diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50756-8.txt | 9125 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50756-8.zip | bin | 184584 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 9125 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..05233f9 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50756 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50756) diff --git a/old/50756-8.txt b/old/50756-8.txt deleted file mode 100644 index b1f7f1f..0000000 --- a/old/50756-8.txt +++ /dev/null @@ -1,9125 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa, by -Evald Ferdinand Jahnsson - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa - Kertomus Tuomas piispan ajoilta - -Author: Evald Ferdinand Jahnsson - -Release Date: December 23, 2015 [EBook #50756] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HATANPÄÄN HEIKKI JA HÄNEN *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -HATANPÄÄN HEIKKI JA HÄNEN MORSIAMENSA - -Kertomus Tuomas piispan ajoilta - - -Kirj. - -EVALD FERDINAND JAHNSSON - - - - -Porvoo, -Werner Söderström, -1898. - - - - - - - Suuren kansalaisemme - - J. W. SNELLMANIN - - muistolle omistaa tämän teoksensa nöyryydellä - - _Tekijä_. - - - - -Lukijoille. - - -Tämän kirjan lukijoista jotkut ehkäpä ottavat kummastuaksensa, että -allekirjoittanut on omistanut sen J. V. Snellman vainajan muistolle -ja kysynevät ehkä, tokko minulla on ollut jonkinmoinen erityinen syy -siihen; Paitsi harrasta sydämeni halua esiin tuoda kiitollisuuden -ja kunnioituksen roponi Suomen kansan suurimmalle pojalle ja hänen -jalolle isänmaalliselle työllensä on minulla todellakin ollut -tuollainen "erityinen" syy omistamaan juuri nämät kyhäelmäni hänen -muistollensa. Lähemmin selittääkseni tätä asiaa kerron tässä _eräästä -illasta J. V. Snellmanin luona_. - - * * * * * - -Ihmisen elämässä toinen päivä ei milloinkaan ole ihan toisen -kaltainen, onnen vaiheet ja antimet eivät tänään ole ihan -samanlaatuiset kuin olivat eilen; huomenna vaihtelevat taas. Mutta -vaikka tällainen erilaisuus päivien suhteen onkin olemassa, tuntuupi -tuohon alituiseen vaihtelemiseen tottuneelle, kun hän vilkaisee -taaksepäin kuluneesen elämäänsä, kuitenkin siltä, ikäänkuin nuo -menneet päivät menoinensa olisivat olleet aivan toinen toisensa -kaltaiset. Ani harvat niistä jättivät pysyväisen muiston; jotkut -kuitenkin. Löytyypi kunkin ihmisen elämässä muutamia "merkkipäiviä", -jotka uursivat hänen mieleensä niin syvät vaot, ett'eivät ajan -lumimyrskyt jaksaneet niitä ummistaa. - -Tuollainen ijäti unhottumaton päivä minun elämässäni oli eräs päivä -Toukokuussa v. 1874, jolloin minulla oli onni viettää illan tunnit -kahdenkesken J. V. Snellman'in kanssa hänen kodissansa Helsingissä. -Muutama päivä sen jälkeen, kun kirjoittamani näytelmä "Lalli" oli -näytetty suomalaisessa teaatterissa, oli hän kutsuttanut minun -luoksensa. - -Siihen saakka tunsin Snellmanin, paitsi suurena tiede- ja -valtiomiehenä, ainoastaan ulkomuodolta. Nuo merkilliset kasvot, -joidenka piirteet niin omituisella tavalla kuvasivat syvää viisautta -ja lujaa, masentamatonta tahtoa, olivat siis minulle tutut. Mutta -mitkä ja millaiset sydämen tunteet tuon -- tunnustakaamme se -- -melkein jyrkän ulkomuodon alla piilivät, se oli minulla ihan -tuntematonta. Ei ole siis ihmettä, että levottomalla mielellä ja -jonkinmoisella pelvolla puheena olevana Toukokuun päivänä astuin -sen talon portaita ylös, jossa se mies asui, joka terävällä -silmällään näki, kädellään viittasi ja pontevalla voimallaan -raivasi Suomen kansalle tien, osoitti uran, jota myöten sen tuli -kulkea saavuttaaksensa onnensa, säilyttääksensä ja tukeaksensa -kansallisuuttaan. Otaksuin, että puhelu kahdenkesken sellaisen miehen -kanssa tulisi minulle sangen vaikeaksi. - -Kuitenkin olivat suotta tuollaiset levottomuuden tunteet vaivanneet -mieltäni; sen tulin pian huomaamaan. Snellman ei esiintynyt minulle -ylimyksenä eikä syvämielisenä tiedemiehenä, vaan nuoren nousevan -kaunokirjallisuutemme innokkaana suosijana ja isällisenä ystävänä. -Tämä hänen sydämellinen ystävällisyytensä saikin minussa aikaan -sen, että jo muutaman hetken kuluttua tuntui siltä, kuin olisin -monasti ennen puhunut hänen kanssaan. Samalla selveni minulle päivää -selkeämmäksi se seikka, että isäntäni oli mies, jolle alhaisten -puolelta ylhäisiä kohtaan tavaksi tullut mutkallinen kursaileminen -ei ollut mieleen, vaan että hän olisi minua halveksinut, jos olisin -sellaista yrittänyt häntä kohtaan. - -Alusta alkain olin ollut kovin utelias saamaan kuulla, mitä hänellä -olisi minulle sanottavaa, koska tuollainen outo kunnia, tulla -kutsutuksi hänen luoksensa, oli tapahtunut minulle. Tultuamme -siihen sangen yksinkertaisilla huonekaluilla varustettuun -huoneesen, jossa Snellman tavallisesti otti vieraitaan vastaan, -ja painettuamme puuta, ryhtyikin hän heti tätä asiaa selittämään, -puhuen melkein näin: "Minä olen halunut tulla tuntemaan teitä ja olen -kutsunut teidät luokseni etenkin siitä syystä, että mieleni tekee -keskustella kanssanne äsken näytetystä näytelmästänne 'Lallista'. -Minua on, näetten, kovasti ilahuttanut se seikka, että taistelu -kristittyjen ja pakanallisten esi-isäimme välillä vihdoinkin on -otettu draamallisesti käsiteltäväksi ja että sitä koskeva näytelmä -nyt on saatu suomalaiselle näyttämölavalle. Noista ajoista oli -kuitenkin alettava. Se on ilahuttanut minua enemmän kuin ketään -muuta syystä, jonka kohta olen mainitseva. Sentähden kävinkin -näytelmäkappalettanne katsomassa, vaikk'en enää kymmenenteen vuoteen -ole käynyt teaatterissa, vanhuuteni takia kun en enää iltasilla -mielelläni lähde kodistani. -- Katsokaa -- asian laita on siten, että -tuon mainitun taistelun draaman muotoon asettaminen oli _minun oman_ -nuoruuteni rakkahin unelma. Paljon olen aikoinani kirjoitellutkin -sitä varten, sepitellyt suunnitelmia, vieläpä kokonaisia näytöksiäkin -tällaiseen draamaan. Kylläpä niiden vielä pitäisi olla tallessa -käsikirjoitusteni joukossa. Mutta käsikirjoitukseni ovat hajallansa -ja epäjärjestyksessä, jotta minun on vaikea äkkipikaan niiden -joukosta löytää yksityisiä kirjoituksia. Muuten olisin nyt lukenut -näytteeksi joitakuita paikkoja tuosta draamastani. Aika, jolloin -siinä kuvatut tapaukset tapahtuvat, on kuitenkin peräti toinen -kuin 'Lallissa', nimittäin Birger Jarlin aikakausi. Se siis kuvaa -Ruotsalaisten taistelua pakanallisten Hämäläisten kanssa." - -Tämän jälkeen kertoi hän minulle lyhyesti tuon nuoruudessa -kirjoittamansa draaman juoksun. Erään ruotsalaisen ritarin rakkaus -nuoreen Hämäläistyttöön oli siinä pääjuonena. Birger Jarlin -rakennuttama Hämeenlinna oli tapausten keskuspaikka. - -En ikänä unhota, kuinka vanhus näitä kertoessaan innostui ja -kuinka hänen sydämensä rakkaiden nuoruutensa muistojen valtaamana -heltymistään heltyi. Sinne, hänen nuoruuden ikäänsä kohden kääntyikin -pian puhelumme kokonaan. Selvillä piirteillä, elävästi kuvaavilla -sanoilla ilmaisi jalo vanhus elämänsä vaiheet, toiveensa, tuumansa -ja pyrintönsä siihen aikaan ja sittemmin sekä vaikuttavat syyt -niihin, ja myöskin ne kummalliset sallimukset, jotka olivat johtaneet -hänet maineesen ja kuuluisuuteen. Olipa tuo elämä, jonka hän -kuvasi minulle, ollut rikas vaiheista, ihmeteltävistä taisteluista -ja voitoista! Ja sydän, joka piili tuon ulkomuodon alla, joka -vieraalle näytti kylmältä, olihan se sykkinyt ja sykki vieläkin -lämpömästi, kuin mikään, ja ollut sanomattoman altis ystävyydelle ja -isänmaanrakkaudelle! Tunti toisensa perästä kului: eihän vanhukselta -puuttunut aiheita kertomuksiin ja kuvauksiin. Kumpikaan meistä tuskin -tarkoin havaitsi ajan kulkua. Oli jo sydän-yö kun läksin hänen -luotaan. - -"Kymmenen vuotta elämästäni antaisin sellaisesta illasta Snellman'in -luona!" -- huudahti innostuneena eräs ystäväni hänet ja ne toiset -tavattuani, jotka uteliaisuudella odottivat tuloani Snellmanin luota, -saadaksensa tietoja käynnistäni siellä. Kylläpä hän oli oikeassa: -pitkät vuosikaudet eivät ole kalliit kyllä vastaamaan _sellaista_ -iltaa. - -Paljon olin saanut kuulla, paljon sellaistakin, jota ehk'ei kutkaan -muut suuren vainajan suusta, sillä hän oli täydellisesti avannut -sydämensä minulle. Mitä kuulin, kaikki ne ovat muistissani tallella. --- Mutta ei ollutkaan tällä kertaa aikomukseni puhua muusta kuin -tuosta hänen nuoruutensa draamasta. Taistelu kristittyjen ja -pakanallisten Hämäläisten välillä oli ollut vainajan ajatusten -esineenä hänen nuoruudessaan. Tämän saman taistelun olen kokenut -pukea romaanin verhoon, ja vaikk'ei aika ole sama eikä tapausten -juonet ollenkaan hänen miettimänsä draaman kaltaiset, pidän kuitenkin -rakkaana oikeutenani ja pyhänä velvollisuutenani omistaa tämän -kirjasen hänen muistollensa, varmasti vakuutettuna siitä, ett'ei hän -sitä panisi pahaksensa, jos hän vielä olisi elossa. - -Helsingin kaupungissa 14 p. Lokakuuta v. 1884. - -_E. F. J._ - - - - -Ensimmäinen luku. - - -Suuremmoisesti ihana on Tammerkoski, tuo kuuluisa ura, jonka kautta -Näsijärven vedet purkautuvat Pyhäjärveen. Kaunista on katsella -valkoisiin vaippoihinsa puettujen Vellamon neitojen hurjaa tanssia -sen tuoksuvassa kuohussa. Ihanat ovat lähiseudutkin: Näsijärven ja -Pyhäjärven suloiset rannikot. - -Lähellä Tammerkoskea, länteenpäin siitä, on Pyynikki-niminen harjanne, -josta näköala on niin kaunis, että moista ani harvoin saapi nähdä. - -On kevät. Ollaan toukokuussa, ihan toukokuun keskivaiheella, sillä -tämä kertomus alkaa 15 päivänä sanottua kuuta vuonna 1245 j.Kr.s, -siis likimmiten 650 vuotta sitten. Mainittuna vuonna tuli kevät -erittäin varhain; jo huhtikuussa läksi Pohjan paha poika Hämeestä -pois, kiiruhtaen kotiinsa Lapin leivättömille tuntureille. Siitä -syystä nurmet ja lehtipuut jo vihannoivat kauniisti, sentähden -Pyynikin päivänpuolisilla rintehillä tuomet jo kukkivat, sekä -sinivuokot ja monenkarvaiset muut kukat niiden siimeksessä. - -Suuri kansanpaljous on kokoontunut Pyynikille sekä sille tasangolle, -jossa läntinen osa Tampereen kaupunkia nykyään sijaitsee. -Kaukaisiltakin seuduilta oli kansaa tänne saapunut: Pälkäneeltä, -Längelmäeltä, Orivedeltä ja Ruovedeltä asti. Asukkaat lähitienoilta -olivat miehissä koossa. Täällä nähtiin ihmisiä kaikista ikäluokista, -sekä mies- että naispuolisia. - -Kahden tavattoman suuren kuusen luo olivat kihlakuntain vanhimmat -kokoontuneet neuvottelemaan. Näitten vanhojen, pyhien puitten -eli n.k. karsikkojen ympäri oli kiviä ladottu rivittäin siihen -tapaan, että ne muodostivat täydellisen kehän. Toinen kivikerta oli -toista vähän ulompana. Näillä kivillä ukot istuivat. Aivan kuusten -juurella oli suuri litteä paasi: tämä oli vanha teurastus- taikka, -uudenaikaisempaa sanaa käyttääksemme, uhripaasi. - -Lähellä nykyistä Tampereen kirkkoa, mutta rannemmalla oli nuoriso -koossa. Pojat istuivat erikseen ruohikossa laulellen, pakinoiden ja -nauraen, tytöt eriksensä hiljaisemmalla äänellä jutellen keskenänsä -ja sitoen koristeina käytettäviä kukkaisseppeleitä. Kisat eli leikit -eivät vielä olleet alkaneet, mutta aika niiden alottamiseen läheni. - -Vakaampaakin laulua, kuin nuorukaisten leikillistä, kuultiin täällä. -Siellä täällä istui parittain käsi kädessä vanhempia laulajoita, -laulaen Kalevala-runoja, sepitellen somia säkeitä vanhasta, viisaasta -Väinämöisestä, taitavasta sepästä Ilmarisesta ja hurjasta uroosta -Lemminkäisestä. Ikuisesta vihasta Pohjolan ja Väinölän välillä he -myös kertoivat, samoin Sammon surkeasta surmasta, ihanaisen Ainon -itkusta ja kalliin kanteleen synnystä. Lukuisa kuulijajoukko ympäröi -heitä hartaasti kuunnellen. - -Muutamat kohteliaammat pojista poimivat kukkia, joita veivät -naisille, kukin kullallensa. Näiden kukkaispoimijain joukossa veti -erityistä huomiota puoleensa eräs pitkävartaloinen, uljaan-näköinen -nuorukainen. Hän on puettu valkoiseen, hienosta villakankaasta -tehtyyn mekkoon, jonka reunat ovat koristetut hopeaisilla soljilla -ja monenkarvaisilla rihmoilla ja ompeluksilla. Hopeaisilla heloilla -runsaasti varustettu on hänen uumavyönsäkin sekä siinä kantamansa -puukon tuppi ja varsi. Nuorukaisen käytöstapa on soma ja vapaa, hänen -kirkkaissa silmissään kuvautui hellätuntoisuutta, mutta samalla -myöskin pelottomuutta ja uskaliaisuutta. - -Saatuansa suuren joukon kukkia poimituksi lähestyi hän tyttöparven -keskikohtaa. Siinä istui eräs ihmeen kaunis, rikkaasen pukuhun -puettu 18-vuotias nuori neitonen. Useat muut nuoret naiset häärivät -toimeliaasti hänen ympärillänsä, tuoden hänelle kukkasia. - -"Kiitoksia vaan hyvät ystäväni! Kyllä minulla näitä nyt jo on -tarpeeksi asti. Pitäkää nyt vaan huolta siitä, että saatte omat -seppeleenne valmiiksi, sillä pian jo ruvetaan kisailemaan" -- sanoi -kaunis tyttö kiitollisesti katsahtaen palvelijattariansa. - -Nuorukainen oli lähestynyt. -- "Minä myöhästyin, Lyyli, sen näen -nyt", lausui hän, jatkaen: "Sinulla on jo kukkia yltäkyllin ja -päälle senkin. Harmillista toki! Suurella huolella olen sinua varten -poiminut kauniimmat kukat kuin kedolla kasvoivat -- ja nyt ne ovat -tarpeettomia. Kenelle ne nyt annankaan, sillä ethän sinä, Lyyli, -niistä huoline?" - -Neitonen loi suuret, taivaansiniset silmänsä kukkaisseppeleestä, -jota paraikaa sitoi, nuorukaiseen. Lumoavan hymyn leikkiessä hänen -sulohuulillansa vastasi hän: "Ken on sanonut ett'en niistä, huoli? -Vai siitäkö sen arvaat, että minulla jo ennen on näin paljon kukkia?" - -"Niin siitä." - -"Sinulla oli kehno pohja arvelmaasi. -- Eihän ihminen milloinkaan voi -saada niin paljoa, ettei hän haluaisi saada enempää", väitti Lyyli -nauraen. "Tahi ehk'et sinä, Arvo, mielessäs milloinkaan olekkaan -tuntenut ahneuden tunteita." - -"En ole. Tähän päivään asti ei ole ahneus vaivannut mieltäni." - -"Vai niin. No, kyllä ahneus tulee ijän kanssa" -- arveli Lyyli. -"Isävainajani kertoi minulle monesti eräästä rikkaasta miehestä, -jolla nuorukaisena oli yhtä jalot mielipiteet kuin sinullakin nyt. -Mutta kun hän vanheni, rakastui hän rikkauteensa ja tuli vihdoin -sellaiseksi saituriksi, että tuskin raskitsi syödä. Mutta tässä tulee -toinenkin seikka kysymykseen. Jos sinun poimimasi kukkaset ovat -kauniimmat kuin nämä tässä, niin käytän niitä ja hylkään nämät. Niin -sinunkin on tapasi tehdä. Jos sinulla on huono hevonen, niin myyt sen -pois taikka surmaat hylkynä ja ostat toisen paremman." - -"Minulla on niin monta hevosta, ett'ei minun tarvitse niitä ostaa." - -"Sen kyllä tiedän, että Hatanpäässä on useoita hevosia -- mutta eihän -tuo kuitenkaan mahdotonta liene, että joskus tulisit hyvän hevosen -ostaneeksi huonon sijaan?" - -"Niin, eihän se mahdotonta ole" -- myönsi nuorukainen. - -"Kaikissa asioissa on niin: huono hyljätään kun parempi saadaan. -Annappas tänne nyt poimimasi kukkaset, että saan katsella, tokko ne -ovatkaan niin kauniit kuin niiden kehut olevan." - -Lyyli kohotti kätensä Arvoa kohti. Useampia kultasormuksia hohti -hänen sormissansa ja suuri hopeainen, kääriytyneen käärmeen muotoon -tehty rannerengas ranteessa. - -Hetken tarkastettuansa kukkia, sanoi Lyyli: "Kylläpä ne todella -ovatkin kauniit! Jos vielä ehdin ennenkuin kisoille ruvetaan, -niin sidon sinulle, sitte kuin ensin olen saanut oman seppeleeni -valmiiksi, pienen, pienen seppeleen kiitokseksi ja muistoksi -osoittamastasi hyväntahtoisuudesta." - -"Tee niin, Lyyli! Sen seppeleen olen tallettava kuolinpäivääni asti!" -huudahti Arvo iloisena. - -"Mitäpä vielä! Tänä iltana jo heität sen männikköön. Mutta somia -kukkasia toki sinä olet löytänytkin." - -"Hatanpään peltojen pientareilla ja avarilla niityillä tuolla -Pyhäjärven vastakkaisella rannalla kasvaa paljon somempiakin kukkia." - -"Kyllähän se on mahdollista", myönsi Lyyli. - -"Miltä näyttää Hatanpää sinusta, täältä katsoen? Eikö se ole pulska -ja kaunis talo?" - -"On kyllä, sitä ei käy kieltäminen." - -Nuorukainen katsoi pitkään Lyyliin, ja sanomaton lemmen-helle -paloi hänen silmissänsä. Sitte lausui hän punastuen matalammalla -äänellä: "Etkö tahtoisi muuttaa sinne asumaan, Lyyli? Eihän siellä -emännältä leipää puutu, eikä liiallinen työ rasita. Piikoja saa hän -käskettäväksensä niin monta kuin hän itse tahtoo. Neljäkymmentä -ammuvaa nautaa tuo iltasilla maitoa kotiin laitumelta ja -kaksikymmentä hevosta hirnuu hinkaloissaan. Ikkunoiden kautta loistaa -päivän valo huoneisin ja isäntäväki asuu siivotussa sivukammiossa. -Palttinoiden ja villakankaiden paljoutta en voi luetellakaan; -lippaita avatessa helähtävät esivanhemmilta perityt hopeiset ja -kultaiset morsiuskoristeet. -- Kyllä siellä on hyvä olla emäntänä." - -"Tietysti on rikkaassa talossa aina hyvä olla ja asua", vastasi Lyyli -luomatta silmiänsä kukkaisseppeleestä, jota sitoi. - -"Etkö sinä, armas Lyyli, _jo pian_ mielisi muuttaa sinne asumaan?" -kysyi nuorukainen yhä enemmän punastuen. - -"Enhän tiedä miten olisi muuttaa, jos on muuttaa ensinkään. Onhan -minulla hyvä koti, kotona on hauska olla", arveli Lyyli, mutta -hymyili sen ohessa veitikkamaisesti. - -"Kyllä on sinulla hyvä koti, se on tosi. Mikäs pohjaa oloa Kangasalan -Liuksialassa! Mutta vanhempiesi kuoltua olet kuitenkin yksin ja -turvatonna." - -Lyyli nyykähytti päätänsä ylpeästi ja heitti rinnoille pudonneet -palmikkonsa selän taakse. Sitte lausui hän äänellä, joka oli -olevinansa äkäinen: "Enhän tiedä niinkään yksin olevani; onhan -minulla monta palvelijatarta mukanani tällä matkallanikin ja toiset -minua kotona odottavat. Heistä on minulle seuraa tarpeeksi asti. -Eikä minulta turvaakaan puutu niin kauan kuin elää vanha enoni, -lähiseutujen mahtavin mies." - -"Sinä siis hylkäät minun, Lyyli?" kysyi Arvo alakuloisella, hieman -vapisevalla äänellä. "Nyt ymmärrän sanojesi merkityksen: 'huono -hyljätään kun parempi saadaan'. Sinä siis olet löytänyt minua -paremman! Vaan sano, kuka se olisi tuo minua parempi?" Nuorukaisen -kasvot kävivät tulipunaisiksi ja hän katsoi ihanaan neitoon leimuavin -silmin. - -Lyyli keskeytti hetkeksi seppeleen sitomisen ja vastasi nuorukaisen -mieltä musertavalla tyyneydellä: "Mistä sinä ongit onkeesi tuon -puheen hylkäämisestä ja 'sinua paremmista'? Eiväthän kosiomiehet -Hatanpäästä, korskuvilla orheilla ajajat, vielä ole käyneetkään -Kangasalan Liuksialassa lemmen-lunnaita tarjoamassa." - -"Vaan entäs jos ne tulisivat -- minkä vastauksen antaisit heille?" - -"Enoni on naimamieheni; -- häneltä heidän tulee vastausta pyytää!" - -"Mutta entäs sinä, Lyyli, minkä vastauksen sinä annat?" kysyi Arvo -niin suurella tuskalla, että hikipisaroita valui hänen otsaltansa. - -"Kuluneen päivän puuhat ihminen tuntee, mutta tulemattoman toimista -ei hän mitään tiedä", vastasi Lyyli, purren huuleensa. - -"Voi Lyyli, kuinka kovasydäminen sinä olet ja kuinka oikullinen." - -"Kas vaan! Miksikä niin oikullista olentoa vaivaatkaan -kysymyksilläsi?" -- Tätä sanoessansa loi Lyyli kauniisti kaarrettujen -silmälautojensa alta niin lumoavan katseen Arvoon, että tämän päätä -pyörrytti. - -"Sinä olet kovamielinen, Lyyli! Etkö ollenkaan muista, mitä puhuimme -ja mitä päätimme Kekrin juhlassa viime syksynä?" - -"En. Kuinka minä voisin muistaa yhtä asiaa Kekrin juhlasta aina -Ukon juhlaan asti." Lyyli purskahti sydämellisesti nauramaan. -Naurunpuuskan ohitse mentyä sanoi hän: "Silloin Kekrin juhlassa oli -niitä niin monta, jotka ajoivat samaa asiaa kuin sinäkin, että minun -on mahdoton muistaa, minkä vastauksen heille kaikille annoin!" - -"Anna minun tulla muistollesi avuksi. Sinä sanoit, että orvot kun -molemmat olemme, voisimme jättää kosiomiehet ja muut mutkaiset -kosioimistemput siksensä ja päättää tämän asian kahden kesken." - -"Olisinko todella puhunut niin tyhmästi? Ell'et vaan muista väärin? --- Se ei käy laatuun. Muistathan vanhan sananlaskun, joka sanoo: ken -ei tahdo noudattaa maan tapoja, muuttakoon maasta pois." - -"Sinä olet kummallinen nainen, Lyyli. Sinusta ei tule hullua -viisaammaksi." - -"Joka kerran on hullu, hän älköön pyrkikö viisaaksi, vaan tyytyköön -onneensa." Noustuansa seisaallensa jatkoi Lyyli leikillisellä äänellä -puhettansa: "Kas niin! Nyt on kaikki valmisna. -- Tässä on tuo pienen -pieni seppele, jonka sidoin sinua varten." Hän heilutteli sormellansa -rippuvaa pientä kukkaisseppelettä. - -"Sen siis annat minulle muistoksi?" kysyi Arvo ja kurotti kätensä -seppelettä ottaaksensa. - -"Äläpäs? -- En tiedä varmaan, annanko sen ollenkaan sinulle, koska -olet noin pahalla tuulella. Vaan kuitenkin! Jos lupaat olla oikein -ilokas pian alkavissa kisoissa, niin saat sen!" - -"Täytyyhän minun luvata. Mikäs muu neuvoksi? Olen vielä liian nuori -epätoivoisena järveen hypätäkseni", väitti nuorukainen ja sai nyt -lemmittynsä kädestä tuon hänen mielestänsä niin arvokkaan seppeleen. - -"Järvellä soutaa eräs suuri vene. Mistä kaukaa tulijat lienevät?" -huudahti samassa joku nuorista naisista. - -Kaikkein silmät kääntyivät nyt järvelle päin. Uteliaammat juoksivat -aina Pyhäjärven rannalle asti. - -"Puvuistansa tunnen, että ovat Lempääläisiä", arveli yksi läsnä -olevista nuorukaisista. - -"Ja se mies, joka pitää perämelaa, ei ole kukaan muu kuin Hieraniemen -Paavo", vakuutti toinen. - -"Hieraniemen Paavo!" jupisi Arvo itseksensä ja hänen muotonsa -synkistyi. Kääntyen Lyyliin sanoi hän: "Eikö Hieraniemen Paavo ollut -yksi niistä, jotka kosivat sinua Kekrin juhlassa?" - -"Kyllä! Kyllä hän oli kuin olikin yksi niistä ja käyttihekin aivan -kuin olisi ollut haltioissaan", vastasi Lyyli ja rupesi taas ääneen -nauramaan. - -"Minkä vastauksen hänelle annoit?" - -"En muista varmaan. Taisin sanoa, että jään vanhana piikana -kuolemaani asti asumaan Liuksialaan. Sitte jälestäpäin ovat -hänen kosiomiehensä käyneet Liuksialassa. Nuopa vasta olivat -kunnian-arvoisia miehiä. Olisitpa kuullut mitä kaikkia kalleuksia -he tarjosivat morsiuslunnaiksi ja olisitpa nähnyt heidän komeat -hevosensa. Niin pulskia kavioilla käviöitä löytynee tuskin Hatanpään -tallissakaan", vastasi Lyyli, voimatta hillitä iloisuuttansa. - -"Toki löytynee. Sopii sinun itse käydä katsomassa. Entäs kosiomiehet --- millä vastauksella he läksivät kotimatkalle?" Arvo oli -silminnähtävästi kovin suutuksissaan. Hänen muuten lempeä äänensä -kuului hänen tätä viime kysymystänsä tehdessään kolkolta. - -"Muistaakseni vastasi enoni heille, ett'ei Liuksialan Lyyliä -myydä niinkään halvasta hinnasta, vaan käski Hieraniemen Paavon -kosiomiestensä keralla itse tulla Liuksialaan vieläkin kalliimpia -lunnaita tarjoomaan." - -"Onko hän käynyt siellä?" - -"Ei vielä, mutta kyllä kai hän tulee. Vähästä ei hän luovu minusta." - -Arvo vähän rauhoittui kuultuansa, ett'ei Hieraniemen Paavo vielä -ollut käynyt Liuksialassa, mutta kuitenkin oli hän vieläkin niin -suuttunut, että kiukuissaan puri hammasta. - - - - -Toinen luku. - - -Vene laski nyt maalle ja matkailijat, yhteensä kaksikymmentä miestä, -astuivat maalle. He olivat monellaisilla aseilla varustetut, mutta -muut aseensa, paitsi vöissänsä riippuvat puukkonsa, he jättivät -veneesen. - -Etevin heistä niin ryhtinsä kuin asunsa puolesta oli perämelan -pitäjä, Hieraniemen rikkaudestansa kuulu isäntä Paavo. Paavo oli -vielä nuori mies, Arvoa vähän vanhempi, ehkä viidenkolmatta vuotias. -Hänen muotoansa olisi voinut sanoa somaksi ja miehekkääksi, ell'ei -siinä olisi kuvautunut rajatonta ylpeyttä, toisinaan ilkeyttäkin. -Kuitenkin oli Paavo suuri taituri teeskentelemisessä, jotta hän -mestarillisesti osasi salata ilkeytensä, milloin tahtoi sitä pitää -salassa. Mutta ylpeyttänsä ei hän yrittänytkään salaamaan, sillä -hän piti sitä luonnollisena etuoikeutenansa ja kunnianansa. Muuten -hän oli puettu yhtä hienoon pukuun kuin Arvokin, mutta reunukset ja -koristeet hänen mekossansa ja lakissansa olivat toista kuosia kuin -reunukset ja koristeet Arvon mekossa ja lakissa. - -Sivumennen tervehdittyänsä muutamia tuttavia astui Paavo sille -paikalle, missä Arvo ja Lyyli seisoivat. Ensinmainitulle nyykähytti -hän päätänsä ylpeästi ja loi häneen uhkaavan ja vihaisen silmäyksen. -Kääntyneenä Lyyliin sanoi hän herttaisella äänellä: "Hyvää päivää -lemmettäreni! Terveisiä Hieraniemeltä." - -"Kiitoksia vaan! Mitä kuulumisia Hieraniemeltä?" - -"Kyllä isännällä siellä on paljon puuhaa ja tointa niinkuin suuressa -talossa ainakin. Avarat pellot ovat touvolle valmistettavat ja saalis -Ahtolan vainioiltakin aittoihin korjattava. Muuten seudut siellä ovat -ihanaiset kuin ennenkin ja käet kultarinnat kukkuvat kuusikoissa ja -lehdiköissä, mutta haikealla äänellä, kun ei talossani ole emäntää -niiden kukuntaa kuuntelemassa." - -"Kai se käille onkin suurempi vahinko kuin talolle", intti Lyyli. - -"Vai rupeat kokkapuheita virittämään. Olet muka vihoissasi siitä, -ett'en jo enosi tahdon mukaan kosiomiesteni keralla ole käynyt -Liuksialassa. Tarpeellisten lunnaiden ja sopivien kihlojen puute -ei suinkaan ole ollut esteenä, siitä voit olla vakuutettu. Onhan -talossani tavaroita, jos on jotakin. Muut kiireelliset toimet ovat -estäneet minua matkalle lähtemästä, mutta sinun ei enää tarvitse -kauan odottaa, sillä pian tulen." - -Lyyli punastui harmista. Hänen huulensa vetäytyivät ylpeään hymyilyyn -ja hän laski uhaten molemmat kätensä kupeisinsa. Ylenkatseellisilla -silmäyksillä hän mittaeli Paavoa kiireestä kantapäähän asti. -- Näin -seisoessaan oli hän valtaavan kaunis, loukatun vihan-jumalattaren -todellinen mallikuva. - -Hetken ääneti näin katsottuansa Paavoa, lausui Lyyli pilkallisesti: -"Sellaista miestä ei ole Liuksialaan odotettu. Toivotaan vaan, että -hän olisi tulematta. Siten hän pääsisi pahasta pilkasta, repaleiset -rukkaset välttäisi." - -Hieraniemen nuori isäntä joutui hämille. Pitkään aikaan hän ei -tiennyt mitä sanoa. Vihdoin hän virkkoi: "Miksikä nämä tällaiset -soimaukset? Onhan asiasta enosi kanssa sovittu ja sinun kanssasi -myös." - -"Asiasta on tosin vähän puhuttu, mutta mitään lupausta ei ole -annettu; ja tuskin annetaankaan", vastasi Lyyli, ylpeästi nyykäyttäen -päätänsä. - -"Nyt et sinä pysy totuudessa, Henrikka!" sanoi Paavo harmistuneena. - -"Äläpäs huoli pilkata minua haukkumanimellä!" - -"Haukkumanimellä? Mikä on haukkumanimi?" kysyi Paavo hämmästyksellä. - -"Se nimi, jolla minua puhuttelit." - -"Henrikkako?" - -"Niin, juuri se." - -"Mutta onhan se toki nimesi. Henrikaksi sinut nimitettiin kasteessa -pyhän Henrikki-piispan muistoksi." - -"Minä en huoli kasteesta niin mitään! Jos mustatakki kristitty pappi -on minun pääni pessyt taikka on ollut pesemättä, se on minusta -yhtä! Kyllä kai se lienee mahdollista, että vanhempani väkivallalla -uhattuina taikka muukalaisten valheellisten lupausten vietteleminä -joskus ovat antaneet minulle tuon kirotun nimen, jonka nyt olen -hylännyt. Uskottavat ihmiset todistavat, että minua pienenä lapsena -sanottiin Lyyliksi. Lyyli siis on oikea nimeni eikä mikään muu." - -"Vai näinkö on asian laita! -- Mitäs sinä, Hatanpään Heikki, sanot -neitosesta, joka hylkää nimensä?" Paavo kääntyi Arvon puoleen. - -Arvo oli kaiken ajan ääneti kuunnellut Paavon ja Lyylin puhetta. -Vaan ehkä on väärin sanottu, että hän kuunteli, sillä oikeastaan -olivat kaikki hänen henkiset voimansa yhtyneet hänen silmiinsä, -niihin katseisin, joilla hän ihastuneena, milt'ei lumottuna katseli -ihanaa Lyyliä. Paavon kysymys herätti hänen niinkuin unesta. -Kuitenkin hän heti vastasi: "Heikkejä saat mennä hakemaan Nousiaisten -kirkon kalmistosta [Suomen ensimmäinen piispa, Henrikki marttyyri, -haudattiin Nousiaisten kirkkoon.] -- täällä niitä ei ole." - -Hieraniemen Paavo purskahti nauruun. "Ha! ha! ha! Oletko sinäkin -luopunut ristimänimestäsi!" huudahti hän pilkallisella äänellä. -"Tuskin voipi sitä uskoa se, joka on nähnyt, millä suurella vaivalla, -innolla ja hartaudella sinä, voittaaksesi anteeksi-antamuksen -synneistäsi ja sielullesi ijankaikkisen autuuden, renkiesi ja -mökkiläistesi avulla hinasit tuota mahdottoman suurta kiveä ylös -uuden tuomiokirkon seinään. Kylläpä mies silloin omisti kuin -omistikin Heikki-nimensä! ha! ha! ha!" - -Hatanpään Heikki -- jos häntä nyt kerran nimitämme hänen kristityllä -nimellänsä -- puri kiukusta huuleensa. "Minä en olisi" -- alkoi hän -väittää -- "ollenkaan ryhtynyt tuohon hullunkuriseen yritykseen, -ellen olisi tietänyt sillä tekeväni sinulle kiusaa! Hatanpäässä ja -kaikkialla muuallakin kerrottiin näin: 'Nyt Hieraniemen Paavo nostaa -niin suuren kiven kirkon seinään, ett'ei kukaan toinen saa niin -suurta sinne nostetuksi. Sen hän tekee ylpeydestä saavuttaaksensa -tuon maineen, että hän on suurimman paaden nostanut uuden kirkon -seinään.' -- Olisinko tyvenellä mielellä saattanut kuunnella tuota -tuollaista kertomusta? Äläpäs huoli pöyhkeillä Paavo -- ajattelin --- löytyyhän Hämeessä sinun vertaisiasi miehiä ja parempiakin. -Tokko muistanetkaan, että Hatanpäässä on enemmän alustalaisia kuin -Hieraniemellä. -- Kuinka tämä kilpailumme päättyi, sen tiedät. -Häviölle jouduit tässä niinkuin kaikissa muissakin yrityksissä, jotka -vaativat taitoa, tointa ja miehen kuntoa." - -Hieraniemen Paavo suuttui silmittömästi. - -"Tukitse parjaava kitasi!" huusi hän vihan vimmassa. "Vai vertailet -sinä itseäs minuun kunnossa ja miehuudessa, sinä katala raukka! -Kehutpa itseäsi minua paremmaksi ja toimekkaammaksi. Lempo vieköön! -Minä sinun kurjan pieksen niin pehmeäksi ja hakkaan niin mähjäksi, -että sinusta on tuleva sopiva paisti kaarneille." Paavo veti -puukkonsa tupesta ja aikoi hyökätä Arvon kimppuun, mutta muutamat -läsnä seisovista nuorista miehistä tarttuivat hänen käsiinsä ja -pidättivät häntä. - -"Päästäkää minut irti!" -- kirjasi Paavo. -- "Minä tahdon silpoa tuon -Heikki-heturin pääkallon kahtia!" - -"Päästäkää mies irti vaan -- potkaisemalla minä Hieraniemeläiset -työnnän pois tyköäni, jos niillä kohta onkin puukko kädessä!" sanoi -Arvo ylpeästi, mutta tyynesti. - -Paavo kiristi hampaitansa ja ähkyi vihasta. Yksi niistä miehistä, -jotka pitivät Paavon käsistä kiinni, puhui nyt näin: "Ell'et jo -lakkaa meuhoamasta, Paavo, ja rauhoitu, niin annamme sinulle kelpo -selkäsaunan ja syöksemme sinut sitte Tammerkoskeen kuumaa vertasi -jäähdyttämään!" - -"Kun et toki häpee häiritä Ukon juhlaa riidalla ja tappelulla! -Sellainen menettely ei ole ensinkään sopiva, vaan vanhoja tapoja ja -sääntöjä loukkaava", väitti toinen. - -"Tappelusta ei ole vaaraa! Onhan, Paavo parka pahoissa pihtehissä -- -aivan kuin kettu loukussa", ilveili Lyyli. - -"Nyt olisi jo aika ruveta kisoille. Pitääkö meidän tässä turhaan -tuhlata aikaamme vartioitsemalla Hieraniemen Paavoa? Ellei hän -tahdo olla telmäämättä, niin sidomme hänet puuhun kiinni, niinkuin -raivoisan mielipuolen ainakin!" sanoi kolmas nuori mies. - -Ankara kiukku kiehui Paavon povessa, mutta hän oli samalla myös -kovasti häpeissänsä. Kuinka oli hän käyttäinnytkään? Hän, joka oli -olevinansa rikkiviisas mies, hän, joka vaati, että kaikki ihmiset -pitäisivät häntä sellaisena, oli tyhmän pikaistumisensa kautta nyt -joutunut muiden pilkaksi. Tämä asia oli Paavosta sitä harmillisempi, -kuin Lyylikin oli ottanut osaa tähän pilkkaan. - -Kooten kaiken malttamuksensa lausui hän: "Vihani jo on lauhtunut. -Tulistuin äsken liiaksi, kun Hatanpään Heikki minua ärsytti -hävyttömillä kokkapuheillansa." Hän jätti sanomatta, että hänen -mielensä heti, kun hän oli nähnyt Heikin Lyylin seurassa, oli -muuttunut äreäksi, syystä, että hän tiesi Heikin olevan hänen -kilpakosijansa. - -"Totuuden puhumista ei sovi sanoa ärsyttämiseksi", sanoi Hatanpään -Heikki. - -"Äläpäs nyt enää jatka tuota ikävää sanakiistaa!" varoitti Lyyli. -"Sopikaatte pois! Meidän pitää nyt käydä kisoille." - -"Minun puolestani saa tämä riita, jota en ole alottanutkaan, jäädä -siksensä, enkä minä pyydä olla Ukon juhlan häiritsijänä. Mutta sitä -en ota myöntääkseni, ett'ei minussa olisi miestä Hieraniemen Paavolle -vertoja vetämään." - -Paavo ei virkannut niin mitään. Kätkien kiehuvan vihansa sydämeensä, -asettui hän sanaakaan hiiskumatta poikien riviin. Pojilla me tässä -tarkoitamme kaikkia naimattomia, nuoria miehiä, sillä pienemmät -poika-kurikat eivät ensinkään olleet oikeutetut kisoihin osaa -ottamaan. Eikä heitä monta ollutkaan läsnä juhlassa, sillä useimmat -vanhemmat jättivät lapsensa kotia, tällaisiin juhlakokouksiin -lähtiessänsä, ainakin etäämmällä asuvat. - -Noin parikymmentä askelta poikien rivistä asettuivat tytöt rivihin. -Riveihin astuminen oli ensimmäinen temppu kisoille ruvettaissa. Kun -rivit olivat valmiit, katsoivat pojat pitkän ajan ääneti tyttöihin. -Kukin heistä tarkasteli, missä paikassa hänen sydänkäpynsä seisoi. -Kun tämä tarkasteleminen oli päättynyt, alkoivat pojat verkkain -askelin astua eteenpäin noin puolitiehen tyttöin rivistä ja siitä -taaksepäin entiseen asemaansa. Sen ohessa he lauloivat sangen -yksitoikkoisella ja vitkallisella äänellä seuraavat laulun säkeet: - - Ikävä on yksin olla - Pojan poloisen, - Löytäisin mä ehkä tuolla - Sydänkäpysen. - Ehkä kultain löytäisin, - Armahani tapaisin. - -Siihen vastasivat tytöt, sormeillen kukkaisvihkojansa, joita -kantoivat kaulassaan, liikahtamatta paikaltansa: - - Tyttöjä on paljon täällä -- - Teistä eivät huoli vaan! - Tulkaa tällä kevätsäällä - Rukkaset nyt ottamaan! - -Todisteeksi siitä, että he todellakin olivat hyvin äkäisiä pojille, -käänsivät tytöt laulettuansa heille selkänsä. - -Hetken mietittyänsä lauloivat pojat entistä kiivaammalla, suuttumusta -osoittavalla äänellä seuraavat säkeet, sen ohessa uhkaavasti -heiluttaen käsiänsä ja päätänsä: - - Rukkasetko? -- Tyttö raukat, - Nyt me teemme niinkuin haukat: - Ryöstämällä kultansa - Jokainen nyt ottaa saa! - -Tytöt, kun kuulivat tämän, peljästyivät ja rupesivat juoksemaan, sen -ohessa ääneen huutaen: - - Juoskaa tytöt! -- Meitä haukka - Ajaa takaa täyttä laukkaa! - -Nähtyänsä tyttöjen pakenevan alkoivat pojat ajaa heitä takaa. Siinä -syntyi nyt ankara kilpajuoksu poikien ja tyttöjen välillä sekä -poikien välillä keskenänsä. Kukin pojista pyrki saamaan kiinni -valitsemansa kaunottaren. Monelle heistä tämä onnistui hyvinkin -helposti. Saavutettu tyttö jäi sitte seuraavissa kisoissa kullaksi -eli kumppaliksi sille pojalle, joka hänen oli kiinni ottanut. -Toisille kävi tämä kullan-saanti vaikeammaksi, erittäin jos kaksi eli -useammat heistä halusivat samaa tyttöä. Silloin tuli tämä kilpailu -hyvin kiivaaksi ja juonikkaaksi, sillä kukin kilpailijoista koki -estää kilpailijoitansa lähestymästä tuota toivomaansa sulotarta, -kaikin voimin pyrkien itse päästä ensimmäisenä perille. - -Näin oli myös Hieraniemen Paavon ja Hatanpään Heikin laita. Molemmat -heistä tahtoivat Lyyliä kullaksensa ja molemmat olivat yhtä hyvät -juoksijat. Lyyli kyllä itsekin oli kevyt jaloiltansa, mutta -hänen nopeajalkaiset rakastajansa olisivat kuitenkin hänen pian -saavuttaneet, ell'eivät olisi kiistelleet keskenänsä ja kokeneet -jos jollakin tavoin häiritä ja estää toinen toisensa juoksua. -Tähän estämistoimeensa he kumpikin käyttivät kaikki älynsä ja -kekseliäisyytensä. Leikin säännön mukaan he eivät saaneet käsin -tarttua toinen toiseensa; muita keinoja oli siinä käyttäminen -voiton saavuttamiseksi. Toisinaan oli Paavo Heikkiä vähän edempänä, -toisinaan Heikki Paavoa. Milloin he törmäsivät yhteen -- se ei -ollut leikin säännöissä kielletty -- niin ankaralla vauhdilla, että -olkaluut ratisivat, jolloin kumpikin heistä oli kaatumaisillaan, -milloin he juoksivat eteenpäin, muutaman hetken perästä uudestaan -törmätäksensä yhteen. Väliin töyttäsi Paavo rinnallansa Heikkiä -selkään sellaisella voimalla, että Heikki oli vähällä kompastua, -väliin teki Heikki juuri äsken ohitsensa päässeelle Paavolle samoin; -toisinaan he hyökkäsivät rinnatusten toinen toistansa vastaan niin -ankarasti, että heidän rintaluunsa olivat katketa. Tämä ei enää ollut -leikkiä, tämä oli hurja taistelu kahden nuoren, väkevän kilpakosijan -välillä ihanaisen tytön omistamisesta, vaan ett'ei matka tällä -tavoin juostessa paljon joutunut, voinee jokainen helposti ymmärtää. -Lyyli seisahtui vihdoin hengästyneenä katsoaksensa, kuinka kauaksi -hänen takaa-ajajansa olivat ehtineet. Hän jäi nyt silmäilemään -tuota oudontapaista ottelua. Sitä kaikki muutkin katselivat, sillä -kilpajuoksu muulla taholla oli jo päättynyt. Paavon ja Heikin -taistelu, sillä kilpailuksi sitä tuskin enää sopinee kutsua, kävi -yhä hurjemmaksi. Molempien kasvot olivat tulipunaiset, hiki valui -virtana heidän otsaltansa ja veri oli tunkea puhki heidän silmänsä. -Tuo taistelu rupesi kauhistuttamaan katsojia. - -"Älä juokse kauemmaksi Lyyli, varro noita kurjia siinä paikassa -missä seisot! Muuten ei tule tuosta kiistasta loppua!" -- huudettiin -monelta taholta. - -Vihdoin näytti siltä, että molempien taistelijain voimat olivat -loppuneet. Ottelu taukosi hetkeksi. Kiistailijat vetivät syvästi -henkeänsä, heidän rintansa nousi ja laski aaltoina, he olivat -tukehtua. -- Paavo sylkäsi -- hänen suustansa tuli verta. - -"Sinä syljet verta Paavo! -- sinä olet voitettu! -- väisty jo!" -- -änkkäsi Hatanpään Heikki. - -"Veri tuli vaan hampaistani! Minäkö väistyisin! Sitä saat odottaa!" --- vastasi Hieraniemen Paavo ja ryntäsi taas hurjasti Heikkiä vastaan. - -Ottelu sai yhä kauhistavamman muodon. Kiviä ja turpeita, joita -taistelijat potkaisivat irti maasta, sinkoili sinne tänne heidän -ympärillänsä. Hengähtämättä katselivat läsnäolijat tätä vimmattua -leikkiä. - -Vihdoin huusi yksi tytöistä: "Käy heidän luoksensa Lyyli! Muuten he -tappavat itsensä, kun ei kumpikaan heistä väisty." - -Lyyli oli tullut vaaleaksi. Häntäkin kauhistutti tuo hurja ottelu, -johon hän oli viattomana syynä. Kuultuansa kehoitussanat rupesi hän -heti juoksemaan taistelijoita kohden. - -Nämät huomasivat sen ja heidän intonsa, heidän raivonsa kiihtyi. -Molempien mekot olivat jo monesta kohden repaleissa, Paavon -vasemmasta olkapäästä virtaeli veri, mutta tuskaa saadusta vammasta -hän ei tuntenut eikä väsymystäkään. Jota lähemmäksi Lyyli läheni, -sitä ankarammin hänen kosijansa ottelivat, sitä hurjemmiksi he -hurjistuivat. Lyyli oli jo aivan lähellä. Viimeinen päättäväinen -rynnäkkö oli tehtävä. Kiistailijat katsoivat toinen toiseensa tulisin -silmin, kumpasenkin katseissa kuvautui rohkeutta, intoa ja vihaa. -Kumpainenkin heistä tunsi, että ottelu nyt oli lopussa, ratkaiseva, -voiton taikka häviön tuova hyökkäys kestettävä. - -"Sinun täytyy väistyä syrjään, jos vaikka taivahinen Ukko minut -löisi nuolellansa!" -- huusi Hatanpään Heikki ja karkasi ponnistaen -kaikki vielä jälellä olevat voimansa Paavoa vastaan. Paavo horjahti, -kompastui ja kaatui. - -Heikki otti Lyylin molemmin käsin uumasilta ja nosti hänet ilmaan, -huutaen: "Minä olen sinut voittanut, Paavo: Kas tässä on suloinen -voiton-saaliini!" - -Raikuva mieltymyshuuto kajahti samassa läsnäolevien huulilta. - - - - -Kolmas luku. - - -Kun Heikki laski Lyylin maahan ja katsoi hänen silmiinsä, oli hän -niissäkin näkevinänsä voiton riemua. Oliko Lyyli todellakin iloinen -siitä, että hän, Heikki, oli päässyt voitolle? Heikin teki mieli -kysyä sitä Lyyliltä, mutta häneltä puuttui uskallusta siihen. -Samassa nousi Paavokin taas seisaallensa ja huudahti hurjistuneena: -"Älä liiallisesti kopeile Heikki! Sinä et minua voittanut, vaikka -kamppaamalla sait minun kumoon. Tuo oli ilkeää petosta, hävytöntä -kisoissa noudatettavien sääntöjen loukkaamista. Tiedätkö ensinkään -millä tavoin rehellisten ihmisten kesken kisaillaan, sinä kurja -nolokka?" - -Hatanpään Heikki suuttui tästä Paavon parjauksesta niin kovin, että -hänen kasvonsa kalpenivat. Pitkään aikaan hän ei saanut sanaakaan -sanotuksi. Mutta muutamat saapuville tulleet nuorukaiset ottivat -häntä puolustaaksensa. - -"Äläpäs virkkaa sellaista, Paavo! Me tunnemme Hatanpään Arvon ja -tiedämme, että hän kisoissa niin hyvin kuin tositöissäkin välttää ja -vihaa petosta" -- sanoi yksi heistä. - -"Minä vakuutan kunniani kautta, ett'ei Arvo kampannut. Tarkkuudella -seurasin otteluanne alusta loppuun asti ja näin selvästi omin silmin, -että Hatanpään Arvo suoralla ryntäyksellä syöksi Hieraniemen Paavon -kumoon" -- lisäsi toinen. - -"Aivan samalla lailla tuo tapahtui kuin ainakin, koska väkevämpi mies -taistelee heikompaa vastaan" -- väitti kolmas. - -"Niinhän oli, hyvät ystävät! Minä en ole milloinkaan kisoissa enkä -painelussa ketään kampannut" -- vakuutti nyt vihdoin Heikki itsekin. - -"Vai pidätte te kaikki Heikin puolta!" -- sanoi Paavo kiivaudella. --- "Siinä teette väärin. Te olette hänen ystäviänsä, ettekä pysy -totuudessa. Tunsinhan minä selvästi, että hän kamppasi. Se on -ihan varma asia, josta ei koukutellenkaan pääse mihinkään. Kuinka -olisikaan hän muuten saanut minut kaatumaan. Näittehän että minä -kaiken aikaa ottelun kestäessä osoitin olevani häntä väkevämpi?" - -"Sitä ei kukaan meistä nähnyt!" -- huudahtivat kaikki läsnä olevat -nuorukaiset yhteen aikaan. - -"Päin vastoin näytti jo heti kohta alussa siltä kuin olisi voitto -ollut kallistumaisillansa Hatanpään Arvon puolelle" -- intti yksi -heistä. - -Hieraniemen Paavo joutui raivoon. - -"Niin monta kuin olette, te valhettelette!" -- huusi hän. "Täytyyhän -jokaisen teistä tietää sen, että minä olen vahvempi kuin Heikki. Sen -tahdonkin nyt heti kohta osoittaa. Tuleppas nyt mies minun kanssani -painia lyömään! Tuleppas nyt, jos uskallat, sä Hatanpään tuhma -raukka! Niin sinut viskaan nurmelle, että suolet ovat vieressä!" - -Heikki oli kovin vihoissaan näistä Paavon parjauksista. Hänen -silmänsä säihkyivät tulta ja hän hengähti syvään. Äänensä pysähtyi -hänen kurkkuunsa. Vihdoin sai hän sanotuksi: "Kyllä vaan tahdon -näyttää, että Hieraniemen suuren suupaltin voimat ovat yhtä vetelät -kuin hänen sanansakin. Näin meikäläiset moisia miehiä pitelevät!" - -Heikki oli viimeisiä sanojansa sanoessansa molemmin käsin tarttunut -Paavoon. Läsnäolijat vetäytyivät syrjään, jotta alkanut painiminen -voisi tapahtua esteettä ja kenenkään tiellä olematta. - -Hurja oli tämä painiminen: kaksi väkevää nuorta karhua siinä kiisteli -kumpiko heistä olisi vahvempi ja vikkelämpi. Mutta tämä painiminen -oli yhtä lyhyt kuin kiivas. Vihansa vimmassa oli Hieraniemen Paavo -arvannut äskeisestä kiistailusta jälelle jääneet voimansa liian -suuriksi. Hänen voimakkaat ja ankarat ponnistuksensa häntä eivät -auttaneet, Heikki heitti hänet allensa. - -"Nyt olen sinun kahdesti voittanut! Joko nyt lakkaat ylpeilemästä ja -kerskailemasta?" -- sanoi Hatanpään Heikki nousten seisoallensa. - -"Nyt tässä ei ensinkään enää ole mitään syytä kiistaan. Ota, Arvo, -Lyyli kumppaliksesi ja lähdetään kisoja jatkamaan!" -- kehoitti yksi -nuorista miehistä. - -"Olet jo selvän selvästi näyttänyt, ett'ei Hieraniemen Paavo sinne -maillekaan ole sinun väkeisesi" -- väitti toinen. - -Paavokin oli taas rynnännyt seisaallensa ja asettautunut seisomaan -Heikin ja Lyylin väliin. - -"Sinä et ole minua väkevämpi, Heikki, vaikka salakujeillasi sait -minut kaatumaan! Etkä sinä Lyyliä saa kumppalikses! Ennen tässä -käydään miekkasille, tasapäässä tappelussa telmetään, kuin sinä -Lyylin kanssa lähdet kisoihin!" -- huudahti hän. - -"Tule kanssani Lyyli! Mies on mielipuoli" -- sanoi Heikki tyynesti. -Lyyli aikoi mennä, mutta Paavo esti häntä siitä. Tästä nuori tyttö -suuttui ja lausui kiivaasti: "Mitä siinä tuumaat mieletön houkkio? -Oletko ensi kerran läsnä Ukon juhlassa, koska et tiedä, että on -velvollisuuteni käydä voittajasi kerällä kisoihin?" - -"Kumpiko meistä on voittaja, sen saamme vast'edes nähdä! -- Heikillä -ei ole mitään oikeutta sinuun" -- intti Paavo. - -"Olisko sinulla muka jotakin oikeutta minuun?" -- kysyi Lyyli -ylpeästi, punastuen vihasta. - -"On kyllä. Kekrin juhlassa lupasit käydä minun kerallani miehelään ja -kosiomiehilleni vastattiin, että kaupassa pysytään, jos täysi hinta -suoritetaan. Sen aionkin viipymättä suorittaa!" - -"Suorita vaikka mitkä hinnat! Minusta ei sittenkään tule Hieraniemen -emäntää!" -- tiuskasi Lyyli tulistuneena, uhkaavin silmin katsellen -Paavoa. - -"Ehkä toki tulee. Sinulla ei enää ole tämän kaupan suhteen paljon -sanomista" -- lausui Paavo hilliten paisuvaa kiukkuansa. - -"Mutta ehkä on minulla sen enemmän", -- sanoi eräs vanha -harmaatukkainen ukko, joka vast'ikään oli lähestynyt. Vanhus oli -vartaloltaan kookas ja hänen ryhtinsä osoitti arvokkaisuutta -ja miehuutta. Se oli Lyyli neidin eno. Nuorikot vetäytyivät -kunnioituksella vähän syrjään. - -"Terve jalo vanhus! Hauska mun on nähdä, että Tavelassa aika säästää -vanhan voimat, jättää loukkaamatta kaikki kokeneen jäntevyyden. -Soisin että omassa talossani vertaisesi kerta kasvaisi ja ylenisi", --- puhui Paavo ukolle tervehdykseksi. - -"Syntyi siellä Hieraniemellä kerran vahva mies ja suuri sankari, -jonka maineesta metsät kajahtelivat. Isä vainajasi se oli. Olenpa -hänen kanssansa käynyt retkillä kaukaisessa Karjalassa, vieläpä -vienojen Venakkojen kodissakin. Silloin olimme molemmat, minä -niinkuin isäsikin, nuoret. Kun eräältä näiltä retkiltä palasimme -kotia, oli äitisi sinun synnyttänyt ja antanut vieraan muukalaisen -miehen sinun pestä. Niin kovin suuttui siitä Vuokki, isäsi, että -heti paikalla heitti henkensä. Tuoni väkevän Vuokin voitti; muuta -voittajaa hän ei tuntenut, mutta sinut työnsi Arvo Hatanpäästä -äsken kahdesti maahan!" Paavon posket lensivät tulipunaisiksi. "Tuo -tapahtui sattumalta, sen vannon -- sattumalta vaan!" -- änkkäsi hän. - -"Älä vanno: väärät valat kovin kostaa Ukko taivahinen" -- sanoi -vanhus vakaalla äänellä, lisäten: "Sen kyllä myönnän ettäs olet -väkevä mies sinäkin, mutta ei niin väkevää ett'ei toista väkevämpää! --- Naima-tyttärestäni te äsken tässä kiistelitte?" - -"Niin teimme. -- Jo kohta olen aikonut tulla Liuksialaan kaupan -suorintaan" -- vastasi Paavo. - -"Ei ole tulemista, ell'eivät sinulla ole täydelliset lunnaat maksaa." - -"Ne ovat minulla varoilla" -- vakuutti Paavo. "Sitä kovin epäilen. -Niin kuuluisaa ja kallista tyttöä, kuin Lyyli on, ei vähillä -lunasteta. Kainun maassa hänestä puhutaan ja Karjalan varallisimmat -miehet häntä toivovat omaksensa. -- Mitäs kultia ja hopeita ja kuinka -paljon?" - -"Sä tunsit isäni ja tiedät, että hän matkoiltansa toi paljon -kalleuksia mukanansa ja monta lajia: sormuksia, renkaita ja astioita. -Niin paljon niitä löytyy, kuin paras puntasi Liuksialassa voi kantaa!" - -"On siinä jotakin" -- virkkoi ukko hetken mietittyänsä. - -"Varakas Tavela, sä uroista kuuluisin ja neuvon-antajista viisain! -Kuuleppas minunkin tarjoomustani!" -- sanoi Hatanpään Heikki -lähestyen kunnian-arvoisaa ukkoa. "Jos mitä tahansa ja kuinka paljon -Hieraniemen Paavo lupaa, niin panen siihen toisen verran lisäksi." - -"Sinä et voi sitä lupaustasi lunastaa!" -- kiljasi Paavo. - -"Ei ole koskaan ollut tapani luvata sellaista, jota en jaksaisi -täyttää. Neljä kotiseutuni rikkaimmista miehistä saan takaajiksi -siihen, että kaiken lunastan, mitä lupaankin. Kahta kertaa -suuremmat lunnaat lupaan kuin Hieraniemen Paavo!" Vanha Tavela -katsoi vuorotellen molempiin kilpakosijoihin vastatessaan: "Minä -tiedän, että sinä, Arvo, olet rikkain mies näillä seuduilla. -Sinun isällesi soivat Tuonelan haltijat pitkän i'än ja hän kokosi -aikanansa toimeliaisuudellansa paljon tavaroita, siten suuressa -määrässä lisäten esi-isiltänsä perittyä pääomaa. Sittemmin olet -itse onnellisesti ja menestyksellä käynyt kauppaa saksojen kanssa -satamassa, jok'ainoalta matkaltasi tuoden mukanasi kotia kalliita -aarteita. -- Hieraniemen talo sitä vastoin on, pelkään mä, Vuokki -vainaan kuoltua köyhtynyt. Miehuudessakin ja voimain suhteen olet -osoittanut olevasi Paavoa etevämpi... Hm... Vielä ei aika kiiruhda, -että Lyyli menisi miehelle kainalokanaksi. Vielä voipi sinuakin -jalompia ja rikkaampia kosijoita ilmestyä, kulta- ja hopeavaljaissaan -korskuvia hevosia saattaa saapua Liuksialan pihalle... Mutta kyllä -kai asian laita niin on, että et sinä, Hieraniemen Paavo, kykene -Lyylistä kiistelemään Hatanpään Arvon kanssa. Löytyyhän niitä -vähemmän mahtavia neitoja sinun varakses!" - -Paavo puri, nämät sanat kuultuansa, hampaitansa yhteen vihasta. Hänen -äsken tulipunaiset kasvonsa muuttuivat kalman vaaleiksi. - -"Vai sellaistako säveltä täällä tätä nykyä soitetaan!" lausui hän, -kotvasen kuluttua, vihoissaan. "Minusta on tehty hirveätä pilkkaa! -Oohoh toki! Luuletteko, kurjat tyhmykset, että ai'on kostamatta -moista pilkkaa kärsiä? Eipä kuitenkaan! Vielä Hieraniemen Paavo saa -ylpeän Tavelan ja Liuksialan liedon tyttären kipeästi katumaan, -että he ovat häntä loukanneet. Ja sinä Heikki moukka -- oletpa pian -huomaava, että olen sinua väkevämpi! -- Ohoi seuralaiseni! Nyt -meikäläiset lähtevät täältä pois!" - -"Siinä teettekin viisaasti, että lähdette! Eihän teistä olekkaan -ollut muuksi kuin kiusaksi ja harmiksi juhlallemme eikä teitä täällä -kukaan kaivanne", -- lausui vanha Tavela ylpeästi. "Kiusaksi ja -harmiksi teidän juhlallenne! _Teidän_ juhlallenne! Ha! ha! ha! -- -Katsokaa vaan, ett'ei musta Tuomas teitä kurjia paista juhlateuraina! -Hän ei vielä olekkaan kuollut, niinkuin luulitte. Kyllä vaan hän -teidät tyhmykset polttoroviolla paistaa pyhimystensä kunniaksi, -ennenkuin huomispäivän aurinko uittaa säteitänsä Tammerkosken -pyörtehissä. Ha! ha! ha!" -- pilkkasi Paavo äänellä, jonka viha sai -kamalasti värähtelemään. - -"Sanomattasikin tiesimme, että musta Tuomas vielä on elossa, mutta -emme häntä pelkää", -- vastasi Hatanpään Heikki. - -"Niin, olkaatte pelkäämättä, hupsut!" -- ilkkui Paavo. - -"Mieti, mitä sanot, taikka tukitsen parjaavan suusi ijäksi päiväksi!" --- huudahti Hatanpään Heikki suuttuneena ja tarttui puukkonsa -varteen. Mutta vanha Tavela pidätti häntä ja lausui? "Juhlan rauhaa -et saa häiritä! Ole moisen miehen kuin Hieraniemen Paavon sanoja -pahaksesi panematta: koiran haukunnasta eivät viisaat suutu, tuskin -sen puremisestakaan kiivastuvat." - -Hieraniemen Paavo ponnisti kaiken mielenmalttinsa rauhoittuakseen -ja kätkeäkseen vihansa sydämeensä. Tämä onnistuikin hänelle sangen -hyvin. Yksin hänen terävät silmäyksensä todistivat sitä kiukkua, -joka raivoisana hehkui hänen povessansa. Näitä vihaisia silmäyksiä -lukuunottamatta olisi voinut luulla häntä täydellisesti tyyntyneeksi, -sillä aivan rauhallisella äänellä hän vastasi: "Arvoisa Tavela! -Nyt ette puhuneet niin viisaasti, kuin teidän on tapanne puhua, -sillä unhoitittepa tykkänään sen tosi asian, että moni kelpo mies -on heittänyt henkensä koiran puremasta haavasta. Sen lisäksi te -melkoisesti erehdyitte sanoessanne minua koiraksi. Olittehan isäni -Vuokin ystävä ja tiedätte, että hän aikoinansa oli uljas ja jalo -mies. Mitenkä voisi olla mahdollista, että koiran pentu syntyy -sellaisesta juuresta?" - -Vanha Tavela katsoi kummastuen Paavoon. Hänen oli vaikea käsittää, -että se mies, joka nyt tyynellä ja kohteliaalla äänellä puhutteli -häntä, ja äskeinen raivoisa parjaaja oli sama henkilö. Mutta tottahan -tuo kuitenkin oli. Seisoihan tuossa hänen edessänsä Paavo täysin -rauhoittuneena, häveliäästi luoden silmänsä maahan ikäänkuin merkiksi -siitä, että hän kovasti katui äskeistä sopimatonta käytöstänsä. - -Leppymystä osoittavalla äänellä sanoi vanhus: "Taisin minäkin äsken -liiaksi kiivastua -- mutta siihen oli ivasi ja ilkkusi syynä. Hyvä -on ettäs kadut äkkipikaisuuttasi! Enhän minä tahtoisi olla riidassa -toverini Vuokin pojan kanssa. Jos suostut, niin on sovinto meidän -välillämme taas tehty." Vanha Tavela tarjosi Paavolle kätensä, johon -Paavo heti hellästi tarttuikin, lausuen: - -"Enkö mielelläni suostuisi sellaiseen, isä vainajani vanhan toverin -tekemään ystävälliseen ehdotukseen. Suuressa arvossa pidän teidän -ystävyytenne nauttimista ja kovin olen suuttunut itseeni siitä, -että tulin teidän mielenne pahoittaneeksi. Tuhmasti olen todellakin -käyttäytynyt, oikein poikamaisesti. Hyvin nyt käsitän ja ymmärrän, -että äskeinen riita syntyi minun typeryyteni kautta. Olisihan minun -pitänyt ajatteleman, ett'ei minussa ole Lyylin kosijaa, että minulta -puuttuu siihen vaadittavia rikkauksia ja tarpeellista mainetta." - -"Nyt puhut oikein järkevästi, nuori ystäväni. Isäsi Vuokin viisaus -astuu esiin sanoissasi. Löytyyhän, niinkuin jo äsken sanoin, -maassamme tarpeeksi asti vähemmän mahtavia tyttäriä kuin Lyyli, -joidenka keskuudesta voit valita itsellesi sinulle sopivan emännän" --- väitti ukko Tavela hyvillä mielin. - -Tulinen puna lensi Paavon poskille ja katosi taas samana hetken. - -"Tuota viisasta neuvoa ja muistutusta en milloinkaan eläissäni -unhota, en hetkeksikään pane mielestäni pois! Sen pyhästi vannon -kautta suojeluspyhäni, pyhän Henrikin!" -- vakuutti hän innostuneena. - -Ukko Tavelan muoto synkistyi. - -"Mitenkä? Kautta pyhän Henrikin! -- Oletko kristitty? Etkö vielä ole -luopunutkaan tuosta kirotusta uskosta?" -- huudahti hän kiivaasti. - -Hieraniemen Paavo rupesi nauramaan, mutta kun nauru oli tarttua hänen -kurkkuunsa yskähti hän useammat kerrat peräkkäin. - -"Olipa tuo hullunkurista! Vannoinko todellakin pyhän Henrikin nimen -kautta? Sitähän tuo tottumus kulta saa aikaan! Vanhat valat, joita -lapsuudessamme opimme, pujahtavat syljen kanssa suuhun", -- lausui -hän sitte. - -"Sinä olet siis luopunut kristin-uskosta?" -- kysyi ukko. - -"Eihän siinä ollut paljon luovuttavaa, kun en milloinkaan olekkaan -ollut kristitty muuta kuin nimeksi. -- Mutta johtuu taas mieleeni -sama asia, josta äsken suuttuneena ollessani puhuin. Tuomas piispa on -vielä hengissä ja ihan terve. Tuossa huhussa, että hän äkkiä olisi -kuollut halvaukseen, ei ollut pienintäkään perää." - -"Sen jo mekin tiedämme. Kiitollisuuden velassa kuitenkin olemme -sille, joka pani tuon huhun liikkeelle, sillä muutoin ei olisi päätös -kristittyjen surmaamisesta niinkään pian tullut tehdyksi. Nyt on tuo -työ tehty, toimi täytetty, joka onkin varsin hyvä" -- sanoi Tavela -ja hänen kasvoissansa kuvautui tätä sanoessansa sellainen sydämen -kovuus, jommoista hänestä, häntä tavallisissa oloissa katsellessa, ei -olisi voinut uskoa. - -"Vaan ettekö luule, että Tuomas piispa kovin kostaa -kristin-uskovaisille tapahtuneen surman?" -- kysyi Paavo. - -"Tietysti hän kaikki voimansa ponnistaa tähän koston työhön." - -"Kerrotaan, että hän on koonnut määrättömän suuria sotajoukkoja -Turkuun. Hänellä lie ollut aikomus taas lähteä sotaretkelle -Karjalaisia ja Suurta Novgorodia vastaan." - -"Niinpä kerrotaan" -- lausui Tavela tyynesti. - -"Luultava on, että hän sen sijaan nyt sotajoukkoineen karkaa meidän -kimppuumme" -- arveli Paavo. - -"Sitä tuskin tarvitsee epäilläkään" -- sanoi Tavela. - -"Oletteko ryhtyneet varokeinoihin ja ajatelleet mitenkä vihollista -pitää vastustaa? Tässä on kova kiista käsissä, ankara isku -kestettävänä!" - -"Olemme kai. Kaksisataa aseellista miestä seisoo Nokian virran -rannalla vartioitsemassa, ett'ei kukaan vihollinen pääse siitä -ylitse. Jahka juhla on päättynyt nousee tämän joukon luku kolmeen -tuhanteen mieheen. Kauemmaksi Nokian virtaa emme aio, emmekä -uskalla asettaa sotariviämme ennenkuin on saatu enemmän sotilaita -kokoon. Kaikkialle on lähetetty nostokehoituksia, jotta jok'ainoa -mies kiiruhtakoon taisteluun kansamme vainoojia vastaan. Eivätkö -sanansaattajamme ole saapuneet teidän seuduillenne?" - -"Ovatpa kyllä. Mutta kun viisisataa piispan ratsumiehistä seisoo -Toijalassa, niin on pelko vallannut miesten mielet, jotta eivät -rohkene tarttua aseisin." - -"Millaisia ämmiä!" -- huudahti ukko Tavela suuttuneena. "Etkö -sinä Paavo ota kurittaakses ja kostaakses noille muukalaisille -ratsumiehille? Jos olet isäsi poika, niin löytyyhän sinussa intoa -siihen määrään asti, että kotitienoillasi saat niin monta miestä -aseisin tarttumaan kuin tähän toimeen tarvitaan." - -"Kyllä otan sen toimen toimitettavakseni. Luottakaa minuun! Pian -kyllä -- sen vannon pyhästi -- saatte kuulla kerrottavan ahkerista -kostonpuuhistani." - -"Kättä siitä, että tämä asia on varma!" - -Vahvasti pudistettuansa Paavon kättä, kysyi Tavela: "Etkö aio ottaa -osaa kisoihin?" - -Kisat olivat, näet, Tavelan ja Paavon keskustellessa taas alkaneet. - -Synkkä suuttumuksen pilvi peitti hetkeksi Paavon otsan ja hän loi -tulisen katseen sinnepäin, missä Hatanpään Heikki seisoi Lyylin -kerällä. Mutta heti kohta hänen muotonsa taas muuttui rauhalliseksi -ja hän vastasi Tavelalle, joka ei ensinkään ollut huomannut hänen -äkillistä mielenliikutustansa: "En aio. Hm... Minä en ole sillä -tuulella, että kisoissa käyminen minua huvittaisi. Paitsi sitä..." - -"Tokkohan suuttumus äskeisestä kiistasta estää sinua kisoihin -käymästä?" -- keskeytti häntä Tavela. - -"Eipä suinkaan... Mutta olin juuri sanoa, että minun pitää rientää -kotiin, sillä kiiruusti on minun ryhtyminen kostotuumiin -- noita -piispan ratsumiehiä vastaan! Jääkää siis hyvästi, arvoisa Tavela, -isäni jalo ystävä!" - -"Hyvästi vaan! Kyllä kiiruhtaminen nyt kaikkialla onkin tarpeen. Nuo -konnat ovat jo liiankin kauan saaneet meluta maassamme. Mitä pikemmin -kostotyösi tapahtuu sitä parempi." - -"Olette aivan oikeassa." - -"Mutta älä säästä ketään, jospa lupaisi vaikka kuinka suuret lunnaat. -Heitä kaikki sääli pois mielestäsi." - -"Olette aivan samaa mieltä kuin minäkin. En aio säästää enkä sääliä -ketään", -- vakuutti Hieraniemen Paavo ja läksi seuraajinensa käymään -venettänsä kohden. Vanha Tavela seurasi heitä aina rantaan asti. -Lempääläisten asettuessa veneesensä ja sysätessä sitä