diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50711-8.txt | 3383 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50711-8.zip | bin | 58901 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3383 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..fdf4194 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50711 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50711) diff --git a/old/50711-8.txt b/old/50711-8.txt deleted file mode 100644 index a8a224f..0000000 --- a/old/50711-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3383 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Salliman oikkuja, by Santeri Alkio - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Salliman oikkuja - -Author: Santeri Alkio - -Release Date: December 17, 2015 [EBook #50711] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SALLIMAN OIKKUJA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -SALLIMAN OIKKUJA - -Kirj. - -Santeri Alkio - - - -Helsinki, -Edistysseurojen Kustannus, -1921. - - - - -I. - - -"Mutta kovinhan nyt onkin kylmä, kun oikein nenänpäätä riitelee ja -varpaita tahtoo koperoon vetää... Jalatkin nuljahtelevat tilaltaan -tuossa roustikossa. Mikä liekin, kun ei lunta tule enempää, vaikka -marraskuu on jo puolivälissä... Kengänpaulakin retajaa irrallaan." - -Heistrokin Liisa laski kannettavansa viereensä maantielle ja rupesi -sitomaan kenkänsä paulaa. Sen tehtyään alkoi taas matkaa jatkaa ja -itsekseen pakista: - -"Nuo pellavatkin ovat raskaita, vaikka kyllähän siinä painavat ne -leivätkin... Hyvä se on se Juntan emäntä, kun aina mulle antaa -kehruunsa, vaikka kyllä olis akkoja likempänäkin. Ei kehruulla paljoa -kostu, mutta aina vähin ja kun Juholla nyt vain työtä piisaisi talven -yli, niin Jumalan avulla taas elettäisiin kesään... Jumalan kiitos, ei -meillä vielä kuitenkaan ole niin kovaa kuin Nurkanperässä -- millä -elänevätkään talvensa yli, kun niitä lapsiakin on niin paljo. Mutta -mitä? Tulipalohan tuolla ruskottaa meidän mäeltä! Ja meillä ei ole kuin -mukulat kotona. Voi herra Jumala!" - -Hän kiljahti sydäntä särkevällä epätoivon äänellä ja hyökkäsi -juoksemaan. Sydän leiskahteli ensinnä muutaman kerran, niin että luuli -rintaluihin koskevan. Veri täytti kaikki suonet pakotukseen, mutta -sitten se ikään kuin hiljakseen alkoi puutua, jonka ohessa voima tuntui -pakenevan jaloista niin, ettei kyennyt juoksemaan ensinkään, vaan -tarvitsi luonnottomasti ponnistaa saadakseen jalkansa pakoitetuksi edes -hitaaseen liikkeeseen. - -"Varmaan se on kotona ja lapset kun siellä ovat kahden kahdestansa. -Herra..." - -Liisa-raukka koetti ponnistaa voimiansa ja yhä tähdätä katsettansa -paloa kohti, jonka loimotus yhä kasvoi. Jokainen henkäys sai kipeän -valitusäänen. - -"Oih!" - -Siihen hän seisahti. Rintaan pisti niin kovasti että veti käppyrään -ruumista. Pistos kuitenkin pian sen verran asettui että taas saattoi -lähteä, vaikka vieläkin tuntui. Olisi saattanut kuolla ennenkuin -paikalleen jäädä. - -Mutta sitten sattui mieleen ajatus, että miksi juuri heidän kohdalle -pitäisi tuollainen onnettomuus sattua? - -"Oi herra, kun se oliskin muiden tupa, joka palaa!" hän ääneensä -huudahti. Olettamisen mahdollisuus sai rinnassa sen verran jalansijaa, -että viimauksena lensi läpi koko ruumiin rauhoittava tunne ja hän -pidättyi katselemaan. - -"Sivulta se on näkyvinään, eikä aivan meidän tuvan kohdalta." - -Toivo elähtyi rinnassa yhä ja jalkoihin palasi uusia voimia. - -Alkoi jo kylästä huutoja ja hälinää korviin kuulua, mutta sanoja ei -eroittanut vielä. Hermoissa vaikutti taas niin kummallinen voipumus, -kun pelon- ja toivontunne sydämmessä vaihteli. Koetti kuuloansa -teroittaa. Mitä ne huutavat? Saako kuulla hirveän musertavan totuuden, -että oma tupa on tulessa, vaiko pelastavan ilosanoman, että se olisi -jonkun muun? - -Rakennus-ryhmä sattui eteen, niin ettei itse tulipalo voinut nyt näkyä, -ainoastaan kammottava punainen hohde taivaalla. - -Kun olisikin huutoja eroittanut selvään .. olisi saanut tietää, ettei -se oma koti ole, niin siihen olisi istunut tien viereen lepäämään. - -Jalat eivät roustikossa enään arastaneet, vaikka niiden kohtalo -kylätiellä oli vielä, jos mahdollista, kovempi. Hiki juoksi pitkin -ruumista ja tippui nenänpäästäkin loppumattomana norona. - -"Herra Jumala, nyt en enää jaksa", hän huokasi ja seisahtui. Ja kun -kerran seisahtui, niin omituinen painava puuttumus taas laskeusi -jalkajäseniin. Ei luullut edemmäksi jaksavansa. - -Tiellä hän seisoi tietämättä mitä piti tehdä. Kylästä kuului rattaiden -pärinää ja epäselviä huutoja. - -"Heistro..." Se kuului selvästi. Varmaankin joku kysyi tulipalopaikkaa, -johon tuo vastaus huudettiin. - -"Oo-o-i!" - -Liisan huuto oli epätoivon parahdus. Samassa jonkullainen hermottomuus -kohtasi ja hän valahti tielle. Roustikko koski polviin ja kyynärpäihin. -Kipua ei nyt joutanut huomaamaan ... sydän oli toisaalla ja tuntokin -siellä. - -"Voi lapsiani!" - -Todellisuuden tieto sai hänet voimiansa ponnistamaan. Kylänraitilla hän -jo juoksi, nelisti ja ähki niin, että matkan päähän kuului. Saavutti -siinä Pekkolaisen, joka hitaasti astuskeli myös palopaikkaa kohti. Ei -joutanut Liisa mitään puhumaan kun sivuutti. - -"Sinullapa kiirettä on", virkkoi Pekkolainen hymähtäen ja -välinpitämättömästi. - -"Entä jos ... omanne palais teidänkin, niin..." Liisa yhä vain riensi -eteenpäin. - -"Noo, paloipa tuollainen Nurkanperä kenelt' tahansa, ei se niin suuri -vahinko ole." - -"Nurkanperä? Meidän tupahan siellä palaa?" Liisa seisahti. - -"Te-eidän", veti Pekkolainen pitkään. "Nurkanperän Matin mökki se on! -Korkeintaan kymmenen markan arvosta olis polttopuita tullut siitä -mökistä, ei mitään muuta." - -"Todellako?" Liisa kiljasi jo ennenkuin Pekkolainen ehti lopettaakaan. -Hän oli seisahtunut autuaallista toivoa tuntien ja Pekkolainen, jota -hän itsekin sata kertaa oli suurimmaksi köyhäin nylkyriksi noitunut, -oli hänen mielestään kuin Jumalan enkeli. - -"Katso itse ... voot!" - -Pekkolainen oli astunut pari askelta Liisan ohitse ja osoitti kädellään -palopaikkaa, joka siinä huoneitten välistä näkyi. - -"Teidän tupa näkyy tuossa valkean valossa ihan selvästi, ettei sillä -ole pennin hätää. Nurkanperän räsä siinä palaa", toimitti Pekkolainen. - -Liisa sai heti selville, että niin oli asia. Hän näki oman kotinsa -seisovan ihan eheänä ja ikäänkuin lämmittelevän mäenrinteessä -Nurkanperän kustannuksella. Akka istahti siihen tienviereen ja sydämeen -pakkautunut tuska vuosi pois kuin perattua kanavaa myöten ja sen ohella -sieltä lähti paksuna, voimallisena virtana mahtava kiitollisuuden -tunne, joka suussa ja kielellä muodostui sanoiksi: - -"Jeesukselle kiitos olkoon!" - - * * * * * - -Pienenlainen oli tupa, joka paloi. Paljon oli väkeä paikalla, -enimmäkseen huvin vuoksi, sillä eihän sitä viitsinyt sammutustoimiin -ruveta moni, koska vahinko oli niin pieni, -- vanha, ränstynyt, läjään -jo muutenkin menevä hökkeli! Tupakkaa oli siinä miesten mukava polttaa -ja lämmitellä, seisoa parahiksi kaukana, ettei polttanut, eikä -kylmäksikään käynyt. Ja akkain ja tyttöjen oli paljon mukavampi -joutilaina likimaissa seisoa ja siunaillen päivitellä, kuinka se on -surkeata kun koti palaa, vaikkapa huonoinenkin. Ja ne, jotka -paloruiskun kanssa työskentelivät, näkyivät sitä enemmän huviksensa -tekevän kuin tarkoituksella saada tulenvoima hillityksi. Kun ruiskusta -vesi loppui, niin komensivat noituen joutilaita veden hakuun ja saivat -siten aikaan, että ainakin näennäinen sammutustoimi oli aina vireillä. -Muutamilla naapurimökkien miehillä oli nähtävästi tositarkoitus saada -jotain pelastetuksi, sillä nokisina ja märkinä koettivat he purkaa -palavaa rakennusta. - -Katsojain joukossa oli yleisenä mielipiteenä, että vahinko tulee varsin -vähäinen. - -Pekkolainen seisoi eräässä ryhmässä kädet selän takana ja suussansa -mälliä mämmelsi toisesta poskesta toiseen. Muuan nuori mies tuli -siihen, asettui seisomaan Pekkolaisen viereen, iski piippuun ja rykäsi. - -"Ei tuossa suuri vahinko tullut", sanoi ja antoi suunsa muodostua -ymmärtäväiseen, vähän ylimieliseen hymyyn ja katsahti Pekkolaiseen. -Tämä ei ollut huomaavinansa nuoren miehen puhetta, katseli vain suu -hymyssä tuleen, ikäänkuin osoitaaksensa, että hän sen seikan tietää -juuri paikalleen, mutta ei viitsi semmmoisille miehille juttelemaankaan -ruveta. - -"Korkeintaan 40 markan vahinko tuvassa ja irtainta ei lie ollut -paljoa", lausui joku, jolla vakavuudesta päättäen näytti olevan -tarkoituksena lausua tasapuolinen arvostelu. - -"Kukahan lempo olisi tuosta rähjästä 40 maksanut!" ärjäsi Pekkolainen -kiukkuisesti, ikään kuin häneltä olisi summaa vaadittu, ja katseli -voimallisesti ympärilleen. Luultavasti hän otaksui, että useimmat -muuttivat mielipidettään siinä asiassa jo tuon ärjäsemisen -vaikutuksesta, sillä kiivaus katosi hänen kasvoiltaan ja -tavallisuutensa mukaan toisella suupielellään hymyillen, alkoi hän -kertoa: - -"Äsken kun tänne kävelin, Heistrokin Liisa kauheasti ähkyen ja puhkuen -laukkasi kylästä päin, ettei eteensä nähnyt. Hän luuli että heidän -tupansa palaa. Ämmällä oli sille hätä. Mutta kun sanoin, että -Nurkanperän tupa se on, joka palaa, niin siihen läsähti tielle Jumalaa -kiittelemään, ettei se nyt heidän ollutkaan! Siinä minä jo sanoin että -korkeintaan kymmenen markan polttopuut ... ettei sen sammuttamiseen -mitään niin ankaraa rottomia ole. Eikä akalla enää ollut kiirettä, kun -kuuli ja näki ettei oma mökki palanut. Tuskin olis huolinut vaikka -kaikki muut mökit olisivat palaneet, hä häh." - -Pekkolainen katseli suoraan tuleen. - -"Pian tuon vertanen on vaikka omalta kylällä koottu", hän vielä jatkoi -ja rykäsi päälle. - -"Joo", sanoi äskeinen nuori mies, "pian se on ollut tuommoinen koija." - -"Mutta väärin te puhutte miehet", rupesi joku vastustelemaan, "ei sitä -tule tupaa kymmenellä markalla huonoakaan. Ei se ole muuta kun turhan -päiväistä komeilemista tuollainen puhe!" - -"Voi velikulta, mitähän sinäkin", rupesi Pekkolainen vastustajaa -kukistamaan. - -"Ymmärrän ainakin yhtä paljon kuin tekin." - -"Mitä sinä...!" - -"Kyllähän se niin on", sanoi eräs isäntä, aikoen mennä asiassa -keskitietä, "ettei tupaa saa sillä hinnalla, mutta pian se olis ollut -Matin korjattava tuo, ei olisi enää pitkältä koossa pysynyt." - -"Eei", yhtyi Pekkolainen: "läjään olis mennyt tuota päätä kuin tyhjä -säkki ja vielä mahdollisesti tappanut kakarajoukon sisälle." - -Se oli niin hauskasti sanottu, että sitä täytyi purskahtaa koko joukon -nauramaan. - -"Mutta se siinä nyt on paha", puhui äskeinen isäntä, "mihin Matti-parka -saa talvikortteerin joukkoineen". - -Joku myönsi sen olevan tosin ikävän seikan; mutta hyvin suuri osa -jatkoi kaakotusta ja ilvettä. - -"Olisi joutanut noista pulmusista, joita tuolla äitinsä ympärillä -häärii kuin varpusia ohraläjällä, muutama vähetä mökin kanssa", nauroi -muuan. - -Pekkolainenkin, joka sivumennen sanoen, oli itse lapsiton, siitä taas -yltyi hartaasti nauramaan. Mutta kaikilla ei nauru enää ollut yhtä -raikas, sillä useat rupesivat nolostuneilta näyttämään. - -Erään vanhan vaimon tunteet loukkautuivat joukon huvituksesta. Hän -virkkoi: - -"Toisen vahingosta älä riemuitse, sillä onni sinunkin kanssasi -leikitsee." - -Isku tuli parhaasen iloon. Se varmaankin kosketti tunteita useankin -rinnassa ja erittäinkin Pekkolaisen, joka nähtävästi sävähtäen kääntyi -vanhan Marketan puoleen ja koetti jatkaa kaakotustaan näyttääksensä -etteivät pienet asiat häneen koske. Mutta muutkin näkivät, että koski. -Nuoret miehet eivät niinkään arkoja olleet itsestään ja pilkan -laskeminen Marketasta alkoi heiltä käydä sujuvasti. Marketa pakeni -pois, ainoastaan tarpeen mukaan ja terävästi kieltänsä piesten. -- - - * * * * * - -Palosta pelastetun rääsyläjän vieressä istui Nurkanperän Sanna -vaikerehtaen. Puolivuotiasta tyttöä piti hän rääsyihin käärittynä -sylissään ja koetti imettää. Helmaan nojasi itkien ja viluansa -valitellen kolmivuotias Tuppu, lakittoniin päin. - -"Voi, voi, voi", valitti viisivuotias Liinu piehtaroiden äidin -vieressä. - -"Lapsi-raukat, älkää te edes niin kovin itkekö ... minä oikein kuolen!" -huudahti äiti, ratketen tuskallisesti vaikertamaan. - -Ympärillä seisoi joukko akkoja, osa itkien ja osa valittavilla -puheillaan osanottavaisuuttansa ilmaisten. - -"Monella tavalla se hyvä Jumala vetää puoleensa meitä kurjia -syntis-raukkoja", huokasi siinä Korvisen emäntä ja pyyhki esiliinan -nurkalla silmäkuoppiaan. - -"Niin", liitti siihen eräs naapurimökin vaimo. "Älä nyt Sanna-parka -anna murheen taakan niin raskaasti painaa mieltäsi. Pitää aina -ajatella, että jota Jumala rakastaa, sitä hän myös rankaisee." - -Lapsi itki sylissä ja Sanna koetti sitä tyystyttää. Kyllä hän uskoi, -että asia niin oli kuin akka sanoi, että jota Jumala rakastaa, sitä hän -myös rankaisee. Mutta nyt tuntui se niin kovalta, niin raskaalta, että -luonto tahtoi kapinaan nousta. - -"Hoh ... Herra armahda, kuinka minulla oli hätää! ei yksikään us-ko!" -Heistrokin Liisa hohkasi, viimeisen sanan lopputavun kiljahtaen itkuun -pillahtamalla. Hän nimittäin oli jo äsken kertonut, miten hän luuli -kylästä tullessaan oman tupansa palavan. - -"Kyllähän sen arvaakin, kun jokainen menee omaan poveensa", sanoi joku. - -"Ei yksikään sitä arvaa, joka ei ole koettanut omalla kohdallaan, -niinkuin minä", itki Heistrokin Liisa. - -"Niin no, mutta et sinäkään sitä nyt niin kovin ole koettanut, eihän -sulta mitään ole palanut. Sanna yksin tässä joukossa sen kokenut on ja -tietää", selitti äskeinen vaimo. Heistrokin Liisa oikein kiukustui. - -"Tiedän minä sen asian paremmin kuin sinä!" hän huusi vimmatusti. Mutta -samassa alkoi lapsi taas Sannan sylissä kipeästi itkeä ja muut -käänsivät huomionsa sinnepäin. - -"Soo lastani, so ... soo... Voi rakas taivaallinen Isä! Mitä minä olen -tehnyt niin paljon kauheampaa syntiä, kuin muut, ettäs näin rankaiset? -mitä, mitähän?" Ja hän itki niin katkerasti. - -"Kun meitä yksin näin kuritetaan. Te saatte kaikin mennä lämpöiseen -kotiinne ja panna omaan sänkyynne makaamaan, mutta me..." - -"Kyllähän sitä muitakin rangaistaan, yhtä yhdellä ja toista toisella -kertaa, ei se kaikille yht'aikaa tapahdu", sanoi joku. - -"Niinhän se on", alkoi sanoa Helpon Tiina, "mutta siihenkös se katsoo -ihmis-sydän. Oli se kuka hyvänsä, niin nurkumaan sitä tulee, kun -vahinko omalle kohdalle sattuu. Ei ole yksi parempi kuin toinenkaan." - -"Jopahan", myönsivät muutamat, mutta Heistrokin Liisa muistutti: - -"Kyllähän, mutta ei saisi toivottaa onnettomuutta muille silloin kun -itselle on juuri tapahtunut. Silloinhan ei kukaan kykenisi toisiaan -auttamaan." - -"Enhän minä ole kellekään tällaista onnettomuutta toivottanut?" kysyi -Nurkanporän Sanna. - -"Et olekaan juuri... Mutta sanoit sinä sitä, että kun sinulta vain -yksin paloi." - -"Älä nyt hyvä ihminen niin kovin mun sanojani seulo. Ei sitä niin -huomaa mitä sanoo, kun on tuskassa. Lapsi-raukkani." Sanna huiskutti -Miinaa käsivarrellaan ja koetti korjata paremmin Tupun päähän -huiviriekaletta, joka siinä kihnatessa oli luisunut. - -"Tuppu-parkani." - -Huolien aalto ryntäsi taas päälle raskaana, kun tunsi että Tupun oli -niin kova vilu, pää oikein tutisi. Miina kitisi yhä, tietysti vilun -vaikutuksesta hänkin. - -"Voi hyvä armias Isä! ... tuokin raukka nyt tässä vilustuu ja tulee -pahemmin kipeäksi kuin on ollutkaan. Vaikka kuollahan tässä täytyykin -meidän kaikkien ... ihan jok'ainoan, kun ei ole enää sitä huonoistakaan -kattoa, jonka alle päänsä kallistaisi." Hän painoi Tuppua helmaansa ja -itki. - -"Menisit nyt lastesi kanssa jonnekin pyytämään yösijaa, viluhan niiden -tulee, eikä tässä enää pitkälle käy oleminen", sanoi joku toisesta -kylästä oleva vaimo. - -"Kuka antanee yösijaakaan tällaiselle joukolle?" - -"Herran tähden, mitä sinä puhut", huudahti sama emäntä, "eiväthän -ihmiset nyt niin armottomia olle missään mailmassa! Vaikka meille -tulisitte, jos ette likempää sijaa saa." - -Puhe loppui siihen muutamaksi hetkeksi, sillä likellä asuvat eivät -mielellään ruvenneet puhumaan asiasta. Useimmat tunsivat, että jos -jotain sanoisi, niin olisi välttämätöntä kutsua kotiinsa, ja siihen ei -ollut halua. - -"Heistrokin Liisaa, kuinka pyyhkäsi pois, kun ruvettiin puhumaan -yösijan annosta", ihmetteli Korvisen