NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5189 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2b1522d
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #50202 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50202)
diff --git a/old/50202-8.txt b/old/50202-8.txt
deleted file mode 100644
index 4f55f85..0000000
--- a/old/50202-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5189 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Singoalla, by Viktor Rydberg
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Singoalla
-
-Author: Viktor Rydberg
-
-Translator: Juhani Aho
-
-Release Date: October 13, 2015 [EBook #50202]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SINGOALLA ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-SINGOALLA
-
-Kirj.
-
-Viktor Rydberg
-
-
-Suomentanut Juhani Aho
-
-
-
-Werner Söderström, Porvoo, 1921.
-
-
-
-ENSIMMÄINEN OSA:
-
- Metsälinna.
- Singoalla.
- Ikävä.
- Muukalaiset Egyptin maalta.
- Erland ja Singoalla.
- Hämyhetki metsäpuron rannalla.
- Kaksintaistelu.
- Leiri.
- Lähtö.
- Yö.
- Myrkkyjuoma.
-
-JÄLKIMMÄINEN OSA:
-
- Surun lapsi.
- Ritari ja pyhiinvaeltaja.
- Rotko.
- Salainen voima.
- Päivä ja yö.
- Viimeinen yövaellus.
- Päivän koitto.
- Rutto.
- Metsän erakot.
-
-
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN OSA.
-
-
-
-
-METSÄLINNA.
-
-
-Muutaman Smålannin sisäjärven saarella oli linna, joka kauan oli ollut
-Månesköldin suvun omaisuutta. Siinä oli useita toisiinsa kiinni
-rakennettuja tammihirsistä salvettuja huoneita ja oli siinä pyöreä
-torni, suurista harmaakivilohkareista tehty. Tornin yksitoikkoista
-ulkoseinää elostuttivat muutamat sinne tänne puhkaistut ikkunareiät
-pyöreine kaarineen ja hietakivipatsaineen.
-
-Nähtävästi olivat useat sukupolvet vetäneet rakennusaineita saarelle,
-liittäneet huoneen huoneeseen ja veistelleet niitä kukin aikansa
-rakennustavan ja oman mielensä mukaisesti.
-
-Kolmannellatoista sataluvulla oli linna laaja rakennusryhmä, kattojen
-harjat olivat toiset matalampia, toiset korkeampia; kattojen ääriviivat
-kulkivat sikin sokin, seinät yhtyivät toisiinsa kaikenlaisissa
-kulmissa, ja vaikka niissä ikkunoita olikin vähän, oli niissä sitä
-enemmän ulkonevia nurkkia ja luhtia, käytäviä ja vertauskuvallisia
-rauta- ja puukoristeita. Porttikäytävän koreasti leikeltyjen pylväiden
-päällä seisoivat noiden kolmen veritodistajan Unamanin, Sunamanin ja
-Vinamanin kunnianarvoisat, vaikkei tosin aivan kauniit kuvat.
-Korkeuteen ojennettuine käsineen oli niiden määrä rukoilla Jumalan
-siunausta Ekön linnalle.
-
-Saaren ympärillä oli paaluaita ja nostosilta yhdisti sen mantereeseen.
-
-Aika oli maalannut linnan harmaaksi ja ruskeaksi. Näytti siltä kuin
-olisi se kätkenyt salaisuuksia, sekä muinaisia että tulevia.
-Hiljaisuus, joka siellä tavallisesti vallitsi, oli kuin käskystä
-syntynyt, jotteivät muistot ja aavistukset häiriintyisi.
-
-Kuusia kasvavat jyrkät kalliorannat kuvastuivat järven pintaan. Tumma
-havumetsä ulottui loitolle joka puolelle. Eräällä paikalla laskeutui
-ranta aukeana järveen. Aukosta pilkotti laakson koivujen välitse rappu
-rapultaan ylenevä luostarin pääty.
-
-Vielä tänä päivänä näkyy siinä sen kivijalka. Olen istunut siinä eräänä
-myöhäisenä syyspäivänä, kun raskasmieliset pilvet taivaalla vaeltivat
-ja kosteat tuulahdukset milloin kohisivat, milloin huokailivat
-kellastuneessa rannan ruohikossa. Kuolleita ja kuolevia heinänkorsia
-virui jalkojeni alla; harjaheinä ja keto-orvokki olivat säilyttäneet
-vielä viimeisen, myöhästyneen vihannuutensa. Kesän katoova kukoistus
-huokui alakuloisuutta yli maiden ja metsien. Kivien lomassa kasvavan
-pihlajan melkein lehdettömillä oksilla loisti vielä läpi samean
-päivänsalon muutamia yli kesäisen elämän säilyneitä veripisaroita.
-Linnan nimeä eivät muistane enää muut kuin kenties jotkut
-muinaistutkijat. Mutta taru kertoo, että musta rutto sen autioksi pani,
-ja siitä lähtien on se saanut kukistumistaan kukistua.
-
-Noin vuonna 1340 oli ritari Pentti Månesköld Ekön isäntänä. Sananparsi,
-joka jo silloin oli vanha, kertoi, että linna oli äänettömyyteen
-vaipunut, ja sen omistajista, toisesta toisensa perästä, sanottiin,
-että sana oli heistä vaikeampi antaa kuin runsas almu. Månesköldit
-näyttivät tahtovan kulkea kulkuaan yhtä äänettöminä kuin kuu, joka
-tarun mukaan oli heidän pakanallisen esi-isänsä ystävä ja joka oli
-hänelle hopeaisen sirpin lahjoittanut. Noiden monien linnan seinissä
-olevien merkkien ja esi-isiä muistuttavien kuvien joukossa ei
-kuitenkaan kuun sirppiä näkynyt muualla kuin yrttitarhan portin päällä,
-mutta siinä se oli asetettu pyhän neitsyen jalkojen juureen ja siis
-ristin alaiseksi saatettu. Mutta jos joku ritari Pentiltä tuota
-kummallista tarinaa tiedusti, teki hän epäävän liikkeen kädellään, teki
-välistä ristinmerkinkin, ja vastasi vain: se tapahtui pakanuuden
-aikana. Taipuvaisempi sanoin selittämään asiata oli kuitenkin vanha
-palvelija, Rasmus metsästäjä.
-
-Seudun kansa kyllä tiesi, miksi Ekön linnassa oltiin ääneti ja miksi
-Ekön miehet vaikenivat. Kun kristinuskon sanansaattajat -- nuo kolme,
-joiden kuvat linnan portin päällä kohottivat katseensa ja kätensä
-taivasta kohti -- olivat ilmaantuneet Smålannin maakuntaan ja sen
-jättikumpujen päältä alkaneet puhua valkeasta Kristuksesta ja pyhästä
-isästä Roomassa, oli Månesköldin esi-isistä se, joka siihen aikaan eli,
-alkanut heitä vastaan intoilla, koonnut väkensä pyhille kukkuloille ja
-uhrilehtoihin ja kehoittanut heitä pysymään uskollisina salaperäiselle
-Odinille, valkoiselle Balderille ja mahtavalle Torille. Näiden
-epäjumalain kunniaksi lauloi hän harpulla säestäen lauluja niin
-mahtavia, niin hurmaavia, että kansa luuli kaikkien luomakunnan äänien
-niihin säveliin sointuneen. Se paadutti sen vuoksi sydämensä
-evankeliumia kohtaan ja karkoitti sen sanansaattajat. Sentähden
-vallitsi nyt äänettömyys Ekön linnassa ja sentähden vaikenivat Ekön
-miehet. Mutta äänettömyys ei ollut pahan omantunnon painamaa, niinkuin
-ennen lienee ollut. Seitsemän hurskaan miespolven jäsenet olivat
-koettaneet sovittaa pakanallisen laulajan rikosta. Se kevensi
-omaatuntoa.
-
-Kerrottiin, ettei yksikään kristitty Månesköld voinut eikä tahtonut
-laulaa ulkosalla taivaan alla -- ei kukaan ennen Erlandia, ritari
-Pentin poikaa, joka vielä oli keskenkasvuinen. Hänen ääntänsä olivat
-ihmiset ihmetyksellä kuunnelleet, kun hän tuon tuostakin metsän
-peitossa lauleskeli, missä mielellään jousella ja keihäällä
-varustettuna kuljeskeli. Hän lauloi kummallisia säveliä, rajuja ja
-kauniita, lauloi varsinkin silloin kun kuuset ja hongat kovimmin
-kohisivat. Hän kulki yksin silloin kun ei tahtonut, että Rasmus
-metsästäjä häntä seuraisi.
-
-Rasmus oli taitava metsänkävijä, hyvin perehtynyt petojen tapoihin ja
-elkeihin, ja ylen oppinut oli hän kaikessa, mikä koski metsähiisiä ja
-peikkoja. Useammin seurusteli Erland kuitenkin kahden koiransa kanssa,
-jotka olivat suuria ja pörröisiä, joiden silmät olivat verenpunaiset ja
-hampaat terävät. Naapurit pelkäsivät Hallia ja Hurttaa, ja sudetkin
-niitä nälkäisellä ja äkäisellä pelolla katselivat.
-
-Rannan korkeimmalta kalliolta oli Erlandin tapana viskautua veteen. Kun
-tuuli kohotti laineet lakkapäiksi, silloin häntä huvitti uida. Ihmisten
-mielestä oli pojassa jotain levotonta ja rajua, jotain, joka pakanuuden
-aikoja muistutti; hänen luonteessaan oli jotain, jota ei kastevesi
-ollut kostuttanut.
-
-Entäpä jos se vanha pakana, se muinoinen Månesköld, joka ei koskaan
-ollut antanut siunata itseään ja joka kuolinvuoteellaankin oli
-houraillut kilpineidoista ja kuolemattomuuden simasta -- entäpä jos hän
-oli nyt palannut Erlandin hahmossa? Noin arvelivat keskenään talonpojat
-matalissa majoissaan. Mutta Ekön talonväki vakuutti, että Erland risti
-silmänsä hartaasti ja luki rukouksensa kädet ristissä; että hän totteli
-isää ja äitiä ja osoitti kunnioitusta opettajalleen isä Henrikille;
-että hän oli hyväsydäminen vaikkakin kiivas, antelias niinkuin kaikki
-Månesköldit, ja harras oikeutta noudattamaan, vaikkei se aina
-onnistunutkaan. Rasmus metsästäjä, joka luuli parhaiten tuntevansa
-Erlandin, vakuutti kaiken tämän todeksi, mutta pudisti kuitenkin
-päätänsä.
-
-Ritari Pentti ei ollut tehnyt elämää Ekössä äänekkäämmäksi kuin hänen
-esi-isänsäkään, ja hänen vaimonsa, jalovartinen, solakka ja
-vaaleaverinen Elfrida, jolla oli Kristuksen vuorisaarna silmissään ja
-otsallaan Taborin vuoren loisto, toimitti monet tehtävänsä hiljaisella
-arvokkuudella.
-
-Kaksi kertaa vuodessa oli Ekössä pidot, joihin tuttavia ja ystäviä
-saapui kaukaisista kartanoista. Pidot olivat loistavat: kullalla
-neulottuja verhoja riippui salin seinillä, pöydällä oli kallisarvoisia
-astioita ja kellarista kannettiin esille kalliita juomia. Mutta vaikka
-ilo silloin ei ollutkaan hillittyä, esiintyi se kuitenkin arvokkaasti:
-vieraat eivät siihen syytä tienneet, mutta heistä tuntui juhlalliselta
-vielä silloinkin, kun heidät tarpeeksi juovuksissa vuoteisiin
-talutettiin. Itse herra Gudmund Ulfsax, Ekön lähin naapuri, jonka
-tapana oli huutaa ja meluta silloin kun olisi puhua pitänyt, ja joka
-kiroili enemmän kuin siunaili, silloin kun oli saanut yllin kyllin
-olutta ja viiniä nauttia, oli Ekössä ollessaan kohtelias ja
-kohtuullinen, ja säyseä sanoissaan ja liikkeissään, ja lallatteli vielä
-vuoteessaankin lapsena oppimaansa, hänelle ymmärtämätöntä latinalaista
-iltarukousta, jos ei näet sattunut niin, että se oli jo aamurukoukseen
-vaihdettava.
