NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5978 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..9662e1d
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #50359 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50359)
diff --git a/old/50359-8.txt b/old/50359-8.txt
deleted file mode 100644
index 00bd0eb..0000000
--- a/old/50359-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5978 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Avioliiton ilveily, by Gustaf af Geijerstam,
-Translated by Antti Kaila
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Avioliiton ilveily
-       Romaani
-
-
-Author: Gustaf af Geijerstam
-
-
-
-Release Date: November 1, 2015  [eBook #50359]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AVIOLIITON ILVEILY***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-AVIOLIITON ILVEILY
-
-Romaani
-
-Kirj.
-
-GUSTAF af GEIJERSTAM
-
-Suom. Antti Kaila
-
-
-
-
-
-
-Yrjö Weilin, Helsinki, 1907.
-Vihtori Kososen Kirjapaino.
-
-
-
-
-        Henrik Ibsenille.
-
-    Monivuotisen ihailuni, mieltymykseni ja kiitollisuuteni pyydän
-    minä saada lausua näissä riveissä. Syvimmin minä olen kiitollinen
-    Teille senvuoksi, että Te olette antanut minun nähdä ja tuntea
-    suuren yhteyden ihmisen ja runoilijan välillä, noitten kahden,
-    joitten ei koskaan pitäisi erota, mutta jotka kumminkin sen niin
-    usein tekevät.
-
-    Minä annan Teille kiitokseni tässä kirjassa, joka tuli minulle
-    kalleimmaksi, tietämättäni sitä, kun sen kirjoitin.
-
-    Tukholmassa syyskuussa 1898.
-
-                                          _Gustaf af Geijerstam_.
-
-
-
-
-JOHDATUS
-
-
-I.
-
-Minä tahdon alkaa tämän romaanin muutamasta avioliitosta kertomalla
-erään kertomuksen aviomiehen nuoruudesta, ja minä teen sen senvuoksi,
-että ilman tätä kertomusta kukaan ei voi ymmärtää minun sankarini
-omituisuuksia ja luonnetta.
-
-Hänen elämänsä oli, niinkuin monen muunkin, taistelua niitten voimien
-välillä, jotka pyrkivät samalla kertaa hävittämään ja säilyttämään.
-
-Robert Flodinilla oli nuorena pyöreät ja leikilliset, punahkot ja
-eloisat kasvot, sointuva nauru, ja hän oli täysi leikillisiä kujeita ja
-iloisia kertomuksia. Mihin vain hän tuli, oli ilo ylimmillään, niin,
-ilo melkein tahtoi kohottaa kattoa, kun Rob Flodin tuli lauluineen. Hän
-oli pieni ja pyöreä pahjus, ja häntä kutsuttiinkin tavallisesti
-toverien kesken Upsalassa pikku Bobiksi.
-
-Hänen silmänsä vain eivät tahtoneet oikeen soveltua hänen ylen iloiseen
-ulkomuotoonsa. Sillä pikku Bobin silmät olivat surumieliset. Mutta
-hyvin harvoin kukaan kiinnitti huomiota hänen silmiinsä. Osittain
-ihmiset vähän välittävät siitä, mikä voi häiritä heidän huviaan. Osaksi
-vajosivat nuo surumieliset silmät aina syvälle Bobin päähän, kun hän
-nauroi. Ja se tapahtui, kuten me jo voimme ymmärtää, hyvin usein.
-
-Pikku Bob ei puhunut aina niin paljon, mutta hän näytti niin iloiselta,
-että hänen ilonsa tarttui, ja hän lauloi lauluja tavalla, joten ei
-kukaan muu voinut. Hän lauloi vanhoja ja uusia lauluja ja kaikki laulut
-muuttuivat uusiksi kun hän niitä lauloi. Bob lauloi koko viattoman
-sielunsa lauluissaan ja kaikki jurot, kylmäsydämiset, tyhjät ja kuivat
-ihmiset tulivat iloisiksi kuin lapset, kun he kuulivat hänen laulavan.
-
-Jos Bob ylimalkaan olisi ymmärtänyt käyttää hyväkseen muita ihmisiä,
-olisi hänellä ollut kultakaivos lauluissaan. Ne olisivat helposti
-avanneet hänelle valoisan tulevaisuuden, ja rikkaitten ja
-vaikutusvaltaisten miesten ovet olisivat olleet yhtä avoimia hänelle
-kuin ystävien sydämetkin. Mutta pikku Bobilla oli sensiaan omituisuus,
-josta hän ei koskaan päässyt. Hän ei voinut olla oma itsensä muualla
-kuin hyvien toverien piirissä ja tarvittiin vain, että tuli yksi ainoa
-henkilö, jota hän ei joko tuntenut eli joka tuntui hänestä hiukankaan
-epämiellyttävältä tai ainoastaan vieraalta, niin Bob vaikeni kerrassaan
-ja laulaminen oli hänelle yhtä mahdotointa kuin puhua hepreaa tai lukea
-Virgiliusta ulkomuistista. Bob sanoi, että hän vaikeni tahtomattaan,
-kun huoneessa oli vain joku henkilö, joka vaikutti kylmähkösti häneen.
-Ja mitä hän tarkoitti tuolla orakelikielellä, sitä hän ei koskaan
-voinut selittää.
-
-Tuskin voinee ajatellakaan, että Bob olisi ollut niitä, jotka aina
-ymmärtävät valita ystävänsä. Vissit piirteet hänen luonteessaan
-vaikuttivat aivan luonnollisesti, että hyvät ihmiset joutuivat hänen
-ystävyyteensä, samalla tavalla kuin samallaiset kemialliset aineet
-vetävät toisiaan puoleensa. Täytyy myös sanoa, että Bobilla alkuaan oli
-kylläkin hieno vaisto ymmärtääkseen eroittaa tällaiset ystävät muista,
-joitten yhteyteen hän joutui. Mutta toiseltapuolen hän ei ollut kyllin
-teräväkykyinen näkemään eroitusta pahan ja hyvän välillä. Bob
-kaunisteli mielellään mielikuvituksissaan niitä ihmisiä, joitten kanssa
-hän tuli kosketuksiin, ja hän näki ne omien toiveittensa loistossa. Tuo
-hellyys, hän itse tunsi, teki hänet sokeaksi, ja hän eli kauvan
-sanomattoman onnellisena harhaluuloissaan uskoen alinomaan itsensä yhtä
-lämpymästi rakastetuksi, kuin hän itse kiintyi muihin.
-
-Pikku Bob kärsi kuitenkin suurta henkistä heikkoutta, ja se oli vain
-liian luonnollista, että tämä heikkous oli se, joka alituisesti toi
-hänelle suurimmat kärsimykset. Bob nimittäin salaisuudessa ikävöi, että
-joku ihminen olisi älynnyt ymmärtää häntä, minkälainen hän itse
-oikeastaan oli. Hän ei ollut tyytyväinen siihen, että toverit nauroivat
-niin pian kuin he saivat nähdä hänen ja apploderasivat hänelle niin
-usein kuin hän lauloi. Pikku Bob kulki hiljaisissa mietteissään ja
-ajatteli, että hänessä oli jotain muutakin kuin hänen iloisuutensa,
-joka kykenisi herättämään ihmisten mieltymystä ja myötätuntoa. Bob
-hautoi nimittäin aivoissaan paljon ajatuksia, ja ne eivät aina olleet
-niin iloisia kuin hänen oma ulkomuotonsa. Eikä ollut ensinkään
-harvinaista, että hän huomaamattaan antautui noitten ajatuksien
-valtaan, ja silloin voi hänen kasvonsa muuttua niin, että häntä tuskin
-voi tuntea. "Mikä jumalan nimessä Bobilla on", sanoivat toverit.
-"Istutko sinä ja uneksit?" Sitten kiihoitettiin Bob taas kujeilemaan ja
-olemaan iloinen. Niin kujeilikin hän itsensä entiselle tuulelleen ja
-oli iloinen. Eikä kukaan ajatellut sen enempi koko asiaa.
-
-Mutta vähitellen Bob rupesi kauhistumaan sitä, että kaikki ihmiset
-vaativat häntä olemaan aivan yhtenään iloisena. Syvällä hänessä
-työskenteli toinen ihminen kuin mikä maailmalle näkyi. Tämä ihminen
-vaati saada elää ja päästä oikeuksiinsa. Päivin ja öin luuli Bob
-voivansa nähdä hänen kasvonsa niin kokonaan toisenlaisina kuin hänen
-omansa, lempeinä ja uinailevina, ikäänkuin häntä katsoen suurilla
-silmillään, jotka kysyivät, miksi ei kukaan tahdo kohdata niitten
-katsetta. Tämä näky vainosi häntä ja synnytti hänessä tuskaa, joka tuli
-päivä päivältä voimakkaammaksi eikä koskaan suonut hänelle ollenkaan
-rauhaa. Hänen täytyy anastaa itselleen oikeus olla oma itsensä. Hänen
-täytyy vaatia itselleen tämä oikeus mistä hinnasta tahansa. Hänen
-täytyy heittää pois se ies, jonka hänen oma iloisuutensa on asettanut
-hänen hartioilleen. Kukaan ei voinut koskaan aavistaa, että sillä välin
-kuin pila leikki hänen suupielissään, istui Bob toverien seurassa ja
-oli harmissaan siitä ilosta, jonka hän herätti. Hän oli siitä niin
-syvästi harmissaan, että hän tunsi olevansa kaikkien narri, ja kun joku
-sanoi hänelle: "Kunnon Bob-veikko, kuinka hauskaa onkaan saada aina
-nähdä sinut niin ilosena!" olisi se ollut Bobille sanomaton nautinto,
-jos hän olisi voinut päättävästi antaa ystävälle aimo korvapuustin.
-
-Se luonnollisesti ei voinut tulla kysymykseenkään, kaikkein vähimmin
-niin hyväsydämiselle luonteelle kuin Bob. Sen sijaan päätti Bob käyttää
-toista tapaa, jonka hän varmasti katsoi tekevän lopun hänen
-kärsimyksestään. Hän päätti odottaa sopivaa tilaisuutta ja hän luuli
-löytävänsä sen, kun hän sai suoritetuksi licentiatitutkinnon ja kaikki
-toverit olivat kokoontuneet juhlaan juuri hänen vuokseen. Juhlassa
-pidettiin puheita ja ensimäinen puhe omistettiin luonnollisestikin
-päivän sankarille, joka oli Bob itse. Puhuja ylisti hänen hyviä
-ominaisuuksiaan yleensä ja kiitti häntä erikoisesti siitä, että hän oli
-aina lämpymimmät ilonliekit toveripiirissä virittänyt. Puhuja, joka oli
-eräs noista Bobin monista ystävistä, teki sen sellaisella tunteella ja
-lämmöllä, että Bob tuli kyyneliin asti liikutetuksi, ja hän nauroi
-iloissaan niin, että hän sai koko seurueen nauramaan mukanaan. Mutta
-vaikka puhuja todellakin puhui sydämestään eikä hetkeäkään tehnyt pilaa
-Bobista, tuntui hänestä kumminkin, että tuossa puheessa oli hänelle
-omistettu kaikki ilveilijän naurettavat ominaisuudet ja hän väänteli
-tuskasta itseään ikäänkuin hän olisi ollut ristiinnaulittu.
-
-Mutta toisten mieliala oli tulvailevan iloinen ja kuten sanottu, ei
-ollut kaukana, ettei Bob kokonaan unohtanut tehtäväänsä. Mieliala oli
-aivan huolestuttavan tarttuva, toverit seisoivat lasit kädessä
-pidättäen nauruaan, odottivat milloin Bob avaisi suunsa ja leikillään
-saisi seurueen iloiseen nauruun, ja Bob vasten tahtoaankin oli hetkisen
-seurueen mielialan mukana niin, että hän oli vähällä toverien mieliksi
-näytellä tuon osansa, jota kaikki näyttivät vaativan häneltä vieläkin.
-Mutta samassa tunsi hän tuskaisen vihlauksen rinnassaan. Hän tunsi,
-että jollei hän puhuisi juuri nyt, niin hän ei koskaan voisi vapautua
-tuosta painajaisesta, joka ahdisti hänen rintaansa. Hän näki edessään
-haamuna vakavat, surumieliset kasvot ja suuret silmät, rukoilevat
-silmät ja hän tahtoi, että hänen kasvonsa muuttuisivat noitten kasvojen
-kaltaisiksi, jotka hän nyt vain voi nähdä aaveena. Tämän vaikutuksen
-valtaamana loi Bob silmänsä alas ja nyt näki hän vain palasen valkoista
-pöytäliinaa, oman serviettinsä ja muutamia juomalaseja, jotka olivat
-likinnä pöydällä. Yhtäkkiä muuttui hänen olemuksensa kokonaan, hänen
-äänensä vaihtui toiseksi ja hänen puhetapansa tuli uudeksi. Nuo
-kuvaavat sanasutkaukset eivät vyöryneet enempi hänen huuliltaan ja
-hänen äänensä ei ollut enää meluava ja riemahteleva. Hän puhui sensiaan
-niin hiljaa, että hänen tahtomattaankin ympäristö muuttui hiljaiseksi,
-niin hiljaiseksi, jotta hiljaisinkin ääni soi melkein kaameasti.
-Puhuessaan hän ei uskaltanut kohottaa katsettaan. Hän kuvitteli
-seisovansa pimeässä, jottei kukaan voisi nähdä hänen kasvojaan ja hän
-ei korottanut ääntäänkään. Hänen ei tarvinnutkaan. Sillä hiljaisuus
-kasvoi hänen sanojensa mukana ja tuntui valtaavan _koko_ huoneen, jossa
-tuo hiljainen ääni kuului ikäänkuin ihminen olisi yksinäisyydessä
-kertonut sisäisimmät ajatuksensa itselleen.
-
-"Kun minä kiitän teitä nyt puheessa", alkoi pikku Bob, "kiitän teitä
-nuoruusvuosien ystävyydestä ja ajasta, joka nyt on jo ohi, niin te
-odotatte joka-ainoa, että minä sanoisin jotain huvittavaa ja sattuvaa.
-Mutta minä en ensinkään ajattele tehdä tuota. Ja syy on se, ettei
-minulla ole sanottavana mitään huvittavaa teille. Vaikka minä itsestäni
-koetan kuinka tarkkaan tahansa etsiä, niin minä en löydä itsessäni
-missään huvittavaa ja ilon aiheita. Yksin ollessani minä en naura.
-
-"Onnellinen on ihminen vain, joka voi hymyillä yksinäisyydessään
-kaikille, ja kaikella elämässä, hymyillä täydellisyydentunteesta
-valoisasti omalle kukkealle onnensa elämälle. Minä en voi tehdä niin,
-ystäväni, mutta älkää vain luulko, etten minä koskaan ole voinut tehdä
-sitä."
-
-"Oli aika, jolloin minullakin oli aurinkoisia päiviä, ja minä kävin
-polkuni niin joustavasti ja helposti ikäänkuin ei mikään olisi kyennyt
-minua väsyttämään. Se aika oli silloin kun te ensikerran näitte minun
-iloisena ja minä tartutin minun iloni teihin.
-
-"Senjälkeen minä olen muuttunut ja sitä minä en voi sanoa, mikä minun
-on muuttanut, yksinkertaisesti minä en tiedä sitä itse. Ehkäpä muutos
-tapahtui silloin kun minä aloin huomata, että elämässä on niin paljon
-loppumatonta surua. Silloin kai rupesin epäilemään omaa iloani ja ehkä
-ovat nuo epäilykset tummentaneet minun sieluelämäni. Tästä kaikesta
-minä en vielä paljon tiedä. Minä tiedän vain, että kerran minusta
-tuntui niin kummalliselta, kun te kaikki olitte valmiit ylistämään
-minun iloisuuttani ja silloin teidän naurunne sorisi niin omituisesti
-minun korvissani. Minun oma nauruni sorisi vielä kummallisemmin.
-Toisinaan minä tunsin tuskaa, kun minä kuulin sitä itse. Mutta juuri
-siksi, kun te olitte niin huvitettuja minun iloisuudestani, minä
-pakoitin itseni jatkuvasti olemaan iloisena. Minä en tahtonut väistää
-teidän ystävällisyyttänne ja minä tunsin, että minun olisi täytynyt
-olla ilman sitä, jos minä en olisi huvittanut teitä. Sillä tavalla minä
-huvitin teitä, ja -- tunnustanko sen? -- samalla kertaa, kun iloisuus
-tuli minulle pakoksi, aloin minä tuntemaan hieman suuttumusta teihin,
-jotka pakoititte minua siihen. Voitte ajatella, että usein, kun olen
-istunut teidän seurassanne ja laulanut laulujani, kertonut kaskujani,
-minä olen tuntenut halua murtaa kaikki, särkeä pullot ja lasit ja
-tuskasta huutaa, pakoittaakseni teitä edes sanomaan vain: 'Mutta Bob!
-Mitä sinulle on tapahtunut?' Nähkääs, minulle ei ole tapahtunut mitään
-muuta kuin että ilo minussa on kuollut ja elää vain teeskenneltynä. Tuo
-nyt ei ole juuri kertomisen arvoista. Mutta minä tiedän, että jollen
-minä olisi kertonut tätä teille nyt, en minä olisi koskaan saavuttanut
-omaa itsenäisyyttäni. Senvuoksi minä sanon teille nyt totuuden. Ja se
-kuuluu näin:
-
-"Minä olen yksinäinen, surumielinen ja ystävyyttä rakastava olento.
-Minä pidän teistä kaikista, ei senvuoksi, että te niin helposti
-nauroitte minun ilveilyilleni, vaan siitä välittämättä. Te olitte
-ensimmäisiä ihmisiä, joitten kättä minä puristin, kun minä tulin
-julkiseen elämään ja senvuoksi minä pidän teistä. Minä pidän teistä
-senvuoksi, että minä joskus arvelen teissäkin jokaisessa olevan kipeän
-kohdan, joka vuotaa verta sisälle päin samoin kuin minussa
-itsessänikin. Eroitus on vain se, ettei kenellekään ole juolahtanut
-mieleen ilmoittaa tuota sairauttaan, ei kellekään paremmin kuin
-minullekaan, joka olen iloisin meistä kaikista. Te olette sanoneet sen
-minulle niin usein, että minun täytyy kai edes jotain uskoa todeksi
-siitä. Mutta jos se on totta, niin Jumala armahtakoon meitä kaikkia."
-
-Bob vaikeni hetkeksi. Sitten kohotti hän avoimesti katseensa ja jatkoi:
-
-"Näyttää siltä, että kaikilla ihmisillä on jotain hävettävänä toisilta.
-Minussa se hävyntunne lienee ollut myötä-syntyistä. Sillä minä en ole
-koskaan voinut puhua avoimesti itsestäni, ennenkuin tänä päivänä. Minä
-olen sanonut jo teille minkävuoksi sen olen tehnyt. Ja te tiedätte
-kyllä itse, jos ajattelette, vaikka ehkei kukaan ennen ole tullut sitä
-ajatelleeksi. Minä olen vaiennut senvuoksi, että niin pian kuin minä en
-ole lyönyt leikkiä, olen minä kohdannut vieraita ja ihmetteleviä
-katseita. Silloin minä olen alkanut juttuni tunteakseni kodikkuuden
-viehätystä.
-
-"Tuntea kodikkuutta maan päällä! Sehän on suurinta ja korkeinta. Mutta
-minä en ole saavuttanut maaliani. Minä olen vain tullut yhä
-vieraammaksi. Minulla on ollut häveliäisyyttä niin paljon puhua
-itsestäni, että koettaessani tehdä sitä olen voinut sanoa ainoastaan
-totuuden puolittain.
-
-"Sitäpaitsi minä tunnen nyt kuinka paljon minä vielä tarvitsisin
-rohkeutta sanoakseni kaikki teille. Lieneeköhän samalla tavalla meidän
-kaikkien laita?
-
-"Nyt minä tahdon kuitenkin koettaa antaa teille yhden lupauksen,
-nimittäin, etten minä koskaan ole näyttävä teille hymyä huulillani, kun
-minun sieluni on surullinen. Minä en ole enää niin epärehellinen, kuin
-minä olen tunnustanut olleeni, jotta tulisin hymyhuulin luoksenne
-viekkaudella narraamaan itselleni ystävyyttä, jota minun sydämeni ei
-voi saavuttaa, kun se on suruinen ja raskas. Minä en tahdo kauvemmin
-itselleni valehdella saadakseni teidän hyväileviä sanojanne ja
-toverillisia kädenpuristuksianne osalleni.
-
-"Minä olen näyttäytyvä sellaisena kuin todella olen, ja minä en koskaan
-kadu, että minä olen tänään saanut voimaa paljastaa itseni
-vertaisilleni."
-
-Niin puhui pikku Bob ja hänen maljansa juotiin hiljaisuudessa, ilman
-hyvähuutoja. Hän istui illan kostein silmin toveriensa seurassa ja hän
-tunsi vuosien perästä ensi kerran itsensä vapaaksi mieheksi.
-
-
-II.
-
-Seurustelu Bob Flodinin tutkintojuhlassa ja tuo varsin kummallinen
-puhe, jonka hän itse piti, antoi aihetta monille selvittelyille ja
-oikaisuille. Alussa olivat kaikki toverit sen välittömän lämmön
-valtaamina, jolla tuo pieni mies oli puhunut, ja jopa pari toveria
-huomauttivatkin, että Bobia oli ymmärtämättömyydestä käsitetty väärin.
-Oltiin oltu siksi paljon itsekkäitä nauttiessa Bobin leikillisyydestä,
-että unohdettiin kokonaan hänet itsensä ihmisenä. Se oli suuri häpeä,
-ja se täytyy vastaisuudessa hyvittää. Bob oli tunteellinen luonne, jota
-täytyy ymmärtää toisin kuin useimmat olivat häntä ymmärtäneet. Häntä
-tuli kohdella hienotunteisesti, ja toverien täytyi tunnustaa, etteivät
-he ehkä aina ole olleet kyllin huomaavaisia Bobia kohtaan. Ensi
-lämmössä kohosi arvostelu hänestä ihmisenä siihen saakka, että hänet
-selitettiin nerokkaaksi tunneihmiseksi, joka oli heidän kaikkien
-yläpuolella. Tämä käsitys, jonka lausuivat seurueen johtomiehet,
-pidettiin ensiaikoina täysin pätevänä.
-
-Bob ei tiennyt, mistä toverit keskustelivat, vaan tunsi, että käänne
-oli tapahtunut hänen edukseen. Hän tunsi itsensä ikäänkuin toiseksi
-ihmiseksi, eli oikeimmin -- hän tunsi itsensä siksi ihmiseksi, mikä hän
-aina oli ollut. Hänen olentoonsa tuli samalla kertaa jotain hienoa ja
-avonaista, ja toverit huomasivat ihmeekseen, että tuo somisti häntä
-vielä paremmin kuin hänen entinen teeskennelty iloisuutensa. Tämä sai
-puolestaan aikaan kokonaan läpitunkevan muutoksen kaikissa, jotka
-kuuluivat tähän seurapiiriin. Oli kuin ympäristö ja yhdessäolo olisi
-heidät kaikki muuttanut samallaisiksi. Harrastukset laajenivat ja
-osanottavaisuus kasvoi suuremmaksi. Pitkiä hetkiä voi vieriä
-keskustelussa, joka ei koskaan horjahtanut ilveilyksi, vaan pulppuili
-elämänilosta, joka näytti povellaan kätkevän koittavan keväimen.
-
-Bob oli vakuutettu siitä, että hän oli elämänsä pelastanut. Hän oli
-ryhtynyt väitöskirjansa viimeistelytyöhön tuntien itsensä rohkeaksi,
-ikäänkuin koko elämä olisi hänelle avautunut. Rajattomalla
-kiitollisuudella hän otti vastaan sen laajentuneen myötätuntoisuuden,
-joka näytti tulvaillen tulevan hänen osakseen kaikkien niitten ihmisten
-puolelta, joista hän piti ja joitten kanssa hän seurusteli. Eräänä
-päivänä, kun toukokuun aurinko heitti kirkkaita säteitään Fyrijoen
-aalloille havaitsi hän seisovansa huoneessaan katsellen onnesta
-hymyillen akkunan alla olevan pienen puutarhan yli, tietämättä itsekään
-miksi.
-
-Saman päivän iltana lauloi Bob ensimmäisen laulun tuon toveripiirissä
-vietetyn muistorikkaan tutkintojuhlan jälkeen. Hän tunsi jonkunlaista
-ihmettelyä, kun hän alkoi, mutta ihmettelyntunne liukui kuin
-pilvenhattara ohi hänen sielunsa. Pikku Bob lauloi kasvavalla tunteella
-laulun laulun perästä ja ilo kohosi hänen ympäristössään ikäänkuin
-kaikuna hänen oman sydämensä juhlivasta riemusta.
-
-Eräs tovereista, joka kohotti lasinsa pikku Bobille, sanoi:
-
-"Nyt sinä olet jälleen oma itsesi. Terve, pikku Bob! Nyt tunnemme me
-sinun taas."
-
-Pikku Bob kuuli sanat, mutta hän ei ymmärtänyt niitä. Hän nauroi
-iloisinta nauruaan ja joi lasin pohjaan. Sitten lauloi hän taas.
-Seurueesta ei erottu ennen kuin paljon jälkeen puoliyön.
-
-Mutta kun Bob tänä iltana tuli kotiin, tunsi hän sielussaan, että illan
-kuluessa oli joku kuvailemattomalla tavalla tuottanut tuskaa hänelle.
-Hän ei ensin ymmärtänyt mistä se johtui. Hän tunsi vain tuivertavaa
-tuskaa rinnassaan. Oli ikäänkuin hänen sydämmessään olisi ollut jotain
-vihlovan terävää, joka kasvoi kasvamistaan. Bob etsi muistoistaan. Hän
-muisti vihdoin toverinsa sanat. Kuinkas ne olivatkaan? "Nyt tunnemme me
-sinut taas." Mitä hän tarkoitti tällä? Mitä mahtoikaan hän tarkoittaa?
-
-Bob koetti kaiken voitavansa, päästäkseen noista surullisista
-ajatuksistaan ja lopulta ne haihtuivatkin mielestään unessa. Mutta kun
-hän heräsi, oli huone ja kaikki esineet siellä saaneet niin kylmän,
-valvovan, kuivan ja epäsointuisen värin, ja aurinko, joka heitti
-säteitään akkunasta sisälle, ei paistanut niinkuin ennen. Oli
-keltaista, kylmää päivää vain, ilman lämpöä. Mitä tämä on? ajatteli
-pikku Bob. Mitä tämä on?
-
-Hän muisti samassa. Ja vitkalleen järjestyivät hänen ajatuksensa.
-
-Bob ei tahtonut kumminkaan uskoa noita ajatuksia ja koetti tarmokkaasti
-vapautua niistä. Hän taisteli itsensä kanssa ja itseään vastaan. Hän ei
-tahtonut uskoa, mitä hän näki. Hän sulki silmänsä väkisin, sulkeutui
-sisälle ja kirjoitti väitöskirjaansa. Hän tiesi itse, että jos hän
-tulisi selvyyteen siitä, jota hän pelkäsi, ennenkuin väitöskirja oli
-valmiina, hän ei pääsisi koskaan niin pitkälle, jotta voisi lähettää
-sen painettavaksi. Mutta Bob oli arka ja ujo tähän aikaan. Hän
-pysytteli poissa toverien seurasta niin usein kuin hän suinkin voi
-käyttää tekosyitä ja kun se ei onnistunut; oli hän alussa itseensä
-sulkeutunut ja hiljaa. Luonnollisesti se herätti muutamien ihmettelyä
-ja antoi aihetta enemmän tai vähemmän tunkeileviin kysymyksiin. Mutta
-kaikkein kummaksi Bob ei näihin kysymyksiin vastannut laisinkaan. Hän
-sensijaan oli olevinaan iloinen. Hän lauloi, hän kertoi ja oli kuin
-itse iloisuus. Hän muuttui päivä päivältä yhä enemmän entiseksi kunnon
-Bobiksi. Hänen silmiään ei nykyään juuri kukaan voinut eroittaa. Sillä
-niin syvälle ne olivat vajonneet hänen päähänsä ja hän nauroi
-tavallista useimmin.
-
-Mutta samana päivänä, kun Bob oli saanut väitöskirjansa valmiiksi ja
-jätti käsikirjoituksen painoon, meni hän kotiin ja sulkeutui
-huoneeseensa, istui ja kertasi ajatuksissaan koko elämänsä.
-
-Hän pääsi itsessään sopusointuun siitä, että hän oli koko ajan tiennyt
-ja ymmärtänyt kaikki, mitä oli tapahtunut, vaikkei hän ennemmin kuin
-nyt, ollut tahtonut nähdä kaikkea sitä tuossa vihlovassa
-alastomuudessaan.
-
-Houkkio hän oli ollut, joka oli uskonut voivansa puhua sydämensä
-tunteista ihmisille. Parantumaton houkkio. He olivat kuunnelleet häntä
-ja he olivat mieltyneet hänen sanojensa sointuun samoin kuin ennen
-kiintyivät hänen ilonsa eloisuuteen ja naurunsa hilpeyteen.
-
-He luulivat ymmärtävänsä häntä, ja jää oli sulanut sydämistä eräiden
-ihmisten seurassa, jotka olivat pyrkineet lähelle toisiaan. Kaikki
-olivat olleet onnellisia muutamia päiviä ja Bob itse oli ollut
-onnellisin kaikista. Oi, niin sanomattoman onnellinen!
-
-Mutta niin menivät päivät ja menneiden päivien mukana hävisi
-ensimmäinen vaikutelmakin. Sitten palasivat hiljalleen ja huomaamatta
-entiset harmajat arkiset päivät ja tämän kaikkitasoittavan voiman
-vallassa alkoivat ihmiset katsoa toisiinsa ja kysyivät itseltään:
-
-Ei suinkaan tämä voi olla mahdollista? Emmehän voi olla uskomatta sitä,
-mitä me itse olemme nähneet?
-
-Ja tämän äärettömän raskaan kaikkivallan voiman alla pusertui Bobin
-merkityksettömän pieni kohtalo mitättömiin. Sointu hänen sanoistaan oli
-poissa ja niitten sisällystä ei ollut kukaan uskonut.
-
-Bob tunsi itsensä yksinäiseksi ja entistä enemmän halveksituksi, ja hän
-ei voinut käsittää, että hän oli ollut kerran niin tyhmä ja koettanut
-puhumalla oikaista toisten käsitystä omasta itsestään. Pikku Bob häpesi
-sekä iloisuuttaan että vakavuuttaan, sekä avonaisuuttaan että
-teeskentelyään, koko raukkamaista minuuttaan, jota ei hän itse eikä
-kukaan muu kuten hän luuli, koskaan voi ymmärtää.
-
-
-
-
-KERTOMUKSIA
-
-
-I.
-
-Monta vuotta oli kulunut siitä tapauksesta, joka teki niin voimakkaan
-vaikutuksen Robert Flodiniin hänen nuoruudenpäivinään. Pikku Bob oli
-aikoja sitten hävinnyt yleisestä tietoisuudesta, oli vain enää muutamia
-hänen Upsalaystävistään, jotka juhlatilaisuuksissa muistelivat tuota
-tuttavallista hyväilynimeä.
-
-Tämä kertomus alkaa eräästä jouluaamusta 90 luvun alussa, kun
-kuninkaallisen kirjaston amanuenssi filosofian tohtori Robert Flodin
-pukeutui toalettinsa ääressä.
-
-Menneen päivän muisto --- itse jouluaaton -- lempeä, valoisa mieliala
-täytti hänet vieläkin kokonaan. Hän kiinnitti hyvin huolella
-kaulaliinaansa neulan, jonka hänen vaimonsa oli hänelle joululahjaksi
-antanut, lukemattomien paperien sisään käärittynä ja johon oli melkein
-kilo villalankaa ympäri keritty. Hänen silmänsä kostuivat, kun hän
-tarkasteli tuota pientä koristetta, jonka aito helmi loisti hänelle
-peilistä kuin kyyhkysen silmä. Se oli hänen oma ja hän ajatteli sitä
-koettaessaan sitä mustaan kaulahuiviinsa. Kyyhkysen silmä, ajatteli
-hän, ei senvuoksi, että hän oikeastaan tiesi, miltä sellainen
-todellisuudessa näytti, vaan senvuoksi, että hän oli tottunut
-ajatuksissaan kyyhkyseen liittämään jotain valoisaa, hyväntekevää ja
-viatonta.
-
-Sitten hän kääntyi ja katsoi avoimesta ovesta koko huoneiston läpi.
-Hänestä kaikki tuntui juhlallisilta, melkein kunnioitustaherättäviltä
-jokainen esine hänestä näytti. Vierashuone tauluineen ja korkeine
-lamppuineen, sohvapöytä tummanvihreine pöytävaatteineen ja pianiino
-kukkaisvaaseineen, joista ruusut pitkävartisina sydäntalvella esiin
-pistivät, kaikki tuo, joka oli hänelle niin tuttua ja monasti näytti
-hänestä mitättömältä ja kovin jokapäiväiseltä, loisti tänä päivänä
-sellaisessa valossa, joka ei voinut tulla yksinomaan talviauringosta.
-Aurinko paistoi nimittäin sisään ja sen säteet kohtasivat kuusta,
-joka oli kaunistettu lukemattomilla välkkyvillä koristeilla ja
-värivivahduksilla, ja joka levitteli oksiaan muistuttaen riikinkukon
-pyrstön väriloistoista uhkeutta.
-
-Ei, se ei voi olla aurinko, joka vaikutti kaiken tämän. Se oli kodin
-onni, jota ei kukaan voinut lähestyä tuntematta jotain vaikutusta
-siitä, jota kahden ihmisen sopusointuisuus voi muillekin jakaa. Se oli
-perheen suuren juhlan onni, jonka symboli loistaa lukemattomissa
-väreissä, lämmittää omalla ruoallaan ja juomallaan, tarjoo ajatuksensa
-lahjoissa, joita tuhlaten sataa perheen jäsenille ylöllisenä
-hyväilyinä.
-
-Tohtori seisoi avoimessa ovessaan, tunsi kaikkea tätä ja kuuli etempää
-vaimonsa äänen joka lakkaamatta katkesi ja sekaantui helisevään pojan
-ääneen, joka vavahteli ilosta ja mieltymyksestä. -- Robert Flodin oli
-vähällä mennä kynnyksen yli ja yhdistyä tuohon iloiseen ryhmään, jonka
-hän oli näkevinään silmissään. Mutta hän otti askeleen taapäin ja
-seisahtui.
-
-Se ei kumminkaan ollut päättämättömyyttä. Sitä se ei ollut, koskei
-mikään estänyt häntä menemästä sisälle ja läsnäolollaan kohottamasta
-iloa kaksinkertaiseksi lastenkamarissa, josta äänet kuuluivat. Tohtori
-tunsi hyvin yksinkertaisesti itsensä liian rikkaaksi voidakseen edes
-mennä perheensä luo. Tehdäkseen jotain joka vastaisi tuota pyhäistä
-rauhaa, joka täytti hänet itsensä, sulki hän ovensa ja istuutui
-matalalle tuolille akkunan pieleen, josta hän voi nähdä sinisen taivaan
-ja huurteesta kimaltelevia puiden latvoja Humlepuistossa.
-
-Hän istui siinä kauvan ja tunne soi kummallisena lauluna hänen
-sielussaan. Se liikkui samassa tahdissa sen mielialan kanssa, joka
-täytti hänen sydämensä, ja muodostui hymniksi, jonka sävelen hän kuuli
-sanojen jäädessä yhtä muodottomiksi kuin hänen mielialansakin oli.
-Mutta sillävälin kuin sanat eivät osuneet hänen huulilleen, vierähtivät
-sensijaan onnenkyyneleet kostuttaen hänen silmänsä.
-
-Robert Flodin istui joulupäivän aamuna ja itki onnensa autuutta omassa
-huoneessaan.
-
-Mutta istuessaan siellä heräsi hänessä muisto, joka omituisella tavalla
-murtautui hänen tunnelmiinsa. Hän tuli ajatelleeksi tutkintojuhlaa ja
-oli näkevinään koko tilaisuuden ja itsensä siellä, kun hän lasi kädessä
-seisoi ja kertoi tovereilleen kuinka hän oli yksinäinen ja rikkikulunut
-ihminen, joka kerjäsi vakavaa ymmärrystä osakseen. Kuinka ihmeelliseltä
-tuntuikaan hänestä tuo kaikki nyt! Hänen täytyi hymyillä sen aikaisille
-ajatuksille, jolloin hän niin kiihkeästi taisteli tullakseen toimeen
-oman minänsä kanssa. Hänen oma minänsä! Eikö elämä ollut pidellyt häntä
-lempeillä käsillä ja antanut hänelle lahjaksi kaikki mitä oli toivonut
-itselleen. Hän ajatteli vaimoaan, poikaansa, yksinäisinä hetkinään
-noitten vanhojen ja uusien kirjojen keskellä kirjastossa. Ja hän tahtoi
-syleillä kaikkia tätä samalla täyteläisellä ja lämpymällä tunteella,
-joka valtasi hänet tietäessään itsensä onnelliseksi ja voimakkaaksi.
-
-Niin, voimakas! Sehän vasta olikin sana. Ja hän, joka oli yhteenaikaan
-tuntenut itsensä niin heikoksi koko elämän suhteen, joka näytti hänestä
-peloittavalta ja pahalta.
-
-Hän tuli häirityksi uinailuistaan, kun hänen vaimonsa avasi oven. Hän
-oli puettu punasiniseen silkkiin, valkea hohtoharso heijasti valona
-hänen kaulassaan ja kiharat hiukset ympäröivät vaaleana kiehkurana
-hänen kasvojansa.
-
-Hän ponnahti taapäin nähdessään miehensä kasvonpiirteet ja hänen
-kasvojensa ilme muuttui kiusalliseksi, synkäksi ja pelokkaaksi.
-
-"Mikä sinun on, Bob?" sanoi hän ja sulki oven ikäänkuin pidättääkseen
-lapsen ulkopuolelta. "Mitä se on?"
-
-Mies kohotti silmänsä ja kohtasi hänen katseensa, ja samassa ymmärsi
-hänkin miestään. Turvatun onnen hymy huulillaan meni hän ja polvistui
-miehensä viereen, hänen katseensa sai vähitellen samallaisen lämmön,
-täyden loisteen, joka oli saanut hänen ilman sanoja ymmärtämään
-miehensä mielialaa. Hän suuteli miehensä kättä kuohuvan tulvailevalla
-kiitollisuudella ja painoi sitten hiljaa otsansa hänen polveaan
-vastaan.
-
-Siellä istuessaan palautuivat Bobin ajatukset entisiin asioihin. Hän
-ajatteli, kuinka elämä on käynyt helpoksi elää, senjälkeen, kun hän
-löysi ihmisen, jota hän voi rakastaa niin eheästi, naisen ja kodin oli
-hän löytänyt. Hän ei ollut saavuttanut mitään siitä, jota hän ennen
-tavoitteli, mutta se, joka nyt oli sensijaan tullut, näytti hänestä
-olevan loppumattoman paljon enemmän.
-
-"Mitä sinä ajattelet?" kysyi vaimo lopulta.
-
-"Minä ajattelen kuinka tyhmä olen ollut täällä elämässä ja kuinka
-viisaaksi sinä olet tehnyt minut", sanoi Robert Flodin.
-
-"Minäkö?" kysyi hän ja pudisti päätään.
-
-"Sinä olet paljon, paljon viisaampi kuin minä", jatkoi hän ja katsoi
-häntä silmiin.
-
-Mutta sitten muuttui hän äkkiä.
-
-"Ah ei", sanoi hän. "Niin viisas sinä et juuri ole, etkä tule koskaan."
-"Mutta ehkä se on vain senvuoksi, että sinä olet niin rakastettava."
-
-Sitten nauroivat he molemmat viisauden puutteelleen ja menivät yhdessä
-saliin ja alkoivat juhlatunteissaan syödä vuoden iloisinta suurustaan.
-
-Pikku Georg oli hyvin hyvillään kun isä ja äiti vihdoinkin tulivat. Hän
-katsoi heitä ihmetellen siksi, että he näyttivät niin totisilta. Mutta
-sitten heitti hän heidän vakavuutensa ja alkoi laverrella.
-
-Hän kertoi leikkikaluistaan, lumesta ulkona ja kuinka hän laskisi
-mielellään kelkalla mäkeä Humlepuistossa. Hän täytti huoneen iloisella
-laverruksellaan eikä hänen tarvinnut hetkeksikään vaieta isän ja äidin
-keskustelun vuoksi. Sillä Georgin huomaamatta oli isä ja äiti vaiti
-koko ajan, ja sen he tekivät senvuoksi, että molemmat oli vallannut tuo
-elämän arvon ja täydellisyyden omituinen tunne, joka äsken oli vetänyt
-heidät yhteen. He molemmat näkivät pienen ympäristönsä jonkunlaisessa
-raikkaan puhtaassa selvyydessä, joka tulee siitä, kun sielu tuntee
-itsensä joustavaksi ja nuoreksi. Huone oli valoisa ja kuusi seisoi
-tummanvihreänä, suorana uusine punasine kynttilöineen ja satoine
-koristeineen. Pöytäliina oli niin merkillisen valkea, kahvepannu
-kimalteli vastakiillotettuna muitten oivallisten kupariastiain
-joukosta, ja joululeipä oli pinoissa vastaleikatun porsaan vieressä,
-joka muhoili paperirusetti kaulassaan. Keskellä pöytää rehenteli
-viisihaarainen paperikynttiläjalka vahvoine vihreine kynttilöineen. Se
-ei ollut siinä senvuoksi, että se sytytettäisiin, vaan senvuoksi, että
-se antoi pöydälle niin juhlallisen leiman, ja senvuoksi, että oli
-joulu. Kaiken tuon näki onnellinen mies ja onnellinen vaimo, näkivät
-sen niin valoisana, puhtaana ja ihmeellisenä, ikäänkuin kimmeltäen se
-kohtasi heitä unesta, jota ei luule voivansa koskaan unohtaa.
-Kaikkityyni näytti moninverroin kauniimmalta senvuoksi, että he
-kuulivat iloisen poikaäänen kaikua, joka ei silmänräpäykseksikään
-vaiennut, näkivät sinisten lapsensilmien iloisen loisteen, hänen
-tähystellessään kirkasta päivää.
-
-Oli luonnollista, että päivän juhlallisuus kuului heille kaikille, ja
-melkein kuin odotettuna, isä suuruksen jälkeen avasi akkunan ja katsoi
-kadulle.
-
-"Tuolla seisoo hieno pika-ajurin reki aivan lähellä", sanoi hän.
-"Ihmeellistä, juuri kuin meitä varten."
-
-Tämä oli todellakin yksi noita odotettuja yllätyksiä, joka uudistui
-joka joulu, jos vain lunta oli maassa ja ilma oli kaunis. Niin, kun
-ilma oli ruma eikä ollut lunta, niin vaihdettiin reki tavallisiin
-vaunuihin. Mutta sehän kuului asiaan, että täytyi olla jotain
-salaperäistä. Reki tuli ilman kenenkään tietämättä siitä edeltäpäin.
-Isä meni viekkaan näköisenä ikkunan luo. Äiti huudahti: "Ajattelepas,
-Georg, kuinka isä on hyvä!" Ja silloin Georg riemastui yllätyksestä ja
-ilosta. Tämä kaikki kuului asiaan ja se suoritettiin ilolla ja
-vilkkaudella, eikä kukaan saanut jäädä pois osansa suorittamisesta.
-
-Sitten pukeuduttiin turkkeihin ja mentiin rekeen. Ulos Narvantielle se
-vei ja kauvas Eläintarhan sillan taa. Hevoset olivat suuret ja aivan
-mustat ja niitten mahtavat kulkuset soivat niin kumeasti. Reki reen
-perästä tuli vastaan ja kaikki reet olivat täynnä iloisia, ja
-onnellisia ihmisiä. Raikkaassa talvi-ilmassa virtaili iloisia huutoja
-ja helisevää naurua. Kulkuset lauloivat iloisemmin niin pian kuin
-kaupungin tulli jätettiin selän taa, ja metsässä, missä kinokset
-korkeina kasvoivat yhteen kuusten taipuneisiin oksiin, oli niin
-hiljaista, että Georg, vaikka hän oli jo lähes kymmenenvuotias, suuri
-mies, painautui lähemmäs äitiä ja hyväili hiljaa äidin puuhkaan
-peitettyä kättä.
-
-Kun tämä pieni seurue ajoi takaisin kaupunkiin, tulvaili mustana
-virtana juhlapukuisia ihmisiä kaduilla ja ilma kaikui täynnä
-kirkonkellojen kummaista kuminaa. Se tuntui niin ihmeelliseltä,
-omituiselta ja voimakkaalta. Siinä oli jotain juhlallista itse
-kaijussa, jotain joka kohosi ja lauloi korkealla, tuolla yläpuolella
-korkeimpien kivitalojen pitkien jäykkien rivien. Kaikkialla missä reki
-liukui, viekotteli se hymyn vastaantulijain huulille.
-
-Mutta juuri kun reki pysähtyi suljetun portin eteen, huudahti Flodin:
-
-"Mutta, setä Gösta! Hänethän olemme aivan unohtaneet. Hänenhän piti
-tulla jo aikaseen aamupäivällä ja jäädä päivälliselle."
-
-
-II.
-
-Pankinkamreeri, herra Gösta Wickner, nuorimies, kolmekymmentäkahdeksan
-vuotta vanha ja syntyään tukholmalainen, oli viime aikoina tullut
-perheen ystäväksi ja Robert Flodinin erikoiseksi uskotuksi kaikissa
-pienissä ja suurissa elämän kysymyksissä.
-
-Molemmat miehet olivat Upsalassa kuuluneet samaan seurapiiriin,
-joutumatta kumminkaan tämän kautta lähemmin tuttaviksi ja sitten olivat
-he aika ajoin olleet pitkät ajat tapaamatta, kuten niin usein tapahtuu
-elämässä. Kamreeri Wickner oli sattunut olemaan marsalkkana Bobin ja
-Annan häissä, koska hän kuului niihin piireihin, jossa nuo kaksi nuorta
-olivat yhtyneet. Häiden jälkeen olivat he vielä joksikin aikaa
-vieraantuneet toisistaan, ja Bob katsoi tämän johtuneen siitä, että he
-itse vastanaineina olivat olleet liian onnensa vallassa ehtiäkseen
-ajatella ystäviään, josta hän melkein sai syytä itsesoimauksiin.
-
-Muut ihmiset olivat kuitenkin saaneet Gösta Wickneristä sen käsityksen,
-että hän oli mies, joka pani suuremman painon omille harrastuksilleen
-kuin ystävyyssiteilleen. Itse asiassa oli Gösta Wickner kunnianhimoinen
-mies, joka taisteli hiljaa, tarmokkaan lujatahtoisesti tullakseen
-rahamaailman merkkimieheksi. Hän oli eriskummallisen käytännöllinen
-luonne, johon omituisella tavalla liittyi varma ja joutuisa
-toimintakyky, joka tilaisuuden sattuessa voi muuttua hyvin
-häikäilemättömäksikin. Mutta tämän ominaisuutensa kätki Gösta Wickner
-huolellisesti pintansa alle, jonka läpi ei ollut helppo tunkeutua. Hän
-liikkui siinä mailmassa, johon hän kuului, jo alusta alkaen sellaisella
-varmuudella, kuin hän olisi syntynyt niissä piireissä, joihin
-tuttavuudet, lakitieteellinen tutkinto ja varatuomarin arvonimi
-alkuaan oli pääsyn hänelle hankkinut, ja hänellä oli vielä aikaa elää
-iloista nuorenmiehen elämää, joka samalla kertaa tyydytti hänen
-nautinnonhaluansa ja laajensi hänen tuttavapiiriään.
-
-Opintovuosinaan oli hän saanut paikan eräässä Tukholman pankkien
-haarakonttorissa maaseudulla ja onnistunut tässä paikassaan lyhyessä
-ajassa herättämään huomiota, joka takasi hänelle tulevaisuuden aseman.
-Hänen kykynsä tehdä itsensä välttämättömän tarpeelliseksi oli aivan
-erikoinen ja hänen taitavuutensa pankkimiehenä oli kieltämätön.