emäntä. "Hyvät ihmiset, kuinka on -tyly, vaikka juur'ikään kertoi, kuinka hänellä oli hätää, kun luuli -oman tupansa palavan. Voi sitä ihmisluontoa. Olis nyt luullut -kaksinkäsin vetävän naapuriansa kotiinsa, kun tällainen onnettomuus -tapahtui." - -"Sanoa Heistrokin Liisaa! Tuskissa ne ystävät koetellaan", säesti -Helpon Tiina. - -"Tule meille Sanna lastesi kansia", jatkoi hän. "On siellä ainakin -lämmintä tulevaksi yöksi, vaikka ei muuta olisikaan. Mutta sitä lintu -linnulle, jota linnulla itselläkin." - -"Kiitoksia Tiina." - -Sanna katseli tuleen, joka vielä jokseenkin voimallisesti paloi, sillä -huone oli juuri läjään räsähtänyt. Tunsi jonkullaisia kiitollisuuden -tunteita niitä kohtaan, jotka siinä vielä sammutuspuuhissa hyörivät, -vaikka kaikki pelastamisen toivo oli jo aikaa ohi mennyt. - -"Siinä se oli koti", sanoi Sanna ajatuksissaan. - -Yksi toisensa perään lähtivät akat pois -- kotiinsa. - -"Eikö niitä leipiä saatu pois yhtään, Liinu?" kysyi Sanna tytöltään. - -"En minä ole ainakaan nähnyt." - -"Ei kattoa pään päällä ... ei ainoatakaan leipää!..." - -Siinä yksinään istui kivellä, kyynärpää polven ja poski käden nojassa, -Nurkanperän Matti, ja tuijotti tuleen, jonka ympärillä vielä viimeiset -sammuttajat häärivät ja koettivat sitä, nyt äkillisen innon valtaamina -kokonaan masentaa, ettei muka enää ryhtyisi hävittämään niitä muutamia, -jo osiksi hiiltyneitä hirrenpätkiä, joita oli revitty irti seinistä, -ennenkuin kokonaan paloivat. - -Tuota puuhaa Matti koneellisesti katseli, vaikka ei hän sitä ajatellut. -Miehen sydämellä oli raskas taakka. Puutetta oli heillä ollut ennenkin, -mutta sitä olivat he kaikin jo tottuneet sietämään ... se oli tullut -jokapäiväiseksi elämäksi. Vaan kuitenkin oli ollut aina lämmintä ja -kotoista tuossa vanhassa mökissä. - -Mutta nyt? - -Tuossahan hän ne näki, kaikki neljä lastansa itkevän ja juoksentelevan, -mihin milloinkin, ikään kuin kodittomat lampaat -- viides äidin -sylissä -- ja ne olivat hänen. Ei kukaan muu ihminen mailmassa -ollut velvollinen niistä huolta pitämään. Hän yksin oli heidän -elättämisestään edesvastuussa yhteiskunnalle ja kasvatuksesta Jumalalle. - -Nyt koti oli tuossa, ahnaiden liekkien uhrina, savuna ilmaan mennyt, -osa hiilinä ja tuhkana jäi siihen vielä jälkeenpäinkin katkeraksi -muistoksi tästä hirmuisesta yöstä. - -Ei ollut leivänpalaa, ei edes kuivettunutta silakan päätä omasta -varasta, jolla tyydyttää omaa ja lasten nälkäisiä vatsoja aamulla. Niin -aamulla! Missä sitä aamua nyt sitten vastaan otetaan? Tässäkö entisen -kodin raunioilla kylmässä pakkasessa ... kuolla siinä kaikin ja kadota -kodin kanssa yht'aikaa? - -Eihän siitä elämisestä enää puhettakaan. Työtä ei saa kuin silloin -tällöin. Mökin hintaa ei ikänä enää saa kokoon. Entinenkin oli -häärahoilla ostettu! Ei kukaan ainakaan ota huoneeseensa tällaista -joukkoa pitemmäksi aikaa. Mahdollisesti vuorokaudeksi tahi pariksi -riittää ihmisten armo ja sillä tavoin saa kulkea vuorokausi ja talo, -koskaan lakkaamatta kuin Jerusalemin suutari, siksi kuin väsyy ... ja -kuolee nälkään. Raskas huokaus nousi ahdistetusta rinnasta. Hän oikasi -lyhyttä vartaloansa ja katseensa kiintyi Aukusti-nimiseen -seitsenvuotiseen poikaan, joka oli ottanut vapaaksi heitetyn ruiskun -suihkupillin käsiinsä koettaaksensa, muka hänkin, vettä tuleen ohjata. -Huviksensa lapsi tahtoi koetella, kuten ehkä useat muutkin tässä... Ei -sieltä tullut vettä, kun ei kukaan painellut. - -"Sinä siinä!" - -Muuan nuorekas mies tempasi äkäsisesti pillin pojan kädestä ja tyrkkäsi -ynseästi. Samassa muutamat alkoivat painella. Pillin pitelijä käänsi -vesisuihkun Aukustin niskaan. Surkeasti poika kiljahti, horjahti ja -satutti kätensä palavaan tuhkaan samalla kun kylmä vesi ilkeästi -niskasta valui pitkin ruumista. - -"Hä-hä-hä-hääh!..." nauroivat painajat ja suihkunohjaaja. - -Julmasti kiroten ryntäsi Nurkanperän Matti hätyyttäjän kimppuun ja -pukkasi hänet suullensa maahan. Suihkupilli joutui kahakassa -pitelijänsä kädestä omiin hoteisiinsa ja sattui laskemaan hyvän -kulauksen samaisen nuoren miehen naamaan, saattaen tämän samalla -toisten huviksi kovasti äkältelemään. - -"... ei saata antaa edes lasten olla rauhassa ... oikein täytyy -ylenmäärin suuttua", puhui Matti syvällä äänellä. Mutta samassa, kun -oli miehen kumoon survaissut, hän ikään kuin hämmästyi tekoansa ja -alkoi vetäytyä poispäin. - -Poika tuli isänsä luo itkien: - -"Kättäni polttaa, isä, ja minä olen niin märkänä..." - -"Suus kiinni! Jaska on rikas ja röyhkiä... Mutta ei sitä köyhääkään -sentään tappaa saa", Matti alkoi pauhata. Kiukku ei tahtonut lähteä -luonnosta ... ei saanut itseänsä hillityksi, vaikka tahtoi. - -Jaska oli hirmuinen, kun ylös nousi ... hän haukkui ja kirosi. - -Ihmiset kuuntelivat pystyssä korvin. Kumpaisenkin riitapuolen asiaa -ruvettiin puolustelemaan. Mattia se kovasti masensi, kun vielä muutkin -rupesivat tuon konnan työtä puolustamaan ... eivät edes häpeä. - -Jaska pakkasi Matin kimppuun. Mutta Matti ei ollut tappelumiehiä ... -pakeni poispäin ja toivoi saavansa rauhassa olla ja katui jo -äskeistäkin menettelyänsä. Kun poika valitti kättänsä polttavan, niin -Matti vei vesiastian luo ja käski sinne pistää. - -"Polttaako vielä?" kyseli isä. - -"Ei se enää niin..." - -Jaska pauhasi: - -"... kehtaa, sen kuvainen, kimppuun ruveta käymään, kun ihmiset -sammuttamaan ovat tulleet, muutama kerjäläinen, mutta odota!" - -"Ei se sinulta vahinko ollut, varsin sinä sen pojan päälle vettä -panit", uskalsi joku huomauttaa. Mutta häntä rupesivat useat muutkin -vastustamaan, ei ainoastaan asianomainen; vahingossa väittivät -tapahtuneen. - -"Ja jos ei niin vahingossakaan, vieläpä kun juttukin! Kerranko sitä -tehdään sellaista leikkiä." - -Matti kuuli kaikki ja tunsi yhä katkerammaksi kohtalonsa. - -"Polttaako vielä?" hän pojalta kysyi. - -"Se taas poltaa", uikutti poika ja pani käden uudestaan veteen. - -Vähitellen ihmiset siirtyiliväät palopaikalta lämpöisiin koteihinsa -rauhallisin tuntein. Muutamia joutilaampia enää siinä hehkuvan -hiilustan ympärillä hääräili. Sanna, Miinaa kannellen, liikkui sinne -tänne, nähtävästi ilman mitään tarkoitusta. Liikkui vain ja unohti että -yö oli tulossa eikä yösijaa ollut. Lapset toisinaan siitä huomauttivat, -kysellen mihin mentäisiin. Mutta ei äiti siihen vastannut. Eihän tästä -mihinkään sopinut liikkua ennenkuin tuli sammuu Se oli jonkullaisena -vaistomaisena tietoisuutena. - -Matin kanssa eivät he olleet koko iltana saattaneet puhua juuri mitään. -Kun sitä koetti tuntui siltä, kuin suru olisi raskaammin painanut -kuullessa kumppaninsa valituksia. Lohdutusta eivät he uskaltaneet -toisiltaan toivoakaan. - -Mutta välttämättömyys sai vihdoin Matin asioita käytännöllisemmältäkin -kaunalla ajattelemaan. Astuen vaimonsa luo hän sanoi: - -"Minnekähän me tästä nyt?" Ei tullut kysymystään pitemmälle -jatkaneeksi. - -"Voi hyvä Jumala!" - -Vaimo alkoi itkeä. - -Lapset hääräsivät hiilustan ympärillä lämmintänsä etsien. - -Matti tunsi että häneltäkin pyrki itku, mutta koetti rohkaista -itseänsä. - -"Tuota ... ei se nyt itkulla mahtane paremmaksi tulla ... jonnekin -täytyy mennä suojaa pyytämään." Matin ääni tahtoi sortua. - -Sanna katseli ympärillensä ja huomasi nyt vasta ettei montaa ihmistä -enää näkynytkään. Ei ketään naapureita, ei valkeatakaan heidän -tuvistaan. Heistrokissakin jo maattiin. - -"Ei Heistrokin Liisa edes heille käskenyt yöksi, vaikka on niin iso -tupa ja vähä väkeä", virkkoi Sanna. - -"Tietäähän sen, että vastahakoisia ne ovat vastaan ottamaan ... eihän -ne mielellään. Mutta tähänkö sitä nyt sitten pitää kylmettyä ja -kuolla?" - -"Kuolema, kuolema tässä tulee ihan paikalla, ei näin kurjia ole -mailmassa muita!" valitti Sanna. - -"Mutta eihän nyt niin armottomia olle ihmiset, etteivät huoneen -lämmintä anna, jos pyytämään menette, kun on tällainen vahinko tullut", -arveli muuan poikanen, joka seiseli siinä. - -Se tuotti jotain rohkeutta ja lohdutusta Matin rintaan. Tekee hyvää -vähäinenkin hyväntahtoisuuden osoitus, kun on oikein sen tarpeessa. - -"Kai ne nyt sentään, vaikka vastahakoisestikin antavat, kun pyytämään -menee. Enköhän mene Heistrokkiin?" kysyi Matti vaimoltansa. - -"Meidän on vilu, saako mennä Heistrokkiin äiti?" tuli Liinu sanomaan ja -Aukusti perässä. - -"Täytyyhän sitä jonnekin ... koettaisit sinne Heistrokkiin. Helpon -Tiina kyllä käski heille, mutta hänelläkin on niin pieni tupa eikä ole -tottunut lasten kitinää yöllisellä ajalla kuulemaan ja sinne on niin -pitkä." - -Matti lähti. Päässä risteili monellaisia synkeitä ajatuksia ja sydän -tuntui raskaalta. Ei ollut miehellä ennenkään suuria ollut maallista -varallisuutta, olihan sen verran, että oli joukkoineen päässyt päivästä -toiseen kituuttamaan. Mutta tupa-rähjä oli ollut edes koti. Nyt ei ole -kotiakaan ja, Jumala ties' koska enää sellaisen saa. - -"Nuo kelvottomat rääsyt ja lapsiliuta ovat nyt ainoa omaisuus!" - -"Toisten mökkiläisten perheet saavat rauhallisesti nyt nukkua -kodeissaan ja minun yksin... Miksi ankara sallimus antoi mökin palaa -minulta, juuri minulta, kaikkein köyhimmältä?" - -Ja Matin luonto tahtoi nousta kapinaan sallimuksen oikkuja vastaan. - -Hänen korvaansa oli kuulunut, kun joku äsken kertoi, että Pekkolainen -oli tätä vahinkoa arvostellut kymmenen markan arvoiseksi. - -"Kymmenen markan!" - -Olisi tuossa ollut Pekkolainen, niin kimppuun olisi käynyt, mokoman -tunnottoman. - -Jo kopisti hän Heistrokin ovella ja lujasti kopistikin. Kovin kiukutti -vielä, kun Pekkolaista ajatteli. - -Heistrokin tuvasta ei kuulunut mitään vastausta. Matti siirtyi ikkunan -alle ja koputti lasiin. - -"Yösijaa minun olis pitänyt joukolleni pyytää, kun..." - -Hän kuunteli. Ei hiiskaustakaan kuulunut. Vielä pari kertaa hän -sormenpäillä koetti ikkunaan. - -"Voi hävyttömiä!" hän ääneensä virkkoi, niin että sisään varmaankin -kuului. "Kyllähän tuon nyt jo kuulevat, mutta ei ole vain yhtään halua -auttaa kerjäläisiä, rikkaita kun ovat nyt meidän rinnalla." - -Kohta avasi mökkinsä oven Helpon Tiina, kun koputuksen kuuli. Siunasi -hartaasti, kun Sanna kertoi, ettei Heistrokin Liisa ollut yösijaa -antanut. - -"Voi sentään", hän sanoi, "entä ei yhtään sitä mennä omaan poveensa ... -ei yhtään." - -"Ei ne ajattele sitä", sanoi Sanna. "Minä sanoin Matille, että mennään -Tiinan luo, kyllä se antaa." - -"No Jumala armahda, mihinkä sitä mennään, jos ei ihmisiin. Haetaan -navetasta olkia pahnaksi tuohon lattiaan, että saatte koettaa levolle -panna." - - - - -II. - - -Uni ei tänä yönä vaivannut Mattia eikä Sannaa. Lapset nukkuivat -jokseenkin hyvin muut, paitsi Miina, joka lähes yhteen jaksoon äänteli. - -"Kovinpa se lapsikin nyt on levoton", virkkoi Matti yöllä, "saaneeko -Tiinakaan unenrauhaa". - -Tiina käänsi kylkeä sängyssä ja ähkäsi. Se koski Sannan tunteisiin, -sillä hän ymmärsi sen merkityksen kyllä. Eihän Tiina ollut lapsen -itkuun tottunut, yksinäinen leski-ihminen, eikä koskaan ollut lapsia -ollut. - -Tuntui niin pahalta Sannasta, kun tiesi hyväntekijäänsä rasitettavan. - -"Mitäs tähän nyt tehdään", hän vähän ajan kuluttua huokasi. "Kun aamu -edes joutuisi ja lopettaisi tämän yön." - -Tiinakin taas kääntyi vuoteellaan. Matti huokasi raskaasti, käänsi -itseänsä hänkin. Oljet ratisivat alla ja synnyttivät ääntä. Pelotti -että sekin häiritsisi Tiinaa. - -Ehtoolla, kun Tiina niin ystävällisesti vastaan otti, oli Matin mieleen -johtunut, että tässähän sitä nyt saadaankin sijaa toistaiseksi. Se oli -mieleen hiukan rauhoittavasti vaikuttanut. Nyt sekin toivelma haihtui. -Ehkä jo huomenna saa uutta kortteeria lähteä hakemaan ja sitten yhä -edelleen, joka päivä... - -Ylös hän kömpi hiljaa, sillä sydämen levottomuus alkoi taas kasvaa -sietämättömäksi. Ei ollut itseänsä edes riisunut, siispä ei ollut -pukemisenkaan vaivaa. - -Tiinan vanha kello seinällä klimputti juuri kolme. Tulitikulla raapasi -Matti valkeata, etsiäkseen Tiinan kirvestä. - -"Mitä sinä nyt?" kysyi Sanna. - -"Kirvestä vain etsin. Olisin jotain polttoainetta mennyt aamuksi -noutamaan, kun ei tässä untakaan saa ja on niin rauhaton mieli." - -Vaimo ei enää puhunut mitään. Hän ei tahtonut häiritä, kun Miina oli -vähäksi aikaa saanut lepoa. Matti löysi kirveen, otti oven haasta ja -meni ulos. Sanna nousi, Miina sylissä, ovea hakaan panemaan. - -Tiina äännähti, kun kuuli Sannan ovea hakaavan. Hänkin aikoi sitä -varten nousta. - -"Kyllähän niitä puita olis ollut, ettei sitä varten olisi tarvinnut -yösydännä mennä", sanoi Tiina lauhkeasti. Mutta Sannan mielestä oli -siinä kuitenkin jotain tyytymättömyyden vivahdusta. - -"Hän sanoi, että kun ei untakaan saa, niin meneehän sinne edes -kävelemään aikansa kuluksi", koetti Sanna puolustaa. - -"Jopahan... Kyllä se surkea tapaus oli teille." - -"Oli se." - -Sannan teki jo mieli nousta, mutta ei uskaltanut, kun Tiinakin vielä -tuntui niin unelias olevan. - -Tuppu ja Liinukin toisinaan unissaan itkivät, kun kaikellaiset möröt ja -painajaiset unta häiritsivät. Äidin täytyi aina mennä korvaan -kuiskuttamaan ja tajulle saattamaan. Kun lapset huomasivat että äiti -oli lähellä, että oli lämmintä ja muuten hyvä olla, niin nukkuivat -pian, kun äiti vakuutti, ettei enää näe pahaa unta. Aukustikin -toisinaan uikerehti kätensä kanssa, vaikka sitä oli ehtoolln rasvalla -voideltu. - -Miinaa ei äiti uskaltanut ollenkaan käsiltään pois panna. Pelotti että -pahemmin sitten ehtii huutamaan, ennenkuin tyystytetyksi saa ja yhä -enemmän tulee Tiinaa vaivatuksi. - -Rahia vasten Sanna nojasi pahnoilla istuen, eikä paljon henkeänsäkään -raatsinut vetää silloin kun Miina hortoili. Aina kun lapsi sylissä -kirahti, värähti sydän ja huomio Tiinan puoleen kääntyi, josko olisi -jotain tyytymätöntä ähkinää sieltä kuulunut. - -Silmät olivat Sannalla olleet kauan kipeät. Ylellinen itku oli ne taas -tehnyt ikään kuin loppumattomiksi vesilähteiksi. Vaikka itkua ei enää -yhteen jaksoon piisannutkaan, niin silmistä silti vuosi suolaista vettä -pitkin poskia ja kun niitä karhealla paidan hihalla usein pyyhki, -rupesi lopulta polttamaan silmälautoja kovin. Hyvin hän itsessään -tunsi, että kun olisi kotona ollut, niin ylös olisi heti noussut ja -valkeata takkaan tehnyt, ehkä sitten olisi silmiäkin karvastelemasta -laannut. - -Jos vielä tulevat kipeiksi silmätkin ja rupeavat oikein pakottamaan, -niin sitten on ainakin hukka käsissä. - -Tämä vasta masensi ja silmistä tulevat vedet kuumensi, sillä ne -rupesivat olemaan kyyneliä. Sydäntä alkoi kovemmin ahdistaa. -Onnettomuuden ja vielä suuremman kurjuuden mahdollisuuksia oli niin -monta, eikä yhtään joka vähänkin olisi helpottanut tuskaa ja pientäkään -toivoa herättänyt. - -Vihdoin rupesi tekemään mieli nousta ja tehdä tulta takkaan. Hän oli jo -monesti ennenkin kokenut, kuinka juuri mustan yön hiljaisuudessa huolet -hirveämmin painavat, ja miten aamulla tulen takkaan teko ja toimiin -ryhtyminen niitä karkottavat ja olon helpommaksi tekevät. Sitä hän -ajatteli ja yhä levottomammin odotti aamua. Kello löi 4. - -Tiina oli ollut hetkisen unessa, mutta kuuli kuitenkin. - -"Neljäkö se löi?" hän Sannalta kysyi, kun ei itse ollut oikein varma. - -"Neljä. Monenko aikaan Tiina tavallisesti nousee?" - -"Kuinka sattuu, väliin makaan kello kuuteen ja nousen toisinaan -viidenkin aikana", puhui Tiina unisella äänellä. - -"Mitähän teidän on lukuakaan aikaisesta noususta, kun on yksinäinen -ihminen ja muutenkin." - -Tiina oli vähän aikaa vastaamatta. Sitten hän kysyi: - -"Haluttaisiko Sannan jo nousta?" - -"Niin, ei minusta väliä. Ette tekään saa sitten nukuttua ollenkaan, -häiriinnytte vielä pahemmin. Meistä on teillä niin paljon vaivaa." - -"Nouse vain ja tee tuli takkaan, taitaa sulle kovin tukalaksi käydä yö. -Kyllähän minä tämän yhden yön aina jaksan. Puuvärkkiä on loukossa ja -tuohta muurin otsikolla, tulitikkulaatikko on siinä pöydällä... Minä -vielä vähän aikaa makaan, jos sattuu unta silmiin." - -"Jollei teidän mielenne siitä vain pahastu, niin kyllä minä... Tuntuu -niin tukalalta tämä yö, kun ei unta saa ollenkaan ja kamaloita -ajatuksia vain päässä liikkuu, kaikellaisia..." - -Sanna koetti laskea Miinan oljille. Nousi ja teki tulen takkaan. Pani -pataan vettä Tiinan lehmää varten ja toimitteli kaikellaisia Tiinan -aamu-askareita; kahvipannunkin oli Tiina käskenyt tulelle panna. -Huolista osa unohtui tämän