diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 02:18:07 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 02:18:07 -0800 |
| commit | c3d3833424673bd669c649a0cc027cf1f4310eff (patch) | |
| tree | b023cdaff9735760b31fe13a3d2af94a48b44c0f | |
| parent | ec4f90fc3cf47174d442e34329a1e30110f9f467 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50481-8.txt | 14562 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50481-8.zip | bin | 256995 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 14562 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6622bdd --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50481 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50481) diff --git a/old/50481-8.txt b/old/50481-8.txt deleted file mode 100644 index babdd2f..0000000 --- a/old/50481-8.txt +++ /dev/null @@ -1,14562 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Koditon, by Hector Malot - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Koditon - Romaani - -Author: Hector Malot - -Translator: Teuvo Pakkala - -Release Date: November 18, 2015 [EBook #50481] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KODITON *** - - - - -Produced by Juhani Karkkainen and Tapio Riikonen - - - - - - -KODITON - -Romaani - - -Kirj. - -HECTOR MALOT - - -Suomentanut Teuvo Pakkala - - -Otava, Helsinki, 1912. - - - - - - -ENSIMÄINEN OSA. - - - - -I. - - -Olin löytölapsi. Mutta olin jo kahdeksanvuotias, kun vielä olin -siinä luulossa, että minulla oli äiti niinkuin muillakin lapsilla, -ja äitinäni pidin Barberinin emäntää. Sillä aina kun itkin, hän -sulki minut syliinsä ja hyvitellen keinutteli minua, kunnes -kyyneleeni kuivuivat. Ja kun joulukuun lumiset tuulet pyryttivät -akkunat valkoisiksi, niin hän palelevia käsiäni ja jalkojani hieroi -lämpöisillä käsillään. Kun kesäisin, ollessani tien laitamilla tai -kankaalla paimentamassa lehmäämme, minut yllätti rankkasade, niin -hän kiiruhti minua vastaan ja suojasi minut hameellaan, käärien sen -hartioilleni. Ja aina hän minulle puheli, minua katseli ja hyväili ja -nuhteli lempeästi. - -Kylä, jossa asuimme, oli nimeltään Chavanon. Se on keskisen Ranskan -köyhimpiä seutuja. Kaikkialla vain laajoja kanervanummia ja korkeita -kankaita, joissa tuimat tuulet pieksävät käyräoksaisia vaivaispuita, -joita hapsottaa siellä täällä. Oikeita puita ei näe kuin laaksoissa, -missä jokivarrella on kapeita hedelmällisiä maakaistaleita. Siellä -kasvaa suuria kastanjoita ja tanakoita tammia. Muutamassa tällaisessa -laaksossa virtavan puron varrella oli talo, jossa vietin lapsuuteni -ensimäiset vuodet. -- Kahdeksanteen ikävuoteeni saakka en ollut -koskaan nähnyt talon isäntää. Tämä nimittäin oli kivityöntekijä, -ja niinkuin useimmat tämän seudun miehistä, oli hän työansioilla -Parisissa. Eikä hän ollut käynyt kotonaan koko minun muistini aikana. -Hän vain lähetti silloin tällöin jonkun kotia palaavan toverinsa -mukana tietoja: "Miehenne on terveenä, työ käy hyvin, ja hän lähetti -nämä rahat teille." - -Siinä hänen terveisensä. Työ pidätti häntä siellä, sillä hän aikoi -koota rahoja vanhojen päiväin varaksi, jotta voisi elellä vaimonsa -kanssa huolettomia päiviä, kun ei enää kykene työhön. - -Muutamana marraskuun päivänä illan suussa, ollessani puita -pilkkomassa, tuli eräs mies ja pysähtyi veräjälle, jonka yli katseli -minua ja kysyi, asuiko tässä Barberinin emäntä. Käskin hänen käydä -taloon. Hän työnsi veräjän auki, joka vinkui saranoissaan, ja sitten -hän verkalleen asteli talolle. "Terveisiä Parisista", sanoi hän. - -Nuo yksinkertaiset sanat olin kuullut jo monastikin, mutta minusta -niissä oli nyt eri sävy kuin ennen, jolloin aina jatkona oli: -"Miehenne on terveenä ja työ sujuu hyvin." - -"Hyvä Jumala", Barberinin emäntä huudahti kädet ristissä, "Jéromen on -varmaan käynyt huonosti!" - -"Niin on, vaan ei ole toki syytä noin säikähtyä. Miehenne on -loukkautunut, se on tosi, vaan ei hän kuollut ole. Kuitenkin jäänee -raajarikoksi iäkseen. Tätä nykyä hän on sairaalassa, jossa minäkin -olin. Olimme siellä vierustovereita, ja kun lähdin kotia, niin hän -pyysi minua sivumennessäni pistäytymään täällä kertomassa, miten -asiat ovat." - -Mies kertoi meille, miten Barberin oli ollut musertua kaatuneiden -telineiden alle. - -Barberinin emäntä olisi halunnut lähteä Parisiin, mutta matka -oli pitkä ja kallis. Seuraavana aamuna lähdimme kysymään neuvoa -pastorilta. Pastori ei pitänyt viisaana, että Barberinin emäntä -lähtee Parisiin ennenkuin saa tarkempia tietoja, onko hänen menostaan -miehelleen mitään hyötyä. Pastori kirjoitti sairaalan pastorille, ja -muutamain päiväin kuluttua saatiin vastaus. Kirjeessä kiellettiin -Barberinin emäntä tulemasta Parisiin, mutta käskettiin hänen lähettää -määrätty summa rahaa miehelleen, koska tämä aikoi nostaa oikeusjutun -rakennuttajaa vastaan saadakseen korvausta. Vieri päiviä, vieri -viikkoja, ja aina vähänväliä tuli kirjeitä, joissa pyydettiin -lähettämään lisää rahoja. Viimeisessä kirjeessä pyydettiin kiireemmin -kuin koskaan ennen, ja käskettiin myydä lehmä, jos ei muuten ole enää -rahoja. - -Myydä lehmä! Mitä surua ja mielenmustuutta onkaan näissä sanoissa. -Lehmä oli elättänyt meidät, Barberinin emännän ja minut. Mutta se -ei ollut ainoastaan elättäjämme, vaan toverimmekin ja ystävämme. Me -sitä hyväilimme, me sille puhelimme kuin ystävällemme konsanaan, ja -se meitä ymmärsi, ja me taas puolestamme sen suurista, pyöreistä ja -lempeistä silmistä ymmärsimme, mitä se tahtoi ja mitä sen mielessä -liikkui. Sanalla sanoen, me sitä rakastimme, ja se meitä. Ja siitäkö -meidän nyt piti luopua? Niin, eihän rahoja enää ollut, lehmä piti -siis myydä. - -Lehmän ostaja tuli. Kullanomena parka, aivan kuin olisi ymmärtänyt -mitä oli tekeillä, ei tahtonut millään lähteä, navetasta ja ammui -kauheasti. "Käy ajamaan", käski kauppias minua ja ojensi minulle -ruoskan. - -"Ei niin", sanoi Barberinin emäntä ja kävi lehmää puhuttelemaan -lempeästi: "Tule Kullanomena, tule ämmäni, tule." - -Ja Kullanomena lähti. Tielle tultua kauppias sitoi sen kärryjen -perään, jolloin sen oli pakko seurata, kun hevonen veti. Kauan aikaa -kuulimme Kullanomenan ammumista palattuamme taloon. - -Nyt ei ollut enää maitoa, ei voita. Aamulla vain kuiva leipäpalanen -ja illalla perunoita suolan kanssa. Pian tämän jälkeen oli -laskiainen. Viime vuonna laskiaisena oli äiti tehnyt minulle -laskiaiskakun ja minä olin sitä syönyt niin mielelläni, että hän -oli oikein hyvillään. Mutta nyt ei ollut enää Kullanomenaa, ei siis -maitoa eikä voita laskiaiskakkuun, ja minusta tuntui, että nyt ei -ollut enää laskiaistakaan. Mutta Barberinin emäntä hämmästytti -minua. Hänellä ei tosin ollut tapana lainata mitään, mutta nyt hän -oli käynyt pyytämässä toisesta naapurista kipeneen voita ja toisesta -vähän maitoa, ja kun puolenpäivän aikaan tulin kotia, niin hän oli -täydessä puuhassa laittamassa laskiaiskakkua. - -"Arvaatko, Remi poikani, mitä tässä teen? Ettei mieleni olisi surkea, -laitan laskiaiskakun. Silmäähän sinne kaukaloon." - -Siellä oli maitoa, voita, munia ja kolme omenaa. - -"Ojennahan tänne ne munat ja kuori sitten ne omenat!" - -Kun taikina oli vastattu, niin hän asetti taikinapurtilon liedelle. - -Taikina nousi hyvin ja levitti käydessään huoneeseen makean maidon ja -munan hajun. "Pilkohan risuja", sanoi äiti, "ja tee hyvä tuli". - -Minä en kahta käskyä tarvinnut. Pian suuri tuli loimusi liedessä -ja valoi häilyvää hohdettaan huoneeseen. Äiti otti seinältä -paistinpannun ja asetti sen tulelle, otti voita veitsenkärjellä -pienen nokareen ja pani pannuun, jossa se ratisten suli. Sitä -makeaa hajua! Se sai suun vesille, ja tuntui sitä makeammalle, kun -emme pitkiin aikoihin olleet saaneet sellaista haistella. Ja miten -hauskalta kuuluikaan voin rätinä ja kihinä! Niin kiintynyt kuin -olinkin sitä kuuntelemaan, huomasin kuitenkin kopinaa etehisestä. -Kukahan meitä nyt tulee häiritsemään? Varmaan joku naapuri tulee -asioilleen. Sen tarkemmin en joutanut asiaa tuumailemaan, sillä -äiti juuri kaatoi valkoista taikinaa pannuun, ja tämä oli tärkeä -hetki, niin ettei joutanut muuta ajattelemaan. Samassa sauva kolahti -kynnykseen ja ovi kiskaistiin auki. - -"Kuka se on?" kysyi äiti kääntymättä tulijaa katsomaan. - -Tulija oli mies, puettu valkoiseen puseroon ja kädessä sauva. -"Täällähän juhlitaan!" hän sanoi kumealla äänellä. - -"Hyvä Jumala!" äiti huudahti ja pani pannun kiireesti maahan. -"Jérome!" Hän tarttui minua kädestä ja työnsi miehen luo, joka oli -pysähtynyt ovensuuhun. "Siinä on isäsi." - - - - -II. - - -Menin tervehtimään, mutta hän kohotti keppinsä. "Mikä tämä on?" hän -sanoi. "Sinä minulle sanoit..." - -"Niin sanoin", keskeytti äiti, "vaan se ei ollut totta, sillä kun..." - -"Vai niin!" sanoi mies ja lähestyi minua keppi pystyssä, ja minä -vaistomaisesti vetäysin syrjään. - -Mitähän minä olin tehnyt? Minkävuoksi hän minua niin kohteli? - -"Huomaan, että pidätte laskiaista", hän sanoi. "Sehän sattuikin -mainiosti, sillä minun on tuima nälkä. Mitä on illalliseksi?" - -"Paistan kakkua." - -"Niinpä näkyy, vaan kakulla et sammuta nälkää mieheltä, joka on -tallustellut kolmattakymmentä penikulmaa." - -"Mutta muutakaan ei ole. Emmehän osanneet arvata, että tulet." - -"Eikö mitään illalliseksi?" mies ihmetteli ja katseli ympärilleen. -"Onhan tuossa voita." Hän silmäili kattoon, jossa aina oli ollut -sianlihaa riippumassa. Mutta nyt sillä kohtaa ei ollut pitkiin -aikoihin ollut kuin tyhjä koukku. Orressa riippui sipulikimppuja. -Hän pudotti niitä sauvallaan muutamia. "Neljä viisi sipulia ja -kipene voita, niin saadaan hyvä herkku", hän sanoi. "Ota pois -kakkulaitoksesi pannusta ja paista sipulia!" - -Äiti ei puhunut sanaakaan, alkoi vain joutuisasti hommata mitä -miehensä käski. Ja mies istahti siksi aikaa penkille uuninloukkoon. -Minä en ollut uskaltanut liikahtaa siitä, mihin olin paennut. Istuin -pöytää vasten nojallani ja katselin miestä. Hän oli viidenkymmenen -vaiheilla ja tuiman näköinen, hyvin karkeakasvoinen. Pää oli -kallellaan oikealle olkapäälle, varmaankin saamansa vamman takia, ja -se teki hänet vielä oudomman näköiseksi. -- Äiti oli asettanut taas -pannun tulelle. - -"Tuon vertaisella voillako aiot sen laatia?" kysyi mies, sieppasi -voilautasen ja kaasi kaiken voin pannuun. - -Ajattelin, että tuoko mies, joka näytti olevan niin julma, olisi isä? -Isä! Tätä sanaa pyörittelin mielessäni. Minä en ollut koskaan oikein -ajatellut tarkalleen, mikä isä on. Mutta katsellessani tätä, joka oli -kuin pilvistä pudonnut, tunsin tuskallista pelkoa. - -"Siinä sinä istut kuin mikähän patapölkky. Pane lautasia pöytään!" -tiuskaisi mies minulle. - -Tottelin kiireellä. Keitos oli valmis. Muori kaatoi sen lautasille. -Mies tuli pöytään ja alkoi syödä, silmäten minua vähänväliä. "Eikö -tuo tavallisestikaan syö tuon enempää?" kysyi hän viitaten minua -lusikallaan. - -"Kyllä hän on hyvä syömään", vastasi äiti, joka kulki edestakaisin -valmiina palvelemaan miestään. - -"Sitä pahempi! Kunpa ei edes söisi", murisi hän ja tikasi minulle -sitten: "Sinun ei siis ole nyt nälkä?" - -"Ei." - -"No laittaudu nukkumaan siitä, ja heti, muuten minä suutun." - -Niin meilläkin kuin muissa maalaistaloissa oli sama huone keittiönä -ja makuuhuoneena. Peräloukossa oli äidin sänky ja toisessa minun. -Minä riisuin kiireesti ja pistäysin maata. Mutta ei sitä vain nukuta -käskyn mukaan. Minä olin siksi levoton, peloissani ja allamielin, -että uni pysyi ulohtaalla. Tämäkö mies olisi isäni! Minkävuoksi hän -minua sitten kohteli noin ankarasti? Nenä puristettuna sängynselkää -vasten, minä koetin karkottaa näitä ajatuksia mielestäni ja nukkua, -niinkuin oli käsketty, mutta se oli mahdotonta! Kotvasen kuluttua -kuulin jonkun tulevan vuoteeni luo. Raskaista askelista huomasin -heti, ettei se ollut äiti. Kuuma henkäys tuntui niskassani. -"Nukutko?" kuului käheä ääni. - -Minä en uskaltanut vastata. - -"Hän nukkuu", sanoi äiti. "Hän nukkuu heti kun vuoteelleen kaatuu. -Voit huoleti puhua." - -Minun olisi pitänyt sanoa, etten nuku, mutta enhän uskaltanut. - -"No miten on sinun oikeusjuttusi?" kysyi äiti. - -"Olen hävinnyt. Tuomarit sanoivat, että oli oma syyni, kun olin -telineitten alla, niin että rakennuttaja ei ole velvollinen maksamaan -minulle mitään korvausta." Hän löi nyrkkiä pöytään vihan vimmassa. -"Rahamme ovat menneet", sanoi hän. "Minä olen raajarikko, kurjuus -käy meitä ahdistamaan. Eikö siinä ole jo kylliksi. Mutta kun tulen -kotia, niin täällä on vielä elätti, tuo poika. Minkävuoksi et tehnyt -niinkuin olin käskenyt? Hä?" - -"En voinut." - -"Et ole voinut viedä löytölasten talolle?" - -"Ei sitä niinkään vain helposti voi viedä lasta, jota rakastaa." - -"Eihän se ole sinun lapsesi." - -"Minä aioin hänet viedä, mutta lapsi tuli sairaaksi, enkä voinut -häntä silloin viedä sinne kuolemaan." - -"Kuinka vanha hän nyt on?" - -"Kahdeksan vuoden." - -"Sillä iällä hänen ei ole enää hauska mennä sinne, mutta ei auta." - -"Jérome, sinä et vie poikaa sinne." - -"Mikä estäisi? Luuletko, että voimme elättää häntä koko ikänsä." - -Syntyi hetkeksi äänettömyys, ja minä sain vetää henkeä. Olin niin -levoton, että olin aivan tukehtua. - -"Kylläpä olet Parisissa muuttunut, Jérome", sanoi äiti vihdoin. - -"Parisissa olen muuttunut, se on tosi, minusta on siellä tullut -raajarikko. Ja miten nyt tulemme toimeen, miten elämme? Meillä ei -ole rahoja, lehmä on myyty. Ja kun meillä ei ole mitä syödä, niin -pitäisikö olla vielä elätettävä lapsi, joka ei ole edes omamme?" - -"Hän on ahkera, viisas ja hyväsydäminen. Hän meitä vielä auttaa, kun -varttuu." - -"Siihen on aikoja, ja millä siihen asti elätämme?" - -"Mutta jos hänen vanhempansa tulisivat häntä hakemaan, niin mitä -sanoisit?" - -"Jos hänellä olisi vanhempia, niin totta kai jo kahdeksassa vuodessa -olisivat ehtineet hakea ja löytää. Ovat ehkä kuolleet." - -"Vaan jos eivät ole? Ja jos jonakuna päivänä tulevat kysymään? Niin -minusta tuntuu, että tulevat." - -"No, jos tulevat, niin neuvomme heidät lastentalolle. Ja sinne vien -pojan huomenna. Nyt lähden tervehtimään Francoista. Tunnin kuluttua -palaan." - -Ovi aukeni ja sulkeutui. Minä hyppäsin pystyyn: "Äiti!" - -Hän riensi vuoteeni luo. - -"Ethän anna minua viedä lastentalolle?" - -"En, en, pikku Remini, en!" Hän suuteli minua hellästi ja sulki -syliinsä. Hänen hyväilynsä rohkaisi minua ja pysähdytti kyyneleeni. -"Sinä et nukkunutkaan?" sanoi hän minulle leppeästi. - -"En saanut unta." - -"Sinä siis kuulit kaikki, mitä Jérome sanoi?" - -"Kuulin. Sinä et siis ole minun äitini, vaan eipä hänkään ole minun -isäni!" - -Toisesta olin pahoillani, mutta toisesta hyvilläni. - -"Sinä olet ollut minulle kuin oma lapsi, niin että en ole -hennonut sinulle sanoa, miten asia oikeastaan on", selitti äiti. -"Vanhemmistasi ei tiedetä mitään. Kun Jérome Parisissa eräänä -aamuna pimeän hämyssä meni työhön, niin hän kuuli lapsen itkua -muutaman talon puutarhan porttikäytävästä ja huomasi lapsen makaavan -portinpielessä. Kun Jérome katseli ympärilleen saadakseen apua, -niin hän näki muutaman miehen lähtevän suuren puun takaa ja menevän -tiehensä. Mies epäilemättä oli piiloutunut sinne katsomaan, tuliko -joku ottamaan lapsen, jonka hän oli pannut portinpieleen. Jéromen -siinä miettiessä, mitä tuli tehdä, saapui toisia työmiehiä, ja -päätettiin viedä lapsi poliisikonttoriin. Lapsi oli jonkun kuuden -kuukauden vanha, ja kaikki vaatteet ja vaipat, joihin hän oli -kääritty, osottivat, että hän oli rikkaitten vanhempain lapsi. -Hänet oli ehkä varastettu ja sitten jätetty. Niin poliisikomisarius -selitti. Komisarius kirjoitti kaikki, mitä Jérome tiesi, ja myöskin -selityksen lapsen vaatteista, joissa ei ollut mitään nimeä, ja sanoi -lähettävänsä lapsen löytölastentaloon, jollei joku läsnäolevista -tahtoisi ottaa. Vanhemmat varmaan hakevat lastaan ja maksavat -runsaasti sille, joka on ottanut lapsen hoitoonsa, oli komisarius -selittänyt. Ja siihen oli Jérome sanonut, että hän ottaa. Minulla oli -silloin juuri samanikäinen lapsi, mutta minun ei ollut vaikea ruokkia -kahtakin. Ja niin minusta tuli äitisi. Kolmen kuukauden kuluttua oma -lapseni kuoli ja minä kiinnyin sinuun yhä enemmän. Minä unhotin, että -sinä et ole omani. Ikävä asia, ettei Jérome voinut unhottaa, vaan -kolmen vuoden kuluttua, kun vanhempasi eivät tulleet sinua noutamaan, -tai eivät olleet sinua löytäneet, hän käski viedä sinut lastentaloon. -Sinä olet kuullut, minkävuoksi hänen käskyään en ole totellut." - -Minä tartuin hänen kaulaansa: "Älä anna, äiti, hänen minua viedä, -ethän anna? Minä rukoilen sinua." - -"Ei sinua, lapseni, viedä. Minä pidän siitä huolen. Jérome ei ole -paha ihminen, sen sinä vielä näet. Suru ja toimeentulon huolet ovat -hänen mielensä katkeroittaneet. Mutta me teemme työtä, sinä myöskin." - -"Minä teen mitä vain tahdotte. Vaan ei lastentalolle!" - -"Ei, ei. Mutta mene nyt nukkumaan, ettei hän tapaa sinua valveilla." -Suudeltuaan minua hän käänsi minut seinään päin. Minä olisin tahtonut -nukkua, mutta mieleni oli niin kiihtynyt, että uni ei tullut. -- -Barberinin emäntä ei siis ollut äitini, ja kuitenkin hän oli niin -hyvä ja niin lempeä. Mutta kukahan oli äitini? Olisiko hän vielä -parempi ja lempeämpi? Se on mahdotonta. Mutta sen ymmärsin, että isä -ei olisi voinut olla niin julma kuin Barberin eikä minua katselisi -sellaisella silmällä eikä uhkaisi kepillä. Ja hän aikoi viedä minut -lastentalolle. Voikohan äiti estää? - -Kylmä kalisutti hampaitani. Enkä minä saanut unta. Ja Barberin pian -tulee kotia! Mutta onneksi hän ei tullutkaan niin pian kuin oli -aikonut, ja minä olin nukahtanut ennen hänen tuloaan. - - - - -III. - - -Aamulla herätessäni heti ensimäiseksi koettelin sänkyäni ja katselin -ympärilleni, että oliko minut viety. Barberin ei koko aamuna puhunut -minulle mitään, ja minä aloin uskoa, että hän oli luopunut koko -aikeestaan. Mutta puolenpäivän aikaan hän käski minun ottaa lakkini -ja tulla hänen mukaansa. Minä säikähdin ja käännyin katsomaan äitiä -rukoillakseni häneltä apua. Hän salaa viittasi minua tottelemaan, -mutta samalla hän teki kädellä liikkeen, joka minua rohkaisi. Ja -sanaa puhumatta lähdin Barberinin mukaan. Koko sillä pitkällä -matkalla, joka meiltä oli kylään, hän ei puhunut minulle sanaakaan. -Hän vain asteli edellä, pää kallellaan, vähänväliä silmäsi taakseen, -että tulinko minä siellä hänen jäljessään. Kylässä kaikki ohikulkevat -katselivat meitä, sillä minä olin vastahakoisen näköinen kuin -kahlekoira. - -Kun menimme kahvilan ohi, niin ovella seisova mies kutsui Barberinia -tulemaan sisään. Barberin tarttui minua korvasta ja pyöräytti -edellään menemään. Minusta tuntui hyvin huojentavalta. Kahvila ei -minusta tuntunut niin vaaralliselta paikalta, ja toisekseen olin -pitkät ajat tuuminut mielessäni uteliaana, että mikähän se on tuo -Neitsyt Maarian ravintolan kahvila. Usein sivu kulkiessani olin -kuullut sieltä laulua ja huutoa, niin että akkunat tärisivät. Mitähän -siellä tehtiin? Nyt saan nähdä. - -Barberin istahti pöydän ääreen isännän kanssa, joka meidät oli -käskenyt sisään, ja minä istahdin kamiinin luo ja katselin -ympärilleni. Toisella puolen huonetta, minua vastapäätä, oli -suurikasvuinen, valkopartainen ukko, joka oli niin hullunkurisessa -puvussa, etten moista ollut vielä nähnyt. Päässä harmaja -huopahattu, koristettu punaisilla ja viheriöillä sulilla, hihaton -lammasnahkatakki, karvapuoli sisällepäin. Sen alta näkyi toisen -takin samettiset hihat, jotka ennen aikaan lienevät olleet siniset. -Villaiset säärystimet ulottuivat polviin asti ja olivat pauloitetut -punaisilla nauhoilla, jotka kiertelivät ristiin säärien ympäri. -Hän istui tuolilla, nojaten kyynärpäällä toisen jalan varaan -koukistettuun polveen, leuka kämmenpään varassa. En vielä ikänäni -ollut nähnyt ihmistä niin liikkumattomana; hän oli aivan kuin -mikähän puusta tehty pyhimys kirkossamme. Hänen tuolinsa alla istui -kolme koiraa hievahtamatta. Niistä oli kaksi villakoiraa, toinen -valkoinen, toinen musta, ja kolmas oli pieni, vikkelän ja lempeän -näköinen. Valkoisella villakoiralla oli päässä vanha sotamieslakki, -joka oli nahkahihnalla kiinnitetty leuan alle. Minä katselin ukkoa -uteliaana ja ihmeissäni, ja sillä aikaa Barberin ja kahvilan isäntä -puhelivat matalalla äänellä, mutta minä kuulin, että oli kysymys -minusta. Barberin sanoi lähteneensä viemään minua pormestarin luo, -että tämä toimittaisi vaivaishoidolta maksun minun kasvattamisestani. -Tämän siis äiti oli saanut aikaan, ja minä ymmärsin heti, että jos -Barberin saisi jotakin maksua siitä, että piti minua luonaan, niin -minun ei tarvitsisi pelätä enää. Tuo vieras vanhus, vaikka ei siltä -näyttänytkään, kuunteli myöskin tätä keskustelua. Yhtäkkiä hän -viittasi kädellään minua ja sanoi Barberinille: - -"Tämäkö poika se on teille vaivaksi?" - -"Se juuri." - -"Ja uskotteko, että paikkakuntanne vaivaishoitohallitus rupeaa -maksamaan?" - -"Totta kai, kun tällä ei ole vanhempia, ja kun tämä on ollut minun -elätettävänäni, niin jonkun kai täytyy maksaa hänen edestään, sehän -on oikeus ja kohtuus, eikö niin?" - -"Kai, kai, mutta luuletteko, että kaikki, mikä on oikein ja -kohtuullista, myöskin tehdään? Minä uskon, ettette koskaan saa -maksua, jota pyydätte." - -"No sitten poika saa mennä lastentalolle." - -"Minä ehkä tietäisin keinon, miten hänestä pääsette ja voitte vähän -hyötyäkin", sanoi vanhus jonkun aikaa mietittyään. - -"Neuvokaa se keino, niin minä tarjoan pullon viiniä ja oikein hyvällä -sydämellä." - -"Käskekää tuoda pöytään", sanoi ukko siirtyen pöytään. la samalla -hänen nahkatakkinsa povi liikkui kummallisesti, niin että minä -luulin hänellä olevan povessakin koiran. Katselin ukkoa ja pelkäsin -kauheasti. "Te ette halua enää elättää tätä poikaa, sillä hänestä on -teille kulunkia, eikö niin? Antakaa poika minulle." - -"Teille?" - -"Niin, tehän haluatte hänestä päästä." - -"Tuollainen lapsi, kaunis lapsi, sillä hän on kaunis, katselkaa. -Remi, tule tänne!" - -"No, älä pelkää, poikaseni", sanoi ukko. - -"Katselkaa, eikö hän ole kaunis poika", sanoi Barberin. - -"Minä en tahdo väittää, että hän on ruma. Jos hän olisi ruma, niin en -ottaisi häntä; minä en halua mitään kummitusta." - -"Jospa tämä olisikin joku kaksipäinen kummitus, tai edes kääpiö..." - -"Niin ette lähettäisikään häntä lastentalolle", keskeytti ukko. -"Te tiedätte, että kummituksilla saa rahaa, joko vuokraamalla tai -kulkemalla itse niitä näyttelemässä, Mutta tämä on vain tavallinen -lapsi, hänestä ei ole mitään hyötyä." - -"Mutta hän on hyvä työtä tekemään", Barberin nyt kehui. - -"Hän on heikko työntekijäksi." - -"Heikko! Joka on vankka kuin pässi, roteva ja terve. Katsokaahan -jalkoja, oletteko nähnyt noin suoria jalkoja koskaan?" Ja Barberin -nosti päällystakkini helmoja. - -"Liian hienot jalat." - -"Ja käsivarret", kehui yhä Barberin, "koetelkaahan hänen -käsivarsiaan." - -Ukko laihalla kädellään kopeloi jalkojani ja käsivarsiani, pudisti -päätään ja oli hyvin tyytymättömän näköinen. Ihan näin kävi, kun -lehmänkauppoja tehtiin. Lehmän ostajakin kopeloi Kullanomenaa, -pudisti päätään tyytymättömänä ja moitiskeli, mutta lopuksikin osti. -Ostaakohan tämä ukkokin minut? Äiti! Äiti! Mutta hän ei ollut täällä -minua puolustamassa. Minä seisoin siinä pöydän päässä, ja minua -vedettiin ja työnnettiin kauppaa tehtäessä. Vihdoin ukko sanoi: - -"Minä otan hänet. Mutta minä en osta, vaan vuokraan ja maksan teille -kaksikymmentä markkaa vuodessa." - -"Ainoastaan kaksikymmentä markkaa!" - -"No, siinä on tarpeeksi, ja minä maksan etukäteen." - -Siinä tingittiin ja väiteltiin. Ukko kaivoi kukkarostaan neljä viiden -markan hopearahaa ja heläytti ne pöydälle. - -"Mutta ajatelkaa", huudahti Barberin, "jos jonakuna päivänä tämän -pojan vanhemmat ilmestyisivät." - -"No, mitä sitten?" - -"Siitä olisi hyötyä niille, jotka ovat lapsen kasvattaneet. Jos en -sitä olisi toivonut, niin en olisi häntä koskaan ottanutkaan." - -"Ja senvuoksi te nyt ajatte pojan kadulle, ettette enää usko hänen -vanhempainsa ilmestyvän. No, sovitaan niin, että jos ilmestyvät, niin -jaamme saaliin kahtia, ja minä maksan vuokraa kolmekymmentä markkaa." - -"Antakaa neljäkymmentä." - -"En, sillä minun ei kannata maksaa enempää siitä työstä, johon hän -tulee." - -"No, mitä hänellä teetätte?" - -"Hän tulee signor Vitaliksen seurueeseen." - -"Missä se seurue on?" - -"Signor Vitalis olen minä, niinkuin voinette aavistaa, ja seurueeni -esittelen teille heti, kun niin haluatte siihen tutustua." Hän avasi -lammasnahkatakkinsa ja otti povestaan oudon näköisen eläimen. Se -ei ollutkaan koira, niinkuin olin luullut. Tuollaista olentoa en -ollut eläissäni nähnyt, ja minä katselin sitä tyhmistyneenä. Sillä -oli punainen, kultareunuksilla koristettu pusero, mutta karvaiset -käsivarret ja jalat olivat paljaina. - -"Hoo, inhottava apina!" huudahti Barberin. - -"Kas tässä on joukkoni ensimäinen", sanoi Vitalis, "herra Joli-Coeur, -Jalosydän. Joli-Coeur, ystäväni, tervehtikää seuraa." Joli-Coeur -nosti käden huulilleen ja lähetti meille sormisuukkosia. "Ja tässä", -jatkoi Vitalis viitaten valkoista villakoiraa, "on signor Capi, jolla -on kunnia esittää ystävänsä arvoisalle yleisölle. -- Capi! Esittely!" - -Valkea villakoira, joka tähän asti oli ollut hyvin hiljaa, hypähti -vikkelästi jaloilleen, nousi takakäpälilleen, pani etukäpälät -ristiin rinnalleen ja sitten kumarsi isännälleen niin syvään, että -sotilaslakki kosketti maata. Tämän tehtyään se kääntyi tovereihinsa -ja toisella käpälällään viittasi niitä tulemaan. Toiset koirat, -jotka koko ajan herkeämättä katsoivat tarkkaavasti toveriaan, -nousivat heti pystyyn ja etukäpälillä pidellen toisistaan astuivat -arvokkaasti kuusi askelta eteenpäin, sitten kolme askelta taaksepäin -ja tervehtivät yleisöä. - -"Tällä, jonka nimi on Capi", jatkoi Vitalis, "on ennen ollut nimenä -Capitano, joka italiankielellä merkitsee päällikköä. Tämä on älykkäin -näistä kaikista ja välittää näille minun käskyni. Tämä nuori, musta -keikari on signor Zerbino, joka merkitsee: kohtelias, siivo, kaunis, -ja sen nimen se ansaitsee kaikissa suhteissa. Tämä nuori, kainon -näköinen henkilö on signora Dolce, ihastuttava englannitar, joka -ei suinkaan varastamalla ole saanut suloutta merkitsevää nimeänsä. -Näiden merkillisten seuralaisteni kanssa minä kierrän maailmaa -ansioikseni, ansaiten milloin enemmän, milloin vähemmän, miten -milloinkin onnistaa. -- Capi!" - -Koira pani käpälänsä ristiin. - -"Capi, tulkaa tänne, ystäväni, ja olkaa niin hyvä, erinomaisen -hyvä, minä pyydän -- minä puhun ylhäisille henkilöille aina näin -kohteliaasti -- olkaa hyvä ja sanokaa tälle nuorelle pojalle, joka -teitä katsoo silmät pyöreinä, paljonko kello on." - -Capi tuli isäntänsä luo, pisti käpälänsä lammasnahkatakin alle, veti -sieltä esiin hopeakellon, katsoi siihen ja haukahti kaksi kertaa -hyvin terävästi ja sitten kolme kertaa heikosti. Kello oli kaksi ja -kolme neljännestä. - -"Aivan oikein", sanoi Vitalis, "kiitoksia paljon, signor Capi. Olkaa -nyt niin hyvä ja kutsukaa signora Dolce köydellä tanssimaan tässä -vähän huviksemme." - -Capi heti pisti käpälänsä isänsä poveen, josta veti köyden. Sitten -se antoi merkin Zerbinolle, joka heti asettui Capia vastapäätä -seisomaan. Capi viskasi köyden toisen pään Zerbinolle, ja sitten ne -yhdessä alkoivat sitä pyörittää. Kun köysi oli päässyt säännöllisesti -pyörimään, niin Dolce syöksähti keskelle ja alkoi hyvin ketterästi -hypähdellä katsoen kauniilla silmillään isäntäänsä. - -"Te näette", Vitalis sanoi, "että minun oppilaani ovat hyvin -nerokkaita. Mutta niiden nero ei tule oikein näkyviin, jollei ole -vertailua. Ja senvuoksi otan minä tämän pojan seurueeseeni. Hän -näyttelee tyhmyrin osaa, ja minun oppilaitteni nerokkaisuus huomataan -selvemmin." - -"Hoo! Tyhmyrin osaa", keskeytti Barberin. - -"Niin, siihen tarvitaan älyä", Vitalis sanoi, "ja minä luulen, -että tämä poika ei ole tyhmä, kunhan hän vain saa vähän opetusta. -Ja pianhan nähdään. Jos hän on älykäs, niin hän ymmärtää, että -hänen onnekseen on, kun pääsee kulkemaan signor Vitaliksen kanssa, -kiertämään Ranskassa ja kymmenissä muissa maissa, viettämään vapaata -elämää, joka on toista kuin kuljeksia härkäin jäljissä aina samoilla -seuduilla aamusta iltaan. Jos hän ei ole älykäs, niin hän itkee ja -huutaa, ja kun Vitalis ei välitä tyhmistä lapsista, niin hän ei ota -sellaista mukaansa. Sellainen lapsi saa mennä lastentaloon, jossa on -ankara työ ja ruokaa niukalta." - -Signor Vitaliksen oppilaat olivat tosin hyvin hupaisia, ja varmaan -oli hauskaa aina nähdä uusia seutuja, mutta minun olisi pitänyt -jättää äiti. Mutta jos kieltäyn, niin minut viedään lastentaloon. -Seisoessani siinä neuvotonna, kyynelten vuotaessa silmistäni, Vitalis -taputteli minua poskelle ja sanoi lempeästi: "Kas niin, poika -ymmärtää, koska ei huuda. Tuohon pieneen päähän tulee järkeä, ja -huomenna..." - -"Hyvä herra", sanoin hänelle, "antakaa minun jäädä äidin luo, minä -pyydän!" Mutta en saanut enempää sanotuksi, kun Capi keskeytti -ruveten kauheasti haukkumaan, ja samalla se syöksähti pöydän luo, -jolla apina istui. Sillä aikaa kuin kaikki olivat kääntyneinä minuun, -apina käytti hyväkseen tilaisuutta, otti hiljaa isäntänsä viinilasin -ja rupesi juomaan. Mutta Capi oli huomannut apinan viekkaan aikeen ja -esti sen siitä. - -"Herra Joli-Coeur", sanoi Vitalis ankarasti, "te olette aika -herkuttelija ja velikulta. Menkää tuonne loukkoon ja kääntykää -seinään päin. Ja te, Zerbino, olkaa vartioimassa. Jos hän -liikahtaakaan, niin antakaa hänelle tarpeellista kuritusta. Ja te, -herra Capi, olette hyvä koira, antakaa minulle käpälänne kiittääkseni -teitä." -- Apina totteli, ja Capi hyvillään ja ylpeänä ojensi -käpälänsä isännälleen. "No nyt", jatkoi Vitalis, "ryhdytäänpä taas -asiaamme. Minä siis annan teille kolmekymmentä markkaa." - -"Antakaa neljäkymmentä", tinki Barberin. - -Syntyi keskustelu taas, mutta Vitalis keskeytti pian: "Pojalla -varmaan on täällä ikävä", hän sanoi. "Menköön tuonne pihalle -leikkimään." Ja hän antoi samalla merkin Barberinille. - -"Niinpä vainenkin", sanoi Barberin, "mene pihalle, mutta pysy siellä -niin kauan kuin sinua käsken, muuten julmistun." - -Minulla ei ollut muutakaan neuvoa kuin totella, ja minä lähdin -pihalle. Mutta eihän minua tietysti haluttanut leikkiä. Istahdin -kivelle ja jäin miettimään. Minun kohtaloni tällä hetkellä -ratkaistaan. Mitenkähän käy? Kylmä karsi ruumistani. -- Runsaan -tunnin kuluttua Barberin tuli pihalle. "No, lähdetään nyt kotia", -sanoi hän minulle. - -Kotia! Minä siis sainkin jäädä kotia, äidin luo? Minua halutti kysyä, -mutta en uskaltanut, sillä hän näytti olevan hyvin pahalla tuulella. -Kuljettiin sanaa puhumatta. Mutta vähää ennen kuin tultiin kotia, -hän pysähtyi ja kääntyi minuun. "Kuule sinä!" hän sanoi minulle ja -nipisti koivista. "Jos sinä puhut sanaakaan tästä, niin sinun käy -huonosti. Muista siis, että pidät suusi kiinni!" - - - - -IV. - - -"No mitä sanoi pormestari?" kysyi äiti, kun astuimme nisään. - -"Emme tavanneet", vastasi Barberin. "Neitsyt Maarian kahvilassa oli -tovereita, niin viivähdin siellä, jotta oli myöhäistä enää mennä. -Mutta huomenna lähdemme uudestaan." - -Siis ei ollut syntynyt kauppoja tuon koiraherran kanssa. Tiellä -tullessamme olin miettinyt, että eiköhän ole sulaa petosta tämä kotia -palaaminen, mutta tämä epäilys nyt haihtui. Kun huomenna menemme -tapaamaan pormestaria, niin olihan selvää, että Barberin ei ollut -hyväksynyt Vitaliksen tarjousta. Uhkauksista huolimatta olisin -äidille kertonut epäluuloni, mutta en päässyt hetkeksikään hänen -kanssaan kahdenkesken. Barberin oli kotona koko illan, ja minun piti -mennä maata saamatta puhua äidin kanssa. Päätin, että sanon huomenna. -Mutta aamulla herätessäni ei äitiä näkynytkään. Minä hain häntä -kaikkialta, ja Barberin kysyi mitä etsin. - -"Äitiä." - -"Hän on kylällä eikä tule ennenkuin jälkeenpuolisten." - -Tämä sai minut hyvin levottomaksi. Äiti ei ollut puhunut kylälle -menostaan mitään. Ja minkävuoksi hän ei odottanut siihen saakka, kun -mekin lähdemme? Sydäntäni ahdisti salainen pelko, ja minä aavistin -vaaran olevan tarjona. Barberinkin katseli minua tavalla, joka ei -poistanut levottomuuttani. Karttaakseni hänen katsettaan menin -kasvitarhaan. Tämä pieni kasvitarha oli meille varsin suuriarvoinen, -sillä siitä me saimme melkein kaiken elatuksemme: perunoita, papuja, -kaalia, porkkanoita, nauriita. Siinä ei ollutkaan viljelemätöntä -kohtaa. Äiti oli minulle siitä antanut pienen kulmauksen, jota sain -viljellä mieleni mukaan, ja minä sitä hoidinkin huolella ja sanoin -sitä omaksi puutarhakseni. Siinä olin alkanut viljellä muuatta -juurikasvia, joka oli vielä melkein tuntematon seudullamme. Ja olin -nyt juuri tätä kylvöäni katsomassa, kun kuulin Barberinin minua -käskevän. Kiiruhdin sisään ja hämmästyin kovasti, kun siellä näin -Vitaliksen. - -Vitalis tuli minua hakemaan, ja sitä varten äiti oli toimitettu -kylälle, ettei hän olisi estämässä. Minä tiesin, ettei minulla ollut -odotettavissa armoa eikä sääliä Barberinilta, ja sen vuoksi menin -Vitaliksen luo: "Hyvä herra, älkää viekö minua, minä rukoilen." - -"Mutta poikaseni", sanoi hän minulle lempeästi, "ei sinun ole paha -ollaksesi minun kanssani. Minä en lyö lapsia. Ja sinä saat olla -oppilaitteni kanssa, jotka ovat hyvin mukavia." - -"Missään tapauksessa sinä et jää meille!" sanoi Barberin ja tarttui -minua korvasta. "Sinä menet joko herran kanssa tai lastentaloon. -Valitse!" - -"Minä jään äidin luo." - -"Sinä saat minut raivoon!" tiuskaisi Barberin vihoissaan. "Jos -haluat, että sinut pitää ajaa täältä keppikyydillä, niin siihen minä -olen heti valmis." - -"Lapsi kaipaa kasvattajaansa", sanoi Vitalis. "Ei saa lyödä häntä sen -vuoksi. Hänellä on hellä sydän, ja se on hyvä merkki." - -"Jos rupeatte häntä säälimään, niin hän alkaa ulvoa yhä kovemmin." - -"No niin, päätetään asia." Ja Vitalis levitti pöydälle kahdeksan -viidenmarkan rahaa, jotka Barberin vikkelästi pisti taskuunsa. "Missä -hänen vaatteensa ovat?" kysyi Vitalis. - -Barberin antoi pienen, siniseen nenäliinaan sidotun mytyn. Vitalis -aukaisi mytyn ja katsoi, mitä siinä oli. Siinä oli kaksi paitaa ja -yhdet housut. "Me olimme sopineet, että te annatte hänen vaatteensa, -mutta täällähän ei ole kuin rääsyjä." - -"Sen enempää hänellä ei ole." - -"Jos kysyn lapselta, niin hän sanoo, että te ette puhu totta. -Mutta minulla ei ole halua eikä aikaa väittelemään. Pitää joutua -taipaleelle. No niin, poikaseni. Mikä on nimesi?" - -"Remi." - -"No niin, Remi, ota myttysi ja eteenpäin, mars!" - -Minä ojensin käteni häntä kohden, sitten Barberinia kohden, mutta -kumpikin käänsi päänsä pois, ja minä tunsin Vitaliksen tarttuvan -käteeni. Täytyi lähteä. Mennessäni katselin ympärilleni. Kyyneleet -sumensivat silmäni, en nähnyt ketään, jolta pyytää apua. Ei yhtään -ihmistä tiellä eikä näkyvissä. Minä aloin huutaa: "Äiti!" Kukaan ei -vastannut, ja ääneni sammui nyyhkytykseen. Täytyi seurata Vitalista, -joka ei hellittänyt kädestäni. - -Kohtaloni oli ratkaistu. - -"No, Remi, astutaanpa nyt, lapseni", sanoi Vitalis ja veti minua -kädestä. - -Minä astuin hänen vierellään. Hän ei kävellyt kiireesti, vaan asetti -askeleensa minun kulkuni mukaan. Tie kohosi kiemurrellen vuoren -kuvetta. Tien käänteessä näin kotitalon, joka pieneni pienenemistään. -Usein olin juossut tätä tietä ja tiesin, että viimeisessä mutkassa -näin vielä kerran talon, mutta sitten en enää muutamia askeleita -kuljettuamme. Edessäni oli tuntematon maailma, takanani talo, jossa -olin tähän asti elänyt niin onnellisena ja jota varmaankaan en enää -koskaan näe. Vuoren rinnettä oli pitkältä, mutta vihdoinhan se -loppui, ja olimme harjalla. - -"Antakaa minun vähän levähtää", pyysin häneltä. - -"Levähdä vain, poikaseni." Ja nyt hän ensi kerran hellitti käteni. -Mutta samalla näin hänen katsovan Capiin ja antavan merkin. Capi -heti asettui viereeni ja oli vahtinani. Minä asetuin istumaan tien -laitamalle. - -Allamme oli laakso, josta olimme nousseet, ja siellä niittyjen -ja metsän seasta näkyi kotitalo ja kaikki aivan selvään, vaikka -pienempänä. Pihalla astuskeli kana, joka näytti pieneltä kyyhkyseltä. -Rakennuksen päässä oli pölkky, jota olin käyttänyt hevosenani. Puro -kimaltelevana vyönä kulki viheriässä ruohikossa, ja sen varrella -tiesin olevan kaivamani kanavan, johon olin rakentanut vesimyllyn. -Kaikki oli tavallisella paikallaan, tuolla käsikärryni, tuolla -aurani, joka oli tehty käyristä puunoksista, tuolla kaniinikoppini ja -tuolla oma kasvitarhani. Nyt kun muutaman askeleen siirrymme, kaikki -katoaa näkyvistäni. - -Siinä katsellessani huomasin valkoisen päähineen tiellä, joka kylältä -johti talollemme. Päähine katosi metsän taakse, mutta tuli taas -pian näkyviin. Siellä tuli äiti, minä tunsin hänen päähineensä. Hän -se oli. Hän kulki kiireesti, aivan kuin olisi ollut kotia tulinen -hoppu. Hän työnnälti veräjän auki ja juoksujalassa kiiruhti pihan -poikki. Sisällä hän ei viipynyt kauan, ja tultuaan taas pihalle hän -alkoi juosta sinne tänne. Hän haki minua, ja minä aloin kaikin voimin -huutaa: "Äiti! Äiti!" Ääneni ei kuulunut sinne alas asti, se hukkui -ilman avaruuteen. - -"Mikä sinua vaivaa?" sanoi Vitalis. "Oletko hullu?" En vastannut -sanaakaan, silmäni olivat kiinni Barberinin emännässä. Mutta tämä ei -arvannut minun olevan niin lähellä eikä huomannut nostaa päätään. -Hän meni tielle uudelleen ja katseli joka puolelle. Minä huusin -yhä kovemmin, mutta turhaan. Nyt Vitaliskin arvasi asian ja tuli -viereeni. Hän heti huomasi valkoisen päähineen. "Poika raukka", sanoi -hän hiljaisella äänellä. - -Rohkaistuneena hänen sanoistaan rukoilin: "Antakaa minun palata -kotia, minä rukoilen teitä." - -"Kun olet jo levähtänyt, poikaseni, niin lähdetään taipaleelle", hän -sanoi ja tarttui käteeni. - -Minä koetin irrottautua, mutta hän piteli lujasti. "Capi, Zerbino!" -kutsui hän koiria, ja molemmat tulivat ympärilleni, Capi edelle ja -Zerbino jälkeen. - -Minä käännyin katsomaan taakseni. En nähnyt enää laaksoa enkä -kotitaloa, ainoastaan kaukana siintäviä vuorenharjuja, jotka -kohosivat taivaslaelle, ja katseeni katosi äärettömään avaruuteen. - - - - -V. - - -Jonkun neljännestunnin kuljettuamme Vitalis hellitti kädestäni. -"Kulje nyt sievästi vierelläni ja muista, että jos yrität karkaamaan, -niin Capi ja Zerbino pian sinut saavuttavat, ja niillä on terävät -hampaat." - -Minulta pääsi nyyhkytys. - -"Itke niin paljon kuin haluttaa", sanoi Vitalis. "Mutta koeta -ymmärtää, että omaksi hyväksesi olen ottanut sinut mukaani. Mikä -sinusta olisi tullut siellä? Sinut olisi viety lastentaloon. -Kasvattajasi eivät ole vanhempiasi. Äitisi, joksi häntä sanot, on -ollut sinulle hyvä ja rakastaa sinua, pahalta tuntuu sinusta jättää -hänet. Mutta ajattele, että hän ei olisi voinut pitää sinua luonaan -miehensä vuoksi. Mies ei ole niin paha kuin sinä ehkä luulet. Hän on -raajarikko, työhön kykenemätön, ja arveli, että hän ei rupea nälkään -kuolemaan sinua elättääkseen. Elämä on usein taistelua, ei voi aina -tehdä niinkuin haluaa." - -Puhe tuntui minusta järkevältä. Mutta oli muuan seikka, joka vaikutti -mieleeni enemmän kuin paraskin puhe, ja se oli ero äidistä. En -koskaan enää saa häntä nähdä, kasvattajaani, jota rakastin -- äitiä. -Ja tämä ajatus nostatti itkun kurkkuuni. Minä astelin Vitaliksen -vierellä ja koetin mielessäni kertoa, mitä hän oli sanonut äsken. - -Laskeuduttuamme jyrkän rinteen olimme aavalla tasangolla, joka -ulottui silmänkantamattomiin. Ei taloa, ei puuta, ei muuta kuin -punaista kanervaa ja pieniä pensaita, jotka huojuivat tuulessa. -Turhaa olisi minun yrittää karkuun. Ja minne menisin? Kenen luo? Tämä -valkopartainen vanhus ei ehkä olekaan niin pelottava kuin alussa olin -luullut, hän kenties on hyvinkin hyvä. - -Vanhus asteli pitkään ja säännöllisesti, Joli-Coeur olkapäällä, -ja koirat juoksentelivat ympärillämme. Silloin tällöin Vitalis -sanoi niille jonkun ystävällisen sanan, milloin ranskaksi, milloin -toisella kielellä, jota en ymmärtänyt. Ei yksikään niistä näyttänyt -väsyneeltä, niinkuin minä olin kuljettuamme tätä autiota aavikkoa -pitkän ajan. Minä laahustelin jalkojani, ja vaikea minun oli seurata -heitä. - -"Nuo sinun saappaasi ovat raskaat", sanoi Vitalis. "Usselissa ostan -sinulle uudet, keveämmät kengät." - -Se ilahutti mieltäni. - -"Onko Ussel vielä kaukana?" - -"Sinä siis haluat kenkiä?" sanoi Vitalis naurahtaen. "Minä ostan -sinulle housutkin, ja samettitakin ja hatun. Toivon, että kyyneleesi -kuivuvat ja jalkasi keventyvät, että jaksat astua kymmenen -kilometriä, mitkä meillä vielä on taivalta." - -Taivas oli vetäytynyt pilveen ja pian alkoi tihkusade, jota sitten -kesti herkeämättä. Vitaliksella oli hyvä suoja nahkatakistaan, -jonka alle Joli-Coeur pistäytyi heti, kun tunsi ensimäiset -sadepisarat, mutta koirat ja minä kastuimme pian ihoa myöten. Koirat -pudistelivat vähänväliä veden itsestään, minulla ei ollut edes tätä -luonnon lahjoittamaa etua, niin että minun piti astua vettyneissä -vaatteissani, jotka olivat raskaat ja kylmätkin. - -"Tuleeko sinulle helposti yskä?" kysyi Vitalis. - -"En tiedä. En muista minulla yskää olleen koskaan." - -"Se on hyvä", sanoi Vitalis. "Mutta minä en tahdo panna sinua -vaaralle alttiiksi, niin ettemme nyt kuljekaan edemmäksi tänään. -Tuossa kylässä, joka tuolla näkyy, levähdämme yön." - -Kylässä ei ollut majapaikkaa, eikä kukaan tahtonut ottaa suojiinsa -maankulkijaa, jolla oli mukana poika ja kolme koiraa, kaikki -likomärkinä. Pitikö vielä levähtämättä astua kahdeksan kilometriä -Usseliin? Yö oli tulossa, yhä satoi, oli kylmä, ja jalkani olivat -jäykkinä. - -Vihdoin muuan talon isäntä laski meidät latoon, mutta sillä ehdolla, -että me emme saa pitää tulta, jonkavuoksi meidän piti antaa hänelle -tulitikkumme. No, olihan meillä edes katto suojanamme, ettei sade -meitä pieksänyt. - -Vitalis otti laukustaan leivän, jonka jakoi neljään osaan. Nyt ensi -kerran näin miten Vitalis piti kurissa joukkoaan. Kun me yösijaa -etsiessämme kuljimme talosta taloon, niin Zerbino oli pistäytynyt -muutamaan taloon sisälle ja palasi sieltä leivänkannikka suussa. -Vitalis sanoi sille silloin: "Odotahan iltaa, Zerbino!" Nyt muistin -hänen sanansa, kun leipää leikatessa Zerbino kävi hyvin noloksi. -Me istuimme heinäkasalla, Vitalis ja minä vierekkäin, Joli-Coeur -keskellämme ja koirat edessämme, Capi ja Dolce katsellen isäntäänsä -silmiin, Zerbino allapäin ja korvat hipallaan. "Varas joukosta -pois!" sanoi Vitalis käskevästi. "Menköön loukkoon. Siellä saa maata -illallisetta." Zerbino heti lähti matelevasti vetäytymään loukkoon. -Sinne peittyi heiniin, ihan näkymättömiin, ja me kuulimme vain hienoa -valittavaa vikinää. Vitalis ojensi minulle leipäosani, ja syödessään -hän leikkeli Joli-Coeurille, Capille ja Dolcelle pieniksi paloiksi -heidän osansa. - -Kotona näinä viime kuukausina minua ei suinkaan oltu hemmoteltu. -Mutta sittenkin minusta muutos tuntui kovalle. Miten hyvälle tuntui -lämmin velli, jota Barberinin muori keitti joka ilta, niin voitonta -kuin se olikin! Miten mieluista olisi nyt ollut tulen ääressä istua, -miten hyvälle olisi tuntunut mennä vuoteeseen ja pistäytyä huppuun -peitteitten alle! Nyt ei ollut vuodetta, ei peitettä, ja saimme -olla tyytyväisiä, kun oli heiniä. Olin väsyksissäni, jalat rikki -hankautuneet, kylmä värisytti ruumistani märissä vaatteissa. - -"Hampaasi kalisevat", sanoi Vitalis, "onko sinun kylmä?" - -"On vähän." - -Hän avasi laukkunsa. "Minulla ei ole suuria vaatevarastoja, mutta -tuossa on kuiva paita ja takki, riisu määrät yltäsi ja kääriydy -noihin. Peittäydy sitten heiniin, niin pian tulee lämmin ja pääset -uneen." - -Kauan aikaa pyöriskelin heinävuoteellani saamatta unta. -Tällaistakohan on oleva joka päivä? Joka päivä marssia sateessa, -maata ladoissa, kärsiä kylmää, ruokana kuiva leipäpala, ei ketään, -joka minua säälisi, ei ketään, joka rakastaisi? Näitä surullisia -ajatuksia pyöritellessäni tunsin kostean henkäyksen kasvoillani. -Ojensin käteni ja tunsin Capin villavan turkin. Capi oli tullut -hiljaa luokseni ja haisteli minua. Sitten se paneusi maata viereeni -ja hyväillen nuoleksi kättäni. Minä hyväilin sitä, ja se laski -käpälänsä minun käteeni. Minä unhotin väsymykseni ja suruni. En ollut -enää yksinäni: minulla oli ystävä. - - - - -VI. - - -Seuraavana päivänä lähdimme varhain taipaleelle. Taivas oli selkeä, -ja tuuli yön aikana oli kuivannut tiet, niin että ne eivät olleet -kovin lokaiset. Linnut laulelivat pensaikoissa tien varrella, ja -koirat hyppelivät iloisina ympärillämme. Vähänväliä Capi hypähti -minua vasten ja haukahti pari kolme kertaa. Minä ymmärsin mitä se -tarkotti: "Rohkaise mielesi!" - -En ollut koskaan käynyt kylämme ulkopuolella, ja minä senvuoksi -olin hyvin utelias näkemään, millainen on kaupunki. Mutta Ussel ei -minua hämmästyttänyt ollenkaan. Minä en joutanut katselemaan muuta -kuin kenkäkauppaa, muusta en välittänyt. Missä oli se onnellinen -kauppapuoti, joka sai minut varustaa kengillä? Oli pimeä savustunut -puoti, jonka edustalla oli vanhoja pyssyjä, rautaromua, vanhoja -lamppuja, hopealla kirjailtu takki, lukkoja, ruostuneita avaimia -ja kaikenlaista tavaraa. Sisään mennessä laskeuduttiin portaita -ja tultiin suureen saliin, johon päivän valo ei ollut sen koommin -päässyt, kun katto oli tehty. Miten voidaan kenkiä myydä tällaisessa -kauheassa paikassa! Mutta siellä minä vedin jalkaani kengät, jotka -olivat varmaankin kymmentä vertaa keveämmät kuin saappaani. Sitten -isäntäni osti minulle sinisen takin, housut, huopahatun, siis kaikki, -mitä oli minulle luvannutkin. Minulla samettitakki, kengät ja hattu! -Minä olin maailman paras, rikkain ja onnellisin mies! Tosin sametti -oli kulunutta, ja vaikea oli sanoa, mitä väriä hattu alkuaan oli -ollut, mutta minä olin niin hurmaantunut, että niiden entisyys -peittyi niiden nykyiseen loistoon. Minulla oli kiire saada ne ylleni, -mutta ennenkuin Vitalis ne minulle antoi, muodosteli hän niitä -hämmästyksekseni. Majapaikassamme hän saksilla rapsahutti housuista -lahkeet poikki polvieni kohdalta. Kun minä sitä suurin silmin -katselin, niin hän sanoi: - -"Sinä et saa olla puettu niinkuin kaikki muut. Me olemme Ranskassa, -ja minä puen sinut italialaiseksi. Jos menemme Italiaan, niinkuin -on luultavaa, niin siellä minä puen sinut ranskalaiseksi. Mitä -olemme? Me olemme taiteilijoita. Me olemme näyttelijöitä, joitten -jo ulkomuodoltaan täytyy herättää huomiota. Jos menisimme -torille samanlaisessa puvussa kuin kaupunkilaiset tai maalaiset, -niin luuletko, että ihmiset meitä katsoisivat ja pysähtyisivät -ympärillemme? Eivät. Eriskummaisuus on välistä välttämätöntä. Ikävää -se on, mutta sille ei mitään mahda." - -Aamulla olin ranskalainen ja ennen iltaa olin siis italialainen. -Housut yltivät ainoastaan polviin, sukat Vitalis pauloitti punaisilla -nauhoilla, hattuun hän laittoi myöskin nauhat ja lisäksi koristi sen -tekokukilla. En tiedä mitä muut minusta olisivat sanoneet, omasta -puolestani olin mahtavan näköinen ja kai olinkin, sillä ystäväni -Capi, katseltuaan minua pitkän aikaa, ojensi minulle käpälänsä -tyytyväisenä. Pukeutuessani uusiin vaatteisiin Joli-Coeur asettui -eteeni ja matki liikkeitäni. Puettuani se asetti kätensä lanteilleen -ja taivuttaen päänsä taaksepäin nauroi pilkallisesti. Nauraako apina? -Minä sanon vain, että minä huomasin Joli-Coeurin nauravan minulle -monta kertaa niin ivallisesti, että olin ihan raivostua. Hänen -naurunsa ei tosin ollut samanlaista kuin ihmisen nauru. Mutta kun -hänessä syntyi joku iloinen tunne, niin hänen suunsa venyi leveäksi, -silmäkulmansa menivät kurttuun, huulensa tärisivät ja mustat -niiniänsä hehkuivat kuin tulinen hiili, kun siihen puhalletaan. - -"No nyt me käymme työhön", sanoi Vitalis, "sillä huomenna on meidän -annettava suuri näytäntö torilla, ja sinun pitää esiintyä silloin -ensi kerran. Sinun tulee näytellä osaa, jonka sinulle määrään." - -Hämmästyksestäni hän näki, etten ymmärtänyt mitä hän tarkotti. - -"Osalla tarkotetaan sitä tehtävää, joka sinun tulee suorittaa tässä -näytelmässä. Minä en ole ottanut sinua mukaani ainoastaan huviksesi. -En ole niin rikas. Työtä sinun tulee tehdä. Ja työnäsi on juuri -näytellä huvinäytelmää koiraini ja apinani kanssa. Ja nyt minä käyn -sinulle sitä opettamaan. Capi on oppinut kävelemään pystyssä ja -Dolce tanssimaan nuoralla. Ne ovat tehneet kauan aikaa ja paljon -työtä tämän taidon saavuttamiseksi. Sinun myöskin täytyy tehdä työtä -oppiaksesi eri osat, jotka sinun on näyteltävä heidän kanssaan. Siis -työhön ja toimeen." - -Ja hän jatkoi: - -"Näytelmä, jonka aiomme esittää, on nimeltä: _Herra Joli-Coeurin -palvelija, eli tyhmempi näistä kahdesta ei ole se, jota luulisi_. -Ja näytelmän aiheena on: herra Joli-Coeurillä on tähän asti ollut -palvelija, johon hän on ollut varsin tyytyväinen, se on Capi. Mutta -Capi käy vanhaksi, ja toisekseen, herra Joli-Coeur tahtoo uuden -palvelijan. Capi ottaa toimekseen sen hankkimisen. Mutta hän ei -toimita seuraajakseen koiraa, vaan ihmisen, nuoren pojan, jonka nimi -on Remi." - -"Aivan niinkuin minunkin nimeni!" - -"Niin, sinä itse. Sinä tulet kyläkunnastasi Joli-Coeurin -palvelijaksi." - -"Eihän apinoilla ole palvelijaa!" - -"Huvinäytelmissä niillä on. Sinä tulet, ja Joli-Coeuristä sinä näytät -tyhmältä." - -"Mutta se ei ole hauskaa." - -"Mitä se sinua haittaa? Sinä nauratat muita. Kuvittele mielessäsi, -että sinä todella tulet jonkun herran luo palvelijaksi ja sinun -esimerkiksi käsketään kattaa pöytä. Tässähän onkin pöytä, joka sopii -näytelmäämme. Tule ja korjaa ruoka." - -Pöydällä oli lautasia, juomalasi, veitsi, kahveli ja valkoinen liina. -Mitä minun pitää tehdä? Tätä miettiessäni seisoin siinä etukumarassa, -kädet ojennettuina, tietämättä mistä oli alotettava. Isäntäni rupesi -taputtamaan käsiään nauraen ääneen. "Hyvä, hyvä!" sanoi hän. "Sinun -kasvojesi ilme on kerrassaan mainio. Poika, joka minulla ennen oli, -näytti aina onnistumattomalta, ja hänen ilmeensä aina sanoivat: -katsokaa, kuinka minä hyvästi näyttelen tyhmää. Sinun ilmeesi ei sano -mitään, sinä vain olet, luonnollisuutesi on ihastuttava!" - -"Minä en tiedä mitä minun on tehtävä." - -"Se juuri on hyvä. Huomenna sinä tiedät hyvästi mitä sinun on -tehtävä. Mutta silloin sinun tulee muistaa nykyistä hämilläoloasi ja -olla olevinasi hämilläsi. Jos silloin saat esiin tuollaiset ilmeet -ja tuollaisen asennon, niin minä voin ennustaa sinulle menestystä. -Näytelmässämme sinulla on sellaisen nuoren maalaispojan osa, joka -ei ole nähnyt mitään eikä tiedä mitään. Hän tulee apinan luo ja on -taitamattomampi ja tietämättömämpi kuin apina. Siitä on näytelmän -nimi: tyhmempi näistä kahdesta ei ole se, jota luulisi. Sinun -tehtävänäsi on olla tyhmempi kuin Joli-Coeur. Näytelläksesi tätä osaa -täydellisesti pitää sinun olla sellainen kuin nyt olet, mutta kun se -on mahdotonta enää, niin sinun pitää muistaa, mitä olet ollut, ja -taiteellisesti suorittaa se, jota et enää voi luontoperäisesti tehdä." - -"Herra Joli-Coeurin palvelija" ei ollut pitkä näytelmä, sen -esittäminen ei kestänyt kahtakymmentä minuuttia. Mutta harjoituksemme -kestivät kolme tuntia. Vitalis teetti uudestaan kaksi kertaa, kolme -kertaa, kymmenen kertaa samat kohtaukset niin minulla kuin koirilla. -Koirat olivat unhottaneet joitakin kohtia, ja niille piti opettaa ne -uudestaan. Ja minä hämmästyin suuresti nähdessäni, miten isäntäni -oli kärsivällinen ja maltillinen ja lempeä. Koko tällä pitkällä -harjoitusajalla hän ei kertaakaan suuttunut eikä kertaakaan kironnut. -"Uudestaan!" sanoi hän vakavasti, kun tehtävä ei onnistunut. -"Huonosti, Capi! Te ette ole tarkkaavainen, Joli-Coeur!" Siinä -kaikki, mutta siinä olikin tarpeeksi. - -"No, luuletko oppivasi näyttelemään?" kysyi isäntäni harjoitusten -loputtua. "En tiedä." -- "Oliko sinusta ikävää?" -- "Ei, minusta oli -hyvin hauskaa." -- "No sitten tulee hyvä. Sinä olet ymmärtäväinen -ja opinhaluinen poika. Tarkkaavainen ja opinhaluinen saavuttaa -kaikki. Katsohan koiriani ja vertaa niitä Joli-Coeuriin. Joli-Coeur -on vilkkaampi ja älykkäämpi kuin koirat, mutta hän on haluton. Hän -oppii helposti mitä hänelle neuvotaan, mutta unhottaa heti. Hän ei -koskaan mielihalulla tee mitä käsketään, aina vain on vastahakoinen. -Se on hänen luonnossaan, ja senvuoksi minä en hänelle suutu -koskaan. Apinalla ei ole niinkuin koiralla velvollisuudentuntoa, -ja siinä suhteessa hän on alhaisempi koiraa, ymmärrätkö? Ole siis -tarkkaavainen, poikani, ole halukas oppimaan. Koeta tehdä parhaasi -mukaan mitä on tehtävänäsi. Tässä maailmassa on niin elettävä." - -Toverini, koirat ja apina, olivat siinä suhteessa paljon edellä -minusta, että olivat esiintyneet yleisön edessä. Niillä ei ollut -pelkoa huomispäivästä, sillä ne olivat jo satoja, ehkä tuhansia -kertoja tehneet sen, mikä oli huomenna tehtävä. Minä olin levoton. -Mitä Vitalis sanoisi, jos huonosti suorittaisin tehtäväni? Ja tämä -huoli häiritsi untani. Seuraavana päivänäkin olin hyvin rauhaton, -kun lähdimme majapaikastamme torille, missä näytteleminen tapahtui. -Vitalis kulki edellä, pää pystyssä, rinta korkeana, ja soitti -huilua. Hänen jäljessään kulki Capi, jolla Joli-Coeur ratsasti, -englantilaisen kenraalin puvussa, takki ja punaiset housut kullalla -kirjaillut, päässä korkea hattu, jossa oli suuri töyhtö. Sitten hyvän -matkan päässä tuli Zerbino ja Dolce, ja kulkueen viimeisenä olin minä. - -Huilun kimakka ääni tunkeutui huoneisiin ja herätti Usselin asukasten -uteliaisuutta. Ihmiset juoksivat portaille katsomaan meidän komeaa -kulkuettamme. Meitä seurasi lapsijoukko, johon yhtyi töllisteleviä -maalaisia, ja kun tulimme torille, niin jäljessämme ja ympärillämme -oli koko suuri saattojoukko. -- Näytelmäsali oli pian tehty: köydellä -rajoitettiin neliön muotoinen ala, jonka keskelle me sijoituimme. -Ensin näyteltiin kaikenlaista, jossa koirat esiintyivät yksinään, -ja sillä aikaa minä en joutanut ajattelemaan muuta kuin osaani. En -muuta muista kuin että Vitalis viululla soitti, kun koirat tekivät -temppujaan, väliin soitti tanssisäveltä, väliin jotakin vienoa. -Joukkoa oli tungoksenaan ympärillämme, ja minä näin vain silmiä, -jotka tähystelivät meitä. Kun ohjelman ensimäinen osa oli suoritettu, -niin Capi otti pienen lippaan hampaisiinsa ja kulki kahdella jalalla -ympärinsä kunnioittavan yleisön edessä. Kun ei vain joku pannut rahaa -lippaaseen, niin se heitti sen hampaistaan kehyksen sisäpuolelle, -nousi sitten tenästelevää katsojaa vastaan seisomaan, haukahteli -muutamia kertoja ja käpälällään taputteli hänen taskuaan. Tämä -miellytti yleisöä, joka siitä sai aihetta nauruun ja leikinlaskuun. -"Aika veitikka tuo koira, se tietää kenellä on lihava kukkaro." -- -"No, mies, anna vain koiralle lantti. Kyllä sinun kannattaa, kun olet -saanut periä rikkaan setäsi." Ja lähti kuin lähtikin raha. Koko tämän -ajan Vitalis viulullaan soitteli iloisia säveleitä pitäen silmällä -Capin kulkua. Ja sitten Capi palasi isäntänsä luo ylpeänä kantaen -täysinäistä rahalipasta. - -Nyt oli Joli-Coeurin ja minun vuoroni astua näyttämölle. - -"Kunnioitettavat naiset ja hyvät herrat", puhui Vitalis, viulu -toisessa kädessä, toisessa käyrä. "Nyt tulee hupainen huvinäytelmä -nimeltä Herra Joli-Coeurin palvelija, eli tyhmempi näistä kahdesta -ei ole se, jota luulisi. Minunlaiseni mies ei alennu edeltäpäin -ylistelemään näytelmiään eikä näyttelijöitään, minä sanon vain: -avatkaa silmänne, avatkaa korvanne ja pitäkää kätenne valmiina -taputtelemaan!" - -Tämä ihastuttava huvinäytelmä oli itse asiassa ainoastaan pantomiimi -eli sellainen näytelmä, jota näytellään osottelemalla, puhumatta -sanaakaan. Ja niinhän piti ollakin tietysti, kun ei kumpikaan pääosan -näyttelijä, Joli-Coeur eikä Capi, osannut puhua, ja kolmas, joka -olin minä, ei olisi kyennyt saamaan sanaa suustaan. Mutta näytelmän -kuluessa Vitalis muutamin sanoin selitti näytelmän tapaukset, jotta -yleisön oli helpompi ymmärtää. Niin hän sotilaan tavoin ilmoitti -englantilaisen kenraalin, Joli-Coeurin tulon. Tämä kenraali, sanoi -hän, oli saavuttanut arvonsa ja rikkautensa Intian sodassa. Tähän -päivään asti kenraali Joli-Coeurillä oli ollut vain yksi palvelija, -Capi, mutta nyt hän tahtoi palvelijakseen ihmisen, kun hänellä oli -varoja näin ylellisesti elämään: eläimet olivat tarpeeksi kuin olleet -ihmisten orjia, nyt oli aika vaihtaa osia... - -Odotellessaan tämän palvelijan tuloa herra Joli-Coeur asteli -edestakaisin poltellen sikaria. Teidän olisi pitänyt nähdä hänet, kun -hän puhalteli savuja yleisölle vasten silmiä! - -Kenraali alkoi jo tuskastua odottamiseen ja mulkoili silmillään -aivan kuin ihminen suutuksissaan; hän murti suutaan ja polki jalkaa. -Kolmannella jalan polkaisulla minun piti astua näyttämölle Capin -taluttamana. Jos minä olisin sattunut unhottamaan, niin kyllä koira -olisi muistanut. Määrättynä hetkenä se ojensi minulle käpälänsä ja -talutti minut kenraalin luo. Herra kenraali nähdessään minut kohotti -tyytymättömänä kätensä. Mitä? Tuollainen palvelija hänelle! Sitten -hän katseli minua kiireestä kantapäähän, nostellen olkapäitään. -Hän oli niin hullunkurisen näköinen, että koko yleisö purskahti -nauramaan: jokainen ymmärsi, että hän piti minua pöllöpäänä. - -Näytelmä oli laadittu osottamaan tätä tyhmyyttä kaikissa muodoissa. -Joka näytelmässä minun oli tehtävä uusia tyhmyyksiä, jotavastoin -Joli-Coeur sai tilaisuuden osottaa älyään ja taitoaan. - -Tarkasteltuaan minua kotvan aikaa herra kenraalin kävi sääliksi minua -ja hän käski kattaa minulle pöydän. - -"Herra kenraali arvelee", selitti Vitalis, "että kun tämä poika saa -syödä, niin hän ei sitten enää ole niin tyhmä. No, saadaanhan nähdä." - -Ja minä istuin pienen pöydän ääreen, johon oli pantu ruokaa ja pieni -liina lautaselleni. Mitä tällä liinalla? -- Capi neuvoi, että minun -tuli sitä käyttää. Tuumittuani hyvän aikaa minä niistin siihen -nenäni. Ja sillekö herra kenraali nauroi, ja Capi hämmästyi niin -tyhmyyttäni, että kaatui selälleen, sääret ilmaan... Huomattuani, -että olen erehtynyt, katselin uudestaan liinaa, tuumiskellen miten -sitä pitäisi käyttää. Minä käärin liinan kokoon ja sidoin kaulaani -huiviksi. Kenraali uudestaan nauramaan ja Capi selälleen. Ja niin -edespäin, kunnes kenraali suuttuneena tempasi minulta tuolin ja -istahti syömään aterian, joka minulle oli määrätty, ja kenraali -totta tosiaan osasi käyttää liinaa! Sulavilla liikkeillä hän pisti -liinan nurkan takkinsa napinläpeen ja levitti liinan polvilleen. Ja -kuinka sievästi hän taittoi leipää ja tyhjensi lasinsa! Ja syötyään -hän tahtoi hammastikun ja kaiveli hampaitaan. Käsiä taputettiin joka -taholla, ja näytäntö loppui myrskyisillä suosionosoituksilla. -- -Miten viisas tuo apina oli! Ja miten tuo poika oli tyhmä! - -Majapaikkaan palatessamme Vitalis minua kiitti, ja minä olin sen -verran näyttelijä, että olin ylpeä tästä kiitoksesta. - - - - -VII. - - -Signor Vitaliksen näyttelijät olivat kieltämättä taitavia, mutta -heidän alansa oli hyvin rajoitettu. Kun oli annettu kolme tai neljä -näytäntöä, niin koko ohjelma oli tunnettu. Senvuoksi ei voitu viipyä -kauan yhdessä paikassa. Oltuamme kolme päivää Usselissa meidän piti -taas lähteä taipaleelle. - -"Mihin nyt menemme?" -- "Tunnetko sinä maita?" -- "En." -- "No -minkävuoksi sitten kysyt?" -- "Tietääkseni." -- "Mitä tietääksesi?" - -Osaamatta mitään vastata katselin äänettömänä tietä, joka aukeni -edessämme laaksoon. - -"Jos sinulle sanon", jatkoi Vitalis, "että menemme ensin Aurillaciin, -sieltä sitten taas Pyreneitten yli, niin mitä siitä viisastut?" -- -"Tunnetteko te ne maat?" -- "En ole siellä koskaan käynyt." -- "Ja -kuitenkin osaatte sinne?" - -Hän katseli minua pitkään, aivan kuin olisi jotakin minusta -etsinyt. "Sinä et osaa lukea?" -- "En." -- "Tiedätkö mikä kirja -on?" -- "Tiedän. Kun mennään kirkkoon, niin otetaan kirja mukaan. -Ja minä olen nähnyt kauniita kirjoja, joissa on kuviakin." -- "Kun -levähdämme, niin minä sinulle näytän kirjan, jossa on maiden nimiä -ja kaikenlaisia tietoja maista. Ihmiset, jotka ovat näissä maissa -asuneet tai matkustaneet, ovat panneet kirjaan mitä ovat nähneet -tai saaneet tietää. Ja minun ei tarvitse kuin avata kirja ja lukea, -niin minä näen maita aivan kuin omilla silmilläni ja saan niistä -tietoa aivan kuin minulle kerrottaisiin." -- "Onko vaikeakin oppia -lukemaan?" kysyin jonkun aikaa nukuttuani mietteissäni. "On vaikea -sellaisen, joka on huono-oppinen, ja vielä vaikeampi sen, joka on -haluton. Oletko sinä huono-oppinen?" -- "En tiedä, mutta kyllä minä -haluaisin oppia." -- "Hyvä. Kyllähän meillä on aikaa opetella." - -Seuraavana päivänä isäntäni otti tieltä laudanpalan, joka sattui -olemaan siinä, puoleksi hiekkaan peittyneenä. "Kas tässä kirja, josta -saat opetella lukemaan." - -Tuoko laudanpalanen kirja? Minä katselin isäntääni, että pilkkaako -hän minua. Kun hän näytti vakavalta, niin katselin tarkkaavasti hänen -löytöään. Mutta se ei ollut kuin laudanpalanen, käsivarren pituinen, -kahden kämmenen levyinen sileä lauta, jossa ei ollut minkäänlaisia -merkkejä. Miten siitä lukea? - -"Sinä tuumailet!" sanoi Vitalis minulle naurahtaen. -- "Te teette -minusta pilkkaa", sanoin hänelle. -- "En, poikaseni. Pilkka tekee -hyvää vallattomalle, mutta joka pilkkaa toisen tietämättömyyttä, on -tyhmä. Kunhan päästään tuonne puun luokse, tuolla kaukana, niin saat -nähdä, millä tavoin opetan sinua lukemaan tällä laudanpalalla." - -Tultuamme puun luo ja laskettuamme laukkumme maahan istahdimme -nurmikolle. Joli-Coeur päästyään kahleistaan hyppäsi puuhun, jota -vastoin koirat, kun olivat väsyneempiä, asettuivat ympärillemme -maata. Vitalis kiskoi laudasta säleitä, vuoli ne sileäpintaisiksi ja -katkoi ne sitten nelikulmaisiin paloihin. - -"Näihin minä huomenna kaiverran kirjaimia", sanoi Vitalis, "ja sinä -opettelet ne tuntemaan, niin että heti kun näet, voit sanoa kunkin -nimen. Ja sitten sinä saat asetella niitä vierekkäin ja muodostella -sanoja. Kun opit muodostelemaan sanoja, niin silloin osaat lukeakin." - -Pian minulla oli taskut täynnä puupalikoita, joista opettelin -kirjaimet, mutta lukemaan oppiminen ei ollut niinkään helppo asia, -se kävi hitaasti, ja väliin minua kadutti, että olin halunnut oppia -lukemaan. Mielenmasennukseeni ei kuitenkaan ollut syynä laiskuus, -vaan itserakkaus. Opettaessaan minulle kirjaimia oli Vitalis -päättänyt, että hän opettaa ne Capillekin. Kun koira oli oppinut -muistamaan kellonmäärät, niin totta kai se oppii kirjaimetkin. -Ja niin me olimme opetelleet yhdessä. Me Capin kanssa olimme -siis luokkatovereita. Tietysti se ei voinut nimittää kirjaimia, -kun ei osannut puhua, mutta eteensä levitetyistä kirjaimista se -veti käpälällään aina sen, jonka isäntänsä mainitsi. Alussa minä -edistyin nopeammin kuin Capi, minulla oli vilkkaampi ymmärrys, mutta -koiralla oli varmempi muisti: minkä se kerran oli oppinut, sitä se -ei unhottanut, eikä se koskaan erehtynyt. Kun minä erehdyin, niin -Vitalis oli aina valmis sanomaan: "Capi oppii lukemaan pikemmin kuin -Remi." Ja koira heilutti häntäänsä iloissaan. Tämä suututti minua, ja -koetin panna kaiken tarmoni liikkeelle. - -Koiraparan taito päättyikin siihen, että se oppi kirjoittamaan -nimensä, niin että kirjain joukosta valitsi nimeensä Tarvittavat -neljä kirjainta. Minä jo luin kirjaa. - -"No nyt kun olet oppinut lukemaan kirjaa, niin haluatko oppia -lukemaan laulujakin?" -- "Osaisinko sitten laulaa niinkuin te?" --- "Haluaisitko siis laulaa niinkuin minä?" -- "En minä voi sillä -tavalla laulaa kuin te, mutta haluaisin minä oppia." -- "Miellyttääkö -sinua minun lauluni?" -- "Te teette laulullanne minulle mitä -tahdotte. Väliin minua itkettää, väliin tuntuu mieli iloiselta, -kun te laulatte. Ja kun te laulatte jotain surullista, niin minä -ajatuksissani aina joudun Barberinin talolle, ajattelen äitiä ja näen -hänet siellä talossa, vaikka en ymmärrä sanaakaan mitä te laulatte." - -Minä näin hänen silmäinsä vettyvän ja tulin hyvin pahoilleni ja -pyysin anteeksi, jos jotenkin olin loukannut hänen mieltään. - -"Ei, poikaseni", sanoi hän heltyneenä. "Puheesi vain johti mieleeni -nuoruuteni ajat, loistoaikani. -- Minä opetan sinut laulamaan, ja -kun sinä olet tunteellinen, niin sinäkin saat kuulijasi itkemään, -sinullekin taputetaan käsiä, sinä saat sen nähdä..." Hän keskeytti -yhtäkkiä, ja minä olin ymmärtävinäni, ettei hän tahtonut tästä -asiasta sen enempää puhua. - -Seuraavana päivänä hän alkoi tätä opetusta varten valmistella -opetusvälineitä, joissa oli paljon enemmän työtä kuin kirjaimissa. Ja -opetus alkoi pian. Minun täytyy tunnustaa, että tämä oli vaikeampaa -kuin lukemaan opetteleminen. Niin kärsivällinen kuin Vitalis olikin -koiriaan opettaessaan, hän kuitenkin minulle kiivastui monasti. - -"Eläimiä opettaessa voi hillitä itseään, kun tietää, että ne -ovat eläimiä, mutta sinä saatat minut ihan raivoon!" Hän nosti -kätensä taivasta kohden ja pudotti ne sitten polvilleen, niin että -paukahti kovasti. Joli-Coeur, josta oli mieluista matkia kaikkea, -mikä näytti hassulle, teki samat liikkeet. Ja kun se melkein aina -oli läsnä laulutunneilla, niin se aina harmikseni, heti kun näki -minun epäröivän vastatessani, nosti kätensä taivasta kohden ja löi -polviinsa, niin että paukahti. "Joli-Coeurkin tekee sinusta pilkkaa", -sanoi Vitalis. - -Jos olisin uskaltanut, niin olisin sanonut, että se pilkkaa yhtä -paljon mestariakin kuin oppilasta, mutta minä kunnioitin isäntääni -niin, että tämä vastaus jäi onneksi kesken. Tyydyin siihen, -että mutisin hiljaa itsekseni, kun Joli-Coeur huitoi käsiään ja -vääntelihe. Vihdoin sain ensimäiset alkeet päähäni ja osasin laulaa -Vitaliksen paperille kirjoittamista nuoteista muutaman laulun. Sinä -päivänä hän ei huitonut käsiään, vaan taputti minua poskelle ja -selitti, että jos näin jatkuu, niin minusta tulee suuri laulaja. - -Tämä oppi ei ollut tietysti niin pian saavutettu. Viikottain, -kuukausittain minä tein työtä. Sitäpaitsi ei työntekoni ollut niin -säännöllistä kuin koulussa oppilailla. Ainoastaan joutoaikoina -isäntäni voi minua opettaa. Meidän oli kuljettava taipaleita, -annettava näytäntöjä kaikkialla, missä vähänkin oli toivoa saada -yleisöä, piti harjoittaa koiria ja herra Joli-Coeuriä, piti valmistaa -ruokamme, ja kaiken tämän välissä harjoitettiin lukua ja laulua, jos -oli aikaa, ja harjoitukset toimitettiin useimmiten pysähtyessämme -levähtämään jonkun puun juurelle tai kallion rinteelle, jolloin -nurmikko tai tie olivat pöytänäni, jolle levitin puupalikkani. - - - - -VIII. - - -Me olimme kulkeneet jo suuren osan keski-Ranskaa. Matkustustapamme -oli hyvin yksinkertainen, kuljimme vain edelleen sattuman mukaan, ja -kun eteemme tuli kyläkunta, joka ei näyttänyt kovin kurjalta, niin -valmistausimme sinne menemään juhlakulussa. Minä puin koirat, panin -lakin Dolcelle, takin Zerbinolle ja Capille siteen silmille, hänen -kun oli näyteltävä vanhan vaivaisen osaa. Ja sitten viimeiseksi -pakotin Joli-Coeurin ottamaan kenraalin puvun päälleen. Tämä olikin -vaikein tehtävä, sillä apina tästä ymmärsi, että nyt hänen oli -ruvettava työhön, ja vastusti pukemista minkä voi, ja sitä varten -se keksi mitä hassunkurisimpia metkuja esteeksi. Minä kutsuin Capin -avukseni, ja silloin saatiin apinan juonet kumotuksi. Kun seurue näin -oli juhlallisesti juhlapuvussaan, niin Vitalis otti huilunsa ja me -lähdimme hyvässä järjestyksessä kulkemaan kylän läpi. Jos jälkeemme -kertyi tarpeeksi suuri joukko uteliaita, niin me pysähdyimme -näyttelemään. Mutta jos oli ainoastaan vähän väkeä ja vähän toivoa -tuloista, niin jatkoimme matkaamme. Kaupungeissa viivyimme useampia -päiviä. - -Me emme pysähtyneet pitkään aikaan missään, ennenkuin tulimme -Bordeauxiin. Tässä suuressa kaupungissa riitti meille uutta yleisöä -pitkäksi aikaa. Sieltä jatkoimme matkamme Pauhin, josta kaupungista -minulla on mieluisia muistoja. - -Tässä kaupungissa ei tunnu tuulenhenkeä juuri koskaan. Ja ymmärrätte, -että tämä oli suuri asia meille, kun me siellä olimme koko talven, -oleskellen päiväkaudet kaduilla, toreilla ja yleisillä paikoilla. -Mutta tämä asia ei suinkaan vaikuttanut, että me sinne jäimme niin -kauaksi aikaa, vaan toinen ja vaikuttavampi seikka -- tulojen -runsaus. Koko talven meillä oli ympärillämme runsaasti lapsiyleisöä, -joka ei väsynyt näytäntöihimme. - -Suurimmaksi osaksi yleisömme oli lapsia, englantilaisia, suuria -punakoita poikia ja pieniä tyttösiä, joilla oli melkein yhtä suloiset -silmät kuin Dolcellakin. Lapset tulivat usein taskut täynnä vehnäsiä, -joita he jakoivat Joli-Coeurille, koirille ja minulle. - -Kun kevät tuli ja päivät alkoivat lämmetä, niin meidän yleisömme -alkoi harveta, ja usein näytäntöjen jälkeen näki lasten kättelevän -Joli-Coeuriä ja Capia. He sanoivat niin hyvästinsä, emmekä heitä enää -seuraavana päivänä nähneet. Pian jäimme yksiksemme ja meidänkin piti -alkaa hommailla poislähtöä. Ja niin eräänä aamuna olimmekin taas -tiellä. Kiertelevä elämämme oli taas alkanut suuren valtateitten -varassa. - -Pitkät ajat, päivittäin, viikottain astuskelimme, milloin laskeutuen -laaksoihin, milloin kohoten kukkuloille, pitäen aina oikealla -puolellamme Pyreneitten siintävät vuoriharjanteet, jotka olivat kuin -suuria pilvenlonkia. - -Sitten eräänä iltana tulimme muutamaan kaupunkiin joka oli joen -varrella, keskellä viljavaa tasankoa. Rakennukset olivat tiilikivistä -ja suurin osa hyvin rumia, kadut ladotut särmikkäillä kivillä, niin -että niillä oli varsin vaikea kulkea matkustajain, jotka olivat -astuneet kolme neljä penikulmaa päivässä. Isäntäni sanoi, että olemme -tulleet Toulouseen ja että viivymme siellä pitemmän aikaa. - -Kuten tavallisesti, oli nytkin ensimäisenä tehtävänämme seuraavana -päivänä hakea paikkoja, joissa oli edullista näytellä. Niitä -oli paljonkin. Muutamassa kohtaa oli kaunis, puiden ympäröimä -ruohikkotori, josta lähti useampia puistokatuja. Me asetuimme -muutamalle tällaiselle puistokadulle. Heti ensimäisestä näytännöstä -alkaen meillä oli lukuisa yleisö. Mutta onnettomuudeksi -poliisikonstaapeli, joka piti vahtia tällä kohtaa, katseli meidän -asettumistamme kierolla silmällä. En tiedä, oliko hän koirille -vihainen, vai häiritsimmekö hänen järjestystään, vai mikä lie syynä -ollut, hän käski meidän lähteä paikalta pois. Ehkä meidän asemassamme -olisi ollut viisainta luopua kaikesta vastustamisesta, sillä ottelu -meidänkaltaisten köyhäin kuljeksijain ja poliisimiesten välillä ei -ollut tasaväkistä. Mutta isäntäni ei sitä ajatellut. Vaikka hän ei -ollut kuin koirain näyttelijä, vanha ja köyhä, niin hänellä oli -rohkeutta, eniten kuitenkin tuntoa oikeuksistaan, niinkuin hän -sanoi. Hän oli vakuutettu, ettei hän tehnyt mitään lainvastaista. -Hän senvuoksi kieltäytyi tottelemasta poliisikonstaapelia, kun tämä -tahtoi meidät karkottaa kadulta. - -Kun isäntäni tahtoi karttaa vihastumista, tahi ehkä senvuoksi, että -hänen teki mieli pilkata ihmisiä -- niinkuin hän usein teki -- hän -liioitteli italialaista kohteliaisuutta: olisi luullut hänen olevan -erittäin ylhäisten henkilöitten edessä. "Teidän ylhäisyytenne, -järjestyksen edustaja", sanoi hän nostaen lakkia ja kumartaen syvään -konstaapelille, "voitteko minulle näyttää asetusta, jonka mukaan -olisi kiellettyä tällaisten kurjain ilveilijäin harjoittaa halpaa -elinkeinoaan tässä yleisellä paikalla?" - -Poliisikonstaapeli vastasi, ettei tässä ollut väittelemistä, vaan oli -toteltava. - -"Niinpä vain", vastasi Vitalis, "ihan niin minäkin ymmärrän. -Senpävuoksi minä lupaan taipua määräykseenne heti, kun osotatte, -minkä asetuksen nojalla sen annatte." - -Sinä päivänä konstaapeli käänsi meille selkänsä, ja isäntäni, hattu -kädessä ja selkä kumarassa, saattoi häntä hiljaa naureskellen. Mutta -seuraavana päivänä tuli konstaapeli, harppasi köysien yli, jotka -olivat teatterimme seinänä, ja kiiruhti keskellemme. "Teidän pitää -panna kuonokoppa koirillenne", sanoi hän tuimasti Vitalikselle. - -"Kuonokoppa koirille!" - -"Niin, sitä vaatii ohjesääntö, ja se teidän tulisi tietää." - -Me näyttelimme juuri "Parannettua sairasta". Ja kun sitä näyteltiin -nyt vasta ensi kerran Toulousessa, niin yleisömme oli hyvin -innoissaan. Konstaapelin tulo senvuoksi herätti nurinaa ja huutoja: -"Älkää häiritkö!" -- "Antakaa näytellä loppuun!" Mutta Vitalis -teki kädellään liikkeen ja sai hiljaisuuden aikaan. Hän otti hatun -päästään ja kumarsi niin syvään, että hatunsulat maata pyyhkivät, -lähestyi konstaapelia ja vetäytyi kolme askelta taaksepäin kumartaen -syvään. - -"Teidän ylhäisyytenne, järjestyksen edustaja, tehän sanoitte, että -pitää panna kuonokopat koirille, eikö niin?" - -"Niin, ja heti." - -"Kuonokoppa Capille, Zerbinolle ja Dolcelle", sanoi Vitalis -enemmän yleisölle kuin konstaapelille. "Mitä teidän ylhäisyytenne -ajatteleekaan! Millä tavoin oppinut lääkäri Capi, jonka koko maailma -tuntee, voisi määrätä ulostuttavia lääkkeitä herra Joli-Coeurille, -jos mainittu Capi olisi kuonokoppa päässä? Jos se olisi edes joku muu -instrumentti, joka paremmin sopii lääkärille hänen ammatissaan!" - -Tämä synnytti naurunrähinää yleisössä, josta kuului lasten -kirkkaita ääniä ja vanhempain karkeaa naurunhörötystä. Vitalis -tästä rohkaistuneena jatkoi: "Ja miten ihastuttava Dolce, meidän -sairaanhoitajattaremme, voisi käyttää kaunopuheisuuttaan ja -sulouttaan saadakseen sairaamme taipumaan lääkärinhoitoon, jos -Dolcen nenällä olisi moiset laitokset, joita hänen ylhäisyytensä, -järjestyksen edustaja, tahtoo siihen asettaa? Minä kysyn -kunnioitettavalta yleisöltä ja pyydän sen ratkaisemaan asian." - -Ja yleisö vastasi naurulla. Se oli Vitaliksen puolella ja pilkkasi -konstaapelia. Yleisöä huvitti varsinkin Joli-Coeur, joka oli -asettunut konstaapelin taakse, pannen ristiin käsivartensa niinkuin -konstaapelikin ja pään taaksepäin mahtavan näköisenä. Konstaapeli -kiihtyneenä Vitaliksen puheesta ja yleisön naurusta pyörähti rutosti -ympäri ja samassa huomasi apinan, joka seisoi siinä kerskuvan -näköisenä. Muutamia sekunteja eläin ja ihminen seisoivat vastatusten -katsellen toisiaan aivan kuin olisi ollut kysymyksessä: sinä herra, -minä herra, kumpi meistä kontin kantaa! Yleisö purskahti yhä -kiihkeämmin nauramaan, ja siihen loppui tämä kohtaus. - -"Jollei koirillanne huomenna ole kuonokoppaa, niin minä haastan -teidät oikeuteen." - -"Siis huomiseen, hyvä herra, jääkää hyvästi!" Ja kun konstaapeli -poistui pitkin askelin, niin Vitalis seisoi syvään kumartuneena -suurta kunnioitusta osottaen. Ja sitten jatkui näytelmä. - -Kun illalla isäntäni ei näyttänyt välittävän asiasta mitään, niin -minä muistutin häntä, huomauttaen, että kuonokopat olisi ajoissa -ostettava, että koirat tottuisivat niihin. "Ole huoleti. Kyllä minä -asian hoidan niin, että konstaapeli ei voi minua oikeuteen saattaa, -ja samalla niin, ettei minun tarvitse rääkätä koiriani. Toisekseen -toimitan niin, että yleisöllä on hauska. Konstaapelin avulla sillä -tavoin saamme tuottavia näytäntöjä. Hän näyttää hullunkurista -osaa kappaleessa, jonka hänelle valmistan. Siitä on vaihtelua -näytöksiämme, ja itsekin saamme vähän nauraa. Senvuoksi huomenna -sinä menet yksin Joli-Coeurin kanssa, asetat köydet ja soitat -muutamia kappaleita harpullasi. Kun on tarpeeksi kokoontunut yleisöä -ja konstaapeli tullut, silloin saavun minä. Ja silloin myöskin -huvinäytelmä alkaa." - -Minä tein työtä käskettyä. Muutamia säveliä soitettuani harpullani -juoksi väkeä joka suunnalta. Näinä viime aikoina ja varsinkin tässä -kaupungissa isäntäni oli minua opettanut harpulla soittamaan, ja -muutamia kappaleita soittelinkin jo melko hyvin. Erittäin muuan -pieni italialainen laulu, jota minä harpun säestyksellä lauloin, -miellytti yleisöä, joka taputti minulle aina käsiään. Minä olin siis -jo monipuolinen taiteilija ja senvuoksi taipuisa uskomaan, että kun -seurueellamme oli menestystä, niin se oli minun ansiotani. Mutta tänä -päivänä oli hyvä syy uskoa, että väki ei rynnännyt näytäntöpaikalle -tuon laulun vuoksi. Eiliset ihmiset tulivat ystävineen uteliaina -katsomaan, millä tavoin vanha italialainen suoriutuu vihollisestaan -konstaapelista. Kun Vitalis oli sanonut: "Siis huomiseen, hyvä -herra", niin kaikki ihmiset olivat ymmärtäneet, että tänään syntyy -suuri näytäntö, jossa saa nauraa konstaapelille. Ihmiset nähdessään -minut Joli-Coeurin kanssa kyselivät, eikö italialainen tulekaan. - -"Hän tulee pian." - -Ja minä jatkoin lauluani. - -Poliisikonstaapeli saapui pian paikalle. Joli-Coeur huomasi hänet -ensiksi ja pani heti kädet puuskaan, pään nojasi taaksepäin ja alkoi -kävellä minun ympärilläni edestakaisin jäykkänä selkäkenossa ja hyvin -naurettavan arvokkaana. - -Yleisö purskahti nauramaan ja taputti käsiään hurjasti. Konstaapeli -joutui hämilleen ja katseli minua julmin silmin. He tietysti vain -yllytti yleisön hilpeyttä. Olin levoton, miten tässä lopuksikin käy. -Silloin kun Vitalis oli läsnä, tunsin varmuutta, mutta nyt olin yksin -enkä tiennyt mitä vastata, jos hän kävisi kyselemään. Hän näytti -olevan kiihtynyt ja vihanvimmassa. Hän kuljeskeli edestakaisin köyden -luona ja ohimennessään katseli minua olkansa yli. Se mielestäni -ennusti huonoa loppua. Joli-Coeur, joka ei ymmärtänyt miten -vaarallinen asemamme oli, käveli edestakaisin niinkuin konstaapelikin -ja katseli minua olkansa yli niin hassusti, että yleisö nauroi. -Minua pelotti, että konstaapeli siitä suuttuu raivoihinsa, ja käskin -Joli-Coeuriä luokseni, mutta se ei totellut minua, vaan lähti -juoksemaan, kun minä rupesin sitä ottamaan kiinni. Konstaapeli -vihanvimmoissaan luuli, että minä vain yllytin apinaa, harppasi -köysien yli, oli parilla askeleella luonani ja löi minua korvalle, -niin että kaaduin. Kun olin taas jaloillani, näin Vitaliksen -pitelemässä konstaapelia kädestä. - -"Minä kiellän teitä lyömästä tätä lasta!" sanoi hän. "Te olette -tehnyt laittomuutta." - -Konstaapeli koetti kiskoa kättään irti, mutta Vitalis puristi sitä -kovemmin. Muutamia sekunteja miehet katselivat toisiaan silmästä -silmään. Konstaapeli oli raivoissaan, isäntäni oli mahtavan ja ylpeän -näköinen; hänen kaunis valkotukkainen päänsä oli pystyssä, ja hänen -muodollaan näkyi itsensähillitsemistä ja käskeväisyyttä. Minusta -näytti, että konstaapelinkin olisi pitänyt painua maahan tämän -mahtavuuden edessä. Mutta siinä hän seisoi. Rajulla liikkeellä hän -tempasi kätensä irti, tarttui isäntääni niskasta kiinni, ja töykkäsi -häntä menemään edellään. Vitalis kompastui, mutta hypähti vikkelästi -pystyyn ja tarttui konstaapelin käteen. - -Isäntäni oli vikkelä vanhus, mutta kuitenkin vanhus, jotavastoin -konstaapeli oli vielä nuori, voimakas, niin että heidän ottelunsa ei -olisi kauan kestänyt, mutta tappelua ei syntynytkään. - -"Mitä te tarkotatte?" kysyi Vitalis. - -"Minä vangitsen teidät, seuratkaa minua vahtikonttoriin." - -"Minkävuoksi löitte tätä poikaa?" - -"Ei sanaakaan, seuratkaa vain minua." - -Vitalis kääntyi minuun. "Mene ravintolaan, ole siellä koirain kanssa. -Minä toimitan sinulle tiedon." - -Hän ei saanut sen enempää sanotuksi, kun konstaapeli lähti häntä -viemään. Tämä näytelmä, jonka isäntäni oli ajatellut huvinäytelmäksi, -loppui näin surullisesti. - -Minä nyt huomasin, että koirilla oli kuonokoppa, mutta ei raudasta. -Turvan ympärille oli sidottu silkkinauha, jossa oli tupsuja. Nämä -olivat koiranpäitsiä, joita teatterissa käytetään, ja Vitalis oli -varustanut näin koirat kepposta varten, jonka hän aikoi tehdä -konstaapelille. - -Yleisö oli hajaantunut, ainoastaan muutamia oli jäänyt jäljelle, -jotka väittelivät, kumpiko, Vitalis vai konstaapeli, oli väärässä. -"Paha juttu", sanoi heistä muuan, "ukko ei pääse vankeudetta, kun hän -vastusti poliisia." - -Minä palasin majapaikkaan hyvin levottomana. - -Milloinkahan näemme toisemme? Oli puhuttu vankeudesta. Kuinkahan -kauan se kestää? Mitä minä tekisin sillä aikaa? Miten eläisin? -Isäntäni ei ollut saanut aikaa antaa minulle rahaa. Minulla ei ollut -kuin muutamia pennejä. Miten voin niillä saada ruokaa itselleni, -apinalle ja koirille? - -Sillä tavoin kului kaksi päivää, ja minä olin huolissani, -uskaltamatta mennä majapaikan pihaa ulommas. Joli-Coeur ja koirat -näyttivät olevan hyvin levottomia. Vihdoin kolmantena päivänä -muuan mies toi minulle kirjeen Vitalikselta. Kirjeessä hän kertoi, -että häntä pidetään vankeudessa ja lauvantaina viedään oikeuteen, -jossa häntä syytetään järjestyksenvalvojan vastustamisesta ja -väkivaltaisuuden harjoittamisesta tätä vastaan. - -"Antautuessani vihani valtaan", jatkoi hän, "olen tehnyt hairauksen, -jonka saan maksaa kalliisti. Mutta nyt on myöhäistä sitä katua. Tule -oikeuteen, siellä saat oppia jotakin." - -Sitten hän neuvoi, miten minun oli meneteltävä, ja hän lopetti -kirjeensä syleillen minua ja pyytäen hyväilemään Capia, Joli-Coeuriä, -Dolcea ja Zerbinoa hänen puolestaan. - -Kun minä luin kirjettä, niin Capi oli jalkaini välissä ja haisteli -kirjettä heiluttaen häntäänsä, osottaen siten, että tiesi mistä kirje -oli, hän kun hajusta tunsi, että se oli kulkenut hänen isäntänsä -hyppysten läpi. Ja nyt ensi kerran kolmeen päivään koira osotti ilon -merkkejä. - -Oikeuden istunto alkoi lauvantaina kymmenen aikana. Minä menin sinne -jo yhdeksän aikana ja olin ensimäinen. Vähitellen sali täyttyi, ja -kuulijoista tunsin useita niiksi, jotka olivat olleet läsnä tuossa -kohtauksessa, joka isännälläni oli poliisin kanssa. Minulla ei ollut -mitään tietoa korkeasta oikeudesta eikä tuomioistuimesta, vaan -vaistomaisesti pelkäsin kauheasti: minusta tuntui, että vaikka olikin -kysymys isännästäni eikä minusta, niin minä kuitenkin olin vaarassa. -Vetäydyin uunin taakse ja puristausin seinää vasten niin pieneksi -kuin mahdollista. - -Ensin tuomittiin muita, sellaisia miehiä, jotka olivat varustaneet -tai tapelleet ja jotka kaikki sanoivat olevansa syyttömiä ja jotka -kaikki kuitenkin tuomittiin. Vihdoin Vitalis tuotiin sisään. Minä -en tiedä, mitä sanottiin ensin, mitä häneltä kysyttiin ja mitä hän -vastasi; olin niin kiihdyksissäni, että en kuullut, vielä vähemmän -ymmärsin. Enkä minä kuunnellutkaan, minä vain katselin. Katselin -isäntääni, joka seisoi siinä häpeissään ja huolestuneena, pitkä -valkoinen tukka valuen harteille. Katselin tuomaria, joka häneltä -kyseli. - -"Te siis tunnustatte pieksäneenne konstaapelia, joka teidät vangitsi?" - -"En ole pieksänyt, herra tuomari, vaan ainoastaan kerran lyönyt, -kun minä tullessani paikalle, missä meidän piti näytellä, -näin poliisikonstaapelin sivaltavan korvalle lasta, joka oli -seuralaisenani." - -"Onko se lapsi teidän?" - -"Ei, herra tuomari. Mutta minä rakastan häntä aivan kuin omaa -poikaani. Ja senvuoksi minä vihastuin, kun näin poikaa lyötävän, ja -tartuin poliisikonstaapelin käteen estääkseni häntä enää lyömästä." - -"Te olette lyönyt poliisikonstaapelia?" - -"Niin, kun hän tarttui minua kurkusta, niin unohdin, että hän oli -poliisikonstaapeli, ja aivan vaistomaisesti, tietämättäni löin -kiihdyksissäni." - -"Teidän iällänne ei pitäisi joutua niin vihansa valtaan." - -"Ei pitäisi, mutta paha kyllä ei aina tule tehdyksi niinkuin pitäisi, -sen nyt huomaan." - -Tämän jälkeen kuulusteltiin poliisikonstaapelia, joka kertoi asian, -miten se oli tapahtunut, mutta ei välittänyt siitä niin paljoa, että -häntä oli lyöty, kuin siitä, että oli pilkattu hänen persoonaansa, -ääntään ja liikkeitään. Tämän kuulustelun aikana Vitalis katseli -ympärilleen saliin. Minä ymmärsin, että hän katseli minua. Minä -senvuoksi tulin suojapaikastani ja pujottelin uteliaan väkijoukon -läpi etumaiseen riviin. Kun