-
-Se kuului niihin hyvin läheisiin selittämättömiin elämän suhteisiin,
-joita ulkopuolella oleva ei voi koskaan tyydyttävästi selittää, että
-kamreeri Gösta Wickner alkoi tulla Bob Flodinin uskotuksi.
-Todennäköisesti tässä enimmän luonteitten vastakkaisuus veti näitä
-molempia miehiä lähemmäs toisiansa. Varmaa on kuitenkin, että heidän
-seurustelunsa vuoden vieriessä oli käynyt yhä läheisemmäksi, ja että
-Gösta, niin usein kuin hänen aikansa myönsi, kävi mielellään Flodinin
-perhettä tervehtimässä.
-
-Tällä kertaa oli hän luvannut tulla itse joulupäivänäkin. Ja tämä oli
-merkkitapaus Flodinin perheessä, jossa Gösta Wickner oli niin
-mielellään nähty vieras. Molemmat, Bob ja Anna, antoivat tälle seikalle
-ehkä erikoisemman suuren merkityksen, jolla kumminkin suurimmaksi
-osaksi oli vain sijansa heidän mielikuvituksissaan. Tämä oli myöskin
-aiheena, minkä vuoksi Anna rouva oli pelännyt, että he olivat
-unohtuneet liian pitkäksi aikaa rekiretkelle ja antaneet vieraansa
-senvuoksi odottaa kauvan. Kun aviopuolisot tulivat kotiin, ei Gösta
-Wickner kumminkaan ollut saapunut. Tämä tuntui Bobista jossain määrin
-pettymykseltä, sillä hän oli tänä päivänä liian onnellinen voidakseen
-olla yksin.
-
-Anna rouva meni heti keittiöön käskeäkseen palvelijan laittamaan teetä.
-Mutta hänen miehensä meni akkunan luo katsoakseen kadulle eikö hän
-siellä voisi eroittaa ystävänsä pitkää, hieman laihahkoa olentoa.
-
-Sitten käveli hän hetken huoneessaan edestakaisin ja riensi
-kiiruummiten eteiseen, kun hän oli kuulevinaan ovikellon soivan. Kun
-hän tuli vakuutetuksi, ettei kukaan ollut ovikelloa soittanut, etsi hän
-vaimoaan vain sanoakseen hänelle, että olihan tuo erinomaisen
-kummallista, kun Göstaa ei kuulunut vieläkään tulevaksi sekä palasi
-takaisin huoneeseensa ja jatkoi siellä jälleen kävelyään ristimatoilla.
-
-Tässä kävellessään alkoi häntä tuskastuttaa, ett'eiköhän ystävä
-tulisikaan, ja huomasi selvään että hänen hyvätuulensa oli kerrassaan
-menemäisillään. Hän soimasi myöhästynyttä Gösta Wickneria
-välinpitämättömyydestä, kylmäkiskoisuudesta ja viekkaudesta heidän
-vanhaa ystävyyttään kohtaan. Samassa silmänräpäyksessä hän nauroi
-omalle kiihtymykselleen, sytytti sikaarin palamaan ja aukasi akkunan
-voidakseen nähdä aina Humlepuistoon saakka.
-
-Kaikki tuo tuli siitä, että Robert Flodin tunsi vastustamatonta
-tarvetta saada ystävänsä kanssa jakaa joulutunteitaan, ja hän tiesi,
-että jollei hän saisi häntä ennen päivällisiä kahden kesken
-puhutellakseen, niin se ei olisi koskaan hänelle mahdollista. Ja jollei
-se toisekseen voisi tapahtua, niin olisi joulun odotettu eheä tunnelma
-mennyttä kalua.
-
-Robert Flodin huokasi syvään tätä ajatellessaan, mutta samalla päätti
-hän koettaa päästä ajatuksistaan, jottei enempi ärsyttäisi hermojaan,
-otti kirjan ja koetti lukea. Hetken perästä kuuli hän selvästi
-ovikellon soivan. Teennäisen välinpitämättömästi nousi hän ylös, pani
-kirjan pois ja meni verkalleen eteiseen, vaikka tyytyväisyys säteili
-hänen kasvoistaan.
-
-Tulija oli juuri heittänyt turkkinsa pois päältään ja seisoi kuivaillen
-viiksijään, jotka olivat tulleet kuurasta kosteiksi. Hänen ulkomuotonsa
-muistutti jonkun verran vanhempaa hyvin säilynyttä luutnanttia, ja
-hänen voimakkaat piirteensä olivat pienen, lihavahkon ja hermostuneen
-Bobin räikeänä vastakohtana.
-
-Ystävykset pudistivat toistensa kättä ja vieras kysyi:
-
-"Olenko minä odotuttanut itseäni?"
-
-Ja toinen vastasi:
-
-"Ei ensinkään. Astuhan sisään vain."
-
-Hän vastasi niin, mutta ei senvuoksi, että hän olisi tahtonut pettää
-ketään ihmistä, -- olkoon se kaukana minusta, että minä tahtoisin sanoa
-jotain sellaista Bob Flodinista -- vaan senvuoksi, että hän oli nyt
-niin iloinen ja niin tyytyväinen, ettei hän mistään hinnasta voinut
-muistaa kuinka hän viisi minuuttia sitten oli ollut äärimäisyyteen
-saakka kiihoittunut ja onneton.
-
-Mutta nyt tapahtui jotain, jota Bob ei ollut voinut edeltäpäin ottaa
-laskuihinsa. Hänen vaimonsa tuli tervehtimään ja toivottamaan vieraan
-tervetulleeksi ja pikku Georg tuli juosten varmasti aavistaen, että
-sedän tulo ei voi olla merkityksetön hänen tärkeälle ja huomatulle
-persoonallisuudelleen niin merkillisenä päivänä kuin itse joulupäivänä.
-
-Georg seisoi hiljaa salinlattialla eikä sanonut edes hyvää päivää, vaan
-tarkasteli tulijaa sellaisella ennustavalla varmuudella, joka osoittaa
-kykenemättömyyttä hillitsemään liian ilmeisiä mielenpurkauksia.
-
-Tämä iloisen ja poikamaisen itsekkäisyyden ilmiö näytti kamreerille
-valmistavan sekoittamatonta nautintoa. Hän hieman hymyili kuivaan,
-pilkalliseen tapaansa eikä pitänyt mitään kiirettä.
-
-"Etkös sinä tervehdi, pallero", huomautti hän.
-
-Georg meni ja kumarsi tottelevaisesti. Mutta kysyvä katse silmissään
-hän hymyili vain omien aavistuksiensa toteutumisen varmuudesta.
-
-Silloin katsoi Gösta setä piinanneensa jo kylliksi suosikkiaan ja nosti
-eteisen nurkasta jotain, jonka hän vei mukanaan sisälle.
-
-Verkalleen ja juhlallisesti hän astui ovesta sisään ja piti kädessään
-kahta pakettia, joista toinen oli pieni ja toinen suurempi. Pienempi
-paketti annettiin kättä suudellen talon rouvalle ja isompi jäi
-salinpöydälle, jossa se avattiin ja sisällys tarkastettiin, joka
-muuttikin rauhaisen jouluilon mitä huimimmaksi juhlariemuksi. Kuten
-sanottu, Gösta setä oli nuorimies, jolla oli varaa ostaa mitä hyvänsä.
-Kumminkin sai Georg tällä kertaa kokemuksestaan sellaisen käsityksen
-hänestä. Kaikki ne toiveet, jotka voivat sisältyä lapsen rohkeimpiin
-unelmiin, löytyivät koottuina siihen isompaan pakettiin. Siellä oli
-niin paljon aina isommasta lahjasta houkutteleviin makeisiin saakka,
-että Georg oikeen veti henkeään ikäänkuin tuntien itsensä petetyksi,
-kun kaikki jaettava loppui. Kaikkein viimeiseksi otti Gösta setä esille
-pullon konjakkia, parasta lajia, ja antoi sen suosikilleen isälle
-jätettäväksi.
-
-"Sinähän et vielä juo konjakkia, mullikkani", lisäsi hän varmuuden
-vuoksi.
-
-Sehän oli erittäin arvokas ja merkillinen uutuus, että Gösta Wickner
-antoi joululahjoja. Se tosin kuului asiaan, että Georg odotti makeisia,
-mutta koko pakettien jako kävi niin kodikkaasti, että molemmat Bob ja
-Anna tulivat aivan haltioihinsa. Bob otti tuon toimituksen onnen
-pyyteitten odottamattomana lisänä, jonka tämä joulu oli nyt hänelle
-lahjoittanut. Sydämellisellä liikutuksella hän vastaanotti uskollisen
-ystävyyden tunteen, jota äskeinen tapahtuma vielä vahvisti niin
-huomattavasti. Voi olla mahdollista, että hän suurenteli sen merkitystä
-ja nautti omasta liioittelustaan yhtä paljon kuin todellisuudestakin.
-Mutta se ei estänyt häntä samalla kertaa tuntemasta tuskaista pistoa
-sydämessään ja hän tahtomattaankin alkoi kärsimättömästi odottaa sen
-loppua. Ehkä se vaikuttikin, että Gösta Wickner niin pian meni
-työhuoneeseen, jossa teetarjotin sitruunineen ja korkeine lasineen jo
-odotteli sopivana aamupäiväjuomana tarjottavaksi.
-
-Jos oli jotain itsekästä siinä järjestyksessä, niin sitä ei kukaan
-huomannut ja kaikkein vähemmin Robert Flodin itse, joka ajatuksissaan
-hymyillen tarjosi ystävälleen parhaamman tuolinsa.
-
-Gösta Wickner vajosi siihen tyytyväisellä mielentyyneydellä ja katseli
-mieltymyksen hymy silmissään teehöyryä, joka kohosi laseista. Hän
-näytti mieheltä, joka ei voi ketään häiritä, joka vain mielihyvän
-tunteesta siinä ojenteli pitkiä jalkojaan.
-
-"Tämä oli kai vehkeilyä", sanoi hän salaperäisesti.
-
-Robert Flodin joi vaijeten teensä ja tarjosi sitten sikaaria
-ystävälleen, ja alkoi kävellä edestakaisin matolla. Gösta Wickner istui
-vain rauhallisena ja imi sikariaan tuijottaen eteensä katsomatta
-kumminkaan mihinkään erikoiseen esineeseen. Molemmat miehet näyttivät
-hetkeksi melkein unohtaneen toisensa ja heidän täydellinen hiljaisuus
-osoitti vain ystävysten läheistä suhdetta, joka on yläpuolella kaikkia
-seurustelutapoja.
-
-"Oliko sinulla hauskaa eilen", kysyi Robert Flodin vihdoin.
-
-"No, niin näin, mitään erikoista minä en juuri voi sanoa."
-
-"Mikset sinä tullut tänne, vaikka minä pyysin sinua."
-
-Oli hetken hiljaisuus.
-
-"Minun periaatteeni on, että jouluaattona täytyy perheen saada olla
-häiritsemättä", sanoi Wickner lopultakin.
-
-"Minulla oli erittäin hauskaa -- myöhemmin illalla. Minä istuin kotona,
-polttelin ja luin Heineä."
-
-Robert Flodin ei hymyillyt nyt ystävänsä sanoille, vaan nieli omat
-ajatuksensa. "Tämä joulu on ollut niin kummallinen", sanoi hän.
-
-"Missä suhteessa", kysäsi Wickner.
-
-Robert Flodin seisahtui ja hänen kasvojensa ilmeet muuttuivat
-valoisiksi ja uinaileviksi.
-
-"Minä en voi sanoa sinulle mitään erikoista", oli vastaus. "Se kaikki
-on tullut itsestään. Etkö sinä ole sitä tuntenut? Toisinaan voi tuntea
-ikäänkuin kaikki turtuisi rauhaksi. Suurta, hiljaista sopusointua, joka
-tuntuu valtaavan koko mailman."
-
-Bobin silmät kostuivat ja mieli oli vähällä murtua. Se tapahtui hänelle
-hyvin usein, kun hänen tunteensa vain värähtelivät. Hän alkoi puhua.
-Hän kertoi läpi koko nuoruutensa, kuinka hän alinomaa oli tuntenut
-itsensä niin pieneksi ja niin vähäpätöiseksi ja vain aina ihmetellyt,
-mikä merkitys on sellaisella elämällä, kun täytyy syödä, nukkua, lukea
-ja vihdon viimeiseksi saa luvan järjestellä kirjoja kirjastossa. Hän
-kertoi kuinka ihmeellisen vaikea oli ollut löytää ystäviä senjälkeen
-kun hän oli Upsalan jättänyt.
-
-"Ajatteleppas", sanoi hän. "Minä en ole ollut kertaakaan
-rakkausseikkailuissa, ei pienimmässäkään, joka olisi antanut
-värityksensä minun elämälleni. Eikös se ole omituista? Minä en ota
-lukuun hetken liittoja, noita liittoja, jotka minä ehkä otin vakavammin
-kuin ne olisivat ansainneet. Ja niin on tuo kaikki muu tullut
-tietämättäni. Minä tunnen tarvetta sanoa kaikille ihmisille, että minä
-olen onnellinen. Minä en tiedä mitään mailmassa, jota minä voisin
-oikeen toivoa itselleni, enemmän kuin minulla nyt on."
-
-Gösta Wickner istui ja kuunteli ystävänsä puhetta, ja nyt, niinkuin
-usein ennenkin tunsi hän kummallisen sekavaa nautintoa ja ihmettelyä,
-että mies todellakin voi niin yksinkertaisesti tuntea onnea ja päälle
-päätteeksi kertoa siitä. Hän ajatteli omaa elämäänsä, omia aikeitaan ja
-kuinka paljon hän toivoi itselleen.
-
-"Oletko sinä todellakin niin varma siitä, ettet sinä toivo itsellesi
-mitään?" kysyi hän lopuksi.
-
-Mahdollisesti oli jotain katkeraa tuossa äänessä, jolla hän lausui nuo
-sanat. Mahdollisesti myöskin Robert Flodin nyt niinkuin usein
-muutoinkin näki ja kuuli mielikuvituksellaan, ja toinen ei
-tarkoittanutkaan muuta kuin sanoakseen vain jotain, joka oli
-luonnollisessa yhteydessä puhutun kanssa. Varma oli kumminkin, että nuo
-sanat saivat hänen unohtamaan itsensä ja koko onnensa. Samassa tuli hän
-nyt sensijaan ajatelleeksi ystäväänsä. Koko hänen elämänsä oli mitä
-jyrkin vastakohta hänen omalle elämälleen. Nuorenmiehen elämän
-yksinäisyys, ateriat ravintolassa, tyhjä huoneusto, jossa ei kukaan
-odottanut -- koko tuo elämä, jota Robert Flodin tuskin voi ajatella
-mahdolliseksi elää todellisuudessa, niin vihlovan kylmältä ja
-valottomalta se hänestä näytti, niin kolkkoa hän ei ollut koskaan ennen
-tuntenut. Robert Flodin sai selväksi sen käsityksen, ettei hän koskaan
-ennen ollut ajatellut ystäväänsä niinkuin hänen pitäisi. Hän oli siinä
-määrässä tottunut omaan asemaansa, ettei hän koskaan ennen tullut
-ajatelleeksi Gösta Wicknerin asemaa toisellaiseksi kuin omaansa. Ja jos
-hän olisi ennen sitä ajatellut, olisi hän melkein nauranut sille
-ajatukselle, että Gösta olisi voinut mennä naimisiin eli ylipäätään
-elää toisellaisissa olosuhteissa kuin hän eli.
-
-Hän unohti senvuoksi edelliset ajatuksensa ja vaikeni yhtäkkiä. Hetken
-perästä hän kääntyi ystävänsä puoleen ja kysyi suorastaan:
-
-"Mikset sinä ole koskaan mennyt naimisiin?"
-
-Tämä vavahti ja heikko puna, tuskin näkyvänä vivahduksena levisi hänen
-kasvoilleen vain hiukan muuttaen hänen kasvojensa väriä.
-
-Hän hymyili vastatessaan:
-
-"Minä en usko mihinkään yleiskeinoihin."
-
-Kun oli kysymys sellaisista ihmisistä, joista hän piti voi Robert
-Flodin olla jokseenkin terävänäköinen. Hän ei antanut ystävänsä johtaa
-itseään harhaan pilanteolla eikä hillityllä käytöksellään. Kuinka
-heikko tuo punehdus hänen kasvoissaan olikaan, oli Bob Flodin kumminkin
-huomannut sen. Hän aavisti ystävällä olevan jotain salattavaa. Ja kun
-hän ei voinut ymmärtää syytä, tahtoi hän koettaa järkyttää sitä
-luoksepääsemätöntä suojusta, jonka taakse ystävä aina vetäytyi. Hän
-kysyi senvuoksi jotenkin terävällä äänellä:
-
-"Luuletko sinä, että ihminen voi koko elämänsä olla tyytyväinen
-viettämällä päivät konttooripöydän ääressä, illat vieraiden seurassa ja
-olla loput aikoja aivan yksin?"
-
-Ja ikäänkuin peläten sanansa liian karkeasti koskeneen ystäväänsä
-lisäsi vielä:
-
-"Sinullahan on kyllä meidän seuramme, mutta..."
-
-Hän oli ajatellut sanoa: "Sehän ei voi mitenkään riittää." Mutta sitten
-hän ajatteli, että tällainen lisäys mahdollisesti voitaisiin tulkita
-epähienoksi ja hän vaikeni senvuoksi. Mutta sydämellisellä ystävyydellä
-taputti hän sensijaan ystävänsä päätä kävellessään tuolin ohi, jossa
-tämä istui, ja asettui senjälkeen akkunan pieleen aivan neuvotonna
-katselemaan lumipeitteisten kattojen yli epämääräiseen etäisyyteen.
-
-Ei ole helppo sanoa, mikä nyt sai monivuotisen vaitiolon katkeamaan.
-Mutta voi olla hetkiä, jolloin keskustelu muodostuu ikäänkuin
-vyöryväksi lumipalloksi, joka ottaa kaikki mukaansa. Ehkä heitä
-ympäröivä pyhäisen juhlapäivän ilmapiiri lämmitti heidän
-uskollisuudentunteensa. Oli niin hiljaista matotetussa huoneessa, jossa
-korkeat kirjahyllyt kohosivat pitkin seiniä ja joissa uutimet ja
-pehmeät huonekalut tekivät sen niin kodikkaaksi ja lämpöiseksi. Siellä
-henkäili niin vilpitön lämpö sen ihmisen sydämestä, joka oli painanut
-leimansa tähän huoneeseen ja sen vaatimattomiin taideteoksiin ja vaimon
-ja pojan valokuviin, joita oli kaikissa mahdollisissa paikoissa. Robert
-Flodin näytti sitäpaitsi tällä hetkellä niin katuvaiselta ja nöyrältä,
-senvuoksi, että hän luuli tahtomattaankin olleensa tunkeileva, ja hänen
-kätensä, jolla hän silitti ystävänsä hiuksia, oli ollut niin pehmeä ja
-hellä kuin naisen.
-
-"Meidän välillämme ei tarvitse olla mitään salaisuuksia. Minä voin
-hyvin kernaasti sanoa sinulle syyn", sanoi Gösta Wickner lopulta. Hän
-kutristi silmiään ikäänkuin olisi ajatellut jotain vaikeaa problemia ja
-puhalteli paksuja savupilviä ympärilleen.
-
-Bob kääntyi äkkiä ympäri ja hänen kasvonsa saivat jännitetyn piirteen.
-
-"Tahdotko todellakin?"
-
-Yleensä Wicknerille oli ominaista, että hän harvoin puhui itsestään ja
-hyvin vaikeasti uskoi muille salaisuuksiaan. Juuri nyt tuli Bob sitä
-ajatelleeksi ja se tuntui hänestä jonkinlaiselta keksinnöltä. Hän ei
-kertonut koskaan itsestään. Se oli aina Bob, joka uskoi salaisuutensa,
-joita ei koskaan palkittu.
-
-Bob tunsi äkkiä kuinka hän pitkät vuodet oli kärsinyt vääryyttä ja näki
-vain rehellisyyttä siinä, että tämä vääryys nyt näytti tulevan
-hyvitetyksi. Samassa silmänräpäyksessä kulki hänen sielunsa läpi
-aavistus, että tuo uskottava asia mahdollisesti voisi koskea häntä
-itseään, jollain selittämättömällä tavalla olisi yhteydessä hänen oman
-elämänsä kanssa. Hän ei kysellyt kauvemmin, seisoi hiljaa ja odotti
-sanoja, jotka eivät koskaan näyttäneet tahtovan tulla.
-
-Lopultakin Gösta Wickner alkoi: "Muistatko, kun me ensikerran
-tavattiin, senjälkeen kun olimme Upsalan jättäneet?" sanoi hän.
-
-"Kyllä", vastasi Bob miettien. Mitähän varten hän kysyy sitä? tuumi hän
-itsekseen.
-
-"Se oli samassa perheessä, jossa sinä ensikerran näit nykyisen vaimosi,
-minä tarkoitan hänet, josta tuli sinun vaimosi."
-
-"Sitä minä en ole koskaan ajatellut", vastasi Bob.
-
-"Et", myönsi hän hymyillen. "Sinulla oli muuta ajattelemista. Ja sehän
-oli luonnollistakin, ettei sinulla ollut aikaa ajatella minua."
-
-Bob koetti puolustautua. "Minä olin niin yksinäinen siihen aikaan",
-sanoi hän. "Minä olin ihmispelkuri, olin hiljakkoin tullut Tukholmaan
-ja tunsin itseni yksinäiseksi suuressa kaupungissa. Kuljin vain
-kirjaston väliä ja istuin muuten enimmäkseen huoneessani."
-
-Gösta Wickner hymyili kuin se, joka tuntee mailman, ja Bob näki tuossa
-hymyssä jonkinlaista purevaa ivaa itsestään.
-
-"Sinä et tiedä, kuinka minä muistan sen ajan", jatkoi hän melkein
-suuttuneena ja vaikeni samassa.
-
-"Niin", sanoi hän. "Sinä ehkä muistat, että minä olin marsalkkana sinun
-häissäsi."
-
-"Luonnollisesti", vastasi Bob närkästyneenä.
-
-"Mutta vuosi senjälkeen minä muutin pois Tukholmasta. Sen sinä olet
-unohtanut."
-
-"En minä juuri tarkalleen muista."
-
-"Ei, sehän olisi kohtuutonta pyytääkään. Se tapahtui kumminkin kohta
-sinun poikasi syntymän jälkeen. Sen sinä ehken muistat."
-
-Bobin täytyi tunnustaa, ettei hän koskaan ollut ajatellut sitä
-sellaisessa yhteydessä.
-
-"Ei, mutta sinä muistat kyllä sen yön ja seuraavan aamun."
-
-Bob nyökäytti vaieten.
-
-"Niin, katsohan", jatkoi ystävä. "Minä muistan sen myöskin, vaikka
-omalla tavallani. Ja minä voin nyt vastata sinulle siihen, mitä sinä
-ensin kysyit, miksen minä ole mennyt naimisiin. Minä vastaan sinulle
-vain muutamilla sanoilla: Jos sinun vaimosi olisi vapaa eikä hänellä
-olisi mitään sitä vastaan, niin silloin minäkin ehkä voisin vielä mennä
-naimisiin."
-
-Hän keskeytti puheensa äkkiä.
-
-"Ei", sanoi hän. "Ehk'ei nyt enää. Mutta varmaa on, että minä olisin
-tehnyt sen silloin. Mutta nyt minä pyydän sinulta yhden asian: _Sinä et
-saa kertoa tätä vaimollesi_. Lupaa se minulle!?"
-
-"Minkävuoksi?"
-
-"Minä en tahdo sitä. Minä en voi kärsiä siitä ajatuksesta, että hän
-tietää sen. Lupaa se minulle!?"
-
-"Kyllä."
-
-"Kunniasi ja omantuntosi kautta."
-
-"Kyllä. Kunniani ja omantuntoni kautta."
-
-Bob Flodin puhui aivan konemaisesti ja hänen ajatuksensa olivat
-sekaisin. Hän kuuli kuin pitkän matkan päästä, kuinka ystävä lisäsi:
-
-"Jos sinun rouvasi saa tietää tästä, niin se vain tavallaan pakoittaa
-häntä vihaamaan minua."
-
-"Niin, se voi olla kyllä mahdollista."
-
-"Voi tulla yhdestä sanastakin vain ikävyyksiä."
-
-Bob kuuli nuo sanat, jotka tekivät hänen juhlalliseen mielialaansa niin
-kuluneen ja sorahtavan vaikutuksen, mutta ei ymmärtänyt niitä. Hän
-tunsi itsensä vakuutetuksi siitä, että jotain oli tapahtunut, jota hän
-ei voinut estää ja joka oli hänen elämänsä kokonaan murtanut. Mutta hän
-koetti päästä tästä ajatuksesta, kun hän huomasi sen aivan
-arvottomaksi. Hetkeksi menetti hän melkein toimintakykynsä. "Jos Anna
-saa tietää sen?" sopersi hän. Ja Gösta Wickner vastasi: "Muistakin,
-että sinä olet luvannut." "Kyllä, kyllä, minä olen luvannut", uudisti
-Bob. Mutta hän ei vielä käsittänyt, mitä oli tapahtunut. Hän seisoi
-vain ystävänsä tuolin edessä ja hymyili tylsästi ja ihmettelevästi,
-joka ei merkinnyt mitään. Niin, hän väitti, että hän oli aina
-aavistanut jotain tuontapaista, joka oli suuri vääryys, ja se sai
-ystävän ääneensä nauramaan.
-
-Silloin lensi äkkiä sekasorron läpi ajatus, jota Bob koko ajan luuli
-etsineensä. Leimuten voimakkaasti se selvitteli yhtä ja toista
-varjoista; se poltti ja leikkasi kirvelevästi tuo tuskainen huomio,
-joka tuli niin äkkiä ja kavalasti, ettei Bob luullut sitä koskaan
-voivansa luotaan karkoittaa.
-
-Bob tunsi tehneensä ystävälleen vääryyttä, verisintä vääryyttä, millä
-mies voi sortaa toista. Kuinka he sitten olivat voineet tulla
-ystäviksi? Kuinka se voi olla mahdollista, että he yksitoista vuotta
-olivat voineet seurustella toistensa kanssa, nauttia toistensa
-luottamusta, elää toisiaan ymmärtäen niin täydellisesti kuin vain
-harvoin ystävien välillä voi olla mahdollista? Bob tunsi huonommuuden
-nöyryyttävää tunnetta verratessaan itseään ystäväänsä. Koko hänen
-lämmin sydämensä täyttyi syvästä myötätuntoisuudesta ystäväänsä
-kohtaan.
-
-Hän ei voinut puhua. Hän ojensi molemmat kätensä Gösta Wicknerille ja
-puristi hänen käsiään.
-
-Sittenkuin tunnustus oli tehty, näytti tämä oikeastaan enemmän
-välinpitämättömältä kuin liikutetulta. Hän oli jälleen tavallisissa
-tuumailuissaan ja kun hän näki Bobin liikutetun mielentilan, ei ollut
-kaukana, ettei häntä ruvennut peloittamaan, että hän olikaan saattanut
-sellaiset voimat liikkeeseen, joita hän voisi hillitä.
-
-"Sehän oli tyhmästi hiisivieköön, että minä kerroinkaan tuota vanhaa
-juttua", sanoi hän. "Eihän se olisi sitä ansainnut?"
-
-Tuo lause loukkasi Bobia hetkeksi. Mutta hän oli liian täysi omista
-tunteistaan voidakseen lainata sille vaikutukselle enempi ajatuksiaan
-kuin mitä se äkkiä ohi liukuessaan muistoon jätti.
-
-"Kuinka sinä voit sanoa niin", virkkoi hän. "Minusta tuntuu, etten minä
-ole koskaan tuntenut sinua ennen kuin tänä päivänä."
-
-"Niin, niin. Mutta muista, että minä nyt olen terve. Muuten minä en
-istuisi täällä."
-
-Ja Gösta Wickner nauroi kuivalla, pisteliäällä tavallaan.
-
-Bob ei kuullut hänen sanojaan eikä nauruaan. Hän muisteli vain kuinka
-Gösta Wicknerin oli ollut vaikea lausua tunteitaan. Hän muuttui
-mielellään sellaisissa tilaisuuksissa harvasanaiseksi, voipa senlisäksi
-tulla sekä kylmäksi että hävyttömäksikin niille, jotka eivät häntä
-tunteneet.
-
-Tämä ajatus tuli Bobille vain jonkunlaisena mieleenjuolahduksena. Hän
-teki lyhyen vastustusrynnäkön omia ajatuksiaan vastaan, avasi oven ja
-huusi iloisesti huoneustoon:
-
-"Meillä on nälkä, Anna. Emmekö saa pian ruokaa?"
-
-Samalla kertaa antoi ystävälleen samaa merkitsevän, riemastelevan
-silmäyksen ikäänkuin pyytääkseen kiitosta siitä kuinka hän ymmärsi
-hillitä itseään.
-
-
-III.
-
-Kamreeri Gösta Wickner meni samana iltana kotiinsa sellaisessa
-mielentilassa, joka läheni kiihkoisaa mielenpurkausta. Tällainen
-mielentila oli hänelle jokseenkin outo ja hänen täytyi myöntää olevansa
-kerrassaan tyytymätön itseensä.
-
-Hän veti turkinkauluksen korvilleen, koska oli kylmänpuoleinen ilma ja
-tuuli alkoi kiidättää irtonaista lunta hänen korviensa ympärillä.
-Kamreeri kiroili itsekseen, ettei ollut telefonoinut ajuria.
-Sturekadulla oli ajureita tuhka tiheässä, mutta ne olivat
-luonnollisesti jo kaikki tilatuita. Luonnollisesti, nythän oli jouluyö!
-Kamreeri oli kaikkea muuta kuin joulutuulella.
-
-Hän käveli pitkin askelin katua ja tunsi silloin tällöin vastaantulevia
-tuttavia, mutta vältti tervehtämästä niitä, jottei tarvitseisi pysähtyä
-toivottamaan heille hauskaa joulua tai hyvää jatkoa. Sillä todellakaan
-hän ei ollut sellaisella tuulella.
-
-Tultuaan Arsenaalikadulle erään talon luo, veti hän esiin
-alumiiniavaimensa ja avasi oven. Tuuli riuhtasi sen auki ja löi kovasti
-jymähtäen kiviseinään. Kamreeri kirosi toisen kerran ääneensä ja
-riuhtasi sen tarpeettomalla jyrähdyksellä kiinni. Päästyään
-huoneeseensa sytytti hän lampun ja istahti tuoliin nojautuakseen
-jatkamaan Heinen lukemista.
-
-Mutta Gösta Wickner oli pois suunniltaan ymmärtääkseen Heinen
-sukkeluutta. Hän heitti kirjan pöydälle ja vaipui ajatuksiinsa. Ja
-ensiksikin hän huomasi ettei hän voinut tuntea itseään rauhalliseksi
-Bobin suhteen.
-
-Bob ei oikeastaan ollut sanonut eikä tehnyt mitään sekaantuakseen
-noihin ikävyyksiin. Mutta hän ei ollut ollut oma itsensä koko iltana ja
-hänen ystävyytensä oli niin kiusaavaa. Gösta Wickner katui koko tuhmaa
-tekoaan ja kysyi itseltään eikö hän jo ollut kyllin vanha pysyäkseen
-sellaisista erillään.
-
-Gösta Wickner hymyili itselleen ja hänen kasvonsa muuttuivat silloin
-samalla valoisiksi ja ivallisiksi. Sallia tilapäisen mielialansa
-masentaa itseään, oli hänen heikkoutensa, josta hän oli usein saanut
-kärsiä samalla lailla -- ennen mailmassa. Nykyään hän oli tullut
-varmemmaksi itsestään. Ja mitä nyt tapahtui, oli ymmärrettävissä,
-joskin ylijäämä toisikin muutamia pieniä ikävyyksiä.
-
-Kamreeri vakuutteli itselleen, ettei vielä ollut mitään vaaraa
-pelättävissä, vaan oli kumminkin joka tapauksessa viisainta pitää
-silmänsä auki.
-
-Mikä häntä enimmän suututti, oli, että hän tämän kaiken tapahtuessa oli
-ollut niin sydämellisessä mielentilassa. Varmastikaan hän ei ollut
-mikään vanha nuorimies. Mutta varsin nuorikaan hän ei suinkaan ollut.
-Kolmekymmentäkahdeksan vuotta! No niin, onkos tuo sitten mikään ikä
-sellaisen vanhan äidin näkökannalta katsottuna, jolla vielä on
-turvattomia tyttöjä. Mutta tyttöjen näkökannalta näyttäisi olevan
-hieman nuorempi mieluummin haluttu. Itse luuli hän jo kauvan sitten
-päässeensä selvyyteen itsestään. Hän huomasi väsymystä rappuja
-kulkiessaan. Päivällislevostaan hän luopui hyvin vastenmielisesti, eikä
-hän kauvan vaivannut itseään salaamalla vastenmielisyyttään, jos niin
-sattui. Ja kuukausi sitten oli hän huomannut, että frakkipukua täytyisi
-isontaa vatsankohdalta.
-
-Yhä uudestaan ja uudestaan palasi hänen ajatuksiinsa sama kysymys:
-Kuinka se oli ajateltavissa, että hän oli antanut itsensä viekotella
-kertomaan tuota vanhaa juttua? Voineekohan olla mahdollista, että se
-tapahtui vaan senvuoksi, kun Anna rouva näytti niin nuorelta ja
-tuoreelta valkoisen silkin kaulaa kaunistaessa, ja että hän taputti
-niin hellästi hänen poskeaan, kun hän suuteli hänen kättään? Olisiko
-tuo oikeastaan jonkinlainen aihe -- -- --. Kadotukseen tuomittu
-romantiikka, ajatteli Gösta Wickner.
-
-Eikö juuri se -- miksikä sitä sanoisin -- pieni erehdys, jonka hän oli
-saanut kärsiä, kun Anna rouva meni Bobin kanssa kihloihin, ole ollut
-yksi niistä kokemuksista, jotka suurimmaksi osaksi ovat saaneet hänen
-itselleen luomaan jonkinlaisen kylmähkön elämänfilosofian, jonka
-aatteissa hän oli monia vuosia oivallisesti elänyt.
-
-Olikohan tämä rakkaus ensinkään koskaan ollut syvä?
-
-Gösta Wicknerin täytyi tunnustaa itselleen, että niin ei ollut
-asianlaita ollut.
-
-Mitä tämä sitten oikeastaan oli kaikkityyni?
-
-Hän oli vaan mieltynyt tyttöön. Niin paljon siinä oli todellakin totta.
-Hän tuli samoihin seurapiireihin kuin Anna, he tulivat hyviksi
-ystäviksi ja hän oli tosiaankin toisinaan ajatellut, että jos joku
-voisi saada hänet taivutetuksi vaihtamaan nuorenmiehen-elämänsä -- hm!
--- tuohon toiseen, niin se olisi Anna. Hän oli iloinen, kaunis ja
-reipas. Ja senlisäksi näytti hän niin puhtaalta. Gösta Wickner ei
-voinut löytää kuvaavampaa sanaa, joka olisi hänestä paremmin sopinut.
-
-Mutta sitten kun tuli toinen ja hän tunsi itsensä jääneeksi -- oliko se
-sitten niin erittäin paljon maksanut hänelle, tyytyä kohtaloonsa? Gösta
-Wickner muisteli ja muisti erään kauniin kevät-illan, jolloin hän,
-tuntien elämänsä arvottomaksi, tummissa ajatuksissaan kuljeskeli
-Hagapuistossa. Mutta vaikka hän kuinkakin muisteli, hän ei voinut
-itseltään salata, että se ilta oikeastaan oli ollut ainoa. Alussa voi
-kylläkin tapahtua joskus, että hän tahtomattaan vavahti hieman
-nähdessään vastakihlautuneiden onnesta säteilevät kasvot. Mutta hän oli
-tottunut siihen, niinkuin kaikkeen tottuu lopulta, ja hän oli
-huomattuaan heidän keskinäisen mieltymyksensä toisiinsa, muuttunut
-heille myötätuntoiseksi. Sitten oli hän hieman ivallisesti
-viisastellut, että vaimo, joka näytti luodun vain kodin onnelle,
-oikeastaan ei ollutkaan mikään vaimo hänelle. Viime lopuksi hän oli
-päättänyt päästä heidän molempien ystäväksi ja heidän kotinsa oli
-varmalla tavalla tullut hänelle välttämättömäksi.
-
-Kuinka monta kertaa hän olikaan senjälkeen itselleen sanonut, että hän
-oikeastaan sittenkin oli onnellisin heistä molemmista kilpakosijoista!
-Kenestäkään välittämättä, riippumattomana on hän ollut kyllin kyvykäs
-täyttämään tehtäväänsä ja edistymään virkaurallaan, jonka päämaalia hän
-ei koskaan päästänyt tähtäimestään. Vallan unelmat kuohuivat Gösta
-Wicknerin aivoissa ja sellaisille ei avioliitto suinkaan ole
-vastuksena, vaan arvatenkin rakkaus. Hänen romantinen luonteensa
-viekotteli hänen himojaan hetkeksi kiihkeästi kaipaamaan kotia, juuri
-sellaista kuin Bobin. Mutta kuinkas olikaan, hän oli saanutkin sen.
-Aivan vapaasti oli hän saanut kodin, jonne hän voi tulla ja mennä
-milloin tahtoi, ja jossa hänen pieninkin vastoinkäymisensä tai ilonsa
-alinomaan sai myötätuntoisuutta osakseen ja tuli huomatuksi. Hänen ei
-tarvinnut huolehtia tästä kodista. Se oli siellä aina. Hänen ei
-tarvinnut uhrata mitään sen hoitoon eikä huolehtia sen kunnossa
-pidosta, ja se oli hänen kumminkin. Hän piti molemmista, talon herrasta
-ja rouvasta. Hän viihtyi heidän seurassaan paremmin kuin muitten
-tuttaviensa kanssa.
-
-Mikä oikeastaan oli muuttunut?
-
-Gösta Wickner oli sellainen mies, joka oli tottunut olemaan suora
-itseään kohtaan. Sitä hän oli nytkin. Hän sanoi itselleen vapaasti ja
-avoimesti, että jos hän nyt voisi saada vaihtaa, ottaa ystävänsä paikan
-ja jättää ehken toisinaan hieman sisällyksettömän nuorenmiehenelämän,
-niin hän ei tahtoisi. Hän oli tässä tapauksessa aivan varma asiastaan.
-Hän ei tahtoisi ottaa huolekseen mitään velvollisuuksia, jotka
-häiritsisivät hänen elämäänsä rauhallisessa, säännöllisessä ja
-jokseenkin hauskassa kulussaan. Hän ei tahtoisi sitä.
-
-Hän näki sen niin selvänä kuin kirjasta ja vieläkin epäselvemmäksi
-hänelle kävi, mikä oli synnyttänyt hänessä aiheetonta avosydämisyyttä.
-
-Mutta mitä enemmän hän tuumaili, sitä enemmän alkoi hän tuntea
-epämääräistä rauhattomuutta sielussaan. Ilmestyi jotain tuohon
-itsekkääseen, kylmään haasteluun, joka ei tyydyttänyt häntä. Oli ehkä
-koko hänen elämässään jotain, joka ei ollut niinkuin piti olla.
-
-"Vai niin", sanoi Gösta Wickner itsekseen. "Alanko nytkin tuumailemaan
-elämästä?"
-
-Samassa hän nousi äkkiä ylös, hänen kasvonsa kirkastuivat ja
-rauhoittuivat ikäänkuin hän olisi päässyt selvyyteen päätöksestään.
-
-"Jos näytelmään ilmenisi jotain herkkätunteisuutta", ajatteli hän,
-"niin saanhan minä yhdellä eli toisella tekosyyllä katkaista
-tuttavuuteni molempien kanssa."
-
-Senjälkeen hän otti jälleen Heinen ja luki suurella mielihyvällä
-Harzimatkasta kiitetyn rakkausepisodin.
-
-
-IV.
-
-Juuri samaan aikaan, kuin Gösta Wickner istui yksinään huoneessaan
-itsensä tutkistelemistoimissa, istuivat Bob ja hänen vaimonsa pienessä
-vierashuoneessa, jonka rauhoittavan siniset huonekalut ja valkoiset
-uutimet antoivat sille kodikkaan viehkeyden, keskustellen siellä päivän
-tapahtumista.
-
-"Minusta tuntuu, että Gösta lähti hyvin aikasin", alkoi Bob ja katsoi
-tutkivasti vaimoaan.
-
-"Sitä minä en tullut ajatelleeksi", vastasi hän aivan rauhallisesti
-ihmetellen miehensä katsetta enemmän kuin hänen sanojaan.
-
-"Hm!" sanoi Bob.
-
-Mutta hän ajatteli itsekseen ensiksikin: "Olipa hyvä, ettei hän ole
-mitään huomannut", ja toisekseen: "Kuinka minä menettelisin, jotten
-vain kertoisi hänelle, mitä tänään olen saanut tietää."
-
-Bob nimittäin ei ollut tottunut salaamaan mitään vaimoltaan ja tällä
-kertaa painoi häntä tuo salaisuus enemmän kuin tavallisesti. Hän ei
-voinut istua rauhassa, vaan alkoi kävellä edestakaisin, kuten vilkkaat
-luonteet tekevät, kun ovat saaneet jotain ajateltavaa. Hänen vaimonsa
-istui sohvassa kädet helmassaan. Rauhallisena ja pirteänä oli hän tällä
-hetkellä rauhattoman, pienen miehensä jyrkkä vastakohta, tuon miehen,
-joka yhtenään seisahtui katselemaan häntä ja hyväilemään hänen
-poskiaan. Hieman hymyillen, hiljaa hän istui siinä tottuneena miehensä
-hermostuneeseen käytökseen, ja hänen huulillaan leikkivä hymy ilmaisi,
-että hän ajatteli jotain erikoista.
-
-"Mitä sinä ajattelet?" kysyi Bob vihdoin.
-
-Hänen vaimonsa ei liikahtanutkaan. Hänen hymynsä tuli vain vieläkin
-voimakkaammaksi, ikäänkuin levisi yli kasvojen antaen loistetta hänen
-kirkkaille silmilleen.
-
-"Minä ajattelen kuinka onnelliseksi sinä minut olet tehnytkään",
-vastasi hän, "ja kuinka ihania nämä päivät ovat olleet."
-
-"Hm!" sanoi Bob jälleen ja jatkoi kävelyään.
-
-Tällä hetkellä koski häneen vaimonsa sanat erikoisesti, melkein
-tuskaisen kiusaavasti, ja Anna rouva ehken tunsi miehensä äänessä
-jotain, joka ei ollut sopusoinnussa hänen oman mielialansa kanssa.
-Sillä kumartuessaan eteenpäin, niin että vaaleat otsakiharat valahtivat
-hänen puhtaan valkoiselle otsalleen, kysyi hän:
-
-"Mitä sinä ajattelet?" Hän antoi erikoisen äänenpainon sanalle sinä,
-ikäänkuin hän olisi tiennyt, että hänen miehensä käveli vaan uteluja
-odotellen.
-
-"Minäkö?" sanoi Bob. "Niin -- -- minä oikeastaan ajattelin Göstaa."
-
-"Vai niin", vastasi Anna rouva. Ja jälleen palasi hymy hänen
-huulilleen. Tällä kertaa se oli kumminkin kokonaan toisellainen, hymy
-joka oli samalla kertaa viekas ja lempeä, iloinen ja hieman
-voitonriemuinen. Kukaan ei voi kuvailla kuinka paljon voi sisältyä
-sellaiseen pikaiseen, ajattelemattomaan naisen hymyyn.
-
-"Mitä sinä hänestä ajattelet?" jatkoi Anna rouva ja hymyili edelleen.
-
-"Minä en voi sanoa sitä", vastasi Bob. "Se oli jotain, josta me
-puhuimme päivällä."
-
-"Jotako sinä et saa kertoa minulle?"
-
-"Niin, minä lupasin sen hänelle." Samassa silmänräpäyksessä, kuin
-Bobilta olivat luiskahtaneet nuo sanat, hän katui. Hän tunsi olevansa
-kiinni ja tiesi, ettei hän koskaan voi vastustaa vaimonsa
-uteliaisuutta.
-
-"Älä pyydä minua", sanoi hän jo edeltäpäin, tuntien pelkäävänsä omaa
-heikkouttaan. "Minä lupasin sen hänelle niin varmasti."
-
-Mutta selvempänä kuin mikään, oli Anna rouvalle se, ettei miehellä saa
-olla mitään salattavaa vaimoltaan. Hän oli tämän vaatimuksen omistanut
-elämänperiaatteekseen ja katsoi pelkän viittauksenkin päinvastaiseen
-suuntaan merkitsevän samaa kuin hänen oman vaikenemiskykynsä
-halveksumisen. Hän muuttui ylpeäksi, loukatuksi, umpimieliseksi ja
-hiljaiseksi, ja pyysi Bobia kaikin mokomin pitämään lupauksensa.
-Tosiaankaan hän ei pitänyt sitä minään lupauksen rikkomisena, jos mies
-kertoo vaimolleen jotain, josta hän on luvannut olla vaiti. Sillä
-sellaiset lupaukset eivät saa vaikuttaa miehen ja vaimon välissä. Hän
-oli sen osottanut hänelle jo satoja kertoja. Mutta, jos hänellä olisi
-toinen näkökanta, niin olisivat he voineet keskustella muusta.
-
-Siihen Anna rouva vaikeni.
-
-Rehellisyys vaatii nyt tunnustamaan, että jos ei Bob itse olisi niin
-mielellään tahtonut puhua siitä, olisi hän kyllä saanut pitää sanansa.
-Mutta koko iltapäivän oli hän sairaana odottanut sitä hetkeä, jolloin
-hän jäisi yksin Annan kanssa ja saisi kertoa hänelle tuon uutisen, joka
-tuntui hänestä itsestään niin eriskummalliselta, ettei hän koskaan
-voisi sitä pitää omana tietonaan. Mitä varten hän olisi hiljaa siitä?
-Mitä varten hän ei kertoisi sitä? Se tuntui hänestä niin selvältä ja
-oikealta, että Anna sai sen tietää. Hänenhän täytyikin saada tietää,
-jottei tietämättömyydessään loukkaisi hänen parasta ystäväänsä.
-
-Ja niin kertoi tämä kunnon Bob, kuinka Gösta Wickner oli tunnustanut
-rakastaneensa hänen vaimoaan. Bob kertoi asiat sitäpaitse paljon
-mukaantempaavammin kuin Gösta oli kertonut. Ja hän lopetti
-kertomuksensa kuvauksella, kuinka ystävä oli ollut liikutettuna, jonka
-Bob nyt tätä kertoessaan uskoikin. Hänen vaimonsa kuunteli häntä
-virkkamatta sanaakaan.
-
-Hänen kasvojensa ilmeet muuttuivat uinaileviksi, joka teki ne
-tyttömäisiksi ja nuoriksi, ja hänen kauniit, siniset silmänsä
-täyttyivät kyynelillä.
-
-"Tämän jälkeen tulee meidän pitää hänestä monin verroin enemmän kuin
-ennen", sanoi Bob.
-
-Ja hänen vaimonsa nyökäytti päätään merkitsevästi.
-
-Kädet toistensa vyötäisillä istuivat aviopuolisot pienessä sohvassa ja
-sydämet vuotivat verta ajatellessaan sitä, että he yhdessä, vaikkakin
-vasten tahtoaan, olivat saattaneet paraalle ystävälleen niin paljon
-sydänkipuja. Bob oikein loukkautui, kun hänen vaimonsa sanoi lopulta:
-
-"Mutta etkö usko, että Gösta nyt on jo sen aikoja sitten unohtanut."
-
-Ja Bob kielsi sellaisen mahdollisuudenkin pyhimmillä valoillaan.
-
-
-V.
-
-Seuraavina aikoina tämän tapahtumarikkaan joulupäivän jälkeen puhuivat
-aviopuolisot, kuten luonnollistakin oli, hyvin usein yhteisestä
-ystävästään, Gösta Wicknerista. Hän oli, vaikkakin näkymättömänä, aina
-kolmantena heidän keskusteluissaan ja tällä tavalla vieraili hän
-melkein enemmän talossa, kuin jos hän olisi tullut jokapäivä
-päivälliselle.