puuhailemisen ohessa, kun Miinakin nyt vähän -pitemmältä sai rauhaa eikä häirinnyt. - -Sanna istuutui takan ääreen. Syviin ajatuksiin hän vaipui, laski kädet -helmaan ja katseli liikahtamatta tuleen. - -... Jospa saisikin tässä talven yli olla... Mutta kun Tiina jo äsken -sanoi, että "kyllähän hän nyt tämän yhden yön kestää." Ei taida olla -turvaa pitemmälle, eikä lupaa olla. - -Jos koettaisi rukoilla Tiinaa ja pyytää olla tässä edes joulun taakse? -Olisi silloin jo kappale talvea kulunut ja kodittomuuteen tottunut. - -Mutta eihän sitäkään raatsisi tehdä, Tiina kovin vaivaantuisi. - -"Hyvä Jumala, mihin tässä joutuu!" - -Matti tuli, laski kirveensä nurkkaan, kävi istumaan havutukille -takanviereen ja pani tupakaksi. Nojasi sitten päänsä muurinpilariin -harvaksensa savuja vedellen. - -Vaimo katsahti mieheensä, tokko edes vähän iloisemmalta jo näyttäisi? -Samaa ajatellen Mattikin silmänsä, ikään kuin salaa, Sannaan loi. -Varmaankin pettivät kumpaisenkin toiveet, koska ei mitään puhetta -syntynyt. Äänetönnä vain kumpainenkin tuleen katseli. - -Matti silmäili pahnoille. Siinä niitä rauhassa nukkuu viisi kappaletta. -Kohta ehkä alkavat nousta ja ruokaa tahtoa. Sisällä vavahti niin -omituisesti, oikein ruumista huiskautti, juuri kuin olisi pelännyt -jostain putoavansa. Sannakin huomasi tuon liikunnon ja katsahti Mattiin -syitä tutkien. - -"Eikö sieltä saatu sitä ruoan puolta yhtään pois?" kysyi Matti. - -"Eipä siinä mitään näkynyt, kun tänne ehtoolla kannettiin, mitä oli -pelastunut. Kun minäkin kotiin ehdin, oli mahdotonta enää mitään -pelastaa, kaikki oli vallan ilmi tulessa." - -Mies oli vähän aikaa vaiti. Jonkunlaisella tyytymättömyyden -vivahduksella hän sitten sanoi: - -"Olisi edes vähän vanhempi tuo Tuppu, niin antaisin selkään että..." - -"Eihän lapsiraukka sitä ymmärtänyt välttää. Liinu sanoi, että -villikissa oli pyörähtänyt sängyn alle. Sitä oli poika mennyt -pärevalkioissa etsimään ja valkia oli ottanut sängynolkiin." - -"Olisi Liinu heti mennyi edes Heistrokkiin huutamaan." - -"Kunpa oliskin. Mutta kun sanoi, että hän koetti napolla vettä panna, -raukka. Suuri Jumalan ihme, että he ymmärsivät tuvasta pois tulla -aikanansa, etteivät sinne palaneet." - -Vähäisen väliajan perästä jatkoi vaimo: - -"Aukusti ja Hemmu selkäänsä tarvitsisivat, kun eivät koskaan pidä -totteleman ja kotona pysymän, vaikka minä nytkin niin kovin varoitin -lähteissäni, että älkää vain sillä aikaa menkö kylään, taikka annan -raippoja." - -"Olisit voinut itsekin pysyä kotona." - -"Olisin, olisin, mutta kuka voi arvata että tuollaista tapahtuisi, kun -siunaaman ajaksi vain menin Pertun-Mikkoon." Sanna alkoi itkeä. Matin -teki mieli vielä nuhdella ja panna tyytymättömyydessään syytä hänen -selkäänsä. Olisi tahtonut sanoa, että se siitä nyt tuli palkaksi, siitä -kylänjuoksusta. - -Muistui mieleen, että hän oli usein ennenkin vaimoansa kylänjuoksusta -nuhdellut, kun ihmiset kylässä morkkasivat hänelle aina siitä että akka -joutilaana vain kaiket talvet juoksentelee, eikä mitään käsityötä -yritä. Vihaksi oli pistänyt, kun ihmiset sekautuivat heidän asioihinsa. -Kiukuissaan hän tästä tapasi Sannalle puhua aina silloin kun pahoin -sopi. Mutta ei asia sillä ollut parantunut. Sen johdosta oli vain aina -syntynyt kotiriita, jossa Sanna voitti. Mattiin sen johdosta oli -vakautunut ajatus, että tekisi kai tuo edes huviksensa, jos pystyisi. - -Nuorempana Matti oli tuuminut, että saisi akka oppia, eihän ole niin -kummaa naisten töihin harjaantua. Mutta ei siitä siihen aikaan, kun -vielä muutenkin arasteli akkansa mieltä loukata, tullut oikein selvään -ja varsinaisesti puhuttua, hiljainen ja säyseä kun oli luonnostaan, -sekä tunsi ettei itsekään paljon osaa miesten töitä, muuta kuin niitä -tavallisia, joita päivämiehenä tehdään. Siitä Sanna aina huomautti ja -juuri sillä saikin Matin suun paraiten tukituksi. - -Sen täytyi Matin ajatuksissaan myöntää aina, etteivät he oikein -toimellisia ja kykeneviä olleet kumpainenkaan. Mutta vähitellen tottui -olettamaan kohtaloa sallimuksen määräämäksi, jota ei voi itse millään -toiseksi muuttaa. - -Parasta siis olla nurkumatta, tyytyä. Tälle suunnalle Matin ajatukset -taas harhailivat niin kauaksi, että unohti ruveta riitelemään -akallensa. Aivan usein ennenkin oli niin käynyt ja monta riitaa siten -välttynyt. - -"Mihinkähän tästä nyt ruvetaan menemään?" Matti vähän ajan kuluttua -alkoi kysellä. - -"En ymmärrä." - -Tuon pitemmälle ei keskustelu päässyt, sillä ei kumpaisellakaan ollut -mitään ehdotusta. - -Tiinakin nousi ja rupesi kahvia juomaan. Kaatoi Sannalle ja Matillekin. -Niin merkillisen hyvälle se heistä maistuikin tällä kertaa, niin -hyvälle, ettei milloinkaan ennen, kuten itse Tiinalle kertoivat. - -Lapset heräsivät miltei yhteen aikaan. Heille oli hauskaa pahnain -päällä vehkeillä niin kauan kun äiti käski pukemaan ja korjasi oljet -pois. - -Mutta kun huvi katosi, niin tuli nälkä mieleen. Siitä ilmoitettiin -alussa vain niinkuin totutusta tavasta, eikä erityistä kiirettä -osoiteltu. Uudet olot myöskin johonkin määrin viihdyttivät ja estivät -oikein todellista leivänikävää saapumasta. Kunnes mökin vähäpätöiset -uutuudet rupesivat kyllästyttämään, saapui myöskin nälkä. Pienemmät -rupesivat siitä jo itkien puhumaan. Vanhemmat ymmärsivät, että se ei -nyt enää asettuisi muusta kuin leivästä. - -Ja kun lapset itkivät, niin melkeinpä vanhemmatkin, ainakin -sydämessään. Matti lähti kylään onneansa koettamaan. Sitä kävi pitkäksi -odottaa, ja Sanna pani Hemmun, Aukustin ja Liinun myös kylään. Vielä, -Tiinalta salaa, ulkona sanoi heille suoraan, että ei ole nyt ruokaa -itsellä. Käski olla siivosti, kun ihmisten tupaan menevät, niin kyllä -saavat ruokaa. Neuvoi vielä erittäin mihin mennä, ja jos mitä -annettaisiin, vastaan ottamaan ja kotiin tuomaan. - -Hyvin kohtelivat ihmiset Mattia kylässä ja surkuttelivat kaikkialla, -missä sisälle pistäysi. Mikä antoi leivän, mikä vähän silakoita, -jauhoja j.n.e. Muutamat lupasivat vanhoja vaatteitakin katsella -antaaksensa ja käskivät toiste tulla noutamaan. - -Kyläläisten yleinen osanottavaisuus liikutti huolestunutta. Matti -uskalsi jo vähin toivoa, että elämä tästäkin lähin saattaa ruveta -käymään. Puutteesen kuolemisen pelko unohtui niin että sitä tuskin -muisti ensinkään, kun koko pussillisen ruokavaroja vaimolle käteen toi. -Tämä rupesi ilosta melkein itkemään, saatuansa miehensä tuomiset. Ei -hän ollut uskonut, että kyläläiset noinkaan paljoa heistä välittivät. -Oli luullut ihmisiä tylymmiksi kuin he todella olivat. - -Toisen ilahtunut mieli vaikutti toiseen ja muodosti sointuvaa -tyytyväisyyttä muutamaksi hetkeksi. - -Lapset tulivat kotiin iloisin ja täysinäisin vatsoin, sekä toivat vielä -jonkunverran ylimmääräisiäkin ruokavaroja. Olivat kukin saaneet jonkun -vaatekappaleenkin, kylän lasten hylkyjä, ja ne ne vasta tosiriemua -tuottivat. - -Tiinakin rauhottui, kun näki, että noilta raukoilta oli ainakin ensi -hätä poistettu, ettei hänen tarvinnut ruveta pienistä varoistansa -syöttämään. Sitä hän ei olisi voinutkaan tehdä ilman uhrausta, sillä -hänkin oli köyhä ja elatuksensa hankittava kymmenen kynnen nenästä. - -Yöllä häntä oli oikein kiukuttannt toisinaan kun ei ollenkaan tahtonut -unen rauhaa saada ja melkein hän jo päätti, ettei tuota viitsisi kärsiä -pitemmälle. Ovathan muut ihmiset siihen yhtä velvollisia kuin hänkin, -köyhä yksinäinen leski, jota ei liioin kukaan auta. - -Ikävältä ja vastenmieliseltä oli muuten tuntunut tuo alituinen -huokiminen, jota pahnoilta kuuli. Se johtui siitä, kun mieli oli -nyrpeänä unettomuuden tähden, ja unettomuutta luuli huokimisenkin -vaikuttavan. - -Mutta päivän kuluessa, kun yölliset ikävyydet mielestä haihtuivat, ja -kun näki kuinka nöyrä ja arka Sanna oli lapsia huomauttamaan -pienimmistäkin vallattomuuksista, johtui mieleen ajatus, että antaa -heidän nyt olla tuossa jonkun päivän, niin kauan kun jaksaa sietää. - -Se samainen asia Mattiakin päivän kuluessa pahimmin rasitti. Mutta -kyläläisten osanottavaisuus siinäkin suhteessa rohkaisi. Illan tullessa -jo uskalsi Tiinankin kuullen sen puheeksi ottaa, ajatellen: jos ei -Tiina tässä salli olla, niin antanee joku muu tulla tupaansa. - -"Minnekähän sitä nyt lähtisi pyytämään kortteeria talven yli?" hän -alkoi päivitellä. - -Akat olivat vaiti. Tiina kehräsi ja Sanna imetti Miinaa. - -Jo hellitti Tiina rukin polkemista, katsoi lankaa rullalla, väänsi -hiukan ruuvia. Pyöräytti pari ympärystää, ruuvasi taas ja alkoi -harvaksensa sanella: - -"Olkaahan nyt tässä pari yötä vielä, taitaapa sitä tilaa olla." - -Tiina puhui niinkuin se, joka tietää toista ilahuttavansa lupauksella, -joka samalla tuottaa itselle jonkunlaista uhrausta. - -Sanna oli levottomalla mielellä odottanut. Kohta Tiinan lopetettua -sanoi ilahtunein mielin: - -"Kyllähän se olis kovin hyvä, jos Tiina voisi meitä suvaita nyt -vielä ... jonkun aikaa. Kyllä Jumala teille siunaa hyvyytenne." - -Matti otti vastaan Tiinan lupauksen ikään kuin jonkun kauppaehdotuksen, -johon kannattaa suostua. - -"Noo, jos Tiinan vain sopii", lausui hän vakavasti, Sannan lopetettua, -"niin kyllä me nyt olisimme tässä... Tuota, en minä sitä nyt -ajattelisikaan, että aivan ilmaseksi köyhäin ihmisten vaivoina. -Tottahan sitä nyt vielä jotain saa kokoon, kun tässä vähän ehtii -asettua ja silmänsä saa." - -"Ja puita sun sopii ainakin vetää metsästä, ettei Tiinan puita tarvitse -polttaa", lausui Sanna. - -"No se on tietty, eihän tässä nyt Tiinan puilla ruveta lämmittelemään!" - -Tiina huomasi vaistomaisesti, että vierailla oli aikomus asettua -olemaan kauemmaksi kuin hän oli parhaimmallakaan tahdollansa -tarkoittanut; ehkäpä koko talveksi. Melkein jo katui ollenkaan -luvanneensa, muutamaksikaan päiväksi, kun eivät näkyneet enää -murheissansakaan olevan. Huolettomilta, melkein iloisilta näyttivät, -eivät edes oikein kiittäneet. - -Se haihdutti säälintunnetta Tiinasta. Maksamisestakin puhui Matti ... -pyh! Siinä olis kyllä, jos muualta saisivat elatuksensa, ettei vielä -elättämään tarvitsisi ruveta. - -"Kyllä Tiina on kovin hyvä meille, parempi kuin kukaan muu. Eipä he -käskeneet yöksi kotiinsa, kun paljaan taivaan alle jäimme", rupesi -Sanna sanomaan samassa, kun Tiinan ajatukset epäedullisille aloille -liikkuivat. - -"Niin ... noo, mitähän se nyt sitten... Kukapas sitä ihmisille -maailmassa apuansa tarjoo jos eivät ihmiset", puheli Tiina selvästi -tuntien itsessään että hän oli saanut hyvitystä Sannan puheesta. - -"Hyvä on Tiina meille, ja oikein niinkuin Jumalan sallimasta leski ja -yksinäinen, että sopii ottaa tällaisen joukon tupaansa", liitti Matti -akkansa kiitoksiin. - -Tiina tuli jokseenkin tyydytetyksi, mutta ei oikein saanut itseänsä -rauhoittumaan ennenkuin tuli sanotuksi: - -"Koettakaahan nyt olla muutama päivä, siksi kuin saatte sopivamman -tilan." - -"No niin", äännähti Matti, eikä tuntenut enää itseänsä yhtä -onnelliseksi. Sanna ei puhunut mitään, hän vain ajatteli ja ymmärsi. - -Matti rupesi kuulustelemaan työtä. Kahtena päivänä sai eräässä talossa -halkorankain hakkuuta ja ansaitsi 50 penniä päivältä ja ruoan. Sitten -oli kahtena päivänä vapaa-aikaa, kunnes taas kolmantena pääsi erääsen -taloon silppukonetta vääntämään. Nyt seurasi pitemmältä aikaa, jolloin -ei kukaan tarvinnut. - -Noin kolme viikkoa elettiin niillä varoilla, joita kyläläiset ensi -liikutuksen valtaamina olivat lahjoittaneet. Lapset kuleksivat ympäri -kyliä kerjäten. Mutta tulos niukkeni sen mukaan kuin ihmisten liikutus -palon johdosta haihtui. Vaan tämä se oli ainoana elinkeinona. Mitään -muuta ei saanut, kun ei talokkailla ollut työtä antaa. - -Kerta päivässä kävi Matti hakemassa puita. Loput päiviä hän istuskeli -takalla ja mietiskeli itsekseen yhtä ja toista hommaa, joihin kuvitteli -soveliaaksi ryhtyä. Toisinaan pakkasi riita akan kanssa, kun mielten -tyytymättömyys ei enää voinut kätkössä pysyä. - -Eräänäkin päivänä alkoi akka sanoa: "Tuossa kaiket päivät istuu ja -itseänsä takkakivellä hautoo, eikä mitään yritä." - -Ei Sannan tyytymättömyys pääasiallisesti Mattia koskenut, mutta siihen -oli sopivin nyt kylläisyyttään purkaa. - -"Mitä minä, kun ei kukaan tarvitse työhön. Enhän minä tyhjästä voi -työtä saada!" - -"Tekisit jotain puusta." - -"Puusta", matki Matti, "millä minä teen, kun kaikki työkalut paloivat! -Enhän minä paljailla käsilläni mitään saa. Ja paljonkohan niistä -naperroksista saisi." - -"Aina jotain, mutta kun ei mitään yritä." - -"Hmm", mumisi Matti. - -"Pyytäisit joltain työkaluja lainalle", jatkoi akka. - -"Lempoko heitä kerjäämään! Koettaisit itse jotain tehdä, niinkuin -kehrätäkin. Kehruuta aina saa, saapa Tiinakin." - -"Miten minä kehrään, kun ei ole rukkia!" tiuskasi akka, "ja kuten näet, -tämän lapsen kanssa kyllä on tuskaa." - -"Eihän tuo enää niin kipeä ole." - -"Niin, no, joskohan nyt on vähän parempi, mutta näet itse ettei siltä -mitään työtä saisi. Ja mitä saa, niin toisten vaatteiden korjaukseen se -aika menee." - -Tiinankin jo täytyi sekautua asiaan. - -"Hyvät ihmiset, älkää aina pitäkö tuota alinomaista jankutusta". - -"Mitäs, kun tuo aina härnää", puolusteli Matti. - -"Härnää", matki akka, katsoi syrjittäin Mattiin eikä jatkanut puhetta -sen pitemmälle. - -Matin pisti vihaksi. Ei niin paljoa sen tähden, että Sanna häntä yritti -jotain tekemään, vaan kun arveli Tiinankin tiedossa olevan, että -hänellä tahtoo peukalo olla keskellä kämmentä. Ja muutenkin ... minkä -hän sille teki, kun eivät talokkaat työhön tarvinneet! - -Toisinaan huvitti Mattia ajatella uutta mökkiä. Ei sen ajatuksen -johdosta juuri mieli iloiseksi käynyt, sillä kovin näytti -mahdottomalta. Siihen se aina päättyi että jos jotain oikein hyvää -ansiota ilmestyisi, niin... - -Se häntä aina riemastutti, kun oli luvannut Tiinalle hyyryä maksaa. Ei -näyttänyt niin kovin kerjäläiseltä. - -Itse ei hän enää viitsinyt kerjäämään mennä, vaan söi mielummin niitä -paloja, joita lapset kotiin toivat. Lastensa täytyi pakosta antaa -kerjätä, eikä sitä juuri luontokaan vastustanut. Rumempaa olisi ollut -pyydellä, jos ei paloa olisi tapahtunut. Eikä siinä ruokaa paljoa -palanut. - -Yhä karvaammaksi kävi mieli, kun ajatteli, että lapsia on niin tiheään -tullut, eikä ole yhtään edes kuollut. Rikkailta niitäkin vain kuolee ja -vähemmän niille näyttää niitä tulevankin... Joutaisi olla -Pekkolaisellakin edes tusina, eikä meillä yhtään, niin sitten -taitaisimme mekin ämmän kanssa elää jotakuinkin, päivästä toiseen -hissukseen... - -... Ei ole meikäläisillä edes mitään hyötyä mukuloista. Kun köyhät -vanhaksi tulevat, niin eivät heitä omat lapsensa koskaan jaksa elättää. -Vaivaishoidon niskoille saadaan tässä vanhana joutua talollisten -kirottavaksi ja lasten vuorostaan käy samoin, kun vanhenevat... Kun -talolliset saavat lapsensa täysikasvuisiksi, niin itse rupeavat -syytingille, rauhassa syömään ja lepäämään. - -Matti kynsäsi päätänsä. Meni nurkasta, jossa heidän ruokavarojansa oli, -hakemaan leivänpalan. Silakankin sieltä löysi. Takkakivellä istuen hän -rupesi jyrsimään, joi vettä päälle, kaivoi piipunperät suuhunsa ja -rupesi, päätä muurin otsikkoon nojaten, takanperään katselemaan... - -Sanna paikkasi lasten vaatteita, Tiina kehräsi ja välinsä he juttelivat -kylän asioita. Matti kuunteli toisella korvalla, mutta ajatteli omia -asioitaan. - - - - -III. - - -Joku oli kehoittanut Maitia pyytelemään talokkaita tuomaan hirsiä tuvan -aineiksi. Hän ensinnä hyvinkin innostui tuumaan erittäinkin kun asiassa -neuvoa kyseltyä, useimmat eivät sitä vastustaneet, vaan arvelivat: -"Taitaisipa käydä päisin." - -Mutta sitten kun aikoi tositoimeen ryhtyä, rupesivat muut mökkiläiset -pelottelemaan. Arveltiin, että ei ne talokkaat niinkään hevin -tule köyhäin talkoisiin, rikkaille kyllä vievät suuriakin hirsiä -ystävyyden vuoksi. Mutta köyhä kun ei jaksa niin kestitä, eikä sen -ystävyydestäkään kukaan välitä, niin tuskin tulevat ensinkään. - -Mattia rupesi arveluttamaan. - -"Jos olisit edes puolen manttaalin isäntä", sanoi kerrankin eräs -mökkiläis-naapuri, "ja sinulla olisi sitten vielä joitain kunnan -luottamusvirkoja, niin saisitpas tottavie vaikka kaksikerroksisen -tuparadin värkit! Ei yksikään olisi tuomatta, jota pyytäisit. Mutta nyt -se on toista, kun olet tuossa tilassa, kun tietävät että sinä -tarvitsisit kipeästi, niin eivät vain monetkaan tuo. Eivät