NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5538 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..9292e2f
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #50375 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50375)
diff --git a/old/50375-8.txt b/old/50375-8.txt
deleted file mode 100644
index 4dfe169..0000000
--- a/old/50375-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5538 +0,0 @@
-Project Gutenberg's Kurimus y.m. kertomuksia ja kuvauksia, by Martti Wuori
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Kurimus y.m. kertomuksia ja kuvauksia
-
-Author: Martti Wuori
-
-Release Date: November 3, 2015 [EBook #50375]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KURIMUS Y.M. KERTOMUKSIA JA ***
-
-
-
-
-Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-KURIMUS YM. KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA
-
-Kirj.
-
-Martti Wuori
-
-
-
-Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1911.
-
-Kirjapaino Gutenberg, Helsinki.
-Jakaja: Waseniuksen kirjakauppa, Helsinki.
-
-
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Kurimus.
- Huutokauppa.
- Juhannuskoivu.
- Sairaalassa.
- Nimineuvos.
- Ksenia.
- Kotiopettajatar.
- "Elämäänsä kyllästynyt."
- Miettisen mummon asia.
- Nekkusaksa.
-
-
-
-
-KURIMUS
-
-Kertomus Pietarin Suomalaisten oloista.
-
-
-I.
-
-Annasta alkoi rautatien matka jo tuntua tuskallisen pitkältä.
-Noustuaan junaan Myllymäen asemalta, oli hän edellisenä päivänä
-nähnyt Tampereen tehtaineen savuineen ja Hämeenlinnan vanhoine
-linnoineen jäävän taaksensa, ja hiukan väsyneenä alituisesta
-istumisesta oli hän iltasella saapunut Riihimäelle, jossa hänen
-tuli olla yötä. Paljon uutta oli hän jo sinäkin päivänä nähnyt,
-mutta sivumennen vain ja vilaukselta, jonka tähden se kaikki ei
-ollenkaan hänen aivojansa askarruttanut hänen siinä yötään maatessaan
-majatuvan kovalla penkillä. Ei -- päinvastoin uneksi hän vain
-uneksimistaan, loppumatta, ilman johdonmukaisuutta kaikesta siitä,
-mitä hän ei ollut nähnyt, vaan mitä hän toivoi saavansa nähdä.
-Matkansa määrästä uneksi hän; ja kaikessa oli jotakin sanomattoman
-suurta ja suurenmoista, milloin kauhean iso kirkko kultakupusine
-tornineen, jonka torninhuipussa olevasta rististä ikään kuin sininen
-silmä nousi ylös ja katosi taivaan siintoon, milloin taas viisi- ja
-kuusi-kerroksisista kivitaloista, joissa kuitenkin asui vain pelkkiä
-muurahaisia, ja yht'äkkiä muuttui tämä kaikki komeaksi kaupungiksi,
-mutta kaupunki taas yht'äkkiä suureksi muurahaispesäksi, jonka tuli
-ja hämmensi kiiltävä kyykäärme. Hyi! Ja Anna säpsähti ja heräsi; hän
-hypähti ylös eikä voinut enää nukkua, vaikka vielä olikin jotenkin
-varhainen. Senpä tähden hän kohta sitte peseytyi, pukeutui ja alkoi
-odottaa Pietariin menevän junan tuloa. Vaan hirveän pitkäksi ja
-ikäväksi tämä odotus hänestä kävi asemahuoneen avarassa salissa,
-vaikka hän ei jättänytkään käsityötä käsistään. Toisia junia siitä
-väliin kulki, jotka lyhensivät ajan yksitoikkoisuutta, ja kaupaksi
-asetettuja kirjojakin Anna tavan takaa meni katselemaan, sekä
-kaapissa olevia että niitä, jotka pöydällä olivat rivitetyt, mutta
-kaikki alkoi jo pitkästyttää, kun ei sitä junaa jo näkynyt tulevaksi.
-Vaan tulipas se vihdoin kuitenkin!
-
-Ja nyt istui Anna jo Pietarin junassa! Nythän sitä oli melkein kuin
-perillä, kun ei tarvinnut enää junaa muuttaa! Koko päivähän sitä
-vielä oli istua kökötettävä samalla paikalla, mutta jaksoihan toki
-tuon, kun oli Pietariin menossa! Sinnehän hän jo oli niin kauan
-toivonut. Ja nyt...!
-
-Päivä kului kuitenkin vähitellen. Matka samoin. Lahden, Kaipiaisen,
-Viipurin ja kaikki pienemmät, niiden väliset asemat olivat jo
-sivuutetut ja ilta oli käsissä. Muutama tunti vielä, niin oltiin
-Pietarissa. Kello kahdeksan aikaan otti Anna eväskorinsa penkin
-alta esille ja alkoi hiukan haukata äitinsä matkalle laittamia
-ruokia, vaan eipä nyt nekään enää tahtoneet maittaa, kun se jo oli
-niin lähellä, tuo... Ja sitte oli Viipurista tullut niin paljon
-matkustavaisia lisää, että täytyi pitää koria sylissään, kun oli niin
-yhteen pakattu kolmannen luokan kapeisiin penkkeihin. Mutta kaikkein
-harmittavin oli tuo herran tapainen tuolla vaunun nurkassa, joka ei
-hetkeksikään luonut silmiään pois Annasta. Ihanhan se katsoi suoraan
-suuhun ja tahtoi estää joka leipämurusen sinne joutumasta. Eihän ne
-ihmiset toki näin röyhkeitä olleet siellä kotiseuduilla...
-
-Ja väliin katseli se herra -- ja katselivat sitä usein muutkin --
-Annan valkoisia hampaita, jotka kahtena helminauhana hohtivat hänen
-verevien huuliensa välistä, väliin noita sinisiä silmiä, jotka
-näyttivät niin lempeiltä kuin pilvetön, korkea kesätaivas, väliin
-taas noita kullalle vivahtavia suortuvia, jotka huivin alta otsalle
-ja korvien viereen hiipivät. Ja niin hävyttömästi se herra katseli,
-aivan kuin olisi tahtonut nielaista Annan kerrassaan, ett'ei hän
-tietänyt kuinka istua. Niin tukalaltakin tämä jo alkoi tuntua, että
-Annan useita kertoja teki mieli nousta ylös ja mennä ulos vaunusta
-etusillalle...
-
-Mutta oli jo hämäräkin ja Annaa vähän peloitti mennä ulos. Jos
-sitä sinne putoaa pyörien alle, niin jääpi koko Pietarikin vielä
-näkemättä. Eikä Anna mennytkään ulos, sillä hämärä alkoi auttaa
-häntä, ett'ei tuo mokoma saanut häneen niin tirkistellä. Ja sitte
-rupesi Anna melkein yhtä mittaa lasista ulos katselemaan, siellä
-kun, aina sen mukaan kuin tie lyheni, pysäkkien välitkin lyhenivät,
-niin että niitä jo alkoi tulla ihan toinen toisensa perästä, aivan
-päällekkäinkin. Eikä se junakaan enää viitsinyt kaikkein huonoimpien
-luona seisahtua, vihelsihän vain äkäisesti, aivan kuin repäisemällä,
-ja mennä hörötti ylpeästi sivu... Mutta sielläkös näkyi rakennuksia
-molemmin puolin rataa; jos oli suuria, niin oli pieniäkin: väliin
-aivan kuin pieni piironki, jonka alalaatikko oli auki vedetty, jossa
-taas ikäänkuin kasvoi muutama kukka, ja tulia siellä vilahteli,
-lyhdyt oikein hipasivat vaunuja, ja hevosia siellä ajoi ja ihmisiä
-siellä seisoskeli kuin mitä haamuja, toiset nenäliinojansa ja
-hattujansa huiskutellen. Ja kah! Tuossa taas juna kerran vihelsi,
-vaan sivu se meni, vaikka sieltä soittoakin kuului ja koko silta
-oli täpö täynnä ihmisten päitä... Voi, voi, sitä mylläkkää, sitä
-menoa ja huimaa vauhtia! Jokohan tämä nyt olisi sitä Pietaria? Vaan
-ei suinkaan, koska sitä vielä näin mennään, että kiskotkin alla
-ratisevat, eikä taideta enää pitkin kiskoja mennäkään, vaan poikki.
-Ja kun tuolla taivaan rannalla näkyy tuommoinen tulijuova! Jokohan
-sitä nyt tullaan Sodomiin ja Gomorraan, kun noin taivas palaa?!...
-Hyi!
-
-Kun säikäytti! Mikä se noin suhahti kamalasti?... Anna tempasi
-pelästyneenä päänsä pois ikkunan luota... Toinen juna siinä taisi
-vastaan tulia, koska noin ikkunoita ohi vilahteli ja tulia välkkyi!
-Kumma, kun ei se päälle ajanut, kun semmoista kyytiä lentää!
-No, onpas tätä nyt menoa! Mutta eiköhän se tämä juna Pietarissa
-seisatukaan, vai jokohan minä olen väärään... kun se koko kaupungin
-sivu laskettaa? Vaan vihdoin kuuluu pitkä, hyvin pitkä vihellys.
-No, nyt se jo taitaa tulla, kun se noin pitkään... Mutta, Herranen
-aika, tavaravaunujen joukkoonhan se nyt on joutunutkin ja kuka tästä
-nyt ulos löytää ja mistä sen Liisankaan kiinni saapi? Tokkopahan se
-Liisa edes tietää, millä kohdalla hänen pitäisi vastassa olla, jos
-hän ollenkaan on vastaan tullutkaan? Vaan äläs huoli! Tuollahan se jo
-sillan päässä näkyy se mies, jolla on punainen lyhty kädessä? Perillä
-kai sitä ollaan, koska ihmisetkin jo nousevat ylös ja kamssujaan
-alkavat ulos kantaa. Ja sieltäkös, odotussalin ovesta niitä ihmisiä
-ulos tulvii! Voi, voi, jos se Liisa jo huomaisi minut täältä
-ikkunasta; enhän minä muuten tohdi uloskaan mennä, vielä varastavat
-koko ihmisen. Ei! Ei näykään piikoja yhtään. Kaikki ovat hattupäitä
-ryökynöitä vain.
-
--- Anna, drastui!
-
--- Herra Jesta! Liisako se on? No, hyvää iltaa! Kun en tahtonut
-tuntea! Luulin ryökynäksi sinuakin! Ja mitä sinä tuolla
-päivänvarjostimella teet, eihän nyt aurinko paista? Vai paistaako se
-täällä yölläkin?
-
--- Älähän nyt joutavia rupata! Se on sontikka. Ota nyt tshemodanisi,
-niin mennään vagonista ulos.
-
-Ja Liisa auttoi Annaa. Mutta ei se Anna tietänyt tshemodania
-matkalaukuksi arvata. Ei hänellä semmoista ollutkaan eikä hän
-uskaltanut enää tässä kiireessä ruveta "rupattamaankaan". Nyyttinsä
-ja eväskorinsa hän otti ja sanoi kirstunsa olevan "pakaasissa" josta
-tytöt sitte yhdessä lähtivät sitä perimään. Saatiinhan se sieltä
-kyllä, mutta saipas sitä odottaakin kauan, vieläpä aukaistakin piti
-ja povesta sen avain etsiä, kun ei Anna ollut arvannut Valkeasaaressa
-antaa tullin kirstua tarkastaa. Ja niin he mylleröivät kaikki
-vaatteet eivätkä paikoilleenkaan panneet, niinkuin ne olivat olleet,
-vaan miten tahansa yhteen mättivät.
-
--- Ovatko ne kaikki ihmiset täällä Pietarissa näin uteliaita, että ne
-toisen kaikki salaisuudet tutkivat? kysyi Anna sekä ihmeissään että
-hiukan vihoissaankin.
-
--- No, ovathan ne vähän sinnepäin, vastasi Liisa, nauraen.
-
--- Vai ovat sinnepäin! Ja tytöt lähtivät sitte yhdessä kirstua
-kantamaan ajurin rattaille, jotka Liisa oli käynyt vuokraamassa sillä
-välin kun Anna kirstuaan aukoi ja tullimiehille näytti...
-
-Rrrrätätätätätätä ne rattaat vain panivat ja yhtä rätinätä, hyrinätä
-ja huminata kuului joka taholta, niin että Annan korvat olivat
-ihan lumpeen mennä eikä tahtonut oikein toistensa puhetta kuulla,
-kortteeriin ajaessa. Mutta jo se Annan sydän hytkähti, kun Liteinin
-sillalle tultiin ja sähkövalo silmiä häikäisi ja Nevan aallot,
-yön pimeässä, tuolla alahalla mahtavasti vyörivat, ja pitkin sen
-partaita, niin kauas kuin silmä kantoi, lyhtyjä paloi, kuvastuen
-virrassa toisena rivinä, ja korkeiden kivitalojen katot ilmaan
-hälvenivät, näkymättä tummaa taivasta vasten! Tuntui ihan kuin
-olisi kirkaista tahtonut ilosta, vaan samalla tuli pelko ja nutisti
-sen ilon sinne kurkun kuoppaan, jossa ne molemmat sitte toisiaan
-kutkuttamaan rupesivat, niin ett'ei voinut paikallaan pysyä. Eikä
-hän oikein tietänyt sanoa, mitenkä, mutta ihan sitä teki mieli kuin
-lentoon lähteä, ja ehkäpä hän olisi lentomatkalle lähtenytkin, ellei
-Liisa olisi häntä yht'äkkiä muistuttanut, sanomalla:
-
--- Ethän sinä kuulekaan, mitä minä puhun!
-
--- Kah! Niin vainkin! Mutta kukas se tuossa asuu?
-
--- No, jo sinä nyt hassu olet! Luuletko sinä, että täällä tietää,
-kuka missäkin asuu? Eihän sitä aina tiedä likimäisen naapurinsa
-nimeäkään, joka samoilla portailla asuu, tuntemisesta ei puhettakaan.
-
--- No, voi minun päiviäni! Mutta niin kai se on! Arvaahan sen! Vaan
-sitähän minä tarkoitinkin, että tuossakos se asuu, se kaupungin
-pää...?
-
--- Ratonatsalnikkako? Sekö kaupungin päällikkö?
-
--- Mikä raton nasikka? Se keisari, näet, se tämän kaupungin pää!
-
--- Että missäkö keisari asuu? No, sano sitte niin! Se asuu
-voretsissa, mutta sen saat nähdä toisen kerran ja päivällä.
-
--- Voretsissa? Voi, voi, Liisa kulta, enhän minä sinun puhettasikaan
-enää tahdo ymmärtää, kun tuommoista ranskan sekaista siansaksaa
-latelet. Puhu ennemmin vaikka Kokkolan murretta, ell'et enää puhdasta
-suomea osaa.
-
-Liisa purskahti nauruun ja sanoi:
-
--- Pian sen sinäkin opit, tämän Ryssän kielen, ja sen oppii ihan
-itsestään, kun vain jonkun Vanjkan opettajaksesi saat.
-
-Anna luuli Liisan nyt jo muuten ilkeydellään viisastelevan ja
-hänestä, maalaistytöstä, tahtovan pilkkaa tehdä, eikä viitsinyt
-siitä asiasta enää puhetta pitkittää. Hän alkoi sen sijaan
-puhua kotipuolesta ja sanoi terveiset kaikilta. Mutta oikeata,
-johdonmukaista puhetta ei tahtonut kuitenkaan syntyä, kun aina mikä
-milloinkin ulkonainen seikka tuli ja kummastutti Annaa ja saattoi
-puheen toiselle tolalle. Sitä paitsi oli heillä rattailla Annan
-suurenlainen arkku, joka teki heidän tilansa niin niukaksi, että
-jalat roikkuivat ulkopuolella rattaita. Istuminen oli siis heille
-hyvin epämukava ja väsyttävä. Anna oli tosin pitkästä matkastansa
-kovin väsyksissään, mutta kaikki se uusi, mitä hän näki, veti hänen
-huomionsa puoleensa ja vähensi väsymyksen tunnetta. Liisa sen sijaan
-alkoi jo tuskaantua ja riennätti ajuria, jotta pikemmin pääsisivät
-kortteeriin.
-
-Liisa palveli erään herrasväen luona, joka asui Snamenskaja
-kadun varrella, ja sinne oli hän saanut luvan tuoda serkkunsakin
-asumaan, siksi kuin tämä ehtisi saada itsellensä paikan tahi
-ainakin ensimäiseksi ajaksi. Ja sen talon luo seisahtuivat he nyt.
-Piharenki auttoi heitä kantamaan Annan arkkua kolmanteen kerrokseen,
-jossa kortteeri oli ja jonne he nousivat keittiön portaita myöten
-pihan puolelta. Kello oli jo kohta puolivälissä yksi yöllä, kun he
-saapuivat kotiin.
-
-Se oli samalla kertaa väsymyksen huokaus ja mielihyvän tunne, joka
-pääsi Annan rinnasta, kun hän istuutui tuolille Liisan keittiössä.
-Väsymyksestä ei hän jaksanut juoda kuin kupillisen Liisan tarjoamaa
-teetä ja tyytyväisenä nukkui hän kohta, kun oli heittäytynyt
-lattialle tekemälle tilallensa. Nythän oli hänen toivonsa toteutunut.
-Hän oli nyt -- Pietarissa.
-
-Mutta yöllä hän kuitenkin uneksi, niinkuin hän yhä vielä olisi ollut
-matkalla Pietariin. Ja niin kummallinen oli se kaupunki, jonne hän
-oli menossa, ett'ei siitä tahtonut tulla tolkkua millään lailla.
-Sinne kulki rautatiet ristiin rastiin ja eräässä vaunussa, ihan
-perimmäisessä nurkassa, istui muuan herra, joka niin julkeasti
-tuijotti häneen, että hän nousi ylös ja lähti pois. Vaan yht'äkkiä
-näki hän äitinsä seisovan edessään. Hän oli olevinaan vielä
-kotonaan. Hän oli polvillaan avonaisen arkkunsa vieressä ja pani
-sinne vaatteitansa. Vastapäätä häntä, toisella puolen arkkua, seisoi
-hänen äitinsä ja oli niin murheellisen näköinen: silmien pielissä
-oli Anna hänellä näkevinään kyyneleet. Vaan ei hän kuitenkaan
-Annalle mitään sanonut, mutta Anna tiesi hänen ajattelevan, että
-"ole sinä varoillasi siellä Pietarissa, muutoin se, tuo herra, sinun
-vielä..." Ja sitte heitti hän äitinsä hyvästi, ja molemmat rupesivat
-itkemään... Ja Anna heräsi hypähtäen, mutta hän kääntyi vain toiselle
-kylellensä ja nukkui taas.
-
-
-II.
-
-Noin puolitoista kuukautta Pietarissa oltuansa, kirjoitti Anna
-äidillensä näin kuuluvan kirjeen:
-
-    'Rakas äitini!
-
-    Täten saan nyt lähestyä teitä ja tietää antaa, että minä
-    onnellisesti saavuin tänne, ja että Liisa oli minua tatsuunalla
-    vastaanottamassa, jonka luokse minä sitte menin yöksi ja hänen
-    pyynnöstänsä jäin asumaan siksi, että saisin itselleni paikan.
-    Niinkuin meidän kesken oli puhuttu, en minä teille ole ennen
-    kirjoittanut kuin paikan saisin, ja nyt minä olen sen saanut,
-    sen paikan. Muita pitäisihän minun kertoa alusta alkaen ja
-    kertoa, miltä se Pietari minusta ensin näytti, mutta jo se on
-    semmoinen kaupunki, etten minä muista enää itsekään, miltä se
-    minusta näytti, kun tuli niin paljon kaunista yht'aikaa, enkä
-    minä sitä osaisikaan kertoa näillä kahdella postipaperiarkilla,
-    jotka hovineuvos minulle antoi. Jätetään se nyt siksi, kuin te
-    tulette tänne, sillä nyt minä voin toivoa jo muutaman kuukauden
-    perästä saavani lähettää teille rahaa, että tekin pääsette
-    tänne tulemaan. Täällä kun maksetaan palvelijoille niin hyvä
-    palkka. Vaan kun te tulette tänne, niin älkää unhottako ottaa
-    passia kuvernööriltä, sillä ilman passia ei täällä kukaan saa
-    asua, vaikka ei se kuvernöörin antama passi kelpaa; täällä
-    sitte otetaan se passi Passitoimistossa pois ja annetaan toinen
-    sijaan, joka kelpaa, vaan ei sekään kelpaa kauemmaksi aikaa kuin
-    vuodeksi. Ja sitä paitsi pitää olla sitä passia saadaksensa
-    papinkirja, mikä minulla onneksi oli otettuna, kun on täällä
-    niin hirveän monet temput ja konstit ennen kuin ihminen täällä
-    rauhassa asumaan pääsee. Enkä minä sitte tiedä, mitä varten ne
-    minulle passia antaessaan kaupan päälliseksi semmoisen pöläkön
-    antoivat, ett'en minä toiste sinne toimistoon enää menekään. Se
-    harmaapartainenhan se, jolla kiiltonappisen takkinsa lävessä
-    oli pieni punainen rihma, sieltä passien luukusta minulle niin
-    saarnasi, että "mitä sinäkin näin nuorena olet tänne tullut ennen
-    aikojasi vanhentumaan ja sinisiä silmiäsi mustiksi itkemään, ja
-    vielä sinä poskesi kerran toisella maalilla maalaat, kun tuo
-    puna niistä on kadonnut ja valkoisiin helmiisi suussa aukkoja
-    ilmestyy." Niin, että minua rupesi oikein pelottamaan, mitä se
-    sillä tarkoittaa, ja sitte hävetti, kun kaikki ihmiset minuun
-    niin katsoivat ja miehet suunsa hymyyn vetivät. Ja kun minä näin
-    olin saanut sen passi-asian toimitetuksi, niin vei Liisa minut
-    erääseen konttooriin, jossa kaikenlaisia paikkoja palvelijoille
-    hankitaan, ja siellä ne kirjoittivat kirjoihinsa nimet ja
-    atressit ja lupasivat ilmoittaa, milloin minä paikan saan,
-    ett'ei minun siellä käydäkään tarvinnut. Näin ylpeästi täällä
-    eletään, ett'ei tarvitse muuta kuin palkkansa määrätä, niin tulee
-    paikka ihan itsestään! Enkä minä kahta viikkoa kauemmin odottaa
-    tarvinnutkaan, niin jo se tulikin. Ja minä toivon, että se tulee
-    olemaan hyvä, niin että aluksi voin olla tyytyväinen, ja sen minä
-    toivon varmaan. Palkkaa saan minä kahdeksan ruplaa kuukaudessa,
-    mikä Suomen rahassa tekee noin kaksikymmentä markkaa, ja sen
-    lisäksi naulan kahvia ja kaksi sokeria kuukaudessa. Sillä täällä
-    ei pestata palvelijoita vuosittain, vaan kuukausittain otetaan,
-    ja jos jostakin paikasta tahtoo lähteä pois, niin tarvitsee
-    vaan sanoa itsensä irti kolmea päivää ennen ja samoin tekee
-    herrasväkikin, kun he tahtovat palvelijansa pois lähettää.
-    Josta näette, äiti kulta, että täällä eivät palvelijat ole
-    ollenkaan huonommat herroja, vaan ainakin yhtä hyvät. Ja onni se
-    minulla oli, että minä tällaisen paikan sain, vaikka se sattui
-    Venäläiseen perheesen, mutta Liisa kyllä sanoi, että parempi
-    se on paikka Venäläisillä palveltavana kuin Suomalaisilla,
-    sillä Venäläiset, muka, sanoi hän, eivät ole niin saitoja kuin
-    Suomalaiset, vaan auliimmat. Ja jokohan minä lienen maininnut,
-    että herra, joka on niin kutsuttu hovineuvos, on oikein hyvä
-    ihminen ja minua niin hyvänä pitää, että välistä oikein hävettää,
-    mutta rouvan läsnä ollessa ei hän sitä tohdi näyttää, sillä
-    rouva vähän niinkuin karsaasti minuun katsoo, mutta ei kuin vain
-    toisinaan. Eikä heitä ole kuin kaksi henkeä, kun ei heillä ole
-    lapsia, niin että minulla sisäkkönä ei ole muuta tehtävää kuin
-    huoneita siistitä ja puhtaina pitää sekä vieraita vastaanottaa,
-    kun kelloa soitetaan. Ja hyvin komea kortteenkin heillä on, niin
-    että ylen rikkaita he mahtavat olla, kun on vain kaksi henkeä ja
-    seitsemän huonetta pitää olla. Mutta on se rouva vähän niinkuin
-    konstikas, vaan saattaahan se olla totta, mitä herra sanoo, että
-    se tulee siitä, että rouva on kivulloinen, ja niin kai se onkin.
-    Minä puolestani kyllä koetan olla niin, että minuun tyytyväisiä
-    olisivat, eivätkä vihastuisi, ja näyttäväthän he ylipäänsä sitä
-    olevankin. Te, äiti, minulle aina sanoitte, että "varo sinä,
-    Anna, sitä kiukkuista luonnettasi, ett'ei se puhkeaisi, muutoin
-    se sinulle vahingon tuottaa". Ja kyllä minä sitä varoa koetankin,
-    niin ett'ei tähän saakka ole vielä mitään vahinkoa tapahtunut.
-    Jonka tähden voitte nyt olla ihan huoleti ja rauhassa sen suhteen.
-
-    Kun te nyt, äiti, vasta kirjoitatte Antille sinne Ameriikkaan,
-    niin laittakaa terveisiä hänelle hänen sisareltaankin Pietarista,
-    sillä itse minä en niin kohta joutane kirjoittamaan. Ja sanokaa
-    hänelle, että hänkin koettaisi rahaa tienata, että meille
-    kaikille kolmelle vihdoin onnenkin päivät koittaisivat. Sillä
-    minä kun kuukauden palkkani saan, niin vien siitä kuusi ruplaa
-    säästöpankkiin, josta annetaan neljän prosentin korko vuosittain,
-    niin että vuodessa voin siten säästää aina kuuteen, seitsemään
-    kymmeneen ruplaan saakka, mikä Suomen rahassa jo tekee noin
-    puolitoista sataa markkaa, ja sehän on jo nätti summa se köyhälle
-    palvelustytölle. Vaatteisiin en minä ensimäisenä vuonna taida
-    tarvita melkein mitään, koska minulla tarpeeksi on kaikkia
-    ja sitä paitsi täällä Venäjällä on tapana sekä Jouluksi että
-    Pääsiäiseksi palvelijoille lahjoja tahi rahaa antaa, niin että
-    minä siten varmaan saankin, jos jotakin tarvitsen, etten tarvitse
-    palkastani ottaa, vaan saan sen säästää, ell'ette te tahdo tänne
-    tulla, niinkuin minä lupasin teille matkarahoja laittaa.
-
-    Vaan jopa minun täytyy tämä kirjeeni lopettaa, kun se näin
-    pitkäksi on venynyt ja paperikin alkaa loppua, enkä minä tiedä,
-    tokko se enään yhdellä postimerkillä meneekään, kun on näin
-    paljon kerrotuksi tullut. Sanokaa siis terveiset kaikille, jotka
-    minua kotipuolella tuntevat, ja kun Yläjärven Kaarlen kirkolla
-    tapaatte, niin sanokaa hänellekin sydämelliset terveiset hänen
-    vanhalta tuttavaltansa Pietarin kaupungista. Liisa käskee teille
-    terveisensä sanomaan ja muille omaisillensa myöskin. Ja minä
-    olen, Jumalan kiitos, terve ja voin hyvin ja sitä samaa toivotan
-    teillekin, rakas äiti. Kiitoksia paljon hyvistä eväistänne, joita
-    me vielä viikon päivät täälläkin Liisan kanssa syötiin. Voikaa
-    nyt oikein hyvin ja eläkää onnellisena ja hyvässä terveydessä,
-    sitä toivoo
-
-                                               Teidän Anna.'
-
-
-III.
-
-Oli pyhäpäivä ja Anna oli tavallisuutensa mukaan tullut kirkkoon.
-Siellä, vaimoväen puolella, näki hän Liisan istuvan ja pujottelihe
-penkkiin hänen viereensä, siellä kun vielä oli sijaa yhdelle
-hengelle. Laskettuaan nenäliinaan käärityn virsikirjansa, jonka
-lehtien välistä sinisen kirjanmerkin nauhat molemmin puolin
-riippuivat, penkin reunalle ja pantuaan, sen päälle oikean
-käsivartensa, kumarsi hän päänsä sen yli ja luki itsekseen Isämeidän
-ja Herran siunauksen. Sitte, sen tehtyänsä, sanoi hän hyvän päivän
-Liisalle ja kätteli ja tiedusteli hiljakseen kuiskaten hänen
-vointiansa.
-
-Kirkonmenot eivät olleet vielä alkaneet, vaikka kirkko jo oli ihan
-täysi; kaikki parvetkin olivat töpösen täynnä. Odotettiin pappia.
-Kello ei liene vielä ollut määrällään tahi ei liene pappi vielä
-ollut aamiaistaan lopettanut, koska häntä odotettiin. Ja odottaessa
-kuului sieltä täältä yskimistä ja rykimistä vuorottaisin, milloin
-miltäkin haaralta, välistä yht'aikaakin; kuka yskän tähden yski,
-kuka taas muutoin vain rykäsi toisen yskän jatkoksi, että pappi
-kuulisi, että "nyt sitä jo ollaan koossa, tulkaa nyt". Ja sitte
-kuului taas tuoltapäin nenän niistämistä, hienoa, lyhyttä vain
--- varmaankin joku nainen, jota jo itkettämään rupesi, vaan sen
-jälkeen tuolta yläparvelta siihen kohta vastasi toinen, oikein
-perinpohjaisesti, pitkään ja moneen kertaan, niin että toiset jo
-kääntyivät sinnepäin katsomaankin: se oli varmaankin joku mies,
-jolla oli ankara nuha. Muutamat sinnepäin katselivat, vaan toiset
-olivat hyvin hartaita: toiset lukivat pää kumarassa jotakin kohtaa
-virsikirjastansa, lukivat, eivätkä silmiänsäkään ylös luoneet, toiset
-taas katsoivat hartaasti alttaritauluun, välistä sattuen silmillään
-numerotauluunkin. Vaan oli siellä semmoisiakin, jotka tavan takaa
-vilkkuivat urkulehterille päin, että "eikö se urkurikaan jo tule ja
-ala soittaa?" Vaan eihän se urkurikaan alkaa voinut, kun ei vielä
-pappi ollut saapunut.
-
-Tämän odotuksen aikaan se oli, kun Liisa Annalle sopotti:
-
--- Kuulehan, Anna, minulla on sinulle jotakin kertomista.
-
--- No, mitäs se olisi?
-
--- Muistatkos sinä, kun me viimeisen kerran "seurassa" oltiin?
-
--- Senkö Suomalaisen hyväätekeväisyysseuran tanssi-iltamassa? Kyllä.
-Mitäs sitte?
-
--- Muistatkos sinä, kuka sinua siellä eniten tanssitti sinä iltana?
-
--- Kuka? Enkä muista. Mitäs sinä nyt niin kyselet?
-
--- Etkös sitäkään, joka yhden katrillin kanssasi tanssi ja vielä
-toiseenkin pyysi, vaikka et mennyt, kun jo oli toinen ehtinyt pyytää?
-
--- Sitäkö pientä, harmaasilmäistä miestä, jonka...?
-
--- Niin juuri. Kultaseppä Oittinenhan se on.
-
--- Entäs sitte?
-
--- Hän kuuluu rakastuneen sinuun.
-
--- Älä joutavia
-
-Samassa helähti kello urkulehterillä ja kotvasen kuluttua alkoi
-urkuri soittaa kaunista, juoksevaa alkusoittoa. Hiljakseen, vienosti
-alkoi hän ja vaihteli sitte samaa aihetta monella tavoin ja korotti
-sitä mahtavaan paisutukseen, josta hän jälleen laskeutui alas korvaa
-hyväileviä akordeja myöten... Vaan kohta hän sitte yht'äkkiä pysähtyi
-ja virsi alkoi, jota ensin lukkari yksin lauloi, vaan sitte yhtyi
-siihen koko seurakunta ja Jumalanpalvelus oli alkanut.
-
-Ennen kuin aamuvirsi oli loppuun laulettukaan, ehti Liisa jo sysäistä
-Annaa kylkeen ja kuiskuttaa, päätään nyökäyttäen:
-
--- Tuolla hän istuukin.
-
-Todellakin. Siellä, miesten puolella, ristikäytävästä ylöspäin, hän
-istui, se kultaseppä Oittinen. Eikä hän ollut vielä niin varsin vanha
-mies. Poikana jo, orpona, oli hänen tätinsä tuottanut hänen Suomesta
-Pietariin ja pannut hänen kultasepän oppiin. Siivo ja säästeliäs kun
-hän oli, poikkeuksena useista muista käsityöläisistä, jotka joka
-sunnuntaina viikkopalkkansa viinaan joivat, vaikka muuten hyviä
-työmiehiä olivatkin, oli Oittinen osannut ottaa vaaria ajasta, ja
-oppivuosistansa alkaen oli hän kerännyt säästöön kaikki ansionsa.
-Sitte oli hänen tätinsä kuollut ja, koska hänellä ei muita sukulaisia
-ollut, jättänyt perinnöksi veljensä pojalle melkoisen summan rahaa,
-joka auttoi tätä toimekasta miestä omaa kultasepän liikettä alkamaan.
-Näin oli Oittisella kaikki mitä hän tarvitsi: oma, vilkasliikkeisellä
-paikalla sijaitseva pieni myymälä, joka lupasi hänelle hyvää
-tulevaisuudessa. Eikä häneltä niin muodoin puuttunut aineellisessa
-suhteessa mitään. Hänen likeiset tuttavansa luulivat kyllä häneltä
-jotakin puuttuvan ja kyselivät häneltä sentähden usein, että "etkös
-sinä, Oittinen, jo ai'o niinkuin naimaan ruveta?" Ja kun Oittinen
-siihen aina vastasi totisesti: "mitä niistä nuorten hulluuksista",
-niin muistuttivat tuttavat siihen: "kellekäs sinä sitte ai'ot kaikki
-rikkautesi jättää?" "Kirkolle ja valtiolle" oli silloin aina Oittisen
-leikillinen vastaus, eikä siitä asiasta koskaan sen pitemmälle
-päästy. Poikamieheksi se oli tähän saakka aina tuumannut jäädäkin,
-se Oittinen, mutta niinhän se sananlasku sanoo, että "ei kukaan ole
-profeetta omassa maassansa".
-
-Eihän se asia ollut ihan niinkään päin, että Oittista olisi voinut
-kovin laiskaksi kirkossa kävijäksi syyttää, mutta ei hän siellä
-kuitenkaan joka pyhä käynnyt. Vaan kirkossa hän kyllä kävi ja kävi
-kuin tavallinen mies ainakin. Viimeisinä aikoina ne pahat ihmiset
-olivat alkaneet huomata, että Oittinen kävi joka sunnuntai kirkossa.
-"Näinköhän se nyt alkaa vanhuuden raihnautta tuntea, tuo Oittinen,
-vain onkohan se... kun se nyt käy joka sunnuntai, vaan ennen ei
-käynyt?" tuumailivat he. Vaan ne, jotka olivat silloin "seurassa"
-olleet, ne luulivat jo tietävänsä oikean syynkin siihen. He olivat
-nähneet Oittisen "seurassa" ennenkin, mutta silloin oli hän siellä
-aina ollut "lautamiehenä" vain, se on, hän oli ainoastaan istunut
-ja tanssia katsellut. Tanssimaan hän ei "viitsinyt" mennä, niinkuin
-hän vastasi, jos joku sattui kysymään, että "miks'ei se Oittinen
-tanssi?" Ja tämä vastaus tiesi, että Oittinen kyllä osasi, vaikk'ei
-hän "viitsinyt". Mutta sitte, kun Anna oli alkanut "seurassa" käydä
-ja Oittinen näki hänen ja tutustui häneen, niin silloin hän "viitsi"
-ja tämä kummastutti kaikkia, eniten kuitenkin nuoria neitosia,
-joiden "silmät olivat häntä aina vartioineet". Tähän saakka olivat
-nämä olleet toisiaan kohtaan melkein kateutta vailla, sillä he
-olivat ihan varmat siitä, ett'ei Oittinen kestään huoli. Mutta nyt
-heitä tämä "viitsiminen" vielä enemmän suututti kuin kummastutti,
-kun näkivät hänen Annan kanssa tanssivan. "Eikös se nyt parempaa
-löytänyt kuin tuon...?" kuiskasi eräs suutarin tytär kumppanilleen
-ja heitti ylönkatseellisesti päänsä syrjään. Puhvettiin taas juoksi
-muuan pilkkakirves ja huusi: Menkäästä, pojat, katsoon! Nyt on piru
-merrassa, kun Oittinen "viitsii"...!
-
-Ja sen erän perästä ruvettiin täydellä todella ajattelemaan, että
-"Oittinen täyttää sen, mikä häneltä puuttuu", varsinkin koska
-hänen taajentuneet kirkossa käyntinsä lisäsivät varmuutta tälle
-olettamukselle. Senpä tähden Liisakin oli niin varmaan tietävinään,
-että kultaseppä Oittinen oli Annaan rakastunut.
-
-Eikä se taitanut ihan perätöntä ollakaan. Sillä kun Oittinen oli
-kirkkoon tullut ja paikalleen asettunut, niin katseli hän vähän
-ympärilleen, mutta hyvin vakavasti, niinkuin se ei olisi mitään
-merkinnyt, kääntyen ensin oikealle puolelle, että luultaisiin hänen
-jotakin miestuttavaa etsivän, ja sanottuaan sinne päin pienellä pään
-nyökkäyksellä hyvänpäivän tuonne ja tänne, kääntyi hän vasemmalle
-puolelle ja antoi silmänsä hyvin tarkkaan juosta jokaista penkkiä
-pitkin. Mutta kun ei hän sieltäkään huomannut, mitä hänen silmänsä
-etsi, niin kääntyi hän suoraan eteenpäin ja istui totisena siinä
-asennossa koko ajan, siksi kuin kirkonmenot alkoivat, vieläpä
-koko aamuvirrenkin ajan. Sitte vasta, sen loputtua, katsahti hän
-ikäänkuin sivumennen ja pikimältään vain vasemmalle päin taaksensa
-ja nähtyään sen, minkä tahtoi nähdä, kääntyi hän hyvin sukkelaan
-taas paikoilleen, vaikka tyytyväinen ilme kasvoissa. Ihan samalla
-lailla katsahti hän sitte vielä kerran vähän ajan kuluttua ja olisi
-ehkä katsellut kauemminkin, mutta samassa lankesi koko seurakunta
-polvillensa ja Oittinen samoin, ja luki hattunsa sisään: "Minä
-vaivainen syntinen ihminen..."
-
-Vaikka vilaukseltakin, mutta hän oli kuitenkin jo ehtinyt nähdä
-Annan. "Prinsessalta hän näyttää muiden rinnalla!" ajatteli Oittinen
-itsekseen. Mutta ei hän tietänyt oikein sanoa, kaunistiko tuo hattu,
-joka Annalla oli päässänsä, yhtä paljon häntä kuin huivi, jossa hän
-oli hänen ennen nähnyt. Nyt oli Annassa kuitenkin jotakin yhteistä
-Pietarin muiden neitsyeiden kanssa ja sitä ei hän olisi tahtonut
-hänessä nähdä. Huivi päässä, sitä vastoin, oli Annassa juuri sitä
-puhdasta ja raitista, joka tuoksui Suomen ilmalta ja jota Oittinen
-hänessä ennen oli ihaillutkin. "Mutta ollaksensa kultasepän matami,
-pitää hänellä kuitenkin olla hattu päässä", vilahti yht'äkkiä
-Oittisen aivoissa ajatus ja tämä ajatus häntä hiukan tyydytti.
-
-Muutoin Anna todellakin näytti hänestä "prinsessalta". Hänen verevät
-kasvonsa eivät olleet vielä rahtuistakaan ehtineet kadottaa uhkuvaa
-tuoreuttansa ja hänen korkea, sopusointuinen vartalonsa teki hänen
-oikein pulskaksi naiseksi. Sitä paitsi oli hän hyvin siististi
-puettu: yllään oli hänellä paksu, musta verkapalttoo, joka näytti
-aivan uudelta, ja sen hihojen ja mustien hansikkojen välistä hohti
-pari valkoisia mansettia. Neitsyeksi häntä tuskin olisi voinut
-luullakaan, vielä vähemmin siksi samaksi Annaksi, joka muutama
-kuukausi sitte oli Suomesta tullut Pietarissa paikkaa etsiäksensä
-ja joka rautatien asemalla piti Liisaakin "hattupäänä ryökynänä".
-Edistys oli ollut suuri ja nopea ja se kummastutti hiukan Annan
-serkkuakin.
-
-Mutta sillä välin edistyi jo Jumalanpalveluskin. Sinä sunnuntaina
-saarnattiin "työmiehistä viinamäessä". Pappi nousi kohta
-saarnatuoliin ja kaikkein silmät kääntyivät sinne. Se oli hän, jota
-kaikki toivoivat saada kuulla ja joka parhaiten osasi saarnata
-"kaikkien" mieliksi. Ja hän saarnasikin, niin että seinät paukkuivat
-ja niin ett'ei suntiolla ollut mitään sanankuulijoiden unen kanssa
-tekemistä. Ainettaan osasi hän niin hyvin käsitellä, että siitä
-saivat osansa sekä isännät että palkolliset. Ja niin sydämelle
-kävivät hänen sanansa myöskin, että harva se nainen oli, joka ei
-niistä heltynyt ja tuntenut katumuksen kyyneleiden herahtavan
-silmiinsä, harva se mies, jonka rinnassa ei kohonnut vaikka hetken
-huokaus ja jossa ei herännyt halua kääntyä paremmalle tielle.
-Tiesipä hän sitte johtua aineestansa sellaisiinkin asioihin, jotka
-sattuivat monen sanankuulijan kipeimpään paikkaan, aivan kuin hän
-olisi tuntenut ja tietänyt kaikki mitä tapahtui. Hän puhui siitä,
-että monet kirkonkäynnillänsä vain pahennusta herättävät ja että
-sentähden "olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin heidän
-kaulaansa ja he upotettaisiin meren syvyyteen". "Monet", sanoi hän,
-"tulevat vain kirkkoon sopottelemaan ja omia juorujansa juttelemaan,
-niinkuin heillä ei olisi aikaa siihen viikon ajalla, ja siten
-Herran huoneen saastuttavat; monien ajatukset liikkuvat kaukana
-aivan toisissa asioissa ja, jos he tuntevatkin kirkossa pienen
-pistoksen sydämessään, niin ovat he kotiin tultuansa aivan samat kuin
-ennenkin, vieläpä pahempiakin; monia taas viettelee kiusaaja kirkossa
-ympärilleen vilkkumaan riettaissa tarkoituksissa, niin että on aivan
-sama kuin tyhjille seinille saarnaisi..." Ja paljon siihen suuntaan
-puhui tuo oiva pappi. Ja monta oli naisten puolella, joihin tämä
-kipeästi koski, monta myöskin miesten puolella, joille se oli sanottu
-oikealla ajalla. Ikäänkuin häpeillen kuunteli seurakunta tarkkaan
-tätä rakastetun pappinsa nuhdesaarnaa.
-
-Ja vaikka itse saarnan aikaan olikin oltu hyvin tarkkaavaisia,
-olivat korvat kuitenkin vieläkin enemmän hörkällään kuulutuksia
-luettaessa. Varsinkaan ei kuulunut hiiskausta koko kirkossa, kun tuli
-avioliittoon kuulutettavien vuoro. Näytti siltä kuin tämä olisi ollut
-kirkonmenojen tärkein osa.
-
-Vaan ei kultaseppä Oittinen malttanut kuitenkaan näidenkään aikaan
-olla vilkaisematta sinnepäin, vaikka hänkin äsken oli tuntenut
-"pienen pistoksen sydämessään". Sillä se pistos, jonka hän oli
-toiselta taholta sydämeensä saanut, oli tuota äskeistä paljoa
-voimakkaampi. Ja samassa vilahti hänen päässänsä pieni ajatuksen
-alku, että "milloinkahan sitä meitäkin...?" Mutta siihen se
-katkesikin, kun hän yht'äkkiä jälleen kääntyi paikoilleen.