-
-Erityisenä huolena oli saada selvitetyksi, missä määrin Gösta oli
-kärsinyt Bobin ja Annan avioliiton vuoksi. Ja tässä oli heillä
-molemmilla, Annalla ja Bobilla monivuotiset muistot pengottavinaan
-löytääkseen tukea käsitykselleen, joka päivä päivästä kävi yhä
-varmemmaksi. He eivät myöskään lyöneet laimin penkoa muistojaan.
-
-Melkein joka päivä, kun Bob tuli kotia, oli hän aina muistanut jonkun
-uuden pikkupiirteen heidän seurustelustaan, ja hän kertoi sen, niin
-pian kuin pääsi ovien sisäpuolelle, innolla, joka osoitti, että ystävän
-kohtalo oli antanut hänelle työtä kirjastossakin. Annalla, aamupäivät
-yksin kotona istuessa, oli myöskin hyvää aikaa mietiskellä, ja kun Bob
-kertoi mitä hänen mieleensä taas oli muistunut, voi hän aina tehdä
-hyviä lisäyksiä, joka osoitti, ettei hänkään ollut unohtanut heidän
-yhteistä ystäväänsä. Samoin kuin useimmilla vilkkailla naisluonteilla
-oli Annallakin tavattoman kehittynyt muisti muistamaan kaikkia
-pikkuseikkoja, jotka olivat yhteydessä hänen oman elämänsä kanssa, ja
-Bobin ei tarvinnut kuin muistuttaa vain jotain heidän avioliittonsa
-ajanjaksoa, esimerkiksi sitä kesää, jolloin he asuivat saaristossa tai
-Georgin syntymäpäivää, jolloin hän täytti kahdeksan vuotta, niin heti
-voi Anna rouva ruveta kertomaan. Hän täydensi miehensä muistia, kuvaili
-yksityiskohtaisempia pikkuseikkoja, näki ne kaikki selväpiirteisinä ja
-vereksinä, joka teki kauvan sitten puolittain unohtuneet tapaukset
-uudestaan eläviksi ja todellisiksi. Ja hän oli niin kiintynyt itse
-kertomiseen, että hän toisinaan oli huvitettu siitä ja huvittipa vielä
-miestäänkin tavalla, joka sai heidät molemmat melkein unohtamaan kuinka
-kaikki se, mikä nyt heidän mieltään kiinnitti, oli kerrassaan
-surullista.
-
-Tällä lailla elivät Bob ja Anna koko avioliittoromaninsa uudestaan. He
-muistelivat sitä aikaa, jolloin he ensin olivat tulleet tuttaviksi.
-Miten he olivat tietämättään toisiinsa vetäytyneet ja toisiaan
-kaivanneet. Kuinka ujo ja kummallinen Bob oli ollut ja kuinka hän oli
-alkanut lopulta kiihkeästi hakkailla niin, että Anna oli pelästynyt ja
-pelännyt Bobia monta päivää, jolloin Bob oli epävarmuudessaan
-harhaillut tuntien itsensä onnettomimmaksi ihmiseksi auringon alla.
-Sitten oli kihlaus julkaistu ja silloin oli tullut se aika,
-jolloin Anna oli elänyt elämänsä ihanimpia päiviä, mutta jotavastoin
-Bob oli ajatuksissaan tehnyt hiljaisia huomautuksia, joita hän ei
-tohtinut ääneensä lausua. He olivat vaieten tehneet kävelyretkiään
-Humlepuistossa ja tunteneet kevätilman poskiaan hyväilevän, kun he
-istuivat Brunnsvikenin luona sillä penkillä, jota he omakseen
-kutsuivat. He jatkoivat romaaniaan häittensä edelliselle sivulle ja
-menivät yhdessä huonekaluja ostamaan. Sitten tuli hääpäivä iloineen ja
-loistoineen, sadepisaroita morsiuskruunuun, valkoinen morsiuspuku,
-morsiuskukat ja loppumattomia tulevaisuuden unelmia. Bob ja Anna
-tavallaan menivät uudestaan naimisiin, lämpenivät ja punastuivat
-muistojen vakavista hymyilyistä, matkailivat ensimmäiset vuodet
-paratiisin huvitarhoissa ja löysivät viimein pikku Georgin, jonka tulo
-sitäpaitsi ei vähintäkään millään tavalla herättänyt heitä
-uinailuistaan.
-
-Bob tuli kokonaan liikutetuksi ajatellessaan sitä yötä jolloin Georg
-syntyi.
-
-"Muistatko sinä sitä?" kysyi hän. "Gösta oli saanut lainata
-portinavaimen ja tuli kello viisi aamusella ja soitti ovikelloa
-kysyäkseen kuinka sinä voit. Silloin oli jo kaikki ohi, sinä nukuit
-kuin lapsi, Georg nukkui pienissä vaunuissaan ja minä olin yksin
-valveilla. Minä olin aivan liian onnellinen. Silloin raotin minä
-sänkykamarin ovea ja annoin hänen saada vilahdukselta nähdä poikaa ja
-sinua. Ja minä muistan, kuinka hänen kätensä vapisivat, kun hän otti
-minut syliinsä ja toivotti minulle onnea. En koskaan minä ajatellut
-silloin -- minä en koskaan voinut ajatella."
-
-Bob vaikeni kerrassaan hämillään kaikista niistä ajatuksista, jotka
-pakkautuivat hänen aivoihinsa ja sillävälin Anna jatkoi pehmeällä
-äänellään:
-
-"Muistatko, hän lähetti jo aamuaikasella minulle vihkon mitä kauneimpia
-heloruusuja ja nimikorttinsa? Ja nimikorttiin oli kirjoitettu:
-'Onnellisimmalle pikkuäidille Göstalta!'"
-
-"Sinä voit hyvin ymmärtää, etten minä ole koskaan hetkeäkään
-ajatellut --"
-
-Tähän vaikeni myöskin Anna rouva ja punastui hiukan. Ehken vain
-unohtaakseen itse tämän, jatkoi hän:
-
-"Mutta sehän on kuitenkin paljon mahdollista, että hänen mieltymyksensä
-oli vain mielikuvitusta ja hän on jo aikoja sitten unohtanut koko
-asian."
-
-Täten oli riidanaihe löydetty, tuo riidanaihe, johon kaikki sellaiset
-puhelut ja keskustelut päättyivät. Alinomaan Bob tarmolla puolusti sitä
-ajatustaan, ettei Gösta Wickner ollut mitään siitä unohtanut. Niin, se
-ei ollut kaukana, ettei hän tahtonut tehdä ystävää uinailevaksi
-rakastajaksi, joka palkitsemattomasta rakkaudesta kantoi sydäntuskia
-hiljaisuudessa, mutta oli liian jalomielinen salliakseen sen häiritä
-vanhaa ystävyyssuhdettaan.
-
-Tällä tavalla seurasi Gösta Wickner Bobia ja Annaa koko heidän
-elämänsä, kuten se nyt heille selveni. Hän seurasi heitä siinä tavassa,
-jolla he tarkastelivat tätä elämää ja näytteli paljon suurempaa osaa
-heidän keskusteluissaan, kuin koskaan todellisuudessa oli tehnyt. He
-huomasivat muutamasta pienestä huviretkestä tai muutaman tunnin yhdessä
-olosta, että hän oli ollut heidän uskollinen ystävänsä koko
-kihlausajan. Hän oli ollut marsalkkana heidän häissään ja tämä seikka
-muuttui heidän ajatuksissaan kaikkein merkittävimmäksi tapaukseksi.
-Että hän ei ollut ollut heidän lapsensa kummina, sai myöskin
-merkityksensä. Ja mitä kauvemmin he molemmat penkoivat muistojaan, sitä
-selvemmäksi kävi heille, ettei kukaan ollut seurannut heidän elämäänsä
-niin uskollisena ystävänä kuin Gösta Wickner.
-
-Mutta kun he tällä tavalla kulkivat taapäin muistoissaan, niin alkoivat
-itse ne tapaukset, joita he molemmat niin usein muistelivat ja niin
-hyvin muistivat, huomaamatta muuttaa luonnettaan. Ne saivat
-suruvoittoisen vivahduksen ja Gösta Wicknerin kohtalon varjo synkkänä
-valahti niitten yli ja tässä varjossa alkoi aviopuolisoiden silmät
-muuttua suruisiksi. Ei Bob eikä Anna huomannut, kuinka paljon he
-molemmat yhdessä kyhäilivät kaskuja. He eivät huomanneet, koska heitä
-oli kaksi niin hyvää, sydämellistä ja epäluulotonta ihmislasta. Heidän
-sydämensä oli alkanut sykkiä nopeammassa tahdissa kuin sellaisille
-ihmisille on terveellistäkään.
-
-
-VI.
-
-Tällainen keskustelu luonnollisestikin sai hyvää aihetta joka kerta,
-kun Bob ja Anna saivat tavata ystävän talossaan ja se tapahtui sangen
-usein, joten siinä hauskuudessa ei paljon välikohtia muodostunut. He
-olisivat saaneet tavata Gösta Wickneria vieläkin useimmin luonaan,
-jollei hänen olisi tarvinnut juuri tähän aikaan käydä niin tavattoman
-monissa yhtiökokouksissa ja liikepäivällisillä.
-
-Eräänä päivänä tuli Bob kotia tehtyään yksin pitemmän kävelyretken ja
-luonnollisestikaan hän ei ollut estänyt siellä ajatuksiaan pyörimästä
-siinä aineessa, johon hän viime aikoina oli ollut niin kiihkeästi
-kiintynyt.
-
-Sisälle päästyään näki hän Annan silmät itkusta tulehtuneina ja kysyi
-kohta syytä siihen. Ihmeekseen hän huomasi vaimonsa käytöksessä
-omituista vierasta kylmyyttä ja alkoi miettiä oliko hän mahdollisesti
-itse jollain tavalla loukannut häntä. Bob oli ollut naimisissa
-yksitoista vuotta ja joskaan hän ei ollut tällä aikaa kehittynyt
-yleensä eteväksi naissielun tuntijaksi, oli hän kumminkin edes oppinut
-niin paljon, etteivät naiset toisinaan sallisi miehensä huomata
-salaisia kyyneleitään, sekä että ystävyys ja huomaavaisuus sellaisissa
-tapauksissa teki vain pahan pahemmaksi. Hän päätti senvuoksi olla
-huomaamatta koko seikkaa ja alkoi hillityllä ja hiljaisella äänellä,
-kuten hän itse luuli, puhua mieliaineestaan:
-
-"Eräs asia, jota minä olen ajatellut, ja joka koskee sitä, mitä me
-puhuimme Göstasta eilen..."
-
-Mutta kauvemmas hän ei ehtinyt, ennenkuin hänen vaimonsa keskeytti
-hänen.
-
-"Sinä tekisit minulle suuren palveluksen, jos tahtoisit olla puhumatta
-Göstasta", sanoi hän.
-
-Se tuli kuin hyökkäys, sokeasti, kiivaasti ja kovasti. Bob kuuli
-äänessä jotain omituista. Mutta totta tosiaan hän ei voinut käsittää,
-mitä se oli.
-
-"Ei saa puhua Göstasta?" kertasi hän. "Mitä sinulla on Göstaa vastaan?"
-
-"Ei kerrassaan mitään. Minä en tahdo vaan puhua hänestä."
-
-"Niin, mutta minkävuoksi?"
-
-"Minusta tuntuu se ikävältä."
-
-Jos Bob ei olisi kysynyt enempi, niin on luultavaa, ettei olisi mitään
-sen enempää tapahtunutkaan. Hän tunsi kärsivänsä vääryyttä saadessaan
-soimauksia siitä, että hän muka olisi väsyttänyt vaimonsa asialla,
-josta hän itse oli ollut vähintään yhtä innostunut kuin hänkin.
-Sitäpaitsi hän ei sietänyt nähdä vaimoaan kiihtyneenä saamatta heti
-tietää syytä siihen. Kuitenkin täytyy hänen jatkaa, vaikka se maksaisi
-hänen henkensä. Ja senvuoksi hän alkoi uudestaan:
-
-"Niin, mutta rakas Anna, sinähän olet itse..."
-
-Samassa silmänräpäyksessä heitti Anna rouva työnsä pois ja hänen
-kasvonsa vapisivat vihasta.
-
-"Etkö voi antaa minun olla rauhassa!" Hän melkein itki sanat suustaan.
-"Päivä päivältä, ilta illalta, niin, yöt yöltä sinä puhut vaan
-Göstasta. Gösta, Gösta ja Gösta. Eikö nyt koko mailmassa ole muuta
-puhumista kuin Gösta? Sinä teet minut hulluksi ja minä teen sinut
-hulluksi."
-
-"Mutta sinähän itse olet alkanut..."
-
-"Minäkö? En koskaan! Minä en ole koskaan alkanut puhua hänestä. Etkö se
-ollut sinä, joka kerroit hänestä aluksi? Ja onko kulunut ainoatakaan
-päivää, ettet sinä olisi alkanut puhua hänestä? Etkö sinä huomaa itse
-kuinka minä ja sinä olemme vieraantuneet toisistamme? Nyt sanon minä.
-Me olemme vieraantuneet toisistamme ja me vieraannumme yhä enemmän
-päivä päivältä. Missä minä kävelen, seison tai istun, niin minä olen
-aina näkevinäni Göstan joka nurkassa kuuntelemassa mitä me puhumme ja
-pakkaantuvan meidän välillemme. Minä inhoan sitä miestä. Minä
-toivoisin, etten minä olisi koskaan nähnyt häntä."
-
-Mutta nyt Bob suuttui vakavasti.
-
-"Inhoatko sinä Göstaa?" sanoi hän. "Mitä hän on oikeastaan sinulle
-tehnyt?"
-
-Anna rouva ei kuunnellut kauvemmin, mitä Bob sanoi. Hän syöksyi
-sellaisen sanatulvan suustaan, josta hänen miehensä ei ymmärtänyt
-kaikkein katkerinta ja kun sanat uupuivat, alkoi hän itkeä, ikäänkuin
-hänen sydämensä olisi tahtonut haljeta.
-
-"Jos sinä vaan tahtoisit ymmärtää minua", nyyhkytti hän katkeamatta.
-"Jos sinä vaan tahtoisit ymmärtää minua."
-
-Tällä tapaa koetettiin kosketella Bobin hellimpiä tunteita. Sillä ei
-mikään ollut tärkeämpää hänelle kuin koettaa ymmärtää omaa pientä,
-kallista vaimoaan, jota hän rakasti enemmän kuin mitään muuta
-mailmassa. Mutta hyökkäys Göstaa vastaan koski häneenkin kuin terävä
-piikki ja hän voi vielä tuntea, kuinka se pisti. Sitäpaitsi oli koko
-tässä kohtauksessa jotain odottamatonta ja epäselvää, ja se sai hänen
-melkein pelkäämään.
-
-Täydessä kapinassa meni hän huoneeseensa ja hän tuli vielä enemmän
-raivoihinsa, kun hän sulki oven ja kunniansa vuoksi hän ei
-silmänräpäykseksikään olisi voinut mennä takaisin hyvittämään Annaa ja
-kuivaamaan hänen kyyneleitään.
-
-
-VII.
-
-Luonnollisestikin seurasi sovinto tätä mellakkaa ja Bobia hellittiin
-kokonainen päivä, hyväiltiin ja ihailtiin joka askeleella, jonka hän
-otti kotonaan. Mutta mitään selvyyttä itse tapauksesta hän ei saanut.
-Kuitenkin siitä oli se varma seuraus, että keskustelu Gösta Wicknerista
-tällä aikaa heidän välillään lakkasi ja siitä taas oli seurauksena,
-että Bob tämän jälkeen ajatteli yksikseen. Etenkin oli eräs ajatus,
-joka tähän aikaan antoi hänelle työtä. Mistä se tuli, sitä hän ei
-ymmärtänyt ja hän melkein häpesi tunnustaa sitä itselleen. Bob Flodin
-nimittäin mietti sitä, jos hänen vaimonsa todellakin -- kun hän oli
-nuori tyttö -- oli ollut kerrassaan tietämätön Gösta Wicknerin
-mieltymyksestä. Bob oli tuntenut tuon ajatuksen ensi kerran
-sukeltautuvan aivoihinsa jostain niistä lukemattomista keskusteluista,
-joita hänellä ja vaimollaan oli ollut tuon merkillisen jouluillan
-jälkeen ja hän häpesi kauheasti itsekseen, kun hän huomasi, että tämä
-ajatus palasi jälleen ja sai hänet tuumiskelemaan. Hän lupasi itselleen
-koettaa unohtaa sen, mutta löytyy ajatuksia, joilla on sellainen
-ominaisuus, ettei niitä voi unohtaa. Ja Bob huomattuaan sen, menetteli
-vihollisensa suhteen toisella tapaa. Hän ei koskaan voinut alentua
-jollain tavalla epäilemään vaimoaan. Hän ei aivan yksinkertasesti
-uskaltanut, tuntiessaan, että silloin menisi koko hänen elämänsä
-kappaleiksi, niin, ihan pieniksi murusiksi. Bob oli kasvanut yhteen
-vaimoonsa niin lujasti, että hän yhtä kernaasti, niin, paljon
-ennemminkin olisi ruvennut epäilemään itseään. Hän huomasi myös pian,
-että jos Anna todellakin olisi ollut tietoinen sellaisesta ja salasi
-sen, niin olisi hän sen tehnyt häntä säälien, koska hän alusta asti on
-tahtonut salata häneltä, Bobilta, koko asian, ja Bob tunsi ihailun sitä
-enemmän vaimoansa kohtaan kasvavan, mitä enemmän hän ajatteli, että
-tämä hänen vaikenemisensa varmaankin aiheutui vain hellyydestä häntä
-itseään kohtaan.
-
-Anna rouva puolestaan mietiskeli paljon niinä pitkinä aamupäivinä,
-joina hän istui yksin kotona, ja pikku Georg juoksenteli ja leikki
-salissa silloin kun hän ei ollut koulussa. Hän oli kerrassa ihmeellinen
-lapsi. Yksinäisyys oli hänen opettanut elämään keskenkehittyneissä
-mielikuvitteluissaan. Hän leikki olevansa matkoilla, matkusti kauvas
-vieraille maille äitiä tervehtimään, joka asui siellä kaukana, jonne
-Georg saapui. Tai hän kierteli markkinakauppiaana. Hänellä oli tuhansia
-nokkelia kujeita, joko hän leikki rautatietä, höyrylaivaa,
-raitiovaunuja tai äitiä ja lasta, aina olisi äidin pitänyt olla mukana.
-Ja he molemmat huvittivat toisiaan oikeen mainiosti. Mutta tähän aikaan
-Anna rouva istui mietteissään ja senvuoksi hän ei ottanut osaa lapsensa
-leikkeihin niinkuin ennen. Hän vastasi hajamielisesti, ajatusten
-työskennellessä toisaalla, tapahtuipa usein, että hän pyysi
-raitiotiepilettiä vaikka Georg oikeastaan olikin konduktöörinä eli
-kysyi Georgilta mitä hevonen maksaa, vaikka he pitkät ajat jo olivat
-leikkineet äitiä ja lasta. Silloin Georg harmistui.
-
-"Sinähän et leikikään", sanoi hän. "Sinä olet vain leikkivänäsi."
-
-Ja lapsi voi jättää tähän hänet yksinään, ottaa kirjan ja alkaa lukea.
-Silloin palasivat ajatukset jälleen moninkerroin voimakkaampina ja
-vyörähtivät usein kyyneleetkin Anna rouvan silmiin, ilman että hän
-itsekään voi sanoa minkävuoksi.
-
-Toisinaan hän melkein olisi toivonut Bobin rupeavan puhumaan kuin
-ennenkin. Se varmastikin kuohutti hänen mieltään ja tuntui hänestä
-pahalta. Mutta se oli vieläkin pahempi, vaikka Anna olisi kuinkakin
-toivonut, niin Bob oli vaan vaiti. Tuon pienen kahakan jälkeen, jolloin
-Anna oli pyytänyt hänen olemaan puhumatta Gösta Wicknerista, noudatti
-hän tätä toivomusta kerrassaan kiusallisen tarkasti.
-
-Nyt sensijaan voi tapahtua, että molemmat aviopuolisot istuivat
-yhdessä, kumpikin työskennellen omissa ajatuksissaan, sanomatta
-sanaakaan toisilleen. Varsinkin se tapahtui illoin ja silloin kuluivat
-pitkäveteiset tunnit tyhjinä ja sisällyksettöminä. Bob istui kirjan
-ääressä ja Anna käsityönsä kanssa. Mutta Bobin ajatukset eivät
-seuranneet kirjan sanoja ja Annan ajatukset -- niin, niillähän oli
-hyvää aikaa kierrellä omilla teillään. Omilla poluillaan ne
-liikkuivatkin ja syvä hiljaisuus vielä ikäänkuin pelotti heitä
-katsomasta tai puhuttelemasta toisiaan.
-
-"Mitä sinä luet?" voi Anna rouva kysyä lopulta.
-
-Ja Bobin täytyi katsoa, mitä hän luki. Sillä useimminkin hän oli sen
-unohtanut.
-
-"Eikö sinulla ole mitään, jota lukisit ääneen, niinkuin sinä ennen
-teit?" kysyi Anna.
-
-Bob nousi ylös ja velloi kirjahyllyä.
-
-Mutta hän ei löytänyt mitään sellaista, vaikka hän kuinkakin velloi.
-
-Tuntuipa oikein helpotukselta heille molemmille, kun kello löi salissa
-ja tuli aika käydä vuoteelle.
-
-Anna rouva huokasi syvään ja Bob kuuli sen. Hän tunsi tukahduttavaa
-vihaa sydämessään ikäänkuin hänen vaimonsa olisi tehnyt hänelle jotain
-pahaa. Ja Anna rouva ymmärsi mitä hänen miehensä tunsi, voimatta
-kumminkaan auttaa häntä.
-
-
-VIII.
-
-Vaarallinen seikka on, kun kaksi ihmistä, jotka rakastavat toisiaan,
-joutuvat molemmat pimeässä makaamaan valveilla ajatuksissaan,
-johtumatta kummallekaan mieleen puhutella toista. Asia muuttuu vieläkin
-pahemmaksi, kun he molemmat keskenään tietävät toisistaan. Silloin
-alkavat ne pahat ajatukset työskentelemään.
-
-Nämä pahat ajatukset eivät oikeastaan olekaan mitään ajatuksia.
-Sillä ne eivät koskaan muodostu sanoiksi. Tunteet ne on, jotka
-työskentelevät, ja niillä on voimaa, ikäänkuin ne olisivat itsenäisiä
-vaikuttavia valtijaita. Niillä pienillä, näkymättömillä olennoilla,
-jotka alituiseen ovat tehneet ihmiselle kepposia, ei ole koskaan
-suurempaa valtaa kuin silloin kun kaksi kuolevaista, jotka kauvan
-vaieten vierekkäin ajattelevat katkeraa toisistaan. Toisen tunteet
-ärsyttävät ja kiihoittavat toisen tunteita. Toisen katkeruus siirtyy
-toiseen ja lisää katkeruuden moninkertaiseksi sen sielussa. Toisen
-suuttumus synnytti vihaa toisessa. Vihasta kehittyy vastenmielisyys ja
-vastenmielisyydestä inho. Vaikka aihe onkin vähäpätöinen, se ei
-merkitse mitään. Toisinaan näyttää siltä, ikäänkuin onnettomuus olisi
-sitä suurempi, mitä mitättömämpi sen ulkoinen aihe näyttää olevan.
-
-Sellaisina hetkinä puhuu itse itselleen voimakkaammin kuin sanoin ja
-mitä silloin on puhuttu, vaikuttaa valtavammin, koska sellaiset sanat
-kumpuavat suoraan meidän syvimmistä tajuttomista tunteistamme. Toinen
-sielu voi silloin murtaa toisen sielun kuoliaaksi.
-
-Ja se ei mitään lievennä, jos sellaisena yönä toisen käsi haparoi
-peitteellä löytääkseen ja puristaakseen toisen kättä. Hän, joka
-puristaa silloin toisen kättä, ei tee sitä senvuoksi, että hän olisi
-hellä ja katuen pyytäisi anteeksi. Hän puristaa senvuoksi, että hänen
-tuskansa ovat niin ylivoimaisia, että hänen täytyy saada tuntea elävän
-olennon ruumiillista lämpöä, olkoonpa tuo olento vaikka sama, jonka
-hänen ajatuksensa raivoissaan juuri musersi. Hän, joka sai sellaisen
-kädenpuristuksen, tietää kyllä sen ja maksaa sen aivan saman
-salaperäisen tuskan pakoittamana.
-
-Sillä ei mikään ole kolkompaa, synkempää ja enemmän hirvittävämpää kuin
-hellyys kahden ihmisen väliltä on poiskulumaisillaan ja vaihtuu
-intohimoon, joka ärsyttää mielettömään taisteluun toisiaan ja itseään
-vastaan. Tämä ei ehkä koskaan tapahdu niin mieliä järkyttävästi
-muulloin kuin juuri hiljaisuudessa. Silloin kaksi ihmistä vaieten
-toisiaan murtaa julmemmin kuin metsänpedot, jotka raivoissaan
-raatelevat toistensa ruumista.
-
-Ja vieläpä taistelu näyttää kestävän unessakin. Sillä aamun koittaessa
-jatkavat samat valvovat ajatukset työtään, jotka yöllä alkoivat, ja
-ajatuksista kehittyy tekoja, jotka vaativat ihmiselämää.
-
-
-IX.
-
-Jos ei moista ihmisten keskuudessa tapahtuisi, luulisin monen
-yhteentörmäyksen jäävän mahdottomuudeksi. Sillä todellakaan ei voi
-koskaan sanoa mitä tapahtuu ja toteutuu vain senkautta, että ihmiset
-ovat tehneet sitä ja sitä toisilleen tai ainoastaan sanoneet toisilleen
-niin eli näin. Ei Bob eikä Anna voineet myöskään tässä elämänsä
-käänteessä ymmärtää, mikä oikeastaan vieroitti heitä toisistaan. Bob ei
-tahtonut tunnustaa edes itselleenkään minkäänlaista hajaannusta
-tapahtuneen ja jos Anna rouva hieman asiaa ymmärsikin, niin hän ei
-missään tapauksessa puhunut siitä Bobille.
-
-Olisipa Anna rouva vaan ollut enemmän äiti siinä merkityksessä, kuin
-muutamat naiset ovat, olisi hänen ollut helpompi osata itse ja samalla
-johtaa miehensäkin raittiimpaan silmäpiiriin niistä sokkeloista, joissa
-he molemmat haparoivat. Hän oli kyllä tavallaan äiti ja rakasti
-kiihkeästi lastaan. Hänen rakkautensa Bobiin oli kokonaan muuttunut ja
-melkeinpä haihtunutkin. Heille molemmille oli lapsi ollut vaan enemmän
-ääretön ilonlähde, joka enensi heidän onneaan toistensa seurassa, kuin
-yksilö ja lapsi, jolle heidän ensisijassa tuli molempien elää.
-Senvuoksi Anna rouva melkein unohti poikansa, kun tunsi eripuraisuuden
-hänen ja Bobin välillä kasvavan ja Georg eleli nyt enimmästi koulussa
-ja lastenkamarissa.
-
-Anna rouva vietti sillä välin aamupäivänsä vierashuoneessaan katsellen
-väliin akkunasta ulos, josta hän voi eroittaa muutamia puitten latvoja
-Humlepuistosta. Hän tunsi epämääräistä pelkoa jostain, joka oli juuri
-tapahtumaisillaan, ja hän ajatteli Bobia. Kun Bob nyt oli poissa,
-heltyi Annan sydän kokonaan häntä näin ajatellessaan ja oli hyvillään
-ikäänkuin hän olisi ollut juuri hänet kadottamaisillaan. Tarvittiin
-vaan niin vähän hänet jälleen voittaakseen. Tarvitsisi vain sanoa
-muutama sana, ehkäpä yksi sana oikeaan aikaan ja he alkaisivat taas
-puhua toistensa kanssa kuin ennenkin. Kaikki muuttuisi entiselleen.
-
-Anna rouvan sydän löi kuuluvasti tätä ajatellessaan.
-
-Niin, hän ei voinut mielestään kauvemmin sietää sellaista elämää, jota
-he nyt elivät. Oli koko jakso pikkuseikkoja heidän välillään. Ennen oli
-ollut tapana edes kerran ennen päivällistä telefonoida toisilleen.
-Toisinaan telefonoi Bob ja toisinaan soitti Anna rouva itse. Tässä
-pienessä keskustelussa kumpainenkin kuvaili toisilleen ikävää
-yksinäisyyttään ja Anna oli ennen tottunut ikävöimään sitä hetkeä
-tavallisena aamupäivätapahtumana. Tämä tapa oli viime aikoina itsestään
-hävinnyt, Juuri tänä päivänä Anna rouva suri sitä, että se oli niin
-hävinnyt. Hän suri sitä niin voimakkaasti, että hän alkoi ikävöidä
-ainoastaan saada kuulla Bobin ääntä. Ja tämä ikävä lopultakin voitti
-hänet.
-
-Anna rouva kuului niihin, joitten ei ole helppo ottaa ensi askelta ja
-se oli hänelle suuri voitto, kun hän nyt meni telefonin luo ja soitti.
-
-Kaikeksi kummakseen hän kuuli kohta miehensä äänen.
-
-"Kumma kyllä, kun sinä soitit", sanoi Bob. "Minä olisin juuri soittanut
-sinulle."
-
-Annan sydän lakkasi ilosta hetkeksi sykkimästä. Hän oli ajatellut
-samaa! Hän odotti henkeään pidättäen.
-
-Sitten tuli jatkoa. Hän ei voinut tulla kotia päivälliselle. Kokonaisia
-selityksiä, joita Anna ei kuullut.
-
-"Oletko sinä pahoillasi? Miks'et sinä vastaa?"
-
-"Ikävissäni! Eipä ensinkään! Hyvin tyytyväinen."
-
-Koko elämä näytti Anna rouvasta tyhjältä ja sisällyksettömältä, kun hän
-jälleen ripusti kuulotorven paikalleen ja tuntui melkein kuin Bob
-kädenkäänteessä olisi pois pyyhkäisty hänen tunne-elämästään ja
-mailmastaan. Hän meni verkalleen paikalleen vierashuoneen pöydän
-viereen, kohoutti pikku Georgin vaatteita, jotka odottivat korjaamista.
-Poika itse istui matolla ja leikki pienillä vaunuillaan. Aurinko heitti
-akkunasta säteitään hyväillen hänen valkoisenkellertävää, pehmeää
-tukkaansa, mutta Anna ei tuntenut vähintäkään iloa siinä häntä
-katsellessaan. Hän tunsi epämääräistä vihaa sielussa, suuttumusta
-kaikkeen ja kaikkiin sekä ennen muita Bobiin. Näistä tunteista
-sukeltautui hänen mieleensä omituinen kiusaava ajatus, että hänen
-omassa elämässään oli jotain epäselvää. Kuinka hän on juuri tähän
-kotiin tullut vaimoksi ja äidiksi, kuinka se on tapahtunut. Hän
-muisteli niitä aikoja, jolloin hän vielä oli nuori tyttö ja vapaa; hän
-toivoi voivansa nähdä mailmaa samassa puoliselvässä, hyväilevässä
-päivänpaisteessa kuin silloinkin. Mitä varten tuo kaikki on poissa?
-ajatteli hän. Ja samassa juolahti hänen mieleensä kysymys: Mikä siihen
-on syynä, että minä juuri nyt sitä ajattelen?
-
-Samassa hän säpsähti, kun telefoni soi jälleen. Hän luuli sitä Bobiksi,
-joka olisi katunut ja päättänytkin tulla kotia päivälliselle. Se olisi
-niin hänen tapaistaan. Anna rouva tunsi, jos hän nyt tulisi kotia,
-olisi se ollut hänelle vielä suurempi pettymys kuin jos hän todellakin
-olisi poissa. Hän meni vastenmielisesti telefoniin ja sanoi "halloo"
-sellaisella välinpitämättömällä äänellä, jota hän itsekin ihmetteli.
-
-Hän säikähti kuullessaan iloisen äänen kysyvän: "Onko pikku rouva
-huonolla tuulella?" Gösta Wickner sieltä puhuikin ja silloin tunsi Anna
-itsensä oikeen iloiseksi. "Eikös mitä, ei hän ole huonolla tuulella.
-Vain vähän hermostunut." "Vai niin. Hermostunut vaan." "Voisinko minä
-saada tulla päivälliselle?" "Kas kuinka kiusallista, ettei Bob ole
-kotona." Gösta ei ollut kiihkeä, hän kertoi vaan tulevansa jonain
-toisena päivänä.
-
-Mutta Anna rouva oli saanut päähänpiston, joka näytti antavan hänelle
-lujuutta. Hän pyysi Göstaa tulemaan päivälliselle, vaikkei Bob
-ollutkaan kotona. Hän pyysi häntä laverrellen kuinka se olisi hauskaa,
-jos hän tulisi.
-
-Gösta Wickneriä ei ollut niin vaikeakaan siihen houkutella. Mutta kun
-Anna rouva nyt ripusti kuulotorvea paikoilleen, niin hänen sydämensä
-sykki ilosta.
-
-Hän aikoi näyttää Bobille...
-
-
-X.
-
-Itse asiassa ei ollut vähintäkään ihmeellistä, että Gösta Wickner tuli
-herra ja rouva Flodinin luo päivälliselle, vaikka talon isäntä oli
-poissa. Olihan se tapahtunut jonkun kerran ennenkin, eikä siinä ollut
-talonväki paremmin kuin vieraskaan huomannut mitään ihmeteltävää.
-
-Viime aikoina oli sitäpaitsi tapahtunut se kumma, että Anna ja Bob
-tunsivat itsensä mitä iloisimmiksi niinä päivinä, joina he saivat
-tavata Gösta Wickneria. Hänen läsnäolonsa näytti karkoittavan ne
-sairaloiset mielikuvitukset, jotka koskivat heitä itseään ja
-aviopuolisoiden välit olivat niinä päivinä ennallaan. He muuttuivat
-luonnollisiksi, sopusointuisiksi ja helliksi toisilleen niinkuin
-ennenkin. Niin, jopa eräänä iltana kestailtuaan ravintolassa Göstan
-kanssa Bob pysähytti Annan keskellä katua suudellakseen häntä ja jatkoi
-senjälkeen matkaansa sanoen samassa sydämellisen iloisena:
-
-"Eihän se mitään ole, Anna. Eihän se ole kerrassaan mitään."
-
-Myöskin vaikutti siihen se seikka, että Gösta Wickner puolestaan oli
-melkein unohtanut kaikki, mitä hän oli Bobille salaisuutena kertonut
-nuoruutensa tunteista Anna rouvaan. Sitäkin selvempää oli, ettei
-Göstalla ollut eikä voinut olla vähintäkään aavistusta ystäviensä
-murtuneista väleistä. Kerran hän oli sitä seuraavalla viikolla tavannut
-Bobin yksinään ja silloin hän oli sanonut: "Sinähän muistanet, mitä
-olet luvannut, etkä kerro vaimollesi?" "Mitä?" sanoi Bob hänelle
-tavattoman oudolla maltillisuudella. "Niin, luonnollisesti sitä, jonka
-minä kerroin sinulle jouluna." "En sanaakaan! Minähän olen luvannut",
-vastasi Bob häikäilemättä. Tämän hetken perästä rauhoittui Gösta
-Wickner. Sillä kun muuten totuutta rakastava henkilö joskus on
-pakoitettu valehtelemaan, tekee hän sen niin vakuuttavasti, että ei
-kukaan voi epäillä.
-
-Senvuoksi Gösta Wickner tunsi itsensä hyvin rauhalliseksi lähtiessään
-päivälliselle kahden kesken Anna rouvan kanssa ja Anna taas puolestaan
-olisi mitä vakuuttavimmin kieltänyt, että siinä olisi ollut mitään
-erityistä, jos sitä olisi kysynyt häneltä. Juuri tänään hän kuitenkin
-huomasi erikoisen merkitsevää siinä salaisuudessa. Hän tunsi
-viekoittelevaa ajatuksessa saada vieraita omin päinsä, joista Bob ei
-tietänyt. Hän nautti vapaudestaan, mitävarten hän ei sitten nauttisi
-omasta vapaudestaan ja käyttäisi sitä hyväkseen? Anna rouva tunsi aivan
-erikoisen vapauden halun virtailevan tänään itsessään ja hän nautti
-täysin siemauksin siitä, että hän oli nyt vain itse oma neuvojansa.
-Sitäpaitsi ei hän ennen päivällistä ehtinyt juuri ajatella muuta. Ensin
-oli Georg laitettava siistiksi ja sitten pöytä katettava hienoimmilla
-pöytäliinoilla ja kauneimmilla astioilla. Ja lopuksi oli Annan
-laitettava itsensä hienoksi.
-
-Siihen tarvittiin enimmän aikaa. Sillä hän pukeutui itse uuteen,
-harmajaan, hyvin istuvaan kävelypukuun ja liiviin, jossa oli suuret ja
-uhkeat napit. Anna rouva ei koskaan nauttinut mielestään muusta niin
-paljon, kuin uusista puvuistaan. Hän tunsi itsensä niin hienoksi ja
-yhtä nuoreksi kuin hänen uusi, käyttämätön pukunsakin oli. Kaikki
-vanha, ikävä ja vähäpätöinen heitettiin pois kuin vanha pukukin, ja hän
-itse oli kerrassaan nuori ja iloinen, ja hän tunsi elämän hymyilevän
-itselleen. Hän tunsi ikäänkuin muuttaneensa takaisin omiin
-neitsyyspäiviinsä, kun hän käveleskeli uneksien ja vuotteli jotain
-erikoista tapahtuvaksi. Hän sitoi mustalla samettinauhalla metaljongin
-kaulaansa. Kapea musta samettinauha, joka upposi hieman kuulakan
-valkeaan ihoon. Metaljongissa oli Bobin valokuva ja Anna rouva oli niin
-riemastuksissaan, että hän suuteli koristetta ennekuin hän sitoi sen
-kaulaansa.
-
-Kepein, joustavin askelin meni hän saliin ja siellä seisoi jo Gösta
-Wickner myhäillen hänelle.
-
-Anna rouva tunsi kasvojensa punehtuvan vain siitä yllätyksestä, että
-hän niin äkkiarvaamatta sai nähdä vieraansa. Hän kiiruhti pudistamaan
-hänen kättään.
-
-"Oletteko jo tullut?"
-
-Hän katsoi mielihyvällä järjestelyjä ympärillään.
-
-"Täällähän on juhla. Ja miten hieno te itse olette!"
-
-Gösta Wickner oli miettinyt syytä siihen kylmään äänen sävyyn, jonka
-hän kuuli huutavan halloota telefonissa. Hän oli valmistautunut
-näkemään epäjärjestystä ja sensijaan hän tapasikin täydellisen
-vastakohtaista. Seuraus siitä oli, että hän itsekin tuli kirkkaalle
-mielelle kaikesta siitä päivänpaisteesta, joka oli täällä häntä
-vastassa.
-
-"Minä tahdon olla iloinen tänään", sanoi Anna rouva.
-
-"Olkaa hyvä."
-
-Hän otti vierastaan käsikoukusta ja vei pöydän luo. He nauroivat
-molemmat, puhuivat pari sanaa Bobista ja istuutuivat.
-
-Siitä tuli iloinen päivällinen, pullo viiniäkin tuotiin pöytään.
-Kynttilät paloivat kruunussa ja akkunaverhot vedettiin alas. Kun
-päivällinen loppui, siirtyivät he Bobin huoneeseen, paperossit
-sytytettiin ja he lavertelivat kuin kaksi iloista lasta.
-
-Kuten sanottu, olivat he ennenkin kahden kesken päivällisellä olleet,
-joten tapaus ei ollut uusi. Mutta Anna rouva ei ollut koskaan ennen
-tuntenut olleensa niin hyvällä tuulella kuin tänään. Hän huomasi Bobin
-häviävän ajatuksistaan sitä enemmän mitä kauvemmin päivällinen kesti ja
-hänen sydämensä yhä keventyi, kun hän sen huomasi. Ihmeellisesti, ei
-ensinkään tuskaisesti hän luisui pois hänen sydämeltään ja se sai hänet
-ajattelemaan, että Gösta ja hän istuivat kodissaan. Se oli heidän
-kotinsa ja kaikki mitä oli ollut, oli poissa ja unohdettu. Sitä ei
-ollut koskaan tapahtunut. Koko elämä oli heille ollut vain unta ja nyt
-he olivat valveilla. Kaikki tuntui hänestä niin keveältä ja
-ihmeelliseltä, melkein kuin uusi, virkistävä ruumiinlämpö olisi alkanut
-virtailla koko hänen olennossaan. Hän riemastui tuntiessaan itsensä
-niin keveäksi ja vapaaksi ja koko hänen pieni olentonsa säteili
-nuoruutta.
-
-Kun he yhdessä menivät Bobin huoneeseen, oli kaikki tuo niin lumoavasti
-kutoutunut hänen mielikuviinsa, että Anna rouvan täytyi nauraa ääneensä
-omille ajatuksilleen.
-
-"Mitä te nauratte", kysyi Gösta Wickner.
-
-Anna oli ajatellut ja ajatuksensa niin kietonut mielikuviinsa, että hän
-olisi pitänyt aivan asiaan kuuluvana, jos Gösta silloin olisi laskenut
-kätensä hänen vyötäisilleen ja suudellut häntä kiitokseksi ruuasta.
-Sitä hän ei luonnollisesti voinut sanoa. Ja senvuoksi hänen silmänsä
-välkähtelivät monin verroin hilpeämmin, kun hän vastasi:
-
-"Niin, tiedättekös, kun minä katsoin teitä selän takaa, niin te
-näytitte minusta niin naineelta mieheltä."
-
-Anna rouva tunsi silmänräpäyksen joutuneensa lasiliukkaalle jäälle.
-Mutta hän sai samassa kykyä ohjata liikkeitään, joka yllätti hänet
-itsensäkin, ja äkkinäisellä käänteellä hän muuttui vakavaksi, taputteli
-Göstaa olkapäälle ja sanoi:
-
-"Olipa oikeen hyvä, kun tulitte. Minä olin koko päivän niin
-seuransairas."
-
-Hän hymyili ystävällisesti ja rauhallisesti, mieliala oli jälleen
-valoisa ja iloinen, joka oli tuskin silmänräpäykseksi äsken
-häiriytynyt. Gösta Wickner oli mitä paraimmalla tuulella ja alkoi
-kertoa. Hän kertoi kerrassaan erinomaisesti, ja hänellä oli koko
-varasto leikillisiä kaskuja ihmisten suhteista muistissaan ja ne
-vaikuttivat Annaan hyvää. Hän tunsi koko ajan siitä asti levänneensä,
-kun Gösta tuli. Syy tähän oli aivan yksinkertaisesti siinä, että Gösta
-Wickner oli kerrassaan Bobin vastakkainen luonne. Täällä ei ollut
-mitään hermoheikkoutta, ei sitä hentoa hellyyttä, joka aina kerjäsi
-vastausta. Ei mitään ärtyisää, kiusallisen arkaa, eikä vähintäkään
-tyytymättömyyttä, joka Bobissa alinomaan väijyi, niin usein kuin hän
-oli saanut jotain mietittävää. Gösta Wickner sai toisinaan olentoonsa
-eriskummallista luottamusta herättävää arvokkaisuutta, joka melkein voi
-vaikuttaa lämmittävästi, vaikka hänen ymmärryksensä oli sitä vähemmin
-nukuksissa. Voi sanoa, hän oli vahti itselleen. Hän voi olla
-ystävällinen, jopa osottaa hyvyyttäkin ystävilleen, mutta juuri niin
-harkiten, että hän tiesi, kuinka paljon hän sanoi ja miten pitkälle hän
-tahtoi mennä. Alinomaan sai hänestä sen käsityksen, että hän määräsi
-itse itsestään ja omista suhteistaan. Tämä ehkä alusta alkaen kaikkein
-enimmän vaikutti sekä kunnioitusta herättävästi että puoleensavetävästi
-Bobiinkin, ja nyt sai myöskin se Anna rouvan tuntemaan itsensä
-huvitetuksi hänen seurassaan. Hän tunsi ikäänkuin juovansa voimaa ja
-sielunrauhaa puhellessaan tuon miehen kanssa, joka oli niin varma
-itsestään ja jonka tasapainoa ei mikään voinut häiritä.
-
-Ennenkuin Anna rouva huomasi sanojaan, olikin hän alkanut puhua Bobista
-Göstalle. Se tuli aivan ajattelematta ja hän melkein pelästyi, kun hän
-oli alkanut. Sillä sellaista ei koskaan ennen tullut kysymykseenkään
-hänen ja Bobin ystävän kesken. Ylipäätään ei Anna rouva ollut koskaan
-kenellekään puhunut miehestään tai tunteistaan häneen. Mutta Anna oli
-nyt tänä iltana sellaisella tuulella, jolloin tuntuu kaikki
-luonnolliselta ja senvuoksi hän puhui edelleen Bobista juuri senvuoksi,
-että Gösta hyvin hyvästi tiesi, kuinka paljon hän piti hänestä. Hän
-varoi taitavasti sellaista, josta olisi voinut huomata, mitä oikeastaan
-viime aikoina oli heidän välillään tapahtunut. Mutta hän puhui
-kuitenkin keventääkseen sydäntään uskomalla salaisuutensa Göstalle. Hän
-kertoi kuinka Bob oli herkkäluonteinen, ja helläsydäminen ja kadotti
-niin helposti tasapainonsa. Hän kiihtyi pienimmästäkin ja kun hän
-kerran jostakin tuli kuohuksiin, joutui hän pian pois suunniltaan.
-
-Anna rouva kuvaili yksityisseikkoja. Hän kertoi ne iloisella tavallaan
-ja lisäsi:
-
-"Ymmärrättehän, miten se voi tulla väsyttäväksi, kun kerran pitää
-ihmisestä?"
-
-Anna rouva huomasi tätä kertoessaan juuri sanat sanottuaan niin
-merkillisesti vieläkin enemmän sydämensä kevenevän. Ja mitä
-iloisemmaksi hän tuli, sitä eloisammasti hän tunsi pitävänsä hänen ja
-Bobin yhteisestä ystävästä. Hän oli sydämellisesti kiitollinen ja tunsi
-Göstan ansioksi, että niin paljon painostavaa oli ikäänkuin solunut
-pois hänen näköpiiristään. Hän näki kaikki niin selvästi tänä iltana.
-Niin ihmeellisen kirkkaana.
-
-Ja ensi kerran hän tuli selvästi ja rohkeasti ajatelleeksi:
-
-"Miksei hän silloin ymmärtänyt enempi, kun Bob ensi kerran tuli hänen
-mailmaansa ja melkein heti otti vain hänen sydämensä?"
-
-Anna rouvasta tuntui ihmeelliseltä, ettei hän silloin ollut mitään
-nähnyt. Joutuin, kirkkaana ja melkein koko mailma seuralaisenaan liukui
-tuo ajatus hänen aivojensa läpi. Se hävisi päiväpaisteisen ja
-pilvettömän hymyn viemänä yhtä helposti kuin se oli tullutkin.
-
-Kun Gösta nousi mennäkseen, tuntui Annasta, ettei hän pitkän pitkiin
-aikoihin ole ollut niin onnellinen, ja nauroi sanoessaan:
-
-"Ajatelkaahan, minä olen Georgin unohtanut kokonaan. Nyt hän on saanut
-nukkua yksin."
-
-Gösta Wickner meni ja Anna rouva istuutui pianon ääreen. Hän soitti
-vanhoja kappaleita, joita hän oli silloin soittanut, kun hän vielä oli
-nuorena tyttönä ja koko elämä hymyillen vietteli häntä. Sävelet olivat
-saaneet uuden soinnun, jota hän mielestään ei ollut koskaan ennen
-kuullut. Hän toivoi oppivansa laulamaan, hänestä tuntui, että häneen
-sittenkin kätkeytyi hitusen lauluääntä, vaikka hän ei koskaan ennen ole
-sitä aavistanutkaan.
-
-Silloin kuuli Anna rouva miehensä askeleita eteisestä ja lopetti äkkiä
-soiton nousten pianon äärestä. Tuskaisin tuntein hän ihmetellen huomasi
-Bobin läsnäolon häiritsevän hänen iloaan.
