä, jonka veljeskunnan -säännöt asettavat noviisiksi pyrkijälle, päätettiin hänet kuitenkin -ottaa heti luostariin ja antaa siellä hänelle opetusta. Hän tuli -siten ensimäiseksi oppilaaksi luostarikouluun, joka vasta myöhemmin -ja juuri hänen toimestaan pantiin säännölliseen käyntiin. - -"Minun toimekseni tuli antaa hänelle opetusta ja mieluisampaa -tehtävää ei minulla ole koskaan ollut. Hän oppi lukemaan ja -kirjottamaan niin keveästi kuin olisi se ollut leikkiä vain. Minä -kiinnyin häneen päivä päivältä yhä lujemmin, ja niiltä ajoin -jatkui ystävyytemme rikkumatonna läpi elämän. Hän oli aina sävyisä -ja tyyni enkä minä koskaan nähnyt häntä vihastuneena tai kuullut -hänen käyttävän sopimattomia sanoja. _Ora et labora_ oli se ohje, -jota hän noudatti kaiken elinaikansa. Hän ei lyönyt koskaan laimin -hartaudenharjotuksiaan ja elämältään oli hän puhdas ja siveä, -todellinen Herran nasiri kaikessa vaelluksessaan. - -"Hänen hengenlahjansa olivat runsaat ja moninaiset ja opin -ammentaminen oli hänelle leikintekoa, kuten jo sanoin. Ennen -noviisiaikansa päättymistä oli hän jo siinä määrin perehtynyt -latinankieleen, että hän veljeskunnan jäseneksi tullessaan oli -lukenut jo läpi kaikki ne kirjat, mitä veljeskunnan kirjastossa -siihen aikaan oli. Pyhän kirjan tunsi hän tarkoin ja osasi siitä -pitkiä kappaleita ulkoa. Me kehotimme häntä matkustamaan ulkomaille, -jossa hänellä olisi parempi tilaisuus laajentaa oppiaan. Hän -noudattikin mielellään meidän kehotustamme ja viivyttyään muutamia -vuosia Ruotsissa ja Saksassa, palasi hän tänne synnyinmaahansa sekä -ryhtyi suuresta opistaan huolimatta nöyrästi saarnaajavirkaansa. - -"Minut oli sillä välin valittu tuomiokapitulin jäseneksi. Kun -kahden vuoden kuluttua tuli kuoleman kautta jälleen kanungin paikka -avonaiseksi, valittiin siihen veli Maunu, joka nuoruudestaan -huolimatta oli oppinsa, suuren saarnaajataitonsa ja hurskaan elämänsä -takia suuressa maineessa. Siten olimme me taas lähellä toisiamme ja -ystävyytemme lujittui yhä. - -"Niin kuluivat vuodet, meidän rinnakkain työskennellessämme Herran -viinamäessä. Tuli sitten tammikuun viideskolmatta päivä Herran -vuonna 1291. Aamumessun päätyttyä tuomiokirkossa kokoonnuimme me -tuomiokapitulin kanungit sakaristoon valitsemaan itsellemme ja -Suomen seurakunnalle esimiestä, sillä isä Johannes oli siirtynyt -Upsalan arkkipiispan istuimelle. Hetken neuvoteltuamme päätimme me -noudattaa sitä vaalitapaa, jota kutsutaan nimellä _via kompromissi_, -se on: joukostamme oli ensin valittava yksi, joka sitten yksinään -saisi valita piispan. Pidettyämme rukouksen löimme arpaa ja niin -tapahtui, että piispan valitseminen lankesi minun osalleni. Olisin -kyllä tahtonut päästä tuosta edesvastuullisesta tehtävästä, mutta se -ei käynyt päinsä ja minun oli mukaannuttava. Palasin siis yksinäni -kirkkoon, rukoillakseni siellä valoa ylhäältä. - -"Saadessani tämän raskaan tehtävän osalleni, välähti heti mielessäni, -että minun oli valittava piispanvirkaan ystäväni Maunu. Mutta -koska hän oli nuorin meistä kaikista sekä ollut lyhimmän ajan -kanunkina, heräsi minun mielessäni kaikenlaisia epäilyksiä ja pelkoa -virkatoverieni tyytymättömyydestä. Menin siis kirkkoon, joka tällä -välin oli tyhjentynyt ihmisistä, ja polvistuin Herramme äidille -pyhitetyn alttarin eteen ja syvennyin rukoukseen. Mutta tuskin olin -ehtinyt kymmentäkään sanaa lausua, kun kuulin vienon äänen, joka tuli -korviini kuin kesätuulen kantama kuiskaus, lausuvan sanat: _Elige -fratrem Magnum!_ -- Valitse veli Maunu! - -"Hämmästyneenä nousin minä paikaltani ja kiersin ympäri kirkon, -nähdäkseni, oliko siellä sittekin joku toinen. Mutta ei, kirkko oli -typösen tyhjä ja sakariston ovi visusti kiinni. Ihmetellen palasin -minä alttarin ääreen ja polvistuin uudelleen. Mutta ehdittyäni lausua -ainoastaan muutaman sanan, kuulin jälleen läheltäni sekä äskeistä -selvemmin sanat: _Elige fratrem Magnum! elige fratrem Magnum!_ - -"Minä kohotin nopeasti katseeni pyhän neitsyen kuvaan, joka oli -seinässä alttarin yläpuolella. Ja kuinka hämmästyinkään, kun se -vaativasti katsoi suoraan minuun ja sen huulet tuntuivat vielä -liikkuvan. Samalla muistui mieleeni, kuinka veli Maunu oli jo lapsena -luvattu Neitsyt Maarialle, joka ihmeen kautta oli pelastanut hänet -kuolemasta. Kiitin hartaasti taivaallista rouvaa ja palasin sen -jälkeen sakaristoon. Täällä kerroin nyt, mitä kirkossa oli tapahtunut -ja että minä seurakuntamme suojelijattaren tahdosta valitsen -korkeasti oppineen veli Maunun kirkkomme ylipaimeneksi. Yksikään -läsnäolevista ei osottanut tyytymättömyyttä valintani johdosta, vaan -kaikki riensivät tervehtimään esimiehenään veli Maunua." - -Tiimalasissa, joka oli kiinnitetty seinään kuolinvuoteen jalkopäässä, -tyhjensi ylärivin viimeinen suppilo juuri viimeiset hiekkajyväsensä -alempaan suppiloon. Se oli merkki siitä, että keskiyön hetki oli -saapunut, sillä isä Laurentius tovereineen oli alottanut valvomisen -toisen yövartion kuluessa. Ensinmainittu nousi ja käänsi ajanmittarin -ylösalaisin, jolloin hiekka alotti jälleen kiertokulkunsa. Tämän -jälkeen polvistui kumpikin ristiinnaulitun kuvan alle, rukoillen -vainajan sielulle rauhaa sekä itselleen turvaa kaikkia keskiyön -vaaroja vastaan. He lopettivat hartautensa vasta, kun ylärivin -ensimäinen suppilo oli tyhjentynyt ja sydänyön hetki siis oli ohi. - -"Hän oli ensimäinen piispa, joka oli lähtenyt suomalaisen kansan -keskuudesta", jatkoi isä Laurentius. "Seitsemäntoista vuotta on hän -kantanut hiippaa ja sauvaa, ja se aika on ollut kultainen ajanjakso -seurakuntamme elämässä. Paria ensimäistä vuotta lukuun ottamatta on -hänen piispautensa aika ollut rauhan ja siunauksen aikaa. Maa on -saanut olla vihollisilta rauhassa ja Herra on siunannut sitä vuodesta -vuoteen runsailla sadoilla. Seurakunta on laajentunut, vakaantunut -ja järjestynyt ja hänen toimestaan on vihdoinkin lopullisesti -valmistunut tuomiokirkkomme, jonka holvien kätköihin hän nyt itse -ensimäisenä pääsee lepäämään. Hänen lempeä saarnansa on levittänyt -ja juurruttanut ristinuskoa paljon paremmin kuin vallottajan miekka. -Kauan tulee kansa tässä maassa häntä kaipaamaan ja köyhät ja -vaivaiset siunaavat hänen muistoaan." - -Isä Laurentius istui hetkisen ajatuksiinsa vaipuneena. Sitten kohotti -hän päänsä ja lopetti kertomuksensa sanoilla: - -"Minusta on aina tuntunut, että hänessä olivat yhtyneinä kaikki -ne hyvät avut, mitkä suurten varjojen keskellä piilevät siinä -kovapintaisessa ja eripuraisessa, mutta lujassa ja uskollisessa -kansassa, jonka lapsi hän itsekin oli. Ja niinpä varmasti tämä -omituinen ja karhea erämaiden kansa, joka on synnyttänyt sellaisen -pojan, on ajan ja Herramme muovailemana kykenevä paljoon hyvään." - -Isä Laurentius vaikeni ja kumpikin käänsi katseensa vainajaan, -joka lepäsi suorana valkoisen peitteen alla, ristiinnaulitunkuva -rinnalleen painettuna. Hänen selkeäpiirteiset kasvonsa olivat -näkyvissä. Viikatemiehen saapuessa ei vanhuuden lakastuneisuus ollut -ehtinyt niille vielä leimaansa painaa. Ne olivat hymyilevän tyynet, -ikäänkuin hän olisi nukkunut ja nukkuessaan nähnyt kaunista unta. - - - - -Kristuksen kantaja - - -Kun turkulainen porvari Anterus Kaukoi keskikesällä v. 1310 palasi -Lyypekistä, koristi hänen aluksensa kokkaa Pyhän Kristoforoksen -puinen veistokuva, jonka hän matkallaan oli hankkinut laivansa -suojelijaksi. Sellaista ei oltu ennen Turussa nähty, ja suuri joukko -kansaa seuraili pitkin rantaa sikäli kuin Kaukoin alus hiljalleen -luovi Aurajokea ylös. Silloin tapahtui ihme ja kansan joukosta kuului -hämmästyksen huutoja. Puusta veistetty pyhimys alkoi näet hymyillä -ja nyökytellä päätään ikäänkuin tervehtien kummallakin joen rannalla -liikehtiviä ihmisiä. - -Tämän ihmeen näki myöskin kolme munkkia, jotka työskentelivät -luostarin puutarhassa Samppalinnan kupeella. - -"Mitä tämä tietää?" huudahtivat yhteen ääneen ja huolestuneina kaksi -nuorempaa munkkia, tehden kolme kertaa ristinmerkin ja kääntyen -kysyvinä kolmannen puoleen, joka oli viisaan näköinen, valkopartainen -ukko. - -Isä Petrus nojasi tyynesti lapioonsa, katse luotuna alas joelle, -missä puinen Pyhä Kristoforos yhä hymyili ja nyökäytteli päätään, -sekä lausui: - -"Tuhannen vuoden kuluttua palaa nyt Pyhä Kristoforos ensi kerran -syntymämaahansa ja sen vuoksi hän hymyilee ja tervehtii meitä, -myöhäsyntyisiä heimolaisiaan." - -"Salve tibi, sanctissime!" lisäsi hän ja teki pyhimyksen kuvaa kohti -ohennetulla kädellään ristinmerkin. - -Mutta hänen nuoret munkkitoverinsa joutuivat hänen sanoistaan yhtä -ymmälle kuin hetki sitten laivan kokassa tapahtuneesta ihmeestä. -Vanhus, joka oli kuulu viisaudestaan ja opistaan, antoi kuitenkin -vasta illalla selityksen sanoilleen. - -Kun munkit olivat kerääntyneet illallisaterialle luostarin -ruokahuoneeseen ja keskusteluaiheena oli päivällä tapahtunut ihme, -kysyi isä Petrukselta toinen niistä nuorista luostariveljistä, jotka -hänen kanssaan olivat päivällä ryytimaassa työskennelleet: - -"Olisiko siis totta, että Pyhä Kristoforos on syntynyt tässä maassa?" - -"Ja kuinka se ei voisi olla totta?" lausui isä Petrus. - -"Mutta eikös hän ollut kotoisin Kanaanin maasta?" huomautti priiori. - -"Hm, myöhemmin syntyneissä legendoissa sanotaan kyllä niin, mutta, -mikäli minä olen asiaa tutkinut, on se nimien sekottamisesta johtunut -harhakäsitys", vastasi isä Petrus. "Esimerkiksi Pyhän Ansgariuksen -elämäkerran kirjottaja, piispa Rimbertus, sanoo nimenomaan, että -Pyhä Kristoforos oli kotoisin kaukaisesta saaresta Pohjolassa, -kynokefalein eli caninaein kansasta. Ja ihan samanlaisen tiedonannon -muistelen joskus nuoruudessani lukeneeni varhaisemmistakin Pyhän -Kristoforoksen legendoista." - -"Tarkottaisivatko sitte nämä kynokefalit tai caninaeit suomalaisia?" -kysyi priiori. - -"Selvästikin!" vastasi isä Petrus. "Kutsutaanhan tämän maan -muinaisia asukkaita vielä nytkin pohjoisempana nimellä kainulaiset -eli latinaksi caninaei. Mutta tämä latinalainen nimenmuoto toi -mieleen sanan canis, koira, ja siitä sai etelämaalaisten parissa -alkunsa usko, että täällä asui koiranpäällä varustettuja ihmisiä -eli kreikkalaisella nimellä kynokefaleja. Näitä nimiä käyttävät -suomalaisista Aithikos Istrialainen ynnä muut varhaisemman -ajan scriptores. Myöhemmin hämmennettiin nimi caninaei yhteen -kananealaisnimen kanssa ja alettiin niin muodoin uskoa, että Pyhä -Kristoforos olisi ollut kotoisin Kanaanin maasta eli Palestiinasta, -jossa meidän Herramme eli ja opetti." - -Tämä isä Petruksen sitova todistelu sai munkit täysin vakuutetuiksi -ja ihastuneena huudahti priiori: - -"Mikä suuri kunnia meille, että tämä jalo pyhimys on kotoisin -meidän maastamme. Kun me sen nyt tiedämme, niin meidän on kiiruusti -hankittava luostariimme hänen veistokuvansa." - -Hetken kuluttua jatkoi hän: - -"Isä Petrus, sinä joka olet niin perillä pyhän kirkkomme opissa ja -kirjotuksissa, kerro meille nyt illan kuluksi ja ylösrakennukseksi -Pyhän Kristoforoksen elämän juoksu, sillä meillä toisilla on hänestä -sangen vajanaiset tiedot, kuten juuri nähtiin." - - * * * * * - -Hänen isänsä oli voimallinen metsästäjä, joka ensimäisten -perhekuntien joukossa oli idästä saapunut tähän maahan, -- alotti -isä Petrus kertomuksensa. Syntyessään oli hän itse jo yhtä vahva -kuin tavalliset lapset kolmivuotiaina. Kun äiti kantoi tämän -jättiläislapsen isän nähtäväksi, joka oli kauan ollut nyreissään -siitä, että heille siihen saakka oli syntynyt pelkkiä tyttäriä, -huudahti tämä äskensyntyneen käteen tarttuen: - -"Vihdoinkin mies!" - -Ja siitä hetkestä oli hänellä nimenä Mies, jota hän kantoi aina -siihen saakka kunnes Herramme itse antoi hänelle uuden nimen. - -Kahdentoista vuotiaana oli hän jo täyden miehen mittainen ja -taisteli isänsä rinnalla nahkapukimia ja kiviaseita käyttäviä -jotuneita vastaan. Mutta ennenkuin hän ehti saavuttaa viidettätoista -ikävuottaan, tuhoutui hänen ympäriltään koko perhe näissä -taisteluissa ja Mies joutui yksin maailmalle. - -Käyden seikkailusta seikkailuun ja taistelusta taisteluun kulkeusi -hän vähitellen eteläisille maille, missä siihen aikaan hallitsivat -mahtavimmat ruhtinaat. Hänestä, joka oli siinnyt ja kasvanut -taistelussa jättiläisiä vastaan ja jolle hänen pakanallinen isänsä -oli lapsena syöttänyt karhun sydämen, oli itsestäänkin paisunut niin -väkevä jättiläinen, ettei häntä kyennyt voimain mittelyssä kukaan -voittamaan. Sen vuoksi ei hän suostunut palvelemaan muita kuin -maailman voimallisinta kuningasta. - -Kun hän siis seikkailevien heimolaistensa ja varjaagien parissa tuli -kerran Konstantinopoliin, jonka keisaria kaikki sanoivat maailman -mahtavimmaksi hallitsijaksi, palkkautui Mies hänen henkivartiakseen -ja palveli häntä järkkymättömällä uskollisuudella. - -Kun keisari oli eräänä päivänä miehineen vuoristossa metsästämässä, -juoksi hänen editseen ihmeellinen sysimusta hirvi. Viitaten Miehen -seuraamaan itseään kannusti keisari hevostaan ja lähti ajamaan -sitä takaa. Koko päivän seurasivat he tuon merkillisen eläimen -kintereillä. Ja kun he vihdoin auringon laskiessa saavuttivat sen -vuoriston jylhimmässä osassa, muuttui se yhtäkkiä heidän silmäinsä -edessä paholaiseksi. Silloin kalpeni keisari, horjahti satulassaan ja -tehden hätäisen ristinmerkin käänsi hevosensa pakoon. - -Tämän nähdessään huusi Mies ihmeissään: - -"Mitä, pelkäätkö sinä, valtias, tuota?" - -Mutta pelästynyt keisari huusi hänelle ainoastaan: - -"Pois, joutuin pois täältä!" - -Silloin sanoi Mies: - -"Sinä et siis olekaan mahtavin mies maailmassa, koska pelkäät tuota? -Hyvä, saatettuani sinut seuralaistesi luokse luovun minä oitis -palveluksestasi ja palaan hänen luokseen." - -Ja kauhistunut keisari kuuli takaansa paholaisen pilkallisen -voittonaurun. - -Saatettuaan keisarin muun metsästysseurueen luokse, luopui Mies -sanojensa mukaan hänen palveluksestaan ja palasi vuoristoon etsimään -paholaista. Hän löysi hänet äskeiseltä paikalta ja tarjoutui kohta -hänen palvelukseensa. Mielihyvin otti paholainen hänen tarjouksensa -vastaan ja kontrahti tehtiin. Mies sai tehtäväkseen hävittää kirkkoja -ja tuhota luostareita. - -Samalla järkkymättömällä uskollisuudella kuin ennen keisaria, -palveli hän nyt paholaista. Suurilla kallionlohkareilla pommitti -hän väsymättä kirkkoja ja hätä ja valitus täytti laaksot, sillä -luhistuneet kirkonmuurit ja raiskatut luostaripuutarhat osottivat, -missä jättiläinen Mies oli liikkunut. - -Välistä, kun hän yksinään kiipeili vuorilla ja antoi silmänsä -liukua yli äärettömäin metsien, joiden keskellä pilkotti järviä -tai luikerteli virtoja hopeisina nauhoina, hiipi hänen sydämeensä -murheellinen kaiho ja hän ikävöitsi kaukaisen syntymämaansa metsiä. -Mutta hän oli luonteeltaan uskollinen ja lupauksensa pitäen palveli -hän edelleen paholaista. - -Kun he eräänä päivänä, uusia hävityksiä suunnitellen, kulkivat -paholaisen kanssa pitkin vuoripolkua, kohtasivat he tienoheen -pystytetyn pylvään, johon paimenten suojaksi oli kiinnitetty -yksinkertainen ristiinnaulitun kuva. Sen nähdessään kalpeni -paholainen, vetäytyi säikähtyneenä takaisin ja poikkesi syrjään -polulta. - -"Mitä nyt, valtias, pelkäätkö sinä tuota?" huudahti hämmästynyt Mies. -"Kuka hän sitten on?" - -"Etkö tiedä, sehän on ristiinnaulittu Kristus, minun pahin -vihamieheni!" huusi paholainen hampaitaan kiristellen. - -"Hän on siis sinua mahtavampi, koska sinä pelkäät häntä", lausui Mies. - -Mutta vältellen vastasi paholainen: - -"Hän on juuri se, jonka vahingoksi me hävitämme kirkkoja ja -luostareita." - -"Hyvä, minä luovun tästä hetkestä lähtien sinun palveluksestasi ja -lähden etsimään Kristusta, jota sinä pelkäät", ilmotti Mies, "sillä -minä tahdon palvella ainoastaan kaikista mahtavinta." - -Ja kontrahdin rikkoen jätti hän siihen paholaisen palvelemisen sekä -lähti etsimään Kristusta. - -Kauan kierteli hän maita ja kyseli ihmisiltä Kristusta. Kukaan ei -tiennyt neuvoa, missä Kristus oli, mutta Mies jatkoi yhä etsintäänsä, -sillä hän oli luonteeltansa myöskin sangen itsepintainen. - -Kerran hän sitten, laajan metsäisen tienoon halki vaeltaessaan, osui -uupuneena yksinäisen erakon majalle. - -"Voitko sinä, vanhus, joka näytät niin viisaalta ja paljon -kokeneelta, neuvoa minulle missä saa tavata Kristuksen?" kysyi hän -erakolta. - -"Kyllä, sillä minä olen yksi hänen vähäisimmistä palvelijoistaan", -vastasi erakko. - -Tämän kuultuaan ihastui Mies suuresti ja tiedusteli edelleen, mistä -hän löytäisi Kristuksen. - -"Häntä löytääksesi ei sinun, poikani, tarvitse ottaa askeltakaan, -sillä hän on kaikkialla läsnäoleva", sanoi erakko. - -Tätä ei Mies kuitenkaan käsittänyt, vaan kysyi epäröiden: - -"Mutta onhan hän mahtavin ruhtinas maan päällä?" - -"On kyllä, sillä hän on maan ja taivaan herra", vastasi erakko. - -"Niin, minä uskon sen, sillä minä olen nähnyt paholaisen peljästyvän -hänen kuvansa edessä", sanoi Mies. "Ja nyt minä tahtoisin päästä -hänen palvelukseensa." - -Nähdessään hänen yksinkertaisen ja lujan uskonsa, opetti erakko -vieraalleen enemmän Kristuksesta ja vei hänet sitten lähteen luokse -sekä kastoi. - -"Neuvo nyt minulle, kuinka minun on palveltava uutta herraani", pyysi -Mies kasteen jälkeen. - -"Aivan kuten minäkin", vastasi erakko, "paastoten, rukoillen ja -valvoen." - -Silloin ojensi Mies suoraksi kahdentoista jalan mittaisen vartensa ja -huudahti: - -"Mutta katsohan minua ja päätä itse, voinko minä mitenkään paastota --- minä, joka tarvitsen nälkääni kokonaisen lampaan. Ja valvominen on -minulle aivan yhtä työlästä enkä minä myöskään pysty rukoilemaan. Ei, -neuvo minulle jotakin muuta." - -Tämän kuullessaan tuli erakko murheelliseksi opetuslapsensa tähden -ja vaipui mietteisiinsä. Mutta muistaessaan hänen lujan uskonsa ja -hartaan halunsa palvella Kristusta, kirkastui hänen katseensa jälleen -ja hän lausui: - -"Niin, eiväthän kaikki perheen palvelijat palvele isäntäänsä samaa -työtä tehden. Nyt, poikani, tiedän työn, joka soveltuu sinulle ja on -samalla otollinen herrallemme Kristukselle. Tule ja seuraa minua." - -Erakko vaelsi Miehen edellä, kunnes tie päättyi leveän ja vuolaan -virran äyräälle. - -"Katsohan", lausui erakko, "tätä tietä myöten kulkee paljon hurskaita -pyhiinvaeltajia ja heidän on sangen työlästä päästä tämän vaarallisen -virran yli ja monta heistä on saanut surmansa sen vuolteissa. Asetu -sinä tähän asumaan ja auta heitä virran yli. Siten tulevat sinun -jättiläisvoimasi parhaiten käytetyiksi Kristuksen palvelukseen." - -Mies suostui erakon esitykseen ja jäi lautturiksi virralle. -Uskollisesti palveli hän näkymätöntä herraansa, kantaen vuodesta -vuoteen jättiläishartioillaan köyhiä pyhiinvaeltajia yli virran. - -Mutta kun toisinaan ei päiväkausiin ilmestynyt ketään ylitse -autettavia ja Mies istui yksinään virran äyräällä, tuijottaen -laineisiin, jotka kaukaa tullen vierivät toiseen kaukaisuuteen, -hiipi jälleen hänen sydämeensä raskas kaiho ja ikävä kaukaiseen -syntymämaahansa, jossa hänen varhaisin kotinsa oli ollut samanlaisen -virran äyräällä. Mutta uskollisena pysyi hän nytkin kutsumiselleen ja -odotti vielä kerran saavansa nähdä herran, jota hän palveli. - -Eräänä päivänä ilmestyi sitten rannalle hänen edellinen herransa, -paholainen, ja alkoi pilkata hänen nykyistä tointansa. - -"Kuinka sinä palvelet olentoa, jota et ole koskaan nähnyt ja joka -ei kertaakaan saavu luoksesi maksamaan sinulle palkkaasi", puhui -se. "Toistahan sinun oli minun palveluksessani, jolloin sinulla oli -tilaisuus saada kultaa ja mainetta niin paljon kuin halusit." - -"Nykyiseltä herraltani saan minä palkan kuoltuani", vastasi Mies, "ja -sitäpaitsi hentoisin minä palvella häntä ilman palkkaakin, koska hän -on maailman voimallisin ruhtinas." - -"Voimallisin ruhtinasko sellainen, jota ei koskaan eikä missään näe?" -jatkoi paholainen. "Minä uskon, ettei häntä niin ollen ole lainkaan -olemassa, vaan kaikki tyyni on tuon hupsun erakon aivoissa syntynyttä -houretta." - -"Kyllä hän on olemassa, sillä minä olen nähnyt sinun itsesi -kalpenevan jo hänen pelkän kuvansa edessä", vastasi Mies vakaisesti. - -Tämän kuultuaan suuttui paholainen hirveästi ja lähti kirouksia -syytäen hänen luotaan. - -Mutta kohta hänen mentyään ilmestyi rannalle vähäinen lapsi, joka -tahtoi päästä toiselle rannalle. Hellävaroen asetti Mies hänet -olkapäälleen ja lähti sauvallaan itseään tukien kahlaamaan virran -yli. Mutta joka askeleella lisääntyi lapsen paino ja keskivirralle -ehdittyään painui Mies kumaraan hänen allaan. Kuta lähemmäs -toista rantaa hän pääsi, sitä raskaammaksi kävi lapsukainen hänen -hartioillaan. Lähelle vedenpintaa painuneena ponnisteli hän -läähättäen eteenpäin ja kerran luuli hän jo vaipuvansa virran -vuolteisiin. Viimeiset voimansa ponnistaen pääsi hän vihdoin lopen -uupuneena rannalle. - -"Mikä ihmeellinen paino sinussa, lapsukainen, on, kun kokonaan -uuvutit minut, jättiläisen?" huoahti hän taakkansa rannalle laskien. - -Silloin lausui lapsi hämmästyneelle saattajalleen: - -"Miksi ihmettelet minun painoani, sillä maailman syntitaakka lepää -minun hartioillani. Minä olen se, jota sinä nämä vuodet olet niin -uskollisesti palvellut." - -Samassa muuttui lapsi täysikasvuiseksi mieheksi, jonka käsissä ja -jaloissa oli naulanreiät sekä kylessä avoin haava. - -"Ja tästä lähin", jatkoi Kristus, "ei sinua enää pidä kutsuttaman -Mieheksi, vaan sinun nimesi olkoon Kristoforos, se on niin paljon -kuin Kristuksen kantaja." - -Ja siunaten ojensi hän kätensä polvistuneen Kristoforoksen yli sekä -häipyi näkyvistä. - -Mutta suuri onni ja autuus täyttivät Kristoforoksen sydämen ja -entistä suuremmalla uskollisuudella ja hartaudella palveli hän sen -jälkeen herraansa ja laajalle levisi maine hänen hurskaudestaan. - -Niihin aikoihin hallitsi siinä maakunnassa jumalaton maaherra nimeltä -Dagnus. Hän alkoi kadehtia Kristoforosta, jonka nuhteettomuutta -kaikki ylistivät, ja tekosyytösten nojalla otatti hän hänet kiinni -sekä sulki tyrmään. Saadakseen hänet suistetuksi siveyden tieltä, -lähetti hän vankihuoneeseen toinen toistaan kauniimpia neitoja -viettelemään Kristoforosta. Mutta vanki ei horjunut, vaan käännytti -sen sijaan hurskaudellaan viettelijänsäkin totiseen Kristuksen -tuntemiseen. - -Tästä kiihtyi Dagnuksen viha entistä suurempaan vimmaan. Hän -ruoskitti Kristoforosta hehkuvilla rautaraipoilla ja istutti hänet -tuliseksi kuumennettuun rautatuoliin, mutta mikään ei saanut hänen -uskoaan horjumaan. Päinvastoin kääntyivät hänen piinaajansa toinen -toisensa jälkeen, päästäkseen osallisiksi samasta uskosta. - -Silloin tuotatti Dagnus Kristoforoksen huvilinnansa puistoon, jossa -hän piti juhlaa jumalattomain vierastensa kanssa, aikoen häntä -rääkätä kaikkien näiden läsnäollessa. Kristoforos sidottiin puuhun -ja Dagnus käski taitavimman jousimiehensä nuolilla naulita vangin -jäsen jäseneltä puuhun. Mutta Kristoforoksen rinnalla seisoi muille -näkymätönnä pyhä äiti ja ensimäinen nuoli, jonka jousimies ampui, -kilpistyi vankia vahingoittamatta takaisin ja puhkasi Dagnukselta -silmän. Tämän nähdessään tarjosi Kristoforos päänsä, että hänen -verellään parannettaisiin maaherran silmä. Hänet mestattiin ja kohta -kun hänen verellään siveltiin puhjennutta silmää, parani se ennalleen. - -Niin kärsi ensimäinen kristitty suomalainen marttyyrikuoleman. Hänet -otettiin pyhimysten joukkoon ja varsinkin merimiehet ja sepät pitävät -häntä suojelijanaan ja esirukoilijanaan. - -Hetken vaiti oltuaan lopetti isä Petrus kertomuksensa näin: - -Nyt on Pyhä Kristoforos veistokuvan muodossa palannut takaisin -synnyinmaahansa ja nähdessään, että tännekin on jo pystytetty -Kristuksen kirkkoja, kirkasti hymy kuvapatsaan kasvoja. - - - - -Kohtalon kourissa - - -Heikin messuksi v. 1351 saapui Turkuun muun muassa eräs -hollantilainen laiva. Kohta kun se oli asettunut Aurajokeen, kuoli -muuan laivamiehistä, joka tulomatkalla oli sairastunut. Laivuri -salasi hänen kuolemansa ja heitätti ruumiin yöllä virtaan. Mutta -seuraavana päivänä kohosi se pinnalle ja kellui joella kaikkien -nähtävänä. Se oli pahasti turvonnut ja se oli täynnä paiseita ja -mustia pilkkuja. - -Samana päivänä sairastui eräs porvarinrenki, joka isäntänsä puolesta -oli ollut hakemassa tavaroita hollantilaisesta laivasta. Hän sai -ankaroita ylenannatuskohtauksia, kainaloihin ja polviin nousi -kipeitä paisumia ja kaikkialle ihoon ilmestyi samanlaisia mustia -pilkkuja kuin joessa nähdyllä ruumiilla. Parin päivän kuluttua hän -kuoli, mutta sitä ennen oli naapuritalossa ilmestynyt samanlaisia -taudinoireita. - -Musta surma oli siis saapunut Suomeen ja ihmiset valtasi hätä ja -kauhistus. - -Siitä oli jo paljon aikaisemmin saapunut viestejä Suomeen. -Sillä vuosia sitten se oli tullut Aasiasta Etelä-Europaan ja -sanansaattajinaan maanjäristykset ja katovuodet oli se kulkenut -maasta maahan, siirtyen hiljalleen mutta varmasti pohjoista kohti. -Viimeisinä vuosina se oli raivonnut Saksassa, Norjassa ja Ruotsissa. -Kolmella neljänneksellä olivat ihmiset vähentyneet kaikissa -maissa missä se oli vieraillut, ja kokonaisia pitäjiä kerrottiin -Ruotsissakin tulleen autioiksi, niin että kirkkojen kynnysten edessä -rehottivat jo pajupensaat. - -Ja nyt tuo hirveä vieras oli vuorostaan saapunut Suomeen! - - * * * * * - -Tähän aikaan oli Pyhän Olavin luostarissa Turussa saarnaajaveli -nimeltä Tuomas, Hän oli ollut aina hiljainen ja itseensäsulkeutunut -mies. Kun ulkomailta oli saapunut viestejä suurista vitsauksista, -oli hän pukeutunut karvapaitaan, alkanut paastota ja ruoskia itseään -sekä julistaa viimeisen ajan tulemista. Tätä hän oli tehnyt jo -vuosikausia, antaen tukkansa ja partansa kasvaa pitkäksi ja muuttuen -alituisesta paastoamisesta laihaksi kuin luuranko. Toiset pitivät -häntä heikkomielisenä, mutta toiset hurskaana Jumalan miehenä. - -Kun toinen mustan surman uhri oli kuollut ja säikähtynyt -markkinakansa varustausi kiiruusti hajaantumaan tästä kovanonnen -kaupungista, ilmestyi Tuomas Luostarimäen korkeimmalle kukkulalle ja -kädet kaupungin yli ojennettuna huusi: - -"Neljäs sinetti on avattu ja katso, hiirenkarvainen orhi on lähtenyt -maata kiertämään, ja joka sen päällä istuu, sen nimi on kuolema, ja -helvetti noudattaa häntä ja hänelle on annettu voima tappaa neljättä -osaa maan päältä. Sillä se suuri hänen vihansa päivä on tullut ja -kuka voi pysyä!" - -Kauhistuneina löivät ihmiset rintoihinsa, ja toisten kiiruhtaessa -pois kaupungista, riensivät toiset kirkkoon, jossa Pyhän Henrikin -luut oli asetettu kansan suudeltavaksi ja jossa itse piispa suoritti -esirukouksia. - -Mutta Tuomas jätti tämän jälkeen luostarin ja lähti maakuntaan -julistamaan viimeisen, ajan saapumista. Mustaan dominikaanikaapuun -verhottuna kulki tuo pörröinen, luurangoksi laihtunut munkki, -jonka sisään painuneet silmät hehkuivat kuin hiilet, mustan surman -edelläkävijänä kylästä kylään, saarnaten noiden ilmestyskirjan -sanojen johdosta ja kehottaen ihmisiä pikaiseen katumukseen ja -parannukseen. Ja kaikkialla valtasi ihmiset suuri hätä ja joukottain -riensivät he pappien luokse tunnustamaan syntejään sekä kantoivat -uhrikynttilöitä Pyhälle Henrikille, Pyhälle Uotille ja Eerikille. -Toiset tekivät suuria uhri- ja pyhiinvaelluslupauksia, toiset -turvautuivat samalla kertaa sekä pyhimyksiin että vanhoihin esi-isäin -taikoihin ja muutamat pakenivat perheineen erämaihin, jättäen talonsa -autioiksi. - - * * * * * - -Dominus Henricus, Hauhon seurakunnan kirkkoherra, oli juuri -lopettanut iltamessun ja astui ulos kirkosta kanttorin seurassa, -sillä muita kuulijoita ei hänellä arkipäiväin iltamessussa -tavallisesti ollut. Taivaalle oli kohoamassa synkkä ukkospilvi, josta -leimahteli monipolvisia salamoita. Kirkkoherra hyvästeli kanttorin -ja riensi nopeasti pappilaan. Suljettuaan ikkunaluukut sytytti hän -kynttilän ja perhe asettui illallispöytään, samalla kun ulkona -puhkesi valtavan jyrinän säestämä rankkasade. - -Mutta kuta ankarammin myrsky pauhasi ulkopuolella, sitä kotoisemmalta -ja viihdykkäämmältä tuntui sisällä papin tuvassa. Kynttilä valaisi -siistiä huonetta jykevine uuneineen, avarine uudinsänkyineen, -astiahyllyineen ja nurkkaan ripustettuine ristiinnaulitunkuvineen. - -Herra Henrik oli vasta kolmekymmenviisivuotias mies, joka eli -onnellisena perheensä keskellä ja sovussa seurakuntansa kanssa. -Hänellä oli kaksi kirkassilmäistä poikaa ja pieni tyttö, joista oli -vaikea sanoa, olivatko he enemmän isän vai äidin näköisiä, sillä -molemmat vanhemmat muistuttivat siinä määrin toisiaan, että heitä -olisi outo luullut sisaruksiksi -- seikka, jonka ihmiset sanoivat -todistavan heidän avioliittonsa onnellisuutta. - -"Hyvä Jumala, minkälainen ilma siellä nousi!" sanoi vaimo ja teki -ristinmerkin. - -"Onkin ollut koko kesän niin tukala helle", huomautti siihen -kirkkoherra. "Mutta hyvän vuoden me saamme, elleivät rukiit nyt mene -kovin pahasti lakoon." - -"Suokoon Jumala, että tulisi leipää, sillä onhan meillä ollut -peräkkäin kaksi huonoa vuotta. Viime kesänä turmelivat loppumattomat -sateet viljan ja sitä edellisenä pani halla. Mutta mitä tuo on, -eihän sinua vain tultane tällaisella ilmalla jonkun kuolevan luokse -hakemaan?" keskeytti vaimo puhelunsa, kun oven takaa kuului voimakas -kolkutus. - -Kirkkoherra meni avaamaan ovea ja tupaan astui läpimärkä -saarnaajamunkki, jonka kaapu oli vyötetty nuoranpätkällä ja jonka -vettä valuva tukka ulottui harteille. - -Se oli veli Tuomas, joka kiertomatkallaan oli nyt saapunut Hauholle. - -"Pax tecum, frater!" tervehti hän käheällä äänellä, herra Henrikin -toivottaessa hänelle Jumalan rauhaa. - -Tultuaan kynttilän valopiiriin pysähtyi munkki ja tuijotti -hetken ääneti perheenäitiä ja lapsia, joista nuorin valmistausi -purskahtamaan itkuun, nähdessään tuon kummitusmaisen vieraan. Sitten -viittasi munkki luisevalla ja koukkuisella sormellaan äitiä ja kysyi -kirkkoherralta: - -"Onko tuo sinun vaimosi?" - -Hämilleen joutuen nyökkäsi herra Henrik myöntävästi, minkä jälkeen -munkki osotti sormellaan lapsia ja kysyi: - -"Ja nuo sinun lapsiasi?" - -Herra Henrik teki jälleen myöntävän eleen, minkä jälkeen munkki -ojensi kätensä ylös ja äänensä korottaen lausui: - -"Voi sinua, sinä Belialin pappi, joka elät saastaisessa liitossa -Eevan tyttären kanssa, vaikka tiedät, että se on kielletty kirkon -palvelijalta. Sinun uppiniskaisuutesi takia on tätäkin seurakuntaa -nyt kohtaava Jumalan viha. Sillä tiedä, että minun jälessäni kulkee -se, joka ratsastaa hiirenkarvaisella orhilla ja jonka nimi on -kuolema. Musta surma liikkuu Suomessa ja jumalattomain suiden pitää -parkuman. Aja nopeasti pois ne, joiden kanssa sinulla ei ole lupa -elää yhdessä, ja tee pikainen parannus, että sielusi pelastettaisiin!" - -Tämän sanottuaan kääntyi munkki ja palasi myrskyiseen yöhön. - -"Pyhä Jumalan äiti, siinä me nyt taas olemme!" huudahti vaimo -epätoivoisesti ja purskahti itkuun. - -Lapset katsoivat hätääntyneinä toisesta toiseen ja alkoivat sitten -omalla itkullaan säestää äitiä. - -Herra Henrik oli munkin sanoista tyrmistynyt aivan sanattomaksi. -Mutta nähdessään vaimonsa ja lastensa itkevän, koetti hän ryhdistää -itseään ja huolettomuutta tavotellen lausui hän: - -"Mitä varten, äitiseni, otat noin vakavasti tuon maankiertäjän sanat! -Näithän, ettei hän ollut täysijärkinen, vaan ylettömäin paastojen ja -itsekidutusten hullaannuttama poloinen. Mitä sellaisen puheista!" - -"Niin, mutta tiedäthän hyvin, ettei tuo höperö ole ainoa, joka -tuomitsee meidän yhdyselämämme", nyyhkytti vaimo. "Olen huomannut -samaa monen seurakuntalaisemmekin käytöksessä, vaikk'eivät he olekaan -mitään puhuneet." - -"Hm, sinä liiottelet varmaankin, sillä en minä ainakaan ole mitään -huomannut", koetti kirkkoherra tyynnyttää vaimoaan, vaikka hän -itsekin oli kyllä ollut seurakuntalaistensa käytöksessä samaa -huomaavinaan. - -"Ja eikö hän puhunut jotakin mustasta surmasta, että se liikkuu jo -täällä meidänkin maassa?" jatkoi vaimo. - -"Taisipa puhua, mutta siitä tuskin on meille mitään vaaraa, jos -se nyt olisikin Suomeen tullut, sillä elämmehän me täällä siksi -syrjässä", vastasi kirkkoherra. - -Itse asiassa häntä ei musta surma huolettanut siinä määrin kuin -heidän avioliittoasiansa. Aina viime vuoteen saakka oli hän elänyt -onnellisena perheensä keskellä, mutta sitten oli yhtäkkiä hänen -kuten muidenkin pappien kotoinen elämä tullut perustuksiaan myöten -järkytetyksi. Sen olivat saaneet aikaan piispan julkaisemat, pappien -naimattomuutta koskevat statuutit. - -Jo satakunta vuotta sitten, Skeningen kirkolliskokouksessa, oli -säädetty selibaatti eli pappien naimattomuus pohjoismaissa. Kauan oli -sitä vastustettu Ruotsissa, ja Suomessa olivat papit näihin saakka -eläneet vanhan tavan mukaan avioliitossa. Niin oli herra Henrik'kin -papinvirkaan päästyään nainut nuoruutensa rakastetun ja viettänyt -hänen kanssaan onnellista yhteiselämää. Mutta nyt oli piispa Hemming -ryhtynyt tarmokkaasti toteuttamaan näihin saakka laiminlyötyä -selibaattia. Viime vuonna oli hän antanut ulos statuuttinsa ja ympäri -maan oli hänen puolestaan kiertänyt kaksi kaniikkia ilmottamassa -papeille, että niiden, jotka olivat naimisissa, tuli ennen vuoden -loppua erota perheistään ja toimittaa ne pitäjän alueelta pois, -jottei kirkon omaisuus tulisi heidän kauttaan haaskatuksi. Poikkeusta -ei sallittu kenenkään suhteen ja kaniikit olivat lisäksi ilmottaneet, -että he seuraavan vuoden alussa käyvät tarkastamassa, onko määräys -pantu toimeen. - -Kuin salama oli tämä toimenpide iskenyt moneen rauhaisaan pappilaan, -aiheuttaen kaikkialla surua ja epätoivoa. Mutta käskyä oli viran -menettämisen uhalla noudatettava. Vuoden loppuun oli herra Henrik -pitänyt perheensä kotona ja vienyt sitten vaimonsa ja lapsensa -Viipuriin vanhempainsa luo. Haikea oli ollut ero ja isä oli luvannut -käydä heitä tervehtimässä niin usein kuin siihen tilaisuutta -tarjoutui. Sitten hän oli palannut Hauholle autioksi jääneeseen -pappilaansa, hoitaakseen paimenvirkaansa. - -Se oli ollut onnetonta aikaa. Koti, jossa nyt askaroi vieras -emännöitsijä, oli tuntunut kylmältä ja kolkolta. Poissa oli -kodin viihdyttäjä, hellä puoliso, ja vaienneet olivat lasten -äänet ja tästä kaikesta olivat hänen voimakkaat perhevaistonsa -suunnattomasti kärsineet. Hän oli viettänyt unettomia öitä, -laihtunut ja kalvistunut. Lopulta oli hänen ikävöimisensä käynyt -ihan sietämättömäksi, ja silloin hän oli päättänyt noutaa perheensä -takaisin, tuli mitä tuli. Hän oli kuullut toistenkin virkaveljiensä -tavalla tai toisella rikkoneen piispan ankaria määräyksiä ja se oli -rohkaissut häntä päätöksessään. Eliväthän he sitä paitsi täällä -Hauholla siksi syrjässä, että hänen selibaatinrikkomuksensa saattoi -hyvinkin jäädä huomaamatta. Ja jos piispa tai tuomiokapitulin jäseniä -milloin tulisi tarkastusmatkalle, niin saattoihan hän siksi aikaa -toimittaa perheensä syrjään. - -Kevättalvella hän oli tuonut perheensä takaisin. Sen jälkeen oli -hän elänyt taas tyytyväisenä ja koti oli tuntunut jälleen kodilta, -kun sen piirissä liikkui kaikesta huolehtiva perheenäiti ja kun -huoneet kaikuivat raikkaista lasten äänistä. Hän oli nukkunut yönsä -rauhallisesti ja väri oli jälleen palannut hänen kasvoilleen. - -Kuitenkaan ei hän tuntenut perheonneaan enää täysin eheäksi. Piispan -statuutit olivat edelleen olemassa ja niiden noudattamista valvoi -kirkon esimiehen ankara silmä. Se heitti alati uhkaavan varjon hänen -kotielämänsä yli. Sen lisäksi oli seurakuntalaisissakin alkanut -ilmetä nyreämielisyyttä. He olivat tietysti saaneet hekin tietoonsa, -mitä piispa oli säätänyt pappien naimattomuudesta. Piispa oli heille -Jumalan sijainen ja sen rikkominen mitä hän sääti, oli raskas synti. -Heidän pappinsa oli nyt asettunut piispan säätämisiä vastaan ja siitä -saattoi koitua Jumalan rangaistus ei ainoastaan papille, vaan koko -seurakunnallekin. - - * * * * * - -Herra Henrik oli nukkunut yönsä huonosti ja vielä enemmän olivat -hänen vaimoaan vaivanneet huolettavat ajatukset ja kaiken karvaiset -levottomat unet. Ainoastaan lapset olivat iloisia ja virkkuja, kuten -tavallista, eivätkä näyttäneet enää muistavankaan illallista ikävää -kohtausta. He kirmailivat pihanurmella, yhtä huolettomina kuin -pääskyset, jotka sirosti kaarrellen tuijailivat pihan yllä. Tänään -olikin harvinaisen herttainen ja raikas ilma, kuten aina ukkossateen -jälkeen. - -Herra Henrik oli aamiaisen syötyään käynyt katsomassa ruispeltoaan -ja istui nyt päiväpaisteessa kuistilla, seuraten alakuloisin ilmein -lastensa leikkiä. Hänen vaimonsa ruokki kanoja pihatossa ja kaikki -oli siis näköjään niin kesäisen leppeätä ja rauhallista kuin koskaan. - -Mutta kun hän hetkisen kuluttua irrotti katseensa tästä kotoisesta -taulusta ja antoi sen kiertää ympäristöä, näki hän kirkon luona -miesjoukon, joka läheni pappilaa. Ikävät aavistukset täyttivät hänen -mielensä, kun hän näköjään rauhallisena istui paikallaan ja odotti -tulijoita. - -Miehiä oli parisenkymmentä. He olivat uhkaavan ja synkän näköisiä -ja useimmat heistä olivat asestettuja. Pihaan tultuaan pysähtyivät -he tiheänä ryhmänä lähelle kuistia ja joukosta astui esiin -pitkäpartainen ja iäkäs talonpoika. Keihääseensä nojautuen puhui hän: - -"Koska sinä, kirkkoherra, vastoin piispan määräystä asut yhdessä -perheesi kanssa, niin olemme me tulleet tänne vaatimaan, että sinun -on toteltava piispaa ja erottava perheestäsi. Me olemme kuulleet, -että musta surma on jo meidänkin maassamme liikkeessä ja me emme -tahdo, että Jumala tuhoaa pitäjämme sinun uppiniskaisuutesi takia. -Toimita siis heti perhe pois luotasi, jos mielit elää rauhassa -kanssamme." - -"Muutoin poltamme me pappilan perustuksiaan myöten", lisäsi johtajan -sanoihin uhkaava ääni miesjoukosta. - -Herra Henrik nousi paikaltaan ja ääni kiihtymyksestä väristen vastasi: - -"Miltä teistä itsestänne tuntuisi, jos teitä kotinne polttamisen -uhalla käskettäisiin eroamaan vaimostanne ja lapsistanne? Minun -avioliittoni on solmittu Jumalan edessä ja mitä Jumala on yhteen -liittänyt, sitä ei ihmisten pidä erottaman, sanoo pyhä kirja. -Kuinka te siis uskallatte sekaantua Jumalan tuomiovaltaan ja tulla -sielunpaimenenne luo esittämään niin julmia vaatimuksia?" - -Kun kukaan miehistä ei pitänyt kiirettä tähän vastaamaan, jatkoi hän: - -"Enkö minä ole aina elänyt sovinnossa teidän kanssanne ja ollut -valmis yöllä ja päivällä täyttämään paimenvirkani vaatimukset? Olenko -minä kieltänyt keneltäkään sakramenttia, sortanut köyhiä tai kiskonut -liikoja kymmenyksiä?" - -Näiden kysymysten johdosta nolostuivat miehet huomattavasti, kunnes -joukon johtaja otti jälleen puheenvuoron ja lausui: - -"Se on kyllä totta, että sinä olet aina menetellyt kohtuullisesti -meidän kanssamme, emmekä me sinua muusta syytäkään kuin siitä, että -sinä et ole totellut piispan käskyä. Emme me yksinkertaiset miehet -tunne pyhää kirjaa, vaan pidämme kiinni siitä, että mitä piispa -sanoo tai päättää, se on oikein. Siinä me pysymme ja vaadimme sinua -kiiruimmiten tekemään, mitä piispa on käskenyt, sillä muutoin meitä -kaikkia uhkaa perikato." - -Piispan määräykseen vetoaminen sai kirkkoherran sanattomaksi. -Masentuneena ja vaieten loi hän katseensa alas, minkä johdosta -miesjoukon uhka kohosi ennalleen. Johtaja lausui vielä: - -"Ylihuomenna me tulemme takaisin ja jos silloin tapaamme täällä vielä -kaikki ennallaan, niin silloin ryhdymme me enempään." - -"Poltamme pappilan perustuksiaan myöten!" lisäsi äskeinen uhkaava -ääni. - -Tämän jälkeen lähti miesjoukko pihasta. Herra Henrik tirkisteli -sekavin tuntein heidän jälkeensä ja astui sitten tupaan, jonne hänen -vaimonsa oli lasten kanssa vetäytynyt. Vaimo oli kuullut kaikki ja -jakkaralle vaipuneena itki hän ääneensä. - -"Tämä on kaikki sen munkki-hullun työtä!" virkahti Herra Henrik -jotakin sanoakseen ja istui neuvotonna vaimonsa viereen. - -"Tyynnyhän nyt, äitiseni, en minä jätä teitä kenen hyvänsä -uhkauksista", koetti hän tätä lohduttaa. - -"Mutta nehän uhkasivat polttaa kotimme", vaikeroi vaimo. - -"Sitä he toki varovat, tekemästä!" vastasi mies. - -Sen hän sanoi ainoastaan vaimoaan tyynnyttääkseen, sillä miesten -uhkaavasta käytöksestä tiesi hän, että he lähenevän mustan surman -pelottamina olivat valmiit mihin tahansa. - -Hetken kuluttua kohotti hän painuneen päänsä ja lausui: - -"Meidän on, viisainta väistyä, ainakin toistaiseksi. Lähdemme -jälleen Viipuriin, ja ellemme enää voi yhdessä elää täällä Hauholla, -niin jätämme sen kokonaan. Minä opettelen isäni ammatin ja rupean -porvariksi Viipurissa. Silloin meitä ei voi kukaan enää pakottaa -erilleen." - -Nämä kirkkoherran sanat tyynnyttivät ja rohkaisivat vaimoa. Hän -kuivasi kyyneleensä ja vastasi: - -"Lähtekäämme jo huomispäivän kuluessa, sillä minä en voi täällä enää -viettää levollista hetkeä." - - * * * * * - -Hyvissä ajoin seuraavana päivänä oli perhe matkavalmiina. Pappilassa -oli kaksi hevosta ja niistä seurasi toinen matkalle lähtijöitä. Sen -selkään sälytettiin tarpeellisimmat mukaan otettavat tavarat sekä -kaksi nuorinta lasta. Isä ja äiti sekä vanhin poika saivat suorittaa -matkan jalkaisin. Renki ja palvelijatar jäivät pappilaan pitämään -huolta karjasta sekä korjaamaan eloja. Talvikelillä aikoi sitten -kirkkoherra käydä hakemassa muun omaisuutensa Viipuriin. - -Niin lähti tämä aikakauden tylyn katsantokannan vainoama, kodistaan -häädetty perhe vaivaloiselle matkalleen, isän taluttaessa hevosta ja -äidin sekä vanhimman pojan astellessa hänen rinnallaan. - -Kaikkialle olivat jo viestit levinneet mustan surman tulosta ja -peljästyneinä kyselivät ihmiset toisiltaan, mitä heidän tuli tehdä -henkensä pelastaakseen. Pari päivää matkalla oltuaan yöpyivät -pakolaisemme myöhään illalla erääseen taloon Hollolassa. Kun aamulla -noustiin levolta, jäi yksi talon miehistä vuoteelleen valittaen ja -vääntelehtien. Hänen ihossaan näkyi tummia pilkkuja: mustan surman -kaameat merkit. Peljästyneinä kiiruhtivat silloin matkalaisemme -taipaleelle. - -Mutta ennenkuin he ehtivät seuraavaan yöpaikkaan, sai nuorin lapsi -ylenannatuskohtauksen, valittaen kipua sisällään sekä pyörrytystä -päässään. Heille ei sen takia annettu yösijaa ja vihdoin täytyi -heidän sairaan lapsensa kanssa tunkeutua omin lupinsa erään talon -saunaan. Lapsukainen valitti tuskiaan koko yön ja aamulla oli hänen -ruumiinsa mustien pilkkujen peittämä. Iltapäivällä hän matkalla -oltaessa huokasi viimeisen henkäyksensä. Epätoivoiset vanhemmat -hautasivat hänet omin käsin Valkealan kalmistoon, jatkaen sen jälkeen -kiiruusti matkaansa. - -Onnellisesti pääsivät he moniaan päivän kuluttua Viipuriin ja -asettuivat herra Henrikin vanhempain luo. Mutta kun he olivat kolme -päivää olleet perillä, valtasi ihmiset Viipurissa kauhistus, sillä -musta surma oli kaupungista vienyt ensimäisen uhrin. - -"Se seuraa meidän kantapäillämme", sanoi herra Henrikin vaimo, joka -nuorimman, lapsensa kuoleman johdosta oli vaipunut lohduttomaan -suruun. "Kunpa taivaan pyhät varjelisivat edes toisia lapsiamme!" - -Hän kävi siitä lähtien joka päivä kirkossa rukoilemassa pyhää -neitsyttä varjelemaan lapsiaan, paastosi ja uhrasi kynttilöitä -pyhimyksille. Mutta kaikista näistä varokeinoista huolimatta -sairastui toinen heidän pojistaan ruttoon ja kuoli parin päivän -kuluttua. He tulivat silloin olleeksi kaksi viikkoa Viipurissa. - -Musta surma levisi nopeasti kaupungissa. Porvarit sulkivat -porttinsa ja ikkunaluukkunsa ja koko kaupunki oli kuin kuollut. -Portinpieliin liidulla vedetyt ristit osottivat taloja, joissa -rutto parhaillaan vieraili. Ruumiita kuljettavat vankkurit olivat -ainoat, jotka kolisivat autioilla kaduilla. Ilma oli seisova ja -helteinen, vesi meressä oli ellottavan viheriää ja kaikki tuntui -olevan mätänemistilassa. Porvarit savustivat talojaan katajanhavuilla -ja kaikista lakeisista pöllysi musta, kitkerä savu, joka laajeni -liikkumattomaksi pilveksi kaupungin päälle. - -Herra Henrik taisteli synkkämielisyyttä vastaan, joka uhkasi riistää -häneltä kaiken toimintatarmon. Pelastaakseen vaimonsa ja ainoan -jälellä olevan lapsensa päätti hän kiiruusti paeta tästä turman -pesästä. Hänen vaimonsa oli epätoivoon menehtymäisillään ja hän piti -turhana pakenemista. - -"Tämä on Jumalan rangaistusta siitä, että me olemme eläneet yhdessä -senkin jälkeen, kun piispa sen meiltä kielsi", vaikeroi hän. - -"Ei Jumala voi olla julma, vaikka piispa onkin", väitti herra Henrik. - -Mutta kaikesta huolimatta oli häneen itseensäkin alkanut juurtua -usko, että Jumala tuon ruttotaudin kautta tavottelee erikoisesti -häntä. Mutta hän tahtoi viimeiseen saakka taistella sellaista -käsitystä vastaan. Hän sai vaimonsa taivutetuksi pakoon ja niin he -eräänä päivänä kolmisin lähtivät ruton saastuttamasta kaupungista, -matkansa määränä aluksi Jääski, jossa herra Henrikin äidillä oli -sukulaisia. - -Mutta kohta kun he olivat päässeet perille sukulaistaloon, oli -poika laskettava sairaana vuoteelle. Musta surma oli tullut heidän -matkassaan Jääskeenkin. Ihmiset valtasi täällä kuten muuallakin -kauhistus. Talonväki jätti kotinsa ja yks kaks huomasi herra Henrik -olevansa vaimonsa ja sairaan poikansa kanssa yksin autiossa talossa. - -"Jätä meidät yksin, rakas Henrik, ja pelasta itsesi, sillä Jumala on -päättänyt meidän kuolemamme", sanoi vaimo nöyrällä alistuvaisuudella. -"Minä näin viime yönä unissani pyhän neitsyen, joka näytti minulle -kuolleita lapsiamme. Siitä minä tiedän, että minä itsekin pian -seuraan heitä." - -Mutta herra Henrik ei tahtonut kuullakaan sellaista, että hän -jättäisi rakkaimpansa yksin kuolemaan. Vuorotellen valvoi hän -vaimonsa kanssa pojan vuoteen ääressä ja kun äitiin toisen päivän -iltana ilmestyivät ensimäiset ruton oireet, hoiti hän yksinään heitä -kumpaakin. Kun pojan valitukset olivat ainaiseksi vaienneet, oli -äidin iho jo täynnä noita pelottavia pilkkuja ja hänen tuskansa -korkeimmillaan. Syömättömyydestä ja valvomisesta nääntyneenä istui -herra Henrik hänen vuoteensa reunalla ja koetti tehdä voitavansa -tuskien lievittämiseksi. Kaikki oli hänestä kuin pahaa unennäköä ja -hän toivoi ainoastaan, että rutto mitä pikimmin iskisi häneenkin. - -Pian vaikenivat vaimonkin valitukset ja herra Henrik oli yksinään -kahden kuolleensa kera autiossa kylässä. Konemaisesti toimitti hän -vainajansa maan poveen ja laskeusi sitten tylsän horroksen vallassa -vuoteeseen odottamaan kuolemaa. - -Mutta kuolema ei huolinut hänestä ja hän heräsi jälleen, nukuttuaan -kokonaisen päivän ja yön. Hän käsitti ainoastaan hämärästi, missä hän -oli ja mitä viime päivinä oli tapahtunut. Hänen ymmärryksensä yli oli -laskeutunut tumma verho, joka esti häntä tajuamasta onnettomuutensa -suuruutta. Jonkunlainen vaisto pakotti