diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50749-8.txt | 3698 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50749-8.zip | bin | 64038 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3698 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..ecd9d9b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50749 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50749) diff --git a/old/50749-8.txt b/old/50749-8.txt deleted file mode 100644 index 9ac3fdf..0000000 --- a/old/50749-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3698 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kulmuja II, by Väinö Kataja - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Kulmuja II - Kuvia elämän varrelta - -Author: Väinö Kataja - -Release Date: December 23, 2015 [EBook #50749] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KULMUJA II *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -KULMUJA II - -Kuvia elämän varrelta - - -Kirj. - -VÄINÖ KATAJA - - - - - -Hämeenlinna, -Boman ja Karlsson, -1903. - - - - - - -SISÄLLYS: - - Lukijalle. - Maailmalta takaisin. - Syksyinen unelma. - Suuri sielu. - Hallaa pelätessä. - Kuva niityltä. - Karjanäyttelyssä. - Eräs reipas nainen. - Eräs sonniyhdistys. - Mustan Pekan tuvassa. - Unohtunut rakkauteni. - Kaiholaamme. - Erika. - - - - - - -LUKIJALLE - - -Tämä on kuva omasta elämästäni, tarina, jonka tahtoisin kertoa... - -Sillä kohta kai loppunevat nämä ilottomat iltani, kohta yöni aamuksi -valkenee, ja kohta kai laulanevat linnut väsyneelle ystävälleen. Siksi -tahtoisin kertoa ennen levolle menoa ja muistella hallan tuhotöitä -syyskuun raikkaana aamuna. - -Kaksi on minulla peltoa, joita viljellessä ikäni on huvennut ja voimani -vähentynyt. - -Ja halla on viljan vienyt kummastakin. - -Toinen peltoni on vankan vaaran kupeella, etelän rinteellä. Siihen -näkyy kaukainen, siintävä etelän taivas, lämpimän auerta ja -silkkipilviä poutaisina kesäiltoina. Kuokkien kivikkoon peltoni -valmistin ja kasasin kivet roukkioiksi. Hauskaa on ollut sitä viljellä. -Riemu raikui ilmassa kevätiltoina, kun käen kukkuessa siihen siementä -heitin, ja hauskasti päivä paistoi, kun sirppineni leikkuuseen läksin. -Teräistä viljaa siitä olen saanut, ja suuri on iloni ollut talvelle -lähtiessä. Ikävöiden aina touon aikaa varroin ja toivoen taas sirppini -teroitin, kun elokuun hauskat hämyt Pohjolani päiviä lyhensivät. -Vaanihan halla vaaran takana, teroitti veistään ja pani pakkaseksi, -mutta jätti koskematta peltoni, ja hyisen hyhmänsä vaaran taakse. - -Niin hauskasti kuluivat eloni päivät ja talvetkin lyhyiltä tuntuivat. -Rakas, oma peltoni! Ei hukkaan valunut otsani hiki enkä talven tullen -nälkää nähnyt. Sain palkan vaivoistani ja hauskoja muistoja -työstäni ... - -Toinen peltoni on rinnassani, syvällä sydämen kammiossa. Sitäkin peltoa -viljelin yhtä rintaa vaarapeltoni kanssa... - -Nyt on halla vienyt viljan kummastakin. - -Kun piti syyskuisen päivän oleman niin jäisen jäykkä, niin synkkä ja -sydämetön, että molemmat otti! - -Yksin sinne vaarapeltoni laitaan kävin, kun muut vielä nukkuivat... - -Huurre tarttuu kenkien ilttiin ja piennarheinä välkkyy kuin hopea. -Kylmän kalseana kohoo aurinko sen vaaran takaa, jonka laidassa peltoni -on. Varhainen on aamu, tuuleton ja totinen. Halla on päässyt -liikkeelle. Se on hiipinyt yöllä tuolta suolta, vaaran takaa, kulkenut -yöllä ihmisten nukkuessa ja päivän noustessa rynnännyt vainiolle. -Helppohan sen on kukistaa viljaa, joka odotti vielä muutamia lämpöisiä -päiviä... - -Ja halla henkii vieläkin. Peltoni tähkissä kimaltelevat jäiset hilseet -kuin timantit, kylmän käsi kopeloi joka tähkää ja ottaa viimeisenkin -elon kipinän. Ja kun päivä nousee näyttää kuin itkisi peltoni, niinkuin -kyynelissään kylpisi... - -Ja iltapäivällä keijuu terä jo tyhjänä ja laihana ja sade huuhtoo -lopunkin voimaa pois. Olki siinä vielä on pystyssä, mutta siikaset ovat -sitkeät kuin nahkanauha ja terä veltto ja veretön... - -Siinä se meni talven toivo! - -Ja iltaa ennen vei halla toivoni myös sydämeni pellosta, kun rakkain -unelmani, sinisilmäinen lemmittyni kuoli pois... kuoli pois niinkuin -hallan käsissä verevä peltonikin... Jäin yksin nälkään ja lemmettä... - -Vieläkö toivoisin? - -Vieläkö viljelisin vaarapeltoani? Alkaisin ahdistaa tuota routaista -suota, jossa halla iän kaiken on asunut. Hakisin sen kylmät komerot -päivän valoon, että halla muille muuttaisi ja jättäisirauhaan -peltoni... - -Mutta millä tyyntyisi sydänparkani, millä mieleni asettuisi? - -Uskaltaisinko toivoa, että vielä löytäisin ystäviä, jotka säälien -muistelisivat molempia peltojani, että vielä kerran "kulmuileisin"? - -Mitä Sinä arvelet ystäväni? - -Ylitornio, syyskuussa 1902. - -_Väinö Kataja_. - - - - -MAAILMALTA TAKAISIN - - - "Sydämen sain särjetyn vaan hältä - palkaks toiveitteni raukeevain." - - _K. Kramsu_. - - -I - -Pekka oli kääntynyt takaisin. Hän sanoi syyksi useampia kiireellisiä -asioita, jätti hyvästi ja erosi meistä syrjäkadulle. - -Me jatkoimme matkaa kahden. - -Sähkövalo valaisi katuja, jotka nyt olivat melkein autioina. Joku -kulkija tuli silloin tällöin vastaamme. - -Käytävä oli kuiva ja sileä, ilma tyyni ja lämmin. Syyskuun ilta tuntui -kuin kesäillalta. - -Sanoisinko? Uskaltaisinko? - -Sydän löi rajusti rinnassa, ruumis vapisi, pyörrytti ja hurjistutti. - -Mutta jos hän nauraa tunteilleni? Hän on varmaan saanut kuulla -tämäntapaisia tunnustuksia ennenkin... - -Uskaltaisinko? - -Mitä riehut, sydänraukkani, tuskissasi valitat ja voihkit! Tyydy -entiseen, autioon yksinäisyyteesi, kärsi yksin ja ole kaikkea vailla! - -Mutta se ei tyynny, sen lyönnit taajenevat, käyvät yhä rajummiksi, ja -olen kuulevinani sen valittavan kiljunnan. - -Mutta jos hän on jo ennen antanut lupauksensa, vannonut valansa ja elää -nyt onnellista elämää? - -Minun täytyy ottaa vastaan sekin lyönti. Ja vaikka minä en enää kestä -sitä, otan minä sen sittenkin. Minun sydämeni ei ole kuin muiden. Se on -niin monesti kärsinyt, sitä on niin paljon piesty, ettei se enää tunne -vastuksien suuruutta. - -Miksi siis epäilisin? - -"Te olette niin harvasanainen tänä iltana", sanoi hän. - -Heräsin haaveistani ja virkoin: - -"Niin, niin. Suokaa anteeksi. Olen niin hajamielinen. Te matkustatte -pian?" - -"Tällä viikolla. Lääkärin määräyksen mukaan minun pitää jo lopulla tätä -kuuta olla Sveitsissä." - -"Lienee hauska matkustaa, nähdä outoja maita ja outoja kansoja! Se on -ollut minunkin suurin heikkouteni, että aina olen halunnut nähdä -vieraita maita." - -"Sitä ei voi sanoa heikkoudeksi. Se on kunkin luonnollinen halu, jota -eri ihmiset tuntevat eri tavalla. Minä puolestani en enää tahtoisi -kotinurkilta siirtyä. Kun lisäksi tiedän, minkätähden nyt matkustan, -tuntuu eroni kovin katkeralta. Mielelläni jäisin tänne talveksi. Talvi -on kuitenkin sanomattoman hauska täällä: palttinanvalkoinen lumi, -pimeinä iltoina revontulet, ja ennen kaikkea pakkashanki-aamut -kevättalvella. Kyllä täällä sentään on ihanaakin täällä Pohjolassa." - -"Niin, ja huurteinen metsä kuutamoyönä, kun tie vie laaksosta mäelle ja -viitoitetun järven poikki omaan kotiin vuoren kupeelle. Kulkunen -helisee, tiuku pauhaa, lumi narisee. Hevonen on hyvä ja menevä, sen -harja hulmuaa korkean luokin alla, ja pelästyen menoa lentää paleleva -riekko yli tien." - -"Niin juuri! Voi, voi, kyllä se sentään olisi hauskaa. Muistan minä -semmoisen kuutamoyön." - -"Minä olen aina rakastanut semmoista yötä ja semmoista matkaa. Minusta -tuntuu siltä, että semmoisen yön puhtauden pitäisi vaikuttaa -tenhovoimallaan sinnekin, mihin rakkaus ei ennen ole tietänsä -löytänyt... Kuinka minä poikasena kerran sepitin tarinan kahdesta -onnellisesta nuoresta, jotka tuommoisena kuutamoyönä matkustivat halki -synkän salon, poikki monen järven, yli vuorten ja mäkien sen pienen -järven rannalle, jossa oli heidän oma punainen kotinsa pitkäin petäjäin -keskellä." - -"Niinkö? Ja kuinka kävi?" - -"Mistä he tulivat, sitä en tiennyt, enkä tuntenut heidän elämäänsä. Ja -kuinka heidän kävi, sitä en ajatellut. Se oli nuorukaisen tunteen luoma -kuva siitä, mitä itse ajatteli ja tunsi." - -"Mutta se oli kaunis ajatus. Miksette ole sille kehittänyt suurempaa -muotoa?" - -"Minä en kykene." - -"Sitä minä en usko. Joka kerran tuntee niin kuin te tunnette, luonnon -ovet aina avoinna, sininen taivas pään päällä ja lämmin rakkaus -maahansa... miksei se kykenisi?" - -"Niin on, etten kykene." - -"Mutta sanomalehtimiehenä te olette etevä!" - -"Se on aivan eri ala. Eihän se minua miellytä ollenkaan. Sillä alalla -en olekaan muutoin kuin leivän tähden." - -Minä en huomannut, että olimme kulkeneet ohi hänen kotinsa, tulleet -takaisin, ja pian taas olimme hänen kotinsa kohdalla. - -Enkä vieläkään ollut sitä hänelle sanonut. - -Mutta nyt sen piti tapahtua. - -Ja kummallisen levollisesti minä sain sen sanotuksi, muutamin lyhyin -sanoin... - -Näin hänen kasvonsa ja siniset sielukkaat silmänsä. Vaalea palmikko -riippui rennosti yli olkapään, ja sinisestä silkkinauhasta, jolla se -oli silmukkaan solmittu, tuoksui ranskalainen hajuvesi... - -Palmikko kiepsahti olan taakse, silmiin ilmausi omituinen hehku, ja -poskille levisi puna. - -Minä seisoin kuin jäätyneenä, kuulin hänen puhuvan, kehoittavan vielä -pyrkimään. - -Sitten, sitten. Sitten vasta! - -Se erämaa, jonka laitaan olin lapsena jätetty, se oli taivallettu vasta -puoliväliin. Pääsisinkö koskaan tuonne maannenään, jonka korkeat kuuset -kaukaa häämöittivät? - -Pääsisinkö? - - * * * * * - -Asuntoni on siisti ja valoisa, ja minä olen alkanut tätä huonetta -rakastaa kuin kotiani. Mutta tähän huoneeseen eivät ulotukaan muistot -siltä onnettomalta ajalta, jolloin humalassa palasin öisin pahoilta -teiltäni. - -Tämä asuntoni ei tiedä kertoa muusta kuin yksinäisen miehen töistä ja -kuluttavasta ikävästä. - -Ja kun olen virittänyt tulen, istun tälle tutulle tuolilleni ja alan -ajatuksissa vaeltaa läpi kaikki ne hetket, joina olen hänen seurassaan -ollut... Ilta illalta, kerta kerralta, kunnes olen tämän illan -tapahtumassa. - -Pekka, toverini, oli arvannut salaiset ajatukseni. Hän oli aina -hommannut niin, että "sattumalta" osuimme yhtaikaa Pekan kotiin, jossa -hänen ystävällinen äitinsä ja herttainen sisarensa kohtelivat minua -kuin perheen jäsentä. - -Kuinka tarkkaan muistan sen viimekesäisen illan, jolloin hänet ensi -kerran tapasin. - -"Herra Urho Petäjävaara ja neiti Alice Mäki", esitteli Pekka. - -Hänen kätensä oli sievä ja lämmin ja pukunsa kaikkein uusinta ja -hienointa. - -"Petäjävaara... sepä on vankka nimi, vankka niinkuin te itsekin", sanoi -hän sitten illemmalla, kun olimme tutustuneet. - -Tarkastelin häntä koko illan. Hänessä oli kuva ensi lempeni ihanteesta, -ja tunsin mieleni rauhan olevan poissa... - -Alkukesästä tapasin hänet usein Pekan kotona, kävelypaikoilla kaupungin -puistossa; välisti kuulin hänen käyneen purjehtimassa Pekan ja hänen -sisarensa kanssa kaukana merellä. Kerran he tahtoivat minuakin -mukaansa, mutta minä kieltäysin. - -Näytti siltä kuin alkaisi tuulla, ja meri kävi jo vaahtopäinä. - -"Oletteko arka? Pelkäättekö?" - -"En. Mutta olen huono merimies, maalla on vakaisempaa. Jättäkää tekin -retkenne huomiseen." - -Sillä kertaa he eivät menneet, ja varma hukkuminen heidät olisikin -silloin kohdannut. Sillä tuuli kiihtyi hirmumyrskyksi. - -Kun seuraavan kerran kohtasin hänet Pekan kotona, sanoi hän: - -"Te näyttekin olevan ilmantietäjä. Varmaan olisimme hukkuneet kaikki, -jos silloin läksimme purjehtimaan." - -Hän oli muuttanut maalle ja palasi sieltä vasta syyskuun alussa. - -Minun päiväni olivat pitkän pitkiä ja ikäviä. Sillä Pekkakin oli saanut -virkalomaa ja mennyt hänkin jaloittelemaan kauas sydänmaalle. - -Minun piti vain olla pirteänä, keksiä hauskaa ja helposti sulavaa -lukemista "Väinämöiseen", jonka aputoimittaja olin. Kesäisin täytyi -minun hoitaa lehteä yksin. - -Ikävinä hetkinä kirjoittelin lyhyitä juttuja novelliosastoon, kyhäsin -kokoon luonnonkuvauksia syntymäkotini ympäristöltä ja välisti päästin -näkyviin alakuloisen mieleni synkän pohjan. Nuo pienet palat herättivät -lukijoissa huomiota. Sanottiin, että niissä oli tunnetta ja ääretöntä -tuskaa, alakuloista riemua ja epätoivoisen valituksia. Muuan pieni -palanen, jonka nimi oli "Syksyinen mieleni", kavalsi minut. Usea oli -luullut huomanneensa, että olin hurjasti, onnettomasti, toivottomasti -rakastunut. - -Syyskuun alussa saapuivat kaikki maalta. Koulut avattiin, ja tuntui -kuin raitis tunturituuli olisi puhaltanut ikävään kaupunkiin ja ne, -jotka palasivat jokien ja järvien rannoilta, olisivat muassaan tuoneet -uutta elämän intoa ja kauniita ajatuksia. - -Pekka toi ensimäiset terveiset. Hän oli ahavoittunut ja loisti ilosta -ja hyvinvoinnista. Parta oli ollut ajamatta koko kesän ja tukka venyi -pitkänä. - -Muutamassa minuutissa hän teki selkoa kesän kulusta. Hauskaa oli ollut. -Neiti Mäki oli ollut vallan ihastunut luontoon. - -"Mutta sinne sydänmaankin pitäjääseen ne osasivat", sanoi hän. - -"Kutka ne?" - -"Kosijat tietysti. Enkö sinulle kertonut, että sisareni ja neiti Mäki -asuivat samassa talossa tai oikeammin mökissä?" - -"Sanoit, sanoit -- --" - -"No niin. Hänellehän niitä ilmausi kosijoita, hyviä ja huonoja. Raha se -on poikaa. Mutta miksi sinä kalpenet? Ja kuinka sinä olet veltto!" - -"Elähän huoli, minua väsyttää vain." - -"Niin, niin, kyllä minä ymmärrän. Elä huoli! Kaikki kosijat saivat -mennä samoja polkuja takaisin, joita olivat tulleetkin. Mutta enhän -muista sanoakaan sinulle! Neiti Mäki on koko kesän lukenut -'Väinämöistä'. Mitä siitä arvelet? Minulla on omat ajatukseni. Seiso -kannallasi! Olethan sinä pitkä ja pulska nuori mies..." - -"Heitä helkkarissa!" - -"Ja neiti Mäki on kai omituinen yhdessä niinkuin toisessakin. Eikö -sekin ole kummallista, että hän luulee kaikkien häntä rakastelevan -rahojen takia?" - -Pekka puhui sitten puuta heinää ja kutsui minut kotiinsa tuliaisille. - -Me istuimme salissa. Kahvipöytä oli katettu, ja kukin kertoi muistojaan -maalta. - -Silloin kuulin sisaren menevän eteiseen, jonka kello kilisi. - -Sieltä alkoi kuulua vilkasta puhelua ja naurua. Mutta samalla erotin, -että sisar sanoi surullisella äänellä: "Kuinka ikävää, kuinka -surullista!" Se oli hän. "Kas, täälläpä teidät tapaankin! Monet -tuhannet kiitokset sievistä novelleistanne. 'Väinämöinen' on Hannalla -ja minulla ollut ainoana kirjallisuutena siellä maalla." - -Kumarsin, hämmästyin ja sopersin jotakin. - -"Täällä on varmaan ollut ikävää?" kysyi hän, ja minä olin huomaavinani, -että hänen äänessään oli osanottavaisuutta ja ikäänkuin lohdutusta. - -"Hyvin kuivaa ja yksitoikkoista." - -Siitä sitten jatkui keskustelua. Hänkin kertoi kesäisiä muistojaan ja -välisti Hannan kanssa nauroi niille vehkeille, joita he siellä maalla -olivat tehneet. Mutta enimmin hän oli innostunut luontoon. - -"En minä ikinä olisi uskonut, että Suomen kesä voisi olla niin ihana. -Menneen kesän vietin Florensissa, mutta minulla ei ole sieltä -hauskempia muistoja kuin tuolta sydänmaaltakaan." - -"Mutta viettäisittepä kesää minun syntymäseudullani, sitten vasta -oppisitte oikein nauttimaan kesäyöstä ja suurenmoisesta luonnosta. -Mahtava leveä joki, joka koskisena laskee tuntureilta, korkeiden -vuorien välistä luikerrellen; viheriäiset louhikkosaaret, ja -kallioisilla rannoilla pitkää petäjikköä ja partaista kuusta! Tullapa -jokea alas kesäyönä, kun valoa tulvii vuorien lomitse ja aurinko -hetkeksi katoaa jonkin korkeamman kukkulan taa, silloin tuntuu kuin -eläisi valon iäisessä maassa, jossa hyvät henget keveästi liikkuvat, -puhaltaen yön suloon lempeää rakkauttaan..." - -"Olenhan kuullut useiden kiittävän kesäyön kirkkautta. Jos ensi kesänä -johonkin matkustan, on ensi matkani kauas Pohjolaan." -- -- -- - -Pekka, Hanna ja minä lähdemme häntä saattamaan. - -Hänen kotinsa on kaupungin rannassa, vanhanaikuinen puutalo, jossa -hänen isävainajansa kaupallaan kokosi rikkautensa. Mutta puodin portaat -ovat nyt poissa, ja entisestä puodista on tehty salonki. - -Hyvästiä jättäessä puserran hänen kättään tavallista lujemmin... - -Kun palasimme, sain kuulla, että hän jälleen aikoi äitinsä kanssa -matkustaa ulkomaille, parantuakseen alkavasta keuhkotaudista. - -"Sitäpä minä en koskaan olisi uskonut, että hänellä on keuhkotauti", -sanoin minä Hannalle. - -"En minäkään sitä uskoisi, mutta viime vuodenkin hän oli ulkomailla -terveytensä takia. Hän palasi vasta keväällä, kuten muistat", selitti -Hanna. - -"Miksen minä sitä muistaisi. Vai ulkomaille taas! Onnellinen se, joka -pääsee kotinurkkia ulommas katsomaan." - -"Mutta hän ei ensinkään haluaisi matkustaa. Hän viihtyisi mieluummin -kotikylässään. Mutta lääkärit ovat niin määränneet, ja hänen äitinsä -tahto on, että lääkärien määräyksiä noudatetaan", sanoi Hanna. - - * * * * * - -Senkin jälkeen olen hänet usein tavannut, ja me olemme kuin tietämättä -lähestyneet toisiamme. - -Minä olin jo kauan päättänyt, että sanon sen hänelle, ennenkuin hän -matkustaa pois. Minun on helpompi elääkseni, vastatkoon mitä tahansa. - -Ja nyt olen sen sanonut, nyt olen kuullut tuomioni... - -Ajatuksia polttaa, sydän lyö rajusti, lamppu palaa ynisten ja minä -soudan tuolissani hermostuneesti... - -Mitä hän vastasikaan? - -"Jos teissä on kykyä, niinkuin luulen, niin julkaiskaa teos, jolle -annetaan arvoa; sitten vasta olen teidän, mutta sitten kokonaan -kuolemaan asti." - -"Mutta minä en siihen pysty." - -"Te pystytte. Heti kun annatte tiedon, että olette onnistunut, heti on -vastaukseni valmis." - -Ja hänen puserrettuaan rohkaisevasti kättäni me erosimme. -- -- -- - -Koetan nukkua, mutta unta ei tule, mieli palaa kuin tulen liekissä, -sydäntä polttaa hehkuva hiillos. - -Mistä aloittaa kertomus? Mikä aineeksi ottaa? - -Etevät kirjailijat, joiden nimi oli tuttu koko maalle, olivat -käsitelleet kansan elämää jo niin monelta