-
-Ritari Pentti oli monta kovaa kokenut mies. Matti Kettilmundinpojan
-kanssa oli hän taistellut onnettomien herttuoiden puolesta ja Skånessa
-oli hän käynyt sotaa holsteinilaisia herroja vastaan. Nyt oli hän vanha
-ja harmaantunut ja hoiti isällisesti ja älykkäästi talonisännän
-tehtäviä. Talvipäivinä pysytteli hän enimmäkseen käsityökammiossaan
-talonpojan Olavi Hallsteninpojan kanssa, joka oli tehnyt ja koristellut
-alttarin pitäjän kirkkoon. Siellä työskentelivät uutterasti nuo
-harvapuheiset miehet ja heidän käsistään ilmestyi puuhun veistettyjä
-enkeleitä, apostoleita ja pyhimyksiä: pyhiä Marioita ja Katariinoja,
-taivaallinen Gabriel kädessään lilja, Pyhä Pietari avaimineen, pyhä
-Paavali miekkoineen, pyhä Sigfrid sauvoineen, pyhä Gregorius
-haarniskaan puettuna ja pyhä Sebastian, jonka ruumista nuolet
-lävistivät. Olavi Hallsteninpoika teki tärkeimmän työn; mutta ei
-ritarikaan pelkkää roskatyötä tehnyt: hän vuoleskeli taitavasti
-vaippojen poimut ja maalaili ne tottuneella kädellä. Monet talvet oli
-ritari Pentti sillä tavalla viettänyt. Ei koskaan näyttänyt hän
-hurskaiden kuvien tekoon kyllästyvän. Linnan kappeli ja luostarin
-kappeli olivat kukin saaneet kuvansa. Sali ja makuukamari samoin.
-Myöskin pitkissä mustissa käytävissä häämötti pyhimyksiä joka nurkassa,
-ja rappujen käänteissä elustelivat ne pyhäisiin aatoksiinsa vaipuneina.
-Siinä osassa linnaa, jota luultiin pakanuuden aikana rakennetuksi,
-seisoi pyhä Sigfrid, ja hänen edessään oli polvillaan tuo pakana, joka
-oli pitänyt Balderia Kristusta parempana ja Odinia kolmi-yhteistä
-Jumalaa parempana. Hänen kuvansa, se näkyi selvästi, katui tuota suurta
-syntiä ja rukoili hartaasti, ettei tulevia sukupolvia sen vuoksi
-pahalla rangaistaisi. Harppu, joka oli salaperäisiä pakanalauluja
-soitellut, oli muserrettuna hänen vierellään. Monena yönä oli ritari
-Pentti herätessään ajatellut tuota kurjaa, joka kiirastulessa paloi, ja
-hän lohdutti itseään sillä, että sielumessut ja sukulaisten hyvät työt
-ehkä lievittävät hänen kipujaan ja tekevät hänen pelastuksensa
-mahdolliseksi.
-
-Isä Henrikki, Erlandin opettaja, oli maita ja mantereita matkustellut,
-ennenkuin pysähtyi prioriksi syvällä Smålannin metsässä olevaan
-luostariin. Hänen munkkinsa kertoivat, että hänen arvonsa hengellisenä
-miehenä ja oppineena oli ollut suuri kaukaisissa maissa, ja se
-tiedettiin, että itse Maunu kuningas oli tämän priorin edessä päänsä
-taivuttanut yhtä syvälle kuin Upsalan arkkipiispan edessä. Ja harva se
-vuosi, ettei hänelle kaukamatkustajain mukana tullut kirjeitä, jotka
-oli kirjoittanut itse paavi Avignonissa tai joku Pariisin yliopiston
-korkeasti oppineista herroista. Korkeita kunniasijoja oli hänelle
-tarjottu. Mutta hänellä oli luostarissaan, mitä hän maailmassa oli
-saadakseen halannut: oli aikaa mietiskelyihin ja tutkimuksiin, oli
-aikaa pergamentille piirrellä toiveitaan pian tulevasta Jumalan
-valtakunnasta maan päällä. Hän luki mielellään vanhoja roomalaisia
-runoja, vaikka niiden tekijät olivatkin olleet pakanoita, ja vanhan
-Vergiliuksen säe _Magnus ab integro saeclorum nascitus ordo_ [suurten
-vuosisatain aika on kerran vielä koittava] kaikui hänen korvissaan
-profeetallisena ennustuksena. Luki hän myöskin kirjoja, jotka olivat
-kummallisilla kirjaimilla kirjoitetut, ja joista munkit sanoivat:
-_graeca sunt, non leguntur_: se on kreikankieltä, sitä emme lue. Sillä
-isä Henrikki oli pari vuotta oleskellut kreikkalaisessa
-keisarikaupungissa.
-
-Harva oli se viikko, ettei hän olisi jonain iltana istunut Ekön linnan
-mukavimmassa nojatuolissa, toisella puolellaan rouva Elfrida ja
-toisella ritari Pentti. Ritari oli harvasanainen, mutta kilisti tuon
-tuostakin isän kanssa, ja katse, jolla hän maljansa nosti, ilmaisi
-kunnioitusta, ystävyyttä ja viihtymystä. Rouva Elfrida kyseli, munkki
-vastaili ja kertoi. Ja mitäpä kaikkea hän tiesikään kertoa! Hänhän oli
-nähnyt sen maailman, joka nyt oli, ja tunsi kirjoistaan sen maailman,
-joka oli ollut. Liialti ei hän sanoja käyttänyt. Mutta kuinka
-olivatkaan sattuvia ne sanat, joita hän käytti! Rouva Elfrida piti
-huolta siitä, että Erland oli sellaisissa tilaisuuksissa läsnä. Ja
-poika oli mielellään läsnä. Hän kuunteli tarkkaavasti. Se pitää minun
-saada kokea, se ja vielä paljon enemmän, ajatteli hän.
-
-Tapahtui kuitenkin, että hänen huomionsa harhaili poissa. Kun ilta oli
-kuutamoinen, oli hänen vaikea kuunnella, mitä isä Henrikki kertoi. Hän
-oli näkevinään kuun veripunaisena kohoavan metsän takaa; hän näki kuun
-kuin hopearenkaan uiskentelevan taivaan viileässä sinessä; hän näki
-kuun katselevan makuuhuoneen ikkunasta sisään; hän näki, miten se läpi
-ilmojen syvyyden pudotti kimmeltävän hopeasirpin hänen pakanalliselle
-esi-isälleen; näki neitosen Bilin ja nuorukaisen Hjuken onnellisina
-soutavan pois kuun venhossa; näki kuun säteiden välkkävän rouva
-Elfridan hameen poimuissa. Sellaiset näyt ne hänen mielessään
-harhailivat. Oliko Erland jollain tavalla kuun sukua?
-
-Eikä ollut hänen helpompi seurata isä Henrikin sanoja, kun sisäjärven
-aallot kohisivat saaren rannoilla ja tuuli vinkui havumetsässä. Silloin
-kuuli Erland ääniä, jotka kutsuivat häntä ulos ja joilla oli
-käsittämättömän hämäriä totuuksia hänelle ilmaistavina. Silloin
-tapahtui, että hän kuvaili mielessään maailman kokoisen harpun, joka
-oli koristeltu tuikkivilla tähdillä ja jonka kielet kulkivat läpi
-sinisen tai sumean äärettömyyden -- vavahdellen valoisien kätösten
-niitä koskettaessa tai synkkien myrskypilvien ja sinivalkoisten
-salamain niitä soittaessa. Ja tästä harpusta kiitivät hänen ajatuksensa
-tuohon särjettyyn pakanalliseen harppuun pyhän Sigfridin jalkojen
-juuressa. Miksi? Sitä hän ei tiennyt, eikä sitä edes ajatellutkaan.
-
-Kun tämä kertomus alkaa, oli Erland seitsentoista vuotias, oli voimakas
-ja kaunis nuorukainen, taitava monenlaisissa urheiluissa, ja
-kirjatietoinen myös, usein iloinen, välistä mietteihinsä vaipunut,
-herkkä vihaan, sukkela sopimaan, nuorukainen tuolloin, lapsi tällöin.
-
-Herra Gudmund Ulfsax oli leskimies ja hänellä oli sinisilmäinen tytär
-Helena. Ritari Pentti ja herra Gudmund arvelivat että nuoret olivat
-toisilleen määrätyt. Molemmat olivat vanhempainsa ainoat, ja tilukset
-olivat siinä niinkuin yhdistettäviksi aiotut. Ja kun rouva Elfrida oli
-samaa mieltä, päättivät vanhemmat, että Erlandista ja Helenasta oli
-muutamien vuosien kuluttua tuleva toistensa aviot. Vielä he toisiaan
-vierastivat. Mutta kaikella on aikansa. Rakkaudella on aikansa
-silläkin.
-
-
-
-
-SINGOALLA.
-
-
-Eräänä päivänä palasi Erland metsästysretkeltään.
-
-Kukkulan huipulla metsässä kasvoi kuusi, nuori ja solakka, mutta
-korkeampi kaikkia muita puita ympärillään. Sen latva näkyi linnan
-ikkunasta yli metsän, ja kun se kuvastui punaista iltataivasta vasten,
-oli niinkuin se ikävöiden olisi katsellut ulos maailmaan ja toivonut
-olevansa kaukana palmujen maassa.
-
-Kukkulan alla lirisi hiekka- ja kivipohjainen puro pyrkien järveä
-kohti. Purolla oli metsässä vaivaloinen matka kuljettavana sammalisien
-kivien ja satavuotisten puunjuurien välissä, mutta täällä laajenivat
-sen rannat nurmikoiksi, joilla sinisiä, valkoisia ja punaisia kukkasia
-hohti. Täällä istui Erland usein iloiten honkien huminasta ja
-yksinäisyydestään; tänne tuli hän nytkin juodakseen puron raitista
-vettä. Hänen koiransa Hurtta ja Halli seurasivat häntä.
-
-Saavuttuaan kukkulan laelle pysähtyi hän ihmeissään, sillä alhaalla
-näki hän jotain erikoista. Puron reunalla istui tyttö. Erland ei nähnyt
-hänen kasvojaan, sillä tyttö ei häneen päin katsellut, mutta hän näki
-mustain hapsien valuvan yli paljaiden olkapäiden ja yli kirjavilla
-nauhoilla koristellun mustan puvun. Tyttö pisteli paljaita jalkojaan
-vuorotellen veteen. Hän varmaankin iloitsi viileydestä, ehkä myöskin
-vesikuplista, jotka syntyivät hänen veden kanssa leikkiessään. Ja nyt
-alkoi hän laulaa heleällä ja kauniilla äänellä, joka kajahteli kaukana
-metsässä.
-
-Ken oli hän? Seudun tyttöjä hän ei ollut, sen näki Erland hänen
-liikkeistään, puvustaan ja laulustaan, joka soi aivan toiselta kuin ne
-laulut, joita sen puolen tytöt lauloivat karjaa metsästä ajaessaan.
-Kuka hän sitten oli? Ehkä sinipiika tai loihdittu prinsessa? Hiljaa ja
-ihmetellen seisoi Erland kukkulalla, ja hän tunsi sydämessään jotain
-salaperäistä, selittämätöntä, kamalaa, mutta samalla kuitenkin
-houkuttelevaa.
-
-Mutta Halli ja Hurtta seivästivät tuikeat silmänsä tyttöön ja murisivat
-vihaisesti. Ja kun Erland yhä seisoi siinä katselemiseensa ja
-ajatuksiinsa vaipuneena, hyökkäsi Halli kukkulalta alas niinkuin olisi
-tahtonut repiä palasiksi tuon tuntemattoman.
-
-Silloin huomasi Erland mikä vaara tyttöä uhkasi, ja kutsui koiraa
-takaisin. Mutta ennenkuin se ehti tapahtua oli tyttö nopeasti
-käännähtänyt päin, noussut seisoalleen, ja juuri kun koira iski terävät
-hampaansa hänen hameeseensa, upottanut tikarin sen kaulaan. Palanen
-hametta hampaissaan kaatui Halli kuolleena hänen jalkojensa juureen.