Vitalis huomasi minut, niin hänen -kasvonsa kirkastuivat. Minä tunsin, että hän oli hyvillään nähdessään -minut, ja minulla vastoin tahtoani tunkeusi kyyneleet silmiin. - -"Teillä ei ole muuta sanottavaa puolustukseksenne?" kysyi vihdoin -tuomari. - -"Omasta puolestani minulla ei ole mitään lisättävää, mutta lapsen -puolesta, jota rakastan ja joka jää yksikseen, hänen puolestaan minä -pyydän oikeutta armahtavaisuuteen, niin ettei meitä tuomittaisi -erillemme kuin niin lyhyeksi aikaa kuin mahdollista." - -Minä luulin, että isäntäni lasketaan vapauteen, mutta niinpä ei -käynytkään. Tuomari puheli toisten oikeudenjäsenten kanssa vähän -aikaa ja sitten juhlallisella äänellä julisti, että Vitalis -poliisikonstaapelin solvaamisesta ja harjoittamastaan väkivallasta -tätä vastaan tuomitaan kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen ja sadan -markan sakkoon. - -Kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen! Kyynelteni läpi näin avautuvan oven, -josta Vitalis oli tullut. Vitalis seurasi vartijaa, ja ovi taas -sulkeutui. Kahden kuukauden ero. Minne mennä? - - - - -IX. - - -Palatessani majapaikkaamme, sydän suruisena ja silmät punaisina, -tapasin pihalla majapaikan isännän, joka katseli minua pitkään. Minä -yritin hänen ohitsensa katsomaan koiria, mutta hän pysähdytti minut. - -"No, mitenkäs kävi isäntäsi?" hän kysyi. -- "Hänet tuomittiin." -- -"Kuinka kauaksi aikaa?" -- "Kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen." -- "Ja -mitä sinä aiot tehdä sillä aikaa?" -- "En tiedä, hyvä herra." -- -"Etkö tiedä? Onko sinulla rahaa itsesi ja eläintesi ruokaan?" -- "Ei -ole." -- "Kyllä sinä kylissä saat ansiota elättääksesi henkesi," -- -"Mutta missä isäntäni minut sitten vankeudesta päästyään tapaa?" - -"No sinä päivänä sinä palaat tänne, ja tuon kahden kuukauden ajan -kiertelet ympäristössä ja kylpypaikoissa. Siellä on raha-ansiota -yllinkyllin." - -Laitettuani laukkuni kuntoon ja otettuani koirat ja apinan lähdin -ravintolasta. Isäntä oli portilla katsomassa. Ja minulla oli kiire -päästä kaupungista, sillä koirillani ei ollut kuonokoppaa. Mitä -sanoisin, jos minut tapaisi joku poliisikonstaapeli? Että minulla -ei ole rahaa ostaa kuonokoppia. Se olisi ollut totta, sillä minulla -tosiaan ei ole ollut kuin viisikymmentäviisi penniä, ja se summa ei -olisi riittänyt tällaisiin varustuksiin. Eikö minutkin vangittaisi -vuorostani? Ja mihin silloin joutuisivat koirat ja apina? Minusta oli -tullut joukon johtaja, perheen päämies, minusta orvosta raukasta, ja -minä tunsin vastuunalaisuutta. - -Kulkiessamme koirat tähystelivät minua tavalla, joka ei kaivannut -sanoja: niiden oli nälkä. Apina, joka istui laukullani, nyki minua -vähänväliä korvasta, ja kun minä katsoin sitä, niin se hieroi -vatsaansa. Sen liikkeen ymmärsin yhtä hyvin kuin koirain katseen. -Minä puolestani myöskin olisin puhellut nälästäni, sillä en ollut -syönyt päivällistä, mutta mitä hyötyä siitä olisi ollut. Varani eivät -sallineet Hyödä enemmän kuin kerran päivässä. - -Kiirehtiessäni kaupungista, päästäkseni joutumasta tekemisiin -poliisin kanssa, minulla ei ollut aikaa miettiä minne tiet veivät. -En ajatellut muuta kuin päästä Toulousesta niin pian kuin suinkin, -sama se minne. Minulle ei ollut toinen seutu toista tärkeämpi, -kaikkialla minulta vaadittaisiin rahaa ruuasta ja asunnosta. Kysymys -asunnosta ei ollut niinkään tärkeä, nyt kun oli lämmin vuodenaika, -niin että voimme nukkua paljaan taivaan alla, jonkun pensaan juurella -tai seinän vierellä. Mutta mitä syödä? Luulen, että me kuljimme -pari tuntia ennenkuin uskalsin pysähtyä, ja tällä aikaa koirat -minua tähystelivät yhä rukoilevammasti ja apina nyki minua korvasta -hieroen vatsaansa yhä kovemmin. Vihdoin luulin olevani niin kaukana -Toulousesta, ettei enää tarvitsisi mitään pelätä, tai ainakin niin -kaukana, että voin sanoa huomenna varustavani koirani kuonokopalla, -jos sitä vaadittaisiin, ja minä menin ensimäiseen leipuripuotiin, -minkä tapasin, ostin puolentoista naulan leivän, joka maksoi 40 -penniä. - -Koirat hyppivät iloisina ympärilläni, ja apina veti minua tukasta -äännellen hyvillään. Me emme menneet kovin kauas. Kun tapasimme -ensimäisen puun tien varressa, asetin harppuni sitä vasten ja -heittäysin pitkäkseni ruohikkoon. Koirat istahtivat vastapäätäni, -Capi keskelle, toiselle puolen Zerbino ja toiselle Dolce. Ja -Joli-Coeur, joka ei ollut uuvuksissa, seisoi kahdella jalalla -valmiina ahmimaan palat, joita sille oli tuleva. Olipa hupainen -tehtävä leivän leikkaaminen. Jaoin sen viiteen yhtä suureen osaan, -ja ettei mitään hukkaan joutuisi, jaoin osat pieninä viipaleina. -Joli-Coeur, joka tarvitsi vähimmän ruokaa, oli hyvin tyytyväinen -jakoon, ja se oli jo kylläinen, kun meillä muilla oli vielä kiljuva -nälkä. Sen osasta otin kolme palasta, jotka pistin laukkuuni -antaakseni ne sittemmin koirille, ja kun vielä jäi neljä palasta, -niin söimme ne jälkiruokana. Minusta oli nyt sopiva tilaisuus -lausua muutama sana tovereilleni. Minä tietysti pidin itseni heidän -päällikkönään, mutta en mielestäni ollut niin paljoa heitä ylevämpi, -että olisin voinut jättää selittämättä, miten arveluttava asemamme -nyt oli. Capi nähtävästikin oli ymmärtänyt aikomukseni, sillä se -katsoi minuun tarkkaavasti viisailla, lempeillä silmillään. - -"Niin, Capi", sanoin, "niin, ystäväni Dolce, Zerbino ja Joli-Coeur, -rakkaat toverini, minulla on teille ikävä uutinen kerrottavana: -isäntämme on meistä erotettu kahden kuukauden ajaksi." - -"Hauh!" sanoi Capi. - -"Se on varsin ikävää hänelle ja ikävää meille. Hän meitä elätti, ja -hänen poissa ollessaan olemme varsin pelottavassa asemassa. Meillä ei -ole rahaa." - -Capi ymmärsi tämän sanan täydellisesti ja nousi seisomaan -takajaloilleen aivan niinkuin teki kiertäessään "kunnioitettavan -yleisön" edessä. - -"Sinä arvelet, että meidän on annettava näytäntöjä", jatkoin minä. -"Se tosiaan on hyvä neuvo, mutta saammeko tuloja? Siinä se on -kysymys. Minä ilmoitan teille, ettei meillä ole kuin viisitoista -penniä kaikkiaan. Senvuoksi on supistettava vatsan vaatimuksia. -Kun nyt asiat ovat näin, niin uskallan toivoa, että te ymmärrätte -tilamme ja panette viisautenne ja kaiken taitonne liikkeelle seuramme -hyväksi. Minä vaadin teiltä tottelevaisuutta, varovaisuutta ja -rohkeutta. Luottakaa minuun, niinkuin minäkin luotan teihin." - -Minä en uskalla sanoa, ymmärsivätkö toverini koko puheeni, mutta -varma olen, että ne ymmärsivät sen pääasiassa. Isäntämme poissaolosta -ne ymmärsivät, että jotakin vakavaa oli tapahtunut, ja odottivat -minulta selitystä. Jolleivät ymmärtäneetkään, mitä niille sanoin, -olivat ne tyydytettyjä käytöksestäni niitä kohtaan ja osottivat -tyytyväisyyttään tarkkaavaisuudellaan. - -Kun minä puhun niiden tarkkaavaisuudesta, niin puhun silloin -ainoastaan koirista, sillä Joli-Coeurin oli mahdotonta pitää -huomiotaan kauan kiinnitettynä yhteen asiaan. Puheeni alussa se -näytti olevan hyvin huvitettu siitä, mutta montakaan kymmentä -sanaa en ollut lausunut, kun se hypähti puun oksalle ja siellä -sitten huvittelihe viskautumalla oksalta oksalle. Jos Capi olisi -minua kohdellut näin välinpitämättömästi, niin se olisi minua -kovin loukannut, mutta Joli-Coeurin käytös ei minua ollenkaan -hämmästyttänyt. Sellainen se oli, ajattelematon ja ymmärtämätön, ja -oikeastaan oli luonnollista, että sitä halutti hieman huvitella. Minä -tunnustan, että mielelläni olisin tehnyt samoin kuin sekin ja sydämen -halulla kiipeillyt, mutta virkani arvokkaisuus ei sallinut minun -ruveta tällä tavoin huvittelemaan. - -Hetkisen aikaa levättyämme annoin lähtömerkin: meidän oli ansaittava -yösijamme, ja kaikessa tapauksessa huomispäivän ateria, jos, kuten -oli luultava, me säästämme varojamme makaamalla taivasalla. Tunnin -ajan kuljettuamme tulimme muutaman kylän näkyville, jossa arvelin -voivani toteuttaa aikeeni. Kaukaa se näytti sangen mitättömältä, -ja hyvin vähän oli siis toivoa suurista tuloista, mutta sepä -ei rohkeuttani masentanutkaan. En ollut vaativa, ja tuumailin, -että kuta pienempi kylä, sitä vähemmän pelkoa, että tapaamme -poliisikonstaapelia. - -Minä puin näyttelijäni, ja niin kauniissa järjestyksessä kuin suinkin -astuimme kylään. Vahinko, että meillä ei ollut Vitaliksen huilua -eikä hänen uljuuttaan, joka aina veti huomion puoleensa. Minulla ei -ollut hänen kookasta vartaloaan eikä uljasta muotoaan, päinvastoin -olin hyvin pieni, ja minun kasvoillani näkyi paremminkin levottomuus -kuin varmuus. Minä katselin kahtapuolta, että minkälaisen vaikutuksen -tulomme tekee. Mutta kovinkaan lupaavalta ei näyttänyt; siellä täällä -joku kohotti päätään, laski taas, eikä kukaan seurannut meitä. - -Tultuani muutamalle vaahterain ympäröimälle torille tartuin harppuuni -ja aloin soittaa valssia. Soitto oli iloista, sormeni keveät, mutta -sydämeni oli suruinen; minusta tuntui, kuin olisi ollut kivitaakka -hartioillani. Käskin Zerbinon ja Dolcen tanssimaan valssia. Ne -tottelivat heti ja rupesivat pyörimään tahdin mukaan. Mutta ei -kukaan välittänyt meistä, vaikka talojen portailla seisoskeli -vaimoja, toiset kutoen sukkaa, toiset puhellen keskenään. Minä soitin -soittamistani, ja Zerbino ja Dolce tanssivat. Ehkäpä joku vielä -päättää tulla luoksemme, ja kun kerran vain tulee yksi, niin sitten -tulee toinenkin, pian on puolikymmentä ja sitten puolisataa. - -Turhaan soitin ja turhaan koirat tanssivat. Ihmiset pysyivät -loitolla, eivät edes katsoneet meihin päinkään. Nämä ihmiset eivät -ehkä suosi tanssia, se näytti hyvin luultavalta kaikesta päättäen. -Minä komensin Zerbinon ja Dolcen maata ja rupesin laulamaan, enkä -ikinäni varmaankaan ole laulanut sellaisella innolla. - -En ollut vielä saanut montakaan säettä päätetyksi, kun näin muutaman -miehen tulevan meitä kohden. Vihdoinkin! Minä lauloin vielä -innokkaammin. "Hei!" huusi mies. "Mitä sinä teet, vekara?" - -Minä keskeytin lauluni hämmästyneenä tästä kysymyksestä ja jäin -katsomaan, kun hän lähestyi meitä suu auki. - -"Vastaatko, vai?" -- "Mutta näettehän, hyvä herra, mitä minä teen. -Minähän laulan." -- "Onko sinulla lupa laulaa meidän kuntamme -alueella?" -- "Ei." -- "No laputa sitten matkoihisi, jollet halua, -että toimitan sinut oikeuteen." -- "Mutta hyvä herra..." -- "Korjaa -luusi, kerjäläinen!" - -Se oli kylän poliisikonstaapeli. Pyörähdin ympäri ja lähdin samaa -tietä, jota olin tullutkin. Viidessä minuutissa olin puikkinut -tieheni tästä kylmästä kylästä. Koirat seurasivat minua allapäin -ja surullisina. Ne varmaankin älysivät, että meitä oli kova onni -kohdannut. - -Kun olimme päässeet niin kauas, ettei meillä ollut enää pelkoa -poliisin tulosta, tein kädelläni merkin, ja heti kolme koiraani -asettui ympärilleni, Capi keskelle, silmät tiukasti kiintyneinä -minuun. Oli nyt aika antaa heille selitys, jota he odottivat. - -"Kun meillä ei ollut lupaa esiintyä, niin meidät karkotettiin." -- -"Mitäs nyt?" kysyi Capi kallistaen päätään. - -"Nyt käymme maata paljaan taivaan alle, sama se mihin, ja iltasta -syömättä." - -Ilma oli kaunis ja lämmin, ei ollut hätäkään maata paljaan taivaan -alla. Ei tarvinnut muusta huolta pitää kuin asettua sellaiseen -paikkaan, mihin eivät sudet pääse, jos niitä olisi seutuvilla. -Ei ollut siis muuta kuin astua tietä niin kauas, että tavataan -sopiva paikka. Ja me astuimme, kilometrin kilometriltä. Laskevan -auringon viimeiset säteet olivat jo kadonneet taivaalta, mutta -me emme vieläkään olleet tavanneet sopivaa paikkaa. Lopuksi ei -auttanut muu kuin ruveta siihen, missä olimme. Ja me pysähdyimme -muutamaan metsään, missä oli siellä täällä alastomia aukkoja, joiden -keskellä kohosi kalliolohkareita. Seutu oli hyvin synkkä ja autio, -mutta meillä ei ollut parempaa valittavissa, ja minä arvelin, että -kallioiden välissä me olemme yökylmältä suojassa. - -Me poikkesimme tieltä kallioiden väliin, ja pian huomasin muutaman -kallion, jonka juurella oli luolan tapainen. Tähän onkaloon oli tuuli -ajanut vuoteeksi kuivuneita havunneulasia. Parempaa suojapaikkaa, -jossa oli vuoteet ja katot, emme olisi voineet toivoakaan. Meiltä -ei puuttunut muuta kuin leipäpala illalliseksemme, mutta parasta -oli koettaa olla sitä ajattelematta, ja ruokaa se on unikin. Ennen -maatamenoa sanoin Capille, että hänen tuli olla vartijanamme. Ja -koira asettuikin ulkopuolelle vahtipaikalle, jotta minä saatoin -olla aivan huoleti, ettei kukaan meitä voisi lähestyä niin, -etten saisi siitä tietoa edeltäpäin. Mutta vaikka olinkin siitä -varma, niin en kuitenkaan päässyt uneen heti, kun heittäysin -maata havuneulavuoteelle, Joli-Coeur vieressäni takkini povessa, -Zerbino ja Dolce makaamassa jaloissani. Olin väsynyt, vielä enemmän -levoton. Tämä ensimäinen matkapäivä oli ollut hyvin huono-onninen. -Minkähänlainen on huomispäivä? Nälkä ja jano oli, eikä ollut rahaa -kuin viisitoista penniä. Vaikka miten niitä olisin pyöritellyt -taskussani, eivät ne siitään lisääntyneet: yksi, kaksi, kolme -- -siihen aina laskemiseni pysähtyi. Miten voin elättää joukkoni, miten -voin itse tulla toimeen, jollen seuraavana päivänä saisi tilaisuutta -antamaan näytöksiä enkä lupaa laulamaan? Pitikö meidän kuolla nälkään -metsään, louhen alle? - -Pyöritellessäni mielessäni näitä kysymyksiä katselin tähtiä, jotka -tuikuttivat himmeällä taivaalla. Ei tuntunut tuulen henkäystäkään. -Syvä hiljaisuus, ei kuulu lehden kahinaakaan, ei linnun piipitystä, -ei tieltä kärryjen kolinaa. Autiota niin kauas kuin silmä kantoi. -Miten yksinämme olimme, hyljätyitä! - -Kuuma kyynel herahti silmääni, ja yhtäkkiä purskahdin itkemään: -Barberinin emäntä raukka! Vitalis raukka! Minä heittäysin suulleni -ja vuodatin kyyneleet käsiini voimatta hillitä itkuani. Samassa -tunsin henkäyksen tukassani. Minä käännyin rivakasti katsomaan, ja -suuri pehmoinen kieli nuoleksi kasvojani. Capi oli kuullut minun -itkevän ja tullut minua lohduttamaan, niinkuin teki ollessani ensi -yötä Vitaliksen matkassa. Minä tartuin sitä kaulaan kaksin käsin, -se päästi pari kolme valittavaa ääntä; minusta näytti, että se itki -minun kanssani. - -Kun seuraavana päivänä heräsin, istui Capi vieressäni katsellen -minua; linnut visertelivät metsässä, kaukaa kuului kirkonkellon -ääni, aurinko paistoi korkealta taivaalta lämpöisesti, vahvistaen -ruumista ja sielua. Pian olimme valmiit taipaleelle ja suuntasimme -kulkumme sinne, mistä kuului kirkonkellon ääni. Siellä varmaan oli -kylä ja siinä varmaankin oli leipuri. Kun on pannut maata eineettä -ja iltasetta, niin nälkä tuntuu pian seuraavana päivänä. Päätökseni -oli tehty: panen viimeiset rahani menemään, ja sittenpähän näemme -mitä on tehtävä. Kylään tullessamme minun ei tarvinnut kysyä missä -oli leipuri; sen nenämme neuvoi, minulla oli melkein yhtä tarkka -vainu kuin koirillani tuntemaan tuoreen leivän makean hajun. Vähillä -rahoillani ei saatu leipää kuin pieni pala henkeen, ja me olimme pian -eineemme syöneet. - -Nyt oli aika tullut koettaa saada ansiota. Ja sen vuoksi lähdin -kuljeksimaan kylälle ja katselemaan, missä olisi edullinen paikka -näytäntöä varten, ja samalla tutkimaan ihmisten muotoja koettaakseni -niistä päättää, ovatko meille ystäviä vai vihollisia. Aikomukseni -ei ollut antaa näytäntöä heti suorastaan, sillä nyt ei ollut -sopiva aika, vaan tutkia seutua ja valita paras paikka ja sitten -puolenpäivän aikaan tulla tälle paikalle koettamaan onnea. - -Minä olin näihin tuumiini vaipuneena, kun kuulin takaani huutoa. -Käännyin sukkelasti katsomaan ja näin Zerbinon tulevan, vanha vaimo -jäljessä. Pian ymmärsin mitä tämä merkitsi. Zerbino oli käyttänyt -hyväkseen tilaisuutta, kun minä kuljin mietteissäni, ja oli -eronnut seurastamme, mennyt muutamaan taloon ja varastanut sieltä -lihakappaleen, joka sillä nyt oli hampaissa. - -"Ottakaa kiinni varas!" huusi vaimo. "Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni! -Ottakaa kiinni tuo koko joukko!" - -Kuullessani tämän huudon tunsin itseni syylliseksi tai ainakin -vastuunalaiseksi koirani teosta ja lähdin juoksemaan. Mitä sanoa, jos -vaimo vaatisi lihakappaleesta maksun? Millä maksaa se? Jos meidät -saataisiin kiinni, niin kyllä kai meidät pantaisiin vankilaan. - -Kun Capi ja Dolce huomasivat minun lähtevän juoksemaan, niin ne -seurasivat kintereilläni, ja Joli-Coeur, joka oli olkapäälläni, -tarttui käsin kaulaani, ettei putoaisi. Siitä oi ollut juuri pelkoa, -että meidät saavutettaisiin takaa-ajamalla, mutta vastaantulijat -voisivat ottaa meidät kiinni. Ja minusta näyttikin, että parilla -miehellä, jotka tulivat vastaan, olikin se aie. Kaikeksi onneksi -sattui kuitenkin muuan poikkikatu eteemme sitä ennen, ja minä -poikkesin sille joukkoineni. Juosten minkä käpälästä lähti me -pääsimme onnellisesti kylästä. Enkä minä uskaltanut pysähtyä, -ennenkuin olin niin hengästynyt, etten enää voinut juosta, mutta -silloin olimmekin pari kilometriä kylästä. Käännyin katsomaan -taakseni. Capi ja Dolce olivat kintereilläni, ja kaukana jäljessä -tuli Zerbino, joka oli jäänyt jälkeen pysähtyessään syömään -saaliinsa. Minä kutsuin sitä, mutta se ymmärsi ansainneensa ankaran -rangaistuksen ja puikki pakoon. Nälän ahdistamana se oli antautunut -tähän varkauteen, mutta sittenkään en voinut sen tekoa hyväksyä. -Varkaus oli varkaus. Syyllinen oli rangaistava, jos mieli pitää -kuria joukossani. Muuten kävisi niin, että seuraavassa kylässä -Dolce noudattaisi toverinsa esimerkkiä ja lopuksi Capikin joutuisi -kiusauksen valtaan. Minun oli siis julkisesti rangaistava Zerbinoa. -Mutta sitä varten minun oli saatava se käsiini. Se taas ei ollut -mikään helppo asia. Minun täytyi sitä varten turvautua Capin apuun. -"Mene hakemaan tänne Zerbino." - -Capi lähti heti toimittamaan tehtävää, jonka sille uskoin. Mutta -minusta näytti, että se ryhtyi siihen enemmän tottumuksesta kuin -omasta halustaan, ja katseesta, jonka se loi minuun lähtiessään, olin -näkevinäni, että se mieluummin halusi olla Zerbinon asianajajana kuin -minun poliisimiehenäni. - -Minun oli odotettava Capia ja sen vankia, ja arvasin, että saan -odottaa jotenkin kauan, sillä Zerbino ei ole niin halukas lähtemään -heti ensi tingassa. Mutta odottaminen ei ollutkaan vastenmielistä. -Olin jo niin kaukana kylästä, ettei ollut mitään pelkoa siitä, että -meitä enää takaa ajetaan, ja toisekseen olin kovasta juoksusta niin -väsynyt, että varsin mielelläni levähdin vähän aikaa. Sitäpaitsi, -mitä syytä oli kiirehtiä, kun ei ollut vähintäkään tietoa minne mennä -ja kun ei ollut mitään tekemistä? - -Paikka, johon olin pysähtynyt, oli aivan kuin valittu odottelemista -varten. Hurjassa paossani, tietämättä vähintäkään matkani määrästä, -olin saapunut Etelä-kanavan rannalle. Ja kuljettuani Toulousesta -lähtien karuja, pölyisiä maita olin nyt vaihtelevassa seudussa, -joka oli raikas ja hauska: täällä oli vettä, puita, ruohikkoa, ja -täällä oli pieni lähde, joka juosta lirisi muutamalta kasveihin -verhoutuneelta kalliolta riippuvien kasvien ja kukkien reunustamassa -uomassa. Tämä oli kerrassaan ihastuttavaa, ja täällä oli mainiota -odotella koirien palaamista. - -Kului hyvä tunti eikä niitä näkynyt ei kuulunut, ei kumpaakaan. Minä -aloin käydä jo levottomaksi. Mutta sitten ilmestyi näkyviin Capi, -joka tuli yksin, allapäin. - -"Missä on Zerbino?" - -Capi paneutui maata arkana, ja minä huomasin, että sen toinen korva -oli verissä. Minä en ollut selityksen tarpeessa, sillä ymmärsin heti -mitä oli tapahtunut: Zerbino oli tehnyt vastarintaa poliisille, ja -Capi totellen ankaraa käskyäni oli antautunut tappeluun. - -Pitikö minun nyt sitäkin rangaista? Minulla ei ollut siihen sydäntä. -Enkä minä voinut pahoittaa toisten mieliä, kun oma mielenikin oli -masennuksissa. - -Kun Capi oli niin huonosti onnistunut, ei ollut muuta neuvoa kuin -odottaa niin kauan, että Zerbino tulee omasta halustaan. Päättelin, -että se ensin vastustettuaan alistuisi sitten rangaistavaksi ja -tulisi luoksemme katuvaisena. Panin pitkäkseni muutaman puun juurelle -pitäen Joli-Coeuriä kahleissa, peläten että sitäkin ehkä alkaisi -haluttaa Zerbinon luo. Capin ja Dolcen komensin makaamaan jalkoihini. -Aika kului, mutta Zerbinoa ei vain näkynyt, ja tietämättäni vaivuin -unen valtoihin. Herättyäni oli tunteja kulunut. En olisi tarvinnut -aurinkoakaan päättääkseni, että oli kulunut aikaa koko paljon; -vatsani huusi, ilmoittaen että siitä oli jo pitkä aika, kun olin -syönyt leipäpalan. Joukkueeni niinikään ilmaisi nälkäänsä, Capi ja -Dolce surullisilla katseilla, Joli-Coeur elkeillään. Eikä Zerbinoa -kuulunut ei näkynyt. Minä sitä huutelin, vihelsin, mutta turhaan. -Se varmaankin saatuaan hyvän aterian oli kyyristynyt jonkun pensaan -suojaan nukkumaan kaikessa rauhassa. - -Alkoi käydä arveluttavaksi: jos lähtisin jatkamaan matkaa, niin -Zerbino voisi meistä eksyä, jos jään, niin mistä saada ruokaa. Ja -ruokaa me tarvitsimme, se tarpeemme kävi yhä suuremmaksi. Koirat -katselivat minua yhä surkeammin, ja Joli-Coeur hieroi vatsaansa ja -kirkui aina vihaisemmin. - -Kun aika yhä kului eikä Zerbinoa näkynyt, niin minä vielä kerran -lähetin Capin sitä hakemaan. Puolen tunnin kuluttua se palasi -yksinään ja ilmoitti, ettei ollut löytänyt toveriaan. - -Mitä tehdä? - -Vaikka Zerbino olikin syyllinen ja me kaikki olimme sen takia -joutuneet pulaan, en kuitenkaan edes ajatellutkaan jättää sitä. Mitä -sanoisi Vitalis, jollen toimittaisi takaisin kaikkia kolmea koiraa? -Ja sitten, kaikesta huolimatta, minä rakastin Zerbinoa. Päätin -odottaa iltaan asti. Mutta mahdotonta oli olla näin toimetonpa ja -kuunnella vatsaimme nälkähuutoja. Oli keksittävä jotakin, josta -meille kaikille olisi vähänkään huvia ja jolla saisimme unhotetuksi -nälkämme. Mutta mitä? - -Mietiskellessäni tätä kysymystä muistin Vitaliksen kertoneen kerran, -että kun muutamalla sotaretkellä sotajoukko oli väsynyt pitkästä -marssista, niin soitettiin, ja sotajoukko kuullessaan iloisia säveliä -unhotti väsymyksensä. Ehkäpä meiltäkin unhottuu nälkämme, kun soitan -jotakin iloista. Ja ainakin, kun minä soitan ja koirat tanssivat, -aika kuluu nopeammin. - -Minä tartuin harppuuni, joka oli pystyssä puuta vasten, ja asettuen -selin kanavaan, jotta näkisin näyttelijäini tanssin, aloin soittaa -valssia. - -Taiteilijani eivät heti alussa näyttäneet olevan juuri halukkaita -tanssimaan; leipäpala niistä olisi ollut paljoa mieluisampi. Mutta -vähitellen innostuivat. Soitto teki vaikutuksensa, me kaikki -unhotimme leipäpalan, jota meillä ei ollut, emmekä enää ajatelleet -muuta kuin minä soittoani ja koirat tanssiaan. - -Yhtäkkiä kuulin kirkkaan lapsen äänen: "hyvä!" Tämä huuto kuului -takaani. Minä käännyin vikkelästi katsomaan. - -Muuan alus oli pysähtynyt kanavassa ja kääntynyt rantaa kohden. -Tämä oli niin kummallinen alus, että en ikinäni ollut vielä nähnyt -sellaista. Sitä oli vetämässä kaksi hevosta, jotka seisoivat -toisella puolen kanavaa. Alus oli paljon lyhempi kuin purret, -joita tavallisesti käytetään kanavilla, ja sen kannella, joka oli -ainoastaan vähän yläpuolella veden pintaa, oli ikkunoilla varustettu -katos. Tämän edessä oli veranta köynnöskasvien suojassa. - -Verannalla huomasin kaksi ihmistä. Toinen oli nainen, vielä nuorekas -ja ylhäisen, mutta surullisen näköinen. Toinen oli lapsi, melkein -minun ikäiseni poika, joka näytti makaavan. Tämä poika se varmaankin -oli huutanut "hyvä". - -Selvittyäni hämmästyksestäni nähdessäni tämän laitoksen, joka ei -näyttänyt ollenkaan pelottavalta, minä kohotin hattuani kiittääkseni -suosionosoituksesta. - -"Huviksenneko soittelette?" kysyi nainen, puhuen vieraalla murteella. - -"Harjoitellakseni näyttelijöitäni ja myöskin ... huvikseni." - -Poika teki merkin naiselle, joka seisoi hänen vieressään, ja nainen -kumartui kuuntelemaan. "Tahtoisitteko vielä näytellä?" kysyi sitten -nainen minulta. - -Tahtoisinko näytellä! Näytellä yleisölle, jonka olin saanut niin -äkkiarvaamatta. Minua ei tarvinnut kahta kertaa rukoilla. - -"Tahdotteko tanssin vai huvinäytelmän?" kysyin. - -"Huvinäytelmän!" huusi poika, mutta nainen keskeytti ja pyysi -tanssia. -- "Tanssi on liian lyhyt", sanoi lapsi. - -"Tanssin jälkeen me voimme, jos kunnioitettava yleisö niin haluaa, -esittää muutamia sellaisia temppuja, joita tehdään Parisin -sirkuksessa." Tämä oli muuan isäntäni lauseita, ja minä koetin sen -esittää niinkuin hän sen lausui yleisölle. Muuten olin hyvilläni, -että oli kieltäydytty huvinäytelmästä, sillä minun olisi ollut -hyvin vaikea järjestää näytäntöä, ensiksikin kun Zerbino oli -poissa ja toiseksi kun ei ollut pukuja ja muita lisätarpeita. Minä -senvuoksi otin harppuni ja aloin soittaa valssia. Capi heti paikalla -tarttui käpälillään Dolcen vartaloon, ja molemmat alkoivat pyöriä -tahdin mukaan. Tämän jälkeen Joli-Coeur tanssi yksinään. Sitten -me järjestään esitimme koko ohjelmistomme. Meitä ei väsyttänyt. -Näyttelijäni varmaankin ymmärsivät, että saavat palkakseen ruokaa, -eivätkä senvuoksi säästäneet itseään enemmän kuin minäkään. - -Yhtäkkiä, kesken kaikkea, näin Zerbinon ilmestyvän metsästä, ja kun -toiset tanssiessaan kulkivat sen ohitse, niin sekin asettui niiden -keskelle ja ryhtyi tehtäväänsä. - -Soittaessani ja pitäessäni silmällä taiteilijoitani minä silloin -tällöin silmäsin poikaa, ja minusta tuntui kummalliselta, ettei hän, -vaikka näyttikin olevan niin huvitettu meidän näyttelemisestämme, -kuitenkaan liikahtanut paikaltaan: hän pysyi makuullaan, aivan -hiljaa, liikuttamatta muuta kuin käsiään taputellessaan. Oliko hän -hervoton? Minusta näytti, kuin hän olisi maannut lavitsalla. - -Tuuli oli kuljettanut aluksen törmään, jossa me olimme, ja minä nyt -näin lapsen aivan kuin olisin ollut itse aluksessa hänen vieressään: -hänellä oli vaalea tukka, hänen muotonsa oli kalpea, niin kalpea, -että otsan kuultavan nahan alta näkyivät siniset verisuonet. Hänen -lempeissä silmissään oli surullinen ja sairaalloinen ilme. - -"Kuinka paljon teidän teatterissanne maksaa paikka?" kysyi nainen -minulta. - -"Kukin maksaa sen mukaan kuin hänellä on ollut siitä huvia." - -"Sitten pitää meidän, äiti, maksaa hyvin paljon", sanoi lapsi ja -lisäsi jotakin vieraalla kielellä, jota minä en ymmärtänyt. - -"Arthur tahtoisi nähdä näyttelijöitänne lähempää", sanoi nainen. - -Minä annoin merkin Capille, joka heti hypähti alukseen. - -"Entä toisetkin?" huusi poika. - -Zerbino ja Dolce seurasivat toveriaan. - -"Ja apina!" - -Joli-Coeur olisi voinut helposti hypätä alukseen, mutta minä en ollut -koskaan varma sen käytöksestä. Päästyään alukseen se olisi voinut -ruveta huvittelemaan tavalla, joka ehkä ei olisi ollut naiselle -mieleen. - -"Onko se vihainen?" kysyi nainen. - -"Ei, mutta se on joskus tottelematon, ja minua pelottaa, ettei se -käyttäydy sopivasti." - -"No tulkaa itse sen kera alukseen." Ja hän antoi merkin muutamalle -miehelle, joka seisoi peräsimessä. Mies tuli heti ja asetti lankun -aluksesta törmälle. Tätä siltaa myöten minä sitten astuin alukseen, -harppu selässäni ja Joli-Coeur käsivarrellani. - -"Apina! Apina!" huudahti poika. Minä lähestyin häntä, ja sillä aikaa -kuin hän hyväili ja silitteli apinaa, minä voin tarkastaa häntä. Hän -oli tosiaan kiinnitetty lavitsaan, niinkuin minusta oli näyttänytkin. - -"Onko teillä isäntää, lapseni?" kysyi nainen. -- "On, mutta minä -kuljen tätä nykyä yksikseni, vähän aikaa." -- "Miten kauan?" -- -"Kaksi kuukautta." -- "Kaksi kuukautta! Oo, pieni raukka! Miten -teidän ikäisenne voi olla niin kauan yksikseen!" -- "Täytyy, hyvä -rouva." -- "Isäntänne epäilemättä on pakottanut teidät hankkimaan -määrätyn summan rahaa tällä aikaa?" -- "Ei, hyvä rouva. Hän ei -pakota minua mihinkään. Kunhan saan joukkoni elätetyksi, niin siinä -kylliksi." -- "Ja te olette voinut ansaita hyvin elatuksenne?" - -Minä olin ääneti vähän aikaa, ennenkuin vastasin: en ollut koskaan -nähnyt naista, joka minuun teki sellaisen vaikutuksen kuin tämä -kysellessään minulta asioitani. Hän puheli niin hyväntahtoisesti, -hänen äänensä oli lempeä, katseensa ystävällinen ja niin rohkaiseva, -että minä päätin kertoa asian suoraan. Ja minkävuoksi salata? Minä -Kerroin hänelle, minkävuoksi minun oli pitänyt erota Vitaliksesta, -joka oli tuomittu vankeuteen siitä, että oli minua puolustanut, ja -että minä Toulousesta lähdettyäni en ollut ansainnut penniäkään. - -"Mutta teidän on kai sitten kauhea nälkä!" huudahti poika. - -Taiteilijani ymmärsivät hyvin tämän sanan. Koirat alkoivat haukkua ja -Joli-Coeur hieroa vatsaansa vimmatusti. - -"Äiti!" lausui Arthur. - -Nainen ymmärsi pyynnön; hän sanoi jotakin vieraalla kielellä -muutamalle palvelijanaiselle, ja tämä toi heti esiin pienen katetun -pöydän. - -"Istukaa ruualle, poikaseni", käski nainen. - -Minua ei tarvinnut rukoilla. Panin harppuni syrjään ja istahdin -pöytään. Koirat asettuivat ympärilleni, ja Joli-Coeur istahti -polvelleni. - -"Kelpaako koirillenne leipä?" kysyi Arthur. - -Kelpaako leipä! Minä niille annoin kullekin palan, jonka ne heti -purematta nielaisivat. Ja sillä aikaa kuin minä koirille annoin -leipää, oli Joli-Coeur siepannut kakkupalasen, pistäytynyt pöydän -alle ja oli tukehtua ahmiessaan. Minä puolestani otin viipaleen -leipää, ja vaikka en ollutkaan tukehtua niinkuin Joli-Coeur, niin -ahmin yhtä suurella halulla. - -"Lapsi raukka!" sanoi nainen täyttäessään minun lasini. Arthur -ei virkkanut mitään, vaan katseli meitä suurin silmin ihmetellen -meidän ruokahaluamme, sillä jokainen meistä oli yhtäläinen ahmatti, -Zerbinokin, joka kuitenkin oli saanut nälkänsä tyydytetyksi -varastamallaan lihapalalla. "Missä olisitte syöneet tänään, jollette -meitä olisi kohdanneet?" -- "Luulen, että me emme olisi saaneet -ruokaa ollenkaan tänä päivänä." -- "No missä saatte huomenna?" -- -"Ehkä huomennakin sattuu onni kohtaamaan meitä niinkuin tänäänkin." - -Arthur ei enää jatkanut keskustelua kanssani, vaan kääntyi äitiinsä, -ja heidän välillään syntyi pitkä keskustelu tuolla vieraalla -kielellä, jota olin kuullut. Arthur näytti pyytävän jotakin, johon -hänen äitinsä ei ollut oikein suostuvainen tai jota vastaan hänellä -oli syitä. Yhtäkkiä poika käänsi päänsä minuun, sillä ruumistaan hän -ei voinut liikuttaa. "Haluaisitteko jäädä meidän luo?" kysyi hän. - -Minä jäin katsomaan häneen pitkään ja sanaa sanomatta, sillä niin -hämmästyin tätä äkillistä kysymystä. - -"Poikani kysyy, haluaisitteko jäädä meidän luo", rouva toisti. -- -"Tähänkö alukseen?" -- "Niin, tähän alukseen. Poikani on kipeä, -lääkärit ovat määränneet hänen pysymään makuullaan tuollaisella -lavalla, niinkuin näette. Jotta hänellä ei olisi ikävä, kuljetan -häntä tässä aluksessa. Te asuisitte meidän kanssamme. Koiranne ja -apinanne antavat näytäntöjä Arthurille, joka on yleisönne. Ja te, -lapseni, jos haluatte, voitte meille soittaa harppuanne. Sillä tavoin -te olette palvelukseksemme, ja me puolestamme voimme olla teille -hyödyksi. Te ette kuitenkaan joka päivä kulkiessanne voine saada -yleisöä, sillä se teidän ikäiselle lapselle ei ole mikään helppo -asia." - -Aluksessa! Minä pääsisin elämään aluksessa, vesillä, mikä onni! -Tämä ajatus ensimäisenä iskihe mieleeni ja huumasi minut. -Silmänräpäyksessä minulle oli selvillä, miten loistava minulle oli -tämä esitys. Miten jalomielinen rouva! Minä tartuin hänen käteensä -ja suutelin sitä. Hän näytti liikutetulta tästä kiitollisuuteni -osotuksesta, ja useita kertoja hän siveli hellästi kädellään otsaani: -"Pikku raukka!" Kun minua oli pyydetty soittamaan harppua, niin -tuntui minusta, ettei minun sopinut kieltäytyä täyttämästä hänen -lausumaansa toivomusta. Hartauteni oli tavallaan osotus hyvästä -tahdostani ja kiitollisuudestani. Otin harppuni ja asetuin aluksen -keulapuolelle, jossa aloin soitella. Samalla nainen asetti huulilleen -pienen hopeapillin ja puhalsi siitä kimeän äänen. Heti herkesin -soittamasta, tuumaillen mielessäni, minkävuoksi hän niin vihelsi: -tahtoiko hän sillä ilmoittaa minulle, että minä soitin huonosti, -ja kehottaa minua taukoamaan? Arthur, joka näki kaikki, mitä -hänen ympärillään tapahtui, arvasi neuvottomuuteni. "Äiti vihelsi -hevosmiehille merkiksi, että lähdetään liikkeelle", sanoi hän. - -Todellakin alus, joka oli loitonnut rannasta, alkoi lipua pitkin -kanavan tyyntä kalvoa hevosten vetäessä; vesi loiski keulaa vasten, -ja molemmin puolin puut pakenivat taaksemme laskevan auringon -kultaamina. - -"Olkaa hyvä ja soittakaa", pyysi Arthur. Pään nyökäyksellä -kutsuttuaan äitinsä istumaan vierelleen piteli lian tämän kädestä -koko ajan, kun minä soittelin lauluja, joita olin oppinut isännältäni. - - - - -X. - - -Arthurin äiti oli englantilainen, nimeltä rouva Milligan. Hän oli -leski, ja Arthur oli hänen ainoa lapsensa, -- nimittäin ainoa elossa -oleva lapsi, sillä oli ollut vanhempikin poika, joka oli kadonnut -hyvin salaperäisellä tavalla. Tämä lapsi oli kuuden kuukauden vanhana -varastettu, eikä koskaan oltu hänestä saatu mitään tietoa. Siihen -aikaan kuin tämä oli tapahtunut, ei rouva Milligan ollut itse voinut -häntä etsiä. Hänen puolisonsa oli ollut kuolemaisillaan, ja hän -itse oli ollut hyvin sairas, aivan tiedotonna kaikesta, mitä hänen -ympärillään tapahtui. Kun hän oli parantunut, niin hänen miehensä oli -kuollut ja poikansa kadonnut. Lapsen etsimistä oli hoitanut hänen -lankonsa, herra James Milligan. Mutta tässä oli se omituista, että -herra Milliganilla oli etua lapsen katoamisesta. Hänestä olisi tullut -lapsettoman veljensä perijä. Hänen etsintänsä raukesivat tyhjiin. -Englannista, Ranskasta, Saksasta, Italiasta etsittiin, mutta ei -mistään löydetty. Sittenkään ei herra Milligan saanut periä veljeään, -sillä seitsemän kuukautta miehensä kuoleman jälkeen rouva Milligan -synnytti lapsen, pienen Arthurin. - -Mutta tämä heikko ja kivulloinen lapsi ei voinut kauan elää, olivat -lääkärit sanoneet. Hän voi kuolla milloin hyvänsä, ja silloin herra -James Milligan olisi vanhemman veljensä arvon ja omaisuuden perijä -maan lakien mukaan. - -Herra James Milliganin toiveet eivät siis olleet menneet, vaikka -eivät heti toteutuneetkaan. Hänen tarvitsi vain odottaa. Ja hän -odotti. Mutta lääkärien ennustukset eivät toteutuneet: Arthur pysyi -sairaana, mutta ei kuollut, niinkuin oli määrätty. Äidin huolekas -hoito piti häntä hengissä -- tämä ihmehän tapahtuu, Jumalan kiitos, -hyvin usein. Kymmeniä kertoja luultiin hänen kuolevan, kymmenet -kerrat hän palautui. Väliin hänellä oli kaikki taudit, jotka lasta -voivat kohdata. Tällä kertaa hänessä oli joku ankara tauti, jonka -vuoksi hänet oli määrätty rikkikylpyihin, ja rouva Milligan oli -tullut Pyreneille. Mutta hänen koetettuaan turhaan näitä kylpyjä oli -hänelle neuvottu toinen hoitotapa, nimittäin pitää lapsi makuullaan. - -Tätä varten oli rouva Milligan Bordeauxissa rakennuttanut tämän -aluksen. Hän ei ollut voinut ajatella lastaan suljettuna huoneeseen, -jossa tämä olisi kuollut ikävään ja ilman puutteeseen. Kun Arthur -ei voinut enää liikkua, niin piti saada liikkuva asunto. Sen vuoksi -oli rakennettu vesillä liikkuva talo kamareineen, keittiöineen, -saleineen, verantoineen. Tässä salissa tai verannalla, miten -milloinkin sopi, Arthur oleskeli aamusta iltaan, äiti vierellään, ja -maisemat kulkivat hänen ohitsensa, niin ettei hänen tarvinnut kuin -avata silmänsä. - -Minä sain aluksessa oman kamarini, joka oli pienen pieni, mutta -kaikilla mahdollisilla mukavuuksilla varustettu. En ikinäni ollut -nähnyt niin kaunista ja puhdasta kamaria. Ja kun minä asetuin -nukkumaan vuoteeseen, niin minut valtasi omituinen tunne. Ensi -kerran elämässäni makasin peitteissä, jotka pehmoisesti hivelivät -ruumistani. Eikä yön hiljaisuus ollut pelottava, pimeässä ei ollut -kummituksia, ja tähdet, jotka näkyivät ikkuna-aukosta, rohkaisivat -mieltä kuin parahin toivo. - -Nukuttuani rauhallisesti yöni nousin varhain aamulla uteliaana -saamaan tietää, millainen yö oli näyttelijöilläni ollut. Minä -tapasin kaikki siinä, mihin ne illalla olin asettanutkin, ja -kaikki nukkuivat syvässä rauhassa aivan kuin alus olisi ollut -heidän kotinsa jo kuukausia. Koirat heräsivät minun tullessani ja -tulivat pyytämään aamuhyväilyä. Joli-Coeur, toinen silmä raollaan, -kuorsasi kuin pasuuna. Helppo oli älytä mitä tämä merkitsi: herra -Joli-Coeur, joka oli itse pikaisuus, suuttui suunnattoman helposti -ja kerran suututtuaan murjotti sitten kauan aikaa. Nyt se oli siitä -äkeissään, etten minä ollut vienyt sitä kamariini, ja se osotti -tyytymättömyyttään tällä tavalla, että oli muka nukkuvinaan. Minä en -voinut sille selittää syitä, jotka minut olivat pakottaneet, suureksi -mielipahakseni, jättämään sen kannelle, ja kun mielestäni olin, -ainakin näennäisesti, tehnyt sille väärin, niin otin sen nyt syliini -osottaakseni hyväilylläni katumusta. Aluksi se oli yhäkin äkeissään, -mutta alkoi pian eleillään minulle selittää, että jos lähden hänen -kanssaan käymään maalla, niin hän antaa minulle anteeksi. Merimies, -jonka eilen olin nähnyt peräsimessä, oli jo työssä, pesemässä -aluksen kantta, ja hän asetti sillan maihin, jonne minä lähdin koko -joukkoineni kävelylle. - -Aika kului pian juostessani koirain kanssa, hyppiessäni ojien yli ja -kiipeillessäni puihin. Kun me palasimme, olivat hevoset jo valjaissa, -odottaen vain piiskan paukausta lähteäkseen. Menin alukseen -kiireesti, köysi irrotettiin rannasta, merimies asettui peräsimeen, -ajaja käski hevosiaan, hinausköyden ratas alkoi vinkua, me olimme -matkalla. - -Miten hupaista oli matkustaa aluksessa! Hevoset astelivat tietään -kanavan varrella, ja me teimme taivalta liikuntoa tuntematta. Rannat -pakenivat taaksemme, eikä kuulunut muuta ääntä kuin veden loiske -alusta vasten ja hevosten kulkusten helinä. - -Niin kuljimme, ja nojautuessani aluksen laitaa vasten minä katselin -poppeleita, jotka rohkeasti kohosivat rehevästä ruohikosta, -värisyttäen aamun tyynessä ilmassa aina herkkiä lehtiään. Niiden -pitkä rivi muodosti kanavan varrelle tiheän, viheriän esiripun, joka -pidätti auringon säteet, niin että me olimme viileässä siimeksessä. -Siellä täällä kanavan pinta oli musta ja näytti kuin se olisi -peittänyt äärettömän syvyyden. Toisin paikoin taas se levisi kuin -kuultava verho, jonka läpi näkyi kimaltavat kivet ja sametinpehmoiset -kasvit. Olin vaipunut tätä katselemaan, kun kuulin takanani -mainittavan nimeäni. Käännyin katsomaan: Arthur kannettiin kannelle, -ja hänen äitinsä kulki vierellä. - -"Oletteko hyvin nukkunut?" kysyi Arthur. "Paremmin kuin maalla?" - -Minä lähestyin ja vastasin niin kohteliain sanoin kuin suinkin ja -yhtä paljon tarkottaen äidille kuin lapselle. "No entäs koirat?" -kysyi Arthur. - -Minä kutsuin koirat ja Joli-Coeurin. Koirat tervehtivät, ja -Joli-Coeur teki temppujaan, niinkuin aina teki, kun luuli, että -ruvetaan näyttelemään. Mutta nyt ei ollut kysymystä näyttelemisestä, -tänä päivänä. Rouva Milligan oli asettanut poikansa siimekseen -ja istunut hänen viereensä. "Olkaa hyvä ja toimittakaa koirat ja -apina syrjään", sanoi hän minulle. "Meillä on nyt työtä." Minä tein -niinkuin oli käsketty ja poistuin joukkoineni aluksen keulapuolelle. - -Mihinkähän työhön tuo poika parka pystyy? Minä näin, että hänen -äitinsä antoi hänen kertoa läksyn, seuraten itse muutamasta kirjasta. -Maaten siinä lavitsallaan Arthur kertoi liikkumatta vähääkään. Tai -oikeastaan hän koetti kertoa, sillä hän sopersi kauheasti, hän -ei saanut kolmea sanaa sanotuksi yhtämenoon, ja hyvin usein hän -erehtyikin. Äiti oikaisi lempeästi, mutta samalla vakavasti. - -"Te ette osaa satuanne", sanoi hän. - -Minua tämä ihmetytti, että hän poikaansa sanoi teiksi, sillä en -silloin tiennyt, että englantilaiset eivät sinuttele. - -"Te teette enemmän virheitä nyt kuin eilen. Minkä vuoksi pahoitatte -mieleni sillä, ettette lue läksyänne?" - -"Minä en, äiti, voi oppia, minä vakuutan teille, että en voi." Ja -Arthur rupesi itkemään. - -Mutta rouva Milligan ei heltynyt kyynelistä, vaikka näyttikin olevan -pahoillaan. "Minä olisin antanut teidän leikkiä tänä aamuna Remin -ja koirien kanssa", sanoi hän, "mutta nyt ette saakaan, kun ette -ole osannut läksyänne." Ja hän antoi kirjan Arthurille ja poistui -muutamia askeleita poikansa luota aivan kuin lähteäkseen sisälle ja -jättääkseen yksikseen pojan, joka itki yhä. - -Miten voi rouva Milligan olla niin ankara tälle lapsi raukalle, jota -hän näytti kuitenkin niin hellästi rakastavan? - -Jollei Arthur voinut oppia läksyään, niin eihän se ollut hänen, vaan -epäilemättä hänen tautinsa syy. Miten voi hän lähteä hänen luotaan -lohdutuksen sanaa sanomatta? Mutta rouva Milligan palasi takaisin. - -"Tahdotteko, että koetamme yhdessä oppia?" kysyi hän. Ja hän istui -Arthurin viereen, otti kirjan ja alkoi lukea satua, jonka nimi oli: -"Susi ja karitsa". Arthur kertoi hänen jäljessään sanat ja lauseet. -Kolmeen kertaan luettuaan sadun antoi hän kirjan Arthurille, käskien -hänen nyt opetella yksinään, ja meni sisälle. - -Arthur rupesi heti lukemaan satuaan, ja minä paikaltani, johon olin -jäänyt, näin että hänen huulensa liikkuivat. Hän näytti koettavan -oppia oikein todenteolla. Mutta hänen hartautensa ei kestänyt -kauan. Pian hän nosti silmänsä kirjasta, hänen huulensa liikkuivat -hitaammin ja viimein pysähtyivät kokonaan. Hän ei enää lukenut. -Hänen katseensa, joka harhaili sinne tänne, sattui viimein minuun. -Minä tein hänelle merkin kehottaen lukemaan. Hän hymyili minulle -lempeästi aivan kuin kiitokseksi minun huomautuksestani, ja hänen -silmänsä tarttuivat taas kirjaan. Mutta pianpa taaskin katse oli -kulkemassa kanavan rantoja. Kun hän ei katsonut nyt minuun, niin minä -nousin paikaltani herättääkseni hänen huomiotaan ja osotin hänelle -kirjaa. Hän otti sen hyvin hajamielisesti. Pahaksi onneksi vesilintu -ui kanavan poikki, jättäen jälkeensä sinisen virin. Arthur kohotti -päätään seuratakseen katseellaan sen kulkua. Kun se vihdoin oli -mennyt hänen näkyvistään, katsoi hän minuun: - -"Minä en opi, vaikka kuinka haluaisin." - -Minä menin hänen luokseen. "Mutta tämä satuhan on helppo", sanoin -hänelle. -- "Päinvastoin, se on hyvin vaikea." -- "Minusta se tuntui -helpolta. Kun kuulin äitinne lukevan sen, niin minusta tuntuu, että -minä sen siitä jo opinkin." - -Arthur naurahti hyvin epäilevästi. - -"Tahdotteko, niin minä sen teille kerron?" -- "On mahdotonta, että -osaisitte." -- "Ei se ole mahdotonta. Minäpä koetan, että näette. -Seuratkaahan kirjastanne." - -Hän otti kirjan, ja minä aloin hänelle kertoa satua. Hänen ei -tarvinnut oikaista kuin parissa kolmessa kohdin. - -"Mitä ihmettä, te sen osaatte aivan hyvin!" -- "En osannut aivan -hyvin, mutta nyt minä sen osaisin sanasta sanaan." -- "Miten te sen -olette voinut oppia?" -- "Kuuntelin, kun äitinne luki, mutta minä -kuuntelin tarkkaavasti, katselematta mitä ympärilläni tapahtui." - -Hän punastui ja kääntyi katsomaan toisaalle, ja sitten vähän ajan -kuluttua hän häpeissään sanoi: - -"Minä ymmärrän miten te olette kuunnellut, ja minä olen koettanut -kuunnella samalla tavalla. Mutta miten olette voinut muistissanne -pitää kaikki nuo sanat, jotka minun muistissani pyörivät aivan -sekaisin?" - -Minä koetin parhaani mukaan hänelle selittää, miten on helppo -muistaa, kun ajattelee itse asiaa. - -"Mistä on tässä sadussa kysymys? Karitsasta. Minä ajattelin siis -karitsoita. Sitten ajattelin lampaita, mitä lampaat tekevät: Lampaat -olivat laitumella hyvässä turvassa ja rauhassa. Minä näen lampaitten -makaavan ja nukkuvan laitumella, kun ovat siellä hyvässä turvassa. Ja -nähtyäni ne kerran mielessäni en tietysti voi sitä seikkaa unhottaa." - -"Hyvä", sanoi hän, "minä myös näen ne: Lampaat makasivat -rauhallisesti laitumella! Minä näen niitä valkeita ja mustia, näen -karitsoja ja emiä. Minä näen itse laitumenkin." - -"No te siis ette unhota nyt näitä seikkoja?" -- "En toki, ne muistan -hyvin." -- "Mikä se on, joka tavallisesti vartioipi lampaita?" -- -"Koira." -- "Kun koirain ei tarvitse vartioida lampaitten ollessa -hyvässä turvassa, niin mitä ne tekevät sillä aikaa?" -- "Niillä ei -ole mitään tekemistä." -- "Silloin ne voivat nukkua, me siis voimme -sanoa: koirat nukkuivat." -- "Aivan niin, se on helppo muistaa. -Siirrymme nyt muihin seikkoihin. Kuka on koirain kanssa kaitsemassa -lampaita?" - -"Paimen." -- "Kun lampailla ei ole mitään hätää, eikä paimenella -siis mitään tekemistä, niin miten voi hän kuluttaa aikaansa?" -- -"Soittamalla huilua." -- "Näettekö hänet?" -- "Näen." -- "Missä -hän on?" -- "Suuren jalavan siimeksessä." -- "Onko hän yksin?" -- -"Ei, hänellä on toisiakin paimenia toverinaan." -- "No, jos näette -lampaat, laitumen, koirat ja paimenen, niin ettekö voi kertoa tämän -satunne alkupuolta erehtymättä?" -- "Niin minusta tuntuu, että voin." --- "Koettakaa." - -Kun Arthur kuuli minun puhuvan tällä tavoin ja selittävän miten on -helppo oppia läksyä, joka alussa näyttää vaikealta, niin hän katseli -minua liikutetuin mielin ja pelokkaasti, aivan kuin ei olisi ollut -oikein vakuutettu siitä, että se oli totta, mitä hänelle sanoin. -Mutta epäröityään hetkisen aikaa hän kuitenkin alkoi kertoa: "Lampaat -makailivat rauhallisesti laitumella, koirat nukkuivat ja paimen -suuren jalavan siimeksessä soitti huilua toisten paimenten seurassa." -Hän löi käsiään yhteen ja huudahti: "Mutta minähän osaankin aivan -hyvin." - -"Tahdotteko oppia lopunkin samalla tavoin?" - -"Teidän kanssanne minä aivan varmaan opin. Äiti on hyvillään!" - -Ja hän kävi opettelemaan lopun sadusta samalla tavoin kuin oli -opetellut alunkin ja neljännestunnin kuluttua hän osasi kertoa koko -sadun aivan virheettömästi. Kun hän sitä kertoi, tuli hänen äitinsä. -Hän oli alussa suutuksissaan, luullen että me olimme siinä yhdessä -leikkimässä. Mutta hän ei ehtinyt sanoa montakaan sanaa, kun Arthur -hänet keskeytti: "Minä osaan sadun, Remi on minulle sen opettanut." - -Rouva Milligan katsoi minuun hyvin hämmästyneenä ja hän yritti -minulta jotakin kysymään, mutta Arthur alkoi kertoa "sudesta ja -karitsasta", ja kertoi arvelematta ja ainoatakaan virhettä tekemättä. - -Tällä aikaa katselin rouva Milligania. Hänen kaunis muotonsa -kirkastui, hän hymyili, ja sitten minusta näytti, että hänen silmänsä -kostuivat. Mutta minä en nähnyt itkikö hän, kun hän samassa kumartui -poikaansa suutelemaan ja syleilemään. - -"Sanat eivät merkitse mitään", sanoi Arthur, "vaan seikat, joita voi -nähdä. Ja Remi on minut opettanut näkemään paimenen huiluineen. Kun -minä nostin silmäni muistellakseni, niin en ajatellut mitä tapahtui -ympärilläni, minä näin paimenen huilun ja kuulin laulun, jonka hän -soitti. Tahdotteko, äiti, niin laulan teille sen laulun?" - -Ja hän lauloi englanninkielisen laulun, surumielisen sävelen. - -Tällä kertaa rouva Milligan itki nyyhkien, ja kun hän kohotti -silmänsä, niin näin kyyneleitten juoksevan hänen lapsensa poskilla. -Hän lähestyi minua ja puristi niin hellästi kättäni, että minä tunsin -mieleni läikähtelevän liikutuksesta. - -"Te olette kelpo poika", sanoi hän minulle. - -Edellisenä iltana minut oli otettu eläinten näyttelijänä -huvittajaksi, minut, koirani ja apinani huvittelemaan sairasta lasta. -Mutta tämä tapaus minut erotti koiristani, ja minusta tuli pojan -toveri ja melkeinpä ystävä. - -Kun minä nyt muistelen näitä päiviä, joita vietin aluksessa -rouva Milliganin ja Arthurin luona, niin ne tuntuvat lapsuuteni -kirkkaimmilta päiviltä. Arthur oli kiintynyt minuun hartaalla -ystävyydellä, ja minä puolestani, mitään ajattelematta, tunteitteni -mukaan pidin häntä kuin veljenäni. Poikkipuolista sanaa hän ei -minulle koskaan lausunut, ei osottanut vähintäkään merkkiä siitä, -että oli ylhäisempi, enkä minä taas tuntenut halpuuttani, ei tullut -mieleeni sellaista ajatustakaan. Siihen oli varmaankin syynä nuoruus -ja tietämättömyys elämästä. Mutta epäilemättä oli siihen myöskin -syynä rouva Milliganin lempeys ja ystävällisyys, hän kun usein -puhutteli minua aivan kuin olisin ollut hänen lapsensa. - -Ja sitten tämä matka oli minulle ihmeitten retki. Ei ainoatakaan -ikävää hetkeä. Aamusta iltaan oli aina jotakin mieltäkiinnittävää. -Me sivuutimme toisen merkkipaikan toisensa jälkeen. Kauniilla -seuduilla emme tehneet kuin pieniä taipaleita päivässä, kun näköalat -olivat yksitoikkoisia, niin kuljettiin nopeammin. Seutu siis aina -määräsi meidän kulkumme ja lähtömme. Määrätunnilleen oli pöytä -katettu verannalla, ja syödessämme me kaikessa rauhassa seurasimme -vaihtelevia näköaloja molemmin puolin kanavaa. Kun aurinko laski, -niin pysähdyimme siihen, missä pimeä meidät tavotti, ja kun päivä -valkeni, niin jatkoimme matkaa. - -Jos ilma tuntui liian viileältä, kun alus oli pysäytetty, niin -menimme salonkiin, sytytettiin tuli kosteuden ja sumun poistamiseksi, -joka oli sairaalle paha, ja tuotiin lamput. Arthur sijoitettiin -pöydän ääreen, minä istuin hänen vierelleen, ja rouva Milligan -näytteli meille kuvakirjoja tai valokuvia. Samoin kuin aluskin, -jolla kuljimme, oli rakennettu erityisesti tätä matkaa varten, -olivat kuvatkin yksinomaan valitut sen mukaan. Kun silmämme uupuivat -katselemaan kuvia, niin rouva Milligan avasi kirjan ja luki siitä -sellaista, minkä arveli meitä huvittavan ja jota arveli meidän -ymmärtävän, tai kertoi meille historiallisia tapauksia niistä -seuduista, joiden ohi kuljimme. - -Kauniina iltoina minullakin oli määrätty tehtäväni. Silloin otin -harppuni ja noustuani maihin asetuin määrätyn matkan päähän jonkun -puun taakse suojaan ja siellä soitin kaikki säveleni ja lauleskelin -kaikki lauluni. Arthurista oli nimittäin mieluista kuulla yön -hiljaisuudessa soittoa tällä tavoin, ettei nähnyt soittajaa. Usein -hän minulle huusi: "Uudelleen!" - -Tämä oli onnellista ja suloista aikaa minunlaisestani pojasta, joka -olin jättänyt Barberinin mökin ja kuljeksinut maantietä signor -Vitaliksen kanssa. Mikä ero ruuassa! Ja mikä ero matkassa! Ennen -piti astua päivittäin pitkät taipaleet, loassa, sateessa, paahteessa -isäntäni jäljessä. Ja nyt sai oleksia vain tässä laivassa! Mutta -minun on sanottava, että enemmän olin hyvilläni siitä henkisestä -onnesta, jota sain nauttia tässä uudessa elämässäni, kuin -aineellisesta hyvinvoinnista, joka minulle oli tarjolla. Rouva -Milliganin leivokset ja ruuat olivat hyviä. Oli kerrassaan suloista, -kun ei enää tarvinnut kärsiä nälkää, kuumuutta eikä kylmää, mutta -monin verroin suloisempaa olivat ne tunteet, jotka täyttivät sydämeni. - -Mieluisalta tämä uusi oloni tuntui, mutta minun piti siitä luopua ja -palata pian entisiin oloihini. - - - - -XI. - - -Nopeasti oli aika kulunut tällä matkalla, ja alkoi lähestyä hetki, -jolloin isäntäni pääsi vankeudestaan. Tämä ajatus oli minua häirinnyt -sitä mukaa kuin olimme poistuneet Toulousesta. Oli ihastuttavaa -kulkea tällä tavoin aluksessa, Huoletonna kaikesta, mutta sitten -piti palata, ja tämä taival, joka oli kuljettu vesitse, piti tehdä -jalkaisin. Se oli kaikkea muuta kuin ihastuttavaa: ei ollut enää -mukavaa vuodetta, ei enää herkullisia ruokia, ei enää hauskoja -iltoja pöydän ympärillä. Kipeimmin sydämeeni koski se, että -minun piti erota Arthurista ja rouva Milliganista, luopua heidän -ystävyydestään, niinkuin jo oli pitänyt luopua Barberinin emännän -hellästä huolenpidosta. Sitäkö varten rakastin ja sitäkö varten minua -rakastettiin, että tulisin sitten julmasti erotetuksi näistä, joiden -luona olisin tahtonut olla koko elämäni! Tämä huoli oli ainoa pilvi -koko näitten kirkkaitten päiväin aikana. - -Eräänä päivänä sitten päätin ilmoittaa asiasta rouva Milliganille, -kysyen montako päivää hän luuli minun tarvitsevan paluumatkallani -Toulouseen, sillä minä halusin olla vankilan portilla samalla -hetkellä, kun isäntäni astuu ulos. Kun Arthur kuuli puhuttavan -lähdöstäni, niin hän huudahti: "Remi ei saa mennä pois!" - -Minä selitin, etten ollut oma herrani, että kuuluin isännälleni, -jolle vanhempani olivat minut vuokranneet ja jonka palvelukseen minun -oli astuttava sinä päivänä, kun hän minua tarvitsee. - -Minä puhuin vanhemmistani sanomatta, että minulla itse asiassa ei -ollut isää eikä äitiä, sillä minun olisi pitänyt samassa tunnustaa, -että olin löytölapsi. Ja sitä häpeää en voinut kestää. Löytölapsi! -Sehän oli hylkyjen hylky maailmassa. Minä olisin vaikka kuollut -suu ummessa, ennenkuin olisin tunnustanut rouva Milliganille ja -Arthurille, jotka olivat kohottaneet minut vertaisekseen, että olin -löytölapsi. Silloinhan he olisivat ajaneet minut inholla luotaan! - -"Remin pitää jäädä luoksemme!" sanoi yhä Arthur, joka kaikessa -tällaisessa oli äitinsä herra ja sai hänet tekemään mitä vain halusi. - -"Minä olisin varsin hyvilläni, jos saisimme pitää Remin", vastasi -rouva Milligan. "Teistä on tullut ystävät, ja minäkin puolestani olen -Remiin hyvin mielistynyt. Mutta emme voi pitää häntä luonamme, jollei -Remi itse halua jäädä." - -"Remi kyllä haluaa", keskeytti Arthur. "Eikö niin, Remi, että te ette -halua palata Toulouseen?" - -"Mutta vielä on toinenkin ehto", jatkoi rouva Milligan odottamatta -minun vastaustani. "Ja se on, että Remin isäntä luopuu oikeuksistaan -Remiin." - -"Remi, Remi ensin vastaa puolestaan", keskeytti Arthur pysyen -kiinteästi tuumassaan. - -Vitalis oli tosin ollut hyvä isäntä minulle, ja minä olin hänelle -kiitollinen hänen huolenpidostaan ja opetuksestaan, mutta eihän -voinut verratakaan sitä oloa, jota olin viettänyt hänen kanssaan, -siihen, joka minulle oli tarjona rouva Milliganin luona, enkä minä -ollut läheskään niin kiintynyt Vitalikseen kuin rouva Milliganiin -ja hänen poikaansa. Kun tätä ajattelin, niin moitin itseäni siitä, -että pidin näitä muukalaisia parempana kuin isäntääni, vaikka olin -tuntenut näitä ainoastaan vähän aikaa. Mutta niin se nyt oli, sille -en mitään voinut. Minä sydämestäni rakastin rouva Milligania ja -Arthuria. - -"Ennenkuin Remi vastaa, on hänen ajateltava, että elämä, joka on -hänelle ehdolla, ei ole suinkaan yksistään huvin vuoksi. Tulee tehdä -työtäkin, tulee lukea, pysyä kiinteästi kirjain ääressä ja seurata -Arthurin opinnoita. Tätä tulee verrata siihen vapauteen, joka Remillä -on kuljeksiessaan teillään." - -"Ei ole vertaamistakaan", vastasin. "Minä vakuutan, rouva, minä -suostun ehdotukseenne, oli miten oli." - -"Siinä sen nyt kuulette, äiti!" huudahti Arthur. "Remi tahtoo -mielellään." Ja hän taputti käsiään. - -"No nyt on meidän siis saatava hänen isäntänsä suostumus", jatkoi -rouva Milligan. "Minä kirjoitan hänelle, että hän tulisi tapaamaan -meitä Cetteen, sillä me emme voi palata Toulouseen. Minä lähetän -hänelle matkarahat ja selitän syyt, jotka estävät meitä tulemasta -sinne rautateitse, ja toivon, että hän suostuu kutsumukseeni. Jos -hän hyväksyy ehdotukseni, niin ei ole sitten muuta kuin sopia Remin -vanhempain kanssa, sillä heidän suostumuksensa myöskin pitää saada." - -Tähän saakka oli kaikki keskustelumme käynyt toiveitteni mukaan, -aivan kuin joku hyvä haltijatar olisi taikasauvallaan ohjannut, mutta -nämä viimeiset sanat herättivät minut surulliseen todellisuuteen -kauniista unesta, jossa olin liidellyt. Neuvotella vanhempieni -kanssa! He varmaan ilmoittaisivat sen, mitä minä halusin salata. -Totuus tulisi ilmi. Löytölapsi! Minä olin lannistettu. Rouva Milligan -katsoi minuun hyvin hämmästyneenä ja rupesi kyselemään minulta, mutta -minä en uskaltanut vastata hänelle. Hän varmaankin luuli, että minä -olin huolissani isäntäni tulosta, eikä hän enää kysellyt. - -Onneksi tämä tapahtui illalla vähän ennen maatamenoa, niin että minä -pääsin pian Arthurin uteliaista silmistä ja sulkeutumaan huoneeseeni -pelkoineni ja mietteineni. Tämä oli ensimäinen huono yö Joutsenella, -ja se oli kauhea yö, pitkä ja tuskallinen. - -Mitä tehdä? Mitä sanoa? En keksinyt mitään keinoa. Ja pyöriteltyäni -satoja kertoja samoja ajatuksia, tehtyäni mitä vastakkaisimpia -päätöksiä, jäin vihdoin siihen, etten tee mitään enkä sano mitään. -Annan asian mennä menoaan ja tyydyn siihen, mitä tulee. Ehkä Vitalis -ei luovukaan minusta, silloin ei tarvitsekaan tunnustaa totuutta. - -Ja niin kauheasti pelkäsin tätä totuutta, että toivoin Vitaliksen -hylkäävän rouva Milliganin tarjouksen. Silloin minun pitäisi -luopua Arthurista ja hänen äidistään, joita sitten en ehkä koskaan -elämässäni saisi enää nähdä, mutta eipä heilläkään olisi minusta -mitään huonoa ajatusta. - -Kolmen päivän kuluttua sai rouva Milligan vastauksen isännältäni. -Muutamilla riveillä Vitalis ilmoitti, että hänellä oli kunnia -noudattaa rouva Milliganin kutsumusta, ja että hän saapuu Cetteen -seuraavana lauvantaina kuuden junassa. Minä pyysin rouva Milliganilta -luvan mennä asemalle vastaan, ja koirieni ja Joli-Coeurin kanssa -odotimme niin junan tuloa. Koirat olivat hyvin rauhattomia aivan kuin -odottaen jotakin, Joli-Coeur oli välinpitämätön, ja minä puolestani -olin hyvin kiihdyksissäni. Minun elämästäni oli nyt päätettävä. Jos -olisin uskaltanut, niin olisin rukoillut Vitalista, että hän ei -sanoisi, että olen löytölapsi! Mutta en rohjennut. Minä tunsin, etten -ikipäivinä voisi saada suustani tätä sanaa: löytölapsi. - -Olin asettunut muutamaan soppeen asemapihalle ja siinä, koirat -kahleissa ja Joli-Coeur povessani, odottelin näkemättä mitä -ympärilläni tapahtui. Koirat minulle huomauttivat, että juna oli -tullut ja että ne olivat saaneet vainua isännästään. Yhtäkkiä tunsin, -että minua vedettiin, ja kun en osannut olla varuillani, niin koirat -pääsivät karkuun. Ne laukkasivat iloisesti haukkuen, ja pian näin -niiden hyppivän Vitaliksen ympärillä, joka tavallisessa puvussaan -tuli näkyviin. Yhtäkkiä Capi, joka oli ketterämpi kuin toiset koirat, -hypähti isäntänsä syliin, ja Zerbino ja Dolce kiemurtelivat hänen -jaloissaan. Minä nyt vuorostani lähestyin, ja Vitalis, laskien Capin -maahan, sulki minut syliinsä. - -Isäntäni ei ollut koskaan ollut ankara minulle, mutta eipä myöskään -koskaan ollut hyväillyt, joten minä en ollut tottunut tällaiseen. -Mieleni heltyi, ja silmiini pulpahti kyyneleet, sillä minä olin nyt -sellaisessa mielentilassa, että tunteeni olivat hyvin herkät. - -Minä katselin häntä ja huomasin, että hän oli vankeudessa paljon -vanhentunut. Hänen hartiansa olivat käyneet kumaraksi, muotonsa -kalvennut, huulensa vaalenneet. - -"Olenko mielestäsi muuttunut, poikaseni?" sanoi hän. "Vankila on -huono olinpaikka, ja ikävä on kamala tauti. Mutta kaikki on pian -taas parantuva." Ja vaihtaen puheenainetta hän jatkoi: "Missä olet -tutustunut tuohon naiseen, joka minulle kirjoitti?" - -Minä kerroin hänelle, miten olin tavannut Joutsenen ja miten siitä -saakka olin ollut rouva Milliganin ja hänen poikansa luona, mitä -olimme nähneet ja mitä tehneet. Kertomukseni venyi sitä pitemmäksi, -kun minua pelotti lopuksi joutua puhumaan asiasta, joka minua niin -vaivasi, sillä en nyt mitenkään voisi sanoa isännälleni, että halusin -luopua hänestä ja jäädä rouva Milliganin ja hänen poikansa luo. Mutta -minun ei tarvinnut tehdäkään tätä tunnustusta, sillä ennenkuin olin -saanut kertomukseni loppuun, olimme saapuneet hotelliin, jossa rouva -Milligan odotti. Sitäpaitsi Vitalis ei puhunut minulle sanaakaan -rouva Milliganin kirjeestä eikä ehdotuksesta. - -"Ja tämä nainen odottaa minua?" sanoi Vitalis, kun astuimme hotelliin. - -"Niin, minä opastan teidät hänen luokseen." - -"Se on tarpeetonta. Sano hänen huoneensa numero ja jää tänne -odottamaan koirain ja Joli-Coeurin kanssa." - -Jäin hotellin ovelle, istahdin muutamalle penkille, koirat -ympärilläni. Nekin olivat halunneet seurata isäntäänsä, mutta tämä -kielsi ja koirain oli toteltava, niinkuin minäkin olin totellut. -Vitalis osasi komentaa. - -Mutta minkävuoksi hän kielsi minua olemasta läsnä rouva Milliganin -luona? Mietiskelin ja pyörittelin tätä kysymystä joka puolelta. En -ollut vielä ehtinyt siihen saada vastausta, kun näin hänen tulevan -takaisin. - -"Mene sanomaan hyvästit tuolle naiselle", sanoi hän, "minä odotan -tässä. Me lähdemme taipaleelle kymmenen minuutin kuluttua." Minä ihan -luhistuin. - -"Mitä"? sanoi hän hetkisen kuluttua. "Etkö tajunnut mitä sanoin, kun -seisot siinä niin tyhmänä. Joudu!" - -Hänen tapaistaan ei ollut puhua noin ankarasti minulle, ja siitä -saakka, kuin olin ollut hänen kanssaan, ei hän ollut minulle lausunut -tällä tavoin. Minä nousin istuimeltani totellen aivan vaistomaisesti, -ymmärtämättä mitään. Mutta muutaman askeleen astuttuani kysyin: "Te -siis olette sanonut...?" - -"Olen sanonut, että sinusta on minulle ja minusta sinulle hyötyä, -ja että siis minä en voi luopua oikeuksistani sinuun. Mene ja joudu -takaisin." - -Tästä sain rohkeutta, sillä minä olin niin tuon löytölapsiajatukseni -vallassa, että kuvailin syyksi meidän pikaiseen lähtöömme sen, että -isäntäni oli sanonut mitä tiesi minun synnystäni. Asteessani rouva -Milliganin huoneeseen näin Arthurin itkevän ja rouva Milliganin -kumartuneena hänen ylitsensä lohduttelemassa häntä. - -"Remi, te ette mene pois, eikö niin?" huudahti Arthur. Rouva Milligan -vastasi minun puolestani, selittäen että minun tulee totella. "Olen -pyytänyt isännältänne saada pitää teidät luonamme", sanoi hän -sellaisella äänellä, joka sai kyyneleet silmiini. "Mutta hän ei -siihen suostu millään ehdolla." - -"Hän on paha mies!" huudahti Arthur. "Ei hän ole mikään paha mies", -jatkoi rouva Milligan. "Teistä on hänelle hyötyä, ja sen lisäksi -luulen, että hän todellakin rakastaa teitä. Sitäpaitsi hän puhui kuin -kelpo mies ja paremmin kuin luulisikaan hänen kaltaisensa." - -"Hän ei ole Remin isä!" huudahti Arthur. - -"Hän ei ole Remin isä, se on totta, mutta hän on Remin isäntä, ja -Remi kuuluu hänelle, kun hänen vanhempansa ovat hänet vuokranneet -hänelle. Tällä kertaa täytyy Remin totella häntä, Minä, kuitenkin -toivon, että hänen ei tarvitse meistä erota kauaksi aikaa. Kirjoitan -Remin vanhemmille ja teen sopimuksen heidän kanssaan." - -"Oh, älkää kirjoittako!" huudahdin. - -"Minkävuoksi ei?" - -"Voi, älkää kirjoittako, minä pyydän!" - -"Mutta muutakaan keinoa ei ole, lapseni." - -"Minä pyydän, ettehän kirjoita?" - -Jollei rouva Milligan olisi alkanut puhua vanhemmistani, niin varmaan -jäähyväishetkemme olisi kestänyt kauemmin kuin kymmenen minuuttia, -jotka isäntäni oli myöntänyt. - -"He asuvat Chavanonissa, eikö niin?" jatkoi rouva Milligan. - -Vastaamatta hänen kysymykseensä minä lähestyin Arthuria ja -syleillen suutelin häntä monet kerrat kaikella sillä veljellisellä -ystävyydellä, jota tunsin häntä kohtaan. Sitten irrottautuen hänen -heikosta syleilystään menin rouva Milliganin luo ja laskeutuen hänen -eteensä polvilleni suutelin hänen kättään. - -"Lapsi raukka!" sanoi hän kumartuen ylitseni. Ja hän suuteli otsaani. - -Minä nousin ja juoksin ovelle. "Arthur, minä rakastan teitä iäti", -sanoin tukahtuneella äänellä huokausteni seasta. "Ja teitä, rouva, en -voi koskaan unhottaa." - -"Remi, Remi!" huusi Arthur. - -En enempää kuullut, olin jo ulkona, ja ovi takanani oli kiinni. Ja -samassa olin isäntäni luona. - -"Taipaleelle!" sanoi hän minulle. - -Ja me lähdimme. - -Sillä tavoin erosin ensimäisestä ystävästäni ja heittäysin -seikkailuihin, joista olisin säästynyt, jollen sokean ennakkoluuloni -uhrina olisi antautunut tuhman pelon valtaan. - - - - -XII. - -Taas piti astella isäntäni jäljessä, harpun hihna painamassa -heltynyttä olkapäätä, kuljeksia pitkin maanteitä, sateessa ja -paahteessa, tomussa ja rapakossa. Piti näytellä tyhmyriä julkisilla -paikoilla, nauraa tai itkeä kunnioitettavan yleisön huviksi. Muutos -tuntui ankaralta, sillä hyvään tottuu pian. - -Minusta oli oloni nyt vastenmielistä ja väsyttävää, jota en tuntenut -ennenkuin olin kokenut nämä kaksi kuukautta suloista ja onnellista -elämää. Monet monituiset kerrat jäin tiellä jälkeen saadakseni -rauhassa muistella Arthuria, rouva Milligania, Joutsenta, ja -muistossani elää tässä menneisyydessä. Ah sitä ihanaa aikaa! Ja -kun illoin makasin jossakin likaisessa majapaikassa ja ajattelin -huonettani, joka minulla oli Joutsenessa, niin miten kurjilta -näyttivätkään nyt peitteet! - -Onnekseni kuitenkin tässä syvässä surussani minulla oli muuan -lohdutus: isäntäni oli paljon lempeämpi kuin koskaan ennen -- -paljon hellempikin -- jos tätä sanaa voi käyttää Vitaliksesta. -Tässä suhteessa oli tapahtunut suuri muutos hänen luonteessaan tai -oikeammin hänen käytöstavassaan minua kohtaan, ja se minua virkisti, -se minua esti itkemästä, kun muistot Arthurista ahdistivat sydäntäni. -Minä tunsin, etten ole yksin maailmassa ja että isäntäni oli minulle -enemmän kuin isäntä. Olisinpa usein, jos olisin rohjennut, häntä -syleillyt, niin tunsin tarvetta vuodattaa sydämeni tunteita. Mutta -minä en uskaltanut, sillä Vitalis ei ollut niitä miehiä, joita -uskaltaa näin lähestyä. - -Aivan alussa oli pelko minut pitänyt hänestä etäällä, nyt se -oli jonkinlainen epäselvä kunnioituksen tunne. Meidän kylästä -lähtiessämme Vitalis ei ollut minulle kuin mies niinkuin muutkin, -sillä silloin en vielä kyennyt tekemään mitään erotusta. Mutta oloni -rouva Milliganin luona oli avannut silmäni ja järkeni. Ja omituista -kyllä, kun tarkkaavasti katselin isäntääni, niin huomasin hänen -olossaan, hänen näössään, hänen käytöksessään samanlaista kuin rouva -Milliganissakin. Minä mielessäni tuumailin, että se oli mahdotonta, -kun isäntäni oli ainoastaan eläinten näyttelijä, jotavastoin rouva -Milligan oli ylhäinen rouva. Mutta tuumailuni ei saanut sitä -poistetuksi, mitä silmäni kertoivat. Kun Vitalis vain tahtoi, niin -hän oli aivan samanlainen herra kuin rouva Milligan oli rouva. Ainoa -erotus oli siinä, että rouva Milligan oli aina ylhäinen nainen, -jotavastoin Vitalis ei ollut ylhäinen herra kuin eräinä hetkinä. -Mutta silloin hän olikin sellainen, että hän olisi tehnyt ylhäisen -vaikutuksen keneen tahansa. Kunnioituksen tunne, jonka hän minussa -herätti, esti siis minut antautumasta hellempien tunteitteni valtaan, -silloinkin kun hän niitä herätti minussa ystävällisellä puheellaan. - -Cettestä lähdettyämme emme moneen päivään puhuneet sanaakaan rouva -Milliganista ja minun olostani Joutsenessa, mutta vähitellen tämä -aihe tunkeutui keskusteluumme, ja isäntäni puuttui siihen aina -ensimäisenä. Sitten ei kulunut päivääkään, ettei rouva Milliganin -nimeä olisi lausuttu. - -"Sinä olit kovin häneen mielistynyt?" sanoi Vitalis. "Minä sen -hyvin ymmärrän. Hän on ollut sinulle hyvä, erittäin hyvä, sinun -tulee muistella häntä kiitollisuudella." Ja sitten hän usein lisäsi -itsekseen: "Se oli pakosta." - -Isäntäni tarkotuksena oli päästä Parisiin niin pian kuin mahdollista, -sillä ainoastaan Parisissa meillä oli toivoa voivamme antaa -näytäntöjä talven aikana. Mutta joko hänen kukkaronsa oli liian laiha -tai tiesi mistä syystä, me emme menneet rautatietä, jalkapatikassa -vain astuimme Dijonista Parisiin. Kun aika niin salli, annoimme -muutamia näytäntöjä kaupungeissa tai kylissä, joiden ohi kuljimme, -ja sitten saatuamme kokoon jonkun vaivaisen rovon työnnyimme taas -taipaleelle. - -Aina Chatilloniin saakka mentiin kutakuinkin, vaikka aina oli kylmää -ja sateista. Mutta tästä kaupungista lähdettyämme herkesi sade ja -tuuli kääntyi pohjoiseen. Aluksi emme siitä niin välittäneet, vaikka -ei olekaan kovin suloista astua pohjatuulen pieksäessä kasvoja. -Sittenkin tämä tuuli, niin kylmä kuin olikin, oli parempi kuin sade, -jota meillä oli ollut viikkokausia. Mutta ilma ei kauan pysynyt -kuivana. Taivas peittyi paksuun pilveen, aurinko katosi, ja kaikki -osotti, että pian saamme lumituiskun. Me olisimme kuitenkin voineet -päästä johonkin suureen kylään, ennenkuin lumituisku meidät yllätti, -mutta isäntäni koetti ehättää Troyesiin niin pian kuin mahdollista, -kun tämä on suuri kaupunki, jossa voisimme antaa useampia näytäntöjä, -jos meidän oli huonojen ilmain vuoksi pakko jäädä sinne. - -"Pane joutuin nukkumaan", hän sanoi minulle, kun olimme asettuneet -muutamaan majapaikkaan. "Me lähdemme huomenna varhain, sillä minua -pelottaa, että tulee lumituisku." - -Hän itse ei käynyt heti nukkumaan, vaan jäi lieden luo lämmittelemään -Joli-Coeuriä, joka oli kovasti kärsinyt kylmästä ja yhtämittaa -värisi, vaikka me olimme käärineet sen peitteisiin. - -Seuraavana päivänä minä heräsin varhain, niinkuin oli käsketty. Oli -vielä hämärä, taivas oli musta ja synkkä, ei ainoatakaan tähteä -pilkistänyt. Näytti aivan kuin suuri musta peite olisi laskeutumassa -maalle. - -"Teidän sijassanne minä en lähtisi matkaan", sanoi majapaikan isäntä -isännälleni. "Siitä tulee pian lumituisku." - -"Minulla on kiire", vastasi Vitalis. "Ja minä toivon, että pääsemme -Troyesiin ennenkuin tuisku ehtii puhjeta." - -"Kolmeakymmentä kilometriä ei kuljeta tunnissa." - -Me kuitenkin lähdimme taipaleelle. - -Vitalis piti Joli-Coeuriä povessaan lämmittääkseen sitä, ja koirat -juoksentelivat iloisesti edellämme. Isäntäni oli Dijonista ostanut -minulle lammasnahkatakin, jossa oli karvapuoli sisällepäin; sen -minä käärin ympärilleni, ja tuuli puski sen kiinni ruumiiseen. Ei -haluttanut suuta avata, ja me astuimme ääneti, niin kiireesti kuin -suinkin, pysyäksemme lämpiminä ja ehtiäksemme perille. Vaikka oli -jo aika päivän valjeta, niin taivas ei seljennyt. Idässä päin oli -vaaleahko juova, mutta aurinkoa ei näkynyt. Ei ollut enää yö, mutta -liioittelua olisi ollut sanoa, että oli päivä. Kuitenkin erotti jo -esineet paremmin. Sinertävä valo, joka pilkotti auringon koitolta -kuin mistähän summattomasta aukosta, valaisi lehdettömät puut ja -siellä täällä pensaikot, joissa kuivuneet lehdet riippuivat ja -kahisivat tuulessa ikävästi. - -Tiellä ei näkynyt ristinsielua, ei kuulunut ajokalujen kolinaa, ei -piiskan pauketta. Ainoastaan harakoita hyppi tiellä, pyrstö pystyssä -ja nokka ilmassa, ja meidän lähestyessämme ne lehahtivat lentämään -kiepsahtaen jonkun puun oksalle, josta meille nauraa räkättivät -ilkeästi aivan kuin pahaa ennustaen. - -Seutu, jonka läpi kuljimme, oli hyvin surullisen näköinen, jota -lisäsi vielä tämä hiljaisuus. Niin kauas kuin silmä kantoi, ei -näkynyt muuta kuin alastomia nummia, karuja kukkuloita ja ruskeaa -metsää. Tuuli puhalsi yhä pohjoisesta mielien kääntymään itään. Ja -siltä puolen taivasta nousi raskaita pilviä, jotka kulkivat matalalla -aivan kuin riippuen puitten latvoissa. Pian lenteli ilmassa muutamia -lumihiutaleita, suuria kuin perhoset. Ne nousivat ja laskivat, -pyörivät sinne tänne koskematta maahan. - -Emme olleet kulkeneet vielä pitkältä, ja minusta jo tuntui -mahdottomalta, että ehdimme Troyesiin ennen lumituiskua. - -Koillisesta nouseva pilvi oli jo tullut lähelle, ja omituinen valo -kirkasti taivaan siltä puolen; se oli lunta. Nyt ei lennellyt enää -perhosia, vaan meidät ympäröi sakea lumituisku. - -"Se oli päätetty, ettemme pääsisi Troyesiin", sanoi Vitalis. "Meidän -pitää pysähtyä ensimäiseen taloon, jonka tapaamme." - -Se oli mieluista puhetta, mutta missä tapaamme tämän vierasvaraisen -talon, ennenkuin lumi oli kietonut meidät valkoiseen hämäryyteensä. -Olin tarkastanut seutua niin kauas kuin silmä kantoi enkä ollut -huomannut mitään taloa enkä mitään merkkiä kylästä. Päinvastoin -olimme tulossa metsään, jota näytti kestävän äärettömiin edessämme ja -ympärillä oleviin kukkuloihin saakka. Ei siis voinut kovinkaan suurta -toivoa panna tähän luvattuun taloon. Mutta ehkäpä lumituiskua ei -kestäkään kauan. - -Sitä kuitenkin kesti, se vain yltyi. Vähässä ajassa se oli peittänyt -tien ja kaiken, minkä kohtasi kulussaan: kivet, vesat, pensaat, sillä -tuuli, joka ei ollut laantunut siitään, kieritti lunta maata myöten -kaikkea vastaan, joka viimein sen pidätti peitokseen. - -Koirat eivät enää juosseet edellämme, vaan astelivat ihan -kintereillämme pyytäen meiltä suojaa, jota emme voineet niille -tarjota. Me kuljimme hitaasti, vaivoin, silmät ummessa, märkinä, -kohmettuneina, ja vaikka olimme sakeassa metsässä, emme saaneet -suojaa, kun tie kulki juuri tuulen suuntaan. - -Tuuli laantui vähitellen, mutta sikäli lumentulo kiihtyi; se ei -pieksänyt enää pölynä, vaan laskeutui suurina, raskaina hiutaleina. -Vähän ajan kuluttua oli tie paksun hangen peitossa, jossa me -kahloimme äänettömin askelin. Vähänväliä näin isäntäni silmäilevän -vasemmalle aivan kuin olisi etsinyt jotakin, mutta siellä ei ollut -kuin laaja aukeama metsässä, joka oli hakattu viime keväänä ja jossa -kasvamaan jätetyt puun vesat taipuivat raskaan lumen painosta. Mitä -hän toivoi löytävänsä tältä puolelta? Minä puolestani tähystin -suoraan eteeni niin kauas kuin silmä kantoi, odotellen eikö tämä -metsä vihdoinkin lopu ja eikö näkyisi taloa. Mutta turhaa oli -koettaakaan katsein tunkeutua tämän lumisakean läpi. Jo muutamien -metrien päässä kaikki esineet katosivat tupruun eikä nähnyt muuta -kuin lumihiutaleita aina vain entistä sakeammassa, käärien meidät -aivan kuin äärettömään lumiverkkoon. - -Yhtäkkiä näin Vitaliksen ojentavan kätensä vasempaan aivan kuin -herättääkseen minun huomiotani. Minä katsoin hänen osottamaansa -suuntaan ja olin siellä aukeamalla huomaavinani jonkun risumajan. -Minä en odottanut selitystä, sillä ymmärsin isäntäni osottaneen tätä -majaa sitä varten, että oli etsittävä sinne tie. - -Se oli vaikeaa, sillä lunta oli jo niin paksulta, että se oli -peittänyt näkymättömiin tien. Vihdoin aavikon laidassa, missä alkoi -korkea metsä, oli maantien oja täynnä muutamalta kohtaa ja siitä -päätin lähtevän tien majalle. - -Maja oli risuista ja siksi tiheä, että lumi ei satanut läpi. Tämä -maja oli talon arvoinen. Kiireemmin kuin me ehättivät koirat majaan -ja pyöriskelivät kuivassa mullassa haukkuen iloissaan. Hyvin olimme -mekin tyytyväisiä, vaikka emme sitä osottaneetkaan pyörimällä -mullassa, joka muuten ei olisi hulluinta ollut kuivataksemme itseämme -vähän. - -"Minä ajattelinkin, että tässä kaatometsässä pitäisi olla jossakin -maja", sanoi Vitalis. "Ja nyt tuiskukoon." - -"Tuiskukoon vain!" vastasin hyvin terhakasti ja menin majan -oviseinälle, missä puistelin lumen takistani ja hatustani, jotta ei -kulkeutuisi lunta asuntomme lattialle sulamaan ja kastelemaan sitä. - -Tämä talomme oli hyvin yksinkertainen sekä rakenteeltaan että -sisustukseltaan. Siinä ei ollut kuin multapenkki ja muutamia kiviä -istuimiksi. Mutta tärkeintä näissä oloissa oli kuitenkin tulisija, -joka oli tehty muutamaan soppeen viidestä tai kuudesta kivestä. - -"Me voimme tehdä tulenkin!" - -Tällaisessa talossahan oli helppo saada puuta, sitähän sai seinistä -ja katosta, kiskomalla niistä risuja ja oksia. Ja pian kirkas nuotio -loimusi iloisesti takassamme. Se tosin työnsi aikalailla savua, -joka nousi väikkymään kattoon, mutta mitä siitä, olihan kuitenkin -lämmittävä tuli. - -Koirat asettuivat takan ympärille ja siinä seisoen takasillaan -lämmittelivät kastunutta ja jähmettynyttä vatsaansa liekkien -lämpimässä. Pian Joli-Coeurkin kohotti isäntänsä takkia ja pilkisti -hyvin varovasti, katsellen missä nyt ollaan, ja kun oli saanut vähän -selkoa, niin hyppäsi vikkelästi maahan ja, asettuen paraimmalle -kohtaa nuotion ääreen, piteli täriseviä käsiään tulta vasten. - -Isäntämme oli hyvin ajatteleva ja kokenut mies: aamulla, ennenkuin -minä olin vielä noussutkaan, oli hän varustanut eväät matkaa varten: -limpun ja palasen juustoa. Tällaisena hetkenä ei olla kovin vaativia, -ja heti kun me näimme limpun ilmestyvän, niin meissä kaikissa syntyi -tyytyväisyyden tunne. Paha kyllä, osat eivät olleet suuria. Ja minä -puolestani petyin suuresti toiveissani: isäntämme jakoi meille -ainoastaan puolet limpusta. - -"Minä en tunne tätä tietä", sanoi hän vastaukseksi katseeseeni, "enkä -tiedä, onko koko tällä matkalla Troyesiin ainoatakaan majapaikkaa. -Sitten en tunne tätä metsää. Tiedän vain, että tämä seutu on hyvin -metsäistä. Me voimme olla penikulmia asunnoista. Tai voimme saada -pitää kauan aikaa tätä säänpitoa tässä majassamme. Senvuoksi meidän -täytyy säästää eväitämme." - -Niin laiha kuin ateria oli ollutkin, vahvisti se kuitenkin meitä, -ja kun olimme suojassa ja nuotio levitti suloista lämpöä, niin me -tyytyväisinä voimme odottaa lumituiskua loppuvaksi. Minusta ei -tuntunut niinkään pelottavalta oleskella tässä majassa, varsinkin -kun en voinut ajatella, että meidän täytyy olla täällä ehkä kauankin -aikaa, niinkuin Vitalis oli sanonut. Eihän toki voi lunta sataa -iänkaiken. - -Koirat käyttivät hyväkseen tätä pakollista levähdystämme asettuen -nuotion ääreen, muuan käpristyen kääryksi, toinen paneutuen -kyljelleen, ja Capi tuippasi kuononsa tuhkaan, ja niin ne vetivät -rauhallisia unia. Minua halutti tehdä samoin, sillä suloisempaa oli -matkustaa unien maassa, ehkä Joutsenessa, kuin katsella tätä lunta. - -En tiedä kuinka kauan olin nukkunut, mutta kun heräsin, oli herennyt -tuiskuttamasta. Hanki oli nähtävästi isosti vahvennut. Jos nyt piti -lähteä taipaleelle, niin varmaan oli lunta polviin. Mikähän aika nyt -oli? - -En voinut kysyä isännältäni, sillä näinä viime kuukausina emme -olleet ansainneet niin paljoa, että olisi saatu korvatuksi sitä, -mitä häneltä oli mennyt vankilassa-oloonsa ja oikeusjuttuunsa, ja -kun hän oli vielä ostanut minulle Dijonista lammasnahkatakin, niin -oli hänen pitänyt myydä kellonsa, tuo suuri hopeinen kellonsa, josta -olin Capin nähnyt osottavan aikaa silloin, kun Vitalis otti minut -joukkoonsa. Minun piti kysyä päivältä sitä, mitä en enää voinut -kysyä hyvältä, suurelta kelloltamme. Mutta ulkona ei mikään voinut -minulle vastata: alhaalla maassa kirkas juova, ylhäällä ilmassa -sankka sumu, taivaalla sekava valo ja siellä täällä likaisenkeltaisia -varjostuksia. Kaikesta tästä en voinut saada vähintäkään selkoa, -mikä aika päivästä nyt mahtoi olla. Ja korvin sai siitä tietoa yhtä -vähän kuin silmin. Ei yötä hiljaisempaa kuin tämä päivä. Ympärillämme -täysi liikkumattomuus, lumi oli pysäyttänyt kaiken liikkeen, kaikki -oli aivan kuin jähmettynyt. Silloin tällöin näki kuusen lehvän -hetvahtavan. Raskaan painon alla se oli vähitellen painunut, ja kun -se oli laskeutunut niin alas, että lumi siitä luisti, niin oksa -silloin kohosi äkkiä ja sen tummanvihreä lehvä kuvasti selvänä -toisten puitten valkoista verhoa vastaan, joka ne peitti tyvestä -latvaan saakka. Niin että kun katseli kaukaa, tuo puhdistunut lehvä -näytti tummalta reiältä tässä valkovaipassa. - -Seistessäni majan ovella katselemassa tätä kuulin isäntäni sanovan -minulle: - -"Haluttaako sinua taipaleelle?" - -"Enpä tiedä. Ei haluta mitään. Teen niinkuin te tahdotte." - -"No niin. Minun mielipiteeni on, että pysymme täällä, jossa meillä on -ainakin suojaa ja tulta." - -Minä ajattelin, että meillä ei ole leipää, mutta olin ääneti. - -"Luulen, että alkaa pian tulla lunta uudelleen", jatkoi Vitalis. -"Me emme voi lähteä taipaleelle tietämättä, miten pitkältä on -talollisille paikoille, sillä yö tällaisena lumen aikana ei ole -leuto. Parasta on olla täällä. Onhan meillä edes kuivat jalat." - -Kun ruokakysymys jätettiin syrjään, niin minulla ei ollut mitään -tätä päätöstä vastaan. Ja sitäpaitsi, jos lähtisimme taipaleelle nyt -heti, niin ei ollut lainkaan varmaa, että pääsisimme taloon ennen -iltaa, jotavastoin oli varmaa, että tiellä oli lunta niin paksulta, -että olisi siinä vaikea kulkea. Ei ollut muuta neuvoa kuin kuristaa -vatsaansa. Vitalis jakoi meille toisen puoliskon limppua kuuteen -osaan. Sitäpä oli vähän, ja se vähä oli pian syöty, vaikka me -sipulsimme leipämme niin pieniksi paloiksi kuin suinkin, jotta siinä -olisi pitemmäksi aikaa syömistä. - -Kun isäntämme oli pistänyt veitsen takkinsa taskuun, mikä oli -merkkinä siitä, että syömingit olivat loppuneet, nousi Capi ja -tehtyään merkin tovereilleen meni haistelemaan laukkua, jossa -tavallisesti ruoka pidettiin. Samalla se asetti käpälänsä laukulle -ja kopeloi sitä. Tästä tutkimuksesta sille selvisi, että ei ollut -enää mitään syötävää. Silloin se palasi paikoilleen nuotion ääreen ja -annettuaan taas merkin Dolcelle ja Zerbinolle heittäysi kyljelleen -pitkää pituuttaan huokaisten huojennuksekseen: "Ei ole enää mitään, -turhaa on pyytääkään." - -Tämän se selitti yhtä selvästi kuin konsanaan olisi sanoin voinut -lausua. Ja sen toverit, ymmärtäen tätä kieltä, paneusivat tulen -ääreen nekin, huokaisten samalla tavalla. Zerbinon huokaus ei -kuitenkaan ilmaissut sellaista kohtaloonsa tyytymistä kuin toisten, -sillä Zerbino oli ahmatti ja tämä uhrautuminen oli siitä paljon -kiusallisempaa kuin toisista. - -Jo kauan sitten oli alkanut sataa lunta uudelleen ja sitä tuli yhtä -tiukasti. Tunti tunnilta näki vaipan, jota se kutoi maalle, kohoavan -pitkin nuoria vesoja, joitten rungot tuipottivat valkoisesta merestä, -mikä pian oli ne upottava alleen. Päivällisen jälkeen ei voinut -enää paljon erottaa ulkomaailmaa, sillä hämärä laskeutui nopeasti -tällaisena pimeänä päivänä. Lumen tulo ei herennyt yöksikään, vaan -sitä satoi suurina höytäleinä mustasta taivaasta. - -Kun meidän oli jäätävä sinne yöksi, niin parasta oli paneutua maata -niin pian kuin suinkin. Minä siis tein niinkuin koiratkin, ja -kääriydyttyäni lammasnahkatakkiini, joka tulen ääressä oli ehtinyt jo -kuivaa tämän päivän kuluessa, heittäysin nuotion ääreen, laaka kivi -päänalustanani. - -"Nuku", sanoi Vitalis. "Minä herätän sinut sitten, kun minä -vuorostani haluan nukkua. Sillä vaikka meillä ei olekaan mistään -pelkoa, ei eläimistä eikä ihmisistä tässä majassamme, niin tulee -kuitenkin toisen meistä valvoa ja hoidella nuotiota. Meidän tulee -pitää varamme kylmää vastaan, joka voi käydä ankaraksi, kun lumen -tulo lakkaa." - -Kun isäntäni minut sitten herätti, lienee ollut jo myöhäinen yö, niin -ainakin kuvittelin. Lunta ei enää tullut. - -"No nyt sinä vuorostasi", sanoi isäntäni. "Sinun ei tarvitse kuin -silloin tällöin lisätä puuta nuotioon. Sinä näet, että minä olen -niitä sinulle valmiiksi varustanut." - -Risuja oli koko hyvä kasa. Isäntäni, joka oli paljon herkkäunisempi -kuin minä, oli varustanut puita, ettei minun tarvitsisi niitä -kiskoa seinistä ja siten häiritä hänen untaan. Tästä kasasta sain -vähimmättäkin ryskeettä. Se oli tosiaankin viisas huolenpito, mutta -sillä oli toisenlaiset seuraukset kuin Vitalis oli odottanut. - -Kun minä olin herännyt ja ottanut vastaan vartijan toimen, niin -hän heittäysi pitkäkseen nuotion ääreen, Joli-Coeur vierellään -peitteisiin käärittynä, ja pian raskaasta ja säännöllisestä -hengityksestä huomasin, että hän oli nukahtanut. - -Minä nousin ja varpaillani hiivin majan ovelle katselemaan ulos. -Lumi oli peittänyt kaikki, ruohot, pensaat, vesat, puut. Niin kauas -kuin silmä voi tunkea, ei näkynyt muuta kuin sama yksitoikkoinen -valkoinen tasanko. Taivas oli täynnä tuikkivia tähtiä, pakkanen -oli kiihtynyt, ja ulkona jääti. Kylmä ilma uhoi meidän majaamme. -Yön hiljaisuudessa kuului kahinaa, joka ilmoitti, että lumen pinta -kuorettui jääriittaan. Olipa onni, että olimme osuneet tälle -majalle. Mitenkähän meidän olisi käynytkään metsässä luminietoksessa -tällaisessa pakkasessa. - -Siitä vähästäkin äänestä, joka syntyi minun kulkiessani, heräsivät -koirat, ja Zerbino tuli majan ovelle. Kun se ei katsellut yön loistoa -samoilla silmillä kuin minä, niin se pian ikävystyi seisomaan siinä -ovella ja halusi ulos. Minä kädelläni viittasin sen tulemaan sisälle. -Oliko järkevää lähteä kuljeksimaan tuonne? Se totteli, mutta jäi -ovelle, nenä ulkona, ja seisoi siinä itsepintaisen koiran tavoin, -joka ei helpolla luovu haluistaan. - -Minäkin seisoin siinä vielä hetkisen aikaa katselemassa lunta, sillä -vaikka tämä näky täyttikin sydämeni surulla, niin oli kuitenkin -jonkinlaista huvia katsella sitä: minussa syntyi halu itkeä, ja -vaikka minun olikin helppo päästä sitä näkemästä, sillä minun ei -tarvinnut kuin sulkea silmäni tai palata paikalleni tulen ääreen, -niin en kuitenkaan siitä liikahtanut. - -Vihdoin käännyin nuotiolle, ja pantuani pari kolme risua ristiin -nuotioon lisäksi istahdin kivelle, joka oli ollut päänaluksenani. -Isäntäni