diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50748-8.txt | 2912 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50748-8.zip | bin | 52050 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 2912 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..10d88d3 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50748 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50748) diff --git a/old/50748-8.txt b/old/50748-8.txt deleted file mode 100644 index 8f7640b..0000000 --- a/old/50748-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2912 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kulmuja I, by Väinö Kataja - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Kulmuja I - Kuvia elämän varrelta - -Author: Väinö Kataja - -Release Date: December 23, 2015 [EBook #50748] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KULMUJA I *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -KULMUJA I - -Kuvia elämän varrelta - - -Kirj. - -VÄINÖ KATAJA - - - - - -Hämeenlinna, -Boman ja Karlsson, -1901. - - - - - - -SISÄLLYS: - - Ystäväni lukija! - Minun onneni. - Kaksi pimeää. - Kettu-Heikin saunassa. - Katajainen kumppanini. - Keväinen kaiholani. - Takaisin Pohjolaan. - Vuosisadan viimeisenä yönä. - Kun Mutkan Mooses vaihtoi Laukkinsa. - Yötä Imatralla. - Kesää odotellessa. - Kullan koti. - Vuoroin vieraissa. - Välimaan vaarin sukkeluus. - Kenen "merkit" parhaat. - Ensi kelillä. - Orpo lempeni. - Nuoruuteni. - Hautani. - - - - -Ystäväni lukija! - - -Talvella maamies kokoo heinän kulmuja, kylvääkseen ne kesällä. -- Minä -sanon näitä vähäisiä kuviani kulmuiksi. Muistin yhtä ja toista -kuulemaani, näkemääni elämäni varrelta; hain kynän kätköstään ja omaksi -huvikseni "kulmuilin". - -Kun pimeys oli vallannut Pohjolani, puhteet käyneet pitkiksi ja -painostaviksi ja valjut tähtiyöt vain valaisivat unhotettua maatani, -silloin usein, muiden käytyä levolle, sommittelin kulmun silloin, -toisen tällöin. - -Nämä "kulmuni" eivät ole itäviä. Niitä on koottu niin monenlaisilta -mailta ja aavoilta rämeiltä, ja niin pimeinä iltoina niitä on -valmisteltu. Suuri olisi iloni, jos nämä kohtaisivat jonkunkin -ystävällisen lukijan ja voisivat yhdenkin talvi-illan lyhentää. - -_Alakuloinen ystävänne Väinö Kataja_. - - - - -MINUN ONNENI - - -Luulevat minun köyhänä mierontietäni kulkevan, uskovat, etten ole -ilonpäivää viettänyt... En mitään virkakaan onnestani, en maailmalle -julkaise satumaailmaani. Säilytän sitä omana pyhättönäni ja elän onneni -elämää tunnelmieni kirkkaassa salissa. Ei ole ketään, joka aavistaisi -yksinäisen onneni suuruutta, ei yksikään ole kurkistanut pyhättöni -salattuun kammioon. Se on omaa omaisuuttani, jota kokosin kauan ja -kauan odotin. Mutta nyt olen rikas ja onnellinen. En ole kiehuvan -voimakas enkä kerskaileva, olen alakuloinen, surumielinen ja -aavistelevan toivova. - -Kauan olen kulkenut ja harhaillut, kaikki maat kuljin poikki ja pitkin, -valtameriä purjehdin, ennenkuin vihoviimein löysin onneni vihreän -maiseman sieltä, minne luulin sitä muualta tuotavan. Löysin sydämeni -pohjalta viljavan maan ja sielustani kukkivan puutarhan. Ennen elelin -orjana enkä älynnyt, että vapauteni oli niin rajattoman laaja. Ei ääriä -eikä seiniä lentäville ajatuksille, ei yhtään vastiketta tunnelmieni -etsiville vieteille! Olen yötä Sulitelmalla, mutta ennen päivän nousua -jo kuuntelen käen kukuntaa kotoisen lampeni rannalla. - -Rakennan kultalinnoja ja elän maailman mahtavana etelän maailmoilla, -mutta äkkiä tempaan tummasilmäisen tytön ja kaikki maat kierrettyämme -palaamme lammen rannalle ja -- yhtä onnellinen olen. - -Ei ole yhtään niin kaukaista paikkaa, jossa en olisi käynyt, ei yhtään -laulua ole laulettu, jota en olisi kuunnellut, eikä kertaakaan kannel -helkkynyt minun tietämättäni. - -Olen koonnut kaikki sieluni sirpaleet, jotka hajaantuivat -maailmanrannan poluille, ja muovaellut oman pyhätön, suljetun onnelani. -En vaihda onneani miljoonamiehen raha-arkkuun, en mihinkään koko -kuohuvassa maailmassa. Sillä sieltä minut työnnettiin takaisin kolkon -kylmästi ja viitattiin tietä unhotukseen. Mutta minä en mennyt sinne, -johon maailma oli tienviittansa pystyttänyt, vaan seurasin -metsäpolkuani sinne, mistä ensi kerran kurjan taipaleeni aloitin. - -En pimeinä talviöinäkään kaipaa takaisin siihen maailmaan, joka kuului -kukkivan ja muuttuneen puolta paremmaksi kuin ennen. Minä jo tunnen sen -leveät tiet ja ne rosvojoukot, jotka joka tienhaarassa vaanivat -kulkijain henkeä. Se on kavaluutta ja kurjuutta täynnä. Luulin minäkin, -kun ensi kerran avautui eteeni sen loistava ihmiselämä ja kuulin niin -voittamattoman kauniita kaskuja, että sieltä löytäisin todellista -elämäniloa ja aivan aavistamatonta onnea. Mutta se oli kaikki kiiltävää -pintaa, sen alla mätäni saastan rutto, joka pyrki pinnalle juuri siinä, -missä sitä vähimmin odotti. Ihmisvirran matkassa kuljin minäkin -tienhaarasta toiseen ja kerran jo uskoin onnen ovien aukenevan. Näin -suuret, siniset silmät, joiden loistossa luulin näkeväni kauan hakemani -onnen. Ja uskoin niin. Mutta kerran silmäin loisto himmeni, säihky -kalpeni, ja minä näin suoraan ja pohjaan asti -- siellä oli mato -kalvanut kaikki pilalle, ei yhtään tervettä solua näkynyt, ja -mustankirjavana se lähestyi pintaa ja hämärsi silmienkin -loistoa. - -Se tapahtui silloin, kun tulin takaisin. Ja palatessani kokoilin -sieluni sirpaleita ja parantelin särkynyttä sydäntäni. Pääsin vielä -metsäpolkuni viereen ja jätin ikuiset hyvästit kukkivalle maailmalle. - -Yksinäisyydessäni sitten muovaelin onneani ja saavutin sen pian, ilman -himoa ja kiihkoa. Sen pyhättöni ovea ei kukaan saa auki, eikä kukaan -aavista suurta onneani. - -Luulevat minun köyhänä mierontietäni astuvan. - -Eivätkä aavista yksinäisen satumaailmani suuruutta. - -En onneani vaihda miljoonamiehen raha-arkkuun, en mihinkään koko -kirjavassa maailmassa. Vien satumaailmani mennessäni ja kerron siitä -kummasteleville vainajille haudan tuolla puolen. - - - - -KAKSI PIMEÄÄ - - -Ne ovat toinen toisessaan kiinni, kaksi pimeää, näin sydänkuissa. Kun -luulet aamupimeän loppuvan ja päivän valkenevan, niin samassa -ojentaakin iltapimeä kätensä ja alkaa hämärtää. Tuntuu kuin ne olisivat -siskoja, jotka toisiaan auttavat vuoteesta toiseen. Etkä tiedä, -valkeneeko aamupimeä vai iltapimeäkö alkaa. - -Metsätieni on sentään kaunis varhain aamupimeälläkin. Se nousee -mäkikujalta peltojen poikki, metsään päin painuen. Ei ole -tulipalopakkanenkaan, vain parisenkymmentä astetta ja aivan tyven. -Tähdet tuikkivat, ja pohjoisessa sammuvat revontulet, mutta koitar -vielä nukkuu... - -Nukkuvat vielä kylälläkin, kun ruuna syvissä mietteissään verkalleen -nostelee jalkojaan entisiin askeliinsa. Torrakkeiden välivitsaa vasten -nojaten istun omissa ajatuksissani ja näen revontulten sammuvan, kuulen -lumen narisevan ja ruunan vanhan tiu'un kilisevän. Tuttu on tämä tie -molemmille. Tästä olemme nousseet satoja kertoja tätä vastamaata, ja -vihaista vauhtia olemme palanneet, kuormana tervashonkia ja väliin -kuostomäntyjä. - -Ei ole kiirettä mennessä... kyllä pimeää riittää. Sen ruunakin jo -vanhastaan tietää ja siksi se koettaakin aikailla, että aika kuluisi -eikä taival. Kylän aitojen takana on Talvitien Matin mökki, ja siitä -vie kylän metsätie kaiken talvea aivan porstuan vieritse ja haaraantuu -edempänä kunkin omaan palstaan. Matti on jo aamutöissään ja takasta -paistaa tervastuli, valaisten akkunan läpi tietäkin kauas pirtiltä. -Siitä lähtee meidänkin tiemme, ruunan ja minun, omaan metsään, ja tästä -meille hauskin taival alkaakin. Naapurin renkikin on jo liikkeellä ja -kääntyy Matin pirtiltä omille tiluksilleen. Ja maatessaan reessä hän -laulaa Amerikkaan menevän laulua, laulaa kuin ikävöivä kultaansa. Mutta -käänteessä tullaan yhteen, ja renki arvelee: - -"Pääsisi täältä Amerikkaan paleltumasta ja pimeässä koperoimasta... -vaan ehkä vielä päästäänkin... toinen mies täällä tulevana talvena jo -laulelee... Tiketti on tiedossa... huh... kuinka kylmä..." - -Hän hyppää reestä, karjaisee hevoselle ja takoo käsiään hartioihin. - -Mutta minun tieni lähtee loivaa myötälettä pitkin viemään metsään. Se -kulkee tässä pitkän petäjikön poikki, tehden hauskoja mutkia suolle -päin. Petäjikkö on tässä turvana pohjoista vastaan, josta jäiset tuulet -puhaltavat, kun tuntureilta tullen suoraan vainioille pyrkivät. Ja -tähän petäjikköön katoaa hallankin terävä nuoli, kun öisin tuolta -suolta nousee ja hiljaa hiipien lähestyy peltoja. Mutta pelloille ei -pääse kumpikaan. Tähän männikköön kuolevat pohjoiset vihaiset viimat, -ja tähän tylsyneenä uppoaa hallan nuoli. Siksi tätä männikköä hoidamme -kuin uhrilehtoa tai niinkuin aarreaittaa ja vartioimme sen -keltakylkisiä petäjiä. Tämä on talon turva ja viimeinen pelastus. Joka -sen hävittää, se vasta avaa hallalle väylän vainioilleen. - -Kun männikkö loppuu, alkaa suo, jonka pohjattomissa kaltioissa kylmä ja -kirsi kesälläkin asuvat, tavoitellen saalista kylältä. Suo on korkeiden -vaarain välissä, jatkuen pohjoiseen päin silmänsiintämättömiin. Ja näin -aamupimeällä puhaltaa sieltä viima, ja tuntuu kylmemmältä kuin äsken -männikössä. Sen rannat kasvavat vaivaista pajukkoa ja illokoivuja, ja -siellä varvikossa riekot einehtiessään noituvat kokkaapekkaa. Mutta -kuullessaan ruunan tiu'un ne räpäköiden pakenevat loitommaksi. -Pölähtääpä silloin lumi ja huurre, ja kuuluu siipien suhinaa aamiaisen -keskeytyessä. - -Ja aina riittää pimeää. Kuljemme suon poikki, ja nyt alkaa kiinteämpi -maa tai harju, joka vaaran vierestä jatkuen on kuin vanteena kahden -suon ympärillä. Sen harjun hävitti kerran kulovalkea, ja uusi, hyötyvä -kuusikko on siinä nyt kasvamassa. - -Siitä tie kaartaa vaaran laitaa, matalampia paikkoja, hakien lopulta -sen hännän nenästä yli korpikuusikkoon. Kuusikko on sakea ja -vankkaoksainen, ja tie menee sinne kuin tunneliin. - -Mutta vielä on korpi kuljettavana, ennenkuin alkaa hongikko laajan -kivikkokankaan itälaidasta. - -Alkaa jo heikosti sarastaa. Kuuraa on karttunut joka paikkaan, ja musta -ruuna on aivan valkoisen verhon peitossa. Tämmöisinä pahkahuurteen -aamuina ei päivä ota lainkaan tuntuakseen, ei edes hämärräkään. Ja -vaikka ruuna astuu niin verkkaan, että reki askelten vaihtuessa -ennättää melkein seisahtua, ei näy vielä päivän vinkkaa etelässä. - -Hongikko on kivikkokankaalla, joka on loiva etelää vasten. Siinä -tehdään palanen matkaa uutta tietä kiertäen, niin että se isolta -hongalta vie vielä paremmalle. Ruuna rouskuttaa heiniä, loimena -selässään minun turkkini, sillä aikaa kun ryhdyn puita kaatamaan. Pimeä -haittaa vielä, vaan vihaisesti uppoaa kirkas kirves hongan tervaiseen -tyveen, ja kauas sinkoilevat lastut. Jo tutisee runko, kuivat oksat -putoilevat risahdellen ja latva vapisee... kerran, kaksi vielä, ja -honka rysähtää pitkäkseen, päästäen julmaa jytinää ja rätinää ja -mennessään karsien kuivia oksia tielle sattuvista kuostoista. - -Jo alkaa päiväkin koittaa. Etelässä näkyy punainen juova; taivas -vaalenee vaalenemistaan ja tähtien tuike käy heikommaksi. Palatessa jo -laajenee etelän vinkka ja alkaa hohtaa kullalta, ja kun on taivallettu -takaisin harjulle, näkyy auringon ylälaitaa kaukana kuusien takaa. -Mutta eipä se jaksa nousta kuusten latvain tasallekaan, ja alakuloinen -ja kelmeä on sen kirkkaus. Hetken vain raskitsee silmätä tätä pohjoista -kylmää maailmaa, kun jo hukkuvan lailla vajoten alkaa painumistaan -painua samojen kuusien kohdalle, josta sokkelostaan nousikin. - -Mutta sen hetkellinen kalpea loisto on sittenkin ilahuttanut mieltä. Se -on kullannut huurteisen metsän, ja kullalle kumotti Ison-Revonkin -komeroinen kylki. Viikkoihin se ei näyttäytynyt, kun kaksi pimeää on -kasvanut toisiinsa kiinni, ja suuressa surussa on ollut koko maailma. -Mutta nyt näyttäytyi, pilkisti kerran sen kirkas silmä, jotta näkisivät -nuokin, jotka kahden pimeän sylissä töitä tekevät, että vielä olivat -sen silmät kirkkaat ja sydän lämmin ja että se vielä nousee yli kuusten -ja Aavasaksan lakeakin korkeammalle. - -Helpottaa sydäntä, mieli ilostuu, sillä nyt herää se toivo, että tästä -päivästä alkaa aamupimeä lyhetä ja iltapimeä pakenee yöhön päin; joka -päivä se nousee korkeammalle, pyrkien yli kuusten latvain ja kiiveten -vaarojen laelle ja joka päivä tuntuu kuin aamupimeä olisi häpeissään ja -iltapimeäkin varovasti mustia vaippojaan liikuttelisi... - -On siis taaskin tullut rajansa kahdelle pimeälle, on varma toivo niiden -katoamisesta, ja pian tulee aika, jolloin molemmat pimeät ovat menneet -ja päivä paistaa illasta iltaan ja aamusta aamuun. - -Juoksun kyhmyä mekin ruunan kanssa palaamme ja hyvältä tuntuu olo. -Mielissään on Talvitien Mattikin, kun ranteella porstuan päässä halkoja -hakkaa. - -"Jo se näkyi aurinkokin... taas monesta aikaa", sanoo hän naurussa -suin. - -"Jo viimein." - -"Ja taitavat alkaa tästä puolin nämä pimeätkin tietää, että on päivä -jatkumassa. Niin on ollutkin nämä takaviikot kuin olisi säkissä elänyt -ja tynnyrissä syönyt." - -Ja naurussa suin, hyvillä mielin Matti puhuu. Ja jutellaan siinä vielä -siitäkin, että pian taas alkavat hauskat kevätpäivät, jahka tästä -päästään nämä sydänkuut. - -Loiva myötäle, joka Martin pirtin edestä alkaa, viettää kotipihalle -asti. Ruuna lykkää länget korviin, mäkivyöt ovat tiukalla kuin viulun -jänteet, ja pitkä kuorma saikaroi jalaksen jäljestä toiseen. Mutta kun -jyrkin mäki on päästy, tempaan ohjista, ja vihaisesti alkaa ruuna -juosta, että utukka savuna kupeilla kiertelee. - -Mutta kun ruuna on vaalittu, kuorma purettu ja mies syönyt, tupakoinut, -alkaakin jo hämärtää. Iltapimeä ojentaa jo käsiään. - -Mutta etköhän pian pakene, pimeys, sillä oikealla puolella talvea me jo -elämme; etköhän hämyäsi lykkää tuonnemmaksi! Taisit viimeistä kertaa -syleillä siskoasi aamupimeää! Tuskin enää samalla vuoteella nukutte. - - - - -KETTU-HEIKIN SAUNASSA - - -Hän on onnenpoikia, Kettu-Heikki, onnenpoikia tämän maan päällä. - -Oma on tupanen ukolla kylän peltojen takana, vaaran laidassa, männikön -vieressä. Tupa on kallion kyljessä samalla kumpulalla, mutta sauna on -taempana notkossa, puron vieressä, joka juoksee lähteestä. - -Paras sauna on Kettu-Heikin sauna näillä kulmilla, ja herttaisen löylyn -ukko lyökin. - -Tuohon kun tupasensa Heikki laittoi nuorena ollessaan, niin silloin jo -saunalleen sijan katsoi ja väleen sen valmistikin. Sillä hänen saunansa -ei ole niinkuin on kylällä: katkera löyly ja hajanainen kiuas, vaan -hempeä on siinä kyly ja pehmoiset vihdat. - -Se on minusta niin soma tuo Heikin sauna ja Heikki itsekin niin hauska, -punaposkinen ukko. Sinne Heikin tuvalle usein kyläläiset könttivät -saunomaan, kun eivät itse raskitse puita polttaa pakkasella. Ja lämmin -on Heikin sauna pakkasellakin, verraton saunasankari on Heikki. - -Tässä tuonnoin, kun kovat pakkaset hätyyttelivät ihmisiä ja neniä ja -sormia paleltui, ei kylässä lämmitetty saunaa koko viikkoon. Mutta -näkyihän kylälle savu Heikin saunasta lauantai-iltana, vaikka oli -tulipalopakkanen. - -Heikki ei ole saunomatta. Talvella joka lauantai-ilta saunansa -lämmittää ja suvella kolme neljä kertaa viikossa. - -Näkeehän Heikki kylältä hiihtävän saunavieraita ja käy lisäämässä -koivuja, että löylyä riittää. - -"Onko vieraan varaa?" - -"Harvoin löyly loppuu. Tulkaa tupaan tupakalle, lämmittelemään, että on -jotakin pakkasen varalle." - -Tuvan porrasten päästä lähtee kova polku alas saunalle. Polku on -tikattu vanhoilla vihdoilla saunan kynnykselle asti, ettei harhaan -juokse hankeen eikä lumeen astu. Sauna on kuostoista salvattu ja pihka -on valunut pitkin seiniä, jotka hohtavat tervankellertäviltä. - -"Minkätähden ihan koivuilla lämmitetään?" - -"Löyly on paljon puokeampaa ja kiuas kuumenee paremmin. Ei kuusi löylyä -saa mieleistä, vaikka viikon lämmittäisit." - -Erityinen pino koivuhalkoja on saunan päässä sahattu yhtä pitkiksi ja -yhtäläisiksi holvattu. Ne on talven varalta siihen pantu sievään pinoon -eikä Heikki pirttinsä lämmitykseen niitä käytä. - -"Saunapuu pitää olla tosikuivaa, muuten ei tule löyly mieleinen." - -Kiuas on iso kiviläjä loukossa ja lauteet veistetyistä, pystyyn -kuivaneista kuusista. - -"Minkätähden?" - -"Senvuoksi, ettei pystyyn kuivaneesta kuusesta enää pihka kirise, joka -löylyyn katkua sekoittaa." - -Heikki on itse keksinyt uuden kiukaantekomallin, ja hänen keksintöään -on kiuaskivetkin. Kiukaaseen on kiilattu rautapata pienillä kivillä, -että vesi lämpiää samassa kuin kiuaskin. Kiuaskivet ovat koskesta, -teräkivet nimittäin. - -"Jos tavallisia maakiviä terään panet, niin pian palavat someroksi, -mutta valitseppa kosken rannalta sinervää pikkukiveä, ja niistä kun -kiukaan terän oikeinpäin teet, niin ei kuulu karvasta, ei katkua -kulloinkaan, vaan aina on kylysi herttainen ja lämmin, mieluinen." - -Lauteitten tikapuut on tehty leveästä männyn kelleksestä, johon on -kirveellä hakattu askeleet. Katto on kupeva, ja seinät ja muun -sisustuksen on savu aikain kuluessa niin mustuttanut, että kiiltelevät. -Kaksi on ikkunaa, toinen pirttiin päin ja toinen notkoon. - -Mutta saunan porstuan ovet ovat täynnä isolehtisiä vihtoja, joista -lemuaa miellyttävä haju. - -"Nyt pojat saunaan!" - -Sauna-ilta on Heikin juhlailta eikä hän hätäilemällä sinne lähdekään. -Me muut juoksemme paitasillamme, kengät lapalta jalassa, pirtistä -saunaan, jossa tervehtii herttainen lämmin ja haiskahtaa savu ja -kostutettujen vihtojen tuores tuoksu. - -Viimeisenä tulee Heikki itse, paitasillaan hänkin. Astelee verkalleen, -vaikka on kiljuva pakkanen. - -"Se tuntuu paremmalta, kun ruumis vähän jähähtää ensin... sitten se -löyly oikein ihoon painuukin." - -Heikillä on lauteilla oma valittu paikkansa, johon kuumuus karkaa -suoraan ja ensiksi. Hän on tuohiseen asettanut pitkän varren, joka on -lauteita vasten pystyssä. Sillä hän voi, loikoessaan paikallaan -lauteilla, mukavasti padasta ammentaa vettä kiukaalle minkä tuntuu -sietävän. - -Nyt on Heikki saunavierasten kunniaksi peittänyt lauteet huhtaheinillä -ja seinänrakoihin pistellyt kanervankukkia ja hajuheiniä. - -Jo on Heikki paikallaan, kuumimmassa nurkassa, vatsallaan loikoo, vihta -kyynärpäiden alla. Jo nousee tuohinen pataan... ja läiskähtää kiukaalle -monta kertaa perätysten... Kiuas kihisee vihassa, ja vinkumalla karkaa -kuuma löyly lauteille... Vielä kerran kaksi tuohikauhaa läiskähtää, ja -kiuas kiikkuu ja pihisee... Kuumuus enenee pelottavasti ja tuntuu jo -polttelevan... - -Mutta Heikki ei ole vielä millänsäkään, katselee märäillen kiukaaseen -ja haastelee: - -"Välisti kun viikon kaksi ketunpyynnissä hiihtelee ja sitten kun -saunaansa pääsee, niin jo pitää löylyä olla..." - -"Elä helvetissä enää..." - -"Mitäs tämä nyt on... pitäähän tästä päästä vertymään. -- Kerta kiellon -päälle." - -Ja kiuas kihisee. - -Jo pakenevat arimmat lauteilta, vannoen ja manaten. - -"Eihän tämä vielä." - -Heikki makaa tyytyväisenä myhäillen ja haastaa: - -"Silloin tässä tarkenin minäkin, kun Känsä-Topias vainajan kanssa -kilpaa kylvettiin. Uuh! Oli löylyä. Vaaran Mooses ovelta löylyä löi, -kun me Topias vainajan kanssa täällä makailtiin." - -Hän innostuu muistelemaan olleita saunasankareita ja kummastelee, ettei -nyt nuorempi polvi enää siedä semmoista löylyä kuin ennen vanhaan -kestettiin. Hän näyttää niin onnelliselta ja tyytyväiseltä, ja taas hän -heittää kauhallisen, suu surkeassa irvistyksessä. - -"Tuo Mäkelän isäntä ei ole arimpia. Se mennä kesänä minullekin hätää -näytteli." - -Jo ovat kaikki karanneet pois lauteilta ja liian on kuuma jo -lattiallakin. Säälien Heikki meitä silmäilee... Hänen poskensa -punottavat ja harmahtava tukka on epäjärjestyksessä. Todelliselta -sankarilta hän meistä näyttää tuolla lauteilla maatessaan, niin että -oikein ihmettelemme ja kunnioittavasti puhuttelemme häntä. Pärevalkea -valaisee hänen hiostunutta ruumistaan, joka hohtaa ja punottaa. Ja -saunasankari hän on. - -"Onkos hyvä löyly, pojat? -- Lyömme lisää, että tasallaan pysyy." - -"Hyvä on löyly. Ei ole karvasta!" - -Nyt vasta Heikki on vertynyt, jo nousee istumaan, jalat riippuen alas -lauteilta hän nakkaa monta kauhallista yhtä kyytiä kiukaalle ja alkaa -hutkia ensin jalkoja ja sitä myöten yhä ylemmäs... - -Eipä ole Heikki ruumiiltaan niinkuin Sasu Punainen, eivät ole hänen -jalkapohjansa tasaiset niinkuin Sasulla, eikä alkua ihravatsaan. Mutta -sankarilta hän meistä näyttää, kun roivii ruumistaan ja ähkii: - -"Lyökää vielä, pojat!... Jopa... jopa... tämä nyt joltakin tuntuu... No -vielä kerran siihen padan viereen... ähäh... siinä onkin kuumin -paikka..." - -Leikki on kaukana meillä lattiallakin, ja hädissään suorii joku tukon -ikkunasta pois... - -"Elkää hemmetissä, menkää ulos jäähdyttelemään", huutaa Heikki. - -Ja ulos porstuaan täytyy paeta... ja sitä Heikki on toivonutkin. Sillä -hänestä on suuri voitto, kun saa muut pakenemaan alas lauteilta, ja -vielä mainiompi, jos porstuaan häätyvät. Naurahtaa ja virnistelee -sieltä ja haastaa: - -"Harvat ne tänä maailmanaikana tässä minun saunassani lauteilla -pysyvät... Mutta eläisipä vielä Känsä-Topias... ja minäkin vielä olisin -parhaassa miehuudessa, niin sitten te, pojat, kuuman tuntisitte." - -"Entäs Mäkelän isäntä?" - -"Lähtö sille tulee Mäkelälle vielä, vaikka vanhakin olen." - -"Ei taida vertoja olla?" - -"Ei ole kuulunut. Ja sauna olisi, jos kerran vielä kilpaa saunaan -pääsisi. Moni sen kovankin löylyn sietää, kun hiljaa makaa, mutta -vihdotaanpa, niin sitten nähdään, kuka kestää." - -Jo saa Heikkikin lopulta kyllänsä ja laskeutuu lattialle ja sitten -suoraan saunan eteen jäähdyttämään... tulee takaisin, peseytyy ja -nousee uudelleen lauteille... - -"Nyt pitää ottaa tuimasti lopuksi... niin sitten hikoilee pitkät -kotvat." - -Me riennämme ennen tupaan, vihaista kyytiä, pitkin tikoitettua polkua, -ja kukin alkaa kuivailla tervastulen hohteessa. Hikeä vuotaen, raukeana -ja tyytyväisenä kukin kuivailee ja ihailee löylyn hyvyyttä. - -Jo tulee lopuksi Heikkikin. Työntää liekkeihin ison -jalkaniekka-kahvipannunsa, sillä se on hänen taikansa, että -väkevä kahvi pitää saunottua ryypätä. - -"Se kaiken taudin ajaa ulos." - -"Yksin se Heikki täällä kahvinsa keittää ja saunansa lämmittää!" - -"Ja niin. Mitäs tässä akalla tekisi torumassa. Saa kahvinsa juoda ja -saunansa lämmittää, milloin mieli tekee. En ole akkaa koskaan -kaivannutkaan." - -"Juuri niin. Ja kulkea pyydyksillään, milloin haluttaa." - -"Joo." - -Onnenpoika se on tuo Heikki, onnenpoika tämän maan päällä ja kuuluisa -saunasankari, ja mainio on hänen musta saunakölsänsä. Luulenpa, että -saisi siellä Sasu Punainenkin loimeensa. - -Niin minusta tuntuu. - -Entä sinusta? - - - - -KATAJAINEN KUMPPANINI - - -Hänen nimensä oli Jaska. - -Minä tutustuin häneen tukkitöissä, ja silloin jo meistä tuli hyvät -tuttavat. Hän ei liikoja puhellut, mutta sitä enemmän hän mietiskeli, -ja lepohetkinämme luimme sanomalehtiä. - -Sinäkin talvena satuimme yhteen tukkisavotassa kaukana sydänmaalla. Me -olimme tilanneet yhteisesti Päivälehden. Sen toivat kulkijat -matkassaan, ja eheänä saimme aina lehtemme. Illoin luettiin, -saarnattiin satuja ja arveltiin sinne tänne maailman menosta. Jaska oli -innokas lukija. Ihmettelin hänen sitkeyttään, ja kummastelivat sitä -muutkin kumppanit. Sillä hyvin usein sattui, että saimme lehtemme vain -kerran viikossa, jolloin niitä oli kuusi, väliin seitsemänkin eri -numeroa. Se oli aina riemun ilta, kun metsästä palatessamme näimme -pinkan rakkaita Päivälehtiämme ilmaantuneen työtaloomme. Sattui aina -ystävällisiä kulkijoita, jotka täsmällisesti toivat perille. Silloin -Jaskan vakava naama vetäysi leveään hymyyn, ja tuskin hän ehti -iltasensa syödä ja kahvinsa keittää: niin oli kiireissään lukemaan. - -Oikein roima tervastuli silloin takkaan pantiin, että näki lukea -toisella seinällä. Siinä kuka haki mitäkin istuimekseen, ja lehti -käteen... - -Mutta väsyneet olivat miehet päivän vaivoista. Vähitellen tavoitti -uupumus. Tuolta putosi lehti kädestä, silmät ummistuivat, ja pää -norkahti alle päin, tältä samoin ja kolmas vetäysi loukkoonsa -porontaljalle pitkäkseen. Niin miehiä kuin sotatantereella toinen -toisensa jälkeen torkahti ja kaatui. - -Mutta kaukana oli vielä uni ja väsymys Jaskalta. Kun enemmät puolet -miehistä jo kömpivät seinänvierille kukin vuoteelleen, heitti Jaska -vain uutta tervaskantoa takkaan. Lopulta, jo ennen puolta yötä olivat -kaikki muut nukkuneet paitsi Jaska, joka yksin lueskeli ja tutki ja -lisäili tervaksia... - -Usein hänet tapasimme vielä aamullakin lehtiään lukemassa. - -"Se ei tuo Jaska väsykään. Uni minulle tulee aina lehteä lukiessa." - -Mutta Jaska oli tuollaisina aamuina mitä herttaisimmalla tuulella ja -niin iloinen, että helähteli. Keitteli aamukahvinsa ja teki taas -päivänsä työtä niinkuin muutkin. - -Mutta sitten kerran ei Päivälehteämme tullutkaan. Ei suinkaan ollut -kulkijaa, joten ei postineiti ollut voinut sitä lähettää. Viimein -sentään tuli, mutta vain kaksi numeroa, ja toisessa oli sanottu -hyvästit lukijoille kolmeksi kuukaudeksi. - -Jaska kuunteli tyynesti, kuinka on käynyt, että Päivälehti on -lakkautettu. Me muut siinä arvelimme sinne tänne, puhuimme siitä, että -on se kumma, kun niillä herroilla pitää olla valta viedä meiltäkin -ainoa ilomme täällä erämaassa... - -Jaska vain pysyi äänettömänä, kuunteli meitä aikansa ja läksi sanaa -puhumatta ulos eikä palannut ennenkuin myöhään yöllä. - -Siitä päivästä hän kävi vielä harvasanaisemmaksi. En koskaan nähnyt -hänen hymyilevän, eikä hän ottanut osaa toisten tarinoihin. - -Muille tovereillemme tuli muita lehtiä, tuli Louhi, Savo ja -Perä-Pohjalainen. Niitä tietenkin nyt luettiin sitä ahnaammasti, -varsinkin kun päivät lyhenemistään lyhenivät ja illat kävivät pitkiksi. - -Mutta Jaska ei ottanut yhtään toisten lehtiä käteensä. Hän vetäysi -illoilla omaan loukkoonsa, kaverteli lusikkaa, kapustaa ja härkimiä -eikä ollut tietääkseenkään toisten ilosta. - -Sotauutisia luettiin suurella nautinnolla, ja Jaska oli varsin innokas -buurien ystävä. Mutta nyt ei välittänyt vähääkään. - -"Kuulehan, Jaska! Buurit ovat taas voitolla. Luenko sinulle?" kysyin -häneltä eräänä iltana. - -"Pidähän omina tietoinasi", ärähti hän loukostaan. - -Jaska oli pirtin peräseinään piirtänyt koko sotatantereen kartan -kaikkine kaupunkeineen ja jokineen. Minä huomasin salaa, että hän usein -katseli karttaansa ja veti liitupalasella merkkejä. Koetin ottaa -selvää, mitä hänellä oli mielessä, ja huomasin, että hän veti viivan -siihen, missä buurit viimeiseksi olivat voittaneet. Hän lienee salaa -kuunnellut, kun muut lukivat, ja niin hän seurasi sota-asioita omalla -laillaan. - -Tuli sitten joulu, mutta Jaska pysyi päätöksessään: hän ei -joulunpyhinäkään ottanut sanomalehteä käteensä, vaan lueskeli Uutta -testamenttiaan. Ja yhtä äänettömänä hän istui loukossaan arki-iltoina, -kaverteli ja vuoleskeli eikä näyttänyt kuulevan mitään. Mutta toisten -nukkuessa ilmaantui aina uusi valkoinen viiru Jaskan seinäkarttaan. -Pohjolan pitkä yö loppuu viimein, ja päivä alkaa koittaa. Ja lopulleen -kävi sekin aika, jona Päivälehti oli tuomittu olemaan suu tukossa. - -Eräänä helmikuun päivänä, kun illalla palasimme työstä ja taas entiseen -tapaan istuttiin tervasnuotion loisteessa, hymyili Jaska leveästi ja -virkkoi: "Taitaapa olla helmikuun päivät elettävissä." Se oli -ensimmäinen hymy, mitä kolmeen kuukauteen näimme hänen leveällä -naamallaan. - -"Jopahan alkaa Jaskakin haastella. Joko ne ovat sen sinun lehtesi nyt -päästäneet vesileipäkopista", sanottiin Jaskalle, ja me kaikki olimme -iloissamme siitä, että hän taas yhtyi miesten