hänet kuitenkin lähtemään pois -tuosta kylästä, jota painosti kuoleman autius. - - * * * * * - -Syksy oli jo myöhälle kulunut, kun herra Henrik eräänä päivänä -ilmestyi jälleen Hauholle, istuen laihan ja takkuisen hevosen -selässä. Itse hän oli vieläkin laihempi, silmät syvälle painuneet, -iho kellertävä ja tukka ja parta ruokkoamattomat. Häntä olisi ollut -vaikea tuntea entiseksi nuorteaksi ja vereväksi kirkkoherraksi, jos -kylässä olisi ollutkin joku hänen tuloansa näkemässä. Mutta kaikki -talot olivat autioina, sillä toisista oli musta surma korjannut -asukkaat, toisista olivat väet taas paenneet etäisiin metsäsaunoihin, -välttyäkseen siellä korven kätköissä hirmukuoleman kynsistä. - -Autio oli pappilakin, jonka pihalla herra Henrik laskeusi hevosen -selästä. Kiireisin askelin kuin jotakin kauan ikävöityä tavatakseen -riensi hän, sisälle ja tavatessaan huoneet tyhjinä, kuvastui hänen -harhailevassa katseessaan ikävä pettymys. Hän otti kirkon avaimet -käteensä ja lähti temppeliä kohti, joka kylän keskellä kohotti jyrkän -harjansa taivasta kohti. Hän polvistui alttarin eteen ja rukoili -kauan ja hartaasti, että Herra Jumala auttaisi häntä löytämään -jälleen vaimonsa ja lapsensa. Päätettyään vihdoin rukouksensa kiipesi -hän kellokastariin ja alkoi soittaa kelloja. Sitä teki hän myöhäiseen -iltaan saakka, pistäytyen aina välistä luukun ääressä tähyämässä -autioon ympäristöön. - -Seuraavana päivänä jatkoi hän kellojen soittamista. Puolen päivän -seuduissa läheni kirkkoa muutamia ihmisiä, jotka taukoamaton -kellonsoitto oli houkutellut metsän kätköstä kylälle. Kun he -arkaillen pysähtyivät kirkkotarhan portille, ilmestyi kellokastarin -luukkuun herra Henrik, joka ensin heitä ääneti tähysteltyään huusi: - -"Rakkaat seurakuntalaiset, ettekö tiedä, missä minun vaimoni ja -lapseni ovat? Ellette tiedä, niin tulkaa minun kanssani kirkkoon -rukoilemaan, että Jumala auttaisi minua löytämään heidät!" - -Mutta tuntiessaan tuon haamun kaltaisen olennon omaksi -kirkkoherrakseen tekivät seurakuntalaiset kammoksuen ristinmerkkejä -ja vetäytyivät kiiruusti takaisin metsiin. - -Mutta herra Henrik jatkoi soittamista. Aamusta iltaan kaikui kellojen -kumina. Ja kun metsissä piileskelevät seurakuntalaiset myöhäisinä -myrskyiltoina kuulivat kirkonkellojen kumeasti moikuvan, ristivät he -kammomielin silmiään ja rukoilivat Pyhää Henrikkiä suojakseen. - -Talven tullen lakkasivat kellot vihdoin soimasta ja kun asukkaat -palasivat kylään, ei herra Henrikkiä näkynyt missään. Eivätkä he -sen koommin kuulleet kirkkoherrastakaan. Hän oli lähtenyt jälleen -harhailemaan ja häipynyt niiden onnettomien joukkoon, jotka itseään -kiduttavina katumuksentekijöinä ja suurten onnettomuuksien ruhjomina -mielipuolina kiertelivät maata. - - - - -Kantaisän näky - - -Joensuun Matias Halikon pitäjässä oli mahtava ja äveriäs mies. -Hänen härkänsä kyntivät laajoja ja hedelmällisiä peltoja, joita -hänen esi-isänsä polvi polvelta olivat raivanneet Halikonjoen -mehevään suulaaksoon, ja omalla haahdellaan kävi hän kauppaa -Räävelissä, Turussa ja Tukholmassa. Tuntui kuin kaikki esi-isäin -ponnistukset olisivat puhjenneet kukkaan Matiaksen aikana ja kuin -kaikki heidän vuodattamansa hiki olisi muuttunut kullaksi hänen -käsissään, sillä hänen lukuisat aittansa olivat viljaa täynnä ja -hänen kirstunsa kalleuksia ja hänen emäntänsä luhdeissa notkuivat -orret kallisarvoisten pukujen ja ryijyjen painosta. Läheisen Rikalan -kaupungin porvarit ja pitäjän rälssimiehet kadehtivat häntä suuresti, -että hän, vaikka olikin talonpoika, kävi kauppaa kuin porvari ja -että hänellä oli useampia ja muhkeampia hevosia kuin yhdelläkään -vapaakirjan omistajalla. - -Joensuun Matias ei nimittäin kuulunut rälssisäätyyn ja ettei hän -ollut siihen pyrkinyt, sitä monet ihmettelivät. Mutta Matias ei -ollut siitä välittäni: eikä hänen rikkautensa yleensäkään näyttänyt -tuottavan hänelle iloa, sillä hänen mieltään painoi raskas suru. -Hänellä ei nimittäin ollut vielä poikaa ja hän alkoi olla jo ikämies. - -Kerran oli hän vedonnut sielunpaimeneensa ja herra Remboldus, -Halikon seurakunnan kuraatus, oli käskenyt häntä muistamaan kirkkoa, -ja Matias oli herranhuoneelle lahjottanut messupaidan ja kalliita -kynttilänjalkoja ja herra Remboldus oli siunannut emäntää ja ripsunut -häntä vihkivedellä, mutta apua ei siitä kaikesta ollut lähtenyt. Ja -toisen kerran oli hän vaeltanut Pohjois-Hämeen erämaihin, joissa asui -vielä lappalaisia, ja etsinyt käsiinsä heidän kuuluisimman noitansa, -joka oli pärryttänyt rumpuaan ja lukenut hänen ylitsensä mahtavia -loitsuja. Mutta ei siitäkään ollut mitään apua lähtenyt. - -Olivatko nyt sitten kaikki esi-isien työnhedelmät kokoontuneet hänen -käsiinsä vain sitä varten, että ne hänen jälkeensä hajoaisivat kaiken -maailman tuuliin, kysyi Matias sydämessään napisten ja käyden entistä -synkemmäksi. - -Tapahtui sitten eräänä päivänä, että Joensuiden ratsasti Turusta -sanansaattaja, joka toi Matiakselle käskyn Suomenmaan laamannilta -saapua kiiruusti Turkuun, mistä hänen oli piispan, laamannin -ja yhdentoista muun rahvaan miehen kanssa lähdettävä Ruotsiin -valitsemaan kuningasta Moran kivillä, kuten kuningas Hakoonin -julistus sääti Suomenmaan asuvaisille. - -Tämä matka oli alkuna Matiaksen vapautukselle. - -Kun Hemming-piispa, jonka silmä oli seurustelussa Pyhän Birgittan -kanssa terottunut näkemään ihmissydämeen, oli matkan kuluessa -useamman kerran salaa tarkastellut mahtavaa Joensuun Matiasta, tuli -hän lopulta hänen luokseen ja kysyi syytä hänen suruunsa. Matias -kertoi silloin, mikä hänen sydäntään painoi. - -"Oletko muistanut kirkkoa?" kysyi piispa. Sitä oli Matias tehnyt -mielestään enemmänkin kuin tarpeellista. - -"Mutta oletko lepyttänyt pyhimyksiä, sillä ne ovat meidän -välittäjiämme taivaallisen isän tykönä?" ja piispa neuvoi häntä -tekemään toivioretken johonkin pyhään paikkaan. - -Sitä ei Matias ollut vielä tehnyt ja hän päätti nyt lopuksi turvautua -siihen. Piispa neuvoi häntä käymään joko Pyhän Eerikin haudalla -Upsalassa tai Pyhän Olavin haudalla Trondhjemissa. Myöskin kotimaassa -saattoi hän tehdä retken joko pyhän ristin luo Hattulaan tai Pyhän -Jaakon luo Renkoon. Matias päätti käydä kaikissa näissä paikoissa ja -heti kuninkaanvaalin päätyttyä alotti hän retkeilynsä. - -Palattuaan vihdoin kotiin, otti hän emäntänsä mukaan ja lähti hänen -kanssaan jalkaisin taivaltamaan Hattulaan. Kun he siellä olivat -suudelleet pyhää ristiä ja hartaasti rukoilleen sen juurella, -jatkoivat he matkaa Renkoon. Koska tämä oli viimeinen paikka, viipyi -Matias kaikista kauvimmin polvillaan Pyhän Jaakopin kuvan edessä ja -rukoili tätä apostoolista pyhimystä kaikista hartaimmin. Ja kaikista -suurimman lahjan antoi hän Rengon kirkolle. - -Kului sitten muutamia aikoja odotuksessa ja pelossa. - -Kun Matias eräänä päivänä palasi pellolta työväkeään katsomasta, -tunsi hän äkkiä kummallisen raukeuden yllättäneen itsensä. Hän -heittäysi pitkäkseen leveään uudinsänkyynsä ja uinahti. Silloin -ilmestyi sängyn viereen Pyhä Jaakko ja sanoi: - -"Sinun rukouksesi on tullut kuulluksi ja hurskautesi palkitaan. Nouse -ja katso!" - -Pyhä Jaakko siirsi vuodeverhon syrjään ja Matias näki pyhimyksen -päästävän viittansa poimuista pienen pojan, jonka Matias tunsi heti -näköisekseen ja joka hymyili hänelle kirkkailla silmillään. - -"Mutta ei tässä vielä kyllin, sinä saat nähdä sellaista, jota ei -vielä ole sallittu yhdellekään toiselle kuolevaiselle: kaikki -jälkeläisesi niin pitkälle kuin heitä riittää." - -Pyhimys viittasi poikaa menemään ja hänen sijalleen ilmestyi -täysikasvuinen mies, jossa Matias niinikään näki piirteitä omasta -itsestään. Hän kulki edelleen ja sijalle tuli toisia, yhä vain -uusia sekä miehiä että naisia. Ne kulkivat hänen editseen väliin -yksitellen, väliin eri ryhmissä ja useampia rinnakkain ja kaikissa -niissä huomasi Matias jotakin omasta itsestään. Niiden joukossa -oli ylväitä vallasnaisia ja korkeita kirkonmiehiä, oli uljaita -sotasankareita, jotka kulkivat ohitse helisevin kannuksin ja huojuvin -töyhdöin ja kulettaen matkassaan vihollisilta vallotettuja lippuja, -oli viisaita rauhanmiehiä, jotka istuivat kuningasten neuvostoissa -ja hallitsivat maata. Niitä tuntui riittävän ihan loppumattomiin ja -kummallinen kohina täytti huoneen, kun ne kulkivat ohitse. - -Matias oli näkemästään huumautunut, hän hieroi otsaansa ja aikoi -kysyä jotakin pyhimykseltä, joka yhä seisoi siinä vuoteen vieressä ja -piti verhoa koholla, mutta silloin muuttui ohitse vaeltava vallasväki -ikäänkuin savuksi, haihtuen ilmaan. - -Pyhimys nosti kättään ja siunasi Matiasta, minkä jälkeen hänkin -hajosi savuksi ja verho laskeusi takaisin vuoteen eteen. - -Silloin heräsi Matias. - -Hän hieroi silmiään ja hänen suonissaan kohisi kuin olisi hän juonut -väkevätä viiniä. Ja ennenkuin hän oli ehtinyt unensa vaikutelmista -selvitä, lähestyi hänen emäntänsä ja silmät ilosta palaen kuiskasi -hänelle: - -"Saat toimittaa uuden lahjan Rengon Pyhälle Jaakolle, sillä minun -sydämeni alla liikahti äsken ja minä tunnen varmasti, että se on -poika." - -Yli tulviva riemu täytti Matiaksen sydämen ja hän kiitti hartaasti -pyhimystä, jonka ilmotusta hänen ei enää tarvinnut epäillä. Sitten -otti hän seinältä suuresta häränsarvesta tehdyn käyrän torven, -jolla hänen isänsä jo vanhoista ajoista olivat toitottaneet väkensä -kokoon. Isäntätuvan kuistilta puhalsi hän sitten syyskesän iltaan -niin raikkaan iloisen toitotuksen, että jokainen käsitti heti -kokoontumisen aiheena olevan jonkun hyvän asian eikä tulipalon tai -vihollisen hyökkäyksen. - -Mutta kun talon väki ja naapurit olivat kokoontuneet, pani Matias -toimeen suuret pidot ja hänen kasvonsa hohtivat koko illan sisäisestä -ilosta ja tyydytyksestä. Sitä eivät vieraat osanneet kyllin ihmetellä -eivätkä arvata syytä tähän äkilliseen muutokseen. - -Asian käsittivät he vasta puolen vuoden kuluttua, jolloin Matiaksen -emäntä synnytti hänelle pojan. Kun se oli kastettu ja saanut isänsä -tahdosta nimen Olavi, virkkoi äiti moittien: - -"Meidän olisi pitänyt antaa pojallemme nimeksi Jaakko, mutta sinä -annoitkin Olavin!" - -"Siihen oli omat syynsä", vastasi Matias. "Sillä katsos, kun -minä olin Norjassa Pyhän Olavin haudalla rukoilemassa itselleni -perillistä, lupasin minä muun muassa, jos saisin pojan, antaa hänelle -nimeksi Olavin. Olihan minun siis pidettävä lupaukseni." - -"Mutta Pyhä Jaakkohan meidän rukouksemme vain on kuullut, koska hän -yksinään ilmestyi sinulle", väitti emäntä. - -"Niin kyllä", sanoi siihen Matias, "mutta emmehän silti tiedä, vaikka -siinä olisi Pyhällä Olavillakin osansa. Eikä Pyhä Jaakko voine -asiata ottaa pahakseen, sillä eivät kaiketi pyhimykset saata olla -kateellisia. Ja sitäpaitsi -- voimmehan seuraavalle pojallemme antaa -nimeksi Jaakon." - -Emäntä katsoi tutkivasti miestään, epäillen itsekseen, että tällä oli -mielessään pieni viekkaus pyhimystä kohtaan. Kuinka lienee, mutta -ainakin he parin vuoden kuluttua saivat vielä toisenkin pojan, josta -tuli kaima Rengon Pyhälle Jaakolle. - -Näihin aikoihin otti Matias suorittaakseen ratsupalvelusta ja -sai rälssikirjan. Hän eli vanhaksi ja ehti nähdä poikansa Olavin -kotikihlakuntansa tuomarina sekä useiden poikain isänä. - -Kun kuningas Eerik Pommerilainen oli Suomessa käymässä, antoi hän -aateliskirjan muun muassa Olavi Matinpojalle, Joensuun herralle. -Kysyttäessä, mitä hän tahtoi aateliskilpeensä kuvattavaksi, juolahti -hänen mieleensä esi-isäin käyttämä torvi, jolla hänen isänsä oli -kutsunut väkensä ja naapurinsa viettämään ennakkojuhlaa hänen -maailmaan tulostaan. Siten tuli hänen vaakunaansa sarvesta tehdyn -torven kuva. - -Herra Olaville syntyi kaikkiaan viisi poikaa. Niistä kohosi yksi -tuomiorovastiksi, toinen Turunlinnan isännäksi ja muut elelivät -asemiehinä maakartanoissaan. - -Suku laajeni ja työnsi lakkaamatta uusia vesoja. Tuntui kuin se olisi -perinyt hedelmällisyytensä Joensuun meheviltä pelloilta, jotka olivat -luoneet ja edelleenkin pitivät yllä suvun rikkautta. - -Aste asteelta toteutui Pyhän Jaakon ennustus. Yksi Matiaksen -pojanpojan pojista kohosi jo Etelä-Suomen laamanniksi sekä -valtaneuvokseksi. Ja sitten seurasi vuosisatojen vieriessä pitkä rivi -ritareita, valtaneuvoksia, amiraaleja ja kenraaleja, joiden maine -levisi laajalle, sekä valtiomiehiä, jotka hoitivat hallitusta kuin -itsevaltiaat kuninkaat. - -Mutta aikojen kuluessa Joensuun Matiaksen jälkeläiset, jotka -loistavilla urillaan olivat kohonneet kuka vapaaherraiseen kuka -taas kreivilliseen säätyyn, vieraantuivat vähitellen kotimaastaan -ja omasta kansastaan. Heidän vaakunassaan näkyi kuitenkin vielä -kantaisän käyttämä sarvi, jonka johdosta suku oli saanut nimen -Horn. Se antoi näille myöhäsyntyisille jälkeläisille aiheen ruveta -uskottelemaan, että suku oli kotoisin Alamaista, josta muka -kantaisä oli Ruotsin kautta tullut Suomeen. He eivät tienneet enää -mitään Joensuun Matiaksesta, hänen häränsarvisesta torvestaan, -toivioretkistään ja Pyhän Jaakon ilmestyksestä. Ja niin ollen eivät -he myöskään tienneet sitä, että pyhimys, näyttäessään kantaisälle -kaikki hänen jälkeläisensä, oli viimeisten antanut hänen silmissään -haihtua savuksi, millä pyhimys oli tahtonut osottaa heidän -kiittämättömän vieraantumisensa oikeasta suomalaisesta sukuhaarastaan. - - - - -Isä ja poika - - -Kesäpäivän suuri hiljaisuus vallitsi Kuusiston salmen rantamilla. -Ne kaksi huovia, toinen parinkymmenen vuotias nuorukainen, toinen -jo harmaapartainen ukko, jotka vartioina käyskelivät linnan -vallilla, katsoivat tarpeettomaksi paahtua siinä avonaisen taivaan -alla, varsinkin kun he tiesivät voudin tähän aikaan kuorsaavan -päivällisunessaan ja torninvartian mistään piittaamatta torkkuvan -rintavarustuksen varjossa. Itse linnanherra taas, iäkäs Maunu-piispa, -työskenteli tapansa mukaan kammiossaan, ja jos hän sattumalta -lähtisikin ulos kävelylle ja huomaisi vartiain etsineen itselleen -hieman viileämmän olinpaikan, niin ei hän ainakaan hirteen heitä -tuomitseisi, tuskinpa katsoisi asiaa edes moitteenkaan arvoiseksi, -sillä olihan tätä nykyä rauha maassa eikä linnan vartioimisella -keskellä kirkasta kesäpäivää ollut niin suurta väliä. He jättivät -siis hilporit käsistään ja vierittäysivät jyrkkää vallinkuvetta alas. -Päästyään rantaleppien siimekseen riisuivat he saappaat jaloistaan ja -upottivat ne polvia myöten veteen. - -"Ihanaapa olisi kokonaankin sinne heittäytyä", puhkesi nuorempi -sanomaan. "Joko ma viskaan vaatteet päältäni ja lähden halkomaan -salmen pintaa?" - -"Elähän huoli", varotti vanhempi, "hyväpä tässä on näinkin istua." - -Vastapäinen ranta lehtoineen ja ruohikkoineen sekä joukko lehmiä, -jotka siellä kävivät laitumella, kuvastuivat kahtena, sillä -lahdenpinta oli rasvatyyni. Oikealla souti linnankalastaja nuottaa ja -taampaa samalta suunnalta, lahden ja niittyjen takaa, näkyi Piikkiön -kirkontorni. Hiljaisuutta häiritsi ainoastaan kiurun liverrys, -joka ehtymättömänä hopeavirtana kumpusi ylhäältä sinilaesta, sekä -vedenloiske vasemmalta, jossa linnan naispalvelijat pesivät poukkuja. - -"Onpa nyt paratiisillinen rauha", keskeytti nuorempi hiljaisuuden, -johon vaipuneina he olivat hetkisen istuneet. - -"Tämmöisenä päivänä sitä ei viitsisi muuta kuin olla", lisäsi -vanhempi. - -Tällä välin läheni vene lähenemistään. Vähää ennen kuin se laski -laiturin ääreen, virkkoi vanhempi: - -"Kunpa olisikin vielä paratiisi maan päällä, niin silloin saisi aina -vain loikoa puiden siimeksessä ja syödä kyllältään saksanpähkinöitä -ja omenoita ja... ja hunajaa." - -"Ja juoda olutta, johon sinä olet niin mestari." - -"Olisikohan siellä saanut olutta?" kysyi nuorempi yksinkertaiseksi -tekeytyen. - -"En tiedä, mahtoiko sitä olla siellä kaikkein saatavana, mutta -kaiketi sinä olisit sitä jostakin nurkasta löytänyt ja juonut itsesi -samanlaiseen tukkihumalaan kuin viime Heikinmessun aikana, mistä -taasen olisi seurannut, että sinut olisi kiiruunkaupalla toimitettu -paratiisin porttien ulkopuolelle, ennenkuin olisit ehtinyt niitä -ihania yrttitarhoja ryvettää." - -"Kylläpä te osaatte", arveli nuorempi pahastumatta. "Teidän olisi -pitänyt ruveta saarnaajamunkiksi, niin olisitte päässyt paljon -helpommalla maailman läpi." - -"No, eipä tämä nykyinen toimemmekaan juuri luita riko." - -"Niin että on parasta tyytyä tähän huovin kutsumukseemme sekä olla -onnellinen tässä piikkiöläisessä paratiisissa. Mutta munkeista ja -paratiisista puheen ollen, niin muistuupa elävästi mieleeni erään -liukaskielisen mustaveljeksen pitämä saarna, jonka pikku poikasena -kuulin Turussa. Hän puhui paratiisin ihanuudesta niin kauniisti, että -minulla on siitä pitäin tehnyt sinne aina vähin mieli. Puhuessaan -pyöräytti hän kaapunsa hihasta korean lasipallon, näytti sitä -kuulijoille ja sanoi, että maailma on alussa ollut yhtä ehyt ja -ihana kuin se pallo, mutta syntiinlankeemuksessa on se särkynyt -pirstaleiksi, aivan samoin kuin kävisi pallon, jos hän pudottaisi -sen kiveen. Sen tähden kaikki kauneus, mitä maailmassa tavataan, -on vajanaista, se kun on vain sen alkuperäisen paratiisimaailman -pirstaleita. Nyt minä sen munkin vertauksen vasta oikein ymmärrän. -Tämäkin suven ihanuus tässä ympärillämme on sellainen paratiisin -pirstale. Ja meidän velvollisuutemme sanoi munkki olevan koettaa -niistä pirstaleista panna jälleen paratiisi kokoon." - -"Hm, panepas se tosiaankin kokoon, niin minä sanon sinua mestariksi", -jorisi vanhempi ja haukotteli penseästi. - -Nuorempi ei katsonut tätä vartiakumppaninsa huomautusta vastauksen -arvoiseksi, hän oli käynyt tunteelliseksi ja silmät puoli ummessa -tuijotti etäisyyteen. Äkkiä havahtui hän kuitenkin haaveistaan, -rävähytti silmänsä auki ja huudahti: - -"Saammepas vieraita." - -Vanhempikin käänsi päänsä samalle suunnalle ja näki linnaa kohti -lähenevän venheen, jota kaksi soutajaa kiskoi eteenpäin. Kolmas istui -melaa pidellen perässä. - -"Taitaapa olla parasta korjautua tästä takaisin vallille", sanoi hän, -"sillä pian törähyttää Hookana torvellaan tulomerkin." - -"Niin, ellei se torviniekka ole nukahtanut, mikä muutoin olisikin -hänelle parahiksi." - -He vetivät saappaat jalkaansa ja nousivat äskeiselle paikalleen, -alkaen hilporeihinsa nojaten uteliaasti tähytä lähenevää venettä. - -"Olen valmis syömään pääni, jos vain osaatte sanoa, kuka tuo perässä -istuva herra on", lupasi nuorempi, "sillä herrasmieheksi minä ainakin -hänet erotan, Vaikken sen enempää pystykään hänestä sanomaan." - -"No, olehan valmiina haukkaamaan pääsi, sillä ellei veneen perässä -istuva herra ole Olavi-mestari, niin saat vuorostasi syödä minun -pääni." - -"Mitä, ukon poikako?" - -"Kenen ukon, sinä viisastelija?" - -"Ka, tietenkin piispan, ettekö te tarkottanut Olavi Maununpoikaa?" - -"Täytyy sanoa: hänen armonsa piispan, sillä ukko tuolla sisällä on -hiukan enemmän kuin minä ja sinä", ojensi vanhempi. "Mutta milloin -sinä olet kuullut, että jollakin piispalla olisi poika? Piispoilla -ei saa olla poikia paremmin kuin tyttäriäkään ja sinun tulee tietää, -että mestari Olavi on piispan sisaren poika --" - -"Hänen armonsa piispan kai tarkotitte sanoa." - --- "ja hänen armoansa piispaa kutsuu hän enokseen. Paina se visusti -mieleesi, ettet vasta erehdy joutavia leksottelemaan." - -"Mutta kaikkihan sen tietävät, että..." - -"Vaiti nyt siinä, he lähenevät jo ja minä tahdon mennä näkemään, -vieläkö Olavi-mestari tuntee minut." - -Kun vieras, nuori, muhkeavartaloinen mies, jolla oli tavallista -kallisarvoisempi pappispuku ja päässä mustasamettinen pyöreä -maisteribaretti, saapui kohdalle, laskeusi vanhempi huovi muutaman -askeleen alas vallin kuvetta ja tervehti häntä kunnioittavasti. - -"Kas, Herran rauha teille, Jooni-vanhus, näyttepä olevan vielä yhtä -hyvissä voimissa kuin viime käynnilläni." - -"Niin, Jumalan kiitos, vielähän tuota jaksaa täällä vallilla -käyskennellä ja hilporia kantaa. Mutta... teidän arvoisuutennehan -tulee kuin taivaasta pudoten, emme ole täällä linnassa, ainakaan me -yhteinen väki, tienneet mitään tulostanne." - -"Ei siitä ole enollanikaan ollut tietoa, sillä lähdin kotimatkalle -edeltäpäin ilmottamatta. Mutta onko täällä kaikki ennallaan ja kuinka -voi hänen arvoisuutensa? Pelkäsin jo linnaa lähestyessämme, että se -on jätetty autioksi, kun ei kuulunut tavallista torventoitotusta eikä -valleilla näkynyt ristinsielua." - -"Hookana on nukahtanut torvensa ääreen", sanoi Jooni ja heitti -moittivan katseen ylös portti torniin, "ja sitten me..." - -Hän aikoi selittää omaa ja toverinsa poistumista vartiopaikalta, -mutta kun hän venytteli sanojaan, keskeytti Olavi-mestari hänet: - -"Oli parempi, että minä pääsin huomaamatta linnaan ja voin siten ihan -odottamatta ilmestyä enoni eteen. Kai hän on kotona ja voi hyvin." - -"Hänen armonsa voi erinomaisesti ja istuu kaiketi kammiossaan -oppineiden kirjojensa parissa. Kyllä hän hämmästyy ja ihastuu, -nähdessään teidän arvoisuutenne yhtäkkiä edessään." - -"Sen minä kyllä uskon", vakuutti mestari Olavi ja lähti astelemaan -edelleen. - -Kun Jooni kääntyi vallinharjalle noustakseen, tölmäsi hän nuorempaan -toveriinsa, joka oli hiipinyt hänen selkänsä taakse ja sieltä -uteliaasti tarkastellut mestari Olavia. - -"Vai siihen jo kerkesit töllistelemään!" ärähti hän. "Oletteko tullut -ajatelleeksi?" kysyi nuorempi rauhallisesti, "että jos ukolta tuolla -sisällä... tarkotan hänen armoltaan piispalta otettaisiin hartioilta -kolmisenkymmentä vuotta ja asetettaisiin sitten mestari Olavin -rinnalle, niin he olisivat aivan toistensa näköiset?" - -"No entä sitten! Vai onko se sinusta suurikin ihme, että sisarenpoika -on enonsa näköinen." - -Jooni lähti kävelemään pitkin vallinharjaa, haluamatta niistä -asioista antautua pitempään sananvaihtoon kärkkään kumppaninsa kanssa. - -Tällä välin oli mestari Olavi ketään kohtaamatta tullut linnan -sisäpihalle, missä hän hetkiseksi pysähtyi tuuhean jalavan -siimekseen. Se kasvoi yksinäisenä keskellä pihaa ja sen juurella oli -sammaltunut kivipenkki. Siinä oli hän poikavuosinaan usein istunut -kirja polvillaan, unelmien sulautuessa vanhan jalavan suhinaan, -jalavan, jonka tarina tiesi ensimäisen suomalaissyntyisen piispan, -Maunu I:sen, istuttamaksi ja joka oli nähnyt ympärillään milloin -hävitystyössä riehuvia novgorodilaisia, milloin uljaita ritareita ja -kirkkoruhtinaita. Ylhäällä tornin komeroissa vikisivät naakat niin -tutunomaisesti ja harmaiden muurien kyljestä tirkistelivät pienet, -lyijypuitteiset ikkunat kuin ystävällisen vanhuksen silmät. - -Lapsuusmuistojen tulviessa joka haaralta mieleen astui mestari Olavi -jykeitä kiviportaita ylös ja kohtasi heti kynnyksen takana enonsa -vanhan emännöitsijän, joka hänet nähdessään löi hämmästyksestä -kätensä yhteen. Hän tervehti ystävällisesti vanhusta ja kieltäen -häntä panemasta toimeen mitään hälytystä jatkoi kapeita kiviportaita -myöten matkaansa toiseen kerrokseen. - -Ovi piispansaliin, joka vastasi maallikkolinnojen ritarisalia, oli -raollaan ja hän pujahti siitä ääneti sisälle. Salissa ei ollut -ketään ja muuan auki vedetty ikkuna narahteli ilmanvedosta. Mestari -Olavi pysähtyi keskelle lattiaa ja silmäili mieli herkkyneenä -ympärilleen. Mitä herttaisia muistoja kätkeysikään täällä joka -soppeen! Noissa syvissä ikkunakomeroissa oli hän talvi-iltain hämyssä -unelmoiden istuskellut. Leveät penkit nahka- ja samettityynyineen, -kallisarvoiset seinämatot, jykevät nojatuolit ja pöydät -- kaikki -olivat ennallaan ja samassa järjestyksessä kuin kolme vuotta sitten, -jolloin hän, päästyään rehtorin toimesta Parisin yliopistossa, oli -tullut kotimaassa käymään. - -Salin perälle astuessaan pysähtyi hänen katseensa hetkeksi leveään -uuniin, jonka otsikossa näkyi kiveen hakattuna Tavastien vaakuna: -rautaan puettu koukistunut käsivarsi. Se toi aina mieleen hänen oman -vaakunansa ja samalla hänen eräänlaiseen salaperäisyyteen verhotun -syntyperänsä. Hänen vaakunassaan oli samanlainen haarniskoitu -käsivarsi, se vain eroa, että käsi hänen vaakunassaan piteli ruusua. -Kun hän oli tuosta ruususta kerran poikasena kysynyt enoltaan, oli -eno luvannut kertoa sen historian myöhemmin, kun hän on täysi mies -ja maisteri. Nyt hän oli sitä ollut jo monet vuodet ja nytpä hän -vihdoinkin vaatisi enon kertomaan siitä. - -Hiljaa työnsi hän oven piispan kirjastohuoneeseen auki ja astui -kynnyksen yli. Vanhus istui nojatuolissa, pää taapäin painuneena, -polvillaan avattuna Thomas Lombarduksen _Liber Sententiarum._ Hän oli -uinahtanut ja liikutettuna katsoi mestari Olavi noita jaloja kasvoja -korkeine otsilleen ja älykkäine piirteineen. Tonsuuria peitti musta -kalotti ja ohimoilta alkoi tukka jo vaalentua. Korkea vartalo ja -tasaisesti huokuva rinta sekä poskipäille kohonnut nuorekas punerrus -todisti kuitenkin vielä täyttä miehuuden voimaa. Lukupulpetilla hänen -vieressään oli niinikään avattuna Vulgata, jota vanhus oli nähtävästi -käyttänyt Lombardusta tutkiessaan. - -Vanhus havahtui ilmanvedosta. Hän siristi silmiään ja ilonhohde -levisi hänen kasvoilleen. - -_"Sic!"_ huudahti hän kohoten seisomaan. "_Ubi mater, ibi filius._ -Uinahdin hieman ja olin silloin näkevinäni Elinan, sinun äitisi, -kulkevan editseni, kädessään ruusunkukka. Tiesin silloin saavani -kuulla sinusta, rakas nepos, mutta sitä en osannut odottaa, että sinä -itse seisoisit ilmielävänä edessäni." - -Hän syleili hellästi mestari Olavia ja jatkoi sitten: - -"En osannut odottaa sinua ennenkuin syksyllä, sillä viimeksi -saapuneessa kirjeessäsihän et puhunut mitään näin pikaisesta -lähdöstäsi." - -"Koti-ikävä, rakas eno, ajoi minut yhtäkkiä liikkeelle, kun toimeni -yliopiston rehtorina päättyi ja muutkin asiat sallivat hieman lähteä -tuuluttelemaan." - -"Oletko siis toistamiseen ollut rehtorina? Siitäkään minulla ei ole -ollut tietoa." - -"Taisin unhottaa mainita siitä viime kirjeessäni. Lisäksi sain -kunnian kuluneen kevään aikana toimia kolmannen kerran saksalaisen -kansakunnan prokuraattorina." - -"Saksalaisen kansakunnan? Tarkotat kai englantilaisen." - -"Hm, siellä ei nyt enää kernaasti käytetä nimeä _natio anglicana,_ -vaan sen sijaan _natio allemannica_. Jälkimäinen nimitys alkoi pyrkiä -käytäntöön jo viisi vuotta sitten, jolloin englantilaiset roviolla -polttivat Orleansin neitsyen, kuten siellä nykyään on Jeanne d'Arcia -ruvettu nimittämään. Ja sen jälkeen kuin kuningas Kaarle sai Parisin -haltuunsa, on nimitys _natio anglicana_ hävinnyt melkein kokonaan -käytännöstä." - -"Siellä on, kuulen ma, tapahtunut suuria mullistuksia, joista meillä -täällä Europan pohjoisnurkassa on vielä varsin vaillinaiset tiedot. -Ranskalaiset ovat siis saaneet pääkaupunkinsa takaisin?" - -"Niin, huhtikuun kolmantenatoista päivänä avasivat Parisin -porvarit kaupunginportit ranskalaiselle sotajoukolle. Riemu oli -yleinen kaupungissa ja koko yliopisto vaelsi juhlakulkueessa, -kaikilla palavat vahakynttilät käsissä, Pyhän Katarinan kirkkoon -Teinilaaksossa, jossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus." - -"Yliopisto on siis tehnyt täyskäännöksen, sillä etkös sinä viimeksi -luonamme käydessäsi kertonut, että se oli mukana tuomitsemassa -kuolemaan sitä... kuinka häntä nyt kutsuttiinkaan?" - -"Orleansin neitsyttä, niin kyllä. Mutta yliopisto yhtyi tuohon -tuomioon vasta ankarain kinastelujen jälkeen, sillä lähes toinen -puoli yliopistoa piti Jeanne d'Arc'ia Jumalan lähettämänä eikä -minään noitana. Näihin kuuluin minäkin, kuten tiedät silloisista -keskusteluistamme. Sen vuoksi valittiin minut englantilaisen -kansakunnan puolesta siihen lähetyskuntaan, joka sai tehtäväkseen -rakentaa sovinnon yliopiston ja kuningas Kaarlen välillä." - -"No, ja kuinka onnistui toimenne?" - -"Vallan mainiosti. Kuningas otti meidät suopeasti vastaan ja vahvisti -kaikki yliopiston vanhat etuoikeudet." - -"Yliopisto saa siis rauhassa jatkaa työtään ja Ranska on päässyt -pitkäaikaisista vihollisistaan. Kun loppu on hyvä, niin kaikki on -hyvä. Mutta haluaisinpa nyt kuulla jotakin yliopiston elämästä. -Ovatko tiedonlähteet kummunneet yhtä tasaisesti näinä koettelemusten -aikoina?" - -"Kyllä muutoin, paitsi että opiskelijoita on kalliin ajan tähden -ollut vähemmän. Melkoinen osa Parisia jäi parina viime vuonna -autioksi ja jonkun kerran raivosi köyhemmän väestön keskuudessa -todellinen nälänhätä. Ja Parisin ympärillä liikkui laumoittain susia, -tunkeusivatpa joskus muurien sisällekin, syöden elävältä muutamia -ihmisiä." - -"Parisista on siis kaikonnut se iloinen ja keveä elämä, mikä siellä -vallitsi vielä parikymmentä vuotta sitten, jolloin minäkin siellä -talvikauden viivähdin. Se ei ollut vierasta yliopiston oppineille -isillekään, sillä heistähän laulettiin... kuinkas se nyt mahtoi -ollakaan..." - - "Madame la Haute science - à Paris s'en vint, ce me semble, - boir les vins de son celier", - - (Rouva Korkia-oppisuus - käy Pariisiss' asioitaan: - juomassa viinit kellaristaan,) - -auttoi hänen muistiaan mestari Olavi. - -"Niin juuri, ja myöskin minä kuulin siellä sanottavan, että moni, -joka on lähtenyt hakemaan Parisista seitsemää taidetta, on niiden -sijasta tavannut siellä seitsemän kuolemansyntiä." - -"Seitsemän kuolemansyntiä on saanut kaikota muurien ulkopuolelle, -sillä tavernien ja muiden ilopaikkojen lukumäärä väheni viime vuosina -puoleen ja entisten iloisten viisujen sijasta laulettiin Parisissa: - - Morte nihil melius, vita nil peius iniqva, - - (Ei parempaa kuin kuolema, eik' elämää poloisempaa,) - -mutta nyt alkaa jo elämä palata ennalleen ja pian ovat nuo seitsemän -kuolemansyntiäkin jälleen muurien sisäpuolella." - -"Hm, hm, sellaistahan se on. Mutta sinä, nepos, teit otollisen työn, -tullessasi tervehtimään minua vanhusta, jonka elämä pian ohjaksistaan -jättää. Kuinka luonnistui muutoin matkasi ja tulitko Ruotsin kautta?" - -"En, vaan suoraan Lyypekistä." - -"Aijai, kuinka varomatonta! Eivätkö Lyypekissä kertoneet, että -vesillämme risteilee jälleen vitaliveljeksiä. Varsinkin eräs Iivari -Fleming liikkuu kaikkialla laivoineen, ryöstäen kauppa-aluksia ja -hätyyttäen rantakaupunkeja. Me emme toistaiseksi ole voineet hänelle -mitään, sillä Raaseporin herra suojelee häntä julkisesti." - -"No miksi häntä ei saateta rangaistukseen sellaisesta teosta?" - -"Raaseporin herraako? Kukapa hänet saattaisi, sillä hän hallitsee -linnaansa täysin itsenäisesti, piittaamatta kenenkään käskyistä. -Sitäpaitsi hän on uuden valtionhoitajamme setä. Meillähän ei -nimittäin enää hallitsekaan Eerik-kuningas." - -"Kuulin siitä jo tulomatkallani sekä samoin Engelbrektin murhasta. -Kamala ja väärä teko!" - -"Niin, herra paratkoon" -- ja vanhus ryhtyi seikkaperäisemmin -selvittämään kotimaassa sattuneita mullistuksia, joista mestari -Olavilla oli yhtä vaillinaiset tiedot kuin hänellä itsellään Ranskan -maan asioista. - -Kun oli tämän jälkeen kestänyt jonkun aikaa vaitioloa, kummankin -istuessa nojatuolissaan omiin mietteisiinsä vaipuneena, kohotti -mestari Olavi päätään ja virkkoi hiukan arkaillen: - -"Sanoit, eno, minun äsken sisään astuessani uneksuneesi äidistäni, -joka näyttäysi sinulle, kädessään ruusu. Tullessani piispansalin -halki sattuivat silmäni sinun vaakunaasi, josta ajatukseni johtuivat -omaan vaakunaani ja siinä näkyvään ruusuun." - -"Ja nyt haluaisit kuulla tuon ruusun historian", keskeytti hänet -vanhus, "sekä samalla saada tarkempia tietoja syntyperästäsi. Halusi -on enemmän kuin kohtuullinen ja minä olen liian pitkään siitä -vaiennut. Mutta siitä on minua pidättänyt aina jonkunlainen arkuus." - -Hän oli hetken aikaa vaiti, pää käden varaan nojautuneena, kysyen -sitten hiljaisella äänellä: - -"Eihän sinulle suinkaan ole pitkään aikaan enää ollut mikään -salaisuus se, että minä en ole sinun enosi, vaan isäsi, vaikka me -hyvin ymmärrettävistä syistä olemmekin olleet pakotetut karttamaan -tätä armasta nimitystä?" - -Kun mestari Olavi oli vastannut myöntävästi, jatkoi piispa harvakseen -ja matalalla äänellä: - -"Mutta äidistäsi sinulla on ani vähän, jos ollenkaan, muistoja. -Tahdonpa nyt kertoa hänestä. Niihin muistoihin sisältyvät minun -elämäni samalla sekä ihanimmat että raskaimmat hetket." - -Hän vaikeni jälleen, kooten muistojaan. Kun hän jatkoi, oli hänen -äänensä käynyt pehmeäksi ja hartaaksi. - -"Kuten tiedät, toimin minä nuoruudessani jonkun aikaa -maaseutupappina, ennenkuin lähdin ulkomaille opintojani jatkamaan. -Heti papiksi vihittyä määrättiin minut paimeneksi siihen -seurakuntaan, jonka kirkontorni näkyy tuolta lahden takaa. Muutamia -päiviä seurakuntaan tuloni jälkeen kutsuttiin minut antamaan -viimeistä voitelua eräälle köyhtyneelle asemiehelle, joka asui Rungon -talossa minun lähimmässä naapuristossani. Kun minä olin toimittanut -hänelle tämän viimeisen palveluksen ja kuolema alkoi tehdä tuloaan, -pyysi hän minua jollakin tavoin huoltamaan hänen ainoaa tytärtään, -joka nyt jäi kokonaan orvoksi, sillä hänen äitinsä oli kuollut -jo aikaisemmin. Tytär, joka itki isänsä vuoteen vieressä, oli -seitsentoistavuotias, ja kääntäessäni katseeni häneen, huomasin minä, -että hän oli harvinaisen kaunis. Kun isä oli saatettu hautaan, seisoi -tytär yksinään maailmassa, murheissaan ja avutonna. Pian tulivat -sitten isän velkamiehet ja tahtoivat riistää orvolta kodin. Minä -aioin ensinnä ottaa hänet pappilaan, sillä tarvitsin emännöitsijää. -Mutta kohta kuitenkin peräysin aikomuksestani, sillä katsoin -vaaralliseksi elää joka päivä niin kauniin ja kukoistavan olennon -lähimmässä läheisyydessä, ja minä olin päättänyt pysyä puhtaana -hengellisellä urallani. Yhtä paljon en hänen itsensäkään tähden -tahtonut tehdä hänestä tavallista papinmorsiaa. Niin ollen tyydytin -saamamiehet omilla varoillani ja kehotin Elinaa asumaan eteenkinpäin -kotonaan, kunnes talo saisi jälleen isännän. - -"Näin luulin kaikki järjestäneeni parhain päin, mutta pian tulin -huomaamaan, että kiusausta vastaan ei ihminen ole koskaan kyllin -lujasti turvattu, varsinkin ryhtyessään omin voimin sitä vastaan -taistelemaan. Pitäessäni huolta Elinan perintötilasta oli minun -pakko tavata häntä usein ja kerta kerralta syöpyi hänen kuvansa yhä -syvemmälle minun sieluuni. Kauhistuksella huomasin, että ajatukseni -keskellä pyhiä toimituksiakin karkasivat hänen luokseen. Silloin -aloin minä todenteolla taistella kiusausta vastaan, rukoillen, -paastoten ja syventyen pyhän kirjan tutkimiseen. Mutta kun minä -luulin jo masentaneeni luvattoman taipumukseni, palasi se kahta -voimakkaampana niin kohta kun minä jouduin hänen lähelleen ja kuulin -hänen heleän äänensä tai näin hänen ihanat silmänsä. Niin, tarvitsipa -minun vain etäältä nähdä vilahdus hänen notkeasta vartalostaan tai -kuulla hänen laulavan, kun sydämeni jo oli ilmitulessa ja veri kohisi -kuumeisena suonissani. Kuukausia kesti minun epätoivoinen taisteluni, -unettomat yöni ja harhailut. Sitten -- kuinka se oikeastaan tapahtui, -sitä minun on vaikea selittää, mutta eräänä ihanana kesäehtoona, -jolloin satakieli lauloi tammistossa kirkon luona, löysin minä -itseni hänen luotaan ja hän lepäsi minun sylissäni. Tämän jälkeen en -minä enää yrittänytkään taistella vastaan, vaan antausin kokonaan -rakkaudelleni. Minun pitäisi sanoa _syntiselle_ rakkaudelleni, mutta -sitä minä en voi tehdä, sillä tuntuu että minä sillä loukkaisin sen -lempeän ja viattoman olennon muistoa. Me antausimme siis kokonaan -toisillemme ja niin livahti vuosi ohitsemme kuin ihana unelma." - -Nuoruusmuistojensa riuduttamana vaikeni vanhus tässä toviksi eikä -Olavi hennonut häntä kysymyksillään häiritä. - -"Olkoon, että meidän suhteemme oli luvaton ja synnillinen", jatkoi -hän jälleen, "ja sitähän se pyhän kirkkomme kannalta kieltämättä -onkin, mutta siitä huolimatta kangastaa se muistossani kuin -lyhytaikainen, ihana unelma. Siitä havahduimme me ensi kerran -todellisuuteen, kun Elina synnytti pojan. Vaikeasti ratkaistavaksi -kysymykseksi tuli nyt, kuinka meidän oli tämän jälkeen järjestettävä -elämämme. Minä en virkani ja kutsumukseni takia voinut mennä -avioliittoon hänen kanssaan ja toisaalta oli Elinalla vaara tulla -ihmisten silmissä halveksituksi. Taistelut ja unettomat yöt alkoivat -minulle jälleen. Näihin aikoihin ilmestyi paikkakunnalle eräs -vapaasukuinen herra Arveste, joka oli siihen saakka ollut ulkomailla -sotapalveluksessa. Hän näytti mielistyvän Elinaan ja kosi häntä -jonkun ajan kuluttua. Kun herra Arveste tuntui kunnon mieheltä, -näytti tämä minusta Jumalan lähettämältä pelastukselta. Käytyäni -sydämessäni vielä viimeisen ankaran taistelun kehotin minä Elinaa -antamaan myöntävän vastauksen, sillä tietäessäni hänellä olevan -suojelijan saatoin minä keveämmällä mielellä lähteä ulkomaille. -Poikamme lupasin minä ottaa kasvattaakseni, niin pian kuin hän -kykenisi äidistä luopumaan. Alistuen välttämättömyyteen antoi Elina -suostumuksensa ja sydän raskaana erosimme me toisistamme, luvaten -elämämme loppuun muistaa toisiamme rukouksissa. - -"Kohta sen jälkeen lähdin minä ulkomaille ja viivyin vuosia Pragin -yliopiston oppisaleissa. Oleskeltuani siellä neljä vuotta, joiden -kuluessa sain ani vähän tietoja kotimaasta eikä ollenkaan niistä, -joiden luo sydämeni oli jäänyt, sekä saatuani maisterivihkimyksen, -alkoi maa yhtäkkiä polttaa jalkaini alla ja minä päätin -viivyttelemättä ja suorinta tietä lähteä kotiin. Nukkuessani -sitten viimeistä yötäni Pragissa näin minä unissani Elinan -- -omituista kyllä ensi kerran koko poissaoloaikanani. Kuin henkäys -kulki hän minun ohitseni ja kehotti minua rientämään kotimaahan. -Tavaton levottomuus täytti sydämeni ja minusta oli tukalaa, että -öiksi täytyi pysähtyä majataloihin. Kun minua eräässä sellaisessa -kehotettiin odottamaan siksi kuin paikalle kertyisi useampia samalle -suunnalle matkustavia, että kulku edessä olevan metsäseudun halki -olisi turvallisempi, en minä mitenkään malttanut pysyä alallani, -vaan lähdin yksin taipaleelle ja jouduin rosvojen käsiin, jotka -ryöstivät minut puti puhtaaksi. Siitä huolimatta jatkoin minä -matkaani luostarien avulla eteenpäin ja pääsin viimein Danzigiin, -jossa onneksi tapasin kotiin lähtevän turkulaisen laivan. Itämerellä -pidätti meitä vastatuuli kokonaista kaksi vuorokautta. Kun minä -kolmantena yönä, kauan valvottuani ja tuskailtuani ja rukoiltuani -Jumalaa ja Pyhää Kristoforosta armahtamaan meitä myötätuulella, -heittäysin pitkälleni ahtaassa kojussani, näin kohta horroksiin -vaivuttuani jälleen Elinan. Kuin tuulen henkäys kulki hän nytkin -ohitseni, mutta tällä kertaa oli hänen kädessään ruusunkukka, -hänen kasvonsa olivat kuoleman kalpeat ja hätääntyneet ja ohitse -rientäessään lausui hän minulle yhden ainoan sanan: myöhästynyt! - -"Herramme yksin tietää, kuinka suuressa tuskassa minä sen yön vietin. -Aamulla vihdoin armahti Jumala, tuuli kääntyi suotuisaksi ja me -pääsimme Turkuun. Saatuani lainatuksi ratsun riensin minä suoraa -päätä Piikkiöön. Mitä lähemmäs Runkoa minä tulin, sitä suuremmaksi -kasvoi pelkoni ja hätäni. Herra Arveste otti minut yrmysti vastaan -ja viittasi mitään puhumatta vuoteeseen. Siellä lepäsi Elina -liikkumatonna, kasvoillaan kalpea kuoleman rauha. Hänen kädessään -oli vielä tuoksuva ruusunkukka. Kun minä sinun syntymisesi muistoksi -olin hänen ikkunansa alle istuttanut ruusupensaan, arvasin minä -kohta, että hän ennen viimeiseen uneen vaipumistaan oli tahtonut -kukan tuosta pensaasta ja siten toimittanut minulle viimeisen -tervehdyksensä. Ja tämä on nyt sen ruusun historia, joka on sinun -vaakunaasi kuvattu. - -"Haikea suru täytti sydämeni, etten ollut ehtinyt hänen silmiään -sulkemaan, ja kuumia kyyneleitä vuodattaen polvistuin minä hänen -vuoteensa viereen, rukoillen siinä kauan. Enkä sen jälkeen ole -laannut rukoilemasta hänen sielulleen rauhaa ja hänen muistonsa -vaatimana minä toistakymmentä vuotta sitten tein retkeni pyhälle -haudalle." - -Mielenliikutus sai piispan vaikenemaan. Mestari Olavi tunsi myös -itsensä syvästi liikutetuksi. - -"Sinua en tavannut Rungolla", jatkoi piispa, "vaan sain tietää, -että Elina oli vähän aikaa naimisissa oltuaan toimittanut sinut -sisareni Margaretan hoitoon, sillä herra Arveste ei ollut suvainnut -lapsipuoltaan. Riensin siis suoraapäätä sisareni luo, saadakseni -syleillä sinua." - -"Muistan elävästi, kun sinä astuit sisälle, minun parasta aikaa -istuessani tätini polvella", keskeytti mestari Olavi vilkkaasti. - -"Hm, entäs muistatko ollenkaan äitiäsi?" - -"Muistan erään hänen vierailunsa, kaiketi viimeisen, tätini luona. -Puhellessaan tädin kanssa purskahti hän tuon tuostakin itkemään." - -"Niin, mikäli kuulin, on hän ollut onneton avioliitossaan, -sillä herra Arveste ei näytä olleenkaan niin kelpo mies kuin me -alussa luulimme. Äitisi, se armas olento, kuihtui vähitellen ja -synnytettyään sinun nuoremman sisarpuolesi uinahti hän pois täältä -murheen laaksosta. Rauha hänen sielulleen!" - -Piispa teki ristinmerkin, jonka jälkeen syntyi pitempi äänettömyys. - -"Minun tekisi mieleni kysyä sinulta yhtä asiaa, isäni", katkasi -vihdoin mestari Olavin ääni hiljaisuuden. - -"Kysy, poikani!" kehotti piispa. - -"Eikö sinussa kokemiesi perusteella ole koskaan herännyt epäilyksiä -caelibati-lain oikeutusta vastaan? Meidän nuorten oppineiden kesken -on siitä Parisissa usein keskusteltu ja monet ovat sitä sangen -jyrkästi tuominneet." - -"Paljon olen minäkin, poikani, sillä asialla päätäni vaivannut -ja tutkinut sitä sekä pyhän kirjan että kirkkoisien kirjotusten -valossa. Yhteen aikaan oli sydämeni niin suuressa kapinassa, että -minä aioin julkisesti nousta sitä vastaan. Mutta... häpeäkseni täytyy -minun tunnustaa, ettei minulla ollut siihen tarpeellista voimaa ja -rohkeutta. Pyhä katolinen kirkkomme on siksi mahtava valta, että -se ruhjoo armottomasti sen, joka asettuu sitä vastaan. Siitä on -viimeisenä pelottavana esimerkkinä Pragin aikuisen ystäväni Juhana -Hussin kohtalo." - -"Mutta..." - -"Arvaan kyllä, mitä sinä aiot sanoa", ehätti piispa keskeyttämään -mestari Olavin, "että nimittäin totuus on uskallettava kaikissa -oloissa tuoda esille ja että totuutta ei maailman mahtavinkaan -valta pysty kukistamaan. Niin kyllä, sen olen tuhannesti lausunut -itselleni, mutta sittenkin... niin, yksinkertaisesti sanoen: Herramme -ei ole kutsunut minua siihen toimeen, sillä minä en ole sellaista -rakennetta kuin oli esimerkiksi Huss ja jommoisia uudistajain tulee -olla. Jos tämä caelibati-laitos on ihmisistä lähtenyt ja väärä, niin -Herra on kyllä löytävä aseen särkeäksensä sen." - -Tässä keskeytti piispan puheen emännöitsijä, joka tuli ilmottamaan, -että ateria on valmiina. Kun he nousivat lähteäkseen ruokahuoneeseen, -jätti mestari Olavi tuon vakavan keskusteluaiheen ja virkkoi -iloisesti: - -"Käynpä tosiaankin suurella halulla kotoiseen pöytään, päästäkseni -käsiksi oikeaan Suomen ruisleipään ja voimakkaaseen Turun olueen. Kun -saa vuosikaudet nauttia vehnäleipää ja viinejä, syntyy ikäänkuin kova -hiuka kaiken kotoisen puoleen." - -Aterialta noustua lähtivät he kävelemään linnan ympäristöön. Aurinko -alkoi jo laskea ja ilta oli harvinaisen ihana. Kuin peilissä -kuvastuivat salmen pinnassa kukkeat rantalehdot ja mannermaan -puolelta kaikuivat karjankellot ja paimenten huhuilut. Pysähtyessään -vallinharjalle ihailemaan kesäillan armautta, puhkesi mestari Olavi -lausumaan: - -"Niin ihanaksi kuin ranskalaiset maataan kehuvatkin, ja -kieltämättähän se onkin ihana, niin en kuitenkaan vaihettaisi siihen -Suomeamme. Tämä on sittenkin paras ja ihanin kolkka maailmassa." - -"Kai sinä nyt jäätkin ainaiseksi tänne meidän luoksemme", virkkoi -siihen piispa, "sillä isänmaa kaipaa jo kovin sinun lahjojasi ja -suurta oppiasi." - -"En ihan vielä, isäni", vastasi mestari Olavi, "sillä teologian -baccalario-tutkinto on vielä suorittamatta, jota paitsi minun syksyn -kuluessa on luennoitava Aristoteleen etiikasta. Mutta jo ensi vuoden -kuluessa palaan minä ainaiseksi synnyinmaan helmaan." - -He kävelivät eteenpäin pitkin vallinharjaa, mestari Olavin -ryhtyessä kertomaan uutisia parasta aikaa koolla olevasta Baselin -kirkolliskokouksesta, jossa hän itsekin oli jonkun aikaa ollut -saapuvilla Parisin yliopiston edustajana. - -Jooni tovereineen loikoi huoletonna vallin kupeella, sillä äsken -olivat he päässeet vartiatoimesta vapaiksi. "Huomasitteko, että -mestari Olavi kutsui piispaa isäkseen?" kuiskasi nuorempi. - -"No entä sitte", vastasi Jooni, "mitä ihmettä siinä on, sillä onhan -hänen armonsa piispa meidän kaikkien isä." - -"Niin, mutta...", yritti nuorempi, vaan vaikeni kesken lauseen, -tähystäen kävelevien jälkeen ja puhuen sitten kokonaan toisesta -asiasta: "Arvaatteko, mitä minulle nyt tuli mieleen?" - -"Ainakaan se ei mitään järjellä pilattua ole", arveli siihen Jooni. - -"Ajattelin, että jos hänen armonsa piispa olisi meidän kuninkaamme ja -mestari Olavi hänen perintöprinssinsä, niin meidän olisi hyvä olla." - -"Onpas sillä tänään päähänpistoja", murahti Jooni ja päästi sen -päälle leveän naurun. "Ensin hän tahtoo panna paratiisin kokoon -joistakin sirpaleista ja sitten tehdä piispasta kuninkaan. Ja onkos -sinulla sitten näin ollen paha ollaksesi, sillä hänen armonsahan se -kuitenkin hallitsee meitä ja koko meidän maatamme ja mestari Olavista -tulee varmastikin hänen seuraajansa." - -"Mutta katsokaapas, kuinka he näyttävät komeilta!" kehotti nuorempi -kokonaan omaan ajatusjuoksuunsa vaipuneena. - -Jooni käänsi hitaasti katseensa vallinpäätä kohti, jossa isä ja poika -seisoivat rinnatusten, kuvastuen iltataivasta vasten kookkaina ja -muhkeina. - - - - -Itseään etsivä vanhus - - -Oli oikea lokakuun iltapäivä vuonna 1450. Harmaana rykelmänä ja -sateen tummentamin lautakatoin kohosivat Tuulensuunlahden rannalla -noin viitisen vuotta sitten valmistuneet Naantalin luostarin -rakennukset. Munkkien puutarhaa ympäröivä muuri ei ollut vielä täysin -valmis ja sen takaa näkyi rakennusten välistä muutamia kellastuneita -lehtipuita. Muurinrakentajat olivat vetäytyneet sateensuojaan eikä -luostarin lähistöllä näkynyt yhtään elävätä olentoa. - -Jo lähes tunnin ajan oli piispa-vanhus kävellyt huoneessaan -edestakaisin ja joka kerta kun hän pysähtyi luostarin puoleisen -ikkunan eteen, näki hän tuon saman syksyisen ja lohduttoman taulun -edessään. - -Kun hän väliin teki poikkeuksen kävelylinjaltaan ja seisahtui -hetkeksi toisen, Lemunselälle antavan ikkunan ääreen, aukeni hänen -eteensä vieläkin apeampi näköala. Vesihöyryjen täyttämä taivas ja -samanvärinen meri olivat kuin sumuharmaaksi kaaokseksi yhtyneet. -Vettyneinä ja turvattomina uiskentelivat sen keskellä pienet luodot. -Äsken oli lahden suulla näkynyt kalastaja verkkoaan nostamassa, mutta -nyt oli sekin vetääntynyt matalaan tölliinsä Kailon saarella. - -Vanhuksen pehmeät kartuaanikengät eivät synnyttäneet