ne sinun -ystävyydestäsi välitä." - -Matti ymmärsi että se niin oli. Mutta kun toiset taas arvelivat, että -olisi parhainta koettaa, "eivät nuo mitään vie jos eivät tuokaan", niin -päätti yrittää. Alkoi kulkea talosta taloon omassa kylässä. Pyyteli, -että edes jonkunlaisia säippänöitä tuotaisiin. "Täytyy tässä ruveta -yrittämään, ei auta", hän saneli. - -Muutamat toivat suoraan esiin esteitänsä: Oli ollut niin lyhyeltä -ajokeliä, ei oltu vielä ehditty paljon mitään itsellekään ajaa; -muitakin talkoisiin pyytäjiä oli jo kulkenut, niin että epäilivät josko -niihin kaikkiin voi joulunalla ehtiäkään; muutamilla oli huono metsä ja -täytyi itsekin hirsiä ostaa, kun rakennuspuita tarvitsi, kuten itse -kertoivat. Jotkut vahvasti lupasivat "auttaa". - -Kävi Matti Pekkolassakin. Ei uskaltanut menemättä olla, koska -Pekkolainen oli rikas ... ja saattaisi häntä joskus tarvita. -Hampaankolossa Matilla kyllä oli, mutta sen täytyi siellä pysyä, -ainakin toistaiseksi. - -Lupasi Pekkolainen tuoda. - -"Huono jo olikin se sun tupasi", sanoi sitten vielä, lämmitellessään -takkapaisteella selkäänsä ja hymyillen, niinkuin Mattia kiusatakseen. - -"Huonohan se oli", myönsi Matti, "mutta olisihan siinä vielä mennyt". - -"Parempi on kun saat uuden", jatkoi Pekkolainen ja keikisteli, -saadakseen kasvamisen alussa olevaa vatsaansa pulleammalta näyttämään. - -"Niin ... jos saan." - -"Kun puut saat, niin ei siinä sitten enää muuta tarvita kuin miestä -kirvesvarteen." - -"Hm. Eikö isännällä nyt olisi mitään työtä antaa?" - -Matti tahtoi pistää nauloja isännän tekemiin reikiin. - -"Ei meillä nyt", Pekkolainen päätä ravistaen sanoi ja muuttui -totisemmaksi, "ei nyt tarvita. Maanviljelijä on, kuule Matti, nykyään -köyhemmäs tilas kuin itselliset. Ei kannata teettää mitään, kun ei ole -mistään tuloja." Pekkolainen näytteli surkeata naamaa. Mutta Matti, -ikään kuin ei olisi toisen puhetta uskonut, sanoi: - -"Mutta milläs tavalla köyhät itselliset nyt niin kovin hyvin voivat, -kun ei saa työtä?" - -"Kyllä tekevällä aina työtä on ja puhtaan palkan saa kouraansa." - -"Mutta kun ei kukaan anna niitä töitänsä tehtäväksi! Kun ette tekään -anna, niin kuka sitä sitten meidän kylässäkin antaa?" - -"Mene muualle, jos et omassa kylässä saa." - -"Entä jos ei niissäkään anneta; ja muuten, niin työväkeä on kyllä -niissäkin joutilaina." - -"Joutilaina", matki Pekkolainen, "ovat vain niin komeiksi paisuneet -tähän aikaan, etteivät viitsi tehdä kohtuus palkoilla". - -"No antakaa vain halkojen hakkuuta, niin hakkaan teille kyllä -kuudenkymmenen pennin palkasta sylen!" - -"Ei meidän nyt tarvita halkoja." - -"Jotain muuta sitten." - -"Kuulithan sinä jo kun minä sanoin, ettei minulla nyt ole mitään -työtä." - -"Mitä varten haukutte sitten alinomaa, että itselliset ovat laiskoja, -kun ette anna työtä?" - -"Minunko sitä nyt yksin pitäisi antaa, kyllä niitä on muitakin." - -"Niillä on kaikilla tekijöitä." - -"Älä nyt kovin." - -"No kun te tahdotte ikisoki vääntää, että työtä on kyllä, eikä sitä -ole, ja puhutte sellaisia pirullisia, että itselliset nyt voivat -paremmin kuin talolliset ... kehtaatte tuollaisia puhua, niin rikas -kuin olettekin. Ei se ole muuta kuin hävytöntä pilan tekoa." - -Matti lähti. - -"Kakaroista olet sinäkin ainakin rikkaampi kuin minä, he he hä hää...!" -ilkkui Pekkolainen Matin perään. Se nosti Matin kiukkua. Sakea veri oli -ruvennut aaltoilemaan. Porstuanovella hän kirosi, löi jalkaa lattiaan -ja palasi pari askelta takaperin, aikoen mennä Pekkolaisen niskaan ja -tappaa paikalle ... muutaman nylkyrin, irvihampaan, köyhäin koiran! -Mutta hän palasi takaisin, kun muisti kuinka suuri ja väkevä -Pekkolainen oikeastaan on. Matkallaan ei saattanut luonnoltaan enää -minnekään poiketa asialleen, vaan meni, hammasta purren, suoraapäätä -kotiin. - - * * * * * - -Talkoot olivat olleet. Hirsiläjänsä vieressä seisoi ja katseli -Nurkanperän Matti. - -"Yksi, kaksi, kolme..." Matti luki viiteentoista saakka, sitten ne -loppuivat. Käsi kävi korvalliselle. Vähän näkyivät välittäneen köyhän -tarpeesta. "Kun tiettiin ettei täällä suuria suuhun tule, niin ei -tultu. Karpiseen vain mentiin päätänsä täyttämään." - -"Eipä tullut paljoa puuvärkkiä", virkkoi muuan mökin mies, joka tuli -Matin luo. - -"Ei niitä paljoa." - -"Karpisessa tietysti ovat kaikki niin tarkoin. Huonosti sattui kun sen -kanssa samalle päivälle." - -"Huonostipa kyllä, jos eivät jälestäpäin tuone." - -"Ei ne välitä köyhäin talkoista. Hyvin harvat menevät niihin auttamisen -tarkoituksessa, pääasiallisesti vain suolensa tähden." - -Mattikin hymähti. - -"Lienevät nyt saaneet kyliänsä Karpisessa", hän sanoi. - -"Sen tietääkin. Lautamies on aina ollut hurja kestiä pitämään muutenkin -ja on sellainen pilapuheinen, niin senkin vuoksi sinne menevät." - -"Hm ... ei tässä ole köyhällä sellaisia avuja", huokasi Matti. "Mutta -sitä minä kummastelen, että Pekkolainen pani renkinsä tuomaan, vaikka -minä hänen kanssansa riitelin." - -"Noo, se nyt oli luultavasti joku sellainen päähänpistos ... arveli -ehkä että muutkin tuovat." - -Kumpainenkin lähti kotiinsa. Matti rupesi uskomaan kävellessään, että -kyllä kait ne vasta tuovat ja siitä mieli vähän ilahtui. Mutta sitten -muisti että viina oli jo melkein loppunut. Se oli harmillista, kun -velaksi oli ottanut tuopin hinnan ja vielä vähän kahviinkin. - -Hän meni toisinaan ääneensä puhuen, toisinaan ajatellen ja väliin -ajatukset kääntyivät harkitsemaan: tulleeko koko puuhasta mitään? Uskoi -hän siitä lopulta tulevan, koska taas ääneen virkkoi: - -"Mutta on siinä nyt jo alku. Eivät ne hääviä ole, vaan jos kaikki, -joita pyytänyt olen, tuonkin verran tuovat, niin saa siitä jo kehää." - - - - -IV. - - -Vähiin supistui kyläläisten hirsien veto Matille. Kun aikansa -viivyttelivät ja "ehtiihän tuonne vastakin" hokivat, niin rupesivat -vihdoin ajattelemaan: "Vähänpä näkyvät muutkin vieneen, ei ne siitä -paljoa lisäänny jos vienkin, kun ei muutenkaan tuon enempää näy -tulevan." Lopuksi, kun vielä tyyneemmin ehtivät parempia liikutuksiansa -kuolettaa, päättivät kukin itsessään: olkoon sinään. Kukapa niitä -kaikkia kerjäläisiä voi täyttää! - -Tällä tavalla rauhoitettiin omattunnot. - -Nurkanperäisten elämä kävi yhä tukalammaksi, kun ei näyttänyt tuvan -puuhastakaan mitään tulevan ja leipä oli lasten hankittava kerjäämällä. - -Koetti Matti jo kunnan yhteistäkin apua saada. Puhui asiansa -esimiehelle ja pyysi tämän kuntakokouksessa esittämään, että hänelle -annettaisiin palovahingon korvausta. Esitys tehtiinkin, mutta ukot -arvelivat, että olisi voinut vakuuttaa. Muutamat tosin puolustivat, -mutta eivät saaneet ääntänsä kuuluviin. Törkeätäkin leikkiä laskettiin, -ja Mattia kiusattiin, ikään kuin tällä olisi ollut hyvinkin leikkinen -asia. Jotka vakavammasti puhuivat, sanoivat: "Mahdat mennä vaivais-apua -pyytämään hoitokunnalta." Toiset käskivät lähteä pitäjälle apua -kerjäämään, niin jokainen vähän liiostaa. - -Näillä neuvoilla varustettuna sai Matti lähteä kuntakokouksesta. - -Isännät arvelivat tehneensä Mattia kohtaan varsin jalomielisesti ja -uskoivat että hän meni hyvinkin rauhoitettuna. - -Mutta mikä lieneekään vaikuttanut, Matilla ei ollut kokouksesta -tullessa niin iloinen mieli kuin otaksuttiin. - -Yksin hän käveli ... ei tahtonut muiden seuraa. - -"Kolmenkymmenen päällä ja nyt jo vaivaisapua nauttimaan ja -- -kerjuulle..." - -Se oli ajatus, joka koski niin kipeästi, että muodostui ääneensä -lausutuiksi sanoiksi. - -Sanna oli odottanut varmalla toivolla, että kunta ei hylkäisi avun -pyyntöä, vaan antaisi niin paljon, että saataisiin ruveta uutta tupaa -rakentamaan. Mutta kun Matti tuli ja sanoi kerjuulle käsketyn, niin -Sannan kiukku kuohahti ja hän huudahti: - -"Eivätkö he sitä tietäneet, että sinne osataan ilman heidän -käskemättäänkin!" Äänenväreet ilmaisivat sanomatonta katkeruutta. - -"Eivätpä näkyneet tietävän. Vaivaismakasiinille kanssa käskivät mennä." - -Sannasta tuntui jo paremmalta: - -"Paljonko luvattiin sieltä?" hän kysyi. - -"Ei luvattu mitään, käskettiin vain mennä sinne." - -Vähän päästä muuttui Sannan kiukku epätoivoiseksi valitukseksi. Olihan -hän niin varmana pitänyt, että kunnalta saa paloapua. Siitä oli jo -iloinnut edeltäkäsin ja nuhdellut itseänsä, että ennen oli niin syvän -murheen alaiseksi antaunut, kun asuttiin hyväin ihmisten keskellä. -Maksettiinhan palorahaa rikkaillekin, niin tietysti köyhille myös. Ei -tullut akkaparka ajatelleeksi, kun tuota toivoansa kasvatteli, että -edeltäpäin vakuuttaminen niin välttämätöntä olisi ollut. Turvausi -pääasiallisesti siihen, että armeliaiden ihmisten sydämet taipuvat apua -antamaan tuvan ostoa varten, kun kuulevat kuinka kovaa heillä on -elämä. Nyt sai hän havaita, ettei armeliaiden ihmisten sydämet -heltyneetkään, kun ei tupa ollut vakuutettu. Hän alkoi purkaa -kiukkuansa kunnallishallituksen pylväitä vastaan, sillä ei hän muuta -ymmärtänyt kuin sen, että kieltämiseen ei ollut muuta syytä kuin hyvän -tahdon puute. - -Samana päivänä tuli Sannalle ja Tiinalle riita. Kyllähän sitä oli -sananharkkaa jo ennenkin ollut, mutta niin isoksi ei se vielä tätä -ennen ollut paisunut, että Tiina olisi katsonut soveliaaksi -isäntävaltaansa näyttää. - -Matti ei ollut kotona, kun se tapahtui. - -Lasten mellastamista oli Tiina ensin ruvennut moittimaan ja sanonut -Sannalle: - -"Antaisit noille, sen värkeille edes selkään! ... ovat kuin päättömät -lampaat." - -Sannan kävi aatamille. Ei olisi jaksanut kärsiä muistutettavan, kun -muutenkin puutteet päivä päivältä kovemmiksi kävivät ja vatsassa miltei -alinomainen nälkä kurrasi. - -Vimmatusti hän sieppasi puuloukosta kepin ja alkoi silla hutkia poikia. - -"Senkin riivatut!" - -Pojat kiljuivat kuin hengen hädässä ja kovasti se koskikin. Pihalle -yrittivät, mutta äiti oli ovessa edessä. - -Tiinan täytyi sekautua asiaan. - -"Johan sinä nyt hulluna olet... Vaivaiseksihan ne tuolla tavalla -piekset... Äläs sinä riivattu ... anna tänne se puu!" Tiina tavotteli -puuta, jolla Sanna poikia kuritti. Rähinä oli kova, oikein ankara. -Melkein jo näytti siltä, että Tiina ja Sanna siinä oikeastaan -tappelivatkin, mutta vihdoin sai Tiina puun ja heitti loukkoon. - -"Muutama hullu ... lyöt vaivaiseksi mukulat. Ei se ole mitään -kristillistä kurittamista tuollainen, aatamia vain kasvattaa ... kun -vihoissaan lyö mielipuolen tavalla", torui Tiina henkäyksissään. - -"Kun tekin aina motkotatte, että kun ei noita kuriteta." - -"Koska minä sitä nyt niin kovin olen motkottanut?" kysyi Tiina. "Kyllä -lapsia kurittaa saakin ja näitä sun omiasi kaiketikin, mutta sinä et -vain hoksaa kohtuutta, lyöt kuin hevosta. Kurittaisit joskus oikealla -tavalla, niin tottelisivat edes vähän, mutta mitä sinä." - -"Mitä teidän siihen tulee!" - -"Älä nyt kovin nokkaasi nostele!" - -Näin alkoi riita. Ei se tarvinnut kovin pitkälle mennä, ennenkuin Tiina -sanoi, että sepä nyt on kumma, jos ei hän vieläkin ole isäntä -mökissään, ja että hän on sekin akka, joka näyttää oven tuommoisille, -aivan paikalla! - -Kun riidan ensi kohaus oli ohi, niin Sanna jo oli vähällä ruveta -katumaan ja pyytämään Tiinalta anteeksi. Mutta Tiina oli sapettunut -niin, että hän alkoi käyttää yhä terävämpiä sanoja, kun näki että -vastapuoli on muutenkin jo kukistumassa. Riidassa oli hänellä niin hyvä -puoli, kun sai esiintyä jalomielisenä lasten suojelijana aluksi ja -lopulta käyttää tilaisuutta hyväksensä, kehittää riitaa siihen mä&rään, -että saisi määrätä liika-väen mökistään tiehensä. - -Sannakin oli ihminen, vaikka kohtalojen sortama. Tiinan yhä jatkuttama -riiteleminen sai hänen uudestaan kiehumaan omaksi vahingokseen. Ei -joutanut enää muistelemaan taivasalle joutumista, kun Tiina hänen -mielestään niin ylpeästi isännyydestään kerskui ... tuollaisen mökin -isännyydestä! Vieläpä kuin mökkikin!... - -Siten hän ensin ajatteli ja myöhemmin jo sanoikin Tiinalle. Jatkoi -vielä, ettei lämpimässäkään olisi pysynyt, jos ei hänen Mattiansa olisi -ollut. "Mökkisi nurkkaan olisit kylmettynyt kuin rusakka ikään, aivan -ihan varmaan!" - -"Voi nyt yhdeksäntoista!" huusi Tiina, "minä olen jo viisitoista vuotta -vetänyt yksin puuni metsästä, ilman Nurkanperän Mattia, enkä ole vielä -koskaan vilua, enkä nälkää nähnyt, Jumalan kiitos!" - -"Jopahan! ... hyvin olet pysynyt lämpimässä, kun olet ihmisten aitoja -polttanut!" - -Tuota Tiina kiroten sanoi mustaksi valheeksi ja ilmoitti vastapainoksi -kuulleensa, että Nurkanperässä olisi ihmisten lampaita tapettu. - -Nyt Sanna mustui kasvoilta ja samaa laatua oli puhekin, jota suusta -tulvasi. - -Kovin akat riitelivät. Mitä vain sylki hävyttömämpää ja toista -loukkaavampaa suuhun toi, sitä sydämen riemulla kohta toiselle -huudettiin katkerana sappena. - -Matti tuli kotiin juuri kun akkain kiukku vielä viimeisiänsä -säkenöitsi, kuten sammuvaan hiilustaan heitetyt suolan rakeet. - -Iloisempi tavallistaan oli Matin naama, kun pihalla tuli. Vaan tupaan -astuessa äimistyi, kun ensi sanoista kuuli, että akat riitelivät. - -"Mikä nyt on tullut?" kysyi hän. Akat tukkivat ensin suunsa. Mutta kun -Matti jatkoi utelemistaan, niin rupesivat vähitellen kumpainenkin -selvittämään omaa puoltansa riidassa. Niin alkoivat uudestaan riidellä, -sillä kumpainenkin selvitti asiaa toisensa mielestä väärin. Matti -pyyteli heitä ja saikin asettumaan, kun rupesi kertomaan, että hän -aikoi vaihettaa Pertun Mikolta hevosen hirsillä. - -Oli niin uutta, mitä Matti aikoisi hevosella tehdä, että akat alkoivat -pystössä korvin kuunnella. Matti kertoi, kuinka hän oli kylässä -tavannut erään lumppujen kerääjän, ja tullut sille päälle, että -hänellekin sellainen toimi olisi varsin sovelias. Oli jo ajatellut -sitäkin, että sopisi mennä hevosella aina sinne missä rautatietä -rakennetaan ja ruveta hevosineen työhön. Pertun Mikon kanssa oli hän jo -kauppaa haastanut ja Mikko luvannut vielä 5 markkaa hirsien ja -hevoskonin väliä. - -Matti oli asiaan hyvin innostunut. Tiinan suu vetäysi salaperäiseen -hymyyn. Sen Sanna huomasi ja samalla kun itse rupesi Matin puuhasta -oikein erinomaisia toivomaan, uskoi vahvasti että Tiina kadehti, jos -heidän nyt noin hyvin kävisi. Teki mielensä sanoa Tiinalle jotain, -mutta luonnon asetuttua rupesi järki saamaan valtaa. - -Kun rupesi näyttämään siltä, että akat olivat rauhan tehneet, rupesi -Matti kyselemään Tiinalta, josko saisivat edes huomiseen vielä olla. - -Taas rupesi Tiina nakkelemaan vihaisesti nenäänsä. Sanoi, ettei hän -juuri paljoa piittaa, koska Sanna oli niin ilkeästi haukkunut. - -Sannaa kylmäsi. Olisi jo mielellään antanut olla äskeisten puheitten -puhumatta. Ei enää tehnyt mieli ollenkaan sanakiistaan ruveta. Ajatteli -vain että ei köyhä saisi koskaan suuttua. - -Matti alkoi hyvittellä Tiinaa, koetti jos jollain tavalla lepyttää. - -Tiina ei ollut mikään peto. Antoi kun antoikin vihdoin perään ja lupasi -yösijan ehdolla, että huomenna korjaisivat itsensä "parempiin -paikkoihin". - - * * * * * - -Helpoksi ei käynyt saada uutta kortteeria. Joukko oli liian suuri, ei -kukaan sanonut olevan tilaa tuvassaan, eikä missään ollut sellaisia -joutilaita tupia, joita olisi saanut ilmaseksi hyyrätä. - -Matilla oli taas hätä kädessä, semminkin kun Tiina oli kokonaan -taipumaton enää pitennystä myöntämään. - -Kun mies oli aikansa juossut, tuli hän suutuksissaan kotiin -- Tiinan -kotiin, vei akkansa pihalle saadakseen siellä kahteen kynteen nuhdella -häntä eilisestä riitelemisestä. - -Sannalla oli itsessään jo kyllä tuskaa, niin ettei Matin olisi sitä -tarvinnut lisätä. Mutta ei mies sitä ymmärtänyt. Ymmärsi vain, että -akan hulluttelemisen tähden tässä nyt taas taivasalla ollaan ja käski -Sannan itse mennä hankkimaan tila, kun oli kerta ollut niin hyvä -saamaan koko joukon taivasalle. - -Sanna koetti vastustaa, mutta ei hän sillä pitkälle päässyt, Matilla -oli nähtävästi asiassa oikeus. Kyllä hän koetti sanoa, että joskus -ihminen suuttuu, olipa se sitten vaikka kukakin, kun oikein kiusaantuu. -Mutta sitä ei mies ottanut huomioonsa, tuomitsi vain. - -Kaksinkerroin sai Sanna nyt tuntea kuinka vaivaista on, kun ei ihminen -saa luontoansa pidätetyksi. Ajatteli jo, että kun ei köyhässä olisi -ollenkaan itsekkäisyyttä ja vanhaa-aatamia, niin paremmin masentuisi -rikasten armoille... Kun köyhä suuttuu, niin ei sitä kukaan anteeksi -anna, kun ei kenelläkään ole siihen