-
-Erlandin silmät säihkyivät vihasta, kun hän näki uskollisen Hallinsa
-surman, ja hän huusi, juosten nopein askelin tyttöä kohden:
-
-"Kuka sinä olet, joka uskalsit tuon tehdä?"
-
-Mutta tyttö katseli suurilla, mustilla, säihkyvillä silmillään tuota
-vaaleaveristä herraspoikaa, hänen ruskeat poskensa hehkuivat
-tummanpunaisina, huulet vapisivat ja hän heilutti verta vuotavaa
-tikaria, niin että punaiset helminauhat hänen paljailla käsivarsillaan
-kalisivat:
-
-"Tahdotko ehkä tappaa minut?" kysyi hän kiivaalla äänellä murtaen
-jollekin vieraalle kielelle.
-
-Ja hän kohotti tikarinsa puolustukseksi toista koiraa vastaan, joka
-aikoi hyökätä hänen kimppuunsa.
-
-Erland komensi Hurtan paneutumaan pitkäkseen, ja kun tämä ei kohta
-paikalla totellut isäntänsä ääntä, löi hän petoa jousellaan, niin että
-se ulvahtaen vetäytyi syrjään.
-
-Pojan ja tytön silmät kohtasivat toisensa. Uhkaavia olivat kumpaisenkin
-katseet. Mutta miten lienee käynytkään, niin vetäytyivät tytön huulet
-hymyyn.
-
-"En pelkää sinua", virkkoi hän ja heitti pois tikarinsa, niin että se
-lensi vinkuen ilmassa, ja tarttui kärjestään puuhun.
-
-Erlandin viha muuttui ihmettelyksi ja uteliaisuudeksi.
-
-"Sinä olet kummallinen tyttö, -- mutta huono olisin mies, ellen miesten
-otteluissa voisi naisen kanssa kilpailla."
-
-Hän veti metsästyspuukkonsa tupestaan, ja heitti sen samaan puuhun.
-Puukko tunki tikarin viereen, mutta niin syvälle, että puolet terästä
-upposi kaarnaan.
-
-Hän meni puun luo ja vetäsi irti aseet, huuhtoi tikarin purossa ja
-antoi sen takaisin omistajalleen.
-
-"Sinä olet kaunis tyttö", sanoi hän, "mutta hyvin kummallinen...
-tahdotko", lisäsi hän arvellen, "että minä tapan tuon toisenkin koiran,
-koska se on sinulle vihainen?"
-
-"En", sanoi tyttö, ja pisti tikarin tuppeen, joka riippui vyössä hänen
-kupeellaan; "koira on viaton, sillä nuo eläimet ovat sellaisia kuin
-heidän isäntänsä tahtovat. Mutta sinä itse mahtanet olla ilkeä poika."
-
-Ja tuo tuntematon houkutteli luokseen Hurttaa, joka isäntänsä merkkiä
-totellen lähestyi tyttöä maassa madellen. Tyttö silitteli sen pörröistä
-päätä.
-
-"Suo anteeksi minulle", sanoi Erland; "olet oikeassa: minä olen
-kovasydäminen ja ilkeä, mutta älä luule, että minä koiraa usutin. En
-tahtonut sinulle mitään pahaa tehdä."
-
-"Minä uskon mitä sanot." Hän katseli Erlandia syvälle silmiin. "Asutko
-täällä läheisyydessä?"
-
-"Asun."
-
-"Hyvästi", sanoi tyttö, "me emme varmaankaan enää toisiamme tapaa." Hän
-oli valmis kiitämään metsään, kun Erland ikäänkuin unesta heräten,
-kohotti päänsä ja huudahti:
-
-"Ei, ei, älä mene!"
-
-Hän sanoi sen sellaisella äänellä, että tuntematon katsahti taakseen.
-
-"Sano minulle nimesi", sanoi poika ja tarttui häntä käteen.
-
-"Olet utelias."
-
-"Ei, en minä nimestäsi välitä, kun vain tahdot sanoa, mistä olet ja
-miksi emme enää koskaan saa nähdä toisiamme."
-
-"Nimeni on Singoalla, olen tullut tänne kaukaa, enkä pysähdy mihinkään
-paikkaan."
-
-"Emmekö siis koskaan enää tapaa toisiamme?"
-
-"Mitä sinä minusta huolit? Huomenna olet minut unohtanut."
-
-Singoalla kumartui maahan, taittoi punaisen kukan, heitti sen puroon ja
-juoksi metsään.
-
-Erland jäi yksin seisomaan. Hänen katseensa harhaili kadonneen jälkeen.
-Hän seisoi sillä tavalla hetken, ääneti, liikkumatta ja uinaillen.
-Vihdoin heräsi hän, kun Hurtta alkoi ulvoa. Koira katseli isäntäänsä
-levottomasti, sillä se ei ollut tottunut häntä sellaisena näkemään.
-Mutta Erland heitti jousen olalleen ja lähti hitaasti nousemaan
-kukkulan rinnettä.
-
-
-
-
-IKÄVÄ.
-
-
-Seuraavana päivänä palasi Erland kukkulalle puron luona. Jousi oli
-hänellä kädessään, ja Hurtta seurasi häntä, mutta metsästystä hän ei
-ajatellut. Hän ajatteli Singoallaa, tuota ruskeata tyttöä. Hän oli
-yöllä nähnyt unta Singoallasta, että tämä tarttui hänen käteensä ja
-puristi sitä, että hän vuorostaan puristi tytön kättä, että he
-katsoivat syvälle toistensa silmiin ja tunsivat olonsa omituisen
-onnelliseksi. Sellaista unta ei Erland ollut nähnyt koskaan ennen;
-ennen uneksi hän vain taisteluita metsän karvaisten asukkaitten kanssa,
-uneksi urosten otteluita ja halaistuja saraseenien turbaaneja.
-
-Hän tuli purolle, mutta Singoalla ei ollut siellä. Ehkä hän tulee,
-ajatteli Erland ja istuutui nurmelle, jossa tyttö oli ennen istunut, ja
-kuunteli kauan puron lorinaa. Mutta Singoalla ei tullut. Silloin
-ikäänkuin puro olisi kuiskannut hänelle: etsi tuolta metsästä, sieltä,
-mistä minä tulen. Ja Erland nousi ylös ja lähti seuraamaan puroa
-metsään. Hän vaelsi kuusien siimeksessä, kiipeili kivien ja kallioiden
-yli ja tuli lopulta paikkaan, jonka metsänhakkaajan kirves oli
-raivannut, mutta joka vielä oli asumaton. Ainoastaan hiilenpolttajain
-risumaja oli siinä vanhan hiilihaudan luona; kanervia, sieniä ja
-kuolleenkouria kasvoi sen ympärillä. Oli isketty seipäitä maahan, ja
-kun hän ihmetteli, mitä varten ne siinä olivat, tuli Rasmus metsästäjä
-tietä pitkin astellen ja kertoi nuorelle herralle, että joukko outoja
-ihmisiä, miehiä, naisia ja lapsia, jotka olivat kummasti puetut ja
-jotka oudosti puhuivat, joiden iho oli ruskea ja hiukset ja silmät
-mustat, joilla oli hevosia, vaunuja ja paljon kuormastoa, oli tehnyt
-aholle majansa, viipynyt siinä päivän ja sitten matkaansa jatkanut
-pohjoiseen päin. Enempää ei tiennyt Rasmus kertoa, mutta hän näytti,
-mistä vaunut olivat kulkeneet mutkitellen puiden lomitse. Ja kun Erland
-katseli pyöräin jälkiä ja ajatteli, että varmaankin oli Singoalla yksi
-noista ihmisistä, löysi hän maasta punaisen helmen, samanlaisen kuin
-ne, jotka olivat tytön käsivarsia ja nilkkoja koristaneet. Hän otti
-helmen ja kätki sen sydämelleen, joka kuiskasi: hän on poissa, et
-koskaan enää saa häntä nähdä. Silloin virkkoi Rasmus, joka huomasi,
-että Erland oli synkkä: "Näin juuri äsken miehen, joka vei Hallin
-kaulanauhaa Eköhön. Halli on metsässä, puoleksi susien raatelemana.
-Suretteko hyvää metsäkoiraanne?"
-
-Rasmus puhui totta. Sudet olivat yöllä löytäneet Hallin ruumiin puron
-varrelta, kulettaneet sen kauaksi metsään ja ilolla nauttineet vanhan
-vihamiehensä lihaa.
-
-Erland vastasi lyhyesti Rasmuksen kysymykseen, että metsäkoiria on
-paljon, mutta harvassa niin hyviä kuin Halli. Hän sanoi hyvästi
-Rasmukselle, joka lähti matkaansa jatkamaan; itse palasi hän linnaan.
-
-Joka päivä palasi hän kukkulalle puron luona. Luuliko hän, että
-Singoalla palaisi? Mutta kesä kului; syksy tuli; puronvarren punaiset,
-siniset ja valkeat kukkaset kuihtuivat, niinkuin kuihtui Erlandin raju
-mieli; tammet, joita kasvoi siellä täällä kuusien keskessä,
-kellastuivat ja varistelivat terhonsa maahan; päivä lyheni ja taivas
-synkkeni; muuttolinnut lensivät etelään; vettä satoi kaatamalla; puro
-tulvehti sen paikan yli, jossa Singoalla kerran oli istunut ja Erland
-niin monta kertaa hänen jälkeensä.
-
-Mutta vielä sittenkin kun lumi peitti kukkulan, tuli Erland Hurtan
-seuraamana purolle, ei kuitenkaan niin usein kuin ennen. Ei hän enää
-odottanut Singoallaa tapaavansa, mutta hän rakasti tuota paikkaa, ja
-hän lauloi omia laulujaan ja kuunteli niiden kaikua, sillä Singoallan
-nimeä hän lauloi.
-
-Ritari Pentti ihmetteli pojan vaihtelevaa mieltä ja kysyi monta kertaa,
-joko kaikki sudet ja ketut olivat tapetut metsistä ja joko kaikki
-petolinnut olivat vieraille maille menneet, koskapa Erland ei tuonut
-mitään riistaa kotiin. Toista tietävät kuitenkin paimeneni, sanoi hän,
-sillä usein kertovat he, että karvaiset ryövärit ovat hävittäneet
-karjaani. Sellaisiin puheisiin ei Erland paljoa vastannut. Mutta
-Elfrida rouva iloitsi poikansa käytöksestä, joka oli nyt lempeämpää
-kuin ennen; toisinaan luuli hän kuitenkin huomaavansa raskasmielisyyttä
-ja kyseli painoiko mikä hänen mieltään. Mutta Erland vastasi, ettei
-hänen mieltään mikään painanut ja katseli ulos salin ikkunasta tuota
-korkeata kuusta, joka kukkulalla kasvoi.
-
-Talvella oli Erland ahkerammin isä Henrikin opissa kuin muulloin. Joka
-päivä ohjasi hän askeleensa luostariin. Portinvartija, veli Johannes,
-joka tunsi hänen soittonsa, pisti silloin sileäksi ajellun päänsä
-portin luukusta, tervehti nuorta herraa ja avasi hänelle portin.
-Munkkien kammioiden välitse vievän käytävän läpi kulki Erland
-kirjastoon, missä priori tavallisesti oleskeli. Se oli keskikokoinen
-huone, katto oli kupera ja ikkuna korkea ja suippokaarinen.
-Ikkunaruudut olivat pienet ja lyijypuitteiset, ja aurinko oli polttanut
-ne niin, että ulkona olevat koivut näyttivät tuulessa heiluessaan
-vihreiltä varjoilta. Seinät olivat kuvakoristeisia kirjakaappeja
-täynnä; vasikannahkaisiin kansiin sidotut kirjat olivat ketjuilla ja
-lukoilla seiniin kytketyt. Lukkojen avaimet olivat priorin tallessa.
