diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 05:13:53 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 05:13:53 -0800 |
| commit | 890ebbce2709b815b5be1dd0cd5b325ba5870f80 (patch) | |
| tree | 217ad0521ca9be47538a9ec1482398165e90eb9c | |
| parent | 2f0a3647c72404e1be0717d5ba99917b26aadfd7 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50784-8.txt | 14391 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50784-8.zip | bin | 273787 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 14391 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..043549f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50784 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50784) diff --git a/old/50784-8.txt b/old/50784-8.txt deleted file mode 100644 index 69d8cc8..0000000 --- a/old/50784-8.txt +++ /dev/null @@ -1,14391 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Novellivalikoima suomalaisten kirjailijain -teoksista, by Various - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Novellivalikoima suomalaisten kirjailijain teoksista - -Author: Various - -Editor: A. V. Koskimies - -Release Date: December 28, 2015 [EBook #50784] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLIVALIKOIMA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -NOVELLIVALIKOIMA SUOMALAISTEN KIRJAILIJAIN TEOKSISTA - -Toimittanut - -A. V. Koskimies - - - - - -WSOY, Porvoo, 1909. - - - - -SISÄLLYS: - -_Juhani Aho_ - - Korven kosto. - Ainoa poika. - Kanna ristisi. - Kevään kevät. - "Sammuta sinä, minä sytytän." - Wilhelmiina Wäisänen. - -_Santeri Alkio_ - - Suuri palkka. - Herra Penttinen. - -_Ilmari Calamnius-Kianto_ - - "Sielunvihollinen" (Kuvaus Kiannalta). - -_Minna Canth_ - - Missä onni? - Kuoleva lapsi. - -_Juho Heikki Erkko_ - - Linnunpoika. - -_Kaarle Jaakko Gummerus_ - - Kaksi valaa. - -_Gustaf Aadolf Heman_ - - Rentukka. - -_Iivo Härkönen_ - - Satu salon Romanasta. - -_Santeri Ivalo_ - - Erämaan asutus. - Kristillinen järjestys penkkisijoista. - Seitsenoikea. - Lepopaikka. - -_Arvid Järnefelt_ - - Virkku. - Aatun paasto. - -_Kalle Kajander_ - - Mies, jolla oli peukalo keskellä kämmentä. - -_Aino Kallas_ - - Lukkari ja kirkkoherra. - -_Heikki Kauppinen_ - - Amerikka Savossa (Asutustarina). - Ihanin muistelmani. - -_Larin Kyösti_ - - Kotiutunut. - -_Emil Lassinen_ - - Nyyri. - -_Johannes Linnankoski_ - - Juhannusyön unelma. - Muutto Hämeestä. - -_Heikki Meriläinen_ - - Metsässä isoisän kanssa. - Isoisäni tautivuoteella. - -_Teuvo Pakkala_ - - Mari varkaissa. - Mahtisana. - -_Pietari Päivärinta_ - - Halla-aamuna. - Puutteen Matti. - -_Juho Heikki Reijonen_ - - Nälkävuonna. - -_Marja Salmela_ - - Kannel. - -_Kaarlo Kustaa Samuli Suomalainen_ - - "Tallellahan on!" (Lääkärin päiväkirjasta). - Lisbet. - -_Maila Talvio (Mikkola)_ - - Lorentso ja Fidelio. - Ei vierivä kivi ota sammalta. - -_Kyösti Wilkuna_ - - Kesken jäänyt. - -_Theodolinda Yrjö-Koskinen_ - - Pikku Erkki. - -_Alpo Noponen_ - - Suomalainen ei usko, jos ei koettele. - -_Matilda Roslin-Kalliola_ - - "Punainen lintu." - - - - - -JUHANI AHO. - - -Synt. 11/9 1861 Lapinlahdella. Alkuperäinen nimi _Brofeldt_. -Ylioppilas 1880. Kunniatohtori 1907. Harjoitettuaan muutamia vuosia -yliopistollisia lukuja toiminut sanomalehtityössä; vihdoin vapaana -kirjailijana. Teoksia: _Muudan markkinamies, Rautatie, Papin tytär, -Lastuja I-IV, Papin rouva, Maailman murjoma, Heränneitä, Panu, -Katajainen Kansani I-II, Aatteiden mies, Kevät ja takatalvi_ y.m., -y.m. -- Myös tuottelias suomentaja. - - - - -KORVEN KOSTO. - - -Hän on pysähtynyt suksineen puoliväliin vaaran rinnettä aukeaan -paikkaan, josta näkee alempana olevan metsämaiseman soineen, -järvineen, virtoineen ja salmineen. Vaaran alta, jossa kahden veden -välinen koski kimmeltelee päivänpaisteessa, näkee hän majansa katon. - -Hän on metsämies, näiden yksinäisten salojen ainoa asukas niin -laajalti kuin silmä tämän vaaran laelta kantaa. Koko tämän vesistön -varren on hän omakseen ottanut, kun ei ole muitakaan ottavia. Ei ole -sitten sen suuren vainovuoden, jolloin toiset länteen pakenivat, -toiset vietiin väkisin vieraille maille, täällä ihmisen jälkeä -näkynyt. - -Erämaa uinuu kuin auki silmin keväisen talviauringon paisteessa. -Lumi on jo sulanut puista, mutta metsissä, järvien jäillä ja soilla -on hankea vielä sauvalla mitaten. Päivä heloittelee lämpimästi -aukeilla, mutta varjossa on raittiin kylmää. Vaarain rinteellä on -havun neula sulanut sen verran, että tuoksahtelee pihkalle hiukan, ja -koivun varpu lemahtelee keskipäivällä, ikäänkuin aavistellen tulevia -kevät-aamuja. - -Hän vetää henkeensä lämmintä ilmaa ja metsän tuoretta tuoksua, silmä -tuikkaa tyytyväisesti ja lempeästi otsatukan alta. Hyvä on hänen -mielensä, hyvä siitä, että on talven selkä katkeamaisillaan, sen -rautainen koura hellinnyt. Eikä ole tämäkään talvi pelättyä pahaa -tuonut. Kohta loppuu hiihtokeli, kohta alkavat hanget upottaa, eikä -tullut erämiehiä asutuilta mailta. Ei tullut vaaraa muutakaan, jota -aina aavisteli, vaikk'ei tietänyt, mistä se tulisi. Mahtoi kerran -tulla, että tuon torjua saisi... mutta hyvä oli aina mieli, kun oli -talvella tulematta jäänyt. Kesällä ei kukaan tänne asti osunut. - -Hän on hartiakas ja tanakka, mutta samalla pitkä ja solakka mies, -puettuna puoleksi sarkaan, puoleksi nahkoihin. Olallaan oli hänellä -ampuma-aseet: jouset ja viinet, selässä kimppu ansoja ja loukkujen -lukkoja, jotka hän oli käynyt keräilemässä pois. Ei käy enää jänis -lankaan, ei astu kettu satimeen, ei juokse riekko rihmaan... kiiman -aika on kaikilla, pitää antaa rauha riistalle, pitäkööt häiritsemättä -häitään metsän väet. - -Onkin jo paaluaitta kosken rannalla täynnä nahkoja tänä talvena -hankituita. Huomenna ne ahkioon ladotaan ja lähdetään niitä -markkinoille hiihtämään. Siellä saksat ihailevat, kyselevät, ei -kuninkaan metsästäjälläkään parempia, vaan ei tee tämä salon Sara -selkoa oloistaan, ei asumuksistaan. Aina on eksytellyt urkkijat -jäljiltään ja hiihdellyt tänne takaisin hankiaisia myöten jäljen -jättämättä. - -Yhä iloisemmin kiiluu silmä erämaata vasten, tuota ystävää, joka -ei muusta tiedä kuin hänestä, ja hymy vaeltaa huulten yli. Mutta -varsinkin hykähdyttää yksi ajatus. Ponnahuttaisiko hän menemään, -laskisiko huvikseen huiman mäen tuonne jäälle ja panisi ilman -korvissaan vinkumaan? - -Hän jo peräytyy vauhtia ottaakseen, kun kajahtaa äkäinen haukahdus -vaaran alta. - -Hän säpsähtää oudoksuen, sillä ei ole haukku tavallinen, kimakka -ja kuitenkin rauhallinen, niinkuin oravapuun alla, eikä myöskään -vainoavan innokas, niinkuin pakenevaa otusta ajaessa. On niinkuin -olisi joku iso elävä, jota koira vihaa ja pelkää eikä uskalla -kimppuun käydä, sillä haukunta on varoittava, epäröivä ja samalla -äkäinen. - -Sara viheltää ja silloin muuttuu haukunta ulvonnaksi. - --- Susi! -- päättää hän ja syöksyy alas vaaran rinnettä. -- Susi -se on! -- päättää hän vielä varmemmin, kun koira tulee puolimäessä -vastaan, häntä koipien välissä. - -Ilme silmissä muuttuu, hyvä hymy katoo huulilta, hän kyyristäksen ja -ottaa, ruumis ja kasvot ajon kiihkon jännityksessä, uutta vauhtia -saaliin jälkeen joutuakseen. Rohkaistuna isäntänsä seurasta karkaa -koira edellä entisiä jälkiään alas vaaran rinnettä, tekee tasaiselle -tultuaan tiukan mutkan ja katoo koivujen väliin, joita kasvaa järven -rannalla. Saran sukset liukuvat vanhaa vauhtiaan yli sen paikan, -jossa koira kääntyi, mutta jo jäljen poikki mennessään ehtii hän -huomata, ett'ei se ollutkaan suden jälki, vaan -- suksen. Hän lyö -suksensa ristiin, hyppää alas hankeen ja seisoo siinä polviaan myöten -lumessa hetken aikaa niin huumautuneena kuin olisi salama silmäin -edessä välähtänyt. Sitten kiipee hän ylös suksilleen ja lähenee selkä -kyyryssä väijyen vierasta latua. - -Se on todellakin suksen latu, on tullut jäältä, noussut tässä metsään -ja näyttää tuolla tuonnempana kääntyneen taas rannemmaksi hänen -majalleen päin. - -Mistä se on tullut? Minne se menee? Kuka se on? - -Ei se ole Suomen mies etelästä päin, sen näkee olaksen muodosta, ei -ole Vienankaan miehiä, niillä on suksi leveämpi. Tällä on suksen -alla poronnahka, joka on vastamäessä tehnyt karkean jäljen lumeen. -Hiihtäjä ei voi olla kukaan muu kuin lappalainen. - -Mutta mitä se täällä kuljeksii? Mistä ja minne? Etelästä se ei voi -tulla, sillä sinne eivät Lapin miehet uskalla asutuille seuduille. -Pohjoisesta se on tullut ja on täällä kiertelemässä. On tullut -tähystelemään ja kun näkee, ett'ei ole kuin yksi eläjä täällä, -niin laskee koko heimo kesän tullen koskia alas tänne alavesiin -kalastelemaan. - -Sara on hiihtänyt jäljen vieressä, joka tehtyään pienen kaaren -metsään on siitä yhtäkkiä kääntynyt suoraan hänen majalleen. - -Maja on matala sauna, puoleksi maassa, kosken suvannon rannalla -pienen aukean reunassa. Aukean keskessä on riista-aitta, jossa -Saralla on nahkansa, kuivatut kalansa, palvatut lihansa ja muut -varastonsa. Se on rakennettu paalujen päälle metsän roistojen: -susien, kettujen, kärppien ja hiirien varalta. Siihen tulevat -nuuskimaan, mutta eivät pääse käsiksi. Monta repoa on hän sen -ympäriltä raudoilla tappanut, monen suden ja ilveksen jäljen päästä -saanut kiinni, kun ne nälkäisinä juoksennellessaan ovat lähennelleet -herkkuja nuuskimaan. - -Jäljistä päättäen on lappalainen pysähtynyt aukean laitaan, -vetäytynyt takaisin, hiipinyt metsän peitossa majan taa, laskeutunut -siinä suksiltaan, kiertänyt majan ja mennyt siitä riista-aitalle, -jonka ympäri hän on useaan kertaan kulkenut. - -Ei ole Saran mielestä enää epäilystäkään siitä, mitä varten vinosilmä -täällä kuljeksii ja mitä hän täältä hakee. Eikä siitäkään, mitä hänen -on tehtävä. Jos ei lappalainen näiltä mailta palaa heimonsa luo, -tietävät muutkin täällä tuhon uhkaavan ja pysyvät poissa. - -Kaukana hän ei voi vielä olla. Luultavasti on hän vasta puolen päivän -aikaan tästä kulkenut, koska on hiihtänyt puista karisseen huurun -ylitse. Sara on tehnyt päätöksensä ja alkaa laittaa lähtöään. - -Puettuaan päälleen puhtaimmat metsävaatteensa, laitettuaan evästä -konttiin ja otettuaan parhaat aseensa: jousen, nuolet, metsäpuukon, -pienen kirveen ja keveän keihään, joka samalla oli suksen sauva, -valitsi hän parhaat suksensa, joita käytti vain isoimmilla retkillä. -Niiden päälle päästyään ja lähdettyään liukumaan metsään majan taa, -oli hän näissä metsätamineissaan niinkuin suurten otusten ajoon -lähtiessään: sama kohottava ja avartava tunne rinnassa, sama jännitys -jäsenissä ja sama levoton kiehunta verissä taipalelle päästäkseen. -Silmät paloivat, huulet olivat puristuksissa, suun ympärillä oli -tuima piirre, ja uhkaavasti, melkein vihaisesti ponnisti hän ensi -innossaan kaikki voimansa, niinkuin olisi otus ollut ensi aukealla -saavutettavissa. - -Lappalaisen latu, jota hän heti lähti noudattamaan ja jossa näkyi -jälkeen lähteneen koiran käpälien sijat, vei kosken vartta myöten -suuren järven rannalle. Kosken niskassa oli lappalainen pysähtynyt -kalaa pyytämään. Oli tehnyt avannon lähelle sulaa ja onkinut siinä -pohjaongella. Kaloja näkyi herja saaneen, oli niitä siivonnutkin ja -jättänyt suomut ja sisälmykset lumelle avannon viereen. - -Saran kiukku kasvoi... Kalastanut minun vesilläni ja heittänyt siihen -sisukset kuin ilkuntansa osotteeksi... niinkuin riettalintu, joka -syö linnun pyytäjän loukusta! Liekö tehnyt sen vesiäni pilatakseen, -ottaakseen pois kalaonneni... - -Se antoi uutta sisällystä suuttumukselle, ja Sara potkaisihen -takaisin ajettavansa ladulle, joka vei kosken niskasta järven -rannalle ja noudatteli sitä pysyen aina metsän turvissa. Pelko sillä -oli jotain, ei liikkunut oikeilla asioilla, koska ei ollut uskaltanut -aukeille paikoille antautua. Vasta keskellä järveä, jossa oli ryhmä -saaria, poikkesi latu suunnastaan ja vei saarien suojassa yli selän. -Toiselle rannalle tultuaan lähti se kuin viivalla vetäen suoraan -halki salon viemään vaaraa kohti, jonka paljasta, puutonta lakea -iltarusko kultasi vielä, kun alemmat maat jo olivat varjossa. Se on -outo näillä mailla, hakee korkeita paikkoja tähystelläkseen matkansa -suuntaa ja oikeaan osatakseen. - -Oli jo ilta vaarallakin, kun Sara soisen salon hiihdettyään pääsi -kiivenneeksi sen laelle, koko ajan lappalaisen suksen latua -noudatettuaan. Paljon se oli jo ehtinyt edelle eikä sitä tänä iltana -enää ehtisi saavuttaa. Täytyi laittautua levolle iltayöksi ja heti -aamulla lähteä liikkeelle. - -Nuotion paikkaa etsiessään oli hän kuulevinaan koiran ulvahduksen -jostain edestään. Koko matkan olivat Hallin jäljet seuranneet -lappalaisen latua eikä se ollut vielä tullut takaisin. Nyt se siellä -ulvahti jossain. Oli ehkä saavuttanut ajettavan. Mutta kun ei sen -enempää haukkua kuulunut, alkoi Saraa arveluttaa. Tappelua se ei -ole tehnyt, sillä silloin olisi syntynyt isompi rähinä. Se on ehkä -sen surmannut, ampunut, ennenkuin Halli päälle ehti, tai kolhaissut -keihäällään. Alkoi käydä mieli matalaksi, kun ei uskaltanut tehdä -nuotiota tarpeeksi tulekasta ja ruumis oli hiihdännästä hiostunut. -Jos vielä koiran tappoi, ainoan toverini ja ystäväni... Mitä varten -minä lähdinkään häntä ajamaan? Miks'en anna hänen olla ja mennä -menojaan? Mitä pahaa on hän minulle tehnyt, että häntä vainoon? Eihän -pitäisi ihmisen toistaan tappaa... - -Vaan ei se ole ihminen lappalainen -- koira se on! Pahansuopa, joka -pilaa metsät ja vedet, ja on tuhottava, missä hänet tavottanet. Olisi -se sentään otus! Tiedä, mitä kaikkea hänellä lie: hyvät jouset, -nuolet ja keihäät, sukset mainiot, ehkä kultaa ja hopeaa, jolla saat, -mitä tarvitset. - -Katosivat kaikki epäilykset, kun Halli aamupuoleen yötä tuli -nuotiolle ja vikisten ja kuin turvaa hakien painautui jalkojen -juureen. Sitä oli lyöty ja se nilkutti kolmella jalalla. Kohta kun -alkoi vähän nähdä, lähti Sara liikkeelle sillä päätöksellä, että hän -ajaa takaa, vaikka Lapin perille vieköön. - -Ei ollut pitänyt kiirettä lappalainen. Päästyään suurille saloille, -toiselle puolen vaarojen on hän hiihdellyt siellä sinne tänne -pitkiäkin mutkia tehden, mutta aina kuitenkin pohjoista pääsuuntanaan -pitäen. Tuon tuostakin on lunta penkonut katsoakseen, onko jäkäliä. -Sehän sillä siis sittenkin asiana. Kerrankin oli kiertänyt jäniksen, -toisen kerran ampunut linnun puusta, metson, merkeistä päättäen. -Ihmeen taitavasti oli hän tehnyt sen, niinkuin kettu tai ilves, jotka -vainunsa avulla jo kaukaa tuntevat, missä riista piilee, ja hiipivät -suoraan luo, liikoja mutkia tekemättä. Mainio se on metsänkävijä -Lapin mies, ei sille kukaan vertoja vedä. Eteen ne sille lentää, -metsän eläjät, kun muita pakenevat ja jäljessään juoksuttavat -- -ja kateus kaivoi Saran mieltä, metsämiehen hampaita kiristävä ja -mieltä kirvelevä kateus, hänen pujotellessaan lappalaisen latua, joka -milloin oikoili suo-aukeiden poikki, milloin pistihen sakeimpaan -näreikköön, josta isokasvuisen takaa-ajajan oli tukala päästä -tunkeutumaan. - -Alavasta korvesta kohosi latu vähitellen vaaralle, ja sen laella -oli keskentekoinen nuotio. Siinä oli lappalainen yötään aikonut -viettää ja siinä näkyi selvään jäljet kohtauksesta koiran kanssa. -Jäljistä nähden oli se sitä lihapaloilla houkutellut, vaan kun ei -Halli antanut lumota itseään, oli puulla perään nakannut. Ei ole -Halli -- hyvä Halli, uskollinen ystävä -- ei ole lappalaistenkaan -lumottavissa, vaikk' on niillä hyvä silmä eläimiin. - -Mutta kun koira oli kääntynyt takaisin isäntäänsä hakemaan -- kiire -tuli maankulkijalle. Siihen heitti nuotionsa ja yösijansa ja hätä -tuli käteen... oikein nauratti Saraa hajanainen jälki... oli -koettanut kuin lentäen mennä, niin oli räätsinyt kuin siipisato -telkkä vettä pitkin -- vaan ei ole, mihin sukeltaa. - -Ja Sara ponnisti kaikin voimin perään ja rauhoittui vasta, kun -näki, että pelästynyt pakenijakin oli vähitellen rauhoittunut ja -hiljentänyt vauhtiaan. Liekö uupunut vai liekö arvellut turhaa -säikähtäneensä. Jälki on taas tasainen ja kevyt, niinkuin olisi -metsän elävä siinä vikitellyt. Kauniisti se oli hankia pitkin -kulkenut, milloin harjujen selänteitä, milloin korkeita kuusikoita, -milloin huvikseen mäet laskenut ja noussut keveästi jyrkimmistäkin -kohdista. - -Unohti Sara vähitellen, minkätähden ajoi häntä takaa, että ajoi häntä -takaa tappaakseen, ja seurasi kuin leikkivää lasta, joka ilojaan -lyöden on metsään painunut ja suotta itseään etsittää, veitikka... -eikä tiedä, milloin puun takaa pilkistää tai uukahtaa kiven kupeelta. -Siinä on vaaran rinteessä ruokaillut korkean kiven päällä. Siitä -oli kuin iloiten lähtenyt mäkeä laskemaan, suoraan alas huimaavista -hyppyreistä eikä edes horjahtanut, ei sauvaa maahan pannut. -Kaarrellen sai Sara kulkea, puista pidellen ja sauvallaan vastaan -karustaen. - -Vaaran alla oli jyrkkä kallio ja niin korkea, ett'eivät korpihongat -sen tasalle ulottuneet. Pitkän kierroksen sai Sara tehdä, mutta -lappalainen oli laskenut suoraan puitten latvojen yli ja siihen -kadonnut. Oliko ilmaan lentänyt, oliko puiden päälle pysähtynyt? - -Turhaan tähysteli Sara kallion alla sakeasta kuusikosta, turhaan -kuusien latvoista, turhaan maasta niiden juurilta. Jo luuli hän -lumotuksi itsensä ja epäillä alkoi metsän pyhää poikaa ajaneensa, -joka hiihtää maassa, milloin mieleen johtuu, mutta yhtä usein -taipaliaan lyhentelee ilmassa puitten latvojen tasalla -- ja jo -mietti hän kääntyäkseen. - -Vaan ei ollut hiihtäjä puitten latvoihin pysähtynyt, ei ilmaankaan -lentänyt, vaan maahan oli tullut metsälammelle, joka piilee vaaran -alla puitten peitossa ja jota ei aavistanut siinä olevankaan, -ennenkuin oli sen rannalla. Sinne oli suksimiehen kallion reunalta -puitten yli heittänyt eikä ollut kaatunutkaan, vähän vaan jalkain -notkahtaessa peski hankea hipaissut kuin pyöreällä vanteella painaen --- ja hiihtänyt tyynesti edelleen. - -Mietti ajaja jo kääntyäkseen sellaisen otuksen ajosta, mutta kun jo -iltakin hämärsi, lähti hän kuitenkin vielä jälkeen. Jyrkkärantainen -oli lampi ja kaitainen eikä näyttänyt olevan ulospääsöä missään. Latu -johdatti kuin umpisoppeen kahden kallion väliin, mutta siinä oli kuin -kallioinen portti, josta aukeni vuorijärvi jyrkkäin, kallioisten -vaarain välissä. - -Ilta yhä pimeni, aurinko oli jo vaarain takana ja rantakalliot -näyttivät yhä ylenevän ja jylhenevän. Ei tuntenut Sara seutua, ei -ollut ennen täällä käynyt, ei tiennyt, missä oli, ja mietti jo toisen -kerran takaisin kääntyäkseen. - -Hivuttelihen siinä kuitenkin vielä kahden vaiheilla hiljalleen -eteenpäin, kun keksi avannon, jossa oli lappalainen onkinut ja -saaliinsa siivonnut. Äsken oli siinä ollut, kosk'eivät olleet vielä -kalain sisälmykset jäätyneetkään. - -Se loi lumouksen ja palautti metsämiehen otuksen ajoon. Kaukana se ei -voi enää olla, tämä paikka on sen näköinen, että tähän se on yöksi -asettunut johonkin. Järvi oli melkein pyöreä ja keskellä sitä oli -pienoinen saari kuin mätäs. Sitä kohti näytti jälki vievän. - -Sara sitoi koiran, käski sen olla ääneti ja lähti rantakallioiden -suojassa kiertämään järveä. Palattuaan takaisin siihen, mistä oli -lähtenyt, oli hän varma siitä, että lappalainen oli saarroksessa. Ei -ollut mitään jälkeä ulos viepää. Jos ei liene lentäen mennyt, niin -siinä on otus yömakuullaan saareen kierrettynä. - -Samassa tuikahti tuli saaresta puitten välistä. Ei ollut se siis -ajajaansa huomannut... ja pian leimusi risuvalkea saaren sakeita -kuusia valaisten ja kumpuili paksuna savuna suoraan ylös ilmaan, -ensin mustana ja sitten ylemmäksi kohottuaan sammuvan iltaruskon -punaamana. - -Sara painautui rantakallion kylkeen odottamaan. Hän odotti siinä -hievahtamatta, silmänä ja korvana koko mies, niinkuin ainoastaan -vanha metsänkävijä voi olla saalistaan väijyessä. Tuli pimeä ja -sammui rusko, eikä eroittanut enää savua, ainoastaan tulen eroitti ja -kuuli silloin tällöin paukkujen pamahtelevan, kun se siellä kekäleitä -kohenteli. Kerran pari kuului se laulaa hyrähtelevänkin. Sitten -vaikeni hyräily ja tuli pieneni tasaiseksi ja tyyneksi nuotiotuleksi. -Eikä Sara kuullut enää muuta kuin hitaista veden tipuntaa jossain -takanaan kalliossa, ja tähtitaivas tuikki hänen päänsä päällä tänne -alas kallioisen järven pohjaan kuin mustaan kattilaan. - -Taas oli Sara epätietoinen, mitä tekisi. Oli kuin olisi joku asia -häntä peloittanut, niinkuin olisi se ollut _häntä_ väijymässä ja -hän sentähden ollut niin hiljaa, että tuskin hengittääkään uskalsi. -Mutta kun yö yhä kylmeni ja pakkanen alkoi purra ja hän näki yhä -tulen tuolla edessään, ja oli näkevinään lappalaisen lämpimissä -vaatteissaan nuotiolla pehmeiden havujen päällä, valtasi hänet -äkkinäinen kiukku: se kiusasi häntä tuo, se oli tullut vakoilemaan, -ilkkumaan, jäljessään juoksuttamaan. Se oli häpeämätön maankulkija, -metsärosvo, toisen riistan ryöväri, kalavesien pilaaja, salojen -saastuttaja. - -Sara otti keihäänsä, astui suksilleen ja lähti hiipimään saaresta -tuikkavaa tulta kohti. - -Lappalainen oli nukkunut tulen ääreen eikä kuullut väijyjäänsä, joka -saaren rannassa oli laskeutunut suksiltaan ja selkä kumarassa hiipi -yhä lähemmä. - -Hän oli nuori poika ja lepäsi punaisella reunustetussa -poronnahkapeskissään rauhallisesti ja huolettomasti kuusen -juurella selällään, kädet pään alla, nuotiotulen valaistessa hänen -puhdasilmeisiä, viattomia kasvojaan. - -Ei ollut Sara metsänhaltiata nähnyt, mutta semmoiseksi oli hän -sen aina mielessään kuvitellut. Ehkä onkin se Nyyrikki, Tapion -poika, ehkä on täällä isänsä asioilla kiertelemässä, metsämaita -katselemassa, tulevana talvena tänne karjansa ajaaksensa. Sitä ei -saa tappaa, ei mitään pahaa sille tehdä, täytyy väistyä, jos tielle -tulee. Ja jo laskeutui keihään kärki, joka oli ollut kohona, valmiina -iskemään, ja Sara asetti jalkansa toisen taa peräytyäkseen. - -Silloin rasahti taittuva oksa, nukkuva heräsi, kavahti istualleen, -hieraisi unta silmistään... Saran keihäs kohosi maasta ja syöksyi -semmoisella voimalla rintaan, että meni läpi ruumiin ja naulitsi -pienen miehen selälleen makuusijoilleen. - -Ei ehtinyt huutaakaan tapettu, parkaisi vain surkeasti kuin ammuttu -jänis, veren tulvahtaessa suusta ja sieraimista. Mutta hengen -lähtiessä alkoi ruumis kiemurrella ja potkia kuin kala tuulastajan -atraimessa, ja keihään varsi vapisi Saran kädessä, niin että täytyi -siihen toisellakin tarttua. Mutta yhä potki se ja pudisti keihästä -ja keihästäjän kättä ja koko ruumista, kunnes vähitellen lakkasi ja -herposi ja kellahti kyljelleen, silmät murtuneina. - -Mutta kun keihästäjä yrittää vetää pois asettaan, jonka kärki on -routaiseen maahan uponnut, alkaa häntä pudistuttaa kuin horkassa, -raivoisasti, säälimättömästi, niinkuin tahtoisi vaatteet päältä -karistaa... Eikä saa hän käsiään keihään ponnesta irti; kuta enemmän -koettaa, sitä tiukemmalle ne puristuvat, ja häntä täristää ja -pudistaa yhä hurjemmin, niinkuin lumottua. Lapin lemmot pudistavat, -veret on villinnyt salaisesti murhattu murhaajaltaan... - -Silloin hyppää nuoransa katkaissut koira Saran silmille surkeasti -ulvahtaen ja irtauttaa kädet loihditusta keihäästä. Mutta ei ole -lumous luotu Saran veristä, ei kosto vielä kouraansa hellittänyt. - -Hän hoipertelee suksilleen ja hiihtää järven päähän -- koira ulvoo -yhä surkeasti saaresta. Tultuaan siihen, mistä oli lähtenyt, aikoo -hän tarttua kirveeseensä hakatakseen närettä sauvaksi kallion -juurelta. Vaan ei pysy kirves kourassa, pois pudistaa aseen kädestä. -Hän käy käsin näreeseen sen juurineen raastaakseen, vaan yhä pudistaa -niinkuin äsken. - -Sauvatta hiihtää Sara kotiin entisiä jälkiään ja toivoo näiltä -oudoilta, lumotuilta seuduilta päästyään kuoleman kiroista pääsevänsä. - -Vaan ei pääse murhamies kuoleman kiroista kotonaankaan. Mihin -tarttuneekaan aseeseen: keihään varteen, suksen sauvaan, jouseen, -kirveen ponteen, airoon tai atraimeen -- aina karistaa ne kädestä -samalla lailla. - -Lähteä täytyy Saran, korpia rämpien kevään tullen samota asutuille -seuduille, jättää saunansa, paaluaittansa, jättää riistaiset -metsänsä, vaaransa ja kalaiset järvensä -- luovuttaa koko -valtakuntansa jollekin, joka joskus sattuu sinne osumaan ja sen -haltuunsa ottamaan. - -Ei tee hän ihmisten ilmoille tultuaan selkoa siitä, mistä tulee. -Pistävät siellä kuokan ja lapion hänen käteensä. Niitä ei pudista -irti, ne pysyvät kourassa ja niitä voi pitää, mutta ei koskaan -uskalla enää metsästysaseeseen tarttua. - -Ei osaa Sara syvälti miettiä eikä ajatuksensa liioin ilmoihinkaan -ylene. Mutta sen hän on kuokan ponnessa nyökkäistessään miettinyt, -että jos annoin Tapion pojan rauhassa tietään kulkea, jos en Lapin -haltiata salaa surmannut, en tässä näin ihmisten orjana kivikoita -kuokkisi. - -(Lastuja IV.) - - - - -AINOA POIKA. - - -Olin polkupyöräretkellä ja oli olevinaan äärettömän tärkeätä, että -juuri sillä ja sillä tunnilla ja minuutilla joutuisin perille. -Olin asettanut itselleni päämäärän ja olisin omissa silmissäni -kovin alentunut, ell'en olisi tehnyt kaikkea voitavaani sitä -saavuttaakseni. Mielestäni täytyi kaiken, joka asettui esteeksi -tielleni, väistyä. Vastaan tulevat, huonot tien kohdat, kylän -kohdilla leikkivät lapset, tyhmät lehmät ja muut semmoiset herättivät -minussa oikeutettua suuttumusta, joka kyllä näkyi tuikeista rypyistä -otsallani ja kuului siitä vihaisesta äänestä, jolla siknaalitorveni -törähti. Pois tieltä!... tärkeintä tässä kaikessa on, että minä -pääsen menemään! - -Silloin tapahtui eräässä vastamäessä, että huomasin toisen polkimen -mutterin pudonneen. Eikä ollut ajattelemistakaan matkan jatkamisesta -pyörällä, ell'en saisi vikaa korjatuksi. - -Tietysti kirosin minä kaikki polkupyöräkauppiaat ja tietysti oli -se minusta erinomaisesti meidän epäkehittyneitä olojamme kuvaavaa, -ett'ei meillä maaseudulla missään ole seppää, joka osaisi vähänkin -isomman vamman polkupyörässä parantaa, -- josta minulla kyllä oli -usein ollut kokemusta. Tällaisen vian voisi kyllä kuka seppä tahansa -korjata, mutta tietysti ne taaskaan eivät osaa asettua sinne, jossa -niitä tarvittaisiin. Miks'eivät aseta pajojaan niin, että ovat -kaikkiin tarpeihin saapuvilla! - -Tällä kertaa auttoi minua kuitenkin onneni aivan odottamatta. -Käveltyäni vähän matkaa pyörääni taluttaen saavuin kylään, jossa oli -ei ainoastaan seppä, mutta seppä semmoinen, joka osasi tehdä uuden -mutterin polkimeeni. - -Hän oli takomassa pajassaan maantien vieressä. Oli kiireisin -hein'aika ja hän teroitti parhaallaan viikatteita. Silloin en sitä -huomannut, vasta jälkeenpäin on muisto siitä mieleeni ilmestynyt. -Olin niin touhuissani, kuin ainoastaan matkassaan keskeytynyt -pyöräilijä voi olla, ja huusin jo kynnyksen takaa: - --- Hoi, seppä, hevostani kengittämään! -- ja pyöräytin koneeni oven -eteen. - -Seppä laski viikatteen ja vasaran kädestään ja tuli ovelle. Hän -oli vanha, pieni, ryppyinen ja kumarahartiainen mies, päässä -messinkisankaiset silmälasit. Ensin katsoi hän minua tutkivasti, -minusta näytti arvostelevasti, ehkä moittivastikin. Mutta se katse -katosi kohta ja sijaan tuli alakuloinen ilme, joka samassa vaihtui -hyväntahtoiseksi uteliaisuudeksi, melkein hellyydeksi, jonka usein -tapaa vanhoissa käsityöläisissä, kun he katselevat jotain heille -uskottua korjattavaa kapinetta. - --- Vai on kenkä hevoselta pudonnut! virkkoi hän hymähtäen ja -alkoi tarkastella pyörääni. Näyttelin hänelle sitä, kääntelin ja -pyörittelin ja kehuskelin ja olin erinomaisen tyytyväinen itseeni, -kun näin, että hän osasi tai ainakin näytti osaavan panna arvoa -siihen, miten mainio ja mukava ja välttämätön kapine tämmöinen -polkupyörä on. - -Hänen laittaessaan mutteria jatkoin minä esitystäni ja näyttelin -ruuviavaimia ja muita pyöräni kapineita ja kehoittelin häntäkin -itselleen semmoisia hankkimaan. Hän myöntelee hyväntahtoisesti -ja tunnustaa oikeaksi ehdoitukseni, että hänen pitäisi hankkia -pyöräkapineita: kuulia, puolapuita, venttiilivehkeitä, muttereita -ja sen semmoisia -- siitä voisi tulla hyvä affääri näin valtatien -varrella, varsinkin jos hän vielä panisi ilmoitustaulun maantien -viereen. Ukko teki työtään eikä vastustellut ja minä intouduin yhä -enemmän omista sanoistani ja esiinnyin niinkuin polkupyöräin korjuu -olisi ollut tärkeintä ja ainoata arvokasta, mitä seppä yleensä voi -tehdä. Mitä ne nuo viikatteet ja aurain kärjet ja lapiot ja kuokat -- -no, niitä hän tietysti voisi tehdä sivutöinään... - -Lienee minulla kuitenkin ollut jonkunlainen tunne siitä, että minä -tässä sentään pidän liika paljon ja liika suurta ääntä pyörästäni -ja itsestäni -- olin tietysti myöskin puhunut ennätyksistäni -- -koska minä, sittenkuin seppä oli saanut mutterin valmiiksi ja se -oli ruuvattu paikoilleen, katsoin, että minun piti sanoa jotain -kohteliasta hänenkin kapineistaan. - --- Teillä on tilava paja tässä, sanoin minä. - --- Onhan tässä tilaa yhdelle miehelle, sanoi hän. Kääntyi sitten -ahjoon päin, siirsi siinä vähän hiiliä lapiollaan ja lisäsi: -- Olisi -ollut tilaa kahdellekin, ja on ollutkin. - -Vasta nyt huomasin minä istuneeni toisen ahjon pankolla, joka oli -vastapäisellä seinällä hänen omaa ahjoaan, ja nojanneeni palkeen -varteen. - --- Kukas tässä on takonut? kysyin. - --- Poikani siinä takoi, vastasi hän yhä ahjossaan askaroiden. - --- Missäs poika nyt on? - --- Kuoli kaksi viikkoa sitten. - --- Vai kuoli, sanoin minä. Ja luultavasti olisi asia jäänyt siihen, -hänen sitä sen enempää kertomatta, ellen olisi kysynyt -- näön vuoksi -vain, ilman sen suurempaa osanottoa: -- Mihin tautiin kuoli? - -Hän käänsi kasvonsa päin -- en nähnyt niissä mitään liikutuksen -merkkiä, ellei siksi voisi sanoa sitä, että kulmakarvat olivat -pystymmässä ja että hän ikäänkuin aiheettomasti räpäytti silmiään -muutamia kertoja, ja virkkoi: - --- Tapaturman kautta hän kuoli. - -Minussa heräsi epämääräinen tunne, niinkuin olisi minua pitänyt -jonkin hävettää, ja kysyin jo paljoa suuremmalla osanotolla, kuinka -se oli... minkä tapaturman kautta hän oli kuollut? - --- Hakivat korjaamaan höyrykoneen huimaratasta tuonne hovin -höyrymyllylle. Sitä laittaessaan tarttui se hihnaan ja murskautui -kuoliaaksi. - -Tahdoin tarkempaa selkoa, ja hän antoi minulle yksityiskohtaisen -kertomuksen siitä, miten onnettomuus oli tapahtunut. Myllyssä oli -kaksi ratasta lähekkäin, ja toinen niistä oli joutunut epäkuntoon, -mutta toinen oli käynnissä. Se seisoo niiden välissä ja asettelee -mutteria ja kun on saanut sen paikoilleen ja alkaa peräytyä, niin -miten lienee tarttunut liikkeessä oleva hihna vaatteihin, ja -lennättää kattoon ja paiskaa sieltä alas... - --- Ja siihen kuoli? - --- Ei hievahtanutkaan eikä huutoa suusta päästänyt. Ei ollut -verihaavaa eikä tiettyä luun vikaakaan päällepäin nähden. - --- Sehän oli kauhea tapaus! huudahdin minä. En tiedä, mitä hän -siitä ajatteli, mutta en minä ainakaan huomannut hänessä mitään, -jota olisi voinut sanoa liikutukseksi. Puhuessaan oli hän katsellut -minua vetisillä, punareunaisilla vanhan miehen silmillään, siirtänyt -pari kertaa lasit otsalle ja koskettanut peukalolla luomiaan. En -nähnyt mitään kyyneltä vierähtävän poskelle, en tiedä, saiko hän -sieltä jostain syvemmältä tulvimaan yrittelevän lähteen tuketuksi, -vai oliko aurinko vain hänen silmäänsä pistänyt. Yhtä rauhallisesti -jatkoi hän vain kuvaustaan, uudistaen toiseen kertaan samat asiat ja -tehden muutamia lisäyksiä, niinkuin tapaus semmoisenaan olisi häntä -ennen muuta huvittanut ja niinkuin se olisi ollut pääasia, miten tuo -kaikki oli noin tapahtunut, ja sivuasia se, että se oli hänen ainoa -poikansa, jolle se oli tapahtunut. - -Hän oli ollut itse saapuvilla poikansa apuna, kertoi ukko vielä. -Rattaiden välistä peräytyessä oli hihna tarttunut häntäkin takkiin ja -halkaissut sen. Jos oli takki tukevampaa vaatetta, vei se hänetkin -mennessään. Kun hän siinä säikäyksestään toinnuttuaan katsahti -taakseen, niin ei nähnytkään Anttia. -- "Minnekä se poika joutui?" -kysyi hän itseltään. Silloin näki hän sen suullaan maassa toisessa -päässä huonetta, jonne hihna oli sen heittänyt. - --- Kun olisi ollut Antillakin pusero, mutta sillä oli sarkanuttu, -joka ei revennyt. Vaan se tuo toki oli hyvä, ettei ollut verihaavaa -eikä luun vikaa... makasi kirstussaan niin kauniisti kuin mikä -muukin kuollut, vielä ehkä vähän kauniimmastikin, kun ei ollut tauti -poskia kalventanut. - -Hän näytti omistavan sen ikäänkuin lohdutukseksi itselleen, että -vainaja oli maannut kirstussaan niin -- kauniisti. - -Oliko hänen surunsa ainoan pojan kuolemasta niin pieni, ettei se -kaivannutkaan suurempaa lohdutusta? - -Usein olen kuullut sitä väitettävän, että luonnonlasten tyyneys -tällaisissa tilaisuuksissa oikeastaan onkin vain tunteettomuutta. -Minä olen vakuutettu siitä, että se ei ollut tunteettomuutta, vaan -huippuunsa kehittynyttä itsensä kieltämistä, itsensä hillitsemistä ja -hienotunteista häveliäisyyttä, joka esti häntä asettamasta surujaan -maailman nähtäviksi. - --- Mitäs olen velkaa? kysyin minä, saamatta muuta sanotuksi. - --- Olisiko paljo viisikymmentä penniä? - -Kun lähdin, tarttui hän heti työhön, jonka olin tullessani -keskeyttänyt. Mutta liukuessani siitä maantietä pitkin parannetun -pyöräni päällä ajattelin itseäni äsken tulemassa täydessä touhussani -hänen pajalleen ja selittämässä hänelle pyöräni etuja ja sen -rakennetta, niinkuin olisi se ollut tärkein asia ja ainoa ajateltava -tässä maailmassa. - -Jos minä olisin ollut tämä seppä, jos minulta olisi mennyt ainoa -poikani, jota olin pienestä pitäen opettanut ammattiini ja joka -vuosikymmenen jo oli takonut kanssani samalla alaisimella -- -olisinkohan minä ensimäisen maankulkijan mieliksi voinut ruveta -ottamaan osaa hänen urheilu-innostukseensa -- kaksi viikkoa -onnettomuuden jälkeen? - -(Lastuja IV.) - - - - -KANNA RISTISI! - - -Antti kulki kiivasta vauhtia metsäpolkua pitkin pappilan takalistolta -kirkonkylään päin. Vanhalla miehellä oli niin kiiru, että tuolloin -tällöin teetti hyppyaskelenkin kiveltä toiselle, ja kun tuli -suosalmeke eteen, jonka poikki oli pantu pitkospuut, niin juoksutti -yli ketterästi kuni tukkilaista. Vasta sittenkuin hän oli saapunut -pappilan riihelle, josta karjakuja alkoi peltojen takaa, hiljensi -hän vauhtiaan siinä pelossa, että sattuisi näkijöitä ja alkaisivat -kumminaan katsoa. - -Ei sittenkuin sulhasmiehenä ollessa ollut jalka niin keveästi -noussut, näitä samoja taipalia kulkiessa kesäisinä öinä, kun morsian -odotti aitassaan, mökin ainoa tyttö odotti sulhastaan, pappilan -isäntärenkiä. - -Mikä sen nyt johti mieleen juuri sen? Olisivatpa saaneet olla -muistumatta ne ajat. - -Mutta siitähän se oli kaikki alkunsa saanut. Olisipa silloin osannut -paremmin eteensä katsoa ja ymmärtänyt ilkeän väikkeen pahasisuisen -naisen silmissä! -- Mutta nyt siitä piti loppu tulla! Nyt totta -tosiaan oli tullutkin -- kerrankin! -- jo viimeinkin! Oli toki Jumala -taivaassa... - -Vaan jo oli julma teko se! Jos olisi nukkunut ja sille sijalleen -tukehtunut? Vaan herättipähän, olipahan Antillakin varjelijansa? - -Ja lähestyessään pappilaa, jonka rakennus paistoi niin kauniisti -suurten koivujen välistä aamuauringon valossa, tuntui niin somalta -se tieto, että olipas Jumala kerran ihan kuin kädestä pitäen -häntäkin auttanut... panepas lintu laulamaan, herätäpäs sikeimmästä -iltaunesta ja pelastapas ihan kuin ihmeen kautta varman kuoleman -kidasta! - -Pappilassa vielä nukkuivat muut paitsi itse rovasti, joka juuri -aukaisi kamarinsa ikkunan ja kävi sitten pistämässä avaimen ovelle. - -Antti meni suoraapäätä sisään, sillä hänellä oli kiireistä asiaa, -jota varten oli rientänyt. Hengästynyt hän vielä oli ja hätäisen -hyvän huomenen sanottuaan ehätti hän sanomaan: - --- Nyt se sen teki! Nytpäs teki! -- ja kun ei rovasti näyttänyt -oikein vielä ymmärtävän: - --- Senpä sen, jota on aina uhannut... sen se nyt teki! - -Rovasti täytti parhaallaan kakluunin reunalta piippuaan ja kysyi, -ensimäiset savut saatuaan: - --- Eukostaanko se Antti puhuu? - --- Siitähän minä taas... lienen tuosta jo paljonkin valittanut... -tuleehan sitä pahan käsissä parkumaan... onhan tuota rovastinkin -puheilla käyty, ja nuhdellut ja neuvonut olette, vaan ei ole apua -lähtenyt... ei ole kuin äitynyt vain entisestään... milloin on -aikonut halolla tappaa, milloin ketunmyrkkyä syöttää, ettet sen -siitäsi nouse... vaan nyt se oli vähällä polttaa! - -Rovasti oli päässyt parhaaseen tupakoimisen vauhtiin ja varustautunut -tyynesti kuulemaan Antin vanhoja valituksia hänen vaimonsa -pahuudesta, mutta keskeytyi nyt kuitenkin tupakointi ja solahti -suusta piipun luu: - --- Polttaako? - -Kun tuntui olevan epäilystä rovastin äänessä, niinkuin olisi luullut -Antin liioittelevan, innostui Antti yhdessä henkäyksessä kertomaan -kaikki, mitä oli tapahtunut. - --- No, kerrassa elävältä polttaa, niin totta kuin... elävältä olisi -polttanut mökkineen päivineen, ja lapset ja miehet siinä olisivat -menneet, jos ei ollut sitä, joka varjeli. Kotaporstuaan oli koonnut -vanhoja vastoja tuvan nurkan alle ja ne sytytti ne, itse pötki -metsään vai minne lienee mennyt. Oven oli, kelvoton, ulkoapäin -pönkittänyt, ja sinne olisi kärvennytty, jos ei varjelija pannut -leppälintua vuorilaudan alle pesimään. Se alkaa huutaa ja poikiaan -hätäillä ihan korvan juuressa, siitä herään minäkin ja tunnen savun -katkun ja kuulen tulen rätinää. Paiskaun ovea vasten, vaan se ei -aukeakaan. Ikkuna piti särkeä ja siitä puulautua sammuttamaan. - --- Sait sammumaan? - --- Sain toki sammumaan, vaikka karstalle oli jo palanut seinä, ja -jos pääsi kipuna kattotuoheen, niin siinä meni. Vedetkin oli kaikki -kaatanut kodasta, vaan pirtissä oli toki korvo puolillaan ja siitä -sain ensi hätään. - -Rovasti oli totisena kuunnellut Antin kertomusta ja kysyi nyt: - --- Mitä olet aikonut tehdä? - --- Sitä tulin kysymään, että antaisinko ilmi vallesmannille? - --- Saatko toteen, että se oli vaimosi työtä? - --- No, jo toki minä sen toteen saan! huudahti Antti miltei iloisesti. -On ollut kuulijoita uhkauksiensa jos kuinka monta, että jos en -sinusta muuten pääse, niin käytän käppyrää nurkan alla... ja siellä -on vielä kekäleet, vaikka tulkoot kuinka monen lautamiehen kanssa -syyniin. Ja entäs tämä? - -Antti kaivoi poveltaan likaisen nauhan palasen. - --- Tämä oli oven edessä, se on sen sukkanauha. - -Ei ollut epäilemistäkään, että asia oli, niinkuin Antti oli sen -puhunut. Se oli selvä murhapolton ja murhan yritys tahallisessa -aikomuksessa polttaa ja murhata. - -Ja vähän aikaa tätä keinutuolissa mietittyään ilmoitti rovasti tämän -mielipiteensä Antille: rikos on rangaistava ja syyllinen saatettava -lailliseen edesvastuuseen teostansa, olipa hän kuka tahansa; -lisäten, että se oli ei ainoastaan hänen oikeutensa, vaan myös -velvollisuutensa, ja että sekä jumalallinen että inhimillinen laki -sitä vaati. - -Oikein hypähti ilosta Antin rinta ja silmä kiillähti hänen tätä -kuullessaan. Hän oli hiukan pelännyt sitä, että rovasti taas -kehoittaa antamaan anteeksi ja sopimaan, niinkuin niin usein -ennenkin. Oli jo vähällä kiittää rovastia, mutta hillitsi itsensä ja -kysyi: - --- Mikähän tuolle tuosta tulee? - --- Ikuteilleen luulen menevän, arveli rovasti. - --- Sitähän minäkin jo... -- ja hän ajatteli, että vaikka se saisikin -vuosia, ei se vanha ihminen sieltä sittenkään elävänä palaisi. - --- Vaan kukas sitten lapsiasi hoitaa! - --- Kyllä niitä aina saa niiden hoitajia! riensi Antti sanomaan. Aina -niitä hoitajia saa... parempiakin... kehno tuo on ollut niillekin... -pieksää ja pahoin pitelee... ja ruokottomuuksia puhuu. - -Antti tarkasteli rovastia syrjästä: yhä se näytti olevan samaa mieltä -ja vaitiolollaan vahvistavan Antin sanaa, että aina niitä hoitajia -saa... parempiakin. - --- Jo pitää olla sydämikkö! päivitteli Antti. - --- Se kun vihollinen kenen oikein saapi valtaansa... - -Se oli siis sovittu asia, rovastin kanssa niin yhdessä päätetty, -että Antti antaa ilmi vaimonsa vallesmannille murhapolton ja murhan -yrityksestä. - -Ja vielä keveämmin kuin äsken nousi vanhan miehen jalka hänen -astuessaan pappilasta kirkon ohi valtatietä vallesmannin luo. Tie -oli kivetön ja kepeä käydä, ja aamu oli tyven ja kirkas, ja vedet -päilyivät. Se oli Antista kuin uuden elämän aamu; rauha nyt tulee -taloon, hän ottaa taloutta hoitamaan vanhan sisarensa, joka hänkin -on Jumalalta herätetty, niinkuin Antti itsekin. Sopuisa ja siivo -elämä tulee vallitsemaan aamusta iltaan ja lapsille saadaan neuvoa -jumalista elämää sekä sanan että esimerkin avulla. Saatetaan kutsua -ystäviäkin talossa käymään... kerran saa kotonaankin häiritsemättä -sanaa harjoittaa... ehkä pistäytyy ukko Paavokin ja pitää seurat... - -Ka niin, Paavo! Siinähän oli sen mökki peltojen takana metsän -reunassa, vähä matkaa maantieltä. Jos poikkeaisi sielläkin puhumassa -iloaan, vanhalle uskon ystävälle, paljoa viisaammalle, kaikkien -harhaantuneiden sielujen hartaalle neuvojalle, jolta oli saanut monta -lohdutuksen sanaa tämänkin murheensa aikana... tokihan sille piti... -kun vain ei vallesmanni sillä välin ennättäisi mihinkään mennä -kotoaan. - -Paavo istui hupansa seinämällä viikatteita hiomassa. Antti meni -suoraan luo, sanoi iloisen hyvän huomenen ja löi kättä reippaasti. -Paavo katsahti vähän kummissaan työstään ja kysäisi: - --- Mistäs se Antti kävelee? - --- Vallesmannille oli tässä vähä asiaa, niin poikkesin mennessäni... - --- Liekö mitä iloista asiaa, kun olet niin hyvän mielen näköinen? - --- Mitäpähän lie... eipä saata olla niin suruistakaan. - -Ei kysynyt Paavo sen enempää eikä olisi ehkä kyennytkään, kun oli -nidepaju hampaiden välissä. Vaan ei malttanut Antti utelua odottaa, -kertoi koko asian. - -Hänen lopetettuaan kysyi Paavo kuivasti: - --- Ja siitäkö sinun mielesi on niin iloinen, että saat vaimosi -linnaan? - --- Iloinenko? Enhän minä mitä iloinen... mutta mitäs minun sitten -pitäisi teidän mielestänne tekemän? - --- Mitä sitä minulta kysyt, kun sait jo rovastilta mieleisesi neuvon! - -Antti hätäytyi vähän ja alkoi puolustautua: - --- Vaan rikoshan siinä on tapahtunut sekä inhimillistä että -jumalallista oikeutta vastaan, ja rikos on rangaistava, eikä saa -katsoa, olipa syyllinen kuinka likeinen tahansa, sillä laki ja oikeus -on semmoinen... semmoinen se on! - -Paavo takoi veitsen hamaralla kiilaa niteen ja varren väliin, -koetteli sitten viikatteen kärjestä joustaen, oliko nidos tullut -kestävä; ja kun sen siksi huomasi, laski hän sen tikapuiden piin -päälle. Sitten kääntyi hän Anttiin, loi häneen läpitunkevan katseen -ja virkkoi: - --- Sitäkö rikoksen rankaisemista ja oikeuden täyttämistä varten sinä -nyt olet matkalla vallesmanniin? - -Antti vähän hämmentyi, ei saanut silmiin katsoneeksi ja vaikeni. -Mutta Paavo jatkoi: - --- Et näy oikein tietävän, mutta minä tiedän, että se on tekosyy -ja että sen varjon alla vain pyrit päästäksesi eroon rististä, -joka on päällesi pantu. Hullu on akkasi ja tekee mielettömiä, kun -suuttuu. Ei yksi riitaa rakenna. Syytä on hänessä, mutta lienetkö -syytön sinäkään? Luulin toki tarkemmaksi tuntoasi, kun olet vanha -ristitty olevinasi, mutta paatunut näyt vielä olevan pakana, sokea -ja sydämetön: murhan olisit tehnyt nauravalla suulla ja keveällä -mielellä. Mene vain vallesmanniin, kun tuntosi sallinee, mutta elä -tule toista puhumaan ja toiset on tarkoitukset takanasi! - --- Vaan kun olisi elävältä polttanut minut ja lapsensa ja koko -kylänkin kuivalla poutaisella säällä... - --- Eipähän saanut poltetuksi... jos oli Jumalan tahto, että paloit, -niin paloit. - --- Vaan saattaa vielä polttaa? - --- Tai olla polttamatta. Jos et usko Jumalaa vartijaksesi, niin -vartioi itse! - -Antti lyykähti äänetönnä kivelle istumaan, pää käsien varassa. - --- Voi, mikä pitää muutamilla olla vaiva ja risti tässä maailmassa! -vaikeroi hän. - --- Kanna ristisi, mikä on selkääsi sälytetty! virkkoi Paavo vähän -leppeämmällä äänellä. - -Murheisena lähti Antti Paavon mökiltä -- lähti kotiinsa päin -kävelemään. Ei kulkenut valtatietä pappilan kautta, metsää kulki, -polutonta korpea umpimähkään. Ja niin oli, kuin olisi mielensäkin -tietöntä taivalta kulkenut. Raskas oli askel, pää kumara, yhtämittaa -kompastui jalka juuriin ja mättäihin. - -Mutta ei ollut murhe siitä, ettei saanut ukolta lupaa vallesmanniin -mennä, ei siitäkään, että elämänsä päivä oli taas entistään -paksumpaan pilveen peittynyt, eikä vielä siitäkään, ettei saanut -ristiään luotaan luoduksi. Siitä oli synkkä mieli ja siitä epätoivo -ennen tuntematon, että niin oli tuntonsa ollut sokea, että oli ollut -oman vaimonsa menettämäisillään ja olisi menettänyt, jos ei olisi -tieltä kesken käännytetty. Semmoinenko hän oli, joka oli luullut -olevansa oikea uskovainen ja valmis kristitty, jonka omatunto muka -aina sanoi, mitä oli milloinkin tehtävä, ja joka teki, mitä se sanoi? -Oman ilonsa ja onnensa vuoksi lähti toista tuhoamaan ja väärän varjon -alla muka Jumalalle otollista työtä tekemään. Kaikki pitkäaikainen -parannuksen teko, vuosikymmenien uuttera sanan harjoitus ja -taivaallisen viisauden viljeleminen -- ensimäisten joukossa oli hän -istunut, etupenkin hurskaita luullut olevansa ja semmoisena häntä -muutkin pitäneet -- siihen toteenko oli mennyt? - -Oli siinä puu poikkiteloin tiellä -- ei tuossa oikein tietäkään -ollut, kunhan häntä kulki. Siihen istahti Antti, sammaliseen -mättääseen tuijottaen. Siinä istui ja kuulosti kauan, mutta äänetöntä -oli kaikki hänen ympärillään ja äänetöntä sisässään. Ei opastanut -omatunto, ei tieto tietä neuvonut. - -Silloin oli, kuin olisi henki alkanut haastaa: - --- Rikoksen teit ja rangaistuksen tarvitset. Risti vielä raskaampi -selkääsi sälytä! Käy kotiisi eläkä hiisku kenellekään siitä, mitä -näit! Elä anna vaimosikaan aavistaa tietäväsi! Ole luulevinasi, että -kotapadan alta paukku lensi! Ole entistä nöyrempi ja kärsivällisempi -ja iloitse jokaisesta uudesta vaivasta, joka päällesi pannaan! - -Oli kuin olisi helpoittanut rintaa, niinkuin olisi alkanut mieltä -valaista. Antti nousi ylös puun rungolta, astui rydön yli, joka oli -hänen tiensä sulkenut, ja löysi tien, kaitaisen karjan uran. Ei ollut -jalka keveä sitä astuessa, mutta ei ollut entistä raskaampikaan. Vaan -rinnassa tuntui aamuilma raittiilta ja suloiselta kuni puhdas vesi -vereksessä haavassa, joka hoitaen paranee. - -(Lastuja IV.) - - - - -KEVÄÄN KEVÄT. - - -Jouluun saakka nousee nousemistaan pimeyden tulva. Valon antaja -vaipuu yhä syvemmälle ja on lopulta kuin hukkuva, jolta vain käsi -silloin tällöin vilahtaa veden pinnan yli. - -Kuinka kaikki on siihen aikaan kolkkoa ja toivotonta! Aamujen -ja iltain pitkät pimeät tavottelevat toisiaan keskipäivälläkin. -Kaitainen rako valoa repeää tunniksi tai pariksi, niinkuin kaukainen -railo etäisellä ulapalla. Mutta kohta sulkeutuu halkeama, puhteet -solmivat sormensa yhteen ja koko ihmiskunta vaeltaa kuin umpinaisen -patalakin alla. - -Ilma on raakaa ja raskasta ja alituinen tunne tukehtumisesta ahdistaa -rintaa. Juhlain aikana tosin virvoittaa vähäksi aikaa hilpeys mieliä. -Mutta se on keinotekoista ja katoaa kohta, kun joulukuusen kynttilät -ovat loppuun palaneet. Ja kuinka monella on kynttilät? Matalissa -majoissa tuikkaa läpi talven päre pihdissään. - -Puuttuu päivä. Ei ole aurinkoa, jonka valo aukaisisi ajatukset -levälleen ja kouhottelisi kutistuksiinsa menneet mielet. Katseet -kulkevat ikkunaa kohti ja etsivät avaruutta. Vaan vastassa on -pikimusta muuri, joka ei näytä muuta kuin oman unisen pöytäkynttiläsi -ja pienen huoneesi harmaan haaleat seinät. - -Ei tee mieli mihinkään. Ulkona on alituinen tuisku ja pakkanen. Viima -viiltää kuin veitsellä poskeen. Kuiva pyry polttaa suojattomaan -sieraimeen kuin kiehuva poro. Reen jalas on niinkuin tervaan -takertunut, ja suksimies uskaltaessaan ulos hangelle hupsahtaa kuin -jauhohinkaloon. Tietä naapuriin on vain kaitainen polku kinosten -välissä ja senkin tupruaa joka toinen päivä umpeen. - -Ihmisten toiminta on hidasta ja haukottelevaa. Välttämättömimmät -työt tehdään, muut saavat seista. Kelin kiteys vaikuttaa mieliinkin. -Aivot tekevät työtä vain puolella ponnellaan ja mielikuvitus liikkuu -vaivalloisesti niinkuin lapsi isän suurissa saappaissa. - -Vai onko kukaan joutunut oikean innostuksen valtaan joulukuussa? Ja -onko tammikuussa toimittu muuta kuin tuhertamalla? - -Mutta sitten hiipii hiljalleen huoneeseen helmikuu ja kuljettaa -kintereillään maaliskuun. Et tiedäkään sen tulosta, ennenkuin se -siinä on. Se ilmautuu kuin poutaperhonen ikkunaasi ja lepattelee -siipineen lasia vasten. Kun riennät sitä katsomaan, niin lehahtaa -se pois ja pakenee tervehdystäsi. Mutta se on jättänyt sijallensa -jotakin. Hämmästyen huomaat sinä, että päivä on pitennyt, että -etelän taivas hohtaa ja että aurinko on ylhäällä vielä, vaikka sen -entiseensä nähden olisi pitänyt jo aikoja sitten piiloonsa paeta. - -Ja joka päivä tulee hän samalla tavalla takaisin tämä valon vieno -kyyhkynen, uusi öljypuun oksa nokassaan. Se tietää, että pimeys on -puhkaissut pohjansa, että laskeutumistaan laskeutuu sen tulva ja että -aurinko kohoo yhä korkeammalle kuin saari sumean meren keskestä. - -Vaihde tapahtuu niin tasaisesti, ettet taida sen tulohetkeä -tarkoilleen määrätä. Mutta kun päivänä muutamana astut ulos asuntosi -eteen, niin tunnet hangen hienosti hajahtavan ja ilmassa on omituinen -tuores tuoksu. Lumi sulaa jo seinävierillä ja räystäs tipahuttaa -hienoimmalta huipultaan tuolloin tällöin vettä pienoisen välkähtävän -pisaran nuoskeaan lumeen. Hanki heloittaa niin valkealle, että silmiä -häikäisee hetkiseksi. Taivas on kohonnut korkeammalle ja pessyt -puhtaaksi sinensä. Hieno harso on kokoontunut idän puolelle aurinkoa -ja näyttää niin lämpimältä kuin kesäinen poutapilvi. - -Kuusinen mäki tuolla, ja toisaalla suuren selän kaukainen ranta, ne -hämärtävät kuin auteren takaa. - -Soimaan helähtää rinnassasi jokin. Se on kuin hopeakello kilahtaisi -ja kutsuisi uuteen elämään kaikki uupuneet aavistukset ja herättäisi -toiveet tuulahtelemaan jotain uutta, valoisampaa, avarampaa ja -isompaa. - -Et malta. Suksien selkään heittäyt ja annat niitten liukua loitolle -ihmisten luota. Ei upota enää hanki ja yöllinen hieno lumi on vain -voiteena alla. Aitojen ylitse, nietosten poikki, puitten välitse ja -pitkin loivia rinteitä korkeimman kukkulan laelle! - -Niinkuin jäälinna kohoo takanasi pimennon puolella luminen kuusikko. -Se uhkuu kylmyyttä ja jähmettää jäykkyydellään. Se on kätkenyt -kohtuunsa kaikki tammikuun pakkaset eikä laske niitä sieltä, -ennenkuin ne viruttaa pois huhtikuun huuhteleva sade... Mutta tähän, -jossa seison, paistaa päivä täydeltä terältä. Ilma on lauhkea ja -leuto. Se ei enää raatele eikä revi rintaa. Se on piehtaroinut -puhtaassa hangessa, lämmin aurinko on sitä lauhduttanut, ja nyt se -huljuu hyväillen rinnan kehyksissä, niinkuin makean lähteen pehmyt -vetonen. - -Ei kuulu hiiskahdustakaan tänne ylös. Kerran kuusikon sisästä tikan -vihellys ja toisen kerran tiaisen terästiuku. Taikka pudota lupsahtaa -petäjän oksalta lumiharkko hankeen, uppoo sinne, ja painunut oksa -ponnahtaa suoraksi. Alla on laakea luminen rinne, johon päivä -vuodattaa valoaan täydeltä terältään. Siellä täällä risteilee sitä -sujuva suksen latu. Se murtaa hangen ja uurtaa sen sileään pintaan -juovan, jonka verekseen reunaan päivän valoisa säde taittuu vieläkin -valoisammaksi. - -Alas laaksoon se johtaa. Sieltä näkyy notkelmassa pienoinen kaupunki. -Kirkko keskellä ja kirkon ympärillä katto katossaan kiinni. Katoilla -piiput, joista nousee savu rauhallisissa kiemuroissa niinkuin -kopasta, joka on unohtunut itsekseen palamaan. Alempana tehdas ja sen -rannassa sinertävä rivi jäälohkareita, äsken avannosta nostetuita. -Hiljaista liikuntaa kaduilla. Ajava maalainen laskemassa jäälle, -toinen sieltä nousemassa. Etäämpänä lumisella ulapalla pieniä mustia -pilkkuja, eri haaroilla toisistaan. Ne näyttävät sijoillaan seisovan. --- Ei kantaudu tänne risahduskaan tuolta alhaalta. Ihmisten liikunta -siellä käy kuin silkkisukilla sipsutellen sametin nukkaa myöten. - -On seisaus ilmoissa. Päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Valo ja pimeys -tasaavat toisiaan. Vaaka ei kallistu kummallekaan puolelle. Talvi on -kehittynyt korkeimmilleen. Se on perustuksensa lujittanut syvälle -maahan ja rakentanut valmiiksi pienimmänkin koristeen päädyssään. -Näetkö noita hienon hienoja lumileikkauksia katoilla ja puitten -oksilla? Huippukin on valmis, harjakin täysitekoinen. - -Mikä täydellisyys pienimmässäkin piirteessä, mikä puhtaus -salaisimmassa sopessa! Ei rakoa, ei rikkaa. Niinkuin aamupäivällä -sunnuntaisin, jolloin luodut lepäävät, ja odottavat, tietämättä mitä. -Valo valautuu maahan, tarkoitustaan tuntematta. Kesäisin se paahtaa -puitten juuria, jouduttaa toukoja, tunkee mehua maahan, multaan, -juuriin ja lehtiin, ja virittää tulen suonissa palamaan. Nyt se -vain oleilee omiksi iloikseen, heijastelee hangella ja peilailee -joutilaana pitkissä nietoksissa. Kuinka rauhalliseksi käy mieli -täällä ylhäällä, sinun sauvaa vasten nojatessasi! Kuinka tuntuvat -poistuvan kauaksi kaikki ilkeys ja intohimot! Tulisinkin tunne -sulaisi täällä ujoksi otsasuudelmaksi. - -Vaan lyhytaikainen on luonnon rauhallinen lepohetki tuiman talven -ja kevään välillä. Kevään kevät ei kaukaa kestä. Se livahtaa -sormiesi välitse kuin kesäinen kirkko-aika. Haihtuu äkkiä niinkuin -juhannuksen-aikaisen tuomen tuoksu. Talven täyteläinen lumilinna -alkaa luhistua. Leuto tuuli tiputtelee sen huippujen helat ja -auringon säde puhkoo säälimättä rakoja seiniin ja sileään siltaan. - -Mutta nyt ei vielä ole se aika. Ei ole talvi enää, mutta ei -kevätkään. Nyt on kevään kevät, on juhannuksen juhannus. Ota vaari -siitä! Elä anna sen tuoksun jäädä tuntematta ja sen hilpeyden hukkaan -haihtua! - -(Lastuja III.) - - - - -"SAMMUTA SINÄ, MINÄ SYTYTÄN!" - - -Pimeä talvinen yö peitti kaiken pohjoisen maan. Aurinko oli painunut -pois, mutta matalissa majoissa loisti lamppujen valkeita tulia ja -odottaessaan uutta aamua hakivat ihmiset iloaan niiden ympäriltä. - -Vaan sitäpä ei suvainnut pimeyden peikko, joka oli anastanut -itselleen vallan päivättömässä pohjolassa. Niinpiankun hän ulkona -vaaniessaan näki tulien ikkunoista tuikkavan, tölmäsi hän oven -täydeltä huoneeseen. - --- Puh! sanoi hän ja puhalsi armottomasti lampun sammuksiin. - -Eikä kukaan uskaltanut enää sytyttää lamppua, jonka peikko oli -sammuttanut. - --- Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät toisiltaan matalan majan asukkaat -pimeässä istuessaan. - -Mutta tuskin oli pimeyden peikko mennyt, kun livahti valon haltia -ovesta sisään. - --- Sammuta sinä, minä sytytän! sanoi hän ja sytytti kynttilän -pöydälle palamaan. - -Sen tehtyään riensi hän pahan peikon jälkeen. Paha peikko teki saman -työn toisissa taloissa, sammutti kaikki kynttilät ja heitti ihmiset -pimeässä istumaan. Mutta hyvä haltia hiipi hänen kintereillään ja -sitä mukaa kuin lamput sammuivat, syttyivät kynttilät. - -Vaan kun peikko jälelleen katsahtaen näki, että tulet yhä paloivat, -töyttäsi hän takaisin ensimäiseen taloon. - --- Puh! Puh! sanoi hän ja puhalsi kynttilän sammuksiin. - -Eikä kukaan uskaltanut sytyttää kynttilää, jonka peikko oli -sammuttanut. - --- Puhalsi kynttilänkin! Mikäs nyt neuvoksi! kysyivät toisiltaan -pimeässä istujat. - -Vaan tuskin oli peikko pihalle ehtinyt, kun haltia samassa oven -avauksessa suikahti sisään ja kysyi kuiskaten, eikö ollut päreitä -talossa? - -Olihan päreitä talossa, ennen vanhaan varatuita, ukko vaarin kiskomia. - --- Päre pihtiin! sanoi haltia, sieppasi päreen orrelta, puhalsi -siihen liedestä tulen ja virkkoi veitikka: - --- _Sammuta_ sinä, kyllä minä _sytytän_! - -Ja sitä mukaa kuin kynttilät taloissa sammuivat, syttyivät päreet -palamaan ja taas näki peikko tulien tuikkavan kaikkialla, missä äsken -oli pimeätä tehnyt. Ja hän töyttäsi vielä kolmannenkin kerran tuvan -ovesta sisään. - -Puh! pani hän, -- mutta ei tahtonut päre sammua. -- Puh! -- Puh! -- -ja vasta kolmannella kerralla sammui päre. - -Eikä kukaan taaskaan uskaltanut uudelleen sytyttää tulta, jonka -peikko oli niin vihaisesti sammuttanut. - --- Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät pimeässä istujat, kun kuulivat -haltian sisään hiipivän. - --- Tuli takkaan! huusi haltia ja kohta loimotti iloinen takkavalkea -lieden päällä ja riemusta loistivat haltian silmät sen valossa, kun -hän huusi: - --- Sammuta sinä, kyllä minä sytytän! - -Ja missä vain pimeyden peikko päretulet ihmisten suruksi sammutti, -siinä viritti valon haltia kohta paikalla takkatulet heidän iloksensa -palamaan; ja ne paloivat niin, että hanget heloittivat ja puitten -latvat kauvaksi punertivat. - -Mutta silloin suuttui peikko ja sydäntyi ja silmät seisoen ja posket -pullollaan tölmäsi hän sisään kuin tuulispää. - --- Puh, puh, puh! -- puhalsi hän. Puh, puh, puh! -- puuskutti hän. - -Mutta kuta enemmän hän puhalsi ja puuskutti, sitä ylemmä tuli takassa -yltyi, sitä enemmän liekki liedessä loimotti. Eikä vain hankiin -heloittanut eikä vain puita punannut, -- ylös taivaalle loimo -lakeisesta yleni ja hehkui tuli kaukaisiin kyliin, valo vieraille -maille. - -Kovin koetti hän, ylen yritti... En tiedä, olisiko kerran sammumaan -saanut. Mutta ennenkun ehti, oli yö jo lopussa ja aurinko nousi eikä -tulia enää tarvittu, ja turhaa oli tehnyt työtä pimeyden peikko. -Sille päivälle eivät peikotkaan mitään mahda -- ja yöllä suojelevat -Suomeani hyvät haltiat. - -(Katajainen Kansani II.) - - - - -WILHELMIINA WÄISÄNEN. - - -Wilhelmiina Wäisänen oli matkalla Helsingistä sukulaistensa luo -maalle. Näin hänen nimensä hänen matkakapineistaan ja muu selveni -minulle vähitellen matkan varrella. - -Hän oli laittautunut vaunuun oikein leveästi ja mukavasti niinkuin -reslarekeen, joka on tullut häntä noutamaan, vallannut kaksi -penkkiä, sen, jolla istui ja sen, joka oli vastapäätä. En sano sitä -siksi, että hän olisi sen kautta ketään häirinnyt. Vaunu oli pitkän -matkan taa menevä ja meitä oli siinä vain muutamia, joilla oli yhtä -runsaasti tilaa kuin hänelläkin. Jokaiselta matkustajalta, joka -kulki vaunun läpi, pyysi hän sitäpaitse silmin ja kasvonilmein kuin -anteeksi, että hän tässä näin rehentelee... ne on hänen nämä kamsut, -mutta kyllä hän ne... kyllä tässä sopu sijaa antaa, -- mutta kun -ei kulkija pysähtynytkään vaunuun, hymyili hän kuin kiitokseksi ja -virkkoi puoleksi meille, puoleksi itselleen: - --- Eipä se tullutkaan, hyväpä, ett'ei tullutkaan, niin sovitaan tässä -paremmin. - -Olin tullut eräältä sivuasemalta junaan ja nähtävästi oli hänen -suurin puuhansa tavarain järjestämisessä jo suoritettu. Mutta minä -saatoin elävästi mielessäni kuvailla kaikki ne kohtaukset, jotka -oli esitetty ennen junaan tuloa ja sitten junassa. Minä näen ajurin -odottavan kadulla porttiholvin edessä. Naapurin palvelustyttö -vartioi katukäytävälle asetettua tavararöykkiötä, sill'aikaa kun -Wilhelmiina toisen tuttavan avulla kantaa toisia alas viidennestä -kerroksesta. Kaikki eivät mahdu rattaille. "Tuo sinä, Manta, tämä -hattuaski ja tämä parasolli... eli ei, ota sinä tämä pelarkoonia, -ei sillä väliä, jos jääkin." Ja tavarainsa suojassa itse istuen niin -täpärällä, että on joka kadun kulmassa huiskahtaa ulos, ajaa hän -asemalle, kiirehtien kuskia, joka suuri kirstu jalkain alla könöttää -epämukavassa asennossa polvet koukussa leuvan tasalla. -- "Kun ei -vaan myöhästyttäisi!" - -Mutta siitä ei ole pelkoa. Puoli tuntia ennen junan lähtöä istuu hän -jo vaunussa, iso kirstu ja pelarkoonia ovat pakaasissa ja kaikki muut -tässä edessä, vieressä, pään päällä, kummallakin puolella ja istuimen -alla. Siinä on myttyjä, rasioita, eväitä, kukkasia, jotka on saatu -saattamaan tulleilta ystävättäriltä, tyynyjä, saaleja, laukkuja, -mutta näkyvimpänä, ihanimpana kaikkia muita uusi kapsäkki, jonka -kyljestä kiiltävässä messinkilaatassa seisoo kaiverretuin kirjaimin: -"Wilhelmiina Wäisänen Helsingfors". - -Hän istuu nyt vihdoinkin järjestetyn omaisuutensa keskessä, -varustettuna vuorokauden matkalle, puettuna lähinnä parhaimpaan -pukuunsa -- parhaat ja harvinaisimmat kalleudet ovat nähtävästi -noissa rasioissa ja tuossa matkalaukussa, joita hän tuon -tuostaan raottaa, avaa, järjestää ja kohentelee. Luulet hänet jo -rauhoittuneen, luulet, että ne istuvat siellä säiliössään yhtä -tyytyväisinä kuin hän itsekin, nojatessaan tuohon vaunun nurkkaan -ja ummistaen hetkeksi silmiään -- ollaan näet yöjunassa -- kun hän -yht'äkkiä säpsähtää -- junan vihellyksestä tai pysäyksestä tai -ilmankin, -- näyttää muistavan jotain -- tulikohan se mukaan? -- -eihän vain rutistune! -- paninkohan sen laukkuun vai myttyyn vai -kapsäkkiin? -- eihän vain pudonne parasolli! -- ja kaivelu ja selailu -alkaa uudelleen, selailu rakkaiden tavarain, jotka ovat näkyvä tulos -vuosien vaivoista ja joita hän nyt vie kuin voittaja saaliitaan -riemukulussa kotikylään todistamaan siitä, ett'ei hän ole aikaansa -turhaan kuluttanut. Vihdoin hän rauhoittuu, laittaa itselleen mukavan -päänaluksen, luo vielä viimeisen silmäyksen kapineihin, haukottelee -tuimasti, kyhnähtää kylelleen ja nukkuu samassa. - -Minä kun en saa nukkua, näen tuossa hänen tasapohjaiset jalkansa, -joissa on "tyykikengät", hervottomina nytkähtelevän junan liikkeen -mukaan; ne nytkähtelevät siinä koko yön ja sekaantuvat vielä -uneenikin, kun vihdoinkin olen suurella vaivalla saanut sen päästä -kiinni. - -Kun herään aamulla, on Wilhelmiina jo noussut ja on taas täydessä -touhussa tavarainsa kanssa. Hänellä on yllään uusi hame ja uusi -röijy, jotka hän jossain salaisessa paikassa on vaihtanut vanhoihin. -Hän viimeistelee niitä parhaallaan, harjailee ensin hamettaan ja -silittelee huolestuneesti sen ryppyjä -- se on ruskean viheriää -paramattaa -- ja ottaa sitten esille yläpuolen ruumistaan, jonka -ympärillä, korsetin päällä, istuu tiukka röijy, sinisestä kankaasta -tehty, puhvihihain kanssa, joiden väliin pää uppoaa korvia myöten, -kultarenkailla koristettuja korvia myöten. Hän harjaa sitä edestä ja -takaa ja kummaltakin kupeelta, hiukan kellahtaneiden kainalojenkin -alta, niin kauvas kuin lyhyet korsetin varassa olevat kädet -kuontuvat, jolloin kellon vitjat korkean rinnan päällä kauniisti -helkkyvät. Erityisestä rasiasta lehahtaa esiin viheriä kaularöyhelö, -joka suurella rintasolella kiinnitetään leuvan alle kuin lehdeksi -marjana punottavien poskien alle. Kapsäkistä, jonka lukko ja soljet -somasti soivat, nousee suurella varovaisuudella uuden uutukainen -saketti harmaasta verasta, silkillä sisustettu ja leikattu uusimpaan -kuosiin ja kevelällä pyrstöllä kaunistettu. Lasiputkiin pistetyt -kukkaiskimput kiinnitetään saketin pieluksiin, kaksi kummallekin -puolelle. Hansikkaat, ruskeat trikoohansikkaat, saadaan vaivalla -suurella, mutta mieluisella, sujumaan käsiin. Parasolli otetaan -alas hyllyltä, vapautetaan tupestaan ja avataan varovasti, jolloin -kasvoissa on ilme kuin olisi pelko, että se räjähtää. Vaan ei se -räjähdä, napsahtaa vain ja helähtää hiukan kuin rumpu, ehyt on, ei -ole mistään revennyt, laskee taas siipensä suppuun ja asettuu viereen -odottamaan aikaansa. Käsiväskyssä ovat huivit, ne kaksi, joista voi -olla tällaisessa tilaisuudessa kysymys: se ruskea silkkinen, pitkäin -rimsujen kanssa, ja se valkoinen harsohuivi. Kummanko ottaisi? Moneen -kertaan antaa pieni pyöreä peili neuvojaan myötä ja vastaan, taistelu -on kauvan ratkaisematta. Silkkihuivi on upeampi, mutta harsohuivi -nuorentaa -- ja voittaa. - -Tuskin tuntisin häntä, jos en tietäisi. Kaikki on uutta, paitse -kasvot, nuo punakat ja terveet, vaikka jo vähän rypistyneet, ja -silmät, nuo haalean siniset ja ymmärtäväiset, jotka eivät vaihda -väriään eivätkä muuta ilmettään, vaikka kaikki muu muuttuisikin. - -Hän istuu siinä nyt valmiina astumaan ulos vaunusta, niinpiankun juna -pysähtyy kotiasemalle. Ollaan eteläpuolella Mikkeliä ja hän kysyy -konduktööriltä, milloinka tullaan Suonnejoelle. - --- Klo 12 ja 50, sanoo konduktööri. - --- Jos konduktööri on hyvä ja sanoo tykö sitten. Kello on vasta -seitsemän ja minulla on siis vielä runsaasti aikaa nauttiakseni -matkatoverini seurasta. Muut ovat tippuneet tielle ja me olemme -kahden junassa. Yhä suuremmalla tarkkuudella ja mielenkiinnolla olen -seurannut hänen pukeutumistaan ja sitä tehdessään on hän tietämättään -esittänyt minulle elämänsä, selittävillä kuvilla kaunistetun -kertomuksen vaiheistaan. Jokainen noista vaatekappaleista on -virstapatsas hänen elämänsä taipaleella ja jokaiseen niistä liittyy -muisto kuletusta matkasta. Semmoinen hän nyt on, mutta semmoinen ei -hän ollut silloin kun taipaleensa alotti. - -Tuo röijy se oli -- oli hänelle, niinkuin niin monelle muullekin --- ensimäinen ero mökin tytön entisyydestä, karkottaessaan jo -ensimäisessä palveluspaikassa pappilassa suoran nutun. Pappilasta -siirtyi Miina nuoren herrasväen kanssa Helsinkiin, ja pitkä, suora -toppanuttu, lämmin ja suojaisa, jota oli talkoolla kotikylän tyttöjen -kanssa tehty ja öitä sen kanssa valvottu, vaihtui ostosakettiin, -joka istui selästä kuin valettu ja teki hameen liikkeen edestäpäin -niin herrasmaiseksi, mutta joka oli kylmä ja hatara. Villavanttuut, -äitivanhan kutostamat, ja villahuivi, venäläiseltä ostettu... -säälivästi hymähti Miina, joka kerta kun ne muisti vetäessään -käsiinsä trikoohansikkaita ja kiinnittäessään kaulansa alle -harsoista huivia, ensimäisen vuosipalkkansa säästöillä hankituita. -Päivävarjo ja rintaröyhelö olivat hänen hauskimmat muistonsa, -sillä vuosia oli kulunut, ennenkun ne oli uskaltanut ostaa ja tosi -tarpeen vuoksi tarpeettomina pukuunsa lisätä. Vasta sitten kun siinä -uudessa hienossa herrasväessä palkka kohosi kahteentoista markkaan -kahdeksasta ja pääsi kyökkipuolelta lasten päälle ja niiden kanssa -oli Esplanaatissa käveltävä, täytyi ne ostaa, täytyi herrasväenkin -vuoksi, ett'ei tarvitsisi hänen tähtensä kenenkään hävetä. Ja niihin -liittyi muistoja soitoista Kappelin edustalla keväisinä iltoina ja -sunnuntaikävelyistä Seurasaarella -- sen nuoren herran kanssa, joka -tarjosi teetä ja kahvia ja makeisia ja olisi viiniäkin tarjonnut... -mutta silloin oli täytynyt tehdä ero, sillä se oli herra eikä -vertainen, eikä sillä tainnut olla aikomuksetkaan oikeat. Toisellahan -oli, sillä Sörnäisten pojalla, ja sormuksia vailla jo oltiin alulla, -mutta se joi ja siihen se jäi. Jääköön! Eipä hän heistä, kaupungin -pojista. - -Eikä Miina siitä pitäen muusta huoli, kunhan palkat kohoilee ja saa -säästöä tehneeksi. Hän on niitä, jotka eivät pelkää vanhenevansa -ja jotka kyllä tietävät kelpaavansa. Aina niitä on ottavia, kun on -mitä antaa. Miina on tehnyt säästöä, on koonnut rahaa, on koonnut -vaatteita, varsinkin vaatteita, pitovaatteita, pyhävaatteita, -sänkyvaatteitakin. Olisi hyvänkin talon tyttären aitan täysi, kun -oikein orrelle levittelisi -- entisellä mökin tytöllä. Kahdella -tyhjällä kädellä läksi, nyt on kirstut ja kapsäkit niin monet, -ett'ei auttamatta junasta pääse, on hopeitakin vähän ja kultakello -ja saattaapa olla sormuksetkin, kaikki nämä siinä viimeisessä -palveluspaikassa, sen yksinäisen vanhan herran luona hankituita, -jolta on palkkaa juossut kaksikymmentä markkaa kuussa ja tämä -kultakello kunnialahjaksi kymmenen vuoden uskollisesta palveluksesta. - -Miina on istunut jonkun aikaa hiljaa, silloin tällöin vilkaisten ylös -hyllylle, jossa silmät ovat sattuneet ruskeaan rasiaan ja joskus -katsahtaen minuunkin, joka tuijotan häneen ja tarkastan häntä. Hän -käy yhä levottomammaksi, päästää huivin irti, sitoo sen taas, koettaa -katsoa itsepintaisesti ulos ikkunasta, mutta kun vaunut retkahtavat -vekselissä ja rasia liikahtaa -- vai näyttikö se vaan siltä -- täytyy -se ottaa alas, täytyy avata... - -Kun palaan junaan Mikkelin asemalta, näen minä, että rasiasta on -ilmestynyt hattu, isoilla ruusuilla koristeltu komea olkihattu, -kehittynyt siihen kuin perhonen kotelostaan, asettunut paksun tukevan -palmikkopyörylän päälle, jossa se nyt istuu kuin oudoksuen asemaansa, -pyrkien kuin pelästyneenä lentoon lähtemään. Mutta sen on turha -pyrkiä, se on lujasti kytketty leuvan alla silkkisillä kahleilla -ja vartijan kasvoista loistaa hämillinen tyytyväisyys onnellisesta -saaliista. - -Ei ole epäilemistäkään siitä, että se on Miinan ensimäinen hattu, -otettu ensi kertaa päälle matkalla kotipuoleen sydänmaalle. Se on -viimeinen ylellisyys, sinetti, leima, lippu linnan harjalla, oman -rakentaman linnan, jossa nuo muut tavarat olivat kuin vallitukset, -vuosien kuluessa hiljalleen yhä korkeammalle kohotetut. - -Saattavat kotikylässä ehkä oudoksua, sanovat kirkkomäellä katselijat -hänen ylpistyneen, entisen mökin tytön... vaan niistäpä hän vähät -välittää eikä ole tarviskaan... on hän yhtä hyvä kuin joku toinenkin -ja jos ei Pielaveden pojille passaa, niin palaa syksyllä takaisin, -kun tulee herra ulkomaalta terveyttään hoitamasta, ja on yhtä hyvä -olla sielläkin. Pidän häntä päässäni ja jätän poiskin, jos on -itsestäni niin päin parempi. Ja vaikka en kirkonmäellä pitäisikään, -niin pidän junassa ja pidän vielä laivallakin, senpähän sitten muun -näkee kirkonkylän rantaan tullessa... - -Wilhelmiina vakaantui vakaantumistaan ja istui yhä varmempana näissä -täysissä tamineissaan kaikkien kalleuksiensa keskessä, odotti junan -tuloa Suonnejoen asemalle ja ajatteli kaikkea tätä mielessään -- olen -varma siitä, että hän sitä ajatteli. - -Haapakoskelta tuli pari tehtaan työmiestä vaunuun. Heillä oli vasta -sytytetyt sikarit hampaissaan ja olivat hiukan maistaneet. - --- Täällä ei saa polttaa! sanoi toinen huomatessaan, että vaunussa -oli tupakanpoltto kielletty. - --- Strunt... äi se mittä... vi röka bara! - --- Etkös näe, että siellä on rouvasihminen... - --- Hva fan! Inte fins här någo fruntimmer. - --- On se... siellä istuu yks rouvasihminen... sillä on hattukin -päässä. - --- Ja, min sann, du har rätt. - -Minä kuulen sen, minä näen sen hänen kasvoistaan, hänen silmissään -on kostea kiilto... Se on ihana hetki hänen elämässään, ehkä ihanin -kaikista... hän ei voi pidättäytyä... tuntee tarpeen palkita -osotettua luottamusta ja hän virkkaa: - --- Herrana vara para kuu o röökka -- inte te siniera... inte -als...[-- Herrat ovat vaan hyvät ja polttavat -- ei se tee mitään... -ei mitään.] - --- Tack så mycke'... det var förbannat fint af fruntimret...[ -- -Kiitos paljon... se oli helvetin hienosti tehty rouvan puolelta...] - -Hän pitää hatun päässään! Pitää sen laivassa ja kirkkorannassa ja -kirkonmäelläkin... on se hänen päässään yhtä hyvä kuin kenenkä -muunkin. - -Ja hänen kasvoistaan loistaa niin suurta onnea ja tyytyväisyyttä ja -kiitollisuutta kaikista Luojan vähistä lahjoista, jotka ovat hänen -osakseen tulleet, että on minunkin oikein hyvä ollakseni... - -(Lastuja IV.) - - - - - -SANTERI ALKIO. - - -Syntynyt 17/6 1862 Laihialla. Alkuperäinen nimi _Filander_. Ollut -sanomalehtitöissä v:sta 1877, sen ohessa kauppaliikkeenomistajana -kotipitäjässään v:teen 1905. Nuorisoseurojen johtaja ja niiden -äänenkannattajan "Pyrkijän" toimittaja sen perustamisesta 1890. -Teoksia m.m. _Teerelän perhe, Eeva, Salliman oikkuja, Mennyt, Aikamme -kuvia I-III, Puukkojunkkarit, Murtavia voimia, Kylistä, Kodeista ja -Vainioilta, Tien haarassa, Palvelusväkeä_. - - - - -SUURI PALKKA. - - -Kovin oli ikävä asia rovastille laskea käsistään tuota uskollista -isäntärenkiä Tuomasta; hänhän oli saattanut pappilan maat niin -verrattomaan kuntoon. Ne tuottivat nyt melkein kaksin verroin -siitä, mitä kuusi vuotta takaperin, jolloin Tuomas taloon tuli -ja johdon käsiinsä sai. Ja nyt oli Tuomas aamulla pyytänyt eroa -palveluksestansa, Amerikkaan muka aikoisi mennä. - -Pappi tunsi sen, tuossa soututuolissaan tupakoidessaan ja -miettiessään, että Tuomas oli talouden hoitamisessa mies paikallaan -ja että se kaksisataa markkaa, jonka hän tälle oli palkkaa maksanut -vuosittain, oli tuottanut hyvin runsaan koron. Mutta sepä se nyt -mietityttikin: oliko Tuomaan taito jäänyt taloon, vai mahtoiko -tämä viedä sen muassaan? Olisikin tuosta päässyt selville, niin... -jos kerran taito taloon jää, niin mitäpä tuolle palkkojakaan -koroittelemaan, mutta jos muassaan vie, niin... olisi ehkä syytä -lisätä vaikka satanen miehelle. - -Kylläpä siinä oli pulaa. Ja rovastinkin rahoista jos satamarkkasen -tuhlaa, panee sellaiseen paikkaan, johon edullisesti saattaisi -olla panemattakin, niin -- sanalla sanoen: sata markkaa on poissa -kukkarosta. - -Tupakan savu tuoksahteli rovastin huulilta, väliin harvempaan, väliin -tiheämpään, ja toisinaan kuului tyytymätön ähkinä. - -Ilma, rovastin tytär tuli huoneeseen tuoden kahvia. Tämä huomasi -rypyt papan otsalla ja rupesi syytä tiedustelemaan. - -"Tuota Tuomaan puuhaa vain mietin", kuului rovastin vastaus. - -Tytär tunsi jo myöskin Tuomaan puuhat, ja innostuksen tuli leimahti -hänen silmistään, kun hän kiihkoisesti huudahti papalle: - -"Niin, eikö totta, pappa, tuo alhainen sivistymätön väestö ei tunne -isänmaanrakkautta, ei rahtuakaan?" - -"Enpähän tiedä", ärähti pappi ja rupesi kahvia juomaan. - -Neiti jo oli taasen aikeessa avata suunsa jotain hyvää ja kaunista -sanoaksensa, mutta eteisestä kuuluva jalan kapse pidätti häntä. -Tuomas astui sisään. - -Rovasti kutsui istumaan; ja isänmaallisesti innostuneena mitteli -tytär silmillään miestä kiireestä ihan kantapäähän asti. - -"Yhäkö se Tuomas on aikomuksessaan pysynyt?" kysyi rovasti saatuaan -kahvinsa juoduksi. - -"Niin minä olen sitä ajatellut, että meneminen se taitaa olla -parasta." - -Rovasti oli vähän aikaa ääneti, sitten hän vakavasti katsellen -Tuomasta kysyi: - -"Ovatko ne syyt sitten, jotka sinua muka matkaan pakottavat, niin -jyrkät, ettei niitä voi poistaa?" Pappi hymyili ja näytti olevan -siinä luulossa, ettei toinen kykenisi hänelle tyydyttävää vastausta -antamaan. - -"Kyllä ne syyt ovat sellaiset, ettei siinä auta melkein mikään... -Minä en voi, näettekö, täällä enää perhettäni elättää, sillä..." - -"Turhia", ehätti rovasti keskeyttämään, "olethan tähän asti voinut. -Mutta tuo lause on vain kaikkein Amerikkaan lähteväin keppihevosena, -jolla he ratsastavat. Syy on vain se, että kaikki tahtovat nyt -puuveitsellä hopeaa leikata, rikastua." Rovasti oli puhuessaan -noussut ylös ja käveli nyt kiivaasti edes takaisin kamarin lattialla. -Tuomas aikoi jotain sanoa, mutta neiti ehätti ennen: - -"Tuomas", sanoi hän erinomaisella painolla, "tiedättekö te, mikä on -isänmaa ja isänmaanrakkaus?" - -"Tiedänhän, tuota, minä, mutta..." yritti Tuomas alakuloisesti -vastaamaan. Vaan neiti keskeytti: - -"Niin, mutta mitä? Ettekö tunne isänmaanrakkautta? Oi, luulenpa -ettette sitä tunne! Sanokaa, rakastatteko vähääkään noita tuomia, -jotka tuolla pihalla noin ihanasti kukoistavat ja kukkivat? -Tunnetteko vähääkään vetovoimaa siihen paikkaan, jossa tupanne -mäenrinteessä seisoo, jossa niin ihana kasvimaailma kesällä olentonne -ja perheenne syliinsä sulkee? Kuinka voitte jättää vaimonne ja -lapsenne, onko pienintäkään rakkauden sidettä enää tallella? Ja... -ja..." Neiti sekautui. Kielen päällä pyöri niin paljo jaloa ja -pontevaa, että... että siinä täytyikin niin käydä. - -Tuomas pyyhkäisi kämmenen selällä silmäänsä. Sitten hän hiljaa sanoi: - -"Neiti Ilma kyllä tietää, että minä rakastan perhettäni ja -isänmaatani ja ett'en ole mikään huikentelija. Mutta neiti on hyvä ja -sanoo minulle, mitä minä voin hyötyä kukkasien kauneudesta, kun ei -minulla ole perheelleni riittävästi leipää?" - -"Tehän saatte papalta suuren palkan!" huudahti Ilma neiti vähääkään -ymmälle joutumatta. - -"Niin, mutta se ei riitä ajan pitkään, sillä minun maani ei kasva -aina." - -Nyt joutui neiti ymmälle. - -"Maa ei kasva aina", matki hän. "Mitä tarkoitatte, eihän teillä -olekaan maata?" - -"Senpä vuoksi onkin sen kasvullisuus hyvin epävarma." - -"Minä en ymmärrä teitä." - -"Minun maani on minun työnteossani..." - -"Niin, niin." - -"Niin, minun perheeni elää minun kätteni työstä. Mutta minäkin tulen -vanhaksi ja työhön kykenemättömäksi. Sitäkin aikaa varten tarvitsisi -jotain olla." - -"Mutta onhan palkkanne kaksisataa markkaa, pitäisihän siitä riittää -säästöönkin? Tulevathan muutamat toimeen sadallakin markalla?" - -Tuomas pudisti päätänsä. - -"Ei riitä", sanoi hän, "neiti muistakoon, että minulla on nykyään -kuusi lasta." - -"Mutta monella miehellä ei ole niinkään suuri palkka kuin teillä." - -"Eikä myöskään monella niin isolukuinen ja heikko perhe kuin -minulla." Tuomas alkoi kääntyä äreäksi. Mutta neiti oli kukistamaton. - -"Niin, niin, vaan saahan Mariakin jotain ansaita." - -"Nuorin lapsistamme on kahden kuukauden vanha ja sitä vanhempi -puolentoista vuoden, raajarikkoinen raukka, joka ei ylös kykene, -kuten neiti tietää. Ei siinä ole toivoa äidin ansioon." - -"Mutta saattaisivathan isommat lapset hoitaa niitä pienempiä." - -"Eivät ne siihen heti kykene, ja toisekseen ne, jotka iän puolesta -kykenisivätkin, ovat poikia, eikä niistä ole lasten hoitoon, niinkuin -jos olisivat tyttöjä." - -"Muistan tässä, että onhan tapana sanoa: 'missä kiehuu ruokaa -kuudelle, siinä kiehuu samassa seitsemälle', eikähän nuo pienemmät -vielä paljoa ruokaa kuluta. Kaksi vuotta takaperin elitte vielä hyvin -tuolla palkallanne." - -Tuomas nousi tuskistuneena seisomaan ja näytti olevan aikeessa -lähteä. Hän sanoi surullisesti hymyillen: - -"Neiti osaa jutella kyllä kauniisti, mutta ette ole näitä asioita -kokenut." - -Rovasti oli syrjäisenä koko ajan seurannut tarkkaan keskustelua. Nyt -hän seisahti Tuomaan eteen ja kysyi: - -"Onko siis päätöksesi peruuttamaton?" Äänessä oli jotain osanottoa. - -"Kyllähän minä niin olen ajatellut, että koetan onneani." - -"Tuomas saa nyt mennä toimiinsa. Tule ehtoolla uudestaan tänne!" - -Tuomas meni. Samassa juoksi sisään talon seitsenvuotias poika. - -"Pappa, antakaa minulle kymmenen penniä!" pyysi poika kauniisti, -isäänsä kiinni tarttuen. - -"Aina sinäkin", äännähti rovasti tyytymättömänä. Otti kuitenkin -kukkaronsa esiin. - -"Mitä sillä teet?" kysyi hän. Poika selitti tarkoituksen. Leipuriin -sanoi menevänsä. Poika sai, mitä pyysi. Tuo olikin melkein -jokapäiväinen vero. - -Ilma oli juuri aikeessa lähteä kahvitarjottimen kanssa huoneesta, -vaan rovasti pidätti. - -"Koetapa laskea, kuinka paljon Tuomaan palkasta tulee kunkin hänen -perheensä jäsenen osalle vuoden kunakin päivänä!" - -"Jaa, mutta sitäpä pitää koettaa!" Neiti pani tarjottimen pois, etsi -paperiliuskan ja alkoi innokkaasti laskea. Laskunsa loppuun saatuaan -ei hän puhunut mitään, vaan äänetönnä hämmästystä osottaen tuijotti -paperiin. - -"Mitä tuli?" pappi kysyi hymysuin katsellen tytärtään. Tämä viipyi -vähän, ennenkuin vastasi: - -"Kahdeksan penniä." - -"Kahdeksan penniä!" - -"Niin, eikä varsin täyteen sitäkään." - -Rovasti nyökytteli ajattelevaisesti päätänsä ja neiti sanoi -innokkaasti: - -"Herra Jumala, pappa, me emme saa estää, jos Tuomas tahtoo lähteä." - -(Aikamme kuvia III.) - - - - -HERRA PENTTINEN. - - -Hyviä miehiä ei ole koskaan liian tiheässä; rikkaita miehiä on paljon -tiheämmässä. - -Kukaan ei ole sanonut, ettei suurituloisten miesten joukossa olisi -hyviä miehiä, mutta rikkaita miehiä on heidänkin joukossaan paljon -useampia. - -Hyvät miehet ovat rehellisiä. - -Toisia ihmisiä kohtaan saattaa moni ihminen olla rehellinen. -Useimmat ovat epärehellisiä itseänsä kohtaan. Se on synti raskainta -laatua, suurin rikos luonnon järjestystä vastaan; itsepetosta seuraa -rangaistuksena kintereillä onnettomuudet, tuskat, epätoivo ja -kuoleman kauhu. -- - -Herra Niilo Penttinen oli rikas mies. Hänen ympäristössään oli paljo -ihmisiä, jotka olivat köyhiä rottia häneen verraten. Niilo Penttinen -oli osannut järjestää niin, että heistä jokainen osaltaan hyödytti -häntä, vaikka olivatkin köyhiä ja vähävaraisia Niin tavoin kertyi -hänelle suuret tulot, useimpain ympäristöläisten tulojen pysyessä -pieninä ja niukkoina. - -Niilo Penttisen kotona oli mukavaa ja lämmintä. Siellä oli -osittain ja suhteellisesti myöskin komeata ja ylellistä. Niin -oli myöskin pappiloissa, nimismiehellä, tuomarilla, tohtorilla, -sahan patruunalla, kauppiailla ja osalta talollisillakin. Köyhillä -mökkiläisillä, päiväläisillä, torppareilla ei ollut niin lämmintä -ja mukavaa, sillä heidän tulonsa eivät koskaan riittäneet omiin -mukavuuksiin -- siinä oli kylliksi, kun elivät. - -Niilo Penttinen oli hyvässä maineessa. Hän oli kristillismielinen, -kansallismielinen, teki usein lahjoituksia, toisinaan synnyttämättä -mitään meluakaan. Ja kun niillä tienoin joku sattui tekemään -julkisesti sellaista syntiä, jota ei vielä ollut totuttu katsomaan -läpi sormien ja jonka välttäminen oi niin helppoa, että vain harvat -kompastuivat ja lankesivat siihen -- silloin oli Niilo Penttinen -ensimäisenä miehenä moittimassa ja piti syntiselle nuhdesaarnan. - -Mutta Niilo Penttiselläkin, niin mallikelpoinen, siivosyntinen ja -toimeentuleva kuin olikin, oli myöskin maallinen tuskansa: häntä -kalvoi alituinen köyhtymisen pelko. Poistaakseen tätä ikävää -rasitusta koetti hän kaikilla luvallisilla keinoilla lisätä -tulojaan. Siitä oli kyllä seurauksena, että useain köyhänpuoleisten -ympäristöläisten menot samassa suhteessa kasvoivat -- mutta se ei -kuulu asiaan. - -Iän karttuessa kasvoi Niilo Penttisen levottomuus. Ei hänellä nyt -enää ollut niin paljoa huolta tulojen lisäämisestä kuin ennen kootun -tavaran sopivasta sijoittamisesta. -- - -Sattuipa kerran kuolemaan muuan suutari, jolle herra Penttinen oli -lainannut sata markkaa. Suutari kuoli niin tyhjänä, ettei jäänyt -jälelle muuta kuin viisi alastonta lasta ja keuhkotautinen vaimo. - -Tämä kuolema koski herra Penttiseen, ja hän murehti sitä niin, että -otsa meni ryppyyn. Ei hän lasten vuoksi murehtinut -- pitäähän niistä -vaivaishoito huolen. Ei hän myöskään murehtinut tuon keuhkotautisen -vaimon tähden, se kun oli aina ollut vähän halveksittu rumuutensa ja -tyhmyytensä tähden -- ja nythän siitä kyllä pitää Jumala huolen, kun -on sallinut kerran keuhkotaudin tarttua. Mutta suutarivainajan velan -maksusta, siitä ei kukaan milloinkaan tulisi sanaakaan virkkamaan -eikä minkäänlaista huolta pitämään. Sitä herra Penttinen huolehti ja -murehti, kuultuaan suutarin kuolemasta. - -Silloin ilmestyi itse Kuolema omassa personassaan herra Penttisen -eteen, hymyili niin ystävällisesti, kuin se hänen kaltaiselleen oli -mahdollista, ja sanoi: - -"Lienen saattanut sinut murheelliseksi, kun vein suutarin _ennen -sinua_." - -"Ei, ei", koetti herra Penttinen änkyttää kauhusta ihan kalpeana. - -"Sinun vuorosi tulee kyllä pian", jatkoi Kuolema. Kauhusta nousivat -herra Penttisen hiukset pystyyn. - -"Mihin sitten panet kaiken, mitä koonnut olet?" jatkoi Kuolema. - -Herra Penttinen yritti kysymään: - -"Milloin?" - -Mutta vastausta ei tullut. Kamala näky hävisi, ja jäljelle jäi -alituinen, kalvava, tuskallinen kuolemankauhu. - -Vaikka herra Penttinen olikin uskovainen ja tiesi varmasti kuolemansa -jälkeen pääsevänsä taivaaseen, tahtoi hän kuitenkin lykätä tuon -muuton niin pitkän ajan päähän kuin suinkin mahdollista. Kun -taivaassa saadaan olla iankaikkisesti, niin sinne kyllä aina ehtii... - -Sitä paitsi, kun herra Penttinen tiesi olevansa hyvissä väleissä -Jumalan kanssa, päätteli hän aivan varmasti, että Kuolema häntä -uhkaillessaan oli tehnyt ilkeätä leikkiä aivan ominpäin, ilman -Jumalan neuvoa. Siitäpä syystä hän uskalsikin vastakynteen ryhtyä ja -päätti puolustautua Kuolemaa vastaan kaikilla tieteen ja kotitarpeen -keksimillä keinoilla, maksoi mitä maksoi. - -Kaikki, mitä rahalla voi saada, kutsui hän apulaisikseen, sekä koetti -rukoillakin, että Jumala pitäisi hurjaa Kuolemaa hiukan aisoissa. - -Tästä taistelusta Kuoleman ja herra Penttisen välillä syntyi loistava -näytelmä, jossa panoraaman tavoin vaihteli tieteen ja kokemuksen -synnyttämiä mestaritekoja. Mutta kaikesta huolimatta -- huolimatta -erikoissuhteestaan Jumalaankin -- tunsi herra Penttinen kauhulla -ja vapistuksella, että Kuolema seisoi alinomaa oven takana, kylmä, -nihkeä käsi ovenrivassa. - -Toisinaan ajatteli herra Penttinen, että _se saattaa_ seista siellä -kyllä vuosikymmeniä -- mutta kohta meni mieleen: _se saattaa_ myöskin -astua sisään milloin tahansa. - -Herra Penttinen eli näihin aikoihin rikasta sielunelämää, koetti -kiinnittää huomiotansa kaikkeen, mikä vain suinkin saattoi häntä -koskea. - -Niinpä hän, omituisen sattuman kautta, joka ei kuulu tähän, -tuli ajatelleeksi omaa suhdettaan köyhiin ihmisiin, joita hänen -ympärillään oli niin lukuisasti. Hän oli ennen aina ollut vakuutettu -siitä, että ainakin köyhät häntä kiittävät armeliaisuudesta. -Mutta nyt hän sai yhtäkkiä tietää, että ne eivät pidäkään hänen -armeliaisuuspalojaan muuna kuin muruina, jotka rikkaan pöydältä -putoovat. "Sepä kauheata!" ajatteli hän ja suuttui. Olihan -hänen kotinsa, semminkin jouluaikoina, ollut ikäänkuin yleinen -armeliaisuuslaitos. Aina oli hän harrastanut kansan ja kirkon -parasta; hänetkö nyt luettaisiin koronkiskurien luokkaan! - -Hän kokosi köyhiä ympärilleen ja puhui niille kiihtynein mielin, -vapisevin äänin loukatusta omanarvontunnosta. - -Mutta ne eivät uskoneet häntä. Eräs joukosta virkkoi: - -"Sinä olet tässä rikas, herra, voit hyvin, elät loistossa ja -mukavuudessa. Meidän yhteisillä uhrauksillamme ja myönnytyksillämme -olet päässyt tähän asemaan. Hävitä pois komeus, luovu -mukavuuksistasi! Tule ja ala elää meidän tavallamme! Rupea veljeksi! -Tähän asti olet sinä ollut ylimys. Sinulla on ollut meistä suurempi -hyöty kuin meillä sinusta. Varoistasi olet uhrannut armeliaisuuden -tekoihin pienen, pikkuruisen rovon ja yrittänyt sillä ostaa meidän -rakkauttamme. Mutta kuule nyt, mitä sanon: köyhä voi myydä kaiken -muun, mutta ei rakkauttaan. Rakkautemme voimme antaa vain rakkauden -vastalahjaksi." - -Herra Penttinen nuhteli, nuhteli kovastikin ja oikein Jumalan sanan -kautta, sekä koetti kovistella ja uhkailla. Vaan ne eivät välittäneet -mitään. Pelosta ei puhettakaan! Röyhkeyden vain vastasivat -röyhkeydellä. Kovin harmistuneena huomasi herra Penttinen, että hän -todella riippuikin enemmän niistä kuin ne hänestä. - -Vanhat suosittelukeinot eivät siis näyttäneet kelpaavan. Mutta yksi -etu tästä taistelusta oli herra Penttiselle ollut, se, että hän sen -kestäessä usein unohti olevansa kuolemansairas. Elämä tuossa uusien -ajatusten ristitulessa vei mukanaan niin, ettei oikein ehtinyt -sivuilleen katsoa. - -Hänellä oli varoja, hän voi elää mukavasti. Mutta, tulla toimeen -elämässä ilman sellaisia käskettäviä, jotka olisivat hänelle -kiitollisia, sitä ei herra Penttinen voinut. - -Taisteluun ryhtyen laittoi hän kylän keskelle lukusalin ja kirjaston. -Saisivat siellä, hauskassa seurustelussa viihdyttää itseään, oppia; -hän itse olisi joskus, kun aikaa sattuisi, mukana, neuvomassa ja -opastamassa. - -Vaan ne kyllästyivät pian siihen -- herra Penttisen seuraan ne vielä -pikemmin kyllästyivät. Kukaan kyläläisistä ei ajatellutkaan kiittää -häntä hänen uhraavaisuudestaan -- ainoastaan sanomalehdet siitä -kehuen kertoivat. - -Vielä hän koetti. Kutsui niitä kotiinsa, tarjosi kahvia ja erotessa -pisti kouraan rahalahjan. Ihmiset möllämystyivät, puristivat -käsissään lahjaropoja ja kotiin päästessään näyttivät omaisilleen -aprikoiden: "Tämän hän pisti kouraan. Mitä tuolla mahtanee -_tarkoittaa_?" - -Pian ne ymmärsivät hänen tarkoituksensa olevan ostaa rakkautta, ja -nauroivat makeasti. - -Niilo Penttinen vapisi monta kertaa tuskasta, kun huomasi, kuinka -turhaan kaikki hänen ponnistuksensa rakkauden hankkimiseksi menivät. -Epävarmuudentunne siitä, mikä oli oikein, mikä väärin, kasvoi iän -kanssa. Kuolema, joka vähän aikaa oli ollut poissa näkymöltä, -ilmestyi taasen oven taakse, tuntui pitävän kiinni ovenrivasta, -arvelevaisena aprikoiden: "Astunko ma, astunko ma?" - -Ja herra Penttinen taisteli vastaan kaikilla tieteen ja kokemuksen -keksimillä keinoilla. Edelleen eli hän mukavasti ja loistossa, ei -antanut itseltään puuttua mitään. Olihan hän jo 60 vuoden vanha. -Sellainen ikä olisi jo oikeuttanut lepoon, mutta hän ei voinut -levätä. Elämänkysymys oli hänessä vasta vanhana herännyt. Hän -_tahtoi_ saada selvyyttä, ennenkuin se oven takana seisoja astuisi -sisään ja vaatisi lopullisesti mukaansa. -- - -Kerran hän puhutteli erästä köyhää vanhusta, joka oli ollut koko -elämänsä hyvin vaatimaton ja iloinen. Ukkoa pidettiin hiukan -yksinkertaisena, ja sen vuoksi otaksuttiin hänen voivan olla niin -vaatimaton ja iloinen köyhyydessään. - -Herra Penttinen kuunteli tämän puheita hymyillen ikäänkuin lapselle, -joka ymmärtämättömyydessään ja haaveksivana lörpöttelee joutavia. - -"Noo, pääsevätkö rikkaat ja paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa -olevat ihmiset sitten ollenkaan taivaaseen?" johtui Penttinen -kysymään. - -"Luonnollisesti!" vastasi vanhus. "Taivas on kaikille avoinna. Siellä -on monta asuinsijaa. Mutta ainoastaan vaatimattomat ihmiset viihtyvät -taivaassa. Siellä on, luuloni mukaan, hyvin yksinkertaiset olot. Sen -vuoksi otaksun, että rikkaat ja toisten hallitsemiseen tottuneet -eivät viihdy siinä taivaassa, josta Jesus puhuu. Sitä vastoin -viihtyvät he hyvin täällä maan päällä -- joka on heille jo taivas. -Siinä taivaassa, johon Jesus on mennyt, ovat kaikki yhdenarvoisia. -Kaikki palvelevat toisiaan. Palveleminen tuottaa suurempaa iloa -kuin käskeminen. Minä luulen, etteivät rikkaat ja ylhäiset pidä -sellaisesta järjestelmästä." - -"Mutta eivätkö rikkaat siis ensinkään voi tulla siihen, sanokaamme: -köyhäin taivaaseen?" - -"Kyllä! Mutta ylhäisen ja rikkaan täytyy ensinnä tulla luonteeltaan -köyhäni ja alhaisen kaltaiseksi, heidän kanssaan yhdenvertaiseksi -ja veljeksi. Täytyy tulla niinkuin uudestaan lapseksi, arvoasemista -välittämättömäksi..." - -"Ja jakaa tavaransa?" - -"Se on kyllä Raamatun esimerkki. Taivaassa ei tavaroille eikä -arvoasemille panna mitään arvoa. Sinulla saa olla niitä niin paljo -kuin tahansa, kun et vain niitä rakasta etkä petä itseäsi sillä -luulottelulla, että sinulla on oikeus niiden avulla elää mukavasti -silloin, kuin muilla ihmisillä, semminkin huonoilla ja hylyillä -veljilläsi on henkinen ja ruumiillinen vilu ja nälkä." - -"Köyhät pääsevät varmaankin hyvin helposti taivaaseen?" - -"Eipä se taida olla niinkään helppoa, sillä heissäkin on -rikkaudenhimo ja tavaranrakkaus. Monet heistä kadehtivat rikkaita, -toiset nurkuvat kohtaloaan, vaikka eivät olekaan elintarpeiden -puutteessa." - -"Sepä se!" huudahti herra Penttinen, "se on sama synti ja tuska kuin -rikkaillakin". - -"Niinpä kyllä, mutta asianhaaroihin ja syihin katsoen paljoa -lievemmin tuomittava. Rikkaitten esimerkki kiihoittaa köyhiä." -- - -Tämä lapsellinen keskustelu vaikutti sittenkin syvästi herra -Penttisen herkistyneeseen mieleen. Kauan ja perinpohjin hän -sitä harkitsi ja punnitsi ja johtui vihdoin sydämensä pohjasta -huudahtamaan: - -"Armahda minua, Jumala, ja johdata oikealle tielle!" - -Niilo Penttisen puolesta oli se laatuaan ensimäinen anomusyritys -Jumalalle. Kyllä hän ennenkin oli esitellyt yhtä ja toista, oli -muiden mukana kirkossa ja joskus kotonakin huokaisten pyytänyt -Jumalan siunausta toimillensa. Niiden huokausten tarkoituksena oli -aina kuitenkin ollut taivuttaa Jumalan mieltä suosiolliseksi hänen -hommilleen, s.o. ohjailla Jumalaa herra Penttisen mielen mukaan. Ei -ollut kysymystäkään siitä, että Jumala saisi ohjata herra Penttistä. -Nyt oli sitä pyydetty. Se oli suuri luottamuksen osotus Jumalalle, -aivan harvinainen rikkaalta ja saiturinsekaiselta mieheltä. - -Jumala kuuli herra Penttisen rukouksen ja tarttui ohjaamaan hänen -asioitaan. - -Tähän ei kuulu se, mitä kaikkea nyt talossa tapahtui, mutta -lopputulos uudesta suunnasta oli se, että Niilo Penttinen joutui -tekemään vararikon. - -Herra Penttinen oli muiden ihmisten kaltainen ja katseli asioita -heidän kannaltaan. Jumala, tietysti, katseli asiaa omalta kannaltaan. - -Melkein epätoivoon joutui Penttinen, Jumalan huomiosta kun luuli -kokonaan syrjään joutuneensa, sitä vastoin kuin aina ennen, rikkaana -ollessaan, luulotteli itseään Luojansa lellipojaksi. - -Vaan kun mies oli aikansa parkunut ja valittanut, väsyi hän siihen --- semminkin kun ei Kuolemakaan nyt uhkaillut, vaan pysytteli -enimmäkseen piilossa. Epätoivokin rauhoittui vähitellen. - -Hän joutui nyt elämään tavallista, vaatimatonta elämää. Entiset -rikkaat ystävät jäivät paikoilleen, herra Penttisen laskeutuessa -niiden tasalle, joitten täytyi pakosta elää kovin vaatimattomasti. -Ensinnä tuntui tämä uusi ympäristö vieraalta ja vastenmieliseltä -- -melkeinpä ne olivat aivan kuin entisiä vastustajia. - -Ajan kuluessa kaikki muuttui. Hän saavutti uusien tovereittensa -ystävyyden, ei lahjoilla eikä hyvillä teoilla, vaan vastalahjana -osottamastaan veljellisyydestä. - -Kuolema, jolla on aina niin erinomainen taipumus sekaantua -ihmisten asioihin, oli pysynyt pitkän ajan syrjässä, vaan nyt hän -eräänä aamuna raoitti herra Penttisen yksinkertaisen kodin ovea -ja irvisteli. Penttinen säpsähti ensinnä, mutta asettui kohta. -Laski kädet ristiin rinnalle ja katsoen Kuolemata rohkeasti, mutta -uhittelematta, vasten kasvoja, virkkoi nöyrästi ja hiljaa: "Valmis." - -Aika ei ollut vielä tullut, uhriin ei saanut vielä koskea. Kuolema -painoi oven hiljaa kiinni ja lähti pettyneenä tiehensä. - -Ystävät riensivät onnittelemaan ja puristamaan Penttisen käsiä. - -"Miltä sinusta nyt tuntuu, vanha, paljon kokenut setä?" kyselivät. - -"Iloiselta. Ihmisen pitää olla aina valmis sata vuotta elämään, -huomenna kuolemaan." - -"No sillä lailla!" riemuitsivat ystävät. "Mutta tule nyt meidän -mukanamme paljastamaan rikkaitten ja ylimysten itsekkäisyyttä!" - -Vanhus naureskeli: - -"Eihän siinä mitään paljastamista ole, se on alaston ennestäänkin." - -"Niin, mutta pitäisi heille huomauttaa." - -"Niinpä kyllä. Mutta eivät he huomauttajaa usko, enempää kuin -köyhätkään, ennenkuin oppivat lähimmäistään rakastamaan." - -Vieraat tulivat ulos. Eräs sanoi: - -"Uskoivathan he ennen setä Penttistä." - -"Kun hän oli rikas..." - -"Mutta me emme uskoneet." - -"Vaan nyt uskomme." - -"Kun hänkin on köyhä." - -He menivät hiljaa pois. Kaiken epäselvän poistamiseksi katsoi muuan -tarpeelliseksi sanoa vielä: - -"Hän on hyvä mies -- kuitenkin, tuo setä Penttinen." - -Ikäänkuin joku heikäläisistä olisi sitä epäillyt, he hymyillään -toisilleen sitä vielä vakuuttivat. - -Sillä välin istui herra Penttinen huoneessaan ja ajatteli köyhäin -ystäväinsä rakkautta, jota ei ollut voinut rahalla ostaa, vaan jonka -nyt oli saanut vastalahjaksi. Iloisena hän asiaa mietti, kalpenevilla -huulillaan tyytyväisen onnellisuuden rauhallinen hymyily. - -(Tienhaarassa.) - - - - - -ILMARI CALAMNIUS-KIANTO. - - -Syntynyt 7/5 1874 Pulkkilassa, fil.