pakkoa. Köyhillä on pakko aina heti -unohtaa rikkaiden haukkumiset, ei koskaan niitä saa jälkeenpäin -muistella, jos vähänkin armoa toivoo. - -Matti meni tekemään kauppaa Pertun Mikon kanssa. Siihen oli nyt pakko. -Epäilysten täytyi poistua, koska melkein ainoalta elämisen -mahdollisuudelta näytti maata kiertämään lähteminen. - -Kaupat tehtiin. Hevoskaakki arvosteltiin 12 markan arvoiseksi, -hevoskalul 3 markan, ja rahaa sai Matti vielä väliksi 5 markkaa, sekä -luvan pariksi kolmeksi päiväksi muuttaa Pertun Mikkoon. - -Mutta kun kylässä saatiin tietää, että Matti oli lahjaksi saamansa -hirret hevoseen kaupotellut, niin siitä nousi melu. Ne, jotka olivat jo -vieneet puita, kirosivat ja noituivat. - -"Kun hyväntahtoiset ihmiset sillä tavalla auttoivat, että olisi saanut -mökin päällensä, eikä viitsinyt vähää lisäksi hankkia, kun rupesi -laiskuuksissaan suuhunsa syömään, muutama nahjus!" - -Toiset taas, jotka eivät olleet vieneet puita, nauroivat. Kehuivat -kuinka he juuri olivat aikoneet viedä, mutta onneksi eivät ehtineet. -Kehoittivat, hyvin toimessaan, muitakin pois hakemaan omansa. Muutamat -jo olivatkin kahdella päällä, pistää reen hevosen perään ja noutaa -viemänsä puut Nurkanperän läjältä. - -Ihan sietämättömältä keinottelulta näytti useain mielestä Matin puuha. - -Sitten levisi tieto, että Helpon Tiina oli Nurkanperän joukon mökistään -karkoittanut. Ja kun ei ollut enää missään sijaa saanut, niin oli -päättänyt joukkoinensa lähteä maata kiertämään ja samalla lumppuja -keräämään, ainakin kesään asti. - -"Vai hevosella kerjuulle!" naurettiin. "Noo, kyllä se on helppo -elinkeino, kulkea vain hevosella paikasta paikkaan kuin kauppamiehet. -Kun Nurkanperänkin selskaapi levenee kyläkunnissa yksi yhteen, toinen -toiseen taloon, niin kyllä vain sillä tavalla kokoon tulee. Katsotaan -vain eivätkö vielä tule rikkaina takaisin!" - -Tosiaankin, vaikka tuollaista ensinnä aivan leikillä ja pilkaten -sanottiin, niin rupesivat muutamat pitämään jo mahdollisenakin ja -uskomaan omia mielikuvituksiaan, että kerjuu rikastuttaa, kun sitä -oikein laajassa määrässä harjoittaa. Jopa rupesivat sanomaan, että -Mattia vetää ahneus kerjuulle. - -Ja he panivat kovasti sen päähänsä, etteivät enää antaisi Nurkanperän -lapsille niin mitään. - -"Vai rikastuttamaan tässä nyt kerjäläisiä!..." - -Sillä aikaa, kun kyläläiset näin arvostelivat Matin puuhaa, valmisteli -hän matkaa varten. Sai jostain jo ulospalvelleen lautakopsan, josta -korjaamalla tuli vielä kalu. - -Matkaan täytyikin kiirehtiä kaikin mokomin, sillä eläminen kävi yhä -niukemmaksi. Pojat aina kun kylästä tulivat, kertoivat suu väärässä, -kuinka siellä ja sielläkin haukuttiin ja kuinka muutamat olivat -ilveälleet, että lumppukaupallako nyt meinataan oikein rikastua. - -Kadehtimiseksi vanhemmat tämän ymmärsivät, sillä he itse -todellisuudessa toivoivat, että kun sitä vain matkaan pääsee ja kaupan -alkuun, niin eläminen muuttuu pulskeaksikin ... kuka tietää -minkälaiseksi muuttuukaan. - -Ei jätetty käyttämättä vaivais-apua, johon kuntakokouksessa oli niin -auliisti viitattu. Sitä pyytämään meni Sanna. - -"Nuoria olette vielä", sanottiin siellä, "jaksatte kyllä työtä tehdä ja -leipänne ansaita. Niitä on kyllä vanhojakin ja kaikellaisia muita -vaivaishoidon niskoilla." - -Sanna koetti hämillään selvittää, ettei saa työtä ja he eivät olleet -oikeastaan vaivais-apua elämisekseen pyytäneetkään, palovahingon -palkkioksi vain. - -"Olisitte vakuuttaneet", sanottiin, "ei vaivaishoidosta sovi sellaisia -vahingoita korvata". Joku ehdotti edes vähää annettavaksi. Ja niin sai -Sanna monien mutkain perästä pusseihinsa 3 kappaa rukiita ja 3 ohria, -kiitti ja meni. - -Niitä ei ehditty matkaan lähdön kiireessä enää jauhattamaan. Matti otti -ne mukaansa iltahämärässä, kun meni kauppamieheltä itsellensä -kauppatavaroita ostamaan. Rahasta, joka oli hirtten kaupassa saatu, oli -myös vielä jälellä 3 markkaa. Hyvin toivoi Matti saavansa irti -tavaroita. Olihan sitä rahaa jo kokolailla kolmessakin markassa, ja -jyvät. "Saahan niillä tavaroita, että ainakin alkuun pääsee." - -Kauppiaalta hän kyseli neuvoa, mikä tavara sopivinta ja parhaiten -käypää olisi sellaisessa liikkeessä, jota hän aikoi harjoittaa. Neulat -hän tiesi itsestään ja konvehdit ja sormistimet. - -Kauppias neuvoi yhtä ja toista; pantiin vähän kutakin. Vaan kun -tavarain hintaa yhteen laskettiin, nousikin se 25 penniä yli Matin -varain. Nyt rupesi Matti pyytämään helpottaa. Mutta kauppiaan ei -kannattanut ... helppoon oli koettanut muutenkin panna. Matti arveli, -että sopisihan kauppiaan tuon vertasen nyt vaikka lahjoittaa köyhälle -miehelle. Kauppias hymyili, pudisti päätä ja ehdotti että otettaisiin -jotain pois tavaroista, siksi, että rahat riittäisivät. Arveli -itsekseen, että "pussiporvarit" muutenkin nylkevät, niin että saa -monesti niille myydä alle ostohinnan. Vielä näille nyt kenkkäämään -ruveta! Kun sille oppivat, niin varmaankin joka kerta saman tempun -uudistavat. - -Tavaroista otettiin pois sen verran, että Matti sai rahoistaan vielä 15 -penniä takaisinkin. - -Kaikellaisia vastuksia ilmestyi matkaan lähtöä estämään. Niille tuli -etukädessä hätä, joilla oli saatavia Matilta. Eivät hänen velkansa -yleensä suuria olleet, eikä hänelle koskaan olisi paljoa uskallettu -velaksi antaakaan, mutta sattumatilaisuuksissa oli niitä karttunut. Oli -viisiäkymmeniä penniä ja markkoja, korkein 3 markkaa. - -Joka näkemässä olivat saamamiehet ennenkin Matille saatavistaan -puhuneet ja osoittaneet suurta valppautta, kaikella tavalla koetelleet, -josko Matti enää asiaa muistaisikaan. Kyllä hän ne aina oli -tunnustanut, mutta kun ei ollut sattunut rahaa olemaan, niin maksamatta -olivat jääneet. - -Nyt ne kilvassa juoksivat Pertun Mikossa ja Mattia tahtoivat kahteen -käteen puhutella. Kun Matti heidän kanssaan lähti tuvasta pihalle, jo -mennessään hyvin tietäen mistä asiasta kysymys oli, niin hän -tavallisesti kuuli tuon salaisen asian seuraavaan tapaan: - -"Tuota ... eikö sen Matin nyt sopisi mulle maksaa sitä -seitsemääkymmentäviittä penniä? Olisin tässä tarvinnut", sanoi muuankin -talon isäntä. - -"Kyllähän minä maksaisin, mutta ei minulla ole, velikulta. Odota nyt -siksi kun tulen takaisin, jos sattuisin jotain saamaan kokoon." - -"Olethan saanut Pertun Mikolta rahaa hevosen ja hirsien väliä?" - -"Noo, sain minä 5 markkaa, mutta sillä olen ostanut kauppakalua." - -"Etkös sinä saanut makasiiniltakin jyviä?" - -"Sainhan minä 6 kappaa yhteensä, mutta..." - -"On vain niin ilkeätä", pahotteli isäntä, "kun se on niin kauaksi -jäänyt, unohtuukin pian." - -"Mitä joutavia sinä nyt, mitä se unohtuu. Kyllähän minä maksan kun -jaksan, mutta en minä nyt jaksa." - -Katseltiin hetkinen ilmaan, kun ei tuntunut olevan mitään sanomista. -Pahat oli isännällä paikat. Ei uskaltanut julkisesti suututtelemaankaan -ruveta ... olisi Matti ehkä ruvennut tyhjäksi tekemään, kun ei ollut -vieraitamiehiäkään, joilla olisi voinut saatavansa toteen näyttää. -Parempi siis oli toimia leppeämmästi ja ikäänkuin narrailemalla. - -"Etkö tulisi siitä työhön kahdeksi päiväksi?" - -"Olisit ennen ottanut, niin olisin kyllä tullut, kun on ollut kyllä -aikaa, mutta nyt ei minun sovi kun täytyy lähteä." - -"Niin kyllähän sen näkee ettei sinulla ole tahtoakaan maksaa, mutta -tule toinen kerta hätäsi kanssa!" - -Isäntä näytti ankaralta pois lähteissään. Asteli vakavana vannoen ettei -hän enää anna tuollaisille. Ajatteli, ettei siitä nyt juuri häviö tule. -Tunsi sen johdosta itsensä onnelliseksi ja rykäsi mahtavasti. -Velkojiansa karkuun hän muuten arveli Matin tositeolla menevänkin, -häntä ja muita. - -Matti katseli hetkisen isännän perään ja haukkui mielessään -kitupiikiksi. -- - -Muutamat velkojat käyttäytyivät suoremmin ja röyhkeämmin. Haukkuivat -taitonsa mukaan. Kaikki he pitivät kunnianansa jälkeenpäin kertoa -sopivissa ja sopimattomissa tilaisuuksissa: - -"Jäi minunkin siltä saatavaa... Kävin vaitelemassakin, mutta parempi -olis ollut, kun olis vienyt." - -Jos satuttiin kysymään: "Paljonko sinulla oli häneltä saatavaa?" niin -useinkaan eivät sanoneet summaa oikein. Sitä joko suurennettiin, taikka -salamielisen näköisenä ei sanottu ollenkaan, annettiin uteliaiden -kyselijäin vain arvaella, että lienee ollut joku kymmen. - -Tämä asia antoi Matin kustannuksella usealle vähäksi aikaa sopivaa -mahtailemisen aihetta. - -Matti kyllä arvasi, että tuolla tavalla tehtiin. Siispä hänen tapansa -oli, kun tuli velkoojainsa luota Pertun Mikon tupaan, kertoa -halveksimalla, kuinka tuokin on kovin muutaman pennin vaivainen, -"pitäiskö minun nyt rahaksi muuttua!" Nauroi päälle ja alkoi morkata -ihmisiä nylkijöiksi. Arveli, ettei hän rikkaana ollessaan viitsisi toki -jalkojaankaan vaivata lähtemällä muutaman pennin saatavaa perimään. - - - - -V. - - -Eräänä päivänä oltiin valmiit lähtemään. - -Hiirakko seisoi vakavana huuli lerpallaan ja käänsi tuo tuostakin -laiskasti päätänsä katsomaan, kun kuormaa pantiin. Sitä ehkä -kummastutti hyörivä lauma ympärillä. Huokasikin toisinaan raskaasti -ja pitkään. Mahtoiko vaistomaisesti tuntea isäntäväkensä kovaa -kohtaloa ... mahtoiko aavistaa että lautakopsa hänen perässään olevalla -reellä tulisi toistaiseksi olemaan seitsemänhenkisen perheen ainoa -koti?... - -Niin, mutta mitäs hiirakko-vanhus tuollaisista... Se ehkä vain huoli -omia asioitaan ja harmitteli kohtaloaan. Ei muistanut varmaankaan -aikaa, jolloin olisi saanut vatsansa täyteen syödä, sitä ainakin -todisti kuihtunut, romuinen luuranko, jota nahka kuitenkin vielä koossa -piti. - -"Tpruu hiirakko!" Aukusti piteli suitsista ja kuvitteli mielessään -kuinka muhkealta se näyttäisi kun hän saisi ajaa. "Isä, eikös näin -pidetä ohjaksista kun ajetaan?" - -"Mitä sinä, mutta minä... Katsos noin sitä pitää ... noin! Eikö niin, -isä?" Hernmu näytti taitoansa ja sai hiirakon kärsimättömästi -liikahtamaan. - -"Noo siinä ... olkaa siivolla!" - -Isä ei joutanut poikia kehumaan, kun oli muuta. Tuppu ja Liinu -käärittiin reenperään vanhoihin vällyrauskoihin. Sinne Sanna Miinalle -ja itselleenkin tilaa teki. Muuten sujoteltiin rekeen kaikellaista -kamaa, jota matkalle katsottiin sopivaksi mukaan ottaa, s.o. perheen -koko omaisuus. - -Hemmua ja Aukustia vaadittiin ottamaan sijansa reen etupuolelle, mutta -he anastivat oikeuden istua kaidepuilla, saadakseen katsella maailmaa -ja nauttia hevosella ajamisen riennista. Matti vihdoin itse istui -poikittain reenpohjaan ja hiirakko sai lähteä. - -Heistrokin Liisa sattui juuri kulkemaan pihanpoikitse. - -"Joko siinä nyt lähdetään?" hän hymyillen kysyi, ikään kuin olisi -tahtonut ulospäin näyttää pitävänsä asiaa hyvinkin tavallisena. - -"Jo", vastasi Sanna vastenmielisesti. Pertun Mikon vaimoon kääntyen, -hän huusi: - -"Hyvästi nyt, Anna!" - -"Hyvästi, hyvästi!" - -Ei saattanut Sanna hyvästiä huutaa Heistrokin Liisalle ... oli -mielestänsä kovin ulkokullattu ihmiseksi ja muistui pahalta mieleen kun -ei ollut paloyönä huoneeseensa laskenut. - -Akat jäivät Pertun Mikon pihaan katselemaan meneväin perään. Totiseksi -muuttuivat kumpainenkin, eivätkä vähään aikaan mitään virkkaneet -toisilleen. - -"Kirjava on tikka metsässä, mutta ihmisen ikä kirjavampi", huokasi -vihdoin Heistrokin Liisa. - -"Niin on, niin on, kova on tässä maailmassa köyhän kohtalo", liitti -toinen. - -"Kova se on, jumala paratkoon, noidenkin." - -"Kyllähän niitäkin moni nauraa ja pilkkaa ja pian sanotaan että on oma -syykin tuohon tilaan joutua, mutta ei se ole niinkään aina oma syy... -Kun olis raukoilla edes se tupa-pahanen pysynyt palamatta, niin ei -olisi tarvinnut noin joukolla lähteä. Mutta kun ei ole kotoa ei -kortteeria, niin kovaa se on, kun lapsiakin on niin monta ja pieniä." - -"Niin, hyvä ihminen, sanos muuta. Sinä iltana kun se palo tapahtui..." -Heistrokin Liisa alkoi taas kertoa vanhaa juttua itkien. - -"Hyi kun on kylmäkin", keskeytti Anna. Menivät tupaan, lämpimälle -takkakivelle istumaan ja keskustelemaan. - -Mutta koditon joukko ajoi pois, ohitse entisten kodin raunioitten, -missä nokisia jätteitä vielä lumen alta törötti. - -Itketti Sannaa. Ei Matti juuri itkenyt, mutta vakava ja miettiväinen -hän oli. Pojat kaidepuilla käänsivät ja väänsivät. Vilkasta keskustelua -he väliinsä pitivät. Se tuotti heille iloa, mikä vanhemmille syvää -murhetta. Lapset tuskin olisivat hevosta vaihettaneet tuohon vanhaan -kotiin. Tuppu ja Liinukin tahtoivat peittojen alta katsella. Hekin -olisivat itsensä onnelliseksi tunteneet, jos olisivat saaneet olla -siinä, missä Hemmu ja Aukusti. Väliin yhtä ja väliin toista paikkaa -valittivat ahdistavan ja puhuivat äidillekin siitä. Äiti ei ottanut -huomatakseen. Hän oli omiin ajatuksiinsa kiintynyt, oli vaipunut -muistelemaan entisiä nuoruuden aikoja, jolloin piikana palveli missä -milloinkin ja ainoana suruna oli, kun emännät joskus ilkeästi puhuivat -ja haukkuivat. Muisti, miten silloin oli useinkin itkenyt enemmän -kiukusta ja itsekkäisyydestä, kuin todellisesta syystä. Eivät ne syyt -ainakaan tällä kertaa mielessä niin todellisilta näyttäneet ... muisti -miten oli silloin aina miestä ikävöinyt ja mielessään kuvitellut, että -kun sen saa, niin huolet loppuvat ja tulee niin hyvä olla. Nuo ajat nyt -muistuivat niin onnellisilta. - -Tuli sitten Matti. Ei hän siitä muistanut alussa paljoa välittäneensä, -mutta vähitellen rupesi tykkäämään ... ja siitä koitui avioliitto. -Ruunuhäätkin pidettiin. - -Tässä Sannan ajatukset enimmän aikaa viipyivät. Kävi viileitä väreitä -läpi ruumiin ja sydämen valtasi hetkiseksi omituinen kovemman tuskan -puuskaus, kun ajatuksiin johtui, mitä kaikkea hän silloin uneksi ja -toivoi häittensä verrattomassa humussa. Väkeä oli ollut niin paljon ... -rikkaitakin ... ja kaikki olivat niin hyvin viihtyneet. Hän ja Matti -olivat isäntänä ja emäntänä olleet... Kaikkeen oli heiltä määräystä -odotettu, kaikkeen neuvoa kysytty. - -Ja säästöä ne olivat tuottaneet toista sataa markkaa, jolla ostettiin -tupa. - -Siitä oli ainoastaan 10 vuotta. - -Nyt on jo näin ... edessä elettävänä vielä mahdollisesti monia kymmeniä -vuosia. - -"Herra Jumala armahda!" Sannan sydän oikein kokoon kutistui ja pakotti -ääneen huokaamaan. Matti kyllä kuuli, mutta ei se hänen huomiotansa -herättänyt. Hänenkin ajatuksensa kulkivat yhtä surullisilla aloilla ja -vaimon huokaus tuntui ikään kuin omasta rinnasta nousevalta. - -Pojat kaiteilta katsahtivat äitiin. - -"Mitä äiti siunaa?" kysyi Aukusti. - -"Ei mitään." Äiti ei suonut itseänsä häirittävän. - -Poikiin vaikutti masentavasti, sillä he aavistivat että äidin nyt on -kovin paha olla. - - * * * * * - -Kerjäläis-joukoksi heitä nimitettiin mihin vain tulivat. Kun kylmä -säälimättä hätyytteli, niin sai kuleskeleminen poikainkin mielestä -ikävän luonteen. Kun taipale oli ajettu ja kyläkunnissa jonkun talon -pihaan tultiin, niin pojat etumaisina tupaan kapistivat, Liinu ja Tuppu -perässä, sekä perimäisenä äiti Miinaa kantaen. Ennenkuin äiti ehtikään, -olivat lapset jo takkakiven vallanneet, missä hampaitansa lotistaen -kohmettuneita jäseniänsä sulailivat. - -Äiti tavallisesti Hemmun ja Aukustin tullessaan syrjään karkotti -päästäksensä Miinaa lämmittämään. Pojat tottuivat sulattelemaan -itseänsä teuhaamisella. - -Ihmiset aina katselivat äänettöminä ja vakavina tulokasten käytöstä. Ei -vakavuudessa ollut aina surkuttelua huomattavana, moittimista -yleisemmin kun suloisen kotorauhan häiritsivät ikävän näköiset -repaleiset kerjäläiset. - -Vasta silloin useinkin talonväen puolelta ensimäinen muistutus -äännettiin, kun joku pojista sattui talon kapineita koskettamaan, eikä -siihen paljoa aikaa tarvittukaan. - -"Anna olla rauhassa, poika!" Ääni oli aina moittiva ja ankara. Pojat -tähän pian siksi tottuivat, etteivät paljoa välittäneet. He olivat -vaistomaisesti oppineet tietämään että tuollainen kielto tuli enemmän -kärsimättömyydestä, kuin kalun vahingoittumisen pelosta. Jospa hitaasti -laskivatkin luotansa kielletyn kapineen, silmät jo samassa kiintyivät -johonkuhun toiseen esineeseen ja kädet unohtuivat sitä käpälöimään... - -Mutta sitä vain eivät ihmiset suvainneet että he olisivat saaneet siten -huvitella. Asianmukaisempaa oli nähdä heidän myrryisinä ja sorrettuina -paikallaan istuvan. Kenenkään mieleen ei olisi pujahtanut samallaisista -asioista muistuttaa siisteihin vaatteisiin puettuja lapsia, kuin