puolelta, että siihen ei enää -ollut mielestäni lisättävää. Ja muita aiheita en niinkään pystyisi -kuvaamaan. - -Miksen ollut ennen koettanut kyhätä pitempää kertomusta? Ehkä olisin -minäkin onnistunut yhtä hyvin kuin moni muu vasta-alkaja? Eiväthän ne -olleet hyvinkään häävejä nekään kirjat, joita viime keväänä ilmestyi. -Nuorten kirjailijain esikoisia. Mutta ne olivat kuitenkin saaneet -kustantajia. Tottapa niissä oli jotakin uutta ja alkuperäistä, jota en -ollut huomannut. - -Mutta jos ottaisin kuvatakseni kappaleen omasta elämästäni? Siinä -kuitenkin oli elämän armotonta totuutta, syviä lankeemuksia ja -vähitellen saavutettuja voittoja synnin orjuudesta. Mutta rakkautta -puuttuisi. - -Taikka jos muistoissani eläisin lapsuuteni ajan, kertoisin kotini ja -onnellisen oloni siellä, kuvaisin tutun kylän vuoren kyljessä, kylän -ympärillä pellot, korkean jokitörmän ja kuohuvat kosket? - -Minun _täytyy_ yrittää. Minua odottaa ääretön palkinto, varma elämän -onni ja suloinen impeni. - -Eiköhän löytyisi vielä tuon tylsyneen sydämen kammioista käyttämättömiä -voimia? Minun pitää kaivaa ne esille, käyttää työhön jok'ikinen voiman -kipinä. Minä en vielä saa sortua! - -Yö kuluu kuumissa ajatuksissa, rasittavassa tuskassa ja epätoivossa. - -Aamun valjetessa tuli Pekka puheilleni. Askeleista jo tunsin hänet, kun -hän meluten aukaisi oven. - -"Terve taas! Toivonpa, että olet nukkunut hyvin ja nähnyt hauskoja -unia?" - -"Ei juuri, hyvä veli." - -"Miten kävi? Puhuitko mitään? Ellet ole nyt sanonut, olet suurin narri -maailmassa. Hän rakastaa sinua, siitä olen varma. Puhu, selitä, -veikkonen! Olisinpa minä sinun sijallasi, kyllä minä näyttäisin." - -"Ei hän ole niinkään voitettavissa kuin näyt luulevan." - -"Selitä! Mitä tapahtui?" - -Minun täytyi Pekalle selittää, mitä neiti Mäen kanssa olimme puhelleet, -sitten kun Pekka erkani, selittää viimeiseen asti. - -"Enkö minä sitä sanonut, että hänellä on omat, omituiset vaatimuksensa. -Mutta vähät siitä! Sinulle ei ole kuin kuukauden työ, niin sinulla on -kaunokirjallinen teos valmiina, ja silloin sinä olet onnen poika! -Sellainen tyttö ja sellaiset rahat! Sinä saat elää herrain elämää ja -matkustaa maita ja mantereita! Vai pani konna sellaiset ehdot! Jotakin -sinne päin minäkin olin ajatellut hänen vaativan. Hän on ylpeä, -näetkös! Siksi ne eivät nämä tämän kaupungin herrat häntä miellytä. -Vaikka onhan niissä siistejäkin miehiä sentään. Et usko, kuinka -saakelin sukkela hän on pilkkaamaan kaikkia niitä, joilla naama -punottaa hyvinvoinnista, jotka juovat tuutinkinsa, syövät hyvin ja -kantavat ihravatsaa! Juopot ovat hänen kauhistuksensa, mutta niissäkin, -jotka harvoin maistelevat, on vain harvoja, joita hän pitää miehinä... -Elä puhu mitään... kyllä hän on senkin saanut tietää, että sinäkin olet -ollut ryyppymies, mutta tietää hän senkin, milloin olet parantanut -elämäsi... Ei hän minullekaan anna komplimangeja! Sanoo minua -henkilöksi, joka ei tunne kuin oman persoonansa hyvinvoinnin ja elää -hauskoissa unelmissa, että vatsa kasvaa pyöreäksi virkavatsaksi ja..." - -"Sinä olet epäilemättä ottanut hyviä aamuryyppyjä tänne lähtiessäsi." - -"En yhtään. Mutta minusta tuntuisi niin hyvältä, että sinäkin tulisit -iloisemmaksi ja että sinun kävisi hyvin. Olet niin alakuloinen ja -synkkä. Mutta tänä iltana hän tulee meille, tule sinäkin vielä!" - -"Jospa tulisin. Nyt minun suruni, Pekka parka, vasta alkaakin." - -Pekalle uskon salaisuuteni ja tunteeni. Hänelle on niin turvallista -puhua. Hän käsittää niin hyvin, mitä tunnen, vaikka hymyilee leveästi -joutavuuksilleni. Hänen takanaan ovat salaisuudet niinkuin suuressa -eloaitassa, jonka jykevä ovi väännetään lukkoon raskaalla -rauta-avaimella. Hänen leveä suunsa ja pitkä, musta partansa ovat -minusta kuin avoin aitta, johon turvallisesti saa kalleutensa kätkeä. -Mutta kun aitan ovi sulkeutuu, on se luja kuin kallion kiiltävä kylki. - -Illalla siistin pukuni ja vilkaisen kuvastimeen. Ei näy kasvoissani -mitään, mikä ilmaisisi älyä. Mutta jos tunne olisi niin väkevä, että se -voimistaisi järkeä! - -Olen kalpea ja unisen näköinen, ja katse on väsynyt ja tylsä. - -Vielä kerran siis häntä näkemään, sanomaan hyvästit! - -Pekka on siirtynyt salista, äiti häärää keittiössä, ja Hannallekin -tulee jokin asia poistua. - -Me jäämme kahden, me sinuttelemme toisiamme. Hän on levollinen, -rakastettava, mutta samalla on hänessä jotakin selittämätöntä ylpeyttä, -voimaa, jolla hän hallitsee tunteensa. Mutta jos hän rakastaisi -niinkuin minä, ei hän kykenisi olemaan noin levollinen. Hänen -silmissään on kummallinen, outo ilme, jota en ennen ole huomannut. -Näyttää kuin hänen silmäteränsä tähtäisi suoraan sydämeeni tulisesti ja -nuhtelevasti, mutta samassa silmänräpäyksessä se ilme muuttuu lempeäksi -ja herttaiseksi, palmikko keikahtaa olan yli ja ohimolle, korvan -viereen pujahtaa kihara. - -"Niinkö todellakin?" kysyn minä. - -"Niin. Äitini puolella on paljon keuhkotautisia, ja sieltä kai se -koituu minullekin. Isäni oli vankka ja terve kuin kanto. Muuten minä en -itse tunne mitään taudistani, ja minusta tuntuu kuin äiti ja lääkärit -olisivat väärässä." - -"Niin minäkin uskon." - -Mutta hän huomaa sen sanomattoman tuskan, joka minua vaivaa, ja -lohduttaakseen hän sanoo: - -"Hyvä poika! Olen sen jo huomannut sinusta ennenkuin muutimme maalle. -Sinä olet huono salaamaan tunteitasi. Luuletko, etten joka rivillä -nähnyt sinua, kun luin 'Väinämöisestä' lastujasi. Minä ajattelin: voi -sitä raukkaa, hän rakastaa minua niin... että minun täytyi heltyä..." - -"Rakastatko minua tämmöisenä?" - -"Sinä tiedät, että olen ylpeä, se on perintö isävainajaltani. Minä en -sinussa mitään moiti. Olethan uljas nuori mies, ja edessäsi on vielä -tulevaisuus. Sinua pidetään etevänä, sen olen kuullut. Mutta pystytkö -luomaan jotakin kokonaista kuvaa, elävää ja luontevaa? Jos sen teet, -niin minä olen sinun... sinun yksin. Silloin rakastan sinua enemmän -kuin koskaan olet voinut aavistakaan. Mutta nyt sen ymmärrät: minun -ystäväni tulee olla vähän enemmän tunnettu, nerokas, elegantti ja -rakastettava. -- Sinusta tulee ihanteeni, jos itse tahdot." - -Hän puhuu lämpimästi, ja hänen sielukkaat silmänsä loistavat viehkeästi -ja kiehtovat, huumaavat minut salaperäisellä loistollaan. - -"Mutta jos arvostelu moittii teostani, jos en saa ainoatakaan -puolelleni?" - -"Mutta jos minä arvostelen hyvin, voit luottaa minun ystävyyteeni." - -Tunnen oudon voiman salamana lentävän povessani, paisuen ja leviten -olemukseni läpi. Niinkuin onnen ovet näkisin avoinna sanon siihen: - -"Minä koetan. Jumala, joka tuntee tuskani, auttaa minua. Puolen vuoden -kuluttua on minulla varma tieto..." - -"Tulen heti luoksesi... heti kun kuulen, että olet saanut teoksellesi -kustantajan." - -"Mutta muutoin et?" - -"En. Minä rakastan sinua niin paljon, että tahtoisin sinut semmoiseksi -kuin olen ihanteeni kuvitellut. En kärsi, että minulle sanotaan: raha -teki miehen sokeaksi." - -"Sinä kunnon tyttö! Sinä kutkutat kunnianhimoani, mutta määräät minut -samalla suurimpaan epätoivon tuskaan." - -"Suorita työsi pian, ja sinun tuskasi ja minun ikäväni loppuvat -samalla. Meille aukenee silloin uusi, ihana elämä, jonka suloa emme -kumpikaan vielä käsitä." - -Minut valtaa outo tunne. Alkaa hämärtää silmissä, ja raukaisevana -viettinä kulkee läpi olemukseni hurja rohkeus. Tempaan hänet -luokseni... ja puserran hänet tätä onnetonta, rajua rintaani vasten -epätoivoisen hätäilevällä hellyydellä. -- -- -- - -Hän on istunut pianon luo ja puhelee Hannan kanssa. Pekka polttelee -sikaariaan keinutuolissa ja minä istun niin, että voin nähdä -sivultapäin hänen kasvonsa ja pitkän palmikon, jonka tupsu on valunut -rinnalle. - -"Soita vielä kerran! Soita sitä samaa..." - -Hän soittaa. Se on surullinen valssi, ja minusta tuntuu kuin sävel -painuisi luihin ja ytimiin. Mutta soittaessaan ei hänkään salaa sitä, -mitä tuntee, ja siksi hänen soittonsa on kuin eksymättömän lemmen -ikuinen aamulaulu. Hänen kasvonsa loistavat, silmissä palaa hehkuvan -sielun ilme, ja näyttää kuin vartalo värähtelisi... - -Jos saisi vielä kerran sulkea hänet syliinsä, ainoan kerran ja sitten -kuolla! Minä luopuisin mielelläni elämästäni... olisinhan saanut -rakastaa häntä. Mitä sitten, jos loppu tulisikin niin pian... - -Jos saisi istua tuohon hänen vierelleen ja kertoa kaikki ja kietoa -kätensä hänen kaulaansa... - -Mutta hän on kerran sanonut sanansa, ja vaikka näyttää siltä, että hän -soittaessaan heltyy, lämpenee ja sortuu tunteeseensa, ei hän muuta sitä -vastausta, jonka on minulle antanut. - -Mutta jos saisin laskea pääni hänen syliinsä, itkeä siinä ja vielä -kerran pyytää... Me pakenisimme täältä pois, eikä meidän onnestamme -kukaan mitään tietäisi... Mutta hän ei sittenkään armahtaisi minua... -minun piti vielä muuttua, jalostua, uudistua... - -Jos nyt lähenisin häntä hiljaa takaapäin, suutelisin otsalle ja -sanoisin: ystäväni, elä jätä minua! jos sen tekisin, pitäisi hän sen -heikkoutenani, jota ei antaisi anteeksi... - -Parempi onkin, että hän saa tuossa soittaa rauhassa... hänen jokainen -pieninkin piirteensä syöpyy mieleen ja kuva uppoaa sydämen syvyyteen, -sinne asti, jonne ei vielä mikään muu tunne ole tietä löytänyt... - - -II - -Veljeltäni, joka oli isäntänä lapsuuteni kodissa, sain kirjeen ja -tietoja syntymäseudultani. Vähän väliä hän muisti minua, tuo kunnon -veli, joka paljon vaivoja kärsittyään on päässyt huolettomaan, -rauhalliseen asemaan. Ja vaikka meidän tiemme ovat kulkeneet niin eri -tavalla ja kummankin kehitys niin eri alalla, on keskenämme aina -vallinnut veljellinen, vilpitön rakkaus. Hänellä on nyt oma perhe, oma -talo ja oma karja. Koko kirje on niin tyytyväistä mieltä täynnä, että -tunnen melkein kuin kateutta. Sato on ollut hyvä, heinävuosi -erinomainen, ja hän on lisännyt karjaa. - - 'Jos sinäkin vielä kerran haluaisit käydä täällä', kirjoittaa - Matti, 'niin olet tervetullut, oli yö tai päivä, kesä tai talvi. - Me muistamme sinua usein, ja vaimoni tiedustelee, joko olet nainut. - Vankempi sinä olisit ollut talon mieheksi ja terveempi kuin minä, - mutta isävainaja sanoi sinua teräväpäisemmäksi ja siksi sinut - pantiin kouluun. Kyllä minäkin nyt tulen toimeen. Meillä on jo - rahaa pankissakin ja säästäen saamme lisää. Karjallamme on ollut - erinomainen onni, ja pellot ovat nyt mainiossa kunnossa. Ei minulta - ole tullut puita istutetuksi niinkuin halusit, mutta se sinun - pihlajasi on paljon kasvanut, se ulottuu yli räystään. Nyt se on - marjoista punaisena. Iloista on lähteä talvelle, kun aitta on - täynnä. Tule tulevana kesänä meille. Minä korjautan ullakkokamarin - sinua varten. Meiltä kaikilta paljon terveisiä. Muista joskus - meitäkin. - - Sinua aina muistava veljesi - - _Matti Petäjävaara_.' - -Kirjoitan heti vastauksen, iloitsen heidän onnestaan ja siitä, että he -ovat saaneet viljavan vuoden. Matille panen ristisiteenä kirjan -"Tuomaskuonan käyttämisestä". - -He eivät aavista siellä kotona, missä tuskassa minä täällä olen. Voin -hyvin kuvitella heidän elämäänsä näin syksyllä. Aamulla Matti herättää -väen riiheen ja menee itse ruunallaan kyntämään. Emäntä toimittaa -einettä. Päivä on kirkas, puissa näkyy jo kellertäviä lehtiä. Lampaat -on laskettu vainiolle, ja navetan edessä seisoo paimenpoika eväsmytty -kainalossa, odottaen lehmien uloslaskuaikaa. - -Riihestä tultua saunotaan. Matti on kylän saunasankari. Lavalta alkaa -väki vähetä, kun Matti alkaa huutaa löylyä, ja pahoin kirkuen pakenevat -naiset saunan vierustalle. - -Illalliseksi on ohrapuuroa ja rieskamaitoa. - -Matti käy ennen maatapanoaan vilkaisemassa naurismaahansa, että näkyykö -varkaita. - -Se on rauhallista, iloista, onnellista ja tyytyväistä elämää. Ja niin -vapaata! - - * * * * * - -Olen alkanut kirjoittaa. Olen päässyt käsiksi aiheeseen, ja minusta -tuntuu, että onnistun. Päivät kuluvat toimistossa, mutta illoilla -myöhään istun työni ääreen ja varhain aamulla taas jatkan. Vähän väliä -minut kuitenkin valtaa epätoivo. Kaikki mitä olen kirjoittanut näyttää -niin tylsältä ja ennen sanotulta, ja vaikka mietin ja ponnistelen, -koettaen kuvata niin, että luonteet olisivat selvät, tuntuvat ne -kuitenkin kummallisilta. Mutta minä pyyhin pois ja aloitan uudelleen... - -Ainoa, joka tietää mitä hommailen, on Pekka. Hanna ei ole saanut tietää -mitään. Pekka on viisaasti salannut kaikki, eikä sisar aavista minun -toimiani. - -Pekka pistäytyy usein luonani, samoin minä Pekan kotona, niinkuin -ennenkin. - -Eräänä iltana tulee Pekka taas luokseni. Hän on hyvällä tuulella -niinkuin tavallisesti. - -"Sinulle lämpimiä terveisiä! Sisareni sai juuri vasta kirjeen Alicelta. -He ovat onnellisesti päässeet matkansa perille. Hän ikävöi Suomeen -takaisin, sanoo siellä alkaneensa tuntea pistoksia rinnassaan." - -"Kiitos, kiitos!" - -"Pian kai sinäkin saat häneltä tietoja. Kuinka paljon olet jo -kirjoittanut? Täällähän on paksulta kuin pöytäkirjoja. Joutuisa -kynämies sinä näytkin olevan. Luepas minulle taas mitä olet -kirjoittanut." - -Joka kerta, kun Pekka käy luonani, hän vaatii minua lukemaan -kyhäyksiäni. Kunpa vain muutkin arvostelisivat siihen suuntaan kuin -Pekka! Hänen mielestään se on erinomaista. - -"Ole varma siitä, että sinun on helppo saada kustantaja. Tuolla tavalla -eivät muut vielä ole kirjoittaneet!" - -Hän tahtoo lohduttaa minua, että voimani pysyisivät pirteinä ja ettei -mieleni lannistuisi, tuo kunnon toveri. - -"Ennen joulua voit jo lähettää tuon kustantajalle." - -"Minä koetan." - -Päivät menevät, kertomus kasvaa, sivu liittyy sivuun, arkki arkkiin. -Pekka käy luonani harva se ilta. Joka kerta hänellä on lohduttavia -sanoja: hän kehoittaa, kiittää ja ylistää. - -Mutta _häneltä_ ei kuulu kirjettä. - -Pimeinä öinä, kun ei tule unta, on elämäni ikävää ja tuskallista. -Tuntuu siltä, että kaikki se tuleva onni, jota ajattelen ja jonka -saavuttamiseksi työskentelen, käy yhä epävarmemmaksi, muuttuu uneksi ja -utukuvaksi. Olisinko minä ansainnutkaan sellaista iloa? Ja jos se -toteutuisi... miltä tuntuisikaan elämä? - -Melkein pyörryttää, kun ajattelen sitä todeksi, mikä nyt kuvana -ajatuksissa pyörii, mutta on kuin kaukainen kuiske sanoisi sen -mahdottomaksi ja tuntematon voima olisi tielläni pidättämässä. - -Ja vaikka kokoan kaikki voimani ja tuskissani päätän, että sen täytyy -onnistua, valtaa mieleni aina lopuksi se pelonsekainen tunne, joka -sydäntä kaihon edellä tärisyttää. - -Miksi hän ei lähetä edes riviä lohdutukseksi, vai eikö hän arvaa -kärsimykseni tuskaa? Vai voiko hän tuntea ja aavistaa, kuinka ääretön -minun lempeni on! - -Mutta eräänä päivänä saan kirjeen. Siinä on ulkomaan postileima, kuori -hieno ja osoitteessa reipasta käsialaa... Se on häneltä... - -Kädet vapisevat, ja sydän lyö niin rajusti, että tuntuu kuin rinta -halkeaisi... - -Siinä on valokuva ja vaalea hiuskihara. Kuva on onnistunut erinomaisen -hyvin. Silmissä on tuo omituinen ilme, jota ei voi selittää, sillä -samalla kun siinä näyttää olevan tulista tunnetta, voisi sitä pitää -ylpeän sielun hehkuna. - -Kasvot ovat samat herttaiset, vähän laihemmat, mutta niin kumman hienot -ja suloiset... - -Hiukset ovat kutriset ja kammatut uuteen muotiin... - -Ja kirje! - -"-- -- -- Olen säästänyt kirjettäni, että ehdin saada mukaan valokuvan, -jonka varmasti lupasin. Olen laihtunut ja tunnen kipuja rinnassa, mutta -luultavasti pian paranen tuosta vähäisestä viasta. Kuinka ikävöin -täältä takaisin! Kuinka työsi menestyy?" -- -- - -Tästä puoleen käy työni vielä paremmin. Kirjoitan siitä hänelle ja -kerron lyhyesti kertomuksen sisällön... - -Unissani näen hänet usein. Minulle tulee silloin aina hillitön halu -saada pusertaa häntä sydäntäni vasten, että sen autio tyhjyys saisi -kerran täytensä ja se kuluttava kaiho, joka imi mehun sielusta, saisi -lohdutuksen. - -Kerran olin hänen kanssaan veneellä soutelemassa. Oli kesäyö. Joki oli -vanha tuttu minulle, kaukaiset kukkulat ystäviäni. Me soudimme poikki -joen toiselle rannalle, josta kallionkylki nousi suorana ylös. Saarista -tuoksui heinäin haju, ja lämmin usva levisi laaksoihin. Minä kerroin -hänelle koko elämäni tarinan, näytin kotini vuoren kupeella ja sanoin, -kuinka sanomattomasti häntä rakastan... Mutta äkkiä hän katosi venheen -perästä... ja vuoren laidasta alkoi kuulua hänen soittonsa... Soudin -sitä soittoa kohden, mutta kuta lujemmasti vedin, sitä edemmäksi soitto -pakeni, ja minä heräsin tuskalliseen huutooni... - -Toisella kerralla olimme Repojärven rannalla syntymäkylässäni. Siinä -oli uusi punainen pirtti kumpulalla pitkäin petäjäin keskellä ja -alempana notkossa sauna. Se oli meidän kotimme. Meillä oli peltoja -järven rantaan asti ja niittyä ahteen takana korvessa. Saunan ovesta -työntyi paksu savu. Me istuimme pirtin edustalla, ja minä kerroin -hänelle kuluttavasta ikävästäni ja pitkistä hetkistä, joina olin häntä -odottanut. Mutta äkkiä hän katosi viereltäni ja minä juoksin hänen -jäljessään ja heräsin. - -Päivällä olen hajamielinen ja usein saan esimieheltäni nuhteita -huolettomasta työstäni. Mutta minä en mitään voi, sillä minusta tuntuu, -että minussa ei enää ole entistä voimaa ja miehuutta. - -Puolipimeinä talvipäivinä johtuu usein mieleeni, että olen väärällä -uralla. Tuntuu siltä, että jos olisin siellä kotikylässä, olisi -Repojärven rannalla tupa ja peltotilkkuja ympärillä. Talvipäivät -hiihtelisin metsissä ja kesäisin viljelisin peltojani ja raivaisin -korpeen niittyjä. Siinä kuluisivat vuodet vanhuuteeni asti. - -Mutta toiselta puolen tuntui kateutta niitä tovereitani kohtaan, jotka -jo olivat mikä missäkin virassa ja elivät rauhallista elämää. Minun -elämäni oli aina ollut rauhatonta, semmoista epämääräistä harhailemista -sinne tänne. Lukujen jatkamisesta ei tullut mitään, ja tämä -sanomalehtitoimikin tuntui vastenmieliseltä. - -Eikö minussa ollut voimaa mihinkään? - -Toivoivathan ne