-kand. 1898. Toiminut -opettaja-alalla. Teoksia m.m. _Soutajan lauluja_ (run.), _Hiljaisina -hetkinä_ (run.), _Lauluja ja runoelmia, Nirvana, Pyhä viha, Pikku -syntejä_ y.m. - - - - -"SIELUNVIHOLLINEN." - -Kuvaus Kiannalta. - - --- Mikä kumma se lie tuo kulkija tuolla järven selällä? Niin on -ollakseen kuin vesilintu, vaan ei se oo oikein vesilintukaan... Iso -se on kuikaksikin, vaan jos hyvinkin lienee kuikka -- se toisinaan -kuikkai moniaalla ilmalla niin ouvon näön ottaa, jottei tuntea taho, -mikä hänet tiennee?... - -Näin olivat muutamat heinämiehet ihmetelleet itsekseen eräänä -pilvisenä elokuun päivänä, kun omituisen näköinen liikkuja oli -havaittu etenevän pitkin sydänmaanjärven harmaita aaltoja ja sitten -katoavan kohti laajinta ulappaa, jonne ei silmä yli vuorisen ja -metsäisen niemen enää voinut seurata. Pelonsekainen tunne oli -vallannut miehet siinä talon rantanurmia niitellessään, sillä ei -se heidän luontoonsa oikein ollut mahtunut, että se sittenkään -tavallinen kuikka olisi ollut, ja kaikki, mikä on epätavallista ja -ennen näkemätöntä, hytkäyttää väkevimmänkin ylimaalaisen veriä. -Että se ei ihminen eikä vene ollut ollunna, siitä olivat kaikki -yksimieliset, sillä kukapa järvimaiden asukas ei tietäisi, miltä -veneensoutaja näyttää, olkoon tuuli ja ilman sää minkälainen tahansa --- kyllähän ne ne tunnettiin... Mutta tämmöistä elävää, joka näytti -ikäänkuin rapistelevan vettä myöten kuitenkaan kohoamatta lentoon, -semmoista ei oltu ikinä nähty eikä kuultu. Mikä se semmoinen oli? -Vakaviksi ja miettiväisiksi venähtivät miesten naamat koko päiväksi, -moneksikin päiväksi, ja mieli hautoi salaa asioita semmoisia, joille -ei löydä edes selviä sanoja. -- - -Ja muuallakin -- juuri sielläpäin, minne sen kummallisen liikkujan -oli huomattu katoavan -- kerrottiin samana päivänä nähdyn näkyjä, -jotka todistivat, että paikkakunnalle oli ilmestynyt merkillinen -ilmiö, josta ei tiennyt, mikä se oli. Toisille se oli toisena -näyttäytynyt, toisille taas toisena, ja siitähän sen juuri oli -uskonutkin, ettei se mikään oikea kulkija ollut ollunna. Niinpä -Vanhavaarassa, joka oli puolentoista peninkulman päässä kirkolta, -oli iltapäivällä koko talonväki nähnyt ilmeisen _kummituksen_ järven -kareja kiertelemässä ja sitten oli se ruvennut lähenemään suoraan sen -talon rantaa kohti. Sitä oli kovasti säikähdetty, jopa niin kovasti -säikähdetty, että kaikki olivat heittäneet viikatteensa ja haravansa -mättäille ja paenneet taaksensa katsahtamatta metsän peitossa -olevaan naapuritaloon kertomaan ja keskustelemaan tämän oudon näyn -johdosta. Mutta ei kukaan ollut sielläkään osannut selitystä antaa, -ja kaikki olivat nyt varmat siitä, että jos eivät ennen olleet -kummituksia havainneet, niin nyt ainakin sellaisen olivat nähneet. -Muutamat olivat ennen kasvaneet siihen uskoon, että kummitukset -näyttäytyvät ainoastaan maissa -- kirkkojen ja ruumishautojen, -harvemmin talojen läheisyydessä, mutta nyt uskoivat kaikki, että -vesikummituksiakin on olemassa... Naapurien saattamina uskalsivat -niittymiehet vihdoin palata kotiansa katsomaan, näkyisikö vieläkin -tuota karinkiertelijäistä, vaan ei enää onneksi mitään järvellä -näkynyt. Hävinnyt oli! Mutta toisesta talosta Nurmelasta, joka -oli korkealla vaaralla toisella puolella järveä, näkivät tarhalla -olevat lapset sekä vanha muori _paholaisen kulkevan kahlaamalla_ yli -leveimmän järven selän vaahtoavassa vastatuulessa, ja sitä lapset -varsinkin ihmettelivät, kuinka pitkät sääret sillä miehellä mahtoivat -ollakkaan, sillä muori vakuutti heille, että vettä oli siinä paikassa -kymmeniä syliä syvältä... Muori itse aivan vapisi kauhistuksesta, -sylkäisi kolmasti järvelle päin, teki muutamia salaisia taikatemppuja -ja lähti kiireesti astua köppäisemään pirtille. Lapset nähdessään -muorin niin pelästyksissään livistivät perässä ja tarttuivat kovasti -kiinni hänen hameestansa. Pirttiin päästyään turvautui muori vanhaan -virsikirjaansa, josta kimakalla kurkkuäänellä veisasi virren: - - Armon liiton enkel' -- - Torju päältämm' perkel'... - -Sitten vasta palasi tarhalle lehmiä lypsämään. - -Piru se oli itse eikä mikään muu! Sen olivat nähneet Mörkölänkin -piika ja renkipoika palatessaan luhtaniityltä veneellä. Se oli -ollut tulemassa suoraan heitä vastaan, vaan silloin he äkkiä -olivat kääntäneet veneensä lähellä olevaan niemeen ja piiloutuneet -pajupensaiden taa. Sieltä olivat he kyykkysillään henkeä pidätellen -odottaneet, mitä tuleman piti, ja nähneet, kuinka piru kulki aivan -saman niemen nenitse onneksi havaitsematta maalla olijoita. Sillä -oli ollut tulipunainen pää ja leveät valkoiset kämmenet, joilla se -vihaisesti oli vuoron perään läiskäyttänyt veteen... muuta eivät -piilopaikastaan olleet eroittaneet. Ja sivu se oli mennyt, vaan -sitten he olivat nähneet, kuinka se etempänä poikkesi muutamaan -rantahiedikkoon, ja siihen paikkaan, jossa se nousi maalle, oli -jäänyt ikäänkuin tulikivi keltaisena paistamaan, eikö lie savuakin -näkynyt... mutta itse oli paholainen kiireenvilkkaa kapaissut -mustimman rantakuusen alle ja sinne kadonnut -- ja samassa -silmänräpäyksessä oli järvellä alkanut ankara rankkasade ja hirveä -tuuli, joka oli ollut kaataa piialta ja renkipojalta veneen. Vähissä -hengin, läpisäikähtyneinä ja läpimärkinä olivat päässeet Mörkölän -rantaan... - -Koko Kinnulankylä oli näin vähitellen joutunut pelon valtaan. -Sillä melkein joka talosta, joka oli järven seuduilla, oli samana -päivänä nähty tuo outo kulkija vesillä. Mistä se oikein oli tullut -ja mihin mennyt, sitä ei kukaan selvään osannut sanoa, sinne -pohjoiseen, Junnulankylää kohti se vain oli painunut. Oli niitä, -jotka väittivät, ettei se paljaassa vedessä ollut kulkenutkaan, vaan -että sillä oli allaan jotain, jonka päällä se istui, ja joku tiesi, -että se oli sielunvihollinen itse, punapäinen saatana, joka kulki -siunaamattomalla ruumisarkulla lykkien järven pohjasta kaksipäisellä -hiilihangolla... Toinen oli kuullut oudon pamauksen järveltä ja kun -oli sinnepäin katsahtanut, niin oli nähnyt saman saatanan valkean -savupilven keskessä kirjavalla kivellä istumassa ja savupilven -päällä oli leijaillut sysimustia olentoja... Hyi! Kyllä tämän täytyi -olla juuri se vanha kehno, helvetin herra ja kristikunnan vihamies, -joka nyt oli lähtenyt taivaltamaan ennen niin rauhallisia vesiä. -Ja sen kanssa ne olivat ukkosen kuurotkin ja myrskytkin niin äkkiä -seudulle nousseet, niin että ihmisten oli vaikea vesillä liikkua -eikä auringonlaskun aikaankaan kyennyt nuotalle lähtemään, kun -ei yöksikään missään tyyntynyt. "Jos se siitä vielä kohoaa maita -kulkemaan ja tulee ihmisten pirtteihin, kun aikaväki on niityllä, -koppoo kouriinsa viattomat lapset ja viepi mennessään -- niinkuin on -kyllä sen kuultu ennenkin tehneen? Mikä sen tietää pirun juonet, kun -se kerran irrallaan liikuskelee!"... - -Ja Kinnulankylän asukkaat olivat kovasti huolissaan eivätkä saaneet -oikeata rauhaa, ennenkuin Muijalan mökin mies, joka oli rehelliseksi -ukoksi tunnettu, vartavasten laitettiin kirkolle pappien kanssa tästä -asiasta neuvottelemaan. Pitäisi pyytää pappeja lukemaan kirkossa -erityisiä rukouksia Kinnulankylän puolesta ja manaamaan sitä rietasta -henkeä, jonka oli nähty pelehtivän ja kompeilevan monen talon -kohdalla ja joka peloitteli varsinkin vaimoväen pois niityiltä kesken -kiireintä heinäntekoa, mikä muutenkin oli myöhästynyt... - --- Ja sanohan rovastille, jos ei usko, että se kyllä ei ole oikea -kulkija, joka soutamatta ja purjehtimatta räpistelee näitä vesiä -niinkuin mikähän hornan kuvatus ja johon ei korkeimmat kupaatkaan näy -pystyvän, se kun yhtäläiseen huitoo ja huitoo kämmenillään ja aaltoja -loihtii pois eistään. - --- Kyllä minä sanon ja selitän kaikki, vastasi Muijalan mies konttia -kiskoessaan selkäänsä, ja niin hän lähti maisin polkuja pitkin -taivaltamaan kirkolle kolmisen peninkulmaa... - -Ja tuli kirkolle Muijalan mökin mies ja vakavana asteli maantietä -suoraan isoon pappilaan. Ja konttinsa pirtin porstuaan heitettyään -ilmausi rovastin kamariin ja puheisiin rykäisihen: - --- Hyvvää iltaa... - --- Iltaa... mitäs olisi asiaa? kysyy rovasti totuttuun tapaansa, -nostaen silmäkulmiaan virkapöytänsä takaa. - --- Oisihan sitä vähä assieta, semmoista kahenkeskistä sanottavaa, jos -rovasti joutaisi kuulemaan, lausui Muijalan mies, asetellen vanhaa -hattuaan ovensuuhun tuolille ja odottaen, että rovasti käskisi häntä -ensin istumaan. - -Rovasti arvasi tässä olevan arempia perheasioita tai ikävämpiä -siveysrikoksia tai jotain sentapaista, mitä joskus sydänmaillakin -sattuu, ja meni sentähden panemaan sisäoven reikeliin, ettei ketään -syrjäistä pääsisi kamariin. - --- Istukaa... sanoi hän mennessään. Sitten hän palasi taas pöytänsä -luo. - --- Mistä te olette? - --- Minähän oon sieltä Muijalan mökistä... tuntoo kai se rovasti -hyvinni! virkkoi Muijalan mies. - --- Muijalan mökistä -- mistä kylästä? kysyi rovasti. - --- Ka Kinnulankylästä... unohtuneenpa se näkyy rovastilta, vaikka -olinhan minä tässä muuanna syksynä teillä kinkerikonttia kantamassa, -kun työ tuolla syönmailla kulukija... tolkuttaa mies hieman -loukkaantuneena. - --- No, mitäs teillä sitten on asiaa nyt? kysyy taas rovasti. - --- Ka semmoinenhan minulla on assie, alotti Muijalan ukko -hiljentäen ääntään ja käyden kasvoiltaan huolestuneen näköiseksi --- että kun sinne meijän kylälle nyt on ilmaantunut semmoinen -karinkiertelijäinen, joka huitoo ja räpistelee ja näyttää kulkevan -niinkuin tyhjän päällä ja joka ei oo mikään muu kuin ihte se ilmeinen -vanha kehno, niinkuin rovastikin hyvin ymmärtää, ja minä tuota sillä -lähin pyytämään, jotta eikö se passaisi niinkuin tuota kirkossa -meijän Kinnulankyläläisten puolesta rukoilla, sitä kun ei tiiä, jotta -milloin se taas tuloo vaikkapa maajalassa ihmisiä peloittelemaan... - --- Mutta minä en ymmärrä, mistä te nyt puhutte? sai rovasti -keskeytetyksi ukon sanatulvaa. - --- Ka siitä karinkiertäjästähän minä... tokaisee ukko, jonka -mielestä asia pitäisi heti olla rovastillekin yhtä selvä kuin hänelle -itselleen. - --- Mikä se karinkiertäjä on? kysyy rovasti kummastellen. - --- Ka se vanha kehno... - --- Mikä se on sitten se "vanha kehno"? - --- Ka piru perhanahan se ihte on omassa persoonassaan! kivahtaa ukko -ihmetellen mielessään, että "no, jo on pappia, kun ei taho perkelettä -tuntea"... - -Rovastilta pääsi nauru. - --- _Siitäkö_ te sitten olette puhunut? sanoi hän. - --- Ka siitä siitä, todisti ukko -- johan minä häntä tässä tolkutin, -vaan ettepä te... Sehän se sinne meijän kylään nyt on asettunut... - --- Ettäkö olette nähneet pirun? uteli nyt rovasti, jota asia alkoi jo -huvittaa. - --- Ka nähtyhän se perhana on... alkoi taas ukko selittää -- koko -kylähän siitä puhuu... järvellä se on nähtynä, järvellä -- järvellä! --- ei maajalassa vielä!... Vaan minä sitä sillä äsken puhuin, jotta -jos se niinkuin maajalkaankin näistä puolin lähtenöö, niin se tekköö -pilat... tietäähän se rovasti sielunvihollisen vallan!... - -Muijalan ukko sylkäisi pitkän sylyn puhtaalle matolle ikäänkuin -jonkunlaisella esikuvalla näyttääkseen, miten sielunvihollinen -turmelee tämän maailman kauneuden. - --- Minkänäköinen se oli? tiedusteli rovasti kuin omiin ajatuksiinsa -uponneena. - --- Minkäkö näköinen? kivahti taas ukko nousten seisaalleen ja -läheten rovastia oikein korvaan kuiskuttaakseen hänelle -- Tiiäthän -sen, minkänäköinen paha on... se on semmoinen, miksi se milloinni -rupeaa, vaan tällä oli peä punainen ja valkoiset kämmenet ja niitä se -yhtäläiseen huitoi ja... - --- Mutta kuulkaahan, hyvä mies! keskeytti yhtäkkiä rovasti, jonka -päähän oli pälkähtänyt uusi asia -- oletteko te nähneet minun -poikaani siellä Kinnulankylällä, se lähti täältä viime tiistaina -sinnepäin liikkumaan? - --- Ei oo nähty eikä kuultu, vastasi ukko ikäänkuin paheksuen, että -rovasti oli poikennut toiseen asiaan, vaikka tässä oli juuri käsillä -niin tärkeä jo ennestään. - --- Mutta kyllä hänen olisi pitänyt siellä näkyä, selitti rovasti, -se lähti täältä yksikseen semmoisella palkoveneellä, jossa istutaan -keskellä ja veneen pohjalla ja jota melotaan kaksilapaisella airolla -ja se kulkee hyvin keveästi veden päällä. - -Muijalan mies istui vaiti, kynsäisi korvallistaan ja näytti hautovan -aivoissaan jotakin hyvin sekavaa seikkaa. - --- Ei oo nähty! sanoi hän sitten toistamiseen masealla äänellä. - --- Pojallani taisi olla punainen hattu päässään... selitteli yhä -rovasti kadonneen poikansa tuntomerkkejä. - --- No, se perhana se sitten on ollutkin! rähähti nyt Muijalan ukko -isolla äänellä nauramaan, ja samalla hän tunsi kuin raskaan painon -vierähtävän sydänalastaan ja tuli oikein hyvälle mielelle. - -Ja kun rovasti yhä selitti yksityiskohtia myöten, minkälainen -kulkukapine "kanotti" on ja minkä väriseksi tämä oli ollut maalattu, -niin selveni selvenemistään Muijalan miehelle, mitenkä erehdys oli -voinut syntyä siellä kotikylällä. - --- Vaan entäpä pamaus ja savupilvi ja mustat olennot, jotka muuan oli -nähnyt järvellä? tiuskaisi hän kuitenkin vielä varmuuden vuoksi. - -Rovasti sai tovin aikaa miettiä, kunnes muisti, että pojalla oli -ollut pyssy mukanaan vesilinnun ampumista varten, ja ilmoitti sen -ukolle. - --- No, se se on ollunna, se on ollunna -- jo minä sen nyt kaikesta -havahen... nauroi tämä. -- Kyllä ne nyt siellä kylässä rauhoittuu -akat, kun kuulevat... Vaan sitä kun ei ole ikinä ennen täälläpäin -nähtynä, niin mistäpä sen äkkinäinen maantollo ymmärtää, joka on -syönmailla kasvanut... Vai palkovene. No, jo on kumma. Vai semmoinen -se on rustinki se palkovene... Hyvästi nyt, rovasti, kiitoksia paljo, -ei minulla muuta assieta ollukkaan... ja ei nyt tarvihe kirkossa -siitä rukoilla... ei tarvihe, hyvästi vain, kyllä minun nyt pittää -lähteäk -- se on heinänteko vielä kesken siellä kylällä ja kiire -talonpojilla... hyvästi jeäkää, Jumalan haltuun!... - -Niin palasi Muijalan ukko kotiansa ja selitti ihmetteleville -kyläläisille, etteihän se piru ollut ollutkaan, jonka olivat nähneet, -vaan ihminen, pappilan nuori maisteri, joka oli kulkenut vaatteesta -tehdyllä veneellä kaukana omilla pitäjäretkillään. - -(Kansanvalistusseuran Kalenteri 1902.) - - - - - -MINNA CANTH. - - -Syntyi Tampereella 19/3 1844; omaa sukua _Johnsson_. Kävi Jyväskylän -seminaarin; meni 1865 naimisiin lehtori J. F. Canthin kanssa, jonka -kuoltua 1879 piti kangaskauppaa Kuopiossa. Kuoli 12/5 1897. Teoksia -näytelmät: _Murtovarkaus, Roinilan talossa, Työmiehen vaimo, Kovan -onnen lapsia, Papin perhe, Sylvi, Anna Liisa_; kertomukset: _Hanna, -Köyhää kansaa, Salakari, Lain mukaan, Kauppa-Lopo, Novelleja I, II_ -y.m. - - - - -MISSÄ ONNI? - - -Siitä lienee jo noin parikymmentä vuotta, kun asiat minua eräänä -talvena vaativat matkustamaan Tampereelle. Sinne ei vielä siihen -aikaan ollut rautatietä, vaan täytyi ajaa hevoskyydillä, joka entinen -kulkutapa muuten olikin paljon hauskempaa ja runollisempaa. - -Mutta hitaasti se kävi. Nuoskeaa lunta oli viimeisen sateen jälkeen -vielä kosolta maantiellä, se tarttui paakkuina reen jalaksiin ja -raskautti kulun. Hiljalleen löntysti hevonen eteenpäin vanhan -kievarikonin tottuneella tavalla, kyytimies istui rauhallisena ja -huolettomana kuskipenkillä, näkyi, ettei hän ensi kertaa ollut -herroja kyydissä. Minulla oli hyvää aikaa miettiä kaikenlaista siellä -reenperässä, nahkasten sisässä. - -Muistelin, ketä tuttavia minulla mahdollisesti saattoi olla -Tampereella, ja johtuikin mieleeni eräs nuori tyttö, Hilma Reinius, -joka noin kymmenkunta vuotta sitten oli joutunut sinne naimisiin -eräälle rikkaalle tehtailijalle, nimeltä Grålund. Tunsin hänet vallan -hyvin niiltä ajoilta, kun hän oleskeli Tuusniemen pappilassa, rouvan -apulaisena taloudessa ja lastenhoitajattarena. - -Kuinka minun silloin kävi sääli tuota tyttö raukkaa, sillä hänellä -ei suinkaan ollut helpot päivät pappilassa ollessaan, yöt kun sai -valvoa lasten vuoksi ja päivillä alituisesti olla varpaillaan -emäntänsä käskyjä täyttämässä. Hän sai ottaa kiinni kaikkeen; milloin -hänet pantiin keittämään, milloin paistamaan, milloin leipomaan, -huoneita siivoomaan tai vaatteita silittämään. Ja sillä välin riitti -käsitöitä loppumattomiin, pappilan kymmenen lasta kun kulutti paljon -vaatetta. Hilma raukka oli mielestäni kuin orja; hänellä suorastaan -ei vuorokauden kahdestakymmenestäneljästä tunnista ollut yhtä ainoaa, -jota olisi voinut ehdottomasti omakseen sanoa. - -Sen lisäksi hänellä oli niin pieni palkka, ettei se tahtonut -kunnolleen vaatteiksi riittää. Aina hänen täytyi kääntää penninsä -moneen kertaan, ennenkuin uskalsi sen kädestään laskea, miettiä ja -tuumia, mikä oli huokeinta, kannattiko ostaa vai täytyisikö koettaa -vielä ilman tulla toimeen. - -Mutta kumma kyllä, jotenkin virkeänä hän pysyi yhtäkaikki ja hyvä -toivo hänellä oli tulevaisuudesta. Kun olo kävi liian tukalaksi tai -työtaakka ylen painavaksi ja kun hänen täytyi kävellä rikkonaisissa -kengissä, eivätkä varat myöntäneet ostamaan uusia vielä pitkiin -aikoihin, lohdutteli hän aina itseään tulevien, parempien päivien -odotuksella. - --- Mutt' antaahan olla, jahka minä tästä saan rikkaan sulhasen, niin -kyllä muuttuu elämä toisenlaiseksi, oli hänellä tapana sanoa. - --- Koska se teidän rikas sulhasenne tulee sitten? kysyin häneltä -kerran, kun hän taaskin suurella varmuudella oli siitä puhunut. - --- En tiedä, milloin tulee, hän vastasi, mutta tulla hänen täytyy. -Minä en rupea koko ikääni köyhyyttä kärsimään, siitä alan jo saada -ihan kylläkseni. Ja muulla tavalla taas en rikkaaksi pääse, varakas -sulhanen on ainoa neuvo. - --- Ottaisitteko kenen hyvänsä, kun hän vain on rikas? - --- Ottaisin. Vaikka hän olisi musta kuin murjaani ja tyhmä kuin -saapas, niin ottaisin sittenkin. - --- Mutta ajatelkaas, jos ette voisi häntä lainkaan rakastaa? - --- Rakkaudesta minä viisi veisaan. Ei köyhän auta semmoisia -turhuuksia ottaa lukuun. Kun hän vain auttaa minua paremmille -päiville, niin olen hänelle niin kiitollinen, että se jo kyllä käy -rakkaudesta. - -Nuoren tytön suussa tuo puhe kuului kovin luonnottomalle; mutta se -vain todisti tavallaan sekin, kuinka kovaa koulua hän oli käynyt. -Nuhteet, joita ensi hetkessä ajattelin tuoda esiin, kuolivat -huulilleni, tunsin niin suurta sääliä häntä kohtaan. - --- Luuletteko sitten, että onni on ainoastaan rikkaudessa? kysyin -vain hyvin sävyisästi. - --- Missä se olisi, ellei siinä? hän vastasi. Hyväinen aika, kun -ihminen saa, mitä ikinä haluaa, saa nukkua yönsä rauhassa, tehdä -työtä sen verran kuin tahtoo, ja asettaa elämänsä kaikin puolin -mieleisekseen, mitä häneltä sitten enää puuttuisi? En suinkaan -ymmärrä. Minä hymyilin. - --- No, ja minkähänlaiseksi te asettaisitte elämänne, jos rikkaaksi -tulisitte? - --- Niin, minäkö? - -Hänen silmänsä vilkastuivat. - --- Voi, voi! Ensiksikin minä joka aamu nukkuisin tuonne kahdeksaan. -Ja sitten minä aina tilaisin uudet kengät, ennenkuin entiset -ehtisivät rikkikään mennä, jatkoi hän nauraen. - --- No, senkö verran -- - --- Odottakaapas nyt, eihän se ollut kuin alkua. Minä laittaisin -itselleni yltäkyllin kaikkia vaatteita, leninkiä kaikenmoisia, -parhaimmista kankaista, revonnahka-turkin silkkipäällyksineen, sitten -tohvelipalttoita ja saketteja syksyä ja kevättä varten, sadenuttuja -ja kepsiä kesää varten -- hattuja, jos jonkinlaisia -- - --- Jopa, jopa --! Entä sitten vielä? - --- Huoneet laittaisin ihmeen komeiksi, plyyssipäälliset -huonekaluihin, brysselimatot lattialle -- - --- Riittää, riittää, minä nauroin. Kyllä jo arvaan muut seikat. - -Mutta Hilma ei malttanut vielä lopettaa. - --- Tallissa olisi aina hevonen minun varallani, -- että saisin -ajella, milloin vain päähäni pistäisi, ja joka vuosi minä -matkustelisin ulkomailla. - -Tähän tapaan sitä jatkui, mielikuvitus lensi ja innostus kasvoi. Hän -lämpeni lämpenemistään, posket hehkuivat, silmät säihkyivät ja suu -oli onnellisessa hymyssä. Jos kaikki tämä hyvyys olisi jo ollut hänen -käsissään, ei hän siitä varmaankaan olisi voinut enemmän nauttia. - -Pari vuotta lienee kulunut tästä meidän keskustelustamme, kun -pappilan vanhimpia lapsia lähetettiin Savonlinnaan kouluun ja Hilma -sai mennä mukaan taloudenhoitajaksi. Olin oikein mielissäni, sillä -otaksuin varmasti, että hän nyt yhtäkaikki tulisi helpommille -päiville. Mutta sitä en voinut arvata, että tämä sattuma veisi häntä -suurta elämän käännettä kohti. - -Niin kumminkin tapahtui. Tuskin oli kuukautta kulunut, ennenkuin -Savonlinnasta tuli äkkiarvaamaton uutinen: Hilma Reinius on -kihloissa erään rikkaan kauppiaan kanssa Tampereelta. - -Sillä kertaa eivät viestit kertoneet sen enempää. - --- Onkohan tuo kauppias "musta kuin murjaani ja tyhmä kuin saapas?" -mietin minä itsekseni. Ainakin hän mahtaa olla vanha ja ruma, sillä -harvoinpa ne nuoret ovat rikkaiksi ehtineet. - -Mutta ei! Pian saatiin tietää, että hän päinvastoin oli -keski-ikäinen, pulska mies, nimeltä Grålund, toimelias ja virkeä, -Tampereen etevimpiä miehiä. Hän oli käynyt tervehtimässä sukulaisiaan -Savonlinnassa, tutustunut Hilmaan, joka asui niiden kanssa samassa -talossa, rakastunut ja kosinut. -- Häät oli vietettävä Savonlinnassa -kiireimmän takeen, eikä Hilma ollut tuleva enää Tuusniemellä -käymäänkään. - -Sitten kerrottiin vielä, kuinka paljon sulhanen oli antanut hänelle -lahjoja, kultakellon ja rannerenkaat, monet leninkikankaat ja -- -revonnahkaturkin. - -Minua hytkähytti. Muistui heti mieleeni Hilman entiset tuulentuvat. -Nythän ne jo alkoivat toteutua kaikki. - -Häitten jälkeen Hilma katosi näköpiiristämme. Tampere oli -siksi kaukana, ettemme hänestä enää mitään kuulleet, eikä hän -kirjoittanutkaan tuttavilleen Tuusniemelle. - -No, tuota en juuri ihmetellyt. Hän tietysti tahtoi unhoittaa -orjuutensa ajat ja välttää sen vuoksi kaikkea, mikä niistä muistutti. - -Muutamia vuosia kului. Hilma alkoi unohtua mielestäni pois. Kerran -olin vain sattumalta kuullut, että hänen miehensä oli perustanut -villankehruutehtaan Tampereelle, mutta Hilmasta itsestään ei -silloinkaan tiedetty mainita niin mitään. En ollut häntä sen vuoksi -moneen aikaan ajatellutkaan, ennenkuin nyt vasta, kun olin matkalla -hänen kotikaupunkiinsa. - -Päätin kuin paatinkin käydä häntä tervehtimässä ja olin sangen -utelias näkemään, minkälaiseksi tuo pappilan entinen lastenhoitaja -oli muodostunut rikkaissa naimisissaan. Minkälaiseksi oli hän -laittanut kotinsa, mitenkä ylipäänsä asettanut elämänsä? Kuvailin, -että hän oli seuraelämän keskuksena Tampereella, kulki kenties -kestistä kestiin, huvista huviin, otti vastaan vieraita, laittoi -komeita päivällisiä ja illanviettoja luokseen, sanalla sanoen, nautti -kaikenmoisia iloja sitä runsaammin nyt, kun nuoruudessaan oli saanut -niistä tyyten kieltäytyä. - -Tampereelle saavuttuani oli minulla niin paljo toimia, etten ensi -päivänä enkä vielä seuraavanakaan joutanut menemään Hilman luokse. -Mutta hänen asuntonsa jo tiesin, olin ajanut siitä pari kertaa -ohitsekin ja tarkastellut tuota pitkää riviä ikkunoita, joissa -kaikissa oli muodikkaat, kauniit uutimet, veistokuvia ja vihreitä, -korkeita kasveja. Hienolta näytti kaikki ulospäinkin, sisässä varmaan -oli yhä komeampaa. - --- Kuinkahan onnellinen hän nyt mahtaa ollakaan, ajattelin itsekseni -ja halusin mitä pikimmin päästä häntä katsomaan. - -Kolmas päivä oli keskiviikko, muistan sen vieläkin vallan hyvin. Olin -jo edeltä puolen vapaa asioistani, panin parhaimman puvun päälleni -ja laittauduin aiotulle visiitilleni. Läksin jalan, kun kadulla ei -sattunut olemaan yhtään ajuria. Yöllä oli suojannut, liukkailla -kaduilla yritin monet kerrat menemään nurin. Onnellisesti kumminkin -saavuin viimein perille ja käännyin portista sisään. - -Hyvän vaikutuksen heti jo pihakin minuun teki. Kaikki rakennukset -olivat mainiossa kunnossa, leveät, tasaiset tiet risteilivät pihassa -joka haaralle ja lumi oli niin puhdasta, että silmiä huikaisi. -Kookkaan verannan seinät olivat ikkunoita täynnä, niitä kaunisti -somille poimukkeille asetetut valkoiset verhot, pulskat ovet ja -portaat näyttivät minusta ikäänkuin kutsuvan luokseen ja lausuvan -tervetuloa. - -Soitin etehisen kelloa. Näppärä, sievästi puettu palvelusneiti avasi -minulle oven. - --- Onko rouva kotona? kysyin. - -Hän katsoi minuun kummastellen, silmät suurina ja pyöreinä. - --- Kyllä, hän vastasi verkalleen, loi minuun vieläkin epävarman -katseen ja pujahti johonkin sivuhuoneeseen. - --- Huomasipas, etten ollut Tampereen rouvia, ajattelin siinä -päällysvaatteita riisuissani. Nyt hän varmaankin siellä kertoo, että -vallan outo, matkustavainen nainen seisoo etehisessä. Hilma tietysti -ihmettelee, kuka minä mahdan olla. Saa nähdä, tunteeko. Olisikohan -pitänyt lähettää visiittikorttini samalla -- tai ilmoittaa tytölle -nimeni? Mitä vielä! Antaa Hilman olla utelias. - -Heitin syrjäsilmäyksen etehisen seinällä olevaan peiliin, silitin -pikkuisen hiuksiani ja astuin avonaisesta ovesta saliin. Siellä ei -ollut ketään. Katsoin heti huonekalujen päällyksiä. Aivan oikein! -Silkkiplyyssiähän ne olivat. - -Ovet olivat auki vasemmalle, ja sieltäpäin kuului toisesta tai -kolmannesta huoneesta keveitä askeleita. En voinut olla hymyilemättä, -kun ajattelin, miten Hilma hämmästyisi minut nähdessään. - -Askeleet lähenivät ja kynnykselle ilmestyi -- ei, se ei ollutkaan -Hilma, joku muu, ikävän näköinen, keski-ikäinen, minulle vallan outo -nainen. - -Minä en enää hymyillyt, vaan loin tulijaan kysyvän katseen. - --- Anteeksi, mutta rouva Grålund haluaisi tietää, kuka rouva on. - -Minä ojensin hänelle visiittikorttini ja hän katosi samaa tietä kuin -oli tullutkin. - -Katselin taaskin ympärilleni. - -Kuinka täällä oli hiljaista ja kuollutta! Eikö heillä ollut yhtään -lasta? Mitä varten nämä suuret, autiot huoneet --? - -Pitemmälle en päässyt ihmettelemisessäni, kun äskeinen turilas palasi -ja sanoi rouvan pyytävän minua tulemaan luokseen. Hän ei uskaltanut -kylmyyden tähden lähteä huoneestaan. - --- Onko rouva Grålund sairas? minä kysyin. - --- Eipä juuri niin sairaskaan, hän vastasi pitkäveteisesti, mutta hän -ei siedä kylmää. - -Mitä kummaa! Olivathan nämä tavallisen lämpimät huoneet -- miksi ei -hän sitten näissä tarjennut olla? - -Kuljimme monen huoneen läpi ja pysähdyimme viimein suljetun oven -eteen. - -Turilas tarttui lukkoon, mutta ennenkuin hän avasi oven, käänsi hän -vielä päätään ja kiinnitti harmaat silmänsä minuun. - --- Ettehän vain liene kylmä? - --- En toki olekaan. Siellähän on suoja ulkona ja minulla oli turkki -päällä. - -Hän avasi oven ja laski minut sisään. - -Ikkunat olivat peitetyt ja huone niin pimeä, etten alussa eroittanut -niin mitään. Mutta perimmästä nurkasta kuului heikko ääni, ja kun -teroitin silmäni sinnepäin, oivalsin minä vähitellen chaiselongin -tapaisen esineen, jossa joku näytti olevan pitkällään saalien ja -vilttien alla. Laiha käsi ojentui minua kohti, ja nyt huomasin jo -kalpeat, kuihtuneet kasvotkin tyynyllä. - -Menin lähemmäksi ja tartuin hänen käteensä. - --- Tervetuloa, hän kuiskasi ja puhkesi samassa itkemään. - --- Hilma raukka, kuinka teidän laitanne on? Mikä teitä vaivaa? Hän, -tuolla, sanoi, ettette olisi sairas. - -Hän koetti rauhoittua, mutta hetken aikaa kesti, ennenkuin hän -nyyhkytyksiltään sai puhutuksi. Sitten hän alkoi. - --- Niin, eiväthän ne kukaan usko minun sairauttani. Sanovat minun -vain luulottelevan. Ja lääkäritkin väittävät, ettei se ole muuta kuin -hermostumista ja heikkoutta. Mutta lääkärit eivät ymmärrä, ne eivät -ole koko aikana ymmärtäneet. - --- Joko tätä on kestänyt kauankin? - --- Voi, johan sitä on kestänyt! Melkein koko naimisissaoloaikani. Se -alkoi heti -- muutamien kuukausien perästä. - --- Eikä ole tullut ensinkään paremmaksi? - --- Ei paremmaksi -- pahemmaksi vain. Hetken hiljaisuus vallitsi. Hän -makasi nyt tyynenä, silmät alas luotuina. Kasvot ilmaisivat väsymystä -ja välinpitämättömyyttä. - --- Jospa minä olen vain rasitukseksi? - --- Ei, istukaa nyt sentään vähä aikaa! Ellette ikävysty? - --- En suinkaan. - -Mutta keskustelu ei tahtonut sujua. Hän ei nähtävästi jaksanut -välittää muusta kuin omasta sairaudestaan, koska ei edes kysynyt -mitään entisistä tuttavistaan Tuusniemeltä. En tosin ollut minäkään -heitä tavannut moneen aikaan, mutta olisin kuitenkin tiennyt kertoa -hänelle yhtä ja toista heidän elämänvaiheistaan. - -Ajatukseni kiintyivät hänen sairauteensa. Eiköhän siinä tosiaan -ollut paljo luulotteluakin? Ja tämä pimeys, tämä kuumuus, huoneen -umpinainen ilma, tuo hautautuminen saalien ja vilttien alle -- eikö -se kaikki häntä juuri heikontanut? Uskalsin vähän viitata sinnepäin. -Mutta sitä minun ei olisi pitänyt tehdä, sillä hän kohta harmistui -niin, että lensi vallan punaiseksi. - --- Niin se on aina, terveet ihmiset eivät käsitä, mitä sairas sietää -tai ei siedä. Mutta luuletteko, että tässä makaisin, jos suinkin -voisin liikkua ja olla ylhäällä? - --- Saattaa niin olla, vastasin minä vallan hämilläni, itse tietysti -sen parhaiten voitte päättää. - --- Olen sen niin monta kertaa kokenut, jatkoi hän rauhallisemmin. -Kun vain pikkuisenkin yritän täältä nousta, niin heti minä kylmetyn -ja tulen kipeäksi. Silmäni taas ovat niin heikot, etteivät ne siedä -valoa ensinkään. - --- Niin, tällä tavoin sinä juuri teet itsesi noin araksi, ajattelin -minä itsekseni, mutta olin nyt siksi viisas, etten siitä hänelle -mitään virkkanut. - -Keskustelu taukosi taaskin. Meillä ei ollut mitään sanottavaa -toisillemme. Hilma tuntui minusta niin vieraalle, ei hänessä ollut -enää jälkeäkään entisestä avomielisestä, reippaasta pappilan -rouvan apulaisesta. Hän makasi nyt vallan hiljaa, katseli eteensä, -vastapäätä olevaan seinään, eikä näyttänyt paljoa välittävän minun -läsnäolostani. Se mielenliike, joka tullessani hänet hetkeksi -valtasi, oli mennyt ohi, ja hän vaipui nyt syvään apatiaan. Tämäkö -lienee ollut hänen tavallinen mielentilansa? - -Oloni alkoi tuntua tukalalta. Halusin päästä pois vapaaseen, -raittiiseen ilmaan. Mutta kävikö minun nyt jo lähteminen? Jospa hän -loukkaantuisi, kun tuskin olin vielä neljännestuntia ollut hänen -luonaan. - --- Ehkä on parasta, että lähden ja heitän teidät rauhaan? Olette ehkä -jo väsynyt? - --- Niin, enhän minä tosiaan jaksa pitempää aikaa yhtämittaa -seurustella, hän vastasi heikolla äänellä. - -Mitäs muuta, minä nousin ja sanoin jäähyväiset. - --- Odottakaa vähän! - -Hän soitti ja äskeinen oppaani tuli saapuville. - --- Menkää saattamaan rouvaa! - -Ja niin me sitten taas vaelsimme yhdessä samojen huoneiden läpi tuon -ikävän näköisen naisen kanssa. Mutta minä en enää soimannut häntä -turilaaksi mielessäni, enkä ihmetellyt hänen kasvojensa happamuutta. - -Vedin helpoittavan henkäyksen, kun taaskin olin ulkona. - --- En tosiaan jaksa seurustella! Nuo sanat vieläkin kaikuivat -korvissani, ja kun sitten ajattelin meidän "seurusteluamme", täytyi -minun hymähtää itsekseni. - -Pysähdyin hetkeksi portaille, silmäilin vielä kerran tuota komeutta -ja yltäkylläisyyttä ympärilläni. - -Hilma parka! Mitä iloa hänellä nyt oli tuosta kaikesta? Eiköhän -hän kaipauksella muistellut entisiä köyhyyden aikoja, jolloin hän -raatoi yötä päivää ja käveli rikkinäisissä kengissä, mutta siihen -sijaan uhkui terveyttä, voimaa, iloista uskallusta ja hyvää toivoa -tulevaisuudesta? - -Niin tuskallisen vaikutuksen teki tämä käyntini Hilman luona minuun, -etten sitä hevillä unhoittanut. Vuosia sen jälkeen kiertyivät -ajatukseni tuon tuostakin takaisin häneen, ja minä näin hänet yhä -uudelleen edessäni, semmoisena kuin hän siellä komean kotinsa -viimeisessä komerossa makasi, surkeana, elottomana, kuihtuneena, -sammuvana. - - * * * * * - -Muutamia vuosia oli kulunut, kun luin sanomalehdistä, että tehtailija -Grålund oli tehnyt loistavan konkurssin. Varoja viisisataa tuhatta, -velkoja lähes yhdeksänsataa. - -Olin vallan ihmeissäni. Semmoistako se varallisuus olikin? Vai oliko -hän viime aikoina kärsinyt suuria vahingoita? Kuinka hyvänsä, mutta -siihen päätökseen tulin, ettei ainakaan Hilma vielä silloin, kuin -hänen luonaan kävin, tiennyt, että asiat olisivat olleet huonot, -sillä ei hänen ajatuksensa siinä tapauksessa olisi niin yksinomaan -päässeet pyörimään vain hänen oman sairautensa ympäri. - --- Voi raukkaa, huokasin itsekseni, kylläpä hänen mittansa mahtaa -olla täysi. Kuinka hän nyt murtuneella terveydellä ja hemmoittuneilla -elämäntavoillaan kykenisi taistelemaan köyhyyttä ja puutetta vastaan? -Miksi oli hänen elämänsä niin kovaa alusta loppuun! - -En kuullut hänestä mitään sen enempää nytkään. Mutta parisen vuotta -tämän jälkeen täytyi minun taaskin matkustaa Tampereelle, ja silloin -päätin heti ensi työkseni hakea hänet käsiini. - -Niin -- jos hän vielä eli! Kenties olikin, poloinen, jo päässyt -maailman vaivoista ja muuttanut ikuiseen rauhaan. - -Ajoin samaan hotelliin kuin viimeksikin. Se oli aivan entisellään -kaikin puolin, palvelijat olivat vain muuttuneet. Satuin vielä -pääsemään entiseen huoneeseenikin, joka yhä lisäsi hauskaa, -tutunomaista vaikutusta. - -Nuori naispalvelija hääri ympärilläni. Käännyin heti häneen, -saadakseni tietoja Hilmasta. - --- Rouva Grålund, elääkö? Kyllä maar' hän elää, selitti minulle tyttö -hämäläismurteellaan. - --- Mitenkä he tulevat toimeen? - --- Siinähän menettelee. Ei suinkaan se vallan hyvää ole, -ruokavieraita hän pitää. - --- Niinkö rouva? Hän on sitten tullut terveeksi? - --- Eipä se kuulu terve olevan. - --- Kuinkas hän sitten jaksaa pitää ruokavieraita? - --- Mitäs, kun täytyy. - --- Eikö miehellä ole mitään ansiota? - --- Eihän se enää eläkään. Toista vuotta siitä jo on, kun hän kuoli. - --- Ooho! Vai on hän kuollut! - -"Ei ole tikka niin kirjava, kuin on ihmisen elämä." Tuo sananparsi -johtui mieleeni, siinä kun suin päälleni, lähteäkseni suoraapäätä -Hilman luokse. - -Tyttö neuvoi minulle vielä hänen asuntonsa. Kyttälässä, toisella -puolen koskea se oli. - -Liikutettuna seisoin minä pian hänen vaatimattoman asuntonsa edessä, -vaivalla itkuani pidättäen. Viivyttelin siinä hetkisen ja koetin -tyyntyä. Joku tuli poikki pihan puusylyys käsivarrella. Sehän näytti -tutulta -- katsoin tarkempaan. - --- Hyväinen aika! Hilma? - --- Tervetuloa! Sepä hauskaa. Astukaa sisään, tehkää hyvin! Täältä -meidän täytyy mennä kyökin kautta. - -Hän vei minut pieneen kamariin, joka oli kyökin takana. Lisäsi -sivumennen pari puuta hellaan ja pisti kahvipannun tulelle. Tuli -sitten ja istui minua vastapäätä, pöydän toiselle puolelle. - --- No niin, nyt saamme rauhassa jutella, sillä välin kuin kahvi -kiehuu, hän hymyili. - --- Jumalan kiitos, te näytätte vallan tyytyväiseltä, melkein -iloiselta, huudahdin minä ehdottomasti häntä katsellessani. - -Paljon hän oli vanhentunut, hiukset olivat harmaantuneet, kasvot -ryppyiset, liikkeet vaivalloiset. Mutta mieli näytti olevan raitis, -päättäen kasvojen hymyilevästä ilmeestä ja silmien iloisesta -loisteesta. Ja tottuneella tavalla hän siinä hyöri askareissaan, -huolimatta jalkojensa kankeudesta. - --- Minä olenkin iloinen ja tyytyväinen elämään, tyytyväisempi kuin -milloinkaan ennen, hän vastasi minulle. Kovaa koulua olen käynyt, -mutta se on kaikki ollut hyväksi. - --- Niin, mutta --? - -Olin kuin elävä kysymysmerkki. - -Hän naurahti. - --- Te kummastutte? Niin, en sitä olisi itsekään uskonut ennen, että -ihmisen onni niin vähän riippuu varallisuudesta ja hyvästä asemasta. -Nyt saan tehdä työtä aamusta iltaan toimeentuloni puolesta, eikä -minua moni enää tunne entisistä tutuistani. Mutta minä en sure -kumpaakaan -- elämäni on nyt sittenkin vallan toista. - --- Mutta kuinka te jaksatte, kuinka teillä, riittää voimia? - --- No, enhän minä nyt joka puunnokaretta itse kanna. Onhan minulla -täällä tyttönen apuna, vaikka hän tällä hetkellä sattuu olemaan -ulkona asialla. Kyllä minä jaksan. Joka aamu käyn torilla. Ja ruoan -laitan aina itse. Minullahan on kolmattakymmentä ruokavierasta. -Syövät tuolla ruokasalissa kyökin toisella puolen. Sinne on eri -sisäänkäytävä, mutta en voinut tuoda teitä sitä tietä, kun siellä -vielä istuu muutamia päivällisen jälkeen. - --- Eikö se kumminkin anna paljon huolta tällainen toimi? - --- Kyllähän se antaa huolta. Ei tahdo oikein hyvin kannattaa, kun -täytyy antaa melkein liian huokealla, ja muutamat sitten vielä -jättävät maksamatta. Niin, kyllähän se huolta antaa. Mutta ei se -mitään. Huolissa se juuri elämän paras onni piileekin. Viimeksi -kun tavattiin, ei minulla ollut mitään huolia. Ja näitte, kuinka -surkeassa tilassa silloin olin. - --- Niin, te kun sairastitte -- - --- Sairastinko? Mitä pihkaa! Niin -- sairastinhan minä semmoista -itsekkäisyyden tautia, muuta se ei ollut. Nyt minä siihen sijaan olen -todenperään kipeä. Katsokaas näitä! - -Hän näytti minulle käsiään ja sormiaan, joissa nivelten kohdat olivat -paksuina mukuloina. - --- Kihti ne semmoisiksi on tehnyt. Ja sen minä sain sen kautta juuri, -että niin ylenmääräisesti hoidin itseäni. Enhän minä siihen aikaan -muuta ajatellutkaan. Sittenkuin täytyi lähteä liikkeelle ja tarttua -työhön, olin niin arka, etten kestänyt mitään. Ja silloin tämä tauti -minuun tarttui. - -Kahvipannu samassa kiehui ylitse kyökissä, hän riensi sitä hoitamaan. - --- Ei se ruumiin sairaus mitään ole, hän puhui minulle sieltä hellan -äärestä, kun vain sielu on terve. - --- Niin, niin, vastasin minä ja menin ovelle, voidakseni paremmin -jatkaa puhetta. -- Mutta sitähän minä ihmettelen, että voitte olla -niin raittiilla mielellä. Tietysti teidän jäseniänne on mahtanut -hirveästi kolottaa, koska ovat nousseet tuommoisille möhkäreille, vai -kuinka? - --- Onhan niitä kolottanut ja niitä kolottaa aina vieläkin öillä, niin -etten saa unta. - --- Eikö se ole kumminkin vaikeata? - --- Ei ole vaikeata ensinkään, hän hymyili, tuodessaan tarjottimella -kahvivehkeet kamarin pöydälle. Nähkääs, se on sillä tavalla -- että -minulla on onnellisimmat hetkeni juuri öisin, kun näitä kolottaa, -enkä saa unta. - -Hän seisoi edessäni ja katseli minua vakavasti, lämmin loiste -silmissä. - --- Ei, oikein totta, hän jatkoi, kun huomasi epäilykseni. -- Niin -oudolta kuin tuo kuuluneekin, mutta näitä kipeitä jäseniäni saan -tavallaan kiittää sieluni terveydestä. Eihän minulla ole aikaa -päivillä ajatella iankaikkisuutta ja sulautua Jumalaan, ja nämä jos -soisivat minulle rauhaa, nukkuisin varmaan kuin tukki koko yön. - --- Ah, nyt minä ymmärrän, mistä teille on tullut tuo tyytyväisyys ja -mielenrauha. - -Hän nyökäytti päätään. - --- Niin, öillä, kun olen Jumalan läheisyydessä, silloin minä elän -tosi elämää, tämä päiväelämä, joka kuluu maallisissa töissä ja -hommissa, se ei ole kuin unennäköä, siihen ottaa osaa vain tämä -matoinen kuori minusta itsestäni -- noo, ehkäpä jonkun verran -sielukin, ulkonaisesti, ohimenevästi, ei sen enempää. - -Minä istuin siinä äänettömänä, tunsin itseni niin mitättömän -pieneksi hänen rinnallaan. Ja kuinka minua hävetti, kun vertailin -pukujamme! Hänellä suorajuovainen, tumma, pumpulinen hame, ja -suora, yksinkertainen nuttu samasta kankaasta, minulla kalliista -villakankaasta tehdyt vaatteet, jotka olin vielä lisäksi antanut -valmistaa Helsingissä, niinkuin muutkin turhamaiset rouvat siellä -kotikaupungissani, saadakseni ne oikein muodikkaiksi. Tässä -ulkonaisessa asussamme minusta jo niin selvään ilmeni, mikä eroitus -meidän molempain pyrinnöillä oli. Tai oikeammin, mitä elämää toinen -eli ja mitä toinen. - -Minä halveksin itseäni. Olisin tahtonut repiä palasiksi tuon -turhamaisen pukuni, viskata kaikki sormukset, rannerenkaat ja muut -helyt nurkkaan, ja heittäytyä tuon ryppyisen, yksinkertaisen, ennen -aikojaan vanhentuneen naisen jalkojen juureen ja rukoilla häntä -opettamaan minuakin kulkemaan sitä tietä, jota hän itse kulki. - -Mutta tunsin samalla vaistomaisesti, ettei sinne toisen avulla -päästä, itsekunkin täytyy astua oman kehityksensä polkua. - -Nostin silmäni maasta ja katsoin häneen. - --- Kuinka te mahdatte olla onnellinen, lausuin minä hiljaa. - --- Niin, vastasi hän, ja ajatelkaas, kuinka paljo kovaa minun täytyi -kokea, ennenkuin tämän onnen löysin. Lieneekö Jumalalla yhtä vaikea -työ muidenkin ihmisten kanssa, vai olinko minä kaikkein itsepintaisin? - -(Nuori Suomi V.) - - - - -KUOLEVA LAPSI. - - -Hiljainen ja kirkas oli talviyö. Taivaan korkeassa kumussa loisti -kuu ja tiheässä kimaltelivat tähdet tummansinisellä pohjalla. Maassa -alhaalla hohti lumi heloittavassa valossa niin pitkälle kuin silmä -kantoi, yli laaksojen ja vuorten ja järvien jään. Mutta vakavana -seisoi metsä; ylös kohosivat honkain latvat ja kuuset viheriöitsivät, -vaikka taipuivatkin oksat maata kohden kylmän kinoksen painosta. - -Hiljainen ja kirkas oli talviyö. Luonto nukkui, ja ihmiset, luonnon -nuorimmat lapset, nukkuivat myös. Ei elonmerkkiä missään. Lepoon oli -pysähtynyt tuulimyllykin tuolla ylhäällä mäellä, lahden toisella -puolen; sen siivet leikkasivat ilmaan loistavan ristin, joka maasta -katsoen ulottui ylös aina taivaaseen saakka. - -Hiljainen ja kirkas oli talviyö. Ei narahtanut lumi eikä risahdellut -metsä. Syvä äänettömyys vallitsi lähellä ja syvä äänettömyys vastasi -loittoa. Tuuli oli asettunut levolle Neulamäen rotkoihin, jossa se -vuorien suojassa vaipui sikeään uneen. Mutta aidat uskollisesti -peltoja syleilivät, ja tuo vanha, yksinäinen tupa Savilahden -läntisellä rannalla pysyi pystyssä vielä, vaikka lahonneet seinät sen -kallelleen väänsivät. Ei liikettä eikä hiiskausta täälläkään. Ulkona -oli kaikki hiljaa, ja niin oli sisällä myös. - -Koko perhe nukkui, yksi ainoa oli, joka ei silmiään ummistanut nyt -enemmän kuin ennenkään. Kätkyessä hän makasi ja katseli taivaan -tuikkivia tähtiä pienestä lähellä olevasta ikkunasta, jonka alemmat -ruudut olivat osaksi päreillä paikatut, osaksi rievuilla tukitut. -Ylemmät ruudut olivat eheät ja niistä tähdet pilkoittivat hänelle -vastaan, niin ystävällisesti ja iloisesti kuin vanhat tutut ikään. -Vanhoja tuttuja ne tosin olivatkin. Sillä niin kauas kuin muisto -ulottui, hän tästä samasta ikkunasta kirkkaina öinä oli niitä -katsellut. Jonkunmoista sanatonta keskustelua heidän välillään aina -syntyi; vaivat silloin unohtuivat ja ikävä mieli muuttui keveäksi. -Eikä tuntunut yö pitkältä, vaikka nukkuivat kaikki muut, hän yksin -valvoi. - -Toisia öitä oli, jolloin taivasta ei näkynyt lainkaan, eikä -ilmestynyt yhtä ainoata tähteä korkeuteen. Sysimusta pimeys peitti -joka kohdan sisässä ja ulkona. Tuuli vinkui, myrsky pauhasi. Tuvan -nurkat natisivat ja seinät uhkasivat romahtaa alas. Kivut silloin -yltyivät suuriksi, joka hetki oli täynnä tuskaa, ja kuitenkin hän -kauheasti pelkäsi, että huojuva tupa kaatuisi kumoon ja lopettaisi -elämän heiltä kaikilta. Vähä väliä ruskahtelivat seinät, joka ainoan -kerran veret sävähtivät hänen ruumiissaan, pelko kasvoi ja vaivat -kasvoivat. Hän odotti aamua ja kärsi; mutta aamu viipyi, yön kauhut -olivat valloillaan ja poltteen liekit riutunutta ruumista repivät. -Ympärillä kaikki nukkuivat sikeätä unta, hän yksin valvoi. Äiti -välistä heräsi, muutti kuivia riepuja hänen haavoihinsa ja kysyi, -kuinka hänen laitansa oli. - --- Kolottaa, hän kuiskasi. - --- Voi, raukkani, voi. - -Äiti meni vuoteelle jälleen ja laski kädet ristiin rinnalle. -Sielläkin kolotti; hän huokasi kipeästi. - --- Hyvä Jumala, hyvä Jumala, kuinka kauan viivytät apuasi? - -Mutta siinä hänen silmänsä taas painuivat kiinni, hän nukkui -uudelleen ja unohti surunsa siksi aikaa kuin unta kesti. - -Eevi yksin valvoi, tuijotti silmät selällään pimeätä, kuunteli tuulen -raivoa ja seinäin jyskettä, pelkäsi ja kärsi aina aamuun saakka. - -Seitsemän vuotta oli pikku Eevi jo täyttänyt. Ja kuitenkin hän -oli niin pieni ja kutistunut, että kätkyessä makasi. Ruumis oli -kuivettunut, ruskea nahka oli kurtussa käyristyneiden ja ohkaisten -luiden päällä. Häntä tuskin olisi ihmislapseksi voinut luulla, -ennemmin koiranpenikaksi. Suuret haavat reisissä ja vatsanpohjassa -kasvoivat matoja. Ruoka tuli niiden kautta sulamattomana ulos. -Alituisesti ne vuotivat pahanhajuista visvaa, joka myrkytti ilman -huoneessa. - -Toisella vuodella ollessaan Eevi sairastui tulirokkoon, ja siitä -oli tämä hivutustauti alkunsa saanut. Ei se enää rohtoja tarvitse, -oli lääkäri jo silloin sanonut. Ja sitten yhä: ei se enää rohtoja -tarvitse, kyllä kuolema pian lopun tekee. - -Mutta vuosi vuodelta vieri, eikä kuolema sittenkään tullut. Kädet -kuivuivat, jalat, ruumis märkäni, mutta henki pysyi yhtäkaikki. Äiti -istui vieressä päiväkaudet -- muutti kuivia riepuja tavan takaa ja -huuhtoi madot haavoista pois. Ensi aikoina hän myötäänsä itki, sitten -vähitellen kyyneleet loppuivat. Nyt hän huokasi vain, raskaita ja -kipeitä huokauksia, jotka tulivat sydämen pohjasta, syvältä. - --- Hyvä Jumala, hyvä, armias Jumala! Kuinka kauan --? - -He olivat köyhiä. Isä vaivalloinen ja kykenemätön, toisen päivän -kun oli työssä, niin toisen jo sairaana virui. Eikä hän muuhun -juuri pystynytkään kuin puunhakkuuseen metsässä. Kun vanhin poika, -Aatu, joka myöskin oli vaivainen, häntä siellä auttoi, ansaitsivat -he yhteensä parhaimpina päivinä kuusikymmentä penniä, mutta -tavallisina vain neljä- tai viisikymmentä. Tahvo, Aatun jälkeinen, -kymmenvuotias, oli kivulias, hänkin. Huonosilmäinen ja paiseita -täynnä. Ainoastaan kaksi tyttöä, Johanna, ja Serafia, molemmat Eeviä -nuoremmat, olivat terveitä ja kukoistavia. Olivat punaposkiset ja -kauniit kuin ruusunkukat. Vaikka vastuksen heistäkin pani, kun -yhtämittaa kiristivät leipää, jota usein ei ollut heille käteen -antaa. Eikä liioin tahtonut jaksaa vaaterepaletta heille hankkia, -vaan olivat, poloiset, paleltua kovalla säällä, etenkin kun heitä ei -millään ehdolla saanut pysymään sängyssä peitteiden alla. Kylmällä -lattialla riehuivat, pistäytyivätpä vielä uloskin vähä väliä pelkällä -paitarisallaan, taikka ilki alasti, miten sattui. Pakkanen heidät -tosin ajoi sisään jälleen, mutta vasta sittenkuin oli purrut ihon -sekä siniseksi että punaiseksi. - -Eevilläkin oli hyvä ruokahalu. Eikä hän tahtonut tyytyä leipään -ja suoloihin niinkuin muut, vaan halusi aina jotain parempaa. -Lieneekö tuo ollut siitä syystä, että osa avonaisten reikien kautta -vatsanpohjasta vuoti sulamattomana pois, vai lieneekö mädätys -vaatinut höystettä? Lääkärit sen ehkä olisivat tienneet, mutta heistä -ei yksikään Eevin luona käynyt. Varmaa vain oli, että enemmän hän söi -kuin muut lapset. - -Pahinta oli tuo alinomainen mieliteko, jonka tyydyttämiseen eivät -varat riittäneet. Vehnäsen ja muun herkun makuun hän oli päässyt -siten, että ihmiset aina väliin kävivät häntä katsomassa ja toivat -silloin mukanaan milloin maitopisaran, milloin voimurun, milloin -rieska- tai pullapalan. Säälistä he sen tekivät, ja hyvälle nuo -maistuivat, mutta seurauksena oli, että hän oppi niitä kaipaamaan. -Parempi hänelle, ettei olisi tiennyt semmoisia maailmassa olevankaan. - -Äiti ihmetteli, miksi Eevin ruumis kuivui ja käpertyi, vaikka hän -niin vahvasti söi. Ja sitä ihmettelivät kyläläisetkin siinä kätkyen -ympärillä seisoessaan. Eivätkä he muuta ymmärtäneet, kuin että se -kaikki mahtoi hänellä muuttua visvaksi ja märäksi, mikä terveillä -lihaa ja verta lisäsi. - --- Kuinkahan kauan tuota vielä kestänee? sanoivat he sitten. Ei -luulisi hengen tuommoisessa ruumiissa enää pysyvän. - --- Viisi vuotta takaperin lääkärit jo väittivät hänen pian kuolevan, -lausui äiti, mutta siinäpähän vain elää yhtäkaikki. - --- Kun Herra hänet korjaisi, poloisen, että pääsisi vaivoistaan! -- -Tahtoisitko sinä mielelläsi kuolla? - -Eevi ei vastannut mitään; mutta hän katsoi heihin vakavasti suurilla, -kärsivillä silmillään. Tuo sama kysymys tehtiin hänelle joka päivä -ja monta kertaa päivässä, sen vuoksi hän ei siihen enää jaksanut -vastata. Äiti sen teki hänen puolestaan. - --- Kyllähän Eevi raukka jo itsekin haluaisi pois. Ennen se pelkäsi ja -nousi semmoiseen tuskaan, kun kuolemasta puhuttiin. Sanoi, ettei hän -uskalla olla hautausmaalla yksin, häntä muka hirvittää, kun siellä -on niin paljo ruumiita, ja haudassa sanoi paleltavan ja olevan aina -pimeätä. Mutta viime kesästä saakka se vain puhuu taivaasta ja kuinka -siellä on ihana olla. Toivoo ja odottaa, milloin häntä tullaan sinne -hakemaan. - --- Vai niin toivoo! Parastahan tuo olisi kaikin puolin. On tämä kai -teillekin kauhean suureksi rasitukseksi? - --- Voi, hyvä isä, ei sitä usko kukaan, joka ei itse ole koetellut! - --- Arvaa sen. Olette niin laihtunutkin näinä vuosina, ettei teissä -ole paljo muuta kuin luut ja nahka. - --- Tässä kun saa istua päivät päästään ja katsella noita tuskia... -Eikä voi auttaa, vaikka henkensä antaisi... Sitten kun vielä ovat -vaivalloisia nuo toisetkin... Ja nälkä lisäksi kaikilla... Pääsisin -edes hankkimaan... Mutta enhän voi jättää tätä... - -Äiti itki ja Eevi kävi levottomaksi. Hän kävi aina levottomaksi, kun -näki äidin itkevän. Kyyneleissä hän käsitti vain surua, ei surun -lievennystä. Ja kun ne herkesivät vuotamasta, luuli hän surunkin -loppuneen. - -Kunnioittaen kärsimystä vaikenivat vieraatkin hetken. Hiljemmällä -äänellä he sitten jatkoivat vielä. - --- Mitä varten lieneekin toiselle ihmiselle täällä annettu niin -paljo huolta ja ristiä kannettavaksi? Toinen taas pääsee helpommalla -maailmansa läpi. - --- En tiedä. Mutta on sitä vain minun osakseni tullut ihan tarpeeksi -asti. - --- Vaikeahan on Luojan töitä tutkia. -- Kuka sitäkään osaa selittää, -miksi hän tuota lapsi raukkaa niin kovasti kurittaa? - --- Minä aina pelkään, että jos lienee meidän vanhempain syntein -tähden. Olen rukoillut Jumalaa, että kääntäisi vitsan meihin, jotka -olemme sen ansainneet, ja päästäisi viattoman. Ennen toki kärsisi -itse vaikka minkälaista kipua, kuin katselisi lastaan tuossa tilassa. - --- Mutta voi siinä olla toinenkin tarkoitus. Ehkä hän on asetettu -meille kaikille varoitukseksi ja neuvoksi. - --- Ehkä niinkin. - --- Taikka jos hän saanee täällä noin kärsiä, että sitten pääsisi -taivaassa sitä suurempaan iloon. - -Äiti ei puhunut siihen mitään. Hän oli monesti tuolla ajatuksella -juuri lohduttanut itseään. Mutta ei se kaikin ajoin tahtonut häntä -rauhoittaa. - -Siinä hetken vielä katseltuaan pientä Eeviä, lähtivät vieraat pois. -Mennessään he yhä päivittelivät juuri näkemäänsä surkeutta. - --- Pahinta kaikesta, ettei voi heitä auttaa! sanoi Elviira, eräs -nuori vaimo, joka asui läheisimmässä mökissä. Leivän heille annan -joka ainoasta taikinasta, mutta mitä se tuntuu semmoiseen joukkoon! -Niin vajoo kuin kaivoon, ja puute on yhtä suuri, antoi taikka oli -antamatta. - -Mutta kotiin tultuaan hän keitti mannaryynivelliä ja vei sitä -vadillisen pikku Eeville. - -Se oli juuri päivää ennen tuota hiljaista ja kirkasta yötä. Eevi -oli innokkaasti syönyt velliään, eikä vielä milloinkaan ollut ruoka -niin hyvälle maistunut. Äiti sitä lusikalla pisteli hänen suuhunsa, -Elviira seisoi kätkyen jalkopäässä ja katseli tyytyväisenä, kuinka -paljon tyttö jaksoikin syödä. Itsekseen hän päätti tästä puolin -tuoda keittoa niin usein kuin suinkin ylettyi omalta joukolta. Eihän -senvertainen heille yhtäkaikki kovin suurta haittaa tehnyt, ja jos -hiukan varat vähenivätkin, niin varmaan Jumala taas siunaisi toista -sijaan. - -Eevi oli nukkunut sen jäljestä sikeään uneen, jota kesti koko -iltapäivän. Äiti sitä ihmetteli, sillä tavallisesti hän hyvin -vähän nukkui, ja uneen jos meni, hän samaa päätä vavahti hereille. -Nyt makasi hiljaa ja rauhallisesti, vaikka Johanna ja Serafia, -varoituksista huolimatta, yhtämittaa telmivät. Äiti viimein pelkäsi, -ettei hänessä ehkä henkeä enää ollutkaan, koetteli sen vuoksi kättä -ja kallisti korvaansa sieraimien eteen. Mutta käsi oli lämmin ja -hengitys tasainen niinkuin nukkuvan ainakin. He menivät levolle sinä -iltana keveämmällä mielellä kuin ennen moneen aikaan. - -Oli jo sydänyö, kun Eevi heräsi. Hän oli nähnyt unta, ja hyvää unta, -vaan nyt valveilla ollessaan hän ei saanut siitä kiinni, vaikka -koetteli muistella. Hän ummisti silmänsä nukkuakseen jälleen, ehkä -tuota sillä tavoin olisi vielä jatkunut. Mutta turhaan kaikki; uni -kun kerran oli karkottunut pois, ei sitä houkuttelemallakaan takaisin -saanut. - -Samapa se! Mielellään nyt valvoikin, koska olivat nuo kauniit -tähdet taas näkyvissä. Kuinka kirkkaasti ne tänä yönä loistivat! -Tuo varsinkin, tuo, jonka hän oli omakseen nimittänyt. Kauemmin kun -katseli, se näytti juuri kuin suurenevan ja tulevan lähemmäksi. Ja -muut tähdet seurasivat; ensin hitaasti, vähitellen, yksi toisensa -jälkeen, mutta sitten alkoivat kilpaa kiitää alas, ja yhä uusia -ja uusia sieltä lenteli, viimein niin tiheästi, ettei jaksanut -katsellakaan. Eevi painoi silmänsä kiinni vähäksi aikaa. Ja siinäpä -hän jo muistikin unensa. Taivaassa hän oli ollut, enkelein seassa. -Itse hän oli yksi heistä, yhtä kaunis ja iloinen ja terve kuin kaikki -nuo lukemattomat hänen ympärillään. Ei ainoatakaan haavaa enää, eikä -kipua. Yhdessä heidän kanssaan hän oli laulanut jotain hyvin ihanata -laulua ja itsekin ihmetellyt, että hän osasi. Monet urut soivat. Aatu -oli kerran puhunut hänelle kirkon uruista, mutta eivät ne varmaankaan -mahtaneet niin kauniisti soida kuin nämä. Siellä ylinnä istui Jumala -itse ja katseli heidän iloaan. Eevin teki mieli lähemmäksi, sillä hän -oli niin rakkaan näköinen, ja samalla hän kohosikin korkeammalle. -Jumala avasi sylinsä, ja hän oli juuri pääsemässä sinne, kun heräsi. - -Niin, se oli ihmeellinen uni. Tai jos se ei unta ollutkaan...? Jos -se olikin totta...? Eihän mitään vaivoja enää tuntunut? Ja mieli oli -niin keveä, niin kumman keveä, ehkä pääsi hän kohoamaan ylös...? -Ylös... ylös, tähtein tasalle. Ja vielä korkeammalle...? - -Hän aukaisi silmänsä jälleen. Tähdet olivat paikoillaan taas; mutta -tähtein takana taivaan portit olivat selki selällään. Huikaisevaa -valoa sieltä virtasi alas, ja valon keskeltä pienet enkelit -ystävällisesti hänelle vilkuttivat, kutsuivat, kiirehtivät. - --- En pääse, en pääse! hän koetti huutaa. - -Vaan samassa sieltä laskeutuikin useita alas, ehättivät hänen -luokseen ja ottivat häntä syliin. Jo kaikui jälleen tuo kaunis -soitto ja valtavat, kauas äärettömiin ulottuvat äänet riemuvirressä -lauloivat: - --- Halleluja, halleluja...! - - * * * * * - --- Nouskaa pian, nouskaa, nouskaa! Eevi tekee lähtöä. - -Äiti meni toisesta toiseen ja nykäisi jokaista kylkeen, siksi kuin -sai kaikki hereille. Nuorimmatkin pian valpastuivat, kun nuo sanat -tajusivat. Kätkyen luokse he kokoontuivat. - -Eevi makasi hiljaa. Katse sammui sammumistaan, mutta suu oli -hymyssä. Rinta hiukan kohosi välistä vielä ja korahdus kuului. Muuta -elonmerkkiä ei enää huomannut. - -He seisoivat ympärillä kaikki. Hiljaa, äänettöminä. Äiti vapisi kuin -haavan lehti ja sydän löi. Taukosi aina väliin, mutta hetkeksi vain. -Sitten taas löi, että haljeta oli. - -Kädet ristissä he seisoivat. Äiti olisi tahtonut rukoilla; vaan ei -löytänyt sanoja. Ei löytänyt sanoja, eikä johtunut mieleen entisiä. -Mutta sydän löi, taukosi ja löi sitten taas. Niin löi, että haljeta -oli. - -Kirkas kuutamo loi Eevin kasvoille hopean värin. Entistä kalpeampi -hän oli; vaan kivun väreitä ei enää näkynyt, eivätkä tuskasta -kertoelleet himmentyneet silmät. Hymyssä oli suu ja rauhan hohde -otsalle laskeutui kuutamon kirkkaassa valossa. - -Viimeisen kerran rinta aleni. Hän oli lopettanut... - -Äiti meni ulos. Hän istui porstuan kynnykselle ja puhkesi itkuun. - -Mutta ylhäällä mäellä näkyi loistava risti, joka kohosi korkealle -aina taivaaseen saakka, tähdet tiheässä kimaltelivat tummansinisellä -pohjalla ja etäisen metsän latvoilta revontulten leimut soilehtivat. -Hiljainen ja kirkas oli yö... - -_Kuopiossa v. 1887_. - -(Novelleja I.) - - - - - -JUHO HEIKKI ERKKO. - - -Syntyi Orimattilassa 16/1 1849; käytyään Jyväskylän -kansakouluseminaarin toimi koulunopettajana; myöhemmin vapaana -kirjailijana. Kuoli 16/11 1906. Teoksia: _Runoelmia, Paimenet, -Valikoima runoelmia, Uusia runoelmia, Havaittuani, Kuplia, Ajan -varrella, Runoelmia ja ajatelmia, Pimeän tulien, Ilmojen lauluja_ -- -kaikki lyyrillisiä runoteoksia; _Tietäjä, Aino, Kullervo, Pohjolan -häät_ -- näytelmiä; _Kotoisia tarinoita, Uskovainen_ -- kertoelmia. - - - - -LINNUNPOIKA. - - -Ystäväni perheineen oli odotettavana maalle Puruveden rannalle. -Parin päivän kuluttua oli heidän jo saavuttava. Heillä oli pieni, -kolmivuotias tyttönen, koko perheen keskus, jolle jokainen säteili ja -josta riitti iloa jokaiselle. Joskus suruakin. Sellaiset lapset ovat -kaikille niin mieluisia, että heitä huvittaakseen tekisi vaikka mitä --- huolimatta niin paljon heidän oikeasta hyödystään. Huvittavampi on -heitä huvittaa kuin hyödyttää. - -Muutamana iltapuolena heinäkuun alussa, kun yksin Tuunansaaren -valtamaantietä kävelin, mietin mielessäni, millä sitä lasta nyt -voisin ensi työksi ilahuttaa, kun se tänne maalle tulee; jotain -pitäisi keksiä. Niin etenin jo kilometrin päähän talosta, kun -yhtäkkiä pieni lintu tien ohessa siipiään räpytteli. Ihmeen naasti, -sileä, monivärinen, viehättävän soma. - -Heti siinä tuokiossa minun poikamainen saaliinhimoni heräsi. Minun -piti se turvaton saavuttaa, sitä ihailla, silittää ja hyväillä. - -Minä takaa ajamaan. Ja lintu pakeni koko voimastaan. Mutta hento oli -vielä lapsen siipi -- minä saavutin sen. - -Sen käsissäni räpytellessä minä tunsin sääliä, tunsin tekeväni -pahasti, kun riistin pieneltä elämän alkajalta vapauden. Mutta -samassa puolsin tekoani sillä, että nyt pikku lintu voipi pientä -kaupunkilaistyttöä ilahuttaa. Tyttö kovin siihen mielistyisi, oppisi -rakastamaan pikkulintuja. Sitten päästettäisiin se taas vapaaksi, -eihän lintu siitä pahenisi; huvittaisi vain ihmisiä, varsinkin sitä -lasta. - -Johtui kyllä mieleeni, ettei äitini, minun lasna ollessani, sallinut -metsälintujen poikia kotiin tuoda, vaan toimitti minut kerrankin -viemään kyyhkynpojat takaisin niiden metsäpesään. Mutta tämä lintu -nyt oli niin perin soma, ja olihan tarkoitus ainoastaan pariksi -päivää -- -- ja sitten lapsen vuoksi. - -Olin melkein kuumana kiihkostani. Ja pitikö minun lintuseni, kerran -saavutettuani, heti irti päästää! - -Kahden kourani välissä minä sitä koetin pidellä niin hellästi kuin -osasin. Mutta se vapisi ja läähätti pelosta; nokka ammollaan se -tarkasteli ympärilleen ikäänkuin miettien pelastuskeinoa ja sitten -taas teki ponnistuksen vapautuakseen. Silloin piti minun sen tilaa -pienentää. Hädissään se nyt purikin minun sormiani, mutta heikosti -puree pieni. Vähä väliä se yritti pois pyrähtää, mutta turhaan, -mahdotonta -- olinhan minä jättiläinen ja lintunen vain pieni kääpiö, -kokematon sen lisäksi. - -Minusta tuntui, kuin se olisi suonut minun käteni väsyvän ja höltyvän -tai jalkani kompastuvan, että siinä vahingossa sitten pääsisi -vapaaksi. -- Oma syyni, jos hän niin toivotti. - -Ilta alkoikin pimetä, että helposti olisin voinut kompastua, -varsinkin kun kaiken tietä pidin silmällä saalistani. - -Kuinka puhtaana ja virkeänä se olikin säilynyt siellä vapaudessaan; -kuinka hieno sen ruskea rinta, tuhkanharmaa päälaki, vaniljankihtava -niska, sinervät sivut sekä mustan- ja valkeankirjavat siivet ja -pyrstö! Varmaankin lapsia sen ystävällisen linnun, joka meille -ensimäisinä lupaavaa kevättä laulaa, toivoa, iloa ja tointa herättää. -Näinkö piti minun hänen perilliselleen palkita? - -Mutta enhän tahdo sitä vangita kuin vain pariksi päivää, sen verran -vain, että pikku lapsikin oppisi tuntemaan, millaisia lintuja -Suomessa kasvaa -- sitten päästetään vapaaksi. Eikä tiedä, kuinka -pian se uusiin oloihin tottuu. Ehkä hyvinkin mielistyy ja jääpi -ainiaksi. - -Taloa lähetessäni käteni kuumenivat ja lintu läähätti yhä -tuskallisemmin. Päästäkseni sen tilaa ajattelemasta, kuvittelin -minä, miten sille tulee hauskempi häkissä ja kuinka sen sopisi -siitäkin iloita, jopa ylpeilläkin, että voipi huvittaa tuota pientä -kaupunkilaista prinsessaa -- mikä lohdutus! - -Tulin taloon. Aluksi panin nuoren laulajan pieneen pärekoriin. Olihan -siellä nyt tilavampi ja viileämpi kuin kädessäni, arvelin. - -Työmies oli juuri päässyt päivätyöstään. Hänen piti nyt iltatyökseen -kyhätä linnulle häkki. Hän ei kieltäytynyt, sillä työn uutuus yhtä -paljon kuin lisäansio virkisti häntä. Karkeasta rautalangasta -sommitteli hän kahden laudan väliin laulajan lapselle vankilinnan. -Kovin kourin hän työnsi pikku poloisen sinne. Sille kokoeltiin -siemeniä sekä kärpäsiä, kumpia vain haluaisi; vettäkin kupposella -annettiin. Se ei tahtonut mitään maistaa, oli vain levoton ja vähä -väliä juoksi pienen päänsä syvälle rautalankojen väliin. Jokaisesta -liikkeestä huoneessa ja varsinkin minun likenemisestäni se aavisti -itselleen vaaraa ja törmäsi urheasti rautaseiniä vastaan. Mutta -kankeat rautalangat eivät kylliksi taipuneet; ne vain puristivat -pientä, kiihkeästi tykyttävää rintaa. Monesti se ei päässyt raosta -omin avuin ulos eikä sisään, ennenkuin autoin. - -Minä painoin sen nokan veteen. Se alkoi vähin juoda. Lopulta noppi -se arastellen jonkun siemenenkin. Tietysti sillä oli sekä nälkä että -jano, mutta olihan sillä syytä epäillä, että maantierosvon antamat -ruuatkin olivat pelkkää juonta ja kavaluutta. Minä häpesin hänen -pelkoansa ja arkuuttansa, sillä minä syvästi mielessäni tunsin, että -olin ansainnut hänen epäluottamuksensa. - -Tuntoani viihdyttääkseni läksin minä etsimään vangilleni enemmän -ruokaa. Mutta tuokion kuluttua, kun palajan takaisin -- mitä näen? - -Pieni sankarini oli tahtonut millä hinnalla hyvänsä vapautua. Se oli -taas tehnyt uljaan rynnäkön vankilan seiniä vastaan. Se oli yrittänyt -päin ja jaloin avata itsellensä tien suureen luontoon. Mutta seinät -olivat sille liian kovat, jotta pako ei onnistunut, ja nyt riippui -se toisesta jalastansa rautahäkin seinästä, pää alaspäin. Sillä oli -ollut aikaa siinä ensin reudota ja tempoa päästäkseen irti, mutta -varvas oli liian tiukasti iskeytynyt rautalangan silmukkaan, ettei -lähtenytkään siitä, vaan koski kauhean kipeästi. - -Lintu raukka värisi tuskista, kunnes taintui tajuttomaksi. Nyt oli -se jälleen herännyt ja näytti rauhalliselta, odottaen kohtaloaan -- -tulkoon mikä tuleekin. Mitä hyvää voipi tuolta ihmiseltä odottaa, -viheliäiseltä ihmiseltä, jolla ei sydäntä ole! - -Ja kuitenkaan minä en ollut tahtonut pahaa; luulinpa pientä lintuani -rakastavanikin. - -Kirvelevä pisto tunnossani riensin minä kiireesti siipinuorukaiseni -avuksi. Se ei liikahtanutkaan, vaan näytti välinpitämättömältä -ja ikäänkuin halveksien silmäili minua. Se oli tullut kovaksi ja -uhkamieliseksi. Ei pelännyt, ei värissyt eikä pyristellyt, kun minä -vapisevin käsin tuskallisesti päästin sen pikku jalan vaikeasta -asennosta irti. - -Tuntui, kuin olisi se minulta levollisesti, vaikka nuhtelevasta, -kysynyt: "Mitä kidutusta minulle nyt mietit?" - -Miten pörröinen, surkea ja likaisen näköinen se nyt oli! - -Kenelle iloksi? -- - -Tunnonvaivoiksi minulle. - -Olisiko ehkä linnun lasta surullinen kokemus kehittänyt ja -viisastuttanut? -- - -Ainakin araksi, varovaksi ja epäluuloiseksi ihmisiä kohtaan. - -Pitikö pikku kaupunkilaistyttösen vielä minun tekoani jatkaa? - -Vapaaksi, vapaaksi tahdon hänet päästää. Lennä omiesi luo suureen -kotiisi, lintuseni! - -Minä päästin lintuni puutarhaan omille valloilleen ja toivoin -näkeväni sen ilosta hypähtelevän, jopa lentävänkin. - -Mutta vaikeasti, toinen siipi lamassa, se vinona pyrki yli puutarhan -lavojen metsään, isiensä valtakuntaan päin. - -Se oli viallinen, raajarikko. - -Sen jälkeen on minulle tuntunut tuskalliselta kuunnella keväisin -peipon laulua: se soipi valittavasti ja surullisesti -- se soimaa -minua. - -(Nuori Suomi XII.) - - - - -KAARLE JAAKKO GUMMERUS. - - -Syntyi Kokkolassa 13/4 1840; fil.maist. 