mistä -näitä muistutettiin. Mutta ... syntihän olisi ollut antaa kerjäläisen -suun vetäytyä tyytyväisyyden hymyyn! - -"Eivätpä ne pojat saata olla koskematta talon kapineita!" Uudistettu -muistutus oli tavallisesti hyvin ankaralla äänellä lausuttu. Silloin -äiti sekautui hätäytyneenä asiaan: - -"Panetteko heti pois, kun kuulette, että käsketään! Oppivat niin -tottelemattomiksi, kun pitää tässä talosta taloon kiertää, että..." - -Pojat nolostuivat hätyyttämisistä ja tottelivat. - -"Mistä kaukaa nämät kulkevaiset ovat?" kyseltiin. Äiti kertoi, jatkoi -vielä tuvan palosta y.m. - -Kun Matti ehti tupaan, niin hän jo piippuun pannessaan rupesi -kyselemään josko akoille lumppuja olisi keräytynyt. - -Akat yleensä eivät olleet aivan ketteröitä rääsypankkojansa penkoamaan. -Mieluimmin kielsivät, asiasta pikemmin päästäksensä. - -Matin kauppapuuhat kävivät semminkin ensi alussa hyvin huonosti, niin -että pelotti jo konkurssi. Mutta vähitellen siihen harjautui, kunnes -pakko ja toimessaolo opetti uusia keinoja. - -Jonkun verran tuotti voittoa, kun ensimäiset vaihtotavarat olivat -loppuneet ja lumppuvarastonsa möi eräälle, joka suuremmassa määrässä -tätä kauppaa harjoitti. Enempääkin oli Matti toivonut. Mutta osaksi -vähensi sekin säästöä kun yöpaikoissa täytyi tavaroilla heiniä -hiirakolle vaihettaa ja ruoan puolta pienemmille lapsille. - -"Tulevathan nuo nyt ilmankin toimeen", tapasi Matti sanoa, kun Sanna -rahaa pyysi maitotilkan ostoon. - -"Hyvä ihminen", vastusteli Sanna, "miten nuo toimeen tulevat kuivalla -leivällä ja silakoilla... Joskus edes tarvitsevat maitotilkan, -lapsiraukat ... ei niillä muutenkaan ole herkulliset olot..." Sanna -heltyi ja Matti rupesi vastahakoisesti taskujaan kaivelemaan. - -Pojat olivat oppineet hyviksi kerjäämään. Leipäpalanen -- useinkin jo -ennen jyrsitty -- ja siihen kellastunut silakka päälle, oli tavallisin -annos mitä saivat. Tuollaiseen anteliaisuuteen olivat ihmiset niin -tottuneet, että harvalle mieleenkään juolahti ajatella, että -kerjäläinen jotain muuta tarvitsisi. Jos joku sitä ajattelemaan sattui, -niin leipäpalasta antaessaan käski mennä toiseen paikkaan piimää -pyytämään... - -Mutta ei silti nälkää tarvinnut nähdä. Äidillä, kun hän pienempäin -kanssa yksikseen kuleksi taloissa, oli parempi onni. Ihmiset antoivat -tuoreempia ruokia, niinkuin perunain- ja puuronjätteitä. Pojat kun sen -huomasivat, pakkausivat äitinsä joukkoon herkuttelemaan. Mutta ihmiset -eivät silloin antaneetkaan. Olihan ihan mahdoton tuollaisen joukon -vatsoja täyttää! Äiti keksikin keinon: ajoi pojat erikseen -juoksentelemaan, niin sai itse pienemmille lievempää ruokaa. - -Matti oli aina, niin kauan kun kyläkunnissa viivyttiin, aivan eri -joukkoa. Hän ei kerjäämään ryhtynyt suorastaan, pyyteli vain paikottain -palovahingon apua ja harjoitti rääsyliikettään. - -Äiti koetti itseänsä varten aina parhaimman näköisiä taloja valita, -joissa toivoi olevan varoja köyhää sääliä, ja käski pojat toisaalle. -Oli niin vaikeata ja raskasta alinomaa lasta kantaen talosta taloon -kulkea. Siispä, kun parempia ihmisiä tapasi, viipyikin niiden parissa, -kunnes kylästä pois mentiin. Mutta helpoksi ei käynyt aina semmoisia -paikkoja löytää. Monesti sattui tietämättänsä semmoisiin menemään missä -pojat jo olivat käyneet. Niissä toisinaan emännät alkoivat haukkua. -Sanoivat, että tähän aikaan on hyvin hävyttömiä kerjäläisiä, kun -tahtovat oikein talot kuiviin syödä ... eivät yhtään häpeä mokomat, kun -kulkevat moneen kertaan, sama joukko... - -Silloin ei auttanut vaikka Sanna sanoi, ettei hän tietänyt poikain -täällä käyneen ja ettei hän suinkaan emännältä riidan päälle vaatinut. -Kun hän masennettuna kääntyi pois, niin jotkut emännät ovensuuhun -leivänpalasen veivät, motkottaen: - -"Ei suinkaan siitä muulla pääse kuin antamalla. Jos ei niille anna, -niin sitten pitkin maailmaa mölöttävät, että siellä ja siellä oltiin -niin kovia. Tuos on, ota!" - -Paha oli ottaa, mutta ei uskaltanut kieltääkään, sillä sitten vasta -olisi myrsky noussut kerjäläisten ylpeydestä. Sen oli hän kohta, tämän -matkan alussa, karvaasti kokenut ja oppinut. Parempi siis ottaa -vastaan, niin pääsee vähemmällä haukkumisella. Mutta karvaalta maistui -sellainen leipä, jo nälän vei sen paljas näkeminenkin. Katkerat -kyyneleet vuosivat, kun vapisevin polvin asteli noiden uhkeain talojen -portailta alas, Tupun ja Liinun hameen helmasta kiinni pitäessä, ja -Miinaa kantaen toisiin taloihin. Silmillään koetti taloja tutkia, missä -mahdollisesti saisi edes haukkumiselta rauhassa olla, kun ei mitään -pyytäisi. Ei se sillä tavalla selvinnyt missä armeliaita ihmisiä asui. -Onnensa nojaan täytyi vapisten ja peläten koettamaan mennä. Eivät -sentään lyöneet koskaan ja haukkua pääsi pakenemaan. Sisään tullessa -täytyi vaistomaisesti seisahtua muuripieleen sydämen kovasti -taistellessa ja silmäin pelokkaasti vakoellessa tuvassaolijain -katseita. - -Kun sattui onni, että kovan kohtauksen perästä armeliaita ihmisiä -löysi, jotka esim. istumaan käskivät, niin siihen jäi lepäämään. Ja kun -ihmiset kaikellaista kyselivät ja ystävällisesti puhuivat, niin tuli jo -mainituksi siitäkin kuinka kova ja ilkeä oli ollut tuon naapurin -emäntä... Tuntui niin helpottavalta, kun muutkin ihmiset rupesivat -toisten kovuutta ihmettelemään ja samalla ikään kuin hänen puoltansa -pitämään. -- - -"Ettekö ole saaneet työtä?" kyselivät muutamat. - -"Eihän sitä saanut", koetettiin vakuuttaa. - -"Eipä tainnut olla haluakaan", jatkettiin toiselta puolen. - -"Hyvät ihmiset! Luuletteko että sitä vain noin huvikseen näin -kuleksitaan? Olisitte tilaisuudessa päivähänkin kulkea meidän teitä, -niin ettepä enää asiaa leikiksi tekisi." Puhuessa alkoi ääni -värähdellä, kumpi sitä vain sanomaan sattui, Matti tahi Sanna, ja -kyselijän täytyi ruveta epäilemään entisiä mielipiteitään. - -Yösijain etsinnässä useinkin kohtasi suuria vastuksia. Mikä missäkin -oli estelemiseen useimmilla syynä: oli itselläkin paljon väkeä, toiset -olivat hyvin suorapuheisia, sanoivat ettei heillä ole mikään -kerjäläisten kestikievari ja osoittivat toisiin taloihin. Näissä -toisissa taas valitettiin, kuinka heillä on tuommoisia joukkoja melkein -joka yö, eikä heillä mielestänsä ole velvollisuutta paremmin antaa kuin -muillakaan. - -Tällä tavalla meni monesti, vaikka jo hämärässä alkoi pyytää, hyvinkin -myöhäiseen. Lopulta sellaisissa tapauksissa, kun tahtoi ulos yönselkään -jäädä, täytyi niin nöyrästi rukoilla, että kovakin sydän heltyi. - -Tapasivat he helliviäkin ihmisiä. Se piti vireillä jonkunlaista -riutuvaa elämänhalua. Vaikka kuvitelmat siinä suhteessa niin usein -pettivätkin, niin eleli toivo. - -Eräänä lauantaina osuivat he jonkun taipaleen kulettuaan varakkaaseen -taloon, mistä ainoa lapsi oli viikko sitä ennen haudattu. - -Kun Sanna tuli laumansa kanssa tupaan, niin emännältä pääsi itku. - -"Hyvä Jumala, kuinka on monta!" hän huudahti, lapsia tarkoittaen. - -Sanna huomasi että nyt oli saavuttu tunnollisten ihmisten pariin. - -"Monta niitä on. Ja kun tällä tavalla pitää talosta taloon kulkea, niin -se on niin katkeraa, että..." - -Äiti heltyi. Laitteli lapsia lämmittelemään, sillä kylmä oli ulkona ja -vilu jokaisen. Tupun hän asetti istumaan takalle hiilten rajaan ja -piteli käsillään takanperässä Miinaa, kun sekin kitisi ja värisi. -Suuremmat tukkivat itse itsensä niin lähelle kuin mahdollista. Mutta ei -siitä paljoa lämpöä lähtenyt, koska hiilet olivat jo kauan sitten -räytyneet. - -Säälien katseli emäntä tuota vilusta värisevää joukkoa, piikainkin -rukit seisahtivat ja silmät kiintyivät kummastuneina tuijottamaan -hyörinään takan ympärillä. - -"Mistä te olette?" kysyi emäntä. - -Sanna mainitsi kotipaikkansa. - -Matti oli tullut jo hänkin tupaan ja ruvennut piippua latailemaan. - -"Kumma että olette noiden pienten kanssa uskaltaneet lähteä näin -kylmällä talvella, kun ette ole kotiin jääneet?" jatkoi emäntä -Sannalle. - -"Eihän sitä leikin olisi lähdetty, mutta kun tupa paloi tässä syksyllä, -niin täytyi lähteä." - -"Vai tupakin paloi! No terveinäkö pysyvät nuo lapset?" - -"Terveinä ne ovat, jokseenkin." - -"Tuo pieninkin?" - -"Ei hänkään juuri kipeä ole, ja hukkaan tässä joutuisikin jos vielä -sairastaisivat, on muutenkin niiden kanssa tekemistä." - -"Ja meillä kun kaikki kuolevat aina. Kolme on ollut ja kaikki kuolleet, -nyt kaksi viikkoa takaperin viimeinenkin, kahden vuoden vanhana." - -Muistot elpyivät emännän mielessä ja pakottivat itkemään, samalla kun -hän tunsi sydämessään kateutta köyhää vaimoa kohtaan, jolla lapsia oli -noin viljalta. - -"Niinhän se on aina!" sanoi Sanna, "että rikkailta, jotka kyllä halusta -antaisivat lapsensa elää ja voisivat niitä elättää ja kasvattaa, niiltä -ne kuolevat. Köyhillä elävät, eivät kuole vaikka annetaisiinkin. Ei -Jumala huoli antipaloista." - -"Ja niin kun minä olen koettanut hoitaa ... niinkuin silmäterääni ... -ja kuolevat ne vain", itki emäntä. - -"Ei siihen hoito auta", vakuutti Sanna, "mitäpä nämät, niinkuin -meidänkin mukulat, hoidon hyvyydestä eläisivät, kun pyryssä ja -pakkasessa saavat kärsiä vilua ja nälkää. Ei, kyllä se niin on, kuinka -se sallitaan!" - -"Niinhän sen täytyy olla. Tee sinä Tilta valkeata takkaan, että nuo -lapset saavat lämmitellä", käski emäntä toista palvelijaa. - -Sannan sydämessä alkoi liikkua. - -Kun valkea takassa iloisesti roihusi ja lämmitti, kun tiesi, että tämä -valkea oli ensimäinen, joka kuukausien kuluessa oli taas sytytetty -lämmittämään juuri heitä, kun tässä oli vapaus takan ympärillä hyöriä -ja omistaa tuota herttaista lämmintä yhtä vapaasti kuin ennen omassa -mökissä, niin tuntui selittämättömältä tämän emännän hyväntahtoisuus. -Olisi voinut Sanna emäntää syleillä ulkokultailemetta. Useammiten oli -hän tottunut siihen, että kun kylmästä tuli ja valkean ääreen pakkausi, -niin sanottiin aivan orjailematta: - -"Älkäähän nyt koko takkaa vallatko!" - -Siihenkin oli jo ehtinyt siksi tottua, ettei enää kaikin ajoin -loukkautunutkaan. Pojat tuskin ollenkaan pahoittelivat. He olivat -tottuneet kohtaamaan ihmisiä yleensä yrmyisinä ja vastaamaan siihen -härkäpäisyydellä. Sama koulu teki äitiin hiukan toisellaisen -vaikutuksen: se uuvutti hänestä vähitellen tunteen vaatia itselleen -edes välttämättömimpiä ihmisellisiä oikeuksia. Lapsia kun syyttömästi -kolhittiin, sitä ei hän tottunut sietämään, siinä suhteessa eivät -tunteet lamautuneet ... ne ennemmin kiihtyivät. Mutta nyt? - -Mikä merkillinen tunne saattoi tämän emännän näin sääliväisesti -kohtelemaan köyhää? Oliko se Jumalan sallimasta että köyhäkin voisi -elämäntoivoa säilyttää? Jumalan sallimaksi hän sitä kuvitteli. - -Onhan Jumala köyhäinkin Jumala ja salli heidänkin joskus synkässä -elämässään valokohtia tavata, että voisivat uskossa pysyä, kun näkevät -että Jumala on aina läsnä apunsa kanssa, kun hätä on suurin. - -Sanna tunsi hataran uskonsa vahvistuvan. Tuli iloiseksi ja puheliaaksi. -Kielsi Mattiakin kylään menemästä ennenkuin itsensä lämmittelisi hyvin -ja heitti hänelle vielä pari muutakin iloista sanaa, jota ei ollut -tapahtunut pitkään aikaan. - -Matti teki niin. Hän tunsi joitain saman suuntaisia tunteita kuin -vaimonsakin, vaikka mahdollisesti hämärämmässä muodossa. Kumpaisenkin -ajatukset pakkausivat sanoiksi tyytyväisyyttä ja ihmettelyä ilmoille -tuomaan. - -Emännän liikutus kasvoi, kun huomasi, miten vähäisellä uhrauksella oli -saanut kurjuutta kärsivän perheen onnellisuutta tuntemaan. Se teki -hyvää hänellekin. Jonkunlainen sisällinen pakotus vaati häntä panemaan -ruokaa _pöydälle_ ja käskemään joukon syömään. - -Ei hän tullut tällä kertaa ollenkaan ajatelleeksi, että ruokavarat sen -kautta vähenisivät talosta. Jos sellainen ajatus olisikin mieleen -johtunut, olisi hän varmaankin sille nauranut. - -Kun isäntä tuli kotiin, ei hänkään yrminyt Nurkanperäisiä. Yötä saivat -he olla talossa, vielä kappaleen seuraavaakin päivää. Sannan ei -tarvinnut tällä aikaa ulkona liikkua, vaan vaatteita sai vain rauhassa -korjailla sillä aikaa kun Matti ja pojat kiersivät. - -Seuraavana päivänä, kun matkaan lähtivät, toivottivat he Jumalan -siunausta talolle. Raskaampi oli lähtö kuin monesta muusta paikasta ja -kyynelet herahtivat äidin silmiin. - -Hiirakko sai vain hiljaksensa astuskella, sillä ilmakin oli kaunis ja -kiire ei painanut. Edessä oli taas yhtä tuntemattomat alat kuin -ennenkin. Mutta sen verran kokemus oli antanut heille ennustusvoimaa, -että milloin vain vähäistäkin onnellisuutta saivat nauttia, sitä heti -kintereillä seurasi vastakohta. Jos vastakohtaisuutta nyt seuraa taas -samalla mitalla tuon myötäkäymisen jälkeen, jota tuossa siunatussa -talossa kohdattiin, niin ... ajatteli Sanna ja taikamainen pelko sai -hänet valtoihinsa, ryösti kaiken sen onnen, jota äskeisiä kohtauksia -muistellessa muuten olisi saattanut tuntea. - -Matti istui vakavana, kaiteella ja katseli ympäristöä. Pitkän vaitiolon -perästä hän vihdoin rykäsi ja virkkoi: - -"Ei ruvennut tämä lumppujen keräyskään kannattamaan, ettei ... -ettei ... olisi tarvinnut kerjätä." - -Sanna äännähti jotain ilmoittaaksensa, että hän oli kuullut puheen. - -Vähän ajan kuluttua Matti taas jatkoi: - -"Kyllä se on surkeata kun ei ole sallittu ihmiselle työtä niin paljoa, -että saisi perheensä elätetyksi, kun parhaassa iässään pitää -kerjuulla..." Jonkunlainen tyytymättömyyden leimaus välähti silmistä, -samassa kun lujasti sivalsi raipalla hiirakkoa, joka kuitenkaan ei -paljoa aristellut. Matti rupesi ajattelemaan, että kun tällainen -kovaonninen kerjäläinen jaksaisi olla vastoinkäymisestään yhtä -välinpitämätön kuin kulunut hevoskoni, niin sitten se elämä menisi -jotenkin. - -Mies alkoi kadehtia hiirakkoa, ettei se ymmärrä kohtaloansa, eikä -ihmisten pahuutta moittia, -- ei hän ainakaan uskonut sen ymmärtävän. - - - - -IV. - - -Keväämpänä ehtivät Nurkanperäiset niille tienoille, jossa rautatietä -rakennettiin. Matti kuulusteli ja sai työtä. Möi hevosensa kahdeksalla -markalla nuijatorille, sillä sen voimat eivät enää riittäneet -hiekan-ajoon. Perheellensä hän hyyräsi asunnoksi erään talon ränstyneen -pihatuvan. - -Elämäntoivo oikein hihkasi Matin rinnassa ja innolla ryhtyi hän työhön. -Jotakuinkin tultiin ensi kuukausi toimeen talven mittaan kertyneillä -varoilla. Se oli ilonpäivä, oikein elämän pääsiäinen perheelle, kun -Matti sai ensi kerran palkkansa. - -"Loppui se kitu meiltäkin", sanoi hän laskiessa rahojaan, joita oli 42 -markkaa. Semmoista rahasummaa ei hänellä ollut kädessä ollut häittensä -jälkeen. - -"Kyllä meidän täytyy nyt laittaa vaateita lapsillekin, kun on millä -ostaa. On niin surkeata nähdä heitä tuommoisissa repaleissa", tuumaili -Sanna. - -"Saanko minäkin, äiti, sellaisen mekon, kuin Värttinästä on Hemmulle -laitettu?" kyseli Tuppu. Hemmu oli Värttinässä paimenena ja oli sieltä -saanut uuden nutun. - -"Ja saanko minä äiti karttuunihameen?" tutkaili hyväillen Liinu. - -"Saatte, jos isä antaa rahaa", sanoi äiti. Isä lupasi rahaa ja lapsilla -oli yleinen riemu. - -Hyyry maksettiin isännälle, kauppapuodissa käytiin yhdessä ostoksilla. -Kahvia vehnäsen kanssa juotiin, keitettiin puuroa riisiryyneistä ja -syötiin. - -Päivän kuluessa ei juuri paljon mistään muusta puhuttu kuin viime -talvisesta kurjuudesta ja nykyisestä onnesta. - -"Kun nyt tällaista ansiota riittäisi, niin olisin maar minä se mies, -joka jouluun kokoaisin tuvan hinnan", sanoi Matti, kun ryynipuuroa -poskeensa pisteli. Sanna otti puheeseen kiini, ruvettiin tekemään -laskua ja tultiin siihen iloiseen päätökseen että varmaan on -joulunaikana jonkunlainen mökin hinta säästössä. - -Matti päätteli että sinne omalle paikalle hän menee tuvan ostamaan -perheellensä, kun ikään vain niin paljon rahaa saa. Vakuutti itse -pysyvänsä rautatien työssä niin kauan kun sitä vain riittää. - -Yhteisesti kuvittelivat, että kyllä tässä jaksaa panna kokoon -tuonnempana kokolailla ... mutta nyt ei vielä kovin paljoa. Täytyyhän -saada hetkisen elää vähän vapaammin, kun oli niin kauan saatu kärsiä -puutetta. - -Kiitollisuuden kyyneleet nousivat Sannan silmiin, kun puhuttiin näistä -asioista. Jumalalta hän koetti hartaasti anteeksi anoa entisiä -rikoksiansa, kun oli pahoina aikoina joskus tyytymätön ollut -kohtaloonsa ja Jumalaakin vastaan nurissut. Hän oli tuntevinaan -mielessään rauhoittavaa lepoa siitä että Jumala oli