-Varokeinolla oli kahdenlainen tarkoitus: suojella kalliita aarteita
-rosvoilta, mutta myöskin estää munkkeja ottamasta alas ja lukemasta
-kirjoja priorin tietämättä, sillä monet näistä kirjoista olivat,
-niinkuin hän sanoi, roomalaisten pakanain kirjoittamia ja saattoivat
-olla vaarallisia kokemattomien lukea.
-
-Oppilas sai päivä päivältä yhä suurempaa suosiota opettajaltaan. Ja
-niin tapahtui eräänä talvi-iltana, kun Erland istui hänen vieressään
-kirjastossa, että priori paiskasi kiinni sen "kirkkoisän", jota oli
-lukenut, ja merkitsevä ilme kasvoillaan meni kirjahyllylle, vapautti
-erään toisen kirjan vankeudestaan ja asetti sen oppilaansa eteen.
-
-Hän ei ole enää lapsi, sanoi priori itsekseen; hänen ymmärryksensä
-kehittyy huomattavasti; en epäile antaa hänen lukea tätä kirjaa
-johdollani. Se on vaarallinen. Ja se on juuri tämä vaara, joka uhkaa
-hänen ikäisiään, mutta vanhemman ystävän opastamana on siihen
-tutustuminen vaarattomampaa.
-
-Se oli Ovidiuksen teos "Muuntumiset." Huolellisesti valitsi priori ne
-paikat, jotka katsoi hyödyllisiksi lukea.
-
-Ja niin lukivat he Heron ja Leanderin rakkaudesta, ja Erland antoi
-mielessään Herolle Singoallan kasvot; he lukivat Pyramuksen ja Tisben
-rakkaudesta ja Erland antoi mielessään Tisbelle Singoallan säteilevät
-silmät, ruskean ihon ja punahuulet.
-
-Hän luki heidän rakkaudestaan, ei, heidän rakkaudestaan hän ei lukenut,
-vaan heidän onnettomasta kohtalostaan, ja tarina oli vähällä saada
-hänen silmänsä kyyneltymään.
-
-Samoin kuin rouva Elfrida iloitsi isä Henrikkikin Erlandin muuttuneesta
-mielestä. Usein istui hän pojan kädet omiinsa suljettuina ja kertoi
-jotain oman elämänsä runsaista kokemuksista. Usein ajoivat muistot
-pilven hänen otsalleen, ja hän katseli tarkkaavasti Erlandia. Oli kuin
-olisi hän mielellään tahtonut jotain tälle virkkaa, mutta ei kuitenkaan
-virkkanut. Suuria ajatuksia liikkui isän aivoissa, mutta hän pelkäsi,
-ettei Erlandin mieli vielä ollut tarpeeksi valmistunut ottamaan vastaan
-niitä siemeniä, joita hän tahtoi kylvää.
-
-Eräänä iltana kevättalvesta tapahtui, sittenkun opettaja ja oppilas
-olivat yhdessä lukeneet, että vanhus laski kätensä nuorukaisen
-olkapäille, ja hänen silmänsä säihkyivät innostuksen tulta. Puoleksi
-kuiskaavalla äänellä, joka kuului juhlalliselta ja salaperäiseltä
-lampun laimeasti valaisemassa holvissa, puhui hän siitä, miten henki
-aineen voittaa, miten näkymätön sana hallitsee jäntevät kädet ja
-uhkaavat mielet, ruhtinaat ja herrat ja kaiken maailman sotajoukot,
-vaikka ne olisivat niin lukuisat kuin meren hiekka. Rakennetaan suuri
-rakennus, jonka perustus on maassa ja jonka torni taivasta tavoittelee
-(niin puhui hän), ja kun se valmistuu, silloin ei maa ole enää maa,
-vaan maallinen taivas, taivaallisen taivaan heijastus; perustus on jo
-pantu, pylväät pystytetyt, jotkut niistä kohoavat jo pilviin; mutta
-pahat jättiläiset, jotka aavistavat, että tuosta rakennuksesta on
-tuleva vankila johon heidät timanttikahleilla ikuiseksi kytketään, ovat
-tarttuneet pilareihin kukistaaksensa ne; mutta työ on valmistuva, sillä
-hyvän voima on suurempi kuin pahan, koska Jumala on suurempi kuin
-perkele. Mutta ajassa ajallisessa elää Jumala vain puhtaissa
-ihmissydämissä, ja jokainen sydän, joka hänelle aukenee, antaa tukea
-hänen vallalleen täällä maan päällä. Tahdotko sinä (niin puhui ukko
-pojalle) tulla Jumalan liittolaiseksi? Tahdotko kantaa kivesi tähän
-rakennukseen? Se ei ole helppoa, sillä miehen voima ei siihen riitä
-eikä miehen rohkeus; siihen vaaditaan kieltäymystä kaikesta
-maallisesta. Onko sinulla voimaa uhrata elämäsi ruusu Jumalalle ja
-pitää elämän orjantappura itseäsi varten? Enempää en nyt voi sanoa.
-
-Niin puhui isä Henrikki, ja Erland, joka tosin ei oikein hänen
-sanojansa ymmärtänyt, tunsi ne kuitenkin sydämessään ja sanoi
-tahtovansa olla Jumalan liittolainen. Silloin asetti vanhus kätensä
-siunaten hänen päänsä päälle.
-
-
-
-
-MUUKALAISET EGYPTIN MAALTA
-
-
-Kevät on tullut, järvellä uiskennelleet jäälohkareet ovat sulaneet
-auringon paisteessa, puut tekevät urpuja ja metsä tuoksuu.
-
-Näetkö, Erland, nuo muuttolintuparvet, jotka ylhäisissä ilmoissa
-liitelevät? Ne palaavat etelästä. Tunnetko raikkaat tuulahdukset, jotka
-käyvät avoimista ikkunoista läpi ritarisalin? Ne tuovat tervehdyksiä
-kaukaisilta mailta. Eikö nyt palaa hänkin, hän, jonka muistoa talvi ei
-ole saanut unhon nietoksiin upotetuksi. Kuule! Metsistä kuuluu ihmisten
-ääniä, kavioiden kopsetta, vaunujen pyörien kolinaa ja piiskojen
-läiskettä. Kuuluu kuin olisi suuri seurue tulossa. Ja metsän reunasta
-tulee esille kirjava joukko: miehiä pitkissä kauhtanoissa, naisia
-kirjavissa hameissa, puolialastomia lapsia, jotka meluavat, nauravat ja
-itkevät, hevosia, vaunuja ja koiria. He lähestyvät linnaa. Kaikki
-rientävät ikkunoihin, palvelijat, jotka pihamaalla työskentelevät,
-levähtävät ja katselevat ihmetellen tulevia; vartija katselee kysyvästi
-ritaria ja tämä antaa merkin sillan laskemiseen. Muukalaiset kulkevat
-sillan poikki, mutta jättävät hevosensa ja vaununsa ulkopuolelle. He
-järjestyvät puoliympyrään; miehet ottavat viittansa alta esille huiluja
-ja harppuja; mustasilmäiset ja mustatukkaiset nuoret tytöt, joiden
-paljailla käsivarsilla helmiä hohtaa ja tummien ja punaisten hameiden
-saumoissa tekokultaa kimmeltää, astuvat esiin naisten joukosta; huilut
-ja harput äännähtelevät, ja tytöt tanssivat outoja tansseja. Hurjina
-kuin räiskyvän tulen kipinät, keveinä kuin tuulonen vihreällä niityllä
-pyörivät he toistensa ympärillä kimakan soiton sävelien mukaan, kunnes
-huilut ja harput vaikenevat, tanssi taukoo ja tytöt kiiruhtavat
-takaisin vanhempien naisten luo. Silloin ilmaantuu isä Henrikki
-nostosillalle; hän tulee luostarista, jossa muukalaiset äsken olivat
-olleet. Ja muukalaisista muuan, roteva mies, kaikkia muita komeammin
-puettu, astuu häntä vastaan ja syvään kumartaa. Isä viittaa häntä
-itseään seuraamaan. He lähestyvät linnan rappuja, jonne ritari Pentti
-on laskeutunut kuullakseen, keitä vieraat ovat ja mitä he tahtovat.
-
-Tuo roteva mies kumartaa nöyrästi Ekön herran edessä ja panee molemmat
-kätensä otsalleen. Musta on hänen pitkä tukkansa, sinisen musta tuo
-kähärä parta hänen huuliensa ympärillä, musta, ylpeä ja kuitenkin arka
-se katse, jonka hän ritariin luo.
-
-Hän vaikenee, mutta isä Henrikki puhuu hänen puolestaan:
-
-"Nämä ihmiset pyytävät armoanne, jalo herra, ja lupaa saadakseen
-asettaa majansa metsäänne, sillä he aikovat viipyä täällä muutamia
-päiviä, jonka jälkeen taas jatkavat matkaansa. Sillä tietäkää, jalo
-herra, että nämä ihmiset ovat kansaa, jolta Jumala kieltää levon ja
-rauhan, tuomittuaan heidät polvi polvelta vaeltamaan maasta maahan.
-Merkillinen on heidän kohtalonsa, ja otollista on sitä ajatella, sillä
-se todistaa Jumalan kaikkivaltiutta ja ankaraa vanhurskautta ja meidän
-pyhän oppimme ijäti pysyvää totuutta.
-
-"Näiden kierteleväin ihmisten esi-isät asuivat, niinkuin tämä mies,
-joka on heidän päällikkönsä, minulle on sanonut, tuhatta kolme sataa ja
-enempi kuin neljäkymmentä vuotta sitten Egyptin maassa. He olivat
-arvossa pidetty kansa, Ismaelin, Abrahamin ja Hagarin pojan heimoa, ja
-heillä oli omat asuinsijansa siunatuissa seuduissa, jotka olivat yhtä
-hedelmälliset kuin Gosenin maa. Silloin saapui eräänä päivänä heidän
-maansa ääriin matkamies, naisen seuraamana ja käsivarrellaan pienoinen
-lapsi. Itsellensä ja perheellensä pyysi matkamies yön ja raju-ilman
-suojaa heidän kattonsa alla. Kaikkialla kieltäydyttiin sitä antamasta
-ja osoitettiin heitä talosta toiseen. Mutta matkamiehet, jotka he
-oveltansa käännyttivät, olivat pyhä Jooseppi, taivaallinen kuningatar
-Maria ja maailman vapahtaja. Ja rangaistukseksi tästä synnistä tuomitsi
-Jumala heidät ja heidän lapsensa kaksi tuhatta vuotta kodittomina
-harhailemaan, ilman muuta toivoa henkensä elättämiseksi kuin minkä
-ihmiset armostansa antaisivat. Enempi kuin puolet heidän vaivaloisesta
-matkastaan on jo päättynyt, mutta vielä tulee 23 sukupolvea, kolmen
-vuosisadan aikana, kuolemaan sille tielle, joka on heidän
-kuljettavanaan, ennenkuin he ovat päässeet siihen päämäärään, mihin
-pyrkivät: isänmaahan ja sovintoon Jumalan kanssa. Jalo herra, tämä
-kansa, joka pyytää vierasvaraisuuttanne muutamiksi päiviksi, on
-harhaillut monissa maissa, eikä ole turhaan anonut tätä samaa armoa
-ruhtinailtakaan. Katuvina pyhiinvaeltajina on heitä pidettävä;
-pilkatuita, ylenkatsotuita, pois sysätyitä ja vainotuita ovat he monin
-paikoin, sillä kärsimyksen malja on heidän käteensä pantu, mutta Rooman
-valtakunnan keisari on heille kuitenkin suojeluskirjan antanut ja ovat
-he myöskin saaneet armon esiintyä pyhän isämme edessä Roomassa."
-
-Kun isä Henrikki oli näin puhunut, otti päällikkö viittansa taskusta
-moniin nauhoihin käärityn pergamentin, kiersi sen auki ja jätti sen
-uudella kumarruksella ritari Pentille.