1869. Suomen- ja -ruotsinkielenopettaja Jyväskylän lyseossa. Kuoli 20/3 1898. -Teoksia m.m. _Johannes, töllin lapsi_ (1864) eli _Ylhäiset ja -alhaiset_ (1870), _Uuteloita I, II, Peritäänkö vihakin?, Vanhan -pastorin muistelmia, Haudankaivajan kertomuksia_. Perusti 1873 -_Kyläkirjaston_, liittäen siihen _Kyläkirjaston Kuvalehden_ A-sarjan -1878 ja B-sarjan 1888. - - - - -KAKSI VALAA. - - -Kuusi vuotta ennenkuin konsistori määräsi minut armovuoden -saarnaajaksi L--n seurakuntaan, oli siellä tapahtunut murha, joka -kauhistutti koko pitäjää. Surmansa saanut ei ollut mikään kuuluisa -mies, eipä edes pitäjän omia asukkaitakaan; olihan vain ollut -kulkukauppias, "reppuryssä" Andrej Tshaskin eli "Tasku-Antti", joksi -häntä oli tavallisesti sanottu. - -Tasku-Antti! Kyllä vieläkin muistan hänet. Kun olin lapsi, kävi hän -minunkin vanhempaini luona. Hän ei ollut mikään mainio mies, jo -sanoin sen, eipä minkään puolesta merkillinenkään; mutta hän oli -sävyisä, ystävällinen ja aina iloinen. Kuinka ihastuin, kun näin -hänen tulla könkyttävän! Hänen laukussansa, näet, oli makeisia, joita -lapset haluavat: lakeria, rintasokuria ja renikoita. Mutta sanoivatpa -aikaihmisetkin Tasku-Anttia tervetulleeksi, etenkin naiset; sillä -Antin laukussa oli jos jonkinlaista pientä rihkamaa, jota naiset -tarvitsevat; olipa siellä semmoistakin, mitä naiset eivät tarvitse, -mutta jota he kuitenkin suuresti rakastavat: kauniita korvarenkaita -ja muita koristeita, silkkihuiveja, mustia ja kirjavia, niin, vieläpä -samettiakin -- puhumattakaan kukkonuppisista neuloista, sormuksista, -renkaista ja "koorluista" eli helmistä. Antti sanoi aina, kun taloon -tuli, ystävällisesti hyvää päivää, nauroi ja jutteli uutisia, avasi -laukkunsa ja antoi talonväen maksutta ihaella sen monipuolista -sisällystä. Eikä hän kaupoissaan mikään petturi ollut, jos vain -hänen tapansa tunsi. Jokaisen tavaransa hinnan sanoi hän, vaikka -ei kukaan sitä kysynyt, ja sitten lisäsi hän ikäänkuin itsekseen: -"taasen häviän". Mutta tästä hänen määräämästänsä hinnasta voi ostaja -kumminkin tinkiä pois puolet ja vielä enemmänkin -- jos vain oikein -osasi tinkiä; ja sitäpä osasivat melkein kaikki. Vieläpä, jos muuten -kauppa ei tahtonut luonnistua tahi jos Antti näki, ettei ostajalla -ollut riittävästi rahoja, tiesi hän keinon. Viimeksimainitussa -tapauksessa antoi hän tavaransa velaksi; edellämainitussa tyytyi hän -ostajan tarjoukseen, jos vain sai -- harjakaisia! Ja harjakaisiksi -sanottiin siihen aikaan, niinkuin vielä nytkin -- viinaa. Sitä vaati -Antti milloin korttelin, milloin puolen tuoppia -- aina kaupan -suuruuden mukaan. Antti parka oli hyvin perso viinalle. Mutta ei hän -viinaa kumminkaan koskaan ostanut, siksi oli hän liian saita. Nuo -harjakaiset ne riittivät; ja kotipolton aikana riitti viinaa; ei -siitä silloin puutetta ollut. - -Tänlaatuinen mies oli Tasku-Antti. Olisi luullut hänen näin eläen -tekevän huonoja asioita; mutta eipä niinkään. Humalassa ollessaan hän -oli hyvin herttainen, nauroi ja itki vuorotellen. Mutta laukkuunsa -hän ei semmoisissa tilaisuuksissa kajonnut, ja turhaan koetettiin -häntä kaupantekoon silloin houkutella. Antti näkyi humalapäisenäkin -tietävän, että kauppa-asioihin on vain selvin päin ryhdyttävä. - -No niin! Tasku-Antista pidettiin, ja laajalta Suomessamme hän oli -tuttu, kunnes hän yhtäkkiä katosi. Mutta kun ei hänellä vartonaista -kotoa ollut, ei tiennyt kukaan häntä kaivata. Vielä vähemmän osasi -kukaan hänen kauheata kohtaloaan aavistaa, ennenkuin hänen ruumiinsa -eräänä päivänä löydettiin Parmaalan talon pihaniityltä pienen -risuläjän alta, pahanpäiväiseksi hakattuna. Kopsan muori oli sen -sieltä tavannut ollessansa karpaloita poimimassa. Siinä oli Antti -maannut, toinen jalka näkyvissä, laukutta ja -- mikä monen mielestä -pahinta oli -- rahatta; sillä vaikka Antti halvasta oli myynyt -tavaroitaan, oli hän ollut rikas, se tiedettiin, ja se tuli ilmi -käräjissä, joissa murha-asiaa tutkittiin. Käräjissä vakuutti, näet, -moni nähneensä Antin lompakossa sadan, viidenkymmenen ja kymmenen -ruplan seteleitä kosolta. Selvää siis oli, että Antti parka oli -joutunut rosvon tahi rosvojen käsiin ja että hänen oli täytynyt -rakastettujen rahojensa tähden heittää henkensä. - -Kaksissa käräjissä tutkittiin asiaa, mutta mitään varmaa ei selville -saatu. Kopsan mökissä oli Antti viimeksi nähty. Siellä oli hän myynyt -kaksi naskalia ja ostanut vähän harjaksia. Puolenpäivän aikana -oli hän sieltä lähtenyt. Muuta eivät tietäneet Kopsan asukkaat -kertoa, eikä Parmaan Jaska, joka tuntia myöhemmin oli Kopsan ohitse -heinäkuormaa kuljettanut, tiennyt mitään murhaa koskevata ilmaista. -Sanottuna päivänä oli tosin Jaska tavallista myöhemmin tullut -kotiin, mutta siihen oli ollut syynä se, että hänen heinäkuormansa -oli kaatunut hänen kulkiessaan mättäistä pihaniittyä. Päivääkään, -jolloin Antti oli Kopsan mökissä käynyt, ei saatu selville; se vain -tuli ilmi, että päivä oli ollut joulukuun ensimäisiä, sillä siihen -aikaan oli lumikeli ollut alullaan. Tuomari oli tarkoin tiedustellut -Jaskalta, mitä tämä sanotun päivän tapahtumista muisti. Jaska oli -ollut kalpea ja oudon näköinen siinä oikeuden edessä seisoessaan; -mutta hän oli vastannut suoraan ja mutkistelematta tuomarin -kysymyksiin; eikä häntä voitu epäillä, sillä hän oli kunnon mieheksi -tunnettu, ja sitä paitsi oli hän varakas, vieläpä rikaskin. - -Onnettoman kulkukauppiaan ruumis haudattiin, ja hänen surkea loppunsa -joutui aikojen kuluessa vähitellen unohduksiin. Neljän, viiden vuoden -kuluttua ei hänestä puhuneet muut kuin silloin tällöin joku mummo, -jonka äimä katkesi, tahi joku sulhanen, jonka nyt täytyi kaupungista -hakea morsiuslahjat armaallensa. -- - -Samaan aikaan kuin Antti murhattiin, tahi vähän sitä ennen, oli -seurakunnassa hyvin tunnettu -- vaikka ei juuri hyväksi tunnettu --- mies, Harholan Lassi nimeltään, äkki-arvaamatta lähtenyt -Etelä-Suomeen työansiota etsimään. Marraskuun viimeisenä päivänä -oli hän käynyt pappilassa papinkirjaa hakemassa. Ja sen oli -hän saanut. Häntä ei tosin kaivattu, sillä hän oli tuollaisia -tyhjäntoimittajia, jommoisia joka seurakunnassa on ja jotka eivät -näytä olevan muuksi kuin haitaksi ja pahennukseksi. Lassista kyllä ei -mitään rikoksellista tiedetty, mutta kumminkin lausuttiin käräjissä -sanoja, jotka tahtoivat panna johonkin yhteyteen hänen äkkipikaisen -katoomisensa ja Antin murhan, kunnes monien todistajien kautta -tuli jotenkin selville, että Lassi oli lähtenyt ennen, kuin Antti -murhattiin. Ja nuo todistukset vaikuttivat sen, ettei nimismies häntä -ja hänen olopaikkaansa tiedustellut. Tästä huolimatta kuultiin, -semminkin ensi aikoina, hyvin usein Lassin nimeä mainittavan, kun -Antin murhasta puhuttiin. Aikojen kuluessa jäi hänkin unohduksiin, ja -kun minä seurakuntaan tulin ja kuulin Antin murhasta juteltavan, ei -Lassin nimeä enää mainittu. - -Mutta sen sijaan mainittiin Parmaalan Jaskan nimeä sitä useammin. -Muutosta, joka hänessä oli tapahtunut, ei voitu ymmärtää. Jaska, -Parmaalan nuori isäntä, oli ennen aina ollut iloinen ja ystävällinen. -Sen lisäksi oli hän ollut sangen älykäs, ja kummana mainittiin, että -hän tilasi itselleen ainoata siihen aikaan ilmestyvää suomenkielistä -sanomalehteä. Myöskin tiedettiin, että hän mielellään puheli -yleisistä asioista ja että hän aina käytti oppiakseen tilaisuutta, -jos missä semmoista ilmautui. Kaikki, jotka joutuivat hänen -kanssaan tekemisiin, kiittivät häntä, joskin muutamat pudistivat -päätään hänen "uusille tuumilleen". Samana talvena, jona Antti -murhattiin, oli hän ollut kihloihin menemäisillään, niin ainakin -juteltiin; sillä pyhä-illoin oli hän hyvin usein siihen aikaan käynyt -Toppolan lautamiehen luona, jonka ainoaan tyttäreen hänen sanottiin -rakastuneen. Varmana asiana puhuttiin myös, että lautamies mielellään -olisi antanut hänelle tyttärensä. Mutta juuri silloin tapahtui -nuoressa isännässä tuo kummallinen muutos. Hän lakkasi käymästä -Toppolassa; eikä hän missään muuallakaan enää käynyt. Pitäjän -yhteiset asiat, jotka ennen olivat häntä huvittaneet, saivat nyt -mennä menojaan. Hänen kukoistavat poskensa kalpenivat; hänen iloinen -silmänsä kadotti loistonsa; hänen puheliaisuutensa oli vaitioloksi -muuttunut ja hänen ystävällisyytensä jörömäiseksi. Hän ei enää -kirjoista pitänyt, ja Suomen ainoa suomenkielinen sanomalehti oli -kadottanut yhden harvoista tilaajistaan. Mutta sittenkin nähtiin, -samoinkuin ennenkin, illoin myöhään, vieläpä öisinkin, tulta hänen -kamaristaan, ja tapahtuipa väliin, että aamulla hänen vuoteensa oli -koskematon. Kauan aikaa pelättiin hänen joutuvan mielenvikaan; mutta -se pelko ei kumminkaan käynyt toteen, sillä Jaska hoiti kunnollisesti -talouttaan ja taloaan. - -Kun keväällä Antin ruumis löydettiin, oli Jaska käynyt sitä -katsomassa. Hän, joka ei kuukausiin ollut kotoansa liikkunut, oli -kauan aikaa seisonut vainajan runneltujen jäännösten vieressä ja -valittavalla äänellä viimein puhjennut sanomaan: "näinkö sinun piti -kuoleman, Antti parka!" - - * * * * * - -Kuten jo tämän muistelmani alussa sanoin, oli kuusi vuotta Antin -murhasta kulunut, kun minä sain määräyksen armovuoden saarnaajana -muuttaa L--n seurakuntaan. - -Aika kaikki kuluttaa. Edellisten vuosien kauhistukset eivät enää -kauhistuta, umpeen mennyttä haavaa ei enää särje, eilisen sateen on -maa imenyt -- kuka niitä muistaisi! - -Niin, kukapa kuuden vuoden kuluttua enää Anttia muisti, hän kun vielä -lisäksi oli ollut muukalainen, ilman tiettyjä omaisia. Ja hänen -nimensäkin olisi varmaan jäänyt ainiaksi unohduksiin, ellei hänen -murhansa olisi ollut niitä, jotka salaperäisyytensä tähden pitävät -ihmisellistä uteliaisuutta valveilla. - -Jo ensi pyhänä, kun palasin pappilaan kirkosta, jossa olin -tulosaarnani pitänyt, veti Parmaalan Jaska, jota en silloin vielä -tuntenut, huomiotani puoleensa. Hän oli noin kolmenkymmenen vanha, -mutta viisikymmenvuotiaalta hän näytti. Hän kulki vähän matkaa -edelläni hitain askelin; oli, kuin olisi hän syviä asioita miettinyt. -Älköön kummeksiko kukaan, että minä, nuori kun olin, luulin hänen -miettivän saarnaani. Ettei hän sitä miettinyt, sen tulin jäljestäpäin -tietämään. - -Seuraavana pyhänä näin hänet uudelleen kirkossa. Hän istui ihan -lukkarinpenkin vieressä. Hän näytti yhtä alakuloiselta kuin viime -pyhänäkin. Saarnatessani huomasin hänen pari kertaa luovan silmänsä -minuun; muuten istui hän lattiaa tirkistellen. Kirkonmenon jälkeen -pidettiin kokous; oli seurakunnan puolesta valittava mies jotakin -selitystä antamaan, en muista enää, missä asiassa. Mutta lienee -asia tärkeälaatuinen ollut, sillä sen muistan, että lukkari sanoi: -"Jos olisi Parmaalan Jaska vielä sama kuin ennen, niin aprikoimatta -hänestä miehemme saisimme". -- Jaska ei kokouksessa ollut, hän oli jo -sitä ennen kirkosta lähtenyt. - -Kului viikkoja. Joka pyhä näin Jaskan kirkossa, ja aina väliin -kuulin hänen nimeänsä mainittavan; kuulin kerrottavan, mimmoinen hän -ennen oli ollut ja mimmoiseksi hän oli muuttunut; näin, että hän -ennen muuttumistaan oli seurakunnan yleistä kunnioitusta nauttinut, -sillä muuten ei häntä olisi voinut kohdata tuo omituinen sääli, joka -talonpojissa, sen mukaan kuin heitä olen tullut tuntemaan, on niin -harvinainen. Mutta mikä vaivasi häntä? Joku ruumiillinen, sisällinen -tauti, vaiko joku salainen murhe, joka kalvoi hänen omaatuntoaan? -- -Tästä puhelin kerran lukkarin kanssa, joka ennen Jaskan muuttumista -oli ollut hänen paras ystävänsä; mutta lukkari vain pudisti päätään -ja vastasi: "Jumala tiennee!" - -Ja Jumala sen kyllä tiesi. - -Lieneekö Jaska huomannut, että minä yhä enemmän häntä silmällä pidin -ja että tahdoin häntä lähestyä, sitä en tiedä. Mutta selvään näin, -että hän vältti minua. Hän tuli kirkkoon, kun jo olin alttarilla, ja -lähti kirkosta vähää ennen, kuin jumalanpalvelus loppui. Arkipäivinä -ei hän talonsa tiluksia etemmäksi liikkunut. Jos häntä tahdoin -puhutella, oli minun meneminen hänen luokseen. - -Ja minä menin. Eräänä kauniina toukokuun päivänä, kun sairaan luona -käydessäni matkustin Parmaalan ohitse, pistäysin Jaskaa katsomaan. - -Pirtissä hänet tapasin. Hän korjaili rikkunutta auraa. Hän säpsähti, -kun näki minun huoneeseen astuvan. Mutta säpsäys ei ollut pelkoa, -sen näin hänen silmäyksistään; ne osoittivat iloa. Ainakin oli -minusta, kuin olisi ilon hohde valaissut hänen kasvojaan. Hän tuli -kohteliaasti minua vastaan. - -"Ohitse kulkiessani teki mieleni käydä teitä katsomassa", sanoin. - -"Olette tervetullut, maisteri!" vastasi hän. "Olette säätyänne -ensimäinen, joka kuuteen vuoteen on luonani käynyt." - -Hän vei minut omaan kamariinsa, mutta läksi sieltä heti, jättäen -minut yksin. Kamari oli pienenläntä, mutta siisti. Kirjahylly, jossa -järjestetyissä riveissä oli kolme- tahi neljäkymmentä kirjaa -- suuri -kirjasto siihen aikaan -- sanoi sanoja paremmin, että niiden omistaja -ei ollut aivan tavallinen talonpoika. - -Minä katselin kirjoja. Enimmät niistä olivat tomuisia; näki, ettei -niihin oltu moniin aikoihin katsottu. Erillänsä muista kirjoista -oli Wegeliuksen postilla, ja kun sen avasin, näin, että sitä oli -uutterasti käytetty; erittäin oli erästä kohtaa, jossa puhutaan -valasta, ahkeraan luettu, sitä osottivat lehtien tahrautuneet kulmat. - -Mutta missä isäntä viipyi? Aikaa kului, häntä ei kuulunut. Kauan -odotettuani palasin pirttiin, Jaska ei siellä ollut. Emännöitsijä, -Jaskan vanha täti, joka takan ääressä kahvia puuhasi, sanoi hänen -menneen aitaa korjaamaan. Tuommoinen käytös oli minusta hyvin -odottamatonta. Suurempaa kohteliaisuutta olisin Jaskan kaltaiselta -mieheltä odottanut. -- Olin nuori vielä, olin kärkäs närkästymään; en -tullut ajatelleeksi, että Jaskan epäkohteliaisuuteen varmaankin oli -jokin syy, joka perustui hänen luonteensa muutokseen. - -Varmaankin näki vanha täti, että minä närkästyin; mutta arvasiko hän -syyn närkästymiseeni, sitä en tiedä. Hän hommaili kahviansa ja luuli -kaiketi, että minä pitkästyin sen valmistumista, sillä hän vakuutti, -että vesi paikalla kiehuisi ja että kahvi tulisi oikein oivallista. -Toppolan isäntä oli sitä itse puolentoista naulaa kaupungista tuonut -siihen aikaan, jolloin vielä oli toivoa, että Parmaala saisi emännän. - -Epäilemättä olisin kielevältä mummolta saanut kuulla paljon Jaskasta, -jos olisin malttanut mieltäni; mutta niinkuin sanoin, olin nuori -ja pikaluontoinen. Närkästykseni vaikutuksesta vastasin sentähden: -"tulin tänne isäntää puhuttelemaan; mutta koska aidanpano on niin -kiireinen, ettei hän jouda kanssani seurustelemaan, pyydän, että -hänelle tervehdykseni sanotte". Ja sen sanottuani lähdin. - -Jaskan käytös minua kummastutti ja suututti, sitä en tahdo kieltää. -Kotimatkallani ja vielä kauan sen jälkeen se minua ihmetytti. -"Niin, semmoinen on hän nyt", sanoi lukkari, kun hänelle Jaskan -kohteliaisuuden kerroin; "mutta hänen puolustuksekseen saanen sanoa, -ettei hän voi seurustella kenenkään kanssa. Toinen mies oli hän -ennen; hän silloin hakemalla haki seuraa, olletikin semmoista, josta -sai jotakin oppia. Nyt hän ei kulje missään muualla kuin kirkossa, -eikä lue muita kirjoja kuin Raamattua ja Wegeliuksen postillaa." - -"Vai niin", vastasin. Lukkarin selitys ei minua tyydyttänyt. Pidin -Jaskaa itsepäisenä jörönä, enkä sen enempää hänestä huolinut. -- - -Kului joitakuita viikkoja. Kesätouot oli tehty. Pappilan ryytimaahan -kaivettiin kaivoa. Eräänä iltana seisoin siinä vieressä työtä -katsellen, kun näin miehen kulkevan pihan poikki ja lähestyvän -asuntoani. - -"Luulenpa todella, että Parmaalan Jaska on liikkeellä", sanoi muuan -kaivajista, joka juuri oli syvyydestä nostettu. - -"Parmaalan Jaska! Varmaankaan hänellä ei ole minulle asiaa", -ajattelin. - -Mutta juuri minua Parmaalan Jaska haki. Astuessaan huoneeni etehiseen -seisahtui hän. Hän oli nähnyt minut. - -Kauan hän siinä seisoi. Vihdoin lähestyi hän meitä. Hän oli kovin -alakuloisen näköinen. Ja kun hän luoksemme ehti, katsoa tarkisteli -hän kauan kaivoon, mitään sanomatta. Vihdoin loi hän silmänsä minuun -ja sanoi hiljaisella äänellä: "Jos maisterilla olisi aikaa, soisin -saavani puhua teidän kanssanne." - -Minä ajattelin itsekseni, että hänen olisi sopinut puhua kanssani -kotonaan, kun siellä kävin; mutta nyykähytin kumminkin päätäni -myönnytykseksi, ja me aloimme astua huoneeseeni päin. - -"Jokohan Jaska tulee entiselleen?" miettivät kaivonkaivajat. - -Ehdittyämme pienoiseen kamariini, kehoitin Jaskaa painamaan puuta ja -lisäsin: "Varmaan on Parmaalalla hyvin tärkeätä puhuttavaa, koska -ette malttanut silloin puhua mitään, kun luonanne olin!" - -Hän ymmärsi sopimattoman ivani, ja syvään huoattuansa sanoi hän: -"Syystä närkästyitte minuun, maisteri, kun luonani käydessänne teidät -yksin jätin. Minä pyydän, antakaa epäkohteliaisuuteni anteeksi! -Minulla olisi jo silloin ollut hyvin tärkeätä teille puhuttavaa, -olisi ollut jo vuosikausia sitten, mutta minä en tiennyt, miten -puhua. Te tulitte luokseni niin odottamatta. Minä iloitsin, mutta -tahdoin asiaani ajatella, ja sentähden jätin teidät... saadakseni -itsekseni vielä kerran tuota asiaani miettiä." - -Hän puhui hiljaisella, murheen sortamalla äänellä. Minä näin, että -olin häntä väärin tuominnut; näin, että edessäni oli mies, jonka -mieli oli särkynyt; ja minä häpesin käytöstäni ja tuittupäisyyttäni. -"Sitä minä en voinut aavistaa", vastasin. Sitten menin hänen luokseen -ja sanoin niin ystävällisesti kuin minun oli mahdollista: "No, nyt on -se asia selvillä; nyt olen valmis kuulemaan, mitä teillä on minulle -sanottavaa." - -Levottomasti käänteli Jaska lakkiaan siinä ovensuussa tuolillaan -istuessaan. Kauan tirkisteli hän lattiaa, ikäänkuin ajatellen, miten -puhettansa alkaisi. Vihdoin kysyi hän hiljaa: "Mihin sitoo vala -ihmisen?" "Totuuteen", vastasin, kummastellen kysymystä; "pyhänä -pitämään sitä, mihin valalla olemme sitoutuneet". - -"Mutta jos ei sitä voi; jos totuudessa pysymällä rikomme toisen -valan; jos vaitiolollamme rikomme valan, joka velvoittaa meitä -puhumaan, mitä toinen vala velvoittaa meitä salaamaan...?" Ja hän loi -silmänsä minuun, ikäänkuin olisi hän tahtonut sydämeeni katsoa. - -"En ymmärrä teitä. Pysykää tosi-asioissa, sillä varmaankin perustuu -kysymyksenne todellisiin tapahtumiin." - -Hikihelmiä nousi isännän otsaan. Sanomaton tuska näkyi vallanneen -hänet. "En tiedä, en ymmärrä, voinko... saanko..." änkytti hän. -Sitten vähän ajan kuluttua hän kysyi: "Velvoittaahan papillinen vala -pappia pitämään salassa, mitä hänelle uskotaan?" - -Tuon hän kyllä tiesi, mutta kaiketi tahtoi hän kuulla vastauksen -minun suustani, rohkaistakseen mieltänsä. - -"Velvoittaa", vastasin. "Sitähän varten pappi on pappi, että särjetty -sydän voi hänelle huolensa, murheensa uskoa." - -Vielä jonkun aikaa istui Jaska siinä liikkumattomana. Viimein, -ikäänkuin päästäkseen väkivoimalla vapaaksi sisällisestä -taistelustaan, hypähti hän tuoliltaan, tuli minun luokseni ja sanoi -kuiskaavalla äänellä: "Pelkään, että olen tehnyt väärän valan, että -olen ajassa ja ijankaikkisuudessa tuomittu." - -Hänen ilmiantonsa oli minulle aivan odottamaton; en voinut sitä -kuullessani olla kauhistumatta. Kaiketi näki hän sen, ja se lisäsi -hänen tuskaansa. Hän, vahva, roteva mies, lankesi polvilleen, ja -väännellen käsiänsä mumisi hän uudelleen nuo kauheat sanat: "ajassa -ja ijankaikkisuudessa kadotettu!" - -"Ei, isäntä!" huudahdin, sydämeni pohjasta liikutettuna. "Aika on -parannuksen; sydämemme katumuksesta riippuu ijankaikkisuutemme; -se riippuu siitä, kadummeko sydämestämme ja katsommeko: nöyrinä -syntisinä uskossa Häneen, joka meidän syntimme kantoi ja meidän -rangaistuksemme kärsi. Aika on armon... Mutta en vieläkään teitä -ymmärrä. Nouskaa, kertokaa, mikä teidät on tuskalliseen, runneltuun -tilaanne saanut!" Minä autoin häntä nousemaan ja asetin hänet -istumaan viereeni sohvalle. - -Siinä peitti hän käsillään kasvonsa ja itki. Jää oli sulanut, jää, -joka vuosikausia oli hänen sydäntänsä ympäröinyt; tuska oli sen -viimeinkin murtanut, ja kyynelten virta ennusti kevään tuloa. Hän -itki kuin lapsi, itki kauan. Nämä kyyneleet, kuinka katkerasti -olivatkaan ne hänen omaatuntoansa polttaneet, ennenkuin viimein -avautui sulku, joka esti niitä vapaasti virtaamasta! - -En ollut silloin mikään ihmistuntija, jos en nytkään voi kerskata -enemmästä ihmistuntemisesta, kuin minkä aika ja ihmisten katseleminen -ovat minua opettaneet. Mutta minä ymmärsin kuitenkin, ettei minun -sopinut häntä häiritä. Annoin hänen olla kahdenkesken kuormineen, -joka nyt oli -- minä aavistin sen -- putoamaisillaan hänen -hartioiltansa. Minä istuin ääneti hänen vieressänsä ja odotin. - -Vihdoin viimeinkin! - -"Minä tunnen sen", nyyhki Jaska; "minun täytyy kaikki puhua, vaikka -sieluni autuuden kadottaisin". Ja hän puhui parkuen sydämensä -salaisuuden. - -Alussa minun oli vaikea häntä ymmärtää... - -Samana päivänä, jona Tasku-Antti murhattiin, oli Jaska varhain -aamulla lähtenyt etäisimmältä niityltään heiniä noutamaan. Ladolle -ehdittyään oli hän laulellen heinäkuormaansa tehnyt. Ja kun -häkki oli kovaan poljettu, oli hän maailman menoja mietiskellen -lähtenyt kotimatkalle. Oli puolenpäivän aika, kun hän Kopsan -mökille saapui. Siellä oli hän käynyt juomassa ja samalla kuullut, -että Tasku-Antti vähää ennen oli Parmaalaan päin lähtenyt. -Tuota sen enempää ajattelematta oli hän jatkanut matkaansa. Hän -oli jo heinäkuormansa päällä maaten lähestynyt pihaniittynsä -viidakkoa, kun sieltä äkki-arvaamatta hätähuuto oli kuulunut. -Hän oli pysähdyttänyt hevosensa, kuunnellut ja uudelleen kuullut -hätähuudon. Hän oli silloin hypännyt kuormaltansa maahan ja rientänyt -katsomaan huudon syytä. Pitkän matkaa juostuaan oli hän saapunut -paikalle, josta hätähuuto oli kuulunut. Siinä hän oli lumessa, -joka yltäympäriinsä oli verestä punainen, nähnyt miehen makaavan, -ja vieressä kaksi rosvoa, jotka paraikaa suurta laukkua kantaen -olivat valmiit lähtemään. Hän oli toisen näistä rosvoista tuntenut -rippikoulukumppanikseen ja lapsuutensa toveriksi, Harholan Lassiksi, -ja maassa makaavan oli hän huomannut Tasku-Antiksi, kulkukauppiaaksi. -Toista rosvoa hän ei ollut tuntenut. Hän oli hämmästyksestä jäänyt -seisomaan ja kamalaa näkyä tirkistelemään, ja siinä oli hän kuullut -tuon tuntemattoman miehen Lassille sanovan: "Käyhän vielä kerta -ja työnnä varmuudeksi puukkosi reppuryssän sydämeen!" Sitten oli -hän kuullut Lassin vastaavan: "Kyllä Antti ei enää kauppaa kulje; -mutta saapa tuota katsoa, onko hänessä vielä miten paljo henkeä." -Lassi oli jättänyt laukun ja lähestynyt maassa makaavaa. "Kah, -vielä väännähtelee", oli hän Antin luo tultuaan lausunut; "mutta -kylläpä siitä pääset!" Ja puukkoansa oli hän kohottanut, antaakseen -onnettomalle viimeisen iskun. Mutta silloin oli Jaska hyökännyt -esiin ja huudahtanut: "Lassi, Jumalan nimessä, mitä aiot tehdä?" --- Vieraan tulo oli ensinnä kauheasti hämmästyttänyt rosvoja, mutta -sitten, kun he näkivät, että Jaska oli yksin, olivat he yhtaikaa -törmänneet häntä vastaan. Parmaalan isäntä oli kyllä siihen aikaan -ollut väkevä mies, mutta kahta raivoisaa rosvoa vastaan eivät hänen -voimansa olleet riittäneet. Muutamassa silmänräpäyksessä oli hänkin -maassa maannut, ja tuntematon oli jo kohottanut veristä puukkoansa -hänen sydämensä varalle, kun Lassi häntä pidätti. "Maltas!" oli -tämä toverilleen sanonut. "Jaska on aina minua kohtaan ollut hyvä -mies; en soisi hänen tänne jäävän." -- "Oletko riivattu, Lassi?" -oli tuntematon huutanut. "Jos hänet hengissä päästämme, olemme -suotta reppuryssän tappaneet; siirry tieltäni, mies!" Mutta sitä ei -Lassi ollut tehnyt. Hän oli puolustanut Jaskaa ja vaatinut, ettei -tälle mitään pahaa tehtäisi. Rosvojen kesken oli jo riita ollut -syntymäisillään; ja se olisi epäilemättä loppunut siten, että Jaska -ja Lassi olisivat yksissä neuvoin kääntyneet kolmatta vastaan. Mutta -kaiketikin oli tuommoinen käänne arveluttanut Lassia. Hänen päähänsä -oli pälkähtänyt neuvo, johon tuntematon mies jonkun aikaa mietittyään -suostui, vaikka vastahakoisesti, kun ei muu auttanut. "Jaska on -sanassansa pysyvä mies", oli Lassi sanonut; "jos hän kautta Jumalan -ja sielunsa iankaikkisen autuuden vannoo, ettei hän puhu kenellekään, -mitä tässä on nähnyt ja kuullut, niin voimme olla varmat, että hän -sanansa pitää." - -"Ja minä", jatkoi Jaska hiljaisella äänellä kertomustaan, "minä -makasin siinä maassa tietämättä, osaamatta muuta ajatella, kuin että -viimeinen hetkeni oli tullut. Tuntematon rosvo istui minun rinnallani -kahdareisin ja piti kiinni molemmista käsistäni. Henkeänsä koettaa -ihminen viimeiseen saakka suojella, ja sentähden, kun Lassi minulta -kysyi, suostuisinko valantekoon, tartuin minä hänen ehdoitukseensa, -niinkuin hukkuva oljenkorteen. Ei ollut minussa miestä asiaa siinä -tarkemmin punnitsemaan. Minä vastasin suostuvani valalla vannomaan, -etten puolella sanalla, en ainoalla viittauksellakaan ilmaisisi, -mitä tiesin ja olin nähnyt. Oli se valanteko siinä kummallinen! -Yhä vielä makasin maassa. Lassi hellitti oikeaa kättäni, joka -tuntemattoman miehen puserruksesta oli melkein hervoton, nosti sitä -taivasta kohden ja saneli valan sanat minulle. Ja minä vannoin siinä -lumessa maaten kautta Jumalan ja sieluni autuuden, etten kenellekään -ilmaisisi, mitä Antin murhasta tiesin; minä vannoin, etten tämän -hetken tapahtumista salaperäisimmälläkään viittauksella ilmaisisi -kenellekään tietojani. Ja kun olin vannonut valani, hellitti Lassi -vasemmankin käteni, huolimatta toverinsa äreydestä, ja sanoi: 'Teit -hyvin, Jaska, että vannoit; muuten makaisit sinä, niinkuin hän, -tuolla' -- ja hän viittasi Anttia. 'Nouse nyt ja muista, että sinun -on minua kiittäminen siitä, että hengissä kotiisi palaat!' -- Mitä -sitten tapahtui, kuinka minä jälleen kuormani luo tulin, sitä en -tiedä. Vasta tielle ehdittyäni ja nähtyäni, että heinähäkkini oli -kaatunut, toinnuin minä tällaiseksi vaivaiseksi! Kuinka kauan olin -murhaajien parissa ollut, en myöskään tiedä. Lienen siellä viipynyt -enemmän aikaa kuin osaan ajatellakaan; sillä kun heinäkuormineni -viimein ennätin kotiin, oli jo ilta." - -"Yöllä en saanut unta silmiini", jatkoi Jaska kertomustaan. "Valani -sanat ja Lassin lause: muista, että sinun on minua kiittäminen -siitä, että hengissä kotiin pääset, soivat korvissani. Aamulla jo -ennen päivän valkenemista läksin katsomaan, eikö toki kaikki ollut -unennäköä; niin kummalta, niin mahdottomalta tuntui minusta edellisen -päivän tapahtumat. Aamupuoleen yötä oli lunta satanut. Kun tulin -paikalle, jossa kuormani oli kaatunut, näin siinä vielä vähän heiniä; -mutta viidakko, jossa kuolemaani niin likellä olin ollut, oli lumen -peittämänä tasankona, niinkuin ainakin talvella koskematon pinta... -Oli jo täysi päivä, kun retkeltäni palasin, ja valonsäteenä lensi -aivoihini ajatus, että ehkä kaikki sittenkin oli unennäköä, ehkä olin -pudonnut maahan heinäkuormani kaatuessa ja tyrmistynyt. Mutta juuri -siinä aukkopaikalla, jossa niittytie maantiehen yhtyy, tuli Lassi -vastaani. 'Muista eilistä valaasi!' sanoi hän. 'Ja jos ken sinulta -kysyy, mihin olen kadonnut, niin et sinä saa sitä tietää. Hain sinua -kodistasi, sanoakseni, ettet kostotta valaasi riko. Hyvä, että sinut -tapasin. Muista, että minä henkesi pelastin!'" - -"Oi Lassi..." yritin puhumaan; mutta hän keskeytti puheeni. "Tiedän, -mitä aiot sanoa", sanoi hän. "Se oli roskainen työ, minä myönnän sen; -mutta se on tehty; Antti ei vapaaehtoisesti luopunut kukkarostaan." --- Mitä muuta hän siinä minulle puhui, sitä en enää muista, sen vain -muistan, että hän ennen eroamme lausui: "Anttia ei kaipaa kukaan. Jos -sattumalta hänen ruumiinsa joskus löytyy, muista silloin valasi! Minä -luultavasti palaan tänne takaisin jonkun vuoden kuluttua." - -"Me erosimme, ja siitä hetkestä olen ollut toinen mies kuin ennen. -Oli kuin olisi kallio sydämelleni vyörynyt. Jos minne käännyn, aina -tunnen sen painon; en voi sen alta päästä. Alati soivat valani sanat -korvissani, ja alati kehoittaa minua sisällinen ääni ilmaisemaan -murhan. Kun keväällä Antin ruumis löydettiin, kun menin sitä -katsomaan, saadakseni vakuutusta onnettomassa epävarmuudessani, -kun käräjissä minua tutkittiin ja kun minun piti vannoa, että -totuutta puhuisin... oi, ette ymmärrä, mikä tuli rinnassani riehui! -Olin jo tuomarin edessä tunnustaa, mitä tiesin; mutta silloin soi -korvissani tavallista kovemmin Lassin huuto: 'vanno kautta Jumalan ja -sielusi autuuden, ettet _kenellekään_ ilmaise, mitä olet nähnyt ja -kuullut; muista, että sinun on minua hengestäsi kiittäminen!' Enkä -minä mitään ilmaissut. Olin oikeuden edessä tehnyt väärän valan, -pitääkseni rikkomatta edellisen valani... Ja nyt tiedätte, maisteri, -miten laitani on. Yöt päivät kalvaa minua tieto, että jos mitä -ikään teen, en voi kadotusta välttää. Rukous... katumus... minun -runneltu sieluni seisoo niiden ulkopuolella. Olen rukoillut, mutta -rukoukseni ei ole voinut kohota armo-istuimen luo; olen katunut, -etten antanut murhaajien mieluummin tappaa itseäni, kuin suostuin -heille vaiti-oloa vannomaan; olen katunut, etten edellistä valaani -rikkonut tuomarin edessä, etten ilmaissut murhaajia. Minusta on, kuin -olisin Antin murhaan osallinen, ellen hänen murhaajiaan ilmaise; -mutta jos sen teen, olen sieluni autuudesta luopunut ja sen lisäksi -osottanut mustaa kiittämättömyyttä Lassia kohtaan, joka pelasti -minun henkeni... Tuskani ovat väliin olleet niin suuret, että niistä -päästäkseni olen ajatellut tappaa itseni." - -Hän vaikeni. Hän oli puhunut viimeiset sanansa tuskin kuuluvalla -äänellä. Ja _nyt_ loi hän syvintä tuskaa kuvastavat silmänsä minuun, -joka hämmästyksellä olin hänen sydämensä tunnustusta kuunnellut. -Olin nuori, olin tottumaton likeltä katsomaan ihmissydänten haavoja, -vielä tottumattomampi niitä parantamaan. Koetin muistutella, mitä -siveysopista olin lukenut velvollisuuksien ristiriidoista, mutta -ei sopinut minusta mikään sen yleisistä ohjeista Jaskan kohtaloon. -Jaska oli luvannut pitää salassa henkensä pelastajan rikoksen; jos -hän sen lupauksensa rikkoisi, jos hän saattaisi tämän pelastajansa -ikuiseen vankeuteen, Siperiaan, olisi hän konna; niin sanoi -yliopistosta peritty toveritunteeni. Mutta toiselta puolen: väärä -vala oikeus-istuimen edessä! Mihin joutuisi valtio, mitä arvoa olisi -oikeudella, jos jokainen yksityinen saisi oman mielensä ja omien -oikkujensa mukaan punnita, mitä on lainvalvojan edessä tunnustettava, -mitä ei? -- - -Kuta enemmän tätä ajattelin, sitä selvemmäksi tuli minulle, että -Jaska todella oli väärän valan tehnyt, kun hän oikeuden edessä -salasi, mitä hän olisi ollut velvollinen tunnustamaan. Ja tämän -vakuutukseni vaikutuksesta kysyin viimein, itse tarkoin tietämättäni, -mitä kysymykselläni tarkoitin: "Jaska, kumpi on suurempi: Lassi, -joka murhan teki, vaiko Jumala, jonka viidettä käskyä vastaan hän -rikkoi? Kumpi sinun tekemistäsi valoista on todellisempi: sekö, jonka -teit Lassille, jotta esivallan käsi ei häntä saavuttaisi, vaiko -valeellinen vala, jonka teit Jumalan säätämän oikeuden edessä, jolla -rikoit Kaikkivaltiaan toista ja seitsemättä käskyä vastaan ja jonka -johdosta murhaaja vielä on vapaa ja nauttii verisen työnsä etuja?" - -Jaska ei pitkään aikaan vastannut mitään. Mutta hänen silmäyksissänsä -ei enää ollut tuota äskeistä kuumeenpolttoa; hänen kasvoistansa -katosi katoomistaan nuo epäilyksen mustat juonteet, jotka vuosikausia -olivat niitä synkistyttäneet. Viimein nousi hän, loi minuun -kummallisen oudon silmäyksen ja sanoi, puristaen kättäni: "Jo tiedän -tehtäväni!" Ja sen sanottuaan riensi hän ulos. - -Taaskin hämmästytti minua hänen käytöksensä. Mitä oli kysymykseni -hänessä vaikuttanut? - -Minä kiiruhdin ulos hänen jälkeensä ja näin, ettei hän kotiinsa -palannut. Päinvastoin hän kääntyi vastaista suuntaa kulkemaan. Ja hän -kulki kiireesti, kuten kulkee se, jolla on tärkeä toimi tehtävänä. - -Minä seurasin häntä silmäyksilläni, niin kauan kuin hän oli -näkyvissä. Viimein, kun hän näkyvistäni katosi, palasin -kaivonkaivajien luo, käsittämättä, ymmärtämättä, mitä Jaskalla oli -mielessä. - -"Mitä oli Parmaalan isännällä asiaa?" kysyi muuan kaivonkaivajista. - -En ollut hänen kysymystään kuulevinani. - - * * * * * - -Jaskan kertomus ja omituinen kohtalo ei mennyt mielestäni. Koko -päivän ajattelin sitä. Siinä ilmausi noita ristiriitaisuuksia, -joissa ihminen on kahden vaiheella, mikä on oikeaa, mikä väärää. Kun -likemmin mietin kysymyksessäni tarkoitettua neuvoa, oli se minusta -ainoa oikea. Totuus on ja pysyy totuutena; ei sitä voi kumota mikään -vala, olkoon se kuinka ankara tahansa. Jaskan olisi pitänyt oikeuden -edessä tunnustaa, mitä hän tiesi; sitä ennen ei hän ollut velvollinen -sitä tekemään, koska ei hänen vaitiolonsa saattanut ketään viatonta -kärsimään -- niin ajattelin. Epäilemättä olivat kysymykseni avanneet -Jaskan silmät näkemään asiaa samalta kannalta kuin minä; epäilemättä -oli hän minun tyköäni rientänyt asianomaisen luo tunnustuksensa -tekemään -- mihinkään muuhun selitykseen ei hänen pikainen lähtönsä -minun mielestäni aihetta antanut. - -Ja arveluni oli oikea. Vähä aikaa puolenpäivän jälkeen kuulin, että -nimismies oli pappilan ohitse kulkenut; ja illalla, kun hän palasi, -poikkesi hän minun luokseni, Toppolan lautamies seurassaan. Molemmat -näkyivät olevan hyvin äreällä tuulella, ja hevonen oli vaahtoon -ajettu. - -"No, mikäs nyt on hätänä?" kysyin nimismieheltä, jota sanoin sedäksi, -vaikka emme sukua olleet: hän oli näet vähintään kolmeakymmentä -vuotta minua vanhempi. - -"Niin, kysy sitä!" vastasi hän kamariini astuttuansa. "Oletko -kummempaa juttua koskaan kuullut? Vähää ennen puoltapäivää tulee -luokseni Parmaalan Jaska hengästyneenä ja kertoo minulle miltei -uskomattoman jutun Tasku-Antin, reppuryssän, murhasta. Hän -ilmoittaa, että jo kuusi vuotta takaperin seurakunnasta poistunut -tyhjäntoimittaja, Harholan Lassiksi sanottu, ynnä muuan toinen, jota -hän ei tunne, ovat Antin murhanneet. Sitten mainitsee hän, että Lassi -on seurakuntaan palannut, eilen illalla käynyt hänen luonaan ja -vaatinut asuaksensa torpanmaata Parmaalan tiluksilla. Sanoo käyneensä -tänä aamuna sinun luonasi ja sinulta saaneensa neuvon viimeinkin -ilmaista murhaajat, joiden verityön hän erään toisen, Lassille muka -tehdyn valan takia on tähän asti salassa pitänyt. Toppolan lautamies -sattuu olemaan luonani, ja hänen kuullen uudistaa Jaska syytöksensä -Lassia vastaan sekä sanoo Lassin olevan Parmaalassa... Olin tuhma, -kun en paikalla Jaskaa seurannut. Jos sen olisin tehnyt, olisivat -asiat nyt toisin, kuin ovat. Mutta postimies odotti; ja minä tahdoin -ensinnä pari virkakirjettä kirjoittaa. Annoin sentähden Jaskan mennä, -luvattuani jonkun tunnin kuluttua ilmautua Parmaalaan. Minä vanha -hupakko! Pyy olisi nyt pivossa, ja ränstynyttä ruumistani olisin -paljolta vaivannäöltä säästänyt!... Mutta asiaan! Puoli kahden -aikaan lähdemme, minä ja Toppolan lautamies, vahvat käsiraudat -kääseissämme -- Lassin varalle, ymmärrät! Tulemme Parmaalaan kolmatta -käydessä. Lassia, jota etsimme -- luuletko, että hänet tapaamme? -Vielä mitä! Mutta sen sijaan tapaamme isännän, Jaskan, vuoteen-omana, -suuri puukonhaava rinnassansa. Ja Jaska kertoo meille, että Lassi -on karannut! Onko hän pahaa aavistanut? Eikö mitä! Mutta Jaska -on hänelle ilmoittanut käyntinsä minun luonani, varoittanut ja -kehoittanut häntä tuota pikaa korjaamaan luunsa, jos tahtoi päästä -oikeuden kynsiin joutumasta. Ja tuota kaikkea ei Jaska häpeä suoraan -vasten silmiäni kertoa!... Palkinnoksi huvittavasta uutisesta iskee -Lassi puukkonsa Jaskan rintaan ja pötkii käpälämäkeen, jolla tiellä -hän vieläkin on. Siinä tämän päivän tapaus; ja minä tahdon kysyä, -oletko kummempaa kuullut? -- Jaskan haava näkyy olevan vaarallista -laatua; mutta vaikka luultavaa on, että hän menee samaa tietä kuin -Tasku-Antti, lähetin minä kumminkin lukkaria noutamaan, ennenkuin -lähdin Lassia takaa-ajamaan." - -Suurimmalla hämmästyksellä olin kuullut nimismiehen kertomuksen. -Kysymykseni oli siis todellakin vaikuttanut sen, että Jaska -suoraapäätä oli rientänyt toistamiseen kertomaan saman, mitä hän -kuusi pitkää vuotta oli salannut! Mutta... miksi ei ollut Jaska -ilmoittanut mitään Lassin palaamisesta... olisiko hän tuntonsa -vaivoissa voinut sen unhoittaa? - -Vanhan nimismiehen tuumailuista ja aprikoimisista en enää puoltakaan -malttanut kuulla. Jaskan kohtalo veti koko huomioni puoleensa. Ja nyt -makasi hän pahasti haavoitettuna! Luulin käsittäväni syyn, joka oli -saanut hänen ilmaisemaan Lassille, että hän oli nimismiehen luona -käynyt, sekä vaaran, joka murhaajaa uhkasi. Kaiketi oli hän tahtonut -siten palkita hyvän työn, jonka Lassi oli hänelle tehnyt... Kuta -enemmän asiaa ajattelin, sitä palavammaksi yltyi minussa halu Jaskaa -tavata. Tämän lausuin nimismiehelle, ja nyykähyttäen päätään vastasi -hän: "Tee sinä vain tehtäväsi meistä huolimatta! Hevonen on kaiketi -kohta sen verran puhaltanut, että jaksaa meidät kotiini viedä. -Sieltä lähden kohdakkoin uudelleen Lassia etsimään... minä, vanha -hupakko, kun en... No niin; arvaan, että mies on salotietä kiertänyt -kirkonkylän ja tahtoo meitä narrinaan pitää. Mutta saathan nähdä, -junkkari, ettet minua kahdesti samana päivänä petä." - -Oli jo iltaa joku määrä kulunut, kun saavuin Parmaalaan. Että jotakin -outoa siellä oli tapahtunut, sen ilmaisi jo pihalla ja tuvassa -oleva väkijoukko. Tapa on semmoinen Suomessamme. Jos jossakin on -jokapäiväisyydestä poikkeavaa nähtävänä tai kuultavana, sinne -kokoonnutaan. - -Jaskan kamarissa ei ollut muita kuin haavoitettu ja lukkari, joka -istui edellisen vuoteen vieressä. Kun minä astuin sisään, kohotti -Jaska kättänsä, ja hänen huulensa vetäytyivät hienoon hymyyn. Hän oli -kalpea kuin lumi, maatessaan siinä vuoteellansa. Tässä vuoteessa oli -hän ruumiinsa terveyden aikana monen vuoden yöt kitunut omantuntonsa -vaivoja; nyt, kun hänen ruumiinsa sairasti, oli hänen omatuntonsa -terve. Rauhan leima kasvoillaan makasi hän siinä. Herra, joka oli -kuorman hänen päällensä pannut, oli sen ottanut pois. Verenvuoto -oli hänen voimansa vienyt, ja hän näkyi olevan kuolemastaan varma. -Hyvin heikko ja matala oli hänen äänensä, kun hän puhui; eikä hän -monta sanaa kerrallaan puhunut, sillä puhe näkyi saattavan hänelle -ruumiillista tuskaa. - -"Nyt se on tehty", olivat hänen ensimäiset sanansa minulle. -"Nimismies tosin torui minua ja sanoi minun tehneen väärin, kun -Lassille hänen tulonsa ilmoitin; mutta omatuntoni sanoo, että tein -oikein... Olin sokea, olin omiin aprikoimisiini niin takertunut, -etten ymmärtänyt tilaani enkä, mikä oikeaa on. Teidän kysymyksenne -oli valaiseva säde, joka näytti, mitä minun jo oikeuden edessä olisi -pitänyt tehdä? Ja nyt on se tehty, Jumalan kiitos!... Lassin kanssa -en olisi voinut elää, en nähdä häntä joka päivä... Se olisi ollut -mahdotonta... Minä en syytä häntä, että hänen puukkonsa iskusta -kuolen; minä olen sen iskun ansainnut." - -En ollut ensinkään siitä varma, oliko hän tehnyt oikein, kun hän -Lassia varoitti; mutta en tahtonut epäilyilläni haavoitetun rauhaa -häiritä. Ainakin oli jalo se perussyy, joka oli saanut hänen niin -tekemään; muuta en voi sanoa. Oli, kuin olisi hän ymmärtänyt -ajatuksiani, sillä hiljaisella, mutta sisällistä vakaumusta -ilmaisevalla äänellä hän lisäsi: "Eikä Lassi voi syyttää minua -petoksesta!" - -Lukkari oli monta kertaa kieltänyt häntä puhumasta, muistaen, että -verenvuoto pienimmästäkin liikutuksesta saattaisi jälleen alkaa. -Jaska kyllä koetti hänen ohjeitaan seurata; mutta veripisarat, jotka -siteen alta hiljaa vuotivat, sanoivat, ettei vuoto ollut lakannut. Ja -luonnollinen seuraus siitä oli, että haavoitettu yhä heikkeni. -- - -Toista tuntia olin istunut hänen kamarissaan, kun minulle selvisi, -ettei hänellä enää ollut monta tuntia elonaikaa jäljellä. Pitkään -aikaan ei ollut kukaan puhunut mitään. Lukkari oli vain vähä väliä -koettanut sidettä parantaa. Silloin, juuri kun kevätauringon -viimeinen hohde pistäysi kuolevan kamariin suloisella loisteellaan -sitä valaisten, sanoi Jaska tuskin kuuluvalla äänellä: - -"Oi, jos uskaltaisin... Herran pyhää ehtoollista!" - -Kaikeksi onneksi olin kotoa lähtiessäni ottanut rippineuvot mukaani. -Kun kuolemaisillaan oleva ne näki, kuvautui sanomaton ilo hänen -kalpeissa kasvoissaan... - -Niin tuli outoa kohtaloa kokenut mies vielä kerran täällä maan päällä -osalliseksi Herran pyhästä ruumiista ja verestä... - -Kun pyhä toimitus oli loppunut, olivat myös hänen voimansa loppuneet. -Lukkari ei enää sanonut uskaltavansa haavan siteisiin koskea. - -Mutta kuoleva puhui itselleen: "Tiedän, ettei Herra valaansa riko, -vaikka minä olen sen rikkonut... Hänen laupeuteensa minä turvaan, -hänen laupeuteensa yksin." - -Kohta sen jälkeen alkoivat kuoleman tuskat. Verrattain vähän aikaa ne -kestivät. - -Ja tähän loppuu muistelmani kaksi valaa tehneestä... - - * * * * * - -Jos vielä joku tahtoo tietää, miten nimismies onnistui Lassin -takaa-ajossa, niin saanen mainita, että "vanha hupakko" oli ihan -oikeassa, kun hän vakuutti, ettei Lassi häntä samana päivänä kahdesti -pettäisi. Jo samaan aikaan, jona Jaska kuoli, joutui kaksi murhaa -tehnyt oikeuden käsiin, ja niinikään pari kuukautta sen jälkeen -Tasku-Antin toinen murhaaja -- sama, joka olisi Parmaalan isännänkin -surmannut, jos ei Lassi olisi estänyt. - -(Vanhan pastorin muistelmia.) - - - - - -GUSTAV AADOLF HEMAN. - - -Syntynyt Vesilahdessa 18/8 1855; vih. pap. 1880; nyk. Jyväskylän -maaseurakunnan kirkkoherra. Julkaissut nimimerkillä _Kah: Muistelmia -Hämeestä, Kysymysmerkkejä, Mitäs teet niin eestäs löydät_, -uskonnollisia kirjoja y.m. - - - - -RENTUKKA. - - -Miksi en näe sinua enää milloinkaan kultakutrisen immen hiuksia -koristamassa? Miksi en konsanaan tapaa sinua nuoren miehen -napinreiässä? Miksi, oi keltakukkainen rentukka, olet niin yleisesti -ylönkatsottu? Mitä olet tehnyt? - -Kun lumi sulaa, kinokset riutuvat ja niityn norot alkavat -vihottaa, kulkee Kaikkivaltiaan lähetti seutuja ja alkaa viskellä -kukkaskoristeita vihannalle niitylle. Eikö rentukkakin ole hänen -kädestään kirvonnut maata kaunistamaan? - -Vai nimikö sinun, keltainen rentukka, on huonoon asemaasi saattanut. -Tosin olisit ansainnut kauniimman nimen kuin on nykyinen nimesi. Eikä -ole juuri kaunis toinenkaan nimesi, jolla sinua paikoin maassamme -nimitetään: "sammakonkukka". Mutta ethän sinä siitä välitä. Vähät -siitä, minkä nimen ihmiset sinulle ovat antaneet, kun vain täytät -tehtäväsi maailmassa. Ja minä uskon, minä tiedän, että sinullakin on -tehtäväsi ja tarkoituksesi. - - * * * * * - -Siellä Nälkäniemen kulmakunnalla, siellä hämärän Hämeen ja -sankan Satakunnan rajamailla juosta liritteli Joutsenoja halki -luhtaniittyjen ja suopursuilta lemahtelevien hakamaiden. -Mäentöyräällä lähellä ojannetta oli mökki. Ja mökissä oli suurimpana -rikkautena joukko leveäkasvoisia, pellavatukkaisia hämäläislapsia. -Kaiken talvea ne pitivät polkuja pirtinovelta pihapahaisen toiselle -puolelle avoinna. Kun isä oli ilta- ja aamupuhteen pärevalkean -valossa niverrellyt milloin mitäkin, ja äiti kehräillyt verorohtimia -taloon, oli lattialle kasaantunut paksulta pärekarsia ja muutakin -nokea. Sen vuoksi oli lasten paljaat jalat ihan noesta mustat. -Nämä paljaat, nokiset, pikku jalat, ne ne polkuja pihaan olivat -tallanneet, jopa mustia varpaansijojakin lumeen jättäneet. Näkipä -jonkun isomman lapsen joskus yrittävän kuoppamäeltä isolla -vesikelkalla mäkeä laskea. - -Mutta keväällä kun mökin eteläpuolella kuoppamäki ja ojanteen -äyräät alkoivat pälveillä ja joku vähäpätöinen vilukukka ilmestyi -vasikkahaassa suuren kiven tahi mahdottoman katajapensaan -etelävarjoon, kävivät mökin paljasjalkaisten lasten pirttiretkeilyt -yhä pitemmiksi. Tuon tuostakin käytiin kuoppamäellä "suvea -katsomassa". Ja kun vihdoinkin talvi oli taistelussa lopullisesti -hävinnyt ja kevät voittanut, rupesi ojanteen tuoreesta helmasta -nousemaan turpeita, meheviä sammakonkukkia aivankuin taikavoiman -vaikutuksesta. Ja silloin paljasjalkainen, paitasillaan kirmaileva -mökinlapsi tunsi omituista kaihoa mielessään. Jota enemmän keltaisia -kukankupuja aukeni ojanteella, sitä elävämmin tunsi hän sitä -semmoista omituista -- kummallisen vienoa ja hellää värinää, sitä -semmoista, että ikäänkuin Luoja olisi yhä useammalla silmällä häntä -katsellut, ikäänkuin hymyillen ja tuttavallisesti iskenyt silmää, -silittänyt pojan päätä ja sanonut: terveisiä nyt taas sieltä -meiltä. Silloin istui paljasjalkainen, pellavatukkainen mökinpoika -perunakuopan katolla, katseli alas ojan kukitettuja reunoja, istui -totisena hetken, riensi sitten ojanteelle, kahmasi tukun kukkia -käteensä, vei ne mökkiin ja asetti ne pieneen vesikippoon ikkunalle. - -"Myrkkyäkös niitä pahalta haisevia kukkia pirttiin laahaat", torui -pojan äiti ja käski heittämään ne lehmänsaaviin, joka pirtissä -oli muuripenkin vieressä. Ja tottelihan poika käskyä. Mutta kun -sitten mökin asukkaat menivät vuoteilleen ja toukokuinen yöhämärä -valui mökin pienestä akkunasta suoraan muuripenkille, jolla -valkotukka makasi, niin syntyi ihmeellinen elämä ojanteella. Kun -valkotukka kysyi ajatuksissaan, onko sammakonkukka Jumalan silmä, -niin ojanteella nyökkäsivät kaikki rentukat päätänsä ja vastasivat -yhteen ääneen: on, on. Ja kun poika vain hengitti hyvin hiljaa eikä -liikutellut itseään vuoteella, vaan peitti käsillään korvansa, kuuli -hän ojanteelta aivan selvästi humuavan laulun: on, on. - -Ja kun se poika siinä muuripenkillä virui ja kuunteli sammakonkukkain -laulua, kuului sieltä lehmänsaavista omituista kahinaa. Ne sinne -heitetyt sammakonkukat hiipivät ja ryömivät pitkin sakkasaavin laitaa -ylös, hyppäsivät niin, että mätkäys kuului, toinen toisensa perästä -lattialle ja astuivat keltaisia kupujaan häilytellen pitkin lattiaa -pirtin perälle, kiipesivät ensin tuolin jalkoja myöten pitkälle -tuolille ja hyppäsivät ketterästi vihdoin pöydälle. Sitten asettuivat -he piiriin erään kaikkein suurimman kukan ympärille ja yhteensä oli -heitä seitsemän tai kahdeksan. - -Syntyipä siinä elämä. Se keskimäinen kukka nyökki päätään joka -taholle ja heilutti lehtiään. Ei sitä olisi ymmärtänyt, mitä hän -sillä tarkoitti, ellei hän olisi itse juhlallisesti sanonut: "minä -lyön tahtia". Niin tahtia se löi ja toiset lauloivat. Merkillistä -se laulu oli. Se oli _keltaista_. Ei se ollut kuin Litsin Jussin -viulun ääntä, sillä viulunääni on punertavaa, eikä se ollut niinkuin -Töyssän Kustaan klaneetin ääntä, sillä klaneetinääni on vaaleampaa, -ei se ollut semmoista kuin Kivikirkon urkujen sointi, sillä -urkujensointi oli sinisenharmaata -- vaan se on ihan samanväristä -kuin sammakonkukan terälehdet, se oli keltaista laulua. Sellaista se -oli ainakin muuripenkillä makaavan pojan mielestä. Eikä hän silloin -eikä jälkeenpäin ole osannut siitä laulusta muuta sanoa kuin että se -oli keltaista laulua. - -Ja sitä keltaista laulua ne yhä lauloivat; eikä muuripenkillä makaava -poika tietänyt, kuinka kauan se laulu kesti, kestikö se ainoasti -siunaaman ajan, vai kestikö se tuhansia vuosia. Ehkäpä. Mutta yhä -valtavammaksi se paisui. Oli kuin koko maailman sammakonkukat -olisivat siihen yhtyneet. - -Väkevästi se laulu poikaa nosti, kohotti ja kuljetti. Sen voimassa -nousi hän nousemistaan. Ja laulu hänen ympärillään oli kuin keltainen -pehmeä pilvi, joka vihmoi keltaista utua huikaisevan korkeuden -lainehtivaan avaruuteen. Ja siellä huimaavan korkeuden kultasalista -katseli poika alas. Hän näki niin selvästi vanhempainsa mökin, sen -noettuneen savutorven ja siintyneet malat ja vinoksi vääntyneen, -kituvan pihaveräjän; näki perunakuopan kuoppamäeltä, näki lirisevän -keväisen ojan ja ojanteella tuhansilla sammakonkukilla kirjaellun, -viheriäpohjaisen peitteen. Mutta ei se ojanne aina keltaisen -kirjavana pysynyt, korkeintaan pysyi se vain pari viikkoa kerrassaan. -Aina ne sammakonkukat, jonkun aikaa helotettuansa, pistivät piiloon -keltaiset kupunsa. Ja sitten siinä ojanteella ja sen molemmin puolin -niityllä heilutteli väärävartisia viikatteitaan heinämiehet, kulkivat -kumarruksissa vinorivissä toinen toisensa perässä, hurstipaidat -hiestä märkinä ja kovasimet takana vyön alla, kukin lakeisellaan. -Ilmaantui siihen niitylle taas kirjava joukko miehiä ja naisia; -paitahiaisillaan, haravat kädessä ja taakkavitsoilla kantaen suloisen -tuoksuvia heinätaakkoja ne siinä nauravina puuhasivat. - -Ja sitten se oja jäätyi, ja iljanteella luistelivat lapset -- -- -- -ja kuoppamäki, ojanne ja mökin malkakatto ja kaikki ylt'ympäri sai -valkoisen, paksun, pehmeän peitteen. - -Kyllä se peite sitten taas poistui, poistui ensin mökin katolta, -sitten kuoppamäeltä ja vihdoin ojanteelta ja ylt'ympäri. Ja -silloin oli ojassa viljalta vettä, ja vesi hyppeli ja kirmasi niin -iloisesti kuin keväinen varsa, ja taas ilmaantui tuhansia keltaisia -sammakonkukkia ojanteeseen. - -Ja sitten kävi taas niinkuin ennenkin: keltakukat hävisivät, mutta -heinäväkeä tuli niitylle ja valkeaan vaippaan kääriytyi taaskin maa -ja manner. Yhä uudistumistaan uudistui se meno, uudistui tuhansia ja -taas tuhansia kertoja, aina uutta heinäväkeä, aina uusia keltakukkia -viheriällä pohjalla. - -Ja tuolla ojanteella leijaili ja liihotteli pienen pieni siivekäs -olento vetisellä niityllä ja ojanteella. Sillä oli puku ihan kuin -keltaista silkkiä ja pieni kultainen kannel kädessä. Ja kun se -kanneltansa heläytteli, niin keltaisina kukkina kirposivat säveleet -kanteleen kultakieliltä vetiselle niitylle ja ojanreunalle. Silloin -sanoivat ihmiset: nyt on kevät, sillä rentukka kukkii. Jokainen -heläys, joka kanteleesta lähti, muuttui keltaiseksi kukaksi! - -Ja kun poikanen sitten keltaisen laulun soidessa oli kuin -kysyvillään: kuka olet sinä, joka kultakanteleestasi kultakukkia -varistelet, niin eroitti hän selvästi laulussa vastauksen: - -"Kultasilmä." - -"Kultasilmä", "Kultasilmä", vastasi kaiku kaikkialta. - -Ja nyt se alinomainen muutos ja vaihtelu ojanteella lakkasi. -Ojanne kukki yhä, kukki viikot, kukki vuodet, kukki kukkimistaan. -Kuoppamäkikin oli lakkaamatta ihan tervakukkien ja orvokkien, -päivänkukkien ja tädykkeiden peitossa. Ja keltainen soitto ojanteella -kävi yhä ihanammaksi. Oja leveni ja laajeni. Pian oli se paisunut -leveäksi virraksi. Sen kahden puolen kasvoi tuuheita puita, joissa -oli suuria keltakukkia ja kypsänkeltaisia omenia. Ränstynyt mökki -ja sen siintävät malat ja katoton kota ja laonnut perunakuoppakin -olivat muuttuneet. Siinä oli nyt kultainen talo, ympärillä puutarha, -ja puutarhassa niin vihantaa ja pehmeää, viileätä ja lämmintä. Ja -suuren puun oksalla soitteli Kultasilmä ja lauloi, lauloi luomakunnan -ikuisesta kesästä, lauloi maasta, jota ei turmelus paina, eikä -verivirrat kostuta, lauloi kaupungista, jonka portit ovat helmistä -ja perustus kalliista kivistä. Ei tosin poikanen siinä muuripenkillä -sitä silloin niin ymmärtänyt, hämärästi vain tunsi, kuuli ja näki, -mutta sitten vasta, kauan sen jälkeen, kun elämä painoi -- tahi -oikeammin kun kuolema painoi -- muisti hän Kultasilmän laulua ja -muisteli, että niinhän se oli laulanut. -- -- -- - -Ja aamulla kun poika nousi kovalta sijaltansa, ihmetteli hän, -etteivät kukat olleet enää pöydällä ja ettei keltaisesta laulusta -enää säveltäkään hänen korvissaan helähdellyt. - - * * * * * - -Päivä paistoi. Leivo liritteli. Kevätpurot hyppelivät vilkkaasti -kivien lomitse ja liukuivat nopeakulkuisina virtoina niittyjen ja -nurmikoiden halki. Mökin lapset olivat kuoppamäellä. Oli sinne -kokoontunut ojanteen toiseltakin puolen naapurien lapsia Ensin -siinä hetkinen rakennettiin kirkkoja pienistä kivistä, aina vain -ristikirkkoja, sillä muunlaisia kirkkoja eivät lapset olleet ikinä -nähneet, -- ainoastaan pari vanhinta oli nähnyt ristikirkon, oman -seurakunnan kirkon --; ja kun siihen oli kylläännytty, ruvettiin -häitä pitämään. Sulhasena oli tuo pellavatukka muuripenkiltä, -morsiamena naapurin Maiju. Maiju se tätä leikkiä oli ehdottanutkin, -sanoen pellavatukalle: "ole sinä, Aatu, ylkämies, minä olen morsian". -Tällainen asiain järjestely ei kuitenkaan näyttänyt ensinkään olevan -Uperon Jussin mieleen. Hän näytti olevan vähän mustasukkainen. Rupesi -härnäävästi lukemaan: - - "Ylkämies ja morsian - Käveli pitkin orsia, - Veisteli vikatevarsia, - Söi pärekarsia." - -Tästä loukkaantui Maiju surkeasti ja pillahti itkemään, mutta Aatu, -joka näytti unohtaneen kaikki hennot kukkaslaulut, hyökkäsi Jussin -kimppuun kiivaasti. Mutta niinkuin arvattava olikin, sai Aatu -selkäänsä aikalailla, sillä Jussi oli vahva, tanakka poika. Aatu -siitä painaltamaan kotiin itkien. - -Mutta pian ne lapsen kyyneleet kuivuvat. Aatu palasi tuokion -perästä taas kuoppamäelle. Ja oli siellä jo Maijukin, hän oli myös -käväissyt kotonaan ja mielipaha oli häneltäkin haihtunut. Ja nyt ne -häät vasta oikein alkoivat. Ensin laitettiin morsiamelle kruunu, se -tehtiin ojanteen kukista, sammakonkukista. Hyvin loistava ja kaunis -ja aivankuin riemusta helottava se olikin. Kuinka somasti se sopi -Maijun hiuksille! Kun Maiju siinä naureskeli, jotta valkeat hampaat -loistivat, niin tuntui toisista kuin ei ikinä koko maailmassa mitään -sen kauniimpaa ollut nähtävissä. Uperon Jussikaan ei härnännyt, vaan -oli aivan ihastunut morsiameen. Ylkämieheksi ei hän tosin nytkään -päässyt. Tyytyväiseltä hän kuitenkin näytti, varsinkin kun sai olla -vihkipappina ja kun räätälin Kalle lainasi hänelle kukkopillinsä ja -siten valmisti hänelle tilaisuuden saada myös "pelimannina" esiytyä. -Iloiset ne häät kuoppamäellä olivat. Morsiuspari tanssi "polskat" -ja "hieputa hännät", ja muu väki hyppi mättäiden välillä tarmonsa -takaa. Iloista oli hääväki, mutta vielä iloisemmin helotti kruunun -keltaiset sammakonkukat Maijun ohimoilla. Mutta näkymättömänä kruunun -suurimman kukkasen kupulehdellä istui Kultasilmä ja hymyili, hymyili -onnellista, autuasta hymyä. hymyä. - - * * * * * - -Kymmenkuntia kertoja oli ojanne niitetty ja kymmenkuntia kertoja oli -sen Kultasilmä uudestaan keltakukilla koristanut. Mökin vanhukset -olivat kuolleet, lapset hajaantuneet ympäri maailmaa, mikä minnekin. -Aatu yksin oli jäänyt. Hänestä oli tullut monitaitoinen mies. -Maalailikin huonekaluja ja muuta mitä tarvittiin. Maalasi mielellään -näihin kukkia ja ruusuja, useimmin keltaisia sammakonkukkia. - -Kun sitten taaskin kerran keväällä ojanne kellerti heleänkeltaisena, -valmistelihe Aatu sulhasmieheksi. Hän oli vähän niinkuin ruvennut -pitämään Mäkelän leskiemännästä ja se hänestä. Talo ei ollut suuri, -mutta maa oli hyvää laatua, kalavesikin hyvä, emäntä oli lapseton -eikä kovin vanhakaan, noin puoltatoista vuosikymmentä vanhempi Aatua. -Oli se isäntä vainaa vähän rahojakin jättänyt. Ja mökin pojalle oli -kaikkein mielestä ihan onneksi kun pääsi semmoiseen taloon isännäksi. - -Oli se ollut riemua siellä Mäkelässä silloin Aatun ja leskiemännän -häissä. Siellä oli pelimannina Litsin Jussi ja musiikkia puhalsi -Töyssän Kustaa. Vieraita oli viljalta ja kuokkavieraitakin oli ollut -piha puolellaan ja huoneissa niin paljon kuin mahtui. Morsian oli -oikein "koreuksissa". Myrteistä valmistettu pieni seppele, joka oli -kaunistettu tekokukilla, oli morsiamen päässä, pitkä huntu hulmusi -takana kun hän siinä lattialla tanssi, suu niin tyytyväisessä -naurun mareessa. Hei, kuinka ne kattolamppujen tulet välkkyivät, -heijastuivat peileihin, joita oli yksi joka seinällä. Ja kuinka -se Litsin Jussin viulu soi ja Töyssän Kustaan klaneetti vinkui. -Aatu oli mielestään aikalailla iloinen. Mutta eivät nuo morsiamen -uudenaikaiset "hopeat" oikein koreuksilta tuntuneet. Olisi edes ollut -sellainen vanhanaikainen, kultapaperista tehty kruunu, korkea kuin -vihta ja monilla peililasinpalasilla varustettu! Silloin se olisi -kruunu ollut, sillä kruunu on kultainen -- -- -- niin, kultainen -ja keltainen. Keltainen! Semmoinen se oikea kruunu on, keltainen, -keltainen niinkuin -- -- -- sammakonkukista tehty -- -- -- semmoinen -se kruunu on -- -- -- ja pää sen kruunun alla -- ei tuommoinen, jolla -on vanhat, lihavahkot kasvot ja suu tyhjäntympeässä, hölmömäisessä -naurun mareessa -- ei -- ei -- -- --. Kruunun alla pitäisi olla -toisenmoinen pää, tuommoinen, jota peittää kellertävä tukka, johon -kuuluu punakat, hiukan teerenpisamaiset posket, valkohampainen, -somasti hymyilevä suu ja kaksi mitä herttaisinta poskikuoppaa. -- -- -- -Huh, kun aikamies tuommoisia lapsellisia aattelee ihan keskellä -omien häittensä pauhaavaa riemua, huh vieläkin, tuumii Aatu. Maijuhan -se juuri oli semmoinen sammakkokukkakruunussaan ennen kuoppamäellä. -Kaikkea sitä mieleen tuleekin. -- -- -- Soita, Jussi, puhalla, -Kustaa; soittakaa niin, että katto kajahtelee, pankaa punertavaa ja -valkeata soimaan, vedä kiivaammin, Jussi, puhalla väkevämmin, Kustaa, -nyt on mökin Aatun häät, nyt tanssitaan, nyt iloitaan, pojat, nyt on -mökin Aatun häät! - -"Kovinhan sinä olet isoääninen", tuumi Miina, "otit vähän liian -väkevän punssin, koeta olla nyt hiljemmin, etkö näe, kuinka -poliisikonstaapelikin katselee sinuun päin niin pitkään?" - -"Katselkoon", hihkaisee Aatu, "minua saa katsella vaikka kuka, en -minä pelkää; mutta mitä puolukanvarsia sinulla on kruununa ja mitä -ne talinpalaset toimittavat, olisi oikein kultakruunu -- -- -- -sammakonkukista se soma olisi tullut, olisit semmoisen kruunun -pannut päähäsi -- -- -- ja sitten sen kruunun alle semmoisen pään -kuin -- -- --" - -"Oletko hassuksi tullut", nuhisee pyylevä Miina, "kun noin pahkuat; -ole nyt siivosti!" - -"Olen, olen siivosti kuin sika pahnassansa", vastaa Aatu ja menee -istumaan peräpenkille pöydän taakse ja solauttaa pikarillisen -kirkasta viinaa suuhunsa. - -Siinä hän istuu. Litsin Jussi ja Töyssän Kustaa soittavat hikipäissä. -Se soitto sulaa Aatun korvissa yhä ihmeellisemmäksi. Se valuu virtana -hänen sielunsa uumeniin; se ei ole enää punaista eikä vaaleata, -se muuttuu yhä keltaisemmaksi, se on ihan rentukkain keltaista -kuorolaulua. Ja kun Aatu siinä istuu ja kuuntelee pöydän takana ja -nojaa päätään seinään ja silmät ovat puoliummessa, tuntuu hänestä -niin päiväpaisteiselta ja lämpimältä. Keltakukkainen ojanne laulaa. -Luojan silmä katsoo häneen keltaisen kukan kuvusta niin lämpimästi -ja rakkaasti. Hän on pieni paljasjalkainen poika, joka pitää häitä -keltakutrisen, sammakonkukilla kruunatun Maijun kanssa. Hänen on niin -suloinen olla. Ujosti painaa hän suutelon Maijun punahuulille -- -- -- -Maiju hymähtää ja valkeat hampaat hohtavat ja poskikuopat -- -- -- -keltakukat laulavat -- -- -- Kultasilmä hymyilee -- -- -- kuoppamäki -on niin heleän vihantaa, vihannalla nurmella hän pyörii hurmaavassa -vauhdissa, pyörii niin keveästi, liitelee kuin perho, lentelee sinne, -lentelee tänne ja katselee yhä keltakukkaista kruunua. -- -- -- - -Mutta silloin syntyy rymäkkä ovella. Kuokkavieraat alkavat tappelun. -Huutoa, parkunaa, kirouksia! Yksi lamppu putoaa lattiaan, sammuu, -toisetkin sammuttaa ovesta tullut tuulenpuuska. Aatu hiipii kuin -juopunut peräkamariin, saa oven kiinni, heittäytyy sänkyyn, jossa on -korkea röykkiö vaatteita, ja nukkuu. -- -- -- - -Kultakutrinen Maiju, päässä keltakukkainen kruunu, ei jätä häntä -yölläkään. Yhä se häntä silmiin katsoo. Keltainen sävelvirta -valuu sieluun, ja unissaan hymähtelee sulhanen, hymähtelee vielä -silloinkin, kun Miina-emäntä kynttilä kädessä tulee kamariin ja -löytää vastaisen herransa uinumassa. -- -- -- - -Hän oli hiljentänyt poliisin avulla rymylin, haastattanut pahimmat -pukarit oikeuteen ja tehnyt talossa rauhan. -- -- -- - - * * * * * - -Aatu oli siis nyt isäntämies, ja yhä enemmän tuli hänen osaksensa -yleistä luottamusta, ensin oman kylän kesken, sittemmin ulompaakin -muiltakin kuntalaisilta. Valittiin ensin varajäseneksi kansakoulun -johtokuntaan, sitten vakinaiseksi. Oli lautamiesehdokkaanakin -ollut ja kunnallislautakunnan jäsenenä. Ja mikäs oli ollessa! Oli -opetellut kirjoittamaankin ja hyvä sillä näkyi järjenjuoksu olevan. -Ja muutenkin se Mäkelän Aatu sivistyi ja sievistyi. Ei ollut -kuin ensimältä vain valkea puuvillahuivi kaulassa; sittemmin kun -luottamusmiehenä rupesi olemaan, oli kovaksi silitetyt kalvosimet, -kauluri ja oikea rusetti. - -Mutta ei se Aatu milloinkaan oikein iloinen tainnut olla. Varsinkin -keväällä, kun Mäkelän Ojaniitty oli keltaisten sammakonkukkien -peitossa, oli Aatu niin kummallisen hiljainen ja totinen. Saattoi -istua tuntikausia niittymäessä suurella kivellä ja katsella meheviä -keltakukkia noron syrjässä. Ei häneltä silloin juuri kukaan puhetta -saanut, niin oli hän mietteissään. Oli kuin "keltainen" laulu olisi -ollut juuri alkamaisillaan, mutta juuri kun se oli alkaa, rupesi -sellainen harmaa suhina korvissa kuulumaan, ettei sitä keltaista -laulua voinut kuulla. -- -- -- - - * * * * * - -Koko pitäjässä oli Korsun Maija tunnettu. Missä hän oli nuoruutensa -oleskellut, -- niin sitä ei oikein tiedetty. Kyytillä hän oli tuotu -kaukaa toisesta maaherranläänistä; ja kyytin oli kunnallislautakunnan -esimies saanut maksaa. Kun Maijalta kysyttiin, miten hänen oli -asiansa, vastasi hän katkismuksen sanoilla: "yhdelle käy niinkuin -toisellekin". Ilolan isäntä, jonka hoteissa Maijaa hoidettiin, -oli hurskas mies ja kuljetti Maijaa melkein joka pyhä kirkossa. -Suuri keltainen huivi hartioilla istui Maija ristiparvelle -muiden naimattomien naisten kanssa ja keväällä oli hänellä aina -sammakonkukkia nenäliinaan käärittynä mukanaan. Ja kun kirkosta oli -palattu kotiin ja kirkkopäivällinen syöty, kävi Maija poimimaan -niityn norosta sammakonkukkia, punoi niistä tuuhean seppeleen, laski -sen päähänsä ja pyörähteli Ilolan pirtissä huimaavan nopeasti ympäri. -Ohuiksi olivat jo käyneet kellertävät kutrit, poissa olivat poskilta -kuopat, ruostuneet valkeat hampaat, sameriaiseksi käynyt silmä. -Tuskin häntä enää tunsi siksi Maijuksi, joka ennen Aatun kanssa -kuoppamäellä häitänsä piti. - -Mutta Mäkelän Aatu hänet kyllä tunsi ja muisti. Hyvinkin muisti. -Sillä se keltainen kruunu ja kruunun alla oleva pää oli kuin oralla -poltettu hänen mieleensä. -- -- -- - -Kun Mäkelän Miina-emäntä kuoli ja hautaristille laitettiin -rautapellistä tehty vihreäksi maalattu seppele, ei Aatu oikein -ymmärtänyt oloansa. Oli niin ikävä ja kaamea mieli. Kylläpä hänen nyt -oli talosta poistuminen, sillä emännän sukulaiset sen perivät, ja -hänestä tuli kuin tulikin "ulkojalka". Mitä hänestä nyt tulisi? Ei -hän toki vielä niin hoki vanha ollut, mutta kovin oli sisällisesti -väsyksissä. Jalatkin niin painoivat. Taisi kuolema painaa. Ja ne -keltaiset kukat Maijun päässä -- ne eivät menneet ikinä mielestä. -Minkähän vuoksi siitä Maijusta semmoinen oli tullut? Miksi oli se -noin sekaantunut? Eihän se oikein hassu ollut, mutta oli vain noin -pehmeä ja ikäänkuin hessahtanut. Miksikäs siitä semmoinen tuli? Taisi -olla syytä siihen Aatussakin. Miksi menikään Aatu sille Mäkelän -emännälle? Mutta kun sillä oli talo, niin terävä maistansa, ja -irtaimistoa, ja isäntä-vainaa oli vähän rahojakin jättänyt. -- -- -- -Olihan se kauppa Aatulle niin kovin edullinen. -- -- -- - -Mutta aina kummallisemmaksi kävi Maija. Saattoi istua monta keväistä -päivää ja yötä yhtämittaa ojan reunalla. Siinä hän kuunteli veden -lirinää ja katseli helottavia sammakonkukkia ojanteella. Istui niin -onnellisesti hymyillen, sammakonkukkainen kruunu päässä. - -Ilolan niityn ojanteella hänet lapset sitten löysivät eräänä aamuna -makaavan seppele päässä. He koettivat häntä herättää, mutta ei hän -herännyt. Ilolan emäntäkin tuli siihen ja nähtyään Maijan, hän sanoi: -"Kyllä se nyt on päässyt taivaan häihin". Ja kuollut se olikin. Mutta -sitä ei emäntä huomannut, että seppeleen suurimman kukan kuvussa -istui pieni kirkas olento, joka soitti pientä kultakanteletta ja -hymyili. Se oli tietenkin Kultasilmä. Siihen soittoon oli Maija kai -nukahtanut. - -Seuraavana sunnuntaina siunattiin Korsun Maijan maalliset jäännökset. -Ei niitä ruumissaatolla eikä veisuulla hautaan viety, vietiin vain -samalla tapaa kuin vaivaishoitolaiset yleensä. Ruumis oli viikolla -tuotu hautausmaalle ja asetettu kellotapulin jalkaan, siksi kunnes -hauturi muillekin ruumiille alkoi leposijoja valmistaa. - -Lauantaina tuli sitten hauturi viemään Maijaa hautaan. Hän huomasi, -että tapulinjalkaan oli joku tullut sisälle sill'aikaa kun hän -oli hautausmaalla toiminut ja että Maijan arkulle oli laskettu -kourallinen meheviä sammakonkukkia. "Tuommoisiahan se aina piti -hyvänä", lausui hauturi Aatulle, joka muka noin vain sattumoilta -hautausmaan läpi kulkeissaan tuli häntä vastaan. Arkun vei hauturi -poikinensa hautaan. Kukat olisivat arkun kannelta kyllä siinä arkkua -kannettaessa pudonneet maahan, mutta hauturi otti ne käteensä ja -viskasi sitten arkun mukana hautaan. Yksi ainoa iso kukka putosi -kirkkopihaan. - -Kun rippikoulupojat pääsivät kirkosta välitunnille, otti yksi poika -sen pudonneen kukan ja alkoi sitä viskellä ilmaan. Se tarttui vihdoin -erääseen lehteensä puhkeamassa olevaan pihlajaan ja jäi siihen. -- - -Sunnuntaina pappi siunasi Korsun Maijan ruumiin. Silloin -hymyili Kultasilmä pihlajaan pysähtyneessä rentukassa, ja kun -pappi oli hautausluvut päättänyt, soitti Kultasilmä pienellä -kultakanteleellansa hautausvirren. Mutta ei sitä kuullut kukaan muu -kuin Mäkelän Aatu. Hänen korvansa olivat auenneet kuulemaan keltaista -laulua. - -Se laulu ylisteli "elämänkruunua"; mutta elämänkruunu oli Aatun -silmissä ihan samanlainen kuin Maijun morsiuskruunu Joutsenojan -kukista ennen kuoppamäellä. - - * * * * * - -Kun sitten jonkun viikon perästä Korsun Maijan haudalle ilmaantui -pieni, valkeapuinen risti, johon oli maalattu hyvin luonnonmukainen -sammakonkukka, ihmettelivät ihmiset suuresti, että kuka sille -Maija-hupsulle ristin on kustantanut, ja lausuivat toivonsa, ettei -siihen vain kunnan varoja olisi tuhlattu. - -Yhtä ihmeellistä oli, että joka kevät jonakuna sunnuntaina nähtiin -niillä paikoin, missä Korsun Maijan hauta oli, kourallinen tuoreita -sammakonkukkia. - -Tässä toissa keväänä niitä ei enää ilmaantunut. Ja kesemmällä -haudattiin samaan kirkkopihaan itsellismies Aatu Juhonpoika Mäkelä. -Oli saanut puolikon rukiita vuosittain Mäkelästä eläkkeeksi, -teheskellyt tallukoita ja maalaillut huonekaluja ja rekiä, ja siten -tullut sievästi toimeen omillansa. Harvapuheinen ja umpimielinen oli -lopun ikäänsä ollut. Ainoastaan keväällä, kun ojanne kellerti, oli -hymyillyt ja kummallisia satuja kylänlapsille kertonut. Sellaisista -saduista oli koko hänen elämänsä kokoonpantu. - -("Liitto" III, v. 1904.) - - - - - -IIVO HÄRKÖNEN. - - -Syntynyt 25/8 1882. Käynyt Sortavalan seminaarin; ollut -opetustoimissa ja sanomalehtimiesnä, m.m. julkaisten _Karjalaisien -Pakinoita_ ja kokoomateoksen _Karjalan kirja_. Teoksia: _Rajamailla_ -(run.), _Tulia, Syystarinoita korvesta, Rajantakainen Karjala, -Karjalan virsiä_ y.m. - - - - -SATU SALON ROMANASTA. - - -Salon Romana on kivenkantaja, ylipäiväinen ja yli-öinen kivenkantaja -Rairannalla. Hänen selkänsä on käynyt köykkyyn, kätensä pitenneet -ja jalat vääristyneet -- kaikki kamalan kivenkannon takia. Hän on -yksikseenolija, yksikseenpuhelija ja pelkäilijä. Hänen ruokansa on -karvaskatkuinen sekoitus tuohisessa, johon hän on pannut kaikki, -mitä on mistäkin saanut: kalat, leivät, suolat ja suurimat -- ja -hänen vaatteensa on vanha, kulunut munkinkaapu, joka on vyötetty -nuoralla. Hän syö käydessään, josta kantaa jätteet jäkyräinen parta, -ja hän nukkuu, jos milloin nukkuu, pelloilla, joista ottaa kiviä, ja -rauniolla järvessä, johon kantaa kiviä. - -Hän on luostarinrakentaja, sillä se raunio, joka kohoo vähän matkaa -rannasta, järvestä, on hänen nostamansa, ja sille hän aikoo kerran -"pyhän paikan" rakentaa -- kunhan ensin vahva perustus tulee -lasketuksi... - -Romana on mielipuoli. - - * * * * * - -Hän oli ennen viisaskin ja ylen viisas olikin. Jo pienenä -paitaressuna, kun kotikyläänsä tuli ensimäinen koulu, tuo kovin -kummallinen ja naurettava koulu, ja kun hänen vanhempansa -kiistelivät, pannako poika kouluun vai ei -- taatto tahtoi, emo esti ---, niin osotti hän teräväsanaisuuttaan seuraavasti: - --- Sinä, maammo, pelkäät minun tulevan siellä tottelemattomaksi ja -torapukariksi, mutta minä sanon: ne opit olen minä jo kotona saanut, -ja on vaan pelättävä, etten noita siellä kadottaisi. - --- Sinä, taatto, taas toivot minusta maan mainiota kirjamiestä. -Vaan minä sanon: kuinka siellä sellaiseksi tulisi, kun ei itse -opettajakaan tunne ukko-iitä, jos se kärryillä ajaa, vaan ainoastaan -keppi kädessä köpittävänä? - -Nämä sanat ratkaisivat riidan ja poika pääsi kouluun. - -Siellä oli hän aika veijari ja teki kaikenlaisia kolttosia. Kun -opettaja, tuo oikea vanhankansan koulumestari, sängyssä loikoen -ja pitkää piippuaan imien, luetti toisia poikia, niin kolusi hän -sill'aikaa lukupöytien alla ja kiipeili kiukahilla. Kun taas tuli -hänen lukuvuoronsa, niin rupesi hän laulavalla äänellä laskettelemaan -kaikenlaista, kuten: "uusi kelkka rautapohja, se vain mennä luikuu", --- ja opettaja, ollen vähän kuuronlainen ja harhaillen ajatuksissaan -kokonaan toisaalla, kiitteli vain häntä ja sanoi: "Se on poika!" -Toisinaan teki hän tuntuvampiakin kolttosia, -- kuten kerran, -opettajan taas loikoessa sängyssä, sitoi piipunpäähän pitkän, -vahvan rihman ja -- keskellä luvunlurinaa ja hartaita hai'unvetoja --- riuhtaisi sen varsineen kauvas nurkkaan --; josta seurasi mitä -hassuimmat jälkinäytökset. - -Näin hän kävi alkeiskoulunsa. - -Sitte joutui hän suureen maailmanrannankouluun, -- eikä sielläkään -tyhmistynyt. - -Ensin joutui hän siellä joutilasten ja kuljeksivaisten -poikaviikareitten seuraan, joilla oli päätehtävänä kujeitten -ja tekosien tekeminen. Tultuaan joukkoon kohosi hän kohta sen -johtajaksi, sillä hän oli kuin luotu tällaiseen. Ihan uusi -elämä siellä silloin alkoi. Uudet, entistä kekseliäämmät ja -hullunkurisemmat kujeet otettiin käytäntöön -- Romana ne keksi --, -uusia elämöimisalueita etsittiin ja uusi innostus valtasi mielet. -Päivät maattiin, mutta yöt huhkittiin hurjastuksissa. Synkät -syksyajat -- ne oikeiksi ilonpäiviksi päätyivät, sillä silloin -oli pimeydenaika pitkä ja "jälet eivät näkyneet". Kiskottiin -kaalinpäitä maasta ja pisteltiin niitä aidanseipäihin ympäri -kylää, leikattiin pellavia pellavamaista ja sidottiin lyhteiksi -sekä tehtiin "viisikkoja", soudettiin veneitä pitkiin, pahoihin -lahdenpohjukkoihin, vedeltiin järveenlasketuita verkkoja tukkuun, -tehtiin peloitus-ukkoja tyttöjen makuu-aittojen eteen, kaadettiin -navetan päällä olevia vesiammeita läävässä lypsäväin tyttöjen päälle -ja pudoteltiin uuninpiippujen kautta rottia sulaviin voipatoihin. --- Voi sitä mielen kuvittelevaisuutta, toimeenpanevan voiman -tottelevaisuutta ja vireyttä! Ja niitä naururähäköitä, joita tekosen -tehtyä salapaikoissa ilmoille kohotettiin! - -Ei niitä tehty kellekään erittäin, vaan kaikille, kelle vaan sattui. -Välistä oli kuje vaaraton, mutta usein varsin vahingollinen; vaan sen -suuremmanpa riemun ja naurun se synnytti! - -Niin kulki tämä joutojoukko kylästä kylään ja salonsopesta toiseen, -kiusaten ihmisiä ja naurattaen itseään ilkitöillään. -- - -Romana tuli lähelle kahtakymmentä. Ammatti oli yhä entinen, mutta -varsi vahvistui ja korvat korkeni. Toimeentulo oli tuiki niukka ja -yhä niukemmaksi se kävi. Nuorempana vielä tuli tehdyksi työtä ja -antoivatpa ihmiset ilmaiseksikin; vaan nyt ne eivät enää antaneet, ja -työ, tavallinen talonpojantyö -- se alkoi tuntua niin ala-arvoiselta -ja halpamaiselta, ettei kehdannut ajatellakaan sitä, -- ja oisiko -tuota ilennyt mennä pyytämäänkään...? - -Alkoivat kuiskia elämän äänet. - -Ensimäinen: - -Millä, millä aiot itsesi elättää ja vaatettaa ja mihin pääsi -kallistaa ajan pitkään? Mitä aiot eteesi ottaa vastaantulevassa -vastaisuudessa, koska jo ohimenevä nykyisyys tarjoo tienpäätä? Katso, -katso vain, ettet joutuisi naulaan koko mies -- hampaittesi viereen! - -Toinen ääni: - -Jos vähänkin ajattelisit tai katsoisit itseäsi, niin huomaisit, -kuinka nurinkurinen sinun elämäsi on. No, onko tämä nyt laatua: -juosta nälkäjoukon johtajana ja nauraa vatsa tyhjänä? Vai luuletko -siitä sinulle hyötyä koituvan? Varo vain, ettei kerran tuo -nälkiintynyt joukko ryntää päällesi ja iske kynsiä ja hampaita sinuun -ja sano: "Sinä olet meidän johtajamme ja me sinun johdettaviasi, saa -meille elatusta vaikka puun raosta!" Varo, varo tätä! - -Tulipa sitten tuohon eräs kolmaskin ääni, vienoinen ja viekotteleva, -ja alkoi kuiskutella: - -Totta, totta kaikki, mitä on sanottu. Mutta elä sentään jätä -tuota joukkoasi, elä luovu siitä! Ajattele -- sinä viisas mies, -viisain mies koko korvenkulmalla -- ajattele, etkö voisi sitä -_toisella tavalla_ johtaa? Etkö voisi -- sinä kekseliäs ja keinokas -mies, kekseliäin mies koko seudulla --, etkö voisi sitä kohottaa -nälkäjoukosta leipä-joukoksi, ja itseäsi sen johtajaksi? Silloin -olisi siitä hyötyä ja johtotoimesi tolkullinen. Koettelehan ajatella -sitä, sinä konstikas mies! - -Tämä sana sattui sydämeen, mutta ei tullut vielä tajutuksi sen -tarkoitusta: eivät vilkkuneet viisauden virvat syksyn synkässä yössä. - -Sillä syksy silloin oli. - -Ja edelleen asteli allapäin Romana korven kivikkoisia ja liukkaita -polkuja -- vatsassa nälkä ja mielessä epätoivo. -- - -Vaan kerran sattui hän sakkineen erääseen saloiseen sepon majaan --- sepon pajaan, jossa kaikenkaltaiset öiset aseet taottiin: -tappelupuukot, rosvonviilat, viinatorvet... Sielläpä häntä -ystävällisesti vastaan otettiin: ruokittiin leivällä, ilahutettiin -lämpimällä ja sanottiin vielä satu... Se oli Viisaan-Juoneksen satu -ja sanoi sen seppo itse: - -"Olipa ennen mies, Viisas-Juones, joka ei väkisin vienyt, eikä salaa -varastanut, vaan muuten otti. - -"Ensi kokeensa oli: - -"Astui mies metsätietä häntä vastaan, astui lehmää sarvista saattaen, -ja sanoi: - -"-- Terve. - -"-- Terve, terve, vastasi Juones, vaan ajatteli: kuinka saisin tuon -lehmän, en väkisin, en salaa, mutta muuten? - -"Poikkesi metsään, juoksi kappaleen eteenpäin ja viskasi tielle -miekan, -- meni piiloon. - -"Tuli lehmänsaattaja siihen, näki miekan, sanoi: - -"-- Ois tuossa miekka, vaan mitäs sillä tupetta tekee? - -"Astui edelleen, jätti miekan. Otti Juones miekan tieltä, juoksi taas -metsää myöten kappaleen edelle ja viskasi tupen tielle. Tuli mies -tuohon, sanoi: - -"-- Tuossahan on tuppi, -- nytpä menen hakemaan miekan, niin saan koko -kojeen. - -"Sitoi lehmän puuhun ja lähti. - -"Silloin Viisas-Juones otti sekä tupen että lehmän ja meni matkoihinsa. - -"Sen jälkeen teki hän sadottain samallaisia temppuja, ja oli hänellä -erinäisiä tapauksia varten suuri varajoukko, ja kaikki he elivät -hyviä, hymyileviä päiviä." - -Tämän sadun kuultuaan hypähti Romana. -- Nyt tiedän, mikä tie on -edessäni, mikä lyyli lykkynäni. Nyt tiedän, mihin kutsui kumma ääni, --- tiedän, miten nälkäjoukosta tehdään leipäjoukko. Täst'edes en astu -allapäin! -- - -Hänestä tuli rosvo. - -Rosvo suuri ja maanmainittava hänestä tuli. Ei ollut sitä -korvenkolkkaa, jossa hän ei joukkoinensa väijynyt, ei sitä kylää, -jossa ei tehnyt tihutöitään: öisiä yllätyksiä ja ryöstöjä. -Jokapaikassa ja joka aika oli hän kaikkien pelättävänä ja -varottavana. Mutta kuka voi varoa häntä? Ei kukaan. Kaikki varat -vaipuivat, kaikki esteet sortuivat hänen edestään. Hänellä oli -sellaiset "kehnon keinot, juuttaan juonet", joita vastaan ei kukaan -mahtanut mitään. Oli hänellä sellainen riepukäärö, jonka kun viskasi -vihaisimmankin vahtikoiran eteen, niin sen ääni vaikeni; oli -semmoinen tiirikka, joka kävi jokaiseen lukkoon; oli semmoinen viila, -joka katkaisi vahvimmankin varusraudan; oli semmoinen kynttilä, jonka -kun käteensä otti ja sytytti, niin eivät askeleet kuuluneet, ei koko -mies näkynyt... Sai liikkua aivan puolivalvovain ihmisten keskellä, -ei huomattu. Ja missä ei välikappaleet auttaneet, siinä taikain ja -ruumiin voima. Ja missä ei hänen, yhden miehen, voima, siinä yhdeksän -miehen -- apujoukkonsa julma voima... - -Ja kaikki hän varasti, eroituksetta kaikki, kellä vain oli varoja ja -ketä kohti sattui. Hyvät, huonot, rikkaat ja pohatat ja tasavaraiset -talonpojat, tutut ja vieraat. Eikä auttanut armot, eivätkä mujut... - -Hirmuinen, hirmuinen mies oli salon Romana! - - * * * * * - -Löipä kerran se seppo, jolta Romana oli Viisaan-Juoneksen sadun -kuullut ja jonka luona hän sittemmin usein oleskeli, vetoa, tokko hän -voisi varastaa pitäjän vanhan kirkon. - --- Hmh, mitäs tuosta olisi, onko se kirkko kummempi kuin muutkaan, --- ihmisten rakentamat seinät, ihmisten maalaamat kuvat ja ihmisten -kokoamat rahat kirstuissa. Vielä tänä yönä ryöstän sen putipuhtaaksi -ja aikaiseen pääsen. - -Näin Romana, ja lähti yksin yössä pimeässä työtänsä täyttämään. - -Tuli kirkkopihaan, -- portti niin pahasti vingahti, kuin olisi -sanonut: ai, astuitpa viimeisestä portista sisään! - -Vaan ei varas siitä vähääkään välittänyt. - -Tuli kellotornin juurelle, -- kuin olisivat kellot kumahtaneet ja -kuiskanneet: ovatko jo vaienneet sydämmesi kellot? Vaan ei tulija -tuostakaan tuon enempää huolinut, virkkoi vain: - --- Kas kun tuuli kelloja humahuttelee. Astui kirkon rappujen eteen -- -näki oven olevan avoinna. - --- Mi... mitä? säikähti ensin, vaan kohta raudanrauhallisena tuumi: -Kah, kun on vanha vahtiukko unohtanut ovet auki. Ja jatkoi: - --- Sen parempi, ei tarvitse tiirikkaa käyttää. Kohosi kivirapuille -ja meni kirkkoon. Kumahti kameasti kirkon lattia, vaan ei vavahtanut -urhon rinta. - -Astui eteenpäin tyhjään, pimeään kirkkoon, -- rupesivat häämöttämään -kuvaseinän kuvat ja näytti kuin joka jumala ja pyhämies olisi sormi -pystyssä varottanut: elä, elä tule! -- Vaan ei paha-aikeinen paljon -sitäkään säikähtänyt. - -Askelsi vain yhä edelleen. -- - -Yht'äkkiä ilmestyy hänen eteensä keskeltä pimeyden elävän miehen -kasvot, kasvot kalvakat, ja kohtapa kohoo koko mieskin, pieni, -vaivainen vanhus, kohoo kuin maan alta... kaihoisin katsein silmää -häneen. Silloin järkähtää jännitetty ruumis, hätähuuto pääsee -huulilta ja Romana on romahtaa polvilleen maahan... - --- Uh, uh, ku... kuka? kysyy, vaikka jo huomaakin vanhuksen kylän -kerjuumunkiksi. - --- Minä se vain olen, vaivainen kulku-ukko, elä minua ensinkään -pelkää. Näin vieno ääni pimeydessä, ja jatkaa: Tulin vain tänne, -kun tiesin sinun tulevan tänä yönä tätä ryöstämään, tulin -- pyysin -vahti-ukolta avaimet -- pelastamaan erästä säästölaatikkoa, johon -olen itse ainoat pennini pannut ja johon ovat muutkin, armeliaat -ihmiset, enimmät roponsa uhranneet. Tulin pelastamaan sitä laatikkoa, -jonka rahoilla kerran _rakennetaan luostari turvaksi niille, jotka -ovat rosvo-Romanan käden kautta turvattomiksi ja orvoiksi tulleet_... -Ei mulla muuta... laatikko on jo tässä... elä minua ensinkään -pelkää --, menen jo pois. - -Tämän sanan kuultuaan jäykistyivät Romanan jäsenet, oudot humaukset -alkoivat päässä käydä, ja hän jäi naulattuna paikoilleen seisomaan. -Ei tiennyt mitä sanoa, ei osannut mitä tehdä... ja kylmä hiki -hiihteli kaikkialla ruumiissa, jaloissa, päässä, selässä... Seisoi -siinä kuin kivipatsas tai kirkon pilari, ei päässyt minnekään --, -kunnes aamun valjetessa, vanhan vahti-ukon tullessa kirkkoon, havahti -ja lähti kiireisesti juoksemaan -- ensin alttariin päin, Täitten -kirkon sivuille ja vihdoin ovelle... Oudot oli merkit miehessä -silloin: silmät välkkyivät ja kädet huitoivat -- ja kun ulos pääsi, -niin hihkaisi ja lähti laukkaamaan korpeen päin. - - * * * * * - -Siitä asti on salon Romana käynyt munkin kaapussa ja kantanut kiviä -Rairannan raunioon. Ei ole kukaan kuullut häneltä suorastaan, mitä -hän tekee; vaan yksi ja toinen on sattunut salaa kuulemaan kuinka hän -itsekseen sopottaa: - --- Itse, itse aion tuon luostarin rakentaa, en muiden salli. Veden -päälle sen rakennan, niinkuin on Valamokin. Sitten, kun saan sen -valmiiksi, saavat siihen tulla kaikki köyhät ja orvot. Itse rupean -iguumeniksi ja pidän rukouksia joka hetki heidän edestään. -- Kunhan -tässä nyt vain tulisi vankka perustus lasketuksi... - -(Syystarinoita korvesta.) - - - - - -SANTERI IVALO. - - -Syntynyt 9/6 1866 Sodankylässä. Entinen nimi _Ingman_. Tuli fil. -tohtoriksi 1894; julkaissut historiallisia tutkimuksia, toiminut -sanomalehtimiesnä ("Päivälehti", "Helsingin Sanomat"). Teoksia -(romaaneja, kertomuksia ja kuvauksia): _Hellaassa, Reservikasarmista, -Iltapuhteeksi I, II, Juho Vesainen, Tuokiokuvia Kuusamon matkalla, -Aikansa lapsipuoli, Anna Fleming, Margareta, Tuomas Piispa, -Saaristossa_; näytelmät _Lahjoitusmailla_ ja _Kustaa Eerikinpoika_; -historial. kuvaus _Suomen sota 1808-1809_. - - - - -ERÄMAAN ASUTUS. - - -Iltahämärässä eräänä sydäntalven päivänä ajoi Paavo Heikinpoika, -Paason Heikin kolmas poika heinäkuormaa jokea myöten kotiinsa päin. -Hän makasi ryntäillään häkin päällä heiniin melkein peittäytyneenä, -hevonen käveli höllin ohjaksin niin verkalleen kuin halusi, ja -mies katseli välinpitämättömästi ympärilleen hämärään peittyvään -talviseen luontoon. Hänestä häämöitti kauempana edessäpäin lumisella -tanterella jokin epäselvä olento, vaikkei hän pimeän vuoksi voinut -eroittaa, oliko se tuulessa heiluva heinätukko vai avannon viitta -vai rantaa myöten jokivarrelle päin painuva hiihtäjä... Ei hiihtäjä -se on, se kääntyy yhä lähemmäs rantaan päin... jo lähteekin -nousemaan törmälle... Se ei ole kukaan muu kuin Tapani, veli Tapani, -joka hiihtelee Kelalaan -- se kuuluu poika siellä tuontuostaankin -hiihtelevän Sannaa naurattelemassa, vaikkei kotona puhu mitään. - -Paavo Heikinpoika hymähti ja painautui mukavammin mahalleen -heiniin... Sanoo rihmoilla hiihtävänsä, niinhän sitä ennen aina -sanottiin, kun noinikään poikettiin kuin ohimennen linturihmat vyöllä -puhuttelemassa tyttöjä navetan ovella taikka saunan lämmitessä. Tuttu -juttu! Tapanihan alkaa olla jo niissä vuosissa hänkin. - -Mutta jatkaessaan sitä ajatustaan kävivät Paavon kasvot vakavammiksi -ja synkemmiksi... Mihinkäpä se Tapanikin mukamas eukkonsa asettaisi, -ei Kelalaan toista kotivävyä sovi ja meille taas... ei tule mitään. -Siellä on jo kolme akkaa toraamassa... Ja kuka sen tietää toisekseen, -kauanko meitä kolme poikaa säilyy kotosalla -- juuri tähän aikaan -viime talvena vietiin Iikka-veli sotaväkeen... - -Näihin raskaisiin mietteisiin vaipuneena ajeli Paavo Iijoen jäätä -pitkin melkein kotitörmän kohdalle asti, mutta siellä kulkusten -kilinä herätti hänet mietteistään. Hän kohotti päänsä ja näki -hevosen, jolla oli kuomureki perässään, hyvää vauhtia laskevan törmää -alas ja kääntyvän, joelle saavuttuaan, valtatietä alaspäin. Kaksi -miestä istui reenperässä; turkinkaulustat olivat pystyssä, vaan -Paavo arvasi kyllä, keitä ne kulkijat olivat. Ne ajoivat taas tänä -talvena vähä väliä talosta taloon ja veivät aina jotakin mennessään: -milloin minkin veron nimellä viljasäkin tai lohileiviskän tai lehmän -tai lampaan, milloin hevosen pitkille kyytimatkoille, milloin voita -ja juustoa sotaväki-osastolle eväiksi, milloin miehen talosta -sotaväkeen. Mitähän lienevät taaskin olleet vailla... - -Paavon hevonen lähti jo kuumuutta huuruten raskaasti vetämään -kuormaa törmälle, ja silloin laskeusi Paavo kuorman päältä, autteli -itse etupajusta ja antoi sitten, kun oli päästy törmän päälle -pirtin päätyikkunan kohdalle, hevosensa hetkisen huokaista. Mutta -lautaikkunan takaa pirtistä kuului äänekästä, toraista puhetta, -ja silloin hän suuttuneena nykäisi suitsia ja ajoi heinähäkin -takapihalle tallin edustalle, jossa riisui hevosen, vei sen -pilttuuseen ja teki sille appeen. - -Tullessaan taas tallista ulos heinäkuormaa tyhjentämään näki hän -isänsä astuvan pirtistä häntä auttamaan. Ukko oli jo vanhanpuoleinen, -varsi kumarassa, ja näytti muutenkin vähän masentuneelta. Kotvan -aikaa työskentelivät isä ja poika ääneti yhdessä, vaan sitten virkkoi -Paavo melkein kuin itsekseen: - --- Kesken ne rehut tänä talvena loppuvat. Olisi pitänyt syksyllä -vähentää karjaa. - --- Olisi pitänyt, toisti ukkokin. Nyt niistä pitää joka päästä vielä -vero maksaa ja sittenkin niitä on kevätpuoleen tapettava. Vaan eihän -sitä osannut vähentää, perhe suuri, lapsia kasvaa, jollakinhan sen -täytyy elää, ja millä se eläisi, jos ei olisi lehmän-antiakaan? - --- Niin, tässä talossa on liikaa väkeä. - --- Ja joka hengen kohdalta menee vero. Kului hetkinen äänettömyydessä. - --- Voutiko se oli vai kirjuri, joka täältä juuri ikään ajoi? kysyi -Paavo matalalla äänellä. - --- Kirjuri ja nimismies. Kirjoittivat taas kirjoihinsa kaikki, mitä -talossa on, joka lampaan ja vasikan, joka kirveen ja viikatteen. -Kaikista vero! He arvelivat, että jo parin viikon perästä voi kanto -meille joutua. Näin se kyllä karjakin väleen sulaa, sillä milläpä sen -veron muuten maksaa? Ja se kuuluu menevän vielä ensi vuodeltakin. - --- Sekö hopeavero? - --- Se. Ja kesällä kuulutaan vielä erittäin otettavan uusi sotavero. --- Ukko vaikeni hetkeksi, vaan jatkoi sitten selin kääntyneenä. -- Ja -niin se nimismies tiesi, että tänne tänä kevännä tulee vielä muitakin -kirjoittajia. - --- Meillekinkö? Sotaväkeen? Vaan Iikkahan vietiin viime talvena. - --- Kuulutaan tarvittavan uusia miehiä Vironmaalle, siellä tappaa -niitä tauti ja vihollinen kilvan. Eikö lie jo mennyttä Iikkakin, ei -ole kuulunut hänestä mitään. - --- Ja nyt toisia sijaan -- meitähän tässä talossa Tapanin kanssa -tuleekin neljä miestä, niin, tottapa otetaan siis meiltäkin. - -Paavo oli jo selvillä, ettei kysymys ollut mistään muusta, kuin että -juuri hänen tuli suoriutua sotaväkeen. Huhuja uuden sotaväen otosta -oli kulkenut usein, ja aina ne olivat toteutuneet. Ja kun kerran -sotamiehen kirjoihin joutuu, niin siinä ei auta rukous eikä kirous... -Ja Paavo oli vasta vuosi aikaa sitten mennyt naimisiin. - -Paavo keräsi kouriinsa viimeiset heinät reen pohjalta ja vei ne -suoraan talliin hevosen eteen. Nosti sitten häkin pystyyn seinää -vastaan ja veti reen suojukseen. Ja sitä puuhatessaan kysyi hän -tyynellä äänellä, ikäänkuin ohimennen, isältään: - --- Toraa kuului äsken taas tuolta pirtistä, eukotko riidassa? - --- Heh, tokko tuosta sovintoa tullee koskaan! Se on Matin akka -siksi torainen ja kärty ja muka emännyydestään arka, eihän sille -miehensäkään mitään mahda. Ja aina ne Iikan eukko ja sinun Liisasikin -näykähtelevät. Ei tässä pirtissä sopua tule, niin kauan kuin ne -kaikki siinä elävät yksillä tiloilla. - --- Sitä se näkyy olevan. Ja Tapani puuhaa vielä neljättä! - -Yhdessä astelivat isä ja poika takapihalta tupaa kohden. Vaan ovelle -he pysähtyivät, ja isä katseli ääneti, kuinka Paavo otti pirtin -seinustalta esiin suksensa ja rupesi mäystimiä korjailemaan. - --- Mihinkä sinä nyt vielä hiihdät? - --- Käyn Kelalassa, Rannan Pietarin puheilla. - --- Sitäkö tuumaat salolle lähtöä? - --- Eihän tästä muuten mitään tule. Talo kituu ja mies toisensa -jälkeen poimitaan pois. Pietarin asiat ovat sellaiset, että se jo -pari kertaa on kehoittanut minua mukaansa. Jos hän nyt yhtyy tuumaan, -niin vielä tällä kelillä lähdemme akkoinemme painamaan takamaille ja -painetaankin siksi etäälle, ettei eukkojen tora kuulu. - --- Eikä sotaväen kirjuri tapaa. Olen tuota jo miettinyt minäkin. -Talosta erotaksesi sinun ei tosin tarvitsisi niin kauas hävitä, onhan -täällä autiotiloja, joille voit lähteä viljelijäksi. Se ei ole leikin -yritys, Paavo, se salolle lähtö -- sitä elä unohda, kova on edessä -sillä miehellä, joka aikoo asuntonsa autioon korpeen. Mutta kurjuutta -on täälläkin -- tee tahtosi. - -Paavo ei vastannut, hän hioi hetken suksiaan kinokseen, potkaisi -sitten voimakkaasti ja laski törmältä alas joelle. - -Paason vanha Heikki jäi törmälle seisomaan ja mietteissään -arvostelemaan poikansa aikeita. Hänen oli itsensä aikoinaan, olojen -kotona ollessa tukalia ja kun takamailla hiihdettiin lappalaisia -veroittamassa, monasti tehnyt mieli jäädä sinne kauas rauhallisille -salojärville elämään. Vaan se oli peloittanut se tuuma, siellä oli -vastassa kylmä korpi ja halla ja pedot ja avuton yksinäisyys, jos -tuli tauti tai kuolema. Sinne aikoi nyt poika -- vaan koettakoon! Se -arastelee sotaväkeen lähtöä, eipä kumma tosiaankaan, mutta kysytään -sitä tälläkin retkellä rohkeutta ja kestävyyttä, tällä sitä juuri -kysytäänkin. - - * * * * * - -Asutusolot Suomessa olivat tähän aikaan, 16:nnen vuosisadan toisen -puoliskon alulla, yleensäkin olleet vähän liikkuvalla kannalla. -Sisä-Suomen vesistöjen erämaita olivat hämäläiset ja savolaiset -ruvenneet ottamaan haltuunsa ja siirtymään niihin yhä kauemmas -perustamaan vakinaista asutusta. Tuota hallituksen suosimaa -muuttointoa kannustivat monet vanhoilla kotipaikoilla vallitsevat -olot, liian korkeat verot, raskas sotapalvelus ja sotaväen -elättäminen sekä aika ajoin maahan tunkeutuva taikka sitä uhkaavan -sodan vaara. Erämaat saivat asukkaita. Saman muuttoinnostuksen -merkkejä oli ilmestynyt myöskin Pohjanmaalla, jonka pohjoisimmat -jokivarret jo alkoivat olla väki korkealle asutuita. Niin asusti -jo Juhana kuninkaan ensimäisinä hallitusvuosina Iijoen varrella -joitakuita uutisasukkaita aina Pudasjärven rannoille asti ja Kurjen -salokylää myöten; he olivat takamaille muuttaneina täällä vuosikausia -eläneet verottomina uutisasukkaina, vaan näihin aikoihin ruvettiin jo -heidän uutiskyliään lukemaan vakinaiseksi asutukseksi, ja veroittajan -pitkä käsivarsi rupesi jo niihinkin ulottumaan. - -Paljoa ylempänä saman joen latvoilla, Kitkan ja Maanselän kalaisilla -järvillä, olivat iiläiset vanhastaan tottuneet kulkemaan lappalaisia -veroittelemassa ja kesäisin kalastelemassa, ja olivat he näitäkin -seutuja lukeneet takamaikseen, vaikkei niiden omistamisesta -vielä ollut mitään tietoa, eipä edes siitä, mihin valtakuntaan -ne kuuluivat. Sittemmin oli Lapinkulku käynyt harvinaiseksi ja -hallituksen käskystäkin vihdoin lakannut, eikä maanviljelykseltä -kotoa enää niin kauas joutanut kalamatkoillekaan muuta kuin joskus -hätätilassa. - -Viime vuosina olivat kumminkin olot kotona rannikoilla käyneet niin -tukaliksi, että muistot noista kaukaisista, rauhallisista takamaista -taas useammin olivat palanneet mieliin ja miesten keskusteluihin. -Pohjan köyhää perukkaakaan eivät ensinkään säästäneet nuo vuosittain -kasvavat verot, joita sota nieli, ja tila siellä, toinen täällä oli -jäänyt autioksi. Tanskalaisten valloittaman Elfsborgin lunnaiden -maksamiseksi oli taas ruvettu kantamaan uutta, raskasta veroa, -kymmenystä kaikesta irtaimistosta, ja uusi sotavero Viron sotaa -varten määrättiin samaan aikaan maksettavaksi. Talonpojat olivat -toivottomia. Raskaimmin heitä kumminkin kiusasi ja rasitti myötäänsä -läpimatkustava ja matkoillaan viivähtelevä sotaväki, joka suureksi -osaksi oli ulkomaista, skotlantilaista, englantilaista ja saksalaista -väkeä, ja joka eväikseen ja ravinnokseen maksutta otti talonpojilta, -mitä irti sai -- pakkokin oli ottaa, kun ei kruunu maksanut palkkoja. -Omia miehiä vietiin vuosittain uusi ryhmä taistelupaikalle. Sen -lisäksi tuli vähä väliä rutto ja kato. Niin kiusautuneita olivat -asukkaat muutamissa osissa maata, että he jättivät kokonaan -kotimaansa ja siirtyivät muihin maihin. - -Tällaisten olojen vallitessa oli Iijoenkin suussa taas ruvettu -puhumaan muutosta takamaille, ne olot olivat vihdoin vaikuttimina -Paason Paavonkin rohkeaan päätökseen, joka kevättalven kuluessa -niin kypsyi, että eräänä päivänä huhtikuun loppupuoliskolla pieni -retkikunta jo teki lähtöä Kelalan pihalta ylös jokivartta pitkin. -Rannan Pietari Kelalasta oli näet päättänyt lähteä mukaan, hänkin -kun oli huomannut mahdottomaksi jäädä kotikyläänsä, vaikka syyt -olivat osaksi toiset kuin Paavolla. Hän oli näet syksyllä mennyt -naimisiin, nainut serkkunsa -- pappi oli vihkinyt asiaa lähemmin -tiedustelematta. Mutta sitten rupesi puheita kuulumaan, että se on -laissa kiellettyä, siitä on edesvastuu ja rangaistus ankara. Aivan -selvillä siitä ei oltu ja Pietari oli toivonut asian unohtuvan. -Vaan sitten oli hän kuullut erään kateellisen vihamiehensä uhanneen -ilmoittaa hänet ensi kesäkäräjiin -- ja silloin näki Pietari -parhaaksi paeta. Nuoren vaimonsa kera yhtyi hän Paavon matkueeseen ja -kasaili nyt juuri lähtöä tehden tavaroitaan poronkelkkoihin. - --- No Tapani, nyt elä enää mieti, lähdetkö vai etkö, se on sinun nyt -päätettävä, puhui Paavo puoli leikillä kulkiessaan ohi nuorimman -veljensä, joka siinä seisoi hieman levottoman ja epäröivän näköisenä. -Oli ollut puhetta, että hänkin lähtisi veljensä mukana takamaille, -mutta siitä ei ollut tullut mitään, ja piloillaan se nyt Paavokin -näinikään veljeään kehoitteli. Mieli se Tapanin kyllä olisi mukaan -tehnyt, eikä hän ollut arkakaan luonnostaan, vaan hän oli muuten -kiinni -- kiinni juuri tässä Kelalassa, jossa hän oli kulkenut -"rihmoja virittämässä", vaan itse joutunutkin pauloihin. Mutta Sanna -olikin hiukan itsepäinen tyttö, ei suostunut lähtemään salolle, sanoi -vain Tapanille: mene yksin, jos menet. Ja siksi oli Tapanin pakko -veljelleen vastata: - --- Ei tullut multa vielä lähtöä. - --- Eikä tule sitten vastakaan, intti Paavo. Vaan kun viimeiset -jäähyväiset olivat sanotut ja pieni pororaito lähti solumaan alas -joelle, katsahti Tapani nuhtelevasti vieressään seisovan tytön -silmiin ja virkkoi: - --- Ehompi elämä niillä siellä tulee kuin täällä, ja onnellisempi. - --- Voipi tulla, mutta minä vain en iäkseni suostu lähtemään pois -ihmisten ilmoilta, vastasi tyttö, heilautti kenoa päätään ja pyörähti -pirttiin päin. - -Nämä molemmat näkökannat ne risteilivät useimpain muidenkin mielissä, -jotka Kelalan törmältä takamaille lähteväin kulkua katselivat. - -Vaan pienen raidon matkue samoili eteenpäin Iijoen jäätä pitkin -arvelematta ja arastelematta ja kuudennella vuorokaudella se jo -oli poikennut kulkemaan suoraan koillista kohden Livojoen törmien -lomitse. Se oli edellisenä päivänä lähtenyt tämän jokivarren -ylimmästä asutuksesta, Kollajan uutiskylän taloista, jonne Paason -ukko hevosella oli heitä saatellut tuoden hiehon ja mullikan talteen -sinne kesään asti, jolloin jonkun uutisasukkaista piti käydä sieltä -venheellä hakemassa tämä karjansa alku. Kollajan taloissa he olivat -eronneet ihmisistä ja samoilivat nyt eteenpäin, tietäen, etteivät -pitkiin aikoihin, ehkäpä eivät koskaan, tulisi tapaamaan muita -ihmisiä, kuin mahdollisesti sydänmailla kierteleviä lappalaisia. He -muodostivat nyt keskenään pienen, suljetun yhteiskunnan ja rupesivat -vähitellen totuttautumaan siihen ajatukseen, että muita ei enää ollut -olemassakaan. - -Kevät oli jo pitkälle kulunut, huhtikuu teki loppuaan; keskipäivällä -suvesi ja keli oli pehmyt, joten täytyi kulkea enimmäkseen öiseen -aikaan, jolloin hanki kantoi. Kun päivä nousi korkealle ja lämmitti -maan, silloin haki tuo pieni retkikunta suviselta törmältä -pälvipaikan tai taittoi havuja hangelle ja lepäsi siinä levitetyillä -porontaljoilla, vetojuhtain nakertaessa kaadettuja naavapuita ja -talventakaista jäkälikköä. Vaan kun ilta vilpastui ja nietokset -kovenivat, lähti retkikunta jälleen liikkeelle painamaan koillista -kohden pitkin joen tasaista tannerta. - -Etumaisena hiihti Paason Paavo, olallaan hihna, josta hän talutti -raidon päässä kulkevaa taattua härkäporoaan. Sen vetämässä ahkiossa -istui hänen vaimonsa Liisa, sylissään puolen vuoden vanha poikansa, -joka oli melkein umpeen pistetty poronnahkaiseen tuppeen. Raidon -päässä hiihti Rannan Pietari, vakavana ja äänettömänä, silloin -tällöin sukaisten supattamaan keskellä raitoa olevan pulkan kohdalle, -jossa istui hänen nuorikkonsa, kaunis Elina, jonka kanssa hänen ei -ollut lupa yhdessä elää kotoisilla rannoilla. Toiset porot vetivät -kuormakelkkoja, joissa matkueen muuttotavarat olivat. Sekä Paavo että -Pietari olivat näet ottaneet perintönsä kotitaloistaan, ja siinä -heillä oli nyt omaisuutensa: työaseita, keittotarpeita, verkkoja, -hamppuja, vaatteita, suoloja, siemenjyviä -- pitihän jotakin olla, -kun korpeen oli tehtävä koti. Pitkin raidon kuvetta laukkasi Halli -hengästyneenä, poiketen vähä väliä törmälle haukkumaan vesakossa -soittelevia metsoja. - -Päivä laski, tuli iltahämärä, ja pieni pororaito liikkui myötäänsä -eteenpäin, verkalleen ja vakavasti. Vaan kun pimeimmilleen ehti -keväinen yö ja vetoporot pahasti läähättivät, silloin pysäytti Paavo -taas raitonsa kuusisen rannan rinteelle, keräsi kuivia risuja, teki -nuotion ja iski tulta, Pietarin kaataessa naavapuita väsyneiden -porojen syötäväksi. Liisa kääri pojan turkkeihin ja rupesi rokkaa -keittämään, vaan Elina, joka oli nuorin joukossa, nukahti usein -lämpöiseen pulkkaansa ja heräsi vasta, kun nuotio jo korkeimmillaan -roimusi ja Pietari veti hänet aivan tulen äärelle. - -Syötiin, istuttiin ja tarinoitiin, nukkumaan ei joudettu. Miehet -laskivat päivämatkoittain summia, kuinka pitkälti vielä oli taivalta -Kitkan rannalle, jonne he pyrkivät. Paavo oli siellä kerran kymmenen -vuotta sitten ollut mukana kalamatkalla -- sen jälkeen ei siellä -Iistä oltu käytykään -- ja hänellä oli siis vähä tietoa matkasta. -Joskus, kun he sattuivat lepäämään jollakin kauniilla rinteellä -Livojoen varrella ja matkustus jo kovin tympäisi, syntyi heissä -tuuma, että jos he jäisivätkin siihen, etemmäs pyrkimättäkään. -Vaan he hylkäsivät sen tuuman samassa: asutus oli liian lähellä, -veroittaja oli jo oppinut löytämään aina Kollajan taloihin asti, he -olivat kerran lähteneet pakoon kaikkia noita rasituksia ja tahtoivat -myöskin päästä niin etäälle, ettei sieltä kumukaan kuuluisi. - --- Ei, painetaan eteenpäin, ensi viikolla ollaan perillä, vaati Paavo. - --- Ensi viikolla, niin, pidä sinä huoli päivistä ja viikoista, niitä -en minä muista. Mutta eteenpäin sitä on painettava! - -Ja he nousivat ja samoilivat taas koillista kohden joen latvoille -ja siitäkin vielä eteenpäin kankaiden poikki, halki aution luonnon, -jossa ei elävän merkkiä näkynyt muuta, kuin joskus vesakon rintaa -koikkelehtava jänis tai repo, joka säikähtyneenä viiletti aavikon -poikki, tai öiseen aikaan susi, jonka silmä pimeässä hehkui ja joka, -uskaltamatta käydä saaliin kimppuun, etäämpää haikeasti ulvahti. - -Mutta eräänä päivänä levisi matkamiesten eteen aava ulappa ja loiva -rannikko, Kitkan avara, luminen selkä, jonka keväinen aurinko -huikaisevasti kiilloitti. Ja selän takaa kuvastui katsojan silmään -mahtava tunturimaa, joka rajoitti taivaanrannan ja jonka keskestä -kohosi pilviä kohden tasalakinen Pyhätunturi ja Rukatunturin -särmäiset huiput. He olivat perillä, löysivät piakkoin iiläisten -vanhan kalasaunankin lounaiselta rannalta ja asettuivat siihen aluksi. - -Mutta kauaksi eivät. Vielä etemmäs, vielä syvemmäs tähtäsi -uutisasukkaiden mieli, he eivät tahtoneet jäädä sinne meren -puolelta ehkä saapuvain kalamatkueiden jalkoihin. Päivän levättyään -hiihtivät miehet tutkimaan vastapäistä rantaa ja pysähtyivät vihdoin -Yläkitkan koilliskulmalle, virran partaalle, jonka he nimittivät -Virranniemeksi. Siellä rupesi kohta autioon luontoon kajahtelemaan -kirveiden kalsketta ja kaatuvain honkain ryskettä, ja pian lähtivät -uuden pirtin seinät kehälle kohoamaan. Vaan kun he olivat saaneet -tupansa vesikaton alle, kiirehtivät he käyttämään hyväkseen viimeistä -keliä ja tuomaan Kitkan poikki perheensä ja kuormastonsa uuden kodin -paikkeille. - -Mutta Virransalmen toisella rannalla, tuuheiden kuusten lomassa, -seisoi erämaan kesytön lapsi ja katseli piilopaikastaan tuota -niemelle kohoavaa hirsimajaa ja sen outoja asukkaita. Hänen lyhyt, -pullea vartalonsa vavahti toisinaan vihasta, jalka teki terävän -liikkeen ja käsivarsi, joka jousta piteli, oikaisihen uhkaavan -suoraksi. Ja soikeassa silmässä paloi kiukkua ja kostoa. Hän -seisoi siinä kauan vaanien ja tähystellen ja ihmetteli noiden -tulokkaiden temppuja. Vaimot istuivat näet hartaina rantakivillä, -miehet olivat ottaneet lakit päästään ja toinen heistä pani kätensä -ristiin ja luki jotakin kovalla äänellä. Hän ei, tuo Lapin kesytön -lapsi, tiennyt, että uutisasukkaat siinä viettivät helluntaipäivän -hartaushetkeä lukien ulkomuistilta isämeitänsä -- muuta eivät -muistaneet. Hän tajusi vain, että hänelle oli ilmestynyt kilpailija -tuohon rauhoitetun salonsa liepeelle, ja hän tunsi vaistomaisesti, -että se tulisi olemaan häntä voimakkaampi. Ja silloin häneltä -vähitellen laukesi jännitys jäsenistä, jousi vaipui maata vasten, -silmästä sammui hehku ja tuo pieni vartalo tuntui painuvan vieläkin -matalammaksi ja köykäisemmäksi. Hän käänsi suksensa saloon päin ja -lähti hiihtämään harjujen lomaan, ponnistaen yhä voimakkaammin, kuta -etemmäs ehti laakson pohjukkaan. - - * * * * * - -Kolme vuotta oli kulunut, neljättä kesää elivät uutisasukkaat -Virransalmen rannalla. Tämän virran niskaan, puolen virstaa -pohjoiseen ensimäisestä uutistalosta, oli jo syntynyt toinen, Pietari -oli näet rakentanut siihen oman tupansa ja muuttanut Elinansa ja -vuoden vanhan esikoisensa kanssa siihen asumaan. Kummankin mökin -ympärillä oli ometta ja aitta ja ometan takana naurismaa; Paavon -rannassa rakenteli isäntä jo malkakattoa uuteen saunaansa, vanhimman -pojan, joka oli ollut mukana matkalla Pohjanlahden rannalta, -juostessa siinä vieressä hakemassa mukulakiviä vesirajasta. Hänellä -oli tuvassa jo kaksi sisarta, joista toinen tassutteli äitinsä -helmasta kiinni pidellen, toinen makasi katto-orresta riippuvassa -pärevasussa. - -Sakeaan metsään, joka peitti harjun suvisen rinteen, oli molempain -mökkien kohdalle avautunut pieni sarka, jossa mustuneiden kantojen -lomassa kasvoi vihanta ohranlaiho ja niiden keskivälillä suitsusi -eilen uudesta vierretty kaski. Vaan harjun takana vesisuon reunassa -kulkivat laitumella molemmat sarvipäät, jotka olivat retkeilleet -Pohjanlahden rannalta ja joiden seurassa pelehtivät heidän -toivorikkaat perillisensä, hieho ja vasikka, joista ensimäinen jo -mielitteli lemmenvehkeisiin isänsä kanssa. Ylempää rinteeltä kilisi -lampaan tiuku. Siihen asti uskalsivat elukat laitumelle, vaan etemmäs -eivät, sillä hongikosta niemen juurelta oli tuon tuostaankin kuulunut -kontion kumeaa murinaa, joka jo monasti oli pannut sarvipäät kiireen -vilkkaa laukkomaan kotimökin tarhaan. - --- Viepä, Liisa, lapset Pietarin mökkiin ja aja samalla lehmät -kotiin, niin päästään tästä nuotalle! huusi Paavo saunan harjalta -eukolleen, kun näki Pietarin sieltä melovan myötävirtaa rantaa kohden. - --- Oikeinko yökuntaan? Elinasta ei ole tällä haavaa mukaan lähtijäksi. - --- Siksipä viekin lapset hänen hoitoonsa. Totta tässä täytyy kerätä -talvimujeita, kun nyt kerran nuotta on. Vedetään kolmen. - -Kalanpyynnistä ei uutisasukkailla tullut riitaa, vettä oli kyllin -kummallekin. Verkoilla ja katiskoilla he pyysivät kumpainenkin -omalla puolellaan salmea, vaan iso järvinuotta, jonka he talven -pitkinä puhteina olivat yhdessä kutoneet, oli heillä yhteinen; -yhdessä sitä vedettiin ja saalis jaettiin kahtia. Miehet lappoivat -nuotan veneisiin ja, Liisan jouduttua kotitöistään, lähdettiin -soutamaan kauemmas kotisalmesta taatuille apajapaikoille. Sydänyön -aikana keskeyttivät he työnsä ja soutivat saaren rannalle lepäämään -ja aterioimaan. Vaan juuri rantaan saavuttaessa pysähtyivät airot -yhtäkkiä ja kaikkien silmät tähystelivät yhteen suuntaan. - -Salmen kautta loisti järven etelärannalta tulen liekki katsojia -vastaan. Se oli kovin outo ilmiö asumattomilla erämaan rannoilla. -Lappalaiskylää ei ollut noilla paikoin ja kaukaisempia kalastajia -ei ollut moneen vuoteen täällä liikkunut. Uutisasukkaiden mielissä -risteili monenlaisia aavistuksia ja mietteitä, peloittavia ja -rohkaisevia, ja kauan he sanaa vaihtamatta katselivat vilkkuvaa -tulta. Vihdoin virkkoi Paavo: - --- Eiväthän lie ryssänpuoleisia Lapin veroittajia, niitä kuuluu -täällä takavuosina liikkuneen. - --- Eivätkä ne tietysti meitäkään säästä, vaikeroitsi jo Liisa -pelästyneenä. - --- Elkäähän hätäilkö, ehkä ovat kotipuolen miehiä, jotka ovat taas -kerran lähteneet hauinpyyntiin, lohdutteli Pietari. - --- Soudetaanpa lähemmäs, siitä on selvä saatava. - -Isompaan venheeseen lappoivat kalamiehet nuotan, jättivät sen -saaren rannalle ja soutivat pienemmällä tulta kohden. Etäämpää he -jo näkivät, että lappalaisia siellä ei ollut. Vaan keitä sitten? -Ystäviäkö vai vihamiehiä? - -Niemen toiselle rannalle laskivat he ääneti venheensä ja lähtivät -hiljaa lepikon läpi vakoilemaan. Vaan jo etäämmälle he tunsivat -tulella olijain tutun murteen, kohta eroittivat tuttuja ääniäkin --- ne olivat iiläisiä hauinpyytäjiä. Rohkeasti he astuivat esille, -tervehtivät tuttaviaan ja sukulaisiaan, jotka turhaan olivat hakeneet -uutisasukkaita Kitkan rannalta, arvaamatta soutaa Virransalmelle -saakka. Ilo oli yleinen molemmin puolin, ja siitä tuli uneton -tarinayö. - -Iiläiset kertoivat kuulumisia vanhalta kotipuolelta, ja ne -kuulumiset eivät olleet ilahduttavia. Siellä olivat olot käyneet yhä -rasittavammiksi, edellisenä kesänä vei halla viljan, läpikulkeva -sotaväki asettui kuukausmääriksi talonpoikain luo elämään, kiskoen -heiltä väkisin ja maksutta, mitä vähiä ruokavaroja heillä vielä -oli; ja sitten kevättalvella tuli rutto. Se oli käynyt joka -talossa jättäen niihin syvät merkkinsä. Paasosta oli vanha Heikki -isäntä kepertynyt, ja Tapani, joka pelkäsi sotaväkeen joutumista, -oli jo keväällä paennut Pudasjärville sekä nyt lähtenyt mukaan -Kitkaretkelle, sinne jäädäkseenkin. Parilla muulla nuoremmalla -perekunnalla oli myös vahva aikomus asettua takamaille - siellä -kotona olivat pellot jääneet kesantoon, suvivilja kylvämättä, -heinät tekemättä ja veroittaja juoksi rästejä kiristämässä. Nälkä -oli ollut edessä, ja siksi olivatkin kylän rotevimmat ja terveimmät -lähteneet uudelleen koettamaan vanhaa elinkeinoa, järvikalastusta, -että edes jotain syötävää saataisiin talveksi. Naisiakin oli muutamia -retkeläisten joukossa, eihän lähtökelpoisia miehiä ollutkaan joka -talossa. Niin oli Kelalasta, josta tauti oli vienyt molemmat -vanhukset ja jossa talo nyt oli kotivävyn hoteilla, Sanna lähtenyt -talonsa puolesta kalamiesten matkaan takamaille. - -Väleen kului kotiuutisia kerrottaessa lyhyt kesäinen yö ja päivä -nousi jo koko joukon itäisten vuorenharjujen yläpuolelle, kun -uutisasukkaat kutsuivat kaukaisia vieraitaan siksi päiväksi -salomökeilleen vierailemaan. - --- Ja kellä lie uskallusta tänne jäädä, niin tervetuloa, ei täällä -ahtaaksi käy, on rantoja tällä järvellä ja toisia järviä on lähellä -samankokoisia, puhui Paavo, kun venheisiin laskeuduttiin ja -lähdettiin koko joukolla soutamaan Virranniemelle. - -Päivä vietettiin juhlapäivänä, uutismökkien emännät keittivät ja -paistoivat parasta, mitä lie ollut heidän vähissä varastoissaan, ja -sillä välin miehet vaihtoivat näädännahkakimpuilla rannikkolaisilta -sen verran, kuin näiltä riitti luovuttaa suoloja, hamppuja, -kirveitä ja kangasta. Vaan kun sitten murkinan jälkeen maattiin -päivänpaisteessa pihanurmella ja tarinoitiin tämän ja tuon puolen -oloista, kysäisi Paavo äkkiä veljeltään: - --- No, Tapani, jokohan nyt todella jäät tänne salolle, kolme vuotta -sitten et uskaltanut etkä hennonut? - --- Nyt jään. - --- Ka, henkihän se on sinussakin, jää pois! Ja aluksi ainakin tulet -ehkä toimeen tässä meidän pirtin ahtailla tiloilla. Vaan yksinkö aiot -jäädä tänne, eukottomana poikamiehenä salolle...? - --- Saaneehan lappalaiselta tyttäriä, kun tarve tullee, kiirehti -Tapani vastaamaan. Hänellä oli tosin vielä vähä muitakin toiveita, -mutta piti ne salassa. Isosti oli hänen mielensä riemastunut, kun -hän Pudasjärvillä oli nähnyt Sannan olevan kalamiesten matkassa. -Mutta tyttö oli ennen niin päättävästi vakuuttanut, että hän ei -jäisi korpeen kuolemaan -- Tapani ei ollut nyt taas sitä rohjennut -uudelleen ehdoittaakaan. - -Mutta nyt pisti eräs iiläisten vanhimmista koristelematta Sannalle -äkkiä kysymyksen: - --- Mitä se Sanna siitä sanoo, että Tapani aikoo naida -lappalaistyttären? - -Tyttö kävi hämilleen äkillisestä kysymyksestä, punastui ja jäi -äänettömäksi. Ja Tapani itse oli melkein yhtä hämillään. Vaan Paavo -kiirehti nuorille avuksi: - --- Vai jäätkö tänne, Sanna, uuden mökin emännäksi? - -Nuorten katseet osuivat vastakkain, ja tytön silmäyksestä jo Tapani -tajusi, että tämä jo oli voittanut kammonsa erämaata kohtaan. Se -liitto olikin jo pian päätetty asia. Yksi vaikeus siinä vielä oli, -pappia ei ollut siunaamaan liittoa, eikä rannikolle lähdöstä sitä -varten voinut tulla puhettakaan. Mutta kaikki läsnäolevat olivat -sitä mieltä, että tuo papitonkin avioliitto oli hyväksyttävä. - --- Me vihimme teidät tässä, ja se saa kestää, vihkiköön sitten vasta -pappi, jos näille maille joutuu. - -Mutta samassa syntyi miesten joukossa supatusta ja tuumailua, ja -tuota pikaa nousi toistakymmentä miestä jaloilleen, souti salmen -yli, ja kohta rupesi sieltä kuulumaan kirveiden kalkatusta, ja -rantatörmälle, suvisen rinteen kauniille kunnaalle, vedätettiin jo -ennen pitkää tukevia seinähirsiä. Kirveet heiluivat, piiluttiin, -sahattiin ja salvettiin, ja hirsikerros lähti kohoamaan -hirsikerroksen päälle. Nuorelle pariskunnalle olivat iiläiset näin -lepopäivänään talkoopelillä päättäneet rakentaa tuvan, että he -talveksi jo saisivat muuttaa oman katon alle. Ja ennen illan tuloa -seisoi törmällä valkoiseksi veistetty pirtin kehä, kattoa ja lattiaa -vielä vailla, mutta muuten tilava ja komea. - -Illasteltuaan uutistalossa ja jäähyväiset sanottuaan yksinjääville -salolaisille lähtivät sitten kalamatkalaiset soutamaan takaisin -verkoilleen ja apajapaikoilleen; muutamain päiväin perästä oli heidän -jo kännnyttävä saaliineen paluumatkalle, hoitamaan kotipuolensa -laiminlyötyjä maatöitä. Vaan Virransalmen toisella rannalla istui -uuden tuvan kehän alla nuori pariskunta kauan katsellen eteneviä -venheitä. He katsoivat niitä kaipauksella ja kaiholla, ne tuntuivat -ikäänkuin vievän mukanaan heidän viimeiset viestinsä elävien maille. -Ja he olivat vielä niin nuoria ja rakastivat elämätä. Mutta kun -venheet katosivat kaukaisen saaren taa, nostivat he silmänsä, -katsoivat toisiaan ja riemastuivat. He tunsivat nyt yhtaikaa -molemmat, että he eivät olleetkaan sanoneet jäähyväisiä elämälle, -vaan että se oli heillä täällä juuri uutena ja nuorena edessään, -joskin kätkettynä erämaan kaukaiseen kotiin. - -(Margareeta.) - - - - -KRISTILLINEN JÄRJESTYS PENKKISIJOISTA. - - -Oli aikainen juhannuspäivän aamu vuonna 1661. Kesä tuoksui -tuoreimmassa kukoistuksessaan, vehmas nurmi kylpi joen rannalla -rehevänä raikkaassa aamukasteessa, ja vähän ylempänä lehdikossa kylän -reunassa lirittivät laululinnut kimakoita aamusäveleitään, leikkien -siellä iloisina lehvien lomassa. Vaan väki kylässä nukkui vielä -sikeätä juhlaunta. Myöhäiseen oli juhannusaattoa vietetty nuorison -kisapaikoilla kokkotulien ääressä ja valvoen odotettu nousevaa päivää --- siksi makuutti nyt pitempään. Joku vanhus vain oli liikkeessä -pihamailla, varuillaan herättääkseen väet ajoissa juhannuskirkkoon. - -Sitä vastoin näkyi läheisessä Hämeenkylän herraskartanossa -talonväki jo olevan jalkeilla; palvelijoita ja talon naisia juoksi -edes takaisin pihalla ja portaissa, ja itse kartanon isäntä, -jalosukuinen herra Eerik Henrikinpoika Sabelstjerna, seisoi -äänetönnä kuistilla, katsellen muka, kuinka talon vanhoja, raskaita -perhevaunuja voideltiin kulkukuntoon, vaan todellisuudessa synkkänä -ja kiihkomielisenä harkiten muuanta mieltään rasittavaa huolta. -Hän oli keski-ikäinen mies, kankean ja juron näköinen, eivätkä -hänen sileiksi ajetut, lihavahkot kasvonsa tosin ilmaisseet paljon -mitään mielenliikutusta, vaan kulmakarvain alituinen rypistyminen ja -vihaiset vinkeet suunpielissä osottivat, että siellä sisällä kävi -rajuna kuohu. Vaikka selin seisoikin rakennuksen pääoveen, tunsi hän -kyllä, että sieltä joku ilmestyi hänen selkänsä taakse; vaan hän ei -ollut sitä huomaavinaan, ennenkuin vanhanpuoleinen nainen astui aivan -hänen viereensä ja virkkoi: - --- No, Eerikkini, sinä seisot tässä vielä arkipuvussasi, me naiset -olemme jo lähtövalmiit. On pian aika valjastuttaa hevoset, jos mieli -meidän olla aikaisin kirkossa ja saada oikeutetut paikkamme. - -Eerik Henrikinpoika murahti ja vastasi päin kääntymättä ja koettaen -tekeytyä tyyneksi: - --- Äiti hourii, aurinko on vasta noin matalalla. Te naiset hätäilette -aina. - --- Mutta pitäähän meidän joutua ajoissa penkkeihimme, ennenkuin -Mälkilän väki taas ehtii asettua ensimäisille sijoille. - -Jäykkä aatelismies halveksi tuota vastaväitettä siihen määrään, -ettei virkkanut mitään. Mutta samassa ilmestyi kuistille ja puuttui -keskusteluun muita sisästä juosseita, juhlapukuihin jo pyntätyitä -naisia, joista äänekkäin ja innokkain oli kartanon emäntä, Eerik -Henrikinpojan puoliso. Oli koko aamun ikäänkuin jotakin ukkosta -vallinnut pukuhuolissaan hyöriväin naisten joukossa, vaan nyt -se näkyi löytäneen loven purkautuakseen esiin tässä alkaneessa -keskustelussa. - --- Sieltä taas saisivat Sassit ilkkuen katsella, kuinka meidän -olisi asetuttava toiseen riviin, sillä välin kuin he istuvat meidän -paikoilla -- ei, se ei saa enää tapahtua, sitä nautintoa en suo enää -sisarelleni, varsinkaan sen jälkeen, mitä nyt viimeksi on tapahtunut. - -Niin vakuutti Hämeenkylän emäntä kiivaana ja päättäväisenä, ja hänen -anoppinsa, jonka kanssa he nyt kerran olivat yhtä mieltä, jatkoi -varsin vihaisena, toruen poikaansa: - --- Aina sinä peräyt ja juonittelet, mikä sinä olet mies? Jotakinhan -täytyy tapahtua, tapahtua juuri tänään, jotakin selvyyttä täytyy -tulla kristilliseen penkkijärjestykseen, muuten Sassit anastavat -kansankin silmissä tässä pitäjässä ensimäisen arvosijan, joka kaiken -oikeuden mukaan kuuluu Sabelstjernoille. Isäsi sitä ei olisi koskaan -sallinut, vaan sinä olet vetelys. Olihan asia sitä paitsi jo sovittu. - --- Sovittu, sovittu, te olette sen sopineet tuhmasti. -- Nyt -vasta kääntyi Eerik Henrikinpoika naistensa puoleen hehkuvin -katsein ja puhuen melkein vapisevalla äänellä. -- Kuinka, voitte -uskoakaan mahdolliseksi, että minä, Huhdin ja Hämeenkylän omistaja, -Sabelstjernan suvun päämies, alentuisin ikäänkuin viekkaudella ja -varkain asettumaan isän sijalle Perniön kirkossa, jota sukumme -vaakuna koristaa. Kuinka naurettavaa, kuinka häpeällistä olisikaan -meidän kiirehtiä sinne ennen jumalanpalveluksen alkua saamaan oikeat -paikkamme, ei, kymmenen kertaa ei, me emme saa saapua kirkkoon muuta -kuin juuri sillä hetkellä, jolloin yhteen soitetaan -- arvokkaasti ja -tyynesti, niinkuin Sabelstjernain tulee. - -Tämä ankaruus ja päättäväisyys, joka oli aivan harvinaista -Hämeenkylän isännässä, näytti kovin hämmästyttävän hänen äitiään ja -puolisoaan; jälkimäinen ratkesi itkemään, nyyhkien: - --- Kaunis arvokkuus, joka sysää meidät oikeutetuilta sijoiltamme. -Minä tunnen sisareni, hän kyllä pitää huolen, että hän muukalaisen -miehensä kanssa pääsee ensi penkkiin ja minä toiseen... sinä tahdot -tahallaan nöyryyttää minut ja sukuni. - --- Surkeata, poikani, että sinulta puuttuu rohkeutta säilyttää isäsi -arvo, säesti vanha rouva. - -Vaan uhkaavasti oikaisi taas selin kääntynyt aatelismies vartensa ja -virkkoi: - --- Sukuni kunniasta ja arvosta vastaan minä, olen kykenevä sitä -puolustamaan. Ei sanaakaan enää -- hän kohotti ankaraksi äänensä, kun -naiset taas rupesivat vastaan väkättämään -- minä tässä olen käskijä, -kirkkoon lähdetään silloin, kun minä määrään, ennen ei! - -Hän käveli pari kierrosta portaita pitkin ja pysähtyi sitten taas -tuijottamaan yhteen kohti, yhä ankarammin rypistellen silmäkulmiaan. -Ja naiset, älyten, että oli turha vastustella, hiipivät nyyhkien -sisään, juhla-asussaan odottamaan lähdön hetkeä. - -Jo kauan oli tämä kysymys huolestuttavana ja hermostuttavana -painostanut Hämeenkylän hovia ja samoin koko pitäjätä, melkein siitä -asti, kuin Ruotsista tullut översti Henrik Sass, mentyään naimisiin -Mälkilän tilan entisen omistajan Klaus Slangen nuoremman tyttären, -Sabelstjernan rouvan sisaren, kanssa, oli lunastanut mainitun tilan -ja jäänyt siihen asumaan hämeenkyläläisten lähimmäksi naapuriksi. -Aina niihin asti oli Sabelstjernan suku ollut ensimäisessä sijassa -Perniön pitäjässä. Ansioittensa vuoksi Venäjän sodassa oli Juhana -III antanut Eerikin isoisälle, vanhalle Henrikille, aatelisarvon ja -nimen sekä laajat tilukset tässä kotipitäjässään, ja niin kauan kuin -tämä jykevä soturi eli, ei paikkakunnan aatelisista yksikään häneltä -arvosijaa riidellyt, kirkossakin oli hänen suvulleen kieltämättä -ensi penkki tunnustettu. Mutta sitten tuli pitäjääseen tuo kirottu -Sass, mokoma raaka, pöyhkeä sotakarhu, joka 30-vuotisessa ja Kaarlo -Kustaan sodissa oli voittanut jonkun verran mainetta ja mahtavuutta -ja nyt luuli tuon sotilasmaineensa varassa voivansa esiintyä -kukkona linnan päällä missä tahansa. Varsinkin sen jälkeen, kuin -nykyisen Sabelstjernan isä muutamia vuosia sitten oli kuollut ja -sukua edustamaan oli jäänyt Eerik Henrikinpoika, joka ikänsä oli -kotona maalla elänyt, kävi tuo kilvoittelu Hämeenkylän isäntäväelle -kiusalliseksi. He olivat Sassin kanssa langokset, sisarusten kanssa -naimisissa, ja molempain rouvat koettivat varsinkin kiihoittaa -miehiään anastamaan etusijan, jonka ulkonainen merkki oli ensimäinen -penkki kirkossa. Vaan nuorempi sisar oli intohimoisempi, hän oli jo -hyvällä alulla sysäämässä vanhemman sisarensa toiseen sijaan, ja se -varsinkin kasvatti Hämeenkylässä katkeruutta. - -Tämän riidan johdosta olivat naapuri- ja sukulaisvälit tietysti jo -aikoja sitten olleet pilalla, ja kun Sabelstjernat eivät suinkaan -tahtoneet vanhoista oikeuksistaan luopua, ei mitään selvyyttä ollut -olemassa tuossa kristillisessä arvojärjestyksessä penkkisijoista. -Oli asiaa tosin koetettu sovinnossakin ratkaista; juuri äsken, -alkukesällä, olivat lähiseudun aateliset pitäneet varsinaisen -kokouksen, jossa koetettiin tutkia, mitä oikeuksia ja edellytyksiä -kummallakin suvulla olisi etevämmyyteen toisen rinnalla, vaan -selvää tulosta ei oltu saatu toimeen -- katkeroita pistoksia vain -oli singahdellut molemmilta puolin. Vanhalta muistilta olivat tosin -useimmat olleet taipuvaisia myöntämään Sabelstjernoille etusijan, -vaan Sassin puolue ei tahtonut siitä kuulla puhuttavankaan, sotainen -översti oli uhannut väkisinkin pitää sen, mikä hänelle oikeuden -mukaan oli tuleva -- ja niin oli erottu. - --- Oikeuksistaan kehtaa hän vielä puhua -- tuo ajatus kaiveli Eerik -Henrikinpojan mieltä, hänen seistessään siinä portailla mustissa -mietteissään -- hän, joka korppina tahtoo anastaa toisen oikeudet. -Sassit ovat aikaisemmin aateloituja, väittää hän, mutta täällä -he ovat muukalaisia, nousukkaita, mitä lienevät mustalaisrotua! -Meidänhän kilpi kirkkoa koristaa, isäni lahjoittamat ovat sen -alttarihopeat, meidän tilukset ovat suuremmat ja alustalaisjoukot -lukuisammat. Ei, tästä täytyy tulla loppu, tulla tänään, tässä on -kärsitty jo liian kauan. Mutta miten... miten Herran nimessä! - -Perheen alkuperäisen päätöksen kiiruhtaa ennakolta kirkkoon -anastamaan ylimmät penkkisijat oli hän arvottomana hylännyt, -mutta muuta arvokkaampaa tapaa hän ei myöskään keksinyt. Ja nyt -kuuluivat jo kirkosta aamukellot soivan -- aika oli valmistautua -lähtemään. Eerik Henrikinpoika astui verkalleen ja arvokkaana -sisään rakennukseen, käveli vaatehuoneeseen ja puki siellä päälleen -tekotukkansa, kankean kaulustan, laajavartiset ratsusaappaansa ja -miekan kannattimineen. Tässä juhla-asussa ilmestyi hän taas pihalle -ja huusi kovalla äänellä, että hevoset piti panna valjaisiin. Tätä -käskyä oli kuski, samoinkuin koko talonväki, jo kauan odottanut, ja -tuota pikaa istui koko perhe juhlapukimissa ja virsikirjat kädessä -noissa puisevissa, raskaissa vaunuissa, jotka verkkaista, melkein -juhlallista vauhtia lähtivät vierimään kirkolle päin. - -Mälkilästä oli aivan yhtä pitkä matka, noin neljännes, kirkolle -kuin Hämeenkylästä, mutta aivan päinvastaiselta taholta. Kun siis -Sabelstjernain vanhat vankkurit ajoivat männiköstä esiin sille -aukealle, jonka keskessä Perniön kirkko joen rannalla sijaitsi, -tähystelivät vaunuissaolijain silmät mitä suurimmalla jännityksellä, -näkyisikö Mälkilän vaunuja jo kirkon edustalla. Ei näkynyt. Vauhtia -hiljennettiin siitä syystä vieläkin ja käyden noustiin vastamaata -ylöspäin väkijoukkojen keskitse, jotka jumalanpalveluksen alkua -odotellen olivat ryhmittyneet tien varrelle ja kirkon kupeelle. -Samassa soivat tapulista kellot yhteen ja väki rupesi lappamaan -kirkkoon -- nyt saattoi Sabelstjernan perhekin jo arvoaan alentamatta -lähteä asettumaan sukunsa vanhoille paikoille. Vaan juuri silloin -ajoivat vastapäiseltä rinteeltä ylös myöskin Mälkilän vaunut ja -pysähtyivät kirkon veräjän edustalle melkein samalla hetkellä kuin -Hämeenkylän vankkurit. Vaunuista nousi kookas, ryhdikäs soturi, -Kaarlo Kustaan aikuiseen sotapäällikön pukuun puettuna, ja autteli -naisiaan alas vaunuista. - -Rahvas pysähtyi katsomaan vaunujen tuloa ja asettui kahden puolen -tietä päästääkseen herrasperheitä edellä kirkkoon. Mutta niistä -ei kumpainenkaan pitänyt kiirettä ja vasta veräjällä he yhtyivät -vastakkain, kylmällä ja kankealla kumarruksella tervehtien toisiaan. - -Kirkon ovelle tultaessa vasta astui översti Sass, joka rouvaansa -käsipuolesta talutti, ikäänkuin arvonsa ja oikeutensa mukaisesti -kursailematta ensimäiseksi sisään, teki sen aivan luonnollisena -asiana. Mutta tuosta syntyi heti liikettä ja supatusta Sabelstjernan -naisten joukossa, jotka kohta perästä taivalsivat, ja vanha rouva -tarttui päättäväisesti Eerik Henrikinpojan käsivarteen, kuiskaten: - --- Näin sinä sittenkin annat heidän häväistä sukuamme ja riistää -meiltä oikeutemme! - -Ja hänen vaimonsa, joka riippui toisesta käsivarresta, virkkoi itku -kurkussa: - --- Näetkö, kuinka sisareni ilkkuu? Nyt he vastustamatta asettuvat -ensi penkkiin... - --- Eerik, tee velvollisuutesi, varotti vanha rouva vielä kiirehtien -askeleitaan Mälkilän herrasväen rinnalle. - -Eerik Henrikinpoika Sabelstjerna oli karahtanut punaiseksi -kasvoiltaan ja hänen kätensä oli vaistomaisesti tapaillut miekan -kahvaa, hoksatessaan, minkä uuden häväistyksen hänen lankomiehensä -hänelle teki. Nyt hän ojensi vartalonsa uhkaavan näköisenä suoraksi, -harpaten pitkään kirkon keskuskäytävää myöten. Molempain perheiden -muut jäsenet seurasivat vähän toisiinsa sekaantuneina perästä. - -Naisten penkit olivat pääkäytävän vasemmalla puolen, miesten -oikealla, sukupuolieroitus oli hyvin tarkka. Omat erityiset -penkkinsä oli papin ja lukkarin perheillä ja aatelittomilla kruunun -virkamiehillä, aina arvoasteensa mukaan. Vaan lähinnä alttaria olevat -penkit, kaksi kummallakin puolella, olivat käytävän puolelta ovilla -suljetut ja niiden edustaiset virsikirjareunukset olivat puetut -punaisella veralla -- ne olivat aatelisperheiden penkit, joihin -rahvas ei koskaan olisi mennyt, vaikka kuinka ahdasta olisi ollut -kirkossa. Juuri tuota ensimäistä noista punareunaisista penkeistä -olivat Sabelstjernat yli puolen vuosisataa hallinneet, kunnes nyt -Sassin perhe väitti itsellään olevan siihen parhaan oikeuden -- kahta -perhettä taas ei tietysti yhteen sopinut. Ja sitä kohden Henrik Sass -nytkin varmoilla askelilla käveli ja ryhtyi avaamaan naisten puolen -ovea vaimolleen. - -Hetki oli jännittävä. Leskirouva Sabelstjerna, joka niin monasti oli -miesvainajansa saattamana astunut tuohon penkkiin kuin kotiinsa, ei -voinut suvaita, että tuollainen häväistys juuri hänen läsnäollessaan -tapahtui: puoli juoksua kiirehti hän edelle ja asettui uhkaavan -näköisenä, vihasta läähättäen, penkin oven eteen, ennenkuin översti -ennätti sen avata. Samassa oli hänen poikansakin puolisoineen siinä -hänen rinnallaan, ja niin seistiin tuokion aika ääneti yhdessä -ryhmässä. Tulisina säkenehtivät katseet vastakkain, kasvonpiirteet -olivat kiukusta jännittyneinä ja asennot osottivat vihaisinta uhkaa. -Kuolon hiljaisuus vallitsi koko kirkossa, rahvaskin oli huomannut -jotakin merkillistä olevan tekeillä ja pysähtynyt sitä katsomaan, -ja molempain perheiden nuoremmat jäsenet seisoivat sivummalla ja -pidättivät pelästyneinä henkeään. - --- Suvaitsetteko syrjäytyä, että pääsen penkkiini? virkkoi vihdoin -aatelisrouva Sass, koettaen tyynesti pyrkiä vanhan Sabelstjernan -rouvan ohi penkin ovelle. Vaan tämä ei liikahtanut, sähisi vain -vastaan: - --- Penkki on meidän, on vanhastaan Sabelstjernan suvun. Olkaa hyvä, -tuo toinen penkki on joutilas! - --- Se on muita, halvempia varten, meidän sukumme on paikkakunnan -aatelissuvuista vanhin. - --- Ulkomaalainen nousukassuku -- tässä kirkossa olemme me ensimäisiä. - --- Vastaleivottu knaappisuku, se voi olla ensimäinen siellä, missä ei -ole arvokkaampia... - -Näihin asti olivat rouvat vaihtaneet sanoja verrattain hiljaisella -äänellä miesten vielä seistessä äänettöminä vastakkain. Vaan tuo -keskustelu oli yhä tulistanut heidän kiihtyneet mielensä, ja nyt -kääntyi rouva Sass jyrkästi miehensä puoleen, lausuen kovalla äänellä: - --- Henrik, avaa tuo ovi! - -Ja översti Sass teki liikkeen lähemmäs. - --- Ylemmän aatelisarvoni ja sitä seuraavain oikeuksieni nimessä -saatan minä perheeni tähän penkkiin. - -Mutta pohteestaan punakkana ja vaahdossa suin hyppäsi Eerik -Henrikinpoika hänen eteensä. - --- Minun ruumiini yli menet siihen penkkiin, muuten et. - -Ääni oli jo käynyt kovemmaksi molemmilla puolin, yhtaikaa kirkuivat -sekä miehet että naiset, kukin koettaen saada pistoksensa ylinnä -kuulumaan. Översti Henrik Sassissa kiehui jo vanha sotilasveri, hän -huusi kuin lipullistaan komentaen: - --- Syrjään, maanmoukka, taikka opetan sulle sotilastapoja. Minä en -ole tottunut tottelemaan lanta-aatelisia, jotka eivät vielä koskaan -ole miekkaansa paljastaneet. - --- Minä voin paljastaa miekkanikin, jos sukuni arvo sitä vaatii. -- -Sabelstjerna tapaili miekkaansa toisella kädellään, vaan toisella hän -tempasi voimakkaalla liikkeellä penkin oven auki ja huusi: -- Sisään, -naiset, Sabelstjernain paikalle! - -Hänen puolisonsa ja äitinsä rupesivatkin jo voiton varmoina nousemaan -avattuun penkkiin. Vaan siinä oli Sassin rouvakin ääressä ja -epätoivon kiivaudessa tyrkkäsi tämä vaskireunaisella virsikirjallaan -penkkiin astuvaa sisartaan kylkeen. Mutta hän sai samanlaisen -sysäyksen takaisin, ja tuossa tuokiossa olivat rouvat ilmi tappelussa -virsikirjoilla ja nyrkeillä, itkien ja huutaen tapellessaan. - -Aatelisherrat olivat sillä välin täyttäneet uhkauksensa, paljastaneet -miekkansa, ja seisoivat nyt siinä säihkyvät säilät vastakkain yhä -viskellen synkkiä herjaussanoja toisilleen. Rahvas, jonka uteliaisuus -oli muuttunut säikähdykseksi, oli noussut penkkien päälle seisomaan, -lukkarilta, jonka jo olisi pitänyt alottaa virsi, tyrehtyi ääni -kurkkuun, ja kirkonvartija seisoi typertyneenä sauva kädessään, -uskaltamatta mennä palauttamaan häyriytynyttä kirkkorauhaa. Silloin -astui seurakunnan vanha, valkeapäinen kirkkoherra, Henricus Sylvanus, -sisään sakastista. - -Hän pysähtyi kauhulla alttarin luo, nähdessään, kuinka hänen -temppeliään häväistiin, nosti kätensä pystyyn ja rupesi vapisevalla -äänellä varottamaan: - --- Asettukaa, asettukaa, hurjistuneet ihmiset, tämä on pyhä paikka... - -Vaan ei kukaan häntä kuullut. Aatelisherrat peräysivät miekkojaan -mitellen yhä lähemmäs alttaria, pappia huomaamatta, ja tämä vaipui -typertyneenä melkein heidän jalkoihinsa alttarin retinalle. -Vaan herrat iskivät vihan vimmassa miekkoja vastakkain, säilät -kimaltelivat ikkunasta heijastavassa päivänpaisteessa ja teräs -kilahteli kimakasti... Vihdoin putosi ase romahdellen Sabelstjernan -kädestä, Sassin harjautunut miekka oli sattunut hänen kömpelömpään -käteensä, ja verta vuotaen vetäytyi hän syrjään. Vaan Mälkilän isäntä -pisti miekan tuppeensa, astui pää pystyssä, selkä suorana, penkin -ovelle, jossa rouvain kahakka jo oli päättynyt, survaisi vaimonsa -sinne sisälle ja istahti itse vastapäiseen penkkiin miesten puolelle, -yhä huohottaen tuon kiivaan ottelun jälkeen. - -Mälkilän suku oli voittanut, oli anastanut ensimäisen sijan -kristillisessä penkkijärjestyksessä. Masentuneena ja kalpeana istui -Sabelstjerna erään talonpoikaispenkin kynnyksellä, jossa hänen -nyyhkivät naisensa voivotellen panivat ensimäistä sidettä verta -vuotavalle haavalle. Haavaa kirveli, vaan vielä kipeämmin kirveli se, -että Sabelstjernan suku sittenkin oli menettänyt kunniasijansa... - -Mutta vanha kirkkoherra nousi vaivalloisesti alttarin kaidepuuhun -nojaten pystyyn ja hänen värisevät huulensa tapailivat kauan sanoja, -ennenkuin ääni lähti kulkemaan. - --- Kirkkomme on häväisty, tässä huoneessa ei voida enää -jumalanpalvelusta pitää, puhui hän vapisevalla äänellä. -- Ulos, ulos -kaikki kansa, tämä on saastutettu paikka! - -Ja ensimäisenä hän itse käveli ulos tyrmistyneen kansan häntä -seuratessa. Viimeisinä tulivat aatelisperheet kirkosta, astuivat -juhlallisina ja vakavina vaunujensa luo ja lähtivät toisiinsa -katsomattakaan ajamaan kukin omalle taholleen. Kirkko suljettiin -rautaisilla telkeillä, ja suljettuna se sitten pysyikin kesäkauden, -kunnes häväistyksen hälvettyä taas katsottiin voitavan siellä -jumalanpalvelusta pitää. Ja aatelisherrat saivat ottelustaan maksaa -pienet sakot kirkon rahastoon. - -Vaan kun syksyllä taas kansa uudelleen kokoontui Perniön kirkkoon, -silloin astui Mälkilän isäntä perheineen kenenkään kieltämättä -ensimäiseen punareunaiseen penkkiin ja Sabelstjernat tyytyivät -kiltisti toiseen. Niin oli ratkaistu kristillinen arvojärjestys -penkkisijoista. - -(Margareeta.) - - - - -SEITSENOIKEA. - - -Sunnuntai-aamu oli aikainen, kun laskumiehen saatuamme lähdimme -Hyrynsalmen kirkolta soutamaan alaspäin myönnyttäviä vesiä. -Tuntui sunnuntaita olevan luonnossakin. Sen rauha näytti lepäävän -tyynesti päilyvillä vesillä ja kasteestaan vielä kimaltelevilla, -lehtevillä rannoilla. Lepopäiväänsä rauhassa viettäviä ihmisiä seisoi -puhtaissa, valkealta heloittavissa pyhäpukimissaan rantamökkien -ovilla, rantapolkua pitkin vaelsivat toiset, kengät ja virsikirja -kainalossaan, kirkkoon päin, ja siellä täällä rantakivillä istui joku -jäykkä tukkijätkä onkivapa kädessään harjoitellen jo varhaisesta -aamusta kalansyöntiaikana vapaapäivänsä mielityötä. - --- Kunhan ennätettäisiin hyvissä ajoin Seitsenoikean alle, ennenkuin -yhteen soitetaan, ettei jäätäisi koskelle kirkonajaksi, puhui -laskumies puoleksi itsekseen, kääntyen tarkastamaan päivännousua idän -taivaalta. - --- Keritään komeastikin, matalallahan nyt vielä on päivä, vakuutteli -venheen omistaja, joka airoissa istui; mutta huomatessaan kumminkin -annetun viittauksen rupesi hän heti parantamaan vitkaista soutuaan. - -Laskumies ei näyttänyt tuota paljon kuulevan eikä huomaavan, hän -puhui vain ikäänkuin jatkoksi edelliseen lauseeseensa: - --- Tänäpäivänähän siitä täyttyy tasalleen neljä viikkoa, kun -Seitsenoikea vei nieluunsa viisi henkeä, kaksi vain seitsemästä -pääsi hengissä. Kirkonajaksi olivat lähteneet koskelle, sinnepähän -jäivät. Veres asia oli vielä tuo viiden hengen hukkuminen, se oli -meilläkin tuoreessa muistissa, sillä äsken olimme lukeneet siitä -kertomuksen sanomalehdistä. Eipä siis kumma, jos meidän huomiomme -nyt, kun laskettiin samaa koskea kohden, kääntyi tuohon tapaturmaan. -Laskumies oli heilläkin ollut venheessään -- niin tuli ajatelluksi --- selvällä päivällä olivat kulkeneet koskelle niinkuin nyt me ja -selvällä päällä myöskin -- ja heille siihen kaivausi hauta. Vahinko -ei tule kello kaulassa, se tulee kuin varas yöllä, eikä sitä kukaan -usko, että nyt se tulee juuri minun kohdalleni... Kuuntelimme sen -vuoksi tarkkaavaisina laskumiehemme tarkempaa kertomusta heidän -retkestään. Hän puhui siitä pitkin, taivalta, puhui maltillisesti ja -tyynesti, kuin jos koko asia olisi tapahtunut vuosia sitten, jossakin -Venäjänmaalla, ja kumminkin hän ohjasi useita ihmishenkiä juuri -samoja kuohuja kohden. Mutta koskenlaskijan varmin ominaisuus onkin -juuri tyyneys. - -Olimme jo laskeneet pienemmät kosket Seitsenoikean yläpuolella, ja -tämän niskassa kiihtyvä virta nieleskeli jo venettämme ahnaasti -ja enenevällä vauhdilla alaspäin. Ei se näyttänyt niskastaan -kovinkaan kovalta eikä peloittavalta, toisilta olivat tuntuneet -ennen laskemamme Emäjoen monet muut kosket, korkeammin kuohahteli -ja pärskyi "Aitto", kun sen hyrskyihin luisuttiin, jalommin mylvi -"Jalo" jo etäämmältä toitottaen vihaansa ja voimaansa. Matalat, -karikot rannat eivät Seitsenoikean niskassa purista vesimäärää aivan -ahtaalle, eikä putous alussa ole suuri. Mutta vähitellen kiihtyy -kuohujen vimma, koski tulistuu ja ärtyy, rannat kohoavat pystyiksi -kallioseiniksi, jotka toisiaan lähennellen kaventavat virran uomaa ja -jyrkentävät putouksen yhtenä vaahtona kihiseväksi aallokoksi. Vene -hyökkää kasvavalla vauhdilla tuota vaahdokkoa kohti, vesi pärskyy -korkealle sen keulan edessä ja viskelee laineenharjoja räppeiden -yli; laidat vavahtelevat hyrskyjen painosta ja koko vene tasaisesti -ladottuine tynnyririveineen sujahtelee notkuvasti aallokossa. -Vilahtelemalla siirtyvät silmäin ohi törmillä puut ja kalliot ja -jäljelle jäävät rantakosteikkojen kiertävät pyörteet. Mutta juuri kun -puristautuvat ahtaimmilleen ja koski vaahtoisinna kuohuu, pyöräyttää -virran uoma muutamasta kalliosta mutkan vasemmalle, parilla -voimakkaalla melan nykäyksellä kääntää perämies venheen kulkemaan -samaa suuntaa, ja siinä tuokiossa lasketaan jo tyyntyneemmille -vesille. Toinen ranta loivenee, virta muodostaa sitä vastaan avaran -poukaman, ja kun koski siitä taas oikeaa entiseen suuntaansa, -ollaan jo sileällä suvannolla. Airot otetaan esille, soutaa saa -syltä parikymmentä, ennenkuin kosteikko taas vähitellen kiihtyy -koskeksi uuden könkään niskassa. Sitä peliään se pitää uudelleen ja -uudelleen, sanotaan, että tämä koski seitsemästi viskaupi mutkalle ja -seitsemästi taas oikeaa -- siitä "Seitsenoikea". - -Pari tuommoista korvaa oli jo laskettu, syvässä äänettömyydessä jo -saavuttiin juuri kolmanteen poukamaan, kun laskumies taapäin kääntyen -viittasi kädellään vasta jäljelle jäänyttä aallokkoa, virkkaen: - --- Tuossahan se niiltä venheen täytti, tässä se kaatui ja suistui -miehet uimasilleen. - -Olimme tosin kuulleet tuon kertomuksen jo ennen, vaan emme siltä -malttaneet olla kysäisemättä: - --- Mikähän se heidän venheensä siinä keikautti, kun me noin hyvästi -pääsimme? - --- Ka, totta se niin oli sallittu. Niillä oli venheessään jyvälasti, -olivat käyneet kirkolta hakemassa kruunun aitasta siemenrukiita, -joita sieltä annettiin. Ja seitsemän miestä oli venheessä. Olisivatko -latoneet lastin epätasaisesti ja liian korkeaksi kasanneet? -- -niin nuo sanovat, minä en tiedä. Vaan kun koski tuossa löi aallon -venheeseen, niinkuin löi meillekin, heilahti muuan säkki ja vierähti -toiselle laidalle. Vaikka laskumies huusi ja varotti miehiä pysymään -paikoillaan, hyppäsivät he kumminkin ylös muka säkkiä nostamaan... -Vene kallistui ja täyttyi, ja samassa se jo olikin kumossa. - --- Mutta miehet pääsivät kumminkin nousemaan venheen pohjalle? - --- Tässä poukamassa pääsivät pohjalle kaikki ja siinä huusivat, vaan -eivät saaneet venettään mitenkään melotuksi rantaan päin. Virta vei -heidät alaspäin ja tuossa niskassa tempasi koski... - -Juuri siihen korvaan laskimme mekin nyt, eikä laskumies enää joutanut -jatkamaan lausettaan, eikä hänen ääntään toki siinä pauhussa olisi -kuulunutkaan. Kuin kiehuvassa kattilassa tuntui vesi siinä mouruavan, -aallot pieksivät toisiaan tuhannen tulisella vimmalla; kumma oli -ajatella, että ihmisolentojen oli täytynyt siihen syöksyä kaatuneen -venheen kuperalla pohjalla. Mutta kaksi miestä niitä oli jo siihen -jäänytkin, kertoi laskumies seuraavalla suvannolla, siinä rytäkässä -eivät olleet jaksaneet pysyä kiinni emäpuussa. Muut olivat vielä -istuneet venheen päällä, kun kulkivat noiden mökkien ohi. - -Vähän alempana, siinä, missä virta taas kiihtyi, oli haaksirikkoisten -laskumies pelastunut venheen pohjalta maaperälle. Meidän laskijamme -näytti paria neliösylen kokoista saaren nyppylää keskellä koskea. -Kun venheen raato oli vierinyt niiden välitse, oli laskumies -viskautunut uimasilleen, ja virta oli hänet niin kuljettanut, että -hän sai muutamasta kiven syrjästä kiinni ja siitä pääsi hilautumaan -kalliolle. Oli hän huutanut toisillekin, että tulisivat jäljestä, ja -yksi olikin heittäytynyt veteen, vaan heittäysi liian myöhään. Virta -vei hänet ohi ja koski nieli... - -Kivakon mutkan kieraisee koski juuri tämän korvan alapuolella, ja -kun se siitä viimeisen kerran oikeaa, on edessä oikosuora, kapea -ränni tyrskyvää aallokkoa melkein silmänkantaman matkan. Jo ennen -oli meille kerrottu, että tuo viimeinen korva Seitsenoikeassa on -kovin, ja perämiehestäkin näkyi kyllä, että tässä on tärkeä paikka -edessä. Edellisissä korvissa oli hän pahimmassakin kuohustossa -seisonut mela kainalossaan verrattain huolettomana, väliin melkein -velton näköisenä. Nyt hän yhtäkkiä näytti pingoittavan jäsenensä -ja samalla tahtonsa ja koko sielunsa kiinteäksi ja tarkaksi sen -vaarallisen taipaleen varalta, joka oli tulossa. Tanakasti hän -varmisti jalkansa kaaripuita vastaan, sujautti polvensa hiukan -notkuun ja väännäytti koetteeksi pariin kertaan edes takaisin melaa -vedessä, kai nähdäkseen, tottelisiko vene hiuskarvalleen hänen -pienintä käskyään. Näytti tottelevan. Ei värähdystä näkynyt hänen -kasvoissaan, tuskin silmää hän räpäytti koko ajalla venheen sukkulana -suikeltaessa mahtavain kuohujen lävitse, ja selvästi näkyi, miten -lihakset hänen kaulassaan kovenivat aina, kun hän ruumisvoimallaan -painautti melaa ja siten väisti venettä hyökkäämästä hyrskyä kohti, -jonka vaahdonpeittämässä silmässä pohjakallio vaani saalista. Hänen -katseensa oli niin terävä, että olisi luullut hänen sillä voivan -puhkaista kallionkin keulan edestä. - -Mutta sitä ei kestänyt kuin minuuttia pari, kolme. Tuota pikaa oli -puikahdettu senkin pahimman korvan alle, ja samassa vieri vene taas -tyyntyvälle suvannolle. Laskumiehenkin kasvoista katosivat ankarat, -teräviksi pingoittuneet piirteet ja jäsenet laukesivat liiasta -jännityksestään entiselleen. Hän pisti tupakan ja tarttui taas -huopasimeen. - --- Se korva se riuhtaisi heistä viimeisetkin venheen päältä, ja -tuohon kallioon särkyi venhekin pirstaleiksi. Sitä paikkaa ei leikin -melatta lasketakaan. Vaan yksi mies pääsi vielä hengissä senkin -alle, taivas tiesi, miten lie päässyt. Tässä suvannolla sillä vielä -oli siksi verran tarmoa, että kun soluili rantavirtaa alas, sai -käsivartensa kieraistuksi vesirajassa kasvavan puun ympäri -- tuon -näreen ympäri juuri tuossa -- ja hän kieraisikin ne niin lujalle, -kuin olisivat ne olleet siihen kiinni juotettuina. Mutta siihen -hän samassa kontettuikin ja kangistui. Mökkiin, tuohon suvannon -rannalle, olivat muutamat tytöt, jotka olivat jääneet kirkonajaksi -kotimiehiksi, kuulleet hätähuutoja ja olivat lähteneet soutamaan -koskelle päin saadakseen selville, mistä se huuto tuli. Toiset -miehet olivat silloin jo hukkuneet ja uponneet, tämän yhden löysivät -vain siitä puusta. Mutta niin se oli siinä lujassa, että he tuskin -jaksoivat yhteisin voimin häntä siitä irti kiskoa. Hengenmerkkiä ei -ollut enää vähääkään, vaan kun tytöt veivät hänet lämpimään mökkiin -ja siellä hieroivat, niin siitä se vähitellen virkosi ja henkiinpähän -jäi. Muut viisi vei koski, ja ruumiit löytyivät myöhemmin mikä -mistäkin monen virstan päästä. - -Nyt olimme me jo Seitsenoikean alla, ja kertomus koskeen hukkuneista -oli myös jo lopussa. Hyvään aikaan ennen kirkonaikaa olimme ehtineet -kosken alle, ja nyt oli taas soudettavana pitkä suvanto. Laskumies -sai laskupalkkansa, haukkasi suupalan matkamiesten eväistä ja lähti -kohta astumaan takaisin rantapolkua pitkin. Sitä ennen hän törmällä -lähtötupakkaa sytyttäessään kumminkin vielä kerran palasi noihin -hukkuneisiin ja kertoi: - --- Viisi virstaa tästä alaspäin näette rannalla talon. Senkin talon -isäntä, nuori mies, oli hukkuneiden joukossa. Hänen ruumistaan -haettiin kauan, emäntä oli palkannut erityiset harojat, mutta -turhaan sitä harottiin. Pari viikkoa myöhemmin sattui sitten emäntä, -joka vasta oli ensimäisen lapsensa tehnyt ja suri kovin miestään, -eräänä iltana seisomaan kotirannassaan. Pitikin sen silloin sattua, -että juuri siihen kohosi ruumis ja tuli verkkaan lipuen virran -muassa -- emäntä tunsi miehensä ruumiin. Niin kuuluu tämä tapaus -syvälle painuneen tuon nuoren naisen mieleen, että hän siitä -pitäen on herjennyt melkein hupsakaksi. Sitä se kuuluu kaikille -ihmisille valittavan, että kadotukseen se hänenkin miehensä meni, -kun kirkonaikana kosken laski, sanoo nähneensä sen unissaankin... -tietääpä ne höperön unet... - -Tuommoisista tapauksista ne muodostuvat kansan mielessä vähitellen, -kunhan muistot, surut ja mielikuvitus ehtivät lisiään rakennella, nuo -monet koskitarinat. Epäilemättä muodostuu tästäkin kenties montakin -"Seitsenoikean tarinaa", joita isät kertovat pojilleen opettaessaan -heitä jo pienuudesta pitäen tottumaan koskien salaisuuksiin ja -kunnioittamaan niiden mahtavuutta ja voimaa. - -(Nuori Suomi II.) - - - - -LEPOPAIKKA. - - -Taival oli pitkä ja autio, niinkuin ovat taipalet Kiannan ja -Kuusamon syrjäkylien välisillä kinttuteillä. Talosta lähdettyä oli -jo pari tuntia kävelty poikki soiden ja pitkin kankaita, samoiltu -sitä yhtä tavallista, tasaista tahtia, ja vielä oli parin tunnin -matka lähimpään taloon. Ääneti kuin ainakin astuttiin pitkin karua, -harvapuista koleikkoa, hypittiin kiviltä keloille ja mättäille ja -kierrettiin aavan suon laitaa tarpeettomasti mutkittelevaa polkua -myöten. Noustiin harjulle siitä, käveltiin sen selkää kappale, niin -jo tultiin laakson jyrkälle rinteelle, jonka pohjalla tiheitten -leppäpensaikkojen välissä puro koskena lirisi. - -Omituisen sulavasti soveltui sen ääni silloiseen hetken mielialaan, -enkä malttanut olla istahtamatta siihen sammaltuneen kannon tyngelle -levähtäissäni kuuntelemaan sen sointia ja nauttimaan ja mietteisiini -vaipumaan. Alakuloinen tunne tuntui vallitsevan koko luonnossa, -tuommoinen maltillinen, pehmeä, vehmainen tunne, joka herpaisee, vaan -samalla viehättää. Päivä paistoi himmeästi hattarapilvien takaa, -ja siitä kävi metsän vehreys hiukan tummahtavaksi. Öisen sateen -ja aamuisen kasteen jälkeen oli maa vielä kosteuttaan notkuva, ja -talttuneesti kaikui astuessamme tanteresta askelten säännöllinen -töminä. Ne askeletkin ikäänkuin säestivät sinä aamuna jotain -surunvoittoista, haaveilevaa säveltä, niinkuin ne toisen vuoron taas -takoivat reipasta, yllyttävää tahtia. - -Laakso tuossa, reheväkasvuinen, tuoreuttaan tuoksuva, oli kuin -kosteikko korvessa, tai tuntui ainakin siltä. Heinikko oli korkea -ja hyötyvä pitkin rinnettä, maa hedelmällistä mullikkoa ja korkeat -koivut loivat siihen hauskan siimeksen. Ja puro siinä alla porisi -vaahtoavana putouksena ja ajeli alla olevaan avarampaan kosteikkoon -virkkuja, valkopäitä aaltojaan. - -Siinäpä soisin minä voivani viettää elämäni alakuloiset hetket, -niin tuntui mielestäni tuossa levätessäni. Sinnepä tahtoisin -vetäytyä loitolle maailman mylläkästä, kun korkeimmillaan käyvät -inhimillisten intohimojen ja kilvoittelujen tuimat laineet ja tahdon -tarmo väsähtää puolettomissa ponnistuksissa. Toisinaan halaa mieli -niin hartaasti täydellistä yksinäisyyttä ja lepoa. Tässäpä olisi -lepopaikkani rauhainen ja rikas, olisi suvantoni ja suojarantani. -Ei loiskuisi kaukaisinkaan maininki elämän taistelujen ulapalta -hiljaisen lepolaaksoni kuuluville, vaan sydänmaan tyynesti hilpeilevä -puro soittaisi yksin viehkeätä virttään huuhdellen mielestäni -kaihon ja katkerat mietteet. Ja minä kuuntelisin sen alakuloista -soittoa, kunnes jo rauhoittunut mieleni kuulisi siitä virkistävää -kehoitusvirttä ja elämän halua ja iloa. - -Ja siinä yksinäisyydessäni, vaikuttamatta minkään ulkomaailman tavan -tai kiihoittimen, kävisin sitten äänettömiä käräjiä itseni kanssa -ja tuomitsisin vinouteni ja vääryyteni. Siellä oppisin ajattelemaan -itsenäisesti ja vapaasti ja arvostelemaan maailman turhuuden ja -maailman hyveen ja saisin luoduksi silmistäni karstat pois, jotka -himmentävät ja harhauttavat katseeni, ja puhdistumaan saisin -maailmalla tarttuneesta kuonasta alkuperäiset ihannekuvani. Ja niin -varustettuna tahtoisin taas rientää takaisin elämän hälinään, sillä -silloin osaisin minä taas oikein taistella ja oikein nauttia, oikein -viljellä, kehittyä ja kehittää. - -Mutta lepopaikkani olisi väsymyksen hetkien varalta aina täällä -laaksoni rinteellä koivujen siimeksessä, syrjässä syrjäisimmältäkin -polulta. Ja kun kerran huomaisin taipalellani kokonaan uupuvani, -silloin rientäisin taaskin tähän kuuntelemaan puron lievittävää -lirinää ja hengittämään reheväkasvuisen laaksoni tuudittavaa tuoksua. -Istuisin mättäälle nurmikkoon, nojaisin pääni koivun valkoista kylkeä -vasten ja katselisin, kuinka sopuisassa leikissä taivaalla harmajat -hattarat ajelevat toisiaan, kuuntelisin tuulen leikkiä latvoissa -ja unhoittaisin kaikki, kaikki. Ja silmäni ummistaisin siinä ja -nukkuisin pois kuin rukoukseensa nukkuva lapsi. - -Tässä tämmöisessä lepopaikassa voisi -- niin minusta tuntui -- -ihminen kerrankin tuntea itsensä vapaaksi kaikesta, tuntea itsensä -ihmiseksi. Mutta mistäpä löytäisi elämän taipalella lepopaikan -tämmöisen, syrjäisen, rauhallisen ja helmaansa noin hellästi -tuudittavaisen? - -Oli niin suloista levätä tuossa laakson pehmeässä liepeessä -ja sen siimeksessä vilvoitella hiestynyttä päätään ja samalla -antaa ajatusten mielinmäärin tehdä retkiään unelmain rajamailla. -Tuommoisessa lepopaikassa on ihana haaveksia ja siinä sitä voipikin -vapaasti tehdä. Hevillä en malttanut siitä erota. - -Vaan matkaa oli jatkettava. Lepopaikka jäi siihen jäljelle, kun -taas lähdettiin samoilemaan salon halki, kiikkumaan suoportailla -ja hyppimään karujen kangasten kivillä, enkä sen koommin tavannut -levähdyspaikkaa sen makuista. Vai liekö vika ollut siinä, etten -muulloin sattunut samassa mielialassa istahtamaan helteissäni -henkäisemään? En tiedä, vaan jos sellaisen lepopaikan vasta mistään -taipalillani tapaan, niin lepäänpä silloinkin tahallani tarkoin ja -kauan. - -(Tuokiokuvia Kuusamon matkalta.) - - - - - -ARVID JÄRNEFELT. - - -Syntynyt 16/11 1861 Pulkkalassa Inkerinmaalla, fil.kand. 1885, -lakit.-kand. 1890. Sittemmin maanviljelijä ja: kirjailija. -Julkaisuja: _Isänmaa, Ihmiskohtaloja, Heräämiseni, Veljekset, Helena, -Veneh'ojalaiset_ y.m.; näytelmät _Samuel Croëll_ ja _Orjan oppi_. - - - - -VIKKKU. - - -Virkku oli vanha ja harvinaisen vihainen koira. Sillä oli -hullunkurinen tapa eli vika: kutsuttaissa se ensin omituisella -tavalla jäykistyi, sen selkäkarvat nousivat, se pyörähti ympärinsä -ja murisi jollekin näkymättömälle olennolle, aivan kuin olisi -valmistunut tappeluun. Tätä sen tapaa nauroivat kaikki ja ärsyttivät -sitä huviksensa. - -Monasti oli jo ollut kysymys koiran ampumisesta, sillä se oli -päälliseksi ruvennut öisin ulvomaan, eikä sitä mitenkään saatu -vaikenemaan. Mutta isännän pyssy riippui niin korkealla, että olisi -pitänyt noutaa tuoli siihen ylettyäkseen ja latausvärkit olivat -vinnillä, -- epätietoista vielä kummalla puolella. Puheen tullessa -ampumisesta sanoi isäntä joka kerta: sehän oli ennen niin perin -hyväluontoinen, ei usuttamallakaan ihmisten päälle käynyt, mistä -ihmeestä se nyt vanhoilla päivillään on noin ärtynyt, Virkku paha! Ja -lykkäsi ampumisen taaskin tuonnemmaksi. - -Sekä isäntä että koko talonväki kuitenkin tiesivät ihan hyvin miten -tämä Virkun pilaantunut elämä oli alkunsa saanut. Tiesivät mitä se -ulvoi. Ja tiesivät kuinka se hullu pyörähtämisen tapakin oli syntynyt. - -Silloin oli ollut kesäinen sunnuntaipäivä. Suuri vedenselkä oli -tyyni, taivas täynnä liikkumattomia kirkasreunaisia hattaroita. -Aurinkoa ei näkynyt ja vedenpinta oli hienossa varjossa. Kaukaiset -sinisaaret olivat nousseet pintaa ylemmäksi, ilmaan, ja etäisimmät -maat kadonneet näkyvistä, että järvenselkä oli paikottain kuin aava -meri. - -Virkun kotitalo oli ihan rannassa, niin että pihana oli järveen -viettävä nurmikko, ja tyynen aikana vesi näkyi tuvan ikkunasta yhtenä -tummana kuvastuksena korkean metsäniemen tähden, joka oli vastapäätä -taloa. - -Virkku, -- silloin se oli vielä hyvissä voimissa, -- tulla tupsahti -rannalle, mistä lie tullutkin, ja katseli läähättäen järvelle päin. - -Ei epäilemistäkään! hän ajatteli. Kirkkovene oli poissa rannasta, -väki oli siis kuin olikin lähtenyt kirkolle. Että ne pääsivätkin -jättämään, vaikka Virkku jo varhaisesta aamusta oli aavistanut -lähtöä ja juuri sitävarten loikonut rannalla odottamassa. Kun he -olivat viipyneet niin armottoman kauan, oli Virkku vaan päättänyt -pikimmältään pistäytyä toisessa talossa. Hänellä oli sinne oma -oikotie, niin että koko retki saattoi kestää vaan silmänräpäyksen. -Toisessa talossa ei ollut näkynyt elävää sielua, ja merkillisintä, -ettei Vahtiakaan mistään löytynyt. Vahti oli kasvatettu Virkun -talossa, mutta annettu sitten sinne toiseen taloon, ja kielletty -tulemasta entiseen kotiin. Sentähden käväisi Virkku puolestaan -silloin tällöin Vahtia katsomassa ja antoi sen jonkun aikaa -leikitellä kanssaan. Virkku oli nähnyt Vahdin kasvavan pennusta -saakka ja tulevan rotevammaksi ja suuremmaksi koiraksi kuin hän itse. -Mutta Vahti pysyi aina samassa alamaisuudessa häneen ja pelkästä -hienotunteisuudesta ei ruvennut koskaan edes painimaankaan hänen -kanssaan; hyppeli vaan niinkuin pentu ympärillä ja hipaisi kielellään -toisen suuta. - -Turhaan haettuaan Vahtia oli Virkku heti tullut takaisin samaa -oikotietä myöten, ja sillä välin oli nyt kirkkoväki päässyt lähtemään! - -Harmitti kauheasti, että sen Vahdin tähden nyt tämmöinen ikävyys piti -sattua! - -Istuttuaan hyvän aikaa rantanurmikolla ja katseltuaan järvelle Virkku -vihdoin laskeutui makuulle yhteen mykkyrään, huokaisi pitkään ja -ummisti silmänsä. - -Kaukana siitä, että Virkun mieli olisi ollut tästä jättämisestä -kovin masennuksissa. Ei tämmöistä ensi kerran tapahtunut. Olisihan -tosin ollut hauska kekottaa venheessä, juosta kirkonkylän kujia -myöten miesten seurassa; mutta hauskaahan oli edessäkin, kirkkoväen -kotiintulo ja niiden vastaanotto rannassa, sitten koko tuo viehättävä -loppuosa päivää, jolloin kaikki olivat kotona, ja hän, Virkku, -keskellä kaikkia. Illan tullessa oli parasta. Silloin mikä istui -kuistin rappusilla, mikä aitan kynnyksellä, mikä keinulaudalla, mikä -missäkin ja Virkku sai kävellä toisen luota toisen luo ja kukin -silitti omalla lämpimyydellään. - --- Virkku seh, tule tänne! Jaa Virkku jaa, Virkkuko se on, jaa, jaa! - -Mutta toinen huusi sieltä aitan luota: "seh, Virkku, se-seh, tule -tänne!" - -Ja kun Virkku kaulaansa venyttäen ja häntäänsä heilutellen alkoi -astua uuden kutsujan luo, niin saattoi jo joku kolmas huutaa -kiikkulaudalta: "Tänne Virkku! Tännehän se Virkku tuleekin! Virkku -seh, seh Virkku. Jaa, jaa!" - -Tämmöisinä hetkinä uhkui elämänilo yli Virkun sydämen reunojen. - -Sentähden, maatessa siinä rantanurmikolla silmät ummessa, tietäen -että tuo hetki oli juuri kynnyksellä, kuinka suuri erehdys olisi -ollut sanoa: Virkku nukkuu! Ei: Virkku valvoi, valvoi ja nautti -elämästä, nautti joka henkäisyllä, nautti niin että kostea, kylmä -nenä nytkähteli, nautti silmät ummessa, ajan kulkiessa hiljaa -sihisten hänen ohitsensa. - -Tunnittain hän näin makasi, silloin tällöin vain nosti päänsä, -naksutellakseen hampaitaan turkissansa ja silitelläkseen sitä -kielellään missä tarvittiin; sitte taas huokaisi, nielaisi -nautinnosta, ja painoi silmänsä umpeen. - -Vaan kun päivä jo alkoi kallistua iltapuoleen, avasi Virkku yhtäkkiä -silmänsä. - -Kaukaa -- kaukaa ulapalta, kotiniemen takaa kuului hänen korviinsa -airojen loiske. - -Virkku kavahti ylös; hänessä alkoi elää joka jänne, silmät -suurenivat, korvat nousivat pystyä pystympään, ja köykäisempänä -kuin lentoon lähtevä lintu se istui selin taloon, katse järvelle -päin, koko olennollaan seuraten kuulumattomia ääniä. Ainoastaan -etujalkojaan sen piti kärsimättömyydestä joskus liikutella. - -Samasta kärsimättömyyden syystä sen piti vihdoin jo vinkaistakin. -Luultavasti äänet sen korvissa yhä selvenivät, -- tarkkakuuloisinkaan -ei olisi vielä mitään kuullut, -- ja hänestä näytti joka hetki että -nyt-nyt-nyt ne tulevat. Mutta Virkun kärsimättömyydellä oli pitkä -tilaisuus kasvaa. Sillä puolen tunnin aika meni ennenkuin airojen -loiske oli niin selvä, että todella sopi ruveta arvoittelemaan, millä -hetkellä vene tulee niemen takaa. - -Se sujahti sieltä esille vinhassa vauhdissa; koko sarja valkohihaisia -soutajia veteli yhtaikaa, niin että airot rytkyi, ja kaartaen ympäri -niemen kärjen vene kääntyi suoraan kohti kotorantaa. - -Virkun rajaton ilo puhkesi siihen, että se lähti kuin piili pitkin -rantaa kiitämään ja ajoi lentoon varislauman. - -Tarkasti se punnitsi matkansa ja tiesi kyllä ennättävänsä takasin -ennenkuin vene pääsee rantaan. Hän ennättikin täsmälleen. Airot -nostettiin ja vene läheni omalla vauhdilla telojansa. - -Mutta mitä hän silloin näki? - -Ihan kokassa, ylimpänä kaikkea muuta kekottaa toisen talon -Vahti, nuorine, tylsänokkaisine naamoineen, ruskean kellertävine -suupielineen. Ja sen häntä käy kuin viuhka tuulessa. Tietysti se nyt -kuvailee että toinen oli sitä huvittaakseen kiitänyt pitkin rantaa! - -Virkku kangistui ja tuli ainakin tuuman korkeammaksi selästä. -Jäykistynein jaloin se teki muutaman lyhyen askeleen rannemmaksi -ja katsomatta veneeseen käänteli päätään hitaasti vasemmalle ja -oikealle. Sen sisimmästä sydämmestä tunki esille huonosti salattu -murina. - -Pshiuu -- pani vene, kun sen kokka samassa jo kävi rannan pohjaan. -Miehet ja vaimot nousivat kaikki yhtaikaa tuhdoiltansa ja hyppelivät -kolisten, jutellen ja naureskellen maalle. - -Vahti tietysti ensimäisenä. - -Huomattuaan Virkun mielentilan se kuitenkin heti ymmärsi mitä oli -tehtävä, -- jonka se muuten teki aina ja aikoi aina vastaisuudessakin -tehdä tämmöisissä tapauksissa: Vaikka se oli suurempi ja rotevampi ja -jo täysikäisyyden kynnyksellä, heittäysi se Virkun edessä pennuksi, -painautui etusillensa maata vasten, katseli Virkkua altapäin, nuolasi -sen suupieliä, pyörähti selälleen, kieppui, kieppui, luikerteli, -kiemurteli ja työnteli Virkkua takajaloillaan, ja vikkelästi kävi -jalkojen välissä häntä. - -Kuinka monasti olikaan Virkku unohtanut Vahdin tyhmyyksiä, nähdessään -nämät hänen lapsekkaat ja vilpittömät katumisensa. Eikä voinut muuta -kuin unohtaa; sillä joka kerta muistui elävästi hänen mieleensä -muinoiset Vahdin pentu-ajat, jolloin he leikkivät viheriällä -nurmikolla päivän laskiessa, karjan kulkiessa rannalle juomaan ja -miesten asetellessa viikatteitaan tikapuille. - -Ja niinpä nytkin Virkku oli valmis peittämään ja ehkä unohtamaankin -harminsa. Sen selkä laskeutui ja jalat tulivat notkeammiksi. - -Miehet kulkivat heidän ohitsensa. - -"Katos noita", -- sanoi silloin toisen talon Kustu, otti kiinni -Vahdista ja usutellen Virkun päälle pani: "vau, vau! Pitäispä teidän -kerta koetella voimianne, vau, vau!" - -Silloin Alpertti puolestaan otti kiinni Virkusta ja usutellen Vahdin -päälle pani samalla tavalla: vau, vau! "Kyllä tämä meidän Virkku -Vahdin nutistaa, vaikka pienempikin on. Us-kiin, us-kiin!" - -Mutta koirat eivät olleet ymmärtävinään mitä tarkotettiin, katsoivat -vaan kumpikin tahallaan eri suunnille. - -Vanhemmat miehet, jotka olivat kulkeneet jo ylemmäksi, pysähtyivät -nyt hekin, ja joku heistä sanoi: - -"Ei ne noin käy päälle! Heittäkää ne vastakkain!" - -Pojat tekivät niin, mutta koirat putosivat vierekkäin seisoalleen -maahan ja tulivat häntää heiluttaen kukin heittäjänsä luo. - -Nyt tuli se vanhempi mies takaisin. - -"Pitele sinä Virkkua", sanoi hän, "ota syliis!" Ja itse hän nosti -Vahdin yhtä korkealle. Matkien ja ärsyttäen hän nyt rupesi töytäämään -Vahtia äkisti Virkkua vastaan, ja kolautti usean kerran niiden kuonot -yhteen. - -Kunnes Virkun toinen suupieli värähti ylös ja hampaat paljastuivat. -Samassa paljastuivat myöskin Vahdin hampaat koko riviltä, ja -nyt alkoi murina, joka parissa sekunnissa yltyi hirvittäväksi -ärisemiseksi. Molemmat olivat valmiit tuossa tuokiossa hyökkäämään -toistensa kimppuun ja repimään toisensa palasiksi. - -"Nyt kun luen kolmeen, niin heitetään. Yks, kaks, -- kolme!" - -Muuta ei tarvittukaan. - -Koirat takertuivat toisiinsa äriseväksi, kiehuvaksi, pöllyäväksi -keräksi. Eikä kukaan voinut vähään aikaan mitään niistä erottaa. -Mutta yhtäkkiä ne pysähtyivät. - -Virkku oli joutunut alle. Ja ne olivat siinä asennossaan ihan kuin -kivettyneet, liikahtamatta paikoiltaan. - -Nyt olisi Vahti tahtonut kohta lopettaa tappelun ja nostaa jalkansa -Virkun päältä. Mutta tuskin oli hän liikahtanut, kuin jo Virkku sai -tilaisuuden hyökätä ylös ja käydä kiinni päältä päin. - -Ei kestänyt kuitenkaan kauan ennenkuin Vahti taas pani hänet -allensa, ja taas he liikahtamatta asemiltaan, paljastunein hampain, -ärisivät. Kun Virkku vaikeni, nosti Vahti koetteeksi jälleen toista -etujalkaansa. Mutta huomattuaan, että Virkulla oli nytkin sama -hyökkäämisen aikomus, kävi se kiukkuisesti Virkun kaulanahkaan ja -puisteli päätään hurjasti sinne tänne. Ja tuli pois Virkun päältä, ja -rupesi lähtemään. Virkku, vaikka jo väsyksissä, iski nyt kolmannen -kerran Vahdin kimppuun ja semmoisella hurjistuneella vimmalla, että -Vahti tyypertyi ja sai haavoja useaan paikkaan. Mutta pianhan se -jälleen kukisti allensa vanhan Virkun, ja tällä kertaa se sitä repi -paljon julmemmin kuin olisi tarviskaan ollut, niin että Virkku jäi -vihdoin makaamaan liikkumattomaksi nurmikolle, Vahdin kävellessä -läähättäen ylös taloon. - -Miehet katselivat Virkkua säälien, nostelivat mikä jalasta mikä -päästä ja tutkivat sen haavoja. Mutta he eivät voineet saada oikein -selville, missä kovin kipu oli. - -Miehet, katseltuaan kaikki paikat, sanoivat: "kyllä se siitä vielä -toipuu!" ja läksivät ylös. - -Sillä nuo verihaavat jaloissa ja huulissa; ja missä niitä lie -ollutkin, olivat vähäpätöiset ja kyllä mahdolliset terveiksi nuolla; -mutta suurin haava ei ollutkaan näkyväinen, se oli sisällä rinnassa, -ja se oli parantumaton. - -Kohta sen jälkeen nousi Virkku, kankeana aivan kuin seiväs -olisi ollut sen ruumiissa, ja kulki pää painuksissa, sivuilleen -katsahtamatta kuistin alle. Siellä pimeässä se laskeutui hiljaa -maahan, silmät auki, eikä näyttäytynyt koko päivänä. - -Pihalla oli kaikki niinkuin ennenkin. Miehet istuivat taas mikä -rappusilla mikä aitan kynnyksellä, mikä viruen nurmikolla; karja -ajettiin rannalle juomaan ja illan pilvihattarat hiljaa lainehtivat -veden tyynessä kuvastuksessa. - -Vahti makasi keskellä pihaa, pää etukäpälien päällä, silmät ummessa, -aivan kuin olisi ollut kotonaan. - -Virkku näki kaikki kuistin alta. Tästä päivästä pitäen oli nyt hänen -elämänsä kääntynyt onnettomaksi ja kaikki entinen rauha kulkenut -hänen ohitsensa. - -Ei tosin kukaan miehistä ollut muuttanut käytöstään. Samalla tavalla -olisivat puhutelleet ja taputelleet. Mutta Virkun sisässä oli -se, joka kaikki muutti. Kun joku huusi: Virkku seh, niin ilon ja -uteliaisuuden asemesta, että minne nyt taas lähdetään, oli ensimäinen -ajatus: Vahti! -- Kun taputettiin, niin rauhaisen mielihyvän -sijaan hiipi niskassa epäilys: ehkä sinä näet jossain Vahdin, ja -tahdot sitäkin taputtaa! Se epäilys pani karvat pystyyn ja kalvava -inho tukehutti mielihyvän. Kaikkeen, mikä ennen tuotti nautintoa, -sekaantui tuo myrkky-ajatus: sama ihminen, joka kutsuu sinua, olisi -voinut kutsua myöskin Vahtia! Ja sentähden kaikki ihmiset, kaikki -mikä muka tarkotti lämmittää hänen sydäntään, oli hänelle kylmää ja -vierasta. Sillä olla hänen ystävänsä ja todellakin lämmittää häntä -olisi voinut ainoastaan se, joka olisi vihannut Vahtia, vihannut -noita ruskean kellertäviä suunpieliä, tuota pystykarvaista kaulaa, -tylsää kuonoa ja merkityksettömiä silmiä, -- joka olisi ymmärtänyt -kuinka läpi-inhottavaa tuo kaikki oli, ja vihannut niin, ettei -minäkään hetkenä olisi voinut unohtaa vihaansa. Semmoinen ihminen -vain olisi ollut Virkun todellinen ystävä ja jo pelkällä olemisellaan -lämmittänyt hänen sydäntään. - -Mutta semmoista ei ollut. - -Ajan kuluessa ei Virkun mielentila parantunut, vaan päinvastoin -pahenemistaan paheni. Ensiksi hän kadotti kaiken unirauhansa. Juuri -kun hän heittäysi kyljelleen ja oikaisi jalkansa, hiipi esille -ajatus: jospa sentään onnistuisi päästä kiinni sen turpaan, ja -nykäistä äkisti, että poskinahka heltiäisi. Ja kun ajatus näin oli -kerran alkuun päässyt, jatkui se ihan mielettömyyksiin asti: hän veti -ja veti sitä nahkaa, siksi että se heltyi kaulasta, sitten ruumiista -ja vihdoin viimeiseen hännän nippuun asti. Vahti oli jäävinään -veriseksi ja alastomaksi. Toisen kerran hän oli syöpyvinään suoraan -Vahdin sisään, repivinään kaikki, kaikkityynni palasiksi. Kunnes aina -heräsi hirveään mielenkuohuun ja täytyi muuttaa asentoa. Mutta pian -oli joku samallainen ajatus jälleen säikeytynyt, -- ja kun siitä oli -hereille vavahdettu, kolmas, ja neljäs -- siihen asti kuin aamu jo -sarasteli kuistin pimeään alukseen -- ja päivän hälinä alkoi. - -Vihdoin tämä mielentila muuttui taudiksi. Ulkopuolisesti se -näyttäytyi niin, että Virkku alituisesti hytkähteli ja sitten -lisäksi se näkyi tuosta naurettavasta tavasta pyörähtää ja äristä, -kun sitä huudettiin. Mutta eräänä yönä, kun se oli kauan kuutamossa -hiljaa ulvonut, se aamun vaietessa laskeutui pitkäkseen ja kerrankin -nukahti. Silloin näkyi tämmöinen uni: - -Oli löytynyt ihminen, joka ymmärsi Virkkua. Tämä ihminen oli -ottavinaan Virkun syliinsä ja puristavinaan sitä hellästi rintaansa -vasten. Sitten vei Virkun sylissään Vahdin luo, silitteli sitä Vahdin -nähden, laskeutui maahan ja yhä silitteli. Hän tahtoi tällä osottaa, -että oikeus hänen mielestään oli Virkun puolella. Vahti tulikin -lähemmäksi, painautui maahan ja heilutti häntäänsä, leikkien pentua -niinkuin ennen muinoin. Ihminen silitti nyt myöskin Vahtia, eikä -Virkku enää tuntenut vihaa. Sillä Vahti oli nähtävästi muuttunut -entiselleen ihmisen edessä ja myönsi kaikkityynni. Ja kun nyt Virkku -ei sille murissut, niin se tuli vieläkin lähemmäksi meni selälleen, -kiemurteli ja luikerteli vanhaan tapaansa. Silloin Virkku nuolaisi -sitä kuonoon sovinnon merkiksi. Vahti ilostui, rupesi leikkimään ja -he juoksivat molemmat muka jotakin kummaa yhdessä haukkumaan. Kaikki -oli unohdettu. Kiitos ja kunnia sille ihmiselle, joka ymmärsi heidän -sielunsa ja auttoi! Se oli Virkun onnellisin päivä. - -Tämä oli tosin vain unta, mutta ei Virkku enää tämän maan päällä -todellisuuteenkaan herännyt, vaan meni tästä elämästä siinä luulossa -että oli Vahdin kanssa todella sovinnon tehnyt. - -Se uni päättyi onnellisesti: yhtäkkiä kuului niinkuin jokin ääretön -pamaus. Jotakin rupesi korvissa ja silmissä vuotamaan, ja vaikka -olisi tehnyt mieli avata silmänsä nähdäkseen mitä oli tapahtunut, -täytyi hervottomana ruveta vain levähtämään ja vaipua tiedottomuuteen. - -Mutta itse asiassa ei ollut tapahtunut muuta kuin että isäntä, jota -nuo yölliset ulvomiset vihdoin kyllästyttivät, oli tullut pyssyineen -aamuhämärissä ja ampunut nukkuvan Virkun kuoliaaksi. - -(Elämän meri.) - - - - -AATUN PAASTO. - - --- No, kylläpä se Aatu nyt poskeensa pistelee -- sanoivat -siirtolaiset, kun he ennen laivan lähtöä viimeistä kertaa söivät -Hangon hotellissa. Kaikki olivat jo saaneet kyllikseen, mutta Aatu se -näytti vasta alkuun päässeen. Hän söi ja söi ja söi, katsettaan ei -nostanut ruokakupista, nielaistessa vain ummisti silmiään ja kuroitti -kaulaa. - -Aatun asiat olivat tällaiset: - -Hän oli lähtenyt kotoa niin niukoilla varoilla, että kun hän Hangossa -Amerikan pilettinsä osti, niin ei jäänyt kukkaroon paljon mitään. Hän -oli näet luullut Amerikan piletin hintaa paljon halvemmaksi, mutta jo -junanvaunussa, matkalla Hankoon, hän sai muilta siirtolaisilta kuulla -asian todellisen laidan, ja häntä rupesi suuresti arveluttamaan. - -Pahimmin arvelutti häntä kysymys: milläs nyt ruokaa ostetaan? Jos hän -olisi neuvoa ruvennut kysymään, olisivat kaikki arvattavasti pitäneet -koko hänen matkaansa mahdottomana. Sentähden hän ei hiiskunut -asioistaan sanaakaan. Ja päätti olla perääntymättä. Hänelle oli -joskus maailmassa luettu sanomalehdistä kertomus eräästä Amerikan -tohtorista, joka oli neljäkymmentä vuorokautta ollut syömättä. Mutta -matkan sanottiin kestävän Hangon rannasta New-Yorkiin ainoastaan -neljätoista päivää. Aatu päätti rohkeasti varustautua siis hänkin -pitkään paastoon. - -Hangossa hän söi viimeisen kerran, ja tätäpä valtavaa ateriaa -kaikki siirtolaiset ihmettelivätkin. Olihan itsekukin heistä nähnyt -eläessään syömäreitä, mutta ei tämän vertaista vielä kukaan. Kun -Aatu nousi siitä ruokapöydästä, oli hän totinen ja vähän väärä, -sillä paljo ruoka ei antanut hänen oikaista itseään. Aatu oli syönyt -neljäntoista päivän varalle. - -Lähdettiin laivalle. - -Onnellisesti päästiin passiputkain välitse. Seistiin jo laivan -kannella. Jo taukoaa nostokoneiden ääretön, ratiseva pauhu. -Lastimiesten huudot ovat vaienneet. Laivan laitakaiteet ovat -suljetut. Kuuluu ainoastaan tuulen vingunta mastoköysissä ja -levottomain satamalaineiden lotina laiturin lokeroissa. Jo erkanee -pihisevä laiva rannasta. Lakkeja heilutetaan, liinoja huiskutetaan, -ja kohisevana kohoaa lähtölaulu siirtolaisten sakeasta laumasta. -Kaikista jäävistä laivoista ja pienistä, selälle ankkuroiduista -aluksista huiskutetaan hyvästiä, kun Amerikkaan vievä mahtava laiva -ui ohitse. Viimeisessä saaressa vielä kivenlouhijat pyörittelevät -lakkejaan ja hurraavat lähtijöille. - -Aatu seisoo ylimmän kokan kannella. Syöty ruoka on häneen ajanut -ihmeellisen tyyneyden. Tässä hyvästijätön tuhansien tunteiden -purkautumisessa seisoo hän yksin vakavana, kopistelee vain piippuaan -kokan pyöreään rautakaiteeseen, nauttien omasta miehekkäästä -liikkumattomuudestaan. Hän kuulee ankaran tuulen vuoksi ainoastaan -silloin tällöin jonkun lauluäännähdyksen alhaalta ruuman kannelta. -Hän on kääntyneenä laivan menosuuntaan, Amerikkaan päin. - -Jo tullaan ulapalle. Lyhyet ja vihaiset satamaveden laineet -vaihtuvat pitkiin, huoneen korkuisiin aavan meren aaltoihin. Kokka -alkaa omituisesti kohoilla, ja sitten taas laskeutuu hitaasti alas -sihisevien aaltojen väliin. On niinkuin olisi keinussa. Jo pitää -Aatun horjahtaa tanakasta hajasääri-asennostaan, jo pitää käydä käsin -kaiteeseen, ettei kumolleen keikahtaisi. - -Kun hän siitä vihdoin kääntyy katsomaan, nauretaanko hänelle, niin -ruuman kannella, jossa äsken vielä siirtolaiset laulelivat, ei ole -enää ketään. Kaikki laulu on vaiennut. Joku harva merimies toimessaan -kokoo köysiä. Ylhäällä komentosillalla kapteeni käyskentelee -navakasti edes takaisin, takinkaulus nostettuna, ja perämies seisoo -liikkumattomana vasten vinkuvaa tuulta. Aatua huimasi merkillisesti. - -Hän kiipesi alas kokan kannelta, pidellen molemmin käsin kaiteista. -Ei hän osannut pitelemättä askeltakaan ottaa. Laiva heilahteli -niin, että oli toisinaan kuin kyljellään. Aatun oli päästävä -kannen yli ovelle, joka oli toisella laidalla. Hän aikoi madella -sinne nelinryömin. Mutta ennenkuin hän ehti perille, pyörrytti -hänen päätänsä surkeasti, eikä hän enää ymmärtänyt, minnepäin oli -mateleminen, ja rupesi onnettomasti voihkamaan. Laivamiehet hänet -siitä korjasivat makuulle muiden meritautisten joukkoon. Aatu -makasi horroksissa kokonaisen vuorokauden. Sitten heräsi, pää kiveä -raskaampana, ja tunsi vielä elävänsä ainoastaan siksi, ettei hänen -sisässänsä, paitsi hänen omia varsinaisia sisälmyksiään, enää ollut -mitään ylenannettavaa. - -Vasta toisena vuorokautena hän jaksoi vähän nostaa päätänsä. Mutta -kas, iltapäivällä tyyntyi tuuli ja Aatu tuli yhtäkkiä terveeksi. Hän -nousi istuilleen ja näki pyöreästä ikkunaluukusta, että useimmat -siirtolaiset valmistuivat illallisille ruuman kannelle. Silloin hän -ensi kerran pani tupakan ja tuli paitahihasillaan katsomaan sitä -merkillistä ruoan jakoa. Sinipuseroinen, valkoliinainen, muheva -neiti seisoi keskellä siirtolaisjoukkoa ja molskahutteli suurella -kauhallaan soppaa vateihin, joita he hänen eteensä kuroittivat. -Paljon sitä tuntui saavan. - -Nälkä huikaisi Aatua. - -Että se perhanan meritauti olikin hänet niin tyyten tyhjentänyt! - -Parasta on, kun ei katsele koko kemuja. - -Ja Aatu vetäytyi ovelta ja sulki sen, ettei edes keitoksien hajutkaan -päässeet häntä häiritsemään. - --- No, eikö Aatua vielä nälätäkään? -- kysyivät siirtolaiset, kun -syötyään rupesivat tulemaan makuulle. - -Aatu laittoi silmänsä sameiksi ja huokasi vaikerrellen. Hän aikoi -koko matkan ajan näin teeskennellä sairasta, että pääsisi heiltä -rauhaan. Kahtena seuraavana vuorokautena hän virui enimmäkseen -vuoteella eikä tullut katsomaankaan, kuinka muut söivät. - -Viidennen vuorokauden aamuna oli Aatun niin huikaiseva nälkä, ettei -hän enää voinut pysyä piilossa, vaan tuli katsomaan päivällisen -syöntiä ruuman kannelle. Hän asettui istumaan nurkkaukseen koottujen -pakkilaatikkojen päälle, josta näki kaikki. - -Hän oli mennyt nälästä kalpeaksi, silmät räpyttelivät ja luomet -olivat punaiset. Huuliaan hän piti tiukasti yhteenpuristettuina, -silloin tällöin vain vihaisesti sylkäisi kuivasta suustaan hitusen -syljen vaahtoa. Nälkä oli hänen edessään niinkuin ääretön haikea -tyhjyys, jonka keskellä hän itse oli, ja jonka pinnalla, jossain -kaukana -- kaukana, peukalon kokoiset, tyhjänpäiväiset ihmiset -mässäsivät ja melusivat laivoineen ja Amerikan matkoineen. - -"Älä lannistu!" -- puhui hän itselleen rohkaisevasti. -- "Kestä, -kestä! On sitä pahemmissakin oltu! Entä se Amerikan tohtori! Jos -yksi on kestänyt neljäkymmentä vuorokautta, miksi ei toinen kestäisi -neljäätoista! Neljätoista vuorokautta, suurikin asia! Ja taas kun -kerran ollaan Amerikan laivasillalla, ei sitten enää hätääkään. -Veli Parantainen siellä seisoo odotellen kädet lakkarissa. Se poika -se syöttää osaa. Laittaa varmaan oikein Amerikan puuroa, valkoista -riisiryynivelliä ja voiheraa tipahuttaa joukkoon ja joka nielaisun -päälle lämpimällä maidolla käskee kurkkua huuhtaista. Niin-i!" - -"Kah, nytkö ne jo lakkaavat syömästä. Ohhoh, kylläpä se pian kävi. -Merkilliset ihmiset, kun jättävät lautaselle parhaat herkut syömättä, -tuommoisia rasvaisimpia, keltaisen vaaleita käppyräisiä rustolihoja, -jotka hampaissa niin somasti narskahtavat. Kun on vain oikean miehen -hampaat eikä mokoman väen!" - -Aatun nokan edestä se sinipuseroinen piika korjasi suureen -läkkivatiin kymmeniltä lautasilta mehukkaat jäännökset. Ja kaasi -jonnekin isoon saaviin. - -"Onkohan niillä sikoja täällä laivassa, joilla noita tähteitä -syöttävät. Ja miksei olisi? Paisuu se sika vähemmistäkin herkuista. --- Perhana!" - -Sen päivän kuluessa kävi Aatu yhä ärtyisämmäksi. Ei ollutkaan -siirtolaisten enää pilapuheita hänelle puhuminen. Hän ärjäisi niin, -että parhaatkin miehet hätkähtivät. Tupakkakaan ei enää hänelle -miksikään avuksi ollut, savu pisteli suuta ja kytevä piipunpesä -kyllästytti katsoa. - -Mutta jos Aatu yön tultua toivoi nälkänsä unohtuvan, niin erehtyi -hän suuresti. Sillä yöllä tuli tämmöistä: Hän oli, petos mielessä, -asettuvinaan syömäsakkiin ja siinä muiden vuoroansa odottavien -jonossa lähestyvinään sinipuseroista ruoan jakajaa sekä saavinaan -tältä lihakokkareita vatinsa täydeltä. Hän oli kerran toisensa -perästä uudistavinaan tätä temppua, niin että söi ainakin kymmenen -vadillista. Mutta vihdoin neiti huomaa petoksen ja rupeaa huutamaan: -kapteeni! kapteeni! -- Kapteeni tulee alas komentosillalta ja -sysää Aatun mereen. Aatu saa kuitenkin kiinni jostakin roikkuvasta -köydenpäästä ja ui perässä. Hän tahtoo huutaa kapteenille, että -ottaisivat ruoan maksuksi hänen tupakkansa, joka riippuu kukkarossa -hänen vuoteensa luona. Mutta joka kerta, kun hän avaa suutansa -huutaaksensa, lyö suuri laine häntä vasten naamaa ja läkähyttää niin, -ettei saa mitään äännetyksi. Nyt he alkavat tangoilla ja