toverit minusta ennen hyvääkin miestä, etevää ja -monipuolista, ja ihastuksissaan kehoittivat minua kirjailijaksi. Mutta -en ollut sitäkään yrittänyt ennenkuin nyt. - -Monta kallista vuotta oli mennyt hurjassa elämässä, ja pieni perintöni -oli lopussa. - -Minun täytyi leivän tähden ottaa tehdäkseni mitä sain. Nyt olin jo -entisestä hurjistelusta luopunut ja vahvasti päättänyt hankkia jonkin -toimeentulolähteen. - -Ennen joulua lähetin kertomukseni kustantajalle ja pyysin vastausta -niin pian kuin suinkin. - -Oi, kunpa onnistuisin! Se olisi ensimäinen voittoni, ja jos sen saisin, -unohtaisin kolkon entisyyteni ja aloittaisin uutta elämää, uutta -onnellista elämää. Mutta minusta oli tainnut jo mahti kulua, ja se, -mihin olin taitoni ja kykyni koonnut, oli ehkä hulluutta ymmärtäväisten -silmissä. - -Tuskallisena, puolihulluna levottomuudesta odotin vastausta, odotin -tuomiotani. Ja hän, joka etelän sulossa odotti tietojani, hän kai -toivoi myöskin. Liian suuri onni se minulle olisikin. Eihän elämä -olisikaan kuin aamun ihanaa punotusta, jos tuumani toteutuisivat. Liian -korkealle kai aioin lentää. - -Mutta onnistuivathan muiden yritykset ja hommat, Pekankin. Kuka olisi -silloin uskonut, kun koulun penkillä istuimme, että hän pian on kelpo -virkamiehenä, kun minä elää kituutan köyhää elämää. Ja kuitenkin -pidettiin minua paljon nerokkaampana ja lupaavana nuorukaisena. -Tavalliset ihmiset menestyivät, ja niitä se onnikin auttoi, -potkaisemalla vastamäessä. Nerot saivat tulla toimeen omin voimin, ja -siksi niistä niin moni joutui hukkaan ja kuoli ja katosi -tietämättömiin. - -Tuskallisia viikkoja kuluu, mutta vielä ei kuulu vastausta, josta -riippuu tulevan elämäni onni. Usein tulee halu kertoa salaisuuteni, -nähdäkseni oliko armahtavaisuutta ihmisissä. Mutta toiselta puolen -tuntuu siltä, että ellei oma ansio auta, tämäkin todellisuus muuttuu -unelmaksi, niinkuin olivat ennenkin kaikki muuttuneet. - - -III - -On jo kevätpuoli talvea. - -Mielen jännitys, tuskallinen odotus ja rasittava epätieto ovat -veltostuttaneet minut niin, etten enää jaksa ajatellakaan syksyisten -toiveitteni toteutuvan. Kirjoitan kustantajalle ja kysyn kertomukseni -kohtalosta. - -Ei riviäkään vastaukseksi! - -Ja _hän_ on tiedustellut Hannalta... ja sanonut odottavansa tietoja -minulta. On kertonut, että hänen terveytensä on yhä huononemaan päin... - -En raivoa enkä vihastu, mutta sydämen pohjalle laskee hyinen halla -routansa, joka jäätyy siellä jäätymistään. Viha alkaa kasvaa mieleeni -ja kolkko tyhjyys ajatuksiini... - -Ja peläten joutuvani vielä kerran epätoivon valtaan alan rakentaa -uusia tuumia mielessäni. Minusta tuntuu, että olen kovan onnen -hylky, ettei tule yhtään päiväpaisteista päivää elämässäni. Teinpä -ja yritin mitä hyvänsä, aina on tielläni kova onneni. Kovan onneni -oikkuja on sekin, että jouduin tänne maailman rantaa kulkemaan, etten -saanut elää siellä, missä synnyin, että jouduin väärälle uralle... Ja -lohdutellakseni itseäni mietiskelen, minkälaista olisi, jos elelisin -syntymäpaikoillani... - -Ei olisi tätä rasittavaa, sielua ja ruumista kuluttavaa tuskaa, ei -unettomia, pitkiä öitä. Eivät hurjat haaveet mieleni rauhaa häiritsisi -eivätkä jäisi järkevät ihanteeni toteutumatta. Minulla olisi oma kotini -Repojärven rannalla, missä poikasena syksyisin satimia ja loukkuja -virittelin ja talvisin hiihtelin jänislangoilleni! Olisi oma pirtti -siellä ja peltoja pirtin ympärillä... - -Mutta miksen vielä voisi toteuttaa tätä lapsuuteni unelmaa? Miksen -voisi jättää tätä entistä vaiherikasta, mutta onnetonta elämääni tänne -maailmalle ja siirtyä pois tästä ilmasta ja elämästä, jotka rääkkäävät -minut kuoliaaksi? Enkö voisi unohtaa näitä tuskia ja kärsimyksiäni, kun -kulkisin tuttuja kivikkopolkuja ja kallioinen seutu kaikuisi ja metsä -ystävällisesti humisisi? - -Ja kun kerran olen siitä ajatuksesta kiinni saanut, vahvistuu uskoni ja -toivoni paisuu. Teen jo ajatuksissani kuvan tulevista päivistäni ja -yksinäisestä elämästäni ja kirjoitan veljelleni uusista tuumistani. -Hän antaisi minulle palstan Repojärven rannalta. Mäen rinteelle -tekisin peltoni, korpeen niittyni, ja pirttini veistäisin sille -kivikkokumpulalle, josta näki kauas eteläisille ilmoille. - -Sillä vaikka en mitään varmasti tiedä, on minussa ainainen pelko, että -kaikki ne rohkeat toiveet, joita talven kuluessa olin mielessäni -hautonut, jäävät toteutumatta, sillä niin mahdottomilta ne minusta nyt -tuntuvat. Ja siksi minä valmistaudun ottamaan vastaan mitä hyvänsä ja -varustelen ja karkaisen itseäni. Olkoon isku kuinka kova tahansa ja -sattukoon vaikka keskelle sydäntä! Valmis olen kuulemaan rakkaimpien -toivojeni hukkuneen. Sillä minä olen tottunut vastuksiin ja siihen, -etteivät unelmani koskaan ole toteutuneet, ja siksi en pelkää enkä -vapise tulevankaan vaaran edessä. Se vain helpottaa, että saan -varmuuden, saan taaskin katsoa silmästä silmään todellisuutta, kylmää -ja armotonta... - -Tulkaa, viestit, kertokaa kamalinta totuutta, ilmaiskaa hukkaan menneet -unelmani ja iskekää nuolenne sydämeeni...! - -Niin lohduttelen itseäni, ja yhä varmemmaksi käy uskoni, että olen -kovan onnen mies, ja yhä selvemmin tunnen, että minun pitää päästä pois -näistä oloista ja tällaisesta elämästä. Tämä on minulle vierasta, ja -siksi kai kaikki oli minulle vastaletta ja onnettomuutta. - -Ainoa, joka tietää suruni ja kalpeat toiveeni, on ystäväni Pekka. Mutta -en ole hänellekään kertonut uudesta tuumastani enkä siitä, että aion -pian muuttaa muille maille, missä minua ymmärrettiin paremmin ja -toivoin vielä päivän minullekin paistavan. - -Muutamana kevätiltana saapuu kirje veljeltäni. Siinä on vastaus -kysymykseeni: - -"Mielellänihän minä annan sinulle Repojärven ympäristöineen", -kirjoittaa hän. "Mutta luulen sinun piankin kyllästyvän siihen iloon, -kun joudut asumaan kylän taakse. Vaikka varmasti siellä on hyvää maata -ja kalavesi hyvä, niinkuin muistanet. Asunet meillä, kunnes saat -pirttisi valmiiksi, ja koetan minäkin puolestani auttaa sinua -hommassasi. Kumma vain on, ettet viihdy siellä, missä eläisit -huoletonna herrana ja helpommalla. Mutta tee tahtosi. Kyllähän -täälläkin elät, jos sinussa vielä on entinen miehuus." -- - -Koko kirje on rakkautta täynnä, veljellistä, vilpitöntä ystävyyttä. -Mutta veli ei aavista eikä arvaa minun tilaani. Minun taisteluni on -hänelle tuntematon, samoin kuin ne tunteet, jotka minussa riehuvat. -Mutta kun kerran selitän syyn kummalliseen muutokseeni, olen varma, -ettei hän minua väärin ymmärrä. - -Matin kirje vaikuttaa hyvää, ja helpotuksen huokaus pääsee rinnastani. -Siellä on hiljainen, yksinäinen onneni, siellä voi elämä kulua -hiljalleen, rauhallisesti, tyynesti. Vuosi on siellä kuin päivä, ja -ystäväni rakastavat minua. Vaarojen laella laulelen, kun kuljen salojen -halki, ja talvi-illoin soitan kanneltani yksinäisen elämäni iloksi... - -Kun ei tämäkin toivo vain muuttuisi unelmaksi? - -Pekka tulee juuri luokseni, kun olen jo kolmanteen kertaan lukenut -Matin kirjeen. Hän ei ole iloisen eikä huolettoman näköinen niinkuin -ennen. Sillä hän aavistaa, että kärsin, että jok'ikinen hetki on kuin -istuisin tulisilla hiilillä. Ja siksi hänkään ei voi iloita, vaan -tahtoisi huojentaa surujani. - -"Etkö ole vieläkään saanut mitään tietoja kertomuksesi kohtalosta?" -kysyy hän arasti eikä uskalla katsoa minua silmiin. - -"En mitään." - -"Se vanha heittiö... Ovatko ihmiset hulluja, kun eivät mitään... Vai ei -vieläkään... No sitä suurempi on ilosi, kun sieltä kerran tulee -myöntävä vastaus." - -"Elä enää puhu koko asiasta. En toivo ensinkään. Ja onhan hirmuista -ajatella ja tuntea, että hän siellä etelän sulossa vartoo tietoja! Eikä -minulta mitään kuulu. Mennyttä on kaikki... mutta kyllä minäkin pian -jätän tämän kaupungin ja hautaan itseni erämaan yksinäisyyteen. Sillä -minulla on taas uusia, oikein romanttisia tuumia." - -Ja minä kerron Pekalle tuumani ja vakuutan niin tekeväni... - - * * * * * - -Kevät tekee tuloaan, ja valon valta enenee. Mutta minun sydämessäni on -talvi, ja routa jäytää siellä. Ennen iloitsin kevään tulosta, kun -tuntui, että mieli keveni, sydän lämpeni ja routa suli. Mutta nyt on -kuin vainoaisivat minua kaikki, niinkuin hartioita painaisi hirmuinen -taakka ja rintaa ahdistaisi koko elämän pettymys. Ei ole kevään taivas -niin lempeä kuin ennen, ja kevätaamut ovat kuin päiväpaiste -hautakummulleni. Nousee välisti kysymys, miksi juuri minun piti kaikki -nämä tuntea, kokea? Miksi sattuivat kaikki vastaleet minun tielleni? -Mutta sillä lohduttelen itseäni, että voihan olla minulla lähimmäisiä, -jotka tuntevat ja kärsivät samoin. Mutta he eivät valita. He yrittävät -yhä uudestaan. - -Olinko minä valittanut? Olinko miehen lailla kestänyt? - -En. - -Mutta nyt tahdon kestää ja nyt olen saanut kalliin kokemuksen. Minä en -enää milloinkaan toivo liian paljoa. - -Kun muuttolinnut saapuvat ja visertelevät, on minusta niinkuin niiden -lauluissa kuulisin sanomia häneltä... että hän odotti ja odotti... Mitä -hänelle kertoisin? - -Rohkenisinko avata koko sydämeni? Kun kertoisin hänelle alusta asti -oman elämäni pilviset päivät, kun saisin hänelle selittää pienenkään -sirun siitä tuskasta, jota olen tuntenut, siitä taistelusta, jota olen -taistellut, ehkäpä hän lämpenisi. Kun suoraan sanoisin, ettei minussa -ole sitä voimaa ja kykyä, jota hän toivoi, etten voinut kuvata sitä, -mitä tunsin, ehkä hän lämpenisi ja rakastaisi minua oman onnettomuuteni -tähden. - -Ja tuntien oudon voiman itseäni pakottavan, alan sommitella hänelle -kirjettä. Kerron elämäni alusta asti ja salaamatta pienintäkään, -selitän kovan onneni ja että olin lakannut toivomasta, kun olin päässyt -varmasti selville siitä, ettei minussa ole sitä älyä eikä lujuutta, -jota hän sanoi miehessä ihailevansa. Mutta en salaa sitäkään, kuinka -armottomasti kärsin, kuinka pohjattoman syvä lempeni on, kuinka tuska -ja suru jäytävät minusta palan palan perästä... - -Kun saan kirjeen valmiiksi, tuntuu kuin ajatukset jäähtyisivät ja -mielen jännitys herpoaisi. On kuin lohdutuksena se, että nyt olen -kuvannut tilani. Tulkoon tuomioni koska hyvänsä ja minkälainen hyvänsä, -tämän epätoivon, tämän sanomattoman tuskan vertainen se ei voi olla. -Sillä vaikka kuoleman isku tulisi, olisi sekin monin kerroin parempi -kuin nykyinen tilani... - -Kevätöinä sommittelen kirjettäni, yhä uudelleen sitä kirjoittelen. -Mietin joka sanaa, joka lausetta, ovatko ne aivan yhtäpitäviä -tunteitteni kanssa. Sillä tahdon olla suora ja rehellinen, ilman mutkia -ja joutavia korulauseita... - -Mutta kummallista on, etten saa kirjettä lähetetyksi, vaikka se jo on -ollut valmiina monta viikkoa. Aina on kuin joku pidättämässä ja -ikäänkuin oudot voimat minussa mellastaisivat. - -Mutta eräänä päivänä otan sen matkaani, kun lähden toimistoon. -Mennessäni joudun kulkemaan postikonttorin ohi, voinhan pistäytyä -sisälle jättämään kirjeeni. - -Mutta konttori on vielä suljettu, ja niin jää kirje vieläkin -povitaskuuni. - -Päätoimittaja on pahalla päällä. Korjausluku on suoritettu huonosti, ja -eräs uutinen on kahdessa eri paikassa samalla sivulla. - -"Tämmöinen hutiloiminen ei kelpaa", sanoo hän ankaralla äänellään. "Jos -olisitte juoppo, niin arvaisin teidän olleen kohmelossa. Mutta kuinka -selvä mies voi näin olla sokko, sitä en tosiaankaan ymmärrä. Yleisön -vaatimukset kasvavat... niin että parasta taitaa olla..." - -"Parasta on", jatkan minä ikäänkuin olisin edeltäpäin aavistanut hänen -ajatuksensa. - -"Parasta olisi", jatkaa hän, "että tästä puoleen koetatte -huolellisemmin tarkastaa lehteä". - -Olin odottanut hänen sanovan, että minun on parasta hakea muuta tointa. -Mutta hän ei sanonutkaan. - -Ja hän kääntää selkänsä ja lähtee toiseen huoneeseen. Silloin minä -sanon vuorostani: - -"Eikö olisi vielä parempi, että erkanen ajoissa, niin ettei lehtenne -joudu minun tähteni kärsimään?" - -Mutta hän ei vastaa mitään, vaan sulkee oven kylmästi ja jättää minut -yksin toimistoon. - -Mutta kesken kaikkia tehtäviäni unohdun mietteissäni katselemaan ulos; -siellä näkyy pohjoisesta palanen taivasta ja lähellä avointa merta... -Tuon meren yli kelmeän taivaan alle mieleni tekee... - - -IV - -Se päivä ei milloinkaan mene mielestäni... Kesä oli jo alussa. Puissa -puhkesi lehti, vihreä oli puistojen nurmi, ja laivakulku oli alkanut. - -Yhä vieläkin oli kirje taskussani; en ollut pannut sitä menemään. - -Istuin asunnossani avoimen akkunan luona laitakaupungilla. Siitä sopi -nähdä, kuinka junat humahtivat kahteen suuntaan, puhaltaen, viheltäen -ja puhkuen. Etelään menevä juna oli aina kuin ilkkumassa minulle, se -vihelsi pilkallisesti, ja näytti kuin siitä nouseva savu tahallaan -härnäisi minua, joka yhä jäin tänne... - --- Nyt on kohta kaunein kesä... lieneepä nyt suloista illoin ja aamuin -siellä Repojärvenkin rannalla, -- tulen äkkiä ajatelleeksi. - -Samassa astuu posteljooni huoneeseeni, pitkäviiksinen ja kolkon -näköinen. Juuri sellainen, joka on tottunut tuomaan kolkkoja uutisia -ihmisille, tuntematta minkäänlaista sääliä toisten onnettomuutta -kohtaan. - -Hän vetää esille paksun käärön, ojentaa sen minulle ja sanoo: - -"Tässä näkyy olevan käsikirjoituksia." - -Olen huomaavinani hänen suupielessään ivaa ja tihrusilmissä riemua. - -"Jaha... kiitos vain!" - -"Täällä on myös kirje... ulkomaalta näkyy olevan..." - -Hän antaa kirjeenkin, mutta sattuu samalla katsomaan minua... ja -poistuu pian, muistamatta sanoa hyvästiäkään... - -Nyt on siis tuomioni tullut. - -Repäisen käsikirjoituksen auki. Ei mitään selitystä, ei riviä, ei -sanaa, miksi se lähetettiin takaisin. Se on ikäänkuin pienennyt -matkallaan, ja armottoman kylmästi se on kääritty rullalle, aivan kuin -olisi tahdottu nimenomaan painaa unholaan kaikki se, mitä olin työllä -ja vaivalla sommitellut... - -Ajatuksissani polttaa, sydän hakkaa armottomasti, ja vapisen niin, -etten ole saada kirjeen kuorta rikki. Ja ikäänkuin en oikein käsittäisi -taikka olisin jo ennen tiennyt mitä odotan, luen kirjeen, jonka hänen -äitinsä on kirjoittanut. Junat viheltävät ja ilkkuvat, ja savu -riemuitsee voitonvarmana. Kaduillakin joku nauraa ja juttelee ääneensä. -Mutta minä jatkan kirjeen lukemista kuin houreissani: - -"... se tapahtui niin odottamatta ja melkein vastoin kaikkien lääkärien -toiveita. Hän ei vielä hourinut silloin, kun hän kertoi minulle Teidän -ja hänen keskinäiset suhteensa, joista en ollut aavistanut enkä tiennyt -mitään. Kuulin tyttäreni usein ikävöivän takaisin kotiin, mutta -tunteensa hän salasi tarkkaan. Silloin, iltaa ennen kuolemaansa, hän -kertoi kaikki ja sanoi joka hetki odottaneensa Teiltä kirjettä. Mutta -Teiltä ei tullut mitään. Koko ajan houriessaan hän puhui Teistä ja -kirjasta, väliin joutuen kauheaan tuskaan. Hänen viimeiset sanansa -olivat: 'Ei Urho rakastakaan minua... ei kuulu kirjaa'... - -"Jos tämä sanoma on Teillekin kova isku, niin helposti voitte -kuvitella, miltä tuntuu minusta, kun kadotin ainoan lapseni. Ehkä olisi -sittenkin ollut parempi jäädä kotimaahan, ehkä ei tauti olisi niin pian -saanut valtaa siellä kuin täällä. Minulla on lohdutuksena se, että olen -kaikki koettanut, säästämättä itseäni. Jumala koettelee meitä kaikkia -kovasti. Hänenpä tuomioonsa meidän raukkojen täytyy tyytyä. Syvässä -surussani en jaksa enempää. En tahdo Teitä tuomita. Hauta sovittakoon -kaikki..." - -Kirjeessä on vieläkin joku rivi, mutta sitä en näe. Alkaa hämärtää -silmissäni, ja huoneeni näyttää kummallisen pimeältä. Kuulen junien -vieläkin viheltävän, ilkkuvan ja usahtelevan... Yksi ainoa ajatus on -minulla selvänä ja tulee kuin helpotuksen huokauksena sydämen pohjalta: - --- Oi, parempi on, että haudan synkkyys sinut peittää, sillä nyt sinun -ei tarvitse nähdä ja tietää, ettei minussa ollutkaan sitä miehuutta, ei -sitä neroa eikä kykyä, jota minulta odotit! - - -V - -Tie nousee korkealle mäelle, mistä jo näkyy syntymäkylä niin ihmeen -herttaisena ilta-auringon paisteessa. Pellot jo vihannoivat vaarojen -kyljissä, ja joen saaret hohtavat kuin silkkisen sametin peittäminä. -Tuttu kylä tutun joen törmällä! - -Tuuli, joka puhaltaa vastaan, on herttainen ja lämmin, vaikka tulee -suoraan tuntureilta. Se hyväilee niin kodikkaan suloisesti hipiääni, ja -tuntuu siltä, että hengitys käy keveämmin ja musta mieli valkenee... - -Tänne mäelle näen kauas, ohi kotikylän tuonne asti, missä kukkulat ja -kapeneva taivaanranta liittyvät yhteen. Vaarojen välitse luikerrellen -joki kulkee ja puskee voimakasta vuollettaan alas suvantoon... - -Lännen ilmat ovat lämpöisen usvan peitossa, ja pohjoisesta puhaltaa -kotoinen tuuli! Paista, päivä, ja puhalla, tuuli... kaipaavan mieleni -ja itkevän murheeni iloksi... - -Mäeltä laskee tie alas laaksoon, ja kylä ilmestyy eteen. Siitä peltojen -keskeltä tie menee tutun kylän halki ja nousee mäelle taas... - -Jo näkyy syntymäkylä aivan lähellä, jo ovat kivet tuttuja, jo on metsä -tuttavani, ja entiset polut näkyvät siellä vielä... - -Linnut laulavat ja käki kukkuu ja ystävällisesti humisee kuusikko. -Minusta tuntuu, että linnut laulavat minulle, käki kuin kadonneen -onneni vuoksi, minua lohduttaakseen, ja kuusikko ikäänkuin viittailee -luokseen. - -On niin oudon suloinen tunne rinnassa, ja mieltäni raukaisee... Ne -rakastavat minua ja ottavat osaa suruihini, viittaavat luokseen, kaikki -entiset rakkaat paikat. Ikäänkuin sanoisivat, että me emme petä... - -Minä tulenkin. Olen jättänyt taakseni sen maailman, josta läksin -kunniaa ja kuuluisuutta hakemaan. Sain palkakseni särjetyn sydämen ja -synkän mielen... Jos vielä tunnette minut... unhottakaamme ne vuodet, -joina olimme erillämme, ja rakastakaamme niinkuin ennenkin onnen -aikoina... - -Yhä iloisemmin linnut laulavat, kovemmin kukkuu käki ja ystävällisemmin -humisee kuusikko... - -Tänne on kylän päähän tehty uusia torppia, joissa on vähän -pellonviljelystä