nukkui rauhallisesti. Koirat ja Joli-Coeur nukkuivat -myöskin, ja tuli, johon olin lisännyt puita, loimusi iloisesti -melkein kattoon asti, syytäen säkeniä, jotka sähistessään häiritsivät -yön syvää hiljaisuutta. Pitkät ajat huvittelin katselemalla tätä -kypenien leikkiä, mutta vähitellen minua alkoi raukaista ja -tietämättäni kävi uneliaaksi. Jos minulla olisi ollut jotakin tointa, -edes hankittavana puita nuotioon, niin kulkiessani majan ympäri -olisin pysynyt hereilläni. Mutta siinä istuessani, kun ei ollut muuta -tehtävää kuin silloin tällöin lisätä joku risu nuotioon, minä painuin -unenhorrokseen, ja paraillaan kun luulin olevani hereillä, nukahdin. - -Minut herätti raju koiranhaukunta. Oli pimeä. Arvatenkin olin -nukkunut jo kauan. Nuotio oli sammunut. Haukuntaa kuului yhäkin: -Capin ääni. Mutta omituista oli, etteivät Zerbino eikä Dolce -vastanneet haukuntaan. - -"No, mikä nyt?" huudahti Vitalis herätessään. "Mitä nyt on -tapahtunut?" - -"En minä tiedä." - -"Sinä olet nukahtanut, ja tuli on sammunut." - -Capi oli majan ovella, ja siinä se haukkui. Vastaukseksi kuului pari -kolme valitusta, joista tunsin Dolcen äänen. Valitus kuului majan -takaa vähän matkan päästä. Minä olin lähtemässä katsomaan, mutta -isäntäni pysäytti minut. - -"Pane ensin puita nuotioon." - -Ja tällä aikaa hän otti kekäleen ja puhalsi sen hehkumaan. Sitten -hän, kekäle kädessään, sanoi: "Lähdetään nyt katsomaan, tule sinä -jäljessäni. Capi, mene edellä!" - -Samassa kuin me tulimme ulos, kuului kauhea ulvonta yön -hiljaisuudessa ja Capi pelästyneenä turvautui jalkoihimme. - -"Susia!" sanoi Vitalis. - -"Missä Zerbino ja Dolce?" Minä en tiennyt vastata. Epäilemättä koirat -olivat lähteneet ulos sillä aikaa, kun minä olin nukahtanut. Zerbino -oli tahtonut tyydyttää halunsa, jota se oli osottanut ja josta minä -olin sitä kieltänyt, ja Dolce oli seurannut toveriaan. Olivatkohan -sudet saaneet ne käsiinsä? Minusta tuntui Vitaliksen äänestä, kun hän -kysyi koiria, että hän sitä pelkäsi. - -"Ota sinäkin kekäle ja lähtekäämme niille avuksi." - -Olin kotikylässäni kuullut kauhistuttavia kertomuksia susista, mutta -en kuitenkaan nyt epäröinyt, varustausin kekäleellä ja seurasin -isäntääni. Tultuamme aavikolle emme nähneet susia emmekä koiria. Ei -näkynyt muuta kuin lumella koirain syvät jäljet. Me seurasimme niitä. -Ne kulkivat majan ympäri. Sitten muutamassa kohden häämötti jotakin -kuopan tapaista, aivan kuin koirat olisivat siinä pyöriskelleet. - -"Hae, hae, Capi!" usutti Vitalis ja samalla hän vihelsi kutsuen -Zerbinoa ja Dolcea. Mutta ei kuulunut mitään vastausta, ei -vähintäkään ääntä yön syvästä hiljaisuudesta, ja Capi, jota oli -käsketty etsimään, pyöriskeli peloissaan jaloissamme, vaikka muuten -aina oli niin tottelevainen ja urhokas. - -Oli niin pimeä, että me emme voineet seurata jälkiä, silmä eksyi aina -harhailemaan utuisessa hämärässä. Vitalis vihelsi ja kovalla äänellä -kutsui vielä Zerbinoa ja Dolcea. Kuuntelimme. Täysi hiljaisuus. -Sydäntäni ahdisti. - -"Zerbino ja Dolce raukkoja!" - -Vitalis vakuutti näin pelkoni todeksi. - -"Sudet ovat vieneet koiramme", sanoi hän. "Miksi laskit ne ulos?" - -Niin, miksi? Minulla ei ollut vastausta. - -"Pitää etsiä ne", sanoin ja lähdin hänen edelleen. Mutta hän pysäytti -minut: "Ja mistä aiot niitä etsiä?" -- "En tiedä. Kaikkialta." -- -"Emmehän osaa mihinkään näin pimeällä ja tässä lumessa." - -Lunta olikin polvia myöten, ja meidän kahdella kekäleellämme ei -paljoa valaistu tässä synkässä yössä. - -"Kun ne eivät ole vastanneet kutsuuni", sanoi hän, "niin siihen on -syynä, että ne ovat kaukana. Emmekä voi lähteä näin vain aseitta, -sillä sudet voisivat hyökätä meidänkin kimppuumme. Eihän meillä ole -mitään, millä puolustaa itseämme." - -Kauheaa oli jättää koirat, nuo toverimme, ystävämme. Ja varsinkin -minusta tuntui pahalta, kun olin syyllinen. Jollen minä olisi -nukahtanut, niin ne eivät olisi päässeet ulos. - -Vitalis asteli majalle, ja minä seurasin hänen jäljessään katsellen -joka askeleella taakseni ja kuunnellen. En nähnyt enkä kuullut muuta -kuin lumen kahinan. Majassa oli taas uusi seikka hämmästyttämässä -meitä. - -"Missä Joli-Coeur?" - -Sen peitteet olivat nuotion edessä, mutta tyhjiltään, apina oli -poissa. Minä kutsuin sitä, ja Vitalis kutsui vuorostaan, mutta sitä -ei kuulunut, ei näkynyt. Vitalis sanoi, että kun hän heräsi ja nousi, -niin oli apina vielä silloin hänen vierellään. Se siis oli kadonnut -sillä aikaa, kun me olimme ulkona. - -Otimme taas risusoihdun käteemme ja lähdimme katselemaan, näkyisikö -lumella apinan jälkiä. Emme nähneet. Palasimme majaan uudelleen -tutkimaan, olisiko apina kuitenkin hypännyt jollekin seinärisulle. -Etsimme pitkään, kymmeniä kertoja tarkastimme samat paikat ja kaikki -loukot. Minä nousin Vitaliksen olkapäille tarkastaakseni katon, -mutta kaikki oli turhaa. Ja aina vähänväliä kutsuimme sitä, mutta -ei mitään hyötyä. Vitalis oli vihanvimmassa, jotavastoin minä olin -itkumielellä. Kysyin, arveliko hän, että sudet olisivat voineet viedä -Joli-Coeurinkin. - -"Ei. Sudet eivät ole uskaltaneet tulla majaan. Ne ovat hyökänneet -Zerbinon ja Dolcen kimppuun ulkona, Joli-Coeur pelästyneenä piiloutui -johonkin sillä aikaa, kun olimme ulkona. Ja minua se huolestuttaa, -sillä tällaisessa, ilmassa se vilustuu ja saa kuolemantaudin." - -"Meidän pitää vieläkin hakea sitä." - -Ja me taaskin alotimme etsintämme uudelleen, mutta yhtä huonolla -menestyksellä. - -"Täytyy odottaa päivän tuloa", sanoi Vitalis. "Mutta milloin päivä -tulee"? - -"Parin tunnin perästä." Ja hän istui nuotion ääreen, pää käsien -varassa. - -Minä en uskaltanut häntä häiritä. Liikkumatta istuin hänen vieressään -tekemättä muuta kuin silloin tällöin ojentaen käteni pannessani -lisää puuta nuotioon. Vähänväliä hän nousi ja meni ovelle katsomaan; -hän katseli taivaalle, kumartui sitten kuuntelemaan ja palasi -paikoilleen, sanaa sanomatta. Paljon paremmalta minusta olisi -tuntunut, jos hän olisi minua torunut, kuin että istui tuolla tavoin -äänetönnä ja synkkänä. Pari tuntia, jotka hän sanoi olevan päivän -tuloon, kuluivat hirmuisen hitaasti. Tuntui, että tämä yö ei lopu -ikinä. - -Tähdet vähitellen sammuivat ja taivas vaaleni, aamu koitti ja tuli -päivä. Mutta päivän tullessa pakkanenkin kiihtyi, hyytävä ilma tunki -majaan. Jos löydämmekin Joli-Coeurin, niin onko se vielä hengissä? -Ja mitä järjellistä syytä meillä oli toivoa sen löytyvän? Ehkä päivä -tuo vielä tullessaan lumituiskunkin. - -Päivä tuli kuitenkin selkeinen. Ja heti kun aamun kylmässä valossa -alkoi erottaa pensaat ja puut oikeassa muodossaan, lähdimme -ulos. Vitaliksella oli suuri paksu sauva, ja minäkin varustausin -samanlaisella aseella. Capi ei ollut enää sellaisen pelon vallassa, -joka yöllä sen teki niin toimettomaksi. Katsellen isäntäänsä silmiin -se odotti vain käskyä päästäkseen juoksemaan edelle. - -Kun me katselimme maasta Joli-Coeurin jälkiä, niin Capi nosti -kuononsa ilmaan ja alkoi haukkua iloisesti. Se merkitsi, että -ylhäältä meidän oli etsittävä Joli-Coeuriä eikä maasta. Ja todellakin -me huomasimme lumessa majan katolla jäljet muutaman tammen oksan -luo, joka nuokkui katon yli. Ja sitten näimme tammen latvassa pienen -tumman myttyrän. Se oli Joli-Coeur. Susien ja koirien ulvonnasta -säikähtyneenä se oli meidän poissa ollessamme syöksynyt majan -katolle, sieltä hypännyt tammen oksalle ja kiivennyt latvaan, jonne -se oli jäänyt tietäessään olevansa turvassa, ja se kyyrötti siellä -meidän kutsumisestamme välittämättä. - -Pieni raukka, se mahtoi olla ihan jäässä! - -Vitalis kutsui sitä lempeästi, mutta se ei liikahtanut enemmän kuin -kuollut. Vitalis kutsui kutsumistaan monet monituiset kerrat, mutta -Joli-Coeur ei osottanut mitään elonmerkkiä. Nyt minä voin jotenkin -korvata yöllistä huolimattomuuttani. "Minä kiipeän sen noutamaan", -sanoin. - -"Menet ja halkaiset pääsi." -- "Ei ole pelkoa." - -Minä olin jo piennä pahasena opetellut kiipeilemään puihin ja olin -siinä ollut hyvinkin etevä, ja ryhdyin asiaan nyt sellaisella -innolla, että en koskaan ennen. - -Noustessani ylemmäksi puhelin lempeästi Joli-Coeurille, joka ei -hievahtanutkaan, katseli vain kiiluvin silmin. Minä olin jo lähellä -ja ojensin käteni ottaakseni, niin se samassa hypätä keikahti -toiselle oksalle. Minun piti taas seurata sitä sinne. Ja kiinni -saamatta olisi minulta jäänyt Joli-Coeur, mutta sen kädet ja jalat -kastuivat lumessa, joka peitti oksat, niin että se väsyi pian. -Se silloin laskeusi oksalta oksalle ja viimein hypätä kiepsautti -isäntänsä olkapäälle ja pistäysi takin poveen. - -Hyvä asia oli, että Joli-Coeur löydettiin, mutta siinä ei ollut -vielä kaikki. Nyt piti koettaa etsiä koiriakin. Me kuljimme samalle -paikalle, missä olimme käyneet yölläkin. Ja nyt päivällä oli -meidän jäljistä helppo arvata, mitä oli tapahtunut. Lumeen oli -painettu syvät jäljet: kertomus kahden koiran kuolemasta. Majasta -lähdettyään koirat olivat kulkeneet majan kuvetta jäljekkäin, ja -noin parinkymmenen metrin matkan voimme hyvin seurata niiden jälkiä. -Mutta siinä ne katosivat, ja silloin näkyivät toiset jäljet: yhdellä -puolen jäljet, jotka osottivat missä sudet muutamalla hyppäyksellä -olivat syösseet koirain kimppuun, ja toisella puolen jäljet, jotka -näyttivät, minne sudet olivat kuljettaneet saalistaan. Koirista ei -näkynyt enää muuta kuin verinen juova punottamassa lumella. - -Turhaa oli pitemmältä kulkea. Sudet olivat ne tappaneet ja -kuljettaneet johonkin tiheikköön murkinoikseen. Sen sijaan oli -lähdettävä mitä pikimmin lämmittämään Joli-Coeuriä. - -Majaan tultuamme Vitalis piteli Joli-Coeuriä tulen ääressä lämmittäen -sen jalkoja ja käsiä, ja minä lämmitin peitettä, johon sen sitten -käärimme. Mutta se olisi tarvinnut vielä lämpöisen vuoteen ja -erittäinkin lämmintä juomaa, eikä kumpaakaan meillä ollut. Oli toki -hyvä, että oli edes nuotio. - -Vitalis ja minä istuimme nuotion ääressä sanaa puhumatta kumpikaan; -siinä istuimme liikahtamatta, katsellen palavaa tulta. - -Zerbino raukka! Dolce raukka! Se oli sydämemme ajatus. - -Ne olivat olleet tovereillamme onnessa ja onnettomuudessa, ja minulle -ne olivat suruni ja yksinäisyyteni päivinä olleet ystäviä. - -Minä en voinut lohduttaa omaatuntoani millään. Olisin halunnut, että -Vitalis olisi minua torunut, että hän olisi minua lyönyt. - -Mutta hän ei sanonut sanaakaan, ei katsonutkaan minuun, istui vain -kumarassa nuotion ääressä. Hän varmaankin ajatteli, miten meidän käy -nyt ilman koiria. - - - - -XIII. - - -Tuli kaunis päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja sen -valossa kimalteli puhdas lumivaippa. Metsä, joka oli eilen ollut niin -surullisen näköinen, oli nyt niin loistava, että silmiä huikaisi. - -Vitalis vähänväliä pani kätensä peitteen alle koetellen, pääsikö -Joli-Coeur lämpenemään. Mutta aina kun minä kumarruin sitä katsomaan, -se yhä värisi. Meille pian selveni, että me emme saa siltä vilua -karkotetuksi. - -"Meidän pitää päästä kylään", sanoi Vitalis nousten. "Muuten -Joli-Coeur kuolee käsiimme tänne. Lähdemme taipaleelle." - -Peite lämmitettiin hyvin, ja Vitalis pani Joli-Coeurin siihen -käärittynä poveen rintaansa vasten. Me olimme valmiit lähtemään. - -"Kas siinä majapaikka, joka otti meiltä kalliin maksun -vierasvaraisuudestaan!" sanoi Vitalis, ja hänen äänensä värisi. - -Hän astui ulos ensiksi ja minä hänen jäljessään. Capia meidän piti -kutsua, kun se jäi seisomaan majan kynnykselle haistellen sinnepäin, -minne sen toverit olivat joutuneet. - -Kuljettuamme kymmenisen minuuttia tuli meitä vastaan muuan hevosmies, -jolta saimme tietää, että ensimäiseen kylään ei ollut enää kuin -tunnin matka. Se tieto meille antoi jalat allemme, niin vaikea kuin -olikin astua lumessa, joka upotti syvälle. - -Vihdoin tuli näkyviimme suuri kylä, jonka rakennusten katot loistivat -kauas. - -Meillä ei ollut tapana mennä parhaimpiin ravintoloihin, jotka -komealla asullaan tarjosivat hyvän suojan ja hyvän ruuan. Päinvastoin -me tavallisesti pysähdyimme kylän laitamalle tai etukaupunkiin, -valiten halpasimpia taloja, joista meitä ei ajettu pois ja joissa -meidän kukkaroamme ei tyhjennetty. Mutta tällä kertaa Vitalis -ei pysähtynytkään kylän laitamalle, jatkoi vain matkaa muutaman -ravintolan luo, jossa oli komea kultainen kyltti. Kyökin avonaisesta -ovesta näkyi pöytä, joka oli täynnä lihaa, hellalla oli kuparisia -kattiloita, jotka porisivat iloisesti tupruttaen kattoon pieniä -höyrypilviä, ja kadulle saakka tunkeutui ihana haju, joka ärsytti -nälkäistä vatsaamme. - -Vitalis ottaen taas "herran" ryhdin astui sisään, ja hattu päässä -ja kaula kenossa kysyi isännältä hyvää huonetta. Ravintoloitsija, -joka oli hyvin arvokkaan näköinen, ensin katseli meitä pitkään -ja halveksivasti, mutta isäntäni mahtava ryhti teki häneen -vaikutuksensa, niin että ravintoloitsija määräsi muutaman -palvelustytön meitä saattamaan huoneeseen. - -"Pane joutuin maata", sanoi Vitalis minulle sillä aikaa kuin -palvelija sytytti tulta. - -Minä jäin hetkeksi aikaa kummastuneena katsomaan: minkävuoksi minä -maata? Ruokapöytään minua olisi haluttanut eikä vuoteeseen. - -"Pian vuoteeseen", toisti Vitalis. - -Minun täytyi tietysti totella. Vuoteessa oli untuvapatja, ja Vitalis -sillä peitteli minut leukaani myöten. - -"Koeta päästä lämpimiisi", sanoi hän minulle, "kuta pikemmin sitä -parempi." - -Minun mielestäni Joli-Coeur tarvitsi lämmintä paremmin kuin minä, -sillä minun ei ollut ollenkaan kylmä. - -Sillä aikaa kuin minä olin liikkumatta untuvapatjan alla, Vitalis, -palvelustytön suureksi ihmeeksi pyöritteli ja muokkasi Joli-Coeuriä -aivan kuin olisi siitä leiponut jonkun paistin. - -"Joko sinun on lämmin?" kysyi Vitalis jonkun ajan kuluttua. - -"Onpa kyllältäkin." - -Vitalis tuli vuoteen luo, pisti Joli-Coeurin viereeni ja käski -minun pitää sitä niin lähelläni kuin suinkin. Pieni elukka raukka, -joka muuten aina oli niin uppiniskainen, kun sille tehtiin jotakin, -mikä sille ei ollut mieleen, näytti nyt tyytyvän kaikkeen. Se pysyi -lähellä minua liikauttamatta jäsentäkään. Sillä ei ollut enää kylmä, -sen ruumis oli aivan polttavan kuuma. Vitalis meni keittiöön ja toi -sieltä kuumaa, sokeroitua viiniä. Sitä hän koetti saada Joli-Coeurin -ottamaan lusikasta, mutta tämä ei raottanut hampaitaan. Hehkuvin -silmin se rukoili meitä, ettemme häiritsisi sitä. Ja samalla se pisti -kätensä näkyviin ja ojensi sen meille. Ihmettelin itsekseni, mitä -merkitsi tämä liike, jonka se yhtämittaa teki. Vitalis minulle sen -selitti. - -Ennenkuin minä tulin Vitaliksen seurueeseen, oli Joli-Coeurillä -ollut keuhkokuume, ja oli senvuoksi siltä isketty suonta. Nyt kun -se taas tunsi itsensä kipeäksi, niin se ojensi käsivartensa, jotta -iskettäisiin suonta nytkin, jolla se ensi kerralla oli parantunut. -Oli oikein liikuttavaa nähdä. - -Joli-Coeur parka oli hyvin kipeä. Sokeroitu viini oli aina ollut sen -mieliherkkua, mutta nyt se ei sille maistunut. Vitalis oli levoton. - -"Juo sinä tuo viini", sanoi Vitalis, "ja pysy vuoteessa, minä menen -noutamaan lääkärin." - -Minulle myöskin oli sokeroitu viini hyvin mieluista, ja sen lisäksi -oli minun kauhea nälkä. Minua ei senvuoksi tarvinnut kahta kertaa -käskeä ja pistettyäni viinin poskeeni sukeltausin untuvapatjan alle. -Mutta juotuani viinin, joka kuumensi kovasti, olin ihan kuumuuteen -läkähtyä untuvapatjan alla. - -Vitalis palasi pian, mukanaan herra, jolla oli kultasankaiset -silmälasit. Hän oli lääkäri. Vitalis, kun oli pelännyt, että tämä -mahtava herra ei tahtoisi vaivautua apinan tähden, ei ollut sanonut, -kuka oli sairas. Ja kun lääkäri näki minut siinä makaamassa punaisena -kuin kukon heltta, niin hän asetti käden, otsalleni, pudisti -päätään, joka ei hyvää merkinnyt. Nyt oli aika huomauttaa hänelle -erehdyksestä, muuten hän kävisi minulta iskemään suonta. - -"En minä ole kipeä", sanoin. - -"Mitä? Etkö ole kipeä? Tämä lapsi jo hourailee." - -Minä kohotin vähän peitettä ja osotin Joli-Coeuriä, joka oli käärinyt -kätensä kaulaani, ja sanoin: "Tämä se on sairas." - -Lääkäri hypähti taaksepäin ja kääntyi Vitalikseen. - -"Apina!" huusi hän. "Mitä? Apinanko vuoksi minua on vaivattu ja -häiritty tällaisena aikana!" - -Minun isäntäni oli taitava mies, joka ei niin helposti joutunut -ymmälle. Kohteliaasti ja ylevällä ryhdillään hän pysäytti lääkärin. -Sitten hän selitti hänelle tilamme: miten meidät oli yllättänyt -lumimyrsky, ja miten susia säikähtäessään Joli-Coeur oli hypännyt -puuhun ja vilustunut pakkasessa. - -"Sairas ei tosin ole kuin apina, mutta viisas apina! Ja -meidän toverimme ja ystävämme. Miten näin hyvää näyttelijää -voisin uskoa eläinlääkärin hoitoon. Koko maailma tietää, että -maaseutueläinlääkärit eivät ole kuin aaseja. Mutta sitävastoin koko -maailma tietää, että kaikki lääkärit ovat oppineita miehiä, niin että -pienimmässäkin kylässä tietää tapaavansa taitavan ja jalomielisen -miehen, kun menee soittamaan lääkärin ovelle. Ja vaikka apina ei -olekaan kuin eläin, se kuitenkin on niin lähellä ihmistä, että sen -taudit ovat samoja. Eikö tieteen kannalta ole huvittavaakin tutkia, -missä suhteessa apinan tauti on samanlainen tai erilainen kuin sama -tauti ihmisellä?" - -Italialaiset ovat aika nokkelia imartelijoita. Lääkärimme palasi pian -ovelta ja lähestyi vuodetta. Vitaliksen puhuessa oli Joli-Coeur, -joka nähtävästi arvasi, että tämä silmälasiherra oli suoneniskijä, -yhtämittaa pistänyt käsivartensa esiin peitteen alta tarjoten suonta -iskettäväksi. - -"Katsokaa, miten viisas tämä apina on", sanoi Vitalis. "Se tietää, -että te olette lääkäri, ja senvuoksi ojentaa teille kätensä, jotta -saisitte koetella valtasuonta." - -Lääkäri jätti nyt kaiken epäröimisensä. "Olkoon menneeksi. Onhan -tapaus ehkä hyvin merkillinen", sanoi hän. - -Niinpä olikin! Se oli hyvin surullinen ja huolestuttava meille: herra -Joli-Coeurille oli tulossa keuhkotulehdus. - -Lääkäri tarttui pieneen käteen, joka niin monta kertaa oli ojennettu, -ja veitsi upposi suoneen vähintäkään valitusta kuulumatta. Joli-Coeur -tiesi, että tämä hänet on parantanut. Suonta iskettyä seurasi sitten -sinappitaikinat, laastarit, lääkkeet ja juomat. - -Minä tietystikään en jäänyt vuoteeseen, vaan minusta tuli -sairaanhoitaja. Ja Joli-Coeur antoi mielellään minun hoitaa itseään, -osottaen kiitollisuuttaan lempeällä hymyllä: sen katse todella -muistutti nyt ihmisen katsetta. Ja se, joka ennen oli niin vilkas, -niin niskoitteleva ja aina valmis tekemään kepposia, oli nyt tyyni -ja mallikelpoisen kärsivällinen ja ihan kuin itse tottelevaisuus. Se -näytti nyt pyytävän ystävällistä kohtelua, sitä se pyysi Capiltakin, -jonka kanssa oli ollut niin monasti huonoissa väleissä. Se oli aivan -kuin hemmoteltu lapsi, niin että aina piti olla joku sen luona, ja -kun joku meistä lähti ulos, niin se suuttui. - -Tuli pian yskä, joka kovasti rasitti sen pientä ruumista. Minulla -ei ollut kuin viisikolmatta penniä rahaa, ja niillä minä ostin -rintasokeria Joli-Coeurille. Mutta sillä minä enemmän pahensin -kuin paransin raukan yskää. Joli-Coeur, joka niin tarkkaavasti -seurasi kaikkea, huomasi pian, että minä annoin sille palan sokeria -aina kun se ryki. Ja se rupesi tätä käyttämään hyväkseen, ryki -myötäänsä saadakseen lääkettä, joka sille oli niin mieluista, vaikka -siitä olikin vain pahennusta. Kun minä huomasin sen petoksen, -niin en antanutkaan enää rintasokeria. Mutta silloin se alkoi -katsella minua rukoilevasti, ja nähtyään, etteivät rukouksensakaan -auttaneet, asettui se istumaan ja kumarassa ja käsi vatsalla rupesi -rykimään kaikin voimin. Veret työntyivät kasvoille, suonet otsalla -pullistuivat, vedet juoksivat silmistä, ja lopuksi oli se kerrassaan -tukehtua, joka ei ollut enää kujeilua, vaan täyttä totta. - -Isäntäni ei ollut minulle koskaan puhunut raha-asioistaan, ja -vain sattumalta olin saanut tietää, että hän oli myynyt kellonsa -saadakseen ostetuksi minulle lammasnahkatakin. Mutta nyt nykyisessä -tilassamme hän poikkesi tavastaan. Eräänä päivänä, kun hän tuli -syömästä, jolla aikaa minä olin ollut sairaan toverina, kertoi hän -minulle ravintolan isännän vaatineen maksua olostamme, ja että kun -hän maksoi ravintolaan velkamme, hänelle ei jäänyt kuin kolmisen -markkaa. Muuta keinoa pulasta päästäksemme ei hän tiennyt kuin antaa -näytäntö. - -Näytäntö, kun ei ollut enää Zerbinoa eikä Dolcea, ja Joli-Coeurkin -kykenemätön esiintymään! Minusta tämä näytti aivan mahdottomalta. - -Mutta Joli-Coeuriä oli hoidettava ja se oli pelastettava. Lääkärin, -lääkkeiden ja kaiken muun maksuksi meidän piti antaa sellainen -näytäntö, joka heti tuotti ainakin neljäkymmentä markkaa. - -Mutta neljäkymmentä markkaa tällaisena kylmänä aikana tässä kylässä, -ja meidän voimillamme, mikä uhkayritys! - -Sillä aikaa kuin minä hoidin sairastamme, Vitalis haki huoneen, -sillä näin kylmällä ilmalla ei voinut näytellä taivasalla. Hän -laittoi ilmoituksia ja liimaili niitä seiniin, laittoi näytelmälavan -lankuista ja rohkealla mielellä pani likoon kolme markkaansa ostaen -niillä kynttilöitä, jotka katkoi kahtia, siten saadakseen enemmän -valoa. - -Huoneemme ikkunasta näin hänen kulkevan edestakaisin ulkona lumessa, -ja huolestuneena tuumailin ja ihmettelin, mitähän meillä tulee -ohjelmaan. Ja parhaillani olin tätä miettimässä, kun kuulin rummun -äänen asuntomme edestä, sitten, sen jyristyä mahtavasti jonkun aikaa, -luettavan ohjelman. Siinä oli mitä kummallisimpia lupauksia: oli -kysymys "taiteilijasta, joka oli kuulu yli koko maailman" -- se oli -Capi -- ja "nuoresta laulajasta, joka oli ihmelapsi" -- ihmelapsi -olin minä. Mutta paras kuitenkin kaikista oli se kohta, jossa -ilmoitettiin kunnioitettavalle yleisölle, että katsojan ei tarvinnut -maksaa kuin vasta nähtyään, kuultuaan ja taputettuaan käsiään. - -Tämä minusta näytti ylen rohkealta, sillä taputetaankohan meille -käsiä? Capi kyllä ansaitsee suosionosotuksia, mutta minä en ollut -koskaan vähintäkään ajatellut, että olin mikään ihmelapsi, enkä -voinut sitä uskoa. - -Rummun äänen kuultuaan Capi alkoi iloisesti haukkua, ja Joli-Coeur -nousi makuultaan, vaikka oli hyvin heikko. Molemmat arvasivat, -että nyt oli kysymys näyttelemisestä. Minun piti väkisten pidättää -Joli-Coeur vuoteessaan. Se tahtoi englantilaisen kenraalin pukua, -hännystakin ja punaiset, kullalla kirjaillut housut ja töyhtöhatun. -Pani kätensä ristiin, lankesi polvilleen rukoillen minua. Ja kun -näki, etteivät rukouksensa auttaneet, niin suuttui ja sitten koetti -minua hellyttää kyynelillään. - -Nähtävästikin meidän olisi illalla vaikea saada sitä luopumaan -aikeestaan, ja minä päätin, että näin ollen oli parasta meidän lähteä -varkain. Kun Vitalis, joka ei tiennyt mitään tästä, mitä hänen poissa -ollessaan oli tapahtunut, heti ensi sanoiksi käski minun laittaa -harppuni ja kaikki muut tarpeet kuntoon näyttelemistämme varten, -Joli-Coeur, joka hyvin ymmärsi tämän käskyn, alkoi taas rukoilla ja -tällä kertaa isäntäänsä. Sanoin se ei olisi paremmin voinut lausua -haluaan kuin kaikenlaisilla äänillään, ruumiinliikkeillään ja koko -käytöksellään. Sen posket olivat märkinä kyynelistä, ja sydämensä -pohjasta se suuteli isäntänsä kättä. - -"Sinua haluttaa näyttelemään?" sanoi Vitalis hänelle. -- "Niin, -niin", oli Joli-Coeurin innokas vastaus, jonka se antoi koko -ruumiillaan. -- "Mutta sinä olet sairas, pieni Joli-Coeur raukkani!" --- "En vähääkään!" oli vastaus, jonka se antoi ymmärrettävästi. - -Oli liikuttavaa nähdä tämän pienen sairas raukan intoa, jolla -se meitä koetti saada taipumaan pyyntöihinsä. Mutta sen pyynnön -noudattaminen olisi ollut varma kuolema sille. - -Aika oli jo meidän lähteä näyttelemään. Minä laitoin hyvän tulen -kamiiniin, käärin hyvin vaippoihin pienen Joli-Coeur paran, joka oli -sulaa kyyneliinsä ja syleili minua minkä voi. Sitten me lähdimme. - -Mennessämme Vitalis minulle selitti mitä hän minulta odotti. Ei -voinut tulla kysymykseenkään tavalliset esityksemme, kun meillä ei -ollut parhaita näyttelijöitämme. Capin ja minun oli pantava kaikki -kuntomme ja intomme. Nyt oli saatava kokoon neljäkymmentä markkaa. - -Neljäkymmentä markkaa! Sehän oli kauheaa. - -Vitalis oli valmistanut kaikki, eikä enää ollut muuta kuin sytyttää -kynttilät. Mutta ylellisyyttä oli sytyttää ne ennenkuin sali oli -täynnä, sillä oli tärkeää, että valo ei loppunut ennenkuin ohjelma -oli suoritettu. - -Sillä aikaa kuin me asetuimme teatteriimme, kulki rumpu vielä -viimeisen kerran kylän katuja, ja me kuulimme sen pärinää, väliin -ulompaa, väliin lähempää. Saatuani pukuni kuntoon samoin kuin -Capinkin puetuksi, asetuin muutaman pylvään taakse odottelemaan -kumppanini tuloa. Rummun ääni lähestyikin pian, ja kuulin kadulta -sekavaa melua. Siellä kuulusti olevan parikymmentä pojan hurttaa, -jotka tulivat rummun jäljessä. Rumpu yhä päristen pysähtyi kahden -lampun valoon teatterimme ovelle, ja nyt ei muuta kuin yleisö sisään -ja odottamaan näytännön alkamista. - -Mutta yleisö oli hidas tulemaan. Rumpu pärisi yhä voimakkaasti. Koko -kylän pojat olivat luullakseni asettuneet sinne, mutta tällaiselta -yleisöltä me emme saaneet neljääkymmentä markkaa. Meidän olisi ollut -saatava mahtavaa väkeä, jolla oli paksu kukkaro ja kärkäs käsi sitä -avaamaan. Vihdoin isäntäni päätti, että meidän oli aljettava, vaikka -huone ei ollut lainkaan täynnä. Me emme voineet enää odottaa, kun -kynttilämme meitä kiiruhtivat. - -Minun oli ensin esiinnyttävä, ja harppuni säestyksellä lauloin kaksi -laulua. Totta puhuakseni, minulle taputettiin varsin vähän käsiä. -Minä en koskaan ole ollut itserakas näyttelijä, mutta tällä kertaa -minuun yleisön kylmyys teki pahan vaikutuksen, se minut lannisti. -Kun minä en voinut yleisöä miellyttää, niin se ei myöskään mitään -antanut. Kunnian vuoksi en laulanut, vaan Joli-Coeur raukan hyväksi. -Ah, miten olisin halunnut liikuttaa tämän yleisön mieltä, innostaa, -saada sen kerrassaan huumauksiin. Mutta mikäli minä voin nähdä tässä -hämärässä huoneessa, ei yleisö näyttänyt minusta isosti välittävän -eikä pitävän minua lainkaan minään ihmelapsena. - -Capi oli paljon onnellisempi, sille taputettiin käsiä monet kerrat -ja oikein innostuksella. Näytäntö jatkui, ja kuului kerrassaan -myrskyisiä suosionosotuksia. Se oli Capin ansio. Ei taputettu -ainoastaan käsiä, vaan jalkojakin jyristettiin. - -Nyt oli sopiva hetki. Sillä aikaa kuin minä Vitaliksen soittaessa -tanssin espanjalaista, Capi kulki katsojain rivejä pitkin, lipas -hampaissaan. - -Saakohan se kokoon neljääkymmentä markkaa? tämä kysymys ahdisti -sydäntäni hymyillessäni yleisölle mitä herttaisimmalla tavallani. -Olin aivan hengästyksissäni ja tanssin yhä, sillä en saanut lopettaa -ennenkuin Capi tuli takaisin. Capi ei pitänyt kiirettä. Kun joku ei -antanut, niin se taputti käpälällään taskua. - -Vihdoin näin sen sitten tulevan, ja yritin lopettamaan tanssini, -mutta Vitalis antoi minulle merkin yhä jatkamaan. Tanssiessani -lähestyin Capia ja näin, että lipas ei ollut läheskään täynnä. -Silloin Vitalis, joka myöskin oli arvioinut saaliin, nousi ja sanoi: - -"Minä uskon imartelematta itseämme voivani sanoa, että me olemme -täysin suorittaneet ohjelmamme. Kuitenkin, kun kynttilämme vielä -palavat, minä, jos arvoisa yleisö niin haluaa, laulan muutamia -lauluja. Capi kulkee vielä kerran ympäri, jotta ne henkilöt, jotka -edellisellä kerralla eivät ole löytäneet taskunsa suuta, nyt tällä -kertaa ovat taipuisampia. Minä näin pyydän heitä valmistumaan -edeltäpäin kukkaronsa avaamaan." - -Vaikka Vitalis oli ollut laulunopettajani, niin en koskaan ollut -kuullut hänen oikein laulavan, tai en ainakaan sillä tavoin kuin hän -tänä iltana lauloi. - -Hän valitsi kaksi kappaletta, jotka koko maailma tunsi, mutta joita -minä en silloin tuntenut: romanssin Josephista: "Tuskin lapsuuden -kuluttua", ja romanssin Richard Leijonamielestä: "O Richard, mun -kuninkaani!" Siihen aikaan en osannut arvostella, laulettiinko hyvin -vai huonosti, taiteellisesti vai taiteetta, minä voin ainoastaan -arvostella sen mukaan, minkä vaikutuksen Vitaliksen laulu minuun -silloin teki. Näyttämön sopessa, jonne olin asettunut, minä olin -sulaa kyyneliini. - -Kyyneleitteni seasta näin muutaman nuoren naisen, joka istui -etumaisella penkillä, taputtavan käsiään kaikin voimin. Olin -hänet huomannut jo heti alussa, sillä hän ei ollut tavallisen -maaseutulaisen näköinen, vaan erosi muusta yleisöstämme: hän -oli oikea ylhäinen vallasnainen, nuori, kaunis, ja hänen -päällysvaatteensa vuorista olin päätellyt hänet koko kylän -rikkaimmaksi. Hänellä oli vierellään pieni poika, joka oli taputtanut -innokkaasti käsiään Capille. Se oli varmaankin hänen poikansa, sillä -se oli hyvin naisen näköön. - -Ensimäisen romanssin jälkeen Capi oli lähtenyt kiertomatkalleen, ja -ihmeekseni huomasin, että nainen ei pannut mitään lippaaseen. Kun -Vitalis oli lopettanut toisen romanssin, niin nainen viittasi minua -ja minä menin hänen luokseen. - -"Minä mielelläni haluaisin puhutella isäntäänne", sanoi hän. - -Se minua kummastutti, että tämä kaunis nainen tahtoi puhutella -isäntääni. Mielestäni hän olisi tehnyt paremmin, jos olisi pannut -roponsa lippaaseen. Kuitenkin ilmoitin hänen asiansa Vitalikselle, ja -tällä aikaa Capi tuli luoksemme. - -Toinen kierros tuotti vielä vähemmän kuin ensimäinen. - -"Mitä sillä naisella on asiaa?" kysyi Vitalis. -- "Hän vain sanoi -haluavansa puhella kanssanne." -- "Minulla ei ole mitään hänelle -sanottavaa." -- "Hän ei ole antanut mitään Capille, hän ehkä tahtoo -nyt antaa." - -"No sitten on Capin mentävä hänen luokseen eikä minun." - -Mutta kuitenkin hän päätti lähteä ja otti Capin mukaansa. Minä -seurasin heitä. Tällä aikaa oli tullut palvelija tuoden lyhdyn ja -peitteitä, ja oli astunut naisen ja pojan viereen. Vitalis lähestyi -ja tervehti kylmästi. - -"Anteeksi, että teitä vaivasin", sanoi nainen, "mutta minä halusin -teitä onnitella." - -Vitalis kumarsi sanaa sanomatta. - -"Minä olen soittaja ja halusin lausua teille ihastukseni suuresta -kyvystänne." - -Minun isäntäni suuri kyky, Vitalis, katulaulaja, eläinten näyttelijä? -Minä seisoin tyhmistyneenä. - -"Mitäs minusta, vanhasta miehestä kyvyksi", sanoi Vitalis. "Ennen -nuoruudessani, siitä on kauan, olin ... niin, minä olin muutamalla -suurella laulajalla palvelijana, ja matkimalla, aivan kuin papukaija, -opin muutamia säveleitä, joita isäntäni opetteli, siinä kaikki." - -Nainen ei vastannut, vaan katseli hyvin pitkään Vitalista, joka -seisoi hänen edessään hyvin hämillään. - -"Hyvästi, herra", sanoi nainen lausuen erityisellä ja vieraalla -äänenpainolla sanan herra. "Hyvästi, ja vielä kerran suokaa minun -kiittää teitä mielenliikutuksesta, jota olen tuntenut." Hän kumartui -sitten Capiin päin ja pani lippaaseen kultarahan. - -Minä luulin, että Vitalis menisi saattamaan naista ovelle, mutta hän -ei ollut tietävinäänkään siitä, ja kun nainen oli päässyt ulommaksi, -kuulin hänen mutisevan pari kolme italialaista kirousta. - -"Hän antoi kultarahan Capille", sanoin. - -Minusta näytti, että hän sivaltaa minua korvalle, mutta hän kuitenkin -pysäytti kätensä. - -"Kultarahan", sanoi hän aivan kuin olisi unesta herännyt. "Ah! se -on tosi. Pieni Joli-Coeur raukka, minä unhotin hänet. Mennään hänen -luoksensa." - -Me olimme pian suoriutuneet ja kiiruhdimme ravintolaan. Minä ehätin -portaita ensimäisenä ja juoksujalassa menin kamariin. Tuli kyti -vieläkin, mutta ei palanut enää. Sytytin kiireellä kynttilän ja kävin -katsomaan Joli-Coeuriä, ihmeissäni, kun ei kuulunut mitään. Se makasi -pitkää pituuttaan peitteen alla, pukeutuneena kenraalinpukuunsa, -ja näytti nukkuvan. Minä kumarruin katsomaan ja otin kädestä -herättääkseni sen. Käsi oli kylmä. - -Samassa Vitaliskin astui huoneeseen. Minä käännyin häneen: -"Joli-Coeur on kylmänä!" - -Vitalis kumartui minun vierelleni. - -"Kas niin! Hän on kuollut. Näin siis piti tapahtua. Näetkös, Remi. -Minä olen syyllinen, kun otin sinut rouva Milliganin luota. Minä olen -saanut siitä rangaistuksen. Ensin Zerbino, Dolce ja nyt Joli-Coeur on -mennyt. Eikä se siihenkään vielä lopu." - - - - -XIV. - - -Olimme vielä kaukana Parisista. Ja meidän piti lähteä taivaltamaan -lumista tietä, kulkea aamusta iltaan, vasten pohjoistuulta, joka -pieksi kasvoja. - -Ne olivat surullisia nämä pitkät taipaleet! Vitalis astui edellä, -minä hänen jäljessään ja Capi kintereilläni. Sillä tavoin kuljimme -jäljekkäin sanaa vaihtamatta pitkiin aikoihin, kasvot tuulen -turvottamina, jalat märkinä, vatsa tyhjänä. Ja ihmiset, jotka tulivat -vastaamme, pysähtyivät meitä katsomaan. Varmaankin he ajattelivat: -minnekähän tuo vanhus kuljettaa tuota poikaa ja tuota koiraa? - -Äänettömyys oli minusta tuskallista. Olisi haluttanut puhella -vaivain unhottamiseksi. Mutta Vitalis vastasi hyvin harvasanaisesti -kaikkeen mitä kysyin, kääntymättä edes minuun. Onneksi Capi oli -avosydämisempi, ja usein niinä astuessamme tunsin kostean kielen -kädelläni. Capi nuolaisi kättäni sanoakseen minulle: "Sinä tiedät, -että minä olen tässä, minä, ystäväsi." - -Ja minä hyväilin sitä hellästi siinä astuessani. Sekin näytti olevan -hyvillään tästä ystävyyteni osotuksesta niinkuin minäkin olin sen -ystävyydestä. Me ymmärsimme toisemme, me rakastimme toisiamme. -Minusta tuntui se niin virkistävältä, ja olen varma, että niin tuntui -koirastakin. Nämä hyväilyni lohduttivat Capia luullakseni siinä -määrässä, että se joskus unhotti toveriensa kuolemankin: silloin se -pysähtyi tielle ja kääntyi katsomaan joukkoaan, niinkuin silloinkin -teki, kun oli sen korpraalina, jolloin piti usein tarkastella sitä. -Mutta tätä ei kestänyt kuin muutaman sekunnin. Se muisti taas miten -asia oli, minkävuoksi tämä joukko ei tullutkaan, ja Capi juoksi -kiireesti ohitsemme ja katsoi Vitalista silmiin nivan kuin saadakseen -vakuutuksen tältä, ettei se ollut hänen syynsä. Kun Dolce ja Zerbino -eivät tulleet, niin he eivät tulleet kai senvuoksi, että eivät enää -koskaan tule. Ja tämän se lausui niin tunteellisilla, niin puhuvilla -silmillä, jotka olivat paljaana järkenä, että sydäntämme ahdisti. - -Luonto ympärillämme ei ollut virkistävää, jonka tarpeessa me olisimme -olleet, ainakin minä. Kaikkialla vain valkoinen lumi peitteenä, -taivas pilvessä, aurinko näkymättömissä, päivä niin harmaja. Ei -mitään liikettä pelloilla, ei ihmisiä työssä. Ei kuulunut hevosten -hirnuntaa, ei lehmäin ammuntaa. Ainoastaan korppien kirkunaa, jotka -istuivat korkeimmalla oksalla huutaen nälkäänsä, kun eivät maassa -löytäneet paljasta paikkaa, mistä voisivat jotakin hakea. Kylissä -vallitsi täysi hiljaisuus: on niin kylmä, että kukin pysyy lietensä -ääressä ja tekee työtä huoneessa. - -Ja me painoimme eteenpäin siivottomalla, liukkaalla tiellä, -pysähtymättä ja levähtämättä muuta kuin öisin nukkuessamme jossakin -tallissa tai lammaskarsinassa, ohut leipäpala illallisenamme -- joka -oli samalla aamiaisemme ja päivällisemme. Ja olimme mielestämme -ylen onnellisia, kun sellainen onni kohtasi meitä, että pääsimme -lammasnavettaan, jossa olimme suojassa pakkaselta. - -Kilometri kului toisensa perästä, taival taipaleelta katkesi, me -lähestyimme Parisia. - -Olin kuullut niin paljon puhuttavan Parisin merkillisyyksistä, -että olin lapsellisessa mielikuvituksessani ajatellut näiden -merkillisyyksien näkyvän jo kauas. Minä en osaa sanoa, mitä olin -odottanut, mutta ihmeitä minä vain odotin: kultaisia puita, -marmoritaloja katujen varsilla ja kaduilla silkkiin puettuja ihmisiä. -Tämä kaikki oli minusta aivan luonnollista. - -Mitä voimme tehdä Parisissa tällaisessa tilassa kuin me olimme? Tätä -kysymystä olin pyöritellyt mielessäni pitkillä taipaleillamme. Olisin -mielelläni kysynyt Vitalikselta, mutta en uskaltanut, niin hän näytti -synkältä ja niin oli sanoissaan lyhyt. Eräänä päivänä hän kuitenkin -asettui astumaan vierelläni, ja hänen katseestaan, jonka hän loi -minuun, arvasin, että saan nyt tiedon siitä, mistä niin monta kertaa -olin tietoa halunnut. Me näimme muutaman mäen harjalta edessämme -suuren pilven mustaa savua, joka väikkyi suunnattoman suuren -kaupungin päällä. Minä pinnistin silmäni auki koettaessani saada -jotakin selvää tästä kattojen, kellotapulien ja tornien paljoudesta, -jotka sekaantuivat sumuun ja savuun, kun Vitalis hidastutti kulkuaan -ja tuli minun sivulleni astelemaan. - -"Tuolla elämämme muuttuu", sanoi hän minulle aivan kuin jatkoksi jo -aikoja sitten alotettuun keskusteluun, "neljän tunnin kuluessa olemme -Parisissa". -- "Parisiko se on, joka leviää tuolla alhaalla?" -- -"Niin on." - -Sitten Vitalis jatkoi: "Parisissa me eroamme." - -Heti synkistyi päivä yöksi. Minä käännyin katsomaan Vitalista. Hän -myös katseli minua, ja muotoni kalpeudesta ja huulteni värisemisestä -hän tiesi, mitä mielessäni liikkui. "Sinä näytät olevan levoton ja -huolissasi", sanoi hän. -- "Meidänkö pitää erota?" sanoin vihdoin, -kun mielenliikutukseni ensimäinen puuska oli ohi. - -"Poika raukka!" - -Tämä sana ja erittäinkin se ääni, jolla hän sen lausui, sai kyyneleet -silmiini. Siitä oli niin kauan, kun minä olin kuullut hyväilevän -sanan. - -"Te olette niin hyvä!" huudahdin. - -"Sinä se olet hyvä, kelpo poika, oikein kunnon pieni sielu. Näes, -elämässä on hetkiä, jolloin on taipuisa tunnustamaan tällaista ja -heltymään. Kun kaikki käy hyvin, niin kulkee tietään ajattelematta -paljon niitä, jotka meitä seuraavat, mutta kun kaikki käy huonosti, -kun tuntee kulkevansa vastamäkeä, varsinkin kun on vanha -- se -on: ilman uskoa huomiseen päivään -- niin silloin tuntee tarvetta -turvautua ympärillämme oleviin, ja onnellinen se, jolla on joku -lähellään. Sinua ehkä hämmästyttää kuullessasi, että minä turvaun -sinuun, eikö niin? Mutta niin se kuitenkin on. Enkä mistään muusta -minä tunne niin lohdutusta kuin siitä, että silmäsi ovat kosteat -minua kuunnellessasi. Sillä minä myöskin, pieni Remi poikani, -minäkin olen huolissani. Vasta myöhemmin, kun minäkin sain jonkun, -jota rakastaa, olen tuntenut ja kokenut näiden sanojen totuuden. -On onnetonta, että aina täytyy erota sillä hetkellä, jolloin juuri -tahtoisi yhä enemmän lähestyä." - -"Mutta te ette tahdo minua jättää Parisissa?" sanoin pelokkaasti. - -"En, minä en tahdo sinua jättää, sen saat uskoa. Mitä sinä -tekisit Parisissa yksinäsi, poika parka? Ja sitten minulla ei ole -oikeuttakaan jättää sinua, huomaa se. Sinä päivänä, kun en jättänyt -sinua tuon kunnon naisen hoitoon, minä sitousin itse kasvattamaan -sinua parhaani mukaan. Pahaksi onneksi ovat kaikki seikat käyneet -minua vastaan. Tällä hetkellä en voi sinulle mitään, ja sen vuoksi -ajattelen, että eroamme, ei ainaiseksi, vaan ainoastaan muutamiksi -kuukausiksi, jotta me voisimme elää kumpikin tahollamme nämä -viimeiset kuukaudet tätä huonoa vuodenaikaa. Me saavumme Parisiin -muutaman tunnin kuluttua. Mitä luulet meidän voivan siellä tehdä -joukolla, jossa ei ole jäljellä kuin Capi yksin?" - -Koira, kuultuaan nimeään mainittavan, asettui vastaamme ja -nostettuaan käpälän korvalliselleen tehden kunniaa sotilaan tavoin -asetti käpälänsä sitten rinnalleen aivan kuin olisi tahtonut sanoa, -että me voimme luottaa hänen uskollisuuteensa. Se ei kuitenkaan -tällaisena hetkenä voinut tyynnyttää mieltämme. Vitalis pysähtyi -hetkiseksi ja silitti koiran päätä. - -"Sinä olet kelpo koira, mutta maailmassa ei eletä hyvyydestä. Sitä -tosin tarvitaan niiden onneksi, jotka ovat ympärillämme, mutta -tarvitaan myöskin muuta, jota meillä ei ole ollenkaan. Mitä luulet -meidän nyt voivan tehdä? Sinä ymmärrät hyvin, että me emme voi antaa -näytäntöjä." - -"Se on tosi", sanoin. - -"Poikarakit pilkkaisivat meitä, viskelisivät meitä omenanjätteillä, -emmekä me saisi ansaituksi markkaakaan päivässä. Luuletko, että -kaikki kolme voisimme elää päivää markalla?" - -"Mutta voinhan minä ansaita harpullani." - -"Jos minulla olisi kaksi sellaista poikaa kuin sinä, niin silloin -ehkä kävisi laatuun, mutta tällainen vanhus sinun ikäisesi kanssa, -siitä ei synny mitään. Jos minä olisin edes raajarikkoinen tai sokea. -Mutta pahaksi onneksi olen tällainen kuin olen, se on: minä en -millään voi herättää sääliä. Jos mieli Parisissa liikuttaa ihmisten -mieliä ja herättää heissä sääliä, täytyy olla hyvin surkeassa -tilassa. Eikä saisi hävetä vedotessaan hyväntekeväisyyteen, mutta -minua hävettää, niin että en koskaan voisi sitä tehdä. Kaikkea tätä -minä olen mietiskellyt, ja näin olen päättänyt: Minä annan sinut -kevääseen saakka muutamalle patruunalle, joka sinut värvää toisten -poikain kanssa harpunsoittajaksi." - -Puhuessani harpunsoitostani en ollut ajatellut mitään tällaista. -Vitalis ei antanut minulle aikaa keskeyttämään. - -"Minä taas annan opetusta harpun ja viulun soitossa italialaisille -pojille, jotka työskentelevät kaduilla. Minä olen tunnettu -Parisissa, jossa olen ollut useampia kertoja ja josta tulin -silloinkin, kun saavuin sinun kotikylääsi. Minun ei tarvitse muuta -kuin ilmoittaa oppituntini, niin saan oppilaita enemmän kuin voin -ottaa. Me elämme kumpikin siten omalla tahollamme. Ja samalla kuin -minä annan soitto-opetusta, opetan myös kaksi koiraa Zerbinon ja -Dolcen sijaan. Minä joudutan niiden oppimista, ja keväällä voimme -lähteä maantielle taas, Remi poikaseni, emmekä sitten eroa, sillä -onnetar ei voi olla aina niin suosioton niille, joilla on rohkeutta -taistelemaan. Ja juuri rohkeuteesi minä luotan tällä hetkellä ja -myöskin mielenmalttiisi. Sittemmin käy asiat hyvin, nyt ei ole kuin -hetki, jonka ohimenoa meidän pitää odottaa. Keväällä alamme taas -uudelleen vapaan elämämme. Minä kuljetan sinut Saksaan, Englantiin. -Siten sinusta tulee suuri ja sinun henkesi silmät avautuvat. Minä -opetan sinulle paljon asioita ja teen sinusta miehen. Minä olen tähän -ryhtynyt ennen kuin rouva Milligan. Ja minä siinä pysyn. Nämä matkat -mielessäni olen alkanut sinulle opettaa englanninkieltä. Sinä osaat -ranskan- ja italiankieltä, ja se jo on melko paljon sinun ikäisellesi -pojalle. Ja sitten sinä olet noin voimakas, puhumattakaan siitä, että -olet oppinut tarmokkaaksi. Sinä saat nähdä, pieni Remini, että sinä -et ole joutunut turmiontielle." - -Näin oli ehkä parasta nykyisessä tilassamme. Ja kun minä nyt sitä -ajattelen, niin kiitollisuudella tunnustan, että isäntäni oli tehnyt -mitä parasta voi päästäksemme pulastamme. Mutta vaikka kuinka -järkevästi ajattelisi, niin se ei vaikuta sillä voimalla kuin -ensimäinen tunne. Silloin minä en huomannut kuin kaksi asiaa: eromme -ja patruunan. - -Matkallamme kylien ja kaupunkien läpi olin tavannut useampia näitä -patruunia, jotka kuljettavat sieltä täältä vuokratulta lapsia -keppikurilla. He eivät olleet lainkaan samanlaisia kuin Vitalis, vaan -julmia, kohtuuttomia, vaativia, juoppoja, kirouksia ja raakuutta -suu täynnä, ja käsi aina koholla. Minä voin joutua jonkun tällaisen -kauhean patruunan huostaan. Ja vaikka sattuisinkin saamaan hyvän -patruunan, niin vaihtoa se olisi sittenkin taas. Kasvatusäidiltäni -ensin Vitalikselle, Vitalikselta taas toiselle. Ainako oli näin -oleva? Enkö koskaan tapaa ketään, jota saa rakastaa aina? Vähitellen -olin kiintynyt Vitalikseen aivan kuin isään. Minä siis en koskaan -saisi isää. En koskaan kotia. Aina vain yksin maailmassa. Aina -kulkusalla tässä avarassa maailmassa, jossa en voinut kiintyä -minnekään. - -Minulla olisi ollut paljonkin vastattavaa Vitalikselle, ja sanat -sydämestäni nousivat huulilleni, mutta minä ne nielin. Isäntäni oli -vedonnut mielenmalttiini, minä tahdoin totella häntä enkä lisätä -hänen suruaan. Sitäpaitsi hän ei ollut enää vierelläni, sillä aivan -kuin olisi pelännyt kuulla, mitä arveli minun vastaavan, oli hän -käynyt taas astumaan edellä. - -Minä seurasin häntä, ja pian tulimme muutaman joen luo, jonka yli -kuljimme likaista siltaa myöten, jollaista en ikinä ollut nähnyt. -Lumi oli kuin survottua hiiltä, mihin upposi nilkkoja myöten. -Saavuimme lopuksi muutaman kadun päähän, jonka toista päätä ei -näkynyt. Sen molemminpuolin oli taloja, mutta köyhän ja likaisen -näköisiä eikä läheskään niin sieviä ja kauniita kuin Bordeauxissa tai -Toulousesssa ja Lyonissa. - -Lumi oli kasattu kinoksiin sinne tänne, ja näihin mustiin kinoksiin -oli heitetty tuhkaa, mädänneitä kasviksia ja kaikenlaista likaa. -Ilmassa oli iljettävä haju, suuria raskaita ajokaluja tuli ja meni, -ne välttivät toisiaan hyvin taitavasti eivätkä näyttäneet toisistaan -isosti välittävän. - -"Missä nyt olemme?" kysyin Vitalikselta. -- "Parisissa, poikaseni." --- "Parisissa!..." - -Mutta missä olivat minun marmoripalatsini? Missä minun kuvittelemani -silkkiin puetut asukkaat? - -Miten rumaa ja kurjaa todellisuus oli! Tämäkö oli Parisi, jota -niin innokkaasti olin toivonut nähdäkseni. Täälläkö minä nyt olen. -viettävä talveni, erossa Vitaliksesta ... ja Capista? - - - - -XV. - - -Kuljettuamme hyvän aikaa leveää katua, joka ei ollut niin kurjan -näköinen kuin se, jolta olimme tälle tulleet, ja jonka varrella -kauppapuodit olivat suurempia ja muhkeampia sitä myöten kuin pääsimme -kauemmaksi, kääntyi Vitalis oikealle ja me olimme heti korttelissa, -joka oli kurjan kurja: korkeitten ja mustain talojen välissä valui -vesi keskikadulla, ja tästä haisevasta vedestä huolimatta kulki -ihmisiä likaisella kivityksellä. Kapakoissa, joita oli lukemattomia, -oli miehiä ja naisia, jotka seisaallaan joivat rautalevyillä -päällystettyjen pöytäin ääressä, huutaen ja meluten. Muutaman talon -kulmasta näin kadun nimen olevan Rue de Lourcine. - -Vitalis, joka näytti tietävän missä ollaan, tunkeutui joukon läpi ja -minä hänen jäljessään. - -"Varo, ettet eksy minusta", sanoi hän. - -Turhaa oli muistuttaa, minä kuljin aivan hänen kintereillään, ja -paremmaksi varmuudeksi pidin hänen takkinsa helmuksesta kiinni. -Kuljettuamme suuren torin poikki ja muutaman pihakadun läpi tulimme -muutamanlaiseen pimeään kaivokseen, jonne aurinko varmaankaan ei ikinä -ollut paistanut. - -"Onko Garofoli kotona?" kysyi Vitalis muutamalta mieheltä, joka -ripusti riepuja seinämälle lyhdyn valossa. - -"En tiedä. Menkää itse katsomaan. Tiedättehän itse missä hän asuu: -aivan ylhäällä, ovi suoraan." - -"Garofoli on se patruuna, josta sinulle puhuin", sanoi Vitalis -minulle noustessamme portaita, jotka olivat soran peitossa ja niin -liukkaat, että oli kuin olisi kulkenut savessa. "Täällä hän asuu." - -Katu, talo ja nämä portaat eivät suinkaan kohottaneet mieltäni. -Minkähänlainen isäntä oli? - -Talossa oli neljä kerrosta. Vitalis astui sisälle koputtamatta -ovelle, ja me olimme suuressa huoneessa, joka oli ullakon tapainen. -Keskeltä se oli tyhjä, mutta yltäympäriinsä oli sänkyjä, toista -kymmentä kaikkiaan. Seinät ja katto olivat sellaista väriä, että -sitä ei voi sanoa miksikään. Ennen ne lienevät olleet valkoiset, -mutta savu, pöly, lika ja kaikenlainen muu olivat mustentaneet -rappauksen, joka oli sieltä täältä halkeillut tai reijissä. Muutaman -hiilellä piirustetun pään viereen oli koverrettu kukkia ja lintuja. -"Garofoli", sanoi Vitalis, "oletteko jossakin täällä? Minä en näe -ketään. Vastatkaa, minä olen Vitalis." - -Huone tosiaankin näytti tyhjältä, mikäli voi päättää seinällä palavan -vaivaisen lampun valossa, mutta isännälleni vastasi heikko ja surkea -lapsen ääni: - -"Signor Garofoli ei ole kotona. Hän tulee vasta kahden tunnin -kuluttua." - -Samassa tuli näkyviin olento, joka meille oli vastannut. Se oli -noin yhdentoistavuotias poika. Hän tuli luoksemme hitaasti, ja -minua hämmästytti hänen kummallinen näkönsä. Hänellä ei ollut niin -sanoakseni ruumista, ja suuri suhteeton pää näytti olevan suorastaan -jalkain varassa niinkuin pilakuvissa. Tämä pää ilmaisi syvää tuskaa -ja sävyisyyttä, silmät puhuivat alistumista ja koko hänen yleinen -rakenteensa epätoivoa. Tuollainen kun oli muodoltaan, niin ei hän -voinut olla kaunis, mutta hän kuitenkin veti katseen puoleensa -miellyttäväisyydellä ja jonkinlaisella viehätyksellä, mikä säteili -hänen huuliltaan ja suurista kosteista silmistään, jotka olivat -lempeät kuin koirilla. - -"Tiedätkö varmaan, että hän tulee kahden tunnin kuluttua?" kysyi -Vitalis. - -"Varmaan hän tulee, signor. Silloin on päivällisen aika, ja hän itse -aina jakaa päivällisen." - -"No hyvä. Jos hän tulee varemmin, niin sano hänelle, että Vitalis -tulee kahden tunnin päästä." - -"Kyllä sanon, signor." - -Minä olin valmiina seuraamaan isäntääni, mutta tämä pysäytti minut -ja sanoi: "Ole sinä täällä ja levähdä." Kun minä tein liikkeen -kauhistuksissani, lisäsi hän: "Minä vakuutan, että tulen tänne." - -Olisin paljon mieluummin, niin väsynyt kuin olinkin, seurannut -isäntääni, mutta kun hän käski jäädä, niin tottelin, kuten olin -tottunut, ja jäin. Kun ei enää kuulunut isäntäni raskaitten askelten -kopsetta portaista, niin poika, joka oli kuunnellut porholla -korvin ovella, kääntyi minuun: "Te olette maastamme?" sanoi hän -minulle italiankielellä. Vitaliksen kanssa ollessani olin oppinut -italiankieltä, että ymmärsin kaikki mitä puhuttiin, mutta en vielä -osannut puheessa käyttää sitä kyllin sujuvasti, niin että en -mielelläni sitä puhunut. - -"En ole", vastasin ranskaksi. - -"Ah!" sanoi hän surullisesti kiinnittäen minuun suuret silmänsä. -"Sepä paha. Olisi ollut mieluista, jos olisitte ollut maastamme." -- -"Mistä maasta?" -- "Luccasta. Te olisitte voinut ehkä kertoa jotakin -kotipuolestani." -- "Minä olen ranskalainen." -- "Sitä parempi." -- -"Pidättekö enemmän ranskalaisista kuin italialaisista?" -- "En, mutta -se on teille hyväksi, että olette ranskalainen. Sillä jos te olisitte -italialainen, niin varmaan tulisitte tänne Garofolin palvelukseen, -jota ei voi kehua." - -Nämä sanat eivät juuri minua lohduttaneet. - -"Onko hän paha?" - -Poika ei vastannut tähän kysymykseen, mutta hänen katseensa puhui -sitä enemmän. Hän ei halunnut jatkaa keskustelua tästä aineesta. Hän -kääntyi minuun selin ja meni suuren kamiinin luo, joka oli huoneen -toisessa päässä. Takassa paloi jättöpuita komealla tulella, jolla oli -suuri kattila kiehumassa. - -Minä lähestyin takkaa lämmitelläkseni tulen ääressä ja näin, -että tässä kattilassa oli jotakin omituista, jota en ensin ollut -huomannut. Kansi, josta kohosi kapea höyrytorvi, oli kiinni -kattilassa, toisesta laidasta saranoilla, toisesta lukolla. - -Olin ymmärtänyt, ettei minun sovi tehdä varomattomia kysymyksiä -Garofolista, mutta entäs kattilasta? - -"Minkävuoksi kattila on lukittu?" -- "Että minä en saisi ottaa -lientä. Minä olen kokkina, mutta isäntäni ei luota minuun." - -Minä en voinut olla naurahtamatta. - -"Te nauratte", jatkoi hän surullisesti, "te ajattelette, että minä -olen herkkusuu. Minun sijallani tekin olisitte samanlainen. Minä en -tosin ole herkkusuu, mutta nälkäinen, ja tuo höyry, joka pursuaa -torvesta, saa nälkäni kahta kauheammaksi." -- "Signor Garofoli siis -tappaa teidät nälkään?" -- "Jos tulette hänen palvelukseensa, niin -saatte kokea, että täällä ei kuole nälkään, vaan saa kitua nälässä. -Minä varsinkin, sillä se on minun rangaistukseni." -- "Nälässä -kituminen?" -- - -"Niin. Muuten voin teille sen kertoa. Jos Garofolista tulee -isäntänne, niin voi kertomukseni olla teille hyödyksi. Signor -Garofoli on enoni ja hän on ottanut minut mukaansa armeliaisuuden -vuoksi. Äitini on leski, ja niinkuin voitte hyvin arvata, on hän -köyhä. Kun Garofoli tuli seudullemme viime vuonna hankkimaan poikia, -niin hän esitti ottavansa minutkin. Äidistä ei tuntunut hyvälle antaa -minun mennä. Mutta te tiedätte, että kun on pakko ... ja pakko oli, -sillä meitä oli kuusi lasta kotona ja minä olin vanhin. Garofoli -olisi mieluimmin ottanut Leonardon, joka on minua nuorempi ja kaunis, -jotavastoin minä olen ruma. Ja rahaa saadakseen ei saa olla ruma. -Rumat eivät saa kuin haukkumisia ja selkään. Mutta äitini ei antanut -Leonardoa: 'Mattia on vanhin', sanoi hän, 'ja Mattian on lähdettävä, -kun kerran on pakko jonkun lähteä.' Ja niin siis minä lähdin enoni -kanssa. Te voitte kuvailla, että oli katkeraa jättää koti, äitini, -joka itki, pieni sisareni Christina, joka minusta piti niin paljon, -minä kun sitä kantelin sylissäni, ja sitten veljet, toverit ja -kotiseutu." - -Minä hyvin ymmärsin, miten katkera on ollut tämä ero. Muistin -selvään, miten minun sydäntäni ahdisti ja miten olin tukehtua, kun -viimeisen kerran näin Barberinin emännän valkoisen huivin. - -Mattia jatkoi kertomustaan: "Olin aivan yksikseni Garofolin kanssa -meiltä lähtiessämme. Mutta viikon kuluttua meitä oli toista kymmentä -poikaa, ja lähdimme vaeltamaan Ranskaan. Se oli pitkä matka, niin -minulle kuin tovereillenikin, jotka myöskin olivat hyvin suruissaan. -Vihdoin viimein saavuttiin Parisiin. Silloin meitä ei ollut kuin -yksitoista, sillä yksi oli jäänyt Dijonin sairashuoneeseen. -Parisissa sitten meidät lajiteltiin: vankat sijoitettiin nuohooja- tai -soutajamestarien luo, ja ne taas, jotka eivät olleet kyllin -vankkoja työntekoon, pantiin laulamaan tai soittamaan kaduilla. -Minusta tietysti ei ollut työhön, mutta olin myöskin liian ruma -soittamaan. Garofoli antoi minulle kaksi valkohiirtä, joita minun -piti näytellä porttikäytävissä ja pihakaduilla, ja hän arvioi päiväni -puoleksitoista markaksi. 'Niin monta viittä penniä kuin sinulta -puuttuu tästä summasta illalla', sanoi hän minulle, 'niin monta -kepinlyöntiä saat.' Puolitoista markkaa on kova summa, mutta kovempia -vielä ovat kepinlyönnit, varsinkin kun niitä on antamassa signor -Garofoli. Minä siis tein kaiken minkä voin saadakseni kokoon tämän -summan, mutta useinkaan en onnistunut. Melkein aina toverillani oli -määrätty summa kotia palatessa, minulla taas ei paljoksi koskaan. -Siitä Garofoli suuttui kahta kauheammin. 'Millä tavoin se menettelee -tuo tyhmä Mattia?' sanoi hän. Oli toinen poika, joka näytteli kahta -valkohiirtä niinkuin minäkin ja jonka oli saatava kaksi markkaa, -jotka hän joka ilta toikin. Menin kerran hänen kanssaan saadakseni -nähdä, miten hän menetteli ja missä hän oli taitavampi minua. -Silloin huomasin, miten hän sai helposti kaksi markkaansa ja minä -vaikeasti puolitoista. Kun tuli joku herra ja nainen ja antoivat -meille, niin nainen aina sanoi: 'Tuolle, joka on sievä, ei tuolle, -joka on ruma.' Ruma olin minä. Minä en mennyt sitten enää toverini -kanssa. Sillä surullista on saada selkäänsä, mutta surullisempaa -vielä saada haukkumisia kuulla kadulla. Te ette sitä ymmärrä, kun -teille ei koskaan ole sanottu, että te olette ruma, mutta minä sen -ymmärrän... Garofoli kun näki, että selkäsauna ei auttanut, käytti -toista keinoa. 'Niin monta viittä penniä kuin sinulta puuttuu, niin -monta perunaa otan pois velliosastasi', sanoi hän. 'Kun nahkasi on -paksu lyönneille, niin koetetaanpa, onko vatsasi herkempi nälälle.' -Mutta uhkaus ei saanut minua tekemään sen enempää, minä kun en voinut -tehdä koetettuani kaikkeni sitä ennen; enhän voinut sanoa rahaa -pyytäessäni: 'Jollette anna minulle rahaa, niin en saa yhtään perunaa -tänä iltana.' Ihmiset, jotka antavat rahaa lapsille, eivät anna sitä -tällaisista syistä." - -"Millaisista syistä he antavat?" - -"Ah, te olette vielä nuori. Rahaa annetaan senvuoksi, että siitä -olisi huvia antajalle itselleen eikä muille. Sievälle pojalle -annetaan rahaa, ja sievyys on parhaita etuja. Rahaa antavat sellaiset -ihmiset, joilta on lapsi kuollut tai jotka toivovat lasta. Ja se -antaa, jolla on hyvin lämmin lapsen viluissaan väristessä jossakin -portin suojassa. Minä tunnen kaikki nämä metkut. Minulla on ollut -aikaa tarkastella. Eikö tänään ole kylmä ilma?" - -"Hyvin kylmä." - -"No niin, menkäähän johonkin porttikäytävään ja ojentakaa kätenne -herralle, jonka näette kulkevan kiireesti pienessä päällystakissa, -niin ette saa mitään. Mutta ojentakaahan kätenne herralle, joka -astelee hitaasti, paksuun päällysvaatteeseen puettuna, niin saatte -ehkä kerrassaan kiiltävän hopean. -- Niin. Tätä ruokajärjestystä -kun oli kestänyt kuukausi tai puolitoista, niin minä tietystikään -en ollut lihonut, olin kalpea, niin kalpea, että kuulin ympärilläni -sanottavan: 'Tuo poika kuolee nälkään.' Silloin kärsimykset tekivät -mitä ei muotoni tehnyt: minä herätin huomiota ja käänsin puoleeni -katseet. Ihmiset rupesivat säälimään, ja jos en saanutkaan rahoja, -niin sain kuitenkin leipää, toisinaan keittoakin. Se oli mieluista -aikaa; minua ei enää pieksetty, ja jos en saanutkaan perunoita, niin -mitä siitä, kun olin kuitenkin jotakin saanut päivällisekseni. Mutta -eräänä päivänä Garofoli tapasi minut muutaman hedelmäkauppiaan luona -syömässä velliä, ja silloin hänelle selvisi miten tulin toimeen, -vaikka en saanutkaan perunoita, ja hän päätti jättää minut kotia -keittämään ja hoitamaan kotia. Mutta kun minä keittäessäni olisin -voinut syödä, niin hän keksi tällaisen kattilan. Joka aamu ennenkuin -hän lähtee kaupungille, panee hän kattilaan lihat ja kasvikset, -lukitsee kannen, ja minun ei tarvitse muuta kuin pitää tulta padan -alla. Minä saan haistella keiton hajua, mutta muuta en, sillä -ymmärrättehän, että tuollaisesta kapeasta torvesta ei voi saada -mitään. Siitä saakka kuin minä tulin keittäjäksi, olen käynyt näin -kalpeaksi. Sillä keiton haju ei ravitse, se vain kiihottaa nälkää. -Olenko minä hyvin kalpea? Kun minä en käy kaupungilla, niin en ole -kuullut itsestäni mitään, ja kun täällä ei ole kuvastinta, niin en -voi itse nähdä muotoani." - -Vaikka en vielä isosti ymmärtänytkään, niin tiesin kuitenkin, että -sairaita ei saa pelottaa sanomalla heitä sairaiksi. "Ette te näytä -kovinkaan kalpealta", vastasin senvuoksi. - -"Minä ymmärrän hyvin, että sanotte niin lohduttaaksenne minua. Mutta -minä olisin hyvilläni, jos olisin kalpea, sillä se merkitsisi, että -minä olen sairas, ja minä haluaisin olla hyvin sairas." - -Minä katsoin häntä ihmeissäni. - -"Te ette ymmärrä", sanoi hän hymyillen. "Mutta asia on hyvin -yksinkertainen. Kun olette kipeä, niin teitä joko hoidetaan tai -annetaan teidän kuolla. Jos minun annettaisiin kuolla, niin tämä -olisi kaikki, minun ei olisi enää nälkä eikä minua enää lyötäisi. Ja -ne, jotka ovat kuolleet, elävät taivaassa, ja taivaasta minä näkisin -äidin, maanmiehiäni, ja puhelemalla hyvälle Jumalalle minä ehkä -voisin estää Christina sisarestani tulemasta onnetonta. Mutta jos -minua hoidettaisiin, niin minut lähetettäisiin sairashuoneelle, ja -siihen minä olisin varsin tyytyväinen." - -Minulla oli vaistomainen kauhu sairashuonetta vastaan, ja usein -teitä kulkiessani, kun väsymyksestä tunsin itseni sairaaksi, minun -ei tarvinnut kuin ajatella sairashuonetta, niin virkistyin heti -taas astumaan. Olin sen vuoksi hyvin kummissani, kun kuulin Mattian -puhuvan tällä tavoin. - -"Jospa tietäisitte", sanoi hän, "miten hyvä on olla sairashuoneella. -Minä olin Sainte-Eugeniessä. Siellä on lääkäri, suuri valkoverinen -mies, jolla on aina rintasokeria taskussaan, ja sisaret ovat siellä -niin lempeitä, sanovat hellästi: 'Tee niin, lapseni.' Ja kun puhutaan -lempeästi, niin minusta tuntuu niin hyvälle, tekee mieleni itkeä, -ja silloin kun minua itkettää, tuntuu minusta niin hyvältä. Se -on tyhmää, eikö niin? Mutta äitini puhui minulle aina lempeästi. -Sisaret puhuvat aivan kuin äitinikin puhui, ja vaikka puhe onkin -toista, niin on ääni kuitenkin sama. Ja hyvä ruoka ja hoito, miten -virkistävälle se tuntuukaan. Kun tunnen voimaini täällä vähentyvän, -kun en saa ruokaa, niin olen tyytyväinen; olen tuuminut itsekseni: -Minä sairastun, ja Garofoli lähettää minut sairashuoneeseen. Niin, -kipeä tosin olen, että siitä kärsin, mutta en niin kipeä, että -siitä olisi haittaa Garofolille. Senvuoksi hän minua vielä pitää -luonaan. Onnettomilla on henki ihmeen sitkeä. Onneksi Garofoli ei -ole luopunut tavastaan kurittaa minua niinkuin muitakin. Viikko -sitten löi hän minua kepillä päähän. Tällä kertaa luulen asian olevan -hyvin. Minulla on pää ajetuksissa, te näette tämän suuren pahkan. -Garofoli sanoi eilen, että se ehkä on paise, ja hänen puheestaan -päätin, että se on arveluttavaa. Kipeä se on, päänahkan alla tuntuu -samanlaista pakotusta kuin hammaskivussa, pääni on raskas kuin -painaisi se sata leiviskää, minua pyörryttää ja yöllä unissani en voi -olla valittamatta ja huutamatta. Minä luulen, että kahden tai kolmen -päivän perästä hän päättää lähettää minut sairashuoneeseen, sillä -tietysti sellainen, joka yöt huutaa, häiritsee toisia, ja Garofoli -ei pidä siitä, että hänen untaan häiritään. Mikä onni, että hän löi -minua päähän! Sanokaa nyt suoraan, näytänkö hyvin kalpealta?" - -Hän asettui eteeni ja katsoi minua silmästä silmään. Minulla ei ollut -enää syytä vaieta, mutta sittenkään en uskaltanut sanoa suoraan, -miten pelottavalta hänen suuret hehkuvat silmänsä, kuoppaiset -poskensa ja värittömät huulensa näyttivät. "Luulen että olette niin -sairas, että teidän pitäisi päästä sairashuoneeseen." - -"No niin!" Ja hän koetti tehdä kumarruksen ja lähti heti pöydän -luo, jota alkoi pyyhkiä. "Nyt on tarpeeksi puhuttu", sanoi hän, -"Garofoli tulee pian eikä ole vielä mitään valmiina, ja kun teidän -mielestänne minä olen jo saanut sellaisen kolauksen, että voin päästä -sairashuoneeseen, niin turha on hankkia enää kolauksia. Siitä olisi -vain tyhjää vaivaa. Nykyään minusta tuntuvat lyönnit kovemmilta kuin -muutamia kuukausia sitten. Ne ovat hassuja, jotka sanovat, että -kaikkeen tottuu." - -Ja puhellessaan hän ontua kolkkasi pöydän ympärillä, asetellen -lautasia. Minä laskin niitä olevan kaksikymmentä. Garofolilla siis -oli kaksikymmentä poikaa palveluksessaan. Mutta vuoteita kun ei -ollut kuin kaksitoista, niin nukkuivat pojat kaksittain. Ja niitä -vuoteita! Ei lakanoita lainkaan. Ja peitteet sellaiset, että luuli -ne ostetuksi jostakin tallista, josta ne oli myöty, kun eivät enää -olleet tarpeeksi lämpimiä hevosille. - -"Onko kaikkialla tällaista?" kysyin. -- "Missä kaikkialla?" -- -"Niiden luona, joilla on vuokralla lapsia." -- "En tiedä, sillä en -koskaan ole muualla käynyt. Mutta koettakaa te päästä muualle." -- -"Minne?" -- "Sama se. Parempi teidän on kuitenkin missä hyvänsä kuin -täällä." - -Missä hyvänsä, se oli kovin epämääräistä. Ja kaikessa tapauksessa, -miten voisin saada Vitaliksen muuttamaan mieltään? - -Kun minä tätä mietiskelin ja tietysti löytämättä mitään keinoa, -aukesi ovi ja muuan poika astui sisään. Hänellä oli viulu kädessä -ja toisessa kainalossa puupölkky. Kun tämä puu oli samanlaisia -kuin nekin, joita olin nähnyt pantavan takkaan, niin arvasin mistä -Garofoli saa puuvaransa ja paljoko hän niistä maksaa. - -"Anna minulle se puusi", sanoi Mattia käyden tulijaa vastaan. Mutta -poika pisti puun selkänsä taakse: - -"Enpä annakaan!" -- "Anna vain, että keitto tulee parempaa." -- "En -anna, sillä minulla ei ole kuin markka kahdeksankymmentä penniä, -puuttuu kaksikymmentä penniä." -- "Garofoli ei kokoa puita. Sinä saat -selkänahallasi maksaa sen kaksikymmentä penniä. Kukin vuorostaan." - -Mattia sanoi tämän sillä äänellä, kuin olisi ollut mielissään -rangaistuksesta, joka hänen toverillaan oli odotettavana. Minä olin -hyvin hämilläni nähdessäni tässä lempeässä olennossa sellaista -kovuutta. Myöhemmin sitten huomasin, miten ihmisestä tulee -pahasisuinen eläessään pahasisuisten kanssa. - -Garofolin kaikki oppilaat nyt palasivat. Niitä vähitellen tuli -yksitoista. Jokainen sisään tultuaan ripusti soittokapineensa naulaan -vuoteensa päälle, mikä viulun, mikä harpun, mikä huilun, mikä -minkin. Ne, jotka eivät olleet soittajia, vaan ainoastaan eläinten -näyttelijöitä, panivat häkkiin apinansa tai valkohiirensä. - -Portaissa kuului sitten raskaat askeleet, minä arvasin, että siellä -tuli Garofoli. Ja minä näin astuvan sisään pienen, punottavan miehen, -joka kulki horjuen. Hänellä ei ollut lainkaan italialaista pukua, -vaan hän oli harmajassa takissa. Ensimäisen silmäyksensä loi hän -minuun, ja minua ihan värisytti. - -"Mikä se tämä poika on?" - -Mattia vastasi hänelle hyvin vilkkaasti ja kohteliaasti ja selitti, -mitä Vitalis oli sanonut. - -"Vai niin, vai on Vitalis Parisissa. Mitä hänellä on minulle asiaa?" --- "En tiedä", vastasi Mattia. -- "Minä en sinulle puhu", sanoi hän, -"minä puhun pojalle." -- "Isäntäni tulee pian", sanoin hänelle, -uskaltamatta vastata suoraan. "Hän teille itse selittää asiansa." -- -"Siinä on poika, joka ei tuhlaa sanoja. Sinä et ole italialainen?" -- -"En, minä olen ranskalainen." - -Kaksi poikaa oli lähestynyt Garofolia heti kun tämä oli astunut -sisään, ja kumpikin pysyi hänen lähellään odottaen, milloin hän -lakkaa puhumasta. Mitähän he tahtoivat? Sain pian vastauksen tähän -kysymykseen, jota niin uteliaana mietiskelin. Toinen otti hänen -hattunsa ja asetti sen sitten muutamalle vuoteelle, toinen toi heti -tuolin. Tämän yksinkertaisen toimen he suorittivat niin juhlallisesti -ja kunnioittavasti kuin kaksi kuoripoikaa papin ympärillä. Siitä näin -miten Garofolia pelättiin, sillä rakkaudesta he eivät näin toimineet. - -Kun Garofoli oli istunut, niin muuan poika toi hänelle piipun, johon -oli valmiiksi pantu tupakkaa, ja eräs toinen poika taas tarjosi tulta. - -"Se haisee rikiltä, eläin!" tiuskaisi hän pojalle ja viskasi hänen -tulitikkunsa takkaan. - -Syyllinen sytytti kiireellä toisen tikun ja antoi sen palaa hyvän -aikaa, ennenkuin tarjosi tulta isännälleen. Mutta isäntä ei huolinut. -"Ei sinulta, tyhmyri!" sanoi hän töykäten hänet syrjään, ja kääntyen -muutaman toisen puoleen sanoi hän suosiollisesti hymyillen: -"Riccardo, anna minulle tulta, ystäväni." - -Ja ystävä totteli joutuisasti. - -"No nyt, pienet enkelini, rupeamme tekemään tiliä", sanoi Garofoli, -kun hänen piippunsa oli syttynyt. "Mattia, tänne kirja." - -Mutta siihen kuin hän oli saanut käsketyksi, oli Mattialla jo kirja -hänelle tarjottavana. Se oli pieni sarekkeinen kirja. Garofoli -viittasi poikaa, joka hänelle oli ensiksi tulta antanut. "Sinä olet -velkaa eilisestä viisi penniä. Sinä lupasit tuoda sen minulle tänään, -kuinka paljon sinulla siis on?" - -Poika epäröi kauan aikaa, ennenkuin vastasi, ja oli tulipunainen. -"Minulta puuttuu viisi penniä." - -"Vai niin. Sinulta puuttuu viisi penniä, ja sen sinä sanot niin -tyynesti." -- "Minulta puuttuu tämänkin päivän määrästä viisi -penniä." -- "Siis kymmenen penniä. Enpä moista ole kuullut." -- -"Mutta se ei ole minun syyni." -- "Ei lörpötyksiä, sinä tiedät lain: -riisu takkisi, kaksi lyöntiä eilisestä ja kaksi tämänpäiväisestä, -ja rohkeutesi palkaksi saat olla perunoitta tänään. Riccardo, pieni -ystäväni, sinä olet hyvin ansainnut tämän huvituksen. Tuo ruoska." - -Riccardo oli se poika, joka oli tuonut viimeksi tulta. Hän otti -seinältä lyhytvartisen ruoskan, jossa oli kaksi solmukasta -nahkakieltä. Tällä aikaa se poika, jolta puuttui kymmenen penniä, -riisui takkinsa ja solahutti paidan vyötäisilleen. - -"Odotahan vähän", sanoi Garofoli ilkeästi hymyillen. "Ehkäpä on -muitakin. On aina hauska, kun on tovereita, eikä Riccardolla ole niin -paljon vaivaa alkaa aina uudestaan." - -Pojat seisoivat liikkumatta isäntänsä ääressä, ja kun tämä laski -julmaa leikkiään, niin he kaikki nauroivat pakotetusti. - -"Minä olen varma siitä, että se on nauranut enin, jolta enin -puuttuukin", sanoi Garofoli. "Kuka kovimmin nauroi?" - -Kaikki osottivat sitä, joka oli tullut ensin ja tuonut puun -tullessaan. - -"Vai niin, vai sinä. No kuinka paljon sinulta puuttuu?" kysyi -Garofoli. -- "Se ei ole minun syyni." -- "Se, joka vielä sanoo, että -se ei ole hänen syynsä, saa ruoskan lyönnin lisää. Kuinka paljon -sinulta puuttuu?" -- "Minä olen tuonut tämän." -- "No onhan se -jotakin, mutta meneppäs leipuriin ja pyydä puullasi vaihtaa leipää, -niin annetaankohan sinulle? Paljonko sinulta puuttuu rahaa. Puhu!" --- "Minä olen saanut markka kahdeksankymmentä penniä." -- "Sinulta -siis puuttuu kaksikymmentä penniä. Kaksikymmentä penniä, kurja, ja -kehtaat tullakin silmieni eteen. Sinä Riccardo veitikka saat kovasti -huvitella nyt. Riisu sinä takkisi!" -- "Mutta entäs tämä puu?" -- -"Sen saat ruuaksesi." - -Tälle tyhmälle sukkeluudelle nauroivat toiset, joita ei oltu -tuomittu. Kyselyä sitten jatkettiin, ja näiden kahden tuomitun -lisäksi tuli vielä kolme, joilla ei ollut täyttä määrää. - -"Näitä siis on viisi veitikkaa, jotka minulta varastelevat", huusi -Garofoli valittavasti. "Sellaista se on, kun on liian jalomielinen. -Miten luulette minun voivan maksaa hyvän lihan ja perunat, jos te -ette tee työtä? Takit pois!" - -Riccardo seisoi ruoska kädessä, ja viisi tuomittua oli rivissä hänen -vierellään. - -"Sinä tiedät, Riccardo, että minä en sinua katso, kun tämä -rankaiseminen tekee minulle pahaa, mutta minä kuulen lyönneistä, -miten suoritat tehtäväsi. Toimeen, pieni ystäväni, pane parastasi, -sinä ansaitset sillä leipäsi." - -Ja Garofoli kääntyi istumaan takkatuleen päin, aivan kuin hän ei -olisi voinut katsella tätä toimitusta. Minä loukostani katselin -suuttumuksen ja pelon vallassa. Tämä mies oli oleva isäntäni. Ja jos -minä en hänelle tuo sitä määrää, jonka hän näkee hyväksi taksoittaa, -niin minun pitää paljastaa selkäni Riccardolle. Nyt ymmärsin, -minkävuoksi Mattia voi puhua niin tyynesti kuolemasta ja toivoa sitä. - -Kun ruoska paukahti ensi kerran iholle, niin minulla tulvahti vedet -silmiin. Kun luulin, että minut oli unhotettu sinne, ettei minua -muistettu ollenkaan täällä olevankaan, niin en hillinnytkään itseäni, -mutta minä olin siinä erehtynyt. Garofoli katselikin minua salaa, -josta pian sain todistuksen. - -"Kas siinä on poika, jolla on hyvä sydän", sanoi hän viitaten minua -sormellaan. "Hän ei ole sellainen kuin te, veitikat, jotka nauratte -toverinne onnettomuudelle ja minun surulleni. Kunpa hän olisi teidän -toverinne, niin hän olisi teille hyväksi esimerkiksi." - -Koko ruumiini vapisi. Heidän toverinsa! - -Toisella lyönnillä rangaistava päästi haikean valituksen, ja -kolmannella sydäntäsärkevän huudon. Garofoli kohotti kätensä, ja -Riccardo pysäytti ruoskansa. Minä luulin, että hän armahtaa, mutta ei -tullut kysymystäkään armosta. - -"Sinä tiedät, miten pahaa minulle huudot tekevät", sanoi Garofoli -uhrilleen. "Jos ruoska viiltää ihoasi, niin huutosi viiltävät minun -sydäntäni. Minä senvuoksi sanon sinulle, että jokaisesta huudosta -saat ruoskanlyönnin lisää. Älä siis pahoita mieltäni. Jos sinulla on -vähänkään sydäntä, vähänkään kiitollisuutta minua kohtaan, niin pidä -suusi kiinni. Jatka, Riccardo!" - -Riccardo kohotti kätensä, ja ruoska paukahteli onnettoman selkään. - -"Äiti! Äiti!" huusi tuo onneton. - -Onneksi en nähnyt enempää, sillä ovi aukeni ja Vitalis astui sisään. -Yhdellä silmäyksellä hän näki mitä merkitsivät huudot, joita hän -portaita noustessaan oli kuullut. Hän syöksyi Riccardon luo ja -tempasi hänen kädestään ruoskan. Ja sitten hän kääntyi Garofoliin. - -Tämä kaikki tapahtui niin pian, että Garofoli oli vähän aikaa -hämillään, mutta pian hän siitä selvisi ja hymyillen sanoi: - -"Eikö olekin kauheata? Tuolla pojalla ei ole sydäntä." - -"Se on häpeällistä!" huusi Vitalis. - -"Sitäpä minä juuri sanon", keskeytti Garofoli. - -"Älkää teeskennelkö", sanoi minun isäntäni. "Te ymmärrätte hyvin, -että minä en puhu tästä pojasta, vaan teistä. Se on häpeällistä, -kauheaa ilkeyttä rääkätä tuolla tavoin lapsia, jotka eivät voi -puolustautua." - -"Mitä te, vanha hupsu, sekaannutte tähän?" sanoi Garofoli muuttaen -ääntään. - -"Minä ilmoitan poliisille." - -"Poliisille", huudahti Garofoli nousten. "Te uhkaatte minua -poliisilla, te?" - -"Niin, minä", vastasi Vitalis säikähtämättä Garofolin raivoa. - -"Kuulkaahan, Vitalis", sanoi Garofoli, tyyntyen ja alkaen puhua -ivallisesti. "Älkää uhkailko, sillä minäkin puolestani voin tehdä -jotakin. Ja kumpikohan meistä olisi tyytymättömämpi? Minä en menisi -puhumaan poliisille, sillä asianne ei koske poliisia, niitä on muita -ihmisiä, jotka teistä välittävät, ja jos minä heille menen kertomaan -mitä tiedän, sanon ainoastaan yhden nimen, niin kukahan se on -pakotettu peittämään häpeänsä?" - -Isäntäni jäi hetkiseksi vastaamatta. Hänen häpeänsä! Minä olin -ihmeissäni. Ennenkuin olin selvinnyt tästä hämmästyksestäni, jonka -nämä omituiset sanat olivat synnyttäneet, oli hän ottanut minua -kädestä. - -"Seuraa minua." Ja hän vei minut ovelle. "No, ukkoseni", sanoi -Garofoli vihatta ja nauraen. "Teillähän oli minulle asiaa?" - -"Minulla ei ole enää mitään sanottavaa teille." Ja sanaa sanomatta, -silmäämättä taakseen hän laskeutui portaita pidellen minua kädestä. -Ja miten huojistuneella mielellä seurasin häntä! Minä siis pääsin -Garofolista. Jos olisin uskaltanut, olisin syleillyt Vitalista. - - - - -XVI. - - -Niin kauan kuin me olimme kadulla, jossa oli väkeä, Vitalis astui -sanaa sanomatta, mutta pian saavuimme kadulle, joka oli tyhjä. -Silloin hän pysähtyi muutamaa pylvästä vasten seisomaan ja pyyhki -otsaansa moneen kertaan, joka oli merkki siitä, että hän oli pulassa. - -"On ehkä kaunista noudattaa jalomielisyyttä", sanoi hän aivan kuin -itsekseen puhellen, "mutta tässä me nyt olemme Pariisin kadulla eikä -ole penniäkään taskussa eikä ruuan murua vatsassa. Onko sinun nälkä?" - -"Minä en ole syönyt mitään sitten kuin te annoitte minulle pienen -palan leipää tänä aamuna." - -"No niin, poikaseni, sinä saat panna nukkumaan tänään iltasetta. -Kunpa meillä olisi edes missä nukkua." - -"Te siis olitte ajatellut saavamme nukkua Garofolin luona?" - -"Olin ajatellut, että siellä nukkuisit, ja jos hän olisi maksanut -vuokraa sinun olostasi hänen luonaan tämän talvea, niin niillä -kahdellakymmenellä markalla olisinkin selvinnyt asioistani. Mutta kun -näin, miten hän kohtelee lapsia, niin en voinut." - -"Te olette hyvä." - -"Vanhassa kulkurissa ei ole nuorukaisen sydän kuollut. -Onnettomuudeksi vanha kulkuri oli hyvin laskenut, ja nuorukainen on -kaikki hävittänyt, tehnyt tyhjäksi. Minne nyt mennä?" - -Oli jo myöhäinen, ja pakkanen, joka päivän kuluessa oli lauhtunut, -oli kiihtynyt taas. Tuuli puhui pohjoisesta. Kova yö oli tulossa. - -"Minne me menemme?" - -"Gentillyyn, koetamme löytää muutaman louhoksen, jossa minä ennenkin -olen nukkunut. Oletko väsynyt?" - -"Minä sain levätä siellä Garofolin luona." - -"Minä en ole saanut levätä, paha kyllä, ja minä olen väsynyt. Mutta -ei auta. Eteenpäin, lapseni!" - -Hyvällä tuulella ollessaan hän sanoi näin koirilleen ja minulle. -Mutta tänä iltana hän sanoi sen surullisesti. - -Me siis taas olimme Parisin kaduilla kulkemassa. Yö oli pimeä, -ja kaasuliekit, jotka lepattivat tuulessa, valaisivat huonosti -tietämme. Joka askeleella livetti jäätyneellä katukäytävällä. Vitalis -piteli minua kädestä, ja Capi kulki kintereillämme. Silloin tällöin -se pysähtyi rikkakasalle katselemaan, eikö löytyisi luuta tai -leipäpalasta, sillä nälkä senkin vatsaa ahdisti. Mutta rikkakasat -olivat jäässä ja Capin etsintä oli turhaa. Allapäin juoksi se aina -jälkeemme. - -Me astuimme astumistamme, ja ihmiset, joita silloin tällöin tuli -vastaamme, näyttivät meitä katselevan kummastuneina: meidän omituinen -pukummeko vai väsynyt käyntimmekö heitä lie kummastuttanut? -Poliisikonstaapelit, joita sattui tiellemme, kiertelivät ympärillämme -ja pysähtyivät meitä seuraamaan tarkastavin katsein. - -Vitalis asteli kumarassa, sanaa sanomatta. Vaikka oli pakkanen, -hänen kätensä kuitenkin poltti minun kättäni. Minusta tuntui, että -hänen kätensä vapisi. Joskus hän pysähtyi minuutin ajaksi ja nojasi -kädellään minun olkaani, ja silloin tunsin koko hänen ruumistaan -puistattavan. - -Tavallisesti en uskaltanut paljoa kysellä, mutta tällä kertaa tein -poikkeuksen. Minulla oli sitäpaitsi aivan kuin tarve sanoa hänelle, -että rakastin häntä tai ainakin että tahdoin tehdä jotakin hänen -hyväkseen. "Te olette sairas!" sanoin hänelle, kun muutaman kerran -taas pysähdyimme. - -"Sitä pelkään. Kaikissa tapauksissa olen väsynyt. Viime päivien -taipaleet ovat minun ikäiselleni olleet liian pitkät, ja tällainen -öinen kylmyys on vanhalle verelleni liian kova. Minun olisi pitänyt -päästä hyvään vuoteeseen, hyvän illallisen ääreen suojaisessa -kamarissa hyvän tulen ääressä. Mutta kaikkea tätä voi ainoastaan -uneksia. Eteenpäin, lapset!" - -Eteenpäin! Me olimme tulleet jo pois kaupungista ja kuljimme -milloin aitojen kuvetta, milloin aavaa kenttää. Ei tullut enää -ihmisiä vastaan, ei ollut enää poliisikonstaapeleita, ei lyhtyjä -eikä kaasuliekkejä. Ainoastaan silloin tällöin näkyi tuli tuikkavan -jostakin ikkunasta ja tummalla taivaalla joitakin tähtiä. Tuuli -puhalteli kovemmin ja kylmemmin. Se kaikeksi onneksi puhalteli selän -takaa, mutta kun takissani hihanreiät olivat ratkenneet, niin tuuli -tunkeutui niistä ja puhalteli pitkin käsivarsia. - -Vaikka oli pimeä ja teitä risteili myötään, astui Vitalis kuitenkin -varmasti niinkuin mies, joka tietää minne mennä ja tuntee tiet. Minä -seurasin häntä pelkäämättä lainkaan, että voimme eksyä; siitä vain -olin huolissani, että milloin vihdoinkin tuo louhos tulee. Mutta -sitten Vitalis pysähtyi äkkiä. "Näetkös metsää?" kysyi hän minulta. - -"En näe mitään." -- "Etkö näe mitään mustaa?" Minä katselin joka -puolelle. Me olimme tulleet tasangolle, sillä katseeni katosi pimeään -niin, ettei näkynyt mitään, ei puuta, ei taloa. Aavikko ympärillämme, -eikä kuulunut muuta ääntä kuin tuulen tohina näkymättömissä pensaissa. - -"Ollapa minulla sinun silmäsi?" sanoi Vitalis. "Mutta minä näen -niin huonosti. Katsohan tuonne." Hän ojensi kätensä. Kun minä en -vastannut, sillä en uskaltanut sanoa, etten minä näe mitään, lähti -hän astumaan. - -Kuljettiin muutamia minuutteja ääneti, niin hän taas pysähtyi ja -kysyi vielä, enkö nähnyt metsää. Minä en ollut niin varma isäntäni -osaamisesta kuin äsken, ja minua alkoi pelottaa, jonka vuoksi ääneni -vapisi vastatessani, etten näe mitään. - -"Sinä pelkäät, ja sen vuoksi silmäsi vilisevät", sanoi Vitalis. -- -"Minä vakuutan, ettei näy mitään metsää." -- "Eikö näy tietä?" -- "Ei -näy mitään." -- "Me olemme eksyneet!" - -Minulla ei ollut sanaa suuhun tulevaa. Ei tietoa missä olimme eikä -mihin oli mentävä. - -"Astutaan vielä viiden minuutin aika. Jollemme sitten näe metsää, -niin palaamme takaisin. Minä olen eksynyt tieltä." - -Nyt kun ymmärsin, että voimme olla eksyksissä, voimani alkoivat -horjua. Vitalis veti minua kädestä. - -"No mikä nyt?"