pitkillä -riuvuilla työnnellä häntä eroon laivasta. He saavatkin hänen kätensä -kolhituksi irti köydestä, mutta hän tarttuu heidän omiin riukuihinsa. -Koko pitkän yön oli siinä sitä taistelua sekä aaltoja että riukuja -vastaan. - -Niin että Aatu herätessään ei tiennyt, oliko yö ollut juuri päivää -parempi. - -Uuden paastopäivän tultua oli meri ihanan tyyni. Suuret kaijat -lentelivät laivan takana piirtäytyen taivaan tummaa sineä vasten. Ne -laskeutuivat tuon tuostakin kilvoitellen mereen poimiakseen putoavia -murusia, joita valkohelmaiset neidet viskelivät ensi luokan kannelta. -Mutta lännen puolella, jonne korkea kokka viittasi, kuulsi taivas -keltaisena, toivoisan helakkana. Ilakoiden rupesivat siirtolaiset -aamiaiselle. Sinipuseroinen valkoliina neiti oli hyvällä tuulella -ja kaatelipa tavallista runsaammin keitosta ja pudotteli tuon -tuostakin liiemman lihakönttäleen kauhastaan lautasille, joita hänen -eteensä työnnettiin. Kaukaisimmatkin myrskyn muistot olivat nyt jo -tietymättömiin häipyneet. Elämä hymyili. Tulevaisuus ja Amerikka -leikki siirtolaisten mielissä niinkuin meren siniset, kimaltelevat -pikku laineet. Tuoreena tuulahteli ulapalta lievä aamutuuli. - -Aatu seisoi ruuman ovella entistäkin kalpeampana. Siirtolaiset -pitivät tungosta hänen edessään koettaen kukin ensimäiseksi kuroittaa -vatinsa tarjoilijan eteen. Joku heistä tempasi äkkiä Aatua hihasta, -niin että hän oli mennä nokilleen: Mitäs siinä seisot, tule syömään! -Aatu säpsähti ja rupesi panemaan vastaan, mutta vierimäiset tulivat -sen toisen avuksi ja yhdellä nykäyksellä hän vedettiin odottavien -jonoon. Samassa myös tyhjä vati pistettiin hänen käteensä. - -Ajatus ruoan läheisyydestä kouristi sydänalaa, mutta petoksen tunto -saattoi koko hänen ruumiinsa vapisemaan. Olikohan se neiti huomannut -tämän tempun? Nyt tästä kohta toteutuu se yöllinen mellakka. Jos -toteutuu, täytyy hänen vain muistaa kaupata tupakkakukkaro, ennenkuin -hän veteen viskataan. Ja joka askelella, jonka Aatu tungoksessa -lähestyi ruoan jakajata, pampatti hänen sydämensä yhä tuimemmin. Nyt -ei ollut hänen edellään enää kuin kaksi ottajata. Aatun silmissä -maailma musteni. - --- Mies, katso eteesi ja pidä vatiasi paikallaan! -- kuuli hän neiden -sanovan, kun hän pää pois kääntyneenä oli sille vatinsa ojentanut. -- -Onko se mies sairas, kun käsi noin vapisee? - --- Sairas se on, sanoivat toiset. -- Katsomatta ylös Aatu tunsi, -kuinka ruokaa pantiin hänen vatinsa täyteen ja kuinka jäljempänä -tulija lykkäsi hänet tieltään eteenpäin. Nyt ei hän enää mitään -ajatellut. Lihat höyrysivät hänen omasta vadistaan hänen nenäänsä, ja -näkymättömän paikan löydettyään hän muutamalla hotkaisulla ahmaisi -sisäänsä vadin sisällyksen. - -Syötyään hän meni sisälle ja aikoi nukkua, mutta omatunto ei antanut -rauhaa, vaati tunnustuksille. Ei hän ollut vielä eläessään mitään -epärehellistä tekoa tehnyt. Ja mitä sanoo Parantainenkin, jos hän -vankina Amerikkaan tuodaan! Ei, paras oli nyt kaupata tupakka pois ja -maksaa koreasti tämä vääryydellä syöty ateria. - -Puoli päivää heiteltyään itseään vuoteella Aatu nousi ja tunkeutui -monien ahtaiden käytävien läpi konttorihytin eteen. Ovi oli kiinni. -Hän avasi sen varovasti. Siellä istui kirjojen ääressä ankaran -näköinen herra, lakissa kultaisia nauhoja ja napit myös kultaisia. -Lieneekö ollut itse kapteeni? Tuo se juuri työnteli häntä yöllä -riuvuilla eroon laivasta. Se katsahti Aatuun. - --- Paljonkos se maksaa? -- kysyi Aatu. - --- Mikä niin? Pilettikö? Eikö sinulla ole pilettiä? - --- Onhan minulla toki piletti, mutta -- tulin tässä syöneeksi -- mitä -se maksaa? - --- Ruoka kuuluu pilettiin -- vastattiin konttorihytistä Aatulle ja -ovi vetäistiin kiinni. - --- Vie sun --! Olisinpa tuon ennen tiennyt! -- ajatteli Aatu, suu -auki, silmät selällään. - -Samassa soi laivakello päivällisille, ja jo kaatelee se -sinipuseroinen neiti taas rustolihaista, höyryävää lientä -- ihan -ensimäiseksi Aatulle, joka itsetietoisella varmuudella on ojentanut -hänelle vatinsa. - -(Päivälehti.) - - - - - -KALLE KAJANDER. - - -Syntynyt Hausjärvellä 14/3 1862, ylioppilas 1882; elää -maanviljelijänä syntymäseurakunnassaan. Julkaissut paitsi -kansantaloudelliset kuvaukset _Metsät ja yhtiöt_ sekä _Nälkämailta_ -kaunokirjalliset tuotteet: _Kun talonpojasta tuli herra, -Kunnanmiehiä, Pahkakuppi y.m. Kertomuksia_. Suomentanut erinäisiä -teoksia. - - - - -MIES, JOLLA OLI PEUKALO KESKELLÄ KÄMMENTÄ. - - -Usein sattui Laukealassa, esimerkiksi keväisin kaurankylvöjä -alettaissa, että isäntä, Vilho, kysäisi pariakymmentä vuotta -vanhemmalta emännältään Annalta puhtaalla hämäläisellä kielellä: - --- Annaa, Anna, tiälättenköhän tee, missä meijän äjes on? A - -Mutta ennenkuin hän tämän kysymyksen teki, oli hän pitkät ajat -seisoskellut riihen katoksessa, kujassa tai jonkun nurkan takana, ja -piippu suussa, suupielet tipahdellen, kynsinyt niskaansa. - -Sattui taas toisinaan, esimerkiksi pyhä-aamuisin, että Vilho istui -tukka pörrössä hievahtamatta vuoteen laidalla, kunnes muu talonväki -jo oli ehtinyt aamiaiseenkin, ja tokaisi sitten vihdoin emännälleen: --- Annaa, Anna, missähän minun kirkkohousuni ovat? - -Kylällä naurettiin Vilholle paljon, ja aina kun hänestä puhuttiin, -lisättiin vielä, että "minkä sille mahtaa, hänellä on peukalo -keskellä kämmentä". Mutta edessä ei Vilholle puhuttu mitään, mikä -olisi pilalle tuntunut, sillä hän oli rikkaana syntynyt ja rikkaana -eli, ja oli suuren talon isäntä, jos kohtakin rengit tekivät kaiken -työn ja emäntä piti komennon. - -Talo hänellä oli todellakin kuin linna. Hän oli sen sellaisena -isältään perinyt. Se oli korkealla mäen nyppylällä keskellä taajaa -kylää ja näkyi heti ensimäisenä peltojen taa, lähestyipä kylää miltä -suunnalta tahansa. Ja Laukealaan taas näkyi koko kylä ja sen vainiot -ja niitä joka taholta ympäröivät metsät. Kylä on harmaja ja ikäänkuin -matalaksi likistynyt vanhanaikuisten, raskasten ja sammaltuneitten -malkakattojen alla, aivan kuin kokoon painunut kivikkokankaitten -ja hiekkanummien keskessä olevan aukeaman pohjaan pyöreän törmän -ympärille. - -Laukeala yksin kohosi keskeltä törmää kyläryhmästä erikseen näkyviin -ja oli punaiseksi maalattu, oli kuin selvästi painettu, punainen -pilkku epämääräisen harmaalla pohjalla. - -Ja sentään sanottiin Laukealan isännästä, että hänellä oli peukalo -keskellä kämmentä. Sitä oli sanottu jo hänen lapsena ollessaan, -vaikka itse hän sitä ei ollut kuullut kuin jonkun kerran koko -elinaikanaan, eikä hän sitä uskonutkaan eikä ymmärtänyt, mitä sillä -oli tarkoitettu. Hänen omasta mielestään oli hänen peukalonsa aivan -samassa kohdassa kuin kaikkien muittenkin ihmisten, vielä vähän -paremmassakin kuin useimpain muitten. Sillä hän oli mestari, hän oli -taitava taituri. Hän teki makkaratikkuja, sileimpiä tikkuja, mitä -ajatella saattoi. Eikä hän mitään muuta tehnytkään. Se oli hänen -erikoisalansa ja siihen oli hän kutsumuksen saanut jo aikaisimmassa -nuoruudessaan. - -Hän oli ollut vielä pieni poika, vasta tuossa aapiskukon tasalla, -senaikuisen aapiskukon, joka tukevalehtisen kirjansa viimeisellä -sivulla seisoi yhdellä jalallaan, kirjatikku toisessa -- niille -tasoille oli Vilho vasta ollut pyrkimässä, kun Laukealaan kerran oli -sattunut yöksi eräs kuljeksiva pohjalainen. - -Se oli ollut sellainen kulkurimies, joita Pohjanmaalla on paljo ja -jotka entiseen aikaan risteilivät omaa maata poikki ja pitkin, eivät -juuri puutteen vuoksi, vaan ainoastaan sentähden, että tahtoivat -vapaasti kulkea ja katsella maailmaa, koska heidän oma maansa oli -niin rannattoman lakea, että he siellä olivat tottuneet utelemaan -etäisimpiäkin esineitä ja kaukaisimpiakin kangastuksia. - -Oli ollut talvinen iltapuhde, kun se pohjalainen oli tullut Laukealan -tupaan. Hän oli viskannut koirannahkaiset kintaansa ja lakkinsa -pitkällä rahille ikkunan eteen ja istahtanut siihen katselemaan, -kuinka rengit kiskoivat päreitä takkavalkealla ja kuinka piiat -kehrätä hyryyttivät taempana heistä ja kuinka Vilho torkkui takansuun -sivussa, nenä aapisessa ja kourassa päreestä vuoltu tikku, joka oli -rihmalla kiinnitetty aapisen selkään. - -Kotvan istuttuaan oli pohjalainen siirtynyt lähemmäksi takkatulta, -renkien viereen, ottanut lattialta sydänpuun sälikkeen ja alkanut -sitä huvikseen vuoleskella pienellä puukollaan. -- Mutta sitä puukkoa! - -Rengit olivat katselleet ihmeissään, kohta olivat piiatkin herjenneet -kehräämästä, ja siihen hiljaisuuteen oli Vilhokin herännyt ja -jäänyt suu suurena katselemaan samaa kummaa, jota muutkin. Kuin -taikavoimalla oli pohjalaisen puukko vetänyt puoleensa hänenkin -huomionsa, ja hänen uniset silmänsä olivat kirkastuneet. - --- Oi ihmeellistä kalua! - -Lastuja lähti puupalikasta kuin ilman itsestään, lähti suuntaan -mihin tahansa. Niitä tuli suoria ja pitkiä, että solahteli, lenteli -lyhyitä ihmeen näppärästi, milloin vasten puuta, milloin pitkin. Eikä -se pohjalainen pitänyt sitä puukkoaan edes kourassaan, piti vain -näpissään peukalon ja etusormen välissä ja siinä työnteli, peukalolla -painaen hamarasta. Ja vuoltava puu kieppui vain höllästi vasemmassa -kädessä, ja lastuja tuli vaikka minkänäköisiä, tuli lopulta jo ihan -kiemuroitakin, niinkuin kerälle pantuja. Ja puu muutti muotoaan -yhä, milloin oli kulmikas, milloin pyöreä, milloin minnekin päin -mutkillinen, kunnes siitä lopuksi oli jäljellä vain hieno ja suora -tikku, terävä molemmista päistään. - --- Kah! tulipa siitä makkaratikku, oli pohjalainen sanonut -naurahtaen ja katsellut tikkua kädessään. -- Kunpa nyt olisi talossa -makkaranteko, niin vuoleskelisi heitä tuossa aikansa ratoksi vaikka -kokonaisen parmaan, koska on hyvää puuta, oli hän vielä lisännyt. - --- Kyllähän niitä makkaratikkuja aina se saadaan kuin makkaraakin --- mutta eiköhän kulkevainen möisi tuota puukkoaan? olivat rengit -kyselleet katsellen pohjalaisen vuolemaa tikkua. -- Erinomaisesti -tekee sileän jäljen! Onpa siinä mainio kalu! Eivät tee tämän puolen -sepät sellaista. - -Vilho oli juossut isänsä luo porstuakamariin. - --- Etteköhän osta, isä, minulle puukkoa? Siellä on tuvassa -pohjalainen, jolla on ihmeellinen puukko. - --- Sinulle puukkoa! oli ukko sävähtänyt, se vanha Laukealan vaari -vainaja, joka ensimäisenä paikkakunnalla oli kattanut rakennuksensa -puukkopäreillä ja tuonut punamultaa aina Porvoosta saakka ja punannut -koko talonsa. -- Mitä sinä puukolla, sormesiko leikkelisit? Minä olen -katsonut, että sinulla on peukalo keskellä kämmentä, eikä se siitä -tunnu siirtyvän. - -Siihen se asia oli jäänyt. - -Mutta Vilho oli katsellut peukaloaan ja ihmetellyt itsekseen, mitä -isä sellaisella puheella tarkoitti. - -Hän oli mennyt itku kurkussa tupaan takaisin, mutta oli sentään -hyvillään, ettei pohjalainen suostunut myymään puukkoaan -rengeillekään, vaikka nämä tekivät hyvinkin korkeita tarjouksia. Ja -koko osto-into oli lopulta laimennut, kun oli pohjalaiselta kuultu, -että se oli juuri se puukko, jolla "heirän puolehnansa plaatihin -miestä lyörä". - -Sen koommin ei Laukealan Vilhosta puukkointo enää koskaan sammunut, -eikä lakannut puun vuolemisen halu hänessä kytemästä. - --- Kun saisi puukon, joka ottaisi lastuja niinkuin sen pohjalaisen! -oli hänen ainainen haikea ajatuksensa ja ainoa toivonsa vuodesta -vuoteen. Puukkoja hän ei sentään mielinmäärin saanut, niin kauan kuin -isä eli. Saihan kaikenlaisia kalhuja mielestään, niitäkin puolittain -salaa. - -Ja puuta hän vuoli, milloin vain siihen tilaisuutta sattui, mutta -hän ei saanut sitä koskaan riittämään saakka edes kunnolliseksi -makkaratikuksi. Aina se loppui kesken. Mutta se oli kaikki huonojen -puukkojen syy. - --- Ah! saisipa sellaisen, jommoinen oli kerran ennen eräällä -pohjalaisella, huokaili hän puukkoaan moittien, kun piiat makkaroita -tehdessään sanoivat tikkuja kehnoiksi. - -Usein täytyi jonkun rengeistä ruveta kesken makkaranteon vuoleksimaan -tikkuja. Ja se pisti Vilhoa, kun piiat eivät rengin vuolemia -moittineet. - --- Mutta silläkin on parempi puukko ja osaa valita itselleen -paraan puun, minulle kiusaksi, päätteli Vilho itsekseen. -- Mutta -malttakaahan! - -Isä kuoli ja Vilhosta tuli isäntä taloon. - -Eikä ollut nyt sitä kertaa seppää talossa, eikä käyty sitä kertaa -sepän omassakaan pajassa taottamassa, ettei Vilho olisi teettänyt -itselleen uutta puukkoa. Niitä tehtiin vanhoista sahaviiloista, -tehtiin katkenneista viikatteen ja sirpin kärjistä, tehtiin Itäruukin -teräksestä, ryssänteräksestä ja valuteräksestä, mutta ei vain saanut -Vilho mieleistään, vaikka aina puukon taonnan ajan seisoi sepän -vieressä levottomana odotellen ja kehoittaen tekemään hyvää. - -Aina niissä oli joku vika. Mikä oli pehmeä, mikä oli liian kova, mikä -oli jäänyt taonnalta raa'aksi, mikä taas oli epätasaisesti karaistu. -Kunnon lastua ei niillä saanut yhdelläkään, puhumattakaan siitä, että -niillä olisi saanut puun mieleisensä sileäksi. - -Alettiin jo nauraa hänen puukoilleen, ja nauroi jo oman kylän -seppäkin. Mutta kun Vilho sai siitä hiukan vihiä, päätti hän, että -naurakoon, ei hänestä ole kuitenkaan puukontekijää. - -Hän alkoi hommata taas sepitettävää ja rupesi kuulustelemaan -naapurikylän seppää. Emäntä sitä vastusti -- hänellä oli jo silloin -emäntänsä Anna -- ja piti sitä ilmeisenä häpeänä, että toisesta -kylästä seppää haettaisiin, koska oman kylän seppä oli maan parhaita. - --- Mutta ei osaa sentään tehdä edes puukkoa, intti Vilho. - --- Sinä niine puukkoinesi! Onhan sinulla niitä jo joka seinänrako -täynnä. - -Niitä oli todellakin pitkät rivit kamarin seinänrakoihin pistettyinä, -niin että koko huone näytti oikealta asekokoelmalta. Eikä hän niitä -tarvinnut koskaan Annalta kysellä, mutta ei niihin liioin ollut -kenenkään muunkaan kajottava. - --- Antakaa minun olla vain puukkoineni, sanoi Vilho ja piti oman -päänsä. - -Hän tahtoi saada toisen kylän sepän heille takomaan, siinä ei -auttanut mikään. Sillä ei hän iljennyt puukon vuoksi mennä -vartavasten sepän luo, piti olla muutakin sepäntyötä. Ja kun heillä -paja kerran oli itsellä, isän laittama paja, niin meni häntä toisiin -kyliin! - -Sattui sitten oman kylän seppä sairastumaan juuri pellonkertauksen -ajaksi, kun Vilho kaiken kevättä oli ollut uusissa puukkomietteissä. - -Hän alkoi Annalta kysellä lantarattaita, että menisi kertaukselle -hänkin. Vaan kun sai hevosen valjaihin ja ensimäistä kuormaansa vei, -niin ajoi portin pieleen läävän nurkalla rattaan pyörän rikki. - --- Voi sitä harmia, kun tekisi työtä ja kiire olisi, eikä ole kalua! -Eikä ollut sepässäkään korjaajaa, kun oli sairaana. - -Vilhon piti hakea seppä toisesta kylästä, ja voiton riemulla hän -katseli, kuinka tämä, pyörän korjattuaan, takoi puukkoa aivan -toisella mahdilla kuin oman kylän seppä. Siitä piti tuleman hyvä, jos -mistään, sillä hän keitti kaksi vanhaa puukkoa yhteen. - -Ei tullut kuitenkaan kalua siitäkään, vaikka seppä oli sen pannut -täyteen kuntoon, tehnyt pään ja laskenut teräväksi ja illalla -saunassa itse Vilhon nähden ajellut sillä vielä partaansakin. - -Ei ottanut sekään lastua puusta läheskään sillä tavalla kuin sen -pohjalaisen puukko, jonka Vilho oli pikku poikana nähnyt ja jota -hän yhä vielä muisteli kaikkien sepän tekemäin ihanteena. Ja kun -hän kerran kesemmällä tapasi naapurikylän sepän kirkonmäellä, alkoi -hän jutella siitä ihmeellisestä kalusta, joka otti lastun puusta -pikemmin, kuin toinen ehti sitä ajatella, ja jätti sileän jäljen. - --- Siinä oli taika, sanoi seppä. -- Se oli noiduttu, koska mies oli -pohjalainen. Ja hän nauroi ja neuvoi Vilhoa lähtemään Pohjanmaalle -puukon teetäntään. Muuta keinoa hän ei tiennyt. - --- No, minä en lähde niin kauas kotoa, en, vaikka saisin koko -Pohjanmaan, arveli Vilho vakavana. - --- Ja mitä sinä siellä tekisit, sinulla on kumminkin peukalo keskellä -kämmentä, sanoi seppä pilkallisesti ja närkästyneenä, että Vilho oli -hänen käsialojaan moittinut. - -Siinä se oli nyt toisen kerran se peukalojuttu. Vilho muisti -isävainajansa, ja oli, kuin ukko olisi haudasta kömpinyt häntä -vastaan. Koko kirkon ajan istui hän penkissä peukaloitaan -tunnustellen, mutta ei hän niissä keksinyt mitään kummallista. - --- Löpisköön, mitä löpisee, mutta huono on sepäksi hänkin, päätti -Vilho. - -Ja kumminkin tuli Laukealan Vilhosta lopultakin mestari, joka teki -pyöreitä ja sileitä makkaratikkuja, niin että niitä jo riitti -kylänkin varalla, vaikka mutkikkaita ne olivat, kuinka puun luonto -kulloinkin sattui vetämään. - -Hän teki eräänä syksynä emäntineen kaupunkimatkan ja alkoi siellä -rautakauppiailta kysellä puukkoa, sellaista puukkoa, jolla saisi puun -oikein sileäksi. - --- Kun sellaisen puukon saisi, niin hän maksaisi vaikka mitä. - --- Ahaa! huudahti kauppamies, painaen etusormellaan otsaansa. -- -Isännän pitää ostaa lasipaperia. Ensin vuolee puukolla ja sitten -sillä hankaa. - -Tehtiin heti koetus puukolla ja lasipaperilla pakkalaatikon syrjästä -lohkaistuun puupalikkaan. - --- Ihmeellistä! Vilho riemastui. Jokohan siitä tulisi apu? Ehkä hän -saisi sen avulla vielä sileämpiä makkaratikkuja kuin pohjalainen -ennen, joskaan ei niitä puukolla vuolisi. Mutta tarvitsiko hänen -niitä puukolla vuolla, vaikka joku muu tikkumestari ne pelkällä -vuolemisella saa kyllin sileiksi, hänen, jolla oli se kova onni, -ettei päässyt kelvollisen puukon omistajaksi? Hän hankaa niitä -lasipaperilla, eikä puhu kellekään mitään. Tuvassa ensin halkoo ja -vuolee ja sitten kamarissa hankaa, kenenkään tietämättä. Ei siitä jää -edes lastuja. Hiukan pölyä jää, ja sen puhaltaa pesään, näkymättömiin. - -Niin tuumiskeli Vilho ja osti kauppamiehen suureksi mielihyväksi -lasipaperia aika pakan, kokonaisen lampaan hinnalla, sillä -lampaanlihoja hän oli emäntänsä kanssa tuonut kaupunkiin myytäväksi. - -Sen jälkeen tuli Vilhosta ammatissaan täydellinen mestari ja pysyi -hän sellaisena kaiken ikänsä. Kesillä hän katsasteli ja pisti -talteensa kuivamaan hyviä puita, ja syksyllä, kun paras makkaranteon -aika lähestyi, alkoi hän vuolla ja hangata tikkuja, niin että niitä -tuli suuret läjät. Tosin ne olivat hiukan mutkikkaita ja kärjet -olivat toisissa hiukan tylppiä, toisissa taas liiaksi kuikkapäitä, -mutta ylenpalttinen sileys korvasi Vilhon mielestä kaikki muut -pienemmät vajavuudet. - --- Eikä nyt enää saa kelvollista puutakaan, puolustihen Vilho, kun -hänen korviinsa joskus sattui kuulumaan napinaa tikkujen huonoista -kärjistä. -- Ei saa enää puuta sellaista meidänkään metsästä, kuin -minun lapsena ollessani. Olisittepa nähneet, kun me kerran ennen -teimme makkaratikkuja erään pohjalaisen kanssa pärepuun sydämestä. -Oi sitä puuta! Se oli vasta suoraa ja hienoa. Syyt kulkivat kuin -pellavan kuidut, kuin kaikkein hienoimmat liinan sydämet suoraksi -pingoitetussa sormauksessa. Se oli vasta puuta. Sitä sai työnnellä -puukollaan noin vain -- noin! Mutta se taisikin olla viimeinen -kunnollinen puu meidän metsässä. Hyvä, että näistä nykyisistä puista -saa tällaisiakin. - -Kylällä yhä vieläkin takanapäin naurettiin Vilholle, joka ei osannut -mitään muuta tehdä kuin makkaratikkuja, eikä niitäkään ilman -hiekkapaperia -- sekin Vilhon salaisuus tiedettiin -- ja lisättiin -taas asian selitykseksi, että "minkä hän sille voi, hänellä kun on -peukalo keskellä kämmentä". Mutta sentään panivat usein emännät -lainaamaan Laukealasta tikkuja, kun sattui puute. Juoksuttivat jonkun -piikatytön hakemaan sillä syyllä, ettei ollut miehiä kotosalla ja -tikut loppuivat kesken. Silloin pääsi Vilholta aina leveä nauru. -- -Saat niitä, piikaseni, kyllä niitä meiltä aina saat, sillä meillähän -niitä juuri tehdäänkin. -- Niin, niin! Ei ole hyvä tikku joka miehen -tehtävä, ei ole. Minä sen kyllä tiedän. Ja usein niistä on monessakin -paikassa puute. - -Ja aina, kun kotona oli tehty makkaraa ja sitä syötiin, tai kun oli -johonkuhun naapuriin käsketty lämpimäisille, ja Laukealan Vilho -oli taittanut pötkyn käteensä ja sen syönyt tikkuun saakka, kalvoi -hän tikun puhtaaksi ja tarkasteli sitä joka puolelta, sormissaan -pyöritellen ja niinkuin odotellen, että joku siihen jotain virkkaisi. -Vaan jollei kukaan suutansa avannut, arveli hän itse vakavasti: - --- Niin, niin! Kyllähän tätä makkaraa kuka tahansa valaa ja paistaa, -kun on valmiit aineet -- ja vielä useampi sitä syö -- mutta tarvitaan -siinä tikkujakin -- tikkujakin. Tikusta se alkaa ja tikkuun se loppuu --- heh! - -(Pahkakuppi.) j - - - - - -AINO KALLAS. - - -Syntynyt Viipurin pitäjäässä 2/8 1878. Synnyntänimi _Krohn_. -Julkaissut _Lauluja ja ballaadeja, Kuloa ja kevättä, Kirsti, Meren -takaa I-II_. - - - - -LUKKARI JA KIRKKOHERRA. - - -Kaarman kirkkoherra von Rosen istui kansliahuoneessaan ja merkitsi -kirkonkirjoihin viimeksi kuolleet henkilöt. Hänen oli kuuma, -huolimatta kansliahuoneen viileästä kellari-ilmasta ja avonaisesta -ikkunasta, jonka verhoja tuuli ei hipaissutkaan. Huone oli kapea, -pimeänlainen, ja kostea maan ja kiven haju tuntui nurkissa. -Valkeiksi kalkituilla seinillä väikkyi valo vihreänä kajastuksena, -tunkeuduttuaan ikkunaa piirittävän pensaikon läpi. Kansliahuone oli -synkkä, kuten koko pappilakin, joka oli rakennettu katolisaikuisen -nunnaluostarin sijalle. Etehisen holvikäytävä pyöreine kaarroksineen -oli vielä muistuttamassa entistä luostaria. Von Rosen selaili -haluttomasti ja hajamielisesti kirkonkirjoja: Anna Ei--tea, 40 -vuotta -- Riidu Mihkelin poika, 2 vuotta, kolme kuukautta... Hän -käänsi lukkarin viroksi antamat vastaukset itsekseen puoliääneen -saksaksi, välittämättä lukkarista, joka aina silloin tahdottomasti -käänsi vasenta korvaansa, jolla herkemmin kuuli, sinnepäin. Hän tiesi -lukkarin auttavasti ymmärtävän ja vaillinaisesti puhuvankin saksaa, -mutta käytti tahallaan aina viroa puheessa, pysyttääkseen juopaa -heidän välillään suurempana. - -Lukkari seisoi keskellä lattiaa, vastaten kirkkoherran ajottaisiin -kysymyksiin, pieni paperikäärö kädessä, -- lyhytkasvuinen, -kuivettunut mies, kotoisessa sarassa, nöyrän ja samalla älykkään -näköinen. Hän seisoi ilman minkäänlaista nojaa, nähtävästi häntä -väsytti, hän muutteli vähäväliä jalkojaan, siirtäen ruumiinsa painoa -toiselta toiselle. - -Von Rosen ei katsahtanutkaan lukkariin, vaan merkitsi vainajain nimiä -erityiseen luetteloon ja piirusti ristit ja kuolinpäivät kirjoihin. -Kaiken hän teki mahdollisimman hitaasti ja arvokkaasti. Hän istui -mukavassa, nahalla päällystetyssä nojatuolissaan, jalat rentonaan -lattialla. Itse asiassa häneltä kävi kaikki aivan koneellisesti, -hänen ajatuksensa askartivat alituisesti tasaisessa surinassa, -joka kuului talon takaa. Tämä surina, joka sekaantui pensaasta -sirahtavaan, katkeamattomaan viserrykseen, jännitti häntä, piti -kaikki hänen aistinsa vireillä. Se porisi kuin kiehuva kattila, -sihisten tasaisesti, herkeämättä, vähän vinkuvalla nuotilla. Hän -kuulosti sen jokaista vivahdusta, odottaen sen muuttavan äänilajia. - -Päivä oli kuin valittu, pilvetön, helteinen, ilman tuulen -henkeä... Sadetta ei ollut peljättävissä. Mehiläisten täytyisi -tänään parveilla, ainakin sen suuren perheen vadelmapensaikossa... -Jos kaikki hyvin kävisi, saisi hän tänä suvena kaksinkertaiset -perheet. Niitä olikin talvella tuhoutunut iso joukko, talvi oli -ollut tavattoman pitkä, mehiläiset nähneet nälkää. Hän teki pitkiä -laskuja mielessään, miten monta naulaa kustakin pesästä saisi. Ehkä -kerääntyisi niin paljon, että maksaisi vaivan itse lähteä Rigaan -kaupalle. - -Hän vilkaisi vaivihkaa lukkariin, ja tämän terävä, vaikka nöyrä -katse suututti ja häiritsi häntä. Mahtoiko tuo arvailla hänen -ajatuksiaan? Hän tekeytyi kahta totisemmaksi ja kertasi kovalla -äänellä lukkarin sanat, aivankuin olisi ollut yksin huoneessa. -Hänen verevät pyhimyskasvonsa, jotka niin sattuvasti muistuttivat -niitä halpahintaisia, räikeitä väripainoksia, joita kansan sekaan -levitetään, kävivät vakavan ja ankaran näköisiksi. - -Tämä pieni, kuivettunut lukkari oli jo ehtinyt monta kertaa häntä -hermostuttaa. Hän ei saanut häntä mistään kiinni, koko mies oli joka -tavoin vaan luuta ja nahkaa, ei voinut mistään näpistää. Von Rosen -oli puutteellisen vironkielen taitonsa tähden sangen riippuvainen -hänestä virkamatkoillaan eikä hän voinut koskaan lukkarille antaa -anteeksi sitä nöyryytystä, mihin kerran oli joutunut hautajaisissa. - -He seisoivat kaikki ruokapöydän ääressä, ihmiset totisine -hautajaisnaamoineen, kokonainen rivi yksivakaisia, ankaria kasvoja. -Hän alkaa lukea pöytäsiunaukseksi Herran rukousta, laskettaa sitä -ulkomuistista. -- Yhtäkkiä hän tuntee muistin pettävän, sanat -sotkeutuvat, aivankuin lanka solmuun, hän änkyttää, hikoilee, -tuntee otsasuonensa paisuvan... Hän kertaa edellisen lauseen, -- -ei sittenkään. Hän ei muista mitään. Hänen katseensa harhailee -avuttomasti pitkin tupaa, kaikkien kasvot ovat syyttävät kuin -tuomarien. Vihdoin hän keksii lukkarin pöydän toisessa päässä: -"Johanson, lue sinä eteenpäin", hän saa sanotuksi. - -Sen sijaan, että olisi ollut kiitollinen avusta, kiukutteli hän juuri -lukkarille, vierittäen syyn koko häpeästä tämän niskoille. Hänen -oli täytynyt kestää moinen nöyryytys seurakuntalaistensa edessä. -Ja juttua oli paljon levitelty pitkin pitäjää, kaiketikin lukkarin -toimesta. - -Sitä paitsi hänestä toisinaan tuntui, kuin olisi lukkari karsain -silmin katsellut hänen monia maallisia hommiaan, vaikka ei tietysti -koskaan ollut sanaakaan virkkanut. Mutta sillä miehellä oli -kummallisen terävät silmät kuihtuneissa kasvoissaan, välähtävät, -läpitunkevat, jotka sopivissa ja sopimattomissa tilaisuuksissa häntä -seurasivat. - -Hän oli kyllä maanviljelijä ennen kaikkea, papillisesta arvostaan -huolimatta, se oli selvää. Vastoin tavallisuutta hän oli pitänyt -pappilan maat omassa hoidossaan, antamatta niitä vuokralle, kuten -useimmat muut. Hän oli köyhtynyttä aatelissukua, joka vähitellen oli -häätynyt tiloiltaan, ja pappisuralle hän oli kääntynyt etupäässä -päästäkseen siten kuitenkin kartanonomistajaksi. Häntä huvitti -maanviljelys, hän tunsi tarkoin kaikki työt eikä epäillyt itse omin -käsin niihin puuttua. - -Hänen alustalaisensa pelkäsivät häntä kaksinverroin. Ensiksikin hän -oli aina itse työssä mukana, eikä hänen silmältään mikään jäänyt -huomaamatta, hänen edessään ei auttanut mitkään verukkeet. Hänen -pappilassaan oli kaksi ruoskapäivää, kuten suurissa kartanoissa. He -keksivät hänestä sananparren: tänään annan Jumalan armoa, huomenna -ruumiin hirmua. - -Mutta he olivat tottuneet ankariin isäntiin eikä se yksin olisi -riittänyt heitä peloittamaan. He pelkäsivät hänen saarnojaan, niitä -helvetin hirmuja, joilla hän heitä uhkasi, joll'eivät isäntiään -tottelisi. Hänellä oli heidän mielestään taivaan avaimet, hän päästi -sinne mielin määrin, kenen tahtoi. Oli yksi ainoa aihe, josta hän -innolla ja vakuutuksella saarnasi: talonpoikain laiskuudesta ja -kiittämättömyydestä. Silloin pani hänen syvä, komea äänensä kirkon -kajahtelemaan ja muijat kirkon vasemmalla puolen itkemään syntejään. -Jos se hänestä olisi riippunut, olisi hän mielellään pitänyt voimassa -keisarinna Katariinan aikuisen säädöksen, joka pakotti kaiken kansan -kaksi kertaa vuodessa saapumaan kirkkoon katumussaarnaa kuuntelemaan, -saarnan aiheeksi oli laillisesti määrätty orjien kuuliaisuus -aatelisia isäntiään kohtaan. Mutta sitä hänen tuskin olisi tarvinnut -tehdä, tämä vanha pakkotapa, joka jo oli poistettu, oli piintynyt -kansan käsitykseen, niin että he itsestäänkin niinä päivinä tulvivat -kirkkoon. - -Ei hän sentään ollut niinkään vihattu kuin olisi voinut luulla, -päinvastoin talonpojat pelkonsa ohella hänestä pitivätkin. Heihin -vaikutti hänen suuri asiantuntemuksensa maanviljelyksen joka alalla -ja se, ett'ei hän halvimpaakaan työtä kammonnut. Mutta ennen -kaikkea vaikutti heihin hänen ulkomuotonsa, huolimatta soimaavasta -suusta tuli hyvälle päälle hänen kasvojaan katsellessa, niissä oli -sanomattoman hyvinvoinnin ja itsetyytyväisyyden leima, ja suurista, -miedoista silmistä paistoi jotain hyväsydämisyydenkin tapaista. - -Ainoa, jota hänen ei koskaan onnistunut peloittaa eikä myöskään -voittaa, oli tämä pieni lukkari. Hän aavisti siinä miehessä salaista -vastarintaa ja uhkaa, hän ei ollut talonpoika eikä herra. Juuri se, -ett'ei hän ollut kumpaakaan, suututti von Rosenia. Hän ei osannut -kohdella häntä, ei kehdannut aivan vasten silmiä haukkua kuten -talonpoikaa, mutta vielä vähemmän olisi alentunut häntä vertaisenaan -kohtelemaan. Hän antoi hänen aina seisoa läsnäollessaan ja pani -erityistä painoa puhuttelusanalle sinä, teroittaakseen lukkarin -mieleen hänen alhaista asemaansa, mutta sittenkin tuntui kuin ei -olisi lukkari kylliksi nöyryytetty. - -Kovimmat ottelut heillä oli talonpoikien tähden. Lukkari ei koskaan -heitä avonaisesti puolustanut, mutta aina hän toi uusia kanteita ja -valituksia, aivankuin olisi ollut niitä kylällä keräämässä. Hän teki -sen nöyrästi, ilman melua, niinkuin se olisi ollut luonnollisin asia, -että hän sielunpaimenensa kanssa otti ne asiat puheeksi. Milloin oli -neljänpäivän mökkiläinen tilaltaan häädetty, milloin oli Vaidan herra -taas pakoittanut jonkun tytön kartanoon. "Mitä se sinuun kuuluu", -hän oli kerran tiuskaissut. "Ei minulle, mutta teille, armolliset -kirkkoherrat", oli lukkari vastannut. - -Hän oli niin tottunut alempisäätyisten matelemiseen ja -koirannöyryyteen, että tällainen hiljainen vastustus oli hänelle -aivan uutta. Hän rakasti sitä, että talonpojat jo kaukaa kuullessaan -pappilan aisakellojen kilinän, -- talonpojilta oli kulkusten käyttö -kielletty, -- ajoivat päätä pahkaa rattaansa ojanteeseen, niin että -kuorma singahteli sinne tänne. Hänestä oli mieluista, kun talonpojat -lähestyivät häntä selkä kyyryssä ja jo veräjällä ottivat lakin -päästään ja kun he kiitokseksi kaksin käsin halailivat hänen polviaan. - -Hänet valtasi usein salainen ahdistus ollessaan tämän miehen kanssa, -vaikka hän varoi sitä näyttämästä. Siinä miehessä oli sitkeyttä, -visaa voimaa, jolla oli joustavuutta alennustilastaan kohota, häntä -ei milloinkaan saisi maan tasalle. Se mies osasi olla vaiti ja -odottaa aikaansa. - -Kuka tietää, joll'ei juuri tällaisista miehistä ja heidän -jälkeläisistään kerran koituisi saksalaisen vallan hukka tässä -maassa? Ne olivat ne myyräntyöntekijät, jotka kaikessa hiljaisuudessa -perustuksia järkyttivät. - -Tuskin oli päässyt puolen porrasta korkeammalle, niin jo siinä seisoi -ja aikoi auttaa muun joukon yhtä kauas. - -Hiostava helle virtasi ikkunasta, valkeaksi kalkitut kiviseinät -kuumenivat kuin uuni. Lukkari muutteli jalkojaan yhä tiheämpään, hän -oli seisonut jo ainakin puolen tuntia, ja kuumuus painoi ohimoita -rautavanteena. Kuin sattumalta ja varkain hän vilkaisi vapaata -tuolia pöydän kulmassa, mutta käänsi kiireesti katseensa muuanne. -Istumista hän ei tullut ajatelleeksikaan. Mutta kuitenkin tuo tuoli -vietteli silmää, niin että täytyi sinne katsomista vastustaa kuin -kiusausta. Hänen silmänsä pälyilivät pitkin huonetta ja sattuivat -suureen kaappiin, missä kirkonkirjoja ja rippikapineita säilytettiin. -Hitaasti alkoi hänen käsivartensa siirtyä, kyynärpää tavotti kaapin -laitaa, nojautuen siihen varovasti ja heikosti, sitten yhä lujemmin, -kunnes se levollisena lepäsi laiteella, kannattaen osaa ruumiin -painosta. - -Von Rosen katsahti äkkiä ylöspäin. - -"Johanson, -- mitä sinä ajattelet! Seiso suorana, -- etkö näe, että -minä olen läsnä." - -Häntä riemastutti tämä oivallinen tilaisuus masentaa lukkaria, -nöyryyttää hänet perinpohjin, koko ajan hän oli sellaista tähystellyt. - -Lukkari vetäisi rauhallisesti käsivartensa kaapin reunalta ja seisoi -suorana, kädet sivuilla, kasvojen värähtämättä. - -Samalla alkoi puutarhasta kuulua suhisevaa surinaa, aivankuin -kiehuvaan veteen äkkiä olisi kivi viskattu, ja vesi kiehunut yli. - -Von Rosen hypähti silmänräpäyksessä pystyyn, tempaisi takin yltään -ja syöksyi ulos, jättäen lukkarin seisomaan keskelle kansliahuoneen -lattiaa. - -"Mehiläiset, mehiläiset", kuului hänen kaikuva äänensä puutarhasta. - -Kaarman pappilan puutarha oli täydellinen vastakohta pappilan -pelloille, yhtä hoidoton ja metsittynyt, kuin maat olivat muokatut. -Von Rosen ei pitänyt siitä mitään lukua, kaikki kasvoi siellä -vihantana ja villinä, rikkaruohotkin. Hyötyisässä maassa rehoittivat -nokkoset, varjoten talon sivuseinää, suuriksi, miltei tuntemattomiksi -kasveiksi kohonneina, aivankuin niitä pitkät ajat olisi jalostettu. -Puutarhamansikat sensijaan olivat vapaudessaan villiintyneet, -lavoistaan karanneet ja kiertelivät kevytmielisinä teitten vieriä -pitkine, velttoine varsineen, hedelmää tekemättä. - -Korkeitten, raakiloivien vadelmapensasten varjossa oli kymmenkunta -mehiläispuuta pystyssä, onttoja, katkaistuja puunrunkoja, joista -salaperäinen surina kuului. Näissä vanhanmallisissa mehiläiskeoissa -on vielä koko metsän tuoksuva runollisuus jäljellä, niitä nähdessä on -keskellä koskematonta metsää, jossa kaikki elää, yksin laho puukin. - -Vadelmapensaikon yläpuolella leijui pieni, musta pilvi, joka hajautui -ja tiheni, sihisten ja kuhisten, kuin olisi satoja neuloja toinen -toistaan vastaan hangattu. Lähemmin katsoen se näytti mustalta -verkolta, jonka silmukat nopeasti liikkuivat edestakaisin. Se oli -parveilevien mehiläisten karkeloa. - -Yhtäkkiä koko pilvi nuolen nopeudella syöksyi eteenpäin. - -"Ne lentävät yli aidan, -- kiireesti peili tänne!" jylisi von Rosenin -ääni. - -Hän oli unohtanut kaiken, pimeän kansliahuoneen homehajuineen, -tomuiset kirkonkirjat ja niskoittelevan lukkarin. Papillinen hitaus -oli kadonnut hänen liikkeistään, huolimatta alkavasta lihavuudestaan -hän juoksi edestakaisin läähättäen ja puhaltaen. Hän oli jo saanut -siepatuksi käsiinsä pienen käsiruiskun, kiivennyt matalalle -kivi-aidalle ja suunnannut sen letkun pakenevia mehiläisiä kohti. - -Hienona vihmana lankesi vesiruiskun säde mehiläisten päälle, ne -näyttivät epäröivän, liitelivät vähän aikaa yhdessä kohden, pitivät -kuin neuvottelua. - -Von Rosen sieppasi tuojan kädestä peilin ja alkoi sitä pyörähytellä -auringossa, jonka säteet kilpistyivät sen kiiltävästä pinnasta, -sattuen suoraan mehiläisiin äkillisinä valonvälkähdyksinä, nopeina -kuin salama. - -Von Rosenille tuli tuokioksi mieleen lukkari kansliahuoneessa. Mitä -joutavia, tietysti hän oli lähtenyt pois, hän lohdutti itseään. Tai -ryhtynyt johonkin työhön siellä. Se vaan häntä harmitti, että lukkari -oli taas saanut vettä myllyynsä. - -Koko mehiläisparvi kaarteli paraikaa tuuhean lehmuksen ympärillä. -Yhtäkkiä ne piirittivät yhden sen ulkonevista oksista ja alkoivat -kääriytyä sen ympärille. Ne imeytyivät toinen toiseensa kiinni, -muuttuivat kuin liikkuvaksi kasviksi, ruskeaksi sammaleeksi, jota -oksa alkoi kasvaa. Sammal levisi yhä laajemmalle alalle pitkin oksaa, --- vihdoin riippui puun kyljessä suuri, värähtelevä pahka, joka yhä -kasvoi. - -Von Rosen jäi ainakin tunnin ajaksi puutarhaan, mikään mahti -maailmassa ei olisi voinut häntä häiritä. Mehiläisten parveileminen -oli hänen intohimojaan, se jännitti häntä kuin hyvin järjestetty -peli. Vasta kun kaikki oli kunnossa, uusi perhe onnellisesti -asunnossaan, hän lähti takaisin takkiaan noutamaan. - -Kansliahuoneessa lukkari yhä seisoi keskellä lattiaa, samassa -asennossa, mihin oli jäänyt. - -Von Rosen hämmästyi sanattomaksi, hän oli taas kokonaan unohtanut -lukkarin. - -"Mitä sinä siinä teet?" pääsi häneltä vihdoin. "Minä seison ja -odotan, armolliset kirkkoherrat", lukkari vastasi. - -Von Rosen vaipui henkeä tapaillen nojatuoliin ja tuijotti lukkaria. -Pilkkaako tuo mies teki hänestä? Hän ei saanut selvää, oliko lukkarin -sanoissa pistävintä ivaa vaiko suurinta nöyryyttä. Ja miksi hän oli -seisonut koko ajan? Näyttääkseenkö ruumiillista kestävyyttään vaiko -pelosta alistuvasta orjanmielestä? - -Vai olisiko siinä ollut jotain muuta? Olisiko tuo lukkari todella -mies, joka jaksaisi odottaa aikaansa, seisoa ja odottaa? Ja hänen -takanaan pitkät rivit sarkatakkisia, äänettömiä miehiä... Ja kun aika -olisi tullut, -- mitä sitten? - - - - - -HEIKKI KAUPPINEN. - - -Syntynyt 7/6 1862 Iisalmella, jossa kasvantoiällään oli -palveluksessa. Sittemmin ollut opetustoimissa, v:sta 1893 Kehvon -kasvatuslaitoksen opettaja Kuopion maaseurakunnassa, julkaissut -nimellä "Kauppis-Heikki." _Tarinoita I-III, Mäkijärveläiset, Viija, -Kirottua työtä, Aliina_ y.m.; paras teos _Uranaukaisijat_ (1904). - - - - -AMERIKKA SAVOSSA. - -(Asutustarina.) - - -Matkallani jouduin kerran Amerikkaan. Ei se ollut tuo -valtameren-takainen suuri Amerikka, tasavaltaisine hallituksineen, -vaan ainoastaan vanha, harmaantunut talo Pohjois-Savon sydänmaalla, -jolla myös on sama nimi. - -Tämän Amerikan hallitsijat ovat aina olleet yksinvaltiaita, ja -jokaisella on ollut etunimenä Pietari. Omin päinsä he ovat käyneet -sotaa karhuja y.m. metsässä löytyviä vihollisia vastaan, ja -ensimäistä Pietaria oli kunnioitettu arvonimellä: Karhu-Pietari. -Toinen Pietari oli ollut samalla kova soiden perkkaaja, oikea korven -ukko, eikä häntä nimitettykään sen halvemmalla nimellä kuin Amerikan -keisari. Kolmas Pietari peri isänsä arvonimen, vaikka hänen maineensa -olikin paljoa pienempi kuin edellisten. Rauhaisan ja juhlallisen -näköinen oli tämäkin ukko pitkine tukkineen ja harmaine partoineen. -Mennessäni istui hän honkaisen pöydän päässä suuressa tuvassa, -puolitusinaa kehrääviä vaimoja tovereinaan. Heti hän nousi vieraan -puheille ja vei omaan kamariinsa, jonka pöydällä seisoi jalustalla -suuri Raamattu avattuna ja sen lähellä tupakkalaatikko. - -Tavallisten alkupakinain perästä aloin udella talon entisyydestä. - --- Mistä tämä talo on saanut tuon mahtavan - -Amerikka nimen? - -Huomasin koskettaneeni suotuisaan aineeseen, sillä ukko nauraa -myhäytti mielissään ja alkoi kertoa: - --- Vaari vainaja se on pannut alkuun niin nimen kuin talonkin. Hän -oli tullut tähän Ruotsin vallan aikana, aivan synkän korven keskeen, -ja lähtiessään sanonut, että hän menee Amerikkaan. Lehmä ja koira -oli ollut elukoita tähän tullessa, ja tuohon tuvan takana kasvavaan -koivuun, joka oli silloin ollut aisapuun vahvuinen, sanotaan mummo -vainajan kytkeneen lehmänsä. - --- Onpa se merkillinen koivu, jota sietää suojella, sanoin ja nousin -ikkunasta katsomaan. - --- On se merkillinen, ja minun tahtoni on, että viimeiseksi siihen -saapi kukaan kirveensä iskeä, vakuutti ukko. Silloin täytyy jo olla -kaikki muut puut poltetut. - --- Oletteko mitannut koivun vahvuutta? kysäisin. - --- En vuosiin, sanoi hän, mutta se on hyvin paljon toista syltä -ympäri. - --- Merkillisen suureksi tämä talokin on kasvanut näin lyhyessä ajassa -niin vähästä alusta, huomautin. - --- Onhan tämä kasvanut, virkkoi ukko. Jo siellä navetassa nyt -huiskaa lähelle viisikymmentä lehmän häntää. Mutta kyllä sillä vaari -vainajalla oli ollut alkaissa kovat päivät, kun ympäristö kaikki -oli synkkänä korpena, jossa karhut vain viheltelivät, ja leipänä -petäjänkuori ja särpimenä karhunliha. Hakata metsää, rakentaa -huoneita ja taistella karhuin kanssa, se ei ole lasten-leikkiä. -Karhunlihallahan tämä meidän suku on kasvatettu, vaan pelkäämättömiä -näistä on sitten tullutkin. Kaikki ne ovat olleet otteluissa karhuin -kanssa, nämäkin minun poikani. Nyt noita petoja ei enää kuulu kuin -ihmeeksi. - --- Isä vainajannehan oli vielä kuuluisampi, mainitsin joutuakseni -toiseen polveen. - --- Ei se karhuntapossa ollut kuuluisampi, vaan maanviljelyksessä, -oikaisi ukko. Sille annettiin kerran hallituksen puolesta -hopea-pokaali suonviljelemisestä. Täällä se on nytkin. - -Ukko haki kaapista hopeapikarin ja laski sen juhlallisesti pöydälle. - --- Se on arvokas muisto, ei sitä kaikille anneta, sanoin astiata -katsellen. - --- Ei sitä kaikille anneta, vahvisti ukko. Ja itse kuvernööri kävi -paikan päällä tarkastamassa työalat. Oletko kuullut kertomuksia sen -käynnistä? - --- En sanottavasti, vastasin saadakseni kuulla asiantuntijalta -itseltään. - --- Eihän ne ole oikeastaan minkään-arvoisia, sanoi ukko. Ovat vain -ottaneet puhuakseen, kun niistä on kummaa, että isä uskalsi puhutella -kaikkia ihmisiä samalla lailla. - --- Ei taitanut kuvernöörikään pahastua, arvelin. - --- Ei ollenkaan, sanoi ukko. Mutta olisi voinut pahastuakin, vaan -sanotaan vallesmannin tänne tullessa selittäneen, minkälainen isäntä -täällä on. - --- Muistatteko, miten isänne otti vastaan kuvernöörin? kysyin. - --- Muistan hyvinkin. Muassa olin, kun isä meni tuonne joelle -vastuukseen tietä neuvomaan. Tänne ei ollut silloin niinkään selvää -tietä kuin nyt ja vielä aitoja välillä. Jalan siitä täytyi herrankin -kulkea, vieläpä kiipeillä aitain yli. Kysyi se isä ensimäisellä -veräjällä kuvernööriltä: "pääsetkö aidan yli, vai pitääkö sinulle -veräjä purkaa?" mutta ei sanonut tarvitsevan purkaa, ja niin sitä -tultiin tänne. - -Mutta täällä se tuli akoille hätä, kun piti ruveta ruokaa laittamaan, -eikä ollut mitään varustettua edeltäpäin ja muutenkin kaikki -yhtä tuhmia. Eihän siitä yrittänyt tulla kerrassa mitään koko -ruokapuuhasta, vaan kun isä itse ryhtyi käsiksi ja kantoi pöydälle -härän ja sian palvatun takaraajan, maljallisen voita, suuren kasan -leipiä ja useita viilipyttyjä, niin pääsivät ne akat siitä huolesta. -Isä käski syömäänkin ja sanoi: "ei tässä ole niitä kihveliä eikä -kahvelia eikä leikattuja leipiä, vaan on siinä teräviä puukkoja, -saanethan niillä erän, pitäähän tuo leipä saada lehdostakin", johon -kuvernööri vakuutteli: "kyllä tässä, kyllä tässä". - -Syötyä sanoi isä: "lähdepä nyt minun suoperkkiotani katsomaan, -koska kuulut sitä varten tänne poikenneen!" Ja ihastuksissaan sitä -kuvernööri katselikin. Se oli silloin kokonaan ruisna, ja sitä ei -ollut vähä. Nyt se on niittynä; haluatko lähteä katsomaan, ei se ole -kaukana? - -Mielelläni seurasin isäntä Pietaria niitylle. Oli siinä todella -alaa sydänmaantalon viljelysmaaksi yhdellä kertaa, sillä tämä oli -vain yksi osa korpikeisarin raivioista. Heinälatoja siinä oli -noin puolitusinaa, vaikkei kaikki paikat kuuluneet enää hyvästi -kasvavankaan. Uudemman viljelystavan mukaan siihen tulisi yli -kymmenen ladon heiniä. - --- Sattuiko tämä hyvään vuoteen silloin ensi kerralla? kysyin -isännältä. - --- Hyvään sattui, vastasi hän. Ja siitä se on pohja tämän talon -varallisuuteen, sillä rukiita tuli niin, ettei tahtonut aittoihin -mahtua. Pienempi tässä olisi talo, jos halla kävi silloin vieraana. - --- Mahtoi se isäänne peloittaa, arvelin minä. - --- Kyllä kaiketi, mutta ei siltä uskallus sittenkään olisi mennyt. -Niin sanoi silloinkin, kun viimeiset siemen jyvät kourastaan heitti: -"nyt se on minun osaltani tehty; anna Luoja, jos annat, mutta jos et -nyt anna, niin tottahan annat toisella kerralla". - --- Se oli suora rukous ja auttoi. - --- Suoruus aina auttaa, vakuutti hän kääntyen kotiin päin. - --- Onko se totta, että joku sotaherra olisi vaatinut isänne -tutkintoon? kysyin pihaan kävellessä. - --- Totta se on, sanoi isäntä. Se oli sattunut aikoja ennen, heti -Ruotsin vallan loputtua. Tänne pääkylälle oli näet majoitettu Venäjän -sotaväkeä. Ja oliko se nyt niiden päällikkö vai tarkastaja, joka -oli kuullut, että täällä on mies, jota kutsutaan keisariksi, ja -silloin ei muuta, kuin haettiin tutkittavaksi. Jo sanoi isä vähän -pelänneensä, mikä tästä tulee, mutta sitten sanoi ajatelleensa, että -rohkeus ja rehellisyys ne parhaiten auttavat, ja oli pystypäisenä -astunut sotaherran eteen. -- "Kutsutaanko sinua keisariksi?" oli -kysynyt tuimasti. -- "Niinhän ne ovat haukkuneet", isä sanoi -vastanneensa. -- "Mitä haukkuneet?" oli taas sotaherra ärähtänyt. -"Itsekin kuulut nimittävän itseäsi keisariksi." -- "Olenpa voinut -sattua sanomaan", oli isä myöntänyt. -- "Kenen keisari sinä olet? -Onko sinulla valtakunta ja sotaväkeä?" oli taas tutkannut. -- "Onhan -se tuolla korven keskellä valtakunnan tapainen, ja sotaväkeä siellä -on näin kesällä, ettei saa silmiään kunnolle auki", oli isä sanonut -ja sitten selittänyt: "se on näet niin, että kun minä asun tuolla -sydänmaalla, jossa on tavattomasti itikoita ja paarmoja, niin ihmiset -ovat ruvenneet minua kutsumaan itikoiden ja paarmojen keisariksi." -Silloin oli sotaherrakin laskenut leikiksi, vieläpä taputtanut -naurain olkapäälle ja sanonut: "saat pitää sotaväkesi ja olla niiden -keisari". - -Puhellessa jouduttiin pihaan takaisin, jossa vaimoväellä oli -tarjottavana kahvia. Sen juotuamme meni ukko kaapilleen, otti sieltä -pullon ja kysyi: - --- Kelpaako sinulle ryyppy? - --- En ole ensinkään pitänyt tapoinani, vastasin, mutta jos tällä -kertaa tuon merkillisen astian muistoksi. - --- Senpä vuoksi minäkin kysyin, sanoi hän kaataissaan. Ei tätä -kumminkaan liene piimätuopiksi tarkoitettu. - -Ja sitten me ryypättiin tuosta muistopikarista. - --- Tämä on myös isä vainajan muisto, sanoi isäntä näyttäen litteätä -leivänmuotoista pulloa. Tämä sillä oli muassa kalassa kulkiessa, että -sai ottaa kylmillä säillä viluryypyn. - --- Vai oli sillä aikaa vielä kalassakin kulkea, ihmettelin minä. - --- Oli sillä, sanoi isäntä. Eikä se vanhoilla päivillään kesäiseen -aikaan paljon muuta tehnytkään. Siellä se oli viikkomääriä, ettei -kuin pyhän seutuna kävi kotona, ja renki toi aina kalat kotiin ja vei -evästä. Välistä meni päiviä, ettei saanut mitään, mutta ei se siitä -suuttunut, luotti vain onneensa. Onni sillä oli kaikessa määrääjänä. -Jos sille tuli mieleen viedä papille saatava-kaloja, niin heitti sen -nimellä verkot, ja jos sattui niin, ettei käynyt kuin yksi ahven, -niin vei sen ja sanoi: "tämä tuli sinun onnellasi". Jos taas tuli -suurikin vakallinen, niin vei kaikki ja sanoi: "nämä tulivat sinun -onnellasi". - --- Hyvänä taittiin pitää kummallakin kerralla, huomautin minä. - --- Jopa hyvänä, sanoi isäntä. Tuli se silloinen kappalainen -(vainajana tuo nyt on) aina linnustamaankin isän kanssa tänne -jokivarsille. Ylpeänlaiseksi mieheksi sitä sanottiin, mutta niin ne -isän kanssa öykkivät kuin vertaiset, eikä siinä teititelty toisiaan. -Riitelivätkin välistä, kun saalis pääsi karkuun, mutta kohta ne -taas mennä hätistivät toinen toista puolta jokea, toinen toista ja -kiljuivat: "lyö sinä siltä puolen, minä lyön tältä puolen!" - --- Harvassa niitä on enää niin suoranuottisia miehiä, myönsin minä ja -kysyin: Mistähän tämä teidän sukunne on saanut tuon koristelemattoman -puhetavan? - --- Tuosta, sanoi ukko viitaten Raamattuun. Oletko löytänyt siitä -teitittelyjä? Tuossakin sanotaan: Sinä olet minun Jumalani, sinun -pyhä henkes vieköön minua tasaista tietä. - --- Niinhän se siellä on, mutta ihmiset ovat vaativampia kuin Jumala, -huomautin minä. - --- Niinpä kyllä, sanoi ukko naurahtaen. Mutta eiköhän siitä tule -muutos siellä toisessa elämässä, vai vieläköhän sielläkin Jumalata -ja kerjäläisiä sinutellaan ja muita kutsutaan teiksi? Muutos taitaa -tulla, vai mitä arvelet? - --- Taitaa tulla, myönnytin minä, eikä sitä asiata enää jatkettu. - -Viimeksi näytti hän Karhu-Pietarin aikuisia metsästysaseita. -Niitä katsellessa johtui mieleen yhtäläisyys tämän ja toisen -Amerikan valloittajan suhteen. Kumpaisessakin oli alkuasukkaansa, -tässä karhut, toisessa ihmiset. Kumpainenkin valloittaja teki -alkuasukkaille -- samalla tavalla. Jäiköhän kumpaisellekin -valloittajalle yhtä puhdas omatunto menettelystään? - -(Tarinoita III.) - - - - -IHANIN MUISTELMANI. - - -Alotin nuoruudenikäni siinä varmassa ajatuksessa, etten koskaan -tulisi tuntemaan iloa elämässä. Iloa jota vertaiseni ilona pitivät, -en sellaiseksi tunnustanut, ja siksi päätin kulkea elämäni läpi ilman -iloa. Vuosien kuluessa vakaantui tämä ajatus yhä enemmän. Näytti, -kuin sallimus olisi määrännyt tieni kulkemaan murheen laakson läpi. -Mutta sitten kahdenkymmenen iällä pilkisti valo minullekin. Ja tämä -valon ilmestyminen oli niin valtava ja voimakas, kuin jos kaiken -ikänsä pilvisäätä nähtyään yhtäkkiä ilmestyisi eteen selkeä kesäinen -taivas. Vaikka siitä on aikaa kuusitoista vuotta, muistuu se usein -mieleen varsinkin näin kesällä, valoisina öinä, sillä silloinkin oli -kesä ja valoisa yö. Olin juuri edellisenä päivänä rohjennut pyytää ja -saanut "maallisia" kirjoja luettavakseni. Kirjat olivat Kiven runot -ja eräs ylioppilasten toimittama albumi. Minä luin ja luin ja sitä -tehdessäni ikäänkuin siirryin toiseen maailmaan. Suuri tupa, jossa ei -tällä kertaa ollut ketään muita, muuttui aivan satumaisen kauniiksi. -Se kuvastui nyt runottarien asunnolta, joksi sen vihkivät kirjassa -löytyvät säkeet: - - Yö nyt on, ja hämyinen - pirtti unelmoipi, - sirkka uuninkorvalla - tyytyväisnä soipi. - -Sanat olivat niin erinomaisesti tunnelmaan soveltuvia, että ne ovat -aina unohtumattomina minua seuranneet. - -Vaikka yö oli kulunut yli puolen ja toinen päivä valkeni, niin ei -ensinkään tuntunut unen rasitusta. Lukeminen sai tosin tällä kertaa -jäädä, mutta jopa olikin aivoissa runoutta, jos muutakin. Ja nuo -runouden antajat, kirjat, kuinka kauniilla ne näyttivät päältäpäinkin -tuossa puhtaalla pöydällä kesäisen sunnuntai-aamun valjetessa! -Niitä täytyi aina vähän väliä käsin kosketella ja käännellä lehtiä, -tullakseen vakuutetuksi, että kaikki tuo ihanuus on vielä siellä. - -Mutta ihanuus, joka nyt mieleni täytti, ei supistunut yksistään -runouteen kirjoissa. Menin ikkunaan katsomaan, joko näkyisi aurinkoa. -Ei näkynyt, vaan siihen sijaan näin jotain muuta, jota en ollut -ennen nähnyt, vaikka se oli joka päivä silmieni edessä. Näin luonnon -kauneuden. En elämässäni ole nähnyt taulua tai muuta näköalaa niin -kaunista kuin nyt näin. Ikkunan edessä oli vihottava peltopala -järveen pistävällä niemellä, jossa rannat kasvoivat kaikenlaisia -lehtipuita. Puiden välitse näkyi peilikirkas järven pinta ja latvojen -ylitse taloja ja niiden takaa mäkiä. Kaikki tämä oli kyllä ennestään -tuttua, tunsinhan melkein jokaisen puun tuossa rantamalla. Mutta että -se olisi kaunista, sen huomasin vasta ensi kerran elävästi. Olin -luullut niiden saavan seisoa siinä joko huolimattomuudesta taikka -huviksi herrasväelle, joilla yksin luulin olevan huvia puista. Mutta -nyt nuo samat puut ihastuttivat minuakin, ne seisoivat siinä aivan -kuin kaunistaakseen tätä runouden juhlayötä. Ja mihin vain silmäni -sattui katsomaan, oli kaikkialla yhtä ihanaa. Ajatuksissa leijaili -säkeitä aivan kuin valmistautuen laulamaan tämän kirkastuneen -maailman kauneutta. Mutta kantele oli vielä virittämättä, liika uusi -laululle. Soinnut, jotka pyrkivät ilmoille helähtelemään, olivat -muiden kanteleen kaikua. - -Viimeinkin oli mentävä nukkumaan, vaikka tuntuikin ikävältä -tuon iankaikkisen unen tähden heittää kirjain ja kauniin aamun -katseleminen. Lohdutuksena tästä tappiosta ihailin vielä kotvan aikaa -vuoteellani äsken opituita säkeitä: - - Nuku, aalto rauhaton, - nuku jo, - tuolla laulaa humisten - kuusisto. - - Kehtolaulusi se on, - nuku, aalto rauhaton, - nuku jo! - - * * * * * - -Tämä se nyt on ihanin muistelma iässäni. Ihanata oli kyllä sitä -seuraava muukin aika, mutta se ei ollut enää niin uutta. Se oli -runouden orastamisen aikaa. Ajatukset jauhoivat alituistaan -runoa, olipa työssä tai lepäsi. Auran perässä kulkiessa syntyi -tavut hevosen astunnan mukaan. Kahdeksan askeleen perästä tuli -aina Kalevalan-runomittainen säe valmiiksi. Ne eivät mahtaneet -olla minkäänarvoisia, hajanaisia ajatuksia vain, jotka hävisivät -pian. Muistettavimmat syntyivät matkaa kulkiessa tai lepohetkillä. -Huonollakin taidolla syntyi niitä paperille kirjoitella, jolloin -niiden arvo kohosi tavattomasti, kun sai olla varma, etteivät enää -joudu unohduksiin. Kun jäljestäpäin katselen tuota tuhrautunutta -vihkoa, on sen jokainen säe ja loppusointu perin lapsellista ja -mitätöntä. Toista olivat silloin. Ne olivat enemmän kuin hyviä ja -pysyivät sellaisina, sillä niitä ei tietänyt kukaan. Arvostelu ei -johtunut mieleenkään, kun ei ollut aikomus koskaan kellekään näyttää. -Ja näytteeksi, etteivät ne olisi vähääkään runoutta ymmärtävän -arvostelua kestäneet, panen tähän pari värsyä. Halonhakkaajan -puolipäiväsen syönnistä metsässä sanotaan näin: - - Makealta ruoka maistuu, - Hyväp onnii atrija, - Tuonnemmaksi nälkä poistuu - Rupeamaksi ainija. - -En osaa sanoa, kuinka monesti olen tätäkin ihaillut, vaikka -murteellinen sanojen rutistaminen loppusoinnun saamiseksi on aivan -surettava. - -Myöhemmin syntyneet eivät olleet aivan näin huonoja rakenteeltaan, -pahin vika on muiden jäljittely. Omaa on ainoastaan juurtunut -surumielisyys, vaikkei enää toivoton. Eräällä on nimenä "Murhe", -josta muuan värsy kuuluu: - - Kun on mieli murheinen - surusta, - kuitenkin on iloinen - toivosta, - siksi kun taas huojennus - mieleen tulee, helpoitus - vaivoista. - -Katsellessa kaikkia silloin syntyneitä sepustuksia, näkyy niissä -hyvin vähä iloa, mutta ivaa on sitä runsaammin, varsinkin omasta -kohtalosta. Mitäpä hyötyä olisi ollut muiden ivailusta, kun eivät -saisi sitä tietääkään! - -Mutta sitten myöhemmin, jonain itserakkaana hetkenä, tulin -ilmaisseeksi muillekin nämä ajatukseni tulokset, ja silloin niiden -salaperäinen viehätys väheni. Eikä tämä ollut ainoa tappio. Runotaimi -alkoi surkastua, sen ensimäiset lehdet kuivuivat pois, eivätkä -kohonneetkaan enää siinä muodossa. - -Vähentyneekö myöskin tämän ihanimman muistoni ihanuus täten? En -kumminkaan usko niin käyvän, sillä tuossahan siintää samaa Savonmaan -vettä, ja rannoilla seisoo koivukko kesäisessä ihanuudessaan. Luulen -sen voivan joka kesä muistuttaa, että runollisuutta ja iloa on -maailmassa. - -Missä on kauniimpaa kuin pohjolan kesäinen yö, jolloin aurinko -lyhyeksi aikaa peittyy metsien taakse ja vihannoiva luonto seisoo -tyynenä, autereen seppelöimänä! - -_Kehvo_ 27/6 98. - -(Nuori Suomi VIII.) - - - - - -LARIN KYÖSTI. - - -Oikea nimi _Kyösti Larson_. Synt. Hämeenlinnassa 5/6 1873. Ylioppilas -1895. Teoksia m.m.: _Tän pojan kevätrallatuksia, Ajan käänteessä, -Kulkurin lauluja, Kuisma ja Helinä, Tuhkimo ja kuninkaantytär_ -(näyt.), _Lemminkäinen_ (näyt.), _Vuorivaeltaja_, enimmät -runokokoelmia. - - - - -KOTIUTUNUT. - - -Vankilan kello löi kymmenen. Kaikki vankilan seinät kajahtivat ja -jokainen lyönti kuului satoihin vankikoppeihin. Mutta vankikopeissa -ei istunut muita kuin tutkintovankeja ja sellaisia, jotka olivat -rikkoneet vankilan sääntöjä vastaan. Kaikki käytävät olivat tyhjiä, -niissä kävi joutilaana päivystäjänä joku vanginvartijatar ohi -koppiovien, joiden yläpuolella oli taulu merkittynä vangin nimellä, -iällä ja rikoksella. Jos reiästä katsoi, näki ahtaan kopin, jonka -puolen osan täytti rautasänky, verhona sillä harmaa siististi -levitetty huopapeite, sängyn vieressä pöytä, pöydällä sinkkinen -kupponen, raamattu tai joku muu hartauskirja. -- -- Mutta verstaassa -lauloivat höylät ja sahat unohdusta hurjille hairahduksille, jotka -pistivät ja polttivat rikoksellista rintaa öiseen aikaan, kun -vanhassa linnassa oli hiljaista, kun yön pimeydestä kuului vain -vieruskoppitoverien syvät huokaukset ja yksitoikkoiset vankilankellon -lyönnit. -- Mutta nyt olivat raskasmieliset unet kaukana, verstaassa -ahertelivat ruudukkaisiin sarkapukuihin puetut miehet tyynnyttävä -työhiki otsalla. - -Kehruuhuoneessa surisivat rukit ja naisvangit polkivat ketterästi -poljinta ja supattelivat keskenänsä peljäten ylivartijan lähestyviä -askeleita. -- Erityisessä huoneessa nuoret äidit hoitelivat -rintalapsiansa. Sieltä kuului itku ja hiljainen hyssytys. Ulkoa -linnan perältä tätä kaikkea säesti röhkinä vankilantirehtöörin -sikokarsinasta, sinne kantoivat naiset ruoanjätteitä, sata sikaa -syöksyi hirveällä melulla kaukaloittensa ääreen, sata lihavaa, -valtion kustannuksella elävää sikaa. Linnan rannasta kuului -pesukurikoiden pauke, siellä naurelivat naiset ja heidän poskensa -hohtivat siniruutuisen huivin keltaisen päärmin alta. Mutta linnan -vanhalla rintavarustuksella kiersi elinkautisten naisvankien harmaa -jono piirissä, ikäänkuin hautajaismenossa he siinä kulkivat raitista -ilmaa hengittämässä, mutta missä vartijan silmä vältti, siinä he -kujeilivat ja kuiskuttelivat salaista merkkikieltään. - -Vanhassa linnantornissa istui vanha Matleena. Monta vuotta oli hän -jo siellä ollut, montako vuotta, sitä hän ei itsekään muistanut. -Viimeiset vuodet olivat olleet toistensa kaltaisia, niin että -vaikea oli hänen niitä muistaa. Vanhoilla silmillään oli hän -lukenut kulunutta hartauskirjaansa tai istunut sukankudin kädessä -ikkunakomerossa tuijotellen ulos avaraan maailmaan. Ja linnan muurin -alla kulki vilpas virta menojaan kauas, kauas tuntemattomia hiljaisia -vesiä kohti maailman meriin. Niin vierivät hänen ajatuksensa kohti -ääretöntä ikuisuutta, missä hän saisi iankaikkisen rauhan. -- Niin -hän istui, eikä maailman levoton pauhu enään tunkeutunut hänen -korviinsa paksujen muurien läpi, ja maailma oli käynyt hänelle -vieraaksi, hänen maailmansa oli hänen torninsa, hänen kirjansa ja -hänen sukkapuikkonsa. - -Eikä hän enään mielessään hautonut nuoruutensa äkkipikaista -rikoksellista huumausta, ei hän enään muistellut pimeätä syksyn -syntistä yötä, joka oli kuiskaillut hänen sydämeensä myrkyllisiä -sanoja. -- Kerran yöllä oli hän kavahtanut vuoteeltaan, vihassa oli -hän katsellut tylyn ja hurjan miehensä nukkuvia kasvoja, miehen, -jolle hän oli myöty ja merkitty kuin talon paras elikko, miehen, joka -kahleena oli kytketty häneen ja hänen ruumiiseensa, eikä hän silloin -peljännyt rautakahleita eikä rangaistusta, miehen löyhkäävä hengitys -lemusi hänen kasvoillensa kuin tulikiven haju, salaa oli hän iskenyt -nukkuvan miehensä rintaan ja sitte... Sitte vuodet olivat kiitäneet -ohi kuin virran kuplaset ja hänen sydämensä alkoi sykkiä suvantona. - -Vanha Matleena istui linnan komerossa ja katseli tylsän uneliaasti -ulos. Ulkona oli puhdas, valkoinen talvi, virran jää oli valkea ja -toisella rannalla seisoivat ikivihreät havupuut kuin kirkkopilarit. -Ja kirkas päivä paistoi vanhan Matleenan päähän, joka oli yhtä -valkoinen kuin lumi. Matleenan sydämmessä oli puhdas valkoinen talvi. --- Tornikomerossa ei ollut muita kuin kaksi vanhaa mummoa, vanha -Riika ja vanha Heta, Matleenan monivuotisia tovereita sekä nuorempi -nainen, virnakka Mari, joka palveli vanhuksia. Mutta Matleena oli -vanhin. - -Matleena kääntyi ja sanoi: - -"Mari, kuules, anna minulle vettä." - -"Vettä ja leipää, leipää ja vettä, niitäkö vielä mielenne tekee", -virnuili Mari, "kohtahan saatte syödä oikein kuninkaallisia -aterioita!" - -"Äh, äh, tuohan vettä!", höpisi Matleena. - -"Kohtahan saatte syödä nisua ja juoda kahvia niin paljon kuin -maittaa, muori." - -Mari toi vesikupilla vettä. - -"Katsokaas muori, kuinka olen koristanut paperikukilla pienen -kamarinne kuin morsiushuoneeksi ikään. Tirehtööri antoi luvan. -Viimeisiä kertoja näitä seiniä katsellessanne, laskenpa, totta vie, -seppeleen päähänne." - -"Mitä sinä nyt?" - -"Kyllä se nuoruudenystävä vielä odottaa siellä kotikaivon alla. -Voi, kuinka minä kadehdin. Minä saan vielä monta vuotta olla täällä -kruunun ruuassa." - -"Eikä odota, Mari kulta, eikä odota, haudassa on nuoruuteni ilo, -kuollut ja kuopattu." - -"Mutta käyttehän te toki haudalla?" - -"Mitäs minä siellä... kotipitäjässä?" - -"Mitäkö? Hauskuudeksenne." - -"Ei, ei, Mari, ei minulla siellä ole mitään tekemistä, siellä on vain -ventovieraita ja nuoria naurajia. Minä en tahdo kunnan elätiksi, -ennen kuolen vaikka maantien ojaan." - -"Mutta nyt ei auta mikään", veisteli Mari ja iski silmää kahdelle -mummolle. "Tirehtööri on käskenyt minun koristaa huoneenne, sillä -tämä päivähän on ilonpäivänne." - -"Mikä ilonpäivä? Herrassa minun päiväni ovat ja taivaassa valkeuteni. -Ei, tuhannen kertaa ei, minä en tahdo enään maailmaan. Mitä vanha -kopelo siellä...? Tiellä olisin, kompastuisin, vaivaksi olisin -taluttajalle, suruksi suurustajalleni. Täällä minun on niin hyvä -olla." - -"Muori ettekö muista? Olette olleet täällä jo ummelleen neljäkymmentä -vuotta." - -"Neljäkymmentäkö vuotta? Oh, vai niin kauvan. Niinkö pian se aika on -kulunut, hoho, jaa." - -"Ja nyt tirehtööri antaa teille mitalin uskollisesta palveluksesta." - -"Mitalin? Mitä hupsuttelet? Älä sinä virnastele vanhan kanssa!" - -Mari iski taas silmää kahdelle mummolle, jotka hiljaa nauraa -kikattivat. - -"Tirehtööri antaa teille mitalin, jonka syrjään on kirjoitettu: -vapaus." - -"Vapaus? Mitä sinä tarkoitat?" - -"Ettekö nyt ymmärrä yskää, vaikka olette niin vanha ja viisas. -Tirehtööri antaa teille harmaan passin, joka avaa linnan portit." - -"Mitäs sinä, Mari... en ymmärrä", höpisi Matleena ja sukankudin -putosi lattialle. - -"Puhuin teille siitä jo kuukausi sitten, tänään pääsette linnasta -pois." - -"Pois... minä... mitä?", ja vanhus tuijotti jäykästi Mariin. - -"Mitäs siinä, vapaastihan saatte mennä, eihän se mikään häpeä ole." - -"Oh, pyhä Isä, mitä pahaa minä olen tehnyt, että tirehtööri ajaa -minun pois. Täytyykö minun mennä täältä, en, en minä..." - -"Pahan tähden se muori tänne tuotiin, nyt hyvän tähden pääsette taas -kotoseuduille, mitäs huokailtavaa siinä." - -"Voi, Jumalani, voi Jumalani!" - -Ja vanha Matleena katseli ympärilleen ikäänkuin hän olisi etsinyt -apua, ja hänen ruumiinsa vapisi. Toiset vanhukset alkoivat häntä -sääliä, ja Mari toi hänelle vettä, mutta muori ei saanut enään -entistä rauhaansa, levottomana katseli hän ovelle, ja hänen vanha, -surullinen sydämensä löi sairaalloisesti. - - * * * * * - -Tunnin päästä kuului käytävässä avaimien kilinää ja ylivartija astui -tornikammioon. - -"Matleena on hyvä ja tulee tirehtöörin puheille." - -"Mitä tirehtööri minusta tahtoo?" - -Matleena säikähti ja vaistomaisesti ojensi hän kätensä sydämensä -kohdalle. - -"Mitäs Matleena suotta säikähtää, ei tirehtööri mitään pahaa -tarkoita." - -"Mitäs pahaa minä sitten olen tehnyt?" - -"Eihän muori mitään pahaa... tirehtööri tarkoittaa hyvää... muori -tulee nyt vain, minä talutan." - -"Niin, mutta eihän tirehtööri vain aja minua pois, minä olen täällä -jo niinkuin kotiutunut, tässä tornissa on niin hyvä ja lämmin olla, -ettei parempaa... täällä minä kuollakin tahtoisin." - -"Eihän se tirehtööri aja, antaa vain vapauden, kas niin, muori astuu -nyt minun käteni varassa!" - -Tutisevin askelin kulki vanha Matleena huokaillen ja päivitellen -kautta käytävien tirehtöörin kansliaan. Hänestä tuntui ikäänkuin -olisivat vieneet mestauslavalle. Syvästi hän niiasi ja jäi ovensuuhun -seisomaan. - -"Matleena on hyvä ja astuu lähemmäksi", kehoitti vankilanjohtaja. -"Minä saan Matleenalle ilmoittaa, että keisari on taas suvainnut -armahtaa Matleenan ja Matleenalla on täysi oikeus tänäpäivänä lähteä -vankilasta vapauteen." - -"Voi tirehtööri kulta, armahtakaa!" - -"Keisarihan armahtaa..." Matleena tutisi ja hoiperteli ja kyyneleet -valuivat pitkin hänen ryppyisiä kasvojansa. - -"Hyvä, kulta tirehtööri, täytyykö minun lähteä, oi, mihinkä minä, -syntinen vanha ihminen joudun, nälkään ja pakkaseen minä kuolen tai -vaivaiskoti minun elämäni viimeiset hetket katkeroittaa." - -"Minähän vain kysyn", puhui johtaja, "tahtooko Matleena hyväkseen -käyttää armahdusta?" - -"Voi armahtakaa... nähkääs, ei minulla tuolla ulkona kavalassa ja -karsassilmäisessä maailmassa ole ketään, ei sukua, ei ystäviä... -täällä minä olen niinkuin kotonani... tirehtööri on kuin minun -setäni. Vanha Riika ja vanha Heta ovat kuin siskojani. Mari minua -hoitaa ja 'minun tornini' on käynyt minulle jo niin rakkaaksi, ja -sitten on minulla täällä kaikki, mitä tarvitsen, eikä tirehtöörin -tarvitse ollenkaan peljätä, että käyttäydyn huonosti, kyllä minä -vielä näen kutoa sukkaa, vaikken minä oikein hyvin enään näe... ja -lukeehan Mari minulle sanaa... ja nähkääs, hyvä tirehtööri, minä en -tahdo koskaan valittaa, enkä minä aio karata..." - -"Hahhaa, hyvä Matleena, sitä emme pelkää, olkaa vain levollinen." - -"Ja katsokaas, tornissa minä tahtoisin kuolla, koska hetki lyö, jona -Herra kutsuu. Minä olen täällä jo niin kotiutunut. Saanko minä jäädä, -hyvä tirehtööri, sillä muuten käy minun hullusti, minä niin pelkään, -niin pelkään." - -Vanha Matleena otti tuen pöydästä ja katsoi niin rukoilevasti -johtajan silmiin. Johtaja nousi ja taputti muoria olalle: - -"Matleena hyvä, saattehan te jäädä jos niin tahdotte, muodon -vuoksihan minä vain kysyin." - -"Kiitos tirehtööri kulta, Jumala teitä tästä palkitkoon, tahdon -puolestanne rukoilla, koska kerran Herra minut armahtaa." - -Ja vanha Matleena niiasi vielä syvempään ja ilon suloiset kyyneleet -valuivat hänen himmeistä silmistänsä. Paljon keveämpänä kompuroi hän -nyt torniinsa ja sinä iltana oli hän hyvin iloinen. Hän veisaili -ja höpisi itseksensä eikä ottanut kuullaksensakaan Marin syrjäisiä -kompasanoja. - -Ylihuomen aamulla pilkisti taas aurinko tornikomeroon, mutta vanha -Matleena ei liikahtanut vuoteeltaan, päivä valaisi hänen hapsiansa -ja hänen kirkastuneita kasvojansa, joilla näkyi selittämätön rauha. -Hänen "valkeutensa oli nyt taivaassa". Tuntui kuin hän liikkumattomin -huulin olisi kuulumattomasti kuiskaellut: - -"Minä olen täällä niin kotiutunut." - - - - - -EMIL LASSINEN. - - -Syntynyt Mäntsälässä 30/3 1861, seminaarin käynyt, toiminut Lohjan -kasvatuslaitoksen johtajana, viimeksi sanomalehtimiehenä. Julkaisuja -m.m. _Kotipoluilta I-IV, Kansan mies, Joel Sormensuo, Poikia, Uusi -tulevaisuus_. - - - - -NYYRI. - - -Raukan näköinen, kumarainen, matalainen, pieniluinen ja -tirrisilmäinen, mutta vastaili kysymyksiin rohkeasti. - --- Miten vanha olet? - --- Kahdentoista. - -Vartalo muistutti kahdeksanvuotiasta! - --- Millä luokalla olit kaupungin kansakoulussa? - --- Toisella. - -Kasvojen ilmeet ja äänen sointu tekivät minuun iloisen vaikutuksen. - --- Oletko sinä hyvä poika? - -Hän naurahti eikä vastannut mitään. Levitin pöydälle häntä koskevat -paperit ja rupesin lukemaan niitä. Luin yhden, tummeni mieleni, luin -toisen ja kolmannen, musteni kaikki. - --- Ohhoh, virkoin ja rinnastani nousi väkisin huokaus. - -Laitoksessa oli jo ennalta Kalle Kärppä ja useita muita hänen -lajisiaan, oli joukko keskiväliltäkin, jotka antoivat kylliksi -tekemistä, vaikka eivät käytöksellään johtaneetkaan ajatuksiani -ristikkoikkunoiden taakse, ja sitte niiden lisäksi ammuttiin vielä -laitokseen tämmöinen Nyyri, etevin kaikista etevistä, kuten paperit -näyttivät. - -Mielikuvitukseni lähti lentoon pojan ansioluettelon perusteella. -Raukkamaisuus, jonka olin keksinyt hänessä, kumaraisuus, -tirkistelevät silmät, jopa pienet luutkin olivat mielestäni -tyypillisiä pahantekijän ominaisuuksia, vaikka tosin aivan -vastakkaisia niihin verraten, joita ennen olin tottunut perityn pahan -merkkeinä pitämään. - -Luettuani paperit, silmäilin häntä tarkemmin, josta seurasi että -otaksumiseni vain vankistuivat. Hän ehkä arvasi, mitä mielessäni -liikkui, ja se näytti huvittavan häntä, mutta minua se alkoi -hermostuttaa. - --- Miksi sinä myötänään naurat? kysyin jokseenkin kärtyisesti. - --- Muuten vain, onhan hauskempi nauraa kuin itkeä, vastasi hän -rohkeasti. - --- Et suinkaan sinä ole liioin itkenytkään. - --- Ehkä en ole. Kukapa sen ties? Viimeiset sanat lausuttiin niin -tunteellisella ja herkällä äänellä, jotta niiden olisi pitänyt -väkisinkin koskettaa sydämeni kautta järkeeni, mutta pojan -ansioluettelo eli oikeammin hänen elkeittensä luettelo oli pannut -mielikuvitukseni semmoiseen hyppyyn ja pylläkkään, ettei minuun -pystynyt enää mikään. Mitä hänessä huomasin valkeaa ja hauskaa - ja -sitä huomasin paljo -- sen käänsin mielikuvituksissani mustaksi ja -hyristyttäväksi, kaiken mikä hänessä oli viatonta ja lapsellista, -kuvittelin rikoksellisuuden kupliksi, ja vastenmielisyyteni vain -kasvoi hänen oletetun teeskentelynsä tautta. - --- Tiedätkö, mistä vanhempasi ovat kotoisin? - --- Pohjanmaalta ovat. - -Pojan rohkea, reipas luonne oli aimo pohjalaista, vaikka minä -siinäkin olin keksivinäni häikäilemättömyyttä ja jonkinlaista -hävyttömyyttäkin. - --- Mitenkähän tässä ruvetaan tulemaan toimeen? kysyin huolissani. - -Hän vain naureli ja katseli minuun salaperäisesti tirrisilmillään. - --- Kunhan edes pysyisit täällä, ettet karkaisi. Lupaatko ettet karkaa? - --- Onko pakosta lupaaminen? Tirrisilmissä iski kipinä ja kumarainen -vartalokin suoristui silmänräpäykseksi. - --- Ei, ei pakosta. Täällä ei pakkosanaa tunnetakaan, kaikki on -vapaata. Pojat parantavat tapansa vapaasta tahdosta, pakolla ei ole -ketään hyväksi tehty. - --- Sitte voin luvata. - -Hän naureli taasen ja minun mielikuvitukseni sai siitä uutta -yllykettä vierittää kiviä kuorman lisäksi. - --- Sinulla lie tuttuja poikia täällä. - --- Onhan niitäkin, ja hän mainitsi nimeltä pari kappaletta, jotka -olivat melkein Kalle Kärpän veroisia. - --- Minkämoiseen kotiin mieluummin toivot? Taloonko, jossa on hevosia, -lampaita ja lehmiä, vaiko johonkin pikku tupaan? - -Sitä kysymystä en ollut laatinut vielä kenellekään pojalle, mutta -enpä ollutkaan ennen lukenut moista ansioluetteloa kuin Nyyrin. Kun -kuvittelin kaikkia mahdollisia vaikeuksia, tein hätäpikaa laskun, -että ehkä mieleiset kotiolot taltuttavat hänen pahat taipumuksensa -edes johonkin määrin, semmoista oli hyvässä kaupassa sattunut -ennenkin. - --- Ei sillä ole mitään väliä. - -Vastine luonnollisesti tympäisi minua... alkoi tuntua toivottomalta. -Poika oli mielestäni kuin karu maa, jossa ei silmä keksi viljelykseen -kelpaavaa pilkkuakaan. - -Sijoitin hänet muutamaan laitoksen lähellä asuvaan työmiesperheeseen, -jossa jo ennestään oli poika, laitoksen kiltimpiä ja paraimpia. -Arvelin että ehkä kiltti toveri tyynnyttelee häntä ja saa hänet -koteutumaan, jotta päästään edes heikkoon alkuun. - -Ja niin sitä lähdettiin Nyyrin kera taipaleelle, joka tuli kestämään -ainakin neljä vuotta. Odotin jännityksellä, mitä alkaa kuulua, mihin -vieteriin hän ensiksi painaa, karkaamiseenko vaiko johonkin muuhun. -Oletin mahdottomaksi, että poika, jolla oli takanaan semmoinen -entisyys kuin hänellä, siivoutuisi olemaan hiljaa. Hän oli ollut -mukana melkein kaikissa, joissa katupoika ikinä voi olla mukana, -hän oli tehnyt pikku pahoja, jotka todistivat tavatonta rohkeutta, -ymmärrystä ja punnitsemiskykyä, osottamatta milloinkaan pienintäkään -katumuksen merkkiä, seisoi papereissa. - -Kului viikko, toinenkin, eikä poika esiintynyt mitenkään -huomattavasti, mutta minun kuvitteluni eivät silti väsähtäneet. -Päässäni kummitteli että poika suunnittelee jotakin erinomaisempaa, -ja hiljaisuudellaan hän vain tarkoittaa nukuttaa minut -välinpitämättömyyteen, jotta onnistuu se, mitä hän suunnitteli. Noin -minun mielikuvitukseni urheili. - -Pistäysin usein pikku tupaan, jossa hän asui, ja joka kerta varotin -tuvan emäntää pitämään Nyyriä ahkeraan silmällä. Siten kului kuukausi -eikä tapahtunut mitään mainittavaa. - -Kun ei mitään tapahtunut, rupesin ajamaan tyhjää takaa. Sattui -kerran että minä kesken rahojen lukemista muistin jonkin asian ja -ryöpsähdin tanhualle huutelemaan poikien perään. Palattuani seisoi -Nyyri työhuoneessani, ja hän naureskeli ja silmäili aukinaiseen -rahalaatikkoon, jossa oli hopeoita ja seteleitä isompi määrä. Luulin -kuulleeni jotakin kolinaa, kun viereisen kamarin kautta kiirehdin -työhuoneeseeni, mutta oven avattuani seisoi Nyyri paikallaan, kädet -selän takana ja ovipieleen nojaten. Hän oli astunut luokan kautta -ja minä olin rynnännyt ulos viereisen kamarin lävitse, ja siten me -molemmat kuljimme omaa kaartamme, joka yhtyi minun työhuoneessani ja -eteisessä. - --- No? Mitä? Mitä sinä täällä? puhelin minä, kuten puoli säikähtynyt -ainakin... - --- Pyydän lupaa huomiseksi, vastasi hän reippaasti, kuten hänen -tapansa oli. - -Kun hän oli selittänyt pyyntönsä syyt, myönsin hänelle luvan, ja hän -poistui naureskelevana ja tyytyväisenä. - -Sitte vasta epäluulon pahat henget iskivät minun kimppuuni ja -sytyttivät mielikuvitukseni kaikki herkät ainekset. Entä jos poika -kähmäsikin laatikosta hopeoita tai setelin? Entä jos kähmäsi? Ja -miksi se ei olisi kähmännyt, semmoinen tottunut kähmääjä, kaikki -kokenut velikulta. Miksi ei olisi kähmännyt, kun seteleitä ja hopeita -oli melkein nokan ylettymissä. Olihan aivan luonnollista, aivan -järkeen käypää, että se kähmäsi. Miksi en tarkastanut heti hänen -takkiaan, lakkiaan...? - -No, jos hän kähmäsi, valostui minulle äkkiä, ilmaantuvat ne kyllä -näkyviin. Paitsi jos karkaa jo ensi yönä, sitte menevät kähmätyt sitä -sileätä tietä, voimattani muuta kuin kiittää onneani, että pääsin -niinkin vähällä. - -Tunnin parin jälestä, kun olin tavallisella iltakävelyllä, poikkesin -mökkiin ja tapasin emännän yksin. Osa mökin väkeä oli puoloja -poimimassa, osa perunamaalla, ja minulla oli siis sopiva tilaisuus -keskustella Nyyristä. Kerrottuani mitä päivällä oli tapahtunut, -kehoitin häntä terästämään silmiään, korviaan ja kaikkia aistejaan. - --- Pelkään että se karkaa näinä päivinä, kenties jo ensi yönä. Olisi -viisainta pitää eteisen ovi lujasti salvassa muutamia öitä, ettei se -pääse yöllä lähtemään. Antti kyllä sitte huomaa, jos sille ilmaantuu -rahoja. - --- Ei se Nyyri karkaa... ja minä luulen ettei se koskenut -rahoihinkaan. - -Minä naurahdin. Poikien entisyydestä en milloinkaan virkannut -sanaakaan hoitajille eikä Nyyrinkään äidin sijainen siis -aavistanutkaan, mikä pikku mestari hänen hoidettavansa oli. - --- Hauskaa että luulette niin, mutta paras on kuitenkin olla -varuillaan. - -Olin siihen määrin jännittynyt, että herättyäni aamulla lähdin -jaloittelemaan. Olin melkein varma, että Nyyri oli tehnyt tekonsa -ja lähtenyt, mutta tultuani mökin seutuville, kuului navetan luota -Anton ääni, ja kun ehdin lähemmäksi, keksin siellä mökin emännän ja -Nyyrinkin. Se oli pettymys tavallaan enkä minä tuntenut sen johdosta -mitään iloa. Mökin emännän luotua minuun jonkinmoisen syyttävän -silmäyksen, nolostuin minä ja pyörsin takaisin. Mieleni oli omituisen -tympeä, minä olin tyytyväinen, mutta en ollut iloinen. - -Mielikuvituksieni siivet olivat jo melkein kynityt, rupesin jo -arvostelemaan Nyyrin ansioluetteloa mitättömäksi, mutta talven -rajoilla pyrähti esiin uusi peikko mielikuvituksiini: pojalle -ilmaantui viisimarkkanen. Kun hän eräänä päivänä tuli kouluun, -riippui hänen housunvyöstään Fiskarin puukko, hopeahelaisessa -tupessaan. Pojat tiesivät että semmoinen koje maksoi neljän ja -viiden markan vaiheilla. Kysyin itseltäni, mistä Nyyri oli saanut -rahoja? Ei ainakaan kotoa käsin, sillä lukukauden kuluessa ei sieltä -oltu kirjoitettu kertaakaan. Muitakaan tulolähteitä, mainitsematta -niitä viisi- ja kymmenpennejä, joita hän minulta joskus sai -postilähetyksien kuljettamisesta, ei hänellä tiettävästi ollut. - -Mistä hän oli saanut rahat? oli kysymys, joka hypitteli -mielikuvitustani yhä tolkuttomammin eikä suonut minulle rauhaa -lainkaan. - -Hankittuani kuin sivumennen tiedon, mistä puodista puukko tuppineen -oli ostettu, menin asianomaisen kauppiaan luo ja kysyin muistiko -hän puukkokauppaa ja mikä raha oli ostajalla. Kauppias muisti -ostajan ja rahan: lyhyt, häppyräsilmäinen poika, vanha, rypistynyt -viisimarkkanen. - -Nyyrin syyllisyydestä ei ollut enää epäilemistäkään, lähin tehtäväni -oli saada hänet tunnustamaan syyllisyytensä: että hän syksyllä oli -kähmännyt minun pöytälaatikostani viisimarkkasen sekä piilotellut -sitä kaikissa mahdollisissa lomissa näihin saakka. - -Kutsuin hänet luokseni, lähettääkseni kirjeitä postiin. Olin -päättänyt paljastaa hänen rikoksensa, ja kävin siis kysymykseen heti -kiinni. - --- Sinulla lie rahaa runsaasti, virkoin kuin johdannoksi. - --- Onhan niitä omiksi tarpeiksi, vastasi hän, naurahdellen sanojensa -väliin. - --- Paljoko tuo puukko tuppineen maksoi? - --- Puoli viidettä ne tapaavat maksaa. - --- Mistä sinulla niin paljo markkoja? Poika naurahteli. - --- Onpahan vain. - --- Oletko ehkä työlläsi ansainnut? - --- Enpä sitä luule, vastasi hän naurellen ja kiusoittavasti. - --- Löydettyjäkö ne ovat? koetin minä aidata hänet. - --- Ei ne ole löydettyjäkään. - --- No, millä tavoin ne ovat sitte saadut? Sano suoraan. - --- Onko pakosta sanominen?... ja hänen silmissään iski kipinä ja -hänen vartalonsa suoristui silmänräpäykseksi. - --- Ei, ei pakosta, vastasin minä hyvittelevin äänin. Mutta on tapa -semmoinen, etteivät pojat salaa tämmöisiä asioita, vaan puhuvat ne -avomielisesti. Siis: mistä sinulla viisimarkkanen? - --- Täti antoi sen. - --- Milloin? - --- Tänne lähtiessä... toi sen asemalle. - --- Puhutko totta? - --- Puhun minä totta. - -Hänen äänensä vapisi ja hän punehtui vahvasti. Minä tein tuosta -omat omituiset johtopäätelmäni ja aloin ahdistella häntä uusilla -kiertelevillä ja koukuttelevilla kysymyksillä. - --- Oletko täällä ollessasi tavannut milloinkaan löytää markkoja? -kysyin ketuttelevasti. - --- En ole nappiakaan löytänyt. Miksi opettaja...? - -Hän keskeytti äkkiä lauseensa ja loi häppyräsilmistään kipenöivän -katseen. - --- Näes, minä epäilen sinua. - --- Minkä suhteen? - --- Sen viiden markan suhteen. - --- Sanoinhan jo että Liina täti sen minulle antoi. - --- Mutta minä en sitä usko. - --- Minulla on todistus, jos... - -Hänen silmissään iski väkevämpi kipinä, hän pyörähti ympäri ja -syöksyi luokan kautta ulos. Tuskin sai kymmenen minuuttia kuluneeksi, -kun hän jo palasi, kädessään kirje, jonka kuoreen oli kirjoitettu -hänen nimensä. - --- Tämän täti antoi minulle asemalla. Kuoressa oli puoliarkkinen -kirjepaperi, ja se sisälsi seuraavat rivit: Liina täti on kuullut, -että sinä joudut uusiin oloihin ja mielit alottaa uutta, hauskempaa -ja siistimpää elämää. Tässä viisi markkaa, osta niillä joku esine, -joka on alati silmiesi lähellä muistuttamassa että täti toivoo sen -päivän pikaista nousua, jolloin sinä tulet tervehtimään häntä hyvänä -poikana. Elä unhota tädin toivoa -- -- - -Luettuani rivit, häpesin, päätäni kuumetti ja minä toimitin Nyyrin -hetimiten postimatkaan. Luonnollisesti en voinut jättää asiaa tähän, -sillä olin pojan silmäyksistä lukenut, mitä hänen sielussaan liikkui, -omatuntoni oli syyttävä, kaikki halpamaisuus ja pikkumaisuus, johon -olin eksynyt, paljastui omien silmieni nähdä heti rivit luettuani. En -harkinnut asiaa niin paljo siltä kannalta, että poika oli oikeutettu -saamaan hyvitystä, mutta ennemmin siltä kannalta, että minä olin -velvollinen antamaan hyvitystä. Olin velvollinen lausumaan hänelle -erhettyneeni ja että olin iloinen hänestä ja toivoin vastaisuudessa -pelkkää hyvää hänestä. - -Ja minä käskin Nyyrin luokseni ja alotin: - --- Olen erehtynyt sinun suhteesi, sinä oletkin hyvä poika. - -Hän nauroi kuten ainakin, mutta nyt nauru tuntui minusta -miellyttävältä, tuntui hyvän pojan naurulta, sillä vihdoinkin olivat -silmäni auenneet. - --- On hauskaa että alotit toisesta päästä. Olit kai päättänyt alottaa. - --- Ehkä olin, kuului naurunsekainen vastaus. - --- Hyvää päätöstä jo pitää kunnioittaa, se on suuri askel hyvän -tiellä, mutta jos sitte hyvä päätös toteutetaan, ansaitsee se monin -kerroin kunnioitusta. - --- Olet ehkä hyvinkin huomannut, etten ole sinusta oikein pitänyt. - --- On tuo huomattu. - --- Näes, minä pelkäsin että teet pahoja ja karkailet, mutta nyt en -enää epäile, sinä olet hyvä poika ja me ollaan tästäkäsin ystäviä. -Ollaanhan? - --- Vaikka ollaankin, nauroi hän ja hänen häppyräiset silmänsä -loistivat niin hauskasti, jotta oli nautinto katsoa niihin. - -Kului lukukausi loppuun, kului toinenkin, eikä Nyyriin nähden -tapahtunut mitään, ei pikku seikkaakaan. Poika oli luonteeltaan -ja tavoiltaan aivan kiltti ja siisti. Ainoa mikä toisinaan pisti -silmääni oli se, että poika oli lauhan näköinen, mutta itse asiassa -tulen kiukkuinen. Mutta kuitenkin minä kaipasin selitystä hänen -hairahduksilleen. Pikainen muutos pahantapaisesta hyväntapaiseksi -kohosi järkeäni korkeammalle enkä minä kyennyt sitä millään tavoin -selittämään tyydyttävästi. Ainoa tyydyttävä selitys oli se, ettei -Nyyri ollut milloinkaan ollut todellisesti pahantapainen, se oli -kaikki ollut ohimenevää pälkähdystä ja päähänpistoa tai oli hän -suorastaan ollut pakotettu menettelemään juuri siten, kuin hän oli -menetellyt. Joku voima oli hypnotisoinut hänet, arvelin, ja kaikki -se mikä oli tehty, ei langennut hänen syykseen, se oli jonkun toisen -syy, olojen syy, ympäristön syy, sanalla sanoen kaikkien muiden syy, -vaan ei Nyyrin itsensä. - -Odottamattani minä sitte sain kurkistaa esiripun taakse ja sain -nähdä ne tapaukset, jotka olivat turmella pikku ihmistaimen ja tehdä -siitä hylkykalun iäkseen, päiväkseen. Kaikki on jäänyt kirkkaasti -muistiini. On joulukuun iltapäivä, maa on lumeton ja roudassa, ilma -on kylmä ja tyyni, Nyyri ja minä astelemme yksissä joko lääkäriin -tai apteekkiin, en muista kumpaanneko. Jonkinlaista tarttuvaa -silmäkatarria on ilmaantunut poikiin, se raivoo kuin tuli kuivassa -kanervikossa ja on osannut tien Nyyrinkin silmiin. Niitä kirveltää -huonelämpöisessä, ne juoksevat vettä, lukeminen ja kaikki koulutyö on -tukalaa, mutta ulkona kylmässä ne eivät kirvele eivätkä juokse vettä, -ne sietävät kylmää, mutta ei lämmintä. - -Me astelemme ja puhelemme. Nyyrin silmäkivusta huolimatta on meidän -mielialamme hauska, sen vaikuttaa ehkä raikas talvipäivä ja tunne -lähenevästä joululomasta. Astellessa nousee mieleeni kysymys Nyyrin -entisyydestä, nousee houkuttelevampana kuin milloinkaan ennen, ja kun -kysymys on hetkisen pyörinyt mielessäni, lausun minä äkkiä: - --- Miksi sinä käyttäydyit Helsingissä niin mokomasti? - -Hän punehtuu, nauru katoaa hänen huuliltaan. - --- Siihen oli kai erityisemmät syyt. - --- Oli. - --- Kerrohan ne minulle. Kenen tähden sinä tekeydyit pahantapaiseksi? - --- Isän ja äidin vuoksi, etupäässä äidin. Minulla oli uusi äiti. - --- Ovatko asiat niin? kysyin minä, joka olin lukenut huolimattomasti -pojan mainekirjan, tärkeimmän paperin, joka olisi opastanut minut -arvaamaan kaikki, mutta huolellisesti sen sijaan virheluettelot ja -muut mitättömät paperit. - --- Vai niin, vai sait sinä uuden äidin. - --- Isä rupesi pitämään äidin puolta... Minä vaikenin ja koko puhelu -olisi sammunut tähän, sillä Nyyri ei ollut ensimäinen poika, -jonka elämän äitipuoli oli piloille manannut, mutta hän tokaisi -odottamattani: - --- Kaikki lähti alkuun kymmenpennin tähden. - --- Mitä? Kymmenpennin tähden, kiirehdin minä lausumaan. Kerrohan -miten. - -Hän kertoi jutun kymmenestä pennistä, josta jutusta kaikki lähti -alkuun. Silloin kun se tapahtui, ei heillä, äidillä ja hänellä, -ollut enää hyvät välit. Äiti sitte muutamana iltana lähetti hänet -ruokapuotiin ostamaan ryynejä, perunajauhoja, silliä ja sokuria. -Rahoja sai hän käteensä noin kaksi markkaa, sekaisin vaskilantteja -ja viisikolmattapennisiä. Maksaessa puuttuikin kymmenen penniä, ja -siitä sukeusivat riidat. Äiti väitti hänen kavaltaneen puuttuvan -kymmenpennisen, hän kinasi ja kannusti rohkeasti vastaan. Ja sitte -hän sai isältä selkäänsä sekä kavaltamisesta että kinaamisesta ja -kannustamisesta. Selkäsaunan jälestä makasi hän yön rapun alla, sai -siitä toisen selkäsaunan, sitte hän karkasi päiväksi kotoaan -- ja -sai selkäänsä kerran kolmannen. Näiden kolmen saunan jälestä seurasi -lyhyt saunaton aika, mutta sitte hän vahingossa särki jonkun vanhan -posliinimaljan, jonka arvo ei ollut suuren suuri ja joka harvoin enää -oli käytännössä. Kun isä illalla saapui työstä kotiin, hiipi hän -varpaisillaan jälessä, asetti korvansa oveen ja kuunteli miten äiti -tuiskahutteli, että poika ilkeyksissään oli särkenyt maljan. - --- Se tarvitsee enemmän selkäänsä, lausui äiti lopuksi. - -Silloin hän vietti toisen yön rapun alla, vaikka: oli kylmä ja -sateinen aika, mutta selkäänsä hän lopulta kuitenkin sai maljan -särkemisestä ja piileksimisestä, ja uhkauksia lausuttiin vastaisien -saunojenkin varalle, joten tulevaisuus oli yhtä synkkä kuin -nykyisyyskin. - -Pikku veikosta koitui hänelle uusi kiusa, sitä piti vaalia ja varoa -kuin tulikipinätä, ja jos se parahti tai loukkasi itsensä tai -kaatoi kumoon kukkaruukkuja ja muita helposti kaatuvia esineitä, -aina tuli vaalijan selkänahka kysymykseen. Kanteet olivat aina -käynnissä, mutta kerran hän sitte puolustautuessaan paiskasi kuuman -kahvipannun sisältöineen isää kohti ja syöksyi kadulle. Teon jälestä -oli hän useita vuorokausia kotoa poissa, laiminlyömättä silti -koulunkäyntiään, sillä täti antoi hänelle syödä. Ja täti yritti -särkynyttä sovintoakin paikata ehjäksi, mutta yritys raukeni tyhjiin, -koti oli käynyt hänelle kolkoksi ja isä vieläkin kolkommaksi. -Ensimäinen syyttä saatu selkäsauna oli aina hänen mielessään, kun -häntä lyötiin kovalla aseella, vaikka hän miten rukoili ja vakuutti -syyttömyyttään. - -Kotona ei hän enää viihtynyt, isän silmissä ei hän enää lemmen -kirkasta huomannut, kaikki oli muuttunut. Silloin hän heittäytyi -pahantapaiseksi. Jonnekin muuanne piti hänen päästä, pois kotoa -isän kylmien katseiden edestä ja äidin kanteiden tieltä... vaikka -vankilaan. - -Melkein vuoden kesti hänen seikkailijaelämänsä, jolloin hän koki -kaikkea, mitä katupoika voi kokea, ja teki kaikkia elkeitä, joita -katupoika voi tehdä. Eikä ensimäinen, syyttömästi saatu selkäsauna -sittekään herennyt kirvelemästä, se oli yhä kuin takaisin maksamatta -ja korvaamatta. - -Kun ei hän kehdannut näyttäytyä tädin edessä, täytyi hänen joskus, -kun muu keino ei auttanut, pistäytyä kotiin anastamaan ruokaa ja -muutakin, jota voi ruuaksi vaihtaa. Nämä anastukset aina myötäsivät. -Jota rohkeampi hän oli, sitä parempi onni seurasi häntä, ja kun hän -äkkiä ilmaantui äidin eteen, jäykistyi tämä aina ja katseli ristissä -käsin hänen menettelyään. - -Koulunkäyntinsä oli hän heittänyt vallan, hän oleskeli vain kaduilla, -satamissa, tekipä hän joskus retkiä maaseutukaupunkeihinkin. - -Vihdoin hänet saatiin kiinni omassa kodissaan, jonne hän kovan onnen -pakottamana oli taasen lähtenyt anastuksille. Kun ei hän luvannutkaan -parantaa tapojaan, ja kun hän jo oli ennättänyt tehdä pitkän sarjan -pikku rikoksia, ei hänen kanssaan enää kokeiltu, vaan lähetettiin -hänet piammiten laitokseen -- onnellisinta mitä hänen mielestään -hänelle saattoi tapahtua. Lähtöpäivä oli rajapyykki hänen elämässään, -sen pyykin ohi matkattuaan paiskasi hän luotaan pahantapaisuutensa, -kuten leikkikalun, josta oli jo saanut kyllikseen. - --- Mitäpä jos olisit osunut kovakyntisien hoitajien käsiin, olisitko -karannut ja tekeytynyt uudestaan pahantapaiseksi? - --- En, sitä en olisi tehnyt, minä olisin kärsinyt. Hän katsoi minuun -ja hänen silmissään iski rohkea kipinä, joka vaikutti minussa -luottamusta hänen sanoihinsa. - -Seuraavana keväänä me erosimme. - -Yhden ainoan kerran olen häntä tavannut sittemmin, ja siitäkin -tapaamisesta on monta vuotta. Pohjoisesplanaadilla oli joulunaikainen -ihmistungos, tungoksessa tarttuu joku minun palttooni hihaan, ja -korviini kuuluu: - --- Opettaja, hyvää päivää. Se oli Nyyri. - --- Mitä kuuluu? Hyvinkö menee? - --- Hyvin menee. - -Hän oli suuren liikkeen juoksupoikana, ja huomasin että hänellä oli -siisti puku, iloiset kasvot ja tietenkin hyvät tulevaisuuden toiveet. - -Mutta lyhyt hän oli ja kumarainen, kuten ennenkin. - -Me astelimme yhdessä jonkun minuutin, mutta sitte hän sanoi hyvästit -ja pyörtihe omille hommilleen. Hän pani melkein juoksuksi, ja hänen -lyhyt vartalonsa hukkui pian ihmisvilinään. - -(Poikia.) - - - - - -JOHANNES LINNANKOSKI. - - -Syntynyt Askulassa 28/10 1869. Toiminut aikaisemmin -sanomalehtimiehenä. _Vihtori Peltosena_, joka on hänen -virallinen nimensä, julaissut kaunoluvun oppaan _Puhetaito_, -tyylioppaan _Kynäilijä, Keksintöjen kirjan_ y.m. _Linnankoskena_ -kaunokirjallista: _Ikuinen taistelu_, draama; _Laulu tulipunaisesta -kukasta, Taistelu Heikkilän talosta. Kirot_, draama; _Pakolaiset_. - - - - -JUHANNUSYÖN UNELMA. - - -Minä unta näin -- unta suurta ja surullista. - -Näin kansan lukuisan kuin aavikon hiekan, suvun suuren, moniheimoisen. - -Olivat toiset raa'at, väkevät kuin karhut: karhuja kaatoivat, ratsuja -kiidättivät -- toiset leudomman luonnon olivat lapsia. Toisten laulu -oli kuin hiitten sotahuuto, toisilla jänne ja jouhi kipenöiden soi, -kolmansilla kannel honkainen hiljaa kumisi. - -Se oli Suomen suuri suku, kansa Aasian aroilla. - - * * * * * - -Näin sitte myrskytuulen tulevan, kansanaallon karjaspäisen kohti -vyöryvän: tieltä, alta pois! - -Minä uljasta ottelua odotan, karhunkaatajain ja ratsunkiidättäjäin -rinnan ryntäämistä, viulun ja kantelon sotaisten sävelten soittoa, -koko kansan nousemista. - -Vaan ei soi, ei kokou hajaiset heimot, ei ole suuressa suvussa sitä -miestä, joka vuorenhuipulle nousisi ja huutaisi: yhtykää, liittykää, -kokonaista luokaa, yhtenä torjukaa -- tai yhtenä kaatukaa! - -"Alta pois!" -- karjasaalto Suomen suvun kulkijan poluille lakaisee, -kuin akanat tuleen. - -Yhdet syrjään viskautuvat, korpiin -- korpiin jäävät. - -Toisiin karjasaallon vaahtoa tarttuu: tieltä, alta pois! vuorostaan -maailmalle huutavat. Kuin metsänpalo syöksyvät he Europpaan, savu -ja lieska tietään osottaa, tuhkaa ja raunioita jälkeensä jättävät, -tuhkiin itse hautautuvat -- lyhyt on hurjain huikea taru. - -Kolmannet, neljännet ja viidennet: hiljaa, alta pois, hiljaa uusia -asuinsijoja kohti -- on maailma avara. - - * * * * * - -Näin taas kansan maata asuvan, kansan vauraan, voimakkaan. - -Se virtojen vierillä asuu, laajan Venäjän laaksoja kansottaa, ketkä -maata viljellen ja karjaa kaiten, kutka kaupan miehinä kulkien. - -Se suku jumalilta vain rauhaa rukoili -- muusta lupasi itse huolen -pitää. Se rauhan sai: kansa karttui, elo varttui, mantereita maine -kiersi. Uljas oli ryhti, asu korskea: värit pukineilla kiistaten -leikkiä löivät, kulmilla kultaa, hopeata helmuksissa, kuin -ruhtinaitten jälkeläiset he kulkivat -- tää rauhan kansa, rauhan -toimissa väkevä. - -On maailma avara -- maailma pienenee, liikahdella alkaa. Taas -Suomensukua puristetaan: alta pois! Se puristuksiin vain huokauksin -ja suruisin kantelon näppäyksin vastaa. - -Ei, ei kaikki! Jo eräillä veri kiehahtaa, mies päätään muita pitempi -ratsun selkään nousee ja heimonsa kokoo, viulu sotaisen sävelen -soittaa: eteenpäin! Kuulen kavioitten kapsetta, näen miekkojen -huisketta; kaatuu, kaataa, puristajain läpi tiensä raivaa, oudoille -häipyy poluille. Vaan ei ainiaksi: taas kaukaa kuulen "eljen"-huudon, -viulun äänen riemuisen, voimakkaan -- se on kansa Unkarin aroilla. - -Mut kanteloisen heimot ne vain huokailevat ja suruisin näppäyksin -soitintaan sormivat: on maailma paha, alta pois, rauhaa, rauhaa! - -Toiset metsiin painuvat, kontioitten kanssa mätästä jakavat -- -metsiin jäävät kuin nuotiotulet tuikkimaan, kuin nuotiot sammumaan -kansan vierahan keskelle. - -Sirpale merta kohti siirtyy, meren parrasta asumaan, meren viertä -virumaan -- vieläkin viruvat, vaikk'eivät toivoa vailla. - -Osa pohjoista kohti polkee: jumalat lie maailmassa vielä kolkkanen, -kussa omin voiminsa asua saapi! - -Tie pitkä, polku okainen -- harmaja kulkijain mieli. - -On maailmassa pikkuruisen tilaa vielä: kaista kangasmaata, muru -kalliota, silmänkanto karpalosuota, rytöä revon kesäkausi juosta, -järvenpilkka siellä täällä. - -Jumalat! Tää on meille suotu, meille luotu, tät' ei hienokätiset -himoa, ei hienokätistä elätä -- Jumalavita: kirves hongan kylkeen! - -Taas näkyä näen: asuvat, kaatavat, raatavat -- rytöä, suota -Suomenmaaksi. Elo niukka: rauha leipänä, soitto särpimenä, korpia -vastaan sotia käyvät -- rauhan kansa, rauhan askareissa sitkas, -väkevä. - -On maailma avara -- maailma yhä pienenee. Jo suomenniemeläiset -seljässään, kyljissään puristusta tuntevat. Täälläkinkö, hankien -keskellä...? Hämmästyneenä katsoo Kalevan kansa. - -Täälläkin: on maailma kade, kavala. Tie eteen, sauva käteen, taas -sitä kolkkaa etsimään, kussa rauhassa asua saisi. - -Etsimään...? Meri yhtäällä, miehet miekalliset toisaalla -- jo nousi -eteen maailman ääri! - -Suomen miehelläkin kerran sisu kuohahtaa, hammas karkiaa. Kuin -kontiot pesänsä, pentujensa puolesta he iskevät: nuijin, kuokin, -kirvein, kynsin, hampain. - -Turhaan: rautapaitoihin nuijat särkyvät, rautainen on valloittajan -nyrkki. Alta et päässyt, alle painu: miekan alle, ristin alle, tapain -alle vieraan kielen, vieraan mielen alle -- itse et luomaan kyennyt, -kiviksi muiden kivijalkaan luonnu! - -Yhä harmaammaksi käy harmaja kansa. Usko uusi, tapa uusi -- taipuu, -luontuu. Vieras kieli, vieras mieli -- taipuu, kuin unissaan taipuu, -uusin nimin ristitään. Huokailee ja unelmoi, suruisin näppäyksin -perintösoitintaan sormii; senkin unohtaa, vain huokailee, huokailee --- nämä harmajan polun harmajat polkijat. - -Talot harmaat, taivas harmaa; puku harmaa, aatos harmaa. Herrat -vaihtuu, tavat säilyy: huokailee, huokailee, unelmoi ja huokailee -- -tämän harmajan maan harmaja kansa. - - * * * * * - -Minä unta näin -- unta suurta ja ihanaa. - -Oli juhannus, jumalten juhla, kesän kerkein heilintähetki. Tuomi -tuoksui, pihlaja lumelta paistoi, ruohon poskilla värit väikkyivät. - -Niin oudolta tuntuu: kuin odottaisin jotakin. - -Silloin laakson pohjasta sävel helähtää. Outo ja kuitenkin -tuttu, aavistettu vaikkei kuultu - kuin olisin sitä kuullakseni -vuosituhansia elänyt, sen hetken kerran tulevan tiennyt. - -Sävel helää, paisuu. Harmaista kylistä, harmaista taloista kansaa -tulvii. Harmaata kansaa...? Ei -- taas pukimilla värit kiistaten -leikkiä lyövät, kulmilla kultaa, hopeata helmuksissa kuin -ruhtinaitten jälkeläiset he tietään käyvät. - -Sävel paisuu, kutsuu, kiehtoo. Kansa tuhansin kukkulata kohti kulkee, -sen rinnettä ylös samoo -- tulta silmässä, terästä jalan nousennassa. - -Kangastustako? Kukkuloilleko, ne jotka vuossatoja laakson pohjissa -piilivät, laakson loukoissa huokailivat ja suruisin näppäyksin -soitintaan sormivat? - -Sävel paisuu, helää, kukkula liikkuu, elää; tuhannet kädet kuin -vannoen taivasta kohti kohoaa: kaikki takaisin vallotamme, minkä -menetimme mieltä, kieltä, hengenpontta suomalaista -- päin peltoon -suuret aurat! - -Kannel riemuin kajaa, kannel vanha ja uusi: runko vanha, kielet -uudet, honkarunko, teräskielet -- ukkosena viesti maailmalle vierii: -on Suomenniemellä uusi huomen koittanut, laakson kansa kukkuloille -noussut! - -Niin kumma on tenho sävelellä tuolla: kotoinen omaa, vieras tajuu --- terve, kansa vanha ja uusi, Kalevan kansa! Tulevan kansa, -Suomenniemen uusi usko! - -Kukkulan laella kokko leimahtaa: metsänranta ruskottaa, harmaat kylät -punaisna puuntaa, punerrus poskipäillä kaiken kansan. - -Etäällä tulet vastaan tuikahtaa: Viron tulet, Vienan valkeat, -kaukametsäin kalpeet nuotiot -- terve, terve, kolmasti terve: vielä -elämme! - - * * * * * - -Untako? Vain untako näin, juhannusunta suurta ja ihanaa -- minä -harmajan kansan harmaja lapsi? - -Ei, kolmasti ei! Se unta jos oli -- viimeinen olkoon uneni. - -(U. S. 1906.) - - - - -MUUTTO HÄMEESTÄ. - - -Maa oli vielä sula, vaikka marraskuu jo oli käsissä. - -Hämeen haavat puutarhain ja pihamaitten nurkissa itkivät lehdettöminä -myöhäsyksyn utuisessa ilmassa. Hämeen kuuset kuoppamäillä ja -veräjänpielissä huokailivat ikävissään, ja pienet kiillottomat -pisarat istuivat oksien nirpuissa ja ruohon kuihtuneella ruumiilla, -vaikka päivä oli jo puoliin kulumassa. Kaiken yllä lepäsi -tummanharmaa taivas laakeana ja raskaana. - -Keskitalon väki teki Savoon muuttoa. - -Jo kahtena edellisenä päivänä oli asemalle ajettu kaikellaista kalua -ja työasetta. Paljon sitä oli karttunutkin -- vanhaa tuttua ja -rakasta, josta ei raskittu luopua, vaikkei sitä olisi välttämättä -tarvittukaan. - -Tänään oli varsinainen lähtöpäivä. - -Pitkiin jäähyväisiin ei ollut aikaa, vaikka jätettiinkin rakkaat -kotitanhuat. Toiset tuskin ennättivät muuta kuin syrjäsilmällä -vilkaista portista lähdettäessä, sillä karja juoksi ja äänteli -sekasortoisena, luullen laitumelle pääsevänsä. - -Ensimäisinä kulki kymmenkunta lammasta Hannan ja kolmetoistavuotiaan -Helkan ohjaamina. Niitä ei Hovissa ollut kuin muutamia, eikä kuulunut -olevan paljon koko Savon puolessa. - -Sitten seurasi seitsemän lehmää ja leveäotsainen sonni, jota vanhin -poika Vihtori nuorasta ohjaili. Toiset olisivat tyytyneet vähempään -karjamäärään, mutta Uutela oli järkähtämätön, hän ei uskonut noista -"savolaisista sammakoista" mitään hyvää. -- Uutelaan oli sillä -Savon-matkallaan mennyt itsepintainen epäluulo kaikkea savolaista -kohtaan. - -Viimeisenä kulkivat molemmat emännät, vanha ja nuori, kaikellaista -pikku sälyä täyteen ahdetuilla kärryillä, Liinun juostessa kärryjen -perään sidottuna. - -Vielä oli kärryillä, säkillä peitetyssä pärevasussa, suuri mustan- ja -valkeankirjava Mikko kissa. Uutela oli tahtonut senkin mukaan -- hän -ei kerta kaikkiaan luottanut edes savolaisiin kissoihin. - - * * * * * - -Kulettuaan kotivainioiden läpi eläimetkin jo rauhottuivat. Tie nousi -loivaa rinnettä pienelle mäentyppyrälle. - -Siellä he pysähtyivät ja katsahtivat vielä kerran taakseen. - -"Kyllä se Keskitalo sentään on kaunis!" huokasi Hanna pehmeällä -äänellään, kainonsinisten silmäin kaihoisasti värähtäessä. - -"Onhan se", jatkoi Uutela samalla kaipaavalla sävyllä. -- "Vaan sinne -se nyt jääpi." - -Keskitalo vilkaisi Uutelaan: jo oli aika hänen tarttua asiaan. - -"Sinne jäi!" sanoi hän niinkuin menneestä asiasta. "Vaan minä -puolestani lyön vetoa, ettei meidän tarvitse marssia täyttä -kolmeakaan tuntia, niin jo Hovin katot pilkottaa!" - -Hän sanoi sen niin tarttuvan leikkisästi, että kaikki rupesivat -hymyilemään ja ikäänkuin noita uusia kattoja ajattelemaan. Helka -yksin katsoi ihmetellen, vaan sitten hänkin hoksasi isän sanoissa -piilevän sukkeluuden ja naurahti ääneen tälle huomiolleen. - -"Painetaas vain eteenpäin, päivä kuluu!" puheli Keskitalo hilpeästi. -"Hei-hei, Heipparinna!" Hän huiskautti erästä lehmää piiskallaan. "Ja -mitäs se Onnike siellä sivulle vänkää -- juokses Kalle!" - -Keventynein mielin lähdettiin eteenpäin. Ainoastaan vanha emäntä -pyyhkäisi pääliinansa kulmalla salaa silmänurkkaansa. - - * * * * * - -Tie kulki yhä asuttuja seutuja. Siellä täällä oli aina joku talo, -torppa tai mökki. - -Tuntui niin hyvältä että oli noita vanhoja tuttuja, jotka ikäänkuin -jättelivät hyvästi ja toivottelivat onnea. - -Melkein kaikissa, loitommissakin, heidän matkansa huomattiin. -Ilmestyi aina ikkunaan joku pää, sitten useampia -- ne sieltä -myrttien, palsamien, verenpisarain ja pelagoonien välitse katselivat -ja ajattelivat lämpimiä jäähyväisajatuksia. - -Joistakuista paikoista tultiin aina pihalle saakka ja katseltiin -siitä. Eräistä lähemmistä huudettiin: "Onnea vain matkalle!" - -Mutta sitten tuli asumaton metsätaival eteen, ja siellä pyrki mieli -väkisinkin painumaan. Jokainen koetti sitä toisiltaan salata -- -huudettiin karjalle, juostiin ja huiskittiin, vaikkei se ollut aina -tarpeenkaan. - -Uutelankin tyyni hymyily alkoi riutua. Hän oli vähän väsynyt noihin -monipäiväisiin puuhiin, ja kun nyt ei ollut kuulunut pitkään -aikaan muuta ääntä kuin karjan sorkkain yksitoikkoinen sipsutus ja -kärrynpyörien ainainen sirinä, niin olo alkoi tuntua tuskalliselta. - -He kulkivat pienen kivestä raketun maantiesillan yli. - -"Kas kun ovat oikein kiviä johteeksikin ajaneet -- en ole ennen -huomannutkaan!" virkahti Uutela, iloisena että ilmestyi edes joku -puheenaihe. - -"Siinä ne ovat olleet koko kesän", kiirehti Keskitalo jatkamaan. -"Aika poikia ovatkin!" - -Uutela riensi tieltä alas siltaa sivultakin tarkastamaan. - -"Niin on holvattu kuin kellarin katto", puheli hän. "Eikä semmoisia -muualla laitetakaan kuin Hämeessä!" - -"Juuri niin!" näkyi toistenkin silmistä. - -Keskitalo oivalsi asiain kallistuvan pahalle puolelle. - -"Jo ne alkavat rakennella kivisiltoja joka paikassa", kiirehti hän. -Sitten hän alkoi puhua Hemilän Oskarista, sillan rakentajasta, hänen -laittamistaan navetoista, kaivoista ja silloista. - -Keskitalo oli tänään kuin jousilla, koettaen pitää hyvää tuulta yllä -joka taholla. - -Mutta Uutela vilkaisi häneen tuon tuostakin syrjäsilmällä ja ajatteli -omia ajatuksiaan. - - * * * * * - -Tieltä kuului kärryjen rätinää -- siellä tuli muuan tuttava -naapurikylän mies vastaan. - -Se sai mielet vallan ilostumaan. - -"Vai sille pitkälle matkalle nyt ollaan menossa", sanoi vastaantulija -pysäyttäen hevosensa. - -"Mikäs pitkä tämä on, pari tuntia asemalle!" viskasi Keskitalo. - -"No no", nauroi toinen. "Ihmettelen minä sentään minkätähden te sinne -maailman taakse viitsitte muuttaa." - -"Minkäkö tähden?" nauroi Keskitalo. Hän osotteli vilkkaasti -kädellään: "Kaksi tämmöistä vahvaa äijää täällä ja kaksi tuommoista -turpeenpuskijaa tuolla -- pieniksi ne käypi paikat meille Hämeessä!" - -"No no", pani toinen. "On Hämeessä ennenkin eletty." - -"On eletty, vaan kun me aijomme _rikastua_!" säväytti taas Keskitalo. - -Kaikki rupesivat nauramaan. - -"Ja mitäs puhutkaan! Tuo Uutela on laittanut jo kolme taloa -- totta -sen täytyy saada vielä neljäs laittaa, ja Hämeessä alkaa jo talot -olla reilassa." - -Se nosti ilon ilmoille. - -"Niin niin", nauroi mies. -- "No, onnea nyt vain ja menestystä!" Hän -lähti ajamaan. - -Mutta Keskitalo huusi vielä hänen jälkeensä: - -"Pistä minulle vain preivi, kun alkaa sinunkin mielesi rikkautta -tehdä -- perässä sinä kuitenkin tulet!" - -"Niin sitä pitää!" ajatteli Uutela. Hänen sielunsa alkoi taas nousta -kapinaan Keskitaloa vastaan. Vaikka toiselta puolelta hän ei voinut -olla ihmettelemättä miestä, joka noin johti, hallitsi ja piti -alakuloisiksi pyrkiviä mieliä aisoissa. - -"Mikäs siinä, oikeinhan se on -- mutta miksikäs se ei sano minulle -mitään, miksikäs se pitää minuakin aisoissa?" - - * * * * * - -He olivat viime taivalta kulkiessaan yhä hiljalleen nousseet. Nyt -metsä loppui, tie kaartui ja heidän eteensä aukeni äkkiä pieni -hämäläinen kylämaisema. - -He pysähtyivät kaikin -- ainoastaan karja jatkoi omin hotein -hiljaista astuntaansa. - -Kylä oli vanha tuttu, mutta se ei ollut koskaan näyttänyt niin -kauniilta ja vakavan juhlalliselta kuin nyt. - -Keskellä kierteli ruskeapintainen tie vainioiden ja mäentyppyräin -lomitse, ikäänkuin luvanalaista kulkureittiä etsiskellen. Sen kahden -puolen vilisi harmaat aidat. Niiden piirissä juoksivat möyheät, -paksumultaiset sarat, mitkä pitkinä kaistoina aina metsänreunaan -saakka, mitkä pieniltä kukkuloilta kaikkiin ilmansuuntiin hajautuen, -toiset rehevinä ja orasvihreinä, toiset harmaankalpeina sänkileskinä, -kolmannet mullanmuheina, auranviirut selässä ja syvät, väkevät ojat -vielä lapion jäleltä kiiltäen. Kaikkia niitä hallitsi punaiset -tai harmaat talot -- metsänreunassa, maantien varrella, kunnailla -vainioiden keskellä. Siellä täällä pellonmäillä joku yksinäinen mänty -tai suuri kivi katajapensaiden ympäröimänä, vielä useammassa kohti -harmaa lato tai punainen maneesi. - -Kukaan ei puhunut, Keskitalokin näytti liikutetulta. Sanaa sanomatta -lähdettiin hiljalleen lakeudelle laskeumaan. - -Uutela ei voinut enää itseltään kieltää, että häntä vaivasi ikävä. -Hän ei tiennyt itsekään mitä hän oikein ikävöi -- se vain oli -syntynyt tuon pitkän äänettömän silmäyksen aikana, joka käsitti -aidat, sarat ja ojat, puut, kivet ja ladot, talot savuavine -piippuineen tai hiljaa höyryävine riihineen, kokonaisen kyläkunnan -elämän. Ja kun hän nyt, jäätyään aivan viimeiseksi, näki edessään -mäkeä laskeutuvana pitkähkönä kulkueena lampaat ja lehmät ajajineen, -kärryt istujineen ja perässä juoksevine hevosineen, niin hän ei -voinut enää vastustaa hetken tunnetta. - -"Tämä nyt merkillistä on", sanoi hän toisten luo tullessaan hiljaisen -värähtävästi. "Niinkuin oltaisiin Abraham ja Lot, ja mentäisiin -Kaanaanmaalle." - -Keskitalon suupielet vetäytyivät makeaan hymyyn, että Uutelakin -kerran käytti raamatun vertausta. Hän kääntyi Uutelaan päin: - -"Ja molemmille kävi hyvin ja heidän joukolleen -- niinkuin myös -olivat miehet ja veljekset keskenänsä!" - -Uutelan kielellä kirpelöi myrkyllinen sana tuon lopun vuoksi ja sen -hurskaanimelän äänensävyn tähden, jolla se lausuttiin. Mutta hänen -oma tunteensa oli siksi todellinen ja juhlallinen, että hän nieli -harminsa eikä puhunut mitään. - -Keskitalo sensijaan puhui sitä enemmän. Hän alkoi leveästi kertoilla -millaista Savo on ja miltä siellä näyttää. - -"Omiasi panet!" ajatteli Uutela harmistuneena. "En minä mitään -semmoista nähnyt. -- Vaikka kyllä minä sinun juttusi ymmärrän!" - -Toisetkin kuuntelivat enää tuskin puolella korvalla -- heidät oli -vallannut sama tunne kuin Uutelan. - -"Katsokaas kuinka pulskaa orasta!" -- "Arvolaan on laitettu uusi -lasikuisti! Pitääköhän ne siellä kesällä kukkasia?" Huudahduksia ja -mietelmiä risteili. Kaikki tuntui niin kauniilta ja rakkaalta, ettei -sen vertaista voi olla missään muualla. - -Vasemmalle erkanevan kujatien portin kulmauksessa kasvoi suuri -veräjäkuusi. - -"Pidäs vähän!" huusi vanhin poika, heittäen sonnin ohjausnuoran -Hannalle. Itse hän riensi kuusen luo ja kiersi poikamaisen -vallattomasti molemmat käsivartensa sen ympärille. -- Kädet eivät -ylettyneet yhteen. - -"Tules, Kalle!" huusi hän veljelleen. "Saammeko edes kahteen mieheen -siitä selvää?" - -Nuorempi veli juoksi iloisena avuksi. - -Kahta täyttä sylystä he eivät kuitenkaan saaneet. Mutta he yhä -mittailivat ja mittailivat, ikäänkuin vanhaa rosopintaista kuusta -salaa syleillen -- toisten hymysuin katsellessa. - -"Sellaisia vaareja ei joka paikassa kasvakaan!" kehaisi Vihtori. - -"Ei, kyllä on sentään kuusi komea veräjänpielessä!" - -"Arvolan tallin takana on aivan samallainen!" huudahti Hanna, -osottaen kädellään sinnepäin. - -"Ja tuolla -- näettekös? On Hämeessä sentään komeita kuusia!" - -Ne kaikki piti nyt jättää. - -Ja niiden takaa häämötti Uutelan vertauksen nostamana matkan -raskaansalaperäinen, kohtalomainen tausta. Ainoastaan jumalanmiesten, -kuninkaitten ja sankarien he olivat lukeneet astuneen tällaisia -polkuja, ei koskaan talonpoikaisten ihmisten eikä tämmöisten asiain -tähden. - -He nyt astuivat -- -- -- - -(Pakolaiset.) - - - - - -HEIKKI MERILÄINEN. - - -Synt. 21/12 1847 Sotkamossa. Ammatiltaan aikaisemmin seppä, myöhemmin -maanviljelijä. Toiminut kansantietojen keräilijänä S. Kirj. Seuralle. -Julkaisuja: _Korpelan Tapani, Huutolaistyttö, Kahleeton vanki, -Pietolan tytöt_ y.m. - - - - -METSÄSSÄ ISOISÄN KANSSA. - - -Isoisäni jäi meille. Hän oli ollut syntymäkylässäni ruotilaisena -kaiken aikaa, minkä me olimme olleet sieltä poissa. Nyt pitkästä -kotvasta kyläili poikansa kotona. Eräänä päivänä hän alkoi tuumailla, -että "ruvetaanpas me kaimakset lintuja pyytämään. Niinhän sanotaan, -että ei tule liha linnun pyytämättä, kala jalan kastumatta." - -"Ei ole teissä linnunpyytäjää", sanoi isäni. "Meidän lintumaat ovat -siksi kaukana." - -"Kyllä me ne taipaleet vielä jaksamme kulkea, ja eihän meillä olekaan -piiskaa laidalla. Kuletaan mikä jaksetaan ja sitte levähdetään", -sanoi ukkeli. - -Aamulla päätettiin lähteä. Minua ei tahtonut nukuttaa, niin oli -hyvä mieleni, kun pääsin vieraan kanssa niin hupaiseen työhön. -Aamusella kun lähdettiin aiottuun työhön, niin mieli tuntui -olevan vähän paremmalla sijalla. Minä hyppelin ja lentelin kuin -siipiorava, silkoilin sinne ja tänne, juoksin edes ja taakse kuin -metsäkoira. Päästiin sitte metsään, ja siellä rupesi ukko niitä -pyydöksiä tekemään ja minä autoin minkä voin. Iltapäivällä lähdettiin -kotiinpäin. Käveltiin vähän matkaa, niin istui teloile ukko ja sanoi, -että "tie käydä, hako levätä, haon vierus haukotella". - -Otti hän piippunysänsä, pani siihen rouheita, iski tulen, alkoi -vedellä, ja siinä hän tupakoidessaan rupesi minulle puhumaan -muistojaan. Kirkkaina loisti ukolla kuoppaan painuneet elävät silmät, -kun hän kertoi elämänsä vaiheita. Siinä hän kertoi nälkävuosista, -kalliista ajoista, tapausten edellä käyneistä luonnon ilmiöistä ja -ennustuksista, Ruotsin kuninkaista, joitten alle hän oli kuulunut, -niitten hyvistä ja huonoista puolista, Suomen surkeasta tilasta, -sen paljo kärsineestä, kuitenkin voittaneesta kansasta. Hohtavia -suuria karpaloita pyöri ukon tummille, kurttuisille poskipäille -niitä kertoessaan. Ja silmiäni räpäyttämättä, suu kolmantena korvana -kuuntelin hänen tarinoitaan. Ukkeli kun huomasi, että niin halulla -hänen kertomustaan seurasin, tuumasi, että "laaja se on uroon tarha. -Tyvessä vielä olet, poikaseni, enemmän tiedät kun olet latvassa. Siellä -tulet näkemään tuulenkin, tuiskunkin aina vastarantasenkin. Tikka on -kirjava, vaan ihmisen ikä on kirjavampi. Ei sitä tiedä lapsena, -minkälainen on olla aikamiessä." - -Levähdettyään nousi ukko, otti tien vieressä olevasta raitapehkosta -vesan, siitä leikkasi kepin, lähti kävelemään ja tuumaili: - -"Hiljaa se huono käypi, sauvan voimaton pitääpi, niin sanoivat ennen -vanhat. Ja tosi tuntuu olevankin. Ei tunnu olevan miehestä menneestä -eikä tuiki tulleesta. Niin ne olivat minunkin jalkani keveät sinun -ikäisenäsi kuin sinulla nyt, vaan matka on vienyt eväänsä." - -Niin tuumaili ukko, kun käydä köppäsi keppi kolmantena jalkana. Minä -vaan siemakehdin ja suikelehdin ukon ympärillä. Menin aina eteen -katsomaan, kuinka ukko astua vinnasi. Hiki valui vanhuksen päästä, -että suortuvassa oli hopeaiset hapset, jotka valuivat imekkeinä -kurttuiselle, mustansiintävälle kaulalle, ja märkinä olivat kaikki -nahka-aallot, jotka aika oli ajanut kokoon ukon kasvoille. Löyhällä -näkyi olevan vanhat paikkaiset sarkahousujen lahkeet ukon polvissa, -jotka askelta tehdessä horjahtivat puoleen ja toiseen. Välistä oli -toinen jalka toisen ristinä. - -Matkallamme sattui noin parin sylen levyinen joki, jossa oli yksi -sujuva puu hakattu portaaksi. Minä yritin sitä myöten juosta -vitaisemaan yli, vaan ukko kielsi ja sanoi, että: - -"Muistapas poikaseni vanhain sananlasku, että syli puuta, vaaksa -vettä, askel paikkaa pahaa miehelle surmasijaksi. Hakataanpas -puu toinen tähän kumppaliksi. Vara ei venettä kaada, eikä tuki -suovaa alenna. Parempi on katsoa kuin katua. Tulee kyllä vahinko -viisaallekin, mutta tyhmällä se on toisessa kädessä." - -Ukko hakkasi puun ja tulimme yli joesta. Siinä tuli erään talon -isäntä vastaan. Hän ihastui nähdessään ukkoa, tervehti ja kummasteli: - -"Kun vielä jaksatte kulkea näin pitkät matkat." - -"Vielähän sitä on kynttä ketoon pistetty", tuumasi ukko, "vaikka ei -sitä ruton sataa vuotta eletä. Minkä minunkaan käyntini ei joutuisata -ole, vaan aina olen seisovan puun kuitenkin jättänyt." - -"Miten vanha nyt on äijä?" - -"Yhdeksänkymmentäseitsemän vuotta on minun kerälläni ajan solmuista -lankaa. Siellä on jo monta mutkaa matkalla. Vaan pää tuntuu tulevan -vetävälle. Maa tuntuu alkavan puoleensa minua vetää. Vuosi takaperin -olin paljon topakampi, vaan tosi näkyy olevan kuin sanotaan, että -vuosi vanhan vanhattaa, kaksi lapsen kasvattaa. Vaan mihinkäpä -tästä mentänee, täällä täytyy olla niin kauvan kuin henki luita -lämmittää. Eikä minun aikani kulu yhdessä kohti, kun vähänkin pysynen -pönkilläni." Näin puheli ukko vähän sammaltavalla äänellä, tarjosi -pitkävartista, suonirikasta kättään sille isännälle, pyörähti ja -lähti astua teilaamaan kotiin, ja minä koiran asemesta välistä edessä -ja välistä jälessä. - -Kotiin tultua äiti antoi iltasen, laittoi vuoteen, ja me lähdimme -ukon kanssa vierekkäin nukkumaan kuin työmiehet konsanaan. Ukko -nukkuikin heti, vaan minä, vaikka olin kyllä väsynyt, en nukkunut -pitkään aikaan, ukon kertomukset kun lisäsivät ajatuksiani. Elämä -tuntui niin suloiselta. Siinä vieressäni oli semmoinen aarre, niin -hyvä ystävä, jommoista en tiennyt aavistaa olevan koko maailmassa. - -Olipa ennen pitkää uni varastanut minutkin toiseen elämään, jossa -näin, että minulla oli kaunis kylvöpelto, niin kauniit, terhakat, -hyöteät oraat, jonka oli isoisäni kylvänyt, vaan heti tuli ankara -myrsky, joka ruhtoi ja reutosi ja mullan kanssa sotki kaikki oraat, -ettei jäänyt kuin juuret jälelle. Siitä heräsin. Ukko oli jo mennyt -pois vierestäni. Minä hyppäsin säikähtäen lattialle, kapaisin -pirttiin, kysyin äidiltä, että missä ukko, ja kun sain tietää olevan -saunassa, menin sinne. Siellä hän oli tuohivirsuja tekemässä. - -"Viikon virsua pitää, toisen viikon parsimalla", tuumaili ukko. Minä -tahdoin tekemään itselleni myös, jotka hän lupasi ja teki aivan heti. - -Nyt kun saatiin aamiainen suuhunsa, silloin virsut jalkaan -kumpaisellekin ja lähdettiin astua vihmomaan eilisiä jälkiä. Virsut -kitkasi jalassani, kun juosta väkellin kuin metsäkana ukon edellä, -jonka valkoiset tuohitöppöset harvakseen löpsivät tiehen. Elämän -koreus ei meitä silloin kiusannut. Niin sitä vain mentiin ja tehtiin -tehtävänsä. - -(Korpelan Tapani.) - - - - -ISOISÄNI TAUTIVUOTEELLA - - -Se talvi, joka nyt seurasi, oli mitä onnellisimpia eläessäni. Ukko -jäi meille, ja hänen kanssaan kyönäsin kuin juottoporsas. Hänestä -en jäänyt en puunkaan taakse. Ja koko pitkänä talvena ei seonneet -asiat niin pahasti, että olisi selkään minulle annettu. Sen ukon -seura vaikutti sen. Iltasilla kun rupesimme olkivuoteelle nukkumaan, -niin opetti hän minulle virrenvärsyjä ja rukouksia, joita käski aina -maata ruvetessa lukea ja rukoilla Jumalaa, että ruma henki ei saisi -yön pimeydessä tehdä meille pahaa. Joka ilta hän opetti aina jonkun -värsyn, jota hänen ei tarvinnut monta kertaa parsiakaan, ennenkuin -sen muistin. Ja sillä tavoin meni talvi. Kesä oli alussa, lehti alkoi -tulla puuhun, nurmet alkoivat härmittää, kun isoisäni sairastui -melkein äkkiä. Minun kävi säälikseni, kun näin, että ukko on kipeä, -ja olisin tehnyt hänelle vaikka mitä hyvää. Itkin hänen vuoteensa -vieressä, jossa hän vielä värisevin huulin kertoi juttuja ja väliin -luki virrenvärsyjä ynnä muita lukuja ja kehotti minuakin turvaamaan -luojaan nuoruudessa, niin hän auttaa vanhuudessa, kun pahat päivät -tulevat. - -Tautivuoteensa oli hänellä ikkunan poskessa penkillä, johon oli pantu -rahi viereen levikkeeksi ja siihen rehuja. Siinä hän nousi kerrankin -istualleen, katsoi ikkunasta ulos. Päänsä vapisi, äänensä värisi, kun -tuumaili harvasteesen. - -"Lehti puuhun, ruoho maahan, minä marras maanrakohon." - -Sitte hän lausui minulle: - -"Jo nyt on, poikaseni, surman suitset suussani, kalman käpy -leuallani, tuonen ohjat olkapäillä." - -Hän painui vuoteelleen, kirkasta vettä ilmausi syviin silmäkuoppiin, -ja suurina herneinä vierähti se vuoteelle, kun vanhus päätään -kallisti. Syvältä näytti lähtevän ne tuskalliset huokaukset, joita -hän kaikin voiminsa koetti pidättää, että ei ulos tullessaan -synnyttäisi minkäänmoista ääntä. Helppoa se ei liene ollut, koska -hiki juoksi joka karvan nenästä ja tuo vanhanpuoleinen hurstipaitansa -kastui kuin järvestä nostettu. Ei hän puhunut, ei valituksen sanaa -kuultu. - -Minä itkin hänen jaloissaan, kun näin, että paras ystäväni oli niin -kipeä. Vaan sitä en voinut ajatella, että voipi kuolla. Viimein -asettui hänen tuskansa ja hän näytti nukkuvan, kun muu rahvas tuli -kotiin iltasella. - -Aamulla kun heräsin, niin nukkui ukko rauhallisesti. Hän nukkui -sitä unta, josta ei milloinkaan herää. Minä en tahtonut oikein -uskoa, että hän oli kuollut. Menin katsomaan. Liikkumattomana -lepäsi tuo illalla tuskasta koukisteleva ruumis, kuivina olivat nuo -syvät silmäkuopat, joissa illalla kiehui kirkas vesi, kalpeana oli -kurttuiset kasvot, jotka illalla tuskasta punehtuivat, sammuneet -olivat välkkyvät silmät, jotka säihkyivät kun hän kertoi elämänsä -vaiheita, hermotonna retkotti tumma käsi, joka viime vuonna niin -usein silitti päätäni ja taputteli olalleni, levollisina näkyi kuin -vuori kesäpäivänä tuo tuhansien mielenvaikutusten reutoma, satojen -maailman myrskyjen murtama ja kuitenkin voittanut korkea rinta. -Autiona kuin maja saarella, jossa ystävä ennen on asunut, oli tuo -vanhanakin urhoollisen ja ryhdikkään näköinen mies, ei ollut rauniota -parempaa nyt tuo kunnioitettu ystävä, jonka sydän vielä eilen sykki -palavasta rakkaudesta minua kohtaan, jolle sulimmalla ystävyydellä -toivotti Jumalan siunausta elämäni matkalle. - -Kaikki oli siinä mennyt. Karvas oli mieleni, niin karvas kuin -seitsenvuotiaan poikapalkeron mieli voi olla, kun surma teki -semmoisen vääryyden, että vei parhaan ystäväni ja hyväntekijäni. Vaan -siinä ei auttanut itku eikä valitus. Surma teki tehtävänsä. - -Minä jäin orvoksi. Orvoksi jäin, sillä vanhemmistani ei tuntunut -olevan mitään turvaa, synkkä pelko vaan heidän julmuudestaan kierteli -tuntoani ja tuntui kuin olisi aina kappaleen repäissyt kierrellessään. - -(Korpelan Tapani.) - - - - - -TEUVO PAKKALA. - - -Syntynyt Oulussa 9/4 1862. Yliopp. 1882; toiminut sanomalehtimiehenä -("Keski Suomi", "Louhi"); nyk koulumiehenä Kokkolassa. Julkaissut: -_Lapsuuteni muistoja, Oulua soutamassa, Vaaralla, Elsa, Lapsia, Pieni -elämäntarina_; näytelmät _Tukkijoella_ ja _Kauppaneuvoksen härkä_. -Perustanut lasten joululehden _Joulukontti_; viime teos: _Aapinen_ -(1907). - - - - -MARI VARKAISSA. - - -Mari oli yksin kotona ja kahviastia oli pöydällä! - -Sitä oli varottu jäämästä käsille, kun Mari oli ollut ahnas -paahdetulta kahvinpapuja syömään. Ja kun se näytti hänelle oikein -himoksi käyneen, niin piti äidin häntä siitä kivenkovaan ja -rangaistuksen uhalla kieltää. - -Tuli tuima aika silloin. Jo tätä ennen oli häneltä kielletty -kahvinjauhantakin ja se työ uskottu nuoremmalle sisarelle, -Susannalle. Mutta tuon uhkakiellon julistettua ei hän saanut enään -koota sirujakaan, joita jauhaissa pirskui myllystä. Kun yritti -siihen, puhtaalla aikomuksella pannakseen siruset myllyn suppiloon, -niin Susanna huusi ja pikku Jussi uskollisena kaikuna jälessä: - --- Äitii! Mari jo ottaa! - -Sirujen kerääminen tuli Jussin yksinomaiseksi oikeudeksi. Marin eivät -suvainneet sormellakaan edes etäältäkään osottaa. Siitäkin äkäisellä -tavalla kielsivät. Marilla ei ollut siihen sanomista mitään. Toisilla -oli oikeus puolellaan. Koettihan vain lannistunutta mieltään kohottaa -uhkamielisellä ajatuksella, että kun hän tulee suureksi ja käy -rippikoulun, niin hän sitte jauhaa aina eikä anna toisten sirujakaan -kerätä. Ja hän syö niin paljon kuin haluaa, kourallisen aina kerralla -pistää suuhunsa! - -Se ei kuitenkaan riittänyt lohduttamaan kuin siksi kertaa. Lyödyllä -mielellä istui hän jo toiste Susannan jauhaessa ja nieleskeli -ehtimiseen, kun kahvit myllyssä ratisivat. - -Jos olisi saanut yhden pavun! Tahi yhden ainoan sirun! Sitte ei olisi -eläissään tahtonut, ei isonakaan, ei juodakaan kahvia. - -Aika kuitenkin oli haihduttanut vähitellen halun. Ja siitä oli jo -kauan. Oli aivan kuin uneuksiin joutunut koko asia. Mutta kun nyt -hänen yksin ollessaan kahviastia oli pöydällä, jota ei ennen koskaan -ollut tapahtunut, niin hän sen huomatessaan säpsähti. Ja heti ilahtui -hän aivan kuin jotakin hyvää olisi tapahtunut. Oli niinkuin olisi -muistunut mieleen jotakin viimekesäistä, hyvin hyvin hauskaa. Hän -tunsi suussa miellyttävän maun ja pureskeli aivan kuin jotakin -ratuuttaakseen. Tuntui niin suloiselle ja hän oli melkein kuin -huumauksissa. - --- Mutta jos astia onkin tyhjä! - -Pettymyksen viha sälähti mielessä. Kuin sen sysäämänä syöksähti hän -pöydän luo ja repäisemällä kiskaisi kannen auki. - -Astia oli täpösen täynnä mustanruskeita kahvinpapuja. Hän riemastui, -posket karahtivat kuumiksi. Hehkuvin silmin katseli hän astiaan -valikoiden mielessään parhaita. Oli paljon oikein makeannäköisiä -ja ne aivan kuin tarjottelivat itseään. Hän rupesi jo sormellaan -muuatta tapailemaan, vaan luopui yrityksestään, pisti kannen kiinni -vikkelästi, pani astian pöydälle ja meni kadunpuoleisesta ikkunasta -katsomaan, näkyikö äitiä tahi Susannaa ja Jussia. Palatessaan pöydän -luo hiipi hän varpaillaan. Ja kannen aukaisi hän hammasta hioen ja -hyvin varovasti, aivan kuin kaikki olisi hyvin salaisesti ollut -tehtävä. Hän ei joutanut valikoimaan ollenkaan, vaan otti summassa, -kuin olisi ollut hirveän kiire. Siinä kiireessä hän ei tahtonut -saada kantta kiinni. Se aivan kuin riiteli vastaan, ja tuntui, että -äiti on portilla tulossa. Hätäyksissään tuuppasi hän astian pöydälle -avonaisena ja pyörähti sohvalle istumaan, toinen käsi kätkössä -vyöliinan alla. - -Sydän löi kiivaasti, oli kauhean kuuma ja läähötytti aivan kuin olisi -juossut kovasti. Hän vahtasi oveen tuijottaen. Aivan kuin päätä -huimasi pelko, että äiti astuu ovesta. Kun ei ovi pitkään aikaan -liikkunut, tarkisti hän korvansa ja kuunteli henkeään pidättäen. Ei -vähintäkään ääntä kuulunut porstuvasta eikä portailta. Hän rauhottui -vähän ja käväisi panemassa kannen kiinni. Tuntui helpommalle. Mutta -kauhistutti vielä, kun ajatteli, että äiti olisi sattunut tulemaan, -juuri kun hän oli kahviastialla ottamassa. - -Mutta jos äiti olikin kamarissa tahi Sanna ja Jussi! Se oli -mahdotonta, vaan häntä pelotti kuitenkin. Yhtäkkiä tuli mieleen, että -siellä on joku vieras ihminen, aivan tuntematon! Hän sitä säpsähti -ja kylmä karsi ruumista. Ei tahtonut uskaltaa mennä katsomaan, -vaan oli kuin pakko mennä. Parilla hyppäyksellä seisoi hän kamarin -kynnyksellä, ja kun tuli vakuutetuksi, että siellä ei ollut ketään, -meni hän kamariin ja tarkasti pöydän ja sängyn alustan vielä kuin -varmuudeksi. - -Kamarissa tuntui mukavammalta olla. Eihän kukaan voisi arvata hänen -ottaneen, kun hän täällä oli kaukana koko kahviastiasta! Hän istahti -sängynpääloukkoon, jossa hänellä oli nukkensa ja lelunsa. Oli muka -siinä leikkimässä, jos joku tulisi. Ja nyt oli hän mielestään täyden -turvan takana. Oli oikein hauska, ja hän nautti ajatuksestaan, että -nyt saa maistaa. Hän nauraa hykersi mielessään ja puristi kouraansa, -jossa kahvinpavut olivat, raskimatta ruveta vielä syömään. Mutta -samassa hän muuttui vakavaksi ja, kuin jollekin toiselle selittäen, -supatti hän hiljaa, että ei hän vasta ota, tämän kerran vain... Tämä -yksi kerta ei haittaa... Jos veisi nyt takaisin, niin voisi äiti -tulla, juuri kun hän on panemassa takaisin, ja äiti luulisi, että hän -on ottanut! Hän avasi varovasti kouransa. Siinä oli kolme papua. Tuon -verta, se ei haittaa! Mutta hyvin epävarmasti otti hän yhden pavun -ja purasi siitä puolen. Vähän aikaa makusteltuaan sylki hän murut -suustansa. Maistui pahalle, että puistatti. - -Itkumielin katseli hän kämmenelleen. Siinä nyt hänen mielestään -oli paljo. Miksi ottikin niin paljo? Miksi ei vienyt heti takaisin -kaikkia? Nyt ei voinut niitä panna astiaan, kun oli tuo puolisko, -siitä äiti heti huomaisi! Mihin hän ne nyt panee? - -Hän voivotteli tuskissaan ja oli aivan neuvoton. Kun tulisi äiti, -niin sanoisi hän hänelle kaikki. Siitä tunsi kuin lohdutusta. Mutta -kun kolahti ulkona joku, niin säikähti hän niin, että istui kuin -jähmistyneenä. Sitte tuli tuskan palava ja hirveä hätä ajatellessa, -että äiti on porstuvassa tulossa. Hän sieppasi muutaman koreita -papereitaan, kääräisi kahvinpavut siihen, pisti myttyrän uunin -väliin ja istahti nopsasti entiselle paikalleen muka hyvin toimessa -leikkimään. - -Ei tullut ketään ja hän jäi nukke kädessä kuuntelemaan porholla -korvin. Yhtäkkiä viskasi hän nuken lattiaan, ryntäsi kauhistuneena -etuhuoneeseen paiskaten lujasti oven jälkeensä kiinni. - -Paperi uunin välissä oli ratissut! - -Se oli kauheaa! Hän vapisi kuin haavan lehti, ja kyyristyi sohvan -nurkkaan vyöliina silmillä. Mielikuvitus oli aivan irrallaan. Tuntui, -että kamarissa oli uunin tausta täynnä kahvia, ja että kahviastiassa -ei ollut kuin vähän pohjalla. Kuvasti mieleen, että hyvin pienet -olennot kantoivat kahviastiasta kamariin uunin taakse. - -Hän kurkisti vyöliinan laidan alta. Näytti aivan kuin kahviastia -pöydällä olisi liikkunut! Kamarin ovi oli kiinni, vaan tuntui kuin -kamarissa olisi liikuttu ja tehty nukeille pahaa. Hän aivan odotti, -että ovi aukiaa ja sieltä joku syöksyy etuhuoneeseen. Silmiään -räpäyttämättä tuijotti hän kamarin oven lukkoon odottaen milloin -se rapsahtaa. Kuin rukoillen toivoi hän äitiä tulevaksi heti. Hän -tunnustaisi äidille kaikki. Ei koskaan, ei koskaan hän enään ota eikä -tahdo, isonakaan juodakaan kahvia!... - -Kun kuului äidin ääni kartanolta, tuntui kuin unissa painajaisesta -päästyä. Hän viskasi vyöliinan silmiltään. Kaikki mielikuvituksen -luomat olivat kuin puhaltamalla menneet. Ei peloittanut ollenkaan. --- Mari täällä istuu kilttinä! sanoi hän äidille heti. Mutta hän oli -näkevinään äidin katseesta, että äiti ei usko, vaikka sanoikin: vai -niin. Hän punastui, kävi levottomaksi ja tapaili kätkemään käsiään -vyöliinan alle aivan kuin niistä olisi jotakin näkynyt. - -Äiti kysyi Susannaa ja Jussia, missä ovat, ja alkoi toimia -tavallisuuden mukaan. Mari seurasi hänen liikkeitään tarkkaavalla -katseella ja odotti joka silmänräpäys, milloin ottaa kahviastian ja -avaa sen. - -Äiti kun meni kamariin, oli Mari aivan varma, että äiti kuulee -paperin ratisevan! Hän meni jälessä tunnustaakseen kaikki. Kun äiti -ei näyttänyt huomaavan täälläkään mitään, juolahti mieleen lohduttava -ajatus, että hänen ei tarvitsekaan tunnustaa, kun hän ei kuitenkaan -vasta ota... - -Mutta pelko alkoi uudestaan vaivata, kun äiti palasi etuhuoneeseen. -Se yltyi aina kun äiti meni pöydän luona toimimaan. Ja kun äiti siitä -poistui kahviastiaan koskematta, niin alkoi hän toivoa, että äiti -menisi ja nostaisi huomaamattaan kahviastian kaappiin. Kun ei äiti -sitä tehnyt, niin sanoi Mari yhtäkkiä mielistellen: - --- Minä rupian, äiti, ihan aivan kiltiksi! - -Äiti vastasi siihen jotakin, että se on mieluista hänen kuulla. - --- Pankaa äiti tuo kahviastia kaappiin, sanoi Mari hätäisesti ja -viekkaalla toivolla, että äiti sen tekee huomaamatta mitään. - --- Minkä vuoksi? kysyi äiti. -- Haluttaako sinulla kahvinpapuja? - --- Ei haluta! Mari purskahti itkemään. -- Kuulettehan, ettei haluta! - --- Kuulen, kuulen vähemmälläkin, hyvä ystävä! nauroi äiti. - -Susanna ja Jussi tulivat sisään, kun Mari vielä intti ja itki, että -hänellä ei haluta. Ja kun Susanna tiedusteli Marin itkun syytä, niin -aikoi Mari selittää, että hän ei ole ottanut kahvinpapuja, vaikka -astia on ollut pöydällä ja hän yksin kotona, ja ettei hänellä haluta. -Mutta kun äiti samassa otti kahviastian ja avasi, säpsähti Mari ja -jäi tuijottamaan äitiä silmiin. Poskia poltteli. Teki mieli sanoa, -että hän on ottanut, vaan mitä Sanna ja Jussi? Aivan kuin joku -kuvaili hänelle miten kaunista olisi ollut, jos hän ei olisi ottanut, -ja hän melkein tuli vakuutetuksi, että hän ei ole ottanutkaan. Miten -ollakaan, niin Mari, kun äiti käänsi kysyvän katseen häneen, lennätti -sanoiksi: - --- Minä en ole ottanut. Mutta sanottuaan, hän mielessään näki -paperin, jossa oli kaksi ja puoli papua, kamarin uunin välissä ja -itsensä ottamassa kahviastialla, ja muita tapauksia sieltä täältä. -Hän tuijotti äitiä silmiin, vuoroon punastuen vuoroon vaaleten. - --- Onko tästä otettu? kysyi äiti. - --- On, vastasi Mari aivan kuin olisi nähnyt jonkun ottavan. - --- Kuka on ottanut? Sannako? - -Marista tuntui kuin jotakin toivoa, kun muilta kysyttiin. Vaan Sanna, -joka oli hyvin aikaihminen laatuaan, halveksi niin koko kysymystä, -että pyörähti selin, meni toiselle puolen huonetta, josta vasta sanoi: - --- Kaikkia sitä kuulee! En ikinä ole kahvia suuni nahalle pannut! - -Mari oli aivan masennuksissa. Hän tunsi huonoksi itsensä Susannan -rinnalla. - --- Jussiko? tutki äiti. Mari odotti vastausta. - --- Eipä nyt valita ottajia! vastasi Susanna Jussin puolesta ja Jussi -terhenteli samoilla sanoilla, vaikka ei ollut oikein selvillä mistä -oli kysymyskään. - -Äiti katsoi Maria pitkään ja tutkivasti. Mari syöksyi yhtäkkiä -porstuaan ja huusi oven raosta itkuäänellä: - --- Äiti! Tulkaapa tänne! - -(Lapsia.) - - - - -MAHTISANA. - - -Isä ja äiti eivät olleet puoliselta asti ainoatakaan sanaa -vaihtaneet. Lapsetkin, Maija ja Iikka, olivat hiljaa olleet. He -istuivat erillään, Iikka tuolilla sohvan päässä, mihin näki ikkunasta -kuun, Maija ikkunan ääressä ja katseli kadulle, missä liikkui -lapsia suksilla ja kelkoilla. He eivät olleet rohenneet ääntää edes -kuiskaamalla sen vertaa, että olisivat ulospääsöä pyytäneet. Niin -hiljaista oli ollut koko tämän sunnuntain iltapuhde, että kun äiti -äänsi, kehottaen lapsia ulos menemään, niin jokainen melkein vavahti. - -Sanaa lausumatta lähtivät he, Maija oikein hiljaa hiipien. -Kartanollakin puhui vielä kuiskaten neuvotellessaan Iikan kanssa, -mihin mäkeen lähtisivät. Ei ollut oikeastaan halua mihinkään. -Mutta kun tulivat kadulle ja joka taholta kuului lasten iloista -huutoa, niin virkistyi mieli. Maija istutti Iikan kelkkaan ja lähti -juoksujalassa vetämään. Ikävä mieliala aivan kuin lohkeili paloina ja -polkeutui jalkoihin. - -Muutamalla kadulla oli suuri poikalauma kadun kulmassa. Sitä -päätettiin poiketa näkemässä, mitä siellä olisi tekeillä. - -Oli kilpajuoksu. Topin poikain toimeenpanema. Juostiin risteyksen -ympäri ja palkintona oli maksuton ilta Topin poikain mäessä. Teliinin -Wille oli voittanut tähän asti, kaikki kolme kertaa, jotka oli -juostu. Kolme maksutonta iltaa oli hänellä Topin mäessä. Mutta niistä -hän ei välittänyt, vaan ainoastaan kunniasta! Kolmannella kerralla -oli hän voittanut Topin Kallen, joka kunnian vuoksi oli koettanut. -Nyt ei ollut ketään, joka uskalsi lähteä kilpailuun! - -Wille kehui itseään ja komeili. Hän selitti Maijallekin voittonsa, -raukoitteli häviölle jääneitä kilpailijoitaan ja vielä enemmän -toisia, jotka eivät olleet uskaltaneet koettaakaan. Ja itseään -ylisti. Hän oli poikaa! - -Mutta se oli hänelle liian pieni arvonimi, se oli niin tavallinen, -kerrassaan mitätön. Hän tekaisi itse uuden mahtisanan! - --- Tässä on stiiknafuulia! - -Stiiknafuulia? Pojat hämmästyivät. Kukaan ei tiennyt, mitä kieltä se -oli ja mitä oikeastaan merkitsi. Mutta se kuului niin mahtavalle. Ei -ollut tahdottu Willelle mielellään sitä kunniaa ja arvoa myöntää, -jonka hän itse vaati ja omisti, vaan oli koetettu jos millä tavoin -sitä himmentää. Mutta mitä kykeni kukaan panemaan tuollaista sanaa -vastaan, jota ei ollut koskaan kuullut, ja joka tuntui niin komealle! -Wille huomasi, että jokaisella meni suu umpeen, ja entistä ylpeämpänä -pyörähti hän poikajoukossa, pää pystyssä ja rinta kohona lausui -toistamiseen: - --- Stiiknafuulia! - -Hän lausui sen sillä äänellä, kuin olisi ollut se kaikkein korkeinta, -mitä voi ajatella ja mitä ei millään muulla sanalla voi lausua. -Semmoiselta se toisistakin tuntui. - -Vaan Maija ei kuunnellut Willen kerskumisia, tuskin huomasi -ollenkaan. Hän ajatteli, että jos hänkin saisi juosta kilpaa, -voittaisi ja saisi laskea Topin mäestä! Topin mäki oli korkeampi kuin -muut, ja se oli ollut ainainen halunsa ja toivonsa, että joskus saisi -siitä laskea. Olivat Iikan kanssa pyytäneet jonkun kerran äidiltä -rahaa -- 5 penniä, mikä oli maksu kahdelta illalta -- vaan äiti ei -ollut antanut. Ja kun Maija oli kuullut, että Topin pojat olivat -antaneet Kurolan Eetun laskea aina ilmaiseksi, kun Eetu oli laskenut -seisaallaan, niin oli Maijakin sitä varten harjoitellut muista mäistä -laskemaan seisaallaan. Vaan ei ollut koskaan viitsinyt Topin pojilta -kysyä. Ja nytkin ujostutti kysyä, saako hänkin juosta, ujostutti se, -kun hän oli tyttö. Willelle luuli hän kestävänsä juoksussa, sillä -viime kesänä oli hän kerran juossut hänen kanssaan. Wille kun oli -tullut heitä tyttöjä vastaan maantiellä ja ilkeyksillään muutamalta -kaatanut marja-astian, niin oli hän lähtenyt Willeä ajamaan. Melkein -kilometrin olivat juosseet, vaan lopultakin oli hän saanut Willen -kiinni. Turkanen, kun halutti koettaa! Ajatella, että voittaisi ja -saisi laskea Topin mäestä! - -Kuin varkain tuli Maijan suusta: - --- Saanko minäkin? - --- Ei tammoja! oli Wille heti vastaamassa. Vaan Topin Kalle lupasi -ja toiset pojat olivat siitä mielissään. Kaikissa paloi toivo, että -Wille voitettaisiin, vaikka ei Maijaan osattukaan luottaa. - -Maija tempasi päällysvaatteen yltään, silmäsi kengänrihmojaan, -olivatko kiinni, ja asettui rohkeasti Willen kanssa rinnan. Topin -Kalle luki: yks kaks kolme! - -Pojat remahtivat nauramaan. Maijan juoksu näytti niin hullunkuriselle -Willen rinnalla. Vaan kun Maija pysyi rinnalla ensimmäiseen kulmaan -saakka, niin muuttui heidän naurunsa toivon iloksi. Uteliaina -rupesivat odottamaan kilpailijoita sillä aikaa, kun olivat -näkymättömissä. Tunnustettiin, että Maija on poikaa! Vaikka ei -voittaisikaan. Ja sillä koetettiin kuin himmentää Willen arvoa, niin -että ei voisi kehua olevansa stiiknafuulia. - -Kilpailijat tulivat taas näkyviin. Ensin tuli Wille, joka pyörähti -vikkelästi nurkan ympäri, vaan samassa tuli Maijakin kuin pyssyn -suusta. Hän tavotti, minkä käänteessä oli jäänyt jälkeen, niin että -yhtä aikaa tulivat perille. - -Alettiin huutaa, että Wille ei ole voittanut! Ja siitä oli ilo, sillä -Wille ei voinutkaan olla nyt stiiknafuulia! Wille intti, että hän oli -puolitoista korttelia edellä. Se kun synnytti jyrkän vastustuksen -poikalaumassa, niin Wille peruutti vähän ja vakuutti olleensa justiin -4 tuumaa Maijasta edellä. Ei tuumaakaan myöntänyt poikalauma, ja kun -muutamat alkoivat arvella, että Maija oli edellä, niin suostui Ville -siihen, että yhtä aikaa olivat. - -Mutta se oli kova isku hänen maineelleen ja arvolleen. Ei ollut -kehumisen varaa tavallisillakaan sanoilla, saati sitte omistaa -suurinta, arvokkainta ylistystä, että olisi stiiknafuulia. Hän rupesi -heti syyttämään kenkiään, että kun ne ovat uudet, niin olivat jäykät -juosta. Joku tiesi, että Wille oli saanut nuo kengät jo syksyllä. - --- Syksyllä? sanoi Wille puoleksi kysyvästi, puoleksi matkivasti -poikaa. - --- Syksyllä! vakuutti toinen. - --- Etkö muista? Nuo kengät oli ensikertaa sinulla, kun putosit -Tirilän kaivoon. Siinä itkit, kun pelkäsit, mitä kotonasi sanotaan, -kun uudet saappaasi kastuivat, ja mentiin Pyhtiselle niitä kuivaamaan. - -Wille ei voinut kumota asiaa, vaan selitti, että hän ei ole saappaita -pitänyt sittemmin muulloin kuin joulun aattoiltana ja nyt. Sitä ei -uskottu ja kun ruvettiin miehissä tarkastamaan, niin tultiin siihen -huomioon, ettei niissä ollut enään uutuuden kankeus haittana, vaan -olivat niin taipuisat, että toisesta pääsivät varpaatkin näkyviin. - -Seottaakseen koko jutun kengistä, kun pojat olivat saaneet ivan -aihetta pahasti, rupesi Wille kovalla äänellä kehumaan, että jos vain -avojaloin juostaisiin, niin hän voittaisi Maijan. Maijasta ei olisi -yrittääkään, vaan olisi sama kuin juoksisi toisaalle päin! - -Vaan siihen oli Maija jo avojaloin ja tuupattuaan kengät ja sukat -Topin Kallen käteen, seisoi hän vaatimassa Willeä koetukseen. Wille -jänistämään. Syyksi teki, että oli liian pakkanen avojaloin juosta. -Toisten ivakaan ei saanut häntä liikkeelle, vaan yhtäkkiä pisti -päähän tuuma, että syrjäkadulla, kun ovat toisten näkyvistä, hän -tuuppaa Maijan kumoon. Hän suostui kilpailuun ja rupesi kehumaan -jo itseään. Kiihkeällä kiireellä riisui jalkatamineensa, joita -tarjotteli jokaisen pideltäväksi, niinkuin pideltiin Maijankin -sukkia ja kenkiä. Vaan kukaan ei huolinut siitä kunniasta, jotta sai -panna kenkänsä kinokseen. Vaan Wille ei siitä välittänyt! Voittonsa -oli oleva loistava ja oikeuttava hänelle toisten mieliharmiksi -ja kiusaksi tuon uuden, uljaan ja kaikkein ylpeimmän nimityksen: -stiiknafuulian. Aivan kuin hänelle tulevana hän sen jo lausuikin -asettuessaan Maijan viereen. Ja sillä sanalla sai hän poikain -hyvän toivon Maijan voitosta horjumaan. Se meni luihin ja ytimiin -tuollainen uusi sana! Jo näkyvissä ollessa silpaisi Maija edelle. -Sitä riemua, mikä syntyi poikajoukossa! Jotkut maltittomimmat jo -mainitsivat stiiknafuuliaa Maijan kunniaksi. Ja kun kilpailijat -tulivat perille, Maija melkoista edellä, huusi poikalauma, että kadut -kaikuivat: - --- Stiiknafuulia! Stiiknafuulia!... - -Willen mieltä karvasteli. Noin hyvä sana ja hänen omasta suustaan -toisen kunniaksi! - -Hän rupesi hyvin toimessa selittämään pojille, että stiiknafuulia -ei ole mitään kieltä, ei venäjää eikä ameriikkaa! Ja koettaen -nauraa halveksivasti sanoi hän, että se ei merkitse mitään. Vaan -selityksensä ja vakuutuksensa olivat turhia. Sen ei tarvinnut olla -mitään kieltä, mutta se nyt merkitsi jotain ja merkitsi paljon! -Eikä Wille voinut itseäänkään vakuuttaa, vaan vihloi tuo sana -merkityksellään hänen korviaan ja kaiveli sydäntä, kun hän kinoksessa -äänetönnä ja allapäin kenki, poikain hokiessa stiiknafuuliaa. - -Maijaa, joka istui kelkassa, kenki Topin Kalle hellin käsin ja -rakkain mielin. Kun vielä Kalle lupasi hänen ja Iikan laskea -kahtena iltana, sai Maija rohkeutta kysyäkseen, saako laskea vielä -kolmantenakin, jos laskee kerran seisaallaan. - -Kysymys herätti hämmästystä ja ihastusta poikajoukossa. Topin mäestä -ei uskaltanut seisaallaan laskea kuin Kurolan Eetu ja Topin pojat -itse. Muutamissa oli herännyt jo täysi luottamus Maijaan kaikessa -ja he kehuivat etukäteen, että Maija laskee, vaan toiset epäilivät. -Kaikki halusivat nähdä yritystä. Koko poikalauma seurasi sen vuoksi -Maijaa, joka Iikan kanssa oli istutettu kelkkaan, ja poikia vetämään, -minkä kilvalla ja pienellä riidallakin kelkan jutkoon mahtui. - -Suurella melulla tuotiin hän Topin kartanolle. Ja sitte syntyi -hiljaisuus, kun hän nousi mäelle. Arvelematta heittäysi hän mäkeen, -seisoi tanakasti, vaan alaliepeessä kaatui ja luisti pitkän matkaa -vatsallaan. Teliinin Wille nauraa hohotti niin suuresti, että kartano -raikui, vaan kaikki muut olivat hiljaa. Maija oli uskaltanut, mikä -oli jo kunniakasta heistä, ja he sydämestään olisivat suoneet -hänen onnistuvan. Kun Maija juoksi uudestaan mäelle ja teki toisen -yrityksen, niin seisoivat katsojat joka jäsen jännitettynä aivan kuin -tukeakseen häntä ja jokaista pelotti, että Wille saa taas nauraa. -Riemulla, kiihkeällä innostuksella huudettiin sitte: - --- Stiiknafuulia! Stiiknafuulia!... - -Vähän kuin häpeissään puikkelehti Maija joukon läpi, jossa jo oli -tyttöjäkin. Hän istahti ujostellessaan toimettomana kelkkaan, jota -Iikka piteli. Mutta iloissaan hän oli. Ja iloisemmaksi tuli, kun -Topin Kalle lupasi Maijan ja Iikan laskea milloin vain haluavat. - -Iikalla oli ollut yhtämittaa suu auki kadulla ja täällä. Ja nyt se -venyi vielä enemmän ammolleen ja silmät pyöristyivät renkaiksi, kun -tuollainen lupa annettiin. Kaikki oli ollut ja oli niin ihmeellistä. -Koko ilta sitte, minkä hän sai laskea päätähuimaavasta mäestä, -oli kuin satua. Hän oli ihastuksissaan yli äyräittensä, kun hän -kotia mennessä kelkassa istuessaan ajatteli kaikkea muuta ja sitä -varsinkin, että saa laskea Topin mäestä taas huomenna ja ylihuomenna -ja vielä sittenkin, milloin vain haluaa. Se oli jotakin, mitä -kannatti kertoa kotona! Ei rahaa tarvittu, vaan Maija oli niin -laittanut. Maija hänestä ei ollut enään oikea Maija, vaan hyvin -erinomainen. Maija ei ollut enään poikaa, vaan vieläkin parempi: -oikea stiiknafuulia. Eikä kukaan muu ollut stiiknafuulia! Mitä isä ja -äiti sanovat, kun saavat kuulla, että Maija on se! - -Vaan Maija kulki allapäin. Mieli oli kotia päin lähtiessä painunut. -Kotona tuntui olevan niin hiljaista. Ja sen rinnalla kaikki iloinen -pauhu ja melu, mikä vielä aivan kuin korvissa soi, tuntui pahalle. -Hän tuli levottomaksi. Kotikartanolle tultua, kun näki ikkunasta -valon, välähti mieleen kuin iloista toivoa, vaan mielessään näki isän -ja äidin olevan äänettömiä ja vakavia, ja se painoi mielen heti alas. -Hän toimitti kelkan korjuuseen hyvin hiljaa, nousi portaita melkein -varpaillaan hilliten Iikkaa, joka toimessaan kompuroi kolisten. - -Kun he tulivat sisään, makaili isä sohvalla ja äiti istui -kiikkutuolissa kattolampun alla joku kirja kädessä. Äiti katsoi -pitkistään heitä, nousi seisomaan, katsoi, heilutti päätään ja -vihelsi. - --- Tämä on Iikka, luullakseni, sanoi äiti viimein. -- Vaan sinä? -viittasi hän Maijaa. - -Maija seisoi ääneti ja koetti katsella itseään ikään kuin nähdäkseen, -että mikä sen estäisi ettei hän olisi Maija. - -Hän oli lumessa yltäpäätä, sukat läjässä, kengät auki rihmoista, -huivi päässä takaraivolla ja tukka hapsotti kamalasti, kun se oli -hiestyessä kastunut ja sitte käynyt jäänkuuraan. Toisessa poskessa -oli pitkä verinaarma ja hame sivulta halki. - --- Kuka sinä olet? - -Iikka yritti jotakin sanomaan, vaan Maija ehti vastaamaan, että hän -on Maija. - --- Jaha! Vai Maija! Sittepä saat, minkä olet ansainnut. - -Maija ei ehtinyt vielä oikein selville päästä, kun äiti jo oli -uudestaan hänen edessään vitsakimppu kädessä. - --- Äiti! huudahti Iikka niin, että äiti ällistyi häntä katsomaan. -Isäkin, joka oli partaansa nauranut Maijan näölle, unehtui uteliaana -odottamaan, mitä Iikalla oli sanottavaa. - -Oikein osottaen kädellä, missä oli onnettoman näköiseksi jäätynyt -vantu, lausui Iikka sillä äänellä kuin olisi tarkoittanut, että äiti, -äiti, elä satuta kättäsi: - --- Stiiknafuulia! - --- Mitä? kysyi äiti otsa rypyssä ja kummastuksen äänellä. - -Selittävämmin, vaan samalla kuin ihmetellen kun äiti ei jo kerralla -ymmärrä, vakuutti Iikka: - --- Oikea stiiknafuulia! - -Äiti pyörähti selin ja hänen hartiansa hytkyivät. Koetettuaan -tekeytyä vakavaksi, kääntyi hän ja sanoi: - --- Tosiaankin oikea stiiknafuulia! Ja sinä Iikka toinen hyvä!... - -Isä, joka oli pidättänyt nauruaan, että vedet silmistä sirusi, -purskahti ääneen nauramaan. Äiti meni isän luo ja piiskoillaan muka -uhaten sanoi: - --- Sinä myös muuan stiiknafuulia! - --- Ja sinä stiiknafuuliain stiiknafuulia! sanoi isä vetäessään äidin -piiskoineen päivineen viereensä istumaan. - -Maija unohti itsensä ja katseli isää ja äitiä hymysuin. Hänestä oli -nyt niin hyvä, että oli kuin itku ja nauru tulossa. Mutta Iikka -katsoi suu auki Maijaa, tyhmistyneenä aivan kuin kaikki olisi käynyt -yli ymmärryksen. Viimein hän sanoi niin tosissaan isälle ja äidille: - --- Ei ne kaikki ole stiiknafuulioita! - -(Lapsia.) - - - - - -PIETARI PÄIVÄRINTA. - - -Syntynyt 18/9 1827 Ylivieskassa; ollut lukkarina Alavieskassa, -Oulunsalossa ja v:sta 1868 Ylivieskassa, edusmiehenä valtiopäivillä -ja kirkolliskokouksissa. Julaissut: _Elämäni, Elämän havainnolta, -Tintta-Jaakko, Torpan poika, Minä ja muut, Pikakuvia 1867 -katovuodesta ja sen seuraukset_ y.m. _Valitut teokset_ 1895-97. - - - - -HALLA-AAMUNA. - - -Erään vuoden elokuu oli kohta puolivälissä. Asiaini tähden satuin -silloin kulkemaan semmoisia seutuja, joissa ei ollut maantietä, -siis jalkapatikassa. Mainitulla matkallani tulin myöhään illalla -syrjäiseen taloon, joka päältäkin päin näytti semmoiselta, että -siinä jo oli enemmän aikaa asuttu. Huoneeseen tultuani ja "hyvän -illan" sanottuani pyysin heti yösijaa, joka luvattiinkin. Väkenä -talossa sillä kerralla oli vain sokea ukko, vanha mummo ja parvi -pieniä lapsia, joista enimmät vielä paitaressuja. Mummo näkyi olevan -emännyyden toimissa, ja ukko hoiteli lapsukaisia, kiikutellen vuoroin -kutakin heistä polvillansa. Lapset näyttivät hyvin rakastavan ukkoa: -he kieppuivat hänen kaulassaan ja silittelivät kaksin käsin hänen -harmaita hiuksiansa ja partaansa. Kaikesta tuosta huomasin, että -ukko oli talon vanhin ja että lapset olivat hänen lastensa lapsia. -Minä rupesin tekemään puhetta. Se on tietty, että outo matkustaja -saapi ensin tehdä tilin matkansa tarkoituksesta ja kotopaikastansa, -ennenkuin muihin asioihin päästään käsiksi; niinpä minäkin. Sen -jälkeen kysyin ukolta: - --- "Oletteko ikänne asunut tässä talossa?" - --- "Olen", vastasi siihen ukko. - --- "Jokohan kauan on asuttu tätä taloa?" - --- "Toistasataa vuotta; minun isäni tämän on alkanut." - --- "Tässä näkyy paljo tehdyn työtä." - --- "Kyllähän tässä työtä on koetettu tehdä, mikä on voitu, ja -elettäisiinkin tässä, kun ei olisi tuota hallaa. Vaan se tässä on -niin hankala kumppani, kun se tahtoo viedä parhaat ahkeroimiset -muassansa, silloinkin kun ei likeisessä kylässä siitä tiedetä mitään. -Tässä on likellä iso suo, jota ei yksityisen voimat ulotu kaivamaan, -ja siitä se halla aina nousee", lausui ukko huolissaan. - -Ilma oli sinäkin iltana jokseenkin kolkko, sillä pohjanen puhalsi -kaiken päivää vireästi. Minä aloin miettiä keinoa, kääntääkseni -puhettamme vähemmän vakaisiin asioihin, kun ukko yhtäkkiä kysäisi: -"Minkälainen ilma teidän mielestänne nyt on? Vieläkö tuuli oli -pohjasessa taloon tultuanne?" - --- "Ilma tuntuu jotenkin kolkolta, ja tuuli on pohjasessa, vaan en -kumminkaan luule siitä toki hallaa tulevan", lausuin ukolle. - --- "Jospa se niin olisi!" sanoi hän ja huokasi raskaasti. - --- "Onko teillä paljo lapsia?" kysyin taasen. - --- "Neljä poikaa elossa", kuului vastaus. - --- "Joko poikanne ovat kaikki naineet?" - --- "Kolme on nainutta, yksi on vielä naimaton." - --- "Missä he nyt ovat?" - --- "Väki on erästä isoa uutispeltoa muokkaamassa kohta tulevalle -rukiinkylvölle valmiiksi; toiset siellä ojaavat, toiset hajottavat -ojamutia ja huonoimmat polttelevat kantoja ja juurikoita pois -pellolta." - --- "Tulevatko he kotia yöksi?" - --- "Tulevat; he menivät eilen ja tulevat tänä iltana." - --- "Sielläkö ovat poikainne vaimotkin, koska ei niitä näy kotona?" - --- "Siellä ovat vaimot ja vanhimmat heidän lapsistansa." - --- "Teillä on omasta varasta riski työväki." - --- "On." - --- "Oma väkikö on raatanut uutispellon?" - --- "Oma; he ovat siellä olleet kynsi kansi koko kesän, paitsi -heinänteon aikana." - -Olisin pitkittänyt puhetta ukon kanssa enemmänkin aikaa, vaan hän oli -niin harvapuheinen, ettei se menestynyt. Hän oli niin haaveksivan -näköinen, ikäänkuin häntä olisi rasittanut joku salainen vaiva ja -huoli; siitä kai se tuli, ettei hän ruvennut mihinkään pitempiin -keskusteluihin, vastasi vain kysymyksiini niin lyhyesti, kuin taisi, -ja niin teki aina turhaksi minun puheisille pyrkimiseni. - --- "Te olette tainneet elämässänne kokea monta kovaa tässä talossa?" -lausuin viimein taas kysyväisesti ukolle, ikäänkuin uudestansa hakien -puhetta. - --- "On, monta kovaa on koettu, mutta, 'vaikka kokee, eipä hylkää -Herra!'" lausui ukko vakavasti, josta kuulin, että hän oli lukenut -taikka kuullut jolloinkin Runebergin "Saarijärven Paavon". - --- "Mistä te sen lauseen olette kuullut?" kysyin häneltä hätäisesti. - --- "Nuorin poikani, Matti, hakee, vaikka maanraosta, käsiinsä -kaikenlaisia kirjoja; hän joutoaikoinansa lukee niitä minulle -huviksi, minä kun olen sokea enkä sentähden voi itse lukea. Hän on -paljon niidenkin lukemisella minua huvittanut, mutta kaikkein enimmän -hän on lohduttanut murheellista sieluani Jumalan sanalla. -- Matti -on minun silmäni; Jumala olkoon kiitetty, kun minulla on toki vielä -korvat itselläni!" - --- "Joko kauan olette ollut näkemätönnä?" - --- "Toistakymmentä vuotta." - --- "Kuinka meni näkönne?" - --- "Olin tervashakkuussa, siellä poukahti lastu silmääni, jonkatähden -silmäni tulivat niin kipeiksi, että vihdoin meni näkö kumpaisestakin." - --- "Lapsenne rakastavat teitä?" - --- "Niin; lapseni rakastavat kaikin minua, ja minä rakastan heitä." - --- "Minun mielestäni ei olisi teillä syytä olla noin surumielinen, -koska teidän ympärillänne on onnellinen perhe, jotka toinen toistansa -rakastavat", sanoin silloin ukolle. - --- "Niin; onnellisia -- tosiaankin onnellisia olemme siinä -suhteessa, että koemme kaikki yhdessä kärsiä ja että rakastamme -toinen toistamme, mutta perheen isänä on minulla kumminkin syytä -suruuni. Useita katovuosia on ollut peräkkäin, joiden seurauksena -on ollut pitkä petäjäleivän jakson olo perheeni pöydällä; kruunulle -on jouduttu velkoihin ja niitä nyt tahdotaan pois, veroja ei ole -jaksettu omista varoista maksaa, on täytynyt ottaa lainaa, ja -Tinkilän Erkki hakee parastaikaa meiltä saamisiansa. Kaikkia näitä -poistaaksemme on koettu tehdä työtä ja ponnistella voimia, mikä on -voitu, ja toivo on ollut hyvä, sillä rehoittavat kasvit ovat antaneet -siihen syytä. Mutta nyt on jälleen ilma kolkko ja tuuli pohjasessa, -ja minä pelkään, että halla taas tulee meille vieraaksi, ja jos niin -käypi, niin silloin on kaikki toivo mennyt! Silloin Tinkilän Erkkikin -varmasti ottaa saamisensa ryöstön kautta ulos, ja kun vielä menee -eläimet, joiden turvin on aikaan tultu näinä kovina aikoina, niin -silloin on loppu käsissä. Hyvä vieras! Eivätkö nämä, kaikki yhtenä, -anna perheen isälle syytä ollakseen surumielisenä ja harvapuheisena, -jos kohtakin on sanottu: 'älkää surko huomisesta päivästä', ja; -'vaikka kokee, eipä hylkää Herra'?" Näin puhkesi ukko puhumaan. - -Minä aloin jo laatia jotain lohdutuksen sanaa tuolle paljon -kärsineelle ja kokeneelle ukolle, kun juuri samassa alkoi kuulua -pihalta puheen-pälinää, ja silmättyäni ulos akkunasta, huomasin, -että työväki nyt juuri tuli työstä. Tarkastaakseni ja huomatakseni -oikein talonväen keskinäistä suhdetta -- varsinkin ukon ja muun väen -väliä -- ja tutustuakseni heidän luonteisiinsa, vetäysin ukon tyköä -erilleni, vähän pimeään nurkkaan, josta voi nähdä ja kuulla kaikki. -"Papp-pa-pa", panivat työ-aseitten varret porstuassa, kun väki niitä -käsistänsä heitteli, ja samassa tulivat he iloisen ja raittiin -näköisinä tupaan. Ennen heidän tupaantuloansa ajattelin: "Saapa -nähdä, minkälainen tuo ukon silmä, tuo hänen niin rakas Mattinsa on? -Onko hänellä sitä rakkautta ukkoon, mikä ukolla häneen?" - -Pian kääntyikin huomioni erään -- noin arviolta seitsemäntoista -vuoden vanhan -- nuorukaisen puoleen: hän oli varteva, solakka, -valkeatukkainen, sinisilmäinen ja kaikin puolin miellyttävän -näköinen. "Tuohan se lieneekin ukon nuorin poika, Matti", ajattelin -itsekseni. - -Hän riisui kiireesti muraiset ja nokiset päällysvaatteet pois -päältänsä ja riensi sitten isänsä luo, tarttui innokkaasti häntä -kaulaan, silitteli sokean kuihtuneita kasvoja ja harmaita hapenia ja -sanoi: "onko teillä, isä, ollut täällä kotona ikävä, kun me olemme -viipyneet kaksi päivää poissa kotoa? Voi, kun se on paha, kun ette -te näe lukea, sitten olisi teillä paljoa hupaisempi." -- Ennenkuin -ukko oli ennättänyt mitään vastata, oli nuorukainen heittänyt isänsä -kaulasta irti, mennyt takan luo ja ottanut päreeseen valkean. Sitten -hän meni päällysvaatteensa tykö, otti sen povilakkarista ison tukon -papereita, joiden kaikkien kanssa hän palasi isänsä rinnalle penkille -istumaan, ja sanoi hänelle: "Taas minä olen saanut uutta lukemista, -ja näissä on eräs runo niin mieluinen mielestäni, luultavasti -sentähden, kun se koskee meihin niin paljon; -- sen nimi on: -'Talonpojan salonki'. Sen luen nyt heti tässä teille; se kuuluu näin: - - "Kun tulee aamu maanantain, - Ma, kontin selkään sivaltain, - Taas lähden korpeen koettamaan: - Perheelle leipää hankkimaan. - - Kun siellä päivän ottelen - Kanss' kivien ja kantojen, - Niin sieltä lähden levolle - Ja tulen metsäpirtille. - - Ma rupeen siellä ruoalle: - Karheelle sekaleivälle; - Ja lasken sitten levolle, - Pehmeelle pehkuvuoteelle. - - Mun soitanton' on lintujen - Viserrys, humu honkien; - Mun juoman' vesi lähtehen, - Joihinka tyytyy sydämen'. - - Se salonkini armas on, - Eik' ole yöni levoton: - Muut' iloa en kaipaa, en - Ain' asti aamuun armaiseen. - - Kun sitten kato kohtaapi - Ja halla pellot polttaapi, - Niin sydän silloin pakahtuu, - Kun tyhjäks jääpi perheen suu. - - Muut säädyt täyden aina saa, - Mä sen, min milloinkin suo maa; - Vaan täysi multa vaaditaan, - Jos kohta kadon kovan saan." - -Nuorukaisen noita värsyjä lausuessa tarkastelin vanhuksen kasvoja: -ne vavahtelivat ehtimiseen, ja valottomat silmät muljahtelivat, -ikäänkuin olisivat tahtoneet puristaa kyyneleitä, mutta lieneekö -kyynelten lähteet kuivannut sama, joka niistä valonkin oli -häikäissyt, sillä kyyneleitä ei näkynyt. - -Mainittu runoelma olikin sitä laatua, ettei se suinkaan lohduttanut -ukon hetkellistä surua, päinvastoin toi se sen uudestaan ukon sieluun -täydessä valossa. Vaan nuorukainen ei sitä älynnyt varoa innossaan, -sillä hänkin tunsi sen, kuinka syvästi runoelma koski heidän -oloihinsa. - --- "Mikä kirja se on, jossa se on räntättynä?" kysyi ukko pojaltansa. - --- "Se on painettuna Oulun Viikko-Sanomissa", vastasi poika. - --- "Mistä sinä sen olet kaivanut?" kysyi taas ukko. - --- "Minä juosta kapaisin yönseutuna kylässä ja sain Mattilan -Heikiltä lainata koko vuosikerran mainituita sanomia", vastasi poika -innokkaasti. - --- "Kuka sen laulun on tehnyt?" kysyi ukko. - --- "En minä tiedä", sanoi poika. - --- "Lienee hänen tehnyt kuka lieneekin, mutta sen minä tiedän, että -hänellä on ollut elämänkokemusta. Hän on tunteensa osannut kirjoittaa -paperille hyvässä järjestyksessä meidänkin nähtäväksemme; minä tunnen -myös samanlaista, vaan ne pysyvät täällä sydämessäni yksinkertaisina -tunteina." Sen lausuttuaan ukko näytti vaipuvin syviin mietteisiin. - -Sillä välin muu väki tepasteli mikä mitäkin: mikä riisui märkiä -vaatteitansa ja laittoi niitä kuivamaan, mikä purki konteistansa pois -rasioita, suolakopsia j.n.e., ja laittoi niitä järjestykseen vaimot -taas, ensin riisuttuaan, ottivat kukin pienokaisensa ja antoivat -niille luonnollista ruokaansa. - --- "Minkälaiselta ilma tuntuu?" kysäisi viimein ukko, ikäänkuin -unesta heräten, Matti pojaltaan. - --- "Onpa se jotenkin kolkkoa, ja tuuli oli pimeään asti pohjasessa, -vaan sitten se tyyntyi aivan tyyneksi, mutta luoteelta näkyy toki -nousevan paksu musta pilvi", vastasi Matti. - --- "Jääksi jänkä on merellä, hyyksi lonka luotehella", sanoi ukko -siihen. - --- "Mitä, isä, luuletteko pakkasen tulevan?" kysyi poika vuorostansa. - --- "Minä pelkään", sanoi vanhus ja huokasi raskaasti. - --- "Ei siellä toki tule halla", sanoi poika. - --- "Jospa se niin olisi!" toivoi ukko epäilevästi; sitten hän näytti -taas vaipuvan syviin ajatuksiin. "Joko kuokkamaat tulivat valmiiksi -ojitetuiksi ja muutoin siivotuiksi?" jatkoi hän vähän ajan päästä. - --- "Jo", sanoi eräs ukon naineista pojista, "ei ne ole enää muuta -kuin siementä vailla". - --- "Onpa meillä taas, isä, kaunis, aivan uusi vainio siementä -odottamassa", sanoi toinen. - --- "Mitenkä menneenkesäiset kuokkamaat ja muutkin pellot näyttävät -joutuneilta?" kysyi ukko. - --- "Kuokkamaat ja muutkin pellot ovat niin joutuneet, että parin -viikon perästä ovat kaikki leikattavia; kasvut ovat vahvat ja -tähkäpäät niin täysinäiset ja raskaat, että ne riippuvat melkein -maassa asti. Kun ne säilyisivät vielä pari viikkoa hallalta, -niin saisi silloin kaiketi kruunukin rästinsä ja Tinkilän Erkki -saamisensa, ja silloin katoaisi petäjäleipä pöydältämme, isä saisi -silloin selvää leipää, ja sitten mekin otamme aviisit", ehätti -siihen Matti sanomaan, joka lopulla puhettansa oli mennyt isänsä -tykö, tarttunut hänen kaulaansa ja puheensa lopetettuaan nyt -innokkaasti silitteli hänen harmaata tukkaansa. - -"Jos vain niin käypi, kuin olet toivonut, niin saat ottaa -vaikka kahdet aviisit", sanoi ukko Matille ja koki hymyillä -tuolle viattomalle pojallensa, joka häntä niin vilpittömällä -lapsenrakkaudella rakasti ja kunnioitti. Mutta pian kadotti -ukko taas tuon hetkeksi saadun lohdutuksensa ja vaipui entiseen -synkkämielisyyteen, josta selvästi oli nähtävänä, etteivät hetken -ilot eivätkä lohdutukset voineet karkottaa hänen sydämestänsä sitä -pelkoa ja painoa, jonka elämän koulu oli sinne istuttanut. Kun hän -oli hetken aikaa istunut siinä haaveksivaisessa ja umpimielisessä -asemassa, virkahti hän taas: "mutta jos vain nyt tulee halla, millä -sitten kylvetään ja mitä syödään?" - --- "Me leikkasimme joutuneimmista paikoista -- pelosta, jos halla -tulisi -- ja niin on meillä siemen varattuna, vaikka ette te, isä, -käskenytkään meidän leikata. Jos lienemme tehneet väärin", sanoi -siihen eräs ukon naineista pojista. - --- "Te olette tehneet toimellisesti, vaikka en huomannut teitä siitä -muistuttaa, kun lähditte uutispellolle työhön, sillä ilma oli silloin -kaunis. Jumalan olkoon kiitos, kun siemenkään on toki tallella!" -lausui ukko. - -Talonväki nyt viimein huomasi vieraan, eikä silloin enää puhetta -puuttunut. He olivat hyvin uteliaita ja tiedonhaluisia tietämään sekä -kunnallisia että valtiollisia kuulumisia, varsinkin Matti, joka koko -puheemme ajan istui vieressäni ja näytti ikäänkuin nielevän jokaisen -sanan. He tekivät usein tarkkoja ja asiaan kuuluvia kysymyksiä -puheemme ajalla, eivätkä näkyneet olevan ollenkaan semmoisia ihmisiä, -jotka olisivat sokeassa omassa rakkaudessaan heti häpeämättömästi -valheeksi ajaneet asiat, jos heille jotakin semmoistakin puhui, jota -he eivät ennen olleet kuulleet ja käsittäneet -- ei, vaan he näkyivät -todella koettavan käsittää asiain todellista laitaa. Selvästi -huomasin, ettei itse ukko eivätkä hänen vanhimmat poikansakaan olleet -lukemisen kautta saaneet minkäänlaista oppia; nuoremmassa pojassa, -Matissa, oli vasta lukuhalu puhjennut tosi tarpeeksi. Mutta kaikissa -muissakin oli silminnähtävästi kaipaava henki, joka haki tyydykettä. - -Puheen loputtua rupesi talonväki niukalle illallisellensa, ja -minulle oli kamariin laitettu illallinen erilleen, vaikka olin aivan -vennon vieras; niin vierasvaraisia he köyhyydessäänkin olivat! -Vaikka kävi säälikseni, en kuitenkaan hennonut kieltää heidän hyvää -tahtoaan, vaan menin illalliselle. Syömisen jälkeen näkyi uupumus -ja väsymys valloittavan kaikki; päivän vaivat ja ponnistukset -rupesivat vaatimaan palkintoa kadotetuista voimista; kaikki väki -rupesi hankkimaan itseänsä levolle, ja minulle tehtiin vuode -tupaan, johon minut toimitettiin maata. Pian olivat kaikki unen -virvoittavassa helmassa, joka on niin suotuisa vaivoista väsyneille -raajoille, eikä muuta kuulunut kuin nukkuneiden kuorsaaminen ja -raskaat hengitykset ja taulultansa mustuneen vanhan seinäkellon -yksitoikkoinen naksutus. Minulla on se paha vika, etten saa unta -oudoissa paikoissa ja oudoilla vuoteilla; niin kävi nytkin. Vaikka -kuinka olisin koettanut herutella, unta vain ei tullut. Talonväen -luonne ja heidän elämänkokemuksensa pyörivät vain kokonaisena kuvana -mielessäni: jos heillä olisi ollut nuoruudesta pitäin hyödyllistä -lukemista, olisikohan heidän asemansa juuri tämmöinen? Matti oli -sattumalta saanut hyödyllistä lukemista, se oli vaikuttanut; siemen -oli sirahtanut hyvään maahan ja siellä itänyt ja orastanut, mutta -toinen kysymys oli se: kohtaako tuotakin kaunista orasta turmelus -- -halla? Pitääkö hänen heränneen lukuhalunsa vaipuman ja nujertuman --- kuihtuman ja kuoleman sen niukan elämän tarvetten alle, jonka -hallalle tavallista arempi talonsa heille tarjosi? Jos nyt taas tulee -halla ja korjaa yhdellä iskulla pois kaikki nuo monivuotisten vaivain -ja ponnistusten hedelmät, joita niin halulla oli toivottu, huolimatta -vaivoista, vastoinkäymisistä ja alati nurkuvasta nälästä; voi, voi! -Mattikaan ei saisi silloin "aviisejansa", hänen kaipaava henkensä -jäisi kitumaan, ja koko perheen nälkä tulisi silloin yhä ankarammaksi -velkojaksi; kukatiesi yhtä hätäiseksi kuin Tinkilän Erkki; kukatiesi -he vaipuisivat epätoivoon. - -Jos heillä kumminkin olisi ollut aikanansa enemmän oppia ja -tietoa; olisivathan voineet saada lainaa, raivatakseen niin -likellä viljelyksiä olevan suon, joka niin usein tuotti hallan ja -tyhjäksi teki heidän parhaatkin toivonsa ja ponnistuksensa. Jos he -tuntisivat kylvöheinäin viljelyksen, eivätköhän he olisi kääntäneet -maanviljelystään siihen suuntaan niin epävarmalla tilalla, kuin -heidän oli, ja olisikohan heidän kohtalonsa silloin, niinkuin ne nyt -ovat? Jos, jos ja kukatiesi, olivat kaikkein ajatusteni johtona, ja -noiden johtamat ajatukset ja kuvittelemiset pyörivät alati päässäni, -eikä unta vain tullut; niin raskaasti painoi mieltäni kansalaisteni -sekä henkinen että aineellinen toimeentulo. Eipä ainoastaan sen -talonväen, vaan koko kansamme tila astui täydessä haamussaan, yksin -yöllä valvoessani, silmäini eteen. Olin talonväessä huomaavinani -koko kansamme kuvan, sen kärsimiset ja taistelut. Olin huomaavinani -ukon pojissa koko suomalaisuuden sitkeyden ja kestäväisyyden, kun he -olivat niin uskomattomia, ettei halla suinkaan nyt tule, ja näyttivät -niin levollisilta ja yhtäkaikkisilta koko asian suhteen, niinkuin se -olisi vain tavallista. Ainoastaan ukko näkyi osaavan pahaa pelätä, -sillä häntä ajan koulu jo oli kylläkseen saanut pehmittää. Tuntuipa -mielestäni, että hallan olisi pitänyt heltyä säälivämmäksi kansaamme -ja tuota nukkuvaa ukkoa kohtaan, jotka jo niin paljon olivat saaneet -kärsiä hänen liika tiheistä vieraisilla-käynneistänsä. Noita -kaikkia mietin niin kauan, kunnes ajatukseni kävivät sekaviksi ja -hajanaisiksi ja viimeinkin vaivuin unen helmaan. - -Kun unet ihmisellä tahtovat olla aina semmoisia, minkälaisia -ajatukset ovat vaivoissa olleet, niin minunkin uneni tulivat -ajatusteni kaltaisiksi. Minä olin olevinani kävelemässä ulkona yöllä -elokuun puolivälissä. Taivas oli niin kirkas ja selkeä. Rehevät -kasvut seisoivat suorina ja hiljaisina, ikäänkuin odottaen jotakin -tulevaksi, ja suuret kyynelpisarat tippuivat niiden korsia myöten -maahan; ne olivat niin hiljaa, etteivät tohtineet hengittääkään, ja -näyttivät pelkäävän jotakin. Silloin kaukaa pohjasesta, tunturien -takaa rupesi näkymään kuun lempeä täysinäinen muoto; loin katseeni -sinnepäin. Silloin huomasin minä, että kuun kanssa yhtä matkaa -matkusti korpikuusen pituinen äijä, niin valkea kuin lumipurku. -Hänen päällänsä oli jäinen takki, jonka hihat ja palteet olivat -koristetut jääkynttilöillä. Hänellä oli kauhean paksu parta ja niin -pitkä, että se ulottui polviin asti; parta ja silmäripset olivat -kaunistetut monenkaltaisilla jäähelmillä ja puikoilla, jotka kuun -valossa näyttivät monen värisiltä; samoin oli koristettu hänen -melkein maatavetävä tukkansa. Hänen käsissänsä oli kauhean suuret -hyiset kintaat ja jaloissansa jäiset kengät; päässä oli hänellä -jäästä tehty lakki niin suuri kuin muuripata. Kun he kulkivat yhtä -matkaa, kuulin minä heidän keskustelevan keskenänsä: "Älä lähde -minun kanssani matkaamaan", sanoi kuu kumppanilleen, "sinä teet nyt -paljon pahaa käynnilläsi, minun kanssani, ihmislapsille tuolla maan -päällä; he eivät soisi sinun nyt tulevan; he tuntevat sinut entisistä -käynneistäsi; he kutsuvat sinua hallaksi." - --- "Tuo hyinen ukko on siis halla; minäpä katson häntä oikein -tarkkaan", ajattelin minä, ja kylmä väre kävi koko ruumiini lävitse. - --- "Vähän minä heidän vahingoistaan huolin, minä teen, mitä on -tehtävää, huolimatta kenenkään neuvoista ja varoituksista. Minä olen -pohjatuulen nuorin poika, ja nyt on juuri se aika, jolloin minä -kuljen; elää minunkin tarvitsee", lausui halla ynseästi. - --- "Hae elatuksesi pohjannavalta, Jäämerestä, tunturien harjoilta, -mutta älä ihmisasunnoista, joissa sinä tuotat niin paljon turmiota, -ja heitä matkasi tänne sopivampaan aikaan, jolloin ei ole -vieraisillaolostasi niin paljoa haittaa! Silloin saat kylläksesi -työtä, saat sulkea lainehtivat meret ja järvet sylihisi, kouristaa -virtojen ja koskien kovat kuohut liikkumattomiksi ja jäätää nevat ja -suot, maat ja puut yhdeksi jääkynttiläksi; jääpä työtä: heitä tämä -retkesi tekemättä!" pyysi taas tuo lempeä kuu. - --- "Kaikki ne edut ja työt, joita olet luetellut, ovat vanhimman -veljeni työtä ja siis kuuluvat hänen vaikutusalaansa; hänen nimensä -on pakkanen ja hän kyllä tietää, mitä hänellä on tehtävää, kun -hänen aikansa tulee. Minä kuljen edellä, hän tulee perässä, ja -aina minun käyntini tarvitaan ensin, ennenkuin hänen työnsä voivat -menestyä, ja nyt minä olen ensimäisellä matkallani tänä syksynä, -ja sitä ei estä mikään", sanoi hän uhkamielisesti ja pudisteli ja -huuhtoi hyistä leveätä takkiansa niin rajusti, että suuri parvi -kuuraa leyhähti siitä ilmaan ja laskeusi maanpinnalle, josta kylmä -huhahdus tuntui minullekin. Minun teki mieleni huutaa hallalle: älä -tule tänne saattamaan kurjuutta meille, mutta samassa huomasin, että -hän on niin itsekästä laatua, ettei häntä käy esteleminen. Nyt halla -juuri tuli sen talon tiluksille, jossa minä yötä olin. -- "Älä tule -turmelemaan tämän talon kylvöjä!" karjaisin minä hänelle. "Matti -ei saa aviiseja ja vanhan, sokean, vaivannähneen ukon täytyy syödä -vielä petäjäleipää, kruunu ja Tinkilän Erkki tahtovat velkansa, ja -koko perheelle tulee surkea kurjuus", mutta halla ei tuosta minun -hädästäni piitannut mitään, tuli vain talon tiluksille, heilutti -rajusti jäistä takkiansa, laskeusi sitten ikäänkuin suullensa ilmassa -vainion yli ja henkäisi niin suurella voimalla, että se tuntui joka -paikkaan. Kaikki kasvit seisoa sojottivat suorina ja kankeina ja -niissä riippuvat kastepisarat muuttuivat jäähelmiksi, kauhea sumu ja -härmä täytti ilman ja maan, ja harmaa kuura alkoi peittää maan. "Voi -hyvä Jumala", äyhkäisin minä unissani hätäyksissäni, niin isosti, -että heräsin siitä omasta äänestäni. Uneni oli minuun tehnyt sen -vaikutuksen, että koko ruumiini vapisi ja värisi siitä kauhusta, -jonka ma näin, enkä voinut isoon aikaan itseäni liikuttaa. Koko -talonväki nukkui vielä raskaasti, vaivoistansa väsyneenä. Aurinko -oli juuri noussut. Minua kovin vaivasi uneni näkö ja ajattelin: -olisikohan ukon aavistus käynyt toteen? Kahdenlainen syy pakotti -minua nousemaan ylös: aurinko on nyt jo noussut ja siis näkee jo -lähteä taipaleelle, ensin tarkastettuani, miten tuolla ulkona asiat -ovat; puin siis päälleni ja lähdin ulos. Heti kartanolle astuttuani -huomasin, että siinä oli vahvasti kuuraa. Se näkö teki niin kipeää -sydämelleni, että maailma musteni silmissäni, sillä olinpa itsekin -monta kertaa saanut tuta hallan vaikutuksia. Halla olikin ollut yöllä -niin kova, että se saattoi ulottua minunkin kotiini, koko pitäjääseen --- lääniin, ehkäpä koko -- Suomeen; mutta ei omani eikä kenenkään -muiden kohtalo minua niin huolettanut kuin yötaloni, ja surumielin -kävelin likimäisille ohra- ja perunapelloille. Koettelin