ympärillä. Vanhoja tupia on purettu, ja paikoittain on -entinen korpi muuttunut heinämaaksi, moni mäennyppylä on vankan oraan -peitossa... Takalan Jussi on siirtänyt navetan ja tehnyt isomman -saunan... Pikku-Villekin on punauttanut pirttinsä, ja mikä on mitäkin -uudistanut. - -Mutta tuosta lähtee polku, joka kierrellen kylän takana olevan vaaran -kupeita vie pitkän petäjikön halki Repojärvelle päin. Se on vanha tuttu -tie, niin luikertavan mutkikas, kivikkoinen ja kaita... - -Minuun tulee vastustamaton halu ensin kulkea tuota polkua pitkin -Repojärvelle, nähdäkseni onko järvi entisellään, onko kivikkokumpula -samanlainen kuin ennenkin ja näkyykö vieläkin Ison-Revon korkea huippu -järven pohjoispäässä. Tahdon nähdä kaikki, ovatko niinkuin silloin, kun -poikasena täällä kuljin ja kaiku vastasi huutoihini... - -Polku vie ensin pitkän männikön poikki ja nousee sitten vaaran rinnettä -myöten, metsään päin painuen. Toisella puolen vaaraa on hiekkakangasta, -missä polkuja haaraantuu joka suunnalle. Tässä minulla ennen oli -satimia... tuonkin petäjän ja kuusen välissä oli kerran, ja siitä sain -metson... tuossa oli satimia ja tässä ansoja... - -Kuinka sanomattomasti nyt nautin ja kuinka keveältä kulkuni tuntuu! -Kuinka metsä tuoksahtelee, kun lännen ilmalta päivä kultailee puiden -latvoja! - -Ja lintujen laulellessa astun täällä tutussa paikassa niinkuin -ennenkin. Hiljainen onni ja alakuloinen riemu täyttää sydämeni. - -Jo vilahtaa vähän järven tyyntä vettä tuolta puiden lomitse... ja äkkiä -ilmestyy eteeni pienoinen metsälampi, jonka pohjoiselta rannalta kohoaa -jyrkkänä Ison-Revon komeroinen seinä niinkuin jättiläisen repimänä. -Loiva myötäle vie rantaan, josta pohottaa valkoinen hiekka. - -Etelän puolella maa on viettävä, ja korkea koivikkokumpula kohoaa -järven rannalta. Siihen rakennan pirttini ja tuohon ojan partaalle, -jonka vesi poristen lirisee loitompaa lähteistä, saunani. Tässä on -peltomaata, ja tuonne kuusikkokorpeen perkaan niittyni... Järvi on -kalaveteni ja yksinäisen elämäni ilo... - -Unissani näin tässä pirtin, lämpiävän saunan ja hänet, joka kanssani -istui pirtin kynnyksellä. Mutta nyt hän on poissa, ja minä olen yksin -monien muistojeni seurassa... Kunhan ensimäinen savu nousee oman -pirttini piipusta, kun ensi kylvöni orastaa, on se suuri palkkio ja -pettämätön lohdutus siitä, mitä olen kärsinyt... - -Näin minä tulevia päiviäni kuvittelen. Kesäisin viljelen maatani ja -nokisten kantojen keskeltä palattuani lämmitän saunani. Kun käki kukkuu -ja linnut laulavat, lasken verkkoni järveen ja laulelen purressani. -Kallioinen seutu kuulee lauluni, ja kaiku kertoo kaihoni kaukaisiin -kyliin. Rannan koivut ja korpien kuuset tietävät ikäväni ja ymmärtävät -tuskani ja liikahtamatta, totisina kuulevat laulujani. - -Niin kuljen kesäisin ja syksyisin metsiä ja kiipeilen korkeimmille -kukkuloille. Sieltä näen palasen sitä maailmaa, jossa sydämeni särkyi -ja nuoruuteni unelmat hajosivat, jossa näin lempeni aamuruskon -punoittavan ja sitten illan varjoon uppoavan... palasen petollista, -pahaa maailmaa... - -Talvi-iltoina soitan kanneltani ja sepittelen lauluja omaksi ilokseni. -Kun kuu luo hopeansa permannolle ja huurteiset puut välkkyvät pirttini -edessä, kuvittelen, että ne ymmärtävät soittoni ja arvaavat kanteloni -äänestä, että soittoni on suruista tehty, murehista muovaeltu. - - * * * * * - -Näin minulle alakuloinen ystäväni kertoi ajellessamme lauhana talviyönä -pitkin talotonta taivalta. - - - - -SYKSYINEN UNELMA - - -Emäntä saattoi minut poikki porstuan tupaan, jonka seinät olivat vasta -veistetyt ja ikkunanpielet maalatut. Sieltä tuoksahti vastaani -hajuheinäin lemua ja raitista elokuun ilmaa. - -"Tähän saisi vieras panna levolle", sanoi hän ja osoitti minulle sänkyä -peräseinällä. - -Vakuudeksi hän vielä paranteli peitettä ja virkkoi sitten: "Kun ei vain -kylmä ahdistane." - -Ja sitten hän poistui melkein hiipien ja vasta oven kiinni pannessaan -toivotti hyvää yötä. - -Jään yksin huoneeseen. - -Alan hiljalleen riisuutua ikäänkuin samalla jo levätäkseni päivän -vaivoista. Huoneen raitis ilma tuntuu kylmältä ja makaukset kuin -jäähtyneiltä. Mutta kuu kumottaa suoraan vuoteeseeni, valkoiselle -päänpohjalle, joka näyttää niin lepoa suovalta ja miellyttävältä. -Akkunan toisessa pielessä on toinenkin sänky. Siihenkin on vuode -valmistettu valkoisine päänpohjasineen. Seinällä sängyn kohdalla on -pari valkoista naisen röijyä... - -Olen kovin väsynyt. -- Nyt lepo oikein levolta tuntunee, -- ajattelen -vuoteellani, kun oikaisen jäseneni suoriksi ja mielihyvästä -haukottelen. - -Mutta kuinka lieneekään, ei unta tunnukaan tulevan eikä väsymyskään -rasita. Melkein tietämättäni alan muistella kuluneen päivän tapahtumia -ja sitä taivalta, jonka poikki vasta olen tullut. Kirkas kuutamo sopii -niin hyvin valaisemaan seinälle, jolle nuo kaksi valkoista röijyä on -ripustettu... ja vuoteelle, joka näyttää kuin jotakin odottavan... - -Varhain aamulla olin taipaleeni aloittanut suuren järven rannalta, -lahden lompalosta, jossa oli talo harjun niskalla. - -Isäntä saattoi minut veräjälle, joka oli pellon päässä, ja neuvoi: - -"Tästä kun lähdet, niin polku vie... ja pitäisi siellä olla pilkkojakin -puissa... seuraa polkua... ja kuivat tästä ovat maat kävelläksesi, ja -puolitiessä on haltiain kivi... ja hyvästi nyt..." - -Niin hän minua neuvoi, ja minä läksin seuraamaan polkua, joka alkoi -painua metsään ja näytti kiikkuvan vaaran päälle. Mutta ei se vielä -laelle noussut, vaan luikerteli kaasikon halki ja ilmausi äkkiä suon -laitaan. - -Siitä kierteli suon rantoja ja nousi taas kuiville maille, hiekkaiselle -kankaalle ja siitä hongikon poikki yhä korkeammalle. Ja melkein vaaran -laelle se nyt nousikin, mutta jätti sittenkin korkeimman huipun -käymättä... Sieltäkin näkyi jo maailmaa, näkyi ääretöntä, suurta ja -yksinäistä kiveliötä, joka nyt oli niin äänetön ja rauhallinen kuin -olisi saarnan aika. Ja edempää päilyi se suuri järvi, jonka lahden -lompalosta viimeksi olin lähtenyt... Se oli kuin suuri, sininen silmä, -joka ei uskaltanut ummistua, vaan jonka täytyi valvoa ja vartioida -erämaan äärettömyyttä... Valvo minunkin askeleitani, suuri, sininen ja -sileä järvi! - -Nyt alkoi polku olla vaivaloista, se nousi ja laski, puski korpiin ja -korvesta taas kiikkui äkkijyrkkänä ahteen selkään. Sieltä päilyi pieniä -lampia molemmin puolin laaksoissa, vilahtaen puiden lomitse. Ne ovat -tänne kuin eksyksiin joutuneet suuren vaaran kylkeen. Kuvittelen, että -ne ovat muodostuneet suuren vaaran kyynelistä, kun se syysmyrskyssä -hätäilee... Kun tunturien tuulet ulvovat, myrsky pauhaa ja erämaa -raskaasti huokailee, silloin tuo suuri vaara itkee... ja lammet ovat -sen kyynelien jätteitä... - -Mutta äkkiä ottaa polku uuden suunnan. Se alkaa luikerrellen ja -louhikoita kierrellen kohota edessä olevalle korkealle vuorelle. Nyt se -kohoaakin huippuun asti... - -Sepä vasta maailma, jonka täältä näen! Oikea erämaa! Tuollaisia -kukkuloita! Ne ovat paljaspäisiä nuo kukkulat, korvain tasalta vasta -alkaa metsä, ikäänkuin ne tahtoisivat aina olla hiljaisessa -rukouksessa... - -Päivä on jo iltapuolella, mutta tahdon levähtää tässä hetken, sytyttää -piippuni ja olla yksin täällä erämaassa kaukana maailmasta ja -ihmisistä. Tekee hyvää sielulle ja ruumiille, kun tietää, ettei kukaan -näe eikä kukaan kuuntele. Taivaskin on niin suopea ja sydämellinen ja -taivaanrannat totiset. Lapinkin taivas tuolla pohjoisessa on kuin -katuisi talvellista kylmyyttään ja itä tuntisi kuinka sateinen oli -ollut. Etelän taivas on sininen ja sievä, ja sieltä tulee vähän väliä -keveä tuulahdus... - -Puolivälissä saavun haltiain kivelle. Siinä kuuluvat asuvan kaikki -erämaan haltiat, kiven kultaisissa saleissa. Kiven laelle en pääse, -mutta istahdan viereen. Eivät kai ne pahastu siitä, että yksinäinen -matkamies levähtää tässä tuokion. Voi, en minä erämaalle mitään pahaa -tahtoisi. En hentoisi oksaa katkaista, sillä minä rakastan sitä -kotinani, onnelanani, jonne pahasta maailmasta pakenen... - -Ja minulle tulee siinä istuessa sanomaton kaiho ja ikävä. Mielessäni -tuntuu, että minunkin elämäni on kuin tämä polku, jota olen kulkemassa. -Yksin tämäkin kiertelee erämaan halki, samoin kuin minäkin yksin vietän -eloni ilottomia päiviä... - -Minua alkaa siinä niin uuvuttaa, että tahtoisin jo jättää kaikki: tämän -polun, ympäröivän erämaan ja koko maailman... Mutta samassa muistan -isännän varoituksen: - -"Siinä haltiain kivellä sinua alkaa uuvuttaa. Mutta elä sinä siihen -nuku, sillä sitä haltiat pitävät pahana." - -Se johtuu nyt mieleeni, ja minä putkahdan äkkiä pystyyn ja jatkan -matkaani. - --- Tämän taipaleen päässä lienee suuri järvi ja talo niemessä tai -lahden pohjukassa, -- ajattelen kulkiessani. - -Polku vie minua nyt pitkin vaarain rinteitä, lepikoiden ja lehtojen -läpi. Jo on koivu kellastunut, jo on polullekin joku lehti varissut. -Illan tullen ilma viilenee, päivä laskee, ja lempeä hämy ilmaantuu -taivaanrannoille. Yön verho kasvaa pohjoisesta ja kätkee kuin viittaan -sinisen taivaan... Kiiruhdan askeleitani, ja ennenkuin osaan aavistaa, -tulee järvi näkyviin ja talo, jonka kujalle polkuni vie suoraan... - -Nyt olen jo vuoteessa, mutta miksi minua ei nukuta? Mietin ja arvailen, -ja kummallinen kaiho tulee mieleeni. Tuntuu kuin vartoisin jotakin... -Voinhan vapaasti miettiä ja tarinoida itseni kanssa. Ja taas -kuvittelen, että se polku, jota olen tullut, on kuva entisestä -elämästäni... Tästä puoleen on polku tasaisempi ja maisemat vähemmän -vaihtelevia... samoin minunkin elämäni rauhallista ja hiljaista hautaan -asti... - -... Tässä huoneessa asuu kaiketi talon tytär, ja hänen ovat nuo -valkoiset röijyt seinällä... Miksei hän tule tänne luokseni ja puhele -kanssani elämän iloista? - -Kuvittelen, että hän on kaunis. Hänellä on lempeät siniset silmät ja -vankka vaalea tukka... - -Entä jos olenkin juuri häntä hakenut! Jospa hän onkin se, jota olen -kaiken ikäni rakastanut? Minä tahdon hänet mukaani, sitten jatkamme -matkaa kahden kesken polkua pitkin, hän edellä, minä perässä... Me -tulemme tänne erämaahan takaisin... - -Koetan katsella seinälle, missä röijyt äsken kuun valossa välkkyivät. -Mutta kuu on siirtynyt, ja sen alle on kasvanut suuri musta pilvi, joka -jo pimittää sen alimmaista reunaa... - - * * * * * - -Aamulla tulee puhe taipaleesta, jolle aion lähteä. - -"Eikö olekin tasaisia maita tämä seuraava taival?" kysyn emännältä. - -"Kyllä tästä vielä on aivan kiveliötä. Samanlaista, jota eilenkin -tulitte." - -Siinä oli siis toivoni ja unelmani! - -"No missä teidän tyttärenne on, jonka röijyt näkyvät riippuvan tuolla -tuvan seinällä?" - -"Eihän meillä olekaan kuin yksi tytär, ja hänkin on naimisissa toisen -järven rannalla." - -Yksin siis taipaleelle! Samanlaista on tieni taas, ja yksin ja -ystävättä erämaita kuljen. Tasoittuneeko koskaan taipaleeni, -kohdannenko koskaan kultaista impeäni? - - - - -SUURI SIELU - - -Hän oli saapunut kuin tuulispää etelästä tänne pohjoiseen. - -Kun hänet ensi kerran tapasin, hämmästyin aika lailla. Muutamin sanoin -hän kertoi, mikä hän oli, mistä kotoisin ja miksi aikoi tulla ja olikin -jo hyvällä alulla. - -"Säveltäjäksi olen syntynyt!" päätti hän ja napsutteli sormiaan. - -Hän oli näet otettu tänne väliveisaajaksi. Hän oli äskettäin -loistavasti suorittanut lukkari-urkurin tutkinnon, ja hänelle oli -sanottu, että hänessä on siementä johonkin suureen, mistä hän ei vielä -itsekään ollut selvillä. Hän sanoi sepittävänsä runoja, piirustelevansa -maisemia ja säveltäneensä laulujakin. Hän herätti heti ansaittua -huomiota ja keräsi ympärilleen ihailevan seuran. - -Ensimäiseksi hän perusti lauluseuran, jollaista ei niillä mailla ollut -koskaan ennen ollut. Mutta hänen hehkuva intonsa vaikutti -ympäristöönkin, ja vähässä ajassa hän oli saanut toimeen ihmeitä -laulussa. - -Hänen erinomainen taitonsa johtaa laulua, hänen loistavat lahjansa -vaikuttivat laulajiin kuin sähkö, arveli hän. - -Hän oli päättänyt antaa konsertin laulajineen. Se olisi hänelle -kehittävää, kun saisi olla johtajana, sillä siten hän harjaantuisi -esiintymään hienommankin yleisön edessä. - -Tapasin hänet pari päivää ennen kuin hänen oli määrä mennä -kenraaliharjoitukseen. Hän oli huolissaan, sillä häneltä puuttui -tahtipuikko. - -"Enkö näytäkin joukon johtajalta... katsohan... ja katso silmiä ja -huomaa kuinka hiuksien tulee olla", sanoi hän ja näytti, lyijykynä -kädessä, kuinka tahtipuikkoa liikutellaan... - -Totta tosiaan. Kyllä hän epäilemättä oli syntynyt säveltäjäksi. Tukka -pystyssä kuin harjakset, silmät säkenöivät, vasen käsi kupeella kuin -siipiponka ja koko muu olento notkuvana ja väräjävänä... - -"Huomaa nyt... katsos... näin tulee käden olla kupeella... näin pitää -vartalon notkua, ja näin on tahtipuikkoa pideltävä... Mutta mistä -hemmetistä saan tahtipuikon...?" - -"Eikö joku nikkari osaisi sellaista sorvata", esittelin minä. - -"Kas vain! Kun en ole sitä hoksannutkaan! Et sinä taidakaan olla niin -tyhmä kuin näytät", kiitteli hän minua. - - * * * * * - -Tahtipuikon hän oli saanut. Se oli osunut tulemaan tarpeeksi pitkä ja -tarpeeksi paksu. Mutta huolissaan hän oli taas, ja kenraaliharjoitus -oli juuri tulossa. Tahtipuikko oli näet puunvärinen. Se täytyi saada -mustaksi, vaikka henki menköön. Nauraisivathan sille harakatkin... Ja -jokainen näkisi, ettei se ollut Saksasta, mistä hän oli sanonut -odottavansa tahtipuikkoa. - -"Mutta kun ei pidä oleman maalaria koko kylässä, ei koko -pitäjässäkään... Tämä on surkeaa perukkaa... pois minä täältä lähden... -lähden Helsinkiin taiteen hehkuvaa ilmaa hengittämään... Voi tätä -kurjaa maaseutua... Voi leivätöntä Lappia..." - -Koetin tyynnyttää häntä. - -"Onhan sentään muutakin mustaa kuin maalia", huomautin. - -Hän ikäänkuin otti kuullakseen. - -"Jos esimerkiksi koettaisi mustata noella." - -"Aivan niin. Nokihan esimerkiksi on mustaa", innostui hän, ja taas sain -häneltä suuret kiitokset kekseliäisyydestäni. - - * * * * * - -Kenraaliharjoituksen hän oli päättänyt pitää kansakoululla ja luvannut, -että yleisöä sai tulla niin paljon kuin mahtui. - -Ja merkillinen ilta, "harvinainen tilaisuus", on vihdoin tullut. - -Hän on kuin siipiä vailla. Hohtaa ja hoppuaa, ja helmat hulmuavat kuin -myrskyn käsissä. Hän on kaikin puolin sellainen kuin oikean säveltäjän -tulee. - -Hän seisoo laulajain keskellä... ottaa ääntä ja antaa ääntä... Käsi käy -kupeelle, hiukset nousevat pystyyn, vartalo keijuu ja posket -värisevät... - -Jopa kajahtaa laulu... Tahtipuikko heiluu niinkuin sodassa sapeli, ja -suu auki kuin kirkon ovet hän panee parastaan... - -Mutta äkkiä tapahtuu hänessä kummallinen muutos... Otsaan ilmestyy -musta täplä... sitten himmenevät posket... ja laulun lomasta kuuluu -sipinää... - -Hän huomaa sen. Hän silmää käsiään ja näkee niissä nokea... joku lurjus -nauraa... Mitä tämä on? Mitä on _tämä_, kun eivät älyä taputella -käsiään... ja naurua kuuluu yhä enemmän... Hän käy tukkaansa ja huomaa -sitten... ja iskee tahtipuikon säpäleiksi... - -Se oli hänen ensimäinen konserttinsa näillä mailla eikä hän olekaan -toista täällä antanut. - -En ole häntä tavannut enkä hänestä mitään kuullut. Ehkäpä hän ei enää -pyrikään säveltäjäksi, vaan johonkin muuhun suureen, mihin hänessä oli -niin paljon siementä. - - - - -HALLAA PELÄTESSÄ - - -Heinänteko oli loppunut. - -Hän palasi Takasuolta viimeisiä heiniään latoon panemasta, ja elokuu -oli jo lopullaan. Poutaa oli ollut koko päivän, taivas kirkas ja -pilvetön, mutta tuulen henki oli ollut pohjoisessa ja nyt illan tulien -tyyntynyt. - -Hän käveli ripein askelin polkua pitkin, joka kuivia maita hakien -kierteli jänkkiä, kaasikoita ja silmäkkeitä kankaiden poikki ja johti -Takasuolta kylään. Kontin kannakkeet painoivat olkapäitä, ja metsässä -haittasi jo pimeäkin kulkua. Ilta alkoi jo loppua, hämy muuttui yhä -sankemmaksi, ja ilma tuntui kylmenevän. Taivas oli kirkas, ja siellä -täällä vilkkui jo joku tähtikin. Ei pilveä näkynyt etelällä eikä -pohjoisellakaan... - -Hän silmäili taivaalle ja tunsi, kuinka ilma oli kylmennyt ja tuuli -tyyntynyt. Ettei vain tulisi hallayö! Hän säpsähti ja sai kuin uusia -voimia kävelläkseen. - -Hän oli sieltä kylältä pienen talon omistaja. Ahkeruutensa avulla ja -säästäen hän oli saanut oman maatilkun, mutta velkaa oli jäänyt. Oli -ollut näinä vuosina niin paljon kuluja, ettei ollut kyennyt kuin osaksi -velkaa lyhentämään... Jos nyt tulisi halla ja veisi kaiken hänen -toivonsa...! - -Hänen vankka, harteva vartalonsa värisi, kun hän muisteli entisiä -hallan tuhotöitä ja niitä raskaita vuosia, joina oli täällä taistellut -ja ahertanut. Niukan hän oli saanut palkan kovasta työstään, ja kerran -oli halla vienyt niin, ettei siementäkään saanut. - -Tänä kesänä hän oli toivonut runsasta satoa. Pellot näyttivät niin -kauniilta ja lupaavilta. Kun viikon tai kaksi vielä saisivat tuleentua -rauhassa, niin jyvä olisi valmis ja runsas sato tiedossa. Mutta jos nyt -tänä yönä halla vie, niin kolkko talvi on edessä. Hän muisteli, kuinka -vähissä kotona jo olivat viljavarat. Oli vielä pari leipomusta jauhoja -ja pari hehtoa ohria, aitan ullakolla, siemeniksi säästettynä... - -Kuinka eläisi talven, pitkän talven? - -Kovaa oli ollut Lompolan Antin elämä lapsuudesta asti. Ensin mierolla -ja sitten renkinä ja tukkilaisena. Mutta säästäväinen ja ahkera hän oli -ollut, ja mieli oli aina kaivannut omaa maatilkkua, jolla saisi kaiken -kuntonsa yrittää... Ja hän olikin onnistunut ja saanut pienoisen talon, -kaukana hallanarassa Perä-Pohjolassa. - -Siitä hän syventyi muistoihinsa, näihin kolmeen viimeksi kuluneeseen -vuoteen, jonka ajan oli ollut naimisissa. Anna, hänen vaimonsa, oli -ison talon tytär, johon hän jo tukkilaisena tutustui. Anna oli ollut -hento ja hemmoiteltu lapsi ja vanhempainsa silmäterä. Ja kun hän -vastoin heidän tahtoaan meni