puheisiin. - -Mutta Jaska työnsi kahvipannunsa tuleen ja haasteli: - -"Jospa ne olisivatkin pitäneet sitä minun lehteäni vedellä ja leivällä, -niin hengissä se silti olisi pysynyt, mutta kun ei mitään anneta, vaan -tukitaan suu juuri silloin, kun on niin paljon asioita kesken -kertomisen... on se..." - -Hän kohenteli tulta, silmissä salamoi niin oudosti, ja pari kertaa -kohosivat sieraimet. Mutta saatuaan kahvipannunsa hyvään hiillokseen -hän haasteli: - -"Minä silloin päätin, että en ota lehteä käteeni, ennenkuin saan oman -lehteni... enkä ole ottanut. Mutta sen minä sanon, että ei se ole ollut -helppoa. Mutta koskapa on pitänyt muittenkin kärsiä, niin jaksan -minäkin. Ja nyt se on kulunut aika umpeen. Päivän kahden päästä on -lehtemme täällä." - -Taas hän hymyili leveästi, harmaat pienet silmät kiilsivät, ja -erinomaisen tyytyväisenä hän pyyhkäisi ruskeaa, pitkää partaansa. - -Ja kun ensimäiset lehdet lakkautuksen jälkeen saapuivat, kestitsi hän -kahvilla meitä kaikkia ja laittoi hakemaan vehnästä kirkonkylästä asti. - - - - -KEVÄINEN KAIHOLANI - - -Minun Kaiholani on kaukana muusta maailmasta ja riemuitsevan elämän -karkeloista. Nimitän sitä Kaiholakseni, sillä sinne vien ikäväni ja -kaiken kaihoni, pitkän suruni ja pettymykseni. Kevään aamuin sinne -kuljen ja haen kevättä mieleeni ja uutta elämää. - -Sinne eivät viestit ole mitään tuoneet, eikä sieltä yksinäisen onneni -hiljainen riemu kenenkään korvaan kuulu. Sillä minun Kaiholani on -keidas eloni puuttomassa erämaassa, kukkakumpu, johon soisin -hautakirjoitukseni kerran kirjoitettavan. Se kätkee visusti -salaisuuteni ja ivaa maailmaa, joka ei mitään tiedä. - -Kaiholani, keväisten unelmieni hauska koti, laulujeni, sydämeni -rakastettu onnela! Sulle tuon vieläkin veriset viestini pahasta -maailmasta ja sulle raskaan kaihoni kaiutan. - -Tie sinne on kuin onnen loiva polku, joka vie puiden lävitse ja aina -tehden hauskimpia mutkia. Sinertävän valkoinen on hangen pinta, taivas -niin uneksuvan korkea ja leppoisa. Taivaanrannasta toiseen kulkee onnen -kultainen koi, ilakoiden kevään heräävästä maailmasta ja kauan -kaivatusta lemmen ajasta. Tyyntä riemua tietävät ilmain rannat, kuin -odottaen kevään suurta sunnuntaita. - -Ympäristöni on omaa maailmaani, omaa yksinäistä onneani. Ei se olekaan -pienoinen akvarelli, se on äärettömän suuri jättiläistaulu, jonka on -piirtänyt jättiläisnero. Se on meren syvyinen, taivaan korkuinen ja -ulottuu kaukaisuudesta toiseen. Ei rajoja lentävälle mielelle, ei -esteitä tunteiden paisuvalle tulvalle. Yhtenä ainoana suurena -kultamerenä on varhainen aamuhetki, ja kuuluu kuin ikuisen lemmen -kanteleesta soitto heläjäisi. - -Tuo se on Kaiholani, tuo, jonka kalju laki siintää muita korkeammalla. -Sinne päivän kullat ensiksi ehtivät, sinne lemmenkanteleen ääni ensiksi -kumajaa, ja sinne ensiksi näkyy, kun onnen kultainen koi maailmoita -kiertelee... - -Nousen sinne juuri silloin, kun aamun ensi hetki alkaa. Sillä -Kaiholaani on minun valta nousta mistä mieli tekee. Eikä häiritse -tuloni luonnon suurta aamuvirttä. Olen tervetullut. Keväinen Kaiholani -ei ole vielä minua unhottanut. - -Olen täällä taas kevään juhlaa viettämässä! Olen tuomassa viestejä -siitä maailmasta, joka siintää tuolta alhaalta ja näyttää niin surkean -pieneltä ja kurjalta. - -Sillä täältä näen kaikille ilmoille silmänsiintämättömiin: näen -tummapohjaisen Pohjolan, liekaroivan lännen ja ilakoivan idän. - -Etelä on niin kumman valju ja totinen ja ikäänkuin itkusilmin -katselisi. Olisikohan etelällä, siintävällä ja harsopeitteisellä, -aavistuksia, tietoja uudesta elämästä? - -Palttinanvalkoisia vaarain lakia kohoaa toinen toistaan mahtavampina. -Niiden puuttomat huiput kimaltavat, kiiltelevät ja säkenöivät niin että -silmiä huikaisee, ne ovat kuin taikalinnoja, salaperäisiä ja lujia, -joissa ihanat immet itkevät sotaan menneitä ritarejaan. - -Päivän kullat täyttävät äärettömyyttä, koitar vilistää rannattomia -ulapoitaan, ja keväisten ilmojen lemmenkannel soi... - -Oliko sen säveleessä kuisketta siitä, missä oli minun lempeni? - -Soi, eloni lemmen kannel! Kaikuos niin, että maa ja taivas vavahtaa! -Näyttäös tie, missä on minun lempeni! -- Sinne tahdon rientää ja tuoda -hänet tänne keväiseen Kaiholaani, halki maalimain ja poikki merten. Ja -eläisin täällä Kaiholassani ja viettäisin täällä lempeni suurta -sunnuntaita. - -Mutta pohjoinen on tumma ja riemuton, länsi liekaroi ja itä ilakoi... - -Tuolla oli lempeni etelän harson takana niin mittaamattoman kaukana!... -Oliko sielläkään? Ei. Siellä ei häntä olekaan. Hän on vain keväisten -ilmojen hengetär, joka tänne Kaiholaani välisti eksyy ja unelmoi -kanssani täällä, missä ei muu maailma kuule kuiskettamme... - -Yhtä ääretön kuin nyt on avaruuden säkenöivä liesi ja yhtä uneksuvan -lempeä kuin pyörryttävä taivas, yhtä kaukana leijailee onneni ja iloni -morsian ja yhtä kaukaa kuuluu lemmenkanteleen vieno valitus. - -Mutta tänne Kaiholaani tulen joka kevät nauttimaan yksinäistä onneani -ja kuulemaan soittoa ikuisen lemmen valkamasta. - - - - -TAKAISIN POHJOLAAN - - -Takanani on siis jo etelä, iloinen, hauska maailma... - -Ja tuolla edessäni, mistä vaalea taivaanranta silmääni huikaisee, on -Pohjolani, kaihoni ja lempeni kaukainen koti. - -Kuljin kauas Pohjolastani, katselin tuhatjärvistä maatani, kiertelin ja -luulottelin, että se oli ihanampi ja viljavampi kuin oma kaukainen ja -kylmä Pohjolani. Luulin etelä-Suomen järvien laineita kanteleen -soitoksi, männikkömäkiä kukkakummuiksi, ja kuvittelin taivaan sineä -niin kertomattoman kauniiksi. Mutta eivätpä ne olekaan. Sillä minä olen -Pohjolan lapsi ja sille siksi viimeisen kiitosvirteni veisaan ja -viimeiset voimani uhraan. - -Minun tuli niin itkevän ikävä Pohjolaani, kun vieraana ja outona -kuljin, ja minusta tuntuu nyt niin hauskalta jälleen, kun pääsen valon -suureen kotiin Pohjolaani... - -Kuinka tuulikin, joka vastaani puhaltaa, on lempeä ja lauha, kuinka -ystävän tavalla se hipiääni hivelee! Oi puhalla, kotoinen tuuli, -suurten tunturien päältä! Valaise, taivas, kirkkaudellasi pimeä -mieleni! Syleile minua, oma komea Pohjolani! Olen niin väsynyt, en -jaksa tuntea suuruuttasi, en käsitä valosi äärettömyyttä, mutta -syleilysi tunnen... - -Tie, jota kuljen, on kuin onneni kultainen polku, joka kellertävänä -hiekkanauhana nousee korkealle vaaralle... Vaaran laella jo näen -kotikyläni tutun maiseman leveän joen rannalla, somien peltojen -keskellä. - -On jo yö. Mutta pohjoinen taivas on vaaleansinervä, ja kaukaisuudessa -häämöittää suuri jättiläismaisema kuin tumma meri oudon valon vallassa. -Tuntuu kuin hiljainen uinaileva henki olisi hetkeksi nukahtanut tai -kuin suuri sielu olisi silmänsä ummistanut... Sillä äkkiä ja arvaamatta -alkaa auringon punertava laita näkyä ja päivä paistaa. Herää kuin -kuiskeita ilmassa, metsistä kuuluu salaperäistä supatusta ja -nuolennopeasti lentävät valojen viestit kukkulanhuipulta toiselle, -taivaanrannasta toiseen, poikki ja pitkin. Näyttää kuin tuo suuri -vuorinen maisema, laaksot ja vaarojen harmaat laet äkkiä muuttuisivat -aavaksi valomereksi, jonka pohjalta kuultaa metsiä, vilahtaa jonkin -järven pinta ja suunnattomia saloja. - -Käkikin kukkuu, ja joen louhikkosaaret heräävät morsiusvuoteeltaan, ja -tieni varsilla laulavat linnut minulle tervetuloa. Kuinka oletkaan -sievä ja sileä, jokeni, syvä väyläni! Kuinka on viekoittelevan -pehmoista usva, joka rantojen siimeksistä nousee! - -Ah! Minusta alkaa nyt tuntua, etten olekaan vieras, etten olekaan -liikaa sinulle, Pohjolani, Kaiholani, surujeni, rakkauteni ja toivojeni -herättäjä. Tuntuu niin turvalliselta ja hauskalta. Valosi on valaissut -pimeän mieleni, antanut toivoja sydämelleni, joka jo voivotellen lepoa -ikävöi. En vielä tahtoisikaan kuolla, tahtoisin vielä kesäni viettää -täällä suuressa valon maassa, tahtoisin nukahtaa tuon vuolaan virran -rannalla ja viettää yksin yöni korkeuksien huipuilla... - -En olekaan yksin enkä ystävättä. Minulla on Pohjolani, joka tervehtii -mieronkulkijaa ja suo sijaa suuressa salissaan. Syleilee hellästi, ja -kiihkotta puhaltaa ikävän tyhjyyden pois sydämestä... - -Mutta tieni laskee alas laaksoon, ja tuntuu siltä kuin vajoisin -vähitellen valomeren laineisiin... yksin kuollakseni. Mutta kuolisinpa -kauniisti, nukkuisin pois juuri silloin, kun Pohjolani minua syleilee, -kun luulottelen kirkkaan silmän minua katselevan ja ikävöivän immen -hautani partaalla itkevän. - -Mutta ei ole minulla ystävää, ei ole sinisilmää, joka odottaa -yksinäistä matkamiestä. Ei muita kuin kolkon komea Pohjolani. Siksi -yksin kärsin ja yksin laulelen, yksin lemmin ja unhotan, ja siksi tänne -takaisin ikävöin... - - - - -VUOSISADAN VIIMEISENÄ YÖNÄ - - -On kuun pohja, ja tuiskuva taivas on harmaan ja matalan näköinen. -Iltasin eivät tähdet tuiki eivätkä leimua revontulet, mutta valkoinen -lumi sentään pohottaa ja näyttää, missä tie vie... - -Semmoista on ollut jouluviikon. Mutta vuoden viimeisenä päivänä tuuli -äkkiä kääntyy pohjoiseen ja ilma kylmenee. Harmaa taivas elostuu ja -muuttuu kirkkaammaksi. Taivaanrannat punoittavat pakkasta tietäen, ja -lumi narisee. Ja kun lyhyt päivä alkaa hämärtää, on taivas jo tumma ja -tuhannet tähdet hyppelevät... Tulee pakkasyö... - -Kirkolta on tullut sanomia, että jumalanpalvelus pidetään yösydännä, -kun taas loppuu vuosi ja vuosisata. - -Tuttu on latu, jota hiihdän kirkolle päin vuoden viimeisenä iltana. -Kipakka viima vinkuu pohjoisesta ja pakkanen tuntuu kovenevan. Mutta -kummasti, keveästi, suksi nuolee ladun pohjaa ja keveästi kerintäni -viskelen. Latu vie kotimökiltä korven halki suon laitaan, josta ujuen -ja uppuraan peittyen lähtee kohti Ahmavaaraa. Vaaran kuvetta se nousee -kiertäen korkeammalle, missä vielä kasvaa pitkää petäjää ja kuusta -sekaisin. Mutta kun on vuoren kylkeä yhä kohoamistaan kohonnut, loppuu -metsä, ja puuton vaaran laki on tasaisena edessäni. Pakkanen on -kiihtynyt, tumma on taivas etelässä, mutta pohjoisessa syttyvät jo -valot. Toisten, korkeampain vaarain takaa nousevat revontulet kalpean -kellertävinä ja leviävät äkkiä taivaanrannasta toiseen. Yksi soihtu -syttyy tuolla, toinen täällä, leimahtavat yhteen ja valaisevat suuren -vuorisen maiseman omituisella kellertävällä loimullaan. Ja kun ne -sammuvat sähisten ja hajoavat värittöminä tummaan yöhön, syttyy taas -toisia ja kuuluu salainen, outo sähinä... - -Ahmavaaran juurella on loiva, puuton myötäle, ja vauhti enenee, että -silmiä vetistää, kuta alemmas kiidän, ja vasta jänkällä, joka on vaaran -alla, se hiljenee. Siitä on vielä korkean harjun yli hiihdettävä, mutta -sen toisella puolella onkin jo kirkko ja kirkonkylä leveän joen -rannalla... - -Hiihtäessä tuntuu kuin minua ahdistaisi, mieltä painaisi ikuinen suru, -ja jokin murhe tuntemattomista syistä rasittaisi. Ajattelinko Suomeni -tulevia päiviä vai omaa kaivattua onneani ikävöin? Surinko sitä, että -oli niin pitkä maani talvi ja kesä niin mitättömän lyhyt? Vai lensikö -ajatus kansani onnen vuosisataan ja salamana tulevaan? - -Kukahan hiihtää tästä harjun yli, kun on sata vuotta kulunut? Näkyisikö -valaistu kirkko tuolta mäen alta, kun kulkija revontulten valossa -laskisi harjua alas kirkkonummelle? - -Kirkolla on paljon kansaa. Tiu'ut ja kulkuset helisevät, ja hevosia -seisoo pitkät rivit tapulin ja kirkon seinustalla. Pakkasen varalta on -varustettu matkalle, ja kaikkien kasvoilla huomaa ihmettelyä ja jykevää -rauhaa. Kirkko on valaistu ja puoliyön aikana jymähtävät tapulin kellot -soimaan. Mutta niiden tutussa äänessä tuntuu nyt olevan hempeämpi -helinä, täyteläisempi ääni kuin koskaan ennen, ja kauas kajahtaa helke -pakkasyöhön, kauas sydänmaalle asti... - -Pappi on noussut saarnastuoliin. Kansa istuu totisena, vakavana ja -mietteissään. Ei kuulu hiiskausta, jokainen ikäänkuin odottaa jotakin -merkillistä, ihmeellistä. - -Ja kummallisen erilaiselta tuntuu papin ääni, kun hän puhuu... - -Hän selittää, kuinka Suomen kansa on Jumalansa turvissa edistynyt ja -kasvanut, kuinka se on monet kovat koettelemukset kestänyt ja aina -oikeaan ja hyvään uskonut. Nyt on taas kovat koettelemuksen ajat Suomen -kansalla -- jatkaa hän, ja hänen äänensä on paisuvan voimakas ja -täyteläinen. -- Nyt on köyhä kansa taas kovassa koettelemuksessa ja -Herra on sillä tahtonut herättää sen jumalattomuudestaan. Sillä se -kansa, joka hylkää Herransa ja Jumalansa, sen kansan hylkää Herra. -Sillä kaikki se aineellinenkin hyvä, jota Suomen kansa on nauttinut, on -lahja Herralta. Vähän on meillä turvaa ihmisten apuun, kun suuri vaara -meitä uhkaa, Herramme puoleen meidän on käännyttävä. Hänen, joka -kaikkia kansoja johtaa taitaa ja jonka edessä suurinkin on kuin tomu ja -tuhka... - -Hän puhuu lämpimästi ja suoraan sydämeen, ja moni silmä kyyneltyy, ja -rinnasta nousee raskaasti syvä huokaus... - - * * * * * - -Saarna on tehnyt syvän vaikutuksen. Ei haastele toinen toiselleen muuta -kuin: onnellista uutta vuotta. Kaikki näyttävät käsittävän, että alkaa -uusi aika koko maailmalle. Mitä toisi tuleva aika matkassaan? - -Ja ajatuksissaan kukin alkaa valmistautua kotimatkalle, kun valaistusta -kirkosta vielä kuuluu urkujen mahtava soitto... - -Kirkon nurkalla ovat minun sukseni pystyssä, ja siitä sovitan ne -äskeiselle ladulleni ja alan painua suoraan kirkkomännikön poikki -harjua kohti... - -Mutta harjulla tekee mieli seisahtua ja silmätä taakseen. Koko -kirkkonummi näkyy tuolta alhaalta hyvin selvästi, näkyy valaistu -kirkko, ja sen ympärillä kuuluu kirkosta lähteväin ääniä ja hevosten -helinää, näkyy valoja kirkonkylän kaikista taloista... - -Uusi vuosisata on alkanut. - -Ja revontulet palavat vieläkin. Nyt ne leimuavat niin, pienestä -soihdusta äkkiä leimahtaa kirkas valo ympäri taivaan, valaisten -metsäiset maat kauas silmänsiintämättömiin. - -Niin toivovasti