-
-Tuskin oli sitte saarna loppunut, kun jo suuri joukko ihmisiä
-alkoi hiipiä ulos kirkosta, vaikka viimeinen alttaritoimitus vielä
-oli tekemättä. Siellä he sitte seisoskelivat ja pakinoivat kirkon
-rappusilla ja sen edustalla ja vielä vähän matkaa kadullakin,
-estäen muita kulkijoita vapaasti ohitse pääsemästä. Olipa siellä
-kadun vierustalla muutamia Viipurin rinkelien ja paperossienkin
-kaupittelijoita, jotka olivat arvanneet käyttää tilaisuutta
-hyväksensä hyötyäksensä muiden kirkonkäynnistä. Vaan kun sitte
-loppuvärssy oli laulettu ja kaikki olivat kumarruksissa hiljaa
-itseksensä kirkonkäyntinsä siunanneet, tyhjensi kirkko sisästänsä
-koko tuon sakean, mustan joukon, joka tulvimalla tulvi ulos ja täytti
-kadun pelkillä päillä, joista toiset jäivät muiden päiden kanssa
-tarinoimaan, toiset taas ja ne, joilla oli tärkeimpiä toimitettavia,
-hajosivat mikä millekin haaralle ja valuivat kuin juoksevat jokivedet
-kadun käytäviä pitkin. Niiden joukossa, jotka seisahtuivat kirkon
-edustalle keskenänsä puhelemaan, olivat Anna ja Liisakin. Liisa
-ei ollut kirkossa ehtinyt loppuun puhua sitä asiaa, josta hän oli
-alkanut, ja vei sentähden Annan vähän syrjään voidakseen, muiden
-kuulematta, lausua vapaasti sanottavansa.
-
--- Se on ihan totta, mitä sinulle sanoin, alkoi hän. Eräs suutarin
-matami, jonka luona palvelee minun tuttavani, Leena niminen tyttö, on
-tuttu kultaseppä Oittisen kanssa ja tämä, kuulen ma, on jo aikonut
-pyytää matamia puhemieheksi eli vaahaksi, niinkuin täällä sanotaan.
-
--- Maaloli [vähäkös siitä!], että on aikonut pyytää? sanoi Anna,
-joka jo oli oppinut vähän venättäkin puheeseensa sekoittamaan. --
-Mistä sen tietää, että hän minua kosia aikoo? Ja tokkopa minä hänestä
-huolisinkaan!
-
--- Älä sano niin! Hänen ottaisi mikä ryökynä tahansa.
-
--- Vaan minäpä en huoli kenestäkään!
-
--- Etkös sinä tiedä sitte, että hän on rikas? Ja sitte kuuluu hän
-olevan oikein hyvä mies ja kunnollinen eikä ryyppää tippaakaan. Eikä
-hän siltä itara ole, vaikka hän rikas on, jos sinä sitä pelkäät.
-Kaunis hän ei ole, se on totta, mutta mitäs se tekee, kun mies
-muutoin on kelpo ihminen. Olisitpa sinä onnellinen, jos hänen saisit!
-
--- Olenpa minä onnellinen muutoinkin. -- Katsopas tänne, Liisa! Mitä
-sinä tästä tykkäät?
-
-Ja Anna päästi palttoon kauluksensa ylimmät hakaset auki ja näytti
-Liisalle rinnassaan olevan kultaisen solen, joka oli noin parin
-tuuman pituinen ja poikki leikatun vitjan tapainen. Liisa ei ollut
-uskoa omia silmiänsä.
-
--- No, onpas sitä! Et suinkaan sinä ole tuota itse ostanut?
-
--- Johan nyt! Menevät ne rahani muihinkin tarpeisiin.
-
--- Keltäs sinä sitte olet sen saanut? Vaikka arvaahan tuon
-kysymättäkin.
-
--- Keltäs muulta kuin häneltä... hovineuvokselta. Hän antoi sen
-minulle viime viikolla ja sanoi tahtoneensa antaa sen jo uuden
-vuoden lahjaksi, mutta pelänneensä, että rouva saa sen tietää. Ja
-sitte taputti hän minua poskelle ja pyysi, etten minä sitä koskaan
-kotona pitäisi, vaan ulkona käydessäni saisin sitä kyllä pitää missä
-tahansa. Niin hyvää herraa minä en ole koskaan...
-
--- Hyvää päivää! Mitäs ne neidit täällä niin uutterasti...?
-
-Se oli kultaseppä Oittinen, joka lähestyi heitä ja ryhtyi puheluun.
-Hän oli ensin seisonut vähän aikaa kirkon portailla ja katsellut
-ympärillensä ja huomattuaan, että väki oli jo melkein kokonaan
-kirkolta hajonnut, päätti hän mennä Annaa puhuttelemaan. Hän tuli
-Annan eteen juuri ennen kuin tämä ehti palttoonsa hakasia kiinni
-saada ja huomasi hänen solkensa. Se pisti heti hänen silmiinsä,
-mutta samalla pisti se pahasti hänen sydämeensäkin. Hän ei tullut
-sanoneeksikaan sentähden ollenkaan sitä, mitä oli aikonut sanoa, vaan
-aivan toista.
-
-Eikä siitä puheesta tahtonut oikein mitään tulla. Jaksamista siinä
-kyllä tiedusteltiin ja sitä, kuinka Anna nyt Pietarissa viihtyi,
-vaan enemmän se Oittinen oli mykäksi jäädä, hänen katseensa kun
-vain lepäili Annan kasvoilla. Ja sitte häiritsi Liisan läsnäolokin
-vähän kultasepän ajatusten juoksua, hän kun muutoinkin oli hiukan
-kankeapuheinen. Vaan kun tytöt ikäänkuin käkesivät lähtemään pois,
-niin kiirehti Oittinen kysymään:
-
--- Aikovatko neidit tänä iltana "seuraan" mennä? Hän puhutteli aina
-heitä molempia yht'aikaa. Liisa, joka tiesi, ketä tämä kysymys
-oikeastaan tarkoitti, katsahti Annaan, joka vastasi:
-
--- Tänä iltana minä en enää pääse, mutta ehkä tulevana sunnuntaina...
-Jaa, vainkin, jopa meidän täytyy kotiinkin lähteä... Hyvästi nyt!
-
--- Hyvästi! Hyvästi! vastasi Oittinen, pannen ystävällisen äänen
-painon vastaukseensa ja jäi kummissaan katsomaan, kuinka tytöt
-rientäen lähtivät kulkemaan.
-
--- Mitä sinä nyt noin, tuolla lailla... epäkohteliaasti...? muistutti
-Liisa, kun he olivat ehtineet vähän matkan päähän.
-
--- Mitäs minä sitte olisin...?
-
--- Näethän sinä nyt, että minun sanoissani on perää, kun hän
-puhuttelemaankin tuli. Sillä ei suinkaan hän sitä minun tähteni
-tehnyt.
-
--- Kukapa sen tietää? Ehkäpä se sinun tähtesi olikin.
-
--- Ole vait!... Mutta kuulehan, Anna, mitä minä sinulle sanon, mutta
-älä suutu vain. Valitse nyt oikea tie, niin kauan kun sinä vielä tien
-haarassa olet, muutoin sinä kadut kauppojasi.
-
--- Älä saarnaa, vaan joudu pois! Kyllä minä tiedän mitä teen.
-
-Liisa ei sanonut siihen enää mitään, ja molemmat tytöt kulkivat
-jonkun matkaa ääneti. Liisan alkoi käydä serkkuansa vähän niinkuin
-sääliksi. Hän ei tietänyt mitä keinoa olisi ollut käytettävä.
-
--- Kuulehan Anna, sinä puhuit minulle kerran, silloin alussa vielä,
-että sinä olit kirjoittanut äidillesi, jotta sinä tahdoit häntä
-tulemaan tänne ja että ai'ot panna palkkasi säästöpankkiin. Hauskapa
-olisi, jos äitisi kohta tulisi. Onko sinulla jo paljonkin säästettyä?
-Ehkä sinä jo voit hänelle matkarahat laittaakin?
-
-Liisa toivoi, että kenties voisi Annan äidin tulo jotakin hyvää
-asiaan vaikuttaa, ja teki sentähden tämän kysymyksen. Mutta Anna,
-joka luuli hänen ikäänkuin tahtovan soimata häntä, vihastui ja
-vastasi kiukkuisesti:
-
--- Vielä sitä viidellä ruplalla mihin pääsee, jotka minulla pankissa
-on! Ja luuletkos sinä mitään jäävän säästöön pantavaksi, kun on
-niin paljon tarpeita ostettavana? Enkä minä tätäkään palttoota ole
-ilmaiseksi saanut. Muutoin äiti minulle kirjoittikin, ett'ei hän
-tahdo Pietariin tulla, kun on jo siinä iässä, ja että hän tahtoo
-kuolla omalla maalla.
-
-Sillä välin olivat he tulleet Nevskille, josta heidän tiensä
-erosivat. Annan oli poikettava Kasanskaja kadulle, Liisan taas oli
-kulettava Nevskiä ylöspäin. Erotessa sanoi Liisa:
-
--- No, hyvästi nyt, Anna. Pyydähän nyt päästä tällä viikolla jonakin
-iltana minun luokseni, niin puhellaan kaikenlaista.
-
--- Hyvästi! Käyhän kohta meilläkin! oli Annan lyhyt vastaus. Ja hän
-lähti, vähän vihoissaan Liisalle, joka sitä vastoin astui, säälin
-tunne sydämmessään, ja muutamia kertoja katsahtaen Kasanskajalle
-päin, Annan jälkeen...
-
-Mitä Oittiseen taas tulee, niin oli hän tästä kohtauksesta ikäänkuin
-hiukan nolostunut. Mutta tämän tunteen lisäksi, kirveli hänen
-sydämensä pohjalla vielä tuon äskeisen pistoksen jälki, sen näet,
-jonka Annan solkineula siihen oli tehnyt. Hän ei alussa tietänyt
-ollenkaan, mitä hän tästä näkemästänsä ajattelisi. Mutta kohta
-tuli hän kuitenkin siihen johtopäätökseen, ettei se saattanut olla
-muuta kuin lahja. Ja tämä ajatus sai hänet hirveän pahoille mielin,
-hän melkein katui, että oli kirkkoon ollenkaan tullutkaan. Annasta
-rupesi hänessä yht'äkkiä liikkumaan kaikenlaisia mietteitä, joita
-hän tuon tuostakin koki karkoittaa luotaan, mutta ne palasivat yhä
-jälleen takaisin. Sitte näytti tuo Annan käytöskin hänestä vähän
-kevytmieliseltä, vaikka hänen sydämensä koki sitäkin puolustaa,
-lukien siihen syyksi sen, että Anna häntä liian vähän tunsi vielä ja
-että hänen varmaankin oli kiire kotiinsa.
-
-"Mutta mitähän ihmiset minusta ajattelevat?" tuli hän yht'äkkiä
-ajatelleeksi ja vihastui itseensä. Vihossaan huusi hän luoksensa
-ajurin ja käski ajaa mitä pikemmin kotiin.
-
-Tavallisesti käypi niin, että kun ihminen, jolla on vakaa, totinen,
-suora ja yksinkertainen luonne, yht'äkkiä tavalliselta uraltansa,
-vaikka rahtusenkin, syrjähtää, niin näyttää hän ja hänen tekonsa ja
-käytöksensä naurettavilta. Niinpä olisi ihmisten mielestä Oittinenkin
-näyttänyt, jos he olisivat tietäneet yhtäpaljon, kuin hän itse tiesi.
-Mutta, kaikeksi onneksi hänelle, olivat ainoastaan muutamat ja nekin
-vain nuoret, jotka muutenkin pilantekijöinä tunnettiin, hänestä
-jotakin tietävinään ja mitä he huhusivat, sitä eivät muut ihmiset
-oikein ottaneet uskoaksensa, sillä Oittinen oli jo niin hyvältä
-puolelta yleisesti tunnettu. Mutta se ajatus, että ihmiset saattoivat
-luulla hänestä enemmänkin kuin hän itsekään itsestään tiesi, suututti
-häntä kovin ja suutuksissaan ajoi hän suoraa päätä kotiinsa.
-
-
-IV.
-
-Annan palvelus oli tähän saakka ollut hyvin tasaista ja
-sopusointuista. Mitäkään erityistä tyytymättömyyden syytä ei hänen
-isäntäväellänsä ollut häntä vastaan, ei hänen töittensä eikä hänen
-käytöksensäkään suhteen. Ne työt, jotka olivat Annan tehtävänä,
-eivät tosin vaatineet suurta taitoa, vaan tarkkuutta, puhtautta
-ja luotettavaisuutta, ja nämät ansiot olivat Annalla kyllä.
-Suomessa, maalla ollessansa, oli hän ennenkin palvellut herrasväellä
-samanlaisessa toimessa, vaikka toisissa oloissa, ja oli täyttänyt
-paikkansa hyvin. Omasta itsestänsä taas oli hän aina pitänyt suurta
-huolta, jonka tähden hän ei koskaan näyttäytynyt muutoin kuin
-siististi puettuna, jopa oli vähän niinkin, että hän tahtoi näyttää
-korealta ja niin sanoakseni "silmään pistävältä". Tämä ominaisuus
-oli hänellä nyt, uusissa oloissa, kasvanut melkoisesti. Ensiksikin
-vaati hänen tehtävänsä, jossa hänen joka päivä piti olla ensimäisenä
-vieraiden silmien edessä, että hän oli nuhteettoman puhdas
-puvussansa, ja tässä suhteessa saikin hän aina parhaimmat ylistykset
-kaikilta, jotka hänen näkivät. Sitte oli hänen itserakkautensa, joka
-ennen oli ollut vain horrostilassa, hänen olonsa aikana Pietarissa,
-monella tavoin herätetty eloon ja kiihdytetty. Puvun ohessa rupesi
-hänen ulkomuotonsakin antamaan hänelle yhä enemmän ajattelemisen
-aihetta.
-
-Käytökseltään muutoinkin oli Anna ollut tässäkin paikassa
-hyväntapainen. Ulkona käymään oli hän pyytänyt harvoin, johon
-tietysti pääasiallisena syynä oli se, ett'ei hänellä muita tuttavia
-ollut kuin Liisa, ja niin hyvin tämän luota kuin kirkostakin ja niinä
-parina kertana, jolloin hän "seurassa" oli käynyt, oli hän sieltäkin
-palannut aina määräajalla, myöhästymättä sen ajan yli, johon saakka
-hänelle oli lupa annettu tahi jolloin hän oli sanonut tulevansa
-kotia. Hänen luonansa taas ei käynyt kukaan muu kuin Liisa ja hänkin
-jotenkin harvoin.
-
-Päättäen siitä, että Anna kirjeessään äidillensä oli sanonut rouvan
-olevan "vähän niinkuin konstikkaan" sekä kohta sen jälkeen maininnut
-äitinsä varoituksen hänen oman "kiukkuisen luonteensa" suhteen, olisi
-kyllä voinut luulla piankin jonkun "yhteen törmäyksen" tapahtuvan
-näiden henkilöjen välillä, mutta mitään sellaista ei vielä ollut,
-sillä Anna oli koettanut huolellisesti hillitä itseänsä ja "tietää
-paikkansa". Tältäkään kannalta siis ei ollut hänen käytöksensä
-suhteen ollut mitään moitteen sijaan.
-
-Mitä sitte Annan kielen taitoon tulee, niin ei hän ollut niitä
-ihmisiä, jotka omaan puheeseensa takertuvat. Päin vastoin oli hänellä
-hyvinkin "kielen kanta irrallaan", niinkuin Yläjärven Kaarle siellä
-hänen kotipuolellansa aina oli sanonut. Ja vaikka Anna, Pietariin
-tullessansa, ei osannut venättä ollenkaan, niin alkoi hän kuitenkin
-jo heti tulla hyvin toimeen. Muutama sillon tällöin hätävaraksi
-kysytty sana ja vilkkaat liikkeet niiden lisäksi auttoivat häntä
-aina, Venäläiset kun muutoinkin helposti ymmärtävät mitä muukalainen
-tahtoo sanoa. Ylipäänsä voi sanoa, että Anna tällä ajalla jo oli
-oppinut venättä verrattain hyvin.
-
-Pää-asiallisena syynä siihen, että Annan kaikki asiat olivat näin
-hyvällä kannalla olleet, oli siis epäilemättä se, että hovineuvos
-oli, niinkuin Anna äidillensä kirjoitti, "oikein hyvä ihminen" ja
-häntä, Annaa, "niin hyvänä piti, että välistä oikein hävetti". Ja
-kuinka hyväksi hän ajan kuluessa vielä oli käynyt, siitä oli Annalla
-todistuksena se vitjasolki, jota hän serkullensa niin hyvillä mielin
-kirkollakin oli näyttänyt. Mutta "rouvan läsnä ollessa ei hän,
-hovineuvos, tohtinut kuitenkaan tätä hyvyyttänsä näyttää", jonka
-tähden hän olikin pyytänyt Annaa, ett'ei hän tuota lahjaa kotona
-käyttäisi. Ennen kuin vielä hiukan katsellaan tämän hyvyyden laatua,
-tahdomme lukijan suosiollisella luvalla luoda pienen silmäyksen
-siihen perheesen, jossa nuori neitimme palveli.
-
-Niinkuin tiedämme, kuului tähän perheesen ainoastaan hovineuvos ja
-hänen rouvansa, jotka molemmat jo olivat noin neljän, viidenkymmenen
-ikäisiä ihmisiä; rouva oli melkein yhtä vanha kuin hänen miehensä.
-Hovineuvos, joka palveli eräässä virastossa, ollen siellä joka
-aamupuoli päivää noin viisi tuntia, näytti, ikäänsä katsoen, vielä
-hyvinkin nuorelta ja rivakkaalta. Hänen mustanpuhuvassa tukassansa
-ei ollut yhtään harmaata karvaa, vaikka se oli käynyt harvemmaksi
-entistänsä ja hänen otsansa oli hiukan ylennyt, muodostaen, silmien
-kohdalta hiusten rajassa, kaksi lahdelmaa ja niiden väliin otsan
-keskelle pienen niemekkeen, josta kasvava tuuheanläntä kihara aina
-kallistui vasemmalle sivulle. Jotenkin suurien kulmakarvojen alta
-vilkkuivat hänen vireät, tumman väriset silmänsä ja antoivat yhdessä
-hänen paksun, käyrän nenänsä kanssa koko hänen ulkomuodollensa
-jotakin ylimyksellistä, mihin vielä lisäsivät hieman keikarimaisuutta
-hänen mustat viiksensä, jotka eivät olleet nuorten keikarien
-viiksien tavoin pitkiksi naskaleiksi kierretyt, vaan lyhyenlaiset
-ja päistä aina pienellä taskukammalla leveän tuuheiksi ja vähän
-ylöspäin kammatut. Alaleukansa ajatti hän aina ihan sileäksi ja hänen
-valkoiset hampaansa näyttivät pikemmin tekohampailta kuin omilta.
-Hänen leveät poskensa ja hiukan etenevä alahuulensa tekivät hänen
-vähän hekumallisen näköiseksi, -- ei kovin, vähäsen ainoastaan.
-
-Jos hovineuvos kasvoiltansa oli vain hieman keikarin näköinen,
-niin oli hän puvultansa sen sijaan täysi keikari. Häntä, samoin
-kuin kaikkia muitakin ylen hienoksi puettuja ihmisiä nähdessä,
-tuli ajatelleeksi, että "eiköhän tuokin tuon kauniin ja rikkaan
-pukunsa alle ko'e kätkeä sielunsa ja ehkäpä ruumiinsakin
-viheliäisyyttä?" Sillä puhtaus ja siisteys ei ketään ihmistä kiusaa,
-mutta ylenmääräinen hienous usein kyllä. -- Puhtautta noudatti
-hovineuvos aina siinä määrin, että hän joka toinen päivä muutti
-puhtaan paidan, hienoutta taas siinä, että hän myöskin joka päivä
-vaihetteli keikarimaisesti tehtyjä pukujansa ja monen värisiä
-kaulaliinojansa, joita aina seurasi erilainen neula. Omituisuutena
-hänellä mainittakoon, että hänellä vasemman kätensä pikku sormessa
-aina oli kaksi paksua sormusta, joista toisessa oli suuri timantti,
-toisessa suuri safiiri, että hän hyvin rakasti käyttää valkoisia
-liivejä, joiden päällä riippuvissa kellonperissä koreili koko tukku
-kaikenlaisia esineitä, niinkuin sinetti, pienet sikarin sakset y.m.
-ja että hän usein kävi kiiltonahkaisissa puolisaappaissa, joista
-osa oli harmaasta vaatteesta tehty ja mustilla napeilla napitettu.
--- Kasvultansa oli hän jotenkin pitkä mies, hyvin harteikas, mutta
-hieman kumaraniskainen.
-
-Hovineuvoksen ulkomuodosta oli melkein mahdotonta päättää mitäkään
-hänen syntyperänsä suhteen ja tietämättömäksi oli se jäänyt hänen
-virkaveljillensäkin, vaikka he kyllä kokivat arvata sinne ja
-tänne. Hänen nimensä ja kykynsä eivät myöskään valaisseet tätä
-asiata. Ylipäänsä ei hänen älyänsä asetettu varsin korkealle,
-mutta myönnettiin kuitenkin, että hän oli taitava laskumies, puhui
-hyvin monta kieltä, niiden joukossa hiukan ruotsiakin, vaikka
-venäläisellä murteella ja saksalaisilla lauseen käänteillä, pelasi
-mainiosti korttia ja osasi erinomaisen hyvin ostaa kaikkia, mitä
-osti. Siihen virastoon, jossa hän nyt palveli, oli hän tullut jo
-hyvin nuorena, lopettamatta vielä täydellisesti opintojansakaan
-ja siitä syystä hyvin ylhäisten suositusten kautta. Kaikki, jotka
-hänen tunsivat siitä saakka, sanoivat, että hän aina oli ollut
-suuri keikari, huvittelihe mielellään paljon ja rakasti herkullisia
-aterioita, vaan juoda hän ei tahtonut koskaan ylenmäärin, vaikka
-aina joi parasta, mitä löytyi. Virkaansa oli hän aina hoitanut
-tarkkaan ja huolellisesti; tuli lyömälleen virastoon ja lähti sieltä
-aina viimeisenä pois. Näiden ominaisuuksiensa vuoksi hän olikin
-esimiestensä ainaisessa suosiossa.
-
-Naimisiin oli hän mennyt vasta likemmä neljänkymmenen vanhana.
-Ja tämä naiminen ei ollut yhtä satunnainen, kuin se oli muille
-hämäräperäinen. Varmaan kuitenkin luultiin tiedettävän, että se
-oli tapahtunut jonkin hänen ylhäisen suosijansa toimesta, sillä
-nainen, jonka hän nai, oli vanhaa ylimyksellistä sukua, rikas
-ja oli ollut hovineitinä. Hovista oli hänen yht'äkkiä täytynyt
-jonkun onnettomuuden takia lähteä pois ja kohta tämän jälkeen oli
-hän joutunut nykyiseen naimiseensa. Paitsi rikkautta ja korkeaa
-sukuperää oli kuultu hovineuvoksen rouvalla olevan tahi ainakin
-olleen kauneuttakin; ja oli kuultu ainoastaan, sillä virkaveljillensä
-ei hovineuvos koskaan puolisoansa näyttänyt. Eikä tämä koskaan
-seurustellut miehensä toverien vaimojenkaan kanssa. Ylipäänsä,
-kun hovineuvoksen perheessä vieraita oli, niin oli herralla
-omat ja rouvalla omat vieraansa erittäin ja eri aikana. Ja kun
-hovineuvoksella oli yksinomaan miesvieraansa, niin silloin oli joka
-suojassa korttipöydät levällään, joten koko talo näytti pikemmin
-julkiselta pelihuoneelta kuin yksityisen asunnolta. Eikä hovineuvos
-itse, erittäin kohtelias isäntä kun oli, sinä iltana pelannut vistiä
-muutoin kuin viidentenä miehenä, jotta hänellä sillä välin olisi
-aikaa käydä vieraita kehoittamassa syömään ja juomaan koko ajan
-valmiiksi katetulta pöydältä. Rouva silloin, niinkuin sanottu, ei
-näyttäytynyt koskaan, tokkopa lienee ollut kotonakaan.
-
-Sama sitte oli laita, kun rouvalla vuorostansa oli pidot.
-
-Mainitut asianhaarat todistanevat jo kylliksi, että rakkaus tässä
-perheessä näytteli vain sivuosaa. Sitä paitsi lienevät syyt
-siihen, että molempien aviopuolisoiden väliset suhteet olivat näin
-höllällä, etsittävät sekä eroituksesta heidän sukuperässänsä ja
-sivistyskannassansa, että rouvan huonosta terveydestä, joka seikka,
-siitä johtuvan "konstikkaisuuden" ohessa, pakotti nuoruudestaan
-muutoinkin huveja rakastavaa hovineuvosta hakemaan niitä kodin
-ulkopuolelta. Tämä taas antoi aihetta rouvalle väliin ruveta
-kohtelemaan miestänsä ylenkatseellisesti ja välinpitämättömästi,
-väliin keskinäiseen kinaan ja sanaotteluun, mikä tavallisesti
-päättyi niin, että rouva tyrskähti itkuun ja sai hysterillisen
-taudinkohtauksen. Siitä sitte se "konstikkaisuus", joka näyttäytyi
-kaikkia, jopa palvelijoitakin kohtaan, ja joka kävi sitä pahemmaksi,
-mitä taajemmat puolisoiden väliset riidat olivat. Näitä välttääksensä
-oli hovineuvos ruvennut pysytteleimään yhä enemmän ulkosalla ja siten
-oli heidän välinsä väljenemistänsä väljennyt.
-
-Mutta siitä saakka, kun Anna oli heille palvelijaksi tullut, oli
-rouva luullut huomaavansa, että hänen miehensä rupesi olemaan enemmän
-kotona kuin ennen. Samalla, kun tämä luulo herätti hänessä ääretöntä
-halveksimista miestänsä kohtaan siitä, että sellainen esine kuin
-"piika", oli tämän muutoksen matkaan saanut, syntyi hänessä myöskin
-luulevaisutta, jota hän ei suinkaan tahtonut mustasukkaisuudeksi
-tunnustaa. Hänkö olisi ollut mustasukkainen tuollaiselle
-"mokomalle"?! Suurinta hävyttömyyttä vain oli tämä kaikki, eikä muuta
-mitään! Mutta siitä huolimatta ei hän kuitenkaan saattanut olla
-ryhtymättä pieniin vakoamiskokeisiin, joiden loppupäätöksistä hän ei
-ollut hidas antamaan viittauksia miehellensä, jotka pääasiallisesti
-näyttäytyivät äreässä ja kiukuttelevassa mielen tilassa. Sanottava
-on, että hän tähän saakka oli yksinomaan syyttänyt miestänsä kaikesta
-ja sentähden aina purkanut vain hänen päällensä vihansa vasamoita.
-Anna sitä vastoin oli hänen mielestänsä viaton, sillä hän oli
-vasti'kään maalta tullut eikä voinut sille mitään, että oli kaunis.
-Sitä paitsi oli hovineuvoksen rouva niitä naisia, jotka ensimäiseksi
-ovat valmiita lykkäämään kaikki miesten syyksi.
-
-Salaisissa urkkimisissaan ei rouva kuitenkaan ollut suuresti
-onnistunut. Se, mitä hän urkkimattakin huomasi, oli, että hänen
-miehensä osotti tavallista suurempaa suopeutta Annaa kohtaan, jopa
-oli toisinaan ikäänkuin valmis hänen puoltansakin pitämään, vaikka
-hän ylipäänsä oli hyvin ankara palkollisillensa ja vaativainen.
-Mutta Anna oli todellakin hyvin hänen mieliinsä. Ennen jo on
-mainittu, ettei hovineuvoksellakaan ollut mitään hänen töitänsä ja
-käytöstänsä vastaan muistuttamista. Tämän lisäksi tuli se, että Annan
-kauneus oli häntä jo ensi silmänräpäyksestä hämmästyttänyt. Eikä
-niin paljon hänen kauneutensa, sillä olihan hovineuvos eläessänsä
-toki kummempiakin nähnyt, kuin enemmän Annan luonnon raikkautta ja
-mehevyyttä uhkuva koko pulska olemus. Juuri tämmöistä hän, joka
-oli kaupungin lapsi, ei muistanut nähneensä näin yksinkertaisessa
-muodossa, ja tämä se herättikin vähitellen "silmäin pyyntöä" tuossa
-"monta kovaa kokeneessa miehessä". Muuten tuskin olisi voinut tätä
-viehätystä selittää.
-
-Mutta tämä "silmäin pyyntö" alkoi ajan mukaan kasvaa, ja aivan
-huomaamatta; mihin määrin jo, siitä oli Annalla selvä todistus.
-Ettemme pahennusta herättäisi, jätämme kertomatta kaikki nuo pienet
-kohtaukset ja juonet, jotka aivankuin sivumennen ja silloin tällöin
-Annan ja hovineuvoksen välillä tämän omassa kodissa tapahtuivat.
-Sanomme ainoastaan, että kaikki ansat olivat niin luotettavasti
-viritetyt, ettei pyydettävän siihen saakka turmelematta ollut
-sydän lainkaan tuntenut, mihin pyytäjä häntä oikeastaan pyysi,
-varsinkin koska edistys tapahtui niin pienin askelin. Kaikkien
-suosion osotusten lisäksi oli Anna vielä saanut häneltä niin
-selviä vakuutuksia siitä, että tällä kaikella tarkoitettiin vain
-hänen parastansa. "Kun rouva kesäksi lähtee ulkomaille kylpemään
-ja minä muutan maalle huvilaan, niin saat sinä koko talouden
-hoidettavaksesi", oli hovineuvos kerran Annalle sanonut. Ja toisen
-kerran taas: "Jos rouva kuolisi ennen minua, niin varmaan naisin
-sinut lohdutuksekseni kaikista noista itkuista ja riidoista." Mikäpä
-tyttö ei olisi herkkä semmoisesta soitosta viehättymään! Ja senpä
-tähden Anna oli ollutkin silloin Liisan varoituksia kohtaan niin
-kylmä sekä kultaseppä Oittisesta niin välinpitämätön.
-
-Ajan pitkään ei rouva kuitenkaan voinut olla tuntematta, että tuo
-"tyttö" alkoi käydä harmittavaksi, vaikka Anna yhä oli osannut
-käyttäytyä niin, ett'ei rouva ollut löytänyt hänestä mitäkään syytä.
-Tähän saakka ei rouva ollut niitä etsinytkään, mutta kohta alkoi Anna
-huomata hänen rupeavan etsimään, ja etsimällähän toisesta aina syitä
-löytää. Rouvassa heräsi vihdoin ajatus, että näiden suhteiden olisi
-mahdotonta jatkua, ell'ei toiseltakin puolelta olisi siihen jollakin
-lailla myötävaikutettu, jos ei muutoin, niin ainakin vastustelematta.
-Olisi hän Annan kyllä voinut ilman mitään lähettää tiehensä, mutta
-tällä oli kuitenkin niin paljon ansioita muissa suhteissa, että rouva
-oli vielä päättänyt toistaiseksi kärsiä. Ja luulevaisuuttansa ei hän
-kuitenkaan julkisesti tahtonut syyksi panna Annaa pois ajaaksensa,
-jonka tähden hän rupesikin mainittua keinoa käyttämään.
-
-Kun Anna tämän oli huomannut, teki hän lujan päätöksen, että
-koettaisi niin paljon kuin mahdollista tehdä parastansa, ettei rouva
-etsimälläkään saisi mitään häntä vastaan muistutettavaa. Ja tähän sai
-hän yllykettä vielä toiseltakin haaralta. Mutta rouvaa alkoi tämä
-vieläkin enemmän suututtaa ja hän rupesi yhä enemmän epäilemään,
-että täten koetettiin vain asian oikeata laitaa salata niin paljon
-kuin suinkin mahdollista oli. Vihdoinpa pääsi oikea luonto kuitenkin
-voitolle kummallakin puolella...
-
-Päivälleen viikko oli kulunut siitä, kun Anna oli ollut kirkossa,
-jossa silloin Liisa ja kultaseppä Oittinenkin olivat olleet. Sinä
-aamuna, niinkuin tavallisesti, oli Anna, jolla sisäkkönä oli
-puhdistaminen ja tomun pyyhkiminen huoneissa tehtävänänsä, nämät
-työnsä lopettamaisillaan hovineuvoksen molemmissa huoneissa, mutta
-salissa ja vierashuoneessa olivat ne vielä tekemättä. Edellisenä
-iltana oli hovineuvos jotenkin myöhään työskennellyt työhuoneessaan
-sekä sitte sunnuntai-aamuna noussut varemmin ylös ja mennyt sinne
-jotakin kirjoittelemaan. Rouvaa, joka kaikesta nyt oli käynyt
-luulevaiseksi, tämä hiukan epäilytti ja vastoin tavallisuuttansa
-nousi hän ylös jo kello kymmenen aikaan. Saliin mentyänsä, veti hän
-kädellään yli mustan sohvapöydän, jossa silloisen muodin mukaan ei
-pöydän peitettä ollut, ja näki, ettei tomua ollut pyyhitty. "Ahaa!"
-ajatteli hän ja soitti vihoissaan seinässä olevaa sähkökelloa, jonka
-soitosta Anna, hiukan punaisena, kiirehti sisään hovineuvoksen
-työhuoneesta.
-
--- Miks'ei täällä tomua ole pyyhitty, vaikka kello jo on näin paljon?
-kysyi rouva ärreästi Annalta.
-
--- Minä lopettelen parast'aikaa herran huoneissa, vastasi tämä
-tyynesti.
-
--- Vaikka herra siellä parast'aikaa työtä tekee? kysyi rouva
-ivallisesti.
-
--- Toinen huone, jossa herra työtä tekee, on jo siivottu ja toinen on
-kohta valmis.
-
--- Mutta kello on jo niin paljon, että kohta voipi vieraitakin tulla
-ja vierashuoneet eivät vielä ole siivotut?!
-
--- Siksi kuin vieraat tulevat, ehdin minä ne kyllä siivota, sillä
-vieraathan käyvät aina vasta kahden ja neljän välillä.
-
--- S'ei ole sinun asiasi, mihinkä aikaan he käyvät, mutta huoneiden,
-sanon minä, pitää olla valmiit, kun minä nousen ylös, kiihtyi rouva
-kiihtymistään.
-
--- Ne ovatkin silloin olleet valmiit, mutta tänään nousitte te
-ihan kuin tahallanne varemmin ylös, tuli Anna, hiukan tulistuen,
-sanoneeksi.
-
--- Tahallaniko? Vai käyt sinä hävyttömäksi? Enkö minä saisi
-katsoakaan, mitä minun palvelijani tekevät?! Hävytön kutale!
-
-Tämä viimeinen sana sai veren nousemaan Annan kasvoihin.
-
--- Minä en ole mikään kutale! tiuskasi hän tulipunaisena.
-
--- Mitäs sinä sitte olet koko aamun herran puolella tehnyt? sanoi
-rouva, yhä enemmän vihastuen ja kääntäen puhettansa siihen kohtaan,
-joka häneen kipeimmin kävi.
-
--- Herra on pyytänyt minua aamuisin ensiksi hänen huoneitansa
-siivoamaan ja sentähden sen tänäänkin tein, muutoin olisin kyllä
-ehtinyt vierashuoneet valmistaa paljoa ennen teidän ylösnousuannekin,
-vastasi Anna ylpeästi.
-
--- Herra sinua pyytää, vaan minä käsken, ja nyt käsken minä sinua
-tuossa paikassa laittamaan itsesi pihalle! huusi rouva, korottaen
-äänensä niin korkealle kuin suinkin. Samassa alkoivat jo kyyneleet
-kiertyä hänen silmiinsä.
-
-Kun hovineuvos oli kuullut itseänsäkin tässä mainittavan, riensi
-hän, aamukauhtanaansa puettuna, saliin ja tuli sinne juuri ennenkuin
-Anna ehti vastata näihin rouvan viimeisiin sanoihin. Viittaus herran
-kädestä sai Annan vaikenemaan ja vetäytymään pois.
-
-Samassa alkoi rouvan rinnasta nousta vihan katkaisemia, korisevia
-hengähdyksiä ja hän purskahti kovaan hysteriseen itkuun, joka kuului
-keittiöön saakka. Miehensä auttamana vaipui hän rentonaan salin
-sohvalle...
-
-Päivällisen jälkeen samana päivänä, noin kello seitsemän aikaan, tuli
-Anna rouvan luo ja pyysi päästä ulos koko illaksi.
-
--- Mene! vastasi toinen lyhyesti. Minä en tahdo sinua koskaan enää
-nähdä!
-
-
-V.
-
-Kun kultaseppä Oittinen itseensä suuttuneena oli palannut kirkosta
-kotia, teki hän lujan päätöksen, ett'ei hän tulevana sunnuntaina
-menisi "seuraan", vaikka Anna oli hänelle sanonut silloin ehkä
-menevänsä sinne. Ja koko viikon pysyi hän tässä päätöksessänsä.
-
-Tuon kohtauksen jälkeen kirkon edustalla oli hän tuntenut jo samana
-iltana rakkautensa ikäänkuin laimistuneen ja samalla tunsi hän
-myöskin aivan kuin hän uudestaan olisi herännyt entiseen, hauskaan
-poikamieselämäänsä, ravistettuansa pois hartioiltansa jotakin
-ikäänkuin rasittavaa ja tuskallista -- ikäänkuin kiven, vaikk'ei se
-ollut kivikään, ikäänkuin pölyä, vaikk'ei se ollut pölyäkään. Unelta
-se lopuksi rupesi hänestä näyttämään, mutta niin tuhmalta unelta,
-että hän yht'äkkiä nousi tuoliltansa ylös, meni ikkunan luo ja alkoi
-rallattaa niin kovasti, että sillä itseänsäkin hämmästytti.
-
-Mutta se rakkaus kun on niin ihmeen kummallinen kappale! Varsinkin
-tahtoo se hullunkurisuuttaan näyttää niissä ihmisissä, jotka se ennen
-on rauhaan jättänyt, vaan joita se vanhemmalla i'ällä vaivaamaan
-rupee. Silloin se tekee semmoisia tepposia, että älä Herra saata! Ja
-nyt se juutas teki semmoisen Oittisparallekin!
-
-Tuskin oli viikkoa vähäsen alkanut kulua, niin alkoi siellä
-kultasepän sydämen sopukassa tuntua aivan kuin joku olisi siellä
-nakerrellut tahi kaivellut. "Ei suinkaan siellä hiiri ole, koska
-se noin nakertelee?" tuli hän ajatelleeksi, mutta samassa vastasi
-hän itse itsellensä: "Ole joutavia! Mato se on, koska se noin
-kaivelee". Ja hän aikoi mennä jo lääkärin luo ajaaksensa madon toista
-tietä pihalle, mutta muisti samassa ja sanoi: "Hullukos minä olen?
-Mahassahan ne madot ovat, eikä tuossa vasemman puolisten kylkiluiden
-alla! Ell'ei minulla vain mahaa sydämen kohdalla ole? No, jo perhana
-se olisi koko hirveä juttu!"
-
-Mikäli sitte viikkoa kului, sikäli tuo tunne kävi yhä valtavammaksi
-ja ihan se alkoi vasenta puolta niinkuin kallistaa sinne päin, missä
-"seuran" silloinen koti oli. Torstaina oli Oittinen vielä kahdella
-päällä: "mennäkö vai eikö mennä?" Perjantaina ajatteli hän, että
-"mikäs siinä olisi mennessä; enhän minä sinne mene muita kuin itseäni
-varten ja olenhan minä siellä käynyt ennenkin". Lauantaina sanoi hän,
-että "huomenna minä menen seuraan" ja sunnuntaina: "tänäänhän minä
-pääsen seuraan." Ja ihan se oli kuin hän olisi oikein sitä iltaa
-odottanutkin. Jotta aika pikemmin kuluisi, meni hän aamulla taaskin
-kirkkoon... "Jo se Oittinen nyt alkaa toden perään vanhuuttaan
-potea, kun se käy ihan joka pyhä kirkossa", ajatteli taas sama
-pilkkakirves... Mutta "sitä yhtä ihmistä" ei sinä pyhänä kirkossa
-ollut. Ja Oittinen tuli kotiansa, söi sitte päivällisensä ja sen
-päälle kävi hän nahkasohvallensa loikomaan ja nukahti...
-
-Ja ihan uneksimatta hän siinä makasi, niin makeasti, niin makeasti,
-että sylki oikein vuoti vasemmasta suupielestä. Eikä hän herännyt
-ennen, kuin hän tunsi, että jokin ikäänkuin nosti hänen molemmat
-jalkansa ilmaan ja lennätti ne sitten syrjään lattialle, niin että
-toinen tohveli tupsahti uunin luo sylkylaatikkoon ja hän itse seisoi
-suorana sohvansa edessä. Sitte hierasi hän molempia silmiänsä ja
-ajatteli: "Kah! Seuraanhan sitä minun piti lähteäkin?"
-
-Mutta katsottuaan kelloansa, huomasi hän, että vielä oli aikaa, otti
-piippunsa ja pani sen täyteen tupakkia. Sen jälkeen istuutui hän,
-toinen jalka sukkasillaan, sohvallensa ja nielasi pari, kolme niin
-makeata savua, että hän oikein tunsi niiden hyvyyden sydänalassaan.
-Ja niin hyviltä tuntuivat ne, että hänen täytyi vasemmalla kädellään
-oikein hivellä liivinkin päältä sitä kohtaa. Ja sitte vasta päästi
-hän ne savut, suu pyöreänä, kuin tykin reikä, yhtä haavaa ulos, niin
-että puoli huonetta jo oli, kuin höyryävä sauna. Niinikään vähän
-aikaa nautittuansa, päätti hän ruveta pukeutumaan.
-
-Mestarin saappaat ja kalossit piti vanhan Eevan uudestaan kiillottaa,
-vaikka hän sen jo oli tehnyt sinä aamunakin, ennen kuin mestari
-kirkkoon meni. Mutta oli ollut vähän "roskainen" ilma ja ne olivat
-ryvettyneet, ett'ei sitä sellaisissa ilennyt "seuraan" mennä.
-"Useinpa mestari onkin alkanut seurassa käydä", -- sanoi vanha Eeva
-saappaita tuodessaan ja pannessaan ne oven luo, uunin viereen, sekä
-samalla katsoen kierolla silmällään mestariin. "Usein", -- vastasi
-toinen, ikäänkuin ajatuksissaan, ja sillä meni Eeva keittiöönsä. --
-Silloin oli kultaseppä Oittinen juuri ehtinyt saada mustat housunsa
-jalkaan, kun Eeva toi saappaat sisään, niin ett'ei tämä häntä nähnyt
-muutoin, kuin paitahihasillaan, ilman liivittä. "Panenkohan minä tuon
-avorintaisen liivin tänään päälleni vaiko tuon, joka on kahdeksalle
-napille tehty?" ajatteli Oittinen ja päätti ottaa sen avorintaisen,
-koska aamulla oli tullut puhdas paita, melkein uusi, päälle otetuksi.
-Ja sitte otti hän pitkän, mustan takkinsa yllensä, mutta se takki oli
-vähän pitempi, kuin siihen aikaan oli muoti käyttää. Vaan "ei siitä
-mitään, se käy kyllä päinsä minun ikäiselle miehelle" ja Oittinen oli
-valmis lähtemään.
-
-Koska vielä ei ollut kovin myöhäinen, astui hän seuraan hyvin
-taitavasti ja verkalleen, mutta mikä siinä lie ollut: hän saapui
-sinne kuitenkin ihan ensimäisinä. Paitsi palvelijoita ei siellä ollut
-muita, kuin "puhvettineiti", sen illan "isännät" ja se ylioppilas,
-jonka sinä iltana oli luento pidettävä sekä pari "mestaria", jotka
-tupakkahuoneessa dominoa pelasivat. Isännät istuivat tupakoiden
-pilettipöydän oven luona ja juttelivat keskenään; ylioppilas taas
-käveli, kädet selän takana, nurkasta nurkkaan, hiukan rauhattomana,
-ikäänkuin ainettansa ajatellen, puhuen väliin muutaman sanan isäntien
-kanssa, lähti sitte taas kävelemään, käveli ja kääntyi kerran huoneen
-peränurkkaan päin, otti povitaskustansa täyteen kirjoitetun vihon,
-silmäili hiukan sitä ja pani sen taas takaisin taskuun. Sitten meni
-hän sinne, jossa sanomalehdet seinällä säilytettiin, katseli kotvan
-aikaa, minkä tukun ottaisi ja otti "Keski-Suomen", jota hän kävi
-lukemaan nurkassa olevan pyöreän pöydän ääressä.