-- "Minä en jaksa enää astua." -- "No luuletko, että -minä jaksan sinua kantaa? Ajattele vain, että jos istahdamme, niin -emme siitä enää ikinä nouse, kuolemme siihen kylmään. Astu pois!" - -Minä seurasin häntä. - -"Onko tässä tiessä syvät raiteet?" -- "Ei ole raiteita ollenkaan." -- -"Meidän pitää palata takaisin." - -Tuuli puhalsi nyt kasvoihin niin ankarasti, että olin aivan tukehtua. -Tuntui aivan polttelevan. Tullessakaan emme olleet astuneet ylen -kiireesti, mutta palatessa oli kulkumme tuiki hidasta. - -"Kun näet raiteet, niin sano minulle", sanoi Vitalis. "Oikean tien -pitäisi olla vasemmalla, pensas tienhaarassa." - -Me astuimme jonkun neljännestunnin taistellen tuulta vastaan. Yön -synkässä hiljaisuudessa askeleemme kaikuivat kovasti kohmettuneessa -maassa. Vaikka olinkin niin väsynyt, että tuskin jalka jalasta -siirtyi, niin minä se kuitenkin nyt talutin Vitalista. Sitä tuskaani, -kun minä tarkastelin tien vasenta puolta! Pimeässä näkyi yhtäkkiä -pieni punainen tähti. - -"Tuolta näkyy tuli!" sanoin ojentaen kättäni. - -Vitalis katseli, mutta vaikka tuli tuipotti niin suuresti, että se -varmaankaan ei ollut kovin kaukana, ei Vitalis kuitenkaan nähnyt -mitään. Siitä huomasin, että hänen näkönsä oli heikontunut, sillä -tavallisesti hän yöllä näki kauas ja tarkasti. - -"Ei meillä ole mitään hyötyä siitä tulesta", sanoi hän. "Se on -lamppu, joka palaa jonkun työmiehen katossa tai kuolevan vuoteen -ääressä. Emme voi mennä koputtamaan heidän ovelleen. Maaseudulla -voisimme pyydellä päästäksemme huoneeseen, mutta Parisin ympäristössä -ei olla vierasvaraisia. Meille ei ole ainoatakaan taloa. Astutaan -tietämme!" - -Me astuimme vielä muutamia minuutteja, ja sitten olin näkevinäni tien -kulkevan poikki meidän tiestämme ja tien kulmassa mustan haamun, -joka varmaan oli pensas. Minä irtausin Vitaliksen kädestä ja menin -edeltäpäin tarkastelemaan tätä tietä. Siinä olikin syvät raiteet. - -"Tuossa on pensas ja tässä on raiteet." -- "Annahan tänne kätesi, me -olemme pelastetut, louhos on viiden minuutin matkan päässä tästä. -Katsohan tarkoin. Sinun pitäisi nähdä metsikköä." - -Minä olin näkevinäni jotakin mustaa haamua ja sanoin, että erotin -puita. Toivo toi meille voimia, jalkani tuntuivat keveämmiltä, eikä -maa tuntunut enää niin kovalta jaloissani. Kuitenkin Vitaliksen -ilmoittamat viisi minuuttia tuntuivat minusta iankaikkisuudelta. - -"Olemme astuneet tätä tietä jo enemmän kuin viisi minuuttia", sanoi -Vitalis pysähtyen. - -"Niin minustakin." -- "Missä ovat raiteet." -- "Ne menevät suoraan," --- "Louhoksen suun pitäisi olla vasemmalla, me olemme varmaan -kulkeneet siitä ohi, mikä on varsin helppoa näin pimeässä. Meidän -olisi raiteista pitänyt ymmärtää, että menemme liian kauas." -- "Minä -vakuutan, että raiteet eivät ole kääntyneet vasemmalle." -- "No -käännytään takaisin." - -Me käännyimme vielä kerran takaisin. - -"Näetkö metsikköä?" -- "Näen, tuolla vasemmalla." -- "Ja raiteet?" --- "Niitä ei ole." -- "Olenko minä sokea?" sanoi Vitalis pannen -käden silmilleen. "Anna minulle kätesi ja astutaan suoraan metsikköä -kohden." - -"Tässä on muuri." - -"Se on kivikasa." - -"Ei ole kivikasa, muuri se on." - -Me olimme ainoastaan muutaman askeleen päässä, muurista, ja Vitalis -harppoi sen luo koettelemaan käsin, kun ei silmin saanut selvää -esteestä, jota minä sanoin muuriksi ja hän kivikasaksi. - -"Muuri se on. Kivet ovat säännöllisesti ladotut, ja minä tunnen -muurisaven. Mutta missä on aukko? Etsihän raiteet." - -Minä kumarruin maahan ja kuljin muurin sivua kahtaanne käsin -tapaamatta raiteita. Siten kuljin toisaalle päin, mutta kaikkialla -vain oli umpinainen muuri, eikä ollut mitään tietä, ei vähintäkään -merkkiä aukosta. "En minä näe muuta kuin lunta." - -Isäntäni oli epäilemättä eksynyt tieltä, niin ettemme olleet -löytäneet louhosta. Hän seisoi jonkun aikaa ääneti, sitten alkoi -juosta muurin sivua toisesta päästä toiseen. Capi, joka ei ymmärtänyt -tätä liikettä, alkoi levottomana haukkua. Minä kuljin Vitaliksen -jäljessä. - -"Louhos on suljettu muurilla", sanoi Vitalis. "Me emme pääse sinne -mistään." -- "Mitäs sitten?" -- "En tiedä. Ei suinkaan muuta kuin -kuolla tähän." - -Minulta pääsi tuskan huudahdus. - -"Niin, sinä et halua kuolla, sinä kun olet nuori ja elämään -mielistynyt. No niin. Lähdemme astumaan. Jaksatko vielä astua?" -- -"Jaksatteko te?" -- "Sitten kun en enää jaksa, niin kaadun kuin vanha -hevonen." -- "Minne lähdemme?" - -"Palaamme Parisiin. Kun tapaamme poliisikonstaapelin, niin annamme -hänen kuljettaa meidät poliisivahtikonttoriin. Olisin halunnut -välttää tätä, mutta en voi antaa sinun kuolla kylmään. Astutaan, -Remini, astutaan, poikaseni. Eteenpäin!" - -Ja me lähdimme astumaan tietä, jota olimme tulleet. Mikähän aika nyt -oli? En voinut aavistaakaan. Olimme astuneet pitkän aikaa, hyvin -kauan ja hitaasti. Oli ehkä puoliyön aika. Taivas oli yhäkin musta, -joitakin harvoja tähtiä tuikki, jotka näyttivät pienemmiltä kuin -tavallisesti. Tuuli oli kiihtynyt. Se pyöritteli lunta tomuna tien -laitamilla ja pieksi kasvojamme. Talot, joiden ohi kuljimme, olivat -suljetut ja pimeät. Minusta tuntui, että jos ihmiset, jotka siellä -nukkuivat lämpöisissä vuoteissaan, olisivat tienneet, miten meidän -oli kylmä, niin he olisivat päästäneet meidät sisälle. - -Jos olisimme astuneet kiireesti, niin olisimme pysyneet lämpiminä, -mutta Vitalis astui hitaasti ja huohottaen, aivan kuin olisi juossut. -Kun häneltä jotakin kysyi, niin hän ei vastannut, kädellään teki vain -liikkeen osotteeksi, että hän ei voinut puhua. - -Me olimme päässeet kaupunkiin, tahi oikeammin, me kuljimme keskellä -muurilla aidatuita taloja. Vitalis pysähtyi äkkiä. Minä ymmärsin, -että hän oli jo aivan uupunut. - -"Minä koputan jollekin portille?" - -"Ei, he eivät avaa. Nämä tässä ovat puutarhureita, he eivät nouse -tähän aikaan. Astutaan edelleen." - -Mutta hänellä ei ollut niin paljon voimia kuin tahtoa. Muutamia -askeleita kuljettuamme hän pysähtyi taas. - -"Minun täytyy vähän levähtää", sanoi hän, "minä en enää jaksa." - -Muutamassa paaluaidassa oli portti, ja sen luona kohosi yli aidan -lantatunkio. Tuuli oli kuivannut päällimmäiset oljet ja ajanut niitä -kadulle aika vahvalta juuri paaluaidan seinämälle. - -"Minä istahdan tuohon", sanoi Vitalis. - -"Mutta te sanoitte, että jos istumme, niin kylmetymme emmekä enää voi -nousta." - -Vastaamatta mitään hän viittasi minulle, että kokoaisin olkia portin -luo, ja siihen hän sitten melkein putoamalla istahti. Hänen hampaansa -kalisivat ja koko ruumiinsa tärisi. - -"Tuo vielä olkia", sanoi hän minulle. "Tunkiosta meillä on suojaa -tuulta vastaan." - -Tuulta vastaan meillä kyllä oli suojaa, mutta ei kylmää vastaan. Kun -olin tuonut siihen olkia niin paljon kuin sain kootuksi, istahdin -Vitaliksen viereen. - -"Asetu aivan lähelle minua ja kutsu Capi päällesi, niin se lämmittää -sinua vähän", sanoi Vitalis. Hän oli kokenut mies, joka tiesi, että -kylmä näissä oloissa voi tuottaa kuoleman. Ja että hän antautui tähän -vaaraan, se osotti, että hän oli uupunut. Parin viikon aikana hän -ei ollut kertaakaan mennyt levolle niin, ettei olisi ollut aivan -uuvuksissa. Hän oli kovin rasittunut kestääkseen enää kaikkien näiden -ponnistusten jälkeen, niin iäkäskin kun hän jo oli. - -Oliko hänellä tietoa tilastaan, en voi sanoa. Mutta kun minä olin -koonnut oljet ja asettunut hänen viereensä puristautuen lähelle -häntä, niin tunsin hänen kumartuvan ylitseni ja syleilevän minua. Se -oli toinen kerta ja -- viimeinen! - -Kun vuoteessa maatessa on vähän kylmä, niin se estää unta, mutta -taivasalla maatessa kova ja pitkittyvä kylmä tekee tunnottomaksi. -Niin kävi meidänkin. Heti kun olin paneutunut Vitaliksen viereen, -kävin unteloiseksi ja silmäni sulkeutuivat. Minä koetin niitä avata, -mutta kun en onnistunut, niin nipistin käsivarttani lujasti. Ihoni -oli tunnoton, ja ainoastaan kun kaikin voimin puristin, tuntui -jotakin vähäistä kipua. Mutta vilun puistatukset kuitenkin saivat -minut vähän tajulleni. Vitalis, selin nojaten porttiin, hengitti -vaivoin, hyvin lyhyeen ja nopeasti. Capi jo nukkui jalkapuolessani. -Tuuli tohisi ylitsemme ja peitteli meitä oljenkorsilla, joita -lenteli kuin kuivia lehtiä, jotka puista karisevat. Kadulla ei ollut -ristinsielua: lähellä ja kaukana, kaikkialla kuolonhiljaisuus. Minua -pelotti. Mikä? En voi sitä sanoa, mutta minä tunsin epämääräistä -pelkoa, surunsekaista ahdistusta, joka sai kyyneleet silmiini. -Minusta tuntui, että minä kuolen siihen. Ja kuoleman ajatus vei -minut Chavanoniin. Barberinin äiti raukka! Kuolla tähän näkemättä -häntä, näkemättä taloamme, puutarhaani. Ja tietämättäni harhaileva -mielikuvitus vei minut tähän puutarhaan: aurinko paistoi iloisesti -ja lämpöisesti, kukat aukoivat kultakupujaan, linnut visersivät -pensaikossa ja äiti Barberin levitteli ruusupensaille vaatteita, -joita hän tuli pesemästä purolta, mikä lorisi ruohikossa. - -Yhtäkkiä olivat ajatukseni poissa Chavanonista, ja minä löysin itseni -Joutsenesta: Arthur nukkui vuoteellaan, rouva Milligan oli hereillä, -ja kun hän kuuli tuulen pauhaavan, niin hän kysyi, missä minä olen -näin kylmällä ilmalla. - -Sitten silmäni sulkeutuivat uudestaan, sydäntäni kouristi ja minä -menin tainnoksiin. - - - - -XVII. - - -Herätessäni huomasin olevani vuoteessa, suuri tuli paloi kamarissa, -jossa olin nukkunut. Huone oli minulle outo, samoin ihmisetkin, jotka -olivat ympärilläni: yksi mies, neljä lasta, joista muuan oli pieni -viisi- tai kuusivuotias tyttö, oka katseli minua ihmeissään. Hänen -silmänsä olivat kummalliset, ne puhuivat. - -Minä nousin, ja kaikki kokoontuivat ympärilleni. - -"Missä Vitalis?" sanoin. - -"Hän kysyy isäänsä", sanoi muuan tyttö, joka näytti olevan vanhin -lapsista. - -"Ei hän ole isäni, vaan isäntäni. Missä hän on? Missä on Capi?" - -Jos Vitalis olisi ollut isäni, niin varmaan olisi valikoitu sanoja -hänestä puhuttaessa minulle, mutta kun hän ei ollut kuin isäntäni, -niin päätettiin sanoa suora totuus, ja niin kerrottiin minulle koko -asia. - -Me olimme kyyristyneet muutaman puutarhurin portin pieleen. Noin -kahden aikaan aamulla oli puutarhuri avannut portin lähteäkseen -torille ja oli silloin tavannut meidät makaamasta olkikasassa. Ensin -oli huudettu meitä siirtymään hevosen tieltä, ja sitten kun ei kukaan -muu meistä liikahtanut kuin Capi, joka muristen ja haukkuen oli -puolustanut meitä, niin oli tultu meitä käsivarresta pudistamaan. Me -emme olleet liikahtaneet sittenkään. Silloin oli alettu ajatella, -että tässä on jotakin arveluttavaa. Oli haettu lyhty, ja kun sen -valossa tarkastettiin, niin huomattiin, että Vitalis oli paleltunut -kuoliaaksi ja ettei minunkaan tilani ollut paljoa parempi. Mutta -kuitenkin, kun Capi oli maannut päälläni, olin pysynyt siksi -lämpimänä, että minä vielä hengitin. Minut oli kannettu puutarhurin -taloon ja pantu maata sänkyyn. Siinä olin maannut kuusi tuntia -melkein kuin kuollut; sitten veren kiertokulku oli päässyt uudelleen -voimaansa, hengitys käynyt voimakkaammaksi ja minä heräsin. - -Niin jähmettynyt kuin olinkin sekä sielultani että ruumiiltani, olin -kuitenkin siksi selvillä, että ymmärsin täydellisesti niiden sanojen -merkityksen, jotka olin kuullut. Vitalis kuollut! - -Asian kertoi itse puutarhuri, ja sillä aikaa kuin hän puheli, tuo -pieni tyttö, jonka katse oli niin kummallinen, ei hetkeksikään -luovuttanut minusta silmiään. Kun hänen isänsä oli sanonut, että -Vitalis on kuollut, niin tyttö varmaan ymmärsi tai yhtäkkiä huomasi, -miten ankara isku se oli minulle, sillä hän meni kiireesti isänsä -luo, asetti toisen kätensä hänen käsivarrelleen ja toisella viittasi -minua, äännellen omituisesti, joka ei ollut lainkaan ihmisen ääntä, -vaan aivan kuin hellä ja säälivä huokaus. - -"Niinpä niin, pikku Liseni", sanoi tytölle hänen isänsä, "se koskee -häneen kovasti, mutta täytyy sanoa totuus, sillä jos emme me sitä -sano, niin sanoo sen poliisi." Ja hän kertoi minulle, miten oli -annettu tieto poliisille, miten miehet olivat kantaneet Vitaliksen -korjuuseensa, jotavastoin minut sijoitettiin hänen vanhemman poikansa -Alexin vuoteeseen. - -"Missä Capi?" kysyin, kun hän oli lopettanut kertomuksensa. -- -"Capi!" -- "Niin, koira?" -- "En tiedä, se on kadonnut varmaan." -- -"Se seurasi ruumissaattoa", sanoi muuan lapsista. -- "Näitkö sen, -Benjamin?" -- "Näin hyvinkin. Se seurasi kantajain kintereillä, -allapäin, ja silloin tällöin se hyppäsi paareille, ja kun se ajettiin -alas, niin se päästi sellaisen valittavan äänen, joka oli kuin -ulvontaa." - -Capi raukka! Se oli niin monta kertaa hyvänä näyttelijänä seurannut -Zerbinon ruumissaattoa, huokaillen niin, että lapset nauroivat -katketakseen. - -Puutarhuri ja hänen lapsensa jättivät minut yksin, ja tietämättä -mitä tein ja varsinkaan mitä oli tehtävä, nousin vuoteeltani. -Harppuni oli asetettu jalkopäähän. Otin sen olalleni ja aioin lähteä -huoneeseen, johon puutarhuri oli mennyt lapsineen. Olihan lähdettävä, -mutta minne? ... Siitä ei ollut tietoa, mutta sen vain tiesin, että -lähdettävä oli... Mutta siinä kun olin päässyt jaloilleni, tuntui -minusta, että kaadun, ja minun piti kiireimmiten istahtaa tuolille. -Jonkun aikaa siinä levättyäni avasin kamarin oven ja olin puutarhurin -ja hänen lastensa luona. He istuivat pöydässä iloisen valkean -äärellä, joka paloi kamiinissa, ja söivät lämmintä velliä. - -Ruuan haju kiihotti vatsaani muistuttamaan minulle, että en ollut -syönyt eilen illalla. Minua alkoi pyörryttää ja minä horjuin. - -"Voitko pahoin, poikaseni?" kysyi puutarhuri lempeällä äänellä. - -Minä vastasin niinkuin asia oli, että en voi hyvin, ja pyysin -saada vähän aikaa levähtää tulen ääressä. Mutta minä en tarvinnut -ainoastaan lämmintä, vaan ruokaakin. Nuotio ei antanut minulle -ravintoa, ja ruuan haju, lusikkain kalina ja lasten kielenmaiskutus -vain lisäsi minun heikkouttani. Jos olisin rohjennut, niin olisin -pyytänyt lautasellisen velliä! Mutta Vitalis ei ollut minua opettanut -kättä ojentamaan eikä luonto ollut tehnyt minusta kerjäläistä. -Olisin ennen vaikka nälkään kuollut kuin sanonut: "Minun on nälkä." -Minkävuoksi? En osaa sanoa, jos ei liene syynä ollut se, että en -koskaan ole tahtonut pyytää muuta kuin sitä, minkä voin maksaa. - -Tuo pieni tyttö, jonka katse oli omituinen, joka ei puhunut ja jota -isänsä oli sanonut Liseksi, istui minua vastapäätä ja katseli minua -kesken syöntiänsä, kääntämättä muualle silmiään. Yhtäkkiä hän nousi -pöydästä ja toi minulle vellilautasensa, joka oli täysinäinen, ja -asetti sen polvilleni. Minä tein liikkeen kiittääkseni häntä, sillä -en jaksanut enää puhua, mutta hänen isänsä ehätti sanomaan: "Ota, -poikaseni, mitä Lise tarjoaa. Jos se sinulle maittaa, niin saat -toisenkin lautasellisen." - -Jos minulle maittaa! Muutamassa sekunnissa olin ahminut lautasen -tyhjäksi. Kun panin lautaselle lusikkani, niin Lise, joka oli jäänyt -viereeni ja katsellut minua, äännähti, mutta hänen äännähdyksensä -ei tällä kertaa ollut huokaus, vaan osotti tyytyväisyyttä. Hän otti -minulta lautasen, ojensi sen isälleen täytettäväksi ja toi sen -sitten minulle niin lempeästi ja rohkaisevasti hymyillen, että minä -nälissänikin unehduin häntä katsomaan hetkiseksi aikaa huomaamatta -ottaa lautasta. Niinkuin ensi kerrallakin, niin nytkin katosi velli -hyvin äkkiä. Nyt tyttö ei hymyillyt enää, vaan oikea nauru loisti -hänen suupielistään ja huuliltaan. - -"Kas vain, poikaseni", sanoi puutarhuri, "sinähän olet kelpo -lusikkamies." - -Minä tunsin punastuvani hiusmartoa myöten, mutta sitten minusta -tuntui paremmalta sanoa totuus kuin antaa syyttää itseäni ahmatiksi, -ja minä selitin, etten ollut eilen syönyt. - -"Et ole syönyt eilen? No entä isäntäsi?" -- "Ei hänkään." -- "No -sitten hän on kuollut nälkään ja kylmään." - -Velli oli minua vahvistanut, ja minä nousin lähteäkseni. - -"Mihin aiot mennä?" kysyi puutarhuri. -- "En tiedä." -- "Onko sinulla -tuttavia Parisissa?" -- "Ei ole." -- "Mitä aiot tehdä?" -- "Soittaa -harppua." -- "Parasta taitaisi olla, kun palaisit kotipuoleesi, -vanhempaisi luo." -- "Minulla ei ole enää vanhempia." -- "Eikö -sinulla ole sukulaisia, enoa, tätiä, serkkuja?" - -"Ei ainoatakaan. Isäntäni osti minut kasvatusäitini mieheltä... Minä -kiitän sydämestäni teitä kaikesta hyvyydestä, jota olette minulle -osottaneet, ja jos haluatte, niin minä palaan sunnuntaina soittamaan -harppua tanssiaksenne, jos se teitä huvittaa." - -Minä olin menossa ovea kohden, kun Lise otti minua kädestä ja osotti -harppuani hymyillen. - -"Haluatteko, että soittaisin?" - -Hän nyökäytti päätään ja taputti iloisena käsiään. - -"Niin, soitahan jotakin", sanoi isäntä. - -Minä tartuin harppuuni, ja vaikka mieleni ei ollutkaan iloinen, niin -soitin valssia, pannen parastani. Olisipa minua haluttanut osata -soittaa yhtä hyvin kuin Vitalis ja huvittaa tätä pientä tyttöä, joka -silmillään teki niin suloisen vaikutuksen minuun. - -Hän kuunteli katsoen kiinteästi minuun, sitten hän polki jalkaansa -tahdin mukaan ja alkoi pyöriskellä, jolla aikaa hänen veljensä ja -sisarensa pysyivät yhdessä kohdin istumassa. Hän ei tanssinut valssia -eikä ottanut säännöllisiä askeleita, mutta hän pyöri viehättävän -kauniisti, ilo silmistä loistaen. - -Hänen isänsä, joka istui kamiinin luona, katseli häntä kiinteästi; -tyttö oli aivan ihastuksissaan ja taputti käsiään. Kun olin -lopettanut soittamisen, niin hän asettui eteeni ja kiitti sievästi -niiaten. Sitten hän heti näpähytti sormellaan harppuni kieltä -merkiksi, että tahtoi "vielä". - -Minä olisin mielellänikin soittanut hänelle vaikka koko päivän, mutta -hänen isänsä sanoi, että jo riitti, peläten tyttärensä väsyttävän -itsensä. Minä senvuoksi tanssikappaleen sijasta soitin napolilaisen -lauluni, jonka Vitalis oli minulle opettanut. - -Tämä laulu oli loistokappaleeni, jonka vaikutukseen olin tottunut -luottamaan. Sen sävel oli vieno ja surullinen, siinä on jotakin -hellää, joka liikuttaa mieltä. - -Ensimäiset sävelet kuultuaan asettui Lise katsomaan minua silmiin, -liikuttaen huuliaan aivan kuin kertoen sanojani; sitten kun laulun -sävel kävi surullisemmaksi, hän peräytyi muutamia askeleita, ja -viimeisellä säkeellä hän itkien heittäysi isänsä syliin. - -"Jo riittää!" sanoi hänen isänsä. - -"Se on tyhmä!" sanoi Benjamin, hänen veljensä. "Ensin tanssii, sitten -yhtäkkiä rupeaa itkemään." - -"Ei hän ole niinkään tyhmä kuin sinä. Hän ymmärtää soittoa", sanoi -vanhin sisar, kumartuen suutelemaan sisartaan. - -Minä otin harppuni hartioilleni ja lähestyin ovea. - -"Minne nyt?" kysyi puutarhuri. -- "Lähden taipaleelle." -- "Sinä olet -mielistynyt soittaja-ammattiisi." -- "Eipä minulla muutakaan ole." --- "Eikö sinua pelota kulkea teitä?" -- "Mikäs auttaa, kun ei ole -kotia." -- "Mutta eikö viime yö ole pannut sinua vähän arvelemaan?" --- "Toki hyvinkin. Mieluisampaahan olisi hyvä vuode ja lämmin tuli." --- "Jos tahdot, niin saat ne, työlläsi tietysti. Jos haluat, niin -voit jäädä meille, tehdä työtä ja elää kanssamme. Tietysti ymmärrät, -että minulla ei ole sinulle hyvyyksiä eikä laiskan päiviä tarjota. -Jos suostut meille jäämään, niin suostut näkemään vaivaa, pitää -nousta varhain aamulla, tehdä työtä kovasti koko päivä, otsasi hiessä -syödä leipäsi, jonka ansaitset. Mutta sen sijaan sinun ei tarvitse -maata taivasalla niinkuin viime yönä teit ja ehkä kuolla johonkin -ojaan. Illalla on vuoteesi valmis ja syötyäsi olet tyytyväinen -ansioosi. Ja vielä, jos sinä olet kelpo poika, niinkuin minä luulen, -löydät kodin luonamme." - -Lise kyyneltensä läpi katseli minua hymyillen. - -Hämilläni tästä ehdotuksesta seisoin jonkun aikaa epätietoisena, -osaamatta ajatella ehdotuksen merkitystä. - -Lise tuli luokseni, otti kädestäni ja talutti minut muutaman -kuvan luo, joka riippui seinällä. Kuvassa oli pieni Johannes -lampaannahkaisessa puvussa. Lise teki merkin isälleen ja veljilleen -kehottaen heitä katsomaan kuvaa ja osottaen samalla minua, silittäen -minun lammasnahkatakkiani, ja osottaen tukkaani, joka valui -hartioilleni kähertyneenä. Minä ymmärsin, että hän huomasi jotakin -yhtäläisyyttä kuvassa ja minussa, ja tietämättä syytä, tunsin tämän -huvittavan ja liikuttavan mieltäni. - -"Aivan totta", sanoi isä, "hän on Pyhän Johanneksen näköinen." Lise -taputti käsiään nauraen. - -"No niin", sanoi isänpä palaten esitykseensä, "mitä arvelet?" - -Koti! Minullako olisi koti! Kuinka monta kertaa tämä niin suloinen -uni oli haihtunutkaan: Barberinin emännän, rouva Milliganin, -Vitaliksen, kaikki nämä olin toisen toisensa jälkeen menettänyt. - -Minä en enää olisi yksin. - -Tilani oli kauhistuttava: olin nähnyt miehen kuolevan, jonka kanssa -olin elänyt useampia vuosia ja joka minulle oli ollut melkein kuin -isä; samalla olin menettänyt kumppanini, toverini, ystäväni, hyvän -ja rakkaan kelpo Capin, josta niin pidin ja joka myös piti minusta. -Mutta samalla kuin puutarhuri esitteli jäämistäni hänen luokseen, -tunsin taas luottamusta. Ei siis vielä ollut kaikki lopussa minulta: -elämä voi taas alkaa uudelleen. - -Enemmän kuin varma toimeentulo, joka oli minulle vakuutettu, ilahutti -mieltäni tämä perhe-elämä, jonka osallisuuteen minäkin pääsisin. Nämä -pojat olisivat veljiäni. Tämä kaunis pieni Lise olisi sisareni. - -Lapsellisissa mielikuvituksissani olin monet monituiset kerrat -kuvaillut löytäväni äitini ja isäni, mutta en koskaan ollut ajatellut -veljiä ja sisaria. Ja tässä ne nyt olivat tarjolla. Tosi on, että he -eivät olleet oikeita veljiäni ja sisariani lihan ja veren kautta, -mutta heistä voi tulla veljiäni ja sisariani ystävyyden kautta: sitä -vartenhan ei tarvinnut kuin rakastaa heitä (johon minä olin hyvin -taipuisa) ja laittaa niin, että he rakastavat minua, joka ei tuntunut -vaikealta, kun kaikki näyttivät olevan niin hyväluontoisia. - -Minä kiireesti laskin harpun olaltani. - -"Kas siinä vastaus", sanoi puutarhuri. "Pane harppusi tuohon naulaan, -poikaseni, ja jos ei ole mieleistäsi luonamme olo, niin ota se -sieltä milloin hyvänsä ja lennä pois. Sen vain huomautan, että tee -niinkuin pääskyset ja satakielet: valitse sopiva aika lähteäksesi -matkailemaan." - -Talon isännän nimi oli Acquin. Perheeseen kuului viisi henkeä: -isäntä, jonka nimi oli isä Pierre, kaksi poikaa: Alexis ja Benjamin, -kaksi tyttöä: Etiennette ja nuorin kaikista lapsista, Lise. - -Lise oli mykkä, mutta ei syntymästään; mykkyys ei ollut seuraus -kuuroudesta. Kaksi vuotta hän oli puhunut, mutta sitten yhtäkkiä -vähää ennen kuin täytti neljä vuotta, hän oli menettänyt -puhelahjansa. Tämä tapaus, joka oli seurannut kouristustautia, ei -onneksi ollut ehkäissyt hänen sielunkykyjään kehittymästä, vaan nämä -päinvastoin olivat kypsyneet hyvin joutuisasti. Hän ymmärsi kaikki, -mutta hän myöskin lausui, selitti kaikki. Kaikki häntä rakastivat, -vanhempi sisarensa Etiennette häntä jumaloi. - -Rouva Acquin oli kuollut Lisen ollessa vuoden vanha, ja tästä -päivästä aikain Etiennette oli perheen äiti. Kouluiällään täytyi -hänen olla kotona, valmistaa ruoka, korjata isänsä ja veljiensä -vaatteet ja kantaa Liseä käsivarrellaan. Kantaessaan Liseä -käsivarrellaan, taluttaessaan Benjaminia, tehdessään työtä koko -päivän, noustessaan varhain aamulla keittämään isälle ennenkuin -tämä meni kaupalle, pannessaan myöhään maata, järjestettyään kaikki -illallisen jälkeen, pestessään lasten vaatteita, kastellessaan -ryytimaata kesällä, noustessaan talvella keskellä yötä sytyttämään -tulta, kun pakkanen kiihtyi kovaksi, alituiseen kovassa työssä -ollessaan ei Etiennettellä ollut aikaa leikkimään lasten tavoin. -Neljäntoista vuotiaana hänen muotonsa oli surullinen, vaikka siinä -näkyikin lempeyden ja kieltäymyksen loiste. -- - -Tuskin oli viittä minuuttia kulunut siitä, kun olin pannut harppuni -naulaan, ja ollessani kertomassa miten kylmä ja väsymys meidät oli -yllättänyt palatessamme Gentillyyn, jossa olimme toivoneet saavamme -yösijan louhoksessa, niin kuulin raaputettavan ovea ja samalla -iloista haukuntaa. - -"Se on Capi!" sanoin nousten vikkelästi. Mutta Lise ehti ennen -minua avaamaan oven. Capi syöksyi yhdellä hyppäyksellä luokseni, -ja kun minä otin sen syliini, niin se nuoleskeli kasvojani vinkuen -iloisesti, ja koko sen ruumis vapisi. - -"Entäs Capi?" kysyin. -- "No Capi jää sinun luoksesi." - -Aivan kuin olisi ymmärtänyt, hyppäsi se maahan, pani oikean -käpälänsä rinnalle ja tervehti. Se nauratti lapsia, varsinkin -Liseä, ja huvittaakseni heitä käskin Capin näyttelemään jotakin -ohjelmistostaan. Mutta se ei totellut, vaan hyppäsi syliini ja alkoi -taas nuolla kasvojani. Sitten hypättyään maahan se veti minua takkini -hihasta. - -"Se tahtoo minua ulos." -- "Viedäkseen sinut isäntäsi luo." - -Poliisipalvelijat, jotka olivat vieneet Vitaliksen, olivat -sanoneet tarvitsevansa puhutella minua ja tulevansa päivällä, kun -minä olen saanut lämmitellä ja nukkua. Tuntui pitkältä odotella -heitä. Minä olin levoton odottaessani tietoja Vitaliksesta. Ehkä -hän ei olekaan kuollut, niinkuin oli luultu? Enpähän minäkään -ollut kuollut. Hänkin on voinut virota niinkuin minäkin. Isäntä -nähdessään minun levottomuuteni ja arvaten syyn siihen vei minut -poliisivahtikonttoriin, jossa minulta kysyttiin kysymästä päästyäkin. -Mutta minä en ruvennut vastaamaan, ennenkuin minulle vakuutettiin, -että Vitalis oli kuollut. Minä kerroin sitten hyvin lyhyesti, mutta -komisarius tahtoi aina vain enemmän tietää Vitaliksesta ja minusta. - -Itsestäni kerroin, ettei minulla ollut vanhempia ja että Vitalis oli -minut vuokrannut ja maksanut vuokrasumman etukäteen kasvatusäitini -miehelle. - -"Entäs nyt?" kysyi komisarius. - -Isäntä ehätti vastaamaan: - -"Me pidämme huolta hänestä, jos sen suvaitsette." - -Komisarius hyvin toki suvaitsi sen ja kiitteli puutarhuria hänen -hyvyydestään. Nyt oli tehtävä selkoa Vitaliksesta ja se oli sangen -vaikeaa, sillä minä en tiennyt hänestä isosti mitään. Oli kuitenkin -muuan salaperäinen kohta, josta minä olisin voinut puhua, nimittäin -se, mitä oli tapahtunut viimeisessä näytännössämme, kun Vitalis -lauloi sillä tavoin, että herätti ihailua ja ihmetystä tuossa -naisessa; sitten myöskin Garofolin uhkauksista, mutta minä tuumailin -mielessäni, että tulisi pitää salassa nämä seikat. Pitikö tulla ilmi -isäntäni kuoleman jälkeen se, mitä hän eläissään oli niin visusti -salannut! - -Lapsen on vaikea salata mitään poliisikomisariukselta, joka on -tottunut ammattiinsa. Nämä miehet osaavat tiedustella teiltä sillä -tavalla, että pian erehdytte salaamisessanne. Niin kävi minunkin. -Viiden minuutin kuluttua tiesi poliisikomisarius sen, minkä minä olin -päättänyt salata ja minkä hän halusi saada tietää. - -"Hänet on vietävä Garofolin luo", sanoi hän muutamalle -poliisipalvelijalle. "Louroine-kadulle päästyään hän kyllä tuntee -talon. Te menette hänen kanssaan ja kyselette Garofolilta." - -Me lähdimme kolmikannassa matkaan, poliisipalvelua, isä Pierre ja -minä. Ja niinkuin poliisikomisarius oli sanonutkin, oli minun helppo -tuntea talo, ja me nousimme neljänteen kerrokseen. Mattia ei ollut -siellä, hän varmaankin oli päässyt sairashuoneeseen. Nähdessään -poliisipalvelijan ja tuntiessaan minut Garofoli kalpeni. Häntä -varmaankin pelotti. Mutta hän sai pian rohkaistuksi mielensä, kun hän -poliisipalvelijan suusta sai kuulla, mitä varten olemme hänen luonaan. - -"Vai niin, vai on se ukko Vitalis kuollut", sanoi hän. -- "Te -tunsitte hänet?" -- "Täydellisesti." -- "No niin, kertokaa minulle -mitä hänestä tiedätte." - -"No se on helppoa. Hänen nimensä ei ollut Vitalis, vaan Carlo -Balzani, ja jos te olisitte elänyt kolmekymmentäviisi tai -neljäkymmentä vuotta sitten Italiassa, niin tämä nimi riittäisi -teille ilmoittamaan, mikä mies hän oli. Carlo Balzani oli tähän -aikaan kuuluisin laulaja Italiassa, ja hänen esiintymisensä suurilla -näyttämöillä olivat loistoisia; hän on laulanut kaikkialla, -Napolissa, Roomassa, Milanossa, Venetsiassa, Florensissa, Lontoossa, -Parisissa. Mutta sitten hän menetti äänensä, ja kun hän ei enää -voinut olla taiteensa kuningas, niin hän ei tahtonut menettää -kunniaansa esiintymällä pienemmillä näyttämöillä. Hän muutti -nimensä Vitalikseksi salaten itsensä kaikilta, jotka olivat olleet -hänen tuttujaan hänen kunniansa päivinä. Mutta hänen oli kuitenkin -elettävä. Hän koetti useampia elinkeinoja onnistumatta, niin että hän -viimein monien vararikkojen jälkeen rupesi koirain näyttelijäksi. -Mutta kurjuudenkin päivinä säilyi hänen ylpeytensä, niin että hän -olisi häpeästä kuollut, jos yleisö olisi saanut tietää kuuluisasta -Carlo Balzanista tulleen koiranäyttelijän. Sattumalta minä sain tämän -salaisuuden tietooni." - -Tällainen selitys tuli sille salaperäisyydelle, joka minua oli niin -mietityttänyt. - -Carlo Balzani raukka, rakas Vitalis! - - - - -XVIII. - - -Seuraavana päivänä oli isäntäni haudattava, ja puutarhuri oli -luvannut viedä minut hautajaisiin. Mutta seuraavana päivänä en -voinutkaan nousta vuoteeltani, sillä yön aikana sain kuumeen. Minusta -tuntui, kuin olisi ollut tuli rinnassa ja että olin kipeä samalla -tavoin kuin Joli-Coeur sen yön jälkeen, jonka hän vietti puussa -majalla ollessamme lumituiskussa. Ja itse asiassa olinkin saanut -ankaran keuhkotulehduksen vilustumisesta yöllä, jolloin isäntäni -kanssa jouduimme eksyksiin ja tuohon onnettomuuteen. - -Tämä tautini saattoi minut tilaisuuteen oikein arvostelemaan Acquinin -perheen hyväntahtoisuutta ja erittäinkin Etiennetten alttiuden -laatua. Vaikka köyhissä perheissä ei olla halukkaita kutsumaan -lääkäriä, niin minun tautini oli kuitenkin niin ankara ja pelottava, -että minun suhteeni tehtiin poikkeus tästä säännöstä. Lääkärin ei -tarvinnut paljonkaan tutkia, ennenkuin hän oli selvillä taudin -laadusta. Heti hän selitti, että minut oli vietävä sairashuoneelle. -Sehän, oli tosiaan hyvin yksinkertaista ja helppoa. Mutta sitä ei isä -Pierre kuitenkaan hyväksynyt. - -"Kun hän on sairastunut meidän ovellamme eikä sairashuoneen, niin -täällä hänet on hoidettavakin." - -Turhaan lääkäri koetti taistella kaikenlaisilla hyvillä sanoilla -tätä selitystä vastaan saamatta sitä kumotuksi. Minut oli hoidettava -täällä, ja täällä minut hoidettiin. Ja kaikkien töittensä lisäksi -Etiennette oli sairaanhoitajattarena, hoitaen minua lempeydellä -ja säännöllisesti kuin koskaan mikään Saint-Vincent de Paulin -sisar, aina valppaana ja kärsivällisenä. Kun hänen piti lähteä -luotani taloustoimiinsa, niin Lise tuli hänen sijaansa, ja monta -kertaa kuumeeni aikana minä näin Lisen sänkyni jalkopohjassa -seisomassa katsellen minua levottomin silmin. Houreissani luulin -häntä suojelusenkelikseni ja puhelin hänelle aivan kuin enkelille -toiveistani ja haluistani. - -Tautini oli pitkällinen ja tuskaisa, oli monia käänteitä, jotka ehkä -olisivat huolestuttaneet vanhempia, mutta jotka eivät lannistaneet -Etiennetten kärsivällisyyttä eikä alttiutta. Monia öitä hänen täytyi -valvoa luonani, sillä minä olin usein tukehtua, ja hänen veljensä -Alexis ja Benjamin valvoivat myös vuoron perään. Vihdoinkin alkoi -parantuminen, mutta kun tauti oli pitkällinen ja oikukas, täytyi -minun odottaa kevään tuloa, ennenkuin voin mennä ulos. - -Silloin Lise, joka ei ollut vielä töissä, tuli Etiennetten sijaan, -ja hän kuljetteli minua ympäriinsä. Puolen päivän aikaan, jolloin -aurinko oli lämpimimmillään, me menimme ulos ja kuljeksimme -hiljalleen käsi kädessä, Capi seurassamme. Sinä vuonna oli kevät -lämmin ja kaunis, tai ainakin se sellaisena on pysynyt minun -muistossani, ja sehän on sama asia. - -Retkillämme ei Lise tietystikään puhellut, mutta kumma kyllä emme -tarvinneetkaan sanoja; me katselimme toisiamme ja ymmärsimme -toistemme katseen, niin etten minäkään hänelle puhunut. - -Vähitellen palasivat sitten voimat, ja minä voin ryhtyä -puutarhatyöhön. Tätä olin ikävöiden odottanut, sillä minua halutti -tehdä muille mitä muut olivat tehneet minulle, tehdä työtä heidän -hyödykseen voimieni mukaan. Minä en ollut koskaan ollut työssä, sillä -niin vaivalloisia kuin pitkät matkat ovatkin, ne eivät kuitenkaan -ole jatkuvaa työtä, joka kysyy tahdon lujuutta ja ahkeruutta, mutta -minusta tuntui, että minä kykenen tosityöhön, ainakin tunsin rohkeata -halua niiden esimerkistä, jotka olivat ympärilläni. - -Kotikylässäni olin nähnyt maanviljelijöitä työssä; minulla ei ollut -mitään käsitystä ahkeruudesta, sitkeydestä ja tarmosta, jolla Parisin -ympäristön puutarhurit tekivät työtä, ollen toimessa auringon -noususta sen laskuun ja kaiken aikaa raataen voimainsa perästä. Eikä -minulla ollut tätä ennen ollut aavistustakaan siitä, miten työllä maa -saadaan tuottavaksi. Olin nyt erinomaisessa koulussa. - -Niin väsyttävää kuin tämä uusi työ olikin, totuin kuitenkin pian -tähän uutteraan elämään. Sen sijaan että ennen juoksentelin vapaana -näkemättä muuta vaivaa kuin astuksia teitä, olin nyt suljettuna -puutarhan muurien sisään, sain tehdä ankarasti työtä aamusta iltaan, -paitaa myöten märkänä hiestä. Mutta jokainen teki työtä yhtä -ankarasti, isännän kastelukannut olivat raskaammat kuin minun, hänen -paitansa märempi hiestä kuin minun. Ja minullahan nyt oli se, mitä -olin kaivannut: koti. En ollut enää yksin, en ollut hyljätty lapsi, -minulla oli oma vuoteeni, minulla oli sijani ruokapöydässä, joka -meidät kaikki yhdisti. - -Oli meillä sitten levon ja huvituksen hetkiäkin, tosin lyhyviä, -mutta sitä hauskempia. Sunnuntaisin jälkeenpuolisten kokoonnuttiin -pieneen viinimajaan, ja siellä minä soittelin harppuani, joka viikon -ajan lepäsi rauhassa naulassa, ja talon tyttäret ja pojat tanssivat. -Kukaan heistä ei ollut oppinut oikein tanssimaan, mutta Alexis ja -Benjamin olivat kerran olleet häissä ja sieltä he muistivat vähän -kontratanssia, jota nyt tapailivat keskenään. Kun he väsyivät -tanssimaan, niin minä lauleskelin laulujani, ja minun napolilainen -lauluni teki aina haihtumattoman vaikutuksen Liseen. - -En kertaakaan laulanut niin, etteivät hänen silmänsä olisi kostuneet. -Huvittaakseni sitten häntä näyttelimme jonkin näytelmän Capin kanssa. -Capillekin nämä sunnuntait olivat juhlapäiviä; ne muistuttivat sille -menneitä aikoja, ja kun se oli näytellyt osansa loppuun, se olisi -tahtonut näytellä sen uudelleen. - -Näin kului kaksi vuotta, ja kun isä Pierre otti minut usein mukaansa -torille ja muualle, niin opin vähitellen tuntemaan Parisin, joka ei -tosin ollut marmorinen ja kultainen kaupunki, niinkuin olin sitä -kuvitellut, mutta eipä se ollut lokakaupunkikaan, niinkuin se minusta -oli näyttänyt tullessamme Charentonin ja Mouffetardin kaupunginosien -kautta. - -Onneksi sain muutakin opetusta kuin sitä, mitä sattumalta näin -retkilläni Parisissa. Isä Pierre oli ollut ennen puutarhuriksi -rupeamistaan työssä luonnontieteellisessä puutarhassa, jossa hän oli -saanut kaikenlaista opetusta. Ja sittemmin hän vuosien kuluessa oli -hankkinut kirjoja, joita joutohetkinään viljeli ahkerasti. Naimisiin -ja perheelliseksi tultua hänen joutohetkiensä luku supistui, kun -elatuksen hankkimisesta oli suurempi huoli. Silloin kirjat olivat -jääneet, mutta niitä ei kuitenkaan oltu myöty eikä hukattu. Ne olivat -säilössä kirjakaapissa. Ensimäinen talvi, jonka vietin Acquinin -perheessä, oli sangen pitkä, ja puutarhatyö useitten kuukausien -aikana ei ollut kiireellistä. Silloin iltapuhteita viettäessämme -tulen äärellä vedettiin kirjat säilöstään. Alexis ja Benjamin eivät -olleet perineet isänsä lukuhalua, ja he aina luettuaan muutamia -sivuja nukahtivat. Minä kun en ollut niin unelias kuin utelias, luin -sitävastoin siihen saakka kuin tuli makuullemenon aika. Vitaliksen -opetus ei siis ollut mennyt hukkaan, ja aina kun menin levolle, -muistelinkin häntä kaipauksella ja kiitollisuudella. - -Lise ei osannut lukea, mutta nähdessään minun tarttuvan heti kirjaan, -kun minulla oli vähänkään joutoaikaa, hän pyysi minua lukemaan niitä -hänellekin. Tämä oli uusi side välillämme. Ja kirjallisuudesta hän -sai paremmin kuin keskustelusta huvia ja henkensä kehitystä. Minä -opetin hänelle myöskin piirustusta, nimittäin sellaista piirustusta, -jota itse osasin. Tietysti minä olin sangen huonokuntoinen opettaja, -mutta me ymmärsimme hyvin toisemme, ja hyvä sopu opettajan ja -oppilaan välillä vaikuttaa usein enemmän kuin taito. Mikä ilo -syntyikään, kun hän osasi piirtää jotakin niin, että sen tunsi! Isä -Acquin syleili minua. - -"Kas niin", sanoi hän nauraen, "minä olisin voinut tehdä suuremmankin -tyhmyyden kuin sen, että otin sinut. Lise sitten myöhemmin maksaa -sinulle." - -Myöhemmin -- sitten kun hän saa puhelahjansa, sillä lääkärit olivat -sanoneet, että hän ei ole sitä menettänyt kaikeksi iäkseen. Tätä -nykyä ei voitu tehdä sille mitään, oli vain odotettava muutosta. Ja -Lise itsekin teki surullisen liikkeen, joka merkitsi, että sitten -myöhemmin hän korvaa, kun minä lauloin hänelle. Hän oli halunnut -oppia soittamaan harppua, ja varsin pian hänen sormensa tottuivatkin -matkimaan minun sormiani. Tietysti hän ei voinut oppia laulamaan, ja -se häntä suretti. Monta kertaa näinkin hänen silmissään kyyneliä, -jotka ilmaisivat hänen surunsa. Mutta hyväluontoinen ja lempeä kun -oli, ei hänen surunsa kauan kestänyt; hän kuivasi kyyneleensä, ja -hymy hänen suupielissään sanoi minulle myöhemmin. - -Minä varmaankin olisin iäkseni jäänyt Acquinin perheeseen, jollei -olisi sattunut muuan surullinen tapaus, joka yhtäkkiä taas muutti -minun elämäni. Niin näytti sallitun, että minä en saa kauan olla -onnellinen, ja että silloin kun olin varmin rauhallisesta elämästäni, -olikin jo lähellä hetki, jolloin jouduin taas seikkailuelämän -kuohuihin. - - - - -XIX. - - -Oli sellaisia hetkiä, jolloin minä yksin ollessani tuumailin -mielessäni: tämä on niin onnellista, että tätä ei voi kestää kauan. -Minä en voinut aavistaa miten elämä voisi muuttua onnettomaksi, mutta -minä olin siitä kuitenkin melkein varma, että se tapahtuu tavalla -tai toisella. Se sai minut usein hyvin surulliseksi, mutta siitä oli -kuitenkin se etu, että minä kaikin tavoin koetin tehdä parastani -kuvaillen mielessäni, että minun hairaukseni kautta se onnettomuus -minua kohtaa. Siihen ei kuitenkaan ollut minun syytäni, mutta sen -näin vasta onnettomuuden tapahtuessa. - -Acquin viljeli kukkia. Sääntönä on, että puutarhurilla ei saa -olla tilkkuakaan viljelemätöntä maata: heti kun toiset kukat on -myyty, on toisia kylvettävä. Ja puutarhurin, joka on kauppapaikkain -läheisyydessä, on kuljetettava kukkansa kaupaksi sellaisina aikoina, -jolloin hänellä on toivoa saada niistä suurin tulo. Tällaisia aikoja -ovat suuret juhlat ja erityiset nimipäivät. Ja tällaisina päivinä -ovat Parisin kadut täynnä kukkia, sillä niitä kaupitellaan joka -sopessa, mihin vain tavara voidaan asettaa nähtäväksi. Leukoijain -jäljestä Acquin teki työtä heinäkuun ja elokuun juhlia varten, -varsinkin elokuuksi, jolloin P. Marian ja P. Ludvigin päivät olivat, -ja niitä varten meillä oli kasvamassa kukkia niin paljon kuin -taimilavoihimme ja kasvihuoneisiimme suinkin sopi. Ja kaikki kasvit -piti saada kukalle juuri näiksi päiviksi, ei varemmin eikä myöhemmin. -Voi hyvin ymmärtää, että tämä vaatii erityistä taitoa, sillä eihän -ihminen ole auringon eikä ilmojen herra. Acquin olikin hyvin taitava -kasvien hoidossa, niin että hänen kukkansa eivät joutuneet liian -varhain eikä liian myöhään. Mutta siitäpä olikin työtä ja vaivaa! - -Tähän aikaan, jossa kertomukseni liikkuu, olivat kaikki merkit hyvät; -meillä oli elokuun 5 päivä, ja kukat olivat umpulla ja reheviä. -Acquin tuontuostakin hieroskeli käsiään tyytyväisenä. - -"Tulee hyvä sato", sanoi hän. Ja hymysuin hän teki laskuja, paljonko -kaikki nämä kukat hänelle tuottavat, kun tulee kaupan aika. -Kovasti oli tehty työtä lepäämättä tuntiakaan, edes sunnuntaisin. -Kuitenkin sittemmin kun kaikki oli hyvässä järjestyksessä ja työ -kaikki tehty, päätettiin, että me tänä sunnuntaina, elokuun 5 -päivänä, palkkioksi työstämme lähtisimme päivällisille Arcueiliin -muutaman Acquinin ystävän luo, joka niinikään oli puutarhuri. Työtä -tehtäisiin kolmeen tai neljään päivällä, ja sitten kun kaikki olisi -suoritettu, suljettaisiin portti ja lähdettäisiin matkalle, niin että -tultaisiin Arcueiliin viiden tai kuuden aikana, sitten päivällisen -jälkeen palattaisiin heti, että jouduttaisiin aikoinaan levolle ja -maanantaina varhain työhön raittiilla voimilla. - -Niin oli päätetty, ja muutamia minuutteja ennen neljää isä Acquin -lukitsi suuren portin. - -"Eteenpäin koko joukko!" huusi hän iloisesti, "Capi edelle!" - -Minä tartuin Liseä kädestä, ja me juoksimme yhdessä Capin iloisesti -haukkuessa ympärillämme. - -Molemmat olimme hyvin sunnuntaisen näköisiä kauniissa -kyläpuvuissamme. Ihmiset kääntyivät meitä katsomaan. En tiedä -katsoivatko minua, mutta sen tiedän, että Lise olkihattu päässä, -sininen hame yllään, harmaat vaatekengät jalassa, oli mitä ihanin -pikku tyttö. Hänen vilkkaudessaan oli suloa, hänen silmänsä, -väräjävät sieraimensa, olkapäänsä, käsivartensa, kätensä, kaikki -hänessä puhui ja ilmaisi hänen sulouttaan. - -Aika kului ihan huomaamatta. En muuta tiedä kuin että lopetellessamme -päivällistä joku meistä huomasi mustia pilviä länsitaivaalla, ja -kun ruokapöytämme oli ulkona suuren seljapuun alla, niin oli helppo -jokaisen nähdä, että myrsky oli tulossa. - -"Lapset, nyt joutuin kotia." - -Syntyi yleinen hämmästys, ja yhteen ääneen huudahdettiin: "Nytkö jo!" - -"Jos tuuli nousee", sanoi isä, "niin se voi tehdä tuhon. Taipaleelle -heti." - -Siinä ei ollut enää vastustamista. Jokainen meistä tiesi, että -lasikatot ovat puutarhurin omaisuus, ja jos myrsky ne särkee, niin se -on puutarhurin häviö. - -"Minä, Benjamin ja Alexis menemme edellä. Remi tulee Etiennetten -ja Lisen kanssa jäljestäpäin." Ja he lähtivät pitkin askelin, -jotavastoin me kuljimme hitaammin, sen mukaan kuin Lise ehti. Emme -enää nauraneet emmekä hyppineet. - -Taivas synkistyi synkistymistään, ja myrsky lähestyi joutuisasti -ajaen edellään pölypilviä, joita tuuli kiersi ilmaan pyörteinä. Kun -tällainen tuulispää sattui kohti, niin piti ehdottomasti pysähtyä, -kääntyä selin tuuleen ja peittää silmänsä käsin, muuten olisi saanut -ne soraa täyteen. Kaukana jyrisi ukkonen nousten rajusti. - -Etiennette ja minä pidellen Liseä kädestä vedimme häntä jäljessämme, -mutta hänen oli vaikea seurata meitä, joten emme päässeet niin -kiireesti kuin olisimme halunneet. - -Ukkonen jyrähteli tiheämpään, ja pilvet olivat käyneet niin -paksuiksi, että oli pimeä melkein kuin yöllä. Ukkosen jylinän seasta -alkoi kuulua omituista pauhua, josta emme ensin tienneet mitä se oli. -Mutta sitten yhtäkkiä alkoi sataa rakeita, ensin muutamia, jotka -löivät kasvoihimme, ja sitten aivan kuin kaataen, niin että meidän -piti hakea suojaa muutamasta porttikäytävästä. - -Ja nyt tuli niitä hirvittävästi. Silmänräpäyksessä katu oli -valkeanaan aivan kuin sydäntalvella. Rakeet olivat kyyhkysenmunan -kokoisia ja tulivat sellaisella pauhulla, että korvat olivat mennä -lumpeeseen. Pauhuun yhtyi särkyvien akkunain sälinä ja räminä. - -Katoilta putoilevien rakeitten seassa tuli kaikenlaista muuta, -tiilikivenpalasia, kipsilohkareita, vuolukivilaattoja, jotka -näyttivät mustilta pilkuilta valkoisessa raejoukossa. - -"Meidän lasikatokset!" huudahti Etiennette. - -Sama ajatus tuli minunkin mieleeni. "Ehkä ovat ehtineet ajoissa -kotia." - -"Vaikka olisivatkin ehtineet ennen raesadetta, niin eivät kuitenkaan -ole saapuneet niin ajoissa, että olisivat saaneet lasit peitetyiksi -oljilla. Kaikki on mennyttä." - -"Sanotaan, että raesade kulkee paikoittain." - -"Me olemme niin lähellä kotia, että kyllä sielläkin sataa, ja jos -siellä sataa niinkuin tässäkin puutarhaan, niin voi isä raukkaa! Hän -laski niin suuren saaliin saavansa ja olisikin tarvinnut kaikki ne -rahat!" - -Tuntematta hintoja olin kuitenkin usein kuullut sanottavan, että -lasilliset kasvilavat maksoivat 1500 tai 1800 markkaa sata, ja -ymmärsin heti mikä häviö olisi meille, jos rakeet särkisivät viisi-, -kuusisataa katostamme. Minä ajattelin kysyä Etiennetteltä, mutta -huomasin sen turhaksi, sillä emme olisi kuulleet enää toistemme -ääntä, kun raesade piti sellaista pauhua, ja sitäpaitsi hän ei -näyttänyt olevan ollenkaan halukas puhelemaan, vaan katseli -raesadetta niin lannistuneen näköisenä kuin ihminen, joka näkee -talonsa palavan. - -Tätä kauheaa sadetta ei kestänyt kauan, viisi tai kuusi minuuttia, -ja se lakkasi yhtä äkisti kuin oli alkanutkin. Pilvet kiitivät yli -Parisin, ja me lähdimme suuren portin suojasta. Kovat ja pyöreät -rakeet vyöryivät kadulla jaloissa aivan kuin somero meren rannalla, -ja niitä oli nilkkaa myöten. Kun Lise vaatekengissään ei voinut -kulkea tällaista raetietä, niin minä otin hänet selkääni. Hänen -muotonsa, jolla tullessamme ilo loisti, oli nyt surullinen, ja -kyyneleet vierivät hänen silmistään. Kiireesti kuljimme kotia. Suuri -portti oli jäänyt auki, ja me ehätimme puutarhaan. - -Mikä näky! Kaikki oli sirpaleina ja runneltu: lasinsirpaleet, rakeet -ja kukat yhtenä sotkuna. Kauniista puutarhasta, joka aamulla oli niin -rikas, ei ollut jäljellä kuin nämä nimettömät korret. Missä oli isä? - -Me etsimme häntä, kun emme missään nähneet, ja tulimme suureen -kasvihuoneeseen, josta ei ainoatakaan lasia, ollut jäänyt eheäksi. -Siellä hän istui lyykistyneenä jakkaralla keskellä korsia, -jotka peittivät maan, ja hänen vierellään Alexis ja Benjamin -liikkumattomina. - -"Voi lapsi raukat!" huudahti hän kohottaen päätään meidän -lähestyessämme, jonka hän huomasi, kun lasinsirpaleet raskivat -jaloissamme. "Voi lapsi raukat!" - -Ja hän otti Lisen syliinsä ruveten itkemään sanaa sanomatta. - -Mitä hän olisi voinut sanoakaan? - -Tämä oli vahinko, silminnähtävästi suuri vahinko, mutta sen -seuraukset olivat vielä kauheammat. Etiennetteltä ja hänen veljiltään -sain pian tietää, että isä oli syystä epätoivoissaan. Kymmenen vuotta -sitten hän oli ostanut tämän puutarhan ja oli itse rakennuttanut -talon. Maan myöjä oli hänelle samalla lainannut rahaa tarpeitten -ostoa varten. Kaikki oli takaisin maksettava viidessätoista vuodessa -vuosittain. Tämä säännöllinen maksaminen oli sitä välttämättömämpi, -kun velkamies odotti vain tilaisuutta ottaakseen maan ja talon ja -tarveaineet, pidättäen tietysti kymmenen vuoden maksutkin, jotka jo -oli saanut. Se oli velkamiehen tarkoitus, niin oli huomattu. Hän -toivoi, että kai viidessätoista vuodessa kerran sattuu niin, ettei -Acquin voikaan maksaa vuosimaksuaan. - -Tämä päivä oli nyt tullut, sen tuotti raesade. Mitä nyt oli -tapahtuva? Sitä meidän ei tarvinnut kovinkaan kauan odottaa. Jo heti -sitä seuraavana päivänä, jolloin Acquinin olisi pitänyt suorittaa -vuosimaksunsa ja jonka hän, jos ei onnettomuus sattunut, olisi -suorittanutkin tuloillaan kukkakaupasta, ilmestyi taloomme mustiin -puettu mies, joka ei ollut kovin kohteliaan näköinen ja joka antoi -karttamerkillä varustetun paperin, mihin hän kirjoitti muutamia -sanoja. Hän oli oikeudenpalvelija. - -Acquin ei enää pysynyt kotona, vaan kävi myötäänsä kaupungilla. Mitä -hän siellä teki? En tiedä, sillä hän, joka ennen oli niin puhelias, -ei enää virkkanut sanaakaan. Hän varmaan kävi oikeudessa. Tämä ajatus -sai minut kauhistumaan. Vitalis oli myöskin ollut oikeudessa, ja minä -tiesin mikä siitä oli seurauksena. Tällä kertaa ei seuraus ollut niin -pikainen. Kului hyvä osa talvea. Eräänä iltana tuli sitten isä kotia -masentuneempana kuin koskaan ennen. - -"Lapseni, nyt se on päättynyt!" sanoi hän. - -Minä yritin lähteä ulos, arvellen että nyt oli edessä vakava kysymys, -ja kun hän oli kääntynyt suorastaan lapsiensa puoleen, niin tuntui -minusta, että minun ei sopinut kuunnella. Mutta hän esti minut -menemästä. - -"Olethan sinäkin meidän perhettämme", sanoi hän. "Ja vaikka olet -vielä nuori, niin olet kuitenkin saanut kokea niin paljon, että -ymmärrät asian merkityksen. Lapset, minun täytyy erota teistä." - -Kuului huudahdus, yhteinen tuskan huuto. - -"Te ymmärrätte, ettei mielellään jätä niin hyviä lapsia kuin te -olette, sellaista rakasta pientä raukkaa kuin Lise." Ja hän sulki -Lisen syliinsä. "Minut on tuomittu maksamaan, eikä minulla ole rahaa. -Ja kun minulla ei ole rahaa, niin kaikki täältä myydään. Mutta kun se -ei riitä, niin minut pannaan vankeuteen viideksi vuodeksi. Kun en voi -rahalla maksaa, niin minun täytyy maksaa ruumiillani, vapaudellani." - -Me rupesimme kaikki itkemään. - -"Niin, surullista se on, mutta sellainen on laki. Minut pannaan -vankilaan ja siellä pysyn hyvän aikaa, viisi vaotta. Mutta mihin te -joudutte sillä aikaa? Sehän se juuri on surullisinta." - -Syntyi äänettömyys. En tiedä miltä tuntui toisista lapsista, mutta -minusta tuntui kauhealta. - -"Te ymmärrätte, että minä en ole ollut sitä seikkaa miettimättä, ja -kuulkaa mitä olen tuuminut, ettette joutuisi yksiksenne sen jälkeen -kuin minä joudun vankilaan." Minussa syntyi vähän toivoa. - -"Remi kirjoittaa sisarelleni Catherine Suriotille Dreuzyyn -Nieveressä, selittäen hänelle tilamme ja pyytäen häntä tulemaan -tänne. Sitten Catherinen kanssa, joka on kekseliäs ja asioihin -perehtynyt, tuumittelemme tarkemmin mikä on parasta." - -Ensi kertaa elämässäni minä kirjoitin kirjettä. Se oli vaivalloinen, -ankara koe. - -Vaikka Acquinin sanat olivatkin hyvin epävarmat, oli niissä kuitenkin -toivoa, ja sellaisessa tilassa, jossa me olimme, merkitsi jo paljon -sekin, että oli vähänkin syytä toivoa. Mitä toivoimme? Emme sitä -osanneet ajatella, mutta toivoimme vain. Catherine tulee, ja hän -on nainen, joka on perehtynyt asioihin, se riitti sellaisille -tietämättömille lapsille kuin me olimme. Niille, jotka ovat -perehtyneet asioihin, ei tässä maailmassa ole mikään vaikeata. - -Hän ei kuitenkaan tullut niin pian kuin me olimme kuvailleet. -Vangitsijat saapuivat ennen häntä. - -Minä menin poikia hakemaan puutarhasta. Kun me palasimme, niin isä -piti sylissään Liseä, joka itki katkerasti. Muuan vartija supatti -isän korvaan. - -"Niin, te olette oikeassa", sanoi isä, "niin täytyy". Ja nousten -äkisti hän laski Lisen maahan, mutta tämä ei tahtonut irtautua hänen -kädestään. Isä syleili sitten Etiennetteä, Benjaminia ja Alexia. Minä -pysyttelin muutamassa loukossa, silmät kyynelten sumentamina. Acquin -käski minua luokseen: "Ja sinä, Remi, etkö tule syleiltäväkseni? -Olethan sinäkin lapseni." - -Kaikki olimme surusta mielettöminä. "Pysykää alallanne", sanoi isä -käskevästi, ja pantuaan Lisen käden Etiennetten käteen hän astui -kiireesti ulos. Niin jäimme perin lannistuneina seisomaan keskelle -keittiön lattiaa. Me itkimme kaikki, eikä kenelläkään ollut sanaa -sanottavaa. Mitäpä olisi osannut kukaan sanoakaan. Me olimme -tienneet, että tämä isän vangitseminen tapahtuu jonakin päivänä, -milloin hyvänsä, mutta olimme olleet siinä uskossa, että Catherine -täti on jo silloin täällä ja hänessä olisi turvamme. Mutta Catherinea -ei ollutkaan. Ja Etiennette, joka meitä tähän saakka oli huoltanut, -oli vuorostaan masentunut: hän, joka oli niin väkevä, niin tottunut -elämän taisteluun, oli nyt yhtä heikko kuin mekin, ei kyennyt -meitä rohkaisemaan, oli tahdoton, johtamaan kykenemätön, aivan -surunsa vallassa. Luotsi oli pudonnut mereen, ja meillä lapsilla -ei nyt ollut ketään peräsimeen, ei majakkaa johdoksemme, ei mitään -opastukseksemme satamaan, tietymättömissä oliko, satamaakaan meille; -me olimme keskellä elämän valtamerta, tuulen oikkujen leikkikaluina, -kykenemättömät liikahtamaan, kykenemättömät ajattelemaan, pelko -mielessä, epätoivo sydämessä. - -Mutta Catherine täti saapui tuntikauden sen jälkeen kuin isä -oli vangittu, ja olipa se aika emäntä, oikea toimen nainen ja -lujatahtoinen. Hän oli ollut imettäjänä Parisissa kymmenen vuotta, -viisi eri kertaa. Hän tunsi tämän maailman vaikeudet ja, niinkuin -hän itsekin sanoi, tiesi keinoja. Tuntui lohduttavalta kuulla hänen -käskevän meitä ja totella häntä; me olimme saaneet merkinantajan, -meidät oli nostettu taas jaloillemme. Vähäoppiselle ja vähävaraiselle -ihmiselle oli tämä raskas kuorma, joka näin tuli hänen hartioilleen. -Rohkeammankin olisi säikäyttänyt orpo lapsilauma, josta vanhin ei -ollut seitsemäntoistakaan ja nuorin mykkä. Mihin panna nämä lapset? -Miten pitää heistä huolta, kun omakin toimeentulo oli vaikea? - -Hänelle oli tuttu muuan notario, jonka lasta hän oli imettänyt, -ja hän meni tämän luo neuvottelemaan. Siellä meidän kohtalomme -päätettiinkin. Sitten hän meni isän puheille vankilaan, ja kun -viikko oli kulunut siitä, kun hän tuli Parisiin, niin hän, sitä -ennen puhumatta meille sanaakaan kuluistaan ja aikeistaan, ilmoitti -päätöksensä: Kun me olimme liian nuoria jatkamaan työtä omin -päimme, niin kukin lapsi sijoitetaan setänsä tai tätinsä luo, jotka -mielellään ottavatkin: Lise Catherine tädin luo Morvaan, Alexis -muutaman setänsä luo, joka oli kaivostyömies Varsesissa, Benjamin -erään toisen sedän luo, joka oli puutarhurina Saint Quentinissa, ja -Etiennette muutaman tädin luo, joka oli naimisissa Charentessa. - -Minä kuuntelin ja odotin vuoroani. Mutta kun Catherine täti lopetti -puheensa, astuin esiin: - -"Entäs minä?" -- "Ethän sinä ole meidän lapsia." -- "Mutta minä -olen tehnyt työtä teidän hyväksenne." -- "Mutta sinä et ole meidän -lapsia." -- "Kysykää Alexilta, Benjaminilta, eikö minulla ole kykyä -työhön." -- "Ja syömään myöskin, eikö niin?" sanoi täti. - -Kaikki puolustivat minua, mutta Lise astui tätinsä eteen ja teki -liikkeen käsillään, joka merkitsi enemmän kuin kaikki puheet. - -"Pieni raukkaseni", sanoi täti, "minä hyvin ymmärrän, että sinä -pyydät saada tuoda hänet mukanasi. Mutta tässä elämässä ei voi tehdä -kaikkea, mitä haluaa. Sinä olet veljeni tytär, ja kun me tulemme -meille, niin jos mieheni sanoo yhdenkään poikkipuolisen sanan, -minun tarvitsee vain vastata: Lise on sukulaisemme, kuka hänestä -pitäisi huolen, jollemme me? Ja sama on toistenkin laita. Sukulaisia -otetaan hoidettavaksi, mutta vieraita ei. Leipä on jo kyllin ohut -omaisillekin, siitä ei riitä koko maailmalle." - -Minä ymmärsin, että ei ollut enää mitään lisättävää. Tädin puhe oli -aivan totta. Minä en ollut heidän sukulaisiaan, eikä minulla siis -ollut mitään oikeutta vaatia heidän apuaan. Jos olisin pyytänyt, niin -se olisi ollut kerjäämistä. - -Täti Catherine ei koskaan viivytellyt päätöstensä toimeenpanemista: -hän ilmoitti meille, että eromme tapahtuu seuraavana päivänä, ja sen -sanottuaan hän lähetti meidät nukkumaan. - -Kun olimme päässeet huoneeseemme, niin kaikki lapset ympäröivät minut -ja Lise heittäysi syliini itkien. Silloin ymmärsin, että he omasta -surullisesta kohtalostaan huolimatta ajattelivat kuitenkin minua ja -minun vuokseni olivat pahoillaan, ja minä tunsin, että olin heidän -veljensä. Silloin hämmentyneessä mielessäni syntyi äkkiä ajatus: - -"Kuulkaa, minä huomaan, että vaikka teidän sukulaisenne eivät -tahdokaan minua, te kuitenkin pidätte minua veljenänne." - -"Niin, niin, sinä olet aina oleva veljemme", sanoivat kaikki. Ja -Lise, joka ei osannut puhua, vahvisti nämä sanat puristamalla kättäni -ja katsomalla minua niin sydämellisesti, että kyyneleet nousivat -silmiini. - -"No niin, minä olen veljenne ja minä olen sen teille osottava." - -"Mihin aiot sijoittua?" kysyi Benjamin. - -"Minä en tahdo sijoittua mihinkään, sillä silloin en näkisi enää -teitä. Minä otan lammasnahkatakkini ja harppuni ja sitten kuljen -vuoroon kunkin luona, ja sillä tavoin tekin minun kauttani olette -aina toistenne seurassa. Minä en ole unhottanut laulujani ja -tanssisäveleitäni, minä voin hankkia elatukseni." - -Tyytyväisyydestä, joka ilmestyi heidän kasvoilleen, huomasin, että -minun aikeeni toteutti heidän oman ajatuksensa, ja surussani tunsin -itseni onnelliseksi. Pitkät ajat puhelimme tästä suunnitelmastamme, -erostamme ja yhtymisestämme, entisyydestä ja tulevaisuudesta. - -Seuraavana päivänä heidän oli lähdettävä matkalle kahdeksan aikaan -aamulla, ja Catherine täti oli tilannut ajurin suurine vaunuineen, -joka heidät veisi ensin vankilaan hyvästille isän luo, sitten -kunkin tavaroineen rautatielle. Seitsemän aikaan Etiennette vei -minut puutarhaan. "Nyt on meidän pian erottava", sanoi hän. "Minä -haluan antaa sinulle muistoksi tämän. Se on vakka, jossa on lankaa, -neuloja ja minun sakseni, jotka olen saanut vanhemmiltani. Matkallasi -tarvitset niitä kaikkia, kun minä en ole sinulle paikkaamassa ja -ompelemassa nappia. Käyttäissäsi saksia sinä muistat meitä kaikkia." - -Meidän puhellessamme Alexis kuljeksi ympärillämme. Ja kun Etiennette -oli mennyt ja minä liikutettuna jäänyt puutarhaan, niin tuli Alexis -luokseni: "Minulla on kaksi markan rahaa; jos sinä haluat ottaa -niistä toisen, niin olen varsin mielissäni." - -Meistä viidestä oli Alexis ainoa, jolla oli rahanhimoa, ja me muut -pilkkasimme häntä aina hänen itaruudestaan. Hän kokoili penni -penniltä ja oli ylen onnellinen, kun sai uusia viidenpennin lantteja, -joita hän laski myötäänsä ja välkytti auringonpaisteessa ja helisytti -käsissään. Hänen uhrauksensa liikutti minua. Tahdoin kieltäytyä -ottamasta, mutta hän oli jäykkä ja pisti kouraani kirkkaan markan -rahan. Siitä päätin, että hänen ystävälliset tunteensa minua kohtaan -olivat vilpittömät, kun hän pienestä aarteestaan antoi minulle -sellaisen lahjan. - -Eipä Benjaminkaan minua unhottanut, hänkin tahtoi minulle antaa -lahjan. Hän lahjoitti minulle veitsensä, mutta vaati siitä viisi -penniä, "kun lahjoitettu veitsi katkaisee ystävyyden". - -Aika kului nopeasti. Vielä oli neljännestunti, vielä viisi minuuttia -ja sitten oli meidän erottava. Eiköhän Lise ajattelekaan minua? Mutta -kun ajurin vaunujen jyry kuului, tuli hän ulos ja viittasi minua -seuraamaan häntä puutarhaan. Samassa Catherine täti käski häntä, -mutta Lise ei ollut tietävinäänkään, meni vain menojaan kiireesti -puutarhaan. Siellä hän muutamasta ruusupensaasta katkaisi oksan, -jossa oli kaksi pientä aukenevaa nuppua, ja antoi niistä minulle -toisen. - -Miten onkaan huulten puhe vähäistä verrattuna silmien puheeseen! -Miten sanat ovat kylmiä verrattuina katseisiin! - -"Lise! Lise!" huusi täti. Matkatavarat olivat jo ajurin vaunuissa. -Minä otin harppuni ja kutsuin Capia. Nähdessään harppuni ja minut -vanhassa puvussani Capi hyppi iloisena ymmärtäen, että me lähdemme -kulkusalle, jolloin hän saa hyppiä ja juosta vapaana, mikä hänestä -oli mieluisampaa kuin suljetussa talossa oleskelu. - -Eronhetki oli nyt tullut. Catherine täti sen teki hyvin lyhyeksi: -hän käski Etiennetten, Alexin ja Benjaminin nousta vaunuihin ja -pyysi minua nostamaan Lisen hänen syliinsä. Minä kun jäin seisomaan -ällistyneenä, hän työnsi minua syrjään lempeästi, sulki vaunujen oven -ja käski ajurin ajaa. - -Vaunut lähtivät liikkeelle. - -Kyynelteni seasta näin Lisen pään pistävän avonaisesta -vaununakkunasta ja hänen sormellaan heittävän minulle lentosuukkosen. -Sitten vaunut kääntyivät kiireesti kadun kulmauksen taakse enkä enää -nähnyt muuta kuin tomupilven. - -Harppuuni nojaten, Capi jaloissani, seisoin siinä pitkän aikaa -katsella tuijottaen tomupilveä, joka hitaasti laskeusi maahan. Muuan -naapuri, joka oli saanut toimekseen lukita talon ja ottaa avaimet -omistajan puolesta huostaansa, havautti minut todellisuuteen. - -"Aiotko jäädä tähän?" sanoi hän. -- "En. Minä lähden." -- "Minne sinä -menet?" -- "Eteenpäin." - -Varmaankin hän sääli minua, kun hän ojentaen kättä sanoi: - -"Jos haluat jäädä minun luokseni, niin saat jäädä, mutta tietysti -ilman palkkaa, sillä sinä olet vielä niin huonovoimainen. Sitten -myöhemmin voit saada palkkaakin." - -Minä kiitin kieltäen. - -"Miten haluat, sinun hyvääsi tarkoitin. Onnea matkalle!" - -Vaunut olivat menneet, talo oli lukittu. Minä nostin harpun -hartioilleni: tämä liike, jonka ennen olin tehnyt niin monta kertaa, -herätti Capin huomiota. Se katsoi minuun loistavilla silmillään. - -"Eteenpäin, Capi!" - -Se hyppi haukkuen ympärilläni. - -Minä vielä silmäsin taloa, jossa olin elänyt kaksi vuotta, jossa olin -luullut saavani asua koko ikäni, ja sitten silmäsin eteeni. Aurinko -oli korkealla, taivas selkeä, ilma kuuma. Oli aivan toisenlaista kuin -sinä yönä, jolloin olin uuvuksissani ja näännyksissäni jähmettyneenä -nukahtanut tämän muurin vierelle. - -Nämä kaksi vuotta olivat siis olleet vain lepohetki, minun oli taas -lähdettävä taipaleelle. Mutta tämä lepo oli ollut virkistävä, se -oli minulle tuottanut voimia. Arvokkaampaa kuitenkin kuin voima, -jota tunsin jäntereissäni, olivat ne tunteet, jotka liikkuivat -sydämessäni. Minä en ollut enää yksin maailmassa. Elämälläni oli -tarkoitusta: hyödyttää ja tuottaa huvitusta niille, joita rakastin ja -jotka minua rakastivat. - -Uusi elämä aukesi eteeni. - -Eteenpäin! - - - - - - - -TOINEN OSA. - - - - -I. - - -Maailma oli avoinna edessäni, minä voin kääntyä minnepäin hyvänsä, -suunnata kulkuni pohjoiseen tai etelään, itään tai länteen, aivan -haluni mukaan. - -Ennenkuin lähdin tielle, joka eteeni avautui, tahdoin käydä hänen -luonaan, joka viime vuosina oli ollut isänäni. Kun ei Catherine täti -ottanut minua toisten mukana jättämään hänelle hyvästiä, niin voinhan -mennä yksin. - -Minä kuvailin, että oli vaikea päästä vankilasta, mutta en tiennyt, -että sinne pääsykin oli työlästä. Sen sain nyt kokea. Mutta -vihdoinkin, kun en luopunut aikeestani millään, pääsin lopuksikin -minne pyrin. Minut vietiin muutamaan vastaanottohuoneeseen, jossa ei -ollut ristikoita akkunoissa eikä rautaovia, niinkuin olin luullut, ja -pian saapui sinne Acquin kahleitta. - -"Minä olenkin sinua odottanut, Remiseni", sanoi hän minulle. "Ja -toruin Catherinea, kun hän ei tuonut sinua toisten lasten mukana." - -Minä olin aamusta alkaen ollut lannistuneella mielellä. Tämä puhe -minua nyt taas virkisti. - -"Lapset sanoivat minulle, että sinä aiot ryhtyä entiseen toimeesi, -ruveta kuljeksimaan laulajana. Sinä siis olet unohtanut, että olit -vähällä kuolla viluun ja nälkään portillemme?" -- "Enpä ole sitä -unhottanutkaan." -- "Ja silloin sinä et ollut yksinäsi, sinulla oli -isäntäsi oppaanasi. On varsin arveluttavaa lähteä sinun ikäisenäsi -yksin maantielle." -- "Onhan minulla Capi toverina." - -Niinkuin aina, kun Capi kuuli nimeään mainittavan, se nytkin vastasi -haukkumalla, aivan kuin olisi halunnut sanoa: "Minä se olen! Jos -tarvitsette minua, niin tässä olen." - -"Niinpä tosin on. Ja Capi on hyvä koira, mutta se ei kuitenkaan -ole kuin koira. Miten luulet voivasi tulla toimeen?" -- "Laulan ja -näyttelen Capin kanssa." -- "Eihän Capi voi yksin näytellä." -- "Minä -opetan sitä. Eikö niin, Capi, että sinä haluat mielelläsi oppia -kaikkea, mitä opetan." - -Capi pani käpälät rinnalleen. - -"Mutta, lapseni, jos olet viisas, niin sijoitut johonkin. Sinä olet -jo hyvä työmies, ja työnteko on toki toista kuin kuljeksia maanteitä, -joka on laiskurin elinkeino." -- "Minä en ole mikään laiskuri, sen te -tiedätte, ettekä koskaan ole kuullut minun valittavan työn paljoutta. -Teidän luonanne olisin tehnyt työtä minkä suinkin olisin jaksanut, -ja olisin jäänyt luoksenne ainaiseksi. Mutta kenenkään muun luo on -rupea." - -Minä varmaankin sanoin nämä viimeiset sanat hyvin omituisesti, sillä -isä Acquin katseli minua kotvan aikaa. - -"Olet meille kertonut", sanoi hän vihdoin, "että Vitalis jo silloin -kun sinä et vielä tiennytkään mikä hän oli, usein hämmästytti sinua -tavallaan, jolla hän katseli ihmisiä, ja herraäänellään, joka näytti -osottavan, että hän itsekin oli herra. Mutta sinussakin on samaa, -joka osottaa, että sinä et ole mikään kurja raukka. Sinä et tahdo -palvella muitten luona. Olet ehkä oikeassa, poikaseni. Sillä, mitä -olen sanonut, olen vain tarkottanut hyvää enkä mitään muuta. Minusta -tuntuu, että minun piti puhua sinulle niinkuin olen puhunut. Mutta -sinä olet oma herrasi, sinulla kun ei ole vanhempia ja kun minä en -voi olla isänäsi enää. Sellaisella köyhällä onnettomalla, kuin minä -nyt olen, ei ole oikeutta puhua käskevästi." - -Acquinin puhe hämmensi mieltäni, sitä enemmän kun niinä itsekin olin -samaa ajatellut, jos en juuri samassa muodossa, niin kuitenkin samaan -suuntaan. Arveluttavaahan oli kulkea yksin maanteitä, sen tiesin -hyvin. - -Mutta jos luovuin tällaisesta elämästä, niin minulla ei ollut muuta -kuin yksi neuvo, ja sen isä Acquin oli juuri antanut -- sijoittua -jonkun luo. Mutta sitäpä minä, en halunnut. Silloin en olisi voinut -täyttää Etiennettelle, Alexille, Benjaminille ja Liselle antamaani -lupausta. Minun olisi pitänyt heidät silloin jättää. - -"Eikö teistä ole se mitään, että minä teille aina tuon terveisiä -lapsiltanne ja tietoja heistä?" -- "He ovat siitä tuumastasi -puhuneet, mutta minä en ajattele itseämme kehottaessani sinua -luopumaan katusoittajan virasta. Ei koskaan saa ajatella itseään -ajattelematta ensin muita." -- "Aivan oikein, isä. Nyt huomaan, -että te osotatte minulle mitä minun pitää tehdä: jos minä luopuisin -aiotusta toimestani peläten vaaroja, joista olette puhunut, niin -ajattelisin itseäni enkä ajattelisi teitä, en ajattelisi Liseä." - -Hän katsoi vielä minuun, mutta yhä pitempään. Sitten hän äkkiä -tarttui minua molempiin käsiin: "Annahan minun syleillä sinua tuosta -sanastasi. Sinulla on hellä sydän, ja se on totta, että ikä ei sitä -tuo." - -Me olimme kahden huoneessa istuen vierekkäin penkillä. Minä -heittäysin hänen syliinsä liikutetuin mielin ja ylpeänäkin kuultuani -sanottavan, että minulla oli hellä sydän. "Minulla ei ole lisättävänä -muuta kuin: Jumalan haltuun, rakas poikani!" - -Kotvasen aikaa istuimme siinä ääneti, mutta eron hetkikin oli jo -tullut. Acquin pisti äkkiä kätensä liivintaskuun ja veti sieltä -suuren hopeaisen taskukellon. - -"Sinä et saa erota minusta saamatta muistolahjaa minulta. Tuossa -on kelloni. Se ei ole paljon arvoinen, sillä sinä ymmärrät, että -jos se olisi ollut arvokas, niin se olisi myyty. Eikä se käykään -oikein tarkasti, tuontuostakin pitää sitä sysätä peukalolla hyvä -taipale. Mutta kuitenkin kaiketenkin, siinä on tätä nykyä kaikki -omaisuuteni, ja senvuoksi sen sinulle annan." Ja samassa hän pisti -sen kouraani. Kun minä kieltäysin ottamasta niin arvokasta lahjaa, -niin hän surullisesti lisäsi: "Tiedäthän, ettei minun tarvitse täällä -huolehtia ajan kulusta. Onhan aika muutenkin kyllin pitkä, ettei ole -syytä lukea sitä kellosta. Siitä ihan kuolisin. Hyvästi, rakas Remi, -syleile minua vielä kerta. Sinä olet hyvä poika. Muista aina hyvänä -pysyä." - -Minä luulen, että hän kädestä talutti minut vankilan portille, mutta -mitä silloin tapahtui ja mitä silloin lausuttiin, sitä en muista, -mieleni oli liian liikutettu. Kadulle tultuani olin kerrassaan kuin -tuperruksissa. Luulen, että seisoin pitkän aikaa portin edustalla -kykenemättömänä päättämään mihin päin oli lähdettävä, ja siinä olisin -kukatiesi seisonut yöhön asti, jollei käteeni taskusta olisi sattunut -pyöreä ja kova esine. Koneellisesti ja tietämättäni oikeastaan mitä -tein, supatin itsekseni: minun kelloni! Suru, levottomuus, tuska, -kaikki oli sillä hetkellä mennyttä, minä en enää muuta ajatellut kuin -kelloani. Minulla oli kello, oma kello, taskussani oma kello, josta -näin ajan kulun! Ja minä vedin sen taskustani nähdäkseni paljonko -kello oli: kello oli kaksitoista. Minulle oli yhdentekevää oliko se -kaksitoista tai kymmenen tai kaksi, mutta olin varsin mielissäni -kuitenkin, kun kello oli kaksitoista. Minusta tuntui, että kello oli -kuin joku luotettava olento, jolta kysytään neuvoa ja jonka kanssa -voi keskustella. - --- Mikä aika päivää nyt on, hyvä ystäväni kello? -- Kahdentoista -aika, rakas Remi. -- Vai on jo kaksitoista, sitten minun pitää -tehdä se ja sekin, eikö niin? -- Tietysti. -- Olipa hyvä, että -sanoit, olisin muuten unhottanut. -- Minä olenkin sitä varten, ettet -unhottaisi. - -Minulla oli nyt Capi ja kello, olipa se seuraa, jonka kanssa -keskustella. Ja minun oli aina kovin tehnyt mieli kelloa, ja aina -olin vakuuttanut itselleni, että en ikinäni voisi sitä saada. Ja -nyt taskussani oli tuollainen, joka pani tik-tak. Acquin sanoi, -että se ei käy oikein tarkasti. Mitä siitä! Kunhan se kävi, niin se -jo riitti. Sitä tarvitsee aina vähänväliä peukalolla sysätä hyvä -taipale. No, sen voin tehdä ja niin että riittää, ja jos ei siitä ole -apua, niin voihan itse korjata. Se olisikin hauskaa: näen silloin, -mikä sen panee nakuttamaan ja käymään. Kellolla ei ole muuta neuvoa -kuin käyttäytyä hyvin, sillä minä pidän sitä ankarassa kurissa! - -Minä olin joutunut niin iloni valtaan, etten huomannut, että Capi oli -melkein yhtä iloinen kuin minäkin. Se kiskoi hampaillaan housujeni -lahkeista ja vähänväliä haukkui. Vihdoin sen haukunta, joka lopulta -kävi kovin äänekkääksi, herätti huomioni. - -"Mitä se Capi?" - -Capi katsoi minua, ja kun minä en älynnyt, niin se muutaman sekunnin -odotettuaan asetti käpälänsä taskulleni, jossa oli kelloni. Se tahtoi -tietää, paljonko kello oli, "ilmoittaakseen sen kunnioitettavalle -yleisölle", niinkuin siihen aikaan, kun oli Vitaliksen palveluksessa. -Minä näytin sille kelloa, ja se katseli sitä hyvän aikaa aivan kuin -olisi muistoaan virkistänyt; sitten se alkaen heiluttaa häntäänsä -haukahti kaksitoista kertaa. Se ei ollut unhottanut oppiaan. No -nythän meidän sopi ansaita rahaa kellollamme! Tämähän oli onni, jota -en ollut ajatellutkaan. "Eteenpäin!" - -Varsin tarpeellinen kapine matkoillani oli Ranskan kartta. Minä -tiesin niitä myötävän rantakaduilla, ja olin päättänyt sen ostaa, -jonkavuoksi kuljin rantakatua kohden. - -Paljon sain etsiskellä, ennenkuin löysin sellaisen kartan, jota -halusin, nimittäin vaatteelle kiinnitetyn ja laskoksiin taitettavan -kartan, joka ei maksaisi markkaa enempää, mikä oli minulle suuri -summa. Vihdoin löysin muutaman niin kellastuneen, että kauppias möi -sen minulle 75 pennillä. - -Nyt minä voin lähteä Parisista -- jonka päätinkin tehdä mitä -pikimmin. Kaksi tietä oli ehdolla, toinen Fontainebleaun, toinen -Orleansin, molemmat saman arvoisia minulle. Valitsin Fontainebleaun -tien. - -Kun kuljin Mouffetardin katua, niin sen nimi, jonka luin sinisestä -taulusta, johti mieleeni koko joukon muistoja: Garofolin, Mattian, -Riccardon, lukollisella kannella varustetun keittokattilan, -nahkaisen ruoskan, onnettoman isäntä raukkani, joka oli kuollut, -kun ei tahtonut jättää minua Lourcine-kadun patruunalle. Näissä -muistoissa astuskellessani ja tullessani Saint-Medardin kirkon luo -satuin huomaamaan pienen pojan seisomassa kirkon seinää vasten -nojaten, ja tunnustelin häntä Mattiaksi: samanlainen suuri pää, -samanlaiset kosteat silmät, samat puhuvat huulet, samanlainen lempeä -ilme kasvoilla, samanlainen hullunkurisen näköinen ruumis. Mutta -jos se oli Mattia, niin eipä ollut kasvanut siitään. Minä lähestyin -tarkastaakseni paremmin häntä. Ja Mattia se oli epäilemättä. Hänkin -tunsi minut, sillä hänen kalpealle muodolleen ilmestyi hymy. - -"Tehän tulitte Garofolin luo sen vanhan valkopartaisen herran kanssa, -ennenkuin minä jouduin sairashuoneeseen? Voi, miten pääni oli silloin -kipeä!" - -"Onko Garofoli vieläkin isäntänne?" - -Hän katseli ympärilleen ennenkuin vastasi. Sitten hän hiljaisemmalla -äänellä sanoi: - -"Garofoli on viety vankilaan. Hänet on vangittu, kunhan on pieksänyt -Orlandon kuoliaaksi." - -Olipa mieluista kuulla, että Garofoli oli vankilassa. Ja ensi kerran -nyt ajattelin, että vankila, joka minua niin kauhistutti, voi olla -hyödyllinenkin laitos. - -"No entä hänen poikansa?" kysyin. - -"Niistä en tiedä mitään, sillä en ollut siellä silloin kun Garofoli -vangittiin. Kun minä pääsin sairaalasta, niin Garofoli, huomatessaan, -että minä tulin sairaaksi kun hän minua löi, vuokrasi minut kahdeksi -vuodeksi Gassotin sirkukseen. Tunnetteko Gassotin sirkuksen? Ette? -Ei se ole mikään suuri sirkus, mutta sirkus se on. Siellä olin viime -maanantaihin saakka. Gisorsista, jossa sirkus oli, palasin Garofolin -luo, mutta hänen asunnossaan ei ollutkaan ketään, se oli lukittu, -ja muuan naapuri minulle kertoi, että Garofoli oli viety vankilaan. -Siinä minä olin, tietämättä mitä tehdä ja minne mennä." - -"Minkävuoksi ette ole palannut Gisorsiin?" - -"Samana päivänä kun minä lähdin Parisiin, läksi sirkus Roueniin, -ja millä tavoin luulette minun voivan sinne päästä? Matka on liian -pitkä, eikä minulla ole rahaa penniäkään. Minä en ole syönytkään -sitten kuin eilen puolenpäivän aikaan." - -Minä en suinkaan ollut rikas, mutta oli minulla kuitenkin sen -verran, etten voinut antaa poikaparan kuolla nälkään. Minäkin olisin -siunannut sitä ihmistä, joka minulle olisi ojentanut leipäpalan -ollessani Toulousen seuduilla nälissäni, niinkuin Mattia nyt oli! - -"Odottakaahan siinä", sanoin hänelle ja juoksin muutamaan leipuriin, -joka oli kadun kulmassa. Sieltä ostin kimpaleen leipää, jonka -tarjosin hänelle ja jonka hän ahnaasti nieli. - -"Mitä nyt aiotte tehdä?" kysyin häneltä. -- "Enpä tiedä." - -"Täytyy koettaa jotakin." -- "Minulla oli aikomus mennä -kaupittelemaan viuluani, juuri kun te tulitte tähän, ja olisinkin sen -jo myönyt, jollei minun olisi ollut niin vaikea siitä erota: viuluni -on minun iloni ja lohdutukseni. Kun olen pahoilla mielin, niin menen -johonkin yksinäiseen paikkaan ja soittelen itselleni. Silloin näen -kaikenlaista kaunista taivaassa, paljon kauniimpaa kuin unissa." -- -"Minkävuoksi ette soita viulua kaduilla?" -- "Olen minä soittanut, -mutta minulle ei ole annettu mitään!" - -Minä tiesin, mitä oli soittaa, kun ei kukaan pistänyt kättä taskuunsa. - -"Mitä te teette tätä nykyä?" kysyi Mattia. - -Mikä lapsellinen kerskailunani lie vallannut minut, niin että -vastasin: - -"Minä olen seurueen johtaja." - -Tosihan se oli, kun minulla oli seurue, jona oli Capi, mutta tämä -totuus oli niin vähäpätöinen. - -"Voi, jos te olisitte hyvä?" -- "Mitä niin?" -- "Että ottaisitte -minutkin seurueeseenne." Nyt oli aika vakavasti puhua. - -"Mutta tässä on koko seurueeni", sanoin osottaen Capia. "No, niinpä -niin. Mitä siitä, meitä olisi kaksi. Minä pyydän teitä, älkää jättäkö -minua. Mihin minä joudun, onneton? Minulla ei ole muuta neuvoa kuin -kuolla nälkään." Kuolla nälkään! Eivät kaikki, jotka kuulevat tämän -huudon, ymmärrä sitä samalla tavalla. Tämä huuto sattui sydämeeni: -minä tiesin mitä oli kuolla nälkään. - -"Minä osaan tehdä kaikenlaista", jatkoi Mattia. "Minä soitan viulua, -tanssin nuoralla, pujottelen vanteen läpi, laulan. Te saatte nähdä, -että minä teen mitä vain tahdotte, minä olen palvelijanne, minä -tottelen teitä, minä en teiltä tahdo rahaa, en muuta kuin ruokaa. Jos -en tee mieliksenne, niin saatte lyödä, sitä vain pyydän, että älkää -lyökö päähän, sillä pää on minulla kovin arka, kun Garofoli on niin -paljon sitä takonut." - -Kuullessani Mattian tuolla tavoin puhuvan minulta oli tulla itku. -Miten voin hänelle sanoa, etten voi ottaa häntä seurueeseeni? Kuolla -nälkään! Mutta eikö minun seurassani ollut yhtä mahdollista kuolla -nälkään kuin yksin ollessaan? Minä koetin hänelle sitä selittää, -mutta hän ei tahtonut sitä kuulla. - -"Ei", sanoi hän. "Kahden ollessa ei kuolla nälkään, autetaan -toisiaan. Se, jolla on, antaa sille, jolla ei ole." - -Tämä haihdutti epäilykseni. Kun minulla oli, niin minun piti auttaa -häntä. - -"No niin, se on päätetty", sanoin hänelle. - -Hän tarttui käteeni ja suuteli sitä. Se liikutti mieltäni niin, että -kyyneleet nousivat silmiini. - -"Tulkaa mukaani", sanoin hänelle, "mutta ei palvelijanani, vaan -toverinani." Ja nostaen harpun hartioilleni sanoin hänelle: - -"Eteenpäin!" - -Neljännestunnin kuluttua oli Parisi selkämme takana. - -Maaliskuun paahteet olivat kuivanneet tien, ja kovettunutta maata -oli helppo kävellä. Ilma oli lämpöinen, huhtikuun aurinko paistoi -kirkkaasti selkeältä taivaalta. Miten olikaan aivan toisenlaista kuin -silloin lumituiskulla, kun tulin Parisiin, jota olin halunnut nähdä -kuin mitähän luvattua maata! Ojan vierukset tien varrella vihersivät, -siellä täällä pilkisti kaunokki ja mansikan kukkanen näkyviin -auringonpaisteessa. Puutarhoissa, pensastoissa ja suurissa puissa -tien varrella linnut lauloivat iloisesti, ja edessämme pääskyset -lentää pyyhkivät maanpintaa, ajaen näkymättömiä hyönteisiä. - -Matkamme alkoi kauniisti, ja hyvässä toivossa minä pitensin -askeleita raikuvalla tiellä. Capi juoksenteli ympärillämme haukkuen -hevosmiehiä, kiviroukkioita, kaikkea ja tyhjääkin, haukkui vain -huvikseen. Vierelläni astui Mattia sanaa lausumatta, arvatenkin -omissa mietteissään, enkä minäkään virkkanut mitään, etten häiritsisi -häntä, ja minullakin oli omat mietteeni. - -Minne kuljimme näin reippaasti? - -Olin Liselle luvannut käydä Etiennetten ja hänen veljiensä luona, -ennenkuin tulen hänen luokseen, mutta sitä en ollut vielä päättänyt, -kenen luona ensin käyn. Kun olin lähtenyt eteläistä tietä, niin en -voinut käydä ensin Benjaminin luona, oli siis valittavana vain Alexin -ja Etiennetten välillä. Minulla oli ollut muuan syy, jonka vuoksi -olin valinnut ensiksi eteläisen tien: minä halusin nähdä Barberinin -emännän. - -En ollut kirjoittanut hänelle koko aikana eromme jälkeen. Minua oli -monta kertaa haluttanut hänelle kirjoittaa: "Minä muistan sinua ja -rakastan sinua aina." Mutta minä pelkäsin kauheasti Barberinia. Jos -hän löytäisi minut kirjeeni avulla ja ottaisi minut takaisin, jos -uudestaan möisi minut toiselle Vitalikselle, joka ei olisi Vitalis? -Hänellä oli oikeus niin tehdä. Ja tätä ajatellessani mieluummin -kärsin sen, että Barberinin emäntä syytti minua kiittämättömäksi, -kuin että joutuisin uudelleen Barberinin valtaan, olisipa hän sitten -minut myönyt tai käyttänyt työhön. Ennemmin olisin kuollut nälkäänkin -kuin heittäytynyt tällaiseen vaaraan, jonka ajatteleminen jo sai -minut masennuksiin. - -Mutta jos en ollutkaan uskaltanut kirjoittaa äidille, niin tuntui -minusta, että kun olin vapaa ja vallassani oli kulkea minne hyvänsä, -voin hyvin käydä häntä tervehtimässä. Ja siitä saakka kuin olin -ottanut Mattian "seurueeseeni", ajattelin, että nyt se olisi varsin -helppoa. Lähetän Mattian edeltäpäin ja itse odottelen. Mattia menee -Barberinin talolle ja käy puhuttelemaan emäntää. Jos tämä on yksin, -niin Mattia kertoo asian miten se on ja tulee ilmoittamaan minulle. -Minä menen taloon, jossa olen viettänyt lapsuuteni, ja heittäyn -äidin syliin. Jos taas Barberin on kotona, niin Mattia pyytää äitiä -tulemaan johonkin määrättyyn paikkaan, ja siellä minä saan häntä -syleillä. - -Tämä oli suunnitelmani, jota valmistelin kulkiessamme ja jonka vuoksi -kuljin äänettömänä, sillä tällainen kysymys vaati kaiken huomioni. - -Mutta sitäpaitsi minun ei ollut mietittävä, voinko mennä -kasvatusäidin luo, vaan oli tarkastettava, oliko matkamme varressa -sellaisia paikkoja, kaupunkeja tai kyliä, joissa voimme jotakin -ansaita. Tässä suhteessa oli parasta kääntyä kysymään neuvoa -kartalta. Ja kun me tulimme oikein maaseudulle, niin pysähdyimme -muutaman kiviröykkiön luo, jossa ei tarvinnut pelätä meitä -häirittävän. "Haluatteko, niin levähdämme vähän?" kysyin Mattialta. --- "Panetteko pahaksenne, jos puhelemme vähän?" kysyi hän. -- -"Teillä on jotakin sanottavaa minulle?" -- "On, että sanoisitte -minua sinuksi." -- "Varsin hauskaa, sinutelkaamme toisiamme." -- "Te -sinuttelette minua, mutta en minä teitä." -- "Sinä myöskin, minä -määrään, ja jos et sinä tottele, niin minä lyön." -- "Hyvä, lyö vain, -kunhan et lyö päähän." Ja Mattia rupesi nauramaan oikein avoimesti -ja helakasti; koko valkoinen hammasrivi välkkyi keskellä kalpeita -kasvoja. - -Me istuimme, ja minä otin laukustani karttani, jonka levitin -kentälle, ja hyvän aikaa sain sitä tutkiskella, ennenkuin perehdyin -siihen, mutta vihdoin löysin matkani suunnan: Corbeil, Fontainebleau, -Montargis, Gien, Bourges, Saint-Amand, Montlucon. Oli siis -mahdollista mennä Chavanoniin, ja jos meillä oli onnea, niin oli -mahdollista, ettemme kuole nälkään. - -"Mikä laitos se on?" kysyi Mattia osottaen karttaani. - -Minä selitin hänelle, että se oli kartta, ja mihin sitä käytettiin, -selittäen melkein samoilla sanoilla kuin Vitalis, kun hän -minulle antoi ensimäisen opetuksen maantiedossa. Mattia kuunteli -tarkkaavasti, katsoen minua silmästä silmään. - -"Mutta siihen pitää osata lukea?" -- "Tietysti. Etkö sinä osaa -lukea?" -- "En." -- "Haluaisitko sinä oppia?" -- "Haluaisin toki -hyvinkin." -- "No minä opetan sinua." -- "Voiko tuosta kartasta nähdä -tien Gisorsista Parisiin?" -- "Varsin helposti", ja minä osotin sen -hänelle. - -Mutta hän ei tahtonut uskoa, kun minä liikuttamalla vähän sormeani -olin päässyt Gisorsista Parisiin. - -"Minä olen kulkenut matkan jalkaisin", sanoi Mattia, "ja se oli toki -paljon pitempi." - -Minä koetin hänelle selittää paraani mukaan, miten välimatkat saadaan -kartalta, mutta ei hän näyttänyt oikein luottavan minuun. - -Kun olin avannut säkkini, juolahti mieleeni tarkastaa mitä siellä -oli, ja haluten näyttää Mattialle rikkauteni minä levitin tavarani -ruohikolle. Minulla oli kolme paitaa, kolme paria sukkia, viisi -nenäliinaa, kaikki hyvässä kunnossa, ja pari kenkiä, jotka jo olivat -vähän kuluneet. Mattia hämmästyi. - -"Mitäs sinulla on?" kysyin häneltä. -- "Niin, minulla! Minulla -on tämä viuluni, ei muuta." -- "No me jaamme tavaramme niinkuin -pitääkin, kun kerran olemme tovereita. Sinä saat kaksi paitaa, kaksi -paria sukkia ja kolme nenäliinaa. Mutta kohtuus ja oikeus on, että -sinä kannat laukkua tunnin ja minä toisen, ja niin jaamme vaivatkin -tasan." - -Mattia tahtoi kieltäytyä ottamasta vastaan tavaroita, mutta minä olin -jo tottunut käskemään, mikä minusta tuntui varsin hauskalta, ja minä -kielsin häntä väittämästä vastaan. - -Tavaroitteni mukana olin pannut näkyville Etiennetten antaman -vakkasenkin ja pienen laatikon, jossa oli Lisen antama ruusu. -Mattia halusi aukaista senkin, mutta minä kielsin ja panin laatikon -laukkuuni avaamatta. - -"Jos tahdot tehdä minulle mieliksi, niin et koske milloinkaan tähän -laatikkoon, siinä on muuan lahja", selitin hänelle. -- "Hyvä, minä -lupaan", vastasi hän. - -Siitä saakka kuin olin ottanut lammasnahkatakkini ja harppuni, oli -minua vaivannut muuan seikka hyvin kovasti -- nimittäin housuni. -Minusta tuntui sopimattomalta, että taiteilijalla oli pitkät housut. -Esiintyessä yleisölle täytyi olla lyhyet housut ja pitkävartiset -sukat pauloitettuina värillisillä nauhoilla. Pitkät housut olivat -kylläkin hyvät puutarhurille, mutta nyt olin taas uudelleen -taiteilija!... - -Kun on oma herransa ja juolahtaa mieleen joku asia, niin sen panee -myöskin heti toimeen. Minäkin avasin Etiennetten vakan ja otin sieltä -sakset. - -"Sillä aikaa kuin minä laittelen housujani", sanoin Mattialle, "sopii -sinun näyttää soittotaitoasi." - -"Se sopii." Ja hän tarttui heti viuluunsa ja alkoi soittaa. Minä -työnsin rohkeasti saksenkärjet housuinlahkeeseen vähän alapuolelle -polvia ja aloin leikata. Housut olivat hyvää vaatetta, ja olin ollut -niistä sangen mielissäni, kun isä Acquin ne minulle antoi, mutta -en luullut niitä nyt pilaavani tällä tavoin, päinvastoin isosti -parantavani. Siinä puuhatessani olin samalla kuunnellut Mattian -soittoa, mutta sitten pysähtyivät sakseni ja minä olin paljaana -korvana. Mattia soitti melkein yhtä hyvin kuin Vitalis. - -"Kuka sinua on opettanut soittamaan viulua?" -- "Ei kukaan, vähän -koko maailma, mutta enin itse." -- "Mutta kuka sinulle on opettanut -nuotit?" -- "Minä soitan sen mukaan kuin olen kuullut." -- "No minä -opetan sinulle nuotit." -- "Sinähän osaat kaikkea." -- "Tokihan minun -pitää osata, kun olen seurueen johtaja!" - -Ei se ole mikään taiteilija, joka ei ole itserakas. Minäkin halusin -Mattialle näyttää, että on minussakin kykyä. Tartuin harppuuni ja -heti tehdäkseni suurenmoisen vaikutuksen lauloin kuuluisan lauluni. - -Niinkuin tuleekin taiteilijain kesken, Mattia maksoi minulle -takaisin kiitokseni, joita olin hänelle lausunut. Hän oli suuri -taiteilijakyky, minä olin suuri taiteilijakyky, me olimme toistemme -arvoiset. - -Mutta emmehän voineet tuolla tavoin jäädä siihen ylistämään -toisiamme. Kun olimme soittaneet ja laulaneet omaksi tarpeeksemme, -omaksi huviksemme, niin piti soittaa ja laulaa saadaksemme ruokaa -ja vuoteen. Minä senvuoksi panin laukkuni kiinni, ja Mattia nyt -vuorostaan otti sen harteilleen. Ja eteenpäin pölyisellä tiellä. - -Nyt oli pysähdyttävä ensimäiseen kylään tiemme varressa ja annettava -näytäntö: "Remin seurueen koenäytäntö." - -"Opeta minulle tuo laulusi", sanoi Mattia, "me laulamme sen yhdessä, -ja minä luulen, että voin sitä pian säestää viululla. Se kuulostaa -kauniilta." - -Varmaankin, ja "kunnioitettavalla yleisöllä" pitää nyt olla sydän -kivestä, jollei se anna meille lantteja. Tämä onnettomuus ei meitä -toki kohdannutkaan. Saavuttuamme muutamaan kylään valmistausimme -etsimään sopivaa paikkaa esiintyäksemme ja kuljimme muutaman talon -ohi, jonka piha oli täynnä juhlapukuista ja kukilla koristettua -väkeä. Heti voi arvata, että oli häät. Minulle juolahti mieleen, että -nämä ihmiset ehkä tarvitsevat soittajia saadakseen tanssia, ja astuin -pihaan Mattian ja Capin seuraamana, ja sitten hattu kädessä tervehdin -(ylevästi kuin Vitalis aikoinaan) ja tein esitykseni ensimäiselle -miehelle, joka sattui lähelle. Hän oli paksu poika, jonka lihavaa, -tiilikiven punaista muotoa reunusti korkea, korvia sahaava kaulus. -Hän oli kiltin ja leppeän näköinen. Vastaamatta mitään kysymykseeni -hän kääntyi jäykästi hääväen puoleen, pisti kaksi sormea suuhunsa ja -tällaisella soittimella lasketti niin kauhistavan vihellyksen, että -Capi ihan kauhistui. - -"Hohoi, kuulkaa!" huusi hän. "Mitä arvelette, jos niinkuin vähän -soitettaisiin? Tuossa tulee soittajia." - -"Soittoa, soittoa!" huusivat miehet, ja naiset. - -"Katrillia!" - -Ja pian tanssijat asettuivat paikoilleen keskelle pihaa. - -"Oletko sinä soittanut katrillia?" kysyin Mattialta italiankielellä -ja matalalla äänellä, sillä olin hyvin levoton. - -"Olenpa hyvinkin." Ja hän soitti minulle muuatta säveltä viulullaan. -Minä onneksi satuin sen osaamaankin. Ja me olimme pelastetut! - -Meidät sijoitettiin muutamiin vaunuihin, jotka oli vedetty -vaunuliiteristä pihalle. Yhteissoittomme Mattian kanssa kävi -kutakuinkin. Tosihan on, että soitimme sellaisille korville, jotka -eivät olleet onneksi ylen hienostaneet eivätkä vaateliaat. - -"Osaako teistä kumpikaan soittaa torvea?" kysyi paksu punainen poika. - -"Minä osaan", vastasi Mattia, "mutta ei ole torvea." - -"Minä käyn hakemassa, kun viulunsoitto, vaikka tosin kaunista, on -heikkoa." - -"Osaatko sinä soittaa torveakin?" kysyin Mattialta yhä -italiankielellä. - -"Minä soitan huiluakin ja kaikkia mikä vain vähänkään soipi." - -Olipa se aika mestari, se Mattia! - -Pian saapuikin torvi, ja me aloimme taas soittaa katrillia, polkkaa, -valssia ja erittäinkin katrillia. Me soitimme yöhön saakka niin, -että tanssijat eivät antaneet meidän levähtää. Minulle se ei ollut -niinkään ankaraa kuin Mattialle, jolla oli vaikein osa suoritettavana -ja joka oli väsynyt matkasta ja entisistä kärsimyksistään. Minä näin -hänen silloin tällöin kalpenevan aivan kuin sairaaksi tulemassa, -mutta hän vain soitti puhaltaen minkä jaksoi. Onneksi sen huomasi -morsiankin. - -"Jo riittää", sanoi hän. "Poika raukka näyttää uupuvan. Nyt vain -jokaisen käsi taskuun ja rahaa soittajille." - -"Suvaitkaa minun lähettää kassanhoitajamme kantamaan rahaa", sanoin -hypäten vaunuista. Ja minä heitin hattuni Capille, joka otti sen -hampaisiinsa. - -Taputettiin kovasti käsiä Capille, joka teki komean kumarruksen aina -kun sille raha annettiin, ja sille annettiin paljon, mikä meille -oli parempaa kuin käsientaputukset. Seuratessani Capia näin hattuun -lentelevän kirkkaita hopearahoja. Sulhanen pani viimeiseksi ja viiden -markan rahan. Mikä onni! Mutta siinä ei ollut vielä kaikki. Meidät -käskettiin syömään ja meille laitettiin vuoteet. Seuraavana päivänä, -kun lähdimme tästä vieraanvaraisesta talosta, oli meillä 29 markan -pääoma. - -"Tämä on sinun ansiotasi, Mattia", sanoin toverilleni. "Yksinäni minä -en olisi voinut muodostaa orkesteria." - -Kaksikymmentäyhdeksän markkaa taskussamme kun oli, niin olimme suuria -herroja. Ja kun tulimme Corbeiliin, niin voin tehdä, kovin varomaton -olematta, muutamia ostoksia, joita pidin tarpeellisina: ensinnäkin -ostin torven, jonka sain kolmella markalla muutamalta romukauppiaalta --- torvi ei tietysti ollut uusi eikä kauniskaan, mutta puhdistettuna -ja laitettuna se ajoi asiansa hyvin --, sitten punaiset nauhat -sukkiimme ja lopuksi vanhan sotamieslaukun Mattialle, sillä ei ollut -niin väsyttävää kantaa yhtämittaa kevyttä laukkua kuin aina vähän -väliä raskasta. Me jaoimme kuormamme ja olimme hyvin reippaita. - -Corbeilista lähtiessämme olimme varsin hyvässä kunnossa. Kaikki -ostokset maksettuamme meillä oli vielä kolmekymmentä markkaa -taskussa, sillä Corbeilissakin olimme hyvin ansainneet. Ohjelmistomme -oli niin järjestetty, että voimme viipyä kotvan aikaa samalla -paikkakunnalla tarvitsematta kovin paljon kerrata samaa. Ja Mattian -kanssa sovimme niin hyvin, että olimme jo aivan kuin veljekset. -"Kuulehan", sanoi hän kerran nauraen, "sellainen seurueen johtaja -kuin sinä, joka et koskaan lyö, on liian hyvä." - -"Sinä siis olet tyytyväinen?" -- "Jo toki hyvinkin