ja riemuiten ne mellastavat. Tiennevätkö vasta tulevia -päiviä, vai sanoivatko hyvästit onnen vuosisadalle? - -Ja mietteissäni lykkelen lylyäni Ahmavaaraa kohden, jonka kalju laki -tuolta edempää kumottaa. - - - - -KUN MUTKAN MOOSES VAIHTOI LAUKKINSA - - -Sinä talvena hevoset olivatkin hyvissä hinnoissa. - -Pohjan puolen miehet kulkivat etelässä markkinoilla ja toivat sieltä -uusia, lihavia ja hyvätapaisia hevosia. Silloin oli aina hauskaa, kun -meidän kylän miehetkin palasivat etelästä hevosmarkkinoilta. Sillä sitä -ei usko, mikä erinomainen viehätys on hevoskaupalla ja kuinka lempparin -hauskaa on vaihtaa ja myydä ja ostaa ja laulella ja juoda puolikupposia -ja olla iloinen. - -Meidänkin kylässä tultiin kuin hulluiksi, kun kuului, että hevosmiehet -jo ovat palanneet ja että paljon on tuotu hevosia ja niin tosikomeita, -lihavia, nuoria ja hyvätapaisia. - -Äijälän Ransi oli suuri liikemies sillä alalla. Hän olikin taitava -hevosmies, jonka maine oli kulkenut kauas hevosmaailmassa, ja usein hän -oli kilparadallakin esiintynyt ajajana sekä omilla että muiden -hevosilla. Mutta hänen oikea elämänsä oli kulkea markkinoilta -markkinoille, ostaa, myydä ja vaihtaa hevosia, valehdella ja pettää ja -olla pikku hutikassa kaiket talvet. - -Sinä talvena, kun Ransi palasi Hämeestä, hänellä oli viisi hyvää -hevosta, kaikki erinomaisia. - -Tuulena kulki huhu ympäri kylän, että Ransi oli palannut ja viisi uutta -hevosta tuonut etelän markkinoilta. Kun hän lasketti kylän halki -jollakin uudella hevosellaan, niin ikkunaan riennettiin katselemaan... -Ja siitä kasvoi into kylänmiehillekin, että piti päästä ajelemaan ja -katsomaan Ransin hevosia. - -Aamusta iltaan olikin Äijälässä miehiä niitä tarkastamassa. Siellä oli -niin helkkarin hauskaa. Puolikupposia tehtiin, vaihetusta hommattiin ja -kauppojakin hierottiin. Ja viinaa oli. Sillä hevoshomma ei ole paljon -somempaa kuin muukaan kauppa, ellei pääse vähän hujutuulelle, että on -parhaillaan rohkea kaikkiin toimiin. Ja Ransi oli matkassa tuonut -tuliaisia, että kaupat kävisivät rennommasti. - -Mooses ei ollut mikään hevosmies, mutta nähtyään pirttinsä akkunasta, -kuinka muut laskivat kylän raittia kahakäteen, että höyry nousi, kasvoi -hänessäkin intoa ja tuli semmoinen ajelemisen halu, ettei pysynyt -sisällä. Hän päätti lähteä ja vaihtaa vanhan Laukkinsa nuorempaan ja -vankempaan hevoseen. Ei sillä enää hennonut Laukki-raiskalla rahtiakaan -vedättää, se oli käynyt niin vaivaiseksi takapariltaan. Mutta -Mooseksella ei ollut sipikkaa, eikä liistereellä viitsinyt lähteä -ajelemaan Äijälään, jossa oli niin paljon hevosmiehiä koolla. - -Silloin sattui Erkki Timonen palaamaan kaupungista ja poikkesi Mutkan -Mooseksen mökkiin, juuri kun Mooses mietiskeli hevosen vaihetukseen -lähteä. Erkki Timosella oli hyvää tislattua kaupungin tuliaisina, joita -hän tarjosi kahvissa Moosekselle, tarjosi pari puolikupposta ja päälle -neljä kylmää ryyppyä. Ja hevoskaupoista he koko ajan ryypiskellessään -juttelivat. Erkki Timonenkin oli kaupunginmatkalla taas vaihtanut -hevosen ja voittanut. - -Se lisäsi Mooseksen intoa, ja kun Timonen oli lähtenyt, meni Mooses -juoksujalassa naapuriin ja pyysi sipikkaa lainaksi. - -"Mitä sinä, vanha mies, teet sipikalla? Eihän se ole kuin hevosmiesten -ja poikahuijarien reki", tiedusteli naapurin isäntä. - -Mutta Mooses selitti, että hänkin tahtoi kerran eläissään ajaa -sipikalla. Ja sai naapurilta vastamaalatun, korkeasevisen sipikan -lainaksi. - -Timosen viinoista Mooses oli päässyt siksi huljutuulelle, että -kuvitteli jo olevansa tottunut hevosmies. Tallissa jo läimäytteli -Laukkia ruoskalla, että tavat ja lahjat nousisivat. Sillä niin hän oli -kuullut hevosmiesten tekevän. Ja karjui ja mellasti muutenkin, että -kummalta kuului. Oli ikuinen onni, ettei sattunut akka kotiin: olisi -tainnut Moosekselle tulla tallista lähtiäiset. Mutta nyt sai elää omin -päin ja reuhata minkä mieli teki. - -Vihdoin hän sai Laukin valjastetuksi sipikan eteen. Pani korean, -punarantuisen raanun vielä sipikan perään riippumaan, niinkuin oli -nähnyt muillakin hevosmiehillä olevan. Ja sitten istui rennosti rekeen -ja massautteli suullaan... - -Laukki oli nuorena ollut hevosten parhaita, ja vieläkin se antoi -vinkeää kyytiä, kun tunsi, että Mooses oli vähin maistellut, ja -varsinkin kun sipikan eteen joutui. Ja rentona miehenä Mooses ajeli -kylän läpi, lakki kallellaan niinkuin oli nähnyt muillakin -hevosmiehillä olevan. Ja kun sattui vastaantulija, niin karjaisi ja -tempasi ohjista. Äijälän pihaan laski menemään täyttä ravia, että -vinkui, ja pysäytti vasta kun Laukki juoksi tallin seinämälle. Pihalla -oli miehiä, ja tuvasta kuului ääniä ja hälinää ja pauhua ja -juopuneitten loilotusta. Vaihetusta hommattiin, ja Ransi itse liehui -kuin tuskassa ja ollen äänessä lakkaamatta. Siinä pihalla oli iso -raudikko. Sitä Ransi marhaminnasta talutti ja pyöritteli ympäri sinne -tänne ja kehui... Mutta ensiksi Ransi käski Mooseksenkin sisälle ja -antoi ryypyt ja liverteli, että nyt hänellä on vasta oikea työhevonen, -joka tienestimiehelle sopii. Ja kun kuuli, että Mooseksella oli -vaihetushalu, niin kaatoi konjakkia pikariin virkkoen: - -"Tätä tavaraa minä en monelle anna, mutta noin ikämiehelle kuin Mooses -on..." - -Ja Mooses kumosi konjakkipikarin ja kiitteli. - -Siinä innostuttiin keskusteluun. Ransi selitti, että hänellä on mainio -musta, iso, hyvätekoinen, lihava ja niin vankka että... että siinä se -on tienestimiehen hevonen. - -Ja väliin maisteltiin. - -Kehuivat muutkin, että on uljas musta ja niin komea käynniltäänkin, -että naurattaa... - -Siitä lähdettiin talliin mustaa katsomaan, Ransi edellä, muita miehiä -perässä. Siinähän se seisoi parressaan, musta ja uljaan näköinen. - -"Mikä sen on nimi?" kysyi Mooses. - -"Alarik. Tämä on sen maailmanmainion juoksijan Alarikin jälkeläisiä", -sanoi Ransi ja peräytti Alarikia parresta keskilattialle. - -"Onpa kyllä kookas hevonen", ihmetteli Mooses ja kävi tunnustelemaan. - -Ransi innostui selittämään: - -"Katsos, Mooses, näitä jalkoja... Entäs olkapäät... Sen minä sanon, -ettei parempia olkapäitä hevoselle panna. Ja sapsat niinkuin -häränpaistit ja lautaselta sievä ja hyvätekoinen ja niin umpireisinen -sitten..." - -"Ja kaula kaareva kuin padansanka", lisäsi joku joukosta. - -"Juuri niin. Semmoista kaulaa näkee hyvin harvoin ruunahevosella. Minä -en ole koskaan ennen nähnyt, he, he, he..." - -"Entäs silmät sitten! Katsos, Mooses, ne palavat kuin taivaan tähdet, -ja kävellessä sillä hulmuaa harja ja ruumis hytkähtelee, että -lystikseen reessä istuu", selitti ja kiitteli Ransi ja taputteli -Alarikia lautaselle. - -"Onpa saakeli soikoon komea värkki", ihmetteli Mooses. - -"Mutta annas kun talutan pihalle, että näet", sanoi Ransi ja talutteli -Alarikin ulos, pyöräytti pari kertaa ympäri ja jatkoi: "On sillä selvä -jalankäynti ja harja niin pitkä ja paksu, että sitä harvoin hevosella -näkee... Katsos noita vuohisiakin... Ja niin hyvä syömään, että -etelästä tullessakin aivan toisten loppuja pureskeli kuin -ketoheiniä..." - -Mooses tarkasteli minkä ymmärsi. Kyllä oli kaunis hevonen se Alarik ja -paljon isompi kuin hänen vanha Laukkinsa. Olisipa sentään roimaa, kun -tuommoisella silkkimustalla pääsisi laskettelemaan pitkin kylää... Ja -taitaisipa Leenallakin silmät aueta... - -"Vaihda, Mooses, hevonen on semmoinen, jolla pääsee kerjäläistä -pakoon", kehoitettiin Moosesta. - -"Ei saa hätäillä. Mutta sen minä sanon, että silkkimustalla ajat, jos -vaihdat", arveli Ransikin ja talutti Alarikin takaisin talliin. - -Mieli teki Mooseksella Alarikia, mutta ei olisi hennonut rahoistaankaan -luopua, sillä tietenkin Ransi tahtoi välirahoja melkoisen määrän. Mutta -hutikka antoi vauhtia ajatuksille, ja Mooses, niinkuin oli nähnyt -muidenkin hevosmiesten tekevän, meni Ransin kanssa kuiskailemaan nurkan -taakse. - -"Vaihtakaa, että päästään harjakannuja juomaan!" huusivat muut heille -nurkan taakse. - -Mooses tarjoili kättään Ransille, mutta Ransi pudisteli päätään ja -naureskeli... - -Mentiin sitten uudelleen tupaan, tehtiin puolikupposia ja haasteltiin. -Mooses alkoi tulla hutikkaan, kehuskeli jo rahojaankin, ja vaihetusta -hierottiin. - -"Se on niin komea tien päälläkin tuo Alarik, että naurattaa", kehui -Ransi vielä. - -Viimein Mooses innostui, sylkäisi käteensä ja tarjosi Ransille. Mutta -ennenkuin Ransi antoi kätensä, sanoi hän: - -"Mutta se määräksi, että joka jänistää vaihetuksessa, maksakoon -purkajaisia punasen rahan eli sata markkaa... niin, tuossa on käsi... -ja asia on niinkuin puhuttu." - -Mooses suostui siihen, ja kättä lyötiin ja monta oli eroittajaa. Mooses -kaivoi välirahat lompakostaan ja maksoi Ransille. - -"Ja nyt Alarik on minun ja Laukki sinun", karjaisi Mooses leveästi. - -"Niin on. Ja jo sait saateri vie semmoisen hevosen, että kuorma -siirtyy", kehui Ransi vieläkin. - -Alettiin maistella harjakannuja, mutta Mooses ei uskaltanut enää -ryypätä, pelkäsi päihtyvänsä ja muisteli tulista akkaansa kotona. - -"Nyt Alarik valjaisiin!" huusi hän reuhaavasti. - -Monissa miehissä valjastettiin Alarik, ja Mooseksen vanha Laukki -talutettiin eteiseen kulmuilemaan vanhoja lusteita... - -Se oli hurjaa hevosta se Mooseksen Alarik. Se teuhasi ja kuopi ja oli -semmoisessa lähdön hassissa, ettei monissa miehin oltu saada sitä -valjaisiin. Se näytti todenteolla, että sillä hevosella oli lähtö -mielessä, ja Mooses iloitsi jo kyydistä. - -"Ajahan varoen, sillä on tuliset lähdöt", varoitteli Ransi, mutta -Mooses virkkoi, kun ohjiin tarttui: - -"Olenhan minä vanha suitsimies." - -Kuin varjo karkasi Alarik kujasta ulos ja kapaisi vauhdilla tielle -päin. Mooseksella oli ohjat tiukalla kuin viulun jänteet, ja reilusti -hän koetti istua sipikassa... ja pidätteli ja vihelteli ja tyydytteli -Alarikia samoin kuin oli nähnyt muidenkin hevosmiesten tekevän. Ja -tielle päästyään Alarik asettuikin kävelemään eikä näyttänyt enää -olevankaan kovin virkku. Ei ollut Mooseksen mielestä oikein roima -käynniltäänkään... häntä ei kävellessä heilahtanut aisasta aisaan eikä -harja hulmunnut niinkuin olivat kehuneet... - -Mooses koetti kerran massauttaa suullaan, jotta näkisi kuinka arka se -oli hoputukseen. Mutta Alarik ei näyttänyt suun muistuttamista -kuulevan... ei toista eikä vielä kolmattakaan kertaa. Se kävellä -vätysteli kuin vanha koni ja astui verkkaan. Mutta Mooses oli tulisissa -ajatuksissa, ja hänestä tuntui, että tarvitsisi saada vauhtia... Ja -tempaisi ohjista melko tanakasti ja hihkaisi... Mitä helvettiä...? - -Eihän se muuta kun puisteli päätään eikä liioin kävelyäkään -parantanut... Jo vimmastui Mooses, noitui ja riuhtaisi ohjista minkä -jaksoi ja napsautti ohjaspuolella kyljille... - -Ja se lähti juosta lynkyttämään, mutta eihän se vielä ollut kuin -lehmänkäyntiä hyvään hevoseen verrattuna... - -Moosesta alkoi pistellä vihaksi ja mieleen muistui, että entäs jos -häntä olikin petetty... - -Hän suuttui silmittömästi, viina nousi päähän yhä enemmän, ja hän -kiskoi sipikan pohjalta rahnikoidun ruoskansa, jolla oli Laukki-raiskaa -piessyt... ja nousi hyvään asentoon ja iski Alarikia pitkin kylkiä ja -poikki lautasia, että maailma lauloi... - -Mutta sitä hän ei olisi tehnyt, jos olisi aavistanut, mitä saisi -takaisin... Kun Mooses parhaillaan vinguttaa ruoskaansa, sävähtää -sipikan sevi tuhannen palasiksi, ja Mooses näkee Alarikin takapään -nousevan ja laskevan... nousevan ja laskevan... ja kuulee kavioiden -vinkuvan ihan korvainsa ohitse... - -"Vai niin... vai tämä silkkimusta... potkuri ja häntyri ja perkele koko -värkki..." - -Ja vihapäissään hän iskee yhä ruoskallaan, kunnes sipikan sevi on -tuhannessa linkussa ja hän kuulee jonkun huutavan ja nauravan ja -nimeään mainittavan... - -Pian katoaa humala päästä, ja hän kääntää takaisin aivan läheltä -kotimökkiään. Hän on kuulevinaan Leenan äänen portailla, mutta ei -uskalla taaksensa katsoa. Ajelee särkyneessä sipikassa istuen Äijälään -päin, katkera katumus mielessään... - -Kun hän vähän ajan kuluttua sieltä palaa, on hänellä valjaissa vanha -Laukkinsa, mutta yksi punainen raha on vähentynyt hänen lompakostaan... -Ja mitä vielä naapuri vaatinee sipikasta, jonka Alarik oli säpäleiksi -potkinut... - - - - -YÖTÄ IMATRALLA - - -Ihmisvirran matkassa minäkin tänne saavuin viettääkseni yöni tämän -kuulun kosken rannalla. Täällä ei kukaan minua tunne eikä kysy, mistä -vieras tulee. Täällä näyttää olevan muitakin mieronkulkijoita, jotka -harhailevat yksin elämässä... - -Miksi tämä yö on näin tumma, taivas niin matalalla ja miksi minusta -tuntuu, ettei täällä näe niin kauas kuin mieli tekisi... Ah, ei se -olekaan valoisan, kaukaisen Pohjolani vaalea taivas... tämä on Karjalan -juhannusyö, joka vieraan sydäntä synkistää... Ei ole ilma niin keveää -ja kirkasta, en tunne siinä sitä hienoa hivelyä, joka Pohjolassani -poskia hyväilee... Kuinka olen täällä yksin ja vieras! Ja tämänhän -pitäisi olla laulujen suuri kotimaa, jossa ihanimmat ihmistunteet ovat -heränneet... - -Tässä siis on Imatra... Ajatus tuntuu seisahtuvan, sydämen tykintä käy -rajummaksi ja pauhut huutavat ja ulvovat... - -Puolihämärässä menen kosken juurelle. Siitä näkee tämän -jättiläisrännin, jossa valkoinen vaahto roiskuu ja roivii kallioisesta -rannanjyrkästä toiseen. Niinkuin peto, joka syöksee asumattomasta -erämaasta, mutta repeääkin voimattomana nähdessään, että -viljelemättömät seudut loppuivatkin... Minua värisyttää, ihastuttaa tuo -kiehuva vaahto ja pelottaa tuon pedon raaka voima. Se on päässyt -irralleen... - -Mutta vähitellen tuntuu kuin pauhu ja roiske hiljenisi, ikäänkuin -alkaisi kuulua laulua jostakin hyvin kaukaa erämaiden takaa, ensin -hiljaa ja voivotellen, mutta sitten kuin kirkas immen ääni... - -Se viehättää korvaa, tuudittaa hermostoa niin raukaisevasti... ja -samassa hurjistuttaa... - -Ah! Se on tuo peto, joka viettelee ja viehättää. Se muuttaa äänensä -impien sopraanoksi viekoitellakseen minut... Kuinka sen hyrskyt -hyppivät... kuinka sen valkoinen harja hulmuaa... kuinka se vetää, -viheltää ja viittaa... Olenko erämaan lapsi? Ja niinkö viekoittelet! -Tämä hämärä yö on kyllä sopusoinnussa viehätyksesi kera, matala taivas -sopii valkoisiin vaahtoihisi... - -Jo on noussut päivä. Mutta entisellä paikallani istun vielä. Tahdon -nähdä sinut päivän kultien valossa... - -Oikeinhan arvasin. Se petomainen voima, jonka yöllä luulin näkeväni, ja -se hurja viettelys, jolla kutsuit helmaasi, onkin kadonnut. Olet nyt -toisenlainen, olet kuin kaikkein kallein ja suurin ihmisajatus, mikä -milloinkaan on syntynyt. Olet eksynyt tänne kauas, laulujen suureen -kotimaahan. Annoit kai voimiasi, lainasit lahjojasi silloin kun "venoa -veistettiin"... - -Nyt jo alan sinua rakastaa, tunnen kuin tuskaa siitä, ettet milloinkaan -saa levähtää, ettet koskaan saa viivähtää taipaleessa... Hyppele sitten -ja roivi vaahtoasi, soita yötä päivää ja huuda kaikille ilmoille -ikuisia voimiasi! -- - -Aamulla varhain alkavat junat liikkua, ne tuovat ihmisiä oikein kumman -paljon. Mistä lienevätkin kaikki. Tie koskelle pölisee, päivä paistaa -kuumasti, vesimyymälöiden edustat ovat täynnä janoavia. - -Lähelle asemaa pitkäin puiden siimekseen on valmistettu pieni -tanssilava ja sen viereen katos soittajille. Nyt siinä kuuluu soittavan -pietarilainen "Suutarien orkesteri". Ja siinä rämähtelevät monenmoiset -soittimet, vinkuu monta viulua, käsiharmonikka pauhaa ja tuhisee ja -kattilankannet helisevät. Keskellä kuuminta kirkonaikaa siinä -rämpyttävät ja toiset jumalattomat tanssivat. On se jotakin! - -Ei minua muutenkaan miellytä. Kävelen uudelleen koskelle. Mutta siellä -on nyt kävelijöitä ja ihailijoita melkein joka puun juurella. Joku -rohkea englantilainen on laskenut kallioita pitkin hyvin lähelle -kuohuja. Hän seisoo tanakkana, keppi kädessä ja näyttää nauttivan... -Mutta tahtoo päästä vielä likemmäksi... ja silloin iskee hyrsky kallion -kylkeen, niin että vesi roiskuu rohkean kulkijan silmille ja kastelee -hänet kokonaan. Hän perääntyy hetkeksi, mutta vähän ajan päästä hän -ilmestyy samaan paikkaan uudelleen... - -Mitä lienevät nuo, jotka ovat asettuneet siihen missä viimeiset vaahdot -vilahtavat ohi. Kuuluvat olevan ulkomaalaisia. He ovat siinä loikoneet -jo aamusta asti ja yhtä huvitettuja näkyvät vieläkin olevan. - -... Eihän tämä olekaan erämaan koski, tämähän on kuin kaupungin puisto, -jossa vilisee ihmisiä laumoittain. Kadonnut on tämän alkuperäinen -taikavoima, kun risukot ovat rannoilta hävinneet, ja sijaan tulleet -uudenaikaiset ravintolat ja muut koristukset... - -Minua alkaa painostaa, tekee jo mieli pois... pois Pohjolaani... - -Ja kun juna myöhemmällä kulkee Vuoksen yli, vilahtaa siinä vähäisen -kuin tuttua maisemaa... kuin palanen suurta Pohjolaani... - -Mutta taivas on niin tumma, päivä laskee ikävästi, ja sitä valoa, joka -Pohjolassani korkeuksien huipuilla ilakoi, en täällä näe... Karjala! -Laulusi lienevät ihania, mutta minä en ilojasi vaihtaisi valoisaan -Pohjolaani... - -Keikuta, juna, kiivaasti... Ah, pianhan saanen taas yöni viettää -unhotetussa Pohjolassani! - - - - -KESÄÄ ODOTELLESSA - - -Poissa on talven pitkä pimeä. Valon ja riemun aika on tullut. - -Ja yö on loppunut. Valo on herrana Pohjolassani, jossa pitkän talven -pimeys ja vihaiset viimat pitivät ilkeää leikkiään. Tumma, murehtiva -taivas on helakan vaalea ja toivova. Se ei enää kohmetu niinkuin -talviöinä, jolloin tähdetkin piiloihinsa pakenevat, vilusta väristen. -Synkkä vaippa on poissa, ja halki avaruuden kuuluu iloinen soitto -siitä, että valo on voittanut ja pimeys paennut muille maille ja muille -taivaille synkeää toivottomuuttaan viettämään. Vielä peittävät -valkohanget Pohjolaa, vielä tunturien jäiset tuulet soivat ja puskevat -voimiaan etelän ilmoja vastaan. Mutta valkohanget kimaltelevat ja -säteilevät niin, että heijastus vaalentaa taivaan sinen, ja kuusista -lemuaa kevään tuoksu ja ilmassa leijailee keveä hengetär. Ei pysty -tunturituuli enää yksin taistelemaan, sillä poissa on hänen -valtikkansa, pimeys. - -Sillä valo on herrana Pohjolassa. - -Miksi sinua niin rakastan, Pohjolani? Miksi valoisina öinä mietin ja -iloitsen? Sinä olet oma kaiholani, ilojeni, toiveitteni kehto. Siksi -sinua rakastan ja uskon salaisuuteni valojesi valtaan. Sillä korkea -taivaasi tuntee tuskani ja valosi välähtää pimeään mieleeni, sinun -onnesi on minun onneni ja valosi voitto on laakeriseppele sielulleni. - -Rakastan valoasi, yksinäistä, unhotettua suuruuttasi ja keväisten -ilmojen lemmensoittoa. Ja kuitenkin mieleni ikävöi etelää, outoa ja -omituista. Sillä sieltähän tulevat viestit muun maailman menosta, -sieltä lämmin lehahtaa vastaan ja sieltä odotan kesää ja pääskyäni -tupani räystäälle. - -Kesää odotellessa on kaihoni suurin, ikäväni rajattoman avara ja -mieleni tuskainen. Kaipaanko pois Pohjolasta vai itkenkö sitä, että -minulla ei ole omaa kultaa eikä laulajaa, joka mustan murheeni -visertelisi tiehensä? - -Pääskyni tuopi minulle parhaat tiedot suuresta maailmasta, jonka -halki se tänne lentää lyhyttä hauskaa valonaikaa viettämään. Mutta -vierailla mailla vielä viipyy pääskyni, ja tuskaisena odottelen sen -samettisiipien suhinaa. Missä viivyt? Tullos jo! Jo on Pohjola valoisa, -jo lauhtuvat vihaiset viimat ja tumma Lapin taivas sinervöi. Jo paistaa -päivä, ja pienoinen pesä odottaa sinua. - -Kun tulet, vaihdamme matkoja. Jää sinä tänne ja lainaa siipiesi -nopeutta minulle. Lentäisin tuota kummallista, outoa etelää kohti, niin -hirvittävän kauas... että kerran näkisin sen kukkivan maailman, josta -paljon kuulin puhuttavan ja kerrottavan... näkisin sen maailman, josta -uneksin ja jota kuvailen niin leppoisan herttaiseksi! Miksi olisi -muuten etelän taivas niin vienon viehkeä ja sen kaukaisuus salaperäisen -harson peitossa? Niiden takana täytyy olla onnen ja lemmen satumaailma, -täynnä kukkakumpuja ja aina vihannoivia kukkuloita... Sieltä minä -kultani hakisin etelän tummain tyttärien joukosta. Löytäisin sen, jonka -mieli tekee pohjoisille maille. Hänelle kertoisin Pohjolan ihmeitä. -Kuvailisin talvista, kukkulaista maisemaa ja tumman yön tähdetöntä -taivasta, selittäisin retkeni semmoisena yönä, jona revontulet sähisten -syttyvät ja valaisevat pimeän maan ja hukkuvat jälleen suurten -tunturien taakse. En muistelematta jättäisi valoasi, en kuvaamatta -sitä, kuinka iltarusko tervehtii aamun kultaista koitarta, jolloin -Pohjola viettää lemmen ja valon suurta sunnuntaita. - -Hän innostuisi, tuo etelän hemmoiteltu lapsi. Hän pyrkisi matkaani, -näkemään tätä unhotettua kylmää maata, josta ei muu maailma mitään -tiedä. Hän tahtoisi lämmöllään sulattaa kevään kestävät hanget, laulaa -lyhyemmiksi talven yöt ja tuoda kesän silloinkin, kun vihaiset viimat -vinkuvat. Tänne hänet toisin enkä enää koskaan kaipaisi etelään... - -Mutta hänen tulisi täällä vilu ja nälkä ja kaiho ja kaipuu lämpimämpiin -maihin. Hän ei jaksaisi odottaa kevättä, joka lupaa ja lupaa, mutta -aina astuu askeleen taaksepäin. Hän ei oivaltaisi valojesi voittoja, ei -tuntisi tuulen hengessä leppoisaa hyväilyä eikä kuulisi kevätaamuina -sitä voitonvarmaa soittoa, joka kumisten avaruudessa kaikuu. - -Näin kesää odotellessa mietiskelen, kun yksin retkilläni kuljen ja -yksin omaa onneani nautin. Tulee välisti halu saada kertoa ja näyttää -muillekin. Onkohan ketään, joka tuntisi Pohjolani, joka kevättähtien -hyppelystä osaisi ennustaa tulevia aikoja...? - -Mutta kevätkylmät ovat niin armottoman pitkät, Lapin taivas niin -riemuttoman toivoton, ja kesää odotellessa kangistuu vieraan veri, -unelmat haihtuvat ja toivokin kuolee, kun äkkiä eteläinen alkaa liehua, -päivä paistaa ja lämmittää niin, että viikossa vilahtaa kesä -tuoksuineen. Ja kesässä on niin sanomaton lämpö ja riemua niin paljon, -että vieras havahtaa haudastaan ja näkee äsken routaisen maan kukkivan -ja tuntee suvituulen puhaltavan. - -Semmoista kesää odotellessa ei mieleni jäykisty, ei toivoni kuole -eivätkä onneni unelmat unohdu. Sillä sinua minä rakastan, Pohjola, -sinun vaalealle valollesi uskon sieluni salaisuudet. - - - - -KULLAN KOTI - - -Suuren, sinisen järven rannalla oli kultani koti. - -Talvisin kuljin sinne hiihtäen valjuina tähtiöinä, kun revontulet -roihusivat suurten vaarain laella. Siitä tiesin kulkuni ohjata, kun -revontulten näin syttyvän korkean Kontiovaaran takana ja leviävän -kalpean kellertävinä yli koko sen maailman, jossa kultani koti oli -suuren ja sinisen järven rannalla. Välisti, kun tähdet katosivat -eivätkä revontulet syttyneet, kun taivas pimeni tummaksi ja pitkän -pitkä ja pimeä Pohjolan yö oli edessäni, eksyin ladulta, jonka oli -utukka puhaltanut umpeen. En saanut merkkejä maista enkä voinut tähtiin -turvata, en nähnyt revontulien syttyvän korkean Kontiovaaran takana -enkä mitään viittaa tiennyt sinne, missä oli kultani koti. Yövyin -kuusen juurelle aamun ensimmäistä vinkkaa odottamaan... - -Ja hyvin hämärässä näin jo kuusen latvasta Kontiovaaran lumisen -huipun... Sen takana oli se siintävä järvi, jonka pohjukassa oli niemen -nenä ja niemellä kultani hauska koti... - -Kesäisin oli sinne pitkät taipaleet, äärettömät erämaat kuljettavina. -Oli virtoja välillä, järven selkiä ja alastomia soita. Mutta virtojen -poikki uitiin tukilla, järvenselät soudin kalamiesten ruuhilla ja -alastomat suot hyppelin mättäältä mättäälle. Oli niin hauska minun -matkani, niin riemuinen oli rintani, ja yksin iloissani laulelin: - -"Vaikka polku pitkä on, kivinen ja kaita..." - -Talvella hän hiihti minua vastaan Kontiovaaran paljukalle, josta näki -kauas siintävää saloa pitkin. Meillä oli omat merkkimme pitkän petäjän -kyljessä, ettemme kumpikaan harhaan menneet, vaan tapasimme siinä joka -kerta. - -Minä löysin kultani kodin kerran talviyönä, kun eksyksissä hiihtelin -halki asumattoman erämaan. Monen vaaran laelle olin hiihtänyt, laskenut -juurelle ja taivaltanut laaksoja ja kumpuja pitkin. Nousin viimein -Kontiovaaralle... näin kuun valossa suuren, valkoisen järven ja tummat -kuusikot sen rannoilla. Sinne minä hiihdin, ja järven päässä oli -koivikkoniemi ja niemellä talo, kultani koti. Silloin alkoi -ystävyytemme ja siitä lempemme. - -Kävin usein kultani kodissa. Kontiovaaran petäjällä hän oli vastassani, -ja siihen hän minut saattoi. Me aioimme rakentaa oman kodin järven -toiselle rannalle, männikköniemen nenään. Siellä oli hyvää peltomaata -ja niemen juuritse juoksi joki ja talon kohdalla kohisi koski, meidän -koskemme. Niin me tulevia päiviä kuvittelimme, kun Kontiovaaran -petäjällä hyvästelimme. Niin me tuumailimme, että muun maailman -unhotamme... - -Kesäisin, kun kultani kotiin menin, sytytin nuotion järven rannalle. -Hänpä näki savun nousevan, arvasi ystävänsä olevan tulossa ja souti -järven poikki noutamaan... Hänellä oli oma pieni ruuhensa, jolla yksin -kulki kalassa, ja sillä hän minut souti, nouti, saattoi takaisin. Oli -niin hauska katsella kesäiltoina, kuinka hän kiireesti työnsi ruuhensa -vesille, istui teljolle ja tarttui tanakasti airoihin. Hänellä oli -pitkä, vaalea palmikko, joka soutaessa oli yli olkapään. Ilta-aurinko -kultaili hänen hiuksiaan ja punaposkiaan, ja vähän väliä hän silmäili -taakseen, seisoinko minä rannalla. Hän viuhtoi huivillaan iloissaan, ja -minä vastasin puhaltamalla tuohitorveeni... - -Me olimme päättäneet asiamme. Syyskuun raikkaana päivänä läksin häntä -viimeistä kertaa noutamaan entisestä kodistaan. Entiseen tapaan sytytin -nuotion järven rannalle ja odotin tutun ruuhen tuloa... Mutta se -viipyi... viipyi... Vihdoin soutaa vanha mies isossa veneessä, soutaa -verkalleen kuin tahallaan minua kiusaten. Siellä tulee hänen isänsä -minua noutamaan... - -"Missä Anna on?" - -"Hukkui eilen, kun semmoisella myrskyllä läksi yksin kalaan." - -Hän sanoo sen tyynesti, mutta ääni värähtää, ja hän pyyhkii kyyneleen -poskiltaan... - -Olen kulkenut kullan kodin ohi talvisin -- eivät hymyile ikkunat -minulle -- olen kesäisin järvellä soutanut... vesi ei ole sinervää kuin -ennen; Kontiovaaran petäjään ei ole tullut merkkejä, ja tuolla etäällä -odottaa männikköniemi turhaan uusia asukkaitaan... - -Mutta siitä on mieleni hyvä, ettei kukaan tiedä, missä on se suuri ja -sininen erämaan järvi, joka vei kultani, eikä kukaan löydä petäjää, -jossa meidän merkkimme ovat, -- eikä kukaan tiedä paikkaa, jossa oli -vaaleakutrisen Annani koti, oman kultani olinpaikka. -- - - - - -VUOROIN VIERAISSA - - -Tuomas Härkönen oli kouluajallaan reilua poikaa. - -Hänet salvattiin karsseriin jostakin vähäpätöisestä syystä, mutta -Tuomas iski karsserin akkunat säpäleiksi ja tahtoi vapauteen. Ja -vapauteen hän pääsikin, muuttaen kauas maalle, jossa peri isänsä talon -ja rupesi työmieheksi. - -Mutta viimeisenä iltana, juuri sinä, jona hän oli karsserin akkunat -rikkonut, hän piti aika kemut luokkatovereilleen. Sillä nyt hän oli -heistä iäksi eroava, he kulkisivat opin tietä, hän palaisi maalle ja -aikoi kehittää itseään maanviljelijäksi. Niissä kemuissa juotiin paljon -ja vannottiin pyhiä valoja. Sillä välin kun rehtori valmisteli -erottajaispuhetta Tuomas Härköstä varten, juotiin ja laulettiin Tuomaan -kamarissa ja luvattiin toveruutta ikipäiviksi. Ja kun aamupuoleen yötä -erottiin, puhui Tuomas vielä niille kolmelle tovereistaan, jotka -pystyivät kuuntelemaan hänen puhettaan: - -"Se on siis päätetty. Te kolme, Kinnas, Plösö ja Lalli, lupaatte siis, -että ylioppilaaksi tultuanne tulette sinne maalle minun luokseni kesää -viettämään..." - -"Me vannomme! Meidän toveruutemme ei lopu tähän! Terve! ja onnea -matkallesi ja menestystä toimissasi! Terve vielä, kunnon toveri!" - -Rehtorin erottajaispuhe, jonka hän oli päättänyt