kävellessä -mitään ääntä. Hiljaisuutta häiritsi ainoastaan sateen ropina ja se -vähäinen sihinä, jonka seinään pöydän kohdalle kiinnitetty tiimalasi -sai aikaan. - -Palattuaan keväällä Ruotsista, jossa hän yhdeksästäkymmenestä -kolmesta ikävuodestaan huolimatta oli vielä ottanut osaa -valtaneuvoston kokouksiin sekä rauhanneuvotteluihin Tanskan kanssa, -oli Maunu Tavast juhlallisesti eronnut piispanvirastaan. Kolme -kuukautta oli hän nyt melkein täydessä yksinäisyydessä viettänyt -täällä pienessä talossaan, jonka hän oli rakennuttanut niemekkeelle -vastapäätä luostaria. Hänen ainoana toverinaan oli iäkäs, puolikuuro -emännöitsijä, joka äänetönnä askaroitsi keittiössä. - -Huone hämärtyi yhä enemmän ja vanhus jatkoi kävelyään. Hänen kookas -ja muinoin niin voimakas vartalonsa oli rapistunut ja ikäänkuin -kokoon painunut. Kasvot olivat syvien ryppyjen uurtamat, parta ja -mustan kalotin alta näkyvä tukka lumivalkoiset. Mutta viisaat ja -lempeät silmät olivat vielä kirkkaat ja todistivat, etteivät hänen -hengenvoimansa olleet kuihtuneet yhtä rintaa ruumiin kanssa. - -Pöydällä oli raskas, hopeasilainen Vulgata avattuna Salomonin -Saarnaajan kohdalta. Vanhus oli ennen kävelemään ryhtymistään lukenut -siitä pienen palasen ja toisti nyt hiljaa mielessään: "Minä saarnaaja -olin Israelin kuningas Jerusalemissa. Ja minun sydämeni pyysi etsiä -ja viisaasti tutkia kaikkea, mitä taivaan alla tapahtuu. Senkaltaisen -viheliäisen vaivan on Jumala antanut ihmisten lapsille, että he siinä -itseänsä vaivaisivat. Minä katsoin kaikkia töitä kuin auringon alla -tehdään, ja katso, se oli kaikki turhuus ja hengen vaiva." - -"Turhuus ja hengen vaiva", toisti hän hetken kuluttua huoaten ja -pysähtyi taas ikkunan eteen. Sieltä häämötti pienen lahden takaa -hämärän ja sateen keskeltä luostari, yksi hänen monien puuhiensa -näkyvä tulos. Mutta niin omituisesti oli hän siitäkin jo ehtinyt -loitontua. Näinä kolmena kuukautena oli hän ikäänkuin vuorenrinnettä -yhtämittaa kohonnut ylös. Kuta ylemmäs hän nousi, sitä pienemmiltä ja -vähäpätöisemmiltä näyttivät hänen monet ja loistavat elämäntyönsä. -Mutta samalla alkoi niiden takaa, hyvin kaukaa, yhä selkeämpänä näkyä -hänen varhaisin nuoruutensa. - -Ja sitä hän ikävöitsi jälleen, ei suinkaan saadakseen uudelleen -elämänsä elää, vaan voittaakseen takaisin puhtaan nuorukaissydämensä, -tavatakseen jälleen oman itsensä. Sillä sikäli kuin hän maailman -turulla liikkuessaan oli vieraantunut nuoruutensa herkästä -puhtaudesta, sikäli oli hän tuntenut eksymistään eksyvänsä omasta -itsestään. Mitä muuta olivat hänen väsymättömät toimensa kirkon -ja valtion asioissa olleet kuin yhtämittaista kaupanhierontaa, -tinkimistä, punnitsemista ja tuulensuuntain levotonta vakoilemista. -Pala palalta se oli hajottanut hänen persoonallisuuttaan ja hänen -ympärilleen oli vähitellen kasvanut kuin kuonakerros. Hän oli kyllä -pitkin matkaa tuntenut tämän ja kaivannut yksinäisyyden puhdistavaa -voimaa, ja kerran hän kesken kiihkeintä toimintaansa oli lähtenyt -pitkälle ja vaivaloiselle matkalle pyhään maahan, vain saadakseen -olla yksin oman itsensä kanssa. Mutta sitten oli taas alkanut sama -levoton hyörintä ja itsestään vieraantuminen. - -Muut eivät olleet koskaan nähneet tätä hivutusta hänen sisällään. -He tunsivat hänet vain _"et re et nomine magnus"_ -- töiltään ja -nimeltään suurena. Mutta hänelle itselleen olivat yhä syvemmässä -merkityksessä selvinneet pyhän kirjan sanat: "Mitä se ihmistä auttaa, -jos hän kaiken maailman voittaisi ja saisi sielullensa vahingon." - -Olivatko hänen tekonsa sitten olleet itsekkäitä? Kaukana siitä! -Sillä olihan hän suuret rikkautensa jakanut köyhille ja apua -tarvitseville ja olivathan kaikki hänen toimensa tähdänneet isänmaan, -kansan ja kirkon parasta. Eikä hän sittekään ollut voinut olla -sovinnossa itsensä kanssa. Sillä hän oli suorittanut nuo työnsä -valtiomiehenä eikä profeettana. Ja tätä jälkimmäistä hän kuitenkin -oli nuoruudessaan uneksinut. Mutta valtiomiehen liukkailla poluilla -oli hän eksynyt nuoruudestaan ja sen mukana omasta itsestään. - -Ping-pang-ping-pang! alkoi äkkiä kuulua lahden takaa sateen ja -hämärän keskeltä. Se oli ehtoosoitto luostarista. - -Piispa meni makuuhuoneeseensa ja polvistui pieneen rukoustuoliin. -"Herra, ennenkuin kutsut minut pois, anna minulle nuoruuteni puhdas -sydän ja luo minuun uusi, vahva henki!" rukoili hän hiljaa. - -Hänen palatessaan arkihuoneeseen oli vanha palvelijatar sytyttänyt -kynttilän ja viritti juuri tulta suureen, avosuiseen uuniin. Kun -hän sen tehtyään poistui ikkunaluukkuja sulkemaan, istui piispa -pesän edessä olevaan suureen, nahalla vuorattuun nojatuoliin, jonka -jaloissa oli karhuntalja. Hän tunsi jäsenissään suurta raukeutta -pitkän kävelyn jälkeen ja kauan istui hän mitään ajattelematta. - -Puut räiskyivät pesässä, kynttilä ritisi pöydällä ja sade ropisi -ikkunaluukkuihin. Ja ajan järkähtämätöntä kulkua osottaen sihisi -hiekka hiljalleen tiimalasissa. - -"Jumalan rauha, isä!" kuului ovensuusta. - -"Ah, sinäkö se olet, poikani?" sanoi piispa havahtuen ja ojensi -kätensä tulijan suudeltavaksi. - -Se oli nuori, kirkassilmäinen mies, puettuna birgittalaismunkin -harmaaseen mantteliin. Vasemmassa rintapielessä näkyvä punainen risti -osotti hänen olevan pappisveljen. Luostaritoimiensa ohella palveli -hän piispalla kirjurina. Tämä hänen viimemainittu virkansa rajottui -kuitenkin pääasiallisesti siihen, että hän iltasin kävi lukemassa -vanhukselle. Sillä viime vuosina oli piispaa alkanut haitata -pitkänäköisyys, joten hänen oli vaikea varsinkin tulenvalolla lukea. - -Kun nuori munkki oli kertonut luostarin niukat kuulumiset siltä -päivältä, otti hän esiin kirjan, josta hän edellisinä iltoina oli -lukenut. Se oli "Sermones Jacobi de Lausanno". Mutta piispa ei nyt -kuunnellut Jakob Lausannelaisen oppineita raamatunselityksiä, sillä -hänen ajatuksensa liikkuivat kokonaan toisaalla. - -Hän muisteli, kuinka hän viime huhtikuulla eräänä iltana istui -näin pesän edessä majatalossaan Halmstadissa, jossa hän toisten -valtaneuvosten mukana oli neuvottelemassa Tanskan edustajien -kanssa Kaarlo Knuutinpojan ja Kristian Oldenburgilaisen välisistä -riitakysymyksistä. Silloin ilmestyi odottamatta huoneeseen -- aivan -kuten nuori munkki äsken -- yksi neuvotteluihin osaa ottavista -Ruotsin herroista, kuninkaan sukulainen Maunu Green. Hänellä oli -ilmotettavanaan eräs sangen tärkeä ja arkaluontoinen asia, mutta -ennenkuin hän saattoi tehdä piispan siitä osalliseksi, tuli tämän -pyhästi luvata ehdotonta vaitioloa. Hän lupasi kunniansa kautta -ja herra Maunu Green ilmaisi asian, joka sai piispa-vanhuksen -hämmästyksestä kalpenemaan. Muutamat kokouksessa olevat Ruotsin -herrat olivat yhdessä tanskalaisten kanssa tehneet salaliiton, jonka -tarkotuksena oli kukistaa Kaarlo Knuutinpoika ja toimittaa hänen -kruununsa Kristianille. Luottaen hänen antamaansa juhlalliseen -vaitiololupaukseen esitti Maunu Green valtiokeikaussuunnitelman -yksityiskohdat sekä jätti hänet sitten miettimään, tahtoiko hän -tulla osalliseksi liittoon. Koko yön vietti piispa sitten ankarassa -sisällisessä taistelussa ja meni aamun tullen kuninkaansa luo sekä -ilmaisi häntä uhkaavan vaaran. - -Tämä oli viimeinen niitä ikäviä ristiriitoja, joiden puristukseen -julkinen elämä oli niin usein hänen omantuntonsa asettanut. Kohta sen -jälkeen oli hän palannut kotimaahan, jättänyt piispanvirkansa sekä -vetäytynyt tänne yksinäisyyteen. Mutta viimeisenä ja pahimpana jäyti -hänen mieltään tuo Halmstadin tapaus eikä hän ollut sitä vielä saanut -itselleen selväksi. - -Hermostuneesti sormieli hän kauhtanaansa kiinnittävän nauhan päitä, -keskeytti äkkiä lukemisen ja lausui: - -"Kuulehan, poikani! Mieleeni johtui eräs arvotus, joka minulle -kerran annettiin vastattavaksi. Se oli tämmöinen: oli kerran kaksi -ystävystä, nuorempi ja vanhempi. Mutta nuoremmalla oli salaisia -vihamiehiä ja he tulivat vanhemman luo sekä vaativat tältä vaitiolon -lupauksen, ilmaistakseen hänelle tärkeän asian. Hän lupasi -kunniansa kautta olla vaiti ja nyt hän sai kuulla salaliitosta, -jonka tarkotuksena oli vahingoittaa hänen ystäväänsä. -- Sanopas -nyt, poikani, kuinka sinä olisit menetellyt tuon vanhemman ystävän -sijassa." - -"Minä en, isä, olisi ensinkään antanut vaitiolon lupausta, ennenkuin -olisin ollut selvillä asian laadusta", vastasi nuori luostariveli -hetken mietittyään. - -Itse asiassa tiesi vanhus, että munkki vastaisi juuri siten, ja -itsekseen ajatteli hän: "Autuaat ovat puhtaat sydämestä, sillä he -saavat nähdä Jumalan." - -Kun munkki oli lähtenyt, istui vanhus vielä kauan riutuvan -pesävalkean ääressä. - -Syyttikö hän itseään siitä, että oli kuninkaalle ilmaissut sen, -mitä oli vaitiolon lupauksella kuullut? Ei, sillä olihan se hänen -velvollisuutensa laillista hallitsijaansa kohtaan, johon häntä sitoi -aikaisempi vala. Mutta ah! jos hän noilla valtiomiehen liukkailla -poluilla olisi voinut säilyttää nuoruutensa puhtauden ja kirkkaan -Salomoni-vaiston, niin hän olisi tämänkin asian ratkaissut niinkuin -tuo nuori munkki. - -Kun piispa-vanhus yksinkertaisen illallisen syötyään asettui levolle -ja uni kauan pakeni hänen silmiään, johtui hänen mieleensä äkkiä -kiirastuli. Kuinka hän olikin aina käsittänyt sen puustavillisesti -ja kaavamaisesti! Mutta tämähän oli juuri kiirastulta, jossa pala -palalta kulutettiin hänestä se elämän tartuttama kuona, joka peitti -häneltä oman puhtaan ja alkuperäisen itsensä -- ja samalla Jumalan. -Ja nyt saattoi hän siunata näitä yksinäisyytensä raskaita hetkiä, -jotka hiljalleen puhdistivat häntä ja askel askeleelta palauttivat -häntä alkuperäänsä: Jumalaan. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä oli laannut satamasta ja kun luostarin -kellokastarista kuuluivat tertian sävelet, pilkisti aurinko piispan -huoneeseen. Tuntien itsensä tavallista virkeämmäksi kietoi hän -kaapun päälleen ja lähti poukaman ympäri hiertävää polkua astelemaan -luostarin kirkkoon, missä hän nöyrästi munkkien joukossa suoritti -aamuhartautensa. - -Mutta sateisia iltoja ja myrskyisiä päiviä seurasi vielä monta, -jolloin piispa-vanhus käyskeli yksinäisessä huoneessaan ja teki -tiliä elämästään. Vasta puolentoista vuoden päästä sai hän tilinsä -päätökseen. Eräänä kirkkaana maaliskuun aamuna, juuri kun luostarin -kellon soivat matutinaan, päätti hän viittä vaille satavuotisen -vaelluksensa. Ja kun vanha palvelijatar prima-soiton aikana astui -hänen makuuhuoneeseensa, näki hän hänen kasvonsa onnellisen hymyn -kirkastamina kuin olisi hän viimeksi kuiskannut: "Minä olen löytänyt -itseni ja palaan Jumalaan." - - - - -Uuden ajan kynnyksellä - -_Kuvaus Turusia 1500-luvun alussa._ - - -"Vielä ylemmäs tuuleen, hei-hei! sillä lailla! Jumalan ystävät jäävät -jälelle ja jos tätä tuulenpuuskaa kestää, niin kohta meillä ei ole -hätääkään." - -Tuuli vinkui köysissä, pitkä peräsimenvarsi natisi ja korkealle -kaartuvan keulan nipukassa seisovan puisen Pyhän Kristoferin -kasvoille pärskyi vaahtoa vastaan vyöryvien aaltojen harjoilta. -Ylhäällä märskorilla oli tähystämässä itse laivuri, nuori Hannu -Kimalainen, joka enovainajansa lesken, Gertrud Karvataskun, laivalla -purjehti Danzigista takaisin Turkuun. - -Kun kaupungin saksalaiset porvarit, joiden käsissä tähän aikaan -ulkomainen kauppa melkein yksinomaan oli, katselivat nurjamielisesti -niitä suomalaisia, jotka harjottivat vielä omilla aluksillaan -kauppaa, ei Hannu Kimalainen ollut huolinut liittyä heidän -laivueihinsa, vaan lähtenyt heinäkuun alussa yksinään uhkarohkealle -retkelle Itämeren taa. Hän oli onnellisesti päässyt perille, myynyt -voilastinsa sekä ostanut tilalle suolaa, humaloita, saksalaista -olutta ja Alamaiden kankaita. - -Paluumatkakin oli käynyt onnellisesti, kunnes tunti pari sitten -heidän lähestyessään Rymättylän eteläistä päätä tuli Hyljesaarten -suojasta näkyviin kaksi epäilyttävää alusta, jotka heti kaikin -voimin alkoivat pyrkiä kohti. Kimalainen miehineen huomasi heti -niiden olevan joko vitaliveljeksiä, noita "Jumalan ystäviä ja -kaikkien vihollisia", tai yhtähyvin tanskalaisia merisissejä, joita -keväästä saakka oli näillä vesillä liikkunut, huolimatta siitä -että rauhanneuvottelut Svante Sturen ja Hannu kuninkaan välillä -olivat parasta aikaa käynnissä. Tuuli kävi länsi-luoteelta ja he -olivat purjehtineet siihen saakka hyvällä laitasella, mutta kun nuo -kaikesta päättäen vihollismieliset laivat ilmestyivät tavalliselle -kulkuväylälle, käänsi Kimalainen vastatuuleen luoviakseen Rymättylän -pohjoispäähän ja sieltä myötätuulta laskeakseen Turkuun. - -Karvataskun alus oli aikoinaan vartavasten rakennettu kestämään -kilpailussa merirosvojen kanssa. Se oli hätyyttäjiään sirotekoisempi -ja heti vastaselle jouduttaessa näyttäysivät sen edut. Kun -suunta otettiin niin ylös tuuleen kuin suinkin sieti, alkoivat -kömpelötekoisemmat vihollisalukset huomattavasti jäädä. Tuuli oli -täällä saaristossa kuitenkin puuskittaista ja yhtäkkiä Kimalainen, -joka korkealta asemaltaan jännittyneenä tarkkasi vihollislaivojen -liikkeitä, havahtui siitä, että purjeet hänen allaan alkoivat -lepattaa. - -"Hoi, Eerikki, nukutko sinä, peijakkaan körri?" huusi hän korkeassa -peräkeulassa seisovalle vanhalle merikarhulle, joka peräsintä hoiti, -"laske alemmas tuuleen eläkä kuhnaile!" - -"Juurihan minä pääsin ylemmäs kääntämästä ja nyt siinä jo että: laske -alemmas!" murisi perämies, joka hänkin oli kiintynyt takaa-ajajia -tähystämään. - -"Etkö sinä, sen kuhnio, näe, että purje elää ja välimatka lyhenee!" -huusi Kimalainen kärsimättömästi. - -Peräsintanko natisi taas ja purjeet täyttyivät uudelleen. Päivä ei -ollut vielä puolessakaan, kun he pääsivät Rymättylän pohjoispäähän. -Kaapparit seurasivat vielä itsepintaisesti perässä, vaikka heidän -täytyikin jo huomata takaa-ajonsa turhaksi. Kun nyt Kimalaisen laiva -kääntyi oikealle ja lähti myötätuuleen viilettämään Naantalia kohti, -katosivat ne kokonaan näkyvistä. - -"Niistä ei nyt enää ole vaaraa, kun sinä, Eerikki, vain osaat tämän -väylän karit välttää", huusi Kimalainen hyvillämielin perämiehelleen, -joka ylenkatseellisesti sylkäisten vakuutti vaikka tynnyrin parasta -Lyyypekin olutta juotuaan kulettavansa laivan siitä paikasta eheänä -Turkuun. - -Hannu jäi edelleen märskorille saadakseen ensimäisenä nähdä -kotikaupunkinsa, josta hän oli ollut ainoastaan kolmisen viikkoa -poissa, mutta jonne hän ikävöitsi aivankuin ei olisi sitä -vuosikausiin nähnyt. Hän oli pitkänsolakka kaksikymmenvuotias ja oli -hän melkein lapsuudestaan saakka elänyt enovainajansa perheessä, -sillä isä, joka oli ollut piispa Maunu Särkilahden palveluksessa, oli -kaatunut venäläissodan aikana Viipurin puolustuksessa, ja äiti oli -seurannut häntä hautaan vuosi sen jälkeen. Eno, jolla oli vain yksi -tytär, Hannua kahta vuotta nuorempi Kirsti, oli tahtonut kasvattaa -hänestä kauppaliikkeensä jatkajan ja siinä tarkotuksessa oli hän -jo varhain saanut seurata enoaan Saksan ja Tukholman matkoilla. -Kuollessaan kaksi vuotta takaperin oli eno ilmottanut toivonsa -olevan, että Hannu ja Kirsti liittyisivät yhteen. Heitä olikin jo -pienestä alkaen katsottu kuin luonnostaan yhteen kuuluviksi ja -siltä kannalta he olivat itsekin tottuneet asian ottamaan. Mutta -varsinaisen rakkaudentunteen oli Hannu, huomannut vasta viime talvena -itsessään heräävän. Kirstiä oli alkanut lähennellä erään saksalaisen -poika, suunnilleen Hannun ikäinen Arent van Asken, ja sikäli kuin -Kirsti osotti tälle suopeuttaan, esiintyi hän kylmäkiskoisesti Hannua -kohtaan. Tämä oli ikäänkuin avannut Hannun silmät näkemään, kuinka -kaunis Kirsti oikeastaan olikaan ja mitä kaikkia hyviä ominaisuuksia -hänen suloiseen olemukseensa kuului. Ja mitä enemmän Kirsti tuntui -hänestä etääntyvän, sitä viehättävämmäksi tyttö kävi Hannun silmissä. - -Kun merisisseistä ei enää ollut vaaraa, palasi Kirstin kuva taas -Hannun mieleen. Suloisen tuskallisesti ailahti hänen rinnassaan -ja hetkittäisin saartoi hänestä tuntua, että se on Kirsti, joka -näkymättömin sitein vetää Turkua kohti häntä ja hänen mukanaan koko -laivaa. Hän veti voimakkaasti itseensä meren ja suolan tuoksua ja -antoi katseensa liitää lehtevästä rannikkosaaresta toiseen. Märskori -huojui määrämittaisesti, tuuli suhisi purjeissa ja pani hulmuamaan -hänen pitkän vaalean tukkansa. Pyhä Kristofer keulassa nousi ja -laski aivankuin se olisi ääneti kumarrellut joillekin näkymättömille -olennoille aaltojen harjoilla. - -Laiva liukui Ruis- ja Hirvisalon väliseen salmeen ja hetken kuluttua -kuului märskorilta Hannun iloinen huuto: - -"Hei, miehet, ollaan jo kotikynnyksellä: linna näkyy!" - -Kohta näkyivät alas kannellekin linnan harmaat muurit, jotka jykeinä -ja suorasärmäisinä kuvastuivat kuulakkaa taivasta vasten. - -Tultiin linnanselälle, jossa hiljainen aallokko keinutti muutamia -ankkuroituja sota-aluksia. Lähempänä Korpolaisvuorta oli taas -ankkurissa joukko hansalaisten laivoja, jotka pyöreine kylkineen -ja korkeine keuloineen muistuttivat jättiläissimpukoita. Tornin -huipulta kuului torventörähdys ja kun laiva liukui linnan eteläiselle -sivustalle, ilmestyi ulkovallille linnan alivouti, joka tiedusteli -mitä merelle kuului ja oliko vihollislaivoja näkynyt. Hannu, joka yhä -viipyi märskorilla, huusi hänelle vastaan ja ilmotti seikkailustaan -saaristossa. - -Oli sunnuntai, ja tavallinen vilkas hyörinä satamassa ja joen -molemmilla rannoilla oli tauonnut. Tuulimyllyt Kakolanvuorella, -Puolalanmäellä ja Vartiavuorella seisoivat ja niiden harmaat -siivet ojentelivat taivasta kohti. Linnan ulkovarustuksella -lojui päiväpaisteessa muutamia nihtejä ja he huutelivat Hannun -laivamiehille joitakin kompasanoja. Etäämpää Kakolanvuoren juurelta, -missä linnan olkikattoiset tallirakennukset olivat harmaana -rykelmänä, kuului hirnuntaa ja pärskettä, kun huovit juottivat -hevosia kaivolla olevasta suuresta altaasta. - -Kun laiva oli tullut linnan ja Korpolaisvuoren väliseen väylään, -herpautuivat purjeet aivankuin tuulen valta ei olisi ulottunut tänne -linnotuksen suojaamalle alueelle. Mutta siinä olikin jo tullitupa -rannalla linnanpuomin edessä ja sen luo laski laiva ankkurinsa. Hannu -kipusi vikkelästi alas, hyppäsi rannalle ja ristinmerkin tehden -huudahti enemmän iloisesti kuin hartaasti: - -"Kiitetty olkoon Pyhä Kristofer ja Henrik!" - -Hän oikoi ja venytteli itseään aivankuin makuulta nousten, palasi -sitten takaisin laivaan ja pujahti korkeassa peräkeulassa olevaan -kajuttaan. Suuresta arkusta veti hän esiin kolme kääröä. Yksi niistä -oli vietävä arkkiteini Paavali Scheelelle, jolle danzigilainen -kauppias Hans Chonnert lähetti siinä Hannun mukana kirjeen ynnä -lahjoja. Toisissa oli tuomisia tädille ja Kirstille. Hän avasi -Kirstille kuuluvan käärön ja mielihyvin tarkasteli vielä kerran -sen sisältöä. Siinä oli punaisen silkkiliinan sisällä pienessä -korukantisessa kotelossa kaulahelmet böhmiläisestä lasista sekä -hopeasormus, jonka leveään kantaan oli lehtikiehkuran keskelle -kuvattu pyhä neitsyt lapsi sylissä. Käärittyään ne taas kokoon -sälytti hän tuomiansa kainaloon ja lähti astelemaan linnasta -kaupunkiin johtavaa tietä. - -Hänen sininen verkajakkunsa oli kiristetty vyöllä, josta riippui -kauppiaille tavallinen kukkaro sekä vaarallisella meriretkellä -tarpeellinen miekka. Sen huotra kolahteli hänen vasenta saapastaan -vasten ja ikäänkuin kiihotti hänen verevätä elämänhaluaan. Hän -vihelteli, otti väliin juoksuaskelia ja napsautteli vapaan kätensä -sormia. "Onkohan Kirsti kotona, ja saapa nähdä, kuinka hän ottaa -minut vastaan?" mietti hän käydessään ja silmäili kotoista -ympäristöä, joka tyynen sunnuntaitaivaan alla hymyili hänelle -tervetuloa. Vasemmalla, Puolalan ja Aningaistenmäen välisessä -notkossa kohosivat tuleentuneiden ruispeltojen takaa Pyhänhengentalon -ja Pyhän Yrjänän hospitaalin viheriät turvekatot ja "Pietarin -pelloilla" olevista haasioista tuulahti eltaantuneen heinän tuoksu. -Oikealla puolen, joen takana, tervehtivät häntä Samppalinnan -rinteille sijottuneet Katinhännän tutunomaiset hökkelit, joiden -pitkää nurmea kasvavilla katoilla näkyi "laitumella" pari vuohta. -Katinhännän takaa kohosivat Olavinluostarin harmaat muurit ja -ylhäällä Vartiavuorella temmelsi joukko poikasia, joiden äänekästä -iloa häiritsemään kohosi luostarin puolelta mustapukuinen munkki. - -Tultuaan kapealle ja kaarevalle sillalle, joka Aningaisten puolelta -johti joen yli suoraan kauppatorille, tunsi hän sieramissaan tutun -kalanhajun. Mutta venheet ja jaalat lepäsivät rauhassa pitkin rantoja -ja siellä täällä näkyi vain jokunen pyhäpukuinen porvari kädet selän -takana käyskelevän rantapuotien välissä. Kapealla torilla, jonka läpi -sillalta raatihuoneelle saakka ulottui kahtena pitkänä rivinä pieniä -kivipuoteja, pyrähteli varpusparvia kaikenlaisten jätteiden ja töryn -kimpussa. - -Heti torille tultuaan kääntyi Hannu vasemmalle ja lähti kulkemaan -kapeata Jokikatua, jonka varrella asui lähekkäin sulloutuneena joukko -varakkaampaa porvaristoa. Vastapäätä Pyhän Annan alttarille kuuluvaa -kivitaloa pisti päätynsä kadulle Gertrud Karvataskun puinen tupa, -joka oli rakennettu jykevätekoisen harmaakivikellarin päälle. Paitse -kadunpuoleista asuin- ja vierastupaa kuului siihen myöskin etehisen -erottama keittiötupa. - -Ahtaalla pihamaalla tonki kuminanjuuria hankokaulainen sika ja -lähellä sitä kuukkaili muutamia kanoja. Sisällä asuintuvassa ei Hannu -tavannut ketään. Molemmat kadulle päin olevat pienet päärmäakkunat -olivat auki ja toisen kynnyksellä makasi päivän raukaisema kissa. -Se raotti silmiään vain silloin, kun varpusparvi sattui kadulle -laskeutumaan. - -Keittiössä oli vanha ja puolikuuro palvelijatar, jolta Hannu kuuli -tätinsä ja Kirstin menneen päivämessuun. - -Jätettyään tuomiset kotiin ja riisuttuaan miekan vyöltään lähti -Hannu uudelleen ulos. Oltuaan viikon, päivät tuulessa ja aaltojen -keinuteltavana tunsi hän täällä mantereen tyynessä ja lämpimässä -ilmassa itsensä kuin huumautuneeksi. Hiljaista katua edetessään tunsi -hän korvissaan vielä tuulen suhinaa ja hiekkainen katu ikäänkuin -huojui hänen allaan. "Kun kuljen kirkkoa kohti, voi Kirsti yhtäkkiä -tulla vastaan", ajatteli hän ehtiessään Jokikadun päähän. Siitä -kääntyi hän oikealle ja lähti hiljakseen kulkemaan kadun keskitse -juoksevan puron vartta, joka johti Mätäjärven ja Kupittaan lähteiden -vesiä Aurajokeen. - -Täällä alkoi kaupungin arvokkain osa, jonka useimmat talot olivat -kivestä ja kuuluivat tuomiokirkolle. Vasemmalla oli Pyhän Ursulan -kilta ja sen rinnalla suuri kivinen _Domus clericorum_, jonne piispa -Maunu Särkilahti oli järjestänyt yhteisen refektoorion eli ruokasalin -kaupungissa oleville papeille. Mentyään Pikkusiltaa myöten puron -yli tuli hän Kirkkokadun päähän ja pysähtyi hetkiseksi tuomiokirkon -viileään porttiholviin. - -Väkeä palaili yksitellen kirkosta, josta kuului hiljainen urkujen -humina. Tätiä ja Kirstiä ei näkynyt ja hän pistäysi itsekin kirkkoon. -Varsinainen päivämessu oli jo päättynyt, mutta kirkossa liikkui -yhtämittaa hartaudenharjottajia ja sivukappeleista kuului yksityisten -sielumessujen hyminää. Hannu kastoi kätensä vihkivesiastiaan, pisti -hopearahan uhritukkiin ja läheni kirkon perällä pääkuorin vieressä -olevaa Pyhän Henrikin kuoria, jonka sisäänkäytävän päällä oli -avonainen kaappi, missä näkyi Henrik piispa murhaajaansa polkien. -Hän kiitti tuota Turun ja koko Suomen suojeluspyhimystä onnellisesta -matkastaan ja luki hartaasti kolme Ave Mariaa. Takaisin tullessaan -pysähtyi hän hetkeksi pyhän Laurentiuksen kappelin eteen ja vaipui -katselemaan sen seinällä olevaa vanhaa lapsuudenystäväänsä, Neitsyt -Maariaa. Sinisillä silmillään katsoi se suoraan häneen ja hymyili -ja sen kullattu kruunu sekä hopeinen mantteli kimmelsivät kynttilän -valosta. Se samoinkuin pääkuorin sisäänkäytävän päällä riippuva suuri -krusifiksi, n.s. triumfiristi, olivat lapsena vaikuttaneet häneen -erikoisen valtavasti ja painuneet iäksi hänen mieleensä. - -Silmiään siristäen astui hän hämärästä kirkosta päivänpaisteiselle -kirkkopihalle. Hän kiersi koillispuolelle, jossa kirkon ja -ympärysmuurin välillä oli laajin ala ja josta hän kuuli -yksitoikkoisen saarnaavan äänen. Siellä oli kirkon seinustalla -yksinkertainen saarnastuoli, josta usein sunnuntaisin joku pappi -tai munkki saarnasi suomeksi kirkkopihassa olevalle kansanjoukolle. -Saarnastuolissa oli Hannun hyvä tuttu lapsuuden ajoilta, -dominikaaniveli Laurentius, jolla oli leveä ja omituisesti vasemmalle -kääntynyt nenä. "Katsos telkkää!" hymähti Hannu ja hänen mieleensä -muistuivat sanat: - - "Isä Telkkä, - etkös pelkkä; - kiirastuleen - sielus tulee?" - -Joku poikaviikari oli kerran ristinyt hänet hänen omituisen nenänsä -takia telkäksi ja sepustanut sitten tuon värssyn, jonka Hannukin oli -monesti huutanut kadulla liikkuvalle isä Laurentiukselle, saadakseen -sitten solien ja "kräntien" kautta henkensä edestä pakoon juosta. -Mutta kerran oli isä Laurentius saanut hänet kiinni Vartiavuoren -rinteellä, vienyt hänet väkisin luostariin ja rangaistukseksi -opettanut hänelle aakkoset. Sen jälkeen heistä oli tullut hyvät -ystävät. - -Hannu nyökäytti päätään entiselle opettajalleen ja istahti muutamalle -nurmettuneelle hautakummulle. Miehiä ja naisia istui nurmikolla tai -käyskeli hautojen välissä. Toiset juttelivat hiljaa keskenään ja vain -harvat näyttivät seuraavan munkin yksitoikkoista esitystä. Muurissa -olevan kapitulirakennuksen avonaisessa ikkunassa näkyi jonkun -hengellisen isän sileä ja pyöreä pää, joka nyrkkeihin nojautuen -silmät puoli ummessa tarkasteli allansa olevaa väkijoukkoa. Jollei -pää kärpästen hätyyttäessä olisi tavan takaa liikahtanut, olisi sitä -saattanut pitää muurinkoloon sovitettuna seinäkoristuksena. - -"Jumala on myöskin pelikaanin vertainen", jutteli isä Laurentius -unettavalla äänellä, "pelikaanin, joka ravitsee poikasiaan omalla -verellään ja tekee heidät sillä eläviksi sen jälkeen kuin he ovat -tulleet käärmeeltä surmatuiksi. Niin on myöskin Jumala tehnyt meille, -kun paratiisin käärme oli meidät surmannut, sillä sen jälkeen teki -hän meidät eläviksi kalliilla verellään." - -Pyyhittyään hikeä kaljulta otsaltaan jatkoi hän: - -"Jumala on myöskin salamanterin vertainen, salamanterin, joka asuu -tulessa. On vuoria, jotka palavat alituisessa tulessa, jota kenkään -ei voi sammuttaa. Sellaisessa asuu salamanteri ja kukaan ei voi -sinne tulla. Mutta se, joka tahtoo vangita tämän eläimen, virittää -toisen tulen kauas palavasta vuoresta, ja kun eläin näkee sen tulen, -pakenee se ulos vuoresta ja rientää siihen toiseen tuleen, ja tulee -niin vangituksi. Niin oli myös Kristus tulessa, se tahtoo sanoa -taivaan valtakunnassa, taivaallisen isänsä helmassa, eikä kenkään -voinut tulla hänen luoksensa. Mutta Neitsyt Maaria sytytti täällä -maan päällä toisen tulen, se on palavan rakkautensa, joka hänellä -oli sydämessänsä Jumalaa kohtaan. Kun nyt Herramme huomasi tämän -tulen, karkasi hän ulos isänsä sylistä Neitsyt Maarian puhtaaseen -ruumiiseen, ja niin tuli hän vangituksi." - -Kun yhä harvemmat näyttivät seuraavan dominikaanin saarnaa, vaikeni -tämä ja lausui hetken kuluttua ääntään korottaen: - -"Olipa kerran..." - -Hän pysähtyi ja tarkasteli väkijoukkoa viekkaasti, jolloin hänen -nenänsä näytti entistä enemmän vääntyvän vasemmalle. - -"Olipa kerran ritari, jonka piti matkustaa vieraalle maalle, ja hän -jätti nuoren ja ihanan vaimonsa anoppinsa huostaan." - -Huomatessaan että kuulijakunta höristi korviaan, lausui isä -Laurentius enemmän hyväntuulisesti kuin katkerasti: - -"Kyllä te nyt minua kuuntelisitte, mutta tällä kertaa se saa loppua -siihen", -- jonka jälkeen hän kapusi saarnastuolista alas ja lähti -vikkelästi tiehensä. - -Hannun kirkas mieliala oli saarnan aikana käynyt pilveen, sillä -etäämpänä muurin vierustalla oli hän nuorenväen joukossa huomannut -Kirstin Arent van Askenin seurassa. Viimemainittu, jolla oli kallis -flanderin-verkainen puku, oli huomannut ensiksi Hannun ja nähtävästi -laskenut hänestä jonkun kokkapuheen, koskapa toiset ympärillä olijat -nauraen katsahtivat häneen. Kirsti oli myöskin nauranut, mutta -kun hänen katseensa oli sattunut vastakkain Hannun kanssa, oli -hän punastuen luonut silmänsä alas. Sen jälkeen oli Hannu istunut -alakuloisena ja heinänkortta pureskellen tuijottanut eteensä. Kun -hän viimein nousi, olivat niin munkki kuin suurin osa kuulijoitakin -jo poistuneet. Hengellisen isän pää kapitulirakennuksen ikkunasta -oli kadonnut, siellä ja täällä hautojen välissä käyskeli pyhäpäivän -joutilaisuudessa joku vanhempi porvari ja ylhäällä kirkonkatolla -räpsähtelivät naakkojen siivet. - -Hitaasti asteli Hannu ulos kirkkotarhasta. Tultuaan Pikkusillalle -tunsi hän äkkiä vastenmielisyyttä mennä kotiin ja hän lähti ilman -päämäärää käyskelemään puron vartta ylöspäin pitkin Piispan- ja -Hämeenkatuja. Hän aikoi sitä tietä kulkea aina Kupittaalle saakka, -mutta tultuaan tuomiorovastin pellolle näki hän lähteiden luona -olevan nuorta väkeä karkeloimassa. Silloin kääntyi hän oikealle -ja lähti kiipeämään ylös Kerttulinmäen itäistä jyrkännettä. Hänen -allaan oikealla puolen oli Mätäjärven lampi pesulauttoineen sekä -pieniä kaali- ja humalamaita. Mutta kun hän pääsi mäen päälle, -aukeni hänen eteensä vastenmielinen näky. Mäen länsipäästä, joka oli -kukkulan korkein kohta ja jota nimitettiin Hirsipuumäeksi, irvisti -häntä vastaan teilirattasseen asetettu pääkallo sekä turvonnut -ruumis mädäntyneine kaulansijoineen. Ne olivat keväällä mestatun -murhapolttajan jätteitä ja mereltä tuleva tuulenhenki toi Hannua -kohti inhottavan hajun. Hän laskeusi saman tien takaisin, kiersi -mäen eteläistä juurta myöten Uudenmaantielle, joka heti Hirsipuumäen -alla olevan Pyhän Gertrudin majatalon ohi kulki kaupunkiin ja yhtyi -Karjakatuun. - -Kun hän seisoi majatalon edustalla ja hajamielisesti katseli -ovenpielessä olevaa Pyhän Gertrudin puista veistokuvaa, joka piti -oikeassa kädessään palmunlehteä ja vasemmassa pienoiskirkkoa, -havahtui hän siitä, että hänen takanaan kuului kavionkapsetta. -Kun hän kääntyi, ennätti ratsastaja kohdalle ja lausui Hannuun -vilkaistuaan miehekkäällä äänellä: - -"Kas, nuori Kimalainen, Jumalan rauha! Milloin olet matkalta palannut -ja onko sinulla mitään tuomisia minulle?" - -Hannu tervehti nöyrästi muhkeata pappispukuista ratsastajaa, jonka -hän tunsi arkkiteini Scheeliksi ja joka arvatenkin palasi piispan -luota Kuusistosta. - -"Hyvä on, hyvä on", nyökäytteli tuo komea prelaatti, kun Hannu kertoi -hänelle matkastaan ja Chonnertin terveisistä. - -"Olen iltamessuun saakka kotona ja sitä ennen voit tuoda minulle -Chonnertin lähetyksen." - -Hän nyökäytti päätään ja pani hevosen liikkeelle. Kohta pysäytti hän -sen kuitenkin uudelleen ja kääntyi perässä tulevan Hannun puoleen. - -"Uskaltaisitko tehdä tänä kesänä vielä toisen retken Danzigiin?" -kysyi hän. - -"Miksi en, jos se olisi tarpeellista", vastasi Hannu. - -"Aittani täyttyvät jyvistä ja voi alkaa vanheta. Ne olisi saatava -ajoissa myydyksi. Mutta siitähän saamme lähemmin keskustella enosi -lesken kanssa." - -Pölyä tupruttaen lähti hän ratsastamaan kaupunkiin, mutta Hannu -alkoi miettiä, että hän lähteekin uudelleen merelle. "En ole -tietävinänikään Kirstistä ja lähden heti kun lasti on purettu ja uusi -saatu tilalle", ajatteli hän. Katkeruudella muisti hän, ettei Kirsti -ollut kirkkotarhassa tullut häntä tervetulleeksi toivottamaan ja -hän vakuutti itselleen: "Menen heti taivuttamaan tätiä arkkiteinin -tuumaan." - -Kun hän tuli kotiin, kohtasi hän ensimäiseksi juuri Kirstin, joka -seisoi portaalla ja viskeli suurimoita kanoille. - -"Tervetuloa kotiin, Hannu!" sanoi Kirsti väkinäisen reippaasti. - -"Hänellä on uusi puku ja se on tietysti Askenin tähden", ajatteli -Hannu ja tahtoen olla välinpitämätön kysyi hän: - -"Onko täti kotona?" - -Kirsti myönsi ja pitempään sananvaihtoon pyrkimättä pyörähti Hannu -tupaan. - -"No, siinäkö vihdoin olet", huudahti täti iloisesti, "terve tulemaasi -ja kiitos Pyhälle Henrikille että tervennä palaat. Käy pöytään nyt, -me olemme syöneet jo, kun sinua ei kuulunut." - -Hän mennä lennätti jo keittiötupaan, josta kuului hänen äänekäs -puheensa vähäkuuloiselle Vapulle. Kohta palasi hän takaisin kantaen -suurella tinavadilla paistettua hankea ja täysinäistä oluttuoppia. -Hän oli muhkea ja täyteläinen leski, vähän yli neljänkymmenen, ja -hänen mustissa silmissään välähteli vielä nuorekas eloisuus. Hannun -syödessä istui hän vastapäätä, katsoi häntä lempeästi ja jutteli: - -"Niin sinä olet päivettynytkin ja aivankuin vuosikaupalla -miehistynyt. Ja kunnialla palasit retkeltä. Minä olenkin joka ilta -ennen Maariansoittoa käynyt kirkossa rukoilemassa Pyhää Henrikkiä -sinun puolestasi." - -"Entäs Kirsti, onko hänkin rukoillut minun puolestani?" pääsi -Hannulta. - -"Kirsti, niin, hän on sellainen lapsi vielä eikä ymmärrä toisesta -huolehtia", vastasi äiti vältellen ja jatkoi hetken päästä toisesta -kohti: - -"Aamulla minä jo tiesin, että tänään sinä tulet kotiin, sillä -yöllä näin sellaista unta. Pietari vainaja oli olevinaan vielä -elossa ja minä odotin häntä Lyypekistä palaavaksi. Kun laiva laski -rantaan, hyökkäsin minä kannelle ja Pietaria syliksi, mutta silloin -huomaankin, että sehän oletkin sinä, Hannu, ja että Pietarihan ei -enää ole elossakaan." - -Hannua alkoi vaivata tädin ystävällisyys ja hän tyhjensi oluttuopin -pohjaan. "Tahdotko lisää olutta?" ehätti täti sen huomatessaan, -"tietysti sinä tahdot, minä menen hakemaan." - -Kun hän palasi ja asetti täyden kannun Hannun eteen, istui hän taas -entiselle paikalleen ja alkoi jutella kuinka hyvin kauppa oli sillä -aikaa luistanut ja kuinka koko entinen suolavarasto oli jo loppuun -myyty. Viimeiset oli vaihdettu näädän nahkoihin eräälle Oulunsuun -kauppiaalle ja ne taas oli myyty hyvästä hinnasta muutamalle Lyypekin -kestille. - -"Saksalaiset ovat meille kateissaan, mutta kyllä me niitä vastaan -keino keksitään", lopetti hän merkitsevästi. - -Samassa tuli Kirsti sisälle. Hän oli kokonaan äitinsä vastakohta, -hentovartaloinen, vaaleaverinen tyttö, jolla oli siniset, somasti -vinot silmät. - -"Oletko sinä jo veljeäsi tervehtinyt?" kysyi äiti kuin pikkulapselta. - -"Veljeäsi!" toisti Hannu mielessään ja tunsi että hänen on mahdoton -antaa tuomisiaan, ainakaan nyt. - -"Kuulehan, Kirsti, saat nyt mennä Runsalan nuorten kanssa joelle -soutelemaan, mutta elkää linnalle saakka menkö", sanoi äiti, ja Hannu -ajatteli: "Vai niin!" - -"Sinä olet nyt kahdenkymmenen vuotias, Hannu", alotti täti, kun -Kirsti oli mennyt. Mutta Hannu, joka oli lopettanut jo syönnin, -keskeytti hänet sanoen: - -"Minun on nyt oitis mentävä arkkiteinin luo viemään Danzigin -terveiset, sillä hän vartoo minua." - -Vastausta odottamatta otti hän Scheelille kuuluvan käärön ja lähti -ulos. Tädin avuton katse herätti hänessä sääliä ja ristiriitaisin -tuntein jätti hän huoneen. - -Arkkiteinin luota tultuaan viivytteli hän kaupungilla hyvän aikaa -senkin jälkeen kun Maariansoitto oli kaikunut tuomiokirkosta. Sitten -kävi hän suoraan levolle. - - * * * * * - -Maanantaiaamuna varhain, kohta kun tuomiokirkosta oli soitettu -aamumessuun ja luostarinkellot Vartiavuoren takaa siihen vastanneet, -alkoi pienessä pääkaupungissa viikon levoton hyörinä. Kilkkavin -kelloin astelivat porvarien lehmät ahtaita katuja ja kokoontuivat eri -tahoilta Karjakadulle, häviten sitä myöten laidunmailleen. Vuohia -kiipeili jo pienempäin talojen heinävillä katoilla, joilla kaste -vielä kimalteli, ja siltaa pitkin kulkea tömisti köyhempiä porvareita -viikatteet ja haravat olalla elomailleen Aningaisten puolelle. Joella -alkoi liikkua veneitä ja ranta-aittojen edessä vinkuivat laivojen -väkipyörät. Torilla, kaduilla ja joen rannoilla avattiin pieniä -puoteja ja niiden alas lasketuille luukuille ilmestyi kangaspakkoja, -nahkatavaroita, mausteita ja tinaisia talouskaluja. Taverneissa -tyhjentelivät yötä myöten saapuneet maalaiset oluttuoppeja Pyhän -Henrikin ja Neitsyt Maarian kunniaksi, ja siellä missä kaloja ja -muita vatsantarpeiksi aiottuja tavaroita liikuteltiin, puikkelehti -väkijoukossa säkki kainalossa keruulle lähtenyt dominikaaniveli, -sormien hartaasti rukousnauhaansa ja heitellen tuimia katseita -samoilla asioilla liikkuvaan risaiseen teiniparkaan. Eri tahoilta -kuului pajoista ja työhuoneista heleätä vasaran kilkettä ja ilmassa -tuntui, varsinkin torin ja sillan seutuvilla, tuoreen heinän, -lehmien, kalan ja nahkatavarain yhtynyt tuoksu. Tuulimyllyt jyräsivät -ja longahtelivat hiljakseen aamunhengessä, Korpolaisvuoren juurella -narisi savimylly ja linnansalmen yli laskeusi kitisten nostosilta, -jota pitkin suuret heinävankkurit lähtivät jyrisemään. - -Aamu-aikaisesta oli Hannukin ollut liikkeessä. Laiva oli hinattu -tallituvan luota Karvataskun suuren ranta-aitan eteen, jonne lastia -alettiin tyhjentää. Täti ja Kirsti hoitivat vuorotellen laskupuotia -ja perheen jäsenet tapasivat toisensa kunnollisesti vasta illalla. -Arkkiteini oli päivällä tavannut Gertrud-emännän ja puhunut hänelle -asiastaan, mutta tämä ei ollut suostunut laivaansa vuokraamaan ja -kaikista vähimmän laskemaan kasvattipoikaansa uudelle retkelle, -ennenkuin rauha Tanskan kanssa olisi päätetty. Kun Hannu ei tässä -asiassa kyennyt sen paremmin tätiinsä vaikuttamaan, katkaisi hän -keskustelun lyhyeen ja siirtyi yölevolle. - -Hannu alkoi tädin katseista ja erikoisesta ystävällisyydestä aavistaa -jotakin ja vaistomaisesti vältteli hän kahdenkesken joutumista. -Mutta kun laivan purkaminen torstaina iltapäivällä oli päättynyt ja -Hannu tuli kotiin, joutui hän tädin kanssa kahdenkesken asuintupaan. -Täti toi hänelle olutkannun ja kehotti lepäämään loppuosan päivästä. -Kirsti oli laskupuodissa ja täti istui Hannua vastapäätä kutoen -sukkaa. Toinen pienistä peräakkunoista oli työnnetty auki ja ulkoa -kuului laitumelta palaavien lehmien ammuntaa. Etäällä jyrähteli -ukkonen. - -"Saksalaiset ovat hyvin kiukussaan siitä sinun Danzigin matkastasi", -alotti täti. - -"Mitä se heille kuuluu?" tokasi Hannu ja tuijotti itsepintaisesti -tinakannun korvaan. - -"Tietääpäs sen, nehän tahtoisivat kaiken suuremman kaupan omaan -haltuunsa." - -Tädin sukkapuikot kilahtelivat ja hetken päästä alotti hän vähän -lähempää. - -"On se sentään ikävää elää näin alituisessa riidassa saksalaisten -kanssa. Kyllä sopu somempi olisi, kun kerran saman kaupungin -asukkaita ollaan." - -"Mutta minkäpä sille tekee, kun ne joka paikassa, raadissa -jos muuallakin, tuppaavat suuna päänä määräilemään, senkin -pippurisaksat!" sanoi nyt Hannu. - -"Voisivathan suomalaisetkin olla sävyisäimpiä heitä kohtaan eikä joka -jutussa kiusaa tehdä, ja..." - -Täti mietti ja jatkoi tuokion kuluttua varovasti: - -"... ja ennen kaikkea sopisi ryhtyä lähempiin tekemisiin heidän -kanssaan silloin kun tilaisuutta vain ilmestyy." - -"Minkälaista tilaisuutta?" auttoi nyt Hannu tätiä luovimisessa. - -"No, vaikkapa naimiskaupan tilaisuus." - -"Onko tätiä kosinut joku saksalainen?" autteli edelleen Hannu, joka -koetti nyt ottaa asian leikin kannalta, niin rauhattomaksi kuin hän -itsensä tunsikin. - -"Hyvänen aika, kuka tässä nyt minusta puhuu, vanhasta ihmisestä", -- -oli täti kiivastuvinaan, mutta huomasi sanoneensa sellaistakin, mikä -ei asiaan sopinut ja alkoi peruutella: - -"Vaikka kertakos sitä nyt neljänkymmenen iässä naimisiin mennään, -mutta minäkö tässä nyt saksalaisille itseäni kaupittelemaan, pyh!" - -"No mutta täytyyhän sitä jonkun uhrata itsensä, jos mieli naimisen -kautta rakentaa sovintoa pippuriporvarien kanssa." - -"Eihän sen silti mitään uhraamista tarvitse olla, jos menee -naimisiin varakkaan ja kunniallisen saksalaisen kanssa. Varmasti ei -Pietari vainajallakaan olisi mitään sitä vastaan, vaikka näkisikin -esimerkiksi Kirstin ja nuoren Askenin naimisissa." - -Nyt se oli melkein kuin sanottu ja täti hengähti helpotuksesta. -Syntyi lyhyt äänettömyys. - -"Isä Äsken on minulta noin kautta rantain tiedustellut Kirstiä -pojalleen", ilmotti täti. - -"Miksei hän heti suoraan tiedustellut laivaa ja laskupuotia?" lausui -Hannu katkerasti, joi oluen pohjaan ja löi kannun tavallista lujemmin -pöytään. Täti katsahti häneen levottomasti ja varustausi siirtymään -asian toiseen puoleen. - -"Kyllähän minä tiedän, että Pietari vainaja toivoi sinusta ja -Kirstistä parin tulevan, ja kyllä se tietysti minullekin aivan yhtä -mieluista olisi, mutta..." - -Hän pysähtyi ja mietti hetkisen, jatkaen sitten: - -"Mutta minä olen tullut huomaamaan, että Kirstistä ei ole -sinulle vaimoksi. Sinä tarvitset lujemman ja kokeneemman ihmisen -kumppaniksesi." - -Ikäänkuin välttääkseen sitä myrkyllistä vastausta, joka tuntui Hannun -kielellä pyörivän, sieppasi täti tyhjän olutkannun ja riensi toiseen -tupaan. Hetkisen kuluttua huusi hän porstuasta: - -"Hannu, tulisit auttamaan minua, että saamme kellarista olutta. -Entinen on lopussa ja Vappu on juuri navetassa." - -Yhdessä laskeusivat he etehisen perältä alas suureen kellariin. -Täti kulki edellä kynttilä kädessä. Oluttynnyrien luo pysähtyessään -virkkoi hän kuin jostakin mieleenjohtumasta: - -"Minunpa pitää, kun kerran olemme paikalla, ilmaista sinulle eräs -asia." - -Hän meni kellarin perälle, antoi kynttilän Hannulle ja irrotti -seinästä neliskulmaisen kiven. Sen takaa veti hän esiin pyökkipuisen -lujasti raudotetun lippaan. - -"Täällä säilytti Pietari vainaja liikoja rahoja", sanoi hän ja avasi -kannen. - -Siellä oli Eerikki pommerilaisen aikuisia pieniä brakteaatteja, -jotka kiiluivat kuin hopeanapit, Turussa ja Tukholmassa lyötyjä, -Kaarlo Knuutinpojan ja Sturein vaakunoilla varustettuja aurtuoita -eli äyrityisiä, muutamia Englannin noobeleita sekä kokonainen kasa -rahaksi lyömättömiä hopeatankoja. - -"Kun sinä olet ainoa miehenpuoli ja ikäänkuin isäntä talossa, niin -pitäähän sinun toki tietää talon asiat", -- puhui täti hiukan -hämillään ja työnsi lippaan takaisin kätköönsä. - -Hannu tunsi olonsa yhä tukalammaksi ja kun he tulivat ylös ja -täti meni keittiötupaan, pujahti hän ulos. Häntä halutti jotenkin -tyhjentää itseään ja ärtyisesti sormiaan naksutellen lähti hän -kulkemaan Jokikatua torille päin. Kadun päässä kohtasi hän Kirstin, -joka yksinään kulki kotiinpäin. Hannu pysähtyi hänen eteensä ja -kasvinsisarukset silmäilivät ääneti toisiaan. Hannun katseessa oli -jotakin ilkeää ja Kirstin kasvoille levisi heleä puna. "Kuinka hän -onkaan kaunis", ajatteli Hannu, mutta itseään ärsyttäen virkkoi hän: - -"Pidätkö sinä Kirsti minusta yhtään?" - -"Mitä sinä sellaista kysyt?" vastasi Kirsti ärtyisesti. - -"Niin vain, että kun Askenit naivat meidän laivan ja kun sinä seuraat -siinä kaupassa mukana, niin puhuisit jonkun hyvän sanan minunkin -puolestani, että minä saisin edelleenkin laivaa kulettaa." - -Kirsti suuttui ja sai vedet silmiinsä. - -"Hävytön!" sanoi hän ja yritti matkaansa jatkamaan. - -Mutta Hannu sulki häneltä tien levittäen molemmat kätensä. - -"Etkö mene siitä, senkin ilkimys!" tiuskui Kirsti ja nosti pienen -kätensä lyödäkseen. - -Hannulle muistui mieleen, kuinka hän ennen usein oli samalla tavoin -Kirstiä kiusannut estäen häntä ovesta menemästä ja kuinka Kirsti oli -aina samalla tavoin kohottanut kättään ja uhannut lyödä. Kuta enemmän -Kirsti oli suuttunut, sitä kauniimmalta oli hän näyttänyt ja Hannulle -oli aina lopuksi tullut halu kaapata hänet syliinsä. - -"Entä jos minä rupeankin sinulle isäpuoleksi ja naitankin vain laivan -Askeneille enkä sinua annakaan?" jatkoi hän. - -Kirsti purskahti itkuun ja nojasi kasvonsa seinää vasten. Hannun -valtasi äkkiä sääli ja katumus ja neuvotonna sopersi hän, laskien -kätensä Kirstin olkapäälle: - -"Kirsti, ethän suutu minulle, ethän?" - -Mutta Kirsti riuhtasi itsensä irti ja lähti itkien juoksemaan kotiin. -Hannu seisoi hetken puolipimeällä ahtaalla kadulla ja katsoi hänen -jälkeensä. Sekavin tuntein lähti hän sitten kulkemaan torin halki. - -Raatihuoneen eteen tultuaan seisoi hän vähän aikaa kahden vaiheella -ja lähti sitten kulkemaan Raastuvankatua alas luostarikortteliin. -"Menenkin Saunalaan ja, auta armias, jos joku saksalainen minua -riitaan härsyttää!" päätteli hän itsekseen. - -Siinä missä Raastuvankatu, tehtyään ensin jyrkän mutkan vasemmalle, -päättyi luostarille johtavaan Yläkatuun, oli oikeanpuoleisessa -kulmassa Pyhän Nikolauksen kiitän kivinen talo. Kaupungin suomalaiset -sanoivat taloa tavallisesti Saunalaksi, sen yhteydessä kun oli suuri -kivinen sauna kaupunkilaisten niinkuin matkustavaistenkin tarpeeksi. -Kiltan avara, holvikattoinen oluttupa oli porvarien mieluinen -kokoontumispaikka. Siellä juteltiin kauppa-asioista ja valtiollisista -tapauksista noina levottomina unionin aikoina. Mutta yhtä usein -syntyi myöskin suomalaisten ja saksalaisten porvarien kesken kiihkeä -sananvaihto, johtaen solvauksiin ja tappeluihin, joista sitten -raastuvanoikeudessa syntyi loppumattomia selkkauksia ja uusien -riitojen aiheita. - -Hannun sisälle astuessa istui parin honkapuisen pöydän ääressä -joukko iäkkäämpiä porvareita. Toisessa tunsi hän saksalaiset -Grotten, van Harvenin ja Witten, toisen ympärillä istui suomalaisia: -kauppias Mikael Lappalainen, tynnyrintekijä Niilo Murainen ja -Pietari Veranleikkaaja, jonka nimi ilmaisi hänen ammattinsa. Kaikki -kolme olivat he kunnianarvoisia raadin jäseniä ja keskustelivat -sovinnollisesti saksalaisten kanssa Hannu katsahti kyräten -viimemainittujen pöytään, mutta kun hän ei tuntenut ilmassa mitään -käryä, otti hän siivosti paikan toisien suomalaisten parissa ja pyysi -kannun olutta. - -"Mikä hänen nimensä nyt taas olikaan?" kysyi Murainen Witteltä, joka -vasta oli ollut Tukholmassa käymässä. - -"Otto Rud, ja kuuluu olevan tunnettu kovaksi mieheksi." - -"Taitaapa olla koko paholainen miehekseen. Eikö liene sama, joka -viime kesänä kiskoi pakkoveroja Ahvenassa ja hävitti Porvoon? Silloin -meillä turkulaisilla on syy pelätä pahinta, jollei rauhaa hetimiten -saada aikaan." - -"Siitä tuskin tämän sulan aikana tulee mitään", lausui Witte. -"Kertoivat valtionhoitajan tahallaan pitkittävän sotaa ehtiäkseen -usuttaa lyypekkiläiset tanskalaisten niskaan. Mutta siitä ei tule -mitään, sen verran kuin minä lyypekkiläisiä tunnen", lopetti hän -itsetietoisesti. - -Sisään oli tullut pari uutta vierasta ja heistä toinen kertoi -juuri tavanneensa erään köökarilaisen kalastajan, joka aamulla oli -Korponvirrassa nähnyt ankkurissa suuren laivaston. Kaikki katsahtivat -toisiinsa ja Murainen virkkoi: - -"Kunhan ei öölantilainen, Rudko se nyt hänen nimensä olikaan, olisi -siellä vaaniskelemassa. Lieköhän linnalaisilla siitä tietoa?" - -"On kyllä", ilmotti uutisen kertoja "ja kyllä he aina