tyytyväinen. Ensi -kerran elämässäni on minulle nyt tapahtunut, että olen lähtenyt -paikkakunnalta kaipaamatta sairaalaan." - -Corbeilista lähdettyämme olimme suunnanneet kulkumme Montargisia -kohden mennäksemme Barberinin emännän luo. Minä halusin käydä -häntä tervehtimässä ja kuitata sillä kiitollisuuden velkani. Mutta -tällainen kuittaaminen oli kovin helppoa ja vähäpätöistä. Jospa -veisin hänelle jotakin! Nyt kun olin rikas, pitäisi minun viedä -hänelle joku lahja. Ja muuan lahja saattaisi hänet ylen onnelliseksi -koko elinajakseen -- lehmä, jolla Kullanomena tulisi korvatuksi. -Miten iloinen olisikaan Barberinin emäntä, jos voisin viedä hänelle -lehmän, ja miten iloinen olisin itsekin! - -Ennen Chavanoniin tuloamme ostaisin lehmän, ja Mattia, taluttaisi sen -köydessä äidin pihalle. Tietysti Barberin ei olisi kotona silloin. --- Rouva Barberin -- sanoisi Mattia -- tässä tuon teille lehmän. --- Lehmän! Te olette erehtynyt, poikaseni -- ja hän huokaisi. -- -Enpä olekaan, olettehan rouva Barberin Chavanonista? No niin! Rouva -Barberinille prinssi (aivan kuin sadussa) käski minun tuoda tämän -lehmän, jonka hän teille antaa. -- Kuka prinssi? -- Silloin minä -tulisin näkyviin ja heittäytyisin hänen kaulaansa, ja tarpeeksi -syleiltyämme tekisimme pannukakkuja, joita sitten söisimme kolmen -hengen, ei Barberinin kanssa, joka silloinkin laskiaistiistaina tuli -meitä häiritsemään ja kaatoi pannumme ja ryösti voin sipulivelliinsä. - -Kaunis tuuma! Mutta sen toteuttamiseksi piti ostaa lehmä. Paljonko -lehmä maksaa? Minä en tiennyt suuntiakaan. Se arvatenkin on kallis, -hyvin kallis, mutta mitä siitä. En osta kovin suurta ja lihavaa -lehmää. Sillä kuta suurempi lehmä, sen kalliimpi, ja sitä enemmän -pitää sitä ruokkia, jolloin lahjani tuottaisi hankaluutta. Tärkein -asia nyt oli kuitenkin saada tietää lehmän hinta tai oikeammin -sellaisen lehmän kuin minä halusin. Onneksi se ei ollut mikään vaikea -asia minulle, sillä kulkiessamme maanteitä ja iltasin majapaikoissa -tapasimme karjankuljettajia ja kauppiaita: heiltähän sopi kysyä -lehmäin hintoja. Mutta heti ensi kerran kun käännyin muutaman -karjanajajan puoleen, niin hän nauroi vasten silmiä. Hän pyörähti -tuolillaan, löi nyrkillä pöytään ja käski majatalon isännän luokseen. - -"Arvaatteko, mitä tämä pieni soittoniekka minulta tiedustelee. -Paljonko maksaa lehmä, joka ei ole kovin suuri eikä kovin lihava, -mutta kuitenkin hyvä lehmä." - -Syntyi taas naurunhähätys, mutta minä en siitä hämilleni paneutunut. - -"Ja sen pitää lypsää hyvästi eikä saa olla kova syömäri." - -"Ja sen taitaa pitää olla sellainen, että sitä voi taluttaa köydessä -pitkin maanteitä niinkuin koiraannekin?" - -Tyhjennettyään kaiken sukkeluusvarastonsa ja kynittyään koko neronsa -hän tahtoi vastata minulle vakavasti ja itse tuli keskustelemaan -minun kanssani. Hänellä oli juuri sellainen lehmä, jota minä halusin, -joka ei syönyt juuri mitään, joka lypsi hyvin ja sellaista maitoa, -että oli kuin kermaa. Jos panen sataviisikymmentä markkaa pöytään, -niin lehmä on minun. - -Niin paljon kuin minulla oli ollut vaivaa saadakseni hänet ensin -puhumaan, yhtä paljon oli vaivaa saada hänet vaikenemaan, kun hän -kerran oli päässyt alkuun. Vihdoin kuitenkin pääsimme maata, ja minä -mietiskelin, mitä tästä keskustelusta olin saanut tietää. - -Sataviisikymmentä markkaa! Eihän minulla ollut sellaista summaa -lähimainkaan. Oliko mahdotonta sellaista ansaita? Minusta tuntui, -että ei ole, ja että jos ensimäisen päivän onni meitä seuraa, niin -minä voisin penni penniltä koota nämä sataviisikymmentä markkaa. -Siihen tarvitsi vain aikaa. - -Uusi tuuma syntyi päässäni. Jos emme ensin menisikään Chavanoniin, -vaan Varsesiin, niin meille jäisi tämä aika, joka siihen tarvittiin. - -Siis piti ensin mennä Varsesiin ja vasta palatessa Barberinin äidin -luo. Silloin varmaankin minulla olisi koossa nuo sataviisikymmentä -markkaa ja minä voisin olla niinkuin prinssi sadussa "Prinssin lehmä". - -Aamulla ilmoitin aikeeni Mattialle, joka ei sitä mitenkään -vastustanut. - -"Mennään Varsesiin", sanoi hän. "Vuorikaivokset siellä ovat ehkä -hauskat nähdä. Minä haluaisin nähdä niitä." - - - - -II. - - -Montargisista on pitkä matka Varsesiin, viisi- tai kuusisataa -kilometriä suoraa linjaa. Mutta sitä oli enemmän kuin tuhatkin -kilometriä meille, joitten elinkeinomme vuoksi täytyi tehdä mutkia, -piti hakea kaupungeita ja kyliä, joissa voimme esiintyä ja saada -runsaita tuloja. Kului aikaa melkein kolme kuukautta tähän tuhanteen -kilometriin, mutta kun viimein saavuimme Varsesin seuduille, niin -ilokseni huomasin rahojani laskiessani, että aikamme ei ollut -turhaan mennyt: nahkakukkarossani oli 128 markkaa. Ei puuttunut kuin -kaksikymmentäkaksi markkaa ostaakseni lehmän Barberinin emännälle. - -Mattia oli melkein yhtä tyytyväinen kuin minäkin ja oli varsin -mielissään siitä, että oli ollut osakas sellaisen summiin -kokoamisessa. Totta on, että hänen osanottonsa oli varsin merkitsevä -ja että ilman häntä ja varsinkin ilman hänen torveaan emme koskaan -olisi saaneet kokoon 128 markkaa Capin kanssa. - -Puuttuvat 22 markkaa voinemme saada Varsesista Chavanoniin -palatessamme. - -Alexin sedän tiesin olevan kaivostyömiehenä Varsesissa Truyèren -kaivoksessa, mutta en tiennyt, asuuko hän kaupungissa vai -lähiseuduilla. Varsesiin tullessa kysyin, missä Truyèren kaivos on, -ja neuvottiin Divonnen vasemmalle puolen, muutamaan pieneen laaksoon, -jonka läpi juoksi pieni Truyèren puro, josta laaksokin on saanut -nimensä. - -Gaspard setä asui vähän matkan päässä kaivoksesta, muutaman mutkaisen -ja jyrkän kadun varrella, joka laskeutui vuorelta joen rannalle. -Muuan vaimo seisoi portilla ja puheli naapurin vaimon kanssa, joka -niinikään seisoi nojaten toista porttia vasten. Vaimo kysyttyäni -vastasi minulle, että Gaspard tulee kotia kuuden aikana illalla, työn -loputtua. - -"Mitä teillä on hänelle asiaa?" kysyi hän. -- "Haluaisin tavata -Alexia." - -Vaimo katseli minua päästä jalkoihin ja sitten Capia: "Te olette -Remi? Alexis on meille teistä puhunut, hän on teitä odottanut. Mikä -tämä on?" kysyi hän Mattiaan viitaten. "Hän on minun toverini." - -Vaimo oli Alexin täti. Minä luulin, että hän käskee meitä huoneeseen -levähtämään, sillä tomuisista jaloistamme ja auringon punaamista -kasvoistamme piti hänen selvästi nähdä, että olimme väsyneitä. Mutta -hän ei virkkanut siitä mitään, ilmoitti vain minulle toistamiseen, -että Alexis oli kaivoksessa työssä, tulee kotia kuuden aikana, jos -tahdon silloin tulla tapaamaan. Minä en ilennyt häneltä pyytää, mitä -hän ei tarjonnut, kiitin vain hänen vastauksestaan, ja lähdimme -kaupunkiin etsimään leipuria, sillä meidän oli nälkä, kun emme olleet -syöneet kuin varhain aamulla ja silloinkin vain pienen palan, joka -meille oli säästynyt eilisestä. Minua hävetti tällainen kohtelu, -sillä arvelin Mattian tuumailevan mielessään, että mitä tällainen -merkitsi. Mitä merkitsi tehdä tällaisia taipaleita? - -Minusta näytti, että Mattia sai huonon käsityksen ystävistäni, -ja tuntui, että jos vasta hänelle puhuisin Lisestä, niin hän ei -kuuntelisi yhtä hartaasti eikä välittäisi enää Lisestä. - -Kun meidät oli näin huonosti vastaanotettu, niin en lähtenytkään enää -asunnolle, vaan vähän ennen kuutta menimme kaivokselle odottamaan -Alexin tuloa. - -Heti kuuden jälkeen huomasin kaivoksen käytävän mustassa syvyydessä -alkavan vilkkua pieniä valoisia pisteitä, jotka suurenivat nopeasti. -Sieltä työmiehet lamppu käsissään nousivat maan pinnalle, työnsä -lopetettuaan. He lähestyivät hitaasti raskain askelin, aivan kuin -polvet olisivat olleet kipeät, johon kulkutapaan sittemmin sain syyn -selville kulkiessani itse näitä portaita ja tikapuita. Miehet olivat -mustia kuin nuohoojat, heidän pukunsa oli kivihiilipölyn peitossa. -Kulkiessaan varastohuoneen ohitse jokainen asetti lamppunsa sinne -naulaan. - -Niin tarkkaavainen kuin olinkin, en olisi tuntenut Alexia, jollei hän -yhtäkkiä olisi syössyt kaulaani. Mustana kiireestä kantapäähän ei -hän ollut lainkaan entisen näköinen, kun hän juoksenteli puutarhamme -hiekkakäytäviä yllään puhdas paita, jonka hihat olivat käärityt -kyynärpäihin ja kaulus auki, niin että paljas valkoinen rinta paistoi. - -"Tässä on Remi", sanoi hän kääntyessään muutaman miehen puoleen, joka -astui hänen vierellään ja joka oli hyvin isä Acquinin näköinen, mikä -ei ollut ihmekään, kun olivat veljeksiä. Minä arvasin, että se oli -Gaspard setä. - -"Me olemme odottaneet jo kauan aikaa", sanoi hän hyväntahtoisesti. --- "Parisista on tänne Varsesiin pitkä matka." -- "Ja jalat ovat -lyhyet", sanoi hän nauraen. - -Capi iloissaan kiskoi Alexia takinhihasta kaikin voiminsa. - -Tällä aikaa minä selitin Gaspard sedälle, että Mattia oli minun -toverini ja osakemieheni, kelpo poika, joka soitti torvea niin ettei -kukaan. - -"Ja tuossa herra Capi", sanoi setä Gaspard. "Huomenna on sunnuntai, -silloin, saatuanne levätä, te meille näyttelette vähän. Alexis on -kertonut, että Capi on viisaampi kuin moni koulunopettaja." - -Gaspard setä tuntui minusta yhtä mukavalta kuin hänen vaimonsa oli -tuntunut ikävältä. Hän näytti olevan veljensä, isä Acquinin veroinen. - -"Puhelkaahan nyt, pojat, teillä varmaan on paljon pakinoimista. Minä -lavertelen tämän nuoren miehen kanssa, joka kuuluu olevan niin mainio -torvensoittaja." - -Meillä tuntui olevan puhelemista viikoksi ja enemmäksikin. Alexis -kysyi minkälainen oli matkani ollut, ja minä taas ehätin tietämään, -mitä hän piti uudesta elämästään, niin että kumpikin kyseli -välittämättä vastaamisesta. - -Me kuljimme hitaasti, ja työmiehet, jotka menivät kotiaan, -sivuuttivat meidät. Niitä oli pitkä rivi, kadun pituudelta, kaikki -mustia samasta pölystä, joka peitti maankin. Kun lähestyimme asuntoa, -niin Gaspard setä sanoi: "Te, pojat, tulette illalliselle meille." - -Tämä kutsuhan oli vasta mieluinen, sillä koko ajan kulkiessamme olin -pahoitellut mielessäni, että meidän pitää kohta erota, kun tädin -kohtelu ei ollut minussa herättänyt suuria toiveita. - -"Kas tässä nyt on se Remi", sanoi setä taloon tultuamme, "ja tuo -toinen on hänen toverinsa." - -"Minä olen heidät jo nähnyt aikoja sitten", sanoi täti. "Sitä -parempi, tuttavuus on siis tehty. He tulevat meille illalliselle." - -Olin varsin mielissäni, kun sain olla illallisella Alexin kanssa tai -toisin sanoen viettää iltaa hänen kanssaan ja sain ruokaa. Parisista -lähdettyämme olimme syöneet miten sattui, palan siellä, toisen -täällä, ja varsin harvoin oikeaa ateriaa istuen tuolilla, lautanen -edessämme. Olimmehan tosin ansainneet niin runsaasti, että olisi -ollut varoja syödä joku ateria kelpo ravintolassa, mutta piti säästää -rahaa lehmän ostoa varten, ja Mattia oli niin kelpo poika, että hän -oli melkein yhtä iloinen tästä lehmänostotuumasta kuin minäkin. - -Illallisemme ei kestänyt kauan. - -"Poika", sanoi setä minulle, "sinä nukut Alexin kanssa." Ja sitten -hän Mattialle sanoi: "Ja sinä, tule kanssani leipomatupaan, niin -katsotaan, eikö voitaisi sinne saada hyvä vuode oljista ja heinistä." - -Me Alexin kanssa valvoimme koko illan ja hyvän osan yötäkin. - -Gaspard setä oli tikkamies, joka louhi kivihiiltä kaivoksessa, -Alexis oli hänen kärrymiehensä, joka kaivoksessa louhintapaikalta -kuljetti kivihiilellä lastatut kärryt raidetta myöten kaivon suulle, -missä kärryjen koppa kiinnitettiin köyteen koneen nostettavaksi -ylös. Vaikka Alexis oli ollut vasta vähän aikaa kaivostyössä, oli -hän kuitenkin jo ylen mielistynyt siihen ja kehui kaivostaan: se -oli kaunein ja somin paikka maailmassa. Hän kertoi innolla kuin -matkustaja, joka on käynyt tuntemattomalla seudulla ja tapaa -halukkaita kuuntelijoita, selitti tarkkaan pienimmätkin, seikat. - -Mutta asiat juoksivatkin sitä latua, että minä pääsin itse näkemään -kaivoksen kaikkine kauhuineen ja tuntemaan kaikki pelottavat vaarat, -joiden alaisina työmiehet kaivoksissa ovat. - - - - -III. - - -Iltaa ennen kuin minun oli lähdettävä Varsesista, tuli Alexis kotia, -oikea käsi loukkaantuneena. Suuri kivihiililohkare oli vierähtänyt -kädelle. Yksi sormi oli puoleksi poikki, ja koko käsi oli musertunut. -Yhtiön lääkäri tuli häntä katsomaan ja sitomaan kättä. Hän sanoi, -että Alexin tila ei ollut mitenkään arveluttava; käsi paranee, sormi -myöskin, tarvitsi vain levätä työstä. - -Gaspard setä luonteensa mukaan antoi tavallisesti asiain mennä -menojaan, surematta ja suuttumatta, mutta se kuitenkin sai hänen -sävyisyytensä horjumaan, että hän oli estetty työstään. Kun hän -kuuli, että Alexis oli määrätty työttömäksi moniksi päiviksi, niin -hän huusi kovasti: "Kuka minulle kärryjä kuljettaa tällä aikaa? Ei -ole ketään Alexin sijaan. Kyllähän saisi poikia pitemmäksi aikaa, -mutta muutamiksi päiviksi on aivan mahdotonta saada ketään." - -Kun minä tämän huomasin ja ymmärsin syyt hänen haikeuteensa ja -toisekseen pidin velvollisuutenani tällaisessa tapauksessa maksaa -vieraanvaraisella tavallani sen, mitä meille oli annettu, niin kysyin -häneltä, oliko kärrymiehen tehtävä vaikea. - -"No mikään ei ole sen helpompaa; ei ole muuta kuin työntää kärryjä -kiskoja myöten." - -"Ovatko kärryt raskaat?" - -"Eivätpä ole kovinkaan raskaat, kun Alexis jaksaa työntää hyvin." - -"No kun kerran Alexis jaksaa, niin totta kai minäkin." - -"Niin sinä, poika." Ja hän rupesi nauramaan ääneen, mutta pian hän -taas vakavasti sanoi: "Kyllä sinä tosiaan jaksat tehdä sitä työtä, -jos vain haluat." - -"Minä haluan, kun siten voin olla teille hyödyksi." - -"Sinä olet kelpo poika, ja se on päätetty: huomenna sinä tulet -kaivokseen. Sinusta on minulle suuri hyöty, mutta siitä on hyötyä -sinulle itsellesikin. Jos sinä mielistyt työhön, niin on se sinulle -paljoa edullisempaa kuin kuljeksia maanteitä. Kaivoksessa ei tarvitse -susia pelätä." - -Mitä Mattia tekee sillä aikaa kuin minä olen kaivoksessa? Sitä en -voinut jättää Gaspard sedän huoleksi. Kysyin Mattialta, eikö hän -haluaisi mennä Capin kanssa lähiseuduille näyttelemään, ja hän -suostuikin siihen heti. - -"Olen varsin hyvilläni, kun saan yksikseni ansaita lehmärahat", sanoi -hän nauraen. - -Kolmen kuukauden ajalla, jonka me olimme olleet yksissä, Mattia oli -muuttunut aivan toiseksi; hän ei ollut enää tuo surullinen kurja -poika raukka, jonka olin tavannut Saint-Medardin kirkon seinämällä -nälkään kuolemassa, vielä vähemmin tuollainen epäsikiö, jonka olin -nähnyt Garofolin vinttikamarissa hoitamassa tulta padan alla, -vähänväliä puristaen päätään käsiensä välissä. Hänen päänsä ei -ollut enää kipeä. Tuo Lourcine-kadun majapaikka hänet oli tehnyt -surulliseksi, mutta nyt aurinko ja raitis ilma olivat antaneet -hänelle terveyttä ja iloa. Koko matkamme ajan hän oli ollut hyvällä -ja nauravalla tuulella, ottaen kaikki asiat parhaimmalta puoleltaan, -nauraen kaikelle, ollen iloinen tyhjästäkin, kääntäen pahan hyväksi. -Mihin olisin joutunut ilman häntä? Kuinka monta kertaa väsymys ja -surumielisyys olisikaan masentanut minut! - -Päätettiin siis niin, että huomenna minä lähden kaivokseen ja Mattia -näytäntö- ja soittoretkelle kartuttaakseen pääomaamme. Ja Capi, jolle -minä selitin asian, näytti hyvin sen ymmärtävän. Ja seuraavana aamuna -annettiin minulle Alexin työvaatteet. Varoitettuani vielä viimeisen -kerran Mattiaa ja Capia olemaan varovaisia retkellään lähdin Gaspard -sedän kera. - -"Ole nyt tarkkaavainen", sanoi hän antaessaan lampun käteeni. "Kulje -minun jäljessäni ja astuessasi portaita älä nosta koskaan jalkaasi -toiselta pykälältä ennenkuin varmasti olet saanut jalkasi toiselle." - -Me laskeusimme käytävään, hän edellä, minä jäljessä. "Jos portaissa -liukastaa, niin pidätä kaikin voimin, ettet lähde liukumaan; pohja on -syvällä ja se on kova." - -Tämä huomautus oli liikaa lisäämään jännitystäni, sillä -laskeutuessaan päivän valosta yön pimeyteen ei voi olla tuntematta -jonkinlaista kammoa. Minä aivan vaistomaisesti peräysin, mutta -olimme jo siksi syvällä käytävässä, että päivän valo pitkän mustan -torven suulla ei ollut kuin valkoinen kehrä, aivan kuin kuu mustalla -tähdettömällä taivaalla. Minua hävetti tämä vaistomainen liikkeeni, -mutta ne tapahtui silmänräpäyksessä, ja minä kiiruhdin taas -seuraamaan. - -"Portaat", sanoi hän pian. - -Me olimme mustan reiän suulla, ja sen syvyydessä näin väikkyvän -suuria lamppuja, jotka lähempänä olivat uumia ja syvemmällä näyttivät -pienen pieniltä pisteiltä. Ne olivat ennen meitä tulleitten -työmiesten lamppuja. Heidän keskustelunsa kuului kumeana murinana, -joka kantautui kuuluviimme kostean ilman mukana, mikä puhalsi -kasvoihimme. Ensi kerran hengitin tämänhajuista ilmaa. "Nyt olemme -ensimäisessä kerroksessa", sanoi setä. Me olimme käytävässä, jonka -katto oli täydellinen holvi ja seinät suorat. Katto oli vähän -korkeammalla miehen päätä, mutta oli sellaisiakin paikkoja, joissa -piti kumartua; niissä kohdin oli katto laskeutunut tai lattia noussut. - -"Sen vaikuttaa maan paino", selitti hän. "Kun vuori on kaivettu joka -paikasta, niin että siinä on aukkoja, niin maa laskeutuu, ja kun maa -painaa paljon, niin se särkee heikkoja käytäviä." - -Maassa oli rautatieraiteita, ja käytävän vierellä juoksi pieni puro. - -"Tämä puro yhtyy toisiin, jotka niinkuin tämäkin syntyvät maasta -tunkeutuvasta vedestä. Ne kaikki juoksevat muutamaan johtokaivoon. -Tuhat tai tuhatkaksisataa kuutiometriä vettä saa kone joka päivä -nostaa täältä Divonneen. Jos kone pysähtyisi, niin täällä syntyisi -pian tulva. Muuten olemme paraikaa Divonne-joen alla." - -Kun minä vasten tahtoani säpsähdin, niin hän rupesi nauramaan. - -"Viisikymmentä metriä maata on välillämme; ei ole pelkoa, että -Divonne syöksyisi päällesi." - -"Mutta jos se puhkaisisi reiän?" - -"No vielä mitä. Käytäviä kulkee ristiin rastiin joen alla. On -sellaisia kaivoksia, joissa on tulvan vaarakin, mutta siitä ei ole -pelkoa täällä." - -Tultuamme työpaikallemme hän näytti minulle mitä minun piti tehdä, ja -kun kärrymme oli täynnä kivihiiliä, niin hän työnsi ne minun kanssani -opastaakseen kaivon luo ja opettaakseen vaihtamaan radoille, kun -toisia kärryjä sattui tulemaan vastaan. - -Ei tämä ollut mitään vaikeaa työtä, niinkuin hän oli sanonutkin. Pian -olin siihen perehtynyt, niin että tulin hyvin toimeen. - -Setä Gaspardin työpaikan vieressä oli naapurinani kärrymies, joka -ei ollut poikanen niinkuin minä ja muut kärrymiehet, vaan vanha -valkopartainen ukko. Kun sanon, että hän oli valkopartainen, niin se -merkitsee, että hänen partansa oli valkoinen sunnuntaisin, jolloin -oli suuri pesu, mutta viikon ajalla se harmaantui harmaantumistaan -ja oli lauvantaina nokimusta. Mies oli kuudenkymmenen vuoden -iässä. Nuoruutensa aikoina hän oli ollut salvumies, jolla oli -toimenaan asettaa ja pitää kunnossa käytävien puutukeet. Mutta -maanlohkeamisessa oli häneltä musertunut kolme sormea, jonka -vuoksi hänen oli pitänyt luopua salvumiestoimestaan ja ruveta -kaivokseen kärrymieheksi. Häntä sanottiin maisteriksi, hän kun -tiesi kaikenlaista enemmän kuin kaivosmiehet, jopa enemmän kuin -itse mestaritkin, ja hän puhui mielellään ja oli ylpeä tiedoistaan: -"Ivalla sanotaan minua maisteriksi, mutta maisteri tietääkin jotakin: -ihmisellä ei ole koko elämänsä käsissään, sitä on hänellä myöskin -päässään. Sinun ikäisenäsi olin utelias ja tiedonhaluinen. Minä -elin kaivoksessa ja halusin saada tietoja kaikesta, mitä näin joka -päivä. Minä kyselin insinööreiltä, jotka mielellään selittivätkin, ja -minä luin. Kun on silmät päässä katsella ja kun asettaa silmilleen -silmälasit, jotka saamme kirjoista, niin alkaa lopulta nähdä sangen -paljon." - -Ruoka-aikoina tein hänen kanssaan tuttavuutta, ja varsin pian hän -alkoi suosia minua. Minä olin kova kyselijä, hän taas puhelias, -meistä tuli eroamattomat ystävät. Kaivoksessa, jossa tavallisesti -puhutaan vähän, sanottiin meitä lavertelijoiksi. - -Eräänä päivänä aamulla, kun olin viemässä kuormaani kolmannen kerran -kaivolle, kuului kaivon viereltä kauhea pauhu, sellainen kohina, -jonka vertaista en ollut vielä kaivoksessa kuullut. Kuuntelin. Pauhu -kuului yhä kaikuen joka taholta. Mitä se merkitsi? Minä säikähdin -ja ajattelin lähteä juoksemaan tikapuille, mutta minua oli jo -ivattu pelkuruudestani niin paljon, että häpeä sai minut jäämään -paikoilleni. Se oli ehkä räjähdys, tai jotkin kärryt putosivat -kaivosta, tai sora vieri käytävissä. - -Yhtäkkiä parvi rottia juoksi jalkaini välitse kiitäen kuin pakeneva -ratsujoukko. Sitten olin kuulevinani omituista kohinaa maata vasten -sekä veden loisketta käytävien seinissä. Paikka, jossa seisoin, -oli aivan kuiva, tämä veden kohina oli aivan käsittämätöntä. Otin -lamppuni ja kumarruin tarkastamaan maata. Vettä siinä oli, jota tuli -kaivolta päin juosten käytävään päin. Tämä kauhistuttava pauhu oli -siis veden kohina, joka koskenaan syöksyi kaivokseen. - -Jätin kärryni raiteelle ja juoksin louhokselle. - -"Setä Gaspard, kaivoksessa on vettä!" - -"Taas tyhmyyksiä loriset!" - -"Divonnen alle on puhjennut reikä. Pelastakaamme itsemme!" - -"Jätä minut rauhaan!" - -"Mutta kuunnelkaahan toki!" - -Ääneni oli niin terävä, että Gaspard setä jäi kuuntelemaan. Sama -pauhu kuului vielä, mutta entistä kovemmin ja jylhemmin. Ei voinut -erehtyä, vettä syöksyi kaivokseen. - -"Juokse vikkelästi", huusi hän minulle, "kaivoksessa on vettä!" -Ja huutaen yhtämittaa: "kaivoksessa vettä" setä Gaspard tarttui -lamppuunsa, mikä on aina kaivosmiehen ensimäinen liike, ja pistäysi -käytävään. - -En ollut päässyt kymmentä askelta, kun huomasin maisterinkin -laskeutuvan käytävään saadakseen tietää, mikä synnytti jyryn, joka -häntä oli hämmästyttänyt. "Kaivoksessa vettä!" huusi setä Gaspard. -Vesi oli nopeasti kohonnut käytävissä, sitä jo oli polviamme -myöten, ja se vaikeutti kulkuamme. Maisteri lähti juoksemaan meidän -mukanamme, ja kaikki kolme mennessämme huusimme louhosten luona: - -"Pelastakaa itsenne! Kaivoksessa on vettä!" Vesi kohosi -kauhistuttavan nopeasti. Onneksi emme olleet kaukana tikapuista, -sillä muutoin emme olisi niille päässeetkään. Maisteri saapui -ensimäisenä, mutta pysähtyi ja sanoi: "Nouskaa te ensiksi, minä olen -vanhin ja sitäpaitsi kylmäverisin." - -Gaspard setä nousi ensimäisenä ja minä hänen jäljestään, maisteri -tuli viimeisenä, ja sitten hänen jäljessään hyvän matkan päässä -muutamia työmiehiä. - -Ei milloinkaan oltu neljääkymmentä metriä, joka matka on toisesta -kerroksesta ensimäiseen, kuljettu niin nopeasti. Mutta ennenkuin -tulimme viimeisille puolapuille, ryöpsähti vesiputous päällemme ja -sammutti lamput. - -"Pysytelkää lujasti kiinni!" huusi setä. - -Hän, maisteri ja minä tartuimme lujasti puolapuuhun ja pysyimmekin, -mutta ne, jotka jäljessämme tulivat, syöksi putous mukanaan, ja jos -meilläkin olisi ollut noustavana useampi puolapuu, niin olisimme -joutuneet kuohun mukana menemään niinkuin hekin, sillä putous muuttui -pian kovaksi vesivyöryksi. - -Ensimäiseen kerrokseen päästyämme emme olleet vielä pelastetut, -sillä vielä meillä oli viisikymmentä metriä noustavana ja vesi nousi -jo tässäkin käytävässä. Me olimme pimeässä, kun lamppumme olivat -sammuneet. - -"Nyt olemme hukassa", sanoi maisteri tyynellä äänellä. "Lue -rukouksesi, Remi." - -Mutta samassa näkyi käytävässä seitsemän tai kahdeksan lamppua, jotka -tulivat meitä kohden. Vettä oli jo yli polvien, ja se kuohui koskena, -joka kuljetti mukanaan mitä tielle sattui ja pyöritteli käytävistä -kiskomiaan hirsiä kuin höyheniä. Miehet, joiden lamput me olimme -nähneet, olivat saapuneet luoksemme ja yrittivät edelleen käytävää -päästäkseen tikapuille, jotka eivät enää olleet kaukana, mutta sinne -oli pääsy mahdotonta. Ei mitenkään voinut kulkea tällaista koskea -vastaan. Miehiltä pääsi samat sanat Kuin maisteriltakin äsken: "Me -olemme hukassa." - -"Meidän pitää mennä johonkin louhokseen", sanoi maisteri. - -"Entä sitten?" -- "Louhoksesta ei pääse mihinkään." - -Louhos tosiaan oli umpinainen kuin nuotanperä, mutta meillä, ei ollut -tilaisuutta odottelemaan ja valitsemaan. Täytyi joko mennä johonkin -louhokseen, jolloin vielä oli muutamia minuutteja elämän aikaa, -se on: vähän toivoa pelastuksesta, tai olla käytävässä varmassa -tiedossa, että muutamien sekuntien kuluttua joutuu veden vietäväksi -ja upotettavaksi. Maisterin jäljessä menimme siis louhokseen. Kaksi -tovereistamme kuitenkin päätti koettaa päästä käytävää pitkin. Heitä -emme koskaan enää nähneet. - -Täällä me päästyämme vähän taas tajulle kuulimme korviasärkevän -pauhun: maanlohkeamista, vedenkuohua ja palkkien pauketta. Koko -kaivos oli kauhean metelin vallassa. - -"Se on tulva!" - -"Maailman loppu." -- "Jumala, armahda meitä!" - -Maisteri louhokseen tultuamme ei ollut sanaakaan virkkanut, sillä hän -ei antautunut valituksiin. - -"Miehet, me emme saa väsyttää itseämme", sanoi hän sitten tyynesti. -"Jos jäämme tällä tavoin riippumaan käsiemme ja varpaittemme varassa, -niin pian uuvumme. Meidän pitää jystää itsellemme nojapaikka -liuskakiveen." - -Neuvo oli hyvä, mutta vaikea panna toimeen, sillä ei kenelläkään -ollut tikkaa. - -"Jystämme lamppukoukuilla", sanoi maisteri. - -Ja jokainen kävi kaivamaan maata lamppukoukullaan. Muutamissa -minuuteissa olimme saaneet kaivetuksi kuopan jalkaimme sijaksi. -Sen tehtyämme levähdettiin ja katseltiin, keitä kaikkia meitä oli. -Seitsemän henkeä: maisteri, minä hänen vieressään, Gaspard setä, -kolme tikkamiestä, Pagès, Compeyrou ja Bergounhoux, ja kärrypoika -Carrory. Muut olivat jääneet käytävään. - -Mahdotonta on kuvata ryskettä ja pauhua kaivoksessa, tykinpauke -ja ukkosen jyrinä yhdessä eivät olisi kuuluneet pelottavammalta. -Kauhistuneina katselimme toisiamme ikäänkuin toisiltamme kysyen mitä -tämä oli? - -Kuullaksemme toistemme puhetta pauhussa piti meidän huutaa minkä -jaksoimme, ja sittenkin kuului äänemme heikosti. Maisteri selitti, -että olimme kuin sukelluskellossa, jossa vesi ei voi nousta meihin -saakka, kun ilma sen pidättää. "No siinä on oikein emätyhmyys! Eikö -vesi ole voimakkaampi kuin ilma?" - -"On ulkona, kun se on vapaana", sanoi maisteri. "Mutta jos panet lasin -suu edellä veteen, niin nouseeko vesi pohjaan saakka? Ei. Osa lasista -jää tyhjäksi. No, tämän tyhjän aukon on täyttänyt ilma. Tässä nyt on -sama juttu. Me olemme kumotun lasin pohjassa, vesi ei pääse meihin -saakka." - -"Minä, ymmärrän hyvin", sanoi Gaspard setä, "ja minä huomaan, että -te muut olette olleet väärässä ivatessanne niin usein maisteria. Hän -tietää asioita, joita me emme tiedä." - -"Me olemme siis pelastetut?" sanoi Carrory. - -"Pelastetut? Sitä en ole sanonut. Sen vain lupaan teille, että -meidän ei ole pakko hukkua. Meidät pelastaa vain se, että louhos -on umpinainen, niin ettei ilma pääse pois. Mutta tämä sama, joka -meidät pelastaa, voi käydä turmioksemme. Ilma ei voi poistua, se on -vangittu. Mutta mekin olemme vankina, emme pääse pois." - -"Mutta kun vesi laskeutuu..." - -"Laskeutuuko se? Siitä en minä tiedä mitään. Sitä varten pitäisi -saada tietää, miten vesi on tänne tullut, ja kuka meistä sen tietää?" - -"Mutta itsehän sanoit, että se on tulva." - -"No niin, entä sitten? Tulva se on, se on varma. Mutta mistä tulva -on tullut? Onko Divonne paisunut aina kaivoille saakka, vai onko se -rankkasateen vaikutusta, vai onko puhjennut joku lähde, onko ollut -maanjäristys? Pitäisi olla ulkona ennenkuin sen voisi sanoa, mutta -pahaksi onneksi olemme sisällä." - -"Kukaties koko kaupunki on mennyt?" - -"Kukaties..." - -Syntyi hetkeksi kauhistuksen äänettömyys. Veden pauhu oli lakannut, -ainoastaan silloin tällöin kuului maan läpi kumeita jyrähdyksiä ja -tuntui jysähdyksiä. - -"Kaivos on varmaan jo täynnä, kun ei vettä tunge enää sisälle", sanoi -maisteri. - -"No mitä aiomme tehdä?" sanoi Bergounhoux, kun jonkun aikaa oli -vallinnut hiljaisuus. - -"Ei ole muuta kuin odotettava", sanoi maisteri. - -"Mitä odotettava?" - -"Odotettava, vai luuletko voivasi lamppukoukullasi hakata aukon -neljän- tai viidenkymmenen metrin vahvuisen maakerroksen läpi." - -"Mutta me kuolemme nälkään." - -"Vielä suurempikin vaara meitä uhkaa." - -"Maisteri, selitä, sinä pelotat meitä. Mikä suurempi vaara?" - -"Nälkää voi kestää kauan. Minä olen lukenut, että työmiehet, jotka -olivat joutuneet niinkuin mekin muutamaan kaivokseen suljetuiksi, -olivat olleet kaksikymmentäneljä päivää syömättä." - -"No, mikä sitten olisi meillä hätänä, kun kerran sanot, että vesi ei -voi enää nousta?" - -"Eikö päänne tunnu raskaalta ja eivätkö korvanne humise? Onko teidän -helppo hengittää? Minun ei ole." - -"Minulla kivistää päätä." -- "Minua ellostaa." -- "Minulla suonet -lyövät ohimoilla." -- "Minulla on järki sekaisin." - -"No niin, siinäpä se on se vaara", sanoi maisteri. "Kuinka kauan -voimme elää tässä ilmassa? Sitä en tiedä. Jos minä olisin oppinut -sen sijaan kuin olen tietämätön, niin voisin sen teille sanoa. Mutta -minä en nyt sitä tiedä. Me olemme neljäkymmentä metriä maan alla, -ja luultavasti on kolmekymmentäviisi tai neljäkymmentä metriä vettä -päällämme, se on: ilma painaa meitä neljän tai viiden ilmakehän -painolla. Kuinka kauan tällaisessa puristetussa ilmassa voi elää? -Se kysymys pitäisi saada ratkaistuksi, ja ehkä onnettomuudessamme -saammekin sen tietää." - -Minulla ei ollut vähintäkään aavistusta siitä, mitä puserrettu ilma -oli, ja ehkä juuri senvuoksi niin kauhistuinkin maisterin puheesta. -Tovereihini näytti myöskin kovasti vaikuttavan maisterin sanat, -hekään kun eivät tienneet enemmän kuin minäkään, heissä niinkuin -minussakin tietämättömyys synnytti levottomuutta. - -Maisteri vain ei epätoivoisen tilamme tähden menettänyt -mielenmalttiaan, ja vaikka hän yksin oikein ymmärsi tilamme -kauheuden, niin hän kuitenkin vain mietti keinoja pelastukseksemme. - -"Nyt", sanoi hän, "meidän on laitettava niin, että pysymme täällä -vyörymättä veteen. Minun mielestäni on parasta jystää pengermä", -sanoi maisteri. "Meitä on seitsemän; kahdelle pengermälle sovimme -kaikki, neljä toiselle, kolme toiselle." - -"Millä jystämme?" -- "Meillähän ei ole tikkoja." -- -"Lamppukoukuillamme pehmeitä ja veitsillämme kovempia kohtia." - -Tyyneydellään ja päättäväisyydellään oli maisteri saanut -vaikutusvoiman, joka kasvoi myötäänsä. Sehän on juuri rohkeuden -kaunis ja suurellinen puoli, se valloittaa. Vaistomaisesti tunsimme, -että hänen henkinen voimansa taisteli onnettomuutta vastaan, joka -meidät oli tyhmistyttänyt, ja me odotimme pelastustamme tästä -voimasta. - -"Valitaan sellainen paikka, jota ei ole kovin vaikea murtaa", sanoi -maisteri. - -"Kuulkaa", sanoi setä Gaspard, "minulla on muuan ehdotus tehtävänä: -jos kenelläkään on järki saapuvilla, niin juuri maisterilla. Kun me -menetimme malttimme, niin hän sen säilytti. Hän on mies, ja hänellä -on myös sydäntä. Hän on ollut tikkamies niinkuin mekin, ja hän tietää -monessa suhteessa paljon enemmän kuin me. Minä ehdotan, että hän -olkoon päällikkömme ja johtakoon työtä." - -"Maisteriko!" keskeytti Carrory, joka oli tyhmä kuin pässi ja -jolla ei ollut muuta ymmärrystä kuin se, minkä tarvitsi kärryjen -työntämiseen. "Minkävuoksi minua ei päälliköksi? Jos päälliköksi -pannaan kärrymies, niin minä olen kärrymies niinkuin hänkin." - -"Ei tässä ole kysymys kärrymiehestä, pöllö, vaan miehestä. Ja meistä -kaikista on maisterissa eniten miestä." - -"Ettepä eilen sitä sanonut." - -"Eilen olin yhtä tyhmä kuin sinä ja ivailin maisteria niinkuin -muutkin, kun en halunnut tunnustaa, että hän tietää enemmän kuin me. -Tänään pyydän häntä meitä käskemään. Hei, maisteri, mitä käsket minun -tehdä? Minulla on lujat käsivarret, sen tiedät. Ja te muut?" - -"Me tottelemme maisteria." - -"Kuulkaa", sanoi maisteri. "Kun te tahdotte minua nyt päälliköksenne, -niin mielelläni rupean. Mutta minä rupean sillä ehdolla, että teette -käskyni mukaan. Me ehkä saamme viipyä täällä kauankin, useita päiviä, -en tiedä mitä tapahtui. Me olemme kuin haaksirikkoiset lautalla, -mutta vielä kauheammassa tilassa, sillä lautalla ainakin on ilmaa ja -valoa, voi hengittää ja näkee. Tapahtukoon sitten mitä hyvänsä, niin -teidän tulee, kun päällikkönne olen, totella minua." - -"Tottelemme", kuului jokaisen suusta. - -"Sen vannotte?" sanoi maisteri. - -"Vannomme", sanoimme kaikki yhtä aikaa. - -Ruvettiin työhön. Meillä kaikilla oli hyvät veitset. - -"Kolme voimakkainta alkaa louhia, vähävoimaisimmat, Remi, Carrory ja -minä, luomme soran pois." - -"Sinun ei tarvitse tehdä työtä", sanoi Compeyrou, joka eli kuin -jättiläinen, "sinä et saa rasittaa itseäsi, maisteri, sillä sinä et -ole tarpeeksi voimissasi. Sinä olet insinööri: insinöörit eivät tee -työtä käsillään." - -Meidän oli tehtävä kaksi pengertä jystämällä ne liuskakiveen, ja -ettemme vierisi louhoksen rinnettä, piti niiden olla niin laajat, -että helposti sopi neljä toiselle ja kolme toiselle. Tehtyämme hyvän -aikaa työtä lepäämättä olimme saaneet louhituksi pengermät, joissa -oli tilaa istua. - -"Jo riittää täksi kertaa", sanoi maisteri, "myöhemmin levennämme -pengermää niin, että voimme maata. Ei saa turhaan kuluttaa voimia, me -niitä hyvin tarvitsemme toteenkin." - -Alemmalle penkereelle asettuivat maisteri sekä Gaspard, Carrory ja -minä, ylemmälle muut. - -"Pitää säästää tulta", sanoi maisteri, "on sammutettava, niin ettei -jää palamaan kuin yksi lamppu." - -Alettiin heti sammuttaa joutilaita lamppuja, mutta maisteri keskeytti. - -"Odottakaa", sanoi hän, "tuulenhenkäys voisi sammuttaa lamppumme. -Se kyllä ei ole luultavaa, mutta kuitenkin on lukuun otettava sekin -mahdollisuus. Kenellä on tulitikkuja?" - -Vaikka oli ankarasti kielletty sytyttämästä tulta kaivoksessa, -niin kuitenkin melkein kaikilla työmiehillä oli aina tulitikkuja -taskussaan. Kun täällä ei nyt ollut insinööriä näkemässä tätä -sääntöjen rikkomista, niin maisterin kysymykseen vastasi heti neljä -ääntä: "Minulla on." - -"Minulla myös on", sanoi maisteri, "mutta ne ovat kastuneet." - -Niinpä oli muillakin, sillä heillä oli tulitikut housuntaskussa, ja -me olimme kahloneet rintaa myöten vedessä. Mutta Carrory, joka oli -hidas ymmärrykseltään ja kieleltään vielä hitaampi, vastasi vihdoin: -"Minulla myös on tulitikkuja." - -"Märkiä?" - -"En tiedä, ne ovat lakissani." - -"Anna tänne lakkisi." - -Carrory ei kuitenkaan tahtonut antaa lakkiaan, joka oli suuri -karvareuhka, kuin mikähän turkki. Mutta se otettiin häneltä väkisten -ja annettiin maisterille. - -Lakissa oli: piippu, tupakkaa, avain, palanen leipää, makkaraa, -ongenpaino, joka oli lävistetty pilliksi, lampaanluun palasia, kolme -tuoretta pähkinää ja yksi sipuli. Sehän vasta aika varastohuone! - -"Leipä ja makkara jaetaan tarpeen tullen sinun ja Remin kesken." - -"Minkävuoksi sitä ei jaeta meille kaikille?" sanoi Bergounhoux. "Se -ei ole kohtuullista, että toisille annetaan, toisille ei, me olemme -kaikki samanlaisia nälän edessä." - -"Minä en ole tehnyt tätä sääntöä, vaan laki, sellainen laki, joka -sanoo, että vanhimmat aina kuuteenkymmeneen ikävuoteen saakka -kestävät parhaiten taistelussa tällaisia onnettomuuksia vastaan, -joka merkitsee sitä, että Remi ja Carrory voivat vähemmän vastustaa -kuolemaa kuin Pagès ja Compeyrou", selitti maisteri. - -"Sinä maisteri olet jo enemmän kuin kuudenkymmenen vuoden." - -"Minä en välitä." - -"Minun on nälkä", valitti Carrory surkealla äänellä. - -"Vielä sinun tulee kovempikin nälkä." - -"Se oli paha, että pojalla ei ollut kelloa tuossa varastokamarissaan! -Meillä olisi ollut jotakin tietoa ajan kulusta. Minun kelloni on -pysähtynyt." - -"Minun myös, kun kastui vedessä." Tämä tuumailu kellosta muistutti -meitä todellisuudesta. Mikähän aika nyt oli? Tuumailtiin, vaan ei -päästy yksimielisyyteen. Toisten mielestä oli puolenpäivän aika, -toisten mielestä oli jo kuuden aika iltaa, niin että näiden mielestä -me olimme olleet suljettuina kymmenen tuntia ja edellisten mielestä -vähemmän kuin viisi tuntia. - -Kun keskustelu ajasta oli loppunut, niin jokainen oli ääneti ja -vaipui omiin mietteisiinsä. Mitä miettivät toverini? En tiedä, mutta -jos päätän itseni mukaan, niin iloisia eivät tuumailut olleet. - -Niin päättäväinen kuin maisteri olikin, en ollut kuitenkaan -vakuutettu pelastuksestamme. Minä pelkäsin vettä, pelkäsin pimeää, -pelkäsin kuolemaa. Hiljaisuus minua masensi, louhoksen epävarmat -seinät minua painoivat, aivan kuin koko niiden ainejoukko olisi ollut -ruumistani likistämässä. Minä en siis näe enää Liseä, en Etiennetteä, -en Alexia, en Benjaminia. En näe enää Arthuria, en rouva Milligania -enkä Mattiaa? Voikohan Lise koskaan saada tietää, että olen kuollut -hänen tähtensä? Ja äiti Barberin, äiti raukka! Toinen toistaan -surullisempi ajatus liittyi entisiin. Ja kun minä katsoin tovereihini -virkistääkseni mieltäni, niin he kaikki olivat yhtä masentuneen ja -surullisen näköisiä kuin minä, ja minä vaivuin ajatuksiini entistä -surullisempana. He olivat kuitenkin tottuneet kaivoselämään ja siten -he eivät kärsineet niin ilman, auringon ja vapauden puutteesta kuin -minä. Maa ei heitä painanut. - -"Kuule, maisteri", sanoi setä Gaspard, "mitä he tekevät pelastaakseen -meitä?" - -"Ei ole kuin kaksi keinoa, ja olen varma, että insinöörit käyttävät -molempia: on puhkaistava tie louhokseemme ja tyhjennettävä vesi." - -"Puhkaistava tie!" -- "Tyhjennettävä vesi!" - -Nämä huudahdukset eivät saattaneet hämilleen maisteria. - -"Me olemme neljänkymmenen metrin syvällä, eikö niin? Jos päivässä -saadaan lävistetyksi kuusi tai kahdeksan metriä, niin tarvitaan -seitsemän tai kahdeksan päivää siihen, kun pääsevät meihin saakka." - -"No entä vesi, milloin se saadaan tyhjennetyksi?" - -"Sitä en tiedä. Pitäisi tietää paljonko sitä on kaivoksessa, -200,000 vai 300,000 kuutiometriä, en tiedä. Mutta eipä tarvitsekaan -tyhjentää kaikkea vettä päästäksemme pois, kun olemme ensimäisessä -kerroksessa. Ja kun kolmesta kaivosta tyhjennetään kahdella kopalla, -niin on se kuusi koppaa, joista jokainen vetää 25 hehtolitraa, se -on: joka kerralla nostetaan 150 hehtolitraa vettä. Te näette, että -tyhjentäminen voi käydä jotakuinkin nopeasti." - -Syntyi sekanainen keskustelu parhaista keinoista. Tästä kaikesta tein -sen johtopäätöksen, että jos kaikki asianhaarat ovat suotuisat, niin -täytyy meidän olla kahdeksan päivää kaivoksessa haudassamme. - -Kahdeksan päivää! Maisteri oli meille kertonut, että työmiehiä oli -ollut suljettuina kaksikymmentäneljä päivää. Mutta se oli kertomus, -ja meidän olomme oli tosiasia. Kun tämä ajatus valtasi mieleni, en -enää kuullut sanaakaan keskustelusta. Kahdeksan päivää! - -En tiedä kuinka kauan olin ollut tämän ajatuksen masentamana, kun -keskustelu keskeytyi. - -"Kuulkaa!" sanoi Carrory, jolla juuri senvuoksi, että hän oli niin -lähellä elukkaa järjeltään, oli eläimelliset aistit kehittyneemmät -kuin meillä muilla. - -"Mitä olisi kuunneltava?" - -"Kuuluu jotakin vedestä." - -"Olet vierittänyt kiven." - -"En, mutta sieltä kuuluu hiljaista loisketta." - -Me kuuntelimme. - -"Tosiaan, vedestä kuuluu jotakin", sanoi maisteri. - -"Mitä?" - -"En tiedä." - -"Vesi laskeutuu varmaan." - -"Ei, ääni ei ole yhtämittaista, se on jaksottaista ja säännöllistä." - -"Jaksottaista ja säännöllistä! Me olemme pelastetut! Äänen -synnyttävät tyhjennyskopat kaivoissa." - -"Tyhjennyskopat..." - -Kaikki yhtaikaa samalla äänellä kerroimme nämä sanat, ja aivan -kuin olisimme saaneet sähköiskun, me nousimme seisaallemme. -Emme enää olleet neljääkymmentä metriä maan alla, ilma ei ollut -enää puristettua, louhoksen seinät eivät enää meitä painaneet, -korvain suhina oli herennyt, me hengitimme helposti, sydän tykytti -rinnassamme toivosta. - -Mutta tämä toivo ei toteutunut niinkään pian eikä kaikille -milloinkaan. Ennenkuin saimme nähdä auringon lämpöisen valon, -ennenkuin saimme kuulla tuulen kohinaa puissa, meidän täytyi kestää -julmia kärsimyksiä, tuumaillen tuskalla, näemmekö koskaan tätä valoa, -saammeko koskaan kuulla tuota suloista soittoa. - -Tyhjennyskoppain ääni ei meitä kauan pitänyt ilon kuumeessa, joka -meidät alussa oli vallannut. Ajatellessa asiaa tuli vastavaikutus. -Meitä ei oltu jätetty, meidän pelastukseksemme tehtiin työtä, siinä -oli toivon syytä. Mutta tyhjentyminen ei käy nopeaan, ja siinä oli -syytä tuskaan. - -Mielen ahdistuksen lisäksi oli ruumiillista vaivaa. Asento, jossa -meidän piti olla pengermällämme, oli uuvuttava. Me emme voineet -liikkua lämpimiksemme, ja päänkivistys oli käynyt tuskallisemmaksi. -Carrorya se meistä kaikkein vähimmin rasitti. - -"Minun on nälkä", sanoi hän vähänväliä, "maisteri, minä haluaisin -leipää." - -Vihdoin maisteri päätti antaa meille palasen leipää, joka oli otettu -Carroryn lakista. - -"Tämä ei riitä", sanoi Carrory. - -"Tarvitaan vielä vastakin." - -Toisetkin olisivat mielellään ottaneet osansa, mutta he olivat -vannoneet tottelevansa ja pitivät valansa. - -"Jos onkin kielletty syömästä, niin ei suinkaan ole kielletty -juomasta", sanoi Compeyrou. - -"Juo vain niin paljon kuin haluttaa, vettä on tarpeeksi." - -"Juo tyhjäksi koko kaivos." - -Pagès yritti laskeutumaan, mutta maisteri kielsi: - -"Sinä lohkaiset pengertä. Remi on kepeämpi ja taitavampi, hän käy -meille vettä." - -"Millä?" - -"Minun saappaallani." - -Minulle annettiin saapas, ja minä valmistausin laskeutua maan veden -rajaan. - -"Odotahan vähän", sanoi maisteri, "minä ojennan sinulle käteni." - -"Olkaa huoleti, jos putoankin, minä osaan uida." - -"Anna tänne kätesi, niin autan." - -Joko hän teki varomattoman liikkeen, tai hänen ruumiinsa oli -toimettomuudesta hervoton, tai rinteestä lohkesi lohkare hänen -jalkainsa alta, niin että samassa kuin hän kumartui, hän lähti -luikumaan rinnettä ja suistui pää edellä veteen. Lamppu, jota hän -piti kädessään valaistakseen minulle, vieri hänen mukanaan ja katosi. -Me olimme siinä silmänräpäyksessä mustan yön peitossa, ja jokaiselta -pääsi kauhistuksen kiljahdus. - -Onneksi minä kykenin laskeutumaan alas, selälläni maaten laskin -rinnettä, niin että tulin heti maisterin jäljessä veteen. - -Matkoillani Vitaliksen kanssa olin oppinut hyvin uimaan ja -sukeltamaan, niin että olin yhtä varma vedessä kuin maallakin. Mutta -mihin osasi tässä pimeässä? - -En ollut sitä ajatellut, kun laskeusin veteen, en ollut ajatellut -muuta kuin; että maisteri hukkuu, ja newfoundlantilaiskoiran -vaistolla heittäysin veteen. Mistä etsiä! Minnepäin ojentaa kättä? -Miten sukeltaa? - -Tätä ajattelin, kun tunsin olkapäähäni tarttuvan kouristuneen käden, -joka veti minua veden alle. Voimakkaalla potkaisulla pääsin taas -veden pinnalle. Käsi ei ollut irtautunut. "Pitäkää kiinni, maisteri, -ja nostakaa päätänne, te olette pelastettu." - -Pelastettuja emme olleet kumpainenkaan, jollen tiedä minnepäin uida. -Mutta samassa juolahti mieleeni ajatus: "Hoi te toiset siellä, -puhukaa!" huusin. "Remi, missä olet?" - -Se oli Gaspard sedän ääni, ja sen johdolla sain suunnan. "Sytyttäkää -lamppu." - -Melkein heti näkyi tuli. Minun ei tarvinnut kuin ojentaa käteni -rantaan. Tartuin muutamaan kivihiiliharkkoon ja vedin maisterin -maalle. - -Olikin aika, sillä hän oli saanut vettä henkeensä ja oli -tukehtumassa. Gaspard ja Carrory vetivät maisterin pengermälle minun -työntäessäni häntä alhaaltapäin. Kun hänet oli saatu ylös, niin minä -nousin vuorostani. - -Hän oli päässyt jo täysin tajulleen. - -"Tule tänne, Remi", sanoi hän, "jotta syleilen sinua, koska pelastit -henkeni." - -"Tehän olette pelastanut meidän henkemme." - -"No niin", sanoi Carrory, joka ei ollut lainkaan sen luontoinen, -että olisi heltynyt mieleltään, "tuollaisten pikku loikkain tähden -unhotetaan kaikki oikeat asiat, -- saapas on kudoksissa, enkä ole -saanut tippaakaan vettä juodakseni." - -"Minä käyn hakemassa saappaan." - -Mutta he estivät minua menemästä. - -"Minä kiellän sinua sitä hakemasta", sanoi maisteri. - -"No antakaa minulle toinen saapas, niin käyn vettä." - -"Minua ei enää janota", sanoi Compeyrou. - -Jouduttuamme uimasillemme maisterin kanssa olimme kastuneet päästä -jalkoihin, mikä ei ollut lainkaan suloista. Aluksi emme olleet tätä -ikävyyttä ajatelleet, mutta märästä kylmät vaatteet pian meille siitä -muistuttivat. - -"Remille pitää antaa takki", sanoi maisteri. - -Kun me jo kaikki olimme kastuneet, minä kaulaani myöten, suuremmat -kainaloitaan myöten, niin vaatteiden vaihtamiseen ei ollut suurtakaan -halua. Maisteri kuitenkin vaati, että vaihto oli toimitettava, -ja arpa suosi minua, niin että sain Compeyroun takin. Ja kun -Compeyroulla oli jalat niin pitkät kuin koko minun ruumiini, niin oli -hänen takkinsa kuiva. Siihen kääriytyneenä sain pian lämpimäni. - -Tämän tapauksen jälkeen, joka meitä oli vähän herättänyt, sai -hervottomuus taas vallan ja sen kera kuoleman ajatukset. - -Epäilemättä nämä ajatukset painoivat raskaammin tovereitani kuin -minua, sillä he jäivät tylsistyneeseen horrostilaan, jotavastoin minä -lopuksi nukahdin. - -Mutta sija ei ollut nukkumiseen sovelias, niin että minä olisin -helposti voinut vierähtää veteen. Maisteri nähtyään vaaran, joka -minua uhkasi, otti pääni kainaloonsa. Hänen ei tarvinnut minua -puristaa kovasti estääkseen minua vierimästä, minä olin siinä kuin -lapsi äitinsä polvella. Maisteri ei ollut ainoastaan järkevä mies, -vaan sydämellinenkin. Kun minä puolittain heräsin, niin hän vain -muutti turtunutta kättään ja sitten taas asettui liikkumattomaan -asentoon ja puoliääneen sanoi: "Nuku, poika, älä pelkää, minä pitelen -sinua, nuku, lapseni." - -Ja minä nukahdin uudelleen huoletta, sillä tunsin, että hän pitää -minusta huolen. - -Aika kului, ja aina me kuulimme kopan säännöllisesti laskeutuvan -veteen. - - - - -IV. - - -Puhelimme hyvin vähän enää pelastuksestamme. Epätoivon ja kuoleman -sanoja vain nousi sydämestä huulillemme. - -"Sano mitä sanot, maisteri, mutta vesi ei vähene lainkaan!" - -"Minähän olen teille jo kymmeniä kertoja laskenut, missä ajassa -kaivos voi tyhjentyä. Kärsivällisyyttä vain." - -"Meitä ei laskut täältä pelasta", sanoi Pagès. - -"No mikäs?" - -"Hyvä Jumala. Hän ja pyhä Neitsyt. Heihin minä luotan enkä -insinööreihin. Äskettäin kun rukoilin pyhää Neitsyttä, tunsin aivan -kuin tuulen henkäyksen korvassani ja kuulin äänen: Jos vasta lupaat -elää hyvänä kristittynä, niin tulet pelastetuksi. Ja minä lupasin." - -"Pyhä Neitsyt!" sanoi halveksien Bergounhoux. Ja siitä kehittyi -väittely katolisen Pagèsin ja kalvinilaisen Bergounhouxin välillä. -He nousivat viimein seisaalleen, ja kapealla pengermällään he olivat -käymäisillään toinen toisensa kimppuun. - -"Jos haluatte tapella", sanoi maisteri, "niin odottakaa niin kauan, -että pääsette ulos." - -"Mutta jos emme pääsekään ulos?" sanoi Bergounhoux. "No silloin tulee -todistetuksi, että sinä olit oikeassa ja että Pagès oli väärässä, -koska hänen rukoukseensa on vastattu, että hän pääsee." - -Kiista, jonka maisteri sai taitavuudellaan ehkäistyksi purkautumasta -tappeluksi, tyyntyi vähitellen. - -"Minä uskon, että minä pääsen täältä", sanoi Pagès, kun jonkun aikaa -oli oltu ääneti. "Mutta jos jäämmekin tänne, niin jäämme sen vuoksi, -että joukossamme on sellaisia pahoja, joita Jumala tahtoo rangaista." -Näin sanoessaan hän heitti merkitsevän silmäyksen Bergounhouxiin. - -Tämä ei siitä suuttunut, vaan toisti vastustajansa sanat. "Aivan -niin, Jumala tahtoo muutamalle antaa tilaisuuden sovittaa -hairauksensa. Onko se Pagès vai minä? En tiedä. Mitä minuun tulee, -niin en voi muuta sanoa kuin että astuisin Jumalan eteen omatunto -rauhallisempana, jos olisin elänyt paremmin näinä viime aikona. Minä -rukoilen Jumalalta anteeksi erhetykseni, rukoilen koko sydämestäni." - -Hän laskeutui polvilleen rukoukseen. - -"Minä puolestani", sanoi Pagès, "en väitä, ettei minulla olisi syntiä -omallatunnollani, ja minä ne tunnustan kaikki teille. Mutta hyvä -enkelini ja pyhä Juhana, suojeluspyhäni, tietävät, etten milloinkaan -ole tehnyt syntiä ehdoin tahdoin, en koskaan ole tehnyt vääryyttä -kenellekään." - -Yhtäkkiä kuulin takaani huokauksen ja käännyttyäni katsomaan näin -suuren Compeyroun heittäytyvän polvilleen maahan. Muutamia tunteja -sitten oli hän tullut ylemmältä pengermältä alemmalle, Carroryn -paikalle, ja oli nyt minun naapurinani. - -"Syyllinen ei ole Pagès eikä Bergounhoux", huusi hän, "vaan minä. -Minua hyvä Jumala rankaisee, mutta minä kadun, minä kadun. Kuulkaa -totuus: minä vannon, että jos minä täältä pääsen, niin sovitan -pahantekoni; jos en pääse, niin oikaiskaa te se. Siitä on vuosi, kun -Rouquette tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen siitä, että muka -oli varastanut kellon Vidalin vaimon kamarista. Hän on syytön. Minä -sen olen tehnyt. Kello on kätkössä vuoteessani." - -"Veteen, veteen!" huusivat Pagès ja Bergounhoux yhtä uikaa. - -"Tahdotteko, että hän tulee tuomiolle Jumalan eteen rikos -omallatunnollaan?" huusi maisteri. "Antakaa toki hänen tehdä katumus." - -"Minä kadun, minä kadun", kertoi Compeyrou heikosti kuin lapsi, -vaikka oli voimakas kuin Herkules. - -"Veteen!" toistivat Bergounhoux ja Pagès. - -"Ei!" huusi maisteri. Ja hän alkoi puhua heille oikeuden ja kohtuuden -sanoja. Mutta toiset, tahtomatta mitään kuulla, uhkasivat tulla -pengermälle. - -"Anna minulle kätesi", sanoi maisteri lähestyen Compeyrouta. - -"Älä puolusta häntä, maisteri", sanoivat toiset. - -"Minä puolustan. Ja jos te tahdotte heittää hänet veteen, niin -heitätte minutkin hänen kanssaan." - -"No, me emme heitä häntä veteen", sanoivat he viimein, "mutta yhdellä -ehdolla ainoastaan: sinä annat hänen jäädä johonkin loukkoon, eikä -kukaan saa hänelle puhua eikä välittää hänestä." - -"No, se on toista", sanoi maisteri. - -Ja tämän jälkeen me kaikki kolme, Gaspard setä, maisteri ja minä, -vetäysimme lähekkäin jättäen tyhjän tilan meidän ja kivihiilille -lyykistyneen onnettoman välille. - -Hän hengitti vaivoin ja toisti: "Minä kadun, minä kadun." Hänessä -oli kuume, sillä koko hänen ruumiinsa värisi ja hänen hampaansa -kalisivat. "Minua janottaa", sanoi hän, "antakaa minulle saapas." - -Saappaassa ei ollut enää vettä ja minä yritin noutamaan. Mutta Pagès -kielsi jyrkästi menemästä, ja Gaspard setä tarttui minua kädestä. - -"Onhan luvattu, ettei välitetä hänestä." Compeyrou vielä jonkun aikaa -valitti janoaan, ja kun näki, ettemme tahtoneet hänelle antaa, niin -hän nousi ja yritti itse lähtemään alas. - -"Hän rikkoo penkereen", huusi Pagès. - -"Antakaa hänen edes olla omassa vallassaan", sanoi maisteri. - -Ja samassa kuin hän lähti laskeutumaan selällään, niinkuin oli nähnyt -minun tekevän, lohkesi kivihiili hänen raskaan ruumiinsa painon alla -ja hän suistui mustaan reikään. Vesi kuohahti meihin asti ja asettui -sitten taas paikoilleen liikahtamatta enää. - -"No nyt käy kaikki hyvin", sanoi Pagès lyöden molempia käsiään -louhoksen seinää vasten. - -Jollei kaikki käynyt niin hyvin ja nopeasti kuin Pagès toivoi, -niin syy ei ollut insinöörien eikä työmiesten, jotka tekivät työtä -pelastukseksemme. Minuutiksikaan keskeyttämättä oli kaivettu -käytävää. Mutta työ kävi vaikeaksi. Maaperä oli kovaa, niin että -tikkamiehiä piti vaihtaa usein. - -Vihdoin kuulimme louhoksessamme merkinantoja, tikanlyöntejä. Siitä -oli samanlainen vaikutus kuin kuullessamme ensi kerran nostokopan -laskeutuvan kaivoihin. - -"Pelastetut!" - -Tämä ilonhuuto pääsi huuliltamme, ja miettimättä asiaa meistä tuntui -kuin meille tarjottaisiin kättä. Mutta samaten kuin ennenkin tuli -nytkin toivon jälkeen epätoivo. - -Äänestä kuulimme, että työmiehet olivat vielä kaukana. Kaksikymmentä -metriä, ehkä kolmekymmentäkin. Kuinka kauan aikaa menee tämän paksun -kuoren puhkaisemiseen? Arviolaskumme vaihtelivat, kuukausi, viikko, -kuusi päivää. Miten voimme odottaa kuukautta, viikon tai kuusi -päivääkään? Kuka meistä enää elää kuuden päivän perästä? Kuinka monta -päivää olimme jo eläneet syömättä? - -Maisterissa yksinään oli enää rohkeutta, mutta ajan pitkään meidän -lannistuksemme voitti hänetkin ja heikkous sai voiton hänen -lujuudestaan. - -Me saimme juoda kylliksemme, mutta syödä emme voineet, ja nälkä oli -käynyt niin vaativaksi, että olimme koettaneet syödä vedessä möyhyksi -lahonutta puuta. - -Carrory, joka meistä kaikista oli nääntynein, oli silponut toisen -saappaansa, joka hänellä oli jäljellä, ja yhtämittaa söi nahkapalasia. - -Lampuistamme oli vuoron perään loppunut öljy, ja kun ei ollut enää -jäljellä kuin kaksi lamppua, niin maisteri oli päättänyt, ettei -lamppua saanut sytyttää kuin sellaisissa tapauksissa, joissa se oli -aivan välttämätöntä. Me olimme siten nyt aivan pimeässä. - -Ja pitkät tunnit, ehkä päiväkaudet me istuimme liikahtamatta, -ei mitään muuta elämämme virkistykseksi kuin tikkain jyske ja -nostokoppain loiske kaivoissa. - -Nostokoppain ja tikkain ääni oli yhtä säännöllinen ja lakkaamaton -kuin kellon heilurin naksutus, ja joka kerta kun miehiä vaihdettiin, -syntyi meissä kuumeentapainen mielenliikutus. Jatketaankohan työtä -vai luovutaankohan siitä voittamattomien vastusten takia? Muutaman -tällaisen keskeytyksen aikana rupesi kuulumaan hirvittävä pauhu, kova -jyrinä ja kohina. - -"Vesi nousee kaivoissa", huudahti Carrory. "Ei se sitä ole", sanoi -maisteri. - -"No mitäs se on?" - -"En tiedä, mutta ei se veden nousemista ole." Vaikka olimme saaneet -lukuisia todistuksia maisterin älykkyydestä ja hänen havaintojensa -varmuudesta, ei nyt uskottu kuitenkaan, että hänellä oli päteviä -syitä väitteensä tueksi. Hänen tunnustettuaan, ettei tiennyt mikä -äänen synnytti, tuli meille kauhea hätä, että tulva on syntynyt. -"Sytytä lamppu." - -"Se on turhaa." - -"Sytytä, sytytä." - -Täytyi totella, sillä kaikki äänet olivat yhtyneet tähän määräykseen. -Kun lamppu oli saatu sytytetyksi, niin nähtiin, että vesi ei ollut -noussut, vaan päinvastoin laskeutunut. - -"No näettehän nyt", sanoi maisteri. - -"Minä en voi enää kestää. Anna tänne, maisteri, se lamppu. Minä -kirjoitan lipun vaimolleni ja lapsilleni." - -"Kirjoita minunkin puolestani." - -"Ja minun puolestani." - -Bergounhoux se pyysi lampun kirjoittaakseen vaimolleen ja lapsilleen. -Hänellä oli taskussaan paperilippu ja lyijykynän palanen. Hän -valmistihe kirjoittamaan. "Minä kirjoitan näin: - -"Me, Gaspard, Pagès, maisteri, Carrory ja Remi, suljettuina -louhokseen, kuolemme pian. Minä, Bergounhoux, rukoilen Jumalaa, että -hän on lesken turvana ja orpojen lasteni isänä. Minä heille annan -siunaukseni. Mitä sinä, Gaspard?" - -"Gaspard antaa kaiken omaisuutensa veljensä pojalle Alexille." - -"Pagès jättää vaimonsa ja lapsensa Jumalan, pyhän Neitsyen ja yhtiön -haltuun." - -"Entä sinä, maisteri?" - -"Minulla ei ole ketään", sanoi maisteri surullisesti. "Ei kukaan -minua itke." - -"Entä sinä, Carrory?" - -"Minä pyydän", huudahti Carrory, "että myydään minun kastanjani, -ennenkuin ne alkavat punertua." - -"Paperimme ei ole tyhmyyksiä varten." - -"Ei ole tyhmyyksiä." - -"Eikö sinulla ole ketään, jolle hyvästi jättää. Äitisi?" - -"Äiti saa periä kaikki." - -"Entä sinä, Remi?" - -"Remi antaa Capin ja harppunsa Mattialle, lausuu tervehdyksensä -Alexille pyytäen häntä käymään Lisen luona ja viemään tervehdyksensä -hänelle sekä kuivatun ruusun, joka on hänen laukussaan." - -"Hyvä. Me kirjoitamme kaikki nimemme." - -"Minä teen siihen ristin", sanoi Pagès. - -"Nyt", sanoi Bergounhoux, kun kaikki olivat merkinneet lippuun, "minä -pyydän, että annetaan minun kuolla rauhassa, puhelematta minulle. -Hyvästi, toverit." - -Ja hän laskeutui pengermältään, tuli meidän luo jättämään hyvästit, -nousi sitten taas omalle pengermälleen, hyvästeli Pagèsia ja Carrorya -ja koottuaan tomukasan päänaluksekseen heittäytyi pitkälleen -liikahtamatta enää. - -Tämä kaikki ei suinkaan ollut omiaan kohottamaan rohkeuttamme. Mutta -tikkain iskut kuuluivat selvemmin ja vesi laskeutui myötäänsä. Pian -saimme todistuksen siitä, ettei se ylettynyt enää käytävän kattoon. -Kuulimme louhoksen liuskoilta rapinaa, ja vesi loiski aivan kuin -pieniä liiviä olisi varissut siihen. Me sytytimme lampun ja näimme -rottia, jotka juoksentelivat louhoksessa alhaalla. Niinkuin me, -olivat nekin löytäneet suojapaikan ilmakellossa, ja kun vesi oli -laskeutunut, niin ne olivat lähteneet suojastaan hakemaan ruokaa. -Vettä siis ei voinut enää olla koko käytävän täydeltä, kun rotat -olivat päässeet tänne saakka. Nämä rotat olivat meille niinkuin -kyyhkynen oli Noan arkissa: merkin antajia tulvan loppumisesta. - -"Bergounhoux", sanoi maisteri nousten ylemmälle pengermälle, -"rohkaise mielesi." Ja hän selitti hänelle, miten rotat olivat -merkkinä pikaisesta pelastumisestamme. Mutta Bergounhoux ei antanut -puheen viehättää mieltään. "Jos vielä pitää toivosta joutua -epätoivoon, niin minusta on mieluisempaa olla toivomatta. Minä odotan -kuolemaa. Jos pelastus tulee, niin Jumala olkoon kiitetty." - -Minä laskeusin alas nähdäkseni oikein, missä määrin vesi oli -laskeutunut. Se oli tosiaan laskeutunut huomattavasti, oli jo paljon -tyhjää paikkaa katon ja vedenpinnan välillä. - -"Sieppaa kiinni rottia ja tuo tänne, että saamme syödä", sanoi -Carrory. - -Mutta rottia kiinni ottamaan olisi pitänyt olla paljon vikkelämpi -olento kuin minä. Toivo oli minua elähyttänyt, ja olin saanut päähäni -tuuman, joka hyvin kiinnitti mieltäni. Minä nousin pengermälle. -"Maisteri, kuulkaahan. Kun rotat voivat liikkua käytävissä, niin -siellä voi siis jo päästä liikkumaan. Minä uin tikapuille saakka ja -huudan siellä: meitä tullaan hakemaan. Siten pelastumme pikemmin kuin -aukon kautta." - -"Minä kiellän sinua menemästä!" -- "Mutta, kuulkaahan, maisteri, minä -uin yhtä hyvin kuin te kävelette kuivalla maalla, minä olen vedessä -kuin ankerias!" -- "Entäs huono ilma?" -- "Mutta voivathan rotat -elää, eivätkä nekään ilmatta elä." -- "Mene, Remi", sanoi Pagès, -"minä annan sinulle kelloni." -- "Gaspard, mitä te siitä sanotte?" -kysyi maisteri. -- "En mitään. Jos luulee voivansa mennä tikapuille -saakka, niin menköön. Minulla ei ole oikeutta estää häntä." -- -"Mutta jos hän hukkuu?" -- "Mutta jos pelastuu sen sijaan kuin tänne -odottaessaan kuolee?" - -Maisteri jäi joksikin aikaa miettimään, sitten hän otti minua -kädestä: "Sinulla on rohkeutta, poikaseni, tee niinkuin tahdot. Minä -uskon sen olevan mahdotonta, mutta on ennenkin mahdoton onnistunut. -Syleile meitä." - -Minä syleilin häntä ja Gaspard setää, ja sitten vaatteita -vähennettyäni laskeusin veteen. - -"Huutakaa te aina", sanoin heille ennenkuin heittäysin uimasilleni. -"Huutonne mukaan voin opastua." - -Mitenkähän oli tilaa käytävässä? Olikohan tarpeeksi liikkuakseni? -Siitä oli kysymys. Muutamia syliä uituani jo huomasin, että minä voin -uida huoleti tarvitsematta pelätä, että lyön pääni kattoon. - -Minä silmäsin taakseni ja näin lampun valon heijastuvan mustaan -veteen. Siinähän oli majakka minulle. "Pääsetkö hyvin?" huusi -maisteri. - -"Pääsen." - -Ja minä uin edelleen varovasti. - -Louhoksestamme tikapuille oli vaikeus oikealla tiellä pysymisessä, -sillä tiesin, että muutamassa paikassa on käytävien kulmaus. Jos -tässä pimeässä eksyn, niin hukka perii. Käytävän katto ja seinät -eivät riittäneet minulle oppaiksi, mutta maassa oli varmempi merkki, -raitiotien kiskot. Niitä seuraamalla minä varmasti voin löytää -tikapuut. Tuontuostakin annoin jalkaini laskeutua, ja tunnusteltuani -kiskoja kohosin taas hiljalleen. Kun kiskot olivat jalkaini alla ja -toverieni huudot takanani, niin enhän voi eksyä. - -Ja näiden huutojen heikkeneminen ja nostokoppain äänen selvempi -kuuluminen osotti minulle, että matkani edistyi. Minä siis kuitenkin -saisin nähdä päivänvalon lopultakin, ja minä saisin toverinikin -pelastetuiksi! Tämä lisäsi minun voimiani. - -Uidessani käytävän keskustaa minun ei tarvinnut kuin ruveta -seisaalleni niin ulotuin kiskoihin, ja usein tyydytyksekseni -kosketinkin niihin jaloillani. Kun muutaman kerran en tuntenutkaan -niitä jaloillani, niin sukelsin koetellakseni käsin, mutta turhaan. -Hain niitä toisesta käytävän laidasta toiseen, mutta ei löytynyt. - -Minä olin eksynyt. - -Toverieni ääni kuului enää ainoastaan heikosti ja sekavasti. -Hengitettyäni ja saatuani hyvän annoksen ilmaa sukelsin uudelleen, -mutta yhtä huonolla menestyksellä kun edellisilläkin kerroilla. Ei -vain kiskoja tuntunut. - -Olin joutunut huomaamattani väärään käytävään, piti palata takaisin. -Mutta miten. Toverini eivät enää huutaneet, tai en ainakaan kuullut -heidän ääntään. Minä tuskan valtaamana olin hetken aikaa aivan kuin -hervoton, tietämättä minnepäin lähteä. Olin siis eksynyt tässä -mustassa yössä, tämän raskaan holvin alla, tässä jääkylmässä vedessä. - -Mutta yhtäkkiä alkoi kuulua taas toverieni ääni, ja minä tiesin -mihin päin minun piti kääntyä. Palattuani muutaman kymmenen syltä -sukelsin ja taas löysinkin kiskot. Tässä siis oli käytävien kulmaus. -Hain kääntösiltaa, mutta en löytänyt, hain sitten käytävän suuta, -mutta oikealla ja vasemmalla tapasin vain seinän. Missä olivat -kiskot? Seurasin niitä, ja ne loppuivat yhtäkkiä. Nyt ymmärsin, että -vesivyöry oli tempaissut kiskot irti, eikä minulla ollut siis niistä -opastusta. Näin ollen minun yritykseni oli mahdoton, eikä ollut muuta -neuvoa kuin palata takaisin. - -Kun paluutie oli minulle tuttu, niin voin uida nopeammin, ja huudot -olivat oppaanani. Sen mukaan kuin lähestyin louhosta, tuntui minusta -heidän äänensä varmemmalta, aivan kuin he olisivat saaneet uusia -voimia. Olin pian louhoksen suulla ja huusin vuorostani. - -"Tule, tule", sanoi maisteri minulle. - -"Minä en löytänyt tietä", sanoin. - -"Ei vahinkoa. Aukkoa kaivetaan jo lähellä meitä. He kuulevat meidän -huutomme ja me heidän, pian voimme puhella." - -Vikkelästi nousin louhokseen ja kuuntelin. Tikkain jyske kuului -todellakin paljon voimakkaammin, ja työmiesten huudot kuuluivat vielä -tosin heikosti, mutta aivan selvään. - -Ensimäisen ilonhuumauksen ohimentyä huomasin, että olin jäykkänä -kylmästä, mutta kun ei ollut kuivia vaatteita minulle, niin minut -haudattiin kaulaani myöten kivihiilisoraan, jossa aina on joku määrä -lämpöä, ja Gaspard setä ja maisteri asettuivat lähelle minua. Minä -kerroin siinä heille retkestäni ja miten olin eksynyt kiskoilta. - -Mutta, niinkuin maisteri oli sanonut, siitä ei ollut mitään vahinkoa, -sillä jos me emme päässeetkään käytävän kautta, niin pääsemme nyt -kuitenkin pian aukon kautta, joka oli puhkeamassa. - -Huudot kuuluivat selvään, ja pian kuulimmekin nämä sanat: - -"Kuinka monta teitä on?" - -Gaspard sedällä oli meistä kaikista kovin ja selvin ääni. Hänet -pantiin vastaamaan. - -"Kuusi." - -Syntyi hetkeksi hiljaisuus. Siellä ulkona varmaankin oli toivottu -meitä olevan suuri joukko. - -"Nimenne?" - -Hän huusi nimemme. - -"Kuinka monta on pelastunut?" huusi Gaspard setä. - -Ei vastausta. - -"He eivät kuulleet." - -"Sano ennemminkin, että eivät ole tahtoneet vastata." - -Minun mielessäni liikkui muuan kysymys: "Kysykää miten kauan olemme -olleet täällä." - -"Neljätoista vuorokautta." - -Neljätoista vuorokautta! Korkein arviomme oli ollut viisi tai kuusi -vuorokautta. - -"Teidän ei tarvitse enää kauan viipyä. Rohkeutta vain. Älkää enää -puhelko, sillä se häiritsee työtä. Ainoastaan muutamia tunteja enää." - -Nämä tunnit tuntuivat kaikista pitkiltä ja tuskallisimmilta hetkiltä -koko vankeutemme ajalla. Jokaista tikan iskua luulimme viimeiseksi. -Mutta iskun perästä kuului toinen, sitten taas toinen ja yhä vain -aina edelleen. - -Nostokopat olivat olleet käynnissä pysähtymättä minuutiksikaan, ja -vesi laskeutui aina säännöllisesti. - -Omituista oli, että kuta lähemmäs pelastuksemme hetki tuli, sitä -heikommiksi me kävimme. Minä en voinut enää pysyä pystyssä, ja -maatessani kivihiilisorassa en voinut kättäni kohottaa. Minä värisin, -mutta kuitenkaan minun ei ollut kylmä. - -Vihdoin irtausi muutamia suurempia lohkareita, jotka vierivät -alas keskeltämme: louhoksen kattoon oli syntynyt aukko, lamppujen -kirkkaus huikaisi silmiämme. Mutta yhtäkkiä jouduimme taas pimeyteen. -Ilmavirta, kauhean voimakas, oikea tuulispää, joka vei mukanaan -kivihiiliharkkoja ja pölyä, oli puhaltanut sammuksiin lamput. - -"Älkää pelätkö. Lamput sytytetään ulkona uudelleen. Odottakaa vähän." - -Mutta samassa kuului kova ääni käytävästä, ja käännyttyäni sinne -katsomaan näin kirkkaan valon, joka kulki viittä pitkin. - -"Rohkaiskaa mielenne!" huudettiin. - -Ja samassa kuin aukon kautta ojennettiin käsiä ylemmällä pengermällä -oleville miehille, tultiin meidän luoksemme käytävän kautta. -Insinööri oli etunenässä. Hän ensimmäisenä nousi louhokseen, ja -ennenkuin olin ehtinyt sanaa sanoa, olin hänen sylissään. Mutta oli -aikakin, minä olin menehtyä. - -Minä kuitenkin tunsin, että minua kannettiin ja että, kun olimme -päässeet käytävästä, minut käärittiin peitteisiin. Minä suljin -silmäni. Mutta pian tunsin häikäisyä, joka pakotti minut taas -avaamaan silmäni. - -Se oli päivänvalo. Me olimme maan päällä. Samassa muuan valkoinen -olento syöksyi minun päälleni, se oli Capi, joka oli hypätä -keikahtanut insinöörin syliin ja nuoleksi kasvojani. Samalla hetkellä -tunsin tartuttavan käteeni ja suudeltavan sitä. -- Remi! kuului -heikko ääni -- se oli Mattia. Minä katselin ympärilleni ja näin -summattoman ihmisjoukon, joka oli kahta puolta. Ihmisjoukko oli -ääneti, sillä ihmisiä oli kielletty häiritsemästä meitä huudolla, -mutta heidän katseensa puhui enemmän kuin he huulilla olisivat -voineet lausua. - -Väkijoukon eturinnassa näin valkoisia messupaitoja ja -kultakoristuksia, jotka kimaltelivat auringonpaisteessa. -Varsesin papisto oli tullut kaivoksen luo rukoillen kiittämään -pelastuksestamme. - -Kun me tulimme näkyviin, niin he laskeutuivat polvilleen maahan. - -Kymmeniä käsiä ojennettiin minua kohden, mutta insinööri ei antanut -minua, ja ylpeänä ja onnellisena voitostaan hän kantoi minut -konttorihuoneeseen saakka, jossa oli vuoteet valmiina meitä varten. - -Kaksi päivää sen jälkeen kuljin Varsesin katuja Mattian, Alexin ja -Capin kanssa, ja kaikki ihmiset, jotka kohtasivat minut, pysähtyivät -katsomaan. Olipa sellaisiakin, jotka tulivat luokseni ja puristivat -kättäni kyyneleet silmissä. Oli sellaisia, jotka käänsivät päänsä -pois. Nämä olivat surupukuisia, jotka tuumailivat mielessään, -minkävuoksi tämä orpo oli pelastunut, jota vastoin perheenisä -tai lesken poika oli vielä kaivoksessa silvottuna raatona vesien -vieriteltävänä. - -Alexis ja Mattia kertoivat minulle, mitä oli tapahtunut maan päällä -sillä aikaa kuin me olimme siellä alla. - -"Kun minä ajattelin, että sinä olet kuollut minun tähteni, niin se -kävi kovin sydämelleni, sillä luulin, että sinä olet kuollut", sanoi -Alexis. - -"Minä puolestani en koskaan uskonut, että sinä olet kuollut", sanoi -Mattia. "Minä en tiennyt, saadaanko sinut elävänä kaivoksesta ja -päästäänkö ajoissa sinua pelastamaan, mutta sen tiesin, että sinä et -ole hukkunut, niin että jos vain pelastustyö käy nopeasti, niin sinut -tavataan jostakin. Kun Alexis suri ja itki sinua, niin minä jouduin -kuumeeseen tuumiskellessani itsekseni: hän ei ole kuollut, mutta hän -ehkä pian voi kuolla. Ja minä kyselin kaikilta ihmisiltä, kuinka -kauan voi elää syömättä? Milloin saadaan kaivo tyhjennetyksi? Milloin -saadaan aukko puhkaistuksi? Mutta kukaan ei vastannut sillä tavoin -kuin minä olisin halunnut. Kun insinööri ilmoitti teidän nimenne, ja -kun hän Carroryn jälkeen huusi Remi, niin minä heittäysin maahan ja -rupesin itkemään, ja silloin minua vähän tallattiinkin, mutta minä -iloissani en sitä tuntenut." - -Minä olin varsin hyvilläni, kun Mattia niin minuun luotti, että ei -osannut uskoa minun voivan kuollakaan. - - - - -V. - - -Minä olin saanut ystäviä kaivoksessa: tuollaiset yhdessä kärsityt -tuskat yhdistävät sydämet, toivotaan, kärsitään yhdessä. Gaspard -setä, mutta varsinkin maisteri olivat minuun kiintyneet kovasti, ja -vaikka insinööri ei ollutkaan vankeudessa kanssamme, niin hänkin -oli minuun kiintynyt kuin lapseen, joka on saatu pelastetuksi -kuoleman kynsistä. Hän kutsui minut luokseen, ja minä sain kertoa -hänen tyttärelleen kaikki, mitä meille oli tapahtunut ollessamme -sullottuina louhokseen. Ja kaikki ihmiset tahtoivat minut pidättää -Varsesiin. - -"Minä laitan sinusta tikkamiehen", sanoi setä, "emmekä eroa koskaan." - -"Jos sinä haluat jonkun toimen konttorissa", sanoi insinööri, "niin -minä sinulle annan." - -Kun minua koetettiin saada jäämään Varsesiin, Mattia näytti hyvin -synkältä ja miettivältä. Minä häneltä usein kysyin syytä, mutta hän -vain vastasi, että hän oli niinkuin tavallisestikin. Ja vasta kun -minä hänelle ilmoitin, että lähdemme matkalle kolmen päivän kuluttua, -hän tunnusti minulle surunsa syyn hypäten kaulaani. - -"Sinä et siis jätä minua!" huudahti hän. - -Minä tämän johdosta nuhtelin häntä, että hän oli epäillyt minua, -mutta samalla senkin vuoksi, että tahdoin salata mielenliikutustani, -joka minut valtasi kuullessani tämän ystävyyden huudahduksen. - -Sillä ystävyydestä se tuli eikä niinkään oman edun takia. - -Mattia ei minua tarvinnut elättääkseen henkeänsä, hän kykeni hyvin -tulemaan toimeen omin neuvoinsa. Siihen hänellä oli luontaisia -taipumuksia, joita minulla ei ollut samassa suhteessa kuin hänellä, -vaan joita minulta päinvastoin puuttui paljonkin. Ensinnäkin hän oli -taitava soittamaan kaikenlaisia soittimia, osasi laulaa, tanssia, -ja sopi kaikenlaisiin tehtäviin. Ja sitten hän vielä osasi paremmin -kuin minä saada "kunnioitettavan yleisön pistämään käden taskuunsa", -niinkuin Vitalis sanoi. Hymyllään, lempeillä silmillään, valkoisilla -hampaillaan, avomielisellä äänellään hän vaikutti kovimpiinkin -sydämiin, ja pyytävää sanaa lausumatta hän sai ihmisissä herätetyksi -halun antamaan rahaa. Jokainen oli mielissään siitä, että sai tehdä -hänelle mieliksi. Sillä aikaa kuin minä olin kaivoksessa, hän -kiertomatkallaan Capin kanssa oli koonnut kahdeksantoista markkaa, -joka oli suuri summa. Satakaksikymmentäkahdeksan markkaa, joka meillä -oli kassassa ja kahdeksantoista markkaa, jotka Mattia oli koonnut, -tekivät yhteensä sataneljäkymmentäkuusi markkaa. Ei siis puuttunut -enää kuin neljä markkaa lehmän hinnasta. Eteenpäin! - -Harppu olallani ja laukku selässä taas maantiellä Capin kanssa, joka -iloisena pyöriskeli pölyssä. - -Minun täytyy tunnustaa, että tyytyväisenä minä Varsesista -lähdettyämme astelin maantietä, joka raikui jalkaini alla toisella -tavoin kuin kaivoksen pölyinen maankuori, ja sitten kirkas aurinko -päällämme ja sivuillamme kauniit puut. - -Ennenkuin lähdimme Varsesista, olimme Mattian kanssa pitkään -tuumiskelleet matkasuunnitelmaamme, sillä hän oli jo oppinut -tuntemaan kartan ja arvioimaan välimatkoja. Punnittuamme tarkoin -päätimme, että emme menekään, niinkuin ensin oli ollut aikomuksemme, -Usseliin ja siellä Chavanoniin, vaan sen sijaan kuljemme -Clermontin kautta, joka ei ole suuri mutka, mutta jossa meillä on -tilaisuus käydä useissa kylpypaikoissa, jotka tähän aikaan ovat -täynnä kylpyvieraita. Minun kärrymiehenä ollessani oli Mattia -kiertomatkallaan tavannut muutaman karhujen näyttelijän, joka oli -mennyt näihin paikkoihin ja sanonut, että siellä voi ansaita rahaa. -Ja Mattia tahtoi ansaita rahaa, sillä hän ei pitänyt riittävänä -sataaviittäkymmentä markkaa lehmän ostoon. Kuta enemmän meillä olisi -rahaa, sitä kauniimman lehmän saisimme ja sitä tyytyväisempi olisi -Barberinin äiti, ja kuta tyytyväisempi hän olisi, sitä iloisempia -mekin olisimme. - -Meidän siis piti lähteä Clermontia kohden. - -Parisista Varsesiin matkatessamme olin alkanut opettaa Mattiaa -lukemaan ja tuntemaan myöskin ensimäisiä musiikin alkeita. Varsesista -Clermontiin kulkiessamme jatkoin opetustani. - -Joko sitten en ollut hyvä opettaja -- mikä on hyvin mahdollista -- -tai Mattia ei ollut hyvä oppilas -- mikä niinikään on mahdollista --- mutta hyvin hitaasti ja vaivoin hän oppi lukemaan. Ahkerasti -hän opetteli. Hänen silmänsä olivat kirjassa kuin naulitut, mutta -hän löysi siitä kaikkea sellaista, joka osotti, että hänellä oli -runsaasti mielikuvitusta, mutta vähän tarkkaavaisuutta. Minä silloin -joskus kiivastuin ja lyöden kirjaan tiuskaisin vihoissani, että -hänellä oli kova pää. - -Mattia suuttumatta ja hymyillen katsoi minuun suurilla lempeillä -silmillään. - -"Se on tosi", sanoi hän. "Se on kova paitsi kun lyödään siihen. -Garofoli, joka ei ollut mikään tyhmä mies, huomasi sen heti." - -Enhän minä voinut olla vihoissani tällaisen vastauksen saatuani. Minä -purskahdin nauramaan, ja taas jatkettiin lukemista. - -Mutta musiikkia opetettaissa ei ollutkaan näitä vaikeuksia. Heti -alusta pitäen Mattia oli alkanut edistyä huomattavasti, ja hän usein -hämmästytti minua kysymyksillään. Sittemmin hän kysymyksillään -saattoi minut pulaan, ja lopuksi hän kysyi niin, että minä jäin -tuppisuuksi. - -Minun täytyy tunnustaa, että tämä minua rasitti ja lannisti. Minä -otin vakavasti opettajatoimeni, ja minusta tuntui nöyryyttävältä, -että oppilaani teki kysymyksiä, joihin minä en osannut vastata. Eikä -hän säästänyt kysymyksiäkään se minun oppilaani: Minkävuoksi ei -kirjoiteta kaikki nuotit samalle avaimelle? Minkävuoksi käytetään -b laskiessa ja risti ylennettäissä? Minkävuoksi viulu viritetään -määrätylle äänelle eikä muille? - -Minä olin musiikin opettaja, minun piti vastata tai muuten, sen -tunsin, menettäisin koko arvoni, ja minä pidin paljon arvostani. -Vastasin siis Mattialle, kun en tiennyt muuta: - -"Se on niin senvuoksi, että sen niin pitää olla; sääntö on sellainen." - -Mattia ei ollut sellainen luonne, että olisi noussut kapinaan sääntöä -vastaan, hän vain katseli minua omituisella tavalla: suu auki ja -silmät renkaina, mikä ei suinkaan herättänyt minussa luottamusta -itseeni. - -Kolme päivää sitten olimme lähteneet Varsesista, kun hän teki minulle -juuri tämänlaatuisen kysymyksen. Selittämättä hänelle minkävuoksi, -vastasin hyvin ylevästi: "Senvuoksi, että se niin on." - -Hän näytti rupeavan miettimään, enkä koko päivänä saanut häneltä -sanaakaan, mikä oli hyvin omituista, sillä muuten hän oli aina valmis -puhelemaan ja nauramaan. Minä ahdistin häntä niin kauan, että hän -vihdoinkin rupesi puhumaan. - -"Sinä olet kyllä hyvä opettaja", sanoi hän, "ja minä uskon, ettei -kukaan minua olisi opettanut niinkuin sinä, mutta kuitenkin..." Hän -keskeytti. "Mitä kuitenkin?" - -"Kuitenkin on seikkoja, joita sinä et ehkä tiedä, kun niitä ei ole -sinulle itsellesikään selitetty. Tällä tavoin tuumailtuani olen -arvellut, että jos sinä suostuisit, niin voisimme ostaa -- ei kalliin --- vaan hyvin helpon kirjan, jossa olisi selitetty musiikin pääasiat." - -"Hyvä opettaja on parempi kuin paras kirja." - -"Tuo sanasi johtaa minua tekemään sinulle toisen esityksen. Jos -ei sinulla olisi mitään sitä vastaan, niin minä menisin pyytämään -joltakin oikealta opettajalta, että hän antaisi minulle yhden, yhden -ainoan oppitunnin, jolloin hän voisi sanoa minulle kaikki, mitä minä -en tiedä." - -"Minkävuoksi et ole ottanut tätä oppituntia oikean opettajan luona -sillä aikaa kuin olit yksiksesi?" - -"Senvuoksi, että oikeat opettajat ottavat hyvän makuun, enkä ole -tahtonut ottaa tätä maksua sinun rahoistasi." - -"Sinä olet kelpo poika", sanoin hänelle, "minun rahani ovat sinun -rahojasi, sinä kun olet niitä ansainnut niinkuin minäkin, paremminkin -kuin minä. Ota opetusta niin paljon kuin haluat, ja minä tulen sinun -kanssasi, että minäkin opin tietämään sen, mitä en tiedä", lisäsin -tunnustaen tietämättömyyteni. - -Opettaja, oikea opettaja, jota me tarvitsimme, ei voinut olla mikään -kyläpelimanni, vaan taiteilija, suuri taiteilija, joita on ainoastaan -mahtavimmissa kaupungeissa. Kartasta näimme, että ennen Clermontia -mahtavin kaupunki tiemme varressa oli Mende. Mutta oliko tämä niin -mahtava kaupunki kuin piti olla? Sitä en tiennyt, mutta kun se nimi -kartalleni oli kirjoitettu sellaisilla kirjaimilla, että se oli -mahtava kaupunki, niin minun täytyi karttaani uskoa. Päätettiin siis, -että Mendessä me panemme rahoja likoon musiikinoppituntia varten. Kun -me saavuimme vihdoinkin Mendeen, oli jo myöhäinen ilta. Emme voineet -mennä suoraa päätä ottamaan oppituntiamme, varsinkin kun olimme -kuolla väsymyksestä. Mattialla kuitenkin oli kiire saada tietää, -oliko soitannonopettajaa Mendessä, joka ei lainkaan näyttänyt niin -mahtavalta kaupungilta kuin minä olin hänelle selittänyt. Illallista -syötäessä hän kysyi majatalon isännältä, oliko kaupungissa hyvää -soittajaa, joka antoi opetusta. - -Majatalon isäntää hyvin hämmästytti tämä kysymys: "Ettekö tunne hra -Espinassousia?" - -"Me olemme kaukaa", sanoin. - -"Siis hyvin kaukaa?" - -"Italiasta", vastasi Mattia. - -Silloin majatalon isännän hämmästys hävisi, ja hän näytti tässä -tapauksessa, kun me tulimme niin kaukaa, antavan meille anteeksi sen, -ettemme tunteneet hra Espinassousia. - -"Toivon, että olemme sattuneet oikeaan paikkaan", sanoin Mattialle -italiankielellä. - -Ja kumppanini silmät loistivat. Herra Espinassous varmaankin vastaa -kuin vettä valaen kaikkiin hänen kysymyksiinsä. - -Minua vain pelotti muuan seikka: rupeaakohan niin kuuluisa taiteilija -antamaan opetusta sellaisille kurjille kuin me raukat olimme? - -"Onko hra Espinassousilla paljon työtä?" kysyin. - -"Voi veikkoset, hänellä on paljon työtä. Minkävuoksi hänellä ei -olisi?" - -"Luuletteko, että hän ottaa meitä vastaan huomenaamulla?" - -"Varmaan. Hän ottaa vastaan kaikki, kun on nimittäin rahaa taskussa, -se on ymmärrettävä asia." - -Niinhän mekin ymmärsimme, ja me olimme vakuutettuja, ja ennenkuin -nukuimme, keskustelimme pitkän aikaa kaikesta, mitä meidän piti kysyä -huomenna tältä kuuluisalta opettajalta. - -Somistauduttuamme huolellisesti, se on: puhdistauduttuamme, sillä -muuta emme voineet tehdä, kun meillä ei ollut muita vaatteita kuin -ne, mitkä olivat yllämme, me otimme soittimemme, Mattia viulunsa -ja minä harppuni, ja lähdimme hra Espinassousin luo. Tultuamme -talon eteen, jossa meille oli neuvottu opettajan asuvan, luulimme -erehtyneemme, sillä tämän talon seinällä riippui kaksi pientä -parturinlevyä, jotka eivät ikipäivinä ole olleet musiikinopettajan -tunnusmerkkejä. Kun me seisoimme katselemassa tätä ovea partoineen, -joka kaikesta päättäen näytti olevan käytävä parturin luo, kulki -muuan henkilö ohi, ja me häneltä kysyimme missä asuu hra Espinassous. - -"Tuossa", sanoi hän viitaten parturinpuotia. - -Minkävuoksi ei musiikinopettaja voisi asua parturin luona? - -Me astuimme sisään. Puoti oli jaettu kahteen yhtä suureen osaan; -oikeanpuoleisessa oli hyllyillä harjoja, kampoja, purkkeja, -saippuoita, ja vasemmanpuoleisessa osassa oli erityisillä laitoksilla -ja seinillä kaikenlaisia soittimia, viuluja, torvia, trumpeteita ja -muita. - -"Asuuko hra Espinassous täällä?" kysyi Mattia. - -Pieni, vilkas mies, joka hääri vikkelästi kuin lintu ja oli ajamassa -partaa muutamalta mieheltä, joka istui nojatuolissa kuvastimen -edessä, vastasi pienen miehen äänellä: "Minä se olen." - -Minä silmäsin Mattiaan ilmaistakseni hänelle, että parturi-soittaja -ei suinkaan ollut sellainen mies, jota me opettajaksemme halusimme, -ja että on samaa kuin viskaisimme rahamme akkunasta kadulle, kun -käännymme hänen puoleensa. Mutta Mattia ei ymmärtänyt minua tai ei -totellut, vaan kävi istumaan tuolille ja reippaalla äänellä sanoi: -"Olisitteko hyvä ja leikkaisitte minulta tukan sitten kun olette -ajanut herran parran?" - -"Tietysti, nuori mies, ja minä ajan partannekin, jos niin haluatte." - -"Kiitoksia vain", sanoi Mattia, "mutta ei partaa tänään, toiste kun -palaan." - -Minä olin ällistyksissäni Mattian varmuudesta. Hän silmäsi minuun -salavihkaa merkiksi, että odottaisin vähän aikaa suuttumatta. - -"Kuulkaahan, hyvä herra", sanoi Mattia, kun toinen sitoi liinaisen -vaipan hänen kaulansa ympärille. "Toverillani ja minulla on ollut -väittelyä, ja kun me tiedämme, että te olette kuuluisa soittoniekka, -niin arvelimme, että kyllä te selitätte meille seikan, jota emme -tiedä." - -"No sanokaahan, mitä ette tiedä." - -Minä ymmärsin minne Mattia pyrki: hän ensin halusi tietää, oliko -parturi-soittoniekka kykenevä vastaamaan hänen kysymyksiinsä, ja -sitten, jos vastaukset tyydyttävät, hän nauttii soitto-opetusta -samalla kuin leikataan hänen tukkansa ja samalla maksulla. Aika -veitikka se Mattia! - -"Minkävuoksi", kysyi Mattia, "viulu viritetään määrätylle äänelle?" - -"Minä luulin, että parturi, joka juuri tällä hetkellä oli pistämässä -kamman Mattian pitkään tukkaan, antaa samanlaisen vastauksen kuin -minäkin, ja minä mielessäni naureskelin, kun hän alkoi puhua: - -"Toinen kieli vasemmalta viulun kaulasta katsottuna antaa äänen a -normaali-sävelalassa, toisten kielten pitää olla viritettyinä niin, -että antavat äänet kvintittäin, se on: neljäs kieli äänen g, kolmas -d, toinen a ja ensimäinen kieli eli kvintti äänen e." - -Minä se en ollut joka nauroi, vaan Mattia. Nauroiko hän minun -ällistymiselleni? Vai oliko hän iloissaan vain siitä, että oli saanut -tietää mitä oli halunnut? Oli miten oli, hän nauroi ääneen. - -Minä seisoin suu auki katsellen tätä parturia, joka hyörien aina vain -Mattian ympärillä napsutteli saksiaan ja piti pieniä esitelmiään, -jotka minusta tuntuivat ihmeellisiltä. Niin kauan kuin Mattian -hiuksia leikattiin, ei häneltä ehtyneet kysymykset, ja kaikkeen, mitä -hän kysyi, parturi, vastasi yhtä helposti ja varmasti kuin viulun -virittämisestäkin. Mutta vastattuaan näin hänkin alkoi kysellä ja sai -pian tietää, mitä varten me olimme tulleet hänen luokseen; Silloin -hän rupesi nauramaan ääneen. - -"Kas vain, niitä pojanveitikoita", sanoi hän. "Aika veitikoita." - -Sitten hän tahtoi, että Mattia, joka nähtävästi hänestä oli suurempi -veitikka kuin minä, soittaisi jotain. Mattia tarttui rohkeasti -viuluunsa ja soitti muutaman valssin. - -"Ja sinäkö et tunne nuottejakaan!" huudahti parturi sinutellen -Mattiaa, aivan kuin olisi tuntenut hänet jo pitkät ajat. - -"Minä soitan myöskin klarinettia", sanoi Mattia ottaen parturin -soitinvarastosta klarinetin. "Ja soitan minä torveakin." - -"No soita koetteeksi", sanoi Espinassous innoissaan. Ja Mattia -soitti kappaleen kummallakin. "Tämä poikahan on ihmeellinen", sanoi -Espinassous. "Jos haluat jäädä minun luokseni, niin minä sinusta teen -taitavan soittoniekan, huomaa, suuren soittotaiteilijan. Aamusin -sinä minun kanssani ajat partoja ja leikkaat hiuksia, ja muun osan -päivää minä sitten opetan sinua soittamaan. Älä luulekaan, etten minä -olisi kykenevä mestari sinua opettamaan, kun olen parturi. Täytyy -elää, syödä, juoda ja nukkua, ja partaveitsi on hyvä tätä varten. -Jasmin, joka ajoi ihmisten partoja, ei ollut suinkaan senvuoksi -vähempiarvoinen Ranskan suurimpien runoilijain joukossa." - -Odottaen tämän esitelmän loppua katsoin Mattiaa. Mitä hän vastaa? -Menetänköhän ystäväni, toverini, veljeni, niinkuin olin menettänyt -kaikki, joita rakastin? Sydäntäni ahdisti. Minä en kuitenkaan -antautunut tämän tunteen valtaan. Tapaus oli muutamassa suhteessa -samanlainen kuin silloin, kun rouva Milligan oli tahtonut pidättää -minut luonaan: minä en tahtonut tuottaa itselleni samoja katumuksia -kuin Vitalis. - -"Ajattele vain itseäsi, Mattia", sanoin hänelle liikutetulla äänellä. - -Mutta hän tuli minun luokseni kiireesti ja tarttui käteeni: "Minäkö -jättäisin ystäväni! Sitä en voisi tehdä milloinkaan. Kiitoksia vain, -hyvä herra." - -Espinassous koetti yhä saada Mattiaa jäämään, sanoen, että kun hän -on saanut ensin alkuopetusta, niin kyllä on keinoja saada hänet -Toulouseen ja sitten Parisin konservatoriin. Mutta Mattia vain yhä -vastasi: - -"En voisi jättää Remiä millään ehdolla!" - -"No minä kuitenkin teen jotakin hyväksesi", sanoi Espinassous. "Minä -annan sinulle kirjan, josta opit seikkoja, joita et tiedä." - -Hän rupesi hakemaan laatikoistaan, ja pitkän ajan kuluttua hän löysi -kirjan, jonka nimenä