-
-
-XI.
-
-Kun mies jättää iloisen seuransa ennen illallista mennäkseen kotiinsa
-aivan yksinomaan senvuoksi, ettei vaimon tarvitse yksinäisyydessä
-ikävöiden viettää iltaansa, niin on hänellä oikeus toivoa edes
-hieman lämpöistä vastaanottoa, ja jos hän ei sitä saa, niin hän
-katkeroituneena syvästi sydämessään katuu kaunista tekoaan ja
-liikanaista jalomielisyyttään. Sillä ei mikään ole nolaavampaa kuin
-osoittaa tietämättään ystävyyttä, jota ei ensinkään ole kaivattu.
-Toinen seikka, jos itse on sekä herättänyt ystävällisyyttä että
-kohdellut hyvyydellä eikä sitten kunnioita mitä on kuitenkin
-vastaanottanut. Nainen tuskin voi halpamaisemmaksi tulla. Se on melkein
-ruminta, mitä ihminen voi tehdä, ja sellainen herättää suoranaista ivaa
-ja halveksumista, jota on synti kehittää paremmassa ihmissielussa.
-
-Tällaista ja paljon muuta samantapaista kierteli Bobin aivoissa, kun
-hän tänä iltana kotiin saavuttuaan tervehti vaimoaan. Iloisena ja
-kevein mielin hän tuli, kun oli tavannut Göstan tiellä ja saanut
-tietää, ettei hänen vaimonsa ollut ollutkaan yksin. Tämä oli heittänyt
-yhden kiven Bobin sydämeltä. Sillä hän oli varmasti kuullut telefonissa
-vaimonsa äänessä jotain raskasta ja katkeraa ja toivoi mielipahan nyt
-olevan ohi.
-
-Bob tuli sisään tyytyväisyyttä ja mielihyvää uhkuvin mielin. Hänellä
-oli niin paljon hauskaa, jota hän ikävöi saada kertoa vaimolleen. Hän
-oli jo edeltäpäin nauttinut ajatuksesta saada kuulla hänen nauruaan.
-Anna otti hänet ystävällisesti vastaan, mutta Bob oli odottanut hänen
-riemastuvan, kun hän tuli niin aikasin. Senvuoksi hän kylmeni äkkiä ja
-kun Bob kylmeni, niin ei ollut suuttumuskaan kaukana.
-
-"Enkö minä olekaan tervetullut?" sanoi hän koettaen laskea leikkiä,
-joka ei kuitenkaan näyttänyt onnistuneen. Sillä lepyttävää hymyä, jota
-hän odotti, ei ilmennytkään hänen vaimonsa huulille. Hän vastasi vaan
-välinpitämättömästi: "Kyllä, varmastihan sinä olet tervetullut", mutta
-kun Bob oli toivonut olevansa ikävöity, niin vastaus ei tuntunut
-hänestä vähääkään tyydyttävältä.
-
-Hän ilmaisi sen myöskin ja tällä kertaa hänen äänensä ei ollut enää
-leikillinen, vaan masentunut ja soimaava. Tämä teki Anna rouvan, joka
-hetki sitten oli tuntenut sydämensä niin keveäksi ja mielensä
-iloiseksi, jälleen tuskaiseksi ja hän sanoi senvuoksi onnistumattomasti
-hillityllä äänellä.
-
-"Minä en olisi koskaan uskonut, että sinä tulisit kotia. Sinä olisit
-voinut hyvin kernaasti olla poissa, jos se sinua paremmin miellytti."
-
-Tästä Bob ärtyi kylliksi ja hän ei voinut olla huomauttamatta, että hän
-oli tullut juuri vaimonsa vuoksi ja sellainen teko vaatii tunnustusta.
-
-Bob ei voinut ymmärtää, miksi Anna rouva olisi pitänyt hänen viipymistä
-parempana, kun hän sanoo tulleensa ainoastaan hänen itsensä vuoksi, ja
-senvuoksi hän suuttui kovin, kun hänen vaimonsa aivan kylmäverisesti
-vastasi:
-
-"Enhän minä ole koskaan sinulta sitä pyytänyt."
-
-Bobista tuntui tuo tulleen sydämettömästä rinnasta eikä hän hetkeen
-kiukusta hämmenneenä saanut sanaakaan sanotuksi puolustuksekseen. Hän
-oli siinä määrin loukattu, ettei hän edes kyennyt puolustautumaan ja
-senvuoksi hän ei löytänyt muuta keinoa kuin antaa vaan sokeasti
-takaisin.
-
-"Oletko sinä ollut yhtä herttainen Göstallekin", vastasi hän, "silloin
-minä en onnittele häntä."
-
-Anna rouva kuohui sekä vihasta että sanoissa piilevästä ivasta.
-
-"Eikö minulla ole oikeus tavata ystäviäni, kun sinulla kerran on oikeus
-käydä ystäviesi luona?" sanoi hän.
-
-"Sitä minä en ole sanonutkaan", vastasi Bob rauhallisemmin.
-
-"Et, mutta sitä sinä tarkoitit. Sen kuuli sinun äänestäsikin. Onko
-minulla oikeutta tai ei?"
-
-Molemmat huomasivat menneensä liian pitkälle ja juuri se kiihoitti
-heidän vihaansa. Nämä sanat olivat vain alkua näytelmään, jossa sitten
-kaikkein kummallisimmat syytökset seurasivat toisiaan ja jossa toinen
-asiallinen vahti toisen hengenvetoa saadakseen tilaisuuden purkaa
-kaikki vihansa, joka vitkalleen oli hänessä itsessään sanoiksi
-muodostunut.
-
-Tätä purkausta seurasi pitkä ja kiusallinen hiljaisuus, jolloin
-molemmat tunsivat elämässään tapahtuneen aivan uuden käännöksen. He
-istuivat siinä vierekkäin lähellä toisiaan, hikisinä huohottaen ja
-raivosta kalpeina. He tuijottivat kumpikin ihmetellen toisiinsa ja
-molemmat olivat näkevinään oudot kasvot, jotka tuntuivat heistä niin
-vierailta ja jotka he nyt vasta ensi kerran näkivät.
-
-Anna rouva purskahti itkuun, suorana hän istui, antaen kyynelvirran
-vieriä poskilta rinnoille ja helmaan eikä kohottanut kättään
-kuivatakseen kyyneleitään. Mutta Bobin sydän oli kova tällä kertaa.
-Liikahtamatta hän nauttien kuunteli vaan hänen itkuansa.
-
-Anna rouva nousi sitten mennäkseen huoneeseensa. Mutta ennenkuin hän
-meni, katsoi hän Bobiin ja sanoi.
-
-"Sinä luulet, että minä voin hyvin helposti unohtaa sinut toisen
-vuoksi. Sinä olet sen sanonut ja sitä minä en koskaan unohda."
-
-Siihen Anna rouva jätti hänet. Ja Bob istui siinä murtuneena ajatellen
-iloisen päivänsä surullista loppua.
-
-
-XII.
-
-Seuraavana päivänä kulkivat Bob ja Anna kierrellen toisiaan kuin kaksi
-pahantekijää, jotka tietävät saman rikoksen ja molemmin puolin
-syyttävät toisiaan sen alkuunpanijaksi. He olivat molemmat väsyneet ja
-kyllästyneet itseensä ja koko mailmaan, ja he tunsivat ikäänkuin
-tulevaisuuden näköpiiri olisi kutistunut yhteen heidän ympärilleen.
-
-Aamiaispöydässä katkaisi Anna rouva äkkiä hiljaisuuden ja sanoi:
-
-"Tällaistako olisi tapahtunut _meille!_ Että _sinä_ ja _minä_ olisimme
-voineet sanoa toisillemme sellaista! Kaikki muut, mutta emme vaan me."
-
-Hän ei sanonut tätä vastausta siihen odottaakseen. Hän sanoi sen vaan
-vastauksena omille ajatuksilleen ja hänen katseensa solui Bobin ohi
-hänen taakseen huoneeseen.
-
-Bob puolestaan ymmärsi kyllä ajatuksen sanoissa. Hän itse oli ajatellut
-samaa. Mutta hän oli niin kipeästi katkeroitunut, ettei hän voinut
-yhtyä niihin.
-
-"Miksei meille niin hyvin kun muillekin?" sanoi hän sensiaan.
-
-Pikku Georg istui heidän keskellään tähystellen vanhempiaan suurilla
-silmillään ja ihmetteli kovin, miksi he näyttivät niin ikävystyneiltä
-eikä pappa suudellut mammaa lähtiessään.
-
-Vaikka Bob olisi kuinkakin tarkkaan sielustaan haeskellut, tuskin hän
-kumminkaan olisi ajatuksissaan löytänyt mitään niin vierasta kuin hän
-noissa sanoissaan lausui, jotka hän juuri oli päästänyt suustaan. Sillä
-se juuri nykyään lakkaamatta yhtenään kiinnitti hänen ajatuksiaan.
-
-Että tämä oli tapahtunut juuri heille! Tämä oli Bobista niin
-käsittämätöntä, koko elämä alkoi tuntua hänestä suurelta ja
-ratkaisemattomalta arvoitukselta. Ennen oli kaikki näyttänyt hänestä
-niin yksinkertaiselta ja selvältä. Kaikki mikä koski häntä itseään,
-hänen vaimoaan, lastaan ja kotiaan, kaikkea sitä oli hän tuskin
-ajatellut toisin kuin lintu, joka laulaa kesällä, ajattelee
-auringonpaistetta ja tuoretta vihantaa, jotka viekoittelevat hänet
-visertelemään. Nyt hän sai niin paljon enemmän aihetta ajattelemiseen,
-hän tunsi ihmeellistä aavistusta tulleensa jollain kummallisella
-tavalla petetyksi. Hän ei tarkoittanut ensinkään, että hänen vaimonsa
-olisi hänelle uskoton edes ajatuksissaankaan. Bob voi jotain
-suutuksissaan sanoa sinne päin, mutta ajatella vakavasti sellaista --
-ei, sitä hän ei voinut. Kun Bob sanoi itselleen olevansa petetty, niin
-silloin siinä oli kokonaan toinen tarkoitus. Oli jotain, jota hän oli
-toivonut saavansa aina omistaa, joka nyt oli huomaamatta alkanut luisua
-hänen käsistään. Jotain lämpöistä ja jaloa hän oli vaalinut
-omaisuutenaan ja joka nyt päivä päivältä oli muuttunut yhä kylmemmäksi
-ja arvottomammaksi. Bob ei voinut koskaan sitä itsekseen lausua. Hän
-etsi etsimällä sanoja, jotka voisivat selittää sitä, mitä hän
-tarkoitti, mutta hän ei löytänyt. Hän tunsi vaan, että kaikista, joita
-hän yritti yhdistellä, puuttui sisällystä.
-
-"Rakastaako hän minua?" ajatteli hän itsekseen virkahuoneessaan
-kirjojensa ääreen kumartuneena.
-
-"Onko se mahdollista, että hän olisi kyllästynyt minuun?" Tätä ajatusta
-seurasi yhtäkkiä toinen:
-
-"Rakastanko minä todella häntä?" Bob ei voinut vastata tähänkään
-kysymykseen ja hän koetti päästä siitä, koskei hän tohtinut
-ajatuksissaan muodostaa sellaista vastausta, joka häntä pelotti. Hän ei
-voinut elää ilman vaimoaan, siinä oli kaikki mitä hän tiesi ja tunsi,
-ja muuta vastausta hän ei myöskään voinut itselleen antaa.
-
-Mutta niin paljon Bob tiesi, että hän ja Anna olivat alkaneet kulkea
-omia teitään ja että he olivat herjenneet kysymästä, mitenkä toinen eli
-toinen aikaansa vietti ja mihinkä hän sen kulutti. Anna rouva oli
-saanut omista oikeuksistaan sellaisen käsityksen, jota hänellä ei ollut
-koskaan ennen ollut, hän vaati vapautta itselleen, tarvitsematta
-selittää, mihin hän sitä käytti. Bob ei voinut hänen vaatimustaan
-kumota ja hänellä oli niin hyvä syy, että hänen oli vaikea vastustaa
-häntä. Samalla jätti Anna rouva hänelle yhtäläisen vapauden, jota hän
-ei koskaan ollut pyytänytkään eikä tiennyt mihinkä hän sitä käyttäisi.
-Hän tiesi yhtä vähän mihinkä hänen vaimonsa käytti vapautensa. Hän
-tiesi ainoastaan, että jos hän telefonoi aamupäivällä kotiin, niin hän
-varmasti sai odottaa vastaukseksi, että rouva oli mennyt ulos, ja jos
-hän iltapäiväksi esitti jotain huveja, niin oli hänen vaimonsa
-edeltäpäin jo kiinni työssään tai oli hänellä kaupungilla muita puuhia,
-jotka estivät häntä.
-
-Bob kummeksi kaikkea tätä, mutta ei tohtinut epäillä eikä uskaltanut
-edes kysyä. Hänellä oli vain hämäränä käsityksenä, että kaikki oli
-murtunut pirstaleiksi ja toisinaan voi hän vaan ihmetellen odottaa
-jotain tapahtuvan. Sillä jotain täytyy tapahtua, joka lopettaa
-tällaisen elämän, siitä hän oli varma. Mutta mitä oikeastaan voisi
-tapahtua? Bob ei löytänyt vastausta siihen eikä voinut rauhoittaa
-itseään silläkään, että tuo levottomuus, joka häntä yötä päivää
-kidutti, oli vain luulottelua.
-
-Bob istui eräänä iltana yksin kotona. Anna rouva oli mennyt vierailulle
-erään ystävättärensä luo ja Bobin piti työskennellä. Mutta työ ei
-tahtonut ottaa oikeen sujuakseen. Bob tunsi itsensä rauhattomaksi
-ikäänkuin hän olisi pelännyt onnettomuuden millä minuutilla tahansa
-voivan hiipiä ovesta sisään.
-
-Ovi avautui ja pikku Georg pistäytyi sisään. Hän hiipi hiljaa, jottei
-häiritsisi isää, jolle hän tahtoi sanoa vaan hyvää yötä.
-
-Bob nosti poikansa polvilleen ja alkoi jutella hänen kanssaan. Ja Georg
-alkoi kertoa vieraasta koirasta, jonka kanssa hän oli leikkinyt
-Humlepuistossa.
-
-Bob istui hiljaa hyväillen poikansa hiuksia ja sillä välin sekavat
-ajatukset heräsivät ja hävisivät hänen aivoissaan. Mutta poika huomasi
-isän olevan hajamielisenä ja kysyi harmistuneena:
-
-"Mikset sinä vastaa?"
-
-"Mitäs minä vastaisin?" kysyi Bob ja koetti näyttää leikilliseltä.
-
-"Ajattele vain hupaisesti", sanoi poika.
-
-Bob tunsi tuon vastauksen omituisella tavalla koskevan kipeästi
-itseensä. Hän tunsi aina unohtaneen poikansa, tuskin tunsi häntä, ja
-lapsi nyt avoimella tavallaan soimasi häntä siitä.
-
-Mutta Georg oli jo ruvennut ajattelemaan muuta.
-
-"Miksei äiti nyt ole koskaan kotona?" kysyi hän.
-
-Kysymys vaikutti Bobiin kuin ankara korvapuusti. Hän suuteli lasta
-kätkeäkseen tältä kyyneleitään, jotka pulpahtivat hänen silmiinsä,
-pisti pojan ovesta sisään ja pyysi hänen mennä nukkumaan. Senjälkeen
-hän nousi ylös ja sulki oven kahteen lukkoon, jottei kukaan voisi
-päästä näkemään kuinka kuohuksissa hänen mielensä oli.
-
-Hänet valtasi uusi ajatus. Hänen vaimonsa alkaa unohtaa lastaan. Hän ei
-leiki enää pojan kanssa kuten ennen, hän tuli niin pian kärsimättömäksi
-kuin tämä pyysi hänen apuaan ja lähetti hänet aina lastenkamariin.
-
-Oliko todellakin aina ollut niin, myöskin silloin kun hän toisinaan
-leikki pojan kanssa, hemmotteli häntä ja oli iloinen häntä hienosti
-vaatettaessaan?
-
-Heidän keskinäinen rakkautensa, vieraat ystävyyssuhteet, huvit,
-henkiset harrastukset -- kaikki tuo oli täyttänyt heidän elämänsä niin,
-ettei siellä ollut sijaa heidän omalle lapselleen, joka sai kasvaa
-palvelijain seurassa.
-
-Siinä on syy heidän onnettomaan elämäänsä, ajatteli Bob ja päätti
-tarmokkaasti puhua siitä Annan kanssa. Kaikki muuttuisi toisin,
-ajatteli hän. Täytyy -- -- --
-
-Bob puhui myöskin Annalle asiasta. Mutta se ei tullut kumminkaan
-paremmaksi. Hänen vaimonsa selitti niin jyrkästi kaikki, mitä hän
-esitti, tyhjiksi houreiksi ja luulotteluiksi, että Bobin täytyi lopulta
-myöntää Annan olevan oikeassa ja hänen itsensä väärässä.
-
-Rauhallisemmaksi hän ei tullut kumminkaan. Vaimonsa sanoissa hän oli
-tuntenut hänen kylmyytensä.
-
-
-XIII.
-
-Pari päivää sen jälkeen istui Bob eräänä sunnuntaina aamupäivällä Gösta
-Wicknerin luona Arsenalikadun varrella. Herrojen välissä oli pelipöytä
-ja Bob oli juuri voittanut pelin.
-
-Se tapasi muutoin aina saada hänen hyvälle tuulelle. Mutta tällä kertaa
-näytti siltä kuin hän olisi voittanut tietämättään. Ja kun peli loppui,
-nousi hän pöydästä, ikäänkuin hän olisi vain odottanut pelin
-keskeyttämistä voidakseen saada tilaisuuden itse puhua.
-
-Hän alkoi kertoa ystävälleen omista suhteistaan. Sitä Bob ei ollut
-koskaan ennen tehnyt. Hänelle ei ollut koskaan johtunut mieleenkään
-ilmaista edes sanallakaan kellekään elävälle ihmiselle, ettei kaikki
-ollut niin kuin piti hänen ja vaimonsa välillä. Senvuoksi olikin Bob
-äärimmäisyyteen asti kiihtyneellä mielellä, hän tuskin näki sitä, jolle
-hän puhui.
-
-Olisipa Bob nähnyt, niin hän ei olisi mitenkään voinut olla huomaamatta
-sitä harmillista asemaa, johon Gösta Wickner huomasi joutuneensa. Hän,
-joka muuten oli tottunut hallitsemaan ilmeitään kaikissa olosuhteissa,
-sai polttavan punan koko kasvoihinsa. Nyt Gösta kumminkin kuului
-niihin, jotka tietävät voivansa tahdon ponnistuksella punastuksestansa
-päästä. Hän käytti myöskin tätä taitoaan ja kun Bob puhui kauvan, sai
-hän hyvää aikaa voittaakseen kasvojensa ilmeet jälleen valtoihinsa.
-
-Kun Bob lopetti ja nosti katseensa, niin oli Gösta jo aivan
-rauhallinen. Vieläpä Bob luuli lukeneensa selvää osanottoa ystävänsä
-ilmeissä. Oli hetken hiljaisuus, jolloin Bob odotti saavansa kuulla,
-mitä ystävällä oli sanottavaa. Hän odotti Göstalta neuvoa, neuvoa, joka
-kenties tekisi kaikki hyväksi. Jonkunlaisella epätoivoisella tarmolla
-hän oli takertunut tähän ajatukseen, pelaaminen oli vain ollut tyhmä
-tekosyy, jota hän käytti puhelimessa ilmoittaessaan tulostaan ja hän
-oli koko ajan katunut, että hän oli ottanutkaan sitä suojakseen.
-
-Gösta Wickner luonnollisesti ymmärsi nyt hyvin hyvästi kaikki ja itse
-asiassa hänen todellakin vilpittömästi tuli sääli Bobia. Se sopi niin
-mainiosti tuohon hänen teoriaansa, että kaikissa avioliitoissa ilmenee
-sairaloisuutta, onnellisimmassa tapauksessa käännekohta --
-mahdollisesti myös käännetapauksia. Hän kehitti aivan luonnollisesti
-tämän käsityksensä Bobille ja sanoi, että hänen mielipiteensä mukaan
-luultavasti ovat kaikki avioliitossaolevat elämässään kokeneet
-samanlaista.
-
-Mutta Bob pudisti päätään. "Miten se voi olla mahdollista?" sanoi hän.
-"Voiko rakkaus huonota vihaksi?"
-
-"Kyllä", vastasi Gösta. "Minähän en kyllä ole ollut naimisissa, mutta
-niin Relling sanoo. Niin, minähän en voi kokemuksesta sitä tietää.
-Mutta kun kaksi ihmistä menee naimisiin yksinomaan rakkaudesta, niin
-tuntuu se minusta aivan luonnolliselta. Mutta järjellinen avioliitto --
-se on kerrassaan toista. Silloin yhtyy kaksi ihmistä senvuoksi, että he
-ovat huomanneet sopivansa toisilleen, ja kumpikaan ei vaadi enempää
-kuin toinen voi antaa."
-
-"Mutta jos luonto herää eloon ja vaatii osaansa", sanoi Bob, joka ei
-nyt kärsinyt minkäänlaisia hyökkäilyjä rakkauden kimppuun.
-
-"Se tapahtuu verrattain harvoin", vastasi Gösta. "Mutta kun rakkaus
-yhdistää kaksi ihmistä -- se on samaa kuin luottaa häilyvään
-luonnonvoimaan. Toisena päivänä se on hyvä ja toisena paha. Toisena
-päivänä se hyväilee ja toisena puree. Onneksi olemme kehittyneet
-jossain määrin lannistamaan luonnonvoimia. Tässä se merkitsee niin
-paljon, että kun luonnonvoimat ovat raivonneet aikansa, niin asettuvat
-ne rauhaan ja silloin palaa onnikin takaisin."
-
-"Niinkö luulet?" kysyi Bob.
-
-"Aivan varmasti", oli vastaus. "Tehän olette olleet naimisissa jo
-yksitoista vuotta? Silloin olette ehtineet kyllästyä rakkauteenne. Ja
-sitten tulee reaktioni. Se on kerrassaan luonnollista. Kun se on ohi,
-ei kumpikaan teistä ymmärrä sitten, mistä te olette oikeastaan
-riidelleet."
-
-Bob istui ja kuunteli ystävänsä sanoja ja ihmeekseen huomasi niitten
-rauhoittavan häntä. Hän tunsi ihmeellistä helpoitusta, ikäänkuin olisi
-saanut heittää raskaan kuorman sydämeltään ja hän tahtoi saada
-kiitokseksi siitä puristaa sydämellisesti ystävänsä kättä.
-
-Gösta Wickner ei ollut huomaavinaan sitä, vaan istui muka
-ajatuksissaan. Muutamista syistä hän oli viime aikoina saanut hieman
-epäluuloa, jonka hän tahtoi mielellään varmentaa eli päästä vapaaksi
-siitä.
-
-Hänellä oli senvuoksi vakava aikomus saavuttaa uutta luottamusta, kun
-hän kysyi:
-
-"Sinä et tiedä mitään erikoista syytä apeamielisyyteenne ja teidän
-välisiin rettelöihinne?"
-
-Nyt tuli Bobin vuoro punastua ja hän tunsi tarvetta saada tehdä kaikki
-selväksi, olla täydellisesti rehellinen ja päästä kaikesta, joka painoi
-häntä, ja hän sanoi:
-
-"Minä todellakin olen ollut kerran epärehellinen sinua kohtaan.
-Muistatko, kun sinä minulta kysyit, olenko minä pitänyt sanani ja ollut
-vaiti Annalle siitä, jonka sinä kerroit itsestäsi minulle?"
-
-Gösta Wickner nyökäytti päällään ja hänen silmänsä saivat kiivaan
-läpitunkevan ilmeen.
-
-"Minä en voinut vaieta", sanoi Bob häveten, "minä kerroin todellakin
-Annalle, mitä sinä olit uskonut minulle. Sinä ymmärrät, se tuli aivan
-itsestään. Ja minä muuten uskon, että häiriöt meidän välillä ei ole
-missään yhteydessä sen kanssa. Kuinka se voisi olla mahdollistakaan?"
-
-Eriskummallinen ilme välähti Göstan kasvoille, ilme, joka yhtä hyvin
-saattoi olla hymy kuin irvistyskin. Mutta hänen katseensa muuttui
-samassa läpipääsemättömäksi ja solui syrjään, ennenkuin Bob ehti sitä
-tavata.
-
-"Se kumminkin oli kirotun tyhmästi", sanoi hän.
-
-"Kyllä, mutta miksi?" kysyi Bob.
-
-"Niin", sanoi hän rauhallisesti. "Muuten olisin minä ehken voinut puhua
-asiasta vaimosi kanssa. Ja se olisi mahdollisesti ollut hyvä teille
-molemmille. Nythän se ei ole enää ajateltavissakaan."
-
-Bobin täytyi myöntää Göstan olevan siinä aivan oikeassa. Mutta
-lähtiessään hän ei tuntenut itseään vähääkään rauhallisemmaksi kuin
-tullessaankaan ja hänen rauhattomuuteensa sekottui hämärää epäilystä.
-
-
-XIV.
-
-Gösta Wicknerillä oli tähän aikaan paljon liikeasioita. Hän kulki kuin
-kuumeessa, aivot täynnä liikesuunnitelmia. Ensi kerran elämässään
-hänelle oli juolahtanut mieleen ajatuksia, jotka todellakin näyttivät
-voivan tehdä rahaa. Eräänä päivänä tuli nimittäin Gösta Wicknerin luo
-muuan mies, jonka hän oli jo kauvan tuntenut kiinnittämättä erikoisesti
-sen parempaa huomiota häneen kuin että eräässä kahvilan nurkassa tehdyn
-pikaisen tuttavuuden jälkeen olivat vaan satunnaisesti muutamia kertoja
-ulkona toisiaan tavanneet. Tämä mies kääntyi Gösta Wicknerin puoleen,
-jolla hän tiesi olevan vaikutusvaltaa liikemailmassa ja tarjosi hänelle
-patenttia ostettavaksi.
-
-Gösta Wickner otti ehdotuksen vastaan hyvin välinpitämättömästi, koska
-hän tiesi patentteja olevan kyllä paljon, mutta rahapohatoita harvassa.
-Mutta mitä enemmän hän tutustui siihen ja mitä kauvemmas hän
-laskuissaan ehti, sitä enemmän hän mieltyi siihen. Hän pyysi patentin
-huostaansa kahdeksaksi päiväksi, jolloin hän ei ehtinyt muuta
-ajattelemaan ja lopuksi hänelle selvenikin, että tässä oli kysymys
-miljoonista. Siinä oli Fenix lintu kätkeytyneenä patentin
-äärettömyyteen, jonka eteen todellakin ansaitsi työskennellä. Tämä
-ajatus muutti Gösta Wicknerin mailmankatsomuksen kokonaan ja antoi
-hänelle sellaista elämänhalua, jota hän ei ennen ollut tuntenut. Kuinka
-olikaan hänen mielikuvituksensa työskennellyt, kuinka olikaan hän
-taistellut itsensä kanssa sietääkseen sellaista elämää, jota hän oli
-tähän saakka elänyt? Työskennellä muitten hyväksi! Rikastuttaa pankkia!
-Omasta puolestaan aina tyytyä vähäpätöiseen palkankorotustoiveeseen ja
-ehkä saada täytettyään viisikymmentä vuotta juhlapäivällisen
-johtokunnalta ja mitätön kunnialahja! Mitä merkitsee kaikki tuo?
-Juomarahoja hienommassa muodossa.
-
-Gösta Wickner seisoi rannalla katsellen miljoonien vyöryvän ohitsensa,
-mutta ei voinut ryhtyä niihin käsiksi ja täyttää niillä omia taskujaan.
-Hän oli oppinut arvostelemaan virran suuntaa, mittaamaan sen voimaa ja
-tarkastelemaan, ett'ei vaan järkevänä miehenä sokeasti heittäytyisi
-tuohon virtaan, joka vaatii häneltä pyörteisiinsä paljon kovia
-kolikoita.
-
-Nyt huomasi hän vasta hetken tulleen käydä asiaan käsiksi.
-
-Hillityllä kiihkolla, joka vain on mahdollista niille ihmisille, joilla
-on niin voimakas arvostelukyky, että se voi hillitä liiallisen
-mielikuvituksenkin, antautui Gösta Wickner nyt tarmokkaasti työhön,
-joka tarvittiin tuon suuren suunnitelman toteuttamiseen. Hän ei ollut
-koskaan tähän asti käyttänyt hyödykseen niitä monia ystävyyssuhteitaan,
-joita hän oli vuosien kuluessa koonnut, vaan oli hän kuten pelaaja
-säästänyt hyvät korttinsa oikealle hetkelle, jolloin niitä tarvitaan.
-Gösta Wickner ymmärsi tämän hyödyn ja tiesi myöskin, että kun hän, joka
-ei ollut koskaan käyttänyt vuoroaan ennen kuin sillä silmänräpäyksellä,
-jolloin hän oli varma voitostaan, koetti koota osakkaita taloudelliseen
-yritykseen, olisi hänellä oleva sellainen salaperäinen loiste, joka on
-siinä, että kaikki mainitsevat miestä kelpoisena voimana senvuoksi,
-ett'ei tuo ihminen ole aikaan saanut kaikkein katkerinta. "Suuri on se,
-joka ei liiku, vaan suuresti vaikuttaa", sanoi Gösta Wickner Hamletin
-sanoilla, hymyillen itselleen. Ja tämä järkevä mies, jonka ajatuksissa
-mitä aineellisempien ponnistusten keskellä oli sijaa Shakspearen
-runollisille lauseille, antautui nyt koko tarmollaan voittamaan suurta
-voittoa elämän arpajaisissa.
-
-Koko taito oli siinä, koota rahaa niin, että ne, jotka rahojaan
-luovuttivat siihen, uskoisivat ansaitsevansa ne takaisin
-moninkertaisine korkoineen, vaikka hän itse todellisuudessa jättäisi
-heille ainoastaan välttämättömimmästi liikenevät osat suuresta
-voitostaan. Saavuttaakseen tämän päämaalinsa teki Gösta Wickner asiansa
-ja itsensä mitä luotettavimmaksi kullekin yhtiömiehelle. Hän sai heidät
-puolelleen näyttelemällä alinomaan selviä papereita tehden samalla
-lyhyitä ja vaikuttavia suullisia lisäyksiä, joissa ei tuntunut
-jälkeäkään liiotellusta mielikuvituksesta ja senvuoksi hän voittikin
-kaikkien luottamuksen. Mutta itselleen hän alinomaa säilytti niin
-paljon kuin hän tahtoi säilyttää. Ja se mitä hän säilytti, oli juuri
-hänen oma salaisuutensa, joka antoi hänelle joustavuutta ja sanomatonta
-onnea.
-
-Tällaista onnea voi vain kokea erään luonteiset miehet, mutta se on
-lähellä sitä hallitsijailoa, joka on tehnyt onnettomuuksia historiassa.
-Tämä onni antoi Gösta Wicknerille paitsi loistavan tulevaisuuden
-mahdollisuutta myöskin nuoruutta, ikäänkuin hän olisi ollut rakastunut.
-Onnistumisen varmuus valoi hänen vereensä nuorteaa virkeyttä ja hän
-kulki pirteänä iloiten ikäänkuin hänen elämänsä vasta nyt täytettyään
-kolmekymmentäkahdeksan vuotta olisi oikeastaan alkanut.
-
-Tätä eriskummallista nuorteaa virkeyttä, jonka tuo kerrassaan
-kylmäverisesti edeltäpäin laskettu menestys alussa sai, ei Anna rouva
-ensin oikein sietänyt, se herätti hänessä omituista kateuden tapaista
-myötätuntoisuutta. Siitä pienestä kahden kesken vietetystä
-päivälliskestistä saakka, jolloin Anna rouva oli puhunut Göstalle
-miehestään, oli Göstan ja hänen välillään solmittu sellainen suhde,
-joka syntyy salaisuuksien uskomisesta toisilleen. Kun nuo kolme
-ystävystä tapasivat yhdessä toisensa, voi tapahtua, että Bobin
-sanoessa jotain tai muistellessa menneitä tapahtumia, Anna rouva ja
-Gösta salaa, ymmärtäen toisiaan vaihtoivat silmäyksen, joka sai veren
-kuumana syöksymään heidän suonissaan. Ja jos Bob jätti heidät
-silmänräpäykseksikään kahden kesken, niin alkoi aivan kuin itsestään
-keskustelu heidän välillään, joka, jos Bobin askeleet kuuluivat
-viereisestä huoneesta, keskeytettiin tai vaihdettiin kerrassaan
-toiseen, kuin mitä se oikeastaan oli koskenut.
-
-Gösta Wickner kyllä huomasi siinä piilevän vaaran. Ja tavallisien
-suhteiden vallitessa olisi hän luultavasti vetäytynyt takaisin ja
-ajoissa pelastanut itsensä vaarasta. Ei suinkaan Bobin vuoksi. Göstalla
-oli tähän aikaan niin paljon omia suunnitelmiaan, ett'ei hänen
-ajatuksissaan ollut tilaa toisen arkaluontoisille asioille. Gösta
-Wickner eli tähän aikaan suuresti kohoutuneena. Hän kulki päivästä
-päivään voitonriemuisena, kaikki näytti niin keveältä, mahdolliselta ja
-kaikkien vaikeuksien yläpuolelle kohoutuneena niin helpolta toteuttaa.
-Uhkuen elämänhalua, jota hän oli saanut hillitä, odottaessaan omaa
-loistavaa tulevaisuuttaan, ja vain antaen laskeutua kuluneitten
-intohimojensa vuon, kohosi koko hänen olentoonsa ikäänkuin uutta
-nuorteaa voimaa, joka teki hänet rohkeaksi, seikkailuhaluiseksi ja
-nuoreksi. Hänen tietämättään, miten se tapahtui, alkoi Annan solakka
-olento ja hienot kehittyneet kasvot sukeltautua esiin hänen unelmistaan
-ja seurata häntä, kun hän istui seurassa tai oli kiintynyt niihin
-pitkiin ja jännittäviin keskusteluihin, jotka veivät häntä päämääräänsä
-kohti. Kasvot eivät olleet enää nuoren tytön kasvot eikä ruumis ollut
-enää nuori, niin hento ja norea kuin ennen. Tuntui vain kuin tuo nuori
-nainen, juuri sillä aikaa, kun hän oli ollut kadoksissa Göstan
-ajatuksista, olisi muuttuessaan neidosta naiseksi seurannut häntä
-itseään siinä määrässä kuin hänkin oli muuttunut toiseksi. Aika oli
-talutellut häntä käsipuolesta ja muuttanut häntä niiden vuosien
-vieriessä, jolloin he olivat olleet eronneina, juuri niin, että hän
-vielä vanhoja tunteita jälleen eloon herätti. Ja juuri silloin tuli hän
-häntä vastaan, kohtasi juuri kun taivas valkeni hänelle ja hän näki
-itsensä voittavana hallitsijana liukuvan eteenpäin ja valloittavan
-ihmisiä, jotka eivät aavistaneetkaan olevansa hänen vallassaan.
-
-Niin kovassa jännityksessä Gösta Wickner tähän aikaan eli, että hän
-tuskin tunsi vähääkään painostavan tuon uuden uhkapelinsä, jonka hän
-oli salaisesti alkanut, ennenkuin hän vielä oli itselleen
-tunnustanutkaan tahtovansa voittaa takaisin sen naisen, jonka elämä oli
-kerran häneltä riistänyt.
-
-Hän tuli kokouksesta eräänä iltana ja tapasi sattumalta Anna rouvan
-kadulla. Hän tuli juuri kuin odotettuna ja Gösta tunsi riemusta
-sydämensä soivan.
-
-Hän lähestyi Annaa ja kysyi Bobia.
-
-Anna rouva näytti olevan tyytymätön kysymykseen ja Gösta vaihtoi
-samassa keskusteluaineen. He kulkivat aina Annan kotia saakka. Mutta
-Anna rouva ei pysähtynyt ja he eivät olleet huomaavinaankaan olevansa
-perillä, vaan kävelivät vaieten molemmat ohi ja menivät Valhallantielle
-saakka. Oli valoisa kevätilta ja ilma oli niin hyväilevän lämpöinen.
-
-Ajattelemattaan he jatkoivat vain kävelyään ja Gösta Wicknerilla oli
-polttava halu kysyä häneltä mitävarten he seurasivat toisiaan eivätkä
-menneet kumpikin kotiinsa. Hän tahtoi hymyillen kysyä sitä, sanoa
-leikillään muutamia sanoja ja nähdä hänen punastuvan, nauttia siitä
-tunnustuksesta, joka ilmenisi tuossa poskien punehduksessa. Mutta hän
-ei saanut sanoja suustaan. He seurasivat vain toisiaan ja molemmat
-tunsivat toistensa läsnäolosta saavansa lepoa. Gösta Wickner oli
-iloinen kuin itse nuoruus ja koko hänen olennostaan henkäili
-jonkunlaista aistillista onnea, joka seurasi häntä ikäänkuin
-ilmakehänä. He olivat molemmat kauvan vaiti, se oli sellaista
-hiljaisuutta, joka punoo ihmisiä lujempiin siteisiin kuin sanat
-voivatkaan.
-
-"Miksi te olette niin muuttunut?" kysyi Anna äkkiä.
-
-Gösta Wickner säpsähti.
-
-"Olenko minä?" kysyi hän.
-
-"Kyllä varmasti", sanoi Anna. "Tehän olette kuin nuortunut. Te näytätte
-ikäänkuin kulkevan onni kädessä."
-
-Itse asiassa Gösta eli siksi kovassa jännityksessä, ettei hän huomannut
-tuota muuttumistaan. Mutta Annan sanoessa huomasi hän totuuden tuossa
-hänen huomautuksessaan ja oli samalla kertaa iloinen siitä, että Anna
-oli sen huomannut. Hänen aivojensa läpi lensi ajatus siitä, miten
-äärentön nautinto olisikaan voida kertoa kaikki Annalle. Tehdä tutuksi
-hänelle kaikki suunnittelunsa samoin kuin hän oli häntä tutustuttanut
-kaikkiin suhteisiinsa. Runoilijan lailla kertoa rakastamalleen naiselle
-niiden syntymättömien runojen sisällyksestä, jotka täyttävät hänen
-rintansa ja verkalleen muodostuvat runoiksi, niin kertoisi hän hänelle
-tuon suuren, järkevästi muovaillun runon, jossa hän itse näinä päivinä
-oli näytellyt sankarin osaa. Hän näkisi hänen silmänsä ihailusta
-loistavan, kuulisi hänen kummastuksesta lyhyeen hengittävän, tuntisi
-hänen myötätuntoisuutensa lämpymän laineen lailla vierivän koko sen
-onnen unelmansa yli, jonka hän oli niin hyvin kätkenyt, varmasti
-tietäen, ettei hänellä ole yhtään sellaista tuttavaa, jolle hän sen
-voisi uskoa.
-
-Hetken kiusasi häntä tuo ajatus niin voimakkaasti, että hän oli melkein
-alkaa kertoa siitä. Mutta viime silmänräpäyksellä hän hillitsi itsensä.
-Hieman taikauskoisesi ajatellen, joka ei ole tavatonta järjen
-hillitsemille haaveilijoille, tunsi Gösta Wickner äkkiä, että sellaisen
-luottamuksen antaminen voisi vain aiheuttaa hänelle onnettomuutta. Hän
-hillitsi itsensä hymyllä, jonka hän käänsi ulospäin suojaavaksi
-kilveksi; ainoa, jota hän ei voinut tukahduttaa, oli riemuitseva
-pohjasävy hänen äänessään, kun hän vastasi:
-
-"Nuortuuhan sitä aina hieman keväisin. Jos te voisitte nähdä itsenne
-peilissä, näkisitte samaa itsestännekin."
-
-Anna rouva hymyili. Ja vähän myöhemmin he erosivat.
-
-Kun Anna rouva oli jo sanonut hyvästi, kääntyi hän takasin ja huusi
-Gösta Wicknerin takaisin. Hän tuli uudestaan Anna rouvan luokse ja
-heidän katseensa yhtyivät.
-
-"Minä tahtoisin vaan sanoa teille", sanoi Anna rouva, "että minä hyvin
-hyvästi tiedän, että te ette puhunut äsken oikein totta."
-
-Gösta Wickner teki äkkinäisen liikkeen, mutta Anna rouva keskeytti
-hänet:
-
-"Älkää vaivatko itseänne", sanoi hän. "Minä tiedän oikeen hyvin, ettei
-aina voi totta puhua. Minä en vaan pidä siitä, että te luulette minua
-tyhmäksi."
-
-Silloin nyökäytti Anna rouva päätään ja hävisi hämärään eteiseen.
-
-
-XV.
-
-Anna rouva oli ruvennut makaamaan pitkään aamusilla, jonka vuoksi Bob
-sai nykyään usein syödä aamiaisen yksinään. Tämä tapahtui osittain
-senvuoksi, ettei mikään enää houkutellut Anna rouvaa nousemaan aikasin
-ylös, osittain myöskin senvuoksi, että hän tahtoi mieluummin lyhentää
-niitä tunteja, jolloin hänen täytyi olla kahden miehensä kanssa.
-
-Kun hän jäi yksin ja päivä kultasi hänen ympärillään olevia esineitä,
-loikoili Anna rouva katsellen uutimia, joissa auringonsäteet leikkivät.
-
-Kuinka olikaan kaikki näin muuttunut? Tuota hyödytöntä ajatusta hän voi
-kääntää ja vääntää, kunnes kerrassaan toinen tunne sai hänet sen
-unohtamaan ja se oli niin voimakas nurjamielisyyden tunne Bobia
-kohtaan, että se tunkeutui hänen tapojensa pienimpiinkin ominaisuuksiin
-ja hänen viattomimpiinkin pikkupiirteisiinsä. Juuri se mitä hän ennen
-oli hyväilevällä hellyydellä ajatellut, oli hänelle nyt kaikkein
-enimmän vastenmielistä. Hän saattoi maata ummessa silmin ja olla
-nukkuvinaan päästäkseen hänen suuteloistaan, kun hän meni. "Tämä on
-sitten elämää", ajatteli Anna rouva. Ja mieliharmilla lisäsi hän
-itsekseen: "Minähän olen vielä nuori."
-
-Anna rouva oli pahoillaan, että hänen elämänsä oli tyhjä ja ikävä --
-itse hän tapasi sitä ajatuksissaan kutsua sisällyksettömäksi -- mutta
-hän ei tuntenut enää vähääkään tuskaa siitä, että hänen tunteensa
-Bobiin oli muuttunut vastenmielisyydeksi. Hän näki hänen menevän ja
-tulevan, niin, vieläpä hän näki hänen kärsivänkin, tuntematta itse sen
-suhteen muuta kuin velttoa mielipahaa. Anna rouva oli muuttunut
-kovasydämiseksi ja kotinsa hänestä tuntui vankilalta, jota hän vihasi
-monin verroin senvuoksi, ettei hän luullut koskaan sen ovien avautuvan
-hänen omalle vapaudelleen.
-
-Velttoina ja epäselvinä soluivat hänen ajatuksensa edelleen ja nyt
-niinkuin usein ennenkin tapailivat ne Gösta Wickneria. Hän ei
-tuntenut mitään iloa häntä ajatellessaan, mutta hänen ajatuksensa
-vastustamattomasti vetäytyivät aina häneen ikään kuin Anna rouva olisi
-ollut noiduttu. Kuka hänet oli kiinnittänyt häneen? Mikä häntä oli
-kiinnittänyt?
-
-Anna rouva koetti vakuuttaa itseään, ettei hän tuntenut Göstassa muuta
-kuin tavallisen ihmisen, joka oli herättänyt hänessä mieltymystä ja
-toisinaan häntä hieman huvittanut. Hän huomasi ajattelevansa häntä
-enimmän senvuoksi, että hän kadehti häntä. Hänen silmissään oli Gösta
-Wickner onnellisin ihminen maailmassa. Tämä tuli siitä, että Anna rouva
-oli viime aikoina huomannut itse olevansa sietämättömästi sidottu. Mikä
-ennen oli ollut hänen onneaan, josta hän oli arvelematta nauttinut, oli
-nyt muuttunut hänelle sietämättömäksi velvollisuudeksi. Hän toivoi
-voivansa muuttua mieheksi, jolla hän kuvaili olevan juuri sellaisen
-vapauden, jota hän himoitsi. Ja tätä tietä palasivat hänen ajatuksensa
-jälleen Göstaan. Hänellä oli kaikki, mitä hän voi toivoa itselleen. Hän
-oli vapaa kuin lintu, voi tehdä ja jättää tekemättä ja elää juuri
-niinkuin halusi. Eivät mitkään siteet painaneet häntä, ei mitään
-velvollisuuksia. Hän voi mennä minne halusi. Ajatellapas sitä! Ei
-mitään velvollisuuksia ketään kohtaan ja täydellisesti vapaa.
-
-Niin kokonaan oli Anna rouvan mailmankatsomus hänen itsensä tietämättä,
-miten se oli tapahtunut, muuttunut, ettei hän voinut löytää mitään
-parempaa kuin mitä hän itse himoitsi. Jos hän olisi sensijaan joutunut
-naimisiin Gösta Wicknerin kanssa silloin, kun hän oli mennyt Bobin
-kanssa naimisiin! Anna rouva hymyili nyt tätä ajatellessaan. Hän koetti
-ajatella sellaista näytelmää Gösta Wicknerin kanssa, jollaisia hänellä
-ja Bobilla oli ollut niin monta. Hän kuvitteli näkevänsä Göstan
-edessään sellaisessa tilaisuudessa ja kun hän ajatteli sitä, niin
-tapahtui se kumma, että Anna rouva pelästyi. Oikeen pelosta vilu karsi
-hänen ruumistaan. Hän pelästyi niin, että hänen täytyi mennä
-akkunaverhoa avaamaan voidakseen katsoa ulos. Niin hän pelästyi. Sillä
-hän tunsi sen, ettei hän koskaan tohtisi tehdä mitään poikkipuolista
-noiden silmien edessä, jotka näyttivät voivan lukea pienimmänkin
-salaisuuden hänen sielussaan.
-
-Mikä valta sitten oli tuolla miehellä häneen ja kuka hänelle oli
-antanut sellaisen vallan? Anna rouva jätti toalettinsa ja hänen
-mieleensä johtui ajatus. Se oli Bob, joka ensin oli johtanut hänen
-ajatuksensa näille jälille ja siellä ne nyt pyörivät ympäri kuin
-kärpäset lasikuvussa. Bob se oli, joka oli kertonut hänelle, että
-Gösta... ennen heidän naimisiin menoaan... oli rakastanut...
-
-Silmänräpäyksessä hän luuli selvänäköisesti käsittävänsä kaiken sen,
-joka oli ollut ja kaiken sen, joka oli. Siis kaikkityyni oli Bobin syy
-ja hän sai syyttää siitä itse itseään.
-
-Anna rouva tunsi sydämensä kevenevän tätä ajatellessaan.
-
-
-XVI.
-
-Kesäiset viikot olivat kuluneet niin joutuin ja keveästi, ettei Anna
-rouva huomannut niiden menneenkään. Bobille ne olivat olleet kylläkin
-raskaita. Mutta hänen vaimonsa ei enää tahtonut huomata Bobin
-katseisiin kätkeytyviä kysymyksiä, joita hän ei tohtinut edes
-itselleenkään tunnustaa. Anna rouva kulki nykyään omaa tietään ja se
-oli hänet johtanut pois kaikesta, joka oli hänen ja Bobin yhteistä.