antanut anteeksi. - -Toisinaan, kun mieli oli kiitollisena ja sen johdosta viime talviset -ajat elävästi muistissa elpyivät, ilmestyi sydämeen rasittava aavistus -ja pelko, että jos vieläkin täytyisi ruveta sellaista kurjuutta -näkemään. Silloin hän koetti rauhoittavaa tunnetta kaikin voimin -epäilyksen sijaan johtaa ja sitä kukistaa. Mutta rauha tuntui ivaillen -tukkeutuvan ulos jokaisesta hikireijästäkin ja jonkunlaisena -savuntapaisena aineksena haihtuvan käsistä tuntemattomaan avaruuteen. - -"Mutta eihän sallimus voi olla niin ankara!" hän ajatteli ja toisinaan -tuskallisella äänellä virkkoi. "Kasvavathan lapsetkin isommiksi aina, -että rupeavat kelpaamaan ihmisille ja sittenhän sitä menotkin -vähenevät." - -Toivo päästä joskus vapaaksi lasten elättämisestä, se aina paraastaan -rauhoitti. Se oli varmaan tiedossa joskus tulevaisuudessa tapahtuvana. -Kun vielä keitti pienen pannullisen kahvia ja särpi, niin se vaivutti -jonkunlaisen rauhallisen levon helmoissa tuudittelemaan. - -Kun kesä kului pitemmälle, ikävyyden kohtaukset harvenivat. Säästöjä -tosin ei karttunut, sillä kuukausipalkat kuluivat aina jokseenkin -tarkoin loppuun siksi kunnes uutta rahaa saatiin. Mutta se ei -erityisesti huolettanut. He olivat päättäneet jäädä kaikin tänne koko -vuodeksi ja ruveta tuonnempana vasta säästämään tuvan hintaa. Köyhyyttä -olivat he niin kauan kärsineet, etteivät saattaneet, eivätkä halunneet -kieltää itseltänsä iloa nauttia elämästä nyt kun siihen oli -tilaisuutta. - - - - -VII. - - -Hiekkajunan veturi vihelsi, ilmoittaen tuloansa asemalle. Työmiehet, -jotka aikoivat junasta jäädä, varustivat ruokalaukut käsiinsä -ollaksensa valmiit hyppäämään, sillä junaa ei ollut tapana seisauttaa -työmiesten pois menoa varten, ainoastaan vauhtia hiukan hiljentää. - -Juna jarrutti aseman kohdalla. Veturi hirnui lyhyeen ja tiheään, ikään -kuin ori, jolla on vimmattu halu eteenpäin. - -Ruokasäkit lentelivät vuorottain ja joukottain maahan. Jännitys salpasi -miesten keskustelun, kun asettuivat kukin vaununreunalle alas -hyppäämistä varten. - -"Piii pii piii..." kiirehti veturi. Miehillä ei ollut aikaa valikoimaan -paikkaa. - -"Hop! Hoi, tulkaa pois!" Miehet alkoivat poukahdella alas ja huutelivat -toisille, jotka vielä kuhnailivat. - -"Pii..." vihelsi veturi ja alkoi jouduttaa kulkuansa. - -Oli jo hiukan pimeä. Miehet etsiskelivät kokkapuheita laskien -ruoka-pussejaan ja muutamat jalkaansa ontuen kiroilivat sitä helvetin -kiirettä, kun eivät jouda junaa senvertaa seisauttamaan, että siitä -jäseniänsä loukkaamatta voisi alas astua. - -"Jesus siunatkoon! kuinka siinä on käynyt?" - -Huuto kuului hiukan etäämmältä ja oli niin hätäinen, että se sai kaikki -miehet sinne päin juoksemaan. - -"Mitä siellä on tapahtunut?" kyselivät jo matkanpäästä. - -"Täällä on tapahtunut hirmuista! Nurkanperä on joutunut junan alle." - -Ja vahvoihin työmiehiin vaikutti sanoma kuten sähkö, yhteen ääneen -rupesivat siunailemaan niinkuin lapset. He kokoontuivat tiheään ryhmään -Matin ympärille. - -"Kuollut!... Kuollutko on?" - -Matti makasi hengetönnä. Toinen jalka oli mennyt poikki polvenalta -niin, että ainoastaan jotkut sitkeät suonet sitä kiinni pitivät. Kasvot -olivat pahasti ruhjottuneet ja verissä, samoin toinen käsi. - -Miehet ensinnä seisoivat hämmästyksestä toimettomina ja henkeänsä -pidättäen katselivat hirveätä näkyä. - -"Mutta ... Jumala armahda! onkohan se kuollut?" virkkoi joku vihdoin ja -rupesi hiljaa Mattia liikuttamaan. - -"Kuollut, kuollut!" huusivat useammat. "Meidän täytyy kiiruhtaa viemään -häntä tuohon likimäiseen taloon", sanoi vihdoin joku. Puuhaan -ryhdyttiin, hankittiin jonkunlainen lava, jonka päälle Matti -varovaisesti nostettiin ja lähdettiin kantamaan. - -Sannan pää oli koko päivän ollut kipeä. Iltahämärässä, kun Miinan sai -nukkumaan ja toiset lapset vielä kylässä viilettivät, jäi itsekin -vuoteensyrjälle hetkeksi lepäämään. Hän makasi kasvot seinään päin ja -oli juuri päässyt hortoon, kun joku tuli tupaan. - -"Joko Matti tuli?" kysyi Sanna kasvojaan kääntämättä. - -"Ei se vielä... Minä täällä vain." Se oli outo, vieras miehen ääni, ja -Sanna nousi ylös. - -"Ka, Mickelsoni. No mihinkä Matti on jäänyt?" - -Mickelson rykäsi, avasi jo suunsa aikoen jotain sanoa. Mutta ei siitä -sanoja tullutkaan, vaan rykäys vielä ja sitten astui hän vähän -peremmäksi, katselemaan ikkunasta. - -"Tuota ... kyllä hän tulee heti." - -Mutta Mickelsonin käytös näytti Sannasta niin omituiselta, ettei hän -saanut oikein selvää mitä hänen piti siitä ajatteleman. - -"Mutta missä hän viipyy, kun te jo olette täällä?" - -Mickelson istui penkille, kynsäsi korvantaustaa ja näytti kokonaan -neuvottomalta. - -"Tuota ... älä nyt kovin pelästy. Matti on vähän vahingoittunut, mutta -ehkäpä se siitä paranee." - -Mickelsonin ääni värähteli tätä sanoessaan. - -Sanna rupesi kovin epätoivoisesti kohta huutamaan ja siunaamaan. - -"No missä hän on nyt? Millä tavalla vahingoittunut?" - -Mickelson arveli, että hänen pitäisi jollain tavalla saada lohdutetuksi -vaimoa, mutta ei hän keksinyt mielessään mitään sopivaa. Jotain -kuitenkin täytyi sanoa. - -"Älkää nyt kovin surko, kyllähän Jumala pitää huolen teistä." - -"Eihän vain ole kuollut? Kuollutko hän on?" - -"Eei, mitäs te nyt niin, ei hän kuollut ole, mutta ... kyllähän Jumala -teistä huolen pitää." - -Mickelson sekautui, kun näki kuinka kovaan tuskaan vaimo joutui. Hän -harmistui enemmän kuin luuli, että hän oli taitamattomasti puhunut, -niin että vaimo saattoi kohta ruveta aavistamaan asian oikeata laitaa. -Siitä johtui, että hän rupesi lohduttelemaan Jumalan huolenpidolla, -vaikka ei hän ollut tottunut siihen luottamaan omassa jätkä-elämässään. -Nyt tunsi itsekin saavansa jotain vakuutusta tekevänsä aivan oikein, -kun kertoi hätäilevälle vaimolle: "Kyllähän Jumala teistä huolen -pitää." Hän kertoi sitä useammankin kerran ja tunsi vaistomaisesti -itsessään, että se oli ainoa keino, jolla tässä pätevästi saattoi -lohduttaa epätoivoista vaimoa. - -"Mutta missä Matti on, Mickelsoni? Voi, voi, te ette uskalla sanoa! Hän -on kuollut ihan varmaan... Herra laupias Jumala!..." - -"Älkäähän nyt sentään niin kovasti huolestuko. Lähtekää mukaani, hän on -siellä talossa rautatieaseman lähellä." - -"Ja missä nuo lapsetkin, kun Miina yksin jää..." - -Pihalta alkoi kuulua lasten hätäisiä voivotuksia ja itkua. Samassa ne -jo saapuivat tupaan, Aukusti eellimäisenä. - -"Äiti, äiti, kun isä on mennyt masiinin alle!" - -"Voo-o-i!" - -Äidin kädet lensivät ensinnä ylös, vartalo taipui taaksepäin ja siitä -äkkiä, ikään kuin suonenvedon tapaamana eteenpäin kyyryyn ja kädet -rupesivat taidottomasti syleilemään jalkoja. Jäsenten toimintaa ohjasi -ja koko ruumista pudistutti ikään kuin sähkövirta, jonka aikana ei -tahdolla ollut mitään valtaa. Äärettömän tuskan pusertamina ne -tuntuivat nuo huudahdukset ja siunaamiset tulevan, joiden selvään -ääntämiseen kieli ei ollut enää taipuvainen. Lasten itku herkesi ja -hämmästyneinä jäivät he suu auki katselemaan äidin ruumiin koneellista -väännehtimistä. Mickelsonin silmiin vääntyivät kyyneleet ja hän tunsi -itsensä kovin vähäpätöisen heikoksi antamaan ja löytämään vähäistäkään -lohdutusta tuollaiseen tuskaan. - -"Älkäähän nyt Jumalan nimessä noin..." - -Mickelson astui Sannan tykö ja tarttui tämän käsivarteen. - -"Voi lapseni, raukkani! Herra!..." - -Sannan kieli alkoi jo paremmin taipua lausumaan selvemmin tuskallisia -ajatuksiaan. Hän alkoi rientää ulos ja lapset perässä. - -"Pysykää kotona te Miinan kanssa, älkää tulko!" Tämä osoitti että -tuskan ensimäinen vaikutus oli ohi mennyt, koska järki jo kykeni -ohjaamaan. Käsillänsä hän vielä, matkan päässä, asemaa kohden -juostessaan, huitoi lapsia kohden, vaikka se pimeän tähden ei enää -mitenkään olisi voinut näkyä. - -"Pysykää lapset kotona, kyllä äitinne pian tulee", varoitti Mickelson -lapsille, lähtiessään astumaan Sannan perään. - -Asemalaiturilla makasi Matti vuoteella ja iso joukko uteliaita ja -surkuttelevia ihmisiä hyöri ympärillä. - -Ei hän ollutkaan kuollut, sillä talossa, johon hän onnettomuuspaikalta -vietiin, saatiin hänet tainnuksistaan heräämään. Likellä asuvalle -työ-insinörille toimitettiin heti asiasta tieto ja hän ryhtyi toimiin, -että takaisin palaavalla junalla saataisiin teloittunut lähetetyksi -sairaalaan. Mickelson ja eräs toinen työmies tarjoutuivat -hyväntahtoisesti saattamaan Mattia, koska Sannan pääsy lasten tähden -niin pitkään matkaan ei ollut helppoa. - -Odotettiin junaa. Sanna oli noutanut lapsetkin sanomaan isälle -jäähyväisiä, -- kenties viimeisen kerran. -- - -Heikko oli Matti. Niin heikko, ettei hän voinut jäsentäkään liikuttaa -eikä yhtään sanaa ääneen lausua, ainoastaan hiljaa sipistä. Kipeä -valitus sai toisinaan rinnasta äänen lähtemään. - -Vaimoväestä ei Sanna ollut yksin, joka itki. Muut itkivät liikutettuna -Sannan tuskasta ja siitä surullisesta näystä, jonka yleensä tuon -turvattoman perhekunnan asema tuossa sairas-vuoteen ympärillä aiheutti. - -Veturi vihelsi, juna saapui lähemmäksi, merkki annettiin ja se -seisahtui. Matti kuuli ja ymmärsi, että nyt hänen tulee lähteä. Sanna -alkoi lausua hyvästiä, mutta itkuksi se vain muodostui ... sanoja ei -siitä syntynyt. Matin huulien hän näki liikkuvan ja kumarsi päänsä -kuulemaan mitä hän sanoisi. - -"Ei ... me ... saaneetkaan ... enää ... tupaa..." - -Sannan hytkytys kasvoi. - -"... mutta ... kyllä ... Jumala teistä ... murheen ... pitää. Hyvästi". - -"Sen vuode täytyy nyt nostaa vaunuun", tuli junanjohtaja sanomaan. - -Lapset vei Sanna vielä hyväilemään isää. Matin kasvot värähtelivät ja -sisästä taas lähti kimeä pitkäveteinen valitusääni. - -Miehiä tarttui vuoteeseen ja nostivat sen vaunuun. - -"Älkää nyt kovin surko, kyllä hän siitä voi parantua. Mutta kun täräys -oli niin kova, niin kyllä se miehen heikoksi panee", sanoi Mickelson -Sannalle, vaunuun mennessään. - -Juna kiiti pois. Ihmiset alkoivat liikkua kotiinsa. - -"Surkea tapaus", sanoivat he toisilleen, "jos tuosta paraneekin, niin -ei hänestä muuta tule kuin kotikuntansa ruotivaivainen." - -Sanna oli vaipunut maahan ja vaimoja kokoutui ympärille. Miina itki -parahdellen. - -"Ettehän purista sitä lasta liiaksi kun noin parahtelee", sanoi joku. -Toinen ryhtyi hellittämään Sannan kättä lapsen ympäriltä. Äiti nousi -itse ylös lapsen kanssa ja tuli enemmän tajullensa, kun häntä -huomautettiin, sekä rupesi hyväilemään Miinaa. Akat osoittivat -myötätuntoisuuttaan pitemmällekin, joku tarjoutui kantamaan Miinaa, kun -äiti niin heikolta näytti, toinen tahtoi taluttaa Tuppua ja yleensä -puhuivat he Sannalle osanotolla ja lohduttaen. - -Sanna tunsi tämän johdosta hiukan helpottavan. Mutta kerjäläiselämä ja -sen tuskallisimmat varjopuolet tunkeutuivat mieleen vastustamattomalla -voimalla. - - - - -VIII. - - -Sanna astui insinörin kamariin. Häntä pelotti, henkeä salpasi, kun -toivo ja pelko sydämessä taistelivat. - -"Vai niin." Insinöri kääntyi kirjoituspöytänsä luota Sannan puoleen: -"Mitä teillä nyt olisi sanottavaa?" Insinöri katseli ystävällisesti -Sannaa, nojasi toista kyynärpäätään pöydänreunaan ja hiveli käsiään. - -Sanna notkisti polviaan, kun insinörille puhumaan rupesi. - -"Se minun mieheni ... kun sen niin huonosti kävi." - -"Ahaa, te olette tuon miehen vaimo, joka joutui santajunan alle. Se oli -ikävä tapaus, hyvin ikävä. Mutta mitä teillä oli aikomus tästä minulle -puhua?" - -Insinörin hyväntahtoisuus rohkaisi pelkäävää vaimoa niin paljon, että -hän osasi ruveta selvittämään. - -"Niin ... minä tulin puhumaan herra Insinörille, kun miehet sanoivat, -että valtio antaa aina palkintoa, kun valtion työssä vahinkoa tapahtuu. -Niin minä ajattelin tulla kysymään herra Insinöriltä että saako sitä. -Me olemme niin kovin köyhässä tilassa, kun on viisi lasta, eikä -kotoakaan..." - -"Hjaa. Kyllä se oli ikävä vahinko. Mutta ei valtio maksa siitä mitään -korvausta, koska se ei tapahtunut työssä. Ainoastaan työssä -tapahtuneista onnettomuuksista maksaa valtio. Mutta katsokaas, tämä oli -vain rautatieonnettomuus." - -"Eikö siitä annettaisi edes vähän?" - -"Ei. Nähkääs, ei valtio voi vastata siitä, jos joku huolettomuudessaan -itsensä junan-alle heittää." - -"Mutta ei Matti huolettomuudessaan... Toiset miehet sanoivat, että jos -juna olisi seisahtunut, niin että siitä olisi ehtinyt maahan päästä, -niin ei Matti olisi joutunut junan alle." - -"Kuulkaapa, se on koneenkuljettajan syy. Ja entäpä, jos eivät miehet -vaatineetkaan seisauttamaan? Ne useinkin luottavat jalkajäntereittensä -pontevuuteen ja hyppäämisen onnistumiseen." - -"Kyllä ne olivat pyytäneet seisauttamaan, mutta..." - -"Jaa, jaa, asia on kuitenkin se, että minä en voi tässä asiassa mitään -sen suuntaista teidän hyväksenne tehdä. Vaan kuinka, rupeaako miehenne -paranemaan?" - -"Jumala sen tietää. Kuulutaan leikatun jalka reidestä ja toinen käsikin -on poikki." - -Insinöri katseli ajatuksissaan eteensä ja heilutti jalkaansa toisen -polven päällä. - -"Surkea tapaus, kyllä minä sen myönnän. Mutta niinkuin jo sanoin, -valtio ei sitä varmaankan ota korvataksensa. Onko teillä muuta asiaa?" - -"Eihän minulla muuta..." - -Hyvästellen lähti hän pois, toiveiden turhiin rauettua. - -Ei hän nyt itkenyt. Hänen tunteensa olivat kankeassa tilassa. Kyllä -ihmiset olivat hänelle uskotelleet, että valtio on velvollinen -korvaamaan vahingon, joka sen työssä tapahtuu. Mutta hän ei ollut sitä -oikein uskonut. Sehän olisi ollut heille onni. Nyt oli hän kuullut -insinöriltä, että syy onnettomuuteen oli siinä, ettei oltu tehty -sopimusta junankuljettajain kanssa sen seisauttamisesta. - -Niin, siinäpä se. Onnettomuudella on aina syynsä! -- - -Muutamia viikkoja viipyi Sanna lapsineen vielä näillä paikoin. Sai -toisinaan tietoja Matistakin, mutta eivät ne lohdullisia olleet. "Jos -paraneekin, niin kurja ruotivaivainen tulee", sanottiin. Ensin Sanna -ihastui tuosta paranemisesta, mutta rupesi jälestäpäin ajattelemaan: -"Kuolema taitaisi parempi olla." - -Päivät pääksytysten hän itki, itki niin, että huonot silmät alkoivat -käydä verisiksi ja pakottaa. Mutta kyyneleet loppuivat vihdoin ja hän -tapasi toisinaan itsensä pitkät ajat yhteen kohti tuijottamassa, -jolloin ajatukset aina ensin olivat liikkuneet kohtalon kovuutta -tutkien, mutta sitten pysähtyneet. Kun havahtui, tuntui se raskaasta -unesta heräämiseltä, jonka painavaa valtaa ei tuntenut voivansa -itsestään poistaa. Tajun herätessä ei aina heti huomannut mikä asia -oikeastaan mieltä painoi ... lopulta sen jo tiesi ulkoapäinkin, kun ei -ajatuksissa muuta yleensä liikkunutkaan, kuin kohtalo. - -"Herra armahda! ... kun vielä pitää kuudes tulla tähän kurjuuteen ... -ihmisten kirottavaksi!..." Se hänen tuskansa korkeimmilleen sai. Ei -ollut edes yhtään sellaista ystävää, jolle sydämensä olisi avannut -lohdutusta saadakseen. Matin teloittumisesta ja siitä seuraavasta koko -perheen kurjuudesta hän kyllä saattoi puhua ja kohtaloansa valittaa. -Mutta tämä tieto kukkuroitsi hänen mittansa ylitsevuotavaksi. Jos -olisikin uskaltanut jollekin ihmiselle puhua... Mutta ihmiset eivät -tässä enää voi lohduttaa... Ne vain hämmästyneinä rupeavat kurjuutta -voivottelemaan ja takanapäin panettelemaan, niinkuin niiden tapa on, -kun köyhille lapsia tulee. - -Kun muisteli kuluneen kesän onnellista aikaa, niin se toi mieleen vain -katkerampia aineksia ja rupesi näyttämään siltä, kuin tämä aika olisi -ollut paratiisin elämää, jossa hänenkin kaltaisensa ihmisen on sallittu -kerran käydä, tullakseen takaisin helvettiin piinattavaksi. - -Kesän kuluessa olivat he Matin kanssa toisinaan lausuneet varmana -toivona, ettei ainakaan likimmässä tulevaisuudessa enää tarvitsisi -muiden ihmisten armoleipään turvautua. - -Nyt tunsi Sanna sitä tarvitsevansa aina. - -Hänelle tuli polttava ikävä kotikylään. Muisti kotipuolen väkeä, muisti -miten ne armahtivat ja ruokaa antoivat silloin kun palo tapahtui. Kyllä -muisto siitä karvasteli, kuinka kovin heitä siihen aikaan oli kohdeltu, -kun matkaan lähtivät. Mutta ei se kyennyt kukistamaan toista. Hän -uskoi, piti sen ihan varmana, että nyt, kun ei enään ollut Mattiakaan -turvana, ne hartaalla osanottavaisuudella häntä kohtelisivat, nuo tutut -oman kylän ihmiset, joiden parissa oli aina lapsuudestaan asti elänyt. - -Hän sai jostain huonot vankkurit, asetti Tupun ja Miinan