pitää koko koulun -kuullen, jäi pitämättä, sillä hänelle ilmoitettiin, että Tuomas -Härkönen oli poistunut kaupungista ja tietämätöntä oli mihin päin. - -Tuomas Härkösen hyväksi ei ole sittemmin mitään puhetta valmistettu. - -Työ ja aika kypsentävät miehen. Tuomas Härkösenkin mieli tasaantui, -ruumis varttui, vaikka sielu välisti sairastikin. Hän tunsi hyvin -yksinäisinä iltoina, kun työstä palattuaan joutui silmäilemään -sanomalehteä ja näki entisten toveriensa edistyvän, että oli -hurjuudellaan menettänyt sen elämänsä uran, jolla hänellä olisi voinut -olla niin loistava tulevaisuus. Joskus se kirveli mieltä, mutta hän oli -kerran päätöksensä tehnyt, eikä sitä käynyt enää katuminen eikä -muuttaminen. Kaiken kuntonsa hän käyttikin työhön ja edistyi -jättiläisaskelin alallaan, tehden talostaan paikkakuntansa -mallikelpoisen. - -Vuodet vierivät nopeasti. Entiset toverit olivat tulleet ylioppilaiksi -ja jatkoivat lukujaan Helsingissä. Ei ollut kummaltakaan puolelta -lähestytty. Toverit eivät olleet riviäkään lähettäneet Tuomaalle, eikä -ollut Tuomaskaan puolestaan mitään virkkanut. - -Mutta kerran kesällä ajaa karautti kolme valkolakkista herraa Tuomas -Härkösen pihalle. - -Ne olivat Kinnas, Plösö ja Lalli. - -Siitä tuli hauska kesä heille kaikille. Iltaisin, kun he puutarhan -huvihuoneessa asettuivat totia juomaan, he muistelivat ollutta -kouluaikaa ja poikavuosien elämää. - -"Jos sinä Tuomas sentään olisit Helsinkiin asti päässyt... sitten sinä -vasta olisit nähnyt... Mutta se on kulkenut ympäri koko maan tuo sinun -viimeinen urotyösi... kuinka sinä iskit karsserin akkunat säpäleiksi ja -hyppäsit vapauteesi... Ja onnen poika sinä olet! Terve, veikko!" - -Ja Lalli, joka aikoi papiksi, piti yön tullessa kauniin puheen -isännälle. Ja he innostuivat kaikki, joivat maljoja menneille -muistoille ja pitivät puheita. - -He viipyivät syksyyn asti talossa ja mellastivat mielensä mukaan, -hakkailivat talon piikoja, hätyyttelivät kylän neitosia, tekivät -häiriötä niityllä, ja Tuomaan täytyi uhrata monta kirkasta poutapäivää, -pitääkseen seuraa vierailleen. - -Kun he syksyllä lähtivät, evästi Tuomas heitä rahalla ja eväskontilla. -Ja he lupasivat aina muistaa ja toivoivat Tuomaan tulevan heitä -tapaamaan, kun hekin saavat oman kodin. - -Ja niin erottiin hauskana syyskuun päivänä. - -Mutta heidän olonsa Tuomaan luona oli tullut perin kalliiksi. Ei sillä -hyvä, että isännän oli täytynyt ottaa sijaansa mies, vaan lisäksi oli -muita kuluja ja kosolta mieliharmia. Olihan hänen täytynyt heitä -rahoillakin varustaa, eikä niistäkään kuulunut penniäkään takaisin. -Eivät edes kirjeessä kiittäneet olostaan. -- -- - -Kuluipa taas vuosia. - -Tuomas Härkönen oli tarkannut toveriensa kehitystä ja ylennyksiä -virkauralla. Kinnas oli heittänyt lukunsa sikseen ja perinyt isänsä -suuren kauppaliikkeen. Plösö oli pastorina samassa kaupungissa, ja -Lalli, joka aikoi papiksi, oli muuttanut mielipiteitään ja eleli -asianajana. Ja he olivat kaikki kolme entisessä koulukaupungissa, -jossa heillä oli niin monta hauskaa ja hullunkurista muistoa -poikavuosiltaan... - -Tuomaan alkoi tehdä mieli kerran vielä käydä uudistamassa vanhaa -ystävyyttä. Ja olihan hänellä kutsut... Hän valmistautui matkaan ja -päätti käydä katselemassa sitä paikkaa, josta oli karkumatkalle -lähtenyt, sillä hän ei ollut sen koommin jälkiään kerrannut, pian -pariinkymmeneen vuoteen... - -Oli siellä vielä jäljellä entistä, mutta paljon oli uusittu... -Entisellä paikalla vielä oli sekin karsserin akkuna, jonka Tuomas särki -ja josta vapauteensa hyppäsi... - --- Minä olen katunut sitä hyppäystä ja taas sitä siunannutkin... -ja ehkä on parasta näin kuin on, -- ajatteli hän ja napitti -lammasturkkinsa kiinni kävellessään entisen koulun ohi. - -Hän kävi ensiksi Kintaan puheilla. Kintaalla hän oli kuullut olevan -ison liikkeen, ja perityn rikkauden sanottiin yhä lisääntyvän. -Päältäpäinkin jo näkyi, että talo oli vaurastumassa. Katupuoli oli -rakennettu uudestaan ja entistä paljon isommaksi. - -Tuomas meni puotiin ja kysyi: - -"Onko patruuna kotona?" - -"Konsuliako tarkoitatte?" - -"Juuri niin. Konsulia." - -"Hän on ruokalevolla eikä..." - -"Herättäkää ja sanokaa, että Tuomas Härkönen tahtoo puhutella." - -"Ei häntä saa häiritä... ruokalevolla..." - -"Mitä se maksaa, että keskellä päivää nukkua töhertää", sanoi Tuomas -vähän loukkaantuneena ja läksi pois. - -Saatuaan tietää, missä pastori asui, astui hän rohkeasti eteiseen ja -soitti kelloa, että seinät tärisivät. - -"Mikä maailma täällä niin jyryää..." - -Sieltä tuli Plösö itse avaamaan. Tuomas tunsi hänet heti, vaikka hän -oli parroittunut ja laihtunut ja muuttunut semmoiseksi honteloksi -saikaraksi. - -"Etkö sinä minua tunne?" kysyi Tuomas ja alkoi kätellä. - -Tunsihan pastori viimein ja käski istumaan. - -"Vai niin. Onpa hauska tavata. Sinulla on tietysti asioita kaupungissa. -Koska oletkaan viimeksi käynyt?" puheli Plösö. - -"No etkö sinä sitä muista, etten ole sitten käynyt kun hyppäsin -karsserista", vastasi Tuomas, ja häntä alkoi vähän harmittaa Plösön -välinpitämättömyys. - -"Aivan oikein... aivan oikein. Siitähän on pitkät ajat." - -"Onhan siitä. Siitäkin on jo toistakymmentä vuotta, kun te kolmisin -kesää maalla vietitte." - -Pastori ei tuntunut tahtovan sitä muistella. Olihan siellä tapahtunut -yhtä ja toista, mitä ei olisi ollut pastorin hauska muistella. - -He istuivat kauan äänettöminä. Tuomas toivoi, että Plösö tarjoaa -tupakkaa, mutta kun ei kuulunut, otti hän esille oman kukkaronsa ja -pani piippuun. - -"Niin, suo anteeksi. Minä kun en itse tupakoitse, niin ei tule -hankituksi vieraillekaan", selitti pastori. - -Tuomaasta näytti, että eipä tainnut liietä tupakkaan. Köyhältä näytti -kaikki, ja kovin laiha oli isäntäkin. - -"Jaha. Jaa... Koska aiot lähteä kotiinpäin?" - -"Lähteäkö? Vastahan minä tänä aamuna tulin." - -Tuomasta suututti tuommoinen kysymys. Eihän hän täällä kerjäisi, jos -viipyisi enemmänkin aikaa. Hän teki liikkeen lähteäkseen, eikä pastori -näyttänyt tahtovan estää. - -"No nytkö jo lähdet! Olisit nyt istahtanut, että olisit juonut -kahvikupin. Sattui minulle nyt kirjoituksia, etten oikein ehtisi... -Mutta me tavataan vielä, ennenkuin lähdet kaupungista." - -Ja juuri kun Tuomas teki lähtöä, näki hän toisen huoneen ovenraossa -laihan naisen kasvot ja kuuli sanottavan: - -"Kuka kumma täällä polttelee niin pahanhajuista tupakkaa, että ihan -koko huoneet haisevat..." - -Tuomas astui vihaisesti ulos portista ja noitui itsekseen. Eipä tuolla -viheliäisellä ollut edes ryypyn varaa, ajatteli hän ja käveli -vihaisesti katua pitkin. - -Hän poikkesi ravintolaan syömään, mutta pahalla tuulella hän oli. -Juotuaan kelpolailla olutta hän päätti vielä käydä Lalliakin -tapaamassa. - -"Nyt ei ole vastaanottotunti", sanottiin hänelle. "Eikä herrassöötinki -suvaitse, että muulloin lasketaan sisälle." - -"Sepä on h----tin kumma! Sanokaa, että Tuomas Härkönen tahtoo -puhutella. Minä en lähde ennen pois, uskokaa jos tahdotte." - -Käytiin ilmoittamassa, ja herrassöötinki tuli itse Tuomasta keittiöstä -hakemaan. - -Lalli oli sentään vähän entistä miestä. Tarjosi kumminkin tupakkaa, -mutta kiire hänelläkin muka oli, ettei tällä kertaa joutuisi pitkiin -puheisiin. Ja samalla kysäisi: - -"Koska aiot lähteä?" - -"Sitte kun kerkiän. Lempojako te siitä tahdotte? Tiedän kai minä -lähteä, kun olen tiennyt tullakin. Samaa tiedusteli Plösökin." - -"No en minä sillä mitään, vaikka kysyin", pyyteli Lalli anteeksi ja -hyvästellessä virkkoi: - -"Me tavataan vielä, ennenkuin lähdet kaupungista." - -Tuomas ei voinut kyllin kummastella noita herroja. Vanhoja veikkoja -ollaan ja niin pitkästä kotvasta tavataan eikä ryypyn varaa -kummallakaan, vaikka siinä on puoti vieressä... - -Hän meni majataloonsa ja kirjoitti kolme kirjettä, yhden Kintaalle, -toisen Plösölle ja kolmannen Lallille. Hän kutsui heidät illalliselle -kaupungin parhaaseen ravintolaan ja päätti kestitä vielä kerran, -hävittömiä... - -Ja he saapuivatkin kaikki, Plösökin, vaikka oli pappi. - -"Minä en missään tapauksessa olisi tullut. Mutta kun käsky tuli -mieheltä, jota koko elinaikani olen kunnioittanut ja jonka toverihenki -on meillä kaikilla niin elävässä muistissa, pidin suoraan sanoen -velvollisuutenani", alkoi pastori imarrella. - -Ja kiitollisia olivat tietenkin Kinnas ja Lallikin. - -Mutta sen he kaikki huomasivat, että Tuomas joi tavattoman paljon ja -että hänessä vieläkin näytti kiehuvan sama hurja veri kuin ennen -poikanakin, kun hän hyppäsi karsserin akkunasta. - -Tuomas kävi yhä rajummaksi. Muut vieraat katselivat pitkään noita -kolmea, jotka alentuivat juomaan tavallisen talonpojan kanssa. Pastoria -alkoi hävettää, ja hän virkkoi: - -"Ellet sinä, Tuomas, tyynny rauhallisesti istumaan, täytyy minun jättää -tämä seura." - -Siitä Tuomas sai tulta tappuroihin ja alkoi puhua vieraillensa jotenkin -peittelemättä. - -Plösölle hän virkkoi: - -"Mene, veikkonen, kun mielesi tekee! Olen minä jo sinua juottanutkin -sen verran kuin sinäkin minua... Mutta lähetä sille pojallesi sinne -meidän kylälle vähän kymmenyksistäsi..." - -Siitä loukkaantuivat Kinnas ja Lallikin, ja pastori luikki tiehensä -minkä ennätti. Mutta Tuomas oli vielä kerran innostunut ja tunsi, että -hänessä vielä kiehui entinen, poikavuosien tulinen veri ja mieltä -jännitti yhtä joustava vauhti. Ja sen saivat Kinnas ja Lalli pian -tuntea. Hän iski kaikki lasit pöydältä silpuksi ja potkaisi pöydän -loukkoon. - -Akkunasta hän ei hypännyt, mutta herrat hän ajoi ulos kaikki ja maksoi -suuret sovinnot melskeestään. Ja yöllä hän lähti kaupungista. - -Eikä hän suinkaan enää koskaan käy uudistamassa vanhaa ystävyyttä. - - - - -VÄLIMAAN VAARIN SUKKELUUS - - -Kaiken viikkoa oli tuiskunnut lunta ja tuullut idästä ja etelästä. Tiet -peittyivät kylän raitillakin puoliväkisten, ja metsätie meni aivan -umpeen. Ja liike näytti asettuvan. Ei olisi kukaan ensiksi tahtonut -kahlata tietä auki, ja senvuoksi kuljettiin monta päivää pyryn perästä -kylän raittia suksilla, eikä tiellä näkynyt kuin pyörevä pulkanjälki, -kun joku poromies oli kylästä uskaltanut loitommaksi. - -Mutta viimein ilmestyi hevosmiehiäkin, rahdista palaajia ja -heinämiehiä, ja vähitellen maantie jäljittyi ja kovettui entiselleen. - -Mutta metsään ei kukaan uskaltanut. Moniailla olisi jo ollut kipeä -tarvekin metsään, kun puut kävivät vähiin ja olisi tarvinnut käydä -heinäänkin metsäniitylle, mutta kukin odotteli ja odotteli, että jahka -tulee jälki metsään, niin kyllä sitten... aivan umpea sinne ei -lempokaan lähde yksin kahlaamaan, hevostaan rääkätäkseen. - -Ja sitä odotettiin, milloin tie puhkaistaan metsään, ja kukin toivoi, -että sen ja sen talon täytyisi ensiksi... siinä ovat puut olleet -vähissä ennen pyryä... mikäs auttaa! - -Niin varrottiin viikon päivät. - -Kylän yhteinen metsätie näkyi joka taloon. Se nousi kylän takaa ylös -aukeaa mäkeä, että jälki kyllä näkyisi... Joka aamu kävi joka talon -mies kujalla tähtäämässä, että eikö näkyisi... mutta ei näkynyt... -Sileänä pohotti vain lumen valkoinen pinta ison männyn luona, mistä tie -kääntyi metsään. - -Niin oli odotettu viikon päivät ja puun tarve ja heinäin puute uhkaili. - -Välimaan vanha vaari, joka oli kylän vanhimpia, kertoi nuoruutensa -aikana olleen tapana, että pitkällisten pyryjen perästä aina koko kylä -lähti yksimielisesti tietä puhkaisemaan. Ei silloin odotettu, että joku -yksin puhkaisisi, vaan kaikki lähtivät yhtaikaa ja milloin oli minkin -talon hevonen eellimmäisenä, vuorotellen. - -Mutta mitä auttoivat vaarin muistelemiset, nykyisen polven miehet eivät -olleet niin yksimielisiä. Eikä vaarin puheista kukaan ollut -millänsäkään. - -Mutta eräänä aamuna, kun tosihätä jo hätyytteli muutamissa taloissa, -näkyi kauas syvä hevosen ja reen jälki kylän kaikkiin taloihin. Se -pohotti sievänä kaarena mäkeä ylös ja painui metsään entistä tien -pohjaa myöten. Ja kukin tuli hyvilleen ja alkoi valjastaa hevostaan -metsään lähteäkseen. - -Herralan Kustaa, joka vasta oli palannut kilpa-ajomarkkinoilta ja -tuonut kolme vankkaa kauppahevosta, valjasti kaikki kolme ja niin -renkineen hommasi metsään. Ja isolla männyllä satuttiin yhteen -roikkaan, kymmenkunta kylän hevosta, alastomat reet kullakin perässä. - -"Jopa on jälki metsään", lausui kukin toiselleen, niinkuin ei ennen -olisi havainnutkaan eikä kujalla kurkistellut. - -"Mutta olipa se koko säätä, kun vatsaan asti on lunta entiselläkin -tiellä." - -"Oli se." - -Kukin oli hyvillään, kun oli ollut edes yksi niin rohkea, että uskalsi -tien puhkaista. Nyt oli paljon rennompaa kulkea... - -"Kukahan täällä on käynyt?" - -"Kuka lie. Mutta olisihan tänne päässyt kuka hyvänsä, jolla on -hevonen", kehui Herralan Kustaa. - -Syrjälän Jooseppi oli maankuululla mustallaan eellimmäisenä ja huusi -Kustaalle: - -"Liekö nuo sinunkin uudet hevosesi lumihevosia?" - -"Tässä on sellainen lumiaura, että häpeään ajaa kaikki muut", kehui -Kustaa isoa Liinakkoaan, jonka reessä itse istui. - -"Mutta eipä osaa askelta noudattaa se lumiaurasi", väitti Jooseppi, kun -näki Liinakon kahlaustavan. - -"Mitäs, kun ne teidän ryykköhevosenne astuvat niin lyhyeen, ettei tämä -saata niin tiputtamalla kävellä." - -Niin väiteltiin, ja puolet miehistä menivät Syrjälän Joosepin Mustan -puolelle, puolet taas kehuivat Herralan Kustaan Liinakkoa. - -Ja niin väitellen noustiin harjulle, josta tie lähti kulkemaan näreikön -halki. Ja hyvillään oltiin ja kukin oli ihmeissään, että kuka oli ollut -niin rohkea, että yksin läksi metsään, ja jäljistä näkyi, että hän jo -oli palannutkin. - -Mutta kun oli taivallettu näreikön poikki, josta alkoi leveä jänkkä, -tuli kummat eteen. Siinä näet loppuikin jälki, ja selvästi näkyi, että -yksityinen metsässä kävijä oli siitä kääntynyt takaisin. - -"Jo tuli, pojat, kummat! Jälki