Antille, hylkäsivät he hänet eivätkä enää -tahtoneet hänestä kuullakaan. Mutta Annassa olikin enemmän voimaa kuin -oli luultu. Kun Antti toi hänet köyhään kotiinsa, itki Anna ilosta ja -lupasi totutella ahkeraksi ja säästäväiseksi emännäksi... - -Nämä kuluneet kolme vuotta olivat olleet niin hauskoja ja lyhyitä. -Vaikka puutteitakin toisinaan tuntui tulevan, eivät he kumpikaan -nurkuneet, toivoivat parempia aikoja ja viljavampia vuosia. Säästäen -olivat eläneetkin. Heinänteossa ja leikkuuaikana olivat pitäneet -päiväläisiä. Mutta Antti ei ollut sittenkään kyennyt maksamaan kaikkea -velkaansa. Koron oli kuitenkin vuosittain suorittanut ja aina vähän -pääomaakin lyhennellyt. Mutta kuluneena talvena oli ollut työtä ja -tuskaa, että sai koron maksetuksi... Kuinka kävisi tulevana talvena, -jos halla veisi viljan? - -Itsensä vuoksi hän ei nytkään surrut, jos sekin kova vielä pitäisi -kokea, että halla veisi kaiken toivon, mutta vaimonsa vuoksi hän -huolehti. Anna ei ollut sellainen kuin muut naiset. Hän oli niin hento -ja herkkä, että otti kaikki niin pahaksi ja usein itki sitäkin, että -hänen, Antin, piti yli voimainsa raataa... Jos kaikki vie... Kuinka -lohduttaisi Anna-parkaa, joka kaiken kesää oli toivonut sitä aikaa, -jolloin saisi satoisasta viljasta leipää leipoa! He olivat kumpikin -toivoneet... ja monesti jo iltaisin puhelleet, kuinka hauskaa olisi -talvelle lähteä, jos tulisi hyvä vuosi... - -Antti oli tällä matkallaan viipynyt jo kolme päivää, sillä hänellä oli -ollut paljon työtä heiniä kootessaan. Anna oli varmaan häntä vartonut -ja kai jo hyvin huolissaan, kun häntä ei alkanut kuulua ja taivaskin -näytti seestyvän... - -Antti nousi korkean vaaran laelle, josta polku kulki. Se oli -laajanlainen vaara; siinä körötti vielä huipulla muutamia kelohonkia, -jotka olivat siihen jääneet, kun kulovalkea entisinä aikoina siitä -hävitti salskean männikön. Sieltä näki kauas laajaan, asumattomaan -sydänmaahan. Hän istahti kivelle polun viereen vähän levätäkseen ja -kaivoi piipun ja kukkaron esille. Vaaran laella tuntui ilma lauhemmalta -kuin korven poikki tullessa. Mutta kirkas ja sees oli taivas, ja -pohjoisessa näkyi punertava vinkka kuin railo tumman meren laidassa. -Hiljaa, kuin nukuksissa, tuntui luonto olevan tai niinkuin aavistaisi -jotain oudompaa. Suuri, synkkä erämaa, joka lepäsi siinä hänen -ympärillään äänettömänä ja iltahämyn sumussa, näytti hänestä kaamealta -ja kylmältä kuin jättiläishauta, tahtoen kolkkoon poveensa kaikki ne, -jotka täällä työläästi kiskoivat jokapäiväisen leipänsä maan karusta -kamarasta. - -Mutta lännestä sentään jo vilkkui parin vaaran välistä palanen leveän -joen kirkasta pintaa ja etelänpuolisilla vaarain kupeilla hienoa usvaa -kuin keveää pilveä. Takaapäin, siellä, mistä Antti oli tulossa, siinsi -pienoinen järvi vaarain välistä kuin siihen puserrettuna ja sen -rannoilla niitty, Takasuo... Antti oli vielä näkevinään oman -latonsakin, joka häämöitti metsän laidassa. - -Hän kopisteli tuhan piipustaan, sovitteli kontin kannakkeita olkapäille -ja alkoi jatkaa matkaansa ripein askelin. Siitä laski polku vinosti -vaaraa alas, jyrkimpiä kallionkielekkeitä kierrellen. Ja niin -luikerrellen se vei laaksoon, jossa pysähtyi jänkän laitaan. Se oli -kylmä suo, puuton ja pehmeä; sen poikki olivat niittymiehet kantaneet -polkupuita. Siinä alkoi ilma tuntua kylmemmältä, ja siihen sopi -pohjatuuli vaarain välistä viimaamaan. Kun Antti astui porraspuille, -säpsähti hän, sillä ne olivat kuurassa. Vihvilä ja sara, jotka -väkisinkin olivat suolle kasvaneet, toljottivat toikkoina ja kovina -kuin kynttilät... Täällä oli jo halla hereillä, vaikka vasta oli ilta -käsissä... - -Hän koetti jouduttaa kulkuaan. Hänestä tuntui kuin hän vielä ehtisi -jotakin pelastaa, jos pääsisi kotiin. Puolijuoksua hän pani suon -poikki, nousi taas kanervaiselle kankaalle, hauskalle kuivalle maalle, -ja riensi kuin takaa-ajettuna mutkittelevaa polkua pitkin... Ei hän -muistanut väsymystään, ei tuntenut kontin painoa hartioillaan, ei -sitäkään, että hän oli koko päivän tehnyt työtä, melkein mitään -syömättä, sillä eväs oli loppunut kesken. Hän muisti vain rakkaita -peltojaan mäen laidassa, kotia ylempänä... muisteli rakastetun vaimonsa -kasvoja ja suurten sinisten silmäin ilmettä... ja mieleen tuli hallan -hävitystyön pelko... - -Ja vihdoin loppui kanervainen kangas, ja polku nousi taas vaaralle. -Ilta oli ehtinyt yhä enemmän muuttua hämyksi, ja yhä useampia tähtiä -alkoi vilkkua taivaalla. Ehdittyään korkeimmalle huipulle hän silmäsi -sivulleen ja näki kuun täytenä ja kirkkaana nousevan kaukaisen -Lemovaaran kuusten takaa... niin kirkkaana kuin talvi-iltoinakin. Mutta -edessään hän näki jo kotikylän, näki leveän vuolaan virran, pitkiä, -kapeita saaria siinä ja latoja ja heinäsuovia saarten selillä. Kylä oli -viettävällä joentörmällä, takanaan laaja ja luja vaara, jonka kyljiltä -peltoja vilahteli. Hän oli näkevinään omankin kotinsa kylän yläpäässä -ja joudutti yhä kulkuaan... - -Hän poikkesi valtapolulta, oikastakseen suoraan kotia kohden. -Oikopolkua mennen hänen tuli kulkea Känsä-Topiaksen pirtin sivu... - -Topiaksen pirtin ovi oli vielä selällään, ja akkunasta pilkahti -sammuvan tulen viimeisiä silmäniskuja. Antti aikoi samaa vauhtia mennä -pihan poikki, kun kuuli nimeänsä mainittavan ja näki ukon seisovan -kujalla, taivasta tähystellen. - -"Vasta täällä kävi emäntäsi, Anna, tiedustelemassa... Tuntui olevan -huolissaan, että mihin olet joutunut... Mutta minä jo sanoin, että -tulee se sieltä, kun saa heinänsä korjuuseen, ja pitkä on matkakin -Takasuolta", sanoi hän Antille. - -"Olihan siellä työtä. Kun olin yksin, kävi latoon pano hitaasti ja -hankalasti", vastasi Antti ja astui hikeä otsaltaan pyyhkien Topiaksen -luo. - -Kuin ennen jo olisivat sopineet, alkoivat miehet tähystellä taivasta ja -nousevaa kuuta, jonka ylälaita jo näkyi vaaran takaa. Katselivat -tuokion eikä kumpikaan virkkanut mitään. Pahaa molemmat aavistivat. - -Topias vihdoin arveli: - -"Jos pilven saisi etelälle, niin ei kaikki toivo olisi vielä mennyttä. -Voisi alkaa aamupuoleen käydä tuulenhenki, ja jos vielä pilveäkin -kasvattaisi..." - -"Miten lienee. Tullessani Kärmejänkän poikki olivat porraspuut kuurassa -ja heinänkorret jäässä", sanoi Antti alakuloisesti. - -"Niin, niin, sitä tietä se halla on ennenkin tähän kylään osannut", -vastasi siihen Topias surumielin. - -"Kaikki vie!" sanoi Antti kolkosti ja lähti huoaten astumaan kotiaan -kohden. Hän syytti itseäänkin. Miksei hän aamulla, kun näki tuulen -kääntyvän pohjoiseen ja taivaan seestyvän ja tunsi ilman kylmenevän, -jättänyt heinätyötään Takasuolla sikseen ja rientänyt kotiin! Hän -olisi kuitenkin ehtinyt edes vähän leikata, siemenen verran... -Tuleentumattahan ne pellot vielä olivat, aivan vihantina, mutta ehkäpä -niistä keräten sentään olisi jotakin saanut... - -Hän oli ehtinyt aidan taakse, jonka toiselta puolen alkoi hänen maansa. -Hän näki jo peltonsa siinä edessään, ja rannempana pohotti kartanokin, -varsinkin pirtin katto, jota vaaran takaa nouseva kuu sopi hopeoimaan. - -Mutta ehdittyänsä mäkipellolle, joka oli hänen paras viljantuottajansa -ja josta huonoinakin vuosina oli eroittamalla siemenen apua saanut, hän -säpsähti ilosta. Melkein puoli peltoa oli kuhilaalla... sievinä -pyrröinä siinä töröttivät kuun valossa... Anttia ihmetytti. Olisiko -Anna...? - -Ohi mennessään hän sivalsi kuhilaasta muutaman tähkän käteensä... Anna -oli kesken kaiken muun työnsä rientänyt pellolle... se raukka oli -varmaan raatanut yli voimainsa saadakseen edes siemenen verran -pelastetuksi... Voi sitä hyvää kumppania! - -Ja jyvää tunnustellessa se tuntui pehmeältä, ja pusertaessa roiskahti -siitä valkoista maitoa... - -"Jyvä on nyt alimmillaan", virkkoi hän itsekseen ja riensi piennarta -pitkin kartanoon. - -Kuistin ovi oli vielä auki. Hän meni hiljaa kuistin läpi, pääsi -porstuaan ja avasi äänettömästi pirtin oven. Riisui kenkänsä kuivamaan -ja astui sukkasillaan heidän yhteiseen huoneeseensa, porstuan -peräkamariin. - -Anna oli jättänyt kynttilän sammuttamatta ja nukahtanut Anttia -odotellessaan. Mutta lämpimän illallisen hän oli huolehtinut uuniin. -Junno, heidän pieni poikansa, nukkui omassa vuoteessaan. Antti sovitti -peitteen paremmin pienokaisen päälle... katseli hetken pojan sieviä -kasvoja... hymyili hiukan ja huokasi sitten syvään... ja lähestyi -sitten vuodetta, jossa Anna nukkui. Tämä nukkui rauhallisesti niinkuin -se, jolla on hyvä omatunto ja joka on tehnyt päivän työt. Kuinka kaunis -Anna oli nukkuessaan! Tyttövuosien tumma puna oli poskilta vähän -vaalennut ja ikäänkuin puhdistunut. Antti katseli häntä kuin pyhää -olentoa ja tunsi syvällä sydämessään nyt rakastavansa vaimoaan enemmän -kuin koskaan ennen. Kuinka se raukka oli kokenut raataa, vaikka -oli niin hento ja vähäväkinen! Ja kuinka hän huolehti heidän -toimeentulostaan... Kun vain saisi pysyä terveenä, että jaksaisi -tehdä työtä, niin ei hänellä olisi hätäpäivää... Eivät ne sitten -pystyisi heidän onneaan hajoittamaan, kun hän saisi velan -maksetuksi... Olisipa nyt tullut runsas vuosi! Silloin hän saisi -uudisviljelyksensä valmiiksi... uuden navetan lehmiä täyteen... ja -ottaisi palvelijoitakin, ettei Anna paran tarvitsisi heikoilla -voimillaan enää raataa... - -Onnellisessa mielessään hän tuli kuin huumauksiin. Hän istahti vuoteen -laidalle, suuteli Annan valkoista sileää otsaa ja pyyhkäisi pois -kiharan, joka oli valahtanut ohimolle... - - * * * * * - -Mutta aamulla auringon noustessa oli nurmi valkoisena huurteena, ja -pelloilta kimalteli kuin timantteja vihannoivien tähkäpäiden -siikasista... - -Halla oli jo käynyt -- ja ottanut kaikki... - - - - -KUVA NIITYLTÄ - - -Kotivainiolla oli heinänteko jo loppunut, ja viikon alussa mentiin -ulkoniitylle Käkisaareen. - -Mutta Viinikan isäntä, joka oli kylän toimeliaimpia, alkoi jo -sunnuntai-iltana hommailla matkaan, että varhain seuraavana aamuna -ehtisi niittämään kasteen aikana. Vastahakoista oli palvelijoille -jättää hauskat sunnuntai-iltaiset huvinsa ja lähteä soutaa jykertämään -Käkisaareen. Mutta isäntä ei helpottanut. Itse kantoi hän -venevalkamalle kaikki työaseet ja asetteli niitä veneeseen. - -Kun isäntä oli lastannut ison kolmilaitaveneen, oli siinä kamaa ja -kapinetta monenlaista. Tietenkin, kun aika talon väki lähtee viikoksi -niitylle, pitää evästä olla. Keskellä venettä oli leipäsäkkejä ja -kurnaaliastioita, ja veneen pohjalla törötti iso, leveäsäärinen pata -kumollaan. Etukeula oli täynnä haravia, ja viikatteet olivat kyljellään -perän puolessa. - -Auringonlaskun aikana työnnettiin vene vesille. Myötävirtaa se kulki -vähillä soutamisilla. Isäntä itse istui perässä ja silmäili -taivaalle... Kaksi piikaa oli soutamassa, ja renki-Matti tupakoi, -säkkien päällä istuen, äänetönnä mossotellen. - -Näin oli äänettöminä kuljettu kotirannasta jo melkoinen matka, kun -huomattiin toisenkin niittyveneen olevan vesillä. Se oli Nyrkkisen -emäntä, joka myöskin oli hommannut aikanaan matkaan. Jo suli -renki-Matinkin mieli, sillä olipa hänellä tuttavuutta Nyrkkisen piian -Taavan kanssa. Ja veneet kun tulivat lähekkäin, niin Matti -haastelemaan: - -"Huomenaamulla se niitto sopiikin, kun tulee sees yö, niin on aamulla -vankka kaste heinässä." - -Ja piiatkin arvelivat: - -"Parasta se aina on illalla Käkisaareen lähteä." - -Nyrkkisen väkeä tervehdittiin ja sitten kuljettiin yhtämatkaa -Käkisaareen asti. - -Viinikan ja Nyrkkisen niityt olivat rajatusten, vierekkäin. Jo oli -päivä laskenut, ennenkuin ehdittiin perille, ja tuntui tulevan -kolkonlainen ja usvainen yö. Eikä ollut yösijasta paljon haaraa. -Viinikan saralla oli sentään lähellä vettä, törmän hamarassa, lato, -mutta tyhjä sekin. Alastomalta se näyttikin, kun suu selällään toljotti -tyhjänä niittymiehiä vastaan. Tosin oli vähän heinänhuloa jäänyt -hajanaisten parsien väliin, mutta kolkolta ja kylmältä tämä yösija -näytti. - -Kannettiin kaikki kapistukset ladon luo ja syötiin kylmä illallinen, -johon isäntä ei raskinnut voirasiaa aukaista. Nyrkkisen väki söi -illallisensa veneessä, mutta tulivat sitten Viinikan latoon nukkumaan. - -"Kyllä tässä tulevana yönä on pehmoisempi maata, kun saadaan heiniä -vuoteeksi", arveli Matti, pani lakkinsa ja liivinsä päänpohjaksi ja -röijynsä veti peitoksi. Samoin teki Nyrkkisenkin renki. - -Mutta tytöt asettuivat riviin ladon peräseinälle, ja heillä oli -kullakin matkassaan lämmin ja kookas villainen huivi, jonka kääräisivät -ympärilleen. - -Nuorilla on kiitettävä taito nukkua, ja pian he kaikki kuorsasivat -kilpaa. Eivät kiusanneet menneet muistot hermostoa, eivätkä tulevat -päivät huolettaneet, vaan he nukkuivat rauhassa ja raskaasti, unhottaen -koko matoisen maailman. - -Mutta Viinikan isäntä ja Nyrkkisen emäntä puhelivat hetkisen ennenkuin -nukkuivat, puhelivat siitä, että kun olisi poutaiset säät, että työ -joutuisi... Mutta pian hekin vaipuivat unen helmaan kovalle ladon -lattialle. Ja ulkona oli hämärä ja usvainen yö ja hiljainen rauha -maassa ja taivaassa... - -Aamulla auringon noustessa heräsi Nyrkkisen emäntä ja kiljui väen -pönkilleen. Haukotellen, äänettöminä ja mossotellen he heräsivät, -raapien niskaansa ja vähän viluakin tuntien. Mutta ei ollut aikaa -mossotella, sillä kiivaasti liikkui emäntä, silmät kiiluivat ja sormet -kävivät siirolleen. Kiire oli niitättämään, sillä vankka kaste oli -heinässä. Näkyi aurinkokin matalalla usvan seasta, ja kauempaa kuului -jo viikatteiden hiontaa. - -Hetken kuluttua oltiin niittämässä. Viinikan isäntä niitti itse edellä, -sillä hän oli maankuulu niittäjä, renki-Matti viuhtoi perässä ja piiat -jälkimäisinä kampailivat. - -Nyrkkisen väessä niitti renki edellä, isäntää kun ei ollut, piiat -hieroivat kantapäillä ja emäntä kampaili kaukana jälessä, vähän väliä -tarkastellen, ettei väki saanut turhaan kuluttaa aikaa. - -Rento niittomies oli Viinikan isäntä, mutta Matti ei päästänyt väliä -pitenemään, iski ja huhtoi niin, että heinät vauhdissaan sinkoilivat -isännän niitokselle, ja kaukana heistä hikoilivat piiat, vaikka -olivatkin juurevia. - -Sanoi silloin Nyrkkisen Taava toisille piioille: - -"Eipä pysty vain Viinikan isäntä Mattia jättämään... katsokaapa, kuinka -sillä on rento niiton malli." - -Kuin kateellisina virkkoivat toiset: - -"Kai se Matti meille kelpaa, kun sinullekin." - -Mutta kun usva katosi, alkoi näkyä niittymiehiä joka haaralla, kuului -viikatteiden liippausta ja väliin lauluakin, ja hauskalta tuntui -niityllä olo. - -Aamiaista syödessä sanoi Viinikan isäntä Matille: - -"Meillä se näyttää niitto käyvän... puolet enempi olemme niittäneet -kuin Nyrkkisen väki." - -"Jos poutia riittää, niin neljässä päivässä meillä on heinät ladoissa", -sanoi siihen Matti. - -Ja isäntä aukaisi voirasian ja vei sen nenänsä alle. Ja aterioi kauan -ennenkuin raskitsi ottaa, vaikka mieli teki; ja hyvin Matinkin silmät -seurasivat isännän käden liikkeitä, että milloin ottaa voita. Jo -viimein isäntä veitsenkärjellä kosketti, mutta niin hienon viipaleen, -että tuskin näkyi. Jo rohkaisi Mattikin mielensä, otti veitsen -tupestaan, pisti rasiaan tuntuvan kolon ja levittäessään leivälleen -puolusteli: - -"Täytyy tässä... eihän tässä pysy kontillaan muutoin." - -Ehättivät piiatkin saamaan kimpaleen kumpikin. Vihaisesti seurasivat -isännän silmät heidän liikkeitään, ja äkkiä hän pisti rasian kannen -kiinni ja rasian laukkuun... - - * * * * * - -Oli helisevä pouta pari päivää, mutta kolmantena aamuna nosti usvaa -taivaalle, nosti vankan pilven. Mutta pilvi katosi, ja taas näytti -tulevan pouta. - -Kovasti oli Viinikan ja Nyrkkisen väki näinä päivinä puuhannut; varhain -aamulla oli aloitettu ja myöhään iltaan liehuttu, mutta visu oli ollut -Viinikan isäntä voita antamaan ja puolusteli sillä, ettei Nyrkkisen -väellä ollut voita ollenkaan matkassa, ja täytyihän niidenkin tehdä -työtä... - -"Komeutena tuo näkyy meilläkin voirasia olevan", arveli siihen Matti. - -Paljon oli heiniä hajalla, monen lehmän heinät ja parhaat koko Viinikan -talossa. Kun aamiaisen aikana heinät hajoitettiin kuivumaan, sanoi -isäntä: - -"Tänään meillä on taas paras päivä... saamme latoihin enemmän kuin -kukaan muu Käkisaaressa." - -Ja aamiaisen jälkeen hän lupasi väelleen lepohetken. - -Päivänpuolelle latoa he asettuivat pitkäkseen, ja lämpimältä ja -hauskalta siinä tuntui. Raukaisi niin kovasti aamiaisen päälle. Uuvutti -ja nukutti, kun sai oikein rennosti oikaista raajansa päivän -hyväiltäviksi. - -Niin näkyivät muutkin tekevän, Nyrkkisenkin väki. - -Ja pian väki kuorsaili. Mutta Viinikan isäntä koetti pysytellä -hereillään, ettei väki saisi liian kauan levähtää. Mutta selvä oli -taivas, tuuli tosin oli vähän kääntynyt, mutta muuten mainio pouta. -Näkyi sentään vähän pilveäkin, mutta kuivan näköinen sekin oli. Siinä -miettiessä alkoi Viinikan isäntääkin uuvuttaa, ikämies kun oli ja -kovasti tehnyt työtä, uuvutti ja raukaisi niin, että pian nukkui siki -hänkin, unhottaen kuivavat, parhaat heinänsä... - -Ja samoin oli käynyt muidenkin isäntien ja niin Nyrkkisen emännänkin, -joka oli tunnettu unettomuudestaan. Ja niin he nyt nukkuivat Herran -rauhassa. Mutta sillä välin tuuli äkkiä kääntyi, pilviä alkoi -kokoontua, ja niitä ilmausi pian taivaalle. Ne laajenivat, liittyivät -yhteen ja samalla tummenivat. Ja tuuli kiihtyi... - -Mutta latojen luona vielä kuorsattiin. - -Ensiksi heräsi Nyrkkisen valpas emäntä, silmäsi taivaalle ja heti -huomasi vaaran, joka uhkasi... Julmasti mellastaen hän kiskoi väen -pönkilleen ja siunaili ja huusi: - -"Arvi ja Kaisa kantamaan latoon... minä ja Taava rukoamaan... -joutukaa... joutukaa... Heikki vietävä, etkö löydä hankoa... kiireesti -kaikki!" - -Nyrkkisen emännän äänestä heräsi Viinikan isäntäkin, heräsi ja äkkäsi -vaaran ja suurella melulla herätti väkensä huutaen: - -"Pilvi nousee... sade tulee... sataa talon parhaat heinät... voi -kuitenkin..." - -Mutta nukkumaan päässyt väki ei ollut äkkiä unestaan selvillä, ja kun -oli semmoinen hätä, eivät he olleet löytää aseitaan. - -Siitä melusta herättiin muidenkin latojen luona, hätähuuto alkoi kuulua -joka haaralta. Mikä huusi ja mellasti, mikä noitui varomattomuutta ja -kirosi untansa, ja mikä milläkin tavalla purki sappeaan. - -"Voi minua onnetonta miestä, kun nukuin", vaikeroi Viinikan isäntä. - -Joka saralla tehtiin työtä, että hiki virtana valui ja työaseet -katkeilivat, ja toinen hoputti toistaan. Mutta pilvet lähestyivät -kiivaan tuulen mukana, lähestyivät mustina ja uhkaavina ja näyttivät -tulevan suoraan kohti. - -Muutamilla saroilla tehtiin jo suovia, toisilla hangottiin latoihin, -mutta paljon oli vielä luokona, ja pilvet yhä lähestyivät... - -Viinikan väellä oli paljon hajallaan, mutta rivakasti he liikkuivat. -Matti jo hankosi latoon, ruko joka kerralta... - -Mutta pilvet lähestyivät. Tuulen mukana jo toi vesinoppiakin... se -lisäsi vauhtia, ja Nyrkkisen niityltä kuului julmaa kiroilemista. Yhä -isompia vesiä viskoi, tuuli kiihtyi, pilvet lähenivät... ja paljon oli -vielä rukoa ja luokoa... - -Silloin juuri pilvi ehti kohdalle ja alkoi sataa taivaan täydeltä... -satoi likomäriksi luo'ot, ruot pilalle... - -"Kaikki pilasi..." läähätti Viinikan isäntä, ja Nyrkkisen emäntä huusi, -sormet siirollaan: - -"Voi hyvä isä... jos aamiaiselta alettiin, niin kaikki olisi saatu -sisälle..." - - * * * * * - -Siellä niitä kiirii pilviä ja pahoja möylyjä taivaanrannan takana. -Parhaina poutapäivinäkin täytyy olla varuillaan. Sieltä ne juuri -parhaan heinänteon aikana nousevat... ja nousevat varmaan samoin -vastaisinakin kesinä... - - - - -KARJANÄYTTELYSSÄ - - -Se oli hauskaa aikaa. Jo hyvissä ajoin nähtiin -sanomalehti-ilmoituksesta, milloin näyttely pidetään. Ison Herralan -Taavetti, joka oli maankuulun karjan omistaja, oli Heinäkylän isännistä -enimmin hossissa. Kyllä kaikki sentään olivat toimessaan, varsinkin kun -palkintoja luvattiin monta ja isoa. Oli puuhaa ja hommaa jo viikottain -ennen näyttelypäivää. Joka talossa puhdistettiin ja harjailtiin lehmiä, -niitä, jotka aiottiin näyttelyyn viedä, muista ei välitetty. Ja -iltaisin, kun yhteen satuttiin, niin heti tuli puheeksi, että saisi -nähdä, kenen lehmät palkitaan. Tiedettiin kyllä, että persoonallisia -tuttavia palkintotuomareilla ei ollut kuin Lintulan hoikkasäärinen -isäntä ja Pullolan rengassilmäinen emäntä, ja siitä oltiin varmoja, -että ne kyllä lehmistään saavat palkinnon. Mutta kuinka käynee muiden. - -"Mutta ei Lintulassa eikä Pullolassa ole yhtään niin hyvää lehmää kuin -Isossa Herralassa, jossa on monta viidentoista litran lehmää", tiesi -joku. - -"Vaikka. Mutta arvatahan sen saa, että kun Lintula on niiden herrain -asiamies ja muutenkin tekee heidän mielikseen, kylväen apulantaa ja -heinänsiemeniä, ja kun nyt lisäksi on ottanut kynnönneuvojan, niin -sille ne herrat palkinnon antavat. Samoin Pullolan emännälle, joka -niiden kasviksien parissa puuhaa", arveli taas joku toinen. - -Ja yleensä epäiltiin niiden herrojen, jotka tulisivat -palkintotuomareiksi, olevan puolueellisia ja jakavan palkintoja -ainoastaan tuttavilleen. - -"Taitaisi olla parasta, ettei veisi koko näyttelyyn lehmiään." - -"Niin minustakin. Meilläkään ei ole vastapoikinutta, niin eiväthän ne -usko, jos niille sanoo, että niin paljon se lypsää vahetonta maitoa..." - -Mutta mielessään sentään jokainen päätti, että viedä sinne silti pitää, -vaikkei aiokaan. - -Mikkolan Villen, joka oli pitäjän teurastaja, mainio knapsu ja -kimeä-ääninen huiskale, sanottiin olevan paraan lehmäkeksin niillä -mailla, niin että tiesi, koeteltuaan lehmää kylkeen, täsmälleen sanoa -monenko litran lehmä se oli. - -Ja Ville tiesi ja tunsi koko Heinäkylän karjankin; siksi monta kertaa -hän oli pistäytynyt kylän navetoissa lypsytaitoaan näyttämässä. -Muutenkin hän oli tietomies, ja moni piti häntä viisaanakin. Herrain -kanssa hän oli hyvä tuttava ja kuului olevan niidenkin agronoomien -ystävä, jotka nyt tulevat palkintotuomareiksi. - -Moniaita päiviä ennen näyttelyä kysyttiin Villen mieltä, ja hän -vastasi: - -"En minä usko, että tämän kylän lehmistä annetaan yhdestäkään ensi -palkintoa." - -Mutta siitä nousi tuima keskustelu ja hirmuinen huuto. - -Ison Herralan Taavetti huusi Villelle melkein korvan juuressa, -kämmeniään yhteen iskien: - -"Sen minä sanon, että kauan saavat ajaa agronoomit ennenkuin löytävät -sellaisen lehmän kuin meidän Kullankukka... Kun viisitoista litraa -lypsää vahetonta maitoa kantamisen jälkeen... ja jollei se palkintoa -saa... niin..." - -Ja Lintulan hoikkasäärinen isäntä huusi yhteen ääneen Herralan Taavetin -kanssa: - -"Entäs meillä Reesantti... Nytkin kun poiki, niin neljä kertaa on -lypsetty päivässä... ja lehmä lihava kuin tunkio ja karva kuin -silkki..." - -Ja samaan kiljui Pullolan emäntäkin: "Ja meillä Leijona... Viimeksikin, -kun agronoomi kävi kasvitarhaa katsomassa, niin taputti Leijonaa -lautaselle ja puheli kuin ystävälle ja kiitteli, että eipä hän ole -sellaista lehmää nähnyt kuin suurissa rusthollareissa etelä-Suomessa." - -Niin huusivat Mikkolan Villelle vasten naamaa, mutta Ville ei -sittenkään luopunut mielipiteestään, siitä näet, ettei hän usko -Heinäkylän lehmäin saavan ensi palkintoa. - -Nokkaannuttiin Villelle, ja Ison Herralan Taavetti rämisi: - -"Sinä et tietenkään antaisi palkintoa, mutta etpäs olekaan -palkintotuomarina... vanha keksi..." - -Samaan tapaan reuhasivat Lintulan isäntä ja Pullolan emäntäkin. - -Vihdoin tuli näyttelypäivä. Oli korea päiväpaiste ja kesä -hauskimmillaan, ja näyttely oli myös laatuaan ensimäinen niillä mailla. - -Näyttelykentäksi oli valittu Lintulan haka, Aitamänniköksi hoettu, -koska juuri se paikka oli herrain mielestä parhaiten sopiva. Tosin muut -kyläläiset epäilivät siinä piilevän jotakin salaperäistä, kun -tiedettiin Lintulan olevan niin hyvissä väleissä herrain kanssa. - -Jo varhain aamulla alkoi näyttelykentälle tulvata väkeä ja karjaa. -Syrjälän Hermannikin, vaikka häneltä oli pakkohuutokaupassa myyty -kaikki muut lehmät, toi ainoansa, vaaleanruskean, pienoisen ja -laihannäköisen Pääskysensä. - -"Kaikkia tänne kuljetetaankin... kun on lamassa kuin kevätkoni", sanoi -Herralan Taavetti Pääskysen nähtyään. - -Ja muutkin nauraa virnistelivät. Mutta tyynenä miehenä Hermanni -talutteli Pääskysensä loitommaksi ja köytti mäntyyn kiinni. - -"Näkyypä noita olevan muitakin yhtä pieniä", lohdutteli hän itseään. - -Isosta Herralasta tuotiin Kullankukka ja iso, maailmanvankka sonni. - -Lintulasta neljä lehmää, joiden joukossa Reesanttikin. - -Pullolan rengassilmäinen emäntä oli itse taluttamassa Leijonaa, ja -perässä kuljetti renki nuorta, jukuripäistä sonnia, joka mellasti -vimmatusti. - -Herralan Kullankukka oli kaunis lehmä, ja sen ympärille kokoontui -väkeä. Se oli ruskean täplikäs, iso ja niin lihava, että ähkyi. -- "Tuo -se nyt lehmältä näyttää." - -"Mutta on sillä, pojat, maitolehmän merkitkin. Ellei tuota palkita, -niin..." - -"Se se ensimäisen palkinnon ottaa." -- Ja niin kiiteltiin Herralan -Kullankukkaa, ja tyytyväisenä seisoi Herrala itse vieressä, keppiinsä -nojautuen. - -Mutta samoin kiiteltiin Lintulan Reesanttiakin. Ja Pullolan -jukuripäistä sonnia moni puhutteli ja ihmetteli Leijonan leveyttä. - -"Se onkin tuo sonni auseerirotua. Sitä ei ole muilla kuin meillä", -ilmoitti Pullolan emäntä uteliaille. - -"Ja noin iso, vaikka niin nuori..." - -"Se onkin kasvanut ruuan vieressä", sanoi siihen emäntä ylpeästi. - -Muiden lehmistä ei pidetty isoa lukua. Ne olivat niin tavallisen -näköisiä, ja muutamat olivat likaisiakin. - -Syrjälän Hermannin Pääskystä ei ollenkaan puhuteltu. Kaikista merkeistä -päättäen näyttivät Herralan, Lintulan ja Pullolan lehmät herättävän -enimmin huomiota. Niiden omistajat seisoivatkin tyytyväisinä, -naurusuin. Mutta näyttelyherrat eivät olleet vielä saapuneet. - -Mikkolan Ville käveli siinä edestakaisin, lehmiä katsellen. Oli -pukeutunut kuin häihin, valkoiseen kaulukseen ja patiineihin, niinkuin -niillä on tapana semmoisilla akanluontoisilla vanhoilla -nuorillamiehillä. Ja mennessään Pullolan lehmien ohi ei Ville ollut -niitä näkevinäänkään. - -"Mitähän se tuo täällä luulee tekevänsä", sanoi Pullolan emäntä -harmissaan. - -"Ilman aikojaan vikureelailee..." lohdutti joku emäntää. - -Ville näkyi kuitenkin olevan näyttelyyn innostunut, vaikkei hänellä -itsellään ollutkaan mitään tuotavaa, sillä puulta puulle hän kulki ja -tunnusteli lehmiä. Ei mitään virkkanut, mutta tunnusteli, väliin -hymyili ja väliin pudisti päätään. Ja niin hän lopulta joutui senkin -männyn tyvelle, missä Syrjälän Hermanni seisoi Pääskysensä vieressä. -Koetteli Hermannin Pääskystäkin, mutta samassa kuului huutoja, että -herrat jo tulevat, isomahainen kunnanesimies etua leikkaamassa ja -housunnapit kiinni panematta... - -Herrat tietenkin ensin kättelivät Ison Herralan Taavettia, Lintulaa ja -Pullolan emäntää, jotka he tunsivat. - -"Siinäpä on komea lehmä", sanoivat herrat mennessään Herralan -Kullankukan ohi, ja toinen vielä sipaisi kämmenellään lautaselle. Ja -sitten alkoi itse toimitus. Valittiin lisää palkintotuomareita: -kunnanesimies ja hänen esityksestään myöskin Mikkolan Ville... - -Se harmitti Pullolan emäntää, eivätkä siihen olleet muutkaan -tyytyväisiä. -- -- -- - -Palkintotuomarit kulkivat männyltä männylle, lehmältä lehmälle, -tutkivat ja tunnustelivat ja tekivät muistiinpanojaan. Mikkolan -Villelläkin oli muistikirja, johon näkyi vetävän viivoja sikinsokin. -Kullekin näyttelyyn tuodulle lehmälle pantiin metallinen lippu -kytkyseen, ja siinä oli numero, monesko se oli. Herralan Kullankukka -sai 1 ja Pullolan Leijona 2. Mutta Syrjälän Hermannin Pääskyselle -joutui numero 44. - -Ja niin jatkettiin tutkimusta. Kajahteli ilma sonnien lauluista ja -lehmäin ammunnasta. Ja päivä paistoi ja hauskaa oli. - -"Kumma, ettei tässäkään näyttelyssä näy monta maatiaisrotuista lehmää", -sanoi agronoomi Mikkolan Villelle. - -"Jo minä niille olen sanonut, etteivät tässä näyttelyssä tule -kysymykseen isot ja lihavat lehmät, vaan maatiaisrotuiset", ilmoitti -Ville. - -"Tuskin voimme antaa ensi palkintoa ensinkään", arveli agronoomi. - -Tultiin sitten tarkastuskierrolla Syrjälän Hermannin Pääskysen luo. - -Pääskynen näkyi miellyttävän agronoomeja. He tunnustelivat sitä tarkoin -ja tiedustelivat, paljonko lypsää. - -"Ei sen maitoa ole mitattu", ilmoitti Hermanni. Mutta herrat tutkivat -Pääskystä monta kertaa ja puhuivat keskenään ruotsia. - -Mutta Herralan Kullankukkaa, Lintulan Reesanttia ja Pullolan Leijonaa -he kiittelivät kaikkien kuullen. - -Illemmalla vasta ilmoitettiin tulokset. Toinen agronoomeista puhui -ensin lämpimästi maatiaiskarjan mainioista ominaisuuksista ja siitä, -että juuri sitä rotua oli koetettava saada jalostumaan. - -Kuunneltiin, että milloinkahan sanoo mitkä palkitaan, sillä sehän tässä -pääasia oli eivätkä joutavat puheet. - -Mutta sitä ei vieläkään ilmoitettu, vaan toinen aloitti puheen siitä, -että tässä näyttelyssä oli monta hyvin kaunista ja lihavaa lehmää, -mutta ne eivät olleet maatiaisrotua. - -"Eiköhän saarnaa vuorolleen Mikkolan Villekin", ivasi Pullolan emäntä. - -Mutta jo vihdoin ilmoitettiin. - -Ensi palkinnon sai Syrjälän Hermannin Pääskynen. Ja agronoomi käski -tuoda Pääskysen siihen eteensä, niin hän selvittää, mitkä -maatiaiskarjan mainiot tuntomerkit ovat... - -Väkijoukosta kuului napinaa, ja Herralan Taavetti huusi, että -agronoomitkin sen kuulivat: - -"Jopa meni joutavaksi koko näyttely..." - -Muut palkinnot jaettiin mikä millekin. Ei vain yhtään liiennyt -Herralaan, ei Lintulaan eikä Pullolaankaan. - -Se oli hävitöntä... sikamaista. Herralan Taavetti noitui, Lintulan -isäntä käski joka sorkan poistua maansa päältä, ja Pullolan emäntä -itki... - -Agronoomi tuli kysymään Herralan Taavetilta, eikö hän myy Kullankukkaa, -sillä se ostettaisiin maamiesseuran omaksi... - -"Ei ole pienen rahan tarvetta", vastasi Taavetti ja käänsi selkänsä. - -Siitä ei ollut kuin mieliharmia ja pahennusta koko näyttelystä. -Herralan Taavetti ei aikonut enää ikänä käydä näyttelyssä. Lintulan -isäntä ei enää tahtonut kylvää apulantaa ja ajoi kynnönneuvojankin ulos -kujasta. Pullolan emäntä päätti olla enää ottamatta kasvitarhakoulua ja -aikoi kaikki agronoomien antamat kirjatkin polttaa... - -Ja Syrjälän Hermanni sai vihamiehiä Pääskysensä takia. Mikkolan Ville -sai varoa henkeään, kun oli ollut palkintotuomarina, eikä hän -uskaltanut syksymmällä pimeinä iltoina kulkea yksin... - -Niin ettei Heinäkylän karjanäyttelystä ollut muuta kuin mieliharmia ja -pahennuksia. - - - - -ERÄS REIPAS NAINEN - - -Minulle muistuu mieleeni muuan hauska tapaus. - -Me olimme, Hannulan Iivari ja minä, lähteneet maailmaa katselemaan ja -ehtineet jo Keski-Suomeen saakka. Juna jytkytti mennä vihaista vauhtia, -lämmin oli, piippu hampaissa kummallakin. - -Siinä oli meidänkin vaunussa käynyt monenlaista ihmistä, herraa ja -talonpoikaa, sittenkun junaan astuimme. Mutta asemille niitä jäi ja -toisia tuli, niin että aina oli vierasta väkeä ympärillämme. - -Eräältä asemalta tuli taas kaksi vierasta henkilöä meidänkin vaunuun. -Toinen oli herra, keski-ikäinen, laihanlainen ja väsähtäneen näköinen. -Maisteriksi me hänet päätimme. Mutta toinen oli nuori nainen, niin -heikkarin reippaan ja iloisen näköinen ja tukevaa tekoa herrasnaiseksi. -Korea tuppi hänellä riippui vyötäisillä, vasenta reittä vasten, ja -lyhyeksi kerittyä tukkaa peitti kevyt urheilulakki. Hän puhui kovalla -äänellä sille maisterin näköiselle, ja he tuntuivat kuuluvan yhteen. - -"Sen minä sanon, Alfred, että ikäsi saat katua, kun et kiivennyt -Vuokatille", sanoi hän maisterille. Mutta maisteri näytti niin kovin -väsyneeltä, hymyili vähän, mutta ei vastannut. - --- Ahaa, -- ajattelin. -- Tässä nyt saan minäkin nähdä reippaan naisen, -josta olen niin paljon kuullut puhuttavan! Näin onni miestä lykkielee! - -Ja minä aloin oikein vasiten häntä tarkastella. Saamari kun hän olikin -reippaan ja pulskan näköinen! Jalka polvella hän istui kuin miehet ja -käsitteli tuppeaan, vähän väliä tempaisten puukon näkyviin. Hän oli -hyvin päivänpaahtama, ja minusta näytti, kun sivultapäin katselin, että -hän kyllä ennen tulevaa kesää tarvitsee partaveistäkin. Ei hän -vähääkään moittinut tupakansavua, vaikka meillä roihusi mahorkka -piipussa kuin tervahauta. - -Mielissämme me häntä katselimme ja ihmettelimme, ja minä luulen, että -Hannulan Iivari häneen rakastuikin, koska kuiskasi korvaani: - -"Tuommoinen se pitäisi talossa emäntä olla." - -Maisterin näköinen herra näytti kammovan tupakansavua, koska huiski -kädellään savua suunsa edestä ja ähki, mutta ei virkkanut mitään -meille. - -"Oh... sitä pitää ihmisen tottua minkälaiseen ilmaan hyvänsä", sanoi -reipas nainen. "Sotkamossa minä nukuin väenpirtissä, jossa roihusi -monta kymmentä piippua." - -Ja niin sanoessaan hän kääntyi meihin päin. - -"Saattaa tässä olla vähemmälläkin... Jos tuo maisteri moittii", sanoi -Iivari ja kolisteli piippunsa tyhjäksi. - -Siitä päästiin keskustelun alkuun. Reipas nainen näytti saavan meistä -huvia. Hän kertoi olleensa ylimaassa kesää viettämässä, ja hänellä oli -merkillisiä seikkailuja juteltavana. Milloin hän oli kanootissa melonut -suuren järven poikki, vaikka kävi myrsky, milloin laskenut vaarallisia, -kivisiä koskia, milloin juossut kilpaa herrain kanssa tai kiivennyt -korkeimmille vuorenhuipuille. - -Suu selällään ja ihmeissämme kuuntelimme, kuinka uljas hän oli. - -Mutta sitten hän äkkiä vasiten kääntyi meihin päin ja kysyi: - -"Mistä päin nämä miehet ovat?" - -"Sieltä ollaan Pohjanmaalta." - -"Vai niin. No sitten te tunnette Ritolan, sen mainion hiihtäjän?" - -"Hyvin tunnetaan." - -"No niin. Miks'ei. Mutta minä en juuri anna arvoa hiihtourheilulle, -toista on juoksu... Mitä se on, että sompasauvain nojassa räpäköi -eteenpäin... Toista on juoksu... Siinä tulee kysymykseen jalkojen -jäntevyys ja terveet keuhkot... Uskokaa pois, miehet, että se aika ei -ole kaukana, jolloin hyvää juoksijaa ihmetellään enemmän kuin nopeinta -hiihtäjää... Onko siellä teidän puolessa ketään nopeaa juoksijaa -- -minä tarkoitan sellaista, joka olisi muilta voiton vienyt?" - -Me koetimme muistella, että ketä siellä päin olisi... - -"On se Perttunen ollut ihmiseksi peto menemään", muisti Hannulan -Iivari. - -"Perttunen? Enpä minä muista sitä nimeä kuulleeni. Ei hänestä ole -mainittu urheilulehdessäkään." - -Hän otti esille muistikirjansa ja alkoi sitä selailla. Sitten hän äkkiä -kysyi: - -"No kuinka nopea se on se teidän Perttusenne?" - -"No Raahesta Ouluun vihkaisi neljässä tunnissa", sanoi Iivari. - -"Neljässä tunnissa! Mutta sitä taivaltahan on kahdeksan penikulmaa... -Sehän on aivan... Elääkö hän vielä?" - -"Jo on aikoja, kuulemma, kuollut Kuopion linnassa." - -"Linnassa...?" - -"Niin... sehän oli suurin rosvo Pohjanmaalla, Perttunen, mutta neljässä -tunnissa se Raahesta Ouluun kuuluu juosseen, kun häntä ajettiin takaa", -selitti Iivari. - -"Assss... Enhän minä nyt kysy mitä rosvot ovat juosseet, vaan tarkoitin -sieltä teidän kotikyläläisiänne", sanoi reipas nainen, hiukan -tyytymättömänä. - -"On siellä meidän kylässä yksi, jota vain ei heti oteta juoksulla -kiinni, olkoon takaa-ajaja kuinka nopsasäärinen hyvänsä", tuumaili -Iivari taas. - -"No kuka hän sitten on?" uteli reipas nainen. - -"Se on Saarelaisen Aukusti Viianmäeltä. Toissa syksynä kerran, kun -sattui yöjuoksuun, niin..." - -Tultiin onneksi asemalle, että Iivarin kertomus Saarelaisen Aukustin -yökengässä käynnistä jäi sikseen. - -Nainen alkoi tahtoa maisteria ulos, kun juna pysähtyi, mutta maisteri -kieltäytyi, arveli: - -"Eihän juna viivy kuin pari minuuttia." - -Mutta reipas neiti meni jaloittelemaan, rennosti kävellen edestakaisin -asemasillalla. Ja kun juna läksi liikkeelle, juoksi hän palasen matkaa -kilpaa sen kanssa