niihin, -tarttui vetoaisaan ja rupesi vetämään kotipuoleen. Hemmu, Aukusti ja -Liinu juoksivat edellä ja perässä, väliin auttoivat äitiä vetämisessä. -Tiet olivat rapaiset, ilmat sateiset, kulku vaikea ja vankkurien veto -hankalaa. - -Kotikylään joukko kuitenkin vihdoin saapui ja Korvisen pihaan kulkunsa -ohjasi. - -"No kuinkas nyt", puhutteli emäntä painolla, "kun niin kovat kohtalot -ovat kautta käyneet?" - -Sanna ei voinut puhua vähään aikaan. Vihdoin kuin kieli tottelemaan -rupesi, virkkoi: - -"Tässähän sitä ... täytyy mennä." - -"Jopahan... Raskaasti se Jumalan kaikkivaltias käsi koettelee -muutamia." Emäntä huokasi ja pyyhkäsi kyyneliä silmäkuopistaan. - -"Vai on se tännekin jo ehtinyt tieto siitä", sanoi Sanna. - -"On se. Mutta ei suinkaan Matti kuollut ole vielä?" - -"Ei hän kuollut ole, mutta kovin kuuluu olevan huono." - -"Sen toki tietääkin." - -"Reidestä on jalka sahattu poikki." - -"Hyvä Isä sentään!" - -Oltiin vaiti. Emäntä katseli yhteen kohti, ja kuvitteli mielessään -tapausta. - -"Kas, kuinka tuo Miinakin on jo kasvanut", tuli emäntä vähän ajan -päästä puhelemaan ja pisti sokeripalasen tälle käteen. - -"Taati", käski äiti. - -Miina nosti kättänsä. - -"Hyvä lapsi Miina onkin." - -Tuppu tepasteli ääressä sokeria mielitellen. - -"Tuppu näkyy kanssa kasvaneen jo oikein aika mieheksi. Osaatko kättä -paiskata?" Emäntä kohotti kättä. Tuppu ensinnä äimäili, mutta äidin -kehoitettua meni ja läiskäytti. Emäntä kehui Tuppuakin hyvin opetetuksi -ja haki hänellekin sokerimurusen. - -"Kun tuo pienin edes sinulta kuolisi", sanoi taas emäntä vakavan -näköisenä. - -Sannan sydäntä viilsi kipeästi ja suusta pakkausi tulemaan tunnustus, -että sydämen alla vielä yksi kasvaa. Mutta ei sitä tullut sanotuksi. -Kyyneliä vain pyyhkäsi silmistään ja huokasi: "Niin", ja nieli alas -karvaan palan. - -"Minnekä te nyt täällä pääsisitte asumaan?" päivitteli emäntä. - -"Ei tiedä ... saaneeko missään." - -"Kyllähän se on paha, kun noita lapsia on niin monta. Mutta saaneehan -jossain. Olkaahan nyt tässä edes huomiseen saakka." - -Se lohdutti Sannaa. - - - - -IX. - - -Nurkanperäisten kohtalo säälitti muutamia isäntiä niin paljon, että -kutsuivat kokoon muitakin päivittelemään mitä olisi heidän hyväksensä -tehtävä. Useat lausuivat kokouksessa tylyjä sanoja ja arvelivat, että -asia olisi kunnan yleisen vaivaishoidon autettava, eikä yksityisen -kyläkunnan. Lopulta tultiin kuitenkin siihen, että ostettiin eräs -hylkymökki, kun eivät missään saaneet vakinaista kortteeria. -Elatuksesta saisi Sanna itse huolta pitää ja turvautua vaivaishoitoon, -jos ei muuten toimeen tulisi. - -Niin sai Sanna lapsinensa päänsuojaa, leivästä koettaisi itse pitää -huolta. - -Hänellä oli vielä vähän rahoja, kun rautatieltä tuli ja niillä rupesi -hän kaupustelemaan. Liinu, Tuppu ja Miina saivat päivät pääksytysten -olla mökissä, omissa hoteissaan, kun äiti kierteli kaupoillaan. -Vanhemmat pojat olivat saaneet lähteä kerjuulle muihin pitäjiin. -Matista tuli väliin tietoja, että hän alkoi parantua. - -Kevättalvella, kun Sannan kulku alkoi yhä raskaammaksi käydä, kävi -eläminenkin yhä hankalammaksi ja hän päätti turvautua vaivaisapuun. - -Pekkolainen oli tähän aikaan vaivaishoitokunnasss ja Sanna kuului hänen -piiriinsä. Siis hänen luoksensa oli mentävä asiansa esittämään. - -Kovalta tuntui. Sydän pani vastaan, mutta puute pakotti ja voitti. -Kohta oli hän joutuva makuulle. Täytyi koettaa edes leipää hankkia -lapsille ... vettä he kyllä itse saisivat särpimeksensä. - -Vielä Pekkolan porstuassa hän aprikoitsi... Ei hän ollut talossa käynyt -pitkään aikaan. Ei köyhillä ollut tapana siellä käydä kuin viimeisessä -hädässä. - -"Lienevätkin panneet Pekkolaisen hoitokuntaan juuri sitä varten, ettei -hän ainakaan liiaksi köyhiä armahda", ajatteli Sanna. Mutta hän -rohkaisi itseään ja meni tupaan. Siellä ei ollut muita kuin toisella -kymmenellä oleva palvelustyttö. Kamarin ovi oli auki ja sieltä kuului -kovaäänistä miesten puhetta. - -"Kun tarkoitus on näin hyvä, niin voitte te hyvinkin kirjoittaa tuohon -listalleni 10 markkaa", kuuli Sanna jonkun sanovan innokkaasti. - -"Hä hä hä hää!" nauroi Pekkolainen, "oikeinko siihen sitte pitää panna -sen mukaan mitä kukin voi? hä hää..." - -Kuului siltä, että kerääjä oli osannut kutkutella Pekkolaisen -itserakkautta. - -"Kirjoita nyt sitten kaksikymmentä! Vai piisaako se?" - -"Sehän onkin jotain se! Mutta sellaisten, jotka asian tärkeyden -käsittävät ja joilla on varoja, pitääkin uhrata yleishyödyllisiin -tarkoituksiin." - -"Eipähän pakkoa ole! Mutta kun antaa, niin antaa. Ei tuohon -viitsi nimeänsäkään tuhrata muutaman pennin tähden, kun asia -sanomakirjallisuudessakin julaistaan. Kirjoita nyt selvästi: Nestori -Pekkolainen, Kunnallislautakunnan jäsen... No mitä nyt?" Kysymys koski -tyttöä, joka häntä tuli tupaan kutsumaan. Itsekseen tyytymättömästi -muristen, kun oli tultu häiritsemään, meni Pekkolainen tupaan. - -"Mitä sillä Sannalla nyt?" hän kysyi seisahtuen keskilattialle itseänsä -keikistellen ja suu ivahymyssä. - -Sanna arveli että tuo lapsiton pohatta ivailee hänen raskaana oloaan, -ja huokasi. - -"Tulin tänne katsomaan", sanoi hän sitten, "eikö isäntä meillekin -puolustaisi vähän vaivaisapua?" Hän rupesi henkeänsä pidätellen -vastausta odottamaan, samalla kun Pekkolainen häntä pitkään kulmainsa -alta katseli. - -"Jaa", pani viime mainittu vihdoin pitkään, kiikautti toista polveaan -ja lähti huoneenperälle kävelemään. Palasi sieltä taas puolilattiaan: - -"Tuota ... se miehesi kerran mulle tässä niin leveili, etten tiedä, -josko välitän teistä mitään", hän sanoi. Pyörähti taas ja meni -perä-ikkunasta katselemaan. - -"Koska J----lan tähden?" - -Vastaamatta Sannan kysymykseen, jatkoi Pekkolainen ikkunasta katsellen: - -"Niitä elätettäviä karttuu vaivaishoidon niskoille niin, että lopuksi -ei tässä saa muuta kuin riihestäpäin ajaa viljansa vaivaismakasiinille -laiskain elättämistä varten." - -Sanna ei jaksanut puhua mitään. Kuumat kyynelet alkoivat ripistä -poskille. - -"Rupeaako se Masa paranemaan?" - -"Niinpä se kuuluu." - -"Sekin", jatkoi Pekkolainen, "kun ei viitsinyt työtä tehdä täällä, -laiskuuksissaan lähti maita mantereita ratuamaan ja rautatielle isoja -palkkoja saamaan. Mutta omaan pitäjään sitä sitten on raja kun ruodin -paikkaa ruvetaan kuulustamaan. Kerjäämällähän te siihenkin asti elitte -ja nythän sinä olet tehnyt kauppaa kuin hantesmanni. Tottapa jotain on -kasautunutkin?" - -Isännän suu oli hymyssä kun hän kääntyi Sannaan. Sanna katsahti -Pekkolaisen silmiin ja huomasi niiden tirkuttamisesta, että hän oli -juovuksissa. - -Pekkolainen astui likemmäksi. - -"Valtiolta sinä saisit elatusta pyytää", sanoi hän ikään kuin -jonkunlaisella harrastuksella. "Valtion työssä Masa teloittui, niin -valtio elättäköönkin!" - -"Kukapas niitä köyhän asioita sitten valvoisi, haukutaan vain -kaikkialla, mihin puutteinensa kääntyy." - -"Haukutaan", matki Pekkolainen, "haukkumiseksi se aina otetaan, jos -joku sanoo asian julki ja halki. Ja kuulepas, tuota, Sanna, kyllä -sellaisen täytyy kärsiä edes puhuttavan, joka ei muualta jaksa elää -kuin vaivaishoidosta, ei sitä sovi paheksuakaan." - -"Kyllä sen näkee että te olette pirua kovempi, niin että ennen sitä -kuolee nälkään ristissä käsin ja hammasta purren, kuin tuollaisilta -enää pyytääkään!" purkausi Sanna suunniltaan raivossa. - -"Kun tuollaisia pannaan köyhäinhoitokuntaan, niin ei sillä muuta -tarkoiteta kuin sitä, että köyhät kuolisivat nälkään, pois rikasten -vaivana olemasta! Mitähän se hyvä Jumala tarkoitti sillä, kun se köyhiä -loi rikasten rasitukseksi, kun ei se luonut vain rikkaita ja sellaisia -kun Pekkolainenkin, suurilla perinnöillä elämään..." - -"Älä motkota, sen vietävä!" Pekkolainen tömisti jalkoja ja osoitteli -mennäksensä Sannan kimppuun. - -Mutta Sanna ei odotellut, vaan kiirehti ulos jatkaen haukkumistaan: - -"Motkotan minä!" hän huusi, "et kuitenkaan lyödä uskalla hävytön! Kyllä -minä pääsen muidenkin hoitomiesten luo ja tiedän varmaan ettei yksikään -muu kiellä minulta apua!... Ootko nyt ollut hiljan kirkkoväärtin -vaalis, että pääsisit kirkon viiniä juomaan? Et ikänä sinä siihen -pääse, älä luulekaan, ei pitäjäläiset niin hulluja ole! Osta vain -rommia isävainajas rahoilla ja särvi kaapin oven takana, kyllä kestää!" - -Sanna meni kaiken jaksonsa mukaan ja purki sydäntänsä. - - - - -X. - - -Eräänä päivänä levisi kylässä tieto että Nurkanperän Sanna oli -synnyttänyt kaksi tyttöä. Tieto sai useat hämmästyksestä siunaamaan. -Kovatkin sydämet emäntäväen piireissä heltyivät. Useat panivat juustoa, -leipää ja jotkut lihaakin, sekä leiliin maitotilkan ja lähtivät -katsomaan. - -Kun emännät tulivat, tapasivat he hänen pahnoilla makaamassa, kaksoiset -käsivarrella, leipäpalanen ja vesikuppi sängyn vieressä. Tuppu ja Liinu -itkivät päivät pääksytysten ja koettivat holhota Miinaa, söivät suolaan -kastettua leipää ja särpivät vettä. Oli siellä ollut apuna eräs köyhä -akka, mutta ei hänelläkään ollut mitään ravinnollista antaa. - -"Kuinka ovat koreat tytöt", ihmettelivät emännät, kun katselivat -lapsia. - -Sanna alkoi voimistua, kun sai ravintoa, ja lasten itku taukosi äidin -voimistumisen kanssa yhden rinnan. - -"Olis noita lapsia jo ollut teillä muutenkin", sanoivat muutamat. - -"Olishan niitä ... mutta eipä se olekaan ihmisten vallassa, kuinka -monta niitä kullekin --" - -"Kun Jumala korjaisi pois!" - -Sanna tunsi, kuinka hartaasti hänen oma sydämensä samaa toivoi, mutta -ei hän itse sitä uskaltanut ihmisten kuultaville lausua. Hartaasti vain -sydämessään Jumalaa rukoili lapsia luoksensa korjaamaan, pois -kurjuudesta. - -Ensin olivat lapset terveet, mutta alkoivat viikon kuluttua kääntyä -rituisemmiksi. Äiti ei saanut lepoa yöllä ei päivällä. Emäntäin -tuomiset oli pian syötynä ja sitten tuli nälkä. - -Kamalan kolkkoa oli elämä, synkeä, toivoton tulevaisuus. Leivästä -koettivat huoltaa pitää Liinu ja Tuppu, mutta sairasta äitiä eivät -karkeat kerjupalat virvoittaneet. - -Hemmusta ja Aukustista ei ollut tietoa. - -"Taivaallinen isä!" huokasi äiti toisinaan sydämen tuskalla, "vaaditko -minua lasteni kasvatuksesta tilinteolle?" - -Jo rupesi äiti taas sängyn omaksi joutumaan, ainoastaan suurimmalla -ponnistuksella kykeni vielä ylhäällä olemaan ja lapsiansa hoitelemaan. - -Eräänä päivänä hän väsyneenä oli laskeutunut kaksoisten viereen sängyn -laidalle. Ajatteli siinä lastensa kohtaloa. Yhä selvemmäksi alkoi -hänelle käydä, että jos ei lapsista pian edes toinen kuole, kärsimykset -ja vaivat hänet itsensä pian sortavat. - -Ja jos elämään jäävät lapset!? - -Se ajatus painoi. Hän tiesi että ne tulisivat huutokaupalla myötäväksi -vähimmän vaativalle. Mielikuvituksiin ilmestyi oikein selvänä, miten -hän itse kylmänä ruumiina makaa jonain päivänä tuossa vuoteella ja -lapset ympärillä itkevät ... eikä hän sitä enää kuule ... -henkisilmillään vain saa katsella, miten ne ensin joku korjaa -huostaansa, maksua vastaan viedäkseen kunnantuvalle huutokauppaan. Ja -miten ihmiset siellä sanovat että ei sekään pari muuta kyennyt kuin -lapsia laittamaan kunnan niskoille. Hän ajatteli sitäkin kuinka -vastahakoisia olivat olleet kummeiksi tulemaan kaksoisille, Korvisen ja -Karttulan haltijat. Eivät ne juuri sitä sanoneet, etteivät he tule, -mutta Sanna oli vakuutettu, että he olisivat mieluisasti suoneet -kunnian muille. Tuskaan hän joutui, kun ajatteli sitä, miksi heille -sallittiin niin paljon lapsia, kun ei ollut keinoja millä niitä -elättää. - -... Ja kun Matti tulee vielä kotiin, niin eläminen käy yhä -tukalammaksi, kun en pääse lapsilta edes kerjuulle. - -"Hyvä Jumala riennä jo apusi kanssa ja korjaa kaikkivaltiaasen huomaasi -nuo viattomat raukat tästä kurjuudesta!" hän huokasi lapsia katsellen. -Joku kuului oven takana napailevan sisään tullakseen. Sanna nousi -istumaan sängyn reunalle. Päätä huimasi niin kovin, että täytyi -kumartaa alas eteenpäin ja koettaa käsin puserrella ja vilvoittaa. - -Ovesta tultiin. Sanna näki sormiensa lomitse ja päästi tuskallisen -valituksen, samassa vaipuen ryysyille, joita oli sängyssä tyynyjen -asemasta. - -Se oli Matti. Tuli kainalosauvoihin nojaten kuihtuneena ja vaaleana -sisään. Ainoastaan lyhyt tynkä oli jälellä tuota kovanonnen jalkaa. - -Oven luoksi Matti ensin seisomaan jäi, hänen täytyi jäädä, sillä -sydämen ankara telmintä teki puujaloilla seisomisen vaapperaksi. Sitten -astui vuoteen luo, sai tuolin ja istui tuijottaen kaksoisiin. - -"Tuollaisenako sinä palaat", itki vaimo ja koetti nousta kättelemään. -Matti ei voinut puhua, kyynelten ripinä poskia pitkin ja hytkytys -ilmaisivat hänen tunteittensa laatua. Saatuaan liikutustaan hiukan -hillityksi, lähti hän kompuroimaan, istahti vuoteenlaidalle lapsia yhä -katsellen. - -"Niin, siinä ne ovat", sanoi Sanna. - -"Viattomat lapsiraukat", huokasi Matti vihdoin, "pitäneekö teidänkin -ruveta elämään tässä kurjuuden ja murheen laaksossa." - -"Missä ovat toiset lapset?" kysyi Matti. - -"Kerjuulla ovat jo olleet monta viikkoa tiellä tietämättömällä Hemmu ja -Aukusti, Liinun ja Tupun lähetin äsken kylään pyytämään leipää ja -Miinaa kulettavat vankureilla muassaan." - - * * * * * - -"Jo vihdoinkin ehti Jumala apunsa kanssa ... kutsui pois luoksensa -kaksoiset Nurkanperästä", sanottiin eräänä päivänä kylässä. Kaksi -päivää oli väliä niiden kuolemalla, yhteen arkkuun ne pantiin ja -laskettiin hautaan. Useita muitakin, erittäinkin lapsia, haudattiin -samalla kertaa. Kaikkein omaiset itkivät haudoilla, niin muiden kuin -Nurkanperänkin lasten. Muut itkivät kaipuusta ja kapinoitsivat -kuolemata vastaan, kun se ankaralla kädellään oli pois pyyhkäissyt -heiltä heidän rakkaitansa. Nurkanperäiset eivät kuolemata nuhdelleet, -vaan kiitollisuutta tunsivat syvää, harrasta, sydämellistä siitä että -kuolema oli pelastanut lapset. - -Erittäinkin äiti itki, kun ajatteli sitä, kuinka monipuolisesta -kurjuudesta lapset olivat pelastuneet ... "iäiseen iloon Jumalan -luokse". - -Kotiin palasivat he haudalta, syömään kuivan maahanpanijais-ateriansa -ihmisten antipaloista. - -Samana päivänä tuli eräs isäntä sanomaan Matille, että ruodinpaikka -olis avoinna ja jos Matti haluaisi, niin hänet pantaisiin siihen. - -Kova oli Matilla taistelu itsensä kanssa, ennenkuin saattoi isännälle -mitään vastata. - -"Etkö tahdo mennä ruotiin?" kysyi isäntä suu hieman kummastusta -osoittavassa hymyssä, kun ei Matilta ruvennut vastausta tulemaan. - -"Niin ... kyllähän minä tulen jos vain otetaan. Mikäpä tässä muukaan." - -"Minun mielestäni saat olla kiitollinen, että pääset, taitaa muuten -eläminen käydä hyvinkin raskaaksi", arveli isäntä. - -"Kyllähän se niin on." - -Pois mennessään oli isäntä kuitenkin vakuutettu siitä, että Matti oli -vastahakoinen. Hän oli luullut ilosanomaa vievänsä! - -"Vielä on ylpeyttä Matissa", hän kotonansa kertoi ja muut ihmettelivät, -ettei se jo ollut rapissut. - -Mutta Matti taisteli sinä päivänä itsekkäisyytensä kanssa ratkaisevan -taistelun. - -"Ei minulla enää ole valikoiman varaa", sanoi hän vaimollensa, sitten -kun oli päättänyt ottaa tarjouksen vastaan, ja näytti sitä sanoessaan -verrattain tyytyväiseltä. - -"Niinpä taitaa olla", huokasi Sanna tuntien lohdutusta siitä, että näki -Matin alistuvan kohtaloonsa. Vaan itsessään hän tunsi, ettei hän voisi -vielä astua ruotiin, vaikka hänelle paikka tarjolla olisikin. - -"Mutta sinä ja nuo?..." virkkoi Matti taas vähän ajan kuluttua ja -katsahti lapsiin, Liinuun, joka hiljaisena ja surkastuneena istui -ristissäkäsin takkakivellä, ja katseli Tuppua sekä Miinaa, jotka -lattialla huolista vapaana pienillä kivillä leikkivät. - -"Eihän siinä", vastasi Sanna vitkaan, "muu auta, kuin Jumalaan turvata, -joka luonutkin on, niin tottahan huolen pitää ja antaa voimia kitua -kestämään siksi kun..." - -"Siksi kun kuolema katkaisee köyhän ristinalaisen elämän", päätti -Matti. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Salliman oikkuja, by Santeri Alkio - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SALLIMAN OIKKUJA *** - -***** This file should be named 50711-8.txt or 50711-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/7/1/50711/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50711-8.zip b/old/50711-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 96675da..0000000 --- a/old/50711-8.zip +++ /dev/null |