loppui, umpi tuli eteen. Tästä se on -kääntynyt takaisin. Tulkaa katsomaan!" huusi Syrjälän Jooseppi, joka -ajoi etumaisena. - -Perässä tulijat ottivat reestä suksensa, ja niin hiihdettiin -kummastellen katsomaan. Mutta mitäpä se parani "syynäämällä", siitä oli -todellakin palannut. - -"Narrasi meidät vain metsään, lurjus", arveli joku. - -"Niin teki. Käännytäänkö takaisin?" - -"En lähde minä... minulla on värkissä varaa", huusi Herralan Kustaa -vimmastuneena ja äkäisenä. -- Muutkin murjottivat, kun asia alkoi -selvitä, että joku konna oli saanut heidät liikkeelle. - -"No anna mennä sitten!" huudettiin Herralan Kustaalle. - -"Niin, annappa nyt lumiaurasi koettaa", huusi Syrjälän Jooseppi. - -"Pois alta!" karjaisi Kustaa ja koetti ajaa tiepuoleen päästäkseen -toisten edelle. Mutta muutkin innostuivat ja Joosepille huudettiin: - -"Elä päästä lumiauraa edellesi... eipä se sillä, näemmä, pääsekään." - -Mutta paksua oli lumi, niin että hevosen selkärangan yli kuohui, kun -Herralan Kustaa pyrki eellimmäiseksi. Hän tempoi ohjista, noitui ja -huusi ja vimmastui lopulta, kun "lumiaura" ei ottanutkaan mennäkseen. -Kun muut nauroivat ja tiedustelivat, paljonko vuota maksaa, raivostui -Kustaa niin, että hyppeli vihasta. - -"Eipä lumiaura liikukaan. Jopa sai Herralan rikas tallivarsan -hevoskaupassa", huudettiin. - -Mutta kun Kustaa vaivoin pääsi lähemmäksi Syrjälän Jooseppia ja huusi, -että pois alta, niin Jooseppikin läimäytti maankuulua Mustaansa -lautaselle ja huusi vuorostaan: - -"Kyllä tietä tulee... tulkaa perässä." - -Ja Joosepin Musta, joka oli tottunut paksussa lumessa kulkemaan, asteli -nytkin, entistä tietä tarkoin noudattaen, ja jätti muut pian jälkeensä. - -"Eihän se sinun lumiaurasi jaksa valmistakaan tietä perässä tulla", -huusi Jooseppi vimmastuneelle Kustaalle. - -"Tenimys ja pahantapainen koko värkki, kun häntäänsä huiskuttaa kuin -luutaa", naurettiin Kustaan kuullen. - -Tappelematta sentään kukin omaan palstaansa kahlasi, ja kuorman -saatuaan he tulivat takaisin, mikä pikemmin, mikä kauemman aikaa -kuormaa pannessa viipyen. - -Illalla sitten levisi kylälle tieto, että aamulla näkynyt jälki olikin -loppunut jo näreikön päässä. Selvästi oli näkynyt, että tarkoitus oli -vain narrata kyläläisiä umpitielle. Ja varmaankin se lurjus oli -luullut, että miehet häätyvät palaamaan, -- ettei ole rohkeutta ummelle -mennä. - -"Mutta kuka osasi olla semmoinen vintiö? Selkäänsä tarvitsisi saada." - -"Kuka sen tietää, mutta tämän kyläläisiä se on." - -Siitä puhuttiin monessa pirtissä sinä iltana ja kerrottiin -rovastillekin, joka hymyili makeasti, ja lukkari nauroi ihan -katketakseen. - -Välimaan pirtissä sitä kummeksittiin myös. Mutta Arviiti renki, kun -asian kuuli, virkkoi vaariin päin kääntyen: - -"Missä vaari lie varsallaan käynyt mennä yönä, kun sillä aamulla vielä -oli tierat takakoivissa." - -Virkkoi ja iski vaarille silmää. - -Vaari veisteli kirvesvartta, kohotti harmaata päätään, ja siitä näkyi -kaksi veitikkamaista silmää, kun hän vastasi Arviitille: - -"Kai sillä on riiailemassa käyty." - -Mutta ukko hymyili partaansa, kun oli hoksannut keinon, jolla sai -kyläläiset metsätietä puhkaisemaan. - -Ja nyt kuulutaan kiusattavan Herralan Kustaata ja muita, että jopa -annoitte Välimaan vaarin itseänne narrata. - - - - -KENEN "MERKIT" PARHAAT - - -Tämmöiset pitkät keväimet, kuten nytkin, ovat meille maamiehille sangen -ikäviä. On rehun puute, pohjoinen puhaltaa, ja jäät toljottavat -liikkumatta. - -"Kääntäisi tuulen etelään päin..." - -"Siinäpä se onkin... mutta ei käänny... Juhannuksesta kukaties." - -"Ei kannata sitten kylvää." - -"No ei." - -Mutta siihen tulee vielä muitakin miehiä, kylän vanhempia -"merkkimiehiä". Sanotaan heillekin, että eipä näy kesäksi kääntyvän. - -"Huomenna kääntää etelään... ruuna näkyi haukottelevan", tiesi -Juurrus-Antti, ilmanennustaja ja merkkimies. - -"Ilmanmuutos tulee... vesisade jo huomenna. Kivi näkyy meidän kujalla -itkevän", laskee Viialan ukko, kauas kuuluisa merkkimies. - -"Nöyrä sää tästä vielä tulee... meillä piehtaroi rakki, että karvat -pölisivät", oli Möttösen Laakus merkinnyt. - -Kuunneltiin ja uskottiin. Sitten tuli Herralan Kustaa, suurviljelijä ja -muutenkin kuuluisa. Virnisteli pilkallisesti, arveli: - -"Semmoiset merkit... vanha ruuna, kivi ja kissa... yhtä kuin tyhjä! -Mutta minulla on ilmantietäjä, joka ei valehtele ja tietää täsmälleen. -Mutta ei sitä olekaan joka miehen seinällä." - -"Taitaa olla sellainen pyöreä kello kuin pappilassakin." - -"Joo. Mutta tämä minun on paljoa parempi. Sen kenkkäsi Sitorovi. Minä -kun ostan siltä niin paljon." - -Mutta nyt alettiin kiivaasti väitellä vastaan ja sanottiin Herralan -Kustaalle, että tietää huutia... eikä rupea valehtelijoiksi tekemään -maankuulujen merkkimiesten hyviksi tunnettuja merkkejä. Lopulta meni -joku Kustaankin puolelle, ja siinä nousi kina, ettei vertaa. - -Joukossa oli Heiskasen Villekin, ja hän puolestaan koki selitellä omia -merkkejään, kiivaasti vastustaen Herralan Kustaan ilmantietäjää. Sanoa -öksäytti: - -"Sade tästä tulee... mulla ajettuvat ikenet ja nokan päähän nousee -vesinoppa." - -Se oli hyvin hauska kuulla, ja alkoi kuulua kova naurun räminä. Mutta -kesken kaiken huusi Herralan Kustaa: - -"Lähdemme miehissä meille. Minä lyön vetoakin, ettei sada huomenna eikä -vielä ylihuomennakaan." - -Lähdettiin siitä Herralaan, koska aikaa oli kyllin sunnuntai-iltana ja -jäät joessa liikkumatta toljottivat ja vihainen viima pohjoisesta -vinkui. Tahdottiin nähdä silmästä silmään sitä merkillistä -taikakapinetta, joka oli kaiken ilman tietäjä: tunsi, koska pouta -tulee, aavisti pilvisäät ja sateista oli aivan varma. - -Kustaa itse toi sen pirttiin nähtäväksemme. Sen vakinainen paikka oli -tuvan seinällä kahden "potretin" keskellä. Se oli pyöreä kuin kello -viisareineen, mutta taulu oli outo, ja lasin läpi paistoi monenlaisia -vietereitä ja lankoja. - -"Onpa se..." - -"Onpa kyllä... nuo ne ovat sen aivot, nuo vieterit, jotka kimeltävät -kullalta." - -"Jopa niin, mutta mikäs se tuo on?" - -"No, no... ei siihen saa koskea eikä sormiaan tukkia. Muutoin se pitää -uskoa." - -"Vielä särkyy." - -"Mitähän ilmaa se nyt tietää?" - -"Niin, ilmaako? Poutaa tietää. Ei sadetta ainakaan viikkoon vielä. -Vetoa lyön." Herralan Kustaa oli kovana. - -Mutta Viialan ukko, joka oli kuuluisin ilmantietäjä näillä mailla, -kiivastuu, sylkee kouraansa ja tarjoo kämmentä Kustaalle. - -"Tuoss' on... pannaan vetoa. Ellei tiistaina jo sada, olen minä -tapannut." - -"Paljonko pannaan?" - -"Kymmenen markkaa", esittelivät muut. - -He lyövät vetoa. Ja kumpikin on varma voitostaan. - -Ja me muut jakaannumme kahteen puolueeseen, toiset Kustaan, toiset -Viialan ukon. - -Ja aika melu siinä käy. - -"Kovin minun ikeniäni särkee... kyllä Herralan Kustaa menettää", -vakuutti Heiskasen Ville. - -"Eikä ole Viialan kujakivi vielä milloinkaan tyhjään itkenyt", -arvelivat jotkut. - -Ja Möttösen Laakus selittää: - -"Meillä on niin varma merkki siinä rakkikoirassa, ettei paremmasta -apua. Se kun pelehtelee, niin jo, heinäaikanakin, saat alkaa kiireesti -luokoilla, tai sadekuuro kastelee heinäsi." - -"Mutta onhan se teidän rakkinne jo umpisokea." - -"Vaikka." - -"Entäs meillä ruuna... ei varmempaa merkkiä mitään", uskoo -Juurrus-Antti. - -Siitä sitten erkaannutaan. Jäät toljottavat joessa ja vihainen tuuli -puhaltaa pohjoisesta. Ja väitellään ja puhellaan, että saisi nähdä... -jahka jaksaisi tiistaihin elää. - -Tulee maanantai ja vitkalleen kuin vasiten viivytellen vihdoinkin -tiistai. - -"Etelälle näkyy liennettä kasvattavan, mutta tuulen henki on -pohjoisessa." - -"Elä joutavia!" - -Odotetaan tiistai-iltaan. Ei tule sadetta, ei poutaakaan, on nuoskea -pohjatuuli, joka tuntuu kulkevan itään päin. - -"Huomenna sataa." - -"Mutta sehän oli määrä, että tiistaina." - -Ja tuomittiin asia miehissä niin, ettei kumpikaan vedonlyöjistä -tapannut. - -Mutta kun keskiviikko-aamuna herättiin, oli tuuli kääntynyt etelään ja -sataa tihutteli. - -"Ei ole Herralan Kustaan 'pruuvarista'. Viikoksi poutia tiesi, nyt jo -sataa." - -"Koska on Viialan kujakivi turhaan itkenyt?" - -"Koska on Juurrus-Antin ruuna turhaan haukotellut?" - -"Ja koska on Möttösen Laakuksen vanha rakki ilman aikojaan pelehtinyt?" - -"Niin ja... ei minun ikeneni ajetu kuin sateen edellä", sanoi Heiskasen -Villekin hyvillään. - - - - -ENSI KELILLÄ - - -Sateinen ja harmaa oli syksy ollut, ja pitkä ja ikävä. - -Kääntyi tuuli viimein pohjoiseen ja tuiskutti lunta lauantai-illasta -sunnuntaiaamuun asti. Ja mainio oli rekikeli, kun kehräspuuhun lumi -ulottui. - -Pörhölän Matti heräsi ja silmäsi ulos, niin näki talven tulleen. Hän -ihastui ja sai kuin uutta elämää jäseniinsä. Pukeusi nopeasti ja veti -kengät vain lopalta jalkaansa. Ja riensi ulos naurussa suin. - -Piika Maija vinttasi kaivolla vettä ja lauleli. Renki Heikki oli -kahdella sangolla vedenviennissä talliin ja kintut sipsuttivat yhteen, -raskas kun oli paino molemmissa käsissä. Navetan räystäällä tirskuivat -hottiset ja silmäilivät heinänkulmuihin, joita Maija oli nakellut -navetan edustalle. - -Matti riensi juoksujalassa talliin ja puheli naurussa suin Heikille: - -"Jopahan, kärpänen vieköön, tekikin talven. Jo minä ajattelinkin, kun -koko eilisen päivän hampaita paleli, että säänmuutos tästä tulee." - -"Ja tulikin rekikeli heti, ettei routa vastaa", arveli Heikki. - -"Joo." - -Matti oli kuin eri mies, hommaili ja liehui, aikoi lähteä juoksijalla -ajamaan ja käski Heikin tarkoin siistiä Hurran. - -"Tästä jo Rantalan Kustaa ajoi sivu Lennolla, että utukka nousi", -ilmoitti Heikki. - -"Elä helkkarissa! Oikeinko talvitamineissa?" - -"No tiu'ut, kulkuset soivat ja Lento mennä vilisti, että vilkkui." - -Se lisäsi Matin intoa, ja semmoinen tuli halu ajelemaan, että -juoksujalassa piti kulkea. Ei se kumma ollutkaan semmoisessa -innokkaassa hevosmiehessä kuin Pörhölän Matissa. Kuuluisa hän oli -hevosmies ja varsain kasvattaja, ja aina ajeli juoksijalla. Mutta nyt -kun syksy oli ollut niin turkasen märkä ja likainen, tie kuoppainen ja -rapakkoinen, ei hän ollut viikkokausiin päässyt oikeata vauhtia -saamaan. Ei huvittanut ajeleminen ja ikävää oli. Hurra sai seistä -tallissa ja isäntä makaili alakuloisena pirtissä, odotti talvea ja -toivoi pääsevänsä laskettelemaan murakalle, että jää laulaisi. - -Ja nyt teki mainion rekikelin, tuuli pysyi pohjoisessa ja päivän vinkka -etelässä. Siitä oli toivo pakkasesta ja varmasta talvesta. - -Mutta hommatessaan sipikkaa ja talviajoneuvoja reilaan, Matti kuuli -vinkeää aisatiu'un kilkutusta tieltä... - -"Kuka hemmetti siellä niin laskettaa?" - -"Lukkari näkyy ajavan... niinkuin talvella ainakin... Kirkkoon menee." - -Siitä lukkari löysäsi viimana ohi, ja surkeasti huiskui tiuku aisassa -ja vanha ruuna väänsi parasta raviansa, ja lukkari kuului -hauskemmakseen väliin kiljaisevan ja hihkaisevan. - -"Olisin ehtinyt perään, niin olisin näyttänyt... olisin vilahtaen -porhaltanut ohitse", arveli Matti ja sai taas uutta ajointoa. - -"Päästä kaikki hevoset pihalle jaloittelemaan", komensi hän Heikkiä ja -alkoi olla valmis lähtemään. Hurralle he nyt kaksin miehin kiinnittivät -aisaremmejä ja olivat innoissaan, ja kovasti hevonen näyttikin olevan -menomielellä ja virmalla päällä. - -"Etkö sinä syö aamiaista ja minne sinä lähdet?" tiedusteli emäntä -Matilta, kuistin ovella seisoessaan. - -Mutta Matti ei sanonut joutavansa syömään. Hän istahti juhlallisena -sipikkaan, suu tyytyväisessä vihellyksessä. Hurra kapaisi kujasta -tielle, että vilahti, mutta asettui kuitenkin pian, kun Matin taidokas -käsi oli ohjissa. - -Hyvin hauskalta tuntui. Naapurissakin oli hevoset päästetty -pehtelemään, ja ne kirmasivat, häntä sulkana perässä, pitkin pihaa ja -pihasta pelloille. Kirkkoväkeä oli liikkeellä, ja tiukuja ja kelloja -helisi edessä ja takana, että nauratti. - -Olipa Viinikan Juhokin kirkolle menossa, ajeli rennosti komealla -oriillaan ja saavutti Matin Reikälän kohdalla, kun Matti juhlallisesti -vihelteli Hurralleen ja koetti sitä tyynnyttää kävelemään. - -"Pois alta!" huusi Viinikan Juho leikillään Matille. - -"No mahtuu tänne!" sanoi Matti vuorostaan, mutta hyvillään ja -nauruissaan olivat molemmat ensi kelin vuoksi. - -"Ja kun tämmöisen kelin teki!" huusi Matti Juholle. - -"No sanos muuta. Oli tuo jo aikakin, ja tämä lumi pysyy maassa... ei -tule enää rospuuttoa... Kuuluuko mitään erinomaista?" huusi Juho -Matille. - -Mutta Matti ei enää kuullut. Hän kiinnitti hiljalleen ohjia, massautti -hienosti huuliaan, ja Hurra alkoi sotkea sakeammin... - -Tiellä oli liikettä niin, että vastaantulijoita oli aina vähän väliä, -useimmat vain huvikseen ajelemassa. Vastaantullessa hihkaistiin ja -kiinnitettiin ohjia. - -Kirkon luona Matti tapasi Heiskasen Villen, joka oli varsallaan -ajelemassa. Hyvät olivat ystävät Matti ja Ville, hevosmiehiä kun olivat -kumpikin ja muutenkin yksiin tuumiin sopivat. Villen varsa oli -kuuluisan Kirpun jälkeläinen ja emänkin puolelta kulkevaa sukua. Ja nyt -Ville oli sitä totuttelemassa, kun oli tullut rekikeli. - -Ja heti Pörhölän Mattikin alkoi tunnustella Villen varsaa ja -tunnustellessaan kiitti ja kehui, kun varsa tapulin seinällä hirnui ja -kuopi. Ville seisoi vieressä, hymyssä suin kuunnellen. Ja kun Matti -taukosi puhumasta, niin Ville lisäsi: - -"Eikä se näytä lehmä olevan kululleenkaan, vaikka vasta moniaan kerran -on aisoissa ollut... Luulenpa, että siltä vielä taival katkeaa..." - -Ja siinä kun vielä puhelivat, niin Ville esitteli, että lähdettäisiin -käymään hänen kotonaan Heiskasella. Matti sai kokeeksi ajaa Villen -varsalla, Ville vuorostaan ajaisi Matin Hurraa. - -"Miks'ei. Mitä tässä kirkkoonkaan lähtee, kun on näin peevelin hyvä -rekikeli monesta aikaa. Ei, kun kerran vasiten lähdimme", innostui -Matti ja alkoi heti päästellä