-
-Kun kultaseppä Oittinen katsoi isoon tanssisaliin, niin ei sielläkään
-näkynyt muita, kuin pitkin seiniä rivitettyjä tuoleja ja tuolla
-näyttämön viereisen ikkunan luona soitikko. Salista oikealle olevasta
-naisten huoneesta kuului kahden naisen puhelua; ne olivat sen illan
-emännät, jotka siellä kuvalehtiä katselivat ja tarinoivat keskenänsä
-eräästä ikävästä, "seuraa" koskevasta jutusta. Odottaessaan istuutui
-Oittinen viidennelle tuolille, ovesta päin lukien, ja alkoi lukea
-kuinka monta tuolia salissa oli, ensin luki hän ikkunain puoleisen
-seinän. Ja lukemisensa uudisti hän kolme kertaa, ennen kuin sai
-oikein.
-
-Vähitellen rupesi kuitenkin ihmisiä kerääntymään ja noin
-kolmenneljännes tunnin kuluttua oli siellä niin paljon, että
-ylioppilas luuli voivansa alkaa luentonsa. Tämä nuorukainen oli
-vasta yhden vuoden ollut ylioppilaana; hän oli filoloogi, ja oli jo
-ehtinyt lukea yhtä ja toista tiedekuntansa aineista. Osaksi tältä,
-mutta samalla yleisinhimilliseltäkin alalta oli hän luentonsa aineen
-valinnut.
-
-"Arvoisat kansalaiset!" -- alkoi hän -- ja alussa hänen äänensä
-hiukan värähteli, mutta sitte se kohta tyyntyi: -- "minä tiedän ja
-näen (ja hän katsoi merkitsevästi ympärillensä), että tällaiset
-luennot ylipäänsä eivät huvita 'seurassa' kävijöitä ja sentähden
-olenkin hyvin vastahakoisesti ottanut luentoa pitääkseni, olletikin
-koska varsin hyvin tunnen, ett'en minäkään voi mitään hauskempaa
-tarjota. Kun nyt kerran kuitenkin olen tähän ryhtynyt, olen valinnut
-sellaisen aineen, että se, jos se hiukan voisi huvittaakin, samalla
-olisi opettavainenkin. Sillä emmekös me, esimerkiksi, melkein joka
-päivä naura, vaikka aniharva meistä kuitenkin tulee ajatelleeksi
-tahi tietää, mikä nauru oikeastaan on ja mikä naurun synnyttää,
-puhumattakaan siitä, että moni nauraa ihan ilman syytäkin. Uskallan
-siis pyytää vähän aikaa saada koettaa teidän hyväntahtoista
-kärsivällisyyttänne tästä aineesta puhuessani."
-
-Tämän alkajaispuheensa jälkeen otti ylioppilas povitaskustansa
-vihkonsa ja alkoi siitä lukea selvällä äänellä.
-
-"Suuri saksalainen filosoofi Kant määritteli naurun seuraavalla
-tavalla" niin alkoi hän ja mainitsi, mitä Kant naurusta sanoo. Tämän
-jälkeen puhui hän siitä, missä naurun "ruumiillinen syntymäpaikka"
-on ja sanoi sen "luultavasti sijaitsevan" ihmisen vatsanpohjalla,
-jonka olettamuksen todeksi näkyy todistavan sekin seikka, että kun
-joku lihava ihminen nauraa, niin "selvään näkee" hänen vatsansa
-hyppivän. (Salissa kuului pientä naurua ja tirskahduksia. Siellä
-täällä näki todellakin jonkun suuren vatsan hyppivän ja kaikkikin,
-paitsi niiden omistajat, katselivat häpeissään vatsojansa). Tämän
-jälkeen kääntyi puhuja naurun "siellutieteelliseen" puoleen ja
-koetti tehdä selkoa siitä, kuinka monta eri lajia naurua löytyy.
-Hän luetteli "sydämellisen, harmittoman naurun", "pilkan naurun",
-"naurun, jonka läpi kiiltää kyyneleitä" j.n.e. "Kalevalassa", sanoi
-hän, puhutaan tosin "naisten naurusta", mutta se oikeastaan ei kuulu
-mihinkään erityiseen naurunlajiin, jonka tähden he (!) ovat luettavat
-"tyhjän naurajien" luokkaan. (Tästä muutamien naisten suu meni
-hiukan nyrpälleen, mutta toiset nauroivat harmittomasti tällekin.
-Miesten kesken oli sen sijaan tästä suuri ilo. Yksi jo huusi "hyvin"
-ja toinen paukahutti kerran kämmeniään yhteen, mikä yksinäinen
-paukaus vieläkin enemmän yllytti nauravien naurua. -- Sillä välin
-oli väkeä jo "seuraan" lisääntynyt niin, että väliköstä kurkisteli
-päitä toinen toisensa yli, uskaltamatta luennon kestäessä tulla
-saliin, nämä kun juuri olivat niitä, jotka tahallaan myöhästyivät,
-etteivät tarvitsisi ikävää luentoa kuunnella. Salista kuuluvat naurun
-puuskat houkuttelivat heitä kuitenkin ovelle.) Naurun eri lajeista
-johtui luennon pitäjä sitte kysymykseen: "Mitkä ovat ne ulkonaiset
-vaikuttimet, jotka naurun synnyttävät?" johon hän otti vastataksensa.
-Selitettyään ne ensin tieteellisesti, otti hän useita esimerkkejäkin,
-monia Aleksis Kiven teoksista, ja ne huvittivat kuulijoita paljon.
-Puhuja sanoi nyt joutuneensa "koomillisuuden" alalle ja luetteli
-koomillisuuden kaikki eri muodot, valaisemalla nekin aina jollakin
-hauskalla kuvalla. Jos minun luentoni, esimerkiksi, sanoi hän, nyt
-on mennyt "penkin alle", niin on se kuulijoistani koomillista, sillä
-he ovat odottaneet enemmän, kuin minä olen voinut antaa, ja sillä
-lauseella lopetti hän sitte kaikkien mielihyväksi luentonsa. Ei
-niin, että he olisivat olleet hyvillään luennon loppumisesta, vaan
-päinvastoin. Kaikki sanoivat, nauraen ja käsiänsä paukutellen, että
-"niin hauskaa luentoa emme ole kuulleet koskaan". Ja ne, jotka olivat
-tulleet myöhään, alkoivat katua, etteivät olleet saaneet kaikkea
-alusta alkaen kuulla.
-
-Näiden myöhästyneiden joukossa olivat Anna ja Liisakin. -- Kohta
-sen jälkeen kuin Anna oli saanut rouvalta ulospääsyluvan noilla
-viimeisillä sanoilla: "Mene! Minä en tahdo sinua koskaan enää nähdä",
-lähti Anna serkkunsa luo. Vaan jo matkalla sinne alkoi hän lohduttaa
-itseänsä ajatuksella, että "vaikkapa kiukkuinen luonteeni puhkesikin
-ja minut nyt laitettaisiin pois, niin onhan minulla kultaseppä
-Oittinen, johon heti voin turvautua." Ja hän muisti samassa
-edellisenä pyhänä vastanneensa Oittiselle, tulevana sunnuntaina
-menevänsä "seuraan". "Varmaan on hän siis siellä tänään ja sinne
-pitää minunkin mennä, vaan Liisa on saatava mukaan", ajatteli Anna ja
-riennätti kulkuansa Liisan luo, päätettyään sinä iltana olla oikein
-kohtelias kultaseppä Oittiselle.
-
-Liisa kun kuuli Annan aikovan mennä "seuraan" ja tahtovan häntä sinne
-myöskin, ihastui tästä kovin ja oli heti valmis pyytämään lupaa,
-sillä hän muisti Annalle kirkolla lausumat varoitussanansa, että hän
-"valitsisi oikean tien", ja uskoi nyt visusti sanansa "langenneen
-hyvään maahan". Tuota pikaa olikin Liisa, luvan saatuansa, puettu
-ja tytöt lähtivät "seuraan", jonne mennessään Liisakin puolestansa
-kehoitti Annaa olemaan ystävällinen Oittista kohtaan. Siihen Anna
-myöntyi mielellään, vaan päivän tapauksesta ei hän hiiskunut
-serkullensa sanaakaan. "Seuraan" saapuivat tytöt juuri kun luento oli
-loppumaisillansa.
-
-Sen loputtua ei pidetty pitkää lomaa, sillä tanssivien varpaita jo
-kutkutti ja he kiertelivät salia, vilkkaasti puhellen keskenänsä
-sekä kärsimättöminä odottaen tanssin alkua. Näyttämölle, jonka
-esirippu oli ylös vedetty, oli kannettu jo nuottitelineitä ja
-kohta nousi sinne seitsemän miestä, jotka puhuivat keskenänsä
-saksaa. Ne olivat soittajat. Siellä oli kaksi viulua, violonselli,
-bassoviulu, klarinetti, huilu ja torvi. Klarinetti antoi äänen ja
-kaikki muut soittokoneet alkoivat sen mukaan kakistella ääniänsä,
-josta syntyi tuota korvia vihlovaa vikinätä ja pörinätä, jota
-kuulee joka paikassa, missä kaksi tahi kolme soittokonetta yhteen
-tulee. Kun sitte kaikki olivat saadut asianomaiseen kuntoon,
-ilmestyi näyttämölle hännystakkiin ja valkoiseen kaulaliinaan puettu
-pitkätukkainen "kapellimestari", joka välistä itse soitti, tarpeen
-tullessa, ensimäistä viulua kahdeksantena miehenä. Tämä oli myöskin
-saksalainen tahi pikemmin juutalainen, mutta niitä epämiellyttäviä
-juutalaisia, jotka ovat valkoverisiä ja punapartaisia ja joiden
-kasvot ovat täynnä kesakkoja. Hän istuutui ensin soittajien keskelle
-ja napautti kaksi napausta tahtipuikollaan nuottitelineeseen; sitte,
-puolen minutin kuluttua, nousi hän ylös, meni oman nuottitelineensä
-eteen, napautti taas kaksi kertaa ja nosti kätensä kuin lentoon
-lähtevä kotka levällensä. Ja kun hän sitte yht'äkkiä teki rajun
-liikkeen päällään, käsillään, jaloillaan ja koko ruumiillansa,
-päästivät soittokoneet kukin oman vikinänsä ja pörinänsä ja
-pitkäveteisen, kuluneen valssin sävelmä hajoitti tuossa paikassa
-keskellä lattiaa kävelevät pitkin seiniä. Mutta kuin saaliinsa päälle
-syöksyvät pedot, riensivät "kavaljeerit", takertuen toinen toisensa
-jalkoihin, "daamiensa" luo ja veivät heidät huimaan pyörteeseen,
-muodostaen siellä täällä parien väliin aukkoja ja toiseen paikkaan
-taas niin sekavan, hyppivän ja huojuvan ryhmän, että tuskin koskaan
-luuli heidän voivan siitä selviintyä. Vaan kuin taikasauvalla
-selvitti vyyhden kohta kapellimestarin tahtipuikko ja parit
-pääsivät taas entiseen vauhtiinsa kiitämään lattiaa pitkin, milloin
-törmäisten vasten toisiansa, milloin astuen toistensa varpaille,
-milloin, ollessaan ikäänkuin kaatumaisillaan tasapainosta, antaen
-kyynärpäillään survauksia tuoleilla, seinän vierustalla, istuvien
-kasvoihin ja rintaan. Ja vaikka hiki jo virtana valui kasvoilta,
-täytyi, toisen heitettyään, heti ottaa toinen ja taas kiitää ja
-pyöriä, pyöriä ja kiitää, siksi kuin johtajan puikko alkoi väsyä,
-tahti harveni ja soitto vähitellen päättyi.
-
-Anna sai alusta alkaen jo tanssia paljon, sillä hänellä oli
-kavaljeereja kosolta, ja usein oli Liisakin lattialla. Etenkin
-tanssitti Liisaa eräs rautatien mies. Kultaseppä Oittinen ei valssia
-tanssinut.
-
-Valssin loputtua tulvi iso osa ihmisiä ravintola- ja
-tupakkahuoneisiin, täyttäen ne ei ainoastaan omilla ruumiillansa,
-vaan vieläpä niin paksulla savulla, että siellä oli kuin
-sumuisella merellä. Ne taas, jotka saliin jäivät, lepäsivät kuka
-miten innokkaasta työstänsä, toiset istuskellen, toiset taaskin
-salia kiertäen, vaan kaikki olivat punaiset kuin saunamiehet,
-ja löyhöttelivät nenäliinoin ja viuhkoin hikisiä kasvojansa. Ja
-tanssia seuraavalla loma-ajalla kokoontui lauluseura saliin ja ensin
-lauloi mieskööri pari laulua ja sitte sekakööri muutamia, osottaen
-jommoistakin taitoa yhteislaulannossa. Äänetkin olivat, huolimatta
-salissa vallitsevasta kuumuudesta, hyvässä kunnossa ja varsinkin
-kuului sopranojen joukosta korkea, heleä ääni.
-
-Tämän jälkeen tanssittiin sitte ensimäinen katrilli ja siihen oli
-kultaseppä Oittinen jo ehtinyt pyytää Annaa ennen kuin ensimäinen
-merkkikään oli soitettu katrilliksi. Ja ensimäisinä oli tämä pari
-paikkaakin itsellensä valitsemassa, kavaljeerilla kun oli niin
-paljon puhumista daaminsa kanssa. Ennen kuin oikea soitto ja tanssi
-oli alkanut, näkyi kuitenkin niinkuin ei heidänkään puheensa vielä
-olisi oikeaan vauhtiin päässyt, vaikka Oittinen kyllä ajatuksiansa
-ponnisteli ja Anna niiden syvämielisyyttä aprikoi. Mutta sitte, kun
-ensimäiseen "tuuriin" päästiin ja "figureeraamaan" ruvettiin, niin
-silloin vilkastui puhelukin ja kävi oikeaksi "resonemangiksi".
-
--- Se oli todellakin vahinko, ett'ette ollut tämänpäiväistä esitelmää
-kuulemassa, se kun oli niin hupaisa, että oikein, puhui Oittinen
-sillä välin kun "sekondi" tanssi.
-
--- Niin kuului olleen, vaikk'ei ne sitä ylipäänsä ole. Ne nuoret
-ylioppilaat tahtovat aina liian oppineesti... Minä kuulin kerran
-luennon Porthanista, enkä muista siitä yhtään vuosilukua, vaikka
-niitä siinä niin paljon lueteltiin. Vahinko todellakin, että
-myöhästyin, sanoi Anna.
-
--- Onkos teillä sunnuntaisinkin niin paljon työtä, koska ette
-kerinnyt tänne aikaisemmin?
-
--- No, o-onhan sitä aina, kuului Annan hiukan epäröivä vastaus, ja
-hän katsahti alakuloisesti maahan.
-
--- Senpä tähden se oma koti onkin parempi, kun ei tarvitse toisen
-käskettävänä olla...
-
--- Enpä minä anna koskaan itseäni käskeä, vastasi siihen Anna, hiukan
-närkästyneenä, vaikk'ei niin paljon kavaljeerinsa sanoista kuin
-muistaen aamuista tapahtumaa hovineuvoksen rouvan kanssa...
-
--- _Figurez, les dames!_ Damyi figurirujut! Daamit solo! komensi
-samassa monikielinen tanssin johtaja, muuan apteekin oppilas, joka
-oli "seuran" paras ja uutterin tanssija.
-
-"Oho!" ajatteli Oittinen, sillä aikaa kuin hänenkin daaminsa
-figureerasi: -- "Onpas siinä pippuria, kun jo noin pian vihastui.
-Eikä hän edes ymmärtänyt minun sanojanakaan oikein." Tästä huolimatta
-astui Oittinen iloisesti pari askelta daamiansa vastaan, teki pienen
-syrjäaskeleen ja käänsi veikeästi oikean olkapäänsä eteenpäin, otti
-sitte Annaa molemmista käsistä ja pyöräytti hänet hänen tuolinsa
-eteen.
-
--- Suokaa anteeksi, jatkoi kavaljeeri, te ette ymmärtänyt oikein,
-mitä minä tarkoitin. Ajatukseni oli, että jokainen ihminen viihtyy
-omassa kodissaan paraiten ja tahtoo sitä rakentaa niin pian kuin
-mahdollista. Eikä niin tee ainoastaan ihmiset, vaan linnutkin
-keväisin kodiksi kortensa kokoon kantavat, sanoi hän runollisesti.
-
--- Se on ihan oikein. Sen ymmärrän varsin hyvin. Ja varsinkin pyrkii
-siihen vanhemmaksi tultuansa, mutta nuorena rakastavat linnutkin
-vielä ulkona lenneskellä.
-
-Tässä vastauksessa oli paljon sanottu, mutta sitä ei Oittinen heti
-silloin oivaltanut. Perästäpäin ja vähitellen ymmärsi hän sen oikein
-ja silloin tuli hän ajatelleeksi, että "ei se tyttö vastannut
-niinkään tuhmasti".
-
-Tanssin johtaja komensi silloin galoppia ja Oittinen kiersi
-lujasti kätensä Annan kauniin vartalon ympäri. Oittinen tunsi
-kyllä katkenneen korsetinluun käden rannetta painavan, mutta sanoi
-hilpeästi:
-
--- No, lennetään sitte mekin, niin kauan kuin nuoria ollaan...
-
-... Ja lintuja, jatkoi Anna. -- Ja sitte he lensivät niin, että
-siipien käret toisiakin lentäviä hipaisivat.
-
-Näin jatkui tanssi ja siihen tapaan puhelu. Mutta sitte tulivat
-lopputuurit ja katkaisivat hartaan keskustelun, jonka nyt täytyi
-rajoittua vaan yleisiin puheenparsiin ja jokapäiväisiin lauselmiin.
-
-Katrillin loputtua kysyi Oittinen Annalta, tahtoisiko hän lähteä
-ravintolaan jotakin nauttimaan. Mutta sinne ei Anna tahtonut mennä,
-vaan koska "mestari" oli niin hyvä ja tarjosi hänelle, niin söisi hän
-kyllä mielellään, siellä salissa, vähän jäätelöä. Ja Oittinen meni ja
-tilasi kaksi annosta jäätelöä, jotka hän käski ravintolan palvelijan
-tarjottimella tuoda sisään.
-
-Sillä välin kuin Oittinen oli jäätelöä tilaamassa, oli Liisa tullut
-ja istuutunut Annan viereen.
-
--- No, mitä hän sinulle puhui koko katrillin ajan, kun te niin
-toimessanne olitte?
-
--- Mitäs? Loruja vain, vastasi toinen.
-
-Samassa tuli Oittinen takaisin ja hänen jälessänsä tarjuri, tuoden
-jäätelöä. Kun Oittinen näki Liisan istuvan Annan rinnalla, tarjosi
-hän Liisalle oman annoksensa ja käski palvelijan tuoda vielä yhden
-lisää. Tämä teko sai Liisan perästäpäin sanomaan Annalle, kun
-Oittinen oli mennyt pois:
-
--- Näetkös nyt, ett'ei hän ole saita ollenkaan, niinkuin vanhatpojat
-tapaavat olla; antoi oman osansa minulle ja vielä pyysi itsellensä
-uuden.
-
--- Tak shtoshe? [Entäs sitte?] Huono kavaljeeripa hän olisi ollut,
-ell'ei hän niin olisi tehnyt, vastasi Anna.
-
--- Niinmuodoin on hän hyvä kuitenkin, niinkuin minä sanoin? härnäsi
-Liisa ja iloitsi itse aivan kuin hän olisi suuren voiton voittanut...
-
-Ja sinä iltana tanssittiin "seurassa" vielä monet valssit, polkat,
-masurkat ja katrillit, vieläpä kahdesti tansseista kaikkein kauniin
-tanssi, lancierkin, vaikk'ei siitä kuitenkaan voi sanoa, että sitä
-kauniisti tanssittiin, se kun vaatii niin verrattoman paljon suloa.
-Mutta ahkerasti kaikkia tansseja tanssittiin, minkä todisti sekin,
-että viimeiseltä tuntui aivan kuin höyrypannussa olisi oltu.
-
-Tämä kuumuus ei kuitenkaan estänyt muutamia ihmisiä sisällisesti
-hehkumasta. -- Uutterasti ja innokkaasti pyöritti Oittinen Annaa
-ja väliin Liisaakin polkassa ja kun kolmas katrilli tuli, meni hän
-jälleen Annan luo ja sanoi:
-
--- Koska minulla on täällä niin vähän hyviä tuttavia, niin sallinette
-minun tanssia tämänkin katrillin kanssanne, ja hän pani kovan painon,
-niinkuin viiden leiviskän puntin, "hyviä" sanan päälle.
-
--- Kiitoksia! Vallan kernaasti, vastasi Anna ja katsoi niin
-viekkaasti Oittiseen, että tätä ikäänkuin hiukan pyörrytti. Hän
-tunsi, että nyt se Anna häntä rakasti, mutta hänen silmissänsä oli
-hän samalla näkevinään sekä taivaan että helvetin. Kuitenkaan ei
-Oittinen ollut koskaan ennen ollut niin mielissään kuin silloin.
-
-Ja se puhelukin oli tämän katrillin aikana paljoa tuttavallisempi,
-kuin se koskaan ennen oli ollut. Tuntui aivan kuin he molemmat
-olisivat olleet jostakin ikäänkuin juovuksissaan, vaikk'eivät he
-olleet mitään väkeviä nauttineet. Olipa Oittinen jo ruveta puhumaan
-siitä, ett'ei se raittiusasia tämmöisissä tapauksissa voisi vaikuttaa
-niin mit'ikään. Mutta sen hän kuitenkin jätti sanomatta, kun oli niin
-paljon muuta hauskempaa puhuttavaa.
-
-Seuraus tästä kaikesta oli, että Oittinen tämän katrillin jälkeen
-teki päätöksen, jonka toimeen panemisen hän jätti toiseksi kertaa,
-mutta, että se oli tehtävä, sitä hän ei saanut päästänsä lähtemään
-eikä halunnutkaan. Ylipäänsä on sanottava, että tällä "seuran"
-iltamalla oli hyvin tärkeä merkitys, vaikka enemmän kuitenkin
-Oittiselle kuin Annalle.
-
-Kun vihdoin kaikki tanssit olivat tanssitut ja aika oli lähteä
-pois, täyttyi ahdas välikkö, jossa oli pukeuduttava, niin täydeksi,
-että monien täytyi viedä vaatteensa rappusille, saadaksensa ne
-siellä päällensä. Toiset taas tunkeutuivat sitä tehdäksensä saliin,
-josta muutamat lamput jo olivat sammutetut. Näyttämöltäkin, jossa
-nuottitelineet nyt seisoivat ypöyksinään, oli pimeä ja sen molemmilta
-puolin seinältä katselivat Snellmanin ja Lönnrotin gipsiset kasvot
-vakaina kuin ainakin tätä tyhjenevää salia. Ja he näyttivät hyvin
-tyytyväisiltä, kun pääsivät rauhaan ja lepoon tuosta ihmislasten
-sunnuntai-ilosta.
-
-Tässä poislähdön tungoksessa auttoi kultaseppä Oittinen palttoot
-Annan ja Liisan päälle, jotka lähtivät "seurasta" yhdessä
-kotiansakin. He olivat sanoneet ajavansa yhdessä, jonka tähden
-Oittinen piti joutavana tarjoutua Annaa saattamaan. Mutta
-pukeutuaksensa olivat hekin tulleet saliin. Ja siellä puristi
-Oittinen hyvästiksi Annan kättä vielä oikein kovasti, oikein hellästi.
-
-
-VI.
-
-Muutamia viikkoja oli kulunut edellä kerrotuista tapauksista ja ilman
-mitäkään erityistä huomattavaa. -- Se ehkä kummastuttanee, että Anna
-vielä oli entisessä paikassaan hovineuvoksen luona. Mutta vaikka
-hyvin luultava olikin, ei tuolla rouvan vihastumisella kuitenkaan
-vielä ollut sen suurempia seurauksia.
-
-Anna oli tosin sitä seuraavana päivänä aikonut pyytää anteeksi,
-vaan kuultuaan muilta palvelijoilta, joiden kanssa hän aina eli
-jotenkin hyvässä sovinnossa, että hänen poissa ollessansa iltasella,
-hovineuvoksen ja hänen puolisonsa välillä oli ollut jälleen hyvin
-kiivas sanaottelu ranskan kielellä ja epäilemättä hänestä, arvasi
-Anna kohta hovineuvoksen häntä puolustaneen ja päätti odottaa, mitä
-hänelle sanottaisiin. Muutamaan päivään ei rouva puhunut hänen
-kanssaan mitään ja hovineuvoskin sanoi hänelle lyhyesti: "Pidä sinä
-kalkattimesi lukkojen takana!" Mutta kohta alkoivat asiat taas kulkea
-entistä uraansa, Anna kun jälleen näytti, että hänen sijaansa olisi
-vaikea tuota pikaa löytää toista niin soveliasta. Vaan ei mikään
-varoitus olisi Annaan vaikuttanut niin hyvin, kuin nuo hovineuvoksen
-sanat, joiden merkityksen hän heti ymmärsi.
-
-Alussa tuntui Annasta kuin hovineuvoksenkin kohtelu häneen nähden
-olisi muuttunut, mutta jälestäpäin tuli hän selville tästä
-menettelystä. Hän kuuli puhuttavan, että rouvan keväämmällä täytyi
-lähteä ulkomaille terveyttänsä hoitamaan, ja että hovineuvos silloin
-aikoi muuttaa jonnekin Pietarin lähitienoille huvilaan. Rouva antoi
-tämän johdosta Annalle jo hyvissä ajoin viittauksia siitä, että häntä
-silloin enää ei tarvittaisi ja että hän saisi toistaiseksi etsiä
-itsellensä toisen paikan. Hovineuvos taas ei puhunut siitä asiasta
-mitään ja tämä seikka piti Annaa hyvin kauan häilyvässä, pelon ja
-toivon välisessä tilassa. Nämäpä tunteet sitte saivatkin hänen
-menettelemään, niinkuin hän menetteli...
-
-Eräänä iltana -- ja silloin sattuivat molemmat sekä hovineuvos että
-hänen rouvansa olemaan poissa kotoa -- tuli Liisa erään vanhan
-naisen parissa Annan luo. Anna muisti kyllä tuon naisen jossakin
-ennen nähneensä, mutta tunteaksensa ei hän häntä tuntenut. Tämä taas
-kätteli Annaa kuin vanhaa tuttua ja kohta Anna jo alkoi arvata, mitä
-asia koski.
-
-Ennen kuin teekeittiö kiehumaan rupesi, vei Anna vieraansa herrasväen
-puolelle ja näytti heille kaikki huoneet niin tarkkaan kuin hän
-sen luvallisena piti. Upeutta ja komeutta ihmeteltiin kaikkialla
-ja varsinkin sanoi Anna salin huonekalujen punaisen ja tummemmilla
-kukilla koristetun samettikankaan olevan hänen mieleensä.
-
--- Jos minä koskaan rikkaaksi tulen, niin tahdon minä saliini
-tällaiset huonekalut ja samanlaisesta kankaasta ovienkin uutimet.
-Minusta näyttää aina niin somalta, kun rouva, jos joku kelloa
-soittaa, seisoo vierashuoneen uutimien takana ja pää vain niiden
-välistä pilkistää, puhui Anna ihastuksissaan.
-
--- Mikäpäs niitäkään estäisi saamasta, kun rikkaan miehen saatte,
-vastasi siihen tuo vanha nainen merkitsevästi.
-
-Huoneet katseltuansa sijoittuivat kaikki kolme keittiön viereiseen
-palvelusväen kamariin, joka oli silloin Annan yksin käytettävänä,
-keittäjätär kun, joka oli venakko, oli kyökissä yksinään kotona.
-Teetä juodessa sitte käänsi vanha nainen puheensa vähitellen siihen
-asiaan, joka oli syynä hänen käyntiinsä.
-
-Hän alkoi siitä "seuran" iltamasta ja sanoi, että niissä on jo "moni
-omansa löytänyt" ja että "seura" ylipäänsä on ollut oikea siunaus
-kaikille nuorille tytöille, sillä sehän on ollut ainoa paikka, jossa
-heillä on ollut tilaisuus tavata siivoja nuoria miehiä, kun ei
-Pietarin käsityöläisillä muuta varsinaista yhteiselämää ole. Sitte
-luetteli hän monta kunnon miestä, jotka sulhasmiehinä olivat "seuran"
-kaunistuksena, mutta valitti sitä, että he olivat niin "saamattomia",
-etteivät itse tule kosineeksi, vaikka hyviä ja kauniita tyttöjä oli
-enemmän kuin tarpeeksi. Sellainen kunnon sulhasmies oli kultaseppä
-Oittinenkin, jolla oli aivan sama vika, kuin noilla muillakin, mutta
-se olikin hänen ainoa vikansa, kaikki muu oli hänessä pelkkiä hyviä
-avuja vain. Ja tavallisesti tällaiset miehet ikäänkuin kainostelevat
-ja siitä syystä jäävät naimattomiksi, etteivät uskalla niitä avujansa
-tytöille näyttää ja ilmaista tunteitansa. Näin olisi varmaankin
-kultaseppä Oittisenkin käynyt, ell'ei hän olisi välittäjäksi tullut,
-hän kun näki ja tiesi, kuinka silmittömästi Oittinen oli Annaan
-rakastunut. Olihan Anna tietysti huomannut sen itsekin? Ja kukapa
-sitä ei semmoista miestä ottaisi? Varmaankaan ei Annallakaan ollut
-mitään sitä vastaan?
-
-Näitä ajatuksiansa lausuessaan särppäsi ämmä tuon tuostakin sormiensa
-päille pannulta teevadilta teetä, niin että hänen lihavuudesta
-riippuvat poskensa alkoivat hiestyä. Lihavuudesta hän niin hirveästi
-ähkikin puhuessansa.
-
--- Enhän minä hänen hyvyyttänsä enkä kunnollisuuttansa epäile,
-vastasi siihen Anna, vaikeni ja vaipui ajatuksiinsa.
-
--- Ja johan minä olen Annalle sanonut, kääntyi Liisa osaksi ämmän
-puoleen, että mitä sitä miehen kauneudellakaan tekee, jos hän siihen
-katsoo.
-
--- Sitä ei koskaan viisas ja ymmärtäväinen nainen tee, sanoi ämmä
-kehoittavasti, puhalsi ja särppäsi taaskin teetä.
-
--- Eikös sitte sydäntänsä tällaisissa asioissa kysyä pidäkään, vaan
-päätänsä ainoastaan? puuttui vihdoin Annakin puheeseen.
-
-Ämmä naurahti yhden kerran kuivasti.
-
--- Raha voittaa nykyään sekä sydämen että pään. Yksinkertaista
-sydäntä kaikki halveksivat, sydämetöntä järkeä pidetään usein
-kyllä suuressa arvossa, mutta rikkaus, missä muodossa tahansa, vie
-kuitenkin voiton kaikilta.
-
--- Mutta jos voisi samasta löytää hyvän sydämen, ymmärryksen ja
-rikkauden...?
-
--- Ei ne sovi yhteen. Kaksi niistä välistä kyllä, vaan kaikki kolme
--- melkein ei koskaan.
-
-Anna tahtoi tätä vastustaa muistaessaan hovineuvosta, jolla hänen
-mielestänsä oli kaikki nämät ominaisuudet. Ja sydämestänsä ei hän
-löytänyt rahtustakaan rakkauden tunnetta Oittista kohtaan, vaan sen
-sijaan oli se kokonaan tuon toisen valloittama.
-
--- Vaan jos on vara valita, niin valitsee aina sydämensä mukaisen
-rikkauden, muodosti Anna ajatuksensa.
-
--- Mutta sydänpä vie paljoa useammin harhaan kuin mikään muu, ell'ei
-kokemus tule avuksi. Ja sitä varten on Jumala sellaisia ihmisiä
-luonut, jotka voivat toisia tässä asiassa auttaa. Minäkin olen vanha
-ja kokenut ja tunnen asiat ja sen voin sanoa, että sellaista miestä
-ette saa koskaan, kun se on, jota teille nyt tarjotaan, -- puheli
-ämmä, ikäänkuin pahastuen Annan epäröimisestä. Ja hetkisen vaitiolon
-jälkeen kysyi hän pontevasti:
-
--- Minkä vastauksen käskette siis antamaan kultaseppä Oittiselle?
-
-Anna ei antanut heti vastausta. Hän rupesi miettimään.
-
--- Miettikäähän nyt vähän aikaa, jatkoi ämmä; vaan varma pitää
-vastauksen olla.
-
-Anna muisti samassa, että hänen asemansa hovineuvoksen luona oli
-käynyt horjuvaksi. Hän toivoi tosin, että herra ei jättäisi häntä
-niinikään, mutta olihan sekin mahdollista, sillä kuka sitä ihmisten
-kaikkia oikkuja tietää. Ja hän pelkäsi jäädä ilman paikkaa, kun oli
-jo kevät käsissä eikä hänellä ollut mitään säästöjä siltä varalta,
-että hän paikattomaksi jäisi. Silmänräpäyksessä näytti Annasta, että
-tämä olikin hänen ainoa turvansa. Sitä paitsi auttoi ämmä häntä
-vieläkin tekemään päätöksensä, sanoen:
-
--- Minä taisin unhottaa sanoa, että kultaseppä Oittinen tahtoo pitää
-tämän asian salassa syksyyn saakka...
-
-Olihan siinä vielä aikaa, ennen kuin Annan kohtalo tulisi
-lopullisesti ratkaistuksi. Siksihän saattoi vielä paljonkin tapahtua
-ja muuttua.
-
--- No, minä otan, sanoi Anna yht'äkkiä rohkaistuen ja ikään kuin
-teeskennellen iloisuutta.
-
-Ämmä ei sanonut mitään, mutta teki hyvin tyytyväisen liikkeen; hänen
-vaivansa olivat korvatut!
-
-Näistä kolmesta taisi kuitenkin Liisa tästä eniten iloita sinä
-iltana. Hän oli vakuutettu siitä, että hänen serkkunsa oli sen kautta
-pelastunut vaarallisesta kurimuksesta.
-
-
-VII.
-
-Mutta sillä välin alkoivat asiat jälleen hovineuvoksen perheessä
-käydä entistä "hyvää" menoansa. Tuo pieni pysähdys näkyi vain herran
-liehittelylle antaneen uutta vauhtia. Annaa tämä ilahutti suuresti,
-samalla kun se herätti katumusta hänen antamastansa lupauksesta,
-mutta rouvan sydämessä rupesi taas vanha tunne kalvamaan. Arvata
-saattoi että, ell'ei rouva ehtisi ajoissa ulkomaille lähteä, uusi
-"puuska" heidän välillänsä puhkeaisi.
-
-Ennen pitkää tapahtuikin muuan hyvin ikävä seikka, jolla kuitenkin
-oli aivan toiset syyt kuin edellisellä, vaikka rouva käytti sitä
-hyväksensä, peittääkseensä sen varjolla luulevaisuuttansa.
-
-Toalettipöydällänsä oli rouvalla ollut ohukainen rannerengas, jota
-hän toisinaan käytti kotona ja jonka hän sanoi jättäneensä pöydälle
-sinä iltana ulos mennessänsä, jolloin Annalla sattui vieraansa
-olemaan. Jonkun ajan kuluttua alkoi hän sitä kaivata ja kysellä,
-ensiksi tietysti Annalta, joka sisäkkönä huoneita siivosi. Mitäkään
-epäilyjä tämän rehellisyyden suhteen ei ollut koskaan ollut, mutta
-joka tapauksessa vaati rouva, että Annan tuli siitä vastata, minne
-se oli joutunut. Sen sijaan ei talossa ollut keittäjättärestä yhtä
-hyviä ajatuksia ja häntä ruvettiin siitä kovalle panemaan. Tämä taas,
-joka luuli Annan ilmi antaneen hänet rouvalle rannerenkaan ottajana,
-kielsi lujaan mitään ottaneensa ja sanoi, että, ell'ei sitä Anna
-ollut vienyt, niin varmaan joku hänen vieraistansa, jotka hänen
-luonaan olivat käyneet samana iltana kuin herrasväki oli poissa.
-Tämän sanoi hän sitä luultavammaksi, koska Anna oli käynyt heille
-huoneita ja kaikkia tarkkaan näyttelemässä. Näin selitettiin asia ja
-hyvin todenmukaiselta näytti, että Anna siis oli syynä rannerenkaan
-häviämiseen. Huoneita vieraillensa näyttäneensä ei Anna kieltänyt
-ollenkaan, sillä hän ei sanonut nähneensä siinä teossa mitään pahaa,
-mutta jyrkkään hän kielsi mitään vieneensä ja puolusti samalla
-vieraitansakin, josta toisen hän sanoi olevan oman serkkunsa, toisen
-tämän hyvän tuttavan. Sydämessänsäkin oli Anna aivan varma Liisasta,
-jonka tähden siis ainoa mahdollisuus koski vain tuota ämmää.
-
-Vaan Annassa alkoi yhtäkkiä herätä kamala aavistus. "Ehkä on tuo
-ämmä tahallaan tehnyt minulle tämän kepposen? Kuka sen tietää, mitä
-syitä hänellä on ollut? Kentiesi on joku kateudesta minua kohtaan
-keksinyt koko tämän juonen? Vähäkös niitä pahoja ihmisiä mailmassa ja
-varsinkin täällä Pietarissa löytyy?" ajatteli Anna ja hänen sydämensä
-alkoi vihasta kiehua.
-
-Samalla muisti hän vielä tuon ämmän, heidän keskustelunsa lopulla,
-sanoneen kultaseppä Oittisen tahdon olevan, että tuo naimisasia
-pidettäisiin syksyyn asti salassa. Tämä seikka vielä johti hänen
-päähänsä ajatuksen, että kentiesi ämmä ei ollutkaan Oittisen
-lähettämä, että hän kentiesi oli pettänyt Liisankin ja heidät kaikki
-kolme. "Ja kentiesi Liisakin on jostakin syystä... kateudesta... tahi
-mistä sen tietää...?" vilahti Annan aivoissa ajatuksen katkelmia ja
-hän vihastui niin, ettei ollut saada sydäntänsä hillityksi mitenkään.
-Hirveä koston himo alkoi hänen rinnassansa riehua. Hän näki tämän
-kautta joutuneensa turmion partaalle. Häntä epäiltiin varkaudesta,
-jonka tähden hän oli jäävä paikattomaksi, rahaa hänellä ei ollut
-millä elää ja ainoaa parasta tuttavaansa, omaa serkkuansa, johonka
-hän muussa tapauksessa olisi voinut turvautua, epäili hän salaisista
-juonista itseänsä vastaan. "Kateudesta kai se Liisa silloin
-kirkollakin minuakin varoitti ja tahtoi Oittiseen mieltymään",
-ajatteli Anna ja päätti, ettei hän koskaan enää tahdo Liisaa nähdä.
-Kävi, miten kävi, mutta Liisan luo hän ei tahtonut mennä, vaikka
-olisi jäänyt kadulle makaamaan. Näin onnettomaksi ei Anna ollut
-koskaan ennen itseänsä tuntenut. Kauhea epätoivo valtasi hänet
-valtaamistansa...
-
-Kuultuansa asian laidan, ilmoitti rouva Annalle, että heidän
-tämän jälkeen oli enää aivan mahdotonta pitää Annaa luonansa.
-Suorastaan varkaudesta eivät he tahtoneet häntä epäillä, --
-vaikka rouva kuitenkin sanoi, että kotivarkaita pahempaa ei löydy
-mitään mailmassa, -- mutta koska Anna oli vienyt vieraansa heidän
-huoneisiinsakin, niin eivät he luulleet voivansa häneen täydellisesti
-luottaa. Sitäpaitsi oli rouvalla muka toisiakin pienempiä syitä häntä
-vastaan, jotka Anna ehkä itse paremmin tunsi ja tiesi. Ja lopuksi oli
-Anna varmaan jo kuullut, että rouva muutaman päivän kuluttua aikoo
-lähteä ulkomaille ja olihan rouva hänelle jo sanonut aikaisemmin,
-etteivät he häntä silloin tarvitsisi ja että Anna saapi etsiä
-itsellensä toisen paikan.
-
-Tämän päätöksen jälkeen meni Anna huoneesensa, heittäytyi suulleen
-vuoteensa pielukselle ja purskahti kovaan itkuun.
-
-Silloin, sillä kertaa, niiden kahden tunnin kuluessa, kun hän siellä
-makasi, tuntiessaan mailman olevan petosta ja vilppiä täynnä,
-itki hän kyynellähteensä kuiviin ja sydämensä kiven kovaksi,
-heltymättömäksi kaikista todellisista, syvistä tunteista, ja sillä
-haavaa tapahtui hänen elämässään jyrkkä käänne.
-
-Samana iltana, kun hän tiesi tapaavansa hovineuvoksen yksin
-huoneessansa, meni hän sinne, pyysi anteeksi, että oli tullut
-vielä kerran häntä vaivaamaan, lankesi polvillensa hänen eteensä
-ja rukoili, voimatta enää yhtäkään kyyneltä saada puserretuksi
-punoittavista silmistänsä, häntä seuraavin sanoin:
-
--- Minä en tullut, herra hovineuvos, puolustamaan itseäni teidän
-edessänne sen teon suhteen, josta minua epäillään, sillä vakuutustani
-tuskin uskottaisiin ennen, kuin itse kadonnut kappale ilmestyisi ja
-sen todeksi todistaisi. Mutta kaikista muista rikoksistani pyydän
-teiltä nöyrästi anteeksi ja teidän ainainen hyvyytenne on minulle
-todistuksena siitä, että te minulle annatte anteeksi. Samalla
-rukoilen minä teitä auttamaan minua ensimäisen ja viimeisen kerran ja
-palkaksi siitä saatte vaatia minulta, mitä tahdotte.
-
-Tämä kaikki oli hovineuvokselle aivan odottamatonta, sillä hän ei
-ollut laisinkaan katsonut asiaa siltä kannalta. Mutta se sopi varsin
-hyvin hänen aikeihinsa ja hän tahtoi sitä käyttää hyväksensä. Toisen
-tila oli hänelle todellakin varsin edullinen.
-
--- Hyvä! sanoi hän. Minä olen vuokrannut huvilan maalla, sinä saat
-heti muuttaa sinne asumaan ja minä maksan elantosi siellä, siksi kuin
-ehdit saada itsellesi toisen paikan.
-
-Sillä lähti Anna ulos, kiitettyään hovineuvosta tästä hyvästä työstä.
-
-Ja kolmen päivän perästä muutti Anna maalle, huvilaan.
-
-Muutaman päivän kuluttua matkusti rouva ulkomaille ja ennen hänen
-lähtöänsä, huoneita perinpohjin siivottaessa, löytyi kadonnut
-rannerengas toalettipöydän takana riippuneesta ikkunaverhosta.
-
-Kesäksi muutti huvilaan myöskin hovineuvos.
-
-
-VIII.
-
-Helposti voi arvata, minkä vaikutuksen Annan katoaminen Pietarista
-teille tietymättömille teki kultaseppä Oittiseen ja Liisaan.
-
-Tuskin oli edellinen ehtinyt saada kuulla ilosanoman siitä, että Anna
-suostui ottamaan hänen, ja ruvennut elämään tuollaista toivorikasta
-elämää, jossa vain odottaa, jotta aika mitä pikemmin kuluisi ja saisi
-tuoda kotiinsa oman "kainaloisen kanansa", niin tuli hänelle tieto,
-ettei tätä ollut Pietarista löydettävissäkään. Kaikki hänen kauniit
-tuulentupansa hajosivat ja haihtuivat kuin saippuarakko, jättäen
-jälkeensä vain raukan sydämeen mitä katkerimman tunteen ihmisten
-kiittämättömyydestä, naisten petoksesta ja mailman viheliäisyydestä.
-Tuntui aivan, kuin sallima olisi heittänyt suuren ylitsepääsemättömän
-kivimöhkäleen hänen tasaiselle poikamiestiellensä.
-
-Ainoa, mitä kultaseppä Oittinen ensin voi tehdä, kun ei hän
-tavannut Annaa enää mistään, missä hän hänen ennen oli tavannut,
-oli tiedusteleminen tämän palveluspaikasta. Mutta sinne ei hän
-itse tahtonut suorastaan mennä, vaan kääntyi ensin Liisan puoleen,
-toivossa, että ehkä tämä jotakin Annasta tietäisi. Liisa, jolla
-ei ollut tapauksesta mitään aavistustakaan, joutui aivan ymmälle,
-kuullessaan kultaseppä Oittisen etsivän morsiantansa. Että Anna ei
-ollut käynyt hänen, Liisan, luona näihin aikoihin, sen tämä kyllä
-hyvin ymmärsi, mutta se, että Oittinenkaan ei ollut häntä nähnyt,
-kummastutti häntä enemmän, kuin mikään. Heti, suoraa päätä, lähtivät
-he siis Annan kortteeriin, jossa he saivat kuulla, ettei Annaa siellä
-enää ollut, ja ettei tiedetty minne hän oli muuttanut, sillä Annan
-lähdöstä maalle ei tietänyt kukaan muu, kuin se, joka hänen sinne
-oli toimittanut. "Luultavasti", niin vastattiin, "on hän lähtenyt
-Suomeen, sillä tästä paikastansa hän ajettiin pois epäiltynä rouvan
-rannerenkaan varkaudesta. Mutta syytön Anna kuitenkin oli, sillä se
-rannerengas löytyikin sitte, hänen jo pois lähdettyänsä."