-
-Ritarin olisi ollut vaikea lukea sanoja mitkä olivat pergamentille
-kirjoitetut, mutta sen alla olevasta suuresta sinetistä, jossa oli
-Rooman valtakunnan vaakuna, ymmärsi hän, että tämä oli se
-suojeluskirje, josta isä Henrikki oli puhunut. Ritari silmäili
-kunnioittavasti pergamenttia, jätti sen takaisin päällikölle ja virkkoi
-hänelle, keskeyttäen priorin, joka aikoi puhettansa jatkaa:
-
-"Ylen merkillistä on se, mitä olen teistä kuullut, ja minusta näyttää,
-että tekisin synnin, samanlaisen kuin se, mistä itse rangaistusta
-kärsitte, ellen sallisi teidän muutamia päiviä viipyä maallani. Ruokaa
-ja juomaa ei ole teiltä sillä aikaa puuttuva, ja mitä teihin tulee,
-päällikkö, kutsun teidät kattoni alle vierailemaan."
-
-Päällikkö kiitti nöyrin sanoin, mutta selitti, että esi-isiltä peritty
-lupaus kielsi häntä samoinkuin hänen heimoaan hakemasta yösijaa
-huoneessa, olkoon se sitten kivestä tai puusta, ennenkuin heidän
-rangaistuksensa on loppuun kulunut. Vielä sanoi hän syyksi siihen, että
-oli muutamain päiväin vierasvaraisuutta pyytänyt, sen, että hänen
-täällä piti tavata heimolaisjoukko, joka joksikin ajaksi oli hänestä
-eronnut muita seutuja kulkeakseen, mutta joka nyt taas tulisi häneen
-yhtymään.
-
-Kun ritari Pentti ja kiertolaisten päällikkö vielä olivat vaihtaneet
-muutamia lauseita, poistuivat vieraat sille aukealle metsään, mihin
-kerran ennenkin olivat majansa pystyttäneet. Sinne antoi ritari Pentti
-viedä ruokaa ja juomaa yltäkyllin, niin että heillä oli runsaasti
-ravintoa kokonaiseksi viikoksi.
-
-Mutta mustatukkaisten tyttöjen joukossa, jotka olivat kartanolla
-tanssineet huilujen ja kielisoittimien tahdissa, oli Erland tuntenut
-Singoallan. Hän se oli tanssia johtanut, sillä hän oli päällikön tytär
-ja kaikista kaunein.
-
-Isä Henrikki viipyi linnassa sen illan, keskustellakseen ritari Pentin
-kanssa noista merkillisistä vieraista ja antaakseen hänelle niitä
-lisätietoja, joita oli saanut päälliköltä kuulla, kun tämä äsken oli
-käynyt hänen puheillaan luostarissa ja pyytänyt häneltä puoltolausetta
-ritarin luo mennäkseen.
-
-
-
-
-ERLAND JA SINGOALLA.
-
-
-Erland oli alussa kuunnellut isä Henrikin kertomusta, joka tuntui
-hänestä kummalliselta ja koski sitä kansaa, johon Singoalla kuului;
-mutta kohta ajoi levottomuutensa hänet salista pois: hän vaelsi
-huoneesta huoneeseen, juoksi kiertoportaita myöten ylös korkeimpaan
-tornikammioon, katseli yli metsän ja järven ja kuunteli vierasten
-hevosten tiukujen kilinää, kiiruhti taas rappuja alas linnan
-puutarhaan, joka oli hyvin hoidettu, mutta pieni ja muurien ympäröimä,
-ja sijaitsi linnan eteläisellä puolella, missä ilta-aurinko nyt valoi
-punaisen keltaista valoaan yli Elfrida rouvan kukkasten ja
-ruokakasvien. Mutta sielläkään ei hän viipynyt kauaa, vaan riensi
-neitosten kammioon, jossa hän muutoin kävi harvoin. Täällä säilytti
-Elfrida rouva kiilloitetussa kaapissa poikansa juhlavaatteita, ja
-täällä oli kuvastin hiotusta teräksestä, jossa neitoset kernaasti
-kasvojaan katselivat. Erland avasi kaapin, otti esille kallisarvoisen
-ulkomaalaisesta kankaasta tehdyn ja koreilla hopeahakasilla varustetun
-puvun, ja pukeutui siihen. Hän suki vaaleanruskean tukkansa niin, että
-kiharat levisivät pitkin lainein hänen hartioittensa yli. Ketä varten
-hän koristelihe, sen tiesi hän, mutta ei kukaan muu. Kun hän oli
-valmiiksi puettu, heitti hän jousen olalleen, vihelsi mukaansa Hurtan,
-satuloi hevosensa ja ratsasti pois yli nostosillan metsään päin.
-Elfrida rouvan ja neitosten silmät seurasivat häntä, sillä hän oli
-kaunis katsella ajaessaan keikailevan heponsa selässä, jota kaunisti
-korea loimi. Mutta Elfrida rouva meni saliin ja ilmoitti ritarille,
-että Erland oli ratsastanut pois eikä luultavasti palaisi ennen kuin
-seuraavana päivänä; aivan varmaan oli hän Ulfåsaan ajanut, Gudmund
-Ulfsax'in taloon, sillä minkä vuoksi olisi hän itsensä koristanut noin,
-ellei ihanan Helena neidon, tulevan morsiamensa vuoksi.
-
-Mutta kaikkein vähimmin ajatteli Erland Helena Ulfsaxia, vaikkei
-ollutkaan hienompaa hipiää eikä kirkkaampia sinisiä silmiä kenelläkään
-koko Virdalannissa. Se hipiä, jota Erland ajatteli, oli ruskea; silmät,
-jotka hänen mielessään loistivat, olivat tummanruskeat, ja tyttö, jota
-varten hän oli koristautunut, ei ollut nimeltään Helena, vaan
-Singoalla.
-
-Elfrida rouvan aavistus ei toteutunut, sillä vähää ennen auringon
-laskua nähtiin Erlandin ajavan takaisin yli nostosillan. Hän oli
-harhaillut metsässä ja ollut ahon läheisyydessä ja puitten välitse
-nähnyt vieraiden majojaan pystyttävän, hevosiaan ruokkivan ja ruokaansa
-keittävän. Mutta esille hän ei ollut ratsastanut. Singoallaa ajatellen
-oli hän sinne tullut, mutta nyt pelkäsi hän häntä nähdä. Siitä syystä
-käänsi hän kauan epäröityään ratsunsa kotiin päin. Mutta Hurtta, joka
-ei epäröimisistä mitään tiennyt, oli juossut leiriin, ehkä haluten
-tutustua niihin heimolaisiinsa, jotka seurasivat muukalaisia, ehkä
-myöskin tulessa paistuvain lihain houkuttelemana. Ja kun Erland linnan
-pihalla hyppäsi alas satulasta, tuli Hurtta metsästä ja hyppäsi
-isäntäänsä vasten, ikäänkuin olisi hänellä ollut tälle tervehdys noilta
-oudoilta vierailta. Niin saattoi ollakin, sillä hänen pörröisen
-kaulansa ympärillä riippui seppele metsän kukkia. Oudoissa ajatuksissa
-loistivat Erlandin silmät, kun hän seppeleen keksi; ehkä se oli
-Singoallalta, ajatteli hän. Hän irroitti sen Hurtan kaulasta ja pani
-sen päänaluisensa alle vuoteeseensa. Silloin saisi hän ehkä nähdä unta
-hänestä, joka oli kukkaset sitonut.
-
-Epävarmaa on, toteutuiko tämä toive; mutta seuraavana aamuna pukeutui
-Erland taas juhlapukuunsa, kiinnitti takkinsa ympärille komean vyön,
-jossa riippui metsästyspuukko tuppineen, ja meni metsään, kukkulalle
-puron luo. Kaunista ja yksinäistä oli siellä rannalla kukkulan
-juurella. Kuuset kuiskailivat, puro lirisi, vuokot ja orvokit
-pilkistivät esille vihreästä nurmesta. Erland istuutui tavalliselle
-paikalleen puron reunalle; Hurtta laski päänsä hänen polvelleen.
-Silloin näkyi toisella rannalla -- ihan kuin olisivat he keskenään
-sopineet yht'aikaa tänne tulevansa -- Singoalla. Tuuli heilutteli hänen
-lyhyen hameensa poimuja. Hänen käyntinsä oli kevyttä, eikä hän
-pysähtynyt, nähdessään komeasti puetun nuorukaisen. Ei, hän hymyili
-tuttavallisesti, nyökäytti päätänsä iloisesti, nosti ensin toisen
-jalkansa ja sitten toisen, kenkiänsä riisuakseen, ja kahlasi yli puron
-suoraan Erlandin luo. Puro oli matala, ja ainoastaan muutamia
-hopeankirkkaita pisaroita pärskyi punaisille helmille, jotka olivat
-kiedotut tytön nilkkojen ympäri. Ei Erlandkaan ollut hämillään, vaan
-oli iloinen. Se oli raitis tunne, vaikkei juuri juhlallinen, sillä ei
-hän edes noussut seisoalleen Singoallaa tervehtimään, niinkuin oli
-oppinut muita tyttöjä tervehtimään. Mutta hän hymyili sydämensä
-pohjasta, kun Singoalla tultuaan toiselle rannalle, laski kätensä hänen
-olkapäilleen ja virkkoi:
-
-"Näetkö, etten ennustanutkaan oikein. Me tapaamme taas. Sinulla on hyvä
-isä, joka osoittaa minun isälleni vieraanvaraisuutta. Sentähden
-olkaamme mekin ystäviä."
-
-"Olkaamme. Tiedätkö, Singoalla, että olen sinua ikävöinyt aina siitä
-päivästä jona ensi kerran täällä näimme toisemme. Olen sinusta monta
-kertaa untakin nähnyt, ja jos unet totta puhuvat, ei ole mielesi minua
-kohtaan ynseä."
-
-"Ei ole", vastasi Singoalla ja istuutui rannalle Erlandin viereen; "kun
-erosin sinusta, en ollut enää sinulle vihainen; ajattelin päinvastoin,
-että sinä olit kaunein poika maailmassa; ei edes vihasikaan sinua
-rumentanut. Ei koko meidän joukossamme ole ainoatakaan, joka olisi niin
-kaunis kuin sinä olet. Assimia, joka sanoo tahtovansa minut vaimokseen,
-ei voi verratakaan sinuun."
-
-"Kuka on Assim?"
-
-"Hän on sen miehen poika, joka oli päällikkönä ennen isääni..."
-
-"Ja Assim tahtoo ottaa sinut vaimokseen?"
-
-"Tahtoo, mutta älkäämme enää puhuko Assimista. Sanoit nähneesi minusta
-unta; minä olen uneksinut tapaavani sinut täällä. Sentähden tulin
-tänne. Uneni ovat varmemmat kuin ennustukset, joka on harmillista,
-sillä oikein ennustaminen on kunniaksi meille naisille. Mutta oikea
-ennustustaito tulee vasta vanhoilla päivillä. Annahan minun kuitenkin
-tarkastaa kätesi poimuja... tai ei, en tahdo nähdä niitä... jos tulisit
-onnettomaksi, surettaisi se minua. Oi, kuinka tukkasi on kaunis" --
-Singoalla hiveli kädellään Erlandin kiharoita -- "se ei ole musta
-niinkuin minun heimolaisillani."
-
-Niin hän puhui ja hänen puheensa lensi yhdestä toiseen. Hän puhui
-kansansa retkistä, ja kuinka iloinen hän oli, kun hänen isänsä ja hänen
-heimonsa miehet olivat sopineet siitä että tapaisivat Erlandin isän
-tiluksilla ne, jotka olivat heistä eronneet. Oikeastaan oli se Assim,
-joka oli tätä miesten neuvostossa ehdottanut, ja tehnyt sen Singoallan
-kehoituksesta. Ei hän kuitenkaan aavistanut, että Singoalla tahtoi
-tänne Erlandin vuoksi; muuten ei Assim varmaankaan olisi Singoallan
-pyyntöön suostunut. Ja tätä kertoessaan hyväili tyttö Hurttaa, joka oli
-ystävällinen, sillä iltaa ennen oli se saanut syödäkseen Singoallan
-ateriasta, ja Singoallahan oli pistänyt sen kaulaan seppeleen, vaikkei
-se suinkaan ollut osannut antaa arvoa koristeelle.