jokisuun -vartioivat." - -"Kovat on ajat", huoahti Murainen, "tuskin on venäläisestä -viimeinkin rauhaan päästy, niin silloin alkaa juutilainen entistä -pahemmin kimppuun käydä. Jos tätä menoa jatkuu, niin ei tässä kohta -porvareillakaan ole muuta neuvoa kuin mennä takamaille kalastelemaan -ja kaskea polttamaan." - -"Minusta olisi parasta, että tanskalaisen annettaisiin vastaan -häristelemättä kruunu pitää, kun omat miehet, minkä tämä -Svante-herrakin, eivät kerta pysty valtakunnalle rauhaa hankkimaan", -sanoi Lappalainen ja tyhjensi vihaisesti olutkannunsa. - -"Tiesi häntä, olisiko sekään parempi", väitti Murainen vastaan. -"Muistetaanpas vain, mitä vanhat ihmiset ennen juttelivat -pommerilaisen ja Hannu Kröpelinin ajoista. Suo siellä, vetelä täällä. -Parasta kaikista kun olisi oma kuningas ja sellainen, joka kykenisi -pitämään oikeata isännyyttä valtakunnassa, ettei jokainen piispa ja -linnanhaltia tuppautuisi vallasta riitelemään. - -"Huonot on ajat, huonot ja levottomat ja herra ties milloin tässä -saa tanskalaiselle viimeisenkin leipäkannikkansa luovuttaa", lopetti -Murainen, joi oluensa loppuun ja varustausi lähtemään. - -Häntä seurasivat vähitellen toisetkin vanhemmat miehet. Heidän -sijalleen tuli nuorempaa väkeä, keskustelu kävi äänekkäämmäksi ja -ilmassa alkoi tuntua riidankäryä. - -Saksalaisten pöytään oli ilmestynyt myöskin Arent van Asken. Hän oli -hakenut esille kiitän vanhan hopeamaljan ja sitä kohottaen huusi hän: - -"Vanhan Lyypekin malja, pojat!" - -Kannu lähti kiertämään ympäri pöydän. - -"Olutta, tavernari", huusi Hannu, "mutta oikeaa turkulaista eikä -mitään Lyypekin solkkua!" - -Kun suomalaiset olivat saaneet tinatuoppinsa täyteen, kohotti Hannu -omaansa ja huusi: - -"Pyhän Henrikin ja Turun malja!" - --- Was deiwel, pihä Heinrich, was ist's? -- rähähti muuan humalainen -hansalaiskesti. - -"Se on olevinaan heiden suojeluspyhimyksensä, jota he rukoilevat -aina kun saavat saksalaisilta selkäänsä", selitti Arent ja kaikki -saksalaiset remahtivat nauramaan. - - "Pippurista, pippurista, - pippurista silmät - on hansankestillä, - nenä inkivääristä - ja sydän kalmusjuurta", - -alkoi heti sen jälkeen humalainen ääni suomalaisten pöydässä -renkuttaa ja viimeisiä säkeitä hoilasi koko pöytäseura. - -"Mutta tiedättekö, pojat, miksi hansan pippurivänneillä on sydän -kalmusjuurta?" kysyi laulunalkaja. - -"Minä tiedän", huusi Hannu, "minun mukanani lähetti Chonnert -meidän arkkiteinille kalmusjuurta ja antoi minullekin aikamoisen -palan, kehuen sitä kohmelonlääkkeeksi. Siitä minä päättelen, että -saksalaiset..." - -"Ovat aina kohmelossa", keskeytti toinen, "ja tarvitsevat -kalmussydämen. Mutta inkiväärinenä, selittäkääpäs se, pojat!" - -"Mite sine haastat, perkkele?" huusi muuan saksalainen. - -"Entä mite sine maistat, teiveli, Liipekin pippuriako?" - -Läiskis! Suomalainen sai olutkannun vasten silmiään ja paikalla oli -tappelu käynnissä. Tuopit sinkoilivat ilmassa ja pöydät ja lavitsat -kaatuivat kolisten kumoon. Hannu karkasi ensimäisenä saksalaisten -keskelle ja tarttui kurkusta tummaveristä ja liukasliikkeistä -Askenia. Tavernari koetti ärjyen ja jalkaa polkien hillitä tappelua, -mutta kun hänen äänensä hukkui meteliin, ryhtyi hän, vikkelästi -tappelijain välissä puikkelehtien, pelastamaan tinakannujaan, jotka -hän keräsi tynnyrien taakse huoneen perälle. Pari kertaa yritti hän -lähenemään sivuseinässä palavia kynttilöitä sammuttaakseen ne, mutta -kun hänet kummallakin kertaa jotenkin rajusti työnnettiin syrjään, -istahti hän tiskin taa tynnyrin nenään, katseli pää kallellaan -tappelun menoa ja puheli läähättäen. - -"Tapelkaa nyt sen paholaiset, niin, niin, iskekää vaikka pääkallot -mäsäksi toisiltanne, niin vähemmän nahkanne syhyy toisella kertaa. -He, he, mäikyttäkää vain kuin ryssää ja Juutilaista, kyllä seinät -kestävät." - -Suomalaisia oli vähemmän ja he joutuivat alakynteen. Heti kun Hannu -oli käynyt käsiksi Arentiin, oli hän saanut kimppuunsa kaksi muuta -saksalaista. Ahtaalle puserrettuna ei hän voinut käyttää nyrkkejään -ja vastustajansa nujersivat hänet pylvään ja kaatuneen pöydän väliin. -Hänen pitkää tukkaansa kiskottiin ja nyrkiniskuja sateli hänelle -vasten kasvoja. - -Mutta tällöin saapui suomalaisille apua. Sisään työntyi kolme rotevaa -tynnyrintekijän sälliä, ukko Muraisen väkeä, ja yhtä monta linnasta -seikkailuille lähtenyttä, puolijuopunutta nihtiä. Hurjasti iskivät he -saksalaisiin takaapäin ja nämä joutuivat nyt kerrassaan ahdinkoon. -Piestyinä ja reveltyinä pujahtelivat he toinen toisensa jälestä ulos -pimeälle kadulle. - -"Hoi, tavernari, olutta voittajille!" huusi yksi nihdeistä, pyyhkien -hihaansa nenästä valuvaa verta. - -"Vai vielä olutta teille, senkin Juutilaiset! Ei tippaakaan muuta -kuin menkää koreasti matkaanne!" ärjyi tavernari vastaan. - -"Kuulkaas tätä pippurisaksaa! Lyödäänpäs, pojat, pohja oluttynnyristä -ja työnnetään se pää edellä sinne likoamaan, niin oppii tekemään -pilkkaa aika miehistä." - -Nihti läheni uhkaavana tavernaria ja tämä näki parhaaksi täyttää -tuopit. - -"Mutta kyllä tämän kaiken korvata saatte, jos maassa vielä -lakia ja oikeutta on", murisi hän ja meni akkunan luo muka ulos -tirkistelläkseen. - -"Siellä ne vartoovat ja kyllä maarin siellä selkänne lämmitetään, -senkin könsikät", puhui hän kuin itsekseen. - -"Hoi pojat, mennään ja puhdistetaan katu!" ja huutaen ja meluten -syöksyivät suomalaiset ulos. - -Vikkelästi seurasi tavernari viimeisen kintereillä ja paukkuen -lentelivät takasalvat paikoilleen. Sitten sulki hän ikkunaluukut ja -ryhtyi sisäoven kautta saapuneen vaimonsa kanssa siivoamaan huonetta -ja korjaamaan taistelun jälkiä. - -Pimeillä kujasilla vastustajiaan etsiväin suomalaisten huudot -etenivät ja vähitellen palasi rauha Saunalan ympäristöön. - - * * * * * - -Hannu kuuli ympäriltään huutoa ja ähellystä. Hän oli likistettynä -ahtaaseen loukkoon, hänen ylleen oli kumartuneena kuumasti -hengittäviä kasvoja turvonneine poskineen ja vihasta kiiluvine -silmineen. Toisten pään yli heristi Arent hänelle nyrkkiään eikä -hän voinut itseään liikauttaa. Ulkoa työntyi sisään loppumaton jono -nihtejä ja heidän huutonsa kävi yhä vahvemmaksi. Mutta huudon ja -melun läpi kuului riuhtovien miesjoukkojen takaa yhtäkkiä Kirstin -ääni. Se kirkui hätäisesti ja vihlovasti. Hannu riuhtasihe irti -päästäkseen ja -- heräsi samassa. - -Hän kavahti istualleen ja hieroi silmiään käsittämättä aluksi -missä oli. Hänen ympärillään oli pilkkoisen pimeä. Kostea lämmin -ja saunanhaju palauttivat vähitellen hänen mieleensä, että hän oli -illalla kiitän talolta tultuaan ja turvonneita kasvojaan kaivolla -valeltuaan pistäytynyt saunaan ja paneutunut vaate päällä penkille -makaamaan. - -Mutta jatkuiko unennäköä vieläkin, sillä ulkoa kuului meteli ja -pauhina ja sen keskeltä naisäänen vihlovaa kirkumista? Hän syöksyi -pihalle. - -Tyrmistyneenä pysähtyi hän kaivon luo. Vieressä oleva Runsalan talo -paloi ja Karvataskun piha oli valoisa kuin päivällä. Mutta mahtavia -tuliloimoja näkyi joka taholta, punaten raskaan ukonpilven, joka -lepäsi kaupungin yllä kuin verinen peite. Portti Karvataskun pihalle -oli murrettu säpäleiksi ja sen ohi näki Hannu pitkin Jokikatua -juoksevan puolialastomia miehiä ja mielipuolisesti kirkuvia naisia -lapsi sylissä. Ihan portin vieressä näytti liikkumattomana makaavan -puolialaston mies, jonka paljaita jalkoja tulenloimu valaisi. -Ilman täytti erilaisista äänistä syntynyt kamala pauhina. Kuului -hurjia huutoja, karkeasti karjuvia miesääniä ja kimeitä, vihlovia -naisääniä. Jossakin lähistöllä riehui ja rapisteli kanalauma kuin -ulospääsyä etsien ja sitä säesti viiltävä sianvingunta. Runsalan -palavassa navetassa ammuivat lehmät epätoivoisesti ja siihen yhtyivät -hullautuneina myöskin naapuritalojen elukat. Säännöttömästi soiden -kumahtelivat kellot tuomiokirkon tornissa, linnassa päin jymähtelivät -bombardit ja kartaunit, ja kaiken tämän sekavan metelin ja pauhinan -läpi kajahtelivat eri tahoilta pitkät, kumeat torventoitotukset. - -Kaivon luo pysähtyessään täytti Hannun yksi ainoa tunne: että -viimeinen päivä kaikessa kaameudessaan oli tullut. Kauhu jäykisti -hänen jäseniään eikä hän tuntenut kykenevänsä mihinkään ryhtymään. -Mutta Kirstin ääni kuului taas tuvasta, hätääntyneenä ja -epätoivoisena. Hän vavahti ja syöksyi portaille. Keittiötuvan ovesta -tunkeusi savua ja etehisen lattialla oli hän kompastua johonkin -pehmeään. Siinä makasi vanha Vappu verisenä ja tukka hajallaan. Ovi -asuintupaan oli selkosen selällään ja sieltä aukeni hänen eteensä -seuraava näky: lähellä ovea, selin etehiseen, seisoi rautaryntäinen -ja kypäripäinen mies, oikeassa kädessään loimottava tuohus ja -vasemmassa kiiltävä pertuska. Peränurkassa olevan leveän perhesängyn -uutimet oli revitty siekaleiksi, patja kiskaistu lattialle ja -poikittain sen päällä makasi Gertrud-täti, kaulassaan ammottava -pertuskan haava. Molemmat suuret kirstut oli murrettu auki ja -sisällys syydetty lattialle. Toisen ääressä oli polvillaan samoin -kypäräpäinen mies, joka viskeli levitetylle liinalle hopeaesineitä. -Kolmas kypäripää, kookas, punapartainen ja eläimellisen näköinen -mies tapaili nauraen ja toruen Kirstiä, joka tukka hajallaan, silmät -kauhusta jäykistyneinä ja yllään ainoastaan ohut palttinapaita, -laajan pöydän takana vältteli ahdistajaansa. Tuohusta pitelevä mies -nauroi ja huuteli toverilleen raakoja kehotussanoja. Arkun luona -polvillaan askarteleva mies katsahti olkapäänsä yli ja huusi hänkin -jonkun hoputussanan. Puheesta huomasi Hannu heidät tanskalaisiksi. - -Yritettyään vuoroin kummankin pöydänpään ympäri päästä Kirstiin -käsiksi, hyökkäsi punapartainen äkkiä pöydän yli. Kirsti kumartui -silloin pöydän alle ja livahti sitä tietä etupuolelle, mutta -kompastui punaparran pertuskaan, joka virui lattialla. Samassa -oli ahdistajakin pöydän etupuolella, kaappasi Kirstin syliinsä ja -istui läähättäen lavitsalle. Vanki riuhtoi itseään ja hänen hennon -ruumiinsa pingottuneet piirteet näkyivät selvästi ohuen paidan läpi. - -"Hannu, Hannu"! kirkaisi Kirsti samassa, nähdessään etehisessä savun -keskellä kasvinveljensä. - -Tuohuksenpitäjä yritti kääntymään oveen päin, mutta samalla iski -Hannu puukkonsa hänen kaulaansa kypärin ja rintahaarniskan väliin ja -tuohuksineen pertuskoineen kaatui mies raskaasti rymähtäen lattiaan. -Arkun luona oleva mies kavahti seisoalleen ja toinen heitti sylistään -Kirstin, joka vierähti äitinsä viereen patjalle. Mutta Hannulla oli -jo kädessään kaatuneen pertuska, jolla hän rajusti survaisi arkun -luona olevaa Juutilaista kurkkuun, niin että tämä koristen nujertui -seinän ja uunin väliseen loukkoon. Toinen sai juuri miekkansa -tupesta, kun Hannu iski pertuskan kappaleiksi hänen kypäriään -vasten. Täräyksestä huumautuneena vaipui mies polvilleen ja pudotti -miekkansa. Hannu tempasi sen käteensä, löi ja pisti sillä sokean -vimman vallassa punapartaista, joka ohkuen kaatui taapäin, niin että -kypäri rämähti lavitsan reunaan. Samassa sammui tuohus. - -"Kirsti, Kirsti, missä sinä olet?" läähätti Hannu. - -Lattialta kuului Kirstin valitus ja voihkina. Keittiötuvan puolelta -tunkeutunut savu täytti jo huoneen yläosan. Se laskeusi yhä alemmas -ja kävi jo sietämättömäksi. - -"Tule, rientäkäämme, muutoin palamme tänne!" hätäili Hannu ja hapuili -eteensä. - -Hän nosti Kirstin vasemmalle käsivarrelleen ja tanskalaisen raskas, -verinen miekka oikeassa hyökkäsi hän savun läpi ulos pihalle. - -Hän laski Kirstin hetkeksi maahan saadakseen ilmaa keuhkoihinsa. Hän -oli toiminut aivan vaistomaisesti ja koneellisesti eikä hän vieläkään -käsittänyt mitä tämä kaikki merkitsi. Mutta harkitsemisiin ei ollut -aikaa, sillä savu ja liekit alkoivat ahtaalla pihamaalla käydä -sietämättömiksi. Runsalasta oli tuli tarttunut jo Karvataskunkin -ulkohuoneisiin ja navetassa riuhtoivat ja möyrysivät lehmät hermoja -huumaavasti. - -Ainoa pelastuksen tie oli portti. Hannu nosti uudelleen -käsivarrelleen Kirstin, joka puolitajutonna nojasi hänen olkapäälleen -ja kietoi hennot, paljaat käsivartensa hänen kaulaansa. Hän vavahteli -ja värisi, ja hänen hiuksensa hivelivät Hannun kasvoja. Ja Hannusta -tuntui yhtäkkiä pahalta, että hän koskaan oli voinut olla katkera -Kirstille. - -"Kuule, Kirsti, Pyhän Henrikin nimessä niinä pelastan sinut", sopotti -hän Kirstin korvaan, tarttui miekkaan ja juoksi kadulle. - -Torille päin ei ollut yrittämistäkään. Siellä vilisi tulen ja savun -keskellä kypäripäisiä miehiä. Pertuskat, hilporit ja sotakirveet -välähtelivät, kuului vihlovia hätähuutoja, raakaa karjuntaa ja -pelottavaa ryskettä aivankuin kokonaisia rakennuksia olisi sortunut -maahan. Vastapäätä oleva Pyhän Annan prebendatalo oli pimeä, mutta -portti oli auki murrettu ja sisältä kuului melua ja ovien ryskettä. -Pihalla vilahteli palavia tuohuksia. - -Hannu juoksi taakkoineen purolle päin ja yritti sen vierustaa -jokirantaan, mutta vastassa kiiluivat taas pertuskat ja kypärit ja -hän lähti juoksemaan ylös tuomiokirkolle päin. Pikkusillalle tultuaan -katsahti hän pitkin Kirkkokatua torille päin. Eräästä palavasta -talosta karkasi paitasillaan oleva mies lapsi sylissä kadulle, -kiskoen kädestä vaimoaan, jonka paita oli rinnan kahdalta revitty -ja jonka avonaista tukkaa perässä juokseva Juutilainen tavotti -kouraansa. He juoksivat Hannua kohti Pikkusillalle päin. Mutta -viereisen talon portista tölmäsi samalle kadulle kypäriniekka ja -survasi pertuskallaan miestä rintaan. Hän lyyhistyi maahan, kierähti -muutaman kerran ympäri ja jäi makaamaan sylen päähän lapsesta, jonka -kimeä parkuna hukkui yleiseen pauhinaan. Perässä tuleva tanskalainen -sai nyt vaimoa tukasta kiinni ja alkoi raahata häntä porttia kohti. -Kun hän lyyhistyi maahan, löi toinen sotilas häntä pertuskan -varrella hartioihin, tarttui sitten käsipuoleen ja riuhtasi hänet -seisoalleen. Yhdessä kiskoivat he sitten vaimon portista pihalle, -josta toiset sotilaat meluten vierittelivät oluttynnyreitä kadulle. -Etäämpänä vauhkotteli ja pyöri kadulla joukko hullautuneita lehmiä -hännät ilmassa, kytkyen tyngät kaulassa, pärskien ja mylvähdellen. -Pari tanskalaista hääteli niitä torille päin töykkien pertuskoillaan -kylkiin. Ilmassa, joka keskiyön ajasta huolimatta oli käynyt -paahtavan kuumaksi, tuntui veren hajua sekä kitkerää savun ja -palaneen lihan käryä. - -Kun Hannu yritti sillan yli, näki hän edessään kadun päässä joukon -vihollisia, jotka kulman takaa tullen juoksivat siltaa kohti. Hän -heittäysi nopeasti puroon ja piilottausi sillan alle, ja tömisten -karkasi miesjoukko samassa hänen ylitsensä. Kyyröttäessään siellä -tukalassa asennossa ja polvia myöten liejuun vajonneena valtasi -Hannun hetkeksi raukea neuvottomuus ja tylsä välinpitämättömyys. -Mutta sitä ei kestänyt kauan. Kirsti voihkasi hänen sylissään ja hän -ryömi sillan alta esiin. Vihollisia ei näkynyt kirkon puoleisella -kadun osalla, ainoastaan muutamia pakolaisia hiiviskeli siellä -kirkkoa kohti. Hannu lähti taakkoineen juoksemaan samalle suunnalle. -Hänellä välähti mieleen pyrkiä kirkkoon, sillä sitä paikkaa väistäisi -varmaankin vihollinen. Mutta portin edustalle tultuaan kohtasi häntä -julma pettymys. Joukko lähiseudun asukkaita oli ajatellut yhtä hyvää -vihollisesta ja etsinyt turvaa tuomiokirkon muurien sisällä. _Domus -clericorum'ista_ oli sinne paennut joukko pappeja, avanneet kirkon -ovet ja ryhtyneet yhdessä toisten pakolaisten kanssa palavasti -rukoilemaan pyhimyksiä. Mutta silloin hyökkäsi joukko tanskalaisia -kirkkoon ja säälimätön verilöyly, hävitys ja temppelin kalleuksien -ryöstö alkoi. Verilöylyä jatkui parasta aikaa kirkkopihassa, kun -Hannu yritti portista sisään. Miesten, naisten ja lasten ruumiita -makasi hautakumpujen välissä ja toiset kiertelivät haavottuneina ja -surkeasti valittaen. Eräälle hautakivelle oli kiivennyt iäkäs pappi, -jonka paljaat, laihat sääret näkyivät mustan kauhtanan alta. Hänen -kalju päänsä tutisi, hän ojensi kädessään olevaa ristiä ja huusi -särähtelevällä äänellä: _"Aufer immensam, Deus, aufer iram."_ [Ota -pois, Jumal', päältäm' julma vihas.] Eräs kirkkotarhassa riehuvista -tanskalaisista tyrkkäsi hänet keihäänvarrella alas kiveltä ja toinen -halkaisi hänen päänsä hilporinterällä. Kellot tornissa soivat yhtä -mittaa ja tulipalojen synnyttämä tuulenpyörre riuhtoi torninhuipussa -olevaa tuuliviiriä, joka levottomasti rämähdellen kieppui -edestakaisin kuin lentoon pyrkien. - -Kun Hannu pysähtyi kirkonportille, huomasi hänet porttiholvin -toisessa päässä vartiana seisova tanskalainen ja hyökkäsi pertuska -ojona häntä kohti. Hannu kääntyi kiiruusti vasemmalle ja lähti -juoksemaan pitkin muurin vierustaa. Mutta nähdessään vihollisia -myöskin edessään piispantalon ympärillä pysähtyi hän äkkiä, laski -Kirstin maahan ja hyökkäsi raivostuneena perässään juoksevan -tanskalaisen kimppuun. Tämä hölmistyi vainotun äkillisestä -päällekarkauksesta ja ennenkuin hän ehti tukevata taisteluasentoa -ottamaan, oli Hannu lyönyt hänen pertuskansa sivuun ja survaissut -miekkansa hänen nivusiinsa. Ulvahtaen kyyristyi tanskalainen -muurinjuurelle ja Hannu nosti Kirstin uudestaan käsivarrelleen. Mutta -minne paeta, sillä piispantalon luona olevat viholliset olivat jo -huomanneet hänet? Napaturun varrella olevat puutalot paloivat jo -ilmitulessa, joten suojelevia pimentoja ei tälläkään puolen ollut. -Piispantalon takaa alkoi maaseutu peltoineen ja niittyineen ja siellä -ammotti palavata kaupunkia vasten synkkä, läpäisemätön pimeys. -Mutta sen helmaan oli Hannun mahdoton päästä, sillä piispantalolta -karkasi häntä kohti karjuen kolme tanskalaista, jotka sulkivat tien -sinne. Vasemmalla kädellä oli ahdas "Pyhänruumiinkränti", joka -johti kirkkotorilta alas jokirantaan. Sen varrella oli varmaan joku -ulkohuone tulessa, sillä kapea kuja oli savua täynnä. Kirsti kiljasi -ja pusertui lähemmäs Hannua, nähdessään tanskalaisten lähenevän. - -"Parempi vaikka savuun tukehtua kuin jäädä noiden petojen -raadeltavaksi", sanoi Hannu ja hyökkäsi kujaan. - -Hän puristi silmänsä kiinni ja mahdollisimman alas kumartuneena -harppaili hän eteenpäin. - -"Jesus Maria, minä tukehdun!" parkasi Kirsti. - -Hänen kätensä herpausivat Hannun kaulasta ja: hänen ruumiinsa -nytkähteli suonenvetoisesti. Miekka: kirposi Hannun kädestä, hänen -korvissaan humisi ja räiski ja ohimot jyskivät kuin haletakseen. -Hän tunsi tuossa tuokiossa vaipuvansa maahan, mutta puristi vielä -vaistomaisesti Kirstiä rintaansa vasten ja ryömi eteenpäin. - -Viime hetkessä pääsi hän ulos savusta ja näki edessään joen, jonka -tyyni vesi kiilsi pikimustana tulipalojen valossa. Joukko pakenevia -kaupunkilaisia juoksi pitkin rantaa parin ylempänä olevan veneen luo, -joita toiset riuhtoivat irti. Sekavin päin ja kirvelevin silmin lähti -Hannukin taakkoineen tavottelemaan veneitä kohti, mutta ennenkuin hän -pääsi luo, tunsi hän takaraivossaan ankaran täräyksen. Kaikki musteni -hänen silmissään ja voihkaisten kaatui hän raskaasti maahan. - - * * * * * - -Ölannissa olevan Borgholman linnan haltija, Otto Rud, oli viikon -päivät väijyskellyt laivastoineen Ahvenan ja Turun saaristossa samaan -aikaan kuin Köpenhaminassa hierottiin rauhaa Hannu kuninkaan ja -Svante Sturen välillä. Hänen laivastoonsa kuuluvat kaksi alusta ne -olivat edellisenä sunnuntaina Karvataskun laivaakin ahdistelleet ja -sen saaristossa oleskelusta olivat kalastajat kulettaneet Turkuun -erilaisia ja ristiriitaisia tietoja. Arvatenkin oli Rud saanut -tietoonsa urkituksi, että linnanpuolustusväki oli verrattain vähissä, -että kunnollisia ampuma-aseita ja varsinkin ruutia puuttui ja että -linnan päällikkö, Josef Pietarinpoika, oli poissa, sillä perjantaita -vasten yöllä (2 p. elok. 1509) laski hän laivoineen linnan ohi ylös -Aurajokeen ja päästi hurjat joukkonsa tulella ja miekalla riehumaan -keskiyön rauhassa lepäävään kaupunkiin. - -Viisi vuorokautta viipyivät tanskalaiset kaupungissa jatkaen -hävitystyötään voimattoman linnaväen silmien edessä. Kaikki portit -ja ovet murrettiin, kirstut ja kaapit särettiin ja tyhjennettiin -kalleuksistaan, elukat teurastettiin ja paistettiin suurilla -kokkotulilla, joita oli viritetty torille ja kirkkopihaan ensi yön -tulipaloilta säästyneiden puurakennusten hirsistä. Olut ja viini -vuoti virtanaan ja murhasta säästyneet, vangiksi otetut naiset -pakotettiin ottamaan osaa näihin villeihin orgioihin, joita mässäävät -sotilaat toimeenpanivat heidän kotiensa raunioilla ja omaistensa -hautaamattomien ruumisten äärellä. - -Tiistaina sulloivat kylläisiksi mässänneet viholliset ryöstösaaliin -aluksiinsa ja siirtyivät Uudenmaan rannikolle tuhotöitään jatkamaan. -Pilkkanauruja päästellen purjehtivat he linnan ohi, josta muutamilla -voimattomilla laukauksilla koetettiin heidän matkaansa häiritä. -Seuraavina päivinä alkoi sitten sieltä ja täältä ilmestyä pakolaisia, -jotka arkoina ja kauhistuneina hiiviskelivät savuavilla raunioilla. -Perjantaina tuli kaupunkiin myöskin piispa Johannes muutamien hänen -luoksensa turvaan päässeiden kaniikkien ja arkkiteini Scheelen -seurassa. - -Moneen kauhunnäytelmään, sodan, ruton ja tulipalojen hävityksiin -olivat tuomiokirkon harmaat muurit olleet todistajina ja sulkeneet -sisäänsä pienen, lohdutusta etsivän joukon, jonka tuli ryhtyä -tuhkasta uutta kaupunkia kohottamaan. Jykevänä ja totisena kohotti -tuomiokirkko nytkin korkeata torniaan suitsevien raunioiden keskeltä, -mutta surullisen näyn tarjosi sen sisusta kauhistuneelle piispalle -ja hänen seuralleen. Vanha katedraali, Hemmingin ja Maunu Tavastin -hellän huolenpidon esine, oli tällä kertaa tullut täydellisesti -osalliseksi kaupungin kohtalosta. Että temppelikään ei ollut -säästynyt raa'an ja saaliinhimoisen vihollisen temmellyksiltä, sen -näki jo etäämpääkin. Tuomiokirkon komea ja kallis kuparikatto, joka -vasta pari vuosikymmentä oli auringonsäteitä heiastellut, oli poissa. -Kirkkopihassa oli nuotionjätteitä, likaa ja eläinten sisälmyksiä. -Ruumiit ensi yön verilöylystä oli viskelty kasaan erääseen -muurinloukkoon ja peitetty verisillä lehmänvuodilla. - -Kirkko tuntui piispasta ja hänen seuralaisistaan pimeämmältä -ja alakuloisemmalta kuin ennen, sillä poissa olivat kaikki sen -kallisarvoiset ja välkkyvät koristukset. Hävityksen jälkiä näkyi -kaikkialla. Vihkivesiastia oli kumossa ja sijaltaan työnnetty, -uhritukit palasiksi murrettuina. Kuorien ovet oli väännetty -paikoiltaan, useista oli lukot poissa ja seinistä oli kiskottu -rautatankoja. Synkkinä ja kiihtyneinä kulkivat kapitulin jäsenet -kuorista kuoriin tehden masentavia huomioitaan. Pyhän Johannes -Baptistan kuorin lähellä oleva suuri vaskinen kastemalja oli kokonaan -hävinnyt. Poissa olivat alttareilta hopeiset kalkit, kynttilänjalat -ja kultaompeleiset alttariliinat. Pyhän Laurentiuksen kuorista oli -Neitsyt Maarialta riistetty hänen kullattu kruununsa ja hopeinen -manttelinsa ja surullisesti hymyili heitä vastaan alastomaksi -riisuttu pyhä neitsyt Poissa olivat sen alttarilla parittain -seisoneet hopeiset ristit ja kalkit sekä kallis Pyhän Laurentiuksen -halsteri. Pyhänruumiin kuoriin astuessaan näkivät he kauhistuen, -että Maunu Tavastin marmorikoristeinen hauta oli auki murrettu ja -arkunkannesta kiskottu irti kuparilevyjä. Irti oli myöskin koetettu -kiskoa, vaikka sitten kuitenkin paikalleen jätetty kuorin oikeassa -seinässä oleva, Flanderissa valmistettu kallis kuparitaulu, jonka -Maunu Särkilahti kaksikymmentä vuotta sitten oli toimittanut Maunu -Tavastin ja Olavi Maununpojan muistoksi. Saman hävityksen alaisena -oli ollut myöskin Pyhäinmiesten kuori, jossa piispa Johannes oli -valmistanut itselleen leposijan kahden edeltäjänsä, Maunu Särkilahden -ja Laurentius Suurpään rinnalle. Ja niin edelleen kuori kuorittain -aina pääkuoriin saakka. Sieltä olivat hävinneet suuret kandelaberit -ja piispa Hemmingin kynttilänjalat, joissa olivat ympäri vuorokauden -palaneet paksut, kierteiset vahakynttilät. Puuleikkauksilla ja -intarsioilla varustetut piispan ja kaniikkien tuolit oli siirretty -sijoiltaan ja ajelehtivat ympäri kirkon, toiset rikkoutuneina. -Suuret ja kalliit kirkkofoliantit oli riistetty lukupulpetteihin -kiinnitetyistä vitjoistaan ja useat niistä viety pois. Ja sama -hävitystyö ylettyi sakaristoon ja sen yhteydessä olevaan kirjastoon. -Piispan sauva ja hiippa monine jalokivineen olivat poissa ja paljon -muuta kallista kirkon omaisuutta, mitä piispat vuosisatojen kuluessa -olivat hankkineet ja hurskaat uskovaiset sielunsa autuudeksi -lahjotelleet. - - * * * * * - -Vainajille, joiden ruumiit makasivat muurin juurella tai alastomina -ja runneltuina ajelehtivat kaduilla, kaivettiin yhteinen suuri hauta -kirkkotarhaan. Kun ilta-aurinko punasi kirkontornin tiiliä, nousi -vanha, ontuva kellonsoittaja, joka kirkonlakassa nälänkuoliaana -piillen oli välttänyt surman, torniin ja alkoi soittaa kelloja. -Silloin kerääntyivät kaikki haudalle ja itse piispa ryhtyi siunaamaan -vainajia. - -Haudan partaalla seisovien joukossa oli myöskin Hannu. Saatuaan -iskun takaraivoonsa oli hän maannut joenrannalla tainnuksissa -aamunkoittoon saakka. Toinnuttuaan ja päästyään asemastaan selville -oli hänen onnistunut vihollisen huomaamatta hiipiä pitkin rantaa -piispanvainioon ja sitten ruispeltojen suojassa edelleen maaseudulle. -Niin oli hän sitten kulkenut aina Marttilaan saakka, missä hän oli -viettänyt nämä päivät muutaman tutun talonpojan luona. - -Hän oli kuin pimeään rotkoon pudonnut, missä hän eli tylsänä ja -mitään käsittämättä. Kuultuaan vihollisen poistuneen oli hän -kuitenkin lähtenyt kaupunkiin, sillä perjantaiyölliset kauhunnäyt -ja paikka, missä Kirsti oli häneltä riistetty, ikäänkuin vetivät -häntä luokseen. Hän oli kauan istunut tylsänä jokirannassa ja kun -kellot olivat alkaneet soida, oli hän kuin unissakäyden kulkenut -kirkkotarhaan. - -Piispan koettaessa puhua lohdutuksen sanoja masentuneelle joukolle, -kiintyi Hannun katse erääseen muurin varjossa seisovaan nuoreen -mieheen. Hän katsoi ja katsoi ja ikäänkuin sumun keskeltä selveni -hänelle Arent van Askenin muoto. Mutta tuo kaunis tummaverinen -nuorukainen oli nyt tuhkanharmaa ja hänen katseensa näytti aralta -ja pälyilevältä. Huomatessaan väkijoukossa Hannun säpsähti hän ja -tuijotti häneen kuin aaveeseen. Oman tilansa unhottaen valtasi Hannun -sääli. Ehkä hänkin oli menettänyt kaikkensa tässä yleisessä häviössä? -Vanha viha suli pois Hannun sydämestä, torstai-iltainen tappelu -Saunalassa kohosi hänen mieleensä kuin paha uni ja hän tunsi tarvetta -lähestyä entistä vihamiestään sekä tarjota hänelle sovinnon kättä. - -Kun hautaustoimitus oli loppunut, etsi Hannu silmillään Askenia, -mutta häntä ei näkynyt. Kierrettyään väkijoukossa tuli hän ulos -portista ja pysähtyi Kirkkokadun suuhun tähystellen ihmeissään -ympärilleen. Silloin laski joku kätensä hänen olalleen ja kun hän -kääntyi, seisoi siinä ukko Murainen. - -"Minä näin sinut haudalla enkä ollut silmiäni uskoa", sanoi -hän Hannun kättä puristaen, "sillä minä ja muut, jotka silloin -perjantaina pelastuimme veneisiin, kun sinä jäit rannalle makaamaan, -luulimme sinun kuolleen tai joutuneen vihollisen valtaan." - -"Mutta Kirsti, tiedättekö hänestä mitään?" kysyi Hannu kiiruusti kuin -unesta havahtuen. - -"Kyllä hän on turvassa, vaikka makaakin sairaana ja valittaa äitinsä -ja sinun kohtaloa." - -"Missä hän sitten on?" tiukkasi Hannu kärsimättömästi. - -"Naantalissa, ja kyllä luostarisisaret hänestä huolta pitävät. Siellä -on minunkin muorini ja muutamia muita pelastuneita. Päästyämme -jokea myöten turvaan, kulimme silloin yötä myöten Naantaliin ja -saimme kaikki luostarissa katon päämme päälle. Ja kun pelättiin -vihollisen sinnekin tulevan, lähetti abbedissa pari munkkia viemään -kaikki käsillä olevat rahat Turkuun vainolaisen lepyttimiksi. Eikä -vihollista sinnepäin kuulunut, vaikka koko luostari oli yötä päivää -pelon ja kauhun vallassa, kun täältä yhtä menoa kaameat tulipalot -loimottivat." - -"Hänet siis joku pelasti, kun minä kaaduin?" kysyi Hannu, joka tunsi -taivaalleen valonsäteen pilkahtaneen, kuullessaan Kirstin pelastuneen. - -"Nuori van Asken hänet kantoi venheeseen juuri kun olimme rannasta -lähdössä", vastasi vanha tynnyrintekijämestari ja katsoi häneen -omituisesti. - -"Arentko?" lausui Hannu hitaasti ikäänkuin koettaen palauttaa -muistiinsa jotakin hämärää ja haihtuvaa. "Niin. Mutta kuinka -sinä oikein kaaduit? Eihän meidän kintereillämme pitänyt olla -tanskalaisia." - -"Minua lyötiin takaapäin päähän. Muuta en muista." - -"Millä sinua lyötiin? Ei kaiketi miekalla eikä hilporilla, sillä -silloin et arvatenkaan siinä seisoisi." - -"Tottakai nyrkillä, koska minulla ei ollut verihaavaakaan päässä." - -"Äsken kertoi Juutilaisen kaataneen sinut juuri kun hän juoksi -paikalle. Silloin oli hän surmannut Juutilaisen ja temmannut Kirstin -syliinsä." - -Hannu mietti hetken ja sanoi sitten kuin havahtuen: - -"Mutta silloinhan olisi Juutilaisen ruumis maannut minun vieressäni. -Mutta mitään sellaista en nähnyt, kun aamuyöstä tulin tajuihini." - -"Hm, se näyttää siis hyvinkin todenperäiseltä", sanoi Murainen kuin -itsekseen. - -"Mikä niin?" kysyi Hannu silmät suurina ja aavistaen jo puolittain -asianlaidan. - -"Että se olikin Asken, joka sinua löi", sanoi Murainen hitaasti. -"Yksi meikäläisistä sen oli veneestä käsin huomaavinaan, mutta ei -puhunut siitä mitään ennenkuin Kirsti itse alkoi Askenia siitä -konnantyöstä syyttää." - -"Kirsti?" - -"Niin, merkillistä kyllä, sillä veneeseen tuotaessa hän oli -tainnuksissa ja luostariin tultuamme houraili vielä pari päivää. -Ja houriossaan hän alkoi Askeniakin syyttää eikä sallinut häntä -silmiensä edessäkään. Silloin kertoi tapauksen näkijäkin huomionsa -ja kun me aloimme katsoa karsaasti Askenia, katosi hän pari päivää -sitten kokonaan joukostamme." - -"Minä luulin nähneeni hänet täällä haudalla", sanoi Hannu ihmeissään. - -"Kyllähän saksalaiset ovat sinua vihanneet", sanoi Murainen, "mutta -tuollaista konnantyötä ei senhän olisi odottanut. Kyllä kai siihen on -täytynyt olla syvempääkin syytä kuin kauppakateus." - -He kulkivat äänettöminä Kirkkokatua alas. Useimmista puurakennuksista -oli jälellä vain tuhkaa ja kekäleitä korkeiden kivijalkojen välissä. -Alastomina ojentuivat hävityksen keskellä valkoisiksi kalkitut uunit -taivasta kohti. Kadulla ajelehti halpa-arvoisempia talouskaluja, -vaaterääsyjä, kekäleitä ja tuhkaa. Ilmassa tuntui kydönomainen tuoksu. - -"Olisin minäkin suonut jo levossa kuolevani, mutta alusta täytyy -vielä alkaa", sanoi Murainen huoaten. "Tämä on nyt kolmas kerta, -jolloin talostani ei ole muuta jälellä kuin kivijalka. En ollut -paljon päälle parinkymmenen vuoden, kun Konrad-piispan aikana tällä -tavoin lähes koko kaupunki meni tuhkaksi. Kun siitä oli päästy -elämisen alkuun, tuli rutto ja vei puolet kaupungin asukkaista -ja niiden joukossa oli minun ensimäinen vaimoni. Kahdeksantoista -vuotta sitten, Maunu-piispan aikana, meni taloni samoinkuin suurin -osa kaupunkia taas tuhkaksi ja kun uusi talo oli saatu pystyyn, -sai vanhin poikani surmansa Viipurin pamauksessa. Ja nyt vanhoilla -päivillään piti nähdä vielä tämä kaikista kauhein hävitys. Kuningas, -kuningas pitäisi olla, joka rauhan maahan turvaisi." - -Torilla erosi Murainen Hannusta ja meni raatihuoneelle, jonne -haudalla olleet kokoontuivat neuvottelemaan, mistä laidasta ja millä -keinoin elämä oli uudelleen alettava. Mutta Hannu päätti heti suoraa -päätä lähteä Naantaliin. - -Kirsti oli vielä sairaana, vaikka ei hourannut enää. Hän oli -tavattoman kalpea ja hänen lapselliset silmänsä olivat kuin -suurentuneet. Sellaisena näytti hän Hannusta entistä kauniimmalta. - -Kasvinveljen nähdessään huudahti Kirsti hämmästyksestä samalla kuin -heikko puna kohosi hänen kasvoilleen. Kun Hannu kumartui hänen -puoleensa, kietoi hän kätensä hänen kaulaansa, mutta purskahti sitten -itkuun ja sanoi: - -"Annatko sinä, Hannu, minulle koskaan anteeksi, kun minä olen ollut -sinulle niin ilkeä? Sinua minä olen aina rakastanut, mutta kun -meitä pidettiin aina toisillemme kuuluvina, tahdoin minä näyttää, -ettei se niin vain itsestään selvää ole. Arent on konna enkä minä -tosissani ole hänestä koskaan välittänyt, vaikka sinua kiusatakseni -olenkin ollut hänestä pitävinäni. Olen rukoillut sitä Jumalan äidiltä -anteeksi ja sinun ja äidin sielujen puolesta olen rukoillut, sillä -luulin sinunkin saaneen surmasi." - -Hannu pyyhki kyyneleitä hänen silmistään ja tunsi rinnassaan -samanlaisen onnen tulvahduksen kuin pari viikkoa sitten märskorilla -seisoessaan ja kotikaupunkia lähestyessään. - -"Älä itke, Kirsti", kuiskasi hän, "alotamme elämän uudestaan ja -kaikki muuttuu vielä hyväksi." - -"Mutta äiti, äiti!" purskahti taas itkuun Kirsti, jonka mieleen -oli palannut kaamea kuva äidin kuolemasta, "hän ei päässyt edes -siunattuun maahan lepäämään." - -"Minä kaivan tuhkan seasta hänen jäännöksensä ja toimitan ne -hautaan", sanoi Hannu edes jollakin Kirstiä lohduttaakseen. - -Samalla juolahti hänen mieleensä jotakin ja hän huudahti: - -"Kuulehan, Kirsti, tiedätkö missä äitisi sälytti liikoja rahoja?" - -"En!" vastasi Kirsti ihmeissään. "Kellarin peräseinässä. Minulle -näytti hän ne silloin torstai-iltana", sanoi Hannu hieman punastuen. -"Vihollinen ei niitä tietenkään ole löytänyt eikä tulikaan ole voinut -niitä tuhota. Niistä annamme heti osan luostarille, että sisaret -pitävät esirukouksia tätivainajan sielun puolesta. Ja kun saamme -elämän ennalleen, niin annamme lisää, eikö niin?" - -Kirsti tyyntyi jonkun verran, sillä häneen vaikutti yhtä paljon -Hannun luottava ja toivorikas mieli kuin hänen ehdotuksensakin. Itse -asiassa olikin Hannussa yhtäkkiä uudelleen herännyt pulppuileva -elämänhalu, joka houkutteli häntä työhön ja toimintaan. - -Kirstin käsiä pidellen lausui hän: - -"Lähden heti Turkuun ja ryhdyn puuhaamaan meille uutta asumusta. -Siksi kun se valmistuu, paranet sinäkin. Käyn joka ilta kirkossa -rukoilemassa Pyhää Henrikkiä sinun puolestasi." - -Kirsti hymyili raukeasti vastaan ja täynnä elämänintoa palasi Hannu -Turkuun. - - * * * * * - -Ennen kuukauden loppua alkoi pieni pääkaupunki jälleen nousta -tuhkastaan, kuten niin monta kertaa ennenkin nelisatavuotisen -olemassaolonsa ajalla. Tuhosta pelastuneet porvarit, niin suomalaiset -kuin saksalaisetkin, liittyivät toisiinsa ja yhteisvoimin käytiin -työhön käsiksi. Ensinnä korjattiin vilja kaupungin ympärillä olevilta -pelloilta ja sitten ryhdyttiin rakennustöihin. Rohkeutta lisäsi se, -kun Tukholmasta saapui viesti, että rauha Tanskan kanssa oli saatu -toimeen. Ja kun toiset paukuttelivat varstoja riihissä, tupruttelivat -toiset tuhkaa ilmaan, peratessaan palaneiden rakennusten perustuksia. -Jokea pitkin laskettiin alas hirsilauttoja, kirveet ja sahat olivat -käynnissä aamusta iltaan ja porvarien, munkkien, linnannihtien -ja lähiseudun talonpoikain yhteisponnistuksilla alkoi kohota -talvensuojia kodittomiksi joutuneille. Mutta moni perhe oli kokonaan -joutunut surman omaksi, toisista pelastunut vain kuin ihmeen kautta -joku perheen nuorimmista jäsenistä, ja siksi moni tuvanuuni jäi vielä -vuosikausiksi entisen kodin raunioilla alastomana törröttämään. Moni -kauhun yönä pakoon päässyt porvari jäi myöskin ainaiseksi maalle, -pitäen talonpojan elämää metsien suojassa turvallisempana kuin -oloa kaupungissa, jota viholliset, rutto ja tulipalot alituisesti -etsiskelivät. - -Hannu oli todellakin löytänyt kellarinseinästä rahalippaan -koskematonna ja innolla puuhasi hän uutta asuinrakennusta palaneen -tilalle. Sunnuntaisin retkeili hän aina Naantaliin ja iloisena -kuvaili vähitellen toipuvalle Kirstille, kuinka uuden tuvan seinät -kohosivat valkoisina ja puhtaina. Marraskuun lopulla oli se valmis -sekä varustettuna välttämättömillä talouskaluilla. Kirsti oli nyt -siihen määrään parantunut, että hän muutti Turkuun ja joulunaattona -heidät sitten vihittiin avioliittoon. - -Niin alkoi heidän yhteiselämänsä täynnä valoisaa luottamusta -tulevaisuuteen. Mutta eheää ja pitkäaikaista onnea ei heille -oltu suotu. Kuten niin moni muukin sortuivat he levottoman ja -ristiriitaisen murrosajan myrskyihin, jotka raivasivat tietä uudelle -aikakaudelle. Se syntyi tulen ja veren keskellä ja vaati paljon -uhreja. Monet piispoista ja muista valtaherroista saivat epätoivoista -uhkapeliä pelattuaan ja omantuntonsa kanssa aikansa tingittyään astua -toinen toisensa jälkeen mestauslavalle, ja monet niistäkin, jotka -huomaamattomissa elivät, sortuivat muuten ajan rattaiden alle. - -Kirsti ei tuon kauhunyön jälkeen koskaan enää palannut ennalleen. -Kalpeana ja hiljaisena liikkui hän askareissaan, kävi ahkerasti -kirkossa rukoilemassa ja tyrskähti usein ilman näkyvää aihetta -itkemään. Hän näki kaameita unia ja ennusti verisiä aikoja ja -toisinaan yöllä saattoi hän äkkiä kirkaista ja takertua Hannun -kaulaan, sillä lattian alta oli hän kuullut äitinsä valitushuudon. Ja -kun Kirsti parin vuoden kuluttua synnytti tyttären, joka kuitenkin -muutaman viikon vanhana kuoli, kääntyi hänen elämänsä entistä enemmän -sisäänpäin. - -Hannu koetti toimia tarmonsa takaa ja saada Karvataskun -kauppaliikettä ennalleen. Mutta metelinen aika tuhosi jälestä sen -mitä rauhallisella työllä rakennettiin. Hannu kuninkaan ja Svante -Sturen sijalle oli tullut Kristian II ja Sten Sture nuorempi, -jotka uudistivat saman verisen leikin Ruotsin herruudesta kuin -edeltäjänsäkin. Sodan takia kävi kauppa huonosti ja porvarien asema -Turussa oli sitäkin tukalampi, kun linna sai niin päällikökseen kuin -miehistökseen tylyjä muukalaisia, jotka kaikella tavalla rasittivat -kaupunkia. Laiva, jonka Hannu suurilla ponnistuksilla oli saanut -kuntoon, joutui Tukholman retkellä vihollisen saaliiksi ja kohta sen -jälkeen kuoli Kirsti lapsivuoteeseen. Silloin myi Hannu talonsa ja -jakoi rahat tuomiokirkolle sekä Naantalin luostarille, joissa tuli -pitää esirukouksia hänen omaistensa sielujen autuudeksi. Itse otti -hän vastaan laivurintoimen, jota Kuusiston linnanvouti oli hänelle -tarjonnut. - - * * * * * - -Päivä alkoi valjeta -- toukokuun 23 päivä 1522. Nukuttuaan vain -muutaman tunnin nousi Hannu laivankannelle, jossa maston juurella -seisoi ainoastaan yövartia liikkumatonna ja sarkakauhtanaansa -kääriytyneenä. Luotoja ja salmia peitti vielä usvainen hämy ja laiva -keinui hiljalleen mainingissa. Ympärillä lenteli kalalokkeja ja -triiek! triiek! huutelivat toisilleen valkorintaiset tiirat. Etäämpää -kuului hylkeen omituinen, surumielinen juorotus. Lähimmällä luodolla -näkyi vaalenevaa taivaanrantaa vasten savupatsas, joka harmaasta -kalastajamökistä nousi kuin suoraan kalliosta. Se kallistui länttä -kohti ja siihen hetken tuijotettuaan sanoi yövartia: - -"Rupeaa idästä tuulemaan. Taidamme tästä piankin päästä liikkeelle, -kun jäätkin ovat yöllä hävinneet näkyvistä." - -Hannu ei vastannut mitään. Hän seisoi laivan parrasta vasten ja -tuijotti aaltoihin, jotka hiljaa liputtelivat laitoihin. "Tänään -minä siis saan tulla luoksenne", sanoi hän itsekseen, ajatellen -Kirstiä ja lapsiaan sekä äsken näkemäänsä unta. Kirsti oli keinunut -läpikuultavalla pienellä jäälautalla, pidellen kummallakin -käsivarrellaan pientä äskensyntynyttä, ja kaikki kolme he olivat -viittoneet hänelle. Laiva oli täysin purjein kiitänyt kohti, mutta -jäälautta oli paennut edellä, kunnes laiva oli yhtäkkiä ankarasti -tärähtänyt ja alkanut vajota, jolloin lauttakin oli kadonnut -aaltoihin. "Ei minulla täällä enää mitään olekaan, mielelläni minä -jo tulen luoksenne", lopetti Hannu mietteensä, kun kuuli samassa -kannelle johtavien portaiden narisevan jonkun askelista. - -Luukusta kohosi vähitellen näkyviin pitkään, mustaan kaapuun ja -mustaan samettipäähineeseen puettu mies, jonka ikää oli vaikea -ulkonäöstä päättää. Hänen hienopiirteisissä parrattomissa kasvoissaan -ja koko olemuksessaan oli jotakin nuorekasta ja hentoa ja samalla -sentään vanhaa ja väsähtänyttä. Silmät olivat raskaat ja uneksivat ja -ohimoilla näkyvä tukka oli harmaa. Hän oli piispa Arvid Kurki, joka -varhaisimmassa nuoruudessaan oli saanut olla todistajana kamalaan -näytökseen isänsä kartanossa Laukossa ja joka nyt alun toistakymmentä -vuotta oli seisonut Suomen kirkon peräsimessä, koettaen sitä -parhaimpansa mukaan ohjata ajan myrskyissä. Varjellakseen pahemmilta -onnettomuuksilta kirkkoaan ja kansaansa, jonka etujen ensimäinen -ja lähin valvoja hän edeltäjäinsä tavalla tunsi olevansa, oli hän -koettanut osottaa kuuliaisuutta tyrannia kohtaan. Mutta lopulta oli -se tie käynyt mahdottomaksi kulkea ja pari kuukautta sitten oli hän -julkisesti liittynyt kuninkaan vihollisiin ja antanut apuaan Kustaa -Vaasan joukoille, jotka piirittivät Turun linnaa. Mutta kun Söyrinki -Norby lähestyi tanskalaisen laivastonsa kanssa Turkua, silloin oli -piispa tuntenut Kuusiston turvattomaksi ja lähtenyt maitse Etelä- ja -Pohjanmaalle, mukanaan muutamia kaniikkeja sekä Turun seudun -aateliskartanoista joukko rouvia ja neitoja, jotka eivät tahtoneet -jäädä alttiiksi vihollisen väkivallalle. Hannu, oli läpi saariston -ja tanskalaisten nenän editse tuonut laivan Närpiöön, jossa piispa -seurueineen oli eilen noussut siihen purjehtiakseen Ruotsiin. Sumun -ja ajojäiden takia oli kulkeuduttu Korsnäsin saaristoon ja ankkuroitu -yöksi lähelle Bergötä. - -"Kuinka näyttää, voimmeko tänään jatkaa matkaa paremmalla -menestyksellä?" kysyi piispa Hannua tervehdittyään. - -"Näyttää rupeavan idästä tuulemaan ja silloin me saamme myötätuulen -tai hyvän laitasen, jos pyrimme Upplannin rannikkoa kohti." - -"Parempi olisi sinne päästä. Mutta luuletteko ennen iltaa voitavan -sitä matkaa suorittaa?" - -"Riippuu siitä minkälaisen tuulen saamme ja kuinka paljon ajojäistä -on vastusta." - -Piispa käveli muutamaan kertaan ääneti laivan kannen yli ja sanoi -sitten enemmän itsekseen kuin Hannulle: - -"Niinköhän me kunnialla pääsemme toiselle puolen merta? Pahat -aavistukset täyttävät mieleni ja minusta tuntuu väkisinkin kuin -näkisin viimeisen päiväni valkenevan. Jumala ja kaikki pyhät meitä -suojelkoot!" - -Hän laskeusi takaisin kannen alle ja Hannu ajatteli: "Hän tuntee sen -myöskin." - - * * * * * - -Kun aurinko alkoi punata kallioilla kasvavia kääkkyräpetäjiä, oli -tuuli paisunut siksi, että saattoi vetää purjeet ylös. Peräkajuttaan -sijotetut naisetkin olivat jo nousseet ja kun piispa itse oli -toimittanut aamurukouksen ja jakanut ehtoollisen kaikille mukana -olijoille, nostettiin ankkuri ja laiva lähti liukumaan ulos -saaristosta. - -Ulapalle päästyä tuuli kiihtyi kiihtymistään ja kun jäitäkään ei -pahemmin ollut näkyvissä, näytti matka käyvän mitä suotuisimmin. -Puolenpäivän aikana kiihtyi tuuli myrskyksi ja laiva tuntui kulkevan -kuin lentäen aallon harjalta toiselle. - -Auringon laskiessa alkoi näkyä Ruotsin rannikko, mutta samalla -ilmestyi myöskin tielle yhä useammin jäälauttoja, jotka itätuuli -oli tälle puolen ajanut. Kuta lähemmäs saaristoa tultiin, sitä -vaivaloisemmaksi kävi kulku. Hannu itse seisoi peräsimessä ja -jännitti korviaan kuullakseen myrskyn ulvonnalta märskorilla olevan -tähystäjän huutoja. - -Kun oli juuri onnellisesti kierretty suuri jäälautta, ryskähti laiva -äkkiä ja pysähtyi täydessä kulussaan, niin että pari takimmaista -vanttia rusahti poikki. Oli siis ajettu karille. - -Aallot ja jäälohkareet pieksivät vasenta laitaa ja laiva kallistui -arveluttavasti toiselle kylelleen. Kajutasta kuului huikeita -parkaisuja ja piispa sekä kaniikit nousivat kalpeina kannelle, -kaskettiin nopeasti molemmat veneet vesille, vaikka pelastuksesta ei -suuria toiveita voinut ollakaan. - -Toinen vene, johon laskettiin yksitellen kaikki naiset, ja joka -ensinnä lähti neljän laivamiehen soutamana liikkeelle, ajausi -muutaman sylen päässä laivasta jääteliä vasten ja kaatui kumoon. -Ainoastaan pari miehistä pelastui jäälohkareelle, josta he kuitenkin -pian kierähtivät alas ja katosivat näkyvistä. - -Toiseen veneeseen laskeusivat piispa miesseuralaisineen, kaksi -jälellä olevaa laivamiestä ja Hannu. Heidän kulkunsa jäätelien -välissä ja kovassa aallokossa onnistui aluksi paremmin. - -Parin virstan päässä edessä oli Öregrundin ranta ja sitä kohti ohjasi -Hannu venettä. Aivankuin aamulla lähdettäessä nouseva, punasi nyt -laskeva aurinko edessä olevan saaren kääkkyräpetäjiä. Mutta Hannu, -joka tähysti veneen edessä kelluvia jäätelejä, luuli näkevänsä siellä -Kirstin keinuvan ja viittovan häntä luokseen, ja hänellä oli varma -tunto siitä, etteivät he rannalle pääse. Kun maalle oli enää puolen -virstaa, pusersi kaksi raskasta jäälohkaretta veneen väliinsä, Sen -laidat rusahtelivat ja kun jäätönkit viskausivat erilleen, alkoi vene -täyttyä vedellä. Hannu katsahti piispaan, jonka harmaa tukka liehui -tuulessa ja joka alistuvan näköisenä näytti rukoilevan itsekseen, -sillä hänen huulensa liikkuivat hiljaa. - -Hannu tunsi itsensä ihmeen rauhalliseksi ja kun vene muutaman sylen -päässä jääteleistä alkoi upota ja hän joutui veden varaan, katsahti -hän kuin osaveljeensä vielä kerran piispaan, jonka mustan kaavun -liepeet poimuilivat veden pinnalla. Sitten viskasi aallonärjy heidät -kauemmas toisistaan, ja niin vaipui Hannu Kimalainen yhdessä Suomen -viimeisen kirkkoruhtinaan kanssa Pohjanlahden aaltoihin. - - * * * * * - -Samana päivänä tyhjensivät Kuusiston piispanlinnan rikkaista -aarteistaan Söyrinki Norbyn saaliinhimoiset joukot, jotka edellisenä -päivänä olivat riehuneet turvattomaksi jääneessä Turussa. Hannu -Kimalaisen rakentama tupa samoinkuin suurin osa kaupunkia oli -kerran taasen palanut poroksi ja oli asukkaista tyhjänä. Linnan -valleilla riippui Junker Tuomaan hirtättämiä suomalaisia ja ryöstäen, -raiskaten, polttaen ja murhaten levisivät tanskalaiset maaseudulle. - -Verisenä nousi taivaanrannalle uuden ajan aurinko. - - - - -Murrosajan mies - - -Maa oli jo sulana, ilmassa oli lauhkea tuntu ja tuomiokirkon sekä -kapituli- ja koulurakennuksen katoilla räpsähtelivät naakkojen -siivet. Piispantalossa, joka oli koillispuolella parikymmentä askelta -kirkonmuurista, loimotti ilta-auringon säteissä punaiseksi maalattu -porttitorninkatto kuin suuri rovio. Portissa oli vilkas liike, yhtä -menoa kulki siitä sisään ja ulos pappeja, munkkeja, aatelismiehiä -ja talonpoikia. Arastellen puikkelehti muiden kulkijain lomitse -rääsyisiä naisia lapsi käsivarrellaan sekä rampaantuneita miehiä -kainalokepein tai sokeita kalvakan lapsukaisen taluttamina, sillä -oli perjantaipäivä ja silloin jakeli piispa almuja köyhille. He -eivät menneet pääovesta sisälle, kuten muut, vaan kiersivät pihalle -odottamaan, kunnes piispa vanhus tulisi ulos heidän luoksensa. - -Piispa Martti Skytte, dominikaanimunkiston entinen ylivikarius, -istui työhuoneessaan