-
-Vaikka tämä sanoma tuntuikin ukkosen iskulta sekä Oittisen että
-Liisan sydämissä, niin eivät he voineet olla säälimättäkään Annaa,
-joka syyttömästi oli joutunut näin ankaran syytöksen uhriksi.
-"Varmaan on hän epätoivossaan jotakin itsellensä tehnyt, sillä
-hänellä mahtoi olla hyvin arka sydän, kun ei siitä asiasta käynyt
-minullekaan puhumassa eikä hyvästi jättämässä", ajatteli Liisa. Ja
-jos jonkinlaisia ajatuksia Annan kohtalosta alkoi liikkua heidän
-päässänsä. Liisa kyllä puhui siitäkin, että pitäisi kirjoittaa Annan
-äidille ja kysyä, onko hän kotia tullut, mutta jos hän ei ole sinne
-matkustanut, niin vie jo tämä kirje hänen äitinsä surulla hautaan.
-Asiain näin ollen eivät he tietäneet muuta tehdä, kuin kuulustella
-hänestä Pietarista niin paljon kuin suinkin ja odottaa siksi kuin
-itsestänsä hänestä jonkinlaisia tietoja tulisi.
-
-Ja niin kului koko kesä ilman minkäänlaista varmuutta Annasta. Kului
-kesä ja jo kappale sateista syksyäkin.
-
-Eräänä sellaisena iltana, kun sade ikkunoita pieksi, muodosteli
-suuria lätäköitä ja virtoja kivikaduille ja ankara tuuli
-kaasuliekkejä lekutteli, istui työteliäs Liisa, kuin tavallista,
-kotonaan. Hän oli niitä tyttöjä, jotka osaavat olla iloisia ja
-huvitella päästämättä sydämensä ohjia koskaan kuitenkaan liian
-höllälle ja joilla sentähden aina on sielunsa rauha ja tyytyväisyys
-tallella. Ja tyytyväisenä istui hän silloinkin keittiössä, pöytänsä
-ääressä, pieni lamppu edessänsä ja ompelus sylissänsä. Hän oli
-juuri antanut teekeittiön herrasväen illallispöydälle, jonka
-tähden hänellä, heidän syödessänsä, oli aikaa hiukan istua oman
-työnsäkin ääressä. Kyökissä oli kaikki hiljaa, lamppu vain piti
-pientä hyrinätä palaessansa. Sisältä myöskään ei kuulunut mitäkään
-vilkasta puhelua, joka olisi Liisan uteliaisuutta kannustanut. Hänen
-ajatuksensa liikkuivat sen tähden omilla matkoillaan, missä lienevät
-liidelleetkään.
-
-Ehkäpä ajatteli hän sitä siivoa rautatien miestä, jonka kanssa hän
-silloin tällöin oli "seurassa" tanssinut ja ehkä kuvitteli hän, että
-hyväpä sitä olisi tällaisella säällä istua tuollaisessa pienessä
-talossa jossakin rautatienkin varrella, tuollaisessa punaisessa
-talossa, jonka valkopuitteisista ikkunoista näkyvät puhtaat uutimet
-ja joku hyvin menestyvä kukka, jonka kukan lehtien välistä, junan
-ohitse kiitäessä ja hänen miehensä siellä radan varrella merkkiä
-näyttäessä, sinisilmäinen, kiharatukkainen pojan päähyt pilkistää,
-jolle pojalle aamuin ja illoin käy ainoasta lehmästänsä maitoa
-lypsämässä...
-
-Kyökin ovelta kuuluva pieni naputus herätti Liisan tästä unelmasta,
-vaikka hän haaveksiessaan jo oli ollut kuulevinaan askeleitakin
-portailta. Ja hän hypähti ylös, meni ovelle ja, ennen kuin hän
-rautakoukun aukaisi, kysyi hän:
-
--- Kuka siellä?
-
--- Minä. Päästähän, Liisa, sisään.
-
-Tämä ääni sai Liisan säpsähtämään.
-
-Hän aukaisi oven. Hän ei ollut uskoa omia silmiänsäkään. Mahdotonta
-oli, että ainoastaan sade olisi sellaisen muutoksen tehnyt. Tuttu
-henkilöhän se oli, mutta ei ollut Liisa tuntea häntä.
-
-Hämmästyksestä ei hän alussa saanut mitään sanotuksikaan.
-
--- Liisa, etkö sinä minua tunne, vai etkö sinä tahdo minua tuntea? --
-kysyi vastatullut, rupesi itkemään ja halaillen painoi päänsä Liisan
-olkapäätä vastaan.
-
--- Kyllä! Kyllä! sai Liisa vihdoin vastatuksi katkonaisella äänellä:
--- mutta älä itke, istutaan tähän, Anna! Mikä sinun on? Missä sinä
-olet ollut? Älähän nyt noin hurjasti itke!
-
-Mutta pitkään, pitkään aikaan ei tahtonut puheesta tulla mitään.
-
-Sitte vihdoin, vähitellen, palottaan sai Liisa tietää kaikki, alusta
-alkaen ja siihen päivään saakka. Ensi teoksensa pyysi Anna häneltä
-anteeksi, ett'ei hän ennen lähtöänsä ollut käynyt Liisan luona.
-
--- Se ehkä olisi pelastanut minut kaikesta, kaikesta, sanoi hän,
-huoaten onnettomuuden taakkansa painosta. -- Mutta, tiedätkös, minä
-tunsin itseni niin hirveän onnettomaksi, vaikk'ei se ollut vielä
-mitään tämän suhteen. Tänä iltana minä en olisi voinut mitenkään
-olla yksin, minun piti lähteä ulos, vaikka oli tämmöinenkin ilma.
-Sydämeni oli niin täysi, niin täysi, se paisui, se oli puhjeta, minun
-piti saada tyhjentää se jollekin. Ja minulla ei ollut ketään ihmistä
-mailmassa, jolle voin sitä tehdä. Sinun luoksesikaan en tahtonut
-tulla, sillä sinäkin olit minun pettänyt.
-
--- Anna! Herra Jumala! Mitä sinä nyt? Millä lailla?
-
--- Milläkö lailla?
-
--- Niin. Jesus minua siunatkoon!
-
--- Milläkö lailla, kysyt. Minä ajattelin silloin, että sinä minua
-kadehtit, mutta vaikka se olisi kateutta ollutkin, niin annan sen
-sinulle nyt anteeksi, sillä sen kautta ehkä tahdoit minua tästä
-onnettomuudesta pelastaa. Niin, minä ajattelin, että sinä kateudesta
-tahdoit minun ottamaan tuon kultasepän ja toit tuon ämmän luokseni,
-jonka syy varmaan on, että minä paikkani kadotin. Muistatko, että
-minä sinä iltana näytin teille herrasväen huoneita? Silloin se
-ämmä varmaan otti rouvan toalettipöydältä sen rannerenkaan, jonka
-varastajaksi minua nyt luullaan.
-
--- Rakas Anna! Sekös se sitte on syynä tähän kaikkeen? Tiedä siis,
-että sinä olet aivan syytön, sillä se rannerengas oli löytynytkin
-rouvan lähtiessä ulkomaille.
-
-Anna hämmästyi, hän ei tietänyt mitä sanoa. Vihdoin tuli hän
-lausuneeksi puoli kovaan:
-
--- Vai niin! Ja hovineuvos ei ole puhunut siitä minulle mitään... Se
-ilkiö!
-
-Hetkinen kului äänettömyyteen.
-
--- Kuinka saatoitkaan sinä, Anna, epäillä minua niistäkään
-petoksesta tahi kateudesta? keskeytti Liisa vaitiolon. -- Etkö
-sinä sitte ole huomannut, että minä aina vain olen sinun parastasi
-tahtonut?
-
--- Kiitos siitä, Liisa, ja suo minulle kaikki anteeksi. Silloin minä
-en sitä niin käsittänyt, sillä minun oli vallannut kauhea epätoivo,
-viha, epäily ja häpeä. Epätoivossani minä en tietänyt mitä tehdä,
-ajatukseni vihasta sekaantuivat, minä epäilin kaikkia häjyydestä
-itseäni vastaan ja, paitsi vihasta ja epäluulosta, en voinut
-häpeästäkään silloin tulla luoksesi. Kaikki suo minulle anteeksi ja
-kiitos siitä, että silloin parastani katsoit, mutta minä olen sen nyt
-liian myöhään huomannut.
-
--- Miksi liian myöhään? Älä nyt niin
-
--- Myöhään, myöhään! Kaikki on myöhään!
-
--- Jumala sinua varjelkoon jälleen epätoivoon joutumasta! Koetahan
-nyt, Anna, hillitä itseäsi ja... sitte taas elää uutta elämää.
-
--- Oi! Sehän se juuri onkin enää mahdotonta. Mutta kuule, Liisa,
-saanko minä puhua sinulle kaikki asiat suoraan? Ell'et sinä ole
-huomannut jo, niin täytyy minun sanoa, että minä tulen muutaman
-kuukauden perästä - äidiksi.
-
-Liisa kauhistui, hän ei voinut katsoa serkkuansa silmiin. Kotvasen
-kuluttua sanoi hän:
-
--- Mutta olethan sinä... kihloissa...?
-
--- Kun minä täältä läksin, katkaisin minä siteet kaikkien kanssa,
-sillä minä epäilin kaikkia, ja minä annoin ajatukseni hurjasti
-juosta, minne ne tahtoivat. Yksi ainoa ihminen silloin oli, johon
-minä luotin, sillä hän oli aina ollut hyvä minua kohtaan. Sinä
-arvaat, kuka se on. Ja minä antauduin täydellisesti hänen valtaansa.
-Kun rouva ajoi minut talosta pois, laittoi hän minut vuokraamaansa
-huvilaan maalle, jonne hänkin sitte saapui kesää viettämään. Siellä
-_se_ sitte tapahtuikin. Jonkun aikaa oli kaikki hyvin välillämme,
-mutta vähitellen aloin minä huomata, että hän muuttui minua kohtaan,
-vaan mistä syystä, sitä en minä tiedä, sillä minä en ollut mitäkään
-pahaa hänelle tehnyt. Päinvastoin tein minä kaikki, mitä hän tahtoi.
-Mutta luultavasti oli hän jo saanut kylliksi minusta, koska hän päivä
-päivältä kävi yhä häjymmäksi, hän ikäänkuin alkoi kiusata minua ja
-kuta enemmän minä koetin kärsiä, sitä enemmän alkoi hän kärsimystäni
-koettaa. Lopulta sanoi hän jo minulle, ettei hän enää voinut pitää
-minua, että se jo oli ihan mahdotonta ja että minun täytyi muuttaa
-pois. Vaan minne muuttaa tällaisessa tilassa? Ja minä, lankesin
-taas polvilleni hänen eteensä ja rukoilin häntä auttamaan minua
-siksi, että tästä tilastani pääsisin vapaaksi ja jälleen voisin
-etsiä itselleni toisen paikan. Vihdoin suostuikin hän pyyntööni
-ja määräsi minulle kaksikymmentä ruplaa kuukaudessa, jonka summan
-hän lupasi minulle kuukausittain laittaa. Näillä rahoilla pitää
-minun nyt elää: kahdeksan ruplaa maksan minä kuukaudessa pienestä,
-viheliäisestä huoneesta katon rajalla, jossa tuskin minkäänlaisia
-huonekaluja on ja jossa joka yö olen viluun kuolla, loput on minulla
-siis käytettävänäni ruokaan ja muihin tarpeisin. Ja täten olen täällä
-jo toista kuukautta elänyt. Tämän toisen kuukauteni rahoja ei hän
-määräpäivänä minulle lähettänyt, jonka tähden minun oli muutamana
-päivänä nälkääkin nähtävä. Lopuksi täytyi minun ainoa aarteeni avuksi
-ottaa, saadakseni edes nälkäni tyydytetyksi, vaikka emäntänikin jo
-huoneen kuukausirahoja minulta kiristää. (Kun Liisa tämän kuuli,
-alkoi hänen sydäntänsä kouristaa ja kyyneleet herahtivat hänen
-silmiinsä.) Ja tänään vasta sain minä häneltä rahani sekä samalla
-hänen kortteeriinsa minulle kotipuoleltani tulleen kirjeen, jossa
-minulle ilmoitetaan, että äitini kolme viikkoa sitte oli kuollut,
-kuukauden päivät suolien tulehdusta sairastettuansa... Mutta mitä
-sinä nyt noin itket, Liisa?
-
--- Voi, Anna, Anna! Miks' et sinä ennen tullut minun luokseni?
-
--- Miks' en tullut? Senhän sinä jo kuulit. Johan minä sen sanoin
-sinulle, miks' en tullut. Enkä minä tahtonut tänäänkään tulla, mutta
-vasten tahtoani tulin kuitenkin. Sillä sydämeni tempoeli minua ulos,
-vaikka sateelle ja tuulelle kuormaani huojentaakseni. Yksinäinen
-pikku huoneeni tuntui äärettömältä, kolkolta erämaalta, minun piti
-päästä ulos edes kadulle näkemään ihmisiä ja liikettä. Ja minun teki
-mieli ensimäiselle vastaan tulijalle kertoa kaikki, kaikki, mutta
-silloin ajattelin, että minua luullaan hulluksi, jos sen teen ja
-itsestänsä kulkivat jalkani sinun luoksesi. Mutta anna minulle, Liisa
-kulta, anteeksi, että nyt näin olen sinua vaivannut, sinun rauhasi
-häirinnyt, sinun iltasi pilannut, mutta minä en voinut muuta, minun
-piti saada puhua, piti saada itkeä jonkun kanssa... Ja hän painoi
-päänsä Liisan syliin ja itki, itki...
-
--- Älä tee enää syntiä, Anna, sillä lailla puhumalla. Minun luokseni
-olisi sinun jo kauan sitte pitänyt tulla. Ehkä olisin minäkin voinut
-sinua jollakin lailla auttaa.
-
--- Silloin... ehkä! Mutta johan minä sanoin sinulle, että nyt on
-kaikki myöhäistä; mikään ei ole enää autettavissa. Ja mitäpä varten
-auttaa? Kuolla minä tahdon, sillä mitä ja ketä varten eläisin
-enää? Äitini kuoli oikealla ajalla, saamatta kuulla mitään tästä
-onnettoman tyttärensä kurjasta kohtalosta. Taivas hänen tomunsa
-siunatkoon! Mutta se vain omaatuntoani vaivaa, ett'en voinut häntä
-edes yhdellä ruplallakaan auttaa hänen köyhyydessänsä, vaikka sitä
-tänne tullessani niin suuresti ai'oin ja lupasinkin. Ne viisi ruplaa,
-jotka minulla säästöpankissa olivat, olen sieltä jo ammoin ottanut
-ja käyttänyt. Täytyipä minun jo tuo lahjaksi saamani solkineulakin
-panttiin panna, vaan sitä en ai'o koskaan takaisin lunastaa, sillä en
-tahdo mitäkään muistoa tuolta onneni sortajalta. Mitä taas kultaseppä
-Oittiseen tulee, niin on hän minulta kokonaan kadonnut. Vasten
-tahtoani tulin tuon lupaukseni antaneeksi, sillä siihen pakoititte
-minun te sekä muut ulkonaiset asian haarat. Suokoon hän minulle
-tämän kevytmielisyyden anteeksi, sillä rakkautta häntä kohtaan en
-ole koskaan tuntenut. Häntä en voi koskaan enää nähdä, mutta kerro
-sinä hänelle kaikki, mitä tahdot. Minulle se on saman tekevä, sillä
-sinä näet, ett'ei minulla ole enää ketä varten elää. Itse taas en ole
-elämän enkä kunniallisen kuolemankaan arvoinen.
-
-Nämä viimeiset sanat lausui Anna, silmät kyyneleistä kuivuneina ja
-paatunein sydämin. Hän nousi ylös lähteäksensä.
-
--- Hyi, Anna! Mitä sinä puhut! sanoi Liisa, hoksattuansa näiden
-sanain merkityksen. -- Sinä pelästytät minua puheellasi! Rukoile
-hartaasti Jumalaa, niin Hän sinua auttaa. Hän voi sinulle vielä
-kaikki anteeksi antaa, Hän ohjaa sinut oikealle tielle ja Hän auttaa
-sinua epätoivoon joutumasta. Rukoile, Anna, rukoile Jumalaa!
-
--- Ju-ma-laa-ko? sanoi Anna, kolkosti nauraen. -- Mikä Jumala voisi
-minua auttaa?
-
--- Herra Jesus! Anna! Anna! Anna! Älä puhu noin! Älä katso minuun
-noin villisti!
-
-Ja Liisa peitti pelosta silmänsä käsiinsä.
-
--- Hyvästi sitte! sanoi Anna, aikoen lähteä.
-
--- Ei! Älä mene! Jää tänne yöksi, niin rukoillaan yhdessä! Sinä et
-saa mennä, Anna!
-
-Vaan toinen oli jo menossa ulos.
-
--- Anna, hoi!
-
--- Toisen kerran! vastasi tämä.
-
--- Kuulehan, Anna! Sanohan edes, missä sinä asut.
-
-Anna sanoi ja astui portaita alas.
-
--- Hyvästi sitte, rakas Anna! Rukoilehan Jumalaa maata pannessasi,
-huusi Liisa hänen jälkeensä ja palasi keittiöön.
-
-Ja sade pieksi ikkunoita, muodosteli suuria lätäköltä ja virtoja
-kivikadulle ja ankara tuuli kaasuliekkejä lekutteli...
-
-
-IX.
-
-Annan kerran tuohon kurimukseen jouduttua, oli arvattava, että hän
-alkaisi pyöriä sen mukaan ja joutuisi lopullisesti virran vietäväksi.
-Sillä hän oli niitä luonteita, joita hirvittää, joiden päätä
-pyörryttää katsoa taaksensa, vaan jotka suinpäin syöksyvät eteenpäin,
-tuli mikä tuli.
-
-Jo Liisan luona käydessänsä oli hän hyvin viheliäisessä tilassa,
-verrattuna siihen, missä hän vain puoli vuotta sitä ennen
-oli ollut. Puute, häpeä, epätoivo saivat hänen yhä enemmän
-veltostumaan, ikäänkuin vaipumaan törkyyn, huolimattomuuteen,
-välinpitämättömyyteen. Puutteesta ei hän voinut paremmin hoitaa
-itseänsä, epätoivosta ei hän enää huolinut eikä välittänyt itsestänsä
-eikä mistään. Puutteesta sekä sen säännöttömyyden johdosta, jolla
-hän kuukautisen "palkkansa" sai, täytyi hänen osaksi pantata osaksi
-myödäkin tavaroitansa. Kävipä usein jo niinkin, että hänen täytyi
-useammin "ainoan aarteensa" avuksi ottaa, mikä hänet vei yhä
-suurempaan epätoivoon ja häpeään. Ja kerran alkuun päästyänsä sekä
-huomattuaan sitte sen keinon tuottavaisuudenkin, käytti hän sitä
-mielellään epätoivon hurjuudessakin.
-
-Kaikkea tätä edisti vielä se yksinäinen työtön elämä, jota Anna
-tähän aikaan vietti. Silloin tällöin käväisi Liisa hänen luonansa,
-mutta enimäkseen oli hän ihan ypöyksin kurjassa kopissaan katon
-rajalla, jonne vain, hänen ikkunansa laudalle, kyyhkyset lentelivät
-kuhertelemaan ja suutelemaan toisiaan. Ja sitte nuo loppumattoman
-pitkät ja pimeät syksy- ja talvi-illat! Ne ikään kuin pakoittivat
-häntä silloin ulkona katuja pitkin kävelemään ja vetivät hänen
-sille tielle, josta hänen enää oli mahdoton koskaan palata. Mutta
-vähitellen lähestyi kuitenkin se aika, joka oli päästävä Annan siitä
-"tilasta"...
-
-Vaikka Annan elämä olikin näin viheliäistä ja hän sentähden oli usein
-kuolemaa toivonut, niin ei hänkään, niinkuin kaikki naiset, pelotta
-odottanut tuota ratkaisun hetkeä. Silloin ei olisi hänen vallassansa
-joko kuolla tahi jäädä elämään, vaan kuolema näytti hänestä
-mahdolliselta välttämättömyydeltä ja siitä syystä kajasti tuon pelon
-synkkien pilvien välistä pieni sinertävä toivon juovakin, halu saada
-elää sittekin, olipa elon sää kuinka kolkkoa tahansa. Mutta varsinkin
-taistelivat pelko ja toivo kiivaasti, kun hän sattui ajattelemaan,
-että hänellä silloin voisi olla joku, ketä varten elää, jota hänellä
-ei nyt ollut.
-
-Ja se hetki tuli. Kaikessa onnettomuudessansa oli Annalla kuitenkin
-se onni, että hän pääsi erääseen synnytyslaitokseen köyhiä varten.
-Muutoin olisi hän avutta varmaan kuollutkin, sillä nyt pelastui hän
-kolmen lääkärin avulla, vaikka sikiö oli paloittain ulos otettava.
-Ja sitte lisäsi vielä kohdun tulehdus Annan oloa siinä laitoksessa.
-Mutta kuitenkin oli tämä aika yhdessä suhteessa Annalle terveellinen
-aika. Sillä silloin pehmeni hiukan hänenkin kivettynyt sydämensä,
-ja toisinaan tuli hänkin luomaan katseensa sinne, jonne hän sitä
-ennen ei ollut luonut, ja pyytää apua Siltä, jota hän ei enää ollut
-auttajanansakaan pitänyt. Ja ansaitsematta hän sitä saikin siinä
-määrin, että hän paljoa terveempänä entistänsä pääsi lähtemään
-laitoksesta leipäänsä etsimään.
-
-Tämän jälkeen jo näytti toisinaan, niinkuin Anna vielä olisi voinut
-hiukan kohotakin lankeemuksensa perästä. Valitettavasti oli tämä
-kuitenkin vain lyhyeksi ajaksi.
-
-Liisan avulla ja toimesta oli Anna ensin saanut jo rappeutumiseen
-joutuneen vaatteuksensa parannetuksi, eikä kovin kauankaan viipynyt,
-niin onnistui hänen saada jälleen pieni paikkakin itsellensä erään
-saksalaisen käsityöläisen perheessä. Alussa teki Anna taas sielläkin
-kaikki tehtävänsä kunnollisesti, vietti enimmän aikansa kotona,
-jopa alkoi palkastansa hiukan säästelläkin, maksaaksensa Liisalle
-kaikki takaisin, mitä hän häneltä lainan nimellä oli ottanut. Muutama
-kuukausi kului niin, vaan sitte puhkesi jälleen hänen kiukkuinen
-luonteensa, hän käyttäytyi röyhkeästi isäntäväkeänsä vastaan ja jäi
-paikattomaksi. Ne rahat, jotka hän oli ehtinyt säästää, auttoivat
-häntä asumaan jonkun aikaa vuokralla yhteisessä huoneessa toisien
-samanosaisten kanssa, vaan sitte loppuivat nekin, kukaan ei antanut
-lainaksi, mitään ei ollut panttilaitokseen vietävää, mitäs sitte oli
-jälleen muuta tehtävä kuin alkaa ammentaa tuosta avun lähteestä,
-joka vielä ei ollut ehtinyt kuivua. Ja näin hän elää kituutti, siksi
-kuin onni taas oli myötäinen ja hän vielä kerran sai paikan, jossa
-hän, paitsi vapaan elannon, nautti työstänsä pari, kolme ruplaa
-kuukaudessa palkkaa. Mutta hänen elämänsä oli jo ehtinyt käydä niin
-huikentelevaksi, ett'ei hän enää tahtonut pysyä kotosalla, työt
-laiminlyötiin yhä enemmän, jonka kautta häneen oli mahdotonta luottaa
-ja hänen kanssaan tulla toimeen, ja nyt ajettiin hän siitä syystä
-pois paikastansa. Ja taaskin oli hänellä sama elämä edessänsä. Ensin
-vuokralla asuminen sitte panttaaminen ja lopuksi katujuoksu, siinä
-hänen ainainen vuorottelemisensa.
-
-Talvisaikaan ja varsinkin iltahämärässä, vaikka usein päivälläkin,
-nähtiin sentähden hänen usein Nevskin vartta kuleskelevan. Eikä hänen
-askeleensa olleet niinkuin sen, joka jollekin asialle rientää, vaan
-hitaat, työttömän, tyhjän toimittajan askeleet. Ja hänen katseensa,
-tuo entisten lempeiden, korkean sinitaivaan väristen silmäin katse
-oli käynyt julkeaksi ja röyhkeäksi, joka häpeämättä ja merkitsevästi
-katsoi suoraan jokaisen vastaan tulijan silmiin. Se vilkkui tuon
-tuostakin taaksepäinkin, tuo katse, ja kun Anna joutilaana seisahtui
-jonkun kauppaliikkeen ikkunan eteen, jonka sivu hän jo satoja
-kertoja oli kulkenut ja johon näytteelle pannut esineet hän jo
-ulkoakin tunsi, niin ei se niitäkään katsonut, ei, vaan syrjään
-ja taaksepäin ja jokaiseen, joka myöskin sattui sen ikkunan eteen
-seisahtumaan. Ja koko hänen olemukseensakin oli ikään kuin poltettu
-silmiin pistävä leima: taitamattoman käden otsalle kampaama tukka
-ja yhtä taitamattomasti poskille sivelty puna sekä tuo omituinen
-käynti, jonka liian kovaan kiristetty kureliivi ja äärettömät kengän
-korot sellasille naisille antavat, kaikki oli ikään kuin kilveksi
-pantu, ilmoittamaan mitä lajia kauppatavaraa siinä oli saatavana.
-Mutta kaikesta tästä huolimatta ei hänen valkoverisyytensä, vaikka
-turmeltuneenakin, ja hänen korkea vartalonsa, vaikka hiukan
-ryhdittömänäkin, ollut silloin tällöin herättämättä jonkinlaista
-huomiota kulkijoissa, vaikka hänen ulkomuotonsa sen kautta kohta tuli
-hyvinkin tunnetuksi.
-
-Ja kun sitte kesä tuli ja eläintarha avattiin kiljuvine,
-rääkyvine, piipottavine eläimineen, soittoineen, ilveilijöilleen
-ja ilotulituksineen, niin tuskin kului sitä iltaa, ettei siellä
-Annaakin olisi nähty. Niinkuin kaikki yölepakot, oli hänkin
-lähtenyt pesästänsä vasta pimeän tultua ja lentänyt suoraa tietä
-eläintarhaan. Siellä sitte, kun huvituksen virallinen puoli oli
-loppunut, kun ravintolahuoneen katoksen alus oli niin täynnä miehiä,
-nuoria, keski-ikäisiä ja vanhoja, sekä enimmäkseen "puoli-ylhäisön"
-naisia, että ravintolan palvelijat pääsivät tunkeutumaan yhteen
-ahdettujen pöytien välitse ainoastaan kantamalla ruokien ja juomien
-täyttämiä tarjottimia päänsä tasalle kurottamilla käsillänsä, kun
-ravintolan edessä oleva orkesteri soitteli viimeisiä kiihdyttäviä,
-rajulla taputusmyrskyllä hyväksyttyjä numeroitaan ja kun sähkölamppu
-avonaisen näyttämön edessä aurinkona heitti häikäisevän sädekimppunsa
-koko tuohon loppumattomiin kiemuroihin ripustettujen eri väristen
-lasilyhtyjen koristamaan taikalinnaan, niin silloin liittyi Annakin
-tuohon "yölepakkojen" muodostamaan piiriin, jotka sähkövalon
-kalventamina, aina vain samalla paikkaa kiertäen, matkivat tuolla
-rautahäkeissänsä edestakaisin hyppiviä nälkäisiä peto-eläimiä, hekin
-tavallansa petoja, jotka vain odottivat päivänsä annosta, voidaksensa
-sen kanssa kadota kotinurkkaansa muiden ahneiden silmien näkyvistä.
-
-Tällaisessa elämässä kului sitte pari vuotta Annalta. Ja hänen
-elämänsä oli laineeseen verrattava. Milloin nousi se ylös, kohottaen
-hänen hiukan parempaan asemaan, milloin taas vaipui se alas, vetäen
-hänen puutteeseen, kurjuuteen ja viheliäisyyteen. Vaan ei koskaan
-näkynyt menestys kiihoittavan häntä parempaan päin. Päinvastoin näkyi
-se ikäänkuin vaivaavan häntä muistuttamalla hänelle entisiä aikoja ja
-sentähden vaipui hän jälleen vieläkin alemma tuollaisen paremman ajan
-jälkeen. Oli todellakin aivan kuin hän olisi pyörinyt jonkinlaisessa
-kurimuksessa ja jota hurjempi pyörtäjä oli, sitä miellyttävämmältä
-tuntui se hänestä. Se saattoi hänen ikäänkuin huumauksiin, unheeseen.
-Ja pääasia hänestä olikin että hän voisi unhottaa kaikki, mutta sitä
-hän ei voinut, ja se sai hänen yhä hurjemmin unhotusta etsimään...
-
-Ja sitte seurasi aika, jolloin Anna katosi "julkiselta näyttämöltä".
-Minne, sen voipi jo arvatakin.
-
-Olemme ehkä jo monen arkatuntoisen lukijan mielestä liiankin tarkkaan
-seuranneet Annan kohtaloita. Emme siis huoli enää kosketellakaan
-siihen kurjan kirjavaan elämään, jota hän sen jälkeen vielä muutamia
-vuosia vietti.
-
-
-X.
-
-Kevättalvesta, eräänä kirkkaana sunnuntai-päivänä, oli Pietarissa
-Viipurin puolella yksinkertaiset häät muutamassa pienessä
-kortteerissa rautatielle kuuluvassa suuressa rakennuksessa. Vieraat,
-joiden luku oli jotenkin vähäinen, olivat jo kaikki koossa:
-odotettiin vain pappia, joka luultavasti monien kirkollisten
-toimitusten takia oli hiukan myöhästynyt määrä-ajasta. Morsianta
-tietysti vielä ei ollut näkyvissä. Sulhanen, muuan miellyttävän
-näköinen rautatiellä palveleva mies, puheli vakaasti erään toisen
-kanssa, jonka hiukset olivat vähän harmahtavat ja jota muutoinkin,
-ulkonäköön katsoen, olisi voinut olettaa jo noin kuudenkymmenen
-paikoilla olevaksi mieheksi, vaikka hän oli kymmentä vuotta nuorempi.
-
--- Vai tässä te tulette asumaankin? kysyi tämä vanha mies.
-
--- Tässä. Eihän tässä tosin liiaksi sijaa ole, mutta niin kauan kuin
-Liisan kanssa vielä kahden ollaan, niin ainahan sitä toimeen tulee,
-vastasi sulhanen.
-
--- No, ja aikaa myöten saatte paremmankin paikan.
-
--- Toivossahan sitä eletään. Mutta maalle, Suommeen päinhän se Liisan
-halu näkyy olevan. Ja onhan elämä kyllä siellä monessa suhteessa
-edullisempikin. Ennen aikojaan sitä tahtoo täällä Pietarissa
-vanhettua.
-
--- Niinpä sitä tahtoo, toisti vanha mies ja vaikeni ajatuksiinsa.
-
--- Niinpä teitä katsellessa, kultaseppä Oittinen, kummastuttaa, että
-te näinä viitenä viimeisenä vuonna olette hyvin paljon vanhettunut.
-
--- Niinhän ne ihmiset sanovat.
-
--- Ettekä te vielä vanhakaan ole eikä teitä taida liioin sairauskaan
-vaivata?
-
--- Eiköpähän sitä liene vähän kumpaakin ja vielä muutakin lisäksi.
-Välistä tuntuu niinkuin sinne Suomeenkin ikävä olisi; vaan tokkopahan
-se on sitäkään?
-
--- Mikäs hätä kultasepän on täällä ollessa? Täällähän teidän on oikea
-ansiopaikkannekin.
-
--- Kellepä minun yksinäisen miehen enää ansaita tarvitsee?!
-
--- Kun ette te ole nainut? Olisihan sitä silloin...
-
--- En minä koskaan... Kultaseppä Oittinen vaikeni ja katsahti
-totisesti sulhaseen ikäänkuin epäillen hänen jotakin tietävän.
-
-Mutta samassa tuli pappi ja vihkiminen oli kohta aljettava.
-
-Yksinkertaisesti, asemansa mukaan, oli Liisa morsiameksi
-puettu, mutta hyvin sievältä hän näytti kuitenkin. Eikä hän
-itsestään kauniskaan ollut, mutta hänen luontevuutensa ja
-teeskentelemättömyytensä häntä kuitenkin kaunistivat. Ja sitä paitsi
-todistivat hänen kasvonsakin terveyttä ja sielun tyyneyttä.
-
-Kun sitte vihkimismenot olivat päättyneet ja pappi oli nuorelle
-pariskunnalle siunausta ja menestystä toivottanut, meni kultaseppä
-Oittinen ensimäisenä vastavihityltä onnittelemaan, kantaen kädessään
-koteloa, jonka hän antoi morsiamelle. Venäjällä vallitsevan
-tavan mukaan oli Liisa pyytänyt kultaseppä Oittisen tekemään
-hänelle kunnian olemalla isän sijaisena hänen häissänsä. Ja tähän
-pyyntöön oli Oittinen hyvin mielellään suostunut. Huomenlahjaksi
-toi hän Liisalle kotelossa tusinan kauniita, suuria ja pieniä,
-hopealusikoita. Kotelon kannessa oli Oittisen oma leima.
-
-Juotuansa lasin viiniä ja kupin kahvia, nousi pappi pois
-lähteäksensä. Kysymykseen, eikö hän joisi vielä kupillista ja istuisi
-vähän, vastasi hän:
-
--- Paljon kiitoksia! Älkää panko pahaksi, vaan nyt en minä jouda.
-Minun täytyy kiirehtiä täältä suoraa tietä sairaan luo N----in
-sairaalaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-N----in suuren sairaalan loppumattoman pitkissä käytävissä, kun
-pappi saapui sinne ja alkoi niitä astua, löyhki häntä vastaan
-tukehduttava lääkkeiden ja tautien haju, varsinkin se omituinen
-haju siitä osastosta, jonne häntä saatettiin. Siellä täällä
-molemmin puolin käytävää olivat ovet huoneisiin auki ja kaikissa
-näkyi sama ruununlaitoksen tapainen järjestys: pari, kolme
-määrätyn matkan päähän toisistansa asetettua rautasänkyä harmaine
-peitteineen, kullakin oma pikku pöytä ja tuoli vieressänsä, sekä
-taudin latinalainen nimitys seinällä vuoteen pääpuolessa. Muutoin
-vallitsi joka huoneessa ikävä tyhjyys. Missä näki sairaan makaavan
-kyyristyneenä vuoteessansa, niin että peitteen alta vain moniin
-aikoihin kampaamaton pää oli näkyvissä, missä istui toinen, pielus
-selkänsä takana, vuoteen päähän kyykistyneenä ja jotakin askarellen,
-missä taas toiset, pitkiin harmaisiin vaatteisiinsa puettuina,
-edestakaisin kävelivät. Tulipa siellä käytävässä vastaan, yhden
-palvelijan lykkäämänä ja armeliaisuuden sisaren seuraamana, pienillä
-pyörillä oleva rautavuode, joka oli kokonaan peitetty ja jossa
-vietiin pois semmoinen, joka ei tarvinnut enää lääkäriä eikä pappia.
--- Mutta sinne tulevaa pappia ei tämä ollenkaan kummastuttanut. Hän
-oli jo niin tottunut käymään häistä sairaalle, sairaalta ristiäisiin
-ja ristiäisistä hautajaisiin.
-
-Nytkin kulki hän juhlallisesti sinne, minne häntä saatettiin.
-
-Siellä nais-osaston eräässä huoneessa makasi muuan nainen, joka
-häntä kärsimättömästi odotti. Vielä nuori hän oli, tämä nainen,
-mutta Herra Jumala, minkälaiseksi hänen tauti oli saanut! Koko hänen
-ruumiinsa, kasvoista, silmän valkuaisesta alkaen, oli keltainen,
-kuin syksyn sateessa mätänevä lehti, -- syöpä maksassa oli ajanut
-sapen joka ainoaan veren pisaraan ja näivetyttänyt sairaan niin, että
-iho jo melkein oli luustoon kiinni kasvanut. Hänen kasvonsa olivat
-kurttuiset kuin ikälopun ämmän, hänen hiuksensa olivat pudonneet
-kuin lavantaudin jälkeen, nenäluu oli vajonut sisään, silmät olivat
-vaipuneet syviin, mustiin kehiin ja hänen puhuessansa, näkyi
-hampaiden riveissä pitkiä tyhjiä lomia. Useita kuukausia jo oli hän
-tällaisessa tilassa ollut parantumatta, heikontuen viikko viikolta,
-päivä päivältä. Ja häntä nähdessänsäkään, ei kukaan olisi uskonut,
-että tämä olisi voinut olla sama Anna, joka muutama vuosi takaperin
-sellaisena "prinsessana" Pietariin saapui.
-
-Eikä Anna mitenkään tahtonut sitä uskoa itsekään, vaikka hänen
-korvissaan nytkin, niinkuin jo monta kertaa ennenkin, kamalasti
-kaikuivat nuo hänen ensi kertaa Passitoimistossa kuulemansa sanat:
-"Mitä sinäkin näin nuorena olet tänne tullut ennen aikojasi
-vanhentumaan ja sinisiä silmiäsi mustiksi itkemään, ja vielä sinä
-poskesi kerran toisella maalilla maalaat, kun tuo puna niistä on
-kadonnut ja valkoisiin helmiisi suussa aukkoja ilmestyy." Ja inho
-pudistutti häntä, hän rupesi itkemään, pani kätensä ristiin ja alkoi
-tuskissansa hiljaa rukoilla itseksensä.
-
-Viimeisinä päivinä etenkin oli hän jo tuntenut itsensä hyvin
-huonoksi ja heikoksi, mikään ruoka kun ei enää pysynyt hänen
-vatsassansa. Tuskin oli hän jotakin nauttinut, niin alkoi häntä
-ylenannattaa ja ruo'an seassa näyttäytyi toisinaan jo vertakin.
-Koko sairaalassa ei hänellä ollut yhtäkään tuttua ihmistä eikä hän
-pitkiin aikoihin ollut saanut edes puhua suomeakaan, sillä hänellä
-ei ollut yhtäkään ystävää, joka olisi siellä hänen luonansa käynyt.
-Liisan oli hän nähnyt pikimältään kohta jo kaksi vuotta sitten,
-eikä tämä nyt tietänyt ollenkaan, minne Anna oli joutunutkaan. Kun
-sairaanhoitajatar, joka näki, että Annan päivät olivat luetut,
-edellisenä päivänä oli kysynyt häneltä, eikö hän tahtoisi pappia,
-niin suostui Anna mielellään kutsumaan häntä. Eikä hän sitä tehnyt
-ainoastaan halusta saada omalla kielellän puhutella jotakin
-kansalaista, vaan myöskin kovasta sisällisestä sydämen tarpeesta.
-
-Silloin, hänen siinä silmät ummessa itsekseen rukoillessa, kuuli hän
-askeleita ja jonkun astuvan huoneeseen. Hän loi silmänsä auki ja näki
-papin jo seisovan melkein vuoteensa vieressä. Hoitajatar nosti tuolin
-papille ja hän istuutui, vaan siirsi sen tukalan hajun tähden vähän
-matkan päähän vuoteesta.
-
-Ja hän alkoi tehdä sairaalle ripityksessä tavalliset kysymyksensä.
-
--- Voi, herra pastori! korotti sairas heikkonevan äänensä
-vastaukseksi. Minä en enää tahdo voida uskoa, että Jumala niin
-laupias olisi, että Hänellä minun vertaiselle syntiselle anteeksi
-antamusta olisi. Silloin, kun Hän vielä olisi voinut auttaa minua,
-en minä Hänen puoleensa kääntynyt, vaan vieläpä hyljeksin sen
-avun, jota Hän rukoilemattakin minulle tarjosi, käyttäen hyviä
-ihmisiä välikappaleinansa. Päinvastoin olen aina ahnaasti kulkenut
-pahan hengen osottamaa tietä, jota myöten hän näin on vienyt minut
-kadotuksen partaalle. Elämäni viimeiset vuodet, jo siitä saakka kuin
-Pietariin tulin, olen maallisessa kadotuksessa ollut, vaan nyt olen
-ijankaikkiseen kadotukseen joutumaisillani... Ja Anna nosti ristissä
-olevat laihat kätensä ylös ja huusi epätoivossaan:
-
--- O, Herra Jesus Kristus! Pelasta, pelasta minun sieluni pyhän,
-kalliin veresi kautta ijankaikkiseen kadotukseen joutumasta...!
-
--- Rakas ystävä! -- lohdutteli pappi. Rukoile Jumalaa, ett'et
-joutuisi epätoivoon ja että Hän antaisi rauhan sielullesi. Lohduta
-itseäsi sillä, että Jumala anteeksi antaa suurimmallekin syntiselle,
-joka vain, sydän nöyränä, lähestyy Häntä, tunnustaa syntinsä ja
-tahtoo tulla pelastetuksi. Onhan meillä Jumalan omassa sanassakin
-esimerkki siitä, kuinka Jesus antoi synnit anteeksi sille naiselle,
-jonka kirjanoppineet ja fariseukset toivat Hänen tykönsä ja sanoivat
-Moseksen lain mukaan olevan huoruudesta kivillä surmattavan.
-Silloinhan Jesus sanoi heille: "joka teistä on synnitön, se
-heittäköön häntä kivellä." Ja kun kaikki läksivät pois eikä kukaan
-vaimoa tuominnut, niin sanoi Jesus hänelle: "en Minä myös sinua
-tuomitse, mene ja älä silleen syntiä tee." Ja eikös Kristus itse
-sano: "En Minä ole tullut vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen
-kutsumaan?" Niin muodoin on Hän juuri syntisiä tullut pelastamaan ja
-sille, olipa hän kuinka suuri syntinen tahansa, joka sydämestänsä
-tunnustaa ja katuu syntiänsä sekä uskoo Jesuksen antavan synnit
-anteeksi, sille Hän ne aina anteeksi antaakin.
-
--- Jesus Kristus, Jumalan Poika, minä uskon, anna minulle minun
-syntini anteeksi, rukoili sairas.
-
--- Minä vastaan sinulle Jesuksen omilla sanoilla, jatkoi pappi: --
-Vaimo, sinun uskosi pelasti sinut! Sinun syntisi annetaan sinulle
-anteeksi!
-
-Tämän jälkeen lohdutti pappi häntä vielä monilla Raamatun lauseilla,
-jotka sairaan tilaan sopivat. Ja Anna näkyi vähitellen rauhoittuvan,
-hänen epätoivonsa lauhtui ja hartaasti otti hän ehtoollisen, jota hän
-ei ollut moneen vuoteen nauttinut.
-
-Vaan kun pappi pois lähteäksensä oli sanonut viimeiset
-lohdutussanansa, kohottihe Anna vähän vuotellaan ja kääntyi häneen
-päin sanoen:
-
--- Herra pastori, minulla olisi teille vielä vähän sanottavaa.
-
-Pastori kummastui hiukan, mutta sanoi:
-
--- No, sanokaa vain.
-
--- Minulla olisi pieni pyyntö.
-
--- Mikäs se olisi?
-
--- Minä tahtoisin lähettää viimeiset jäähyväiseni Suomeen.
-
--- Mitä te oikein tarkoitatte?
-
--- Minä tahtoisin vain sanoa kaikille Suomen neitosille, jotka tänne
-palvelukseen pyrkivät, että kauneus on ollut minun kiroukseni ja että
-täältä useampi löytää ikuisen kadotuksensa kuin maallisen onnensa.
-Jumala heitä siitä varjelkoon!
-
-Pastori kummastui vieläkin enemmän.
-
--- Minä koetan viedä hyvästisananne perille, sanoi hän ja läksi.
-
-Seuraavana sunnuntaina mainittiin kirkossa kuolleiden joukossa
-Annakin. Ja pappi tulkitsi silloin seurakunnalle hänen jäähyvästinsä.