vesille katseli -Tavela aurinkoa, joka läheni puitten latvoja. - -"Aika lähestyy, jolloin Ukon teuraat ovat teurastettavat" -- sanoi -hän. - -"Lähestyy kuin lähestyykin" -- myönsi Paavo. - -"Olisipa teidänkin ollut hauska olla läsnä silloin." - --- "Kaiketi olisi ollut" -- vastasi Paavo, lisäten: "Kuitenkin -lohduttaa minua tuo ajatus, että ukolle kelvollisia teuraita jää -muuallakin teurastettaviksi kuin täällä. -- Vielä yksi asia, jonka -olin unhottaa. Kuka tulee olemaan sen joukon päällikkönä, joka Nokian -virran luona vartoo vihollisia? Kaiketi siihen toimeen on määrätty -urhoollinen mies taikka urhoollisia miehiä?" - -"Kuinka urhoollisia, en tiedä ennakolta sanoa, mutta äsken -neuvottelussa karsikkojen luona valittiin Hatanpään Arvo ja minä -siihen toimeen. Minun osani tulee tietysti olemaan neuvon-antajan, -kun olen jo niin vanha, ett'en miekallani voi sanottavaa surmaa saada -aikaan vihollisparvessa" -- vastasi ukko Tavela. - -"Vai Hatanpään Heikki! Onneksi! Varmaan teille kaikki asiat -menestyvät hyvin! Hyvästi!" -- huudahti Hieraniemen Paavo ja käänsi -melallansa veneen keulan oikeaan suuntaan. Soutomiehet painoivat -aironsa veteen ja heidän ensi vetämältänsä läksi vene kiireesti -kiitämään Pyhäjärven tyyntä pintaa myöten. - -Kotvasen kuluttua kuulivat veneessä kulkijat kimeän äänen päänsä -yli. Kaikki nostivat silmänsä taivasta kohti ja huomasivat että -lokki, laulaen kalanhimoista kevätvirttänsä, pitkillä lumivalkoisilla -purjeillansa purjehti tuolla ylä-ilmoissa. - --- "Tuo on ensimmäinen lokki, jonka näen tänä keväänä. Se lentääpi -Näsijärveä kohti. Suokoot Näsijärven aavat selät sille suotuisan -kesä-asunnon ja runsaan ravinnon! Se on toivotukseni" -- sanoi yksi -soutajista. - -Hieraniemen Paavo otti joutsensa, jännitti sen, pani nuolen -asemallensa, tähtäsi ja laukasi. Joutsen jänne helähti ja suhisten -lensi nuoli halki ilman. Tokko se sattui etsimäänsä pilkkaan? Voi! -Lokki parka kiljahti kipeästi ja räpytti hetken aikaa tuskallisesti -siivillänsä. Mutta eivät auttaneet sen ponnistukset. Onnettoman -voimat loppuivat pian ja siivet yhä vielä leveinä putosi se pitkässä -kaaressa alas ilman immen parviloilta. - -"Katsokaatte, miehet! Eikö ollut oivallisesti osattu? Nuoli tunki -puhki sydämen!" -- oli Paavo heti ammuttuansa huutanut. - -Mutta kenkään ei hänelle vastannut, kaikki kun katselivat, kuinka -lokki parka kuolin-tuskissaan ponnisti viimeiset voimansa pysyäksensä -ylhäällä ilmassa. - -"Miksikä tuon viattoman lokin ammuit? Eihän se nyt ollut kalastamassa -sinun kalavesilläsi! Etkö kuullut, että sille toivotin onnellista -ja hupaista kesää? Se oli sinulta väärin tehty, että näin kurjalla -tavalla teit onnentoivotukseni mitättömäksi!" -- sanoi vihdoin -lokille onnea toivottanut soutaja suuttuneena. - -"Miksi sen ammuin? Eikö minunkin velvollisuuteni ollut vuodattaa -teurasverta Pyhäjärveen Ukon juhlana?" -- vastasi Paavo ilkkumalla, -lisäten: "Vaan miksikä soudatte noin kehnosti? Voimaa airoihin, -miehet! Nyt on minulla kova kiire ja jok'ainoa hetki on kallis!" - - - - -Neljäs luku. - - -Sill'aikaa seisoi Hatanpään Heikki kisakentällä sivutusten Lyylin -kanssa. - -"Rukoilen sinua hartaasti, Lyyli, sanomaan minulle sydämesi totisen -ajatuksen; -- lemmitkö minua?" -- lausui Heikki, tarttuen ihanan -kisakumppalinsa käteen. - -"Miksi hyödyksi se sellainen tieto voisi olla sinulle?" -- kysyi -Lyyli nauraen. - -"Miksi? Siihen vastaukseesi perustaisin tulevaisuuteni toiveet. -Ajatteleppas! Jos nyt joku minua vieläkin rikkaampi kosija -ilmaantuisi, niin tietäisin varmaan, ett'et hänelle menisi, jos minua -lempisit. Et menisi, vaikka enosi Tavela mitä sanoisikin!" - -Lyyli ummisti kauniit huulensa ikäänkuin arveluttavan epäilyksen -merkiksi ja vastasi uhalla nyykähyttäen päätänsä: "Hm... Minä en -ollenkaan uskalla väittää kiivasta enoani vastaan! Kyllä minun -sanaakaan hiiskumatta ehdottomasti täytyy kaikissa asioissa häntä -totella." - -"Se ei ole totta, Lyyli! Kaikki ihmiset tietävät kertoa, että sinä -olet enosi silmäterä, ett'ei hän henno kieltää sinulta pienintäkään -pyytämääsi, vielä vähemmin vaatia sinua tekemään jotakin tahtoasi -vastaan!" - -"Niin... kylläpä se on totta, että eno minua pitää hyvänä... mutta -en häntä vastaan kuitenkaan koskaan tohdi kinata" -- väitti Lyyli. - -"Sinun ei koskaan ole tarvinnut sitä tehdä, kun hän aina suostuu -kaikkiin, mitä mielit." - -"Ei olekkaan, se on kyllä totta... Hm... Mutta eihän tuo, Arvo kulta, -olisi minun syykseni luettava, jos tuollaisia muhkeita kosijoita, -joista eno Tavela puhuu, saapuisikin Liuksialaan!" - -"Voi, sanoitko minua kullaksi!" -- huudahti Heikki iloisesti ja -tarttui hellästi Lyylin käteen. Lyyli rupesi nauramaan. - -"Sanoinpa tosin! Oliko tuo niin ihmeellistä? Enollenikin sanon usein: -'eno kulta'. Enkö sinulle voisi sanoa samaa kuin enolleni?" - -Hatanpään Heikki hellitti Lyylin käden ja hänen kasvonsa punastuivat. - -"Paitsi sitä on erinomaisen hauska katsella, kun nuo kosiomiehet -tulevat pulskine hevosineen. Entäs kuinka hupaista kuulla -heidän kehuvan talojansa ja tiluksiansa, ylistävän kulta- ja -hopea-aarteitansa! Sepä on jotakin kuulla! -- Ethän sinäkään, Arvo, -ole kehnoimpia kehujia!" - -"En ole ainoatakaan sanaa valhetta lisännyt totuuteen" -- vakuutti -Heikki. - -"Enhän sitä sanonutkaan. Sanoin vaan, että sinäkin olet hyvä kehuja. -Mutta olen minä kuullut niitä sinua parempiakin, jotk'eivät ensinkään -ole pitäneet lukua siitä, kuinka paljon heidän puheessansa on ollut -totta, kuinka paljon valhetta. Heitä vasta onkin ollut hauska -kuunnella!" - -"Sinä puhut aina vaan _paremmista_, Lyyli. Sano nyt toki kerrassaan, -pidätkö minua tarpeeksi hyvänä sinulle, mielitkö tulla omakseni?" - -"Jos olisit pyytänyt minulta esimerkiksi hyvän hevosen, niin olisin -sen heti kieltämättä lahjoittanut sinulle... Mutta nyt pyydät minua -itseäni ja se onkin vaikeampi asia päättää, pitääkö antaa itsensä -toiselle vai ei. Ajatteleppas vaan tarkemmin, mitä tuo merkitsee, -itsensä antaminen toiselle!" Lyyli uhkasi veitikkamaisesti Heikkiä -sormellansa. "Sinä teet pilkkaa minusta, Lyyli!" - -"Enpä niinkään." - -"Anna siis minulle suora vastaus!" - -"Jahka taistelumme kristityitä vastaan on päättynyt ja rauha päässyt -maassa valtaan, niin keskustellaan tästä asiasta tarkemmin." - -"Taistelussa vihollisiamme vastaan olisi minulla kymmenen miehen -voima, jos tietäisin, että rakastat minua!" - -"Uskottele vaan minulle sellaista! Jospa tässä liian paljon tulisin -sanoneeksi, niin varmaankin vaaran sattuessa pötkisit pakoon, -ajatellen: nyt pitää paeta, sillä jos kaadun verihini, niin en saa -Liuksialan Lyyliä vaimokseni. -- Sellainen sen seikan laita on!" - -Tämän sanottuaan rupesi Lyyli taas iloisesti nauramaan. Hatanpään -Heikki katseli ihastuksella, mutta raskaalla mielellä tuota -lemmetärtänsä, jonka viehättävä muoto hänen näin nauraessaan oli -viehättävämpi kuin muulloin. - -"Sinä olet todellakin eriskummallinen nainen, Lyyli! Tuskalliselta, -mutta kuitenkin autuaalta, sanomattoman autuaalta tuntuu lempiä -sinua!" -- lausui Heikki. - -Samassa kuului merkillinen suhina ilmassa ja ennenkuin Heikki ja -Lyyli olivat ehtineet tutkia syytä siihen, pudota ropsahti nuolen -lävistämä lokki Lyylin jalkojen eteen. - -Lyyli säpsähti ja kavahti muutaman askeleen taaksepäin. "Älä -peljästy, Lyyli! Tuo vaan on nuolella ammuttu lokki" -- kiiruhti -Heikki sanomaan. - -"Voi, lokki-raukkaa! Nuoli istuu vielä sen sydämessä! Katso kuinka -veri on vuotanut haavasta ja tahrannut sen kauniin lumivalkean -hameen!" -- huudahti Lyyli ja kumartuen maahan silitteli hän -kädellänsä kuollutta lokkia. - -Taisipa tytön hienosta kädestä lähteä jonkunmoinen sähkövoima, sillä -lokki nosti nokkansa maasta ja pudisteli vielä kerran siipiänsä: -sitte ei enää liikahuttanut jäsentäkään. - -"Mitähän tämä ennustanee?" -- sanoi Lyyli katsoen levottomasti -Heikkiin. - -Niinkuin useasti tapahtuu suurissa kansankokouksissa, että pieni -tapaus voipi vetää puoleensa yleistä huomiota ja nostattaa -suurta melua, niin tapahtui nytkin. Kaikki kisoihin osaa ottavat -jättivät kisailemisen siksensä ja kokoontuivat Heikin ja Lyylin -ympärille. Kaikki tahtoivat nähdä tuota ammuttua lokkia; sitä -silmäiltiin ja tarkasteltiin niinkuin olisi se ollut merkillisin -kaikista siipi-eläimistä koko maailmassa. Siitä olivat myös kaikki -yksimielisiä, että se oli tullut ennustamaan jotakin Lyylille, mutta -mitä? Onneako vai onnettomuutta? -- kas siinä oli kysymys. Nuoli -oli lävistänyt sen sydämen -- se oli paha merkki; lokilla on vaalea -karva, ihan lumivalkea -- se tietää kuolemata, taikka ainakin kovaa, -pitkällistä tautia ja sairautta. -- Entäs mistä se oli tullut, kuka -oli sen ampunut? Ainakin joku meren, ilman taikka metsän haltijoista. -Joku heistä oli suuttunut Lyyliin ja aikoi pian lähettää kivuttaret -taikka jonkun Manalan eukon tyttäristä hänen luoksensa; näin -arveltiin. Mutta löytyipä niitäkin, jotka asian selittivät toiseen -tapaan. Nuoli sydämessä merkitsi muka sitä, että Lyyli kauneista -silmistään taukoomatta ampui lemmen nuolia nuorten miesten sydämiin, -lokin valkoinen puku taas sitä, että hän, ihailijansa kuolintuskissa -ollessakin, itse pysyy puhtaana ja loukkaamattomana. - -Vihdoin saapui Tahalan Taara, eräs vanha kuuluisa tietäjä- ja -noita-akka paikalle. Hänen muotonsa oli niin ruma ja ilkeä, että -ihmiset tavallisesti väistyivät syrjään siinä missä hän kulki. Niin -tapahtui nytkin ja siten pääsi hän aivan Lyylin luoksi. - -"Asia on aivan selvän selvä!" -- huusi hän julmalla, kimakalla -äänellänsä. "Tässä on lokki ja lävistetty sydän -- se tietää pikaista -kuolemaa; sitte ovat höyhenet lokin rinnassa verellä tahratut -- se -tietää että tyttö-raukan kuolema tulee veriseksi. Siitä ei pääse -mihinkään." - -Lyylin kasvot olivat noita-akan puhuessa käyneet vaaleiksi, hän -tarttui Hatanpään Heikin käteen ja nojautui hänen olkapäätänsä -vastaan, sillä hänen päätänsä huimasi. - -"Ole huoletta Lyyli! Eivät tuon kirotun noita-akan ennustukset -milloinkaan käy toteen -- sen olen usein huomannut", -- kuiskasi -Heikki Lyylille korvaan. Näistä lohdutussanoistansa sai hän kauniin, -kiitollisen silmäyksen palkaksi, silmäyksen, joka niin kummasti -koski Heikin sydämeen ja aivoihin, että vähällä oli ett'ei hänenkin -päätänsä ruvennut huimaamaan. - -Vanha Tavelakin oli huomannut väentungoksen ja tuli tiedustelemaan -mistä oli kysymys. Saatuansa asiasta tiedon, kääntyi hän Taaraan ja -ärjäsi suuttuneena: "Sinä kirottu ryhäselkäinen roisto, kun peljätit -lasta tuolla tavoin tyhmillä jaarituksillasi! Hieraniemen Paavo -tuon lokin äsken ampui kulkiessansa veneellänsä tuolla järvellä ja -sattumalta se putosi Lyylin jalkojen eteen." - -"Sitä pahempi!" -- kiljasi Taara levitellen käsiänsä. "Lyyli on -hyljännyt Paavon rakkauden ja tehnyt siitä pilkkaa. Paavo on -pahan-elkinen ja kostonhimoinen mies. Nyt kaikki hyvin ymmärrän." - -"Paavo on isänsä ja poika tulee isäänsä. Vuokki-vainaja oli -rehellinen mies ja niin on hänen poikansakin, vaikka sen ohessa vähän -tuittupäinen", -- tiuskasi Tavela. - -"Oli kyllä Vuokki kunnon mies, mutta entäs Paavon äiti -- mitä -sanotte hänestä? Hiisi tiesi mistä Vuokki hänet toi -- mutta -rosvolaisten rotua sanotaan olleen" -- intti Taara. - -"Mitä rotua oli, sitä en tarkoin tiedä, mutta Itä-Karjalasta Vuokki -hänen toi -- olin itse mukana samalla matkalla -- ja kaunis oli tyttö -kuin päivän paiste. Hän kiemuraiset kiharansa kiilsivät kuin kaarneen -rintahöyhenet ja hänen mustat silmänsä säteilivät tulta niinkuin -kesän-aurinko", -- sanoi Tavela. - -"Niin, niin. Siinäpä ollaan. Musta muoto, musta mieli! Paavo onkin -tullut äitiinsä -- niinkuin jo sanoin. Eikä siinä mikään auta -- -kyllä tuo lokki kuoleman sanomaa tuli tuomaan", -- pälpätteli Taara. - -"Suusi kiinni akka!" -- ärjäsi Tavela. - -"Ennustuksista ei pääse pakoon!" -- kiljasi tietäjä-akka. - -"Vait! Paikalla vaiti sä valhekielinen hylkiö!" -- käski Tavela -ja lisäsi kääntyen läsnä olevaan nuorisoon; "Ajakaatte pois tuo -kurja viheliäinen konna! Syöskäätte hänet vaikka Tammerkoskeen -vesisyöpäläisille syötiksi!" - -Enemmän hänen ei tarvinnut sanoa. Muutamat pojat tarttuivat heti -Taaraan ja viskasivat hänet pitkän matkan päähän siitä, missä hän -oli seisonut. Akka kaatui, mutta nousi kohta taas jaloillensa ja -läksi kauheasti noituen ja sadatellen pakoon minkä koivet kestivät. -Muutamat pojista läksivät häntä ajamaan takaa, huutaen: "Hei Taara! -Juokse hölkötäppäs parempaa vauhtia! Muuten me saamme sinut kiinni!" - -Tämä ämmän pakoon juoksu ja pahan-elkisten poikain takaa-ajaminen -oli niin hullunkurisen näköistä, että kaikki katsojat purskahtivat -nauruun. Itse Lyylikin nauroi tahtoansakin vastoin, vaikka hänen -mielensä oli raskas ja pahoja aavistuksia täynnä. - -Näyttipä siltä ikäänkuin tämä sydämellinen nauru olisi saanut tuon -lokkia koskevan asian läsnäolijain mielestä haihtumaan. Siitä tuskin -enää ollenkaan puhuttiin ääneen. Siellä täällä vaan kuiskailtiin: -"Kyllä kai Tahalan Taara kuitenkin on oikeassa. Hän on viisas -tietäjä, vaikka hän on äreämielinen ja pahan-elkinen." - -Aurinko oli jo mennyt maillensa. Hienoja sumupilviä nousi siellä -täällä niityistä, laaksoista ja järvistä, joidenka tyynessä pinnassa -läheiset metsät näkivät varjokuvansa. Paitsi juhlaan kokoontuneiden -melua ei kuulunut muuta ääntä kuin kaukaisessa hongikossa Pyhäjärven -toisella rannalla yksinäisen laulurastaan liverrys. - -"Sytyttäkäätte nyt kaikkialla kokot palamaan! -- Kohta Ukon teuraat -tapetaan ja maljat juodaan ilmojen isän kunniaksi" -- sanoi Tavela. - -Kaikki nuoret riensi iloiten ja riemuiten hänen käskyänsä täyttämään. -Jo aamupäivällä kaikkialle, rannoille, mäkien rinteille ja harjuille -valmiiksi tehdyt kokot sytytettiin yht'aikaa. Ja kohta loivat nämät -mahtavan suuret soitot sadottain kirkkaan tulensa ilmoihin, valaisten -koko seudun lumoavalla, eriskummallisella valolla. Itse seutukin -muutti heti kohta merkillisellä tavalla muotonsa. Puiden varjot -heleässä järven pinnassa kasvoivat toista vertaa suuremmiksi, mihin -vaan katsoi, ruohikkoon, männikköön, kuusikkoon tahi lehdikköön, näki -kaikkialla kiiltokiviä kiiltävän ja hohtokiviä hohtavan. Olisi voinut -luulla yht'äkkiä tulleensa kääpiöiden, saduissa ja taruissa rikkaaksi -kehuttuun kotiin. Vaan ei; kun tämän lumoavan valon ohessa katseli -noita hääriviä juhlavieraita, joidenka posket hohtivat punasta, niin -jo ymmärsi, että tämä olikin Ilmarisen kuulu paja, jossa tuo maan -mainio seppä lukemattomien palvelijoittensa ja palvelijatartensa -kanssa kovan kuumuuden kestäessä puuhasi ahkerassa työssä; palkeiden -pauhinaa ja vasarain paukkinaa ei vain kuulunut. - -Annettuansa nuorisolle äsken mainitun käskyn, meni Tavela karsikkojen -elikkä varjokuusten luo, jossa vanhemmat ja arvokkaammat miehet -istuivat neuvottelemassa. - -"Vankien kanssa on kai meneteltävä, niinkuin äsken päätettiin?" -- -kysyi hän näiltä neuvottelijoilta. "Kuinkas muuten?" -- vastasi yksi -heistä. - -"Niin menkööt siis muutamat teistä tuomaan heitä tänne" -- käski -Tavela. - -Muutamat miehet läksivät astumaan mäen rinnettä myöten ylös kummulle. - - - - -Viides luku. - - -Täällä kummulla oli kalliossa luonnollinen luola, niin suuri, että -kuusi miestä siihen mahtui samaan aikaan istumaan. Ulkopuolelta oli -luola ympäröitty korkealla aitauksella, johon oli jätetty soukka -oventapainen aukko, minkä kautta kuljettiin luolaan ja ulos sieltä. -Tämän aukon edustalla seisoi kolme aseellista miestä vartioitsemassa. - -Luolaan oli suljettu neljä Dominikaanimunkkia elikkä "mustaaveljeä", -niinkuin heitä nimitettiin heidän kaapunsa värin mukaan, joka oli -musta. - -Kun valo lähinnä olevasta kokosta aukon kautta paistaa luolaan, -voimme näitä vankeja tarkastaa vähän lähemmin. - -Erityistä huomiotamme vetää puoleensa tuo pitkävartaloinen vanhus, -joka istuu vankilan somerolla peitetyllä lattialla, nojaten -selkäänsä luolan takaseinää vastaan. Hänellä on lumivalkeat hiukset -ja samankarvainen tuuhea parta, joka ulottuu alas kauas hänen -rinnallensa. Hänen laihat, rypistyneet kasvonsa ovat tavattoman -vaaleat ja katkera tuska kuvautuu niissä. Ett'ei tämä tuska -ollut sitä laatua, joka syntyy kuolon pelosta, todistavat hänen -päättäväisesti ummistetut huulensa ja hänen rohkeat silmäyksensä. -Pelvon tunteet olivatkin aina olleet isä Wildefried'in -- siksi häntä -nimitettiin -- mielelle oudot ja hengenvaaroja oli hän kaksikymmentä -vuotta kristin-uskon levittäjänä työskennellessänsä pakanallisten -Hämäläisten keskellä oppinut halveksimaan. Kotimaaltansa Saksasta -oli hän ystävänsä Tuomas piispan kutsumuksesta tullut Suomeen -1209. Jo seuraavana vuonna oli hän palavalla innolla alkanut -saarnaaja-tointansa ja sitä sitte väsymättömällä ahkeruudella -jatkanut siksi, kunnes Hämäläiset Ukon juhlan edellisenä päivänä -olivat hänet vanginneet ja, piestyänsä häntä, vieneet hänet tähän -vankilaan. - -Hänen työltänsä ei ollut puuttunut menestystä: Vanajaveden, Roineen -ja Längelmäveden rantoihin saakka oli kristin-oppi hänen ahkeran -toimensa kautta levinnyt. Useoihin paikkoihin oli hän rakennuttanut -rukoushuoneita. Kaksi sellaista oli Tammerkoskesta itäänpäin. Toinen -niistä oli rakennettu sille paikalle, missä nykyään Messukylän -vanha kirkko sijaitsee, toinen lähelle nykyistä Kangasalan kirkkoa. -Edellisessä pidetyistä messuista on Messukylän pitäjä saanut -nimensä. Messukylän rukoushuoneessa olikin isä Wildefried paraikaa -ollut jumalan-palvelusta pitämässä, kun hänen nimi-kristityt, mutta -pakanamieliset sanankuulijansa äkkiarvaamatta vangitsivat hänet -ja hänen apulaisensa pakanain kääntämis-toimessa. Muutama tunti -myöhemmin vangittiin myös ne kaksi munkkia, jotka hoitivat papin -tointa Kangasalan rukoushuoneessa. - -Tuomas piispa oli lähetyssaarnaajoittensa turvaksi Wildefriedin -käytettäväksi antanut kaksi sataa aseellista ratsumiestä, joita tavan -takaa myös käytettiin uskon levittäjinä siinä, missä sanan saarna ei -näyttänyt olevan tarpeeksi voimallinen välikappale. Näistä sotureista -majaili yksi parvi Kangasalla, toinen Messukylässä, rukoushuoneen -läheisyydessä, kolmas Tammerkosken luona ja neljäs Nokian virran -rannalla. Kun ei pitkään aikaan ollut mitään rauhattomuuksia -tapahtunut, elivät ratsumiehet, jotka pitivät näitä seutuja jo -kokonaan kristillisyydelle voitettuna, huolettomina niinkuin ainakin -rauhan aikana, kuluttaen aikaansa mässäämisellä ja laskemalla -leikkiä tyttöjen kanssa. Helposti onnistui sentähden talonpojille -äkkinäisellä rynnäköllä voittaa ja surmata heidät viimeiseen mieheen -asti; ei jäänyt näistä ratsumiehistä jäljelle ainoatakaan, joka olisi -voinut viedä piispalle tiedon tästä verisestä tapauksesta. - -Wildefried isä luuli nyt kaikki monivuotisen ahkeran työnsä hedelmät -kerrassaan hukkaan menneiksi; siitä hänen sydämessänsä aiheutui -tuo katkera tuska, joka kuvastui hänen kasvoissansakin. Hänen -vankeus-kumppaleistaan oli tuo hänen apulaisensa, josta äsken -puhuimme, yksi, molemmat muut olivat samat munkit, jotka talonpojat -olivat vanginneet Kangasalan rukoushuoneessa. Kaikki kolme olivat -ijältään Wildefried isää paljoa nuoremmat, vähemmän kokeneet kuin -hän. Heidän silmissänsä emme näekkään tuota väkevää mielen-lujuutta -ja pontevuutta, jota jok'ainoa Wildefried isän katse todistaa, vaan -sen sijaan katkerinta, kuoleman-pelvosta syntynyttä tuskallisuutta -ja levottomuutta. He ovat polvillaan hartaissa rukouksissa. Tämä -asema on heille sitä tuskallisempi, kuin heidän kätensä, samoin kuin -Wildefried isänkin, ovat sidotut yhteen heidän selkänsä taakse. - -"Te ette rukoile, Wildefried isä?" -- kysyi Antonio, vanhin noista -kolmesta munkista. - -"Koko elämäni on ollut yksi ainoa pitkitetty rukous. Nytkin -rukoilen, vaikk'en jaksa olla polvillani niinkuin te. Vihollistemme -raippavitsat musersivat ruumiini niinikään murskaksi" -- vastasi -Wildefried isä. - -"Niin rukoilkaatte hartaasti, että Jumala ja pyhä neitsyt pelastavat -meitä uhkaavasta kuolemasta!" -- kehoitti Antonio. - -"Sitä en rukoile... Jumalaa ei saa kiusata." - -"Kuinka? Ettekö siis usko, että nuo villit pedot tuskallisella -tavalla aikovat tappaa meidät?" -- kysäsi Antonio äänellä, joka -todisti, että jonkinmoinen pelastuksen toivo yhtäkkiä oli syntynyt -hänen sydämessänsä. - -"Että he meidät surmaavat... vieläpä kauhealla tavalla, siitä olen -ihan varma eikä sitä ensinkään tarvitse epäilläkään" -- sanoi isä -Wildefried tyynesti. - -Antonio ja hänen molemmat kumppalinsa tekivät tuskallisen liikunnon. -Sen jälkeen otti nuorin munkeista, hän, jota nimenomaan olemme -sanoneet Wildefriedin apulaiseksi, puhuaksensa: "Voi taivaan Herra, -kuinka sitä on katkera ajatella, että täytyy kuolla noiden julmurien -rääkkäämänä! -- Ettekö te, jalo isä Wildefried, voisi keksiä jotakin -keinoa pelastuaksemme?" - -"En... Nöyryyttäkää sentähden tahtonne Jumalan tahdon alle ja -rukoilkaa häneltä voimaa ja kestävyyttä, jotta voisitte kuolla -niinkuin nöyräin pakanasaarnaajain tulee kuolla: tyynellä mielellä ja -ilman valituksetta, todellisina marttyyreina." - -"Ehkä saattaisitte te, isä Wildefried, kun täydellisesti osaatte -puhua heidän kieltänsä, suuren puhelahjanne avulla pelastaa meitä?" --- kysyi nuori munkki taas rukoilevalla äänellä. - -Sivumennen on meidän muistaminen, että munkit keskenänsä käyttivät -saksankieltä ja että heistä yksin isä Wildefried auttavasti osasi -puhua suomea. - --- "Sinä pyydät mahdottomia, poikani. He ovat raivoissaan nyt, sitä -enemmän kuin he viettävät pääjumalansa juhlaa. Nyt ei kukaan voi -heille mitään. Itse Tuomas piispakin olisi, meidän asemassamme ollen, -avuton kuin äsken syntynyt lapsi." - -"Mutta minulla ei ole voimaa tuskallista kuolemaa kestämään. Onko -teillä voimaa siihen, isä Wildefried?" - -"Kuinka ensinkään olisin antautunut pakanasaarnaajaksi, ellen -jo alusta alkaen olisi tuntenut itselläni olevan voimaa -marttyyrikuolemaan? Sellainen kuolo onkin aina ollut hartahin toivoni -ja minä kiitän kallista Vapahtajaani siitä, että Hän katsoo minua -siihen otolliseksi. -- Enkä minä ensinkään rukoilekkaan taivaan -äitiä ja pyhimyksiä, että he minut pelastaisivat kuolemasta. -- En, -en! Sitä vaan rukoilen, että he antaisivat teillekin uskallusta ja -lujuutta marttyyri-kuolemaan, ja että he voimallisesti ylläpitäisivät -sitä työtä, jonka toiminnassa me nyt heitämme henkemme tämän -villikansan saattamiseksi kristinuskoon." - -Huomattuansa että raskaat, tuskan ja epätoivon pusertamat hikipisarat -valuivat alas munkkien kalpistuneita kasvoja myöten, lisäsi -Wildefried isä: "Älkää olko murheelliset, rakkaat ystävät ja veljet -Herrassa! Pitäkää silmällä niiden pyhäin miesten esimerkkiä, jotka -ennen meitä ovat panneet henkensä alttiiksi kristin-uskon edestä, -pyhäin marttyyrien esimerkkiä! Voiko meidän kuolemamme, jos he -meitä rääkkäävätkin, tulla katkerammaksi kuin pyhän Ignatiuksen, -pyhän Laurentiuksen taikka Henrikki pyhän? Kuitenkin tiedämme, -että mainitut pyhät miehet ilomielin kärsivät kovimmatkin tuskat -vakuutettuina siitä, että kaikkia maailman kultia kalliimpi -kunnian-kruunu oli annettava heille palkinnoksi taivaassa, jonne -he kuoltuansa astuivat ijankaikkista iloa ja autuutta nauttimaan. -Muistakaa näitä pyhimyksiä ja menetelkäämme kuolontuskissamme samoin -kuin he!" Polvistuneet munkit huokasivat syvään. - -"Älkää huoatko, älkää olko raskautetut, armahat veljet!" -- loihe -Wildefried isä taas lausumaan. "Hakekaa lievitystä tuskaantuneille -sydämillenne hartaissa rukouksissa taikka vielä parempi jonkun -kauniin virren juhlallisissa säveleissä. Laulun sävelten kerällä -kohoaa ihmismieli maan tomusta taivasta kohden, virren väkevästi -kaikuessa hiipii rauhan-enkeli rauhattoman mieleen, kantaen -kultaputkessa taivaallista lohdutuksen nestettä, jota hän vuodattelee -särjettyyn sydämeen. Laulakaamme virsi 'De profundis!'" - -Munkit alkoivat veisata juhlallisesti latinalaista hautausvirttä. -Heistä tuntui ikäänkuin he olisivat laulaneet omaa kuolonvirttänsä. -Mutta laulu kevensi heidän raskasta mieltänsä ja säe säkeeltä -paisui heidän äänensä, kunnes virsi täysivoimaisena kaikui heidän -huuliltansa. - -Suureksi tosin on arvattava se voima, mahtavaksi se vaikutus, joka -lähtee juhlallisen virren säveleistä. Noiden kolmen munkin kasvoihin, -joita kuumat tuskan hikipisareet äsken viruttelivat, palasi elämän -karva, heidän silmäyksissään ei enää kuvaudu synkkää epätoivoa, vaan -iloista luottamusta ja uskaliaisuutta, heidän sydämissään on rauha -anastanut levottomuuden sijan. Mitä Wildefried isän kehoitussanat ja -heidän omat hartaat rukouksensa eivät voineet vaikuttaa, sen saivat -virren sävelet aikaan. - -Heidän vielä virttänsä laulaessa saapuivat ne miehet, jotka -olivat lähetetyt heitä noutamaan, aitauksen edustalle. Virren -voimallinen sävel vaikutti heihinkin ja heidän sitä kuunnellessa -valtasi oudontapainen hartauden ja kainouden tunne heidän mielensä. -Suomalaiset ovat ammoisista ajoista rakastaneet laulua, ihanat -sävelet ovat aina olleet omansa sulattamaan heidän sydämiänsä. - -Pian toki rohkasi yksi miehistä mielensä ja astui aukon kautta -vankilaan. - -"Suunne kiinni, mustatakit! Manalassa saatte kai aikaa virsiä -viserrellä; nyt pitää teidän heti paikalla seuraaman minua -käräjäpaikalle. Nouskaa siis seisaallenne!" -- käski hän jyrkästi. - -Polvillaan olevat munkit nousivat kohta seisomaan. Isä Wlldefriedkin -koetti tehdä samoin, mutta hänen ruumistansa oli niin pahasti -pidelty, ett'ei hän omin voimin päässytkään seisaallensa. Nuori -apulais-munkki kun tämän huomasi, auttoi vanhusta ja tuki häntä sitte -edespäinkin heidän käydessänsä käräjäpaikkaa kohti. - -Laulu oli tauonnut suomalaisen talonpojan astuessa vankilaan. Sen -edustalle ehdittyänsä sanoi Wildefried isä, joka epäili kumppaniensa -mielen-lujuutta: "Laulakaamme, rakkaat veljet, uudestaan sama virsi, -'De profundis!' Tämä on luultavasti viimeinen matkamme, se virsi -sopii siis nyt sitä paremmin." Munkit rupesivat heti laulamaan -ja Wildefried isä yhdistyi heikolla, mutta kauniisti sointuvalla -äänellänsä heidän lauluunsa. - -Omituinen oli tuo näky, kun munkit laulaen hautavirttä seuraajiensa -kanssa lähestyivät pakanallisten Hämäläisten käräjä- ja uhripaikkaa, -jonka ympärille lukematon kansanjoukko nyt oli kokoontunut. Kaksi -äärettömän suurta kokkoa oli vast'ikään sytytetty lähelle pyhää -paasta. Niistä lähtevä loisto valaisi lähiseudun heleämmällä valolla -kuin milloinkaan aurinko kirkkaana kesäpäivänä, mutta tämä valo -oli omituista, silmiä huikaisevaa laatua. Wildefried isästä näytti -siltä kuin olisi häntä ja hänen ystäviänsä viety h--ttiin, hetkellä -jolloin perkele ja kaikki hänen liittolaisensa olivat kokoontuneet -neuvottelemaan. Tämä Wildefried isän kuvittelu muuttui vieläkin -luonnonmukaisemmaksi, kun Hämäläiset vankien ehdittyä lähemmäksi -alkoivat hirveästi huutaa eli, paremmin sanottu, ulvoa, sen ohessa -raivoisasti tanssien ja uhkaavalla tavalla heiluttaen käsiänsä -ilmassa. Kohta ottivat miehet aseensa esiin ja rupesivat niitä -lyömään yhteen, jotta tämän hirmustuttavan ulvonnan kerällä syntyi -ankara aseiden kalske. Oikein perkeleellinen meteli! Vankien korvat -olivat mennä lumpeen. - -Wildefried isän silmistä vierivät kuumat kyyneleet alas poskille. -Nyt hän oikeen selvästi kuuli ja näki, kuinka syvästi nämät ihmiset -vihasivat sitä pyhää oppia, jota hän oli saarnannut, vihasivat häntä, -joka oli elämänsä uhrannut tämän opin levittämis-työhön. Hänen -sydäntänsä särki tätä nähdessä ja kuullessa ja hän itki murheesta. - -Tuota kauheata melua kesti pitkän ajan ja vaivalla saivat vihdoin -Tavela ja muutamat muut vanhukset raivoissaan olevat kansalaisensa -tyyntymään ja vaikenemaan. - -"Hampaasta hammas ja silmästä silmä -- se on tuomio!" -- sanoi -Tavela, kiivaasti luoden silmänsä munkkeihin. Mutta Wildefried isä -ja hänen toverinsa tuskin hänen sanojansa kuulivat, sillä kansan -vaietessa olivat he taas alkaneet veisata "De profundis". - -Muutamat miehistä löivät nyt kiireesti neljä paalua maahan, kaksi, -kummallekin puolen uhrialttaria, muutaman askeleen päähän siitä. -Sitte he ankarin käsin tarttuivat vankeihin ja laahasivat heitä, -yhden kunkin paalun tykö. - -Wildefried isä katsoi kumppaneihinsa ja huomasi heidän kasvonsa -vaaleiksi kuin talven lumipeite. - -"Jättäkäätte itsenne kaikkivaltiaan Jumalan turviin! Katoovaisen -ruumiimme he voivat surmata; -- mitäpä siitä jos sen tekevätkin, -kun olemme varmat siitä, että kuolematon sielumme kuoltuamme perii -ijankaikkisen onnen ja autuuden. Suokoon pyhä neitsyt teille -kestävyyttä! Muistakaatte tyynesti, että kristityn marttyyrin pitää -heittämän henkensä täydellisellä kärsivällisyydellä pienimmättäkään -valitushuudotta!" - -Wildefried vanhuksen näitä kehoitussanoja puhuessa olivat hänen -vihollisensa sitoneet hänet ja hänen kumppalinsa paaluihin kiinni. -Sen jälkeen he valoivat heitä tervalla ja rasvalla ja kokosivat -heidän ympärillensä olkilyhteitä ja kuivia oksia. - -Wildefried isä kohotti silmänsä taivasta kohden ja rukoili korkealla -äänellä suomeksi: "Taivaan Herra, älä hylkää näitä erehtyneitä -ihmisiä heidän julmuutensa tähden! Pyhä Olavi, Henrikki pyhä -ja te kaikki muut pyhimykset! -- rukoilkaatte ristiinnaulittua -Vapahtajaamme, että Hän lähettää kelvollisia työmiehiä tälle -työ-alalle, jonka nyt jätän, jotta ei tämä pyhän uskomme uudisasutus -jää kylmille!" -- Luoden silmänsä toisiin munkkeihin lisäsi vanhus -vahvasta luottamuksesta ja voiton riemusta paisuvalla äänellä: -"Rakkaat veljeni! Kaikukoon vielä kerran ylistysvirtemme! Laulakaamme -viimeinen kerta tässä elämässä 'Gloria Deo!'" [Nämä latinankieliset -sanat kuuluvat suomeksi: Kunnia (olkoon) Jumalalle!] - -Yhdistetyin äänin lauloivat munkit nyt tuon juhlallisen ja kauniin -katolisen kirkkohymnin "Gloria Deo". Mutta pian näiden Jumalata -ylistäväin uskon-sankarien äänet vaikenivat. -- Oljet ja kuivat oksat -olivat jo sytytetyt silloin kuin he alkoivat ylistyshymninsä; sakea, -henkeä tukahduttava savu nousi ilmaan. Ei aikaakaan, niin leimahtivat -mainitut sytykkeet ynnä munkkien vaatteet ilmituleen. Valkea paloi -räiskyen, ikäänkuin iloiten harvinaisesta saaliistaan. Ylistysvirren -sävel tukehtui tulen räiskinään. Kuluipa vielä muutamia hetkiä, niin -jo päättyivät onnettomain tuskat ja heidän kuolemattomat sielunsa -lentää liitelivät iloiten taivaallisen isän armorikkaasen helmaan. -Todellisina kristittyinä marttyyreinä he kuolivat kaikki neljä: -ei lähtenyt pienintäkään valitushuutoa, ei heikointakaan tuskan -huokausta heidän huuliltansa. - -Hämäläiset katselivat muutaman hetken äänettöminä noita oudontapaisia -kokkoja. Kuumeentapainen ilo loisti heidän silmissänsä. Heistä -tuntui siltä, kuin olisi koko tuo outo, vihattu usko, jota heille -vastoin heidän tahtoansa tyrkytettiin, kaikkine temppuineen päivineen -palanut poroksi noiden munkkien kanssa. Pian he ilmoittivatkin -ilonsa kimakkailla huudoilla ja rupesivat taas hurjasti hyppimään ja -käsiänsä heiluttamaan. Aseitansakin miehet taas kalskuttelivat. - -Tätä melua kesti pitkän ajan, kunnes se vihdoin Tavelan käskystä -taukosi. - -"Tuokaatte teuraat tänne!" -- käski hän. - - - - -Kuudes luku. - - -Tuskin oli Tavela ehtinyt antaa tämän käskyn, kuin eräs -pitkävartaloinen mies julmasti ulvoen ja huutaen hirmuisella -vauhdilla tulla töyttäsi oikealta teurastuspaaden luoksi. Hänellä -oli tuuhea parta ja hänen pitkät kampaamattomat hiuksensa killuivat -alas hänen hartioillensa. Lakkia hänellä ei ensinkään ollut päässä. -Muuten oli hän puettu mustiin lammasnahkaisiin vaatteisin, mutta -nahat olivat rikkinäiset ja repaleissa, jotta paljas päivettynyt iho -loisti reikien läpi. Polvesta alaspäin olivat hänen pitkillä mustilla -karvoilla peitetyt säärensä paljaat; hän kävi myös avojaloin. - -Oikeassa kädessänsä kantoi tämä ulkomuotonsa kautta hirmua ja kauhua -nostava mies, jonka haaveksivat silmät pyörivät päässä niinkuin -raivoissaan olevan mielipuolen, pientä alastonta poikalasta, -vasemmassa heilutteli hän pitkää puukkoa. - -Kohta miehen jäljissä hyökkäsi eräs nuorenpuoleinen nainen hapset -hajallansa samalta sivulta paaden tykö. Naisen kasvot olivat -kalpeat ja hänen silmänsä kuvasivat katkerinta tuskaa ja syvintä -toivottomuutta. Mutta hän ei itkenyt, sillä hän oli jo itkenyt niin -paljon ja niin katkerasti, että kyyneleiden lähde oli kuivunut. Ei -kuulunut hänen huuliltansa valitus-ääntäkään; hän vaan änkkäsi ja -ähkyi niinkuin se, joka on pakahtumaisillaan. Sanomattomalla mielen -vimmalla törmäsi hän äsken paikalle saapunutta miestä vastaan ja -tarttui molemmin käsin lapseen, silminnähtävästi ponnistaen kaikki -voimat, mitkä hänellä vielä oli jälellä, saadaksensa lapsen irti -miehen kourista. - -Mies laski puukkonsa teurastuspaadelle ja tarttui vasemmalla -kädellään naisen käsiin. Kiivaan ottelun jälkeen saatuansa ne -irroitetuiksi, viskasi hän viimeiset voimansa menettäneen naisen -ankaraa vauhtia sivulle päin. Nainen kaatui, löi päänsä kovasti -kiveen ja meni tainnoksiin. - -Tämän tehtyänsä otti mies taas puukon paadelta ja rupesi lukemaan -eriskummallisia loihturunoja, kuitenkin niin epäselvästi, ett'eivät -lähinnä seisovatkaan voineet saada selkoa siitä, mitä kaikkia -sanoja hän saneli. Sen ohessa teki hän oudonmuotoisia liikunnoita -ruumiillansa; toisinaan hypähti hän kaksin jaloin ylös maasta -useammat kerrat peräkkäin. Vihdoin hän vaikeni ja katseli pyörivin -silmin kaikkialle ympärillensä. Hän oli väsynyt; vaahto valui hänen -huuliltansa. - -"Mitäpä korven Kelolla nyt lienee mielessä?" -- kyselivät muutamat -lähellä seisovat miehet. - -"Älkäätte häntä häiritkö! Hän on par'aikaa haltioissaan" -- sanoivat -toiset. - -Mutta Kelo ei ollut kuulevinaankaan, mitä hänestä puhuttiin, -vaan rupesi uudestaan jupisemaan loihtusanojansa ja tekemään -taikatemppujansa. - -Mikä mies oli Korven Kelo ja mikä hänellä ammattina: Hän oli kuuluisa -ja kansan suuressa arvossa pitämä loihtija, joka -- niin vakuutettiin --- lukemalla helposti sai taudit ja muut paheet poistetuiksi niin -hyvin ihmisistä kuin eläimistä. Hän noitui varastettuja tavaroita -takaisin niiden omistajille ja luki milloin maksusta, milloin -ystävyydestä niihin sellaisia sanoja, että ken niitä vast'edes -yritti varastamaan, hän oli kuoleman oma. Vieläpä sanottiin hänen -"sanansa" olevan niinkin voimalliset ja hänen taitonsa niin suuren, -että hän lukemalla ja noitatempuillansa toimitti onnellisuutta -- -erinomattain naimaonnea -- niille, joille hän tahtoi onnea toimittaa, -mutta kirousta ja onnettomuutta niille, jotka hän tahtoi tehdä -onnettomiksi. Kaikki ihmiset uskoivat, että hänen henkensä oli -salaisessa, ylenluonnollisessa yhteydessä jumalien kanssa, sillä -hän toisinaan myös aivan täsmälleen ennusti vasta tulevaisuudessa -tapahtuvia asioita. - -Kaiken tämän lisäksi oli hän kiivain ja ankarin kristinuskon vihaaja -näillä seuduilla. Piispan ratsuväelle oli hän ollut kauhuna, sillä -missä hän vaan pääsi tilaisuuteen sitä tekemään, tappoi hän heitä -milloin iskien heitä miekalla, milloin jostakusta piilopaikasta -ampuen heitä joutsen vasamalla. Monta ratsumiestä oli näin saanut -surmansa hänen kauttansa, ja surmattujen kumppalit elivät hänen -tähtensä alituisessa pelvossa, sillä Kelo oli alinomaa liikkeellä, -niin yöllä kuin päivällä, väliin siellä, väliin täällä. Siitä syystä -päättivät piispan ratsumiehet jos jollakin tavalla surmata hänet: he -ajoivat vuosikausia häntä takaa, niinkuin sutta ajetaan, mutta kaikki -heidän ponnistuksensa olivat tyhjään rauenneet. Kelo tunsi kaikki -metsän polut. Yönsä hän vietti milloin yhdessä, milloin toisessa -ladossa, milloin jonkun kaatuneen puun juurten suojassa. Ainoastaan -salaa hiipi hän kansalaistensa taloihin ja tölleihin ruokavaroja -keräämään, noitatemppujansa tekemään ja samalla vihollisiansa -väijymään. Jos hyvin sattui, oli hän lähettänyt heistä yhden taikka -kaksi Manan maille, ennenkuin taas pakeni metsiin. Tällä tavoin -elettyänsä monta vuotta oli häntä ruvettu nimittämään Korven Keloksi. - -Hän oli nyt uudestaan alkanut lukea loihtusanoja ja tehdä -taikatemppuja. Tätä menettelyä kesti siksi, että vaahto toistamiseen -tuprusi esiin hänen huulillensa, jolloin hän taas väsyneenä -lepäsi muutaman hetken, katsoen läsnäoleviin entistä hurjemmilla -silmäyksillä. - -Korven Kelon näin levätessä rupesi lapsi itkemään. Mutta kohta -kouristi Korven Kelo kovalla kourallaan sitä niin kovasti, että se -taas meni tainnoksiin. Sitte huusi hän sähisevällä äänellä kansalle: -"Jumalien tahto on että tämän lapsen pitää kuoleman! Tuo vanha -kirottu mustatakki pesi sen samana aamuna, kuin me poltimme hänen -kurjan rukoushuoneensa; se on viimeinen niistä lapsista, joita hän -on pessyt saastaisessa vedessä. Sentähden teurastan sen nyt merkiksi -siitä, ett'ei tuollaista jumalatointa tointa enää milloinkaan -täst'edes toimiteta näillä seuduilla. Paljon on minulla ollut puuhaa -saadakseni tämän pennun valtaani! Äiti, senkin konna, oli kätkenyt -lapsen. Sittekin kuin vihdoin lapsen olin löytänyt, tappeli tuo hupsu -vielä kanssani niin hurjasti kuin metsän peto ja juoksi huutaen ja -kiljuen perässäni aina Pyhäjärven rannalle asti. Kuinka lie päässyt -kuotus järven yli, en tiedä. Eihän siinä näkynyt muuta venettä sillä -paikalla kuin minun veneeni." - -Loihtija vaikeni hetkeksi ja loi kiukusta säihkyvät silmänsä vielä -tainnoksissa olevaan äitiraukkaan. - -Sitte loihe hän taas lausumaan: "Ukko vihaa tätä lasta, kaikki -taivaan, metsän ja veden haltijat vihaavat sitä! Se on nyt -teurastettava ja sen veri vielä kuumana sekoitettava Pyhäjärven -veteen, jotta jumalat tämän kautta suostuisivat meihin, entisen -suuttumuksensa heittäen. Antakaatte tänne pyhät astiat!" - -Eräs miehistä laski paadelle kaksi suurenmoista hopeista astiaa. - -Loihtija polvistui nyt paaden eteen ja pani lapsen selällensä -makaamaan paadelle. Sitte kohotti hän ilmaan vasemman kätensä, jossa -terävä puukko kiiltää kimalteli kokkojen valaisemana. Mutta juuri -kuin hän oli työntämäisillään puukon lapsen sydämeen, tarttui joku -takaa hänen käsivarteensa ja esti häntä lyömästä. Estäjä oli Lyyli, -joka äkkiä oli hyökännyt paikalle. Saatuansa iskun estetyksi, työnsi -hän loihtian syrjään ja asettautui hänen ja lapsen väliin. - -Kaikki säikähtyivät tästä odottamattomasta tapahtumasta. -Tyytymättömyyttä ja suuttumusta osoittavia ääniä kuului monelta -taholta. - -Mutta Lyyli puhui milt'ei uhkaavalla äänellä: "Sinä et saa teurastaa -tuota viatonta lasta, Korven Kelo! Kuuletko -- minä kiellän jyrkästi -sinua sitä tekemästä! Mulkoittele vaan silmiäs -- Liuksialan Lyyli -ei pelkää sinua. Koetappas lyödä minua puukollas, jos uskallat! -Taikka piteleppäs _minua_, niinkuin pitelit tuota vaimoraukkaa, -joka puolikuolleena makaa tuolla kivien raossa! Tuossa seisoo enoni --- etkö usko häntä tarpeeksi voimalliseksi kostamaan minua vastaan -tehtyä loukkausta?" - -Tyytymättömyys paisui kansassa. Moniaalta kuului uhkauksia Lyyliä -vastaan ja kaikkialla huudettiin, ett'ei nuoren neidon, vaikkapa hän -olikin rikas ja mahtava, sopinut koettaa estää pyhien jumalien tahtoa -tapahtumasta. Korven Kelo, loihtija, oli raivoissaan. - -Sinä hetkenä astui Hatanpään Heikki teurastuspaaden luoksi. Hän -kantoi oikeassa kädessään miekkaa, jonka hopeaiseen kahvaan oli -kiinnitetty kiiltäviä hohtokiviä. - -Lyötyänsä miekkansa lappeella paateen niin kovasti, että kajahteli -ylt'ympäri, ärjäsi hän loihtijalle: "Jos vaan sakari-sormellasikin -kajoot Lyyliin, niin hakkaan sinun ruumiisi, Korven Kelo, -niin pieniksi palasiksi kuin pienimmät kokkareet kevätkylvöön -valmistetussa pellossa. Sitte syötän sinun mäsäksi muserretut luusi -ja sirpaleiksi särjetyn lihasi koirille, jotta ei sinun henkiraukkasi -Manalassakaan saa majaa, vaan syöstään ikuisiksi ajoiksi julmain -Syöjätärten kiusattavaksi! Kautta kaikkien jumalien vannon näin -tekeväni!" - -Ylpeä hymyily leikki Lyylin huulilla kun hän loihtijalle lausui: -"Mitäs sanot tästä puolustajastani? Etpä tietäne, että hän ja setäni -tänään valittiin päälliköiksi sotaan kristityitä vastaan?" Korven -Kelo vapisi vihasta, hänen silmänsä tulistuivat veripunaisiksi -ja olivat tunkea ulos kuopistansa, kasvot ja huulet muuttuivat -maksankarvaisiksi. Puukko putosi hänen kädestänsä. - -Kansan levottomuus oli suuri, suuttumus yleinen. - -"Älä lue kiroussanoja ylitsemme korven Kelo? Eihän syy tähän -jumalattomuuteen ole meissä! Meidän tahtomme on että lapsi -teurastetaan!" -- huudettiin. - -Kamalalla, tuskin kuuluvalla äänellä sähisi loihtija Lyylille: "Mene -pois Lyyli! Minä en tahdo sinulle mitään pahaa! Tuo vaimo kävi joka -päivä rukoushuoneessa messua kuulemassa; hän olisi kuolemankin -ansainnut." - -Lyyli kääntyi nyt enonsa puoleen sanoen: "Rakas eno kultani! Pelasta -minun tähteni, oman Lyylisi tähden, tuo viaton lapsi kuolemasta! -Muuten et saa konsanaan enää nähdä minua iloisena, et kuuna -milloinkana! Jos tuo lapsi tapetaan, niin täytyy minunkin kuihtua ja -kuolla murheesen. Sitäpä se taisi ennustaakin tuo ammuttu lokki, joka -putosi alas jalkaini eteen." - -Tavelan synkistyneet kasvot olivat vähitellen, hänen ihanan -holhotyttärensä sanoja kuunnellessansa, muuttuneet leppyisemmiksi. -Mutta kun Lyyli lopuksi rupesi puhumaan lokista, niin vavahti Tavela -äkisti niinkuin häntä olisi peitsellä pistetty ja samassa hänen -muotonsa muuttui kovin murheelliseksi. Luomatta silmiänsä Lyyliin -vastasi hän nuhtelevalla äänellä: "Mihin kaikkiin sinun hurjuutesi -saa sinua vietellyksi! Onko tuo laidallista, ettäs sekaannut -tällaisiin asioihin! Tämä nyt on minulle siitä, että olen ollut -liiaksi hellä sinua kohtaan! Niinhän se liiallinen hellyys itsensä -kostaa! -- Kuulithan että Korven Kelo äsken sanoi, jotta meidän -jumalat vaativat lapsen kuolemata sovitukseksi siitä, että niin moni -tässä läsnä olevista on antanut kristittyjen viekotella itseänsä -tunnustamaan heidän muukalaisia jumaliansa." - -Lyyli nojautui alas paasta kohden, otti lapsen syliinsä ja hyväili -sitä. Lapsi aukasi silmänsä, tosin vaan hetkeksi, -- jonka kuluttua -hän ne taas sulki, mutta Lyyli oli jo ehtinyt näkemään niissä niin -sydäntä musertavaa tuskaa ja peljästystä, että hän itse oli puhjeta -itkuun. - -"Ei! ei! Se ompi mahdotonta!" -- huudahti hän ja kyyneleet tunkivat -esiin hänen silmistänsä. "Eivät meidän hyvät jumalamme voi -vaatia, että tämä kaunis, viaton lapsi murhataan! Korven Kelo on -siinä asiassa kovin erhettynyt, sen voin vakuuttaa teille, armas -setäni! Voi, lahjoittakaatte minulle tämä pienokainen! Varmaankin -minä hänestä kasvatan kelpo sankarin, joka kerran kovasti kostaa -kristityille kaikki heidän pahat tekonsa. Niinhän se on: kansansa -kostaja ja pelastaja tästä pojasta kerta tulee! Ettekö suo minun -pitää häntä, eno kulta? Hennotteko kieltää rukoustani?" Vanha Tavela -oli hämillänsä. - -"Mitenkä yksipäinen sinä olet!" -- tiuskasi hän äkäisesti. -- -"Pitäisihän sinun ymmärtämän, ett'ei tämä ole minun yksityinen -asiani. Koko kansaa tämä asia koskee; kansa siis kokonaisuudessaan -päättää ja määrää mitenkä tässä on meneteltävä." - -"Anna lapsi tänne! Sen pitää kuoleman, sillä pyhät jumalamme vaativat -sen verta!" -- kiljasi loihtija. - --- "Anna lapsi heti paikalla Korven Kelolle, sinä ylpeä hupsu! -- -Muuten me sinut kivitämme taikka poltamme! -- Tottele heti kohta!" - -Tällaisia kiivaita uhkauksia kuului kaikkialla. Kansa oli hurjistunut. - -Lyyli vaaleni, mutta hänen silmänsä säteilivät. Hän loi ne Hatanpään -Heikkiin ja näiden nuorten katseet sulautuivat muutamaksi hetkeksi -toisiinsa. He eivät sanaakaan vaihtaneet, mutta kuitenkin ymmärsi -Heikki heti mitä apua Lyyli toivoi häneltä saavansa. Hän kääntyi -kansan puoleen ja sanoi ankaralla äänellä: "Mitä kuulenkaan! -Te uhkailette Liuksialan Lyyliä -- ja mistä syystä? Siitä että -hänellä on hellä ja armahtavainen sydän, että hän tahtoo pelastaa -tuon pienen lapsen, jonka Korven Kelo selvästä _erhetyksestä_ on -määrännyt kuolemaan. Yksin se seikka jo, että Liuksialan Lyyli tahtoo -häntä kasvatiksi, on tarpeeksi riittävä syy siihen, että lapsi -säästetään... Te ette tahdo sitä? Niinpä niin! -- Hoi Hatanpään -miehet! Tulkaatte luokseni kaikki, kaikki alustalaiseni ja ottakaatte -aseet mukananne! Jos minun täytyy väkivallalla suojella tuota lasta, -niin pitää tässä vuotaman verta niin runsaasti, että sen tulva nousee -nilkkoihimme asti!" - -Nyt nousi hirmuinen meteli ja kaikki miehet riensivät noutamaan -aseitansa. Kiivaita huutoja ja kirouksia kuului kaikkialla. Lävitse -väentungoksen tunkivat Hatanpääläiset rakastetun isäntänsä luoksi. He -olivat tottuneet ehdottomasti luottamaan hänen rehellisyyteensä, aina -täydellisesti vakuutettuina siitä, että se asia, jota hän puolusti, -oli oikea ja hyvän omantunnon vaatimusten kanssa yhtä pitävä. Heitä -oli lähes kaksi sataa miestä. - -Sill'aikaa oli Tavela lähestynyt Korven Keloa ja kuiskannut hänelle -muutamia sanoja korvaan. Loihtija ensin katsoa tuijotteli häneen -suurin silmin, pudistaen vastenmielisyyden merkiksi tuimasti -päätänsä, mutta Tavelan hänelle uudestaan jotakin kuiskattua -nousi Korven Kelo ylös teurastuspaadelle ja antoi käsiänsä ilmaan -kohottamalla kansalle merkin siitä, että hänellä oli sille jotakin -sanottavaa. Mutta meteli ja häirinki olivat niin suuret, että -ainoastansa ani harvat huomasivat Korven Kelon antaman merkin. -Sentähden toi Tavela lähinnä olevasta kokosta pitkän tulisoihdun -ja antoi sen loihtijalle. Kun tämä jonkun hetken oli heiluttanut -tulisoihtua päänsä yli, taukosi melu ja kukin kallisti korvansa -kuullaksensa rikkiviisaan tietäjän puhetta. - -Korven Kelo alkoi sanella: "Tuo lapsi jääköön elämään, koska -Liuksialan Lyyli niin tahtoo! Löytyy eräs keino, jonka kautta -saadaan kirous poistetuksi siitä ja jumalat sovitetuiksi. Tavela -kertoi minulle, että hänellä on varana erinomattain oivallisia -teuraita tälle juhlalle. Kun ristinmerkki tuon lapsen otsasta pestään -pois parhaimman oriin sydänverellä, niin sillä keinolla saadaan -taivahinen pilvien pitäjä leppymään ja lapsi pelastetuksi kirottujen -kristittyjen jumalien kovista kourista. Taluttakaa siis heti teuraat -tänne!" - -Niitä oltiinkin jo Tavelan edellä antaman käskyn johdosta noutamassa, -ja kova hevosten hirnunta kuului, ja kohta talutettiin oriita, -kauniimpia mitä voipi nähdä, teurastuspaikalle. - - - - -Seitsemäs luku. - - -Lyyli oli lapsi sylissään rientänyt lapsen vielä tainnoksissa -makaavan äidin luo. Annettuansa lapsen eräälle palvelusneidollensa -pidettäväksi, kumartui hän vaimon puoleen ja koetti saada häntä -tointumaan. Mutta kun tämä toimi ei tahtonut hänelle onnistua, käski -hän Heikin, joka seisoi siinä lähellä, toimittamaan sangollisen -viileätä vettä. Kun hän sitte oli pessyt haavat onnettoman päässä -verestä puhtaiksi ja hieronut hänen otsaansa ja käsiänsä vedellä, -niin tämä virkosi, aukaisi silmänsä ja huokasi syvään, niin syvään -kuin yksin rakkaan lapsensa kadottanut äiti voipi huoata. - -Kovin iloissaan tästä menestyksestä sanoi Lyyli vaimolle, hyväillen -häntä niin hellästi, kuin olisi hän ollut hänelle läheinen -sukulainen: "Ole huoletta vaan -- lapsesi vielä elää! Eihän kukaan -enää sille pahaa tee eikä sinullekaan! -- Ole täydellisesti -rauhoitettu! -- Eiväthän nuo haavatkaan päässäsi ole kovin -vaarallisia. Minä olen ne nyt pessyt ja sitonut. Toivoni mukaan ne -pian paranevat, kun, Liuksialaan tultuamme, toimitan niihin sopivia -voiteita." - -Vaimo kohosi istumaan ja katseli hajamielin ympärillensä. Ainoastaan -hämärästi ja epäselvästi hän muisti, mitä oli tapahtunut. Hän painoi -oikean kätensä otsaansa ja rupesi ajatuksiansa järjestelemään. - -Lyyli otti lapsen palvelustytöltänsä ja laski sen äidin syliin. - -"Tässä hän nyt on, tuo armaasi!" -- sanoi hän. "Hänkin on jo -tointunut. Huomaappas, kuinka hellästi hän katsoo sinuun!" - -Raikas ilon huuto läksi äidin huulilta. Hän otti lapsen syliinsä ja -painoi sitä kuumeentapaisesti rintaansa vastaan. Sen ohessa hän itki -ilosta. Vähitellen hän toki rauhoittui ja nousten seisoallensa lausui -hän Lyylille: "Minun pitää nyt viedä lapsi kotiin. Tuon huivin, jonka -olet käärinyt sen ympäri, lainaan sinulta, mutta kyllä sen taas -toimitan takaisin. Jää nyt hyvästi!" - -Lyyli esti häntä menemästä. - -"Sinä et saa lähteä vielä. Etkä sinä nyt yksin jaksaisikaan lapsi -sylissäsi kävellä kotiin." - -Vaimo olikin ensi innossaan arvannut voimansa suuremmiksi, kuin -ne todella olivat. Nyt jo rupesi hänen päätänsä heikkoudesta -pyörryttämään ja hänen täytyi istua kivelle. - -"Mennään sitte yhdessä" -- jatkoi Lyyli puhettansa. -- "Minäkin -jo pian lähden täältä. Aikomukseni onkin ottaa sinut kanssani -Liuksialaan." - -"Kuinka? Kuuluun Liuksialaanko?" -- kysyi vaimo ihmetellen. - -"Niinpä aivan. Olen kuullut kerrottavan, että miehesi muutti Manalaan -jo ennenkuin lapsesi olit ehtinyt synnyttääkään ja ettäs tätä nykyä -elät mitä kurjimmassa köyhyyden tilassa. Minulla on tarpeeksi -tavaroita itselleni, sinulle ja lapsillesi. Tahtoni onkin se, että -tuo poikasi kasvatetaan minun kodissani, jotta saan sitä pitää -silmällä." - -Huomattuaan äidin kasvojen vuolteissa levottomuutta, lisäsi Lyyli -suloisesti hymyillen: "Älä pelkää, että aion sinulta riistää lapsesi. -Empä suinkaan! Kyllä sinä häntä saat pitää ja kasvattaa; -- kuitenkin -sillä ehdolla, ettäs elät ja olet minun luonani. Minulla onkin tuohon -poikaan yhtä suuri oikeus kuin sinulla, sillä minä olen pelastanut -sen kuolemasta." - -"Vai sinäkö sen pelastit! Enkä minä vielä ole kiittänytkään sinua -siitä!..." - -"Jääkööt kiitokset toistaiseksi!" -- keskeytti häntä Lyyli. -- "Vaan -mikä on pojan nimi?" - -"Antero" --. - -"Antero! Sehän on kristillinen nimi! Kyllä meidän pitää antaman -hänelle joku toinen sopivampi nimi! Mitäs sanot, jos nimittäisimme -häntä Viikiksi? Viikki on minusta hyvin kaunis ja mukava nimi." - -"Toinenko nimi?" -- sanoi vaimo vavahtaen. Katsottuansa arasti -ympärillensä lisäsi hän kuiskaavalla äänellä: "Etkö tiedä, että minä -olen kristitty?" - -"Tiedän kyllä, ettäs olet sen verran kristitty, kuin useat muutkin -meistä olivat kristityitä, niin kauan kuin Tuomas piispan ratsuväellä -oli valta täällä" -- vastasi Lyyli. - -"Ei, ei! -- Asia ei ole ymmärrettävä siltä kannalta!" -- huudahti -vaimo laskien kätensä sydämellensä. -- "Minä olen ajatusteni ja -tunteitteni puolesta todellinen kristitty. Hamaan kuolemaani saakka -olen muistava jok'ainoan sanan, jonka Wildefried isä on minulle -puhunut, ja kätkevä hänen viisaat neuvonsa ja opetuksensa sydämeeni. -Minä en salli, että lastani nimitetään muulla nimellä kuin sillä, -minkä hän kasteessa on saanut." - -Lyyli katsoi häneen kummastelevin silmin. - -"Sinä haaveksit syystä että nyt olet sairas ja heikko! Kylläpä -tuollaisista pahanpäiväisistä houreista pääset, kun tulet terveeksi!" --- vakuutti Lyyli. - -"Pidätkö minua niin kevytmielisenä?" - -"En sinua ensinkään pidä kevytmielisenä, vaan luulen ja tiedän, -että raskaat murheesi ovat saaneet sinun haaveksimaan kaikenmoisia -hullutuksia, joista tuo vanha mustatakki muukalainen on jaaritellut -sinulle!" - -"Älä puhu siten! Sanasi loukkaavat kovasti mieltäni!" - -"Olkaamme siis siitä asiasta puhumatta! -- Nimitä sinä vaan poikaasi -Anteroksi, jos niin mielit... sitä en kiellä sinua tekemästä. Mutta -minä nimitän kuin nimitänkin häntä Viikiksi. -- Vaan johan ollaan -teurastamis-toimissa! Minunkin pitää mennä noutamaan teurasraavaan -verta." - -Lyyli otti pienen hopeisen maljan taskustaan. Samassa huudahti -teurastuspaaden luona seisova loihtija: "Missä on lapsi? Tuokaatte se -heti tänne!" - -Surkealla valitushuudolla vastasi pelästynyt äiti tähän kysymykseen. -Vavisten koko ruumiissansa sulki hän lapsensa syliinsä. -- Eräs vanha -talonpoika tuli lasta noutamaan. - -"Anna lapsi minulle!" -- sanoi talonpoika. - -"En! en! -- Voi lapsi raukkani! -- En anna sitä sinulle. Mitä sillä -tekisitkään? En anna!" -- änkkäsi äiti, jonka vaaleasta otsasta tuska -pusersi raskaita hikipisaria. - -"Mitä sillä teen? No vienpä sen Korven Kelolle, joka pesee siitä -kirouksen pois" -- vastasi talonpoika. - -"Korven Kelolleko! Voi kaikki taivaan pyhät! Ei ole lapseni tehnyt -mitään pahaa eikä hänessä asu kirousta! En anna lastani... en -kenellekään!" - -Melkein mielipuolena tuskasta ja kauhistuksesta katseli vaimo -ympärillensä nähdäkseen, mistä hän lapsinensa parahiten pääsisi -pakoon. Hän tunsi itsensä kyllin vahvaksi juoksemaan, juoksemaan niin -kovasti ja vikkelästi, ett'ei kukaan häntä saavuttaisi! - -Lyyli kumartui vaimon puoleen ja puhui päättävällä äänellä hänelle -korvaan: "Anna heille lapsi, he eivät tee sille pahaa! Älä ärsytä -heitä! Jos he joutuvat raivoon, niin teurastavat sen heti paikalla, -enkä minä ota toistamiseen pelastaakseni sen henkeä syystä, ett'ei se -toimi minulle enää onnistuisi, jos häntä yrittäisinkin pelastamaan!" - -Nämät sanat sanottuansa irroitti hän lapsen äidin helmasta ja antoi -sen talonpojalle, joka viipymättä vei sen Korven Kelolle. Lyyli astui -nyt myös teurastuspaasta lähemmäksi. - -Kansa oli hyvissä mielin siitä, että loihtija oli päättänyt antaa -lapsen elää. Harva läsnä olevista oli niin julmamielinen, että hän -paljaasta verenhimosta olisi suonut näkevänsä lapsen teurastettavan. -Loihtijan mahtisana se se oli saanut heidät raivoon. Sillä niin suuri -oli heidän luottamuksensa häneen, että siinä olisi syntynyt verinen -tappelu, jos loihtija yhä olisi väittänyt, että jumalien tahto oli, -että lapsi piti teurastettaman. Nyt olivat kaikki iloiset siitä, -että tämä asia oli saatu päätteesen tuollaista julmaa verileikkiä -välttämällä. - -Noita oivallisia teurastusraavaita tahtoi jokainen läheltä nähdä ja -tarkastella. Väen tungos niiden ympärillä oli suuri. Niin pulskia -oriita moni ei ollut eläissään ennen nähnyt. - -"Tuhat tulimmaista! Ovatpa nuo mainioita hevosia! Katsokaapas tuota -valkean-karvaista viisivuotiasta! Siinä on juhtaa niin paljon kuin -kahdeksassa!" -- huudahti yksi. - -"Entäs tuo musta tähtiotsa! Moista ratsua ei löytyne sadan penikulman -päässä!" -- sanoi toinen. - -"Voiton kaikista ottaa kuitenkin tuo tummankarvainen raudikko! -Jos saisin ottaa yhden noista kaviokonteista omakseni, niin sen -ottaisin!" -- väitti kolmas. - -Neljäs piti hiirenkarvaista parempana, viides haalevaa raudikkoa. - -Loihtijan ehdotuksesta valittiin vihdoin neljä hyviksi -hevoskasvattajiksi tunnettua talon-isäntää antamaan lausuntonsa -siitä, mikä oriista oli parhaimpana pidettävä. Näiden tarkastus -päättyi siten, että arvelivat tummankarvaista raudikkoa kaikista -etevimmäksi. Se oli siis ensin teurastettava. Mutta ennenkuin -ryhdyttiin teurastamispuuhiin, luki loihtija taas suuren joukon -loihtusanoja, sen ohessa kamalasti tuijotellen silmillänsä ja tuon -tuostakin joutuen haltioihinsa. Kun vihdoin kaikki tarpeelliset sanat -olivat sanotut ja rukoukset luetut, talutettiin raudikko pyhän paaden -luo ja sen jalat sidottiin köysillä yhteen, jotta se kaatui. Sitte -iski Tavela muutamin taikasanoja jupisten pitkän teurastuspuukon sen -sydämeen. - -Tärkeä asia tässä toimituksessa oli se, ett'ei yhtäkään veren pisaraa -teurasraavaasta pääsisi vuotamaan maahan. Siksi vaadittiinkin -erityistä taitoa ja harjaantumista teurastajalta ja teurasraavas -pidettiin sellaisessa asemassa, että veri helposti pääsi vuotamaan -niihin pyhiin astioihin, joita muutamat lähellä seisovat miehet sitä -varten pitivät varalla. - -Näin kauaksi oli ehditty teurastustoimissa sinä hetkenä, jolloin -lapsi kannettiin Korven Kelolle. Otettuansa sen vastaan, katseli -loihtija sitä säihkyvin silmin. Hänen kasvonsa synkistyivät, hänen -sieramensa laajentuivat ja hänen raskaasti hengittäessänsä aaltoili -hänen rintansa. Selvä oli, että verenhimo uudestaan oli vallannut -hänen. - -Tämän huomattuansa huudahti Tavela hänelle: "Kiiruhdappas pesemään -lapsen päätä! Mitä kuumempi veri on, sitä suurempi voima siinä asuu, -sen muistanet". - -Silminnähtävällä vastenmielisyydellä teki loihtija, niinkuin Tavela -käski hänen tehdä. Lukien sopivia loihtusanoja ja noituen ja uhaten -kristittyjen jumalia, vaatien niitä luopumaan pois lapsesta, pesi hän -lapsen pään ja rinnan teurasraavaan verellä, jonka jälkeen hän antoi -sen Lyylille, joka vei sen pelvosta puolikuolleelle äidille. - -Sen jälkeen nousi loihtija taas teurastuspaadelle ja huusi korkealla -äänellä: "Tulkoot nyt myös kaikki muutkin, joihin kristityt -mustatakit ovat lukeneet sanoja ja tehneet ristinmerkkejä rinnalle, -tänne puhdistamaan itseänsä! Itse taatto taivahinen vaatii sitä ja -sitä vaativat kaikki jumalamme! Ennenkuin niin on tapahtunut, ei -huoli Pyhäjärvi juoda teurasraavaan verta eikä tuli syödä syöttilään -lihaa!" - -Suuri oli niiden joukko, jotka nyt riensivät "puhdistamaan" itseänsä -pirskoittamalla teurasraavaan pyhää verta otsaansa ja kiireellensä. -Niiden joukossa olivat Heikki ja Lyylikin. - -Tämän tapahtuessakin luki viisas loihtija mahtavia sanoja ja saneli -kiivaita kirouksia niille, jotka vast'edes antautuisivat vieraiden -jumalien palvelukseen. - -Jälellä olevatkin teurasraavaat tapettiin sitte. Kaikki sisukset ja -sydämykset heitettiin