raskaassa, korkeaselkäisessä nojatuolissa. Hän -oli puettu dominikaaniveljen yksinkertaiseen mustaan kaapuun, jota -hän arkioloissa vieläkin käytti, ja ainoastaan rinnalla riippuva -kultainen risti osotti hänen korkeata arvoaan. Hänen sileäksi -ajetut kasvonsa kirkkaine sinisine silmineen tekivät lapsenomaisen -vaikutuksen, mutta mustan kalotin alta olkapäille valuva tukka oli -läpeensä harmaa. Ikkunan edessä oli kirjotuspulpetti ja sen ääressä -istui iäkäs sihteeri Johannes Erasmi sekä teinin puvussa oleva nuori -Agricola, joka toimi piispan kirjurina. Uunin luona penkillä istui -harmaapartainen taloudenhoitaja. - -"Hyvä on, hyvä on, kirjotan sitten sen alle yhdessä toisten -kirjeiden kanssa", sanoi piispa Agricolalle, joka juuri lopetti -vasta kirjottamansa kirjeen lukemisen. "Laskekaahan sisään seuraava -odottaja", nyökäytti hän taloudenhoitajalle päätään. - -Huoneeseen astui keski-ikäinen, köyhästi puettu ja laiha pappismies. -Hän kumartui suutelemaan esimiehensä pientä ja valkoista kättä, -jonka etusormessa kimalteli leveäkantainen, Pyhän Henrikin kuvalla -varustettu piispansormus. - -"Valituksiako, poikani?" kysyi piispa vanhus ja hänen suunsa -ympärille ilmestyi tuskallinen piirre. - -"Niin, teidän isällisyytenne", myönnytti pappi aralla ja valittavalla -äänellä. "Kymmenysosuuteni viime vuodelta ovat vielä suurimmaksi -osaksi saamatta ja ruokaveron tältä vuodelta olen ainoastaan kahdesta -talosta saanut." - -"Onko seurakunnassa niin suuri köyhyys?" kysyi piispa jotakin -sanoakseen, vaikka hän arvasikin syyn. - -"Ei läheskään", kiiruhti pappi selittämään, "mitäs vielä, sillä viime -kesänähän saatiin harvinaisen hyvä sato. Mutta talonpojat eivät tahdo -maksaa sen jälkeen kun kuninkaan asiamiehet korjasivat kirkon hopeat -ja toisen kelloista. Sanovat sen olevan kuninkaan tahdon, ettei -papeille enää veroa makseta. Olen heitä pannallakin uhannut..." - -"Pannallako?" keskeytti piispa vakavasti. - -"Niin, teidän isällisyytenne, pelotellut vain olen, mutta sekään ei -ole auttanut." - -"Antakaa sellaisten uhkausten olla, pannan aika on ollut ja mennyt -eikä kuningas, kuten kyllä tiedätte, sellaista hyväksy." - -"Mutta entäs pyhä isä Roomassa?" uskalsi pappi hiljaa väittää. - -"Hm, kuningas on meitä paljon lähempänä, poikani", sanoi piispa -kartteliaasti. "Ja siksi toiseksi ei kuningas myöskään hyväksy eikä -salli, että talonpojat jättävät pappinsa leivättömiksi. Siitä asiasta -olemme juuri kirjottaneet kuninkaalle ja hän kyllä laittaa niin, että -se asia tulee korjatuksi. Ilmottakaa se ynnä minun varotukseni ohella -seurakunnalle." - -Kun pappi viipyi vielä huoneessa, kysyi piispa: - -"Mutta kenties sinua painostaa kovempikin hätä?" - -"Kyllä, tai ei niinkään minua itseäni kuin..." - -Hän vaikeni punastuen. - -"Hm, sinulla on siis perhettäkin?" - -"On", sanoi pappi maahan katsoen, "enkä minä suinkaan ole ainoa", -yritti hän puolustautua. - -"Kyllä tiedän, kyllä tiedän", keskeytti piispa. "Onko perhe sinun -luonasi pappilassa?" - -"Ei, eihän toki, sillä piispa Hemmingin statutithan kieltävät sen", -ehätti pappi selittämään. - -"Hm, hm, niin kyllä, mutta mitäs kanoninen laki siinä asiassa säätää?" - -Pappi katsoi vaieten jalkoihinsa. "Se kieltää papilta kokonaan -yhteyden vaimon kanssa, sekä julkisen että salaisen", sanoi piispa, -"ja Hemmingin statutit ovat vain hätäkeino, joka koettaa korjata tuon -vanhemman määräyksen rikkomisia. Mutta jos nyt kerran on hankkinut -lapsia maailmaan, niin eiköhän jumalallinen laki, joka on näitä -molempia vanhempi, velvota niistä myöskin huolta pitämään? No niin, -jos hätäsi on kova niin taloudenhoitajani tuossa saa tehdä hyväksesi -niin paljon kuin katsoo muilta tarvitsijoilta liikenevän." - -Hän ojensi kätensä papille, joka yhdessä taloudenhoitajan kanssa -jätti huoneen. Piispa käveli muutaman kerran lattian yli, istui -sitten entiselle paikalleen ja sanoi huoaten isä Johannekselle: - -"Milloinka nämä ristiriidat loppunevat? Tarkastusmatkoillani olen -melkein jokaisella papilla huomannut olevan lapsia, joita he eivät -uskalla luonansa pitää. Mutta ehkä pian tulee se aika, jolloin he -julkisesti saavat mennä avioliittoon ja elää oikeata perhe-elämää. -Minun aikani on vielä puolinaisuuden aikaa eikä Jumala ole minua -asettanut uusia uria avaamaan, sen minä kyllä itsestäni tunnen." - -Sisään astui nyt muuan dominikaanimunkki, jolla oli side otsan -ympärillä ja kaapu useammasta kohti repeytynyt. Haikealla -äänellä alkoi hän valittaa, kuinka häntä keruumatkalla ollessaan -markkinarahvas Halikossa oli pahoinpidellyt ja kuinka kuninkaan -veronkantaja oli hänet sen jälkeen väkisin kulettanut Turkuun. - -"Mutta onhan sinulla, poikani, kai tieto siitä, että kuningas on -kieltänyt munkkeja keruulla kulkemasta muina kuin kymmenenä viikkona -vuodessa? Nyt on luvaton aika ja vouti on siis noudattanut vain -kuninkaan käskyä estäessään sinua toimessasi", vastasi piispa. - -"Mutta pitääkö meidän totella enemmän kerettiläiskuningasta kuin -pyhää isää Roomassa?" sanoi munkki kiivaasti. - -"Siinä ollaan taas, poikani", huokasi piispa. "Mutta voitko sinä, -joka olet minua kolmekymmentä vuotta nuorempi, vakuuttaa minulle, -että näissä meidän oloissamme on viisaampaa ja Jumalalle otollisempaa -totella enemmän pyhää isää Roomassa kuin kuningasta?" - -Munkki pysyi vaiti. Piispa jatkoi: - -"Minä en ymmärrä muuta kuin kehottaa sekä sinua että muita veljiä -pysymään luostarissa ja lähtemään maaseudulle ainoastaan luvallisena -aikana." - -"Mutta luostarihan on typö tyhjä ja jos meidän harvojen, jotka olemme -pysyneet munkkilupauksellemme uskollisina, täytyy siellä värjötellä, -niin kuolemme me nälkään", väitti munkki. - -"Hm, sekin on totta", myönsi piispa ja katsahti epäröiden -taloudenhoitajaansa, joka sillä välin oli palannut huoneeseen. Tämä -pudisti päätään. - -"Olen itsekin tällä haavaa voimaton teitä aineellisesti auttamaan, -mutta minä kirjotan vieläkin kerran puolestanne kuninkaalle ja jollei -hän suostu teille apua osottamaan, niin... aina kun minun hinkaloni -täyttyvät, tulen minä teitä muistamaan, sillä Pyhän Dominicuksen -veljeskunta on minulle rakas. Villiintynyttä markkinarahvasta meidän -on mahdoton rangaista, mutta voutia olen minä nuhteleva hänen -käytöksestään. Ja muutoin on teillä jälelläolevilla tällaisina -aikoina kahta suurempi syy viettää nuhteetonta elämää rukouksessa ja -paastossa." - -Hän ojensi siunaten kättään ja nöyrästi kumartaen jätti munkki -huoneen. Piispa nojautui tuolinselustaa vasten, peitti käsillä -silmänsä ja sanoi valittaen: - -"Puolinaista, puolinaista kaikki! Minun tulisi auttaa ja minä olen -kuin paaluun sidottu." - -Hän antoi isä Johannekselle ohjeet kuninkaalle dominikaanimunkkien -asiassa kirjotettavasta kirjeestä ja huoneeseen astui linnasta -saapunut voudinkirjuri, jolla oli kädessään paperikäärö. - -"Herra Maunu Sveninpoika lähettää minut teidän isällisyytenne luo", -alkoi hän, kehitellen auki paperikääröä, "kiirehtimään rästinä olevaa -kruunun osuutta viimevuotisiin piispankymmenyksiin. Täällä rästien -joukossa on ensinnäkin sata taaleria rahaa." - -Kuin apua anoen katsahti piispa taloudenhoitajaan, joka virkkoi: - -"Käsillä ei tällä haavaa ole niin paljoa." - -"Rukiita puolitoista lastia", jatkoi kirjuri. - -"Ainakin yksi lasti voidaan maksaa nyt heti, jos se on aivan -välttämätöntä, mutta loput vasta syksyllä." - -"Kaksi lästiä voita, lasti lohta, kolme kippuntaa haukia", luetteli -kirjuri rästilistasta. - -Kun hän oli merkinnyt paperiinsa mitä taloudenhoitajan ilmotuksen -mukaan saatiin tulla heti perimään, lähti hän tiehensä ja sisään -astui samasta oven avauksesta tuomiorovasti Johannes Pietarinpoika. -Hän oli kookas ja hillitysti esiintyvä mies, jonka olemuksessa oli -jotakin synkkää ja painostavaa. Hän oli Flemingien sukulainen sekä -uskonpuhdistuksen kiivas vastustaja, ja tultuaan piispannimityksessä -sivuutetuksi osotti hän iäkkäälle esimiehelleen mielellään -katkeraa mieltä milloin vain sopi. Tervehdittyään piispaa niukalla -arvokkuudella sanoi hän: - -"Tulin kuulemaan teidän isällisyytenne mielipidettä uuteen -kaniikinvaaliin nähden. Se kai olisi toimitettava viimeistäänkin -Valpurinmessuna." - -"Minä luulen, että meidän on tällä kertaa jätettävä kaniikinvaali, -sillä kuningas on minulle nimenomaan kirjottanut, että kapitulin -jäsenten lukumäärää on vähennettävä", vastasi piispa hieman -arastellen. - -Tuomiorovastin suun ympärillä näkyi ivallinen piirre, kun hän vastasi: - -"Sen jälkeen jätetään tietysti arkkiteinin, tuomiorovastin ja lopuksi -kai piispankin virka täyttämättä, että kuningas voi korjata heidän -palkkatulonsa." - -"Kuinkas monta kaniikkia oli Hemming-piispan ja vielä Bero II:sen -aikanakin?" kysyi piispa. - -"Se oli silloin, ja sadassa vuodessa muuttuu maailma paljon." - -"Mutta jos silloin tultiin toimeen kuudella, tai tuomiorovasti -ja piispa lukuunotettuna, kahdeksalla kapitulin jäsenellä, niin -eivät olomme sentään ole niin muuttuneet, että ihan välttämättä -tarvitsisimme nykyään viisitoista jäsentä kapitulissa. Minun -ymmärtääkseni me, katsoen valtakunnan hädänalaiseen tilaan, voimme -jättää ainakin kolme kaniikin virkaa täyttämättä ja luovuttaa niiden -tulot valtakunnan velkojen maksamiseen." - -"Ja tehdä sen pelkästään kuninkaan käskyllä ilman pyhän isän -suostumusta?" - -"Lähimpänä miehenäni kysyn teiltä vilpittömästi, mitä te minun -sijassani tekisitte, kun olisi valittava kuninkaan ja pyhän isän -välillä?" kysyi piispa vuorostaan. - -"Ainoan autuaaksi tekevän kirkon jäsenenä ja katolilaisena pappina -minä ehdottomasti noudattaisin pyhän isän määräyksiä", vastasi -tuomiorovasti varmasti. - -"Seurauksiinko katsomatta?" - -"Ne minä jättäisin Jumalan huomaan". - -"Hm, mutta jospa me, niin monet esimerkit silmäimme edessä, emme enää -niin ehdottomasti voisikaan luottaa pyhään isään?" - -"Enemmänkö sitten kerettiläismieliseen kuninkaaseen ja -kirkonryöstäjään?" - -Piispa kohotti varottaen sormeaan ja sanoi vakavasti: - -"Muistakaamme, että Jumala on valinnut hänet pelastamaan valtakunnan -muukalaisten sorrosta, ja jos hän yhdessä tai toisessa asiassa onkin -erehtynyt ja mennyt liian pitkälle, niin siitä tuomitkoon Jumala. -Että hän kipeästi tarvitsee rahoja valtakunnan tarpeisiin, sen me -kyllä hyvin tiedämme ja jos me vointimme mukaan häntä autamme, niin -tulevat silloin rahat käytetyiksi paremmin Jumalan mielen mukaan kuin -jos Roomaan lähettäisimme kaikenlaisia lahjuksia." - -Tuomiorovasti koetti hillitä itseään ja päästä toiselta suunnalta -esimiehensä kimppuun. - -"Muutoin oli myöskin asianani", sanoi hän, "saattaa teidän -isällisyytenne tietoon eräs uusi kirkonomaisuuden ryöstö. Pari päivää -sitten käydessäni Naantalin luostarissa valitti minulle abbedissa, -että tuo kerettiläisoppeja levittävä maisteri Särkilahti on anastanut -erään luostarille kuuluvan talon Taivassalon Tammistossa." - -"Se on oikeastaan hänelle kuuluvaa perintöä ja on hän sen peruuttanut -itselleen kuninkaan luvalla." - -"Aina vain kuningas! Mutta saanko tiedustella, onko teidän -isällisyytenne tehnyt mitään sitä estääkseen?" - -"Maisteri Särkilahti on köyhä perheellinen mies ja Naantalin -luostarilla on tiloja yllinkyllin", vastasi piispa vältellen. - -"Se ei puolusta ollenkaan kirkon omaisuuteen kajoamista, kaikista -vähimmän silloin, kun on kysymyksessä luvattoman perheen elättäminen." - -"Mitkä ovat luvattomia perheitä?" - -"Teidän isällisyytenne tietänee sen yhtä. hyvin kuin minäkin, -että papiksi vihityt eivät saa perheitä perustaa. Ja muutoin oli -tarkotukseni valittaa sitä, että tuon Särkilahden toiminta käy -yhä julkeammaksi. Juuri kouluhuoneen ohi kulkiessani tuli kansaa -kuulemasta hänen saarnaansa ja kauhistuen kuulin minä niitä sanoja, -joita he käyttivät katolilaisesta kirkosta ja sen päämiehestä. Kuinka -kauan häntä on kärsittävä koulun rehtorina?" - -"Minä olen muutaman kerran ollut kuulemassa Särkilahden saarnaa, -mutta ainakaan silloin en huomannut hänen puhuvan raamatusta -poikkeavasti." Tuomiorovastin kasvoilla näkyi terävä ja pilkallinen -piirre. Piispa jatkoi: - -"Katsoen hänen tuliseen luonteeseensa olen häntä kyllä kehottanut -esiintymään maltillisesti, eikähän hän olekaan mitään häiriötä -matkaan saattanut. Hän hylkää kyllä monet kirkon hyväksymät -käsitykset, mutta hänen oppinsa ydin on raamatunhengen mukainen, ja -se se sittenkin on tärkeintä." - -Antamatta tuomiorovastille tilaisuutta vastata nousi piispa ja ojensi -hänelle kätensä. Kylmästi tervehtien lähti prelaatti huoneesta. - -"Nyt menemme köyhien luo", sanoi piispa taloudenhoitajalleen ja -yhdessä lähtivät he pihalle. Kaikki sinne kokoontuneet saivat -osansa joko vaatteita, joita viikon varrella oli sitä varten -valmistettu, tai ruokatavaroita ja pieniä hopearahoja. Varsinkin -lapsia kohteli piispa vanhus hellien ja useita orpoja oli hän -toimittanut kasvatettaviksi. Lopuksi hän luki siunauksen ja palasi -työhuoneeseensa, jossa hän kirjotti alle sihteerinsä ja kirjurin -kokoonpanemat kirjeet. - -Aurinko oli juuri laskemallansa. Pienten pyöreiden ruutujen läpi -tullen loivat sen viimeiset säteet huoneen panelatulle seinälle -haikeamielisen punerruksen. Vanhus näytti väsyneeltä ja raukealta. - -"Päivätyömme on vihdoin lopussa. Huomenna alamme taas Jumalan nimeen -uusin voimin." - -Kun sihteeri ja kirjuri olivat lähteneet, pukisi piispa -päällysnuttuun ja lähti ulos. Hänelle oli tullut tavaksi joka ilta -pistäytyä yksinään rukoilemassa rakkaaksi käyneessä tuomiokirkossa, -jossa hän kolmenakymmenenä miehuusvuotenaan oli alttaripalveluksia -toimittanut. - -Alkoi jo hämärtää kun piispa astui ulos. Mielihyvin hengitti hän -raikasta kevätillan ilmaa. Kohmettunut hiekka ritisi hänen hitaasti -astellessaan kirkkoa kohti. Vanha kirkonvartia seisoi sakariston -rappusilla kuten muinakin iltoina ja avasi hänelle oven. Hiljaa -kuin omien askeltensa kaikua peläten kulki piispa avaran sakariston -läpi suoraa kirkkoon. Alttarit, jykevät pilarit, ristiinnaulitun ja -pyhimysten kuvat olivat kätkeytyneet puolipimeään. Päivällä näytti -kirkko entiseen verraten kuin alastomaksi riisutulta, sillä Otto -Rudin ja Söyrinki Norbyn ryöstöjen sekä Kustaa kuninkaan anastusten -jäleltä olivat poissa hopea- ja kultakalleudet alttareilta ja kuorien -seiniltä. Mutta näin hämyssä saattoi vanhus kuvitella kaiken olevan -ennallaan ja siksi nämä lyhyet hetket iltaisin tuomiokirkossa olivat -hänelle kuin käyntejä entisyydessä. - -Pyhän Pietarin kuorissa paloi vahakynttilä. Se loi himmeän valojuovan -keskilaivan lattian yli vastakkaiselle seinälle, jossa näkyi varjo -miehen hartioista ja kumartuneesta päästä. Kuorista kuului matalalla -laulavalla äänellä: - -_"Pie Jesu, Domine, dona ei requiem..."_ [Pyhä Herra Jeesus, -anna hälle rauha] ja kun kuorissa messuavaa pappia ei näkynyt -keskilaivaan, tuntui kuin hänen seinällä näkyvä varjonsa olisi nuo -sanat lausunut. - -Yksityismessut olivat kielletyt, mutta joku aika sitten oli piispa -erään hurskaan porvarinlesken rukouksista heltyneenä suostunut -siihen, että tämän miesvainajan autuudeksi luettaisiin sielumessuja. -Toimituksen suoritti joka päivä iltamessun jälkeen eräs lähes piispan -ikäinen pappi ja tapahtui se puolittain salassa. Tämän messun aikana -saapui piispa tavallisesti kirkkoon ja se oli omiaan tuntuvasti -täydentämään hänen entisyystunnelmaansa. - -Hetken pimennossa seisten kuunneltuaan messua astui piispakin -kuoriin, jonka lattian alla lepäsi hänen entinen esimiehensä Konrad -Bitz. Ristinmerkin tehden polvistui hän alttarin ääreen. Kauan ja -hartaasti rukoiltuaan nousi hän ja papin jatkaessa messua lähti -hitaasti kirkosta. Mutta sakaristoon tultuaan tunsi hän suurta -väsymystä ja istahti yhteen pitkin seiniä olevista nojatuoleista. -Huoneessa oli jo hyvin hämärä ja seinällä häntä vastapäätä oleva -ristiinnaulitun kuva häämötti enää mustana, epäselvänä kuviona. Ovi -kirkkoon oli raollaan ja hiljaisena hyminänä kuului sieltä vanhan -papin messu. - -Piispa painoi päänsä käsiin ja huokasi. Tässä samassa huoneessa -olivat liikkuneet ja näillä samoilla tuoleilla istuneet hänen -edeltäjänsä aina Maunu I:n, ensimäisen suomalaissyntyisen piispan -ajoista saakka. Ja siitä oli jo kolmatta sataa vuotta. Tuolla kirkon -lattian alla he kaikki nyt lepäsivät ja sinne oli hänenkin hartain -halunsa jo päästä... - -Mutta miten olikaan? Hämärä tuolien yllä ikäänkuin liikkui ja tiheni -ja sen keskeltä selkeentyi yksi toisensa jälkeen päitä, harteita -ja vähitellen koko vartaloita. Ja niin istui puoliympyrässä pitkin -seinustaa liikkumattomia vanhuksia ummistetuin silmin Kaikilla -oli yllään piispallinen viitta ja viitanpoimut ympäröivät heidän -yhteen puristettuja polviaan. Vaikka heidän piirteensä sakenevassa -hämärässä näkyivät epäselvinä ja vaikka he istuivat pää kumarassa ja -ummistetuin silmin, tunsi piispa heidät järjestään kuin olisi eilen -viimeksi ollut heidän parissaan, eikä hän tuntenut mitään ihmetystä, -että he siinä istuivat. - -Perimpänä ja enimmän pimennossa istui Suomen kirkon perustaja, -Pyhä Henrik, ja hänen rinnallaan molemmat venäläisten vankeudessa -kuolleet käännytystyön jatkajat, Rodulf ja Folkvino. Muista vähän -erillään istui vaskenkarvaisin kasvoin Tuomas ja häntä seurasivat -kolme Räntämäen piispaa sekä niiden rinnalla kuusitoista muuta Suomen -piispanhiipan kantajaa. Lähinnä Skytteä istui viisi hänen lähintä -edeltäjäänsä, joiden kaikkien aikana hän oli kaniikinvirkaa hoitanut. -Tuimin piirtein ja muita ryhdikkäämpänä istui viimeksimainittujen -joukossa unioniajan sotainen piispa, Konrad Bitz, ja hänen -piispallisen pukunsa päällä häämötti rintahaarniska sekä kupeellaan -miekanponsi. Mutta Tuomas piispa kohotti hiukan päätään, avasi -hitaasti silmänsä ja kysyi: - -"Ovatko Häme ja Karjala saatetut jo kirkon kuuliaisuuteen?" - -"Ne ovat, mutta onko minun huolehtimani tuomiokirkon rakentaminen -päätetty ja onko kaniikkien lukumäärä pysynyt neljänä, joksi sen -järjestin?" vastasi piispa Katillus. - -"Tuomiokirkko on valmistunut ja minä olen vihkinyt sen toimeensa", -ilmotti Maunu I. - -"Minun piispauteni aikana hävittivät venäläiset Turun ja polttivat -tuomiokirkon Onko se korjattu?" kysyi Ragvald II. - -"Minä olen korjauttanut tuomiokirkon ennalleen ja laajentanut -kapitulia kahdella uudella kaniikinviralla", vastasi tarmokas -kirkkovaltias Benediktus. "Minä järjestin kymmenysverot ja pidin -ensimäisenä piispankäräjiä sekä pappeinkokouksia. Ovatko laitokseni -pysyneet voimassa?" - -Sananvuoron otti hänen lähin seuraajansa, Hemming piispa, jonka pään -ympärillä näkyi pyhimyskehä. Hän lausui: - -"Ne ovat sekä pysyneet voimassa että lisääntyneet ja kasvaneet. -Huolimatta siitä että minun piispauteni aikana riehui Mustasurma -maassa, olen minä syventänyt ja vahvistanut kirkollista järjestystä. -Minä olen kaunistanut tuomiokirkkoa ja lisännyt siihen uusia kuoreja -ja alttareita, minä olen laajentanut kapitulia ja perustanut -tuomiorovastin viran, toimittanut tuomiokirkolle maatiloja sekä -kallisarvoisia kirjoja ja lujentanut kirkon valtaa. Papiston -velvollisuudet olen minä määritellyt statuteissani sekä saattanut -käytäntöön pappien naimattomuuden. Piispanistuimelle minä olen -toimittanut jalokivillä kaunistetun hiipan ja sauvan, puolustanut -maani etuja kuninkaita vastaan sekä masentanut vastahakoisia -pannakirouksella. Onko nämä kaikki säilytetty ja pidetty voimassaan?" - -"Olen koettanut vointini mukaan pitää yllä kirkon valtaa ja -käyttänyt pannaa niskottelijoita vastaan. Tuomiokirkossa panin -alulle pääkuorin rakennuksen, mutta minun sallittiin hoitaa korkeata -virkaani ainoastaan kaksi vuotta", ilmotti oppinut Johannes II, joka -nuoruudessaan oli ollut Parisin yliopiston rehtorina. "Minä olen sen -työn onnellisesti päättänyt. Hiippakuntani rajoista olin riidassa -Upsalan arkkipiispan kanssa, mutta suoriusin siitä voitolla", -täydensi hänen seuraajansa Johannes III Westfali. - -Bero II Balk, joka oli tuomiokapitulin kiiruusti kokoon haalimalla -rahasummalla saanut käydä pyhää isää Avignonissa suostuttelemassa -sekaantumasta piispanvaaliin, lausui hiljaisella äänellä: - -"Minun oli suotu onnettomana aikana kantaa Suomen hiippaa. Merirosvot -ja venäläiset haaskasivat kilvan seurakuntaani, hävittivät Turun ja -ryöstivät sekä tärvelivät tuomiokirkkoa. Voitavani olen tehnyt, mutta -kaikkea en ole ehtinyt ennalleen saada." - -Hänen lähin seuraajansa, Maunu II Tavast, jota Suomen aatelisto oli -"palvellut kuin kuninkaallista majesteettia", lausui nyt lempeällä -äänellä: - -"Kaikki on jälleen saatettu siihen kuntoon kuin autuaan Hemming -piispan aikana sekä runsaasti lisätty. Minun suotiin viipyä -piispanistuimella lähes neljäkymmentä ajastaikaa. Minä vahvistin -Kuusiston linnaa piispojen suojaksi, taistelin Ruotsin rauhattomia -ylimyksiä vastaan ja tuin Kaarlo kuningasta hänen horjuvalla -valtaistuimellaan. Minä kiertelin ahkerasti tarkastusretkillä -ympäri maatani, suojelin talonpoikia aateliston sorrolta ja valvoin -pappieni elämää. Jerusalemin matkaltani toin minä runsaasti -kalleuksia tuomiokirkolle, jota minun toimestani laajennettiin -uusilla kappeleilla. Minä järjestin ja täydensin jumalanpalveluksen, -niin että tuomiokirkossa kaikui messu yli päivän aamuvarhaisesta -iltamyöhään. Kirkon asemaa minä vahvistin ja lisäsin sen tuloja, -opetuksesta sekä köyhien ja sairaiden hoidosta pidin minä huolta ja -hurskaiden naisten olinpaikaksi perustin Armonlaaksoon luostarin. -Ovatko kaikki nämä pysyneet voimassaan?" - -Konrad Bitz, joka sotajoukkonsa etunenässä oli taistellut Kaarlo -kuningasta vastaan, lausui lyhyesti ja karskisti: - -"Minä olen säilyttänyt edeltäjäini perinnön ja unionikuningasten -avulla lisännyt tuntuvasti Suomen kirkon etuja. Vastahakoiset ja -niskottelijat olen pitänyt terveellisessä kurissa." - -Hänen rinnallaan istui Maunu III Särkilahti, joka tuomiorovastina -ollessaan oli Saksan keisarilta saanut Turun tuomiorovasteilla -perintönä kulkevan palatsikreivin arvonimen. Hän lausui: - -"Sotia, nälänhätää ja ruttotauteja on Suomi saanut läpi aikojen -kestää ja mitä edeltäjät ovat rakentaneet, sitä seuraajat ovat -saaneet jo nähdä raastettavan. Vointini mukaan puolustin minä -kuitenkin maani etuja Ruotsin valtionhoitajaa vastaan, menetin -varani ja sotajoukkoni taistelussa vanhaa vihollistamme venäläistä -vastaan, jonka käsistä minä ystäväni Knuutti Possen kanssa pelastin -Viipurin. Järjestystä ja kirkon valtaa olen koettanut ylläpitää ja -syventää kristillistä valistusta määräämällä jumalanpalveluksissa -käytettäväksi myöskin kansan omaa kieltä." - -"Sodan ja sekasorron riehuessa olemme mekin lyhyen piispautemme -aikana vointimme mukaan koettaneet säilyttää edeltäjäimme työtä", -ilmottivat Lauri Mikaelinpoika Suurpää ja Johannes Olavinpoika. - -Viimeisenä, lähinnä Skytteä istui Arvid Kurki. Hiljaa ja tasaisesti -sanoi hän: - -"Minä kannoin Suomen hiippaa kahtenatoista onnettomana vuotena. -Turku ja tuomiokirkko olivat piispaksi tullessani raa'an vihollisen -hävittämät ja uudet vielä raskaammat koettelemukset koittivat maalle. -Uutta ei minun suotu rakentaa, mutta entistä koetin minä voimaini -mukaan säilyttää. Varani ja sotavoimani annoin maan puolustukseen, -mutta ennenkuin vihollinen oli karkotettu, kutsui Jumala minut -luokseen. Toivon kuitenkin, että uutta on ruvettu hävitetyn tilalle -rakentamaan." - -Nyt kääntyivät kaikkien katseet Skytte vanhukseen. Kolmekolmatta -Suomen kirkon entistä, päämiestä, joista useimmat olivat kirjottaneet -nimensä "Jumalan armosta Turun piispa", katsoi häneen, ja totisina -ja kysyvinä näkyivät hämyn keskeltä heidän silmänsä. Vanhus kohotti -kättään ja liikutti huuliaan, mutta samalla havahtui hän ja näki -seinustoilla häämöttävän tyhjien tuolien. Kirkosta kuului vielä -messun hyminä ja hän kertasi hiljaa: - -_"Pie Jesu, Domine, dona mihi requiem!"_ - -Hän nousi vaivaloisesti seisoalleen ja lähti sakaristosta. Portaille -tullessaan näki hän edessään kirkkopihalla kaksi mustiin kaapuihin -puettua miestä, joista vasta ylennyt kuu loi pitkät varjot. Toinen -miehistä oli pitkä ja hoikka ja piispa tunsi hänet sekä ryhdistä -että äänestä, kun hän hiljaa puheli toverinsa kanssa. Hän viivähti -hetkisen pimennossa portailla ja tunsi kuin vastenmielisyyttä lähetä -miehiä, joiden hän arvasi vartovan häntä. - -"Mutta sitten lepään kyllikseni, kun pääsen tuonne kirkon alle", -ajatteli hän ja astui alas portailta. - -Miehet tervehtivät häntä kunnioittavasti ja pitempi sanoi: - -"Vaikka onkin jo myöhäinen, halusimme teitä, isä, tavata vielä erään -asian takia." - -Hän oli maisteri Pietari Särkilahti ja hänen toverinsa oli -dominikaaniluostarin priiori, nuori Mikael Karpalainen. - -"Käykäämme sisälle luokseni, niin saamme hetkisen puhella", sanoi -piispa ystävällisesti ja ääneti lähtivät he piispantaloa kohti. - -Kun he olivat tulleet huoneeseen ja piispa istahtanut tuoliinsa, -sanoi hän Karpalaiseen kääntyen: - -"No, poikani, oletko jo tehnyt lopullisen päätöksen?" - -"Minä olen päättänyt jättää luostarin." Piispan kasvoilla kuvastui -pieni pettymys, kun hän virkkoi: - -"Et siis voi luopua Magdalenastasi?" - -"En", vastasi Karpalainen alas katsoen. - -"Siitä huolimatta, että kanoninen laki kieltää hengelliseen säätyyn -kuuluvaa menemästä naimisiin?" - -"Mutta tiedättehän, isä, että paljon vanhempi ja pätevämpi -laki taasen sallii sen, nimittäin pyhässä raamatussa ilmotettu -jumalallinen laki", sanoi nyt Särkilahti toverinsa puolesta. - -"Niin", sanoi piispa ja loi katseensa alas, "niin, niin, olette -oikeassa, mutta minä, ukko polo, elän vielä entisissä." - -"Lopullista askelta en kuitenkaan ole tahtonut tehdä, ennenkuin -te, isä, annatte suostumuksenne", sanoi Karpalainen. "Myöskään en -tahdo ottaa sitä Taivassalon kirkkoherran virkaa yksistään kuninkaan -suostumuksella, vaan..." - -"Ota se, poikani, ota minunkin suostumuksellani", kiirehti piispa -sanomaan, "ja Jumala askeleesi siunatkoon. Minun vain tulee surku -nähdessäni, että rakkaiden dominikaanieni joukko yhä harvenee, mutta -Jumalan tahdon täytyy tapahtua ja se vaatii uusia teitä kulettavaksi. -Minä näen sen, mutta itse olen juurillani kiinni entisessä. Te -voitte kulkea ehyin sydämin uutta uraa, mutta minun on päivätyöni -suoritettava jaetulla sydämellä. Minun on itsessäni koettava ja -tunnettava vanhan mureneminen ja hajoaminen enkä pääse siitä, että se -välistä koskee kipeästi. Tuolla kirkon sakaristossa äsken hetkisen -viivähtäessäni ja kaikkea mennyttä muistellessani olin näkevinäni -kaikki edeltäjäni piispanvirassa ja minusta tuntui niin vaikealta -ajatellessani, etten ole kyennyt heidän työtään säilyttämään. Mutta -teitä nuoria nähdessäni kirkastuu minulle tulevaisuus ja silloin -tuntuu minusta aina, että vaikken olekaan mitään näkyväistä saanut -aikaan, niin sentäänkin on Jumala minua laupiaasti tuomitseva, kun -siirryn sinne edeltäjäini joukkoon." - -Nuoret miehet olivat liikutettuja ja entistä kunnioittavammin -tervehtivät he poislähtiessään vanhaa esimiestään. - -Yksin jäätyään otti piispa kynttilän käteensä ja siirtyi -makuuhuoneeseensa. Se oli pieni kammio valkeaksi kalkituin seinin. -Nurkassa oli matala ja kapea sänky kovine olkipatjoineen ja karkeine -villapeitteineen. Lähellä sitä oli rukoustuoli ja sen päällä seinällä -ristiinnaulitunkuva. Rukoiltuaan sen edessä polvillaan laskeutui -piispa levolle, risti kätensä rinnalleen ja silmänsä ummistaen -huokasi: - -"Ah, Herra, päästä jo palvelijasi rauhaan!" - - * * * * * - -Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun Mikael Karpalainen erosi -luostarin esimiehyydestä, sai Skytte vanhus vielä kantaa päivän -kuormaa ja hellettä ja vasta yhdeksänkymmenvuotiaana pääsi hän -lepäämään edeltäjäinsä seuraan tuomiokirkon alle. Pietari Särkilahti -oli jo paljon ennen iäkästä esimiestään mennyt lepoon. Mutta hänen -työnsä jatkajaksi ja Martti Skytten seuraajaksi oli sillä välin -kypsynyt Mikael Agricola. - - - - -Aamun miehiä - - -Ilma matalassa luentosalissa, jossa oli tungokseen saakka -tarkkaavasti kuuntelevia teologiaylioppilaita, kävi yhä raskaammaksi. -Luennoitsijan muutoin kirkasta ääntä oli yhä vaikeampi erottaa, se -tuntui kuin sammuvan ummehtuneeseen ilmaan. - -Syksyisen iltapäiväauringon säteiden oli onnistunut pujahtaa -eräästä sivuseinän akkunasta sisään, erottaen näkyviin yli salin -ylettyvän sakean pölyjuovan ja muodostaen sivuseinälle himmeän kuvion -nelikulmaisesta, pyöreäruutuisesta ikkunasta. - -Suomalainen ylioppilas Agricola oli hiukan myöhästynyt ja saanut -sen vuoksi paikan ihan oven suussa. Melanchton oli lokakuun alusta -selittänyt Roomalaisepistolaa ja Agricolalla oli edessään Erasmuksen -baselilainen Uusi Testamentti -- hänen arvokkain kirja-aarteensa, -jonka hän edellisenä vuonna Wittenbergiin tultuaan oli ensi -töikseen itselleen hankkinut. Mutta hän oli alakuloinen eikä voinut -tarkkaavasti seurata oppinutta esitystä. Puolisen tuntia turhaan -kamppailtuaan antoi hän kirjan painua polvilleen, sallien ajatustensa -harhailla omia teitään sekä tuijottaen väsyneesti luennoitsijaan, -joka pölyisen valojuovan läpi näytti korkealla katederillaan niin -avuttoman pieneltä, kalpealta ja rasittuneelta. Lähes kaksikymmentä -vuotta oli tuo kuuluisa jumaluusoppinut ja filologi työskennellyt -Lutherin rinnalla Wittenbergissä ja nähnyt noiden vuosien kuluessa -auditorionsa aina yhtä täynnä ympäri Keski- ja Pohjois-Europan -kokoontuneita innostuneita kuulijoita. - -Kun Agricola antoi silmäinsä painua puoli umpeen, näytti pitkän -ja kapean luentosalin perällä istuva Melanchton tavallistakin -pienemmältä ja hennommalta. Hänen matala, sointuva äänensä, jolla -hän ikäänkuin hyväillen lausui rakasta kreikkaansa, tuntui tulevan -kuin jostakin hyvin kaukaa ja se vaikutti Agricolan väsyneihin -hermoihin omituisen uinuttavasti. Hän ei seurannut enää ollenkaan -luennon sisällystä, tuijotti vain pölyjuovan läpi Melanchtoniin ja -antoi korviensa omia aikojaan suhtautua hänen ääneensä, joka ilman -saentuessa tuntui etääntymistään etääntyvän, kunnes se kokonaan -sammui. - -Melanchton oli keskeyttänyt luentonsa, hän ummisti silmänsä ja -siveli kämmenellä otsaansa. Silloin alkoi augustiinikirkosta kuulua -kellonsoitto. Melanchton avasi jälleen silmänsä, painoi kirjan kiinni -ja sanoi hymähtäen: - -"Johan me voimmekin lopettaa. Kovin se onkin tänään rasittavaa." - -Hän nousi seisomaan ja auditoriossa syntyi liikkeen kohinaa. Mutta -sitten taas kaikki vaikeni ja Melanchton piti lyhyen rukouksen, sillä -tämä oli viimeinen luento sinä päivänä, Pyhäin miesten aattona 1537. - -Kun rukous oli vaiennut ja sen jälkeen pieni hetki oltu -kumarruksissa, laskeusi Melanchton katederilta alas ja pieni mies -katosi kokonaan kuulijainsa sekaan. Kaikki alkoivat tunkea ovea kohti. - -Työntäen kirjan kainaloonsa pyörähti Agricola ensimäisenä ulos, -jääden portin pieleen vartomaan suomalaisia tovereitaan. Niitä olivat -Martti Teitti, joka viime vuonna oli yhdessä hänen kanssaan Saksaan -tullut, sekä Viipurin Simo eli Simon Viburgensis niinkuin hänen -nimensä virallisesti kuului. - -Ennenkuin hän ohitseen rientävästä ylioppilasvirrasta sai -näkyviinsä tovereita, tarttui joku hänen käsipuoleensa. Se oli eräs -schwabilainen ylioppilas, joka oli viime kevännä jonkun aikaa asunut -hänen ja Teitin kanssa yhdessä. - -_"Domine reverendissime, frater Michael finlandensis, ambulemus -paulum?"_ [Kunnioitettavin herra, suomalainen veli Mikael, -kävelläänkö vähän?] sanoi reippaalla äänekkyydellä tuo aina iloinen -saksalainen. - -Agricola hymähti vastaukseksi ja käsikkäin lähtivät he kävelemään -ylös kapeata katua, joka kajahteli eri tahoille hajaantuvan -ylioppilasjoukon askelilta. Pyhätarpeita kantavia palvelustyttöjä ja -perheenäitejä pujottelihe tuon iloisesti haastelevan nuorisojoukon -läpi, ylhäällä päätyikkunoissa näkyi kadun yli toistensa kanssa -juttelevia porvareita, kasvoilla edessä olevan sunnuntailevon hohde, -ja yli kaiken täydensi lauantaitunnelmaa koko pikku kaupungin -täyttävä kellojen humina. - -Kirkon ohi kulettaessa pysähtyi schwabilainen äkkiä ja virkkoi: - -"Ah, ollapa että me olisimme saaneet olla täällä tasan kaksikymmentä -vuotta sitten!" - -Agricola katsoi häneen kysyvästi. - -"Mitä? Pyhäinmiesten aattona, silloin _anno domini_ 1517?" jatkoi -schwabilainen. - -Kun Agricola ei vieläkään näyttänyt olevan oikeilla jäljillä, alkoi -schwabilainen, jolla oli vilkas mielikuvitus ja eloisa esitystapa, -havainnollistuttaa asiaa seuraavasti: - -"No, ajattelehan: toria pitkin astelee nopein ja päättävin askelin -laiha ja kalpea mies puettuna augustiinimunkin kaapuun. Hän -pysähtyy kirkon ovelle, silmää ympärilleen ja vetää kaapunsa alta -paperikäärön, levittää sen ovelle ja ottaa esille pieniä nauloja..." - -"Ahaa, teesit!" keskeytti Agricola innostuneena. Mutta schwabilainen -oli päässyt vauhtiin ja jatkoi. - -"... ja vasaran lyönnit kumahtelevat, kumahtelevat, kumahtelevat, ja -pelottavana kuuluu niiden kaiku Alppien yli Roomaan." - -Samassa juolahti schwabilaisen mieleen vaaliruhtinaan uni, jonka tämä -oli nähnyt vähää ennen teesien julistamista ja josta aikomaan oli -kerrottu ympäri Saksan, ja hän jatkoi: - -"Niin, siinä seisoi peloton munkki ja kirjotti kirkon oveen ja kynä -hänen kädessään kasvoi ja kasvoi, kunnes ulottui Roomaan ja puhkasi -korvat siellä istuvalta kruunupäiseltä leijonalta. Ja leijona alkoi -huutaa niin että vuoret vapisivat ja kaikki kuninkaat ja ruhtinaat -riensivät vääntämään kynää munkin kädestä, mutta eivät onnistuneet." - -Schwabilainen veti henkeä ja puhui edelleen: - -"Silloin sitä olivat elementit liikkeessä ja silloin meidänkin -olisi pitänyt olla täällä. Olisimme saaneet pertuskamiehinä seurata -Martti ja Fiilippi tohtoreita Leipzigiin eckiläisiä rökittämään. -Entä Wormsissa? Siellä jos missään olisi pitänyt saada olla mukana. -Ajatella sitä hetkeä, kun yksinäinen kalpea munkki astuu keisarin, -kuningasten, ruhtinasten, piispojen ja prelaattien täyttämään -valtasaliin..." - -Schwabilaisen isä oli palvellut Yrjö von Freundsbergin -kuuluisassa keihäsmiesjoukossa ja ollut järjestyksen valvojana -Wormsin valtiopäivillä. Lutherin esiintyminen siellä oli tuohon -yksinkertaiseen sotamieheen samoinkuin hänen ritarilliseen -päällikköön säkin tehnyt syvän vaikutuksen. Poika oli usein kuullut -isänsä siitä kertovan ja kun hän itse puolestaan oli lisäillen ja -värittäen kuvaillut lukemattomia kertoja tovereilleen tuota valtavaa -kohtausta, oli se juurtunut niin hänen mieleensä, että hän toisinaan -melkein saattoi uskoa itse olleensa sitä kaikkea näkemässä. Usein oli -Agricolakin sen kuullut, mutta yhtä tarkkaavasti kuunteli hän nytkin, -osaksi hienotunteisuudesta reipasta toveriaan kohtaan, osaksi yhä -uudistuvasta mielenkiinnosta, sillä siksi eloisasti ja värikkäästi -esitti schwabilainen mieliaihettaan. Ja Agricola mittasi takaisin -samalla mitalla, alkaen kuvailla usein ennenkin kuvailemaansa -päivällisilläoloaan Lutherin luona sekä kertoen kaikki pienimmätkin -asiat, mitä reformaattori oli pöydässä istuttaessa puhunut ja mitä -sanoja hänenkin kanssaan vaihettanut. Ja yhtä tarkkaavasti kuunteli -nyt vuorostaan schwabilainen. Näin innostuttuaan alkoivat he sitten -vuorotellen muistutella toistensa mieleen kummallekin ja koko -Wittenbergin ylioppilaskunnalle tuttuja legendoja uskonpuhdistajasta, -joka oppilastensa silmissä oli kohonnut saavuttamattomaksi -sankari-ihanteeksi. - -Kun oli oltu hetki ääneti, lopetti schwabilainen: - -"Sen miehen sanaa ei voi vastustaa vaikka hyökkäisi hänen kimppuunsa -filosofian, sofistien, scotistien, albertistien, thomistien ja -kaikilla koko helvetin aseilla!" - -Viimeisiä sanoja lausuessaan teki hän kädellään suuren, huitasevan -liikkeen, puristi sitten hyvästiksi Agricolan kättä ja lausui: - -"Täytyy tästä lähteä ukko Reuchlinin seuraan. Olen pannut päähäni -vielä tänä iltana kamppailla loppuun Jesajan kolmannentoista luvun. -_Pax tecum, carissime!_" - -Kun Agricola oli jäänyt yksin ja schwabilaisen rehevä ääni oli hänen -korvissaan sammunut, valtasi hänet entinen alakuloisuus ja hän -ikäänkuin kutistui pienemmäksi. Mitä tehdä ja minne kääntyä, sillä -tovereineen oli hän tällä hetkellä ihan leivätönnä ja ilman tiettävää -leivän saannin mahdollisuuttakaan? Viimeiset viikot he olivat -eläneet melkein yksistään leivällä ja vedellä, mutta tänä aamuna he -olivat saaneet tyhjin vatsoin lähteä luennoille. Jos toimeentulo -alunpitäinkin oli tässä vieraassa yliopistokaupungissa ollut heille -vaivaisen puoleista, niin ei heidän tähän asti ollut tarvinnut -sentään yhtään paastopäivää pitää. Mutta nyt oli suoranainen -nälänuhka edessä. - -Ne varat, joilla Skytte vanhus oli häntä ja Teittiä matkalle -evästänyt, olivat loppuneet jo viime talvena eikä piispa ollut -toistaiseksi voinut lisää lähettää. Sen jälkeen olivat he ansainneet -jonkun verran opetuksella ja viime aikoina olivat he elätelleet -itseään paremmissa varoissa olevilta tovereilta saaduilla pikku -lainoilla. Lisäksi oli vuokra siitä vaatimattomasta huoneesta, -missä he kolmisin asuivat, parin kuukauden ajalta maksamatta. -Elokuun alussa oli Agricola kirjottanut Kustaa kuninkaalle Ruotsiin, -pyytäen heidän suomalaisten opiskelijain ylläpidoksi jotakin Turun -tuomiokirkon prebendaa tahi muuta avustusta, mutta mitään vastausta -ei ollut kuulunut. Tänään viimeksi oli hän turhaan tiedustellut -yliopistolla kirjettä. Ja puutteesta johtuvan turvattomuuden tunnon -lisäksi painosti hänen mieltään se ettei kuningas nähtävästi ollut -pitänyt hänen kirjettään ja anomustaan huomion arvoisena. - -Alkoi jo hiukan hämärtää ja kaikkialta kuului akkunaluukkujen -sulkemista. Pikkukaupungin porvarit vetäytyivät ystävällisiin -koteihinsa aattoiltaa viettämään. Sen yksinäisemmäksi tunsi -Agricola itsensä lähtiessään hitaasti ja allapäin astelemaan -Elben puoleiseen kaupungin laitaan, missä hän tovereineen asui -erään köyhän lasimestarin luona. Hän näki mielikuvituksessaan -toveriensa istuvan alakuloisina huoneessaan ja salaa odottavan häntä -pelastuksen tuojana, sillä aamulla hajaantuessaan olivat he sopineet, -että kukin tahollaan koettaisi tehdä voitavansa edes lähimpien -päivien turvaamiseksi. Mutta hän oli varma, etteivät toverit -olleet onnistuneet paremmin kuin hänkään, sillä ani harvat heidän -tuntemistaan ylioppilaista kykenivät toisia auttamaan ja niillekin -harvoille olivat he jo velassa. - -Hänestä tuntui vastenmieliseltä mennä kortteeriin niin tyhjänä ja -ilman avun mahdollisuuttakaan näköpiirissään. Hän jatkoi kävelyään -ilman päämäärää, kulkeusi kaupungin ulkopuolelle joen rannalle ja -istahti väsyneesti lähellä vesirajaa olevalle hirsikasalle. Oli -jo joltisenkin hämärä, vastapäisellä rannalla olevien kenttien -ylle oli virrasta levinnyt valkoinen usvaverho, ja mustina ja -raskaina vieritteli Elbe hänen ohitseen syksyisiä vesiään. Sumun -takaa jostakin maalaiskylästä kuului yksinäisen koiran haukunta ja -lännestä, Harz-vuoriston takaa, kohosi täysikuu suurena veripunaisena -pyörylänä. - -Agricola unhotti nykyisen tukalan tilansa ja nälkänsä ja hänet -valtasi eräänlainen kuulas apeamielisyys. Hän painoi päänsä käsiin, -ummisti silmänsä ja etäinen koti kohosi elävänä mieleen. Sama kuu -oli sielläkin kohonnut saariston takaa ja pilkistää päärmäkaistan -läpi hänen kotitupaansa, ja kuten ennenkin kuutamoisina iltoina, -kuuluu Särkilahden kartanosta koiran haukunta. Hän on kuin ainakin -entinen pikku Miika, joka äidin puuhatessa illallista istuu uinaillen -penkillä, kuulee etäisen koiran haukunnan, näkee pienen himmeän -akkunakuvion siirtyvän siltapalkilta toiselle, mutta mieli liitelee -kaihoten muualla, jossakin epämääräisessä utumaailmassa. Ja kun perhe -asettuu levolle ja päre pankonpuussa sammun, kumartuu äiti vielä -hänen ylitseen, korjaa peitettä ja lukee Ave Marian, ainoan jonka -hän on joskus lapsuudessaan oppinut. Se on kamalasti vääntynyttä -latinaa, joka hänelle teinivuosinaan on tuottanut monta hupia, mutta -äiti lukee sen niin hartaasti, että Jumala varmaankin kuulee sen -paljon auliimmin kuin parhaimmallakin latinalla kuolleesti toistetun -rukouksen. Se vuosien kumartama rakas äitivanhus, kuinka hän -iloitsikaan, itki ja iloitsi, kun hän monen vuoden kuluttua poikkesi -kotiin ollessaan piispan mukana tarkastusmatkalla: kuinka hellävaroen -hypisteli hän ryppysillä käsillään hänen mustaa barettiaan ja -silitteli hänen matkalla rypistynyttä kauhtanaansa... - -Kirja hänen polviltaan luisui maahan ja havahutti hänet -todellisuuteen. Hän otti sen ylös ja käänteli sen vahvoja lehtiä. -Sitä tutkiessaan oli hänessä edellisenä talvena herännyt eräs suuri -aate, jota hän siitä lähtien oli hoitanut ja vaalinut mielessään kuin -äiti lempilastaan. Se oli päivin ja öin kytenyt hänen mielessään, -aste asteelta selviten ja kirkastuen sekä samalla kirkastaen hänelle -hänen oman kutsumuksensa ja suoden voimaa tyynesti kestämään -taistelussa alati uhkaavaa puutetta vastaan, vieläpä ylläpitämään ja -rohkaisemaan tovereitaankin. - -Äsken oli kaikki ollut niin pimeää ja toivotonta, mutta nyt hän -taas näki elämäntyönsä selvänä edessään ja se kohotti hänet -aineellisten huolten yläpuolelle. Koko hänen entisyytensäkin oli -kuin johdonmukaista valmistusta siihen, eikä hän voinut olla jo -varhaisimmassa elämässään näkemättä korkeamman käden johtoa. Ensi -kerran ilmestyi se hänen tielleen vanhan ja hurskaan saarnaajamunkin -muodossa. Hän, kahdentoistavuotias poika, on kesäisenä ehtoopäivänä -yksin kotona ja odottaa isää, äitiä ja vanhempia veljiä kalaretkeltä -palaaviksi. Hän istuu pihakivellä ja puhaltelee ilmaan vesilinnun -untuvia, joita pääskyset lennosta kilvan tavottelevat. Silloin laskee -joku kätensä hänen päälaelleen niin hellästi, ettei hän ollenkaan -säikähdä, ja kun hän kääntyy katsomaan, seisoo siinä hymyilevä -munkkivanhus. Se istuutuu pihanurmelle, vapauttaa jalkansa tomuisista -virsuista ja alkaa ystävällisesti jutella hänen kanssaan. Ja kun -vanhemmat illan suussa palaavat kotiin, ehdottaa munkki, että poika -seuraisi häntä Viipurin kouluun ja saisi valmistua hengelliseen -säätyyn, sillä hänestä on Jumala aikonut varmaan jotakin tehdä, -selittää vanhus. Äiti tulee liikutetuksi ja sanoo hartaimman toivonsa -olevan nähdä poikansa pappina. Isä, jäkäläpartainen, harvasanainen -Olaviukko, jonka suu on kuin vaikenemista varten muodostunut, -murisee vastaan ja sanoo pojan kelpaavan elää kalamiehenä niinkuin -vanhemmatkin veljet. Mutta munkki sovittaa sanansa viisaasti, -hän puhuu Pyhästä Pietarista ja jumalansanalla kalastamisesta ja -paljosta muusta, ja niin tokasee isä lopuksi: "No jos se on Jumalan -tahto, niin menköön!" ja lähtee liikutusta salatakseen muka jollekin -askareelle. Ja niin tapahtui se ihme, että vanhemmat uskovat hänet -vieraan munkin huomaan, ja että hän itse on valmis eroamaan rakkaasta -kodistaan. - -Monta kertaa on hän liikutuksella muistellut tuota ensimäistä -kotoalähtöä ja yhä ihmeellisemmältä on se hänestä alkanut näyttää. -Munkki-vanhushan tuli kuin suorastaan häntä hakemaan! Ja samanlainen -tapaushan uudistui sitten Viipurissa. Kun hän oli koulunsa päättänyt -ja hänen isällinen opettajansa, Johannes Erasmi, lähti piispan -sihteeriksi kutsuttuna Turkuun, kutsui hän luokseen hänet, parhaimman -oppilaansa, ja kehotti häntä seuraamaan mukana pääkaupunkiin, -sillä siellä kyllä aukenisi hänelle jotakin. Ja hän seurasi ja sai -kirjurinpaikan piispan luona sekä tilaisuuden jatkaa opintojaan. -Mutta tärkeintä oli se, mitä tapahtui hänelle kohta hänen Turkuun -tulonsa jälkeen. Hän oli ensi kertaa tuomiokirkossa, jonka mahtavat -holvit ja pilarit, komeat kuorit, rekonditoriot ja pyhimysten -kuvat sekä juhlallisessa hämyssä huokuva urkujen humina tekivät -häneen valtavan vaikutuksen. Liikutuksesta väristen seisoo hän -erään pylvään juuressa keskellä kirkkoa. Kun latinankielinen messu -ja kuoripoikien laulu on tauonnut, kajahtaa hänen päänsä päältä -miehekäs ääni, joka kirkkaasti ja läpitunkevasti lausuu selkeällä -suomenkielellä: "Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi -kuin kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse siihen asti kuin se -sielun ja hengen erottaa ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja -sydämen aivoitusten tuomari." -- Säpsähtäen luo hän katseensa ylös ja -näkee saarnastuolissa papintakkiin puetun pitkäkasvuisen, nuorekkaan -ja kalpean miehen, jonka silmissä palaa omituinen tuli ja joka hetken -vaiettuaan sekä kuulijakuntaansa tarkasteltuaan kuin tilille vaatien -alkaa saarnata tuon raamatunlauseen johdolla. Hän ei voi irrottaa -katsettaan saarnaajasta, jonka tuliset sanat kaikuvat temppelin -holveissa. Seuraamatta erikoisesti saarnan sisällystä tuntee hän, -että se on jotakin uutta ja raikasta. Uutta ja samalla vanhaa ja -tutunomaista, joka on ollut kauan unhotuksissa. Samoin on saarnaajan -käyttämä kielikin. Ovathan dominikaanit ja fransiskaanitkin kyllä -kansan kielellä saarnanneet, mutta se on ollut niin konstikasta ja -aivankuin latinaa suomalaisin sanoin, kun tämä sitävastoin puhuu mitä -tavallisinta ja yksinkertaisinta arkisuomea ja kuitenkin niin joka -sanassaan elävää ja luonnonraitista. - -Kuin huumautuneena lähtee hän kirkosta, ja ihmetellessään kuka tuo -voimakas saarnaaja oli, kuulee hän ympärillään olevassa ihmisjoukossa -toistettavan nimeä Särkilahti sekä mainittavan häntä milloin -kerettiläiseksi, milloin oikeaksi herran papiksi. Särkilahti! -Kyllä hän oli jo Viipurissa sen nimen kuullut, samoinkuin Saksassa -vaikuttavan pääkerettiläisen Lutherinkin, ja Turussa hän oli jo -piispan luona ehtinyt kuulla kaniikkien harmistuneita puheita -maisteri Särkilahden kerettiläisistä opeista. Mutta sitä mielikuvaa, -mikä hänellä oli kerettiläisestä, oli hänen mahdoton sovittaa tuohon -saarnaajaan. Ja innosta palaen riensi hän joka kerta kuulemaan -milloin Särkilahti saarnasi tuomiokirkossa tai katedralikoulussa ja -yhä hartaammaksi kävi hänessä halu päästä samaa sanaa julistamaan. - -Onnelliseen aikaan oli hän tullut Turkuun, sillä ei täyttä vuotta -sen jälkeen sairastui Särkilahti äkkiä ja kuoli. Mutta kun hän -sitten seisoi tuomiokirkon pääkuorissa papiksi vihittävänä ja hänen -isällinen suosijansa piispa Skytte asetti kalkin hänen käteensä -vanhoin vihkimyssanoin: _"Accipe potestatem sacrificandi pro vivis et -mortuis"_ [Ota voima uhrata elävien ja kuolleiden puolesta] tunsi hän -elävänä mielessään kutsumuksen jatkamaan ja täydentämään Särkilahden -alottamaa työtä. Ja tämä tietoisuus hänessä yhä vahvistui hänen -ollessaan piispan mukana tarkastusmatkoilla ja nähdessään kuinka -suuri valon tarve kaikkialla oli. Hän ikävöitsi vain Wittenbergiin, -uuden opin