oli: "Musiikin teoria". Kirja oli hyvin vanha, -kulunut, rutistunut, mutta mitä niitä. Hän otti kynän ja kirjoitti -kirjan ensimäiselle sivulle: "Lahjaksi pojalle, joka taiteilijaksi -tultuaan muistelee Menden parturia." - -En tiedä, oliko Mendessä silloin muita musiikinopettajia kuin parturi -Espinassous, mutta hänet olen tuntenut ja häntä emme ole unhottaneet -kumpikaan, ei Mattia enkä minä. - - - - -VI. - - -Espinassousin luona ollessamme en ollut voinut lausua Mattialle -sanaakaan liikutuksestani, joka minut valtasi. Mutta kun tulimme -ulos, tartuin hänen käteensä: - -"Me olemme ystäviä kuolemaamme saakka!" sanoin hänelle. - -Hän hymyili ja katsoi minua suurilla lempeillä silmillään: "Olen sen -tiennyt jo aikoja sitten." - -Mattia, joka tähän saakka oli huonosti oppinut lukemaan, alkoi -hämmästyttävästi edistyä siitä saakka kuin hän rupesi lukemaan -"Musiikin teoriaa". Paha kyllä, en voinut antaa hänen tehdä työtä -niin paljon kuin olisin halunnut ja niin paljon kuin hän olisi -itsekin toivonut, sillä meidän piti matkata aamusta iltaan pitkiä -taipaleita päästäksemme Lozeren ja Auvergnen seuduista, jotka eivät -lainkaan olleet vierasvaraisia laulajille ja soittajille. - -Vihdoin saavuimme kylpypaikoille, joihin pyrimme, ja onneksi -karhunnäyttäjän kertomukset näyttivät olevan tosia. Bourbonnessa ja -varsinkin Mont-Doressa saimme runsaasti rahaa. - -Minun täytyy sanoa, että runsaisiin tuloihimme oli suurin ansio -Mattialla. Kun minä näin ihmisiä koolla, niin tartuin harppuuni ja -aloin soittaa pannen parastani, mutta kuitenkin välinpitämättömänä. -Mattia ei menetellyt tällä tavoin. Hänelle ei se riittänyt, että -ihmisiä oli koolla, vaan ennenkuin rupesi soittamaan, hän tutki -yleisöä eikä hänen tarvinnut kauan sitä tutkia, ennenkuin näki, -sopiko vai eikö soittaa ja mitä piti soittaa. - -Tulos matkastamme oli erinomainen. Kaikki kulut maksettuamme olimme -koonneet säästöön vähässä ajassa kuusikymmentäyhdeksän markkaa. - -Kuusikymmentäyhdeksän markkaa ja se, mikä meillä ennestään -oli koottua, teki kaksisataaneljätoista markkaa. Nyt oli jo -aika viivyttelemättä lähteä Chavanonia kohden matkaten Usselin -kautta, jossa, sen mukaan kuin olimme saaneet tietää, oli suuret -eläinmarkkinat. - -Eläinmarkkinat, sehän sopii mainiosti! Sieltä voimme ostaa tuon -kuuluisan lehmän, josta oli ollut niin paljon puhetta ja jota varten -olimme koonneet niin runsaasti rahaa kaikella säästäväisyydellä. - -Tähän saakka emme olleet kuin kuvitelleet tätä asiaa, ja kuvitelleet -sen kauniiksi: lehmämme oli valkea, niin ajatteli Mattia, minä taas -toivoin punaista, niinkuin Kullanomena. Ja se oli kiltti lehmä, -hyvä lypsämään. Mutta nyt oli tämä kuvailu toteutettava ja siinäpä -alkoi vaikeus. Miten osaamme valita sellaisen lehmän, jolla on -kaikki nuo ominaisuudet, jotka me olimme sille kuvailleet? Siinäpä -oli kysymys. Ja yhä huolestuneemmaksi saivat meidät ne kertomukset, -joita olimme kuulleet matkoillamme majataloissa siitä saakka kuin -olimme saaneet mieleemme tämän lehmänostopuuhan. Olivathan aika -veijareita nuo hevos- ja lehmäkauppiaat näiden kertomusten mukaan. -Niinpä oli muuan ostanut lehmän, jolla oli ollut valehäntä, joka oli -kiinnitetty vanhan hännän tynkeen. Toinen oli ostanut lehmän, jolla -oli ollut valesarvet, ja muuan taas, kun rupesi lypsämään lehmäänsä, -huomasikin, että sillä oli puhaltamalla täytetyt utaret ja ettei se -lypsänyt kuin lasillisen maitoa vuorokaudessa. Meille ei saisi sattua -tällaisia kolttosia. - -Tekohännästä Mattialla ei ollut pelkoa; hän aikoi ruveta koko -painollaan riippumaan jokaisen lehmän häntään, jota katselemme -ostaaksemme, ja vetää niin lujasti, että lähtee kai irti, jos häntä -on valehäntä. Myöskin oli hänellä keino tutkia utaria, ovatko -puhalletut täyteen: hän pistää suurella neulalla. Epäilemättä keinot -olivat varmat siinä tapauksessa, että häntä oli valehäntä tai utaret -täytetyt. Mutta jos häntä oli oikea, niin eikö ollut pelättävä, että -lehmä potkaisee vatsaan tai päähän sitä, joka hännästä vetää tai -pistää neulalla utariin? Ja tämä seikka, että voisi saada potkun, -tyynnytti Mattian innon, ja me jouduimme taas neuvottomiksi. Olisi -tosiaan kauheaa tarjota Barberinin äidille sellainen lehmä, joka ei -lypsäisi tai jolla olisi valesarvet tai valehäntä. - -Mutta sitten päätimme, että otamme neuvojaksemme eläinlääkärin. -Hänelle meidän pitää tietysti maksaa, mutta silloinpa kuitenkin -voimme olla varmat. Ja niin jatkoimme iloisesti matkaamme. - -Usseliin tultua olin niin sanoakseni kotiseuduillani: täällä -Usselissahan olin ensi kerran esiintynyt kunnioitettavan yleisön -edessä kappaleessa "Herra Joli-Coeurin palvelija tai tyhmempi -näistä kahdesta ei ole se, jota luulisi". Ja täällä Usselissahan -Vitalis oli minulle ostanut ensimäiset kengät, joista minä olin -ollut niin hyvilläni. Joli-Coeur parkaa ei ollut enää punaisine -kenraalinpukuineen, ei ollut Zerbinoa eikä sievää Dolcea. Vitalis -oli poissa, hän ei enää astunut pää pystyssä, rinta kohona soittaen -valssia huilullaan. Meistä kuudesta ei ollut enää kuin kaksi: Capi -ja minä. Hyvin surullisella mielellä tulin nyt Usseliin. Mutta -huolimatta siitä tuntui minusta aivan kuin näkisin Vitaliksen -töyhtöhatun joka kadun kulmassa ja kuulisin hänen komentonsa, joka -niin usein kaikui korvissani: "Eteenpäin!" Puoti, jossa Vitalis oli -minut pukenut taiteilijaksi, oli aivan samanlainen kuin silloinkin, -kun minä laskeusin sen kolme liukasta porrasta. Ovella riippui sama -kultakoristeinen takki, jota minä olin silloin niin ihmetellyt, ja -samat vanhat pyssyt ja samat vanhat lamput tapasin nytkin edustalla. -Minä halusin käydä myöskin sillä paikalla, missä olin ensi kerran -esiintynyt näytellessäni Herra Joli-Coeurin palvelijaa eli "tyhmempää -niistä kahdesta". Capi tunsi paikan ja heilutti häntäänsä. - -Vietyämme laukkumme majataloon, jossa olimme asuneet Vitaliksen -kanssa, lähdimme etsimään eläinlääkäriä. Kun tämä oli kuullut -asiamme, niin hän rupesi nauramaan vasten silmiämme. - -"No hitto vie, mitä te lehmällä teette?" kysyi eläinlääkäri. - -Muutamin sanoin selitin, mitä lehmällä teemme. - -"Tehän olette kelpo poikia", sanoi siihen eläinlääkäri, "minä tulen -huomenaamulla mukananne torille ja lupaan, että lehmällä, jonka -teille valitsen, ei ole valehäntää." - -"Eikä valesarvia", sanoi Mattia. - -"Eikä täytetyitä utaria?" - -"Minä valitsen teille hyvän lehmän. Tulkaa huomenaamulla seitsemän -aikana hakemaan minua." - -"Mutta kuinka paljon olemme teille velkaa, herra lääkäri?" - -"Ette mitään. Ottaisinko minä maksua noin kelpo pojilta?" - -En tiennyt miten kiitellä tätä kelpo miestä, mutta Mattia sai tuuman -päähänsä. - -"Kuulkaa, herra, pidättekö soitosta?" kysyi hän. - -"Varsin paljon, poikaseni." - -"Ja te menette levolle varhain?" - -Sehän kysymys sekin, mutta eläinlääkäri kuitenkin vastasi: "Yhdeksän -aikana." - -"Kiitoksia, hyvä herra, ja hyvästi huomisaamuun seitsemään saakka." - -"Sinä aiot pitää konsertin eläinlääkärille?" kysyin häneltä. - -"Niinpä vainkin, serenaadin, kun hän menee levolle, koska hän pitää -soitosta." - -"Se on hyvä tuuma. Mennään majataloon ja harjoitellaan konserttia -varten. Ei tarvitse niin välittää yleisöstä, jolle maksun edestä -soittaa, mutta kun soittaa maksuksi, niin pitää tehdä parastaan." - -Ystävämme eläinlääkäri asui muutamassa talossa, jonka toisella -sivulla oli sievä torni, ja muuan tämän tornin akkunoista avautui -ja hän kumartui siitä katsomaan, ketä kadulla oli soittamassa. Hän -varmaankin tunsi meidät ja ymmärsi tarkoituksemme, sillä hän teki -kädellään merkin käskien meidän heretä soittamasta: - -"Minä tulen, avaamaan teille portin, saatte soittaa puutarhassa", -sanoi hän. Ja melkein heti avautui portti. "Te olette kelpo poikia", -sanoi hän meille lyöden kättä ystävällisesti. "Mutta te olette -ajattelemattomia. Te ette ole ottaneet huomioon sitä, että poliisi, -voisi teidät vangita yörauhan häiritsemisestä yleisellä paikalla!" - -Konserttimme pidettiin nyt puutarhassa, joka ei ollut suuri, mutta -hyvin soma köynnöskasvimajoineen. - -Kun eläinlääkäri oli naimisissa ja hänellä oli useampia lapsia, -niin meillä pian oli yleisöä ympärillämme. Lehtimajassa sytytettiin -lyhdyt, ja me soitimme aina kymmeneen asti. Aina kun olimme kappaleen -soittaneet, taputettiin meille käsiä ja pyydettiin uutta. Ja jos -eläinlääkäri ei lopulta olisi meitä toimittanut pois, niin olisimme -saaneet soittaa varmaankin hyvän osan yötä. - -"Antakaa heidän mennä nukkumaan, sillä heidän pitää olla täällä -aamulla seitsemän aikana." - -Mutta meitä ei päästetty antamatta meille illallista, joka olikin -varsin mieluinen asia. Ja Capi näytteli muutamia hullunkurisimpia -osiaan, joka oli lapsista mieluista. Oli melkein kahdentoista aika, -kun me pääsimme kotia. Usselissa, joka illalla oli niin hiljainen -kaupunki, oli jo varhain aamulla suuri hälinä ja touhu. Ennen päivän -nousua olimme kamariimme kuulleet kadulta kärryjen jyrinää, hevosten -hirnuntaa ja lehmäin ammuntaa, lampaitten määkinää ja markkinamiesten -huutoja. Ja kun me aamulla tulimme majatalomme pihalle, niin se oli -täynnä kuormia, joita yhä tuli lisää. Kadulla oli sankkaa joukkoa -yhtenään, joka liikkui torille päin. Ja kun oli vasta kuuden aika, -niin me lähdimme katselemaan jo etukäteen lehmiä, jotka olivat -saapuneet torille. - -Olipa siellä kauniita lehmiä: kaikenvärisiä ja kaikenkokoisia, -lihavia ja laihoja lehmiä, jotka pyörittelivät silmiään märehtien -rauhallisesti, tietämättä etteivät enää pääse laitumille, joilla -olivat kasvaneet. - -Puolisen tuntia kuljettuamme olimme tavanneet toistakymmentä -sellaista lehmää, jotka meitä miellyttivät mikä minkin ominaisuutensa -puolesta, kaksi senvuoksi, että olivat punaisia, kolme senvuoksi, -että olivat valkeita, ja tästä värikysymyksestä tietysti syntyi -väittely Mattian ja minun välillä. Seitsemän aikana olimme -eläinlääkärin luona, joka meitä odotti, ja hänen kanssaan tulimme -markkinatorille selittäen hänelle uudelleen millaisia ominaisuuksia -vaadimme lehmältä, jonka ostamme. Vaatimuksemme sisältyivät tähän: -lypsää paljon ja syö vähän. - -"Tuossa näyttää olevan muuan hyvä lehmä", sanoi Mattia osottaen -muuatta vaaleaa lehmää. - -"Minä luulen, että tuo on parempi", sanoin minä osottaen muuatta -punaista. - -Eläinlääkäri sai meidät yksimielisiksi sillä, ettei pysähtynyt -kummankaan luo, vaan meni erään kolmannen luo. Se oli pieni, -hoikkasäärinen, punainen muulta ruumiiltaan, mutta korvat ja posket -ruskeat, silmäin ympärillä mustaa ja turpa valkoinen. - -"Kas siinä on juuri sellainen lehmä, joka teille sopii", sanoi hän. - -Henturoisen näköinen mies piteli lehmää köydestä. Eläinlääkäri -kääntyi hänen puoleensa kysyen lehmän hintaa. - -"Kolmesataa markkaa." - -Kolmesataa markkaa! Eihän meistä ollut sen ostajiksi, ja minä -tein eläinlääkärille merkkejä, että meidän pitäisi mennä sen ohi -katselemaan toisia. Mutta hän taas minulle antoi merkkejä, että -katselemme tätä lehmää. Syntyi keskustelu hänen ja talonpojan -välillä: eläinlääkäri tarjosi 150 markkaa, talonpoika alensi 10 -markkaa. Eläinlääkäri kohotti 170 markkaan, talonpoika laski 280 -markkaan ja sitten vähitellen 210 markkaan, mutta siihen jäi. - -Tällä aikaa Mattia oli pyöriskellyt lehmän ympärillä ja viimein -kiskaissut karvoja sen hännästä, jolloin lehmä potkaisi. Silloin -minäkin päätin, että otamme tämän lehmän. - -"No olkoon, kaksisataakymmenen markkaa", sanoin ja ojensin käteni -ottaakseni köydestä kiinni, mutta talonpoika ei antanutkaan. - -"Entä kaupantekiäisneulat?" sanoi hän. - -Syntyi uusi keskustelu, ja me sovimme niin, että markka -kaupantekiäisneuloihin. Meille jäi siis vielä kolme markkaa. -Minä ojensin uudelleen käteni, ja talonpoika tarttui siihen -puristaen lujasti. Koska olin hänen ystävänsä, niin en kai unhota -harjakkaisviiniä. Se maksoi puolimarkkaa. Kolmannen kerran ojensin -käteni tarttuakseni köyteen, mutta ystäväni talonpoika sanoi: "Onko -teillä päitsiä? Minä olen myönyt lehmän, vaan en päitsiä." - -Mutta kun hän oli ystäväni, niin hän suostui minulle antamaan päitset -puolellatoista markalla, joka oli pilahinta, sanoi hän. Meillä piti -olla päitset taluttaaksemme lehmäämme, ja minä annoin puolitoista -markkaa laskien, että meille jäi vielä markka. Minä siis luin hänen -kouraansa kaksisataakolmetoista markkaa ja ojensin käteni neljännen -kerran. - -"Missä teillä on köysi?" kysyi talonpoika. "Päitset olen teille -myönyt, vaan en köyttä." - -Köysi maksoi markan, viimeisen markkamme. Ja kun sen olin maksanut, -niin saimme lehmän päitsineen köysineen. - -Meillä oli nyt lehmä, mutta ei penniäkään rahaa, millä ostaa ruokaa -itsellemme ja lehmällemme. - -"Me ansaitsemme rahaa", sanoi Mattia. "Kahvilat ovat täynnä väkeä, ja -kun lähdemme kumpainenkin eri tahoille, niin voimme soittaa kaikissa -kahviloissa ja saamme runsaasti kootuksi tänä iltana." - -Ja vietyämme lehmämme majatalon navettaan, jossa sen sidoimme monella -solmulla, lähdimme soittelemaan kumpainenkin omalle tahollemme, ja -kun illalla palasimme kotia ja laskimme rahamme, niin oli Mattia -saanut neljä ja puoli markkaa, minä kolme markkaa. Seitsemän -ja puoli markkaa, mehän olimme taas rikkaita! Mutta ilo tämän -seitsemän ja puolen markan ansaitsemisesta ei ollut niin suuri kuin -kahdensadanneljäntoista markan menettämisestä. - -Me pyysimme majatalon palvelustyttöä lypsämään lehmämme ja saimme -illalliseksemme sen maitoa. Emme ikinä olleet sellaista maitoa -saaneet. Mattia selitti, että se oli kuin sokeroitua ja että -siinä oli appelsiinin tuoksu. Tämä maito oli hänen mielestään -paljon parempaa kuin itse sairashuoneissa. Ja innoissamme menimme -suutelemaan lehmämme turpaa. Se varmaankin oli hyvillään tästä -hyväilystä, sillä se nuoli kasvojamme pitkällä karhealla kielellään. - -"Sekin suutelee!" huudahti Mattia ihastuksissaan. - -Seuraavana päivänä nousimme päivän koittaessa ja lähdimme tielle -Chavanonia kohden. - -Olinpa suuressa kiitollisuudenvelassa Mattialle hänen avustaan, sillä -ilman häntä en koskaan olisi saanut kootuksi näin suurta summaa, että -olisin lehmän saanut ostetuksi. Senvuoksi soin hänelle sen huvin, -että hän sai taluttaa lehmäämme köydestä, josta hän oli tavattoman -mielissään, ja minä kuljin jäljessä. Vasta kun kaupungista olimme -päässeet, menin minä hänen vierelleen kävelemään puhellakseni hänen -kanssaan ja samalla katsellakseni lehmäämme. Enpä ikinäni ollut -nähnyt niin kaunista lehmää. Se todellakin oli komean näköinen, -astuskeli hitaasti, kekkasten ja rehennellen kuin ainakin lehmä, joka -tietää arvonsa. - -Jotta emme väsyttäisi lehmäämme ja ettemme saapuisi myöhään illalla -Chavanoniin, päätin, että jäämme yöksi kylään, jossa olin viettänyt -ensimäisen yöni Vitaliksen kanssa heinäladossa, missä Capi nähdessään -huoleni oli tullut minun viereeni ja pannut käpälänsä käteeni -sanoakseen, että oli minun ystäväni. Tästä kylästä sitten lähtisimme -varhain Barberinin äidin luo. Mutta onni, joka meille tähän asti oli -ollut niin suotuisa, rupesi nyt vastaiseksi. - -Olimme päättäneet jakaa matkapäivämme kahtia pitäen välillä -lepohetken, jolloin söisimme ja lehmä saisi jyrsiä ruohoa tien -varrelta. Ja kuuden aikana, kun tulimme sellaiselle paikalle, jossa -oli pitkää hyvää ruohikkoa, me laskimme laukkumme maahan ja lehmä -pantiin laitumelle. Minä alussa aioin sitä pidellä köydestä, mutta se -näytti niin rauhalliselta ja niin halulla jyrsivän ruohoa, että minä -pian käärin köyden sen sarviin ja istuin itse sen viereen syömään -leipääni. - -Me tietysti saimme aterioiduksi paljon ennen kuin lehmämme, ja -ihailtuamme sitten sitä pitkän aikaa rupesimme ajan kuluksi -pallosille. Lehmä vielä söi, kun me herkesimme leikkimästä, ja kun se -näki meidän tulevan luokseen, niin silloin se alkoi oikein ahmimalla -jyrsiä aivan kuin sanoakseen, että oli vielä nälissään. - -"Odotetaan vielä", sanoi Mattia. - -"Etkö sinä tiedä, että lehmä syö koko päivän?" - -"Odotetaan vain vähän aikaa." - -Ja odotellessamme otimme laukut selkäämme ja soittelimme. - -"Mitähän jos soittaisin sille vähän torvea?" sanoi Mattia, joka -vielä vain halusi levätä. "Meillä oli sirkuksessa lehmä, ja se piti -paljon soitosta." Odottamatta sen enempää Mattia alkoi soittaa -paraatimarssia. - -Heti ensimäisen äänen kuultuaan lehmä nosti päätään, ja sitten -yhtäkkiä, ennenkuin ehdin sen sarviin saadakseni köydestä kiinni, se -lähti hyppyyn. Me molemmat lähdimme juoksemaan jäljessä maanitellen -sitä, ja minä usutin Capin juoksemaan sen edelle. Mutta eihän yhdellä -voi olla kaikki maailman taito: karjakoira olisi heti juossut lehmän -turpaan kiinni, mutta Capi, joka oli taiteilija, tarttui lehmää -kinttuihin, ja tästä se tietysti vain yltyi ja laukkasi minkä -pääsi, ja me voimiemme mukaan jäljessä. Minä siinä juostessani hoin -Mattialle: "Tyhmyri", ja hän kuulematta sitä juoksi läähättäen ja -huusi: "Lyö minua, minä olen sen ansainnut." - -Me olimme pysähtyneet syömään noin kahden kilometrin päähän -muutamasta kylästä, ja tätä kylää kohden lehmämme laukkasi. Se -saapui kylään tietysti ennen meitä, ja me näimme, miten ihmiset sen -siellä pysäyttivät ja ottivat kiinni. Silloin me vähän hiljensimme -juoksuamme: saammehan lehmämme nyt, ei tarvinnut kuin ottaa se tuolta -kelpo mieheltä, joka sen oli pysäyttänyt menemästä edemmäksi. Sen -mukaan kuin me lähestyimme, lisääntyi väkeä lehmämme ympärille, -ja kun viimein saavuimme sen luo, oli siinä parikymmentä henkeä, -miehiä, naisia ja lapsia, jota puhelivat nähdessään meidän tulevan. -Minä olin kuvitellut, ettei minun tarvitse kuin ottaa lehmäni, mutta -sitäpä ei niin vain annettukaan. Joukko ympäröi meidät keskelleen ja -sitten tehtiin kysymys toisensa perästä: "Mistä tulette? Mistä olette -saaneet tämän lehmän?" - -Vastauksemme olivat yksinkertaiset, mutta nämä ihmiset eivät ottaneet -uskoakseen, ja kuului pari kolme ääntä, että olimme varastaneet -tämän lehmän, joka meiltä oli karannut, ja että piti panna meidät -vankeuteen, kunnes asia selvenee. Siihen saapui santarmikin, jolle -muutamin sanoin selitin asian, mutta kun se hänestä ei näyttänyt -selvältä, niin hän sanoi, että hän panee lehmämme takavarikkoon ja -meidät vankilaan; sitten nähdään. Minä tahdoin vastustaa tätä ja -Mattia tahtoi puhua, mutta santarmi käski meidän olla vaiti. Ja -muistaen miten Vitaliksen oli käynyt Toulousessa vastustaessaan -poliisia, käskin Mattian olla vaiti ja seurata santarmia. - -Koko kylä meitä seurasi vankilan luo saakka. Ihmiset tunkeilivat -ympärillämme, meitä töykittiin ja nyittiin, solvaistiin ja ivattiin, -ja jos ei santarmi olisi ollut turvanamme, niin luulen, että meidät -olisi kivitetty aivan kuin olisimme olleet suuriakin rikollisia, -murhamiehiä tai murhapolttajia. - -Vankilaan tultuamme syntyi minussa hetkeksi toivo, kun vanginvartija -ei tahtonut ottaa meitä vastaan. Minä tuumailin, että siinä on -kunnon mies. Mutta santarmi vaati, ja vanginvartijan täytyi suostua. -Hän avasi oven, joka oli kiinni suurella lukolla, ja silloin minä -huomasin, minkävuoksi hän ei meitä olisi ottanut vankihuoneeseen: -hänellä oli siellä sipulia kuivamassa levällään lattialla. Taskumme -tutkittiin, meiltä otettiin rahamme, veitsemme, tulitikut, ja tällä -aikaa vanginvartija kokosi kaikella kiireellä sipulinsa muutamaan -loukkoon. Sitten meidät jätettiin sinne, ovi sulkeutui lukon -vinkuessa surullisesti. Me olimme vankeudessa. Kuinkahan kauan meidän -pitää olla? - -Mattia tuli eteeni ja kumarsi päätään: "Lyö", sanoi hän, "lyö päähän, -et voi lyödä niin kovasti kuin tyhmyydelläni olen ansainnut." - -"Sinä olet tehnyt tyhmyyden, ja minä olen sinun antanut tehdä, olen -siis ollut yhtä tyhmä kuin sinäkin." - -"Minusta olisi mieluisampaa, jos löisit; mieleni ei olisi silloin -niin surullinen. -- Lehmä parkamme, kaunis lehmämme!" Hän rupesi -itkemään. - -Minun piti ruveta häntä lohduttamaan selittäen, että tilamme ei ollut -niin arveluttava, emmehän olleet mitään tehneet eikä meidän ollut -vaikea todistaa, että olimme ostaneet lehmän, Usselin eläinlääkäri -voi sen todistaa. - -"Mutta jos syytetään, että olemme varastaneet rahat, joilla lehmän -ostimme, niin miten todistamme, että olemme ne ansainneet? Sinä näet, -että onneton on syyllinen kaikkeen." - -Mattia oli oikeassa. Minä tiesin varsin hyvin, että onnettomille -ollaan ankaria; sitähän todistivat huudotkin, joilla meitä oli -saatettu vankilan portille saakka. - -"Ja sitten kun pääsemme vankilasta ja meille annetaan lehmämme, niin -onko sanottu, että tapaamme Barberinin emäntää?" - -"Minkävuoksi emme tapaisi häntä?" - -"Siitä saakka kuin sinä olet ollut poissa, hän on voinut jo kuolla." - -Minä oikein säikähdin: tosihan oli, että äiti oli voinut kuolla, -sillä vaikka en ollut siinä iässä, jolloin helposti tulee -ajatelleeksi kuolemaa, niin kokemuksesta tiesin, että helposti voi -kadottaa ne, joita rakastaa. Niin oli kuollut Vitaliskin. Ihme että -en ollut tätä ajatellut ennen! - -"Minkävuoksi et ennen ole siitä puhunut?" kysyin Mattialta. - -"Senvuoksi, että kun olen onnellinen, niin tyhmässä päässäni ei ole -kuin iloisia ajatuksia, jotavastoin kun olen onneton, minulla on -ainoastaan surullisia mietteitä ja ajatellessani tarjoavani lehmääsi -Barberinin emännälle olin niin onnellinen, että en nähnyt muuta kuin -hänet tyytyväisenä ja meidät tyytyväisinä ja olin huumauksissani ja -aivan kuin juovuksissa ilosta." - -"Sinulla ei ole tyhmempi pää kuin minullakaan, Mattia rakas, sillä -samat ajatukset minussakin ovat liikkuneet ja minä olen ollut aivan -niinkuin sinäkin huumauksissa ja juovuksissa ilosta." - -Mattia vain yhä valitteli itkien. Ja sitten hän nousten yhtäkkiä ja -tehden liikkeitä käsillään sanoi: "Jos Barberinin emäntä on kuollut -ja jos Barberin on elossa, hän ottaa lehmämme ja pidättää sinutkin -luonaan?" - -Varmaankin nämä surulliset ajatukset oli meissä synnyttänyt vankila, -joukon huudot, santarmi, oven lukon vingunta. Mutta Mattia ei -ajatellut yksistään meitä, vaan lehmäämmekin. - -Kului monet tunnit näissä surullisissa ajatuksissa, ja kuta -pitemmälle aika kului, sitä surullisemmiksi kävimme. Koetin kuitenkin -rohkaista Mattiaa selittämällä, että meitä tullaan tutkimaan. - -"No niin, mitä sanomme?" - -"Totuuden." - -"Silloin sinut viedään Barberinin luo, taikka jos Barberinin emäntä -on elossa, niin hänen luo, ja kysytään häneltä valehtelemmeko, ja -silloin me emme voi häntä hämmästyttää." - -Vihdoin ovi aukeni kauhealla melulla ja sisään astui vanha -valkotukkainen herra, jonka suopea ja avonainen katse herätti meissä -toivoa. - -"No, veitikat", sanoi vanginvartija, "nouskaa seisomaan ja vastatkaa -herra tuomarille." - -"Hyvä, hyvä", sanoi tuomari antaen merkin vanginvartijalle -poistumaan, "minä tutkin tätä", lisäsi hän osottaen minua sormellaan, -"viekää tämä toinen pois, minä tutkin häntä sitten". - -Näin ollen minun piti saada ilmaistuksi Mattialle, miten hänen on -vastattava. - -"Herra tuomari, toverini niinkuin minäkin puhumme teille suoran -totuuden." - -"Hyvä, hyvä", keskeytti tuomari kiireesti, aivan kuin olisi tahtonut -estää minua puhumasta. - -Mattia poistui, mutta hän oli ehtinyt minuun luoda silmäyksen -osottaakseen, että hän ymmärsi tarkoitukseni. "Teitä syytetään lehmän -varastamisesta", sanoi tuomari katsoen minua silmiin. - -Minä sanoin, että olimme ostaneet tämän lehmän Usselin markkinoilta, -ja mainitsin eläinlääkärin, joka meille oli ollut valitsemassa lehmän. - -"Häneltä saamme todistuksen." - -"Minä toivon, että se hankitaan, sillä hänen todistuksensa näyttää -meidät syyttömiksi." - -"Ja missä tarkoituksessa olette tämän lehmän ostaneet?" - -"Viedäkseni Chavanoniin lahjaksi muutamalle vaimolle, joka on ollut -kasvatusäitini, kiitollisuuden osotukseksi hänen hoidostaan ja -muistoksi rakkaudestani." - -"Mikä tämän vaimon nimi on?" - -"Barberin." - -"Onko hän muutaman raajarikkoisen työmiehen vaimo? Mies loukkaantui -Parisissa muutamia vuosia sitten?" - -"Niin on, herra tuomari." - -"No häneltä saamme myöskin todistuksen." - -Mutta tähän en puhunut mitään, ja tuomari nähdessään minun -hämilläoloni alkoi udella ja tiedustella tehden kysymyksen -toisensa perästä. Minun lopultakin piti vastata, että jos hän -kysyi kasvatusäidiltäni, niin silloin koko tuumani menisi myttyyn: -en voisikaan hämmästyttää kasvatusäitiäni lehmällä. Mutta tässä -pulassani tunsin kuitenkin jonkinlaista tyydytystä: kun tuomari -tunsi Barberinin emännän ja kun hän aikoi häneltä kysyä saadakseen -nähdä oliko kertomukseni tosi, niin se osotti, että Barberinin -emäntä vielä oli elossa. Ja vielä sain muutakin tietää niistä -kysymyksistä, joita tuomari edelleen teki: Barberin oli jonkun aikaa -sitten mennyt Parisiin. Tästä tulin niin iloiseksi, että osasin mitä -vakuuttavimmasti puhua tuomarille, että eläinlääkärin todistus kyllä -riittää todistukseksi, ettemme ole varastaneet lehmää. - -"Mistä olette saaneet rahat lehmän ostoon?" - -Tämä kysymyshän oli Mattiaa niin pelottanut. - -"Me olemme ansainneet." - -"Missä ja miten?" - -Selitin miten me matkalla Parisista Varsesiin ja Varsesista -Mont-Doreen olimme koonneet penni penniltä. - -"Mitä teitte Varsesissa?" - -Tämän kysymyksen selvittämiseksi minun piti kertoa koko pitkä asia -tapauksineen. Ja kun tuomari kuuli, että olin ollut haudattuna -Truyèren kaivoksessa, niin hän keskeytti ja lempeällä, melkein -ystävällisellä äänellä kysyi: "Kumpi teistä on Remi?" - -"Minä, herra tuomari." - -"Millä sen todistat? Santarmi sanoi, ettei sinulla ole papereita." - -"Ei olekaan, herra tuomari." - -"No kerro minulle miten tuo onnettomuus tapahtui Varsesissa. Minä -olen siitä lukenut sanomalehdistä, niin että jos et sinä ole Remi, -niin et minua petä. Minä kuuntelen, kerrohan nyt." - -Kun tuomari sinutteli minua, niin sain siitä rohkeutta; näin että hän -ei ollut vihamielinen. - -Kun olin lopettanut kertomukseni, niin tuomari katsoi minuun lempein -silmin. Minä jo kuvittelin, että hän päästää meidät vapaiksi, mutta -siitä ei tullut mitään: sanaa sanomatta hän jätti minut yksin. Hän -varmaan meni tutkistelemaan Mattiaa nähdäkseen olivatko kertomuksemme -samanlaiset. Minä jäin pitkäksi aikaa omiin mietteisiini, mutta -vihdoin tuomari tuli Mattian kanssa. - -"Minä odotan tietoja Usselista", sanoi hän, "ja jos ne, niinkuin -toivon, todistavat kertomuksenne oikeiksi, niin lasken teidät -huomenna vapaiksi." - -"No entäs lehmämme?" kysyi Mattia. "Se annetaan teille takaisin." - -"Minä en juuri sitä tarkoittanut, vaan sitä, että kuka sen ruokkii ja -kuka sen lypsää?" - -"Ole huoleti, poikaseni." - -Mattia näyttikin vakuutetulta, mutta sitten hän sanoi nauraen: "Jos -meidän lehmämme lypsetään, niin eikö voitaisi antaa meille se maito. -Se olisi hyvä illalliseksemme." - -Heti kun tuomari oli mennyt, ilmoitin Mattialle kaksi suurta uutista, -jotka olin saanut tietää ja jotka olivat saaneet minut unhottamaan, -että olimme vankilassa: Barberinin emäntä oli elossa ja Barberin oli -Parisissa. - -"Prinssin lehmä viedään riemulla", sanoi Mattia ja iloissaan rupesi -tanssimaan ja laulamaan. Ja hänen ilonsa sai minutkin mukaansa, -niin että tartuin Mattiaa käsiin ja tanssin hänen kanssaan. Capi, -joka siihen saakka oli maannut muutamassa loukossa surullisena ja -alakuloisena, tuli luoksemme, nousi takajaloilleen ja yhtyi iloomme. -Me tanssimme niin, että vanginvartija pelästyi -- sipuliensa tähden -luultavasti -- ja tuli katsomaan mitä meteliä me pidimme. Hän -käski meidän olla hiljaa, mutta ei käyttänyt niin röyhkeitä sanoja -kuin tullessaan tuomarin kanssa. Siitä ymmärsimme, että asiamme ei -ollut huonosti, ja pian saimmekin todistuksen siitä, ettemme olleet -erehtyneet, sillä vähän ajan kuluttua vanginvartija toi suuren -vadillisen maitoa -- lehmämme maitoa -- mutta ei siinä kaikki: meille -annettiin suuri nisuleipä ja kylmää vasikanlihaa, jota oli lähettänyt -itse tuomari. - -Harvoin lienee vankilassa-olijoita sillä tavoin kohdeltu. Ja -syödessäni siinä vasikkaa ja juodessani maitoa tuumailin, että -vankila on parempi kuin olin luullut. Niin arveli Mattiakin: "Tämähän -vasta onni on, kun saa syödä ja nukkua maksutta", sanoi hän nauraen. - -Minä tahdoin häntä säikäyttää: "Mutta jos eläinlääkäri olisi kuollut -yhtäkkiä, kuka todistaisi syyttömyytemme?" - -Mattia sanoi: "Tuollaista ajattelee silloin, kun on onneton, mutta -nyt ei ole siihen sovelias aika." - - - - -VII. - - -Yömme vankilan vuoteella ei ollut niinkään huono, pahempiakin olimme -viettäneet paljaan taivaan alla. "Minä olen uneksinut lehmämme -tulosta Barberinin mökille", sanoi Mattia. - -"Niin minäkin." - -Kahdeksan aikana aamulla aukeni ovi ja sisään astui tuomari ja -eläinlääkäri, joka oli tahtonut persoonallisesti tulla todistamaan ja -laskemaan meidät vapaiksi. - -Tuomarin huolenpito viattomista vangeista ei rajoittunut illalliseen, -jonka hän eilen oli meille toimittanut, vaan hän vielä pisti -kouraani karttamerkillä varustetun paperin. "Te olette olleet -ajattelemattomia", sanoi hän, "lähtiessänne tielle. Tuossa on teille -passi, jotta ette vasta joudu tällaiseen. Onnellista matkaa, lapset." -Ja hän puristi ystävällisesti kättämme. Mutta eläinlääkäri syleili -meitä. - -Onnettomina, kurjina olimme tähän kylään tulleet, mutta lähdimme -sieltä riemulla taluttaen lehmäämme pystypäin ja olkaimme yli -katsellen ihmisiä, jotka seisoivat porteilla. - -Pian saavuimme kylään, jossa olin Vitaliksen kanssa nukkunut -ensimäisen yöni, ja sieltä meillä ei ollut kuin suuri lakeus -kuljettavana vuoren rinteelle, josta laskeuttiin Chavanoniin. -Kulkiessamme tämän kylän katua ja sen talon ohi, josta Zerbino -oli varastanut leivän, johtui mieleeni tuuma, jonka heti ilmaisin -Mattialle: - -"Minä olen sinulle luvannut kakkua, kun päästään Barberinin emännän -luo. Mutta sitä varten tarvitaan voita ja jauhoja ja munia. Mutta -hänellä varmaankaan ei ole voita eikä jauhoja, sillä hän ei ole -rikas. Mitähän jos viemme mukanamme?" - -"Se on oiva tuuma." - -"No pidä sinä lehmää, niinä menen ostamaan voita ja jauhoja. Munia -emme voi särkymättä kuljettaa, niitä saa äiti käydä ostamassa -naapurista." Ja kun minä olin saanut ostetuksi nämä tarpeet, niin -jatkoimme matkaamme. En olisi tahtonut rasittaa lehmäämme, mutta -minulla oli sellainen kiire päästä perille, että tietämättäni astuin -kiireesti. - -Vielä kymmenen kilometriä, vielä kahdeksan, vielä kuusi. Matka tuntui -minusta pitemmältä lähestyessäni vanhaa kotia kuin poistuessani -sieltä. Silloin oli kylmä, nyt olin aivan kuin kuumeessa ja -yhtämittaa katsoin kelloani. - -"Eikö olekin tämä kaunista seutua?" kysyin Mattialta. - -"No ei täällä ole puita näköalaa estämässä", sanoi Mattia. - -"Kun lähdemme laskeutumaan Chavanoniin, niin saat nähdä suuriakin -puita, tammia ja kastanjoita." - -"Onko hedelmiä?" - -"Voi veikkonen, paljonkin. Ja sitten kartanolla on suuri päärynäpuu, -jossa on noin suuria päärynöitä ja hyviä, saat nähdä." - -Ja jo selittäissäni sanoin aina lopuksi hänelle: saat nähdä! -Minä todella luulin vieväni Mattian oikein ihmeiden maahan. Ja -minusta tämä seutu olikin paras kaikista. Täällähän minä olin -kasvanut, ja täällä olin ollut niin onnellinen, täällähän minua -oli rakastettu. Ja ensimäisen ilonkuohun tunteet, jotka saivat -viritystä seikkailuelämäni muistoista, kuohuivat nyt rinnassani -sitä valtavampina, kuta lähemmäksi kotikylääni tulimme. Minusta -tuntui, kuin ilmassa olisi ollut huumaava tuoksu: kaikki näytti niin -kauniilta. - -Mattiakin joutui huumauksen valtaan, mutta hän kuvaili omaa -kotiseutuaan. - -"Jos sinä tulisit Luccaan", sanoi hän minulle, "niin niinäkin -näyttäisin sinulle siellä kaikenlaista kaunista: saisit nähdä!" - -"Me menemme Luccaan, kun olemme käyneet Etiennetten, Lisen ja -Benjaminin luona." - -"Lähdetkö tosiaankin Luccaan?" - -"Sinä olet tullut minun kanssani kasvatusäitini luo, minä tulen sinun -kanssasi sinun äitisi ja sisaresi Christinan luo, jota kantelen -sylissäni, jos hän ei ole kovin suuri. Hän on oleva sisareni." - -"Oh! Remi!" - -Hän ei voinut sen enempää sanoa, niin liikutettu hän oli. - -Puhellessamme näin ja astuskellessamme pitkin askelin olimme -saapuneet vuoren harjalle, josta rinne alkoi laskeutua alas -jaksottain Chavanoniin. Vielä muutamia askeleita, niin olimme -paikalla, jossa olin Vitalikselta pyytänyt saada istahtaa -tienvierustalle katsellakseni kotitaloa, jota en ollut luullut enää -ikinäni näkeväni. - -"Pidä lehmää!" sanoin Mattialle ja hyppäsin rinteelle. Kaikki oli -ennallaan laaksossamme, se näytti aivan samanlaiselta kuin ennen, -puitten välistä näin kotitalon katon. - -"Tuolla, tuolla!" huusin. - -Mattia ihmetellen intoani kiiruhti vierelleni katselemaan. - -"Katso tuonne käteni suuntaan. Siellä on kotitalo, tuolla päärynäpuu, -tuolla oli ennen puutarhani." - -Mattia, jolla ei ollut niitä muistoja kuin minulla, ei nähnyt mitään -ihmeellistä, mutta ei virkkanut mitään siitä. - -Talosta nousi pieni keltainen savupylväs pitkin vuoren rinnettä ylös. -Tuulenhenki leuhautti savua kasvoillemme: se haisi tammenlehdiltä. -Kyyneleet täyttivät yhtäkkiä silmäni, ja minä hyppäsin Mattian -kaulaan. Samassa Capi heittäysi minua vasten, ja minä otin sen -syliini ja suutelin sitäkin. - -"Laskeutaan pian", sanoin. - -"Jos Barberinin emäntä on kotona, niin miten järjestämme lehmän -viennin, niin että se tapahtuu äkkiarvaamatta?" kysyi Mattia. - -"Sinä viet sen yksinäsi ja sanot, että tämä on prinssiltä, ja kun hän -kysyy keitä prinssiltä, niin silloin minä astun esiin?" - -"Onpa vahinko, ettemme voi mennä soittaen. Se olisi mainiota!" - -"Mattia, ei nyt enää tyhmyyksiä!" - -"Ole huoleti, minua ei haluta uudistaa sitä tapausta, mutta jos -tämä elukkamme olisi rakastanut musiikkia, niin silloin olisi vähän -soitettu, ja se olisi ollut pulskaa." - -Kun tulimme muutamalle penkereelle, joka oli juuri talon päällä, -niin näimme valkoisen päähineen ilmestyvän talon pihalle. Barberinin -emäntä kulki siellä, hän kulki veräjälle, avasi sen ja lähti kylälle -päin. Minun teki kovin mieli huutaa, mutta kun olin monta kuukautta -ajatellut hämmästyttää häntä, niin en voinut näin yhtäkkiä luopua -aikeestani. Me olimme pian veräjällä ja astuimme sisään, niinkuin -olin siitä monesti ennenkin astunut. Tiesin hyvin äidin tavat, että -ovi ei ole lukossa, joten pääsemme helposti sisään huoneeseen. Mutta -ensi töiksemme meidän piti toimittaa lehmä navettaan, joka oli sekin -aivan ennallaan. "Nyt menemme huoneeseen, minä asetun takan ääreen, -niin että äiti näkee minut heti kun tulee sisään, ja kun kuulemme -veräjän käyvän, niin sinä Capin kanssa piiloudut vuoteen taa, ettei -hän näe kuin minut yksin. Uskotko, että hän hämmästyy?" - -Me astuimme huoneeseen, ja minä istuin takan ääreen, jossa olin -viettänyt niin monta talvista iltapuhdetta. Pitkät hiukseni -panin takinkauluksen alle ja koetin kyyristyä niin pieneksi kuin -suinkin, että olisin mikäli mahdollista pikku Remin näköinen. Siitä -paikaltani näin veräjälle, niin ettei ollut pelkoa, että äiti tulisi -tietämättämme. Ja odotellessani katselin ympärilleni. Minusta -tuntui, kuin olisin lähtenyt kotoa eilen: ei ollut tapahtunut mitään -muutosta, kaikki oli samalla paikalla kuin ennenkin, paikoillaan oli -vielä paperikin, jolla oli paikattu minun särkemäni akkunan lasi, -paperi oli vain kellastuneempi ja savustunut. Jos olisin uskaltanut -lähteä paikoiltani, niin olisin voinut katsella kaikkea läheltä -huvikseni, mutta kun äiti voi tulla millä hetkellä hyvänsä, niin -piti minun istua siinä paikoillani pitämässä vahtia. Sitten yhtäkkiä -näinkin valkoisen päähineen, ja veräjä vinkui saranoissaan. - -"Mene joutuin piiloon", sanoin Mattialle ja itse kyyristyin pieneksi. - -Ovi aukesi ja äiti huomasi minut. - -"Kuka se on?" sanoi hän. - -Minä katselin häntä vastaamatta, ja hän katseli minua. Yhtäkkiä hänen -kätensä alkavat vapista: - -"Hyvä Jumala", sanoo hän. "Hyvä Jumala, onko se mahdollista, Remi!" - -Minä nousin ja suljin hänet syliini. - -"Äiti!" - -"Poikani, minun poikani!" - -Kului pitkä aika, ennenkuin tunteemme vähän asettuivat ja saimme -silmämme kuiviksi. - -"Jollen minä olisi sinua niin usein ajatellut, niin en varmaan olisi -sinua tuntenut, sinä olet niin muuttunut, kasvanut ja voimistunut." - -Vuoteen takaa kuului hiljainen nyyhkytys, josta muistin Mattian. Minä -käskin hänen tulla piilopaikastaan. - -"Tämä on Mattia, minun veljeni." - -"Vai niin, sinä siis olet löytänyt vanhempasi", huudahti äiti. - -"En ole, minä vain tahdoin sanoa, että Mattia on minun toverini, -ystäväni, ja tässä on Capi, myöskin toverini ja ystäväni. Tervehdi, -Capi, isäntäsi äitiä!" - -Capi nousi kahdelle jalalle ja käpälät rinnallaan kumarsi -arvokkaasti, joka sai Barberinin emännän nauramaan, niin että -kyyneleet hänen silmistään kuivuivat. - -Mattia, jolla ei ollut niin paljon syytä kuin minulla unhottamaan -itsensä, antoi minulle merkin muistuttaen lehmästämme. - -"Lähdemme, äiti, pihalle katsomaan päärynäpuuta, josta olen Mattialle -paljon puhunut", sanoin. - -"Ja käymme katsomassa myöskin sinun puutarhaasi, jonka olen -säilyttänyt sellaisenaan kuin se sinulta jäi, jotta sinä sen tapaat -samanlaisena, kun tulet, sillä olen aina uskonut, että sinä vielä -tulet." - -"Vieläkö siinä kasvaa juurikkaatkin, joita olin istuttanut?" - -"Sinäkö ne istutit? Minä sitä arvelinkin, että sinä se olet ne -istuttanut, sinä kun aina tahdoit hämmästyttää minua." - -Nyt oli sovelias hetki. - -"Onko navetta muuttunut sen jälkeen, kun Kullanomena lähti, joka oli -samanlainen kuin minäkin, ettei tahtonut millään lähteä talosta." - -"Eipä ole sekään muuttunut", sanoi äiti. Ja kun me olimme juuri -navetan edessä, niin hän työnsi oven auki, ja samassa lehmämme, jonka -oli nälkä ja joka varmaan luuli, että tultiin antamaan ruokaa, rupesi -ammumaan. - -"Navetassa lehmä, lehmä navetassa!" huusi äiti. - -Mattia ja minä emme voineet enää pidättää itseämme, vaan rupesimme -nauramaan. Äiti katsoi meihin hyvin hämmästyneenä, mutta tämän lehmän -ilmestyminen navettaan oli hänestä niin outoa, ettei hän voinut sitä -ymmärtää. - -"Me olemme teitä sillä hämmästyttäneet, ja eikö tämä ole yhtä arvokas -uutuus kuin juurikkaat?" - -"Tekö tuoneet minulle lehmän, minulle lehmän, te?" hoki hän. - -"Minä en ole tahtonut tulla tyhjin käsin äidin luo, joka on ollut, -niin hyvä pienelle Remille, hyljätylle lapselle. Ja tuumaillessani -mikä olisi hyödyllisintä, ajattelin, että lehmä Kullanomenan sijaan -olisi paras kaikista, ja niin Usselin markkinoilta ostimme tämän -lehmän rahoilla, jotka olimme ansainneet Mattian kanssa." - -"Sinä hyvä poika, rakas lapseni!" Ja äiti suuteli minua. - -Me menimme navettaan, että äiti sai tutkia lehmää, joka nyt oli -hänen. Ja joka seikalle, minkä lehmässä huomasi, hän lausui -tyytyväisyytensä ja ihmettelynsä. - -"Niin hyvä lehmä!" - -Yhtäkkiä hän päättyi katsomaan minua: "Sinusta siis on tullut rikas?" - -"Rikas, rikas", sanoi Mattia nauraen, "hänellä on rahaa vielä -jäljellä lopulle kolme markkaa." - -"Olette kelpo poikia!" - -Minusta tuntui hyvälle, kun äiti ajatteli Mattiaakin. - -Lehmämme ammui yhä, ja Mattia huomautti, että se huutaa lypsämään. -Minä juoksin hakemaan rainnan, joka oli tavallisella paikallaan, -puhtaana ja kirkkaana. Ja nytkös vasta äiti oli iloissaan, kun sai -vaahtoavaa maitoa rainnan melkein täyteen. - -"Tämä lypsää enemmän kuin Kullanomena", sanoi hän. - -"Ja sellaista maitoa, että se tuoksuu appelsiinilta", sanoi Mattia. - -Lehmä laskettiin pihalle jyrsimään ruohoa, ja me menimme huoneeseen, -jonne minä raintaa hakiessani olin pöydälle asettanut voimme ja -jauhomme. Kun äiti huomasi nämä, niin hän taas ihmettelemään. - -"Nämä ovat yhtä paljon meitä itseämme varten kuin sinuakin, sillä -meidän on kova nälkä, ja me haluamme saada kakkua. Sinä muistat -miten tulimme häirityiksi, kun viime laskiaista täällä ollessani -valmistimme laskiaiskakkua, ja voi, jonka sitä varten olit lainannut, -joutuikin sipulivelliin. Tällä kertaa meitä ei häiritä." - -"Sinä siis tiedät, että Barberin on Parisissa?" sanoi äiti. - -"Tiedän." - -"Tiedätkö myöskin, mitä varten hän on siellä?" - -"En." - -"Se koskee sinua." - -"Minua?" sanoin pelästyen. - -Äiti katsoi Mattiaan aivan kuin ei olisi uskaltanut puhua asiasta -hänen kuultensa. - -"Kyllä sinä voit Mattian kuullen puhua", sanoin hänelle ja selitin -miten hän oli toverini ja veljeni ja miten kaikki, mikä minua koski, -koski häntäkin. - -"Se on pitkä juttu", sanoi äiti. - -Minä huomasin kuitenkin, että hän ei halunnut puhua Mattian kuullen, -enkä tahtonut häntä pakottaakaan siihen vastoin mieltään; päätin -senvuoksi odottaa sopivaa hetkeä. - -"Palaako Barberin pian Parisista?" - -"Ei varmaankaan." - -"No sitten ei mitään hätää, ryhtykäämme laittamaan kakkua, ja sitten -myöhemmin kerrot miten Barberinin Parisin matka koskee minua. Kun ei -ole pelkoa, että hän saapuu paistamaan sipuleitaan meidän voissamme, -niin meillä on aikaa. Onko sinulla munia?" - -"Ei ole, minulla kun ei ole enää kanoja." - -"Emme voineet tuoda munia tullessamme, kun olisivat särkyneet. Voit -käydä lainaamassa naapurista." - -Hän näytti olevan hämillään, josta päätin, että hänellä oli jo velkaa -niin, että oli paha mennä enää lainaamaan. - -"Taitaa olla parempi, kun minä menen ostamaan", sanoin, "ja sillä -aikaa sinä laitat taikinan ja Mattia pilkkoo puita." - -Pidettyämme sitten kakkujuhlaa ja syötyämme tarpeeksemme Mattia jätti -meidät äidin kanssa kahdenkesken, jotta tämä saisi rauhassa selittää -asian, josta Mattia oli huomannut minun olevan levottoman. Ja levoton -olin ollut, miettien koko ajan, kun kakkuja valmistimme, miten -Barberinin Parisin-matka mahtoi koskea minua. - -Minusta näytti, että Barberin oli Parisissa tavottamassa Vitalista, -saadakseen tältä minusta maksua kuluneilta vuosilta. Mutta tässähän -ei ollut mitään, mikä minua koski: Vitalis oli kuollut, eikähän -maksua voinut minulta periä. Mutta jos ei Barberin vaatinutkaan -minulta rahaa, niin voi hän vaatia minut itseni, ja saatuaan kerran -minut käsiinsä hän voisi minut myydä kenelle hyvänsä ja mihin -hyvänsä, kuhan vain saisi minusta määrätyn summan. Sillä tavoin hänen -matkansa minua koski ja koski kovastikin, sillä olin päättänyt, että -ennen teen vaikka mitä kuin rupean hänen vallanalaisekseen, ennen -vaikka katoan koko Ranskasta, menen Italiaan Mattian kanssa, tai -Amerikkaan ja vaikka maailman loppuun. - -Tällä tavoin tuumaillen mielessäni päätin olla varuillani äidin -kanssa puhellessa, ei senvuoksi, että hän olisi pahaani tarkottanut, -sillä rakastihan hän minua, mutta hän pelkäsi miestään, sen olin -nähnyt, ja senvuoksi hän, jos liikoja puhuisin, voisi kertoa -miehelleen ja tämä pääsisi minun perilleni. Mattian mentyä sanoin -äidille: "No nyt kun olemme kahdenkesken, niin sano, miten Barberinin -matka koskee minua?" - -"No sanon, sanon mielellänikin, lapseni." - -Mielelläänkin? Minä hämmästyin. - -Ennenkuin äiti alkoi kertomuksensa, katsoi hän oveen ja sitten -lähestyi minua ja kuiskaten ja hymyillen sanoi: - -"Sinua vanhempasi hakevat." - -"Vanhempani!" - -"Niin, vanhempasi, Remi poikani." - -"Onko minulla vanhempia? Onko minulla vanhempia, minulla, hyljätyllä -lapsella?" - -"Sinua ei varmaankaan ole ehdoin tahdoin hyljätty, koska sinua nyt -tiedustellaan." - -"Kuka minua tiedustelee, kerro, kerro joutuin, äiti, minä pyydän." -Sitten yhtäkkiä huudahdin: "Minä olen hullu, eihän minua tiedustele -kukaan muu kuin Barberin." - -"Hän sinua tiedustelee, mutta vanhemmillesi, vanhemmillesi." - -"Ei, hän tiedustelee vain itselleen, myydäkseen minut uudelleen, -mutta hän ei myy, ei saa minua käsiinsä." - -"Oi, Remi, miten voit ajatella, että minä antaisin käyttää itseäni -sellaiseen?" - -"Hän tahtoo pettää sinut, äiti." - -"Mutta lapsi, ole järkevä ja kuuntele, kun sinulle kerron, äläkä ole -noin peloissasi." - -"Minä vielä muistan hänet." - -"Mutta kuuntele mitä sanon, minä olen itse kuullut. Etkö usko -sitä? Tulevana maanantaina on siitä kuukausi, kun olin työssä -leipomahuoneessa, niin tuli meille muuan mies tai paremminkin -herra ja kävi puhuttelemaan Barberinia, joka oli silloin sisällä. -Oletteko te Barberin? kysyi vieras, joka puhui vähän omituisesti -ranskankieltä. -- Minä se olen, vastasi Jerome. -- Tekö olette -löytänyt muutaman lapsen Parisista, Breteulin kadulta, ja kasvattanut -sen? -- Niin olen. -- Missä tämä lapsi nyt on? -- Mitä se teihin -kuuluu? kysyi Jerome." - -Jos olisin epäillyt äidin kertomusta, niin olisin tästä Barberinin -jyrkästä vastauksesta tullut siihen vakaumukseen, että äiti kertoi -totta. - -"Sinä tiedät", jatkoi äitini, "että leipomahuoneeseen kuuluu puhe -täältä, ja minussa syntyi halu kuunnella, kun oli kysymys sinusta. -Minä kävin lähemmäksi kuullakseni paremmin, mutta samassa muuan risu -taittui jalkani alla ja rasahti. -- Me emme olekaan yksiksemme, -sanoi herra. -- Tuolla on vain vaimoni, vastasi Barberin. -- Täällä -on hyvin kuuma, sanoi herra, tulkaahan ulos, niin puhelemme siellä. -Ja he menivät ulos, ja vasta parin kolmen tunnin perästä Jerome -palasi yksin. Sinä arvaat, että olin hyvin utelias tietämään, mitä -tämä herra oli sanonut, joka ehkä oli sinun isäsi, mutta Jerome ei -vastannut kysymyksiini. Hän sanoi vain, että tämä herra ei ollut -sinun isäsi, mutta että hän etsi sinua vanhemmillesi." - -"Missä vanhempani ovat? Ketä he ovat? Minullako on isä ja äiti, -molemmat?" - -"No sitähän minäkin tiedustelin Jeromelta. Mutta hän sanoi, ettei hän -tiedä. Ja sitten hän lisäsi, että hän lähtee Parisiin tavatakseen -tuon soittoniekan, jolle hän oli sinut vuokrannut ja joka oli -osotteekseen ilmoittanut erään toisen soittoniekan Garofolin, -Parisissa Lourcine-kadun varrella. Minä olen muistissani pitänyt -kaikki nimet tarkoin, pidä sinäkin ne hyvin." - -"Ole huoleti, minä tunnen ne kaikki. Mutta Barberin ei ole sitten -lähdettyään antanut sinulle mitään tietoa?" - -"Ei, hän varmaan hakee sinua yhä. Tuo herra, joka kävi meillä, -oli antanut hänelle sadan markan ja viisi kahdenkymmenen markan -kultarahaa ja oli luvannut sittemmin lisää. Tämä kaikki ja komeat -vaatteet, joihin olit puettu, kun sinut löydettiin, todistaa, että -sinun vanhempasi ovat rikkaita. Kun minä sinut näin ensin tuossa -takan luona, niin luulin, että sinä olet jo vanhempasi tavannut, ja -sen vuoksi luulin, että toverisi oli sinun veljesi." - -Samassa Mattia kulki akkunan ohi ja minä kutsuin hänet sisään. - -"Mattia, vanhempani tiedustelevat minua, minulla on oikeat vanhemmat, -oikea koti." - -Mutta Mattia ei näyttänyt ollenkaan iloiselta, jota vastoin minä -olin ihan haltioissani. Minä kerroin hänelle koko seikan niinkuin -Barberinin emäntä oli minulle sen kertonut. - - - - -VIII. - - -Kuinka paljon olinkaan iloinnut ajatellessani, että saan maata -lapsuuteni aikaisessa vuoteessa, jossa ennen olin nukkunut niin monta -yötä heräämättä, kyyristyneenä peitteiden alle! Monta kertaa olin -maatessani taivasalla kaivannut tätä vuodetta ja peitteitä, kun öinen -kylmä hätyytteli tai aamun kuura kylmi luita myöten. - -Heti kun panin maata, nukahdin väsyneenä edellisen päivän matkasta, -mutta sitten heräsin yhtäkkiä, enkä saanut enää unta: mieleni oli -niin kiihdyksissä. - -Vanhempani! - -Tätä seikkaa olin ajatellut maata pannessani, siitä olin nähnyt -untakin, isästä, äidistä, veljistä, sisarista, ja olin muutamia -minuutteja näiden kanssa, joita en vielä tuntenut ja jotka nyt -näin ensi kerran. Sitten Mattia, Lise, Barberinin emäntä ja rouva -Milligan, Arthur, kaikki olivat samaa perhettä. Vitalis oli isäni, -hän oli herännyt kuolleista ja oli rikas. Tällä aikaa kuin olimme -olleet erillämme, hän oli löytänyt Zerbinon ja Dolcen, joita ei susi -ollutkaan saanut. - -Herättyäni näin kaikki, joista olin uneksinut, ja tuntui aivan kuin -olisin ollut heidän kanssaan eilen illalla, ja senvuoksi oli minun -aivan mahdotonta saada unta. Vähitellen tämä harhaluulo menetti -voimansa, mutta sitten tuli todellisuus, joka valvotti minua vielä -enemmän. - -Vanhempani etsivät minua, pitikö minun löytääkseni heidän kääntyä -Barberinin puoleen. Jo tämä kysymys yksinään vähensi iloni. Olisin -halunnut, että Barberin ei olisi saanut sekaantua onneeni. Mutta -ei ollut muuta neuvoa kuin hakea Barberin käsiini. Hänelle ei -voinut kirjoittaa minnekään. Täytyi lähteä Parisiin ja etsiä häntä -Mouffetardin korttelista niistä taloista, joissa hän oli ennen asunut -ja joista hänen vaimonsa muisti pari kolme nimeä. Minun siis piti -lähteä Parisiin hakemaan sitä, joka minua haki. - -Minä olin toivonut, että saamme viettää muutamia rauhan päiviä -kasvatusäitini luona ja Mattian kanssa leikkiä entisiä leikkejäni, -mutta jo seuraavana päivänä meidän piti lähteä matkalle. Ja sitten -olin aikonut mennä tapaamaan Etiennetteä -- nyt piti luopua tästä -matkasta, enkä saanut tavata tätä tyttö parkaa, joka oli ollut -minulle niin hyvä. Etiennetten luota sitten olisi pitänyt mennä Lisen -luo viemään terveisiä hänen veljeltään ja sisareltaan -- mutta sekin -matka siis piti jättää. - -Näissä mietteissä meni koko yöni; väliin tuumailin, että minun -pitäisi kuitenkin käydä Etiennetten ja Lisen luona, väliin taas, että -minun pitää mennä Parisiin kiireimmän kautta tavatakseni vanhempani. -Ja vihdoin nukahdin pääsemättä mihinkään päätökseen, ja niin tämä yö, -josta olin toivonut parasta kaikista, oli levottomimpia ja huonoimpia -öitä mitä muistan. - -Aamulla, kun kaikki kolme, äiti, Mattia ja minä, istuimme takan -ääressä, jossa oli maito tulella, me pidimme neuvottelua. - -"On heti mentävä Parisiin, vanhempasi kun etsivät sinua, niin et saa -viivytellä", sanoi äiti ja selvitti asian. - -Mutta Mattia ei näyttänyt hyväksyvän tätä päätöstäni, päinvastoin. - -"Sinun mielestäsi ei meidän pitäisi mennä Parisiin?" sanoin hänelle. -"Minkävuoksi et sitten selitä syitäsi?" Hän vain pudisti päätään. - -"Sinä näet, että minä olen neuvoton, sinä et saa olla auttamatta -minua." - -"Minusta uusien vuoksi ei saa unhottaa entisiä", sanoi hän vihdoin. -"Tähän saakka omaisiasi ovat olleet Lise, Etiennette, Alexis ja -Benjamin, jotka ovat sinua rakastaneet. Nyt sinulle on ilmestynyt -uusia omaisia, joita sinä et tunne, jotka eivät ole tehneet mitään -muuta sinulle kuin panneet sinut kadulle, ja sinä yhtäkkiä hylkäät -ne, jotka sinulle ovat olleet hyviä, ja omistat ne, jotka sinulle -ovat olleet pahoja. Se ei mielestäni ole oikein." - -"Ei voi sanoa, että Remin vanhemmat ovat hänet jättäneet kadulle", -keskeytti äiti. "On ehkä heiltä ryöstetty heidän lapsensa, jota he -ikävöivät itkien, jota odottavat ja jota ovat etsineet siitä päivästä -saakka." - -"Sitä en tiedä, mutta sen tiedän, että Acquin on ottanut Remin -kadulta, kun Remi oli siihen kuolemassa, on hoitanut häntä kuin omaa -lastaan, ja Alexis, Benjamin, Etiennette ja Lise ovat rakastaneet -Remiä kuin veljeään, ja näillä, jotka ovat ottaneet Remin, on yhtä -suuri oikeus hänen ystävyyteensä kuin niillä, jotka tahtoen tai -tahtomattaan ovat hänet heittäneet kadulle. Acquin ja hänen lapsensa -osottivat vapaaehtoisesti ystävyyttään Remille, he eivät olleet -mitenkään siihen velvolliset." - -Mattia lausui sanansa sillä äänellä, kuin olisi ollut minulle -suutuksissaan, katsomatta minuun ja katsomatta Barberinin -emäntäänkään. Mieleni kävi alakuloiseksi, ja minä olin kuin -neuvottomat ihmiset ainakin, voimatta punnita syitä, huojuen puoleen -ja toiseen, aina viimeksi kallistuen sen mielipiteeseen, joka -viimeksi oli puhunut. - -"Mattia on oikeassa", sanoin, "enkä kevyellä sydämellä voi lähteä -Parisiin näkemättä Etiennetteä ja Liseä." - -"Mutta vanhempasi!" sanoi äiti. - -Minä koetin sovitella. - -"Me emme mene Etiennetten luo, kun se olisi liian suuri mutka. -Sitäpaitsi Etiennette osaa kirjoittaa ja lukea, me siis voimme hänen -kanssaan keskustella kirjeellisesti, mutta ennen Parisiin menoamme -käymme Lisen luona. Jos se meitä viivyttääkin, niin se viivytys ei -ole kovin suuri, ja sitäpaitsi Lise ei osaa kirjoittaa eikä lukea, -ja hänen vuokseen juuri olenkin järjestänyt tämän matkasuunnitelman. -Hänelle voin kertoa Alexista ja Etiennetten käsken kirjoittaa minulle -Dreuzyyn, jossa sitten voin lukea hänen kirjeensä Liselle." - -"Hyvä", sanoi Mattia nauraen. - -Päätettiin, että lähdemme huomenna, ja heti kirjoitin pitkän kirjeen -Etiennettelle selittäen hänelle, että en nyt voinut tulla hänen -luokseen, kun minulla oli muutamia toimia. - -Ja seuraavana päivänä taaskin kerran oli minun heitettävä raskaat -jäähyväiset. Mutta tällä kertaa en kuitenkaan lähtenyt Chavanonista -niinkuin olin lähtenyt Vitaliksen kanssa; minä sain suudella äitiä ja -luvata hänelle, että tulen pian vanhempaini kanssa hänen luokseen. -Koko edellisen illan olimme keskustelleet siitä, mitä hänelle annan, -kun minusta tulee rikas. - -"Ei mikään ole lehmäsi veroinen, pikku Remi", sanoi äiti, "etkä -kaikilla rikkauksillasi saa minua onnellisemmaksi kuin olet saanut -köyhänä ollessasi." - -Lehmällemme meidän piti myöskin sanoa jäähyväiset, ja Mattia suuteli -sitä kymmeniä kertoja turpaan, josta se näytti olevan varsin -mielissään, sillä se joka kerta sivalsi Mattiaa poskelle pitkällä -kielellään. - -Ja taas olimme tiellä, laukut selässä ja Capi edellämme juosten. Me -kuljimme pitkin askelin, tai oikeastaan minä tietämättäni, innoissani -päästäkseni pian Parisiin, aina vähänväliä pitensin askeleita. -Vihdoin Mattia sanoi, että jos sellaista vauhtia kuljemme, niin pian -väsymme, ja minä hiljensin kulkuani taas vähän päästä rientääkseni. - -"Mutta sinullapa on kiire!" sanoi Mattia surullisesti. - -"Minusta sinullakin pitäisi olla kiire, sillä minun vanhempani ovat -sinunkin vanhempasi." - -Hän pudisti päätään. - -"Olemmehan veljiä." - -"Olemme me keskenämme, enkä epäile sinua, minä olen nyt veljesi ja -olen vastakin, sen uskon ja tunnen." - -"No mitä sitten?" - -"Mutta enhän voi olla sinun veljiesi veli, jos niitä sinulla on, enkä -sinun isäsi ja äitisi poika." - -"Jos olisimme menneet Luccaan, niin enkö olisi ollut sisaresi -Christinan veli?" - -"Tietysti olisit ollut." - -"No minkä vuoksi minun veljeni ja sisareni eivät pitäisi sinua -samalla tavoin veljenään?" - -"Se on aivan eri asia. Minä en ole ollut puettu kauniisiin -vaatteisiin." - -"Mitä se merkitsee?" - -"Se merkitsee paljonkin, sinä sen ymmärrät niinkuin minäkin. Sinä -olisit tullut Luccaan, jonne et nyt enää tule, sinut olisivat köyhät -vanhempani ottaneet vastaan, vaatimatta sinulta mitään, koska ovat -köyhempiä kuin sinä. Mutta sinun vanhempasi ovat rikkaita, jota -kauniit vaatteet osottavat, niinkuin Barberinin emäntä sanoikin. -He ovat ylhäisiäkin. No miten voit ajatella heidän ottavan vastaan -sellaista köyhää kurjaa kuin minä olen?" - -"No mutta mikä minä sitten olen, jos en köyhä kurja?" - -"Niin nyt tällä hetkellä, mutta huomenna sinä olet heidän poikansa, -ja minä olen aina oleva sama mikä olen tänäänkin. Sinut pannaan -kouluun, sinulle hankitaan opettajia, ja minä saan jatkaa maantien -kulkemista yksikseni, muistellen sinua, niinkuin sinäkin olet -muisteleva minua toivoakseni." - -"Voi Mattia ystäväni, miten voit puhua tuolla tavoin?" - -"Minä puhun niinkuin ajattelen, ja sen vuoksipa en voi olla iloinen -ilostasi: sen vuoksi ainoastaan, että meistä tulee ero, ja minä olin -aina kuvitellut ja uskonut, että olisimme aina yhdessä, niinkuin nyt -olemme. Oh, ei samanlaisina kuin nyt, köyhinä katusoittajina. Mutta -me olisimme tehneet työtä, meistä olisi tullut oikeita soittajia, -jotka olisimme soittaneet oikealle yleisölle, eroamatta koskaan -toisistamme." - -"Mutta niin on tapahtuva, rakas Mattia. Jos vanhempani ovat rikkaat, -niin heidän rikkautensa on sinua varten niinkuin minuakin; jos minut -pannaan kouluun, niin sinä tulet minun kanssani. Me emme toisiamme -jätä, me teemme työtä yhdessä, me kasvamme, me elämme yhdessä, -niinkuin sinä olet toivonutkin, ja niinkuin minäkin olen toivonut -yhtä innokkaasti kuin sinäkin, sen vakuutan." - -"Minä tiedän, että sinä toivot, mutta sinä et sitten enää ole oma -herrasi niinkuin nyt olet." - -"No kuulehan: jos minun vanhempani hakevat minua, niin se osottaa, -että he ovat kiintyneet minuun, he rakastavat minua. Ja kun he -rakastavat minua, niin he eivät kiellä minulta mitä pyydän. Ja minä -pyydän heiltä saattaa onnellisiksi ne, jotka ovat olleet minulle -hyviä, jotka minua ovat rakastaneet, kun minä olin yksin maailmassa, -niinkuin ovat olleet Acquin, joka on lunastettava vankilasta, -Etiennette, Alexis, Benjamin, Lise ja sinä. Lisen he ottavat -luokseen, opettavat, parantavat, ja sinut pannaan kouluun minun -kanssani, jos minun pitää mennä kouluun. Niin ne asiat käyvät -- jos -vanhempani ovat rikkaita, ja minä olisin hyvin tyytyväinen, jos he -olisivat rikkaita." - -"Ja minä olisin hyvin tyytyväinen, jos he olisivat köyhiä." - -"Oletko hullu?" - -"Ehkä." - -Ja sen enempää sanomatta Mattia kutsui Capin, sillä oli jo aika -ruveta syömään. Hän otti koiran syliinsä ja puhui sille aivan -kuin ihmiselle: "Eikö niin, vanha Capi, että sinustakin olisi -mieluisampaa, että Remin vanhemmat olisivat köyhiä?" - -Capi, niinkuin aina kun kuuli nimeänsä mainittavan, haukahteli -tyytyväisenä ja pani käpälät rinnalleen. - -"Vanhempain ollessa köyhiä me elelisimme niinkuin tähänkin asti -vapaata elämää, kaikki kolme, menisimme minne milloinkin haluttaisi, -eikä meillä olisi muuta huolta kuin tyydyttää kunnioitettavaa -yleisöä." - -"Hauh, hauh!" - -"Vanhempain ollessa rikkaita Capin pitäisi olla ja pysyä pihamaalla, -koirakopissa, ja luultavasti kahleissa, kauniissa teräskahleissa, -joka kuitenkin olisi kahle, sillä koirat eivät saa tulla rikkaitten -huoneisiin." - -Olin ollut vähän suutuksissani, kun Mattia oli toivonut, että -vanhempani olisivat köyhiä, eikä ollut hyvillään ilosta, joka -minussa oli syntynyt Barberinin emännän kuvauksen johdosta. Mutta -toisekseen olin mielissänikin nähdessäni sitten, että Mattiassa oli -surumielisyyden synnyttänyt hänen ystävyytensä minua kohtaan -- hän -pelkäsi eroa ja tästä syystä hän vain oli suruissaan. En voinut siis -nuhdella häntä, sillä tämähän oli vain todistus tunnollisesta ja -hellästä ystävyydestä. - -Jollei meidän olisi ollut pakko ansaita jokapäiväistä leipäämme, -niin olisin Mattiasta huolimatta kiiruhtanut kulkuamme, mutta meidän -piti antaa näytäntöjä suurissa kylissä, joita oli matkamme varressa, -ja odotellessamme, että pääsemme vanhempaini rikkauksia jakamaan, -meidän täytyi tyytyä pieniin rahoihin, joita saimme siellä täällä -sattuman mukaan. Meiltä kului siis enemmän aikaa kuin olisin suonut, -ennenkuin pääsimme Dreuzyyn. Mutta oli toinenkin seikka, jota -varten meidän piti koota rahaa niin paljon kuin mahdollista. Minä -muistin Barberinin emännän sanan, että kaikilla rikkauksillani en -voi tuottaa hänelle niin paljon iloa kuin köyhänä ollessani, ja minä -tahdoin pikku Lisenkin saattaa yhtä hyvälle mielelle kuin Barberinin -emännänkin. Tietysti minä jaan rikkauteni Lisen kanssa, ainakin minä -puolestani, mutta ennenkuin minä olin rikas, tahdoin viedä Liselle -ansaitsemillani rahoilla ostetun lahjan -- köyhän lahjan. Matkallamme -ostimme nuken, joka ei onneksi maksanut niin paljon kuin lehmä, ja -kiiruhdimme sitten päämääräämme kohden. - -Kun nyt oli jo syksy, niin päiväntaipaleemme olivat lyhemmät kuin -kesäisin ja me koetimme aina mahdollisuuden mukaan päästä kyliin, -joihin yöksi jäimme, hyvissä ajoin ennen päivän laskua. Mutta -sittenkin, vaikka varsinkin matkamme lopulla olimme kiirehtineet -minkä mahdollista, saavuimme Dreuzyyn vasta pimeällä. Lisen tädin luo -mennessä meidän ei tarvinnut kuin seurata kanavan vartta, kun hänen -miehensä oli kanavanvartija ja asui kanavan varrelle rakennetussa -talossa. Pian löysimmekin tämän talon, joka oli kaupungin laidassa -tasangolla, missä kasvoi suuria puita, jotka kaukaa katsoen näyttivät -uivan sumussa. - -Sydämeni tykytti kovasti lähestyessäni tätä taloa, jonka akkunat -loistivat takassa palavasta nuotiosta, mikä loimahteli ja silloin -tällöin valaisi tietämme. Talon luo tultuamme näin ovet suljetuiksi, -mutta akkunasta, jossa ei ollut kaihtimia, näin Lisen pöydän ääressä -tätinsä vieressä ja edessään muuan mies, joka varmaan oli hänen -enonsa. - -"Siellä ollaan paraillaan illallisella, tulimme sopivaan aikaan", -sanoi Mattia. - -Minä tein hänelle merkin käskien hänen olla hiljaa ja Capin käskin -taakseni. Sitten otin harppuni ja valmistausin soittamaan. - -"Niin tosiaan", sanoi Mattia hiljaa, "serenaadi, se on oiva tuuma." - -"Älä sinä soita, anna minä soitan yksikseni." - -Ja minä soitin napolilaista lauluani, mutta laulamatta, sillä ääneni -ei kulkenut. Ja soittaessani katsoin Liseä: hän kohotti äkkiä päänsä, -ja hänen silmänsä alkoivat loistaa. - -Minä nyt aloin laulaa. - -Hän hyppäsi tuoliltaan ja juoksi ovelle, enkä ehtinyt muuta kuin -Mattialle antaa harppuni, ennenkuin Lise oli sylissäni. - -Meidät käskettiin sisään, ja Catherine täti minua syleiltyään -toimitti kaksi lautasta pöytään. Mutta minä pyysin häntä panemaan -kolmannenkin: - -"Meillä on täällä toveri mukanamme." - -Ja minä vedin laukustani nuken ja asetin sen istumaan tuolille Lisen -viereen. - -En voi koskaan unhottaa katsetta, jonka Lise loi minuun; näen sen -nytkin elävänä silmissäni. - - - - -IX. - - -Jollei minulla olisi ollut kiire Parisiin, niin olisin jäänyt -pitkäksi aikaa Lisen luo; meillä oli niin paljon puhumista, ja sillä -tavalla kuin me keskustelimme, ehdimme kovin vähän sanoa. - -Tietysti puhe vanhemmistani otti suurimman osan kertomuksestani, -rikkaat vanhempani, ja minä kerroin Liselle, mitä olin Mattialle jo -sanonut, pysyen siinä uskossa ja toivossa, että he ovat rikkaat, niin -että me kaikki tulemme onnellisiksi: Lisen isä, hänen veljensä ja -hän, varsinkin hän. - -Lise, joka ei ollut kypsynyt kokemuksen koulussa niinkuin Mattia, -oli taipuisa uskomaan, että ne, jotka olivat rikkaita, olivat -onnellisia tässä maailmassa ja että omaisuus oli taikakalu, jolla sai -heti mitä toivoi. -- Senhänvuoksi hänenkin isänsä oli vankilassa, -että oli köyhä, ja senvuoksi koko perhe oli hajallaan! Hänestä -oli yhdentekevää, olinko minä vai hän rikas, se oli sama asia, -seurauksiin nähden ainakin oli vaikutus sama: me kumpikin olimme -onnellisia, ja hänellä ei ollut muusta huolta kuin: kaikki koolle, -kaikki onnellisiksi. - -Mutta me emme istuneet ainoastaan kanavan sulun portin luona, jossa -syöksyvä vesi pauhasi, vaan kulutimme aikaamme kävelyretkilläkin, -joilla oli mukana Mattia ja herra Capi sekä neiti nukke. -Retkeillessäni Ranskassa monet vuodet Vitaliksen kanssa ja sitten -nämä viime kuukaudet Mattian kanssa olin nähnyt paljon seutuja, -mutta en sellaista kuin tämä, jossa nyt olimme. Äärettömiä metsiä, -kauniita tasankoja, kallioita, kukkuloita, luolia, vesiputouksia, -tyyniä lampia ja kapeassa laaksossa jyrkkäin rinteiden välissä -kanava, joka juoksi kiemurrellen. Kuului lakkaamatta veden kohinaa ja -lintujen laulua. Mutta ei pidä kovin paljon minun sanoihini luottaa. -Minä tarkoitan, että kaikkialla missä olen Lisen kanssa kuljeksinut, -missä olemme leikkineet yhdessä, on minusta seudulla tuntunut olevan -sellainen kauneus ja viehätys, jota ei suosituimmillakaan seuduilla -olisi ollut minun silmissäni. Minä olen tämän seudun nähnyt Lisen -ympärillä, ja senvuoksi se on painunut mieleeni niin kauniina. - -Mutta meidän piti erota ja Mattian kanssa lähteä tielle. Minusta se -oli surullista. Mutta minä en eronnut nyt surulla. Olin niin monta -kertaa hyvitellyt mieltäni sillä unelmalla, että olisin rikas, että -olin alkanut uskoa, en sitä, että kerran olen rikas, vaan että jo -nyt olen. Viimeiset sanani Liselle osottavat miten varma minä tässä -uskossani olin: - -"Minä tulen sinua noutamaan vaunuilla ja nelivaljakolla." - -Ja hän uskoi, niin että hän jo käsillään taputteli hevosia: hän -varmaan näki vaunutkin oman mielikuvituksensa mukaan, niinkuin -minäkin näin. - -Mutta ennenkuin voin ajaa hevosilla Parisista Dreuzyyn, piti minun -kävellä jalkaisin Dreuzystä Parisiin. Ja jos ei Mattiaa olisi ollut, -niin minulla ei olisi ollut muuta huolta kuin tehdä pitkiä taipaleita -tyytyen siihen, että olisin saanut ansaituksi juuri sen, mikä oli -aivan välttämätöntä jokapäiväiseksi tarpeeksi. Mitä hyötyä nyt oli -nähdä vaivaa? Eihän meidän tarvinnut enää ostaa lehmää eikä nukkea, -ja kunhan vain saimme jokapäiväisen leipämme, niin eihän toki minun -tarvinnut koota rahaa vanhemmilleni. - -Mattia ei tyytynyt näihin selityksiin. - -"Ansaitaan niin paljon kuin ansaita voimme", sanoi hän. "Eihän ole -sanottu, että me tapaamme Barberinin heti." - -"Jollemme tapaa häntä kahdentoista aikana, niin tapaamme hänet kahden -aikana. Mouffetardin katu ei ole niin pitkä." - -"Mutta jos hän ei asukaan Mouffetardin kadun varrella?" - -"Menemme sinne, missä hän asuu." - -"Mutta jos hän on palannut Chavanoniin? Hänelle pitää silloin -kirjoittaa ja täytyy odottaa hänen vastaustaan. Millä elämme tämän -aikaa, jos meillä ei ole penniäkään taskussa? Luulisi, että sinä et -tunne ollenkaan Parisia. Sinä olet unhottanut Gentillyn kaivostien?" - -"Enpä ole." - -"En minäkään ole unhottanut Saint-Medardin kirkon seinustaa, jota -vasten seisoin nälkään kuolemassa. Minä en halua nähdä nälkää -Parisissa." - -"Mutta me saamme rahaa enemmän, kun tulemme vanhempiemme luo." - -"Minun ei tee mieli ruokaa, kun vasta olen syönyt hyvästi, mutta kun -en ole saanut ruokaa, niin silloin ei tunnu hyvältä. Tehkäämme siis -työtä aivan kuin meidän pitäisi saada ostetuksi lehmä vanhemmillesi." - -Se oli viisas neuvo. Minä kuitenkin tunnustan, etten laulanut niin -kuin lauloin silloin kun oli koottava rahaa lehmän tai nuken ostoa -varten. - -"Mutta sinähän laiskaksi heittäysit, kun sinusta tuli rikas!" sanoi -Mattia. - -Tulimme Parisiin juuri kuusi kuukautta ja neljätoista päivää siitä -kuin olimme sieltä lähteneet. - -Mutta nyt tullessamme oli aivan toisenlainen päivä kuin lähtiessämme: -oli sumua ja kylmä, ei päivänpaistetta enää, ei kukkasia, ei vihantaa -ruohoa enää tien varrella, kesän aurinko oli tehnyt tehtävänsä, -ja syksyn ensimäiset sumut olivat nyt laskeutuneet maalle, ja -kellastuneet lehdet kahisivat puissa ja putoilivat päällemme. -Mutta mitä siitä, jos luonto olikin ikävän näköinen, olihan meillä -sisällinen ilo, joka ei tarvinnut ulkonaista kiihotusta. Tai -oikeastaan en voi sanoa, että meillä ole, sillä se oli minussa, -minussa yksistään. Mattia sen sijaan kävi sitä synkemmälle mielelle, -kuta lähemmäs Parisia tulimme, ja usein hän astui tuntikausia -puhumatta sanaakaan. - -Hän ei ollut sanonut minulle tämän surumielisyyden syytä, ja minä, -kuvitellen hänen surunsa johtuvan vain siitä, että hän pelkäsi meidän -eroamme, en halunnut hänelle uudelleen selittää sitä, mitä olin jo -monet kerrat selittänyt: että nimittäin vanhempani eivät tahdo meitä -erottaa. Vasta kun pysähdyimme syömään lähelle kaupunkia tultuamme, -hän istuessaan kivellä ja pureskellessaan leipäpalaansa selitti mikä -häntä vaivasi. - -"Tiedätkö mitä ajattelen tullessamme Parisiin?" - -"Mitä?" - -"Niin, mitä? Garofolia. Onko hän päässyt vankilasta? Kun minulle -kerrottiin, että hän oli joutunut vankilaan, niin en tullut -kysyneeksi, kuinka pitkäksi aikaa hänet on tuomittu. Hän on jo voinut -päästä sieltä ja voi asua kamarissaan Lourcine-kadun varrella. Tuo -Mouffetardin katu, jonka varrelta me haemme Barberinia, on samassa -korttelissa. Miten kävisi, jos Garofoli sattuisi tapaamaan meidät? -Hän on isäntäni, hän on enoni. Hän voi ottaa minut mukaansa. Sinä -pelkäsit joutumistasi Barberinin käsiin, ymmärrät siis miten minä -pelkään joutumistani Garofolin käsiin. Voi pääparkaani! Ja mitä se -merkitsisi kuitenkaan sen rinnalla, että meidän täytyisi erota. Me -emme sitten koskaan näkisi toisiamme." - -Minä iloisen toivoni valtaamana en ollut tullut ajatelleeksikaan -Garofolia. Mutta nyt huomasin, että kaikki, mitä Mattia sanoi, voi -olla mahdollista, ja että olimme suuressa vaarassa. - -"No miten haluat? Etkö tahdo tulla Parisiin?" - -"Minä arvelen, että jos en tulisi Mouffetardin kadulle, niin pääsisin -ehkä kohtaamasta Garofolia." - -"Hyvä, älä tule. Minä menen yksikseni, ja tapaamme toisemme jossakin -illalla seitsemän aikana." - -Ja me päätimme yhtymäpaikaksemme Archeveche-sillan pään -Notre-Dame-kirkon kuorin puolella, ja niin sovittuamme tulimme -Parisiin. Italian torille tultuamme erosimme liikutetuin mielin -kumpainenkin, aivan kuin emme enää toisiamme näkisikään. Ja Mattia -ja Capi lähtivät Luonnontieteellistä puutarhaa kohden, minä taas -Mouffetardin kadulle, jonne oli vain lyhyt matka. - -Olin kirjoittanut paperiliuskalle henkilöiden nimet, joiden luota -Barberinia oli haettava, mutta se oli ollut turhaa, sillä minä -muistin nimet ja osotteet, hyvin katsomatta paperiini. - -Kahdessa paikassa käynti oli turhaa. - -Minä poistuin pettyneenä ja jonkun verran levottomanakin. Nyt ei -ollut jäljellä kuin Chopinet. Minne sitten mennä, jos ei siellä -tiedetty mitään? Mistä sitten hakea Barberinia? - -Chopinet oli ravintoloitsija, ja kun minä astuin saliin, jossa oli -kyökki ja jossa syötiin, oli siellä useampia henkilöitä pöydässä. -Minä kysyin itse Chopinetilta, joka seisoi lusikka kädessä ja oli -sekoittamassa velliä vierailleen. - -"Barberin ei ole enää täällä", sanoi hän. - -"Missä hän on?" kysyin hätäytyneellä äänellä. - -"Ka, enpä tiedä." - -Minusta näytti, kuin kattilat olisivat tanssineet takassa. - -"Mistähän minä voisin häntä etsiä?" kysyin. - -"Hän ei ole ilmoittanut osotettaan." - -Muotoni varmaankin ilmaisi selvään pettymykseni, sillä muuan mies, -joka oli syömässä läheisessä pöydässä, kysyi minulta: - -"Mitä asiaa sinulla olisi Barberinille?" - -Mahdotonhan minun oli selittää asiaani suoraan. - -"Minä tulen hänen kotipuolestaan ja minulla olisi hänelle terveisiä -hänen vaimoltaan, joka sanoi minulle, että Barberin on täällä." - -"Jos tiedätte, missä Barberin on", sanoi ravintolan isäntä miehelle, -joka oli minua puhutellut, "niin sanokaa pojalle; hän ei kuitenkaan -mitään pahaa tarkoita Barberinille, eikö niin?" - -"Enpä tietenkään." Ja minä aloin jo toivoa. - -"Barberin kai asuu tätä nykyä Cantalin hotellissa, Austerlitzin -kadulla: siellä hän oli ainakin kolme viikkoa sitten." - -Minä kiitin ja lähdin. Mutta ennenkuin menin Austerlitzin kadulle, -päätin ottaa tietoa Garofolista kertoakseni Mattialle. Olin juuri -lähellä Lourcine-katua eikä minun tarvinnut mennä montakaan askelta, -ennenkuin olin sen talon luona, johon olin tullut Vitaliksen kanssa. -Aivan niinkuin sinäkin päivänä, kun ensi kerran tulimme tähän taloon, -oli nytkin sama vanha ukko ripustamassa riepuja seinälle. Olisi -voinut luulla, että hän ei ole siitä saakka muuta tehnytkään. - -"Onko herra Garofoli jo tullut?" kysyin. - -Ukko katseli minua ja alkoi rykiä vastaamatta minulle. Minusta -tuntui, että minun pitää antaa hänen ymmärtää, että tiesin missä -Garofoli on, muuten en saisi mitään tietoa tältä riepu-ukolta. - -"Hän on yhä vielä vankilassa?" sanoin viekkaan näköisenä. "Mahtaa -hänellä olla ikävä." - -"Ehkä, mutta aika kuluu kuitenkin." - -"Voi kulua, mutta ei ehkä niin nopeasti hänestä kuin meistä." - -Ukko olisi mielellään nauranut tälle sukkeluudelle, mutta sai -yskänkohtauksen. - -"Tiedättekö milloin hän pääsee?" kysyin, kun hän herkesi rykimästä. - -"Kolmen kuukauden perästä." - -Mattialla oli vielä aikaa hengittää, sillä ennen kolmea kuukautta -vanhempani ovat jonkun keinon keksineet, ettei tuo julma isäntä -voi mitään Mattialle. Ja nyt toivorikkaana lähdin taas etsimään -Barberinia Cantalin hotellista. Ja ilomielin astuin Austerlitzin -katua kohden, mielessäni säälien Barberinia. - -Matka ei ollut pitkä, niin että pian olin hotellissa, jota hain -ja joka ei ollut hotelli kuin nimeksi. Kurja majatalo, isäntänä -vanha vähäkuuloinen vaimo, jolla pää tutisi. Kun olin häneltä -kysynyt asiaani, niin hän pani käden korvansa taakse ja pyysi minua -toistamaan kysymykseni. - -"Minä kuulen huononlaisesti", sanoi hän. - -"Minä haluaisin tavata Barberinia, Barberinia Chavanonista, joka asuu -teillä, eikö niin?" - -Vastaamatta sanaakaan hän kohotti kätensä ilmaan niin äkillisellä -liikkeellä, että kissa, joka nukkui hänen sylissään, hyppäsi -pelästyneenä lattialle. - -"Kas niin, kas niin!" sanoi hän. - -Sitten katsoen minua, pää tutisten yhä enemmän, hän sanoi: - -"Oletteko te se poika?" - -"Mikä poika?" - -"Se, jota hän etsi." - -Jota hän etsi! Minulla sydäntä kouristi. - -"Barberin?" huusin. - -"Vainaja, Barberin-vainaja pitää sanoa." - -Minä otin harpun tuekseni. - -"Hän on siis kuollut?" huusin kovasti, että hän olisi kuullut, mutta -mieleni oli niin kiihdyksissä, että ääneni oli raukea. - -"Kahdeksan päivää sitten. Saint-Antoinen sairashuoneessa." - -Minä typerryin. Barberin kuollut. Miten nyt löydän vanhempani, mistä -heitä etsiä? - -"Te olette siis se poika, jota hän haki saattaakseen teidät rikkaille -vanhemmillenne?" - -Minussa syntyi toivo ja tartuin hänen sanaansa: - -"Tiedättekö asiasta mitä?" - -"Tiedän mitä hän kertoi, miesparka: että hän oli löytänyt ja -kasvattanut lapsen, että vanhemmat, jotka olivat kadottaneet tämän -lapsen, nyt tahtoivat hänet saada, ja että hän nyt oli Parisissa tätä -lasta hakemassa." - -"Mutta tiedättekö", kysyin hätäilevällä äänellä, "tiedättekö -vanhemmistani?" - -"Te siis olette se poika, varmaan te olette sama poika!" Ja pää -tutisten hän katseli minua tarkoin silmiin. - -"Minä pyydän, sanokaa mitä tiedätte." - -"Mutta minä en muuta tiedä kuin mitä nyt juuri olen kertonut, -poikaseni ... minä tarkoitin, hyvä nuori herrani." - -"Sanokaa, mitä Barberin kertoi vanhemmistani, minä pyydän, rouva, -näettehän hätäni ja tuskani." - -Hän nosti taas kätensä taivasta kohden: - -"Kas tämähän soma tapaus!" - -Samassa astui huoneeseen muuan naisihminen, joka näytti palvelijalta, -ja tämän puoleen kääntyen hotellin rouva sanoi: - -"Tämähän vasta tapaus! Tämä nuori poika, tämä nuori herra, jonka -tuossa näet, on se, josta Barberin puhui; hän tulee, ja Barberin on -kuollut, tämähän vasta tapaus!" - -"Barberin ei siis teille ole puhunut mitään vanhemmistani?" - -"Kymmenetkin kerrat, satoja kertoja, he ovat rikkaita." - -"Missä he asuvat, mikä heidän nimensä on?" - -"Niin. Ei Barberin minulle koskaan sitä maininnut, hän piti sen -salassa. Hän tahtoi saada palkinnon yksinään, joka olisikin ollut -oikeus ja kohtuus." - -Minä ymmärsin, ymmärsin varsin hyvin, mitä tämä vanha vaimo sanoi. -Barberin oli kuollessaan vienyt salaisuuden mukanaan hautaan. Voi -minun kauniita uniani! Minun kauniita toiveitani! - -"Te ette tunne ketään henkilöä, jolle Barberin olisi asiasta puhunut -enemmän kuin teille?" - -"Ei Barberin niin tyhmä ollut, että olisi luottanut keneenkään, hän -oli liian epäluuloinen." - -"Te ette ole koskaan nähnyt kenenkään omaiseni käyvän hänen luonaan?" - -"En koskaan!" - -"Ette ystäviä, joille hän olisi puhunut vanhemmistani?" - -"Hänellä ei ollut ystäviä." - -Minä tartuin päähäni kaksin käsin, mutta vaikka miten olisin -miettinyt, en keksinyt mitään; sitäpaitsi olin niin kiihdyksissäni ja -sekaannuksissani, että minun oli mahdoton ajatella tarkoin. - -"Hän sai kerran vakuutetun kirjeen", sanoi vaimo. - -"Mistä se tuli?" - -"En tiedä, postintuoja antoi sen hänelle itselleen. Minä en nähnyt -postimerkkiä." - -"Kirje varmaan on löydettävissä?" - -"Kun hän oli kuollut, niin me etsimme kirjettä hänen tavaroistaan, -joita hänellä oli täällä, emme tietysti uteliaisuudesta, vaan -saadaksemme antaa tiedon hänen vaimolleen, mutta me emme löytäneet -mitään. Sairashuoneellakaan ei oltu löydetty mitään paperia hänen -vaatteistaan, ja jos hän ei olisi sanonut olevansa Chavanonista, niin -ei olisi voitu hänen kuolemastaan ilmoittaa hänen vaimolleen." - -"Barberinin emännälle siis on annettu tieto?" - -"On, Jumala häntä auttakoon!" - -Seisoin kauan aikaa saamatta sanaa suuhuni. Mitä sanoa? Mitä kysyä? -Nämä ihmiset olivat minulle sanoneet kaiken tietonsa. He eivät -tienneet mitään. Ja varmaan he olivat koettaneet kaikin tavoin saada -tietää mitä Barberinilla oli mielessä salattuna. Lähdin ovea kohden. - -"No minne lähdette nyt?" kysyi vanha vaimo. - -"Menen tapaamaan toveriani." - -"Teillä on toveri?" - -"On toki." - -"Asuuko hän Parisissa?" - -"Olemme tulleet Parisiin tänä aamuna." - -"No jos teillä ei ole asuntoa, niin voitte saada asunnon tässä -hotellissa. Teidän on täällä hyvä olla, voin sen verran kehua, -ja rehellisten ihmisten luona olette silloin. Huomatkaa myöskin, -että jos vanhempanne teitä hakevat, kun eivät saa mitään tietoa -Barberinilta, niin he tulevat tänne hänestä tiedustelemaan. Te olette -silloin täällä vastassa. Sehän on etu sekin. Missä vanhempanne -voisivat tavata teitä, jos ette olisi täällä? Omaksi eduksenne minä -puhun. Täällä on rauhallista, sillä tämä on rauhallinen korttelikin." - -Minä en ollut juuri vakuutettu, että kortteli oli niin kovin -suositeltava rauhallisuutensa puolesta. Kaikessa tapauksessa Cantalin -hotelli oli likaisimpia ja kurjimpia taloja mitä olin nähnyt, ja -kuitenkin matkoillani minä olin jo nähnyt yhtä ja toista, hyvinkin -kurjaa. Mutta tämän vanhan naisen ehdotusta kannatti miettiä. -Sitäpaitsi nyt ei ollut sopiva hetki esiintyä vaativana: minä en nyt -ollut rikkaiden vanhempaini kanssa, että olisin voinut mennä asumaan -suuriin hotelleihin bulevardien varrelle tahi komeaan taloon, jos -he asuivat Parisissa. Cantalin hotellissa kulunkimme eivät nousisi -suuriksi. Olipa Mattia ollut sittenkin oikeassa, kun oli väittänyt, -että meidän oli ansaittava rahaa matkallamme. Mikä tulisi nyt -neuvoksi, jollei meillä olisi seitsemäätoista markkaa taskussa? - -"Paljollako vuokraatte kamarin minulle ja toverilleni?" kysyin. - -"Puoli markkaa päivältä, se ei ole paljon." - -"No hyvä, me tulemme tänä iltana." - -"Tulkaa hyvissä ajoin, Parisissa on vaarallista kulkea myöhään." - -Minun oli tavattava Mattia. Kun ei ollut vielä aika mennä -tapaamispaikallemme Archevechen sillan luo, kuljeksin rantoja -pitkin katsellen juoksevaa jokea. Tuli pimeä, sytytettiin lyhdyt ja -kaasut. Minä suuntasin kulkuni sitten Notre-Damen kirkkoa kohden, -jonka tornit mustina kohosivat ruskottavaa taivasta kohden. Kirkon -päässä oli penkki, jolle istahdin, mikä tuntuikin hyvältä, sillä -jalkani olivat uuvuksissa aivan kuin olisin kulkenut pitkänkin -matkan, ja siinä taas vaivuin surullisiin mietteisiini. En koskaan -ollut niin alakuloisella mielellä ollut enkä niin väsynyt. Minulla -ei ollut mitään muuta tehtävää kuin laskea ajan kulumista sen -mukaan kuin kuului kellojen lyöntejä ympärilläni, ja minä laskin, -kuinka pitkä aika vielä oli siihen, kun tapaan Mattian saadakseni -hänen ystävyydestään voimaa ja rohkeutta. Tuntui niin lohduttavalta -ajatellessani, että pian näen hänen kauniit, lempeät ja iloiset -silmänsä. - -Vähän ennen seitsemää kuulin iloista haukuntaa ja pimeässä näin -valkoisen olennon tulevan minua kohden, ja ennenkuin olin siitä -selvillä, hyppäsi Capi syliini ja nuoleskeli käsiäni. Pian ilmestyi -Mattiakin. - -"No miten kävi?" huusi hän jo kaukaa. - -"Barberin on kuollut." - -Hän lähti juoksujalkaa minua kohden, ja muutamin sanoin kerroin -hänelle mitä olin tehnyt ja mitä olin saanut tietää. - -Hän muuttui hyvin surulliseksi, mikä minusta tuntui hyvälle, sillä -huomasin, että jos hän pelkäsikin vanhempiani omasta puolestaan, -niin hän kuitenkin hartaasti toivoi, että minä omaksi hyväkseni -olisin tavannut heidät. Hän koetti hellin sanoin minua lohduttaa ja -vakuuttaa, etten saisi antautua epätoivoon. - -"Jos vanhempasi kerran ovat tavanneet Barberinin, niin he käyvät -levottomiksi, kun eivät kuule hänestä sanaakaan, ja tiedustelevat -mitä on tapahtunut ja tietysti he tulevat silloin Cantalin hotelliin. -Menemme siis sinne. Eikähän tässä ole muuta vahinkoa kuin muutamain -päiväin odotus." - -Samaahan oli sanonut vanha nainenkin hotellissa, mutta Mattian suusta -tällä puheella oli aivan toinen vaikutus minuun: tosiaan ei ollut -kysymys muusta kuin pienestä odotuksesta. Olinpa ollut aika lapsi, -kun olin niin heittäytynyt surun valtaan! Näin tyynnyttyäni kerroin -Mattialle mitä olin saanut tietää Garofolista. - -"Vielä kolme kuukautta!" huudahti Mattia ja rupesi tanssimaan ja -laulamaan keskellä katua. Sitten hän yhtäkkiä sanoi minulle: - -"Sinä olet suruissasi, kun olet menettänyt omaisesi, ja minä tässä -tanssin ja laulan, kun olen päässyt sukulaisestani." - -"Sellainen eno kuin Garofoli ei ole omainen. Jos olisit menettänyt -sisaresi Christinan, niin tanssisitko?" - -"Voi, älä puhukaan!" - -"No, siinä näet." - -Niinkuin Cantalin hotellin rouva olikin kehunut hotelliaan, ei se -kuitenkaan ollut mikään komea talo, ja kun me olimme kamarissamme, -jota valaisi vaivainen kynttilä, oli niin ahdasta, että toisen -piti istua vuoteessa silloin kun toinen halusi liikkua vähänkään. -Tällaista huonetta en ollut toivonut yösijakseni. Ja peitteet -sitten! Kellastunutta karttuunia. Illallisemme ei myöskään ollut -lainkaan sellainen, jonka olin kuvitellut tarjoavani Mattialle omassa -kodissani. Mutta eihän asia vielä ollut mennyttä, eihän tarvinnut -kuin odottaa. - -Ja siihen ajatukseen minä nukahdin. - - - - -X. - - -Seuraavana päivänä ensi töikseni kirjoitin kirjeen kasvatusäidilleni -kaikesta, mitä olin saanut tietää. Minä pyysin häntä heti -ilmoittamaan minulle, jos vanhempani kirjoittaisivat hänelle jotakin, -ja varsinkin lähettämään minulle tiedon heidän osotteestaan. - -Sitten oli minulla vaivalloinen tehtävä, nimittäin käydä Lisen isän -luona. Minä olin sanonut Liselle, että heti ensi töikseni Parisissa -menen hänen isänsä luo vankilaan ja että jos vanhempani ovat rikkaat, -niinkuin toivoin, niin minä pyydän heitä maksamaan hänen isänsä -velan, niin että minä kun menen vankilaan, niin menen noutamaan hänet -pois sieltä. Mikä pettymys mennä hänen luokseen nyt, kun olin yhtä -kykenemätön maksamaan hänelle kiitollisuudenvelkaani kuin silloinkin, -kuin olin hänestä eronnut! Onneksi minulla oli kaikenlaista hyvää -hänelle ilmoitettavana, tervehdykset Liseltä ja Alexilta, ja hänen -isällinen ilonsa huojensi minun tuskiani. Olihan siitä kuitenkin -jotakin tyydytystä mielelle, että olin vähänkin tehnyt hänelle hyvää. - -Mattia, joka hurjasti halusi nähdä vankilan, seurasi minua. Ja -minäkin puolestani tahdoin häntä tutustuttaa mieheen, joka oli -minulle tehnyt niin paljon hyvää. - -Meidät vietiin vastaanottohuoneeseen, jonne Acquinkin pian tuli. - -"Sinä hyvä poika", sanoi hän syleillen minua, "sinä kelpo Remi." - -Minä heti kerroin hänelle Lisestä ja Alexista ja rupesin selittämään -minkävuoksi en ollut mennyt Etiennetten luo, mutta hän keskeytti: - -"Entäs vanhempasi?" - -"Te siis tiedätte?" - -Hän kertoi minulle, että Barberin oli käynyt hänen luonaan pari -viikkoa sitten. - -"Hän on nyt kuollut." - -"No sekin onnettomuus vielä." - -Acquin selitti minulle, miten Barberin oli kääntynyt hänen puoleensa -saadakseen tietää, minne olin joutunut. Parisiin tultuaan oli -Barberin mennyt Garofolin luo. Tämä oli selittänyt, että Vitaliksen -kuoltua oli muuan puutarhuri Acquin ottanut minut. Barberin -tiedustelemaan puutarhuria ja oli saanut tietää, että tämä on Clichyn -vankilassa. Ja hänen tultuaan tänne oli Acquin kertonut minun olevan -kiertomatkalla Ranskassa, niin että hän ei tiennyt tosin varmasti -sanoa, missä sillä hetkellä olin, mutta että minä käyn hänen lastensa -luona. Barberin oli kirjoittanut minulle Dreuzyyn, Varsesiin, -Esnandesiin ja Saint-Quentiniin, mutta en ollut saanut kirjeitä, -jotka luultavasti olivat tulleet minun lähdettyäni aina paikastaan. - -"No mitä Barberin kertoi vanhemmistani?" - -"Ei mitään tai ainakin sangen vähän." - -"Hän