tuleen. Sitä varten olikin nuo kaksi lähellä -seisovaa kokkoa tehty muita suuremmiksi, että teurasraavaitten -sisukset niissä helposti voisivat palaa poroksi. Mutta kaikki veri -säilytettiin visusti ja suurimmalla huolella. - -Jo ompi mainittu, että Lyylillä oli pieni hopeinen malja, jossa hän -aikoi säilyttää teurasraavaan pyhää verta. Kaikilla muillakin oli -jonkunmoinen pieni astia sitä varten varalla: rikkaimmilla hopeasta -tahi vaskesta, köyhemmillä sarvesta, puusta taikka tuohesta tehty. - -Yksi juhlan tärkeimmistä tempuista oli nyt tehtävänä: matkue -Pyhäjärven rannalle. Pyhäjärven aaltoihin oli teuraitten veri -sekoitettava; ne rukoukset, jotka sen rannalla rukoiltiin, olivat -taivahiselle Ukolle ja muille jumalille muita rukouksia otollisemmat. - -Kaikki olivat valmiit matkaan; loihtijan käskyä lähtöön varrottiin. - -Mutta Korven Kelo katsoi, ollen vihoissaan, pitkään lapsen äitiin. -Vihdoin ärjäsi hän julmalla äänellä: "Tuo vaimo ei vielä ole -puhdistanut itseänsä! Ell'ei hän tahdo sitä tehdä, niin pitää hänen -kuoleman!" - -Onneton äiti kyyristyi näitä kuullessaan. Pakanain menettely hänen -lapsensa kanssa oli nostanut kauhua ja hirmua hänessä ja hän oli -lujasti päättänyt ennemmin kuolla kuin kieltää Kristuksen, josta -Wildefried isä oli hänelle saarnannut. - -Huomattuansa uhkaavan vaaran riensi Lyyli vaimon luokse ja pirskoitti -äkkiarvaamatta maljastansa muutamia pisaria verta hänen kasvoihinsa. -Sitte kääntyi hän päättävästi loihtijan puoleen ja lausui: "Tuo vaimo -raukka on liian sairas ja heikko voidaksensa itse tulla pyhää verta -noutamaan, mutta puhdistustoimi, josta puhuit, on nyt tapahtunut -minun kauttani." - -Loihtija puri huuleensa ja antoi käskyn lähtöön. Pyhäjärven rannalle -ehdittyänsä tyhjensi kukin astian, jossa kantoi verta, sen aaltoihin, -tämän ohessa rukoillen itsellensä taivahiselta Ukolta sitä, mitä -hänen parahiten oli tarvis. Talonisännät ja muut, jotka maata -viljelivät, pyysivät kasville sopivaa ilmaa, jotta ohra orastuisi, -kaura kauniisti kasvaisi, nuoret tytöt rukoilivat naimaonnea j.n.e. -Mutta itse Pyhäjärveä pyydettiin antamaan sen aaltoihin laskettua -verta jumalille juotavaksi, jonka tähden rukoukset alkoivat -tämäntapaisilla sanoilla: - - Anna, armas Pyhäjärvi, - Jumalien juomasanko, - Vesisäiliö sävyisin, - Anna taivaan taaton juoda, - Pilvien pitäjän särpiä! - -Mutta ei yksin Ukko jumalaa, vaan muitakin jumalia rukoiltiin tässä -tilaisuudessa. Niin pyysivät kalastajat Ahdilta ja Ahtolan kansalta -hyvää kalaonnea ja talonemännät muistuttivat Pyhäjärven impeä -siitä, että hän pyytäisi Tapion ja Tapiolan väen, kun nämät tulivat -noutamaan vettä ja maistelemaan teurasraavaitten verta, varjelemaan -heidän metsissä ja laitumilla kuleksivaa karjaansa metsänpedoista -ja kaikista vahingoista, jotka eläimiä metsässä kulkiessa voivat -kohdata, soihin ja rämeihin joutumasta y.m. - -Sitte kuin kaikki toimet Pyhäjärven rannalla olivat suoritetut, oli -vaan viimeinen ja iloisin osa juhlasta enää jälellä. Teurastettujen -oriitten ruumiit leikattiin kappaleiksi. Jok'ainoa juhlassa läsnä -oleva sai kappaleen lihaa, jota hän riensi paistamaan jonkun kokon -leimunevassa liekissä. Kaikki luut poltettiin, mutta oriitten -pääkallot pystytettiin pitkien, teurastuspaikan ympärille pystyyn -lyötyjen paalujen päähän. - -Hevosen liha oli pakanallisten esivanhempaimme paras herkkuruoka. -Yksi pätevimmistä syistä heidän vihaansa kristin-oppia ja sen -levittäjiä vastaan oli juuri se, että kristityt papit kielsivät heitä -hevosen lihaa syömästä. Pyhäjärven lähitienoilla asuvat Hämäläiset -eivät olleet moneen vuoteen uskaltaneet syödä hevosen lihaa; eipä -siis ihmettelemistä, että he nyt ensimäistä sopivaa tilaisuutta -hyväksensä käyttäen oikein ahmaamalla kävivät lihavien paistien -kimppuun. Kotoa juhlalle mukana tuodut eväät, mesijuomat ja oluet -otettiin nyt myös esiin, jotta siellä pian syntyi ilmeinen ilo, -suurta melua ja hälinää. - -Lyyli ei jäänyt osaa ottamaan tähän iloon. Heti kuin juhlan -- -niin sanoaksemme -- virallinen osa oli päättynyt, läksi hän -palvelijatartensa kanssa kotiin, vieden mukanansa myös lapsen ja -lapsen äidin. - -Hatanpään Heikki saattoi Lyyliä aina rantaan asti, josta Lyylin -veneellä oli kulkeminen Pyhäjärven vastakkaiselle rannalle, josta hän -Messukylän kautta matkusti kotiin. Heidän rantaa kohti käydessänsä -sanoi Heikki: "Kulunut päivä oli erittäin vaiherikas päivä!" - -"Niinpä oli. Mitäpä tämä kaikki ennustaneekaan? Tuo ammuttu lokki -esimerkiksi!" - --- "Älä ole kauvemmin levoton sen asian tähden, Lyyli!" - --- "Enhän juuri olekkaan levoton... mutta"... "Mutta mitä?" - --- "Niin mitä? Sitä aion sanoa, että on vaikea arvata sellaisia -tapahtumia, jotka vast'edes tulevat tapahtumaan... Luuletko, Arvo, -että olette tarpeeksi voimalliset torjumaan päähänne tuon kristityn -piispan sotajoukot? Kun äsken sanoin jäähyväiset enolleni, näytti -hän sangen levottomalta; sellaisena en ole häntä milloinkaan ennen -nähnyt." - --- "Siitä olen täydellisesti vakuutettu, että voimme estää heitä -pääsemästä Nokian virran yli. Enempää ei ensi aluksi tarvitakkaan. -Kasvamistaan kasvaa joukkomme, miehiä kun turvaamalla tulvaa meidän -avuksemme; ja tiedäthän, että meille on luvattu apua aina Karjalasta -ja Venäjältä asti." - -"Elleivät vaan myöhästyisi nuo etäällä asuvat auttajat." He olivat -nyt saapuneet järven rannalle. Heikki tarttui Lyylin käteen ja sanoi -kuiskaamalla, katsoessaan syvään hänen silmiinsä: "Minun olisi hauska -tietää, otatko sinä mieltyäksesi minuun? Sano se nyt ennenkuin -erkanemme toinen toisestamme." - -"Niin... miksikä sitä pitäisin salassa? Sinä olet urhoollinen ja -jalo mies, Arvo! Kyllä minä sinulle pysyn uskollisena." - -Luoden viehättävän katseen nuorukaiseen, lisäsi Lyyli suloisesti -hymyillen: "Toimita sinä nyt vaan että saamme voiton kristityistä, -kyllä minä sitte otan toimittaakseni että sinä saat voiton -- noista -rikkaan rikkaista ja mahtavista kosijoista, joista enoni alinomaa -puheskelee." - -Tämän sanottuansa hyppäsi hän keveästi veneesen, johon hänen -seuraajansa jo olivat asettuneet istumaan. - -Heikki jäi katsomaan venettä, joka kiireesti kiiti eteenpäin. Pian -se oli ehtinyt toiselle rannalle. Sieltä viittasi Lyyli vielä kerran -jäähyväiseksi huivillansa sulhollensa ja katosi sitten näkymättömiin -rannalla kasvavien leppien taakse. - -Heikin sydän oli suloa täynnä. Nyt oli hän vihdoin Lyylin huulilta -kuullut ne sanat, joita hän niin hartaasti oli toivonut saavansa -kuulla! Mutta näihin sulon tunteisiin sekaantui hänen tahtomattansa -myöskin kaipauksen ja murheen tunteita. Salainen aavistus jostakusta -tapahtumasta, vielä tietämättömästä ja tuntemattomasta turmiosta -valtasi hänen mielensä. Hän koetti karkoittaa nämät ikävät ajatukset -mielestänsä pois, mielikuvituksessaan pukien tulevaisuutensa onnen -kesäistä aamuruskoa loistavampaan pukuun, mutta tuon tuostakin -synkät pilvet asettuivat hänen ja hänen juuri valmiiksi rakentamansa -toivolinnan väliin, jotta hän ei enää voinut sitä nähdä. Lyylin -muotoakaan ei hän osannut kuvata hymyileväksi, iloiseksi, vaan hän -näki hänet vaaleana, sellaisena, kuin hän oli ollut sinä hetkenä, -jolloin vanha Taara oli hänelle veristä kuolemaa ennustanut. Tästä -syystä Heikki pian suuttui itseensä ja soimasi itseänsä akkamaisesta -luulottelevaisuudesta. - -Tultuansa takaisin teurastuspaikalle, ilmoitti Heikki Tavelalle, että -hän kohta aikoi lähteä Nokian virralle, ollaksensa paikallansa, jos -kristityt tekisivät äkkipikaisen rynnäkön. Tavela tarjoutui hänelle -seurakumppaliksi ja molemmat menivät, annettuansa tarpeelliset -käskyt niille miehille, jotka jäivät juhlan viettoa jatkamaan, sille -paikalle, missä pulskat ratsunsa seisoivat suitsimista puihin kiinni -sidottuina. - -Juhlaa viettävien ilo ja riemu uhkaavat jo paisua kohtuullisuuden -rajojen yli. Näiden Ukon juhlain loppupuolella pidettiin usein -hyvinkin raivoisaa ja hurjantapaista elämää. Enemmän kuin kolme -sataa vuotta tässä kerrotuita tapauksia myöhemmin kirjoittaa -uskonpuhdistuksen isä Suomessa, jalo piispa Mikael Agricola, -jonka aikana näitä Ukon juhlia, vaikka muutetussa muodossa, vielä -vietettiin, niistä sanasta sanaan seuraavalla tavalla: - - "Ja quin kevekylvö kylvettin - Silloin Ukon malia iootijn - Sihen haetin Ukon vacka. - Niin loopui pica ette acka. - Siitte paljo häpie sielle techtiin - Quin seke cultin ette nechtin". - -Kun Tavela ja Heikki saapuivat Nokian virralle, tapasivat he -suurimman osan vartijaväestä makaamassa puoleksi sammuneiden kokkojen -ja nuotioiden ympärillä, raskaasen uneen uupuneina. Niin ahkerasti -oli sielläkin Ukon maljoja kallisteltu, että tuskin ainoatakaan -miestä löytyi, joka olisi jonkinmoisella kunnolla kyennyt hoitamaan -vartiotointansa. Tämän nähtyänsä suuttuivat Tavela ja Hatanpään -Heikki kovasti. Mutta mitäpäs viha ja närkästys tässä auttoivat: -pahoista sanoista ei ottanut kuume poistuakseen päihtyneiden päästä. -Ennenkuin nämät väsyneet vartijat olivat unelle suorittaneet -täyden veron, ei olisi mikään voima maailmassa jaksanut tehdä -heistä taisteluun kykeneviä sotureita. Se asia päälliköitä vähän -lohdutti, että kaikki veneet ja lautat edellisenä päivänä olivat -soudetut virran itäiselle rannalle, jotenka suurin vaara äkillisestä -päällekarkauksesta oli poistettu. - -Ukko Tavela oli väsyksissään edellisen päivän monista puuhista ja -toimista. Hän laskeutui lepäämään erään nuotion viereen ja nukkui -pian. - -Hatanpään Heikki oli päättänyt olla valveilla. Huolellisesti -tarkastettuansa vastaista rantaa istahti hän virran äyräälle ja loi -silmänsä sen vaahtoaviin pyörteisiin. Näin istuessaan vaipui hän -pian syviin mietteisiin. Kuka hänen ajatustensa pääesineenä oli, sen -voimme helposti arvata. - -Pian kuitenkin veti jonkunmoinen ryske läheisessä metsässä hänen -huomiotansa puoleensa. Hän katsoi sinnepäin, mutta ei voinut nähdä -mitään arveluttavaa, hän kuunteli tarkasti, mutta ryske olikin jo -tauonnut kuulumasta. - -"Kaiketi oli tuokin tyhjää mielikuvittelua, vaikka olin kuulevinani -jonkun tuolla metsässä taittelevan kuivia oksia" -- jupisi Heikki -itsekseen ja vaipui taas ajatuksiinsa. - -Vanha köykkyselkäinen akka, joka oli piillyt tiheän pensaan takana, -pitkitti matkaansa virran rannalle, jossa työnsi hyvin pienen, -yhdestä ainoasta männyntyvestä tehdyn veneen vesille. Soudeltuansa -sillä suvantoa myöten vastakkaiselle rannalle, veti hän veneen maalle -ja kätki sen leppäviidakkoon. Sitte katosi hän metsään. - -Kenenkään huomaamatta oli Tahalan vanha Taara päässyt Nokian virran -yli. - -Aamurusko samassa koitti idässä ja peipponen alkoi visertää varhaista -aamuvirttänsä. - - - - -Kahdeksas luku. - - -Kun Hieraniemen Paavo oli ampunut lokin, kehoitti hän soutomiehiä -ponnistamaan kaikki voimansa, hänellä, Paavolla, kun muka oli -ilmeinen kiire. - -Sen jälkeen ei hän pitkään aikaan puhunut sanaakaan, vaan istui -äänetönnä melaa pitämässä. Mutta levottomat ja vilkkaasti vaihtelevat -väreet hänen kasvojensa vuolteissa todistivat, että hän ajatteli ja -tuumaili sitä enemmän. Milloin oli hän synkistynyt ja alakuloinen, -milloin näytti ilon tunteet vallanneen hänen mielensä, hänen silmänsä -säihkyivät ja hän hymyili voittoisasti niinkuin väkevän vihollisen -maahan lyönyt sankari. - -Ehdittyänsä Pyhäjärven lounaiseen sopukkaan laski hän veneen maalle -erään niemekkeen taakse kulkuväylän oikeanpuoliselle rannalle. Itse -hyppäsi hän maalle ja käski yhden miehistänsä häntä seuraamaan. -Kun olivat käyneet vähän matkaa metsässä, pysähtyi Paavo ja sanoi -rengillensä: "Ota nyt tarkka vaari siitä, mitä sinulle sanon, -ja paina sanani mieleesi! Vanhastaan tiedät, että panen suurta -luottamusta sinun kuntoosi ja kykyysi. Uutena todistuksena siitä on -oleva sekin, että taas uskon sinulle erittäin tärkeän toimen, josta -satojen ihmisten onni taikka onnettomuus riippuu. Nyt jos milloinkaan -tulee sinun tehdä tehtäväsi kunnolla ja tarkkuudella." - -"Luottakaa täydellisesti minuun! Tahto minulla on hyvä rehellisesti -palvella teitä, isäntä, eikä kykynikään lie aivan huonoksi arvattava" --- säesti renki. - -"Eipä ole huono! Kautta taivaan taaton -- sinulla on jokseenkin -terävä aisti ja hyvä kyky, Sarkki. Senpä tähden juuri sinuun -luotankin. Nyt pitää sinun väsymättä, lepäämättä näillä seuduilla -ja muuten niin avaralta, kuin vaan ehdit, käydä talosta taloon ja -töllistä tölliin sanomassa ja ääneen julistamassa, että kaikki, jotka -noudattavat Tavelan ja hänen toveriensa sanansaattajien mieletöntä -nostokehoitusta, ovat varman perikadon ja onnettomuuden omat. Tuomas -piispa on koonnut äärettömän suuria sotajoukkoja Turkuun, ja ne aikoo -hän heti viipymättä lähettää rankaisemaan kapinoitsijoita. Hän on -kautta Kristuksen ja kaikkien pyhien kuoleman vannonut säälimättä -surmaavansa kaikki, jotka ovat nousseet vastustamaan hänen valtaansa. -Olkoot siis kaikki varoillansa ja visusti paikallansa, minkäänlaisiin -kapinallisiin yrityksiin kristityitä vastaan ryhtymättä, niin totta -kuin heidän henkensä ja tavaransa ovat heille kalliit. -- Ymmärrätkö -nyt, mitä sinulla on toimitettavana?" - -"Varsin hyvin ymmärrän ja vakuutan vielä kerran, että voitte -täydellisesti luottaa minuun" -- vastasi Sarkki. - -"Hyvä, hyvä! Kyllä sinut aikanansa palkitsen ansiosi mukaan. Lähde -nyt ja muista kaikkialla mihin tulet varoittaa asukkaita välttämään -kiivaan piispan kostoa." - -Sarkki läksi nyt astumaan kaitaa metsäpolkua myöten, ja Paavo palasi -takaisin veneesen. - -"Taas liikkeelle nyt!" -- huudahti hän istuttuansa peräistuimelle -ja saatuansa melan käteensä. "Teitä on nyt soutajia yksi entistä -vähempi, mutta se seikka ei saa hidastuttaa veneen vauhtia. Hyvät -kemut pidän teille kotia tultuamme, jos juoksutatte merihepoamme -samaa kyytiä kuin äskenkin." - -Soutajat ponnistivat voimiansa ja vene mennä luikahteli niin ankaraa -vauhtia eteenpäin, että sen keulan edessä vesi vaahtona kuohui -ylös laitoihin asti. Tuskin nykyajan höyrylaivatkaan kilpailussa -voittaisivat Hämäläisten suuria n.k. kirkkoveneitä, kun vahvat ja -rattoisat miehet ovat niitä soutamassa. - -Laukon kartanon kohdalla laski Paavo erään toisen miehistänsä maalle -ja lähetti hänet matkalle, annettuansa hänelle saman käskyn ja saman -toimen toimitettavaksi kuin Sarkillekin. Vielä kolmannenkin lähetti -hän samoihin toimihin nykyisen Vesilahden pitäjän kirkon kohdalla. - -Ehdittyänsä kotiin heitti Paavo rikkinäisen mekon päältänsä ja -pukeutui toiseen eheään, joka oli yhtä rikkaasti rihmoilla ja -ompeluksilla koristettu kuin hänen Ukon juhlassa kantamansa mekko. -Sidottuansa miekan vyötäisillensä, meni hän talliin, asetti -ulkomaisen kuosin mukaan tehdyn satulan parhaamman ratsunsa selkään, -pani päitsimet päähän ja talutti hevosen pihalle. Sitte hyppäsi -hän satulaan istumaan. Mutta ennenkuin läksi ratsastamaan, puhui -hän miehillensä: "Ehkä tulen tällä matkallani viipymään muutaman -päivän. Pitäkäätte sill'aikaa talosta vaaria ja toimittakaatte täällä -tehtävät työt hyvin tehdyiksi!" - -"Mihin kauas lähdette, isäntä?" -- kysyi yksi miehistä. - -"Vähän matkaa länteen, saman verran itään; ehkä vaaksan lounasta -kohden" -- vastasi Paavo ja läksi täyttä laukkaa ratsastamaan sitä -tietä myöten, joka Hieraniemestä viepi Toijalaan. - -Toijalaan kun ehti, oli aurinko juuri noussut puitten latvoille -ja muutamat sen kanssa valppaudessa kilvoittelevat kylän asujamet -hääräilivät jo talojen ja töllien edustalla mikä missäkin toimessa. -Paavo seisautti hevosensa ja kysyi eräältä vanhalta ukolta, missä -piispan ratsumiesten päällikkö tätä nykyä majaili. Satamäärä piispan -ratsumiehiä oli jo pitkät ajat ollut majoitettuna Toijalaan; ei -viisisataa miestä, niinkuin Paavo liioitellen oli kertonut Tavelalle. - -"Täällä ei enää ole piispan ratsumiehiä ainoatakaan. Eilen he kaikki -läksivät täältä pois" -- vastasi vanha talonpoika. - -"Poisko? Kummallista! -- Mihinkä he läksivät?" - -"Sitä eivät kenellekään sanoneet, mutta ehkä Turkuun, sillä sinne -päin he ratsastivat." - -Kotvasen mietittyänsä ratsasti Paavo aivan ukon luo, kumartui -satulasta ja puhui matalalla äänellä hänelle: "He eivät lähteneet -Turkuun -- ole siitä vakuutettu. Vaan piispan tänne lähettämiä -apujoukkoja he menivät vastaan. Täällä Hämeessä tulee ennen pitkää -vuotamaan verta virtana! Tuo kiivas ja kostonhimoinen piispa on -tätä nykyä enemmän julmistunut kuin milloinkaan ennen. Onnettomat -Pyhäjärven tienoilla asuvat meikäläiset, jotka ovat nousseet -kapinoitsemaan häntä vastaan! Nyt musta Tuomas varmaankin toteuttaa -ennen tehdyn uhkauksensa ja ottaa heiltä kaikki aseet pois, jotta ei -jää miehille puukkoa, jota käyttää." - -"Sen uhkauksen panivat hänen huovinsa osaksi toimeen meidän -kylässä sen jälkeen, kun olivat kukistaneet viimeksi tehdyn -kapinan-yrityksemme. Tuo tapahtui, niinkuin muistanet, siihen aikaan -kuin piispa palasi sotaretkeltänsä Venäläisiä vastaan. Silloin -minäkin menetin parhaimmat aseeni. Viholliset karkasivat niin -äkkiarvaamatta kyläämme, ett'en ehtinyt niitä kätkeä" -- sanoi vanhus. - -"Kyllä kai tuo tapaus näillä seuduilla on niin tuoreessa muistossa, -ett'ei kenenkään enää tee mieli ryhtyä kapinallisiin yrityksiin?" -- -kysyi Paavo. - -"Kylläpä se tuoreessa muistossa on kuin onkin, mutta kuitenkin on -niitä, jotka yöt päivät tuumaavat kostoa ja ovat joka hetki valmiit -ryhtymään jos minkälaisiin kostonyrityksiin." - -"Mutta noita järjettömiä täytyy estää onnettomuuteen syöksymästä!" --- huudahti Paavo. "Kauheatahan tuo olisi, jos muukalaiset muutamien -mielettömien tähden hävittäisivät nämät seudut äsken palanutta huhtaa -autiommiksi!" - -"Sama on minunkin ajatukseni." - -"Niin pitää sinun julkisesti julistaman tämä ajatuksesi kansalle! -Velvollisuutesi on käydä talosta taloon sitä asiaa selittämässä -ja tehdä se nyt heti, ennenkuin mitään onnettomuutta on ehtinyt -tapahtua. Kuka tietää mihin mieleen kansa joutuu saatuansa kuulla -että piispan huovit ovat lähteneet täältä? Välttämätöntä on, ettäs -kohta tänä aamuna kutsut omat kyläläisesi kokoon. Päästyäsi asiasta -selville heidän kanssansa, saatat samota toisille seuduille. Ikäsi ja -kokemuksesi antavat kaikkialla sanoillesi pontta. Jälestäpäin on koko -Hämeen kansa kiittävä sinua tästä toimestasi!" - -Vanhus otti lakkinsa oikeaan käteensä ja raapi vasemmalla kädellänsä -päätänsä. - -"Sinä olet järkevä mies, Paavo... Olet tässäkin asiassa oikeassa... -Kyllä kai tämä seikka sellaista vaatii... Muuten voimme menettää -senkin tähteen vapautta, mitä meillä vielä on... Niin... mitäpäs -tässä muuta tehtävää kuin heti ryhtyä toimeen." - -"Oikein! Minä lähden samoissa tuumissa kaukaisemmille seuduille. -Hyvästi!" - -"Hyvästi, hyvästi vaan!" -- toivotteli ukko ja astui aion pirttiin -pukeutuaksensa juhla-asuunsa. - -Ratsastaessaan jupisi Paavo itseksensä: "Onko tuo kiivas piispa -vanhoilla päivillänsä menettänyt järkensä, kun kutsuu huovinsa -pois täältä näin vaarallisella ajalla. Vaan se on totta... olin -unhottamaisillani, ett'ei hän vielä tiedä mitään uhkaavasta vaarasta." - -Enimmäkseen ratsasti Paavo pitkin yleisesti käytettyä tietä, mutta -toisinaan hän poikkesi syrjäisille metsäpoluille, kun tiesi niiden -olevan oikoteitä. Niin oli hän puolen päivän aikana antautunut -sellaiselle sivupolulle, mutta ei osannutkaan sitä seurata oikeaan -suuntaan, vaan joutui eksyksiin metsään. Harhailtuansa pitkän tunnin -ristiin rastiin metsässä, tulivat hänelle suuret suot ja rämehet -vastaan. Paavo koetti kiertämällä välttää niitä, mutta kun havaitsi -tuon kiertotien liian pitkäksi, kaalasi hän soiden poikki missä ne -näyttivät soukimmilta. Kun hän vihdoin ehti vastakkaiselle metsän -rannalle vapisi hänen hevosensa ponnistuksistaan; monesti se oli -ollut rämeihin jäämäisillänsä. Mutta Paavo ei antanut sen levätä, -vaan ratsasti metsään siihen suuntaan, missä arvasi valtatien -löytävänsä. Suuntaa määritellessänsä otti hän vaaria puitten -oksista, muistaen että suurimmat ja rehevimmät niistä viittaavat -etelään, pienimmät pohjoiseen. Kaksi tuntia metsää samottuansa, -saapui hän vihdoin taas valtatielle paikalla, jossa se jakaantui -kahteen haaraan. Tässä antoi hän hevosensa vähän levähtää ja istui -itse sill'aikaa tien viereen. Siinä istuessansa kuuli hän hevosen -kavioiden kopinaa, ja muutaman hetken kuluttua tulla töyttäsi -eräs ratsastaja täyttä laukkaa sieltäpäin, mihinkä hän itse oli -matkalla. Ehdittyänsä tien risteykseen, pysähtyi ratsastaja. Hänkin -oli talonpoika, mutta hänen mekkonsa oli tehty toiseen kuosiin kuin -Paavon. - -"Voitko sanoa miull', hyvä ystävä, kumpiko näist' teist' suorimmin -viepi Pirkkalaan elikkä Pyhäjärven tienoill'?" -- kysyi outo. - -Paavo ei vastannut tähän kysymykseen, vaan kysyi hänkin vuorostansa: -"Mistä kaukaa outo on, jos minun sallitaan sitä kysyä?" - -"Myö ollaa rantamailt'." - -"Ja matkustatte nyt Pirkkalaan?" - -"Niin sinnepäi oon matkall', niinkui jo juur' sanoin. Vaan neuvoppas -nyt miull' tietä, kunnon toverini!" - -"Tuo mies ei ole rantamailta kotoisin. Siellä ei puhuta sellaista -kielimurretta kuin hän puhuu" -- ajatteli Paavo, mutta ääneen hän -lausui: "Kun olette matkalla Pyhäjärven seuduille, niin neuvon teitä -palajamaan takaisin. Siellä on äskettäin tapahtunut arveluttavia -rettelöitä, jotta voitte sinne tultuanne joutua pahaan pulaan". - -"Myö ei ensinkää pelkää rettelöi. Miull' on sukulaisii niill' -seu'uill', joita pitää tavata." - -"Oikeankätistä tietä jos seuraatte loppuun asti, niin ehditte -paikalle" -- neuvoi nyt Paavo, viitaten kädellänsä oikealle. - -"Suur' kiitos! Myö taas lähetää, sill' miull' on jommonenki kiire." --- Tämän sanottuansa läksi outo mies ratsastamaan Paavon hänelle -neuvomaa tietä. - -Ilkeästi nauraen katsoi Paavo hänen jälkeensä ja puhui itseksensä: -"Kyllä vaan, veikkoseni, saat ratsastaa jos kuinka kauan ennenkuin -tuota tietä myöten saavut Pyhäjärven seuduille. Mutta sinulla lie -sellainen asia ajettavana, ett'ei olekkaan niin aivan vaarallista, -ellet hopussa ehdikkään matkasi perille!" - -Kohta sen jälkeen nousi Paavokin taas ratsunsa selkään ja läksi -hänkin ratsastamaan. Tultuansa illalla nykyiseen Pöytyän pitäjään, -oli hänen ratsunsa niin kovin väsyksissä, ett'ei se ottanut -mennäksensä eteenpäin, vaan pysähtyi milt'ei joka kolmannelta -askeleelta. Paavon täytyi poiketa lähellä tietä olevaan kylään, jossa -hänellä oli yksi talonisäntä vanhastaan tuttu. - -Lähestyen kylää huomasi hän että lukuisa joukko kansaa oli koossa sen -torilla, jos siksi sopii sanoa kylän keskellä olevaa suurenpuoleista -aukeata paikkaa. Päästyänsä vielä lähemmäksi, näki hän kansan -keskellä kolme ratsastajaa. Yksi näistä, joka vasemmassa kädessään -piti suurta valkoista lippua, jonka liinaan oli punanen risti -ommeltu, oli puettu niin kirjavankoreaan pukuun, että silmiä huikaisi -sitä katsellessa. Hänen valkoisesta, kultareunuksilla koristetusta -lakistansa heilui ylpeästi pitkä lumivalkea töyhtö kamelikurjen -höyheniä. Uumaisilla oli hänellä kullattu vyö, johon oli kiinnitetty -tavattoman pitkä miekka. Hänen rinnallansa killui monenkarvaisessa -rihmassa torvia. Vieläpä olivat hänen komean ratsunsa suitsimetkin -kullatut, ja se kallisarvoinen vaate, joka kokonaan peittäen ratsun -selän syvissä laskoksissa riippui alas sen kylkiä myöten, oli sekin -runsaasti kultaisilla ja hopeaisilla korko-ommelluksilla kirjaeltu. -Vaatteen kuhunkin kulmaan olivat piispan hiippa ja piispan sauva -kuvatut. - -Muut molemmat ratsastajat olivat munkkeja, mustiaveljiä. Heidän -karkeasta mustasta sarkakankaasta tehdyt kaapunsa olivat uumaisilta -vyötetyt paksulla nuoranpätkällä, josta heidän rukousnauhansa -ympyriäisine puukupukkoineen riippui alas. Konit, joilla ratsastivat, -olivat laihat ja huononnäköiset. Ei nähty niiden selässä -kallisarvoista vaatetta, vaan pieni repale rikkinäistä villakangasta. -Eikä heillä ollut jalustimiakaan. Avojaloin kun olivat, heidän -polvihin asti alastomat säärensä roikkuivat vapaina alas konien -kylkiä myöten. Toinen munkeista piti messinkikahleista riippuvaa -suitsutusastiaa, toinen kantoi kaulassansa laukkua, joka sisälsi -punaisesta sarkakankaasta tehtyjä ristinmerkkejä. - -Kylän tori oli jo jotensakin täpö täynnä väkeä, mutta kuitenkin -turvaamistaan tulvasi sinne ihmisiä kaikilta tahoilta. Paavokin -hoputti hevostansa, ehtiäksensä hyvään aikaan kuulemaan ja näkemään, -mitä siellä oikeastaan tuumailtiin ja toimiskeltiin. - -Airut elikkä kuuluttaja -- sellainen oli kirjavaan pukuhun puetulla -miehellä ammatti -- laski nyt torven huulillensa ja törähytti -siihen kolme kertaa niin kovasti, että torven ääni kajahti -likeisissä metsissä. Sitte puhui hän korkealla äänellä, sujuvalla -Suomen kielellä: "Tuomas piispa, meidän armollinen herramme ja -hallitsijamme, tekee täten minun kauttani tiettäväksi, että huomenna, -pyhän Eerikin päivänä, vihitään uusi tuomiokirkko, pyhän neitsyt -Maarian kirkko Räntämäellä, korkeaan tarkoitukseensa. Samana päivänä -tuodaan myös pyhät astiat, pyhät kuvat, pyhäin jäännökset ja muut -pyhäköt vanhasta tuomiokirkosta Nousiaisista uuteen, nyt valmiiseen -tuomiokirkkoon. Kolmensadan päivän synninpäästön ja yhtä pitkän -ajan vapauden kiirastulen tuskista julistaa armollinen piispamme -itse pyhän isän, paavi Innocentius neljännen käskystä ja hänen -lähettämänsä pyhän kirjeen johdosta kaikille niille, olkoon mies, -nainen taikka lapsi, jotka mainitussa pyhässä toimituksessa ovat -saapuvilla, kehoittaen teitä kaikkia käyttämään tätä autuaallista -tilaisuutta hyväksenne. Mutta kristin-uskon julmat viholliset, -pakanalliset Karjalaiset ja Venäläiset taas tätä nykyä uhkaavat -kristityitä Suomessa. Sentähden luvataan saman korkeasti-pyhän isän, -paavi Innocentiuksen käskystä ikuinen synnin-päästö ja ijankaikkinen -autuus taivaassa kaikille niille, jotka ottavat kantaaksensa -ristinmerkkiä ja ruvetaksensa pyhän uskontomme puoltajiksi mainitulta -pakanoita vastaan. Lopuksi sulkee meidän armollinen piispamme ja -hallitsijamme kaikki alammaisensa Kristuksen, pyhän neitsyt Maarian, -pyhän Henrikin ja kaikkien muiden pyhimysten huomaan ja suosioon!" - -"Amen!" -- sanoivat munkit yhteen aikaan, ja se heistä, joka oli -suitsutus-astialla varustettu, suitsutti pyhää, hyvältä hajahtavaa -savua kansaan. Läsnä olevat Suomalaiset tekivät ristinmerkin -rinnoillensa, nähdessänsä pyhän savun tupruavan; useammat heistä -lankesivat polvillensa. - -Sitte otti toinen munkki, joka kaulassaan kantoi laukkua, ruotsiksi -murtavalla äänellä sanoakseen: - -"Kutka tahtoo vastaan ottaa ristinmerkin ja tulla pyhän uskon -sotilaiksi? Täydellinen synnin-päästö ja ijankaikkinen autuus jos -kuoleekin taisteluss'! Tulkaa noorukaiset, tulkaa nooret meehet!" - -Kymmenen nuorukaista astui esiin munkin luo. He olivat kaikki köyhiä -renkejä taikka orjia, jotka pyhän ristin sotureiksi antaumalla -tiesivät saavuttavansa vapauden. Isäntämiehet katsoivat heitä karsain -silmin, mutta eivät kuitenkaan pienimmälläkään sanalla tohtineet -ilmoittaa tyytymättömyyttänsä. - -Munkki istutti ristinmerkin kunkin nuorukaisen rintaan ja laskien -kätensä kunkin kiireelle siunasi hän heitä sanoen: "Ollos siunattu, -pyhän ristin sotilas!" - -"Ollos siunattu, pyhän ristin sotilas!" -- toisti toinen munkki ja -tuprutteli pyhää savua nuorukaisiin. - -Airut oli pitkän ajan katsonut Paavoon. Nyt kun munkkien toimitus oli -päättynyt, lausui hän hänelle: - -"Sinä nuori ratsastaja siellä, joka olet ajanut kelpo ratsusi niin -märäksi, kuin olisi se nostettu ylös suosta taikka kuin olisi se -ollut kuumassa saunassa kylpemässä, eikö sinua miellytä tulla pyhän -ristin sotilaaksi? Jos sinulla on sinne maillekin kykyä taisteluun -kuin ratsastamiseen, niin sinusta varmaan tulee kelpo soturi ja -pakanain kauhu!" - -"Kyllä minulla, se aikomus on, että rupean taisteluun kristin-uskon -puolesta, mutta minä aion vastaan ottaa pyhän ristinmerkin itse -Tuomas piispan kädestä" -- vastasi Paavo. - -"Kuulkaapas mokomaa ylpeyttä!" -- huudahti airut. "Tämä hurskas isä, -joka on jakanut tuhansia ristinmerkkejä sekä Suomessa että Ruotsissa, -vieläpä korkeasukuisille ritareillekin, ei ole tarpeeksi hyvä -antamaan ristinmerkkiä tälle pöyhkyrille!" - -Kiivaita suuttumuksen huutoja ja uhkauksia Paavoa vastaan kuului -ylt'ympärillä. - -"Älä huoli, arvoisa airut, puheessani harkita ylpeyttä" -- loihe -Paavo lausumaan. "Asian laita on sellainen, että minä erittäin -tärkeässä toimessa olen matkalla Tuomas piispan luo. Kun kerran -pääsen hänen puheillensa, ajattelin pyytää häneltä itseltään -ristinmerkkiä. Ovatpa hänen kätensä pyhemmät kuin muiden ihmisten -kädet -- sitä et tahtone kieltää?" - -"Jos sinulla on joku tärkeä asia Hänen Ylhäisyydellensä, niin voit -sen kertoa meille ja toimittaa toimitettavasi meidän kauttamme" -- -sanoi airut. - -"En sitä kerro kenellekään muulle, kuin Tuomas piispalle itselle. -Jospa saan muutamalta toveriltani, joka asuu tässä kylässä, ratsun -lainaksi, niin lähden heti kohta taas matkaan. Muussa tapauksessa -täytyy minun odottaa siksi, että oma hevoseni vähän levättyänsä taas -virkistyy" -- väitti Paavo. - -"Et pääse tänä iltana etkä ensi tulevana yönä Hänen Ylhäisyytensä -puheille, Tuomas piispa viipyy muiden pappien kanssa kaiken yön -Nousiaisten tuomiokirkossa hartaissa, loppumattomissa rukouksissa. -Taikka luuletko, tomppeli, että pyhät kuvat ja pyhien jäännökset -muutetaan kirkosta kirkkoon samalla tavalla kuin lampaat yhdestä -karsinasta toiseen? Etkö luule, että heillä on suru suuri, kun -pitää jättää vanha koti? Vieläpä he vuodattavat katkeria tuskan -kyyneliäkin eivätkä hartaitta rukouksitta otakkaan lähteäksensä. -Sellaisia rukouksia et osaa sinä lukea eikä kukaan muu meistä, -paitsi nämät molemmat hurskaat isät tässä. Paastoamisella ovatkin -Tuomas piispa ja kaikki papit valmistautuneet näihin rukouksiin -kukin kutakin pyhimystä varten, mutta Hänen ylhäisyytensä heitä -kaikkia varten yleisesti. -- Olkoon pyhä neitsyt heille apuna! Kyllä -heillä ensi yönä on ankara työ pyhien kuvien ja pyhäin jäännösten -kanssa." Antaaksensa rukouksellensa tuetta, teki airut ristinmerkin -rinnoillensa. "Tuo oli ikävä sanoma minulle. Kyllä kai minun nyt -täytyy odottaa huomiseen saakka", -- sanoi Paavo, töin tuskin voiden -hillitä levottomuuttansa. - -"Tuskinpa huomennakaan pääset Hänen Ylhäisyytensä puheille!" -- -arveli airut. "Huomenna on hänellä niin paljon työtä ja puuhaamista -uudessa tuomiokirkossa, että tuskin ehtii muita asioita ajattelemaan. -Kuka kykeneekään laskemaan kaikkia niitä rukouksia, joita hänen -sielläkin taas pitää rukoileman, ennenkuin temppeli on saatu -riittävään määrään pyhäksi, ollaksensa sopiva asunto pyhille -asujamille. Entäs tuo monimutkainen sijoitteleminen! Luuleeko joku, -että nuo uuteen asuntoon tuodut pyhät kuvat ja pyhäin jäännökset -pitävät hyvänänsä minkä paikan tahansa, ottaen asuaksensa jos -jossakin kolkassa tai komerossa? Eivätpä suinkaan! Siinä vasta -katsotaan työtä ja tointa sekä suurta ymmärrystä, kun heitä, kutakin -arvonsa mukaan, sijoitellaan sopiville paikoille yhdenkään mieltä -loukkaamatta, vaan kaikkien suuttumusta karttaen. Arvaattehan mikä -vahinko ja turmio siitä tulisi koko kansalle, jos joku heistä -joutuisi raivoon syystä, että hänen arvoansa loukataan. Sellaista -onnettomuutta ei voitaisi millään tavalla palkita, vaan uusi -tuomiokirkko saisi aikojen loppuun asti huoata raskaan kirouksen -alla. Pyhä Henrikki estäköön sellaista tapahtumasta! Kyllä on paras, -nuori mies, että asiasi toimitat meidän kauttamme." - -"En, en vaikka minua kuolemalla uhattaisiin! Minun pitää itse -huomenna saada puhutella piispaa!" -- huudahti Paavo. "Saat koettaa, -pöyhkyri, mutta minä en usko että se toimi sinulle onnistuu. Antakaa -tietä hyvät ystävät!" - -Nämät sanat sanottuansa painoi airut kannukset ratsunsa kylkeen -ja läksi pois. Molemmat munkit seurasivat häntä siunaten kansaa -huutamalla sille: "Paxvobiscum! Paxvobiscum!" - -Paavolle tuttu talonisäntä astui nyt hänen luoksensa ja sanoi: "Terve -tulemastas Paavo! Tämä nyt sopiikin erittäin hyvin. Sinä jäät yöksi -meille ja huomenna lähdemme yhdessä seurassa Räntämäelle." - - - - -Yhdeksäs luku. - - -Varhain seuraavana aamuna läksivät Paavo ja hänen toverinsa matkaan. -Sydän-yöllä jo oli suuri joukko kylän nuorisoa ja tilatonta rahvasta -lähtenyt jalan astumaan samaan suuntaan. Eikä yksin sen kylän -asukkaat rientäneet uuden tuomiokirkon vihkiäisiin, paljon kansaa -lähitienoilta ja vieläpä kaukaisiltakin seuduilta oli samassa -aikeessa liikkeellä. Oikein vilisemmällä tulvaili väkeä Turkuun -vievällä tiellä, muutamat matkustaen ratsastaen, toiset jalan. -Ja tämän kansan tulva kasvamistaan kasvoi yhä suuremmaksi mitä -lähemmäksi uutta kirkkoa Paavo ja hänen matkakumppalinsa saapuivat. -Kirkon läheistössä oli väen-tungos niin suuri, että oli tuiki -mahdoton ratsastamalla päästä edemmäksi. Matkakumppalit jättivät -sentähden hevosensa erään tien varrella olevan talon pihalle ja -pyrkivät jalkaisin lähestymään kirkkoa. Kun se tietä myöten näytti, -jos ei juuri mahdottomalta, niin ainakin kovin vaikealta, poikkesivat -he lähellä olevalle pellolle ja astuivat sitte peltojen pientareita -myöten aina piispan kartanoon asti, jonka edustalle vihdoin -onnellisesti saapuivat. Piispan kartano oli vastapäätä kirkkoa -samassa paikassa, missä Maarian pitäjän pappila nykyjään on. - -Täällä ylläpiti joukko piispan sotamiehiä järjestystä samoin kuin -kirkosta Turkuun kulkevalla tielläkin. Sieltä päin odotettiin -Nousiaisista lähtenyttä juhlasaattoa, jonka oli määrä kulkea sitä -tietä, joka nykyisen Aningaisten tullin kohdalla Turun kaupungin -pohjoisessa syrjässä yhtyy Tampereen tiehen. Äsken kirkolle saapunut -airut oli ilmoittanut että juhlasaatto oli lähtenyt Nousiaisista -kello viiden aikana, jotta, kun kello nyt oli kahdeksan, saattoi -arvella, että se tunnin kuluessa saapuisi Räntämäelle. - -Mutta puoli yhdeksän aikana ilmaantui yht'äkkiä siihen asti -rauhallisesti odottavassa kansassa oudontapaista levottomuutta, -joka hetki hetkeltä kiihtymistään kiihtyi. Levottomuus muuttui pian -pelvoksi, pelko kauhuksi. Miehestä mieheen kulki salaman nopeudella -tämä peloittava sanoma: "Karjalaiset ja Venäläiset ovat täällä! -Suuren Novgorodin sotilaat ovat astuneet maalle lähellä linnaa!" - -Kuka tämän tällaisen huhun oli pannut liikkeelle, sitä ei kukaan -tietänyt eikä sitä liioin tiedusteltukaan. Sen vaan sanoi moni -huomanneensa, että useat linnan väestä aamusella kiireesti olivat -ratsastaneet edestakaisin kirkon ja linnan välillä. Peljästys -nousi pian kaikkein järjellisten rajojen yli. Suurin osa kansasta -ei ajatellut muuta kuin kiireellistä pakoon pääsemistä. Useampien -mielestä seisoi kuolema kynnyksellä ja, maksoi mitä maksoi, piti -juosta piiloon ennenkuin se ennätti avaamaan pirtin oven. Toiset -rohkeammat väittivät, että oli miehissä mentävä vihollisia vastaan. -Nämät pyrkivät eteenpäin linnaa kohden, yhtyäksensä siellä oleviin -sotajoukkoihin. Näin syntyi kauhea tungos ja sekasorto, ääretön -hälinä ja melske. Kaikki kokivat raivata itsellensä tietä, mikä -mihinkin suuntaan. Heikompi sai väistyä syrjään väkevämmän tieltä, -joka säälimättä tallasi hänet jalkojensa alle, jos hän sattui -kaatumaan. Näin survottiin siinä monta vaimoa ja lasta, vieläpä -miestäkin kuoliaaksi. Toiset saivat pahoja vammoja taikka heiltä -murtui yksi tahi useampi jäsen, jotta koko elin-ajaksensa jäivät -raajarikoiksi. - -Turhaan kokivat piispan sotamiehet ylläpitää järjestystä, huutaen -täydestä kurkusta kansalle, ett'ei tuossa onnettomassa huhussa -ensinkään ollut perää. Heidän puhettansa ei uskottu taikka -- vielä -pahempi -- ei ensinkään kuultu heidän sanojansa, jotka tukehtuivat -tuohon hirmuiseen melskeeseen ja pauhinaan. - -"Tule Paavo! Lähdetään linnanväelle avuksi!" -- sanoi Paavon -matkakumppani, uljas talonisäntä Pöytyältä, kuultuansa mistä oli -kysymys, lisäten: "Minä olin viisi vuotta takaperin piispan kanssa -ristiretkellä silloin kuin Karjalaiset ja Novgorodilaiset pahoin -kukistivat meidän sotajoukkomme siinä paikassa, missä Inkerinjoki -laskee Nevajokeen. Sitä löylytystä en milloinkaan eläissäni -unhota! Minun tekisi mieleni vielä kerran tavata heitä rinnatusten -tappelutantereella. Minä tunnen, että vereni suonissani rupeaa -kuohumaan ja että kostonhimoni paisuu. Lähde kanssani, Paavo!" - -"En lähde! Tässä portin edustalla seison siksi, että saan puhutella -piispaa, ja sen vannon pyhästi, ett'ei hän minua tapaamatta siitä ole -pääsevä sisään" -- vastasi Hieraniemen Paavo. - -"Mutta lupasithan eilen tulla ristinsoturiksi ja antautua taisteluun -piispan vihollisia vastaan!" - -"Paitsi Venäläisiä ja Karjalaisia on piispalla muitakin vihollisia. -_Niitä_ vastaan minä aion taistella." - -"Mitä vihollisia sinä tarkoitat?" -- kysyi sotaintoinen isäntämies -uteliaasti. - -"Sen jos tietäisit, niin olisit vaaksan mitan viisaampi nyt kun -aamulla kotoa lähtiessäsi. Vaan sitä viisautta en suo sinulle." - -"Ole sitte suomatta!" -- tiuskasi Pöytyäläinen äkäisesti ja sekaantui -väen tungokseen, pyrkien Turkuun päin. Hänen mentyänsä jupisi Paavo -itsekseen: "Tuo mies, jonka tapasin matkalla ja jolle neuvoin tietä, -oli Karjalainen! Kuinka tyhmä olin, kun en sitä heti kohta arvannut!" - -Samassa kuului etäältä torvien toitotusta. Peljästys peljästyneessä -kansassa nousi korkeimmillensa. - -"Venäläisethän ne ovat, jotka toitottavat torvihinsa! -- -Novgorodilaiset siten antavat käskyn rynnäkköön!" -- huudettiin, -ja surma saavutti uusia saaliita, ennenkuin se tosiasia huomattiin -todeksi, että Tuomas piispan airuet tällä torvien toitotuksella -antoivat kirkon tienoille kokoontuneelle kansalle tiedon siitä, -että juhlasaatto lähestyi. Mutta silloin olivatkin jo lähes puolet -vihkiäisjuhlaan tulleista lähteneet käpälämäkeen, sillä vakaalla -vakuutuksella, että julmat, verenhimoiset viholliset olivat heitä -ajamassa takaa. Vaan jälelle jääneet rauhoittuivat vähitellen ja -kantoivat kuolleet ja haavoitetut, joille nyt hellä hoito tuli -osaksi, tieltä pois. Järjestystä pitävät sotamiehet koettivat sitte, -sen mukaan kuin mahdollista oli, saada heitä asettumaan säännöllisiin -riveihin. - -Heidän ei tarvinnutkaan nyt enää kauan odottaa, sillä kohdakkoin -saapui suuren juhlasaaton etujoukko Raunistulan kylän koillispuolella -olevalle kukkulalle, josta on avara näköala Maarian kirkkoon päin. -Ensinnä ratsasti kaksitoista airutta, kaksi rinnatusten. He olivat -puetut tavattoman komeihin, kullasta ja hopeasta kiiltäviin pukuihin. -Ratsutkin olivat heillä niin pulskat, ett'ei pulskempia voi toivoa -näkevänsä. Kukin heistä kantoi pitkään tankoon kiinnitettyä lippua, -johon oli Vapahtajan, neitsyt Maarian taikka jonkun pyhimyksen kuva -kuvattu. Heitä lähinnä ratsasti viisikymmentä ritaria täydessä -sota-asussa. Kummallista oli katsella, kuinka kimakasti auringon -säteet välkkyivät heidän kirkkaiksi kiillotettuja, teräksestä -tehtyjä haarniskoitansa ja kypäriänsä vastaan, palaten niihin -murtuneina, mutta kuitenkin yhtä heleästi heijastavina takaisin. -Näyttipä kaukaa katsojista siltä, kuin olisi koko tuo uljas joukko -liikkunut eteenpäin kokonaan tulen ympäröimänä. Heidän pystyssä -kantamansa teräksiset peitsiensä päät kimaltelivat myös auringon -säteissä ihan kuin tulisoitot. Ritarien jälessä astui jalan joukko -kuoripoikia valkoisissa pukimissa, mutta paljain päin, samoin kuin -heidän perässänsä kulkevat, kirjaviin mantteleihin puetut vanhemmat -köörilaulajatkin. Kuoripojat ja köörilaulajat lauloivat vuoroin -juhlallista latinankielistä kirkkohymniä. Näiden jälessä kantoivat -muutamat munkit tavattoman suurta, kullalla ja hopealla runsaasti -koristettuihin vaatteisiin puettua naisen kuvaa; tämä oli siihen -aikaan kuuluisa, ihmeitä tekevä pyhän neitsyt Maarian kuva, jota, -Henrikki marttyyrin jäännöksiä lukuun ottamatta, pidettiin Suomen -kirkon kalliimpana aarteena. Tämän pyhän kuvan perässä ratsasti -lumivalkealla ratsulla piispa Tuomas täydessä juhla-asussa piispan -hiippa päässä ja sauva kädessä ja sivutusten hänen kanssansa eräs -uljaannäköinen ritari, joka teräspukunsa päällä kantoi pitkää -lumenkarvaista manttelia, jonka rinnuksiin oli neulottu, oikealle -puolelle suuri punainen miekka, vasemmalle samankarvainen risti. - -Pystysuorana istui vartaloltaan lyhytläntä, kahdeksankymmenen -vuotias Tuomas piispa ratsunsa selässä. Tosin olivat hänen hiuksensa -lumivalkeat ja hänen laihtuneet kasvonsa ryppyiset, mutta hänen -terävistä silmistänsä loisti vielä sama järkähtämätön lujuus ja -masentamaton pontevuus kuin hänen parhaimman miehuutensa päivinä. -Hänen taajaan umpeen ummistetut ohuet huulensa ja vuolteet hänen -suunsa ympärillä osoittivat sellaista lujaa tahtoa, jota eivät -mitkään vastoinkäymiset voi murtaa, ja mieltä, joka harvoin, jos -milloinkaan heltyy sydämen hellemmille tunteille. Pääpiirteet -hänen kasvoissansa olivat ankaruuden ja kovuuden piirteet ja hänen -muotonsa nostatti sentähden ensi silmäykseltä katsojassa enemmän -pelkoa kuin kunnioitusta. Ne, jotka hänet likemmin tunsivat, -sanoivat kyllä, että hänen sekä sielun että ruumiin voimansa olivat -paljon heikontuneet ja höllääntyneet siitä päivästä saakka, kun hän -Nevajoen varrella taisteli tuon onnettoman taistelunsa Venäläisiä -vastaan, mutta vieläkin näytti tällä merkillisellä miehellä, joka on -pidettävä Kristin-uskon todellisena perustajana Suomessa, olevan niin -paljon henkisiä voimia, kuin ainoastaan ani harvalle kuolevaiselle -tulee osaksi. -- Ken tyystin tarkoin olisi seurannut väreitä hänen -silmissänsä ja kasvoissansa, olisi niissä tänäpänä voinut nähdä hänen -luonteellensa outoa levottomuutta, jota hän turhaan koetti salata. - -Tuomas piispan ja hänen vasemmalla sivullansa ratsastavan ritarin -jälkeen astui jalan suuri joukko munkkeja ynnä valkoisiin -messupaitoihin ja kirjaviin kasukkoihin puetuita pappeja, kaikki -kantaen joko pyhiä kuvia taikka pyhien jäännöksiä. Heidän keskellänsä -ratsasti korskuvan orhiin selässä eräs vartaloltaan tavattoman -kookas ritari, joka erittäin veti huomiota puoleensa. Kiiltävän -haarniskansa päällä kantoi hän kallista purppuramanttelia, joka -syvissä laskoksissa liehui alas aina hänen suuriin kultakannuksiinsa -asti. Renkaat hänen kaulassaan kantamissansa kultavitjoissa oli -paksummat kuin renkaat muitten ritarien vitjoissa, ja suuri -viheriä höyhentöyhtö heilui ylpeästi hänen kypärinsä harjalta, -merkkinä siitä, että hän oli n.k. "kuljeksivainen ritari". Kun -hänen kypärihäkkinsä on nostettu, voidaan nähdä miehen kasvotkin ja -saatetaan niiden muodosta helposti arvata, että hän ijältään on noin -50-vuotias taikka ehkä vähän vanhempi. Hänen sinisistä silmistänsä -loistaa sydämellistä lempeyttä ja hieman veitikkamaista iloisuutta; -hänen huulillansa leikkii alinomaa puoleksi itseensä tyytyväisyyttä, -puoleksi ylpeyttä todistava, rattoisa hymyily. Muuten ei hän -tässä juhlallisessa tilaisuudessa kanna peitseä eikä miekkaakaan -vyötäisillään. - -Hän on Saksanmaalta syntyisin. Hänen nimensä on tunnettu yli kaiken -sen aikuisen kristikunnan, sillä sen omistaja ei ole kukaan muu kuin -lukemattomien retkiensä ja uhkarohkeutensa kautta kuuluisa "pyhän -haudan ritari" Götz von Göchingen. Mutta minkätähden on tämä uljas -ritari nyt joutunut pappien joukkoon? Mitä hän kantaa käsissänsä? -Hänelläkin on kalliita pyhäin jäännöksiä kuljetettavina, ja ne hän on -itse tuonut Palestinasta, Vapahtajan haudalta, pyhästä Jerusalemista. -Oikeassa kädessään hän pitää pientä, puoleksi lahonnutta puunkapulaa: -tämä kapula on yksi puola Jaakopin tikapuista. Tähän pyhään puolaan -on hän nauhoilla sitonut kiinni toisen pienemmän puunkappaleen -ja suuren ruostuneen raudan: edellinen on kappale Vapahtajan -rististä, jälkimäinen yksi niistä nauloista, joilla Vapahtajan -kädet lävistettiin. Vasemmassa kädessään hänellä on kaksi pulloa: -toinen niistä sisältää kaksi tippaa niistä verisistä kyyneleistä, -joita Jesus vuodatti Gethsemaneen yrttitarhassa, sekä yhden säteen -siitä kirkkaasta tähdestä, jonka itäisiltä mailta tulleet viisaat -miehet näkivät, toisessa säilytettiin seitsemän hiuskarvaa, jotka -aikanansa olivat kasvaneet pyhän Stephanon päässä, ynnä yksi -karva mainitun pyhimyksen leukaparrasta. Hänen rinnallansa killuu -nauhalla ritariketjuihin sidottu perstautunut kurikan puolisko: -tällä kurikalla olivat Juutalaiset lyöneet Jerusalemin piispan, -"Herran veljen" Jaakopin kuoliaaksi, jossa samassa tapauksessa se oli -rikkoontunutkin. Ihmekös että ritari hymyili ylpeästi ja itseensä -tyytyväisesti, hän kun tiesi, ett'ei kenelläkään toisella ollut niin -kalliita pyhiä esineitä kannettavina kuin hänellä? - -Pappien ja munkkien jälessä ratsastivat ritarien "knaapit" ja -palvelijat, kantaen herrojensa ja isäntiensä kilpiä ja niitä aseita, -joita eivät he itse tässä tilaisuudessa kantaneet. Valkoiseen -mantteliin puetun ritarin ja "kultaisen ritarin" [arvonimi, joka -yksinomaisesti annettiin "pyhän haudan" ritareille.] knaapit -ratsastivat ensimmäisessä rivissä. Viimeksi mainitun ritarin -kirkkaassa, teräksisessä kilvessä nähtiin seuraava, kullatuilla -kirjaimilla kuvaeltu lause: Religioni Christiana; Feminisqve. -[Kristin Opille ja Naisille (pyhitetty s.o.: kristin-opin ja naisten -puolustukseksi kannettava).] - -Ritarien palvelijain perässä kulki suuri joukko piispan sotureita, -ensinnä ratsumiehet, sitte jalkaväki. Lopuksi ja viimeisenä otti -tuohon komeaan saattojoukkoon osaa äärettömän pitkässä jonossa -talonpoikainen kansa niiltä seuduilta, joidenka kautta saattojoukko -oli kulkenut. Kuitenkin siinä myös nähtiin paljon ihmisiä -kaukaisemmilta, Nousiaisten kirkkoa etäämpänä olevilta seuduiltakin. -Muutamat niistä olivat tulleet aina Ahvenasta asti. - -Raunistulan kylästä aina kirkkoon asti oli tie peitetty viheriällä -ruoholla ja lehtipuiden lehdillä ja molemmin puolin sitä seisoi -odottava kansa taajoissa riveissä. Kaikkialla, missä piispa Tuomas ja -pyhät kuvat kulkivat ohitse, lankesi kansa polvillensa. - -Kun saattojoukon ensimmäiset rivit lähestyivät kirkkoa, avattiin -viheriäisillä köynnöksillä ja kukkaisseppeleillä koristetut kirkon -portit ja kirkosta astui joukko pappeja, suuret vahakynttilät -kädessä, juhlasaattoa vastaan. Heitä johti, pulskaan pukuhun -puettuna, Riian kaupungin arkkipiispa, jonka pyhä isä paavi -Tuomas piispan pyynnöstä oli määrännyt olemaan uuden tuomiokirkon -vihkiäisissä läsnä hänen edustajanansa. Valtiollisista syistä ei -ollut Tuomas piispa anonut tähän toimeen Upsalan arkkipiispaa, -sillä hän koki tarkoin välttää pienimmätkin alamaisuuden osoitukset -Ruotsin valtaa kohtaan. Paavinkin mielestä oli Riian arkkipiispa -puheena olevaan toimeen sopivampi, sillä Riian arkkipiispat olivat -perustaneet samallaisen itsenäisen kirkollisen vallan, jonka -aikaansaamiseksi Suomessa Tuomas piispa oli pannut kaikki suuren -neronsa ja lujan tahtonsa voimat alttiiksi, pitäen sen ohessa -alituisesti Riian arkkipiispojen toimia silmällä ja kaikissa -noudattaen heidän esimerkkiänsä. Varhaisesta aamusta asti olivat -arkkipiispa ja häntä seuraavat papit olleet kirkossa, pitäen siellä -hartaita rukouksia ja messuja. - -Kirkon portille saavuttuansa astuivat kaikki juhlasaattoon osaa -ottavat ratsastajat ratsujensa selästä. Edeltäpäin määrätyssä -järjestyksessä astuttiin nyt kirkkoon. Että ainoastaan pieni osa -saattojoukosta sai tilaa Räntämäen kansan paljouteen verraten -ahtaassa kirkossa, on helposti ymmärrettävä asia. Kuitenkin oli -kirkossa erityinen paikka määrätty yksinomaisesti talonpoikaiselle -kansalle. Siihen mahtui vähän toista sataa ihmistä seisomaan; muut -kaikki jäivät kirkon edustalle odottamaan. - -Aika ajoin tuli kuitenkin yksi papeista kirkosta, astui ylös -kirkkotarhan kiviselle aitaukselle ja kertoi siitä korkealla äänellä -kansalle, mitä kirkossa tapahtui, kuinka monia satoja vahakynttilöitä -siellä paloi, kuinka paljon siellä suitsutettiin pyhää savua ja -poltettiin kallista, hyvältä haisevaa mirhamia, mitä rukouksia siellä -luettiin, mitkä kirkkohymnit laulettiin y.m. Ei aikaakaan, niin -tiesivät he jo kertoa, että kaikki pyhien kuvat ja pyhäin jäännökset -olivat sijoitetut paikoillensa ja että kirkossa oli tapahtunut -ylenluonnollisia ihmeitä. Kuuluisa neitsyt Maarian kuva oli niin -mieltynyt uuteen asuntoonsa, että hän kaikkein kirkossa olevien -nähden oli itkenyt ilosta, vuodattanut ilon kyyneliä niin runsaasti, -että ne hänen kasvojansa myöten virtana olivat vierineet alas hänen -helmoihinsa. Pyhän Pietarin kuva oli pitkän ajan suurilla silmillänsä -katsellut kirkkoa, luoden ystävällisiä silmäyksiä niihinkin, -jotka seisoivat etäisimmissä nurkissa ja loukeroissa, ja Henrikki -marttyyrin kuvan suusta oli nähty savua ja tulta tupruavan. Ruostunut -naula Kristuksen rististä oli yht'äkkiä Riian arkkipiispan kädessä -muuttunut kirkkaasti kiiltäväksi. Sitte oli kohta leimunnut tulta -kuorissa ja ukkonen oli kaikkein hämmästykseksi ruvennut käymään. - -"Eikö tuo pyhä jyrinä kuulunut tänne uloskin?" -- kysyi -kertoja-pappi, keskeyttäen kertomuksensa. - -"Kuului kuin kuuluikin! Me siitä kovin säikähdyimme, luullen kirkon -katon romahtaneen alas!" -- vastasivat aitausta lähinnä seisovat -talonpojat. - -"Yhä edespäinkin leimahteli tulta" -- alkoi pappi taas kertoa -- "ja --- kumman kummaa! -- äkkiarvaamatta ilmestyi kirkkoon suuri joukko -kaikenlaisia pieniä lintuja, jotka laulaen ja viserrellen lensivät -ylt'ympäri kirkkoa. Siinä oli leivoja, peipposia, sinisirkkuja, -varpusia ja jos jotakin lajia lintua. Kotvasen aikaa kun taas oli -kulunut, niin ilmestyi pienien lintujen joukkoon lumivalkoisia -kyyhkysiä, tulisoihtu kunkin kyyhkysen suussa. Läsnä olevissa nousi -kummastus silloin korkeimmillensa, -- ettekö nähneet, hyvät ystävät, -että muutamat näistä linnuista lensivät kirkosta ulos, kun äsken -tänne tullessani aukaisin kirkon oven?" - -"Kyllä me sen näimme!" -- todistivat talonpojat. - -"Mutta tapahtuipa siellä vielä suurempiakin kummia" -- sanoi -kertoja-pappi -- "sillä lintujen viserrellessä ja sinne tänne -lentäessä rupesi äkkiarvaamatta kirkon kaarroksista satamaan alas -monenkarvaisia pyhiä öylättejä, valkoisia, punaisia, sinisiä, -keltaisia, ja öylättien kerällä kaikenlaisten lehtipuitten lehtiä. --- Eriskummallisia ihmeitä tosin! Mutta nehän nyt selvän selvästi -todistavat, että pyhä neitsyt Maaria on erittäin mieltynyt tähän -uuteen temppeliinsä ja että kaikki pyhimykset suosivat sitä. -Onnellinen se maa, jossa on taivaallisilta näin korkeassa määrässä -suosittu tuomiokirkko, autuas se kansa, joka saapi siinä hartauttansa -harjoittaa!" Näillä sanoilla puheensa päätettyään meni kertoja-pappi -taas kirkkoon. - -Kaksi tuntia kun tuota pyhää vihkiäistoimitusta oli kestänyt, se -päättyi ja kansa tulvasi kirkosta ulos. Airuet ilmoittivat sen -jälkeen ulkona seisoville, että heidän sallittiin mennä kirkkoon -rukoilemaan ja kumartamaan pyhiä kuvia ja pyhäin jäännöksiä sekä, -kellä siihen oli varoja, uhraamaan roponsa pyhillä alttareilla. -Onnettomuuksien välttämiseksi kehoittivat he kansaa noudattamaan -tarkkaa järjestystä. -- "Tässä ei olekkaan tarvis pitää liiallista -kiirettä", -- sanoivat he -- "sillä kirkossa tuprutellaan pyhää -savua ja luetaan messuja aina myöhäiseen iltaan asti." Myöskin he -ilmoittivat kansalle, että armollisen piispan toimesta "suurella -turulla" eli torilla ruoka- ja juomatavaroita oli saatavissa -huokeasta hinnasta, mutta että köyhille ja raajarikoille ateria oli -valmistettu piispan kartanon pihalle. - -"Suureksi turuksi" taikka toisinaan myös vaan "turuksi" sanottiin -erästä aukeaa tasankoa Aurajoen rannalla lähellä Turun linnaa. -Ammoisista ajoista asti, satoja vuosia ennenkuin Turun linna -perustettiin, olivat Suomalaiset tässä käyneet kauppaa keskenänsä ja -vieraiden maiden kauppiaiden kanssa. Kristin-uskon päästyä valtaan -Länsi-Suomessa oli tämä kauppaliike supistunut siksi kaupaksi, jota -lähinnä asuva maarahvas teki linnaväen ja Turun kaupungin asujanten -kanssa. Tuomas piispan aikana oli Turku vielä sangen pieni kaupunki; -sen asukkaitten luku nousi vähän päälle kahden tuhannen. - - - - -Kymmenes luku. - - -Helppo on arvata, että jokainen juhlalle tullut halusi päästä -kirkkoon sitä sisältä katselemaan. Yksi kuitenkin oli, joka ei -tuntenut tätä halua, jonka mieltä ei uteliaisuus eikä hartaus -kiihoittanut. Se oli Hieraniemen Paavo, joka yhä edelleen odottaen -seisoi piispan kartanon portilla. - -Kun Tuomas piispa, päätettyänsä pyhän vihkijäistoimen, Riian -arkkipiispan, valkoiseen mantteliin puetun ritarin, "pyhän haudan" -ritarin ynnä muitten ylhäisten seurassa tuli piispan kartanoon, -astui Paavo lakki kädessä hänen eteensä ja sulki häneltä tien, siten -vaatien häntä pysähtymään. - -"Suurvaltias, pyhä piispa, suokaa minulle anteeksi rohkeuteni! Mutta -minulla on teille erittäin tärkeä asia ilmoitettavana ja pyydän -sentähden nyt heti kohta saada puhutella teitä kahden kesken", -- -sanoi Paavo kumartaen syvään. - -Tuimin silmin katsottuaan rohkeaan talonpoikaan, vastasi Tuomas -piispa: "Minulla ei ole tänään aikaa yksityisiin keskusteluihin! Tule -huomena!" - -"Niin totta kuin kristin-uskon menestys Suomenmaassa ja erittäin -Hämeessä lienee Teidän Ylhäisyydellenne kallis asia, rukoilen vielä -tänäpänä pääseväni teidän puheillenne! Huomenna se voipi olla liian -myöhäistä silloin saattaa kaikki olla hukassa." - -Piispan otsa synkistyi näitä Paavon sanoja kuunnellessa. Hän oli jo -tänään saanut yhden huolestuttavan Jobin sanoman. Oliko tämä mies -tässä nyt tuomassa hänelle toista? - -"Sinä arvelet siis kerrottavasi asian olevan niin tärkeän, että -kristin-uskon menestys Suomessa tavalla taikka toisella siitä -riippuu?" -- kysyi hän kolkolla äänellä, lisäten: "Varo vaan ett'et -minulle joutavia laskettele!" - -"Henkeni olkoon takauksena siitä, ett'en asian tärkeyttä -liioittelemalla ole suurentanut!" -- vastasi Paavo, katsoen vakaasti -piispaa silmiin. - -Hetken mietittyänsä sanoi piispa synkästi: "Tule tunnin kuluttua, -niin tahdon kuunnella kertomustasi!" - -Paavo astui nyt syrjään ja Tuomas piispa seurueinensa meni muhkeaan -kartanoonsa. Kohta sen jälkeen tapaamme hänen, Riian arkkipiispan -ja sen ritarin, jonka valkoisen manttelin rinnuksiin punainen -risti ja samanvärinen kalpa ovat kuvatut, hänen yksityisessä -rukoushuoneessansa. Tämä huone on sangen yksinkertaisesti sisustettu; -paitse pientä alttaria peräseinällä, jossa seisoo ristiinnaulitun -Vapahtajan kuva ja joitakuita muita pyhiä kuvia, on siinä ainoastansa -muutamia maalaamattomia rahia. Arkkipiispa ja ritari istuivat, -piispa Tuomas käveli levottomasti edestakaisin pitkin lattiaa. Sen -ohessa hän puhui kiihoitusta ja syvää mielenliikutusta osoittavalla -äänellä Saksan kielellä: "Niinkuin sanoin -- Suomen kirkon tila -- -joka tietää samaa kuin minun oma tilani -- on tätä nykyä sangen -arveluttava ja vaarallinen, vieläpä kurjakin. Uhkaavia vaaroja -kaikkialla, kostonhimoisia vihollisia joka taholla -- eikä apua -missään. Tuo onneton taistelu Inkerinjoen varrella muutti niinkuin -ukkosen isku kaikki olot!" - -Pysähtyen kalpaveljien ritarikunnan suurmestarin eteen -- niin -korkea-arvoinen mies oli valkoiseen mantteliin puettu ritari -- -lisäsi Tuomas piispa: "Ettekö muista, että minä illalla taistelun -jälkeen sanoin, että Suomen kirkkoon sinä päivänä oli isketty -sellainen haava, joka ei vuosisatojenkaan kuluessa mene umpeen?" - -"Sen sanoitte. -- Mutta kenenkä oli syy tappioomme? Ei ainakaan -kalparitarien! Kyllähän me urhoollisesti taistelimme ja peräydyimme -hyvässä järjestyksessä vasta sitte kuin kaikki muut olivat paenneet, -jättäen meidät yksin tappelutantereelle", -- vastasi kalparitarien -suurmestari. - -"Vaikuttavin syy tappioomme on tietysti haettava siinä, ett'ei meidän -puolellamme ollut ainoatakaan päällikköä, joka johtaja-kyvyssä -ja taidossa olisi voinut vetää vertoja ruhtinas Aleksanteri -Jaroslavin-pojalle. Mutta miksikä väittelemme siitä, kuka oli -syypää onnettomuuteemme, kuka ei? Eihän tapahtuneen vahingon pahoja -seurauksia sillä saada poistetuiksi. Tehokkaampiin toimiin on -ryhdyttävä -- mutta minkälaisiin? Tätä nykyä näyttää mahdottomalta -saada riittävän suurta, sotahan kelvollista armeijaa kokoon ja -kuitenkin seisovat viholliset -- oven edustalla! Nykyään on minulla -tuskin päälle viidenkymmenen peitsen käytettävinäni; siinähän ne -olivat kaikki ritarini, jotka tänään ottivat osaa juhlasaattoon." - -"Minusta nähden" -- loihe Riian arkkipiispa lausumaan -- "on -suuri valtiollinen erehdys tapahtunut siinä, että pyhä isä viime -pullassaan, jossa hän kehoittaa pohjoismaiden ritareita rientämään -teidän avuksenne, omasta pyynnöstänne, arvokas veljeni, mainitsee, -että aikeenne on tehdä uusi risti- ja kostoretki Venäläisiä ja suurta -Novgorodia vastaan. Yleisesti tiedetään pohjoismaiden ritareista, -että he ovat vastenmielisiä käymään sotaa venäläisellä alueella eikä -tuo onneton tapaus Nevajoen varrella juuri ollut omansa muuttamaan -heidän mieltänsä siinä. Kun vaaroja, niin sanoakseni, omassa kodissa -s.o. omassa hiippakunnassa yltäkyllin oli tarjona, niin olisi pitänyt -kuuluttaa, että heidän apuansa oli tarvis hiippakunnan