-
-Lappeenrannassa 1888.
-
-
-
-
-HUUTOKAUPPA
-
-
-Erään pienen maaseutukaupungin kadun risteyksessä helähteli
-selvä-ääninen aisakello. Läheisen kauppapuodin rappusille juoksivat
-kauppapalvelijat ulos paljain päin. Kadun toisella puolen olevan
-kulmatalon ikkuna aukeni ja kyynäspäihinsä nojautumaan kävi siihen
-punaisen-kirjavaan aamukauhtanaan puettu, musta patalakki päässä,
-sileä- ja paksunaamainen herra, jonka nenän kärjessä oli silmälasit
-ja hampaissa hyvin pitkä piippu. Kadun kulmaan, keskelle risteystä,
-juosta lippasi pari koulupoikaa ja asettui, kädet selän takana,
-seisomaan aivan kaupunginpalvelijan suun eteen, joka kovalla,
-kaikuvalla äänellä, pitäen sormiensa välissä paperilippua, luki ulkoa
-ja sujuvasti:
-
-    'Kuulutus!
-
-    Tänä päivänä kello 10 edellä puolen päivän myödään julkisella
-    huutokaupalla kauppias Heikki Jaatis-vainajan konkurssipesään
-    kuuluvaa kaikellaista irtainta omaisuutta, niinkuin huonekaluja,
-    sänky-, liina- ja käymävaatteita, hopea- ja kulta-kaluja,
-    porsliini- ja muita astioita y.m., y.m., joka täten halullisille
-    ostajille ilmoitetaan. J:ssä 24 p. Heinäkuuta 1887.
-
-    Viran puolesta:
-
-                                          Kustaa Karén.'
-
-Kaupunginpalvelija kääntyi ja lähti seuraavaan kadun kulmaan,
-koulupojat juoksivat pois, ikkuna paukahti kiinni ja kauppapalvelijat
-menivät takaisin tiskiensä taakse.
-
-Kauppias Jaatis-vainajan ennen uhkeassa salissa oli kaikki mullin
-mallin. Entiset kauniit, leveät uutimet, jotka peittivät ikkunat
-kokonaan ja riippuivat kullatuissa karniiseissa, olivat poissa.
-Myöskin ovista olivat paksut verhot otetut pois lisäämään salin
-alastomuutta. Muutama vuosi sitte Pietarista ostetut, pähkinäpuusta
-tehdyt ja tummanpunaisella kukitetulla samettikankaalla peitetyt
-huonekalut vetelehtivät husin hasin siellä täällä nurkissa ja
-seinustalla. Hyllypöytä seisoi tyhjänä oven suussa ja sen päältä
-olivat kaikki pienet porsliinikoristukset siirretyt kalliin Beckerin
-soitikon tomuiselle kannelle, jonka edessä seisoi rivittäin muutamia
-suuria kasveja, lehdet riipuksissa. Keskelle salia oli useimmista
-pöydistä yhdistetty yksi pitkän pitkä pöytä, jonka päälle, päästä
-päähän, oli lajiteltu pöytäliina- ja lakanakääryjä, pyyhkeitä,
-suuliinoja, juoma- ja ryyppy-laseja, kulhoja, lautasia, kahvikuppeja,
-veitsiä, haarukoita, hopealusikoita -- suuria ja pieniä --
-kastrulleja, läkkiastioita, riehtilöitä ja kaikellaisia muita kaluja,
-mitkä eivät katsojaa kummastuta, kun vain ovat ruokahuoneen kaapissa
-tahi kyökin hyllyillä. Pöydän takana istui paperinsa ja mustepullonsa
-ääressä, kynä korvan takana, neuvosmies, jolla oli huutokaupan
-pitäminen toimenaan. Hänen ympärillään ja edessään, aina oven suuhun
-asti, tungeskeli kaikellaista kansaa, jotka hiekkaisilla jaloillaan
-tallasivat salin ennen kiiltävän-keltaista lattiata. Takimaiset
-ihmiset eivät nähneet neuvosmiestä, kuulivat vain, kun hän käheällä
-äänellään huusi:
-
--- Tässä menee taaskin yksi tusina kahvikuppeja. Oikein kauniita,
-läpikuultavia, japaanilaisia! Mitäs niistä tarjotaan?
-
--- Kolme markkaa, huusi joku.
-
--- Kolmeko markkaa?! Oh-hoh! No jo se on liian vähän tämmöisistä,
-joista ehkä on kolmesataakin annettu. Mutta olkoon menneeksi: kolme
-markkaa ensimäinen...
-
--- Kolme ja viisikymmentä!
-
--- Kol...
-
--- Viisi markkaa!
-
--- Viisi markkaa -- ensimäinen... viisi markkaa... toinen...
-
--- Kuus'!
-
-Ja niin jatkui huuto, kunnes vasara pamahti ja kauniit,
-läpikuultavat, japaanilaiset kahvikupit polkuhinnasta aivan joutuivat
-erään paksun "matamin" käsiin.
-
-Kädet korkealla, tavaraansa kantaen, tunkeutui "matami" joukon
-läpi, vähä väliä innokkaasti lausuen: "päästäkää, päästäkää!" Ja
-kun jäänmurtajan edessä lohkeni sakea kansanlauma hänen kookkaan
-vartalonsa ja hirveän ison, hyllyvän vatsansa edessä. Toisinaan
-takertuivat hänen virttyneen, kellahtavan waterproofinsa siivet
-jonkun hakaseen tahi nappiin ja silloin viskasivat hänen pienet,
-harmaat, lihaviin poskiin vajonneet silmänsä nenän päässä riippuvien
-pyöreiden silmälasien läpi syylliseen vihaisen katseen. "Aina sitä
-pitää jotain olla...", puhkui paksu matami ja kansa nauroi tälle
-ikuiselle huutokaupoissa kävijälle, joka intoili ja hikoili omassa
-elementissään.
-
-Soitikon luo päästyään, laski matami kahvikuppinsa sen kannelle ja
-sopotti itsekseen: "sepä oiva kauppa, sepä oiva kauppa." Likellä
-sattui seisomaan muuan herra, joka näytti matkustavaiselta, ainakaan
-ei matami tuntenut häntä sen kaupungin asujaimeksi. Aivan odottamatta
-kääntyi matami hänen puoleensa ja alkoi puhua innokkaasti:
-
--- Katsokaas, herra, nämä kupit täytyi Jaatis-vainajan ostaa poikansa
-ristijäisiksi. Minä sanoin: _täytyi_, sillä semmoinen oli tässä
-talossa kuranssi, että mitä rouva tahtoi, se herran täytyi tehdä,
-saattoipa sitte tahi ei. Ja kovassa piehkinässä se miesparka...
-
--- Seitsemän markkaa viisikolmatta -- ensimäinen, kuului neuvosmiehen
-huuto.
-
--- Viisi penniä lisää, kiljahti matami. Mitäs ne myökään? Jassoo!
-Enpä minä siitä serviisistä huolikaan, vadit olivat kaikki halenneet.
-Niin, kovassa piehkinässä se mies-parka oli yhtämittaa, räpätti
-matami, kääntyen jälleen tuntemattoman herran puoleen -- yhtämittaa
-siitä päivästä, kun tuon linnun taloonsa toi. Mutta eihän herra näy
-tuntevan koko historiaakaan -- se on hauska historia -- ja eihän
-herra ole varmaan sitä lintuakaan nähnyt? Ei? No niinpä onkin! Herra
-tulee tänne, niin minä näytän, -- ja matami veti herraa hihasta.
-
--- En minä, mitä se minua liikuttaa, vastusteli tuntematon.
-
--- Ei, herra tulee vain, ei se mitään tee, oppimista sitä on siinäkin
--- ja hän sai kun saikin vedetyksi herran mukanaan eteiseen. Siellä
-ra'otti hän vasemmalle vievän oven ja jatkoi kuiskaten:
-
--- Katsokaa tänne, tuonne sisähuoneeseen. Tuolla se lintu on. Nyt
-se on mustaan surupukuun puettu, mutta ennen se vain kirjavissa,
-kahisevissa vaatteissa kävi. Ja joka päivä melkein sillä uusi leninki
-oli; saattepa nähdä sen rikkaan garderoobin, kunhan sen vuoro tulee
-vasaramarkkinoille päästä. Mutta ei se sure Jaatis-parkaa ollenkaan,
-vaikka mustissa käykin. Ehei! Ei sillä ole sydäntä pikkuistakaan.
-Muuten se vain tavan vuoksi ja ihmisten tähden koettaa yhden vuoden
-surua kantaa. Eikä sen silmät ole itkettyneet Jaatisen tähden, vaan
-kovan kohtalon tähden, joka siltä nyt on hyvät päivät ja kaikki ilot
-ryöstänyt. Eipä se ole paljon vielä laihtunutkaan; melkein yhtä
-rehoittava on, kuin ennenkin. Ja tuo pieni poika tuossa, joka hänen
-ympärillään leikkii, se on heidän poikansa, ihan Jaatis-vainajan
-näköinen. Jospa olisi edes sitä polosta ajatellut, kun miehensä
-omaisuuden iloihin ja ylellisyyteen tuhlasi... Mutta mitäs ne myökään
-nyt? Minä pistäydyn salissa.
-
-Ja matami pyörähti sisään, tunkeutui väkijoukkoon ja pääsi lähemmäksi
-pöytää. Kotvan kuluttua palasi hän taas takaisin soitikon luo, tuoden
-mukanaan kultareunaisen, porsliinisen leivänleikkuu-laudan, jonka
-hän oli huutanut viidelläkolmatta pennillä. Tuntematon herra, joka
-myöskin jälleen oli tullut saliin, seisoi nytkin siinä lähellä.
-
--- Mutta kukas käski Jaatisen mennä naimaan ylemmästä säädystä ja
-vielä tuommoisen köyhän kutaleen ottaa. Vaan niinpä se aina käypi:
-kuta siivompi mies, sitä huonomman vaimon saapi. Ja niin siivo mies
-se Jaatis-vainaja olikin -- rauha hänen tomulleen! -- ettei toista
-semmoista meidän kaupungissa ole ollut eikä tule olemaankaan pitkiin
-aikoihin...
-
-Herra oli hämillään tästä matamin sanatulvasta eikä tietänyt, mitä
-tehdä, päästäkseen hänestä erilleen. Hän kurotti päätään nähdäkseen
-kansanjoukon yli, mitä nyt seurasi myötäväksi. Mutta vaikka häntä
-vaivasivatkin matamin pyytämättömät kertomukset muiden ihmisten läsnä
-ollessa, niin olivat ne kuitenkin niin jo alkaneet huvittaa häntä,
-että hän niitä toisella korvalla kuunteli, vaikkei ollut kuulevinaan.
-
--- Ei, mutta kuulkaahan, herra. Mitä te katsotte, jatkoi paksu
-matami, -- ei siellä myödä mitään, joka ansaitsee kurkistamista.
-Enkä minä mitään pahaa puhu Jaatis-vainajasta, että minua hävetä
-tarvitsisi (herra joutui kokonaan hämille ja katsoi vihaisesti
-matamiin) -- niin, hävetä tarvitsisi, sillä hän oli todellakin,
-niinkuin sanotaan, kunnon mies. Tässä kaupungissa hän oli syntynyt
-ja kasvanut, täällä hän alkoi kauppatoimensa ja rikastui ja
-kohosi sille kunnioituksen ja luottamuksen asteelle, jota hän
-kaikilta kansalaisilta niin runsaassa määrin nautti niin hyvin
-kauppa-asioissaan, kuin muissa yhteiskunnallisissa toimissa... Ai,
-joko ne alkavat liina-vaatteita myödä? Herra jesta! Vuottakaa! Suokaa
-anteeksi, hyvä herra, mutta kyllä minä tulen takaisin, kyllä minä
-tulen takaisin...
-
-Ja matami tunkeutui jälleen pöydän luo.
-
-Muuan kaupungin herra, joka huomasi vieraan herran hämmekin, meni
-hänen luokseen ja sanoi nauraen:
-
--- Elkää panko pahaksi tuon matamin jaarituksia. Hän on tosin vähän
-hassahtava, vaikka kyllä hän sentään aina puheissaan totuudessa pysyy.
-
--- Nyt menee puoli tusinaa hienoja lakanoita, -- kuului neuvosmiehen
-ääni. Niistä on jo tarjottu viisitoista markkaa.
-
-Alussa kuului matamikin viisin pennin lisäävän, mutta kun summa nousi
-korkeammalle, lakkasi hän huutamasta ja alkoi tehdä huomautuksiaan
-lähellä seisoville.
-
---... ja kolmekymmentä markkaa viisikymmentä penniä -- kolmas
-kerta, huusi neuvosmies, pudotti vasaran ja antoi lakanakääryt
-pormestarille, joka ne oli huutanut.
-
--- Eipä ne olleet sen väärtti, teki matami huomautuksensa, niin että
-kaikki kuulivat.
-
--- Niin sanoo se, joka ei jaksa huutaa, sanoi siihen neuvosmies
-tyynesti.
-
-Väen joukossa remahti naurua. Matami joutui hämille ja punastui
-korviaan myöten. Jotakin itsekseen jupisten, tunkeutui hän joukon
-läpi ovelle.
-
--- Elkää menkö pois, matami, puhui hänen jälkeensä neuvosmies, --
-kyllä väinkin te huutaa jaksatte.
-
--- Jaksanpa hyvinkin, mutta mulla on täällä parempain ihmisten kanssa
-hauskempi jutella, -- tokaisi matami vastaukseksi ja sai vuoroonsa
-naurua herätetyksi.
-
-Tuntematon herra kun kuuli tämän, kääntyi oitis puhuttelemaan sitä
-herraa, joka taannoin oli pyytänyt anteeksi matamin puolesta,
-saadakseen siten olla rauhassa matamilta. Mutta matami ei siitä
-välittänyt, vaan alkoi jatkaa juttuaan heille molemmille.
-
--- Kassööri kyllä tuntee koko historian, puhui hän, -- mutta tämä
-vieras herra ei sitä tunne. Vaan ei häntä haita repeteerata,
-varsinkin poikamiehille, jotka vielä eivät ole ehtineet avio-onnea
-maistaa. Mihinkäs minä jäinkään? Niin vainkin! Kaikki olisi ollut
-hyvä, ellei vain se Jaatis-parka olisi naimaan mennyt. Onnellisin
-mies hän olisi ollut mailmassa! Ja pitipäs vielä kuin tahallaan sen
-Kronqvistin patruunan tälle seudulle muuttaa. Tuli, osti kartanon,
-perusti paperitehtaan, rouva ja ainoa tytär vain vaunuissa ajelivat
-ja milloin minnekin matkustelivat. Oikein ruhtinaallisesti elivät!
-Kalaaseja ja tanssijaisia kotonaan pitivät, niin että pois tieltä!
-Tyttönsä tahtoivat rikkaalle naittaa, mutta mistäpä niitäkään
-vain niin ottamalla ottaa, näiltä seuduin varsinkin. Köyhempiä
-sulhasia kyllä löytyi, vain niistähän on tolkkua vähän. Ainoa rikas
-kaupungissa oli kauppias Jaatinen, mutta ensiksi hän oli kauppias
-ja toiseksi Jaatinen. Ettäkö Kronqvistin ryökynä kauppiaan rouvaksi
-rupeaisi ja lisäksi vielä tuollaisen moukkamaisen, suomalaisen
-sukunimen ottaisi? Mutta kun kovalle ottaa, niin kukkokin munii...
-Ai! Suokaa anteeksi! Vaan, nähkääs, niin se kuitenkin kävi.
-Paperitehdas ei ottanut oikein käydäkseen, rahaa siihen meni paljon,
-tuli vähän, kaikki oli ostettu ja rakennettu velaksi ja karhut
-kävivät lopuksi kiristämään omansa pois. Ainoa tyttö oli vielä
-jäljellä, mutta sekin oli jo tullut siihen ikään, jota vanhemmaksi
-naiset eivät koskaan käy. Joka vuosi hän vietti viidettäkolmatta
-syntymäpäiväänsä, mutta sulhasia ei vain kuulunut. Silloin ruvettiin
-Jaatista hyvänä pitämään. Olihan se Jaatiselle kunnia, kun siten
-vastaan otettiin muka rikkaan Kronqvistin hienossa talossa!
-Eiköpähän! Ja silloin oli Jaatinen tuhma. Kuinka kävikään, mutta
-hän otti ja nai Kronqvistin ryökynän. Ja se oli, niinkuin sanotaan,
-evenemangi meidän pikku-kaupungissa.
-
--- Puoli tusinaa kahdenkymmenen neljän hengen pöytäliinoja, -- mitä
-niistä tarjotaan? kuului neuvosmiehen ääni.
-
--- Jaa, menkääpäs niitä katsomaan, niin saatte nähdä minkälaiset
-uhkeat myötäjäiset Jaatisen rouvalle annettiin. Vaikka voittepa te,
-hyvät herrat, uskoa minua, niitä näkemättäkin. Mutta kuulkaahan,
--- puhui matami kuiskaten, -- meidän kesken sanottuna: Jaatisen
-rahoillapa ne ovat ostetutkin. Sillä eipä ollut monta viikkoa
-kulunut siitä päivästä, kuin Jaatinen oli nuoren rouvan taloonsa
-tuonut, niin jo alkoi hänen maksettavakseen oikein tulvimalla tulvia
-kaikellaisia rätinkejä jos mistä hyvästä. Eikä siinä kyllin. Apenkin
-kaikki velat ja velkakirjat, ne laitettiin vain Jaatisen niskoille.
-Kuinkas se semmoinen siivo vävy voisi sen sallia, että rakkaat apet
-ja anopit häpeälliseen konkurssitilaan pantaisiin ja koko komeus
-pakkohuutokaupalla myötäisiin. Eipä suinkaan. Jaatinen maksoi velat,
-otti kelvottomat tehtaat omalle nimelleen ja antoi vanhemmille vielä
-reissurahat päälliseksi. Ruotsiin ne lähtivät muun roskaväen joukkoon
-ja sieltä kai ne olivat tulleetkin, sharkongista päättäen. -- Mutta
-mitäs tämä vieras herra oikeastaan on tullut täältä ostamaan, jos
-saan luvun kysyä? tokaisi matami yhtäkkiä.
-
--- Enpä häntä tiedä itsekään. Muutoin vain katselemaan tulin. Mutta
-jos tämä flyygeli sattuisi helposta menemään, niin ehkäpä sen
-huutaisin, vaikka tuskin siltä näyttää, että siihen asti tänäpäivänä
-ehditään, vastasi herra.
-
--- Matami tarkasteli herraa rikkiviisaasti ja tutkivasti nenän
-kärjessä riippuvien pyöreiden rilliensä lävitse koko sen ajan, kuin
-herra vastasi. Sitte hän taas puhkesi puhumaan:
-
--- M-hhh! Jassoo! Vai niin! Jaa-hah! Siihenkin instrumenttiin sitä
-Jaatis-vainajalta meni koko kolme tuhatta markkaa, vaikka kolikot
-kauppiaan kukkarossa jo hyvin tiukalla olivat. Mutta Jaatisen
-rouva sen tahtoi, -- sillä eihän hänen olisi käynyt olla huonompi
-tohtorinnaakaan, jolla semmoinen oli, -- ja Jaatisen täytyi se ostaa,
-niinkuin sanotaan, skandaalia välttääkseen. Sillä, meidän kesken
-sanottuna, olisi rouva kyennyt sitäkin tekemään: olisipa, vain
-ottanut ja karannut, kukatiesi Ruotsiin, kukatiesi Ameriikkaankin. Ja
-oivallisen koneen hän sai, mutta ei sillä hyvä: se oli uudistettava
-ja sitä varten pantiin toimeen loppiaisena -- siitä on jo kolmas
-vuosi kulumassa -- mitä komeimmat tanssijaiset, joiden vertaisia
-ennen tuskin lienee nähtykään tässä meidän pikkuisessa kunnon
-kaupungissamme. Tässä salissa juuri sitä tanssittiin niin, että
-lattia oli sen jälkeen uudestaan maalattava. Ja tyytyväiseltä hän
-oli näyttänyt, tuo hiljainen, kelpo Jaatinen, vaikka silloin oli
-ensimäisen velkansa ottanut ja haikealla mielin nimensä vekseliin
-piirtänyt. Tehtaan ja muun hyvän, mitkä hän oli apeitaan perinyt
-velkojen kanssa, oli hänen jo ennen täytynyt hypoteekkiyhdistykseen
-pantata ja kun sitte rouva kerran oli pannut mäenlaskun alkuun, niin
-jo sitä aljettiin luisua alaspäin oikein huimaavaa vauhtia. Koetapa
-siinä sitte seisattua, niin olet mies, semminkin kun sattuu iljanne
-olemaan! Ja mitä taas sisälliseen perhe-elämään tulee, niin älkää
-siitä mitään kysykö, sillä mitä kaikkea avioliiton kulissien takana
-tapahtuu, sen tiedän ainoastaan minä ja sinä ja taivaan Herra,
-eikä kukaan muu. Tietystikään ei siellä huvinäytelmiä näytelty,
-vaan murhenäytelmiä vissistikin, niinkuin meidän emansipeeratulla
-aikakaudellamme ainakin...
-
--- Mitäs se Masalinin matami täällä selittää, -- sanoi
-telegraafiaseman päällikkö, tullen tervehtimään kassööriä, joka vielä
-seisoi siinä vieraan herran kera ja kuunteli matamin pakinoita.
-Siellä matamia kaivataan hienoja liinavaatteita huutamaan. Vai
-eivätkö ne matamin välikauppoihin passaakaan?
-
--- Enkä minä noita viitsi... Jo minä ne olen kaikki katsellut ja
-tarkastellut. Huutakoot muut, kun haluavat.
-
--- Varmaankin se matami jotakin hauskaa kertoo, koska näin on
-huutokaupan suhteen laimistunut -- suottaili telegraafiaseman
-päällikkö.
-
--- Hauska mikä hauska! Vaan muutoinpa se Jaatis-vainajan surullinen
-juttu kaupungissamme unhotuksiin joutuisi, ell'en minä...
-
---... sitä vireillä pitäisi, liitti kassööri. -- Se on vissi se! --
-Ja herrat nauroivat yhdessä.
-
--- Jaa, mutta ei siinä naurunpaikka ollut Jaatisella, -- jatkoi taas
-matami, kerran vauhtiin päästyänsä, -- kun omat varat kaikki olivat
-menneet ja täytyi ruveta velaksi elämään. Ja jospa häntä sitte olisi
-siivosti eletty, mutta tässähän talossa oli joka päivä, niinkuin
-viimeinen. Vaan en minä siitä Jaatista syytä, en Jumala varjelkoon!
-Onnettomuudessaankin hän oli oikea karitsa ja kantoi ristiään
-Golgathalle nöyrästi, niin kauan kuin voimat kestivät. Mutta eihän
-hänelläkään ollut muuta, kuin ihmisen voimat.
-
--- Eiköhän matami vain lie ollut Jaatiseen rakastunut, koska näin
-kauniita jälkipuheita hänestä pitää, nauroi kassööri.
-
--- Jaa, olisipa hän kyllä paremman kohtalon ansainnut. Vai eikö
-herroissa löydy säälin tunnetta ollenkaan? Eikäpä taida herrat
-ymmärtää, mitä se merkitsee, kun rehellinen mies, joka hi'ellä
-ja vaivalla on omaisuutensa koonnut, näkee olennon, jolle hän
-on rakkautensa ja elämänsä uhrannut, -- näkee, sanon minä, sen
-olennon laskevan tuon samaisen omaisuuden menemään, niinkuin
-Mähösen viinat pitkin Kuittisen kujia? Jaahah! Eipä taida herrat
-sitä ymmärtää? Eikäpä sitäkään, millekä se epätoivo maistuu tuosta
-samasta rehellisestä miehestä, joka melkein kaiken aineellisen
-omaisuutensa on kadottanut, kun hän näkee myöskin hyvän maineensa ja
-yhteiskunnallisen luottamuksensa turmion partaalle joutuneen? Siinä
-ei ole enää kumma, jos voimat tielle uupuvat ja mies vaipuu ristinsä
-alle, ennenkuin ristiinnaulittavaksi ehtii. Ja jos sen taas kuka
-kestää, niin sillä on omatunto tyysti paatunut tahi on hän, niinkuin
-sanotaan, mies ilman sydäntä. Mutta sitä ei ollut Jaatinen ja senpä
-tähden ei hän kestänytkään, vaan otti ja kuoli ennen aikojaan...
-
--- No, jopas nyt matami on saarnaamaan äitynyt ja vielä vanhaa,
-tunnettua historiaa lisäksi, -- keskeytti telegraafiaseman päällikkö.
-Eihän hyvä pappi koskaan samaa saarnaa kahdesti saarnaa.
-
--- Jaa, niin se on. Mutta hyvän saarnan voi kyllä monestikin kuulla.
-Meidän kaupungin herrat kyllä tietävät, mutta tämä vieras ei tiedä
-varmaakaan, minkälainen sen Jaatis-vainajan loppu oikeastaan oli.
-Mutta ansaitsee se kuitenkin mainitsemista. Tulkaahan nyt vain tänne,
-niin minä selitän.
-
-Ja matami sai kun saikin herrat nauraen mukanaan salista oikealle
-olevaan huoneeseen.
-
--- Tämä nähkääs, oli Jaatis-vainajan työhuone eli, niinkuin sanotaan,
-kabinetti, -- jatkoi matami, kun olivat huoneeseen astuneet, -- ja
-tuossa ikkunoiden välissä seisoo vieläkin hänen kirjoituspöytänsä.
-Siitä on nyt viheriäinen verka otettu pois, sillä se oli verestä
-pilaantunut, -- ja nähkääs, tuossa on puussa vielä veripilkkujakin
-jäljellä, joita ei ole saatu oikein lähtemään pois pesemälläkään.
-Tässä, näet, hän istui pöytänsä ääressä eräänä iltana myöhään yöhön
-saakka, istui, edessään kaikki kauppakirjat ja tilit, joita hän
-tutki ja tarkasteli. Silloin oli hänen koetuksensa malja jo paisunut
-reunojensa yli: pääsyä ei missään; minne vain silmänsä loi, sieltä
-näytti hänelle kadotus mustaa kitaansa. Ja ehkä aineellinen häviö
-ei vielä olisi häntä niin kovin masentanut, mutta tuo "mitä ihmiset
-sanovat", se, niinkuin sanotaan, yleinen mielipide ja myöskin
-hänen oma tietoisuutensa siitä, että hän oli ansaitsematta kuiluun
-vajonnut, se se hänestä vihdoin viimein lopun teki. Sillä hän oli
-niin herkkätuntoinen mies, jommoisia meidän aikaan enää harvassa
-tavataan, jos ollenkaan. Jaahah! Niin! Ja jospa hänellä edes olisi
-ollut joku likeinen, jonka puoleen hän olisi kääntyä voinut henkistä
-taakkaa huojentaakseen ja joka hyvällä sanalla ja myötätuntoisuudella
-olisi hänen kohtaloonsa osaa ottanut, niin ehkä hän silloinkin
-vielä olisi pystyssä pysynyt. Mutta ajatelkaahan, ei ketään, ei
-niin ketään! Ja kummako sitte, että se semmoinen juttu tapahtua
-saattoi?! -- Niin, tässä hän istui, juuri tässä pöydän ääressä, --
-palovartia oli kadunkulmassa juuri huutanut "kello on yksi lyönyt" ja
-kummeksinut, että mitähän Jaatisen huoneessa näin myöhään kyntteli
-palamassa tekee, kun hän kuuli pamauksen. Talossa tietysti herättiin
-ja kun astuttiin huoneeseen, -- Welin, se palovartija oli myös
-tullut sisään ja se tämän on mulle kertonutkin, -- niin tässä makasi
-Jaatinen pöytänsä ääressä, vasen käsivarsi avattujen tilikirjojen ja
-pää lepäämässä käsivarren päällä. Oikeassa ohimossa oli pieni reikä,
-josta hiljaa pulppusi lämmin veri, ja revolveri oli hervahtuneesta
-oikeasta kädestä pudonnut lattialle. Jaahah! Niin se oli...
-
---... ja viisikymmentä markkaa 12 penniä -- kolmas kerta, -- kuului
-neuvosmiehen ääni salista ja sitä seuraava vasaran paukahdus.
-
--- No, ja mennään saliin nyt katsomaan, mistä hinnasta ne
-Jaatis-vainajan tavarat myödään, jotka, niinkuin sanotaan,
-loistavaan konkurssiin joutuivat, jatkoi matami. Kohta kai se
-rouvan silkki-garderoobi vasaran alle pannaan, niin saatte nähdä,
-miltä se näyttää. Vaan eipä minun ole sääli sitä, enemmän kuin itse
-rouvaakaan, joka joutaisi vaikka järveen, että edes tuo Jaatisen
-pikku poika hänen kelvottomista kynsistään pääsisi ja ihmisellisen
-kasvatuksen saisi jonkun hyväsydämisen miehen luona. Jumala häntä
-varjelkoon aikoinaan semmoista vaimoa saamasta, kuin hänen mammansa
-on! Jaahah! Se on vissi se!
-
-Pietarissa 1890.
-
-
-
-
-JUHANNUSKOIVU
-
-
-Kevät oli tullut ihana ja lämmin. Kolmea viikkoa aikaisemmin, kuin
-tavallisesti, oli se suloisen immen hahmossa, soipean tuulosen
-siivillä, kiitänyt Italian uhkeilta mailta, yli Saksan vuorien,
-vainioiden, Itämeren äkäisten aaltojen poikki, Suomen synkille
-saloille. Hienolla henkäyksellään oli se puhaltanut pilvet
-taivaalta, kutsunut kultaisen auringon avukseen päivät pitkään
-paistaa lekottamaan syvästä siinnostaan ja sulattamaan järvistä
-jään, kunnailta kylmät kinokset. Povessaan oli se mukanansa tuonnut
-tuhansia tuoksuvia kauniita kukkia, joita se auliilla kädellä
-karisteli niittyjen nurmikoille, vihannoille vaaroille, ja saatossaan
-oli siliä ollut lukematon lintulauma, jonka se laski lehtoihin ja
-metsiin heränneessä luonnossa laulajaisia pitämään ihmislasten iloksi.
-
-Kuusikossa kukkui käki ja tuolla tyvenen järven laitehilla
-lavertelivat kertut kilvan koivikossa. Kuusien latvat olivat ottaneet
-vienomman vihreän värin ja valkearintaiset koivut olivat pukeutuneet
-nuoreen neitseelliseen pukuun, muhkeiksi morsiamiksi korkeille
-huojuville hongille. Kauniina kuvasteli viettävä vuori kiharaa
-metsäistä kuvettansa lahden kirkkaassa pinnassa, jonka ainoastaan
-kalat molskahdellen siellä täällä saivat rikkoutumaan. Läpikuultavana
-näkyi syvällä Ahdin vilpoinen linna, permantonaan pilvetön, sininen
-taivas.
-
-Siellä lahden pohjukassa, mäen rinteellä, se seisoi, juhannuskoivu.
-Suorana, solakkana, kuin kauniskasvuinen, seitsentoista-vuotinen
-neiti, seisoi se, levitellen sopusuhtaisesta kasvaneita oksiansa ja
-ihaellen tuorreelle tuoksuvaa vehreää pukuansa. Elämästä se iloitsi
-sekin ja kuunteli tyytyväisenä kuinka peipposet visertelivät,
-hauskasti hypellen sen nuorilla, notkeilla oksilla. Koskaan vielä ei
-valtamaantien sakea tomu ollut päässyt tahraamaan sen mehevää lehvää
-eikä koskaan vielä mikään vallaton poika ollut haavoittanut sen
-nuorta, viatonta sydäntä, turmellut sen puhdasta kaunista kuorta.
-
-Oli juhannusaaton aamu. Mahtavana oli päivän kehä kultaisesta
-kehdostansa vyörynyt ylös tummansiniselle taivaalle, sirotellen
-säkenöiviä säteitänsä koivunkin juhlapuvulle. Järven pinta oli tyyni;
-paikoittain röyhelteli sitä vain hiljaa leuto aamutuuli sekä sorsa,
-joka, ensin loivasti lentäen, kohinalla laskeutui kylpemään avaraan
-ammeeseensa...
-
-Pappilan rannassa lyö renki tapin tapinreikään, viskaa takkinsa
-kirveen päälle veneen kokkaan, työntää veneen vesille ja käypi
-takatuhdolle soutamaan. Reippaasti kohoavat airot, narahtavat hieman,
-vene hytkähtää niiden painuessa pursuavaan veteen ja nopeasti kiitää
-se, jättäen järven pinnalle pitkän jäljen. Lahden pohjukkaan pyrkii
-soutaja, vilkaisee toisinaan taaksensa ja laskee vihdoin kolisten
-kivikolle rannalle, lähettäen tullessaan pari, kolme hyökkyaaltoa
-korkealle kuivalle. Veneensä hän vetää puoliväliin maalle, nakkaa
-kirveen olalleen ja astuu metsään, tarkastellen nuoria koivuja
-tyvestä latvaan ja joka taholta...
-
-Henkeään pidättäen, piiloittuen paksun petäjän taakse, seisoo kaunis
-koivu ja kuulee kauhistuen, kuinka siellä täällä metsässä kajahtaa
-pari kirveen iskua, räiskähdys, ja hänen nuoret siskonsa kaatuvat
-säälittömän pyövelin eteen. Lintuset pyrähtävät pelästyen lentoon,
-surkeasti piipattaen. Pelosta alkaa koivukin väristä, räpyttelee
-lehtiään, tahtoo puhjeta rukoilevaan huminaan, vaan vaikenee jälleen,
-ett'ei vain tulisi huomatuksi. Mutta kaukaa onkin kirvesmies jo hänet
-huomannut, rientää iloiten hänen luokseen ja huutaa:
-
--- Mikä ihmeen kaunis koivu! -- Painaa koivua rintaan vasemmalla
-kädellään ja kohottaa kiiltävän kirveensä.
-
-Tainnoksissa, oksat yhtäänne riippumassa, odottaa onneton katalaa
-iskua. Mutta samassa kuuluvat suloiset sanat:
-
--- Sääli on kuitenkin hakata se poikki!
-
-Tästä rohkaistuneena ja nähden miehen astuvan loitommalle ihailemaan
-häntä, alkaa koivu hiljaisen kuiskeen, jonka tuulonen huokauksena
-kantaa puusta puuhun läpi ihanan, jylhän metsän:
-
-"Ihminen! Kuinka hennot sinä riistää meiltä nuoren elämämme,
-jonka Jumala on iloksi antanut meille itsellemme, iloksi Hänen
-laulajillensa, jotka täydestä sydämestänsä meidän oksillamme Hänen
-kunniatansa ylistelevät!? Suo meidän kasvaa luonnon kaunistukseksi,
-suo meidän kasvaa suuriksi, niin suomme sinulle suojan päivän
-polttavilta säteiltä. Sitte, kun olemme elämän ilosta nauttineet, ota
-meidät tarpeihisi. Silloinkin suomme sinulle suojaa sekä hellettä
-että vilua vastaan, kun rakennuksiisi meidät käytät. Vaan turhaan älä
-meiltä elämää riistä niin kauan kuin nuoria vielä olemme..."
-
--- Ei, pappilan kuistin eteen se pitää ottaa! kuulee silloin koivu
-yht'äkkiä tuomionsa, näkee kirveen pari kertaa välähtävän ja kaatuu
-maahan...
-
-Verkalleen soljuu vene pappilan rantaa kohti. Kokassa makaavat
-koivut, oksat nuokuksissa, toiset veneen laidan ulkopuolella viiltäen
-vettä. Rannassa heitetään ne jo maahan toinen toisensa päälle ja
-vedetään, latvat maata laahaten, pappilan pihaan.
-
-Päivällisen jälkeen ottaa renki rautakangen ja lyö jysähtäen maahan
-kuoppia kuistin eteen. Siihen pannaan kaunis koivukin nautaansa.
-Nytkös se on kunniaan päässyt, ryöstänyt arvon noilta ikivanhoilta
-riippukoivuiltakin, jotka pappilan pihamaata siimestävät.
-Kunniavahtia se siinä pitää, muiden samallaisten kovan onnen lapsien
-joukossa, kirkkomiehille, jotka käyvät asialla rovastin kansliassa
-tahi ruustinnan pakeilla, vaikka sen olemisesta tuskin välittivät
-muut, kuin pappilan lapset, jotka riipivät siitä lehtiä hyppysissään
-nutistaakseen ja maahan heittääkseen. Näkeepä se, kuinka siitä,
-pappilan rantaan suurella kirkkoveneellä tulleet, etäiset vesikansan
-emännät pyhätamineissaan totisina kantavat huiveissaan ruustinnalle
-tuomisiksi tuoresta rieskaa, piirakoita ja lehikäisiä sekä tuohisissa
-makeita punaisen hohtavia mansikoita. Näkeepä se, kuinka siitä toinen
-toisensa perästä hyssytellen kastettavaksi viedään inisevä lapsi,
-kuinka tuleva puusniekka kuulutuksen otossa käypi, kuinka morsiamet
-hunnuissaan, seppeleissään vihille menevät ja kuinka vakava leski
-astuu vastakuollutta vaimoansa ilmoittamaan. Mutta siinä sen ilo...
-
-Pari päivää kuluu. Koivun lehdet alkavat kuihtua, kellastua. Tuuli
-niitä rapisuttaa ja tempoo, tulee sade, paiskaa ne maahan, koko puu
-vääntyy vinoon kuopassaan.
-
--- Mitä nuokaan tuossa enää tekevät roskaamassa ja vetelehtimässä.
-Pois ne pitää heittää!
-
-Ja renki vetää koivut halkoliiterin luo. Pehtorin vaimo taittaa vielä
-pari vitsaa ja antaa pienelle Matille pikkuisen "koivurieskaa",
-jott'ei toiste enää menisi laiturille leikkimään ja puhdasta
-kolttuaan kastelemaan. Mutta sitte ne makaavat siinä liiterin
-seinustalla räystään alla, kunnes renki armosta lyö ne poikki muiden
-polttopuiden joukkoon.
-
-Pietarissa 1890.
-
-
-
-
-SAIRAALASSA
-
-
-Erään pienen leikkauksen tähden jouduin kerran olemaan Helsingin
-klinikan ulkotautien osastossa muutaman päivän. Aika oli kesäinen,
-kesäkuun loppupuoli taisi ollakin. Minulle oli määrätty päivä,
-jolloin leikkauksen piti tapahtua, ja kello kahdentoista aikaan sinä
-päivänä oli minun saavuttava sairaalaan. Koska vamma, jonka tähden
-leikkaus oli tehtävä, ei minua suuresti rasittanut, lähdin sinne
-yksin, vieläpä jotenkin hilpeällä mielellä, vaikka tiesinkin, että
-olin kloroformilla nukutettava, josta saattoi olla suurempi vaara,
-kuin itse leikkauksesta, varsinkin siitä syystä, että aina olen
-luullut itselläni olevan sydämen vian. Mutta sillä kertaa sattui
-minulla vielä olemaan toinenkin sydämen vika, joka hyvin mielellään
-olisi joutanut tulla kloroformilla vaikka ainiaaksi nukutetuksi:
-minä, näet, olin "mahdottomasti" rakastunut. Ja mahdottomuus, sanan
-oikeassa merkityksessä, oli siinä, että minä parast'aikaa olin
-tenttaamipuuhissa, enkä niinmuodoin voinut vielä aivan kohta toivoa
-saavani omaa leipääni ja siitä syystä myöskään omistusoikeutta tuon
-"mahdottoman" rakkauteni esineeseen. Sitä paitsi oli minun, varaton
-mies kun olin, pitänyt lukea osaksi velaksikin, jota minulle silloin
-oli ehtinyt karttua noin parin tuhannen markan paikoille. Tämä summa
-oli kuitenkin turvattu kolmentuhannen markan henkivakuutuksella,
-joten siis siinä suhteessa ei olisi vaaraa ollut, vaikka olisin
-kuollutkin. Läheisiä sukulaisia ei minulla ollut.
-
-Säntillinen mies kun voin kehua aina kaikissa asioissa olleeni, en
-tahtonut silloinkaan nousta leikkauspöydälle jättämättä jonkinlaista
-"asiapaperia" jälkeeni. Ja tunnustaa täytyy, koska sen jo melkein
-näkee tunnustamattakin, että tämä teko sitä paitsi ja osaksi oli
-senkin ajatuksen vaikuttama, joka kuitenkin ikäänkuin väkisin
-tahtoi tunkeutua aivoista esille, että "mitäs jos minä nyt todella
-kuolenkin?" Olipa nyt sitte kumpainen tahansa näistä vaikuttimista
-mahtavampi, mutta niin minä tein, että ensin otin ja kirjoitin
-rakastetulleni kirjeen, jonka, suljettuna ja asianomaisella
-osotteella varustettuna, jätin pöytälaatikkooni, jotta se,
-jonkun hyvän ihmisen toimesta, kuolemani jälkeen lähetettäisiin
-määräpaikkaansa. Kun jo olen sanonut, että sairaalaan mennessänikin
-ylipäänsä olin hyvällä tuulella, niin on minun lisättävä, etten
-tuota kirjettänikään kirjoittaessa kovin hentomielinen ollut, johon
-syynä oli se, että varmaan tiesin "hänen" minua kovin rakastavan ja
-tulevan minua hirveästi suremaan, jos kuolisin. Tosinhan minäkin
-"häntä" paljon rakastin, mutta hänhän oikeastaan olisi kadottanut
-minun enkä minä häntä, ja se teki minulle hyvää, kun tiesin,
-että joku minuakin kaipaisi. Tätä toinen sanoisi suurimmaksi
-itsekkäisyydeksi, vaan toinen nimittäisi sitä uhraavaisuudeksi,
-joksi sitä tavallaan kyllä voisi tulkitakin, mutta ainoastaan
-"tavallaan". Mainitsinpa kirjeessäni, ettei "hänen" pitäisi minua
-surra ollenkaan, sillä vähäkös niitä oli parempia, kuin minä, jotka
-ansaitsisivat saada "hänen" paljoa paremmin, kuin minä ja jotka
-voisivat tehdä "hänen" onnelliseksi elämässä, eivätkä onnettomaksi,
-niinkuin ehkä minä tekisin "hänet" enemmän eloon jäämällä, kuin nyt
-mahdollisella kuolemallani. -- Toiseksi kirjoitin paperilipulle
-kaikki velkani; saamisia ei minulla ollut mitään. Pari kirjaa olin
-lainannut eräälle toverille, vaan niitä en toivonut koskaan takaisin
-saavani. Semmoinenhan kirjalainain kohtalo tapaa olla. Kolmanneksi
-kirjoitin "jäähyväisrunon mailmalle" (siihen aikaan kirjoittelin
-vielä runojakin), mutta onneksi itselleni jäin minä eloon, ja onneksi
-mailmalle joutui runoni pätsiin. Näin varokeinoni toimitettuani, otin
-sitte Horatiuksen mukaani, siltä varalta, että jäisin eloon ja minun
-täytyisi muutama päivä loikoa ikävässä sairaalassa. Sitenhän, näet,
-ei kiireeseen tenttaamiaikaan päivätkään hukkaan menisi.
-
-Tultuani sitte klinikkaan, olikin jo kohta minun vuoroni astua
-leikkaussaliin. Keskellä huonetta, jossa siellä täällä parveili
-nuoria lääketieteen kandidaatteja, seisoi leikkauspöytä, jonka
-päälle kiipesin, riisuttuani paitaan saakka vaatteet yltäni. Kaunis,
-mustapartainen, pitkäkasvuinen professori astui pöydän luo ja alkoi
-pitää taudistani luentoa ympärilleni ryhmittyneille kandidaateille.
-Sen lopetettuaan käski hän antamaan minulle kloroformia.