-Pieneen kesähuvilaan, joka kätkeytyi rauhallisen saaristosalmen
-rannalla koivujen viheriään helmaan, matkusti Anna rouva höyryveneellä,
-joka lähti kello kymmenen illalla pääkaupungista. Hän istui höyrylaivan
-yläkannella kumartuneena selkänojaa vastaan ja hänen hienot kasvonsa
-olivat uinailevat ja kalpeat. Hänen vieressään istui Gösta Wickner
-puristaen takkinsa suojassa hänen kättään, josta hän oli juuri riisunut
-käsineen. Laivankansi oli muutoin tyhjä, kahden he siellä istuivat
-kesäillan hyväilevän hämärän ympäröiminä. Leppoisana se valui pimeiden
-rantojen yli, joilla puiden latvat muodostelivat taivaalle iltaruskoon
-hullunkurisia ääriviivoja. Se valui kimmeltävään veteen, joka
-tuuditteli lukuisia höyrylaivoja himmeissä varjoissa. Se tasoitti ohi
-liukuvien höyrylaivojen jyrkkiä muotoja, vihreät, punaset ja valkeat
-valot kimaltelivat lyhdyistä ja salonkien pienistä, pyöreistä
-ikkunoista hämärässä niin kummallisen kangastelevasti. Ja löysinä
-tyvenessä lepattelivat purjeet hämärässä kohosivat nyt ylemmäs
-huvipursien rungoista kuin muuten.
-
-Kaikkialla näköalassa oli tuollainen hellä ja melkein sovittava sävy
-jollaisen tunnelman luonto aina herättää, kun lähtee kaupungin
-meluisilta kaduilta luontoa näkemään. Muuttuu äkkiä niin paljon
-hiljaisemmaksi, vaikkei aivan hiljaiseksi. Yksinäisyys lähestyy,
-vaikkei vielä ole muuttunut vallitsevaksi. Vielä kuuluu paljon ääniä,
-jotka ilmaisevat kaupungin olevan läheisyydessä, veden loisketta
-veneistä, höyrylaivojen vihlovia vihellyksiä, koneitten ähkivää
-valitusta. Suuria savupilviä liitelee lukemattomien pikku liekkien
-heijastuksien värjääminä ja somistelemina. Höyrylaivan keulan edessä
-lojuu suuri purjelaiva hillityn hiljaa ja vakavasti.
-
-Hiljaa istuivat he, jotka kahden olivat laivan kannen vallanneet.
-Virkkaamatta mitään kumartui Gösta suutelemaan Annan kättä joka lepäsi
-hänen omassa kädessään. Siinä liikkeessä oli jotain väkivaltaista ja
-hillitöntä, jolla hän vei tuon hennon käden huulilleen, jotain niin
-tavattoman outoa tuon miehen tavaksi, joka kylmästi hymyillen tapasi
-hillitä äänensä sävyäkin.
-
-Hän kumartui ja kuiskasi jotain Anna rouvan korvaan. Mitä hän sanoi,
-mahtoi olla jotain, jota Anna rouva oli ikävöinyt saada kuulla tai,
-jota hän ei voinut kuulla usein. Sillä sanat syöksivät veren hänen
-poskiinsa. Äkkinäisellä liikkeellä kohotti Anna rouva kasvonsa ylöspäin
-ja otti hymyillen silmät ummessa hänen suutelonsa. Sitten aukasi hän
-silmänsä ja ne loistivat hehkuen.
-
-"Saatatko sinä minua kotiin tänä iltana?" kysyi hän.
-
-Harmillinen vivahdus tummensi hetkeksi Gösta Wicknerin piirteitä.
-
-"On liian myöhäistä", sanoi hän. "Minä poistun laivalta viimeisen
-edellisellä laiturilla. Siellä minä tapaan Tukholman laivoja."
-
-Anna vaikeni hetkeksi, mutta näkyi, ettei Anna rouva ollut hyvillään.
-
-"Miks'et sinä tahdo?" kysyi hän lopulta.
-
-Gösta hymyili hieman purevasti ja samalla kertaa ystävällisesti
-ikäänkuin hän olisi nuhdellut lasta.
-
-"Tarvitseeko sinun oikeastaan kysyä sitä?" sanoi hän.
-
-Ja vastauksen sijasta puristi hän jälleen Anna rouvan kättä ja hyväili
-sitä, ikäänkuin olisi tahtonut rauhoittaa häntä tai johtaa toisiin
-ajatuksiin.
-
-Mutta Anna ei tahtonut tänä päivänä sallia rauhoittaa itseään tai ehkei
-voinut rauhoittua.
-
-"Ajattele minua", sanoi hän vapisevalla äänellä. "Minun täytyy
-matkustaa kotia. Kohdata hänen katseensa. Puhua hänen kanssaan. Kaikkea
-sitä sinä tahdot karttaa."
-
-Gösta päästi hänen kätensä, ja hänen kasvonsa muuttuivat kylmiksi. Anna
-katsoi niiden ilmettä ja pelästyi, kuten hän aina teki, kun hänen
-silmänsä katsoivat suoraan ilmaan etsimättä hänen katsettaan, ja hänen
-suunsa sulkeutui kuin mailmoja sulkien huuliensa taa, ja Anna rouva
-tunsi, ettei hän koskaan saisi nähdä sinne. Hän pelkäsi tuota
-kasvojenilmettä, ikäänkuin aavistaen sinne kätkeytyvän jotain, joka
-kerran antaisi hänelle suurimman surun mitä hän koskaan oli tuntenut.
-Ja hän katui katkerasti, että hän oli sallinut tunteittensa aavistaa
-sellaista.
-
-Voimatta sanaakaan sanoa hän istui vaieten hänen vieressään, kunnes
-höyrylaiva hiljensi vauhtiaan ja pimeässä lähestyi se laituri, jossa
-hän tiesi heidän täytyvän erota. Silloin valtasi hänet pelko kokonaan,
-pelko, että hän kadottaisi hänet, kyllästyttäisi hänet, olisi
-suututtanut hänet ja karkoittanut luotaan hänet.
-
-"Gösta!" kuiskasi hän ja käänsi epätoivoiset kasvonsa häneen.
-
-Anna rouvan tuskasta värähtelevä ääni sai hänen kasvonsa kirkastumaan,
-ja niille ilmeni jälleen riemuisa ilme, joka aina rauhoitti Annaa. Hän
-katsoi oikeen hänen silmiensä sisään puristaessaan hänen kättään. Ja
-juuri kuin laiva peräytyi laituriin, hyppäsi Gösta Wickner maihin
-häviten pimeään. Anna istui yksin kannella katsellen pimeitä rantoja.
-Hän katsoi takaisin laiturille, jonka hän juuri oli jättänyt. Silloin
-ilmestyi pimeästä häilyvä ja harhaileva kipinä. Hän näki sen ikäänkuin
-pysähtyvän ja muuttuvan liekiksi. Ja hän ymmärsi heti, mistä liekki
-tuli. Se oli Gösta Wicknerin taskulyhdyn liekki, jonka hän oli
-sytyttänyt kutsuakseen tulevaa laivaa laituriin päästäkseen sillä
-takaisin.
-
-Anna rouva tuijotti tuota pientä liekkiä, joka liikkuin ylös ja alas
-ikäänkuin olisi lähettänyt tervehdyksen hänelle. Hän kuuli höyrylaivan
-takanaan kulkevan ohitse, mutta hän ei kääntynyt. Kuin lumottuna hän
-istui ja hänen silmänsä tuijottivat tuota pientä valaisevaa pistettä
-kunnes ne kostuivat ja katse samentui. Silloin räpytti hän silmiään ja
-nousi seisoalleen. Mitä se oli? Näköala hävisi ja vaihtui kokonaiseksi
-riviksi suurempia liekkejä, jotka loistivat kuin silmät yli vetten.
-Anna rouvan täytyi hymyillä liikanaiselle haaveilulleen. Hänen ja
-pienen valopisteen väliin tuli toisen laivan musta kylki. Se peräytyi
-laituriin ja hetken perästä kiiti se jo matkalla suurta kaupunkia
-kohti.
-
-Anna rouva huokasi ja istuutui jälleen paikalleen. Tuntui niin autiolta
-hänen ympärillään, ja hän oli yksin, niin pelottavan yksinäiseksi hän
-ei ollut koskaan tuntenut itseään. Ajattelematta hän käänsi katseensa
-eteenpäin ja hänen katseensa liukui rannoilla, jotka kohoutuivat
-pimeästä. Hän säpsähti äkkiä nähdessään jotain, jolta hän tahtoi
-kädellään peittää katseensa. Hän näki taas pienen valopilkun. Se oli
-aivan samallainen, jonka hän näki äsken taakseen sammuvan. Se näkyi
-myöskin vähän veden yläpuolelta ja valaisi laituria. Tämä valo tuli
-aina selvemmäksi ja selvemmäksi. Anna rouva tunsi laiturin, hän näki
-koivujen piirteet ja tammen ojentelevan siellä takapuolella kyhmyisiä
-haarojaan. Mustana, muodottomana varjona solui huvila varjosta
-näkyviin. Nyt hiljensi laiva vauhtiaan ja kuin unissaan nousi Anna
-rouva maihin.
-
-Vaieten otti Bob hänet vastaan ja vaieten kulkivat he tiellä. Bob ei
-kysynyt häneltä mitään ja Anna ei sanonut hänelle mitään. Mutta
-tienmutkassa hän näki, että kumarassa hän kulki kuin vanha mies ja etsi
-sanaa katkaistakseen tämän kammottavan hiljaisuuden.
-
-"Bob!" sanoi hän. "Älkäämme menkö nyt sisään!"
-
-Hän kääntyi vaimoonsa päin ja hänen olentonsa muuttui joustavammaksi ja
-pitemmäksi. Anna luuli ymmärtävänsä, mitä Bob tunsi. Hän tunsi melkein,
-että Bob oli sanonut sen hänelle. Bobiin heräsi toivoa. Hän ajatteli
-vaimonsa tahtovan lähentyä, tahtovan sanoa edes sanankaan, joka
-yhdistäisi heidät jälleen toisiinsa. Anna tunsi sen ikäänkuin hän
-olisi kuullut hänen äänensä sanovan hänelle tuon kaikkityyni ja
-katsomattaankin hän tiesi miehensä silmien odottavina tähtäävän hänen
-huuliaan.
-
-Anna tuli niin kummallisen raskasmieliseksi eikä tuntenut voivansa
-tehdä mitään, ja hän kuuli ikäänkuin vieraan puhuvan, kun hän lopulta
-itse sanoi:
-
-"Sinähän tiedät sen itse, Bob. Meidän välimme ei voi tulla sellaiseksi,
-kuin se ennen on ollut."
-
-"Mitä sinä tarkoitat?" kuului Bobin äänellä.
-
-Sitten kuuli hän oman äänensä:
-
-"Minä olen toisen, Bob. Minä en ole enää sinun."
-
-He istuivat laiturin matalalla penkillä, jonka alla vielä vesi
-loiskahteli höyrylaivan viimeisistä aalloista, kun Anna rouva sanoi nuo
-sanat. Bob ei liikahtanut, kun hänen vaimonsa oli ne sanonut. Hän istui
-vaan vielä hieman enemmän kokoonlyhistyneenä ikäänkuin häntä olisi
-lyöty aivan liian kovasti. Ja Anna tunsi vain jotain säälin tapaista,
-joka ehken oli livahtanut hänen sielunsa läpi. Mutta hän ei tiennyt
-siitä. Hän kuuli vain, että hän itse alkoi puhua ja hän luuli
-puhuneensa kauvan. Sitten havahtui hän tuosta hirmuisesta
-jännityksestä, jossa hän oli ollut ja hän tiesi istuvansa siellä
-yksinään Bobin kanssa ja oli ajatellut vaan kaikkityyni. Mitä Gösta
-sanoi? oli hänen ensimäinen ajatuksensa. Mitä Gösta sanoo?
-
-Hän nousi ja meni tämän ajatuksen valtaamana sisälle, eikä Bob
-pidättänyt häntä.
-
-Bob istui siellä laiturilla paikallaan ja tunsi itsensä omituisen
-hävyttömällä tavalla rauhalliseksi. Hän otti hatun päästään ja koetti
-vetää keuhkonsa täyteen ilmaa. Mutta se ei tahtonut onnistua. Mitä
-oikeastaan oli tapahtunut? Sitä hän ei tiennyt. Hän luhistui vaan
-jälleen kokoon ja kuuli kuin unissaan ihmeellistä huminaa, joka mahtoi
-tulla lyhyessä kesäunessaan itseään tuudittelevista puista.
-
-Bob istui ja huomasi kaikki ympärillään. Hänen tuskansa vielä ikäänkuin
-nukkuivat. Hän näki jonkun ryömivän eteenpäin hänen jalkojensa
-vieressä. Bob kumartui katsomaan ja näki korpisammakon vitkalleen
-kömpivän eteenpäin yökasteesta kostuneilla laudoilla. Hän käänsi sitä
-jalallaan ja huomasi sen olevan vatsan alta vaaleamman, päästi sen
-jälleen menemään seuraten sen liikkeitä sellaisella tarkkuudella
-ikäänkuin tuo pieni eläin olisi hänessä herättänyt suurinta
-mielenkiintoa. Sammakko istui rauhassa ja ikäänkuin imien kosteutta
-vedestä.
-
-Bob istui katsellen sitä puolittain horroksissa kunnes hän äkkiä tunsi
-pistävää tunnetta sydämessään, joka teki oikeen kipeää. Silloin tuli
-hän ajatelleeksi, että hän oli yksin. Hän huudahti ääneensä: "Anna!"
-Mutta sen sanottuaan takertui ääni kurkkuun ja tukahdutetun
-nyyhkytyksen pulpahdus kohautti hänen rintaansa.
-
-Silloin Bob nousi. Häntä paleli niin että hampaat kalisivat suussa.
-Hoippuen kuin juopunut hän meni suoraan huoneeseensa, heittäytyi
-vaatteissaan sohvalle ja vaipui silmänräpäyksessä hyvin raskaasti
-syvään horroksiin.
-
-
-XVII.
-
-Bob heräsi paljon ennen kuin kukaan muu koko talossa. Hän heräsi
-raivoisaan tuskan tunteeseen. Mutta samalla hän tunsi ihmeellistä
-vapauttavaa tunnetta, ikäänkuin olisi saanut heittää jotain hirmuisen
-raskasta, jota hän oli kauvan kantanut. Hän peseytyi ja avasi akkunan.
-
-Aamuaurinko heitti kultaista hohdettaan havumetsään toiselle puolelle
-lahtea ja koko akkunan alusta säteili kimaltelevista kastehelmistä. Oli
-kuin hän olisi herännyt pahasta unesta ilkeään todellisuuteen. Mutta
-todellisuus näytti hänestä paremmalta kuin uni. Hän todellakin tunsi
-sydämensä keveäksi. Ja hän olisi voinut helpotuksesta huutaa suuresti,
-jollei häpeän tunne häntä olisi estänyt.
-
-Sitten hän otti hattunsa mennäkseen hiljaa ulos portaille.
-
-Mutta tultuaan saliin huudahti hän yllätyksestä. Anna istui siellä
-pukeutuneena kuten hän jätti hänet illalla matkustaakseen pois. Bob
-aikoi mennä hänen ohitsensa, mutta hän nousi ja asettui eteen.
-
-"Bob!" sanoi hän vain. "Bob!"
-
-Bob tunsi kuinka hänen sydämensä heltyi ja ruumiinsa värisi kuin
-vilusta.
-
-"Etkö tahdo puhua minun kanssani, Bob?" kysyi hänen vaimonsa.
-
-"En", vastasi Bob tukehtuneella äänellä ja aikoi mennä.
-
-Mutta hän pysäytti hänet taas.
-
-"Minä olen tuhat kertaa onnettomampi kuin sinä", sanoi Anna.
-
-"Sinä!" sanoi Bob naurahtaen.
-
-"Sinä et saa nauraa minulla", sanoi hänen vaimonsa.
-
-Bob kääntyi kuullessaan tuon äänen, joka kerjäsi ja rukoili sellaisella
-sävyllä, jota hän ei ollut koskaan ennen kuullut! Silloin hän näki
-kuinka itkeneeltä Anna näytti. Hän oli kalpea, hienoja ryppyjä näkyi
-hänen ohimoissaan ja suun ympärillä ja hänen ihonsa oli harmaja. Bob
-näki tämän kaikkityyni ja hänen tuli kipeästi sääli tuota naista, jonka
-hän ensi kerran senjälkeen kuin heidän tiensä olivat yhtyneet näki niin
-vieraana. Bob seisoi tuijottaen häntä ja ihmetteli mistä se johtui,
-ettei hän tuntenut mitään.
-
-"Oletko sinä istunut noin koko yön?" kysyi hän lempeämmin.
-
-Ja hän ei vieläkään ymmärtänyt, että hän itse oli rauhallisempi kuin
-hänen vaimonsa. Hänestä tuntui, että Annan pitäisi olla onnellinen. Ja
-hän tunsi juuri senvuoksi vihaavansa häntä.
-
-"En", vastasi Anna rouva. "Mutta minä nousin aikaisin ylös."
-
-Bob hymyili. Kova, ilkeä hymy veti kieroon hänen kasvojaan. Hän olisi
-pitänyt kerrassaan luonnollisena, että Anna olisi ollut yhtä
-epätoivonen kuin hän itse oli ollut, eikä tiennyt mitä hän tekisi.
-Hänen vastattuaan hän ajatteli: "Luonnollisesti se ei hänelle ollut
-mitään uutta. Hän on tiennyt sen kauvan." Ja hän olisi tahtonut mennä
-ja lyödä häntä. Mutta hän ei voinut tehdä eikä sanoa mitään. Hänen
-läsnäolonsa kiusasi häntä sanomattomasti. Se vei hänen kaiken
-itsehillitsemiskykynsä ja tuskasta ähkien hän istuutui lähimmälle
-tuolille, minkä hän löysi.
-
-"Jätät minut", sanoi hän. "Minä en kestä sitä."
-
-Toivon valtaamana riensi Anna kiireesti Bobin luo. Hän laski molemmat
-kätensä hänen päähänsä hyväilläkseen häntä, jota hän ei ollut tehnyt
-pitkään aikaan.
-
-"Bob parka", sanoi hän, "Bob parka!"
-
-Ja lisäsi matalammalla äänellä:
-
-"Jos sinä voisit sanoa, että sinä annat minulle anteeksi!"
-
-Bob istui aivan hiljaa käsittämättä miksei hän voinut nousta ylös ja
-töytätä häntä pois luotaan. Mutta sitä hän ei tehnyt. Hän istui
-liikkumatta ja tunsi noiden hentojen käsien vapisevan hyväillessään
-hänen hiuksiaan, tunsi ikäänkuin sähkövirran kulkevan ruumiinsa läpi.
-Ja istuessaan hän muisti nyt heidän ehjän onnensa. Hän muisti, kuinka
-hän kerran tunsi elämän niin kirkkaana, ehjänä ja onnea uhkuvana. "Minä
-en tiedä mitään, mitä minä toivoisin itselleni enemmän kuin minulla nyt
-on", niin oli hän itse sanonut. Ja kumminkaan hänellä ei ollut ollut
-mitään, ei mitään hän ollut omistanut, jota hän olisi voinut pitää ja
-kätkeä omanaan. Se oli särkynyt niinkuin kaunis saippuakupla, joita
-pojat leikkiessään puhaltavat rikki ja koko loistosta jää vain kirvelyä
-silmiin.
-
-Tätä kaikkea ajatellessaan hän tunsi vaimonsa käsien liikkumattomina
-lepäävän hiuksissaan. Bob nousi, mutta ei työntääkseen häntä pois.
-Suonenvedon tapaisesti kiersi käsivartensa hänen vyötäisilleen ja
-nojautuneina toisiinsa he itkivät molemmat onnettomina kuin kaksi
-eksyksiin joutunutta lasta.
-
-Anna rouva tointui ensin, se, joka herätti hänet, oli
-aamuhiljaisuudessa vihlovasti kaikuva laivan vihellys.
-
-"Minun täytyy matkustaa pois, Bob", kuiskasi hän.
-
-Bob hellitti kätensä hänen vyötäisiltään. Vaimonsa sanoessa hän häpesi
-heikkouttaan. Hän ymmärsi, että hän menisi suoraan hänen luotaan toisen
-luokse ja hänen kasvonsa saivat jälleen jäykän ja vieraan ilmeen. Ja
-Anna rouva ymmärsi hänen ajatuksensa, vaikkei hän sanonut sanaakaan.
-
-"Älä sano mitään", sanoi hän. "Älä sano mitään nyt!"
-
-Mutta Bob ei tahtonut kuulla häntä.
-
-"Minä tahdon tietää, mihin sinä menet", sanoi hän.
-
-Ja hänen äänensä värähteli vihasta.
-
-"Me emme vielä ole eronneet", lisäsi hän.
-
-Anna rouva katsahti häneen ja hänenkin kasvonsa muuttuivat kylmiksi.
-
-"Minun täytyy puhua Göstan kanssa", sanoi hän. "Miksikä sinä
-pakottaisit minua sanomaan, mitä sinä kumminkin ymmärrät?"
-
-Hän katsoi jälleen Annaan ja tunsi taas kuvailematonta sääliä, joka
-äsken oli hänet hellyttänyt.
-
-"Mene hänen luokseen", sanoi hän. "Sinä olet valinnut hänen ja minun
-välillä ja minä toivon, ettet sinä koskaan kadu. Mutta sen minä tahdon
-sinulle sanoa ennenkuin menet. Sinulle minä voisin antaa anteeksi,
-mutta en hänelle koskaan. Pyydä sitä miestä varomaan, ettei vaan tule
-lähelle minua. Pyydä sitä häneltä!"
-
-Taas kuului laivan vihellys ja Anna rouva säpsähti taas. Bob huomasi
-sen ja kaikkien niiden raivoisien tunteiden valtaamana, jotka hänessä
-liikkuivat, hän melkein huusi:
-
-"Jouduta itseäsi! Älä anna hänen odottaa! Kiiruhda, sanon minä."
-
-Anna rouva meni ja monenlaiset ajatukset kiertelivät hänen aivoissaan.
-Hän inhosi itseään, hänestä tuntui koko elämä muuttuneen niin
-likaiseksi ja raa'aksi. Miksi erosi hän nyt Bobista? Miks'ei he voineet
-kauvemmin edes puhua toistensa kanssa, tahtomatta tuottaa sydänkipuja
-toisilleen? He olivat rakastaneet toisiaan kuin kaksi hyvää lasta ja
-sitten oli rakkaus sammunut. Miksi ja minkävuoksi? Sitä hän ei tiennyt.
-Uusi ihminen oli herännyt hänessä ja työntänyt toisen pois. Tämä uusi
-ihminen oli voimakas ja selvänäköinen, varma itsestään ja täysi palavaa
-toivoa saada nauttia häikäilemättä. Eikö hänellä sitten olisi oikeus
-ottaa sitä onnea, jonka elämä oli hänelle ojentanut, ja kuinka hän
-olikaan ajatellut olevan helppoa kerran sanoa kaikki Bobille. Hyvinä,
-ymmärtäväisinä ystävinä olisivat he puristaneet toistensa käsiä
-kiitoksiksi kaikesta siitä onnesta ja valoisista päivistä, joita elämä
-heille on suonut ja tällaisella tunteella heidän olisi pitänyt erota,
-kantaen kukin taakkaansa, jonka elämän pettävät harhaluulot ovat
-lahjoittaneet. "Ikuisestiko?" ajatteli Anna rouva. "Mikä on ikuista?
-Mikä voi olla ikuisesti? Eikö ole parempi, kun huomaa rakkauden
-loppuneen, että rikkoo lupauksen, kuin että jatkaa sitä ja rakkauden
-sijasta tuntea ikuista tyhjyyttä? Sillä tyhjyys voi tulla ikuiseksi,
-tyhjyys on se ainoa, joka voi olla ikuinen." Niin oli Anna rouva
-sanonut Bobille ja niin ajatteli hän nyt. Miks'ei Bob voinut ajatella
-samoinkuin hän?
-
-"Hän rakastaa minua vielä", ajatteli hän. Ja siinä on ero. Mutta tuo
-ajatus ei herättänyt hänessä edes myötätuntoisuutta siihen mieheen,
-jota hän itse oli kerran rakastanut. Hän herätti hänessä vain
-vastenmielisyyttä, koska hän oli ikäänkuin jarruttamassa hänen omaa
-onneaan. Sillä sen onnensa hän tahtoi voittaa Bobin uhallakin.
-Hänellähän oli vain kurja elämänsä elettävänä ja hänen täytyi voittaa
-onnensa.
-
-Anna rouva katsahti ympärilleen laivankannelle, ikäänkuin jotain olisi
-selvennyt hänelle. Se oli väkeä täynnä. Herroja, jotka matkustivat
-virastoihinsa ja konttooreihinsa, rouvia, jotka menivät ostoksilleen.
-Rappuja nousi juuri nyt eräs herra, jonka Anna tunsi. Hän tuli
-tervehtimään, kysyi Bobia ja istuutui. Anna vastasi hänen kysymykseensä
-ja ihmetteli, että se kävi niin helposti. Hänen puhuessaan alkoi Anna
-rouva ajatella kotiaan, ymmärtämättä minkä vuoksi. Hän ajatteli Georgia
-ja hänen ajatellessaan lasta puhui vieras koko ajan oikeen innokkaasti.
-Anna rouva kuunteli ja hänen ajatuksensa kiintyivät hetkeksi hänen
-puheeseensa. Hän kertoi eräästä hiljakkoin sattuneesta tapahtumasta,
-josta olivat sanomalehdet kertoneet, ja teki siitä hauskoja
-arvostelujaan. Anna rouva ajatteli hänen puhuessaan: "Voinko minä
-jättää Georgia? Mitä hänestä tulee? Ja kun hän kerran tulee
-vanhaksi..." Silloin kuuli hän vieraan lopettavan kertomuksensa ja
-hänen kasvonsa saivat silmänräpäyksessä juuri sellaisen ilmeen, joka
-sopi viimeisiin sanoihin, jotka hän kuuli kuin pohjana omille
-ajatuksilleen. Herra pyysi kohteliaasti anteeksi. Hänellä oli hieman
-puhuttavaa erään toisen henkilön kanssa. Hän kumartui ja meni. Anna
-näki vain hänellä uudet ruskeat kengät, kun hän meni hänen ohitseen.
-
-Anna rouvasta tuntui ympäristö äkkiä muuttuneen hiljaiseksi ja hän
-tunsi halua itkeä, itkeä vain senvuoksi, että hän tunsi olevansa niin
-yksinäinen eikä ollut ketä puhutella. Miksi hän matkusti pois näin? Ja
-minne hän matkusti? Silloin valtasi hänet äkkiä ajatus, ajatus jota hän
-ei ollut ennen tavannut tai ei ollut tahtonut ajatella. Hän luuli
-kumminkin ajatelleensa sitä koko ajan. Sillä olihan niin paljon
-tapahtunut ja eilisestä päivästä oli jo niin kauvan. Hän ajatteli, että
-hän oli puhunut Göstan tietämättä Bobin kanssa ja muisti hänen
-varoittaneen äkkipikaisuudesta ja kehoittanut hillitsemään itsensä.
-
-Anna tunsi epämääräistä pelkoa, joka valtasi hänet, raukan, sitä
-enemmän, mitä lähemmäs hän tuli päämääräänsä. Tuo pelko oli niin
-voimakas ja kummallinen, että se melkein muistutti pimeänpelkoa. Hän
-olisi tahtonut pysäyttää laivan koneen tai koettaa saada kapteenin
-kääntämään laivan takaisin. Hänellä oli halu huutaa jonkun vieraan
-apua, joka ehken voisi auttaa yksinäistä, onnetonta naista, joka oli
-pahantekijä ja senvuoksi suojaton. Mutta joutuin ja varmasti liukui tuo
-pieni höyrylaiva eteenpäin ja tuskaisesti hän ymmärsi, ettei hän voi
-sitä kääntää takaisin. Hän näki rantojen, jotka hän tunsi niin hyvin,
-soluvan ohitseen, hän näki Tukholman valotonna ja suurena kääntyvän
-hänen katseensa eteen vipajavan aamuautereen ympäröimänä. Hän näki
-laivan asettuvan laituriin, ja hänen aivonsa olivat ajatuksista
-tyhjänä, vain huutavassa avun ja turvan tarpeessa hän meni maihin ja
-huomasi, ettei kello vielä ollut yhdeksänkään.
-
-Anna rouva meni kiirein askelin Norrbron yli ja kääntyi oikastakseen
-Kungsträdgårdiin. Hänessä herää kummallinen pelontunne, jos joku näkisi
-hänet. Hänellä ei ollut mitään varmuutta. Hänhän ei ole edes
-kunniallinen vaimo, joka miehensä suojasta varmana rohkeasti voisi
-nostaa päätään. Hän on vain nainen, joka ruhjottuaan sillat takanaan
-kulkee luvattomilla teillä, yksi niistä, joita mailman on tapana
-kivittää ja jotka eivät ehken ole parempaa ansainneetkaan. Anna rouva
-kulkee senvuoksi joutuin, ettei hän näe sivulleen. Sykkivin sydämin hän
-tulee portista sisään vältellen vanhan porttivahtieukon katseita, joka
-tirkistelee häntä pyöreästä ikkunasta. Päästyään kaksi rappua ylös, lyö
-hänen sydämensä kuin se tahtoisi rinnan puhkaista ja hän on kokoon
-lyhistymäisillään, kun hän lopulta nojautuu seinää vastaan ja soittaa
-ovikelloa.
-
-Sitten istuu hän Gösta Wicknerin sohvalla ja näkee hänen seisovan
-edessään ja kuulee hänen kiihtyneenä kyselevän ymmärtämättä miksi hän
-on tullut.
-
-Anna oli ajatellut selittää hänelle, mutta hän ei voinut. Sanat
-vierivät hänen huuliltaan vain voimatta pidättää niitä, hän joudutti
-omaa kohtaloansa elämässä ja kuolemassa ja sanoo vaan:
-
-"Minä olen puhunut Bobin kanssa. Ja hän tietää kaikki."
-
-"Milloin?" kysyy hän. "Milloin?"
-
-"Eilen kotia tultuani", vastaa Anna rouva. "Hän oli laiturilla minua
-odottamassa. Hänellä oli aivan samallainen pieni taskulamppu kuin
-sinullakin. Minä näin hänen tulensa syttyvän juuri kun sinun sammui.
-Oi, se oli niin hirmuista!"
-
-Anna rouvasta tuntui, että hän oli näillä sanoilla selittänyt kaikki
-tyyni ja hän tiesi samalla kertaa tehneensä vastoin rakastajansa
-toiveita.
-
-"Suo anteeksi minulle", pyysi hän. "Mutta minä en voinut muuta."
-
-Gösta Wickner ei ymmärtänyt häntä. Hän oli herännyt varmana ja
-ajatukset selvinä tärkeään päivän työhönsä ja hän ei voinut käsittää,
-että lyhdynvalo, joka sammuu ja syttyy, voi aiheuttaa sellaista
-vallankumousta. Mutta hän oli oppinut tuntemaan naisia pitkinä elonsa
-vuosina, ja hän tiesi, että kun nainen on kiihdyksissä, voi häntä
-hillitä vain, jos hänen saa uskomaan, että häntä ymmärretään. Samassa
-hän senvuoksi huomasi, että nyt tarvittiin hänen voimaansa ja
-etevämmyyttään, kaikkia mikä voi esiin loihtia uljuutta ja
-silmänräpäyksen innostusta. Kaikki onnistuisi hänelle, kaiken täytyy
-onnistua. Hän rakasti häntä, hän olisi aina rakastava häntä. Nyt vain
-hänellä ei olisi aikaa. Vain yhden päivän loma.
-
-Hän istuutuu sohvaan hänen viereensä ja Anna rouva tuntee, kuinka hän
-tarttuu hänen käteensä. Hän kuulee, kuinka hän alkaa puhua. Mutta hän
-ei ymmärrä ensin, mitä hän sanoo. Se on jotain osakeyhtiöstä ja
-liikkeestä. Tässä nyt uskoo Gösta Wickner rakastajattarelleen kaikki.
-Hän uskoo hänelle salaisimmat suunnitelmansa. Hän muuttuu
-kaunopuheiseksi ja hänen silmänsä alkavat kiiltää. Virtana syöksyivät
-sanat hänen huuliltaan ja lopulta alkaa Annakin kuulla. Hän näkee
-edessään loistavan tulevaisuudenkuvan, jossa hän kädenkäänteessä kohoaa
-ruhtinattareksi, ylölliseen elämään, huveihin, hienostoon ja
-riippumattomaksi. Ja Anna ymmärtää, kun Gösta vielä lisää:
-
-"Minä tarvitsen vain yhden päivän, vain yhden ainoan päivän ja kaikki
-on valmis. Tänään se on ratkaistava. Tänään minun täytyy ajatella
-muuta. Tänä päivänä minun täytyy olla kylmäverinen ja valpas, hermojeni
-ja itseni herra. Mutta tästä illasta lähtien minä olen sinun -- ja olen
-aina oleva sinun."
-
-Anna rouva kuuntelee tätä kaikkea ja tuntee sydämensä juhlivan. Hän
-tuntee rakastaneensa huomaamatonta, köyhää töllinmiestä, ja että Gösta
-nyt oli riisunut vaipan ja näyttänyt hänen ruhtinasketjunsa, joka
-kätkeytyi tämän puutteenalaisen puvun alle. Ja kumminkin tuntee hän,
-että hän olisi ollut onnellisempi, jos hänellä nyt -- juuri nyt --
-olisi ollut aikaa ajatella häntä. Jos hän olisi ottanut hänet
-käsivarsilleen ja hyväillyt hänet rauhaan, olisi hän täyttänyt Annan
-uinailujen toiveet, jotka hänen nyt täytyi unohtaa. Mutta hän on niin
-väsynyt, että hän voikin unohtaa ne. Ja hänen intonsa ja voimansa on
-niin ääretön, että ne tuudittavat hänet rauhaan, rauhaan, joka tulee
-tuntiessaan toisen voimat suuremmiksi kuin omansa. Tähän tunteeseen
-hukkuu kaikki muu ja Anna rouva hymyilee ensi kerran tänä päivänä. Hän
-hymyilee tulevaisuudelle, joka voi hänelle jälleen antaa kaikki, mitä
-hän on kadottanut. Hän hymyilee miehelle, joka on nostanut hänet
-vierelleen ja pakottanut hänet rakastamaan toisen kerran.
-
-Näin hymyillen hän kuuntelee, mitä Gösta sitten sanoo hänelle. Hän
-kuuntelee hänen neuvojaan, kuinka hänen on vietettävä päivänsä, ottaa
-avaimen, jonka hän antaa hänelle päästäkseen vapaasti menemään ja
-tulemaan ja vastaanottaa hänen suutelonsa, kun hän menee jättäen hänet
-yksin.
-
-Sitten katselee hän taas neuvotonna ympärilleen tyhjiä huoneita ja
-ajattelee pitkää, ihmeellistä päivää, joka on hänen edessään. Ja
-yksinäisyydessään hän saa helpoituksentunteen, joka hengittää ilmansa
-kyynelvirrasta. Hän tietää tulevansa sen miehen vaimoksi, jolle hän nyt
-oli antautunut. Ja hän tunnustaa itsekseen, että oli tuskallista joutua
-halveksituksi, joka oli suututtanut häntä siitä hetkestä asti, jolloin
-hän joudutti kohtaloaan ja puhui Bobin kanssa.
-
-
-XVIII.
-
-Bob sitävastoin ei taistellut voittaakseen jotain, aivan
-yksinkertaisesti hän ei enää tuntenut olevan mitään taisteltavana tai
-voitettavana. Hän liikuskeli kotona näinä päivinä eikä luullut koskaan
-saavansa lomaansa loppuun kulumaan. Hän olisi tahtonut vapaaehtoisesti
-astua jälleen virkaansa, jos ei häntä olisi pidättänyt ajatus joutua
-taas ihmisten kanssa kosketuksiin.
-
-Tähän aikaan tunsi Bob sydämensä kovettuvan ja kaikki, mitä hän oli
-elämässään rakastanut, vajosi tyhjään välinpitämättömyyteen, ikäänkuin
-se lopuksi nielisi hänet itsensäkin. Hän eli sen ainoan ajatuksen
-valtaamana, että hänen vaimonsa oli kavalasti pettänyt hänet, ja että
-hänen ystävänsä oli ryövännyt häneltä sen ainoan, joka oli hänelle
-kallein elämässään. Mutta tähän ajatukseen sekaantui toisinaan toinen,
-jota oli kipeämpi ajatella kuin kaikkia hänen muita onnettomuuksiaan.
-Bob kuvitteli mielessään nimittäin, että hänessä mahtoi olla jotain
-erikoista vikaa tai puutteellisuutta, joka häntä vaivasi, koska ihmiset
-yleensä voivat menetellä noin häntä kohtaan.
-
-Mitä lähimpänä aikana tapahtui hänelle, oli kaikki sellaista, joka nyt
-tapahtuisi ja joka tapahtui ilman Bobin aiheuttamatta tai estämättä
-sitä. Matkalaukkuja ja laatikoita sullottiin ja kuljetettiin pois.
-Tuotiin papereita allekirjoitettaviksi ja oli asianajajan käyntejä.
-Lyhyesti sanoen koko se koneisto, joka pannaan käyntiin, kun kaksi
-naimisissa olevaa ihmistä eivät enää voi jatkaa avioelämäänsä. Bob
-antoi määräyksiä ja valvoi, että ne täytettiin. Hän keskusteli
-asianajajan kanssa ja allekirjoitti ne paperit, jotka tämä hänelle
-esitti. Hän teki sen kaikkityyni niin välinpitämättömästi ja
-hajamielisesti, ikäänkuin koko asia ei oikeastaan liikuttaisi häntä
-vähääkään, vaan koskisi aivan vierasta. Asianajaja, jolla kumminkin
-oli kokemusta tällaisista tärkeistä jutuista, katsoi häntä
-teeskentelemättömällä ihmetyksellä ja huomasi, ettei hän koskaan ollut
-ollut tekemisissä kummallisemman klientin kanssa.
-
-Molemmat aviopuolisot olivat sopineet, että ero täytyy saada niin pian
-kuin mahdollista ja Ruotsin lain mukaan, kuten tunnettua, se voi
-tapahtua vain yhdellä ainoalla tavalla. Tämä menettelytapa on, että
-toinen asianosaisista selittää itsensä rikokselliseksi ja tuo
-tuulenpieksäminen, jota tässä käytetään, on ehken pahin siveellisen
-häpeän aihe, joka varsinkin tulee eronneen naisen osaksi.
-
-Bob oli siinä määrässä surun murtama, että hän oli melkein unohtanut
-kaikki nuo muodollisuudet. Hän oli kuullut niitä sovellutettavan
-toisiin, mutta kun se nyt koski häntä itseään, näytti se hänestä äkkiä
-katsoen ikäänkuin tämä asia olisi vain hänen omansa, johon ei ole
-kellään oikeutta sekaantua. "Toisen aviopuolisoista täytyy matkustaa
-ulkomaille", oli asianajaja sanonut, "toisen heistä täytyy kirjoittaa
-toiselle j.n.e." Bob istui miettien noita sanoja, ikäänkuin hän ei
-olisi niitä koskaan ennen kuullut. Kysymys on nyt siitä, kuka
-matkustaa. Bob ajatteli ja ajatteli, hän ei ollut koskaan ennen
-tuntenut vielä, kuinka syvästi häntä oli loukattu.
-
-"Rouva Flodin olisi halukas matkustamaan, jos te suostutte siihen",
-sanoi asianajaja.
-
-Bob kuuli hänen sanansa. Ja hän ymmärsi, että häntä pyydettäisiin
-säästämään vaimoaan ja matkustamaan itse. Vihlova harmin tunne karsi
-häntä ja hän katsoi asianajajaan kuin viholliseensa.
-
-"Milloin hän matkustaa?" kysyi hän.
-
-"Hän on jo matkustanut", vastasi asianajaja vitkasti.
-
-Bob aavisti, ettei hänen vaimonsa ollut tahtonut pyytää hänen
-palvelustaan ja että asianajajan kysymys sensijaan oli vaan
-muotoseikka.
-
-"Eikö ole mitään sen enempää?" kysyi hän kuivasti.
-
-Silloin alkoi asianajaja puhumaan ja tällä kertaa hän puhui kauvan. Bob
-kuunteli häntä, tuijottaen epämääräisesti hänen ohitsensa avaruuteen.
-
-Lopulta hän keskeytti asianajajan. "Minun poikaniko oleskelisi hänen
-talossaan?" kysyi hän.
-
-"Se ei koskaan tapahdu."
-
-Asianajaja koetti tehdä vastaväitteitä.
-
-"Rouva Flodin toivoisi, että poika saisi silloin tällöin oleskella
-hänen kotonaan. Teidän täytyy myöntää, että se on luonnollinen toive.
-Hänhän on kumminkin hänen äitinsä."
-
-Bob vaikeni, ja tunsi kaiken sappensa kiehuvan vihana hänen sielussaan.
-"Minä olen kaikki ottanut kantaakseni", ajatteli hän. "Minä olen
-alistunut hänen vääryyteensä ja minun pitäisi kumminkin tasoittaa
-hänelle tietä, poisottaa hänen tuskansa ja tehdä hänen elämänsä
-valoisaksi!"
-
-Niin hän ajatteli. Mutta hän tunsi, ettei tämä ollut olennainen syy
-hänen kiihtymiseensä. Bob tiesi oikeen hyvin, että jos Anna rouva itse
-olisi tullut ja pyytänyt saada nähdä lastaan, niin hän olisi itse
-mennyt hakemaan poikaa ja vienyt hänet hänen syliinsä. Mutta kaikki
-mitä hänessä löytyi omanarvontuntoa ja vastustuskykyä kiihkeästi
-vastusti sitä ajatusta, että hänen lapsensa asuisi vieraan miehen katon
-alla, tuon miehen, jota Bob ei voinut ajatella, ilman ettei veri olisi
-paksuna kierrellyt hänen sydämensä ympärillä, ja hän näki punasta
-silmissään.
-
-Hän jätti paperit takaisin ja nousi tuolistaan.
-
-"Minä en kirjoita niihin", sanoi hän.
-
-"Miten te tahdotte minun tekevän?" kysyi asianajaja.
-
-"Rouva Flodin saa itse tulla puhumaan tästä minun kanssani", vastasi
-Bob.
-
-"Mutta rouva Flodinhan on matkustanut. Ja te itse olette sanonut, että
-te ette tahtoisi tavata häntä."
-
-Bob oli sen unohtanut, kuten hän ylipäätään unohti kaikki, mitä oli
-tehnyt ja sanonut ja mitä näinä päivinä oli tapahtunut.
-
-"Niin kyllä", sanoi hän välinpitämättömästi. "Pyytäkää rouva Flodinin
-kirjoittamaan. Minä vastaan hänelle."
-
-Asianajaja oli ollut tekemisissä naisten kanssa, jotka pohjattomalla
-rakkaudella pitivät kiinni uskottomista miehistään. Mutta hän ei ollut
-nähnyt sellaista miestä, jonka rakkaus uskottomaan vaimoonsa olisi
-ollut loppumaton. Senvuoksi hänen oli vaikea muodostaa todellista
-käsitystään tuohon äkkinäiseen vastenmielisyyteen suostua toiveeseen,
-joka asianajajan näkökannalta tuntui aivan luonnolliselta. Ja
-asianajaja ei voinut toisin arvostella, kuin että tämä äkkinäinen
-kovuus oli kerrassaan selittämätöntä miehessä, joka ennen oli vain
-osoittanut sellaista hyvyyttä ja myöntyväisyyttä, joka tuntui
-lakimiehestä aivan liialliselta. Mutta hän sai sen käsityksen, että hän
-voittaisi paraiten olemalla rauhallinen ja senvuoksi jätti hän hyvästi
-sillä lupauksella, että hän kirjoittaisi Anna rouvalle.
-
-"Onko teillä muuten terveisiä, jotka te tahtoisitte minun perille
-saattaa?" kysyi asianajaja ennenkuin meni.
-
-"Ei", vastasi Bob kylmästi.
-
-Tämä keskustelu tuli Bobille voimakkaaksi rauhattomuuden lähteeksi ja
-se antoi osittain hänen ajatuksilleen aivan uuden suunnan. Siitä asti,
-kun hänen vaimonsa oli hänet jättänyt, oli hänellä ollut se käsitys,
-että kaikki, muutamia muotoseikkoja lukuunottamatta, oli katkaistu
-heidän välillään. Se, joka oli ollut kerran, oli kuollut ja haudattu.
-Poissa, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Bob oli tuntenut, että
-hänelle olisi vain tärkeä voida unohtaa se, osautuakseen kerran jälleen
-omalle tielleen, jolta hän nyt näytti harhautuneen, ikäänkuin hän olisi
-kadottanut omat jälkensä keskellä yötä sysipimeässä metsässä. Hän
-huomasi nyt äkkiä kulumattoman siteen hänen ja vaimonsa välillä, joka
-kiinnitti heitä toisiinsa lujemmin kuin inhimillinen laki koskaan voi
-sitoa. Hän voi puolustaa oikeuttaan ja erottaa äidin lapsesta.
-Kasvattaa hänet siihen luuloon, että äiti oli kuollut, hoitaa tätä
-lasta, kunnes se on kasvanut, tulla sen isäksi ja ystäväksi. Hän ei
-voisi koskaan kuluttaa pois sielustaan sitä sidettä, jolla tämä poika
-sitoi hänet häneen, jonka olemassaolon hän toivoi nyt voivansa hivuttaa
-pois sydämestään. Ei koskaan hän voisi tämä lapsi vierellään päästä
-niin pitkälle, että hän todella voisi unohtaa. Vaikka hän työskentelisi
-veriin asti itsensä kanssa, hän ei voisi koskaan leikata poikki
-sitä jännettä, joka sitoi hänen menneisyytensä nykyisyyteen ja
-tulevaisuuteen. Kaikki, mikä oli ollut hänen onneansa, ja joka oli
-tahrattu ja liattu eikä koskaan voisi tulla puhtaaksi, kaikki tuo oli
-imeytyvä koko elinajaksi hänen jäseniinsä kuin Nessuspaita, joka
-polttaisi lihan luihin asti eikä voisi repiä pois sitä ilman ettei
-ruumiin osia seuraisi mukana.
-
-"Tämä on helvetillistä", ajatteli Bob, kun epätoivo kasvoi hänen
-sielussaan. "Tämä on helvetillistä, ja minun täytyy kantaa tätä
-sydämelläni niin kauvan kuin hengitän."
-
-Sillä niin lujasti on ihmisten kohtalot sidottu toisiinsa, että mitä
-toinen on sanonut tai tehnyt toiselle eli ajatellut toisesta, se ei
-koskaan voi hävitä. Se voidaan vain uhrata ja sovittaa. Mutta sitä ei
-koskaan voida painaa unholaan, ei koskaan niin kauvan kuin ajatus elää
-ja ihmiselämää vielä löytyy tässä mailmassa. Se piilee meidän
-kohtaloissamme meidän tietämättämme. Se murtautuu esiin silloin kuin
-emme aavistakaan. Se on hiljaa ja kasvaa sielujen luoksepääsemättömissä
-kätköissä, ja ilveilee meidän lapsellisille kokeillemme koettaa nostaa
-päätämme ja sanoa olevamme vapaita ihmisiä. Rakkaus, onni, niin, eipä
-itse surukaan vastusta tätä salaperäistä voimaa, joka meidän omien ja
-muiden tekojen tuloksena kytkee kohtalomme niittenkin kohtaloon,
-joitten pelkkä olemassaolokin jo kiduttaa meitä enimmän.
-
-Bob ei ollut koskaan tätä ymmärtänyt ennenkuin nyt ja siksi hän
-kuljeskeli kuin koditon huoneesta huoneeseen tyhjässä huvilassaan. Hän
-meni salista makuuhuoneeseensa ja työhuoneesta ulos eteiseen. Kun
-sisällä tuli ahtaaksi hänelle, meni hän ulos ja hän voi tuntikausia
-kävellä lyhyellä tiellä, joka vei laiturilta huvilaan. Illalla
-pimeässäkin hän käveli siellä mieluummin. Sillä hän luuli kaikkien
-sivumennen tarkastelevan häntä ja säälittelevän hänen kohtaloaan. Siitä
-tuli hänelle omituinen nautinto tuntea itsensä yksinäiseksi. Ja yön
-tultua hän meni huoneeseensa, heittäytyi vuoteelleen, mutt'ei voinut
-nukkua. Hänestä tuntui seinätkin huokailevan ja hän oli kuulevinaan
-keveitä naisen askelia makuuhuoneesta. Hereillään hän lojui ja kuunteli
-tätä eikä tiennyt ketään ystävää, jolle hän olisi voinut
-viheliäisyyttään uskoa.