omien rajojen -puolustukseksi. Sen ohessa olisi kuitenkin myöskin sopinut mainita, -että se osa Hämeenmaata, joka ei vielä kuulu teidän valtikkanne alle, -nyt tulee valloitettavaksi, mutta kostoretkestä Venäläisiä vastaan ei -olisi pitänyt hiiskua sanaakaan. Tässäpä on haettava syy siihen, että -pullalla on ollut niin huono menestys!" - -Kun arkkipiispa puhui paavin pullasta, muuttuivat Tuomas piispan -kasvot yht'äkkiä kalmankarvaisiksi ja hänen silmälautansa rupesivat -vapisemaan. Salataksensa mielenliikutustansa ja ankaraa sisällistä -taistelua alkoi hän taas kävellä edestakaisin pitkin lattiaa. Pian -hän saikin tunteensa hillityiksi ja hän vastasi tyynellä, mutta -kolkolla äänellä: "Niin, niin -- sillä ei ole ollut menestystä! -Paavin antamilla pullilla ei ole viime aikoina ollut menestystä -täällä." - -"Vaan sanokaa minulle, arvokas veljeni" -- otti Riian arkkipiispa -taas puhuaksensa -- "onko teidän todellisena aikeenanne milloinkaan -ollut tehdä tuollaista kostoretkeä Novgorodilaisia vastaan? Suokaa -anteeksi, että epäilen teidän aikomuksianne siihen katsoen, mutta -minusta olisi teidän terävän järkenne jo ennakolta pitänyt sanoman -teille, että sellaisen retken aikaansaaminen nykyään on mahdoton." - -"Teidän kysymykseenne, korkeasti-arvoisa veljeni, voin vastata sekä -'oli' että 'ei ollut'. Jos ristiretkeläisiä tänne olisi tulvannut -monin tuhansin miehin, niin olisin, ensin valloitettuani Hämeenmaan, -marssittanut heitä Karjalaisia ja suurta Novgorodia vastaan, mutta -muussa tapauksessa aioin supistaa toimintani pienempiin yrityksiin. --- Mitä muuten puheena olevan pullan valtiolliseen puoleen tulee, -niin on minulla siinä asiassa aivan toinen mieli kuin teillä. -Oletteko tyystin miettineet, mitä kaikkia olisi voinut tapahtua, -jos olisin julkisesti julistanut itseni niin heikoksi, ett'en -oman hiippakuntani rajoja kykene puolustamaan? Ettekö usko, että -Karjalaiset ja Novgorodilaiset ilolla ja riemuhuudolla olisivat -ottaneet sellaisen sanoman vastaan? Eivätkö he sen sanoman saatuansa -heti viipymättä olisi rynnänneet kimppuuni, kerrassaan pyyhkäisten -pyhän katolisen kirkkomme heikon istutuksen Suomenmaasta pois? -- -Valtiollinen viisaus se juuri sai minut kerskaamaan sellaisesta -mahdista ja vallasta, joita ei tosioloissa ollut olemassa. Tämä -itseeni luottamusta osoittava ja suuria valloitusretkiä tavoittava -kerskaukseni on ollut se taikavoima, joka tähän asti on pelastanut -minut ja Suomen kirkon turmiosta, sillä se on nostattanut pelkoa -ja kunnioitusta vihollisissani ja viivyttänyt Novgorodilaisten -kostoretkeä. Sillä jo edeltäpäin saattoi pitää varmana asiana, -ett'eivät jättäisi vastaamatta vieraissa käyntiimme heillä." - -"Siltä kannalta omaa asemaanne ja vihollistenne mielipiteitä katsoen, -jolta te niitä nyt katsoitte, täytyy tosin myöntää, että teidän -menettelynne, hurskas veljeni, on ollut valtiollisen viisauden -sääntöjen mukainen. Minä en ole milloinkaan tullut asiaa siltä -kannalta punninneeksi" -- sanoi arkkipiispa. - -"Tositapaukset todistavat, että olen ollut oikeassa. Mikä muu -kuin pelko ja väärä käsitys voimastani olisi tähän saakka estänyt -Novgorodilaisia hyökkäämästä Suomeen? Vihdoin saatuaasa asiasta -selvän, huomattuansa, ett'en ollutkaan niin väkevä ja voimallinen, -kuin olin kehunut olevani, rohkaisivat heti mielensä ja -- ovat nyt -täällä. Aamulla sain, niin kuin jo tiedätte, sen Jobin-sanoman, että -suuri venäläiskarjalainen laivasto on purjehtinut Hankoniemen ohi." - -"Minä hetkenä tahansa voivat saapua tänne!" -- väitti arkkipiispa -levottomuutta osoittavalla äänellä. - -"Tänäpänä ei meidän tarvitse mitään peljätä, -- tuskin huomenakaan. -Heillä nyt on vastatuuli. Paitsi sitä on heillä tapana ohimennen -polttaa ja ryöstää saaristossa, jotta heidän matkansa tavallisesti -joutuu sangen hitaasti. -- Aivan hukassa ja peräti auttamattomissa -olisin ollut, jos he olisivat tänne saapuneet pari vuotta ennen. -Mutta nyt minulla on -- pyhälle neitsyt Maarialle ja kaikille pyhille -olkoon siitä kiitos! -- sotajoukko asettaa heitä vastaan, jos se -kohta onkin heikonpuolinen ja monessa suhteessa vaillinaisesti -varustettu." - -"Teidän pitäisi vedota nyt niin lukuisasti kokoontuneeseen kansaan" --- sanoi Riian arkkipiispa. - -"Ei! Sitä keinoa en saa käyttää? Minä olen jo liian paljon vedonnut -alamaisiini ja pelkään pahoja seurauksia siitä. Sentähden tänäpänä -peräti kielsinkin pappejani ja munkkejani ristiä saarnaamasta -kansalle. -- Te ette edes voi käsittää asemani tukaluutta. Minä en -ollenkaan uskalla luottaa Suomalaisiin. Harva heistä on sydämestänsä -mieltynyt kristinuskoon, useimpien povessa kytee ankara viha -kristinoppia ja pyhää kirkkoa vastaan. Yksin pelko estää tätä -vihaa töissä ilmaantumasta. Jos he saisivat tiedon siitä, että -olen pulassa, voisi useammilla seuduilla hiippakunnassa syntyä -ikäviä rettelöitä ja kapinallisia melskeitä. Suomen kirkko on äsken -lämmitettyyn uuniin verrattava: se säilyttää polttavia hiiliä omassa -povessansa. Suomalaisiin en saata missään tapauksessa turvata. -Muualta on apua haettava ja muualta olen sitä toivonutkin saavani." - -Luoden terävät silmänsä Riian arkkipiispaan lisäsi Tuomas piispa -laskien painoa jok'ainoaan sanaan: "Teidän Ylhäisyydeltänne -esimerkiksi toivoin entisten suostumusten nojassa tehokasta ja -voimallista apua!" - -"Minulla on omassa kylässäni olevien vihollisteni ja pakanallisten -Liiviläisten ja Litvalaisten kanssa niin paljon tekemistä, että -tuskin itse tulen ilman avutta toimeen. Minun ei sovi ajatellakkaan -muitten auttamista, mitä suostumuksia parempien aikojen -toivossa ennen olisi tehtykin" -- vastasi arkkipiispa. Kääntyen -kalpaveljien suurmestarin puoleen, sanoi Tuomas piispa: "Teidänkin -ritarikunnaltanne olen samankaltaisten välipuheiden johdosta toivonut -apua." - -"Pyhä Yrjö minua auttakoon, jos joskus olen tullut liian paljon -luvanneeksi! Meidän ritarikuntamme ei tätä nykyä voi asialle mitään. -Tietänette, korkeasti kunnioitettava herra piispa, että me itse -olemme pakanallisten Virolaisten kautta niin ahtaalla, jotta meidän -on täytynyt anoa apua toisilta, mistä sitä kulloinkin vaan on -sattunut saamaan", -- kiiruhti kalparitarikunnan suurmestari sanomaan. - -"Tuossapa nyt ollaan! Apua ei ole missään saatavana!" -- huudahti -Tuomas piispa katkeruudella. Oltuansa sitten muutaman hetken vaiti, -jatkoi hän puhettansa tyynemmällä äänellä ja vitkaammin: "Ehkä voisin -saada apua Ruotsista, mutta sinne en tahdo kääntyä avun anomuksella. -En! Minä en konsanaan kumarra Eerikki kuningasta, tuota sammaltavaa -maallikkoherraa! Pyhän Pietarin korkealle apostoliselle istuimelle -ja pyhälle kirkolle olen pyytänyt Suomenmaan voittaa; sitä päämäärää -ovat kaikki ahkerat toimeni ja puuhani tavoittaneet. Menisinkö -nyt elämäni työtä tarjoomaan maallikolle? Enpä toki! Ennen maahan -masennettuna kukistun toiveineni!" - -"Kautta pyhän Henrikin luiden! Se ei saa tapahtua, että tämä pyhän -apostolisen istuimen omistama maa joutuu maallikkojen valtaan!" -- -huudahti arkkipiispa. - -"Epäilemättä kuitenkin niin tapahtuu jo ensimmäisen minun jälkeiseni -piispan aikana, ell'ei pyhä isä paavi väkevällä kädellä ota -suojellaksensa tätä kaukaista uudistaloansa!" -- sanoi Tuomas piispa. - -"Sen on hän tekevä. Meidän pitää kirjoittaman hänelle uusi -pyyntökirje siitä!"' - -"Minä en enää luota kirjeiden vaikutusvoimaan!" - -"Niin lähettäkäämme hänen luoksensa erityinen lähettiläs asiasta -sopimaan!" - -"Se on ehkä parempi keino: sitä saatamme koettaa." - -Tuomas piispan näitä sanoja sanoessa astui eräs hänen palvelijansa -huoneesen ja ilmoitti, että muuan talonpoika Hämeestä pyysi päästä -piispan puheille. - -"Johdata häntä sisään", sanoi piispa. - -Hetken kuluttua astui Hieraniemen Paavo rukoushuoneen ovesta -sisään. Syvään kumartuen jäi Paavo, käsillänsä levottomasti näplien -lakkiansa, ovelle seisomaan. - -"Nämä korkea-arvoiset herrat eivät ymmärrä Suomen kieltä. Kerro nyt -suoraan ja pelotta kerrottavasi!" -- lausui piispa huomattuansa, että -arkkipiispan ja suurmestarin läsnäolo saattoi Paavon kovin hämille. - -Mutta Paavon suusta ei tahtonut lähteä sanaakaan. Hän avasi suunsa, -sulki sen taas ja avasi sen uudestaan, mutta hänen huuliltansa ei -vaan lähtenyt muuta ääntä kuin jonkimmoista sähisevää ähkynää; niin -kovin oli hän tohtunut. - -"Puhu ystäväni! Totuutta saa ujostelematta puhua korkeain herrojenkin -läsnäollessa" -- kehoitti häntä Tuomas piispa ystävällisellä äänellä. - -Paavon kasvot olivat lentäneet tulipunaisiksi, hän häpesi omaa -akkamaista kainouttansa. Rohkaisten mieltänsä loihe hän vihdoin -lausumaan: "Suurvaltias, armollinen piispa -- kaikki teidän -alamaisenne Nokian virran, Näsijärven ja Pyhäjärven tienoilla -ynnä ne, jotka asuvat Kangasalan alueella aina Längelmäveden ja -Pälkäneenveden rannikoille asti, ovat" --. - -"Mitä he ovat tehneet?" -- kysäisi Tuomas piispa malttamattomasta. - -"Ovat surmanneet kaikki teidän ratsumiehenne ja pappinne ja yhtyneet -suureen kapinaan teitä vastaan" -- änkkäsi Paavo. - -Tylyn, kiittämättömän lapsen suusta lähteneet julkeat parjaussanat -eivät olisi voineet kipeämmin sattua hellän äidin sydämeen kuin nämät -Paavon sanat Tuomas piispan mieleen. Näitä seutuja oli hän erittäin -hellinyt. Siellä oli hän itse työtä tehnyt, ensimmäiset kristin-uskon -siemenet kylvänyt siellä kylmihin peltoihin. Nyt tämä odottamaton -kapina! -- ja entäs millä ajalla! - -Kuitenkin salasi hän järkähtämättömän tyyneyden peitteellä syvän -sisällisen liikutuksensa ja katkeran tuskansa. Yksin vuolteet hänen -kasvoissansa osoittivat tavallista suurempaa kovuutta ja mielen -pontta. - -"Kerro kaikki tätä asiaa koskevat tapaukset äläkä pidä mitään -salassa!" -- käski hän, lisäten: "Nimitä ensiksi nimeltä kapinan -johtajat!" - -"Vaarallisimpina kansan yllyttäjinä ja kapinan pääjohtajina -ovat seuraavat henkilöt pidettävät: vanha Tavela ja hänen nuori -holhottinsa Lyyli Liuksialasta sekä Hatanpään tilan omistaja Heikki." - -"Lyyli Liuksialasta! Hänen isänsä hyvin tunsin, sainpa hänen -kääntymään kristin-uskoonkin. Hän oli suuri saituri, mutta muuten -sangen sävyisä mies. -- Vaan mitenkä voisi olla mahdollista, että -nuori tyttö on ruvennut kapinan johtajaksi!" -- sanoi Tuomas piispa. - -"Lyylillä on ylpeä ja miehekäs luonto ja hyvät puheenlahjat. Lisäksi -voipi hän rikkautensa ja anteliaisuutensa kautta saada paljon -aikaan, ehkä enemmän kuin monet toiset!" -- selitti Paavo, ollen -silminnähtävästi hämillänsä. - -"Oudolta ja kummastuttavalta tuo kuuluu! Vaan jatka kertomustasi!" -- -käski piispa. - -Paavo kertoi nyt piispalle kapinasta sen verran, kuin hän -siitä tiesi. Tarpeetonta olisi meidän tässä seurata tätä hänen -kertomustansa, sen sisältö kun jo ennakolta on lukijalle tuttu. -Lopuksi puhui Paavo muutamia sanoja ratsastajastakin, jonka oli -opastanut harhatielle, päättäen kertomuksensa seuraavilla sanoilla: -"Puvustansa ja kielenparrestansa tunsin miehen karjalaiseksi". - -"Asia on selvä. He ovat salaliitossa keskenänsä" -- jupisi Tuomas -piispa itseksensä, lisäten ääneen: "Muuta eikö sinulla ole -sanottavaa?" - -"Kyllä olisi vielä jotain, suurvaltainen, armollinen herra -piispa! Jos tohtisin -- -- niin sanoisin ajatukseni siitä, -mitenkä tämä kapina on kukistettava. Vieläpä ottaisin sen toimen -toimitettavaksenikin, jos tuo toimi minulle armossa uskottaisiin." - -"Sinulle olkoon myönnetty puhua ajatuksesi siitä... mutta kiiruhda!" - -"Minun mielipiteeni on tämä: viipymättä, heti kohta pitää hyökätä -kapinoitsijain kimppuun! Antakaatte minun käytettävikseni viisisataa -ratsumiestä sellaisen päällikön johdannolla, jota tarkoin -tottelevat... Minä opastan heitä salateitä niille seuduille, joidenka -asukkaat ovat nousseet kapinoitsemaan... Heidän pääjoukkonsa -niskaan me karkaamme äkkiarvaamatta ja murramme ja hajoitamme sen -ensimmäisessä rynnäkössä. Sitte on ratsumiesten miekoilla oleva -helppo työ; -- tuli saa tehdä loput! Näin jos tapahtuu, niin panen -henkeni ja viimeisen lämpimän verenpisarani vastikkeiksi siitä, että -kaikki hyvin onnistuu ja että joko kuolleina taikka vangittuina tuon -kapinanjohtajat tänne!" - -Puhuessansa oli Paavo innostunut, hänen kasvonsa hehkuivat: -mielikuvituksessaan hän jo verisellä miekallaan tavoitteli vihatun -kilpakosijansa päätä. - -Tuomas piispa loi pitkään tuimat silmänsä Paavoon; vähemmin itsekäs -mies kuin Hieraniemen Paavo olisi hänen silmäyksissänsä helposti -voinut huomata inhoa ja halveksimista. Sen jälkeen loihe piispa -lausumaan: "Viisi sataa ratsumiestä! Jos tietäi..." Hän keskeytti -lauseenpa ja jatkoi sitte puhettansa suurella tyyneydellä näin: -"Niin... minusta nähden ei ole tämä kapina niinkään vaarallinen. -Viittä sataa ratsumiestä sen kukistamiseen ei tarvita! Kaksisataa, -korkeintaan kolmesataa kelpo ratsumiestä muutamien uljaiden ritarien -johdolla on siihen toimeen riittävä. Oppaana sinua ehkä tarvitaan. -Nyt saat mennä, mutta ole saatavissa kuin sinua kutsutaan -- muista -se!" - -Kumarrettuansa syvään läksi Paavo huoneesta ulos. Hänen mentyänsä -kertoi Tuomas piispa saksan kielellä arkkipiispalle ja suurmestarille -keskustelunsa Paavon kanssa. - -"Tästä nyt voitte saada käsityksen siitä, miten sen on laita, joka -on pyhän uskomme etuvartijana Suomessa! Julmia vihollisia joka -taholla ja marttyyrikuolema jok'ainoa hetki silmäin edessä! -- Mutta -kohteliaana isäntänä minä en saa unhottaa teidän turvallisuuttanne, -jalot herrat! Säännöllisesti käytetyn tien kotimaahanne on -venäläis-karjalainen laivasto sulkenut, mutta kiertämällä voitte -Ahvenan saariston kautta vielä erinomaisetta vaaratta purjehtia -kotihinne jos nyt heti lähdette. Suuresti olen teille kiitollinen -siitä, että olette olleet tänäpänä pidetyissä juhlamenoissa -saapuvilla ja mielelläni pitäisin teitä kauvemminkin vierainani, -mutta minun täytyy luopua kaikista itsekkäisistä toiveista tässä -suhteessa, sillä teidän turvallisuutenne saavuttaminen ei siedä -pienintäkään viivytystä!" - -"Minä en lähde nyt tällä hetkellä, jolloin kaikilla tahoilla olette -vihollisten saartamina. Kautta pyhän ristin! Se olisi kelvottomasti -tehty, jos teidät nyt jättäisin. Viisi ritarikuntamme uljaimmista -ritareista on minun seurassani... minä majoitin heidät linnaan. -Näiden paljon kokeneiden sankarien miekat samoin kuin oman kalpanikin -annan teidän käytettäväksenne, herra piispa. Tulkoon mitä tahansa --- kalparitareista ei sanottako, että he välttävät taistelua -pyhän uskomme puolustukseksi!" -- puhui kalpaveljien ritarikunnan -suurmestari nousten seisaallensa. - -"Teidän ylevämielinen tarjoomuksenne, jalo ritari, on kaikkien -kiitoslauseiden yli koroitettu!" -- lausui Tuomas piispa antaen -suurmestarille kättä. - -"En minäkään jätä teitä näin uhkaavana aikana, enkä lähde -ennenkuin tämä paha pulma on mennyt ohitse. Minullakin on joukko -henkivartijaväkeäni kanssani. Heidän miehuuteensa olen tottunut -luottamaan ja kukin heistä on sotatoimiin hyvin harjaantunut. Itse -tahdon auttaa teitä veljellisillä neuvoilla niin pitkälle kuin kykyni -ja kokemukseni riittävät" -- sanoi Riian arkkipiispa. - -Tuomas piispa oli niin syvästi liikutettuna, että hän vapisevalla -äänellä tuskin sai seuraavat kiitossanat sanotuksi: "Suokaa minun, -korkeasti kunnioitettava veljeni, halvaksi kiitollisuuden osoitteeksi -tehdystä jalomielisestä päätöksestänne suudella teidän kättänne." - -Puoleksi väkisin salli arkkipiispa Tuomas piispan suudella hänen -kättänsä, sen ohessa lausuen: "Te liioittelette, hurskas veljeni! -Minä en ansaitse kiitosta, enkä ole muuta tehnyt kuin sen, minkä -kristillinen velvollisuuteni minulta vaatii." - -Heidän asemansa oli sangen arveluttava; kukin heistä tunsi sen sangen -hyvin. Ensiksi saapuneet vakoojat olivat vakuuttaneet, että tulossa -olevia Venäläisiä ja Karjalaisia oli vähintänsä kymmenentuhatta -miestä, myöhemmin tulleet sanoivat kaksikymmentätuhatta. Jospa nyt -vakoojat liioittelivatkin, oli kuitenkin varmaa, että viholliset -olivat monta vertaa lukuisemmat sitä joukkoa, jonka Tuomas piispa -saattoi asettaa heitä vastaan. Piispan sotavoimat eivät kaikkiansa -nousseet kuuteensataan mieheen, Turun linnan puolustusväki ja Riian -arkkipiispan henkivartijat siihen luettuina. Tähän lukuun emme -ole ottaneet ritareita, joita kalparitarien kanssa yhteensä oli -noin kuusikymmentä, eikä myöskään niitä ratsumiehiä, joita piispa -oli majoitellut eri paikkoihin maaseuduille; näiden luku taisi -nousta noin kahteensataan. Mutta heitä ei uskaltanut Tuomas piispa -kutsua pois heidän majoituspaikoiltaan, peläten että kansa heidän -lähdettyänsä yltyisi kapinallisiin liikkeisiin. - -Kuinka suureksi kapinoitsevien Hämäläisten luku oli laskettava, sitä -ei kukaan tietänyt sanoa. Kuitenkin oli helposti arvattava, että -hekin olivat piispan miehiä monenkertaisesti lukuisemmat. Myöntää -siis täytyy, että Tuomas piispan ja hänen ystäväinsä asema oli -mitä vaarallisin ja epätoivoon asti tukala. Mutta näiden rohkeain -miesten mielissä ei saanut epätoivo sijaa. Uskaliaasti he ryhtyivät -neuvottelemaan tarpeellisista puolustushankkeista ja ennen kaikkea -siitä, mitenkä Hämäläisten nostama kapina niin pian kuin mahdollista -saataisiin kukistetuksi, jotta heille kaikissa tapauksissa -jäisi selkä vapaaksi. Lyhyen keskustelun jälkeen hyväksyivät he -pääasiallisesti Hieraniemen Paavon tekemän ehdotuksen ja päättivät -lähettää kaksi sataa viisikymmentä ratsumiestä ynnä kaksikymmentä -ritaria kapinoitsijoita kukistamaan. Paavoa oli oppaana käytettävä. - -Tuskin olivat tämän päätöksen ehtineet tehdä, kun eräs piispan -palvelijoista astui huoneeseen ja ilmoitti, että pöydät olivat -katetut ja että ritarit, papit ynnä muut vieraat odottivat Heidän -Ylhäisyyksiänsä. - -"Käykäätte edellä, korkeasti kunnioitettavat vieraani! Minulla ovat -vielä Pyhälle Neitsylle lupaamani päivällisrukoukset lukematta!" -- -kehoitti Tuomas piispa. - -Jäätyänsä yksin heittihe vanha piispa polvillensa alttarin eteen ja -rukoili nöyrästi ja palavan sydämensä täydellä innolla pyhää neitsyt -Maariaa ja hänen ristiinnaulittua Poikaansa sekä kaikkia pyhimyksiä, -että he kukistaisivat hänen vihollisensa ja pelastaisivat Suomen -kirkon uhkaavasta vahingosta ja perikadosta. - -Tämä rukous näytti hänen mieltänsä virvoittavan. Mutta ennenkuin -hän taas nousi seisaallensa, rukoili hän erään toisenkin rukouksen. -Sitä tehdessänsä nöyrtyi hän niin ja hänen mielensä masentui siihen -määrään, että hän matona mateli alttarin juurella. - - - - -Yhdestoista luku. - - -Vielä samana iltana läksi Hämäläisten kapinaa kukistamaan määrätty -sotajoukko Paavon, opastamana matkaan. "Pyhän haudan" ritarikin oli -muassa. - -"Se mies on aivan kuin luotu tällaisia retkiä varten! Paitse sitä -on hänellä niin suuri maine urhoollisuudesta ja sotataidosta, -että paljas hänen läsnä-olonsakin jo ratsumiehissämme vaikuttaa -jonkinmoista turvallisuuden tunnetta ja saa heidät voiton toivossa -vahvasti luottamaan hyvään onneensa" -- oli Tuomas piispa väittänyt. - -Uljas ritari oli nyt vaihtanut purpuraisen manttelinsa toiseen -yksinkertaisempaan. Kuitenkin oli viimemainittukin tavallansa sangen -kallis, sillä se oli lumenkarvaisilla kärpännahoilla reunustettu. -Näihin reunuksiin, ylhäältä aina liepeesen asti, oli pieniä -punaisesta samettikankaasta tehtyjä ristejä kiinnitetty. Samanlaisia -ristejä nähtiin toistenkin tähän retkeen osaa ottavien ritarien -manttelien reunuksissa. Kukin ratsastaja kantoi rinnassaan punaista -ristiä, vieläpä Paavokin ja ne muutamat munkit, jotka seurasivat tätä -pientä armeijaa. - -Pyhänä pidettiinkin sota, johon tämä joukkio oli antautunut, niinkuin -siihen aikaan yleisesti kaikki sodat, joita käytiin kristin-uskon -vihollisia vastaan. Juhlallisesti olivatkin molemmat piispat, Riian -arkkipiispa ja Tuomas piispa, vihkineet näitä sotureita, ennenkuin -he lähtivät matkalle, heidän veriseen ja vaaralliseen, mutta -autuuttavaan toimeensa. - -Pyhän haudan ritari katseli tarkasti seutuja ja maisemia, joidenka -kautta kuljettiin, ja jota kauvemmaksi he tulivat sisämaihin, sitä -suurempaa kummastusta ne nostattivat hänessä. - -"Kautta Pyhän Yrjön säteilevän miekan!" -- sanoi hän Saksan kielellä -munkille, joka ratsasti hänen vieressänsä. "Tämä on kummallinen maa, -joka alusta aikain lienee aiottu pedoille kotimaaksi. Eihän täällä -juuri muuta löydy kuin synkkiä metsiä, autioita korpia, soita ja -rämeitä sekä järviä ja jokia. Tuo kirkon läheinen seutu taitaakin -olla ainoa seutu Suomenmaassa, jossa maata viljellään ja jossa -ihmiset asuvat säännöllisesti kyhätyissä rakennuksissa? En pitkään -aikaan enää ole nähnyt huoneuksia enkä peltoja. Multa kaiketikin -asuvat ihmiset täällä metsissä kaatuneiden puiden juurten suojassa -ja elävät arvattavasti karhujen ja muun metsäriistan lihasta? -Sellaisiksi muuten suomalaisten elämän tapoja minulle kuvattiinkin -eteläisissä maissa." - -"Kummallista on, että te, herra ritari, sellaisia kertomuksia -kuultuanne, ensinkään otitte tullaksenne tänne!" -- ihmetteli munkki, -hymyillen sen ohessa. - -"Se ei ole niinkään kummastuttavaa, pyhä veli. Nämät kertomukset -saivat minun uteliaaksi omin silmin näkemään noita metsänperäisiä -villi-ihmisiä. Kun sitte lisäksi sain kuulla, että kristin-uskoa -heillekin on julistettu ja kristillinen kirkko heidän maassansa -perustettu, ja kun päälle päätteeksi kerrottiin, että he viime -aikoina ovat ruvenneet pahoin rääkkäämään ja julmalla tavalla -surmaamaan pyhiä pappeja ja munkkeja, niin muuttui uteliaisuuteni -velvollisuudeksi, sillä minä olen kautta pyhän ristin vannonut -taistella kristin-uskon vihollisia vastaan kaikkialla, missä niitä -vaan on, aina maailman kaukaisimpiin äärihin asti. Sattui sitte -vielä niinkin hyvin, että minulla viime käynniltäni Jerusalemissa -oli muutamia erittäin arvokkaita ja voimallisia pyhäin jäännöksiä -varalla. Tosin en niistä olisi mielelläni luopunut, sillä ne hosuivat -taudit ruumiistani ja estivät syntisiä himoja sieluani lähestymästä, -mutta kuultuani, mitenkä kurjalla kannalla asiat täällä olivat, -ajattelin: jos lahjoitan nuo kalliit pyhäinjäännökset Suomen -kirkolle, niin pakenevat kaikki pirut peljästyneinä siitä maasta. Jo -kohta tänäpänä ne osoittivat voimaansa. Kaikista niistä ihmeistä, -jotka tänäpänä tapahtuivat kirkossa, on suurimpana pidettävä se, että -naula, jolla Kristuksen oikea käsi lävistettiin, vuosisatoja oltuansa -ruostununna, arkkipiispan kädessä muuttui yhtä kirkkaaksi kuin -kantamani haarniska tässä. -- Sen ostin kolmesta sadasta kultarahasta -S:t Salvatorin luostarin abotilta Jerusalemissa." - -"Kyllä se merkillinen ihme oli, jospa se ei ollutkaan kaikista -suurin" -- sanoi munkki. - -"Mitä sanoittekaan? Eikö se ollut suurin ihme? Tuhat kuoloa! -Älkää puhuko syntiä, pyhä veli!" -- huudahti kultainen ritari -närkästyneenä. "Suurinhan se oli tapahtuneista ihmeistä, kaikista -enintä kummastusta nostava -- siitä ei pääse kieltämälläkään -kauvaksi. Minä en sano tätä siksi, että sillä pyytäisin halventaa -teidän vanhojen pyhien kuvainne ja pyhimystenne ansioita -- enpä -suinkaan. Kyllä he kaikki itseänsä tänäpänä hyvin kunnostivat -- -tekivätpä niin! Mokomaa kyyneltulvaa, kuin tänään vuosi pyhän neitsyt -Maarian silmistä, en ole tähän päivään saakka nähnyt kenenkään -silmissä, vaikka olen matkustanut kaikki kristityt maat halki ja -poikki. Pahoin pelkään, että hänen kallis, kullalla ja hopealla -tikattu hameensa peräti turmeltui tuon runsaan kyynelvirran kautta. -Jos tämä retkemme onnellisesti päättyy, lahjoitan hänelle takaisin -palattuamme muutamia kultakolikolta uuteen hameesen." - -Kun ei munkki mitään vastannut näihin ritarin sanoihin, taukosi -heidän puheensa vähäksi ajaksi, mutta pian alkoi ritari, joka ei -kauvan yhteen mittaan jaksanut olla vaiti, taas pakista: "Niin --- ylimalkaan täytyy myöntää, että kaikki pyhimykset suorittivat -tehtävänsä sangen hyvin, mutta ne tulisoihdut, joita he käyttivät -ihmetöittensä toimeenpanemisessa, olisivat voineet olla vähän -paremmat. Yksi noista taivaallisista kyyhkysistä pudotti -tulisoihtunsa minun päälleni ja se oli polttaa läven purpuraiseen -mantteliini. Kun sitä koetin sammuttaa, savusi se pahanpäiväisesti -ja ilkeä tulikiven haju nousi siitä sieramiini, jotta helpommin -olisi voinut luulla sen h--tistä ylös heitetyksi kuin taivaasta -alas pudonneeksi. Kun vihdoin vaivalla olin saanut sen sammumaan, -tarkastin sitä tyystemmin ja huomasin, että se oli pellavista tehty. -Kaiketi kasvaa tässä kurjassa maassa niin huonoa lajia pellavia, -ett'eivät pyhimykset saa siitä tehtyjä tulisoihtujansa leimuamaan, -vaikka niitä huuhtovat tulikivivedessä ja sitte taas kuivattavat?" - -"Kyllä kai sen asian laita on siten" -- vastasi munkki ja veti -kaapunsa pääpussin syvemmälle alas silmillensä. - -"Tyytymättömyys tämän maan antamiin kasveihin se se täisikin -sittemmin saada heidät niin kovin meluamaan ylhäällä kirkon -kaarroksissa silloin kuin sieltä pyhiä öylättejä rupesi satamaan -alas? Minä kuulin selvästi heidän riitelevän keskenänsä ja nuhtelevan -toinen toistansa. Matkoillani olen usein sattunut olemaan uusien -kirkkojen vihkiäisissä saapuvilla, kerran itse Roomassakin, pyhän -isän suuressa kotikylässä. Tapahtuipa silloin paljon suuria ihmeitä -ja pyhiä öylättejä satoi alas niin runsain määrin, että auringon -ikkunien kautta kirkkoon heittämä valo pimeni, mutta en silloin enkä -muulloinkaan ole kuullut pyhimysten riitelevän kirkon kaarroksissa." - -"Herjetkää toki puhumasta tuollaista julkeata pilkkaa pyhimyksistä!" --- huudahti munkki arvokkaalla äänellä. "Jos he ääneen olisivatkin -ilmoittaneet läsnä oloansa temppelissä, niin eivät he riidellen -voineet ilmaantua, vaan ylistysvirttä laulellen, vaikka heidän -laulunsa teidän syntisissä korvissanne kuului riidalta. Te olette -pahoin solvanneet pyhimyksiä, herra ritari!" - -"Suojelijapyhäni pyhä Yrjö varjelkoon minua, pyhän haudan ritaria, -pyhimyksiä solvaamasta!" -- huudahti hurskas ritari peljästyneenä ja -teki ristinmerkin rintaansa. "Epäilemättä on asian laita siten, että -tuo pahan-ilkinen paholainen niin sokaisi syntiset korvani, että -heidän ylistysvirtensä sävel minulle kuului riidalta. Kauhean vallan -sai paholainen sinä hetkenä minussa. Mutta kyllä tiedän syynkin -siihen ja tahdon heti kohta tunnustaa teille, pyytäen teitä olemaan -rippi-isänäni, ett'en viime päivinä aivan täsmälleen ole lukenut -credojani ja Pater-nosteriani niinkuin minun, ennen annettujen -lupausteni mukaan, olisi pitänyt tehdä." - -"Olkaa vast'edes paremmin varoillanne, herra ritari! Laiminlyödyt -lupaukset, erittäinkin laiminlyödyt rukoukset, joihin olemme -velvoittaneet itsemme, kostavat itsensä kovasti meihin" -- sanoi -munkki. - -"Syvälle painan mieleeni nämät varoitussananne, pyhä veli! En -ainoatakaan credoa enkä Pater-nosteria täst'edes laiminlyö, kun -rauhan aika taas tulee, sillä sotaretkiä tekemäni lupaukset -eivät koske. Mutta ovathan päivät pitkät ja yöt valoisat täällä -Pohjolassa! Ken olisi voinut uskoa sitä! Ainakin kerrottiin minulle, -että pilkkonen pimeys täällä vallitsee aamusta iltaan asti paitse -sydänpäivällä, jolloin aurinko pari tuntia himmeästi valaisee -kolkkoja maisemia. Nyt on jo varmaankin toista tuntia kulunut siitä, -kuin aurinko meni mailleen, eikä taivas vieläkään sanottavasti -ole pimentynyt. Mutta epäilemättä ovat juhtamme jo sangen -väsyksissä ankarasta ratsastamisestamme; niiden pitää samoin kuin -ratsumiestemmekin saada levähtää pari tuntia. Ja pitäähän vatsankin -vaatimukset ottaa lukuun ja myötätuotuja eväitä vähän lähemmästi -tarkastella. Minulla on se kokemus, ett'ei tyhjällä vatsalla eikä -väsyneellä ratsulla ole taisteluun antautumista. Pyhä Yrjö itse ei -saisi vihollisesta voittoa silloin kuin suolet nälästä kiljuvat ja -ratsu joka toiselta askeleelta väsymyksestä korskahtaa!" - -Kultaisen ritarin näitä sanellessa saapui ratsujoukko erään järven -rannalla olevalle, avaralle tasangolle. Kun tämä tasanko hänestä -näytti erittäin sopivalta leiripaikaksi, antoi hän sotajoukolle -käskyn pysähtyä. Päivä oli ollut kovin lämmin ja helteinen, jonka -tähden yö uhkasi tulla sitä kylmemmäksi ja viileämmäksi. Vilvakkaita -höyrypilviä nousi järvestä ja hieno, mutta kolea itätuulen kare -ajeli niitä tasangolle. Sentähden kantoivat soturit läheisestä -metsästä kuivia puita ja oksia ynnä järven rannalla yltäkyllin olevia -ruovonkorsia suuriin kasoihin ja sytyttivät näin valmistetut nuotiot. -Tämän tehtyänsä kävivät ahnaasti eväiden kimppuun. Edellinen kiivas -ratsastus oli antanut heille hyvän ruokahalun. - -Kaikki ritarit ja munkit istuivat erään nuotion ympärillä, joka -oli muita nuotioita suurempi. Heillekin näyttivät eväät hyvältä -maistuvan, niin paistit kuin leivoksetkin. Erittäin suurella huolella -ja mielihyvällä hoiti pyhän haudan ritari aterioimistointansa; -suuret piirakan ja paistin palat katosivat toinen toisensa perästä -hänen suureen suuhunsa. Tuon tuostakin nosti hän ison nahkapullon -huulillensa ja otti siitä aika siemauksen väkevää Espanjan viiniä. -Tämän tehtyänsä hymyili hän oikein autuaallisesti ja työnsi -uudestaan pitkän veitsensä piirakkaan tahi paistiin, leikellen -niistä sentapaisia kappaleita, joita villien eläinten kesyttäjät -heittävät rautahäkkeihin suljetuille panttereillensa. Niin oli -hän ahkerassa työssä, ettei hän tämän rakkaan toimituksen ohessa -hentonut puhuakkaan, vaan näytti kokonaan unhottaneensa kaikki -kertomukset pyhimyksistä. Muut ritarit olivat jo päättäneet ateriansa -ja katsoivat nyt ihmetellen pyhän haudan ritaria, joka yhä vielä -oli uskollisessa syömisen toimessa niinkuin ateriansa vasta alkanut -ainakin. Vihdoin viimein nosti hän nahkapullon taas huulillensa -ja piti sitä tavallista pitemmän ajan suunsa edessä. Tämän kelpo -kolauksen saatuansa niellyksi, ankkasi hän muutaman hetken ja lausui -sitte, piirakan ja paistin tähteitä katsellen: "Ihminen ei saa olla -ruoalle liian ahnas, sillä se olisi synti. Syödessäänkin hänen pitää -tavallansa paastota ja ajatella huomispäivää. Senpätähden minäkin -lopetan ateriani nyt ja siunaan itseni." Hurskas ritari pani kätensä -ristiin ja jupisi itsekseen lyhyen latinankielisen ruokasiunauksen. - -Syötyänsä olivat ratsumiehet heittäytyneet nurmikolle maata -ja nukkuivat par'aikaa hyvässä rauhassa. Heidän esimerkkiänsä -seurasivat useimmat ritareista ja munkeistakin, käyttäen edelliset -mantteleitansa, jälkimäiset kaapujansa peittoina. Pyhän haudan ritari -ei tuntenut vähääkään halua nukkumaan. Alituisilla retkillänsä oli -hän tottunut valvomaan ja valvominen oli vähitellen muuttunut miltei -hänen toiseksi luonnoksensa. Ylipäänsä hän nautti unen virvoitusta -niin harvoin ja niin niukalta, että tavallisen ihmisen oli vaikea -ymmärtää, kuinka hän niin vähällä nukkumisella ensinkään saattoi elää -ja siihen lisäksi vielä pysyä terveenä. - -Muut kaikki olivat jo heittäytyneet nurmelle lepäämään paitsi yksi -ritari ja edellisestä meille tuttu munkki, jotka istuivat kummallakin -puolella kultaista ritaria, tirkistellen nuotioon. Viimemainittu oli -niin hyvillään päätetystä ateriasta, ett'ei hän vielä ollut muistanut -hiiskua sanaakaan. Hän kierteli oikealla kädellänsä huulipartansa -huippuja ja ähkäsi sen ohessa tuon tuostakin tyytyväisesti. - -"Kertokaa, jalo ritari, jos väsymys ja uni eivät teitä rasita, ajan -kuluksi meille jotakin matkoiltanne! Aika muuten käy ikäväksi ja -meidän on kuitenkin tässä viipyminen vähintäin tunti ennenkuin taas -lähdemme matkaamaan!" -- lausui munkki katsoen kultaiseen ritariin. - -Munkki oli satuttanut arkaa paikkaa uljaan ritarin rinnassa, ohjannut -sanansa oikeaan suuntaan. Kohta taukosi hän viiksiänsä vääntelemästä -ja loihe, ylpeästi hymyillen, lausumaan: "Ei aika pitkäksi kävisi, -jos matkamuistelmiani rupeaisin kertoilemaan, mutta pitkää aikaa -tuo vaatisi ennenkuin ne ehtisin kertoa loppuun. Teidän tulee -muistaa, että minä olen matkustellut kaikissa maissa, ottanut osaa -enemmän kuin kolmeenkymmeneen sotaretkeen ja seurustellut jok'ainoan -keisarin, kuninkaan ja ruhtinaan hovissa koko kristikunnassa, vieläpä -pakanallistenkin ruhtinaitten hoveissa. Yhdellä kerralla on minun -mahdoton ehtiä näitä kaikkia teille kertomaan. Mitä se siis on, jota -erittäin haluatte kuunnella? Kerronko teille retkistäni Hispaniassa -ja Portugalissa taikka taisteluistani julmia Saraceneja ja Damaskon -sulttaania vastaan? Vai pitääkö minun kertoa siitä, mitenkä iloista -elämää pidetään keisari Fredrikin hovissa Sicilian ihanalla saarella -taikka kuinka Ranskan hurskas kuningas Lutvikki isällisesti istuu -oikeutta kansansa kanssa? Taikka ehkä mä kerron Englannin..." - -Munkki keskeytti tässä ritarin puheen ja sanoi: - -"Kertokaa, jalo ritari, siitä mitenkä tulitte pyhän haudan ritariksi." - -"Siitäkö -- no olkoon menneeksi? Onhan teille, joka ette ole -käyneet Jerusalemissa ettekä Vapahtajan haudalla, siitäkin jutusta -jotakin oppimista... Niin... siitä on jo pitkä aika kulunut -kuin se tapahtui, sillä minä pääsin hyvin nuorena pyhän haudan -ritariksi, kun jo silloin olin otellut niin monessa taistelussa -kristin-uskon vihollisten kanssa, että Jerusalemin patriarkka katsoi -minua otolliseksi siksi tulemaan. Vuotta, jolloinka tuo kunnia -minulle tapahtui, en osaa sanoa, sillä minun ei ole tapana lukea -kuluneita vuosia; annan niitten toinen toisensa perästä vieriä -alas ijankaikkisuuden hautaan, huolimatta kuinka monta niitä sinne -meni. Mutta siihen aikaan oli keisari Fredrikin puoliso Yolante -- -Jerusalemin kuninkaan tytär -- vielä täydessä kukoistuksessaan, -kaunis ja hilpeä kuin suven kukka, ja minäkin parhaammassa ijässäni, -mutta kevytmielinen ja veitikkamainen muuten, sillä vaikka pyhä -isä paavi kaksi kertaa peräkkäin oli julistanut mainitun keisarin -pannaan, pysyin kuitenkin siitä vähintäkään huolimatta hänen -palveluksessansa. Siciliasta me silloin läksimme mainitun keisarin -kanssa ristiretkelle Palestiinaan." - -"Vai tapahtuiko se sinä vuonna -- siis kaksitoistasataa kaksikymmentä -ja kahdeksan. Seitsemäntoista vuotta on siitä ajasta nyt kulunut" -- -selitti munkki. - -"Taitaapa olla siten... onhan tuo paljon mahdollista! Kyllä kai te, -pyhä veli, sen asian tunnette paremmin kuin minä" -- arveli kultainen -ritari. - -"Helposti nyt voidaan saada selvä siitäkin, kuinka vanha silloin -olitte, kun vaan sanotte monesko ikävuosi teillä nyt on kulumassa" -- -lisäsi munkki. - -"Monesko ikävuosi? Hm... Taitaa olla Viidesviidettä taikka -viideskymmenes, taikka -- ainakin niillä vaiheilla. Kuka tuota -tuollaista voisi niin tarkoin muistaa. Eikä se asia ensinkään -koske kertomustani; jääköön siis huoletta siksensä! Vaan kuinka -kauvaksi jo olenkaan ehtinyt kertomuksessani? Niin -- me läksimme ja -pääsimme onnellisesti pyhään maahan. Keisarin sotajoukko ei ollut -suuren suuri. Pikemmin voisimme sitä sanoa pieneksi, sillä niin -pienellä sotajoukolla ei ollut siihen päivään asti yksikään ruhtinas -lähtenyt sotaan julmia Saraceneja vastaan. Mutta tuo seikka minua -juuri ilahutti! -- 'Uljas, jalo keisari panee meihin niin suurta -luottamusta, että pitää jokaisen meistä kymmenen miehen vertaisena. -Nyt pitää näyttää ja osoittaa, että tämä hänen hyvä ajatuksensa -sotilaistansa, ainakin mitä minuun koskee, on oikeutettu!' -- -ajattelin. Vaan mitenkäs kävi? Astuttuamme laivastostamme maalle, -pääsi paholainen luiskahtamaan keisarin sydämeen. Kaiketi oli hän -niin altis pahalle hengelle siitä syystä, että pyhä isä paavi -kahdesti oli julistanut hänet pannaan. Hän pukeutui saracenilaiseen -pukuun, eli ja elämöitsi aivan itämaalaisten ruhtinaitten tavoin, -syleili ja suuteli saracenilaisia tanssijattaria ja rupesi hieromaan -ystävyyttä Egyptin sulttaanin Malek-el-Kamelin kanssa, joka silloin -kävi sotaa Damaskon sulttaania vastaan." - -"Kauhistuttavaa! -- Eivätkö kristityt sotilaat ensinkään päässeet -tilaisuuteen osoittamaan sotaista kuntoansa?" -- kysyi munkki. - -"Joskus vähäpätöisissä kahakoissa. Mutta kaikissa näissä -tilaisuuksissa käyttäytyivät meidän ritarimme erinomaisen -miehuullisesti. Muun muassa jouduin minä kerran kahden otteluun erään -kuuluisan saracenilais-päällikön kanssa. Mies oli vartaloltaan niin -pitkä kuin Goliath ennen muinoin ja sanottiin olevan yhtä vahvankin, -jotta hänen vertaistansa ei muka löytynyt koko maailmassa. Tuollainen -maine miehestä harmitti minua ja kiihoitti mieltäni, minä pidin -sitä loukkauksena koko kristikunnan ritaristoa vastaan, ett'ei sen -riveissä muka löytyisi saracenilaisen vertaista, ja päätin vaatia -tuota jättiläistä kahdentaisteluun, vaikka kaikki ihmiset, vieläpä -Fredrikki keisarikin, kielsivät minua sitä tekemästä. Molemmat -armeijat olivat saapuvilla tuota outoa ottelua katsomassa ja siihen -lisäksi niin suuri kansanjoukko, ett'ei silmä kannattanut sen -rivejä mittaamaan. Kaikki pitivät minua varman kuoleman uhrina. -Saracenilaiset nauraa irvistelivät minulle, meikäläiset surkuttelivat -kovaa onneani. Vaan mitenkäs asia päättyi? Kohta ensimmäisessä -ottelussa sivalsin tuota jättiläistä päähän sillä voimalla, että -hänen kypärinsä lensi pirstoiksi ja miekkani tunki halki hänen päänsä -ja kautta hänen kaulansa ja rintansa aina uumaisille saakka." - -"Myöntäkäätte toki, jalo ritari, että nyt vähän liioittelette? -Mistäpä olisitte saaneet sellaisen yliluonnollisen voiman?" -- sanoi -munkki hymyillen, mutta samalla haukotellen. - -"Mistä? Suojelijapyhäni pyhän Yrjön avulla asui se omassa -ruumiissani! Tämän taistelun kautta tulin sitte niin kuuluisaksi, -että Jerusalemin pyhä patriarkkakin tahtoi minua puhutella. -Kuultuansa kertomukseni sotaretkistäni uskottomia vastaan, kiitteli -hän intoani ja julisti minun oikeutetuksi tulemaan pyhän haudan -ritariksi. Sitte kirjoitti hän kirjeen S:t Salvatorin luostarin -abotille, pyytäen minua viemään sitä perille. Abotti kun oli lukenut -patriarkan kirjeen, käski kohteliaasti minun tulla pyhän haudan -kirkkoon seuraavana aamuna. Sinä aamuna oli pappeja ja munkkeja -kosolta kokoontunut mainittuun kirkkoon, tavallista juhlallisemmin -kaikuivat siellä laulu ja messu. Erityinen alttari oli rakennettu -pyhän haudan päälle. Alttarille oli asetettu suuret kultaiset -kannukset, pitkä kultakahvainen miekka ja paksut kultaiset vitjat, -joissa riippui yksi suurempi ja kaksi pienempää ristiä. Priori -tuli täydessä juhla-asussa minua vastaan ja käski minun polvistua -alttarin eteen, jonka tehtyäni hän luki juhlallisen messun. Sitten -lauloi kööri hymnin 'Veni sancte spiritus!' ['Tule pyhä henki!'] -Laulun sävelten tauottua teki priori minulle samat kysymykset, -jotka tehdään tavallisille ritareille heitä ritareiksi vihkiessä. -Niihin vastattuani, laski priori molemmat kätensä kiireelleni ja -lausui korkealla äänellä: 'Ollos tästä hetkestä asti vankka, hyvä, -uskollinen ja vahva Jesuksen Kristuksen ja hänen pyhän hautansa -ritari, jotta sinua kerta katsottaisiin ansiolliseksi istumaan -hänen rinnallansa taivaassa!' Tämän sanottuansa sitoi hän kultaiset -kannukset jalkoihini, otti sitte miekan ja löi minua kolme kertaa -olalle, joka kerralla tehden ristinmerkin rintaani, jonka jälkeen -pisti miekan tuppeen ja sitoi sen vyötäisilleni. Pantuansa vielä -suuret kultaiset vitjat kaulaani, siunasi hän minua Isän, Pojan ja -Pyhän Hengen nimeen. Sitte käski hän minun nousta seisaalleni ja -riisui taas päältäni kannukset, miekan ja vitjat ja antoi minulle -niitten sijaan pulskan pergamenttikirjeen: se oli valtuuskirja -uuteen arvooni. -- Voi! -- sinä hetkenä tunsin syvän liikutuksen -syntisessä sydämessäni, lankesin uudestaan polvilleni, alttarin eteen -ja tein pyhän valan taistellakseni kristin-uskon vihollisia vastaan -kaikkialla, missä niitä vaan saattaisi olla. -- Ellen olisi sitä -valaa tehnyt: niin tuskin nyt istuisin tässä teidän kerallanne tuon -sammumaisillaan olevan nuotion vieressä. Mutta se saakin nyt sammua, -sillä idässä koittaa jo uusi päivä ja meidän pitää heti lähteä. Missä -ovat torvensoittajamme, jotka torviinsa törähyttämällä herättäisivät -uneen uupuneet miehemme?" - -"Höö... vai niin... ovatko ne nuhjukset nukkuneet? Torviako -etsitte?" ähkyi munkki hieroen käsillänsä silmiänsä. - -"Kautta kultaisien kannusteni! Te olette kertoessani nukkuneet, pyhä -veli, kertomustani ensinkään kuulematta!" -- huudahti kultainen -ritari, katsoen suuttunein silmin munkkiin. - -"Minäkö nukkunut? Enpä niinkään, jalo ritari! Mutta savu nuotiosta -tunki silmiini ja sai niitä karvastelemaan. Meidän on nyt lähteminen -matkaan -- minä menen nukkuneita herättämään" -- sanoi munkki ja -läksi, päästäksensä pitempiä selityksiä antamasta, tiehensä. - -"Senkin nuhjuspää munkki, kun nukkui kesken kertomustani!" -- jupisi -ritari vihoissaan itseksensä. Samassa sattuivat hänen silmänsä -tapaamaan Paavon, joka par'aikaa valmisteli hevostaan matkaan. - -"Tuo meidän oppaamme on sangen valpas mies! Ei väsymys häntä -rasita enemmän kuin minuakaan. Kaiken ajan olen nähnyt hänen joko -kuljeksivan pitkin tasankoa taikka seisovan järven rannalla, yhtä -mittaa katsoa tuijotellen sen läikkyviä aaltoja. Mutta johtuu jotakin -mieleeni; -- sillä miehellä mahtanee olla joko paha omatunto taikka -joku kalvava suru sydämessä. Eikö teistäkin näytä todenperäiseltä, -että joku kova murhe kalvaa oppaamme sydäntä? Olette ihan ääneti -kuunnelleet kertomustani -- antakaa nyt äänenne soida ja ilmoittakaa -mielipiteenne tästä asiasta!" - -Nämät sanat puhui kultainen ritari toiselle kuuntelijallensa, -ritarille, joka istui hänen vieressänsä pää nojattuna oikeaa kättä ja -kyynäspää polvea vastaan. - -"Hm-h-h-m-m-ym!" vastasi ritari hetken kuluttua hiljaa kuorsaten. - -"Vieläpä tuokin!" huudahti kultainen ritari tuskallisesti kavahtaen, -lisäten itseksensä: "Olisiko tuo ollut nukkuneena kaiken ajan, taikka -nukkuiko hän vasta sitte, kun olin kertomukseni päättänyt? Siitä -minun pitää saada tieto." -- Nyhkäisten voimakkaasti ritaria kylkeen, -lausui hän: "Tokko ensinkään olette kuunnelleet kertomustani?" - -Ritari nosti päätänsä ja katsoi suurin silmin ympärillensä. Syvästi -miettien, ikäänkuin hän olisi pyytänyt johdattaa jotakin unhottunutta -mieleensä, lausui hän sitte vitkaan: "Kertomustako? -- Niin -- -kertokaatte vaan, jalo herra ritari, kyllä minä kuuntelen!" - -"En nyt enää kerro, mutta pyydän kysyä teiltä, eivätkö ne temput, -joidenka kautta tullaan pyhän haudan ritariksi, teidän mielestänne -olleet juhlallisia?" - -"Juhlallisia kai ovat -- kun ne vaan tuntisi. Enhän minä sitä lie -kieltänytkään? Mutta johan torvi soipi. Pitäähän mennä sanomaan -ratsulleen 'hyvää huomenta'." -- Ritari nousi seisaallensa ja läksi -käymään samaan suuntaan kuin munkkikin muutamia hetkiä ennen häntä. -Torvien raikunta herätti kaikki sotilaat ja kohta oli leirissä vilkas -liike, kaikki valmistautui lähtöön. - -"Voi, kuinka minä olin tyhmä, kun tulin tähän kurjaan maahan, jossa -ritaritkin muuttuvat kaikille jaloimmille tunteille tunnottomiksi! -Toista oli kertoa urostöitänsä ja elämänsä vaiheita etelämaiden -trubadureille, jotka heti paikalla sepittivät niistä ihanoita, -kuningasten hoveissa ja ylhäisten ritarien linnoissa laulettavia -sankari-runoja!" -- valitti kultainen ritari ja haali sen ohessa -eväslaukkua luoksensa. Saatuansa sen auki ja otettuansa nahkapullosta -kelpo siemauksen, söi hän suurella kiiruulla tähteet paistista -ja piirakasta suuhunsa. Sen jälkeen nosti hän pullon uudelleen -huulillensa ja päätti vihdoin tämän varhaisen aamiaisateriansakin -hartaalla siunauksella. - -Samassa saapui hänen palvelijansa paikalle, taluttaen ohjaksista -hänen jaloa sotaratsuansa. Noustessaan satulaan puhui ritari -palvelijallensa: "Tuo eväslaukkuni tuossa on nyt aivan tyhjä. Mitenkä -sinä varustit minua niin vähillä eväsvaroilla matkaan?" - -"Piispan kokit sanoivat, että niiden pitäisi riittämän yhdelle -miehelle kolmeksi vuorokaudeksi." - -"Kuuleppas hittoja? Mutta etkö selittänyt heille, että olivat -väärässä?" - -"Selitin kyllä, mutta, he väittivät, ett'eivät varat myöntäneet -suurempaa osuutta yhdelle ritarille. Sanoivatpa vielä, että teidän -osanne sittekin oli runsaampi kuin toisten" -- vastasi palvelija. - -"Minkälaisia konnia olivat! -- Vaan taidammehan pian pyhän neitsyn -avulla tulla asuttuihin seutuihin, ett'ei täällä muun harmin lisäksi -tarvitse kuolla nälkään!" -- lohdutteli pyhän haudan ritari itseänsä -ja kannusti samassa ratsuansa. - -Tie kulki ensin järven rantaa pitkin, mutta kääntyi sitte oikealle, -erään korkean ahteen rinnettä myöten ylöspäin. Kun tie oli huonosti -raivattu ja ahde sangen jyrkkä, hevoset suurella vaivalla ja vasta -kovien ponnistusten-perästä pääsivät ylös harjulle. Vihdoin oli -kuitenkin koko ratsujoukko siellä ja ratsastajat nyt antoivat -korskuvien hevostensa vähän aikaa levähtää. - -Munkki, jolla oli pieni, mutta erittäin vilkas ja sukkela ratsu, oli -ahdetta ylös kavuttaissa ratsastanut kultaisen ritarin rinnalla, -jonka suurelle ja kömppörämäiselle oriille tuontapainen kulku kävi -hyvin vaikeaksi ja vaivaloiseksi. Antamalla ritarille kaikenmoisia -neuvoja ja osoittaen hänelle paikkoja, joita myöten huokeimmin pääsi -kulkemaan, koetti munkki miellytellä ritaria. Mutta siinä toimessaan -onnistui hän sangen huonosti; ritari ei vastannut sanaakaan hänen -lauseisiinsa, koki silminnähtävästi niin paljon kuin mahdollista -välttää hänen osoittamiaan polkuja ja näytti kovin suuttuneelta. - -Mutta jospa matka harjulle olikin ollut ratsuille raskas ja -rasittava, oli ratsastajilla siellä tarjona oleva näköala sitä -ihanampi: se oli yksi noita viehättäviä näköaloja, joita luonnon -ihailija ainoastaan tapaa "tuhatjärvien maassa", sen kukkuloilta ja -harjanteilta. Ne ovat yhtä suurenmoiset kuin mieluisat. Mutta tämä -suurenmoisuus ei ole sitä laatua, että se synnyttäisi hämmästystä -ja pelkoa ihmismielessä; kaukana siitä! Niitä ihannellessa täyttää -sulo katsojan mielen, hän tulee iloiseksi ja hilpeäksi kuin lapsi -ja tuntee vastustamattoman tarpeen kiittää Luojaa hänen suuresta -rakkaudestansa; hänen sydämensä rauhoittuu, jos kuinka rauhaton -oltuansa. Sanat ovat liian heikot kuvaamaan sitä luonnon-kuvaa, joka -siellä oli levitettynä ratsastajain silmäin eteen: sinertäviä järviä, -suurempia ja pienempiä vaihdellen, niin pitkälle kuin silmä kannatti, -kaikki viheriöitseviin kevätpukuihinsa puettujen lehtimetsien -saartamina ja kaikki yhteydessä toinen toisensa kanssa soukkien -salmien kautta, joissa muutamissa vesi tyynenä lepäsi, mutta toisissa -useampien pienien putousten kautta rattoisalla sohinalla ja suurella -kiiruulla virtaili lähinnä olevien järvien helmaan. Monessa paikoin -näkyi järvien rannalla suuria kyliä ja vihannoitsevia peltoja; -siellä täällä niemekkeillä yksinäisiä ihmisasunnoita vähäisten -peltojen liepehissä. Etäällä kohottivat korkeat harjanteet synkillä -havumetsillä peitetyt huippunsa taivasta kohden. Lukemattomia -pieniä puroja virtaili niitten rinteitä myöten alas, kunnes lopuksi -yhtyivät mahtavaan virtaan, joka suurella pauhinalla äkkijyrkän -kosken kautta syöksi vaahtoisat aaltonsa syvään laaksoon. Kaikki tämä -pilvettömältä, kirkkaalta taivaalta loistavan kevätaamun auringon -valaisemana. - -Kultainen ritari loi ihastuksesta loistavat silmänsä toisesta -ilmansuunnasta toiseen. - -"Kautta taivaan! Tämä on kaunista!" -- huudahti hän vihdoin. - -"Niinpä on. Nythän näette, ett'ei tämä Suomenmaa olekkaan niin -rumannäköinen, kuin sen arvelitte olevan. Yhtä kauniita ja vielä -kauniimpia maisemia on runsaasti Suomen sisämaissa; mutta rantamaat -eivät ole yhtä ihania" -- säesti munkki. - -"Tämä muistuttaa minua Helvetian maasta, se onkin kappale siitä, -mutta kuitenkin jotakin toista, joka minuun vaikuttaa peräti toisella -tavalla kuin Helvetian ihanat seudut" -- sanoi ritari, jonka -mielestä, tätä kaunista Luojan piirtämää taidemaalausta katsellessa, -kaikki harmi näytti haihtuneen. Niin tosin olikin asian laita. Kun -ratsujoukko nyt lähti eteenpäin ratsastamaan olivat ritari ja munkki -taas hyvät ystävykset. - -Ensimmäisessä kylässä, johon ratsastajat saapuivat, oli suuri -kansanjoukko kokoontunut erään talon pihalle. Kansan keskellä -seisoi Sarkki, selittäen sille mitenkä voimallinen ja mahdikas -hallitsija Tuomas piispa oli. Pontevampaa vahvistetta sanoillensa ei -olisi Sarkki voinut toivoa, kuin hänelle kohta paikalle saapuvassa -ratsujoukossa oli tarjona. - -Hieraniemen Paavo tuli hyvälle tuulelle kun näki lähettiläänsä. -Hän oli vastikään ajatellut Sarkkia, hän tarvitsi hänen apuansa. -Sarkkikin heitti heti puhuja-toimensa ja kiiruhti isäntäänsä -tervehtimään; mutta hänen kuulijansa pakenivat pelästyneinä mikä -millekin taholle. - -Paikka, johon Paavo pysäytti ratsunsa, oli tienristeys. Kaksi suurta -tietä kulki siinä toinen toisensa poikki, jotta tästä paikasta siis -lähti tienhaaroja neljälle eri suunnalle. - -"Terve tulemastanne isäntä! Minä olen nyt kotimatkalla. Jok'ainoassa -kylässä olen pitänyt puheita; ääneni on langeta ja kieleni väsyä; -niin ahkerasti olen sitä käyttänyt." - -Sarkin näitä sanoja lausuessa kuului hevosen hirnunta läheisen talon -pihalta ja sieltä tulla töyttäsi täyttä laukkaa eräs ratsastaja. -Täyttä vauhtia ajoi ratsastaja Paavon ohitse sille tielle, joka -kulki pohjoiseen. -- Ällistyneenä katseli Paavo ratsastajan jälkeen, -jonka hän oli tuntenut, ja hänen huuliltaan läksi seuraava huuto: -"karjalainen p--le!" - -Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli lähteä karjalaista ajamaan takaa, -mutta pian ymmärsi hän, että hänen olisi mahdoton saavuttaa häntä, -sillä karjalaisella oli hyvä ja vastikään levännyt hevonen. Eikä -ollut Paavolla aikaa epävarmoina pidettävien kokeiden tähden poiketa -kerran määrätyltä uraltansa, joka yhä viittasi itään päin. Hetken -vielä noiduttuansa karjalaista kääntyi hän Sarkkiin ja sanoi hänelle: -"Juokse mitä kiireimmiten Ala-Peltolaan ja pyydä isännän antamaan -sinulle ratsu! Sano hänelle, että jälestäpäin maksan hänelle siitä -kahdenkertaisen hinnan!" - -Sarkin mentyä jupisi Paavo itsekseen: "Nyt on joka hetki kallis!" - - - - -Kahdestoista luku. - - -Saman päivän iltapuhteella istui Liuksialan naispirtissä eli -tuvassa Lyyli useain palvelijatartensa keskellä. Vähän matkan -päässä heistä istui matalalla karmittomalla tuolilla onneton leski, -tuudittaen kehdossa makaavaa poikaansa, Lyylin ottopoikaa Viikkiä -elikkä Anteroa, jolla pojan kasteessa saamalla nimellä äiti aina -häntä nimitti. Lyylin polvella oli keskentekoinen mekko hienosta -villakankaasta. Mutta hän ei ommellut nyt, vaan istui joutilaana, -nojaten päätänsä oikeaa kättänsä vastaan ja vasemmalla kädellänsä -silitellen suurta koiraa, joka istui hänen jalkainsa juurella, -uskollisuudesta hehkuvilla silmillä katsellen nuorta, ihanaa -emäntäänsä. Palvelijattaretkin olivat joutilaina, mutta värttinät, -joita joko pitivät sylissänsä taikka olivat laskeneet lattialle, -todistivat, että vast'ikään olivat olleet työn-toimessa. - -Kaikki oli tuvassa puhdasta ja siivoa. Lattia ja lavitsat oikein -kiilsivät, niin puhtaiksi ne olivat pestyt. Lähellä peräseinää -seisova suuri pöytä, jolla erittäin taidokkaasti tehty juomahaarikka -sijaitsi, oli peitetty lumivalkealla villavaatteella, jonka liepehet -olivat monivärisillä hienoilla korko-ommelluksilla koristetut. -Seinätkin olivat osittain kirjavilla vaatteilla peitetyt. - -"Nyt se tuli jo toisen kerran peräkkäin! Kyllä se nyt varmaan tulee!" --- huudahti eräs nuori palvelustyttö, joka istui aivan lähellä -Lyyliä. Tytöllä oli joukko vuohensilmäkukkia helmassaan. - -"Ken se nyt tulikaan?" -- kysyi Lyyli, hymyillen hymyä, jossa -iloisuus ja surumielisyys kiistelivät voitosta. - -Tyttö loi ilosta loistavat silmänsä Lyyliin ja vastasi: "Se tulee! -Mutta malttakaa -- minä koetan vielä kolmannen kerran! Jos se nyt -vielä kolmannenkin kerran tulee, niin sitte on asia ihkaten varma!" - -Tyttö otti yhden vuohensilmäkukan vasempaan käteensä ja rupesi oikean -kätensä sormilla nyppimään sen valkoisia terälehtiä irti, sen ohessa -vuorotellen lausuen "tulee" ja "ei tule". Ensi alussa saneli hän -näitä sanoja kovin joutuisasti, mutta aina sitä myöten, kuin jäljellä -olevain lehtien luku väheni, vitkaantui hänen äänensäkin. Vihdoin -oli vaan enää yksi lehti jäljellä ja tyttö huudahti, riipasten sen -irti, riemuitsevalla äänellä: "Tulee! -- Kas nyt se kuitenkin tuli! -Ja kyllä se nyt tulee, sitä ei ensinkään tarvitse epäillä!" Kovin -iloisena taputteli hän käsiänsä yhteen. - -Lyyli ei voinut olla tytölle nauramatta. - -"Sanoppas toki, hupsu, kukahan tuo oikeastaan on, joka tulee!" -- -käski hän. - -"Kosiomies tietysti! Tuo _oikea_ kosiomies!" -- vastasi tyttö, -voimatta iloansa hillitä! - -"Vai niinkö! Aiotko jo noin nuorena mennä miehelään!" -- kysyi Lyyli. - -"En minä! Kaikkea muuta vielä! Mitäpä iloa se tuottaisikaan, jos -_minulle_ saapuisi kosiomies! En minä sellaista tarkoittanut. Vaan -emännän, Lyylin omaa kosiomiestä minä tarkoitin!" -- selitti tyttö. - -"Jos minun kosiomiestäni tarkoitit, niin saat olla vakuutettu -siitä, että kukan lehdet tällä kertaa puhuivat valhetta!" -- väitti -Liuksialan nuori emäntä hieman punastuen. - -"Eivätpä valhetelleet! Totta puhuivat -- kolme kertaa peräkkäin! Vaan -saaspas tänne -- nyt tiedustelen, tulevatko _nekin_ pian!" - -Tyttö otti taas yhden kukan käteensä ja rupesi samoin kuin äskenkin -nyppimään sen lehtiä, tämän ohessa vuorotellen lausuen "tulee" ja -"ei tule". -- Vihdoin oli vaan yksi lehti jälellä. -- "Ei tule" -- -huudahti tyttö alakuloisella äänellä. "Ne eivät tule! Eivät ainakaan -tulleet ensimmäisellä kerralla. Mutta eihän ensimmäinen kerta juuri -paljon mitään merkitsekkään! Toinen ja kolmas kerta vasta paikkansa -pitävät!" - -Tyttö otti toistamiseen kukan ja alkoi noukkia sen terä-lehtiä, mutta -sai taas vastaukseksi tuon ikävän: "ei tule". Saman vastauksen antoi -vielä kolmaskin kukka. - -"Ne eivät tule!" -- huoahti tyttö, lisäten ilokkaammalla äänellä: -"Vaan mitäpäs, jos ne kuitenkin tulisivat! Ja kylläpä ne tulevatkin, -tulevat ihan varmaan! Tällä kerralla nuo pahat kukat valhettelivat." - -"Mitkä tulevat?" -- kysyi Lyyli. - -"Häät tietysti, Lyyli-emännän häät!" -- vastasi tyttö. - -Lyyli vaaleni ja hänen huulensa vavahtelivat tuskan värähdyksistä. -Sydämeen ammuttu lokki ja noita-akan ennustukset muistuivat hänelle -mieleen. Näiden muistojen valtaamana sanoi hän kolkolla äänellä: "Nyt -sinun kukkasi puhuivat totta! Ne -- eivät tule!" - -Hän painoi oikean kätensä otsaansa vastaan ikäänkuin pyytäen sen -kautta karkoittaa ikävät ajatukset pois mielestänsä. - -Katsellen levottomasti nuoreen emäntäänsä, sanoi tyttö: "Kylläpä ne -tulevat! -- sen vakuutan! -- Mutta sanokaa, emäntä kulta, kenelle -aiotte tuota uutta mekkoa, johon ompelette niin paljon koristuksia ja -kauniita nauhoja, että oikein silmiä häikäisee?" - -"Mitähän sellaista kysytkään, tyttö hupsu! Pitäisipä sinun se arvata, -että se on aiottu enolleni!" -- vastasi Lyyli, mutta punastui sitä -sanoessaan. - -"Enollenneko? Mitenkä se voisi olla mahdollista? Eihän vanha Tavela -tarvitse noin pitkää mekkoa ja yltänänsäkin se on hänelle liian -suuri. Tuskin se olisi sopinut hänelle hänen parhaammassa miehuuden -ijässä ollessansakaan. Minun ymmärtääkseni on siinä tilaa lähes -kahdelle Tavelalle!" -- intti tyttö. - -"Mitäpä nyt jälleen hupsutteletkaan, tyttö raiska! Ymmärräthän... -talvella, kun pannaan useampia mekkoja päälletysten..." - -"Talvella käyttää Tavelan ukko turkkeja" -- väitti tyttö, saaden -Lyylin yhä enemmän hämille. - -"Eipähän enoni ain'alinomaa pidä turkkeja talvella; toisinaan hän -pukeutuu mekkoonkin!" - -Ovi aukeni samassa ja eräs nuori mies astui tupaan. Lyyli kavahti -seisaallensa ja huudahti tulijalle vastaan: "Mitä uutisia, Viiso? -Kerro pian!" - -"Ei mitään erinomaisia uutisia -- terveisiä käskettiin vaan sanoa!" --- vastasi tullut. - -"Ovatko siellä kaikki asiat hyvään päin?" - -"Olivat kai, mitä minä saatoin ymmärtää, eikä siellä mitään -onnettomuudesta puhuttu." - -"Enoni oli kai terveenä?" - -"Terveenä hän oli samoin kuin Hatanpään Arvo ja muutkin." - -Viison mainitessa Hatanpään Arvon nimeä punastui Lyyli ja loi -silmänsä lattiaan. - -"Sitä käskivät minun myös ilmoittamaan emännälle, ett'ei vihollisista -vielä ole kuulunut vihiäkään. Meidän miehet nyt vaan odottavat -sanomaa Karjalaisilta, kohta sen saatuansa mennäksensä Nokian virran -yli. Heidän aikomuksensa on lähteä tervehtimään mustaa Tuomasta hänen -omassa kotipesässänsä." - -"Kyllä vaan sitte meikäläisiä onkin oikein kosolta kokoontunut Nokian -virralle?" -- kysäisi Lyyli. - -"Kyllähän niitä siellä on koko suuri joukko! Enhän minä tullut niitä -lukeneeksi, mutta kyllä siellä miestä on kuin seinää vaan! -- Onko -teillä jotakin käskettävää, emäntä?" - -"Ei ole... ei mitään erityistä. Mene vaan tavallisiin toimihisi! -- -Kylläpä sinulla nyt onkin täällä paljon puuhattavaa, kun kaikki kelpo -miehet ovat aseissa, jotta ainoastaan muutamia vanhoja ukko-järeitä -on jäänyt tänne talon töitä ja askareita toimittamaan." - -Viiso oli jo kääntynyt oveen päin, kun Lyyli yht'äkkiä otti -kysyäksensä: "Eihän kukaan muu kuin enoni lie minulle terveisiä -lähettänyt?" - -Viiso kääntyi Lyyliin päin ja vastasi: "Lähettipä