pääahjoon, ja kun aika oli tullut, aukeni hänelle pääsy -sinnekin. - -Oliko nyt sitten kaikki tähdännyt vain siihen, että hän olisi -tullut tänne Wittenbergiin nälkään nääntyäkseen? Sehän oli -mahdottomuus, jota vastaan puhui koko maailmanjärjestys. Hän oli -ollut jo epätoivoon joutumaisillaan, mutta täällä yksinäisyydessä -virran rannalla vietetty hetkinen oli hänelle taas kirkastanut -hänen kutsumuksensa ja kohottanut etualalle hänen valoisan elämän -käsityksensä. - -Hän nousi ja lähti nopein askelin kulkemaan takaisin -kaupunkiin. Hänen tullessaan kortteeriin istuivat molemmat toverit -loppumaisillaan olevan talikynttilän valossa, Teitti raapustellen -hanhenkynällään jotakin kuviota hebrean kieliopin kanteen ja Viipurin -Simo tutkien Tukydidesta. Se oli ainoa kirja mikä hänen joskus oli -onnistunut itselleen hankkia ja hän tunsi sen jo kannesta kanteen, -mutta siitä huolimatta seurasi se aina hänen mukanaan. Simo oli -heistä kolmesta vanhin ja oli jo kolme vuotta heitä aikaisemmin -tullut Wittenbergiin. Hän oli köyhän porvarin poika Viipurista, -käynyt sikäläisen koulun ja ollut novisina fransiskaaniluostarissa, -mutta jättäen luostarin ennen novisiaikansa päättymistä tullut -Turkuun, missä sai tilaisuuden matkustaa Saksaan opiskelemaan. -Kapeine hartioineen ja köyristyneine selkineen teki tuo hiljainen -ja itseensä sulkeutunut mies, joka sitäpaitsi oli kivuloinen, -hyvin avuttoman ja säälittävän vaikutuksen. Kreikka oli hänen -mieliaineensa, josta hän sellaisenaan lienee saanut ruumiillisen -ravintonsakin, kuten Teitti kerran oli leikillään sanonut, sillä oli -aivan käsittämätöntä millä hän oli itseään elättänyt niinä neljänä -vuotena, jotka hän oli jo Wittenbergissä oleskellut. - -Teitti oli heistä kolmesta nuorin, lyhyen vanttera, ruskeasilmäinen -ja iloinen nuorukainen. Hän oli suomalaista aatelissukua, mutta siitä -huolimatta yhtä varaton kuin toverinsakin. Hän oli kuten Agricolakin -tullut Skytten kustannuksella Wittenbergiin ja valmistui yhtä rintaa -tämän kanssa maisteritutkintoon. - -Kumpikin istui synkkänä ja alakuloisena. Ääneti tervehtien -katsahtivat he Agricolaan ja luettuaan hänen sulkeutuneesta -muodostaan, ettei hänkään tuonut mitään iloista sanomaa, painuivat -he uudelleen kirjoihinsa. Agricolan mieli kävi taas apeaksi ja häntä -hieman hävetti, että hän tuli näin tyhjänä toveriensa luo, jotka -pitivät häntä jonkunlaisena johtajanaan. Teittiä kiusasi tämä kolmen -miehen äänettömyys ja raaputustaan jatkaen virkkoi hän: - -"Simo syöpi tuossa monikertaan kaluttua Tukydidestaan ja minä -ravitsen itseäni muistuttelemalla olevani vapaasukuinen mies." - -Hän näytti Agricolalle kirjan kantta, jossa oli kirjotus: "Martini -Laurentii Teijthi Liber, duodecim or. Emptus Abo Anno dei Mdxxxii" -sekä sen alla kaksi vasta piirustettua kilven kuvaa, kummankin -keskellä Andreasristi, jota Teitti-suku käytti vaakunanaan. - -"Kävin ruotsalaisten kortteerissa, mutta kaikki he olivat melkein -yhtä täpärällä kuin mekin", jatkoi hän ja rupesi piirustamaan -kolmatta vaakunaa. - -"Kun uskaltaisi emännältä pyytää illallista", huomautti Simo arasti. - -"Siten syömällä maksaaksemme vuokravelkamme. Koetappas mennä -esittämään", vastasi Teitti ja Simo painoi nolona päänsä kirjaan. - -Mutta Teitin halutti kiusata tuota avutonta vanhinta toveriaan ja hän -jatkoi: - -"Eikö kaduta, ettet sittekin tehnyt munkkilupausta? Saisit ihan -varmaan nytkin täydellä vatsalla lukea pater nosterisi ja oikaista -itsesi levolle." - -Agricola katsoi nuhtelevasti nuorinta toveriaan, nousi seisomaan ja -sanoi: - -"Minä lähden vielä apua etsimään, sillä eihän elämästämme näinkään -mitään tule." - -Hän lähti päättävästi ulos ja suuntasi kadulle tultuaan askeleensa -entistä augustiiniluostaria kohti, missä Luther perheineen asui. -Joen rannalta lähtiessään oli hänen mieleensä välähtänyt, että -hänen on mentävä itse uskonpuhdistajan luo omaansa ja toveriensa -hätää valittamaan. Silloin asian ensinnä mieleen iskiessä se oli -tuntunut niin yksinkertaiselta, mutta nyt kuta lähemmäs määräpaikkaa -hän tuli, sitä epävarmemmaksi tunsi hän itsensä. Oliko lainkaan -soveliasta hänen pienine huolineen tunkeutua häiritsemään miestä, -jonka harteilla koko paavin kahleista vapautunut kirkko lepäsi? Eikä -hän ollut tullut ajatelleeksi sitäkään, kuinka sopimaton aikakin -nyt oli sellaiselle käynnille. Kovin myöhäinen nyt ei tosin vielä -ollut, mutta ihmiset olivat sulkeutuneet jo koteihinsa ja kaikkialla -valmistauttiin aattoillalliselle. - -Hänen kätensä vaipui portinkolkuttimelta alas ja masentuneena jäi hän -seisomaan autiolle kadulle, tuntien ettei uskaltaisi sisälle pyrkiä. -Silloin kuului portin takaa askelia, salpa lykättiin syrjään ja -kadulle astui nuori palvelustyttö toisessa kädessä lyhty ja toisessa -kori. Lyhtyään kohottaen katsoi hän kummastuneena ja kysyvästi -kuluneeseen pappiskauhtanaan kääriytynyttä nuorta miestä, joka -äänetönnä seisoi portin pielessä. - -Agricola tunsi täytyvänsä sanoa jotakin ja hän kysyi tytöltä, -saattoiko tähän aikaan enää tavata tohtoria. Tyttö, jossa Agricolan -avonainen katse nähtävästi herätti luottamusta, ilmotti hänen olevan -huoneessaan ja kirjottavan. Hän piti porttia auki ja odotti vieraan -astuvan sisään. Agricolan täytyi käydä eteenpäin ja hän tunsi -kuinka sydämensä äkkiä alkoi rajusti lyödä. Tyttö jatkoi matkaansa -ja hän hapuili yksinään pimeässä etehisessä. Kun hän oli ennenkin -pari kertaa talossa käynyt, löysi hän pimeästä huolimatta tohtorin -huoneeseen johtavan oven. - -Hänen koputukseensa ei kuulunut mitään vastausta. Ympärillä oli aivan -hiljaista, jostakin seinän takaa kuului vain kuin aavistuksena lapsen -jokellusta ja oman sydämensä lyönnin kuuli hän selvästi. Hän koputti -toisen kerran, mitään ei kuulunut. Pelon alaisessa jännityksessään -luuli hän koputtaneensa kyllin lujasti, mutta todellisuudessa se -oli tapahtunut siksi hiljaa, ettei se voinut sisälle kuulua. Mitä -nyt tehdä? Tänne asti jouduttuaan tuntui hänestä mahdottomalta -takaisinkin palata. Hetken vielä epäröityään, jolla aikaa hänen -levottomuutensa yhä vain kasvoi, hapuili hän käsiinsä kääkän, veti -oven auki ja astui sisään. - -Hän pysähtyi oven luo pimentoon ja räpytti silmiään nähdäkseen -huoneen perälle. Kirjotuspulpetilla paloi kynttilä, joka valaisi -ainoastaan valkeaksi kalkitun perä- ja toisen sivuseinän. Muu osa -huoneesta jäi sen leveän selän ja suuren, vahvatukkaisen pään -varjoon, joka näkyi kumarruksissa pulpetin edessä. Ovi viereiseen -huoneeseen oli hiukan raollaan ja sen takaa kuului nyt selvemmin -äskeinen lapsen jokellus sekä varovaista pöytäkalujen asettelua. -Hiljainen kärinä ilmotti siellä olevan tulella jotakin paistia, -josta etäinen tuoksu tuntui tänne saakka ja sai Agricolan tuntemaan -huikaisevaa nälkää. Mutta huoneen perällä rapisi ja kitisi -hanhensulka vihaisesti karkealla paperilla. Välistä se pysähtyi -kokonaan ja lihakas pää nojautui vasempaan käteen. Sitten narahti -tuoli äkeästi, hanhensulka sukelsi tuimasti mustetolppoon ja -entinen kitisevä rapina alkoi kuulua. Tuo pelottava pää muodosti -oikealle sivuseinälle jättiläissuuren, pyöreän varjon, joka synnytti -Agricolassa omituisen ahdistavan tunteen ikäänkuin se olisi uhannut -luhistaa hänet alleen. Hän tunsi itsensä niin tuiki vähäiseksi ja -avuttomaksi. Pelonalaisessa neuvottomuudessaan ei hän uskaltanut -ryhtyä mihinkään keinoon kääntääkseen huomiota itseensä, ja -kiihtyneitä hermoja vihlova hanhenkynän kitinä ikäänkuin hoputti -häntä poistumaan huoneesta, jossa punnittiin kristikunnan kohtaloita -vuosisadoiksi. Pulpetin ääressä kirjottava mies kasvoi hänen -silmissään yhä valtavammaksi jättiläiseksi samalla kuin hän itse -tunsi pienenemistään pienenevänsä. - -Ahdistuksessaan läheni hän ovea pujahtaakseen yhtä hiljaa ulos -kuin oli tullutkin. Mutta hän kompastui kynnykseen ja aiheutti -pientä kolinaa. Hanhenkynä huoneen perällä pysähtyi, tuoli narahti -uhkaavasti ja lyhytkaulainen pää kääntyi puolittain ovea kohti. - -"Kuka siellä?" kuului äreä ääni. - -Agricola pysähtyi ja palasi hämmentyneenä äskeiselle paikalleen. - -"Mitä, kuka se siellä hiiviskelee?" kuului pulpetin luota vielä -äreämmin ja samalla nousi kirjottaja ylös sekä läheni raskaskulmaisia -silmiään siristäen ovea, kädessään vasta musteeseen kastettu kynä. - -Agricola kumarsi syvään ja sopersi vapisevin äänin jotakin -anteeksipyynnön tapaista. Luther tarkasti häntä hetkisen ääneti kuin -ajatuksiaan kooten ja lausui sitten: - -"Ah, tekö se olette, Agricola? Luulin täällä jo joitakin luvattomia -vieraita hiiviskelevän." - -Ystävällinen ääni, millä nuo sanat lausuttiin, melkein oudostutti -Agricolaa, jonka korvissa vielä eli äskeisten sanojen äkäinen sävy. -Mutta samalla tunsi hän ihmeellisesti vapautuvansa pahimmasta -ahdistuksestaan. - -"Käykää lähemmäs valoa, tänne", ja ystävällisesti työnsi hän -Agricolan istumaan pulpetin päässä olevalle tuolille, asettuen itse -omalle kirjotusjakkaralleen. - -Nähdessään nyt kynttilän valossa selvemmin nuoren oppilaansa -kasvot, huomasi hän heti niissä olevan masentuneen ja tuskallisen -ilmeen. Ettei kysyvällä äänettömyydellä pakottaisi häntä heti -asiaansa käymään ja antaakseen hänelle tilaisuutta rauhottumiseen, -alkoi Luther leikillisesti kertoa, kuinka hänet melkein kammo -valtasi, huomatessaan tuntemattoman miehen siellä ovipimennossa -kähmivän. Jonkun aikaa sitten oli nimittäin hänen illalla istuessaan -kirjotuspöytänsä ääressä aivan samalla tavoin outo mies ilmestynyt -hänen huoneeseensa kuin maan alta kohoten. Mutta se oli ollut paljon -pelottavampi vieras, tuo jo viisi vuotta Sachsenin kauhuna ollut -hevoskauppias ja kapinannostaja Hans Kohlhaas, joka oli tullut -häntä välittäjäkseen pyytämään ja uhannut pistoolilla ampua itsensä -siihen paikkaan, jollei uskonpuhdistaja suostuisi häntä kuulemaan -- -lopetettuaan kertomuksensa kumartui Luther lähemmäs vierastaan ja -sanoi: - -"Te olette avun tarpeessa, rakas ystävä, eikö totta? Näen sen -päältänne ja ymmärrän että teidän on ollut vaikea tulla tänne. Mutta -paljastakaahan nyt sydämenne ja olkaa turvallisella mielellä, kyllä -minä opiskelevaisen ohdakkeisen tien tunnen." - -Agricolan valtasi äkkiä lämmin turvallisuuden tunto aivankuin lapsen, -joka yksinään kylmässä väristyään löytää ymmärtävän ja suojaavan -isänsä. Kostunein silmin alkoi hän kertoa omasta ja toveriensa -hädästä, kuinka heidän suosijansa Martti piispan oli ollut mahdoton -lähettää heille apua, kuinka hän oli kirjeellä kääntynyt kuninkaankin -puoleen, mutta ainakin toistaiseksi ilman tulosta, ja kuinka hän -viimein ei ollut tiennyt muuta keinoa kuin tulla tänne. - -Luther istui edelleen samassa eteenpäin kumartuneessa asennossa, -kädet polviin tuettuna, ja hänen jykevä leijonanpäänsä tärisi harvaan -ja tasaisesti kuin voimakasten suonenlyöntien liikkeelle saattamana. -Hänen mustan ruskeat, raskaiden luonten puolittain peittämät silmänsä -olivat tarkkaavasti Agricolaan kiintyneet. - -"Niin, niin, sellaista se on", sanoi hän Agricolan lopetettua ja -lisäsi sitten puolittain leikillään: "Ansaitsette vain nuhteet siitä, -että vasta viime hädässä ja pelolla käännytte minun puoleeni. Olenhan -minä täällä tavallaan isän sijassa teille muukalaisille, Vaikka, -Jumala paratkoon, monesti lienenkin teille ynseä ja velvollisuuteni -unohtava isä. Niinhän se on meidän ihmisten laita, että kun oma -itsemme on pahimmasta hädästä päässyt, niin olemme kohta valmiit -ummistamaan silmämme toisten hädälle. Mutta katsokaamme nyt, mitä -voimme tehdä teidän pahimman puutteenne torjumiseksi." - -Hän nousi ja meni toiseen huoneeseen. Ovi jäi hiukan raolleen kuten -se oli ollutkin ja Agricola kuuli sieltä matalaa puhetta, sitten -avattavan jonkun kaapin oven ja jotakin metalliastiain kilahtelua. -Sen jälkeen kuului taas keskustelua, josta saattoi erottaa -tuikeasti mutta hillitysti puhuvan naisäänen. Agricolan valtasi -taas tuskallinen mieliala ja häntä ikäänkuin hävetti siellä-olonsa. -Hän ei olisi tahtonut kuulla mitään mitä viereisessä huoneessa -tapahtui, mutta hänen hermonsa olivat taas äkkiä jännittyneet eikä -hän voinut olla kuulematta, kuinka Luther hymyilevällä äänellä -sanoi: "Kuulkaahan, herra Käthe, näinhän me pääsemme yhdestä -ylellisyyskapineesta samalla kun teemme Jumalalle otollisen työn." - -Mutta naisen ääni, puhuen vieläkin kiivaammin vaikka yhä hillitysti, -keskeytti hänet. Sen jälkeen kuuli hän Lutherin pari kertaa toistavan -nimen Katharina sekä sitten puhuvan jotakin vakavalla äänellä. -Naisen ääntä ei enää kuulunut, joku metalliesine vain kilahti hiljaa -ikäänkuin kynnellä tai kantasormuksella olisi siihen lyöty ja kohta -sen jälkeen palasi Luther omaan huoneeseensa. - -Hänellä oli kädessä leveäjalkainen hopeapikari. Lyöden sitä -valkeista, turpeaa kämmentänsä vasten sanoi hän iloisesti: - -"Kas tässä! On vain muutettava tämä kova ja ynseä metalli leiväksi, -sillä puhdasta rahaa minulla ei tällä haavaa ole teille antaa. -Ottakaa se. Te voitte vielä tänään mennä Fritz-mestarin luo ja -vaihettaa sen rahaksi. Tervehtikää häntä Martti-tohtorilta, hän on -rehellinen ja oikea kristitty, johon voitte luottaa." - -Hän ojensi maljan Agricolalle ja nähdessään kuinka vaikea tämän -oli ottaa ja ylimalkaan koko asiaan suhtautua, jatkoi hän lyöden -oppilastaan olkapäälle: - -"Älkää tätä asiaa niin suurena pitäkö ja säästäkää kiitos kaiken -hyvän antajalle. Olkaa rohkea ja tehkää työtä iloisin mielin. Puute -ja vastukset, nehän kuuluvat asiaan, eikä meidän kilvotuksemme -kuitenkaan ole sen miehen, jonka elämä kului työssä ja tuskassa, -paljossa valvomisessa, nälässä ja janossa, paljossa paastossa, -vilussa ja alastomuudessa." - -Käsi vielä Agricolan olkapäällä katsoi hän tätä hetkisen ääneti ja -jatkoi sitten: - -"Te olette niin tyynen ja vakavan näköinen mies, joka ei ryöpsähtele -ja sammu, vaan jossa palaa hiipinen mutta kestävä tuli. Minusta -tuntuu, että Jumala on juuri teidät kutsunut kansanne valistajaksi. -Maisteri Särkilahdesta, joka kaksikymmentä vuotta sitten oli vähän -aikaa oppilaanani, odotin minä paljon. Hän oli tulinen ja rohkea -kilvottelija, mutta Herramme ei nähnyt hyväksi häntä kauemmin -työmaallaan käyttää. Kansanne ja olonne kaipaavat ehkä toisenlaista -menettelyä kuin mihin hän olisi kyennyt. Työaseet tulee olla työn -luonnon mukaan. Jos täällä meillä on Rooman juonia vastaan täytynyt -usein rautaisin kavioin potkia, on taas siellä, missä paavillinen -hapatus ei niin haisevaksi ole käynyt, käytävä perkaustyöhön -hellävaraisemmin käsiksi. - -"Olkaa rohkea, sanon vielä, ja Jumala kanssanne!" lopetti hän -puristaen Agricolan kättä ja saattaen hänet ovelle. - -Tuskin koskaan oli Agricola tuntenut itseään niin huumautuneen -iloiseksi ja omituisen keventyneeksi kuin nyt autiolle ja -kuutamoiselle kadulle tultuaan. Hän oli kuin kohoutunut johonkin -kuulaampiin ilmapiireihin, missä hengittäminen laajensi koko olemusta. - -Kiirein, melkein juoksevin askelin harhaili hän ahtaita ja -sokkeloisia katuja ilman päämäärää. Hän hymyili ja huitoi kädellään. -Mutta sitten muisti hän toverinsa, jotka synkkinä ja nälkäisinä -odottivat häntä. - -Hän pysähtyi ja huomasi kulkeneensa päinvastaiseen suuntaan. -Yrittäessään kotiinpäin rientää muisti hän Fritz-kultasepän ja -pysähtyi taas. Mutta tuliko hänen myydä lahja, jonka arvoista hän -ei tulisi koskaan saamaan? Eihän toki, vaan kalliina muistona -tahtoi hän sen säilyttää läpi elämänsä. Mutta leipä, leipä! Sitä -tarvittiin ennen kaikkea ja kiiruusti tarvittiin. Itse hän tunsi -voivansa elää syömättä vielä vaikka kokonaisen viikon, mutta ne -masentuneet toveripoloiset, ne eivät voineet tulla osallisiksi hänen -mielialastaan ja sillä elää. - -Hän seisoi siinä naputellen kynnellään pikarin reunaa ja silloin -juolahti hänen mieleensä onnellinen tuuma. Hän ehdottaa kultasepälle, -että hän saisi tilaisuuden sattuessa lunastaa pikarin takaisin. -Asia näytti hänestä niitä luonnollisimmalta ja kiiruusti lähti hän -rientämään määräpaikkaan. Nyt tunsi hän rohkeutta tunkeutua vaikka -itse Saksin vaaliruhtinaan luo, jos niin tarvittaisiin. - -Martti-tohtorin terveiset tekivät Fritz-mestarin suopeaksi -ulkomaalaista ylioppilasta kohtaan. Hän otti pikarin pantiksi sen -täydestä raha-arvosta ja kiliseviä florineita taskussaan lähti -Agricola juoksujalkaa kortteeriin, missä hän ensimäiseksi meni -emännän puheille, suoritti hänelle vuokravelan ja pyysi häneltä -illallista itselleen ja tovereilleen, sillä ulkoa ei enää voinut -ruokaa saada. - -Kun hän astui toveriensa luo, oli siellä pilkko pimeä. Nenään pisti -kitkerä, loppuun palaneen talikynttilän käry. - -"Mihinkähän vankiluolaan minä olenkaan joutunut?" sanoi Agricola, -sillä hänelle tuli vastustamaton halu hieman leikitellä toveriensa -kustannuksella. - -"Ei, täällä on kaksi vapaata miestä, joita eivät mammonan kahleet -sido", kuului pimeydestä Teitin ääni. - -"Ahaa, te istutte siellä yhä kirjojenne ääressä ja luette." - -"Niin, minä luulen että Simo tuossa -- hoi, Simo oletko vielä -elossa? -- niin, että Simo tuossa juuri lukee Tukydideen viimeistä -sivua. Paasto on näet terottanut hänen katseensa. Minussa se taas -on sytyttänyt mystiläisten sisäisen valon, niin että varmaankin sen -avulla voisin lukea Taulerin kirjotuksia, jos niitä olisi tässä -esillä." - -"Mutta luulenpa ettei hiukan enemmän maallista valoakin olisi -haitaksi eikä häiritsisi teitä opinnoissanne. Etköhän menisi sinä, -Simo, joka olet jo viime lehdelle ehtinyt, pyytämään emännältä yhden -kynttilän?" sanoi Agricola, joka oli hapuillut itsensä uunin kupeelle -lavitsalle istumaan. - -Siltä kohtaa, missä Simo oli hänen lähtiessään istunut, kuului -kähmimistä ja hiljaista mutinaa, mutta sitten vaikeni taas kaikki. - -"Simo, onko sinun vaikea kuulla näin niukassa valossa? Hakisit -emännältä kynttilän, sillä omat jalkani ovat paljosta juoksemisesta -niin puutuneet, etten kykene liikkeelle, ja Martti tuossa on -vapaasukuinen mies, niin etten minä, talonpojanpoika, katso voivani -häntä komentaa." - -"Mutta kuinka häneltä uskaltaa mennä pyytämään?" kuului nyt Simon -paikalta avuton ääni. - -"Sano että dominus Agricola käski antaa." - -Simo kähmi taas, mutta jäi paikalleen ja Teitti pisti väliin: - -"Hän ei ole lukenut vielä loppuun eikä henno kesken jättää." - -"Kuulehan, Simo, minä sanon sinulle vielä yhden rohkaisevan sanan." - -Agricola pisti kätensä taskuun ja pudisti sitä. Kuului rahojen -kilinää ja samalla häädettyä naurun tapaista kahdelta suunnalta. Simo -alkoi kompuroida ovea kohti. - -"Muistelen tässä jonkun kerskanneen, ettei täällä ole mammonan -orjia", sanoi Agricola tyhjentäen hyvän mielensä iloiseen nauruun. - -Kohta palasi Simo, suu leveässä hymyssä ja kädessään palava kynttilä, -joka sijotettiin loppuneen tilalle rautajalustaan. Heti jälessä -tuli lasimestarin muori kantaen höyryävää soppamaljaa, josta levisi -suloinen tuoksu, saaden kaikkien kolmen sieramet laajenemaan. Hän -asetti pöydälle maljan ja suuren tinalautasen, jossa oli lusikat ja -kolme isoa leivänkimpaletta. - -"Saatte kiittää onneanne, että meillä soppa valmistui tavallista -myöhemmin, sillä olimme koko perhe iltamessussa", sanoi muori ja -asettui kädet puuskassa seisomaan keskelle huonetta. - -"Messussa?" tarttui hänen sanoihinsa Teitti, jonka äänestä nyt -oli kokonaan kadonnut äskeinen kuiva jurous. "Teissä, muoriseni, -taitaa olla jälellä koko joukko paavillista hapatusta, niin -wittenbergiläinen kuin olettekin." - -"Iltamessussa tai iltajumalanpalveluksessa, se on minusta aivan -samantekevää", sanoi muori ja nähdessään millä voimalla soppa veti -nuorukaisia puoleensa, lisäsi hän: - -"Näyttääpä että olette hiukan paastonneet ja se on myös paavia, -tiedän mä." - -"Muori, muori", ehätti Teitti saatuaan itseensä muutamia lusikallisia -soppaa, "tehän ette ole edes lukenut tai kuullut Martti-tohtorin -kirjottamaa katekismusta, missä sanotaan, että paastota ja -ruumiillisesti itseään valmistaa on hyvä tapa, mutta messua siellä ei -missään mainita." - -Muori nyrpisti nenäänsä ja sanoi: - -"Messuksi tuota ennen minun tyttönä ollessani sanottiin ja kyllä se -nimi minulle vieläkin välttää." - -Puhelias muori valkoisine esiliinoineen lisäsi nuorten miesten -kodikkuuden tuntoa ja Teitti haluten häntä vielä hetkisen huoneessa -pidättää lausui: - -"Tunnustakaahan, ettekö silloin tyttönä ollessanne uhrannut jotakin -ropoa annekauppiaallekin ja siten kuitannut pieniä ylitsekäymisiänne?" - -"En sinä ilmoisna ikänä!" kiivastui muori, "vaikka kyllähän ne täältä -Wittenbergistäkin hyökkäsivät syntikuitteja ostamaan jo ennenkuin se -rietas oli arkkuineen kaupunkiinkaan ehtinyt." - -"Silloin täällä varmaankin oli koko markkinat?" - -"Oli, oli toki. Mutta vielä pahempi mylläkkä täällä silloin kävi, -kun se Zwickaun haikara [tarkottaa Nicolaus Storch'ia, joka oli -Zvickausta kotoisin oleva kankuri ja uskonnollinen kiihkoilija. -Storch suomeksi haikara] pesueineen tuli tänne mellastamaan ja -Martti-tohtori oli Wartburgissa paholaista kurittamassa. Ja tänne kai -se paholainen silloin ryykäsikin kostamaan ja kyllä se monen pään -pyörälle saikin. Ei silloin vähää kun mennäänpäs kirkkoon peliään -pitämään ja säretään siellä kaikki kuvat ja kaunistukset ja itse -Carlstadt koluaa työpajoissa kuin mikähän nokikuono. Piti mukamas -jokaisen elättää itsensä kättensä töillä. Ja jokainen kehui olevansa -täynnä pyhää henkeä. Pyh kaikkia! Sanovatkin Martti tohtorin -tultuaan sanoneen, että hän antaa vasten kuonoa semmoisille hengille -ja se minusta oli miehen lailla sanottu. Eikä tarvinnutkaan Martti -tohtorin monta saarnaa pitää, kun ne Zwickaun nokikuonot täältä -tiensä löysivät." - -Muori oli puheen alkuun päästyään istunut ja jutteli vielä senkin -jälkeen kuin nuoret miehet olivat lopettaneet ateriansa, kertoillen -sekaisin Lutherin ja Melanchtonin naimisiinmenosta, Kohlhaasin -murhapoltoista ja monesta muusta, sekä kysellen, olivatko kuulleet -sodan olevan tulossa, sillä hänelle oli tänään kerrottu että keisari -vielä ennen joulua tulee suurella sotajoukolla kurittamaan vanhasta -uskosta luopuneita ruhtinaita. Vihdoin hän sentään huomasi korjata -astiat pöydältä, toivotti hyvää yötä ja poistui huoneesta. - -Teitti, joka selkäänsä seinään nojaten ja jalat nostettuna toiselle -lavitsalle oli hymysuin kuunnellut muorin juttuja, virkkoi nyt: - -"Ei tämä maailma sentään ole kaikista pahin asuinsija, vai mitä veli -Simon arvelee?" - -Vastauksen sijasta ilmaisi Simo tyytyväisyytensä maailmaan hymyllä, -joka oli hänen kellertävillä kasvoillaan loistanut aina siitä saakka -kun hän palasi kynttilää hakemasta. - -"Mutta olemmepa, veli Mikael, tainneet unhottaa kiittää sinua tästä", -kääntyi Teitti Agricolaan. - -"Ei minua vaan aivan toista miestä tästä on kiitettävä ja sekin -toinen käski kaikki kiitokset siirtää Jumalalle", vastasi Agricola. - -Täynnä yli pursuavaa onnellisuutta käveli hän edestakaisin ahdasta -lattiaa ja mietti, eikö hänen olisi nyt kerrottava tovereilleen -käynnistään Lutherin luona. Hän muisteli sana sanalta, mitä -uskonpuhdistaja oli hänelle sanonut ja tultuaan siihen kohtaan missä -Luther puhui Särkilahdesta ja hänestä, juolahti hänen mieleensä -toinen asia. Hän pysähtyi nurkassa olevan pienen kirstunsa eteen -ja mietti, eikö nyt olisi soveliain hetki ilmaista suuri aatteensa -tovereille ja valmistaa heille pieni yllätys. Kaipasihan tämä -merkillinen ilta päättäjäisikseen jotakin erikoisempaa. - -Tovereihinsa kääntyen sanoi hän: - -"Nykyään emme ole moneen iltaan lukeneet yhteisesti raamattua. -Haluatteko kuulla, niin minä luen vähäisen?" - -Hänen huulillaan oli salaperäinen hymy ja hiukan ihmeissään -myöntyivät toverit hänen ehdotukseensa. Mutta hän oli avannut jo -kirstun, josta hän muutamien vaatekappaleiden alta veti esiin joukon -kokoon käärittyjä paperiarkkeja. Hän toi ne pöydälle, selaili ja -kehitteli niitä auki ja silmäsi välistä salaperäisesti tovereihinsa, -jotka ääneti ja pyörein silmin seurasivat hänen toimiaan. Saatuaan -paperinsa järjestykseen, sanoi hän: - -"Jospa minä alan Mattheuksen yhdennestäkolmatta luvusta." - -Hän silmäsi vielä tovereitaan ja alkoi sitten jännityksestä hieman -värähtelevällä äänellä lukea paperista: - -"Ja quin he lehestuit Jerosolimat ja tulit Betphagen oliomäen tyge -| silloin Jeesus lehetti caxi Opetuslasta sanoden heille | Menget -kyleen ioca on teiden edhesen | ia cocta te leudhet asintamman -sidhottuna | ia varsan henen cansans | pästeket ne ia tokat minulle. -Ja ios iocu teille iotakin sanopi | niin sanocat | Herra niite -taruitze | ia cocta hen laske heiden." - -Hän pysähtyi ja veti syvään henkeä. Heti hänen lukiessaan ensimäisiä -sanoja oli Teitti pudottanut jalkansa lavitsalta lattiaan ja -yrittänyt kavahtamaan seisoalleen, mutta jäänyt sitten siihen -asentoon ja henkeä pidättäen kuunnellut Agricolan lukemista. Nyt -läheni hän pöytää ja yritti sanomaan jotakin, mutta sai esille vain -pari "muttaa" ja kumartui sen sijaan Agricolan olan yli katsomaan -paperiin. Simo noudatti hänen esimerkkiään ja alkoi toisen olan -yli tähystää tuota merkillistä paperia. Agricola otti hanhenkynän -käteensä ja aivankuin olisi opastanut tovereitaan kirjalle osotti hän -sillä sanoja, lukiessaan edelleen: - -"Mutta näme caiki tapacduit | että se teutetäisin | quin sanottu oli -Prophetan cautta ioca sanoi | Sanocat Syonin tytterelle | Catzo sinun -Kuningas tule sinulle sivije istudhen asintamman päle | ia ikeen -alaisen asin varsan päle." - -"Sinäkö sitä olet siihen kirjottanut?" keskeytti nyt Teitti ja -haki rahinsa pöydän luo. Hän katseli Agricolaa kuin jotakin outoa -ilmestystä. - -"Minä", myönsi Agricola ujosti, "ja minä olen päättänyt koko raamatun -kirjottaa suomenkielellä." - -Hän punastui ja siirsi katseensa papereihin. - -"Mutta miten... mistä se on sinun mieleesi tullut, taikka... miten -sinä olet alkuun päässyt?" sammalsi Teitti, joka ei tahtonut tietää -miten oikeastaan suhtautua tähän uuteen ja käsittämättömään asiaan. - -"Se tapahtui kevätkesällä, kun minä opettajana ollessani asuin -yksinäni. Eräänä iltana luin tohtori Lutherin saksalaista raamattua -ja silloin, juuri kun luin tätä Mattheuksen yhdettäkolmatta lukua, -välähti mieleeni kysymys, että emmekö me suomalaisetkin voisi saada -jumalansanaa omalle kielellemme niinkuin saksalaisetkin. Ensinnä -se tuntui aivan mahdottomalta, mutta se ei kuitenkaan jättänyt -minua rauhaan ja minä päätin edes koettaa. Koetin ensin lukiessani -miettiä mitenkä se oikein tulisi suomenkielellä. Minä etsin ja -hapuilin suomalaisia sanoja ja kun sain ensimäisen lauseen koossa -pysymään, tuli minulle kova kiiru saada se kirjotetuksi. Ja kun se -oli paperilla, en tahtonut aluksi uskoa silmiäni ja minulle tuli niin -eriskummallinen olo, aivankuin olisi samalla kertaa pitänyt itkeä ja -nauraa." - -Hän oli hiljaisella äänellä ja kostunein silmin kertonut tämän, kun -Teitti sanoi: - -"Kyllä kai minäkin lukiessani ajattelen jollakin lailla -omankielisesti sisällystä, mutta ei minulle silti ole koskaan mieleen -tullut, että se voisi olla suomeksi kirjotettukin." - -Asia näytti lähemmin miettiessä niin yksinkertaiselta ja kuitenkin -tuntui se samalla heistä kaikista ihmeeltä. Agricola kertoi, kuinka -hän saatuaan muutamia lauseita paperille innostui siihen niin, että -ahersi yökaudet suomentamispuuhassa ja käänsi sitten yhtä menoa -Mattheuksen evankeliumin loppuun ja kappaleen Markusta lisäksi. Hän -oli ilmottanut siitä kuninkaallekin lähettäessään hänelle elokuussa -kirjeen, mutta tovereilleen oli hän päättänyt paljastaa aatteensa -vasta sitten kun kuninkaalta olisi tullut vastaus. - -"Etköhän lukisi vieläkin?" huomautti nyt Simo arasti, ja liikutettuna -siitä hartaudesta, millä toverit ottivat vastaan hänen uuden -aatteensa, jatkoi Agricola lukemistaan. Vaikka he syönnin jälkeen -olivatkin tunteneet itsensä raukeiksi, oli nyt uneliaisuus kaikonnut -kauas ja hievahtamatta kuunteli kumpikin. Simo vain silloin tällöin -ojentausi henkeään pidättäen niistämään ratisevaa kynttilää, että -valo lukijalle pysyisi tasaisena. Luvun toisensa jälkeen luki -Agricola käsikirjotuksestaan, lausuen sanat harvaan ja eräänlaisella -hellävaraisuudella aivankuin olisi pelännyt niiden kosketuksesta -särkyvän. Kun hän jälleen pysähtyi, olivat kaikki pitkän aikaa ääneti -ja antoivat viimeisten sanojen kaikua korvissaan. Sitten otti Teitti -pöydältä suuren saksankielisen raamatun, pyöritti sitä käsissään ja -sanoi: - -"Aiotko sinä saada sen painetuksikin?" - -"Kuinkas muuten", vastasi Agricola luottavasti, "vähänhän siitä ilman -olisi Suomen kansalle hyötyä." - -"Ajatelkaahan, meilläkin on sitten omalla kielellämme tällainen -kirja", sanoi Teitti saksalaista raamattua yhä käännellen. - -Oltiin taas hetkinen ääneti, kunnes Simo virkkoi enemmän itsekseen -kuin toisille tarkotettuna: - -"Se on sitten Biblia fennica." - -Paremman ilmaisukeinon puutteessa tahtoi hän näillä sanoilla tulkita -mielikuvansa siitä, että suomalainen kansallisuus sen kautta tulee -ikäänkuin rajoiltaan selvemmin määrätyksi ja kohotetuksi esiin -jostakin epäselvästi hämystä, ja samalla hekin, finlandenses, käyvät -kaikille selväpiirteisemmiksi eivätkä ole enää mikään epämääräinen -heimokunta ruotsalaisten selän takana. - -"Sittenkun meillä on raamattu suomenkielellä, niin... hm!" - -Toiset katsoivat kysyvästi Teittiin ja tämä täydensi hämillään -lauseensa: - -"... niin kukaties syntyy muitakin kirjoja suomeksi." - -Kukaan ei vastannut, mutta kaikkien silmät kiilsivät ja näkyi, että -heille noiden sanojen johdosta aukeni uusia ja outoja näköaloja. -Heissä liikkuivat voimakkaina samat tunteet, joita he eivät -kuitenkaan osanneet lähemmin määritellä tai nimittää. Että he -olivat suomalaisia, sehän heille oli tiettyä jo lapsuudesta saakka, -mutta tuo tieto oli nyt jollakin tavoin joutunut käymistilaan ja -synnyttänyt heissä uusia sielunliikkeitä. - -"Luehan, Miika, vielä, on niin omituista sitä kuunnella", pyysi -Teitti ja Agricola ryhtyi taas lukemaan ja jatkoi yhtä menoa siksi -kunnes käsikirjotus loppui. - -Vaikka oli jo myöhäinen, eivät he kiirehtineet nukkumaan, vaan -jatkoivat keskustelua tuosta suuresta tapauksesta ja kukin koetti -parhaimpansa mukaan saada ulos sen mitä mielessä liikkui. Vasta kun -kynttilä alkoi lopulleen riutua, laittausivat he vaatimattomille ja -koville makuutiloilleen ja huoneessa vallitsi taasen pimeä. - -Kun kukaan ei tuntunut vielä nukkuvan, keskeytti hiljaisuuden Simon -ääni, joka ujona kuului sanovan: - -"Miika, etkö ole pater nosteriakin ajatellut suomeksi? Minä rupesin -sitä juuri itsekseni lukemaan, mutta tuntuu kovin oudolta sitä tänä -iltana latinaksi toistaa." - -Silloin alkoi Agricola hiljaa ja hartaasti lausua isämeitää suomeksi, -ja kun hän oli sanonut amen, ei hiljaisuutta häirinnyt enää mikään. -Mutta kukin heistä tunsi toisensa vielä pitkän ajan makaavan valppain -silmin ja ikäänkuin toistamiseen kuuntelevan sitä kirjotettua -suomalaista sanaa, joka heidän huoneessaan tänä iltana oli ensi -kerran kaikunut. Ja heistä tuntui kuin tuossa pimeässä hiljaisuudessa -olisi ollut jotakin neitseellistä ja pyhää. - - - - -Uusi sielunpaimen - - -Herran vuonna 1530 tekivät Kalajoen pitäjän miehet sangen -pakanallisen teon: he surmasivat oman sielunpaimenensa. Vaikka -elettiinkin uskonnollisessa murroskaudessa, eivät tähän papinmurhaan -olleet kumminkaan syynä mitkään uskonnolliset seikat, vaan aiheutti -sen varsin tavallinen ja arkipäiväinen riita. Kalajokelaisilla oli -muutamia vuosia ollut pappina herra Mikael, joka kuului Tavastien -ylimyssukuun. Aatelisvaistojaan noudattaen sorti hän kansaa ja pyrki -kiskomaan liikoja veroja. Mutta tällöin jo piti paikkansa sananlasku, -että aateliset ja kravut eivät menesty Pohjanmaalla. Ja niinpä -tapahtui eräänä päivänä, että pappilan rannassa Hylkikiven luona, -jossa mereltä palaavain pyyntimiesten oli tapana maihin laskea, -syntyi kiivas riita hylkeenpyytäjäin ja herra Mikaelin kesken, joka -miehineen oli laskeutunut rantaan periäkseen kymmenykset saaliista. -Riita kehittyi lopulta käsirysyksi ja siinä tappelun tiimellyksessä -sai herra Mikael surmansa. - -Nyt saivat kalajokelaiset olla joitakin aikoja ilman pappia. Mutta -kun tieto tapahtumasta ennätti kuninkaan korviin, suuttui hän kovin -ja käski Martti-piispan lähettää Tavastin sijalle sellaisen papin, -joka pystyisi pitämään villit kalajokelaiset terveellisessä kurissa. -Kuninkaan oli kuitenkin helpompi antaa käskynsä kuin piispan panna se -toimeen, sillä yksikään pappismies ei ollut juuri halukas lähtemään -sielunpaimeneksi mokomaan seurakuntaan. Mutta joku täytyi lopultakin -saada edustamaan kirkon arvovaltaa Kalajoella, sillä muutoin sen -asukkaat uhkasivat painua takaisin pakanuuden pimeyteen. - -Vihdoin ilmestyi eräs tarjokas-. Se oli Turussa yleisesti tunnettu -teini, Gregorius Henrici Keiraskius. Hän ei suinkaan ollut enää -mikään poikanulikka, sillä iäkkäänä kouluun tultuaan oli hän siellä -venynyt kohta kymmenisen vuotta. Hänen täysipartainen, hartiakas -ja täyteläinen muotonsa osotti, että hän viihtyi paljon mieluummin -olutkrouveissa kuin kirjan ääressä ja että hänestä oli hauskempaa -mellastaa öisissä katutappeluissa tai tehdä kaikenlaisia kepposia -kunnon porvareille kuin istua koulutuvassa raamatun alkukieliä -tutkimassa. Rauhaa rakastavat porvarit olivat senkin seitsemän kertaa -mananneet tämän oluenkarvaisen Apollon pojan sinne missä pippuri -kasvaa, mutta siitä huolimatta oli hän vuodenajan säännöllisyydellä -palannut joka syksy Turkuun. - -Nyt tarjoutui hän siis villien kalajokelaisten sielunpaimeneksi. -Piispaa ja kapitulin jäseniä tosin hieman arvelutti ottaa vastaan -tämän kunnianarvoisan papinehdokkaan tarjous, mutta kun valinnan -varaa ei ollut ja kun koulunjohtaja, päästäkseen viimeinkin tästä -iäisestä oppilaastaan ja niistä valituksista, joita porvarit -yhtämittaa juoksivat hänestä tekemässä, selitti hänet kutakuinkin -kypsäksi pääsemään koulusta, päättivät he hyväksyä hänet -kysymyksenalaiseen virkaan. Olihan sitäpaitsi syytä toivoa, että hän -tuohon vastuunalaiseen virkaan astuttuaan jättäisi ilkivaltaiset -tapansa ja muuttuisi elämänvaelluksessaan vakaammaksi. Sellaistahan -oli usein ennenkin tapahtunut. - -Papinkokelas Gregorius Henrikinpoika Keiraskius laskettiin siis -koulusta, vihittiin papiksi ja valtuutettiin hoitamaan Kalajoen -kirkkoherran virkaa. Porvarit mielissään siitä, että kaupunki -vihdoinkin pääsi hänestä ainaiseksi, keräsivät keskuudestaan hänelle -joltisenkin rahasumman matkavaroiksi. Niillä hankki dominus Gregorius -tuliluikun, puolikymmentä suurta ja äkäistä susikoiraa, palkkasi -hartevan rengin ja lähti niin matkalle etäiseen seurakuntaansa. - - * * * * * - -Tietämättömänä näistä seurakunnassa sattuneista muutoksista ja -yleensä aikakauden suurista mullistuksista viljeli Junno Junnonpoika -isältä perittyä uutistaloaan pienen Ypyänjärven rannalla, noin -seitsemisen penikulmaa Kalajoen suusta ylöspäin. Täällä saakka oli -asutus vielä ani harvaa. Hänen isänsä oli ollut ensimäinen asukas -penikulmain laajuisella alueella. Eräretkillään oli hän kulkenut -jokivartta ylöspäin, poikennut sitten seurailemaan pienen sivujoen -varsia, kunnes oli saapunut sen alkulähteelle. Paikka oli tuntunut -hänestä miellyttävältä, hän oli kaatanut kasken järveen viettävälle -rinteelle ja asettunut sinne myöhemmin vakinaisesti asumaan, jättäen -kuollessaan talon pojalleen. - -Junno Junnonpoika eleli siis täällä mitä täydellisimmässä erämaan -rauhassa. Ainoastaan harvoin, milloin tarvitsi myydä kertyneet -turkikset sekä uudistaa suolavarastoa, tuli hänellä käydyksi -jokisuulla tai Salon markkinoilla. Silloin kävi hän aina myöskin -kirkossa. Sillä pakana hän ei suinkaan ollut, vaan oli hänet -poikasena -- hän muisti sen itsekin -- kastettu kolmiyhteisen -Jumalan nimeen. Mutta muutoin hänellä oli tästä kolmiyhteisestä -Jumalasta sangen hämärä käsitys. Se olikin yhdessä pyhimysten kanssa -sekaantunut hänen mielikuvituksessaan esi-isäin vanhoihin haltioihin, -niin että esimerkiksi Neitsyt Maaria ja Mielikki Metsänemäntä hyvin -saattoivat vaihtaa paikkaa keskenään. Hän palvelikin sekaisin näitä -kaikkia, mikäli hän pyyntitoimissaan tunsi tarvetta turvautua -jumalallisiin voimiin. - -Hänen vaimoonsa oli ristinusko juurtunut nähtävästi syvempään, sillä -hän oli jo jonkun aikaa ollut levoton heidän nuorimmasta pojastaan, -jota ei oltu vielä ristillä käytetty, vaikka se alottikin jo neljättä -ikävuottaan. Vaimo oli viime aikoina huomannut, että poika nukkui -hyvin levottomasti ja arveli sitä paholaisen ahdistelevan, kun se oli -vielä kastamaton. - -"Mitäpä se paholainen sitä kummemmin hätyyttäisi kuin minuakaan, -sillä olinhan minäkin jo kuusvuotias, ennenkun ristille vietiin", -lohdutti häntä Junno. "Viedään sitte ristille kun ilmestyy muutakin -asiaa jokisuulle. Kyllä kai se niin kauan nahoissaan pysyy." - -"Mutta suolatkinhan alkavat olla jo lopussa", väitti vaimo. - -Tämä oli Junno Junnonpojasta paljon painavampi seikka kuin pojan -ristille vieminen. Kun hän vielä lisäksi otti huomioon sen, että nyt -touonteon jälkeen oli varsin joutilas aika, niin suostui hän lopulta -vaimonsa ehdotukseen. - -Iloisena ryhtyi tämä lähtövalmistuksiin, säälien konttiin viikon -eväät. Junno Junnonpoika puolestaan täytti toisen kontin, jossa sai -sijansa pari ketunnahkaa sekä hyvänpäiväinen kimppu oranvannahkoja. -Niillä oli vaihdettava suoloja turkulaisesta laivasta, joita pitkin -kesää tapasi jokisuussa kauppaa tekemässä. Niin asettuivat he, -ristilapsi kolmantena, pieneen ruuheen ja lähtivät korpien halki -luikertelevaa jokea lipumaan alas merenrannikolle. - - * * * * * - -Puolen päivän aikaan he seuraavana päivänä saapuivat jokisuulle ja -nousivat maalle pappilan rannassa. Taloa lähestyessään kohtasivat -he ensimäiseksi pitkäselkäisen rengin, joka seisoi päiväpaisteessa -piha-aidan nojalla ja leuka nojattuna nyrkkeihin unisin silmin katsoa -maurotti tulijoita. - -Junno Junnonpoika tervehti ja kysyi, oliko pappi kotosalla. - -"Mitäs teillä hänelle on asiaa?" kysyi vuorostaan renki, jonka -lausumatapa ilmaisi hänet etelänpuolen mieheksi. - -"Lapsi olisi kastettava", vastasi Junno Junnonpoika. - -"Tuoko tuossa?" kysyi renki laiskasti ja kipristi toista silmäänsä -poikaa kohti, joka seisoi isän ja äidin välissä. - -"Se juuri." - -"No mikä kiire tuolla nyt on ristille? Olisitte antaneet olla siksi -kun hän itse olisi tullut kastettavaksi, niin hän olisi voinut -samalla päästä ripillekin", vällötti renki pilkallisesti. - -Tämä suututti jo Junno Junnonpoikaa ja hän uudisti nyt kysymyksensä -paljon vaativammassa äänilajissa. - -Renki oli hetken aikaa vaiti, sylkäistä tirskautti sitten hammastensa -välitse ja sanoi: - -"Kirkkoherra on päivällislevolla ja jos sinua haluttaa, niin mene -herättämään." - -Tätä sanoessaan virnisteli hän häijynkurisesti aivankuin tahtoen -sanoa, että menehän, kyllä siellä korvasi kuumennetaan. - -Mutta Junno Junnonpoika otti asian vakavasti ja läheni porttia -astuakseen pihaan. Renki pidätti hänet kuitenkin puolitiessä ja sanoi: - -"Ei kirkkoherra täällä ole, hän nukkuu tuolla", ja samalla osotti -renki avonaiselle kentälle, jossa muutaman kymmenen sylen päässä -talosta oli noin viiden tai kuuden kyynärän korkuisten tolppien -nenään rakennettu aittaa muistuttava pienoinen huone. - -Junno Junnonpoika oli kyllä joelta noustessaan pannut sen merkille ja -ihmetellyt itsekseen että mikähän harakanpesä siihen on rakennettu. -Epäillen kysyi hän: - -"Ettäkö kirkkoherra olisi tuolla nukkumassa?" - -"Sielläpä niin", vakuutti renki. "Missäpäs täällä Kalajoella -muuallakaan uskaltaisi pappi nukkumaan heittäytyä!" - -Junno Junnonpoika uskoi rengin laskevan häiynilkistä pilaa, mutta -saadakseen lähempää katsella tuota omituista rakennusta alkoi hän -hiljalleen astella sitä kohti. Vaimo seurasi ristilapsen kanssa -perässä. - -Vasta lähemmäs tultuaan huomasi Junno Junnonpoika, että huoneen alla -tolppien välissä lojui päivää paistattaen puolikymmentä suurta koiraa -Tulijain askeleet kuullessaan kohosivat ne jalkeille paljastaen -kymmenen uhkaavaa hammasriviä. Toiset haukahtelivat äksysti, toisten -kumeasti muristessa. - -Junno Junnonpoika pysähtyi ehdottomasti ja oli juuri aikeissa palata -takaisin portille, jossa renki nauraa virnotti hänen pelästykselleen, -kun ilmaan rakennetun huoneen ovi samalla rämähti auki Siitä pisti -esille avarareikäinen tuliluikku, minkä jälkeen sieltä tuli näkyviin -dominus Keiraskiuksen pyöreä ja karvainen pää. Tähysteltyään -varovasti ympäristöä ja tultuaan vakuutetuksi, ettei mitään vaaraa -ollut uhkaamassa, laski hän pyssyn kädestään ja komensi rämeällä -äänellä koirat vaikenemaan. Tämän jälkeen tarttui hän nuoraan, jolla -tikapuut oli nostettu ylös, avasi solmun ja laskea hurautti ne alas, -alkaen sitten perä edellä ähkien kömpiä maahan. - -Saatuaan jalkansa tukevasti maanpinnalle venytteli hän -perusteellisesti jäseniään ja haukotteli unenjäännökset ruumiistaan. -Vasta sen tehtyään läheni hän vieraita ja ärähti: - -"Mitä tekemistä teillä on täällä?" Junno Junnonpojan oli vieläkin -vaikea uskoa olevansa papin kanssa tekemisissä. Kuitenkin vastasi hän -tuoneensa lapsen kastettavaksi. - -"Noin iso poika!" ärähti kirkkoherra. "Miksei sitä aikanaan ole tuotu -kastettavaksi?" - -Junno Junnonpoika selitti sen johtuvan siitä, että hän asuu niin -kaukana kirkolta. Siihen ei kirkkoherra väittänyt enää mitään, kysyen -sen sijaan: - -"Mutta onko sinulla maksaa lapsesi ristiminen?" - -"Tuota, pitääkös se maksaakin?" ihmetteli Junno Junnonpoika. - -"Vieläkö sitä kysytkin?" tiuskasi kirkkoherra. "Vai pitäisi teille -papinmurhaajille ilmaiseksi toimittaa niin tärkeät ja kallisarvoiset -asiat kuin ihmissielun ottaminen kristillisen seurakunnan -jäsenyyteen! Ettes häpeä!" - -"En minä tosiaankaan arvannut sitä varten varata mitään maksua", -päivitteli Junno Junnonpoika neuvotonna. "Eikö kirkkoherran sopisi -vartoa siksi kun minä uudelleen tulen täällä jokisuulla käymään?" - -"Vai vartoa? Ei niistä mitään!" ärjäsi herra Gregorius. - -Junno Junnonpoika vaihtoi kuiskaten jonkun sanan vaimonsa kanssa ja -lausui sen jälkeen: - -"Täytynee sitten koko kastaminen jättää sikseen", ja hän varustausi -lähtemään. - -Mutta herra Gregorius oli tällä välin kiinnittänyt katseensa hänen -konttiinsa, jonka kielen alta pisti näkyviin ketunhäntä. Hän pysäytti -nyt Junno Junnonpojan kysymällä: - -"Mutta mitäs sinulla on tuolla kontissasi?" - -"Pari ketunnahkaa vain sekä lisäksi nippu oravannahkoja." - -"Olkoon menneeksi, kyllä minä suostun niidenkin hinnasta toimittamaan -kasteen", ehätti herra Gregorius sanomaan. - -"Mutta eivät ne nyt joutaisi siihen tarkotukseen", selitti Junno -Junnonpoika hämillään. "Niillä piti meidän vaihettaa suoloja, kun -entiset ovat aivan lopussa." - -Hän neuvotteli jälleen hiljaa vaimonsa kanssa ja jatkoi sitten: - -"Niin että kyllä se pojan kastaminen saa nyt jäädä sikseen." - -Sen sanottuaan kääntyi hän lähteäkseen. Mutta tuskin oli hän ehtinyt -ottaa kahta askelta, kun hänet tällä kertaa pysäytti koiralauma, joka -isäntänsä viittauksesta vihaisesti muristen ja hampaitaan näytellen -ympäröitsi hänet vaimoineen ja poikineen. - -"Vai niin, että sinä aiot jättää lapsesi pakanaksi?" ärjyi herra -Gregorius. "Mutta sitä minä en aio sallia! Minut ovat kuninkaallinen -majesteetti ja piispa asettaneet teitä kaitsemaan ja minun on -vastattava heille siitä, ettei seurakunnassa löydy pakanoita. Suorita -siis siekailematta ulostekosi ja anna lapsesi kastettavaksi!" - -Kun Junno Junnonpoika näytti vieläkin empivän, antoi herra Gregorius -vihjauksen koirilleen, jotka yhä äkäisemmin muristen siirtyivät pari -askelta lähemmäs. Tällä välin oli renkikin jättänyt portinpielen ja -asettui nyt isäntänsä rinnalle, kädessään heinähanko. - -Aseman muuttuessa näin uhkaavaksi, harkitsi Junno Junnonpoika -viisaimmaksi laskea kontin selästään sekä tyhjentää sen sisällön -herra Gregoriukselle. Tämä osotti huomattavia lauhtumisen merkkejä ja -komentaen koirat poistumaan ojensi hän turkikset rengille sekä lausui: - -"Vie nuo aittaan ja hae karjakko käsiisi. Saatte molemmat tulla -kirkkoon kummeiksi." - - * * * * * - -"Vei kun veikin, mokoma, ne nahat!" päivitteli Junno Junnonpoika -äkeissään, asettuessaan vaimoineen ja poikineen jälleen ruuheen ja -lähtiessään sauvomaan virtaa ylös. "Ilman suolan murenetta saamme nyt -palata kotiin, sillä eipä uskonut laivuri tavaraansa velaksi. Hukkaan -meni koko matka!" - -"Mutta tulihan tuo nyt edes poika kastetuksi", koetti vaimo lohduttaa. - -"Siitä minä viis!" vastasi mies. "Ja paljonko sinä sitte luulet -tuollaisen papin toimittaman kasteen merkitsevän? Ihan yhtä, vaikka -minä itse olisin sen tehnyt siellä Ypyänjärvellä" ja äkeissään -työnteli hän ruuhta pitkin lykkäyksin ylös virtaa. - -Illan tullen yöpyivät he Jutilan uutistaloon, joka oli virran -äyräällä parin penikulman päässä jokisuulta. Talon oli joku aika -sitten perustanut yksi edellisen kirkkoherran surmaajista, sillä -rintakylillä joensuussa ei hän ollut sen jälkeen uskaltanut asua. - -Kun matkamiehet olivat kotiutuneet avarassa pirtissä, jonka valkeita -seinähirsiä ei savu ollut vielä ehtinyt perinpohjaisemmin kiillottaa, -tuli isäntä kyselemään jokisuun kuulumisia, sillä itse ei hän ollut -siellä sen koommin käynyt. - -"Eipä meillä ole mitään hupaista kerrottavaa", vastasi Junno -Junnonpoika alakuloisesti. "Suoloja meidän piti sieltä vaihettaa, -mutta pappi kerkesi koirineen tulla väliin ja riistää suolain hinnan." - -Isännän mielenkiinto virisi ja hän tiedusti asiaa tarkemmin. -Ilahtuneena toisen myötätunnosta kertoi nyt Junno Junnonpoika -yksityiskohtaisesti, kuinka kaikki oli tapahtunut. - -Isäntä tiesi jo yhtä ja toista uuden papin tavoista. Hän kertoi -puolestaan kuulemansa ja lausui lopuksi: - -"Melkoinen oli jo se entinenkin, mutta tuhatta paremman me näymme -saaneen tästä uudesta!" - -Erikoisesti näytti häntä harmittavan se, että pappi oli Junno -Junnonpojalta niin julkeasti riistänyt suolan ostoon aiotut -turkikset. Hän oli tovin aikaa ääneti, nojautuneena kyynärpäihinsä, -kunnes hän kohotti päänsä ja lausui: - -"Mutta otetaan takaisin ne sinun nahkasi!" - -"Kävisiköhän tuo laatuun?" epäili Junno Junnonpoika. - -"Kyllä se käy!" vakuutti isäntä. "Minulla on tässä myös muutaman -kuukauden vanha perillinen, joka pitäisi viedä ristille. Minä käyn -kylillä keräämässä miehiä ja sitten lähdetään joukolla papin puheille -ja katsotaan, eikö lapsi saa ilmaiseksi kastetta. Samalla kovistetaan -takaisin ne sinun nahkasi, ettei sinun ilman suoloja tarvitse kotiisi -palata sekä opetetaan häntä muutenkin ihmisiksi