-
-Oli vain yksi paikka, jossa hän ei käynyt ja se oli lapsen huone. Bob
-ei aivan yksinkertaisesti voinut käydä siellä, jossa lapsi muistuttaisi
-hänelle hänestä, jota hän juuri taistellen tahtoi unohtaa. Olipa
-hetkiä, joina Bob tunsi vihaavansa tuota lasta senvuoksi, ettei se
-ollut hänen yksin.
-
-Kaikkea tätä Bob ajatteli ja tunsi, ainoastaan odottaessaan kirjettä
-vaimoltaan. Se, että hänellä ja Anna rouvalla vielä voi olla jotain
-sanottavaa toisilleen, se oli Bobille nyt hirmuista, joka riisti öiden
-unen ja päivien rauhan. Kesken kaikkea, kuin myrskynä ajatuksissaan hän
-näki edessään tuon kirjeen, kirjoitettu käsialalla, jonka hän tunsi
-niin hyvin ja jota hän oli kerran veri kuohuksissa ja sydän lämminnä
-lukenut. Mitähän hän nyt kirjoittanee, ja kuinka hän itse olisi iloinen
-sitä lukiessaan?
-
-Kuin salamana välähti Bobissa ajatus: Ehkäpä hän ei kirjoittaisikaan!
-Ja Bob ei taas ymmärtänyt itseään. Sillä hän huomasi pelkoa siinä
-ajatuksessa. Hän toivoi siis, että hän kirjoittaisi. Hän toivoi sitä.
-
-Niin kiersivät Bobin ajatukset edes ja takaisin, alinomaan palaten
-samaan aineeseen ja eräänä päivänä otti hän postilaatikosta laiturilla
-kirjeen, jota hän oli niin kiihkeästi odottanut. Kirjekuori oli
-neliömäinen ja valkea, osoite oli kirjoitettu suurella, varmalla
-käsialalla.
-
-Kun kirje oli nyt hänen kädessään, niin huomasi Bob ihmeekseen
-katselevansa sitä kerrassaan toisellaisella tyyneydellä kuin mitä hän
-oli tuntenut, kun hän sitä ainoastaan odotti. Se tuntui hänestä melkein
-luonnolliselta ja itse todellisuus sai tuttavallisen leiman, joka
-vaikutti melkein rauhoittavasti hänen mieleensä.
-
-Bob pisti kumminkin kirjeen taskuunsa ja käveli kauvan edestakaisin
-laiturin ja huvilan välillä ennenkuin meni huoneeseensa avatakseen sen.
-
-
-XIX.
-
-                                Köpenhaminassa Elokuussa.
-
-_Rakas Bob!_
-
-Minä en tiedä, jos sinä pidät siitä, että minä kutsun sinua näin. Mutta
-minä teen sen kumminkin senvuoksi, että minä tunnen niin, ja minä en
-voi koskaan tuntea toisin. Minä olen niin yksinäinen täällä, Bob, ja
-minä kysyn itseltäni toisinaan, mikä minut vei pois sinun luotasi.
-
-Minä en tiedä sitä ja minä en löydä syytä siihen. Sitten minä olen
-alkanut luulla, ettei se ollut mitään, joka vei minut pois sinun
-luotasi ja erotti minut kaikesta siitä, joka oli meille molemmille
-kallista, lämmintä ja valoisaa. Minä itse menin pois sieltä ja siksi
-minä menin, että minä sain olla liian paljon yksinäisyydessä kotona
-pitkinä aamupäivinäni ja ajatella vain itseäni.
-
-Tunnetko sinä niin hyvin minua, Bob, että sinä voit ymmärtää kuinka
-vaarallista se oli minulle harhailla yksinäisyydessä kotona ja ajatella
-vaan itseäni? Minä olen kuullut ihmisten sanovan, että he tahtovat
-päästä yksinäisyyteen ajatellakseen itseään, ja minä olen aina
-ihmetellyt, että he voivat silloin lisätä tekevänsä sen päästäkseen
-selvyyteen itsestään. Jos minä ajattelen liian paljon, niin silloin
-hämärtyy minulta kaikki, mitä minä olen tiennyt eli luullut tietäväni
-itsestäni, ja minä en löydä itseäni ennenkuin minä saan tilaisuutta
-toimia. Sen minä tiedän nyt ja olen ehkä aina tiennyt.
-
-Kun minä elin hiljaista jokapäiväistä elämääni ja toinen ajatus otti
-toista kädestä, yhdistyi meidän koko elämämme kauniiksi yhtenäisyydeksi
--- ymmärrätkö sinä, Bob, mitä minä nyt tarkoitan? Voitko sinä ymmärtää?
--- silloin minä en koskaan ajatellut muuta kuin sinua ja Georgia. Minä
-toivoisin, että sinä, Bob, voit uskoa, kun minä nyt sanon sen. Miksi
-minä muuten sanoisin nyt sellaista? Mutta kaikki muuttui, kun viha
-pääsi meidän elämäämme. Tietämättäsi sinä, Bob, minua kiihoitit.
-Jokapäivä sinä puhuit minulle hänestä, hänestä, jota minä en ollut
-koskaan ennen vähääkään ajatellut. Joka sana, jonka sinä sanoit
-minulle, syöpyi minun sieluuni ja vainosi minua yksinäisyydessä
-ollessani. Oi! Oi, kuinka minä ponnistelin! Minä pyysin sinua
-vaikenemaan siitä, joka hivutti rikki minun itsenäisyyttäni, niin usein
-kuin minä jäin yksin. Minä tiedän kyllä, etten minä sanonut sitä
-sinulle lempeästi ja rauhallisesti. Minä olisin tahtonut sen niin
-tehdä, Bob. Usko sinä myöskin, että minä olisin tahtonut. Minä annoin
-sen purkautua kiivaasti kiukkusina sanoina. Ja kumminkin minun sieluni
-huutaen kysyi koko ajan: Mahtaneeko hän ymmärtää sitä, mitä minä
-tahdoin sanoa hänelle! Jospa hän ymmärtäisi sen -- kumminkin! Ja kun
-sinä et ymmärtänyt, Bob, kun sinä vetäydyit erilleen minusta ja etkä
-puhunut edelleen minun kanssani niinkuin ennen, kun minä näin
-läsnäoloni kiusaavan sinua ja ymmärsin sinun kulkevan mietiskellen
-omalla tahollasi samoin kuin minäkin tein omalla suunnallani -- silloin
-minun sieluni synkkeni ja minä muutuin vaiteliaaksi. Ja silloin minä
-yksinäisyydessäni haudoin mielessäni, Bob, kuinka minä voisin tehdä
-sinulle jotain oikeen pahaa.
-
-Minä tein sitä, kun minun ajatukseni olivat sekavina enkä tiennyt, mitä
-tahtoisin tai mihin menisin. Minä tein sitä luullessani, että sinä
-jollain kummallisella tavalla olit pettänyt minua. Sinä hymyilet ehkä
-tätä lukiessasi ja sinä hymyilet tuota katkeraa ja ilkeää hymyäsi,
-jonka minä viimeisenä muistan sinun ilmeissäsi nähneeni leikkivän. Ja
-minä tiedän niin hyvin, ettet sinä ole koskaan edes ajatuksissasikaan
-tahtonut pettää minua. Minä toivoisin, että sinä olisit tahtonut tehdä
-sen, niin minun vääryyteni olisi pienempi ja minä en tuomitsisi itseäni
-niin syvästi kuin nyt teen, mutta jota minä en voi sanoissa lausua.
-
-Mutta kuitenkin minä tunsin itseni petetyksi, ehkä sinä et ollut
-pettänyt minua, vaan minut oli petetty sinun kauttasi. Minä olin
-pettynyt toiveessani, jonka sinä olisit aina voinut minulle lahjoittaa,
-nimittäin elämänilo minut oli pettänyt. Tiedätkö sinä sitä, Bob, että
-minä rakastuin sinuun enimmän juuri senvuoksi, että sinua seurasi ilo
-mukanasi missä sinä vaan liikuitkin. Minä tarvitsin sitä, Bob, minä
-tarvitsin sitä. Sillä minä olen raskasmielisempi kuin sinä. Se ei
-unohdu niin helposti, se ei unohdu koskaan. Minä en voi koskaan sanoa
-suurinta osaa siitä, mitä ajattelen ja kaikki tulee niin raskaaksi, kun
-täytyy kantaa sielussaan sitä, josta ei koskaan voi puhua.
-
-Silloin minä kohtasin tielläni sinut, Bob, ja minusta tuntui siitä
-hetkestä asti mailma olevan täynnä auringonpaistetta, jolloin minä
-sinut näin. Sinä otit kaikki mikä tuli ja kaikki mikä oli, niin
-keveästi, ikäänkuin sinä olisit ollut kyllin voimakas kantamaan satojen
-taakkoja ja minä niin iloiten antauduin sinulle senvuoksi, että sinä
-voit kantaa minua ja ettei minun tarvinnut tuntea mitään kaikesta
-siitä, joka oli raskasta ja pahaa.
-
-Sitten tuli tuo, jota minä en tiedä mitä se oli, ja muutti sinut. Minä
-näin sinut toisena kuin olin ajatellut, ja minun sieluni sulkeutui
-itseensä ja minä aloin näkemään sinua toisilla silmillä.
-
-Muistatko sinä, Bob, meidän ensimäistä keskusteluamme kihloissa
-ollessamme? Muistatko sinä sitä? Minä en muista mistä me puhuimme.
-Mutta minä muistan sinun äkkiä muuttuneen sellaiseksi, jollaisena minä
-en koskaan ollut sinua ennen nähnyt ja sinä sanoit minulle, ettei sinun
-luonteesi aina ollut sellainen, jollaisena sinä mailmalle ennen
-näyttäydyit. Sitä sanoessasi sinä näytit niin kummallisen synkältä ja
-rukoilevalta. Ja minä muistan vaan pelästyneeni. "Älä sano sitä, Bob",
-sanoin minä. "Älä sano sitä! Minä en voi sietää ihmisen olevan
-raskasmielisenä. Sinä et tiedä kuinka kipeästi se koskee minuun, kun
-sinä sanot niin. Ole aina iloinen ja hyvä ja koko meidän elämämme
-muodostuu iloksi. Lupaa se minulle!" Sinä muistat kyllä, että minä
-sanoin sinulle niin ja minä muistan sinun pitkän aikaa vaieten
-istuneen. Mitä sinä ajattelit silloin, Bob? Minä olisin usein tahtonut
-kysyä sitä sinulta. Mutta minä en ole koskaan voinut. Ollessamme
-onnellisia minä en voinut sitä tehdä. Ja kun onnettomuus tuli, me emme
-puhuneet koskaan toistemme kanssa muutoin kuin vihassa. Mutta minä
-muistan pelkoni siitä hetkestä saakka ja minusta tuntuu nyt, että se
-oli alkua siihen, joka nyt vei minut pois sinun luotasi. Ja mitä sinä
-ajattelit vaietessasi, Bob, tiedätkö sinä, mitä se oli? Sinä luulit sen
-olleen vain tyttömäisen päähänpiston ja sinä rakastit minun
-nuoruuttani, minua itseäni ja sinä et tahtonut uskoa minun sillä
-tarkoittavan vakavaa. Mutta sitä se oli, Bob. Sitä se oli. Sinä et
-aavistakaan, kuinka vakavaa se oli.
-
-Tätä ajatellessani minun mieleni vieläkin heltyy. Ja silloin minusta
-tuntuu niin ihmeelliseltä, kuinka minä joskus olen voinut hautoa
-mielessäni aikeita tehdä sinulle pahaa. Se tuntuu niin ihmeelliseltä ja
-hämärältä, vaikka minä tiedän sen olleen yhteydessä sen kanssa, joka
-sitten tuli.
-
-Mutta se yö -- viimeinen kamala yö, jolloin minä kerroin sinulle
-kaikki, silloin minä olisin suonut sinun ymmärtävän, Bob, kuinka
-rajatonta epätoivoa minä silloin tunsin, minä olin niin epätoivoinen,
-ettet sinä voi koskaan tulla tuntemaan sellaista. Ja minä olin
-epätoivoinen senvuoksi, että minä tiesin tehneeni sellaista, jota ei
-voida koskaan jälleen hyvittää. Minä en ollut ajatellut puhua silloin
-sinun kanssasi, vaan minä tein sen senvuoksi, että minun epätoivoni
-kävi ylivoimaiseksi ja voitti minut. Minä puhuin toivoen, että sinä
-olisit sanonut yhdenkään lohduttavan sanan minulle. Ja tuo lohdutus,
-jota minä odotin, oli siinä toiveessani saada nähdä ja tuntea, että se
-oli helpoitus sinulle päästä minusta.
-
-Mutta juuri se, ettet sinä voinut tuntea niin, tekee minun vääryyteni
-niin suureksi, etten minä koskaan voi pyytää sinua unohtamaan sitä.
-Mutta minä pyydän sinua muistamaan vain, että minun vääryyteni on
-suurempi erästä toista kohtaan. On eräs toinen, joka vielä on pieni ja
-hento, mutta joka on jo kyllin suuri voidakseen ihmetellä. Hän
-ihmettelee, miksi hänen äitinsä meni pois hänen luotaan vieraan luo ja
-jätti hänet yksin. Ja kukaan ei voi vastata hänen kysymykseensä.
-Senvuoksi hän oppii aikasin tuntemaan itsensä vieraaksi häntä kohtaan,
-joka on hänen äitinsä ja kumminkaan ei saa olla sitä, jota hän
-tahtoisi. Hän ajattelee häntä ihmetyksellä ensin ja myöhemmin
-katkeruudella.
-
-Minä en uskalla ajatella mahdollisuutta, että hän kerran voisi unohtaa
-ja ymmärtäisi, että hänen äitinsä jätti hänet silloin, kun hän vielä
-oli pieni. Jos hän olisi sinunlaisesi, Bob, voisi hän ehkä sen unohtaa.
-Mutta hän ei ole sinunlaisesi, vaan minun luonteiseni. Ja senvuoksi
-minä voin nähdä hänen suuret siniset silmänsä ja hänen pienet hienot
-kätensä ja koko hänen hennon ruumiinsa, ja muistaa, kuinka hän kerran
-sairaana ollessaan sanoi minulle: "Kiitos sinulle, joka et koskaan
-koske kovasti minuun."
-
-Nyt minä olen koskenut kovasti häneen, Bob, kovemmin kuin kukaan
-vieras olisi tehnyt ja senvuoksi minä pelkään hänen kerran vihaavan
-minua, minä pelkään niin, että minä voin herätä hänet unissa
-nähdessäni. -- -- --
-
-Mitä minä sanoisin enempi sinulle, Bob? Pitääkö minun rukoilla sinulta,
-ettet sinä kieltäisi minua pientä aikaa vuodessa hoitamasta lastani.
-Pitäisikö minun vielä enemmän nöyrtyä? Toivotko sinä sitä, niin sano
-tahtosi minulle ja minä täytän sen.
-
-Minä olen sanonut sinulle kaikki, mitä minä voin sanoa ja enemmänkin.
-Ja minä en ole onnellinen, Bob. Ehk'en minä voi siksi koskaan
-tullakaan. Mutta jos se olisi mahdollista, mahtaneeko sitten, jos sinä
-ja minä tulemme vanhoiksi ja tapaamme sitten. Silloin on niin paljon
-tapahtunut ja niin paljon muuttunut toisin. Silloin ehkä sinulla on
-seurassasi täysikasvuinen poika, joka on hämillään, mutta kumminkin
-hieman -- vain hyvin hieman -- iloissaan saadessaan nähdä minua
-sellaisena kuin minä silloin saatan olla. Ja silloin voi tapahtua, että
-sinä itsekin voit hymyillä raskasmielisesti, mutta kumminkin hyvää
-hymyä ja ehken sellaisella ilmeellä, jonka sinä saat ajatellessasi
-kaikkea mennyttä pahaa ikäänkuin unena.
-
-On niin paljon, niin paljon, jota minä en nyt voi sinulle sanoa, mutta
-jonka minä silloin uskon ehkä selvenevän. Voipa tapahtua, että sinä
-voit ilman kovin suurta katkeruutta silloin tavata
-
-                          _Häntä, joka kerran oli sinun vaimosi_.
-
-
-XX.
-
-                                          Ekuddenissa Elokuussa.
-
-_Paras Anna!_
-
-Minä valehtelisin sanoessani sinun kirjeesi tehneen minuun sen
-vaikutuksen, jota sinä todenmukaisesti olet siinä tarkoittanut. Minä
-olen neuvotonna, mitä minä vastaisin sinulle. Sillä minä en tahtoisi
-loukata sinua ja minä en voi vastata kirjettäsi sellaisella sävyllä,
-jota sinä olet käyttänyt minua kohtaan ja joka -- mitäpä minä
-kieltäisin sitä? -- toisinaan on liikuttanut minuakin, mutta toisinaan
-herättänyt katkeruutta minussa.
-
-Sinä kerrot, kuinka sinä olet ollut iloinen, ja mikä sinut on riistänyt
-pois minun luotani, ja se voi ehkä kerran olla hyödyksikin, että sinä
-olet sen tehnyt. Minä en ymmärrä sitä. Sillä minulle on kaikki, mikä on
-tapahtunut, vielä jotain, jota minä en voi yrittääkään selvittää
-itselleni, vielä vähemmin katsoa sitä rauhallisesti. Senvuoksi minä
-olen kysynyt itseltäni, miksi sinä olet tätä kirjoittanut. Ja minulle
-on juolahtanut mieleeni ajatus, joka ehkä on kummallinen, ehkä aivan
-vääräkin. Minä en voi kumminkaan päästä siitä ajatuksesta vapaaksi,
-että sinä olet kirjoittanut niin paljon itsestäsi, vähemmän senvuoksi,
-että sinulla olisi ollut tarve kertoa kaikki itsestäsi minulle, kuin
-senvuoksi, että sinä luulit sillä tavalla voivasi vaikuttaa minun
-tunteisiini. Kun ihmisen hellimmät tunteet kerran saa liikkeeseen, niin
-muuttuu hän paremmin taipuvaisemmaksi ja jolloin tulokseksi saavuttaa
-helpommin toiveensa. Sinä olet hetken aikaa unohtanut, että sinä olit
-äiti. Että sinä nyt olet sen muistanut, on vain paljon luonnollisempaa
-kuin edellinen unohtuksesi. Sinä tahdot saada edes jonkinlaista
-oikeutta lapseesi ja sitä minä en tahdo sinulta kieltääkään. Siihen
-minä en anna myöntymystäni sinun vuoksesi, vaan ainoastaan oman itseni
-vuoksi. Senvuoksi, ettet sinä voisi oikeudella sanoa mitään pahaa
-minusta. Silloin sinä olet kumminkin voittanut, mitä sinä kirjeessäsi
-tarkoitit ja mitä sinä sanoit, ei siis ollut turhaan sanottu. Mutta
-minä liitän ehdon tähän lupaukseeni ja tämä on minun horjumaton ehtoni.
-Sinä et näytä ajatelleen, että tässä asiassa on myös kolmaskin, jonka
-ajatusta täytyy myöskin kysyä ja tämä on meidän poikamme, jolla, niin
-pieni kuin hän vielä onkin, kuitenkin on oikeus saada kieltää tai
-myöntää, kun se koskee hänen joutumistaan vieraiden luo. Minä otaksun
-hänen ensi kerralla vastaavan ehdottomasti myöntäen tähän kysymykseen.
-Mutta minä en ole varma, että aina tulee suhde olemaan sellainen.
-Mutta, jos minun poikani tahtoo tavata äitiään, niin minä lupaan, etten
-minä koskaan tahdo estää häntä siitä.
-
-Ehkä sinusta tuntuu kaikki mitä minä olen tässä sanonut, hyvin
-epäluuloiselta, jota sinä et ole odottanut tapaavasi minussa.
-Mahdollisesti minä olen tullut epäluuloiseksi ja sen seurauksena
-nurjamieliseksi. Mutta minä tiedän myöskin olleeni hyvin lyhyen ajan
-tämän ominaisuuden uhrina. Minä olen muuttunut epäluuloiseksi samalla
-kertaa, kun se nainen, jota minä olin rakastanut enemmän kuin mitään
-muuta, sanoi minulle, ettei mikään, johon minä uskoin, ollut muuta kuin
-tyhjyyttä ja valhevaloa. Silloin minä tulin epäluuloiseksi -- jos minä
-nyt todella olenkin sitä. Ja sinua minä saan kiittää siitä -- sinua ja
-erästä toista. Sinulle minä myöskin tarjoan ensimäiset hedelmät siitä,
-mitä sinä itse olet luonut.
-
-Minä voisin lopettaa tähän. Sillä miksikäpä minä sanoisin sinulle
-enempi? Tiedänköhän minä itsekään miksikä minä sen teen? Ja onkohan se
-ensinkään todenmukaista, että sinä välittäisit paljon muusta minun
-kirjeessäni kuin siitä, jossa sinä saat nähdä, etten minä tahdo
-vastustaa sinun toivettasi? Minä en tiedä sitä enkä myöskään voi saada
-sitä tietää. Mutta sinä olet kertonut niin paljon itsestäsi, että minä
-myöskin voin saada halun kertoa jotain itsestäni. Ja joskaan minun
-sanani eivät sinua liikuta, niin olenhan minä kumminkin sanonut, mitä
-minä tahdoin sanoa. Sanottavani tulee suorastaan kerrankin sanotuksi ja
-se täytyy sanoa, ei vieläkään sinun vuoksesi, vaan minun itseni vuoksi.
-
-Myrskynä riehuu minussa nyt hillitsemätön viha tätä kertoessani. Ja
-minä en voi olla niin jalomielinen kuin sinä. Minä nimittäin en voi
-syyttää itseäni. Sinulle on helppoa olla jalomielinen. Sillä sinä olet
-polkenut minut jalkoihisi ja tätä tietä sinä olet saavuttamaisillasi
-uuden onnesi, joka ehkä on paljon suurempi kuin se, jonka minä olen
-kerran voinut tarjota. Se antaa sinulle voimaa, jota ei ole minulla.
-Minulla on muuta, joka on köyhempää, mutta ehkä yhtä valtavaa. Se on
-yksinäisyyteni ja siitä ja siinä minä nyt kirjoitan. Minä en kirjoita
-syytelläkseni, vaan puolustaakseni itseäni. Ja eikö se ole ihmeellistä,
-että minä -- joka voisin syyttää muita, jos tahtoisin -- sensijaan
-tunnen tätä halua -- että sinä ja minä näyttelemme toisiamme vastaan
-nyt, kuten ehkä ainakin, aivan kerrassaan vastakkaisia osia?
-
-Kun minä ensi kerran tapasin sinut, Anna, silloin minä en varmastikaan
-ollut se mies, joksi sinä kirjeessäsi olet tahtonut minut tehdä. Minä
-ajattelin niin vähän omia ajatuksiani, minä olin niin heikko sielultani
-ja minä toivoin niin äärettömän vähän. Minä kuuluin siihen sukuun,
-jonka korviin oli lakkaamatta laulettu elämän mitätöntä arvoa ja elämän
-epäilyksen ainoaa varmuutta, jolle ihminen voi rakentaa. Voiko
-ajatellakaan mitään mitättömämpää? Onko mahdollista keksiä
-mitättömämpää, joka synnyttäisi heikompaa sukua? Minulle ei sopinut
-sellainen laulu, sillä minulta puuttui itseluottamusta ja uskoa. Mutta
-tuo laulu jäi minun korviini ja myrkytti minut. Se herätti minussa
-mietiskelyä ja sairaaloisia ajatuksia minun aivoissani. Se teki minusta
-yksinäisen ihmisen, joka yksinäisyydessään harhaili ja pelkäsi itse
-elämääkin.
-
-Mutta siinä veressä oli myöskin toisia ominaisuuksia, joka virtaili
-minun suonissani. Ja ne kiihoittivat minun sydäntäni ilon, onnen ja
-elämänrakkauden ikävästä voimakkaasti sykkimään. Yksin ollessani ja
-muutamina harvoina, suurina juhlahetkinäni voi tuo toinen veri voittaa
-minussa sairaloisuuteni ja silloin minun sieluni puhtaasti juhli
-itsenäisyydessään. Silloin murtautui esiin se, joka voi herättää
-sinussa harhaluulon, että minun lakkaamatta olisi pitänyt kantaa sinua,
-"pilvien tuolla puolla, taivaan sinessä."
-
-Sitä sinä etseit minusta. Minun olisi pitänyt antaa, antaa ja antaa.
-Mutta kun minä kerran väsyin. Oi, Anna. Minä sanon sinun laillasi: sinä
-et voi ymmärtää!
-
-Minä voin kertoa sinulle, sinä et ole ensimäinen, joka et ole
-ymmärtänyt. Minun joutuessani ihmisten seuraan, jotka minä tunsin
-vapaiksi, kohosi minun ummehtunut, pelästynyt ja voitettu iloisuuteni
-nautinnonhalun äärimmäistenkin vaatimusten yli, ja pahahenki oli pakoon
-ajettu. No hyvä! Minä olen kerran ollut nuoruudenystävieni kanssa
-samassa ristiriidassa, jossa minä nyt kuulen kauvan olleeni sinun
-kanssasi. Tiedätkö, Anna, mitä minä tein? Minä sanoin heille aivan
-yksinkertaisesti eräänä päivänä, etten minä ollut sellainen mies, miksi
-he minua luulivat. Minä sanoin sen heille sellaisessa tilaisuudessa,
-jolloin heidän täytyi kuulla minua. Minä sanoin sen niin, että minun
-ympäristöni vaikeni. Ja minun sanani olivat armeliaisuuden rukous, jota
-ei kukaan, ei kukaan voi aavistaa, kuinka syvältä ne tulivat minun
-sielustani. Tiedätkö, minkälainen oli seuraus? Niin, kun minä eräänä
-päivänä uskalsin esiintyä sellaisena, jollaiseksi he sitovasti
-käsityksissään olivat minut pakoittaneet, niin eräs heistä löi minua
-olkapäähän ja sanoi: "Maljasi, Bob! Nyt minä taas tunnen sinut. Nyt
-sinä olet oma itsesi." Ja tahdotko tietää enemmän? Minä en ole koskaan
-tavannut näitä ystäviä, sillä minä en ole voinut tehdä sitä. Vain yhden
-niistä minä olen tavannut. Se oli hän, joka lausui nämät sanat, joka
-silloin oli yleisen mielipiteen ilmaus. Ja hän, joka sanoi nämät sanat,
-oli tuo, jonka nimeä ei saa enää koskaan lausua minun talossani.
-
-Tämä kaikki kuuluu ihmeelliseltä sinun korvissasi, ja minä ymmärrän,
-että sen täytyy tehdä niin. Minähän en tiedä itsekään, missä yhteydessä
-tämä on kaiken sen kanssa, joka on pirstonut minun elämäni. Ja
-kumminkin siinä on jotain, joka ilmaisee, että juuri tästä kohdasta
-pitäisi elämäni vararikkoa alkaa selvittämään, jos joku, joka voisi,
-tahtoisi selvityksen ottaa vaivakseen. Tuon jonkun pitäisi siinä
-tapauksessa olla enemmän jumalaa kuin ihmistä.
-
-Mutta ajattele, Anna, kuinka sinun sanasi silloin liikuttaisi minua
-sillä näyttämöllä, jota sinä kirjeessäsi muistelet. Kuinka sinä
-tulitkaan muistaneeksi juuri tätä tapausta? Kuinka se on mahdollista,
-että juuri ne sanat, jotka sinä silloin sanoit, voivat jäädä yhtä hyvin
-sinun muistiisi kuin minunkin. Sinä pyysit minua aina olemaan iloinen.
-Sinä sanoit iloni olevan sen, jota sinä rakastit minussa. Sinä kerrot
-huomanneesi minun alakuloisuuteni ja koetit tavallasi selittää minun
-vaikenemistani.
-
-Minä myöskin muistan sen hetken, Anna, ja minä muistan sen sellaisella
-voimalla, jolla muistelee ainoastaan niitä hetkiä, joina tietämättään
-ratkaisee oman kohtalonsa. Sinä muutuit äkkiä minulle vieraaksi
-ihmiseksi, jolla ei ollut muuta yhteistä minun kanssani, kuin että sinä
-olit tehnyt minulle tuon suuren vaatimuksen, ja minä tiesin, etten minä
-sitä voi koskaan täyttää. Minussa puhui kovasti voimakas ja valtava
-ääni: "Mene, mene, mene! Repäise itsesi ajoissa irti!" Mutta minä en
-voinut mennä. Minä en voinut reväistä itseäni irti. Minä istuin kuin
-tuoliin sidottuna, ja minä ajattelin ajatuksia, jotka koettivat saada
-ääntä hiljaisuuteen. Mutta se ei onnistunut. Ajatukset seurasivat minua
-kotiini saakka ja minä makasin valveilla sen yön ja ajattelin, kuinka
-minä voisin sanoa sinulle, että minun ja sinun välillä täytyy kaikki
-olla lopussa.
-
-Minä nukuin aamupuolella ja heräsin siihen tunteeseen, etten minä
-voinut tehdä muuten kuin yhdellä tavalla ja minun kohtaloni pakoitti
-minua ottamaan kaikki sellaisenaan senvuoksi, että minä tiesin
-rakastavani sinua. Minä en puhunut tästä koskaan sinun kanssasi ja kun
-elämä sitten kantoi meitä eteenpäin voimakkailla laineillaan, silloin
-minä uskoin, ettei minun epäröimiseni ole ollut muuta kuin onton ja
-hyödyttömän mielikuvituksen sikiö.
-
-Nyt minä tiedän, ettei se ollut niin. Minä tiedän, että minun olisi
-pitänyt voida jättää sinut, ja tuo ääni, jota minä en totellut, tahtoi
-minun omaa parastani. Minä olen varma, että sinä myöskin olet tuntenut
-samantapaista. Sillä sinäkin silloin epäilit, josko se rakkaus, jota
-sinulle tarjottiin, voi sulostaa sinun elämääsi. Sitä minä en tiedä,
-mikset sinä totellut sitä viittausta, jonka sinä sait ystävällisiltä
-voimiltasi. Me emme ole koskaan puhuneet tästä ja nyt se on minulle
-myöskin yhdentekevää saada tietää enemmän kuin tiedän. Niin paljon minä
-tiedän nimittäin, että minua houkuteltiin unohtamaan se varotus, joka
-puhui minussa, senvuoksi, että sinun puhuessasi oli sinun kasvosi niin
-sanomattoman uinailevat ja surulliset. Minusta tuntui, tapahtunee mitä
-tapahtuneekin, sinä et koskaan voisi kuitenkaan kohdata miestä, joka
-voisi kohdella sinua niin äärettömällä hellyydellä, ja minä toivoin
-vuosien tasoittavan tietä sinun sielullesi minun sieluuni. Tästä me
-olemme taistelleet ja tuossa taistelussa et ole voittanut sinä enkä
-minä.
-
-Mutta nyt, katsellessani kaikkea mennyttä, tuntuu minusta kaiken
-täytyneen pakosta tapahtua niinkuin se on tapahtunut. Sillä kukaan ei
-jää rankaisematta, joka ottaa hartioilleen sellaista, joka kohoo hänen
-omien voimiensa yli, ei edes, jos hän kantaa toivetta, joka avaa
-näkömatkan, joka on meidän käsitysrajojemme ulkopuolella. Ei kukaan tee
-sitä, ilman ettei hänen paras tarkoituksensa muuttuisi hänen
-vihollisekseen, joka kostaa sitä julmemmin, mitä nurjempi ja
-oikeudettomampi hänen rangaistuksensa on. Ja minä olen, tahtoessani
-olla rehellinen, tiennyt, mitä minä tein. Minä olen käyttäytynyt sinua
-kohtaan niinkuin minä olisin käyttäytynyt tuota toista kohtaan, jonka
-nimeä minä kiroon. Minä olen kätkenyt, mitä minä en koskaan unohda pois
-ja kätkenyt sydämeeni jotain, joka ei koskaan haihdu sieltä.
-
-Tämä on minun hyvästini sinulle ja sinusta se voi tuntua kovalta. Se on
-sellainen kuin sinäkin olet sanonut minulle ja minä tunnen, etten minä
-voi elää, jos'en minä saa sanoa sinulle, mikä minua nyt häpeällä maahan
-luhistaa. Minä häpeän, Anna, minä häpeän itseäni. Ja minä häpeän
-senvuoksi, että minulla on ollut silmät, joilla minun piti voida nähdä
-ja en kumminkaan ole nähnyt. Ja minä olen niin heikko, etten minä ehkä
-nytkään olisi sanonut sinulle, mitä minä nyt sanon, jos minä todella
-vakavasti voisin ajatella, että nämä köyhät sanat edes voisivat häiritä
-sitä elämää, joka odottaa sinua ja jossa minulla ei ole vähintäkään
-osaa. Senvuoksi näissä sanoissa ei ole edes kostoakaan. Epätoivoa se
-vain on, josta minun ehkä pitäisi olla ylpeämpi näyttäessäni sitä
-sinulle tai antaessani sinun edes aavistaakaan sitä.
-
-                                                     _Bob_.
-
-
-XXI.
-
-Kun Bob oli lähettänyt tämän kirjeensä, luuli hän ensin, että tulisi
-katumaan sitä. Hän huomasi itse sen liian katkeraksi ja kovaksi, ei
-senvuoksi, että hän ajatteli niin, vaan antaessaan hänen, jota
-katkeruus ja kovuus koski, tuntea nuo ajatukset. Mutta päivät menivät
-ja katumus, jota hän kerran oli odottanut ja pelännyt, ei tahtonut
-tullakaan. Se oli hänen mietiskelyissään, mutta ei tunkeutunut
-syvemmälle. Päinvastoin Bob tunsi melkein helpotusta tietäessään, että
-hänen vaimonsa oli lukenut tuon kirjeen. Hän oli iloinen siitä, ettei
-hän ollut antanut saamansa kirjeen hellän sävyn vallata itseään. Siinä
-oli kostoa ja se kohotti hänen itsetuntoaan. Hän oli näyttänyt
-säilyttävänsä teot muistossaan ja eikä antanut viettelevien sanojen
-pettää itseään, vaikkakin ne olivat lämmittäneet hänen sydäntään.
-
-Mutta se ei ollut kumminkaan se ajatus, että hän oli esiintynyt niin
-kovasti, joka Bobia sisäisesti lohdutti. Mitä hän eloisimmin tunsi, oli
-se onni, että hän oli antanut oman luonteensa puhua eikä ollut pelännyt
-kohdata toista omana itsenään. Tämä oli Bobille hyvin tavatonta ja
-senvuoksi hän tunsi jotain vapauttavaa tunnetta, joka ehkä oli alkua
-siihen, että hän edes voi jälleen herätä surustaan.
-
-Oli myöskin toinen seikka, jonka tämä kirjeenvaihto aiheutti ja se oli,
-että Bob alkoi aivan uudella tavalla mieltyä poikaansa.
-
-Alussa, yksin jouduttuaan hän oli tuskin huomannut tuota pientä poikaa,
-joka istui joka ruoka-aika pöydässä hänen vieressään. Kun hän alkoi
-huomaamaan hänen läsnäoloaan, tapahtuipa eräänä päivänä, että pikku
-Georg kysyi äitiä. Isä ja hän istuivat tavallisesti hiljaa,
-kumpainenkin vaipuneena omiin ajatuksiinsa eikä kumpikaan heistä
-viekotellut toista ajatuksistaan.
-
-Silloin kysyi Georg äkkiä, kääntyen isään päin:
-
-"Miks'ei äiti tule kotia?"
-
-Tässä kummastutti Bobia se, ettei tämä kysymys ollut tullut ennen. Yli
-viikon oli nimittäin Anna rouva ollut poissa, yli viikon oli siis Bob
-myöskin kulkenut ajatuksissaan, jotka olivat estäneet häntä näkemästä
-mailmaa ulkopuolella itseään, ja yhtä kauan oli poika odottanut
-ennenkuin hän teki tämän kysymyksensä.
-
-Bob kiihtyi tätä ajatellessaan ja vastasi lapseen katsomatta:
-
-"Äiti on matkoilla."
-
-Mutta hän ajatteli itsekseen:
-
-"Ymmärtääkö poika tai eikö hän ymmärrä ja mitä minä vastaan hänelle,
-jos hän kysyy enemmän?"
-
-Mutta pikku Georg ei kysynytkään enempi. Lopetettuaan syöntinsä tuli
-hän kiittämään ruvasta isälle. Sitten otti hän lakkinsa ja juoksi
-pihalle leikkimään. Bob seisoi katsellen häntä eteisen ikkunasta. Hän
-näki pojan asettuvan aidan viereen ja kuuli hänen viheltävän. Hetken
-perästä pistäytyi esiin toinen pojan pää hänen vierestään ja sitten
-katsoivat he molemmat metsään, jossa heillä oli salainen paikka, piilo
-tuntemattomille kalleuksille ja rauhallinen nurkka, jossa ei kukaan
-isoista häirinnyt heidän leikkejään.
-
-Bob teki tästä sen johtopäätöksen, ettei Georg mietiskellytkään äidin
-poissaoloa, ja hän huomasi sen aivan luonnolliseksi, ettei lapsi voinut
-ymmärtää sitä, mitä oli tapahtunut vanhempien kesken. Pojan kysymys oli
-vain johtunut satunnaisesta uteliaisuudesta ja Bob tunsi salaista
-tyydytystä siinä ajatuksessaan, ettei lapsi näyttänyt surevan äitiään.
-
-Seuraavan päivän aamuna istui taas isä ja poika kahden kesken
-aamiaisella ja Bob tunsi tällä kertaa hiljaisuuden vaivaan itseään,
-joka vallitsi heidän välillään. Niin usein kuin sai siihen tilaisuuden,
-heitti hän poikaan rauhattoman, tutkivan katseensa. Mutta hän ei
-huomannut muuta kuin Georgin olevan vain toimessa tyydyttääkseen
-ruokahaluaan ja sattumalta olevan kiintyneenä juustosiivuun, joka
-peitti koko hänen voileipänsä.
-
-Silloin kääntyi poika äkkiä isäänpäin ja kysyi aivan kuin jatkona
-eiliseen keskusteluun:
-
-"Missäs Gösta setä nyt on?"
-
-"Miksi sinä sitä kysyt?" kysyi Bob.
-
-"Siksi, että hän oli aina ennen täällä, kun sinä olit poissa", vastasi
-poika.
-
-Sekavina kierähtivät Bobin sielussa mitä ristiriitaisimmat tunteet. Hän
-joi kahvinsa ja kokonaan unohtaen lapsen läsnäolon nousi pöydästä ja
-alkoi ajatuksissaan kävellä edestakaisin lattialla. Hän oli
-katkeroitunut ajatellessaan, että oli saanut kuulla lapsen suusta sanat
-"Gösta setä", hänessä herätti suurinta kummastusta se, että lapsi oli
-nyt alkanut uudestaan kysellä, joka osittain osoitti hänen
-tyytymättömyyttään ensimäiseen tiedusteluun saamaansa vastaukseen,
-osittain, että hän jatkoi ajatuksiaan yksinäisyydessään ja ilmeisesti
-kulki miettien mitä oli tapahtunut. Siitä oli siis muodostunut
-arvoitus, jossa lapsen ajatukset ponnistelivat voidakseen sen itsekseen
-ratkaista. Bob tunsi noissa ajatuksissa jotain aivan uutta, joka ei
-ollut koskaan juolahtanut hänen mieleensäkään. Se oli hänelle niin
-uutta, ettei hän tullut ajatelleeksi poikaa itseään, hän kulki vain
-miettien kaikkea sitä kuin problemia, joka tähän asti oli hänelle ollut
-aivan tuntematon ja hän tunsi olevansa kerrassaan kykenemätön tekemään
-tai sanomaan mitään tässä asiassa. "Jospa Anna olisi täällä", ajatteli
-hän, "hän voisi ehkä puhua pojan kanssa." Samassa silmänräpäyksessä
-kuin tämä ajatus oli herännyt hänessä suututti Bobia sen täydellinen
-mahdottomuus ja hän seisahtui neuvotonna kesken kävelyään.
-
-Silloin solui hänen katseensa poikaan, joka vielä istui paikallaan
-pöydässä, ja hänet valtasi omituinen katumuksen tunne, että hän
-rauhattomana lapsen vuoksi unohti itse lapsen. Hän tunsi itsensä
-omituisen kömpelöksi ja hätääntyneeksi, huomasi olevansa pakoitettu
-sanomaan jotain, mutta hän koetti etsiä sellaista selitystä, joka olisi
-sopiva sanoa lapselle. Silloin huomasi hän äkkiä, että pojalla, joka
-istui koko ajan katsellen alas lautastaan, oli kyyneleet silmissä. Se
-teki Bobiin kovin kummallisen vaikutuksen. Se sai hänet unohtamaan
-kaikki mitä oli ajatellut ja miettimättä sitä, mitä hän sanoisi tai ei
-sanoisi meni hän pojan luo, taputteli vapisevalla kädellään tätä päähän
-ja sanoi itkunsekaisella äänellä ne sanat, mitkä itsestään syöksähtivät
-hänen huuliltaan:
-
-"Onko sinulla ikävä äitiä."
-
-Näytti siltä kuin poika olisi kauvan hillinnyt itseään. Sillä hän
-lyhistyi kokoon ikäänkuin hänen ei olisi kauvemmin tarvinnut pitää
-itseään suorana ja purskahti samassa itkuun. Se oli lapsen vilpitöntä,
-katkeraa itkua, ilman ajateltua teeskentelyä ja itsensä hillitsemistä.
-
-"Kyllä", sanoi hän nyyhkyttäen.
-
-Silloin otti Bob pojan luokseen ja alkoi puhua rauhoittaakseen häntä.
-
-"Miks'et sinä sitä sitten ole ennemmin sanonut?" sanoi hän.
-
-"Minä en ole tohtinut", nyyhkytti poika.
-
-"Miks'ei?"
-
-"Minä näin, että sinä olit niin vihassa äidille."
-
-"Näitkö sinä? Kuinka sinä voit sitä nähdä?"
-
-"Minä näin, kun äiti oli kotona. Ja kun hän oli poissa, minä ymmärsin,
-että hänen vuokseen sinä näytit aina niin vihaselta."
-
-"Näytinkö minä vihaselta?" kysyi Bob.
-
-"Kyllä", vastasi poika. "Minusta näytti siltä."
-
-Silloin otti Bob poikansa polvelleen ja suuteli häntä kunnes sai
-kyyneleet kuivamaan ja kysyi sitten häneltä:
-
-"Onko äiti sanonut sinulle mitään?"
-
-"Ei", vastasi poika.
-
-Hän näytti miettivältä ja Bob ei voinut olla tyytyväinen vastauksen
-äänen sävyyn.
-
-"Ajattelepas", sanoi hän. "Eikö hän ole jotain sanonut sinulle?"
-
-Georg katsoi miettivästi ylös ja koetti rehellisesti selvitellä
-ajatuksiaan.
-
-"Kyllä", sanoi hän lopulta. "Hän tuli minun luokseni viime aamuna, kun
-hän oli kotona, ja herätti minut."
-
-"Mitä hän silloin sanoi?" kysyi Bob niin rauhallisesti kuin hänelle oli
-mahdollista. Mutta hänessä heräsi epäilystä, että hänen vaimonsa olisi
-turmellut lapsen tunteet häntä itseään kohtaan, ikäänkuin salaa
-viekkaasti varastanut hänen oman lapsensa.
-
-Poika mietti taas ja sanoi verkalleen:
-
-"Äiti sanoi matkustavansa kauvas pois ja etten minä saisi nähdä häntä
-isoon aikaan. Hän pyysi sitten, etten minä koskaan unohtaisi häntä ja
-että minä olisin hyvä isälle."
-
-Kun Georg oli suurella vaivalla sanonut nämä sanat, alkoi hän itkeä
-taas niin katkerasti ikäänkuin hänen sydämensä tahtoisi haljeta ja Bob
-istui kauvan hiljaa. Hän piteli pientä kättä omassa kädessään
-kuunnellen kuinka tuo raju itku vaikeni ja hiljeni.
-
-"Kuulehan nyt, minun suuri poikani", sanoi hän. Ja hänen äänensä
-vapisi, kun hän alkoi. "Tee niinkuin sinun äitisi on sanonut. Älä
-koskaan unohda häntä. Ja jos sinä tahdot puhua hänestä minun kanssani,
-niin sinä saat puhua niin paljon kuin tahdot. Mutta eräästä toisesta
-minä en soisi sinun puhuvan, hänestä, jota sinä äsken kutsuit Gösta
-sedäksi. Sinä et saa myöskään nimittää häntä niin, ei edes, jos sinä
-tapaisitkin hänet. Sinun äitisi on nyt matkustanut pois ja hän ei tule
-enää tänne kotia takaisin. Mutta kun me muutamme syksyllä kotia
-kaupunkiin, saat sinä käydä tervehtimässä häntä milloin vain sinä itse
-tahdot."
-
-Puhuessaan tunsi Bob ikäänkuin hän olisi jollain salaisella tavalla
-solminut hänen ja lapsen välille siteen, joka oli ollut rikkirevittynä
-ja hänestä tuntui, että nyt tunsivat hän ja poika toisensa. He olivat
-tulleet tutuiksi kuin kaksi ihmistä, jotka kohdattuaan luottamuksella
-kohta puhuvat toistensa kanssa. Näytti ikäänkuin Georg myöskin olisi
-tuntenut samaa. Sillä hänen katseensa oli nyt kaihoista vapaa, kun hän
-käänsi sen isään. Hän näytti vain ihmettelevältä, ikäänkuin koko hänen
-mailmansa olisi vaihtunut uudeksi.
-
-"Meneekö äiti naimisiin hänen... kanssa, josta minä en saisi puhua?"
-kysyi hän punastuen.
-
-"Kyllä", sanoi Bob tukehtuneella äänellä ja käänsi itsensä poispäin.
-
-Hän ei tiennyt kuinka se oli mahdollista, että hän voi puhua noin
-lapsen kanssa, mutta hän tunsi olevansa oikealla tiellä ja oli
-onnellinen siitä, että hän oli voinut puhua.
-
-"Eikö äiti ole sitten kauvemmin minun äitini?" kysyi lapsi.
-
-Bob ei hymyillyt vastatessaan:
-
-"Kyllä hän on. Hän on aina sinun äitisi. Mutta hän ei ole kauvemmin
-minun vaimoni. Voitko sinä sitä ymmärtää?"
-
-Hän näki kaksi suurta, miettivää lapsensilmää katsovan kasvoihinsa ja
-kuuli pojan sanovan "kyllä", ikäänkuin pyytäen varmuutta jostakin, jota
-hän itse näytti voivan aavistaa. Sitten tunsi hän kaksi hentoa
-käsivartta kaulassaan, tunsi pojan huulten painautuvan poskelleen ja
-kuuli hänen kuiskaavan Bobille aivan uudella sävyllä:
-
-"Miten sinä olet hyvä minulle, isä!"
-
-Uuden, heräävän elämän aalto virkistävästi huuhdellen vieri Bobin
-sielun läpi, ja laskiessaan poikansa polviltaan näki hän hänet
-ystävänään, jonka hän oli juuri voittanut, vertaisenaan, uskottunaan
-tuon pienen ihmisen, joka oli isompi kuin kukaan voi aavistaa.
-
-
-XXII.
-
-Oikeastaan Bobin tietämättä ja ymmärtämättä muodostui tämä päivä hänen
-elämänsä käännekohdaksi, joka kätki itseensä yhtä suuren, niin, ehkä
-suuremmankin merkityksen kuin se onnettomuus, joka hänestä vielä
-tuntui, ettei hän koskaan voi sitä kantaa.
-
-Samana päivänä, kun hän ensi kerran vakavasti oli puhunut poikansa
-kanssa, seisoi hän ikkunassa katsellen pihalle eteisen edustalle. Georg
-tuli käyden ja seisahtui hiekkakäytävällä ikäänkuin hän olisi ajatellut
-itsekseen ja neuvotellut itsensä kanssa. Hänen poskensa punottivat,
-ryhti oli joustava ja katse kirkas. Hän ei nähnyt isää, mutta Bob
-seurasi hänen pienintäkin liikettään sellaisella mielenkiinnolla
-ikäänkuin hän olisi havainnut aivan uuden hämmästyttävän ilmiön.