niiden päitä -ja varsia, ne olivat jäässä, niin että poikki menivät sujuttaessa; -palasin niiden kanssa kartanolle. Kun minä siihen pääsin, kuulin -tuvan oven käyvän; seisahdin siis odottamaan, keitä sieltä tulisi. -Silloin näin omituisen näön: sokea ukko, vaatetettuna, tuli tuvasta -porstuaan ja siitä kartanolle. Keskelle kartanoa päästyänsä -kyyristyi hän maahan ja koetteli siinä jäätynyttä ruohoa. Niinkuin -olisi saanut käärmeen piston, hyppäsi hän siitä ylös ja huudahti: -"Herra Jumala! kaikki on mennyt." Sitten hän lähti käydä horjumaan -portaita kohden, joille ei hänellä ollut voimaa nousta muuten kuin -nelinkontan. Seinän tykö päästyänsä kompuroitsi hän seisaalleen ja -alkoi seiniä myöten hiipiä tupaan; minä seurasin hänen tietämättänsä -jäljessä. Kaikki väki nukkui sikeässä unessa. Tuvan keskilattialle -päästyään sanoi ukko sydäntä särkevällä äänellä: "nouskaa ylös, -älkääkä maatko unta näin rauhallista: vihollisemme on taas tullut -ja hävittänyt kaikki; kaikki on mennyt, kaikki on kadotettu: työt, -vaivat, hiki, väki, toivo; kaikki, kaikki on mennyt". Ei ukkosen isku -olisi enempää vaikuttanut huoneessa-olijoihin, kuin tuon vanhan, -sokean ja paljon kokeneen perheen isän sydäntä särkevä aamutervehdys. -Kaikki kapsahtivat vuoteiltansa ylös ja pukivat kiireesti päällensä; -lapsetkin heräsivät siitä melusta. Heistä ei yksikään mennyt ulos -katsomaan, sillä ukon sanat olivat heille kylläksi, vaan he istuivat -alakuloisina ympäri huonetta. - --- "Mitä nyt syödään?" sanoi eräs ukon vanhimmista pojista huoaten. - --- "Syöminen syömissäkin, vaan entäs kruunun rästit?" muistutti -siihen toinen. - --- "Entäs Tinkilän Erkki?" säesti kolmas. - --- "Voi, voi! Minä en saakaan aviiseja", päivitteli Matti. - --- "Leipää, leipää! Meillä on nälkä", huusivat lapset ja kämpivät -ukon syliin. - --- "Hyvä Jumala noita viattomia raukkoja! Mitä hekin vielä saanevat -kärsiä?" sanoi ukko säälien lapsia ja hänen kasvonsa värähtelivät ja -aaltoilivat suonenvedon tapaisesti. - --- "Jumala on meidät hyljännyt", sanoi vanha mummo, tuskin -kuultavasti. - --- "Niin! Jumala on meidät hyljännyt; kaikki saa heittää siihen", -sanoi ukko epätoivoissaan. - --- "Vaikka kokee, eipä hylkää Herra", ehätti Matti siihen sanomaan. -"Ettepä te, isä ja äiti, taas muistakaan Saarijärven Paavoa; eipä -hänkään langennut epätoivoon, vaikka kyllä koki. Onpa taas toki -tervaksia! Koetetaan vielä ponnistella; kyllä minä koen olla -aviiseitta!" - --- "Sinulla on, lapseni, luja mielenlaatu", sanoi ukko ja hymyili -surullisesti. - -Kun minun tarkoitukseni oli matkustaa, hankin minä itseni lähtöön. -Sydämelliset jäähyväiset otettuani perheeltä sanoin minä Matille, -häntä hyvästi jätellessäni, ettei hänen tarvitse olla "aviiseitta", -kun vain nimittää, mitä hän mieluimmin haluaa, sillä minä tilaan -ne hänelle, ja hänellä ei ole muuta tekemistä, kuin että noutaa -ne aina pappilastaan. Matti tuosta niin ilostui, että hän hyppeli -ja hykersi käsiänsä ja tarjousi heti minua saattamaan. Hänellä ei -ollut aineellisia varoja aviisein saamiseksi, vaan hän antoi, mitä -hänellä on: nuoruutensa voimia. Matista näytti nyt kaikki niin -valoisalta ja lupaavalta, kuin ei ikinä olisi hallaa ollut, ja -hän määräsi aviiseiksensa Oulun Viikko-Sanomat, joihin hän jo oli -perehtynyt. Lähdimme siis matkaan. Opas olikin hyvin tarpeeseen, -sillä sydänmaan polut olivat hyvin sekavia ja eksyttäviä. Hän -lähti kanssani aina parin neljänneksen päähän. Koko taipaleen -kuljimme hyvin verkalleen, sillä puhetta oli paljo. Puhelin hänelle -valtiotalouden perustuksista, keinollisen heinänviljelyksen hyödystä -ja kehoitin heitä hakemaan kruunulta lainaa likellä taloansa olevan, -hallaa tuottavan suon viljelemiseen, johon annoin hänelle yleisiä -neuvoja ja viittauksia; hän näytti ikäänkuin nielevän jokaisen sanan -niistä kyllä vaillinaisista tiedoista, joita voin hänelle antaa. -Kun matkan pää tuli Matille, istuimme vielä kauan mättäällä ja -puhelimme. Sydämellisesti vielä kättä puristaen erkausimme me, ja -Matti lähti kotiansa päin. Hän ei näyttänyt koko matkalla ollenkaan -huomanneen, että maa oli vielä vahvassa kuurassa ja että matalimmat -vesipaikat olivat jäässä ja rapakot roudassa. Niin kauan kuin näin, -katsoin hänen peräänsä. "Jos, jos" ja "kukatiesi" pyörivät silloin -mielessäni, ja lähdin yksin jatkamaan matkaani. - -Kun tulin kyläisiin kyliin, tuli pian selville, ettei halla ollutkaan -rajoittunut ainoastaan yötalooni, vaan kaikkialla näkyivät kasvit -olevan lupallakorvin. Perunain varret olivat aivan mustina ja -rutistuneet maata myöten, ja imelä haju täytti ilman. Pian alkoi myös -kuulua, että usea maakunta oli saanut kokea yhtä ja samaa. Vaikka -kohtakin tunsin, että paljo, paljo ihmisiä oli joutunut tuon kovan -vieraan käynnistä paljon kärsimään, niin oli kumminkin tuon yötaloni -kohtalo elävänä kuvana silmieni edessä, Mattinensa, jolle minä jo -samalla matkallani tilasin Oulun Viikko-Sanomat; ostin ja lähetin -hänelle myös useita hyödyllisiä kirjoja. Tuo kuva ei lähtenyt koskaan -pois mielestäni; päätin sen jolloinkin kyhätä paperille -- joka -aikomus viipyi kauan aikaa toteutumatta -- jolle tulisi nimeksi -- -"Halla-aamuna". - - * * * * * - -Edellisestä tapauksesta oli kulunut liki kymmenen vuotta. Eräänä -syyskuun iltana astui pitkänsolakka mies kamariini. Hyvän illan -sanottuansa astui hän tervehtimään minua, jota tehdessään sanoi: -"ette taida minua enää tunteakaan". Vieras näytti minusta -semmoiselta, että hänen olisin jolloinkin ennen nähnyt, mutta en -ollut muistaa, kuka ja missä. Tovin muistiani pinnistettyäni huomasin -äkkiä, että ka, ukon Mattihan se on! Uusi sydämellinen kädenpuristus -seurasi tuota uutta tuttavuutta. Minä kehoitin Mattia istumaan ja -panemaan piippuun. Matti sanoi olleensa täälläpäin kulussa asiainsa -tähden eikä saattaneensa olla käymättä minua tervehtimässä, vaikka -vähä vaaraakin tuli. Matti sai ruveta kotiasioitaan kertomaan: hän -oli saanut laittamani Oulun Viikko-Sanomat ja kirjat. Sattumalta oli -hän tavannut Uuden Suomettaren, jonka hän heti tilasi. Molemmat ovat -siitä asti häntä uskollisesti seuranneet. Hänen kirjastossaan on nyt -jo useampia kymmeniä niteitä, joita hän vuosittain lisää varainsa -mukaan. He ovat hakeneet ja saaneet kruunulta lainaa likellä taloa -olevan suon viljelemiseen, joka on nyt ihanana heinämaana, ja muuten -he ovat ruvenneet kylvöheinän viljelykseen, jonkatähden karjaa on -kahta vertaa enempi. Tilukset ovat tulleet lujemmiksi, ettei halla -nyt pane useammin kuin muuallakaan. Ukko elää vielä ja hoitelee -lapsia; hänen ei enää tarvitse syödä petäjäleipää. Kun sanomalehdet -tulevat, pitää hänen saada joka numero kuulla; samoin muutkin uudet -kirjat. Äiti ja kolme vanhimman veljen lasta ovat kuolleet. He asuvat -yhdessä kaikin ja tekevät työtä yksimielisesti, ukon ohjatessa, -jolle kaikki ovat kuuliaiset. Ukko muka muistelee usein minua ja -pitää heillä käyntiäni Jumalan sallimana! Samaa mieltä on muka Matti -itsekin. Hän on nainut ja hänellä on kolme lasta. Vuosi takaperin -valitsivat kuntalaisensa hänet kunnallislautakunnan esimieheksi, -jota virkaa hän on sitten hoitanut ja jonka asioilla hän nytkin on. -Kun hän on itsekin lukemisen kautta saanut niin paljon hyötyä, niin -on hän toimittanut muillekin lukemista siten, että on perustanut -kuntaansa lainakirjaston. - -(Elämän havainnolta I.) - - - - -PUUTTEEN MATTI. - - -Oli erään vuoden maaliskuun loppupuoli. Ilma oli kaunis, ja keväimen -lähestymisen oireita näkyi kaikkialla. Lintuset visertelivät niin -iloisesti puissa, iloansa ilmoittaen kaiken hyvän antajalle. Rekikeli -oli, jos ei aivan lopussa, kumminkin pilalla, sillä tiet yleensä -olivat kallellaan ja lialla, ja useissa paikoin oli aivan suliakin -paikkoja. Purot ja ojat olivat jo vettä ja hyhmää täynnä, ja niiden -valloilleen puhkeamista pidätti enää vain yöpakkaset. Sentähden -ne seisoivatkin putouspaikoissaan korkeina jyrkänteinä, ikäänkuin -kuurottaen katsellen tulevan matkansa suuntaa ja odottaen keväimen -lempeän hengen viimeistä viittausta, päästäkseen vapaiksi talven -pitkästä ja ankarasta vankeudesta. Suotuisimmissa paikoissa oli jo -joku puronen päässytkin vapauteensa, ja iloisesti putousten yli -hyppien riensi se kohisten kauan raivattua uraansa myöten meriemonsa -syliin. - -Semmoinen se aika ja keli oli, jolloin asiaini vuoksi olin pakotettu -matkustamaan ulkona kotipitäjästäni. - -Eräänä aamuna varhain saavutin toisenkin matkustajan kuorman, ja -sen ajaja kävellä telläsi kuormansa jäljessä. Kun hänet saavutin, -hyppäsin reestä ja menin tuota matkustajaa puhuttelemaan. - -"Hyvää huomenta, ukkoseni!" sanoin lähelle päästyäni. - -"Jumal' antakoon!" sanoi ukko vastaukseksi, kääntämättä päätäänkään -tervehtijäänsä päin. - -Minulla oli nyt tilaisuus tarkastella likemmin matkustajaa. Hänen -hevosensa oli todellakin laiha kuin kaakinpuu, ja kuormana oli sillä -kaksi tynnyriä tervaa. Hevosen värkeistä silmäänpistävimmät olivat -vitsaruomat ja tuiki moneen kertaan solmeillut suitsivarret. Hevosen -eväinä oli reessä rahkansekaisia nevaheinän korsia, ja samaa varten -lienee ollut se pitkä ja pullea säkkikin, joka oli reen keulapuolessa -tervatynnyrien päällä; se lienee sisältänyt silppuja. Reessä oli -vielä pienoinen tuohikontti; siinä ehkä oli miehen eväsvarat. -Miehellä oli päällysvaatteena kulunut ja rikkein takkireuhka, joka -oli hyvin alhaalta köytetty kiinni vanhalla suitsivarren palasella. -Takissa ei ollut nappeja eikä muita luotettavia kiinnipitimiä -yläosassa, eikä tuo nivusissa oleva suitsivarren palanenkaan voinut -sinne asti auttaa; sen vuoksi olivat vaaterievut ylhäältä auki, ja -melkein paljas rinta paistoi ryysyjen aukosta. - -Hänen kenkänsä näkyivät olevan tuiki vanhat ja moneen kertaan -paikatut; nytkin olivat ne rikki, ja isot olkivihkot pistivät esiin -ulommaksi molempien kenkien kantoja. Kun vielä mainitsen, että -matkustajan käsissä oli moneen kertaan paikatut kintaat ja päässä -kulunut karvalakkireuhka, niin on hänen asemansa melkein tarkkaan -kerrottu. - -Niinkuin jo mainitsin, käveli ukko kuormansa perässä, eikä reessä -näkynyt olevan miehen varaa, sillä noissa parissa tervatynnyrissä -näytti laihalle hevoselle olevan enemmän vetämistä, kuin oikeastaan -olisi kohtuullinen ollut, semminkin niin huonolla kelillä. Kun -sulia paikkoja tuli eteen, lykkäsi ukko aina voimiensa takaa -kuormaa, avuksi ponnistelevalle ja laihalle hevos-rievullensa. -Syvimmissä koloissa ja jalaksen jäljellä oli myötäänsä tiellä vettä, -ja vaahtoporeet turisivat olkitukkojen lävitse ukon rikkeimistä -pieksukengistä. - -"Mihinkä, ukkoseni, matkustatte?" kysyin häneltä puheen aluksi, -sittenkuin olin tehnyt noita yleisiä havaintojani. - -"Kaupunkiin", oli lyhyt ja alakuloinen vastaus. - -"Kylläpä olette kehnolla kelillä lähtenyt kaupunkiin", sanoin hänelle. - -"Tosi on, että keli on huono, mutta asiat eivät sallineet odottaa -parempaa keliä", sanoi ukko. - -"Mikä asia niin kiireellistä laatua oli, että saattoi tämmöisellä -kelillä liikkeelle?" kysyin taas. - -"Ryöstö on tulossa, ja se ei katso keliä", sanoi ukko surullisesti, -ja silloin hän vasta ensi kerran loi minuun aran ja alakuloisen -silmäyksen. - -Silloin vasta näin ensi kerran ukon kasvot; ne näyttivät riutuneilta -ja lakastuneilta, olipa, niinkuin olisi hän ennen aikaansa -vanhentunut, sillä hänen muu runkonsa ja ryhtinsä näytti nuoremmalta -kuin hänen kasvonsa. - -"Kuka niin ahne velkojanne on, joka ei sääli kaupunkimatkaa -tämmöisellä kelillä?" kysyin. - -"Rovasti", vastasi ukko lyhyeen. - -"Rovasti! Teillä kai on paljokin hänelle velkaa?" sanoin kummastellen. - -"Ei paljoa, menneenvuotiset saatavat vain", sanoi ukko huoaten. - -"Menneenvuotiset saatavat vain! Ettekö ole käynyt pyytämässä häntä -odottamaan?" - -"Kävinhän minä tuolla parikin kertaa." - -"No, mitä hän sanoi?" - -"Hän oli kauhean vihainen ja sanoi: 'te lurjukset, varastatte -minulta', eikä armoa tullut, vaikka kyllä koetin sitä kyynel silmässä -pyytää", sanoi ukko ja katsoa vilautti minua taaskin synkästi silmiin. - -"Sen minä sanon että teillä on armoton rovasti. Olisipa hän saattanut -vaaratta odottaa, niin kauan ainakin, kun keli olisi tullut -paremmaksi", sanoin kauhistuksissani, tietämättä itsekään, mitä mä -oikeastaan sanoin. - -"Niin se olisi voinut olla minunkin mielestäni, mutta minä olen -niin tyhmä, minä en ymmärrä niitä asioita, rovasti kai ne paremmin -ymmärtää. Hänellä on kai raskas työ ja suuri edesvastaus meidän -sieluistamme, ja sen vuoksi tarvitsee hänen kai saada kaikki -saatavansa. Hän on hyvä kirkonmies ja toimittaa kaikki hyvin; en -minä moiti rovastia, mutta minä en jaksa maksaa, vaikka sen niin -mielelläni tekisin. Muutamat kyllä sanovat rovastin olevan tiukan -otoillensa, mutta miten niin raskaan edesvastauksen alla rovasti -eläisi, jos ei hän saisi saataviaan", arveli ukko viattomasti. - -Tuo yksinkertainen puhe valaisi ukon sisällisen ihmisenkin. Varmaan -oli hän paljon elämän vaivoja kokenut, kenties enemmän kuin tuo -rovasti, jonka toimeentulosta hän niin huolehti. Niukan luonnon ja -nähtävästi puutosten ja kurjuuden kanssa pitkin ikäänsä taistellen -tunsi hän vain velvollisuutensa olevan antaa muille, mitä heille oli -tulevaa, jäipä itselle, mitä jäi, ja olipa omat asiat, miten olivat; -se vain häntä pahoitti, kun hän ei voinut kaikkia vaatimuksia niin -täsmällensä täyttää. Minä olin ajattelemattomasti sanonut rovastia -armottomaksi, hän ei yhtynyt siihen nuottiin, ei ruvennut parjaamaan -sitä, jonka tähden hän näytti minun mielestäni nytkin liiallisia -vaivoja kärsivän. - -"Se on niin paha mielestäni, kun rovasti sanoi minun varastavan; -minä en tahdo varastaa, mutta minä en voinut maksaa", sanoi ukko, -nähtävästi pahoillaan. - -Se lause tuli rehellisestä, vaikka puoleksi murtuneesta sydämestä. - -"Kun saisin nämä tervatynnyrit kaupunkiin, -- niin saisin rovastin -maksetuksi ja ryöstön estetyksi", jatkoi ukko yhä edelleen; tuntuipa -siltä kuin hän olisi tullut hieman puheliaammaksi. - -Minä halusin päästä aina syvemmälle ukon elämän laatuun, sentähden -sanoin hänelle puoleksi hämärästi: - -"Teillä on laiha hevonen, kuinka se jaksaa näin huonolla kelillä -vetää nuo tervat kaupunkiin?" - -"Niinhän se on, laihahan se on, hevosriepu. Mitenkäpä se raukka -lihavana pysyisi, kun sille ei ole muuta antaa kuin huonoja heiniä ja -vettä", myönsi ukko. - -"Mutta hevosen pitäisi aina olla ensimäinen saamaan", muistutin minä. - -"Niin se taitaa olla syrjästä katsojasta, mutta jolta halla on vienyt -kaikki, sen tekee mieli pistää omaan ja perheensä suuhun kaikki, -mikä vain vähänkin suurukselta vivahtaa, eikä sittenkään ole juuri -niin isoa eroa perheen ja elukkain ruokon välillä. Kun kerran sille -tilalle joutuu, niin on, luulen ma, perhe sillä sijalla, jolle te -hevosen asettaisitte", sanoi ukko ja vilautti taasenkin minuun -katseen, ikäänkuin kummeksien minun mielipiteitäni. - -"Mutta olisittehan voinut nuo kenkänne paikata, ettei jalkanne olisi -myötäänsä märkänä", sanoin yhä edelleen, osaksi uteliaisuudesta, -osaksi luulotellen, että ukko olisi ainakin jotain laiminlyönyt. - -"Niinhän sen outo luulisi, mutta jolla on kuusi nälkäistä ja -alastonta lasta sekä vaimo ympärillä, se ei jouda paljoa omista -verhoistansa ja kengistänsä huolta pitämään. Paitsi sitä näitä -kenkiäni ei ole liian vähän paikattu, mutta näiden aika on ollut ja -mennyt. Osaisin minäkin olla ja asustaa paremmastikin, mutta minä en -voi", sanoi ukko alakuloisesti. - -"Mistä te olette kotoisin?" - -"Eräästä tämän pitäjän syrjäkylästä." - -"Mikä teidän nimenne on?" - -"Puutteen Matiksi minua sanotaan, ja puutteen Matti minä olenkin, -sillä alinomaista puutetta saapi pitkin ikäänsä tuossa Puutteessa -nähdä." - -"Kuinka niin?" - -"Niinpä se on. Tuo mökkimme on perustettu syrjäkylän takamaille, -semmoiselle maalle, soiden ja rämeitten keskelle, joka ei ole muille -kelvannut. Isä vainaja sen jo perusti, mutta vielä on siinä nytkin -halla melkein jokavuotinen vieras." - -"Eikö niin epäluotettavaa tilaa saattaisi jättää, saisihan muualta -parempia?" - -"Eipä se ole niin helppoa, kuin luulisi. Jos siitä pois lähtisi, ei -kukaan maksaisi siitä mitään, ja milläpä sitten toisen ostaisi? Siinä -täytyy olla, ja onpa siinä paljon parempi olla, kuin mierolla, ei ole -sekään hääviä. -- Kun olisin päässyt vain tuosta ryöstöstä." - -"Menneenkesäisiäkö tervoja nuo ovat, joita kaupunkiin viette?" - -"Eivät ole; miten ne niin kauan voisivat säilyä? Järkiään nekin -menevät sormesta suuhun; hytissä nämä ovat poltetut, ja heti kun -tynnyrit sain täyteen, täytyi niitä lähteä viemään kaupunkiin", sanoi -ukko. - -Niin keskustellen tulimme juuri erääseen taloon. Se oli syöttöpaikka, -ja ukko sanoi siinä syöttävänsä hevostansa; samapa oli minullakin -tehtävänä, sillä vaikka minulla ei ollut kuormaa, olin kumminkin -ajanut niin pitkälle, että hevonen tarvitsi ruokaa ja levähdystä. -Ajoimme talon kartanolle. Lujaan otti ukon kuorma kiinni sulaneeseen -likaan kartanon läheisyydessä; molemmin miehin autoimme laihaa, -ponnistelevaa hevosta. - -Kun olimme saaneet hevosemme riisutuiksi ja ruokaa niille eteen, -otimme molemmin eväämme ja lähdimme tupaan; miehet myöskin -tarvitsivat einettä. - -Ukko otti tuohikonttinsa esille, kaivoi sieltä jotakin ja käveli -niiden kanssa takan loukkoon penkille. Minä olin kylläksi -utelias nähdäkseni, minkälaiset ukon eväsvarat olivat, ja siinä -tarkoituksessa tein jotakin asiaa takan tykö. Niukat olivat ne -eväsvarat. Mustaa oli pettuleipä, jota hän taittoi, kitkerää, karmeaa -oli tuon mehuttoman leivän sarvinkin: suolan rakeet tuossa rasiassa, -joihin hän tarenteli kastamaan mautonta leipäänsä. - -Minä pyörähdin pois tuosta näystä ja menin pöydän luo omain evästeni -ääreen. Minä koetin tehdä itseni niin levollisen näköiseksi, kuin -mahdollista oli, vaikka sydämessäni liikkui niin kummalliset tunteet. -Kun olin voittanut jonkinlaisen näennäisen levollisuuden, sanoin -ukolle: - -"Tulkaa tänne minun evästäni syömään!" Ukko katsoa vilautti minua -nytkin silmiin eikä vastannut mitään, ei myös totellut kehoitustani; -eikö hän liene oikein kuullut, vai eikö liene hänen omistaan elämisen -halunsa sallinut hänen tulla näin isoja vierasvaraisuuksia vastaan -ottamaan? - -"Tulkaa, tulkaa tänne syömään!" kehoihin häntä toistamiseen. - -"Miksikä te olette minulle niin hyvä?" sanoi ukko, ja samassa rupesi -hän karua evästänsä tukkimaan kontti-kuluunsa takaisin. Sitten tuli -hän hitailla askelilla luokseni, katsoa vilauttaen minua useasti -silmiin, ikäänkuin tiedustellen, oliko tuo vaatimukseni tosikaan. - -"Olemmehan jo siksi tutustuneet toisiimme, että meidän sopii -toisillemme hyvät olla; istukaa vain syömään", kehoitin häntä edelleen. - -Sen kehoituksen jälestä istui ukko syömään, ja tunnustaa täytyy, -ettei hänellä suinkaan näyttänyt vähentynyt ruokahalu olevan. - - * * * * * - -Meille tuli nyt ero; ukko lähti vuovaamaan kaupunkia kohden, ja minä -käännyin omille teilleni ja omille asioilleni. - -Tiellä yksin kulkiessani ei tuo tiellä tapaamani ukko mennyt -mielestäni. Hänen laiha hevosensa, sen ja miehen kehnot eväät, -rikkein puku ja kengät ja vihdoin nuo rypistyneet ja ennen aikaansa -vanhentuneet kasvot olivat vain alati kokonaisena, elävänä kuvana -edessäni. Tuntuipa vielä päälliseksi, kuin korviini olisi alituisesti -kuulunut sanat: "niin sen outo luulisi". - -Näissä ajatuksissani riensin minä yhä vain eteenpäin -- päivän, kaksi --- no niin, mitäpä matkustava muuta tekee kuin matkustaa. - -Eteeni aukeni nyt uhkea, laaja ja tiheä kirkonkylä. Laaja oli kylä, -laveat viljelykset, joiden välissä toiset toistaan muhkeammat -talot olivat tiheissä riveissä. Ne eivät olleet enää uutistaloja -eivätkä vasta-alkavia; vanhoja, vankkoja ne olivat. Niissä oli jo -taistelut taisteltu, uupumiset uuvuttu -- niin, ne oli taisteltu jo -kaukaisessa muinaisuudessa, monena miespolvena, ja nykyisyys iloitsi, -riemuitsi ja nautti hedelmiä muinaisuuden valituksista, huokauksista, -kärsimisistä ja sortumisista. Kenties ei yhdelläkään heistä ollut -rovastin saatavat maksamatta -- niin, niin, kenties. - -Uljas kirkko sijaitsi korkealla mäellä, ihanan näköisen, avaran -järven rannalla, ja tiheä männikkömetsä ympäröi sitä joka taholta. -Vähän etempänä, järveen pistävässä pitkässä niemessä, tuuhean puiston -ympäröimänä, oli uljas pappila. Asiani, jota varten matkustin, oli -sitä laatua, että piti käydä pappilassa. Menin siis sinne. Muhkea oli -talo päältä, komea sisältä. Kaikki, mitä nykyaikainen sivistys oli -voinut luoda, oli siellä näkösällä. - -Rovasti istui kauniissa, topatussa keinutuolissa huoneeseen -astuessani. Iso, komea, täyteläinen oli rovasti, näyttipä siltä, -ettei hän ollut ennen aikaansa vanhentunut. Tuo rovasti oli Puutteen -Matin rovasti, jonka eduksi ja toimeentuloksi hän oli tekemässä -tuota kaupunkimatkaansa ja jonka saatavat hän olisi niin mielellään -maksanut, jos vain olisi voinut. Tuo uhkea kylä oli Matin kylä, -hänen pitäjänsä kirkonkylä, ja hänkin, yhteiskunnan jäsenenä, kuului -tavallaan tuohon kylään. - -Kun menin huoneeseen, oli siellä myös saman pitäjän lukkari, jota -rovasti paraikaa oli torumassa. "Sinäkin olet olevinasi mielestäsi -rehellinen mies, mutta et ole vielä kertaakaan ilmoittanut, kuinka -monta lehmää kullakin on, vaikka hyvin varmaan tiedän sinun tietävän -useimman talon lehmät", sanoi rovasti. - -"Kuka? minäkö?" sanoi lukkari. - -"Niin juuri", sanoi rovasti ja katsoi tiukasti, melkeinpä voittavasti -lukkaria silmiin. - -"Mistäpä minulla olisi tieto kunkin lehmistä?" sanoi lukkari -hiljaisesti; nähtävästi hän koetti välttää kiivaampaa keskustelua. - -"Sinä tiedät, sen minä tiedän, mutta sinä vain et tahdo niitä minulle -ilmoittaa. Ne lurjukset varastavat minulta niin paljon, ja joka pitää -yhtä heidän kanssaan, on osallinen heidän synneistään. Tietääkö -lukkari, mikä on varkaan palkka?" torui rovasti yhä edelleen. - -Lukkari ei näkynyt olevan mikään keppihevonen; loukatun tunnon -ja kunnian puna nousi hänen kasvoillensa. Tuo luuloni vahvistui -vielä varmemmaksi, kun lukkari vastasi tuohon minunkin mielestäni -liialliseen velvoittamiseen: - -"Minä en luule olevani velkapää kulkemaan pitkin pitäjätä lukemassa -lehmiä ja sitten tekemään niistä tiliä herra rovastille. En myös -luule olevani edesvastauksessa Jumalan enkä ihmisien edessä pitäjän -ylimääräisistä lehmistä. Tosin on kahtalaisia ihmisiä maailmassa, -joista toiset tahtovat tulonsa niin isoiksi kuin mahdollista, ja -toiset taas tahtovat supistaa menonsa niin pieniksi kuin suinkin, -mutta siitäkään en luule olevani edesvastauksessa. Mutta joka on -usein käynyt köyhäin mökissä ja seurustelee heidän kanssansa, -hän varmaan käsittää, miksi niin on. -- Herra rovasti on puhunut -mielestäni enemmän, kuin kohtuullista olisi ollut." - -Rovastin vuoro oli nyt punastua. Hän tiuskasi lukkarille kaikella -virkamahtinsa painolla: - -"Tietääkö lukkari, kenen kanssa hän puhuu?" - -"Aivan hyvin; puhun herra rovastin kanssa, jos ei juuri arvokkaan", -lisäsi hän sitten ja lähti pois; ei kumpikaan, ei rovasti eikä -lukkari, jätellyt hyvästi. - -Minulle ilmestyi nyt tilaisuus esitellä rovastille asiani. Rovasti -oli hyvin kärtytuulella; nähtävästi oli hän tuskaantunut lukkarin -suorasta puheesta. - -"Tuo mokoma räivä on suuna ja päänä joka paikassa eikä häpeä -vastustaessaan parempiansa. Hän on meilläkin käyttäytynyt usein niin -'turskisti', että moni pappi on minulle sanonut: 'jos hän olisi -minun lukkarini, niin kyllä minä hänet kengittäisin'. Mutta menepäs -häntä kengittämään; tekin kyllä näette, kuinka siinä käypi", uhmaili -rovasti. - -Minulla ei ollut juuri paljon mitään siihen sanomista, sillä tuntuipa -siltä, kuin rovasti itse olisi tuohon sanakiistaan ollut suurimpana -syynä. Minä olin vain nöyrä ja esittelin kohteliaana asiani, ja se -auttoi. Rovasti tuli kohteliaaksi ja höyliksi, ja pian me haastelimme -ummet ja pimeät. Rovasti tuntui hyvin tuntevan kansan ja sen tavat, -niin ainakin hänen puheistaan päättäen tuntui hänen omasta mielestään -olevan. Hän kannatti sitä mielipidettä ja puhui paljon siitä, kuinka -ihmiset, eli oikeastaan kansa, ei ymmärrä sen vertaa, että älyäisi -kiittää suurinta hyväntekijätänsä. Rovasti kyllä ei maininnut, kuka -tuo kansan suurin hyväntekijä on, mutta puheet ja arvostelut olivat -siksi selkeitä, että ymmärsin rovastin sillä tarkoittavan omaa -itseään. Tuo puhe tuntui mielestäni haiskahtavan marttyyrisaarnalta. - -Minä sain asiani hyvin toimeen ja lähdin pois. - -Oli miten oli, mutta Puutteen Matti tervakuormineen ja -kaupunkimatkoineen astui vain väkisinkin mieleeni. Minä vertailin -ihmisen toimeentuloja ja asemia toisiinsa; vertailinpa Mattiakin -ja rovastia, ja suuren välin huomasin minä kaikissa heidän -elämäntavoissaan. Toisin oli asiat toisen ja toisin toisen. Muhkeassa -ja mukavassa asunnossa, keskellä elämän hekumaa, lihavan lihavatinsa -ääressä ja kaikkien elämäntarvetten ympäröimänä, huolettomana -kaikesta murheesta ja vaivasta, pelottomana ryöstön tulosta eli -toinen. Toinen sitä vastaan eli alituisessa työssä ja tuskassa, -vilussa ja nälässä, alituisessa murheessa ja huolessa, alastoman ja -nälkäisen perheensä keskellä, taistelevana niukkaa ja karua luontoa -vastaan, alituisesti ponnistelevana -- pelolla ponnistelevana -perheellisiä ja yhteiskunnallisia velvollisuuksiaan täyttäessään ja -vihdoin uupuvana, nääntyvänä elämän raskaan painon alla. Semmoisia -mielikuvituksia tuli päähäni, semmoisia eroituksia näin rovastissa ja -Puutteen Matissa. Niin oli heidän ulkonaisen elämänsä laita, mutta -Luojan luomina ihmisinä en huomannut heissä mitään eroitusta. - - * * * * * - -Asiaini vuoksi viivyin useampia vuorokausia tuossa kirkonkylässä. -Toimitettuani, mitä toimitettavaa oli, lähdin taasenkin liikkeelle. -Minun piti matkustaa yhä eteenpäin. Matkani suunta kulki nyt -poikkimaisin, ja tiet olivat niin eksyttäviä ja sekavia, että minun -täytyi ottaa opas. Syviin ajatuksiini vaipuneena istuin minä reessä, -ja opas ajoi hevosta ja lauleli hiljakseen mielilaulujansa. Hän oli -nuori mies ja näkyi olevan aivan osaton tämän maailman murheista. -- -Semmoinen aika on onnellisin aika ihmisen elämässä. - -Koko taipaleella emme vaihtaneet siivoon kahta sanaa. - -Kun olimme kulkeneet kirkolta noin puolentoista peninkulmaa, näkyi -vasemmalta kappaleen matkan päässä eräs talo, jonka kartanolla oli -enemmän väkeä, kuin tavallista on noin sydänmaantalossa. - -"Mikä talo tuo on?" kysyin oppaalta melkein huomaamattani. - -"Se on Puute", sanoi poika huolettomasti. - -Minä säpsähdin. - -"Miksi siellä on niin paljo ihmisiä?" kysyin melkein mielen -hämmennyksellä. - -"Siellä on ryöstö maksamattomien rovastin saatavien tähden", sanoi -opas yhtä huolettomasti. - -"Onko tuon talon isännän nimi Matti?" kysyin taas. - -"Mattihan tuo on", sanoi opas yhä enentyvällä huolettomuudella. - -"Minä tapasin hänen teidän kyläänne tullessani; hän oli matkustamassa -kaupunkiin, ja minä matkustin hänen kanssaan puoli taivalta; kuinka -se on mahdollista, vastaanhan hänen olisi pitänyt oikeastaan tulla?" -sanoin hämilläni. - -"Se on hyvin sopinut, sillä Puutteen Matti on mennyt toista tietä, -tämä tie tekisi hänelle väärän", sanoi opas. - -"Luultavasti ei ole isäntä tullut kaupungista kotiinsa, koska ryöstö -kumminkin tuli, jonka tukkeeksi hän sanoi tervoja vievänsä?" sanoin -taas. - -"Tottapa se ei ole tullut." - -Nyt juuri kääntyi tie Puutteeseen. - -"Ajakaa taloon!" sanoin oppaalle. - -Opas totteli. - -Kartanolle tultuamme havaitsin aivan pian, että talossa oli tehty, -mitä tehtävää oli. Paljoa ei siellä ollut myötävää ollutkaan, pari -lehmänkantturaa vain, nekin laihoja kuin hamppuloukkuja, siinä -kaikki. Olisi sinä kumminkin ollut muutakin tavaraa, nimittäin -parvi pieniä, alastomia ja nälkäisiä lapsia ja ennen aikaansa -kuihtunut äiti, mutta nuo ovat sitä tavaranlaatua, ettei kovinkaan -eikä tunnottomin velkoja raski niitä ottaa, ei ainakaan niin -kristillismieliset ihmiset, kuin tuo rovasti oli. - -Lehmät riehuivat jo kartanolla pitkissä vitsaperissä, joiden toisesta -päästä pitivät kiinni niiden uudet omistajat; he olivat jo valmiit -matkustamaan pois talosta. - -Valju oli murheellinen äiti nälkäisen lapsijoukkonsa keskellä. Hän ei -itkenyt, hän lienee itkenyt jo ennen itkunsa, ja sitä todistivatkin -nuo hänen lakastuneet ja punastuneet silmänsä. - -Minä menin vaimon tykö ja kysyin häneltä: - -"Eikö miehenne ole vielä tullut kaupungista, koska ryöstö kumminkin -tuli taloonne?" - -"Mistä te tiedätte, että Matti on kaupungissa?" sanoi vaimo ja loi -minuun tutkivan silmäyksen. - -"Minä tapasin hänet matkalla", sanoin hänelle. - -"Eipä hän ole vielä tullut kotiin, vaikka hän aikoi kiirehtiä niin -paljon kuin voisi. Pelkään hänelle jonkun vahingon tulleen, vaikka -onhan tuo kelikin huono ja hevosriepu on niin laiha, kun ei ole -varaa antaa sille suurusta. Jospa vielä Mattikin tulisi, ei olisi -häävisti asiat, sillä ainoat elämän ehtomme riistettiin meiltä pois. -Jos ei noista lehmistäkään suurta turvaa ollut, sai niistä kumminkin -maitotilkan lastensa suuhun. Nyt ne menivät polkuhinnasta; kukapa -niistä niin laihoina paljon maksoi? Hädin tuskin nousivat ne siihen -määrään asti, että riitti rovastin saamisiin ja ryöstökustannuksiin. --- Kesää vasten menivät ne nyt, ja kesällä olisi niistä ollut suuri -apu", kertoi vaimo surullisesti. - -Niin. Tapahtuma oli siis tapahtunut, tehtävä tehty, eikä kukaan -saattanut sanoa suorastaan, että tuo ryöstön teko oli väärin, sillä -laki on taipumaton ja omistusoikeus on pyhä. Mutta on kumminkin -laki, joka pitää suorastaan tuommoisia tekoja väärinä, ja se laki on -rakkauden laki, on Jumalan laki. - -Olin nähnyt kylläkseni. Etsin oppaani väkijoukosta ja lähdin hänen -kanssaan matkustamaan tarkoitettua päämäärääni kohden. Kummallisia -tunteita tunsin tuolla pitkällä, tavattomalla metsätaipaleella, ja -paljoa ei puhuttu nytkään. - -"Minkälainen mies teidän rovastinne on, mitä pitäjäläiset hänestä -ylimalkaan pitävät?" kysyin oppaalta pitkän vaitiolon perästä. - -"Rovasti on hyvä kirkonmies, mutta niin ankara otoilleen, että vie -kaikki porotkin takoista!" sanoi opas huolettomasti ja alkoi taas -laulella laulujansa. - -Vielä samana päivänä pääsin tarkoitetun matkani perille. - - * * * * * - -Useampia vuorokausia viivyin sielläkin asioitteni vuoksi. Kun olin ne -saanut toimitetuiksi, lähdin eräänä lauantaipäivänä oppaani kanssa -paluumatkalle, sillä hän oli perillä odottanut minua. Pyhäaamuna -tulin saman pitäjän kirkolle, josta ennen olen tässä kertomuksessani -maininnut. Riisuin hevoseni erääseen taloon ja päätin mennä kirkkoon, -kun oli hyvä tilaisuus siihen. Kirkon kellot kumisivat niin -juhlallisesti, kutsuen ihmisiä kuulemaan sitä rauhan ja rakkauden -sanomaa, jonka itse iankaikkinen rakkaus on ihmisille julistanut. - -Kun minä tulin kirkolle, kannettiin ruumista paareilla ulos -kalmistosta. Kantajat seisahtuivat kirkkoportin eteen ja laskivat -paarinsa maahan; he odottivat siinä pappia ja lukkaria. Nämä -tulivatkin piakkoin ja olivatpa kumpainenkin minulle tuttuja miehiä, -sillä olinhan molemmat tavannut menomatkallani pappilassa käydessäni. -Näyttipä siltä, kuin rovasti olisi vieläkin torunut lukkaria ja -sanonut: "ne lurjukset varastavat minulta niin paljon". - -"Kuka on tuo kuollut, jota nyt haudataan?" kysyin eräältä lähelläni -seisovalta mieheltä. - -"Se on Puutteen Matti, hän on kuollut kaupunkimatkalle", sain -vastaukseksi. - -Minä ymmärsin kaikki, vaikkei selitys ollut sen pitempi. Kylmä väre -kävi ruumiini lävitse. Tuo minun vanha tuttuni oli nyt kuollut, -kuollut kenties ylenmääräisistä vaivoistansa tuolla kaupunkimatkalla, -ja tuossa elämän sortumisessa selkeni syy, minkätähden ei hän -joutunutkaan estämään tuota ryöstöä. - -Lukkari alkoi nyt juuri kantovirreksi: - - "Suur' surkeus - Ja vaivaisuus - On täällä murheen laaksoss';" j.n.e. - -Kai tuo kantovirsi oli rovastin määräämä, Puutteen Matin rovastin. --- Hänen ruumiilliset silmänsä ja luonnolliset aistinsa olivat kai -tulleet käsittämään, että Puutteen Matti eli suuressa surkeudessa ja -vaivaisuudessa. - -Kun värsy loppui, lähti saattajajoukko liikkeelle, ja minä yhdistyin, -vaikka kutsumattomana, heidän joukkoonsa, sillä toisin en voinut -tehdä. - -Haudattavana oli useampia ruumiita, ja saattoväkeä oli paljo. Haudan -luo tultua laskettiin ruumiit hautaan, ja rovasti rupesi siunaamaan -poismenneitten viimeistä lepokammiota. Hän otti lastan käteensä, -pisti sillä multaan ja heitti sitä tavallisessa järjestyksessä -kuolleitten arkkujen päälle. Suurella äänen painolla huusi hän sitä -tehdessänsä: "maasta olet sinä tullut, ja maaksi pitää sinun jälleen -tuleman" j.n.e. Keväinen yöpakkanen oli kylmetyttänyt mullan koviin -kokkareisiin, ja sentähden romahti se kovasti, kun rovasti heitti -sitä arkkujen kansille. Kun hän nakkasi tuota kylmettynyttä multaa -Puutteen Matin arkun kannelle, niin tuntuipa siitä syntyvän kaiun -seasta kuuluva ääni: "Hän on hyvä kirkonmies ja toimittaa kaikki -hyvin; en minä moiti rovastia. -- Minä en tahdo varastaa, mutta minä -en voinut maksaa." - -Hain silmilläni Puutteen Matin puolison saattoväen seasta. Valjuakin -valjumpi oli nyt tuo moninkertaisen murheen rasittama vaimo. -Kyynelettömin, punastunein silmin ja lakastunein kasvoin seisoi hän -puoli-alastomien ja vilusta värisevien lapsien keskellä miehensä -haudalla ja katsoa tuijotti vain yhteen ja samaan paikkaan, miehensä -arkkuun. Minä en mennyt vaimoa puhuttelemaan, sillä hänellä oli asiat -liiankin selvässä tiedossa, jonkatähden ne eivät tarvinneet uusimista. - -Kun haudalta päästiin, kyselin asian tuntevilta tarkemmin vainajan -kuolemasta. Hän oli ennen kaupunkiin pääsemistään sairastunut -keuhkopoltteeseen. Se oli seuraus hänen huonoista ketineistään ja -jalkineistaan. Uupunut ruumis ei voinut kestää alituista jalkojen -märkänä oloa ja muuta vilua, sen täytyi sortua luonnon voimien alle, -ja kolmen vuorokauden päästä hänen sairastumisensa jälkeen oli henki -jättänyt väsyneen kuoren. - -Nyt soitettiin yhteen, ja minä menin muiden muassa kirkkoon. -Tavallisien toimien perästä nousi rovasti itse saarnatuoliin. "Sinun -pitää rakastaman lähimäistäsi, niinkuin itseäsi. -- Rakkaus on lain -täyttämys", olivat rovastilla saarnan aineena. Suurella voimalla, -painolla ja hyvillä lahjoilla selitti rovasti laumallensa tuota -korkeaa ja pyhää käskyä. Lieneekö se ollut hengen voima, jolla hän -tuota ihmisen korkeinta velvollisuutta istutti sanankuulijoihinsa, -en tiedä, mutta niin kaiketi minulle ainakin vakuutettiin. -Kiivaimman saarnan aikana tunkeusi väkisinkin sydämeeni sanat: "hän -on hyvä kirkonmies". Vaikutuksettaan ei tuo ponteva saarna näkynyt -menevänkään, sillä siellä täällä itkeä niiskutti joku akka. - -Saarnan loputtua rupesi rovasti kuolleitten kiitoksia tekemään. -"Jumala on kaikkiviisaassa armoneuvossaan nähnyt hyväksi pois kutsua -täältä surun ja murheen laaksosta talon isännän Matti Antin pojan -Puutteen, hänen elettyään 42 vuotta, 3 kuukautta ja 8 päivää. - - "Mik' on riista, tavara? - Lika, multa katoova: - Rikas pian köyhtyy kyll', - Murhe myöt' on molemmill'." - -Sillä tavalla teki rovasti Puutteen Matille viimeisen palveluksensa, -ja sitä ei hän suinkaan tehnyt palkkapaimenen tavalla, sillä kova -äänen paino oli hänellä apuna nytkin tuota tehtäväänsä tehdessään. -Kun rovasti luki tuota virren värsyä, tuntui mielestäni siltä, kuin -ei hän antaisi mitään arvoa rikkaudelle ja että hän arvasi itsensä -kärsimisissä aivan yhdenvertaiseksi Puutteen Matin kanssa. Kaiken -tuon kovalla äänellä toimitetun kiitoksen teon aikana olin myös sen -seasta kuulevinani: - -"Minä olen niin tyhmä, en ymmärrä niitä asioita, rovasti kai ne -paremmin ymmärtää". - -(Elämän havainnoita II.) - - - - - -JUHO HEIKKI REIJONEN. - - -Syntynyt 27/4 1855 Nurmeksessa; vih. papiksi 1881; nyk. Virolahden -kappalainen. Julkaissut _Kertoelmia, Uusia kertoelmia, Kertoelmia ja -Kuvauksia, Suuteita, Vaihdokas_ sekä useita hengellisiä tuotteita -alkuperäisiä ja käännetyitä. - - - - -NÄLKÄVUONNA. - - -Pohjois-Karjalan kaukaisimmassa, mutta ehkäpä samalla kauniimmassakin -perukassa -- kaakkoisen Kainuun ja Venäjän välillä -- ei "puhdas -ruis" eli "selvä leipä" ole vielä vallan kaukaa ollut tavallista -rikkaampainkaan pöydällä. Varsinkin olisi sitä, noin vuotta -kolmisenkymmentä takaperin, ainakin Kuohatin kylässä katsottu -suoraksi "Jumalan viljan" tuhlaukseksi, jos ken ihan ympäri vuoden -olisi tohtinut siellä syödä selvää leipää. Ei sitä toki kukaan -tehnytkään -- kaikista vähimmän Kyllös-Perttu perheineen. - -Tuo Perttu oli ennen, nuorempana ollessaan, "hullaantunut" kyhäämään -itselleen oman kodin Sammallammin sileähiekkaiselle rantamalle, -mitä jylhimmän korven reunaan. Niukuen naukuen oli hän siinä sitten -kotveroisen eukkoinensa elellyt ja saanut melkein joka vuosi käyttää -"ristillä" jotakin pientä perheensä lisäystä. Niin lukuisaksi -olikin jo kasvanut Pertun lapsien liuta, että Pertun Anni sanoi jo -itseäänkin iljettävän tuon Herran siunauksen, "kun joka vuosi -- ja -vieläpä keskellä kiireintä heinäaikaa -- piti käydä papin edessä -polvillaan könttyröimässä". Leipää ei kuitenkaan ollut samassa -suhteessa siunautunut, vaikka olihan rovasti aina vakuutellut, että -Sammallammista vielä aikaa voittaen paisuu aika uhkea uutistalo, -kun siihen niin paljo työvoimia ilmaiseksi tulee. Olipa hän vielä -lisännyt senkin, että: "joka lapsia antaa, se heistä myöskin murhetta -kantaa". - -Anni se kuitenkin, siitä huolimatta, näkyi saavan pienistänsä -"murhetta kantaa" ja miettiä, mistä milloinkin joukollensa särpimen -lisää saisi. Tosinhan se Perttukin koetteli koko ahkerasti soita -möyriä ja haalata jos jonkinlaista muonan lisää Kuohatin kankaiden -mahtavista metsistä, sen hyllyviltä soilta ja siimesrikkaista -korvista, mutta ei puute siltä oikein ottanut hänen mökistään pois -paetakseen. - -Siksipä päättikin Perttu kerran siirtää mökkinsä tienoilta tuota -tuonnemmaksi läheisen, tummanvihreän ja taivaslakisen kuusikon -ikivanhaa rajaa ja raivata siihen itselleen peltoa. Siinä teki hän -kuitenkin "hyvin tyhmästi", kuten metsäherra sanoi, "sillä puuthan -ovat kruunun -- ymmärrätkös -- yhteiskunnan!" - -Perttukin arveli kuuluvansa yhteiskuntaan ja sanoi ennen pitävän -hävittää vaikka puut kuin antaa Jumalan luomain ihmisten nälkään -nääntyä. "Sitähän ei voine edes yhteiskunta -- vai mikä ruunu se -lienee -- kuuna päivänä tahtoa", lisäsi hän vielä. - -Metsäherrapa kuitenkin näytti Pertulle, mitä yhteiskunta tahtoo; ja -niin sai Perttu vapaan kyydin ja vapaan ylöspidonkin vähäksi aikaa -Kuopion keltaisessa kivilinnassa. Hänen siellä sakkojaan vedellä ja -leivällä suorittaessaan oli joutunut uusi kesä käsiin. - -Kirkkaasti paistoikin päivä Pertun Kuopio-matkalta kotiin palatessa. -Harvakseen kukahteli silloin kelkkeä-ääninen käki jossain Leppivaaran -rinteellä ja rastas raksatteli tuon tuostakin Heinälammin -hymyilevillä rannikoilla, kun mies illansuussa kotiinsa kiiruhti. - -Oikein tuntui hyvältä rinnan alla, kun Kiviharjun huipulle jo rupesi -päivän autereen läpi siintämään koko Sammallammin lakeus. Jylhän -komea oli näköala sieltä, mutta ei ollut nyt aikaa sitä ihaella, -sillä väkisinkin veti silmiä puoleensa tuores ja heleänvihreä -ruishalme, jonka hienot, vasta puhjenneet tähkät taljoilleen -nuokkuivat vienossa iltatuulessa. - --- "On siinä syksyllä hauska tuossa Annin kanssa kilpaa sirppiä -huiskuttaa. Ja pienet paitaressut kirmailevat sänkipellolla keväisten -vasikkain lailla, sillä välin kuin vanhemmat lapset karisseita tähkiä -kokoon keräilevät. Sitten kynnän sen sängen -- -- --" - -Siihen keskeytyi kuitenkin se ajatus ja tarttui itsepintaisesti -Pertun omaan lyhyen tukan sänkeen. Oli ilmeinen häpeän leima tuo -lyhyeksi leikattu tukka, eikä sen sänki ollut ehtinyt vielä ollenkaan -kasvaa. - -Vieläköhän tuo kasvaneekaan? - --- "Mitenkähän sitä nyt ilkeää ollenkaan ilmestyä ihmisten ilmoihin, -varsinkaan Annin ja lasten -- -- --" - -Perttu koetti kyllä puraista luontoansa kovaksi, mutta huomaamatta -hidastuivat kuitenkin hänen askeleensa hidastumistaan, kuta -lähemmäksi koti joutui. -- "Kun ei Anni sattuisi olemaan edes kotona! -Mutta eihän se olekaan. Varmaankin se on Siken kanssa verkoilla, -koska ei ole ruuhta valkamassa ja niin melukasta solinaa kuuluu -pihamaaltakin." Perttu kuulosti sitä tarkemmin. "Hyppeeppäs tuohon -kynnelleni, niin minä katon, kirppuko sinä out vai mikä!" - -Se oli pienen Antin kiukkuisa ääni, ja sitten alkoi kuulua Tuomaan -hillittyä itkua, vaikka Tuomas oli lähes kolmea vuotta vanhempi -Anttia. - -Olisihan niitä pitänyt mennä vähän asettamaan, mutta ei tehnyt mieli -lähteä kolipäisenä lapsiaan peloittelemaan. Sitä paitsi tuntui niin -raukaisevan, jotta ihan täytyi hetkiseksi istahtaa tuohon koivun -alle piippuansa kaivelemaan. Siinä sitten johtui istuessa mieleen -monenlaisia asioita. Kiinteimmin kuitenkin kierteli ajatuksissa se -asia, että mitähän, jos olisi heittää sikseen koko mökin pito ja -muuttaa kaupunkiin asumaan. Siellähän kuuluvat kunnon työmiehet -oikein rikastuvankin, eikähän ainakaan tarvitsisi joukkonsa kanssa -nälkää nähdä. Sitä ajatusta sieti tarkemmin seuloa, varsinkin kun -siellä näkyi paljo kävelevän herrojakin, joilla oli keritty pää, -vaikka varmaankaan eivät olleet vankina olleet. Niin mahtaa olla -kaupungin tapa, koska sitä ei siellä kukaan kummaksi pannut. Mutta -toiselta puolen, vaikeata olisi lähteäkin omilta mailta. Missä on -koko ikänsä nälkää nähnyt ja keväisen päivän paistaessa jo pienenä -paitaressuna kurkien kanssa kilpaa herkuikseen karpaloita poiminut, -sinne ovat sydänjuuret ikäänkuin kiinni kasvaneet. - -Noissa mietteissä meni ilta niin, että vasta yöllä voi Perttu varkaan -tavoin pesäänsä hiipiä, eikä Anni ollut aamulla hänen ulkomuodossaan -mitään muutosta huomaavinansa. Oli kai se kuitenkin huomannut kaikki -ja varottanut lapsiakin puhumasta isän kolipäästä, koska nekään eivät -mitään sanoneet, vaikka alussa näyttivät sitä vähän vierastavan. - - * * * * * - -Syyspuolella oli toki tukka jo sen verran venynyt, että hyvästi -jakaukselle yletti, ja ruiskin teki jo parhaallaan vesijyvää -halmeessa. Hyvillä mielin odoteltiinkin sentähden talvea niin -Sammallammilla kuin kaikkialla muuallakin. Mutta paljoa ennen talvea -tuli taaskin halla ja sen seurassa tauti. Pitkiä viikkoja venyi -pankolla sitten Anni kuumeen kourissa ja houraillen jauhoi taivasta, -tietämättä mitään tästä maailmasta. Likaisien ryysyjen ja haisevien -pehkujen päällä oli taas lapsista mikä missäkin nurkassa, mutta -itsepäinen Antti oli sairasvuoteekseen valinnut äidin sängyntapaisen. - -Kaikki muut noista kalpeista kärsijöistä näyttivät älyttömällä -tyyneydellä tyytyvänkin osaansa, mutta Antista sitä vasta oli -alituisesti työtä ja vaivaa sekä isälle että kaikesta kurjuudesta -huolimatta terveenä pysyneelle Tuomaalle. Kumman kärsivällisesti -hän antoikin Antin aina itseänsä tukasta nujuuttaa ja tuuppiloida, -kun sairas poika ei olisi antanut puhdistaa enempi itseänsä kuin -vuodettaankaan niistä lukuisista pikkuliikkujoista, joita viikkojen -vieriessä oli sairaan sijaan siinnyt. Ainapa koetti Tuomas vielä -valita äidille ja Antille parhaat niistäkin ruoan tähteistä, joita -joskus oli kauempana olevasta kylästä saanut kerjätyksi. Ei niitä -kuitenkaan kovin usein eikä kovin runsaasti ollut. Arvaahan sen, kun -niillä seuduin sananpartena sanotaan: "Jumala varjele vaivaisen lasta -Kuohattia kiertämästä!" - -Kyllä oli siis Pertulla jo alkutalvestakin puuhaa perheensä kanssa, -mutta yhä koveni aika. Keskitalvella kävi näet Kohisevan isäntä -ilmoittamassa Pertulle, että ei enää riitä lahjavaroista apua -kellekään Kuohattiin. Kirkolla oli hoitokunnan esimies sanonut, ettei -ole valtiolla varoja tyhjään tuhlata, vaan tehkööt kuohattilaisetkin -työtä. Vielä oli hän lisännyt: "eivätkö nuo huutanekin ihan suotta -aikojaan, sillä onhan siellä hyvät maat, etenkin erinomaiset -kaskesmaat". - --- "Niin se on, Perttu parka", tuumaili kohisevalainen, "eikä nyt -omassakaan kylässä ala enää kellään olla mitään antamista. Niin se -on, jotta kyllä tässä on kärsimistä sinulla, jos meillä muillakin." - --- "Mutta kyllä sitä karjalainen jaksaa kärsiäkin", arveli Perttu -viskatessaan viimeisen kourallisen pettujauhoja taikinaansa, joka -ei paistettuna näyttänyt tulevan millään keinoin koossa pysymään, -kun siinä ei ollut suurusta siteiksikään. -- Vähän ajan perästä hän -vielä lisäsi: "kun tässä uskaltaisi ottaa ruunun metsästä koskutta -ja petäjänkuorta -- tahi jospa saisikin vielä pari kupoa ruisolkia -henkeä kohti, niin eihän sitä puutteesta olisi pitkiin aikoihin -puhettakaan, ja ehkäpä tuo joukkokuntakin ruoan muutteesta siksi -kostuisi, jotta todellakin pääsisi johonkin työhön." - -Kohisevalainen lupasi emännällään valmiiksi leivotuttaa olkileipää -niin paljon, kuin heiltä itseltään olkia suinkin liikenisi. "Ja -tottahan tuota tuolla pettutaikinallakin nyt tullette toimeen -toistaiseksi, kun pidätte suun säkkiä myöten", sanoi hän vielä pois -lähtiessään. - -Luvatusta avusta kiitollisena puristi Perttu tavallista kovemmin -kohisevalaisen kättä jäähyväisiksi, ja ilosta kiiluvin silmin -kuiskutti Tuomaskin äitinsä korvaan: "äiti, kohta sinä nyt paranet, -kun Kohisevasta saadaan oikein olkileipää!" - - * * * * * - -Ihmeellinen vaikutus olikin Sammallammin mökissä olkileivän luullulla -parannusvoimalla, jota Perttu ja Tuomas kilvan kiittelivät sairaille -niin suureksi, että itsekin rupesivat lopulta asiaa todeksi uskomaan. -Uskoahan sitä täytyikin, sillä potilaista alkoi yksi toisensa perästä -parata, vaikka muualla raivosi nälkäkuume mitä villimmillään, niin -että monille kymmenille kuolleille joka pyhä kirkolla hauta luettiin. - -Pertun koko joukko olikin jo jalkeilla tuossa Paavalinpäivän aikaan. -Vanhimmat ja pienimmät, joilla ei ollut vaatteita kuin nimeksi, -pysyivät enimmäkseen kotona, mutta muut kiertelivät pitkin kyliä -kerjuulla ja isän pieniä puutöitä kaupalla. Annineen alkoikin jo -Perttu toivoa, että "ehyenä tässä sittenkin taidetaan perhe kesään -saada", mutta silloin sattui: Anni saamaan -- kaksoset. - -Uutta huolta tuli niistä niin isälle kuin äidillekin. Katvelan -Matin hevoskululla käytti Perttu itse pieniänsä kasteella ja -pistäytyi sillä tiellä puodissakin -- pitkistä ajoista. Siellä sai -hän kuulla mökkinsä jo olevan kuulutetun huutokaupalla myytäväksi. -Korpelan Heikillä oli näet vanha tuomio Pertun päälle. Sen oli nyt -Heikki hätäpäissään parista jauholeiviskästä siirtänyt kirkonkylän -upporikkaaksi sanotulle kauppiaalle. Sillä taas ei ollut aikaa -yhtään saatavaansa odottaa, vaan täytyi joko paikalla saada rahat, -sataviisikymmentä markkaa korkoineen, tahi myyttää mökki, "koskei -kuulu muutakaan irtainta sanan sijaksi olevan". - -Kyllähän Perttu pyysi ja rukoili armoa, mutta ei voinut rahaksi -muuttua, eikä toinenkaan odottaa, kun muutoin olisi "konkurssi aivan -oven edessä". Ei kelvannut edes rahan vastineeksi kauppiaalle sekään, -vaikka Perttu lopulta ilmoitti irtaimistokseen yhdeksän lastansa ja -kehoitti kauppiasta niitä omiksensa ottamaan. - -"Onneksi" kuoli toki kaksosista poika ennen mökin myymistä. Kahdeksan -pientä oli siis vain Pertulla enää silloin jäljellä, kun hänen -täytyi asunnostaan avaraan maailmaan lähteä. Apealtahan se tosin -tuntui mieli omin käsin tehdystä kodista erotessa, mutta minkäpäs -sille teki. Ei ollut edes tietoa siitäkään, mihinpäin olisi matka -ohjattava, mutta summamutikassa lähdettiin kuitenkin kaupunkiin päin -pyrkimään. Kuka sen tietää, kuinka kauas olisi jouduttukaan, jos -ei Markkulassa olisi satuttu yhteen suuren ja kummallisen matkueen -kanssa. - -Se oli Aunukseen työn ja leivän hakuun pyrkivä parvi. Johtajana -näytti tuolla kirjavalla joukolla olevan Pertun vanha tuttava -Mahas-Paavo. Hän kertoi Pertulle poikansa löydetyn syystalvella -kuolleena jostakin ladosta Rautavaaran puolelta, heinätukko suussa. -Nimismiehelle sanoi hän sanoneensa suoraan, että poika oli kuollut -nälkään. "Mutta mitäs ne herrat uskovat! Leikkuuttivat poika raukan -kuin henkipaton tahi muun koiran ja tuskin lienevät uskoneet sen -nälkään kuolleen sittenkään, vaikka tohtori löysi sen suolistakin -hyvän vihkon saraheiniä. -- Sitten se minulle tuli se mieli, jotta -pois täältä pitää lähteä etemmäksi onneansa koettelemaan, ennenkuin -kaikki nälkään kuollaan tahi hulluiksi tullaan. Pitkin matkaa on -sitten joukkoa seuraani liittynyt, ja niin on tultu tähän asti. -Parasta taitaisi olla, kun sinäkin liittäytyisit yhteen myöhkään, -sillä kyllä meillä on siksi evästä, että Aunukseen asti riittää." - - * * * * * - -Perttu yhtyikin seuraan, ja aamulla alettiin miehissä jatkaa matkaa. -Kirkas ja tyyni olikin se aamu ja ilma raitis, jona resuinen joukko -peräkkäin kuin pororaito Markkulan kylästä matkalle lähti kohden -nousevaa aurinkoa kulkemaan. Haukunnalla seurasi joukkoa taloista -nälistyneitä, pystykorvaisia koiria, joista yksi ja toinen asettui -vielä, häntä hangessa, pitkiksi ajoiksi ulvomaan heidän peräänsäkin. - -Huurteiset metsät kimaltelivat tuhannen tuhansissa kiiluvissa -koristuksissaan, ja pakkasesta paukkuvat nurkat tuntuivat ampuvan -kunnialaukauksia tuon ohitse kulkevan, resuisen joukon kunniaksi. -Siellä täällä jaksoi talvinen sää luoda vielä jonkun punertavan -ruusunkin jonkun kulkijan kalpeille kasvoille. Jokainen heistä -astui ajatuksissaan ja vaitonaisena Mahas-Paavon laihan hevoskaakin -perästä, joka veti kaikista pienimpiä ja heikoimpia seurueen jäseniä. -Hiljaisuutta ei taipaleella häirinnyt muu kuin reen ratina, lumen -narina anturoiden alla ja joskus Pertun pienimmän tyttären itkun -nirahdus. Viekin kylän kohdalla vasta alkoi taas koirien ilkeä ulina, -joka valittavana kuului virstamääriä metsään joukon jälkeenkin. - -Oikein tuntui mielestä rauhoittavalta, kun tuo ulvominen viimeinkin -taukosi korvihin kuulumasta ja soluttiin äänetönten ja ääretönten -salomaiden hiljaiseen syliin. Niin kauas kuin silmä korkeimmiltakin -paikoilta kantoi, ei näkynyt muuta kuin talvipuvussaan kaikkialla -upeilevaa metsien merta, mutta taulu ei silti yksitoikkoiselta -tuntunut. Maanselkä monine sivuhaaroineen, kunnaineen ja kukkuloineen -teki sen päinvastoin sekä vaihtelevaksi että viehättäväksikin. -Kuulakkaa taivasta vasten kaareilevat selänteet, vaarat ja harjut, -siellä täällä laaksojen, notkojen, jokien ja jäätyneiden järvien -katkaisemina, muodostivat näköalan, jolta ei päivänpaisteessa -puuttunut värivaihteluakaan. Ruskearunkoiset ja talvituiskujen -pilkuttamat petäjät, luinen kattamat näreet ja tummat, korkeat kuuset -yhdessä aavemaisten, harmaiden ja hataoksaisten kuivien kelohonkien -kanssa ikäänkuin antoivat eloa muutoin kuolleelle talviselle -luonnolle. - -Etäällä tuolla vasemmalla pyrki pilviin mahtava Keron kukkula ja -oikealla kohosi korkeuteen korpien valtias Jongunvaara, rotkoineen -ja jyrkkine huippuineen. Taivaan rannalta edestäpäin häämöitti taas -korkea Niemivaara; ja tuo suuri aukko ylempänä pohjoseen päin oli -varmaankin iso Valamon järvi. - -Siihen asti oli ilma pysynyt yhäti tyynenä ja kirkkaana, mutta äkkiä -alkoi nyt tuntua käyvän kylmä viima. Kaukaa Ruunaan puolelta kulkee -pitkiä, kylmiä henkäyksiä kautta ilman. Sielläpäin rupeavat jo pilvet -sakenemaan ja parissa silmänräpäyksessä peittyy jo Tetrivaarakin -ihan vitivalkoiseen, läpinäkymättömään vaippaan. -- Jo alkaa lähellä -tietäkin putoella puista hienoisia lumen helpeitä ja sihisten kiitää -pitkin lumikentän pintaa kevyttä ja hienoa juoksulunta. Jopa nostaa -joku pyörivä tuuliaispää tuota vierivää lumihietaa ylemmäksikin niin, -että silmät ovat soeta. Vinkuen ja vihellellen hyppii hyinen ja -vallaton vihuri yhä eteenpäin oksien välissä ja puiden latvoissa. - -Kulkijat kiiruhtavat askeliansa, mutta huokaillen notkuvat jo tanakat -hongatkin myrskyn voimasta ja mahtavasti kohisten kiertelevät -riehaantuneet pilvet taivaan laella. Ennenkuin aavistaakaan osataan, -ovat jo vuoret ja laaksot, metsät ja ihmiset, taivas ja maa kiedotut -keskelle mitä hurjinta lumiryöppyä, joka yhä vain näkyy yltyvän, -menestyksestään kiihtyvän ja saavan voimaa omasta innostaan. Sitä -vastaan on nyt taisteltava hengen edestä. Niin sitä taistellaankin ja -pannaan uhka uhkaa vastaan. Siinä koetetaan, kumpaisella on sitkeämpi -elinvoima, idän aavikolla syntyneellä myrskylläkö vaiko sitkeillä -salolaisilla. - -Masentukaa, masentukaa! ärjyy myrsky vihaisesti, mutta eteenpäin -pyrkivät kumminkin pienet ja suuret toisiansa tukien. Tuulen puolelta -jähmettyvät jo heidän repaleiset ryysynsä kiinteiksi ja jäykiksi kuin -sotisopa. Rikkonaiset jalkineet tarttuvat kiinni kylmästä kirveleviin -varpaisiin. Jo uupuu tuossa joku poika nietokseen, ja vaarojen -rotkoissa tuntuu tuisku veisaavan voitonvirttä. - --- "Antti, tuossa minun palaseni, että kestäisit vielä ja jaksaisit -kahlata", sanoo Tuomas huohottavalle veljellensä. - --- "Eteenpäin! Eteenpäin, Jumalan luomat", huutaa Mahas-Paavo. -"Tolkeen talojen täytyy olla jo jonkun neljänneksen päässä." - - "Suur' surkeus - Ja vaivaisuus - On täällä murheen laaksoss'; - Lyhykäinen on meidän menomm' - Ja kaikk' elomm', tääll' surkiass' surun alhoss'", - -koettaa veisata joku hoippuva naisen haamu, mutta Mahas-Paavo auttaa -häntä eteenpäin ja koettaa vielä vähän sanoillaankin rohkaista. -Vaiti, mutta läähättäen, taluttaa Perttu vilusta värisevää -vaimoansa, jolta juuri on ottanut pikku tytön omaan syliinsä. -Suonenvedontapaisella kouristuksella puristaakin Anni miehensä kättä -ja tuskin jaksaisi hän oikeastaan enää pystyssä pysyä, mutta hermojen -pinnistys antaa hänelle vielä vähäisen voimaa. - -Jo uupuu joukosta yksi ja toinen. Mahas-Paavon hevonen vaipuu lumeen -aivan vatsaansa myöten, mutta nyt ei ole aikaa hevosesta huolia. On -lunta niin paksulta ja tiheältä ilmassa, ettei eroita kukaan, tokko -muita onkaan enää liikkeellä. Silloin tällöin sattuu silmä johonkin -tien vieressä huppuroivaan, mutta auttakoon jokainen itseänsä. -- Jo -horjahti Mahas-Paavon käsivarresta lumeen tuossa se veisaaja-nainen, -mutta tuskin huomaakaan Paavo enää sitä. -- "Eteenpäin, Jumalan -tähden eteenpäin", mutisee hän, "muutoin ollaan ihan hukassa!" - -Eteenpäin pyrkiikin vielä jokainen. Tuomas ja Antti ovat levähtäneet -yhdessä ja eteenpäin taas tarpovat hekin, tietämättä, missä ovat -kaikki muut. Puoliksi on jo peittänyt lumi tuohon erään naisen. "Ei -se toki ollut äiti", supisee Tuomas. Tuskin sataa askelta siitä istuu -tiellä Mahas-Paavo. Silmät ovat hänellä auki, mutta kovin elottomilta -ne näyttävät häneen kompastuneesta Antista. Leipäpalakin taisi olla -jo jäätynyt Paavon kouraan kiinni, koska ei se siitä enää pudonnut -Antin kosketuksestakaan. - -Virtana valuu hiki etumaisina kulkevien päältä ja hirmuinen jano -alkaa vaivata heitä. Jotkut vielä kulkemaan kykenevistä syövätkin -sentähden lunta, mutta se tekee suun niin karvaaksi ja jäsenet niin -ihmeen veltoiksi ja raukeiksi. Epätoivo tarttuu jo useimpiin heistä. -Viimeinen kerta ponnistetaan vielä liikkeelle kaikki voimat, mutta -sitten herpoontuu jo sekä sielu että ruumis. Välinpitämättömyys saa -mielissä vallan, eikä kärsimyksen tuskaa tunneta enää. Silmäluomet -käyvät niin raskaiksi. Uni tulee ja vuode on pehmyt -- niin pehmyt -ja mukava. Kylmyys, miltei suloisia tunteita herättäen, hiipii läpi -luiden ja ydinten. Hetkisen perästä nuo laihat, sisään painuneet -posket jo turpoavat ja pullistuvat niin lihaviksi ja täyteläisiksi. -Maailma mustuu silmissä ja päätä huimaapi hieman, ja sitten on niin -hyvä olla. - -Tuomas ja Antti auttavat toisiaan yhä eteenpäin, mäkeä ylös, toista -alas. Ei ole taitanut siitä enää muita kulkeakaan, koska ei niin -hiiren hyppyä enää eroita. Jotakin tuntuu kuitenkin tulevan ihan -kintereillä jäljestä. -- Antti seisahtuu silmänräpäykseksi ja tuntee -sen olevan isän, joka vetää jotakin perässään, mutta ei ole enää -pikku siskoa isän sylissä -- ja missä lienee äitikään? Tuomas ei -kuitenkaan anna Antin kaukaa seista, vaan vetää häntä pois kädestä. --- "Näethän; isä on ihan tajutonna jo, ja silmät palavat sillä päässä -niin oudosti. Jotakin kohmettunutta ruumista se perässään laahaa. -- -Tule, tule!" - -Matkaa jatketaan yhä, vaikka jo on tullut ihan pimeä. Varmaankin -on yö käsissä. Voi, jos tohtisi levähtää! -- Ei levähdä kuitenkaan -Tuomas, vaikka veri polttaa hänen suoniansa. - -Viimeinkin pilkahtaa kuin tulta tuolta pikkuisen matkan päästä. -Tuntuu siltä, kuin olisi siitä huudettava toisillekin, mutta Tuomaan -ääni on kuivunut kurkkuun kiinni. Tulta kohden hän kuitenkin ymmärtää -vielä ohjata askeleensa. Niinkuin unennäössä kuuluu jo korviin -koirankin haukunta yli vimmaisesti vinkuvan tuulen ja pilvien -valtavan sohinan. - -Nyt katoo jo Tuomaalta kumminkin kaikki tajunta, mutta yhä hän vielä -pitää vaistomaisesti kiinni veljensä kädestä, jota paremmin vetää -kuin taluttaa kanssansa. - -Mutta jos voimatkin pettävät, niin jo matkakin on lopussa. -- Koiran -tavattomasta menosta säikähtäneet tolkeelaiset ovat kerääntyneet -kartanolle ja saattavat tulijat pirttiin. Jo eteisessä sateli -kuitenkin pojille sanoja ja kysymyksiä oikealta ja vasemmalta, -melkein yhtä tiheään kuin ulkona lunta. - -"Herra Jumala! Mitä joukkoa te oikeastaan olette? -- Mistä te -tämmöisessä Herran ilmassa? -- -- Poika, miksi sinä et vastaa? -- -- -Herra nähköön? Kuollutta ruumistahan se tuo mies perässään rekenä -vetää. -- -- Ne ovat varmaan olleet paleltua tuossa nöyrässä ilmassa." - -Pirtissä irroittivat sitten tolkeelaiset Annin ruumiin tajuttoman -Pertun käsistä ja veivät sen riiheen, kun sitä ensin olivat -koettaneet turhaan henkiin virvotella. Sillä aikaa olivat jo -pojat nukkuneet lämpimässä huoneessa, mutta Perttu istui rahilla, -äänettömänä tuleen tuijotellen. - -Kauan pojat nukkuivatkin, ja vasta seuraavan päivän iltana kykenivät -he Tolkeen väelle tekemään selvää matkastansa Keron kankaalla, sillä -Pertulta, joka kyllä valvoi, ei enää koskaan saatu kuulla järjellistä -sanaa. Häntä oli hoidettava kuin pientä lasta, ja niin oli alussa -Anttiakin vaalittava. - -Sitä seuraavana päivänä oli myrsky ja tuisku viimeinkin lakannut -ja päivä paistoi kirkkaasti, niinkuin ainakin keväinen päivä. -Heloittavan kirkkaaksi, kuin puhtaimman kateliinan, valkaisi se -silloin tasaisen lumipeitteen Keron kankaalla, ja muutamissa puissa -kiiltelivät jääpureet, jotka nuiveilta oksilta alaspäin riippuivat, -kuni kirkkaimmat timanttikyyneleet. Keväällä sitten pystytettiin -kankaalle kuusitoista kömpelön näköistä puuristiä, ja siitä -pitäen sanotaankin sitä kangasta aina joko "Nälkänummeksi" tahi -"Kuudentoista kankaaksi". - -(Kertoelmia ja kuvauksia.) - - - - - -MARJA SALMELA (MARIA STENROTH). - - -Synt Laukaassa 25/9 1875. Läpikäynyt Suomal. Jatko-opiston. Toiminut -Valkonauhayhdistyksen palveluksessa sen perustamisesta asti. Teokset: -_Unelmiensa uhri, Murusia, Taistojen teitä, Kappale kahden matkaa_. - - - - -KANNEL. - - -He olivat tunnilla, iso sisko ja pikku sisko. Iso sisko oli käynyt -jatko-opiston ja opetti nyt pikku siskoa. Oli suomen tunti ja iso -sisko selitti mitä alus ja maine ovat. - -"Alus on se, josta lauseessa puhutaan", toisti pikku sisko. Mutta -hänen tajuntaansa jäi aivan toisenmoinen mielikuva. Se oli kuva setä -Topeliuksen kirjasta "Lukemisia lapsille", ja siinä kuvassa oli -myöskin alus, vaikka toisenlainen. Sen nimi oli Refanut, ja sen piti -kulkea kauas vieraille maille hakemaan sieltä omistajalleen kultia -kosolta. Se alus jäi pikku siskon mieleen. - -Iso sisko selitti maineesta ja palasi sitte takaisin tuohon -ensimäiseen kysymykseensä: mikä on alus? - -Mikä ihmeessä se nyt olikaan? Pikku siskolle tuli hätä. Refanut oli -hänellä mielessä, mutta eihän se tähän kelvannut. Mitä ihmeen aluksia -oli muita? - -Silloin raotti äiti ovea. "Pitäkääpä nyt vähän väliaikaa ja tulkaa -ruokasaliin." - -Pikku sisko kavahti pystyyn ja aikoi rynnätä ulos, mutta malttoi -mielensä ja jäi odottamaan siksi kun iso-sisko oli noussut. - -"Tule sinäkin Elli", kehoitti sisko ja läksi äidin kanssa -ruokasaliin. Silloin juoksi Elli salin poikki, nousi varpailleen -kynnykselle ja kurkisti ovenraosta ruokasaliin. - -Mikä ihmehän siellä mahtoi olla, kun äiti kesken tuntia oli tullut -käskemään? - -Hän raotti ovea vähän enemmän ja näki palvelijoitten seisovan oven -suussa ahtaasti toinen toisiinsa tuuppautuneina. Jaakko, talli-renki -oli pitkävartisissa pieksuissa, savea pieksunkärjessä. Kyökkipiika -Liisa pyyhkäisi käsiään esiliinaan, irroitti sen vyötäisiltä ja -kääräisi kokoon. Se oli kai noessa, arveli Elli itsekseen. - -Mutta nyt piti mennä sisälle katsomaan mitä siellä mahtoi olla. Hän -avasi oven. - -Keinutuolissa kanarialintuhäkin vieressä istui isä juhlallisen -näköisenä, apulainen vähän matkan päässä tuolilla. Äiti seisoi -nojautuneena kaapin seinää vasten ja iso-sisko hänen vieressään. Elli -näki entisen hoitajansa, vanhan emännöitsijän juuri asettuvan ikkunan -viereiselle tuolille ja sinne pyörähti hänkin, kiepsahti vikkelästi -käsipuoleen ja jatkoi sitte tarkastelua. - -Keskellä lattiaa oli pöytä, tilapäisesti siihen nostettu, pöydällä -makasi ruskean kellertävä soittokone ja sen vieressä seisoi -lyhyenläntä, vanhanpuoleinen vaimo-ihminen. - -Mikähän tuo soittokone mahtoi olla, ajatteli Elli? Hän muisti -nähneensä semmoisen eräässä kuvassa vanhan pitkäpartaisen miehen -polvella. Vanha soittaja oli itse Väinämöinen ja soitin hänen -polvillansa oli kannel. Sen oli äiti sanonut. Kannel mahtoi siis -tämäkin olla. Ja tuo vaimo oli sen soittaja. Hän oli lyhyt ja laiha, -kasvoissa oli surumielinen, mutta lempeä ilme, ja koko olento ilmaisi -hienoa vaatimatonta kainoutta. - -Ellin katse kiintyi vanhuksen pukuun. Se oli tummansininen, -kapearaitainen pumpulipuku, jonka ainoa koriste oli valkea, -siniraitainen pumpulihuivi, joka oli käännetty kolmikulmioksi ja -kiinnitetty kaulan ympärille siten, että keskikulma riippui alas -selkää pitkin molempien päiden käydessä ristiin rinnalla. - -Nyt kosketteli vaimo kanteleen kieliä. Hiljaa kuin tuulen tuoma -kellojen kaiku värähti se läpi huoneen. Sitte kysyi hän saisiko jo -alkaa, ja saatuaan siihen myöntävän vastauksen asettui hän soittamaan. - -Elli oli aina ollut vaihtelevalla kannalla pianon soittoon -nähden. Hän oli ihaillut äitinsä ja isonsiskon soittoa, mutta oli -suuttunut sekä koneeseen ja itseensä jankutellessaan omia ikäviä -sormiharjoituksiaan. Mutta tämä se oli jotain toista. Semmoista hän -ei koskaan ennen ollut kuullut. - -Kansansävel toisensa perästä soi vienona ja surun voittoisena. Kielet -värähtivät kummasti. Pehmeinä, kaihokkaina syntyivät säveleet, -vastustamattomalla voimalla tunkien suoraan sydämeen. Kuin kirkkaana -pulppuavan puron pohjalta kumpusivat ne esiin, soivat hiljaa -huminoiden kuin tuulen tuudittama metsä. - -Elli tunsi että hänellä oli itku kurkunpäässä esiin pulpahtamassa. -Mutta hän puri huultaan, niin että se tuli verille, ja nieli -nielemistään. Viimein tunsi hän kuitenkin joutuvansa tappiolle, -nousi ylös, juoksi lastenkamariin ja heittäytyi siellä jakkaralle -nyyhkimään. - -Saatuaan täällä mielensä kyynelillä kevennetyksi, palasi hän hetken -kuluttua hiljaa ja huomaamatta ruokasaliin. Siellä olivat kaikki -kerääntyneet pöydän ympärille kannelta ihailemaan. Miten mukavan -näköinen se oli, ja miten ihmeen kauniisti se taisi soida! Kaikki -kiittelivät. Elliä ei kukaan huomannut. Vasta sitte, kun muut -alkoivat poistua, pääsi hän lähenemään. - -Tallirenki läksi ensimäisenä pois, sitte piiat ja sitte rovasti -apulaisensa kanssa. Äiti, Elli ja isosisko jäivät kolmisin vanhan -soittajan viereen. Elli kurotti kättään vähän, aivan vähän vain, -mutta rakkauden hienotuntoisuudella käsitti vanhus liikkeen. - -"Pikku neidin pitäisi saada tämmöinen omakseen, minä luulen että tämä -on mieluinen." - -Taas tuppausi itku tulemaan. Mutta Elli tukahdutti sen heti, -painautui lähemmä vanhaa soittajaa, katsoi häntä nopeasti silmiin ja -kuiskasi hiljaa: "En minä kuitenkaan koskaan oppisi soittamaan noin -kauniisti." - -Vanhusta sitte kestittiin, syötettiin ja kahviteltiin. Elli seurasi -häntä kuin varjo. Hän tahtoi tarkkaan katsella häntä ja hänen -kanneltansa, tuota ihmekalua, jonka kielet olivat punotut Suomen -immen suortuvista ja tapit kevätkäen kukkumasta kullasta, ja joka -siksi taisi lumota mielen niin ihmeellisesti. - -Vanhuksen mennessä saattoi Elli häntä portille ja jäi sinne aitaa -vasten nojautuneena katsomaan kuin ystävää, josta ijäksi erosi. - -"Elli hoi", huusi iso-sisko, "tule tunnille!" Elli säpsähti. Nyt -vasta muisti hän tuntinsa. Hän aikoi lähteä, mutta kääntyi vielä -kerran kujalle päin, katsoi, katsoi taas ja juoksi sitte sisään. - -Siitä päivästä alkaen uneksi Elli kanteleesta. Hän ei paljon siitä -puhunut, mutta ajatteli sitä sen enemmän. Hän oli kerran vain sitä -kuullut, mutta se kerta oli ijäksi hänen mieleensä painunut. Omistaa -kannel, se oli hänen ihanin unelmansa. Mutta sen toteuttamista ei -hän uskaltanut toivoakaan. Hän tuli aina tuohon samaan surulliseen -johtopäätökseen, jonka hän kerran hiljaa oli kuiskannut vanhalle -kanteleensoittajalle. "En minä koskaan oppisi soittamaan noin -kauniisti." Ja se ajatus lamautti hänen mieltään ja pani hänet -huolellisesti muilta kätkemään, mitä hän tunsi ja toivoi. - -Mutta vaikk'ei Elli kenellekään ajatuksiaan puhunut, tuli kuitenkin -äiti vähitellen huomanneeksi, miten paljon hän kannelta rakasti. -Se ilmeni selvimmin siinä tavassa, jolla hän kuunteli, kun joskus -sattui tilaisuuteen kuulla kanteleen soittoa. Hänen silmänsä silloin -suurenivat, ja niissä kuvastui omituinen sydämellisen ilon ilme, -kuten silloin, kun äkkiarvaamatta kuulemme sanoja, jotka herättävät -voimakkaan vastakaiun sisimmässämme. Koko hänen olentonsa muuttui. -Onnen luomaa sisäistä voimaa ilmeni kaikessa, mitä hän sanoi ja teki. -Tästä päätti äiti miten harras oli se toivo, joka vuosi vuodelta -näkyi vahvistuvan Ellin mielessä. Ja äidin ajatus sai vielä lisää -tukea hänen nähdessään, miten Elli kerran jäädessään huomaamattomana -erään tuttavansa kanteleen viereen antoi sormiensa hiljaa kuin -hyväillen solua kielien poikki. Äiti yritti tämän johdosta sanomaan -isälle että "mitähän jos Elli saisi kanteleen". Mutta isä arveli että -mitä joutavia. Tyttö vain tulee siitä haaveilevaksi. Ei sitä kannata -hommata. - -Täten kuluivat vuodet. Oli jo kaksitoista vuotta siitä päivästä, -jolloin Ellille ensi kertaa selitettiin mitä alus ja maine ovat, -ja jolloin vanha kanteleen soittaja taloon saapui. Uskollisena oli -Elli siitä pitäen pysynyt ensimäiselle rakkaudelleen kanteleelle. -Ja uskollisena oli hän sille vastakin pysyvä, vaikka se rakkaus -näytti yhtä toivottomalta kuin ennenkin. Nyt oli syksy ja samanlainen -roskainen syyskeli kuin kanteleen soittajan käydessä pappilassa. Elli -oli muutamia päiviä sitte täyttänyt kaksikymmentä vuotta. Hän oli -silloin ajatellut, että jos milloinkaan sattuisi se onni että hän -kanteleen saisi, niin ehkä silloin. Vaan ei tullut. Ja samapa se. -Eihän hän kuitenkaan koskaan oppisi sitä soittamaan. Tätä ajatteli -hän illalla itsekseen kaataessaan teetä kuppiin isälle, joka istui -illallispöydässä. Silloin raotti palvelija ovea. - -"Elli neiti." - -"Mitä nyt." - -"Täällä on mies, jolla on asiaa." - -Elli nousi ja meni keittiöön. Siellä oli jo hämärä eikä lamppu ollut -sytytetty. Hän näki ainoastaan miehen, joka seisoi ja piteli suurta -tummaa esinettä. Se oli paksumpi toisesta päästä, suippeni toisesta. -Elli säpsähti. - -"Tulin tuolta asemalta, ja kun kuulivat että olin pappilaan tulossa, -pyysivät ottamaan tämän mukaan", selitti tuoja. "Kuuluu siinä -seisovan että sillä olisi kiire." - -Elli ojensi käsivartensa suoraksi ja mies laski kanteleen hänen -syliinsä, laski sen hiljaa ja varovasti siihen kuin pienen lapsen. -"Siinä nyt on teille sylinukki", sanoi hän nauraen. Mutta Elli oli jo -vaistomaisesti painanut sen rintaansa vasten. - -Ensimäinen ilta kului Elliltä kanteleen virittämiseen. Vähin koetti -hän sitä soitellakin, mutta ei hennonut paljon, sillä hän tunsi -taitamattomuutensa. Hän pani illalla kanteleen vuoteensa viereen ja -vielä sammutettuaan kynttilän laski hän kätensä lepäämään kielille. -Aamupuoleen, kun hän hämärässä rupesi heräämään, oli hänen ensimäinen -haparoiva liikkeensä kielten koskettaminen. - -Siihen hän heräsi. - -Heti kun tilaisuus sen myötä antoi, matkusti Elli lähikaupunkiin -saamaan ohjausta kanteleen soitossa. Hän oli tiedustellut ja saanut -kuulla, että siellä asui tuon tunnetun vanhan kanteleensoittajan -tytär. Hänen luokseen hän tahtoi mennä. - -Hän hankki itselleen osotteen ja läksi matkaan. Etsittyään vähän -aikaa löysi hän paikan, pienen, kellertävän puurakennuksen pihan -puolella. Keski-ikäinen nainen tuli ovea avaamaan. Elli tunsi hänet -heti hänen äitinsä näöstä, samat suuret, ruskeat silmät, sama lämmin, -surunvoittoinen katse. - -Vaimo katsoi vuoroin Elliin, vuoroin kanteleeseen ja kysyi sitte, -oliko nuori neiti tullut kanteleen soittoa oppimaan. Niin oli, mutta -joll'ei nyt sopinut, tulisi hän toiste, kun vaan saisi tietää sopivan -ajan. - -Kyllä se nytkin sopi, jos vaan neiti antoi anteeksi, ett'ei ollut -parempaa paikkaa, jonne käskeä. - -Hän avasi oven ja saattoi Ellin sisään. - -Huone oli matala ja täynnä tupakan savua. Katettu päivällispöytä -seisoi keskellä lattiaa. Ruuan jätteet pöydällä ja käytetyt astiat -osottivat aterian vasta päättyneen. - -"Teillä on askareita nyt", sanoi Elli kuin anteeksi pyytäen, "kyllä -minä voin tulla toiste". - -"Ei, ei suinkaan. Täällä käy koulupoikaa ja pari työmiestä syömässä, -mutta he ovat juuri lähteneet. Kyllä minä nyt joudan." - -Hän kävi sulkemassa oven keittiöön, josta ruuan haju tunkeutui -huoneeseen sekoittuen tupakan savuun. - -"Istukaa nyt, hyvä neiti. Kas miten kaunis kannel!" Hän nosti sen -hellä varoin laatikosta. "Vai tahtoisi neiti oppia soittamaan." - -"Niin, tahtoisin. Minä kuulin kerran pienenä ollessani äitinne -soittavan, ja siitä asti olen rakastanut kanteleen soittoa." - -"Niin, äitini soitti kauniisti. En minä niin hyvin osaa. Mutta kyllä -minä neuvon minkä voin." Hän otti oman kanteleensa seinältä ja -näpäytti hiljaa muutamia kieliä. Sitte hän alkoi. - -Elliltä unohtui kaikki ympäristössä. Katto kohosi, savupilvet -hälvenivät ja ruuan haju haihtui. Hän kuuli ainoastaan tuota -ihmeellistä, sydämeen käyvää soittoa, joka hänet valtasi kokonaan. Ja -sitä kuunnellessaan katseli hän soittajaa, joka hänelle niin selvästi -muistutti vanhusta, jota hän oli kuullut kaksitoista vuotta sitte. -Samanlainen tummapohjainen valkoraitainen pumpulihame oli tälläkin -päällään samat olivat kasvonpiirteet -- ainoastaan täyteläisemmät ja -pehmeämmät, -- sama ylevä, yksinkertainen hienous koko olennossa. - -"Nyt pitää neidin soittaa." Hän herkesi itse ja alkoi neuvoa. - -"En minä taida koskaan oppia." - -"Kyllä se käy. Äitikin olisi varmaan iloinnut jos olisi nähnyt teidät -ja kuullut kuinka kannelta rakastatte." - -Ellille tuli ilokyyneleet silmiin. - -"Äitinne asui täällä luonanne?" kysyi hän myötätuntoisesti. - -"Niin asui viime vuosinaan, kun ei enää jaksanut elättää itseään. -Silloin olin minä jo leskenä, mutta kyllä siitä aina äidille riitti -mistä minullekin." - -"Jaksoiko hän kauankin vielä soittaa?" - -"Soitti vielä viimeisenä päivänäänkin. Sen oman tekemänsä laulun -soitti viimeiseksi." - -Elli ei hennonut pyytää saada kuulla sitä, mutta silmät kai -tekivät sen, tai kävi se pyyntö sydämestä suoraan herkän aistin -ja hienotuntoisuuden tietä toisen sydämeen, sillä leski tarttui -kanteleeseensa ja ijäisyystoivon elähyttämänä kaikui: - - "Mun kanteleeni kauniimmin - Taivaassa kerran soi." - -Miten sydämellisesti kannel kaikui, miten lämmin oli laulajan -ääni! Elli ymmärsi että ystävä tässä puheli ystävälleen. Ja -silmänräpäyksessä selveni hänelle miten läheisesti Suomen kansa ja -kannel olivat toisiinsa liittyneet. Ilonsa ja huolensa oli kansa -kanteleelle uskonut. Suomenpoika, Suomentyttö olivat hyvitellessään -metsän puita ja veden väkeä oppineet kanteleelle uskomaan sen syvän -ijäisyyskaipuun, joka heidän rinnassaan paloi. Ja kannel oli sen -kaiken sisimpäänsä kätkenyt. Se oli oppinut ihmisten iloja ja suruja -tulkitsemaan, sillä se oli uskottuna ystävänä niistä kerran osaa -saanut. Siinä sen tenhovoima. - - "Ah autuas se päivä lie, - Kuin kotiin meidät vie." - -Elli säpsähti. Laulu oli loppunut. Heikkenemistään heikkeni kielten -kaiku, ja soittaja pyyhkäisi kyyneleen pois poskelta. - -"Kiitoksia", sanoi Elli hiljaa, "sydämellisiä kiitoksia". - -"Se on ainoa mitä voin antaa." -- Leski laski hellästi kätensä -kanteleelle: "Tämä ja laulu, jonka äsken lauloin, ovat köyhän äitini -ainoa perintö." - -(Murusia.) - - - - - -KAARLO KUSTAA SAMULI SUOMALAINEN. - - -Syntyi Pietarissa 8/2 1850; maist. 