-
-Erland näytti nyt Singoallalle punaisen pienen helmen ja kuihtuneen
-kukkasen, toisen sanoi hän löytäneensä aholta, jossa hänen kansansa
-nytkin majaili; toisen sanoi hän ottaneensa purosta, joka oli saanut
-sen Singoallalta.
-
-Mutta tyttö tempasi kuihtuneen kukkasen hänen kädestään ja heitti sen
-takaisin puroon.
-
-"Minä tahdon antaa sinulle tuoreita kukkia", sanoi hän, "poimikaamme
-kilpaa!"
-
-Erland suostui leikkiin ja kilpaillen poimivat he kukkasia puron
-rannalta. Sitten vertailivat he niitä nähdäkseen, kuka oli enemmän
-poiminut, ja Erlandin kimppu oli suurempi, sillä hän oli riipinyt
-molemmin käsin, valikoimatta, mutta Singoallan kukat olivat kauniimmat.
-
-He istuutuivat kukkulan rinteelle järjestääkseen ja taipuvilla
-ruohoilla kiinni sitoakseen kukkaset kimpuiksi. Erland sitoi huonosti
-ja hitaasti, mutta Singoallalla oli oma tapansa sitoa kukkasia, niin
-että niiden eri värit kauniisti sointuivat. Sitä taitoa ei ollut kukaan
-hänelle opettanut, mutta hän taisi sen kuitenkin. Kun kukkaskimput
-olivat valmiit, vaihtoivat Erland ja Singoalla niitä, ja tyttö ei ollut
-tyytymätön Erlandin kimppuun, vaikka se oli epätasainen, resuinen ja
-huonosti tehty. Viimein sanoi Singoalla palaavansa leiriin, sillä
-muutoin alkaisivat hänen isänsä, Assim ja naiset ihmetellä, minne hän
-oli joutunut, ja etsiä häntä. Sitä hän ei tahtoisi.
-
-Silloin sanoi Erland:
-
-"Mene vaan Singoalla, mutta minä tahdon, että joka päivä tulet tänne,
-niin että saan sinut nähdä."
-
-Singoalla mietti hetkisen ja vastasi:
-
-"Tavatkaamme vaan joka päivä; mutta parasta on, että tapaamme vasta
-auringon laskettua. Meidän kansallamme on tapa semmoinen, että nuoret
-tytöt vaeltavat yksikseen illoilla hetkisen, sillä siitä saavat he
-ennustustaidon. Sanon isälleni huomenna: tahdon mennä metsään
-tulevaisuuden näkyjä oppimaan. Silloin sanoo hän: mene... ja minä
-hiivin tänne. Näetkö hämärä on hyvä senkin vuoksi, että jos Assim tai
-naiset ovat läheisyydessä, he eivät meitä näe. Assim tahtoo kernaasti
-minua seurailla."
-
-"Onko Assim suuri ja voimakas?" kysyi Erland.
-
-"On hän suurempi kuin sinä ja on hänellä parta, jota sinulla ei ole, ja
-hän on notkein nuorista miehistämme. Hän on useimmittain säyseä
-luonnoltaan, mutta helposti pikaistuva, ja jos hän suuttuu, niin
-karttavat häntä kaikki. Verta on usein hänen veitsestään vuotanut."
-
-"Jos Assim tulee tänne, opetan minä häntä jälkiäsi karttamaan. Katso
-käsivarsiani, Singoalla", sanoi Erland ja kääri hihansa; "olen vain
-seitsentoistavuotias, mutta etkö luule, että syleilyni rutistaisi
-Assimin? Tulkoon hän vaan? Minä heitän hänet maahan ja painan
-kantapääni hänen rintaansa."
-
-"Sitä älä tee. Miksi puhut noin ankarasti Assimista? Mitä pahaa hän on
-sinulle tehnyt? Jos uhkaat häntä noin, en tahdo koskaan tulla tänne."
-
-"En siedä häntä. Toivon kuitenkin, ettei hän tule tänne silloin kun me
-olemme täällä. Paikka on loitolla ja metsä on suuri. Miksi tulisi hän
-juuri tänne? Minä lupaan sinulle, Singoalla, etten taistele Assimin
-kanssa enkä sano hänelle edes pahaa sanaa, jollei hän ärsytä minua.
-Oletko tyytyväinen nyt, ja lupaatko tulla tänne huomenna, sittenkun
-aurinko on laskenut järven rantakallioiden taa?"
-
-"Sen lupaan, sillä sinä et tiedä, kuinka minä rakastan katsella
-kasvojasi. Illallahan voit tulla leiriämme katsomaan. Isäni odottaa,
-että ritarin poika on tuleva hänen luokseen, joskaan ei hyvyydestä,
-niin ainakin uteliaisuudesta."
-
-"Minä tulen, mutta parasta on tavata sinut yksin, Singoalla."
-
-Nyt ojensi Singoalla kätensä Erlandille ja heitti hänelle hyvästit
-huomiseksi. He puristivat kauan toistensa käsiä ja katselivat toisiaan
-silmiin; se miellytti heitä. Mutta vihdoin huudahtivat he: huomenna! --
-niin, huomenna! ja nyökäyttivät iloisesti päätään toisilleen. Mutta
-ennenkuin Erland oli ehtinyt kukkulalle ja Singoalla metsään kadonnut,
-kääntyivät he molemmat taakseen katsomaan ja heiluttivat toisilleen
-vielä viimeiset hyvästit.
-
-
-
-
-HÄMYHETKI METSÄPURON RANNALLA.
-
-
-Aurinko laskee järven rantakallioiden taa; puitten latvat hohtavat
-illan ruskossa; linnut asettuvat levolle; luostarin kello, joka kutsuu
-munkit iltarukoukseen, soi yli seudun; Erland lähtee linnasta ja
-kiiruhtaa yhtymäpaikkaan.
-
-Niin tapaa hän Singoallan joka ilta tuon suuren kuusen alla kukkulan
-laella, kun hämärä hiipii puitten runkojen välitse. He puhelevat alussa
-paljon ja leikkivät kuin lapset viheriällä rannalla; "ei ole toista
-niin kaunista tyttöä kuin sinä", sanoo Erland Singoallalle, ja tämä
-vastaa iloisesti: "oi niinkö luulet? Ennenkuin tulin tänne, katsoin
-kuvaani lähteestä, nähdäkseni, pitäisitkö minua kauniina."
-
-Mutta vähitellen vaikenevat he molemmat; kernaammin kuin puhuvat, he
-toisiaan silmiin katselevat, ja he voivat tehdä sen hämärästä
-huolimatta, sillä he ovat toisiaan lähellä ja kietovat kätensä toinen
-toisensa kaulaan. Kun katseensa noin yhtyvät, ikävöivät myöskin huulet
-huulia, ja pian vaihtavat he pitkiä suuteloita, jotka samalla
-lämmittävät ja jäähdyttävät -- jotka samalla sammuttavat ja sytyttävät
-kainoja haluja.
-
-Joka kerta kun Erland kukkulalle kulkee, soipi hänen sielussaan laulu,
-johon hänen huulensa eivät osaa luoda säveliä. Laulu on tämä:
-
-"Suloista on neitoansa kohdata, suloisinta silloin kun hämärä maita
-peittää. Lähestyn kukkulaa, jossa illan tuuli kuusessa kuiskailee.
-Oletko siellä, Singoalla? En sinua näe, mutta minä aavistan, että sinä
-olet siellä, sillä tuuli tuoksuu kukkasia, sillä metsässä on
-hiiskumattoman hiljaista, sillä rinnassani asuu niin outo mieli. Tuolla
-liikkuu joku kukkulan laella; onko se kuusi, joka mustia oksiaan
-heiluttaa? Onko se ruusupensas, joka taipuu, kun tuuli noukkii sen
-vaaleanpunaisia kukkia? Vai onko se Singoallan hame, joka liehuu
-tuulessa, kun hän rakkaintansa vartoo? En tiedä, mutta minä aavistelen
-ja olen onnellinen. Suloista on neitoansa kohdata, suloisinta silloin,
-kun hämärä peittää maita." --
-
-Muukalaiset viipyivät aholla kauemmin kuin heidän päällikkönsä alussa
-oli aikonut, sillä se joukko, jota hän odotti, viipyi. Mutta ei Erland
-eroa ajatellut, eikä sitä ajatellut Singoalla. Heistä oli kuin he aina
-saisivat olla yhdessä.
-
-Kahdeksan päivää kului; kahdeksan kertaa oli Singoalla sanonut
-isälleen: minä tahdon mennä tulevaisuuden näkyjä yksinäisyydessä
-oppimaan, ja isä oli vastannut: mene! Ja hän oli tehnyt pitkän
-eksyttävän kierroksen metsään, haihduttaakseen Assimia ja saattaakseen
-hänet harhaan kukkulalta puron luona, jos hän Singoallan askelia
-väijyisi. Kahdeksan kertaa olivat Erland ja Singoalla tavanneet
-toisensa kukkulalla, jossa ei kukaan muu paitse uskollinen Hurtta
-saanut heidän onneaan nähdä, sillä harvoin eksyivät tänne metsästäjät,
-ei ainakaan hämärän aikana, ja muukalaisten vaimot kantoivat veden ja
-kylvettivät lapsensa kaukana täältä, missä puro juoksi lähempänä ahoa.
-
-Mutta yhä enemmän muuttui Singoalla näinä päivinä. Hän vapisi
-yhtymäpaikkaan hiipiessään, mutta ei kuitenkaan voinut pysyä sieltä
-poissa, sillä hänen sydäntään kirveli, milloin hän ei saanut ritarin
-uljasta poikaa nähdä, yöllä hän näki hänestä unta, päivällä häntä
-ajatteli, ja oikein onnellinen ei hän ollut, ellei tuntenut solakan
-pojan käsivartta vyötäistensä ympärillä. Ja kuitenkin oli hän arka
-tietämättä miksi, kuitenkin kaikui hänen rinnassaan äänettömiä
-hätähuutoja, kun nuorukainen häntä läheni. Tuskin voi hän puhua, kun he
-vierekkäin istuivat, sillä pelko ja toivo pusertivat vuorotellen
-huokauksia hänen rinnastaan; ei voinut hän enää Erlandia silmiin
-katsoa, sillä Erlandin silmät ikäänkuin polttivat häntä; hän loi
-silmänsä, joita pitkät ripset varjostivat, puron lorisevaan veteen, tai
-kohotti ne äänettöminä vaeltaviin tähtösiin, Silläaikaa kun Erland
-häntä vain katselemistaan katseli. Ja kuitenkin tunsi hän hänen
-katseensa, voimatta niitä kohdata, niinkuin suloisen kivun sielunsa
-syvyydessä.
-
-Silloin sanoi Erland eräänä iltana, kun he istuivat poski vasten
-poskea, niin että toisen vaalean ruskeat hiukset sekaantuivat toisen
-mustiin kihariin:
-
-"Laula Singoalla! Laula joku kansasi lauluista!"
-
-Mutta Singoalla vastasi tuskin kuuluvasti:
-
-"En voi enää laulaa."
-
-"Mutta kuulinhan sinun laulavan silloin kun ensi kerran toisemme
-tapasimme, kun Halli tahtoi sinua purra, ja minä olin sinulle ilkeä.
-Miksi et enää tahdo laulaa? Onko mielesi murheinen?"
-
-"On."
-
-"Miksi on mielesi murheinen? Olenko sinua pahoittanut?"
-
-"Sinäkö! Et, Erland! En tiedä miksi mieleni on murheinen... Ehkä se on
-siksi että meidän kerran täytyy erota."..
-
-"Erota!" huudahti Erland kalveten. "Etkö tahdo ainiaaksi jäädä tänne?"