ja sitten ihmeen näppärästi hyppäsi junaan. Ja kun -hän oli ehtinyt entiselle paikalleen istumaan, sanoi hän maisterille: - -"Seuraavan aseman vieressä on niin ihmeen sievä järvi. Sitä sinunkin -pitää, Alfred, lähteä katsomaan. Ehdimme hyvin käydä sillä aikaa kun -juna seisoo, kun panemme pikku juoksua mennen tullen." - -"Mutta minä en juuri luota juoksuuni", vastasi maisteri, eikä todella -siltä näyttänytkään, että hän olisi kyennyt kilpasille. - -"No kaikkia kuulee! Sinä olet mies parhaassa iässä ja minä nainen, -jolle hameet vielä tekevät juostessa haittaa. Ei muuta kuin menemme -ihailemaan sitä järveä", sanoi hän maisterille päättäväisesti ja lisäsi -kääntyen meihin päin ja huulet makeassa hymyssä: - -"Totta kai nämä miehetkin uskaltavat lähteä?" - -"Jos ehtisi takaisin...?" arveli Iivari ja katseli isoja, raskaita -pieksujaan. - -Samassa oltiinkin asemalla. - -"Kas tuolta mäntyjen välitse vilahtelee järven pintaa... katsokaas!" -puheli hän ja puoliväkisten vei maisterinkin mennessään. - -Me katselimme junan akkunasta, kun he aika vonkaa poistuivat -asemahuoneen päitse järvelle päin ja pian katosivat taajaan metsään. - -"Liekö tuo niin juoksija kuin kehuu", arveli siinä meidän vaunussa -muuan ukko. "Herrasnainen vielä... missä hän olisi oppinut juoksemaan!" - -Arvelivat siinä muutkin, arvelivat yhtä ja toista, ja joku nuori mies -tuntui laskettelevan rumanlaisia sukkeluuksiakin reippaan naisen -kustannuksella. - -Mutta aika kuluu. Kello jo soi, ja ne, jotka ovat käyneet junasta -jaloittelemassa, kiipeilevät vaunuihin... - -Kello soi taas... junailija puhaltaa pilliinsä... - -Mutta maisteria ja reipasta naista ei näy... Vielä ehtisivät, jos -panisivat oikein täyttä ravia... Jokohan kumminkin jäävät junasta? - -Kaikki vaunussa olijat tähtäävät metsään .. ja odottavat -jännittyneinä... - -Juna lähtee liikkeelle... - -"Jo, saakeli soi, jäivätkin!" - -Mutta ei sentään. Tuolta näkyy jo maisteri... viskoo vihaisesti -jalkojaan ja huitoo käsillään ja huutaa... ja lähestyy nopeasti... - -Jo näkyy reipas nainenkin, mutta kaukana jälessä... - -"Kun ehtisivät! Kun ehtisivät!" - -"Jo jäävät! Jo jäävät!" - -Mutta viime nipukassa ehtii maisteri, kun juna jo lujentaa vauhtiaan. -Nainenkin vihkaisee jo melko lähellä, hattu kourassa panee parastaan, -tuppi on sulkana perässä ja hiukset hulmuavat kuin hevosen harja... -näyttää viittovan ja huutavan... - -Mutta junakin yhä lisää vauhtiaan... joku nauraa ja viuhtoo -nenäliinalla akkunasta... Mutta naisesta vilahtaa vielä tuppi mäntyjen -välitse, kun juna jo kiitää täyttä vauhtia... - -Maisteri istuu kalpeana penkillään ja saaloo kuin ajettu poro eikä -näytä välittävän mistään. - -"Eihän se juoksija ollutkaan, vaikka kehui", sanoi Hannulan Iivari ja -kertoi nyt sen urotyön, jonka Saarelaisen Aukusti oli kuluneena syksynä -yökengässä käydessään tehnyt. - -Ja hauska juttu se olikin. - - - - -ERÄS SONNIYHDISTYS - - -Järvirannan kylässäkin oli tehty paljon uudistuksia ja mullistuksia -niin maanviljelyksen kuin karjanhoidonkin alalla. Siinä kylässä olikin -jo monta isäntää, jotka olisivat olleet kunniaksi mille kylälle -hyvänsä. Sen tiesi siitäkin, että maanviljelysoppineet usein kävivät -Järvirannalla ja pitivät pitkiä puheita. - -Varsinkin oli Heikuraisen Ville etukeulan miehiä. Suurilahjainen hän -oli ja verraton sananiekka. Ja edistyksen mies kaikin puolin. -Sunnuntaisin hän tavaili sanomalehtiä ja kertoi sitten kummasteleville -kyläläisille uutisia omasta maasta ja ulkomaidenkin kuulumisia. - -Tässä mennä kesänä sitten, kun Heikurainen tutki sanomalehteään, -huomasi hän erään ilmoituksen, joka koski omaa kylää ja häntä -itseäänkin. Se oli pitkänlainen ilmoitus. Siinä sanottiin, että oli -päätetty perustaa sonniyhdistys Järvirannan kylään. Maamiesseura, joka -toimi niillä seuduin, oli sen niin päättänyt, koska karjanäyttelyissä -oli tultu siihen ikävään huomioon, että maatiaisrotu yhä vähenemistään -väheni. Ja ilmoituksessa mainittiin, että kokous pidetään Heikuraisen -talossa ja että toivotaan runsaasti osanottajia... - -Sen enempää ei Heikurainen joutunut ilmoitusta tutkimaan. Hänestä -tuntui hyvältä, että herrat kunnioittivat käynnillään hänen taloaan. -- -Ne jäivät mennä kesänä pitämään talostani, -- ajatteli hän ja läksi -asiasta ilmoittamaan emännällekin. - -Mutta emäntä oli sattunut menemään kylälle, niin ettei Ville saanutkaan -kertoa ilahduttavaa uutista. Hän palasi pirttiin ja mietiskeli... - -Olihan hän kuullut paljonkin puhuttavan yhdistyksistä, puhuttavan ja -kirjoitettavan. Mutta ei ollut sattunut kuulemaan sonniyhdistyksestä... -Hän mietiskeli sinne tänne, mutta ei jaksanut ymmärtää, mitä sellainen -yhdistys oikeastaan oli. Tosin hän muisteli kirjanäyttelyssä agronoomin -puheen sonneista ja sonnivasikoista, mutta sonniyhdistyksestä ei ollut -puhetta... - -Siihen tulivat sitten naapurinisännätkin Voimala ja Kurikka, tulivat -uutisia kuulemaan niinkuin ennenkin sunnuntaisin. - -"No parin viikon päästä se on kokous taas meillä. Agronoomit tulevat, -ja taitaa muitakin herroja tulla", sanoi hän heti vierailleen. - -"Mitähän ne nyt näin keskellä kesää meinaavat?" kysyi Kurikka. - -"Täälläkin tulee perustettavaksi sonniyhdistys. Ilmoituksen ovat jo -panneet lehteen ja maininneet, että meille tulevat... Sellaisia -yhdistyksiä kuuluu olevan jo muualla Suomessa paljon, melkein joka -pitäjässä..." - -"No niillä on hommia... Mitähän ne sillä meinaavat sitten?" tiedusteli -Voimala. - -"No etkö älyä, että joka tahtoo, saa ruveta jäseneksi sonniyhdistykseen -samoin kuin maksamalla saa olla jäsenenä maamiesseurassakin", selitti -Heikurainen toimessaan. - -Mitäpä siihen oli naapureilla sanomista. Kai se niin oli. - -Mutta hetken kuluttua arveli Kurikka: - -"Meidän mullikkaa ne kyllä karjanäyttelyn aikana kehuivat. Pitäneekö se -tuoda tänne silloin?" - -"Ei puhettakaan. Ei sanota mitään ilmoituksessa", selitti Heikurainen -ja lisäsi varmuudeksi: - -"Ne pitävät vain kokouksen, jossa puhuvat sonniyhdistyksestä." - -Kauan aikaa miettivät ääneti, niin Kurikka arveli: - -"Eiköhän niillä sentään ole tarkoitus parhaita sonneja käydä -tarkastamassa... vai kuinka?" - -"Ei, ei. Se on vain kokous. Luulen, että agronoomi siitä minulle -kirjoittaakin. Tuttava mies kun on", selitti ja toivoi Heikurainen. - -Mutta Kurikka ei ollut päässyt selville asiasta ja alkoi sen vuoksi -tenätä vastaan Heikuraiselle, selittäen tulleensa lukemalla -maanviljelyslehteään siihen ymmärrykseen, että kyläkunnalle valitaan -sonni, joka on tarkoitukseen sopiva. Se sitten ostetaan yhteisesti... - -"Niinkö sinä luulet, etten minä ole lukenut maanviljelyslehteä niin -tarkkaan kuin sinäkin?" kivahti siihen Heikurainen. - -"Enhän minä sitä väitä. Elä siitä suutu, mutta siihen käsitykseen minä -olen tullut", koetti Kurikka selittää. - -Ja kolmissa miehin siinä väittelivät monta tuntia, pääsemättä selville, -mikä oikeastaan oli sonniyhdistyksellä tarkoituksena. - -Pianhan siitä levisi koko kylälle tieto, ja touhua ja hommaa tuli joka -taloon. Mutta Heikuraisen Ville oli sentään enimmin hossissa ja -vauhkamoisillaan. Tuttava agronoomi oli lisäksi kirjoittanut -Heikuraiselle, että heitä tulee kaksi esitelmänpitäjää, ehkä kolmekin, -ja sopii toimittaa ruuanpuolta siksi päiväksi, ettei tarvitse nälissään -taipaleelle lähteä. Ja siitä olikin kylliksi tointa. Sillä herroja -tuli kohdella hyvin ja passata... sitten ne taas mainitsevat -sanomalehdessä, kuinka vieraanvaraisesti heitä kohdeltiin Heikuraisella -Järvirannalla... - -Ja sen oli Heikurainen nähnyt ja kuullut, että juhlatilaisuuksissa -pidettiin puheita. Ja hän päätti nyt, kun agronoomit tulevat, pitää -heille tuliaispuheen, toivottaen heitä tervetulleiksi tänne syrjäiseen -maailmaan. Hän oli siksi oppinut suutaan soittamaan, ettei vähääkään -epäillyt puheensa onnistumista. Vaikeampaa oli keksiä sopivia sanoja, -liukkaita lauseita ja asiallista sisältöä... - -Mutta hänellä oli pari viikkoa harjoitusaikaa, ja hän käyttikin sitä -hyväkseen, harjoitellen aamusta iltaan ja välistä öilläkin. - -Silloin oli kestikievarikin Heikuraisella. Kaikille matkustavaisille -Heikurainen kertoi tulevasta kokouksesta, huomauttaen erityisesti sitä -seikkaa, että agronoomit aina tahtoivat juuri _heillä_ pitää -kokouksensa... - - * * * * * - -Naapurikylän kestikievarissa agronoomit jo olivat tulossa -Järvirannalle. Ei ollut enää kuin yksi taival Heikuraiselle. Heitä oli -kaksi, ja he olivat nuoria, hauskoja miehiä kumpikin. - -Siihen sattui tulemaan muitakin matkustavaisia samalla kertaa. Muuan -nuori metsäherra, joka matkusti uuteen virkaansa, eräs kauppamatkustaja -ja ylioppilas, jotka aikoivat mennä Lappiin asti. - -Nuoria ja hauskoja miehiä he olivat kaikki, ja koska kerran tulivat -tuttaviksi ja olivat yhtäälle päin matkustamassa, niin... ja kun -kullakin oli eväitä matkassaan... eikä sattunut yksikään olemaan -raittiusmies, niin... _niin_ tekivät totia kelpolailla... - -Olivat hauskimmillaan nousuviinassa, kun joku esitteli, että tässä -pitäisi syödä... - -"Me syömme seuraavassa kestikievarissa. Siellä on komeat päivälliset, -sillä juuri siellä me aiomme pitää pari esitelmää", sanoivat -agronoomit. - -Se sopi toisillekin. - -"Mitä esitelmiä te nyt pidätte?" kysyi metsäherra. - -"Koetamme kehoittaa ukkoja perustamaan sonniyhdistystä." - -"Sonniyht... _vad fan är det_?" kysyi kauppamatkustaja, joka taisi -huonosti suomea eikä ollut perehtynyt maanviljelykseen. - -Agronoomit selittivät asian. Ja sitten he nauroivat päälle. Ottivat -sitten, koska se sonniyhdistys tuntui naurattavan, vielä hyviä -matkapaukkuja ja päättivät Heikuraisella kalaseerata lisää. - -Sitten he läksivät taipaleelle, hauskimmillaan humalassa kukin, -läksivät kolmella hevosella, että oikein kummalta näytti, kun niin -monta herraa oli yhtaikaa liikkeellä. Taival oli lyhyt, tie hyvä ja -kulku nopea. Kauppamatkustaja nauroi sonniyhdistykselle ja puheli -pitkin matkaa... - - * * * * * - -Heikuraisen kuistin akkunasta sopi nähdä pitkän matkaa tielle päin. -Siinä oli Heikurainen vaaninut kaiken päivää, koska herrat näkyisivät -tulevan, että ehtisi kuistin eteen tervehdyspuhettaan pitämään. - -Ja kun Heikurainen pistäysi sisälle sikaaria noutamaan, huusi renki, -joka oli sillä välin pitänyt vahtia: - -"Jo tulevat! Kolmella kyydillä tulevat... monta herraa!" - -Ne tulivatkin semmoista vauhtia, että Heikurainen tuskin ehti kuistin -eteen seisomaan. Ja yhtaikaa ajoivat porrasten eteen... - -"Minä saan lausua tervetulleeksi arvoisan _sonniyhdistyksen_..." -aloitti Heikurainen, ottaen lakin kouraansa. - -Agronoomit nauroivat täyttä kurkkua, metsäherra ja ylioppilas -hymyilivät, mutta kauppamatkustaja, joka oli sattunut eellimmäiseksi, -noitui: - -"Eikö nyt menemästä häpeä... te ole itse sonniyhdistys... -_Sakramenskade_..." - - - - -MUSTAN PEKAN TUVASSA - - -Römppäviikolla oli hauskaa Mustan Pekan luona. - -Kun naimaiässä olevat rengit ja piiat kokoontuivat milloin mihinkin -riiheen tanssimaan, keräännyimme me poikaviikarit Mustan Pekan tupaan -huvittelemaan. - -Ja hupaista siellä olikin joka päivä koko römpän ajan. Pekka itse oli -hauska ukko, joka osasi aina asettua sille tuulelle, että vieraat -viihtyivät. Ja tuhansilla konsteilla hän osasi keplotella pojilta -lantit omaan kukkaroonsa. Römppäviikko olikin Pekan paras -tienestiviikko koko vuoden aikana. - -Tässä minulle muistuu mieleen eräskin römppäviikko. - -Lampan Petteri, Suvitien pojat, Herralan rengit ja Kumpulan Sakke -olivat Pekan tuvalle menossa, ja heidän joukkoonsa yhdyin minäkin. - -Siellä oli jo ennestään pappilan renki Helmeri, joka hiessä päin ja -tulipunaisena naamaltaan opetteli soittamaan hanuria. Sitä sai, näet, -viidenkolmatta pennin vuokraa vastaan tunnilta soitella. Ja Helmeri -harrasti musiikkia. - -Mutta oli siellä muutakin hauskaa. Pekalla oli myytävänä sikaareja, -savukkeita ja vehnäpullia ja likaisia pastilleja vanhassa -sikaarilaatikossa. - -Mutta hauskimpia olivat konstit, joita sai yrittää, kun Pekalle maksoi -kerta kaikkiaan kaksikymmentä penniä yritykseltä. - -Ja niitä oli monenlaisia, oli "saukonpyyntiä", "hauinuintia", -"Tampereella käyntiä" ja "Moskovasta pikanellin nountia". - -Viimeinen oli vaikea matka, ja kovin harva pääsi Moskovaan ja vielä -harvemmat sieltä pikanellia toivat. Mutta yrittää sopi, ja hauskaa se -oli. - -Suvitien pojat ostivat heti savukkeita, Herralan rengit sikaarin -suuhunsa, mutta Lampan Petteri ja Kumpulan Sakke aikoivat yrittää -Moskovaan. - -"Se on oikein, pojat. Ei ole tänäpäivänä vielä kukaan päässyt perille -asti. Jussilan Matti sentään pääsi jo Pietariin", kehoittelee Pekka -poikia. - -Lampan Petteri ja Kumpulan Sakke lyövät vetoa. Se, joka joutuu -tappiolle, maksakoon viisikymmentä penniä voittajalle, ja Pekalle, -konstin keksijälle, vuokraa kaksikymmentä penniä. - -Konsti on tämmöinen. Orteen on solmittu köydenpää kiinni, ja toinen pää -köydestä heitetään orren yli, niin jää kuin silmukka köyteen. Nyt pitää -Moskovaan lähtijän ottaa irtonainen, orren yli heitetty köyden pää -käteensä ja panna silmukka niskaansa. Sitten tulee hänen, pää kenollaan -taaksepäin, ettei köysi niskan takaa luista, alkaa käsivoimallaan -haalata itseään orren tasalle. Orrelle on pantu kuivettunut nisupulla, -joka hänen tulee ottaa huuliensa väliin ja laskeutua taas takaisin. - -Lampan Petteri yrittää ensin. Hän panee köyden niskansa taakse ja -tarttuu irti olevaan köydenpäähän. Alkaa vetää ja vetää. Riivatusti -köysi painuu niskaan, ja naama paistaa punaiselta... - -"Kas vaan tuota Petteriä... juuri niin... pitele päätä hyvin -taaksepäin, ettei köysi luiskahda... Jo on noussut...", kehuskelee -Pekka. - -Mutta muut huutavat: - -"Vie terveisiä ja tuo pikanellia meidänkin varalta!" - -Petteri ponnistelee, mutta nousee hitaasti, ähkää ja haalaa, että suu -on auki. Jo pääsee kohoamaan puoliväliin ja riippuu siinä kuin Aapeli -oksassa... tekee epätoivoisen yrityksen... ja pudota romahtaa -samassa lattialle selälleen... - -"Ei ollut passia matkassa... Rajalta palautettiin takaisin", nauretaan -hänelle. - -Mutta Petteriä ei naurata, sillä niska on verinaarmuissa ja kädet -hellinä. - -Tulee Saken vuoro. - -Sakke on kiinteämpää poikaa kuin Petteri ja sinnikko ja sitkeä kuin -peto. - -"Jo nyt kumma lienee...", sanoo hän ja sylkee kämmeniinsä. - -Pekan, joka on isäntä, täytyy tarkoin katsella, ettei saa tehdä -petosta. Ja Sakelta otetaan kaulahuivi kaulasta, ettei siitä saisi -mitään suojusta niskalleen. - -Ensi yrityksellä Sakke on jo puolivälissä ja riivatusti punottaen ja -hammasta purren kohoilee yhä ylemmäs. - -"Jo saakeli pääseekin!" huutavat pojat. "Jo voittaa vedon!" - -Ja Sakke onkin jo orren tasalla. Siinä vähän hengähtää ennenkuin alkaa -nisupullaa huuliensa väliin hamuta. - -"Ollaanko pikanellivapriikissa kotona?" kysytään häneltä. - -Sakke tekee tuimia yrityksiä saadakseen nisun huulilleen. Mutta siinä -hamutessa luiskahtaakin köysi niskan takaa, ja hän pudota jymähtää -lattialle. - -"Ha, ha, ha... Etkös osannut sanoa hyvää päivää, kun portilta palasit?" -ilkkuvat jotkut. - -"Siltä unohtuivat tupakkivehkeet... se lähti niitä noutamaan", -lohduttelee Pekka. - -Pappilan Helmeri harjoittaa yhä hanurilla sotteesia, että hiki tippuu. -Herralan rengit koettavat "hauinuintia", ja Suvitien pojat meinailevat -Moskovaan. - -Saisi nähdä, pääsevätkö. - -Ja niin on hauskaa Mustan Pekan tuvassa. - - - - -UNOHTUNUT RAKKAUTENI - - -Pitkän taipaleen olin jo kulkenut, mutta vielä pitempi oli se, jolle -piti painua. Minua opastettiin talossa, sanottiin: - -"Puolivälissä on Karhu-Jaakon uudistalo. Siihen jää yöksi, niin -seuraavana päivänä ehdit kylään." - -Ja aikaisin aamulla isäntä valjasti menevän porohärän pulkan eteen ja -neuvoi: - -"Tästä on pulkanlatu Karhu-Jaakon taloon asti. Sinne osaat, kun annat -poron höllin hihnoin juosta hölkötellä." - -Hyvää vauhtia kirmaisee poro kujasta järvelle ja noudattaen entistä -pulkanjälkeä laukkaa sen yli vastaisen rannan kuusikkoon, jonka läpi -vie jälki. - -Suuri, asumaton sydänmaa on edessä, takana ja kummallakin kupeella, -äänetön, hiljainen maailma, jossa ei kuulu minkäänlaisia ääniä. Paksu -lumi peittää rotkot ja paunikot; kaasikkojen päällitse vie poro minua -yhä oudompaan erämaahan. Kajastaa vaisusti lyhyen talvipäivän vinkka, -kun latu nousee harjuille ja kiipeilee vuoren rinteitä. Etelän -taivaalta, kahden korkean vaaran välissä, näyttää kuin päivä pyrkisi -esille, mutta ei jaksa nousta näkyville, hetken aikaa kumottaa -kellertävältä taivaan rannalla, mutta himmenee ja häipyy pois vaarojen -taakse. Olen vielä nuori ja terve, eivätkä minua sureta entiset muistot -tai tulevat huoleta. Nautin tätä sydänmaan yksinäisyyttä ja poron -hölkätessä lauleskelen: - - Juokse, porosein, - poikki vuoret, maat, - seistä, syödä saat... - -Niin, saat levähtää sitten, kun pääsemme Karhu-Jaakon taloon. - -Se onkin virkku peura, jalat napsavat somasti, ja kepeästi se -heittelee, vaikka jälki pudottelee. Outo on tämä taival minulle, oudot -maisemat ja kukkulat. Harvoin tästä kulkevat poromiehetkään, ja tuskin -koskaan muita ihmisiä. Tänne ei ole vielä ehtinyt tukkilaisen kirves -hävitystyötään tekemään... tämä on koskematonta erämaata, suurta ja -komeaa, kuin nukuksissa. Tie on hauska, taival vaihteleva. Milloin -näkee vaarain päältä silmänkantamiin lumista tunturimaailmaa, milloin -jälki laskeutuu syvän laakson korpeen, ja silloin se painuu kuusikon -sisälle kuin hämärään. Ja taas kun männikkötievoille ehdimme, laulelen: - - Siellä verraton - sammalaarre on. - -Vasta iltamyöhällä saavun pienelle järvelle, johon jälki jyrkkänä -putoaa vaaran alle. Järven poikki on jälki lujempaa, ja siinä pistää -poro vihaisen laukan, niin että höyry pulkan perässä punoo... ja -vauhdilla nousee toiselle rannalle, jossa on ison kiven vieressä vanha -verkkoaitta ja rivi verkkokeppejä... ja aavistamattani