-
-Jos minulla olisi ollut mitäkään aavistusta kloroformeerauksesta,
-niin tuskinpa olisin koko asiaan suostunutkaan. Ajatelkaapa, että
-joku tahtoo teitä tukehduttaa, että silmissä alkaa koko mailma
-musteta ja kaikki huimasti pyöriä ympäri, että jokaisessa raajan
-päässä, joka veripisarassa alkaa tuntua ikäänkuin neulalla pistäisi,
-mikä tunne sitte turruttaen leviää koko ruumiiseen, ja että sydän ja
-kaikki valtasuonet ja ohimot jyskyttävät, kuin tykillä ehtimiseen
-ampuisi, ja tämä pauke käy yhä taajemmaksi, jotta lopulta tuskin enää
-ehtii seurata näiden paukausten lukuakaan, niin saatte vain pienen
-käsityksen siitä, sillä koko se tuska ja ahdistus jääpi kokonaan
-aavistamattakin, mitkä tajunta kärsii, ennenkuin sekin muutaman
-minuutin kuluttua, ikäänkuin katkaisemalla ja kipinän tavoin yhtäkkiä
-sammuu -- ja ihminen ei tiedä tästä mailmasta eikä toisestakaan niin
-mitään. Mutta toisinaan sattuu, että joku aistin itse nukkumisen
-aikanakin silloin tällöin toimii, ja niin oli kuulon laita minunkin
-kloroformeerattuna ollessa. Ennenkuin olin oikein vielä nukkunutkaan
-ja tuskissani huusin toiseen huoneeseen mennyttä professoria avuksi,
-niin kuulin hänen tullessaan kysyvän: "kuinka monta lyöntiä tekee
-valtasuoni?" -- "Sata kaksi kymmentä viisi", oli vastaus. -- "Nyt
-se loppui", kuulin sitte erään äänen. -- "Mikä loppui", tulin
-ajatelleeksi; "elämänikö? Se ei ole totta", tahdoin vastata, "sillä
-minä elän vielä", Mutta tätä en jaksanut sanoa. Kuulin vain toisen
-äänen, joka sanoi: "tuokaa sitte pian kloroformia lisää!" Kloroformi
-siis oli kesken loppunutkin. Mutta uskokaa pois: se kuuluu kamalalta
-tuo "nyt se loppui", kun sen kuulee kuoleva itse. Ja ikäänkuin
-kiitokseksi jostakin olin kuulevinani vielä viimeiseksi professorin
-sanat: "Bravo herra V----lle!" Minä olin nukkunut. Vaan mitä tuo
-huudahdus oikein tarkoitti, siitä en saanut koskaan selkoa. Ennenkuin
-minut nukutettiin, oli sydäntäni kuulusteltu ja olikin siinä se vika,
-että toisessa äänessä kuului pieni suhahdus. Lieneeköhän tuo "bravo"
-siis tarkoittanut sitä, että, sydän näin viallisena, suostuin tuohon
-hirveään kloroformeeraukseen. Tosin kuulin sitte itse leikkauksenkin
-kestäessä professorin selittävän yhtä ja toista, vaan kaikki oli niin
-himmeätä, etten sitä oikein muista eikäpä siinä taitanut ollakaan
-mitään vastausta tälle minun arvelulleni.
-
-Oli sitte kulunut noin neljännes tuntia, kun minä heräsin. Minä olin
-ylenantanut kerran, niin alkoi silmissäni hämärtää, -- näköaistin
-palasi toimintaansa. Sitte annoin ylen toistamiseen ja huomasin
-olevani istuallani leikkauspöydällä. Kaikki muut kandidaatit olivat
-salista poissa, paitsi assistentti, joka lopetteli sitomista. Tuntui
-niin kummalliselta, pää oli raskas, kuin aika juomingin seuraavana
-päivänä, mutta siltä oli mieli iloinen eikä ollenkaan niinkuin
-oikeassa kohmelossa tapaa olla. Minä puhuttelin leikillisesti nuorta
-lääkäriä ja tyytyväisenä ihmettelin lääketieteen taitoa, sillä en
-ollut tuntenut kipua pikkuistakaan.
-
-Sen jälkeen minut talutettiin siihen huoneeseen, johon minulle oli
-vuode valmistettu. Minä kävin kohta maata ja nukuin kohmelooni niin
-sikeästi, että heräsin vasta iltapuoleen kuuden tienoilla kovaan
-nälkään, sillä en ollut koko päivänä syönyt mitään. Aamulla olin
-juonut vain pari lasia maitoa ja senpä sanottiin tuon ylenantamisen
-vaikuttaneen.
-
-Huoneessa, jossa makasin, oli kaikkiaan kolme vuodetta. Sillä
-seinustalla, jossa minun vuoteeni seisoi, ja jotenkin likellä
-sitä, oli toinen, joka huoneeseen tullessani ja nyt herätessänikin
-oli tyhjä. Vastakkaisella seinällä oli yksinään kolmas vuode,
-joka myöskin, ensin sinne tullessani, oli tyhjä ollut, vaan jossa
-nyt, herätessäni, makasi ähkien muudan nuori mies. Toisen ikkunan
-edessä olevan pöydän ääressä, sen tyhjän sängyn toisella puolella,
-istui noin kuuden-, kahdeksantoista vuoden vanha poika, puettuna
-sairashuoneen pitkään sarkatakkiin. Hän istui selin minuun päin,
-jonka vuoksi en hänen kasvojansa voinut nähdä, mutta sen vain saatoin
-takaakin päin erottaa, että hänen kasvonsa olivat nenän kohdalta
-sidotut siteellä, joka oli korvien yläpuolella tappuraisen tukan
-päälle kiinni solmittu. Jo leikkaussalissa, pöydälle noustessani,
-olin vilaukselta saman pojan kandidaattien joukosta hoksannut,
-vaikk'en hänen ulkomuotoansa tarkastaa ehtinyt, vaan mitä hän siellä
-teki, sitä en silloin voinut arvata. Perästäpäin sitte kuulin, että
-hänellä kasvoissa oli "_lupus_", että hän kauan oli sen tähden ollut
-sairaalassa (hän oli ennen suutarin opissa ollut) ja että häntä sillä
-välin käytettiin siellä instrumenttien hoitamiseen, jotka hänen
-sanottiin jo oppineen tuntemaan paremmin, kuin monet kandidaatit
-itse. Itse terveenä ollessaan oli hän aina joka leikkauksessa läsnä
-ja silloin oli hänen toimensa antaa instrumentit leikkaajalle hänen
-vaadintansa mukaan. Siinä selitys, miksi hänkin, minua leikattaessa,
-oli "muiden tohtorien" joukossa ollut.
-
-Vähän myöhemmin illalla tuotiin sitte kullekin illallinen. Minä
-söin vuoteessani jokseenkin hyvällä ruokahalulla, mitä minulle
-tarjottimella kannettiin. Vastakkaisella seinustalla olevassa
-sängyssä makaava nuori mies joi vain vähän maitoa, mutta tuo poika
-iski ahnaasti kiinni annokseensa, vaikka hän ruo'asta itseksensä
-mutisikin, että "se on parantumaton, kun lasaretin aamiainen".
-Ylipäänsä oli hänellä tapana moittia kaikkia ruokia ja sen hän
-teki hyvin totisena, mutta usein niin koomillisilla sanoilla,
-että minun niille täytyi itsekseni nauraa. Niinpä hän sinä iltana
-juustopalastansa syödessään sanoi: "Kah, kun taas ovat ihan
-reikäistä juustoa antaneet, niinkuin maha, muka, tyhjästä täyteen
-tulisi". Ja seuraavana päivänä päivälliselle ruvetessaan, kääntyi
-hän hoitajattaremme puoleen, joka ruo'an sisään toi, sanoen: "Eikös
-teillä sitte muuta olekaan antaa, kuin tuota kuollutta kalaa vain?"
--- "Milloinkas se Ville sitte on ruvennut eläviä kaloja syömään?"
-kysyi siihen hoitajatar ja katsoi minuun nauraen. -- "Pedothan ne vain
-haaskoja syövät", vastasi Ville nenäänsä honisten.
-
-Kun olin päivällä jo niin monta tuntia maannut, en ensimäisenä
-yönä voinut ollenkaan hyvin nukkua. Sitä paitsi vaikutti tähän
-unettomuuteen se omituinen ympärystäkin, jossa olin ensimäistä kertaa
-ja toverinikin minua tavallaan häiritsivät. Ville kuorsasi kovasti
-siteen alla olevaan nenäänsä ja näinpä hänen kerran yön hämärässä
-istuvan vuoteessaan ja, otettuaan siteen pois, sublimaatilla
-kasvojansa kastelevan. Kolmas mies taas ähki kipuansa ja tarvitsi
-yön kuluessa monta kertaa hoitajattaren apua. Hoitajattaresta
-mainittakoon, että hän oli noin kolmen kymmenen vanha ihminen, hyvin
-reipas eikä ollenkaan ruma.
-
-Seuraavana aamuna heräsin jo jotenkin varhain, nousin ylös ja menin
-ikkunan luo istumaan. Aurinko paistoi lämpimästi pilvettömältä
-taivaalta ja hiljainen tuuli heilutteli ikkunain edessä puistossa
-kasvavia kauniita koivuja. Minä otin Horatiuksen käteeni ja aloin
-lukea:
-
-_Eheu fugaces, Postume, Postume, labuntur anni..._
-
-Lu'in sitte tarkkaan muutamia odeja, siksi kuin professori
-seurueineen alkoi käydä kiertokulkuaan sairaiden luona ja saapui
-meidänkin huoneeseemme.
-
-Villestä ei professori välittänyt ollenkaan ja minun siteeni käski
-hän vielä jättää päiväksi paikoilleen, mutta tuota kolmatta miestä
-tarkasti hän huolellisesti. Tähän tarkastukseen otin osaa minäkin,
-niin paljon kuin se oli mahdollista.
-
-Tämä oli vielä aivan nuori mies, jonka pienet viikset olivat vasta
-alulla. Hänen tukkansa oli hyvin tuuhea ja hiukan kihara, hänen
-kasvonsa olivat verevät, vaikka ne sillä kertaa näyttivät hieman
-kalpeilta. Hän nostettiin istualleen vuoteesensa ja kun väljä paita
-riisuttiin hänen yltänsä ja ristiin molempien olkapäiden yli ja
-ruumiin ympäri sidotut siteet, jotka paikottain olivat verisiksi
-käyneet, päästettiin auki, niin näin hänen selässään, hiukan oikealle
-selkäpiistä, yli tuuman pituisen ammoittavan haavan, josta arvasin,
-että häntä oli puukolla haavoitettu. Kun sitte kuulin eräältä
-kandidaatilta, että mies oli Pohjolainen, joksi häntä jo hänen
-ulkomuodostansakin olisi voinut sanoa, niin pidin melkein varmana,
-että hän oli tappelussa haavansa saanut. "Oho!" arvelin minä, "onpas
-minulle nyt puukkojunkkari toveriksi osunut!"
-
-Sillä aikaa, kun professori sitte karboolipulverisaattorin
-ruiskuttaessa haavaa tutki, ei Pohjolainen valittanut ollenkaan,
-vaikka hampaiden kitinä todistikin, että hän tunsi kovaakin kipua
-ja kova mahtoi kipu ollakin, sillä kuulin haavan olevan syvän, jopa
-keuhkoonkin saakka ulottuvan. Tämän todisti sekin, että hänen oli
-vaikea hengittää; henki ikäänkuin katkesi kipeästi joka kerta, kun
-hän huokui ja katkonaisesti hän siitä syystä puhuikin. Mutta muutoin
-oli hänkin jotensakin hyvällä tuulella, jopa kysyi professorilta,
-milloin pääsisi pois. "Ehkä parin viikon kuluttua", luvattiin hänelle
-hymyillen.
-
-Kun lääkärit olivat menneet pois, kävin minä taas Horatiukseeni
-käsiksi ja Pohjolainen kääntyi kyljellensä, silmin minuun päin.
-Silloin tällöin luodessani silmäni kirjasta häneen, näin että hän
-minua koko ajan katseli. Toisinaan, häneen katsahtaessani, näytti
-niinkuin hänen olisi tehnyt mieli ruveta puhelemaan kanssani, mutta
-kun minä heti taas kävin lukemaan, niin ei hän uskaltanutkaan alkaa.
-Vaan kun minä sitte huo'ahdin lu'ustani ja nousin ylös kävelemään
-edestakaisin huoneessa, niin käänsi hän päänsä minuun päin ja kysyi:
-
--- Olettekos te, herra, jo kauan täällä ollut?
-
--- Vasta eilen minäkin tulin ja juuri ennen teitä, vastasin minä.
-
--- Vai niin! Minä luulin, että olette jo kauan täällä ollut, koska
-nyt jo jaloillanne olette, jatkoi toinen.
-
--- En. Eilisestä vain.
-
-Minä siihen vaikenin ja hetkinen kului äänettömyyteen. Minä hiukan
-ikäänkuin tahdoin välttää puhelua "puukkojunkkarin" kanssa.
-
--- Onkos teitä, herra, leikattu? -- kysyi toinen jälleen.
-
--- On kyllä.
-
--- Sitähän minäkin, kun noin siteissä olette. Mutta pianpa olette
-ylös päässyt.
-
--- Minun tautini ei niin vaarallista ole, sanoin minä jotakin
-sanoakseni.
-
--- Älkää panko pahaksi, jos kysyn: mutta mikäs teitä oikein vaivaa?
-
-En minä pahaksi pannutkaan, vaan kerroin hänelle tautini laadun sekä
-leikkauksen, josta en sanonut mitään kipua tunteneeni, koska olin
-kloroformilla nukutettu.
-
--- Tarjosivathan ne sitä minullekin, vaan en minä siitä huolinut,
-tokaisi siihen Pohjolainen.
-
--- No, eikös käynyt kovin kipeältä? kysyin silloin minä vuorooni.
-
--- Aina vähän, kun keuhkoon saakka kopeloivat, mutta jaksaahan tuon
-toki mies kärsiä, jatkoi toinen.
-
-Minä en epäillyt hänen sanojansa, sillä olinhan tänään sen omilla
-silmilläni nähnyt. Ihmettelin vain nuoren miehen miehuutta.
-
--- Näittehän te, herra, haavan selässäni? alkoi taaskin Pohjolainen,
-vaikka en hänen edellisiin sanoihinsa sanonut mitään. Hän näkyi
-ikäänkuin itse tällä tahtovan, että kyselisin häneltä vammastansa.
-
--- Näin, vastasin minä. -- Puukolla kai se oli... kysyin sen jälkeen.
-
--- Puukolla... Näkyi ikäänkuin veri olisi alkanut kiehua hänessä, kun
-hän tätä ajatteli ja muisteli.
-
--- Taisipa olla kovakin tappelu? jatkoin sen jälkeen puhetta.
-
--- Sepäs se oli, ettei tappelua ollut mitään, vastasi nuori mies, --
-muutoin minä olisin kyllä puoliani pitänyt...
-
--- No, mitenkäs sitte niin hullusti kävi...?
-
-Tähän kysymykseeni en kuitenkaan heti saanut vastausta enkä sitä
-oikein kysyäkseni ollut tehnytkään. Uteliaisuuteni oli vain hiukan
-heränyt, kun kuulin, ettei siinä edessäni ollut pelkän raa'an
-tappelun esine vain. Ja siitä syystä tulin ikäänkuin itsestäni niin
-kysyneeksikin.
-
-Mutta Pohjolainen oikaisihe hiukan vuoteessansa, hän asettelihe
-ikäänkuin mukavammin, mutta tähän liikkeeseen näytti juuri kuin
-joku mielenliikutus taas olisi ollut syynä. Todellakin näin katseen
-välähtävän hänen sinisistä silmistänsä, mutta kun hän jälleen
-katsahti minuun, niin se ikäänkuin lauhkeni häveliäästi. Hän tahtoi
-taaskin sanoa jotakin, jopa hänen huulensakin aivan kuin liikahtivat,
-mutta hän oli vaiti ja näkyi sitte hiukan miettivän, vieläkö puhuisi
-siitä asiasta.
-
--- Pohjanmaaltahan te olette kotoisin? aloitin minä nyt, kääntäen
-puhetta toisaanne.
-
--- Niin. Ala-Härmästä olen, vastasi hän, korottamalla muutamia
-tavuita, ikäänkuin venyttäen niitä.
-
--- Entäs täällä Helsingissä, oletteko jo kauan ollut? utelin edelleen.
-
--- Vasta pari kuukautta, ehkä vähän enemmän. Salvostyössä olen ollut
-tuolla Annan kadun varrella.
-
--- Siellä taitaa Pohjanmaalla nykyään työansio käydä huonoksi, koska
-niin paljon siirtolaisia joka vuosi Ameriikkaan muuttaa? Ja työn
-puutteessa kai tekin tänne olette tullut, vai kuinka?
-
--- Paljon niitä muuttaa Ameriikkaan; mutta oli minulla työtä
-kotiseudullakin. Tulin tänne vain sen tähden että täällä minulle
-tarjottiin hyvä päiväpalkka ja sitte oikeastaan sen tähden että
-minulla täällä on morsian.
-
--- Vai niin! Vain niin! sanoin minä, ikäänkuin tästä kaikki olisi
-minulle selvinnyt, vaikka siitä todella vain heräsi halu saada tietää
-enemmän. Meitä oli siis kaksi rakastunutta, joilla, paitsi viallisia
-sydämiämme, vielä oli kummallakin omat ruumiilliset haavamme. Minä
-vain olin saanut haavani omalla suostumuksellani, mutta hän ihan
-varmaan jonkun toisen väkivaltaisesta kädestä, -- siinä erotus
-välillämme. Se seikka, että hänellä oli morsian ja oli tällaisessa
-tilassa, alkoi kiihdyttää uteliasuuttani enemmän.
-
--- Mutta tietääkös nyt morsiamenne siitä, että te täällä olette?
-kysyin minä.
-
--- Tietää, sillä hän oli läsnä, kun minua lyötiin. Siitä syystä
-hänkin kiinni pantiin ja vietiin poliisin huostaan, vaan missä hän
-nyt on, sitä en tiedä ja se minua kovasti surettaakin. Jos hän olisi
-irti päästetty, niin olisi hän varmaan jo tullut minua katsomaan,
-selitti Pohjolainen alakuloisesti.
-
--- Enpä saata mitenkään edes arvatakaan, millä lailla te olette
-haavoitetuksi tullut, koska ette ole tappelussa ollut, -- sanoin
-minä, sillä todellakaan en saamistani tiedoista voinut tehdä
-itselleni selkoa tämän asian laidasta.
-
--- No, jos tahdotte, herra, niin minä voin sen teille kertoa, vaan
-nyt minä en enää jaksa, kun on näin paljon jo puhutuksi tullut, mutta
-jos huomenna... olettehan te vielä huomenna täällä?
-
--- Kyllä. Olen.
-
--- Taikka ehkä jo tänäkin iltana, kunhan olen saanut vähän levätä.
-
--- Ei, ei! En minä tahdo teitä liiaksi vaivata. Nukkukaahan nyt. Minä
-tässä myöskin käyn vähän lueskelemaan.
-
-Tähän ei Pohjolainen sitte sanonut mitään, vaan huoahti hiljaa, mutta
-kuitenkin niin kovaan, että minä sen kuulin. Hän asettelihe taas
-mukavammin ja sulki silmänsä nukahtaaksensa.
-
-Sen jälkeen kävin ikkunan luo istumaan, lu'in vähän, mutta sillä
-välin katselin usein pitkät ajat uloskin: koivuihin, joita tuuli
-yhä hiljaa liekutteli, pysähtyi katseeni ja ajatukseni harhaeli
-sinne tänne, luoden milloin mitäkin kuvia. Ville kävi väliin myöskin
-huoneessa, mitä lie pöytänsä luona askarrellut ja itseksensä
-mutissut. Hoitajatar pistäytyisi tuon tuostakin meillä, toi ruokaa,
-mittaeli ruumiin lämpöä, muutti toiset raidit Pohjolaiselle, josta
-niille oli, professorin tarkastaessa, verta vuotanut ja toimitti
-kaikki pyyntömme iloisena ja tyytyväisenä. Sinä iltana ei puhuttu
-Pohjolaisen kanssa tuosta asiasta enää mitään. Muutamia muita
-kysymyksiä ja vastauksia vain vaihdettiin.
-
-Seuraavana aamuna herättyämme, kumpaisetkin hyvin maatun yön jälkeen,
-sanoin hänelle hyvän huomenen ja tiedustelin hänen vointiansa. Hän
-sanoi olevansa jo paljoa parempi eikä enää juuri kipeältä koskevan
-puhuessakaan. Kun sitte lääkärit olivat käyneet päivemmällä ja meidän
-haavamme olivat tarkastetut, jouduimme jälleen puheluun keskenämme
-eilisestä aineestamme.
-
--- Te sanoitte eilen morsiamenne olevan täällä Helsingissä, kysyin
-minä, kun olimme sille alalle tulleet: -- mitä hän täällä tekee ja
-koska olette te tutustuneet?
-
--- Hän oli täällä palveluksessa, mutta toisemme olemme jo kauan
-tunteneet.
-
--- Varmaan on hänkin sitte teidän puoleltanne?
-
--- On. Hän on samasta pitäjästäkin, kuin minä. Minä vain olen torpan
-poika, mutta hän -- rikkaan talon tytär.
-
--- Rikkaan talon tytär ja on täällä palveluksessa? lausuin
-kummastellen.
-
--- Niin!
-
--- No, nytpä jo taidan arvata, miksi hän on palvelukseen ruvennut.
-Ell'en erehdy, olette te siihen tavallaan syynä.
-
--- No, tavallaan, kyllä. Mutta enemmän on siihen Marin oma isä
-syynä. Asianlaita on, nähkääs, se, että minä ja Mari olemme melkein
-jo lapsuuden tuttavia. Hänen isällänsä, joka on hyvin itsepäinen
-vanhan kansan mies, on siellä pitäjässämme vankka talo, seutumme
-parhaimpia sekä tuotannaltansa että ulkoasultansakin. Mari on hänen
-ainoa tyttärensä, vaikka on heillä poikakin, joka on Marista muutamaa
-vuotta nuorempi. Tämä poika vain on hyvin kivulloinen, niin ett'ei
-isällä hänestä paljon tulevaisuuden toiveita ole, siinä suhteessa,
-näet, että hän kykenisi miehen tavoin sellaista taloa hoitamaan.
-Senpä tähden se isäntä onkin katsonut, mistä hän saisi mieleisensä
-vävypojan, jolle hän voisi kuollessansa rikkautensa perinnöksi
-uskoa. Mutta niinkuin muidenkin rikkaiden laita on, niin vaatii
-hänkin itsepäisesti tulevaiselta vävyltänsä etupäässä rikkautta,
-olipa sitte hänen muut avunsa minkälaiset tahansa. Tällaisen rikkaan
-hän pian kyllä löysikin naapuripitäjästä eräässä Sillankorvan
-Antti nimisessä talollisen pojassa, joka suostui ottamaan hänen
-tyttärensä. Vaan Maripa oli viisampi isäänsä ja kieltäytyi, äitinsä
-neuvoa seuraten, tästä naimiskaupasta, sillä Sillankorvan Antti on
-yleensä tunnettu juomariksi ja muutoinkin huonotapaiseksi mieheksi.
-Arvattavahan oli, että tämä Marin kielto suututtaisi hänen isäänsä
-kovin. Ja se suututti häntä vieläkin enemmän siitä syystä, että Mari
-hänelle suoraan ilmoitti, ettei hän tahtonut ottaa ketään muuta,
-kuin minun, jota hän sanoi jo monta vuotta rakastaneensa. "Silloin
-on tämän talon ovi sinulta suljettu", oli hänen isänsä kiljaissut
-eikä tahtonut kuulla minusta puhuttavankaan. Vaan minun on lisättävä,
-että tällä hänen vihallansa minua vastaan on vielä toinenkin syy,
-eikä vain se, että minä köyhä olen. Minun isäni, nähkääs, joka nyt
-on melkein samassa iässä, kuin Marinkin isä, oli myöskin ennen
-varakas mies ja erään suuren, heidän naapuritalonsa, omistaja,
-josta syystä Mari ja minä juuri olemmekin hyviä lapsuuden tuttavia.
-Pieninä jo olimme melkein joka päivä yhdessä ja keskinäisistä
-nauruista ja kyynelistä se rakkaus vähitellen sitte alkoikin itää.
-Ne onnelliset ajat loppuivat kuitenkin kohta meiltä nuoriltakin,
-niin pian kuin onnettomuus oli minun isääni kohdannut. Jostakin
-syystä oli, näet, isäni kovin velkaantunut ja pysyäksensä pystyssä,
-täytyi hänen tuon tuostakin lainaella Marin isältä, jonka asiat
-olivat paremmalla kannalla, kuin meidän. Ja kaikki näytti sittenkin
-hyvältä meidänkin puolellamme, niinkauan kuin molempien isäntien
-suhde oli hyvä. Mutta jostakin syystä, joka minulta vielä tähänkin
-saakka on tietymättömäksi jäänyt, muuttui se sitte melkein yht'äkkiä,
-ja koska isäni ei kyennyt saamamiehellensä suurta velkaansa heti
-suorittamaan, niin otti ja myötti tämä huutokaupalla koko talomme
-kaluineen päivineen. Ja me olimme melkein mieron tiellä, ainakin
-verrattuna siihen, mitä meillä ennen oli ollut. Vaan isäni, joka ei
-tästä vauriosta kuitenkaan kovin murheelliseksi käynyt, osti sillä
-pienellä summalla, joka hänelle jäljelle jäi, nykyisen torppansa,
-jossa vanhempani ovat jotakuinkin hyvin toimeen tulleet uutteralla
-työllä, sillä välin kuin minä olen muualla ansaitsemassa käynyt...
-
-Tämän jälkeen Pohjolainen hiukan levähti kertomuksestansa.
-
--- Mutta milläslailla sitte teidän morsiamenne tuli kotinsa
-jättäneeksi? kysäsin minä vähän ajan kuluttua.
-
--- Siitäpä asiasta juuri minä nyt ai'oin ruveta puhumaankin, puuttui
-hän taas puheeseen. -- Jo sitä ennen, nähkääs, kuin Marin isä alkoi
-hänelle mieheksi toimittaa tuota Sillankorvan Anttia, olimme me,
-Mari ja minä, luvanneet itsemme toinen toisellemme ja pari kertaa
-jo yrittäneet puhua siitä asiasta hänen isällensäkin, mutta tämän
-puolelta kohtasi meitä aina jyrkkä kielto. Hän ei tahtonut kuulla
-puhuttavankaan siitä, että hänen ikivihollisensa poika tulisi hänen
-vävyksensä, pääsisi rikkaan talon perilliseksi ja minun isäni
-siten jälleen kohoaisi köyhtyneestä asemastansa. Mitä minun isääni
-tulee, niin en luule hänen olevan niin leppymättömän, ettei hän
-naimiseemme olisi suostumustansa antanut, jos sitä vain morsiameni
-taholta olisi saatu. Useinpa kuulin isäni sanovankin, että hän aivan
-syyttömästi joutui riitaan Marin isän kanssa ja että tämä luultavasti
-kateudesta oli paljon edistänyt hänen perikatoansa. Olipa nyt sen
-asian laita sitte kuinka tahansa, mutta kun Sillankorvan Antti
-tuli Maria kosimaan, niin pani Mari jyrkästi vastaan, sanoen jo
-valinneensa minut mieheksensä eikä kenenkään pakosta luopuvansa tästä
-lupauksestansa. Hänen isänsä vihastui silmittömästi, ei sanonut häntä
-enää tahtovansa tyttäreksensäkään tietää ja käski hänen tuota pikaa
-lähtemään talosta pois, ellei hän päätöstänsä muuttaisi. Mutta Mari
-ei tästä uhkauksesta pelästynyt. Me tapasimme tämän jälkeen kerran
-salaa toisemme ja lupasimme lujasti toisillemme ryhtyä innokkaalla
-työllä haalimaan niin paljon rahaa kokoon, että voisimme ostaa mekin
-pienen torpan ja ruveta siinä yhdessä elämään, huolimatta hänen
-isänsä oikuista. Minä kävin kirveineni, höylineni, niinkuin ennenkin,
-sekä talojen että laivain rakennuksissa, missä niitä milloinkin
-sattui olemaan, ja Mari jätti kotinsa hyvästi -- hänen äitiinsä tämä
-ero koski kipeästi -- ja tuli tänne Helsinkiin, jossa hän jo on ollut
-pari vuotta palveluksessa.
-
--- Ettekö tällä aikaa ole tavanneet toisianne ennenkuin nyt vasta,
-tänä keväänä? kysyin minä.
-
--- Olemme, kerran. Vuosi takaperin olin minä Hämeenlinnassa työssä ja
-silloin käväisi Mari pikimältään siellä. Minun teki häntä kovin mieli
-nähdä ja minä maksoin hänen matkansa sinne.
-
--- Kai teillä kummallakin on jo nätti summa säästettynä, koska teillä
-näin rehelliset aikeet on? -- utelin jälleen.
-
--- Onhan sitä vähän, että ehkä jo alkuun päästäisiin. Ja sitähän
-varten oikeastaan minä tänne Helsinkiin työhön tulinkin, että
-saisimme Marin kanssa yhdessä vähän siitä asiasta tuumia, -- kertoi
-nuori mies.
-
--- Milläs kummin teidän sitte näin surullisesti kävi? tokaisin siihen
-taaskin kysymykseni.
-
--- Sehän se Sillankorvan Antti on meitä, kuin perkele, vainonnut,
-sanoi Pohjolainen tuimasti ja vaikeni vihaansa.
-
-Kotvan aikaan ei hän taaskaan puhunut mitään. Minä näin jälleen,
-että hänen ajatuksensa ikäänkuin välähtämällä kuvastuivat hänen
-silmissänsä. Enkä minäkään tahtonut heti ruveta kyselemään tuosta
-ehkä arkatuntoisestakin asiasta. Me olimme molemmat jonkun aikaa
-ääneti.
-
--- Tiedättekös, herra, että tuo Sillankorvan Antti ei ole jättänyt
-Maria rauhaan tuskin kuukaudeksikaan siitä saakka, kuin hän häneltä
-rukkaset sai. Itse hän tästä sekä nolostui että pahastui, sillä hän
-näkyi olleen asiastansa hyvinkin varma, ja Marin isälle varsinkin
-kuuluu hän alussa olleen vihoissansa. Senpä tähden minä luulenkin,
-että ukko häntä alati on yllyttänyt kokeitansa jatkamaan, semminkin
-koska Marin kotoalähtö näkyy häneen kuitenkin kovasti vaikuttaneen
-ja hän vielä toivoo Marin katuvan, palaavan kotiansa ja ottavan tuon
-hänelle tarjotun sulhasen. Kaikissa tapauksissa ei Marilla tästä ole
-ollut muuta kuin kiusaa ja vastusta, vaikka hän aina ankarasti onkin
-hylännyt Antin tarjoumukset. Itse ei Marin isä ole millään tavalla
-koettanut lähentyä tytärtänsä, mutta näköjään on hän kaikellaisilla
-lupauksilla siihen kehottanut Anttia, sillä hänessä itsessänsä
-en luulisi niin paljon rakkautta löytyvän, että hän näin kauan
-tavoitteleisi häntä saadaksensa. Rikkauden himo siihen ehkä kyllä voi
-olla syynä, sillä olen kuullut, että Sillankorvan talo viimeisinä
-aikoina on käynyt entistänsä paljoa huonommaksi. Ja Antista
-itsestänsäkin ja hänen käytöksestänsä on liikkunut hyvin pahoja
-juttuja. Mutta niitäpä Marin isä ei ole taitanut ottaa uskoaksensa...
-
--- Minkälaisissa teoissa tuon Sillankorvan Antin itsepäisyys sitte on
-näyttäytynyt teidän morsiantanne kohtaan hänen täällä ollessansa? --
-kysyin minä.
-
--- Paitsi sitä, että hän on Marille tänne monta kertaa kirjeitäkin
-kirjoittanut, jotka tämä on kaikki vastaamatta jättänyt, on hän
-jo neljästi täällä itsekin käynyt eikä anna Marille rauhaa hänen
-palveluspaikassansakaan. Ja pahin on, että hän melkein aina silloin
-on ollut juovuksissaan ja pitänyt niin pahaa elämätä, että Marilla
-siitä on ollut hyvin ikäviä seurauksia isäntäväkensä puolelta.
-Mutta mitenkä hänen juuri nytkin piti tänne osua, sitä me emme voi
-mitenkään ymmärtää. Varmaan oli hän joltakin sattunut kuulemaan,
-että minä olin Helsinkiin työhön tullut, ja alkanut epäillä jotakin,
-koska hän tänne niin päistikkaa saapui, että tuskin ehti tarpeeksi
-vaatteitakaan mukaansa panna. Ja kovasti minä kummastuin, kun viime
-lauantaina Marilta kuulin, että hän taas oli käynyt häntä tapaamassa
-ja sanonut tulevansa jälleen seuraavana päivänä iltasella. Silloin
-me yhdessä tuumimaan Marin kanssa, mitä neuvoa olisi paras käyttää
-häntä vastaan. Yksin en tahtonut missään tapauksessa jättää Maria
-kortteeriinsa, sillä nythän on kesäaika, ja hänen herrasväkensä ovat
-muuttaneet kaikki maalle. Jos Mari taas olisi ulos lähtenyt ja ovet
-sulkenut, niin olisi hän tullut ja luullut Marin vain sulkeutuneen
-lukon taakse ja alkanut jyskyttää, vieläpä, Jumala ties, mitä tehnyt,
-ehkäpä ovetkin murtanut. Päätettiin siis sillä lailla, että Mari jää
-kotia ja että minä tulen hänen luoksensa, jotta olisimme yhdessä
-tuota pukaria vastaan ottamassa. Sattuikin olemaan sunnuntaipäivä,
-joten minä olin työstä vapaa. Aamupäivällä oltiin yhdessä kirkossa
-ja iltapuoleen sitte kaiken aikaa kotona. En tiedä, lieneekö Antti
-jo meidän poissa ollessammekin käynyt, mutta kauan häntä iltasella
-odotimme. Hän oli sanonut jo noin kuuden aikaan tulevansa, vaan ei
-häntä vielä seitsemänkään tienoilla näkynyt. Luultiin jo, että ehkä
-onkin hän kaikki tuumansa siksensä jättänyt eikä tulekaan, peläten
-varmaan minunkin siellä olevan. Vaan mitäs luulette? Olimme menneet
-Marin kanssa portille, -- minä aioin jo vähän ruveta kotiapäin
-lähtemään ja Mari oli muuten vain niinkuin saattaaksensa tullut, --
-niin näimme hänen tulla kihnuttavan alanenänä katua pitkin meitä
-kohti. Mari oikein säikähti hänet nähtyänsä ja tahtoi, että menisimme
-häneltä jonnekin piiloon, vaan minä sanoin, että "ollaan me vain
-tässä, niin näkee hän, että olemme häntä odottamassa". Ja kun hän
-sitte portille tuli, niin kätteli hän Maria ja puhutteli, vaan minua
-ei ollut huomaavinansakaan. Kauan aikaa kyseli hän Marilta yhtä ja
-toista ja sitte vasta katsoi sameilla silmillään vieraasti minuun,
-ikäänkuin ei olisi tuntenutkaan, ja kysyi: "kukas se tämä vieras on?"
--- "On se niin vieras", sanoi Mari, "että jollei Antti sitä tunne,
-niin voin sanoa, että se on minun sulhaseni." -- "Mitä? Sulhanenko?
-Eikö joutavia. Tämä poika se vain Marin sulhaseksi kelpaa", sanoi
-Antti ja heitti viinasta hervottoman kätensä Marin kaulaan. Mutta
-Mari pääsi kuitenkin riuhtaisemaan irti ja juoksi minun taakseni.
-Sanaakaan sanomatta tartuin minä Antin ryntäisiin ja tahdoin nakata
-hänet maahan, mutta hän oli saanut kiinni lystriinitakistani ja
-repäisi siitä hihan ja selkämyksen halki. Vaan silloin minä vihastuin
-niin, että koppasin hänet käsiini ja paiskasin pihan kivitystä
-vastaan maahan ja annoin hänelle jalallani aika potkun kylkeen. Sillä
-välin oli Mari juossut kadulle ja alkoi poliisia huutaa, mutta kun
-ei poliisia ollut näkyvissä, niin tuli hän takaisin, tarttui minua
-kädestä ja ennenkuin Antti ehti kämpiä ylös, veti hän minun perässään
-toisella puolen katua olevan suuren kivitalon pihaan. Sitte vasta
-pääsi Antti kadulle ja kun ei hän siellä ketään nähnyt, niin alkoi
-hän huutaa ja meluta ja vuoroonsa poliisia huutaa, joka saapuikin
-sitte paikalle. Mutta Antti korjattiinkin siksi yöksi putkaan ja me
-pääsimme hänestä sekä koko asiasta niinikään irti.
-
--- Sepä kävi varsin sukkelasti, ilmaisin minä siihen riemuni.
-
--- Hyvinhän se sillä kertaa kävi, vaan älkää luulko, että hän vielä
-jätti Marin silläkään rauhaan. -- Seuraavana päivänä, noin kymmenen
-aikaan, niin jo näkee Mari keittiönsä ikkunasta, että Antti astuu
-pihan poikki keittiön portaita kohti hänen luo tullaksensa. Ja
-minnekäs se Mari raukka enää päästäkään voi, kun Antti hänen jo oli
-ikkunasta huomannut eikä hänellä ollut aikaa juosta ulko-oveakaan
-lukkoon panemaan. Anteeksi hän muka tuli pyytämään eilisestä
-käytöksestänsä ja alkoi sitte Maria kiusata, että hän tulisi minua
-hakemaan ja että me kolmen lähdettäisiin "sovinto-olutta" juomaan,
-jota varten hän jo oli sanonut kymmenen pottua tilanneensakin.
-Ja niin oli hän Maria kiusannut, että hän oli hänestä aivan
-pääsemättömissä eikä hän häntä muutoin pois lähtemään saanutkaan,
-kuin lupaamalla täyttää hänen pyyntönsä. Mikäs siinä tyttöparan muu
-hänen tuskassansa auttoikaan? Hyvä se hänestä oli, kuin silläkin
-lailla luuli hänestä irti pääsevänsä...
-
-Minä olin silloin työssä, kun he tulivat minua hakemaan. Voittehan
-arvata kummastukseni, kun näin Marin tulevan yhdessä Antin kanssa,
-ja monellaiset olivat ne tunteet, jotka alkoivat minussa silloin
-taistella. Mari juoksi heti minun luokseni ja kertoi, kuinka asian
-laita oli. Mutta minä sanoin suoraan, ett'en voinut tulla, koska
-minun täytyi olla työssä, ja ett'en siitä pääsisi koko päivänä irti.
-Kotiaan Marikaan ei tahtonut mennä, sillä hänellä olisi silloin ollut
-Antti varmaan kintereillään, jonka tähden kauan aikaa tuumittiin,
-mitä oli tehtävä, Antti kun penäsi lähtemään, pyytäen kaikilla
-tavoin anteeksi minulta sekä luvaten muka korvata eilen karsimani
-vahingon. Kovin ei tehnyt mieleni lähteä, mutta kun hän vakuutti
-seuraavana aamuna lähtevänsä kaupungista pois eikä koskaan sitte enää
-kiusaavansa Maria ja sentähden tahtovansa meistä sovinnossa erota,
-niin mikäs siinä auttoi muu, kuin suostuminen tuon pääsemättömän
-kiusaajan pyyntöön. Päivällistunnilla lupasin sitte lähteä juomaan
-lasillisen olutta, ei muuta, ja siksi aikaa täytyi heidän odottaa
-minua. Eikä siinä odottamistakaan ollut enää, kuin tunnin verta
-kaikkiaan.
-
-Sovinto-oluensa toimitti Antti eräälle nurmikolle Arkadian tullin
-luo. Sinne lähti hän jo vähää ennen meitä ja kun me sinne tulimme,
-niin oli siellä nurmella, vähän syrjässä, pari tyhjää, rikottua
-pulloa, jotka varmaan Antti itseksensä oli tyhjentänyt kuraasia
-saadaksensa. Sillä, niinkuin nyt perästäpäin huomaan, tämä kaikki
-oli häneltä edeltäpäin ja tarkkaan mietitty. Vaan kukas häntä näin
-salakavalaksi luullakaan voi!? Me olimme asettuneet nurmikolle
-istumaan -- Mari istui minusta oikealle ja vähän niinkuin vastapäätä
-minua, Antti taas vasemmalla puolellani ja jotenkin likellä minua
--- ja Antti puhui kaikellaista, puita heiniä, milloin ikäänkuin
-osottaen katumustaan eilisestä teostansa, milloin taas sekoittaen
-siihen lorujansa rakkaudestaan, -- näkyi, että hän jo taas alkoi olla
-päissänsä, sillä varmaan oli hän jo jotakin ryypännyt, ennenkuin
-Marin luo tuli. Me Marin kanssa olimme enimmäksemme vaiti, ett'emme
-vain jotenkin häntä suututtaisi. Yhden pullon olimme juoneet ja
-minä aloin pyytää Maria lähtemään pois, mutta silloin alkoi Antti
-jälleen kiusata, että joisimme vielä toisenkin. Vaan minä kielsin
-jyrkästi, sanoen, ett'emme juo enää tippaakaan ja että minun täytyi
-lähteä päivällistä syömään. Silloin, yht'äkkiä, ennenkuin mitään
-aavistaakaan ehdimme, oli Antti sivaltanut puukon tupestansa ja
-iski minua takaa selkään, sanoen: "Täss' on sulle sitte sovintoa
-eilisestäkin, perkeleen sulhanen!" Tunnettuani iskun keuhkoissani,
-koetin hypähtää ylös, vaan kaaduin suulleni edessäni istuvan Marin
-syliin, joka kiljahti ja siunasi itsensä säikähdyksestä. Tuota
-pikaa sai Mari kuitenkin huudetuksi apua viertotieltä, jossa,
-paitsi poliisia, sattui muutamia miehiäkin olemaan. Antti, joka ei
-yrittänytkään pakoon lähteä, otettiin kiinni ja vietiin poliisin
-huostaan, jonne Marinkin vieraana miehenä täytyi seurata. Minut taas
-tuotiin heti paikalla tänne...
-
-Pohjolaisen tästä tapauksesta kertoessa, hänen rintaansa ikäänkuin
-ahdisti viha, minkä huomasin selvään hänen äänestänsä.
-
--- Sepä vasta oli raakaa kostoa, -- en minäkään voinut olla mieltäni
-osoittamatta.
-
--- No, niin kehnoa, että semmoista voi ainoastaan kurjin pelkuri
-tehdä, -- lisäsi toinen.
-
--- Kun nyt Jumala suo, että paranette, niin olette ainakin päässeet
-hänestä i'äksi vapaiksi, sanoin jälleen.
-
--- Onhan sillä pahalla aina jotakin hyvääkin muassansa, mutta
-paljon tästä minulle nyt haittaa on. Kulunee pitkä aika, ennenkuin
-kelvollisesti työhön kykenen ja sitte tuo oikeuden käynti, ilman
-sitä, että Mari raukalle tästä on ollut hyvin ikävä olla. Tuskinpa
-hän vielä tietänee, olenko minä hengissä vai en.
-
--- Kyllä kai on hän tänne lähettänyt jonkun hoitajattarelta
-kuulustelemaan terveyttänne, ehkäpä on itsekin käynyt, vaikkei häntä
-vielä ole puheellenne päästetty.
-
--- Sehän se minuakin huolettaa, kun en ole hänen kohtalostansa
-mitäkään tietoja saanut, -- ilmaisi Pohjolainen mielipahansa: --
-vaikka jo olen täällä kohta kolme vuorokautta ollut.
-
-Minä koetin lohduttaa häntä paraimman mukaan ja puhelin sitte yhtä ja
-toista hänen kanssansa sekä vielä hänen menneestä elämästänsä että
-tulevaisuuden toiveistansa. Sen jälkeen kehoitin häntä jälleen hiukan
-nukahtamaan ja kun hän nukkui, niin kävin minä Horatiustani lukemaan.
-Sitä lu'in sitte koko iltapuolenkin, puhellen väliin seuralaisteni
-kanssa, ja se päivä kului siten hyvinkin pian. Seuraavana aamuna
-toivoin jo pääseväni kotia sillä ehdolla, että kävisin sairaalassa
-vain joka päivä haavaani näyttämässä, mutta en päässytkään. Minun
-täytyi olla siellä vielä huomisenkin yli. Vaan kaikesta, mitä
-sairaalassa oloni aikani olin nähnyt ja kuullut, ei olisi mitään
-eheää tullut, ellen olisi siellä sitäkin päivää ollut.
-
-Tuskin olivat lääkärit seuraavana aamuna kiertokulullansa meidän
-huoneessamme käyneet, niin tuli hoitajatar sisään ja ilmoitti
-Pohjolaiselle, että siellä oli muudan nainen, joka pyrki päästä hänen
-puheellensa, jos hän jaksoi ottaa häntä vastaan. Nuori mies kohottihe
-ilosta istualleen sänkyyn ja osoitti sillä, että hän varsin hyvin
-jaksoi puhella morsiamensa kanssa. Mariksi arvasi hän heti sen naisen.
-
-Tämä oli pienenläntä, hento, tummaverinen nainen, joka astui sisään.