-
-"Tahtoisin aina olla luonasi, mutta minun täytyy seurata isääni. Kun
-sitä ajattelen... katsos, en ole sitä ennen ajatellut... mutta nyt
-luulen minä, että minä kuolen kun sinusta eroan. Minä vaellan kauas,
-kauas pois, yhä kauemmaksi sinun luotasi, Erland. Kun sinä tulet tänne
-iltasilla, ei Singoalla enää olekaan täällä; mutta hän ikävöi tänne ja
-on ikäväänsä kuoleva. Ehkä itket, Erland, ja nimeäni huudat, enkä minä
-voi sittenkään tulla..."
-
-Singoallan silmät täyttyivät kyynelillä, ja nyyhkytykset repivät hänen
-rintaansa.
-
-Erland oli kalpea ja vaikeni. Hän ei ollut ennen ajatellut eron
-mahdollisuutta. Hän päästi Singoallan käden ja kyyneleet vuotivat hänen
-silmistään, sillä salaperäinen rakkaus oli heidän sydämensä yhdistänyt
-niin, että ilo ja suru ja valtimon liike oli molemmilla sama. Mutta kun
-Singoalla näki Erlandin silmien kosteina kiiluvan, tahtoi hän hymyillä,
-ilahuttaakseen hänen mieltään, ja virkkoi:
-
-"Elä ole pahoillasi! Kun Singoalla on poissa, unohdat sinä hänet pian
-ja olet taas onnellinen."
-
-"Unohtaisinko sinut!" virkkoi Erland ja nousi ylös. "Ei, minä en sinua
-koskaan unohda, en sinusta koskaan eroa, vaan seuraan sinua minne ikinä
-menetkin."
-
-"Teetkö sen?" huudahti Singoalla säteilevin silmin. "Tahdotko erota
-isästäsi ja äidistäsi ja kauniista linnastasi ja kaikesta muusta mitä
-rakastat, ja seurata minua?"
-
-"Tahdon", vastasi poika.
-
-"Silloin olemme me mies ja vaimo; sinä olet oleva herrani ja minä sinun
-orjattaresi, matkoillamme kannan minä sinun kuormasi, illoilla
-jäähdyttelen sinun jalkojasi kylmällä vedellä, levätessämme paistan
-minä riistan, ojennan sinulle maljasi, kun janoat, laulan sinulle, kun
-mielesi on raskas, ja kärsin kaikki mitä sinäkin kärsit. Sen teen minä
-mielelläni, sillä minä tiedän, että sinä minua rakastat."
-
-"Ei", sanoi Erland, "niin ei saa olla, vaan minä kannan sinun kuormasi,
-sillä hartiani ovat voimakkaammat kuin sinun; minä ammun sen riistan ja
-poimin ne marjat, jotka sinulle parhaiten maistavat; sinä et saa olla
-orjattareni, sillä sitä en minä tahdo, eikä se käy päinsä. Mutta
-olkaamme mies ja vaimo."
-
-"Etkö tahdo heti olla mieheni?" sanoi Singoalla. "Tahdon tehdä sinut
-siksi siten, kuin kansallani on tapana."
-
-Ja Singoalla otti esille pienen litteän kiven, jota käätyihin
-kiinnitettynä kaulassaan kantoi. Kiveen oli piirretty kuun sirppi --
-vertauskuvaksi hänen kansansa Jumalasta _Alakosta_.
-
-Tämän kiven painoi hän Erlandin oikeaan käteen ja kysyi, tahtoiko hän
-rakastaa häntä ainoana naisenaan kuolemaansa saakka ja vannoa hänelle
-uskollisuutta, jota vastaan tehty pieninkin rikos oikeuttaisi hänen
-ottamaan hänen maallisen elämänsä ja sulkemaan häneltä rukouksillaan
-taivaankin oven. Tähän vastasi Erland myöntyvästi. Silloin pani
-Singoalla saman kiven oikeaan käteensä teki saman valan ja lisäsi
-kansansa tavan mukaisesti, että hän tahtoisi olla uskollisen miehensä
-uskollinen orjatar ja kärsiä kaikki hänen vihansa, mutta ei vähääkään
-hänen uskottomuuttaan.
-
-Tämän tehtyään sanoi Singoalla: "Nyt olet sinä mieheni, Erland, ja minä
-olen kaikessa tahdollesi kuuliainen." Ja kun hän oli sen sanonut,
-heittihe hän polvilleen nurmikolle, kohotti kätensä kuuta kohden ja
-puhui sanoja kielellä, jota Erland ei ymmärtänyt:
-
-"Hän on mieheni, se ainoa jota rakastan! Tietäkää se naiset kaikki,
-älkääkä häntä katselko, sillä hän on minun ja ylenkatsoo teitä muita,
-kiitos sinulle, hyvä Alako taivaassa, sillä hän on minun, ainoa, jota
-rakastan!"
-
-Toisissa oloissa olisi Erland ihmetellyt, että Singoalla kutsui häntä
-nyt miehekseen, vaikkei sormuksia oltu vaihdettu, ei häitä tavalliseen
-tapaan pidetty eikä mitään siunausta heille Herran palvelija antanut.
-Mutta nyt ei hän mitään sellaista ajatellut; ei tuntunut hänestä
-vaikealta pitää sitä valaa, jonka hän oli vannonut, sillä Singoallaa
-yksin hänen mielensä halusi; hän ajatteli vain miten suudella
-Singoallan suuta, miten levätä hänen rinnoillaan ja seurata häntä
-maailman ääriin.
-
-"Istuhan vierelleni", sanoi tyttö, "ja kuuntele tarinaa, jota isäni
-kansan keskuudessa kerrotaan. Ne sanovat, että se mies ja se nainen,
-jotka ovat toistensa verta juoneet, tuntevat elämän surut ja ilot,
-taudit ja terveyden samalla aikaa ja samalla tavalla; että he voivat
-toisilleen ajatustensa kautta puhella, vaikka ovatkin kaukana
-toisistaan, ja että heidän sydämensä eivät koskaan erkane. Uskotko
-sen?"
-
-"En tiedä, mutta minä olen kuullut, että ystävät, jotka tahtovat
-ikuisen liiton rakentaa, sekoittavat verensä. Singoalla", jatkoi
-Erland, "minä tahdon juoda vertasi; tahdotko sinä juoda minun vertani?"
-
-"Tahdon, vielä kernaammin kuin vettä erämaan lähteestä", vastasi
-Singoalla.
-
-Erland paljasti vasemman käsivartensa, sillä vasen käsi oli lähempänä
-sydäntä; mutta kun hän veti puukkonsa haavoittaaksensa ihoansa, pyysi
-Singoalla saadaksensa sen tehdä. Siihen suostui Erland. Tyttö veti
-tikarinsa, pisti sen hienon kärjen rakastettunsa käsivarteen ja imasi
-huulillaan sen pienen verihelmen, joka nuorukaisen ihosta kihosi.
-
-Sen jälkeen paljasti hän itse vasemman kätensä. Tikarin kärellä loihti
-hän esille pisaran suontensa mehua, jonka Erland innokkaasti siitä
-suuteli pois; niin, hän peitti käsivarren loppumattomilla suuteloilla
-ja kietoi sen sitten kaulansa ympärille.
-
-
-
-
-KAKSINTAISTELU.
-
-
-Mutta mikä on se haamu, joka tulee esiin kalpeassa kuutamossa ja
-aavemaisella läsnäolollaan uhkaa rakastavien rauhaa?
-
-Singoalla säpsähtää ja huutaa: "Assim!"
-
-Synkkä tuskallinen nauru vastaa hänen huutoonsa.
-
-Erland hyppäsi ylös ja paljasti metsästyspuukkonsa mennäkseen tulijaa
-vastaan. Singoalla tarttui hänen käteensä, mutta hän riuhtaisihe irti.
-Musta Assim näki veitsen kimmeltävän kuutamossa; hän heitti pois
-viittansa, hypähti taapäin samalla kun kouransa haki vyössä riippuvan
-tikarin kahvaa, ja virkkoi:
-
-"Päällikön tytär ja linnan herran poika! Singoalla parka! Naiset
-tulevat sinua aina pilkkaamaan ja miehet sinua ylenkatsomaan!"
-
-Ja näin puhuessaan heitti hän tikarinsa Erlandin päätä kohti. Mutta
-Assimin heitto ei sattunut; kiukku ja hämärä saattoivat taitavan
-tikarin heittäjän häpeään. Erland astui häntä vastaan veitsi kohona.
-Assim teki hyppäyksen taaksepäin, vikkelän hyppäyksen: hän ojensi
-kätensä, hänen mustat silmänsä seurasivat uhkaavan aseen liikkeitä,
-sormet aukenivat tarttuakseen sopivana hetkenä Erlandin ranteeseen ja
-tuo notkea ruumis kumartui väistääkseen odottamattomalla
-syrjähyppäyksellä iskua, jos ei käsi voisi sitä torjua.
-
-"Assim on aseeton, armoa Assimille!" huusi Singoalla ja repi
-raivoisasti tukkaansa.
-
-"Oletko aseeton?" kysyi Erland ja laski kätensä.
-
-"Olen", vastasi Assim, "mutta minä olen mies."
-
-Erland heitti metsästyspuukkonsa nurmikolle, taistellakseen
-pohjoismaalaisten tavoin aseetonna aseetonta vastaan.
-
-Erland, vaalea gootti, oli seitsentoistavuotias, parraton ja
-keskenkasvuinen vielä; Assim, Ganges virran kansan musta jälkeläinen,
-oli vaeltanut kuusikolmatta kesää, lukuunottamatta niitä kahta, jotka
-hänen äitinsä oli häntä selässään kantanut.
-
-He käyvät toisiansa vastaan, levittävät kätensä, painavat rinnan vasten
-rintaa; heidän suonensa paisuvat, heidän jänteensä ojentuvat, heidän
-lihaksensa jännittyvät kiireestä kantapäähän.
-
-Mutta nyt on voitto ratkaistu. Vaalea gootti on heittänyt mustan
-muukalaisen maahan; hänen polvensa painaa kovasti kaatuneen rintaa, ja
-käsi tarttuu hänen kurkkuunsa.
-
-Silloin rientää tyttö taistelevien luo, voittajaa hellyttääkseen,
-rukoillakseen voitetun puolesta. Erland kuuntelee, päästää
-vastustajansa ja nousee ylös.
-
-Assim nousee ylös hänkin, mutta maahan hän tuijottaa. Hän ottaa
-viittansa, kääriytyy siihen ja hiipii pois.
-
-"Voi minua!" huutaa Singoalla. "Hän on kertova leirissä kaikki. Isäni
-on minua lyövä, miehet ylenkatsovat minua ja naiset minua piikkaavat."
-
-"Ei", sanoi Erland, "niin ei ole käyvä."
-
-"Ei", huudahti Singoalla, "niin ei saa käydä, sillä me olemme mies ja
-vaimo."
-
-"Tule", sanoi Erland, "minä seuraan sinua leiriin, puhuakseni isäsi
-kanssa. Kun minä olen vierelläsi, ei Singoallan tarvitse mitään
-pelätä."
-
-"Mieheni", sanoi tyttö.
-
-"Vaimoni!" virkkoi poika, nosti hänet syliinsä, kantoi hänet puron yli
-ja katosi hänen kanssaan metsän peittoon.
-
-
-
-
-LEIRI.