ei teille maininnut heidän nimeään, hän ei puhunut teille mistä -maasta he ovat?" - -"Kun minä Barberinilta tätä tiedustelin, niin hän sanoi, että hän -selittää sen sitten myöhemmin, enkä minä häneltä sitä sen enempää -udellut, kun hän näytti sitä haluavan salata, pelosta että muuten -palkintonsa vähenee, jonka hän toivoi saavansa heiltä. Kun minäkin -olen ollut sinun isänäsi, niin hän pelkäsi, että minä ehkä tahtoisin -maksua. Minä annoin hänen mennä enkä sittemmin ole häntä nähnyt. En -ole osannut ajatella, että hän olisi kuollut. Niin että nyt sinä -tiedät, että sinulla on vanhemmat, mutta tuon vanhan ahnaan tähden et -tiedä, ketä he ovat ja missä ovat." - -Minä selitin toiveemme, ja hän vakuutti niiden olevan hyvät. - -"Kun vanhempasi kerran ovat löytäneet Barberinin, ja Barberin on -löytänyt Garofolin ja minutkin täältä, niin kyllä sinut löydetään -Cantalin hotellista, pysy vain siellä." - -Minä tulin hyvin iloiseksi tästä vakuutuksesta. Ja sitten puhelimme -Lisestä, Alexista ja onnettomuudesta kaivoksessa, jossa olin ollut -haudattuna. - -"Sehän on kauhistuttava elinkeino sekin!" sanoi hän, kun olin -lopettanut kertomukseni. "Alexis parka. Hänellä mahtaa olla ikävä -kukkien viljelemiseen." - -"Kyllä hän vielä pääsee sitä tekemään", sanoin. - -"Jumala sen suokoon, pikku Remini!" - -Minulla kieltä kutkutti sanoakseni hänelle, että vanhempani pian -lunastavat hänet vankilasta, mutta ajoissa toki ehdin ajatella, että -ei sovi edeltäpäin kehua ilosta, jonka aikoo valmistaa, ja minä vain -vakuutin, että kyllä hän pian pääsee vankeudestaan ja saa kaikki -lapset ympärilleen. - -"Odottaessamme tätä suloista hetkeä", sanoi Mattia, kun olimme -tulleet kadulle, "minusta tuntuu, että on parasta, ettemme tuhlaa -aikaamme, vaan ansaitsemme rahaa." - -"Jos olisimme käyttäneet vähemmän aikaa rahan ansaitsemiseen -tullessamme Chavanonista Dreuzyyn ja sieltä Parisiin, niin olisimme -tulleet niin ajoissa, että olisimme tavanneet vielä Barberinin -hengissä." - -"Se on tosi, ja moitin itseäni siitä, että sinua viivytin." - -"En minä sitä sano moittiakseni, pikku Mattiani, sen vakuutan. Ilman -sinua en olisi saanut Liselle nukkea, ja ilman sinua olisimme nyt -Parisin kadulla niin ettei penniäkään taskussa, millä ruokaa suuhun." - -"No hyvä, kun minä olen ollut oikeassa tahtoessani, että -ansaitsisimme rahaa, niin tehkäämme aivan kuin olisin oikeassa -nytkin. Sitäpaitsi meillä ei ole muuta tehtävää kuin laulaa ja -soittaa. Matkaillaan sitten, kun meillä on sinun vaunusi, silloin ei -ole niin väsyttävää. Parisissa olen kuin kotona, minä tunnen hyvät -paikat." - -Hän tunsikin niin hyvät paikat, julkiset torit, erityiset -kävelypaikat, kahvilat ja muut, että meillä illalla, ennenkuin -menimme levolle, oli koottuna neljätoista markkaa. Silloin minä -muistin mitä Vitalis kerran sanoi: "Rahaa eivät saa kuin ne, jotka -eivät sitä tarvitse." Varmaankin tämä hyvä tulos oli siitä, että -vanhempani ilmestyvät hetkellä tai toisella. - -Minä olin niin vakuutettu uskossani, että seuraavana päivänä minua -halutti jäädä hotelliin koko päiväksi, mutta Mattia pakotti minut -lähtemään ulos, hän pakotti minut soittamaan ja laulamaan, ja sinä -päivänä saimme taas yksitoista markkaa. - -"Jollemme pian rikastu vanhempaisi rahoilla", sanoi Mattia nauraen, -"niin rikastumme omilla ansioillamme, joka olisikin komeaa." - -Neljäntenä päivänä tuli vastaus Barberinin emännältä. Kirjeessä, -jonka hän oli kirjoituttanut, kun itse ei osannut, hän sanoi, että -oli saanut jo tiedon miehensä kuolemasta ja että vähää ennen sitä oli -saanut mieheltään kirjeen, jonka lähetti nyt minulle, arvellen sen -voivan olla hyödyksi minulle, koska siinä oli tietoja vanhemmistani. - -"Lue joutuin", huudahti Mattia, "lue joutuin Barberinin kirje." - -Vapisevin käsin ja sydän ahdistuksissa avasin tämän kirjeen: - - "Rakas vaimoni. - - Minä olen sairashuoneessa ja niin sairaana, että en usko enää - paranevani. Jos minä jaksaisin, niin selittäisin sinulle, - miten tauti on syntynyt, mutta mitäpä siitä hyötyä, parasta - on kirjoittaa siitä, mikä on tärkeämpi. Ja senvuoksi ilmoitan - sinulle, että jos en parane, niin kirjoita sinä osotteella - Greth and Galley, Greensquare, Lincoln's-Inn, Lontoo, heillä on - toimena hakea Remi. Sinä sanot heille, että ainoastaan sinä voit - antaa hänestä tietoja, ja sinä pidät huolen, että saat hyvän - maksun tästä, jotta voit elää huoleti vanhuutesi päivät. Sinä - saat tietää, missä Remi on, kun kirjoitat puutarhuri Acquinille, - joka nykyään on Clichyn vankilassa Parisissa. Anna kirkkoherran - kirjoittaa kaikki kirjeesi, sillä tällaisessa asiassa ei saa - luottaa keneen tahansa. Älä ryhdy mihinkään toimeen, ennenkuin - olet saanut kuulla minut kuolleeksi. - - Syleilen sinua viimeisen kerran. - - Barberin." - -En ollut saanut vielä kirjettä loppuun luetuksi, kun - -Mattia hypähti seisaalleen. - -"Eteenpäin, Lontooseen!" huudahti hän. - -Olin niin hämmästyksissäni kirjeestä, että katselin Mattiaa -ymmärtämättä mitä hän sanoi. - -"Kun Barberin sanoo, että ne ovat englantilaisia lakimiehiä, jotka -ovat saaneet toimekseen etsiä sinua, niin se merkitsee, että sinun -vanhempasi ovat englantilaisia." - -"Mutta..." - -"Se on sinusta ikävää, että he ovat englantilaisia?" - -"Olisin tahtonut olla ranskalainen, niinkuin Lise ja muut." - -"Minä haluaisin, että sinä olisit italialainen." - -"Jos olen englantilainen, niin olen silloin samasta maasta kuin rouva -Milligan ja Arthur." - -"Jos olet englantilainen? Tietysti olet englantilainen, se on varma. -Jos vanhempasi olisivat ranskalaisia, niin eivät suinkaan he olisi -antaneet englantilaisille lakimiehille toimeksi etsiä kadotettua -lastaan. Ja kun sinä olet englantilainen, niin on parasta lähteä -Englantiin. Se on paras keino tavata vanhempasi." - -"Mitähän jos kirjoittaisin noille lakimiehille?" - -"Mitä varten? Paremminhan asia selviää puhumalla kuin kirjoittamalla. -Meillä on 59 markkaa, josta on maksuja 8 markkaa, meille siis jää 43 -markkaa, ja siinä on yllin kyllin päästäksemme Lontooseen. Menemme -Boulognessa laivaan, joka menee Lontooseen, ja siinä kulku ei paljon -maksa." - -"Oletko ollut Lontoossa?" - -"Tiedäthän, että en ole ollut. Mutta meillä oli Gassotin sirkuksessa -kaksi englantilaista klownia. He minulle usein kertoivat Lontoosta -ja opettivat minulle vähän englanninkieltäkin, jotta kykenimme -puhelemaan, niin että Gassotin rouva, joka oli hyvin utelias, ei -ymmärtänyt, mitä me puhuimme, ja me latelimme hänelle englantilaisia -tyhmyyksiä vasten silmiä. Minä opastan sinua Lontoossa." - -"Minä olen myöskin oppinut vähän englanninkieltä Vitalikselta." - -"Mutta kolmessa vuodessa sinä olet unhottanut paljon, jotavastoin -minä vielä osaan, saat nähdä. Mutta minä en halua Lontooseen -ainoastaan siitä syystä, että voisin sinulle olla palvelukseksi, vaan -on eräs toinenkin seikka?" - -"No mikä sitten?" - -"Jos vanhempasi tulisivat sinua hakemaan Ranskasta, niin he voisivat -hyvin hyvästi olla ottamatta minua mukaansa, jotavastoin kun minä -olen Englannissa, he eivät voi minua erottaa sinusta ja lähettää -takaisin." - -Tuollainen luulo vanhemmistani tuntui minusta loukkaavalta, mutta, -tarkalleen ajateltuna, olisihan se voidut olla mahdollista. Ja kaikin -puolin minusta tuntui Mattian tuuma järkevältä. - -"Lähdemme", sanoin hänelle. - -Ja kahdessa minuutissa olivat laukkumme laitetut kuntoon ja me -valmiit lähtemään. - -Ennenkuin lähdimme Boulogneen, oli meidän käytävä hyvästeillä -Acquinin luona. Mutta nyt ei heitetty hyvästiä surumielin. Hän oli -hyvillään, kun sai tietää, että minä pian saan tavata vanhempani, ja -minusta tuntui hyvälle saada hänelle sanoa, että pian tulen häntä -kiittelemään vanhempaini kanssa. - -"Onnellista matkaa, poikaseni. Ja jos et voi niin pian tulla kuin -haluat, niin kirjoita minulle." - -"Minä tulen pian takaisin." - -Sinä päivänä kuljimme pysähtymättä aina Moissellesiin saakka ja -nukuimme muutamassa ladossa, sillä meidän piti säästää rahojamme -merimatkaa varten. Mattia oli sanonut, ettei se maksa paljon, mutta -kuinka paljon tämä "ei paljon" oli? - -Marssiessamme Mattia opetti minulle englantilaisia sanoja, sillä -päässäni pyöri lakkaamatta kysymys, joka paljon häiritsi iloani: -ymmärsivätköhän vanhempani ranskan- tai italiankieltä? Miten voimme -tulla toimeen, jos he eivät puhu kuin englanninkieltä? Olisipa se -kiusallista! - -Meiltä kului kahdeksan päivää kulkiessamme Parisista Boulogneen, -sillä pysähdyimme vähäksi aikaa suurimpiin kaupunkeihin, joita -matkamme varressa oli, antaaksemme näytäntöjä ja saadaksemme rahaa -lisää. Boulogneen tultuamme meillä oli vielä 32 markkaa taskussa, -paljon enemmän kuin tarvitsimmekaan merimatkaa varten. - -Laiva Lontooseen lähti seuraavana päivänä neljän aikana aamulla, ja -puoli neljä me tulimme laivaan, jonne sijoituimme niin mukavasti kuin -suinkin laatikkokasan viereen, joka suojasi meitä kylmää ja kosteaa -pohjatuulta vastaan. Muutamien savuavien lyhtyjen valossa katselimme, -kun laivaa lastattiin, kinungit vinkuivat, laatikot, joita laskettiin -ruumaan, natisivat ja merimiehet tuontuostakin huutelivat joitakin -käheitä sanoja, ja ylinnä melusta kuului höyryn kohina, jota koneesta -syöksyi pieninä valkopilvinä. Kello soi, köydet putosivat mereen, me -olimme matkalla, matkalla kotimaahani. - -Olin usein puhellut Mattialle, ettei ollut mitään niin mukavaa kuin -laivassa matkustaminen, kun liukuisi evästi tietämättä että matkaa -tehtiin, se oli tosiaan suloista -- se oli kuin unta. - -Mutta tällä tavoin puhellessani olin ajatellut Joutsenta ja -matkaamme Keskikanavalla, ja meri ei ole niinkuin kanava. Tuskin -olimme päässeet aallonmurtajasta, kun laiva näytti uppoavan mereen; -sitten se kohosi ja taas vaipui aallon pohjaan, ja tätä tehdessä -höyry syöksähteli koneesta kovalla pauhinalla. Sitten syntyi äkkiä -hiljaisuus eikä kuulunut muuta kuin veden kohina siipirattaissa -milloin puolelta, milloin toiselta, sen mukaan kuin laiva kallistihe. - -"On tämä suloista, tämä sinun liukumisesi!" sanoi Mattia ja heittäysi -aivan äänettömäksi, mutta sitten hän nousi yhtäkkiä. - -"Mikä sinua vaivaa?" kysyin. - -"Se, että tämä tanssii liiaksi ja minulla sydäntä ellostaa." -- "Se -on meritautia." -- "Jumala auttakoon, siltä se tuntuu, että tautia se -on." - -Ja hän juoksi samassa laivan laidalle. - -Voi Mattia raukkaa, miten hän oli kipeä. Turhaan otin hänet syliini -ja pitelin hänen päätään rintaani vasten, ei hän siitä saanut -huojennusta. Hän valitteli, sitten tuontuostakin nousten äkkiä juoksi -laivan laidalle ja sitten taas kyyristyi lähelle minua. Ja joka kerta -kun hän tuli, pui hän minulle nyrkkiä ja puoleksi vihassa, puoleksi -leikillään sanoi: - -"Oh näitä englantilaisia! Heillä ei ole sydäntä!" - -Kun päivä nousi, olimme korkeiden valkoisten merenrantain näkyvissä, -ja siellä täällä näkyi paikallaan olevia laivoja purjeitta. -Vähitellen laivamme herkesi keinumasta ja kulki tasaisesti kuin -kanavassa. Me emme enää olleet merellä, ja joka taholta näkyi -metsäisiä rantoja aamusumun seasta: me olimme tulossa Tems-jokeen. - -Laivamme jätti jälkeensä vaahtoavan keltaisen juovan, jossa -sukelteli esiin kaikenlaisia jätteitä, laudanpalasia, pölkynpäitä, -eläimenraatoja, olkia ja heiniä. Väliin suurisiipinen lintu laskihe -tähän juovaan vedenpintaan, sitten kohosi taas ja rääkkyen lensi pois -saalis suussaan. - -Joen molemmilla rannoilla talot alkoivat keräytyä vierekkäin -punaisiksi riveiksi. Savu ja sumu sekaantuvat toisiinsa, niin ettei -tiedä kumpaa on vahvemmalta. Sitten maalla puiden ja karjain asemesta -näkyi mastometsä, joka ilmestyi yhtäkkiä: laivat ovat niityllä! - -Vihdoinkin laiva hiljentää kulkuaan, kone pysähtyy, köydet viskataan -maalle. Me olemme Lontoossa ja me istumme maalle ihmisten keskelle, -jotka meitä katselevat, mutta eivät puhu meille mitään. - -"No nyt, Mattia, sinun sopii koetella kielitaitoasi." - -Ja Mattia, joka ei vähintäkään hämäillyt, lähestyi muuatta miestä, -jolla oli punainen parta, ja kysyi häneltä kohteliaasti, lakki -kourassa, Greensquaren tietä. - -Minusta tuntui, että Mattia tarvitsi pitkän ajan saadakseen selvää -mieheltä, joka moneen kertaan hänelle kertoi samat sanat, mutta minä -en tahdo epäillä ystäväni kielitaitoa. Vihdoin hän tulee takaisin: - -"Meidän on helppo osata, ei tarvitse kuin kulkea pitkin Temsin vartta -rantakatuja." - -Mutta Lontoossa ei ole rantakatuja, ei ainakaan silloin ollut, talot -olivat vesirajaan saakka. Meidän siis piti seurata katuja, jotka -näyttivät kulkevan jokivartta. Nämä kadut ovat hyvin pimeitä, hyvin -lokaisia, täynnä ajureita, laatikoita, paaluja ja kaikenlaisia -myttyjä, ja vaivoin pääsemme pujottelemaan kaikkien näiden välitse. -On vasta yhden aika, ja kauppapuodeissa palaa kaasu, täällä sataa -nokea. Me kuljemme eteenpäin, ja tuontuostakin Mattia kysyy, onko -pitkältä Lincoln's-Inniin. Hän minulle tulkitsee, että meidän pitää -kulkea suuren portin läpi, joka sulkee kadun. Tämä tuntuu minusta -hullunkuriselta, mutta minä en uskalla hänelle sanoa, että luulen -hänen olevan erehdyksessä. - -Mutta hän ei ole kuitenkaan erehtynyt. Me saavummekin viimein -muutaman kaariportin luo, joka on yli kadun. Me tässä kysymme -taas tietä ja meitä neuvotaan kääntymään oikealle. Nyt tulimme -pienille kaduille, joita kulki ristiin rastiin ja joilla oli hyvin -hiljaista ja vähän liikettä. Meistä tuntui, kuin olisimme kulkeneet -labyrintissa pääsemättä mihinkään. - -Yhtäkkiä, juuri kun olemme varmat siitä, että olemme eksyneet, -tulemme pienen hautuumaan luo, joka on täynnä hautakiviä, niin -mustia, että olisi luullut ne maalatun noella: se on Greensquare. - -Sillä aikaa kuin Mattia kyselee muutamalta haamulta, joka kulkee -ohitsemme, minä koetan hillitä sydäntäni, jo te lyö kovasti. Minä -vapisen ja tuskin voin hengittää. Sitten seuraan Mattiaa, ja me -pysähdymme muutaman kyltin luo, josta luemme: Greth and Galley. -Mattia lähestyy ja tarttui kellonvarteen, mutta minä keskeytän. - -"Mikä sinua vaivaa? Sinä olet aivan kalpea." - -"Odota vähän aikaa. Minä rohkaisen mieltäni." - -Hän soittaa, ja me astumme sisään. - -Olen niin sekauksissani, etten näe oikein tarkoin ympärilleni. -Minusta näyttää, kuin olisimme konttorissa ja että kaksi tai kolme -henkilöä istuu pöytäin ääressä kirjoittamassa kaasuliekkien valossa, -jotka palavat tohisten. - -Näistä muutaman puoleen kääntyy Mattia, sillä tietysti minä olen -valtuuttanut hänet puhemieheksi. Ymmärrän, että hän selittää minun -olevan pojan, jonka hakeminen on annettu Barberinin toimeksi. -Barberinin nimi teki suuren vaikutuksen: meitä katsellaan, ja sitten -herra, jota Mattia puhutteli, aukaisi meille oven. Me tulimme -huoneeseen, joka oli täynnä kirjoja ja papereita; muuan herra istuu -pulpetin ääressä, ja toinen herra, jolla on viitta ja peruukki sekä -useita sinisiä laukkuja kädessä, puhelee hänen kanssaan. Muutamin -sanoin meidän esittäjämme selitti, keitä olimme, ja silloin kumpikin -herra tarkastelemaan meitä kiireestä kantapäähän. - -"Kumpi teistä on Barberinin kasvattama poika?" kysyi ranskaksi herra, -joka istui pulpetin ääressä. - -Kun kuulin puhuttavan ranskaa, niin mieleni rohkaistui ja minä astuin -lähemmäs. - -"Minä se olen, herra." - -"Missä on Barberin?" - -"Hän on kuollut." - -Herrat katselivat toisiaan jonkun aikaa; sitten se, jolla oli viitta -ja peruukki, lähti pois laukkuineen. - -"Miten olette tulleet tänne?" kysyi toinen herra. - -"Boulogneen jalkaisin ja sieltä laivassa. Me olemme juuri nyt -tulleet." - -"Barberinko teille antoi rahaa?" - -"Emme ole tavanneet Barberinia." - -"No mistä tiesitte, että teidän pitäisi tulla tänne?" Minä selitin -lyhyesti. Sitten minä puolestani halusin tehdä kysymyksiä ja -varsinkin muuatta seikkaa tiedustella, mutta minä en saanut siihen -aikaa. Minun piti kertoa, miten Barberin oli minua kasvattanut; miten -hän minut oli myynyt Vitalikselle, miten isäntäni kuoltua Acquin oli -minut ottanut ja miten tämän jouduttua vankeuteen olin taas ryhtynyt -vanhaan ammattiini. Ja sen mukaan kuin minä puhuin, teki herra -muistiinpanoja ja katseli minua tavalla, joka tuntui minusta pahalle. -Hän ei ollut ollenkaan miellyttävän näköinen, ja hänen hymyssään oli -jotakin kavalaa. - -"Ja mikä tämä toinen poika on?" kysyi hän viitaten kynällään Mattiaa, -aivan kuin olisi aikonut hänet sillä keihästää. - -"Hän on ystäväni, toverini, veljeni." - -"Tietysti. Maantiellä tehty ystävyys." - -"Hellempi ja lujempi kuin veljesten." - -"Sitä en epäile." - -Nyt näytti olevan sopiva aika kysyä sitä, mikä oli pyörinyt -mielessäni heti keskustelemaan ryhdyttyämme. - -"Asuvatko, hyvä herra, vanhempani Englannissa?" - -"Asuvat, Lontoossa, ainakin tällä hetkellä?" - -"Minä siis saan mennä heidän luokseen?" - -"Vähän ajan perästä olette heidän luonaan, kotonanne. Minä käsken -teille oppaan." - -"Vielä sana, hyvä herra. Minulla on siis isäkin?" - -"Isä, äiti, veljiä ja sisaria." - -Ovi aukesi, ja se keskeytti minua purkamasta heltyneen mieleni -tunteita. Minä katselin vain Mattiaa silmät kyynelissä. - -Herra puhui englanninkielellä miehelle, joka astui sisään, ja minä -olin ymmärtävinäni, että hän käski hänen opastaa meitä. - -"Niin, minä unhotin sanoa teille, että nimenne on Driscoll, se on -isänne nimi", sanoi herra. - -Niin vastenmielisen näköinen kuin hän olikin, olisin hypännyt hänen -kaulaansa, jos minulla olisi ollut aikaa, mutta hän osotti meille -ovea ja me astuimme ulos. - - - - -XI. - - -Kirjuri, jonka oli saatettava minut vanhempaini luo, oli pieni, -vanha, kuihtunut ja ryppyinen mies, yllään musta, kulunut ja kiiltävä -takki. Kun olimme päässeet ulos, niin hän hieroi käsiään, vimmatusti -naksuttaen sormiensa niveliä, sätkytteli jalkojaan aivan kuin olisi -tahtonut potkaista kauas kuluneet kenkänsä, nosti nenänsä ilmaan ja -hengitti syvään sumua moneen kertaan autuaan onnellisena kuin mies, -joka on ollut kauan sisälle suljettuna. - -"Hänestä tämä ilma haisee hyvälle", sanoi Mattia minulle -italiankielellä. - -Mies katseli meitä ja puhumatta meille pani "psit, psit", aivan kuin -olisi puhutellut koiria, ja kai tarkotti sillä, että meidän piti -pysyä hänen jäljessään eksymättä hänestä. - -Pian tulimme suurelle kadulle, joka oli täynnänsä ajureita. Hän -pysäytti muutaman, jossa ajaja ei istunut istuimellaan hevosen -takana, vaan oli korkealla ilmassa kärryjen takana jonkinmoisen -kuomin päällä. Meidät käskettiin istumaan tähän kuomiin, jossa -oli pieni luukku, ja sen läpi syntyi keskustelu ajajan kanssa. -Mainittiin useita kertoja Bethnal-Green, ja minä otaksuin, että se -on sen korttelin nimi, jossa vanhempani asuvat. Tiesin, että _green_ -englanninkielellä merkitsee viheriää, ja siitä päätin, että kortteli -on istutettu kauniilla puilla, joka minusta tietysti tuntui hyvälle, -sillä se ei silloin ollut ollenkaan niiden kurjain ja pimeäin katujen -lainen, joita olimme kulkeneet tullessamme. Vanhempaini asunto oli -siis suuri komea talo komeassa kaupunginosassa, puiston keskellä. - -Keskustelua kesti kauan oppaamme ja ajajan välillä, väliin toinen -avasi luukun antaakseen selityksiä, väliin taas ajaja sen avasi ja -näytti aivan kuin olisi tahtonut syöstä korkealta istuimeltaan tämän -ahtaan aukon läpi sanomaan, että hän ei ollut ymmärtänyt kerrassaan -mitään siitä, mitä hänelle oli sanottu. - -Mattia ja minä istuimme loukkoon kyyristyneinä, Capi välissämme, ja -kuunnellessamme tätä keskustelua minä tuumailin itsekseni, että olipa -ihmeellistä, kun ajaja ei näyttänyt tuntevan niin kaunista seutua -kuin Bethnal-Greenin pitäisi olla. Lontoossa varmaankin oli siis -paljon viheriöitä kortteleita. Ja se minua hämmästytti, sillä mikäli -minä olin sitä nähnyt, olisin pikemmin uskonut sen olevan vain nokea. - -Me olimme ajaneet jo kauan aikaa Greth and Galleysta lähtien, -niin että minua alkoi arveluttaa, että vanhempani asuvat maalla. -Me kuljimme kapeita katuja ja niiltä me varmaankin pian pääsemme -maaseudulle. Mutta me saavuimme yhä vain kapeammille kaduille ja -kuulimme veturien vihellystä. Minä käskin Mattian kysyä oppaaltamme, -emmekö pian tule vanhempieni luo. Mattian vastaus oli epätoivoon -saattavat: hän väittää kirjurin sanoneen, että hän ei ikinä ole -käynyt tässä rosvojen korttelissa. Mattia epäilemättä on erehtynyt; -hän ei ole ymmärtänyt, mitä hänelle on vastattu. Mutta Mattia -väittää, että englantilainen sana _thives_, jota kirjuri oli -käyttänyt, merkitsi rosvoa, ja että hän oli siitä varma. - -Minusta tuntuu, kuin pyörisimme ympäri ja vähänväliä ajaja -hiljentäisi kulkua, aivan kuin hän ei enää tietäisi missä oli. -Vihdoin hän yhtäkkiä pysäyttää ja luukku aukeaa. Syntyy keskustelu -tai oikeammin väittely, josta Mattia luulee ymmärtävänsä, että ajaja -ei tahdo lähteä edemmäksi, kun ei tunne tietä. Väittely jatkuu luukun -läpi, ja vihalla ajaja ja kirjuri syytävät sanoja toisilleen tämän -ahtaan reiän läpi. Vihdoin kirjuri annettuaan rahoja ajurille, jolta -murisee, laskeutuu kuomista, ja virkkaa meille taas: "psit, psit", -josta ymmärsimme, että meidän piti vuorostamme laskeutua kadulle. - -Me olimme likaisella kadulla sumun seassa. Muuan kauppapuoti on -loistavasti valaistu ja kaasuvalo heijastuen laseista, kultauksista -ja pulloista leviää kadulle, jossa se tunkee sumun läpi toiselle -katuvierelle saakka: se on ravintola, jossa myydään kaikennimisiä -viinoja, jotka kaikki ovat viljasta tai juurikkaista poltettua -alkoholia. - -"Psit, psit!" sanoo oppaamme. - -Ja me astumme ravintolaan. Oppaamme tuottaa hopeiselle tiskille -lasin valkoista likööriä, joka haisee hyvälle, ja tyhjennettyään sen -yhdellä siemauksella ja yhtä ahnaasti kuin vähää ennen oli vetänyt -keuhkoihinsa sumua, alkaa hän keskustella miehen kanssa, joka oli -hänelle tuonut lasin. Oli helppo ymmärtää, että kirjuri kyseli tietä. - -Taas me kuljimme oppaamme kintereillä. Ja nyt oli katu niin kapea, -että paksussa sumussakin näimme talot sen molemmin puolin. Köysiä -oli kiinnitetty poikki kadun talosta toiseen, ja köysillä riippui -vaatteita ja ryysyjä. Totta tosiaan ne eivät suinkaan olleet siinä -kuivamassa! Mihin me kuljemme? Minä aloin käydä levottomaksi, ja -Mattia katsoi minuun vähänväliä, mutta ei puhunut mitään. - -Kadulta tulimme solaan, sitten muutamalle pihalle, sitten taas -solaan. Talot alkoivat olla kurjemman näköisiä kuin Ranskan -kurjimmissa kylissä. Oppaamme pysähteli, hän varmaan oli eksynyt. -Mutta samassa tuli vastaamme muuan mies, jolla oli pitkä sininen -viitta, kiiltonahalla reunustettu lakki, hihan ympärillä kaluuna ja -vyötäisillä riippumassa miekka. Hän oli poliisikonstaapeli. - -Syntyi keskustelu, ja pian lähdimme taas taipaleelle, -poliisikonstaapeli edellä. Me kuljimme katuja, pihoja, solia. Minusta -näytti, kuin talot siellä täällä olisivat olleet maahan vaipumassa. -Vihdoin pysähdyimme muutamalle pihalle, jonka keskellä oli pieni räme. - -"Red lion court", sanoi poliisikonstaapeli. Nämä sanat, joita olin -kuullut lausuttavan monet kerrat, merkitsivät: Punaisen leijonan talo. - -Minkävuoksi me tähän pysähdyimme? Onhan mahdotonta, että me olemme -Bethnal-Greenissä. Tässäkö talossa asuisivat vanhempani? Mutta -silloin... - -Minulla ei ollut aikaa tutkimaan tätä kysymystä, joka tunkeutui -levottomaan mieleeni. Poliisikonstaapeli koputti jonkinlaisen -liiterintapaisen huoneen ovelle, ja oppaamme kiitti. Me olimme siis -tulleet perille. - -Mattia, joka koko ajan oli pitänyt minua kädestä, puristi nyt sitä, -ja minä puristin hänen kättään. Me ymmärsimme toisemme: tuska, joka -oli täyttänyt minun sydämeni, täytti hänenkin. - -Minä olin niin sekaannuksissani, etten tiennyt miten ovi, jolle -poliisikonstaapeli oli koputtanut, aukesi, mutta kun olimme päässeet -suureen huoneeseen, jota valaisi lamppu ja kivihiilituli takassa, -olin taas tullut tajuihini. - -Tuolilla tulen ääressä istui vanha valkopartainen ukko, päässä -musta päähine, jäsentä värähyttämättä. Pöydän ääressä istui mies -ja vaimo vastatusten. Mies näytti noin neljänkymmenen vuotiaalta, -viisaan mutta tylyn näköiseltä, vaimo oli vähän nuorempi, tukka -valkoinen, joka riippui hänen rinnoilleen käärityllä mustan ja -valkoisen kirjavalla saalilla; hänen silmänsä olivat elottomat, ja -hänen muodolleen oli välinpitämättömyys tai tylsyys painanut leimansa -niinkuin hänen velttoihin liikkeisiinsäkin. Huoneessa oli vielä neljä -lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, kaikki valkoverisiä ja kaikilla -pellavanvalkoinen tukka niinkuin äidilläkin. Vanhin pojista näytti -olevan yhdentoista- tai kahdentoistavuotias, nuorin tytöistä tuskin -kolmenvuotias. - -Kaiken tämän näin yhdellä silmäyksellä, ennenkuin oppaamme oli -lopettanut puheensa. - -Kaikki silmät tähystelivät meitä, Mattiaa ja minua, jopa tuo -liikkumaton vanhuskin katseli meitä; ainoastaan pienen tytön huomio -oli kiintynyt Capiin. - -"Kumpi teistä on Remi?" kysyi ranskankielellä tuo mies pöydän ääressä. - -Minä astuin askeleen lähemmä. - -"Minä", sanoin. - -"Syleile siis isääsi, poikani." - -Kun minä olin ajatellut tätä hetkeä, niin olin kuvaillut, että minut -valtaa silloin sellainen innostus, että se minut viskaa isäni syliin. -Mutta nyt en tuntenut tätä innostusta. Minä kuitenkin lähestyin ja -syleilin isääni. - -"Tuossa on isoisäsi, tuossa äitisi, tuossa veljesi ja sisaresi", -osotti hän minulle. - -Menin äitini luo ensin. Hän antoi minun suudella, mutta hän ei minua -suudellut, sanoi vain minulle pari kolme sanaa, joita en ymmärtänyt. - -"Anna kättä isoisällesi", sanoi isäni, "mutta varovasti, sillä hän on -halvautunut." - -Minä kättelin myöskin veljiäni ja vanhinta sisartani; pienimmän -olisin halunnut ottaa syliini, mutta kun hän toimessaan hyväili -Capia, niin hän lykkäsi minut luotaan. - -Käytyäni näin jokaisen luona olin hyvin kyllästynyt itseeni. Uh! -Minusta ei enää tuntunut lainkaan hauskalta ollessani nyt vihdoin -omaisteni parissa. Minulla oli isä, äiti, veljiä, sisaria, minulla -oli isoisä, minä olin heidät nyt tavannut, mutta minä olin kylmä. -Olin odottanut tätä hetkeä kuumeentapaisella malttamattomuudella, -olin ollut hurjana ilosta, ajatellessani että minullakin on omaisia, -vanhemmat, joita rakastaa ja jotka rakastavat minua, ja minä tässä -seisoin hämilläni tutkien heitä kaikkia uteliaana löytämättä mitään -heille sanottavaa, ei ainoatakaan hellää sanaa. Minähän olin hirviö. -En ansainnut omaisia, vanhempia. - -"Ja kuka tämä on?" kysyi isä osottaen Mattiaa. - -Minä selitin, miten Mattian kanssa olimme kiintyneet toisiimme ja -miten minä olin hänelle kiitollisuudenvelassa. - -"Hyvä", sanoi isäni, "hän on halunnut nähdä maatamme". - -Minä yritin vastaamaan, mutta Mattia keskeytti. - -"Aivan niin", sanoi hän. - -"No entäs Barberin?" kysyi isäni. "Minkävuoksi hän ei tullut tänne?" - -Selitin, että Barberin oli kuollut, joka oli ollut minulle suuri -pettymys, kun olimme tulleet Parisiin saatuamme Chavanonissa tietää, -että vanhempani hakivat minua. - -Isäni tulkitsi äidille, mitä olin sanonut, ja olin ymmärtävinäni -äidin sanovan, että se on hyvä. Minkävuoksi oli hyvä, että Barberin -oli kuollut? Tätä minä miettimään löytämättä siihen vastausta. - -"Sinä et osaa englanninkieltä?" kysyi isä. "En, minä puhun ainoastaan -ranskaa ja italiankieltä, jota opetti minulle se herra, jolle -Barberin minut vuokrasi." - -"Niin, Vitalis?" - -"Oletteko tiennyt..." - -"Barberin sanoi minulle hänen nimensä, kun joitakin aikoja sitten -olin Ranskassa sinua hakemassa. Mutta sinä lienet utelias tietämään, -minkävuoksi emme ole sinua hakeneet kolmeentoista vuoteen ja -miten meillä yhtäkkiä syntyi ajatus lähteä sinua tiedustelemaan -Barberinilta." - -"Olen varsin halukas kuulemaan." - -"No tulehan tähän tulen ääreen, niin kerron sinulle." Huoneeseen -tullessani olin asettanut harpun seinää vasten ja nyt laskin -laukkunikin selästäni ja istuin tuolille, joka minulle oli osotettu. -Mutta kun oikaisin kastuneet jalkani kuivatakseni niitä, niin -isoisäni vierelläni sanaa sanomatta murisi melkein samalla tavalla -kuin kissa vihoissaan. Siitä oli helppo ymmärtää, että minä häiritsin -häntä, ja sen vuoksi vedin jalkani takaisin. - -"Älä välitä hänestä", sanoi isäni; "vanhus on äkeissään, kun -asetutaan tulen eteen, mutta jos sinun on kylmä, niin lämmittele -vain, ei hänestä tarvitse välittää." - -Olin hyvin hämilläni kuullessani puhuttavan tällä tavoin -valkohapsisesta vanhuksesta. Minusta tuntui, että juuri hänestä -piti välittää, ja minä pidin jalkani tuolin alla. "Sinä olet vanhin -poikani", sanoi isäni, "ja synnyit oltuani vuoden naimisissa äitisi -kanssa. Kun minä nain äitisi, niin oli muuan nuori tyttö, joka uskoi, -että minä otan hänet vaimokseni, ja tämä avioliittoni synnytti -sentähden hänessä kauhean vihan kilpailijaansa kohtaan. Kostoksi -hän varasti sinut sinä päivänä, kun juuri täytit kuusi kuukautta, -ja vei sinut Ranskaan, Parisiin, jossa hän sinut jätti kadulle. -Me tiedustelimme ja teimme kaiken, mikä suinkin oli mahdollista, -löytääksemme sinut, mutta emme kuitenkaan hakeneet Parisista saakka, -sillä emme voineet aavistaa, että sinut oli viety niin kauas. Me -luulimme sitten sinun kuolleen. Mutta kolme vuotta sitten tuo nainen -sairastui kuolettavaan tautiin ja tunnusti totuuden. Minä matkustin -heti Ranskaan ja menin poliisikomisariuksen luo siihen kortteliin, -jonne sinut oli jätetty. Häneltä sain tietää, että sinut oli -kasvatikseen ottanut muuan kivityömies, joka sinut oli löytänytkin, -ja minä heti lähdin Chavanoniin. Barberin kertoi minulle, että hän -oli vuokrannut sinut Vitalikselle, kiertelevälle soittoniekalle, -jonka kanssa sinä kuljeksit Ranskassa. Kun minä en voinut jäädä -Ranskaan ja tavottaa Vitalista, niin annoin sinun hakemisesi toimeksi -Barberinille ja varustin hänet rahoilla, että hän voi lähteä -Parisiin. Samalla käskin hänen heti, kun hän on sinut löytänyt, -ilmoittaa siitä lakimiehille, jotka hoitavat minun asioitani, -herroille Greth ja Galley. Minä en ilmoittanut hänelle asuntoani -senvuoksi, että me emme asu täällä Lontoossa kuin talvisin, kesäisin -nimittäin kuljemme Englannissa ja Skotlannissa kaupparetkillämme, -jolloin on koko perhe mukana. Sillä tavoin, poikani, olemme sinut -löytäneet, ja niin sinä kolmentoista vuoden perästä saat paikkasi -taas perheessämme. Minä ymmärrän, että sinä olet vähän hämilläsi, kun -et tunne meitä etkä ymmärrä mitä puhumme ja kun ei sinua ymmärretä, -mutta toivon, että sinä pian perehdyt elämäämme." - -Epäilemättä minä pian perehdyn, sehän oli tiettyä, kun olin nyt -kotonani ja kun ne, joiden kanssa nyt tulin elämään, olivat isäni ja -äitini, veljiäni ja sisariani. - -Kauniit vaatteet, joihin minä olin ollut puettu, eivät olleet siis -puhuneet totta. Se oli paha onnettomuus Barberinin emännälle, -Liselle, Acquinille ja kaikille niille, jotka minua olivat auttaneet. -En voinut nyt tehdä mitä olin ajatellut, sillä kiertelevä kauppias, -joka asuu liiterissä, ei voi olla rikas. Mutta mitä siitä: olihan -minulla koti. - -Sillä aikaa kuin minä kuuntelin isäni kertomusta, oli pantu pöydälle -lautaset ja metallikulhossa suuri kappale häränlihaa perunain -keskellä. - -"Onko teidän nälkä, pojat?" kysyi isäni Mattialta ja minulta. - -Mattia näytti valkoisia hampaitansa. "No niin, istukaamme pöytään", -sanoi isäni. Mutta ennenkuin istuimme pöytään, hän työnsi isoisän -tuoleineen sen ääreen ja sitten itse istuttuaan selin tuleen leikkasi -meille kullekin kauniin palan paistia, jolle evääksi pani perunoita. - -Vaikka minä en ollut kasvatettu sivistyksen sääntöjen mukaan, tai -oikeammin sanoen minua ei oltu kasvatettu ollenkaan, niin huomasin -kuitenkin, että veljeni ja vanhin sisareni söivät useimmiten paljain -sormin, joita kastoivat liemessä ja joita nuolivat isänsä ja äitinsä -siitä välittämättä. Isoisäni ei välittänyt muusta kuin lautasestaan, -jolta hän ainoalla toimeen kykenevällä kädellään ammensi lakkaamatta -suuhunsa. Kun häneltä sattui putoamaan pala tutisevista sormistaan, -niin veljeni ivasivat häntä. - -Illallisen syötyämme luulin iltaa vietettävän tulen ääressä, mutta -isäni sanoi, että hän odottaa tovereita ja että meidän tuli mennä -levolle, ja otettuaan kynttilän hän saattoi meidät vaunuvajaan, joka -kooltaan oli samanlainen kuin se huone, jossa olimme syöneet. Siellä -oli kahdet suuret vaunut, joita kiertelevät kaupustelijat käyttävät. -Hän avasi toisten vaunujen oven, ja me näimme, että siellä oli kaksi -vuodetta päälletysten. - -"Siinä on vuoteenne", sanoi hän. "Nukkukaa hyvin." Sillä tavoin minut -otettiin vastaan kotonani -- Driscollin perheessä. - - - - -XII. - - -Isäni oli lähtiessään jättänyt kynttilän meille, mutta hän oli -sulkenut vaunujen oven, niin että meillä ei ollut muuta neuvona -kuin paneutua maata. Sen teimmekin, nousten kumpikin vuoteellemme -kiireimmiten, puhelematta ollenkaan niinkuin aina ennen teimme, ja -kertomatta toisillemme, mitä vaikutuksia meihin oli tehnyt tämä -merkillinen päivä. - -"Hyvää yötä, Remi." - -"Hyvää yötä, Mattia." - -Mattialla ei ollut halua puhelemaan enemmän kuin minullakaan, ja minä -olin hyvilläni hänen vaitiolostaan. Mutta jollei minulla ollut halua -puhelemaan, niin eipä ollut halua nukkumaankaan. Rupesin miettimään -kaikkea, mitä oli tapahtunut, kääntelehtien ja vääntelehtien kapealla -vuoteellani. Siinä mietiskellessäni kuulin Mattian, joka makasi -yläpuolella olevalla vuoteella, kääntelehtivän myöskin, josta päätin, -että hänkään ei saanut unta paremmin kuin minäkään. - -"Etkö jo nuku?" kysyin. - -"En vielä." - -"Onko sinun paha olla?" - -"Eikö mitä, päinvastoin, mutta minusta tuntuu aivan kuin olisin -merellä ja kuin laiva nousisi ja laskisi kallistellen aallokossa." - -Meritautiko vain esti Mattiaa nukkumasta? Eikö häntä pitäneetkään -hereillä samat ajatukset kuin minua? Hän rakasti siksi paljon minua -ja niin olivat sydämemme ja sielumme läheiset toisilleen, että hänen -täytyi tuntea samaa kuin minäkin. - -Uni ei tullut, ja ajan kuluessa kiihtyi epämääräinen kauhu, joka -minua lannisti: alussa en ollut tuntenut mikä vaikutus oli valtavin -kaikista niistä, jotka täyttivät mieleni sekasortoisena mylläkkänä, -mutta nyt tunsin, että se oli pelko. Mitä pelkäsin? En tiedä, mutta -minä pelkäsin. Ja kuta enemmän sitä vastaan koetin taistella, sitä -vähemmän siinä onnistuin. - -Tunti kului tunnin perästä. Yhtäkkiä kuulin jotensakin kovaa melua -vajan ovelta, joka aukesi toiselle kadulle, ja sitten kuului useampia -huutoja säännöllisten väliaikain perästä, ja vaunuihimme kuumotti -valoa. - -Hämmästyneenä katselin ympärilleni, ja Capi, joka makasi jaloissani, -heräsi ja alkoi murista. Minä huomasin, että valo tuli pienestä -akkunasta, joka oli vaunujemme seinässä ja jota en ollut huomannut -ennen, kun se sisäpuolelta oli kaihtimien peitossa. Akkunasta, joka -oli samalla seinällä kuin meidän vuoteemme, oli toinen puoli Mattian -ja toinen minun vuoteeni kohdalla. Kun pelkäsin, että Capi herättää -koko talonväen, niin panin toisen käteni sen kuonolle ja katselin -ulos. - -Isäni, joka oli vajassa, oli vikkelästi avannut kadunpuolisen oven -ja sitten sulkenut sen päästettyään sisään kaksi miestä, joilla -oli selässä suuret taakat. Hän asetti sormen huulilleen ja osotti -lyhdyllään vaunuja, joissa me olimme; se merkitsi, että heidän -piti olla hiljaa, ettemme me heräisi. Isäni auttoi miehiltä heidän -taakkansa, sitten hän poistui vähäksi aikaa ja palasi äitini kanssa. -Hänen poissa ollessaan miehet olivat aukaisseet myttynsä. Toisessa -oli kankaita, toisessa sukkia, käsineitä ja muita kudotuita tavaroita. - -Nyt ymmärsin: nämä miehet olivat kauppiaita, jotka tulivat isälleni -myymään tavaroita. Isäni tutki joka esinettä erikseen lyhdyn valossa -ja antoi sitten äidille, joka pienillä saksilla leikkeli niistä -nimiliput ja pisti ne taskuunsa. Tämä minusta näytti kummalliselta, -samoin kuin minua ihmetytti sekin, että kauppaa varten oli valittu -näin myöhäinen aika. Tutkiessaan tavaroita isäni matalalla -äänellä lausui muutamia sanoja miehille. Jos olisin, ymmärtänyt -englanninkieltä, niin olisin mahdollisesti kuullutkin mitä hän sanoi, -mutta sitä ei tarkkaan kuule, jota ei ymmärrä. Kun sitten kaikki -tavarat oli huolellisesti tarkastettu, niin vanhempani miesten kanssa -menivät vajasta ja tuli taas pimeä. Varmaankin he menivät tekemään -laskujaan. - -Jonkun hetken perästä taas valo kuumotti ja minä uudestaan -katselemaan akkunastamme kaihtimen raosta. Mutta nyt tein sen vastoin -tahtoani. Mielessäni ajattelin, että minun ei pitäisi katsoa, mutta -kuitenkin. Ajattelin, että parempi olisi olla tietämättä, mutta -kuitenkin halusin tietää ja nähdä. - -Isä ja äiti olivat kahden. Ja sillä aikaa kuin äiti kääri tavarat -kahteen myttyyn, isäni lakaisi vajan lattian muutamassa loukossa -ja kaivoi siihen kuopan. Hiekan alta, jota hän loi täysin lapioin, -ilmestyi laskuovi. Hän nosti sen ja kantoi tavaramytyt kuoppaan, ja -äiti näytti tulta. Mytyt vietyään isä sulki laskuoven ja loi hiekan -taas päälle. Ja molemmat sitten sirottelivat hiekalle oljenkorsia, -joita oli vajan lattialla kaikkialla. He poistuivat sitten. - -Samassa kuin he sulkivat oven hiljaa, minä olin kuulevinani Mattian -liikkuvan vuoteellaan ja laskevan päänsä päänalustalle. Oliko hän -nähnyt mitä oli tapahtunut? - -En uskaltanut häneltä kysyä: nyt ei kauhu, joka minut oli -tukehduttaa, ollut enää epämääräistä, minä tiesin mitä pelkäsin nyt. -Olin kiireestä kantapäihin kylmässä hiessä. - -Niin kului yö. Kukko, joka lauloi naapurissa, ilmoitti aamun -lähestyvän; silloin vasta vaivuin uneen, mutta tuskalliseen uneen, -nähden painajaisia, jotka olivat minut tukehduttaa. Minä heräsin -sitten kun vaunujen ovi avattiin. Ja kun luulin, että se oli isäni, -joka tuli meille ilmoittamaan, että oli aika herätä, niin suljin -silmäni, etten olisi häntä nähnyt. - -"Se oli vain veljesi", sanoi Mattia minulle, "hän kävi laskemassa -meidät vapaiksi. Hän on jo mennyt." - -Me nousimme. Mattia ei kysynyt, olinko hyvin nukkunut, enkä minäkään -häneltä. Kun hän katseli minua jonkun aikaa, loin silmäni muualle. - -Me menimme kyökkiin, mutta siellä ei ollut isääni eikä äitiäni; -isoisäni istui takkatulen ääressä tuolillaan aivan kuin ei olisi -siitä liikahtanut sitten eilisen illan, vanhin sisareni, Annie, -pyyhki pöytää, ja vanhin veljistäni, Allen, lakaisi lattiaa. Minä -menin heidän luokseen kätelläkseni heitä, mutta he vain tekivät -työtään välittämättä minusta. Menin sitten isoisäni luo, mutta hän -ei antanut minun tulla lähellekään ja kähisi minulle niinkuin eilen -illallakin. - -Käskin Mattian kysyä, mihin aikaan tapaan isääni ja äitiäni tänään. -Ja Mattia teki työtä käskettyä. Kun isoisäni kuuli puhuttavan -englanninkieltä, niin hän siitä lauhtui. Hänen jäykät kasvonsa saivat -vähän eloisuutta, ja hän vastasi mielellään. - -"Mitä hän sanoi?" kysyin. - -"Että isäsi on mennyt kaupungille koko päiväksi ja että äitisi nukkuu -ja että voimme mennä kävelemään." - -"Eikö hän sanonut muuta?" kysyin, kun tämä Mattian käännös tuntui -kovin lyhyeltä. Mattia näytti olevan hämillään. "Minä luulen, että en -oikein ymmärtänyt loppua." - -"Miten sen ymmärsit?" - -"Olin ymmärtäväni hänen sanovan, että jos kaupungilla sattuisi meille -hyvä tilaisuus, niin ei saisi sitä jättää käyttämättä, ja siitä olen -varma, että hän lopuksi lausui: 'Kuule opetustani: pitää elää tyhmäin -kustannuksella.'" - -Isoisäni varmaan arvasi, mitä Mattia minulle selitti, sillä näille -viimeisille sanoille hän teki liikkeen toisella kädellään, joka ei -ollut halvautunut, osottaen pistämään taskuun jotakin, ja samalla -hän iski silmää. "Lähdetään ulos", sanoin Mattialle. Pari kolme -tuntia kävelimme Punaisen Jalopeuran talon ympärillä, kun emme -uskaltaneet mennä ulommaksi peläten eksyvämme. Päivällä Bethnal-Green -näytti kauheammalta kuin oli näyttänyt pimeällä; kaikkialla niin -taloissa kuin ihmisissä näkyi mitä surullisin kurjuus. Mattian -kanssa katselimme puhumatta sanaakaan, ja jonkun aikaa kuljettuamme -palasimme kotia. - -Äitinikin oli jo tullut huoneestaan. Hän istui pöydän ääressä -nojaten päällään pöytään. Luulin, että hän oli kipeä ja kiiruhdin -hänen luokseen syleilläkseni häntä, kun en osannut hänelle puhua. -Hän kohotti päätään syleillessäni ja katsoi minua, mutta varmaan -näkemättä. Hänen kuuma henkensä haisi viinalta. Minä vetäysin -takaisin. Hän retkautti päänsä käsivarsiensa päälle, jotka olivat -levällään pöydällä... - -Isoisäni katsoi minuun nauraa virnottaen ja sanoi jotakin, jota -minä en ymmärtänyt. Aluksi seisoin kuin kivettynyt, sitten katsoin -Mattiaan, joka myöskin katseli minua kyynelsilmin. Minä annoin -hänelle merkin, ja me lähdimme uudestaan ulos. - -Pitkän aikaa kävelimme käsikädessä sanaa vaihtamatta ja astuimme -tietämättä minne. - -"Minne aiot tällä tavoin?" kysyi Mattia vähän levottomana. - -"En tiedä. Jonnekin meidän vain pitää päästä, missä voimme puhella. -Minulla on sinulle sanottavaa, mutta en voi tällaisessa väkijoukossa." - -Me tulimme muutamalle kadulle, joka oli leveämpi kuin ne, joita -olimme tähän asti kulkeneet, ja kadun päässä olin näkevinäni puita; -siellä ehkä alkoi maaseutu, ja me kuljimme sinnepäin. Maaseutua se ei -kuitenkaan ollut, vaan suuri puisto. Siellä meidän oli mukava puhella. - -Päätökseni oli pian tehty, ja minä tiesin mitä minun oli puhuttava: - -"Sinä tiedät, että rakastan sinua, Mattia", sanoin toverilleni heti -kun olimme päässeet istumaan yksinäiseen paikkaan. "Sinä tiedät, että -ystävyyden vuoksi olen sinut pyytänyt seuraani. Sinä et epäile tätä -ystävyyttäni?" - -"Sinä olet hupsu!" sanoi Mattia koettaen nauraa. - -"Sinä koetat nauraa, etten minä rupeaisi itkemään, mutta mitä sitten -jos itkenkin. Kenelle itkisin, jos en sinulle?" Ja heittäytyen hänen -kaulaansa itkin. Kun olin yksinäni avarassa maailmassa, niin en ollut -silloinkaan tuntenut itseäni niin onnettomaksi. - -Kun nyyhkytysten kohtaus oli ohi, tyynnytin mieleni. Enhän ollut -Mattiaa tuonut tähän puistoon valitellakseni itseni vuoksi, vaan -hänen vuokseen. - -"Mattia", sanoin hänelle, "sinun pitää matkustaa Ranskaan." - -"Ja jättää sinut? Siitä ei tule mitään!" - -"Minä jo edeltäpäin tiesin, minkä vastauksen sinulta saan, ja olen -siitä onnellinen, kun et aio jättää minua, mutta kuitenkin sinun on -lähdettävä Ranskaan, Italiaan tai minne vain haluat, sama se minne -menet, kunhan menet täältä Englannista." - -"Entä sinä, mihin sinä?" - -"Minun täytyy olla täällä, Lontoossa, vanhempaini luona, sehän on -velvollisuuteni. Ota rahat, joita meillä vielä on, ja matkusta." - -"Älä puhu niin, Remi. Jos jonkun pitää lähteä, niin sinun juuri." - -"Minkävuoksi?" - -"Senvuoksi että..." Hän ei päättänyt lausettaan ja käänsi katseensa, -kun minä katsoin häneen kysyvästi. - -"Mattia, sano minulle suoraan: sinä et nukkunut yöllä, sinä näit -jotakin?" - -"En nukkunut ja näin kaikki." - -"Ja mitä ajattelet?" - -"Että ne miehet, jotka toivat tavaroita, eivät olleet niitä ostaneet, -vaan varastaneet. Isäsi torui heitä, kun he olivat koputtaneet -kadunpuoleiselle ovelle eivätkä olleet pihan puolelta tulleet. Miehet -vastasivat, että heitä ajoi poliisi." - -"Nyt näet, että sinun on lähdettävä täältä pois." - -"No jos minun on lähdettävä, niin sinun on lähdettävä myös, se on -meille molemmille yhtä tärkeää." - -"Kun minä sinua pyysin mukaani, niin tein sen senvuoksi, että uskoin -vanhempaini olevan rikkaita ja että he voisivat kouluttaa meitä -molempia, mutta niin ei ollutkaan, unelmani oli ainoastaan unelma. -Meidän on erottava." - -"Ei koskaan!" - -"Mutta sittenkin sinun on mentävä Ranskaan Lisen luo, Acquinin, -Barberinin äidin ja kaikkien ystäviemme luo kertomaan heille, että -minä en voikaan tehdä heidän hyväkseen mitä olin aikonut, uneksinut -ja luvannut. Sinä selität, että vanhempani eivät olekaan rikkaita, -niinkuin oli luultu, ja se riittää. Ymmärräthän? He eivät ole -rikkaita, se selittää kaikki. Köyhyys ei ole mikään häpeä." - -"Sinä et senvuoksi toimita minua matkaan, että he eivät ole rikkaita, -enkä minä lähdekään." - -"Mattia, älä lisää minun mieleni katkeruutta, se on jo tarpeeksi -suuri muutoinkin." - -"En tahdo sinua pakottaa selittämään minulle sitä, mitä et häpeän -vuoksi kehtaa sanoa. Minä en ole mikään neroniekka, mutta jos en -ymmärräkään kaikkea tällä" -- hän taputti päätään -- "niin tunnen -tällä" -- hän pani käden sydämelleen. "Sinä et senvuoksi toimita -minua matkalle, että vanhempasi ovat köyhiä eivätkä voi elättää -minua, sillä minusta ei heille ole mitään rasitusta ja minä teen -työtä heidän hyväkseen, mutta toimitat minua pois kaiken sen vuoksi, -mitä olet nähnyt viime yönä -- sinä pelkäät senvuoksi minua." - -"Mattia, älä puhu." - -"Sinä pelkäät, että kunhan en joutune leikkelemään nimilippuja -tavaroista, joita ei ole ostettu." - -"Ole vaiti, Mattia, ole vaiti!" Ja minä häpeissäni peitin kasvot -käsiini. - -"No niin, jos sinä pelkäät minun puolestani, niin minä yhtä paljon -pelkään sinun puolestasi ja senvuoksi sanon sinulle: lähdetään -yhdessä, mennään Ranskaan Barberinin emännän, Lisen ja muiden -ystäviemme luo." - -"Se on mahdotonta! Vanhempani eivät ole sinulle mitään, sinä et ole -heille mistään velassa, mutta he ovat minun vanhempiani, minun täytyy -jäädä heidän luokseen." - -"Sinun vanhempiasi! Tuoko vanha halvattu olisi isoisäsi, tuoko vaimo, -joka makasi pöydällä, sinun äitisi!" - -Minä nousin vikkelästi, ja nyt en enää rukoilevalla, vaan käskevällä -äänellä sanoin: "Ole nyt vaiti, Mattia, älä puhu tuolla tavoin, minä -kiellän! Sinä puhut isoisästäni ja äidistäni, minun tulee heitä -kunnioittaa ja rakastaa?" - -"Niin tulisikin, jos he todella olisivat vanhempiasi, mutta he -eivät ole sukuakaan, ei tuo isoisäsi, ei isäsi, ei äitisi; pitääkö -sittenkin heitä kunnioittaa ja rakastaa?" - -"Sinä et kuullut isäni kertomusta?" - -"Mitä se kertomus todistaa? Ei mitään. Sinun pitää huomata, että sinä -et ole isäsi etkä äitisi näköinen ollenkaan, sinulla ei ole valkoinen -tukka niinkuin veljilläsi ja sisarillasi, ja huomaa, kaikki ovat -valkoverisiä. Minkävuoksi sinä et ole? Sitten vielä muuan omituinen -seikka; miten ihmisillä, jotka eivät ole rikkaita, on varaa panna -niin paljon rahaa lapsensa etsimiseen? Kaikesta tästä päättäen sinä -et ole Driscoll minun tyhmän pääni mukaan. Minä kyllä tiedän, että -minä olen tyhmä, sitä olen aina kuullut sanottavan itsestäni, ja se -on pääni vika. Mutta sinä et ole Driscoll, sinun ei tarvitse jäädä -heidän luokseen. Mutta jos sinä sittenkin tahdot jäädä, niin jään -minä myöskin. Mutta sinä kirjoitat Barberinin emännälle ja käsket -hänen selittää, minkälaiset ne vaatteet olivat, joihin sinä olit -puettu. Hänen kirjeensä saatuamme sinä kysyt tuolta mieheltä, jota -sanot isäksesi, ja silloin saamme nähdä. Siihen saakka älä puhu -mitään, ja minä pysyn sinun luonasi kaikesta huolimatta. Jos pitää -työtä tehdä, niin teemme yhdessä." - -"Mutta jos jonakin päivänä lyötäisiin Mattiaa päähän?" Hän rupesi -nauramaan: "No se ei pahinta olisi. Eihän se lyönti silloin niin -kovalta tunnu, kun sen saa ystävänsä vuoksi." - - - - -XIII. - - -Vasta iltapimeällä tulimme kotia; koko päivän kuljeksimme puistossa -puhellen, syötyämme päivälliseksi leivän, jonka ostimme. - -Isäni oli tullut jo kotia, ja äiti pystyi pysymään seisaallaan. Ei -kumpikaan heistä välittänyt siitä, että olimme olleet niin kauan -poissa. Vasta illallisen syötyämme isä sanoi, että hänellä oli meille -kummallekin puhuttavaa, ja käski meidät takkatulen ääreen, jonka -vuoksi isoisäni taas kähisi puolustaessaan sijaansa tulen ääressä. - -"Miten te ansaitsitte elatuksenne Ranskassa?" kysyi isäni. - -Minä kerroin. - -"Teillä ei siis koskaan ollut pelkoa, että kuolette nälkään?" - -"Ei koskaan! Me emme ainoastaan elättäneet henkeämme, vaan -ansaitsimme rahaa niin paljon, että ostimme lehmänkin", selitti -Mattia vakuuttavasti. Ja hän vuorostaan kertoi lehmän-ostostamme. - -"Te siis olette hyvin taitavia?" sanoi isäni. "No entä Capi? Mitä -se osaa? Ette suinkaan ainoastaan huviksenne kuljettele koiraa -mukananne, täytyy kai senkin ansaita jotakin, ainakin oma ruokansa?" - -Minä olin hyvin ylpeä Capin taidosta ja panin sen näyttämään -temppujaan, ja sen menestys oli suuri. - -"Mutta tuollainen koirahan on kerrassaan koko omaisuus", sanoi isä. - -Minä vastasin tähän kiittelemiseen ylistämällä Capia vakuuttaen, että -se vähässä ajassa oppii kaikki, mitä vain sille opetti, sellaistakin, -mitä koirat tavallisesti eivät osaa tehdä. - -Isäni tulkitsi puheeni englanninkielellä, ja minusta tuntui, että hän -siihen lisäsi jotakin, jota minä en ymmärtänyt, mutta jolle kaikki -muut nauroivat, äiti ja lapset, ja isoisäkin vilkutti silmiään sanoen -monet kerrat _fin dog_, joka merkitsee: hyvä koira. - -"No näin ollen minulla on teille ehdotus tehtävänä. Mutta sitä ennen -on saatava tietää, jääkö Mattia Englantiin ja asumaan meille." - -"Minä haluan jäädä Remin luo", vastasi Mattia, joka oli paljon -älykkäämpi kuin itse uskoikaan, "ja menen kaikkialle minne Remikin -menee." - -Isäni, joka ei voinut arvata, mitä tässä vastauksessa oikeastaan -piili, oli siitä varsin tyytyväinen. - -"No, niin ollen minä palaan ehdotukseeni. 'Me emme ole rikkaita -ja meidän kaikkien pitää tehdä työtä henkemme elatukseksi. Kesät -kierrämme Englannissa kaupittelemassa tavaroitani. Mutta talvisin -meillä ei ole paljonkaan tehtävää, niin että Lontoossa ollessamme -Remi ja Mattia voivat käydä soittelemassa kaduilla, ja minä uskon, -että ansaitsette paljon, varsinkin joulun aikana. Mutta kun ei saa -voimia tuhlata, niin Capi menee Alienin ja Nedin kanssa näyttelemään." - -"Capi ei mielellään ole muiden kuin minun kanssani", sanoin -kiireesti, sillä minusta ei ollut mieluista, että Capi eroaisi meistä. - -"Kyllä se tottuu pian Alleniin ja Nediin, ole huoleti, ja sillä -tavoin ansaitsemme paljon enemmän." - -"Mutta minä vakuutan, että siitä ei tule mitään, ja sitäpaitsi Mattia -ja minä ilman Capia saamme varsin vähän." - -"On jo kylliksi puhuttu", sanoi isä. "Kun minä jotakin sanon, niin -on sillä tavoin tehtäväkin ja heti, se on meillä sääntönä, ja minä -otaksun, että sinä siihen totut niinkuin kaikki muutkin." - -Eihän siihen ollut vastaamista, enkä virkkanutkaan mitään, mutta -mielessäni tuumailin, että huonosti toteusi unelmani: Capikin -erotetaan minusta. Me menimme vaunuihimme maata, mutta sinä iltana -ei suljettukaan ovea. Kun minä jo olin makaamassa, niin Mattia, joka -riisuutui hitaammin kuin minä, kumartui korvaani kuiskaamaan: - -"Sinä näet, että tuo mies, jota sanot isäksesi, ei tarvitse -ainoastaan lapsia, vaan koirankin toimiinsa. Eikö se jo avaa -silmiäsi? Huomenna me kirjoitamme Barberinin emännälle." - -Mutta huomenna piti opettaa Capia. Minä otin sen syliini, ja -suudellen sitä hellästi kuonolle selitin sille mitä siltä odotin. -Koira parka katseli minua ja kuunteli puhettani. Kun minä annoin -kahlevitjan Alienin käteen ja aloin selitykseni, niin Capi oli niin -viisas ja niin tottelevainen, että seurasi näitä veljeksiä tosin -surullisen näköisenä, mutta nöyrästi. - -Mattian ja minut isä itse saattoi muutamaan kortteliin, jossa -hän toivoi meidän saavan hyvät tulot, ja meidän piti kulkea koko -Lontoon läpi, ennenkuin saavuimme sellaiselle paikalle, missä oli -komeita taloja porttikäytävineen ja suuria katuja puistoineen. -Näillä kaduilla, joissa oli leveät jalkakäytävät, ei enää näkynyt -rääsyisiä ihmisiä, vaan ylhäisiä naisia ja komeita ajoneuvoja, jotka -kimaltelivat kuin kuvastin, uljaita hevosia, joita ohjasivat suuret -lihavat kuskit. - -Vasta myöhään illalla saavuimme Punaisen Jalopeuran taloon, ja -tapasin Capin hyvin likaisena, mutta iloisena. Minä olin niin -hyvilläni sen tapaamisesta, että pyyhittyäni sen oljilla käärin sen -lammasnahkatakkiini ja vein vuoteeseni maata. Kumpikohan meistä oli -enemmän hyvillään, Capiko vai minä? Vaikea sanoa. - -Niin kului useampia päiviä, me lähdimme kaupungille aamuisin -emmekä palanneet ennenkuin illalla soiteltuamme milloin missäkin -kaupunginosassa, ja Capi kulki Alienin ja Nedin kanssa. Mutta eräänä -iltana isä sanoi, että huomenna voin ottaa Capin mukaani, kun Allen -ja Ned jäivät siksi päivää kotia. - -Tästä olimme varsin mielissämme ja päätimme, Mattia ja minä, että -nyt koetamme koota rahaa lujasti, jotta vastakin annetaan Capi -meille. Nyt oli kysymyksessä valloittaa Capi takaisin, ja kumpikin -panemme parastamme. Me sen vuoksi puhdistimme Capin hyvin aamulla -ja aamiaisen syötyämme lähdimme sellaiseen kaupunginosaan, jossa -kokemuksestamme tiesimme olevan sellaista "kunnioitettavaa yleisöä", -joka pani helposti käden taskuunsa. Ja sitä varten meidän piti kulkea -läpi Lontoon idästä länteen. - -Pahaksi onneksemme oli sumua ollut kaksi päivää eikä ilma näyttänyt -selkiävän nytkään. Taivas, tai se mikä Lontoossa on taivaana, oli -punankellertävää utupilveä, ja kaduilla kulki harmajaa savua, -joka esti näkemästä edes muutaman askeleen päähän. Ihmiset eivät -liikkuneet ulkona, ja akkunoista, joista meitä kuunneltiin, ei -nähty ollenkaan Capia. Tämä oli ikävä seikka ja vaikutti pahasti -esiintymiseemme. Mattia pahoitteli sumua, arvaamatta mikä hyöty -meille siitä oli muutamia minuutteja myöhemmin. - -Astuessamme kiireesti pidellen Capia lähellämme puhelemalla sille -jonkun sanan aina vähänväliä, mikä oli varmempi kuin lujimmatkin -vitjat, saavuimme Holbornille, jolla ihmisten kulku on suurin -kaikista Lontoon kaduista. Mutta yhtäkkiä huomasin, että Capi ei -ollutkaan jäljessämme. Mihin se oli joutunut? Tämähän oli aivan -tavatonta. Pysähdyin sitä odottamaan ja viheltelin hiljalleen, -sillä emme nähneet pitkälle. Minua jo alkoi pelottaa, että se -on meiltä varastettu, mutta samassa se tuli täyttä laukkaa, -suussa pumpulisukkapari, ja heilutti iloisena häntäänsä. Hypäten -minua vasten seisomaan tarjosi se minulle sukat. Se näytti hyvin -ylpeältä niinkuin aina, kun oli hyvin onnistunut jossakin vaikeassa -tehtävässään ja tahtoi, että sitä siitä kiitettäisiin. - -Minä seisoin kuin kivettyneenä, mutta Mattia otti sukat toiseen -käteensä, toisella tarttui minuun ja veti minua kiireesti jäljessään. - -"Kävellään kiireesti, mutta ei juosta", sanoi hän. Ja vasta hyvän -ajan kuluttua hän selitti minulle syyn. "Minä jäin niinkuin sinäkin -miettimään, mistä nuo sukat olivat, kun kuulin jonkun miehen sanovan: -missä se varas on? Varas oli Capi, ymmärrätkö? Jos ei olisi ollut -sumua, niin meidät olisi vangittu varkaina." - -Minä nyt ymmärsin asian varsin hyvin ja seisoin hetken aikaa melkein -tukehtumaisillani. He olivat opettaneet Capin varkaaksi! - -"Palataan kotia", sanoin Mattialle ja panin Capin köyteen. - -Kiireesti kuljimme kotia sanaa vaihtamatta. Isä, äiti ja lapset -olivat kaikki pöydän ympärillä käärimässä kankaita. Minä viskasin -sukat pöydälle, ja Allen ne huomattuaan rupesi nauramaan. - -"Siinä on sukkapari, jonka Capi on varastanut, sillä Capi on opetettu -varkaaksi", sanoin. "Minä luulin teidän pitäneen Capin näyttelemistä -varten. Minä uskon, että tämä on leikkiä." - -Vapisin puhuessani, mutta en koskaan ollut näin päättävästi puhunut. -"Mutta jos se ei olisi leikkiä, niin mitä tekisit?" kysyi isä. - -"Panisin Capille nuoran kaulaan ja hukuttaisin sen. Minä en suvaitse, -että Capista tulee varas, eikä minustakaan. Ennemmin hukuttaisin -itsenikin." - -Isäni katsoi minua silmästä silmään ja teki liikkeen, aivan kuin -olisi aikonut lyödä minut kuoliaaksi. Hänen silmänsä hehkuivat, mutta -minä en väistänyt. Viimein hänen jännittyneet kasvonsa lauhtuivat. - -"Sinä olet oikeassa uskoessasi, että se oli leikkiä", sanoi hän. -"Senpävuoksi Capi ei enää pääse kuin sinun kanssasi kaupungille, -ettei mitään tuollaista tapahtuisi." - - - - -XIV. - - -Kaikkiin lähestymisyrityksiini veljeni Allen ja Ned olivat aina -vastanneet itsepintaisella kylmäkiskoisuudella. - -Tämän varkaustapauksen jäljestä suhteemme kävi selväksi, ja minä -heille selitin, en sanoin, sillä en osannut vielä niin paljoa heidän -kieltään, vaan liikkeillä, joissa kahdella nyrkilläni oli eniten -työtä, että jos he tekevät jotakin Capille, niin tietäkööt, että minä -olen sitä puolustava heitä vastaan ja kostava sen puolesta. - -Vanhin sisarista, Annie, oli minulle yhtä kylmäkiskoinen kuin -veljensäkin, eikä kulunut päivääkään niin, ettei hän minulle tehnyt -jotakin kepposta, johon hän oli varsin kekseliäs. Ainoastaan nuorin -sisareni, kolmivuotias Kate, joka oli vielä niin nuori, ettei -ymmärtänyt yhtyä toisten liittoon, osotti minulle suosiota. Hän -antoi minun hyväillä itseään ensinnäkin senvuoksi, että annoin Capin -hänelle tehdä konstejaan, ja myöhemmin sitten senvuoksi, että minä -kaupungilta toin namusia ja kakkuja, joita meille näytellessämme -lapset kantoivat sanoen juhlallisesti: "koiralle". Niin oli koko -perheestä, tästä perheestä, jota kohtaan minä Englantiin tullessani -tunsin sydämeni olevan täynnä hellyyttä, pieni Kate ainoa, joka otti -vastaan rakkauteni, mutta ehkä hänkin ainoastaan siksi, että taskuni -olivat täynnä. - -Mikä pettymys! - -Vaikka olinkin kumonnut Mattian otaksumiset, niin jouduin kuitenkin -tuumailemaan itsekseni, että jos minä olisin saman perheen lapsia, -niin totta kai heillä olisi toisenlaiset tunteet minua kohtaan -kuin ne, joita niin viljalta sain tuta, varsinkin kun en ollut -tehnyt mitään, millä olisin ansainnut heidän kylmyytensä ja -välinpitämättömyytensä. Kun Mattia näki minun olevan surullisena, -niin hän arvasi mikä siihen oli syynä ja sanoi minulle aivan kuin -olisi itsekseen puhellut: - -"Olenpa utelias tietämään, mitä Barberinin emäntä sinulle vastaa." - -Me kävimme joka päivä kysymässä tätä kirjettä postista, mutta pitkät -ajat saimme kulkea turhaan. Vihdoin sitten tämä odotettu kirje -annettiin meille. Kun pääpostikonttorin seutu ei ollut lainkaan -otollinen paikka kirjeen lukemiseen, niin menimme muutaman läheisen -kadun puistokäytävään, jolla aikaa sain tyynnyttää mieltäni, ja -vihdoin kykenin avaamaan Barberinin emännältä tulleen kirjeen, jonka -oli kirjoittanut Chavanonin kirkkoherra. - - "Pikku Remini. - - Kirjeesi minua hyvin hämmästytti ja saattoi apealle mielelle, - sillä sen mukaan mitä Barberin-vainaja minulle kertoi heti sen - jälkeen kuin hän oli sinut löytänyt Breteulin kadulta ja myöskin - sen jälkeen kuin oli puhutellut henkilöä, joka sinua haki, - päätin minä, että vanhempasi ovat hyvin toimeentulevia, vieläpä - rikkaitakin. Tähän päätökseen olin tullut myöskin vaatteista, - joihin sinä olit puettu, kun Barberin toi sinut Chavanoniin, - sillä ne vaatteet selvästi osottivat rikkautta. Sinä käskit minun - selittää millaiset olivat vaatteesi silloin; sen voinkin helposti - tehdä, sillä ne kaikki ovat minulla vielä tallessa, kun olen ne - säilyttänyt juuri sitä varten, että sinut voidaan niistä tuntea, - kun tullaan sinua kysymään, jonka aina uskoin kerran tapahtuvan. - - Sinulla oli pitsimyssy, hyvin kauniisti tehty ja rikkaasti - koristeltu, liinapaita, jossa oli pitsi kaulustassa ja hihoissa, - flanellivaippa, valkoiset pellavasukat, valkoiset vaatekengät, - joissa oli silkkinauhasolmu, pitkä mekko valkoisesta flanellista - ja lopuksi suuri kasimirkankainen päällysvaate, joka oli silkillä - vuorattu ja päältä kauniilla koruompeleilla koristettu. - - Tähän on lisäksi mainittava, että vaatteissa ei ollut merkkiä, - mutta flanellialustassa ja liiveissä varmaan oli ollut, sillä - kulmat, joissa nimi tavallisesti pidetään, oli leikattu pois, - joka osotti, että oli tarkoin poistettu kaikki, mikä olisi voinut - auttaa sinun ilmitulemistasi. - - Siinä on kaikki, mitä minä voin sinulle tietää antaa. Jos luulet - tarvitsevasi nämä vaatteet, niin kirjoita vain minulle, minä - lähetän ne. - - Älä, lapseni, ole pahoillasi siitä, ettet voi antaa minulle - niitä kauniita lahjoja, jotka lupasit. Lehmä, jonka olet ostanut - säästöilläsi, on parempi kuin kaiken maailman lahjat. Lehmä - voipi kaikin puolin erinomaisesti, se lypsää yhtä runsaasti, ja - sen avulla tulen hyvin hyvästi toimeen. Aina kun sitä katselen, - muistan sinua ja pientä toveriasi Mattiaa. - - On minulle mieluista saada sinulta tietoja, ja toivon, että ne - aina ovat hyviä: miten sinä, joka olet niin hellätuntoinen, - voisitkaan olla onneton perheessäsi, isäsi, äitisi, sisartesi ja - veljiesi luona, jotka varmaan sinua rakastavat niin paljon kuin - ansaitset. - - Hyvästi, rakas lapseni, minä syleilen sinua. - - Kasvatusäitisi V:e Barberin." - -Tämän kirjeen loppuosa vihloi sydäntäni. Äiti raukka, miten hyvä -hän oli minulle: kun hän minua rakasti, niin hän kuvaili, että koko -maailman piti minua rakastaa samalla tavoin kuin hän. - -"Hän on kelpo ihminen", sanoi Mattia, "hän on muistanut minuakin. -Mutta jos hän olisi minut unhottanutkin, niin se ei estäisi minua -kiittämästä häntä kirjeestä. Kun nyt on noin täydellinen luettelo -vaatteistasi, niin master Driscoll ei saa erehtyä luetellessaan -vaatekappaleita, jotka sinulla oli silloin kun sinut varastettiin." - -"Hän ei ehkä enää muista." - -"Ei sitä niin unhota vaatteita, joihin lapsi oli puettu silloin kun -se varastettiin, sillä näiden vaatteiden avullahan sitä tietysti -haettiin." - -"Älä otaksu mitään, ennenkuin on saatu isäni vastaus." - -"Enhän minä otaksu, sinähän se otaksut, että hän on voinut unhottaa." - -"No se nähdään." - -Ei ollut mikään helppo asia ruveta tiedustelemaan isältäni, miten -olin puettu silloin kun minut varastettiin. Jos olisi sitä kysynyt -häneltä aivan suoraan, luonnollisesti, niin ettei mitään piillyt -takana, niin se olisi olisi varsin helppoa, mutta nyt ei ollut niin; -juuri tuo takana piilevä ajatus teki minut epävarmaksi. - -Sitten eräänä päivänä, kun kylmä sade oli meidät ajanut tavallista -varemmin kotia, rohkaisin mieleni ja ryhdyin keskustelemaan asiasta, -joka minua piti tuskan vallassa. - -Heti ensimäisen sanan kuultuaan isä katsoi minua silmiin, aivan -kuin olisi tahtonut tunkea sydämeni syvyyteen, niinkuin hänellä oli -tapana aina, kun sanani jotenkin olivat loukanneet häntä, mutta minä -katsoin häneen niin rohkeasti, että en olisi uskonutkaan voivani -näyttää näin viattomalta. Minä luulin, että hän suuttuu, ja vilkaisin -syrjäsilmällä Mattiaan, joka meitä kuunteli, vaikka ei ollut siitä -tietävinään, mutta isä rupesi nauramaan. Tosin tässä naurussa oli -jotakin tylyä ja julmaa, mutta naurua se oli sittenkin. - -"Paras opas sinun löytämiseksesi oli tietysti selitys vaatteistasi, -jotka sinulla oli silloin kun sinut varastettiin: pitsimyssy, -pitseillä reunustettu liinapaita, flanellivaippa, pellavasukat, -vaatekengät, päähineellä varustettu päällysvaate valkoisesta -kasimirkankaasta. Minä olin paljon toivonut merkistä, joka oli -alusvaatteissasi, F.D. se on: Francis Driscoll, joka on nimesi, mutta -se, joka sinut varasti, oli leikannut tämän merkin, jotta sinua ei -koskaan löydettäisi. Minulla on näytettävänä kastetodistuksesikin, -jonka olin ottanut ja joka minulle on tuotu takaisin. Se lienee vielä -minulla tallessa." - -Hän lähti penkomaan muuatta laatikkoa ja toi sieltä suuren paperin, -jossa oli monet sinetit, ja antoi sen minulle. - -Minä tein viimeisen ponnistuksen. - -"Jos suvaitsette, niin Mattia kääntää tämän minulle ranskankielelle." - -"Aivan mielelläni", sanoi hän. - -Mitäpä enää oli kysyttävänä? - -Mutta Mattia ei sittenkään näyttänyt tyytyvän, ja kun me illalla -menimme vaunuihimme, hän taas kumartui kuiskaamaan korvaani, niinkuin -aina kun hänellä oli jotakin salaista minulle uskottavana. - -"Kaikki tämä on hyvä, mutta se ei selitä miten kiertelevän -kaupustelijan Patrick Driscollin ja Margaret Grangen kannatti laittaa -lapselleen pitsipäähineet, pitsipaidat, kirjaillut koruompeleiset -päällysvaatteet. Kiertelevät kaupustelijat eivät ole niin kovin -rikkaita." - -"Mutta juuri senvuoksi, että he ovat kauppiaita, nämä vaatteet eivät -ole maksaneet heille paljoa." - -Mattia pudisti päätään viheltäen ja kumartui taas korvaani puhumaan: -"Kuulehan, kun lausun sinulle muutaman ajatuksen, jota en saa -päästäni: sinä et ole master Driscollin poika, vaan master Driscollin -varastama poika." - -Minä halusin vastata, mutta Mattia oli jo vuoteellaan. - - - - -XV. - - -Kun Mattia minulle ilmoitti epäilyksiään, niin minun velvollisuuteni -oli käskeä hänen olla vaiti. Ja sitä koetinkin, mutta Mattia oli -itsepäinen. Ja niin piti minun kuunnella hänen kysymyksiään: - -Minkävuoksi Allenilla, Nedillä, Anniella ja Katella oli valkoinen -tukka, jotavastoin minulla oli musta? - -Minkävuoksi kaikki muut, paitsi Kate, joka ei vielä mitään -ymmärtänyt, osottivat minulle ynseyttä, aivan kuin minä olisin ollut -mikäkin kulkukoira? - -Miten ihmiset, jotka eivät olleet rikkaita, olivat pukeneet lapsensa -niin komeasti? - -Kaikkiin näihin hänen kysymyksiinsä minulla ei ollut kuin yksi -vastaus, joka oli sekin kysymys: - -Minkävuoksi Driscoll olisi minua hakenut, jos en ollut hänen -lapsensa? Minkävuoksi hän olisi antanut rahaa Barberinille ja -herroille Greth ja Galley? - -Mattian oli pakko vastata, että sitä hän ei tiedä. Mutta sittenkään -hän ei mielestään ollut voitettu. - -"Jos en osaakaan vastata kysymykseesi, niin se ei suinkaan todista, -että minä olen väärässä kaikkiin niihin kysymyksiin nähden, joita -sinulle asetan ja joihin sinä et vastaa. Joku toinen minun sijassani -voisi varsin hyvin selittää, minkävuoksi master Driscoll on sinua -haettanut ja missä tarkoituksessa hän on jakanut rahaa. Minä en osaa -sitä sanoa, kun minulla ei järki juokse oikein vikkelästi ja kun minä -en mitään tiedä." - -"Älä puhu, sinä päinvastoin olet hyvin älykäs." - -"Jospa olisin, niin heti selittäisin sinulle sen, jota nyt en voi -selittää, mutta jonka sydämessäni tunnen: sinä et ole Driscollin -lapsia, sinä et ole, sinä et voi olla. Se saadaan myöhemmin tietää, -mutta sinä itsepäisyydelläsi viivytät sitä. Minä ymmärrän, että se, -jota sinä sanot kunnioitukseksi vanhempiasi kohtaan, estää sinua, -mutta se ei saa sinua lamauttaa." - -"Mitä minun pitäisi mielestäsi tehdä?" - -"Palata Ranskaan." - -"Se on mahdotonta." - -"Kun velvollisuutesi on olla vanhempaisi luona. Mutta jos nämä eivät -ole sinun vanhempiasi, niin mikä estää lähtemästä?" - -Näistä keskusteluista ei ollut muuta seurausta, kuin että minä -tunsin itseni aina entistä surullisemmaksi ja onnettomammaksi, mutta -kuitenkin epäilin. Oliko tämä minun isäni? Oliko tämä vaimo minun -äitini, olivatko nuo pojat veljiäni ja tytöt sisariani? Kuka olisi -osannut sanoa, kun minä itkin suruissani silloin kun minulla ei ollut -kotia, että itkisin vielä suuremmassa epätoivossa kotiin päästyäni? -Mistä saisin valoa, mistä selitystä? Mitenkähän saisin tietää -totuuden? - -Minä tein näitä kysymyksiä itselleni masentuneena, kun en kyennyt -niihin vastaamaan, ja minä sanoin itselleni, että hyödyttömästi minä -puskin päätäni pimeässä yössä vasten muuria, jossa ei ollut aukkoa -missään. - -Ja sydän surua täynnä minun piti laulaa, soittaa ja nauraa ja -ilveillä. - -Sunnuntait olivat parhaita päiviäni, sillä Lontoossa ei sunnuntaisin -soiteta kaduilla, ja minä siis silloin sain heittäytyä kokonaan -suruni valtaan kävelyretkilläni Mattian ja Capin kanssa. Olinpa aivan -toisenlainen poika nyt kuin muutamia kuukausia sitten. - -Eräänä sunnuntaina, kun olin lähdössä kävelemään, isä pidätti minut -sanoen, että hän tarvitsi minua kotona koko päivän, ja hän lähetti -Mattian kävelemään yksinään. Äiti oli mennyt kylään Annien ja Katen -kanssa, veljeni olivat juoksemassa katuja, kotona siis ei ollut -kuin isä ja minä. Olimme tuntikauden olleet kahden, kun koputettiin -ovelle. Isä meni avaamaan ja palasi muutaman herran seuraamana, joka -ei ollut hänen tavallisten ystäväinsä näköisiä; tämä oli sellainen, -joita englanninkielellä sanotaan _gentleman_, se on: oikea herra, -komeasti puettu, ylpeän mutta väsyneen näköinen. Hän näytti olevan -noin viidenkymmenen vuoden ikäinen. Eniten huomiotani veti puoleensa -hänen naurunsa, jolloin hänen suunsa leveni niin, että hampaat -tulivat näkyviin, jotka olivat terävät kuin nuorella koiralla. En -osannut päättää, oliko se oikeaa naurua vai oliko hänellä vain halu -purra. - -Puhellessaan isäni kanssa englanninkieltä hän yhtämittaa katseli -minua. Jonkun ajan perästä hän rupesi puhumaan ranskaa, hyvin -sujuvasti ja melkein murteettomasti. "Se on tämä nuori poika, josta -te olette minulle puhunut?" sanoi herra osottaen minua sormellaan. -"Hän näyttää hyvin terveeltä." - -"Vastaa toki", sanoi minulle isäni. "Oletteko koskaan ollut sairaana?" - -"Olen ollut kerran keuhkokuumeessa." - -"Oi oi, ja miten sen saitte?" - -"Kerran nukuin yön lumikinoksessa pakkasessa. Isäntäni, joka oli -kanssani, kuoli kylmään, ja minä sain keuhkokuumeen." - -"Onko siitä kauankin?" - -"Kolme vuotta." - -"Ja sen jälkeen ette ole sairastanut tätä tautia?" - -"En." - -"Ettekö tunne väsymystä, uupumista, eikö hiostuta öisin?" - -"Ei koskaan. Pitkiä matkoja kulkiessani olen tuntenut väsymystä, -mutta en sairautta." - -Hän tuli luokseni, koetteli käsivarsiani, sitten pani käden -sydämelleni, painoi sitten korvansa selkääni vasten ja vihdoin rintaa -vasten, käski minun hengittää kovasti ja sitten rykiä. Tämän tehtyään -hän katsoi minua silmiin tarkkaavasti ja kauan aikaa, ja silloin -juuri minussa syntyi ajatus, että hän kai mielellään purisi, niin -polttava oli hänen hymynsä. Sanomatta minulle sen enempää hän taas -rupesi isäni kanssa keskustelemaan englanninkielellä, ja sitten vähän -ajan kuluttua lähtivät molemmat vajan kautta. - -Yksin jäätyäni tuumailin, että mitähän tämä merkitsi, ja mitä -merkitsivät tuon herra kysymykset, joita hän teki minulle? Tahtoiko -hän ottaa minut palvelukseensa? Mutta silloin minun pitäisi erota -Mattiasta ja Capista! Minä en tahdo kenenkään palvelijaksi ruveta, en -tämän gentlemannin, joka minusta oli vastenmielinen, enkä kenenkään -muunkaan, vaikka olisi mieleinenkin. - -Jonkun ajan kuluttua isäni palasi. Hän sanoi, että hänen oli mentävä -kaupungille, joten hän siis ei tarvinnutkaan minua niinkuin oli -luullut, niin että minä sain mennä kävelemään, jos halusin. - -Minulla ei ollut halua siihen ollenkaan, mutta mitäpä tehdä täällä -kotonakaan, joka oli niin ikävä? Parempihan oli mennä kävelemäänkin -kuin olla täällä ikävissäni. - -Kun satoi, niin menin vaunuihimme ottaakseni sieltä -lammasnahkatakkini, mutta kovinpa hämmästyin nähdessäni Mattian -siellä. Minä yritin hänelle puhua, mutta hän pani käden suulleen -merkiksi, ja sitten hän kuiskasi: - -"Avaa ovi, minä tulen sinun jäljessäsi. He eivät saa tietää, että -minä olin täällä vaunuissa." - -Vasta kun olimme päässeet kadulle, Mattia rupesi puhumaan: - -"Tiedätkö kuka oli tuo herra, joka oli isäsi kanssa äsken? Se oli hra -James Milligan, ystäväsi Arthurin setä." - -Kun minä jäin seisomaan keskelle katua, niin hän tarttui käsivarteeni -ja kulkiessamme jatkoi puhettaan: - -"Kun minusta oli ikävä kävellä yksinäni näillä surullisilla kaduilla -tällaisena surullisena sunnuntaina, niin palasin takaisin ja -menin vaunuihin ja nousin vuoteelleni nukkuakseni. Mutta en vielä -nukkunut, kun isäsi herran seuraamana tuli vajaan, ja kuulin heidän -keskustelevan: 'Vankka kuin kallio', sanoi herra. 'Kymmenet muut -olisivat kuolleet keuhkokuumeeseen'. -- Silloin minä luullen, että -oli kysymys sinusta, aloin oikein kuunnella, mutta keskustelun -aihe muuttuikin heti. 'Miten veljenne poika jaksaa?' kysyi isäsi. --- 'Paremmin. Hän on vielä kerran päässyt henkiin. Kolme kuukautta -sitten kaikki lääkärit tuomitsivat hänet kuolemaan, mutta hänen -äitinsä vielä sai hänet pelastetuksi hoidollaan. On se kelpo äiti -se rouva Milligan.' -- Sinä arvaat, että minä tämän nimen kuultuani -terotin korvani. -- 'No, jos veljenne poika on parempi', sanoi sinun -isäsi, 'niin kaikki toimenne ovat menneet turhaan?'