-Hänen ruskeiden silmiensä raukea katse löysi heti vuoteen, jossa
-hänen sulhonsa makasi. Ketterin askelin riensi hän vuoteen luo ja
-tarttui häntä vastaan ojennettuun käteen. Hänen poskensa punoittivat,
-ne oikein hehkuivat, ja hänen rintansa kohoeli taajaan, ikäänkuin
-kiireisen astunnan jälkeen. Hänen silmissään kiiluivat kyyneleet.
-
--- Jumalan kiitos, että sinä jo näin terve olet, Johannes! --
-kuiskasi hän puoliääneen, ikäänkuin ujostellen minua.
-
--- Ei minun mikään hätä ole, mutta kuinkas sinun laitasi on ollut?
-Missä sinä olet ollut näinä päivinä ja mitenkä sinä jaksat? -- kysyi
-hänen sulhasensa.
-
-He ikäänkuin eivät tietäneet, mitä toisillensa sanoisivat, mistä
-alkaisivat ja, näköjään, vaivasi minun läsnäoloni heitä. Minä olisin
-tahtonut jättää heidät kahden kesken, mutta toiselta puolen olin
-liian utelias näkemään ja kuulemaan kaikki. Kun Mari oli hänelle
-jotakin kuiskannut vastaukseksi, keskeytin minä hänen ja sanoin:
-
--- Puhukaa vaan kaikki ihan vapaasti, sillä minä tiedän kaikki, mitä
-tähän saakka on tapahtunut teille. Sulhasenne on minulle kaikki
-kertonut.
-
-He katselivat molemmat toisiansa merkitsevästi.
-
--- Niin, puhu vain ujostelematta, Mari, sanoi sitte Pohjolainen. Minä
-olen jutellut herralle kaikki, mikä on tähän onnettomuuteemme syynä
-ollut.
-
-Mari katsahti minuun ja hymyili kyyneleiden läpi, mutta taaskin
-hiukan kainostellen, niinkuin hän samalla olisi iloinnut siitä, että
-joku otti osaa heidän kohtaloonsa, vaan myöskin hävennyt sitä, että
-vieras tiesi heidän salaisuutensa.
-
--- Enhän minä oikein tiedä... pitäisikö minun jo...? Minä olen niin
-iloinen, kuin näen sinun näinkin hyvässä tilassa... mutta nyt tuli
-minulle lisäksi toinenkin suru, puheli Mari katkonaisesti ja kääri
-auki nenäliinastaan kirjeen.
-
--- No, mikä nyt on? kysyi Johannes. -- Mikä kirje se on? Mistä se on?
-
--- Se on kotoa.
-
--- Onko mitä tapahtunut?
-
--- On.
-
-Mari pyyhki silmistään pois niihin kerääntyviä kyyneleitä.
-
--- Mitä? Puhu! Älä salaa mitään! kiirehti Johannes.
-
--- Tämä kirje on äidiltäni. Hän pyytää minua niin pian kuin suinkin
-tulemaan kotia. Minun isäni on äkkiä kuollut.
-
--- Kuollut?! huudahti Johannes.
-
--- Kuollut?! -- tulin minäkin kummastustani ilmaisseeksi.
-
--- Niin... Halvaukseen... ihan äkkiä, lisäsi Mari. Me olimme kaikki
-kolme vaiti. Vähään aikaan ei kukaan kukaan puhunut sanaakaan. Minä
-aloin sitte ensiksi sanoen:
-
--- Kummallista kuitenkin, kuinka Jumala kaikki parhainpäin kääntää.
-Paljonhan teillä on ikävyyksiä ja onnettomuuksia ollut ja suruhan
-se on teille tämä Marin isän kuolemakin, mutta jos taas toiselta
-puolen asiaa katselee, niin näyttää aivan, kuin Jumala nyt tahtoisi
-ruveta palkitsemaan teitä kaikista kärsimyksistänne. Nythän ei tuo
-Sillankorvan Antti enää voi teitä vaivata eikä kenenkään puolelta
-liene vastuksia teidän naimisellenne, koska kuulin, että morsiamen
-äiti on ai'ottua liittoanne päinvastoin suopein silmin katsellut.
-Ihmisten silmillä katsoen ei tässä luulisi siis olevan muuta, kuin
-hyvää sekä teille että kaikille teidän omaisillenne. Toivokaamme
-vain, että sulhanen pian paranee ja pääsee pois tästä ikävästä
-sairaalasta.
-
--- Niinhän se on. Jumalaahan kaikesta kiittää tulee, mitä Hän
-tekee, vaikka ihminen aina ei heti Hänen tekojansa ymmärräkään, --
-myöntelivät molemmat.
-
-Ja sen jälkeen puhelivat he vielä yhtä ja toista keskinäisistä
-asioistansa. Mari sanoi tahtovansa lähteä kotia äitinsä luo, niin
-pian kuin vain oli ehtinyt antaa siitä tiedon herrasväellensä
-ja nämä olivat hankkineet itsellensä toisen palvelijan sijaan.
-Siihen oli, näet, kuluva vielä jonkun aikaa, joten hän toivoi
-Johanneksen pääsevän pois sairaalasta ennen hänen lähtöänsä ja hän
-siinäkin suhteessa voisi olla levollinen. Johannes puolestansa
-taas koki parhaimman mukaan lohduttaa morsiantansa, ettei hänestä
-itsestänsä enää mitään pelkoa ollut. Sanoi vain jo kovin haluavansa
-pois sairaalasta, jossa hänelle muka oli tuleva ikävä minun pois
-lähdettyä. Sitte he erosivat tyytyväisillä mielin -- pikaiseen
-näkemään saakka, sillä Mari lupasi nyt joka päivä käydä Johannestaan
-katsomassa...
-
-Seuraavana aamuna pääsin minä lähtemään ja toivotin kumppanilleni
-pikaista parantumista.
-
--- No, luultavasti voitte sitte ennen pitkää häänne viettää? --
-sanoin lähtiessäni.
-
--- Toivottavasti syksyllä, ell'ei Jumala mitään esteitä pane, vastasi
-toinen hyvillä mielin.
-
-Minä toivotin siihen onnea, sanoin hyvästi ja erosin.
-
-Pietarissa 1888.
-
-
-
-
-NIMINEUVOS
-
-
-Hän oli noita pikku virkamiehiä, noita "ikuisia nimineuvoksia",
-joista ei koskaan loppua tule Pietarin virastojen vilinässä.
-
-Minä näin hänen usein eräässä hyvin vilkasliikkeisessä, huokeassa
-ruokapaikassa. Istuinpa usein hänen kanssaan saman pöydän ääressä,
-istuimme ja söimme vastatusten, niin että lopulta jo olimme vähän
-niinkuin tuttuja. Eikä ihan tuttujakaan, sillä emme me koskaan
-toisiamme tervehtineet, mutta jos minä jo satuin olemaan syömässä,
-kun hän tuli, niin ajattelin minä aina: "kas tuossapa hänkin tulee"
-ja varmaan ajatteli hänkin minut nähdessään, että "jopa se tuokin on
-syömään ehtinyt".
-
-Ja hänen tulonsa erotti niin hyvin aina muista tulijoista, ett'ei
-tarvinnut katsoa sinnepäinkään. Hän oli, näet, hiukan ontuva ja siitä
-syntyi tuollainen omituinen askelten kapse, joka heti koskee korviin,
-niinkuin seinäkellon epätasainen tik-tak. Hänen toista askeltaan
-kuuli hyvin vähäisen, se läpsähti vain pehmoisesti, mutta toinen
-kolahti hyvin kovaan lattiata vastaan. Ja siitäpä sen aina tiesin
-näkemättänikin, että "kas tuossapa hänkin tulee".
-
-Kesäaikaan -- ja kesäaikaan, monta vuotta perätysten, minä hänen
-tavallisesti näinkin -- oli hän puettu harmahtavaan, hiilakkaaseen,
-vuorittomaan lystriinipalttooseen, jota hän ei koskaan jättänyt
-ovenvartijalle, vaan tuli palttoo päällä saliin, jossa hän sen riisui
-yltään ja laski syömäajaksi tuolinsa selkäimen yli. Tämän teki
-hän joko siitä syystä, ettei tarvitsisi ovenvartijalle juomarahaa
-antaa tahi pelosta, ettei palttoo tulisi vahingossa vaihdetuksi
-tahi ehkäpä molemmistakin syistä. -- Sormissa oli hänellä aina
-harmaat säämiskähansikkaat, joita hän myöskin, aivan kuin määrätyn
-asetuksen mukaan, otti sormistaan ja laski hattunsa sisään ikkunalle,
-paperisalkkunsa päälle.
-
-Muutoin oli hän tuollainen pikkuruinen miehen kuippana ja hyvin
-laiha, laiha kuin lastu. Varsinkin koskivat silmiin laihuutensa
-takia hänen pienet kätensä pitkine sormineen, mutta kauniine, hyvin
-hoidettuine kynsineen. Sanotaan, että tuollaiset pitkät, kuivat
-sormet ovat keuhkotautisen merkkejä ja tässä tapauksessa olisivat
-tätä olettamusta vahvistaneet myöskin miehen sisään vajonneet,
-kalpeat posket, joissa ikäänkuin hehkui punaisia täpliä. Hänen
-silmänsä olivat hyvin syvällä kuopissaan, mutta ei se ollut syynä
-siihen, etten hänen katsettansa koskaan nähnyt. Ei, -- vaan hän ei
-katsonut kehenkään milloinkaan, tuskin katsoi hän silmälasiensakaan
-läpi, vaan aina, niinkuin minusta näytti, niiden alitse. Hänen
-otsansa oli tavattoman korkea, mutta enemmän sen tähden, että hän
-edestäpäin oli hiukan kaljupäinen ja että hänen muutoin pitkät
-hiuksensa olivat kovin harvat. Samoin oli hänen leukapartansa niin
-hatara, että hänen laihan, kuivan kaulansa esiinpistävä aataminpala
-varsin hyvin näkyi sen läpi. Mutta eniten kuitenkin herätti huomiota
-hänen kasvoissaan hänen, aivan kuin luumu, sinertävän punainen,
-litteähkö, paljon merkitsevä nenänsä.
-
-Kun tämä ruokavieras istuutui i'äti saman pöytänsä ääreen, riensi
-palvelija -- lyhytkasvuinen, mustaviiksinen tataarilainen -- hänen
-luoksensa, nyökäytti, mitäkään sanomatta, hänelle päätään ja pani
-suunsa leveään, mutta kylmän kohteliaaseen hymyyn. Tämä hymy näytti
-minusta aina hyvin omituiselta sen takia, että miehen suupielet
-yht'äkkiä venyivät niin pitkälle kuin suinkin ja vetäytyivät taas
-yht'äkkiä paikoilleen, näyttämättä samalla mitäkään ilmettä hänen
-silmissään tahi kasvojensa juonteissa. Se tapahtui tuossa tuokiossa
-ja katosi ikäänkuin poispyyhittynä. Samallaista hymyä en ole koskaan
-kellään nähnyt. -- Tataarilainen pisti ruokalistan ruokavieraansa
-nenän alle ja tämä tarttui siihen molemmin käsin, tutki sitä kauan
-aikaa, aivan kuin se olisi ollut hyvin tärkeä paperi, jonka hän oli
-saanut puhtaaksi kirjoitettavaksi ja joka oli Keisariin saakka menevä
-ja vasta tyystin harkittuaan määräsi hän, mitä ruokalajeja tahtoi
-syödä.
-
-Ja olisittepa nähneet, kuinka hän söikin! Söi hitaasti, vakavasti,
-nauttimalla joka lusikallisesta, joka palasesta, jonka hän
-pisti suuhunsa, melkein samaan tapaan, kuin hän luultavasti
-nautti virastossaan puhtaaksi kirjoittaessaan, kielenkärki
-ulkona suupielestä, pyörittämällä päätään sen mukaan, kuin hän
-kirjaimiaankin paperille pyöritteli. Päivällisaika oli hänestä pyhä
-hetki, sen näki selvään. Ja varmaan oli se hänen ainoa pyhä hetkensä
-päivässä, sillä kaikesta päättäen ei hän syönyt kuin kerran päivässä,
-ellei ota lukuun hänen aamu- ja iltateetään, jota hän kotonaan
-nautti, ja luultavasti yhtä hartaasti sitäkin.
-
-Yhden ryypyn vieras tavallisesti otti, mutta isonlaisen, ja otti
-sen, ei ennenkuin kävi soppaa syömään, vaan vasta sitte kun oli sitä
-syönyt noin neljä, viisi lusikallista. Ja ryypynkin otti hän yhtä
-hartaasti. Nosti verkalleen ryyppylasin huulilleen, kallisti hiljaa
-päätään taaksepäin, niin että hatara leukaparta nousi vaakasuoraan
-ilmaan, ja antoi lasin sisällyksen tyynesti vuotaa kulkkuunsa.
-Vaan hänen tätäkään temppuaan tehdessään en nähnyt koskaan hänen
-silmiänsä, sillä sen mukaan kuin hän kallisti päätään taaksepäin,
-sulkeutuivat, aivan kuin mannekiinin silmät, hänen silmäluomensa
-kiinni tyyneen, autuaalliseen nautintoon ja aukenivat jälleen yhtä
-hitaasti sen mukaan kuin hän nosti päänsä pystyyn. Ryyppylasin laski
-hän sitte levollisesti pöydälle ja teki samalla pienen näpsäyksen
-toisen kätensä sormilla. Ja sitä ei hän unhottanut ihmeenkään vuoksi
-koskaan tehdä. Samaan tapaan aivan tyhjensi hän sitte ne kolme
-suurta olutlasiakin, jotka hän ikäänkuin säännönmukaisesti joka
-päivälliseksi nautti. Tämä verraten suuri määrä juomaa kummastutti
-minua kovin sen luulon perustuksella, mikä minulla oli hänen
-elinehdoistansa, koko hänen olemuksestansa ja esiintymisestänsä
-päättäen. Mutta kaikissa tapauksissa selitti mainittu seikka
-varmuudella hänen nenänsä silmään pistävän värin, tuon aivan kuin
-luumun sinertävän punaisen värin.
-
-Nämä pienet havaintoni olin tehnyt monena kesänä, käydessäni tässä
-ruokalassa syömässä. Olipa minusta ikäänkuin huvittavaakin käydä
-siellä saadakseni nähdä tuota toista ruokavierasta ja hänen harrasta
-syöntiään säännöllisine temppuineen. Ja yhtä säännöllinen oli hän
-siellä käynnissäänkin, joka aina tapahtui määrätyllä tunnilla. Ylen
-harvoin, ja sekin yhtä säännöllisesti, tapahtui kuitenkin, että hän
-oli päivän poissa. Mistä syystä se tapahtui, sen sain kuulla vasta,
-kun vieras oli kokonaan laannut siellä käymästä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Erään kerran tulin, näet, jälleen tähän samaan ruokapaikkaan.
-Istuuduin tavallisen pöytäni ääreen. Pieni, mustaviiksinen
-tataarilainen riensi, ruokalista kädessä, luokseni, nyökäytti
-päällään minulle hyvänpäivän ja pani suunsa tuohon ainaiseen leveään,
-kylmän kohteliaaseen hymyyn.
-
-Minä määräsin ruokalajit.
-
-Syötyäni päivällisen ja nähtyäni, ettei entinen pöytäkumppanini
-tullutkaan, vaikka oli hänen tavallinen ruokatuntinsa, menin
-puhuttelemaan tiskinsä takana seisovaa ravintolan isäntää
-toivossa saavani kuulla häneltä jotakin. Tämä oli punapartainen,
-epämiellyttävän näköinen juutalainen, mutta kohteliaisuudesta pidin
-velvollisuutenani toisinaan vaihtaa hänen kanssaan muutamia sanoja.
-
--- Onkos minun entinen pöytäkumppanini sairas, koska en häntä ole
-täällä tänään nähnyt? -- kysyin lopuksi.
-
--- Hän käski toivottamaan teille pitkää ikää, -- vastasi isäntä
-venäläiseen tapaan.
-
--- Mitä! Onko hän kuollut? Ja koska? lausuin kummastukseni.
-
--- Pari viikkoa sitte. Joi itsensä kuoliaaksi.
-
--- Niin säntillinen mies! Ja minä kun luulin, ettei hän kykenisi
-juomaankaan muutoin, kun säännön mukaisesti, niinkuin hän täällä
-syödessään teki!
-
--- Aivan oikein. Niinpä hän tekikin.
-
--- No, vaan kuinkas se sitte...?
-
--- Nähkääs, miten se tapahtui. Olen tosin jo monelle saanut kertoa
-saman asian, sillä tuo ontuva nimineuvos (olin siis arvannut oikein,
-luullessani miehen olevan nimineuvoksen) näkyy herättäneen yleistä
-huomiota, mutta pitäähän se toki kertoa teillekin, koska olitte
-pöytäkumppania. -- Minä tunsin hänet jo kauan, -- siitä asti jo kun
-tämän ravintolaliikkeeni alotin. Hän asui täällä aivan likellä, --
-muutaman talon päässä täältä -- ja kävi täällä melkein joka päivä
-syömässä. Miksi sanon "melkein", saatte kohta kuulla. En tiedä,
-kuinka hän, ontuva ja heikko kun oli, jaksoi monesti päivässä kavuta
-ylös viidennen kerroksen ullakkokamariin, jossa hän yksinään, kuin
-hämähäkki nurkassaan, asuskeli. Tuon pienen, matalan koppinsa oli
-hän vuokrannut eräältä vanhalta kirjurin leskeltä, jolle hän siitä
-maksoi kuusi ruplaa kuukaudessa, saaden siitä hinnasta myöskin
-huonekalut -- tietysti vain kehnon sängyn, huojuvan pöydän ja
-samallaisen rottinkituolin, jonka istuin oli puhjennut -- palveluksen
-sekä teekeittiön aamuin ja illoin. Koko hänen palkkansa, minkä hän
-sai kaupunginpäällikön kansliasta, jossa hän puhtaaksikirjoittajana
-palveli, taisi olla neljäkymmentäviisi ruplaa kuukaudessa. Ja sillä
-hän eli, elipä, verraten puhuen, jotenkin hyvin. Tietääkseni ei hän
-kotona syönyt muuta, kuin mitä vähäisen vehnäleipää teeksensä osteli,
-mutta täällä hän kävi päivällistä syömässä ja söi, niinkuin olette
-suvainnut nähdä, hyvin hartaasti, koko vuorokauden varalle.
-
-Virassaan kuuluu hän olleen hyvin uuttera ja niin säntillinen,
-ettei paremmasta mihinkään. Tuli lyömälleen virkaansa, kirjoitti
-hyvin kauniisti, vaikka tosin hitaanlaisesti ja käytöksessään
-oli hän nöyrä ja siisti. Mutta yksi vika hänellä oli, vaikka ei
-sitäkään kansliassa vikana pidetty, koska hän senkin toimitti aivan
-yhtä säännöllisesti kuin muuta virkaansa. Hän, näet, joi kerran
-kuukaudessa ja oli silloin aina yhden päivän poissa virastaan. Ja
-silloin ei hän käynyt täälläkään syömässä. Mutta koska kansliassa
-tiedettiin, että nyt hänen juomapäivänsä tulee, niin voitiin asettaa
-kirjoituksetkin sen mukaan ja sentähden tuo pieni teko hänelle
-mielelläänkin anteeksi annettiin hänen muiden, monessa suhteessa,
-suurtenkin ansioittensa vuoksi. Hänen juomapäivänsä, näet, sattui
-aina yhteen palkan maksupäivän kanssa. Sillä vielä samana päivänä,
-jolloin hän kuukautisen palkkansa sai, kävi hän täällä päivällisellä,
-mutta varma oli, ettei hän sitä seuraavana päivänä syömään tullut.
-Ja kun hän sinä päivänä syömästä läksi, niin tuli hän aina hilpeällä
-mielellä tähän näin tiskin luokse, kertoi saaneensa palkkansa ja
-maksoi koko kuukauden päivälliset. Sitte otti hän minulta hyvästi ja
-lausui aina samoilla sanoilla: "Huomenna taas en tule päivälliselle,
-sillä matkustan yhdeksi päiväksi unholaan. Pitää viedä sinne tämän
-kuukauden surut talteen." Palkastaan hän, näet, oli määrännyt vissin
-summan tätä "reissuaan" varten ja joi silloin niin, ettei kyennyt
-seuraavana päivänä liikkumaan minnekään. Mutta kolmantena päivänä oli
-hän taas lyömälleen virassansa sekä täällä päivällisellä. Semmoinen
-se oli hänen unholaan matkansa, jonne hän tahtoi surunsa jättää.
-
--- Omituinen mies! -- lausuin minä.
-
--- Niin. Mutta tapahtuipa pari viikkoa sitte, ettei hän enää mennyt
-virkaansa eikä tullut tänne syömäänkään. Päivällisen jälkeen samana
-päivänä, kun hän oli saanut kuukausipalkkansa, tuli hän luokseni,
-maksoi ja sanoi minulle: "Huomenna taas en tule päivälliselle,
-sillä matkustan yhdeksi päiväksi unholaan. Pitää viedä sinne tämän
-kuukauden surut talteen." Ja unholaan hän kyllä matkustikin, mutta
-takaisin ei hän sieltä koskaan palannut. Hän oli, näet, sen päivän
-jälkeisenä päivänä humalapäissään lähtenyt ulos ullakkohuoneestaan,
-kompastunut portailla ja pudonnut niin pahasti, että parin tunnin
-kuluttua heitti henkensä. Sääli oli miestä, sillä olisihan hän toki
-vähän paremman lopun ansainnut.
-
--- Sääli! Sääli! -- Kiitoksia kertomastanne ja suokaa anteeksi, että
-vaivasin. Hyvästi! Täytyy rientää.
-
-Kumarsin ja lähdin.
-
-Eikä nimineuvos sen koommin enää sen pöydän ääressä istunut. Toisia
-kyllä tuli hänen paikallensa, mutta kaikki -- tavallisia ihmisiä vain.
-
-Pietarissa v. 1889.
-
-
-
-
-KSENIA
-
-Erään haudanvartijan kertomuksen mukaan.
-
-
-Kaikki varmaan tietävät, että Keisarimme [Tämä kertomus on
-kirjoitettu Aleksanteri III hallituksen aikaan. Tapahtuma on
-siltä ajalta, jolloin hän itse vielä oli perintöruhtinas.] ja
-Suuriruhtinaamme vanhimman tyttären nimi on Ksenia, mutta ani harva
-tietänee, kuinka hän tuli tämän nimen saaneeksi.
-
-Jos suvaitsette, kerron sen teille. Toivon, ettei sensori löydä
-mitäkään luvatonta tästä viattomasta tarinasta, ellei se olisikaan
-aivan niin, kuin olen kuullut sen kerrottavan. Toivon myöskin, että
-suotte minulle suosiollisesti anteeksi, etten kykene sitä kyllin
-kauniisti kertomaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Suuriruhtinas, nykyinen Perintöruhtinas Nikolai Aleksandrovitsh
-sairasti kovaa lavantautia. Hovin parhaimmat lääkärit vartioivat
-vuoron perään sairaan vuoteen ääressä. Anitshkovin palatsissa ei oltu
-pitkiin aikoihin yöllä valoa sammutettu. Kärsimättöminä odottivat
-ihmiset joka aamu sanomalehtiä saadaksensa lukea bulletiinejä ja
-kuullaksensa edes sanankin lohdutusta, toivoa. Mutta vieläkin
-kärsimättömämpinä rukoilivat sairaan korkeat vanhemmat taivaalta
-lohdutusta, toivoa...
-
--- Mitä sanoo Botkin? -- kysyy Hänen Keisarillinen Korkeutensa Maria
-Feodorovna eräänä aamuna korkealta puolisoltansa. -- Onko parempi?
-
-Suuriruhtinas, Perintöruhtinas pudistaa vastaukseksi päätään ja
-pusertaa kyynelkarpalon silmäpieleensä.
-
--- Montako astetta on kuume?
-
--- Kello kahdeksan oli 39,3° ja nyt, parin tunnin kuluttua, jo 40,1°.
-Kylmät ammekylvyt vähentävät tuskin ollenkaan kuumetta.
-
-Suuriruhtinatar purskahti jälleen katkeraan, hurjaan itkuun.
-
--- Eikö siis toivoa mitään, ei mitään?!
-
-Perintöruhtinas poistuu synkkänä kuin syystaivas.
-
-Läheiset hovinaiset koettavat lohduttaa Suuriruhtinatarta.
-
--- Jumala on armollinen! Hän kuulee Teidän Korkeutenne rukoukset! Hän
-auttaa kyllä! -- lohduttaa vanha ruhtinatar W---- ja pyyhkii myöskin
-kyyneleitä itkettyneiltä poskiltansa.
-
--- Lähettäkää käsky Kasanskin katedraalikirkkoon, että lakkaamatta on
-pidettävä esirukouksia Suuriruhtinaan puolesta!
-
-Käskyä lähdetään viipymättä täyttämään.
-
--- Oi, minä olen rukoillut Neitsyt Mariaa, ihmeitä tekevää Nikolaita
-ja muita pyhimyksiä, olen luettanut esirukouksia ja lakkaamatta
-poltattanut kyntteleitä luostareissa ja kirkoissa, vaan kaikki turha!
-Herra ryöstää minulta viimeisenkin toivon!!... En tiedä enää, mitä
-koettaakaan!... Ja minä antaisin vaikka mitä, minä tekisin kaikki,
-jos vain tietäisin jonkin voivan pelastaa rakkaan esikoiseni.
-
--- Teidän korkeutenne, lausui ruhtinatar W----, viimeiset sananne
-antavat minulle rohkeutta tehdä Teidän Korkeudellenne pienen
-esityksen, joka minulla jo kauan on sydämelläni ollut. Suvaitsetteko
-minun lausua se?
-
--- Jospa voisitte, hyvä ruhtinatar, neuvoa apua! Puhukaa!
-
--- Teidän Korkeutenne, suonette anteeksi, että tällaisella hetkellä
-esitän näin yksinkertaisen koetuskeinon, joka, jos suvaitsette
-siihen turvautua, ehkä tulee olemaan yhtä epävarma, kuin kaikki
-muutkin tähän asti käytetyt. Mutta hädässähän usein usko on suurin
-ja Herran näkymätön käsi myöskin yksinkertaisimmassa keinossa läsnä.
--- Teidän Korkeutenne! Monta kymmentä vuotta sitte sanotaan täällä
-Pietarissa olleen erään Ksenia-nimisen ihmeitä tekevän vaimoihmisen.
-Häntä pidettiin mielipuolena. Missä hän asui, millä eli, sitä ei
-tietänyt kukaan. Mutta Kasanskin kirkon ovella hänen nähtiin aina
-Jumalanpalveluksen aikaan seisovan almuja kerjäämässä. Ja siellä
-ainoastaan tapasi hänen, jos ken tahtoi kysyä häneltä neuvoa tahi
-pyytää hänen apuansa taudeissa tahi muissa onnettomuuksissa. Sillä
-yleisesti tunnettu oli, että kun kaikkea muuta apua oli turhaan
-koetettu, niin saattoi Ksenia melkein aina auttaa. Hänessä sanotaan
-olleen Herran voiman. Hän rukoili kauan, usein koko yön, yksin
-sairaan vuoteen ääressä ja sairas parani. Eikä Ksenia koskaan ottanut
-maksua avustaan, vaikka almua muutoin kerjäelikin. Näin salaperäinen
-ja hämärä oli koko hänen elämänsä, joka vihdoin loppui, kun hän oli
-83 vuoden vanha. Ja kuollessa ei häneltä jäänyt jälkeen mitään, ei
-ainoatakaan kopeikkaa. Mutta kuitenkin kuuluu hän tehneen kalliin
-testamentin: "Rukoilkaa minun haudallani", oli hän kuolinvuoteellaan
-sanonut, "niin rukoilen minä taivaassa Herraa auttamaan teitä teidän
-vaivoissanne." Ksenia on haudattu Smolenskin hautuumaahan. Hänen
-haudallansa on vain yksinkertainen puuristi, mutta tämän ristin
-juurella on moni ylhäinenkin jo käynyt rukoilemassa ja apua anomassa,
-kun maallinen apu on ollut turha, ja aina ovat he jonkun ajan
-kuluttua palanneet sinne takaisin kiitosrukousta pitämään sieltä avun
-löydettyään...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Puoli tuntia tämän jälkeen ajoivat Suuriruhtinattaren vaunut
-Anitshkovin palatsin portista ulos Nevskille, kulkien Amiraliteetille
-päin. Satoi kauheata lumiräntää ja ihmisiä oli vähän liikkeellä,
-niin varhainen kun muutoinkin oli. Mutta ne, joiden täytyi ulkona
-olla, seisattuivat ja paljastivat päänsä, kun vaunut kiitivät
-ohi. "Minne ajaa Suuriruhtinatar näin varhain? Varmaan on jotakin
-tapahtunut", ajattelivat he ihmeissään... Vaunut kääntyivät
-Suurelle-Morskajalle... kulkivat Nikolain sillan yli... Vasiljevski
-Ostrovin poikki... ja saapuivat Smolenskin hautuumaalle.
-
--- Ruhtinatar W----, joka seurasi Suuriruhtinattaren mukana, viittasi
-hautuumaan portilla seisovan vartian luokseen ja sanoi hänelle:
-
--- Juokse hautuumaan batjushkan luo ja pyydä häntä tulemaan
-sielumessua pitämään eräälle haudalle!
-
-Vartia lähti. Mutta hän ei tietänyt, kuka hänen lähetti, ja saattoiko
-edes odottaakaan semmoiseen aikaan niin ylhäisiä vieraita.
-
--- Batjushka ei voi tulla... ei ole aikaa... ja sitte on tämmöinen
-ilmakin, -- toi vartia sanan vastaukseksi.
-
--- Vie meidät Ksenian haudalle, sanoi Suuriruhtinatar ja astui ulos
-vaunuista.
-
-Vartia totteli. Suuriruhtinatar ja ruhtinatar W---- seurasivat.
-
-Kauan, kauan rukoili Suuriruhtinatar hartaasti tuon yksinkertaisen
-puuristin juurella.
-
-Noustuaan ylös poislähteäksensä sanoi hän vartialle:
-
--- Kas tässä tämä sadanruplan seteli! Vie se batjushkalle ja sano,
-että Venäjän tuleva keisarinna lähetti sen hautuumaan kirkon hyväksi!
-Ja tämä on sulle!
-
-Vartia sai kultarahan ja kumarsi syvään. Hänen hämmästyksensä oli
-ääretön.
-
--- Ruhtinatar, puhui Suuriruhtinatar paluumatkalla, -- minä olen
-sydämessäni luvannut, että jos rakas poikani paranee ja lapsi, joka
-mulle vasta syntyy, on tyttö, niin annan sille nimeksi Ksenia.
-Tapahtukoon Herran tahto!
-
-Ja vaunut vierivät nopeasti takaisin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Muutaman päivän kuluttua oli ylhäisen sairaan tila jo koko joukon
-parempi ja kuukauden perästä oli hän aivan terve. 6 p. Huhtikuuta (v.
-1.) v. 1875 syntyi hänelle sisar, joka sai nimekseen Ksenia.
-
-"Batjushka" siirrettiin jonkun ajan kuluttua pois toiseen paikkaan
-ja Ksenian haudalle, Smolenskin hautuumaalle, rakennettiin kivestä
-kaunis rukoushuone, jossa alati palaa Jumalankuvan edessä öljylamppu
-ja jossa keisarinna joka vuosi tänä samana aamuna rukoilemassa käypi.
-
-Pietarissa v. 1890.
-
-
-
-
-KOTIOPETTAJATAR
-
-
-Hän oli nuori ja kaunis. Ei, hän oli enemmän kuin kaunis, hän oli
-oikea kaunotar. Kastanjanvärinen, aaltoileva tukka, vilkkaat, sielua
-säihkyvät, mustanruskeat silmät kaarevien mustien silmäkulmien alla,
-korkeataipeinen, henkevyyttä ilmaiseva nenä, tasaiset valkoiset
-hampaat punertavien huulien lomassa, pieni lemmenkuoppa vasemmassa
-poskessa ja solakka, täyteläinen vartalo, sanalla sanoen, oikea
-etelämaan kaunotar. Ja ainoastaan yhdeksäntoista vuoden vanha.
-
-Hän oli vuosi sitte lopettanut koulunkäyntinsä ja oli jo kihloissa
-erään pikku virkamiehen kanssa, jolla oli pieni paikkansa -- ei
-muuta. Koulussa jo oli eräs opettaja häneen ihastunut, mutta
-hänestä ei hän huolinut. Rupesi ennemmin, varojen puutteessa,
-kotiopettajattareksi ja odotti, siksi kuin hänen sulhonsa voisi naida
-hänet.
-
-Rautatien varrella oli se kartano, jossa hän oli kotiopettajattarena
--- kaksi virstaa asemalta. Kaksi pientä tyttöä oli hänellä
-hoidettavana ja opetettavana. Rouva, joka oli leski, hänen sisarensa
-ja isänsä -- vanhanpuoleinen herra -- siinä talon herrasväki.
-Vieraita kävi talossa usein ja paljon.
-
-Kaikki häntä rakastivat, lapset, heidän äitinsä ja tätinsä. Ja kaikki
-hänen kauneuttaan ihailivat, varsinkin lasten isoisä. Usein oli hän
-tuntenut, että vanha patruuna häntä kauan, hyvin kauan salaa katseli,
-ja se teki häneen hyvin pahaa. Nuo vetiset, kiiluvat silmät ja pitkä,
-riippuva, rietas alahuuli -- hyi! Jotakin hirveän pahaa niissä aina
-näkyi olevan.
-
-Ja sitte sanoivat lapset hänelle kerran, kun olivat puutarhassa
-kävelemässä:
-
--- _Mademoiselle,_ isoisä sanoo, että te olette niin kaunis!
-
--- Loruja! Se ei ole totta. Älkää te kuulko, mitä isoisä puhuu!
-
-Se oli pahasti vastattu, sen hän kyllä tiesi. Tehdä isoisä
-valehtelijaksi lasten silmissä ja neuvoa heitä, etteivät he
-kuulisi, mitä hän puhuu! Se oli hyvin pahasti vastattu, mutta hän
-ei osannut muulla tavoin vastata. Eikä hän osannut korjatakaan,
-mitä oli sanonut. Ja aina oli patruuna hänen tiellään, aina niin
-tuskastuttavan huomaavainen. Ei hän juuri puhunut paljon mitään,
-mutta katseli aina ja aina niin kauan, niin pahasti. Sopimatontahan
-kuitenkin oli olla epäkohtelias hänelle, vaikka usein teki mielikin.
-Mutta eihän hän ollut mitään pahaa tehnyt ja sittehän sitä asui
-heidän talossaan, vieraassa talossa. Välttää häntä kuitenkin voi,
-noinikään huomaamatta, ettei muka ollut näkevinään. Mutta pahasti se
-oli tehty sekin ja ikävää, jos rouva saisi tietää. Tukalaa, hyvin
-tukalaa...
-
-Voi, jos kuluisi kesä pikemmin! Syksyllä ei patruuna muuta muun
-perheen kanssa kaupunkiin. Sitte ehkä joulun aikaan voi jättää
-paikkansa ja viettää häitä. Niinhän oli siitä Rudolf viime
-kirjeessään kirjoittanut.
-
-Näin, omituisen kammon ja toivon vaiheilla, on kesä kulunut elokuuhun
-saakka. Mutta silloin sattuu kerran iltapuoleen, että rouva ja
-hänen sisarensa ovat lähteneet kylään, lapset ovat puutarhassa
-leikkimässä ja patruuna oli jo päivällisen jälkeen lähtenyt pelloille
-elonkorjuuta katsomaan. Asuinrakennuksessa, herrasväen puolella,
-ei ole muita kotona, kuin kotiopettajatar yksin, joka ruokasalissa
-ruokapöydän ääressä, kyynärpäät pöydällä ja pää käsien välissä,
-mietteisiinsä vaipuneena lukee jotakin kirjaa. Huoneessa kuuluu
-ainoastaan kärpästen surinaa ja ulkoa, avonaisista ikkunoista,
-lennähtää silloin tällöin kirmailevain tyttöjen huudahduksia, kimakka
-vihellys rautatieradalta ja kaukaista, kiitävän junan huminaa.
-
-Neljännes tuntia tämän jälkeen ajaa rattaat ratisten pihalle: poika
-toi pysäkiltä postin. Kohta sen jälkeen kuuluu salissa askeleita ja
-ruokasalin ovi avautuu.
-
-"Patruuna!" Vetiset kiiluvat silmät ja pitkä riippuva alahuuli!
-
--- _Mademoiselle,_ kirjettä ei teille postissa ollut, mutta, ehkä
-tahdotte lukea sanomalehtiä? -- kuuluu ääni ovelta.
-
-Säpsähtäen on neiti peräytynyt aivan tuolin laidalle ja puristaa
-toisen käden sormien päillä pöydän reunaa. Myöskin hänen pelästynyt
-katseensa, pahaa aavistava katseensa, jonka hän luo lähestyvään
-patruunaan, lausuu aivan samaa, kuin sanat, jotka hän vapisevalla
-äänellä töintuskin saa huuliltansa:
-
--- Kiitos! Sitte, perästäpäin, kun te ensin olette ne lukenut.
-
-Silmänräpäys.
-
-Sanomalehdet ovat viskatut pöydälle. Molemmin käsin tarttuu patruuna
-neidin käsivarsiin, painaa häntä alaspäin, ettei hän voisi nousta
-ylös, ja kumartuu häntä suudellakseen.
-
-Huutaako? Mutta varmaan ei kukaan kuule, ei ehdi kuulla, ja jos
-kuuleekin, niin on se häväistys hänelle, patruunalle, koko talolle.
-
-Ja neiti taivuttaa selkäänsä taaksepäin niin paljon kuin voi, viskaa
-kauniin päänsä melkein nurin, ottaa vauhtia ja sylkäisee, sen verran
-kuin pelosta kuivunut suu sallii, vasten tuota inhottavaa, rietasta
-naamaa.
-
-Sitä ei patruuna mitenkään odottanut. Mutta se auttoi paremmin, kuin
-helähtävä korvapuusti, jolta hän oli koettanut suojella itseään
-neidin täyteläisiin käsivarsiin tarttumalla. Hän heittää saaliinsa,
-joka on päässyt ylös tuoliltaan ja seisoo kalpeana pöydän vieressä,
-hän peräytyy verkalleen ovelle, ja jää siihen seisomaan, luomatta
-vetisiä, kiiluvia silmiään neidistä. Alahuuli riippuu tavallistaan
-pitemmällä, himoisasti värähdellen.
-
-Viisi minuuttia, viisi pitkää minuuttia, joista ei tahdo koskaan
-loppua tulla, seisovat he ääneti, toinen toisiinsa tuijottaen.
-Pelkoa, vihaa, inhoa, halveksimista ja voitonriemua säihkyvät koko
-tämän ajan neidin tummat, tuliset silmät. Vihdoin ei patruuna niiden
-katsetta enää kestä, vaan sulkee oven ja poistuu.
-
-Silloin vasta jaksaa neiti vaistomaisesti kohottaa toisen kätensä
-suun eteen, ikäänkuin jotakin liikettä tehdäkseen, hengitys syöksyy,
-kuin sulkeuksista, keuhkoihin, kohottelee rutosti rintakehää ja
-veri pulppuaa ohimoihin, punottaen kalpeita poskia. Kauan yhdellä
-kohdin seisottuaan ja hajamielisesti pöydälle jääneitä sanomalehtiä
-katseltuaan, lähtee hän keittiön kautta ulos, lapsia puutarhasta
-tavoittelemaan.
-
--- Mikä teitä vaivaa, kun olette noin kummallinen? -- kysyy rouva
-neidiltä teepöydässä samana iltana.
-
--- Ei mikään, -- vastaa neiti ja hymyilee väkinäisesti.
-
-Sanoako rouvalle vai ei? Se ajatus oli häntä seurannut kaikkialla.
-Mutta hän oli päättänyt olla sanomatta. Eikä hän sitä sinä iltana
-sanonutkaan, vaan meni illallisen jälkeen ylishuoneeseensa. Nukkua ei
-hän voinut ennenkuin vasta aamuyöstä.
-
-Eikä hän sitä sanonut rouvalle koskaan. Patruunan näki hän tämän
-jälkeen hyvin harvoin. Kuluipa usein päiviäkin, ettei häntä nähnyt,
-ei edes ruokapöydässäkään, sillä patruuna koetti aina keksiä syyn
-myöhästyäkseen tahi ollakseen kokonaan poissa. Siten oli kesä lopussa.
-
-Syyskuussa pyysi neiti päästä kaupunkiin, tuttavain luona käymään,
-muutamia päiviä ennenkuin muut maalta muuttivat.
-
--- Isä saattaa teidät rautatielle, sillä rengit ovat työssä, -- sanoi
-rouva lähtöpäivänä neidille.
-
--- Kiitoksia, mutta kyllä minä jaksan käydä jalkaisin asemalle, en
-minä tarvitse hevosta, -- koetti tämä päästä pulasta.
-
-Vaan rouva vaati, että hän oli hevosella saatettava. Eikä mikään
-auttanut, täytyi lähteä kahden kesken patruunan kanssa. Taaskin oli
-koetus kestettävä.
-
-Vieretysten he istuivat rattailla, patruuna ja hän. _Siitä_ saakka
-he eivät olleet puhuneet keskenään. Eikä nytkään patruuna tahtonut
-saada sanaa suustansa. Neiti tunsi ja näki syrjäsilmällä, että tämä,
-hevosta ajaessaan, melkein puolen matkaa katseli häntä, katseli ja
-tahtoi sanoa jotakin, mutta odotti. Vihdoin kuuli hän sanat:
-
--- Antakaa minulle anteeksi se kerta! Mutta... mutta minä rakastin
-teitä ja minä rakastan teitä vieläkin...
-
-Neiti ei kääntänyt päätään, hän ei katsonut patruunaan, mutta hän
-tunsi nytkin, että tämä hymyili näin puhuessaan ja että hän valehteli.
-
--- Se oli hävytöntä! Kohdella siten turvatonta tyttöä ja vieraissa!
-Noin vanha mies! Ja te valehtelette. Te ette _voi_ rakastaa. Se on
-hävytöntä!...
-
-Eikä sanaakaan enää.
-
-Rautatien asemalla hän kiitti patruunaa kyydistä ja sanoi hyvästi.
-Nytkään ei hän katsonut häntä kasvoihin, mutta sielullaan näki hän
-hänen vetiset, kiiluvat silmänsä ja pitkän, riippuvan, riettaan
-alahuulensa. Ja oikein tuntui helpolta hengittää, kun juna kiidätti
-häntä kauemmaksi tältä asemalta.
-
-Eikä hän sanonut rouvalle koskaan mitään tuosta tapauksesta, mutta
-sulhasellensa, ennen häitään, kertoi hän kaikki tyyni, tarkkaan.
-
-Pietarissa v. 1890.
-
-
-
-
-"ELÄMÄÄNSÄ KYLLÄSTYNYT"
-
-
-Tällä päällekirjoituksella luettiin kerran sanomalehdissä seuraava
-uutinen:
-
-"Maanantaiaamuna heittäytyi nuori naisihminen mereen lähellä
-Ruoholahden rantalaituria. Kun hänet autettiin ylös, oli hän sanonut:
-'antakaa minun kuolla, ei minusta enää kukaan huoli...'"
-
-Kuka hän oli? Miksi tahtoi hän hukuttaa itsensä?
-
-Sattumalta sain kohta tämän tapauksen jälkeen vastauksen näihin
-kysymyksiin ja koetan nyt panna koko kertomuksen paperille
-semmoisena, kuin sen kuulin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Elna oli hänen nimensä, Elna Elers. Isättömäksi oli hän jo
-pikkaraisena jäänyt ja eli sitte köyhän äitinsä luona tämän niukasta
-eläkkeestä sekä niistä raha-ansioista, jotka he yhdessä jaksoivat
-käsitöillä ja muilla tavoin itselleen hankkia.
-
-Äiti oli jumalinen ihminen ja istutti aikaiseen tyttäreensä Jumalan
-pelkoa, rakkautta Jumalan sanaan ja niitä elämän ja siveyden ohjeita,
-joita Jumalan sana neuvoo. Itse opetti hän lastaan lukemaan ja
-kirjoittamaan, mutta ei tyytynyt kuitenkaan tähän kotiopetukseen
-yksistään. Kun Elna tuli yhdentoista vuoden vanhaksi, toimitti hän
-hänet tyttökouluun, johon tyttö köyhäntodistuksen nojalla pääsi
-vapaaoppilaaksi.