Villen varsaa marhaminnasta. - -"Siellä pitäisi vielä olla nassakan pohjalla, että puolet kupit -saamme", ilmoitti Ville vielä hauskuudeksi. - -Villen varsa oli tulinen ja virma ja hyppeli ja teutaroi, mutta Matti -hoiteli tottuneilla käsillä ohjia ja vihelteli väliin. Ville ajoi -perässä Matin Hurralla ja vähän-väliä huusi: - -"Eikö ala tuntua, että hevonen siitä kasvaa?" - -Siihen Matti, muistaen, että Villellä saattoi olla paljonkin nassakan -pohjalla, vastasi hartaasti: - -"Onpa kerrassaan niin siisti ja pulska alku ja niin hyvä ajaa, etten -ole paremmissa ohjissa koskaan ollut." - -Ja se tuntui Villestä hyvältä. - -Komeasti ajelivat kylän läpi. Porvarin kujalla kimmastui Villen varsa -laukkaamaan ja vihkaisi vauhdilla, niin että tierat olivat Matilta -silmät puhkoa... - -"Senkin puuhevonen ja tallajalka", noitui Matti, kun sai pysähtymään, -mutta Villelle hän huusi: - -"Vähän huuliani, pöllö, menin massauttamaan, niin heti löi laukan. -Tällä pitää olla siivo ajo ja hellät ohjat... näin henkivireällä -hevosella." - -Se taas tuntui Villestä hyvältä, ja Matti muisteli Villen nassakkaa. - -Talojen kohdalla huudettiin heille: - -"Hei, hevosmiehiäkin on jo ajossa... Näkyy olevan Pörhölän Hurra ja -Heiskasen juoksijavarsa... ja sipikalla ajavat." - -Kun päästiin Heiskaselle, niin Matti alkoi siinä emännän ja renkien -kuullen kehua: - -"On siinä Villellä sellainen varsa, ettei ole tällä perällä ennen ollut -semmoista. Mutta sen minä sanon, että älä sinä anna, Ville, tyhmien -sitä ajaa, sillä se on niin henkivireä, että pian on pilalla... -Turkanen, kun sillä on juoksijan jalatkin... Se hevonen tuo vielä -tuhansia kuin munavoita." - -Ville kuunteli naurussa suin Matin kehumista, ja hyvillään oli -emäntäkin. Rengit kyllä näyttivät epäillen kuuntelevan Matin puhetta. - -Mutta sisälle, peräkamariin, Ville käski Matin. Tarjosi ensin sikaarin -ja kaivoi sängyn pohjalta nassakan. "Otetaan tästä kylmiltään ensin... -kahvikin tulee heti... Näin ensi kelin kunniaksi." - -Ja lopulta kävi niin, että he joivat Villen nassakan tyhjäksi ja Matti -vasta pimeän tullen palasi kotiin aikalailla humalassa ja rentona ja -hauskana miehenä. - - - - -ORPO LEMPENI - - -Orpona kuljin, orpona elin, orpo ja koditon olin. Laulelin -metsätielläni talviaamuina ja keväillä kaihoni sinertävälle taivaalle. -Aina oli mieleni raskas ja olentoni vapisevan valju. - -Kuuntelivat ikävääni totiset kuuset ja taivaan sini suli sieluuni. -Mutta kanteloni ääni oli kaipaavan surullinen ja murhetta se tiesi -kertoa. Ei kukaan tiennyt laulujani eikä kukaan kanteloni äänestä -arvannut, että soittoni oli suruista tehty, murehista muovaeltu. - -Lempeänikö etsin? - -Häntä etsin ja haaveksin. Hain sinua kultakutrista, jonka unissani näin -hyvin kaukana etelän usvain takana. Sepitin tarinan lemmestäni ja -kaiken kaihoni kerroin -- sinua varten. - -Mutta yhtä kaukana kuin oli kesäisen taivaan keveä poutapilvi, yhtä -kaukana sinäkin leijailit, loitompana etelän usvia, kauempana kapenevaa -kaukaisuutta. Et itkevää ikävääni tiennyt etkä tuntenut laulujeni -lämpöä. - -Etsin sinua kaikkialta, odotin ja arvaelin. - -Kesäisin luulin sinun tulevan kuin laululinnutkin. Luulin kuulevani -äänesi... ja sydänparkani vavahteli ja pitkä suruni lieveni. Mutta et -ollut sinä, ja suruissani näin päivien taas lyhenevän ja pimeän yhä -pitenevän. -- Talvi-illoin sinua muistelin, kun veistelin sauvointa -vesille lähteäkseni. Sillä vetten takana olet ja odotat noutajaasi ja -hänen purtensa purjeita siintävältä selältä etsit. Minä tulen heti, kun -vuolas virta luo jäiset kahleensa, lasken meren suulle, josta aukeaa -avara ulappa... sieltä näkyy kaukainen maan ranta, jonka kuusien latvat -tänne häämöittävät. Valkoiset purjeet purteeni panen ja sen keulaan -onneni lipun. - -Uskon sinun rannalla seisovan ja odottavan... luulen hennon vartesi -näkeväni, varron huivisi huisketta... Mutta kaukaisen maan ranta on -karu ja kallioinen ja kuusikko vieras mieronkulkijalle. Et ole -rannalla, et näe purteni valkopurjeita etkä onneni lippua sen -keulassa... - -Siirryn pois muille vesille ja kuljen kunne tuuli ajelee. Samahan mistä -sinua etsin, ja samahan missä ilottomat päiväni kuluvat... - -Mutta joudunpa vielä mantereelle, jonka toisessa laidassa kuului olevan -herttainen maailma ja laulujen ikuinen koti. Sen mantereen poikki minun -täytyy vielä pyrkiä, sillä sinne haluni tekee ja siellä odottanet -minua. Vaikea on kulkuni, kuoppainen on maa ja metsä outo ja -usahteleva. Iltaisin on sakea usva ja aamuisin päivänpaiste niin oudon -ikävä. - -Kuluu kesä, tulee talvi ja uusi kevät ennenkuin ehdin niille paikoin, -missä laulujen maailman pitäisi alkaa. Mutta laulujen kotia ei näy, ei -helkä kannel eivätkä kotoiset tuulet puhalla. Aukenee eteeni avara -meri, jossa kevään usva puskee ilmojen halki... niin rento ja mahtava -meri... Ei kukaan täälläkään tiedä sinusta kertoa... - -Mutta vielä minulla on päiviä kulkea ja vielä on kaihoni yhtä raskas, -ja yhtä minulle, missä ilottomat päiväni päättyvät... - -Kulkiessani joudun vielä kerran tutulle koskelle, jossa ärjyvien -aaltojen näen kilvan kiitävän, ja kuohujen partaalla laulelen orvon -elämäni laulua. Laulaisinko ilmoille syvän suruni ja hyräilisin mustan -mieleni kivikkorannoille vai muistelisinko hetkiä, joina sinut -löytäväni luulin? - -Korkealla on taivaan vaalea sini, nurmi voimakkaan vihreänä vierelläni, -ja kaikki ilmat seisovat tyyninä. Ohitseni kiitää vuolas, vaahtoinen -voima, joka houkuttelee ja viehättää. - -Oi jospa tähän vierelleni istahtaisit! Kuuntelisin äänesi liverrystä ja -nauttisin silmiesi loistetta. Sinun surusi olisi kaihoni sisko ja -sielusi tuntisi sen pitkän, kolkon tarinan ilottomasta elämästäni, -jonka sinulle kertoisin. Meidän sielumme sulaisivat yhteen, sillä sinun -surusi olisi minun onneni, ja meidän kummankin sydämeen uppoisi tieto -siitä, että pitkä, iloton taipaleemme on loppunut... Mutta koski jyskää -ja pauhaa ja virta vie ja viettelee... ja tuudittaa kuin uneen haaveeni -ja unelmani... - -Ei lievene suruni, ei routa rinnasta lähde eikä sydänraukkani ikäväänsä -heitä. Et tullut luokseni, en kotiasi löytänyt, en polkua tiennyt, joka -olisi luoksesi vienyt. Eivät ainaiset ajatukseni löytäneet tietä -luoksesi eikä kanteleeni ääni korviasi tavannut. Ei kulkenut ilmojen -halki kaihoni etkä milloinkaan aavista, missä kuljen ja mistä sinua -etsin. -- Sillä sinä et tunne minua etkä tiedä missä kuljen. Ja siksi -jää lempeni aina orvoksi, orpona saan kulkea ja koditonna laulella. - -Orvon haudan löytänet ja yksinäisen koivun sen pohjoispäästä. - -Muistanetko silloin minua! - - - - -NUORUUTENI - - -Suutele vielä kerran hipiääni, kevään tuuli, hyväile polttavaa otsaani, -keveä hengetär, ennenkuin nuoruuteni minut jättää! Kierrä kerran vielä -raukka rintani ja pehmoiset hyvästit suo sydämelleni! - -Sillä nuoruuteni jättää minut... jäähtyy tulinen, hehkuva henkeni, -tylsyy sydänparkani ja mieleni jäykistyy. Jättäisitkö, kevään hyvä -hengetär, minut hyvästittä, kun parhaat voimani sinulle uhrasin ja -nuoruuteni unelmat vaalealle taivaallesi uskoin. - -Sillä kevättä toivoin eloni tiellä ja siksi sille parhaat lauluni -säästin ja rennoimmat nuoruuteni voimat annoin. Jätänkö kaiholla -nuoruuteni? Olenko ilolla siirtyvä uuteen, tuntemattomaan aikaan? - -Mikä on nuoruuteni ilo ja mikä oli taistelujeni, toivojeni, unelmaini -palkka? - -Iloton ja pettävä olit, nuoruuteni. Voimani, toivoni, työni ja tarmoni -annoin. Sain särjetyn sydämen palkakseni, mustan mieleni ja tiedon -siitä, että nuoruuteni oli hukkaan kulunut. - -Et suonut, nuoruuteni, minulle onnen päivää. En nähnyt häntä, jota -lupailit ja jota etsin. Lemmetön olit, nuoruuteni, niin jäisen kylmä ja -jäisen jäykkä. En kuisketta kullaltani kuullut, eikä sydämeni koskaan -lemmen aamulaulua laulanut. Aavistit, nuoruuteni, kaipaavan ikäväni, -tiesit sydämeni tuskan, mutta aina kiersit hänet, jonka toivoin tuovan -päivänpaistetta rintaani. Välisti veit lähelle ja uskottelit jo olevani -ihanteeni vieressä, kiusasit sydänparkaani ja härnäsit herääviä -toiveitani. Sillä ne eivät olleet oikeita kuvia nuoruuteni pyhästä -ihanteesta. Ne olivat kimaltelevia, pahoja perhosia, jotka yöksi -kuolevat ja aamuisin heräävät... - -Nuoruuteni! Kun näin päälläni kaukaisen siintävän taivaan ja edessäni -avaran maailman, muistatko, mitä toivoin ja mitä lupasit? Niin -korkealle kuin käskit, panin toiveeni, ja niin kauas kuin maailman -ääriä oli, unelmani uletutin. Se oli teräksenkovaa voimaa, rautaista -tahtoa ja haaveilevaa toivetta ikuisesta lemmestä ja elämänonnesta. -Missä olet nyt, nuoruuteni, missä olette, toiveeni ja suuret unelmani? - -Teräksinen voima kului kovassa taistelussa, ja rautainen tahto pehmeni -pettymysten aallokossa. Erämaa jäi sydämeeni, ja kuloksi kuivuivat -sydämeni kukkaset. - -Miehuutta uhkui mieleni, paisuvaa voimaa suonissani tunsin ja sinne -pyrin, kunne unelmani vetivät. Mutta aina oli taloton taival edessäni -ja kupeillani kuumat asteet. Aina kallio siinä, jossa luulin lammen -silmän päilyvän, aina vastale siinä, missä piti olla vuolas virta, ja -kivi siinä, jossa pehmoista helmaa toivoin... - -Kallio mursi voimani, vastaleessa nuoruuteni parhaat päivät hupenivat, -ja kivellä illoin itkin, kun kaivaten kultani pehmoista helmaa -odotin... - -Miksen nyt ilolla jättäisi nuoruuttani, joka paljon lupasi ja katkeran -muiston jätti jälkeensä! Miksen iloiten luovu kiipeämästä vastaletta ja -kapuamasta kaljua kalliota? - -Sanon sinulle hyvästi, nuoruuteni, lemmetön ja kylmä. Hellitän -joustavan mieleni toiveista ja unelmista ja viskaan hyistä hyhmää -haaveilleni... - -Mutta vielä on tylsyneen sydämeni kammioissa aavisteleva, tuskallinen -kaipuu. Se ei ole raju eikä rauhaton, ei vimmaa täysi eikä salamoiva. -Se on kuin tumma, tähdetön talvinen taivas, joka kertoo valoa -tuntemattomista maailmoista... - -Valoa vartoo aavisteleva kaipuuni, onnea kärsivä sydän ikävöi. Tuletko -koskaan? - -Tule hetkeksi ja anna minun kerran tuntea tuulahdus elämän suuresta -onnesta... anna aavistus ihmiselämän onnen päivistä...! - -Minä olen sinua varten säästänyt kaiken hellyyteni ja parhaat sydämeni -tunteet. Tahdon verhota sinut kaihoni vaipalla ja rakastaa sinua niin, -että saat tuntea nuoruuteni voimia... Nyt minä sinua enimmin kaipaan, -kun pettyneenä kivelle pääni kallistan. Tule, salli minun kertoa -kuluneen nuoruuteni päivät, lupaa itkeä ja ikävöidä... - -Olen sinut nähnyt, olen ohitsesi kulkenut. Silmiesi syvällisessä -loistossa luulen nähneeni sen maailman, jota ikävöin. Luulen sinun -säälivän ja surkuttelevan... Olet unieni suloinen enkeli, pimeiden -öiden valo ja päivieni elinvoima. Olet hyvien henkien lähettämä sitä -vartoomaan, kun nuoruuteni menetän ja puhallan haaveeni pois. - -Voiko sydämesi koskaan aavistaa, mitä nuoruuteni vei ja mitä vielä -toivoin? - - - - -HAUTANI - - -Mihinkä he minut haudannevat? Tahtoisin valmistaa hautani, tahtoisin -itse sen kukittaa, ennenkuin mullaksi murenen. Tahtoisin elää ja kuolla -yhtaikaa, että näkisin, kiertävätkö linnut hautakumpuani ja kuka -kukkaset kuihduttaisi. - -Omassa kaukaisessa Pohjolassani soisin luitteni lahoavan ja hautani -olevan jokiahteella. Siihen kuuluisi virran veisuu ja muuttolintujen -siipien suhina. Siihen näkisin tulvan nousevan ja jäiden röykkiöinä -puskevan rantatörmälle. - -Siihen kalmistoni etelärinteelle, josta lumi keväisin ensiksi sulaa ja -josta kauas näkyvät pitkä petäjä ja voimakas kuusi, hautani kaivaisin -ja valmistaisin. Omalla laillani sen sisustaisin ja omaan malliini -istuttaisin puita sen ympärille. Koivu, joka pääni puolessa kasvaisi, -olisi valkoinen morsiameni, jota eläessäni turhaan etsin. Pitkä petäjä -olisi isänmaani ja voimakas kuusi vankka turvani. Mutta pihlaja -jalkaini juuressa olisi kuva omasta lyhyestä ja pettyneestä elämästäni. -Olihan kerran urpu puhjennut minunkin toivoissani, oli lehteen käynyt -lyhyt onneni, ja yhden illan näin valkoisia kukkia eloni tyhjällä ja -santaisella polulla... - -Siihen he minut upottaisivat, loisivat multaa arkulle ja silittäisivät -sijan jaloillaan... - -Mutta puuni he jättäisivät rauhaan ja unohtaisivat pian, missä alaston, -ruohoton hautani on. - -Voi, eivät aavistaisi, että tiesin hautaani, kuinka vaihteli siellä -päällä kesä ja talvi. Kuinka kuulin lintujen keväällä tulevan ja -laulavan haudallani omissa puissani, kuinka näin koivun urvun -puhkeavan, tulvan nousevan joessa ja jäiden puskevan törmän päälle... -kuinka se ruohottui, tuo santainen hautani, koivu vesoittui ja pihlaja -kävi kukkaan... - -Ja kuinka kului kesä, ja päivä aamuisin heitteli kultiaan orvolle, -ruohottuneelle haudalleni... kuinka siitä kulki väkeä ohi suurina -juhlapyhinä, Perttulina ja Mikon sunnuntaina... ja silmäsivät koivua ja -pihlajan punaisia marjoja ja kuloksi kuivettunutta ruohoa... eivätkä -enää muistaneet, että siinä on rauhallinen, ahdas ja pimeä kotini... - -Mutta talven tullen tekivät siitä jänikset vasiten polkunsa, kun -kirkkoaidan takaa metsästä tullen taloja lähestyivät. Ne kulkivat siitä -kahakäteen talviaamuina ja palasivat illan hämärässä. Haudallani -viivähtivät tullen mennen... kuuntelivat hetkisen ja tuuppivat kuusien -juuritse suuren salon vapauteen. Ja polkivat tiensä auki keväimeen asti -ja poistuivat vasta kun yöt kävivät valoisiksi. - - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kulmuja I, by Väinö Kataja - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KULMUJA I *** - -***** This file should be named 50748-8.txt or 50748-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/7/4/50748/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/50748-8.zip b/old/50748-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 854d536..0000000 --- a/old/50748-8.zip +++ /dev/null |