-
-Georg katsoi eteiseen, jossa isä seisoi, ja nyökäytti päätään. Sitten
-kääntyi hän katselemaan ulapalle ja Bob sai jälleen omituisen
-tunnelman, että hän eli uusissa olosuhteissa, joka toi uusia tunnelmia.
-Oli kuin poika olisi näyttäytynyt hänelle aivan uudessa valossa. Hän
-oli niin suuri, varma itsestään, niin aivan varma ja vakuutettu siitä,
-mitä hän tahtoi tuo aivan pieni kehityksessään vakaantunut ihmissielu.
-Bob katsoi ja katsoi, tunsi sydämensä lämpenevän ja hänen sielussaan
-liikkui jotain kiitollisuudentunteen tapaista. Mutta samalla kertaa
-tunsi hän sellaista kunnioituksen tunnetta poikaa kohtaan, joka johtuu
-siitä, kun me opimme antamaan arvoa toisten ihmisten yksilöllisyydelle.
-"Mitä se on oikeastaan pojassa, jota minä en ole koskaan ennen
-huomannut?" ajatteli Bob. "Mikä on muuttunut uudeksi hänessä? Ja miksi
-minä tunnen itseni nyt samalla kertaa helläksi ja onnelliseksi?"
-
-"Senvuoksi, että minä tunnen hänen elämänsä alkavan ja omani soluvan
-taapäin, mutta kumminkin omituisella tavalla jatkuvan ja nuortuvan
-hänen elämässään", vastasi Bob itselleen.
-
-Ja hänen silmänsä hämärtyivät onnenkyyneliin.
-
-Georg ei seisonut siellä kauvemmin. Hän meni eteiseen ja otti siellä
-riippuvan onkivavan ja meni sen kanssa rantaan, kiipesi siellä suurelle
-kivelle istumaan ja alkoi onkia.
-
-Bob oli nyt liiaksi tunteittensa vallassa voidakseen tehdä sen, mihin
-hänellä oli sisäinen halu, ottaa toinen onkivapa ja mennä tekemään
-seuraa pojalleen. Hän ei ollut vielä kyllin tottunut osaansa olla pojan
-uskottu, tehdäkseen sitä. Sensijaan kuljeskeli hän ajatellen heidän
-aamullista keskusteluaan ja hän oli niin täysi tämän keskustelun
-jättämästä muistosta, ettei hän näyttänyt voivan tehdä mitään, kulki
-vain sen epämääräisen tunteensa valtaamana, että elämä oli alkanut
-kirkastumaan hänelle.
-
-On myöskin mahdollista, että Bob vielä oli liian paljon tuon
-sairaloisen mietiskelynsä vallassa, joka viime aikoina oli muuttunut
-hänen herrakseen. Todellisuus oli hänelle vielä niin vieras, ettei hän
-voinut ymmärtää sen ilonaihetta. Sensijaan, että olisi antautunut
-sille, voi hän ruveta uinailemaan tästä uudesta suhteesta poikaansa,
-joka näytti kätkevän hänelle onnen mahdollisuuden, samalla tavalla kuin
-hän oli ennen uinailemallaan kaivautunut suruunsa. Sillä tavalla olisi
-hän voinut kadottaa, mitä hän oli voittanut niin kummallisesti
-uskomalla itsensä omalle lapselleen. Sillä kaikki suhteet vaativat
-hoitoa kestääkseen. Bobin teko näytti hänestä itsestään jälestäpäin
-niin sanomattoman ihmeelliseltä, melkeinpä selittämättömältä. Voiko
-yleensä puhua lapselle näin? Oliko se nyt vähääkään luonnollista, että
-aikaihminen noin vaan laski tuskiensa taakan pienokaisen hartioille?
-
-Bob luuli tehneensä nyt niin eikä hän voinut täydellisesti ymmärtää,
-että hän sensijaan oli keventänyt lapsen kuormaa. Hän ei voinut sitä
-ymmärtää sellaisena. Sensijaan hän kumminkin alkoi huomata, että poika
-näytti iloisemmalta eikä istunut enää hiljaa isän seurassa. Bob oli
-aivan yksinkertaisesti voittanut pojan sydämen puhumalla hänelle kuin
-aikaiselle ihmiselle, johon hänellä voi olla luottamusta. Hän aavisti
-vain näin, mutta ei käsittänyt vielä kuinka vakava asia oikeastaan oli.
-Hän ikävöitsi vain saada jatkaa samaan suuntaan kuin hän oli
-alkanutkin. Mutta hän tunsi itsensä samalla kertaa niin kokemattomaksi
-seurustelemaan lapsen kanssa, että hän pelkäsi liian nopean
-päivittäisen luottamuksen kautta jollain ihmeellisellä tavalla
-kadottavansa sen luottamuksen, jonka hän tunsi omituisella tavalla
-valloittaneensa.
-
-Tätä kaikkea mietti Bob hämillään, kun poika ei ollut välittömästi
-hänen läheisyydessään. Ja se oli hänen ajatuksissaan pojan kanssa
-seurustellessakin. Näin kehittyi tuo ujo ja iloa kaipaava suhde, joka
-ei ole aivan kerrassaan tavaton lapsen ja vanhempain välillä.
-
-Sitäpaitse Georg oikeastaan kehittikin tätä suhdetta. Sillä hänellä oli
-lapsen terveys ja hän otti isän luottamuksen kaikissa olosuhteissa
-kestävällä lupauksella. Hän oli antanut lupauksen eikä hänelle
-juolahtanut mieleenkään rikkoa sitä.
-
-Pojalla oli ollut paljon päänvaivaa sen jälkeen, kun hän kerran oli
-saanut vastauksen kysymyksiinsä, joita hän oli niin kauvan ajatellut ja
-ensimäisen tilaisuuden sattuessa hän kysyi enemmän.
-
-"Onko äiti jo naimisissa?" kysyi hän eräänä päivänä.
-
-Ja isän kasvot eivät enää synkistyneet ikäänkuin nuo keskustelut
-olisivat virkistäneet Bobia nyt sensijaan, että ne olivat ennen
-vaivanneet häntä.
-
-"Ei, ei vielä", vastasi Bob rauhallisesti.
-
-Ja kun poika jatkoi kyselyjään, jatkoi isä vastailujaan. Muodostui
-pitkiä ja ihmeellisiä keskusteluja, joissa tehtiin monia muistutuksia
-ja havaintoja, ja Bob ihmetteli sitä, että poika tiesi niin paljon ja
-ymmärsi kaikki niin hyvin. Puhelut sukeutuivat yhä useimmin ja useimmin
-tällaisiksi keskusteluiksi ja kun hyvä luottamus toisiinsa oli
-muodostunut, niin itse aineistokin pian laajeni. Georg alkoi kysellä
-isältään yhtä ja toista, ja Bobilla oli täysi työ osata vastata
-kaikkeen mitä hän tahtoi tietää. Pian eivät vastaukset enää
-hidastuttaneet kysymyksiä. Niin Bob sai vähitellen oppia seurustelemaan
-poikansa kanssa, johon Georg oli hänet opettanut. Jos poika olisi
-osannut suunnitella, kuinka hän parhaiden voisi päästä isän toveriksi,
-niin hän ei olisi siihen osannut valita sopivampaa tapaa. Hän aivan
-yksinkertaisesti vaati Bobia seuraamaan häntä leikeissään ja
-mietteissään, ja ennenkuin Bob tiesi sanaakaan, eli hän jo uudessa
-mailmassa. Lapsi oli muuttunut johtavaksi sieluksi ja isä voitti
-terveytensä sallimalla johtaa itseään.
-
-Bobista tuntui se kaikkein ihmeellisemmältä, että mitä enemmän
-uskollisuus kasvoi hänen ja pojan välillä sitä harvemmin Georg kysyi
-häneltä äidistä. Viime kerran keskustellessaan äidistä kysyi Georg
-ajatteleva ilme kasvoillaan:
-
-"Etkö sinä pidä enää äidistä?" Se oli kysymys, johon Bob huomasi alussa
-olevan vaikean vastata lapselle ja hän koetti senvuoksi kiertää sitä
-lausumalla:
-
-"Luonnollisesti minä pidän äidistä."
-
-Mutta ääni vastauksessa ei mahtanut olla tyydyttävä, sillä poika
-vastasi tyytymättömällä sävyllä:
-
-"Sinun ei tarvitse narrailla minua."
-
-"Ei, minun ei tarvitse tehdä sitä", koetti Bob jälleen.
-
-Mutta poika ei antanut vetää itseään nenästä.
-
-"Miksi sinä sitä teet sitten?" sanoi hän loukkaantuneena.
-
-Bob ei voinut vastata niin kuin hän tahtoi ja hän soimasi itseään,
-ettei hän voinut tehdä sitä. Mutta hän ei voinut välttää lapsen kysyvää
-katsetta ja hän sanoi:
-
-"Älä nyt vielä kysy minulta sitä."
-
-Tämän keskustelun perästä Georg ei enää puhunut äidistä isän kanssa. Ja
-Bob luuli alussa hänen väistävän sitä tultuaan loukatuksi senvuoksi,
-että hän oli puhunut hänestä. Mutta niin ei kumminkaan ollut
-asianlaita. Kun hän oli yksin ja sai nähdä isän, kirkastuivat hänen
-kasvonsa ja hän osoitti isälle kaikkia pikkuhuomioitaan, kuin lapsi
-tekee, kun sen hellyys on hereillä. Ikäänkuin hän olisi tahtonut
-ponnistella suojellakseen isää vahingoittumattomana.
-
-Asia oli niin, että Georg oli ajatuksissaan ruvennut vertailemaan isää
-ja äitiä toisiinsa ja isä oli hänelle yhtä uusi tuttava kuin hänkin oli
-isälle. Nämä vertailut eivät olleet äidille eduksi. Sillä Georgilla oli
-kaksi kysymystä, joita hän oli itsekseen miettinyt, mutta joita hän ei
-koskaan kysynyt isältään. Toinen oli: Kuinka äiti voi matkustaa minun
-luotani pois, kun hänen ei tarvinnut? Ja toinen kuului: Kuinka hän voi
-pitää enemmän Gösta sedästä kuin isästä?
-
-Ei kumpaakaan näistä kysymyksistä voinut Georg sopivasti esittää
-isälle. Pienillä on nimittäin toisinaan oma tarkoituksensa asioista,
-joita he katsovat hyödyllisiksi uskoa vanhemmille salaisista
-ajatuksistaan. Ja hän vaikeni tällä kertaa, kun ei löytänyt itse
-vastausta ja sitäpaitsi hänellä oli toinenkin syy vaieta.
-
-Nähdessään isänsä kääntyvän pois, jottei tarvitsisi tulla liikutetuksi,
-sai Georg sen käsityksen, että isä kärsi kuullessaan hänen puhuvan
-äidistä. Georg oli pieni, kummallinen poika, jonka ajatukset liikkuivat
-omilla teillään. Niitä ajatuksia olisi ollut vaikea seurata enemmän
-kokeneenkin kasvattajan kuin Bob oli. Mutta nuo ajatukset olivat omin
-neuvoinsa päässeet siihen päätökseen, että Bob oli onneton. Tästä
-kehittyi toinen ajatus ja se oli nimittäin, että Georg tahtoi hyvittää
-isälleen kaikki, mitä hän oli menettänyt kadottaessaan äidin. Tätä
-Georg ajatteli yksin ollessaan. Se muodostui unelmaksi, jota hän voi
-haaveilla niin, että hän sai melkein kyyneleet silmiinsä. Ja hänestä
-tuntui, että isä ja hän aina eläisivät yhdessä. Niin isä vanhenisi ja
-Georg kasvaisi isoksi. Mutta Georg ei menisi koskaan naimisiin. Sillä
-silloin hän voisi saada sellaisen vaimon, joka jättäisi hänet. Ja
-sitäpaitsi hän ei tahdo jättää isää niinkuin äiti oli tehnyt.
-
-Näiden ajatusten valtaamana hän meni ruvispeltoon, joka oli
-metsänrinteellä ja poimi siellä suuren vihkon sinikaunokkeja. Ja
-näitten ajatustensa elähyttämänä meni hän sisälle ja asetti kukkavihkon
-lasiin Bobin kirjoituspöydälle.
-
-"Tässä on isälle", sanoi hän koettaen näyttää leikilliseltä.
-
-Bob hymyili kiittäessään kukkavihkosta. Hän oli vähemmän liikutettu
-kuin antaja. Mutta hän tunsi jotain erikoista pojan käytöksessä, jota
-hän ei voinut itselleen selittää.
-
-Bob ihmetteli sitä hieman. Mutta hän eli uudessa onnessaan, joka tuntui
-hänestä toisinaan paljon arvokkaammalta kuin hänen mennyt onnensa. Ja
-hän alkoi voida elää siitä miettimättä. Joka aamu hän heräsi uuteen
-päivään, joka toi mieltymystä mukanaan. Ja joka ilta levolle mennessään
-hän tunsi löytäneensä sellaisen rakkauden, jota ei kukaan voi häneltä
-riistää.
-
-Ensin hänen virkalomansa loputtua heräsivät jälleen vanhat ajatukset
-moninkertaisella voimalla.
-
-Vanhat ajatuksetko? Niin, Bobille ne olivat vanhoja. Hänestä tuntui
-ikäänkuin hän olisi vuosikausia elänyt maalla vaan poikansa kanssa
-kahden.
-
-
-XXIII.
-
-Uudet tapahtumat olivat saaneet hänet unohtamaan, että hänen olisi
-pitänyt hankkia uusi huoneusto itselleen ja senvuoksi hänen täytyi
-muuttaa vanhoihin huoneisiinsa, joissa jokainen askel muistutti mieleen
-siitä, mitä hän oli taistellut unohtaakseen. Mutta kun hän oli hyvin
-tullut toimeen vanhoissa huoneissaan, niin hän ei tahtonut jättää
-niitä. Tottumus sitoi hänet niihin ja päivä seurasi päivää, päivistä
-muodostui viikkoja ja viikoista kuukausia. Elämä, jota Bob nyt eli,
-laski kuin laakerin laakerin päälle sille menneelle, joka kerran oli
-ollut hänen ja nyt oli poissa.
-
-Bob mietti nyt vähemmän kuin ennen ja siitä hän sai suuremmaksi osaksi
-kiittää Georgia. Pojalle hän tuli tavallaan samalla kertaa isäksi ja
-äidiksi, ja siihen Bob tunsi sellaista mieltymystä, joka korvasi
-hänelle kaiken muun. Hän oli melkein unohtanut kaiken sen pahan, joka
-oli ollut, tai hän luuli ainakin unohtaneensa sen. Hänen sielustaan oli
-tuskat kuluttaneet jotain pois ja paljon uutta oli siellä sensijaan
-herännyt elämään. Kun Bob istui yksin ja koetti ajatella menneitä
-aikoja niin hän ei löytänyt yhteyttä sen ihmisen välillä mikä hän oli
-ollut ja mikä hän nyt oli.
-
-Joulun saavuttua muodostui katkeama Bobin elämään, joka toi taas paljon
-vanhaa hänen elämäänsä. Georg tuli eräänä päivänä hänen luokseen ja
-kertoi tavanneensa äidin. Poika punastui sitä sanoessaan ja Bob
-ymmärsi, ettei Anna ole ollut yksin, kun poika tapasi hänet. Mutta
-Georg ei kertonut mitään siitä, että hän olisi tavannut muita, ja Bob
-ymmärsi hänen vaikenevan senvuoksi, ettei hän tahtonut mainita tuon
-toisen nimeä. Siitä Bob oli hänelle kiitollinen ja hän tunsi vain
-kylmän karmasevan selkäänsä, kun Georg kysyi, saisiko hän mennä
-tervehtimään äitiä ja viipyä pari päivää hänen luonaan.
-
-"Tahdotko sinä itse sitä?" kysyi Bob.
-
-Tähän vastasi poika myöntävästi.
-
-Sen enempi syventymättä asiaan antoi Bob suostumuksensa. Mutta niinä
-päivinä, joina Georg oli poissa, hän ei voinut löytää rauhaa
-virastohuoneessaan eikä kotonaan. Hän kulki ympäriinsä kuin kuumeessa
-ja ihmeellisenä muistona vainosi häntä niitten aikojen ajatus, jolloin
-hän oli rauhatonna toisesta syystä kuin nyt ja hänen kohtalonsa hänen
-tietämättään pimentyi ja tuli, kuten hän luuli, päätetyksi.
-
-Bob oli ilman suurempaa mielenliikutusta ajatellut, että hänen vaimonsa
-oli uusissa naimisissa, ja hän oli huhuina siinä yhteydessä kuullut
-niistä menestyksellisistä yrityksistä, joita osakeyhtiö Patrian
-toimeenpaneva johtaja oli tehnyt. Tämä oli solunut hänen ajatustensa
-ohi sellaisena, joka ei enää pitkiin aikoihin ollut vetänyt hänen
-huomiotaan puoleensa. Silloin se oli tehnyt moninkertaisen vaikutuksen
-Bobiin, kun hän eräänä päivänä odottamatta kohtasi kadulla entisen
-ystävänsä. Molemmat miehet tulivat käytävällä toisiaan vastaan ja he
-menivät toistensa ohi kuin kaksi tuntematonta, tuntien kumpikin
-vastenmielisyyttä, jota ei kumpikaan antanut toisensa huomata. Kun Bob
-pääsi pienen matkan kadulla eteenpäin, värisi hänen ruumiinsa kuin
-vilusta ja tämä tunne uudistui kerta kerran perästä monena päivänä
-tämän jälkeen.
-
-Nyt kun Georg oli tämän miehen kotona ja hän tiesi hänen olevan
-siellä, joutui Bob sellaiseen jännitykseen, joka ei hetkeen häntä
-heittänytkään. Hän oli niin kiusaantunut pelkästään siitä ajatuksesta,
-että hän tunsi pelkäävänsä pimeää tyhjässä huoneustossaan ja hän makasi
-yöt valveilla miettien sitä, josko poika tulee takaisin. Bob luuli nyt
-kadottavansa hänet ja tämä ajatus muodostui varmuudeksi, koska
-sellainen tapaus näytti hänestä johdonmukaiselta kaikesta siitä
-päättäen, mitä ennen oli tapahtunut, johdonmukaiselta seuraukselta koko
-hänen elämästään.
-
-Tämä ajatus ei väistynyt tunniksikaan hänen sielustaan ennenkuin poika
-tuli eräänä iltana kotia ja ryntäsi suoraan isän huoneeseen. Niin suuri
-kuin hän olikin, ryömi poika isänsä polville ja Bob oli niin
-ajatuksiinsa syöpynyt, että hän odotti vain pojan pyytävän saada mennä
-takaisin. Senvuoksi Bob tuskin uskoi omia korviaan kuullessaan pojan
-sensijaan sanovan:
-
-"Minä en tahdo koskaan mennä sinne takaisin."
-
-Bob työnsi pojan sylistään voidakseen nähdä hänen kasvonsa.
-
-"Etkö sinä tahdo mennä takaisin?"
-
-"En", vastasi Georg ja hänen kasvonsa vavahtelivat.
-
-"En, silloin kun hän on kotona."
-
-Voitonriemuisa isänylpeyden ja ilon tunne täytti samalla kertaa Bobin
-rinnan. Hän työnsi pojan pois luotaan, käveli poikki huoneen, otti
-nenäliinan niistääksensä nenäänsä. Bob oli liikutettuna, mutta tahtoi
-olla rauhallinen ja se onnistuikin hänelle. Hän kääntyi ja katsoi
-hymyillen poikaansa.
-
-"Mitä pahaa hän on sinulle tehnyt?" kysyi hän.
-
-"Hän on paha äidille", sanoi poika, "Sen vain tiedän."
-
-"Kuinka sinä sen tiedät?"
-
-"Minä näin sen hänestä."
-
-"Mitä hän sitten teki hänelle."
-
-"Ei hän tehnyt hänelle mitään."
-
-"Sanoiko hän sitten jotain?"
-
-"Ei."
-
-"No, jos'ei hän sanonut eikä tehnyt hänelle mitään, kuinka sinä sitten
-tiedät, että hän on paha hänelle?"
-
-"Niin, hän katsoi pahasti häneen."
-
-Enempi ei Georg voinut selittää sitä, vaan hän piti lujasti kiinni
-ajatuksestaan ja lisäsi vakuuttavasti:
-
-"Minä vihaan häntä."
-
-Sitä sanoessaan Georg punastui ikäänkuin hän olisi sanonut jotain
-sopimatonta. Mutta Bob ei voinut olla taputtamatta poikaa olkapäälle,
-ikäänkuin tämä olisi sanonut tai tehnyt jotain oikein hyvin. Ja tänä
-iltana tapahtui se ihme, että hän ensi kerran ajatteli rauhallisesti
-häntä, joka kerran oli ollut hänen vaimonsa.
-
-Kummakseen hän huomasi että hänen katkeruutensa jo nyt oli pienempi
-kuin hän koskaan oli voinut uskoa. Samoin kuin hän nuoruudessaan
-nähdessään hänet ajatteli, ettei kukaan mailmassa voisi hyväillä häntä
-niin hellillä käsillä kuin hän, niin näki hän hänet nytkin. Hän tuntui
-Bobista niin turvattomalta ja heikolta, kuten mies ajattelee naista,
-kun ensilempi alkaa vesoa hänen sielussaan.
-
-Yhtäläisyys ensimäisen tunteen, jonka Anna oli nuorena tyttönä hänessä
-herättänyt, ja tämän tunteen välillä, joka nyt tuli vierähtäen vain
-lämpöisenä myötätuntoisuuden aaltona hänen sydämessään, oli häviävää
-laatua. Sillä sen sai pian häviämään kaiken muun nielevä ilo. Bob tiesi
-nyt, että hän omisti yksin lapsensa ja tämä varmuus soi hänelle varaa
-olla jalomielinen.
-
-Hän meni nyt makuuhuoneeseen ja sillä vuoteella, joka oli ennen ollut
-hänen vaimonsa, nukkui poika syvästi ja tasaisesti hengittäen. Bob
-seisoi kynttilä kädessä kuunnellen häntä kunnes poika tuli
-rauhattomaksi ja alkoi väännellä unissaan.
-
-Silloin poistui Bob sieltä, jottei herättäisi häntä, mutta hän lausui
-ensi kerran hiljaa itsekseen:
-
-"Anna parka!"
-
-
-XXIV.
-
-Niin meni talvi, päivät pitenivät ja ajatukset muuttuivat
-valoisimmiksi, kevät tuli ja eräänä sunnuntaina oli Bob ottanut pojan
-mukaansa saaristoon valitakseen yhdessä uutta kesäasuntoa. Poika oli
-nyt Bobin paras ystävä ja hänen suurin ilonsa oli saada päättää jostain
-yhdessä.
-
-Mutta seuraavana päivänä oli Georg vuoteen omana kuumeessa ja Bob
-käskettiin kirjastosta kotia.
-
-Kun edellinen kevätpäivä oli ollut niin sanomattoman ihana ja lämmin,
-niin luultavasti Bob kohta pojan sairastuttua ikäänkuin ennustaen
-aavisti onnettomuutta. Hän istui Georgin vuoteen vieressä tunnustellen
-hänen kalvosestaan suonen tykintää. Hänen muistossaan oli eilisen
-päivän matkat mustansinervien selkien yli, joitten rannoilla oli vielä
-lumilampareita. Koivut alkoivat vivahtaa ruskeilta, niiden ensimäiset
-nuput antoivat kummuille niin omituisen valoisan ruskean vivahduksen.
-Havumetsä kimalteli märkänä, aurinko paistoi kirkkaana, kalalokit
-kirkuivat kevään lämmössä ja auringon paisteessa, ja raskas talvi
-näytti paenneen niin kauas pois, ikäänkuin se ei enää koskaan
-palaisikaan.
-
-Bob istui ajatellen kuinka leppoista ilma oli ollut ja sitten hän
-ajatteli lunta. Lumi oli luonnollisesti vielä kylmetyttänyt hänet
-lämpöisen kevätpuvun läpi. Selittämätöin, kuuro epätoivo valtasi Bobin
-istuessaan poikansa vuoteen vieressä kuunnellen kuinka häntä yskä
-kiusasi. Hän ajatteli kuinka he olivat vieri vieressä yhdessä kulkeneet
-metsässä vain päivä sitten. Metsä oli levännyt niin hiljaisena ja
-kimallellut niin vihreänä auringonpaisteessa. Heräävä linnun laulu oli
-siellä täällä auringonsäteiden lomissa alkanut viserrellä. Linnun
-laulun seasta kuului rasahduksia ja tuulien vienoa huminaa.
-
-Bob istui paikallaan poikansa vuoteen vieressä eikä liikahtanutkaan
-siitä ennenkuin lääkäri tuli. Sitten hän muisti vain yhden
-ainoan sanan, jonka hän oli kuullut hänen sanovan, ja se oli:
-"molemminpuolinen keuhkotulehdus."
-
-Ensin tulivat sanat helpoituksena ja se tuntui Bobista ikäänkuin se
-olisi voinut olla paljon pahempaakin. Sitten hän tuli ajatelleeksi
-sanaa: "molemminpuolinen", ja tunsi pistävän tuskan kierähtävän
-sydämessään. Mutta Bob ei tahtonut uskoa olevan siinä mitään vaaraa.
-Hän tahtoi vapautua pahoista aavistuksistaan ja koetti ajatella sen
-olevan vain ylimenevää laatua. Hän käveleskeli huoneessaan odotellen
-vaaran väistyvän ja toivoi pääsevänsä tuosta tavattomasta
-tuskantunteestaan. Sairaanhoitajatar saapui, jonka lääkäri oli
-lähettänyt ja hääri kaikenmoisissa pienissä hoitopuuhissaan, joita Bob
-ei ymmärtänyt, mutta joista hän odotti kaiken sen pahan väistyvän,
-josta hän nyt kärsi.
-
-Ainoa, mikä voi Bobin herättää horroksistaan, oli, että hän voi kuumeen
-kestäessä kohdata poikansa katsetta. Uskollisesti vahtivan koiran
-tavoin hän istui vuoteen vieressä ja joka kerta, kun poika katsoi ja
-hänen kasvonsa kirkastuivat isän nähtyään, luuli Bob tapahtuneen
-muutoksen sairaan tilassa parempaan päin. Hän nukkui vuoteessaan
-vaatteet päällään ja hän heräsi kuunnellakseen, josko pojan hengitys
-oli tauvonnut.
-
-Eräänä päivänä näki Bob Georgin olevan rauhatonna ja hän kumartui
-vuoteen yli kuullakseen mitä hän tahtoisi. Poika sulki silmänsä ja oli
-vaiti, mutta hänen silmäluomensa vavahtelivat tuskaisina.
-
-"Onko sinulla jotain, jota sitä ajattelet?" kysyi Bob.
-
-Äkkiä vei poika pienen, kuumeisen kätensä silmilleen.
-
-"Kyllä", kuiskasi hän. "Älä pahastu. Minä ajattelen vaan niin usein
-äitiä."
-
-"Tahtoisitko sinä, että hän tulisi tänne?"
-
-Bob ei tiennyt itsekään kuinka nuo sanat tulivat hänen huuliltaan. Koko
-hänen ruumiinsa vapisi ja hänet yllätti ensi kerran tuo kamala varmuus,
-että poika kuolisi. Hengittämättä hän odotti vastausta, jonka hän tiesi
-jo edeltä päin, mutta jota ei kuulunutkaan. Pieni, kuumeinen käsi oli
-vain silmillä.
-
-Sitten sanoi Bob, mitä hän tiesi täytyvänsä sanoa:
-
-"Hän tulee tänä päivänä. Minä lähetän häntä hakemaan."
-
-Silloin luisui pieni käsi pois kasvoilta hyväillen isän kädelle. Bob
-näki, että poika taisteli vastustellen itkua, ikäänkuin hän olisi
-ymmärtänyt, kuinka suuria taisteluja se isälle maksoi. Bob luuli
-kuulleensa hänen kuiskaavan "kiitoksia" ja hän oli näkevinään hänen
-kuumeisten kasvojensa kirkastuvan. Mutta hän ei tiennyt selvästi, mitä
-hän oli kuullut tai nähnyt. Hän soitti vaan sähkökelloa niin, että
-sairaanhoitajatar tuli sisälle. Sitten hän meni huoneeseensa ja
-kirjoitti niinkuin poika oli toivonut.
-
-Bob ei tiennyt vielä, mitä hän teki ja mitä se toi mukanaan. Hän kulki
-vain kärsimättömänä laskien minuutteja ennenkuin Anna tuli, ja hän
-ikävöitsi hänen tuloaan siksi, että Georg oli sitä toivonut. Hänestä
-tuntui ikäänkuin sen pitäisi aikaansaada muutoksen. Ehkä tämä johtui
-siitä, että hän tunsi voivansa vaatia palkkiota uhrauksestaan. Hänen,
-joka oli lapsen äiti, tulisi ja hänen täytyy saada siinä jotain
-muutosta. Jotain, joka oli kaiken hänen kokemuksensa yläpuolella.
-
-Silloin kuuli Bob ovikellon soivan ja hän luuli verensä jähmettyvän
-suonissaan. Hän seisoi hiljaa voimatta liikahtaa paikaltaan, jossa hän
-seisoi, koko hänen sielunsa kuunteli vain, hän kuuli pikaisia askeleita
-ja näki oven aukenevan.
-
-Bob näki vaimonsa ja hän näytti pitemmältä nyt kuin hän oli viime
-kerran hänet nähnyt.
-
-"Bob!" sanoi hän hengästyneenä. "Kuoleeko hän? Tai onko hän jo
-kuollut?"
-
-Bob ei ymmärtänyt häntä.
-
-"Ei", sanoi hän. "Ei tokikaan."
-
-Sitten näki hän hänen purskahtavan niin hirveästi nyyhkyttämään, että
-Bob silmänräpäykseksi unohti itsensä.
-
-"Hän ikävöitsi vain nähdä sinua", sanoi Bob rauhoittaakseen häntä.
-
-Ennenkuin Bob ehti estää oli hän kumartunut suutelemaan hänen kättään.
-Sitten kääntyi hän ja meni Bobin edellä makuuhuoneeseen.
-
-Bob seurasi jälessä ja jäi seisomaan hämärän huoneen ovelle hänen
-vaimonsa rientäessä sen vuoteen luo, jossa Georg makasi. Bob näki pojan
-melkein ilosta nousevan ylös, hän näki entisen vaimonsa kumartuvan
-vuoteen yli ja Georgin kietovan kiihkeästi käsivartensa hänen
-kaulaansa.
-
-Bob seisoi katsellen tätä ja uusi tuska kierteli hänen kurkussaan. Hän
-ei voinut nähdä sitä kauvemmin, vaan kääntyi ympäri ja meni ulos. Mitä
-on tapahtunut? ajatteli hän. Mitä on oikeastaan tapahtunut?
-
-Mutta hänelle selveni tuo epäselvä tunne katkeriksi ajatuksiksi, Bob
-ymmärsi olevansa yksin ja hän ymmärsi lapsensa kuolevan. Sillä äiti,
-tuo kaikkivaltias, joka lapselle oli antanut elämän ja hallitsi sen
-sielua yksinvaltiaana hädän ja sairauden saavuttua, oli tullut. Hän oli
-hyljännyt lapsen, hän ei ollut hoivannut ja hoitanut häntä, ehkä
-toisinaan unohtanutkin hänet. Mutta hänen sisään tultuaan oli kaikki
-muu samassa hetkessä muuttunut turhaksi ja arvottomaksi. Hänen täytyi
-jäädä pojalle sairaanhoitajattareksi, sillä hänellä oli niin pehmoiset
-kädet ja hän käsitteli niin hellästi ja varmasti hänen sairasta
-ruumistaan. Surujensa vallassakaan hän ei unohtanut mitään, jota lapsi
-tarvitsi. Hiljaa hän kulki huoneessa ja hänen kädestään hän ottaisi
-lääkkeensä, ravintonsa ja hänen kädestään hän saisi hoivansa. Ja
-kaikkeen tuohon häviäisi kaikki, mikä oli ollut ja mennyt. Georg ei
-ehkä muistaisi, mutta kumminkin tuntisi pienenä ollessaan levänneensä
-hänen käsivarsillaan. Hänen suustaan hän oli kuullut ensimäiset sanat,
-joita hän oli alkanut soperrella; hänen polvillaan hän oli istunut ja
-itkenyt. Hänen läsnäolonsa lahjoitti hänelle rauhan ja hän unohtaisi
-kaikki nojatessaan hänen rintaansa vastaan tuon suuren luonnonlain
-mukaan, joka sanoo, että tarve luo rakkauden.
-
-Tätä ajatellessaan Bobilla ei ollut vähintäkään rauhaa. Hänen täytyi
-mennä takaisin sisälle pojan luo, ei senvuoksi, että hän olisi toivonut
-jotain omalle osalleen, vaan senvuoksi, että hän tahtoi nähdä olevansa
-oikeassa, ja hänen kärsimyksensä oli nyt suurempi kuin ihmiset kantaa
-voivat.
-
-Bob meni ovesta sisään ja hänen paikallaan istui hän, joka oli kerran
-ollut hänen vaimonsa. Hän istui hiljaa katsoen vuoteeseen eikä
-kääntynyt kuullessaan oven avautuvan. Hänen olkansa yli voi Bob nähdä
-Georgin makaavan silmät suljettuina ja hän oli asettanut kätensä äidin
-kädelle. Hänen kasvonsa olivat kuultavan kalpeat, mutta hänen
-poskillaan näkyi punaa, joka oli ilonhehkun kaltaista.
-
-Bob tiesi siellä olevansa tarpeeton ja arvoton ja kääntyi mennäkseen
-hiljaa omaan huoneeseensa. Epätoivoisena ja yksinäisenä hän käveli
-siellä edestakaisin ikävöiden kaiken olevan lopussa.
-
-
-XXV.
-
-Tunnit menivät ja tulivat päiviksi, ja molemmat aviopuolisot kulkivat
-toistensa ohi vanhoissa huoneissaan.
-
-Mutta he eivät vältelleet toisiaan enää ja Bob oli oppinut istumaan
-poikansa vuoteen ääressä ja näkemään vaimonsa kumartuneena hänen
-ylitsensä, puhuttelevan häntä, eikä enää tuntenut sitä mitä ensin oli
-tuntenut. Se pakoitti heitä unohtamaan ja puhumaan muusta kuin omasta
-itsestään. Bobista tuntui se lopulta luonnolliselta, että Anna oli
-siellä, ja he söivät yhdessä ateriansa ajattelematta muuta kuin
-hehkuvaa elämäänsä, jota he molemmat väkisin tahtoivat säilyttää
-palavana. Melkein huomaamatta, sanaakaan siitä sanomatta kantoivat nuo
-molemmat harhautuneet ihmiset toistensa päivien vaivoja, he kulkivat
-vierivieressä kuin eronneet, mutta jälleen yhtyneet sillä tavalla kuin
-ei ehkä koskaan ennen.
-
-Bob huomasi jotain tunteissaan vaimoaan kohtaan, joka solui pois ja
-tasoittui, mutta hän ei ruvennut sitä itselleen selvittelemään. Hänen
-ei tarvinnut myöskään tehdä sitä. Lääkäri oli heille sanonut kuoleman
-lähestyvän. Mutta Bob ei sitä uskonut. Hän yksin tunsi vain jotain,
-joka oli korkeampaa kuin suru ja ilo, suurempaa kuin elämä ja kuolema.
-Ja tähän uuteen tunteeseen, joka hänet nyt täytti, hukkuivat kaikki ne
-tunteet, jotka olivat jäytäneet häntä, että hän oli kärsinyt vääryyttä
-ja vieläkin kärsi -- -- --
-
-Poika oli houraillut jo monta tuntia. Hän puhui hajanaisia sanoja ja
-hän näytti olevan sodassa. Kirjojen satumaisissa seikkailuissa hän
-näytti elävän ja hän huusi kovasti aseita, sotaa ja tahtoi saada
-miekkansa. Se oli jotain sanomattoman kamalaa nähdä tuota luiksi
-laihtunutta ruumista jännittyneenä, joka oli taudin runtelemana
-uupunut, ja kuulla noiden ohuiden huulien lausuvan kummallisia,
-ajatuksettomia sanoja.
-
-Ja hiljaisuudesta, joka vallitsi tuossa huoneessa, joka oli kerran
-ollut heidän syleilyjensä ja onnensa todistajana ja jossa he nyt taas
-istuivat, kohosi onnettomien hengityksestä sanatonta tuskaa, joka
-valtasi heidät molemmat. Heidät kohtasi menneisyys siellä viuhuttaen
-ruoskaansa heidän hartioillaan. Hiljaisuudessa kuului pohjattomia
-tuskan huokauksia, pimeys selkeni niin, että he molemmat, tottuneina
-hämärään, voivat eroittaa toisensa. Heidän katseensa kohtasivat
-toivottomina ja se, mikä ennen oli ollut luonnollista ja jokapäiväistä,
-kasvoi muodottomaksi ja muuttui niin vihlovaksi luonnottomuudeksi, että
-se tuntui tuskaiselta hätähuudolta kuoleman suuresta hiljaisuudesta,
-kirouksen kapinalta itse ikuisen vapauden edessä.
-
-Sillä noilla kahdella, jotka istuivat siinä, ei ollut oikeutta tukea ja
-auttaa toisiaan. Bob istui nyt toisen miehen vaimon kanssa vieri
-vieressä poikansa kuollessa. Ja toisen miehen lasta tahtoi tämä nainen
-seurata kuolemaan. Mutta näiden ajatusten lentäessä samalla kertaa
-molempien aviopuolisoitten aivoissa kuin raivottaren siivillä, riensi
-pikku Georg yhä kauvemmaksi ja kauvemmaksi heistä. Hän lepäsi silmät
-suljettuina ja häntä ei enää saavuttaneet elävien ajatukset eikä sanat.
-Yksin hän päätti itsessään omasta mailmastaan muuttuen samalla
-suuremmaksi ja kokeneemmaksi kuin isä ja äiti olivatkaan. Hänen
-kasvonsa tulivat läpikuultavimmiksi, kun hänen sielunsa sai omistaa
-suuria näköaloja ja häntä ympäröitsi ilmakehä, joka ei ollut kauvemmin
-aistillisen todellisuuden ilmapiirissä.
-
-"Hän menee pois meidän luotamme", kuiskasi Anna.
-
-"Hän tietää enemmän kuin me", vastasi Bob.
-
-He vapisivat molemmat ja kaikki heidän ympärillään muuttui kuoleman
-läheisyydessä äkkiä niin suureksi. Kaikki heissä vaikeni ja tässä
-silmänräpäyksessä he eivät tunteneet mitään surua. Heidän sielunsa
-olivat yhtyneet ja tahtoivat tainnoksissa seurata sitä sielua, joka jo
-oli valmis rientämään pois.
-
-Silloin avasi poika äkkiä silmänsä ja hymyili, ikäänkuin hän olisi
-tuntenut jälleen vanhempansa. Silloin kuului korahdus, joka sai heidät
-vavahtamaan ja vaihtamaan silmäyksen. Tämän jälkeen katsoi poika taas
-ylös ja kuiskasi: "Äiti."
-
-Sitten sulki hän silmänsä jälleen ja hänen laihat sormensa alkoivat
-leikkiä peitolla. Ei kestänyt enää monta minuuttia, mutta heille, jotka
-istuivat siellä äänettöminä odottaen, tulivat minuutit tuntien
-pituisiksi ja he huokasivat ikäänkuin he eivät olisi voineet kestää
-enempää ja ikäänkuin he olisivat ikävöineet kaiken olevan ohi. Kuolevan
-lapsen kähisevä hengitys kuului yksistään läpi huoneen kunnes se
-viimein sammui huokaukseen.
-
-Hiljaisuus muuttui niin äärettömän syväksi ja voimakkaaksi, että
-vanhempien sydämet taukosivat sykinnästä. He istuivat paikoillaan ja
-antautuivat hiljaisuuden valtaan kumpikin ajatellen omia ajatuksiaan
-kunnes kuolema kulki huoneessa jättäen heidät kahden, silloin tarttui
-Bob epätoivossa Annaa käteen. Anna puristi myöskin hänen kättään. Mutta
-Bob ei ajatellut muuta kuin, ettei Georgin viimeinen sana ollut
-hänelle.
-
-Bob istui miettien sitä ajatusten rientäessä sinne tänne ympäri hänen
-olemuksessaan ja okaat eivät tahtoneet irtautua otteestaan. Mutta se ei
-ollut vihan tai katkeruuden jälkiä hänen sielussaan. Hän ei voinut olla
-muuta kuin hyvä tämän tapahtuessa ja hän jätti huoneen puristaen vielä
-Annan kättä omassaan.
-
-He istuivat kauvan vierashuoneessa eikä kukaan voi sanoa, mitä heille
-tällä hetkellä tapahtui. Mutta Anna alkoi ensin puhua.
-
-"Minä olen ollut huono nainen, Bob", sanoi hän. "Sillä minä en ole
-koskaan ollut äiti. Se ei ole mikään lievennys, etten minä ehken ole
-ollut huonompi, kuin kaikki ne, jotka ensin leikkivät lastensa kanssa
-ja jättävät ne sitten huviensa vuoksi. Minä olen aina ajatellut, että
-lapset saavat kerran elää omaa elämäänsä, mutta niin kauvan kuin minun
-kestää, eläisin minä omaa elämääni. Sitten tuli heidän vuoronsa ja
-silloin minä olin poissa. Minä olen uskonut siihen, ja nyt minä tiedän
-sen, etten minä ole mitään ymmärtänyt. Sillä se ei ole niin. Kun on
-lapsi. Ei mikään muu saa sen tilaa täyttää. Lapsessa minä olen kuollut.
-Muistatko, Bob, minä pelkäsin usein tulevani vanhaksi? Mitä se
-merkitsee? Jos minä vanhenen? Sehän ei ole mitään. Minun lapseni oli
-kaikki kaikessa. Ja sitä minä en ole koskaan ymmärtänyt."
-
-Bob istui kuunnellen Annan sanoja ja uusi mailma avautui hänen
-silmiensä eteen. Mutta tuo mailma vajosi ja hävisi pois juuri kuin hän
-näki sen ja sitä mailmaa hän ei voisi koskaan saavuttaa.
-
-"Niin syväksi on sävy muuttunut hänen ajatuksissaan!" ajatteli Bob.
-"Etten minä ole koskaan ennen sitä kuullut."
-
-Surunsa valtaamana ymmärsi Bob nyt ensi kerran, että Anna oli kärsinyt
-samoin kuin hänkin ja hänen ajatuksensa valtasi voimakas ja kyyneleinen
-myötätuntoisuus, joka värisytti koko hänen sieluaan. Hän katsoi Annaa,
-mutta hän ei voinut nähdä mitään. Hän olisi tahtonut ojentaa
-käsivartensa pidättääkseen hänet luonaan, mutta hän ei voinut.
-
-"Nyt minun täytyy mennä", sanoi Anna ikäänkuin unesta herättyään.
-
-Ja Anna rouva meni kuolleen lapsensa äärestä kotia miehensä luo, joka
-odotti häntä.
-
-
-XXVI.
-
-Osakeyhtiö Patrian toimeenpaneva johtaja, Gösta Wickner, istui neljättä
-päivää yksinään jälkeen puolisten tyhjässä huoneustossaan odottamassa
-rouvaansa. Hän oli ärsyytyneellä ja sietämättömällä tuulella, ja
-antaessaan silmiensä solua ylös ja alas iltalehden palstoilla katsahti
-hän pari kertaa kelloon.
-
-Viimeinen tieto, minkä hän oli saanut rouvaltaan, oli ollut muutamalla
-sanalla käyntikortille kirjoitettuna, joka kuului: "Sinun ei tarvitse
-odottaa minua kauvemmin. Se on pian lopussa." Ei sanaakaan enemmän. Ei
-tervehdystäkään eikä edes allekirjoitustakaan.
-
-Gösta Wickner oli antanut kortin olla edessään pöydällä, kun oli sen
-ensin lukenut. Nyt pani hän sanomalehden pois ja otti taas tuon pienen
-kortin käteensä. Hän luki vitkaan ne sanat, jotka juuri, hänen
-silmiensä seuratessa sanomalehden palstoja, olivat hänen mielessään ja
-estivät hänen lukuaan, ja hän koetti ajatella niiden sisältöä. Mutta
-nehän eivät selvittäneet hänelle kerrassaan mitään ja hän pani kortin
-jälleen pöydälle ajatellen sanoja: "Se on pian lopussa." Onko tuo hänen
-vaimonsa luulottelua tai onko se totta? Naiset joutuvat niin helposti
-luulottelujen uhriksi ja suurentelevat vaaraa.
-
-Gösta Wickner oli ärtyinen siitä, ettei hänen vaimonsa tullut, ja hän
-koetti ajatella, kuinka se todellisuudessa vaikuttaisi hänen vaimoonsa,
-jos poika kuolisi. Gösta Wickner ei voinut ajatella, miten sellainen
-tapaus vaikuttaisi ja juuri tuo teki hänet rauhattomaksi. Tätä
-ajatellessaan hän tuli taas katsoneeksi kelloa ja hän huomasi silloin,
-että oli vain kymmenen minuuttia kulunut siitä, kun hän viimeksi oli
-sitä katsonut ja tämä huomio sai hänet vielä enemmän kärsimättömäksi.
-
-Hän ajatteli nyt, että hän oli tässä tapauksessa menetellyt
-täydellisesti oikeen salliessaan vaimonsa oleskella entisen miehensä
-luona eikä katunut sitä vähääkään. Mutta oli niin paljon muuta, joka
-kumminkin oli sen kanssa yhteydessä ja jota Gösta Wickner ei voinut
-olla laskuihinsa ottamatta. Hän olisi tahtonut tietää, josko kukaan muu
-kuin Bob oli nähnyt häntä tällä aikaa ja mitä oikeastaan oli
-tapahtunut.
-
-Hänen aivoissaan kierteli ajatus, jota hän koetti ajaa pois, mutta joka
-aina tuli sinne jälleen. Jospa lapsi nyt olisi kuollut, olisi se
-parasta, mitä oikeastaan voi tapahtua. Gösta Wicknerin ajatusten mukaan
-sellainen oli samaa, kuin että tuo tuskainen side olisi katkennut ja
-että Anna olisi tullut hänen omakseen ja yksistään hänen omakseen.
-Gösta Wickner oli nimittäin saanut kokea, että seurasi suurempi
-vastenmielisyys kuin hän oli ajatellutkaan, että mennä naimisiin
-miehestään eronneen vaimon kanssa. Niin kauvan kuin puhuttiin, että tuo
-suoraluontoinen Gösta Wickner oli antautunut rakkausseikkailuihin
-kauniin rouva Flodinin kanssa, ei ollut kiviäkään asetettu esteeksi
-hänen tielleen. Mutta kun hän tunnusti avoimesti menevänsä naimisiin
-naisen kanssa, jonka huhu oli jo hänen nimeensä liittänyt, niin silloin
-muuttui suhde toiseksi. Gösta oli hyvin onnistunut sulkemaan Bobilta
-muutamia niistä ovista, jotka olivat sallineet hänen vapaasti kulkea,
-mutta hän oli tarvinnut kaiken esityskykynsä ja valppaan tarmonsa
-saavuttaakseen tämän maalinsa. Ja kaikki se, joka vielä sitoi Annaa
-toiseen, viivytti hänen nykyistä miestään sen päivän, sitten hän voisi
-tuntea itsensä todellakin vapaaksi ja Gösta Wicknerilla ei ollut aikaa
-odottaakaan kauvemmin. Hän oli likimain neljänkymmenen mies, jolloin
-hänen menestyksensä oli alkanut, ja hän näki vallan, rikkauden,
-kunnioituksen ja nautintojen viittovan molemmin puolin tuolla
-kuninkaallisella tiellä, jonka hän oli valinnut voittaakseen onnensa.
-Senvuoksi sisälsi myöskin tämä ajatus, että lapsi kuolisi, Gösta
-Wicknerille jotain houkuttelevaa. Se toisi surua hänen vaimolleen, sen
-hän ymmärsi. Mutta surua, jonka hän voittaisi. Ja kun suru olisi
-voitettu, tuntisi Anna sen olleen vain onneksi hänelle itselleen ja
-ehkä lapsellekin.