niinkin. Taisinpa -tuon jättää sanomatta, että Hatanpään Arvo niitä lähetti koko -kantamuksen, pyytäen sitä paitsi, että olisitte levollinen, pahoja -aavistuksia tulevaisuudesta pitämättä! -- Vieläkö nyt jotain?" - -"Ei -- saat mennä!" - -Viiso meni ja Lyyli istui entiselle paikallensa. Hän oli suuttunut -itseensä siitä, että oli tehnyt tuon viimeisen kysymyksen, sillä hän -kuuli kaikkialla ympärillänsä hiljaista kuiskutusta palvelijatartensa -kesken ja arvasi helposti, että tuo kuiskutus koski Hatanpään -Arvoa ja häntä itseään. Niinkuin aina käypi nuorten naisten, kun -he tietävät, että läsnäolijat salaa kuiskuttelevat jotakin heidän -sydämenasioistansa, niin kävi nyt Lyylinkin: hän punastui ja joutui -hämillensä. Pitkän ajan ääneti kuunneltuansa tuota harmillista -kuiskutusta, rohkaisi hän mielensä ja lausui, vakavasti katsellen -ympärillensä: "Eikö kenenkään teistä tänä iltana haluta rupeamaan -arvoituksille?" - -"Arvoituksilla täällä paraikaa ollaan!" -- säesti vuohensilmäkukkain -terälehdistä tulevaisia tapahtumia ennustanut tyttö, joka oli mennyt -erään, suuren pöydän ääressä istuvan toverinsa luo. - -"Niin miksi lausutte arvoituksianne niin hiljaisella äänellä, -ett'eivät kaikki niitä kuule? Se ei ole säännöllistä eikä sopivaa, -vaan pitää kaikille suotaman tilaisuus miettiä vastausta niihin" -- -torui Lyyli. - -"Muutamat arvoitukset ovat sitä laatua, että niitä tehdään emännän -kuulematta" -- tokaisi tyttö-veitikka vastaan. "Sitä laatua ei -kuitenkaan ollut se arvoitus, jonka viimeksi tein Sirkalle ja johon -hän nyt turhaan miettii vastausta. Hän. on kovin huono arvoitusten -selittäjä, tuo Sirkka!" - -"Ei niinkään huono, vaikka en kaikkiin sinun hullutuksiisi löydäkkään -vastausta!" -- intti toinen nuorista tytöistä. - -"Mikä arvoitus se oli? Sano se nyt ääneen! Ehkäpä minä taikka joku -toinen meistä löytää siihen vastauksen. Mitenkä se kuuluu?" -- kysyi -Lyyli. - -"Näinhän se kuuluu: 'Sydämessä suuri tuska, mielessä on kuume kova, -jok' on iloa parempi, hunajata makeampi'. -- Mikä se on?" - -"Lempihän se on! Tuohon arvoitukseen ei nyt ensinkään ollut vaikea -vastata!" -- huudahti Lyyli. - -"Ei se emännälle ollutkaan vaikea! Tiesinhän minä jo edeltäpäin, -että emäntä heti paikalla löytää vastauksen siihen?" -- pakisi nuori -ennustajatar. - -"Mistäpä sen tiesit?" - -"Siitä että emännän tätä nykyä on helppo löytää vastauksia kaikkiin -niihin arvoituksiin, jotka koskevat lempeä ja rakkautta." - -"Kuulkaapas tuota tyttö-veitikkaa, mitä hulluja hän puhuu! Varo vaan, -ett'et liioin suututa mieltäni kokkapuheillasi!" -- varoitti Lyyli -hymyillen ja nosti sormensa uhaten tyttöä vastaan. - -"Älkää, hyvä emäntä, suuttuko minuun, sillä siten voisitte saada -minua surulliseksi, joka olisi kovin ikävä asia minulle, kun niin -mielelläni tahtoisin olla hyvällä tuulella teidän häissänne!" -- -ilveili tyttö nuoren emäntänsä varoituksesta vähääkään huolimatta. - -Samassa kävi Lyylin jalkojen juurella istuva suuri koira levottomaksi -ja rupesi, nostaen korvansa pystyyn, murisemaan. - -"Mikä sinun nyt käypi vihaksi, Turva?" -- kysyi Lyyli ja koki -hyväilemällä rauhoittaa lempikoiransa mieltä. Mutta vaikka Turva -tavallisesti muuten aina oli hyvillään emäntänsä pienimmistäkin -suosion-osoituksista, ei se tällä kertaa ottanut niistä ensinkään -huoliaksensa, vaan kävi hetki hetkeltä enemmän suuttuneeksi, alkoi -ääneen haukkua ja törmäsi vihdoin täyttä laukkaa ovea vastaan, jonka -töyttäsi auki. - -"Mitä vieraita nyt tulee, koska Turva oli noin raivoissaan? Menköön -joku katsomaan!" -- käski Lyyli. - -Hän oli tuskin saanut nämät sanat sanotuksi, kuin vilkas ennustajatar -jo puikahti ovesta ulos. Mutta muutaman hetken kuluttua palasi hän -punasta hehkuvin kasvoin ja muutenkin hyvin pelästyneen näköisenä -takaisin. - -"Nythän se tuli jo!" -- huudahti tyttö sisään päästyään ovesta. - -"Kuka se?" -- kysyi Lyyli. - -"Kosiomies tietysti! Ja mikä pohatta lieneekään kun hänellä on niin -suuri ja loistava seurue muassa!" - -Hevosten kavioiden kopinaa kuului nyt ulkoa yli raivoisain koirien -haukunnankin, ja tyttö ei saanut sen pitempää aikaa asiansa -selittämiseen, sillä samassa astui Hieraniemen Paavo tupaan. - -Lyyli vaaleni nähdessään Paavon; mutta hetkeksi vaan. Seuraavana -hetkenä oli hän voittanut pelästyksensä ja katsoi rohkein silmin, -uhkaava ja ivallinen hymy huulillaan, tulijaan. - -"Hyvää iltaa, Lyyli!" -- tervehti Paavo. "Ukko suokoon!" -- vastasi -Lyyli, lisäten: "Mistä syystä tämä kunnia nyt tapahtuukaan minulle, -että Hieraniemen isäntä on tullut tänne?" - -"Syyn siihen voit helposti minun sanomattanikin arvata" -- vastasi -Paavo. - -"Enpä ensinkään! Minä olenkin huono arvaamaan" -- intti Lyyli. - -"Missä muussa toimessa täällä kävisin kuin kosioimistoimessa! Tulin -nyt lupaukseni mukaan uudestaan tarjoomaan soveliaita lunnaita -sinusta ja siten naimaliittoamme vahvistamaan" -- saneli Paavo -ilkkuvasti hymyillen. - -"En tiedä mistään naimaliitosta, eikä Hieraniemen isännän lunnaita -Liuksialassa oteta vastaan, olipa hänellä vaikka kuormittain kultaa -ja hopeaa! Olisipa hänen, ennakolta sanottuja sanoja muistaen, -pitänyt olla tänne tulematta rukkasia noutamaan." - -"Siksi en olekkaan tullut tänne. Kyllä rukkaset saavat jäädä tänne -toisten kosijain varaksi. En niitä tullut noutamaan, vaan Liuksialan -kaunista emäntää, suloista morsiantani. Hän nyt heti valmistakoon -itsensä matkaan, sillä minun aikani ei myönnä, että kauan viipyisin -täällä." - -"Hävytön! mitä sinä rohkenet puhua minun omien ortteni alla!" -- -huudahti Lyyli vihasta säihkyvin silmin ja nousi seisaallensa. Hänen -palvelijattarensa, jotka hämmästyksellä olivat kuunnelleet Paavon -puhetta, kokoontuivat hänen ympärillensä, ikäänkuin pyytäen suojella -nuorta emäntäänsä. - -"Kun morsian teeskentelee vastahakoisuutta, viepi kelpo mies hänet -väkisin kotihinsa; se on vanha, isiltä peritty tapa meidän maassa. -Siten aion nyt tehdä sinunki kanssasi Lyyli -- sanon sinua Lyyliksi, -koska et entistä Henrikka nimeäsi enää suosi -- huolimatta siitä, -jospa kuinka kovin suututkin. Kyllä tuo tuollainen suuttumus asettuu, -kun muutamia päiviä emäntänäni olet elänyt Hieraniemellä, ja -ennenkuin kisaviikot ovat lopussa, on se kokonaan haihtunut." - -"Kunnoton konna!" -- huusi Lyyli ilmi-vihoissaan ja polki pientä -jalkaansa lattiaan. "Mieluisammin, tuhat kertaa mieluisammin hukutan -itseni järveen, kuin tulen sinun vaimoksesi, sinä viheliäinen -kyykäärmeen sikiö! Lähde ulos huoneestani! Lähde paikalla!" - -Paavon astuessa tupaan oli takan vieressä istuva vaimo lakannut -lastansa tuudittamasta. Nyt hän nousi seisaallensa ja hiipi hiljaan -ovesta ulos. Lapsi ei herännyt. - -"Malta mieltäsi, kaunis Lyyliseni! Vaikka olet kovin suloisen -näköinen näin vihoissas ollessasi, pyydän kuitenkin sinua -rauhoittumaan. Tyydy kauniisti onneesi ja valmista itseäsi pian -matkaan! Oman lempiratsusi, tuon pulskan tähtipää-tamman selässä saat -ratsastaa. -- Tottele hyvällä! Varsin vastenmielistä olisi minun -käyttää väkivaltaa sinua vastaan. Mutta ell'ei muu kuri auta, vien -sinut väkivallalla täältä; -- pyhästi vannon sen tekeväni!" - -Lyyli oli niin suuttunut, että koko hänen ruumiinsa vapisi. Hän ei -saanut sanaakaan huuliltansa; mutta hänen silmänsä säihkyivät vihan -tulta. Naiset hänen ympärillänsä olivat niin tohtuneet, ett'eivät -tienneet, mitä ajatella, mitä sanoa. - -"Kiiruhda, Lyyli, valmistautumaan! Matkakumppalini odottavat pihalla. -Täytyykö minun taluttaa sinua kädestä ulos?" -- sanoi Paavo entistä -tuimemmalla äänellä ja astui uhaten Lyyliä pari askelta lähemmäksi. - -Samassa aukeni ovi ja sisään astuivat leskivaimon johdattamina -kultainen ritari ja hänen toverinsa, munkki. Suurella kiiruulla -puhui vaimo munkille: "Suojelkaa, pyhä isä, meidän nuorta, rakasta -emäntäämme, ett'ei Hieraniemen kostonhimoinen isäntä saa tehdä -hänelle mitään pahaa! Hän on vihoissaan Lyylille siitä, että Lyyli -hylkäsi hänet kosijana. Siitä hän on suuttunut ja himoo kostoa." - -"Vai niinkö on asian laita!" -- sanoi munkki suomeksi. - -"Rauhoitu ystäväni, ei hänelle mitään loukkausta saa tapahtua, -sen lupaan. Yksityisen kostonhimon tyydyttämistä varten emme ole -lähteneet matkaan. Kaikki pyhimykset otan todistajikseni, että kova -tuomio on kohtaava tuota miestä, jos hän omien mielioikkujensa -hyväksi on pettänyt Hänen Ylhäisyytensä Tuomas piispan, tämän -korkea-arvoisen pyhän haudan ritarin ja meidät muut." - -Kultainen ritari oli yhtä mittaa katsoa tuijotellut Lyyliin. - -"Kautta pyhän Henrikin poikki leikatun peukalon!" -- huudahti hän -nyt. "Tämä on todellakin eriskummallinen maa: täällä löytyy yhtä -kauniita naisia kuin maisemiakin! Ellen tietäisi, että tämä kaunotar -tässä on pakanallinen tyttö, niin voisin luulla häntä nuoreksi -madonnaksi: siksi on hän ihana ja arvokkaan näköinen!" - -Lyylin palvelustytöt olivat vetäytyneet muutamia askeleita -taaksepäin, pelästyneinä ritarin sotaisesta muodosta ja asusta, ja -kuullessaan hänen sopertavan heille peräti outoa kieltä. Ritari puhui -nimittäin Saksan kieltä. - -Saatuansa munkilta selvän siitä, mitenkä asianlaita oli, lausui -ritari suuttuneena: "Kylläpä minä sitä arvasin, että tuo oppaamme -märehti jotakin salaista vehkettä. Kaiken matkaa olen katsellut -häntä jonkinmoisella epäluulolla, etenkin siitä hetkestä asti, kuin -hän viidenkymmenen miehen kanssa pyysi erkaantua pääjoukosta ja -ratsastaa eri tietä. Mutta tämän suloisen neidon otan kerrassaan -suojeltavakseni. 'Religioni christianae feminisqve' on minun -tunnuslauseeni enkä siitä luovu täällä Pohjolassakaan; siksi -kannan aseitani aina kuolonhetkeeni asti. Selittäkää hänelle tämä -asia te, pyhä veli, joka osaatte puhua hänen kieltänsä, tuota -kummallista kieltä, joka muistuttaa honkien suhinasta noissa synkissä -metsissä, joidenka kautta eilen kuljimme. Jos tuo talonpoikalurjus -pienimmälläkään tavalla, sanoilla taikka töillä, loukkaa nuorta -holhottiani, työnnän miekkani puhki hänen rintansa ja naulaan -hänet maahan kiinni, sen vannon kautta Kristofferin pyhän parran! -Vieläpä aion, kun taas pääsen tilaisuuteen osaa ottamaan johonkuhun -turnaukseen, jonkun kelpo ritarin kanssa katkaista yhden peitsen -tämän suloisen neidon kunniaksi! Senkin saatatte selittää hänelle." - -"Minä olen jo ottanut hänet turviini; suojelusta hän ei siis ole -vailla" -- vastasi munkki, hymyillen lisäten puoleksi leikkivällä, -puoleksi totisella äänellä: "Te olette, jalo ritari, puhuneet tuosta -tyttöraiskasta oikein nuoruuden palavalla äänellä. Päättäen teidän -sanojenne tulvasta ja teidän hehkuvasta himostanne palvella häntä, -voisi tuskin luulla teitä kolmekymmentä vuotta vanhemmaksi. Olkaa -varoillanne, ett'ette tule sokeaksi, katsellessanne noita kirkkaita, -säteileviä silmiä! Ettekö milloinkaan ole kuullut puhuttavan, että -Pohjolan naiset osaavat lumota, kenen vaan tahtovat?" - -"Kautta pyhän neitsyen nimen!" -- huudahti ritari ja teki -ristinmerkin rintaansa. "Siitä olen tosin kuullut kerrottavan. -Olisiko tuo tyttö todellakin lumonnut minua, että hän minun -silmissäni näyttää niin jalolta? Vaan ei -- se on aivan mahdotonta! -Kantamani pyhät öylätit varjelevat minua lumouksesta ja kaikista -noitatempuista!" - -Hieraniemen Paavo oli tähän saakka ollut vaiti. Yksin hänen -salavihkaa ritariin ja munkkiin luomansa vihaiset silmäykset -ilmoittivat sitä ankaraa kiukkua, joka kiehui hänen povessansa heitä -vastaan. Mutta niin suuri taituri oli hän teeskentelemistaidossa, -ett'ei viha ensinkään ilmaantunut hänen äänessään, kun hän nyt -katkaisi äänettömyytensä ja otti lausuaksensa munkille: "Te erehdytte -suuresti, pyhä isä, kun luulette minun yksityisiä asioita ajavani -täällä. Tuo kelvoton vaimo valhetteli silmittömästi, sanoessaan että -minä muka kostonhimosta vainoon tätä nuorta tyttöä. Mutta asian -todenperäinen laita onkin se, että tuo tyttö juuri on kaikista -vaarallisin kansan yllyttäjä. Sentähden käskikin Hänen Ylhäisyytensä -Tuomas piispa, että hän kaikin mokomin on vangittava ja tuotava -tutkittavaksi Räntämäelle." - -Luotuansa Paavoon silmäyksen, joka oli täynnä ylenkatsetta, aikoi -Lyylikin nyt vihdoin korottaa ääntänsä, vaan leskivaimo esti häntä -sitä tekemästä, kiiruhtaen lausumaan: "Nuokin Hieraniemen isännän -lausumat sanat olivat pelkkää parjausta, jotka selvästi osoittavat -hänen kunnotonta mielenlaatuansa ja hänen häijyä kostonhimoansa. -Meidän nuori emäntämme ei ole mikään kansan yllyttäjä -- kuinka nuori -tyttö sellaiseen toimeen kykenisikään! -- vaan rauhallinen kristitty -nainen. Jo pikkulapsena hän kastettiin." Lyylille kuiskasi vaimo -hiljaa korvaan: "Tunnusta itsesi kristityksi!" - -Tähän vastasi Lyyli yhtä hiljaisella äänellä: "En -- sitä en tee!" - -"Asia käypi yhä sekavammaksi. -- Oletko kristitty, tyttäreni?" -- -kysyi munkki. - -Vaimoa, jonka lapsen Lyyli oli pelastanut, vapisutti hänen -odottaessansa Lyylin vastausta. Luoden pyytävästi silmänsä Lyyliin, -koki hän taivuttaa häntä antamaan myöntäväisen vastauksen. Häntä -aavistutti, että Lyylin kohtalo suuressa määrin tulisi riippumaan -tästä hänen vastauksestansa. Sellaisen aavistavan tunteen tunsi -Lyyli itsekin sydämessänsä, mutta kuitenkin vastasi hän suoraan ja -vääristelemättä: "Minä en ole kristitty! Siksi tosin vanhempani -tekivät minut pikkulapsena ollessani, kun antoivat mustatakin -muukalaisen kastaa minut ja lukea ilkeät loihtusanansa minuun, mutta -siitä päivästä asti, jolloin tulin kykeneväksi itse ajattelemaan, -olen kristin-uskoa vihannut niin kuin sen levittäjiäkin, jotka -ovat kansamme vihollisia ja sortajia! -- Nyt en enää ole kristitty -nimeksikään: teurasraavaan pyhällä verellä olen pessyt pois sen -kirouksen, jonka he siihen olivat lukeneet." Lyyli vaikeni ja katsoi -pelottomasti munkkiin. - -"Älkää uskoko häntä, pyhä isä! Hieraniemen paha isäntä äsken häntä -niin kovin pelästytti, ett'ei hän nyt ensinkään tiedä, mitä hän -puhuu!" -- vaikeroitsi vaimo väännellen tuskissaan käsiänsä. - -"Hieraniemen isäntä on liiaksi kehno mies minua pelästyttämään!" -- -huudahti Lyyli ylpeästi. - -"Eipä siitä kysymystäkään, ett'ei tuo ynseä ja uppiniskainen tyttö -tietäisi, mitä hän puhuu!" -- sanoi munkki, lisäten kääntyneenä -Lyyliin: "Ehkä tunnustat senkin, ettäs olet yllyttänyt kansalaisiasi -kapinaan armollista Tuomas piispaa vastaan?" - -"Miks'en tunnustaisi?" -- vastasi Lyyli. "Onhan se tuttu asia, että -minä olen pyytänyt heitä miehuullisesti ravistamaan pois niskoiltansa -sen häpeällisen orjuuden ikeen, jonka vihatut muukalaiset ovat niihin -sälyttäneet! Onhan minulla oikeus puhua, vaikk'en naisena kykenekkään -taisteluun!" - -"Mikä hurja kiukku ja tylyys piilevät tuon kauniin kuoren alla!" -- -jupisi munkki itseksensä ja selitti sen jälkeen Saksan kielellä pyhän -haudan ritarille Lyylin lausumat sanat. - -"Ken voisi sitä uskoa, kun hän on noin nuori ja ihana!" -- huudahti -kultainen ritari. "Mutta p--leellä on pakanain lasten yli rajaton -valta, sen olen jo monta kertaa ennen elämässäni tullut havaitsemaan, -erittäin nuoruudessani. Keisari Fredrikillä oli hovissaan eräs -ylhäissäätyinen saracenilainen tyttö, joka oli yhtä kaunis kuin -tämäkin tässä, vaikka peräti toisella tavalla; tämä on valkeaverinen, -mutta Fatima -- se oli tytön nimi -- kiiltävän-ruskea ja hänen -tukkansa ja silmänsä olivat mustat kuin kaarneen kaulahöyhenet, -ja tämän kaunottaren silmät ovat taivaansiniset ja hänen tukkansa -kellertävä kuin leikattavaksi kypsynyt viljapelto. Tukuttain ovat ne -nuoret ritarit luettavat, jotka, lumottuina tämän saracenilais-tytön -kauneudesta, mielellänsä olisivat yhdestä ainoasta suudelmasta, -vieläpä hellästä silmäyksestäkin hyökänneet vaikka polttavaan -tuleen. Näiden lumottujen ja järkensä heittäneiden joukossa oli -- -pyhä neitsyt suokoon hänelle sen anteeksi! -- minunkin isäni poika, -vaikk'en juuri ollut kaikkein tulisimpia. Ja kummallinen, oikein -pahojen henkien noituma tyttö olikin Fatima, sillä vaikka etelämaiden -lasten kuuma veri virtaili hänen suonissansa, oli hän hän kuitenkin -kaikkia rakastajiansa vastaan kylmä kuin jää. Sitä ei ajan pitkään -voinut kestää nuori tuittupäinen kreivi Bellacotta, vaan yritti -eräänä yönä muutamien toveriensa avulla ryöstämään häntä hänen -makuuhuoneestansa, viedäkseen häntä omaan ritarilinnaansa, mutta -oli tuskin ehtinyt päästä ikkunasta sisään kun sai käyrän tikarin -rintaansa ja lankesi verissänsä Fatiman jalkojen juureen, siinä -henkensä heittääksensä. Monta samaan suuntaan vivahtavaa tapausta -voisin oman kokemukseni aarre-aitasta harkkia niiltä ajoilta, jolloin -oleskelin Palermossa, Akkonissa, Damaskossa ja muissa itämaalaisissa -kaupungeissa, mutta kertomukset sellaisista tapauksista eivät sovellu -teidän pyhille korvillenne." - -"Kyllä kai te, jalo ritari, olittekin -- kuulemma -- nuorna -ollessanne aika veitikka ja keikari!" -- sanoi munkki. "Olin kyllä --- Pyhä Athanasius minua auttakoon! Mutta näitä nuoruuteni syntejä -ja erhetyksiä olen sitte sydämestäni katunut ja sovittanut ne -monenkertaisesti, taistellessa verisissä tappeluissa uskottomia -vastaan sekä lahjoittamalla kalliita pyhäinjäännöksiä kirkkoihin ja -luostareihin milt'ei kaikkialla koko Europassa. Vaan mitä aiotte -tehdä tuon kristin-uskosta luopuneen, lumoavan tytön kanssa?" - -"Paras on että noudatamme oppaamme, Hänen -- Ylhäisyytensä piispa -Tuomaan käskyn johdosta antamaa neuvoa, sillä kuultuani tytön -äskeisen, pyhää oppiamme soimaavan puheen, tulin vakuutetuksi -siitä, että tuo oppaamme kuitenkin on puhunut totta -- ja viemme -hänet mukanamme Räntämäelle, säännöllisesti tutkittavaksi. Muuten -hän näyttääkin olevan niin vaarallinen henkilö, että olisi aivan -mieletöntä jättää häntä tänne kapinallisia vehkeitänsä jatkamaan. -Kun olemme voittaneet kapinoitsijat ja nämät seudut taas on saatu -rauhoitetuksi, saattanee hän, kärsittyänsä sen rangaistuksen, jonka -kirkkomme säännöt määräävät pyhästä uskonnostamme luopuneille, taas -palata kotiinsa. Tietysti tässä edellytän, että hän sitä ennen on -nöyryyttänyt ynseän mielensä ja katunut tekemänsä kamalan rikoksen." - -Näitä munkin sanoja kotvasen mietittyänsä lausui ritari: "Tapahtukoon -niin; kyllä kaiketi kirkon pyhyys ja kunnia sellaista korvausta -vaativat. Mutta sen sanon suorastaan, ett'en kärsi että häntä -sorretaan taikka että hänen naisarvoansa tavalla taikka toisella -loukataan! Ken sellaista rohkenee yrittää, hänen hengestänsä -en ottaisi maksaakseni korkeampaa hintaa kuin teloitustavalla -polvistuneen rosvon hengestä. Sillä vaikka tuo tyttö onkin ylpeä ja -pakanallinen henki asuu hänessä, aion kuitenkin järkähtämättömästi -pysyä äsken tehdyssä lupauksessani ja suojella häntä. Vieläpä -uudistan tämän saman lupauksen nyt ja vahvistan sen ritarillisella -kunniasanallani!" - -"Teidän edesvastauksenne hänestä kestää vaan Räntämäelle asti; -sitte ottaa pyhä kirkko eksyneen lapsensa kokonaan hoitoonsa. Mitä -loukkausta hänen muuten tarvitseekaan pelätä meidän seurassamme -ollessansa? Taikka ehkäpä juolahtikin teidän mieleenne, jalo ritari, -olot etelämaissa! Vaan olkaa huoleti! Täällä Suomessa ei ole -tuollaisia tuittupäisiä kreivejä, kuin tuo onneton Bellacotta, josta -äsken puhuitte", -- sanoi munkki. - -"Suokaa anteeksi, pyhä veli, mutta matkoillani olen toisinaan -sattunut näkemään, että kirkolla on sangen kovat kourat niitä -kohtaan, jotka ovat sen pyhiä sääntöjä rikkoneet. Monen onnettoman -olen kuullut tuskissaan vetoavan maallikkolakien sääntöihin, -mutta en milloinkaan kuullut, että sellaista helpoitusta heidän -rangaistuksessansa heille olisi myönnetty." - -"Kirkko on erhettymätön, sen julistamat tuomiot oikeat ja sen -määräämät rangaistukset ansionmukaiset, vaikk'ei maallikkojen -pimitetty järki sitä aina kykenekkään käsittämään!" -- vastasi -munkki, jonka mieltä ritarin muistutus kirkon määräämistä, usein -luonnottoman ankarista ja typeristä rangaistuksista oli loukannut, -kiivaasti ja päättävästi. Sen jälkeen kääntyi hän Lyyliin ja selitti -hänelle, mikä päätös hänen suhteensa oli tehty. - -Ääneti kuunteli Lyyli tuomiotansa. Hänen kasvonsa tosin vähän -vaalenivat, mutta muulla tavalla ei hän osoittanut syvää -mielenliikutustansa eikä hänen silmäinsä kirkkaat katseet -hetkeksikään himmentyneet. Mutta kaikki hänen palvelusnaisensa -purskahtivat katkeraan itkuun. - -Kristitty vaimo, Lyylin pelastaman lapsen äiti, lankesi polvillensa -munkin eteen ja rukoili, kohottaen kätensä häntä kohden: -"Peruuttakaa, pyhä isä, tämä kova tuomionne ja suokaa meidän -rakkaan emäntämme jäädä kotia! Hän on niin hyvä ja hellä eikä hän -ketään yllytä kapinaan. Ja kyllä hän kristitty on, vaikka hän -oudontapaisessa kiihkossa ollessaan sen nyt kieltää. Paras todistus -on se, että hän oman henkensä uhalla pelasti lapseni, joka makaa -tuolla kehdossa, pakanallisten kansalaistensa sorrosta, he kun Ukon -juhlassa pyysivät tuota viatonta tappaa siitä syystä, että hän oli -kastettu kristin-uskoon. -- Meidän nuori emäntämme on niin hyvä, niin -hellä!" - -"Tokkohan sinä itsekkään olet todellinen kristitty, koska äsken -vääristelit kertomasi asiat. Siitä, ettäs minun säätyiselle miehelle -valhettelit, ansaitsisit itse tulla kirkon rangaistuksen alaiseksi, -mutta katsoen siihen, että kehoittavina syinä tähän epärehelliseen -puheeseesi olivat rakkaus ja kiitollisuus, annan sinulle tällä kertaa -törkeän rikoksesi anteeksi. Vaan älä minua kauvemmin häiritse!" - -Suudeltuansa munkin kaavun lievettä alkoi vaimo taas puhua: "Enhän -minä valhetta puhunut, kyllä se kaikki totta oli. Meidän nuori -emäntämme ei suo kenellekään pahaa. Hän on vaan vähän erhettynyt. -Suokaa hänelle armoa, hurskas isäni!" - -Tehden levottomuutta ja kärsimättömyyttä osoittavan liikunnon, -vastasi munkki: "Niinpä niin -- erhettynyt hän on, vieläpä -arveluttavalla tavalla. Senpä tähden juuri, täytyy kirkon oikaista -häntä ja ohjata häntä uudelleen oikealle uralle, Muusta ei tässä -olekkaan kysymystä. Älä siis kauvemmin kiusaa minua!" - -Kääntyen palvelijattariinsa, jotka ääneen vaikeroitsivat ja -voivottelivat, lausui Lyyli hellällä äänellä: "Älkää vaikeroitko, -hyvät ystäväni! Täten teette lähtöni kotoa katkerammaksi, kuin -se muuten olisikaan. Anna sinä, Sirkka, tuossa koukussa killuva -nahkalaukku minulle; se sisältää kaikki, mitä matkallani tarvitsen." - -Haikeasti nihkuttaen otti tyttö laukun seinästä ja toi sen -emännällensä. - -Kultaisen ritarin tuli näitä murehtivia ihmisiä sääli ja hän -otti lausuaksensa: "Älkää itkekö, tytöt! Eihän teidän suloiselle -lemmettärellenne sen pahempaa onnettomuutta tapahdu, kuin että hänen -muutaman päivän kuluessa täytyy ratsastaa rehellisessä kristillisessä -seurueessa. Ell'eivät kirkon säännöt olisi niin pyhät, niin soisin -minä puolestani mielelläni sen, että hän saisi jäädä kotiinsa. Mutta -matkalle kun hänen nyt välttämättömästi on lähteminen, niin otan -suojellakseni häntä kaikista soimauksista ja muista vahingoista, -joita hänen vihollisensa ehkä virittävät hänen eteensä. Te voitte -täydellisesti luottaa minuun, tyttö raiskat, sillä kautta kultaisten -kannusteni vakuutan, että minun aina on ollut tapana pysyä tehdyissä -lupauksissani." - -Vaikk'ei Lyyli ymmärtänyt sanaakaan ritarin puheesta, arvasi hän -kuitenkin hänen ystävällisistä silmäyksistänsä ja liikunnoistansa, -että hän tarkoitti hänen parastansa. Sentähden loi hän silmänsä -kiitollisesti ritariin ja se hyvä ajatus, jonka hän jo ensi katseelta -oli saanut hänestä, vakaantui hänen mielessänsä varmuudeksi. Se -tunto, että hänellä ritarissa oli hyvänsuopa ystävä, lievitti -melkoisesti sitä tuskan katkeruuttakin, joka lähtöhetkenä kovin -rasittavana painoi hänen sydäntänsä. - -"Kallis aika menee hukkaan! Miksikä tässä kauvemmin viivyttelemme? -Tietänettehän, pyhä isä, että jok'ainoa silmänräpäys on meille -kallis!" -- muistutti Paavo. - -"Olet oikeassa. Nyt lähdetään!" -- sanoi munkki ja oli tarttua Lyylin -käteen. Mutta Lyyli ei suvainnut hänen sitä tehdä, vaan vetäytyi -syrjään. - -"Vielä muutamia hetkiä vaan!" -- huudahti hän ja riensi kehdon -luo. Suudeltuansa rauhallisesti nukkuvaa lasta otsalle, puhui hän -itkeville palvelijattarillensa: "Tämän ottopoikani äidille jätän -emännyyden siksi aikaa kuin itse olen poissa. Häntä tulee teidän -visusti totella ja ehdottomasti noudattaa kaikkia hänen antamiansa -käskyjä, niinkuin minunkin käskyjäni olette noudattaneet. Mutta..." - -Lyyli vaikeni hetkeksi ja pyyhkäsi silmistänsä kyyneleet, jotka -väkistenkin tunkivat esiin. "Mutta" -- alkoi hän sen jälkeen taas -puhua -- "jos en minä enää milloinkaan palaja kotiin, niin pitää -tämän ottopoikani perimän kaikki jälkeenjättämäni omaisuus ja olkoon -hän enoni holhouksen alaisena niin kauan kuin enoni elää ja sitte -äitinsä holhottina siksi kunnes hän on tullut niin järkeväksi, -että itse osaa hoitaa omaisuuttansa; se on tahtoni. Pankaatte, -tytöt, nämät sanat tarkasti mieleenne, jotta käräjissä voitte olla -todistajina, kun tutkintoa pidetään siitä, kuka on omaisuuteni -perivä. Sinua, ottopoikani äitiä, minä käskemällä varoitan olemaan -hellä emäntä näille uskollisille palvelijattarilleni! Tässä talossa -ei ole ollut tapana katsoa siihen, ken on syntynyt orjana, ken -vapaana; heitä kaikkia kohtaan on kohtelu vähimmättäkään eroituksetta -ollut sama, heitä kaikkia on kohdeltu niinkuin talon parhaimpia -ystäviä. Minun järkähtämätön tahtoni on, että täällä vastedeskin -pidetään samaa tapaa! Muistuta Viikkiä siitä!" - -"Tuo tyttö tekee määräyksiä omaisuudestansa niinkuin itsevaltias -omistaja ainakin. Hänellä ei näy olevan vähintäkään aavistusta siitä, -että pyhä kirkko ottaa hänen omaisuutensa huomaansa, jos kuolema -sattuisi häntä tapaamaan tällä hänen matkallansa" -- jupisi munkki -itseksensä. - -Lyyli antoi sitte kätensä jäähyväisiksi kovasti huolestuneelle -vaimolle ja palvelijattarillensa, kullekin järjestänsä. He olivat -peräti uupua murheeseensa. Useammat heistä heittäytyivät lattialle -ja suutelivat, ääneen itkien, hänen hameensa liepeitä ja hänen -jalkojansa. Lyylin onnistui salata liikutuksensa ja hän lohdutteli -ystävällisesti hymyillen murehtivia naisia. - -"Kautta ihmeitä tekevän neitsyt Maarian kuvan Wormsissa! Paras olisi -ollut, että tuo jalo pakanatyttö olisi saanut jäädä kotiinsa, koska -kaikki häntä niin rakastavat!" -- jupisi kultainen ritari, kääntyi -pois ja läksi ulos. Mutta kun hän oli avannut oven, töyttäsi Turva, -joka kauvan kiljuen ja ovea raapien oli seisonut oven takana, sisään -huoneeseen. Yksi ainoa loikahdus vaan ja uskollinen koira seisoi -emäntänsä vieressä. Nuoleskeltuansa hänen käsiänsä ja saatuansa -selvän asian oikeasta laadusta, rupesi se hirmuisesti murisemaan ja -aikoi hyökätä munkin ja Hieraniemen Paavon kimppuun. Mutta Lyyli -pidätti sen ja käski yhden tytöistä tuomaan kappaleen nuoraa. Sillä -sitoi hän koiraraukan takan pylvääseen kiinni, sen ohessa puhuen -sille: "Oleppas vaan telmäämättä, uskollinen Turvani! Tiedän, ett'ei -kukaan nyt voisi estää sinua seuraamasta minua, ell'en sitoisi sinua -kiinni; ei minun sovi ottaa sinua mukaani sille matkalleni, jolle -kohta lähden. -- Kas niin. Jää nyt hyvästi!" - -"Oletko nyt valmis?" -- kysyi munkki. - -"Olen" -- vastasi Lyyli ja meni, arvokkaasti kohottaen päätänsä, -ovesta ulos. Munkki, Hieraniemen Paavo, leskivaimo ja kaikki -palvelijattaret seurasivat häntä. - -Pihalla oli viidenkymmenen miehen suuruinen ratsujoukko jo -järjestynyt matkalle määrättyihin riveihin. Kultainen ritarikin istui -jo vartoen hevosensa selässä. Nähtyään emäntänsä, juoksi Lyylin -ratsu, jonka muutamat ratsumiehet Paavon käskystä olivat asustaneet, -iloisesti hirnuen hänelle vastaan. Noreasti, kuin hyvin harjaantunut -ratsastaja ainakin, hypähti Lyyli sen selkään. Kun sitte munkki ja -Hieraniemen Paavo olivat ehtineet valmistautua matkaan, läksi koko -ratsujoukko täyttä ravia nykyistä Tampereen kaupunkia kohti vievää -tietä myöten. - -Mutta pitkän matkan päähän kuului leskivaimon ja Lyylin -palvelijatarten valitus ja itku, mutta vieläkin kauvemmaksi -uskollisen Turvan surullinen ulvonta. - - - - -Kolmastoista luku. - - -Outojen tulo Liuksialaan oli ollut niin odottamaton ja Lyylin -lähtö sieltä oli tapahtunut niin suurella kiireellä, että hänen -ajatuksensa olivat joutuneet jonkinmoiseen sekasortotilaan. -Ratsastaessansa järjesteli hän niitä ja rupesi äskeisiä tapauksia -tyystemmin miettimään, koettaen johdonmukaisesti yhdistää niitä -edellisten päivien tapahtumiin. Se seikka hänestä heti näytti selvän -selvältä, että Hieraniemen Paavo oli antanut vihollisille tiedon -kapinasta ja että hän oli opastanut heitä Liuksialaan; mutta mitä -tietä? Olihan Viiso muutamia hetkiä ennen tullut Tammerkoskelta -päin ja kertonut, ett'ei vihollisia niillä tienoilla eikä Nokian -seuduillakaan oltu kuultu eikä nähty. Taikka olisiko Viisokin -kavaltaja, joka valheellisesti oli sanonut äsken tavanneensa hänen -enonsa Tavelan ja Hatanpään Arvon? Sitä ei hän voinut uskoa todeksi, -sillä olihan Viiso syntynyt Liuksialassa, poikana leikkinyt Lyylin -kanssa ja jälestäpäin palvelijana osoittanut suurta uskollisuutta ja -rehellisyyttä. Mutta mitenkä olisi verraten näin pieni vihollisparvi -uskaltanut tunkea aina Kangasalle, jos Hämäläisten Nokian virralle -kokoontunut sotajoukko vielä oli eheänä ja voittamatta? Taikka -olisiko se voitettu, muserrettu, hajoitettu? Olisivatko hänen enonsa -ja Hatanpään Arvo taistelussa kaatuneet? Tämä viimeinen ajatus oli -hyydyttää veren hänen suonissansa, mutta samassa muistui hänen -mieleensä Viison matkakertomus, ja hän rauhoittui uudestaan. Mutta -kuitenkin oli tässä kylläkin monta hämärää seikkaa, jotka saattoivat -hänen levottomaksi ja joihin hän halusi saada selitystä, mutta -keneltä pyytää sitä? Munkiltako? Lyylillä oli jonkunmoinen salainen -aavistus siitä, ett'ei tuo mustatakki näissä asioissa olisi tehnyt -häntä hullua viisaammaksi, jos hän niitä olisikin ottanut kysyäksensä -häneltä. Entäs Paavolta? Ei! Ennen kärsiä mitä tuskia tahansa kuin -häneltä kysyä jotakin! -- niin ajatteli Lyyli. Vai ritariltako? Hänen -puoleensa olisi Lyyli taipunut kääntymään kysymyksillänsä ja se -olisi sitä paremmin sopinut kuin ritari ratsasti hänen vieressänsä, -mutta tässä tuli tuo ikävä seikka esteeksi, ett'ei ritari ollenkaan -ymmärtänyt Suomen kieltä. Että ritarin tunteet häntä kohtaan -olivat ystävällisyyden tunteita, sen saattoi Lyyli helposti arvata -siitäkin, että ritari alinomaa hellällä, piammiten isällisellä -äänellä puhutteli häntä ja teki hänelle kysymyksiä, joita hän, Lyyli, -ei ensinkään kyennyt tajuamaan kun ne tehtiin Saksan kielellä. -Joltakulta ratsumieheltä olisi hän ehkä voinut saada toivomansa -tiedot, mutta munkki ratsasti aivan hänen perässänsä ja olisi -epäilemättä estänyt häntä ratsumiehiä kysymyksillään lähestymästä, -jos hän sellaista olisi yrittänyt. Mutta hän hylkäsi itsekin sen -keinon, pitäen sitä naiselliselle arvollensa sopimattomana. - -Kun Lyyli näin oli tullut vakuutetuksi siitä, että hänen oli -mahdoton saada selitystä niistä asioista, jotka raskauttivat hänen -mieltänsä, vaipui hän taas omiin syviin mietteisiinsä. Ne olivat -enimmiten ikäviä, lohdutusta puuttuvia mietteitä, mutta toisinaan -pujahti kuitenkin toivehikkaampiakin ajatuksia hänen mieleensä. -"Mitäpäs" -- ajatteli hän välistä -- "jos olisivat meikäläiset -tahallansa eksyttäneet vihollisia tälle matkalle, joka viepi heidät -turmioon? Ehkä tekee Hatanpään Arvo miehinensä äkkiarvaamatta -rynnäkön, hajoittaa tämän harvalukuisen vihollisparven niinkuin -akanat tuuleen, taikka tuhoaa sen tykkänään, pelastaa minut ja -viepi minut voiton riemulla kotia takaisin?" Mutta nämät tällaiset -toivorikkaat ajatukset olivat hetken tuomia usmapilviä; seuraavana -hetkenä ne haihtuivat taas, antaen sijaa kolkommille ja synkemmille -mielikuvituksille. - -Lyylin alakuloisuus ja äänettömyys eivät ensinkään olleet kultaiselle -ritarille mieleen. Tuon tuostakin koki hän virvoittaa nuoren -ratsukumppaninsa mieltä lohduttavaisilla puheilla, käyttäen joka -kerta eri kieltä, niinkuin olisi hän toivonut lopuksi löytävänsä -sellaisen kielen, jota tuo kaunis ratsastajatar kykenisi ymmärtämään. -Harvat papitkaan olisivat osanneet nimeltäkään nimittää kaikkia niitä -monia erilaatuisia kieliä, Saksan kielestä saracenilais-kieleen asti, -joita ritari näin tuli käyttäneeksi. - -"Koroitappas ääntäsi, suloinen tyttö, taivaan ilmoille iloisesti -kuin leivo kevät-aamuna!" -- huudahti hän Saksan kielellä. "Sinun -ikäisenäsi ei ole antaminen huolille ja synkkämielisyydelle liian -suurta sijaa. Viisainta on tyytyväisenä ottaa päivä vastaan -semmoisena kuin se tulee, huolimatta siitä, laskeeko sen aurinko -pilvihin vaiko kirkkaana kiitää lepokammioonsa. Vähän levättyänsä -- -täällä teidän maassanne näyttää se tyytyvän sangen lyhyeen unehen -- -nousee sama aurinko uudestaan ja säteilee entistä kirkkaammin. Ole -tyytyväinen onneesi, tyttö! Sinun kauniit huulesi on Jumala luonut -iloisaa hymyä eikä umpimielisyyttä varten!" - -Huomattuansa, ett'ei hän tällä puheellansa ollut saavuttanut -tarkoitustansa, loihe hän hetken kuluttua Italian suloisesti -säveltyvällä kielellä lausumaan: "Assisin pyhän Klaaran maineen -kautta! Minä en jaksa nähdä sinua noin miettiväisnä niinkuin -kuutamolla gondolissaan istuva, murehtivainen venetialainen kaunotar, -jonka sulhasen S:t Markon leijona on nielaissut ahnaaseen kitaansa, -taikka niinkuin haaveksiva nunna Napolin rannalla tähtien tummalta -taivaalta pilkoittaissa! Näin jos kauvan olet alakuloisena, niin -ihanat poskesi, joidenka muoto muistuttaa minua hehkuvista ruusuista -Firenzen rikkaissa yrttitarhoissa, kuihtuvat ja lakastuvat niinkuin -äsken puhjennut kukka kuumana kevätpäivänä Campagnan arolla. Olisipa -tuo suuri vahinko, sillä somempia en ole eläissäni nähnyt!" - -Taas vähän aikaa vaiti oltuansa ja mielihyvällä neitosta -katseltuansa, alkoi hän Hispanian kielellä pakista: "Mikä sinun -mielesi oikeastaan saa noin surulliseksi? Paha omatunto ja katumus -siitä, ettäs olet pyhän uskomme kieltänyt ja kirkon pyhiä lakeja -ja sääntöjä loukannut? Kyllähän Tuomas piispa ja armolliset -pyhimykset voivat antaa sinulle nämät synnit anteeksi. Onhan minunkin -omatuntoni toisinaan ollut niin mäsänä, kuin Madridin katuja -kuljeksivan kerjäläisen mantteli, mutta en sen vuoksi milloinkaan -ole vaipunut umpimielisyyteen. Muistan kerrankin, kun syntikuormani -Katalonian tummasilmäisten naisten ja heidän houkuttelevaisesti -soivain kitarriensa sävelten kautta oli kohonnut korkeammaksi kuin -Morenavuorien huiput, ett'en silloinkaan murheelliseksi jäänyt, vaan -läksin kiiruimmiten pyhiinvaeltajana Compostellaan pyhän Jaakopin -haudalle. Siinä umpeen yhden päivän ja yön rukoiltuani tuli niin -runsas armo minulle osaksi, että siitä voin jakaa puolet sinulle." - -Jalo ritari pudisteli arveluttavasti päätänsä, kun ei tämä hänen -anteliaisuutensakaan voinut nuoren ratsastajattaren silmistä -pusertaa ainoatakaan kiitollisuutta osoittavaa silmäystä, ja jatkoi -sitte puhettansa Saracenein kielellä tähän tapaan: "Mutta jos -omatuntosi sinua sittenkin kalvaa eikä ota rauhoittuaksensa, niin -lähde, tyttöseni, sinä joka olet luotu kevään varhaista sinivuokkoa -ihanammaksi, pyhiinvaeltajana Vapahtajamme haudalle, siellä -katumaan rikostasi ja siitä anteeksiantamusta saamaan. Pyhän haudan -kultaisten ritariketjujen kautta vannon, että minun isäni poika -saattaa sinun äitisi tyttären eheänä sinne ja sieltä taas takaisin! -Matkallamme poikkeemme kuningasten palatseihin ja ritarien linnoihin. -Vieläpä käymme itse Rooman keisaria, vanhaa ystävääni Fredrikkiä -tervehtimässä, joka pitää hoviansa Välimeren silmäterässä, Sicilian -ihanalla saarella. Epäilemättä panee hän iloissansa minun kunniakseni -toimeen suuret turnaukset, joihin saapuu sadottain ruhtinaita ja -ritareita sekä jaloja, kauniita naisia lukemattomiin asti. Silloin -ripustan toisen noista hienoista sormikkaistasi kilpeeni ja teen -sinun, väkevällä peitselläni työnnettyäni kaikki vastapuolen ritarit -satuloistansa, 'Kauneuden Kuningattareksi', jotta sinun nimesi tulee -niin kuuluksi koko maailmassa, ett'ei auringon noususta sen laskuun -asti ole ainoatakaan niin mainehikasta naista kuin sinä. -- Mitäs -sanot tällaisesta matkasta?" - -Mutta nuori suomalainen tyttö ei vastannut sanaakaan eikä ymmärtänyt -aavistaakaan millaisen suuren maineen omistajaksi ritari tahtoi hänet -tehdä. - -Kultaisen ritarin näin jutellessa ja Lyylin omissa mietteissään -ollessansa joutui matka joutumistaan. Juuri auringon laskun aikana -ehtivät he niille mäkien rinteille, jotka, alkaen Tammerkosken -itäpuolisista äyräistä, vähitellen kohoavat havumetsien peittämiksi -harjanteiksi. Sieltäkin on kaunis näköala, sillä sieltä voi silmällä -nähdä osan Pyhäjärvestä ja Näsijärvestä sekä näiden järvien -majesteetillisen välittäjän Tammerkosken, joka niinä aikoina, joissa -kertomuksemme liikkuu, oli paljoa vesirikkaampi ja raivokkaampi kuin -nykyään, ynnä mainittujen vesien läheiset rantamaisemat. Tultuansa -sille paikalle, missä tie kulkee Pyhäjärven pinnasta korkeimpana, -puhalteli tuuli heitä vastaan sakeata savua ja he kuulivat Pyhäjärven -oikeanpuolisella rannalla olevasta laaksosta tulen räiskinää. -Luotuansa silmänsä sinnepäin, näkivätkin kohta, että ankara -tulipalo ahkerasti teki tuhotyötänsä eräällä Pyhäjärveen pistävällä -niemekkeellä, josta liekit korkeain koivujen ja muiden lehtipuitten -keskeltä kohosivat taivasta kohden. - -Hieraniemen Paavo, joka oppaana ratsasti muutamia askeleita -ratsujoukon edellä, pysäytti hevosensa tätä tulipaloa katsoakseen. -Sydämellistä tyytyväisyyttä ja iloa osoittava hymy hänen huulillansa -todisti selvästi, että häh sitä katseli suuremmalla mielihyvällä -kuin tulipaloa tavallisesti katsellaan. Toisinaan hän naurahtikin -hiljakseen, tuon tuostakin jupisten: "Kunnon Sarkkini! Sinä olet -kelpo palvelija! Oikeaan aikaan osattu! Kyllä sinua palkitsen!" - -Kun kultainen ritari ja Lyyli lähestyivät, ohjasi Paavo ratsunsa -Lyylin ratsun viereen, sillä tie oli tässä niin leveä, että mahtui -kolme ratsastamaan rinnakkain. Ensi kerran tällä matkalla puhutteli -Paavo nyt Lyyliä, sanoen ivaavalla äänellä: "Tuossapa nyt vasta kova -onnettomuus tapahtuu kun Hatanpää palaa poroksi! Ken siellä Heikin -poissa ollessa lie niin varomattomasti pidellyt valkeata, että se on -päässyt valloillensa? Mikä armoton vahinko kuitenkin, että niin kovin -pulskasti rakennettu talo noin hukkuu tulen liekkiin!" - -Lyyli oli heti kohta tulipalon nähtyänsä arvannut, että Hatanpää -Paavon käskystä ja toimesta oli sytytetty palamaan. Kuultuansa -Paavon ilkkuvat sanat, muuttui tämä arvelu hänessä täydeksi -varmuudeksi. Mutta näiden Paavon sanojen ivallisesta tarkoituksesta -huolimatta, oli Lyyli iloinen siitä, että Paavo niiden kautta oli -tullut ilmoittaneeksi sen, että Arvo vielä oli hengissä. Ei siis -kaikki vielä ollutkaan hukassa! Niin kauvan kuin hänen urhoollinen -sulhasensa eli, saattoi hän itsekin jonkinmoisella luottamuksella -toivoa pelastusta. - -Paavo odotti, että Lyyli hänen sanojensa johdosta olisi virkannut -jotakin, mutta kun Lyyli yhä oli vaiti ja nähtävällä huolettomuudella -katseli ympärillä olevia seutuja, otti Paavo taas itse puhuaksensa: -"Heikki raukka! Nytpä hän saa jäädä ilman emännättä, sillä kaiketi -nyt palavat hukkaan ne kullat ja hopeat, joita hän kehui antavansa -lunnaiksi sinusta, Lyyli. Vähän tietoa löydetäänkö milloinkaan niiden -tähteitäkään! Sellaista se ylenmääräinen ylpeys tuopi mukanansa: -onnettomuuden ja perikadon!" - -Paavo katsoi Lyyliin, nähdäksensä minkä vaikutuksen hänen sanansa -olivat tehneet häneen, mutta Lyyli käänsi inholla ja ylenkatseella -silmänsä syrjään. Siitä arvasi kultainen ritari, että Paavo oli -puhunut loukkaavia sanoja Lyylille ja hän huudahti suuttuneena, -samassa tarttuen miekkansa kahvaan: "Talonpoika lurjus! Ellet heti -paikalla asetu entiseen asemaasi ratsujoukon etunenään, niin annan -sinulle sellaisen huimauksen, että sen tyystin muistat kuolinpäivääsi -saakka!" - -Kun Paavo ei ymmärtänyt ritarin sanoja eikä noudattanut hänen -käskyänsä; vaan aikoi uudestaan puhutella Lyyliä, ratsasti -ritari Lyylin ratsun ohitse Paavoa vastaan tehtyä uhkaustansa -toteuttaakseen. Epäilemättä olisi Paavon tässä käynyt huonosti, -ell'ei munkki olisi kiiruhtanut välittämään. "Rauhoittukaa, jalo -ritari!" -- huudahti hän. "Tuo oppaamme ei ymmärrä sanaakaan Saksan -kieltä eikä siis ole voinut tajuta mitä hänen käskitte tehdä. Suokaa -minun selittää hänelle asia." - -Suomeksi puhui munkki sitte Paavolle: "Tämä meidän korkeasti-arvoisa -pyhän haudan ritarimme on ottanut Liuksialan nuoren emännän -erityiseen suojelukseensa, eikä salli ettäs ratsastat hänen -rinnallansa eikä myöskään ettäs puhuttelet häntä, etenkin kun -seurustelusi näyttää tuskastuttavan tyttöä. Noudata sentähden ritarin -tahtoa ja asetu entiseen asemaasi, sillä kipeästi saisit katua, -jos niskoittelisit tätä kiivasta ritaria vastaan, jonka paljaasta -korvapuustista vahvin härkäkin kaatuu kumoon." - -Täynnä tulista kiukkua ja vihaa ynnä kateutta ja mustasukkaisuutta -olivat ne silmäykset, jotka Paavo, munkin lausumat sanat kuultuansa, -loi ritariin. -- "Kyllä sinulle kostan, ylpeä rautapatsas, jahka -sopiva tilaisuus sattuu!" jupisi hän itsekseen, vaatien hevostansa -astumaan vilkkaammin. Munkki seurasi häntä ja lausui, luoden silmänsä -Hatanpäätä kohden: "Meidän miehemme ovat tehneet huonosti siinä, -kun ovat sytyttäneet tuon talon palamaan. Tuo savu ja nuo taivaalle -kohoavat liekit voivat ennen aikaansa vihollisille antaa tulomme -ilmi." - -Paavo ei vastannut sanaakaan; hän oli niin täynnänsä kiukkua, ett'ei -voinut puhua. - -"Ja onpa" -- jatkoi munkki -- "tuo sytyttäminen tapahtunut antamiani -käskyjä vastaan. Jyrkästi kielsimme, uljas pyhän haudan ritari -ja minä, meikäläisiä ryöstämästä ja polttamasta siksi kunnes -vihollisjoukko on lyöty ja masennettu. Mutta ehkä onkin sinun väkesi -ansioksi luettava tämä tuhmantapainen kostontyö?" - -Kauvemmin ei voinut Paavo olla vastaamatta. "Sitä en usko" -- sanoi -hän, teeskennellen itsensä huolettomaksi -- "enkä käsitä, minkätähden -tämä tulipalo välttämättömästi on pidettävä sytyttämisen kautta -syntyneenä. Yhtä suurella, milt'ei suuremmalla syyllä voimme otaksua, -että valkea vahingon kautta on päässyt valloillensa. Mistä se muuten -onkaan saanut alkunsa -- meille ei se voi olla miksikään haitaksi -eikä vahingoksi! Ensiksikin on hyvin mahdollista, ett'eivät liekit -näykään Nokialle asti, mutta jospa niiden valo ulottuisikin sinne -saakka, mitäpäs siitä? Levottomuutta se enkä synnyttäisi miesten -mielissä, mutta eivät he tärkeää asemaansa ottaisi jättääksensä -muutaman tulipalon tähden. Vaan nyt on huomattava, että helpompi on -voittaa levoton mies, kuin täysin rauhoittunut." - -"Kuuluupa siltä kuin olisit näitä asioita ennakolta tyystin -punninnut!" -- väitti munkki ja katsoi terävästi Paavoa silmiin, -mutta Paavo kesti silmäripsiänsä värähtämättäkään hänen katseensa. - -"Muuten" -- lisäsi hän -- "on hyvin epätietoista, onko meidän -matkamme enää heille tuntematon." - -"Mistä syystä sitä arvelet?" -- kysyi munkki. "Monista syistä. Mutta -eihän asia siitä valkenisi, että niitä tässä luettelisin." - -Lyyli oli sanasta sanaan kuullut mitä munkki ja Paavo olivat puhuneet -keskenänsä ja yksi ainoa ajatus valtasi nyt kaiken hänen mielensä: -mitenkä lähettää Arvolle tieto uhkaavasta vaarasta? Sillä saattoipa -niin onnettomasti olla, ett'ei hän siitä, mitään tietänyt. Lyyli -mietti ja mietti uudestaan keksimättä toimenmukaista keinoa. Mahdoton -oli hänen itse paeta ja mahdottomalta näytti, että hänen onnistuisi -saada jonkun tätä sanomaa viemään Arvolle taikka Tavelalle, ell'ei -joku onnellinen sattumus tulisi hänelle avuksi. Lyylin näitä -tuumaillessa saapuivat he Pyhäjärven rannalle, lähelle sitä paikkaa, -missä Tammerkoski purkaa pyörivät vetensä Pyhäjärveen. - -Suuria lauttoja, joilla kuljetettiin ratsumiehiä hevosineen, -soudettiin par'aikaa Pyynikin puoliselle rannalle. Nämät lautat, -joilla jo sitä ennen lähes kaksisataa hevosta ja miestä oli viety -vastakkaiselle rannalle, jossa nyt odottivat jälestäpäin tulevia, oli -tuotu Hatanpäästä. - -Rannalla oli Sarkki Paavon opastamaa ratsujoukkoa vastassa. -Astuttuansa ratsujensa selästä, lähestyivät munkki ja Paavo häntä ja -alkoivat tehdä hänelle kysymyksiä hänen matkastansa. - -"Kaikki on onnistunut erittäin hyvin, aivan kuin ohjaksia myöten" --- vastasi Sarkki. "Viimeiset lautalliset hevosia ja miehiä minua -seuraavasta joukkiosta saapuivat vast'ikään vastakkaiselle rannalle. -Muuten ei ole pienintäkään onnettomuutta tapahtunut missään asiassa." - -"Oletko lähettänyt vakoojat matkaan?" -- kysyi Paavo. - -"Heidän jo pitäisi saapuman takaisinkin, ainakin ennen tunnin -kuluttua" -- vastasi Sarkki. - -Munkin mentyä pyhän haudan ritarille kertomaan, mitä hän Sarkilta -oli saanut kuulla, kuiskasi Paavo viimemainitulle korvaan: "Löysitkö -aarrekirstun?" - -"Löysin -- mutta sen saatan sanoa, että kyllä siinä oli työtä sitä -etsiessä! Kellarista sen vihdoin löysin kolmen lukon takaa" -- -vastasi Sarkki matalalla äänellä. - -"Hyvä oli. -- Upotitko sen järven pohjaan?" - -"Upotin -- aivan käskynne mukaan." - -"Ja salaa -- niin ett'ei kukaan ollut näkemässä?" - -"Ei kukaan muu kuin hauet ja ahvenet, jotka ympärillä pulikoitsivat." - -"Hyvä on. Mutta tuo toinen seikka... Eihän kenkään tietäne, mitenkä -tuli on päässyt irti Hatanpäässä?" - -"Ei kenkään kuolevainen -- sen vannon kautta ukkosen nuolen!" - -"Eikä kukaan saata aavistaakaan?" - -"Eipä vainen, siitä voitte olla varma!" -- vastasi Sarkki. - -"Varsin hyvä! Suuri kiitos sinulle nyt ensin olkoon tästäkin -avustasi!" -- sanoi Paavo tyytyväisellä hymyllä ja antoi Sarkille -kättä. - - * * * * * - -Vaan mistä ja mitä tietä olivat Sarkki ja hänen seurassansa kaikki -muut ritarit paitse pyhän haudan ritari ynnä suurin osa Tuomas -piispan ratsumiehistä tulleet tänne? - -Sarkki oli isäntänsä käskystä lähtenyt Ala-Peltolan taloon -hankkimaan itsellensä ratsua, josta Paavo oli käskenyt hänen luvata -kahdenkertaisen hinnan. Saatuansa mainitun talon parhaamman ratsun, -palasi Sarkki isäntänsä luo takaisin kuulemaan, mitä hänellä -muuta olisi käskettävää. Hän saikin silloin toimeksensa lähteä -täyttä laukkaa Hieraniemeen ja saatuansa sieltä mukaansa kymmenen -täydelliseen sota-asuhun varustettua miestä (jotka kaikki Paavo -nimitti nimeltä) kiiruhtaa Kuokkalan koskelle, jossa Paavo lupasi -vartoa häntä ja hänen seuruettansa. Niin kiireesti toimittikin Sarkki -tämän toimitettavansa, että hän ehti mainitulle koskelle ennen kuin -Paavo itse opastamansa ratsujoukon kanssa ehti sinne. - -Kun kultainen ritari Kuokkalan kosken toisella rannalla salli -ratsujoukon levähtää, pyysi Paavo sill'aikaa saada neuvotella hänen -ja munkin kanssa, joka viimeksimainittu sen ohessa toimitti tulkinkin -virkaa. - -"Pienen matkan päässä tästä" -- sanoi Paavo -- "pitää meidän jakaa -joukkomme kahteen parveen, joista suurempi Sarkin johdolla lähtee, -näiden järvien itäpuolisia rantamaita seuraten, oikoteitä myöten -Pyhäjärveä kohti, kun sitä vastoin minä vähemmällä osastolla -matkustan kiertoteitä myöten Kangasalan Liuksialaan ja sieltä -Pyhäjärvelle. Paitsi omia miehiäni otan ainoastaan neljäkymmentä -ratsumiestä mukaani tälle matkalle. Niillä toivon voivani siellä -mahdollisesti löytyvät vihollisjoukot hajoittaa. Tammerkoskella -tapaavat molemmat joukkiot taas toinen toisensa joko tänä iltana -taikka viimeistäänkin ensi yönä." - -Kun munkki Saksan kielellä oli selittänyt Paavon sanat ritarille, -syntyi heidän keskenänsä vilkas keskustelu, jonka jälkeen -ensiksi-mainittu kääntyi Paavoon päin ja kysyi: "Minkätähden sinun -pitää käydä Liuksialassa?" - -"Hänen Ylhäisyytensä Tuomas piispan käskystä ja sentähden, että -vaarallisin kansan yllyttäjistä, jonka minun pitää vangita, asuu -siellä. Hän tosin on nainen, mutta hänellä on suurempi valta -Hämäläisten sydänten ja mielten yli, kuin kaikilla miespuolisilla -kapinan johtajilla yhteensä" -- vastasi Paavo. - -"Vaan me emme usko sinulle neljääkymmentä ratsumiehistämme, sillä -emme luota sinuun täydellisesti!" -- virkkoi munkki, katsoen -terävästi Paavoon. - -"Ell'ette minuun luota, niin olette huutavassa hukassa!" -- huudahti -Paavo, vetäen huulensa ilkkuvaan nauruun. - -"Olkoon niinkin!" -- sanoi munkki kiivaasti. -- "Mutta jos me -huomaamme petosta ja kavaluutta sinussa, niin on lähinnä seisova puu -tarpeeksi tukeva kannattamaan sitä köyttä, joka on punottu sinun -kaulaasi varten!" - -Paavo nöyrtyi nyt ja sovinnon kautta tehtiin se päätös, että pyhän -haudan ritari ja munkki ynnä viisikymmentä piispan ratsumiehistä -Paavon opastamina lähtisivät Liuksialaan; kaikkien muiden piti -seurata Sarkkia. - -Tämä päätös ei ollut Paavolle ensinkään mieleen, sillä hän oli jo -ennakolta määrännyt Lyylin omaksi saaliiksensa. Toistaiseksi olikin -hän aikonut lähettää hänet Hieraniemeen ja vasta siinä tapauksessa -jättää hänet piispan haltuun, jos hän ei millään ehdolla voisi -taivuttaa Lyyliä rupeamaan hänelle emännäksi. Kirkon kuria oli hän -niinikään aikonut käyttää viimeisenä hätäkeinona, kaikki muut keinot -Lyylin uppiniskaisuuden nöyryyttämiseksi käytettyänsä. - -Sentähden olikin hän ensin aikonut lähettää Sarkin omien miestensä -kanssa tuomaan Lyyliä Hieraniemeen. Mutta tyystemmin asiaa -tuumailtuansa, näytti se sellainen keino hänestä epävarmalta, jonka -lisäksi se työ, jonka Sarkin piti Hatanpäässä tehdä, oli sitä laatua, -että Paavo katsoi sopivammaksi itse olla siihen käsiksi käymättä. - - * * * * * - -Mutta nyt ovat lautat jo ehtineet vastakkaiselta rannalta takaisin -noutamaan Paavoa ja hänen seuralaisiansa. - -Kultainen ritari, munkki, Lyyli ja Paavo astuivat erääseen -veneeseen, jonka lauttamiehet myös toivat mukanansa. Juuri kun -vene työnnettiin rannalta, kuului läheisestä metsästä raikas -laulun sävel. Ääni selvästi osoitti laulajan olevan nuoren miehen. -Mutta hänen laulamansa laulu oli omituista laatua. Se ei ollut -mikään kansanlaulu: se oli sepitetty kansanlauluille peräti outoon -runomittaan, eikä se ollenkaan säveltänyt tavallisten kansanlaulujen -tapaan. Sitä kuunnellessa tuntui siltä, kuin olisi laulaja sepittänyt -sekä laulun että sävelen sitä myöten kun hän lauloi, jotakin -erityistä, edeltäpäin määrättyä tarkoitusta varten, sillä esitys oli -katkonaista ja sävelet epävakavat. - -Veneessä istuvat miehet tuskin ottivat laulua korviinsakaan, -he kun luulivat jonkun metsässä kuleksivat nuoren metsästäjän -loilottavan mitä vaan sylki suuhun toi, mutta Lyyli kuunteli sitä -tarkemmin. Äänen ensin kuultuansa oli hän tuskin saanut iloisen -mielenliikutuksensa hillityksi. Laulun sanat kuuluivat näin: - - Miks' itket neito, ollen surullinen: - Viel' elossa on ylkäs miehuullinen. - Ma luoksensa nyt riennän. Huomenna - Hän sinut tuskistasi pelastaa. - - Äl' itke tyttö! - Päivä riemullinen - Jo kohta koittaa sulle. Onnellinen - Voit sinä olla: hellä ylkäsi - Jo kiiruhtaen rientää syliisi. - -Laulun ääni herkesi vähitellen kuulumasta laulajan kulkiessa -Näsijärvelle päin. -- Lyyli oli laulajassa tuntenut uskollisen -palvelijansa, lapsuuden leikkikumppalinsa Viison, joka, seurattuansa -nuoren emäntänsä jäljissä, epäilemättä tällä tavoin laulun kautta -tahtoi hänelle ilmoittaa olevansa matkalla Hämäläisten leiriin. - -"Nyt saapi Arvo hyvissä ajoissa tiedon vihollisten -päällekarkauksesta!" -- riemuitsi Lyyli mielissänsä ja toivon kipinä -syttyi taas hänen sydämessänsä. - - - - -Neljästoista luku. - - -Samassa paikassa, missä joitakuita päiviä ennen Hämäläisten vanhimmat -olivat istuneet neuvottelemassa, istuivat nyt ritarit ja munkit -yhdenlaisessa toimessa. Paavokin oli kutsuttu neuvotteluun, hän kun -siitä syystä oli tärkeä henkilö, että hän parahiten tunsi seudut. - -Ukon juhlassa poltettujen kokkojen jäännöksiä näkyi ylt'ympärillä, -mutta kukaan neuvottelussa saapuvilla olevista ei tietänyt, että -neljä niistä sisälsi hurskaan Wildefried isän ja hänen kumppaniensa -ruumiilliset jäännökset, sillä näiden innokkaiden pakana-saarnaajain -kovasta kohtalossa ei ollut heillä vielä tarkempaa tietoa. Huhu tosin -kertoi, että kapinaan nousseet Hämäläiset olivat heidät surmanneet, -mutta millä tavoin he olivat kärsineet marttyyrikuoleman, sitä ei -kukaan ollut tietänyt kertoa. - -Paalut, joidenka päihin Hämäläiset olivat ripustaneet teurastettujen -oriitten pääkallot, olivat munkkien käskystä lyödyt maahan ja -koristuksineen päivineen viskatut Pyhäjärveen. Pyhät kuuset eli -karsikot oli myös hakattu poikki juuria myöten. - -Ratsumiehille oli annettu tunnin joutoaika, jonka kuluessa heidän -oli atrioiminen ja valmistautuminen taisteluun, sillä heille -oli ilmoitettu, ett'ei enää mitään lepoa tulisi ennen rynnäkköä -pidettäväksi. - -Muutamat heistä olivat nyt ahkerassa syömisen puuhassa, toiset -tarkastelivat aseitansa taikka ratsujensa asua, oliko satulavyö -tarpeeksi vahvassa j.n.e. Ani harvan miehen kuultiin lystikkäitä -kokka- ja leikkipuheita laskevan; useimmat heistä olivat -vakaamieliset ja miettiväisen näköiset. - -Ajan tiukkuuden tähden maistelivat muutamat ritaritkin eväitänsä -neuvottelun kestäessäkin. Niiden joukkoon kuului uljas pyhän haudan -ritarikin. Hänen palvelijansa oli jo aamupäivällä illallisen -varaksi eräästä talosta ostanut lihavan syöttiporsaan, joka nyt -paistiksi muutettuna pala palalta vehnäisten seurassa ritarin -kurkun kautta katosi näkymättömiin. Kun viimeinen pala paistista -oli mennyt maillensa, huoahti ritari ja loihe lausumaan: "Lihavia -ja erittäin hyvältä maistuvia maitoporsaita nämät uppiniskaiset -Hämäläis-roikaleet kasvattavat. Mutta kovin se oli pieni! Emäntä, -jonka oma se eläissänsä oli, varmaankin valhetteli, kun vakuutti -sen olevan kuuden viikon vanhan. Olisipa toinen samanmoinen tässä -nyt ollut hyvä olemassa, sillä taisteluun mentäessä on erittäin -tärkeä asia, että tulee tarpeeksi asti syötyä. Mutta sitä ei ollut -rahallakaan saatavissa." - -Me emme saa uskoa, että kunnon ritarimme ruoan-himon tähden unhotti -ne velvollisuudet, joita hänen asemansa ylipäällikkönä tässä -tilaisuudessa vaati häneltä. Syödessänsäkin otti hän ahkerasti osaa -neuvotteluun, tarkasti kuunnellen mitä toiset puhuivat ja toisinaan -itse tehden tärkeitä ehdotuksia pian tapahtuvan tappelun suhteen. - -"Meidän on" -- sanoi hän -- "käyminen rynnäkölle ryhmittäin. Siksi -pitää meidän jakaa sotajoukkomme kuuteen ryhmään eli osastoon -- -oikeastaan pitäisi heidän kasvattaa porsaitansa niin, ett'ei niissä -löytyisi ensinkään luita; nuo luukolot vaan tyhjänpäiväisesti -lisäävät painoa, eikä niistä kumminkaan ole ruumiille ravinnoksi, -kun kristityn ihmisen hampaat niihin eivät pysty -- kukin yhden -ritarin johtamaan. Näistä ryhmistä käyvät kolme ensimäistä yht'aikaa -rynnäkölle ja pitää kullakin näiden kolmen ryhmän johtaja-ritarilla -olla toinen ritari apuna eli alapäällikkönä. Kun nämät osastot -ovat päässeet vihollisten kimppuun ja lyöneet mäsäksi heidän -ensimäiset rivinsä, niin toitottavat neljännen ja viidennen osaston -torvensoittajat yht'aikaa torvihinsa ja niihin osastoihin kuuluvat -sotilaat nostavat hirmuisen sotahuudon, jonka jälkeen täyttä -laukkaa hyökkäävät vihollisten kimppuun. Kymmenes ritareista, joka -kantaa Vapahtajan ja neitsyt Maarian pyhillä kuvilla varustettua -sotalippuamme, ratsastaa heidän ensimäisessä rivissänsä. (Otettuansa -nahkaisesta leilistänsä aika siemauksen, jatkoi ritari:) Nyt ovat -viholliset jo niin kovin pelästyksissään, että puolustustoimi -heiltä käy sangen huonosti, mutta kun kuudennen eli varaosaston -torvensoittajat samassa etäämmältä torvillansa toitottavat, niin -joutuvat he, luullen ryntääjäin sotajoukkoa viittä vertaa suuremmaksi -kuin se on, niin kovin hämillensä, ett'eivät enää vastarintaa -ollenkaan ajattelekkaan, vaan pötkivät pakoon mitä suinkin koivet -kestävät. Poistaaksensa heistä viimeisetkin tähteet järjellistä -ajattelukykyä, nostavat nyt meidän sotilaat, kaikki yht'aikaa, -uudestaan raikkaan sotahuudon, jolloin toisen, kolmannen, neljännen -ja kuudennen eli varaosaston miehet lähtevät kaikkialle vihollisia -ajamaan takaa, mutta ensimäinen ja viides osasto jäävät varaväkenä -tappelutantereelle. Jos yksityiset viholliset, taikka suuremmat -joukkiot heistä heittävät aseensa maahan ja pyytävät armoa, niin on -jokaisen kristityn sotilaan velvollisuus suostua tällaiseen pyyntöön, -sillä minusta on se suurimman raakuuden tunnusmerkkinä pidettävä, -jos joku paljaasta veren vuodattamisen himosta surmaa aseettomia -ihmisiä. Jokaisen osaston päälliköt pitäkööt huolta siitä, etteivät -heidän miehensä loukkaa kristillisyyden sääntöjä. Päälliköille tämä -tällainen toimi ei ole helppo ja harvoin se täydellisesti onnistuu --- sen tiedän hyvin kyllä omasta kokemuksestani, mutta omasta -kokemuksestani tiedän myös, että kelpo ritarin on jälestäpäin hyvä -olla tietäessään siinä parastansa koettaneensa!" - -Ritarin kaula oli hänen näitä puhuessaan taas kuivunut. Sitä -vähäsen kastaaksensa nosti hän uudestaan nahkapullon huulillensa. -Ottamastansa siemauksesta virkistyneenä, kohotti hän jälleen -äänensä ja lausui: "Kertomaani