ilmestyy siinä -eteeni vähäinen uudistalo vastaveistettyine seinineen... -- -- -- - -Olen jäänyt sinne yöksi. Poro on laskettu yösyöttöön talon porojen -kanssa jäkäläiselle ahteelle lähistölle. Ja minulle on luvattu vuode ja -hoivata minkä osaavat. - -Vähäinen on talon perhe, äiti tyttärineen. Isäntä on mennyt metsille -poromiesten kanssa. He eivät tiedä paljoa uutisia maailmalta. Harvoin -täällä sattui kukaan käymään. Saattoi kulua vuosia, ettei yhtään -vierasta kulkenut sen kautta. - -Hän miellyttää minua, tuo tyttö. Hän on niin kaunis ja verevä, vankka -ja rohkea. Hänellä on pitkät mustat hiukset ja säkenöivät ruskeat -silmät. Hän kertoo peittelemättä lyhyen elämänsä tarinan -- tarinan -yksinäisestä erämaasta. Kesäisin hänellä on hauskaa. Hän kalastelee -yksin, ui yksin ja osaa yksin pyörryttävien salojen halki. Talvisin hän -ajelee porolla milloin mieli tekee. Ei ole täältä sydänmaalta mihinkään -pyrkinyt. Kerran on käynyt kirkolla ja siellä nähnyt paljon. - -"Siellä taitaisi olla hauskaa, missä on paljon ihmisiä", sanoo hän -minulle äkkiä, ja olen näkevinäni hänen kirkkaan silmänsä ilmeessä kuin -tuskaa siitä, ettei sinne pääse. - -"Ei siellä ole hauskaa", vakuutan hänelle. En tahdo kertoa hänelle -maailman elämästä, herättää kuvitelmia tai hänen nukkuvia halujaan -kavalaan maailmaan. - -"Mutta siellähän kuuluu jokaisella olevan oma ystävänsä: pojilla tyttö -ja tytöillä poika... Onko sinullakin ystävä?" kysyy hän arvelematta. - -"Ei ole minulla sellaista ystävää, jota tarkoitat." - -Hän on valmistanut minulle vuoteen kamariin ja pannut hajuheinäpalmikon -pääni pohjalle... - -Minä tunnen häntä rakastavani, tunnen, että saan omistaa hänet yksin... -Muutan tänne minäkin ja jätän taakseni sen maailman, josta olen -lähtenyt... En mistään voisi löytää sellaista ystävää kuin hän on... -samalla niin hellä ja hyvä, rohkea ja miellyttävä. Hänen hipiänsä on -hieno kuin silkki, ja hänen vartensa joustava ja muhkea... - -Ja aamulla hän sanoo minulle: - -"Vai ei sinulla ole ystävää... ei ole minullakaan." - -Ja hän istuu sängyn partaalle miettivänä. - -"Ole sinä minun ystäväni, niin minä olen sinun", saan hänelle -sanotuksi. - -Hän lupaa sen. Ei ikänään sano unohtavansa... - -Hän on jo käynyt metsällä, heittänyt porot suopunkiin ja valjastanut -oman ajokkaansakin. Sillä hän tahtoo lähteä minua saattamaan, kun -jäljetön, pitkä taival on kuljettavanani. - -Voi, kuinka hän on reipas puuhatessaan poron parissa! Korea -lappalaislakki somistaa hänen sievää muotoaan, ja pitkä musta palmikko -leiskuu lanteilla niin kiihoittavan viehättävästi. Ja kun hän hyppää -pulkkaan, kääräisee hän helmansa tiukalle jalkojensa ympärille ja -tempaisee hihnasta kuin tottunein poromies ja vilahtaa jäljettömälle -tielle männikkötievaa kohti talon taakse... - -Näen hänen ajavan edellä, näen hänen pulskan vartensa ja pitkän -palmikkonsa... ja vähän väliä ruskeat silmänsä, kun hän kääntyy -taakseen katsomaan, missä asti minä tulen... - - * * * * * - -Siitä on nyt jo kulunut monta vuotta, kun sattui tuo lemmenseikkailuni -erämaassa, sydäntalven aikana. Maailma vei kun veikin minut mukanaan. -Unohdin hänet -- samoin kuin monta muuta -- enkä ole hänestä mitään -kuullut. Totta kai hänkin on jo unohtanut -- kaiketi aavistanut, että -se maailma, josta hänen luokseen tulin ja johon hänen luotaan läksin, -on kavala ja kurja... ettei tarvitse ikävöidä eikä mieli tee muistella -sen pettäviä ystäviä. - - - - -KAIHOLAAMME - - -Laaksosta noustaan korkean mäen laelle, jonne näkyy suurenmoinen -kuutamon valaisema maisema leveän, polveilevan joen rannoilla ja hyvin -kaukana lumisia vaaroja ja repaleita hakatuista saloista. - -"Ah! Tämäpä on ihanaa!" - -Niin hän sanoo, hän, josta olin nuorukaisena uneksinut ja miehenä -miettinyt. Olen löytänyt hänet sieltä, mistä ennen turhaan hain. Me -matkaamme nyt omaan Kaiholaamme, pieneen kotiimme kauas erämaahan. On -syystalven leuto yö, tyven ja kuutamoinen. - -Hän on täällä outo, vieras näillä vaaroilla, ja näkee ensi kertaa -palasen sitä pientä maailman nurkkaa, jonne hän tahtoo minua seurata. - -"Näinkö kaunis onkin sinun Pohjolasi!" - -Hän ihastuu siitä, mitä näkee, ja riemu loistaa hänen silmistään. - -"Rakastatko Pohjolaani?" - -"Oi, enhän tätä tämmöiseksi luullut, en voinut kuvitella, vaikka -kerroit, että Pohjolasi on näin suuri, näin ihana ja avara." - -Mäen päälle pysäytämme hevosemme ja nautimme kumpikin. Yllämme -kaareutuu korkea, tumma taivas ja tähtien tuhannet laumat. Edessämme on -suuri ja kolkon komea Pohjola korkeine lumisine vaaranlakineen, joiden -huippujen päällitse revontulet kalpean kellertävinä leimuavat. Siellä -monien vaarojen takana on oma pieni Kaiholamme, onnemme ja ilomme -hauska koti. - -Tie on soma ja mutkikas. Mustan mieli on iloinen ja virma. Se juosta -vilistää vastaleessakin; sen harja hulmuaa rennosti ja komeasti, tiu'ut -soivat ja kulkusen helinä kuuluu somalta kirkkaassa ilmassa. Sanomaton -onnen ja ilon tunne valtaa minut, rajaton riemu täyttää sydämeni, ja -minä puserran häntä povelleni kuin pelkäisin hänen katoavan pois... -Olenko hänet ansainnut? Olenko todellakin ollut saamassa elämältä näin -paljon? - -"Olet, olet. Minä tunnen selvästi, että sinua juuri varroin ja -ikävöin", vakuuttaa hän minulle. - -"Olin niin orpo ja onneton, niin kaihomielinen ja kelvoton. En tietä -tiennyt, kussa kuljin, en polkua löytänyt, joka vei kultaiseen -kartanoosi..." - -"Löysitpähän. Tapasit minut juuri silloin, kun jo olit lakannut -toivomasta." - -"En enää uskonut sinua olevankaan. En toivonut palkkaa saavani kaikkien -kovien vuosien koettelemuksista. Enkä enää uskonut, että vielä -paistaisi päiväni, onneni olisi näin suuri ja eheä. -- Rakastathan -minua, Anna ainoiseni?" - -"Rakastan, rakastan. Enemmän kuin luuletkaan!" - -"Mutta minä olen köyhä ja saamaton!" - -"Olet niin hellä ja hyvä. Voi, sinun rinnallasi on niin turvallista, -sinun sylissäsi tuntuu kuin ei mikään pelottaisi... niinkuin -katoaisivat kaikki pienet huolet ja elämä näyttäisi niin suurelta ja -todelliselta... Kuulen sydämesi sykkivän... Ah, aavistatko, kuinka -sinua rakastan! Oi, että voisin olla sinun ilosi, poistaa alakuloisen -mielesi ja laulaa sinulle elämän iloa ja rakkautta! Olen aavistanut -sinun ikäväsi, kuvitellut tuskiasi, kun kaihoisina iltoina minua -muistelit... Näen sydämesi sisimpään... poloinen ystäväni." - -"Tyydytkö minun Kaiholaani...?" - -"Voi, sinun Kaiholasi on meidän onnelamme. Kaihon me karkoitamme pois -ja elämme omaa, hauskaa elämäämme! Voi, ystäväni, kuinka olen -onnellinen! En vaihtaisi tätä matkaamme mihinkään maailmassa... Kuinka -tämä onkin kolkon komea, tämä Pohjolasi..." - -Tie on kiertäen laskenut laaksoon, noussut ahteelle ja kulkenut -kuusikon poikki laajan jänkän laitaan. Sen toiselta puolelta alkoi -vaara kohota, ja vaaran kupeita luikerrellen tie vei pienen petäjikön -halki äärettömän korkeaa vuorenlakea kohti, jonka puuton ja luminen -huippu paistoi kuun valossa kuin taikalinna. - -"Tämäkö on se satumaailmasi, josta olet minulle kertonut?" kysyi hän. - -"Tämähän se on. Näetkö tuon korkean vaaran lakea, jonka luminen huippu -kimaltelee tuolla kaukana?" - -"Näen, näen. Se on niin satumaisen korkea ja salaperäinen. Senkö kautta -tie vie Kaiholaamme?" - -"Sen takana on Kaiholamme, pieni kotimme pitkien petäjien keskellä..." - -Voi, juokse Musta! Ja vie meidät pian! Katkea, taival, joudu, koti! - -Musta jouduttaa kulkuaan. Kulkunen helisee, ja tiu'ut soivat. Tie vie -ja viehättää meitä, välisti, kuin nauraen, ilmestyy metsäjärvelle, -kohoaa vastaiselle rannalle ja luikerrellen taas lepikon läpi painuu -uusille ahteille. - -"Miksi sinä sanot kotiamme Kaiholaksi?" kysyy hän. - -"Kerronko sen sinulle?" - -"Kerro, kerro!" - -"Kun pieni kotini oli valmis, kun kesäaamuna ensi kerran sytytin tulen -takkaan, kävi mieleni apeaksi. Olin niin yksin ja ystävittä. Silloin -nousin tuon korkean vaaran korkeimmalle huipulle, josta näkee kauas -kaikille ilmoille, ja istuin ikävissä. Minne kääntyisin, kunne -kulkisin, että löytäisin hänet, jota ikävöin ja jo kauan, kauan olen -rakastanut. Katsoinpa mille ilmoille hyvänsä, joka haaralta näytti -pettymys pilkistävän. Kuinka oli etelän taivaskin totinen ja kumma, -harsopeitteinen kuin itkuja puserrellen. Pohjoisessa oli pilvi. Länsi -liekaroi ja itä ilkkui ja ilakoi... Alhaalta laaksosta näin pienokaisen -kotini. Se näytti niin yksinäiseltä ja autiolta... Silloin nimitin sen -Kaiholakseni..." - -"Mutta nyt ristimme sen onnelaksemme. Me tuomme onnen ja ilon -tullessamme. Ja kesäiltoina kiipeämme tuon suuren vaaran laelle." - -"Niin teemme. Sieltä näemme palasen sitä maailmaa, jonka olemme -jättäneet ja jonne emme enää palaa. Tämä on nyt meidän maailmamme..." - -"Ja yhteinen ilomme ja onnemme. Meille tulee niin hauskaa..." puhkeaa -hän puhumaan, ja hänen suuret siniset silmänsä säkenöivät ilosta. - -Ja yhteistä onneamme kuvitellessani kerron: - -"Kesäaamuna sinä saatat karjan laitumelle, laittanet niin kauas, että -eksyt korpeen... Mutta äkkiä kuulet tuohitorven toitotuksen ja arvaat, -että olen sinua etsimässä." - -"Voi, niin, niin..." - -"Kohtaan sinut kuusen juurelta itkemässä ja vedän syliini ja pitelen -näin... ja suutelen pois kyyneleesi... näin..." - -Olimme jo ehtineet likelle sitä korkeaa vaaraa, jonka luminen laki oli -kauan näkynyt. Sen kylkiä pitkin vie tie, kiertäen kallioita ja -männikkötievoja pitkän kuusikon läpi loivalle myötäleelle, jota pitkin -se kulkee vinosti laaksoon. - -"Täällä on jo sellaista seutua, semmoisia puita ja kumpuja kuin kerroit -olevan Onnelamme lähellä. Nyt ei enää ole pitkä matka kotiin", sanoo -hän ihastuen. - -"Jo olemme lähellä. Kohta näkyy puiden välitse pieni pirttimme... -Näetkö tuota pulskaa kuusta tuossa... Se on sinun kuusesi, Anna -ainoiseni. Sen juurella usein illoin istuin, kun sinua odotin." - -"Nyt sinun ei enää tarvitse istua yksin. Olen aina, iäti vierelläsi." - -Tie vie syvään laaksoon, jonka pohjalta näkyy lammen luminen pinta. -Lammen toisella rannalla on maa loivaa etelää kohden, ja siinä pitkien -petäjien keskellä on Onnelamme. Hän on ihastuksissaan ja Mustan -juostessa puhelee: - -"Voi, sieltä tuikkivat tulet... Tämä lampiko on kalavetemme...? Nyt jo -näen koko kotimme... Oi kuinka tämä on pieni ja sievä, rauhallinen ja -runollinen... Voi, ystäväni, minua vartenko näin teit...? Kuinka olen -onnellinen, onnellinen!" - -Lammen poikki juoksee Musta vihaista vauhtia, nousee kiivaasti -vastaletta, jonka läpi tie kulkee sakean puistikon halki... ja vie reen -kuin lennossa pirtin porrasten eteen... omaan Onnelaamme. - - - - -ERIKA - - -Hän oli kyllästynyt pieniin rakkausseikkailuihin. Oli saanut kyliänsä -kansakoulunopettajista, nuorista ylioppilaista ja nyt viimeksi -lyseolaisista. Hän tahtoi nyt sanalla sanoen naimisiin. - -Olihan hän, Erika, ollut jo montakin kertaa kihloissa, mutta mitä siitä -oli kihloihin menemisestä semmoisten kanssa, jotka vielä tarvitsivat -vuosikausia, ennenkuin saivat viran. Täytyi ruveta katselemaan -semmoista miestä, joka pystyisi heti menemään naimisiin. - -Eihän hän juuri välittäisi, minkälainen mies se olisi, kunhan hänellä -olisi virka ja varmat tulot. Hän oli jo niin monta kertaa rakastanut, -ettei olisi niin vaarallista, jos ei enää niin kovin lämpenisikään. - -Hän oli rovastin tytär ja vieläkin pulska ja punaverinen, vaikka ikä -alkoi olla siinä lopulla kolmeakymmentä. Häntä eivät enää miellyttäneet -ne pikkuvirat, joissa hän oli ollut: milloin opettajattarena -kansakoulussa ja nyt viimeksi postinhoitajattarena. Hän tahtoi päästä -levähtämään... - -Hyvällä tuulella hän nyt oli tänään, katsellessaan ulos postitoimiston -ikkunasta maantielle päin. Hän odotti sieltä päin sulhastaan tulevaksi. -Se oli pitäjän nuori pastori, jonka sydän hänen oli onnistunut sytyttää -maalliseen liekkiin. Ja pastori olikin todella ihastunut Erikaan, eikä -tarvinnut hetkeäkään epäillä sitä, että pastori oli kaikin puolin hänen -vallassaan. Mutta kaino ja rakastavainen hänen oli täytynyt olla, -ennenkuin pastori "iski silmänsä" häneen. Sillä pastori oli herännyt -mies, ankara mielipiteissään ja nuhteeton elämässään. Ja erilainen -kaikin käsin kuin Erikan entiset sulhaset. Ei pyrkinyt pastori liian -likelle, ei silloinkaan, kun kosi. Oli vain kerran suudellut otsalle ja -puhunut Jumalasta... - -Kyllähän Erikaa vähän vaivasi, kun hän muisteli sitä, että oli -pastorille kelpo lailla valehdellut. Ei ollut sanonut koskaan olleensa -rakkausseikkailussa, suudelleensa miehen huulia tai tunteneensa niin -puhdasta rakkautta kuin nyt pastoria kohtaan. Muutkin Erikan -vakuutukset oli pastori uskonut ja kyynelsilmin puhunut siitä, että hän -oli jättänyt naimahommansa Jumalan haltuun, ja näin oli taivaallinen -isä hänelle toimittanut sorean morsiamen. - -Sitä miettiessä Erikassa kävi vilunväre, ja yhtä ja toista hän muisteli -kuluneesta elämästään. Varsinkin yhtä juttua, joka tosin oli tapahtunut -kaukana täältä, mutta joka vielä vastaisuudessa voisi tulla pastorinkin -korville. Mutta silloin se ei enää olisi niin vaarallista, ja hän -vannoisi pastorille, että se oli pelkkää valetta. - -Kuului olevan jo maisterina se silloinen sulho Akseli Airisto... Hän -oli rakastanut Erikaa puhtaasti ja rajattomasti, he olivat olleet -kihloissakin melkein puoli vuotta. Mutta Erika oli hänelle antanut -rukkaset, sillä Airisto oli hänen mielestään ollut ruma mies ja kömpelö -kuin mikäkin seiväs. Mutta siitä oli Airisto nokkaantunut hirmuisesti -ja vannonut elinaikaista vihaa ja puhunut kostosta hautaan asti... - -Onneksi oli Airisto sentään siksi kaukana nyt, ettei hänestä ollut -pelkoa. Viikon parin päästä heidät jo kuulutettaisiin pastorin kanssa, -ja häät oli päätetty pitää heti. - -Ja Erika toivoi, että aika rientäisi lentävin siivin... - -Hän oli pukeutunut pastorin mielen mukaan yksinkertaisesti ja kammannut -hiuksensa jakaukselle. Täytyi koettaa olla niin, ettei pastori pääsisi -mitään epäilemään. - -Oikeastaan Erika ei voinut vähääkään rakastaa pastoria, vaikka tämä oli -pulska mies. Hänessä oli jotakin akkamaista ja pehmeää ja joutavaa -jumalisuutta Erikan mielestä. Mutta se täytyi sietää. Ei ollut enää -aikaa ruveta miestä odottamaan ja valikoimaan. Ikää oli jo kovasti, ja -monenlaisia seikkailuja oli jo tullut kokeneeksi. Sitten, kun he -pääsisivät naimisiin, voisi Erika alkaa hioa pastorista akkamaisuutta -pois ja koventaa pehmeyttä. Mutta nyt täytyi liehakoida... - -Niin Erika mietiskeli ja tuumaili itsekseen, odottaessaan pastoria. Hän -oli aikonut tulla heti puolisen syötyään, ja he menisivät sitten -yhdessä kävelemään ja nauttimaan heräävän keväisen luonnon kauneudesta. - -Mutta merkillisen kauan pastori viipyi. Hän oli ennen ollut hyvin -täsmällinen. Erikasta alkoi aika tuntua pitkältä ja joutessaan hän -leikki kihlasormuksellaan. Se oli paksu ja vankka ja soveltui mainiosti -hänen sormeensa. Airiston sormus oli ollut paljoa mitättömämpi. - -Mutta viimein Erika tuskastui odottamaan ja höpisi itsekseen: - --- Mikähän sille lampaalle nyt on tullut, kun ei kuulukaan... Ja mitä -hittoa hän viivyttelee? - -Erika oli jo aikeissa lähteä häntä vastaan, kun samalla huomasi -pastorin kävellä huiskivan pappilasta päin. - --- Tuollapa tuo tulla viuhtoo, -- arveli Erika hyvillään, ja -jonkinlainen paino tuntui lähtevän hänen sydämestään. Siellä oli koko -päivän ikäänkuin joku ollut soimaamassa soittaen kummallista -nuhdevirttä. Mutta nyt se katosi, ja erinomaisen lempeänä ja kainona -Erika otti vastaan pastorin. - -"Voi kuinka minä olen jo ehtinyt pitkästyä ja ikävöidä sinua", sanoi -hän lempeimmällä äänellään ja tavoitteli pastorin kättä. - -Mutta pastori näytti kummallisen juhlalliselta ja niin vakavalta kuin -kirkko itse. Ei käynyt istumaankaan, vaan asettui seisomaan keskelle -lattiaa, vaikka Erika toimitti häntä soututuoliin. - -"Minä tahtoisin vähän kysyä sinulta, Erika", aloitti hän, ja hänen -äänensä soi niin oudon kylmästi, että Erika kalpeni, "tahtoisin kysyä -sinulta, oletko koskaan tuntenut maisteri Akseli Airistoa...?" - -Hän katsoi samalla Erikaan totisesti, melkein ankarasti. - -Kysymys tuli niin arvaamatta, että Erika aluksi kalpeni, mutta äkkiä -hän sai hermonsa tyyntymään ja tottelemaan, ja viattomasti hymyillen -hän vastasi: - -"Olen hänet tuntenut. Miksi sitä kysyt?" - -"Sain häneltä kirjeen, -- Airisto on näet luokkatoverini ja paras -ystäväni -- siinä hän puhuu sinusta... tehän olette olleet -kihloissakin", sanoi pastori kylmästi. "Kun parhaalle ystävälleni -ilmoitan kihlauksestani ja toivon saavani onnittelun, saankin häneltä -tämmöisen kirjeen..." - -Ja pastori paiskasi kirjeen lattialle ja sanoi jymisevällä äänellä: - -"Nainen! Te olette valehdellut minulle... Meidän välimme ovat -loppuneet", huusi hän lopuksi ja pakeni kuin paholaista, paiskaten oven -jälessään kiinni, että seinät tärisivät. - -Erika seisoi kuin jähmettyneenä. _Tätä_ hän ei ollut osannut -odottaakaan... Airisto oli siis saanut kostetuksi... se kurja konna... - -Hän otti kirjeen lattialta ja luki siitä: -- -- "Minä tunnen hyvin -morsiamesi... Erika H:n... hän on ollut minun ja monen muun henttu..." - -Enempää hän ei lukenut, vaan rutisti kirjeen kokoon, paiskasi sen -palavaan uuniin ja unohtui pitkäksi ajaksi katselemaan pastorin -jälkeen, joka vinhaa vauhtia käveli pappilaan päin... - -Mutta omista ajatuksistaan hän ei saanut yhtään selvää. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kulmuja II, by Väinö Kataja - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KULMUJA II *** - -***** This file should be named 50749-8.txt or 50749-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/7/4/50749/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/50749-8.zip b/old/50749-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index a850b2e..0000000 --- a/old/50749-8.zip +++ /dev/null |