-
-Gösta Wicknerilla oli melkein taikauskoinen aavistus näissä
-ajatuksissaan, että kaikki näytti tarkoittavan hänen onneaan. Kuinka
-olikaan hänelle raivattu onnen tietä ja kuinka hän olikaan laskenut
-oikeen, kun hän oli ryhtynyt näihin puuhiin, jotka olivat vieneet hänen
-nimensä rahamailman mahtavimpien joukkoon. Samaan aikaan, kun hänen
-tulevaisuutensa hymyili hänelle, ilmestyi tuo nainen, jota hän oli
-nuorena rakastanut, ja vaipui hänen syliinsä ilman, että hänen olisi
-tarvinnut vaivata itseään voittaaksensa häntä. Oli vain yksi, joka
-kiinnitti Annaa, vain yksi, joka esti häntä olemasta täydellisesti
-onnellinen. Ja nyt raukeisi tuokin este itsestään.
-
-Gösta Wickner muuttui melkein hellämieliseksi tätä ajatellessaan, ja
-hän tunsi ansainneensa kaikki, mitä hän oli saanutkin. Taipumatta
-vaikeuksien sattuessa oli hän kulkenut suoraan tietään eteenpäin ja hän
-oli pelon kuumeessa, antamatta Anna rouvan ymmärtää sitä sanallakaan,
-tehnyt laittomasta rakkaudestaan sen johtopäätöksen, että Anna tulisi
-olemaan esteenä hänen tiellään. Kaikkien vaikeuksien läpi hän oli
-kumminkin rautaisella tahdollaan ponnistellut, ja nyt tuli palkkio
-siitä, jota hän ei ollut koskaan voinut itselleen odottaakaan.
-
-Näissä ajatuksissaan hän käveleskeli työhuoneessaan, kun kuuli
-makuukamarin oven aukenevan ja näki samassa vaimonsa edessään. Hän meni
-vaimoaan vastaan ja sulki hänet syliinsä joustavalla ja melkein
-lämpöisellä liikkeellä. Anna painoi päänsä hänen olkapäätään vasten,
-mutta Gösta tunsi hänen ruumiinsa olevan jäykän ja että Anna vain
-koetti levätä, mutta ei sietänyt hänen hyväilyjään. Hän tahtoi saada
-tehdä häneltä erään kysymyksen, mutta hän ei tullut sitä kysyneeksi.
-Sillä hän pelkäsi antaa hänen aavistaa niitä ajatuksiaan, joiden
-vallassa hän äsken oli ollut. Siksi hän sanoi sensijaan:
-
-"Miten minä olen ikävöinyt sinua! Minä en uskonut koskaan ikävöiväni
-niin kovasti."
-
-Anna katsahti häneen pikaisesti ja ohimennen tutkivasti, mutta sai
-samassa tavallisen ilmeensä eikä vastannut mitään. Anna salli itsensä
-johtaa matalalle sohvalle, oviverhojen viereen ja hänen istuessaan
-siinä koetti Gösta etsiä hänen katsettaan, mutta ei voinut tavata sitä.
-Eikö hän sitten voisi koskaan saada tietää, mitä hän toivoi? Eikö Anna
-sanoisi mitään?
-
-Sitten solui hänen katseensa Annan vaatteille ja hän näki hänen olevan
-mustassa puvussa. Ettei hän ollut ajatellut sitä. Annahan tulikin
-makuukamarista eikä eteisestä. Hän oli muuttanut pukua ennenkuin tuli
-sisään.
-
-Omituinen vastenmielisyys täytti hänen, ikäänkuin hänen vaimonsa olisi
-tehnyt jotain häntä vastaan. "Oletko sinä ollut kauvan kotona?" kysyi
-hän.
-
-"Minä luulen sen", vastasi Anna.
-
-"Minä laskin minuutteja ennen sinun tuloasi", sanoi hän.
-
-Hänen äänensä tuntui kylmältä, mutta Anna ei ollut sitä
-kuulevinaankaan.
-
-Anna istui siinä hänen vieressään kädet polvilla tuijottaen eteensä.
-Gösta ei ymmärtänyt, mitenkä hän olisi selittänyt itselleen hänen
-kasvojenilmettään ja hän tuli sitä rauhattomammaksi mitä kauvemmin
-hiljaisuutta kesti.
-
-"Eikö sinulla ole mitään sanottavaa minulle, Anna?" kysyi hän.
-
-Hän sanoi sen vain saadakseen hiljaisuuden loppumaan ja hänen sanojensa
-sointu kuului niin vieraalta, jotta hän toivoi vaienneensa tai
-sanoneensa muuta.
-
-"Mitä sinä soisit minun sanovan sinulle?" kysyi Anna. "Hän on kuollut."
-
-Anna istui edelleen rauhatonna samoin kuin ennenkin. Mutta raskaat
-kyyneleet virtasivat hänen poskilleen muuttamatta hänen kasvojensa
-ilmeitä.
-
-Kauhun tunne valtasi Gösta Wicknerin. Siinä sävyssä, jolla nuot sanat
-sanottiin, ja koko naisessa, joka ne sanoi, oli hänelle ja hänen
-ajatuksilleen jotain uutta, ettei hän voinut selittää itselleen sitä
-vaikutustakaan, minkä hän tunsi niiden itseensä tehneen. Siihen
-kätkeytyi vaara; hän tunsi voimakkaalla katkeruudella, että se oli
-vaarallista, niin, voipa olla vaarallista hänelle itselleenkin. Mistä
-hinnasta hyvänsä täytyi hänen ravistaa Anna hereilleen tuosta
-houreesta, mihin hän joka minuutti näytti yhä syvemmälle vajoavan.
-Mutta hän ei huomannut mitään keinoja ja sanoi vain puhtaassa
-epätoivossaan:
-
-"Niinkö sinä häntä nyt suret?"
-
-Mitä hän oli juuri toivonut, näytti hänestä nyt toteutuneen. Sillä Anna
-ponnahti ylös ja käänsi katseensa häneen.
-
-"Enkö minä surisi omaa lastani?" kysyi hän.
-
-"Kyllä, kyllä", joudutti hän sanomaan hillitäkseen myrskyä. "Mutta ei
-niin. Minä en uskonut sinun häntä niin surevan."
-
-"Sinä tarkoitat kai senvuoksi, että minä olen aina laiminlyönyt
-hänet..."
-
-"Sitä sinä et ole tehnyt..."
-
-Hän tunsi mietiskelyä Annan sanoissa. Ja mietiskely täytyy saada pois.
-Mistä hinnasta hyvänsä se täytyy saada pois.
-
-"Kyllä, minä olen aina laiminlyönyt hänet ja minä tiedän, ettei hän ole
-merkinnyt minulle sitä, mitä hänen olisi pitänyt merkitä. Senvuoksi
-minä suren häntä."
-
-Samoin kuin Bob ennen, niin kuuli Gösta nyt sen syvän alttoäänen hänen
-puheessaan, jota hän ei ollut kuullut ennen. Siinä oli jotain, jota hän
-ei voinut ensinkään tuntea. Siinä murtautui esiin jotain, joka oli
-hänelle aivan vastakkaista. "Caesarin onni!" ajatteli Gösta Wickner ja
-hänen kasvonsa muuttuivat jäykiksi ja kalpeiksi.
-
-"Jos minä olisin ollut äiti hänelle", sanoi Anna, "jos minä olisin
-ollut hänen ystävänsä ja hänen hoitajattarensa, hänen paras uskottunsa
-ja tukensa, jota hän ei olisi voinut koskaan kadottaa, niin silloin
-minä en olisi surrut häntä niin paljon. Mutta nyt loppui minun elämäni
-hänessä ja se, mitä minä kerran olen ollut, minä en tule enää koskaan
-olemaan."
-
-"Etkö sinä ajattele silmänräpäystäkään minua?"
-
-"Minulle ei voi tapahtua mitään valtavampaa. Sillä minulle ei olisi
-voinut tapahtua mitään muuta, joka olisi voinut murtaa minua niin."
-
-"Eikö mitään? Ei edes, jos minä..." Gösta pidätti sanansa ja veti
-kovasti henkeään. Hänen silmänsä saivat pistävän loisteen.
-
-Anna katsoi häneen ja sai taas katseeseensa sitä pelkoa, jonka tämä
-mies jo ennen oli hänessä herättänyt. Annassa heräsi eloon hänen
-itsesuojeluskykynsä viimeisetkin jäännökset ja hän vastasi mutisten
-katse poispäin käännettynä:
-
-"En tiedä. En tiedä."
-
-Hän ei voinut sanoa enempää ja seuraavalla minuutilla hän unohti, että
-hän oli sanonut jotain. Hän istui kotonaan ja tunsi vain tuota ainoaa
-tunnetta: Hän oli mennyt vieraiden luo eikä koskaan voisi päästä
-takaisin kotia. Se ei ollut hänen huoneensa, koko ympäristö oli hänelle
-vieras...Hän ei tohtinut ajatella ajatustaan loppuun, vaan nosti
-katseensa ja katsoi miestään. Hän odotti hänen sanovan jotain, joka
-voisi vapauttaa hänet loihtutuista ajatuksistaan. Hänestä tuntui
-mahdottomalta, ettei hän sanoisi sitä. Silloin kuuli hän hänen sanovan:
-
-"Sinä olet rasittunut, Anna. Sinä olet sairas ja tarvitset lepoa."
-
-Anna kuunteli noita sanoja ja hänestä ei tuntunut olevan niissä mitään
-ajatusta. Gösta tunsi vastustusta Annan vaikenemisessa ja hänen
-vaistonsa kehoitti häntä jättämään hänet rauhaan. Hän sanoi tahtovansa
-mennä hetkeksi huoneeseensa ja se olikin parasta, että Anna sai olla
-yksinään. Anna kuuli häntä ikäänkuin hän olisi ymmärtänyt, mutta hänen
-lähtiessään ojensi Anna molemmat kätensä hänelle ja kysyi:
-
-"Eikö sinulla ole mitään sanottavaa minulle?"
-
-Silloin luuli Gösta Wickner tulleen hänelle sopivan hetken puhua. Hän
-istuutui jälleen Annan viereen ja tarttui hänen käteensä.
-
-"Usko minua, Anna", sanoi hän. "Kun sinä olet voittanut surusi, voi se
-olla meille molemmille onneksi."
-
-Anna veti kätensä pois ja katsoi kauhulla häntä.
-
-"Onneksi?" uudisti Anna.
-
-Gösta Wickner kohtasi hänen katseensa, mutta hän ymmärsi väärin sen
-ilmeen.
-
-"Sinä et voi tuntea sitä nyt niin", sanoi hän. "Mutta kerran sinä vielä
-ymmärrät minua."
-
-Sitä hän ei suinkaan sanonut pahassa tarkoituksessa. Hän sanoi sen vain
-osoittaakseen toiveen mahdollisuutta ja hän sanoi sen rauhallisella ja
-ystävällisellä sävyllä, sellaisella kuin vanhempi tapaa käyttää
-sairasta ja ärtynyttä lasta hillitessään.
-
-Mutta Annaan vaikutti kaikki tuo kuin kuulumaton julmuus. Anna toivoi
-hänen sulkevan hänet syliinsä, jakavan hänen surunsa, kuivaavan hänen
-kyyneleensä antamalla omansa vuotaa, tuntea hänen tunteitaan,
-kohoutuvan siihen tuskaan, jota vain äiti voi tuntea. Tyhjään hän sai
-toiveissaan tyytyä. Mitä hän sai, oli sana, joka lohduttaisi häntä,
-silloin, kun hän ei tarvinnut muuta kuin tuntea itsensä lohduttomaksi
-saadakseen itkeä kaikki tuskansa. Ja hänet valtasi jäätävä
-välinpitämättömyys, johon tuo pelontunnekin, joka hänet valtasi aina
-Göstan läheisyydessä, hukkui kokonaan. Hän nousi ylös ja pusersi esiin
-vain sanat:
-
-"Sinulle se luonnollisestikin on onni päästä vapaaksi jokaisesta
-muistosta, joka muistuttaa menneisyyttä."
-
-Gösta Wickner seisoi hänen edessään kasvot kalpeina. Suonet
-pullistuivat hänen otsassaan ja hänen kasvonsa saivat hillitsemättömän
-raivon ilmeen, joka kummallisella tavalla kirosi koko miehen olennon ja
-ulkomuodon.
-
-"Sinä vaadit ehkä, että minunkin pitäisi surra häntä?" sanoi hän
-jäykästi.
-
-Anna ei tiennyt itsekään, mitä hän olisi vastannut. Hän tiesi vain,
-että hän oli silmänräpäykseksi saanut pelkonsa toteutumaan, sen pelon,
-joka sanoi hänelle, ettei hänellä ollut mitään tältä mieheltä
-odotettavissa.
-
-"Älä mene nyt minun luotani", sanoi Gösta ja asettui hänen eteensä.
-"Sinä et tiedä, mitä sinä teet."
-
-"Hän ymmärtää kaikkityyni", ajatteli Anna.
-
-Mutt'ei edes tämä ajatuskaan estänyt häntä. Mielettömästi hän ryntäsi
-hänet pois tieltään ja meni huoneeseensa. Hän meni, että hänen täytyi
-saada olla yksin ja siksi, että hänen ajatuksensa uhkasivat tukehduttaa
-hänet. Hän meni ja istui ensimäiselle tuolille, minkä hän löysi, ja
-hänen siellä istuessaan selveni koko hänen elämänsä hänen sisäisille
-silmilleen. Hän sai sellaisen selvänäköisyyden, kuin ihminen voi saada
-juuri siinä silmänräpäyksessä, jolloin hänestä tuntuu, että tuska juuri
-on hämmentämäisillään hänen järkensä, ja hän ainoastaan voi nähdä mikä
-ennen oli hänelle muka suurta ja oleellista.
-
-"Kuinka se voi olla niin", ajatteli Anna, "etten minä koskaan ennen ole
-tuota nähnyt? Mikä minut on tehnyt sokeaksi? -- Kuka tuo mies on?"
-ajatteli hän edelleen. "Ja kuinka minä olen hänen? Hänhän ei voi tuntea
-myötätuntoisuutta keneenkään. Hänen sydämensä on kylmä. Hänen itsekkäät
-tunteensa itseään kohtaan ovat niin voimakkaat, että ne ovat hurmanneet
-minut ja narranneet minun sydämeni sykkimään tahdissa hänen sydämensä
-kanssa. Mitäpä hän tuntisi minuun? Mitäpä se häntä liikuttaa, että
-minun lapseni on kuollut? Tietääkö hän edes mitä se tahtoo sanoa, että
-pieni lapsi on kuollut?"
-
-Anna katsoi yhä kauvemmin ja kauvemmin jokaista ajatustaan, joka
-syntyi hänessä. Hän istui samalla paikalla kunnes tuli pimeä ja häntä
-paleli ikäänkuin Göstan kylmyys olisi tarttunut häneen.
-
-"Hän on aivan toisellainen ihminen kuin Bob ja minä", ajatteli hän.
-Minä ja Bob. Kuinka hän tuli maininneeksi itseään ja Bobia yhdessä? Hän
-koetti edelleen tehdä sen ajatuksissaan ja alkoi hiljaa itkemään. Sillä
-Bob ei olisi puhunut hänelle saadakseen hänet rauhoittumaan. Hän olisi
-sallinut hänen itkeä loppuun ja hyväillyt häntä, ja koko ajan olisi hän
-tiennyt, että hän tunsi samaa kuin hänkin.
-
-"Mitähän tämä oli? Mitä se oli?"
-
-Kaikki hänen ajatuksensa, jotka menivät ja tulivat, niihin liittyi
-selityksiä hänen menneestä elämästään, kaikesta, mitä oli ollut ja
-kaikesta, mitä nyt oli. Ne eivät kulkeneet järjestyksessä, mutta ne
-selittivät kuitenkin kaikki. Ne repivät rikki sen anteeksiannon, joka
-hämärsi hänen katseessaan, ja ne tulivat katkeruutena raatelemaan hänen
-sieluaan. Mutta rikkiraadellun läpi hän näki selvästi, ja hän tuomitsi
-itsensä rikollisena.
-
-Lopuksi kuuli Anna oven avautuvan ja Göstan äänen kysyvän:
-
-"Etkö tahdo vähän ruokaa? Se on jo pöydällä."
-
-Anna oli kuulevinaan tuossa äänessä soraäänen, jonka hän oli
-tuntevinaan niin hyvin. Hänestä tuntui tuo soraääni aina olleen siinä,
-ja että hän oli tekeytynyt kuuroksi päästäkseen sitä kuulemasta.
-
-"Kyllä", sanoi hän, "minä tulen."
-
-Hän meni saliin ja istuutui pöytään. Sähkölamppujen valo kirveli Annan
-silmiä ja hän oli ihmeissään nähdessään itsensä. Häntä vastapäätä istui
-Gösta. Hän söi hyvällä ruokahalulla puhuen hillityllä äänellä, jossa
-Anna kuuli katkeroitumisen vielä olevan jälellä.
-
-Mutta hän ei ajatellut sitä. Hänen silmiensä totuttua voimakkaaseen
-valoon istui hän katsellen miestään ja hänestä tuntui ikäänkuin hän
-olisi nähnyt hänet ensi kertaa. Hän ei ajatellut itseään eikä mitä
-tulee tapahtumaan, ainoastaan tätä ainoaa: "Kuka tuo mies on? Mitä hän
-minusta tahtoo? Mitä minä hänestä välitän?" Hän näki ajatuksissaan
-pienen, laihan ruumiin suuressa vuoteessa ja ajatteli sitä, että sama
-vuode oli kerran ollut hänen omansa.
-
-"Siellä minä olin kotona", ajatteli hän. "Ja nyt minä olen koditon."
-
-Sitten näki hän Göstan nousevan ja lähestyvän häntä.
-
-"Mene nyt nukkumaan", sanoi hän. "Sinun tarvitsee nukkua."
-
-Anna ymmärsi hänen näissä sanoissa ikäänkuin ojentaneen sovinnon kättä
-ja hän oli senvuoksi kiitollinen hänelle. Mutta tätä tunnetta seurasi
-vain uusi tuska tuntiessaan, ettei tuntenut voivansa koskaan palkita
-sitä.
-
-
-XXVII.
-
-Bob oli nyt aivan yksin, mutta hän ei ollut niin onneton kuin oli ollut
-pojan eläessä. Jos joku olisi sanonut hänelle niin olevan, niin hän
-olisi uskottavasti tehnyt kerrassaan jyrkän vastaväitöksen sellaisesta
-mielettömyydestä. Mutta salaisuus oli siinä, että Bob siitä saakka, kun
-hän istui yhdessä Anna rouvan kanssa oli laannut tuntemasta
-katkeruutta. Hän oli nähnyt hänenkin kärsivän ja hän oli tullut
-ajatelleeksi, ettei kellään ole oikeutta odottaa vain, että toiset
-tekevät hänelle oikeutta. Kuinka tuo ajatus olikaan hänessä kehittynyt,
-sitä Bob ei tiennyt. Mutta tultuaan se vaikutti häneen sanomattoman
-hyvää. Senvuoksi hän hoiti ja säilytti tuota ajatusta, ja hän tunsi
-sanomatonta lohtua sitä ajatellessaan, ettei hän voisi odottaa kaikkien
-tekevän hänelle oikeen. Bob syytti itseään kärsimyksistään ja hän teki
-sen senvuoksi, että hänestä tuntui silloin elämä muuttuvan keveämmäksi.
-"Minähän olenkin vaatinut liikoja", ajatteli Bob. "Ja niin minä olen
-tehnyt kaikkien ihmisten suhteen. Se on minun oma vikani, että minä
-olen tuntenut itseni niin varmaksi. Sillä kukaan ei voi antaa enempää
-kuin hänen luonteensa sallii. Sillälailla tulee nähdä ja ymmärtää.
-Muuten siitä seuraa kosto. Mutta kuka kostaa, sitä me emme tiedä."
-
-Niin pitkälle oli Bob päässyt itsekseen ja Georg oli ollut nyt jo
-kuukauden kuolleena.
-
-Näihin aikoihin oli Anna rouva ehkä vielä enemmän yksinään kuin Bob.
-Yhä uudestaan ja uudestaan hän oli kiintynyt tuohon ajatukseen, joka
-oli houkutellut hänen jättämään kotinsa: "Minä elän ensisijassa itseni
-vuoksi ja minun elämäni on minun omani." Tämä ajatus tuli hänelle
-jokapäivä vieraammaksi ja kylmemmäksi ja hän ei voinut ymmärtää, että
-se kerran oli vallinnut hänen tunteitaan ja tekojaan. Hän mietti sitä
-ajatusta ja jäätävässä tyhjyydessään hän näki, kuinka hänen elämänsä
-oli solunut harhaan.
-
-Georgin kuoleman jälkeen hän ei ollut keskustellut muuta kuin yhden
-kerran Göstan kanssa. Aviopuolisoiden tavatessa toisensa täytti huoneen
-uhkaava hiljaisuus ja kun tuo hiljaisuus katkesi, niin vaihtui se
-sanoihin, jotka kirvelivät ja toivat tuskaa.
-
-Anna rouva oli siis koditoin. Hän ei tuntenut omia ajatuksiaan ja hän
-pelkäsi ihmisiä, ikäänkuin kaikki olisivat olleet hänen vihollisiaan.
-
-Niinpä tapahtui eräänä päivänä, kun Bob oli jälkeen puolisten yksin
-kotona, kun akkunat olivat auki ja kevätilma virtaili herttaisena
-sisään, että Anna rouva soitti entisen kotinsa ovikelloa ja että Bob
-itse meni aukasemaan. Bob tuli ensin niin hämilleen, ettei hän voinut
-sanoa mitään. Hän seisoi hölmistyneenä saamatta sanaakaan sanotuksi ja
-ikäänkuin kylmä käsi olisi pusertanut hänen sydäntään.
-
-Silloin kuuli hän Annan sanovan: "Saanko minä tulla sinun luoksesi?"
-
-Ja Bob kuuli hänen äänensä vavahtelevan liikutuksesta. Se oli rukoileva
-kuin lapsen ja kuului niin kummallisen soinnuttomalta. Kuin veitsi
-viilsi tuo ajatus Bobin sielussa: "Hän kärsii, hän tarvitsee minua ja
-silloin hän tulee." Mutta silloin näki hän hänet taas ja silloin hän
-unohti tuon pahan ajatuksen, joka oli häntä ennen piinannut ja jonka
-hän luuli repineen hänen sydämensä juuriltaan.
-
-"Kuinka sinä voit luulla muuta?" kysyi Bob.
-
-Ja hän antoi hänen mennä sisälle edellään ja tunsi tunnetta ikäänkuin
-kaikki tyyni olisi ollut unta.
-
-Anna kulki verkalleen huoneitten läpi ja Bob ymmärsi hänen
-tarkastelevan niitä ja olevan hänen muistojen täysi. Hän näytti
-ikäänkuin unohtaneen Bobin ja Bob ei tehnyt liikettäkään häiritäkseen
-häntä. Kun hän istuutui, näki Bob hänen itkevän.
-
-Hän antoi hänen itkeä kyyneleensä loppuun ja istui vain katsellen
-häntä.
-
-"Minun täytyy saada puhua sinun kanssasi, Bob", sanoi hän. "Minulla ei
-ole kenenkä kanssa minä puhuisin."
-
-Anna näki, että Bob tahtoi sanoa jotain, mutta hän esti hänet siitä.
-
-"Älä sano mitään", sanoi hän. "Sillä sinä et voi vielä mitään sanoa.
-Minä en voi elää niinkuin minä olen elänyt viime viikot, ettei minulla
-ole ketään, jolle puhuisin."
-
-Taas tahtoi Bob puhua ja taas keskeytti Anna hänet.
-
-"Ei", sanoi hän, "ei! Älä sano mitään. Se alkoi samana päivänä kuin
-Georg kuoli. Ja se on kestänyt päivästä päivään. Minä en voisi sitä
-koskaan sinulle selittää. Minä menin täältä kotia ajatellen vain
-Georgia. Minun tunteeni samenivat ja minä en voinut saada selvää
-itsestäni. Hän ymmärsi minun surevan. Miten minä surin, sitä minä en
-voi koskaan ymmärtää. Mutta minä luulen sen alkaneen silloin. Sillä
-senjälkeen ei hän eikä minä ole toiselleen sanonut muuta kuin ne sanat,
-joita emme ole voineet väistää. Hän menee pois eineen syötyään. Hän on
-poissa päivällisiin saakka, poissa iltaankin. Minä liikun siellä yksin,
-Bob, ja ikäänkuin Georg seuraisi minua. Mitä minä tekisin? Mitä minä
-tekisin? Etkö sinä voi sanoa sitä minulle?"
-
-Bob kuuli hänen puhuvan ja hän unohti kaikki menneisyyden. Se hävisi
-hänen tunteestaan ja kaikki muuttui niin vakavaksi hänelle, ettei hän
-voinut ajatellakaan muuta, kuin, mitä hänelle nyt tapahtui, oli
-yksinkertaista ja luonnollista. Hän meni hänen luokseen ja otti kiinni
-hänen kädestään, Anna painoi päänsä hänen olkapäätään vasten ja itki.
-
-Bob antoi hänen vielä kerran itkeä ja hän tunsi itsensä onnelliseksi,
-että hän voi sen tehdä. Hän iloitsi nähdessään Annan muuttuvan
-rauhallisemmaksi hänen läheisyydessään, ja istuen vieri vieressä he
-puhuivat, kuinka kaikki oli heidän välilleen tullut ja kuinka heillä ei
-ollut mitään onnea saavutettavissa kummallakaan. Bob ymmärsi, että Anna
-oli onneton ja että Gösta oli jollain tavalla kova häntä kohtaan. Se ei
-ollut mustasukkaisuutta, joka aikaansai hänessä tuota kovuutta, hän oli
-vain kova, koska häntä itseään kiusasi nähdä vaimonsa surevan.
-
-"Ajattelepas", sanoi Anna. "Hän tahtoi kieltää minua käyttämästä
-surupukua. Hän sanoi sen herättävän huomiota."
-
-Ja Bob kuuli kaikkityyni. Hän otti sen sydämelleen ja antoi sydämensä
-puhua, vaikka hänen sieluaan karvasteli ja vaikka hän ymmärsi, ettei
-hän tämän jälkeen saisi elää yhtään rauhallista hetkeä koko elämänsä
-aikana. Hänen istuessaan siellä oli hän Bobille aivan sama kuin hän
-aina oli ollut ja kumminkin hän oli toisen. Hän ajatteli enempi
-selvästi, lausui ajatuksensa enempi kauniisti ja varmasti. Bob huomasi
-sen, kun hän vihdoinkin voi puhua ilman liikutusta ja hänestä tuntui,
-että hänen sanansa toisinaan lievittivät hänen omaakin tuskaansa.
-
-"Se mies on toisenlainen kuin sinä ja minä", sanoi Anna. -- Hän puhui
-Göstasta, mutta hän vältti mainita hänen nimeään. Kuului ikäänkuin hän
-olisi toistanut jotain, jonka hän oli itse jo ennen itsekseen sanonut.
-
-"Hänen tunteittensa lämpömittari", jatkoi Anna rouva, "ei kohoa koskaan
-määrättyjen asteiden yli. Hän panee kylmän käden pallolle ja pidättää
-elohopean alhaalla. Hän kärsii sydämen kylmyyttä ja senvuoksi on minun
-tai sinun kerrassaan mahdoton koskaan ymmärtää häntä. Hän on tullut
-meidän väliimme ja murtanut meidät molemmat, minun ja sinun. Oi, kuinka
-hyvin minä tunnen nyt voivani sen käsittää! Ja kumminkaan minä en
-ymmärrä häntä. Hän ei ymmärrä myöskään meitä, mutta hän tekee meille
-enemmän pahaa, kuin kenenkään on mahdollista tehdä pahaa hänelle.
-Hänellä on kylmyytensä, joka suojaa häntä ja sen kautta hän on
-voimakas. Minä uskon nyt viime aikoina, että löytyy kahdellaisia
-ihmisiä, jotka ovat eroitettu toisistaan muurilla, jonka yli ei kukaan
-voi päästä."
-
-Hän vaikeni, ja Bob istui ajatellen sitä, kuinka ihmeellistä tuo oli,
-että Anna istui siellä puhuen juuri samoja ajatuksia, jotka seurasivat
-häntä koko hänen elämänsä ja joista hän nyt onnekseen tunsi olevansa
-vapaa. Mutta hän ei keskeyttänyt Annaa. Hän tunsi omituista tyydytystä
-kuullessaan Annan puhuvan noista ajatuksista juuri nyt, kun hänen oma
-tuskansa oli tullut hänelle ylivoimaiseksi. Oli ikäänkuin hän olisi
-myöntänyt hänen olevan oikeassa juuri siinä, missä hän oli erehtynyt,
-ja se tuntui Bobista helpoitukselta, jota hän tavallaan oli ollut
-vaatimassakin.
-
-Anna jatkoi:
-
-"Minä olen ajatellut paljon näinä päivinä ja minä luulen, kun kaksi
-ihmistä rakastaa toisiaan, on aina toinen se, joka antaa ja toinen,
-joka ottaa, Bob. Ja meidän välillä olit sinä aina antaja. Minä en
-ymmärtänyt sitä silloin. Mutta minä uskon saaneeni oppia sen nyt. Sillä
-minun ja hänen välillä olen minä aina antanut, antanut ja antanut. Kun
-minä eräänä päivänä tulin ja tarvitsin saada jotain takaisin, niin
-silloin minä en saanut mitään. Sillä -- missä ei mitään ole, siellä on
-hallitsija oikeutensa menettänyt. Minä olen ehkä ollut sinulle sitä,
-mitä hän nyt on minulle. En tiedä."
-
-Hän lopetti puheensa hymyillen ja nousi mennäkseen.
-
-"Oletko sinä vihanen minulle, että minä tulin?" kysyi hän.
-
-"Ei", sanoi Bob oikaisten hänelle kätensä.
-
-"Minä en voinut muuta", vastasi Anna.
-
-Hänen mentyään muisti Bob kerran sanoneensa rakastaneensa häntä
-senvuoksi, ettei hän voinut kärsiä muiden käsittelevän häntä
-kovuudella. Ja hän ajatteli sitä kuinka se oli käynyt niin, että toinen
-mies oli saanut oikeuden kohdella häntä kovasti.
-
-Silloin hän muisti äkkiä erään päivän, jolloin Gösta oli kertonut
-hänelle nuoruutensa rakkauden, ja että hän silloin oli luvannut olla
-kertomatta sitä vaimolleen. Mutta samana iltana hän oli rikkonut
-lupauksensa ja se ei auttanut, että hän oli tehnyt sen parhaassa
-tarkoituksessa. "Ehkä se on minun syytäni kaikkityyni!" ajatteli Bob.
-Ja hän tunsi taas sen niin lohdulliseksi ottaa syy omakseen. Se tuntui
-hänestä jollain tavalla sovittavan hänen vaimoaan ja senvuoksi hän
-tunsi nyt taas voivansa ajatella häntä.
-
-Se ei ollut myöskään viime kerta kun Anna kävi entisessä kodissaan.
-Kevään ja tulevan kesän kuluessa hän uudisti usein siellä käyntejään.
-Hän ei tullut koskaan määrätyllä ajalla eikä hän koskaan kertonut
-edeltäpäin, milloin hän tulisi. Mutta hän ei tullut kumminkaan silti
-odottamatta. Sillä Bob odotti häntä aina, ja joka päivä, jolloin hän ei
-tullut, muuttui hänelle lopulta harmilliseksi erehdykseksi. Mutta kun
-hän lopulta tuli, tuntui hänestä aina, että hän juuri silloin olikin
-odottanut häntä.
-
-Ja näin kohdatessaan he puhuivat kaikesta, joka nyt liikutti heitä. He
-puhuivat Georgista ja syventyivät siihen kysymykseen, josko he kerran
-voisivat hänet nähdä jälleen tai ei. He puhuivat Annan avioliitosta,
-hänen ja Göstan suhteesta toisiinsa. Kaikki, mikä oli sillä välin
-tapahtunut, kun he viimeksi tapasivat, kertoi Anna Bobille. Hänen
-kertomuksissaan voi Bob seurata hänen uutta avioliittoaan melkein
-päivästä päivään, ikäänkuin akkunasta nähdä tuohon vieraaseen kotiin,
-kuinka ihmiset siellä vieraina kiertelivät toisiaan ja kuinka
-vastenmielisyys kasvoi noiden kahden välillä, jotka olivat yhteen
-sidotut ja nyt kiduttivat toisiaan kuolemaan asti.
-
-Menneisyyttä he vain välttivät ikäänkuin hiljaisella sopimuksella
-olisivat päättäneet vaieta siitä. Tuo menneisyys, joka kaikki kerran
-oli ollut heidän välillään, ei liikuttanut heitä enää koskaan. Tuo
-menneisyys oli heille suljettu portti, jonka taa he eivät saaneet
-seurata toisiaan.
-
-Bob kyllä ymmärsi, että ihmisistä tuntuisi tuo ihmeelliseltä, jos he
-tietäisivät, että hän salaa tapasi entistä vaimoaan ja tuli hänen
-uskotukseen juuri siinä surussa, jota hän sai kantaa, kun hän oli
-jättänyt hänet toisen vuoksi. Mutta hänestä itsestään se ei koskaan
-tuntunut kummalliselta. Sitä vähemmin hän tuli ajatelleeksi, että sitä
-olisi vakavasti voinut sanoa naurettavaksi.
-
-Hänellä oli niin paljon jokapäiväistä mielialaa ylempänä, että
-senvuoksi kaikki, mikä tapahtui, tuntui hänestä niin inhimilliseltä ja
-luonnolliselta.
-
-"Eikö sinusta ole ihmeellistä, että minä ja sinä voimme tavata näin
-vain toisiamme?" kysyi Anna eräänä päivänä.
-
-Bob olisi toivonut, ettei Anna olisi tehnyt hänelle tuota kysymystä.
-
-"Kuinka sinä muuten voisit elää?" sanoi hän.
-
-"Niin, mutta luuletko sinä, että moni muu ihminen olisi tehnyt, mitä me
-nyt teemme?"
-
-"Se, millä on elämässä todellista arvoa, ei tapahdu koskaan kahta
-kertaa samalla lailla."
-
-"Sanotaan, ettei ole mitään uutta auringon alla", arveli Anna.
-
-"Niin", vastasi Bob. "Mutta voidaan myöskin sanoa, että tapahtuu
-ainoastaan uutta. Minä en tiedä, mikä on oikeampi."
-
-Kaikkien ihmisten, joita kannattaa suuret tunteet ja jotka samalla
-kertaa miettivät paljon, huomasi Bob joutuvan jonkunlaisen kohtalon
-alaisiksi, mutt'ei kenenkään ihmisen kohtalo ole sellainen kuin hänen,
-ajatteli hän. Ja yksin ollessaan voi tämä tunne täyttää hänet
-sanomattomalla voimalla.
-
-Näinä päivinä näki Bob elämänsä kokoontuvan ikäänkuin yhteen
-polttopisteeseen, jonka valo oli niin hillittyä, että hän tunsi
-voivansa silmiään räpäyttämättä katsoa siihen. Hän oli luullut voivansa
-vihata ja hän oli työskennellyt tehdäkseen itsensä kovaksi. Hän oli
-sulkenut sydämensä kaikille hyville ja lämpöisille tunteille ja hän
-koetti tekeytyä sellaiseksi kuin hän luulotteli kaikkien muitten
-olevan. Ja miten oli käynyt? Viha oli sulannut sen voiman edessä, joka
-on suurempi kuin rakkaus ja viha. Kuolema oli tullut ja ottanut hänen
-rakkaimpansa mailmasta ja sen kaikkivallan edessä muuttui hänen oma
-kohtalonsa mitättömän pieneksi. Hänen kovuutensa oli pehmennyt
-itsestään. Sillä se oli vain näennäistä itseään suojatakseen, jonka
-teki tyhjäksi hänen oma sydämellisyytensä. Ja hän, joka kerran oli
-tahtonut kirota sitä sidettä, joka sitoi hänet murtamattomasti
-ihmisiin, joitten kohtalo oli sekaantunut hänen kohtaloonsa, hän tunsi
-nyt voivansa antaa sydänverensä ainoastaan voidakseen valmistaa
-muutaman tunnin helpotusta sille naiselle, joka oli lyönyt hänen
-onnensa pirstaleiksi, mutta jonka hän nyt näki ainoastaan menneen
-harhaan ja tulleen yhtä onnettomaksi kuin hän itsekin.
-
-Olivathan toverit tavanneet nimittääkin häntä "Pikku Bobiksi." Miksi
-hän tuli ajatelleeksi näinä päivinä juuri tätä? Miksi sukelsi esiin
-tämä muisto keskellä tätä elämää, jossa hän nyt eli jännityksessä ja
-surunsekaisessa ilossa? Oliko hän sitten ainoastaan pikku Bob? Ja eikö
-hän koskaan olisi muuttunut muuksi? Pikku Bob nuorukaisena, pikku Bob
-miehenä, pikku Bob vielä hiusten harmetessa ja kasvojen jo rumasti
-ryppyyn käydessä.
-
-Mikä hänet valtasi yhä voimakkaammin ja voimakkaammin? Vieläkö
-laululintu eli sisimmäisenä hänen rinnassaan?
-
-Bob ei ollut oman sydämensä valtia. Sillä tarvittiin vain, että joku
-tarvitsi häntä, niin hän oli valmiina kantamaan muiden taakkoja
-unohtaen ne, joita hän oli kantanut.
-
-Pikku Bob! Pikku Bob! Oli parasta, ettet sinä sitä itse ymmärtänytkään.
-
-
-XXVIII.
-
-Bob käveleskeli eräänä aamuna mietteissään almanakka kädessä. Almanakka
-sanoi hänelle tänä päivänä olevan hänen vaimonsa syntymäpäivän ja hän
-tuli ajatelleeksi kuinka tätä päivää muinoin vietettiin. Silloin oli
-ruusuja pöydällä ja pöytä oli kaunistettu valkoisella kukilla
-koristetulla pöytäliinalla. Ruusujen ympärillä oli suuria ja pieniä
-myttyjä, jotka Bob ja Georg oli sinne asettanut.
-
-Bob käveleskeli ajatellen ja mitä enemmän hän ajatteli sitä
-voimakkaampaa halua hän tunsi lähteä ostoksille.
-
-Hänen kotia tultuaan päivälliselle oli myttyjä kotona odottamassa häntä
-ja syötyään hän puhdisti pöydän omassa huoneessaan ja alkoi järjestää
-sitä. Hän kaunisti sen kukilla asettaen suuren ruusun keskelle pöytää
-ja sen ympärille hän asetti myttyjä. Bob oli aivan rauhallinen sitä
-tehdessään ja hänestä ei tuntunutkaan, että Anna tulisi. Mutta kun
-kaikki oli valmiina ja hän itse istui huoneessa, joka oli kuin juhlaan
-koristettu, silloin valtasi hänet pohjaton surunsekainen tunne, joka
-tuntui ikäänkuin hänen olisi tullut sääli itseään. Hän istui ajatellen,
-josko hän ottaisi kaikki pois pöydältä ja kätkisi ne. Mutta sitä hän ei
-tullut tehneeksi. Hän istui vain ainoastaan katsellakseen tuota pöytää,
-joka muistutti hänelle niin paljon ja hän ei ollut kauvemmin niin
-varma, ettei Anna todellakaan tulisi. Mutta hän ei kumminkaan ottanut
-niitä pois pöydältä. Jos ei hän tulisikaan, saisi pöytä hyvin kernaasti
-olla niinkuin se oli. Sillä se muistutti häntä ensi kerrasta, jolloin
-hän kaunisti sillälailla pöydän kukilla ja asetti sen huoneeseensa.
-
-Silloin elivät he molemmat ajatellen lasta, joka tulisi ennen pitkää.
-Ja Bob oli nähnyt paljon vaivaa, ettei mitään puuttuisi, joka toi iloa
-hänen vaimolleen. Hänhän tiesi hänen voivan lapsen lailla iloita
-jokaisesta pikkuesineestä, jota hän rakasti ja hän muisti hänen
-kertoneen, ettei hän lapsuudessaan surrut mitään niin paljon kuin jos
-näki unohdettavan hänen syntymäpäivänsä. Kuumeisesti hän oli silloin
-kulkenut odottaen jonkun sanovan jotain ja kun iltaan mennessä ei ollut
-mitään tapahtunut, meni hän metsään itkeäkseen siellä. Tämän hän oli
-kertonut juuri sinä ensimäisenä syntymäpäivänä, jota Bob nyt istui
-ajattelemassa. Hän sanoi pelänneensä Bobin myöskin sen unohtavan. Ja
-silloin oli Bob hymyillen sanonut kirjoittaneensa sen almanakkaan.
-
-Kuinka iloisia he olivatkaan sinä päivänä ja kuinka kaunis syyskuun
-päivä se olikaan! Bob ajatteli kaikkia niitä kellastuneita päiviä,
-jotka olivat sitten tulleet.
-
-Mutta se ei tahtonut onnistua hänelle tällä kertaa. Siinä oli yhtä ja
-toista, joka sai hänen verensä kuohumaan. Hän muisti karvaita sanoja ja
-ilkeitä tapahtumia. Hän muisti yksinäiset päivänsä ja kamalat hetkensä,
-jolloin hänen onnettomuutensa selveni hänelle. Georg seurasi
-muistojen mukana. Hän näki pojan edessään ilmi elävänä seisovan
-auringonpaisteessa pihalla eteisen edustalla, kerrassaan itsenäinen
-pikkumies. Ja Bob näki hänen kuolevan, makaavan ja haparoivan pienillä
-käsillä peittoaan, ja kuuli hänen kuiskaavan "äiti." Se vihlasi hänen
-sydäntään ja hän tuli liikutetuksi. Hän nousi tuolilta päästäkseen
-näkemästä kaikkea tuota ja tahtoi mennä ulos.
-
-Silloin kuuli Bob ovikellon soivan ja hän meni empimättä riitaisten
-tunteittensa vallassa avaamaan ovea.
-
-Anna tuli sisään ja Bob näki hänen kulkevan kuin kuumeessa. Hän esti
-eteisessä häntä ja antoi hänen heittää päällysnuttunsa. Sitten kuljetti
-hän häntä koko huoneuston läpi ja avasi oven omaan huoneeseensa.
-Silloin näki hän Annan haparoivan molemmilla käsillään, ikäänkuin olisi
-etsinyt tukea itselleen. Sitten hän vaipui pöydän eteen sohvalle ja
-purskahti itkuun.
-
-Bobin riitaisista tunteista ei jäänyt paljon jälelle, kun hän näki sen.
-Hän meni hänen luokseen asettaen sanaakaan sanomatta kätensä hänen
-olkapäilleen.
-
-"Oi, Bob", sanoi hän, "Bob! Sitä ei ole kukaan ajatellut senjälkeen
-kuin sinä sen teit."
-
-Noissa sanoissa oli sellaista epätoivoa, että Bob melkein tunsi itsensä
-neuvottomaksi. Hän otti kätensä hänen olkapäiltään istuutuen häntä
-vastapäätä.
-
-"Etkö sinä avaakaan myttyjäsi?" sanoi hän koettaen lyödä leikkiä.
-
-Mutta Anna pudisti vain päätään.
-
-"Salli minun istua täällä ja katsella kaikkia, ja tuntea olevani
-kotona", sanoi Anna.
-
-Ja ennenkuin kumpikaan oikeen huomasi, mitä oli tapahtunut, olivat he
-ruvenneet puhumaan. He puhuivat nyt menneistä, kaikesta siitä, mikä oli
-ollut. He puhuivat katkonaisia ja hämäriä sanoja, mutta kumpikaan
-heistä ei voinut sanoa mitään, jota toinen ei olisi ymmärtänyt. He
-syyttelivät itseään ja he puhuivat yht'aikaa, puhuivat ja kuuntelivat
-samalla kertaa.
-
-Anna rouva tuijotti eteensä ja hänen silmänsä suurenivat.
-
-"Ymmärsitkö sinä minun kirjeeni, Bob?" kysyi hän.
-
-"Ymmärsitkö sinä minun kirjeeni?"
-
-"Minä en tahtonut sitä ymmärtää", sanoi Bob. "Minä tiedän, etten minä
-tahtonut tehdä sitä."
-
-"Minä en ymmärtänyt sitä itsekään", sanoi Anna rouva, "ei silloin, kun
-minä sitä kirjoitin. Mutta nyt minä tiedän, että minä silloin
-sydämellisimmin toivoin, että sinä olisit kirjoittanut edes jotain,
-vain sanankaan, joka olisi ollut sellaista, että minä olisin voinut
-pyytää sinulta saada tulla takaisin. Minä olisin tehnyt kaikki, mitä
-sinä olisit toivonut. Minä olisin tullut sinulle palvelijattareksi, jos
-sinä olisit sitä vaatinut. Sillä minähän olin tehnyt sinulle niin
-paljon pahaa, ja tiesinhän minä, etten minä koskaan, en koskaan voisi
-sitä jälleen hyvittää. Mutta minä olin siellä yksin ja minä tiedän nyt,
-että minä toivoin silloin saada kuulla sinun sanovan, että jos minä
-itse tahtoisin, olisit sinä sietänyt minua luonasi. Minä en voinut
-enempää toivoa. Mutta, että minä toivoin sitä, sitä minä en silloin
-ymmärtänyt."
-
-Bob ei voinut heti vastata. Hän tuskin muisti kirjettään, tiesi vain
-tulleensa niin raivoisaksi, joka ei ajatellut muuta kuin olisi saanut
-lyödä ja että hän tahtoi kostaa. Mutta hänestä tuntui ikäänkuin hän nyt
-olisi nähnyt mahdollisuuden, että kaikki voisi muuttua hyväksi ja hän
-kysyi:
-
-"Etkö sinä voi tulla takaisin -- nyt?"
-
-Anna huudahti ojentaen molemmat kätensä Bobia kohti.
-
-"Tahdotko sinä sitä?" kysyi Anna. "Onko se mahdollista, että sinä
-tahdot sitä? Minä, joka olen tehnyt sinulle niin paljon pahaa, minä,
-joka olen pettänyt sinun onnesi, joka olen jättänyt sinut ja häväissyt
-sinun nimesi."
-
-"Hiljaa", sanoi Bob. "On eräs, joka nukkuu mullassa ja joka ehkä voi
-kuulla meitä. Hiljaa, älä häiritse häntä."
-
-Bob ei tiennyt, mitä hän oli sanonut enemmän. Hän lyhistyi kokoon
-painaen päänsä vaimonsa polville.
-
-"Salli minun olla tässä", sanoi hän. "Salli minun olla! Jos se on
-sinulle onneksi tai onnettomuudeksi, sitä minä en tiedä. Mutta minä
-tiedän, että sinä tulit kotiasi ja viivyit siellä, kun meidän poikamme
-kuoli. Kun sinä silloin istuit minun luonani, tunsin minä, ettet sinä
-missään muualla, kuin minun luonani, ollut kotona. Ja hän, joka ei
-voinut pitää sinua eläissään kotona, toi sinut takaisin kuollessaan."
-
-Ja Bob ei voinut kauvemmin hillitä itseään. Ensi kerran Georgin
-kuoleman jälkeen hän purskahti kiivaaseen itkuun ja hänestä tuntui
-kaikki tuskat ja painavat tunteet lähtevän. Mutta sitä hän ei tiennyt,
-josko hän itki ilosta tai surusta.
-
-Hän tiesi vain, että elämä oli vienyt hänet sinne, missä ilo ja suru
-pyyhkäistiin pois tai yhdistettiin ja jossa onni tai onnettomuus
-näyttävät vähäpätöisiltä. Hän oli päässyt kaiken yläpuolelle, ja mitä
-hän oli saavuttanut, se oli se, jolla ei ole mitään nimeä.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AVIOLIITON ILVEILY***
-
-
-******* This file should be named 50359-8.txt or 50359-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/3/5/50359
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/50359-8.zip b/old/50359-8.zip
deleted file mode 100644
index f28b1b5..0000000
--- a/old/50359-8.zip
+++ /dev/null