-
-Vaikealta se kyllä tuntui äidistä, kun nyt täytyi työansioihin
-käyttää kaikki heikot voimansa tytön koulua käydessä. Mutta vähäkös
-äidin rakkaus on valmis uhraamaan ilman pienintäkään palkinnon
-toivoa?! Elnasta tahtoi hänen äitinsä saada siivon, hyvin kasvatetun
-tytön, joka kerran saattaisi itsensä elättää -- siinä hänen koko
-itsekäs toivonsa! Jos Elna lisäksi voisi äitiäänkin hiukan auttaa
-tämän vanhoilla päivillä -- jos nimittäin Jumala soisi ikää niin
-kauan, -- niin sitä parempi. Vaan se oli kuitenkin sivuasia.
-
-Elnapa ei ollut oikein hyväoppinen: ei ollut Jumala liialta lahjoja
-antanut. Alussa kävi hänen koulun käyntinsä tyydyttävästi, mutta
-kuta ylemmälle luokalle hän tuli, sitä enemmän alkoivat henkiset
-voimat uupua. Neljännelle luokalle asti hän ehti, vaan ei jaksanut
-kauemmaksi. Vapaaoppilaan oikeudet kun kadotti ja kun ei äiti itse
-jaksanut hänen puolestaan lukukausimaksuja suorittaa, niin täytyi
-ottaa tyttö pois koulusta.
-
-Pari vuotta tämän jälkeen sattui sanomissa olemaan ilmoitus, että
-erääsen uuteen sikaripuotiin Helsingissä tarvittiin myöjäksi "siivo
-ja sievä nuori tyttö". Ei äiti oikein tämmöistä paikkaa rakastanut,
-mutta koska hänellä ahtaissa oloissaan muuta neuvoa ei ollut ja koska
-tyttö itse halusi enemmän siihen, kuin neulojan ammattiin ryhtyä,
-niin alkoi äiti hänelle mainittua paikkaa puuhata ja onnistuikin
-tuttavain kautta sen saamaan. Vieläpä kävi niin onnellisesti, että
-hän itsekin sai Helsingissä vakinaista työtä ja molemmat muuttivat
-sinne.
-
-Siivo Elna kyllä oli, sen saattoi äiti vakuuttaa, sievyydestä
-muut saivat päättää. Ja sievä hän oli myöskin siinä seisoessaan
-sikaripuodin tiskin takana yksinkertaisessa, mutta puhtaassa
-puvussaan. Hienot, pienet kädet kurottuivat niin kauniisti ottamaan
-kaapin hyllyltä paperossilaatikoita, jota tehdessä hiha hieman
-laskeutui alas ja paljasti pulleata, valkoista käsivartta ja leningin
-miehusta pingoitti niin sievästi nuorta, paisumallaan olevaa rintaa
-ja notkeita vyötäisiä. Ja kun hän sitte laski laatikon tiskille tahi
-raapasi tulitikulla valkean ja tarjosi ostajalle, niin lehahti puna
-hänen pyöreille poskillensa ja siniset silmät loivat pikimältään ylös
-kirkkaan, viattoman katseen kadotakseen jälleen kainosti rahoihin,
-jotka hän tunnollisesti tiskin laatikkoon korjasi.
-
-Sehän se juuri paljon lisää sikaripuodin tuottavaisuutta, kun tiskin
-takana seisoo sievä, nuori neiti. Eipä siis kumma, että Elnankin
-puodissa istuskeli milloin rikkiviisas keltanokka, pänsneet nenällä,
-milloin kulipää, lyhyttakki kadetti, milloin toivorikas lyseon
-yläluokkalainen, milloin viiksihuuli upseeri, milloin ryppyotsa
-vanhus, joka uskosti sikarinsa päätä hampaattomilla ikenillään
-nutusteli. Ja kaikki he olivat Elnaan enemmän tahi vähemmän
-ihastuneet. Kävivät siellä usein, mikä jokapäiväkin, ja olivat
-siellä kuin kotonaan. Istuivat siellä väliin tuntikausia, polttaa
-tuprutellen paperossiaan, joko laiskasti loikoen sohvan nurkassa tahi
-kyynärpäihinsä nojautuen, puoli ruumista tiskin päällä riippumassa.
-Istuivat, suottailivat ja puhuivat tytölle sievistelyjä hänen
-kauniista kätösistään, sinisistä silmistään ja pienestä ruusunnuppu
-suustansa.
-
--- Tiedättekö mitä, neiti? -- sanoi kerran luutnantti N----,
-katsellessani teidän kaunista matalaa otsaanne -- sanotaan, että
-korkeat otsat ovat kauniita, lisäsi hän, mutta minun mielestäni
-naisille on korkea otsa päinvastoin ruma -- katsellessani teidän
-kaunista matalaa otsaanne näyttää minusta, että pienet otsakiharat
-sopisivat teille vallan mainiosti. Teidän täytyy välttämättä
-sellaiset itsellenne laittaa ja huomiseksi jo, että minä saan ne
-nähdä. Sitä paitsihan nyt on muotikin niitä käyttää.
-
-Se ilta maksoi Elnalle paljon kyyneleitä ja hänen äidillensä paljon
-surua. Mutta sen sijaan seisoi hän seuraavana päivänä tiskinsä takana
-kahta vertaa tyynempänä ja mielestään tuhansia kertoja sievempänä.
-
-Ja siitä se sitte alkoi. Hänen ihailijoittensa jokapäiväiset
-imartelut ja kauniit puheet saivat hänen kääntämään kaiken huomionsa
-vaatteukseensa ja omaan itseensä. Heitä miellyttääkseen käytti hän
-muodin kaikkia koristuskeinoja ja oppi sitä paitsi aikaa voittaen
-sukkelan, keveän puhuttelutavan ja vapaan, mutta teeskennellyn
-käytöksen. Ja entinen sievä Elna ei enää ollut lainkaan yhtä kaino
-tiskinsä takana, vaan loi ylös ostajiin kiehtovia, kokettia katseita
-valkoisesta pitsityöstään, jota hän, veikeästi tuolillaan istuen,
-nopeasti kutoi, niin että pikku sakarisormi vain ilmassa heilui.
-
-Elnan ihailijoista näkyi varsinkin muuan kandidaatti olevan häneen
-kokonaan ihastunut ja oli myöskin jo voittanut tytönkin sydämen
-puolelleen. Ja se oli Elnan ensi lempi, todellinen ensi lempi. Paljon
-oli hän jo ehtinyt mielistelyjä kuulla ja ne olivat hänessä kyllä
-itserakkautta virittäneet, mutta vasta Alfred Stormin kauniit puheet
-hänen sydämeensä tunkivat. Ei koskaan kukaan ollut vielä voinut niin
-vähillä keinoin vaikuttaa häneen niin paljon ja niin hyvin vakuuttaa
-hänelle rakkauttansa. Ei koskaan kukaan ollut voinut tehdä itseään
-hänen tähtensä niin onnettomaksi ja siten herättää hänessä sääliä ja
-rakkautta. Eikä koskaan kukaan ollut näyttänyt häntä kohtaan niin
-paljon myötätuntoisuutta ja luvannut hänen puolestaan tehdä niin
-paljon, jos vain saisi omistaa hänet.
-
-Ne olivat Elnasta kovin ikäviä päiviä, jolloin Storm ei käynyt
-hänen puodissaan. Sen Storm kyllä huomasi ja käytti sitä hyväksensä
-poissaolollaan yhä enemmän kiihdyttääkseen Elnan ikävää ja siten
-myöskin hänen rakkauttaan. Toisinaan, kun hän näki Elnan riukenevat,
-lempeä kaipaavat katseet, näytti hän olevansa häntä kohtaan
-hyvin välinpitämätön ja kyllästänyt häneen, mutta sitte taas,
-jos hän huomasi Elnan jostakin syystä laimistuneen tahi toiseen
-huomionsa kääntäneen, käytti hän kaiken taitonsa entistään enemmän
-mullistaakseen tyttö paran sydämen. Todellakin, hän leikki aivan kuin
-kissa hiiren kanssa, sillä hän tiesi, että ainoastaan tällainen pelon
-ja toivon vaihtelu, tällainen leikki, eikä tyyni lempi ja tasainen,
-kuin hiljaisen joen juoksu, voi pitää Elnan vireillä ja olla hänelle
-itselleen hyödyksi jos ollakseen.
-
-Monesti oli Storm talven aikaan pyytänyt Elnaa teatteriin ja
-tanssijaisiin, vaan ei ollut Elna lähtenyt. Lähtenyt hän kyllä olisi
-mielellään, mutta sanoa äidilleen, kenen kanssa menisi, ei hän
-uskaltanut ja jos olisi sanonut yksin menevänsä, niin ei olisi äiti
-päästänyt. Usein hänellä tämän johdosta oli äitinsä kanssa ottelu
-vanhentuneista mielipiteistä, usein vuodatti hän kyyneleitä niille
-siteille, jotka näin kovasti hänen nuoruutensa haluja hillitsivät ja
-usein kuunteli hän suutuksissaan äitinsä vakavia nuhteita, helliä
-varoituksia ja vetoomista Jumalan sanaan ja sen noudattamiseen. Tämä
-pidätti kyllä Elnaa jonkun aikaa turmiosta, mutta samalla se yhä
-enemmän kiihdytti häntä voittamaan kaikki esteet, jotka olivat hänen
-ja hänen rakkautensa esineen välillä, ja voittamaan ne, maksoi mitä
-maksoi.
-
-Pahaksi onneksi tutustui Elna silloin erääseen nuoreen
-modistineitiin, joka palveli hattukaupassa vastapäätä, toisella
-puolen katua. Aina kun vain joutoaikaa sattui olemaan, hyppäsi tämä
-Elnan puotiin, asialle muka, vaikka toden perään nuoria herroja
-nähdäkseen ja tavatakseen sekä heidän kanssaan virnaillakseen. Ja
-kun puodit sitte iltasin suljettiin, tapasivat tytöt aina toinen
-toisensa, kävelivät käsitysten esplanaadilla, nauraa kikattivat
-keskenään, katselivat julkeasti vastaan tulijoita silmiin,
-puolikovaan tehden heistä tuhmia huomautuksiaan, ja saattoivat toinen
-toistaan kotiin.
-
-Liina -- Elnan uusi tuttava -- oli myöskin näppärän näköinen tyttö,
-niinkuin useimmat modistineidit, mutta aika hupakko ja kevytmielinen.
-Jo ensi kerralla, kun hän kävi Elnan kotona, ei hän miellyttänyt
-tämän äitiä, joka tietysti olisi tahtonut tyttärelleen siivon,
-vakavan kumppanin. Elna koetti kyllä silloin ja usein perästäpäinkin
-Liinaa puolustaa, mutta äitinsä vastenmielisyyttä Liinaa kohtaa ei
-hänen onnistunut koskaan poistaa. Ja kohta saikin äiti tuta, ett'ei
-hän ollut arveluissaan lainkaan erehtynyt. Liina istutti toveriinsa
-aikaa voittaen röyhkeää vastustuksen henkeä ja tottelemattomuutta,
-joka yhä enemmän lisäsi surun kuormaa äidin muutoinkin jo raskaalle
-sydämelle. Huokaellen katui hän usein sitä päivää, jolloin hän ainoan
-tyttärensä Helsinkiin toi ja varsinkin sitä, että oli hänelle paikan
-sikaripuotiin toimittanut.
-
-Onnellisesti kävi kuitenkin kaikki, niin kauan kuin äiti tarkalla
-silmällään valvoi Elnansa käytöstä. Mutta tulipa sitte kerran kevät.
-Talven uutterasta työstä olivat äiti raukan voimat taas koko lailla
-heikontuneet; senpä tähden hän kiitollisuudella otti vastaan eräältä
-hyvää tekevältä rouvalta tarjoumuksen tulla kesäksi maalle hänen
-maatilalleen, vaikka sydämeen kyllä koskikin kipeästi ajatellessa,
-että Elnan oli jäätävä Helsinkiin yksin, ilman häntä. Mutta olihan
-Elna jo aikaihminen, omantakeinen, ajatteleva ihminen, joka voi pitää
-huolta itsestään ja vastata töistään ja teoistaan. "Ja Herra olkoon
-hänen suojelijansa", ajatteli äiti lähtiessään.
-
-Oi, kuinka vapaus, tuo kaivattu, ennen vieras vapaus maistui Elnasta
-makealta, kun äidin lähtö höllitti kodin ikäviä kahleita! Se oli
-omituisen mielihyvän tunne, jommoista hän ei ollut ennen koskaan
-kokenut. Jopa hän melkein iloitsi siitä, että ennen aina oli ollut
-ikäänkuin vankeudessa ja nyt sai yhdellä kertaa, täysin rinnoin,
-hengittää, vetää keuhkoihinsa vapauden, itsenäisyyden, oman tahdon
-suloista ilmaa. Perästäpäin hän kyllä kuitenkin käsitti, että
-ell'ei äiti häntä aina ennen olisi niin kiinteällä pitänyt, jos hän
-vähitellen, pienuudesta jo olisi saanut ohjata omin käsin elämänsä
-purtta, niin ei hän ainakaan olisi niin pian karille ajanut, jos
-ollenkaan.
-
-Nyt ei tarvinnut äidiltä pyytää, että "saanko minä tänä iltana mennä
-sinne ja sinne", nyt ei tarvinnut pelätä soimauksia, jollei tullut
-määrätunnilla kotia, eikä nyt tarvinnut tehdä tiliä siitä, mitä
-silloin ja silloin oli tehnyt ja missä oli ollut. Kuiskasi vain
-Liinalle korvaan, että "huomennahan on taas sunnuntai, tule minua
-hakemaan, niin lähdetään koko päiväksi Korkeasaarelle" tahi kun
-iltasin puodin sulki, niin lähti esplanaadille kävelemään ja kappelin
-edustalla musiikkia kuuntelemaan tahi Hesperiaan akrobaatteja
-katselemaan tahi chansonettilaulajattaria kuuntelemaan. Ei ketään
-silloin tarvinnut peljätä, vaikka illat pitkään istui jossakin
-penkillä lehmuksen hämärässä varjossa, hauskasti jutellen sydämen
-salaisuuksista jonkun tuntemattoman kavaljeerin kanssa, joka oli
-uskaltanut puhuttelemaan tulla, tahi antoi Alfredin yösydännä,
-syrjäkatuja pitkin, itseään kotia saattaa, kauan aikaa vielä portilla
-hänen kanssaan jutteli ja jäähyväisiksi salli hänen pusertaa itseään
-rintaansa vasten sekä painaa huulille pitkän, pitkän suudelman. Eikä
-sitä seuraavana aamuna katua huolinut, hävetti alussa vain vähäsen,
-että tuo punssilasi niin piti päähän mennä ja noin hurmaantua
-saattoi, mutta kun jälleen puotiinsa tuli, niin heräsi ikävä ja sama
-halu saada häntä taas sinä iltana tavata ja halu taas saatattaa
-itseään kotia ja taaskin saada samallainen hyväily.
-
-Ja samaa lystiä oli sitte koko kesän.
-
-Tuli elokuu lauhkeine iltoineen ja kauniine kuutamoineen. Usein
-istui Elna Alfredin rinnalla Kaivopuiston vuorella ja katseli sitä
-kimaltelevaa hopeasiltaa, jonka kuu loi hiljaa väräjävän meren
-pinnalle ja joka viistoon kulki Viron rantamaa kohti, vaikka ei
-näyttänyt koskaan voivan siihen yhtyä. Suloisesti kuiskaellen he
-istuivat ja katselivat Viaporin äänettömiä valleja ja kirkkoa,
-laivoja, jotka siellä täällä tekivät päivänsä viimeisiä kulkuja,
-ja majakkaa, joka valollaan heille ilkkuen silmää iski! Toisinaan
-taas tuli Alfred illemmalla puotiin ja kun puoti suljettiin, otti
-hän ajurin ja ajoi, kiertäen käsivartensa lujaan Elnan vyötäisten
-ympäri, Hesperiaan ilotulitusta katselemaan, jälessään toinen ajuri,
-joka Liinaa ja hänen kavaljeeriansa samallaiselle matkalle kuljetti.
-Siellä he sitte kävelivät edestakaisin, kuuntelivat jymisevää
-sotilassoittoa ja iloisten laulajattarien kirkunaa, katselivat
-sähähteleviä ja räiskiviä raketteja, joivat varistettua viiniä ja
-söivät lopuksi illallista yksityisissä huoneissa. Ja auringon nousun
-edellä puhalteli jo raitis aamutuulonen, kun he vihdoin kotiansa
-vaelsivat.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Voi Herra Jumala! Rakas Liina! Sano, mitä pitää minun tekemän!
-Autahan, neuvo edes! tuli Elna kerran syyskuun lopulla epätoivoissaan
-kumppanilleen valittamaan.
-
--- Mitäs minä sille voin. Ja mitä se minuun kuuluu. Mene Alfredisi
-luo. Tehän sen teitte. Syyttäkää itseänne.
-
--- Voi rakas Jumala! Sinäkin niin puhut! Vai mene _hänen_ luo? Etkö
-luule, että ensimäiseksi menin juuri hänen luo? Mutta hänkin kääntää
-mulle selkänsä. "Olenkos minä siihen syypää?" sanoi hän. "ja mistä
-sen tietää, kenenkä kanssa sinä olet ollut."
-
--- Lähde Pietariin. Kyllä siellä siitä pääset, kehoitti Liina.
-
--- Entäs äiti?! Kolmen viikon kuluttua palaa hän maalta. Ei, minä en
-tätä kestä. Minä... hukutan itseni.
-
--- Ole hupsuttelematta!
-
-Elna raukka! Näin yht'äkkiä selvisi hänelle kaikki, kaikki, koko
-elämän ilo ja kurjuus. Sen ruusuharso oli pudonnut alas ja hänen
-vastaansa irvisteli alaston, musta tyhjyys. _Häntä_, jota hän ennen
-oli rakastanut, joka veti häntä puoleensa, kuin joku salaperäinen
-maneetti, alkoi hän nyt vihata viheliäisenä heittiönä. Ja vaikka
-välistä tuntuikin niinkuin _hän_ olisi ollut ainoa, joka voisi häntä
-lohduttaa ja apua antaa, jonka turviin tahtoi heittäytyä voidakseen
-hänen sylissään rauhallisesti vaikka edes hetkeksi sulkea silmänsä
-epätoivon ammottavalta kuilulta, niin heräsi samalla myöskin kammo,
-joka niinkuin vastaismaneetti sysäsi häntä hänestä kauemmas, yhä
-kauemmas. Äiti se oli, joka nyt yhäti kangasti hänen silmissään,
-äidin kotiatulo ja -- Jumala!
-
-Nämä molemmat, jotka hän oli unhottanut, jotka hän oli ylenkatsonut,
-seisoivat nyt hänen silmäinsä edessä, kun hätä oli suurin. Mitä oli
-äiti sanova, kun hän tulee kotia, kun hän saa kaikki tietää? Ja hän
-tulee kohta. Nyt ei ole enää kolmea viikkoakaan jäljellä, päivä
-kuluu päivän perästä, tasaisesti, taukoamatta. Oi, jos niitä edes
-voisi pidättää, pysäyttää, pitentää vaikka, mutta ne tuntuvat kuin
-tahallaan yhä lyhemmiltä. Silloin, ennen, _häntä_ odottaessa, ne
-tuntuivat niin hirveän pitkiltä, vaan nyt nekin ikäänkuin näkyvät
-tahtovan pilkkaa tehdä, rientävät, kuin hullut. Jumala! Jumala! Hän
-seisoo siinä ja ojentaa syntisraukalle sovinnon kättä, Hän yksin on
-tullut lohduttamaan nuhtelematta ja soimaamatta, Hän tarjoo hänelle
-anteeksiantamusta kaikesta, kaikesta. Niin, mutta vasta siellä, rajan
-toisella puolella, jossa ei enää löydy pelkoa, katumusta, epätoivoa,
-häpeää...
-
-Häpeää! Häpeä juuri häntä kaikista eniten masentaa, häpeä itsensä,
-omantuntonsa edessä, häpeä äitinsä, ihmisten, koko mailman edessä.
-Ei, hän ei voi sitä kestää. Rauhattomana harhailee hän yksinänsä
-pimeinä syysiltoina ja nousee varhain ylös unettoman yön jälkeen,
-tahtoo paeta omaa itseänsä, karata kauas pois ihmisten näkyvistä.
-Mutta se rahtunen velvollisuuden tuntoa, joka hänellä vielä jäljellä
-on, pakottaa häntä kuitenkin puodissaan käymään, teeskentelemään,
-että hän on sama entinen Elna ja väkinäisellä hymyllä vastaamaan
-tuttujen ihmetteleviin kysymyksiin, että "mikä häntä vaivaa" tahi
-"miksi hän on niin muuttunut", vastaamaan "ei mikään, en minä ole
-muuttunut"...
-
-Tulevana tiistaina on jo äidin määrä tulla. Siis vain kaksi
-kokonaista päivää enää jäljellä, sillä nyt on lauantai. Voi, Herra
-Jumala! Mitä pitää nyt tehdä?
-
-"Lähde Pietariin, kyllä siellä siitä pääset", muistaa Elna
-yht'äkkiä Liinan sanat. "Mitäs jos todellakin...?" ajattelee hän.
-"Mutta siihenhän tarvitsee kuitenkin rahaa ja minulla ei ole. Vaan
-tänäänhän on lauantai. Viikon rahat ovat tänä iltana tahi huomenna
-vietävät isännälle. Mitäs jos minä ne... jos minä ne lainaisin?" Ja
-iltasella sulkee hän puodin, lähtee kotiaan ja valmistaa, niinkuin
-tavallisesti, tilin kassastaan.
-
-Huomenna, kello puoli kahdeksan, on hän jo rautatien asemalla.
-Siellä ei ole vielä juuri ketään. Muutamia rautatien miehiä puhelee
-vain eräässä nurkassa. Kahdeksalta vasta ajaa karauttaa pari ajuria
-portaiden eteen ja väkeä alkaa vähitellen keräytyä, mikä lähdön
-puuhassa, mikä saattamassa, mikä kirjettä tahi pakettia tuomassa.
-Eteisessä ja odotussaleissa syntyy liikettä ja hälinää, kävellään
-ja puhellaan. Joukon läpi puikkelehtivat sanomalehtipojat, jotka
-tavanomaisilla huudoillaan kutkin sanomalehteään huutavat. Kassain
-luo muodostuu pitkä jono piletin ostajia. Elna, pieni, musta salkku
-käsivarrellaan, asettuu jonoon. Siinä, mietteissään, hajamielisenä
-seisoessaan kuulee hän yht'äkkiä äänen.
-
--- Elna! Pietariinko sinä lähdet? Se oli Liina.
-
--- Enkä. Malmin asemalle vain.
-
-"Todellakin. Näinhän saavat kaikki tietää. Ja lähtevät takaa
-ajamaan", tuli hän ajatelleeksi.
-
-Ja hän ottaa piletin Malmin asemalle. Sieltähän kerkiää sitte ottaa
-toisen, minne tahtoo.
-
-Soitetaan ensimäinen kerta. Odotussalien ovet laiturille avataan
-ja väki tulvahtaa laukkuineen, tavaroineen ulos, kilvan rientäen
-etsimään itselleen hyvän paikan vaunuista. Elna on myöskin astunut
-erääseen kolmannen luokan vaunuun ja istuutunut laiturin vastaiselle
-puolelle pienelle penkille, oven komeroon, piiloon, ihan nurkkaan,
-ettei kukaan häntä enää huomaisi. Laiturilla juostaan, puhellaan
-ikkunoissa, ovia avataan ja paiskellaan kiinni, kuuluu toinen soitto,
-kolmas, viimeinen hyvästi, konduktöörin pirisevä pilli ja sitte
-veturin korvia vihlova, räikeä vastaus sekä muutama, harva "puh,
-puh". Ja juna kiitää pois...
-
-Mutta Malmin asemalla ei Elna otakaan pilettiä kauemmaksi. Lähtee
-vain kulkemaan tietä pitkin, ilman määrää, kulkee ja poikkeaa vihdoin
-metsään. Sydän alaa niin pahasti vääntää, hän istuutuu mättäälle.
-Ensin vähän helpottaa, vaan sitte yhä enemmän eltoo ja ku'ottaa. Voi,
-Herra Jumala! Mitä tämä on?! Hän istuu, tukee päätään käsillään.
-Taaskin hirveä tunne sydänalassa ja sulatettua ruokaa purskahtaa
-ulos suusta. Ja sitä kestää kauvan, hyvin kauvan, lopulta tulee vain
-pelkkää keltaista sappea. Kylmät hikihelmet peittävät hänen kalpean
-otsansa. Voi, Herra Jesus auta!
-
-Vihdoin, kun tämä puuska on mennyt ohi, nousee Elna ylös ja menee
-lähellä olevaan latoon maata...
-
-Hän makasi kauan, iltapuoleen asti, ja rauhallisesti. Näin
-rauhallisesti ei hän ollut pitkiin aikoihin maannut, tuskin sinä
-kesänä ollenkaan. Hän oli unhottanut kaikki ja kun hän heräsikin,
-niin ei hän olisi heti muistanut mitään, ellei hän olisi kaivannut
-nenäliinaansa. Hänen oli tapa pitää nenäliinaa salkussaan, mutta
-salkkua ei ollutkaan hänen vieressään. Hän oli sen siis unhottanut
-sinne, metsän laitaan. Vaan, Herra Jumala! Siinähän olivat kaikki ne
-rahat, jotka hän edellisenä iltana oli puodista mukaansa ottanut,
-isännän rahat!
-
-Yht'äkkiä hypähtää hän ylös ja juoksee pelästyneenä etsimään _sitä_
-mätästä. Hän löytää sen: siinähän on selvä merkki jäljellä hänen
-siellä olostaan. Hän etsii, katselee ympärilleen: salkkua ei näy
-missään! Sen on siis joku ottanut, joko luullut sen siihen joltakin
-unhottuneen tahi varastanut sen. Ei, ei näy missään, vaikka kuinka
-etsisi.
-
-Epätoivossaan juoksee hän taas takaisin latoon, jossa oli maannut.
-"Ehkä sen olinkin ottanut sinne mukaani, vaikk'en muista, ja
-ripustanut johonkin naulaan tahi seinän rakoon." Vaan salkkua ei
-löydy mistään, ei seiniltä, ei heinistä, jotka hän mylleröi ylös
-alasin. "Se on siis todellakin poissa ja minä olen -- varas!"
-
-"Herra, Herra, miksis minut ylenannoit!"
-
-"Vaan ei, ei se ole niin! Minä olen hyljännyt Herran eikä Hän minua
-ja siksi kohtaa minua nyt Herran rangaistus."
-
-Ja Elna lähtee rientämään takaisin asemalle, juoksee melkein, mättään
-luona vain kotvaksi seisattuu ja katsoo ympärilleen, ja sitte taas
-lähtee juoksemaan. Hän ikäänkuin pakenee jotakin, joka vainoo häntä,
-seuraa häntä kintereillä, mutta joka kuitenkin on hänen muassaan,
-hänen sisässään. Omaa itseään hän pakenee, vaan ei pääse kuitenkaan
-paikoiltaan. Oi, se on pahempi kuin painajainen, tuhansia kertoja
-pahempi!
-
-Kun hän tulee likemmä asemaa, kuuluu radalta Helsinkiin menevän junan
-kohinaa. Sillähän sitä pääsee heti pois, kotia. Taskustaan, pienestä
-kukkarostaan löytää hän vielä kahdenmarkan rahan, menee kassan luo
-ja ostaa piletin, nousee sitte junaan ja istuutuu jälleen vaunun
-nurkkaan, hatun harso silmillä...
-
-Luulo, että häntä jo etsitään, ajetaan takaa, valtaa hänet
-valtaamistaan. "Ainakin on poliisi jo vastaanottamassa, kun tulen
-Helsinkiin", ajattelee hän. Vaan junassa ei kukaan häntä huomaakaan,
-toinen puoli vaunua on melkein tyhjä, ja junankuljettajakin vain
-riksahuttaa murusen keltaisesta piletistä ja kulkee tietään
-eteenpäin. Eikä Helsingin asemallakaan ole poliisia yhtään, muutamia
-tuttuja herroja vain, jotka hänelle hymyillen lakkia nostavat. Ei
-kukaan näy tietävän tahi aavistavan mitään ja kaikki on entisellään.
-
-Mutta kotia tultuaan muistaa hän taas yhtäkkiä, että ylihuomenna,
-tiistaina, on äidin määrä palata maalta, ylihuomenna jo. Ja samalla
-muistaa hän myöskin pahoinvointinsa syyn ja salkkunsa katoamisen ja
-isännän rahat ja poliisin ja vankeuden...
-
-"Ei, ei, minä en kestä, minä en kestä tätä...! Herra Jesus Kristus
-auta!" ja hän purskahtaa hurjaan itkuun ja vaipuu alas suin
-vuoteellensa, yksinäisessä pienessä huoneessansa.
-
-Ja siten makasi hän siinä koko yön, aamuun asti, väliin koettaen
-rukoilla, väliin taas itkien rajusti, väliin raueten unen ja
-valvomisen väliseen tilaan, jolloin aivot toivat hänen eteensä
-sekavia kuvia ja hänen päähänsä johdottomia, päättömiä ajatuksia.
-Toisinaan hän tiesi, että hän siinä makasi, ja tuntui aivan kuin
-olisi pitänyt nousta ylös ja lähteä puotia avaamaan, mutta ettei
-jaksanut nousta. Eikä vain jaksanut, mutta ei viitsinyt, ettei
-tahtonut, että oli samantekevä, menikö tahi oli menemättä. Mutta
-sitte piti taas tehdä jotakin, piti välttämättä nousta ylös ja tehdä
-jotakin. Mitä oikeastaan, se oli epäselvä, mutta että se oli tehtävä
-ennen kuin äiti ehti tulla, se oli välttämätöntä. Ja hirveästi teki
-mieli saada selville, mitä se oli, jota piti tehdä, mutta se vain
-ei tahtonut millään muotoa selvitä. Aina sitä oli jo vähän niinkuin
-jäljellä ja perille pääsemässä, mutta sitte sekaantui taas kaikki.
-
-Seinän takana, naapurien huoneessa löi kello viisi.
-
-Silloin hypähti Elna yhtäkkiä selki selvänä ylös vuoteeltaan. Vasta
-kun hän seisoi lattialla, huomasi hän, ettei hän ollut riisuutunut,
-vaan oli maannut täydessä puvussa. Hattu ainoastaan oli piirongin
-päällä, vuoteen vieressä. Ja nyt, yhtäkkiä, oli hän selvillä siitä,
-mitä piti tehdä.
-
-Hän lähti hiljaa ulos. Koneentapaisesti kulkivat hänen askeleensa
-Ruoholahdelle päin. Koko kaupunki nukkui sikeätä unta. Taivas oli
-tasaisessa harmaassa pilvessä ja ruumista, unettomuuden ja sielun
-tuskien runtelemaa ruumista puistatti kolakka aamuviima. Harvaan
-rakennetut syrjäkadut mataloine puutaloineen näyttivät ikäviltä,
-kuolleilta ja herättivät inhoa. Jalkakäytävät olivat epätasaiset ja
-huonot, jotta oli kompastua joka askeleella. Liikkeellä oli tuskin
-yhtään ristisielua.
-
-Hän kuljeskeli kauvan katuja ja rantaa pitkin, yli tunnin ajan.
-Vähän matkan päässä laiturista veisti kaksi miestä hirsiä jotakin
-rakennusta varten. Ne näkyivät tuskin huomaavankaan Elnaa, joka meni
-ja istuutui erään laiturilla olevan, kumoon kaadetun venheen laidalle.
-
-Siinä hän istui jonkun aikaa ja mietti. Rantaa pitkin ajoi mies
-vesitynnyriä. Ajaja puhui huutaen muutaman sanan kirvesmiesten kanssa
-ja ajoi eteenpäin. Silloin nousee Elna nopeasti ylös, menee laiturin
-äärimäiseen päähän, seisoo kotvan ja -- hyppää veteen.
-
-Vesi pursuaa vaatteissa, kohisee korvissa ja silmissä näkyy keltaisen
-vehreitä ylöspäin kohoavia helmiä.
-
-Kuuluu paukaus.
-
-Ne olivat kirvesmiehet, jotka, tämän huomattuaan, juoksivat sillalle
-ja heittivät siinä kumossa olevan veneen veteen. Toinen heistä
-hyppäsi veneeseen ja veti Elnan ylös.
-
--- Antakaa minun kuolla, sanoi hän -- ei minusta enää kukaan huoli.
-
-Mutta hän vietiin lähimäiseen poliisikonttoriin.
-
-Ja Elna jäi eloon, mutta älkää kysykökään, kuinka hänen sitte
-kävi. Siinä alkaa taas toinen tarina, ehkä surullisempi kuin tämä,
-paatuneen sydämen tarina.
-
-Pari kuukautta tämän jälkeen kuoli hänen äitinsä suruun.
-
-Pietarissa v. 1890.
-
-
-
-
-MIETTISEN MUMMON ASIA
-
-
-Sinne Keisarin Suomen kansliaan, Pietarissa, se tuli, Miettisen mummo.
-
-Tuollainen pieni, kuivettunut akan känttyrä: keltaiset kasvot isoissa
-rypyissä ja harmaat silmät sisäänvajonneet, punaiset ja vetiset,
-mutta terävät ja toimekkaat. Päässä ruutukas villahuivi; kapeista
-hartioista polviin ulottuva, kotikutoinen "topattu" palttoo ihan
-omaa, hauskaa, kotoista muotiaan, ja sen alla uutuuttaan pönköttävä
-rantuinen hame, kotikutoinen ja -tekoinen sekin. Ja sydänalan
-kohdalla nenäliinaan kääritty paperitukko, puristettu peukalojen ja
-ristiin pantujen sormien väliin.
-
-... "Oli käynyt Ministerin luona ja Ministeri oli laittanut ylös
-kansliaan", -- ilmoitti vahtimestari.
-
--- Hyvää päivää!
-
-Mummo niiaa syvään, jäykkänä kuin vihkituolissa papin kysymykseen
-vastatessa.
-
--- Mitäs ois' asiaa?
-
--- Vai mitä asiaa? -- mummo hymähtää. -- Niinkuin ei ne herrat jo
-minun asiaani tietäisi.
-
--- Mistä ne kaikki tietää? Vähäkös niitä on asioita?!
-
--- No, ka niin. Vaikka johan se kolmatta kymmentä vuotta minun asiani
-on vireillä ollut, vaan ei tahdo tolkkua lähteä mistään. Ei, vaikka
-itse annoin Hatsinassa Keisarille valitukseni: omakätisesti sen vielä
-ottikin, kun vaunuissa ohi ajoi, ja lupasi toimittaa...
-
--- Milloinka niin?
-
-Ka, silloin... mikä siitä lie kymmenkunta vuotta.
-
--- No? Ettekö sen koomin ole mitään tietoa asiastanne saanut?
-
--- Enkä. Herrojen teille se on varmaan Keisarinkin päätös jäänyt.
-
--- Miksi sitä täältä tulette kuulustelemaan? Ettehän sitä tänne ole
-antanut.
-
--- Tännehän se, kuulen ma, on lähetetty.
-
--- Mistä sen tiedätte?
-
--- Niinhän ne sanoivat siellä anomusasiain kansliassa, että tänne
-se oli silloin lähetetty se valitus, jonka Keisari otti, ja se
-uus' anomus, jonka kaksi viikkoa sitte anoin. Tämän lipun käskivät
-näyttämään...
-
-Mummo aukoo nenäliinaa. Sen sisästä tulee esille punaisella
-villalangalla ristiin sidottu paperitukko, jonka reunat ovat
-käsittelemisestä mustuneet. Ja sieltä ojentaessaan pienen lipun,
-jossa on merkitty anomusasiain kansliasta lähetetyn kirjeen
-päivämäärä ja numero, selittää hän:
-
--- Anitshkovan palatsin lähellä olevaan kirjelaatikkoon laskin
-Keisarin nimelle nyt sen anomuksen ja kolmatta viikkoa olen täällä
-vastausta odottamassa.
-
--- Mikä nimenne on? Ja mistä olette kotoisin?
-
--- Miettinenhän se on sukunimi. Ja Heinävedeltä oon,
-Karhilantaipaleen kylästä.
-
--- No, sanokaa lyhyesti, mitä teidän asianne oikein koskee?
-
--- Mitäkö koskee? Sitähän se koskee talon ryöstöä. Kun se vallesmanni
-Lunkreini otti ja möi sen. Kolmekymmentä yhdeksän markkaa
-neljäkymmentä penniä oli rästiä, kun se kuulututti avissioonin.
-Ja vaikka se sen sadasta markasta möi, niin ei meille loppurahoja
-antanut; -- silloin oli vielä ukkokin elossa. Mutta napitpa siltä
-sitte kuitenkin lähti. Kuvernööri tuli ja otti siltä napit ja
-virattomaksi jätti. Nyt on heittiö kuollut.
-
-Mummo pyyhkii vesiä silmistään.
-
--- Odottakaa vähän, niin minä katson, onko paperinne tulleet?
-
--- No, katsokaa! Jaksaahan tuon, ka, uottaa
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ovat, -- ovat tulleet, ja ovat menneetkin. Ne on lähetetty täältä
-kenraalikuvernöörille, joka ne lähettää kuvernöörille ja se ottaa
-asiasta selon.
-
--- Sieltäkö mitä selkoa lähtisi?! Herrajumala! Harva kertako jo olen
-kuvernöörissä käynyt ja kysellyt. Senaatissakin asti olen käynyt,
-vaan ei se oikeus lähtenyt... Tässähän ne on Senaatin paperit.
-
-Mummo näyttää.
-
-Todellakin. Senaatissa asti oli käynyt. Siinähän on silloisen
-prokuraattorin Sederholmin allekirjoittama päätös. Ei ole ollut syytä
-valituksen tekemiseen.
-
--- Taitaa mummo itse olla väärässä. Senaattihan jo näkyy ratkaisseen
-asian, ammoin aikoja.
-
-Mummo ei sano mitään. Katsahtaa vain, ja hänen kasvonsa ilmaisevat
-jotakin ylenkatsetta toista kohtaan ja oman oikeuden tuntoa.
-
--- Asiakirjoista näkyy, että Keisarille antama valituksenne oli kyllä
-aikoinaan tämän kautta Suomeen lähetetty, mutta että alkuperäinen
-päätös oli jäänyt voimaan.
-
--- Keisariko ei olisi oikeutta antanut?! Herrat ne on muuttaneet...
-
--- Eihän se Keisari itse kerkiä kaikkia asioita tutkimaan.
-
--- Vai ei?--hymähtää mummo taas ylenkatseellisesti: -- kun itse
-omasta kädestäni paperini otti. Ei kerkiä?!
-
-Sen sanoo, ihan kuin ajatellen, että "vielä häntä tuossa puhuu".
-
-Ja alkaa kääriä paperinsa kokoon:
-
--- Toiseen kertaan monta kymmentä peninkulmaa kulkee, vaan ei näy
-tulevan tolkkua missään mitään. Paikasta paikkaan vaan lähetetään.
-
-Pyyhki taas vesiä silmistään.
-
--- Minkäs sille voi? Niinkuin sanoin, niin ovat paperinne taas
-lähetetty Suomeen. Jos oikeus on teidän puolellanne, niin sen kai
-saattekin.
-
-Mummo sitoo punaisen villalangan solmuun papereinsa ympäri ja ne
-nenäliinaan käärii:
-
--- Oikeus! -- huokaa hän. -- Eipä taida enää muu auttaa, kuin Ruotsin
-Kuninkaalle kirjoittaa pitää, ett'ei sitä ole oikeutta enää täällä
-mitään.
-
-Ja hän meni tiehensä uskossaan, että on sitä oikeutta jossakin vielä
-sittenkin.
-
-Eikä jäähyvästiäkään sanonut, mummo parka!
-
-Pietarissa v. 1893.
-
-
-
-
-NEKKUSAKSA
-
-
-Se oli siihen aikaan kun pamput vielä kipeästi läiskähtelivät
-kämmeniin ja peräpakaroihin, korvapuustit saivat nuoret posket
-punottamaan ja hiuksia tuiverrettiin tuimilla tukistuksilla. Nykyään
-sitä semmoista kasvatusta pidetään ihmisarvon alentamisena, mutta
-tokkopa se sittenkään oli niinkään epäterveellistä. "Miehinä"
-muistellaan kasvattajia ja "miehiä" on tullut semmoisen kasvatuksen
-saaneista.
-
-Siihen aikaan sitä myöskin luettiin ja tapeltiin, -- oli tietysti
-vastakohtiakin -- mutta lisäksi keitettiin ja syötiin nekkuja.
-Kuinka terveellistä tämä viimeksi mainittu tapa oli, siitä voinevat
-asianomaisten hampaat ja ruo'ansulattimet antaa tarkempia tietoja,
-Mutta sen ajan elinehtoihin kuului sekin -- ainakin muutamille. Niitä
-olivat ne, jotka nekkuja keittivät ja kaupittelivat eli niin kutsutut
-nekkusaksat.
-
-Niistä oli yksi varsinainen mestari. Hän se vain tunsi siirapin,
-sokerin ja mantelien oikeat suhteet, osasi keittää juuri niin kauan
-kuin hyviä nekkuja oli keitettävä ja taisi taitavasti kiertää paperin
-siroiksi suppiloiksi ja täyttää ne niin, että olivat puhtoiset kuin
-lumi, jossa ne olivat koviksi jäähdytetyt.
-
-Hän oli köyhä korven poika, hänkin -- yksi niitä monia, jotka
-kotikuusen kuiskeessa olivat kuulleet raskaan huokauksen oman
-suomalaisen sivistyksen puutteesta. Mutta olihan vihdoinkin
-omakielinen opinahjo hänellekin olemassa. Sinne! Sinne hän vietiinkin.
-
-Taival edessä pitkä ja vaivaloinen. Kukkaro pieni ja laiha.
-Lukukauden varalle pantiin, -- minkä riitti, -- eväitä kotoa mukaan.
-Mutta tarvittiin sitä lisää ja rahalla olivat huonevuokra ja kirjat
-ja muut koulutarpeet maksettavat. Kun ei ihminen elä ainoastaan
-leivästä, niin piti siis henkinen ravinto hankkia tavalla vaikka
-millä. Ja hän sen hankki nekkukaupalla. Eli itse, kustansi koulunsa
-ja auttoipa, -- niin sanottiin, -- sillä lopulla leskeksi jäänyttä
-äitiänsäkin.
-
-Hän asui siellä jossakin pihanperällä viheliäisessä puuhökkelissä
-erään pesumatamin luona. Ja sieltä ne tulivat, ne maailman
-mainioimmat nekut, kahdesti päivässä aamu- ja iltatunteja varten.
-Eipä kumma! Nehän olivat nekkusaksan omassa kastrullissa keitetyt.
-
-Näitä valmisteitaan hän sitte myi, seisoen jollakin
-vilkasliikkeisellä paikalla koulussa, toisessa kädessä kirja,
-josta vielä viimeisinä minuutteina ahtoi läksyä päähänsä.
-Hänen tavallisimpia seisontapaikkojaan oli suuren, rukous- ja
-voimistelusalin nurkka, uunin ja ikkunan välissä, soittokellon alla.
-Siinä, näet, oli koko koululiikkeen pääväylä kadun ja pihanpuoleisten
-luokkahuoneiden välillä. Eikä siinä useinkaan tarvinnut nekkusaksan
-kauan ostajia odottaa. Tuota pikaa korjasi hän viispenniset taskuunsa
-loppuun myydystä keitoksesta.
-
-Sitä kauppaa hän piti yläluokille asti. Sillä, niinkuin sanottu,
-se "löi leiväksi". Ja "ahkeruus kovankin onnen voitti". Hän pääsi
-ylioppilaaksi ja luki sitte papiksi. Oli tietysti ensin apulaisena,
-nai heti viran saatuaan ja on nyt monilukuisen perheen isä ja --
-rovasti. Suokoon Jumala hänelle terveyttä ja pitkää ikää!
-
-Niistä kotoisista pienistä taimista haaraantuu ja leviää nyt yhä
-uusia vesoja Suomenniemen kansallisen sivistyksen viljelysmaille.
-
-Helsingissä v. 1908.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kurimus y.m. kertomuksia ja kuvauksia, by 
-Martti Wuori
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KURIMUS Y.M. KERTOMUKSIA JA ***
-
-***** This file should be named 50375-8.txt or 50375-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/0/3/7/50375/
-
-Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/50375-8.zip b/old/50375-8.zip
deleted file mode 100644
index 201f1d7..0000000
--- a/old/50375-8.zip
+++ /dev/null