rynnäkköjärjestystä noudattamalla -olen monessa taistelussa monilukuisempia uskottomia vastaan päässyt -voittajaksi. Itse Damaskon sulttaanin suurivisirin Abdullan, joka oli -taitavimpia sotapäälliköitä mitä uskottomilla milloinkaan on ollut, -sain kerran tähän tapaan järjestetyn sotarintani kautta niin hämille -että hän suurella miestappiolla läksi käpälämäkeen, vaikka hänellä -oli kymmenen tuhatta miestä tappelussa, minulla ainoastaan kaksi -tuhatta. Kautta pyhän ristin! Se oli loistavimpia voittoja, mitä -milloinkaan on saatu Saraceneista! Mutta tulipa minulle sen kautta -runsaita palkinnoltakin osaksi. Muun muassa lahjoitti Ranskan jalo -kuningas Lutvikki, saatuansa kuulla tästä voitostani kerrottavan, -minulle kaksi talenttia kullassa ja toimitti erityisen lähetystön -tuomaan näitä rahoja Akkonin kaupunkiin, jossa siihen aikaan pidin -pääkortteria. Samalla lähetyskunnalla oli mukanaan kuninkaan -omakätisesti minulle kirjoittama kirje, jossa hän mitä innokkaimmilla -sanoilla pyysi minua tulemaan hänen luoksensa." - -Kultainen ritari katsoi tarkastellen ympärillensä, -huomataksensa minkä vaikutuksen kertomus hänen keksimästänsä -rynnäkkö-järjestyksestä oli tehnyt neuvottelussa läsnäoleviin. Mutta -nämät siitä eivät sanaakaan hiiskuneet, kun pitivät päällikkönsä -älyä ja taitoa sota-asioissa niin ylenmäärin korkeina, ett'ei heidän -hänen ehdoittamistaan suunnitelmista sopinut ruveta väittelemään -vastaan eikä myöten; pitkän kokemuksen nojalla tehtyinä olivat -ne kai oivallisia, sodankäynnissä mallikaavoiksi kelpaavia. -Kultainen ritari tyystin tajusi, mitä hänen kuulijainsa vaiti-olo -ja kainosti maahan luodut silmäykset merkitsivät. Ollen hyvillä -mielin tästä havainnostaan, valmistautui hän par'aikaa uusilla -todisteilla todistamaan keksimänsä sotarinnan etevyyttä, kun samassa -eräs talonpojan pukuun puettu mies syvästi kumartaen lähestyi -neuvottelupaikkaa. - -Tullut oli eräs Hieraniemen torppari, yksi Sarkin lähettämistä -vakoojista. - -"Puhu pian puhuttavasi!" -- huudahti Paavo hänelle malttamattomasti. -"Onnistuiko sinun saada selkoa kapinoitsijain asemasta?" - -"Miks'ei olisi onnistunut? Eipähän nyt tuohon tarvinnut taivasta -tavoitella eikä kuuhun kurottaa!" -- vastasi torppari-vakooja -levollisesti. - -"Suuriko on heidän lukunsa?" -- kysyi Paavo. - -"Montako honkaa on Hieraniemen metsässä?" - -"Niitä tietysti en ole lukenut!" -- tiuskasi Paavo. - -"Niin enhän minäkään lukenut tuolla Nokian rannalla olevia meidän -miehiämme. Mutta kymmenen sangollista ohria tulee kai minun -palkinnokseni tästä matkastani; niinhän me Sarkin kanssa sovimme?" - -"Manalaan kaikki ohrat tänä hetkenä! -- Kävitkö todellakin itse -kapinoitsijain kokouspaikassa?" - -"Missä muuten olisin käynyt?" kysyi kelpo vakooja kummastuksella. - -"Puhuttelitko heitä?" - -"Puhuimmehan siellä yhtä ja toista ja olisinkin jäänyt sinne -tuonnemmaksi juttuamaan, ell'ei Sarkki olisi käskenyt minun joutuen -palajamaan takaisin." - -"Näitkö Hatanpään Heikkiä?" - -"Kyllä vaan. Hän siellä meuhoi ja käskeli, niinkuin olisivat kaikki -muut olleet hänen orjiansa." - -"Oliko heillä tieto meidän matkastamme?" - -"En luule olleen, koska uskoivat tuon valheeni, jonka Sarkin käskystä -tokaisin heille vastaan silmiä: että Hieraniemen isäntä nostattaa -Lempääläiset kapinaan muukalaisia vastaan." - -"Ethän ollekkaan niin tyhmä, kuin luulin sinun olevan; osaathan sinä -valhetella!" - -"Toisten käskystä valhettelen toisinaan, kun valheestani maksetaan -hyvä hinta, niinkuin nyt. Oman järkeni johtamana ei ole valhe -milloinkaan pöllähtänyt päähäni." - -Munkki oli tuskallisella levottomuudella kuunnellut tätä -pitkäpiimäistä keskustelua. Nyt hän kääntyi suorastaan vakoojan -puoleen, lausuen: "Olethan sinä, mies hölmö, todellinen lehmä, jolta -lypsämällä täytyy heruttaa jok'ainoa tieto! Koetappas nyt sanoa -lyhyesti ja selvästi, millaisella tuulella vihollisemme olivat, -olivatko tyytyväiset ja iloiset, vaiko tyytymättömät ja alakuloiset?" - -"Tyytymättömiä he olivat ja suurin osa heistä uhkasi lähteä kotiansa, -etenkin kun heidän eväänsä nyt olivat lopussa. Riitelemällä ja -kiistelemällä, rukoilemalla ja uhkaamalla kokevat Tavela ja Hatanpään -Heikki estää heitä lähtemästä". - -"Muuta ei meidän tarvitsekaan tietää!" huudahti munkki ilomielin ja -tulkitsi sitte kokoontuneille ritareille, mitä vakooja matkastansa -oli kertonut. - -Sittekuin munkki oli sanottavansa loppuun sanonut, lausui pyhän -haudan ritari: "Että he ovat eripuraiset keskenänsä, on hyvä asia, -vaan että heidän on nälkä, on vielä parempi. Nyt hukka heidät -perii, vaikkapa heidän lukunsa olisikin suurempi kuin meren hiedan. -Ovatkohan miehemme jo ravitut? Käykäätte sitä tiedustelemaan, sillä -kohta pitää meidän lähteä matkaan. Kapinalliset yritykset kukistetaan -parahiten siten, että lyödään kaikki kapinoitsijat kerrassaan, -ennenkuin ovat ehtineet hajaantua, pian uudestaan kokoontuakseen." - -Munkki ja kaksi ritaria menivät kultaisen ritarin käskyn johdosta -ratsumiesten luo. Hän itse otti suuren nahkaleilin käteensä ja alkoi -astella Pyynikin rinnettä ylöspäin ja katosi pian näkyvistä tiheässä -kasvavain puitten taakse. - -Kun munkki, joka joutuisasti oli toimittanut toimitettavansa, palasi -neuvottelupaikkaan, kysyi hän kohta mihinkä päällikkö-ritari oli -mennyt. Saatuansa siitä tiedon, läksi hän häntä etsimään, peläten -että ritari ehkä eksyisi, jos hän tavallista huolimattomuuttansa -noudattaen antautuisi liian syvälle metsään. - -Tällä etsintä-matkallansa sattui hän tulemaan lähelle sitä luolaa, -jota oli käytetty Wildefried-isän ja hänen kumppaneinsa vankilana -heidän onnettomuudessaan. Se näky, jonka munkki nyt näki luolan -edustalla, oli niin omituista, milt'ei koomillista laatua, että hän, -vetäen suunsa nauruun, pysähtyi sitä katsomaan. - -Kultainen ritari oli siinä polvillansa vankilan oven suussa. Hän -oli aukaissut liivinuttunsa, jonka alle kätkettynä hän kantoi -tavattoman pienillä, norsunluusta tehdyillä kupukoilla varustettua -rukousnauhaa. Näitä kupukoita hän nyt ahkerasti siirteli, sen ohessa -silminnähtävällä hartaudella lausuen "Ave Maria" kutakin kupukkaa eli -palloa siirtäessänsä syrjään. - -"Viisikymmentä!" -- huudahti hän vihdoin ja veti ängähtämällä -henkeänsä. Levättyänsä kotvasen aikaa teki hän ristinmerkin rintaansa -ja alkoi uudestaan siirtää kupukoita, jupisten "Pater noster". - -"Neljäkymmentä! Vihdoin toki pääsin loppuun! Olinkin jo vähässä väsyä -tähän vaikeaan, mutta pyhään rukoilemistyöhön. Paljon tuo taivallinen -taatto ja hänen pyhimyksensä vaativat syntiseltä ihmiseltä." - -Tämän sanottuansa otti hän hienosti tehdyn hopeaisen rasian -liivitakkinsa povitaskusta. Suurella varovaisuudella avasi hän tämän -rasian, joka sisälsi monenkarvaisia öylättejä. Saatuansa yhden -viheriän öylätin hyppysiinsä, sulki hän visusti rasian ja kätki sen -uudestaan liivinuttunsa povilakkariin. - -Nyt muuttui hänen muotonsa vielä totisemmaksi, kun hän tuokion -hartaasti katseli pyhää öylättiä. Sitte avasi hän suunsa ja työnsi -öylätin sinne. Tuskin oli se tehty kun hän kuumeentapaisella -kiireellä tarttui vieressänsä olevaan nahkaleiliin, nosti sen -huulillensa ja otti, painaen päätänsä taaksepäin, siitä oikein kelpo -siemauksen. Sitte nousi hän seisaallensa. - -Heiluttaen kädessänsä nahka-leiliä, jonka sisustasta ei vähintäkään -loiskinaa kuulunut, huudahti ritari tyytymättömyyttä osoittavalla -äänellä: "Nyt tämä on tyhjä! Ainoa lohdutukseni on, että sen antama -ilo päättyi niin pyhällä tavalla." - -Ritari säpsähti, kun samassa huomasi munkin, joka nyt astui esiin -ja sanoi teeskennellyllä totisuudella: "Kautta pyhän ristin! Mitä -olettekaan tehnyt, uljas ritari! Nautittepa pyhän ehtoollisen -pappismiehen siunauksetta ja joitte siihen lisäksi viiniä, joka -maallikoilta on ankarasti kielletty! In nomine Salvatoris! Te olette -loukanneet kirkon tärkeimpiä sääntöjä!" - -Kultainen ritari oli kovin hämillänsä. - -"Tämä leili, joka nyt -- pahasti kyllä -- on tyhjä, ei sisältänyt -sellaista viiniä, jota papit kirkossa juovat pyhää ehtoollista -maallikoille jakaessansa!" -- änkkäsi hän. "Kautta apostoli -Pietarin lävistetyn käden vannon, että se oli tavallista Hispanian -maallikko-viiniä, sellaista, jota kukin kunnon ritari kirkon -sääntöjen mukaan saa juoda niin paljon kuin hän vaan jaksaa. Juomatta -olisikin tuo pyhä öylätti istunut kiinni joko suulakeeni taikka -kurkkuuni, niitä kun on mahdoton nielaista viiniä juomatta. Muuten se -oli viimeinen niistä pyhimysten leipomista öyläteistä, joita kokoelin -noissa kirkon vihkiäisissä Roomassa, joista jo ennen olen kertonut. -Tästälähin pitää minun ruveta käyttämään erään Strassburgin kirkon -pyhien tekemiä öylättejä. Saaspa nähdä, elänkö niin kauan, että on -Räntämäenkin öylätteihin käsiksi käyminen." - -"Totta totisesti! Te olette harha-uskoinen, herra ritari, todellinen -hereticus! Eihän maallikon ole luvallista antaa itsellensä pyhää -ehtoollista!" -- intti munkki, tuskalla pidättäen nauruansa. - -"Varjelkoon minua suojeluspyhäni sellaista tekemästä! Enhän -minä itselleni pyhää ehtoollista anna; tämä on jotakin peräti -toista. -- Koska pyhät vainajat ovat näitä öylättejä leiponeet ja -antaneet niiden ylen-luonnollisella tavalla pudota alas kirkkojen -kaarroksista, niin totta kai on heidän tarkoituksensa se, että -me syntisraukat söisimme niitä sielujemme autuudeksi. Sentähden -onkin minulla tapana nielaista yksi tällainen öylätti ennenkuin -antaudun taisteluun. Se virvoittaa mieltäni ja synnyttää minussa -vahvan vakuutuksen siitä, että taivaan portit minulle avataan, jos -tappelussa kaadun. Kun miehellä on sellainen vakuutus mielessä, -taistelee hän pelotta, vaikka itse p--lettä vastaan!" - -Ritari oli puhunut täydellä totisuudella. Hänen hurskautensa oli -lapsentapainen, mutta samalla niin syvä ja innollinen, ett'ei -munkin enää tehnytkään mieli nauraa säle. Siihen sijaan lausui hän -tavallista hellemmällä äänellä: "Kylläpä te olette oikeassa, jalo -ritari. Niissä sellaisissa öyläteissä asuu todellakin eriskummallinen -voima, ja sotilaan sopii niitä hyödyksensä nauttia ennenkuin hän -lähtee taisteluun. -- Vaan kiiruhtakaamme neuvottelupaikkaan! Meidän -etujoukkomme oli jo äsken valmis matkaan." - -Yhdistettyyn neuvottelu- ja aterioitsemistoimeen ruvetessaan -oli kultainen ritari riisunut raskaan teräksisen sotapukunsa -päähänsä. Palattuansa omituiselta rukoilemis-retkeltänsä oli hänen -ensimmäinen huolensa uudestaan pukeutua siihen, jossa toimessa hänen -knaappinsa ja palvelijansa olivat hänelle avullisina. Tultuansa -lähtöön valmiiksi muisti hän Lyylin ja pyysi munkin käskemään häntä -luoksensa. Mutta munkki ei tietänyt, missä Lyyli oli, vaan läksi sitä -kysymään Paavolta, joka seisoi siinä lähellä yhtä mittaa tirkistellen -Pyhäjärven rantaa kohti. - -Kuultuansa munkin kysymyksen vaaleni ja punastui Paavo vuorotellen. -Hänen sydämessänsä riehui ankara vihan myrsky, jota hän ainoastansa -tuskalla sai hillityksi. Ensi kiivaudessaan loikin hän munkkiin niin -vihaisen silmäyksen, että tämä siitä säpsähti. - -Paavo oli toivonut, ett'eivät munkki eikä pyhän haudan ritari -lähteissään muistaisi pitää Lyylistä huolta nyt kuin heillä pian -tapahtuvan tappelun tähden oli niin paljon muuta ajateltavaa. -Sentähden oli hän käskenyt Sarkin viedä Lyylin Pyhäjärven rannalla -olevaan veneesen. Sarkin piti sanoa, että hän muka toimiskeli pyhän -haudan ritarin käskyläisenä. Lyyli, joka ei Sarkkia tuntenut, -uskoikin ensin hänen puheensa ja seurasi häntä rannalle saakka, -mutta juuri kun hänen piti astuman veneesen, syntyi epäluulo hänen -mielessänsä eikä hän ottanutkaan siihen astuaksensa, vaan vaati -päästä ritarin puheille. Sarkki väitti sellaisen vaatimuksen -mahdottomaksi, mutta lupasi itse mennä pyytämään, että ritari -tulisi Lyylin luoksi. Hän menikin, mutta ei ritarin, vaan Paavon -luo kysymään mitä hänen Lyylin niskoitellessa oli tekeminen. Paavo -kielsi häntä väkivaltaa käyttämästä kunnes ritari ja munkki olivat -lähteneet matkaan. Mutta heidän lähdettyänsä pitäisi Sarkin kantaa -Lyyli hänen tahtoansakin vastaan veneesen ja sitte ynnä kolmen muun -Hieraniemeläisen kanssa mitä kiireimmiten soutaa Hieraniemeen, jossa -heidän tarkasti tuli vartioida Lyyliä siksi että Paavo itse saapuisi -kotia. Sarkin tuli vieläkin uskotella Lyyliä puuhaavansa ritarin -käskyläisenä ja sanoa, että tämä ennen lähtöänsä oli luvannut tulla -Lyylin puheille. - -Tällaisen kaavan Sarkin menettelyyn Lyyliä kohtaan oli Paavo -laatinut, mutta nyt tulikin, juuri kuin Sarkki oli ehtinyt lähteä -hänen luotansa, tuo mustatakki munkki tekemään hänen tuumansa -mitättömiksi. Vieläpä oli hyvin uskottavaa, että kultainen ritari -kovasti kostaisi hänelle sen, että hän oli käskenyt Sarkin sanoa -itseänsä ritarin käskyläiseksi, sillä Paavo ei ensinkään epäillyt, -että Lyyli heti ilmoittaisi tämän asian ritarille. Jos hän valheen -kautta olisi toivonut voivansa pelastua tästä pulasta, niin olisi hän -sanonut, ett'ei hän tietänyt, missä Lyyli oli, mutta Paavo ymmärsi, -että hän valhettelemalla olisi joutunut vielä pahempaan pulaan. -Sentähden vastasi hän, kotvasen mietittyänsä, munkin kysymykseen: -"Tuolla rannalla hän seisoo veneen tykönä." - -Munkki läksi itse noutamaan Lyyliä. Niinkuin Paavo oli arvannut, -kertoi Lyyli heti munkille, mitä hänelle oli tapahtunut, pyytäen -munkkia sitä ilmoittamaan pyhän haudan ritarille. Mutta munkki, -joka kammoksui riitaa ritarin ja Paavon välillä näin tärkeällä -hetkellä, ei hiiskunut ensinmainitulle sanaakaan koko asiasta. -Hänen mielestään Paavo kyllä ansaitsi tulla rangaistuksi, mutta tämä -rangaistus oli heitettävä sopivampaan aikaan. - -Jott'eivät Paavon kavalat juonet Lyylin suhteen vast'edeskään -onnistuisi, pyysi hän kultaisen ritarin antamaan knaapillensa käskyn, -jotta tämä kahden ratsastajan avulla tarkkaan vartioitsisi Lyyliä. -Vahingon välttämiseksi tuli heidän ratsastaa armeijan jälkijoukossa, -sillä mahdollistahan tuo oli, että viholliset, jollakin tavoin -saatuansa tiedon kristittyjen tulosta, äkkiarvaamatta tekisivät -rynnäkön. - -Näin kun oli tästä asiasta sovittu, läksi pyhän haudan ritari ja -hänen komentamansa ratsujoukko yön hiljaisuudessa matkaan. - - - - -Viidestoista luku. - - -Samaan aikaan kuin Tuomas piispan ratsuväki läksi Pyynikiltä, -saapui Viiso Hämäläisten leiriin. Hälinää ja rähinää kuului täällä -kaikkialla ja kaikki oli epäjärjestyksessä. Lukuisasti kokoontuneet -talonpojat nurisivat ääneen päälliköltänsä vastaan eivätkä enää -ottaneet heidän käskyjänsä totellaksensa. Päälliköt olivat heidän -mielestänsä muka joutuneet syypäiksi jos johonkin huolimattomuuteen -ja tyhmyyteen. Miksi eivät heti olleet vieneet heitä Nokian virran -yli kristittyjen varsinaisille alueille? Siellä olisi moni kelpo -mies yhtynyt heidän joukkoonsa ja ryöstämällä olisi muonavaroja -saatu yltäkyllin, jott'ei niistä, niinkuin nyt oli tapahtunut, -olisi tullut puute? Kukapa olisikaan ymmärtänyt tuoda mukanansa -moniksi päiviksi riittäviä eväitä, kaikilla kun oli ollut se ajatus, -että mitä kiireimmiten lähdettäisiin Tuomas piispan vilja-aittoja -tyhjentämään. Tuo päällikköjen pakina, että he odottivat Karjalaisten -sanansaattajia, oli pelkkää lorua. Eihän Karjalaisten ollut tapana -matkata maitse, vaan meritse. -- Paras kai on, että jokainen palajaa -takaisin kotiansa, koska ei tästä sotaisesta yrityksestä näy lähtevän -niin mitään hyötyä! - -Tähän tapaan kiistelivät ja riitelivät tyytymättömät Hämäläiset. -Ukko Tavela, Hatanpään Heikki ja muutamat muut tosia viisaammat -miehet, joille kotimaan ja perityn vapauden puolustus oli hellänä -sydämmen huolena ja jotka kykenivät tajuamaan asiain oikean laidan, -kokivat parhaamman kykynsä mukaan rauhoittaa ja rohkaista heidän -mieltänsä, mutta sangen huonolla menestyksellä. Suuri hyöty heillä -olisi ollut Korven Kelosta, jos tämä olisi ottanut ruvetaksensa -heidän liittolaiseksensa tässä heidän toimessaan. Mutta Korven Kelo -oli Ukon juhlasta saakka ollut alla päin, pahoilla mielin eikä -puhunut sanaakaan sinne, eikä tänne. Tuskin hän vastasi tehtyihin -kysymyksiin, kun hän levotonna käyskenteli paikasta paikkaan taikka -toisinaan mietiskellen istahti jonkun kaatuneen puun rungolle, -syvämielisesti katsoen alas maahan. Tällaisena oli hän johtajille -enemmän haitaksi kuin hyödyksi, sillä hänen alakuloisuutensa ja -tyytymättömyytensä lisäsivät vaan alakuloisuutta ja tyytymättömyyttä -sotajoukossa. - -Tällainen oli asiain laita Hämäläisten leirissä silloin, kun Viiso -saapui sinne. Heti tultuansa pyysi hän kahdenkesken saadakseen -puhutella Tavelaa, jolle hän kertoi, mitä Liuksialassa oli -tapahtunut ja mitä hän sittemmin matkallansa oli nähnyt. Tämä hänen -kertomuksensa oli sitä laatua, että Tavela siitä kovasti säikähtyi ja -hän kutsutti kiiruusti Hatanpään Heikin neuvotteluun. - -Jos Tavelan peljästys Viison kertomusta kuunellessaan oli ollut -suuri, niin oli Heikin hämmästys, saatuansa noista onnettomista -tapauksista tiedon, vielä sitäkin suurempi. Hän vaaleni kuin -liinavaate ja hänen täytyi nojautua lähinnä seisovaa puuta vastaan, -sillä kaikki esineet mustenivat hänen silmäinsä edessä. - -Me tekisimme Heikille suurta vääryyttä, jos ajattelisimme, että tieto -siitä, että hänen talonsa oli poltettu poroksi, näin kipeästi koski -häneen. Epäilemättä oli se hänelle katkera surusanoma sekin, mutta -Heikki oli tarpeeksi asti järkevä mies ymmärtämään, että poltetut -talot voidaan rakentaa uudestaan ja pilatut kalleudet uudestaan -teettää. Eikä hän myöskään liioin pelännyt sitä vaaraa, joka uhkasi -häntä ja hänen liittolaisiansa sen kautta, että viholliset, heidän -asemaansa kiertämällä, olivat saartaneet heidät. Näihin kylläkin -huolestuttaviin asioihin loi hän tuskin hetkeksikään ajatustansa. -Mutta tuo seikka, että Lyyli oli kristittyjen vankina ja (niin hän -arveli) Hieraniemen Paavon käskettävänä -- se se hänen sydämeensä -niin kipeästi koski, että hän tuskansa ensi tuimuudessa oli heittää -järkensä. - -Mutta pian muuttuivat hänen hämmästyksensä ja tuskansa silmittömäksi -raivoksi. Hän vannoi kautta kaikkein jumalien, niin hyvin onnea -kuin onnettomuutta tuottavain, että hän Hatanpääläistensä ja -muiden ystäviensä kanssa kuumasti kostaisi kristityille heidän -tekemänsä ilkityöt ja pelastaisi Lyylin. Hän päätti heti lähteä -kostoretkellensä ja oli juuri mennä miehillensä antamaan sitä varten -tarpeellisia käskyjä, kun Tavela, tarttumalla hänen käsivarteensa, -pidätti häntä, lausuen: - -"Sinä et saa, Arvo, äkkipikaisuudellasi turmella koko meidän -tärkeää yritystämme! Ne asiat, joiden hyväksi olemme tarttuneet -aseisin, ovat niin kallisarvoiset, ett'ei niitä yksityisen henkilön -pelastamisen tähden saa heittää hylyksi. Sanomattanikin arvanneet, -että minä rakastan Lyyliä yhtä sydämellisesti kuin joskus joku hänen -kosijansa -- minulla itselläni kun ei ollekkaan lapsia --, mutta -kansani onnellisuuteen verraten jääpi tuon armaan lemmittyni onni -taikka onnettomuus kuitenkin pikku-asiaksi, jos kohta huoli hänestä -pusertaisi sydänvereni minusta. Minä olen vanha, ehkä liiankin vanha -näihin tällaisiin sotaisiin yrityksiin; mutta juuri vanhuuteni -tähden puhuu paljon kokenut viisaus minun suuni kautta. Pysy vartoen -asemallasi! Meidän ei ensinkään tarvitse epäilläkään; että kristityt -piakkoin tekevät rynnäkön meitä vastaan; kuinka tämä rynnäkkö on -kestettävä ja mitenkä vihollisten joukot ovat voitettavat, se olkoon -ensimäisenä huolenamme. Heidän voittamisensa muuten onkin paras -keino Lyylin pelastamiseen. Nyt pitää meidän antaman meikäläisille -tieto näistä odottamattomista tapahtumista. Ehkä läheltä uhkaava -vaara poistaa eripuraisuuden tunteet heistä ja saa heidät jälleen -yksimielisiksi. Minä puhun heille järjen kannalta; puhu sinä sen -jälkeen nuoruuden hehkuvasta innosta lähteneitä lauseita. Sellaiset -ovat omiansa herättämään heissä kiihkoa taisteluun." - -Tavela antoi nyt kutsua Hämäläiset yhteiseen kokoukseen Nokian -virran varrella olevalle kentälle ja selitti heille selvillä ja -suorilla sanoilla, mitenkä onnettomasti oli asiain laita, lisäten -muutamia kehoituksia kullekin tarkoin täyttämään velvollisuutensa. -Hänen puheensa oli yksinkertaista ja korutonta, mutta miehekästä ja -pontevaa. - -Mutta ei ollut niinkään helppo toimi saada sellaisten ihmisten -mieliä rauhoitetuiksi ja rohkaistuiksi, jotka olivat heittäneet -uskonsa ja luottamuksensa menestykseen. Suuri joukko tyytymättömiä -ja arkamielisiä hiipi, kuultuansa että kristityt tulivat heitä -ahdistamaan heidän selkänsä takaa, pois kokouspaikasta ja läksivät -metsäteitä myöten kotiansa. Heistä olivat kapinan tehneiden -Hämäläisten asiat aivan hukassa. Omat talonsa ja töllinsä arvasivat -he vihollisten sytyttäneen ja kiiruhtivat tulta muka sammuttamaan -sekä, jos mahdollista, omaisiansa pelastamaan rääkkäävien -muukalaisten kourista. - -Harmista ja innosta kiivastuneena nousi Hatanpään Heikki eräälle -korkealle kivelle, josta hänellä oli vapaa näköala kokouskentän -yli, ja puhui ankaralla äänellä läsnä-oleville: "Niin totta -kuin raitista ilmaa hengitän, olisin mieluisammin tahtonut olla -syntymättä kuin että minun pitää nähdä sellaista akkamaista -kehnoutta kansalaisissani, jota minun tässä nyt on täytynyt nähdä! -Tuskin enää rohkenen häpeästä punastumatta luoda silmiäni kirkasta -taivasta kohti! Voi toki, kuinka kurjasti te pilaatte esi-isiemme -kuulun urhoollisuuden ja miehuullisuuden maineen? Te ette suo -heille haudoissaankaan rauhaa, kehnoudellanne te kidutatte heitä -manalaisinakin ja käännätte kaiken Tuonelan väen ilkeän pilkan heitä -vastaan! Kuka nyt enää vavistuksetta uskaltaa käydä hautausmaille -maistiaisia viemään, kuka mennä pyhiin laaksoihin pelkäämättä -petettyin isiemme kovaa kostoa? -- Haa! Oletteko Hämäläisiä te, -jotka pötkitte pakoon kuultuanne, että verivihollisemme saapuvat -tänne? Kehnot konnat! Kyllä olitte hartaat kehumaan urhouttanne ja -karhun väelle vertoja vetävää voimaanne, mutta nyt kun teidän pitäisi -suuret sananne töillä todistaa tosiksi, nyt lähdette käpälämäkeen! -Tulkaa toki ennen lähtöänne tänne luokseni puhkaisemaan silmäni pois -päästäni, ett'ei minun tarvitse nähdä kansani häväistystä!" - -Nämät sanat saatuansa sanotuksi huomasi Heikki että Korven Kelokin -oli kiivennyt ylös kivelle. Siinä seisoi loihtija nyt hänen -sivullansa kiven huipulla. Oikeassa kädessä oli hänellä joutsi, -vasemmassa pitkä miekka. Vasamakimppu killui oljista punottuun -köyteen kiinnitettynä hänen kaulassansa, Korven Kelo oli kamalan -näköinen. Hän oli avopäin ja tuuli liehutti hänen karkeita hiuksiaan -ja pitkää partaansa. Hänen päivettyneet, laihtuneet kasvonsa olivat -tavallista vaaleammat, haaveksiva, kammoksuttava vihan ja raivon tuli -paloi hänen silmissänsä ja vaahto tuprusi hänen suustansa, vaikka hän -painoi huulensa umpeen. Nurina taukosi heti sotajoukossa ja kaikki -seisoivat paikallansa ikäänkuin maahan kiinni naulattuina. Kaikki -pelkäsivät, kaikki olivat kauhistuksissaan. Totisena, peloittavana -vihan jumalan kuvana seisoi mahdikas ennustaja kiven huipulla. Ei -löytynyt ainoatakaan, joka tällä hetkellä olisi epäillyt, että -Hämäläisten kohtalot kokonaan olivat Korven Kelon vallassa: hänen -sanoistansa riippui, saavutettaisiinko voitto vaiko turmioon -jouduttaisiin. - -Loihtija avasi suunsa, hän aikoi puhua. Mutta ääni petti; hänen -ruumiinsa rupesi vapisemaan. Kohta teki hän uuden ponnistuksen ja -hänen huuliltansa läksi nyt äärettömän raikea ja kimakka huuto, -huuto, joka puoleksi oli vihan, puoleksi valituksen huuto. Kukkulat -ja metsät toistivat tämän kamalan huudon, jonka kauhistuttava voima -siten kasvoi toista verta suuremmaksi. Kuolon hiljaisuus vallitsi -kaiun vaiettua Hämäläisissä, joidenka suonissa veri oli jäätyä -kauhusta; muutamat lankesivat polvillensa maahan. Kaikki odottivat -jännitetyllä mielellä mitä loihtija oli sanova. Mutta hän ei puhunut, -vaan korotti kotvasen kuluttua toisen ja sitte vielä kolmannen -entisiä kolkomman huudon. Sen jälkeen, kun kauhu läsnä-olijoissa oli -nousut korkeimmillensa, luki hän sekavan loihturunon, jossa hän, -päättäen niistä sanoista, jotka hän lausui selvällä äänellä, puhui -jumalien vihasta ja parjasi kristittyjen lasten pelastajia sekä -kotimaansa pettäjiä. Päästyänsä loihturunonsa päähän kurotti hän -kätensä taivasta kohden ja huusi korkealla äänellä: - -"Voi häpeää ikuista, poistamatonta, että Hämäläiset pelkäävät!" Hänen -kätensä putosivat hermottomina alas, mutta vaan vähäksi ajaksi, jonka -jälkeen hän ojensi miekkansa erästä sotajoukon vasemmalla siivellä -seisovaa miestä kohtaan ja huudahti, katsoen synkästi häneen: "Sinä -Niemelä, jonka talon kynnyksiä Vesijärven aallot huuhtovat, astu -syrjään, astu lähemmäksi!" - -Mies, jolle Korven Kelo puhui nämät sanat, oli keski-ikäinen, -siistiin sota-asuun puettu talonpoika. Paitsi aseitaan kantoi -hän eväskonttia selässään, jotta näytti siltä kuin olisi hän -valmistainnut matkaan. Kuultuansa loihtijan sanat vaaleni hän, vaan -ei liikahtanut paikaltansa. - -Korven Kelon kasvot synkistyivät yhä enemmän ja hänen pyörivät -silmänsä paloivat kuopissaan kuin kekäleet. "Astu syrjään, astu -lähemmäksi Niemelä!" -- huusi hän peloittavalla äänellä. - -Mies, joka selässään kantoi eväskonttia, vaaleni yhä enemmän ja -katsoi levottomasti ympärillensä ikäänkuin hän olisi mielinyt paeta. -Joukko talonpoikia saarsi hänet samalla ja vaativat häntä, uhaten -aseillansa, tottelemaan loihtijan käskyä. Vapisevana astui mies -keskelle siitä aukkoa, joka eroitti Hämeen soturit siitä kivestä, -jonka päässä loihtija seisoi. Hän katsoi pelvolla loihtijaan. - -Korven Kelo laski miekkansa kivelle ja irroitettuansa yhden vasaman -vasamakimpusta jännitti hän joutsensa ja sovitti vasaman joutsen -uuraan. Sen teki hän verkkaan ja levollisesti. Hiljaisuus yltympäri -oli täydellinen. Sitä häiritsi yksin tuulen hiljainen sohina lähinnä -seisovien puitten latvoissa. - -Loihtija tämän hiljaisuuden vihdoin katkaisi, puhuen Niemelän -isännälle seuraavat sanat: "Sinä olet kansasi hylky, Niemelä, -ja synnyinmaasi häväistys! Sinä olet yllyttänyt meidän miehiä -eripuraisuuteen, ja äsken kuulin sinun sanovan, että se on viisain -mies, joka korjaa luunsa niin kauaksi kuin mahdollista kristittyjen -tieltä. Oletkin ihkaten valmis lähtemään käpälämäkeen. Mutta -lähdöstäsi sinne ei kuitenkaan tällä kerralla tule mitään, vaan -sen sijaan saat lähteä Tuonelaan kertomaan isillemme, että heidän -poikansa aikovat puolustaa maatansa ja vapauttansa kuolohon asti! -Hylkiönä lähdet Manalaan, hylkiönä he sinun upottakoot Tuonelan -jokeen! Kirous muistollesi, kirous jokaiselle askeleelle, jonka olet -astunut, kirous äidille, joka sinun synnytti, kirous huoneelle, joka -antoi sinulle suojaa, kirous pellolle, jossa kasvoi leipäsi!" - -Niemelä seisoi kuin kivettyneenä kuunnellessan tuomiotaan ja sitä -seuraavaa kauheaa kirousta. "Armoa!" oli ainoa sana, jonka hän -loihtijan vaiettua langeten polvillensa sai puserretuksi huuliltansa. - -Mutta Korven Kelo ei ollut häntä kuulevinaan, vaan tähtäsi -kylmäverisesti joustaan. Jo painoi hän sormillaan liipasinta, joutsen -jänne helähti, vasama lensi vinkuen halki ilman ja maahan vaipui -Niemelän isäntä verihinsä puhki ammutulla sydämellä pienimmättäkään -valitushuudotta. - -Pelko ja kauhistus valtasi kaikkein läsnä olevain Hämäläisten mielet. -Äänettöminä he seisoivat kaikki, tuskin tohtien hengittää. Loihtija -katsoi heihin pitkän ajan kipenöitsevin silmin. - -Vihdoin puhui hän verkkaan: "Näittehän, ystäväni, että minulla -jousta tähtäessäni on tarkka silmä! Niin monta kuin on minulla -vasamaa tässä, niin monta ihmissydäntä voihin ampua puhki. Mutta -pyhät jumalat ja loukattujen esi-isiemme haahmot ovat nyt sovitetut -ja otaksukaamme, ett'ei meidän joukossamme enää ole ketään, joka -taistelutta haluaisi jättää synninmaansa vihollisten tallattavaksi!" - -Tämän sanottuansa kääntyi hän Hatanpään Heikkiin, joka yhä seisoi -hänen vieressänsä, ja mitteli häntä tuimilla silmäyksillä. -Kotvasen häneen näin katsottuansa, töyttäsi loihtija Heikkiä -nyrkillänsä vasten rintaa ja ärjäsi: "Älä nuhjustele, mies, vaan -joudu päällikkönä järjestämään miestemme rivejä sotarintaan, sillä -pian ovat viholliset täällä! Sinuun me luotamme! Minä jään tähän -tähystelemään, mieliikö joku vielä häväistä Hämäläisten nimeä!" - -Vähällä oli, ett'ei Heikki pudonnut päistikkaa kiveltä alas, niin -ankaran täräyksen oli loihtija antanut hänelle. Vähemmän ketterälle -miehelle olisi varmaan niin käynyt, mutta suuren nopsuutensa avulla -onnistui hänen päästä jalat edellä maahan. Mutta tästä jyrkästä -kohtelusta hän ei kuitenkaan suuttunut loihtijaan. Päin vastoin loi -hän häneen kiitollisen katseen, sillä hän hyvin tajusi, ett'ei kukaan -muu kuin Korven Kelo olisi voinut hillitä tyytymättömiä ja saada -heitä päälliköitänsä tottelemaan. - -Neuvoteltuansa Tavelan kanssa riensi Hatanpään Heikki järjestämään -Hämeen sotureita, joita into puolustaa kotimaata ja luottamus -voittoon uudestaan elähytti, tappelujärjestykseen. Hän jakoi heidät -useampiin joukkoihin, joita hän asetti eri paikkoihin, neuvoen -kunkin joukon miehiä, mitenkä heidän vihollisten saavuttua tuli -käyttäidä. Parhaimmat joutsimiehet sijoitti hän metsään, lähelle sen -Tammerkosken-puolista rantaa, kieltäen heitä ampumasta, ennenkuin -viholliset olivat tulleet niin lähelle, että jokainen ammuttu vasama -voisi kipeästi sattua tähdättyyn pilkkaan. Jott'eivät viholliset -pääsisi tunkeumaan metsään, kaadettiin puita ja tehtiin murroksia -pitkin metsän rantaa ja teiden aukkoihin. - -Jylhän ja peloittavan näköisenä kiven huipulta katsottuansa -näitä valmistustöitä, kapusi Korven Kelo kiveltä alas ja meni -metsänrannalle, missä hän tapasi Hatanpään Heikin. Päätänsä -nyykähyttämällä osoitettuansa Heikille, että hän hyväksyi hänen -toimensa, asettui loihtija tien syrjään murroksen taakse, aivan -siihen paikkaan, missä arveltiin vihollisten tekevän ensimäisen -rynnäkkönsä. - -Samalla hetkellä, kun Hämäläiset saivat etuvarustuksensa valmiiksi, -ilmoitti heleä ja kirkas aamurusko taivaan itäisellä rannalla päivän -tuloa ja auringon nousemista. Kaikkein silmät olivat käännetyt -sinne päin ja kun auringon kirkkaasti kiiltävä pallo, puiden -latvojen yli kohotessansa, ensimäisillä säteillään kultasi metsät -ja nurmet, näkivät Hämäläiset kristityn armeijan ensimäisen osaston -vastakkaisesta metsästä ulos tasangolle hyvässä järjestyksessä -ratsastavan, niinkuin sotaan tottuneet ratsastajat ainakin. Kultaisen -ritarin teräspuku kiiltää kimalteli auringon valossa niin kirkkaasti, -että kaukaa, katsoja olisi voinut luulla tulisien, kiemuroitsevien -liekkien häntä ympäröivän. Hän ratsasti joukon eturinnassa ja -hänen sivullansa hänen toverinsa munkki, pitkä miekka kädessä. -Viimemainittu kantoi kaappunsa alla vahvasta rautalangasta punottua -haarniskaa ja hänellä oli teräksinen kypäri päässä. Toinen ja kolmas -osasto seurasi kohta ensimäistä siinä järjestyksessä, jonka kultainen -ritari edeltäpäin oli määrännyt. - -Kultainen ritari antoi nyt käskyn hetkeksi pysähtyä, jonka jälkeen -hän ratsasti kahden jälkimäisen osaston luo ja järjesteli niihin -kuuluvat ratsumiehet sotarintaan. Kun tämä oli tehty, palasi hän -entiselle paikallensa ja komensi täyttä laukkaa eteenpäin. - -Kun Hämäläiset Hatanpään Heikin käskystä murrosten eteen taajoihin -riveihin olivat pystyttäneet pieniä kuusia, jotka tasangolta -tulijoille näyttivät luonnolliselta nuorikko-kuusikolta, niin eivät -pyhän haudan ritari ja hänen ratsuväkensä ollenkaan huomanneetkaan -heidän etuvarustuksiansa, ennenkuin olivat aivan lähellä niitä. -Muuten ei ollut siinä ainoatakaan Hämäläistä näkyvissä, he kun -piilivät puiden taakse kyyristyneinä, sen ohessa tarkoin noudattaen -päällikköjen heille antamaa käskyä olla sanaakaan toisillensa -hiiskumatta. - -Kun Tuomas piispan ratsumiehet olivat niin lähellä, että jotkut -heidän hevosistansa jo olivat heittäneet kumoon muutamia noista -maahan pystytetyistä kuusista, laukaisivat Hämäläiset joutsensa, -mutta kun ratsumiehet olivat varustetut rintahaarniskoilla ja -rautaisilla kypärillä, niin eivät vasamat tehneet suurempaa tuhoa -heidän riveissään, kuin että muutamia miehiä haavoitettiin. - -"Tuhat tulimaista!" -- huudahti munkille kultainen ritari, jonka -teräksistä sotapukua vastaan vasamain rautaiset kärjet taittuivat -kuin kaislan korret -- "noiden talonpoikalurjusten päälliköt ovat -viisaammat, kuin heidän luulinkaan olevan! Piilevätpä peijakkaat -murroksien takana metsässä kuin ketun pennut luolissaan! No -- onhan -tuota tuollaista joskus ennen nähty ja onpa tässä tieto tiettävässä, -mitä tehdä ja miten käyttäidä! Kautta suojeluspyhäini! Nuo konnat -eivät säästä vasamiansa, kun jo ampuivat toisen kerran! -- Alku on -hyvä, mutta lopussa kiitos seisoo. Rientäkää, pyhä veli, pitkin -rivejämme, sanomaan miehillemme, että he mitä pikemmin peräytykööt -tasangon vastakkaiselle puolelle! Samoin tehkää te, herra ritari! Hoi -torvensoittajat! Torvet joutuisasti huulillenne! Nyt peräydymme!" - -Ratsumiehet, jotka olivat kahdella päällä, oliko nouseminen alas -hevosten seljästä ja jalan käyminen rynnäkölle, kun hevosten oli -mahdoton päästä edemmäksi, saivat nyt käskyn kiiruusti peräytyä. -Ankaran vasamasateen kestäessä he sen tekijätkin, mutta useampien -ratsut olivat niin pahoin haavoitetut, että ainoastaan vaivoin -jaksoivat kantaa ratsastajiansa. - -Ääretön ilo ja ihastus valloitti Hämäläisten sydämet kun he näkivät -Tuomas piispan huovien pakenevan. Pitäen itseänsä voittajina nostivat -he korkean riemuhuudon. Kiivaimmat heistä ryntäsivät murroksien yli -tasangolle ja lähtivät huoveja ajamaan takaa. Toiset, jotka eivät -tahtoneen olla heitä huonommat, seurasivat heitä huutaen ja kiljuen -ilosta. Päällikköjen sanoja ja käskyjä ei enää kuunneltu eikä kuultu. -Tässä tavattomassa hälinässä ja melskeessä olikin vaikea, milt'ei -mahdoton noiden raikkaiden voitonhuutojen kautta eroittaa yksityisten -ääniä. - -Hatanpään Heikki ja Tavela olivat kovin tuskissaan. Huutamalla -ja viittamalla he kokivat pidättää kansalaisiansa peräytyviä -ratsujoukkoja takaa-ajamasta, mutta turhaan raukesivat kaikki -heidän ponnistuksensa. Helposti saavutetun voiton synnyttämä into -oli vallannut Hämäläisten mielet siihen määrään, ett'ei mikään -ihmisellinen voima enää voinut sitä hillitä. Suureksi onneksi -saattoivat päälliköt lukea sen, että saivat noin pari sataa -järkevimmistä talonpojista pysähtymään murroksien taakse. - -Nämät heitti Hatanpään Heikki Tavelan komennettaviksi ja riensi, -astuttuansa ratsunsa selkään, ulos tasangolle koettaaksensa, jos -mahdollista, saada miehiänsä pysähtymään taikka muussa tapauksessa -taistellaksensa heidän etumaisessa rivissänsä. Heikki oli alusta -alkaen tajunnut pyhän haudan ritarin kavalan sotajuonen, kun tämä -joukollensa oli antanut peräytymis-käskyn, ja ymmärtänyt, ett'ei hän -sillä muuta tarkoittanut, kuin että saisi Hämäläiset viekotelluiksi -piilopaikoistansa metsästä ulos aukealle tasangolle. Hyvin hän -aavisti, mikä käännös taistelussa pian oli tapahtuva. - -Korven Kelokin oli käsittänyt asian oikean laidan ja hänkin oli -synkkämielisenä ja suuttuneena lähtenyt vihollisia takaa ajavien -kansalaistensa perässä, saadaksensa heitä pysähtymään ja palajamaan -takaisin. Mutta voittoisat Hämäläiset eivät tällä kertaa kuunnelleet -mahtavan loihtijansa sanoja eivätkä ottaneet hänen huutojansa -korviinsa. - -Aina etäämmälle ja etäämmälle pakenivat kristittyjen huovit ja -yhä kauemmaksi ajoivat onnettomassa innossansa Hämeen vapauden -sankarit heitä takaa. Mutta ehdittyänsä vastakkaisen metsän rannalle -käänsivät ratsumiehet äkkiarvaamatta ratsunsa ja ratsastivat täyttä -laukkaa keihäät tanassa ja miekat paljastettuina Hämeen miehiä -vastaan. Samalla kaikui torvien toitotus metsästä ja kultaisen -ritarin komentaman armeijan kolmannen ja neljännen osaston sotilaat -nelistivät taistelutantereelle kumppaneitansa auttamaan eli, -oikeimmin sanottu, kumppaniensa verityöhön ottamaan osaa. - -Hämäläisten ilo ja into muuttuivat ikäänkuin salaman iskulta -kauhuksi ja hämmästykseksi. Tämä hämmästyksen tunne pääsi heissä -vielä suurempaan valtaan, kun metsästä taas uudestaan kuului torvien -toitotusta ja viides osasto kristityitä sotilaita ratsasti esiin, -sekin ottaaksensa osaa taisteluun. - -Mutta jo oli kristittyjen ensimäinen rivi hyökännyt Hämäläisten -kimppuun. Keihään lävistämänä kaatui siinä nyt moni kelpo mies, -ennenkuin tuskin oli ehtinyt valmistautua puolustamaan itseänsä. -Suurin oli veren vuodatus siinä, missä kultainen ritari ratsasti -esiin; hänen ritari-peitsensä kaasi miehiä kuin kuolon enkelin kalpa. - -Pahaksi onneksi eivät Hämäläiset ensinkään olleet -sotaisessa järjestyksessä. Heidän epäjärjestyksensä teki heidän -puolustustoimensa kahta vertaa vaikeammaksi. Onnettomuuden lisäksi -olivat he kiireessään jättäneet pisto- ja heittoaseensa leiriin ja -ani harva heistä ehti joutsestansa sinkahuttamaan useamman kuin yhden -nuolen kristityitä vastaan, ennenkuin nämät jo niin läheltä kävivät -heidän kimppuunsa, että enää oli mahdoton ampua. - -Hämäläiset tosin olivat Tuomas piispan sotilaita monenkertaisesti -lukuisammat, mutta tämä heidän monilukuisuutensa oli heidän näin -järjestämättöminä ollessa heille pikemmin haitaksi kuin hyödyksi -sen tähden, että ylen suuri väentungos esti heidän liikunnoitaan. -Kultainen ritari hylkäsi peitsensä ja sivalteli pitkällä miekallansa -sillä entistä suurempaa tuhoa tehden. Muut ritarit ja sotilaat -seurasivat hänen esimerkkiänsä. Joka hetki kaatui Hämäläisiä -joukottain verihinsä. - -Hatanpään Heikki pani kaiken mielenpontensa alttiiksi saadaksensa -jonkinmoista järjestystä aikaan kansalaistensa joukossa. Urhokkaana -päällikkönä taistellen heidän rintamassansa koki hän sen ohessa -neuvoa ja ohjata heitä, aina ratsastaen sinne, missä kahakka oli -ankarin. Että Hämäläiset asettuisivat riveihin ja taistellessaan -niin hyvässä järjestyksessä kuin mahdollista peräytyisivät -etuvarustuksiensa taakse, oli se suunnitelma, jota noudattamaan hän -koki saattaa heitä. - -Heikin silmät hakivat jännitetyllä tarkkuudella vihollisten parvessa -Hieraniemen Paavoa, mutta Paavo ei ollut taistelussa saapuvilla. -Kultainen ritari oli asettanut hänet varaosastoon, jyrkästi kieltäen -häntä käskyä saamatta asemastansa luopumasta. Mistä syystä ritari -näin oli tehnyt, sitä ei tiedetä, mutta ehkä hän piti häväistyksenä -taistella sellaisen miehen kanssa samalla tappelukentällä. - -Korven Kelo ei ollut sankarikunnossa Hatanpään Heikkiä huonompi. -Hänen muotonsa ja hänen lyöntinsä nostattivat hirmua kristityissä. -Hän piti pitkää miekkaansa molemmin käsin ja antoi sillä niin kovia -iskuja, että tuossa mies ratsuineen päivineen kaatui maahan. Surmansa -saaneen kumppalit kokivat, tämän nähtyänsä, välttää loihtijaa. - -Korven Kelonkin mielestä oli järjestyksessä murroksien taakse -peräytyminen toistaseksi paras keino Hämäläisille. Mutta varsin -mahdoton oli nyt enää saada järjestystä aikaan. Hämäläisten -peräytyminen muuttuikin pian silmittömimmäksi paoksi. Kukin kiiruhti -ensimäisenä ehtiäksensä etuvarustuksien taakse suojaan. Niiden -luona syntyi ääretön hälinä ja tungos. Väkevämpi tallasi heikompaa -jalkainsa alle. Kristityt, joita Hatanpään Heikin, Korven Kelon ja -muutamien muiden uskaliaimpain urhous ei voinut pidättää, olivat -ihan kintuilla. Pakenevat saivat niidenkin järjestyksen häirityksi, -jotka ukko Tavelan komennolla olivat jääneet murroksia suojelemaan. -Näiden oli nyt tungoksen tähden mahdoton käyttää Joutsiansa ja muut -aseet siinä eivät olleet heille miksikään hyödyksi, kun elävä muuri -Hämäläisiä eroitti heitä vihollisista. Hämäläisten päälliköt olivat -epätoivon vaiheilla. Kaikki näytti olevan hukassa. - -Ne, jotka olivat päässeet murroksien toiselle puolelle, eivät -vieläkään la'anneet pakenemasta, vaan työnsivät miten koivet kestivät -halki metsän mäen rinnettä myöten ylös. Mutta siellä ratsasti -heitä vastaan ratsulla, jonka laitoja myöten vesi valui alas, eräs -oudonmuotoiseen sota-asuun puettu mies, heiluttaen miekkaansa päänsä -ylitse. Samoin kuin hevosensa oli mies itsekin märkä kaulasta -kantapäihin asti. - - - - -Kuudestoista luku. - - -Mistä ja mitä tietä oli tämä outo tullut? - -Sinä hetkenä, jona kristityt tekivät ensimmäisen rynnäkkönsä -Hämäläisten etuvarustuksia vastaan, sama mies ratsasti Nokian virran -vastakkaista äyrästä myöten alas rannalle, jossa pysähtyi ja loi -katseensa virran toiselle rannalle. Kotvasen näin katseltuansa alkoi -hän huutaa ja viitata kädellänsä. Mutta virran tuolla puolella ei -ollut ketään häntä kuulemassa ja näkemässä. Kaikki Hämäläisten -vartijat olivat vetäytyneet pois, kun tiedettiin, ett'ei tältä -taholta mitään vaaraa ollut uhkaamassa. - -Huomattuansa että hän turhaan huusi ja viittasi, nousi mies hevosensa -seljästä ja rupesi käymään pitkin virran reunaa, silminnähtävästi -etsien venettä. Mutta kun sellaista ei ollut saatavissa, palasi -hän ratsunsa luokse, jonka kaulaa hän silitteli, puhutellen sitä -ystävällisesti niinkuin hyvää toveria. Tämä hänen ratsunsa ei ollut -eritoten kookas, mutta hyvin virkun ja vahvan näköinen. Noustuansa -taas satulaan, johon hän sitoi aseensa kiinni, silmäili mies vielä -kotvasen aikaa virtaa, jonka jälkeen päättäväisesti ohjasi ratsunsa -siihen. Tämä uhkarohkea yritys ei liene ollut ensimmäinen laatuansa -hänelle, päättäen siitä lujasta vakavuudesta, jolla hän menetteli. Ne -paikat, joissa virran pyörre oli ankarin, vältti hän visusti ja kulki -niin paljon kuin mahdollista oli suvantoja myöten. Säästääksensä -hevosensa voimia ui hän suurimman osan matkaa sen vieressä, pitäen -suitset toisessa kädessään. Mutta viisas eläin ei liioin suitsilla -ohjaamista kaivannut, se kun näytti ymmärtäneen erottaa virtapaikat -suvannoista yhtä hyvin kuin isäntänsäkin. Leveä oli virta, mutta -voimakas oli hevonen ja voimakas oli sen isäntä. Mutta hyvin väsyneet -olivat molemmat, kun onnellisesti ehtivät toiselle rannalle. Mies -istuutui kedolle levähtämään, hevonen korskui ja pudisteli märkää -ruumistansa. - -Melske tappelusta kuului sinne saakka. Outo ratsastaja kuunteli -sitä tarkkuudella ja levottomuudella. Siksi kun oli levännyt että -taas hengitti vakaasti ja tasaisesti, nousi hän nurmelta ja astui -hevosensa luo. Saatuansa aseensa irti satulasta, hyppäsi hän selkään -ja ratsasti vahvaa vauhtia äyrään rinnettä myöten ylös. Päästyänsä -kummulle, näki hän puiden välitse taistelutantereen. Hän pysähtyi -katselemaan taistelevia. Tajuttuansa mitenkä asiain oli laita, -töytäsi hän taas eteenpäin. Huutaen ja miekkaansa päänsä päällitse -heiluttaen tuli hän pakeneville Hämäläisille vastaan. - -Hän huusi: "Hoi Hämäläiset! Mie tuon teill' terveisii Karjalaisilt'! -Hyö ovat pahanpäiväisest' piesseet Tuomas piispaa ja hänen väkeään! -Olisiako työ Hämäläiset huonommat? Eipä mittää! Tapella täss' pittää -miesvoimaisest' ja voittaa pittää!" - -Kun pakenevat Hämäläiset kuulivat tämän huudon, pysähtyivät he -paikalla. Nuo sanat "Karjalainen", "Karjalaiset" menivät miehestä -mieheen. Pian kaikui halki kaiken Hämäläisten joukon raikkaana -huutona: "Karjalaiset ovat täällä!" - -Usein on yksi ainoa sana, yksi ainoa huuto suurien, koko -kansakuntia koskevien tapausten päätettävissä ollessa vaikuttanut -eriskummallisella tavalla jommankumman riitaveljen joko onneksi -taikka onnettomuudeksi. Niinpä nytkin tuo ainoa sana "Karjalaiset" -kerrassaan poisti Hämäläisten rinnoista kaikki hämmästyksen -ja pelvon tunteet ja sai heidän sydämensä uudestaan sykkimään -toivosta ja rohkeudesta. Niinkuin noitumalla muuttui heidän -äskeinen levottomuutensa ja arkuutensa lujaksi luottamukseksi ja -pelottomuudeksi; noista hätäilevistä pakolaisista tuli yht'äkkiä -järkevästi miettiviä sotureita. Helppo oli heidän nyt komennottakin -järjestäytyä riveihin, käskemättäkin asettua asianmukaiseen -sotarintaan. Kaikki pelko oli poissa. - -Hämmästyksekseen huomasivat kristityt tämän äkkinäisen muutoksen. -Hekin kuulivat tuon huudon Karjalaisesta ja hekin kuulivat että suuri -joukko Karjalaisia oli saapunut Hämäläisten avuksi, ja tämä luulo -lannistutti melkoisessa määrässä heidän entistä uskaliaisuuttansa. -Taistelu tuli tasapainoon, voitto, jonka kristityt jo olivat pitäneet -varmana osanansa, alkoi vähitellen kallistua Hämäläisten puolelle, -etenkin kun väsymys rupesi rasittamaan ensinmainittuja, joita ukko -Tavelan väki Hämäläisten eturivinä nyt ahdisti suurella raivolla ja -urhoollisuudella. Karjalainenkin oli tunkeutunut esiin Hämäläisten -rintamaan ja iskuistaan tunnettiin hän heti Hatanpään Heikin ja -Korven Kelon vertaiseksi. - -Pyhän haudan ritari koetti elähyttää sotilaittensa intoa -esimerkillänsä ja sanoillansa, käyttäen ahkerasti niitä -suomenkielisiä lauseita, joita hän matkallansa oli oppinut. Tämä -hänen taitonsa Suomen kielessä ei suinkaan ollut suuri, vaan -päinvastoin hyvinkin vähäinen. "Älkää peljätkö", "Pyhän neitsyn -nimeen", "tuhat tulimaista", "pitkä kuin nälkävuosi" ynnä muutamia -muita lauseita -- siinä oli kaikki. -- Mutta näitä lauseita hän -käytti sitä ahkerammin. - -Toiset ritarit eivät osoittaneet vähempää rohkeutta. Pelottomasti -he ratsastivat vihollisparvien keskelle, sortaen maahan mitä vaan -sattui eteen. Mutta siinä missä yksi Hämäläinen kaatui oli toisia -kohta sijassa, jotka välttäen ritarien miekkojen iskuja hätyyttivät -heitä keihäillään. Kristityt ratsumiehetkin kunnostuttivat itseänsä -kiitettävällä tavalla. Miehuus oli molemmin puolin yksiväkinen, mutta -muistettava on että kristityt olivat Hämäläisiä monenkertaisesti -harvalukuisemmat. Paetessaan olivat viimemainitut tallanneet ja -murtaneet alas tehdyt varustuksensa, jotta heillä niistä ei enää -ollut hyötyä eikä kristityille sanottavaa haittaa. - -"Kultainen ritari" lähetti varaosastollekin käskyn rientämään -taisteluun, pitäen sitä luuloa, että jo paljas sen etäältä kajahtava -torventoitotus säikähdyttäisi Hämäläisiä. Nämät tosin siitä ensi -alussa hieman hämmästyivätkin, mutta nähtyänsä kuinka vähälukuinen -kristityille avuksi rientävä ratsujoukko oli, tyyntyivät he taas -kokonaan. - -Pyhän haudan ritarilta loppui kärsivällisyys. Kannustaen ruunaansa -ratsasti hän uhkarohkeasti ristiin rastiin vihollisten rivien -lävitse, sinkahuttaen pitkällä miekallansa niin raivokkaasti ja -voimakkaasti, että kaikki sortui maahan mitä vaan hänen tiellänsä -sattui hänelle eteen. Mutta tästä, hänen urostyöstänsä ei lähtenyt -kristityille niin suurta hyötyä kuin ritarille ponnistusta, eikä se -millään lailla ratkaisevasti vaikuttanut tappelun menoon. Hämäläiset -täyttivät heti sen aukon, joka jäi hänen jälkeensä, ja ne, jotka -hänen kalvastansa saivat surmansa, olivat verraten harvalukuiset, -sillä kussa hän kulki antoivat Hämäläiset hänelle tietä, viisaasti -välttäen hänen hurjia iskujansa. - -Mutta kristityt väsyivät yhä enemmän. Heidän ensimmäinen rivinsä, -josta paljon väkeä oli joko kaatunut taikka haavoittunut, vetäytyi -toisten taakse levähtämään. Haavoitettujen joukossa oli kolme -ritariakin. Pian seurasi toinen rivi ensimmäisen esimerkkiä ja ennen -pitkää peräytyi koko kristittyjen joukko hengähtämään. Kultainen -ritari ja muut ritarit olivat raivoissaan. Erittäin kiukustuta -ensinmainittua hirveästi, että hänen väkensä väistyi taitamattomien -"talonpoikais-lurjusten" edestä. Mutta siinä ei auttanut kiukkukaan. -Hän saattoi pitää hyvänä onnena, että peräytyminen tapahtui hyvässä -järjestyksessä. - -Hämäläiset nostivat raikkaan riemuhuudon. Toivo lopullisesta voitosta -paisui heissä. - -Kuudennen osaston keralla oli Hieraniemen Paavo saapunut taisteluun. -Hän tähysteli levottomasti Hämäläisten rivejä, nähdäksensä Hatanpään -Heikkiä. Mutta Paavon taisteluun tullessa sattui Heikki olemaan -Hämeen sotajoukon äärimmäisellä siivellä kaukana siitä paikasta, -missä Paavon osasto teki ensimmäisen rynnäkkönsä. Kaukaakin tunsi -Paavo Heikin, kun tämä pulskan ruunansa seljässä ratsastaen milloin -sanoilla kehoitteli miehiänsä urhouteen, milloin ryntäsi vihollisten -kimppuun siinä, missä nämät ankarimmin ahdistivat Hämäläisiä. Paavo -ohjasi heti ratsunsa Heikkiä kohden. Heikkikin huomasi nyt Paavon -ja, tulisen punan noustua hänen kasvoillensa, ajoi hän vihasta -vimmastuneena täyttä laukkaa häntä vastaan. - - * * * * * - -Mutta jääköön nyt muutamaksi hetkeksi tappelutanner. Mitenkä ovat -asiat Nokian virran rannalla. - -Tuskin oli karjalainen äsken ratsastanut äyrään kummulta -tappelutanterelle päin, kun kaksi täydessä sota-asussa olevaa -ratsastajaa saapui virran vastakkaiselle rannalle, lähes samalle -paikalle, josta karjalainen oli aloittanut uhkarohkean uimaretkensä. -Toisen ratsastajan takana istui eräs vanha akka, molemmilla -käsillään pitäen kiinni satulasta. Kun kaikki kolme olivat nousseet -hevosten seljästä, opasti akka ratsumiehet erään lähellä olevan -tiheän viidakon luo, jonka jälkeen miehet mitä kiireimmiten vetivät -pienen, siihen kätketyn veneen rannalle ja työnsivät sen vesille. -Kaikki kolme astuivat sitte veneeseen, joka siitä painui niin -syvälle veteen, että virran laineet huuhtoivat sen partaita. Vaikka -näytti kamalalta tämäkin matka, saapuivat kuitenkin kaikki kolme -onnellisesti toiselle rannalle. Se ratsastajista, joka ensimmäisenä -astui rannalle, rupesi heti kapuamaan äyrästä myöten ylös. -Ehdittyänsä kummulle heittäytyi hän rinnallensa nurmelle ja tähysteli -tarkasti eteensä. - -Toinen ratsastajista sitoi olallaan kantamansa vahvan köyden kiinni -erääsen, tällä rannalla olevaan lauttaan. Sen tehtyänsä hyppäsi hän -suurenpuoleiseen veneeseen, jonka, perälle akka jo edeltäpäin oli -istuutunut. Annettuansa köyden akalle tarttui mies airoihin ja souti -voimiensa takaa vastakkaista rantaa kohti. Akka hellitteli köyttä, -joka oli niin pitkä, että se ulottui toiselle rannalle saakka. - -Tälle rannalle oli ennen heitä maitse saapunut suuri joukko -ratsastajia, lähes sata miestä. Kaikki olivat sotaisessa hankkinassa -ja heidän päällikkönsä kantoi täydellistä rautapukua, jommoista -ainoastaan ritarien oli tapana kantaa. - -Kun lauttaan kiinnitetty köysi oli saatu rannalle, tarttuivat -ratsumiehet miehissä siihen ja ennen pitkää oli lautta hinattu yli -virran. Täpö täynnänsä miehiä ja hevosia hinattiin se pian taas -takaisin vastakkaiselle rannalle. Päällikkö oli nimittäin, joukko -miehiä mukana, lähtenyt edeltäpäin veneellä, ottaen hinausköyden -mukaansa. Hän piti sill'aikaa yhtä mittaa silmällä tuota kummulla -rinnallensa kyyristynyttä vakoojaa, joka, viitaten käsillänsä -ikäänkuin hän tahtoisi pyytää tulijoita kiirehtimään, nyt riensi alas -kummulta ja saapui rannalle samana hetkenä kuin venekin. - -"Miltä näyttää?" -- kysyi päällikkö, astuttuansa veneestä, hätäisellä -kiireellä vakoojalta. - -"Ikävältä näyttää!" -- vastasi tämä. - -"Kautta pyhän Olavin! Mitä sanotkaan ja mitä tarkoitat?" - -"Sen sanon, mitä omilla silmilläni näin kummulla käydessäni. -Hämäläiset ovat voitolla! Meidän väkemme peräytyy." - -"Mitenkä tuota voisin uskoakaan!" -- huudahti päällikkö. "Minusta on -ihan mahdoton, että sotajoukko, jota johtaa urhoollisin ritari koko -kristikunnassa, peräytyisi! -- Siinä mahtanee olla joku sotajuoni -tekeillä." - -"Sit' en usko! Selvästi näin, että he pakosta peräytyvät" -- säesti -vakooja. - -Samalla laski lautta rantaan ja ritari kääntyi virran yli tulleisiin, -käskemään heitä hevosineen pikaa joutumaan maalle, jotta turha -viivytys lauttaamisessa mahdollisuuden mukaan vältettäisiin. Virran -yli tuotujen hevosten joukossa oli hänen oma ratsunsakin, jonka -eräs palvelija nyt talutti hänen luoksensa. Odottaessaan toista -lautallista väkeä, järjesteli ritari niitä miehiänsä, jotka jo olivat -tulleet virran yli. Saatuansa heidät sotajärjestykseen, mietiskeli -hän, ryntäisikö nyt heti Hämäläisten kimppuun. Varovaisuus kielsi -häntä sitä tekemästä. Mutta kun lautta toisen kerran oli saapunut -takaisin ja siinä tulleet miehet ratsuineen olivat astuneet maalle -ja asettuneet riveihin, ei hän ilennyt kolmatta lautallista odottaa, -vaan antoi, muistutettuaan jäljessä olevia kiiruhtamaan, käskyn -lähtöön. - - * * * * * - -Taistelukentällä Hämeen sotajoukko ottelee peräytyvien kristittyjen -huovien kanssa. Hieraniemen Paavo ja Hatanpään Heikki pyrkivät -päästä mittelemään miekkojansa toinen toisensa kanssa. Mutta tämä ei -onnistunut niinkään helposti, sillä ratsastaissa tuli heille vastaan -useampia vihollisia, joidenka kanssa heidän täytyi taistella ja jotka -heidän piti voittaa saattaksensa jatkaa matkaansa. Niinpä tapahtui -Paavolle, että urhea karjalainen, joka sattui olemaan lähellä, sai -hänet nähdä. Huutaen: "tuossapa on sama konna, joka, neuvoessaan -minulle tietä, pahasti minut petti!" hyökkäsi hän rajupäissään -Paavoa vastaan. Ankara tappelu syntyi siinä näiden väkevien miesten -välillä. Aseiden käyttämisessä olivat molemmat yhtä taitavat, mutta -vilkasluontoinen karjalainen oli tuittupäisempi ja varomattomampi -kuin Paavo, jotta hän lopulta juuri varomattomuutensa tähden joutui -surman omaksi. Sinä hetkenä, jona Karjalainen, kuolettava haava -rinnassa, kaatui ratsunsa seljästä maahan, kuului kova torven -törähdys virranpuoliselta kummulta. Kaikki, niin hyvin kristityt -kuin kristin-uskon viholliset, loivat silmänsä sinnepäin ja taistelu -taukosi kaikkialla aivan kuin käskystä. Ensimmäinen ajatus jokaisella -oli se, että nuo tappeluun pyrkijät, jotka juuri olivat ehtineet -ylös kummulle, olivat Karjalaisia. Hämeen miehet sentähden kohta -nostivatkin korkean ilohuudon. Mutta kauhuksi muuttui heidän ilonsa, -kun nuo tulokkaat, ratsastaessaan vahvaa vauhtia alas kummulta, -vastasivat kristittyjen tunnetulla sotahuudolla: "Pyhä neitsyt ja -pyhä Henrikki meidän kanssamme!" Tuskin oli kaiku tästä Hämäläisten -sydänverta jäädyttävästä huudosta tauonnut kuulumasta, kuin tulijat -jo törmäsivät heidän kimppuunsa, sortaen aseillansa lähinnä seisovat. - -Pyhän haudan ritari ei ymmärtänyt, mitä ajatella tuosta -odottamattomasta avusta, joka niinkuin pyynnöstä lähetettynä oli -saapunut paikalle juuri silloin kun hän sitä kipeimmin tarvitsi. -Hyvin hän oli taipuvainen uskomaan, että samat pyhimykset, jotka -uudessa tuomiokirkossa olivat osoittaneet niin suurta kykyä -ihmetöiden toimeenpanemisessa, yhä vielä harjoitellen tätä ylevää -taitoansa tämänkin ihmeen olivat saaneet aikaan. Itsekseen hän -päättikin taistelun jälkeen keskustella munkin kanssa tästä asiasta -ja tiedustella hänen mielipiteitänsä. - -Mutta ennen kaikkia oli nyt rynnäkkö tehtävä ja vihollisten joukko -voitettava. Ritari ei enää epäillyt menestyksestä. Hän arveli, että -noiden outojen sotilaitten tulo oli lannistuttanut Hämäläisten miehet -ja kiihoittanut hänen oman väkensä intoa ja rohkeutta. Eikä hän siinä -erehtynytkään. Pelottomasti hyökkäsivät hänen miehensä vihollisten -kimppuun. Väsymystä ei kukaan heistä enää tuntenut, haavoitetutkin -unhottivat tuskansa ja riensivät taisteluun. - -Kuinka vaihteleva onni täällä maailmassa on, sen saivat toiveissaan -pettyneet Hämäläiset nyt tuta. Äsken he olivat voitolla, nyt heitä -ahdistettiin entistä ankarammin edestä ja takaa. He olivat kahdella -päällä minnepäin kääntyä, mihin suuntaan iskeä. Yhä tulvaili uusia -vihollisparvia alas kummulta heitä hätyyttämään. Kussakin niissä -tosin oli vaan kymmenkunta miestä, mutta Hämäläisten peljästynyt -mielikuvitus oli heissä näkevinään yhtä monta sataa kuin heitä oli -kymmeniä. Järjestystä ei kauvemmin ylläpidetty; huutaen juoksi yksi -sinne, toinen tänne, kukin arvellen, että kaikki nyt oli hukassa. -Onneton se sotajoukko, joka näin joutuu kahden vihollisparven -keskelle! Sellainen asema kovasti kokee harjaantuneimmankin armeijan -kuntoa ja lujuutta, harjaantumattoman se saattaa epätoivoon. - -Hatanpään Heikki, jonka, asiain näin onnettomalle tolalle käännyttyä, -oli täytynyt heittää toistaiseksi kostotuumansa Paavoa vastaan, -ratsasti pitkin Hämäläisten rivejä, pyytäen heitä rauhoittumaan -vakuuttamalla, että kaikki onnellisesti päättyy, jos vaan järjestystä -noudatetaan. Samoin teki Tavela, mutta ei kummankaan heistä enää -onnistunut saada kristittyjen murtamia rivejä järjestetyiksi. -Molemmilla siivillä pakenivat Hämäläiset jo joukottain metsien -ahtaissa sopissa etsiäksensä turvaa. Pian oli heissä päässyt -yleiseksi se ajatus, että pakeneminen oli ainoa keino pelastukseen -ja tätä ajatusta noudatettiin nyt kaikkialla. Kristityn sotajoukon -harvalukuisuus tekikin pakoon pääsemisen verraten helpoksi. Mutta -kylläpä siinä yhtäkaikki moni mies kaatui kuolinhaava niskassa. - -Vähän nyt enää auttoi, että Korven Kelo ja muutamat muut Hämeen -miehet vielä taistelivat raivoisasti ja urhokkaasti kuin haavoitetut -jalopeurat. Loihtija oli niin innoissaan, ett'ei hän pitkään aikaan -huomannutkaan, että suurin osa hänen kansalaisistansa oli pötkinyt -käpälämäkeen. Mutta kun hän sen huomasi, joutui hän äärettömään -raivoon ja huusi niin kauhealla äänellä, että se nostatti hirmua -vihollisissa: "Voi teitä raukkoja! Voi teitä kirotuita konnia! -Miksikä te säästitte tuota kristittyä lasta, jotta sen veri ei