1874; matematikan lehtori -Sortavalan seminaarissa; kuoli 4/5 1907. Oli erittäin tuottelias -suomentaja. Julkaisi joukon alkuperäisiäkin teoksia, m.m.: _Novelleja -I-II, Kevään ajoilta, Andante, Suljetuissa kammioissa_; näytelmät -_Setä_ ja _Ensimmäinen pettymys_, y.m. teoksia. Perusti 1880 -_Laatokka_ lehden. - - - - -"TALLELLAHAN ON!" - -(Lääkärin päiväkirjasta.) - - -"Pikku Emmi on hyvin kipeänä; jos suinkin voit, niin riennä meille!" --- Näin kirjoitti minulle kaupungin pastori X. - -Pikku Emmi, hänen viisivuotias tyttärensä oli aina ollut lemmikkini. -Sattumus oli ohjannut minut hänen terveytensä hoitajaksi hamasta -hänen synnyinhetkestään saakka. Hänen syntymisensä oli ollut raskasta -ja pitkällistä, jonka vuoksi minut kutsuttiin avuksi, ja -- lääkärin -taidonko vaiko sattumuksen avulla, en tiedä, vaan -- pikku Emmi jäi -eloon. Lääkäri tuntee -- hetkeksi ainakin -- tavallista suurempaa -kiintymystä sitä kohtaan, jonka hengen hän on pelastanut tai jonka -pelastukseen hän kumminkin on ollut välikappaleena, mutta erinomaista -on ollut kiintymykseni tähän lapseen. Usein olen kuullut jonkun -tunteen kuiskaavan minulle: "tuo lapsi tekee käänteen elämässäsi"... -Ennetunteita en usko, niille mä nauran. Aina tyyten mietittyäni -tätäkin asiaa, on järki tuonut esiin tukevia syitä tuommoisten -ennetunteiden mahdottomuudesta, vaan juuri kun olen suuni vetänyt -nauruun niille, juuri silloin on taas kuulunut kuiskaus: "tuo lapsi -tekee käänteen elämässäsi..." - -Ainoa talo täällä, jossa minulla, paitsi sairaiden luona, on tapana -käydä, on pastori X:n. Siellä on minusta aina ollut niin kodikasta, -niin lämmintä, jopa onnellistakin, ja tuohon on ollut syynä aina -pikku Emmi. Kesäiseen aikaan kun heidän taloansa lähenen, kuulen -jo kaukaa: "Emmin tohtori tulee, Emmin tohtori tulee!" -- niin on -pienoinen minua aina nimittänyt - ja katsahdettuani ylös avonaisiin -akkunoihin, olen nähnyt lapsen ihanat kasvot kukkasten keskellä. -Sisään tultuani ja istahdettuani on pienoinen kiivennyt polvelleni -ja siinä haastellut, naurellut tuolla raittiilla, viattomalla ja -sydämelle käyvällä tavalla, jolla ainoastaan lapsi voi haastella ja -naurella. Ja silloin on Emmi aina vienyt minut ajatusten maailmaan, -ei noiden yksivakaisten, jännittäväisten, vaan vienojen, unohduksissa -olleiden, kaukaisten ajatusten. Silloin minä, Emmi polvillani, olen -haaveillut kuni lapsena muinoin, ja sydämeeni on saanut rauhaa, on -tullut tyyneyttä, jotka maailman myrskyt ja pauhut olivat sieltä -karkottaneet. Olen silloin, lapsi sylissäni, muuttunut lapseksi -minäkin; olen laulellut hänelle samoja lauluja, joita lapsenakin -muinoin vierittelin; olen kertonut hänelle satuja, pienenä -kuulemiani, olen leikkinyt lapsen kera, ja lapsi on ollut iloinen, -onnellinen, ja hänen iäkäs ystävänsä on ollut iloinen, onnellinen -hänkin. - -Mutta äkkiäpä tuo onnellisuus on kadonnut, haaveilut haamuina -haihtuneet, kuultuani Emmin yskäisevän. Huu! minä tunnen tuon yskän, -kolkon kalman yskän! Ja silloin, painaen suudelman noille hehkuville -poskusille, ja, estääkseni häntä väsyttämästä itseänsä, olen laskenut -lapsen polviltani pois. - -Kaksi viikkoa sitten olin taas ollut siellä, taaskin ollut onnellinen -ja taaskin herännyt uinailuistani Emmin yskäyksestä. Virkani toimet -olivat vaatineet minua olemaan kaupungista poissa kaksi viikkoa, ja -juuri kotiin palattuani sain pastorilta kirjeen:'. "Pikku Emmi on -hyvin kipeänä; jos suinkin voit niin riennä meille!" - -Minä kiiruhdin paikalla sinne. - - * * * * * - -En kuullut nyt ulos Emmin iloista ääntä, en nähnyt tällä kertaa -pienoisen kasvoja akkunassa, ei tullut tuttuni salissa vastaani, -ei, hän makasi nyt sairasvuoteella! Pastorin vaimo tuli vastaani -ja hätäyneenä virkkoi: "jos taitonne voi, niin pelastakaa mulle -enkelini!" -- Me astuimme sairaan kammioon: - --- "Kas niin", huudahti Emmi, nähtyään minut, "tulettehan te, Emmin -tohtori; minun rintaani ahdistaa niin kovasti, ja tämä peitekin -painaa niin paljon; isä ja äiti eivät sitä usko, mutta Emmin tohtori -sen kyllä uskoo. -- Painaahan tämä?" lisäsi hän ja tarttui käteeni. - --- "Kyllä se painaa, lapseni", vastasin minä, "mutta koetahan olla -kärsivällinen vielä vähä aikaa; huomenna olet jo terve". - --- "Huomenna jo!" huudahti hän, ja kesken kyyneleitänsäkin koetti hän -naurahtaa. Mutta samassa tuli ankara yskänkohtaus, joka pani sydämeni -vavahtamaan. - -Minun ei tarvinnut kauan tutkistella taudin laatua; se, mitä jo -aikaa sitten olin pelännyt, oli valitettavasti nyt käynyt toteen. -Emmin rintaan oli hänen elämänsä ensi hetkestä saakka sijoittunut -vamma, tauti, joka on pilkaksi tehnyt lääketieteen taisteluja sitä -vastaan, vamma, joka kaataa verkalleen, mutta kaataa varmaan, ja -joka, pienoiseen sijansa otettuaan, tekee elon aamusta illan ennen -aikojaan. Minun poissa ollessani oli Emmi vilustunut ja tauti -muuttunut n.s. pikaiseksi. Raskaalla sydämellä istahdin pöydän -ääreen, kirjoittaakseni hänelle helpoittavia rohtoja. Emmin äiti ei -nähnyt käteni vavistusta: se olisi kertonut hänelle, että tämä oli -viimeinen lääkekirje, mitä hänen lapselleen kirjoitin. - -Vähitellen taukosi taudinpuuska. Ahdistus alkoi lievetä; valitus -vaikeni, ja vähemmin tempoellen kohoeli rinta. Emmi nukahti... - -Hetken kuluttua hän avasi silmänsä jälleen. Ne olivat entistä -kirkkaammat nyt, nuo kauniit, suuret silmät; entistä valkoisempi oli -kasvojen iho ja entistä kirkkaampina hehkuivat poskipäät. - --- "Äiti, nyt on Emmi jo terve; niin, Emmin tohtori se antaa aina -niin hyviä rohtoja." - -Niin virkkoi lapsi, kääntyen minuun päin, ja veti suunsa hymyyn... -Tuota hymyä en unohda milloinkaan. - -Iloissaan likisti äiti lastaan rintaansa vastaan; mutta lieneekö -samassa joku aavistus vai minun kasvoniko ilmaisseet hänelle -jotain kamalata, en tiedä, mutta kyyneliä rupesi hänen silmistään -putoelemaan lapsen pielukselle. Kalpeana seisoi isä vuoteen ääressä: -hänelle olin sanonut totuuden. - --- "Mitäs itket, äiti?" kysyi Emmi nähtyään äitinsä kyyneleet. -- -"Enhän minä enää ole kipeä. Nyt olen taas niin terve. Enkös ole?" -liitti hän sitten, mutistaen pienen suunsa niin vakuutetun totiseksi -ja myhähtäen jälleen, ja totuttuun tapaansa ojensi minulle kätensä -koeteltavaksi. - -Hiljaa, tuskin tuntuvasti tykytti enää valtasuoni... Pitikö minun -ilmoittaa lapselle, mitä tiesin? Pitikö minun karkottaa ennen -aikojaan tuo viaton, viimeinen hymy hänen huuliltaan? Vai pitikö -minun pettää lasta, joka niin luottavana odotti minulta myöntävää -vastausta? Miksipäs, arvelin sitten itsekseni, miksipäs murheeksi -muuttaisin Emmin ilon? Elämä ei ole ennättänyt tarjota hänelle vielä -muuta kuin onnea; tiensä, tuo lyhyt tiensä maailmassa on kulkenut -kukkapolkuja myöten; nyt väsyi pieni matkamies ja istahti kukkainsa -keskeen... niin nukkukoonkin sitten niiden pariin, näkemättä tuonen -toukkaa, joka on matanut häneen. Hiljaa se on jäytänyt hennon taimen -juuret; hiljaa suhahtakoon sitten lännen tuuli ja taivuttakoon -taimea, uuvuttakoon kuni iltauneen vain... Minä vastasin: "terve -olet, pienoiseni, ja huomenna olet ihan terve". - --- "Tiesinhän sen; kuulithan, äiti, mitä Emmin tohtori sanoi!" -huudahti hän iloissaan. -- "Mutta", lisäsi hän vähän ajan perästä, -"minua rupeaa nukuttamaan. Minä laskeun levolle. Kukkaset ne jäävät -nyt kastelematta, mutta kastele, äiti, sinä ne tänä iltana." - -Ja totuttuun tapaansa pani pienoinen kätensä ristiin ja rupesi -lukemaan iltarukoustansa. Rukous oli noita yksinkertaisia lasten -rukouksia, mutta se tuntui niin tutulta minusta. Niin, se oli -sama, jota äitini minulle, pienenä ollessani, oli opettanut. -Tietämättänikin menivät käteni ristiin, ja jokainoa lapsen lausuma -sana kajahti niin armaalta sydämessäni... - -Rukouksen päätettyänsä Emmi sanoi jäähyväiset äidilleen ja isälleen, -pyytäen, että hänet kaikin mokomin herätettäisiin aamulla varhain -ruokkimaan kanarialintua; tänä aamuna hän ei ollut jaksanut sitä -tehdä. - --- "Hyvää yötä, Emmin tohtori", virkkoi hän viimein minulle. Hänen -äänensä oli heikonnut heikkonemistaan; viimeinen sana oli pelkkää -kuiskausta vain. Minä lähenin vuodetta, otin lasta kädestä kiinni ja -suutelin häntä. Samassa tunsin vähäisen puristuksen kädessäni. Se -oli viimeinen kuolon tempaus... Lännen tuuli oli suhahtanut, taimi -taipunut, kukka nukkunut uneen iäiseen... - -Tuommoisessa tilassa en ollut ensi kertaa. Usein olen seisonut -kuolinvuoteen vieressä, nähnyt useain kuolintuskat, painanut monen -silmät kiinni. Minua ovat liikuttaneet sairaan kärsimiset ja vaivat; -mutta nähtyäni niiden loppuneen kalman unessa, olen levollisena aina -lausunut itselleni: "Nythän on _kaikki_ lopussa. Hän oli, häntä ei -ole enää"... Mutta toisin oli nyt. Minä en voinut irroittaa kättäni -vainajan kädestä, en kääntää silmiäni pois hänen kasvoistansa, joille -oli jäänyt tuo hymy, ja nyt ensi kertaa pyrki huulilleni kysymys: -"virka vainaja, mitä näet nyt?" - -Surun sortamana oli äiti laskeunut tuolille vuoteen ääreen. Pastori -istahti hänen viereensä. Vasemmalla kädellään hän syleili vaimoaan, -oikealla silitteli hänen harmaita suortuviansa. - --- "Tallellahan on!" virkkoi viimein pastori. Kului hetkinen... Äiti -nosti silmänsä ylös, pyyhkäisi pois kyyneleensä ja toisti: - --- "Tallellahan on!" - -Vait! Salista rupesi nyt kuulumaan laulu. Siellä lauloi Emmin -kanarialintu. Mitä visersi se? Visersikö se kuolinvirttä vainajalle; -lauloiko lohdutusta vanhemmille, vai kertoiko se mulle armaita, kauan -unohduksissa olleita seikkoja? Minä luulen, että sen lauluun olivat -yhdistettyinä kaikki nämä asiat. Vielä kerran katsahdin vainajaan. -Lännen mereen laskeuva aurinko heitti kultaisia säteitänsä Emmin -kasvoille. Ne olivat vielä kuni elossa olevan. Samassa sai sydämeni -sykkeitä, niin outoja ja kumminkin niin tuiki tuttuja; pian tunsin -silmissäni jotain himmeätä: se oli kyynel, kyynel kuivana, jäykkänä -olleessa silmässäni, ja nyt -- ensi kertaa kaksikymmenvuotisten -riitain ja taistelujen perästä omassa itsessäni, vakauneena virkoin -minäkin: -- "Tallellahan on!" - -(Novelleja.) - - - - -LISBET. - - -Ei se todellisuudessa ihan sellainen ollut se laulu, josta ukko -Schmidt lauloi ja soitti ensimäisen säkeen, mutta sellaiseksi me -sen olimme muodostaneet, vallattomat poikaviikarit. Paljonkos -hassuttelemisen aihetta he tarvitsevatkaan! - -Pitkillä kiertoretkillänsä suuressa keisarikaupungissa tuli ukko -Schmidt säännöllisesti kerran kuukaudessa meidän pihaan, raskas -positiivi eli kantourut selässään. Hänellä oli mukanaan pieni tyttö, -hänen tyttärensä tytär, niinkuin olimme saaneet tietää, nimeltä -Lisbet. Laiha oli tuo tyttönen ja kalpea, mutta silmät oli hänellä -suuret, mustat, omituisen kirkkaat. - -Ukko asettui vesipostin luokse, laski ensin keveän ristikon maahan ja -pani sen päälle positiivinsa. Ja sitten hän soitti uskollisesti koko -ohjelmistonsa: kolme tanssi- ja kaksi laulukappaletta. Ensimäiseksi -tuli aina tuo siihen aikaan niin moderni Arditin valssi "Il baccio". -Joka kerta kuin myöhemmin, kimnasistina tai nuorena ylioppilaana, -sen sävelissä tanssin, johtui aina selvästi mieleeni ukko Schmidt ja -pikku Lisbet. - -Tanssikappaleitten aikana Lisbet helisti triangelia ja olikin meidän -mielestämme koko mestari siinä. Välistä hyppi puikko sitä kyytiä -kaikkia kolmea laitaa vasten, ettei sitä yhtään näkynytkään. - --- Recht so, Kind! -- virkkoi silloin ukko kiitellen. - -Ja Lisbet myhähti meille, ja hänen kirkkaat silmänsä olivat silloin -niin kauniit. Me myhähdimme myös, ja mielihyvä oli molemminpuolinen. - -Laulukappaleissa taas kävi niin, että ukko Schmidt ensin lauloi -soiton mukana kalsealla äänellään ensimäisen värsyn, sitten tuli -pikatahdissa refraini eli loppukerto, jossa Lisbetkin oli mukana, ja -vihdoin soitti positiivi yksinään pari kolme värsyä. Tuon tuostakin -aukeni joku akkuna, ja kuului koputusta ulkolautaan. Lisbet katsahti -sinnepäin: sieltä viskattiin vaskiraha, tavallisesti paperiin -kääräistynä. Tyttö nouti sen, niiasi ja pani positiiville. Ukko -kohotti vasemmalla kädellään lakkiansa ja virkkoi: - --- Dank schön! - -Seuraavain tanssikappalten aikana me, kavaljeerit, "satsasimme" -kahden omenahentusen hinnan ja pistimme sen, valkoisessa paperissa, -Lisbetin kouraan. Ja nuo suuret silmät välähtivät taas niin somasti. - -Sitten me kiihkeästi odotimme Schmidtin kahta laulukappaletta, joista -me aina koko viikoksi saimme hauskuutta. - -Jo tuli toinen. Ukko lauloi vanhan positiivinsa mukana: - - Zu Strassburg, zu Strassburg - Ohne Soldatén. - -Meitä huvitti kovin tuo koron poljenta viimeisessä sanassa: Soldatén. -Koko viikon me hoimme sitten samaa, kesken leikkejä ja kesken -lukujakin, parodioiden sitä jos johonkin tapaan. - -Esimerkiksi: - - Ah, annapas, annapas - Tuo kirja mullén! - -Tahi: - - Mut seisoipas, seisoipas - Nurminén nurkáss'! - -Mutta bravurikappale puuttui vielä, se, johon jutelmani alussa -viittasin. Se oli tuo vanha tuttu: - - Du hast ja die schönsten Augen, - Hast Alles, was Liebe begiert; - Du hast Diamanten und Perlen; -- - Sag', Liebchen, was willst du noch mehr? - -Suomeksi suunnilleen näin: - - Sull' on ihanaiset silmät, - Kaikki, lempi min vaatia voi; - Timantteja, helmiä sull' on; -- - Mitäs muut', armas, pyydät sä, oi? - -Parhain mehu tässä laulussa oli se, että ukon kuluneessa positiivissa -oli pari vanhuuttansa jo mykkää pilliä, jotka eivät soineet -silloin, kuin olisi pitänyt. Tämä sattui tietysti niin tanssi- kuin -laulukappaleissakin, mutta me emme kiinnittäneet huomiotamme muuhun -kuin tähän viimeksimainittuun. Siinäkin osui mykkä kohta milloin -säkeen loppuun, milloin keskikohdalle, milloin alkuun, mutta me, -poikaviikarit, olimme laittaneet siitä sellaisen muunnoksen, jossa -mykkä pilli muka joutui aina säkeen päähän. - -Ja tällainen siitä sitten muodostui meille laulu: - - Du hast ja die schönsten pu--uh--uh--huh, - Hast Alles, was Liebe hyh--yh--yh--hyh, - Du hast Diamanten und sum--sum--sum--sum; - Sag', Liebchen, was willst du noch bum? - -Ja viimeistä sanaa laulettaessa johtaja, muuan lyhyt lyllerö ja -suurin hulivili joukossa, lyödä kumautti kalikalla tyhjän tynnyrin -pohjaan tai, milloin huoneessa laulettiin, puisella lihakurikalla -paistinpannuun. - -Jo tuohon kujeiluun yksikin huoli haihtui ja suru suli! Äiti vainaja -välistä nuhdellen virkkoi: - --- Jos te ette nyt, musikantit!... -- mutta hänen suupielissään oli -vakavuuden takana jotain lystimäistä, sen me huomasimme, ja "pari -kertaa vain vielä" se piti saada uudistaa. - -Meidän kunniaksemme täytyy sanoa, ettemme milloinkaan ukon itsensä -kuullen tätä ilvettä pitäneet. Hänen kasvoissansa, ryppyisissä, oli -niin paljo huolen ja puutteen lyömää leimaa ja samalla arvoisaa -vakavuutta, ettei se jäänyt lapsiltakaan huomaamatta. Ja jospa joku -yritys sinnepäin olisi ollut ajateltavissakin, niin Lisbetin tähden -se olisi ollut ratki mahdotonta. Hänen olisi ollut paha mieli. Nuo -kirkkaat, mustat silmät olisivat täyttyneet kyynelillä. Eikä hän -olisi lähtiessään enää myhähtänytkään meille niin kauniisti kuin aina -ennen. - - * * * * * - -Kerran oli kulunut puolitoista kuukautta, eikä ukko Schmidtiä ja -Lisbetiä näkynyt meidän pihalla. Olimme jo niin tottuneet heidän -määräaikaisiin käynteihinsä, että alkoi jo olla ikävä heitä. Vihdoin -hän tuli, mutta Lisbetiä ei ollut mukana. Nuo kaksi olivat meidän -mielestämme kaiketikin sulaneet niin ehjäksi kuvaksi, että tuntui -oikein haikealta nyt, kun toinen oli poissa. - --- Wo ist die Kleine? -- kysyimme heti. - --- Krank -- vastasi hän surullisesti. - -Saimme edelleen tietää Lisbetin makaavan lasten hospitaalissa. Taudin -nimestä ei tainnut ukko itsekään olla selvillä; heikon vain sanoi -tytön olevan. - -Yksipuoliselta, ikävältä tuntui ukon soitto nyt, kun ei triangeli -helissyt mukaan. "Soldatén" ei herättänyt yhtään hauskuutta. -Mykkäin piippujen toimettomuus tuntui niin haikean tuskalliselta. -Me keräsimme taas kahden omenahentusen hinnan, käärimme sen -kaksinkertaiseen, puhtaaseen paperiin ja ojensimme ukolle. - --- Grüssen Sie die Kleine! -- sanoimme. Ukko kiitti ja pisti käärön -poveensa ja nosti raskaan koneen selkäänsä. Ennen hän oli silloin -aina ottanut tyttöä kädestä ja hellästi virkkanut: "Also, Kind!" Nyt -hän ei puhunut mitään; nosti lakkiansa vain ja läksi. - -Sinä iltana ei ottanut leikki leikiltä tuntuakseen. Emme parodioineet -soldaténiäkään. Joku meistä yritti laulamaan: - - Du hast ja... - -mutta keskeytti ja kysäisi äkkiä: - --- Sielläkö se lasten hospitaali on, siellä kolmannen palotornin -vastapäätä? - --- Siellä. - -Ja sitten oltiin ääneti kauan aikaa. Äiti pisti päänsä kyökistä. - --- Piilosillako te olette siellä, koskei kuulu hiiskaustakaan? - --- Täti! Hoitavatko ne hyvin siellä lasten hospitaalissa? -- kysyi -laulun johtaja, lyhyt lyllerö. - --- Kuinka niin? - -Me kerroimme, mitä olimme kuulleet Lisbetistä. Äiti vakuutti, että -siellä on hyvä hoito. Siellähän se parani Pöntisenkin poika. - --- Paraneehan Lisbetkin, äiti? Paraneehan? - --- Paranee, jos Jumala suo. - --- Mutta suoko Jumala? - --- Hän suo aina parasta, lapset. - -Helpoitti hieman. - - * * * * * - -Kului taas kuukausi. Eräänä päivänä kuului pihalta jälleen "Il -baccio". - -Me riensimme pihalle. Yksin oli ukko nytkin. - --- Wo ist die Kleine? -- oli ensimäinen kysymyksemme. - -Ukko katsahti meihin kesken soittoansa. Hänen silmänsä olivat -punaiset. Me aavistimme pahaa. - --- Wo ist die Kleine? -- kysyimme uudestaan vaikka sanat pyrkivät -takertumaan. - --- Gestorben -- vastasi ukko, ja kyyneleet tulvahtivat hänen -silmistään, punaisista. - -Vasemman käden hihansuulla hän pyyhkäisi poskeansa. Oikea käsi soitti -uskollisesti Arditin valssia. - -(Andante.) - - - - - -MAILA TALVIO (MIKKOLA). - - -Syntynyt 17/10 1871 Hartolassa. Alkuperäinen nimi _Winter_. -Naimisissa v:sta 1893 prof. J. J. Mikkolan kanssa. Julkaissut nimellä -"Maila Talvio" m.m. _Nähtyä ja tunnettua, Kansan seassa, Pimeänpirtin -hävitys, Muuan äiti, Juha Joutsia, Louhilinna_, näytelmän _Eri teitä_ -sekä elämäkerrallisen kuvauksen _Juhana Ludvig Runeberg_. Ahkera -suomentaja. - - - - -LORENTSO JA FIDELIO. - - -Lorentso oli mustatukkainen italialainen positiivinsoittaja ja -Fidelio oli kissankokoinen, ruskea marakatti. - -Fidelio oli syntynyt keskellä valtamerta, suuressa kopassa. -Laivamiehet olivat armahtaneet häntä, antaneet hänelle ruokaa ja -pitäneet häntä leikkikalunaan. Mutta kun tultiin satamaan, ei -kukaan enää tahtonut tunnustaa häntä omakseen, sillä silloin oli -jokaisella omat puuhansa. Fidelion huomattiin olevan tiellä, ja muuan -lämmittäjä, joka kerran oli ollut kompastumaisillaan Fidelioon, myi -hänet viinalitran hinnasta Lorentsolle. Lorentso oli juuri silloin -matkalla Suomen pääkaupunkiin, Helsinkiin. - -Lorentso ompeli marakatillensa koltun tulipunaisesta kankaasta, -ripusti sen kaulaan tiukusen, opetti elukan tanssimaan ja totutti -sen, isäntänsä leveäröytäinen hattu kourassa, kulkemaan kerjäämässä -ihmisiltä, jotka seisoa töllistelivät positiivin ympärillä. -Lorentso se myöskin antoi marakatille nimen Fidelio, joka merkitsee -"uskollinen", sillä siihen asti ei Fideliolla ollut mitään omaa nimeä -ollut. - -Heistä tuli hyvät ystävät, aina he olivat yhdessä. Milloin istui -Fidelio positiivin päällä, kun Lorentso kantoi sitä selässään, -ja katseli tyytyväisenä alas korkeudestaan. Milloin oli Fidelio -pienessä pussissa, jonka Lorentso erityisesti ystäväänsä varten oli -kiinnittänyt positiivin kantohihnaan. Sadeilmalla ei Fideliosta -näkynyt kuin hiukkanen päätä, sillä silloin piili hän Lorentson -povitaskussa. Fidelion kaulaan pantiin aina kaupungille lähtiessä -punainen nauha, ja siitä talutti Lorentso Fidelioa. - -Kun seisahduttiin talon eteen ja Lorentso nosti lakkiaan ikkunoita -kohti, hyppäsi Fidelio maahan. Pian kokoontui heidän ympärilleen -kansaa. Seisahtui joku mies katselemaan, tuli pari naista, mutta -enimmäkseen tuli tyttöjä ja poikia, jotka ilakoiden seurasivat -Fidelioa: hän hyppi nuuskiskellen pitkin pihaa niin kauas, kuin -nuoraa yletti, ja pysähtyi välillä istumaan ja ojentamaan kätensä -lapsia kohti, ikäänkuin sanoakseen: eikö teillä nyt ole mitään -antamista? Lapset ymmärsivät marakatin äänettömän kielen, juoksivat -sisään ja noutivat tuliaisia, mikä sokeripalan, mikä vehnäkorpun, -mikä omenan. Mutta oli sellaisiakin lapsia, jotka tulivat takaapäin -pistämään kepillä Fidelioa, tai potkimaan tai lyömään ja jotka sitten -nauroivat pahasti, kun Fidelio parahti. - -Hauskimmat hetket olivat Lorentsolle ja Fideliolle illat, kun he -päivätyöstä uupuneina palasivat kotiin. He asuivat pienessä huoneessa -kivijalassa, puoleksi maan sisässä, ja paitsi heitä asui siellä -vielä kaksi muuta italialaista positiivinsoittajaa sekä mustan- ja -keltaisenkirjavat linnut Diaco ja Bijou. Miehet ja heidän turvattinsa -olivat sentään ani harvoin yhtaikaa kotosalla, sillä vuoron perään -kuljeskeli aina joku raha-ansiolla maaseudulla. Välistä olivat -Lorentso ja Fidelio aivan kahden kotona. - -Pimeitten iltojen alkaessa oli Lorentso ostanut taloon kirjavasta -paperista tehdyn lyhdyn. Kun sen sisään sytytti kynttilän, niin -muuttui huone kuin taikasauvan kosketuksesta: ruma, epätasainen -kivipermanto muodostui kauniiksi mosaikkilattiaksi, mustunut, avoin -liesi sai punertavan marmorin karvan, risaiset vaatteet vuoteessa -hohtivat silkiltä, ja homepilkut seinillä kävivät kauniiksi, -epämääräisiksi kuvioiksi. - -Mutta nyyhkien heittäytyi Lorentso vuoteelle, jonka peite lyhdyn -valossa silkiltä välähteli. Hän itki niin, että Fidelion täytyi -herätä unestaan. - -Vai jo se taas siellä ajattelee kaunista Italiaansa. Jo, jo täytyy -nousta lohduttamaan! Ja Fidelio hieroi unet silmistään, hypähti -kolisten pöydälle, voimisteli hetkisen poikkipuulla, joka oli tuolin -jalassa, ja koetti jos jollakin lailla johtaa isäntänsä huomiota -muualle. Ei auttanut! Yhä Lorentso vain nyyhki. Vihdoin ei Fidelio -keksinyt muuta keinoa kuin kavuta vuoteelle, asettua Lorentson -rinnalle ja nipistää leuasta. No, tottapahan, vihdoinkin huomasi -marakattinsa. - --- Vai sinä, Fidelio, siihen tulit, hymähti Lorentso surumielisesti -ja alkoi silitellä elukan selkää. -- Sinä et ymmärrä, niiksi Lorentso -itkee, sillä sinä et koskaan ole nähnyt etelän taivasta! - -Fidelio vilkutteli ymmärtäväisen näköisenä silmiään, ikäänkuin -vakuuttaakseen, että ymmärtää, hieroi käsiään, suuteli Lorentsoa -keskelle suuta ja alkoi vihdoin tanssia hänen rintansa päällä. - -Täytyihän sen tempuille väkisinkin nauraa! - --- Ole hiljaa, virkkoi Lorentso vihdoin, niin kerron sinulle -etelästä. Siellä on taivas niin sininen, maa niin viheriä, lehdot -tuoksuvat ja päivä paistaa paljoa lämpöisemmin kuin täällä. Siellä -kasvaa appelsiineja niinkuin täällä potaatteja ja viinirypäleitä -niinkuin täällä pihlajanmarjoja. Siellä on aina kesä, ihmiset ovat -aina iloisia ja ystävällisiä... Ymmärrätkö nyt, Fidelio, miksi -Lorentso itkee, kun etelää ajattelee? - -Lorentso oli puhuessaan lämmennyt. Hänen poskensa hehkuivat ja silmät -loistivat. Yhä hellemmin silitteli hän marakattinsa karvaa. - -Fidelio sipaisi tuon tuostakin käpälällään hänen poskeaan, mutta -sai äkkiä tuuman päähänsä, kapusi ketterästi alas sängystä, katosi -nurkkaan, kaivoi kiven alta esiin punaisen samettipussin, jota kynsin -hampain alkoi raahata sänkyä kohti. - -Mutta huomaamatta ystävänsä poissaoloa, oli Lorentso jatkanut -puhettaan. - --- Siellä on sinisen meren rannalla oleanderilehto, johon illalla -pojat ja tytöt kokoontuvat laulelemaan ja leikkimään. Pimeän tullessa -ripustetaan oksille kirjavia lyhtyjä... Ymmärrätkö, Fidelio, miksi -Lorentso niin mielellään katselee maailmaa punertavan lyhdyn valossa? - -Samalla alkoi lattialta sängyn vierestä kuulua kummallista kolinaa. - -Fidelio siinä viskeli pussia edes takaisin. Lorentso hypähti ylös ja -oli hetkessä polvillaan pussin ääressä marakattinsa kanssa. - --- Niin, puhui hän kiihkeästi, lasketaan, lasketaan, paljoko on -rahaa, koska päästään lähtemään etelään! - -Hän kaasi rahat lattialle. Ne olivat pelkkää kuparia, mutta -niistä tuli suuri läjä. Hän asetteli kymmenpenniset eri läjiin ja -viisipenniset eri läjiin, jokaiseen kymmenen tai kaksikymmentä -kappaletta. - --- Mennäänkö, Fidelio, alkoi hän hetken kuluttua, pian vaihtamaan -kuparit hopeiksi? Repeää jo kohta kaunis samettipussi! - -Lorentso oli polvillaan lattialla rahaläjänsä ääressä. Lyhdyn -himmeässä valossa näyttivät hänen silmänsä iskevän tulta. Fidelio -puuhaili hänen vieressään, tanssien ja viskellen rahoja, jotta helisi. - --- Ei, ei! huudahti Lorentso hetkisen kuluttua. -- Vuosi vielä -kylmässä pohjolassa. Mutta sitten vie Lorentso Fidelionsa etelään, -sinne, missä taivas on niin sininen, ilma lämmin ja ihmiset aina -iloiset! - -Fidelio oli vetänyt punaisen pussin päälleen, niin että ei näkynyt -mitään. Siinä se leikki sokkoa ja teki mitä hullunkurisimpia hyppyjä. - --- Sinä tahtoisit, veitikka, naurahti Lorentso, koltun punaisesta -sametista. Niinkö? Mutta siihen ei nyt ole varaa. Täytyy säästää -kaikki matkaa varten, ymmärrätkö? Sinne etelään kun päästään, niin -et enää tarvitse kolttuja, vaan tekisi mielesi riisua yltäsi omat -karvasikin!... Anna pussi tänne, veitikka, näkevät vielä ikkunasta -ihmiset, että me täällä laskemme rahoja, ja tulevat ja ryöstävät. - -Hän pisti rahat pussiin ja kätki sen huolellisesti loveen, joka oli -kivilattiassa. - - * * * * * - -Oli kulunut vuosi, oli taas syksy. Lehdet jo varisivat puista ja -aamuisin vetäytyi maa kuuraan. - -Eräänä iltana nähtiin Lorentson, kasvoissa iloinen ilme, astelevan -asuntoansa kohti. Fidelio istui positiivin päällä, tyytyväisenä -katsellen ympärilleen. Tuntui hauskalta taas tulla Helsinkiin. -He olivatkin olleet monta viikkoa poissa maalla, olivat olleet -markkinoillakin mukana. Hyvähän siellä yleensä oli ollut kulkea. -Ihmisiä oli laumoittain kokoontunut heidän ympärilleen ja Fidelion -tanssi oli herättänyt erityistä huomiota. - -He tapasivat asuntonsa pimeänä ja tyhjänä. Avain oli noudettava -talonmieheltä. Kylmää siellä oli ja kolkkoa. Kirjava lyhtykin oli -rikottu heidän poissaollessaan. - --- Älä ole milläsikään, naurahti Lorentso, kun näki marakattinsa -naaman pitenevän tyytymättömäksi. -- Pane sinä nyt pois rahat, niin -Lorentso sillaikaa noutaa kaupungilta ruokaa. Tänä iltana pidetään -lystiä, tuodaan kotiin hyvää, ja sinä saat makeisia! - -Lorentso heitti samettipussin lattialle ja läksi. Fidelio oli pahalla -päällä. Se tahtoi nyt ensinnä tallustella pitkin huonetta tutkimassa, -oliko kaikki paikoillaan. Mitä vielä! Ruukku oli rikottu ja... -Samassa kävi ovi. Joko Lorentso palaa? - -Ei, se oli nuori mies, jonka Fidelio joskus ennenkin oli nähnyt. Hän -tuli hiljaa, katseli varovaisesti ympärilleen, pysähtyi portaille -kuuntelemaan ja hypähti sitten parilla askeleella keskelle huonetta. - -Mutta Fidelion epäluulo oli herännyt. Samettipussi oli paikalla -muistunut sen mieleen. - -Poika lähenikin nurkkaa, jossa rahoja tavallisesti säilytettiin. - -Silloin hiipi Fidelio hiljaa esiin, kävi kynsin hampain kiinni -pussiin ja rupesi kuljettamaan sitä sängyn alle piiloon. Suuri -ahdistus oli vallannut sen, sydän löi niin, että itsekin kuuli. -Jos vievät pussin, niin sitten itkee taas Lorentso. Se täytyy, se -täytyy pelastaa! Ja Fidelio raastoi sitä voimiensa takaa. Mutta äkkiä -kääntyi mies. - --- Vai täällä se on talon rahavartija! pääsi häneltä. -- Pussi tänne, -taikka...! - -Hän tavotteli pussia, haparoiden molemmilla kourillaan, mutta Fidelio -eteni etenemistään. Kun nurkka tuli vastaan, istuutui marakatti -pussin päälle ja näytti hampaitaan. - --- Vai et anna, sanoi poika, oma syysi sitten! - -Hän potkaisi suuren saappaansa koron suoraan Fidelion päätä kohti. -Marakatti parkaisi ja kaatui suin päin permannolle. - -Kun Lorentso hetkisen kuluttua, kädessä kirjava lyhty, ruokavaroja ja -makeisia, palasi, oli huone: pimeä, tuoli kumossa, kivi rahasäiliön -päältä keskellä lattiaa, pussi poissa ja Fidelio kuolleena. Joku oli -tietysti ikkunasta nähnyt hänen palanneen markkinamatkalta, otaksunut -hänen ansainneen rahaa ja tullut niitä ottamaan. Fidelio oli varmaan -puolustanut pussia ja sentähden saanut surmansa. - -Tämän kaiken ymmärsi Lorentso silmänräpäyksessä. - -Sytyttämättä jäi häneltä sinä iltana kirjava lyhty. Eikä hän itkenyt -kotimaan lehtoja ja sinistä taivasta, vaan marakattinsa kylmenevää -ruumista hän silitteli ja siinä itki ja valitti: - --- Olisivatpa vieneet rahani, vähät minä siitä, mutta kun veivät -ainoan ystäväni. Ja juuri nyt, kun meidän piti lähteä! Sinä et -koskaan saanut nähdä etelän taivasta, et koskaan tuntea eteläisen -auringon lämpöä. Oi Fidelio, Fidelio! - - - -EI VIERIVÄ KIVI OTA SAMMALTA. - - -Silloin oli torppareilla herrain päivät, kun sai kaataa kaskea -niin paljon kuin tahtoi ja jaksoi. Korvet paloivat kulossa, jotta -tervaskannot ratisi ja kiehui eikä siitä kukaan sakottanut. Talon -omistaja asui toisella tilallaan kirkonkylässä kolmen peninkulman -päässä, tuli kerran vuodessa kantamaan verojaan ja kiitteli silloin -sitä, joka oli raatanut suurimman kasken. Sellainen tilus esim. kuin -Niemen torppa, joka maksoi 150 markkaa paitsi matkareissua, puoloja, -kehruuksia, kinkerileipiä ja muuta sellaista, kaatoi kaskea 7, 8 -tynnörinalaa. Silloin eli torppari. Silloin ei puuttunut leipää ja -tuli vero maksetuksi. - -Mutta herra kuoli. Talo kirkonkylässä myytiin veloista ja rouva -rakennutti kartanon sydänmaahan Mainion mäelle, johon muutti asumaan -joukkoineen. Siitä ei ollut hyvää odotettavissa, kun haltija muutti -niin likelle. Siitä varmaankin torpparin oikeudet kärsisivät. Hänen -vapauttaan ruvettiinkin sulkemaan kaikennäköisien rajojen sisään: -kiellettiin ottamasta rehuiksi petäjä- ja kuusipuita, pantiin -kontrahtiin, että hän saa ottaa polttopuut talon maalta _sieltä -mistä määrätään_, kiellettiin päästämästä sikoja väljälle metsälle, -käskettiin laajentamaan peltoja ja komennettiin panemaan lapsia -kiertokouluun. Ja vihdoin viimein rupesi liikkumaan sellainen huhu, -että kasket otetaan kaikki pois, hävitetään koko metsänviljelys ja -torpparin tulee turvautua peltoonsa. - -Niemen Matti kun tämän puheen kuuli, piti sitä ensin leikkinä. Sitte -hän rupesi huolehtien sitä uskomaan. - -Kasket pois? Mistäs sitte tulee leipää? Pellot eivät kasva ja jos -kasvaisivatkin, ovat sellaisia tilkkusia, että eihän niistä leipä -piisaa. Eihän niistä lähde kuin nälkää. Kasketta ei tule aikaan -mitenkään. - -Matti tiesi, että maata löytyy muuallakin ja että kaskia ei -kaikkialta hävitetä. Hän päätti lähteä hakemaan toista paikkaa ja -heittää koko Niemen rouvalle itselleen viljellä. Sillä mistäpä tuo -saisi torpparia, kun ottaa pois metsämaat. Mutta emäntä pani vastaan. - --- Ei vierivä kivi ota sammalta, sanoi hän miehelleen. - -Niemen torppaan oli niin totuttu. Se oli hänen syntymäkotinsa. Matti -oli tullut siihen kotivävyksi ja sitte ottanut sen omalle nimelleen. -Siinä oli tehty niin paljon työtä, oli rakennettu pärekatollinen -tupakin, oli soudettu ruuhella pientä lampea, laskettu verkkoja -kaislikkoon, mertoja joen suuhun. Emäntä oli sillä rannalla tottunut -sotkemaan vaatteita, lapset onkivat siellä niin mielellään. He -olisivat sitten saattaneet sattua sellaiseen paikkaan, joka ei olisi -ollut niin likellä järveä. Ja siinä olisi sitte kuitenkin alotettava -uudestaan työ ennenkuin totuttaisiin. On tietysti totta, että -kasketta ei tule toimeen, mutta saattaisihan rouvalta ensin käydä -kysymässä ennenkuin lähtee uusia tiloja hakemaan. - -Ja emäntä läksi kysymään. Hän tahtoi itse puhua rouvalle, sillä hän -oli rohkealuontoisempi kuin Matti. Nyytti kädessä hän astui sisään -pihaan portista, joka oli ihan uusi ja vielä maalaamaton. Pihassa -oli tukkityviä, laudanpätkiä, sahajauhoja, liisteröittyjä, kirjavia -paperiliuskoja, maalipyttyjä, lapioita, pöytiä, sanalla sanoen: -kaikkia mitä tarvitaan ja mitä jää rakentaessa taloa sellaista, -kuin tämä, joka puolessa vuodessa oli kohonnut Mainion mäelle. -Rakennus oli ulkoa päin laudoitettu, telineitä myöten kulkivat vielä -rakentajat. Kyökin porstuaan astuttiin kahta rinnakkain huojuvaa -lautaa pitkin. - -Emäntä seisahtui katselemaan. Hänellä oli täysi oikeus katsella: -heidän, torpparien, rahoilla oli koko koreus saatu aikaan. Eikä hän -oikeastaan tuntenut iloa, paremmin jonkinlaista katkeraa mieltä. Hän -astui kyökkiin. Ristikirjava hame kahisi, vihtoriini-röijy kiilsi. -Helman alta näkyi kengännokka, leveä kuin lapionkärki. Hänen huivinsa -oli uusi, vankka ja kankea. Sieltä sisältä tunki maalin haju häntä -vastaan, hella ja muuri olivat hohtavan puhtaat, kaikki uutta ja -siroista. Nurkassa makasi suuri, mustankirjava koira, suorana kuin -lankavyhti ja kieli pitkällään. Se heräsi ja haukahti pari kertaa -niin mahtavalla äänellä, että emännän sydän sykähti. Se oli hirveän -suuri, oli se toista kuin heidän Musti-rakkinsa. Ja kuinka sillä -oli lystikkäät käpälät ja rinta: ihan kuin mateen nahasta! Mutta -minkä verran se mahtoikaan syödä tuo tuollainen peto. Miehen osan! -Koira tuli emännän luo. Hän piti koirista eikä hän voinut muuta -kuin myöntää, että tämä oli sangen kaunis. Silmät näyttivät niin -viisailta. Mutta hän työnsi sen luotaan, asetti nyytin pöydälle ja -avasi sen. Kun rouva tuli sisältä, loistivat puuvadista, valkoisesta -peitteestä häntä vastaan kypsät, punaiset mansikat. Hän siirsi -neulomatyönsä kainaloon, antoi emännälle ystävällisesti kättä, käski -istumaan, kysyi mistä hän oli ja kiitti marjoista. - --- Niin kauniita marjoja, niin kypsiä, ja niin puhdas vaate! - --- Kyllähän täälläkin osataan pitää puhtautta, vaikka ollaan kirkosta -kaukana. - -Emäntä istui totisena penkillä silitellen nenäliinaansa. - --- Ehkä emäntä tahtoo käydä katselemaan tänne sisään siksi kunnes -kahvi joutuu? - -Emäntä nousi, sanaa virkkamatta. - --- Tämä on ruokasali. - -Siellä istui avonaisen ikkunan edessä tyttö kirja kädessä. Noinhan -ne herrojen lapset ehtivät arkipäivinäkin lukemaan kirjaa. Tuokin, -joka on parhaassa paimen-iässä. Mutta paljain jaloin hän oli ja -ystävällisesti hän tuli tervehtimään, ja johti vielä emäntää -sisähuoneisiin. - -Kaunista oli kaikkialla. Koreat paperit seinissä, katot valkoiset ja -jos jonkinlaista huonekalua. Jota useampien huoneitten läpi käytiin, -sitä kauniimpia sieltä vaan tuli. Emännän silmä oli tarkka ja huomasi -kaikki. Hän koetteli tuolin päällisiä, hän kyykistyi näkemään sohvien -alukset. Kukkien välissä oli korkea, kapea ovi, joka vei kiiltävään -huoneeseen, joka näytti hiukan alenevan muista matalammalle. Hänen -piti sinne juuri mennä, kun hän huomasi olennon liikkuvan vastaansa -ja tunsi olennon omaksi itsekseen. Hän ojensi kätensä suoraksi ja -sormet sattuivat sileään, kylmään lasiin. Peilihän siellä oli! Sen -verraton peili! Emännän täytyi hämmästyksestä puhjeta nauruun. - --- Eikö emäntä ole nähnyt semmoista ennen? - --- Missäs minä sitte. - -Hän piti kukkasista, koetteli niiden lehtiä ja kyseli nimiä. - --- Meillä kanssa keväiseen aikaan on kukkasia, mutta eihän niitä -talvella käy pitäminen. - --- Miks'ei? - --- Niin, kun paleltuvat. Ja torakat ovat niin pahat syömään. Syövät -yksin väkevät turkinliskotkin. - -Tultiin korkeille portaille, jossa mies vielä oli höyläämässä. Sieltä -näkyi kauas metsää, järveä, ahoa, halmetta. - --- Ei olisi uskonut tällaista taloa nousevaksi Mainion mäelle. - -Emäntä oli kokonaan unohtanut kasket. Hän kyseli, katseli, ihmetteli -ja ihaili. Hän jo rupesi tuumaelemaan kuinka Niemen mustassa tuvassa -ja pienessä kammarissa saataisiin aikaan kaunistavia muutoksia. Hän -sai kukkassiemeniä ja sai neuvoja niiden hoidosta. Silloin portista -juosta raksutteli pihaan pieni musta, pystykorvainen koira, häntä -kipparassa. Se nuuski ja tähysteli tietä. - --- No mutta Musti! meidän Mustimme! On päässyt karkuun saunasta ja -haistanut jäljet. - -Ja koira kuuli emäntänsä äänen ja juoksi suoraa tietä hänen luokseen, -vieläpä rupesi haukkumaan talon tyttöä. Se tuli kuin muistuttamaan -emäntää asiasta, joka oli ajanut hänet tänne ja jonka hän oli ihan -unohtanut ihaellessaan hovin komeutta. Nyt hän kävi totiseksi, ei -kysellyt enään mitään eikä viivytellyt, kun lähdettiin kyökkiin -takaisin. Siellä oli syntyä aika kahakka, kun talon suuri koira -huomasi Mustin läheisyydessään. Mutta rouva joutui hätiin, ajoi ulos -koiransa ja Musti pelasti nahkansa penkin alle, emännän helmojen -suojaan, josta se välistä pisti suippean, pienen kuononsa vainuamaan. - -Emäntä sitoi huivinsa lujempaan. Hänen suunsa oli jäykästi supussa. -Hän käänteli ja silitteli suoraksi nenäliinaansa. Niin hän istui -sanatonna ja juhlallisena, kunnes alkoi: - --- Kun ne puhuvat meidän puolellamme, että pitäis otettamaan pois -kaskilupa. Sitä minä oikein läksin kysymään. Matti meinasi jo -lähteä kuulustelemaan toista torppaa, mutta minä ehkäisin, sillä -muuttamisesta ei rikastuta ja saahan sitä ensin rouvalta käydä -tiedustamassa. - -Hän näytti oikein uhkaavalta ja käänteli hurjasti huivia käsissään, -katsellen vilkkumatta rouvaa, joka tyynesti kuunteli. - --- Mutta arvaahan rouva sen, että kasketta ei kukaan elä. - --- Hyvä emäntä, meidän metsämme ovat niin lopussa, ettei... - --- Voi, voi, kuinka sitä löytyy kaskimaata! keskeytti emäntä. - --- Ettei sitä mitenkään voi antaa niin paljoa kuin ennen. Tulee jo -pian puute polttopuista. Emme me hävitä kaikkea kaskiviljelystä -yhtaikaa, mutta vähitellen, vähitellen. - -Rouva oli sanomalehdistä ja asiantuntijoilta saanut selville -kaskenpolton varjopuolet ja hän piti nyt emännälle puheen, -jossa hän selitti hyödyn siitä, että uhraa työnsä ja voimansa -pellonviljelykseen. - --- No, niinhän se voi olla sen jolla on peltoja. Mutta kun on -sellaisia tilkkusia kuin meidän. -- Laajentaa? Niin kuka siihen -ehtii. Se on työlästä. Ei. Köyhyys siitä tulee ja nälkä. Ja pois on -lähdettävä koko tilalta. Jo muutoinkin on maksettu takuita, kun on -se toinen toveri siinä, se Matti -- hän tarkoitti miestään -- aina -ollut sellainen lerpakko lupaamaan, sekä selvänä ollessaan että -juomapäissään. - --- Ohhoh. Juoko teidän miehenne! kysyi rouva osanottavaisesti. - --- Joihan se takavuosina. Mistäs sitä nyt enään juo, kun ei mistään -saa. Ei sillä, että se olisi ollut mulle paha taikka lyönyt, palasipa -kotiin selvänä tai päissään. Ei se minua ole koskaan hätyyttänyt. -Mutta takasi aina muille ja niitä takuita on nyt maksettu pitkin -aikoja. Jos ei saa enään edes kaskeen turvata, niin ei ole edessä -muuta kuin: kerjää! - -Rouva koetti välittää ja sovitella, mutta emännän vaatimukset olivat -suuret. Hän malttoi tuskin juoda kahviaan loppuun. Hänessä kiehui -mieliharmi ja kiukku. Hän ei kehdannut sitä ajaa rouvalle, mutta -kotiin. Sentähden hän heti nieltyään kahvin, korjautui pois tyhjine -vatineen, koirineen. - -Hän kulki kiireesti leveää polkua, huomaamatta mitään ympärillään. -Hän ei edes muistanut kuunnella lehmän kelloja, tietääkseen mistäpäin -lehmät illalla olivat noudettavat kotiin. Tien yli juoksi jänis ja -vähän matkan päässä vouskuttava Musti. - -Emäntä ajatteli muuttoa Niemen torpasta. Mistä saanee rouva uuden -tulokkaan? Tulijoita löytyy kyllä aina, mutta mimmoisia! Hän ajatteli -jonkinlaisella riemun ilkeydellä sitä, että vaikka täytyisi rouvan -vielä pakostakin antaa kaskea edes kolmatta tynnöriä. Ajatuksiin -vaipuneena hän käveli tuttua, kivistä tietä. Ilma oli kirkas ja -lämmin. Oikein näytti koettavan hyvä pouta alkavalle heinänteolle. - -Tuli ylämaa ja mäki. Kahden puolen tien humisi siinä ihana -koivumetsä. Puut olivat niin suuret ja suorat, tuohi niissä niin -eheää ja valkoista. Sieltä näkyi matkan päässä torppa, lakealla -niemellä, järven rannalla, peltojen ympäröimänä. Siinä emäntä -seisahtui. Hän ei voinut astua edemmäksi. Samaa maata, jolla hän nyt -seisoi, oli hän ollut isävainajansa kanssa vierittämässä sulaksi -ja isä oli maininnut jo sitä ennen syöneensä siitä ruiskylvön. Hän -oli leikannut siitä talkoolla, oli nähnyt sen heinettyvän ahoksi, -nähnyt metsän kasvavan, taittanut siitä vastaksia monia kertoja -lämpöisinä kesäiltoina. He olivat Matin kanssa päättäneet kaataa sen -kaskeksi ja olivat sitä säästämällä säästäneet, jotta se sitte oikein -kasvaisi. Ja pitikö se nyt jättää muitten kaadettavaksi? Emäntä -tunsi eronhetken tuskaa kurkussaan, hän tunsi sitä yhä enemmän, jota -likemmä hän tuli kotoa, kulkiessaan läpi vasikkahaan, jossa puut -olivat tupsulatvaisia tynkiä, tarkasti ketettyjä kerpuiksi. - -Matti oli veistämässä haravaa tuvan edustalla. Hän kohotti vähän -päätään, kun vaimo tuli kujansuussa, mutta eivät he toisilleen -virkkaneet sanaakaan. Emäntä meni suoraa tietä aittaan vaihtamaan -vaatteita. Lapset eivät uskaltaneet häneltä mitään kysellä, siksi -nurja oli äidin muoto. Hän otti kontin ja varusti siihen evästä. Sen -hän läjähytti miehensä eteen. - --- Lähde nyt, niin olet samalla kirkossa! - -Oli näet lauvantai. Matti ei pyytänyt likempiä tietoja. Hän ymmärsi -heti kaikki tyyni. - --- Vai ei luvannut rouva kaskea, saneli hän hiljaa itsekseen ja -nähden vaimonsa malttamattomuuden, lisäsi hän: -- älä nyt hätäile, -lähdenhän minä tästä kunhan nyt kylvystä pääsen. - -Ja Matti läksi jo samana iltana, sillä kirkolle oli pitkä matka. -Emäntä jäi kotiin tutustumaan erontekoon Niemen torpasta. - -Seuraavana iltana palasi Matti kotiin, alla päin, pahoilla mielin. -Vaimo kyseli ja urkki, mutta Matista ei lähtenyt mitään ennenkuin hän -oli syönyt, kylpenyt ja sytyttänyt piippunsa. Sitte hän vähitellen -alkoi kertoa retkestään. Hän oli tiedustellut torppia monelta -isännältä, mutta ne eivät olleet luvanneet kaskea senkään vertaa, -mitä rouvalta saattoi toivoa. - --- Jaa-a, sanoi emäntä kylmäkiskoisesti. -- Ei kasketta tule aikaan. - -Isäntä otti piipun hampaistaan ja sylkäisi tavattomalla kiivaudella. - --- Sinä olet aina sanonut: ei vierivä kivi ota sammalta, ja samaa -olen minä tuuminut pitkin matkaa. Muuttamisesta ei ole mihinkään. Jos -sattuisi yksi kohta paranemaan, niin ehkä pahenisi toinen. Jäädään -vaan tähän: ei muuallakaan ole parempaa toimeentuloa. Niemeen on jo -totuttu ja kotiuduttu. Saahan tuosta järvestäkin kalan pataansa, -eikä järveäkään ole joka paikassa. Kaadetaan nyt kaskeksi tuo metsä -mäeltä, koskei rouva sentään heti tykkänään hävitä kaskenpolttoa. -Laajennetaan peltoja sillä välin. Ehkä tässä nyt toimeen tullaan. - --- Niinhän se rouva sanoi tulevaisuudessakin antavansa vesata -pikkusen pensasta. Saathan sinä jo vaikka huomenna mennä rouvan -puheille. Minä kirnuan aikaiseen aamulla ja tyhjennän kananpesän, -jotta saat tuliaisiksi. - -Matti hymyili jo tyytyväisenä ja rauhoittuneena läksi emäntäkin -askareilleen. - -(Nähtyä ja tunnettua.) - - - - - -KYÖSTI WILKUNA. - - -Syntynyt 4/5 1879 Nivalassa, yliopp. 1903; toiminut -kansakoulunopettajana ja sanomalehtimiesnä. Julkaissut m.m. -_Novelleja_ ja _Yksin elämässä_. - - - - -KESKEN JÄÄNYT. - - -Yhtä toivottoman tasaisena ja puhtaaksi nuoltuna levisi niitty niin -kauas kuin silmä kantoi. Ainoana vaihteluna olivat heinäladot, joita -riitti joka suunnalle niin pitkälle kuin niittyäkin ja jotka heiniä -täyteen ahdattuina ja ovet tiiviisti sulettuina muistuttivat täyteen -syönyttä ja yltäkylläistä ihmistä, joka ynseästi hymyilee muiden -puutteelle. Naiden seinät olivat syyssateissa muuttaneet harmaan -värinsä melkein mustaksi, samoinkuin siellä täällä näkyvät aidatkin. - -Yhdellä puolen rajoitti niittyä kyläntie, joka pitkällisten sateiden -aikana oli muuttunut kauttaaltaan viheliäiseksi savilätäköksi, johon -pyörät upposivat lähes akselia myöten. Heti kyläntien syrjässä oli -pitäjän uusi hautausmaa, jonka punaiseksi maalattu ruumishuone näytti -nyt samanväriseltä kuin niittyladotkin. - -Hautausmaan kohdalta kulki keskiniittyä kohti kaksi riviä -linjaseipäitä, kymmenen syltä aina seiväsparin väliä. Seivästen -välissä oli ojankaivos. Valmista ojaa molemmille reunoille kohonneine -savi- ja murapattereineen ulottui jo pitkälle niitynselkää kohti -ja siinä, jossa se päättyi, liikkui jotakin harmajaa, samalla kuin -patterien päihin liittyi savilohkare toisensa jälkeen. Ojankaivaja, -joka siinä lakealla niitynselällä murheellisen syystaivaan alla -uurasti, tuntui tieltä katsojasta itsepintaiselta myyrältä. - -Heiskan Kalle, sydänmaan mökkiläinen, oli ottanut urakalla -kaivaakseen ojaa neljäsataa syltä ja maksuksi piti hänen siitä saada -lehmä. Viikko jälkeen Pertunpäivän hän oli alkanut ja tuli nyt tänä -iltana kaivaneeksi umpeensa kaksi viikkoa. Sateista huolimatta hän -oli joka päivä siirtänyt ojanpäätä kaksikymmentä syltä eteenpäin ja -tiesi olevansa jo sivu puolivälin koko määrästä. - -Hän oli pieni, hinterä mies, kasvot laihat ja kuin alkuperäisestä -koostaan pienemmiksi kuihtuneet. Oli ihme, että hän sentään jaksoi -ojan pohjasta viskellä niinkin suuria lohkareita. Vaatteet olivat -joka puolelta savessa ja murassa ja varsinkin olivat kengät, joiden -varret oli sidottu pajuvitsalla, yhtenä savitönkkinä. - -Ojaa kuljetti hän eteenpäin kolmella pistokerroksella. Ensin löi hän -linjaseipäistä suuntaa tähdäten rajaviivat ja nosti ensimäisellä -lapiopistolla varsinaisen maankamaran. Kun hän siten syntynyttä -uraa oli kulettanut jonkun syllän edelleen, palasi hän takaisin ja -ryhtyi savikerrosta puhkaisemaan. Jalallaan lapion olkamukselle -polkaisten painoi hän lapionterän ensin reunaa pitkin alas, sitten -samansuuntaisesti keskikohdalla ojaa ja viimeksi poikittain, jolloin -kuutiomainen möhkäle tuli joka puolelta rajoitetuksi. Alapuolelta -se oli vielä kiinni, mutta kun hän lapiota viime pistoksen jäleltä -vähän aikaa liikutteli edestakaisin, jolloin vesi repeimiin -tunkeutuen synnytti korahtelevia ääniä, irtausi se kokonaan ja jäi -lapionterälle. Silloin hän kyyristäysi, ikäänkuin koko mies olisi -pienemmäksi kutistunut, pinnisti sitkeitä jänteriään ja heitti -lohkareen ojan reunalle, johon se vedestä valuen jäi ennemmin -nousseiden päälle mötköttämään. Mutta ikäänkuin saaliinhimo olisi -kiihtynyt ryhtyi hän heti samoilla tempuilla irroittamaan rinnalta -uutta lohkaretta, jonka vipusi irti saatuaan toiselle reunalle --- ja niin edelleen, kunnes oli päässyt siihen saakka, mihin oli -ensimäisen pistoksen jättänyt. Siihen päästyään laskeutui hän pohjaan -ja puolisäärestä savisessa vedessä seisoen syyti hän irtaimen muhan -ja töryn ojan pohjalta pois. Jälelle jäi nyt valmis, siistireunainen -oja, jonka pohjassa vaisua syystaivasta heikosti kuvastellen seisoi -väreetönnä savinen vesi. - -Saatuaan päällimmäisen pistokerroksen viedyksi muutamaan mättääseen -saakka, jonka hän jo etäämpää oli levähdyspaikkana merkille -pannut, painoi hän lapion maahan, oikaisi ponnistusta kysyvällä -liikkeellä vartalonsa ja silmäsi ympäri taivaan, joka oli täyteen -ahdattuna sinne tänne kiitäviä ja toistensa ympäri kieriviä -harmaita vesihöyryjä, mitkä tavantakaa tuulen mukana vihmoivat -alas vettä kuin pienisilmäisestä seulasta piristellen. Hän asetti -mättäälle kintaansa, selkäpuolet ylöspäin, ja istui niiden päälle, -täytti piipun ja nähtävällä nautinnolla savuja vedellen syventyi -mietteisiinsä. - -Mitäpä hän muuta olisi miettinyt kuin lehmää, jonka hän joka -lapiopistokselta tunsi yhä enemmän omakseen muuttuvan. Siinä samassa -asiassa hänen ajatuksensa olivat työskennelleet alunpitäin, aivan -siitä alkaen kun hän ojan alkupäässä ensi kerran lapionsa maahan -painoi, -- ja siitä oli jo kaksi viikkoa aikaa. Kaikki tällaiset -mietteet ja suunnitelmat päättyivät aina lopuksi siihen, kuinka -Maija, hänen vaimonsa, ojan päättyessä tulee häntä hakemaan ja -he yhdessä lähtevät lehmää kuljettamaan kotiin, hän itse päästä -taluttaen ja Maija perässä piiskalla rapsien. Puolitaipaleella tulee -sitten vastaan naapurimökin mies, pysähtyy hämmästyneenä, pyöräyttää -mälliä ja saa sanoiksi: "No -- kenenkäs lehmää te...?" ja hän vastaa -lehmää pysähtymättä perässään kiskoen ja kuin mitään erinomaista ei -olisi tekeillä: "Omahan tämä on lehmä!" Ja se naapuri jää suu auki -heidän peräänsä katsomaan... - -Kallea kutkuttivat tällaiset kuvittelut ja tuosta lehmän kotiin -kuljetuksesta hän erikoisesti tunsi kuin rintaa hivelevää esimakua -siitä, että heilläkin on taas oma lehmä. Ainakaan kymmeneen vuoteen -sitä ei ollut heillä ollutkaan, ruokkolehmää oli täytynyt pitää, -mutta sekin kävi kovin rasittavaksi. Viimeisestä eivät olleet saaneet -maksetuksi täyttä ruokkoa, jonka vuoksi se oli otettu heiltä pois. - -Mutta nyt oli irtautumassa oma lehmä... Ja pitäisi olla hyvä lehmä, -lypsävän kuului hyvästi ja poikivan joulun ja kynttilänpäivän -välissä... Eikä mikään vanhakaan, vasta neljästi poikinut. Emäntä sen -oli sanonut ja oli hän itsekin sarvista katsonut: neljä vannetta oli -ollut sarven juuressa... Tarkkaan hän sen tunsi ulkomuodolleen ja -kun silmänsä ummisti, saattoi hän sen nähdä ihka elävänä edessään: -valkea, hatasarvinen, kylillä laajat vaaleanpunaiset lautumat ja -jalat samoin polvista alaspäin punaiset... Senkin muisti, että vasen -sarvi oli, omituista kyllä, hiukan enemmän sisäänpäin kivertynyt kuin -oikea... - -Hän pani vielä toisenkin piipullisen palamaan ja jatkoi mietteitään, -istuen yhä mättäällä ja katsoen jalkainsa välissä piipottavaan -heinänkorteen, jota kohti hän tavan takaa ruiskautti kuuman syljen. -"Mitähän", ajatteli hän, "jos hän nyt heittäisi ojankaivun siihen, -kun puoli lehmää on tienattuna. Suostuisikohan isäntä panemaan -lehmän kahtia..." -- ja hänen piipunöljyn mustaamat huulensa -kiertyivät hymyntapaiseen. "Eipä taitaisi, mutta kun mentäisiin -lakiin, niin eiköhän vain tuomittaisi lehmä kahtia... olihan siinä -vieraat-miehet, kun kontrahti tehtiin... Mutta sitten taitaisi tulla -riita kumpi kummankin puolen saisi... hän tahtoisi takapuolen ja -isäntä myös... ja niin tulisi taas lakiin meno... Hm! kaikkia sitä -aikamies kuvitteleekin" -- ja naurahtaen sylkäisi hän piipunpesään, -kopisteli sen kengän kärkeä vasten tyhjäksi ja nousi työtään -jatkamaan. - -Kun oli lauvantaipäivä, ei hän kaivanutkaan nyt kahtakymmentä syltä, -sillä hän oli päättänyt lähteä pyhän ajaksi kotimökille ja sinne oli -kuljettavana lähes parin peninkulman pituinen taival. - -Saatuaan iltapuoleen kahdeksannentoista sylen täyteen, nousi hän -ojasta, virutti lapion ja pyyhki siitä mättään kylessä enintä savea -pois sekä pisti pystyyn kaivoksen päähän. Siinäpähän oli valmiina -maanantai-aamuksi... - - * * * * * - -Mutta maanantaina ei Kalle saapunutkaan työtään jatkamaan. Ei vielä -tiistaina eikä seuraavanakaan päivinä. Loppuviikolla tiesivät -sitten sydänmaalta saapuneet viestit Kallen kuolleen. Heti kotiin -tultuaan oli hän häätynyt vuoteeseen, sisältä kun oli alkanut kovin -väännellä ja samalla vilunpuuskat ahdistella. Joutuin hän oli siitä -huonontunut, kunnes loppuviikosta tuli kuolema, ennenkuin pappiakaan -kerittiin hakea. - -Sunnuntaina sitten, kahden viikon kuluttua siitä kun Kalle oli -kotimökilleen lähtenyt, läheni hautausmaata savista kyläntietä pitkin -pieni ruumissaattue. Siihen kuului vain yksi hevonen, joka kuljetti -ruumista sekä kymmenkunta jalankulkijaa. Ne olivat Kallen naapureita, -köyhiä metsäkulmalaisia, miehet laihakasvoisia ja järeäleukasia, -korvallisilla harvaa parransänkeä. Velvollisuudentunne ne oli -ajanut tallustelemaan parin peninkulman pituisen taipaleen savista -ja vetelää syrjäkylän tietä, sillä olihan kuollut naapuri hautaan -saatettavana. - -Rattailla oleva ruumiskirstu oli peitetty hevosloimella, mikä -aamullisesta sateesta oli vielä märkänä. Pyörät olivat matkalle -lähtiessä unohtuneet voitelematta ja ne kiljuivat nyt surkeasti ja -keskeytymättä. Hevonen oli laiha ja luuskautunut ja pysähtyi joka -kerta kuin pyörä nyrjähti johonkin lyöppeesen. Mutta silloin ajaja, -joka hevosta säästääkseen käveli rinnalla, kiinnitti ohjaksia ja -massautti suullaan. Hevonen pinnisti jalkajänteriään ja sivulle päin -kangertaen sai se pyörän nousemaan ylös. Lopputaipaleella oli toisten -kehoituksesta vainajan vaimo noussut rattaille jalkojaan lepuuttamaan -ja kyyrötti nyt siinä rattaiden keulalla yhdessä käppyrässä. Tylsästi -tuijottivat hänen itkun samentamat silmänsä vaisusti etenevän -hevosen jalkoihin ja savettuneet jalat riippuivat hervottomina alas, -heiluen sinne tänne ajopelin nytkähdyksistä. Niin läheni saattue -hautausmaata, savi litkahteli jalkojen alla ja pyörät kiljuivat -itsepintaisesti kuin pannakseen epätoivoisia vastalauseita elämän -kurjuutta vastaan... - -Hautaustoimitus tapahtui pian. Pappi oli tullut suoraa kirkosta -ja hänellä oli kiiru päivälliselle. Ajatteli hän puhua joitakin -lohdutuksen sanoja noille haudanpartaalla seisoville, sillä lesken -katkera itkit likisti hänen sydäntään. Mutta tuo harvalukuinen, -köyhän ja tylsän näköinen saattojoukko teki kovin masentavan -vaikutuksen, sai mielen harmajaksi kuin ylhäällä kaareutuva syksyinen -taivas, ja niin se jäi häneltä tekemättä. Hän luki vain tavalliset -hautausluvut, joiden päälle lukkari alotti virren värssyn. Lukkari -veisasi kenenkään auttamatta ja hänen äänensä yhtyi alakuloisesti -tuulentohauksiin. - -Kun hauta oli peitetty ja multa lapion lappeella tasotettu, -hankkiusivat saattajat paluumatkalle. Savi alkoi taas litistä -jalkojen alla ja pyörät surkeasti vinkua. Niityn ohi kuljettaessa -viittasi leski, joka itkun jäleltä vielä niiskahteli ja nenäänsä -niisteli, sitä paikkaa kohti, jossa vainaja oli ojaa kaivanut. Miehet -katsoivat kesken jäänyttä ojaa, joka siitä aidan takaa lähtien juoksi -kauas niityn selälle ja lausuivat joitakin alakuloisia, yksikantaisia -arveluita, että "eihän sitä ihminen tiedä..." - -Saattue siirtyi ja hävisi tien mutkaan. Pyöräin kiljunta vain -vielä hetkisen kuului, kunnes sekin kuuluvista hupeni. Kaikki oli -taas äänetöntä ja liikkumatonta niityllä, jonka yllä kaareutui -murheellinen syksytaivas. Ojan päässä näkyi vielä pystyssä Kallen -lapio, siinä johon hän oli sen pistänyt maanantai-aamua odottamaan. -Se piipotti siinä kuin huutomerkki ajatusviivan perässä. - -(Novelleja.) - - - - - -THEODOLINDA YRJÖ-KOSKINEN. - - -Syntynyt Kiikassa 1/2 1838; omaa sukua _Liman_. Meni 1864 naimisiin -kielentutkijan, maisteri J. A. Hahnssonin kanssa (k. 1888) sekä -v. 1896 senaattori Y. S. Yrjö-Koskisen kanssa. Toiminut naisasian -hyväksi. Julkaissut m.m. kertomuskokoelman _Kotikuusen kuiskehia_, -romaanin _Huutolaiset_, novellit _Kaksi, Joululahjat, Martta_ y.m., -näytelmät _Ainoa hetki, Savon jääkäri, Viinatehtailia_ y.m. -- -Suomentaja. - - - - -PIKKU ERKKI. - - -Pohjois-Suomessa asui pienessä mökissä työmies nuoren vaimonsa -kanssa. He olivat menneet naimisiin, kuten niin moni muukin heidän -vertaisistaan, ilman muuta rikkautta kuin kaksi vankkaa, työhön -kelpaavaa kättä. - -Hilma ja Heikki perustivat kodin. Heikki rakensi pienen tupasen, -ja sitten oli pesä valmis. He asettuivat erään sahan läheisyyteen, -jossa Heikki kävi työssä, ja Hilma piti alituisesti hyvää kaljaa -sahan työmiehille tarjolla, joten hänellä aina oli pieni käsiraha. -Ja päivät kuluivat ja viikot vierivät niin iloisesti, ja taivas -näytti niin siniseltä ja kirkkaalta, ikäänkuin sinne ei milloinkaan -pilvenhattaraa syntyisi. - -Ensimäinen talvi meni ja sen perästä kevät ja kesä, aina yhtä -tasaista rataa. Mutta toisena talvena oli perhe-ilo lisääntynyt; -pieni Erkki oli tullut Heikin ja Hilman kotiin ihan kuin -joululahjaksi. Tämä pieni vesa vei nyt äidiltä paljon aikaa, mutta -vielä Hilma ehti tehdä kaljaa yhtä hyvin kuin ennenkin, ja Heikki -teki työtä kuin aimo mies. - -Vuodet riensivät eteenpäin, ja pikku Erkki kasvoi ja vaurastui. -Hänellä oli ollut jo pieni siskokin, mutta kun paha kulkutauti, -tulirokko, liikkui, niin korjasi Jumala lapsen. Erkkikin oli ollut -kovin huonona sairaana, mutta tuli kuitenkin terveeksi jälleen isänsä -ja äitinsä iloksi. - -Eräänä päivänä toi isä kaupungista tuliaisiksi Erkille kuvapaperin, -johon suurilla kirjaimilla oli painettu: _Jesus tulee!_ Tämä oli -ensimäinen kuva, jonka Erkki oli nähnyt, ja sen vuoksi se tuli -hänelle niin erittäin rakkaaksi. Ei hän silloin vielä paljoa tiennyt -rakkaasta Vapahtajastamme, mutta kun hän tuon kuvan näki, niin hän -joka päivä kysyi äidiltänsä jotakin siitä; ja köyhä, oppimaton -äiti saattoi kertoa kuvasta vaikka kuinka paljon, sillä jokainen -kristittyhän tuntee kalliin Vapahtajamme Jesuksen elämänhistorian. - -Sittemmin sai Erkki nähdä monta kuvaa, mutta niistä ei mikään niin -jäänyt hänen mieleensä kuin tuo ensimäinen. - - * * * * * - -Aikojen kuluessa muuttuivat olot Heikin perheessä. Ja syynä siihen -olivat "huonot ajat", kuten sanotaan... Sahan omistaja teki -konkurssin _huonojen aikojen takia_. - -Heikki jäi nyt työttömäksi. Hilma valmisti kaljaa, mutta se happani -ennen loppumistansa; ei tullut ostajia. Työtä etsittiin vähän aikaa, -mutta kovin niukasti sitä saatiin. - -Kuukausia kului, ja vihdoin, kun varat tuntuvasti vähenivät, päätti -Heikki, samaten kuin moni muu ennen häntä, lähteä pääkaupunkiin -työansiolle. Tuumasta toimeen. Sellaisen köyhän perheen muutto oli -pian toimeen saatu. - -Heikki asettui asumaan syrjäkadun ääreen, erään leivintuvan perällä -olevaan pieneen huoneeseen. Hilma rupesi taas valmistamaan kaljaa -myytäväksi ja Heikki sai myöskin työtä. Mutta pikku Erkki ei ollut -tyytyväinen: hänen rakas vapahtajankuvansa oli muutossa kadonnut. Hän -itki sitä kauan, mutta se pysyi poissa, ja lapsen kyyneleet kuivuivat -ja kuva jäi unohduksiin. - -Mentiin taas vuosi eteenpäin, mutta rupesivat "huonojen aikojen" -jäljet tuntumaan pääkaupungissakin. Heikin perheeseen tämä koski -myöskin mutta he eivät valittaneet, vaan koettivat tehdä työtä -halvemmasta ja ponnistivat voimiansa yhä enemmän, jotta sillä -saisivat vahinkonsa korvatuksi. Mutta jousi oli liiaksi jännitetty. -Työ ei enää tuottanut ruokahalua, kuten ennen; mies kaatui vuoteelle, -ja vaimon oli vaikea yksin elättää heitä. - -Eräänä aamuna, kun pikku Erkki heräsi, näki hän isänsä istuvan -vuoteella kädet ristissä, rukoillen: "hyvä Jesus, tule auttamaan!" -Erkki nousi kiireesti sängystä, puki vaatteet yllensä ja läksi -leipomatupaan, jossa äiti kaljaa valmisti. Hänen mieleensä johtui -kuvapaperi, joka hänellä oli ollut. Se haamoitti ensin ikäänkuin -usvan läpi, mutta usva hälveni, ja nyt hän sen muisti ihan selvästi, -muisti kirjoituksenkin, jonka äiti oli sanonut olleen: Jesus tulee! - -"Äiti", virkkoi Erkki, "missä on minun kuvapaperini? Isä huutaa -Jesusta, enkä minä löydä kuvaani!" - -"Lapsi raukka, isä rukoilee, että Jesus, Vapahtaja, jonka kuva -sinulla oli, tulisi meitä auttamaan." - -"Niin, mutta sitä ei ole, mihinkä se pantiin? Sanoithan, että -minäkin, aina kun kuvaa katselin, muistaisin rukoilla Jesusta, sillä -Hän aina auttaa!" - -"No niin, ole nyt vain rauhassa; en nyt jaksa kaikkia selitellä. Kun -lähden kirjakauppaan, tuon sinulle Vapahtajan kuvan", sanoi äiti, -joka oli niin väsynyt, että kärsivällisyys oli hetkeksi poissa. - -Kirjakauppa ja tuo rakas kuva ne nyt pyörivät pikku Erkin päässä -eroamattomina; ja kun hämärä tuli, puikahti poika ulos. Hän kulki -katuja pitkin, kurkisti valoisista ikkunoista sisälle. Siellä näkyi -paljo kaunista, mutta kaikki tuo ei Erkkiin mitään vaikuttanut, -sellainen ei häneen koskenut. Vihdoin tuli hän erään kauppapuodin -luo, jonka hän heti huomasi kirjakaupaksi, koska ikkunoista näkyi -paljo kirjoja ja tauluja. Hän katseli kauan ja tarkasti sisälle --- ja kummallista! Siellä oli kuva, jolla oli sädekehä pään -ympärillä; se oli hänen vapahtajankuvansa näköinen, mutta sentään -ihan toisenlainen. Vaan nytpä ei mikään olisi voinut estää poikaa -menemästä sisälle huoneeseen tuota kuvaa lähemmin tarkastamaan. Hän -riensi sisälle eikä katsonut oikealle eikä vasemmalle, vaan meni -suoraan Vapahtajan kuvan luo, joka hienoissa kehyksissä riippui -seinällä. Poika katseli sitä kauan järkähtämättä. Eräs vanha herra -oli huomannut hänet ja katseli häntä ihmetellen. Vihdoin hän kysyi -lapselta: - -"Mitä sinä katselet?" - -"Onko tuo Jesus?" kysyi lapsi. - -"On se Jesuksen kuva." - -"Oi, antakaa minun viedä se kotiini vähäksi aikaa edes! Isä on kovin -kipeä ja huutaa: Jesus, tule luokseni, tule minua auttamaan!" - -Vanha herra oli hetken vaiti, mutta kysyi sitten: "onko isäsi ollut -kauan sairaana?" - -"On se ollut kauan." - -"Onko hänellä lääkäriä?" - -"Ei meillä muita ole kuin äiti ja minä." - -"Eikö teillä ole ollut ketään vierasta, joka on määrännyt isällesi -rohtoja?" - -"Ei meillä ole ketään ollut, äiti vain on antanut vähän ruokaa, mutta -isä ei ole syönyt. Mutta kun saisin Jesuksen meille, niin isä kyllä -tulisi terveeksi. Äiti sanoi, että Jesus kuulee, kun rukoilee." - -"Lapsi parka, Hän on sinua varmaan jo kuullut. Rukoile häntä vain, -vaikkei sinulla kuvaakaan olisi! -- Mutta tässä saat paperin oikein -omaksesi, ja siinä on Jesuksen kuva." - -Vanha herra otti paperin, jossa Vapahtajan tulo Jerusalemiin oli -kuvattuna. Alle oli painettu: Jesus tulee! - -Erkin iloa ei voi kuvata; hän niiasi ja kumarsi, ja silmät -säteilivät. "Tämä on juuri minun Jesukseni, joka hukkui, kun tänne -muutimme", sanoi poika ja aikoi aika kiireesti rientää kotia, mutta -vanha herra käski hänen odottaa, kunnes hän itsekin joutuisi mukaan. - -Herra puhui vähän aikaa telefonissa, ja hetken perästä astui eräs -toinen herra puotiin. Vanha herra sanoi pojalle: - -"Saata nyt meitä kotiisi!" - -Erkin vanhemmat olivat ihmeissään, kun poika astui sisään kahden -vieraan herran kanssa; mutta Erkki ei joutanut heistä huolimaan, hän -vain riemuissaan näytti paperiansa. Se oli ihan samanlainen kuva kuin -se, jonka isä ennen oli hänelle tuonut. "Ja nyt tulee isä terveeksi!" -vakuutti poika varmana. - -Vanha herra oli ottanut lääkärin mukaansa. Tämä nyt tutki Heikkiä ja -määräsi rohtoja. - -"Mutta meillä ei ole, millä ostamme", sanoi Hilma alakuloisena. - -"Kyllä lähetetään, käyttäkää niitä vain, kuten tohtori on määrännyt. -Mutta sinä, pieni poika, pysy aina niin sydämestäsi kiinni -Vapahtajassasi kuin nyt, niin hän sinut varmaan hyvään kotiin -saattaa!" - -Herrat menivät pois, mutta muutaman tunnin perästä tuotiin rohtoja ja -ruokaa. - -Pikku Erkki nukkui sinä iltana niin onnellisena, kuin ihmislapsi vain -olla saattaa, sillä tuo rakas kuva oli vuoteessa hänen vieressään. -Jesus oli tullut hänen kotiinsa! - -Heikki parani vähitellen ja sai hyväntekijältään työtä, mutta pikku -Erkki oli vakuutettu siitä, että Jesus se oli, joka tuli ja teki -kaikki hyväksi. - -Ja Erkin usko oli kyllä oikea! - -(Uusi Suometar.) - - - - - -ALPO NOPONEN. - - -Synt. Rantasalmella 10/12 1862. Käynyt Kymölän seminaarin ja ollut -opettajana ensin Mäntyharjussa sekä v:sta 1893 Helsingissä. Toiminut -muutenkin monipuolisesti ja tehokkaasti kansanvalistuspyrinnöissä. -Julkaissut runokokoelman _Urpuja_, näytelmät _Ahab_ ja _Hemming Gad_ -sekä kertomuskokoelmat _Ensimäisellä kymmenellä_ ja _Ihmisyyden -merkki_, sitä paitsi oppikirjoja y.m. sekä erinäisiä suomennoksia -(m.m. Runebergin virret). - - - - -SUOMALAINEN EI USKO, JOS EI KOETTELE. - - -Tätä suomalaista sananlaskua oli minulla tapana matkia. Väliin koetin -sitä seuratakin. Kerron tässä tapahtuman, joka todistaa, että monesti -on parempi uskoa koettelematta tai olla suorastaan uskomatta. - -Kun pitäjän kansakoulua ei syntynyt, pääsin kuin pääsinkin Herakosken -sahan kouluun. Olin siellä ensi lukuvuotta. Asuin erään sahatyömiehen -asunnossa, jossa myöskin eräs sahan yövartija Matti Antikainen asui. -Tämä kertoi eräänä talvipäivänä, että sahan alakertaan ilmestyy aina -puolenyön aikana haltia kuohuvasta koskesta. - --- Minkä näköinen se on? kysäisin häneltä. - --- Aivan kuin vanha Rönkkös-vainaja, joka oli alasahan yövahtina -viisikolmatta vuotta. - --- Viisikolmatta vuotta! Onko saha niin vanha? - -Mene pois, veikkonen! Johan se on satasen vuotta käydä helskyttänyt. -Rönkkökin on ollut parikymmentä vuotta haudassa olevinaan ja vielä -kuitenkin yöt sahassa kummittelee. - --- Minkä näköinen se on? - --- Vanha ukko, pitkä valkea parta, päässä suurilierinen huovikas, -yllä pitkä sarkatakki, jalassa metrinpituiset virsut. Sellainen -oli Rönkkös-vainaja, ja sellaisena hän joka yö neljännestä vailla -kaksitoista ilmestyy sahan vesirattaan alta ja kävellä luuraa -tarkastamassa joka paikan alasahassa. - --- Mutta kuohuva koskihan se on vesirattaan alla... mitenkä se -siellä... - --- Höperö! Kyllä haltia voi koskessakin asua. - --- Rönköksihän te sitä sanoitte. - --- Haltia se on. Mutta kun se oli hyvä ystävä Rönkön kanssa, -liikkuu se nyt Rönkön muodossa. Kun minä kuolen, ilmestyy se minun -kaltaisenani uudelle yövartijalle. - --- Eikö muille? - --- Jokaiselle, ken on sydänyöllä sahassa. - -Olin jo monta kertaa käynyt sahan alakerrassa. Se oli aina herättänyt -ihmettelyäni. Perällä siellä eri suojuksessa pyöriä venkosi iso -vesiratas, räiskytellen ylhäälle vaahtoisia kuohuja. Sen edustalla -oli monenlaisia rattaita; hammasrattaita ja sileäselkäisiä hihnalla -pyöriviä rattaita huhkasi siellä eri suuntiin ja erilaisella -vauhdilla. Siellä kuului vankempi jyhme kuin viidessä riihessä. -Olin aina arvellutkin, että pitää olla joku haltia hoitamassa tätä -jyrisevää koneistoa. - -Antikaisen puhetta en kuitenkaan ottanut uskoakseni. Mietin sitä -sentään iltasellakin niin hartaasti, etten tahtonut ollenkaan nukkua. -Ketturoitsin kauan vuoteellani. Kuuloni oli yön hiljaisuudessa niin -teroittunut, että kuulin selvään kosken kohinan ja sahan käynnin sekä -samalla pienimmänkin risauksen uunin puolelta. Tuntuipa kuin olisin -kuullut haltian virsujen sipsutustakin ja pelkäsin, että se tulisi -kurittamaan minua, kun olin hänen olemassa-oloaan epäillyt. - --- Jos Iekki Helynen ja Putukan Pekka uskovat, niin uskon minäkin, -päätin lopulta. Käärin sitten peitteen lujasti pääni ympäri. Päätin -nukkua ja nukuinkin lopulta. - - * * * * * - -Iekki Helynen ja Putukan Pekka olivat kansakoulupoikia niinkuin -minäkin. Kun heidät seuraavana aamuna koulutiellä asuntonsa edustalla -tapasin, sanoin heille: - --- Minulla on tärkeitä asioita kerrottavana. - --- No alapas ladella! sanoi Putukan Pekka. - --- Älä! älä toki vielä; ennenkuin ehdin juosta kelkkani kujasta! -varotti Iekki. - -Hän joutui pian kelkkoineen. Minä tuntien arvoisuuteni tärkeän -uutisen tietäjänä aloin astua vakaasti keskitietä, kummallakin -sivullani odotti toveri uteliaana salaisuuden ilmituloa. - -Minä kerroin sitten, mitä Antikainen oli minulle kertonut alasahan -haltiasta. - --- Sitä en usko, tokaisi heti Pekka. - --- Miksi et? kysyi Iekki. - --- Sentähden, että Antikainen on aina narrannut minua. - --- Mutta toinen sahamieskin, jonka luona asun, kertoi samaa, -huomautin. - --- Tuppurainen Tappuraisella takuumiehenä, vastasi Pekka päättävästi. - --- Näkevätkö muut sen tontun? tiedusteli Iekki. - --- Jokainen, joka on yöllä alasahassa. - --- Nyt tiedän, mitä on tehtävä, sanoi Pekka. Menemme kolmen ensi -yöksi alasahaan ja valvomme siellä aamupuoleen. Jos emme näe haltiaa, -on Antikainen Luhtajärven viekkain veijari; sen me kuulutamme -suurimmalta sahajauhopakalta koko Herakosken herrasväelle. - --- Aivan niin! Aivan niin! huusimme me toiset. - -Päätimme siis mennä iltasilla, kun muut nukkuvat, Antikaisen luo -sahaan. Asia oli pidettävä meidän salaisuutenamme seuraavaan aamuun -saakka. Asunnoissamme vain menostamme ilmoitamme. - -Koko päivän kuvittelimme mielessämme tulevaa yötä. Ja milloin vain -kolmen yhdessä olimme, silloin siitä aina hiljaa juttelimme. Toiset -lapset, jotka eivät tietäneet suuremmoisesta päätöksestämme, olivat -mielestämme kovin vähäpätöisiä. - -Opetustuntien päätyttyä juoksimme kiireesti asuntoihimme. Minä kysyin -heti Antikaiselta, saammeko tulla yöksi sahaan, että näkisimme -haltian. - --- Yhtä lystiä se minusta on. Tulkaa vain! - --- Palaahan siellä tuli koko yön? - --- Aivan varmasti. - -Söin sitten yksinkertaisen ateriani. Sen jälestä tulivat Iekko -ja Putukan Pekka kertomaan, että heidät oli jyrkästi kielletty -ryhtymästä yölliseen urotyöhön. - --- Mutta mene sinä yksin, sanoivat he. Sinusta ei kukaan välitä, eikä -sinua kielletä. Kyllä me uskomme sinua. - --- Minä ostan sinulle sitten huomenna viiden pennin korvapuustin, -lupasi Iekko. - --- Minulta saat kymmenenpennin lakritsatangon, huomautti Pekka. - --- Oli mennäkseen peukalo yhdeksi kämmeneksi! vastasin minä. Päätin -vakaasti mennä yksin, eikä kukaan minua valvonut, olinpa sitten -sihissä tai sahassa. - - * * * * * - -Kahdeksan aikoina illalla varustauduin öiseen uhooni. Antikainen -antoi minulle vanhan turkkikasuran, että en paleltuisi kylmässä -sahassa. Raamatun historian otin mukaani valmistaakseni huomisen -läksyn "Käynti Punaisen meren lävitse". - -Jos oli Israelin lapsilla peloittava yö Punaisen meren luona, niin -peloittava oli minullakin. Iltapuoli oli vielä mukiin menevä. Luin -salatulen valossa, ja alussa tuntui hauskaltakin oikein kovasti -pajattaa rattaiden kolinan ja kosken hyrskeen säestyksellä. -Antikainen kävi tuon tuostakin voitelemassa rattaita. Sillä välin -veisteli hän pikku rekiä sahanhoitajan lapsille. Väänsin sitten -hänelle tahkoa, kun hän teroitti kirvestään. Siinä väsyin ja lämpenin -niin, että täytyi jättää pois turkki. - --- Eikö se Rönkön ilmestymisaika jo ala lähestyä? kysyin sitten -Antikaiselta. - --- Kohta, kohta. Mutta käy tuohon sahajauhokasalle odottamaan ja -katso tarkasti vesirattaalle päin; kyllä se pian sieltä tulee. - -Käärin turkin ympärilleni ja odottelin siinä seinämällä olevan -valkoisen kummun päällä ratkaisevaa hetkeä. Kun Antikainen oli -lähelläni, en minä juuri pelännyt. Haltiaa sanottiin hyväntahtoiseksi -äijäksi. Eivätkä tontut yleensä kuuluneet ahdistelevan kristittyjä -ihmisiä, jos näillä varsinkin on teräskaluja mukanaan. Ja minulla -oli pieni puukko vyölläni; Antikaisen kirveskin oli sitä paitse -saapuvilla. - -Jälymmäksi muuttui öinen ilma. Pakkanen koveni. Koskesta kohoava -kamala huuru tunkeutui sahan alakertaan, joka olikin melkein kuohujen -kohdalla. Se samensi valkean valon ja ahtoi kalseuttaan turkin -sisälle, suuhuni ja sieramiini. - -Kiinnitin turkkia lujemmalle ja katsoa tiirotin herkeämättä rattaiden -lomitse siihen koppeliin, jossa iso vesiratas aina yhtä jykevänä -vesivaahdon pärskeessä ja vaaleassa usvassa pyöriä vommasi... -Vähitellen vaivuin kynsilleni sahajauhopengermälle. Kaikki kävi yhä -sekavammaksi. Oli mitä hullunkurisinta kolketta, hihnojen hurinaa -ja veden loisketta. Rattaat venyivät pyöriessään soikeiksi... -Antikainen mennä huristi ympäri niiden niskalla, ja kohta jouduin -minä sahajauhopakkoineni samaan kyytiin... - -Kuinka vinhasti pyörimmekään, katselin toki herkeämättä koskeen -vesirattaan alle... ja... kauhistusta!... sieltä Rönkkö kohoaa... -Parta, lakki, takki, kaikki ovat huurteessa, virsut natajavat jäisenä -sen astuessa... Nyt se lähenee ratasta, jonka hartioilla pyörin, -ojentaa kurttuisen kätensä ja ottaa minut turkin rintapieluksesta -kiinni. Silloin seisahtuvat kaikki rattaat, koskikin taukoaa -kuohumasta, mutta minua puistelee tuimasti luiseva ukko. Hampaani -kalisevat vastakkain, ja joka nivel lotisee jäsenissäni... huu! - -Ummistin silmäni, etten näkisi hirviön hampaita... aion kuolla -sen kynsiin... Silloin saapuu sahaan koulunopettaja. Tunnen hänet -käynnistä ja äänestä, vaikka en uskalla katsoa häneen. Hän tarttuu -minuun ja ryöstää minut Rönkön kynsistä. - -Uskallan avata silmäni. Hieron niitä käsilläni... kah!... Antikainen -siinä onkin. Olen sahajauhopakalla pitkälläni. Valo tuikkaa himmeästi -huurun läpi, rattaat pyöriä koluuttavat kuten ennenkin... - --- Nouse jo! Kello on jo neljä. Uusi vahti tulee, minä menen maata. -Käy sinäkin lämpöiseen pirttiin! sanoi Antikainen. - --- Joko haltia meni? - --- Se kävi ja käänsihe. Kun makasit, jäi se sinulta näkemättä. - --- Kyllä minä sen näin. - --- Vai niin. Luulin sinun maanneen koko ajan. Nousin, aloin astua. -Oli niin kylmä, että leukani loukkua löivät. - - * * * * * - -Aamulla en jaksanut kohota vuoteeltani. Pääni oli kipeä ja rintaani -poltteli... - -Päivän vaietessa tulivat Iekki Helynen ja Putukan Pekka. He -lähestyivät vuodettani ja edellinen veti taskustansa korvapuustin, -jälkimäinen lakritsatangon. - --- Oliko siellä haltia? kysyi Iekki. - --- Kyllä siellä oli, vastasin heikosti. - --- Olkoon sitten! Mutta suomalainen ei usko, jos ei koettele, lausui -Putukan Pekka ylevän ryhdikkäänä. - -Mutta minä olisin suonut uskoneeni koettelematta. Sillä sain -viikkokausia venyä tautivuoteella pyörien elämän ja kuoleman välillä. - -Niin ankarasti oli minua Rönkkö puistellut. - -(Ensimäiseltä kymmeneltä.) - - - - - -MATHILDA ROSLIN-KALLIOLA. - - -Synt. 28/5 1837 Merikarvialla, o.s. Ahlroth naimisissa Roslin, -muutettuna Kalliola. Kirjoittanut m.m.: _Päättyneen vuosisadan -kynnyksellä; Inkeri_, perhemuistoja Isonvihan ajoilta; _Snäkki_, -kertomuksia. - - - - -"PUNAINEN LINTU." - -(Kansantarun mukaan.) - - -Vanhoina aikoina kuuluu raivonneen niin kamala rutto, että ihmiset -kuolivat seurakunnissa vallan sukupuuttoon, kirkot suljettiin ja -avaimet, niinkuin tarut kertovat, Ruotsiin lähetettiin. Iskipä -silloin tuhoava tauti kaukaisten sydänmaidenkin terveeseen kansaan. -Mutta koetettiinpa sitä siellä vastustaakin. Ja siitä se juuri tämä -taru kertoo. - -Olipa siellä ylimaassa uudistalo aarniometsän siimeksessä, -Korvenkaski nimeltä. - -Eräänä kesäpäivänä aamupuolessa oli Korven Pekka lähtenyt kylässä -käymään, rieskoja ja piiraita kontissaan, ja aikoi Mäenpäähän -appivanhuksia katsomaan, olivatko enää hengissä vai joko olivat -ruton saaliiksi joutuneet hekin, kun ei kahteen; viikkokauteen ollut -mitään kuulunut sieltä. Kaisa emäntä oli jo ollut hyvin levoton, kun -ei kylästä kuulunut muuta kuin etäistä sanomakellojen kumeaa laulua, -joka tuulenhenkäyksen siivillä leijaillen toi kuolontervehdyksiään. -Hänen pyynnöstään oli Pekka lähtenyt tiedusteluretkelleen. Olisi -lähtenyt itse, mutta ei se Pekka päästänyt häntä menemään, ruton -vuoksi, ja taisipa taiten tehdäkin. - -Siellä hän nyt seisoi, Pekka, Mäntylän pihalla kontti selässä, -Reetan, Mäntylän koturin vaimon kanssa haastellen. - -"Ei, kyllä se niin tosi nyt on, kuin ma sanonkin", puheli Reeta, -"että ei sinun, isäntä hyvä, Mäenpäähän saakka tarvitse mennä, kyllä -he jo eilen haudattiin, vaari jo toissa iltana ja muori eilen. -Mutta kuka sitä sanaa teille olisi lähtenyt viemään. Ei täällä enää -sanansaattajia ole muita kuin kirkonkellot, ja pian kai nekin jo -vaikenevat soittajien puutteessa. Eivät appivanhempasi enää mitään -tuomisia tarvitse. Tuolla tuvassakin makaavat kuin luokona koko väki, -emäntä jo onkin haudattu, ja viimeisiään se vetelee Kaapokin, meidän." - -"Vai on se miehesikin, semmoinen reipas mies, vuoteelle kaatunut." - -"On toki. En voinut enää olla tuvassa sitä surkeutta näkemässä, kun -ei voi auttaa yhtään. -- Ei tässä sentään jouda kauvan ulkonakaan -olemaan, täytyy mennä taaskin niille suunkastetta edes antamaan. -Mutta eivät sitä kaikki suinkaan tekisi niinkuin minä; ne pakenevat -kuin hullut, juuri kuin siltä siivelliseltä pakoon pääsisi, kun se -tullakseen on." - -"Mutta mitenkä se liikkuu ja tulee, se rutto, siitä puhutaan niin -kummia?" - -"Vaiti! Hiljaa, älä mainitse sitä! Voi sinua onnetonta, etkö sinä -tuota tietänyt varoa? Ei minun enää väliä ole, varonko vai enkö; -rupeaa se minuun kumminkin, vaikka olen minä tähän hetkeen asti -kieleni kytkenyt. Eihän täällä kylässä kukaan säästy, kyllä se tekee -puhdasta jälkeä, mutta te siellä metsän perillä. -- Niin, kyllä kait -se sinuakin sinne nyt seuraa!" - -"Ei tauti tartu, eikä rutto rupee ilman Jumalan sallimatta." - -"Siunatkoon sinua", huudahti Reeta, "huomasitkos?" - -"En. Mitä minä olisin huomannut?" - -"'_Se_' lensi nyt yli pihan", vastasi vaimo salaperäisesti. - -"Mikä?" - -"'Lintu'". - -"Lintu!" - -"Niin, punainen'". - -"Rut --?" Jotakin punaista leimahti kuin salama Pekan silmien editse, -ja sana katkesi puolierään hänen huulillaan. - -"Voi sinua, mies raukka, nyt olet hukassa. Kolmesti olet tuota -kamalaa huutanut, kyllä siitä nyt vieraan saat taloosi; -- ei se -taida sinua pitkälle auttaa, että lopun nimestä nielaisit; kuoleman -oma olet, niinkuin me muutkin." - -Hän juoksi kiiruusti sisään. - -Alla päin alkoi Pekka muuttelemaan virsua virsun eteen. Vähä -väliä nosti hän ylös päänsä. Hänen huolestunut katseensa liiteli -pilvettömällä taivaalla, mutta ei se nyt etsinyt pilveä sadekuuron -kanssa kaskivainioille, vaan tähysteli, olisiko punainen lintu ollut -missään näkyvissä. - -"Näkisin minä sen", tuumi hän itsekseen, "jos se nyt jossakin tuolla -lekottaisi yläilmoissa, paitsi jos hän ei juuri puitten suojassa -hiivi jälissäni. Miten nyt tuon hirmun silmät voisi sokaista? Sainpa -kumminkin häntään kiinni, kolmannella kerralla, ettei koko otus -päässyt lentoon huuliltani. Vaikka kyllä läheltä piti. Sekö häntä, -hiiden herhiäistä, tiesi niin varoa, tiesi hänellä niin hyvät korvat -olevan?" - -Näissä miettein hän metsäpolkua astuskellen likeni kotomäkeä, josta -jo kuusien latvat uteliaina kurkistivat kesämekkoisen lehtimetsän -ylitse. Hän oli jo melkein rauhoittunut, kun ehti korven perälle, -talollensa. Mutta siinä kun hän astui pihaan, juolahti hänelle äkkiä -uusi ajatus mieleen; hän ei mennytkään suoraan tupaan, vaan alas -pihan sivussa olevaan puuvajaan ja veti oven kiinni perässään. - -"Mitä kummia isä tuolla puuvajassa noin kauvan tekee?" arveli -itsekseen Kaisa emäntä, joka seisoi ja kurkisteli ulos tuvan -akkunasta. "Näin minä sen tulevan kontti selässä. Joko hän nyt siellä -saakka olisi ehtinyt käymään? Sepä nyt lentoa oli. Eikä sitten tule -sisälle tietojensa kanssa, vetipä ovenkin kiinni. Mitä se nyt on? -Enhän nyt aaveita mahtanut nähdä päiväsydännä. -- Kai tässä täytyy -panna puuropata tulelle, kyllä maar sen nälkä on. Mikä hänen vielä -tiesi tulevan, että olis keittänyt, näin varhain, aurinko vielä -taivaanlaella." - -Hän meni matalan takan luo, nosti padan haahloon kiukaan eteen, -kaatoi siihen vettä sangosta ja lykkäsi reppanan auki, iski tulta, -sytytti tervaksiin padan alle ja lisäsi kuivia puunoksia nurkasta, -niin että pian reimahti hyvä roihu padan ympärillä. Otti sitte -tyhjän tanotuokkosen kiukaanlavalta käsivarrelleen ja aitanavaimen -peräseinältä käteensä ja meni jauhoja noutamaan aitasta. - -Pekka, puuvajan oven suljettuaan, asettui heti ovipielessä olevasta -seinänraosta kurkistamaan ulos. Eikä hänen kauvan tähystellä -tarvinnut, ennenkuin mielestään näki jotakin punaista välkähtävän -pihan keskikohdalla ilmassa. - -"Etteikö hän, pirun 'punainen lintu' ole minua seurannut tänne", -sanoi hän hiljaa. Ja samalla näki hän selvästi, miten se laskeutui -alas kuin punainen tilkku tuvan harjalle ja istuutui reppanan ääreen. - -"Vai niin, siinäkös -- näytettiin, kun ruman nimeä mainitsin", -tuumaili Pekka. "Niin, kyllähän tuo on lintu, ja punainen myöskin. -Olispa minulla täällä nyt jousi, mutta jopa kai se auttaisi, eipä -tuo lie ammuttavissa, tuollainen otus, meni häntä ampumaan. -- Kas, -kuin on korea, pahus! Ja tuossa se nyt istuu, ruma, ja vääntelee -niskojaan, katselee sivuttain kuin kana ja kuuntelee pää väärässä -joka puolelle. Ähäh, vai siinäs vainoot, salaa hiivit ihmisten -asunnoille, tipahdat alas savureiästä. Mutta kyllä minä kuitenkin -olen sinua ovelampi, kun kerran vehkeesi perille tulin. Mene vain -tupaan, kyllä minä sinusta vielä urakan otan." - -"Jopa on lähtenyt eukkokin ikkunalta. Eipä taida kauvan viipyä, -ennenkuin rupeaa savu käymään sieltä. Kait se minut äkkäsi pihaan -tullessani." - -"Joko avattiin reppana tuvassa, koska linnun siipi letkahti? Kas vain -taaskin! Hei pojat, nyt se sukelsi tupaan! Lähden tästä minäkin heti. --- No, eukko menee aittaan jauhojen nountiin. Jos vartoisi siksi kuin -se palaa sieltä. Asukoon 'punainen' nyt yksin pirtissä sen aikaa." - -Pekka isäntä odotti niin kauvan, kunnes vaimonsa ehti menemään sisään -aitasta, jauhoineen, sitte lähti hänkin tupaan. - -"Keitätkö puuroa?" kysyi hän ovesta sisään astuessaan, ettei muka -eukko ehtisi mitään kysymystä tekemään, vaan hän itse voisi puhelua -johtaa. "Minun onkin kelpo lailla nälkä, ja täytyy sitä vahvistaa -itseänsä tässä matkaa varten; ei suinkaan sitä rattailla keittoa saa, -huono tie vain kolkuttaa tyhjää vatsaa." - -"Mitä, rattailla? Minnekkä sinä nyt lähtisit keskellä kesää, työn -aikana?" - -"Kyllä ne työt tehdyiksi tulevat, ovatpa ne nytkin nuoret, ilman -minua kuivilla heinillä." - -"Mutta aamulla tarvitsee niittää." - -"Mitä ihmisellä sitten olisi hyvää lapsistaan, jos elinikänsä pitäisi -raataa ja olla ikeessä joka paikassa? Tottahan nyt parin päivän loman -saapi ottaa kesässä, jolla isot lapset on." - -"Mutta mihinkä sinä sitte -- --?" - -"Kaupunkiin." - -"Mitä sinä siellä, nyt juuri?" - -"Tuon vähän viinoja." - -"No sekö nyt asiaksi? Kyllä kai, taaskin --." - -Pekka tahtoi väliin vähän maistella. - -"Ei siinä nyt auta estelyt", vastasi hän, heittäysi selälleen -sänkyyn, painoi lakin silmilleen ja tähysteli lakin lierin alta -kattoon. "Jos vain kaikki väki meillä on terveenä huomen-aamuna -varhain", lisäsi hän, "niin lähden kun lähdenkin kaupunkiin. Ei -siellä vielä kuulu se 'iso kuolemakaan' liikkuvan, ettei uskaltaisi -sinne mennä. Tuo sentähden matkalipas sisään ja pane evästä parin -päivän vara; minä otan Heikin mukaani hevosta hoitamaan. Pane rieskat -ja piiraat tuosta kontista. En minä mennytkään sinne saakka, kun -kuulin välillä niiden hyvin voivan siellä, ja tuli tuo kaupunkimatka -mieleeni. Ja pari kolme leipää lisäksi panet sekä toisen lampaan -nikusista ja voita rasiaan. Ja se leiviskän voipytty mukaan, jotta -rahoja saa irti, ja iso leili myöskin. Nukahdan tässä sillä aikaa kun -puuron keität." - -Nyt oli Pekka varma siitä, ettei vaimo tekisi kysymyksiä -vanhemmistaan tahi rutosta, jota oli niin turmiollinen mainita. Ja -taiten oli hän väistänyt kaikki nimet, jotta ei kuunteleva lintu -huomaisi, keitä hän tarkoitti, sillä tiesipä se heidät jo kuolleiksi. --- Vakuutettu oli hän myöskin siitä, että vanhukset, jotka aina -olivat olleet hurskaita ihmisiä, voivat nyt kuoleman sakin jälkeen -hyvin, sentähden ei häntä hätä valhe loukannut. "Kyllä hän sen vielä -ehtii kuulemaan ja suremaan, rupeaa tässä voivottamaan ja tuon nimeä -huutamaan", mietti Pekka. "Pekka vainajatammekin itki niin kauvan, ja -itkin minä itsekin sitä, mutta tallellahan on siellä lapsi." - -Emäntä ei puhunutkaan enää sanaakaan sitä tai tätä, vaan hiljaa -virttä hyräellen sekoitti jauhoja pataan, jossa vesi jo kiehui. - -Jo puhuessaan oli Korven Pekka hatunlierin alta kurkistellessaan -äkännyt, miten pieni punainen linnunpää pisti esiin kurkihirren alta -päretten välistä orsilta, ja sinne tänne kääntyen tirkisti alas -tupaan. Nyt vetäytyi se pois siitä, eikä enää näyttänyt itseään. - -Hetken kuluttua Matti, Aapo ja Anna sekä Heikki poika tulivat kotia -niityltä, ja pikku Saarakin palasi samassa marjasta. - -"Hei, joko isäkin on tullut kotia?" huudahti Saara. "Onko siellä -ruttoa kylässä?" - -Taaskin näki isä punaisen linnunsilmän tirkistäen välkähtävän -kurkihirren alta kätköstään. - -"Liehän tuossa vähän perää jutussa, nupukkani", vastasi hän -huolettomalla äänellä, "mutta ei sitä kaupungissa vielä ole, ja sinne -isä nyt lähtee aamulla, sinulle vehnäsiä noutamaan. Tuo nyt isän -suuhun pari mansikkaa." - -Tyttö meni ja pisti marjoista punoittavilla sormillaan muutamia -marjoja isän hymyilevään suuhun. - -"Kaupunkiin", huudahti Matti peräpenkiltä isän sanoihin, "jopa kai!" - -"Työn aikana!" sanoi Aapo, joka seisoi keskilattialla kädet -housuintaskuissa. "Eipä nyt ole käräjäinaikakaan." - -"Viinoja sieltä kuuluu tarvittavan", virkahti kuivasti äiti, joka nyt -myöskin aukaisi suunsa. - -"Ei nyt ole viinojen aika", sanoi Matti. "Juokaan syksyllä, kun -vuodentulo on korjuussa; ei kannata lähteä matkaan, mies ja hevonen -nyt, viinojen tähden." - -"Mikä isään nyt on tullut", huomautti kummaksuen Anna, joka asetti -puhtaita puulautasia ja lusikoita pöydälle leipäkasan, kalapurtelon, -höyryävän puuropahkan ja piimähaarikan ympärille. "Eipä hän ennen -ole koskaan kesken työnajan juomaan ruvennut, eikä varsin paljon -muulloinkaan." - -Isä jo pelkäsi Annan liikoja kehuvan, mutta samassa äiti hänen -mielihyvikseen tokaisi vastaan: - -"Kyllä sille kelvannut on aina, kun vain on ollut." - -Anna olisi vielä puolustanut isäänsä, mutta silloin sanoi tämä -lujalla äänellä: - -"Vaiti nyt kaikin! Vielä minä olen isäntä talossani, ja menen kun -menenkin kaupunkiin, jos väkeni aamulla varhain on kaikki terveenä, -niinkuin sen jo olen sanonut. Jos kuitenkin joku sairaus sattuisi -taloon, jota ei tässä ennakolta voi tietää, niin jääköön sitte -kaupunkimatkakin toistaiseksi. Mutta viina olisi helppoa nyt, kun on -vähän ostajia." -- - -Emäntä oli tuonut matkavakan ja palvatun lampaanreiden aitasta ja -pannut eväät vakkaan, niinkuin isäntä oli käskenyt, sulkenut sen -ja kiinnittänyt avaimen ripaan. Voipytty ja iso leilikin jo olivat -tuodut aitasta. - -Kun kaikki jo olivat menneet levolle ja nukkuivat, nousi isäntä ylös -vuoteeltaan ja meni juomaan isosta yksipuisesta tuopista pöydältä. -Sitte astui hän matkalippaan luo sanoen: - -"Mahtoiko eukko panna tarpeeksi evästä, niinkuin minä käskin?" - -Puhuessaan irroitti hän avaimen rivasta, avasi vakankannen ja oli -katsovinaan eväitä. Samalla siirsi hän niitä pois lukon kohdalta ja -veti ainoastaan päällimmäisen leivän päin lukon yläsyrjää, siten että -sen alle jäi ontto. - -"Kyllä siinä on", sanoi hän. Sitte jätti hän vakankannen auki -raolleen ja meni maata taaskin. - -"Täytyy koettaa nukahtaa pienen aikaa", puhui hän, "ei tässä auta -kauvan loikomaan, kun täytyy nousta taaskin ja mennä noutamaan -hevonen; ei isot pojat ehdi sinne, niiden täytyy jo kukonlaulamalta -nousta niittämään, eikä Heikkiä saa hereille." - -Hän haukotteli syvään. Pian alkoi hän kuorsata ja laski käden -silmäinsä ylitse varjoksi. Silloin huomasi hän aivan kuin hienon -siiven letkauksen ja samalla välkähti äkkiä kuin punainen säde -katosta viistoon lattialle lippaaseen ja katosi siihen. - -Pekka veti vielä syvästi henkeään muutaman kerran ja oli sitten -heräävinään. - -"Jäikö minulta vakankansi auki", sanoi hän haukotellen taaskin, "nyt -sinne pääsee kissa, jos se on tuvassa, lihan ja piiraitten pariin -yöllä." Hän nousi istualleen. "Jäipä tosiaan, täytyy mennä sulkemaan." - -Hän meni ja painoi vakan lukkoon. - -"Paras kun panen avaimen housujen taskuun, ettei taipaleella syö irti -itseään rivasta." - -Nyt vasta meni hän hetkeksi nukkumaan. - -Aamulla auringon ensi säteitään lähettäessä heräsi Korven Pekka -lyhyestä unestaan, nousi ylös ja pukeutui. Sitte otti hän oven päältä -laudalta kappaleen koivuista tarvespuuta, sai kirveen palkkuun päästä -nurkasta käteensä ja löi irti palasen koivua. - -"Kai tuohon menee heinänkorsia piiraisiin", jutteli hän puolikovaa -höpisten, "täytyy tehdä tulppo avaimenreiälle." - -Hän veti puukon tupestaan ja alkoi tulppoa vuolla, tarkasti -sovitellen sitä reiän mukaan. Kun se oli valmis, nosti hän lippaan -ylös pöydänkulmalle ja kallisti sitä niin, että auringonsäteet -kävivät lukonreikää kohti. Silloin näki hän linnun siellä makaavan -punoittavan kyntysillään, pää siiven alla nukkuen. Nyt asetti hän -tulpon paikallensa ja löi sen kirvespohjalla lujaan kiinni. - -"Ei tuosta nyt luulisi heiniä sisään menevän piiraita ryvöttämään", -sanoi hän. - - * * * * * - -Jo ajeli Korvenkosken isäntä metsäistä tietä, Heikki poika -rinnallaan, eväsvakka, voipytty ja iso leili rattaitten koreilla; -mutta oli niillä rattailla sukset ja jousikin. Isä oli selittänyt -nämä kalut ottaessaan, että ehkäpä sattuisi näkemään teiren tai -metson rahkasuon ylitse lentävän, niin tekisi mieli ampua; suksitta -taas sitä ei vetelästä suosta saisi. - -Mutta kun tulivat ison suon kohdalle pysäytti Pekka hevosen. - -"Minä astun alas ja lähden vähän suksilla käymään. Saisi heitä -koetella, kelkkaneniä, etteivät vallan suotta muassa olisi." - -Hän astui alas, otti sukset ja jousen, johonka oli joitakuita nuolia -kiinnittänyt, ja alkoi irroittaa nuoraa, jolla lipas oli rattaisiin -sidottu, ja nosti sen selkäänsä. - -Poika seurasi kummeksuen hänen tekoaan. - -"Minkätähden nyt suolle lähdette", sanoi hän, "eipä siellä lintuakaan -ole näkyvissä?" - -"Minä oikaisen suon ylitse, rattaat kolkuttavat niin kovin. Ja mikä -ne linnut ennakolta tietää. Aja sinä vain hiljakseen, niin yhdymme -Suonperässä. Varro siellä, jos vähän viipyisinkin; taikka jos minä -edellä ehdin, niin minä varron." - -"Mutta kun lippaankin otatte kantaaksenne, eikö se rattailla menisi --- --?" - -"Eihän tuo taakka mitään miehelle ole. Aion suurustella suonselällä, -jollakulla kuivemmalla mättäällä. Enhän minä lähtiessä haukannutkaan -niinkuin sinä." - -Sen sanottuaan huusi hän ruunalle ja löi lätkäsi vakankannikenuoran -päällä sitä, kun se epäröivänä lähtisikö vai eikö, koska ei isäntä -rattailla ole, käänsi päätään häneen, eikä ollut huomaavinaan Heikin -ohjaksista nykimistä. Ruuna hypähti juoksemaan, eikä poika ehtinyt -enää useampia kysymyksiä tekemään. - -"Mitäpä minä jousella?" mutisi hän itsekseen, sovitellen sitä vakan -päälle selkäänsä, "mutta pojan tähden. Vaan onpahan muutenkin akka -mies aseetonna." - -Nyt hiihti hän hivutteli verkalleen keskelle suota taakkoineen. -Siinä laski hän alas vakan, lukonreikä pohjoista kohti käännettynä. -Sitte hiihti hän aluksi hiljemmin ja tuutilaulua laulaen, yhdeksän -kertaa ympäri myötäpäivään, niinkuin vakankehäkin sampaasta kävi, ja -aina lisäten vauhtia ja isontaen ladun kehystä. Kaikki muistamansa -univirret veteli. - -Sen tehtyään lähti hän taakseen katsomatta kiidättämään Suonperää -kohti. Puolimatkalla laski jännitetyn jousensa vasemmalle olalleen ja -ampui taakseen. Sitte lähti taaskin hyvää vauhtia eteenpäin. - -Ei ollutkaan hän ensi kertaa kesällä suksilla käymässä. Oli varta -vasten tehnyt pystynokkaiset kesäsukset, jotka eivät mättäisiin -tarttuneet. - -Hikeä pyyhki mies, kun tuli Suonperän pihaan. Sinne oli jo poikakin -ehtinyt hevosen kanssa. - -Isä hyppäsi rattaille, käänsi hevosen pään kotoa kohti ja alkoi ajaa. -Pojan kysymyksiin vakasta ja matkasuunnan muutoksesta vastasi hän: - -"Ei puhuta niistä ennenkuin kotona." - -Kodissa, eukkonsa ja lastensa suureksi kummastukseksi ja -mielihyviksi, isä, Korvenkasken isäntä, itse kertoikin kaikki. Siitä -ne tiedetäänkin. - -Ja siihen se silloin rutto loppui. - - * * * * * - -Mutta ensi talvena kun oli niin kova pakkanen; että vesi ilmaan -heittäessä tuli rakeina alas ja nurkat paukkuivat kuin mörsärit -sodan aikana, lähtivät Korvenkasken miehet suolle menemään, isä itse -ruunalla ajaen, halkoja reessä, ja pojat edellä suksilla. - -Siellä aukaisi hän, Korven Pekka, vakan. - -Siinä näkivät he nyt jäätyneenä lönttinä lukonreiän edessä jotakin -punaista kuin verta kuuran alla. Piirakat ja liha olivat kuin -hyytynyttä kalanlientä ja samoin kuin leipäkin kaikki veritäpliä -täynnä. - -Sanovat sitä homeeksi jokuset. Mitä hometta! Ja sanokoot, -verihomeeksi kun sanovat, vertaus oli, kyllä se nähtiin, kun miehissä -katsottiin. - -"Kuollut on oikein", sanoi isä, "mutta lujalle on ottanut, paljo on -verta purskunut." - -Hän sulki taaskin vakan. - -Nyt tekivät he kelpo nuotion suolle, laskivat sen keskelle vakan -ja sytyttivät rovion tuleen. Kun tuli oli sammunut, kokosivat he -lapiolla tuhan säkkiin ja mättäsivät sen rekeen, ajoivat sitte -semmoiselle joelle, joka pohjoisiin päin juoksee, tuurasivat jäähän -avannon ja pudistivat tuhan sinne. Vieläpä kirveellä hakkasivat -säkinkin pieneksi ja heittivät rievut perässä. - -Eikä sen koommin ole punaista lintua nähty, eikä semmoista ruttoa -ollut. Mutta puheentapana vieläkin sanotaan: "punainen kuin rutto". - -Mies se oli Korven Pekka, joka sen pettää osasi. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Novellivalikoima suomalaisten -kirjailijain teoksista, by Various - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLIVALIKOIMA *** - -***** This file should be named 50784-8.txt or 50784-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/7/8/50784/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50784-8.zip b/old/50784-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b7ac13a..0000000 --- a/old/50784-8.zip +++ /dev/null |