elämään." - -Junno Junnonpojalla ei ollut mitään tätä järkevätä ehdotusta vastaan, -varsinkin kun se antoi hänelle toiveita suolain saannista. Hän siis -jäi Jutilaan odottamaan, kunnes isäntä ehti saada kokoon toiset -kummit, kuten hän sanoi. - -Seuraavan päivän illaksi kerääntyikin Jutilaan kokonaista -kahdeksan miestä, joilla kaikilla oli jotakin hampaan kolossa -uutta sielunpaimenta kohtaan. Kenenkä kinttusuonia olivat herra -Gregoriuksen koirat tunnustelleet, keneltä taas ne olivat lampaan -ahmanneet ja toiset valittivat kymmenysten suorituksessa joutuneensa -vääryyttä kärsimään. Varsinkin harmittivat kaikkia papin koirat, ja -niistä päätettiin yksimielisesti tehdä loppu. Papin etelästä tuodun -rengin piti niinikään saada tuntuva läksytys. - -Yötä vasten lähtivät miehet soutamaan virtaa alas, sillä heidän -suunnitelmaansa kuului tulla perille aamuaikaisella, jolloin pappi -koirainsa vartioimana nukkui vielä paaluaitassaan. Mukana seurasi -Jutilan vaimo ristilapsen kanssa ja miehet olivat asestautuneet -jousilla ja kirveillä. - -Joki ja läheiset niityt olivat vielä usvan peitossa, kun ristisaattue -saapui pappilan rantaan. Jutila antoi viimeiset ohjeet ja jouset -valmiiksi viritettyinä alkoi tuo kymmenmiehinen joukko hiipien -lähestyä herra Gregoriuksen korkeata makuusuojaa. - -Kun he olivat päässeet siitä kymmenisen sylen päähän, niin että -koirat alkoivat usvan keskeltä häämöttää, nostivat nämä päätään, ja -toiset jo uhkaavasti murahtelivat. Mutta samassa halkasivat nuolet -viuhuen ilmaa ja siinä tuokiossa kierivät koirat ulvahdellen maassa. - -"Nyt jouset pois ja kirveet käteen!" komensi Jutila. - -Samassa asettui mies kunkin paalun juurelle ja kumeat kirveeniskut -alkoivat paukkua. Kauan eivät he kuitenkaan saaneet rauhassa jatkaa, -kun karhea ääni heidän päittensä yläpuolella huusi: - -"Ketä riivatun roistoja siellä on elämöimässä? Korjatkaa luunne tai -paukkuu!" - -Samalla ojentui ovenraosta pyssynpiippu. Jutila oli kuitenkin -varustautunut tätä varten ja tarttuen tuliluikkuun riuhtasi hän sen -alas, ennenkun se ehti mitään tuhoa matkaan saattaa. Sen tehtyään -sanoi Jutila: - -"Pysykää koreasti siellä sisällä ja pidelkää seinistä kiinni, sillä -harakanpesänne romahtaa kohta alas." - -Iskut kaikuivat edelleen ja herra Gregorius ärjyi: - -"Tästä te, konnat, saatte vastata kuninkaalliselle majesteetille, ja -ennen ensi lumen tuloa roikkuu teistä jokainen hirsipuussa. Yhden -papin te olette jo surmanneet, mutta pitemmälle ei esivalta salli -teidän häijyydessänne mennä!" - -Rauhallisesti vastasi Jutila: - -"Emme me ole tulleet ketään surmaamaan, vaan toimme lapsen -kastettavaksi. Ensinnä päätimme kuitenkin kaataa tämän tapulin, -koska se mielestämme on sopimaton asuinmaja näin ison pitäjän -kirkkoherralle ja koska me aikoinamme olemme sitä varten rakentaneet -uhkean pappilankin. Myöskin vapautimme teidät noista susista, koska -ne ovat omiaan synnyttämään pahennusta seurakunnassa. Ja nyt olkaa -varuillanne ja asettakaa jalkanne peräseinää vasten, sillä me -kaadamme tapulin juuri sille suunnalle." - -Miehet työnsivät poikki hakattuja tolppia ja romahtaen sortui herra -Gregoriuksen makuusuoja kenttään. Vinoon vääntyneestä ovesta, joka -nyt aukeni taivasta kohti, kohosi hetken kuluttua näkyviin herra -Gregoriuksen pörröinen pää raivon vääristämme kasvoineen. - -"Ja mitä te tahdotte minusta, senkin hirtehiset?" huusi hän kiukusta -käheällä äänellä ja vilkuili noita ympärillään seisovia, asestettuja -miehiä. - -"Sanoinhan minä jo, että me toimme tänne lapsen kastettavaksi", -vastasi Jutila. "Ja sitten me vaadimme takaisin ne ketun- ja -oravannahat, jotka te tältä Junno Junnonpojalta toissa päivänä -omavaltaisesti riistitte muka ristimispalkaksi." - -"Ja minä aioin vaatia sen lampaan hinnan, jonka teidän koiranne tässä -tuonnoin repivät kuoliaaksi", lisäsi eräs miehistä, "mutta minä jätän -sen nyt sikseen, kun kerran olemme noista koirapedoista päässeet." - -"Mutta tämähän on ilmeistä kapinaa esivaltaa vastaan!" huusi herra -Gregorius. "Luuletteko minua niin vain suostuvan luovuttamaan teille -takaisin laillista palkkaani? Siinä asiassa saa kuningas tuomita ja -siihen saakka minä kieltäydyn kaikista papillisista toimista!" - -"Sitä näkyy pitävän vähän pehmittää", sanoi Jutila miehille. -"Tarttukaapas kiinni ja nostakaa se tuohon mökin seinälle ja toiset -menkää sillä aikaa hakemaan se renkikin samaan löylyyn." - -Tukevat kourat tarttuivat nyt herra Gregoriukseen ja asettivat -hänet pitkälleen entisen makuukammionsa päällimmäiselle seinälle, -samalla kun Jutila veti nuttunsa alta esiin tervatun köydenpätkän, -jonka hän oli tätä mahdollisuutta ajatellen mukaansa varannut. Herra -Gregorius ärjyi ja uhkaili, mutta kun pamppu oli Jutilan vakavan -käden hoitelemana hetken aikaa leiskunut hänen selkäpuolellaan, -hiljensi hän uhkauksensa ja heittäysi nopeasti armoille, luvaten -täyttää miesten vaatimukset. Kun Jutila oli vielä ottanut häneltä -vakuutuksen, että hän vastaisuudessa eläisi ihmisiksi heidän kanssaan -eikä ryhtyisi mihinkään kostotuumiin, hellittivät miehet otteensa ja -hän pääsi jälleen omille jaloilleen. - -Tällä välin olivat toiset miehet löytäneet rengin tallinparvelta -ja taluttivat hänet nyt esiin. Hänkin sai hyvänpäiväisen voitelun -pampusta, minkä jälkeen Jutila lausui: - -"Tämä olkoon sinulle opiksi! Ja jollet vielä siitä saanut tarpeeksi -ymmärrystä elääksesi ihmisittäin, niin ensi kerralla saat -kaksinkertaisen mitan mukaan." - -Nyt pääsi renki pintehistä ja sai isäntänsä käskyn mukaan mennä -hakemaan Junno Junnonpojan turkikset aitasta, jonne hän pari päivää -sitten oli ne vienyt. Tämän jälkeen lähdettiin miehissä kirkkoon, -jossa lapsen kastaminen toimitettiin asianmukaisine menoineen. - -Kun kirkosta tultua piti erottaman, lausui Jutila herra -Gregoriukselle: - -"Ei meidän kanssamme ole mikään hätä eläessä, kun vaan elää oikeuden -ja kohtuuden jälkeen. Jos te mielitte uudistaa entiset tapanne -ja koirain avulla hoitaa paimenvirkaanne, niin me myöskin aiomme -uudistaa äskeisen tempun ja vieläkin tuntuvammin. Mutta jos taas -esiinnytte rauhan ja oikeuden miehenä, niin meiltä saatte myös -rauhan sekä lailliset saatavanne. Jääkää Herran haltuun ja kiitoksia -kastetoimituksesta." - -Miehet lähtivät omille tahoilleen, herra Gregoriuksen kulkiessa -muristen ja takapuoltaan tunnustellen pappilaa kohti. Nolona asteli -hänen perässään renki, joka tarkoin jäljitteli isäntänsä eleitä. - -Junno Junnonpoika vaihtoi turkiksensa suoloihin ja lähti tyytyväisenä -pyrkimään takaisin omien salojensa rauhaan. - - - - -Kivennavan Leonidas - - -"Heh, heh, hee!" kaikui leveä naurun remakka Viipurin linnan vanhassa -ritarisalissa, jossa eräänä maaliskuisena iltana v. 1555 oli joukko -herroja ryhmittynyt juomapöydän ympärille pesävalkean ääreen. - -Kaikista leveimmin hohotti muuan täyteläinen, parrakas ja iloisen -näköinen mies, joka äänekkyytensä ja sukkeluuksiensa takia oli heti -alussa päässyt seuran keskukseksi, vaikka joukossa olikin useita -häntä arvossa ylempiä Hän oli vallan nuorta rälssiä, nimeltään Jöns -Maununpoika, Kelkkalan tilan haltija Viipurin pitäjästä. Tämän -lisäksi oli hän äsken saanut kuninkaalta valtuuden Kivennavan ja -Äyräpään voudinvirkaan. - -"Syököön minut seitsemän ryssää, ellei se äijä vielä vanhoillaankin -ole ovelampi kuin me kaikki yhteensä -- niin, itse herra Klauskin -mukaan laskettuna", huudahti hän naurunpuuskan tauottua. - -Hymyillen katsahtivat kaikki Klaus Kristerinpoikaan, jonka -tarmokkaat, mutta samalla kettumaiset kasvonpiirteet selvästi -ilmaisivat älyä ja viekkautta. Mutta asianomainen ei ollut -tietävinään tästä likimenevästä leikinlaskusta, vaan kääntääkseen -keskustelun takaisin kuninkaan kirjeeseen kysyi rauhallisesti: - -"Ihanko tosissaan hän kirjottaa sellaista ja lupaa oikein -reininviiniä meille lähettää?" - -"No, saatte itse nähdä ja kuulla", lausui Ahtisten herra, Maunu -Niilonpoika, joka nykyään hoiti linnan päällikkyyttä, ja pöydästä -nousten poistui huoneesta. - -Kun hän hetken kuluttua palasi, oli hänellä kädessään -Kustaa-kuninkaalta saapunut kirje. Näytettyään kaikille -tuttua allekirjotusta "Göstavus", joka vankoin ja täsmällisin -goottilaiskirjaimin oli piirretty hiukan vinoon tekstin alle, levitti -hän paperin eteensä pöydille ja alkoi hymyään hilliten lukea: - -"Ja muutoin meistä tuntuu viisaimmalta, että meidän väkemme saapi -joitakin väkeviä juotavia, joko paloviinaa, reininviiniä, simaa tahi -pryssinkiä niin paljon että kukin saa hyvän humalan, jotta he sitten, -kun joudutaan taisteluun vihollisen kanssa, olisivat sitä kärkkäämmät -ja rohkeammat käymään kimppuun." - -"He he he... hah hah haa!" vyöryi naurun jyrinä ympäri pöydän. - -"Ukko näkyy tietävän, mikä voima viinassa asuu", lausui Kivennavan -vouti. "Mutta hänen olisi myöskin pitänyt toimittaa sitä ainetta -riittämiin asti -- aivan yhtä riittävästi kuin tuolla itäkulmilla -piisaa koirankuonolaislaumoja, joita vastaan meidät on tänne -vartioiksi asetettu." - -"Elähän nurise, veli Kivennapa", vastasi linnanpäällikkö, "sillä -näiden sarkkojen sisällys on juuri Kyösti-ukon toimittamaa tavaraa. -Toissa päivänä saapui näet Turusta kuninkaan laskuun kokonaista -neljätoista aamia reininviiniä." - -"No ei sitten muuta kuin: eläköön vanha Kyösti-kuningas!" huudahti -herra Jöns. "Mutta entäs paloviina ja pryssinki?" - -"Niitä meillä on ennestään jonkun verran tallella -- ainakin parin -kolmen tappelun varalle." - -"Entäs onko ruutia, kuulia ja pyssyjä yhtä riittävästi varastossa?" -kysyi Niilo Boije. - -"Luulenpa niitäkin olevan meillä tarpeellisen määrän", ilmotti -Maunu Niilonpoika, "vallankin mitä ruutiin tulee, sillä viime -tammikuussahan me pääsimme vihollisista parin ruutitynnyrin hinnalla." - -"Niiden kävi kuin faaraon sotajoukon ennen, upposivat mereen koko -kymmentuhantinen joukko", arveli Kelkkalan herra. "Kyllä maar ensi -kesänä saadaan silakat ja turskat lihavina." - -"Oliko siinä jotakin sotajuonta teidän puoleltanne vai itsestäänkö -meri heidät nieli?" uteli Niilo Boije, joka vasta äsken oli -Länsi-Suomesta tänne saapunut. - -"Omasta itsestään meille Viipurinlahti sen palveluksen teki", virkkoi -linnanpäällikkö, "jää yksinkertaisesti murtui heidän allaan, kun -he yhteen läjään ahtautuneina kokoontuivat Revonhännän selälle. Ja -olipa todentotta sitä molskahusta nautinto katsella täältä linnan -muureilta, kun tiesi niiden pakanain taas tulella ja miekalla -maakunnassa riehuneen, ryöstäen, kiduttaen, naisia raiskaten ja -lapsia surmaten, kuten heidän tapansa on aina ollut." - -"Kymmenentuhatta paitaa yhdellä iskulla -- kiitos sinulle, -Viipurinlahti!" lausui herra Jöns ja tyhjensi sarkkansa. "Mutta -olikos siellä kuninkaan kirjeessä muita yhtä otollisia ja maistuvia -keinoja vihollisen vastustamiseksi?" - -"Kyllä, vaikk'ei niin makua hiveleviä", vastasi herra Maunu, jonka -edessä kuninkaan kirje oli vielä levällään. - -Hetken sitä selailtuaan luki hän: - -"Levittäkää myöskin väestön keskuuteen sellaisia tietoja, että ne -suomalaiset ratsumiehet, jotka ovat olleet vankeudessa Venäjällä, -ovat tulleet niin julmasti ja armottomasti kohdelluiksi, että -kunniallinen mies haluaa mieluummin kuolla kuin joutua sellaisen -piinan uhriksi. Tämänkaltaisten tietojen kautta käyvät sotilaamme -tarpeen tullen sen kiukkuisemmin ryssien kimppuun ja kaatuvat -mieluummin kuin haluavat vangeiksi antautua." - -"Kas, kas, äijää, kun osaa olla ovela", naurahti Klaus -Kristerinpoika. "Mutta aivan liian varovaiseksi, etten sanoisi -araksi, hän on vanhoillaan käynyt." - -"Ja itaraksi, joll'emme nyt tahdo noita neljäätoista -reininviini-aamia ottaa lukuun", lisäsi Jöns Maununpoika. - -"Hän vastustaa kynsin hampain meidän suomalaisten pyrkimyksiä päästä -antamaan ratkaiseva isku", jatkoi Klaus-herra vakavasti. "Hän -kuvittelee vaaran suuremmaksi kuin se onkaan ja antaa soveliaan -hetken luisua käsistä. Ja kun yli koko maamme nykyään oltaisiin -alttiita suureen sotaretkeen moskovalaisia vastaan! Emmekä me ilman -sellaista saa taas pitkiin aikoihin täällä rauhassa elää." - -"Niin, oikein perinpohjin ruhjova ja maan tasalle masentava -sotaretki!" lisäsi Niilo Boije intohimoisesti. "En epäile ollenkaan, -ettemmekö siinä onnistuisi." - -"Varmasti, sillä meillä on tätä nykyä siksi hyvät varustukset ja -kansan mieli viimeisistä vihollisen hävityksistä siksi kiihdyksissä", -vakuutti Klaus-herra. "Ja me, jotka ryssän kanssa olemme saaneet olla -paljon lähemmissä tekemisissä kuin kuningas, tiedämme, ettei hänen -mieslukunsa niinkään suuria merkitse." - -"Omituista, että ne siellä Ruotsissa yleensä pelkäävät moskovalaisia -paljon enemmän kuin me, jotka täällä heitä lähinnä elämme ja olemme -aina vaaralle alttiina", arveli Maunu Niilonpoika. - -"Niinhän se aina on", vastasi Klaus-herra, "että vaara kaukaa katsoen -näyttää pelottavammalta, mutta pienenee sikäli, kuta lähemmäksi -tullaan. Ja me olemme jo kyllä ehtineet havaita, että tuolla -Neva-joen takaisella jättiläisellä on jalat savesta kuten muinoin -siinä Nebukadnesarin unennäössä." - -"Niin ettei muuta kuin voimakas potku koiville ja koko kuvatus -lysähtää läjään kuin lumiukko keväällä", tarttui Jöns Maununpoika ja -teki jalallaan vahvistavan eleen. - -"Niin, pudottaa se läjään, ihan vakavasti puhuen, silloin vasta me -saamme rauhassa elää. Jos me olisimme tavallisten ihmisten kanssa -tekemisissä, kuten lännen puolella, niin silloinhan kyllä tavalliset -rauhansopimuksetkin jotakin merkitsisivät. Mutta moskovalaisen -kanssa -- ei niist' mitään! He voivat tänään ristin suutelemisella -vakuuttaa ikuista rauhaa ja jo huomenna murhaten ja polttaen karata -rauhaan luottavan naapurinsa rajojen sisälle. Sanottu sana ja tehdyt -lupaukset ovat heille kuin tyhjää ilmaa. Merkillisen niljakasta -ja epäluotettavaa kansaa! Niin, koko Moskovan valtakunta on kuin -pohjaton suo, josta myrkylliset usvat ja alituiset hallat uhkaavat -meidän viljelyksiämme." - -"Ja ilmaa pimittävät heinäsirkkaparvet", lisäsi Jöns Maununpoika, -"pajarien ja knääsien johdolla liikkuvat heinäsirkkaparvet. Milloin -hyvänsä voimme sieltä taas saada kuuron niskaamme. Mutta vanhan -Knuutti Possen ja hänen kruutitynnyriensä nimessä minä laitan asiat -niin, että moskovalainen lyö nenänsä littiin sitä kivistä napaa -vasten, mikä minun voutikuntani on." - -Toisten nauraessa vahvisti Jöns-herra sanojaan kuvaavalla eleellä, -kohotti sitten kannunsa ja vaati pöytäseuruetta juomaan Suomen -kaakkoisimman voutikunnan maljan. - -Leikillisten ja vakavien keskustelujen vuorotellessa jatkui sitten -juominkia pitkälle yön selkään. - - * * * * * - -"Ylös, herra Jöns! Herätkää ja nouskaa ylös, herra Jöns!" - -Se oli nuorenpuoleinen mies kevätahavan tummentamin kasvoin, joka -seuraavana aamuna ani varhain koetti kiskoa Jöns Maununpoikaa -unettaren helmoilta, jonne tämä viinin raskauttamana oli ehtinyt -juuri parahiksi ja mukavimmilleen vaipua. Hyvän aikaa sai hän -riuhtoa punottavaa voutia, ennenkuin sai hänen raskaan kuorsauksensa -katkeamaan ja muuttumaan jonkunlaiseksi puheenärinäksi, josta saattoi -erottaa sanat: Kivennapa, moskovalaiset, reininviini ja pryssinki. - -Nuori mies korotti ääntään ja huusi hänen korvansa juuressa: - -"Nouskaa, herra Jöns, sillä vihollinen on tullut rajan yli!" - -"Häh, vihollinenko?" ärähti vouti, kavahti istualleen ja avasi -verestävät silmänsä selko selälleen. Nyt vasta tunsi hän oman -kirjurinsa. - -"Kautta kaikkien reininviinitynnyrien, kuinka sinä täällä olet ja -mitä varten olet jättänyt virka-asemasi Kivennavalla?" huudahti hän. - -"Ettekö kuullut, että vihollinen on ilmestynyt taas rajalle -kolmenkymmenen tuhannen miehen voimalla", kertoi kirjuri. "Lennossa -kiidätin minä kahden kivennapalaisen talonpojan kanssa läpi yön -tänne, tuomaan sanaa teille, kuten lähtiessänne määräsitte. -Tontteriin ja Mustapohjaan oli eilen iltapäivällä saapunut pakolaisia -ja lähtiessämme loimotti eteläisellä taivaanrannalla useita -tulipaloja." - -"Kyllä minä ne sen tulen vietävät korvennan!" huusi Jöns Maununpoika. -"Mutta toimita minulle kaikista ensimäiseksi ja ilman siekailuja -kannullinen pryssinkiä, sillä täällä pääkopassani takoo ja surisee -kuin kimalaispesässä. Vai kolmenkymmenen tuhannen miehen voimalla, -senkin vietävät! Mutta vartokoot, kyllä minä niille Kivennavalla -nostan tien pystyyn." - -Tyhjennettyään sarkallisen vaahtoavaa ja raikasta pryssinkiä, -kohentausi hän jalkeilleen ja oli tuota pikaa täydessä toimessa. -Tällä välin oli myöskin linnanpäällikkö sekä toiset herrat saatu -hereille ja Jöns Maununpojan kirjurin tuoma uutinen oli nopeasti -saattanut heidät jalkeille. - -"No nyt me taas saimme parven niskaamme ja kokonaista kolmekymmentä -tuhatta pitkäkauhtanaista Iivanaa", huusi herra Jöns, kun kaikki -olivat kokoontuneet neuvottelemaan. "Kuinka paljon teillä on -varaa luovuttaa minulle sotilaita, sillä lähden oitis lennossa -Kivennavalle?" - -"Linnan varusväestä me tuskin uskallamme luovuttaa enempää kuin -korkeintaan kolmisen ruotua ratsuväkeä ja viisi jalkaväkeä", vastasi -Maunu Niilonpoika. "Hm, siis sataviisikymmentä miestä. Tosin se ei -ole järin paljo kolmeakymmentä tuhatta vastaan, mutta yrittänyttä -ei laiteta. Kuulehan sinä, Joensuun herra, joka olet parempaa oppia -saanut ja kirjoja viljellyt, etkös sinä illalla puhunut jostakin -kreekiläisten kuninkaasta..." - -"Niin, Leonidaasta", hymähti Klaus Kristerinpoika. - -"Aivan niin, ja hän seisoi..." - -"Seitsemän sadan kreikkalaisen kanssa toista miljoonaa persialaista -vastaan." - -"Niin juuri, ja voitti." - -"Olisi kenties voittanut, ellei olisi ilmestynyt kavaltajaa." - -"No, jos siis tämä kreekiläiskuningas -- mikä sen nimi nyt taas -olikaan -- voitti seitsemällä sadalla miehellä toista miljoonaa -persialaista, niin totta totisesti Jöns Maununpojan silloin -täytyy sadalla viidelläkymmenellä suomalaisella hajottaa tuuleen -kolmekymmentä tuhatta moskovalaista." - -"Mutta Leonidaspa seisoi miehineen ahtaassa vuorensolassa." - -"Yks kaikki, sillä seisonhan minä sen sijaan kiven navalla. Mutta -puoli tusinaa nikhakoja teidän on minulle lainattava sekä yhtä monta -taitavinta tykkimestarianne. Ja jalkamiehistä pitää ainakin puolet -olla pyssyniekkoja. Viidelläkymmenellä tuliluikulla minä jo poltankin -heiltä parrat hyvänpäiväisiksi. Ja ryssä ilman partaa -- eihän se ole -enää mistään kotoisin." - - * * * * * - -Tuota pikaa hankkiusi Jöns Maununpoika taipaleelle. Linnanpihalla -sijotettiin rekiin kiiltäviä nikhakoja ja kaupungista hankittiin -lisää hevosia, sillä matkan jouduttamiseksi sovitettiin kaikki -jalkamiehet rekiin. - -Hevosen selkään noustuaan ja viiskymmenmiehisen ratsujoukkonsa -etupäähän asettuessaan lausui Jöns Maununpoika linnanpihalle -kerääntyneille herroille: - -"Muutaman päivän kuluttua minä palaan tänne pitoja jatkamaan ja -silloin te näette minun vyössäni voitonmerkkinä puolikymmentä pajarin -partaa." - -Hän kannusti hevostaan ja onnentoivotushuutojen kaikuessa lähti pieni -joukkue pyrynä liikkeelle. - -"Saapas nähdä, kuinka se huimapää selviää", virkkoi Maunu Niilonpoika -huolestuneena partaansa sivellen. - -"Tuollainen mies selviää mistä hyvänsä", arveli siihen Niilo Boije, -tähystellen menevien jälkeen. - - * * * * * - -Levottomuudella ja jännityksellä odoteltiin Viipurissa tietoja -vihollisesta, samalla kun kuumeisesti varustauduttiin häntä -vastaanottamaan. Porvarit kaupungissa ja sotilaat linnassa olivat -yötä päivää toimessa. Ampuma-aseita laitettiin kuntoon ja muonavaroja -kerättiin muurien sisälle ja edellistä pelastusta muistaen sahautti -linnanpäällikkö laajalti kaupungin ja linnan ulottuvissa olevia -jäätiköitä. Jöns Maununpojan odotettiin vihollisen edellä peräytyvän -takaisin linnan suojaan ja toivottiin ainoastaan, ettei hän -menettäisi kaikkia miehiään ja kallisarvoisia ampuma-aseita. - -Parin päivän kuluttua hän iltahämärissä palasi. Linnanpäällikkö sekä -toiset herrat olivat päivätyönsä päätettyään kokoontuneet jälleen -pesävalkean ääreen. Silloin kajahti muureilta vahtisotilasten -torventoitotukset ja kohta sen jälkeen tömisyttivät linnansiltaa -lukuisat hevoskaviot. - -"Jöns Maununpoika varmaan?" virkkoi linnanpäällikkö ja aikoi lähteä -ulos. "Hänellä on varmaankin vihollinen kintereillään." - -Toiset kavahtivat myöskin seisaalleen aikeissa seurata häntä. -Portaita pitemmälle eivät he kuitenkaan ehtineet, sillä siellä -tunkihe Jöns Maununpoika jo heitä vastaan huutaen: - -"Takaisin, takaisin, hyvät veljet! Ei mitään hätää, sillä häntä -suorana pakenee vihollinen takaisin Moskovaa kohti!" - -Kun oli palattu takaisin sisälle, heitti Jöns Maununpoika -matkaturkkinsa nurkkaan lavitsalle ja pyylevän asennon ottaen osotti -vyötään, jossa roikkui puolikymmentä eriväristä karvatukkoa. - -"Viiden pajarin parrat, kuten lähtiessäni lupasin", virkkoi hän ja -alkoi viskellä partoja vyöstään pöydälle. "Tämä ruskea ja kaikista -tuuhein koristi vielä toissapäivänä heidän ylimmän päällikkönsä, -pajari tai ruhtinas Iivana Bibikoffin leukapieliä. Ja noiden -toisten entiset omistajat -- mene ja tiedä heidän nimensä, jotakin --koffeja, -jeffejä ja -noffeja ne olivat, mutta täysiä pajareita joka -tapauksessa, sen voivat vankimme todistaa." - -"Mutta... oletko sinä todellakin ollut taistelussa moskovalaisten -kanssa...?" sai Maunu-herra vihdoin lausutuksi. - -"Ja ajanut ne hiiteen, tietysti!" täydensi Jöns Maununpoika. - -"Mutta kuinka se on tapahtunut? Kerrohan lähemmin." - -"Kuivin suinko?" vastasi Jöns-herra, silmäillen kysyvästi ympäri -pöydän. "Luulenpa että nyt olisi parempi syy pitää kemuja kuin pari -päivää sitten. Vai oletteko sen kuninkaan lähettämän reiniläisen -lipittäneet loppuun sill'aikaa kun minä olin noita partoja -pyydystämässä?" - -"Missä ja kuinka suurivoimaisena sinä kohtasit vihollisen?" kysyi -herra Maunu Niilonpoika, kun viiniä oli tuotu ja Jöns Maununpoika -saanut alotteeksi hyvän kulauksen. - -"Kivennavan Joutselässä. Niitä oli kolmetoista tuhatta partaa -tai ainakin niille paikoin. Alkuaan se oli ollut kolmenkymmenen -tuhannen joukko, kuten sanantuojat kertoivat, mutta rajalla se oli -jakaantunut kolmeen osaan. Tämä, jonka minä Joutselässä hajotin -tuuleen, oli niistä suurin ja sitä johti juuri tuon halliparran -entinen omistaja. Toinen joukkokunta oli liikkeessä Uudellekirkolle -ja kolmas Muolaaseen päin. Niiden oli tietysti tarkotuksena ryöstäen -ja polttaen samota tänne Viipuriin, mutta pääjoukon häviöstä -säikähtyneinä pötkivät nuo toisetkin kiiruunkaupalla takaisin ja nyt -ne ovat tipotiessään. Niin että Kivennavan malja, hyvät herrat!" - -"Jöns Maununpojan malja!" huudahti Klaus-herra sarkkaansa kohottaen. -"Mutta kerrohan nyt lähemmin taistelusta. Kai sinä ensinnäkin sait -Kivennavalla vahvistusta pienelle joukollesi?" - -"Sain kyllä. Nelisensataa talonpoikaa oli Kivennavalle saapuessani -kokoontunut kirkolle ja minä jaoin heille voudinkartanosta aseita. -Lähes kuudensadan miehen voimalla lähdimme sitten lentomarssissa -etelää kohti. Joutselässä tapasin tiedusteluretkelle lähettämäni -suksimiehet, jotka ilmottivat vihollisen olevan jo aivan lähellä. -Asetin kiiruusti väkeni rintamaan pienelle harjanteelle, jonka -kahden puolen on ennen kaadetut laajat murroshakkiot. Ratsumiehet -sijotin oikealle, suksimiehet vasemmalle ja keskelle pyssyniekat sekä -nikha'at. Näiden viimemainittujen eteen levitin pari riviä keihäillä -ja jousilla varustettuja talonpoikia, niin että tuliaseemme olivat -aluksi kokonaan piilossa. - -"Tuskin oli kaikki saatu järjestykseen, kun vihollinen tuli -näkyviin. Meidän pienen joukkomme nähdessään päästivät he sellaisen -naurunrähäkän, että kymmenentuhatta harakkaa ei olisi heille vertoja -vetänyt. Antaapa heidän nyt nauraa, sanoin minä miehilleni, tuolla -lailla se Goljatkin varmaan röhötteli kun Daavidia läheni, mutta -Daavid-poikapa se sittenkin oli joka viimeksi nauroi. - -"No niin, sitä peliään pitäen he tulla tollakoitsivat ihan nenämme -eteen ja minä olin jo antamaisillani käskyn talonpojille avata -rivinsä, että nikhakamme saisivat sylkäistä tervetuliaisensa, mutta -samassa heidän päällikkönsä antoi pysähtymismerkin. He olivat jo niin -lähellä, että huoleti saattoi kuulla tavallisen puheen. Bibikoff, -heidän ylipäällikkönsä, joka oli puettu kalliisiin turkiksiin ja -ratsasti hopeahelyihin hankitulla hevosella, ajoi joukkonsa etupäähän -ja alkoi puhua posmittaa. Kirjurini, joka taitaa jonkun verran heidän -kieltään ja joka oli siellä mukanani, tulkitsi minulle hänen sanansa. -Hän teki kaikenlaisia ivallisia kysymyksiä, että onko tässä koko -Suomen sotajoukko ja mitä varten me olemme siihen tien tukkeeksi -asettuneet. Hän oli ehdottavinaan välirauhaa, ettei verenvuodatus -muka kovin ylenpalttiseksi kävisi ja pyysi sen jälkeen saada juoda -minun maljani. Hänelle tuotiin viinaa pienellä tinakannulla, jonka -hän tyhjensi minun terveydekseni ja heitti sitten astian maahan koko -joukkokunnan nauraa rähistessä. - -"'Vastamaljasi Iivana Bibikoff!' huusin minä ja hyppäsin samalla -hevosen selästä alas, komensin talonpojat sivulle ja siepaten palavan -luntun laukasin yhden nikha'an häntä kohti. No, siinä ei käynyt sen -hullummin kuin että äijä meni keskeltä miltei poikki ja mötkähti -alas satulasta. Samalla hetkellä antoivat tulta toisetkin nikha'at -sekä pyssymme, niin että kaikki muutkin päälliköt sekä kolme-, -neljäkymmentä alempiarvoista kieri hangessa. Vilauksessa olin minä -jälleen hevosen selässä ja huikean sotahuudon päästäen karahutimme -me viisikymmentä ratsumiestä kuin hurtat päälle. Odottamattomasta -kuulatuiskusta ja päällikköjensä kaatumisesta menetti vihollisjoukko -kaiken ällinsä ja tuossa tuokiossa olivat he sekaisin kuin -pyöräpäiset lampaat. Puolelle päivin ajoimme heitä takaa ja ainakin -puolitoistatuhatta hakkasimme heistä maahan sekä otimme kolmesataa -vankia. Mutta ainakin yhtä paljon he itse surmasivat toisiaan, sillä -takimmaiset meidän ahdistaminamme kävivät kuin hullut etummaisten -kimppuun, jotka eivät kyllin nopeasti antaneet heille tietä. Pari -kertaa he tosin yrittivät vastarintaa, mutta ratsumiesteni käydessä -sen tiukemmin päälle ja suksimiesteni ahdistellessa heitä kupeilta, -hajaantuivat he lopulta pieninä joukkokuntina joka ilmansuunnalle -Ennen iltaa heistä oli joka sorkka hävinnyt rajan taakse. Muutamia -vangeistani lähetin sen jälkeen niiden toisten joukkokuntien luo -kertomaan, miten pääjoukon oli käynyt Ja siitä oli seurauksena se, -että huomenissa nekin olivat kääntäneet nenänsä takaisin itää kohti. -Siinä koko lorun loppu!" - -"Loistavin voitto, mitä tässä maassa lienee koskaan voitettu!" -huudahti Niilo Boije, joka silmät kiiluen oli seurannut Jöns -Maununpojan kertomusta. "Ajatelkaas, kuusisataaa miestä lyö pakoon -kolmetoista tuhatta! Maljasi, veli Jöns! Tästä pitää kuninkaan saada -nopeasti tieto." - -"Mutta kuinka suuret olivat omat tappiosi?" kysyi Maunu Niilonpoika. - -"He, neljä kaatunutta, minkä lisäksi kymmenkunnalla ratsu miehellä -lienee nahka sieltä täältä rikki. Mutta niiden korvaukseksi -- niin, -lähdetäänkö tässä ryypyn välissä katsomaan sotasaalistani, jotta -näkisitte, etten minä tässä istu päättömiä leksottelemassa." - -He tulivat alas linnanpihalle, jossa rekien ympärillä kuhisi -iloisesti meluavia sotamiehiä. Jöns Maununpoika ryhtyi näyttelemään -voittosaalistaan ja selville kävi, että hän oli viholliselta -anastanut yhdeksänkolmatta lippua, viisisataa hevosta, parintuhannen -miehen asestuksen sekä parisataa kuormallista muonaa ja kaikenlaista -muuta tavaraa. - -"Sinä olet totinen sankari, Jöns Maununpoika!" puhkesi Niilo Boije -sanomaan, kun he palasivat takaisin sisälle. - -"Istuhan tuohon kuningastuoliin, niin kannamme sinua aluksi -juhlakulussa ympäri huoneen", jatkoi hän huoneeseen tultua. - -Iloisesti remuten kantoivat he Jöns Maununpoikaa useita kertoja -ympäri huonetta. Ja sitten jatkettiin kemuja aamuun saakka. Koko -linnan väestö ja kaupungin porvarit viettivät sen yönseudun iloisessa -humussa ja kaikkien huulilla oli Jöns Maununpojan nimi. - -Mutta ylen varovaiseksi ja epäluuloiseksi käynyt Kustaa-kuningas, -jolle voitosta toimitettiin pikainen viesti, ei ottanut sitä -uskoakseen, vaan kirjotti Maunu Niilonpojalle narisevan kirjeen, -jossa hän väitti Jöns Maununpojan voittoa kokonaan liiotelluksi -sekä varotti vasta päästämästä häntä omin päinsä vihollisten kanssa -mekastamaan. Suomessa sen sijaan osattiin Jöns Maununpojalle ja -hänen urotyölleen antaa täysi arvo ja tunnustus. Ja häntä usein -kutsuttiinkin sen jälkeen Kivennavan Leonidaaksi, joksi Klaus -Kristerinpoika oli hänet ristinyt noissa voiton kunniaksi vietetyissä -kemuissa. - - - - -Päivätyön päättyessä - - -Kun Kustaa Vaasan lähettämät rauhanhierojat, paluumatkallaan -Moskovasta, olivat lähteneet liikkeelle Gorankylästä, nukahti piispa -Agricola reessään ja näki seuraavanlaisen unen: - -Hän oli olevinaan hento poikanen ja souti yksinään isänsä suurta -venettä, joka oli puolillaan kaloja. Joka suunnalta nousi synkkiä -pilviä, myrsky tohisi ja meri kävi korkeana. Veneeseen alkoi -virrata vettä ja soutaminen kävi yhä työläämmäksi Kalat rupesivat -sätkyttelemään ja puikkelehtivat vedessä hänen jalkojensa ympärillä. -Vene vajosi yhä syvempään, kuoleman tuska ahdisti hänen rintaansa -ja voimiensa takaa kiskoi hän airoista. Ilma synkkeni hänen -ympärillään ja sitten tuli pitkin kuohuvia aaltoja ulvoen ja meuruten -tuulenpyörre, joka tempasi uppoavan veneen ja heitti sen pauhinalla -rantakalliolle. - -Huudahtaen heräsi piispa unestaan ja silmiään räpytellen katseli -kummeksien ympärilleen. Pitkä matkareki keinahteli kevättalven -nietoksissa ja hänen rinnallaan istui turkkeihinsa kääriytyneenä -arkkipiispa Laurentius. Heidän edellään ajoi valtaneuvos Steen -Lejonhufvud ja perässä seurasi kolmas reki, jonka parihevoset -huokuivat heidän päittensä yli väkevätä kaura-appeen tuoksua. - -Agricola tunsi ruumiinsa hikiseksi ja raukeaksi sekä päätään -omituisesti pyörryttävän. - -"Jumala yksin tietää, pääsenkö minä tältä taipaleelta enää elävänä -kotiin", virkkoi hän arkkipiispalle, joka hänen huudahduksensa -johdosta oli kääntynyt puolittain häntä kohti. - -"Mutta mistä juuri tällä hetkellä sellaiset aavistukset?" kysyi -jälkimmäinen huolestuneena. - -"Tunnen itseni sairaaksi ja tiedän, ettei minun ole suotu siitä -parantua", vastasi Agricola. "Mutta tapahtukoon Jumalan tahto." - -Sitten kertoi hän arkkipiispalle unensa ja kuinka hän elämänsä -varrella oli kahdesti ennen nähnyt saman unen ja kummallakin -kertaa vaarallisesti sairastunut. Ensi kerran se oli tapahtunut -Wittenbergissä ja sen jälkeen Turussa, hänen ollessaan koulurehtorina -ja lopettaessaan raamatunsuomennosta. - -Agricola vetäytyi jälleen turkinkauluksensa suojaan ja vaipui omiin -ajatuksiinsa. - -Tämä oli ainoa kerta, jolloin hänen oli täytynyt ottaa osaa -valtiollisiin toimiin, ja se oli avannut hänelle tärkeitä näköaloja. -Itäinen naapurimaa oli hänen mielessään tähän saakka kuvastunut -hämäränä raakalaisalueena, josta ei kannattanut suuria välittää. -Sieltä oli kyllä tuon tuostakin vuosisatojen kuluessa tehty -hävitysretkiä hänen isänmaahansa, mutta ne oli aina verrattain -helposti lyöty takaisin ja saatu sitten elää rauhassa. Ne olivat -loiskahtaneet kuin hyökyaallot kalliota vasten ja sitten särkyneenä -hajonneet takaisin äärettömille ulapoilleen eikä niistä oltu sen -enempää piitattu Mutta tällä matkallaan hän oli tullut huomaamaan, -että täällä oli syntymässä ja lujittumassa mahtava valtakunta. Se -oli vasta päässyt tatarien ikeestä ja kokoontui nyt oman ruhtinaansa -valtikan alle. - -Kuinka suuresti tämä lukuisa kansa erosikaan hänen omastaan ja -yleensä kaikista lännen kansoista. Eikä ainoastaan kielen puolesta. -Sillä olihan ruotsalaisilla kokonaan eri kieli, mutta silti he olivat -suomalaisille täysiä hengenheimolaisia ja veljiä. Mutta täällä oli -vieraan kielen lisäksi toinen uskonto, toiset tavat -- niin, kansan -sielu kokonaisuudessaan oli toinen. - -Näiden vastakohtien valossa hän niin selvästi tajusi, mikä vaara -täältä idästä päin tuli alati hänen isänmaataan uhkaamaan. Ja tästä -puolin paljon pelottavampana kuin ennen. Tulisiko halla kokonaan -turmelemaan sen työn, jota hän Wittenbergistä palattuaan oli -kansansa valistamiseksi ja kohottamiseksi uupumatta tehnyt? kysyi -hän itseltään. Tuntien tarvetta antautua jälleen sananvaihtoon -esimiehensä kanssa virkkoi hän tähän kääntyen: - -"Minä pelkään, että meitä, ja ennen kaikkea Suomea, tulee täältäpäin -uhkaamaan entistä suurempi vaara." - -Arkkipiispa käänsi häntä kohti avuttomat ja pelästyneet vanhan miehen -kasvonsa ja lausui: - -"Niin, niin, Jumala varjelkoon meitä näistä moskovalaisista! Me -ruotsalaiset kuitenkin kaikeksi onneksi asumme heistä tarpeeksi -etäällä ja lisäksi on meri välillämme." - -Hän vetäytyi takaisin matkaturkkinsa sisään kuin piiloutuakseen -kaikilta idän vaaroilta. - -Agricola tunsi tällä hetkellä entistä selvemmin, kuinka yksinään hän -ja koko hänen kansansa lopultakin seisoi kohtalonsa edessä. Vasta -päätetyssä sodassa oli kuningas jättänyt suomalaiset omin neuvoinsa -selviämään vihollisesta, ja sen he olivat tehneetkin. Ja ilman hänen, -Agricolan, ponnistuksia olisi rauhansopimuskin saanut Suomelle paljon -epäedullisemman muodon. - -Ilta pimeni hiljalleen ja he yöpyivät muutamaan pieneen kyläpahaseen. -Kun he olivat astuneet sisälle kylänvanhimman taloon, tunsi Agricola -sairauden herkistämine aistimineen tänään entistä voimakkaammin -sen tökötistä, öljystä, likaisuudesta ja monesta muusta seikasta -aiheutuneen hajun, joka on niin ominaista kaikelle venäläiselle. -Tällä kertaa vaikutti se häneen erikoisen ärsyttävästi ja koti-ikävää -kiihdyttävästi. - -Ja nuo ristinmerkkejä tekevät ja pyhäinkuvia kumartelevat ihmiset -sitten? Kuinka hän ikävöikään jo niiden keskeltä omien kansalaistensa -pariin! Ne olivat kyllä vierasvaraisia ja nuolevan kohteliaita, -mutta luottaa heihin ei voinut ollenkaan. Matkansa alussa he olivat -tulleet sen kalliisti kokemaan. Heitä oli petetty monella tavoin ja -varastettu missä ikinä siihen tilaisuutta tarjoutui. Varasteleminen, -pettäminen ja valehteleminen näytti täällä olevan niin yleistä, ettei -niitä tunnuttu pitävän edes minään paheinakaan. Ne miltei kuuluivat -heidän uskontoonsa. - -Entä heidän hallitsijansa? _Talis rex, qualis grex!_ oli -Agricola heidän Moskovassa ollessaan erään kerran tuskastuneena -lausunut Lejonhufvudille, kun he palasivat suuriruhtinaan luota -rauhanneuvotteluista. Kuinka tavattoman tukalaa hänen kanssaan -olikaan ollut neuvotella! Milloin oli hän ollut mitä mukautuvin -ja suopein, pelkkää hunajaa ja päiväpaistetta koko mies, milloin -taas oikullinen ja juonitteleva kuin hemmoteltu naikkonen. Toisin -vuoroin hän oli taas yhtäkkiä ja odottamatta joutunut silmittömän -raivon valtaan. Heidän oli täytynyt oppia kokonaan uusi menettely -asiansa ajamiseksi, sillä rauhanneuvotteluissa ei täsmällisillä -keskusteluilla päästy mihinkään. Se oli ollut yhtä piilosilla-oloa, -tosiasiain sotkemista ja mahdotonta tinkimistä. He olivat tulleet -tarpeeksi asti huomaamaan, että totuus ja sanassaan pysyminen -olivat täällä ylhäisimmillekin yhtä köykäisiä asioita kuin liassa -ja pimeydessä eläville maakylien mushikoille. Täällä oli kaikki -omituisen venyvää ja niljakasta. - -Alussa tuo venäläisen elämän leveys, pehmeä mukautuvaisuus ja -huoleton antaa-mennä-vain-ominaisuus oli heitä uutuudellaan -viehättänyt. Mutta pian heidän silmänsä olivat auenneet ja he olivat -alkaneet katsella sitä kokonaan toiselta kannalta. Ja silloin kotimaa -ja kotimaan olot olivat ikäänkuin kirkastuneet heidän silmissään. - -"Eikö rehellisyys sekä lujuus sanoissa ja lupauksissa ole -valtiotaidon ensimäisiä ehtoja?" kysyi Agricola heidän illastaessaan. - -"On, epäilemättä", vastasi Lejonhufvud. - -"Kuinka tärkeinä pitivät esimerkiksi roomalaiset näitä hyveitä ja -siksipä heidän valtiorakennuksestaan syntyikin niin luja", jatkoi -Agricola. - -Tähän virkkoi arkkipiispa: - -"Hm, näissä moskovalaisissa ei juuri voi ajatella olevan sellaisia -miehiä kuin esimerkiksi konsuli Regulus, jonka karthagolaiset -lähettivät Roomaan taivuttamaan kansalaisiaan rauhaan, kun hän ensin -kunniasanallaan oli luvannut palata takaisin vankeuteensa. Hän tuli -Roomaan ja yllytti siellä päinvastoin jatkamaan sotaa ja vaikka -hän tämän johdosta tiesikin Karthagossa saavansa kärsiä kamalan -kidutuskuoleman, palasi hän sinne kuitenkin uskollisena sanalleen." - -"Niin, sellaista esiintymistä moskovalaisten puolelta meidän on -todella vaikea kuvitella, mikäli heitä tällä matkalla olemme oppineet -tuntemaan", virkkoi Lejonhufvud. "Kun meillä ja muissa läntisissä -maissa kaikki on rakennettu roomalaiselle pohjalle, ovat he kokonaan -sen ulkopuolella. Siitä kai, lukuunottamatta heidän omituista -luonnettaan, johtuu se suuri juopa, mikä on meidän ja heidän välillä." - -"Jos siis rehellisyys on se pohja, jolle valtio voidaan pysyväisesti -rakentaa", jatkoi Agricola äskeistä ajatustaan "niin eikö silloin -valtakunta, joka rakennetaan valheille ja petoksille, ole tuomittu -ennen pitkää luhistumaan kokoon?" - -Kaikki käsittivät, mitä hän sanoillaan tarkotti ja hetken kuluttua -lausui Lejonhufvud varoen: - -"Mutta joka tapauksessa meillä on syy olla varuillamme moskovalaisia -vastaan. Tämä on kovin laaja ja hedelmällinen maa... ja väkirikas. He -lisääntyvät kuin sienet." - -"Sienet tosiaankin!" virkahti lähetyskunnan sihteeri, Olavi -Laurinpoika. "Minä puolestani vertaisin heitä myöskin sammaleeseen, -joka tiheänä ja matalana hiipii viljelyksen äärillä, tahtoen -vallottaa koko maailman ja muuttaa viljelykset jälleen metsäksi." - - * * * * * - -Oltiin jälleen matkalla ja matkapeitteihinsä huolellisesti -kääriytyneenä istui Agricola arkkipiispan rinnalla reen perässä. Hän -oli tuskin ollenkaan saanut yöllä unta ja tunsi itsensä sairaammaksi -kuin eilen. Tuntematta mitään halua keskusteluun vastaili hän -yksikantaan kieltäen tai myöntäen arkkipiispan jutteluihin, kunnes -tämä jätti hänet kokonaan rauhaan. Saiko hänen isänmaansa sekä -sen alulle pantu viljelys rauhassa tältä idän raakalaisuudelta -kehittyä edelleen, se oli se kysymys, jonka ympärillä hänen -kuumeiset ajatuksensa yhä pyörivät. Hän oli täysin vakuutettu -siitä, mitä hän illalla oli sanonut, että tämä suuri valtakunta -tulisi kerran romahtamaan omaan siveelliseen mahdottomuuteensa. -Mutta vuosisadat eivät ole pitkiä historiallisessa kehityksessä -ja useinhan sai pahakin Jumalan erityisiä tarkotuksia varten -viivähtää maailmassa pitempään kuin mitä ihmissilmälle nähden -oli suotavaa. Joka tapauksessa saattoi täältä päin uhkaava vaara -häälyä vielä, vuosisatoja Suomen yllä. Kun hän ajatteli, että ne -tokeet, jotka hänen ja toisten lähettilästen ponnistuksilla oli -vasta saatu pystytetyksi Venäjää vastaan, jälleen murtuisivat -- -minkä venäläisten ominaisuuksia muistaen saattoi odottaa milloin -hyvänsä tapahtuvan -- ja kaikki se raakuus, juoppous, vääryys, lika -ja pimeys, jota täällä kaikkialla kohtasi, alkaisi sakeana virtana -painua Suomeen, niin häntä puistatti kuin horkassa. Miten kävisi -silloin Suomen kansan ja hänen oman elämäntyönsä, joka vasta oli -ehtinyt hennolle oraalle? Ne tallattaisiin maahan ja häviäisivät -siihen pimeyteen, joka leviäisi yli maan! - -"Herra, auta minua epäuskon suosta!" vaikeroi hän hiljaa, tuntiessaan -taas joutuneensa sellaiseen mielentilaan, jolloin elämä kaikkine -puuhineen ja ponnistuksineen näytti turhalta ja järjettömältä, vain -sokeiden sattumain sekamelskalta. Itsensä ja oman kansansa tunsi hän -niin vähäiseksi ja yksinäiseksi tämän kaaoksen keskellä. Yhtä vähän -kuin tuo arkkipiispa, joka puolinukuksissa istui hänen rinnallaan, -kykeni häntä auttamaan sairaudessa ja sielunhädässä, yhtä vähän -saattoi tai tahtoi arkkipiispan kansa hädässä auttaa hänen kansaansa. -"Auttakoot suomalaiset itseään!" oli kuningas viimeisen sodan aikana -lausunut -- sama kuningas, joka vähää ennen oli Ruotsin tarpeihin -anastanut kirkkojen kalleudet Suomesta. Yksin oli suomalaisten -seisottava tai kaaduttava -- yksin, Jumala vain turvanaan. Mutta -mihin oli Jumala kätkenyt kasvonsa, kun hän ei saanut vastausta -avunhuutoonsa? Oliko hän ainiaaksi kääntänyt kasvonsa hänestä ja -hänen kansastaan? - - * * * * * - -Ilta alkoi jälleen hämärtää ja sen mukana rupesi satamaan märkää -lumiräntää. Agricolaa puistattivat vuoroin kylmän, vuoroin kuuman -väreet ja aika-ajoin vaipui hän houretilaan, jolloin kaikenlaiset -kirjavat kuvat eletystä elämästä häilyivät silmien edessä. Milloin -hän nuorena teininä kamppaili Donatuksen latinan kieliopin kanssa, -milloin väitteli vanhojen, katolilaisuuteen juurtuneiden pappien -kanssa. Nyt hän on taas Wittenbergissä ja istuu itse Lutherin -pöydässä päivällistä syömässä. Hänen rinnallaan istuu Melanchton -ja vastapäätä on muuan pitkäkaulainen böhmiläinen ylioppilas. Itse -suuri reformaattori istuu pöydän päässä ja Katharina-rouva ankarine -piirteineen ja hiukan vinoine silmineen tarjoilee perheenäidin -huolekkuudella ruokiaan. Luther puhuu tällä kertaa yksilöiden ja -kansojen kasvatuksesta, pöytävierasten tarkkaavasti kuunnellessa. -"Aivan samoin kansoja, joilla on suuri tulevaisuus edessään, -valmistetaan siihen tuskallisen kasvatuksen ja kurin kautta", puhuu -hän. "Sellaisen on aina aikanansa elettävä suuressa ahdingossa ja -taisteltava onnettomuuksia ja vaaroja vastaan." - -Kuinka nuo sanat löytävätkään vastakaikua hänessä, Agricolassa. Ne -ovat juuri kuin hänelle ja hänen kansalleen puhutut. Hän lämpenee ja -innostuu ja havahtuu samassa todellisuuteen. - -Räntää tippui vasten hänen kasvojaan, hän hieroi kuumaa otsaansa -ja koetti ponnistaa ajatuksiaan, tajutakseen missä hän oli ja -mitä hän vasta oli kuullut. Niin, niin, sehän oli Wittenbergissä -Lutherin pöydässä eräänä sunnuntaina... ja nyt sai hän kiinni niistä -sanoistakin, joita reformaattori oli puhunut. Ja omituista, kuinka ne -nytkin kykenivät vaikuttamaan häneen virkistävästi ja lohduttavasti, -aivankuin ne olisi juuri ikään todellisuudessa hänelle lausuttu. -Vaikka pahoinvointi olikin yltymässä, tunsi hän kuitenkin mielialansa -keveämmäksi. - -"Kansaa, jolla on suuri tulevaisuus edessään, valmistetaan siihen -ankaran kasvatuksen ja kurin kautta", toisti hän itsekseen suuren -opettajansa sanoja, "se on sanottu juuri minun kansalleni." - -"Mitä lausuit, veljeni?" kysyi arkkipiispa, joka puheen hyminää -kuullessaan havahtui omista ajatuksistaan ja kääntyi matkatoverinsa -puoleen. - -Agricola toisti hänelle Lutherin sanat ilman mitään selityksiä. - -"Niin, niin, epäilemättä se niin on", hymähteli arkkipiispa, -ihmetellen itsekseen, mitä varten Agricola juuri tällä hetkellä noita -sanoja muisteli. - -Pimeässä saapuivat he majapaikkaan. Agricolaa täytyi kahden hengen -taluttaa sisälle, sillä hän tunsi itsensä jo siksi heikoksi. -Riisuttuaan ja makuutilalle päästyään pyysi hän arkkipiispaa antamaan -herranehtoollista, sanoen tuntevansa lopun olevan lähellä. - -Suurimman osan yötä pysyi hän täydellä tajullaan, mutta unta hän -ei saanut. Toisten matkatoverien nukkuessa lepäsi hän himmeässä -kynttilänvalossa avoimin silmin ja ajatteli haikein mielin, että -hänen nyt jo täytyi poistua työmaaltaan ja jättää kaikki niin -keskeneräiseksi. Mutta omaksi ja kansani parhaaksi se on, vaikka minä -en sitä tällä haavaa kykenekään käsittämään, myönsi hän itselleen -nöyrästi. - -Sitten alkoi hän muistella, kuinka hän kerran Wittenbergissä -tovereineen oli elatuksen puutteesta ollut syvän epätoivon -vallassa, mutta kuinka hän oli siitä vapautunut niin pian kun -hänen sisäiselle katseelleen oli selvinnyt oma kutsumuksensa sekä -jumalallinen johto hänen siihenastisessa elämässään. Niin saa toi -hän taas tällä hetkellä nähdä jumalallisen johdon viisautta ja -tarkotuksenmukaisuutta myöskin kansansa vaiheissa. Aivankuin Israelin -kansan muinoin oli Jumala johdattanut suomalaiset kaukaa Aasian -pimennoista ja osottanut heille oman erikoisen maan, jossa he olivat -päässeet lännestä tulevan kristinopin ja valistuksen yhteyteen. Ja -kuinka viisaasti asiat siinäkin suhteessa olivat järjestyneet, että -noista kahdesta veljesheimosta karjalaiset olivat asettuneet juuri -idän puolelle ja hämäläiset taas lännen puolelle. Jos järjestys olisi -ollut päinvastainen, niin heitä erikoisena kansana tuskin olisi enää -olemassakaan. Herkät ja mukautuvat karjalaiset olisivat lännessä -helposti ruotsalaistuneet ja jäykkien hämäläisten ollessa rajakkain -venäläisten kanssa olisi kitka näiden välillä käynyt niin suureksi, -että verinen sota ei olisi lakannut, ennenkuin hämäläiset paljon -vähälukuisempina olisivat hävinneet maan pinnalta. Mutta nyt olikin -ruotsalaista lujuutta vastaan asettunut hämäläinen jäykkyys, samalla -kuin karjalainen luonne idän puolella esti rotukitkaa kovin tulen -araksi käymästä. - -Omituista, ettei hän tuota seikkaa ollut ennen tullut juuri tässä -valossa huomanneeksi tai ajatelleeksi. Siinäkin näkyi niin selvästi -Jumalan viisas ja suomalaisten parasta tähtäävä johdatus. Kaikessa -näki hän taas niin selvän tarkotuksen, että suomalaiset, asetettuina -asumaan kahden itseään lukuisamman ja tuiki erilaisen kansan -väliin sekä maahan, joka oli juuri kuin heitä varten muodostettu, -oli määrätty säilymään, kasvamaan ja kehittymään omaa erikoista -tarkotusperäänsä varten. Sitä edistämään hänetkin oli työhön kutsuttu -ja tyytyväisenä saattoi hän nyt poistua työmaaltaan, kun hänellä -kerran oli vakaumus, ettei hän ollut hukkaan työtä tehnyt. - - * * * * * - -Aamun lähetessä yltyi sairaus ja hetkittäisin vaipui Agricola jälleen -hourioon. Hän ei itse tiennyt mitään siitä, kun hänet puetettiin ja -autettiin rekeen. Vasta matkan alussa heräsi hän hetkeksi täyteen -tajuntaan sekä tiedusteli, joko pian ehditään Suomen rajojen sisälle -Kun arkkipiispa ilmotti heidän kerkiävän jo puolenpäivän tienoissa -rajalle, lausui hän tyytyväisyytensä siitä, ettei hänen vieraalla -maalla tarvinnut elämästä erota. Kohta sen jälkeen vaipui hän -horrosmaiseen uneen, josta hän vasta illan suussa havahtui. - -Menomatkalla oli hän kerran Suomen ja Venäjän naapuruutta -ajatellessaan verrannut itseään puutarhuriin, jonka tuli -kasvipenkkejään hoitaa äärettömän, hallaisen metsän reunassa. Nyt -palautui se unikuvana jälleen hänen mieleensä. Rikkaruohoja kitkien, -harvennellen, kastellen ja vakoja puhdistellen hääri hän pienessä -kasvitarhassa, joka oli ihan suuren ja pimeän erämaan reunassa. -Sieltä kuului lakkaamatta hiipimistä ja tassuttelemista sekä väliin -murinata ja kiljuntaa. Pensasten välistä kiilui verenhimoisia silmiä -ja välähteli teräviä hammasrivejä. Yhä pahemmin ahdisti pelko ja -epätoivo hänen mieltään ja lopuksi istuutui hän kivelle kasvitarhan -laitaan sekä alkoi ääneensä napista taivaan herraa vastaan, joka ei -ollut edes pientä virtaa asettanut hänen kasvitarhansa ja erämaan -välille. Silloin risahtelivat oksat ja joukko petoja karkasi hänen -saralleen. Tuskan vallassa painoi hän kasvonsa käsiin ja kuuli, -kuinka hauraat kaalinpäät rusentuivat petojen jaloissa. Mutta silloin -kuului pelottava jyräys taivaalta ja kun hän säikähtyneenä nosti -silmänsä, oli keskelle taivasta auennut kuin akkuna, jossa näkyi -suuret ja kirkkaudesta paistavat kasvot vihasta salamoivin silmin, -samalla kun metallin kirkas, luita ja ytimiä vavisuttava ääni huusi: -"Älkää tallatko minun kasvimaatani!" Nurinniskoin loikkasivat -silloin pedot takaisin metsään, joka kävi äänettömäksi kuin hauta. -Mutta uudestaan jyrähtäen sulkeusi akkuna taivaalla ja vavisten -ajatellessaan, että se oli totisesti isä, jota eivät ole nähneet muut -kuin poika, havahtui Agricola unestaan. - -Ilta oli alkanut jälleen hämärtää ja sää oli kuivan sees. -Silmiään räpytellen veti Agricola keuhkonsa ilmaa täyteen ja unen -vaikutelmista täysin toinnuttuaan virkkoi arkkipiispalle: - -"Tunnen ilmasta, että olemme jo Suomessa." - -"Niin olemme", vastasi arkkipiispa ilostuneena, kuullessaan sairaan -matkatoverinsa äänen. "Mutta onpas sinulla, veljeni, tarkka vainu, -kun tunnet isänmaasi ilmankin." - -"Kuinkas minä en tuntisi sitä, jota olen syntymästäni saakka -hengittänyt. Jumalan kiitos, että olemme kotona! Ja tuolla on -merikin, rakas Suomenlahteni!" - -Vasemmalla laajeni luminen ulappa silmän kantamattomiin, yhtyen -etäisyydessä teräksen värisen iltataivaan kanssa. Rajajoen suulta -aikain he olivat ajaneet pitkin merenrannikkoa kulkevaa talvitietä, -jonka Viipurissa liikkuvat novgorodilaiset kauppiaat olivat -muodostaneet. - -"Jumalan kiitos!" lausui Agricola vielä kerran ja vaipui jälleen -pitkälleen reen perään, sillä raikas ilma ja tuo lyhyt keskustelu -uuvuttivat häntä kovin. Hän ummisti silmänsä ja muisteli omituista -untaan. - -Niin, se oli ainoastaan unta, mutta sittekin terveellinen muistutus -hänelle, joka oli hetkisen uskaltanut epäillä Jumalan johdatusta. Nyt -hän ei sitä enää tehnyt, vaan oli vakuutettu kansansa tulevaisuudesta. - - * * * * * - -Meren ulapalla näkyi vielä pakenevan päivän kajastus, kun matkue -saapui Kyrönniemelle ja pysähtyi ensimäisen talon pihalle. Kun muut -olivat nousseet reestä, lausui Agricola Olavi Laurinpojalle, joka oli -tullut hänen vointiaan tiedustamaan: - -"Auttakaahan minua sisälle, että saan nähdä vielä kansalaisiani ja -kuulla suomenkieltä." - -Hän teki liikkeen kohotakseen reestä, mutta silloin hänen sisällään -jotakin ikäänkuin ratkesi ja hervotonna vaipui hän entiseen -asentoonsa. Nähdessään hänen liikuttavan huuliaan kumartui Olavi -Laurinpoika aivan lähelle ja kuuli hänen kuiskaavan: - -"Jumala siunatkoon ja varjelkoon kansaani!" - -"Herra piispa, minä autan teidät ylös reestä", virkkoi Olavi -Laurinpoika hätääntyneenä ja työntäen toisen kätensä hartiain -taakse koetti nostaa hänet ylös. Mutta piispa jäi aivan hervotonna -hänen käsivarrelleen ja pää painui varattomasti taaksepäin. Olavi -Laurinpojan piirteet häipyivät hänen silmistään, mutta sijalle -ilmestyi samalla toinen henkilö. Se oli puoleksi niinkuin Kristus -ja puoleksi se vanha lempeäkatseinen munkki, joka sauva kädessä -ja virsut jalassa eräänä kesäpäivänä kauan sitten oli ilmestynyt -hänen syntymäkotinsa pihalle ja saanut hänen isänsä taivutetuksi -lähettämään hänet kouluun. Se tarttui häntä hellästi kädestä ja -lausuen: "katso!" viittasi sauvallaan etäisyyteen. Ja leimauksena -aukenivat silloin vuosisadat ja hän sai silmätä kauas siihen aikaan, -jolloin hänen kansansa suuresti lisääntyneenä, yksimielisenä, vapaana -ja valistuneena asui isiensä maata sillä henkisellä perustalla, -minkä hän oli sille luonut. Näky hävisi samassa, mutta hän tunsi -Kristus-munkin ohjaavan itseään kädestä ja sydämessään suloinen -tyytymys sekä omituisten sävelten soidessa korvissaan keinui hän pois -äärettömyyksien ulapalle... - -Toiset matkueen jäsenet olivat tällä välin kerääntyneet reen -ympärille ja tallin luota läheni lyhty kädessä talon isäntä. - -"Hän on varmaankin jo jättänyt tämän elämän", lausui Olavi -Laurinpoika. - -Kun isäntä valaisi lyhdyllään rekeä, kumartuivat kaikki piispan -puoleen, joka silmät ummistettuina lepäsi sijallaan, pää -kallistuneena toisen olkapään varaan. Hänen kasvoilleen oli jäänyt se -onnellinen hymy, jonka hänen viimeinen näkynsä elämästä erotessa oli -niille loihtinut. - - - - -Luopioita - - -Kollegion pienen sairashuoneen ikkuna oli hiukan raollaan ja -siitä tuulahti sisälle raikas kevätilma. Nähtävästi vaikutti -se virkistävästi huoneen ainoaan potilaaseen, joka oli noin -viidenkolmatta vuotias kaunismuotoinen nuorukainen. Hän lakkasi -hourimasta ja rynnistelemästä, maaten levollisesti ja tirkistellen -kuumeesta kiiltävin silmin vastapäisellä seinällä riippuvaa -ristiinnaulitun kuvaa. - -Hänen hoitajansa, vielä nuorempi jesuittaveli, otti kirjan käteensä, -silmäsi sairasta ja ettei etäisenä kohuna kuuluva "ikuisen kaupungin" -melu häiritsisi hänen lukemistaan, siirsi hän pyöreäruutuisen -ikkunan kiinnemmäs. Sen tehtyään istui hän lavitsalle seinänviereen -ja syventyi tutkimaan "Pyhimysten kukkasia", jotka sata vuotta -aikaisemmin olivat veljeskunnan perustajan, Ignatius Loyolan, -elämässä saaneet aikaan niin ihmeellisen käänteen. Mutta tuskin oli -hän pari lausetta ehtinyt lukea, kun sairas keskeytti hänet lausuen -kovalla äänellä: - -_"Magna est distantia inter Romam et Finlandiam... Illa me habet, -hanc desidero."