saanut -vuotaa vihannoitsevalle nurmelle, sekaantua Pyhäjärven aaltoihin! -Vihoitetut jumalamme eivät vielä olleetkaan lepytetyt! He vaativat -nyt minunkin vertani, lämpöisintä sydänvertani!" Tämän sanottuansa -hyökkäsi hän kamalasti vonkuen tiheimpään vihollisparveen ja jaellen -siinä sanomattomalla raivolla pitkällä miekallansa turmiota tuottavia -iskuja sai hän vihdoin surmansa erään ritarin miekan kautta. Vanha -ukko Tavela oli jo ennen häntä maksanut veriveronsa isänmaallensa ja -kansansa vapaudelle. - -Niihin harvalukuisiin Hämäläisiin, jotka olivat taistelleet Korven -Kelon keralla, vaikutti heidän suuren loihtijansa surma salaman -iskuna. He eivät enää kyenneet käyttämään aseitansa. Hermottomina -vaipuivat heidän kätensä alas. Kaikkialla vihollistensa ympäröiminä, -antautuivat he sortajillensa vangiksi. Mutta yksin tämän -antautumisensa kautta he eivät olisi pelastaneet henkeänsä. Sen ajan -n.k. kristityt sotilaat olivat yhtä raakamieliset ja julmat kuin -heidän pakanalliset vihollisensakin. Erittäin verisien tappelujen -jälkeen he käyttäytyivät mitä hirveimmällä julmuudella. Inhoittava -rääkkäämistyö olikin jo pantu alkuun, kun pyhän haudan ritari saapui -paikalle ankaralla mahtisanallansa kerrassaan tekemään siitä lopun. - -Hatanpään Heikki oli viimeiseen asti käskemällä ja rukoilemalla -kokenut estää kansalaisiansa pakenemasta. Mutta nähdessään kaikki -ponnistuksensa mitättömiksi, sammui hänessäkin viimeinenkin toivon -kipinä. Yksi ainoa toivo jäi nyt enää hänelle jälelle, yksi ainoa työ -tehtäväksi: niin kalliista hinnasta kuin mahdollista myydä henkensä. -Hengissä pelastumista tästä taistelusta, jossa kansan etevimmät -miehet olivat saaneet surmansa, piti hän häpeänä ja loukkauksena -jalosti kaatuneita sankareita kohtaan. Taistelu oli jo kaikkialla -tauonnut, Heikki vaan yksin enää taisteli. Hänen urhoollisuutensa ja -jalo ryhtinsä herättivät kunnioitusta vihollisissakin. - -Hieraniemen Paavon oli taistelun vyörivä virta vienyt Heikin -läheisyydestä. Nyt hän taas saapui sille paikalle, jossa Heikki -hieroi kuolonkauppaa kaikkialla häntä ympäröivien vihollisten -kanssa. Veri rupesi kiehumaan Heikin suonissa, kun hän näki Paavon -ryntäävän häntä vastaan. Mutta samalla tämä näky muistutti häntä -Lyylistä. Hän vaaleni. Ei milloinkaan ollut Lyylin kuva niin -suloisena, niin viehättävänä astunut hänen mielikuvitukseensa kuin -nyt tänä hetkenä, jolloin hän seisoi ihan Tuonen portin edustalla! -Ja tämän ihanan sulottaren jättäisi hän nyt Paavon haltuun! Ehkäpä -oli Lyyli vastaisuudessa menevä Paavolle emännäksikin! Ei! ei! Tuo -ei saisi tapahtua! Heikin teki nyt mieli elää, hän päätti elää, -pelastaaksensa Lyylin. Yksi keino tarjoutui hänelle pelastukseen. -Hän tunsi itsensä tarpeeksi voimakkaaksi koettamaan sitä. Tosin -vuosi hänestä verta useasta haavasta, mutta nämät haavat olivat -vaan pieniä naarmuja, joita hän innoissansa tuskin huomasikaan. -Hän kannusti äkkiä ratsuansa, jonka ankaruuteen ja väkevyyteen hän -luotti, ja tarttuen molemmin käsin miekkansa kahvaan jakeli hän niin -ankaria iskuja ylt'ympärillensä, että lähinnä olevat viholliset, -niiden joukossa Paavokin, hämmästyksellä väistyivät syrjään. Pieni -aukko tasankoon päin oli näin avattuna. Tuulispään nopeudella kiiti -Heikin ankara ruuna siitä ulos. Heikki oli päässyt satimesta. Mutta -hän oli kohta joutumaisillaan toiseen. Hieraniemen Paavo ja kaikki -ne ratsumiehet, jotka äsken olivat hätyyttäneet Heikkiä, rupesivat -noituen ja huutaen heti ajamaan häntä takaa. Heidän huutonsa saivat -erään tasangolla ratsastavan, Hämäläisiä takaa ajamasta paluumatkalla -olevan vihollisparven huomion käännetyksi Heikkiin. - -Näytti nyt siltä kuin olisi Heikin ollut aivan mahdoton päästä -pakoon. Mutta hän ei vieläkään heittänyt toivoansa. Yht'äkkiä käänsi -hän ruunansa oikealle ja ratsasti nyt molempien vihollisparvien -välillä, pyrkien päästä viimeksi saapuneen parven äärimmäisen siiven -ohitse, jolloin hänellä olisi ollut tie vapaana vastakkaiseen -metsään. Mutta tämä yritys ei onnistunut hänelle. Hetki hetkeltä -saapui hän lähemmäksi Nokian virtaa, joka tällä kohdalla on -tavattoman raivokas ja pyörteinen. Muuan pieni viidakko vaan enää -eroitti hänet virrasta. Mitä tehdä? - -Mitäkö tehdä? Olisiko hänellä viholliset kintulla ollut tilaa ja -tilaisuutta valikoimaan pelastuskeinoja?! Yhtä kyytiä virtaan, se oli -suorin tie -- kuoloon, sanoi hänen järkensä hänelle, eloon, kuiskasi -hänelle toivo. Yksi silmänräpäys vielä ja Hatanpään Heikki katosi -hevosinensa vihollisten keihäiden vinkuessa hänen ympärillänsä Nokian -virran vaahtoaviin pyörteisin. - -Hänen ahdistajansa katsoa tuijottelivat ihmetellen hänen jälkeensä -virtaan, jonka pinnalle Heikin ruunan pää kotvasen kuluttua kohosi -ja kohta sen jälkeen selkäkin, jossa yksi keihäs vielä istui kiinni, -vaikka virta oli murtanut siitä varren poikki. Haavoittunut hevonen -koki uida rantaa kohti, surullisesti katsellen siellä seisoviin -vihollisiinsa, ikäänkuin olisi se pyytänyt heiltä apua. Mutta pian -hevosraukan voimat loppuivat ja se upposi veden alle. - -"Miestä ei näy ensinkään. -- Johan tuo taisi jäädä pohjaan kuin -koira, joka kivi kaulassa upotetaan" -- virkkoi eräs ratsumiehistä. - -"Nokian virralla ei ole tapana luopua kerran saadusta saaliistansa!" --- sanoi Hieraniemen Paavo ilkeällä naurulla. - - - - -Seitsemästoista luku. - - -Se akka, joka kahden ratsumiehen keralla pienessä veneessä souti yli -Nokian virran ja kohta sen jälkeen toisella veneellä palasi toiselle -rannalle, ei ollut mikään outo henkilö. Se oli tuo ilkeä noita-akka -Taara. - -Kun kaikki sotilaat hevosineen lautan ja veneiden avulla olivat -päässeet virran yli, jäi Taara yksin Nokian läntiselle rannalle. - -Hän ei jäänyt sinne suotta. Hänellä oli toimitettavana tärkeä toimi, -jonka hän ainoastansa yksinäisyydessä saattoi menestyksellä toimittaa -vieraan silmän näkemättä. Taaran piti noitua turmiota ja häviötä -Hämäläisille, jotka olivat häntä ja hänen taitoansa pilkanneet, ja -onnea ja voittoa kristityille, jotka olivat ottaneet kostaaksensa -hänen loukatun kunniansa. Se ei ollut mikään helppo tehtävä, mutta -Taara oli väkevä noita, eikä hän siis ollenkaan epäillyt onnistuvansa. - -Viidakon takana oli paadenmuotoinen kivi. Sen luo meni Taara. -Käytyänsä kolmasti kiven ympäri ja syljettyänsä siihen kymmenen -kertaa, otti hän povestansa noitapussinsa, jossa säilytti -noitakalujansa. Niitä oli jos jonkinlaisia: kotkan kynsiä, käärmeen -pääkalloja, sammakon luurankoja, kolmasti muutetun huoneen seinästä -otettuja puumuruja, koiran kulmahammas y.m. tenhokkaita aineita. -Nämät kaikki latoi hän paadelle ja järjesteli niitä noitumiselle -sopivaan järjestykseen. Millainen tämä järjestys oli, se oli Taaran -salaisuutena. Ylen tärkeä oli, että kukin esine tuli oikealle -paikallensa; siitä riippui noituuden menestys suuressa määrässä. -Saatuansa kaikki noitakalunsa asianmukaiseen reilaan, astui hän -taas kolmasti paaden ympäri, joka käynnillä sylkien kolme kertaa -paadelle. Sen jälkeen alkoi hän mennä haltijoihinsa, kääntyen -vuorotellen auringon nousuun ja laskuun päin ja lukien seuraavat -haltijoihinmenemissanat: - - Luontoani nostattelen, - Haastattelen haltijata; - Nouse luontoni lovesta, - Haon alta haltijani, - Kiven alta auttajani, - Sammalista saattajani! - Tule kalma kauhistava - Tuekseni, turvakseni, - Varakseni, voimakseni - Näille töille tehtäville! - Tule mua auttamahan, - Vastuksia voittamahan, - Sotisia sortamahan, - Jotta Hiiet himmeneisi, - Maan kamalat kaippeneisi - Tämän noian noituessa, - Viisaan eukon laatiessa! - -Että haltija taikka Kalma näin käskettynä saapuikin Taaran luo, sen -saattoi arvata siitä, että hänen muotonsa muuttui entistänsä hirveän -näköisemmäksi: hänen silmänsä tuijottelivat kamalasti ja hiukset -hänen päässänsä nousivat pystyyn. Sen perästä otti hän lähettääksensä -vieraansa ankaralle kostoretkelle, lukien sille kovalla äänellä -seuraavat manaussanat: - - Tuonne ma sinun manoan, - Tuonne käsken ja kehotan, - Suurelle sotakeolle, - Miesten tappotantereelle, - Jossa miehet miekkeleikse, - Tasapäinä tappeleikse! - Siell' on verta juoaksesi, - Lippoaksesi lihoa, - Eikä syöen syömät puutu, - Juomat juoen ei vähene: - Verta siell' on säärivarsi, - Polven korkeus punaista! - Lähe sinne meuhoomahan - Hämeen miestä tappamahan, - Surmaamahan, sortamahan! - Kosta kovin pilkkaajille, - Viisaan noian parjaajille, - Huntupäisten kantamille, - Hämeen emojen pojille! - Mutta kun sinne saapunet, - Sinne saavut että ehdit, - Suojellos sa kristityitä, - Lapsia oudon jumalan, - Ett'ei pää pahoin menisi, - Hivus heistä lankeaisi! - -Nämät manaussanat sanottuansa muutti Taara paadelle ladotut -noitakalunsa toiseen järjestykseen ja kutsutti sitte luoksensa -Syöjättären, jonka hän samoin lähetti taistelukentälle Hämeen miehiä -hätyyttämään. Mutta ei hän nytkään vielä ollut tyytyväinen, vaan -manasi luoksensa, kunkin vuorostansa, Hiiden, Lemmon, Kivuttaret ja -kaikki muut onnettomuutta tuottavat pahat olennot, käskien heidänkin -mennä tappelutanterelle Hämäläisiä ahdistamaan ja kristityitä -auttamaan. Hirveä on loukatun noita-akan viha, kova hänen kostonsa! -Sill'aikaa kuin Taara näin noitui, kärsivätkin Hämäläiset kovan -tappion ja joutuivat surman suuhun, mutta tapahtuiko tämä onnettomuus -heille Taaran noitumisen takia, sitä ei ole takaaminen. - -Taara olisi kenties kuinka kauvan jatkanut noitumistansa, ell'ei -hevosen korskua ja kavioiden kopinaa yht'äkkiä olisi kuulunut aivan -läheltä. Joutuisasti haalittuansa kallisarvoiset noitakalunsa kokoon -ja pantuansa ne pussiin, jonka taas kätki poveensa, astui hän -muutamia askeleita syrjään, tähystelläksensä, kuka virran rantaa -lähestyvä ratsastaja oli. Pian hän saikin tilaisuutta tarkastella -häntä oikein likeltä, sillä tuokion kuluttua saapui tuo ratsastaja -rannalle ihan samojen pensaiden syrjään, joidenka taakse Taara -äkkiä oli pujahtanut piiloon. Vähän aikaa asiaa arveltuansa, teki -noita-akka mielessänsä sen johtopäätöksen, ett'ei hänen tarvinnut -tuota Hämäläis-talonpojan pukuhun puettua, laihan ja huonon näköisen -konin seljässä ratsastavaa miestä peljätä, jonka jälkeen hän astui -lymypaikastansa miehen luo, tervehtäen häntä: "Hyvää huomenta, -matkamies! Eivät liiat lihat sinun koniasi liioin rasita, eikä -juostessa paina." - -"Jos ne sitä rasittaisivat, eihän tämä ratsuni sitte olisikaan -paras juoksija monien kymmenien penikulmien alalla. Vaan näyttäähän -sinussakin löytyvän luita hieman enemmänkin kuin kohtuullista olisi, -mutta lihaa tuskin nimeksikään" -- vastasi ratsastaja. - -"Parjalan pajastako olet syntyperää?" -- kysyi Taara suuttuneena. - -"Enhän pyydä sinua parjata, akka, kun vaan sanot minulle, mitenkä -päästä virran yli? -- Onko tässä venettä saatavissa?" - -"Turhaanpa hevostasi kehuit, jos venettä etsit virran toiselle -puolelle päästäksesi!" -- intti noita. - -"Älä puhu mielettömiä, akka, vaan vastaa kysymykseeni!" - -"Kelpo ratsastaja ei milloinkaan neuvotonna ole jäänyt tämän virran -rannalle! Kahlasipa tästä tänä aamunakin kelpo mies virran yli!" - -"Pidätkö minua mielettömänä, ettäs minulle mahdottomia uskottelet?" - -"Ellet usko, ole uskomatta, ellet lähde virtaa vuovaamaan, jääös -tälle rannalle, sillä kaikki veneet ovat tuojia puolella! Mutta eihän -sinulla kiirettä taida ollakkaan, eikä tärkeitä toimia käsitettävinä?" - -"On, minun on kova kiire!" - -"Mihin? Surmalaanko suurukselle tai Manalan muorin pitoihin?" - -"Mitäpä se seikka sinuun koskee?" - -"Eipä koske ensinkään, mutta jotakin sanoiksi sanellaan kahden kesken -tässä ollessamme!" - -Mies loi uudelleen silmänsä virran vastakkaiselle rannalle ja kirosi, -nähtyänsä lautan ja veneet siellä, niitä, jotka olivat soutaneet ne -sinne. - -"Miksikä heitä kiroot, kun et tunne, kutka ovat?" -- intti Taara. - -"Tuntisitko sinä heitä?" - -"Miks'en tuntisi? Hämäläiset sousivat, sousivat myös kristitytkin." - -Outo mies katsoi tarkkaavalla epäluulolla Taaraan. - -"Sekavia sa sammaltelet, akka! Sinuhun ei ole luottamista eikä -puhettasi uskomista." - -"En ole luottamustasi pyytänytkään ja sanojani uskomatta saatat olla. -Kunnon mies luottaa itseensä eikä tuhlaa aikaansa toisilta neuvoa -kysymällä. Mutta sinäpä näytätkin olevan oikein saamaton nuhjus!" -- -tiuskasi Taara. - -"Pidä kitasi, akka, äläkä minua suututa!" - -Mies nousi hevosensa seljästä ja käveli kärsimättömästi edestakaisin. - -"Tunnin kun noin ahkerasti astelet, olet kulkenut lähes penikulman ja -Nokian virta on jäänyt kauas selkäsi taakse!" -- ilveili Taara. - -Tätä kokkapuhetta mies tuskin kuuli, sillä kaikki hänen huomionsa -oli kiintynyt muutamiin ratsastajiin, jotka vastakkaista virran -äyrästä myöten ratsastivat lautan luo, jolla heidän nähtävästi oli -aikomus tulla virran yli, niinkuin tosiaan tulivatkin. Ensimmäinen -heistä, joka talutti ratsuansa rannalle, oli Hieraniemen Paavo. Hänen -luoksensa astui outo mies ja kysyi: "Kaiketi hinataan tämä lautta -jälleen takaisin toiselle rannalle?" - -"Kyllä vaan. Heti kohta. Siellä on paljon virran ylitse pyrkijöitä. -Tuolla kummulla näkyy jo yksi parvi heistä." - -"Saattanenhan minä ratsuni kanssa päästä mukaan?" - -"Miksikä ei. Mutta sen sanon sinulle, joko olet kristitty taikka -pakana, ettäs olet myöhästynyt. Kaikki työ on jo! tehtynä. -Haudankaivajan toimen voivat kuitenkin antaa sinulle!" - -"Kiitoksia ilmoittamastasi! Mutta sellaiseen toimeen en aio ryhtyä -enkä kadehti kaarneilta paistia. -- Minulla on kirje jätettävä munkki -Herpertille." - -"Kirjekö? Keneltä?" -- kysyi Paavo uteliaasti. - -"Tuomas piispalta. -- Mutta johan on lautta valmis lähtöön." - -"Herpertti munkin tapaat hupsun päällikkö-ritarimme seurassa. Ne -molemmat ovat aina yhdessä. Vaan tuollapa he seisovatkin kummulla." - -Puhuessaan oli Paavo seurannut miestä lautalle asti. Palatessaan -tapasi hän Taara-eukon tarkastamassa muutamia aseita ja erästä -mekkoa, jotka kapineet olivat sidotut kiinni Paavon satulaan. -Mekossa oli paikottain veripilkkuja, jotka eivät vielä olleet täysin -kuivuneet. - -"Tämä mekkotakki ja nämä aseet eivät ole omasi" -- intti noita-akka. - -"Ovatpa toki. Vieläpä tuo kilpikin ja tuo rintapeite vitjoinensa -ovat minun omani. Voittaessani urhoollisen karjalaisen perin ma -hänen aseensa ja varuksensa. -- Sen saatan sinulle sanoa, akka, että -minua saapi Tuomas piispa kokonaan kiittää siitä, että hänen väkensä -tänäpänä pääsivät voitolle!" - -Taara vihastui silmittömästi näistä Paavon viimeisistä sanoista. - -"Sinuako?" -- huusi hän. -- "Sun pitäisi hävetä sellaista sanoa, sa -katala raukka! Vai sinuako? Ryömi ensin sammakkona pitkin maata, -ennenkuin yrität lentämään. Koiran pennuksi äitisi sinun synnytti -eikä emosi sinua karhuksi aikonut! Vai tahtoisitko minulta riistää -kunnian tänä aamuna saavutetusta voitosta! Turhaanko minä olisin -käynyt Vammaskoskella ja vielä edempänä, tallannut metsät ja manteret -halki ja poikki kutsuakseni siellä -- olevia 'mustan Tuomaan' -sotureja tänne? Pilkan vuoksiko olisin antanut heille luvan hirttää -minut, eli ei kertomustani todeksi huomattaisi? Entäs vielä? Mistä -sinä, tolvana, syvät syntysanat, kuolon ja kalman sanat olisit -oppinut? Vai oletko sinä loitsija, sinä? Lähtivätkö Syöjättäret, -läksikö Hiisi ja Lempo sinun taitosi kautta sotatanterelle Hämäläisiä -hätyyttämään? Ohoh mies! Sinun pitäisi tietämän, että jos tahdon, -niin voin lukea sinut savehen, kantopökköä matalammaksi, sammalta -alemmaksi. Kätesi voin ma kuivetuttaa ja tehdä sääresi seipään -siskoiksi." - -Paavo oli taikauskoinen niinkuin kaikki Suomalaiset. Hän pelkäsi -Taaraa, jonka uhkaukset häntä kauhistuttivat. Suutuksissaan ollessaan -olikin Taara hirvittävän näköinen. Saadaksensa hänen mielensä -tyyntymään, alkoi Paavo puhua hyvää kaunista hänen kanssansa, -myöntäen, että saavutettu voitto tosiaankin oli hänen ansioksensa -luettava. - -Tällaiselle puheelle eivät olleet Taaran korvat kuurot. Hän -rauhoittui vähitellen ja lupasi ruveta Paavon ystäväksi. Lupasipa -lukea Paavolle naimaonneakin, kuitenkin sillä ehdolla, että Paavo -kertoisi hänelle kaikki mitä hän tiesi ja tunsi tappelusta. Ja Paavo -suostui kertomaan. - -Virran toisella puolella oli munkki vastikään toimittanut pyhän -toimituksen. Kristityt olivat keskelle tasankoa kaivaneet suuren -kuopan ja siihen haudanneet tappelussa kaatuneet kumppalinsa. Tämän -haudan oli munkki äsken siunannut. Mutta kaatuneitten Hämäläisten -hautaamisesta ei ollut puhettakaan. Heidän ruumiinsa jätettiin -herkkupaloiksi kaarneille ja metsän pedoille. - -Ritarin ja munkin toinen toisensa kanssa haastellessa astui -kirjeenkantaja syvästi kumartaen heidän luoksensa ja antoi Tuomas -piispan kirjeen munkille. - -"Tuomas piispaltako? Suojeluspyhäni suokoon, etteivät hänen -kirjoittamansa uutiset olisi surullista laatua!" -- huudahti munkki, -repäisi kirjeen kotelon auki ja luki kirjettä silminnähtävällä -levottomuudella. - -"Mitä uutta? Mitä kuuluu Räntämäeltä?" -- kysyi ritari. "Ikäviä -uutisia! -- Karjalaisten suunnattoman suuri laivasto on saapunut -linnanlahdelle. Viholliset valmistautuvat astumaan maalle. Heidän -lukuansa ei voi arvaamaltakaan määrätä... se on lähes yhtä suuri -kuin meren hiedan... Piispa kuitenkin luottaa pyhän neitsyn ja -pyhimysten voimakkaaseen apuun... Myös ritariensa ja soturiensa -uskollisuuteen ja urhouteen... Meidän tähtemme on hänen ylhäisyytensä -levoton... toivoo kuitenkin, että kaikki meille hyvin menestyy... -Kohta kun olemme saaneet voiton Hämäläisistä käskee hän meidän palata -takaisin, tuoden mukanamme niin paljon väkeä kuin mahdollista... -Yrjänä ritari muutaman kymmenen ratsumiehen kanssa jääköön Hämeeseen -voitettuja pitämään kurissa." Munkki nosti silmänsä kirjeestä ja -katsoi ritariin, joka loihe sanomaan: "Aivanhan pyhä piispa toivoo -meidän samoin tekevän kuin me jo olemmekin päättäneet tehdä! Sanasta -sanaan ihan samoin!" - -"Tämä ajatustemme yhtäläisyys on tosiaankin kummastuttava" -- myönsi -munkki -- "enkä sitä pyhimysten voimallisetta avutta voi ajatella -tapahtuneeksi. -- Mutta nyt pitää meidän tuumailla, mitenkä pikemmin -saamme Tuomas piispalle annetuksi tiedon loistavasta voitostamme. -Tämä tieto on ilahuttava Hänen Ylhäisyytensä mieltä ja on kiihoittava -kaikkia hänen ritareitansa ja sotureitansa urhoollisuuteen -heidän taistelussansa Karjalaisia vastaan. Ehkä lähetämme tämän -kirjeenkantajan tuota ilosanomaa viemään? Yksityinen ratsastaja ehtii -aina pikemmin matkan päähän kuin suuri ratsujoukko. Etenkin tulee -vankien kuljettaminen hieman vitkastuttamaan matkaamme, jos nimittäin -välttämättömästi tahdotte, että viemme heidät mukanamme?" - -"Kuinkapas muuten!" -- otti "kultainen ritari" kiivaasti -lausuaksensa. -- "Mitä olisi sodasta palajava voittoisa sotajoukko -ilman vangeitta? Onnettomasti kyllä, on meillä niitä niin vähä, -ett'ei siitä sittenkään synny mitään kunnollista voittokulkua, -vaikka heidät viemmekin kanssamme jok'ainoan miehen. Toista oli, kun -voittajana ratsastin pyhään Jerusalemiin kymmenen tuhatta vangittua -Saracenilaista saattojoukkona. Sehän oli jotakin! -- Mutta juuri -sentähden, että meidän varamme nyt ovat niin vähissä, tulee meidän -niitä käyttää sitä tyystemmin saadaksemme aikaan edes jotakin -keskinkertaista." - -Munkki oli ritarin haastellessa uudelleen lukenut kirjeen. - -"Lopuksi" -- sanoi hän -- "lähettää piispa teille siunauksensa ja -sanoo, että hän kipeästi kaipaa teidän, suurta sotataitoanne ja -kokenutta miekkaanne. Hänen Ylhäisyytensä viimeinen pyyntö on, että -te, niin pian kuin Hämäläiset ovat voitetut, heti viivyttelemättä -kiiruhdatte hänen luoksensa." - -"Kuuluuhan tuo pyhä mies ymmärtävän panna arvoa kokeneen ritarin -maineeseen ja osoittaa kohteliaisuutta vieraitansa kohtaan. -Voisinko minä puolestani olla niin epäkohtelias, ett'en ilahuttaisi -hänen silmiänsä voittosaatolla! Joutuisipa pilalle ritarillinen -kunniani, jos sitä tekemättä jättäisin! Eivätkä nuo vangit -- sen -vakuutan sinulle, pyhä veli -- ensinkään tule viivyttämään meidän -matkaamme. Täällä on paenneiden Hämäläisten ja omien kaatuneitten -miestemme ratsuja yltäkyllin. Niitä saavat vangit käyttää. -- Vaan -lähettäkäämme nyt tuo kirjeenkantaja edeltäpäin matkaan!" - -"Onko sinulla hyvä hevonen?" -- Tämän kysymyksen teki munkki kirjeen -tuojalle, joka vastasi: "On kyllä, vaikka ihmiset sitä soimaavat -laihaksi." - -"Lähdetkö nyt paikalla Tuomas piispalle viemään vastausta, koska olet -matkasi perillä?" - -"Ennenkuin aurinko huomenna on ehtinyt niin korkealle taivahalle kuin -nyt, olen Räntämäellä." - -"Hyvä! Lähde matkaan! Kirjallista vastausta en tällä kertaa saa -aikaan. Voithan nähdä, ett'ei minulla tässä ole tilaisuutta -kirjoittamaan. Sano sentähden suullisesti Hänen Ylhäisyydellensä, -että olemme voittaneet Hämäläisten sotajoukot ja kokonaan kukistaneet -kapinan sekä että me riennämme sinun jäljissäsi. -- Ymmärrätkö?" - -"Aivan hyvin ymmärrän." - -"Niin lähde siis!" - -Ritari ja munkki seurasivat sanansaattajaa aivan rannalle saakka -käskeäksensä siellä seisovia sotureita heti viipymättä lauttaamaan -häntä virran yli. - -Heidän tässä seisoessansa saapui "kultaisen ritarin" knaappi -seurueinensa heidän luoksensa, tuoden hoidokkaansa mukanaan. Niin -hienotunteinen oli ritari ollut, että hän oli lähettänyt erityisen -oppaan opastamaan heitä virran rantaa myöten, ett'ei Lyylin -silmät saisi nähdä kansalaistensa tappelutanterella hirveässä -epäjärjestyksessä lepääviä verisiä ruumiita. Vieläpä oli hän -kieltänyt, ett'ei Lyylille saisi kertoa ensinkään koko tappelusta -eikä ylipäänsä mainita mitään Hämäläisten surkeasta surmasta. -Taistelun kestäessä oli Lyyli ollut niin kaukana tappelupaikasta, -ett'ei hän itse mitään ollut nähnyt. Mutta ei hän mitään kysynytkään -keneltäkään. Arvasipa hän kysymättäkin, mitenkä onnettomasti asian -oli laita. Kristittyin ratsumiesten iloiset katseet, heidän vilkkaat -liikkeensä, heidän olonsa Nokian rannalla -- kaikki todisti, että -Hämäläiset olivat joko surmatut taikka ajetut pakosalle. Molemmat -nämät mahdollisuudet olivat Lyylille yhtä katkerat, sillä hän hyvin -tiesi, että Hämäläisten joukossa oli ollut kaksi miestä, jotka eivät -missään tapauksessa olleet lähteneet pakoon: vanha Tavela, hänen -enonsa, ja Hatanpään Arvo, hänen lemmittynsä. Heidän kohtalostansa -oli hän siis kaikissa tapauksissa varma. - -Lyyli tunsi näiden rakastettuinsa kuolemaa ajatellessaan -sydämessänsä syvää ja katkeraa, sanomattoman katkeraa surua, ja -sama suru ilmaantui hänen kasvoissansakin. Mutta hänen murheensa -oli rauhallista laatua taikka, oikeammin sanottu, se oli liiaksi -suuri puhkeamaan kyyneliin ja valituksiin. Myös oli hän siksi ylpeä, -ett'ei hän kansansa sortajien nähden mistään hinnasta olisi itkenyt, -ja tämän hänen ylpeytensä, tällä tavoin murheeseen yhdistettynä, -antoi hänen vaaleille kasvoillensa eriskummallisen, yhtä arvokkaan -kuin viehättävän muodon. Tuo kopeileva hymyilykin hänen huulillansa -oli vielä olemassa, vaikka kummallisesti muuttuneessa muodossa. Se -oli siinä silloinkin, kun hänen huulensa ehdottomasti vavahtivat, -ilmaisten hetkeksi sitä ääretöntä katkeruutta, jota hänen sydämensä -oli täynnä. - -Tuomas piispan raakaluontoisissa sotureissakin synnytti Lyylin yhtä -voimakas kuin arvokas suru kunnioituksen tunteita. Ihmetellen ja -ihastuksella he katsoivat tuohon ihanaan tyttöön, jonka kasvoissa he -luulivat näkevänsä jonkinlaisen ylenluonnollisen loisteen. - -Yhtä suurella ihastuksella, mutta suuremmalla säälillä häntä katseli -pyhän haudan ritarikin. Munkkikin tunsi sydämensä heltyvän ja hän -olisi mielellänsä sanonut Lyylille muutamia lohdutuksen sanoja, -ell'ei olisi ymmärtänyt, ett'ei _nyt_ vielä ollut otollinen aika -sitä tehdä. Ei siis kukaan Lyylille mitään puhunut eikä hän ketään -puhutellut. Tuskin loi hän ainoatakaan silmäystä vihollisiinsa. Nämät -olivat tänä hetkenä hänelle milt'ei kokonaan olemattomat. - -Pian olivat kaikki valmistukset lähtöön tehdyt. Lautalla ja veneillä -kuljetettiin ahkerasti ja taukoomatta miehiä ja hevosia toiselle -rannalle. Pian tuli Lyylinkin vuoro ritarien ja Herpertti munkin -seurassa astua lauttaan. Vastakkaiselle rannalle kun olivat ehtineet, -oli siellä muiden muassa Tahalan Taara heitä vastassa. - -Nähtyänsä Lyylin astui noita-akka hänen luoksensa ja katseli häntä -vihaisilla silmäyksillä äänetönnä muutaman hetken. Sen jälkeen -huudahti hän julmistuneella äänellä: "Sinä sen kuotus! Joko -nyt uskot, kun viisaat ennustajat sinulle ennustavat turmiota? -Häh? Tuolla tappelukentällä nyt makaa pöyhkeilevä enosi, rinta -puhkaistuna, odottaen kaarneiden armeliaisuutta, ja Hatanpään Arvo, -jonka emännäksi sa kehno tullukka toivoit pääseväsi, on kurjana kuin -sammakko hukkunut Nokian virtaan. Pilvistä sade, ansiosta palkka! -Sellaista siitä tulee, kun tietoisan tietäjän sanoja katsotaan ylön! --- Ha! ha! ha! -- Joko nyt uskot, kunnoton epatto, kun uudestaan -sanon sinulle, että sinunkin kuolemasi tulee veriseksi niinkuin -enosikin?" - -Inholla ja kauhulla oli Lyyli Taaran puhuessa kääntänyt kasvonsa -pois. Sentähden hän ei nähnyt, kuinka julmistunut akka häntä -uhkasi nyrkeillänsä. Mutta lähellä seisovat soturit sen näkivät ja -suuttuivat silmittömästi. - -"Kautta pyhimysten! Ell'et kohta korjaa luitasi, sa kelvoton konna, -täältä niin kauaksi, kuin tietä piisaa, niin pieksen selkäsi -pehmeäksi kuin Vellamon vetelät vedet!" -- huudahti yksi heistä, -tehden kädellänsä uhkaavan liikunnon. - -"Ole suutasi suurilla sanoilla halkaisematta, tomppeli!" -- tiuskasi -Taara vastaan. "Minunko vaiko sinun on tästä ensin peräytyminen? -Häpee mies! Tiedäthän, että ellen minä tänäpänä olisi kristityitä -pelastanut, niin olisivat Hämäläiset hakanneet teidät mäsäksi!" -Astuttuaan aivan Lyylin eteen, lisäsi hän, härsytellen nyrkeillänsä -ihan hänen silmänsä alla: "Ja sen sanon teille, että tämä paha -tolvana on kuoleva niin katkeran kuoleman, kuin milloinkaan -kukaan Hämeen saloilla emosta syntynyt! Katso vaan ylpeästi ja -ylenkatseellisesti minuun! Katso vaan, jos sinua huvittaa! Mutta minä -sanon! minä sanon..." - -Sen enempää ei ehtinyt Taara purkaa suustansa, sillä yksi sotureista -tarttui hänen kauluksiinsa. Samaan aikaan taittoi äsken puhunut -soturi lähellä olevasta viidakosta notkean karahkan ja pieksi sillä -akkaa selkään. Taara ähkäsi pahasti. Häntäkö lyötiin, häntä Taaraa, -joka puuhainsa kautta oli toimittanut kristityille voiton? Nuotko -samat soturit, jotka hän oli pelastanut surman suusta, häntä nyt -pieksivät. Sepä toki oli liikaa... Taaran järki ei kestänyt sitä -ajatella. Kun soturit taas hellittivät, juoksi hän hirveästi ulvoen -ja nauraen metsään. Se vähäinen järjen kipinä, joka oli kytenyt hänen -aivoissansa, oli nyt sammunut. Taara oli tullut mielipuoleksi. - -Vaan missä oli näiden tapahtuessa Hieraniemen Paavo? Hän piileksi -toisten seljän takana. Kummallista! Paavo ei voinut itsellensä -selittää niiden eriskummallisten tunteiden laatua, jotka liikkuivat -hänen sydämessänsä. Mutta sen hän tiesi ja tunsi, ett'ei hän häpeästä -punastumatta olisi voinut astua Lyyliä puhuttelemaan. Miksikä hän -häpesi? Niin, siinäpä juuri oli kysymys, johon hän ei jaksanut, -taikka ei kumminkaan uskaltanut vastata. Vaikka hän sitä ajatusta -vastaan ponnisteli, piti hän itseänsä kuitenkin kavaltajana, -lähimmäisissään välttämättömästi inhoa nostavana hylkiönä. Hän -pyrki vapaaksi tästä rasittavasta tunteesta, mutta se ei onnistunut -hänelle. Turhaan hän sanoi ja sanoi uudestaan itsellensä, ett'ei -hänellä ollut vähintäkään syytä joutua hämille, vaan että hänen nyt -päin vastoin pitäisi esiintyä entistä suuremmalla luottamuksella ja -uskaliaisuudella, mutta ei hän kuitenkaan uskaltanut yrittääkään. -Ylpeytensä kuiskasi hänelle, että hänen sopivalla käytöksellä oli -helppo voittaa Lyylin mieltymys nyt, kun ei kilpakosijaa enää ollut -olemassa, mutta samalla nousi muuan toinen ääni hänen mielessänsä -huutamalla sanomaan hänelle, ett'ei hän milloinkaan pääsisi -toiveittensa perille, että nämät toiveet nyt olivat käyneet hänelle -ihan mahdottomiksi, että ne olivat tupehtuneet Tavelan sydänvereen ja -Hatanpään Heikin keralla hukkuneet Nokian virtaan. - -Eikä Paavo ollenkaan kyennyt saamaan selville millaisen tuon -"sopivan käytöksen" oikeastaan pitäisi oleman? Tuliko hänen esiintyä -katuvaisena, nöyränä ja rukoilevana vai olisiko parempi, että hän -näyttäisi ylpeältä ja mahtavalta, esiintyen Lyylille voimakkaana -auttajana ja pelastajana? Paavo ei ymmärtänyt kumpiko käytös olisi -otollisempi, ja mitä enemmän hän sitä asiaa mietti, sitä sekavammaksi -se kävi. Näin hänen kahdella päällä ollessansa raatelivat pirulliset -rakkauden, levottomuuden ja pahan omantunnon tuskat säälittä ja -hetkeksikään taukoamatta hänen onnetonta sydäntänsä. Tähän tulivat -matkalla Turkuun vielä lisäksi kateuden ja mustasukkaisuuden kamalat -tunteet. Joka ainoa hellä ja ystävällinen katse, jonka pyhän haudan -ritari taikka joku muu loi Lyyliin, tuntui puukon-iskulta Paavon -sydämessä, jok'ainoa Lyylille sanottu sana sai hänen mielensä -sellaiseen raivoon, että hän oli vähällä hyökätä sanojan kimppuun. - -"Kultainen ritari" oli kaiken matkaa erittäin kohtelias ja -ystävällinen, milt'ei hellä Lyyliä kohtaan. Se oli puoleksi isän, -puoleksi ihailijan hellyyttä. Milloin kuljettiin hiljaista vauhtia -taikka pidettiin lepoa, oli ritari aina Lyylin vieressä, kertoen -hänelle kaikellaisia muistelmia lukemattomilta retkiltänsä. Kaikki -mahtavat ritarit ja kuuluisat kaunottaret koko Europassa hän -luetteli ja kertoeli niiden keskinäisistä rakkauden suhteista, -miten nämät olivat tulleet onnellisiksi, nuo onnettomiksi. Lyyli -ei "kultaisen ritarin" mielestä enää ollutkaan talonpoikaistyttö -Hämeestä, hän oli ritarin vilkkaassa mielikuvituksessa muuttunut -"lumotuksi prinsessaksi", joka jollakulla romantillisella, miltei -ylenluonnollisella tavalla oli antautunut hänen huomaansa. Olipa -Lyyli, arveli ritari, tarpeeksi kaunis ja ihana sellaiseksi -prinsessaksi ja liiaksi suloinen olemaan talonpoikaistyttö. Ett'ei -Lyyli sanaakaan ymmärtänyt hänen kertomuksistansa, sitä ei ritari -tullut ajatelleeksikaan. Hän oli sydämessään tyytyväinen nähdessään, -että hänen "lumottu prinsessansa" oli tarkkaavan näköinen. - -Olipa toinenkin, jonka silmät alati olivat ikäänkuin kiinnitetyt -Lyyliin. Me tarkoitamme "kultaisen ritarin" knaappia, jonka -vartijahoitoon Lyyli tappelun ajaksi oli uskottu. Ihanan -Hämäläistytön silloin luodessa kirkkaat silmänsä häneen, oli -outo tunne syntynyt nuorukaisen sydämessä, ensimmäisen rakkauden -autuaallinen tunne. Kipinänä tämä tunne syntyi, mutta kirkkaana, -lämmittävänä tulena se paloi vartioimis-ajan päättyessä. Surman -päivänä, auringon veriselle tappelutanterelle paahtaessa, oli tämä -tuli syntynyt. Onnettomat enteet sinulle, nuorukainen. - - - - -Kahdeksastoista luku. - - -Kaunis, puiden latvojen kohdalle kallistunut kevät-aurinko verhosi -tummankellertävällä valopeitteellä Linnanlahden tyynen pinnan, -johon Turun linnan vakavat muurit ympäröivine vallineen kuvautuivat -taikalinnan tapaiseksi kuvaksi. Ruissalon ja muiden lähellä olevien -saarien lehdiköissä virittelivät peipposet ja muut laululinnut -kilvoin iltasäveleitänsä, vaieten tuon tuostakin muutamiksi hetkiksi, -kuunnellaksensa laulurastaan korkean hongan latvasta heleästi -kaikuvaa soolo-laulua. Etäältä kuului pyhän Maarian kirkon kellojen -ääni, jotka kutsuivat päivätöistään väsyneet ihmiset iltarukoukseen. - -Siitä paikasta, missä nykyään n.k. "linnansilta" on, oli poikki -Aurajoen rakennettu oudonnäköinen silta, siten, että oli suurempia ja -pienempiä aluksia kahteen riviin köysillä sidottu toisiinsa kiinni. -Tätä omituista siltaa kävi joukko kaupungin asujamia katselemassa ja -tarkastelemassa. - -Linnan Vipusilta oli laskettu alas ja olikin ollut samassa asemassa -kaiken päivää, sillä vihollisia ei näkynyt lähellä eikä etäällä. -Keskellä siltaa seisoi muuan lyhytläntä, vanhanpuolinen, harmaaseen -sarkanuttuun puettu mies. Vyötäisillä oli miehellä leveä nahkavyö, -jossa killui joukko suuria avaimia. Muuten hän seisoi siinä -joutilaana, syvämielisesti katsoen alas vallihautaan. - -Hän ei huomannut, että kaupungin puolelta eräs pulskaan sota-asuun -puettu nuori talonpoika lähestyi siltaa. Ehdittyänsä sillan -korvalle, pysähtyi talonpoika hetkeksi miettimään, jonka jälkeen hän -päättäväisesti astui sillalle. - -Tämä nuori talonpoika oli Hieraniemen Paavo. - -Avaimilla varustettu mies säpsähti, kun kuuli oudon askeleet -sillalla, mutta Paavo tervehti häntä kohteliaasti, toivottaen -hänelle "hyvää iltaa". Saatuansa mieheltä samallaisen toivotuksen -vastaukseksi sanoi Paavo: "Olet kai vanginvartija, koska kannat -avainkimppua?" - -"Oikein arvattu -- aivan täsmälleen! Sehän juuri on virkatoimeni." - -"No sehän oli hauska, että näin äkkiarvaamatta pääsin sinuun -tutustumaan! Sanoppas nyt ensin, veikkoseni, miltä tuntuu olla -vanginvartijana? Minä olen hyvin utelias kuulemaan, miltä se tuntuu, -sillä olen sitä asiaa useasti ajatellut!" - -"Sen asian laita on niin kuin Eskolan Esan omantunnon: se on vähän -niin ja näin. Eihän tuo milloinkaan juuri erittäin hauskalta -tunnu... ei edes joulunakaan. Mutta kuitenkin olen mieluisammin -vanginvartijana kuin haudan kaivajana: minun avaamani oven kautta käy -matka joskus elämään, mutta haudankaivajan aukaisemien ovien kautta -käypi tie aina kuoloon. Mutta hänellä ei olekkaan avaimia ovihinsa." - -"Niin, siinä kai suurin eroitus näiden virkatoimien välillä on" -- -arveli Paavo hyvin miettiväisen näköisenä. - -"Niin siinä. -- Mutta miksikä näitä kyselet? Oletko aikonut -vanginvartijan-oppilaaksi?" - -"En juuri niinkään. Minusta muuten ei olisikaan siihen toimeen, -sillä kohta ensi päivänä päästäisin kaikki vangit vapauteen. Minä -muuten suuresti kunnioitan kaikkia vanginvartijoita -- siksi juuri -kysyinkin, miltä tuntuu olla sellaisena --, mutta minun omassa -luonteessani ei ole tarpeeksi pontta säälimättä näkemään lähimmäiseni -kärsivän." - -"Jos sellainen ehto, jota tarkoitat, olisi vanginvartijoille -välttämätön, niin eipä sitte monta vanginvartijaa maailmassa olisi. --- Mutta katsoppas tottumus..." - -"Niin niin" -- säesti Paavo keskeyttäen. "Varsin hyvin tuon ymmärrän: -tottumuksesta kaikki riippuu. -- Sinulla lie nytkin koko joukko -tolvania lukkojen takana säilytettävinä?" - -"Onhan niitä melkoinen joukko; Hämäläisiä enimmäkseen, noita -hirtehisiä, jotka tekivät kapinan Tuomas piispaa vastaan. Pääsevät -heittiöt, luulen ma, liian huokeasta hinnasta. He kyllä olisivat -ansainneet tulla polttoroviolla poltetuiksi joka mies." - -"Siinä asiassa on minulla sama mieli kuin sinullakin." - -"Ethän kristitty olisikaan, jos siitä asiasta toisin ajattelisit. -- -Mutta tuo meidän ennen niin kiivas piispamme on vanhuutensa päivinä -tullut akkamaisen hempeämieliseksi. Tällä en mitään loukkausta -tarkoita, enpä suinkaan -- sanon vaan, ett'ei Tuomas piispa enää ole -niin kiivas kuin ennen. Olen kuullut, että hän aikoo antaa armon -noille lurjuksille. -- Olisipa täällä linnassa vilkas elämä syntynyt; -jos eilispäivän taistelussa olisi saatu muutamia satoja Karjalaisia -vangiksi, mutta pahaksi onneksi ei saatu ainoatakaan. -- Vaan olisipa -vilkasta elämää syntynyt, jos olisi edes parisataa miestä kaapattu." - -"Mistä olisi niitä hirsipuitakaan ja köysiä saatu niin monelle, -puhumatta polttorovioihin tarpeellisista haloista!" -- huudahti Paavo -hymyillen. - -"Kylläpä siinä olisi selvitty! Aivan hyvin olisi selvitty! -- Mutta -tietänetkö sä mitään koko tappelusta?" Vanginvartija katsoi kysyvällä -katseella Paavoon. - -"Enkö tietäisi? Minähän juuri järkevyydelläni pelastin koko piispan -armeijan hukkaan joutumasta, pelastin kaupungin, piispan kartanon ja -kirkon hävityksestä. Olethan kai siitä kuullut puhuttavan?" - -"En ole enkä usko puhettasi muuksi kuin törkeäksi kehumiseksi. -Semmoista ei talonpoikaissoturi voi saada aikaan. Se mun täytyy -sanoa, ettäs olet sangen hävytön pyytäissäsi riistää ansion ja -kunnian voitosta niiltä, joille tämä ansio ja kunnia on annettava: -kalpa-ritarien urhealta suurmestarilta ja siltä ritarilta, jota he -sanovat pyhän haudan ritariksi. Nehän todellisia voiton sankareita -olivat." - -"En tahdo kieltää, että ensinmainittu heistä viisaudellansa ja -urhoollisuudellansa tehokkaasti vaikutti voiton saavuttamiseen. -Hänpä myöskin oli asettanut meidän väkemme niin hyvään ja järkevään -rintamajärjestykseen, että hänellä -- siitä on oleva ikuinen -kunnia. Mutta mitä tuohon pyhän haudan ritariin tulee, eipä hänestä -nuhjuksesta ole mihinkään. Olisihan tuo mielipuoli hupsu aivan hyvin -voinut olla poissa koko siitä verileikistä." - -"Maltappas mielesi pöyhkeilijä!" -- huudahti vanginvartija -suuttuneena. "Minä olen kuullut parempien miesten, kuin sinä olet, -vakuuttavan, että pyhän haudan ritari joka askeleelta ja joka iskulta -nostatti kauhua ja hämmästystä vihollisissa." - -"Tuo on liioittelua, mutta jos sen tahdot uskoa, niin usko vaan. -Eihän se asia anna aihetta riitaan meidän kesken. Ja sen sanon -sinulle, että kummankin näiden ritarien ansio on vähäksi arvattava -minun ansioni rinnalla: kerrassaan ma sain vihollisten mielet -lannistumaan niinkuin salaman iskulla. Myönsipä Hänen Ylhäisyytensä, -piispa itse tämän ansioni ja kiitteli minua monen ritarin kuullen." - -"Osaathan ainakin kehua. Niinhän tuo valuu suustasi sakeana kuin -piimä." - -"Eihän tämä ole kehumista. Kuuleppas, miten asian oli laita! -- Onko -sinulla joutilasta aikaa kuunnella kertomustani!" - -"Saishan sitä kuunnella, ell'et sitä venytä liian pitkäksi." - -"Huomaapas, ystäväni vanginvartija: tämä on asian laatu ja laita. -Nokian taistelussa löin miekallani kuoliaaksi erään Karjalaisten -etevimmistä päälliköistä, jonka he olivat lähettäneet sanansaattajana -ja yllyttäjänä sinne. Muistoksi tästä voitostani otin hänen aseensa -ja varustuksensa mukaani, kun läksimme tänne Karjalaisia vastaan -taistelemaan. Mitenkä olikaan, niin pöllähti Räntämäelle saavuttuamme -eräs hyvin sukkela ja kavala juoni mieleeni. Heti ilmaisin asian -Tuomas piispalle ja pyysin häneltä lupaa panna tuumani toimeen. -Ilomielin hän tähän suostui. No annappas olla -- ennenkuin pyhän -haudan ritari väkinensä oli ehtinyt puolimatkaan Räntämäeltä tänne, -ajoin minä täyttä laukkaa tappelutanterelle, tuonne linnankentälle. -Kalparitarien suurmestari oli juuri vastikään hädin tuskin torjunut -ensimmäisen rynnäkkönsä tehneet Karjalaiset, jotka kahta vertaa -lukuisampina hankkivat uutta rynnäkköä. Laivasillalla taisteltiin -paraikaa hurjasti. Saatuani pienen valkoisen lipun käteeni, -ratsastin Karjalaisten luo, pyytäen saada puhutella heidän etevintä -päällikköänsä. Eräs loistavaan sota-asuun puettu sotilas astuikin -heti heidän rintamansa eteen, kuullaksensa, mitä minulla oli -sanomista. Silloin laskin irrallensa kaatuneen Karjalaisen, satulaani -sidotut aseet ja varukset ja annoin ne hänelle, lausuen sen ohessa -niin kovalla äänellä, että kaikki Karjalaiset sen kuulivat, nämät -sanat: 'Kristityt ovat suuressa taistelussa voittaneet Hämäläisten -soturit, jotka voitettuina antautuivat Tuomas piispan palvelukseen -ja heti paikalla miehissä saapuvat tänne teitä hätyyttämään. Tässä -taistelussa kaatui teidän lähettiläänne, joka kuollessansa pyysi -minua tuomaan nämät hänen aseensa ja varaksensa teille ja hänen -puolestansa sanomaan teille, että teidän on paras rauhassa lähteä -kotia, sillä Tuomas piispan voima on suuri ja työläs on sitä -vastustaa. Näin hän sanoi. Kunnioittaen kuolevan pyyntöä, olen -nyt täyttänyt hänen viimeisen tahtonsa. Vaan tuollapa jo kuuluu -julmistuneiden Hämäläisten torvien toitotus; varokaatte itseänne!' --- Samassa kajahtivatkin pyhän haudan ritarin komentaman sotajoukon -torvet ja minä ratsastin kiireesti takaisin meidän sotarintamme luo. -Tämä minun keksimäni juoni masensi Karjalaisten mielet ja teki heidät -hölläkouraisiksi. Eivät he muuten niin vähällä olisi peräytyneet ja -lähteneet matkoihinsa. Kummallista on, ett'et ole kuullut kerrottavan -siitä että Hieraniemen Paavo heille teki tällaiset kepposet." - -Katsottuansa pitkään ja epäluuloisesti Paavoon, sanoi vanginvartija: -"Vai olet sinä Hieraniemen Paavo! Olisihan minun pitänyt tuo arvata." - -"Tunnethan siis kuitenkin nimen ja olet kai kuullut kerrottavan -tuosta sotajuonestani, vaikka äsken kielsit kuulleesi." - -"En -- _siitä_ en ole kuullut kerrottavan, mutta sinun nimesi on -erään _toisen_ asian kanssa yhteydessä... Hm. Hyvästi nyt. Minun -pitää jo mennä katsomaan, mitä tuo eilen palvelukseeni ottamani -renkilurjus toimittaa tätä nykyä." - -"Vai otitko eilen uuden rengin palvelukseesi?" - -"Otin -- noiden Hämäläis-roikalten polttorovioiden valmistamista -varten. Mutta tänä aamuna sainkin kuulla, ett'ei siitä asiasta -taida tulla niin mitään, kun ovat poloiset katuneet syntinsä ja -ruvenneet kristityiksi. Lähde sinäkin iltarukouksiin, koska kellot -vielä kuuluvat soivan... Viikon päivät ne nyt ovat soineet melkein -yhtä mittaa yöt päivät... Hyvästi!" -- Vanginvartija kääntyi linnan -porttia kohden ja oli mennä, kun Paavo tarttui hänen olkapäähänsä ja -sanoi: "Yksi asia vielä, veikkoni vanginvartija! Onhan holhottiesi -joukossa eräs Hämäläis-tyttö... ymmärtänet, että tarkoitan -Liuksialan Lyyliä?" - -"Hee? Mitä hänestä?" -- kysyi vanginvartija vetäen suunsa irviin. - -"Hän on sukulaiseni... hm... olen hänelle melkein isän sijaisena. -Katsoppas tätä sormuksen tapaan väännettyä kultakierukkaa... se -on puhdasta, vanhaa kultaa... Osan siitä leikkaisin sinulle, jos -soisit mun käydä tuon sukulaiseni puheilla. Koettaisinpa sanoilla ja -neuvoilla taivuttaa tuota ykspäistä tyttö-nulikkaa mielenmalttiin." - -"Ole puhumatta! Tuo on mahdotonta! Minua on ankarasti kielletty -päästämästä ketään hänen luoksensa." - -"No, no... ystäväni hyvä... eihän tuo kielto ole kovin vaarallista! --- Voisinhan antaa koko tämän kalliin kultakierukan osoittamastasi -hyväntahtoisuudesta minua kohtaan." - -"Eihän se minua auttaisi h--tistä eikä Tuomas piispan ja Herpertti -munkin kovasta kostosta... Viimemainittu onkin käskenyt minun olla -varoillani sinun suhteesi. Siksi nimesikin tunsin... Tähän aikaan -pitäisikin hänen tulla tänne, jotta heti saan ilmoittaa hänelle -sinun täällä käyneesi ja pyrkineesi Liuksialan Lyylin puheille." -- -Vanginvartija nauroi tätä viimeistä lausetta sanoessansa ilkeätä -naurua. - -"Äläpäs, veikko vanginvartija! Kautta Ukon nuolen! -- älä puhu -munkille sanaakaan minun käynnistäni täällä!" - -"Katsoppas... velvollisuuteni!" - -"Hiisi sun velvollisuudellesi Kyllä minun kuitenkin täytyy hänelle -puhua totta." - -"Enhän sinua pyydäkkään valhettelemaan!" -- huudahti Paavo -tuskastuneena. "Pyydän vaan sinua olemaan sanaakaan hiiskumatta -siitä, että olen käynyt täällä sun puheillasi. Sen saatat minulle -luvata. Jos suvaitset, niin jätän sinulle tämän kultakierukan -muistoksi meidän tuttavuudestamme?" - -"No -- saahan se olla _muistona_. Kiitos! No eihän tuo kuoleman synti -lienekkään, vaikkapa käyntisi täällä salaankin Herpertti munkilta. -Vaan lähde nyt, sillä hän voipi piankin saapua tänne. Hyvästi!" - -Vanginvartija meni linnaan, mutisten itseksensä: "Tiesinhän tuon -saavani muistoksi velvollisuuttani loukkaamattakin; eikä kenenkään -sovi olla niin tyly, että hän ystävyydestä annetuita muistolahjoja -kieltäytyy ottamasta vastaan." - -Paavo läksi astumaan kaupunkia kohden. Hän oli kovasti tuskissaan; -hänen sydäntänsä ja päätänsä särki eikä hän tietänyt, mitä päättää, -mitä tehdä. Miksikä oli hän pyrkinyt Lyylin puheille? Sekään kysymys -ei ollut hänellä oikein selvänä. Siitäkin asiasta oli hänellä ollut -ja oli vieläkin monellaisia mietteitä. Toisinaan luuli hän tämän -yrityksen tehneensä siksi, että saisi neuvoa Lyyliä nöyrtymään Tuomas -piispan tahdolle ja teeskennellyn katumuksen kautta pelastamaan -henkensä ja vapautensa; toisinaan luuli hän tahtoneensa kysyä -Lyyliltä, mieltyisikö hän häneen ja ottaisiko tullaksensa hänelle -emännäksi, jos hän, Paavo, tappaisi Tuomas piispan ja väkivallalla -pelastaisi hänet vankeudesta? Saadaksensa Lyylin omakseen, olisi -Paavo ryhtynyt vaikka kuinka hurjaan yritykseen. Mutta mitenkä päästä -Lyylin puheille, kun äskeinen koe näin oli mennyt hukkaan? Ehkä hän -uusilla, vielä kalliimmilla lahjoilla saisi vanginvartijan mielen -taipumaan myöntyväisemmäksi? - -Näistä syvistä mietteistä heräsi Paavo siitä, että hevosten -kavioiden kopina tunki hänen korviinsa. Hän katsoi eteensä pitkin -tietä ja näki "kultaisen ritarin" ratsastaen tulevan linnaa kohti, -knaappi hänen seurassaan. Paavo vetäytyi syrjään, jott'ei ritari -ohi ratsastaessansa häntä ensinkään huomannutkaan. Ritari ei ollut -sota-asussa nyt. Hänen hienoa, korko-ommelluksilla kauniisti -kirjaeltua samettinuttuansa ei peittänyt tällä kertaa teräksinen -haarniska, vaan pitkä, tummanpunainen samettimantteli, joka syvissä -laskoksissa liehui alas aina jalustimiin saakka. Knaappikin oli -hienoon samettipukuun puettu. Manttelia hänellä ei kuitenkaan ollut, -sillä mantteli oli yksinomaisena ritarillisen arvon tunnusmerkkinä, -eivätkä muut kuin ritarit saaneet sitä kantaa. - -Kateuden ja mustasukkaisuuden katkerat tunteet heräsivät taas -Paavon rinnassa, kun hän näki tuon vihatun ritarin, jota hän -luulevaisuudessaan piti kilpakosijanansa. Ritarin knaappia Paavo -niinikään vihasi, sillä hän oli tyystin ottanut huomataksensa, kuinka -rakastuneita katseita knaappi matkalla oli iskenyt Lyyliin, jolle hän -myös, milloin vaan pääsi tilaisuuteen, oli tehnyt pieniä palveluksia, -joista hän aina Lyyliltä oli saanut kauniin silmäyksen kiitokseksi. -Rakkaus on tarkkasilmäinen noita tuollaisia asioita näkemään. Paavo -vihasi sentähden sydämensä pohjasta tuota nuorukaista, jonka kasvot -päälle päätteeksi olivat tavattoman kauniit ja viehättävät, mutta -samalla lapsekkaat ja melkein naisellisesti hienot. Tämä naisellinen -hienous astui sitä enemmän näkyviin, kun hän tänään oli tavallista -vaaleampi; näyttipä siltä kuin olisi hän valvonut useampia öitä -peräkkäin. - -Paavolla oli salainen tunto siitä, että ritari aikoi mennä Lyyliä -tervehtimään, ja hänen vihansa yltyi ylimmillensä, kun hän ajatteli, -että ritarin ehkä onnistuisi päästä Lyyliä puhuttelemaan, vaikk'ei -se hänelle, Paavolle, ollut onnistunut. Painettuansa lakkinsa syvään -otsalle, alkoi hän käydä takaisin linnaa kohti, mutta varovin -askelin, melkein hiipien. - -Sillan korvalle ehdittyänsä nousi ritari, heitettyänsä ohjakset -knaapillensa, hevosen seljästä. - -"Varro tässä tuloani" -- sanoi hän. - -"Mutta minä... herra ritari -- minä pyytäisin päästäkseni teidän -mukananne linnaan!" -- änkkäsi knaappi punastuen. - -"Mitä nyt? Mitä sinulla on linnassa tekemistä?" -- kysyi ritari -hieman terävästi. Kun nuorukainen ei voinut siihen vastata, lisäsi -ritari: "Jääös tänne vaan, niinkuin sanoin: Ilta on kaunis ja lämmin; -eihän nyt vilu sinua vaivaa!" Sen sanottuansa läksi hän linnaan. -Portilla seisovat soturit osoittivat hänelle kunniaa, nostaen -aseitansa. - -Mutta nuorukainen jäi sillan korvalle ja katseli murheellisena -linnaa, ja hänestä näytti ikäänkuin olisivat sen korkeat valkoiset -muurit olleet ruumiin kääriliinoilla verhotut. Hengittäminen kävi -ahtaaksi ja häntä väristytti ajatellessa, että se, joka oli nuo -oudot, kummalliset tunteet hänen povessansa saanut hereille ja joka -nyt oli tullut hänen sydämellensä niin ylenmäärin rakkaaksi, istui -vangittuna jossakussa pimeässä sopessa noiden kolkkojen muurien -takana. Katkerasti hän soimasi kohtaloansa siitä, ett'ei hän -ollut väkevä ja mahdikas ritari, niiden vertainen, jotka vanhojen -kertomusten mukaan oman pontevuutensa ja voimansa avulla olivat -pelastaneet vahvoihin vuorilinnoihin suljetut lemmittynsä. Voi kovaa -onnea, että hän vielä oli niin nuori ja vähäväkinen, ja lisäksi vielä -toisen käskettävänäkin! Näitä tällaisia knaappiraukka suruissaan -uneksi ja mietiskeli. - -Linnan pihalla tapasi "kultainen ritari" vanginvartijan torumassa -erästä vartevaa, varsin huonoihin vaatteisiin puettua miestä, joka -puupinon luona latoi halkoja kasoihin, joidenka ympäri sitten sitoi -köyden, jotta niistä tuli yhden miehen kantamuksia. - -"Viisitoista halkoa olen sinun käskenyt panna jokaiseen kantamukseen, -ja tässä näen muutamia, joissa ei ole useampia kuin kolmetoista -taikka neljätoista taikka, jos tuon pienen pölkäreenkin otan lukuun, -korkeintaan viisitoista. Etkö aio totella, tomppeli? Sen sanon -sinulle ja valallani vakuutan, että pehmitän selkänahkasi ja ajan -sinut vielä tänä iltana takaisin mieron tielle, josta tulitkin, ellet -tee kelvollista työtä. Enkö ole sanonut, että sinun pitää valikoida -raskaimmat, kaikkein raskaimmat halot, ja sinä rohkenet kuitenkin -sysätä tuollaisia pieniä kappaleita kelpo halkojen joukkoon. Muista -se, tolvana, että taakkojen pitää tulla niin raskaita, että noiden -hirtehisten selkäruodot ratisevat niitä kantaessa! Mihin nuo -tukintapaiset halot säästät, lurjus? Sinun pitää panna ne mukaan! -Kuuletko, että sinun pitää panna ne mukaan, jotta kantamukset tulevat -tarpeeksi raskaita! Pian jo annan korvillesi, ellet kiiruhda!" - -Koko tämän nuhdesaarnan kestäessä, jota "kultainen ritari" kummastuen -oli kuunnellut, oli nuhteita saanut mies tehnyt niin ahkerasti työtä, -että hiki valui hänen kasvojansa myöten. - -"_Tuon_ käskettävänä minä en tahtoisi olla!" -- mutisi ritari, joka -vanginvartijan ruumiin liikunnoista enemmän kuin hänen sanoistansa -ymmärsi, mistä oli kysymys. - -Vanginvartija huomasi nyt ritarin läsnäolon ja joutui vähän -hämillensä. Mutta kohta rohkaisi hän taas mielensä ja lausui Ruotsin -kielellä, jota kieltä hän puhui yhtä sujuvasti kuin suomea: "Suokaa -anteeksi, Teidän Armonne, että tässä joitakuita valmistustöitä -huomispäivän varaksi tehtaissa vähäsen nuhtelen tuota renkinuhjusta -hänen velttoudestansa ja saamattomuudestansa. Eilen otin hänen -palvelukseeni, kun hän minun avuttani ehkä olisi kuollut nälkään, -mutta kyllä kai minun ennen pitkää täytyy ajaa hänet matkaansa, sillä -ei hänessä ole työntekijätä!" - -"Eipä hän siltä näytä, että hänen olisi nälkää tarvinnut nähdä, ja -kyllä hän työtä saapi aikaan, sen olen tässä seisoessani havainnut, -mutta sinä vaadit liikoja mies, vieläpä mahdottomiakin!" -- sanoi -ritari myöskin Ruotsin kielellä, jota hän vähän osasi puhua. - -Vanginvartija puri huuleensa eikä tiennyt mitä vastata. Hän ei -ollut uskonut, että ritari oli kuullut muuta kuin loppusanat hänen -nuhdeluvustansa. - -"Mutta puhuaksemme toisesta asiasta -- mitenkä jaksaa Hämeestä tänne -tuomani tyttö vankeudessaan?" -- kysyi ritari. - -"Kyllä hän muuten hyvästi jaksaa, mutta laihtuu vaan päivä päivältä, -eikä syö juuri mitään" -- vastasi vanginvartija. - -"Sanotko sitä hyvinvoinniksi, kun ihminen päivä päivältä laihtuu, -eikä ruoka hänelle maistu? Mutta sinä et kaiketi ole antanut hänelle -kelvollista ruokaa, vaan jotakin sellaista moskaa, jota ihmisen on -mahdoton syödä! Vaan usko pois, että miekkani tupella ruhjon sinun -selkäsi mäsäksi, jos saan kuulla, ett'et ole häntä pitänyt hyvin!" - -"Pyhä neitsyt ja kaikki muut pyhät minua auttakoot, Teidän armonne! -Kautta pyhän Henrikin poikki leikatun peukalon vannon, että olen -koettanut parastani!" -- huudahti vanginvartija pelästyneenä. - -"Siitä asiasta tulemme pian selville; minä aion kysyä häneltä -itseltään, kuinka häntä täällä on kohdeltu. Tule avaamaan ovet, että -pääsen hänen vankihuoneeseensa!" - -Vanginvartija katsoi tyhmistyneenä milloin maahan milloin ritariin. - -"Se ei käy laatuun, Teidän Armonne! Minulle on annettu ankara käsky, -ett'en saa päästää ketään hänen luoksensa" -- sopersi hän vihdoin. - -Astuttuansa pari askelta lähemmäksi tiuskasi ritari suuttuneena: -"Mitä käskyjä sinulle on annettukaan, eivät ne minua koske -- -ymmärtänethän sen kuotus! -- Mutta sinulla on paha omatunto, jota -pelkäät." - -"Eipä niin! Kyllä vangittua tyttöä on hyvin kohdeltu täällä, -_liiankin_ hyvin -- mutta tuo Herpertti-munkin minulle antama käsky -on niin ankara, että hirsipuussa tulisin roikkumaan, jos sitä vastaan -rikkoisin. Se käsky koskee teitäkin, eritoten teitä." - -"Sinä valhettelet! Kautta pyhän Yrjänän! se ei voi olla totta. Tuo -pyhä Herpertti-veli ei olisi uskaltanut kieltää minulta pääsöä -holhottini luo. Sinä valehtelet, konna!" -- pauhasi pyhän haudan -ritari. - -"En valhettele, Teidän Armonne -- vaan puhun suoraan totta" -- -vakuutti vanginvartija nöyrällä äänellä. - -"Sancta trinitas! Luuleeko Herpertti-veli selkänsä tuon mustan -munkki-mekon alla olevan saavuttamattomissa, kun hän rohkenee loukata -ritarillista kunniaani? Varokoon itseänsä! Matkoillani olen nähnyt -useamman kuin yhden munkin roikkuvan puiden oksissa." - - - - -Yhdeksästoista luku. - - -Samana hetkenä kun ritari sai tämän rohkean uhkauksen puretuksi -suustaan, ratsasti kaksi munkkia portin holvista linnan pihalle. -Herpertti-veli oli toinen heistä, mutta toisen munkin pääpussi -oli laskettu niin tarkkaan silmille, että hänen kasvonsa olivat -tykkänään peitossa, jotta niitä ei ensinkään voinut nähdä, vaikka -likeltäkin katsoi häneen. Notkeasti noustuansa ratsunsa seljästä -maahan, kiiruhti Herpertti-veli auttamaan kumppaniansa, kohottaen -hänelle oikean kätensä ja vasemmalla pitäen jalustimesta kiinni. -Ellei "kultainen ritari" olisi ollut niin kovin suuttunut, olisi tämä -Herpertti-munkin erinomainen kohteliaisuus matkatoveriansa kohtaan -luultavasti vetänyt hänen huomiotansa puoleensa, mutta nyt ei hän -tullut muuta ajatelleeksi kuin loukattua kunniaansa. - -"Kultaisella ritarilla" ei ollut tapana hillitä vihaansa. Niinpä se -nytkin heti puhkesi sanoihin: "Voi veli Herpertti! Minä vaadin teitä -tilille siitä, että olette mitä röyhkeimmällä tavalla solvannut -kunniaani. Pyhä risti! Silläkö tavoin palkitsette minua siitä, -että tulin tänne kolkkoon Pohjolaan auttamaan teitä vihollisianne -kukistamaan? Mutta pyhimmällä valallani vannon, että..." - -Siihen keskeytti ritari lauseensa. Munkki oli kiireesti käynyt hänen -luoksensa ja tarttuen hänen käsivarteensa kuiskasi hän muutamia -sanoja ritarille korvaan. Mitä tenhosanoja lie kuiskannutkaan, mutta -sen ne ainakin saivat aikaan, ett'ei ritari enää yrittänytkään -puhumaan loukatusta kunniastansa, vaan läksi, katsoen pitkään -kasvonsa peittäneesen munkkiin, linnan portista ulos. Kuitenkin kyti -viha hänen povessansa, sillä ratsunsa selkään päästyänsä huudahti hän: - -"Katsokoot vaan mitenkä menettelevät tuon tyttöraukan kanssa! Jos -häntä pahasti kohtelevat ja kiduttavat, niin vaadin heitä siitä -edesvastaukseen, jos kohta olisivatkin pyhemmät kuin itse pyhä isä -Roomissa!" - -Knaappi-parka joutui tulisen tuskan valtaan kuultuansa nämät -ritarin sanat. Mitenkä olikaan Lyylin laita, kuinka pahoin häntä -kohdeltiinkaan, koska ritari näin oli julmistunut? Näitä olisi hän -mielellään kysynyt ritarilta, mutta hänellä ei ollut rohkeutta -siihen. Vielä yhden murheellisen silmäyksen loi hän noihin harmaisin -kiviseiniin ja ratsasti sitte surumielisenä herransa jälessä -kaupunkia kohti. - -Ritarin mentyä, sanoi Herpertti-munkki vanginvartijalleen "Seuraa -meitä Liuksialan nuoren emännän vankihuoneesen!" - -"Niin... niin... sinne kaikki tänään pyrkivät... tuo tyttö-raiska -on heidät kaikki lumonnut" -- jupisi vanginvartija, mutta ääneen hän -sanoi syvään kumartaen: "Kohta pyhä isä! Lähden vaan hopussa tuomaan -lyhtyä." - -Sill'aikaa kuin vanginvartija oli lyhtyänsä noutamassa katseli munkki -äsken sanotussa työssään yhä vielä toimivaa renkiä, ihmetellen että -vartaloltaan niin jäntevä ja pulska mies oli ryhtynyt vanginvartijan -apumiehen halveksittuun toimeen. - -"Onhan sinulla oikein vahva ja reipas apumies. Tuollainen jaksaisi -vaikka kiviä kantaa" -- sanoi hän vanginvartijan palattua. - -"Kelvoton lurjus! Suuri laiskuri, jok'ei viitsi silmiänsä pestä eikä -päätään kammata", -- valitti vanginvartija lisäten: "Mutta ehkä -Teidän Armonne nyt suvaitsevat seurata minua?" - -Vanginvartija edellä, molemmat munkit perässä läksivät kaikki kolme -käymään linnan pihan äärimmäistä loukkoa kohden. Siellä pihan -ta'immassa sopessa oli rautainen ovi, jonka edustalla aseilla -varustettu soturi seisoi vahtina. Vanginvartija otti yhden avaimen -avainkimpustansa ja väänsi sen oven suureen etulukkoon. Kun hän -vihdoin oli saanut oven auki, avautui soukka käytävä ylöspäin -menevine rappuineen tulijoille. Vanginvartija astui lyhty kädessä -edellä, hänen kolme seuraajansa hänen jälissään. Kolmeko? Niin -- -heitä oli kolme nyt, sillä renki oli visusti hiipinyt munkkien -jälessä. Kun hän oli avojaloin, olivat hänen askeleensa melkein -äänettömät. Vahtia pitävä soturi ei tiennyt muuta kuin että -vanginvartija oli käskenyt renkinsä seurata mukana eikä siis estänyt -viimemainittua ovesta sisään menemästä. - -Noin viisikymmentä rappusta kun olivat astuneet ylöspäin, kääntyi -käytävä oikealle. Käytävän kulmauksen takana oli rautainen ovi, jota -ainoastaan öisin pidettiin lukossa. Se oli sentähden auki nyt. Ovesta -alkaen ei käytävä enää noussut ylöspäin, vaan meni noin kymmenen -askeleen mitan suoraan muurin