-- 'Tällä hetkellä -kyllä. Mutta minä en voi uskoa, että Arthur elää kauan: se olisi -ihme, ja tähän maailman aikaan ihmeet ovat harvinaisia. Ja hänen -kuolinpäivänänsä minun pitää olla suojattu joka perilliseltä, niin -että minä olen ainoa perillinen, minä James Milligan.' -- 'Olkaa -huoleti siitä, minä takaan sen.' -- 'Minä luotan teihin', sanoi -herra. Ja hän lisäsi muutamia sanoja, joita minä en oikein ymmärtänyt -ja jotka tulkitsen suunnille, kun niissä ei tuntunut olevan mitään -järkeä: Silloin näemme, mitä meidän pitää hänelle tehdä. -- Ja he -poistuivat." - -Kuultuani tämän kertomuksen ajattelin heti ensimäiseksi, että palaan -kotia ja kysyn isältä hra Milliganin asuntoa saadakseni tietoa rouva -Milliganista ja Arthurista. Mutta samassa huomasin, että se olisi -ollut hulluutta: eihän ollut menemistä tiedustelemaan sellaiselta -mieheltä hänen veljensä pojasta, joka toivoi tämän kuolemaa. Ja -toisekseen, olihan varomatonta ilmoittaa hra Milliganille, että oli -kuultu mitä hän oli puhunut. - -Arthur vielä eli ja oli terveempi. Tässä uutisessa oli jo tarpeeksi -iloa minulle täksi kertaa. - - - - -XVI. - - -Me emme enää puhuneet muusta kuin Arthurista, rouva Milliganista ja -herra Milliganista. - -Missähän Arthur oli? Mistähän voisimme heitä hakea ja löytää? - -Herra J. Milliganin käynti meillä oli herättänyt meissä ajatuksen ja -saanut meidät tekemään suunnitelman, jonka onnistuminen näytti meistä -varmalta: kun herra J. Milligan oli kerran käynyt Punaisen Jalopeuran -talossa, niin olihan melkein varmaa, että hän käy siellä toisenkin -ja kolmannenkin kerran. Hänellä kai oli asioita isäni-kanssa. Kun -hän sitten lähtee meiltä, niin Mattia, jota herra Milligan ei tunne, -kulkee hänen jäljessään, ja niin saadaan tietää hänen asuntonsa. -Sitten käydään palvelijan puheille, ja ehkä tämä opastaa meidät -Arthurin luo. Minkä vuoksi ei? Tämä ei tuntunut mahdottomalta meistä. - -Tästä tuumasta oli se etu, että se velvoitti minut tapaamaan -Arthuria, ja niin pääsin pulastani, jossa Mattia minua piti. Siitä -saakka kuin Capi oli tehnyt tuon varkautensa ja vielä enemmän siitä -lähtien, kuin olimme saaneet kirjeen Barberinin emännältä, Mattia ei -herennyt kertaamasta kaikissa mahdollisissa äänilajeissa: "Palataan -Ranskaan." Se oli joka päivä hänen loppuvirtensä. Ja siihen minä -vastasin aina samalla säkeellä: "Minä en voi jättää omaisiani." Mutta -me olimme tässä kohden eri mieltä velvollisuudestani vanhempiani -kohtaan, ja siitä oli lakkaamatta väittelyä, josta ei ollut mitään -ratkaisevaa tulosta, sillä kumpikin pysyi mielipiteessään: "Täytyy -matkustaa." -- "Täytyy jäädä." - -Mutta kun nyt lisäsin, että minun pitää tavata Arthuria, niin -Mattialla ei ollutkaan enää puhumista mitään. Hän ei voinut olla -Arthuria vastaan. Pitihän rouva Milliganin saada tietää lankonsa -hankkeet. Meidän olisi ollut vaikea tavata herra J. Milligania, jos -meidän olisi pitänyt olla kaiket päivät aamusta iltaan kaupungilla -niinkuin olimme olleet siitä saakka kuin Lontooseen tulimme. Mutta -nyt lähestyi aika, jolloin ei menty kadulle soittamaan päivin, vaan -öisin, sillä joulukonsertit ovat keskiyön aikana. Me olimme siis -päivät kotona ja voimme vuorotellen pitää vahtia. - -"Jospa tietäisit, miten hartaasti haluan tavata rouva Milligania!" -sanoi Mattia minulle eräänä päivänä. "Minkä vuoksi?" - -Hän oli vaiti kauan aikaa ja sanoi sitten: "Kun hän on ollut niin -hyvä sinulle." Mutta sitten hän jatkoi: "Ja myöskin senvuoksi, että -hän ehkä voisi auttaa sinua löytämään vanhempasi." - -"Mattia!" - -"Sinä et anna minun sanoa, mutta minä vakuutan sinulle, että minun -on mahdoton minuutin aikaakaan uskoa, että sinä olet Driscollin -perheestä: katsele tämän perheen kaikkia jäseniä ja katsele -itseäsi. Sinä olet aivan eri perheestä, ja minusta tuntuu aivan -luonnolliselta, että sinä olet gentlemanni, ja gentlemanni sinusta -tulee, kunhan tapaamme rouva Milliganin." - -"Miten niin?" -- "Minulla on oma ajatukseni." -- "Sanohan se." -- "En -toki!" -- "Minkävuoksi?" -- "Senvuoksi että se voi olla tyhmää..." --- "No annahan kuulua." -- "Se olisi liian tyhmää, jos se ei olisi -totta. Ei saa kuvailla iloa, joka ei toteudu. Tämä kaunis viheriä -Bethnal on meille opettanut jotakin: olemmeko nähneet täällä kauniita -viheriöitä ketoja, jotka eivät todellisuudessa olisi olleet kurjia -rämeitä?" - -Minä en enää tinkinyt häneltä, sillä minullakin oli oma ajatukseni. -Se oli tosin hyvin epämääräinen, hyvin väikkyvä, hyvin ujo, varmaan -paljon tyhmempi kuin Mattian ajatus. Mutta juuri senvuoksi en -uskaltanut vaatia, että toverini sanoisi minulle ajatuksensa: mitä -olisin vastannut, jos se olisi ollut sama kuin mikä häilyi kuin -utuinen uni minun mielessäni? Silloin en olisi uskaltanut sitä -muodostella, minulla ei olisi ollut rohkeutta siitä keskustella -hänen kanssaan. Ei ollut muuta neuvoa kuin odottaa, ja me odotimme. -Odotellessamme me kuljimme retkillämme Lontoossa, sillä me emme -olleet sellaisia etuoikeutettuja soittajia, joilla on hallussaan -korttelinsa, missä heillä on oma yleisönsä: me olimme vielä liian -lapsia, liian äkkinäisiä valtaamaan isännyyttä. Monta monituista -kertaa, kun olimme soittaneet parhaimmat kappaleemme ja toivoimme -hyvää saalista, meidän oli juuri sillä hetkellä lähdettävä pakoon -kiireimmän kautta joitakin kauheita avojalkaisia, poimuhameisia ja -töyhtöhattuisia skotlantilaisia, jotka jo yksistään säkkipillinsä -äänellä saivat meidät käpälämäkeen. Mattia kyllä olisi torvellaan -saanut heidän pillinsä äänen peitetyksi, mutta meillä ei ollut voimaa -itse pillittäjiä vastaan. Niinikään meillä ei ollut voimaa soittavien -neekerien joukkoja vastaan, jotka juoksentelevat katuja ja joita -englantilaiset sanovat neekerisoittajiksi. Nämä tekoneekerit, jotka -komeilevat törkeän uljaina hännystakissa ja korkeassa kauluksessa, -johon heidän päänsä on kääritty kuin kukkakimppu paperiin, olivat -meille vielä suurempi kauhu kuin skotlantilaiset. Heti kun näimme -heidän tulevan tai kun kuulimme heidän banjonsa, me kunnioittavasti -vaikenimme ja katosimme kauas toiseen kortteliin, jossa emme -toivoneet tapaavamme toista joukkoa, taikka katsellen heitä odotimme, -kunnes he lopettivat kissannaukujaisensa. - -Eräänä päivänä, kun näin olimme heidän katselijoinaan, näin heistä -kaikkein nurjimman vinkeilevän Mattialle. Aluksi luulin, että hän -pilkkasi meitä ja huvitti sillä yleisöä, mutta sitten Mattia suureksi -hämmästyksekseni vastasi hänelle ystävällisesti. - -"Tunnetko sinä hänet?" kysyin. - -"Se on Bob." - -"Mikä kumman Bob?" - -"Ystäväni Bob Gassotin sirkuksesta, toinen niistä klowneista, -joista olen sinulle puhunut, ja juuri se, jolle olen suurimmassa -kiitollisuudenvelassa englanninkielen taidostani." - -"Sinä et häntä tuntenut ensin?" - -"No hitto, kun hän sirkuksessa pani tukkaansa valkojauhoa ja täällä -kiiltovoidetta!" - -Kun heidän esityksensä oli loppunut, niin Bob tuli meidän luo, ja -siitä tavasta, jolla hän lähestyi Mattiaa, minä näin miten toverini -oli kaikkien rakastama: suurempi ilo ei olisi ilmennyt veljen -silmissä eikä puheessa kuin tämän entisen klownin, "joka huonojen -aikain takia", sanoi hän meille, "oli pakotettu rupeamaan kiertäväksi -soittajaksi". Mutta meidän piti pian erota, hänen seurata joukkoaan -ja meidän lähteä kortteliin. Ja nämä kaksi ystävää lausuivat -toisilleen olevan ensi sunnuntaina hauska kertoa, mitä kumpikin oli -tehnyt sen jälkeen kuin he olivat eronneet toisistaan. - -Ystävyytensä vuoksi Mattiaa kohtaan Bob tahtoi minullekin osottaa -myötätuntoisuuttaan, ja pian me saimme hänestä ystävän, joka -kokemuksillaan ja neuvoillaan teki elämämme Lontoossa paljon -helpommaksi kuin se tähän asti oli ollut. Hän rupesi hyvin suosimaan -Capiakin, ja usein hän meille sanoi, että jos hänellä olisi sellainen -koira, niin hän pian ansaitsisi omaisuuden. Ja monet kerrat hän -ehdotti, että rupeaisimme yhtiöön kaikki kolme tai oikeammin kaikki -neljä, hän, Mattia, Capi ja minä. Mutta minä, joka en halunnut jättää -omaisiani lähteäkseni Ranskaan nähdäkseni Liseä ja entisiä ystäviäni, -vielä vähemmin halusin seurata Bobia läpi Englannin. - -Niin olimme nyt lähellä joulua. Ja nyt me, sen sijaan että olimme -tähän saakka lähteneet kaupungille aamuisin, lähdimme illoin yhdeksän -seuduissa ja menimme valitsemiimme kaupunginosiin. - -Täytyi olla jotensakin hiljaista, ennenkuin soittomme tunkeutui -suljettujen ovien läpi herättämään lapsia vuoteistaan ja ilmoittamaan -joulun, tämän kaikille englantilaisille rakkaan juhlan tuloa. -Me soitamme vienoimmat kappaleemme, joilla on surullinen tai -uskonnollinen luonne, Mattian viulu itkee, minun harppuni huokaa, -ja kun me herkeämme hetkeksi levätäksemme, niin tuulenhengen mukana -kantautuu kuuluviimme muutamia katkonaisia säveliä toisten soittajien -luota. Konserttimme loppuu: "Hyvät herrat ja naiset, hyvää yötä ja -iloista joulua!" - -Ja me menemme edemmäksi ja alotamme konsertin uudelleen. - -Mahtanee olla suloista kuulla soittoa yöllä vuoteelleen, kun on -käärittynä hyviin peitteisiin. Mutta meillä, jotka olemme kadulla, -ei ole peitteitä eikä untuvapatjoja: täytyy kuitenkin soittaa, -vaikka sormet ovat puoleksi paleltuneet. Milloin usva käärii meidän -kosteudellaan, milloin selkeän taivaan alla pohjoistuuli jäätää luita -myöten. Tämä joulu oli kylmä, mutta kuitenkin me joka yö kolmen -viikon aikana olimme ulkona. - - - - -XVII. - - -Herra James Milligania ei näkynyt talossamme, tai ainakaan me emme -häntä nähneet, niin tarkoin kuin vartioimmekin. Joulujuhlain jälkeen -täytyi lähteä kaupungille päiväsaikaan, ja meidän toiveemme pieneni. -Eipä meillä ollut sitä kuin sunnuntaisin, ja sen vuoksi olimme kotona -tämän joutopäivän, joka olisi voinut olla virkistyspäivämme. - -Sanomatta mikä oli mielessämme oli Mattia kysynyt ystävältään -Bobilta, eikö hän tietäisi jotakin neuvoa, miten saisimme tietää, -missä asui eräs rouva Milligan, jolla oli sairas poika, taikka vain -missä asui herra James Milligan. Mutta Bob oli vastannut, että -pitäisi tietää mikä rouva Milligan oli tai mikä yhteiskunnallinen -asema oli herra James Milliganilla, kun Milliganeja oli suuri joukko -Lontoossa ja vielä suurempi koko Englannissa. - -Me emme olleet sitä ajatelleet. Meille ei ollut kuin yksi rouva -Milligan, joka oli Arthurin äiti, ja yksi herra James Milligan, joka -oli Arthurin setä. - -Silloin taas Mattia alkoi minulle uudestaan vanhan virtensä, että -meidän pitäisi palata Ranskaan, ja meidän väittelemisemme oli taas -entisessä käynnissään heti. - -"Sinä siis tahdot luopua hakemasta rouva Milligania?" kysyin. - -"En suinkaan, mutta ei ole todistettu, että hän on enää Englannissa." - -"Mutta eihän ole sanottu, että hän on Ranskassakaan." - -"Minusta se on hyvin luultavaa; kun Arthur on ollut kipeä, niin -hänen äitinsä on vienyt hänet sellaiseen maahan, jossa ilmanala on -suotuisampi hänen tervehtymiselleen." - -"Mutta onhan muitakin maita kuin Ranska, joissa on terveellinen ilma." - -"Ranskassa Arthur on jo yhden kerran parantunut, ja Ranskaan -senvuoksi hänen äitinsä on vienyt hänet uudelleenkin, ja sen lisäksi -minä haluaisin, että sinä lähtisit täältä." - -Minun asemani oli sellainen, etten uskaltanut Mattialta kysyä, minkä -vuoksi hän haluaisi, että minä täältä lähtisin; minua pelotti, että -hän vastaa juuri sitä, mitä en halunnut kuulla. - -"Minua pelottaa", sanoi Mattia, "lähdetään pois. Saat nähdä, että -meille tapahtuu joku onnettomuus. Lähdetään pois." - -Vaikka omaisteni mieliala minua kohtaan ei ollut muuttunut, niin -en sittenkään voinut seurata Mattian neuvoja enkä uskaltanut uskoa -hänen vakuutuksiaan, että minä en ollut "master Driscollin poika". -Minä kyllä epäilin, mutta en voinut varmasti uskoa, olinko vai enkö -Driscoll. - -Aika kului hitaasti, hyvin hitaasti, mutta kuitenkin päivä meni, -toinen tuli, viikko kului viikon perästä ja lähestyi aika, jolloin -perheen piti lähteä Lontoosta kiertelemään Englantia. - -Kahdet vaunut oli maalattu ja niihin oli sälytetty kaikenlaista -tavaraa minkä suinkin niihin mahtui. Nämä tavarat eivät tulleet -kauppiaista, vaan Punaisen Jalopeuran talon kellarista, josta -nostettiin mytty toisensa jälkeen. - -Vihdoin vaunut olivat täynnä, hevoset ostetut: mistä ja miten? En -tiedä, mutta me näimme, niiden tulevan, ja kaikki oli valmiina lähtöä -varten. - -Isäni huomattuaan, että me ansaitsimme hyvästi viulullamme ja -harpullamme, päätti, että me yhäkin pysyisimme soittajina seuraten -perhettä, ja hän ilmaisi tahtonsa lähtöpäivän edellisenä iltana. - -"Palataan Ranskaan", sanoi Mattia, "käytetään hyväksemme ensimäistä -tilaisuutta, joka meille tarjoutuu pelastuaksemme." - -"Minkävuoksi emme matkustelisi Englannissa?" - -"Senvuoksi että meille tapahtuu joku onnettomuus." - -"Me voimme tavata rouva Milliganin Englannissa." - -"Parempi toivo meillä on tavata hänet Ranskassa." - -"Koettakaamme kuitenkin onneamme Englannissa, sittenpähän näemme." - -Ja me taas olemme maantiellä, mutta tällä kertaa ei olekaan omassa -vallassani mennä minne haluan ja oman mieleni mukaan. Mutta -helpotuksen tuntein jätän Lontoon. - -Me astuimme vaunujen jäljessä, ja Bethnal-Greenin haisevien ja -epäterveellisten huurujen sijaan hengitimme nyt raikasta maaseudun -ilmaa. - -Jo ensi päivänä minä sain nähdä miten tehtiin kauppaa tavaroilla, -joista oli niin vähän maksettu. Me olimme saapuneet suureen kylään, -ja vaunut oli asetettu vierekkäin suurelle torille, kuomun toinen -sivu oli laskettu alas ja muodostettu hyllyjä, ja kaikki tavarat -olivat uteliaiden nähtävinä. "Katsokaa hintoja, katsokaa hintoja!" -huusi isäni. "Ette mistään saa niin helpolla. Kun minä en maksa -tavaroistani koskaan mitään, niin voin myydä helpolla. Minä en niitä -myy, minä ne teille annan. Katsokaa hintoja! Katsokaa hintoja!" - -Kuulin ihmisten, jotka olivat katselleet hintoja, mennessään -keskenään sanovan: - -"Varastettua tavaraa." - -"Niin hän itsekin sanoi." - -Jos he olisivat katsahtaneet minuun, niin olisivat punastumisestani -huomanneet, että heidän arvelunsa oli oikea. He eivät huomanneet -punastustani, mutta Mattia sen huomasi, ja illalla hän siitä minulle -puhui, vaikka hän muuten tavallisesti ei ryhtynyt avonaisesti tähän -seikkaan. - -"Voitko sinä aina yhä kärsiä tuollaista häpeää?" sanoi hän. - -"Älä puhu siitä, jos et tahdo saattaa häpeääni vieläkin julmemmaksi." - -"Sitä en suinkaan tahdo. Minä tahdoin vain, että palaamme Ranskaan. -Minä olen sinulle aina sanonut, että meille tapahtuu joku -onnettomuus. Minä sanon sen vieläkin ja sanon, ettei siihen ole -pitkäkään aika. Ymmärräthän, että on poliisimiehiä, jotka jonakin -päivänä tahtovat tietää miten master Driscoll voi myydä tavaroitaan -niin helpolla. Mitä silloin tapahtuu?" - -"Mattia, minä pyydän..." - -"Koska sinä et tahdo pitää silmiäsi auki, niin pitää minun katsoa -sinunkin edestäsi. Tapahtuu silloin, että meidät vangitaan, sinut -ja minutkin, jotka emme ole tehneet mitään. Miten todistamme, että -olemme syyttömät? Miten puolustamme itseämme? Eikö ole totta, että me -syömme leipää, joka on maksettu noista tavaroista saaduilla rahoilla?" - -Tämä ajatus ei koskaan ollut juolahtanut mieleeni; minusta tuntui -aivan kuin olisin päähäni saanut vasaran iskun. "Mutta me itse -ansaitsemme leipämme", sanoin koettaen puolustaa itseäni, en Mattiaa, -vaan tätä ajatusta vastaan. - -"Se on totta", vastasi Mattia, "mutta sekin on totta, että me olemme -yhtiössä näiden ihmisten kanssa, jotka eivät ansaitse leipäänsä. -Sitä vain katsotaan, eikä muuta katsotakaan kuin sitä. Meidät -tuomitaan niinkuin tuomitaan heidätkin. Minusta tuntuu pahalta -joutua varkaudesta tuomituksi, mutta vielä, pahemmalta, että sinut -tuomitaan. Minähän en ole kuin kurja raukka, enkä koskaan olekaan -sen parempi, mutta kun sinä kerran löydät vanhempasi, oikeat -vanhempani, niin mikä suru heille, mikä häpeä sinulle, jos olet -tuomittu varkaaksi. Ja kun joudumme vankeuteen, niin emme voi etsiä -vanhempiasi. Ja kun joudumme vankeuteen, niin emme voikaan rouva -Milliganille ilmoittaa herra James Milliganin vehkeistä Arthuria -vastaan. Pelastakaamme itsemme, kun vielä on aika." - -"No anna minun vielä miettiä muutamia päiviä, sitten nähdään." - -"Mieti joutuin. Ihmissyöjä tuntee tuoreen lihan hajun, minä tunnen -vaaran hajun." - -Enpä ennen ollut joutunut niin sekaannuksiini Mattian selityksistä -ja rukouksista kuin nyt. Minun oli päätettävä vihdoinkin, mitä -minä oikeastaan tahdon. Mutta tapahtumat tekivät sen, mitä minä en -uskaltanut tehdä. - -Oli jo kulunut monta viikkoa siitä kuin Lontoosta lähdimme, ja -olimme saapuneet muutamaan kaupunkiin, jonka läheisyydessä piakkoin -pidettiin kilpa-ajoja. Englannissa kilpa-ajot ovat kansallinen juhla, -ja niihin saapuu kaikenlaisia näyttelijöitä ja kulkukauppiaita, jotka -pitävät markkinoita. Meilläkin oli ollut kiire näille markkinoille -saadaksemme paikkamme siellä, me soittajina ja Driscollin perhe -kauppiaina. Mutta isäni ei asettunutkaan kilpa-ajopaikalle, vaan itse -kaupunkiin, jossa hän toivoi saavansa parempia kauppoja tehdyksi. - -Kun Mattialla ja minulla ei ollut mitään tehtävää sillä aikaa kuin -vanhempani järjestelivät kauppaansa, niin menimme kilpa-ajoradalle, -joka oli vähän matkan päässä kaupungista muutamalla kankaalla. Sinne -oli pystytetty lukemattomia telttoja, ja jo kaukaa huomasi nousevan -savupatsaita, jotka osottivat kilparadan paikan. Me jouduimme -pian kuoppaiselle tielle, joka kulki avaran kankaan poikki. Tämä -kangas oli tavallisesti autio ja paljas, mutta nyt se oli täynnä -lautavajoja, joihin oli sijoitettu kapakoita ja ravintoloita, siellä -oli kopperoita, telttoja, vaunuja, joiden ympärillä vilisi ihmisiä. - -Kun me kuljimme muutaman nuotion ohi, jossa oli pata tulella, -niin tunsimme ystävämme Bobin. Hän näytti olevan hyvin ihastunut -tavatessaan meidät. Hän oli tullut kilpa-ajoihin parin toverinsa -kanssa antaakseen näytäntöjä, mutta soittajat, jotka he olivat -palkanneet, olivat syöneet sanansa, niin että seuraavasta päivästä, -jolloin he olivat toivoneet paljon yleisöä itselleen, heillä nyt oli -vähät toiveet. Me voisimme, jos tahtoisimme, tehdä heille suuren -palveluksen, ruveta heille soittajiksi, ja tulot jaettaisiin meidän -viiden kesken, ja Capikin saisi osansa. - -Mattian silmäyksestä huomasin, että hän olisi hyvin mielissään, jos -minä hyväksyisin Bobin ehdotuksen, ja kun meillä oli vapaus tehdä -miten parhaiksi näimme, kunhan vain saimme runsaasti rahaa, niin -suostuinkin. Päätettiin siis, että seuraavana päivänä me tulemme -Bobin ja hänen kahden toverinsa käytettäviksi. - -Mutta kun minä palasin kaupunkiin ja ilmoitin isälleni tuumamme, niin -tulikin este. - -"Minä tarvitsen Capin huomenna", sanoi hän, "te ette voi ottaa sitä -mukaanne." - -Minä kävin hyvin levottomaksi tästä. Tahdottiinko Capia käyttää -johonkin pahaan työhön. Isäni kuitenkin selitti asian ja sai mieleni -rauhoittumaan: "Capilla on tarkka korva, se ymmärtää kaikki ja on -hyvä vartija, siitä on meille hyötyä vaunujen vahtimisessa, sillä -muuten voitaisiin meiltä tässä ihmispaljoudessa varastaa. Te menette -siis ilman Capia soittamaan Bobille, ja jos näyttelemisenne kestää -myöhäiseen, niinkuin on luultavaa, niin tapaatte meidät Suuren -Tammen ravintolassa, jossa olemme yötä, sillä aikomukseni on lähteä -täältä illan tullen." Kun hän kerran oli jotakin sanonut, oli niin -tehtäväkin. - -Seuraavana päivänä aamulla, kun olin Capille antanut ruokaa ja -juomaa, niin että voin olla varma, ettei siltä mitään puutu, itse -kiinnitin sen köyteen vaunuihin, joita sen oli vartioitava, ja Mattia -ja minä lähdimme kilparadalle. Heti kun olimme sinne päässeet, -rupesimme soittamaan, ja sitä kesti iltaan asti. Minulla olivat -sormet niin hellinä, että oli aivan kuin tuhansilla neuloilla olisi -niitä pistelty, ja Mattia oli puhaltanut torvea niin, että tuskin -enää jaksoi hengittää, mutta sittenkin piti soittaa vielä. Bob ja -hänen toverinsa eivät väsyneet tehtävissään, eikä meidänkään siis -sopinut väsyä. Kun ilta tuli, luulin, että pääsemme levähtämään, -mutta mentiinkin muutamaan kapakkaan ja siellä alkoi uusi soitanta, -jota kesti puoliyöhön. Jos sainkin vielä jotakin ääntä harpustani, -niin en tiennyt suuntiakaan mitä soitin enkä myöskään mitä Mattia -soitti, eikä hän tiennyt enemmän kuin minäkään. Kymmenet kerrat Bob -oli ilmoittanut, että näyteltiin viime kertaa, ja kymmenet kerrat -alettiin taas uudelleen. - -Jos me olimme väsyneitä, niin olivat toverimmekin, niin etteivät -kyenneet enää tekemään kaikkia voimannäytteitään. Kerran sitten -muuan salko, jota he käyttivät voimistelutempuissaan, putosi Mattian -jalalle. Se teki niin kipeää, että Mattia huusi kuin olisi jalka -katkennut. Onneksi ei hänen jalkansa ollut pahasti loukkautunut, -hän oli saanut siihen ruhjevamman ja pienen haavan ihoon. Hän ei -kuitenkaan kyennyt kävelemään. Hänen piti jäädä yöksi Bobin vaunuihin -ja minun yksin lähteä Suuren Tammen ravintolaan, sillä piti saada -tietää, mihin Driscollin perhe menee huomiseksi. - -"Älä mene", sanoi Mattia minulle, "mennään huomenna yhdessä." - -"Mutta jos emme huomenna tapaakaan ketään siellä?" - -"Sen parempi, olemme silloin vapaat." - -"Jos minä jätän Driscollin perheen, niin en jätä sitä tällä tavoin. -Sitäpaitsi luuletko, että he eivät saisi meitä hyvin äkkiä kiinni. -Mihin sinä voisit tuolla jalallasi lähteä?" - -"No lähdemme huomenna, jos niin tahdot, huomenna! Mutta älä mene sinä -tänä iltana, minua pelottaa." - -"Mikä?" - -"En osaa sanoa, mutta pelottaa minua sinun puolestasi." - -"Anna minun mennä, minä lupaan, että tulen huomenna takaisin." - -"Mutta jos sinua ei päästetä?" - -"Minkävuoksi minua ei päästettäisi, minä jätän sinulle harppuni, -pitäähän minun päästä sitä hakemaan." - -Ja huolimatta Mattian pelosta lähdin taipaleelle. Minä astuin -kiireesti, niin väsynyt kuin olinkin, ja saavuin lopuksi Suuren -Tammen ravintolaan. Mutta vaikka miten olisin hakenut vaunujamme, -en niitä löytänyt. Kiertäessäni taloa huomasin valon muutamasta -ylisikkunasta ja ajatellen, ettei kai koko talonväki ollut -nukkumassa, koputin ovelle. Ravintolan isäntä, jonka olin nähnyt, -avasi minulle ja suuntasi kaiken valon lyhdystään vasten silmiäni. -Huomasin, että hän tunsi minut, mutta hän ei laskenut minua sisään, -pani vain lyhdyn selkänsä taakse, katseli ympärilleen ja kuunteli -jonkun aikaa. - -"Kuormanne ovat menneet. Isänne sanoi, että tapaatte hänet Lewesissa, -kun lähdette heti ja kuljette koko yön. Onnea matkalle." Ja hän sulki -oven nenäni edessä sanomatta sen enempää. - -Enhän voinut lähteä matkalle suoraa päätä tapaamatta Mattiaa. Minun -piti siis palata kilparadalle, niin väsynyt kuin olinkin. - -Lähdin astumaan, ja puolentoista tunnin perästä sen jälkeen makasin -hyvällä olkivuoteella Mattian vieressä Bobin vaunuissa; muutamin -sanoin kerroin hänelle miten minulle oli käynyt, ja sitten vaivuin -makeaan uneen. Muutamia tunteja nukuttuani voimani virkistyivät, -ja aamulla heräsin valmiina lähtemään Lewesiin, jos Mattia, joka -vielä nukkui, kykenisi minua seuraamaan. Laskeuduttuani vaunuista -menin ystävämme Bobin luo, joka oli noussut ennen minua ja oli -tekemässä tulta. Minä katselin häntä, kun hän makasi ryömysillään -ja puhalteli tulta kaikin voimin padan alle. Ja siinä istuessani -näin poliisimiehen taluttavan muuatta koiraa, jonka olin tuntevinani -Capiksi. - -Tyhmistyneenä jäin sitä katsomaan tuumaillen, mitä tämä merkitsi. -Mutta Capi, joka oli tuntenut minut, oli riuhtaissut itsensä irti ja -oli muutamilla hyppäyksillä minun luonani ja sylissäni. - -Poliisikonstaapeli lähestyi: "Onko tämä koira teidän?" - -"On." - -"Hyvä, minä vangitsen teidät." Ja hän tarttui minua käsivarteen -puristaen lujasti. - -Poliisikonstaapelin liikkeet ja ääni olivat saaneet Bobinkin -havahtumaan toimestaan, johon hän oli kiintynyt. Hän tuli luoksemme: -"Ja minkävuoksi vangitsette tämän pojan?" - -"Oletteko hänen veljensä?" - -"En ole hänen veljensä, mutta ystävänsä." - -"Muuan mies ja poika ovat tunkeutuneet Pyhän Yrjön kirkkoon -akkunasta. Heillä oli mukanaan tämä koira vartijana, että se -huomauttaisi heitä, jos joku tulisi heitä häiritsemään. Ja heitä -tultiinkin häiritsemään, ja heille tuli niin kiire, ettei heillä -ollut aikaa ottaa koiraa mukaansa hypätessään akkunasta, ja niin -koira tavattiin kirkossa. Minä olin varma, että koiran avulla tapaan -varkaatkin, ja olen tavannut yhden. Missä isänne nyt on?" - -Minä ymmärsin, mitä oli tapahtunut, ainakin arvasin: isä ei ollut -minulta ottanut Capia vaunujen vartijaksi, vaan apulaiseksi kirkossa -tehtävään murtovarkauteen. Ja sitä varten isä oli lähtenyt ajamaan -illan suussa Suuren Tammen ravintolaan. Sinne vaunut eivät olleet -pysähtyneet; kun varkaus oli huomattu, oli pitänyt lähteä pakoon -kiireimmän kautta. - -Mutta minunhan oli ajateltava itseäni eikä suinkaan syyllisiä. -Olkootpa syylliset keitä hyvänsä, minä voin puolustaa itseäni -heitä syyttämättä, todistaa syyttömyyteni. Eihän minun tarvinnut -kuin sanoa, miten olin aikani käyttänyt. Ja tällä aikaa, kun minä -tuumailin tätä, Mattia, joka oli kuullut melun vaunuihin, juoksi -luoksemme ontuen. - -"Selittäkää hänelle, että minä en ole syyllinen", sanoin Bobille, -"sillä olen ollut teidän kanssanne kello yhteen yöllä, sitten Suuren -Tammen ravintolassa, jossa isäntä minut näki, ja sieltä palasin heti -tänne." - -Bob tulkitsi sanani poliisikonstaapelille, mutta tämä ei näyttänyt -uskovan syyttömyyttäni, niinkuin olin toivonut, päinvastoin. - -"Kirkkoon murtauduttiin neljänneksen yli yhden", sanoi hän. "Tämä -poika on täältä lähtenyt kello yksi tai vähää ennen, kuten otaksun; -hän on siis voinut olla kirkossa kello neljänneksen yli yhden." - -"Mutta täältä kaupunkiin kulkiessa viipyy enemmän kuin -neljännestunnin." - -"Mutta jos juoksee?" sanoi poliisikonstaapeli. "Ja sitäpaitsi, kuka -todistaa, että hän on täältä lähtenyt yhden aikana?" - -"Minä sen vannon", sanoi Bob. - -"Niin te!" sanoi poliisikonstaapeli. "Pitää ensin saada tietää mitä -arvoa teidän todistuksellanne on." - -Bob suuttui: "Huomatkaa, että minä olen Englannin kansalainen", sanoi -hän äkäisesti. - -Poliisikonstaapeli kohautti olkapäitään. - -"Jos te solvaatte minua, niin minä kirjoitan Timesiin." - -"Odotellessani sitä vien tämän pojan; hän saa selittää oikeudelle -syyttömyytensä." - -Mattia heittäysi syliini. Minä luulin, että hän tahtoo hyvästellä, -mutta Mattia oli poika, joka aina ensin toimitti sen, mikä oli -asiallista, ja sitten vasta antautui tunteittensa valtaan. - -"Rohkeutta", kuiskasi hän minulle, "me emme sinua jätä". Ja vasta -sitten hän minua suuteli. "Ota Capi", sanoin hänelle ranskankielellä. -Mutta poliisikonstaapeli ymmärsi ja sanoi: "Ei, ei, minä otan koiran, -sen avulla löydän toisetkin." - -Toisen kerran nyt minut vangittiin, mutta nyt oli häpeä suurempi. -Nyt ei ollut kysymyksessä mikään tyhmä syytös minua vastaan niinkuin -silloin kun syytettiin lehmän varastamisesta. Jos pääsisinkin -vapaaksi syytöksestä, niin saisinhan nähdä tuomittavan ne, joiden -toveriksi minua luultiin. - -Vankila, johon minut vietiin, ei ollut lainkaan sellainen naurettava -vankila, kuin oli se sipulikamari, jossa Mattian kanssa olimme -olleet, vaan oikea vankila, jossa oli rautaristikot akkunassa. -Huoneessa ei ollut muuta kuin istuinrahi ja vuode. - -Minä lysähdin istumaan rahille ja istuin siinä pitkän ajan -masentuneena, miettien surullista tilaani. En kyennyt saamaan kahta -ajatusta kootuksi. Miten kauhea oli nyt tilani, miten pelottavalta -tulevaisuus tuntui! - -Rohkeutta! oli Mattia sanonut, mutta miten hän voisi auttaa minua, -hän kun oli vielä lapsi, miten voisi itse Bobkaan, vaikka olikin jo -mies, jos hän tahtoisikin olla apuna Mattialle? - -Mutta tärkein kysymys minulle oli, milloin minut viedään oikeuden -eteen. Oliko minun mahdollista todistaa syyttömyyteni, vaikka Capi -olikin tavattu rikospaikalla? - -Kun vanginvartija tuli vankihuoneeseeni tuomaan ruokaa ja juomaa, -niin kysyin häneltä, milloin minut viedään kuulusteltavaksi, ja hän -vastasikin suopeasti, että viimeistään huomenna. - -Minulla ei ollut siis kuin odotettava huomista päivää kovin -surematta, jos se oli mahdollista. Mutta sepä ei mahdollista ollut. -Koko elämäni iän pysyvät mielessäni muistot tuosta kauheasta yöstä, -jonka silloin vietin. Voi miten olin ollut hullu, kun en ollut -osannut antaa arvoa Mattian aavistuksille ja hänen pelolleen! - -Seuraavana päivänä vanginvartija tuli minua noutamaan käskien minun -seurata häntä. Minä astuin hänen vierellään, ja kuljettuamme useain -käytäväin läpi hän avasi oven ja käski astua sisään. - -Minä astuin sisään ja olin oikeussalissa. Tunsin suonten lyövän -ohimoillani. - -Muutamalla korokkeella huomasin Bobin ja hänen kaksi toveriaan, -Suuren Tammen isännän ja muita henkilöitä, joita en tuntenut. -Sitten toisella korokkeella, joka oli tätä vastapäätä, näin -poliisikonstaapelin, joka minut oli vanginnut, ja muita henkilöitä: -nämä korokkeet olivat todistajia varten. Katsojain joukossa näin -Mattian, ja kun meidän katseemme kohtasivat toisensa, niin tunsin -heti rohkeutta: minua puolustetaan, minun ei tarvitse itse itseäni -puolustaa. Minua eivät masentaneet enää kaikki ne seikat, joita oli -ilmaantunut minua vastaan. - -Yleinen syyttäjä pyysi puheenvuoroa ja muutamin sanoin selitti asian: -Pyhän Yrjön kirkossa oli tehty varkaus, varkaat, yksi mies ja poika, -olivat nousseet kirkkoon tikapuita myöten särkien akkunan, heillä oli -mukanaan koira, jonka olivat ottaneet sitä varten, että se ilmaisisi, -jos tulisi joku vaara. Muuan ohikulkija, neljänneksen yli yhden, oli -hämmästynyt nähdessään kirkosta heikkoa valoa. Hän oli kuunnellut -ja kuullut kolinaa, oli mennyt herättämään kirkonpalvelijaa; oli -tultu sitten miehissä, silloin oli koira haukkunut ja varkaat olivat -paenneet akkunasta jättäen koiransa kirkkoon; koira nerokkaan ja -innokkaan poliisikonstaapelin Jerryn kuljettamana kilparadalle oli -tuntenut isäntänsä, joka oli tämä poika, joka nyt oli syytettyjen -penkillä; mitä toiseen varkaaseen tulee, niin ollaan hänen jäljillään. - -Perusteltuaan sitten asiaa yleinen syyttäjä osotti minun olevan -syyllisen ja vaikeni. - -Tuomari silloin katsomatta minuun, ja aivan kuin olisi puhellut -itsekseen, kysyi nimeni, ikäni ja toimeni. - -Minä vastasin englanninkielellä, että nimeni oli Francis Driscoll -ja asuin vanhempaini luona Lontoossa Punaisen Jalopeuran talossa -Bethnal-Greenissä. Sitten pyysin saada selittää ranskankielellä, -kun olin kasvanut Ranskassa ja ainoastaan muutaman kuukauden ollut -Englannissa. - -"Älkää luulko voivanne minua pettää, sillä minä osaan ranskankieltä", -sanoi tuomari. - -Minä kerroin nyt siis ranskankielellä ja selitin miten oli aivan -mahdotonta, että minä olisin voinut olla kirkossa yhden aikana, kun -juuri silloin olin kilparadalla ja puoli kolme olin Suuren Tammen -ravintolassa. - -"Missä olitte neljänneksen yli yhden?" kysyi tuomari. - -"Tiellä Suuren Tammen ravintolaan." - -"Miten selitätte sen, että koiranne oli kirkossa?" kysyi tuomari. - -"Minä en voi sitä selittää, minä en sitä ymmärrä. Koira ei ollut -mukanani, minä sen olin aamulla sitonut muutamiin vaunuihin." - -Minun ei käynyt sanominen enempää, sillä en tahtonut antaa aseita -isääni vastaan. Minä katsoin Mattiaa, hän teki minulle merkkejä, että -selittäisin vielä, mutta minä olin vaiti. - -Sitten kuulusteltiin minun todistajiani, Bobia ja hänen tovereitaan, -ravintolan isäntää, jotka kaikki todistivat minun edukseni, miten -olin aikani käyttänyt. Mutta kuitenkin jäi hämäräksi, missä olin -ollut juuri sillä hetkellä, josta oli kysymys ja jolloin minä olin -lähtenyt kilparadalta, ja tämä kohta oli pääseikka. - -Kun kysely oli loppunut, niin tuomari kysyi, oliko mitään lisättävää. - -Minä vastasin, että olin syytön, ja jätin asian oikeuden -päätettäväksi. - -Tuomari julisti, että minut on vietävä kreivikunnan vankilaan -odottamaan suuren juryn päätöstä siitä, olenko vai enkö manattava -rikosasiain-oikeuteen. - -Rikosasiain-oikeuteen! - -Minä luhistuin penkilleni. Siinä se oli; miksi en ollut totellut -Mattiaa! - - - - -XVIII. - - -Vasta pitkän ajan kuluttua sen jälkeen kuin minut oli viety -vankihuoneeseeni, sain selville, minkävuoksi minua ei oltu -vapautettu: tuomari tahtoi odottaa, että saadaan kiinni ne, -jotka olivat murtautuneet kirkkoon, nähdäkseen enkö ollut heidän -rikostoverinsa. - -Yleinen syyttäjä oli sanonut, että ollaan jäljillä. Minä siis -surukseni ja häpeäkseni saisin pian istua syytettyjen penkillä heidän -vieressään. Milloinkahan tämä tapahtuu? Milloinkahan minut siirretään -kreivikunnan vankilaan? Mikä se vankila oli? Missä se oli? - -Näissä kysymyksissä oli ajatuksilleni työtä, ja aika kului pikemmin -kuin edellisenä päivänä. Minua ei enää vaivannut malttamattomuus, -kun tiesin, että oli odotettava. Ja minä odotin, milloin kävellen -kammiossani, milloin istuen penkilläni. - -Illalla kuulin torvensoittoa, ja tunsin sen heti Mattian soitoksi. -Se kelpo poika tahtoi näin minulle ilmoittaa, että hän ajatteli -minua. Tämä soitto tuli yli muurin, joka oli akkunan vastassa. Mattia -oli toisella puolen muuria kadulla ja vähän matkan päässä minusta, -ainoastaan muutamia metrejä. Paha vain, että katse ei voinut tukeutua -kivien läpi. Mutta jos ei katse päässytkään tunkeutumaan muurin -läpi, niin lensipä soitto sen ylitse. Soittoon sekaantui askelten -jyryä, epäselvää hälinää, ja minä ymmärsin, että Mattia ja Bob siellä -varmaan antoivat näytäntöjä. - -Minkävuoksi he olivat valinneet tämän paikan? Olikohan se sopiva -tuloihin nähden? Vai tahtoivatko he minulle jotakin ilmoittaa? - -Yhtäkkiä kuulin Mattian kovalla kirkkaalla äänellä huutavan -ranskankielellä: "Huomenna aamun valjetessa!" - -Helppo oli ymmärtää, että Mattia ei suinkaan englantilaiselle -yleisölleen sanonut näitä ranskalaisia sanoja, vaan minulle, mutta -yhtä helppo ei suinkaan ollut arvata mitä se merkitsi, ja minä sain -taas ajatuksen aihetta tuumaillakseni jos johonkin suuntaan, mutta -löytämättä järkevää vastausta. Se vain oli selvää, että huomenna -aamun valjetessa minun piti olla hereilläni ja vartioimassa. - -Kun heräsin, oli vielä pimeä, tähdet tuikkivat taivaalla, ja vallitsi -täysi hiljaisuus. Päivä nähtävästi oli vielä kaukana. Minulla ei -ollut muuta tehtävänä kuin laskea kellonlyöntejä, mutta pitkältä -tuntui aika. Seinää vasten nojaten katselin akkunaa. Minusta näytti, -että tähti, joka akkunasta sopi näkymään huoneeseeni, vähitellen -sammui. Päivä oli nousemassa. Kaukaa kuului kukon laulu. Nousin ja -hiivin varpaillani avaamaan akkunan. Se oli tarkka tehtävä, kun oli -varottava, ettei syntynyt mitään ääntä, mutta viimein onnistuin -saamaan akkunan auki. - -Tähdet sammuivat vähitellen, ja aamun raikkaus sai minut värisemään -kylmästä. Mutta en lähtenyt akkunastani, seisoin siinä, kuuntelin ja -katselin tietämättä mitä minun oli kuunneltava ja katseltava. - -Taivaalla alkoi kuumottaa valoa, ja kaikki esineet alkoivat näkyä -selvemmin. Nyt kai oli se aika, jota Mattia oli tarkottanut. Minä -kuuntelin henkeäni pidättäen, mutta en kuullut kuin sydämeni -tykytyksen. - -Vihdoin olin kuulevinani jotakin rapinaa muuria vasten, mutta en -ollut kuullut mitään askelia, ja sen vuoksi luulin erehtyneeni. Mutta -kuitenkin kuuntelin: rapinaa kuului yhä, sitten yhtäkkiä huomasin -muurin laidan yli näkyvän pään, ja heti näin, ettei se ollut Mattian -pää. Vaikka vielä oli hämärä, niin tunsin Bobin. Hän näki minut -nojaamassa ristikkoa vasten. "Hss!" varotti hän minua. Ja kädellään -hän viittasi minua poistumaan akkunasta. Minä tottelinkin, vaikka en -ymmärtänyt, mitä varten niin oli tehtävä. Silloin näin hänen toisen -kätensä olevan varustettuna pitkällä kirkkaalla torvella, joka oli -aivan kuin lasista. Hän pani torven suulleen. Silloin ymmärsin, että -se oli puhalluspilli. Kuulin puhalluksen ja samalla näin pienen -valkoisen pallon lentävän ilmassa ja tulevan akkunan läpi ja putoavan -jalkoihini. Heti katosi Bobin pääkin muurin taakse, enkä enää kuullut -mitään. - -Minä otin kiireesti pallon. Se oli paperista, joka oli kääritty -lyijyisen sisustan ympärille. Paperiin oli kirjoitettu: "Huomenna -sinut viedään kreivikunnan vankilaan. Sinä matkustat rautatietä -vaunussa poliisimiehen kanssa. Asetu oven viereen. Kun olette -kulkeneet neljäkymmentäviisi minuuttia, lue ne tarkoin, niin junanne -hiljentää vauhtiaan muutamalla vaihdepaikalla. Avaa silloin ovi -ja hyppää junasta reippaasti: hyppää ryntäämällä, ojenna kätesi -eteenpäin ja laita niin, että putoat jaloillesi. Heti kun olet -päässyt maahan, nouse rinnettä vasemmalle, me olemme siellä ja hyvä -hevonen odottamassa sinua. Älä pelkää mitään. Kahden päivän kuluttua -olemme Ranskassa. Rohkaise vain mielesi ja toivo parasta. Hyppääkin -kauas ja hypätessäsi pidä varasi, että putoat jaloillesi." - -Pelastettu! Minun ei tarvitse ollakaan rikosasiain-oikeudessa, ei -tarvitse nähdä mitä siellä tapahtuu. - -Kelpo poikia ne Mattia ja Bob! Sillä Bob se varmaan oli auttanut -Mattiaa: "Me olemme siellä ja hyvä hevonen." Mattia yksinään ei ollut -voinut järjestää asioita näin. - -Minä luin uudelleen paperin: "Neljäkymmentäviisi minuuttia -kuljettuanne, vasemmalle puolelle, hyppää jaloillesi." Niin, minä -hyppään rohkeasti, vaikka kuolisin. Parempi oli kuollakin kuin tulla -tuomituksi varkaaksi. - -Olipa tämä sukkelasti keksitty. - -"Kahden päivän kuluttua olemme Ranskassa." - -Luin kolmeen neljään kertaan lippuni, ja sitten pureksittuani sen -nielaisin. Nyt ei ollut muuta kuin tyynesti nukkua, ja pian olinkin -unen vallassa, josta selvisin vasta kun vanginvartija tuli minua -herättämään, tuoden minulle ruokaa. - -Aika kului nopeasti, ja jälkeenpuolisen astui vankihuoneeseeni -poliisikonstaapeli, jota en tuntenut, ja käski minun seurata itseään. -Tyytyväisyydekseni näin, että hän oli noin viidenkymmenen vuoden -ikäinen mies eikä näyttänyt kovin ketterältä. - -Mattian määräyksen mukaan asetuin oven viereen, kun juna lähti -liikkeelle, ja poliisikonstaapeli istui minun vastaani. - -Minä nojasin ovea vasten, jonka akkuna oli auki, ja pyysin häneltä -lupaa saada katsella seutuja, joiden läpi kuljimme, ja hän vastasi, -että saan katsella niin paljon kuin haluan. Mitä hänen tarvitsi -pelätä, juna kulki nopeasti. - -Pian hän, kun kylmä tuuli puhalsi akkunasta, siirtyi keskivaunuun. -Mutta kylmä ei minua vaivannut ja minä pistin vasemman käteni -ulkopuolelle ja oikealla tartuin lukonkahvaan. Aika kului. Veturi -vihelsi, ja juna hiljensi kulkuaan. Hetki oli tullut: vikkelästi -työnsin oven auki ja hyppäsin niin kauas kuin voin. Lensin -pitkälleni, vyöryin alas ja pyörryin. - -Kun toinnuin, niin luulin, että olen junassa, sillä tunsin -kiidettävän nopeasti ja kuulin jyryä, mutta minä makasin -olkivuoteella. - -Omituista: kasvot olivat kosteat, ja poskiani ja otsaani hiveli joku -pehmoinen ja lämmin. Avasin silmäin ja näin kurjan keltaisen koiran, -joka makasi päälläni ja nuoleksi kasvojani. Samassa näin Mattian, -joka oli polvillaan vieressäni. - -"Sinä olet pelastettu", sanoi hän siirtäessään koiran syrjään ja -syleillen minua. - -"Missä olemme?" - -"Olemme vaunuissa, ja Bob on ajamassa." - -"Miten siellä voidaan?" kysyi Bob kääntyen meihin. - -"Hyvin, minusta näyttää." - -"Liikuttakaa jalkoja, liikuttakaa käsiä", sanoi Bob. - -Minä tein niinkuin Bob käski. - -"Hyvä", sanoi Mattia. "Jalat ja kädet ovat terveet." - -"Mutta mitä on tapahtunut?" - -"Sinä olet hypännyt junasta niinkuin olin käskenyt, mutta pudotessasi -pyörryit ja vyöryit ojaan. Kun sinua ei näkynyt tulevaksi, niin Bob -käski minun pitää hevosta ja konttasi pengertä myöten ja kantoi -sinut sylissään hevoseen. Me luulimme, että olet kuollut. Voi miten -pelkäsin, miten suuri oli tuskani, mutta nyt sinä olet pelastettu." - -"Entä poliisikonstaapeli?" - -"Hän jatkoi matkaansa junassa, joka ei ole pysähtynyt." Minä tiesin -pääasiat, katselin ympärilleni ja huomasin keltaisen koiran, joka -katseli minua hellästi silmillään, jotka muistuttivat Capin silmiä, -mutta tämä koira ei ollut Capi, sillä tämä oli keltainen ja Capi oli -valkoinen. "Missä Capi on?" - -Ennenkuin Mattia oli saanut vastatuksi, hyppäsi koira päälleni ja -aikoi minua nuoleskella. - -"Tuossahan se on Capi, me olemme vain sen värjänneet keltaiseksi." - -Minä vuorostani hyväilin Capia suudellen sitä kuonolle. "Minkävuoksi -olette värjänneet?" - -"Se on soma historia, minä kerron sen sinulle." - -Mutta Bob ei antanut kertoa. "Aja sinä hevosta", sanoi hän Mattialle, -"ja aja hyvin; sillä aikaa minä laitan vaunumme niin, ettei niitä -tunneta." - -Vaunuissamme oli vaatekuomi, joka oli kiinnitetty kaarien päälle. -Hän irroitti kaaret, laski kuomuvaatteen neljälle laskokselle ja -käski minun piiloutua sen alle. Sitten hän käski Mattian sinne. Tällä -tavoin vaunumme muuttivat kerrassaan muotoaan. Niissä ei ollut enää -kuomua, ja niissä istui ainoastaan yksi henkilö. - -"Mihin menemme?" kysyin Mattialta, kun hän nyt makasi minun -vieressäni. - -"Littlehamptoniin. Se on pieni satama meren rannalla, jossa Bobilla -on veli laivurina. Hän tekee aluksellaan matkoja Ranskaan, käyden -hakemassa voita Normandiasta ja Isignystä. Jos tulemme pelastetuiksi --- ja me tulemme -- niin se on Bobin ansio: hän on tehnyt kaiken. -Mitä olisin minä voinut tehdä hyväksesi, minä kurja raukka? Bob se -keksi tuuman pelastaa sinut junasta, puhaltaa sinulle kirjelippuni ja -hän on hankkinut tovereiltaan lainaksi hevosen. Hän meille on vielä -hankkinut laivankin, jossa pääsemme Ranskaan, sillä jos sinä olisit -noussut johonkin höyrylaivaan, niin sinut olisi vangittu. Siitä näet, -että on hyvä, kun on ystäviä." - -"Kukas sai päähänsä pelastaa Capin?" - -"Minä, mutta Bob sen keksi, että se oli värjättävä, että sitä ei -tunnettaisi, kun varastimme sen nerokkaalta Jerryltä, joksi yleinen -syyttäjä häntä sanoi, mutta tällä kertaa hän ei ollut nerokas, kun -antoi meidän puhaltaa itseltään Capin huomaamatta sitä. Tosi on, että -Capi saatuaan vainua minusta teki parastaan, ja Bob myöskin tiesi -kaikki koiranvarkaiden temput." - -"No entäs sinun jalkasi?" - -"Se on kai parantunut, taikka en minä tiedä, sillä en ole joutanut -sitä ajattelemaan." - -Me kuljimme nopeasti, sillä hevonen oli hyvä ja Bob vielä parempi -ajaja. Mutta meidän piti kuitenkin pysähtyä hetkeksi antaaksemme -hevosen puhaltaa ja syödä. Mutta sitä varten emme ajaneet majataloon. -Bob pysäytti keskelle metsää, riisui hevosen ja antoi sille -kaurapussin. Yö oli pimeä, ei ollut pelkoa, että meitä tultaisiin -kiinni ottamaan. - -Nyt sain keskustella Bobin kanssa ja sydämellisesti kiittää häntä, -mutta hän ei antanut minun puhua suutani puhtaaksi, vaan löi -reippaasti kättä ja sanoi: - -"Te olette tehnyt minulle hyvää, minä teen nyt teille, kukin -vuorostaan. Ja sitten te olette Mattian ystävä ja hyvä poika niinkuin -Mattiakin." - -Minä kysyin häneltä, olimmeko vielä kaukana Littlehamptonista, ja -hän vastasi, että oli vielä kahden tunnin matka ja että meidän piti -kiirehtiä, sillä hänen veljensä lähti joka lauvantai Isignyyn, ja -että hän uskoi nousuveden olevan varhain. - -Me asetuimme paikoillemme oljille, kuomuvaatteen alle, ja levähtänyt -hevonen lähti taas hyvää vauhtia. - -Oljilla kuomuvaatteen alla maatessamme emme olleet kätkössä -ainoastaan ihmisiltä, vaan kylmältä tuuleltakin, joka alkoi -puhallella. Kun kielellä kosketti huulia, niin maistui suolalle, ja -se osotti, että olimme jo lähellä merta. Pian huomasimme valon, joka -säännöllisillä väliajoilla sammui ja sitten taas paistoi kirkkaasti: -se oli majakka. Me olimme tulossa perille. - -Bob pysäytti hevosen kävelemään ja ajoi muutaman tien poikki. Sitten -hän laskeusi kärryistä ja käski meidän pitää hevosta. Hän meni -katsomaan, oliko veljensä mennyt ja voimmeko vaaratta mennä laivaan. - -Minusta tämä aika, jonka Bob oli poissa, tuntui kauhean pitkältä. -Emme sanaa vaihtaneet. Vähän matkan päässä meistä pauhasi -meri rannikkoa vasten yksitoikkoisella kohinalla, joka lisäsi -levottomuuttamme. Mattiaa värisytti niinkuin minuakin. - -Vihdoin kuulimme askeleita tieltä, jota Bob oli mennyt. Bob sieltä -varmaan palasi. Minun kohtaloni oli päätetty. Bob ei ollutkaan -yksinään. - -"Tässä on veljeni", sanoi Bob. "Hän ottaa teidät mukaansa laivaansa -ja opastaa teidät sinne, ja nyt me eroamme, sillä tarpeetonta on -kenenkään tietää, että minä olen ollut täällä." - -Minä tahdoin kiittää häntä, mutta hän keskeytti: "Ei puhuta siitä, -sillä pitäähän toisiaan auttaa, kukin vuorostaan. Me kyllä vielä -tapaamme toisemme, ja olen hyvilläni, kun olen saanut auttaa Mattiaa." - -Me seurasimme Bobin veljeä ja tulimme pian kaupungin kaduille, joilla -vallitsi hiljaisuus, ja sitten vähän matkaa kuljettuamme olimme -rantasillalla, jossa merituuli puhalsi kasvoihimme. - -Bobin veli, sanaa lausumatta, osotti meille muuatta alusta, joka oli -taklattu kutteriksi. Me ymmärsimme, että se oli hänen, ja muutamien -minuuttien kuluttua olimme siinä. Hän vei meidät pieneen kajuuttaan. - -"Minä lähden kahden tunnin kuluttua", sanoi hän. "Olkaa te täällä sen -aikaa ja hiljaa." - -Kun hän oli lukinnut kajuutan oven, niin Mattia hiljaa heittäysi -minun syliini ja suuteli minua. Häntä ei enää värisyttänyt. - - - - -XIX. - - -Bobin veljen lähdettyä oli laivassa hiljaista jonkun aikaa, niin -ettemme kuulleet muuta kuin tuulen tohinan mastoissa ja veden -loiskeen laivan sivua vasten. Mutta sitten vähitellen alkoi syntyä -elämää, alkoi kuulua askeleita sillalta, heitettiin köysiä, -laskettiin ja nostettiin ankkureita, kinungit vinkuivat ja väkipyörät -rämisivät, purjeita nostettiin, peräsin natisi ja alus kallistui -vasemmalle puolen, alkoi keikkua: -- me olimme matkalla, minä olin -pelastettu. - -Pian alkoi laiva keikkua yhä ankarammin ja meri pieksää tuimasti sen -kylkeen. - -"Mattia parka", sanoin toverilleni ojentaen hänelle käteni. - -"Ei haittaa", sanoi hän, "kunhan sinä olet pelastettu. Muuten minä -arvasin, että tällaista tulee. Kun olimme kärryissä, niin katselin, -kun tuuli heilutteli puiden latvoja, ja ajattelin, että merellä -saamme tanssia: tämä nyt on tanssia." - -Samassa aukesi kajuutanovi. - -"Nyt ei ole enää mitään hätää, jos tahdotte nousta kannelle", sanoi -Bobin veli. - -"Missä sitä on vähimmin kipeä?" kysyi Mattia. "Makuullaan." - -"No minä makaan", ja hän pani pitkälleen lattialle. "Laivapoika tuo -teille tarpeellisen kapineen", sanoi kapteeni. - -"Jos hän ei viivy kauan, niin tulee sopivaan aikaan." - -"Nytkö jo?" - -"Se on alkanut jo aikoja sitten", sanoi Mattia. - -Minä tahdoin jäädä hänen luokseen, mutta hän käski minut kannelle -sanoen: "Ei hätää, kunhan sinä olet pelastettu. En koskaan olisi -voinut kuvailla, että minusta on hupaista olla merikipeä." - -Kannelle tultuani en voinut pysyä pystyssä muuten kuin pitelemällä -lujasti muutamasta köydestä. Niin kauas kuin aamun hämärässä silmä -kantoi, ei näkynyt muuta kuin valkoinen vaahtovaippa, jonka päällä -pieni aluksemme kiiti kallellaan aivan kuin olisi kaatumassa, mutta -se ei kaatunut, se kohosi keveästi hyppien aalloissa länsituulen -ajamana. - -"Jos tuuli tällaisena pysyy", sanoi kapteeni, "niin tulemme -jotensakin varhain tänä iltana Isignyyn. Eclipse on hyvä purjehtija." - -Koko päivän ja enemmänkin kuin päivän sai siis Mattia parka -sairastaa! Ja hänestä oli hauska olla merikipeänä! - -Me saavuimmekin myöhään illalla Isignyn siltaan. Kapteeni senvuoksi -tarjosi meille yösijan kajuutassa, ja vasta seuraavana päivänä me -erosimme hänestä kiittäen häntä sydämestämme. - -"Kun haluatte matkustaa Englantiin", sanoi hän kätellessään meitä, -"niin Eclipse lähtee joka tiistai." - -Olihan se kohtelias tarjous, mutta ei kumpaakaan meistä tuntunut -haluttavan isoihin aikoihin lähteä tämän meren poikki. Me nousimme -Ranskan maalle, ei mitään muuta mukana kuin soittimemme. -- Mattia -oli pitänyt huolen harpustanikin, jonka olin jättänyt Bobin telttaan --- laukkumme olivat jääneet Driscollin vaunuihin. Me olimme pulassa, -sillä emme voineet alkaa kuljeksijaelämäämme ilman paitoja ja -sukkia ja varsinkaan ilman karttaa. Kaikeksi onneksi Mattialla oli -kaksitoista markkaa rahaa vanhoja säästöjä ja sen lisäksi ne rahat, -mitkä olimme ansainneet Bobin ja hänen toverinsa kanssa yhtiössä, -niin että meillä oli kaikkiaan melkein neljäkymmentä markkaa, joka -oli meille suuri summa. - -Ensi töiksemme siis laivasta lähdettyämme oli meidän saatava laukut -ja pari paitaa, kahdet sukat, vähän saippuaa, lankaa, nappeja, -neuloja sekä tärkein kaikista, Ranskan kartta. - -Todella, mihin menemme nyt, kun olemme Ranskassa? Mitä tietä -lähdemme? Mihin suuntaamme kulkumme? - -Tätä kysymystä pohdimme laivasta lähdettyämme. - -"Minä puolestani olen valmis oikealle tai vasemmalle, minulla ei ole -kuin yksi halu", sanoi Mattia. - -"Mikä?" - -"Että kuljemme jonkun joen tai kanavan vartta, sillä minulla on oma -ajatukseni ja se minun pitää sinulle selittää: kun Arthur oli kipeä, -niin rouva Milligan kulki aluksessa, ja sillä tavalla sinä hänet -tapasit." - -"Arthur ei ole enää kipeä." - -"Hän on parempi, hän on ollut kipeä, ja ainoastaan huolellisella -hoidolla hänen äitinsä on saanut hänet pelastetuksi. Senvuoksi -arvelen, että saadakseen hänet aivan terveeksi rouva Milligan kulkee -hänen kanssaan aluksellaan jokia ja kanavia myöten minne vain Joutsen -uipi. Niin että kun seuraamme jokia ja kanavia, voimme tavata heidät." - -"Kuka sanoo, että Joutsen enää on Ranskassa?" - -"Eihän sitä voi varmasti sanoa. Mutta kun Joutsen ei voi kulkea -meriä, niin on hyvin luultavaa, että se ei ole lähtenyt Ranskasta. -Ja kun meillä on vähänkään toivoa tavata sitä, niin eikö mielestäsi -voida koettaa onneamme. Minun mielipiteeni on, että me emme saa -mitään jättää tekemättä tätä varten." - -"Mutta entäs Lise, Alexis, Benjamin ja Etiennette?" - -"Me käymme heidän luonaan etsiessämme rouva Milligania. Meidän pitää -kulkea joen tai kanavan vartta. Katso kartastasi, mikä joki on lähin." - -Kartta levitettiin ruohikolle, ja me etsimme lähimmän joen: se oli -Seine. - -"No niin, me kuljemme Seinelle. Me kuljemme joen vartta, kyselemme -merimiehiltä, onko nähty Joutsenta, ja kun se on aivan erilainen kuin -muut alukset, niin se ei ole voinut huomaamatta jäädä, jos se on -kulkenut Seineä. Jos emme tapaa sitä Seineltä, niin haemme Loirelta, -Garonnelta ja kaikilta Ranskan joilta, niin että me sen lopuksikin -löydämme." - -Minulla ei ollut mitään sanottavana Mattian ajatusta vastaan, ja niin -päätimme, että lähdemme Seineä kohden kulkeaksemme sen vartta. - -Saatuamme omat asiamme näin järjestetyksi oli meidän ajateltava -Capia. Se ei ollut minun mielestäni Capi, kun se oli keltainen. -Ensimäiselle purolle tultuamme pesimme sitä saippualla oikein -perusteellisesti, hieroen sitä väsyksiimme asti. Mutta ystävämme -Bobin väri oli hyvää ainetta, meidän piti monet kerrat saippuoida ja -kylvettää Capia, ja vasta viikkojen kuluttua se sai entisen värinsä. -Onneksi Normandia on vesirikasta maata, niin että joka päivä saimme -sitä pestä. - -Muutamalta metsäiseltä kukkulalta tien käänteessä, jonne olimme -tulleet kuljettuamme päivän, Mattia näki yhtäkkiä edessään Seinen, -joka levisi tyynenä ja oli täynnä valkopurjeisia aluksia ja -höyrylaivoja, joiden savu kohosi meihin asti. Tämä näky lepytti -Mattian mielen vettä kohtaan, ja nyt hän ymmärsi olevan hupaista -kulkea aluksella tätä tyyntä jokea viheriäin rantojen, viljeltyjen -peltojen ja siimeisten metsäin keskellä, jotka olivat joelle -vihantana kehyksenä. - -"Saat olla varma, että Seinellä rouva Milligan on kulkenut sairaan -poikansa kanssa", sanoi Mattia. - -Vasta Charentoniin tullessamme meille ensi kerta vastattiin, että -oli nähty sellainen alus, joka oli kuvaamamme Joutsenen näköinen; se -oli ollut huvialus, jossa oli veranta. Mattia kävi niin iloiseksi, -että rupesi tanssimaan rantasillalla ja sitten soitti viulullaan -riemumarssin. Sillä aikaa minä kyselin tarkempaan ja tulin siihen -päätökseen, että se oli Joutsen. Mutta se oli kulkenut Charentonin -ohi jo kaksi kuukautta sitten ja noussut Seineä ylös. - -Kaksi kuukautta! Se oli kauheasti edellä meistä. Mutta mitä siitä. -Me sen saavutamme kuitenkin lopuksi, vaikka meillä ei ollutkaan kuin -jalkamme ja sillä kaksi hyvää hevosta. Kysymys ajasta ei merkinnyt -mitään, pääasia oli, että Joutsen oli löydetty. - -"Kuka oli oikeassa?" sanoi Mattia. - -Meidän ei tarvinnut enää pysähtyä kyselemään ihmisiltä, Joutsen oli -edessämme, ei tarvinnut muuta kuin seurata Seineä. Mutta Moretissa -laskee Long Seineen ja siellä meidän piti ottaa selkoa, kumpaa jokea -Joutsen oli mennyt, ja saimme tietää, että se oli jatkanut matkaansa -Seineä pitkin. Ja Monteraussa piti taas kysyä, ja silloin saimme -tietää, että Joutsen oli poikennut Seineltä ja lähtenyt Yonneen. Ja -täällä kerrottiin, että aluksessa oli ollut englantilainen nainen ja -nuori poika, joka oli maannut vuoteessa. - -Ja nyt seuratessamme Joutsenta Yonneen lähestyimme Liseäkin samalla. -Sydämeni alkoi kovasti tykyttää, kun karttaa tutkiessani tuumailin, -olikohan rouva Milligan Joignyssä lähtenyt Bourgognen kanavaa vai -Nivernaisin kanavaa. Me tulimme Yonnen ja Armençonin suuhun ja saimme -tietää, että Joutsen oli noussut Yonnea. Me siis kuljemme Dreuzyn -kautta ja tapaamme Lisen, hänkin voi meille kertoa rouva Milliganista -ja Arthurista. - -Siitä saakka kuin lähdimme tavuttamaan Joutsenta, meillä ei ollut -aikaa paljon pysähdellä näytäntöjä antamaan, ja Capi, joka oli -innokas taiteilija, ei ymmärtänyt mitä tämä kiireemme merkitsi: -minkävuoksi hänen ei annettu käydä arvokkaasti lipas suussa -kunnioitettavan yleisön edessä? - -Saaliimme vähentyikin ja säästömmekin vähentyi joka päivä: sen sijaan -että olisimme koonneet rahaa, me hävitimme entisiä säästöjämme. - -"Joutukaamme", sanoi Mattia, "että tavotamme Joutsenen." - -Minä sanoin niinkuin hänkin. Emmekä koskaan illoin valittaneet -väsymystämme, niin pitkiä taipaleita kuin teimmekin, ja seuraavana -päivänä lähdimme aina varhain matkalle. - -"Herätä minut", sanoi Mattia, joka oli halukas nukkumaan. Ja kun minä -hänet herätin, oli hän pian pystyssä. - -Säästääksemme rahojamme olimme vähentäneet kulumme niin vähiksi -kuin suinkin, ja kun oli lämmin, niin Mattia oli ilmoittanut, -että hän ei tahdo lihaa, "kun liha kesällä ei ole terveellistä". -Me tyydyimme leipäpalaan ja kipeneeseen voita, ja vaikka olimme -viinin maassa, niin joimme ainoastaan vettä. Mutta toisinaan Mattia -joutui herkuttelutuulelle: "Olisipa minusta mieluista, että rouva -Milliganilla olisi vielä se hyvä kyökkipiika, joka sinulle teki -niin mainioita kakkuja", tuumi Mattia. "Mahtoivat ne olla hyviä ne -aprikoosikakut?" - -"Etkö koskaan ole niitä syönyt?" - -"Olen nähnyt. Mitä se on se valkoinen, joka on liimattu keltaiselle -hillolle?" - -"Se on mantelia." - -"Voi toki!" Ja Mattia avasi suunsa aivan kuin nielläkseen koko kakun. - -Joka sululla saimme tietoja Joutsenesta, sillä täällä ei liiku -aluksia kovin paljon, niin että jokainen oli huomannut tämän aluksen, -joka poikkesi niin paljon tavallisista. Meille ei kerrottu ainoastaan -Joutsenesta, vaan rouva Milliganistakin, hyvästä englantilaisesta -rouvasta, ja Arthurista, joka enimmäkseen oli maannut vuoteessa -verannalla, mutta oli ollut jalkeillakin joskus. - -Arthur siis oli parempi. - -Me lähestyimme Dreuzyä, näimme jo metsät, joissa olimme leikkineet -Lisen kanssa edellisenä syksynä, näimme jo sulunkin ja Catherine -tädin talon. Tietämättämme, aivan kuin yhteisestä sopimuksesta, -lähdimme astumaan kiireesti, jopa juoksimmekin, ja Capi, joka jo -tunsi paikat, lähti laukkaamaan edelle. Se meni sanomaan Liselle, -että me tulemme, ja Lise tietysti tulee meitä vastaan. Mutta Capi -syöksyi sieltä takaisin aivan kuin olisi ajettu. - -Mattia ja minä pysähdyimme heti hetkiseksi ja tuumailimme: mitä tämä -merkitsee, mitä on tapahtunut? Kumpikaan ei lausunut tätä kysymystä, -ja sanaa puhumatta jatkoimme taas kulkuamme. Capi tuli luoksemme ja -neuvottomana kävi astumaan jäljessämme. - -Muuan mies on avaamassa sulun porttia, mutta se ei ole Lisen eno. Me -menemme taloon; muuan vaimo, jota emme tunne, liikuskelee kyökissä. - -"Rouva Suriot?" kysyin. - -Vaimo katseli meitä jonkun aikaa ennenkuin vastasi, aivan kuin me -olisimme kysyneet jotakin tyhmää. Vihdoin hän sanoi: "Rouva Suriot ei -ole enää täällä." - -"Missä hän on?" - -"Egyptissä." - -Mattia ja minä katselimme toisiamme tyrmistyneinä. Egyptissä! Me emme -oikein varmaan tienneet, mikä se Egypti oli, missä tämä paikka oli, -mutta hämärä aavistus meillä oli, että se on kaukana. Hyvin kaukana -merien takana. - -"Entä Lise? Tunnetteko Lisen?" - -"Tunnen tokikin. Lise on matkustanut erään englantilaisen rouvan -kanssa, joka kulki kanavaa aluksella." - -Lise Joutsenessa! Näemmekö unta? - -Vaimo vastasi meille, että totta se on. - -"Oletteko te Remi?" kysyi hän sitten minulta. - -"Olen." - -"No niin, kun Suriot hukkui"... - -"Suriotko hukkunut?" - -"Niin, hukkui kanavaan. Ettekö tiedäkään? Suriot oli Pudonnut -kanavaan ja joutunut muutaman veneen alle; sellaista usein tässä -toimessa tapahtuu. No niin, kun hän oli hukkunut, niin hänen vaimonsa -joutui köyhyyteen, vaikka olikin taitava nainen. Hän kyllä olisi -saanut paikan Egyptissä erään rouvan lasten kasvattajana, joiden -imettäjänä hän oli ollut, mutta hänellä oli luonaan pikku Lise, hän -tuumaili, mitä hänen piti tekemän, niin eräänä pysähtyi kanavaan -erään englantilaisen rouvan alus. Rouvalla oli sairas poika. Hän oli -vailla leikkitoveria tälle pojalleen ja pyysi Liseä luvaten pitää -hänestä huolen, parantaa hänet ja takasi hänen tulevaisuutensa. -Catherine suostikin antamaan Lisen, ja samalla hetkellä kuin Lise -laivaan, Catherine lähti matkalle Egyptiin. Minun mieheni on nyt -Suriotin sijassa. Ja lähtiessään Lise, joka ei itse osannut puhua, -käski tätinsä selittää minulle, että kertoisin teille kaikki, jos te -tulette häntä hakemaan. Ja niin olen nyt kertonut." - -Mieleni oli niin liikutettu, että en osannut sanaa lausua, mutta -Mattia ei menettänyt järkeään niinkuin minä. - -"Ja mihin se englantilainen rouva meni?" kysyi hän. - -"Etelä-Ranskaan ja Sveitsiin. Lise aikoi kirjoituttaa minulle -ilmoittaakseen osotteensa, mutta en ole saanut vielä kirjettä." - - - - -XX. - - -Kun minä jäin seisomaan tyhmistyneenä, niin Mattia teki mitä minun -olisi pitänyt tehdä. - -"Kiitoksia paljon, rouva, kaikesta", sanoi hän ja veti minut ulos. -"Taipaleelle", sanoi hän minulle. "Eteenpäin! Nyt meidän ei ole -tavotettava ainoastaan rouva Milligan ja Arthur, vaan Lisekin. -Kylläpä se sattui mainiosti! Me olisimme hukanneet aikaa Dreuzyssä, -mutta nyt voimmekin jatkaa matkaamme suoraa päätä. Tämä se on sitä -niinsanottua onnea. Onpa meillä ollut tarpeeksi huonoa onnea, mutta -nyt on sen pyörä kääntynyt. Tiesi mitä kaikkea hyvää meille tapahtuu -vielä." - -Ja me jatkoimme matkaamme Joutsenen jäljessä kaikella kiireellä. -Matkamme varressa saimme yhä tietoja Joutsenesta, niin että aina -tiesimme, mihin meidän oli missäkin haarassa käännyttävä. Lopultakin -saimme varman tiedon, että rouva Milligan on mennyt Sveitsiin. Meidän -siis oli seurattava Rhonea. - -"Sveitsistä mennään Italiaan", sanoi Mattia, "siinä taas muuan -onnenpotkaus. Jos me juostessamme rouva Milliganin jäljessä -joutuisimme Luccaan, niin olisi se Christina vähän verran iloissaan." - -Mattia parka, hän auttoi minua tapaamaan niitä, joita rakastin, mutta -minä en tehnyt mitään, että hän olisi saanut tavata rakasta pikku -sisartaan. - -Culozista oli Joutsen lähtenyt kuusi viikkoa sitten. Karttaa -tutkittuani arvelin kuitenkin, että emme voi tavata Joutsenta -ennenkuin Sveitsissä; en vielä tiennyt, että Rhonea ei voi nousta -Genevejärveen saakka, ja kuvailimme, että rouva Milligan tahtoo -Joutsenella käydä Sveitsissä, jonka karttaa meillä ei ollut. - -Saavuimme Seysseliin, joka kaupunki on kahta puolta jokea, minkä -yli kulkee kaarisilta. Miten suuri olikaan hämmästykseni, kun joen -rannalle tultuamme olin kaukaa tuntevinani Joutsenen! - -Me lähdimme juoksemaan! - -Joutsenen näköinen se on, aivan samanmallinen, mutta se näyttää -tyhjältä. Se on lujasti köysillä kiinnitetty paaluihin, kaikki on -suljettu siinä, eikä verannalla ole enää kasveja. Mitä on tapahtunut? - -Me pysähdyimme, ja sydän oli pakahtua tuskasta. - -Mutta tällainen on pelkurimaisuutta, täytyy mennä perille ja -tiedustella. Muuan mies, jolta kyselemme, tietääkin vastata, sillä -hänet on jätetty aluksen vartijaksi. - -Englantilainen rouva, joka oli aluksessa kahden lapsensa kanssa, -joista toinen oli sairas poika ja toinen mykkä tyttö, on matkustanut -Sveitsiin. Hän jätti tähän aluksensa, kun ei voida tätä edemmäksi -nousta. Rouva ja lapset ja yksi palvelija lähtivät vaunuissa ja muut -palvelijat jäljessä tavaroiden kanssa. Hän palaa syksyllä Joutseneen -ja laskee Rhonea mereen saakka ja viettää talven Keski-Ranskassa. - -Me kykenimme taas hengittämään. Kaikki pelkomme oli ollut turhaa, -järjetöntä; meidän olisi pitänyt heti kuvailla hyvää sen sijaan että -heti ajattelimme pahinta. - -"Ja missä tämä rouva on nykyään?" kysyi Mattia. - -"Hän on mennyt vuokraamaan huvilan Genevejärven rannalta, Veveyn -luota. Mutta en tiedä oikein tarkoin mistä paikasta. Siellä hän -viettänee kesänsä." - -Heti taipaleelle Veveyhin! Genevessä ostamme Sveitsin kartan ja -löydämme helposti tämän kaupungin tai kylän. Nyt ei Joutsen enää -ui edellämme, ja kun rouva Milligan viettää kesänsä Sveitsissä -huvilassaan, niin varmaan hänet löydämme, ei ole muuta kuin etsiä. - -Ja neljä päivää sen jälkeen kuin lähdimme Seysselistä, me Veveyn -seutuvilla lukemattomien huvilain keskellä, joita siellä leviää -sinisestä järvenrannasta vihannoille vuorille ja metsäisille -rinteille saakka, etsimme huvilaa, missä asui rouva Milligan, Arthur -ja Lise. Vihdoinkin olemme päässeet perille. Oli aikakin, sillä -meillä ei ollut kuin kolme pahaista lanttia taskussa, ja jaloissa -pohjattomat kengät. - -Mutta Vevey ei ole mikään pieni kylä, vaan kaupunki, ja tavallista -suurempi kaupunki, sillä siihen yhtyy monta kylää ja etukaupunkia, -jotka ovat aivan samaa kaupunkia Villeneuveen saakka. Me huomasimme -pian, ettemme päässeet mihinkään sillä, että kysyimme missä asuu -rouva Milligan tai ainoastaan: englantilainen rouva, jolla on sairas -poika ja mykkä tyttö, sillä Veveyssä ja järven rannoilla asui niin -paljon englantilaisia, että seutu oli kuin Lontoon ympäristö. - -Parempi keino oli käydä joka talossa, missä muukalaisia asui, tai -toisin sanoen: soittaa ohjelmamme kaikilla kaduilla. Ja kun päivän -soitimme, niin oli meillä koolla runsaasti rahaa. Ennen, kun meillä -oli lehmä tai nukke ostettavana, olimme olleet tällaisesta saaliista -ylen onnellisia, mutta nyt emme soittaneet rahaa kootaksemme, vaan -tavataksemme rouva Milliganin. Mutta ei merkkiäkään näkynyt. - -Seuraavana päivänä me jatkamme etsintäämme Veveyn seuduilla, kulkien -sattuman mukaan, soittaen akkunain ja talojen edessä, olkootpa -auki tai kiinni. Mutta illalla palaamme asuntoomme niinkuin olimme -palanneet edellisenäkin iltana. Ja kuitenkin olimme kulkeneet järven -rannalta vuorelle ja vuorelta järven rantaan katsellen ympärillemme -ja kysellen ihmisiltä, jotka vain näyttivät niin hyväntahtoisilta, -että voimme toivoa heiltä vastausta. - -Pari kertaa meille jo annettiin iloitsemisen syytä, vaikka se -meni turhaan. Ensi kerralla meidät lähetettiin vuorelle muutamaan -paimenmajaan, toisella kertaa järven rantaan. Englantilainen nainen -asui molemmissa, mutta ei heistä kumpainenkaan ollut rouva Milligan. - -Tarkoin tutkisteltuamme Veveyn seudut lähdimme Charensiin ja -Montreuxiin, suuttuneina huonoista tuloksista, mutta emme kuitenkaan -toivoamme menettäneet. Tottapahan onnistuukin vielä, jos ei yhtenä -päivänä, niin toisena. Väliin kuljimme teitä, joiden molemmin puolin -oli aitoja, väliin polkuja poikki viinitarhain ja hedelmäpuistojen, -väliin teitä, jotka olivat suunnattoman suurten kastanjain -siimestämiä. Joka askeleella näillä teillä oli rautaristikkoportti -tai puinen veräjä ja niiden takana oli kauniisti hiekoitettuja -puutarhakäytäviä, jotka kiemurtelivat kukilla ja puilla istutettujen -nurmikkojen ympärillä, ja siellä vihannan keskellä kohosi komea -huvila, joka oli ympäröity köynnöskasveilla. Kaikissa taloissa ja -huviloissa oli puiden ja pensaikkojen läpi näköala kimaltelevalle -järvelle ja sen auertavalle vuorikehykselle. - -Nämä tämmöiset puutarhat saattoivat usein meidät epätoivoon, sillä -jäätyämme kauas talosta ei meitä sinne saakka kuultu, jollemme -soittaneet ja laulaneet voimaimme perästä, joka ajan pitkään aamusta -iltaan jatkettuna kävi väsyttäväksi. - -Niin taas eräänä päivänä iltapuolella pidimme konsertin autiolla -tiellä, edessämme rautaristikkoportti, jolle lauloimme ja soitimme, -takanamme muuri, josta emme välittäneet. Olin täyttä kurkkua laulanut -ensimäisen värsyn napolilaista lauluani ja olin alkamassa toista, -kun yhtäkkiä kuulimme takanamme muurin toisella puolella laulettavan -samaa laulua heikolla ja omituisella äänellä. - -Kukahan se oli? - -"Arthur?" sanoi Mattia. - -Mutta ei se Arthur ollut, minä tunsin Arthurin äänen, ja Capi -kuitenkin vinkui ja osotti ilon merkkejä hyppien muuria vasten. - -Minä en voinut enää pidättää itseäni, vaan huusin: - -"Kuka niin laulaa?" - -Ääni vastasi: - -"Remi!" - -Mattia ja minä katselimme toisiamme tyhmistyneinä. - -Kun me siinä seisoimme töllistellen toisiamme, niin huomasin Mattian -takaa muurin päästä matalan pensasaidan yli olkihatun ja valkoisen -nenäliinan, joka huiski tuulessa. - -Me juoksimme sinnepäin ja vasta pensasaidan luo tultuamme näimme -kenen se käsi oli, joka huiskutti nenäliinaa, se oli -- Lisen. - -Vihdoinkin olimme hänet löytäneet ja hänen kanssaan Arthurin ja rouva -Milliganin. Mutta kuka oli laulanut? Tämän kysymyksen teimme heti, -kun kykenimme saamaan sanan suustamme. - -"Minä", sanoi Lise. - -Lise lauloi ja Lise puhui! - -Olin kuullut kymmeniä kertoja sanottavan, että Lise vielä saa -puhelahjansa, mutta en ollut voinut sitä uskoa mahdolliseksi. Mutta -siinä hän nyt puhui, se oli toteutunut. - -Olin niin iloissani, että maailma pyöri silmissäni. Mutta tässä ei -ollut aikaa antautua tunteittensa valtaan. - -"Missä on rouva Milligan ja Arthur?" - -Lisen huulet värisivät, kun hän yritti puhumaan, mutta kun hän ei -saanut sanoja niin kiireesti lausutuksi kuin olisi halunnut, niin hän -käytti avuksi entistä selitystapaansa, jota Mattia ei ymmärtänyt. Kun -minä Lisen selityksen mukaan katsoin muutamalle puistokäytävälle, -niin näin siellä pienet vaunut, joita palvelija työnsi: vaunuissa oli -Arthur ja hänen takanaan tuli rouva Milligan. Minä kurkotin paremmin -nähdäkseni ... siellä tuli myöskin herra James Milligan. Siinä -silmänräpäyksessä kumarruin pensasaidan taakse käskien kiireesti -Mattiankin tehdä samoin, joutamatta ajattelemaan, että herra James -Milligan ei tuntenut Mattiaa. - -Kun pahin säikähdykseni oli ohi, huomasin, että Liselle oli -selitettävä äkillinen katoamisemme. Minä kohotin päätäni ja kuiskasin -hänelle: "Herra James Milligan ei saa nähdä minua, sillä hän voi -lähettää minut takaisin Englantiin." - -Lise kohotti kauhistuneena käsiään. - -"Älä hiiskahdakaan meistä. Huomenna yhdeksän aikana palaamme tälle -paikalle. Koeta silloin päästä yksin tänne, mutta nyt mene pois." - -Hän epäröi. - -"Mene, mene, minä pyydän, muuten tuotat minulle turmion." - -Ja samassa me lähdimme muurin sivua juoksemaan minkä jaksoimme ja -pääsimme viiniköynnösten suojaan. Siellä me nyt rauhassa voimme -puhella. - -"Minusta ei ole ollenkaan mieluista odottaa huomiseen", sanoi Mattia. -"Tällä aikaa herra James Milligan voisi tappaa Arthurin. Minä menen -rouva Milliganin luo heti ja sanon kaikki, mitä tiedämme. Herra James -Milligan ei ole minua nähnyt koskaan, eikä hänellä siis voi minut -nähdessään olla aavistustakaan sinusta. Rouva Milligan voi sitten -päättää, mitä meidän on tehtävä." - -Mattian puhe oli järkevää. Annoin hänen mennä päätettyämme, että -tapaamme toisemme muutamien kastanjain luona, joita oli suuri ryhmä -lähellä meitä, ja joiden suojassa voin hyvin olla kätkössä herra -James Milliganilta, jos hän sattuisi tulemaan. - -Odotin kauan aikaa, maaten sammalikolla, ja olin ehtinyt kymmenetkin -kerrat ajatella, että kunhan emme vain liene eksyneet toisistamme, -kun vihdoin näin Mattian tulevan, seurassaan rouva Milligan. - -Minä juoksin häntä häntä vastaan tarttuen käteen, jonka hän ojensi -ja suutelin sitä. Mutta hän puristi minut syliinsä ja suuteli minua -otsalle. Tämä oli toinen kerta, kun hän minua suuteli otsalle, mutta -minusta tuntui, että hän puristi minua rintaansa vasten kovemmin nyt -kuin ennen. - -"Lapsi raukka!" sanoi hän. Ja kauniilla valkoisilla sormillaan hän -kohotti tukkaani paremmin nähdäkseen kasvoni. - -"Niin on", lausui hän itsekseen. - -Se oli varmaankin vastaus hänen sisälliselle kysymykselleen, mutta -mieleni kuohussa en osannut ymmärtää tätä hänen ajatustaan. Minä -tunsin hänen hellyytensä ja näin hänen silmiensä hyväilevän katseen, -mutta olin liian onnellinen etsiäkseni siihen syytä. - -"Lapseni", sanoi hän katsoen yhä minuun, "toverinne on minulle -kertonut tärkeitä asioita, tahdotteko te nyt puolestanne kertoa -tulostanne Driscollin perheeseen ja myöskin herra James Milliganin -käynnistä siellä." - -Minä kerroin, ja rouva Milligan keskeytti silloin tällöin kysellen -tarkempaan muutamia kohtia. - -Kun olin lopettanut kertomukseni, syntyi hiljaisuus pitkäksi aikaa; -hän katseli minua kääntämättä silmiään hetkeksikään muualle ja sanoi -vihdoin: - -"Tämä kaikki on varsin tärkeää teille ja meille kaikille. Meidän -tulee toimia varovasti ja keskustella sellaisten henkilöiden kanssa, -jotka voivat meitä neuvoa. Mutta siihen saakka teidän tulee olla -toveri, ystävä ja -- hän epäröi vähän aikaa -- kuin veli Arthurille, -ja teidän pitää tästä alkaen, samoin kuin nuoren ystävännekin, luopua -entisestä elämästänne. Kahden tunnin kuluttua olette Territetissä, -Alppien hotellissa, jonne lähetän palvelijan teille tilaamaan -asunnon. Ja siellä me tapaamme toisemme, sillä nyt minun pitää jättää -teidät." - -Hän suuteli minua ja annettuaan kättä Mattialle poistui. - -"Mitä sinä olet kertonut rouva Milliganille?" kysyin. - -"Kaikki, mitä hän sinulle sanoi ja vielä muitakin asioita... Voi, -kuinka hän on hyvä ja kaunis!" - -"Oletko nähnyt Arthuria?" - -"Ainoastaan kaukaa, mutta kuitenkin siksi läheltä, että hän näyttää -hyvältä pojalta." - -Utelin yhä Mattialta, mutta hän vastasi kiertelemällä. Sitten -puhelimme kaikenlaisista asioista, kunnes rouva Milliganin määräyksen -mukaan esitimme itsemme Alppien hotellissa. Vaikka meillä ei ollut -kuin kurjat maantienkulkijain vaatteet, niin meidät otti vastaan -hännystakkiin ja valkoiseen huiviin puettu palvelija, joka vei meidät -asuntoomme: kylläpä oli kaunis meidän kamarimme. Oli kaksi valkoista -vuodetta, ikkuna oli parvekkeelle, jonka alla lainehti järvi ja -josta oli tavattoman ihana näköala. Kun me parvekkeelta palasimme -kamariimme, niin palvelija vielä seisoi siellä odottaen määräyksiämme -ja kysyi mitä halusimme aamiaiseksemme, jonka hän sanoi laittavansa -meille parvekkeelle. - -"Onko teillä kakkuja?" kysyi Mattia. - -"Meillä on rabarberi-, mansikka- ja kirsikkakakkuja." - -"Hyvä, te tuotte meille kakkuja." - -"Kaikkia kolmea lajiako?" - -"Niin." - -"Mitä alkuruuaksi? Mitä paistiksi? Mitä kasviksia?" - -Joka kysymykselle Mattia avasi silmänsä renkaiksi, mutta ei joutunut -neuvottomaksi. - -"Tuokaa mitä parasta on." - -Palvelija poistui arvokkaasti. - -"Minusta tuntuu, että me saamme täällä parempaa ruokaa kuin -Driscollin perheessä", sanoi Mattia. - -Seuraavana päivänä rouva Milligan tuli käymään luonamme, seurassaan -räätäli ja ompelija, jotka ottivat meistä vaatteiden mitan. - -Rouva Milligan kertoi meille, että Lise harjoitteli puhumaan ja että -lääkäri oli vakuuttanut, että hän on nyt parantunut. Oltuaan sitten -meidän luonamme tuntikauden hän lähti suudellen minua hellästi ja -kätellen Mattiaa. - -Niin kului neljä päivää, ja hän osotti käydessään aina suurempaa -hellyyttä ja rakkautta minua kohtaan, mutta siinä oli kuitenkin -jotakin hillittyä. Viidentenä päivänä tuli kamarineitsyt, jonka ennen -olin nähnyt Joutsenessa. Hän sanoi meille, että rouva Milligan odotti -meitä luokseen ja että vaunut olivat hotellin edessä odottamassa -meitä. Ne olivat avonaiset vaunut, ja Mattia asettui istumaan -ylevästi, aivan kuin lapsuudestaan saakka ei olisi muuta tehnytkään -kuin ajanut vaunuissa. Capikin kainostelematta hyppäsi istumaan -patjalle. - -Matka oli lyhyt, tuntui liian lyhyeltä, sillä minä kuljin aivan -unissani, pää täynnä hulluja ajatuksia, tai ainakin pidin niitä -hulluina. Me astuimme muutamaan saliin, jossa oli rouva Milligan, -Arthur, maaten muutamalla leposohvalla, ja Lise. - -Arthur ojensi minulle molemmat kätensä, minä juoksin hänen luokseen -ja suutelin häntä; Liseä myös suutelin, mutta rouva Milligan suuteli -minua. - -"Vihdoinkin on tullut hetki, jolloin voitte ottaa vastaan paikkanne, -joka teille kuuluu", sanoi hän minulle. - -Ja kun minä katsoin häneen saadakseni selitystä hänen sanoihinsa, hän -avasi muutaman oven, josta astui sisään Barberinin muori, käsissään -lapsen vaatteita. - -Siihen kuin tämä sai pannuksi vaatteet käsistään, minä olin jo hänen -sylissään ja suutelin häntä. Rouva Milligan käski palvelijan avata -oven, enkä kuullut muuta kuin herra James Milliganin nimen, joka sai -minut kalpenemaan. - -"Ei teidän tarvitse pelätä", sanoi rouva Milligan minulle lempeästi, -"tulkaa tänne minun viereeni ja antakaa kätenne minulle." - -Silloin ovi aukeni ja sisään astui herra James Milligan, hymyillen -niin että hänen valkoiset terävät hampaansa näkyivät, mutta samassa -kun hän huomasi minut, muuttui hänen hymynsä kauhistuttavaksi -irvistykseksi. - -Rouva Milligan ei suonut hänelle sananvuoroa. - -"Olen teitä käskenyt", sanoi rouva Milligan hitaasti ja vähän -vapisevalla äänellä, "esitelläkseni teidät vanhimmalle pojalleni, -jonka nyt olen löytänyt -- tässä hän on. Mutta te tunnettekin hänet, -koska sen miehen luona, joka hänet varasti, olette käynyt tutkimassa -hänen terveyttään." - -"Mitä tämä merkitsee?" sanoi herra James Milligan hämillään. - -"Mies, joka tätä nykyä on linnassa vankeudessa muutaman kirkossa -harjoittamansa varkauden takia, on siellä tunnustanut kaikki. Tuossa -on kirje, jossa asia on kerrottu. Hän on kertonut miten hän varasti -lapsen, miten hän sen oli jättänyt Parisiin Breteuil-kadulle, miten -hän varovaisuuden vuoksi oli leikannut nimimerkit lapsen vaatteista, -jotta niiden avulla ei päästäisi hänen perilleen, ja tuossa -ovat vaatteet, jotka on tallessa pitänyt tämä kelpo vaimo, joka -jalomielisesti on kasvattanut minun poikani. Tahdotteko nähdä tämän -kirjeen, tahdotteko katsella vaatteita?" - -Herra James Milligan seisoi jonkun aikaa liikkumatta, aivan kuin -tuumaillen kuristaisiko meidät kaikki, mutta sitten hän pyörähti -ovelle ja mennessään kääntyi sanomaan: - -"Me saamme nähdä, mitä oikeus ajattelee tästä otaksutusta pojasta." - -Hämmästymättä sanoi rouva Milligan: "Voitte haastaa meidät oikeuteen. -Minä en haasta teitä, mieheni veljeä." - -Ovi sulkeutui setäni jälkeen. Ja minä heittäysin äitini avonaiseen -syliin ja nyt minä suutelin häntä ensi kerran, ja hän suuteli minua. - -Kun olimme vähän tyyntyneet, Mattia lähestyi ja sanoi: "Sano nyt -äidillesi, enkö ole hyvin säilyttänyt hänen salaisuutensa?" - -"Oletko sinä siis tiennyt tästä?" Äitini vastasi: - -"Kun Mattia oli minulle kertonut asian, niin kielsin hänen siitä -puhumasta kenellekään, sillä vaikka olinkin vakuutettu, että pieni -Remi raukka oli lapseni, niin minun piti kuitenkin saada todistukset -siitä, ettei mikään erehdys voisi olla mahdollista. Mitä tuskaa -olisikaan, rakas poikani, tuottanut se, että ensin syleiltyäni sinua -lapsenani olisin tullut sitten sanomaan, että olemme erehtyneet! -Minulla on nyt nämä todistukset, ja me olemme yhdistetyt iäksemme. -Nyt elät aina äitisi, veljesi ja -- hän viittasi Liseä ja Mattiaa -- -niiden kanssa, jotka sinua ovat rakastaneet onnettomuudessasi." - - - - -XXI. - - -Monet vuodet ovat vierineet, mutta ne ovat olleet lyhyviä, sillä ne -ovat olleet pelkän onnen vuosia. - -Tätä nykyä asun Englannissa, Milligan-Parkissa, isäni kartanossa. - -Kodittomalla, elämän myrskyihin jätetyllä lapsella, joka oli sattuman -leikkikaluna, ilman majakkaa elämän avaralla merellä, jossa hän -taisteli, ilman turvallista satamaa, hänellä on nyt äiti ja veli, -joita hän rakastaa ja jotka häntä rakastavat, mutta hänellä on -esi-isätkin, jotka hänelle ovat jättäneet isänmaassaan kunnioitetun -nimen ja suuren omaisuuden. - -Pieni kurja raukka, joka lapsena on viettänyt niin monta yötä -ladoissa, navetoissa tai paljaan taivaan alla metsässä, omistaa nyt -vanhan historiallisen linnan, jossa käy paljon uteliaita ja josta -opaskirjat mainitsevat. - -Se on vähän matkan päässä länteen siitä paikasta, jossa astuin -laivaan oikeudenpalvelijain minua ajaessa takaa, metsäisen laakson -kupeella meren läheisyydessä. Se on kuution muotoinen, suuri pyöreä -torni joka kulmassa. Kaksi etusivua, toinen etelää, toinen länttä -kohden, on kauniitten köynnöskasvien ympäröimiä; pohjoisen- ja -idänpuoleiset sivut ovat murattien peitossa, ja puutarhuri saa -pitää tarkkaa ja alituista huolta, etteivät ne peitä koristuksia -ja kauniita marmoriveistoksia akkunain päällä ja paneleissa. Laaja -puisto on ympärillä, jossa on vanhoja puita, joita ei kirves eikä -vesuri koskaan ole koskenut; sitä kastelevat kirkkaat purot, jotka -valelevat sen aina vihantaa maata. - -Kuuden kuukauden ajalla, jonka olemme olleet täällä, olen monet -tunnit viettänyt arkistossa, jossa säilytetään tilan perukirjat ja -perheen paperit. Siellä olen istunut kumarassa laajan tammipöydän -ääressä, jonka vuodet ovat mustentaneet. Minä en kuitenkaan tutki -näitä perukirjoja enkä perheen asiapapereita, vaan selailen -muistikirjaani järjestellen muistiinpanojani. - -Meillä on pian ensimäisen lapsemme Mattian ristiäiset, ja tässä -tilaisuudessa, johon kokoontuvat linnaamme kaikki, jotka pahoina -päivinäni ovat olleet ystäviäni, haluan heille kaikille tarjota -kertomuksen seikkailuistani, joissa he ovat osallisia, antaa sen -kiitollisuuteni osotteeksi avusta, jota he ovat minulle antaneet, ja -rakkaudesta, jota he ovat osottaneet -- minua poika raukkaa kohtaan. - -Tästä heidän tapaamisestaan linnassamme eivät he tiedä, ei -vaimonikaan, jolle en ole sanonut, että hän saa nähdä isänsä, -veljensä, sisarensa ja tätinsä, joita hän ei siis arvaa odottaakaan. -Ainoastaan äitini ja veljeni tietävät salaisuuden. Jollei mitään -estettä satu, niin kaikki ovat kattomme alla tänä iltana, ja minulla -on ilo nähdä heidät ympärilläni pöydässä. - -Yksi kuitenkin on poissa tästä juhlasta, sillä niin suuri voima ja -valta kuin rikkaudella onkin, sillä ei kuitenkaan saa elämään sitä, -joka elämän on jättänyt. Vanha rakas isäntäni, miten olisinkaan ollut -onnellinen, jos olisin saanut turvata vanhuutenne! Te olisitte saanut -riisua yltänne lammasnahkaturkkinne ja vanhan samettiliivinne, teidän -ei olisi enää tarvinnut sanoa aina uudelleen: "Eteenpäin, lapseni!" -Kunnioitettu vanhuus olisi antanut teidän kohottaa valkoisen päänne -ja ottaa uudelleen oman nimenne. Vitaliksesta, vanhasta kulkurista, -olisi tullut Carlo Balzani, entinen kuuluisa laulaja. Mutta mitä -taipumaton kuolema ei ole sallinut minun tehdä teille, sen olen -tehnyt muistollenne, ja Parisissa, Montparnassen hautausmaalla, -on nimenne Carlo Balzani kirjoitettu hautapatsaaseen, jonka äiti -pyynnöstäni on teettänyt, ja siinä oleva rintakuvanne, joka on tehty -suurimman maineenne aikana otetun valokuvan mukaan, muistuttaa -kuuluisuudestanne niille, jotka teille ovat suosiotaan osottaneet. -Tästä rintakuvasta on minulla valettu jäljennös. Se on tuossa, -ja kirjoitellessani kertomusta ensimäisen vuoden kokemuksistani -on katseeni usein etsinyt silmiänne. Minä en ole teitä koskaan -unhottanut enkä koskaan unhota. Kun minä tuossa hylätyn lapsen -vaarallisessa elämässä en ole kompastunut, se on teidän ansionne, -teidän opetustenne, teidän esimerkkinne ansiota, rakas isäntäni! Ja -juhlassamme on teille paikka varattu: jos te ette näekään minua, niin -minä kuitenkin näen teidät vierelläni. - -Mutta tuolla tulee äitini. Minä näen hänet sellaisena, kuin hän -oli ensi kerran nähdessäni hänet Joutsenessa, jaloilla kasvoillaan -lempeys ja hyvyys, ainoastaan suru, joka silloin alituisesti asui -hänen kasvoillaan, on nyt poistunut. - -Hän kulkee Arthurin käteen nojaten, sillä nyt ei äiti tue heikkoa ja -horjuvaa poikaa, vaan on pojasta tullut kaunis, voimakas nuorukainen, -pystyvä kaikkeen urheiluun, taitava ratsastaja, sitkeä soutaja, -rohkea pyssymies, joka hellällä huolella tarjoo käsivartensa -äidilleen. Vastoin hänen setänsä, herra James Milliganin vakuutuksia -on tapahtunut ihme: Arthur on elänyt ja elää. - -Heidän takanaan näen tulevan vanhan vaimon, joka on puettu -ranskalaiseen tapaan ja kantaa sylissään pienen pientä lasta, joka -on puettu valkoisiin: vanha vaimo on Barberinin emäntä, ja lapsi on -minun poikani, pieni Mattia. - -Löydettyäni äitini tahdoin Barberinin emäntää jäämään luoksemme, -mutta hän ei taipunut. "Ei, pikku Remini", sanoi hän silloin, "minä -en asetu äitisi luokse nyt tällä kertaa. Sinä rupeat tekemään työtä -tullaksesi tiedoiltasi ja opiltasi oikeaksi herraksi niinkuin nyt -olet synnyltäsi. Mitä minä tekisin sinun luonasi? Minun paikkani ei -ole sinun oikean äitisi rinnalla. Anna minun mennä Chavanoniin. Mutta -emme silti eroa iäksemme. Sinä kasvat, sinä menet naimisiin. Silloin, -jos niin tahdot, minä tulen luoksesi hoitamaan lapsiasi, jossa -minulla vanhalla on kokemusta; vanha ei nuku liiaksi. Ja siitä saat -olla varma, että minulta ei varasteta sinun lastasi, niinkuin sinut -on varastettu." - -Tehtiin niinkuin hän halusi: vähän ennen lapsemme syntymistä pantiin -hakemaan hänet Chavanonista, ja hän jätti kaikki, kylänsä, tupansa, -ystävänsä, meiltä saamansa lehmän, ja tuli luoksemme Englantiin, ja -hän hoitaa, kantelee, huvittaa, mairittelee pikku Mattiaa, jota hän -ylistelee kauneimmaksi lapseksi mitä koskaan on nähnyt. - -Arthurilla on kädessään muuan Times-lehden numero; hän panee sen -pöydälleni ja osottaa minulle siitä muutaman kohdan kirjoituksesta: -Kirje Wienistä. Siinä sanotaan: - -"Lontooseen tulee pian käymään Mattia. Tavattomasta menestyksestään -huolimatta, jota hän on saavuttanut täällä antamillaan konserteilla, -hän jättää meidät lähtien Englantiin. Minä olen puhunut jo ennen -teille hänestä, hänen konserteistaan, joissa hän on herättänyt mitä -suurinta huomiota niin hyvin etevänä ja omintakeisena taiteilijana -kuin kyvykkäänä säveltäjänä. Sanalla sanoen, Mattia on viulunsoiton -Chopin." - -Minä en tarvinnut tätä sanomalehtiuutista tietääkseni, että -katusoittajasta, toveristani ja oppilaastani oli tullut suuri -taiteilija. Minä olin nähnyt Mattian kasvavan ja kehittyvän, ja kun -me kolmen, hän, Arthur ja minä, olimme opettajamme ohjattavana, -niin hän edistyi huonosti latinassa ja kreikassa, mutta sitävastoin -ihmeteltävästi soitossa, opettajien johdolla, jotka äitini -oli hänelle hankkinut, niin että ei ollut vaikea arvata, että -Espinassousin, Menden parturin ja soittajan ennustus kävisi toteen. -Mutta kuitenkin täytti mieleni ilolla ja ylpeydellä tämä kirjoitus, -joka oli kuin kaikua Mattian saavuttamista suosionosotuksista. - -Samassa tuli sisään palvelija, joka toi minulle sähkösanoman: - - "Tämä tie meren poikki oli lyhin, mutta ei hauskin, lieneekö - hauskaa merimatkaa lainkaan. Oli miten oli, minä olen ollut niin - kipeä, että vasta Red-Hillissä kykenin sinulle ilmoittamaan - tulostani. Kävin sivumennessäni Parisissa ja otin Christinan - mukaani. Me saavumme Chegfordiin kello neljä ja kymmenen - minuuttia, lähetä hevonen vastaan. - - Mattia." - -Christinaa mainittaessa katsahdin Arthuriin, mutta hän käänsi -katseensa muualle, ja vasta kun olin saanut sähkösanoman, luetuksi, -hän kohotti silmänsä. - -"Minä menen Chegfordiin vastaan ja lähden valjastamaan hevosen." - -"Sehän on oiva ajatus. Sinä sitten palatessasi saat istua Christinan -vastassa." - -Vastaamatta mitään hän lähti kiireesti ulos. Minä käännyin äitiin ja -sanoin: - -"Te näette, että Arthur ei salaa, että on kiintynyt; se on -merkitsevää." - -"Varsin merkitsevää." - -Minusta tuntui, kuin äidin kahdessa sanassa olisi ollut jotakin -tyytymättömyyttä; menin hänen viereensä istumaan ja tartuin hänen -käsiinsä, joita suutelin. - -"Rakas äiti", sanoin ranskankielellä, jota käytin aina kun puhuin -hänelle hellästi lapsena. "Et saa olla pahoillasi siitä, että Arthur -rakastaa Christinaa. Tosi on, että tämä ei ole ylhäinen avioliitto -yleisen mielipiteen mukaan, joka ylhäiseen avioliittoon vaatii -ylhäistä sukua ja suurta omaisuutta. Mutta eikö minun avioliittoni -osota, että voi olla onnellinen, niin onnellinen kuin voi ajatella, -vaikka vaimo ei olekaan ylhäistä sukua eikä rikas? Totta kai tahdot, -että Arthur olisi yhtä onnellinen kuin veljensäkin. Eikö sinulla -ole sama rakkaus nuorempaakin poikaasi kohtaan kuin vanhempaa, jota -olet itkenyt kolmetoista vuotta? Oletko suosiollisempi toiselle kuin -toiselle?" - -Hän laski kätensä otsalleni ja suudellen minua sanoi: "Jalo lapseni, -hyvä veli! Sinä olet rakkauden aarre!" - -"Minä kun olen siinä suhteessa ennen tehnyt säästöjä. Mutta nyt ei -ole minusta kysymys, vaan Arthurista. Sano minulle mistä löydät -ihastuttavamman naisen kuin Christina! Eikö hän ole ihmeen kaunis? Ja -kasvatuksensa nojalla, jonka hän on saanut sen jälkeen kuin kävimme -hänet Luccasta hakemassa, hän voi esiintyä ja kunnialla esiintyä -vaativimmassakin maailmassa." - -"Sinä näet Christinassa ystäväsi Mattian sisaren." - -"Se on tosi, ja sen tunnustan kiertelemättä, että minä toivon koko -sydämestäni tätä avioliittoa, joka Mattian yhdistää perheeseemme." - -"Onko Arthur puhunut tunteistaan ja toiveistaan?" - -"On, rakas äiti", sanoin naurahtaen, "hän on kysynyt minulta, joka -olen perheen päämies." - -"Ja perheen päämies?" - -"On luvannut häntä auttaa." - -Äitini keskeytti: "Tuossa tulee vaimosi, me puhumme Arthurista -myöhemmin." - -Olette jo arvanneet, kuka minun vaimoni on, sitä minun ei tarvitse -sanoa, vai mitä? Vaimoni on tuo pieni tyttö, jonka silmät olivat -hämmästyttävät, kasvot puhuvat, jonka te tunnette. Pikku Lise, tuo -autereinen olento. Hän ei ole enää mykkä, mutta yhtä kauniina hän -on pysynyt ja on saanut kasvatuksensa äitini silmäin alla. Minä -pyysin äidiltä häntä vaimokseni, ja äiti suostuikin siihen, mutta -tämä avioliitto suututti kuitenkin muutamia sukulaisiamme. Näistä -neljästä on jo kolme leppynyt. Lise on voittanut heidät suloudellaan, -ja neljännen vuoro tulee, kunhan käymme hänen luonaan vieraissa, joka -tapahtuu huomenna. - -"No mitä nyt tapahtuu", kysyi Lise, "kun puhutaan niin salaisesti? -Arthur matkusti Chegfordin asemalle, ja vaunut on lähetetty Ferryn -asemallekin, mitä tämä kaikki merkitsee, minä pyydän tietoa teiltä?" - -Me hymyilimme, vaan emme vastanneet hänelle. - -Hän kiersi kätensä äitini kaulaan ja suudellen häntä hellästi sanoi: - -"Koska tekin olette samassa liitossa, niin minä en ole levoton, sillä -olen varma siitä, että te, niinkuin aina, olette tehnyt jotakin -iloksemme, mutta minä olen sitä uteliaampi." - -Minä halusin leikkiä hänen uteliaisuudellaan, otin kiikarin, jolla -katselemme ohikulkevia laivoja, mutta käänsin sen maantielle päin, -josta odotin vaunuja. - -"Katso tällä kiikarilla, niin uteliaisuutesi tulee tyydytetyksi." - -Hän katseli, mutta ei nähnyt kuin valkoisen tien, kun ei vielä mitään -vaunuja ollut näkyvissä. Minä vuorostani aloin katsella: - -"Miten kumman tavalla sinä et mitään nähnyt?" sanoin hänelle. -"Tämähän on kerrassaan mainio kiikari. Minä tällä näen yli meren -aina Ranskaan asti. Minä näen sievän talon Sceauxin lähellä, muuan -valkotukkainen mies kiirehtää kahta naista, jotka ovat hänen luonaan: -Joutukaa toki, sanoo hän, muuten me jäämme junasta emmekä saavu -pienen tyttärenipojan ristiäisiin Englantiin. Hyvä Catherine, joudu, -joudu. Sen kymmenen vuotta, minkä nyt olemme yhdessä asuneet, sinä -olet aina myöhästynyt kaikesta. Mitä sinä Etiennette sanot? Siinä -se nyt taas on neiti vartija! Enhän minä Catherinea moiti kuin -ystävyydellä. Tiedänhän minä, että Catherine on paras sisarista, -niinkuin sinä Etiennette olet paras tytöistä. Mistä löytää sellaista -tyttöä kuin sinä, joka ei mene naimisiin, senvuoksi että tahtoi -hoitaa vanhaa isäänsä jatkaen suojelusenkelin tehtävää, jona oli -ollut veljilleen ja sisarilleen. Nyt lähtiessään matkalle mies -varottaa, että on hoidettava hyvin kukkasia. Muistakaa, että minä -olen ollut puutarhuri, sanoo hän palvelijalle, minä tunnen työn." - -Minä muutan kiikaria toiselle suunnalle aivan kuin katsoakseni sinne. - -"Nyt näen höyrylaivan", sanon Liselle, "suuren höyrylaivan, joka -tulee Antilleista ja joka lähestyy Havrea. Laivassa on nuori mies, -joka palaa kasvitieteelliseltä tutkimusmatkalta Amazonin seuduilta. -Sanotaan, että hän tuo koko tuntemattoman kasvikunnan Eurooppaan, -ja hänen matkakertomuksensa ensimäinen osa, joka julkaistaan -sanomalehdissä, on hyvin huomiota herättävä. Hänen nimensä, Benjamin -Acquin, on jo hyvin kuuluisa. Hänellä ei ole kuin yksi huoli: -saapuuko hän ajoissa Havreen päästäkseen Southamptoniin menevään -laivaan, yhtyäkseen perheensä kanssa Milligan Parkissa. Tämä kiikari -on erinomainen! Näen, että hän on nyt noussut laivaan ja on tulossa -Southamptoniin." - -Taas käännän kiikarini toiseen suuntaan ja jatkan: - -"Minä en ainoastaan näe, vaan kuulenkin: kaksi miestä on junassa, -toinen vanha ja toinen nuori. Onpa tämä matka ollut meille hauska, -sanoo vanha. -- Sangen huvittava, sanoo maisteri. -- Sinä Alexis et -pääse ainoastaan syleilemään omaisiasi ja puristamaan Remin kättä, -mutta sen lisäksi saamme laskeutua Walesin kaivoksiin, missä sinä -teet tärkeitä havainnoita, ja sitten voit panna toimeen parannuksia -Truyèrin kaivoksessa, jonka kautta työlläsi saavuttamasi asema saa -arvoa, ja minä saan uusia näytteitä kokoelmaani, jonka Varsesin -kaupunki on tahtonut mielellään vastaanottaa. Vahinko, ettei Gaspard -ole voinut tulla." - -Minä yritin jatkaa, mutta Lise oli tullut luokseni, otti pääni -käsiensä väliin ja hyväilyllään esti minut puhumasta. - -"Älä minua kiitä, vaan kiitä äitiä, joka on tahtonut saada koolle -kaikki, jotka ovat olleet hyviä hänen kadotetulle pojalleen. Jos et -olisi sulkenut suutani, niin olisit saanut kuulla, että odotamme -myöskin Bobia, josta on tullut kuuluisa yli Englannin. Hän tulee -veljensä kanssa, joka yhä kuljettaa Eclipseä." - -Samassa kuului vaunujen jyrinää ja kohta toistenkin. Me juoksimme -akkunaan ja näimme vaunut, joista Lise tunsi isänsä, tätinsä -Catherinen, sisarensa Etiennetten, veljensä Alexin ja Benjaminin. -Alexin vieressä istuu vanha, kumaraharteinen ja valkotukkainen -vanhus; se on maisteri. Toiselta suunnalta saapuvat vaunut, joissa -on Mattia ja hänen sisarensa Christina, jotka huiskuttavat käsiään. -Sitten vaunujen jäljessä tulee kiesit, joissa ajajana on itse Bob. -Bob on käytökseltään kuin gentlemanni, ja hänen veljensä on sama -tuima merimies, joka meidät kuljetti Isignyyn. - -Me menemme kiireesti portaille ottamaan vastaan vieraitamme. -Aterialla olemme sitten kaikki yhdessä. - -"Äskettäin tapasin Badenissa pelihuoneella muutaman gentlemannin, -jolla oli valkoiset terävät hampaat", sanoi Mattia. "Hän aina vain -hymyili, vaikka oli köyhä. Hän ei minua tuntenut ja teki minulle -sen kunnian, että pyysi minulta floriinin saadakseen pelata, mutta -hänellä ei ollut onnea, hän hävisi." - -"Minkävuoksi kerrotte sen Remin kuullen, rakas Mattia?" sanoi äiti. -"Hän tietysti lähettää rahaa sedälleen." - -"Tietysti, rakas äiti." - -"Sekö on rangaistusta?" kysyi äiti. - -"Se, että setäni, joka on kaikki pyhittänyt rikkaudelle, saa leipänsä -niiltä, joita hän on ahdistanut ja joiden kuolemaa hän on toivonut." - -"Olen saanut tietoja hänen liittolaisistaan", sanoi Bob. - -"Kauhistuttavasta Driscollistako?" kysyi Mattia. - -"En itse Driscollista, joka vielä lienee meren takana, mutta hänen -perheestään. Rouva Driscoll on palanut, pannessaan eräänä päivänä -maata tuleen, kun oli nukkuvinaan pöydälle, ja Allen ja Ned ovat -tuomitut vietäviksi kaukaiseen vankilaan; he pääsevät isänsä luo." - -"Entä Kate?" - -"Pikku Kate hoitaa isoisäänsä, joka yhä elää. Kate asuu hänen -kanssaan Punaisen Jalopeuran talossa. Vanhuksella on rahaa, heillä ei -ole hätää." - -"Mutta jos Kate on viluinen, niin silloin surkuttelen häntä", sanoi -Mattia. "Vanhus ei suvaitse, että tullaan hänen nuotionsa ääreen." - -Ja näihin entisten muisteloihin jokainen sanoi sanansa, sillä -kaikilla meillä oli muistoja, jotka olivat yhteisiä ja joita oli -hauska vaihtaa; ne olivat siteitä, jotka meitä yhdistivät. - -Kun oli päästy aterialta, niin Mattia lähestyi minua ja vei minut -muutaman akkuna-aukon suojaan. - -"Minulla on muuan ajatus", sanoi hän. "Me olemme niin usein -soittaneet vieraille ihmisille, että meidän jo kerran pitäisi soittaa -ystävillemmekin." - -"Sinulla siis ei ole muuta huvia kuin soittaa, aina vain soittaa. -Muistatko miten lehmämme säikähti?" - -"Soita sinä se napolilainen laulusi." - -"Ilolla, sillä se on tuottanut Liselle puhelahjan." - -Ja me otimme soittimemme. Kauniista sametilla sisustetusta kotelosta -Mattia otti vanhan viulunsa, josta olisi saanut kaksi markkaa, jos -olisimme myyneet sen, ja minä vedin vaatepeitteestään harppuni, jonka -puu sateissa oli saanut luonnollisen puuvärinsä. - -Kaikki kerääntyvät ympärillemme, ja samassa vanha koira Capi tulee -esiin. Se on hyvin vanha, kelpo Capi, se on kuuro, mutta sillä on -hyvä näkö. Patjalta, jolla se asuu, on se tuntenut harpun ja se tulee -ontuen "näytäntöön", sillä on teevati hampaissa, se tahtoo tehdä -kierroksen kunnioitettavan yleisön edessä kävellen kahdella jalalla, -mutta voimat pettävät; se silloin istuu ja tervehtien yleisöä panee -käpälät rinnalleen. - -Laulettuamme laulumme Capi parhaansa mukaan nousee ja kokoo rahaa. -Jokainen panee roponsa, ja Capi ihastuneena saaliistaan tuo sen -minulle. Se on suurin saalis, mitä koskaan Capi on tuonut, ei ole -kuin kultarahoja: 170 markkaa. - -Minä suutelen Capia kuonolle niinkuin ennenkin, kun se minua -lohdutti, ja tämä muisto kurjuuteni päiviltä herättää minussa -aatteen, jonka heti ilmaisen toisille: - -"Tämä summa tulee pohjaksi rahastolle, jolla rakennetaan talo pienten -katusoittajain turvaksi. Äiti ja minä panemme loppusumman." - -"Rakas rouva", sanoo Mattia suudellen äitini kättä, "minäkin pyydän -saada antaa pienen osan tähän: jos suvaitsette, niin lisään tähän -Capin kokoomaan summaan tulot ensimäisestä konsertistani Lontoossa." - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Koditon, by Hector Malot - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KODITON *** - -***** This file should be named 50481-8.txt or 50481-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/4/8/50481/ - -Produced by Juhani Karkkainen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50481-8.zip b/old/50481-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index d8d8ecf..0000000 --- a/old/50481-8.zip +++ /dev/null |