_ [Pitkälti on Roomasta Suomeen... Edellisessä olen, -jälkimäistä ikävöin.] - -Hoitajaveli katsahti ällistyneenä sairaaseen, luullen nuo -sanat hänelle tarkotetuiksi. Mutta sairaan kasvot olivat taas -arveluttavasti tulehtuneet ja sekavasti tirkisteli hän eteensä. -Ojentaen molemmat kätensä jatkoi hän läähättäen: - -_"O Clara, Clara, mea pulcherrima et carissima Clara! Plenus est -animus meus te videndi, O Clara, virgo benedicta!"_ [Oi, Klaara, -Klaara, kaunein ja rakkahin Klaarani, sydämeni halajaa nähdä sinua, -sinä siunattu neito!] - -Hoitajaveli, joka oli yrittänyt lukemistaan jatkamaan, höristi -korviaan. Mutta sairas jatkoi hetken kuluttua suomeksi ja melkein -huutamalla: - -"Tahdon nauttia sinun lempesi suloutta, vaikka koko pyhimysten joukko -minua siitä kieltäisi. Tahdon salaa sinua syleillä, jollei minun -sallita julkisesti sinua vaimokseni sanoa." - -Hoitajaveljen kasvot ilmaisivat pettymystä ja viekkaasti kysyi hän: - -_"Quid dicis? Cur non latine loqueris?"_ [Mitä sanot? Mikset puhu -latinaa?] - -Ja aivankuin uteliasta kaitsijaansa totellen jatkoi sairas puoleksi -laulavalla äänellä: - - "Jam, dulcis amica, venito, - quam sicut cor meum diligo. - Intra cubiculum meum - ornamentis cunctis onustum. - -- -- -- -- -- - Sine te non potero vivere; - jam decet amorem perficere." - - [Jo tulen, armas ystäväni, - sa jota lemmin kuin omaa sydäntäni. - Käy sisään makuukammiooni, - jonka monet koristukset täyttävät. - -- -- -- -- -- - Ilman sinua en voi elää: - on jo aika tehdä tosi lemmestämme.] - -Sairas kavahti nyt istumaan, nauroi hurjasti ja alkoi juopuneen -äänellä hoilottaa: - - "Magis quam ecclesiam - diligo tabernam, - ipsam nullo tempore - sprevi neque spernam." - - [Enemmän kuin kirkkoa - rakastan kapakkaa; - sitä en ole koskaan - halveksinut enkä halveksi.] - -Hoitajaveli pudotti kirjan lattiaan ja nousi kauhistuneena ylös. - -_"Sile, impie!"_ [Vaikene, jumalaton!] -- huudahti hän ja teki -ristinmerkin. - -Mutta kun sairas nauroi, huitoi käsillään ja jatkoi renkutustaan, -pakeni nuori jesuitta huoneesta. Hetken kuluttua hän kumminkin palasi -mukanaan vanhempi veli. Yhdessä laskivat he hänet pitkälleen ja -vanhempi ryhtyi suonta lyömään, nuoremman hillitessä sairasta. - -Verenlasku tyynnytti potilasta ja kun hän vielä oli saanut -virvotusjuomaa sekä kääreen päähänsä, ummisti hän raukeana silmänsä -ja alkoi tasaisemmin hengittää. - -Silmät pyöreinä kertoi nyt nuorempi kuiskaten, mitä sairas oli -puhunut, ja hetkisen tätä ääneti ja huulet supussa silmäiltyään sanoi -vanhempi: - -_"Aliquid heretici in eo, neque mirabile, quod filius episcopi -lutherani. Ora pro eo."_ [Hänessä on vielä jonkun verran -kerettiläistä eikä kummakaan kun hän on lutherilaisen piispan poika. -Rukoile hänen puolestaan.] - -Sen sanottuaan jätti hän huoneen. Yksin sairaan kanssa jäätyään teki -nuorempi ristinmerkin ja alkoi rukouskirjasta valittavalla äänellä -lukea: - -_"Domine, ne in furore tuo arguas me..."_ [Herra, elä soimaa minua -vihassas...] - -Luettuaan psalmin loppuun sekä kolmasti pater nosterin, teki hän -ristinmerkin sairaan yli ja lähti huoneesta. - -Kun hän illalla palasi kynttilä kädessä, nukkui sairas vielä, mutta -heräsi kun valo sattui silmiin. Kuume näytti jättäneen hänet, sillä -hänen katseensa oli selkeä. Hoitajaveli ojensi hänelle kirjeen, jonka -hän oli tuonut mukanaan. Sen kuoressa oli osote: - -_"Reverendissio D:no Erico Ericio juniori de Sorola, Unico et -carissimo filio etc. Roma, in Collegio germanico."_ - - * * * * * - -Eerik Eerikinpoika Sorolainen nuorempi oli nykyään noin -viidenkolmatta vuotias. Käytyään Turun koulun oli hän oleskellut -jonkun aikaa Vesteroosissa tätinsä luona, joutuen lemmensuhteisiin -orpanansa Klaaran kanssa, sekä matkustanut sitten isänsä toivomusten -mukaan ja rahoilla runsaasti varustettuna Saksaan, missä hänen -tuli Rostockin ja Wittenbergin yliopistoissa jatkaa opintojaan. -Mutta elämä näissä lutherilaisuuden päämajoissa oli jo kangistunut -orthodoxian kaavoihin ja professorien ärtyneet kiistat siitä, -olivatko hyvättyöt ihmisen autuudelle vahingollisia vai edullisia -ja tuliko ehtoollisessa uskovaisen osaksi Kristuksen totinen -ruumis ja veri vaiko ainoastaan hänestä virtaava hengellinen -voima, kuten salakalvinistit väittivät, eivät voineet kauan nuorta -Sorolaista kiinnittää. Hän jätti Rostockin ja Wittenbergin kuivat -pergamenttiukot toistensa tukkaa vanuttamaan ja lähti miekka vyöllä -sekä aatelisjunkkarin samettijakkuun puettuna ratsastamaan kohti -iloista Puolaa, jossa nuoren Sigismund kuninkaan ympärillä oli paljon -muitakin suomalaisia ja ruotsalaisia ja joka kauniille, nautintoja -rakastavalle, kunnianhimoiselle ja lahjakkaalle nuorukaiselle oli -paljon otollisempi oleskelupaikka. Vaikka hänen isänsä, Eerik piispa, -ei ollutkaan mikään tunnustettu aatelismies, esiintyi nuori Eerik, -joka oli kiihkeä aristokraatti, ulkomailla aatelisena, sillä hän -väitti esi-isäinsä olleen unkarilaisia ritareita ja linnanpäälliköitä -sekä iso-isänsä sedän, erään Petrus Brandinuksen, Kaarle viidennen -aikana kaatuneen taistelussa turkkilaisia vastaan. - -Krakovan iloinen ja kirjava elämä aukaisi hänen eteensä -mahdollisuudet kaikkeen siihen, mitä hän poikavuosinaan oli uneksinut -ja haaveillut. Täällä viivähti vielä kuin häipyvänä kangastuksena -keskiaikainen ritarielämä aseleikkeineen ja naisenpalveluksineen, -ja täällä oli myöskin toinen keskiajan laitos, uskonpuhdistuksen -iskusta uudelleen elpynyt katolinen kirkko paavillisine -legaatteineen, munkkeineen ja prelaatteineen loistavasti edustettuna. -Kiihkokatoliseksi kasvatetun Sigismundin ympärillä kehrättiin -laajakantoisia suunnitelmia pohjoismaiden saattamiseksi takaisin -katolisen kirkon äidilliseen helmaan, ja siinä oli työalaa sekä -miekan että sanan käyttäjille, ja nuorelle Sorolaiselle aukeni siis -kunnianhimoa kiihottavia näköaloja kahdellekin suunnalle. - -Jonkun aikaa häilyi hän kahden vaiheilla, kuluttaen aikaansa -iloisissa nautinnoissa. Vallotusretken hengelliseksi etujoukoksi -valmistuneita, Braunsbergin, Thornin ja Rooman jesuittakouluissa -kasvatuksensa saaneita suomalaisia, kuten Johannes Jussoila, Petrus -Petrosa ja Valentius Thomae paistattelihe täällä kuninkaallisen -suosion loisteessa, ja tutustuminen näiden kanssa suuntasi Sorolaisen -kunnianhimoiset unelmat kirkon alalle. Sillä taholla hänellä aina -oli varma menestysmahdollisuus, kun sitä vastoin maallisella alalla -saattoi tuottaa vaikeuksia se seikka, että hänen aatelisessa -sukujohdossaan oli olemassa parin kolmen sukupolven mittainen -katkein ja kadehtijat siis helposti voivat saattaa koko hänen -aateluutensa epäilyksen alaiseksi. Mutta kirkko avasi aateliskirjaa -tiedustelematta ovet lahjakkaalle miehelle vaikka kardinaalin ja -paavin istuimille saakka. Sitäpaitsi veti katolilaisuus häntä jo -sinänsäkin puoleensa, sillä sen ulkonainen loisto ja madonnanpalvelus -tarjosivat hänen huikentelevalle ja aistilliselle mielelleen paljon -suurempaa tyydytystä kuin jäykkä ja alaston protestanttisuus. -Ja mikä vetovoima ja houkutus olikaan sellaisten pyhien miesten -kuin Benedictuksen, Fransiskuksen ja Ignatius Loyolan elämällä. -Kun kiinteästi kuvitteli yhtämittaista aistielämän kieltämistä, -huikaisevia paastoja, yövalvontoja ja itsekidutuksia, joiden -vaikutuksesta saattoi ihanissa näyissä nähdä lempeän Kristuksen -kylkihaavoineen ja suloisesti hymyilevän Neitsyt Maarian, niin -silloin häipyivät kalpeina mitättömyyksinä varjoon maallisen -ritarielämän tarjoamat ilot ja mainetyöt. Sellaisena huumauksen -hetkenä hän kerran sitten lankesi polvilleen Neitsyt Maarian eteen ja -ihanaa liikutusta tuntien pyysi päästä hänen ritarikseen. - -Krakovassa olevista suomalaisista kiintyi hän lähinnä Valentinus -Tuomaanpoikaan, joka oli Sigismundin hovirunoilija sekä lähes -parikymmentä vuotta Sorolaista vanhempi. Hän oli syntynyt -Karjalohjalla, käynyt koulua Turussa sekä sitten aitosuomalaista -seikkailuhaluaan noudattaen kulkeutunut Saksaan ja Braunsbergin -jesuittakollegiossa kääntynyt katolisuuteen. Wilnon yliopistossa -ollessaan oli hän alkanut harrastaa runoutta ja kun vasta Puolan -kuninkaaksi valittu Sigismund, johon eri tahoilla kiinnitettiin -niin suuria toiveita, saapui 1589 mainittuun kaupunkiin, oli -Valentinus Thomae tervehtinyt häntä "suomalaisilla rytmeillä" ja -latinankielisillä distikoneilla. Tällä oli hän saavuttanut kuninkaan -suosion sekä päässyt hoviin kaunopuhujaksi ja runoilijaksi. Hän oli -täydellinen tunneihminen sekä sukulaishenki Sorolaiselle. Heistä tuli -pian läheiset ystävät ja Valentinuksen kehotuksesta päätti Sorolainen -lähteä Roomaan opintojaan jatkamaan sekä valmistumaan hengelliseen -säätyyn. - -Annettuaan isälleen karttelevia tietoja tarkotusperistään lähti hän -matkaan Ranskan kautta, nähdäkseen samalla maailmaa mahdollisimman -laajalti. Vaikkei hän vielä ollutkaan julkisesti katolisuuteen -kääntynyt, harrasti hän jo sentään katolilaisia menoja paastoten ja -rukoillen taivaallista neitsyttä, jonka hän oli valinnut erikoiseksi -suojelijakseen. Innostuttuaan itsekieltäymyksiin saattoi hän siinä -mennä sangen pitkälle, ollen toisinaan päiväkausia mitään nauttimatta -ja rukoillen yhtenä päivänä läpi satakuusikymmentäviisi helmeä -sisältävän rukousnauhansa. Sellaisten ponnistusten jälkeen tunsi hän -harvinaista kasvamista ja sisäistä voimistumista sekä saattoi silloin -nähdä loistavan päämääränsä aivan käden ulottuvissa. - -Mutta liian kireälle pingotettu jousi laukesi ja hymyilevään -Provenceen tultuaan lankesi hän suinpäin aistillisuuteen. -Hänen yöpyessään erääseen luostariin viettivät munkit kuten -koko seurakuntakin iloisia viininkorjuukemuja. Kun iltamessun -jälkeen oltiin refektooriossa illallisaterialla, päästivät munkit -etelä-ranskalaisen luonteensa valloilleen. Yleinen ilo ja keveä -mieliala tarttui Sorolaiseen kuin tuli tappuroihin ja hän tyhjensi -maljan toisensa jälkeen kuohuvaa rypälenestettä. Laskettiin keveitä -sukkeluuksia ja yhtäkkiä alkoi joku laulaa vanhaa renkutusta: _"Magis -quam ecclesiam diligo tabernam"_, jota Sorolainen nyt houreissaan -oli toistanut. Laulu seurasi toistaan ja kun kunnianarvoisa apotti -oli kannettu omalle vuoteelleen, pälkähti nuorempien päähän ruveta -vanhaa "narrinjuhlaa" viettämään. Sorolainen telmäsi täydestä -sielustaan mukana ja joku ehdotti tuota iloista pohjoismaalaista -piispaksi. Se hyväksyttiin ilohuudoilla, hänen päähänsä pistettiin -paperista kierretty hiippa, käteen työnnettiin koukkupääsauva, -toiseen viinimalja, munkit järjestyivät kulkueeksi hänen jälkeensä -ja iloisesti hoilaten mennä huojuttiin luostarin kirkkoon. Vallaton -joukko sijottui kuoriin, Sorolainen työnnettiin saarnastuoliin -ja häntä huudettiin saarnaamaan. Ja hän saarnasi, tekstinään -sanat: "Minä janoon." Ihmisten oli määrä juoda viiniä eikä vettä -niinkuin hevoset ja aasit, sillä sanoohan profeetta: älkäät olko -niinkuin hevoset ja aasit. Ja riemuhuutojen kaikuessa tyhjensi hän -viinimaljansa. - -Kun hän viimeinkin selvisi Provencen seikkailuista, jatkoi -hän kurjana syntisenä matkaansa Roomaan alkaen katumus- ja -kieltäymisharjotukset aivan alusta. Collegium germanicumiin otettiin -hänet, protestanttisen piispan poika, avosylin vastaan ja innolla -antausi hän nyt opinnoihin. Sikäli kuin viimeinen kuperkeikka jäi -ajassa taaksepäin ja hänen kaikista aistinautinnoista eristynyt -elämänsä kollegiossa kohotti hänen siveellistä tuntoaan, alkoi -loistava päämäärä taas kangastaa hänen edessään ja eräänä sisällisen -nousun hetkenä kirjotti hän isälleen pitkän kirjeen, tunnustaen -kääntyneensä katoliseen uskoon, puhuen kunnianhimoisista unelmistaan -ja vieläpä haltioissaan kehottaen vanhaa, paljon kokenutta isäänsäkin -palajamaan katolisen kirkon helmaan. Lisäksi oli hän isäänsä -kehottanut muistamaan olevansa vanhaa aatelia, pitämään arvostaan -kiinni ja asettumaan tavallisten aatelismiesten yläpuolelle, sillä -piispoja on Suomessa vain yksi, mutta aatelismiehiä tusinoittain ja -mitä on hänen, piispan, rinnalla "joku Hevonpää tai Svinhufvud". - -Mutta oltuaan pari vuotta kollegiossa alkoi häntä vaivata koti-ikävä -ja toisinaan saattoi hän jo katua koko katolisuuteen kääntymistään. -Kotonahan hän olisi voinut hankkia vahvistuksen sukunsa vanhalle -aateluudelle ja mennä Kaarlo kuninkaan palvelukseen sekä naida -Klaaran, joka sekin oli hänelle nyt mahdotonta. Mutta sitten hän -taas antausi mitä ankarimpiin katumustöihin, ripitti itsensä, -paastosi ja valvoi ja luuli toisinaan näkevänsä edessään lempeästi -hymyilevän Neitsyt Maarian. Mutta usein tuo taivaallinen madonna -saikin hänen mielikuvituksessaan yhtäkkiä Klaaran piirteet ja hänen -hurmionsa kohosi silloin huippuunsa, kunnes hän huomasi sen perkeleen -kiusaukseksi ja alkoi entistä ankarammin katumusta harjottaa. - -Jo Krakovasta lähtiessään oli hän päättänyt karkottaa sydämestään -Klaaran ja katkaista kaiken yhteyden hänen kanssaan, mutta sen -toimeenpano kävi yli hänen voimiensa ja kerran hän sitten, tulisen -kaipuun rintaa polttaessa, kirjotti Klaaralle pitkän ja kiihkeän -kirjeen ilmottaen tahtovansa häntä vielä kerran syleillä, vaikkapa -sen sitten täytyisi luvattomastikin tapahtua. - -Kun hän oli päättänyt sekä filosofiset että teologiset opintonsa -kollegiossa, kirjotti hän toisen kerran isälle pyytäen kahtasataa -florinia matkarahoiksi, sillä hän tahtoi tulla nyt kotona käymään. -Ja kaikkia kokemiaan muistaen sekä samalla isän, äidin ja siskojen -muodostamaa piiriä kotoisen takkavalkean ääressä, huudahti hän -kirjeessään intomielin: _"Satis diu vidi, audivi, tacui: visa jam -monstrare, audita referre et loqui tandem utinam in patria liceat!"_ -[Tarpeeksi kauan olen nähnyt, kuullut ja vaiennut: oi jospa saisin jo -kotona kertoa näkemiäni ja kuulemiani!] - -Rahoja odotellessaan tahtoi hän vielä yhtä ja toista opiskella. -Riittipä hän kirjeen loppuun uhkauksenkin, että jollei hän rahoja -saa, ei hän luultavasti koskaan enää palaa kotiin ja silloin -menevät isän siihenastisetkin uhraukset hukkaan. Kun vastausta ei -kuulunut, kirjotti hän vielä isänsä ystävälle, piispa Olaus Stephani -Bellinukselle Vesteroosiin pyytäen tämän välitystä saadakseen isältä -mainitun summan, jonka hän välttämättä tarvitsi. Kaikki kieltäymykset -unhottaen huudahti hän kirjeessään ylpeästi: _"Nec pedes proficisci -ullo pacto sustineo, nec volo, nec decet, nec debeo."_ [Ja jalan minä -en kykene millään mokomin matkustamaan, enkä minä tahdokaan, se ei -sovi enkä ole siihen velvollinen.] - -Isän vastausta ja rahalähetystä odotellessaan heittäysi hän taas -intohimonsa koko kiihkolla hartaudenharjotuksiin ikäänkuin päättäen -kerta kaikkiaan väkirynnäköllä voittaa pyhyyden maineen. Useita -päiviä paastottuaan vietti hän kokonaisen yön kirkossa taivaallista -suojelijatartaan rukoillen ja oli aamulla lähes tajuttomassa tilassa. -Ankarassa kuumeessa oli hän jo viikonpäivät maannut, kun nyt hänen -houreesta selvitessään saapui viimeinkin isän vastaus lähes vuosi sen -jälkeen kun hän edellisenä Pyhän Johannes Baptistan päivänä 1607 oli -lähettänyt rahanpyyntikirjeensä. - - * * * * * - -"Kadonnut, mutta silti rakas, ainokainen poikani", luki hän kirjeen -otsikosta. Sanat olivat suomeksi ja samoin näytti olevan koko -kirjekin. Hänen sydämensä rupesi rajusti lyömään ja hän tunsi päätään -huimaavan äkillisestä veren pakkautumisesta. Laskien kirjeen rintansa -päälle ummisti hän hetkiseksi silmänsä ja koetti koota ajatuksiaan -siitä sekavasta mielikuvien pyörteestä, jonka nuo sanat ja varsinkin -niiden kieli hänessä panivat liikkeeseen. Isä oli aina ennen -käyttänyt kirjeissään latinaa kuten hänkin. Suomenkieli kirjeestä löi -niin omituisesti häntä vastaan ja ikäänkuin väänsi hänen mieltään. -Se tuli kuin vastatuulahduksena hänen katolilaisille unelmilleen ja -sellaiseksi oli isä sen varmaan tarkottanutkin. Sitäpaitsi herätti -tuo kotoinen kieli, jota hän ei ollut vuosikausiin kuullut, joukon -unhossa maanneita mielikuvia. - -Hän avasi taas silmänsä ja ryhtyi hitaasti kuin muistelemalla -lukemaan kirjettä. "Turhaan olen sinun kirjeistäsi odottanut -katuvaista mieltä", kirjotti isä, "Sillä olin vasta sitten päättänyt -kääntyä sinun puoleesi. Sinä et näytä edes käsittävänkään mitä -sinun uskosta luopumisesi merkitsee yksin jo meille, maallisille -vanhemmillesi. Meille, sanoin minä, vaikka täällä on enää yksi, -nimittäin harmaapäinen isä, suremassa kadonnutta poikaansa. Tokko -lienet kuullut jo, että äitisi on muuttanut iäisyyden maille? -Suru sinun takiasi joudutti hänen lähtöään -- ja hänen viimeinen -huokauksensa Jumalan tykö oli, että hän armossaan johdattaisi sinut -eksyksistäsi kotiin." - -Sanat himmenivät ja särkyivät nuoren Sorolaisen silmissä ja -väkivaltaiseen itkuun purskahtaen pudotti hän kirjeen kädestään. -Hoitajaveli, joka oli jäänyt huoneeseen, kavahti taas seisoalleen ja -katseli häntä neuvotonna. - -Äiti kuollut! Hän ei ollut sitä kuullut, ja nuo sanat kajahtivat -hänelle kuin tuomiokello. Mitä hän olisikaan nyt antanut, jos kaikki -olisi saanut ennalleen ja hän olisi entisenä "pikku Eerikinä" -saanut olla kotona äidin luona. Ottaessaan kaikki asiat kevyesti ja -ryhtyessään ratkaiseviin tekoihin tunnekuohun vallassa, ei hän ollut -koskaan tullut lähemmin ajatelleeksi, miten hänen kääntymisensä ennen -kaikkea äitiin vaikuttaisi. - -Niinköhän äiti todellakin on eronnut tästä elämästä siinä -vakaumuksessa, että hänen ainoa poikansa on eksyksissä? Hänen -mieleensä kohosi elävänä eräs pikku muisto lapsuuden ajoilta. Hän oli -äidin kanssa kesällä vierailemassa sedän luona Laitilan pappilassa. -Muutamana päivänä juoksenteli hän ruispeltojen välissä kukkia -poimimassa. Silloin kuului rukiin takaa äidin ääni, joka kutsui -häntä. Hän kyyristyi pientarelle ja oli hiljaa. Yhä hätääntyneemmällä -äänellä huuteli äiti: -- Eerik, Eerik, missä sinä olet? ja hän vain -kyyristyi alemmas ja nauraa hihitti. Viimein löysi äiti hänet, sulki -vapisten syliinsä, suuteli ja torui sekaisin ja oli niin iloinen kuin -olisi hän kuoleman kidasta poikansa pelastanut. - -Hän ei saanut ajatuksiaan irti äidistä ja yhä uusi nyyhkytys -puistatti häntä. Kun hoitajaveli viimein puhutteli häntä arasti -ja osaaottavasti, havahtui hän ja pääsi sen verran mielialastaan -irtautumaan, että kykeni kirjeen lukemista jatkamaan. - -"Olen siis nyt yksin Birgitta siskosi kanssa", kirjotti isä, "ja -entistä raskaammin painaa edesvastuullinen piispanvirka hartioitani. -Usein olen huoaten valittanut Jumalalle, miksi hän juuri minut, -vähäisimmän ja heikoimman palvelijoistaan, on valinnut tähän -raskaaseen virkaan tänä aikana, jolloin Suomen seurakunnan on ollut -purjehdittava niin monien salakarien läpi. Vaikka Jumala tietää, -että vointini olen tehnyt varjellakseni laumaa susilta, niin pelkkää -nurjuutta, epäluuloa ja vihaa olen osakseni saanut niin ylempäin kuin -alempainkin puolelta. Kuinka hartaasti olenkaan kaivannut uskollista -apumiestä raskaassa työssäni ja siihen olin juuri sinua, rakas -poikani, ajatellut ja se oli äitivainajasikin hartain toivo. Mutta -Jumala on nähnyt hyväksi vielä tämänkin painon päälleni panna, sillä -huikentelemisellasi sinä et ole ainoastaan vanhalta isältä apuasi -riistänyt, vaan saattanut hänet epäluulonalaiseksi vallanpitäjäin -silmissä." - -Hän kuuli selvästi korvissaan isän äänen. Se oli särähtelevä -ja katkera. Sillä äänellä puhui hän aina, kun hän äärimmilleen -kiusattuna ja huomatessaan, ettei rauhaa enää kunniallisilla ehdoilla -voinut säilyttää, nousi vastarintaan. Hän muisti nyt elävästi, kuinka -isä kerran sillä tavoin esiintyen oli hämmästyttänyt itse marski -Klaus Flemingin, joka tuli isän luo Ja törkeästi käyttäytyen esitti -joitakin papistoa koskevia mahdottomia vaatimuksia. Ja muistaessaan -muutamia ylimielisiä kohtia omista, isälle lähettämistään kirjeistä, -rupesi häntä hävettämään. Kuin omaa tuomiotaan tarkastellen luki hän -edelleen: - -"Rakas poikani, sinä puhut paljon aatelisesta syntyperästäsi ja -neuvot minua asettamaan itseni lähimmäisteni yläpuolelle. En tiedä, -ovatko silmäni jo niin heikontuneet, mutta mitään kerskaamisen -syytä minä en näe siinä, että jotkut esi-isämme ovat ehkä Unkarissa -olleet ritareita ja linnanpäälliköitä, sillä sellaiset käyttävät -niin harvoin valtaansa Jumalan kunniaksi ja lähimäistensä hyväksi, -kuten sen tiedät hyvin Klaus herrasta ja monesta muusta. Ovatko -esi-isäni olleet unkarilaisia ritareita vai kunniallisia Suomen -talonpoikia, sen asian minä jätän sillensä. Yksi minulle vain on -tärkeätä: seisoa uskollisesti sillä sijalla, johon Jumala on minut -määrännyt, ja kantaa vähäinen korteni siihen kekoon, jonka nuo jalot -miehet Agricola ja Juusten ovat alulle panneet. Siinä tarkotuksessa -olen nämä kuluneet vuodet kirjottanut suomenkielistä postillaa, jonka -toivon kansalleni olevan vähäiseksi lohdutukseksi ja valistukseksi." - -Edelleen kertoi isä hänen orpanansa ja entisen leikkitoverinsa -Laitilan pappilasta, Ericus Gregori'n, valmistuneen papiksi ja -auttelevan häntä vaikeissa virkatehtävissä. Rahaa ei isä sanonut -voivansa lähettää, sillä nykyään oli hän melkein puilla paljailla -saatuaan katolilaisuudesta ja sigismundolaisuudesta aiheettomasti -epäiltynä maksaa vankeuden lisäksi raskaita sakkoja sekä -autettuaan niitä monia suomalaisia perheitä, jotka Kaarlo herttuan -verituomioiden kautta olivat vielä suurempaan hätään joutuneet kuin -hän. Sitäpaitsi oli hänen laajassa hiippakunnassaan monessa paikkaa -sekä sisällisten että ulkonaisten sotien jäleltä suuri köyhyys, ja -minkä piispankymmenyksiä kertyi, oli niitäkin vaikea rauhattoman ajan -takia saada Danzigiin tai Lyypekkiin myytäväksi. Mutta isä toivoi -hänen omin apuinsakin suoriutuvan, muistuttaen kuinka hän itsekin -ulkomailla opiskelemassa ollessaan oli pitkiä matkoja jalkaisin -kulkenut. - -Isän kirjeessä oli jotakin niin masentavaa ja alas repivää. Hän tunsi -kuin kokoon kutistuvansa ja jähmettyvänsä. Vaistomaisesti ojensi hän -kätensä rukousnauhaa kohti, joka riippui sängyntolpassa, mutta laski -sen kiiruusti entiselle sijalleen, kääntyi siihen selin ja vetäen -peitteen korvilleen koetti kuin joltakin piiloutua. - - * * * * * - -Oli iltapäivä elokuun lopulla. Ilma oli painostava ja lenseä, -taivaanrannalla raskaina roukkioina lepäävissä pilvissä välähteli -pitkiä salamoita ja kuului etäistä ukkosen jyminää. Jesuittaveljen -pukuun puettu Ericus Erici junior taivalsi pölyisin jaloin, kumarana -ja väsyneenä likaista maantietä. Ennen rajuilman tuloa piti hänen -ehtiä Krakovaan, jonka tornit näkyivät jo etäältä. - -Viikko sen jälkeen kuin isän kirje saapui oli hän noussut -sairasvuoteelta. Palaava terveys ja Italian kevät olivat taas -nostaneet hänet entiseen mielialaansa. Isä pitää minua eksyneenä, -mutta voikin olla niin, että isä on eksyksissä ja minä olen -löytänyt totuuden, sillä katolinen kirkkohan on paljon vanhempi ja -protestantit ovat luopioita, oli hän päätellyt. Äiti oli surrut -itsensä kuoliaaksi siinä uskossa, että hänen poikansa on joutunut -harhaan, mutta nyt oli äiti Vapahtajan ja Neitsyt Maarian luona, -tiesi totuuden ja iloitsi pojastaan. Ja kun hän oli taas Pietarin -kirkossa hartaasti rukoillut pyhää neitsyttä, oli hänelle äkkiä -tullut sellainen tunto, että hänen on matkustettava isän luo ja -taivutettava hänet ainoan autuaaksi tekevän kirkon kuuliaisuuteen. -Samalla saa hän äidin haudalla rukoilla hänen puolestaan ja sitten -palaa hän Puolaan tai Roomaan odottamaan, kunnes tulee tilaisuus -koko Suomen käännyttämiseen. Pyhä Neitsyt oli kuin hyväksyen -hymyillyt hänelle ja niin hänestä oli yhtäkkiä alkanut näyttää varsin -mahdolliselta kulkea kotimaahan ilman kahtasataa florinia. Hän oli -vihityttänyt itsensä papiksi ja lähtenyt jesuittaveljen puvussa -taivaltamaan Wienin, Krakovan ja Danzigin kautta kotimaata kohti. - -Juhannuksen tienoissa oli hän lähtenyt matkaan ja nyt läheni hän -Krakovata. Vaivaloisesti oli matka kesähelteellä käynyt, mutta -ponnistuksissa ja kieltäymyksissä oli hän taas tuntenut sisällistä -kasvamista ja lujittumista. Hän oli vaeltanut tietään _fronte serena, -lingua parca, mente clausa, omnibus fidus, nemini fidens_ [selkein -otsin, niukoin kielin ja suletuin mielin, kaikille ollen luotettava, -mutta itse ei kehenkään luottaen], kuten hän oli ohjeekseen asettanut. - -Usein hän ollessaan taipaleella nälästä ja väsymyksestä -uupumaisillaan oli hoputtanut itseään sanoilla: _pati quam plurima, -pati, id tantum magnos efficit viros._ [Kärsi, kärsi, se ainoastaan -tekee suuria miehiä.] - - * * * * * - -Vasta monien kyselyjen ja etsintöjen jälkeen löysi hän kaupunkiin -tultuaan vihdoinkin Valentinus Tuomaanpojan vaatimattoman asunnon. -Hän ei ollut enää hovissa runoilijana, vaan toimi apulaisopettajana -muutamassa koulussa. Sigismund oli saanut liukaskielisempiä -ylistyspuhujia ja vanhoilla päivillään oli Valentinus saanut -kadehtijain tieltä syrjään vetäytyä. - -Sorolaisen sisään astuessa istui hän pöydän ääressä jonkun kirjan yli -kumartuneena. Nähdessään nuoren ystävänsä kuvastui hänen kasvoillaan -liikutus ja hämmästys, ja hämmästyneeksi tunsi Sorolainenkin itsensä -nähdessään kuinka Valentinus oli sitten viime näkemän vanhentunut ja -käynyt kyyryiseksi. - -Liikutettuina syleilivät he toisiaan. - -"Entisen iloisen hovirunoilijan sijasta löydät sinä täällä hylyksi -joutuneen ukon", sanoi Valentinus ystäväänsä tarkastellen. - -Hän kertoi hovista pois joutumisensa ja jatkoi: - -"Mutta paljon näytät sinäkin kokeneen. En ollut ensin sinua -tunteakaan tuossa puvussa, kun lisäksi olet vanhentunut ja laihtunut. -Mutta kerrohan matkoistasi ja olostasi Roomassa." - -Kun Sorolainen oli tehnyt selkoa omista vaiheistaan, olivat -he pitkään ääneti ja kuuntelivat kuinka raskaat sadepisarat -rummuttelivat ikkunaa. Vihdoin virkkoi Valentinus ikäänkuin -arastellen: - -"Etkö sinä koskaan ole mielessäsi soimannut minua?" - -"Mistä niin?" kysyi Sorolainen ihmeissään. - -"Siitä, että minä silloin yllytin sinua katolilaisuuteen kääntymään -ja Roomaan matkustamaan, vaikka minun olisi vanhempana miehenä tullut -neuvoa sinua kotimaahan palaamaan. Usein olen sinua muistaessani -syyttänyt siitä itseäni." - -"Kuinka, luuletko sinä ettei Jumala olisi minua sinuttakin johtanut -katolisen kirkon kuuliaisuuteen?" kiivastui Sorolainen ja ponnahti -seisomaan. - -Mutta Valentinus huomasi kuinka väkinäistä hänen kiivautensa oli ja -jatkoi tyynesti: - -"Ennen kaikkea tuntuu se minusta pahalta kovia kokeneen isäsi takia. -Oletko sitä koskaan ajatellut?" - -Se sattui arkaan paikkaan, mutta Sorolainen tahtoi kaikin mokomin -säilyttää sen eheydentunnon, jonka voimalla hän oli Roomasta saakka -tänne vaeltanut ja aikoi eteenpäinkin vaeltaa. Hän sanoi: - -"Isäni on minut kyllä vielä käsittävä. Minä olen juuri matkalla häntä -käännyttämään, ja sitten alkaa koko Suomen käännytys. Vai oletko -unhottanut mitä me täällä Krakovassa puolikymmentä vuotta sitten -suunnittelimme?" - -"Kyllä ne muistan... hm! Kyllä me iäkkäät miehet olemme sentään -olleet lapsellisia... ja vakavan työn sijasta pieksäneet tuulta. -Kyllä ne muistan, ne silloiset, kuinka täällä suunnitelmia tehtiin, -innostuttiin, huudettiin ja huidottiin aivankuin maailman vallotus -olisi ollut kysymyksessä. Ja mitä on saatu aikaan? Ei mitään! Sillä -aikaa kuin me suunnittelimme ja haaveilimme, ovat tapaukset kulkeneet -omia teitään ja kulkeneet päinvastaiseen suuntaan kuin mitä me -uneksimme. Suomea käännyttämään! Etkö sinä sitten tunne viime vuosien -tapauksia, että Sigismundilla ja katolisella kirkolla ei enää ole -mitään tekemistä Suomessa paremmin kuin Ruotsissakaan?" - -"Tiedän kyllä, että verikoira Kaarle on anastanut Ruotsin kruunun, -mutta mikä estää sitä takaisin vallottamasta?" - -"Takaisin vallottamasta, niinpä kyllä, mutta kuka sen vallottaa -takaisin, minäkö vai sinä?" - -"Sigismund, sen oikea omistaja!" - -"Sigismund!" ja Valentinus naurahti ylenkatseellisesti. Hänen -äänessään oli alunpitäin ollut alakuloisuuden alla katkera sävy, joka -nyt pääsi yhä enemmän voitolle, kun hän jatkoi: - -"Se tahdoton vetelyskö, naisten ja munkkien hempu? _Rex crastinus!_ -Kolmattakymmentä vuotta on hän nyt jo kantanut Puolan kruunua eikä -sillä ajalla saanut mitään aikaan, ei pienimmässäkään asiassa -toteuttanut sitä mitä häneltä odotettiin. Sillä aikaa kuin hänen -setänsä on yötä päivää toiminut, on hän vain lojunut patjoilla -naisten seurassa ja kuunnellut imarteluja. Silloin kuin Suomi vielä -kannatti häntä, ei hän sormeaankaan liikauttanut suomalaisten -auttamiseksi. Ja samoin on hän kaikki puoluelaisensa jättänyt -avuttomina vihollisen haltuun. Oletko esimerkiksi kuullut Johannes -Jussoilan kohtalosta?" - -Sorolainen pudisti päätään ja Valentinus kertoi: - -"No niin, hän joutui Pernussa Kaarlen vangiksi ja vietiin -Tukholmaan. Hän olisi päässyt vapaaksi tuhannen taalerin hinnasta, -mutta niin paljon ei kuningas Sigismund saanut aikuiseksi entisen -hovisaarnaajansa hyväksi. Nyt äskettäin olen kuullut, että pater -Jussoila on kuollut vankeudessa." - -Kun Sorolainen ei puhunut mitään, jatkoi Valentinus melkein ilkeästi: - -"Entä Petrus Petrosa, oletko hänestä kuullut? No niin, hänet -vangittiin myös ja mestattiin Örebrossa julmalla tavalla. Kerrotaan, -että häneltä kiskottiin sydän rinnasta ja viskattiin suuhun." - -Kasvot tuskallisesti väännyksissä tarkasteli hän minkä vaikutuksen -hänen sanansa tekisivät Sorolaiseen. Tämä seisoi ääneti, allapäin ja -kalpeana Valentinus puhui edelleen: - -"Ja samanlainen kohtalo uhkaa jokaista katolilaista ja -sigismundilaista, joka joutuu Kaarlen käden ulottuviin. Mene sitten -ja vallota Suomi takaisin katoliselle kirkolle! Ja mitä varten -vallottaa? Ettäkö laiskat munkit tulisivat vielä aatelisten lisäksi -kansan niskoille ja kirkoissa alettaisiin suomenkielen sijasta -latinaa höpistä?" - -"Mitä, onko se Valentinus Thomae, jonka kanssa minä puhun vai -kerettiläinenkö minun edessäni on?" keskeytti hänet Sorolainen -kiivaasti. - -"Elähän kiivastu", sanoi Valentinus nyt paljon tyynemmin, "kyllä minä -katolilainen olen ja sellaisena kai kuolenkin, mutta yhtä ja toista -olen viime aikoina yksinäisyydessäni ajatellut ja monessa asiassa -olen silmäni auki saanut. Ja tunnustan sen suoraan, että olen monesti -katunut lutherilaisuudesta luopumistani, jolla katkaisin paluun -isänmaahani. Sinne minä yhä hartaammin ikävöin, mutta täällä minun -täytyy viimeiset vuoteni elää ja täällä kuolla. Ja miksi hyväksi? -Elämäni on kulunut hukkaan tyhjissä haaveissa ja suuruusunelmissa. -Näkyväistä ei ole muuta kuin joukko runoja ja niistäkin useimmat -vetelän patjakuninkaan ja narrin ylistykseksi. Jos olisin pappina -kotipitäjässäni Karjalohjalla, kuten ensimäinen lapsuusunelmani oli, -ja siellä sinun isäsi tavalla tehnyt hiljaista työtä oman kansani -hyväksi, niin tyytyväisenä voisin nyt katsahtaa menneeseen elämääni." - -Hän puhui harmaalla äänellä, enemmän itsekseen kuin Sorolaiselle, -joka omituista raukeutta tuntien oli uudelleen vaipunut istumaan. - -"Jos minä aikanani jouduinkin valheellisten unelmain uhriksi", jatkoi -Valentinus, "niin se ei ole niinkään ihmeellistä, sillä näyttihän -silloin nuoren Sigismundin mukana alkavan uusi aika, mutta se -minusta on ihme, että yhä vielä joutuu nuoria suomalaisia samoille -harharetkille, vaikka turha olisi pitänyt jo nähdä turhaksi. Ja mitä -isät saavat aikaan, sitä koettavat pojat alas repiä. Sinä et ole -ainoa suomalaisen piispan poika, joka kulet näillä tein. Tiennetkö, -että myöskin entisen Viipurin piispan Paavali Juustenin poika, -Kaspar, on kääntynyt katolilaiseksi? Hän on täällä kuningattaren -hovikappalaisena. Hm! Puuttuisi vain että Agricolankin poika olisi -täällä Sigismundin hovia koristamassa ja Suomen käännyttämistä -uneksimassa. Mutta onneksi hän sentään on kulkenut isänsä teitä ja -se minulle antaa hitusen toivoa siitä, etteivät suomalaiset ole -aivan häviöön tuomittu heimokunta, joka kokonaisuudessaan saisi -meidän muutamain tavalla kanteleensa vieraalla rannalla pajunoksiin -ripustaa. Mutta sellaista rautapiiskaa kuin Ruotsin Kaarle he kyllä -monestikin vielä tarvitsevat, ennenkuin oppivat omin jaloin käymään -ja käymään oikeita luonnon luomia teitä." - -"Ja sinä julkeat puolustaa sitä kerettiläistä verikoiraa!" huudahti -yhtäkkiä Sorolainen, joka nyt väkirynnäköllä tahtoi päästä ystävänsä -sanain vaikuttamasta masentuneisuudesta sekä kohota yli särkyneen -mielialan. - -"En häntä puolusta", vastasi Valentinus, "sillä tyly ja julma mies -hän on, mutta sittenkin, en voi olla tuntematta häntä kohtaan miehenä -enemmän kunnioitusta kuin hänen saamatonta veljenpoikaansa kohtaan. -Julma hän on ja Suomelta hän verituomioillaan on lyönyt pään pois. -Kasvaneeko sitten enää uutta tilalle? Mutta jos kasvaakin, ei sitä -Sigismund kasvata..." - -"En olisi uskonut sinusta tuollaista kerettiläistä tulevan" -- koetti -Sorolainen itseään kiihdyttää. - -Valentinus hymähti surullisesti ja sanoi: - -"Tuskin sinä itsekään uskot noita kerettiläistuomioitasi, tuskin -sittenkään, vaikka minä sanoisin, että semmoiset miehet kuin Luther -ja Agricola ovat paljon enemmän kuin kymmenen laiskaa paavia ja yhtä -monta luostarillista irstaita munkkeja." - -Sitä sanoessaan kävi hänen äänensä taas hieman ilkeäksi ja -ärsyttäväksi. - -"Jumala sinun sieluasi valistakoon, onneton!" lausui Sorolainen -väkinäisen juhlallisesti, nousi ja poistui huoneesta. - -Valentinus Tuomaanpoika painoi päänsä käsiin ja jäi istumaan -pimenevään huoneeseensa, jonka lyijypuitteisia akkunaruutuja sadevesi -valeli. - - * * * * * - -Sorolainen tunsi itsessään jotakin katkenneen eikä hän saanut sitä -enää vireeseen. Entiseen intoon ja varmuuteen ei hän enää tuntenut -voivansa kohota. Heti seuraavana aamuna oli hän Krakovasta lähtenyt -matkaansa jatkamaan ja oli nyt puolitaipaleella mainitun kaupungin ja -Thornin välillä. Matka sujui yhä hitaammin. Rahaa hänellä ei ollut -enää ollenkaan ja suurimman osan taivalta oli hän tullutkin toimeen -luostarien ja pappilain vierasvaraisuudella. Nyt hän ei ollut kahteen -päivään syönyt mitään, sillä Krakovasta lähtien oli omituinen arkuus -pidättänyt häntä mihinkään poikkeamasta. Aivan nääntymäisillään -laahusti hän jonkunlaisella tylsällä välinpitämättömyydellä eteenpäin. - -Iltapäivällä alkoi rankasti sataa. Hän oli tuotapikaa läpimärkä, -vilu alkoi puistattaa ja päätä pyörrytti. Jalat tahtoivat väkisinkin -kieltäytyä tottelemasta. - -Eräälle kummulle päästyään näki hän virstan päässä edessään pienen -kaupungin tai kylän, jonka laidassa näytti olevan jonkunlainen -luostari. Mutta hän tunsi, ettei hän jaksa sinne saakka kävellä. -Välinpitämättömästi istui hän kivelle tien viereen, antoi sateen -vapaasti valella itseään ja tunsi kuinka hänessä taas syttyi kuume. -Hän ei ajatellut mitään, tirkisteli vain ruohonkortta jaloissaan. - -Alkoi jo ilta pimetä ja pilvet valuivat yhä vettä. Sorolainen -havahtui siitä, että kaksi ratsastajaa pysähtyi hänen eteensä. -Hetkisen heitä tirkistellään tajusi hän hämärästi, että toinen -ratsastajista oli pappispukuinen, nuorenpuoleinen mies. Se tervehti -häntä latinaksi ja kysyi osaaottavasti, oliko hän sairas. Sitten -käski hän seuralaisensa, joka puvustaan päättäen oli palvelija, -astua alas satulasta, kehottaen Sorolaista nousemaan hänen -tilalleen, ajaakseen sitten yhdessä luostariin. Vaikka palvelija -auttoi, oli hänen kuitenkin mahdoton päästä satulaan. Silloin -laskeutui pappi maahan ja yhdessä palvelijan kanssa ohjasivat he -käsipuolesta sairasta, taluttaen hevosiaan perässä. Tahdottomana -seurasi Sorolainen mukana ja tunsi rinnassaan jonkunlaista hämärää -turvallisuudentunnetta. - -Pilkkoisen pimeässä saapuivat he luostariin, jossa dominikaaniveljet -alkoivat sairasta jesuittaa hoivata ja johon myöskin pappi -seuralaisineen yöpyi. Tilan puutteessa valmistettiin papille ja -Sorolaiselle, joka raukealla äänellä oli avuliasten munkkien -kysymyksiin vain lyhyesti vastannut olevansa matkalla Roomasta -Danzigiin, makuusijat luostarin refektoorioon. - -Kun priiori viipyi vielä huoneessa jutellen papin kanssa, hämmästytti -Sorolainen häntä äkkiä pyytämällä päästä kirkkoon rukoilemaan. Kun -hän sillä hetkellä näytti virkeämmältä, ei priiori hetken epäröityään -tahtonut kieltää jesuittaveljeä hartauttaan harjottamasta. Hän -opasti hänet luostarin kirkkoon ja sytytti kynttilän Neitsyt Maarian -kuvan eteen. Kehotettuaan vierasta, ettei hän liian pitkällä -hartaudenharjotuksella jäähdyttäisi itseään koleassa kirkossa, -poistui priiori jättäen hänet yksin. - -Sorolainen vaipui polvilleen suojelijattarensa eteen. Hän oli siinä -asennossa kauan, tuijotti vuoroin mitään puhumatta ja ajattelematta -suoraan eteensä, vuoroin taas rukoili kiihkeästi ja sormieli -hermostuneesti rukousnauhan helmiä. - -Hän ei päässyt siihen haltioituneeseen mielialaan kuin ennen, pyhä -neitsyt ei esiintynyt selkeänä hänen sisälliselle katseelleen ja -hänen näkemystään sumensivat kaikenlaiset kuumeiset kuvat. - -Hänen päätään pyörrytti ja tyydytystä saamatta nousi hän seisoalleen. -Nyt katsahti hän vasta arasti Neitsyt Maarian kasvoihin. Se oli Lucas -Cranachin maalaus, joka Saksasta oli aikomaan kulkeutunut tänne -puolalaiseen luostariin. Sillä eli hieman vinot, kylmästi siirottavat -silmät ja Sorolaisesta näytti se katselevan häntä ivallisesti. - -"Portto!" kiljaisi hän yhtäkkiä vimmastuneena ja ojensi molemmat -nyrkkinsä kuvaa kohti. Mutta samalla musteni kaikki hänen silmissään -ja hän kaatui lattialle. - -Tajuihinsa tuli hän vasta siitä, että hänen huonetoverinsa, pappi, -auttoi häntä seisoalleen. Auttajaansa nojaten kulki hän sitten -takaisin refektoorioon. - -Raskaasti vaipui hän vuoteeseen ja kuin tahtomattaan huokaisi hän -puoliääneen: - -"Äiti, äiti!" - -Kuullessaan nuo suomeksi lausutut sanat säpsähti pappi ja kysyi -hätäisesti, myöskin suomeksi: - -"Mitä, oletko sinä suomalainen? Kuka sitten ja mistä?" - -Sorolainen havahti horroksistaan ja karkasi vimmastuneena ylös -vuoteesta. - -"Mitä, oletko sinäkin suomalainen?" huusi hän astuen papin eteen, -joka kauhistuneena peräytyi hänen edellään huoneen nurkkaan. - -"Mitä, oletko sinäkin suomalaisen piispan poika?" huusi Sorolainen -nyrkkiin puserretut kädet kohotettuina. - -"Miksi raivoat, veli?" änkytti pappi kalpeana, "minähän olen hänen -majesteettinsa kuningas Sigismundin hovisaarnaaja, Josephus Jussoila, -Johannes Jussoilan nuorin veli." - -"Hovisaarnaaja!" yltyi Sorolainen, "hovisaarnaajina ja -tuulenpieksäjinä teitä, kirottuja suomalaisia, on joka paikassa, -mutta ei koskaan siellä, missä teitä tarvittaisiin. Siellä kotona -lyö pyöveli kansalta pään poikki, mutta te olette patjakuninkaan ja -narrin hovisaarnaajina. Miksette pysy kotona ja tee kuningaskuntia? -Mutta siihenpä te hovisaarnaajat ette pysty, siksi teille on Jumala -antanut Ruotsin Kaarlen rautapiiskaksi..." - -Hänen äänensä tukehtui, hän horjahti ja oli kaatumaisillaan. Pater -Jussoila otti häntä käsipuolessa ja talutti uudelleen vuoteeseen. Hän -riisui hänet hellävaroen ja laittoi peittoon. - -Yhtäkkiä alkoi Sorolainen rajusti nyyhkyttää, tarttui Jussoilan -käteen ja kysyi, eikö tämä tahtoisi ripittää häntä. Jussoila myöntyi -siihen, mutta hetken kuluttua ja hiukan tyynnyttyään sanoi Sorolainen: - -"Ei, lukekaa minulle vain isämeitä." - -Jussoila alkoi lukea, mutta sairas keskeytti hänet kiivaasti: - -"Ei latinaksi, lukekaa se suomeksi!" - -Hiukan empien ryhtyi Jussoila noudattamaan sairaan tahtoa. - -Sorolainen ummisti silmänsä ja silloin hänestä alkoi yhtäkkiä tuntua, -että hän on pikku poikanen ja vuoteen yli kumartuneena lukee äiti -hänelle ehtoorukousta. Hän näki äidin elävänä edessään ja äiti -hymyili hänelle. Silloin alkoi hänkin hymyillä, ja kun Jussoila -kuului sanovan amen, kuiskasi hän: vielä kerran! ja näki yhä edelleen -äidin vuoteensa yli kumartuneena. - -Kun pater Jussoila pääsi toistamiseen ameneen, näytti sairas -nukahtaneen. Hän korjasi tämän peitettä ja laittausi itsekin levolle. - - * * * * * - -Aamulla Jussoilan noustessa makasi suomalainen jesuittaveli -samassa asennossa ja sama lapsenomainen hymy huulilla. Mutta hänen -piirteissään oli jotakin jähmettynyttä ja kun Jussoila tarttui hänen -käteensä, oli se kylmä ja kankea. - -Saman päivän iltana kätkettiin tuntematon jesuittaveli luostarin -hautausmaahan ja kohta sen jälkeen nousi pater Jussoila hevosen -selkään ja lähti allapäin ratsastamaan Thornia kohti, jonne hän oli -matkalla. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Miekka ja sana I, by Kyösti Wilkuna - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MIEKKA JA SANA I *** - -***** This file should be named 50900-8.txt or 50900-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/9/0/50900/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50900-8.zip b/old/50900-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 608b9a4..0000000 --- a/old/50900-8.zip +++ /dev/null |