sisään, jolloin taas edellistä paljo -soukempi ja matalampi ovi tuli vastaan. Tämä ovi oli lukossa, jonka -tähden vanginvartija lyhtynsä valossa avainkimpustansa haki siihen -kuuluvaa avainta. Sen löydettyänsä pani hän sen lukkoon ja väänsi -oven auki. Nostaessaan lyhdyn ylös päänsä tasalle, puhui hän sen -jälkeen: "Ehkä tässä on liian pimeä Teidän Armojenne astua sisään -vangin huoneesen! Kun pidän lyhtyäni näin, niin..." Sanat tupehtuivat -hänen kurkkuunsa, niin kovin hän säikähtyi ja suuttui, kun munkkien -takana näki renkinsä tahraiset kasvot, se kun oli päätänsä munkkeja -pitempi. "Sinä sen roikale!" -- huudahti vanginvartija, kun hänen -ensi hämmästyksensä oli asettunut. -- "Kuka sinulle on antanut luvan -tulla tänne? Ell'et heti kohta korjaa luitasi täältä, niin hirtätän -sinut pihalle takaisin palattuani!" - -"Tehän itse käskitte minun seurata teitä tänne, jotta tarvittaissa -olisin saapuvilla. Niin ainakin olin kuulevinani!" -- vastasi renki -niin vahvalla äänellä, että hänen sanansa kajahtelivat käytävän -holvissa. Puhuessaan loi hän yhtä mittaa silmänsä avoinna olevan -oven kautta vankihuoneesen. Tuohon ilmaantuikin kohta oven kohdalle, -keskelle vankihuoneen lattiaa muuan nais-olento, jonka vaaleat kasvot -äkkiä kävivät tulipunaisiksi. Vanginvartijan renki näki, että nainen -avasi suutansa ikäänkuin jotakin sanoaksensa, mutta sattumalta nosti -renki samalla kaksi sormea huulillensa ja nais-olento vetäytyi -syrjään sanaakaan hiiskumatta. - -"Minäkö käskin sinua tulemaan tänne? Niinkö sanoit, heittiö?" -- -kiljasi vanginvartija, ollen niin suuttunut että tasajaloin hypähti -käytävän kivilattialta. Sitte lisäsi hän tulisessa kiukussa: "Etkö jo -tottele? Etkö lähde, kirottu kuotus?!" - -"Kylläpä lähden. Mitäpä minä tiesin? Luulin teidän käskeneenne minua -tänne. En suinkaan minä muutoin olisi ottanut kiivetäkseni näitä -vaivaloisia, pimeitä rappusia myöten ylös" -- vastasi renki vakaasti -ja rupesi kapuamaan käytävää myöten alaspäin. Tämä tehtävä oli -pilkkopimeässä hyvin vaikea, etenkin kun ei kummallakaan puolella -ollut käsipuita, joihin olisi saanut luottaa. Vitkaan alaspäin -kavutessaan puhui renki itsekseen: "Vihdoin viimeinkin onnistui minun -siis saada hänet nähdä, vaikkapa vaan vähäksi hetkeksi... Vihdoin -sain nähdä hänen vankihuoneensa, josta en tähän asti ole tietänyt, -missä se oli... Mutta voi taivahinen ukko! kylläpä on sinne vaikea -miltei mahdoton, väkivalloin tunkeutua. Pahaksi onneksi ylikerrassa!... -ja tuo pikkuisen pieni paksuilla rautakangilla varustettu ikkuna -likellä huoneen kattoa on -- linnan pihan puolella. Mitä tehdä?" - -"Tuo konna, tuo epatto, jonka onnettomuudekseni, säälivän sydämeni -ääntä totellen, satuin ottamaan palvelukseeni, on niin tyhmän tyhmä -ja lisäksi niin häijynkurinen, että hän saapi sapen ihmisessä -puhkeamaan. Suokaa hyväntahtoisimmasti minulle anteeksi, pyhät isät, -että äsken hieman tulistuin! Ottavatko, Teidän Armonne, katsoaksensa -hyväksi, että suljen oven ja odotan täällä käytävässä!" Näin puhui -rengin mentyä vanginvartija. - -"Sinun pitää vartoman meitä tuolla, toisen oven tykönä! Anna lyhty -tänne! Mutta varo kaulaas, jos huomaamme sinun kuuntelemassa!" -- -sanoi Herpertti-munkki astuessaan kumppaninsa keralla vankihuoneesen. -Vanginvartija sulki oven heidän jälkeensä. - -Lyylin kammio ei ollut niinkään huonosti sisustettu, kuin sen asemaan -katsoen olisi voinut luulla. Siinä oli nimittäin hienolla verholla -peitetty pöytä, kolme puhdasta karmitonta tuolia ja nurkassa siisti -vuode, siistimpi kuin rikkaimmissa talonpoikais-taloissa siihen -aikaan. Pöydällä seisoi vielä melkein koskematta, päivälliseksi tuotu -ruoka, joka vankilan ruoaksi oli hyvää, miltei herkullista. Katon -likeisestä pienestä ikkunasta pääsi ainoastaan hyvin vähän valoa -sisään ja sekin vähä valaisi melkein yksinomaisesti huoneen ylistä -osaa. - -Munkkien sisään astuessa, istui Lyyli vuoteella, tirkistellen -oveen päin. Tuo puna, jonka vanginvartijan renki oli nähnyt hänen -poskillansa, oli jo melkein kokonansa kadonnut. Vähän päästä hän -käsillänsä hieroi silmiänsä, niinkuin, se ihminen tekee, joka on -herännyt jostakin selvästä unesta eikä vielä varmaan tiedä, näkeekö -hän yhä vielä unta vai onko tosiaankin valveilla. Tämä seikka tuli -hänelle kuitenkin täysin selväksi, kun hän näki munkkien astuvan -sisään. Silloin palasi myös tuo rohkea, voisi sanoa ylpeä hymyily -hänen huulillensa, joka lapsuudesta saakka niin suuressa määrässä oli -lisännyt niiden viehätysvoimaa. - -"Jumala ja kaikki hänen pyhänsä suokoot sinulle hyvää iltaa, armas -lapseni?" -- tervehti Herpertti-munkki, lisäten: "Vielä kerran -olen tullut neuvomaan sinua sekä kuulemaan, eivätkö jo ennen niin -hartaasti antamani neuvot ja opetukset ole kantaneet hedelmää sun -sydämmessäs. Nyt on vielä aika otollinen katumukseen! Huomenna tutkii -ja tuomitsee pyhä kirkkomme sinut julkisesti. Siksi pitää hyvä päätös -sinun puoleltas olla tehtynä. Ajattele ajoissa, mitä rauhaas sopii!" - -Lyyli ei vastannut sanaakaan, hän ei edes katsonut puhujaan. - -"Sinä olet, ollaksesi noin nuori, ylpeä aina hävyttömyyden rajoihin -saakka!" -- sanoi syvällä äänellä kasvonsa peittänyt munkki, -vetäen kaappunsa pääpussin alas niskaansa, jotta hänen, todellista -arvokkaisuutta osoittavat kasvonsa ja korkea otsansa, joita hienot -vaalean-harmaat hiukset ympäröivät, nyt tulivat näkyviin. - -Kuultuaan tuon oudon, voimakkaan äänen, loi Lyyli silmänsä puhujaan. -Hän säikähtyi ja punastui samassa. Niin vakaan näköistä ja -kunnian-arvoisaa vanhusta ei hän milloinkaan ollut nähnyt, kuin hän -tuossa, joka tuomarina seisoi hänen edessänsä, luoden läpitunkevat -silmänsä häneen. - -"Sinä olet ylpeä, sanon minä" -- jatkoi vanhus -- "ja sinä olet -kodissas saanut surkuteltavan huonon kasvatuksen, sillä sinua ei ole -opetettu antamaan arvoa ja kunniaa vanhuudelle, koska et ymmärrä -nousta seisoalle tervehtimään, kun vanhat, paljon kokeneet miehet -astuvat siihen huoneesen, jossa istut!" - -Tämä soimaus oli niin oikeutettu ja se oli sanottu sellaisella -pontevuudella ja voimalla, että Lyyli, jonka kasvot kävivät -tulipunaisiksi, melkein koneentapaisesti hypähti seisoalle ja kumarsi -syvään, jonka tehtyä hän jäi seisomaan silmät luotuina lattiaan. - -"Minä surkuttelen sinun nuoruuttas ja kokemattomuuttas tyttö! Pyhän -kirkkomme lakien mukaan olet ansainnut kuoleman, mutta säälistä sinua -kohtaan tahtoisin sinua pelastaa siitä. Kuitenkaan en voi sitä tehdä -muussa tapauksessa kuin siinä, että sinä puolestas teet sydämellisen -katumuksen ja nöyryytettynä käännyt tuon saman Vapahtajamme -Kristuksen tykö, jota sinua lapsuudesta saakka on opetettu ja -käsketty rakastamaan. Etkös enää ollenkaan rakasta tuota armollista, -sinun edestäs kuollutta Vapahtajaasi?" - -Lyyli ei vastannut sanaakaan. - -"Kuules tyttö! On sinun nuoruutesi ohessa vielä toinenkin syy, -jonkatähden tahtoisin säästää sinua. Minä olen sinun äiti- ja -isävainajillesi opettanut kristin-opin suuret ja autuuttavat -totuudet ja minä heidät pyhän kasteen kautta saatoin armoliittoon -taivaallisen Vapahtajamme kanssa, sen saman Vapahtajan kanssa, jonka -sinä nyt julkeasti olet hyljännyt ja pettänyt. Äitisi oli jaloimpia -ja hellämielisimpiä ihmisiä, mitä milloinkaan olen tavannut: -syvälle tunkivat julistamani sanat hänen sydämeensä, ne juurtuivat -sinne, ne orastuivat ja kantoivat jalon hedelmän hänen elämässänsä. -Ei kukaan Hämeen tyttäristä ole milloinkaan ollut niin siivo ja -nuhteeton tavoiltaan, eikä niin armelias köyhiä kohtaan kuin hän. -Sellaisena hän eli ja sellaisena sanotaan hänen kuolleen, viimeiseen -hetkeen asti innokkaana kristin-opille ja pyhälle kirkolle, jolle -hän vielä kuolinvuoteellansa määräsi melkoisia lahjoituksia. Mitä -luulet taivaassa loppumatonta autuutta nauttivan äitisi ajattelevan -ja sanovan sinusta? Oletko ajatellut niitä sanomattoman katkeria -tuskia, jotka sinun tähtes rasittavat hänen, hellää äidin-sydäntänsä? -Sinä olet luonnoton lapsi, ell'et sääli omaa äitiäsi! Tätä olen -tullut muistuttamaan sinulle ja saman äitisi nimessä kehoittamaan -sinua katumaan syntisi ja tekemään parannusta. Minä, Suomen piispa, -olen nöyryyttänyt itseni siihen määrään, että olen tullut sinun -vankihuoneesesi tätä sinulle sanomaan ja pyytämään sinua palajamaan -takaisin pyhän kirkkomme helmoihin. Ymmärrätkö, mitä se tietää, että -itse olen tullut luoksesi?" - -Vaihtelevat väreet Lyylin kasvoissa todistivat, että hän taisteli -ankaraa sisällistä taistelua. Vihdoin näytti hän tehneen vakaan -päätöksen, sillä hän kohotti silmänsä Tuomas piispaan ja lausui -selvällä, vaikka hieman vapisevalla äänellä: "Teidän korkea -Ylhäisyytenne! Minä en ymmärrä muuta kuin sen, että te olette -vietelleet isääni ja äitiäni luopumaan Hämäläisten vanhoista -jumalista ja että te vainootte Hämeen kansaa ja pyydätte sitä sortaa. -Mutta minä rakastan sydämeni palavimmalla innolla Hämeen kansaa, -sen vapautta ja sen jumalia, ja sentähden minä vihaan teitä ja sitä -oppia, jota julistatte. Tehkää kanssani, mitä tahdotte!" - -Katsoen Herpertti-munkkiin sanoi piispa Tuomas: "Moista röyhkeyttä en -ole milloinkaan kuullut. Taivas on hylännyt tuon paatuneen lapsensa, -äiti luonnottoman tyttärensä. Hänelle emme voi mitään." Kääntyen -Lyyliin lisäsi hän: "Voi, kuinka pahat henget ovat saaneet sinut -valtaansa, lapsi-raukka? Huomiseksi on sinulla vielä aikaa miettiä ja --- katua. Äitisi sielun tuskien lievittämiseksi toimitan vielä tänä -iltana esirukoukset kirkossa; minun täytyy häntä sääliä, kun ei hänen -luonnoton tyttärensä häntä sääli!" - -Tuomas piispa veti taas kaappunsa pääpussin päänsä yli ja meni ulos -ovesta, jonka Herpertti-munkki oli kiiruhtanut avaamaan hänelle. - -"Missä olet? Tule lukitsemaan ovi lukkoon!" -- puhui munkki, -tirkistellen ulos käytävään. - -"Täällä... o... olen, ihan sa... massa paikassa, jossa käskitte -minun teitä vartoa", -- vastasi vanginvartija, astuen vankihuoneen -ovea kohti. - -"Miksi äänes vapisee, mies? Oletko kuitenkin käynyt kuuntelemassa, -vaikka ankarasti kielsin sinua sitä tekemästä?" -- kysyi munkki, -luoden kiivaan silmäyksen vanginvartijaan, joka äskeistä vakaammalla -äänellä vastasi: "Kaikki pyhät minua auttakoot! Kuinka voipi Teidän -Armonne edes ajatella sellaista minusta?" - -Helposti arvattavasta syystä hän ei ruvennut kertomaan, ett'ei hän -ollut jaksanutkaan hillitä uteliaisuuttansa, vaan hän, saadaksensa -selkoa siitä, kuka tuo kasvonsa peittänyt munkki oikeastaan oli, -oli laskeunut polvillensa käytävän lattialle ja sitte nelinryömin -kämpinyt ovelle, hetken kuluttua kovin säikähtyneenä palataksensa -takaisin määräpaikallensa. Äänestä oli hän tuntenut tuon oudon munkin -Tuomas piispaksi; siitä tuo ääretön säikähdys, joka hänen puhuessansa -vapisuttavasti oli vaikuttanut hänen ääneensä. Samasta syystä vapisi -lyhtykin hänen kädessänsä hänen munkkien edellä kavutessaan alas -rappusia myöten. - -Jäätyänsä yksin huoneesen heittäytyi Lyyli vuoteelle. Hän oli kovin -huolestunut ja vääntelihe tuskissaan. Tuomas piispan sanat olivat -loukanneet häntä ja sortaneet hänen mieltänsä. Etenkin oli kaikki, -mitä piispa puhui hänen äitivainajastansa, tunkenut syvälle hänen -sydämeensä. Paljas ajatuskin siitä, että, hän jollakin tavoin -häiritsi äitinsä rauhaa Manalassa, kauhistutti häntä. Vaan ei; -- tuo -ei voinut olla totta! Piispa oli vaan vetoamalla hänen kuolleesen -äitiinsä pyytänyt peljättää häntä! Mitä pahaa oli hän, Lyyli, -tehnyt että kuolleiden rauha sen kautta tulisi häirityksi? Lyyli ei -huomannut itseänsä syylliseksi ainoaankaan omaatuntoa loukkaavaan -tekoon. Että hän oli luopunut pyhän neitsyn ja noiden muiden pyhien -palveluksesta Hämäläisten vanhojen jumalien puoleen, siitä ei hänen -omatuntonsa häntä ollenkaan soimannut. Siinä hän luuli tehneensä -aivan oikein. Sillä löytyikö ilkeämpiä ihmisiä kuin nuo kristityt, -jotka häntäkin orpo-raukkaa näin sydämettömästi vainosivat? Miksi -pitivät häntä vankeudessa, häntä, joka oli niin turvaton kuin taivaan -linnut? Lyyli muisti nyt kotinsa, muisti kuinka hänen enonsa Tavela -ennen hellästi ja väkevästi oli häntä suojellut ja turvannut. Nyt oli -hänkin kuollut ja jättänyt hänet yksin maailmaan. Kyynelten tähän -saakka jäätynyt virta heltyi vihdoinkin nyt; Lyyli rupesi katkerasti -itkemään. - -Mutta pianpa hän tuon pienen ikkunan kautta oli kuulevinaan -hiljaista, etäältä kaikuvaa laulua, jonka epävakainen sävel hänestä -oli tuttu. Hän pyyhkäisi kyynelet silmistänsä ja alkoi tarkasti -kuunnella. -- Hän ei voinut erhettyä! Olipa tuo sama laulu, jonka hän -kerran ennen oli kuullut Tammerkosken rannalla, ja olipa äänikin, -joka lauloi, sama kuin silloin, ja sanatkin samat: - - "Miks' itket, neito, ollen surullinen: - Viel' eloss' ompi ylkäs miehuullinen! - Ma luoksensa nyt riennän. Huomenna - Hän sinut vaivoistasi pelastaa". - -Mitä laulaja lisäksi lauloi, sitä Lyyli ei kuullut, sillä laulu -etäytyi nyt niin kauaksi, ett'ei hän enää voinut selittää sanoja. -Kummallista! Olipa tuo Viison, hänen kasvinkumppalinsa ääni! Olisiko -Viiso häntä etsimässä? Lyylin mieleen muistui nyt tuo hahmokin, -jonka hän äsken oli nähnyt käytävässä. Vielä kummallisempaa! Lyyli -ei tiennyt mitä ajatella, mutta kuitenkin hän näitä hämäriä asioita -taukoamatta mietti ja uudestaan mietti, siksi että Unetar vihdoin -ripoitteli valmuvettä hänen väsyneille silmälautasillensa ja hänen -päänsä vaipui alas vuoteelle ja hän nukkui. - -Vanginvartijan renkikin oli uudestaan ryhdyttyänsä työhön kuullut -tuon saman laulun linnan lahdelta päin ja hän oli kavahtanut sitä -kuunnellaksensa. Sen ohessa vaipui hän syviin mietteisin, joista -vasta heräsi, kun kuuli vanginvartijan ja munkkien askelten äänen -pihalla. - -Ohimennen loi Herpertti-munkki taaskin terävän katseen renkiin, joka -kuuli hänen sanovan vanginvartijalle: "Tuo renkisi muoto ei minua -ensinkään miellytä. Pidä häntä kovassa kurissa, sen neuvon annan -sinulle." - -Pidettyänsä munkkien ratsujen suitsista kiinni heidän astuessansa -satulaan, seurasi vanginvartija noikaten ja syvään kumartaen -heitä aina linnan sillalle saakka. Kun hän sieltä palasi pihalle, -oli hänellä kaksi jäykän näköistä soturia mukana. Hän oli niin -julmistunut, että huulensa vaahtoilivat. Hänen pelkonsa ja -hämmästyksensä olivat nyt asettuneet, mutta siihen että hän Tuomas -piispan saapuvilla ollessa menetti kaiken malttinsa ja suuttui -silmittömästi, oli renki-lurjus ollut syynä, ja siitä oli hänen nyt -ankarasti rankaiseminen häntä. - -"Kirottu tolvana!" -- huusi hän. "Ai'onpa nyt löylyttää sinua -niin, että kaikki pahan-elkiset kurit lähtevät sinusta! Miehet, -sitokaa hänet kiinni hirsipuuhun!" Hirsipuu seisoi, niinkuin -melkein kaikissa senaikuisissa linnoissa, melkein keskellä pihaa. -Soturit tarttuivat renki-raukkaan ja taluttivat häntä hirsipuulle, -johon he nuorilla sitoivat hänen kätensä ja jalkansa kiinni niin -kovasti, että veri musteni hänen kynsiensä alla. Renki ei tehnyt -vastarintaa eikä hiiskunut sanaakaan, vaan katseli tylysti maahan. -Vanginvartija kävi sill'aikaa noutamassa raippoja, joita hänellä aina -oli runsaasti varalla. "Lyökää nyt!" -- käski vanginvartija, antaen -raipat sotureille, jotka riisuivat takit päältänsä, voidaksensa -oikein kunnollisesti tehdä tehtävänsä. Sitte alkoivat seisoen toinen -kummallakin puolella hirsipuuta julman työnsä, iskein vuorotellen. -Kauan oli ruoskimista kestänyt, mutta ruoskitun huulilta ei ollut -lähtenyt pienintäkään tuskan huutoa. Kuitenkin olivat hänen -pyövelinsä olleet kuulevinansa kirskunaa siitä, kun hän kovasti -kiristi hampaitansa. He taukosivat lyömästä henkeään vetääksensä. - -"Tuo mies on sitkeä kuin tervaskanto! Me olemme jo lyöneet enemmän -kuin puolet raipoistamme pirstoiksi, mutta tuo vaan ei sanaakaan -hiisku!" -- intti toinen heistä. - -"Se on selvä todistus siitä, että olette iskeneet liian hempeästi! -Lyökää kovemmin!" -- kehoitti vanginvartija. - -Soturit alkoivatkin taas uudestaan sivaltaa. Jonkun minuutin kun -olivat sitä tehneet, huudahti se heistä, joka äskenkin oli puhunut: -"Laatkaamme jo lyömästä! Luulenpa että hän on mennyt tainnoksiin." - -Tätä asiaa nyt tutkittiin. Rengin silmät olivatkin ummessa ja hänen -päänsä oli pudonnut alas rintaa vastaan. Sen nähtyänsä irrottivat -soturit köydet, joilla rengin kädet ja jalat olivat hirsipuuhun -sidotut; niinkuin kuollut ruumis romahti ruoskittu alas hirsipuun -juurelle. - -"Maatkoon kelvoton tuossa! Eihän se siinä viluhun kuole, mutta jos -kuolisikin, eipä kukaan mokomaa kaipaa!" -- sanoi vanginvartija, -vetäen suunsa leveään irvinauruun. - -Sen jälkeen ilmoitti hän, että Herpertti-munkki yöksi oli käskenyt -hänen asettaa pihalle kymmenen miestä vankilan oven eteen ja -valleille kahta vertaa enemmän vartioita kuin tavallisesti. Linnan -Vipusilta oli heti nostettava ylös. - -Kun kaikki nämät asiat oli pantu toimeen, läksi vanginvartia levolle. -Hän oli purkanut koko kiukkuvaransa renkiinsä, jotta hän nyt oli -tyytyväinen ja nukkui sen vuoksi hyvin rauhallisesti. - -Noin keskiyön aikana nousi hirsipuun juurella makaava, sotureiden -ruoskima renkimies äkkiä istualle. Hartaasti etsivät hänen silmänsä -erästä pientä ikkunaa linnan ylikerrassa. Siihen ne takertuivat -kiinni pitkäksi ajaksi. Vihdoin loi hän ne linnanpihan äärimmäiseen -soppeen, jossa vankilan ovi oli. Hän näki siellä joukon miehiä, -jotka, pitäen aseitansa polvien nojassa, laskivat juttuja keskenään, -sen ohessa tuon tuostakin ääneen nauraa hohottaen. - -Renki konttasi nyt nelinryömin halkopinon tykö ja otti sieltä köyden, -jonka hän oli kätkenyt kahden halkokarkun rakoon. Sitte hiipi hän -visusti linnan pihan oikealla puolella olevasta pienestä portista -ulos. Tätä porttia pidettiin tavallisesti öisinkin auki, sillä siitä -kulki tie ulos vallille. Hänen onneksensa ei ollut vartiaa vallilla -portinvastaisella kohdalla. Aurajoki siinä huuhtoi vallin juurta. -Päästyänsä ylös vallille, sitoi renki köyden toisen pään erääsen -kiveen kiinni ja laski sitte köyden visusti vallia myöten alas -jokeen. Sen jälkeen laskeusi hän tätä köyttä myöten vallin juurelle. -Siinä oli vettä tuskin polviin saakka. Painaen selkänsä -- vallia -vastaan, kulki hän nyt varovasti sivuttain lähellä olevaa rannan -kaistaletta kohti. Sinne ehdittyänsä heittäytyi hän taas maahan ja -mateli nelinryömin pitkin rantaa, siksi että pääsi erään pienen -niemekkeen taakse varjoon. Hän hengitti nyt helpommin. Vaarallinen -oli hänen matkansa ollut. Vallin juurta myöten polvia myöten vedessä -astuessaan oli hän kuullut vartiain yskähdyksiä vallilta, mutta -ei kukaan ollut häntä huomannut. Suureksi avuksi oli hänelle se -seikka, että auringon laskettua lounastuuli oli melkoisesti ruvennut -puhaltamaan, jotta aaltojen loiskina vallia vastaan voitti hänen -askeltensa synnyttämän pulinan. - -Niemekkeen takana oli useoita saaristolaisten veneitä, jotka -kotimatkallansa kaupungista olivat jääneet siihen yöksi. Niiden -omistajat makasivat syvässä unessa. Renki astui yhteen veneesen, -jossa oli neljä miestä. Nekin makasivat, mutta eivät olleet -nukuksissa. Matalalla äänellä kuiskasi renki sille heistä, joka -makasi keulassa ja nyt kohotti päätänsä: "Minä tuon ikäviä sanomia. -Meidän on ihan mahdoton tunkeutua vankilaan ja yleensä mahdoton -saada mitään aikaan linnassa. Toisaalle täytyy meidän muuttaa -pelastushankkeemme. Kuinka monta teitä nyt kaikkiansa on Turussa -taikka Turun tienoilla?" "Noin neljäkymmentä, arvaan ma" -- vastasi -veneen keulassa makaava mies. - -"Hyvä. Kokoontukaatte kaikki yhdeksännellä tunnilla huomenna -aamulla siihen paikkaan kaupungin rajan ulkopuolella, jossa Maarian -ja Nousiaisten kirkoille menevät tiet toisiinsa yhtyvät, aseet -kätkettyinä vaatteittenne alle. Luulenpa, että vankeja huomenna -siihen aikaan aiotaan kuljettaa kirkkoon, siellä julkisesti -tutkittaviksi. Olkaa silloin valmiit viipymättä noudattamaan -käskyjäni! Pitäkää silmänne ja korvanne auki! Vaan jos _hänen_ -pelastuksensa silloinkin näyttää tuiki mahdottomalta, täytyy meidän -se vieläkin heittää toistaiseksi, sillä emme saa mahdottomia -yrittämällä tehdä pelastuksen mahdollisuutta mahdottomuudeksi. -Älkää siis minun käskyttäni väkivaltaan ryhtykö! -- Voi Viiso, jos -sinulla olisi jotakin lievittävää voidetta hirveästi kirventelevälle -seljälleni, niin olisin sinulle kaiken aikani kiitollinen siitä!" - -"Mikä sinun selkääsi vaivaa ja mistä syystä sitä kirvelee?" - -"Sidottuansa minut kiinni, hirsipuuhun ovat he lyöneet ja ruoskineet -minua niinkuin koiraa!" -- vastasi vanginvartijan renki, mutta hänen -sitä sanoessansa vapisi hänen äänensä vihasta ja hänen silmänsä -tuikkailivat niin tulisina, että Viiso oli häntä säikähtyä. - -"Vaan nyt pitää minun taas mennä!" -- lisäsi hän, pyyhkäisten -kädellänsä otsaansa, niinkuin olisi hän tahtonut pyyhkäistä siitä -vihan pilvet pois. - -"Mihin sinä menet?" - -"Linnaan takaisin." - -"Miksikä lähdet sinne, jossa he sinua lyövät ja pieksevät? Sanoithan -juuri, että pelastushankkeet muutetaan toiseen paikkaan." - -"Niinpä muutetaankin, mutta sittekin täytyy minun mennä linnaan -takaisin. Epäluulon syntymistä vanginvartijoissa ja vartijaväessä -pitää kaikin mokomin välttää. He älkööt saako aavistustakaan -siitä, että ollaan hankkeissa häntä pelastaa; -- vaikka heidän -varovaisuudestansa päättäen voisi luulla, että heillä jo on -jonkinmoinen aavistus siitä. Ja kuinka minä muuten saisin -tiedon heidän puuhistansa ja toimistansa, ellen olisi heidän -palveluksessansa? Kyllä minun täytyy palata takaisin linnaan, -vaikkapa he toistamiseenkin minua ruoskitsisivat. Joudu sinäkin -toimeesi! Hyvästi!" - -Tämän sanottuansa palasi vanginvartijan renki linnaan samaa tietä -kuin oli tullutkin. Vaikein tehtävä oli hänellä tällä paluumatkalla -kapuaminen köyttä myöten ylös vallille, sillä hänen selkäänsä kovasti -aristi. Onnellisesti hän kuitenkin pääsi ylös vallille ja yhtä -onnellisesti siitä linnan pihalle. Kätkettyänsä köyden halkokarkkujen -rakoon, kömpi hän taas hirsipuun juurelle, johon heittäytyi, pää -vankilaan päin, pitkäkseen. - -Mutta hän ei yrittänytkään nukkumaan, vaan tirkisteli yhtä mittaa -tuohon pieneen ikkunaan linnan ylikerrassa. Yö kului, päivä koitti, -mutta nouseva aurinko näki hänen silmänsä yhä vielä samaan ikkunaan -suunnitettuina. Vasta silloin vaipui hänen päänsä maahan, kun -vanginvartija aamulla tuli ulos pihalle. - -Lukija on epäilemättä arvannut, ett'ei vanginvartijan palvelukseen -antautunut mies ole kukaan muu kuin Hatanpään Heikki. Mutta millä -tavoin oli Heikki pelastunut Nokian virran pyörteistä ja kuinka oli -hän nyt täällä? - -Syntyneenä ja kasvaneena Pyhäjärven rannalla oli Heikki jo pienenä -poikana oppinut uimaan. Hyviä uimareita ja sukeltajia pidettiin -suuressa kunniassa, jonka tähden nuorukaiset tätä mainetta -saavuttaaksensa kesä-aikana kilvoin metelöivät Vellamon vesissä. -Hatanpään Heikki oli tässäkin suhteessa muita ikäkumppaneitansa -etevämpi. - -Kun hän tuona onnettomuuden päivänä hevosinensa syöksähti virtaan, -oli hän jo edeltäpäin irroittanut jalkansa jalustimista, ollaksensa -vapaa ja valmis sukeltamaan. Jouduttuansa veden alle, sukelsi hän -niin syvälle, ett'ei ahdistajansa voineet nähdä häntä, ja alkoi uida -myötävirtaan. Kun hänen suuri uimataitonsa näin yhdistyi virran -väkevään voimaan, kulki hän eteenpäin oikein huimaavaa vauhtia. -Melkein samana hetkenä kuin hänen hevosensa kohosi pyörteiden -harjalle, kohosivat Heikinkin kasvot virran pinnalle, mutta niin -pitkän matkan päässä siitä paikasta, jossa hän oli heittäytynyt -virtaan, ett'ei hänen takaa-ajajillensa juolahtanut mieleen -silmillänsä etsiä häntä sieltä. Eikä hän virran pinnalla kauvemmin -viipynytkään kuin hetken vaan, henkeä vetääksensä, jonka jälkeen hän -taas sukelsi veden alle. Näin tehtyänsä vielä toisen ja kolmannenkin -kerran, nousi hän virtaan pistäytyvän niemen takana maalle. - -Näin onnellisesti pelastuneena Vellamosta, alkoi hän metsien -kautta astella Tammerkoskea kohti. Tällä matkalla tapasi hän -useita pakenevia Hämäläisiä, joiden joukossa muutamia omia -alustalaisiansakin sekä Viison. Heidän kanssansa neuvotteli hän -niistä hankkeista, joihin Lyylin pelastamiseksi oli ryhdyttävä. - -Vakoojain kautta saatuansa kuulla, että "kultainen ritari" oli -lähtenyt Turkuun, päätti Heikkikin metsäpolkuja myöten lähteä sinne. -Kaksi Hatanpääläistä otti hän seuraajikseen matkalle. Viisolle antoi -hän käskyn koota niin monta pakenevaa Hämäläistä kuin mahdollista ja -niiden kanssa jälestäpäin tulla Aurajoen suutienoille. - -Turkuun oli Heikki saapunut auringon laskun aikana samana päivänä, -jolloin Tuomas piispan sotajoukkojen oli onnistunut karkoittaa -Karjalaiset sieltä. Seuraavana aamupäivänä oli Viiso väkinensä -ehtinyt matkansa perille. - - - - -Kahdeskymmenes luku. - - -Ilkeimmät ja äreimmätkin ovat levollisen ja rauhallisen yön kuluttua, -makeasti ja pahoja uunia näkemättä maattuansa, aamulla tavallisesti -hilpeämmällä ja sävyisämmällä tuulella kuin muulloin. Niinpä -vanginvartijakin tänä aamuna. - -Nähtyänsä renkinsä vielä makaavan hirsipuun juurella lähestyi hän -häntä ja sanoi äänellä, joka oli olevinaan ystävällinen: "Mitenkä -nyt jaksat, poikarassu? Nouseppas jo ylös! -- Tuota tuollaista saapi -toisinaan kokea ja kestää, ennenkuin on virkatoimituksiin oikein -perehtynyt. Mutta se on opiksi. Selkäsauna siittää järjen ja järki -siittää ymmärryksen ja taidon. Ei kenestäkään milloinkaan ole tullut -kunnollista vanginvartijaa, ell'ei hänen selkäänsä kertaa kaksi -oikein kelpo tavalla ole pehmitetty. Tullos sisään suojaasi nyt, niin -käsken Maija muorin hieromaan selkääsi viinalla ja saippualla. Sehän -puree kuin käärmeen kieli ja parantaa paikalla paksumpainkin ruoskien -tekemät vammat. Hei mies! Äläpäs nyt enää siinä poloisena kauvemmin -veny!" - -Heikki kohousi istumaan, kiristellen hampaitansa. Nyt vasta aristikin -hänen selkäänsä oikein kovasti, kun hän muutaman tunnin oli maannut -alallansa. Päästäksensä seisaalle täytyi hänen luottaa käsillänsä -hirsipuuhun. - -"Kylläpä huomaan" -- puhui vanginvartija -- "ett'ei sinussa ole -halkotaakkojen tekijää tänään. Mutta koska useimmat niistä jo ovat -valmiit, niin voinhan loput tehdä itse. Peijakas, ett'ei ole noita -Hämäläis-lurjuksia toista vertaa enemmän, että olisi voitu saada -tuo kummallinen juhlasaatto vähän suurenmoisemmaksi! Sellaista -ei olekkaan pitkään aikaan nähty, niin että kyllä kaiketi nyt -kokoontuu väkeä oikein kosolta. Tietysti täytyy minunkin ottaa osaa -juhlasaattoon -- johtajana ja järjestäjänä. Mitäs siitä muutoin -tulisikaan? Minutta he eivät voi saada mitään kunnollista aikaan. -Harmillista, että panit tuon pienen, terveellisen muistutuksen niin -pahaksesi, ett'ei sinua auta ottaa mukaan! Kunniani ja virkani -arvo vaatisivat, että palvelijani nöyrästi astuisi jälessäni. -Pyövelilläkin, joka myös kuuluu juhlasaattoon, on aina kaksi, -toisinaan kolmekin palvelijaa mukanansa, vaikk'ei hän ole minun -arvoiseni mies. -- Mitenkä tästä pulasta pääsenkään? Eihän nyt -hopussa saa sopivaa miestä palkatuksikaan." - -"Kyllä minä tästä siksi toinnun, kun nyt vaan saan lääkkeitä -selkääni!" -- huudahti Heikki iloissaan siitä, että hänen näin -vaikeudetta onnistuisi päästä osanottajaksi saattoon. Itsekseen -oli hän jo laskenut ja miettinyt, kuinka työläs hänen olisi ollut -kipeällä selällänsä köyttä myöten kiivetä alas vallilta. - -"Sinäkö? Tokko toki toinnutkaan tarpeeksi asti? Näetkös -- se ei -käy laatuun, että sinä tulla lotkottelet jälessäni koukkuselkänä ja -kyyristyneenä kuin vanha akka. Ei, se ei käy ensinkään laatuun. Minä -tiedän, että ylpeän teloittajamme rengit astuvat pystysuorina kuin -seipäät; minun palvelijallani pitää olla vähintänsä yhtä hyvä ryhti -kuin heilläkin, mutta oikeastaan parempikin, siihen katsoen, että -minulla on korkeampi virka-arvo kuin heidän isännällänsä!" - -Heikki vakuutti, että hän jalon ryhdin puolesta pysyisi teloittajan -renkien vertaisena, jos suotaisiin hänen rauhassa lääkitä itseänsä -siksi kunnes lähtö tapahtuu. - -"Täytyyhän tuota koettaa! -- Tarkalleen yhdeksännellä tunnilla -lähdetään linnasta; niin on Tuomas piispa määrännyt. Siksi pitää -kaikki olla valmisna ja selkäsi terve. Käykäämme nyt Maija muorin -luo!" - -Täsmälleen kello yhdeksän läksikin sangen omituinen saatto linnasta. -Edellä ratsasti viisikymmentä piispan ratsumiestä täydessä -sota-asussa. Heidän perässänsä astui pyöveli elikkä teloittaja -jalan. Hän oli puettu pitkään tulipunaiseen mantteliin ja päässä -oli samankarvainen korkea huippulakki. Oikeassa kädessään kantoi -hän kirkkaaksi kiilloitettua teloituskirvestä. Teloittajan perässä -kulki kaksi hänen renkiänsä, kummallakin köysi kainalossa. Muutaman -askeleen päässä heistä käveli Lyyli, lumivalkoisiin vaatteisiin -puettuna. - -Hän oli avopäin ja hänen kauniit, tuuheat kultakutrinsa valuivat -vapaina alas hänen hartioillensa. Heleä puna rusoitti kumpaistakin -poskipäätä; muuten olivat hänen kasvonsa sangen vaaleat. Tuo hänelle -omituinen ylpeä hymy oli nytkin hänen huulillansa. Hänen käytöksensä -oli jalo ja peloton ja hän katseli rohkeasti ympärillensä. Lyylin -perässä tulivat Nokian tappelussa vangiksi otetut Hämäläiset -pitkissä valkoisissa mekoissa ja avopäin. Kullakin heistä oli köysi -kaulassa ja raskas halkotaakka seljässä, samat halkotaakat, joidenka -valmistamistoimissa Heikki edellisenä iltana oli askaroinnut. -Nämät halkotaakat olivat vanginvartijan tahdon mukaan tehdyt niin -ylenmäärin suuriksi ja painaviksi, että moni kantajista oli vähässä -vaipua kantamuksensa alle. Silminnähtävä oli, etteivät kaikki -jaksaisi kantaa niitä aina pyhän Maarian elikkä Räntämäen kirkolle -asti, jonne nyt oltiin matkalla. Useampien päästä valui jo tuskan -hiki, kun olivat ehtineet muutamia satoja askeleita eteenpäin. -- -Vangittujen Hämäläisten perässä astui arvokkain askelin, avainkimppu -vyössä, vanginvartija juhlapuvussaan. Että tieto ja tunto hänen -virkansa arvosta ja tärkeydestä täytti koko hänen sydämensä, sen -saattoi hänen ulkomuodostansakin nähdä: kulkien vankkana ja totisena -loi hän katseensa suoraan eteensä, eikä ollut huomaavinaankaan -ihmisjoukkoja, jotka seisoen tien varrella uteliaasti katselivat -saattoa. Hänen jälessänsä tuli Heikki, edeltäpäin annetun lupauksensa -mukaan suorana hänkin, mutta muuten asunsa puolesta hyvin kurjan -näköisenä, etenkin kun hän, valittaen hampaankolotusta, oli sitonut -paksun liinan kasvoillensa. Kun hän vielä lisäksi oli vetänyt vanhan -patalakkinsa alas silmille, niin olisi kenen hyvänsä ollut mahdoton -tässä asussa tuntea häntä Hatanpään rikkaaksi isännäksi. Heikki oli -kovin tuskistunut. Kävellessään loi hän levottomasti, vaikka salaa, -silmänsä molemmille puolin tietä. Mutta häntä rasittava tuska oli -enemmän hengen kuin ruumiin tuskaa. Niin kovin oli hänen mielensä -levoton ja hänen sydämensä huolestunut, että hän tuskin ensinkään -tunsikaan kipua seljässänsä. Tuo hänen perässänsä ratsastava, lähes -sata miestä vahva ratsujoukko masensi hänen mielensä ja teki kaikki -hänen toiveensa mitättömiksi, saattaen hänet epätoivon vaiheille. - -Jo ennenkuin saatto ehti siihen tienristeykseen, jossa Nousiaisten -kirkolle ja siitä pohjoisempaan kulkeva tie yhtyi linnasta Räntämäen -kirkolle vievään tiehen, oli sen kerta täytynyt pysähtyä syystä, -että muutamat Hämäläisistä halkotaakkoineen väsymyksestä vaipuivat -maahan. Väsyneiden suotiin muutamia minuuttia levähtää, jonka -jälkeen soturit, hosuen heitä aseillaan, pakoittivat heitä käymään -eteenpäin. Saaton ehdittyä mainitun tien risteykseen, tapahtui taas -samoin. Vanki-raukkojen voimat olivat kokonaan lopussa. He vannoivat -pyhästi, ett'eivät he enää jaksaneet kantaa raskaita halkotaakkoja, -vaikkapa he kohta paikalla tapettaisiinkin. Etujoukon päällikkö -antoi sentähden sen käskyn, että kaikki taakat tehtäisiin puolta -keveämmiksi; toiset puolet halkoja olivat heitettävät maantien ojaan. -Vanginvartija piti tätä käskyä julkeana loukkauksena virka-arvoansa -ja kunniaansa vastaan. Hän riiteli ja kiroili, väittäen ett'ei -yhdenkään vangin selkäluu vielä ollut taittunut, mutta hänen -väitöksiänsä ei otettu huomioon. - -Saaton siihen pysähtyessä, näki Heikki Viison merimiespukuun puettuna -seisovan maantien varrella, silmät luotuina häneen. Väkensä hän oli -jakanut kahteen osaan, asettaen yhden kummallekin puolelle tietä. -Ainoastaan vilkaisemalla katsoi Heikki Viisoon, jonka jälkeen hän -jylhästi loi silmänsä maahan, pudistaen päätänsä merkiksi, että koe -pelastaa Lyyliä nyt tässä olisi pelkkää hulluutta. Mutta Viiso olisi -tuota merkkiä saamattakin itse tajunnut asian laidan, nähdessään, -että tuossa oli lähes puolitoistasataa miestä hänen rakasta -emäntäänsä ja kasvikumppalinsa vartioitsemassa. - -Kun taakat olivat kevennetyt, lähdettiin taas matkaan ja nyt saapui -saatto enemmättä vastuksetta onnellisesti Räntämäen kirkolle. -Sinne oli määrättömän suuri joukko rahvasta kokoontunut ja joka -hetki tulvasi sinne yhä vielä kansaa lisään. Nyt samoin kuin -vihkimisjuhlassa laskettiin kirkkoon ainoastaan niin monta ihmistä, -kuin tila salli. Muiden täytyi jäädä kirkon pihalle. Piispan -ratsumiehet ylläpitivät nytkin tarkkaa järjestystä, jott'ei mitään -onnettomuutta tungoksen tähden tapahtuisi. - -Kirkon portin edustalle pysähtyi saattojoukkokin odottamaan siksi -kunnes Tuomas piispa seurueinensa läksisi kirkkoon. Päälle kahden -tunnin oli matkustus linnasta Räntämäelle kestänyt, aurinko oli -kohonnut lähelle taivaan-laen keskikohtaa, sydänpäivän aika lähestyi. -Vangeille oli tämä vartoominen melkein yhtä raskas kuin kulku -linnasta sinne, sillä heidän ei sallittu laskea halkotaakkojansa -maahan, ja ilma oli tyyni ja helteinen. Kului tunti, kuluipa -toinenkin, mutta piispa saattojoukkoinensa ei vieläkään tullut. -Aurinko paahtoi pilvettömällä taivaalla, vangit olivat nääntyä. Vasta -kahden jälkeen ilmoitti piispan kartanon pihalta kajahtava torvien -toitotus, että Hänen Ylhäisyytensä seurueinensa oli lähtenyt matkaan -kirkolle. Matka piispan kartanosta kirkkoon tapahtui asianomaisten -käydessä seuraavassa järjestyksessä: ensimmäisinä tulivat Tuomas -piispa ja Riian arkkipiispa rinnattain, viimemainittu kävellen -edellisen oikealla puolella, heidän perässänsä astuivat kalparitarien -suurmestari ja "pyhän haudan ritari", vierekkäin hekin, ja sitte -muut ritarit sekä papit ja munkit parittain. Kirkossa seisoi itse -alttarilla kaksi kullattua istuinta molempia piispoja varten, mutta -ritarien, pappien ja munkkien istuimet olivat asetetut molemmin -puolin alttariaitaa. Vasta kun piispa ja hänen seuralaisensa olivat -istuutuneet paikoillensa laskettiin vangit kirkkoon. Samoin kuin -matkalla linnasta astui teloittaja nytkin heidän edellänsä ja asettui -seisomaan vähän matkan päähän alttarista vasemmalle. - -Yksin Lyyli jäi soturein vartioitsemana toistaseksi kirkon pihalle. - -Ehdittyänsä kirkossa heitä varten määrättyyn paikkaan, laskeutuivat -vangit polvillensa, jonka jälkeen köörilaulajat lauloivat kauniin ja -voimakkaan hymnin "Miserere." - -Laulun vaiettua astui Tuomas piispan kansleri alttarin eteen ja puhui -kääntyneenä vankeihin: - -"Katsoen teidän osoittamaanne syvään katumukseen ja kallistaen -korvansa teidän kaikkeinnöyrimmille ja alamaisimmille rukouksillenne -on Hänen Ylhäisyytensä piispa Tuomas, Jumalan armosta meidän -kaikkeinkorkein hallitsijamme ja herramme, armollisimmasti suonut -teidän astua Hänen ja Hänen korkean neuvoskuntansa eteen ja käskee -teidän nyt näistä tässä läsnä olevista arvoisista papeista taikka -munkeista valitsemaan yhden, joka puhuu teidän puolestanne." - -Kun vangeille edeltäpäin oli neuvottu, mitenkä heidän oli -käyttäytyminen, vastasi yksi heistä matalalla, tuskin kuuluvalla -äänellä: "Me pyydämme Herpertti isän puhumaan meidän puolestamme." - -Kun Herpertti munkki oli suostunut ruvetaksensa heidän puoltajakseen -ja asettunut seisomaan lähelle polvistuneita, vankeja, kohotti -hän äänensä ja sanoi: "Suurvaltainen ja armollinen piispa, meidän -kaikkeinkorkein hallitsijamme ja herramme! Me kiitämme nöyrimmästi -Teitä siitä, että olette ottaneet syvän katumuksemme huomataksenne -ja kallistaneet korvanne meidän nöyrimmille rukouksillemme. Me -tunnustamme ja myönnämme niin julkealla tavalla loukanneemme -Sinun korkeaa tahtoasi ja kirkon pyhiä sääntöjä, jotta olemme -ansainneet tulla teloitetuiksi, hirtetyiksi tai polttoroviolla -poltetuiksi. Osoittaaksemme tämän tunnustuksemme totisuutta olemme -käyneet tänne hirsinuora kaulassa ja halkotaakka seljässä, tuoden -teloittajan mukanamme. Muistaen kuinka armelias Sinä aina olet ollut -köyhiä, viheliäisiä syntisiä kohtaan, jotka ovat tehneet syvän ja -sydämellisen katumuksen, rohkenemme nöyrimmässä alamaisuudessa -kääntyä puoleesi hartaalla pyynnöllä, ettäs meitä ansaitusta -kuolinrangaistuksesta vapahtaisit ja uudestaan ottaisit meitä pyhän -kristillisen ja apostolisen kirkon jäseneksi. Osoitteeksi siitä, -kuinka hartaasti ja palavasti halajamme tätä armoa, ottaisimme -täst'edes maksaaksemme kaikki kirkolle vuosittain tulevat kymmenykset -kahdenkertaisesti sekä joka toisen kaikesta metsänriistasta, olkoon -että me pyydämme lintuja, oravia, kettuja, ilveksiä taikka mitä muita -otuksia tahansa, ja siihen lisäksi vielä kolmannen osan kaikista -järvien antimista. Voi, ole meille armollinen suurvaltias ja hurskas -herra piispa!" - -Kansleri kääntyi Tuomas piispan puoleen ja, puhuttuansa hänen -kanssansa muutaman hetken matalalla äänellä, loihe hän lausumaan: -"Hänen Ylhäisyytensä Tuomas piispa on ottanut miettiäksensä -Hämäläisten armon-anomusta ja tekee täten tiettäväksi, että -hän, katsoen heidän sydämelliseen ja nöyrään katumukseensa ja -osoittaaksensa rakkauttansa Hämeen kansaan, noudattamalla tunnettua -hellyyttänsä langenneita syntisiä kohtaan, korkean valtansa nojassa -armollisimmasti suvaitsee vapauttaa heidät kuoleman rangaistuksesta, -tehden tämän sulasta kristillisestä rakkaudesta eikä ollenkaan -vankien kirkon eduksi tehtyjen lupauksien tähden, vaikka Hänen -Ylhäisyytensä nekin hyväksyy. Kuitenkin panee Hänen Ylhäisyytensä -ehdoiksi armon-annoillensa seuraavat seikat: vankien pitää -vähintänsä kolme kertaa vuosittain, nimittäin joulun, pääsiäisen -ja helluntain aikana olla saapuvilla tuomiokirkossa silloin -pidettävissä juhlamenoissa ja rukouksissa, kolme ensimmäistä vuotta -nöyrästi polvistuneina lähelle kirkon ovea; heidän pitää joka päivä -tavallisten rukousten lisäksi lukea aamulla sataviisikymmentä 'Pater -nosteria' ja illalla yhtä monta 'Ave Mariaa' sekä seitsemäntoista -kuukautta käydä jouhista tehtyyn paitaan puettuina; kotia palattuansa -pitää heidän ahkerasti neuvoa ja kehoittaa kansalaisiansa -kuuliaisuuteen ja nöyryyteen sekä harrastaa kristin-uskon leviämistä -Hämeen kansassa. Lopuksi pitää heidän myöntää, että he, jos -heitä vastaisuudessa tavattaisiin Tuomas piispalle uskottomina, -ovat ansainneet tulla tutkimuksetta ja tuomiotta polttoroviolla -poltetuiksi. -- Suostuvatko vangit näitä ehtoja tarkasti täyttämään?" - -Herpertti munkki loi silmänsä Hämäläisiin, joita halkotaakat, -heidän kovalla lattialla polvillansa ollessaan, rasittivat vielä -tuskallisemmin kuin ennen. Useimmat heistä änkkäsivät jotakin -myönnytykseksi, jonka jälkeen Herpertti munkki vastasi: "Vangit -suostuvat kaikkia näitä ehtoja vilpittömästi täyttämään ja vannovat -ollaksensa Hänen Ylhäisyydellensä Tuomas piispalle uskolliset ja -kuuliaiset kuolohon asti!" - -Tämän perästä luki kansleri synnin-anteen, jonka jälkeen papit -tupruttivat pyhää savua ja pirskuttivat vihkivettä vankeihin, joiden -nyt sallittiin laskea halkotaakat lattialle ja: riisua hirsiköyden -kaulastansa. Kuitenkin jäivät he yhä polvilleen. - -Nyt tuotiin Lyyli kirkkoon. Kalliit ja loistavat alttarikoristukset, -nuo muhkeat, kullatuilla kehyksillä varustetut pyhän Maarian -ja muiden pyhien kuvat ja alttarilla palavien vahakynttilöiden -loiste häikäisivät Lyylin silmiä niin, että hän luuli johonkuhun -tarulinnaan tulleensa. Hyvältä hajahtava pyhä savu, joka hienoina -pilvihattaroina tuprueli ylt'ympäri kirkkoa, hurmas hänen hermojansa. -Kun hän katsoi noihin alttarilla istuviin, juhla-asuun puettuihin -arvokkaan-näköisiin piispoihin ja heidän mahtavaan seurueeseensa, -valtasivat oudontapaiset kunnioituksen ja pelvon tunteet hänen -mielensä ja häntä rupesi vapisuttamaan. Kainosti loi hän silmänsä -lattiaan eikä tohtinut niitä pitkään aikaan nostaa siitä. Mutta kun -hän ne kohotti, loi hän ne polvistuneisiin kansalaisiinsa. - -Helppo oli hänen kasvoissansa pikaisesti vaihtelevista väreistä -arvata, että väkevät, ristiriitaiset tunteet kuohuivat hänen -povessansa hänen heitä katsellessansa. Hän punastui ja vaaleni -vaihdellen. Vihdoin saivat vihan tunteet säälin tunteista täydellisen -voiton. Hänen silmänsä säteilivät kiukun tulta ja hän kääntyi -ylenkatseena pois heistä. Tämä kova suuttumus karkoitti pelvon ja -ujouden Lyylin povesta; hän kohotti ruumiinsa täyteen mittaansa ja -katsoi rohkeasti tuomareihinsa. Tuo ylpeä hymy hänen huulillansa -muuttui melkein uhkaavaksi. - -Mutta kansleri puhui: "Ahkerasti on Herpertti veli opetuksilla, -sanoilla ja rukouksilla tehnyt työtä sinun hyväksesi, tyttö, -saadaksensa sinua palajamaan kirkon autuaalliseen helmaan, -mutta sinun ylpeytesi ja uppiniskaisuutesi kautta ovat kaikki -ponnistuksemme menneet hukkaan. Sinä olet siis ansainnut kuoleman, -mutta katsoen sinun nuoruuteesi on Hänen Ylhäisyytensä Tuomas piispa -päättänyt olla niin armollinen sinua kohtaan, että sallii sinun -elää, jos nyt tänä hetkenä osoitat katumusta ja lankeat polvillesi -rukoilemaan armoa." - -Kansleri oli tuskin laannut puhumasta, kun "kultainen ritari" nousi -seisaallensa ja loihe Saksan kielellä lausumaan: "Minä tarjoudun -tuon nuoren tytön puolustajaksi ja vaadin, että minua sellaisena -tunnustetaan! Aikomukseni ei ole kieltä pieksemällä monenmutkaisten -lakiverukkeiden kautta häntä puoltaa, eikä minulla siihen olekkaan -kykyä, mutta miekallani tahdon kenelle hyvänsä selvällä ja helposti -ymmärrettävällä tavalla todistaa, että hän on jalo ja arvossa -pidettävä tyttö!" - -Molemmat piispat loivat suuttuneen katseen ritariin ja kansleri -kiiruhti sanomaan: "Tämä asia on kokonaan kirkon ratkaistava; -älkää siihen sekaantuko, sillä siihen sekaantumalla vedätte kirkon -kirouksen päällenne. Varokaa itseänne kirkon arvoa loukkaamasta, -herra ritari!" - -"Minä en pyydä kirkon arvoa loukata -- kaikki pyhät varjelkoot minua -sitä tekemästä! -- mutta sanojani en syö, vaan tahdon ne todistaa -tosiksi! Tässä on hansikkaani!" Ritari heitti toisen hansikkaansa -kirkon lattialle Lyylin jalkojen eteen. - -"Ritari!" -- huudahti kansleri -- "tämä on kirkon pyhyyden -loukkaamista!" - -"Minä olen nähnyt kristittyjen ritarien itse pyhän isän paavin -läsnä ollessa heittävän hansikkaansa viattomasti syytettyjen -jalojen naisten jalkain juurelle merkiksi siitä, että tahtoivat -heidän kunniaansa puolustaa. Olenpa itsekin niin tehnyt" -- vastasi -"kultainen ritari". - -"Mutta huomatkaa, herra ritari, eroitus: ne olivat kristityitä -naisia, mutta tämä on pakana, johon tavalliset kristilliset -lainsäännöt eivät ulotu! Pannan uhalla käsken teitä visusti istumaan -paikallanne!" - -Kun kansleri mainitsi pannasanan, teki ritari hämmästyneenä -ristinmerkin rinnallensa eikä enää uskaltanut sanaakaan hiiskua. -Kääntyneenä Lyyliin sanoi kansleri käskevällä äänellä: "Lankea -polvillesi, tyttö, ja rukoile anteeksi!" - -"Sitä en tee! Siinä on enemmän kuin kylliksi kostoa, teille ja häpeää -meille, että nuo kurjat tuossa ovat nöyrtyneet orjiksi! Vaikka olen -nainen, älköön Hämäläisten kunnia ja hyvä maine minun kauttani tulko -häväistyksi!" -- vastasi Lyyli vahvalla ja vakavalla äänellä. - -Pappien ja munkkien rivissä kuului kova suuttumuksen ja harmin -synnyttämä mutina ja yksi viimemainituista huudahti: "Polttoroviolle!" - -"Vielä viimeisen kerran kysyn sinulta, tyttö: Tahdotko nöyrästi -rukoilla anteeksi ja katuvaisna palata pyhän kirkon helmaan vai etkö -tahdo?" -- kysyi kansleri. - -"Olenhan jo sanonut, ett'en teiltä konsanaan rupea pyytämään -anteeksi, ja sen teidän pitäisi ennakolta tietämän, että teidän -kurjia jumalianne ja niiden kuvia vihaan ja _halveksin_! Liuksialan -Lyyli ei nöyrry enonsa murhaajille -- se olkoon kerrassaan sanottu!" - -Papeissa ja munkeissa yltyi suuttumus korkeimmillensa ja he huusivat -ääneen: "Polttolavalle!" - -"Mitä on tehtävä, Teidän ylhäisyytenne?" -- kysyi kansleri kääntyen -Tuomas piispaan. - -Selvästi näkyi piispasta, että hän oli tuskistunut. Pyyhkien -hikeä otsaltansa nousi hän seisaallensa ja vastasi: "Häntä on -mahdoton pelastaa. Hän on itse julistanut kuolemantuomionsa. Mutta -koska tänäpänä kerran olen ruvennut armoa jakamaan, tahdon sitä -työtä vieläkin jatkaa. Minä en salli hänen kuolla hirmukuolemaa -polttoroviolla, vaan jätän hänet teloittajan käsiin." - -Kun Tuomas piispa oli julistanut tämä tuomion, syntyi ankara hälinä -lähellä kirkon ovea. Eräs korkeavartaloinen mies tallasi pyrkiessään -ovesta ulos muutamia henkilöitä allensa, toiset hän töyttäsi syrjään. -Tämä mies oli Hatanpään Heikki. - -Tullen kirkon vastakkaiselta sivulta seurasi häntä pian jälessä -eräs toinen mies, joka yhtäläisellä kiiruulla pyrki kirkosta ulos. -Viimemainittu oli Hieraniemen Paavo, joka kaiken yön oli harhaillut -linnan ympäristöllä, miettien mitä hänen oli tekeminen toiveittensa -toteuttamiseksi, keksimättä tarkoituksenmukaista keinoa. Kun hän -aamulla ensimmäisten joukossa oli astunut kirkkoon, oli hän ollut -yhtä neuvoton kuin edellisenä iltana. Yksi asia oli kuitenkin yön -kuluessa käynyt hänelle entistä selvemmäksi: että hän oli kovin kurja -ja onneton mies. - - * * * * * - -Vähän matkan päässä kirkon portista tapasi Heikki Viison ja hänen -Hämäläisensä, jotka välttääksensä huomiota olivat sekaantuneet -edestakaisin tulvaavan rahvaan joukkoon. Useimmat heistä muuten -olivatkin valhepukuihin puettuina. Heikki kertoi lyhyeltä Viisolle, -mitä Lyylille kirkossa oli tapahtunut ja että hän äsken oli tuomittu -teilattavaksi. Heikki lopetti kertomuksensa seuraavilla sanoilla: -"Vaikkapa näyttäisi aivan mahdottomalta, pitää meidän kuitenkin -koettaa pelastaa häntä! Oletko valmis taisteluun ja kuoloon?" - -"Olen!" -- vastasi Viiso, lisäten: "Eikä kuolo nuoren emäntäni, -edestä ollenkaan tunnukaan katkeralta. Mieluisammin tahdon kaatua -taistellessani hänen pelastuksensa puolesta, kuin elää jonkun toisen -käskettävänä." - -Kirkas kyynel vieri uskollisen palvelijan ja kasvinkumppalin silmistä -hänen näitä sanoja sanoessansa. - -"Toimeen siis!" -- huudahti Heikki. - -"Niin toimeen! Kohta lähden etäämpänä seisovia miehiämme kutsumaan -tänne. Tuota pientä kumpua tuolla he käyttävät teloituspaikkana." - -"Puolimatkaan sinne me asetumme" -- sanoi Heikki. - - * * * * * - -Tuomas piispan julistamat tuomiot pantiin tavallisesti viipymättä -toimeen. Niinpä nytkin. Hämäläiset olivat töin tuskin ehtineet -määräpaikallensa, kuin jo kuoloon tuomittua lähdettiin saattamaan -teilauspaikalle, joka oli vähän matkan päässä Maarian kirkolta, -Turusta tullen. Hänen Ylhäisyytensä piispa ja muut ylimykset eivät -ottaneet osaa tähän saattoon, mutta rahvas riensi joukottain äsken -mainittua kumpua kohti. Saapuvilla oleva sotajoukko seurasi myöskin -kuolemaan tuomittua tällä hänen viimeisellä matkallansa samassa -järjestyksessä kuin linnasta lähtiessä. - -Harvoin on kukaan milloinkaan mahdottomampaan yritykseen ryhtynyt -kuin Hatanpään Heikki ja Viiso tällä kertaa. Mutta vaikuttavana syynä -ja elähyttävänä voimana heidän päätökseensä oli epätoivoon joutunut -rakkaus, josta tiedetään, että se toisinaan yrittää mahdottomiakin. -Saatto oli ehtinyt puolimatkaan, jossa tie teki polven. - -Siihen olivat Hämäläiset kokoontuneet Niin tiheissä riveissä seisoi -rahvas molemmin puolin tietä, että tien syrjältä oli melkein mahdoton -nähdä Lyyliä, joka vakaana ja pelottomana astui tätä viimeistä -matkaansa. Sydämessään oli hän tehnyt vankan päätöksen, ett'eivät -hänen vihollisensa hänestä saisi kerskata, että heidän oli onnistunut -häntä nöyryyttää. - -Äkkiä kaikui raikas huuto. Sillä antoi Heikki liittolaisillensa -merkin rynnäkköön. Äärettömällä raivolla riensivät Hämäläiset -pelastamistoimeensa. - -Mutta niinkuin edeltäpäin oli helppo arvata, ei tullut menestys -heidän hankkeensa osaksi. Kristittyjen soturien etujoukko saarsi -Lyylin sill'aikaa kun jälkijoukko kävi taisteluun käsiksi, lyöden -mäsäksi kaikki mitä eteen sattui. Tässä äärettömässä tungoksessa oli -mahdoton selvään selittää kuka oli vihollinen, kuka ei. Jokaista -pakomatkalla myöhästynyttä pidettiin vihollisena, ja he saivat -surmansa. - -Mutta ainoastaan muutamiksi hetkiksi oli teloittaja pysähtynyt. -Huomattuansa että kuolemaan tuomittu oli ratsumiesten saartamana, -käski hän saaton joutua eteenpäin. Näin jatkettiin matkaa -teloituspaikalle tappelun yhä kestäessä. - -Jättiläisvoimallansa kukistaessaan kaikki viholliset, jotka joutuivat -hänen tiellensä, tapasi Heikki yht'äkkiä Paavon, joka sinä hetkenä -oli enemmän mielipuolen kuin täydellä järjellä varustetun ihmisen -näköinen. Vihan vimmassa taisteli hänkin Tuomas piispan väkeä vastaan. - -Nähdessään Heikin, huusi Paavo: "Vältä minua Heikki! Meillä ei nyt -tässä ole aikaa jatkaa keskinäistä riitaamme! Pelasta, voi pelasta -Lyyli, jos voit!" Pian sen jälkeen kuului kummulta sata-ääninen -valitushuuto. Tuhmasta uteliaisuudesta oli rahvas tulvannut sinne -teloittamista katsomaan. Mutta kun Lyylin kaunis pää verisine -hapsineen kierähti alas mestaustukilta, muuttui tämä uteliaisuus -kauhuksi, joka pusersi tuskanhuudon jokaisen huulilta. - -Hämäläiset kuulivat hämmästyneinä tämän huudon ja ne heistä, jotka -eivät olleet taistelussa kaatuneet, kätkivät itsensä, salaten -aseensa, väkijoukkoon. - - * * * * * - -Illalla samana päivänä istuivat Riian arkkipiispa ja Tuomas -piispa viimemainitun yksityisessä rukoushuoneessa, keskustellen -pohjoismaiden katoolista kirkkoa koskevista asioista. - -"Onnittelen teitä, arvoisa veljeni" -- sanoi arkkipiispa "tämän nyt -poistuneen vaaran ja sitä seuraavan voiton johdosta! Suomen kirkko on -nyt maallikkojen avuttakin säilyvä, ja voittoisalta ja toivorikkaalta -näyttää sen tulevaisuus. Kaikissa tapauksissa on avun pyytäminen -Ruotsin kuninkaalta pidettävä viimeisenä keinona." - -"Niin on. Minä puolestani en milloinkaan suostuisi alentamaan kirkon -arvoa siihen määrään, että ylpeältä maallikolta anoisin apua. Pyhän -isän, paavin käskyä tottelen, -- en kenenkään toisen!" -- säesti -Tuomas piispa. - -"Sellaiset mielipiteet ovat teille kunniaksi, arvoisa veljeni! Ne -ovat muuten minunkin mielipiteeni. Yksi lammashuone, yksi paimen. -Tämä on tunnussana, jonka toteuttamiseksi kumpikin meistä tehköön -työtä. Kuuliaisuus, ehdoton kuuliaisuus kirkolle ja sen paimenille -on ihmisten suurin ja jaloin hyvä avu. Jota täydellisemmäksi tämä -kuuliaisuus kasvaa, sitä onnellisemmaksi tulee ihmiskunta ja sitä -likemmäksi se lähestyy kaikkivaltiaan Luojan sille määräämää -tarkoitusperää. Maallikkojen tulee totella kirkon antamia käskyjä -ihan ehdottomasti, ollenkaan kysymättä taikka tietämättä miksi ja -minkätähden. Taikka olisiko heidän tarvis tietää muuta kuin sen, että -heidän välttämättömästi _täytyy_ totella? Ei, ei -- muuta heidän -ei tarvitse tietää! Tietävätkö lampaat laumassa, miksikä heidän -paimenensa kulloinkin ajaa heidät sille taikka sille laitumelle? -Kaikki tottelemattomuus kirkkoa vastaan on kovuudella ja säälimättä -rangaistava, niinkuin Jumalaa ja hänen poikaansa Kristusta vastaan -tehty rikos. Minusta te olette melkein liiaksi lempeämielinen noita -Hämäläisiä kohtaan. Tokko tällainen sääliväisyys on hyödyksi? Eikö se -pikemmin lie vahingoksi?" - -"Sääli ei ole ollut minun asiani, sen tiedätte korkeasti -kunnioitettava veljeni. Päinvastoin olen ollut ehkä liiankin -ankara ja kiivas. Mutta minä olen vanha nyt, enkä tahtoisi -viimeisiä askeleitani verellä tahratuiksi. Sitä paitsi olen tullut -siihen vakuutukseen, että sopivassa tilassa käytetty hellyys ja -armahtavaisuus vaikuttaa noihin uppiniskaisiin hämäläisiin enemmän -kuin kovuus ja pakko." - -"Saattaneehan niin olla. Tunnettehan sen asian paremmin kuin minä, -hurskas veljeni. Mutta kyllä sitä vähäisen epäilen niiden kokeiden -nojassa, joita olen tehnyt omassa hiippakunnassani. Oliko teillä joku -erityinen syy sääliä tuota nuorta Hämäläis-tyttöä? Minusta ainakin -näytti siltä." - -Tuskallinen liike kuvautui Tuomas piispan kasvoissa ja hänen muotonsa -muuttui kovin surulliseksi kun hän vastasi: "Olipa niinkin. Minä -olen hänen vanhempansa kääntänyt ja kastanut kristinuskoon. Tuntuipa -melkein siltä kuin, olisin oman lapseni tuominnut kuolemaan. Mutta -minä olen, niinkuin jo äsken huomautin, vanha nyt ja sydämeni heltyy -niin vähästä. Tuskin enää kelpaankaan tätä myrskyistä hiippakuntaa -hoitamaan. Olenkin aikonut pian vetäytyä rauhaan johonkuhun -luostariin. Maailman melskeet tuntuvat minusta jo rasittavilta!" -- -lausui Tuomas piispa. - -"Mitä kuulen!" -- huudahti Riian arkkipiispa. "Se ei käy laatuun, -että te heittäisitte valtikan voimakkaasta kädestänne. Ei millään -ehdolla! Mutta siitä puhukaamme illempana enemmän. Nyt menen -valmistautumaan matkaan, sillä huomisaamuna varhain pitää minun -lähteä." - -Arkkipiispa läksi huoneesta ulos. Jäätyänsä yksin, heittäytyi Tuomas -piispa polvillensa alttarin eteen ja rukoili kädet ristissä hartaasti -korkealla äänellä: "Voi sinä kaikkein armollisin maailman Vapahtaja -ja sinä taivahinen, pyhä Neitsyt! Sydämeni on särjetty tänä hetkenä. -Minun pitäisi kiittää teitä saadusta voitostani, nöyrimmästi kiittää -teitä siitä, että olette auttaneet minua vihollisiani kukistamaan ja -masentamaan maahan. Mutta minä en jaksa sitä tehdä, sillä syntini -ahdistavat niin ylen raskaina omaatuntoani. Enkö ole viekkaudella -käyttänyt pyhän isän nimeä omien tarkoitusteni saavuttamiseksi -ja kutsunut omatekemääni, vääristetyllä sinetillä varustettua -kirjoitustani pullaksi! Armollinen taivas! Annatko milloinkaan -minulle anteeksi tämän hirveän rikokseni? Sinä kaikkinäkevä Jumala -kyllä tiedät, että tuon tein pyhän kirkon hyödyksi, mutta rikos -oli kuitenkin niin suuri, että kuolontuska valtaa mieleni sitä -ajatellessani! Ja enkö minä himosta hehkuvilla silmillä ole katsellut -sitä naista, jonka tyttären tänäpänä tuomitsin kuolemaan? Enkö!" -Tuomas piispa vaikeni yht'äkkiä ja heittäytyi säikähtyneenä syrjään, -havaittuaan että eräs silmittömästi hurjistunut mies pitkä puukko -kädessä seisoi hänen takanansa. Hatanpään Heikki oli kenenkään -huomaamatta hiipinyt rukoushuoneeseen. - -"Mikä on aikomuksesi? Mitä tahdot minulta, nuori mies!" -- huudahti -piispa. - -"Tahdon kostaa morsiameni, jonka tänäpänä mestautit, ja tahdonpa -lisäksi kostaa sinulle kaikkein niiden kansalaisten! puolesta, jotka -sinun toimiesi kautta ovat menneet Manalaan, vieläpä niidenkin -puolesta, joita tänäpänä heidän omaksi häpeäksensä säästit!" -- -huudahti Heikki ja nosti puukkonsa iskeäksensä. - -Mutta samalla lensi peitsi halki huoneen, ja Heikki vaipui verihinsä, -rinta puhkaistuna. Pyhän haudan ritari ja Hieraniemen Paavo olivat -astuneet huoneeseen. - -Tuomas piispa osoitti kädellänsä kaatunutta ja lausui juhlallisella -äänellä: - -"Nyt on pakanuuden pylväs Hämeessä särkynyt! Kuitenkin -- jalo, -uskollinen ja uhraavainen hän oli! Hän olisi todellakin ansainnut -onnellisemman kuoleman! Hyvä Jumalani, miks'ei hän taistellut Sinun -asiasi puolesta?" - -"Satuin tulemaan hyvään aikaan teitä pelastamaan" -- puhui ritari -suuttuneen äänellä. "No, se hyvä työ saattoi tulla lisäksi niihin -monihin, joita olen tehnyt teille, te kiittämättömät! Nyt saan -lopuksi sanoa Teidän Ylhäisyydellenne jäähyväiseni. Minä en enää -viihdy tässä kurjassa maassa, jossa jaloja, viattomia naisia -teilataan. Tämä mies tässä on tarjoutunut minulle matkakumppaliksi. -Hänkään ei enää jaksa elää siinä maassa, jossa hänen lemmittynsä -joutui julman kuolon omaksi. Hän pyrkii nyt pyhälle maalle, -Vapahtajan haudalle, sovittamaan kalvavaa omaatuntoansa ja -rukoilemaan tuon onnettoman neidon kuolemattoman sielun puolesta. -Jääkää hyvästi, herra piispa!" - -Tuomas piispa oli syvästi liikutettuna. Tuo äkkiarvaamaton -hengenvaara ja yhtä äkkiarvaamaton pelastus olivat valtaavasti -vaikuttaneet hänen mieleensä. - -"Ottakaa minutkin matkatoveriksenne, herra ritari!" huudahti hän. -"Minäkin matkustan pyhän isän luoksi Roomaan ja sieltä Vapahtajan -pyhälle haudalle sovittamaan tehdyt pahat tekoni ja yhdistämään -rukoukseni tuon murehtivan miehen rukouksiin! Minä en jaksa kauvemmin -kantaa piispan hiippaa!" - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa, by -Evald Ferdinand Jahnsson - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HATANPÄÄN HEIKKI JA HÄNEN *** - -***** This file should be named 50756-8.txt or 50756-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/7/5/50756/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/50756-8.zip b/old/50756-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 4453405..0000000 --- a/old/50756-8.zip +++ /dev/null |