-
-
-Metsä, joka ympäröi ahoa, oli pimeässä kuin läpipääsemätön musta muuri,
-jonka päällä taivaan tähditetty kansi lepäsi. Avonaisella kentällä
-leimusi nuotioita, joiden valossa liikkui varjoja ja sieltä täältä
-erotti jonkun teltankin. Siellä vilisi ihmisiä ja eläimiä, miehiä ja
-naisia, lapsia, hevosia ja koiria; siellä oli äänen sorinaa
-korkeimmasta bassosta kimakimpaan diskanttiin, oli laulua, soittoa,
-vihellyspillin teräviä ääniä, rumpujen pärinää, koirain haukuntaa,
-lasten huutoja, tyynesti keskustelevien miesten ääniä, riiteleviä
-kimeitä haisten ääniä, vasarain pauketta, jotka takoivat jotain
-haljennutta kuparikattilaa tai muovailivat hehkuvista rautapalasista
-hevosen kenkiä ja nuolenkärkiä -- kaikki tämä sekaantui korvia
-särkeväksi, huumaavaksi epäsoinnuksi. Singoalla oppaanaan ja pitäen
-häntä kädestä kiinni, astui Erland läpi väkijoukon, jossa miehet
-söivät, joivat, heittivät arpaa, teroittivat veitsiä ja miekkoja --
-jossa naiset patoja hämmentivät, ruokkivat lapsia, paikkasivat
-vaatteita, puhelivat ja riitelivät, -- jossa leikki alastomia poikia ja
-puolialastomia tyttöjä, toisiaan korville lyöden ja raapien, nauraen ja
-itkien, -- jossa oli hevosia, vaunuja, tynnöreitä, huonekaluja ja
-työaseita -- kaikkien ohi astui hän, uteliaiden katseiden seuraamana ja
-kuullen puhetta ja huomautuksia kielellä, jota hän ei ymmärtänyt,
-päällikön, Singoallan isän, majaa kohden.
-
-Samana iltana, jolloin Singoalla oli Erlandin luona, oli odotettu
-seurue saapunut leiriin ja päällikkö oli ilmoittanut, että liikkeelle
-lähtö olisi tapahtuva toisen päivän aamuna tästä aamusta lukien.
-
-Päällikön maja oli etelään päin lähellä metsän rantaa. Täällä ei ollut
-melu eikä tungoskaan niin suuri kuin muualla. Heimon vanhimmat ja
-paraimmat miehet olivat tänne kokoontuneet; myöskin oli täällä muutamia
-naisia, jotka hiljaa, mutta innokkaasti puhelivat keskenään, kun Erland
-ja Singoalla lähestyivät. Nämä naiset olivat Assimin äiti, sisaret ja
-heimolaiset; kaikki katsoivat he päällikön tytärtä, kun hän Erlandin
-vierellä kulki heidän ohitsensa. Assimin äiti, vanha eukko, oli tulen
-valossa, ja ehkäpä myöskin päivän valossa, ilkeän noidan näköinen.
-Hänen pitkä, koukkuinen nenänsä näytti kasvaneen kasvoista esiin kuin
-kiusaksi syville silmäkuopille ja ontoille poskille... aivan niinkuin
-maan järistyksessä vuoret kohoavat ja maa niiden ympärillä uppoaa...
-hänen punaiset silmänsä säihkyivät, ja huulet, jotka mehuttomina ja
-voimattomina riippuivat hampaattoman kidan ympärillä, irvistivät
-inhottavasti. Akan kamala naama ilmaisi kiukkua ja kostonhimoa, sillä
-Assim oli jo kertonut, mitä puron varrella oli tapahtunut; mutta se
-ilmaisi myöskin ihmetystä, kun hän näki ritarin pojan kulkevan
-Singoallan sivulla.
-
-Erlandin saapuessa nousivat heimon vanhimmat ylös ja kumarsivat
-hänelle. Majan aukossa seisoi päällikkö itse, Assimin kanssa puhellen.
-Molemmat näyttivät hämmästyvän vaalean nuorukaisen tuloa. Assim hiipi
-syrjään, heittäen synkän syrjäsilmäyksen Singoallaan. Päällikkö vei
-kätensä otsalleen ja kumartui Erlandin edessä, mutta hänen puoleksi
-maahan luoduista silmistään välähti kuitenkin mustien ripsien välitse
-kimmeltävä katse tyttären puoleen.
-
-Tyttö oli kalpea, mutta hän ei pelännyt, sillä hänen kätensä oli
-Erlandin kädessä.
-
-Erland sanoi tahtovansa puhua päällikön kanssa ainoastaan Singoallan
-läsnäollessa. Päällikkö vei hänet vaieten majaansa.
-
-Mitä siellä puhuttiin, ei kukaan tiedä, mutta puolen tunnin kuluttua
-tuli Erland majasta ulos kasvot levollisina, seurassaan Singoalla, joka
-ylpeästi katseli Assimin äitiä ja muita naisia silmiin, sekä päällikkö,
-jonka otsalla näkyi jälkiä levottomista ajatuksista. Tultuaan vähän
-matkaa metsään pudisti Erland päällikön kättä, suuteli Singoallaa ja
-virkkoi:
-
-"Olen oleva määräaikana valmis."
-
-
-
-
-LÄHTÖ.
-
-
-"Kuinka on Erlandin laita? Hän on synkkämielinen ja puhuu vähän", sanoi
-rouva Elfrida miehelleen, Pentti herralle.
-
-"Hän kärsii yksinäisyydestä", vastasi ritari, sittenkun ensin oli
-miettiväisen näköisenä ottanut kulauksen maljastaan, jonka jälkeen hän
-antoi katseensa liidellä tuonne sinertelevien vuorten kukkuloihin,
-mitkä näkyivät läpi kaitaisen ikkunan; "hän kärsii yksinäisyydestä,
-eikä se kumma olekaan. Metsä ei enää sovi hänelle; meidän pitää
-syksyllä lähettää hänet kuninkaan hoviin oppimaan _mores_ ja
-ritarillisia harjoituksia."
-
-Elfrida ei koskaan keskustelua jatkanut, kun tuli tästä asiasta puhe,
-hän ei voinut olla kaiholla ajattelematta hetkeä, jolloin nuoren
-Erlandin tulisi isänsä ja äitinsä luota lähteä avaraan maailmaan.
-
-Mutta Erland istui nyt luostarin kirjastossa isä Henrikin vieressä ja
-luki korkeasta kaari-ikkunasta hämärästi tulevan päivän valossa
-roomalaisen Virgiliuksen paimenlauluja, ja kun paimen Meliboeus
-valitti:
-
-_Nos patriae fines et dulcia linquimus arva_, valitti Erlandinkin sydän
-niin kuin tuon toisen, ja hajamielisenä kuunteli hän isä Henrikin
-selityksiä, vaikka nämä selitykset olivatkin mehukkaampia -- johon ei
-paljoa tarvittu -- kuin nuo Marius Servius vainajan puisevat ohjaukset,
-jotka olivat punaisella nesteellä kirjoitetut kirjan sivujen laitoihin.
-
-Ennenkuin Erland saapui luostariin, oli hän käynyt katsomassa joka
-sopen linnassa, puhunut ystävällisesti kaikkien linnan palvelijoiden
-kanssa, käynyt lapsuutensa leikkipaikoilla, muistaen jyrkänteenkin,
-josta oli järveen hypännyt; hän oli käynyt niille hyvästit heittämässä,
-ja vasta nyt tunsi hän, kuinka rakkaat ne hänelle olivat, vaikka hän
-niin usein oli ikävöinyt täältä pois avaraan maailmaan.
-
-Hän ajatteli rakasta isäänsä, rakastettua äitiänsä. Hän ajatteli
-munkkia, tuota hyvää opettajaansa, joka hänen vierellään istui, ja hän
-siunasi häntä mielessään kirjoitustaidosta, jonka oli häneltä oppinut;
-sillä näin lohdutteli mieltänsä Erland: minä ilahdutan kohta
-vanhempiani kirjeellä, joka on heille sanova, miksi olen kadonnut, että
-minä voin hyvin, ja että pian olen jalona ritarina palaava, kunniaa ja
-mainetta urotöilläni saavutettuani.
-
-Tätä tarkoitusta varten oli hän irroittanut lehden kirjekirjasta ja
-pistänyt sen talteen; sille lehdelle olisi kirje kirjoitettava. "Olet
-uuvuksissa nyt", sanoi isä Henrikki, kun huomasi Erlandin
-hajamielisyyden; "hyvä, lopettakaamme... _claudite jam rivos, pueri,
-sat prata biberunt_."
-
-Isä Henrikki sulki kirjan ja lukitsi sen kirjakaappiin.
-
-"Hyvästi", sanoi Erland ja puristi isä Henrikin kättä. "Hyvä
-opettajani", lisäsi hän, "tahdon saada tänä iltana siunauksenne."
-Priori laski kätensä hänen päänsä päälle, luki siunauksen ja sulki
-hänet syliinsä, niinkuin hänen välistä muulloinkin oli tapana tehdä.
-
-Nyt kuului liikettä muurien ulkopuolelta. Portinvartija veli Johannes,
-raotti ovea ja ilmoitti, että joukko noita muukalaisia pyrki
-päällikkönsä johtamana sisään kiittämään prioria hänen ystävyydestään
-ja sanomaan jäähyväisiä, sillä seuraavana päivänä puolen päivän aikaan
-aikoivat he lähteä liikkeelle. He olivat jo käyneet Ekössä ja lausuneet
-ritarille nöyrimmät kiitoksensa osoitetusta vieraanvaraisuudesta.
-
-Priori vastasi: "antakaa heidän tulla!"
-
-Sillä välin heitti Erland viittansa olalleen ja lähti.
-
-Isä Henrikki vastaanotti vieraan kansan edustajat luostarin
-refektoriossa. Kaikki munkit olivat läsnä. Päällikkö astui esiin, puhui
-ja kumarsi. Priori vastasi kaunopuheliaasti hänen sanoihinsa. Kaikki
-kävi juhlallisesti ja samalla ystävällisesti. Mutta sillaikaa kun
-päällikkö ja priori puhuivat, harhailivat muukalaisten miesten katseet
-ympäri huoneen seiniä ja kiintyivät kultaisiin astioihin, jotka olivat
-tammipöydälle asetetut, kuin myöskin pyhän neitsyen ja Kristuslapsen
-kuviin, jotka olivat seinän syvennyksiin sijoitetut. Mutta hartautta se
-ei varmaankaan ollut, jota heidän silmistään kiilsi, kun he näkivät
-taivaan kuningattaren kultaisen kruunun tai ne hopeakoristeet, jotka
-häntä ympäröivät. Eikä se varmaankaan ollut huoneen lämpö, joka pani
-erään toisten peitossa olevan miehen nostamaan hakasta lähinnä ovea
-olevasta ikkunasta; sillä jos lämpö olisi häntä vaivannut, olisi hän
-varmaankin avannut ikkunan, mutta niin ei hän tehnyt.
-
-Jätämme luostarin ja menemme linnaan, nähdäksemme Erlandin hiljaiset
-jäähyväiset. Ilta on jo myöhäinen, ja luostarikellojen ääni, joka
-linnan asukkaille ilmoittaa levolle menon ajan olevan käsissä, on jo
-kauan sitten kulkenut järven yli ja kallioitten kaiun kantamana häipynyt
-metsään. Ritari Pentti ja Elfrida rouva nukkuvat jo; makuuhuoneen
-lamppu levittää seinän syvennyksestä heikkoa valoaan ja epämääräiset,
-väräjävät varjot kokoontuvat yhä mustempina vuoteen uutimien ympärille.
-Ovi saliin on raollaan; se avautuu hiljalleen. Kynnykselle pysähtyy
-pimeän suojaamana Erland. Hän tahtoo hiipiä vanhusten luo, nähdä vielä
-kerran heidän kasvonsa, sanoa heille hyvästinsä niin hiljaa, että he
-vain unessaan sen tuntevat; mutta vanhain uni on herkkää, he voivat
-herätä, pelko taistelee sydämen halujen kanssa, hän ei uskalla mennä.
-Hän painaa otsansa ovenpieleen ja kuuntelee rakkaiden nukkuvien
-hengitystä. Hänen poskensa ovat kalpeat ja hänen silmänsä ovat
-kyyneltyneet. Hän palaa samaa tietä, jota tuli. Hän kiiruhtaa, sillä
-hänestä tuntuu kuin käytävän ja rappujen pyhimysten kuvat liikkuisivat
-ja ojentaisivat kätensä häntä kohti. Hän kutsuu Hurttaa, kahlaa salmen
-yli, joka erottaa saaren mantereesta -- sillä nostosilta on ylhäällä
-niinkuin aina yöllä -- ja painuu metsään uskollisen koiransa
-seuraamana. Hänellä on yllään huonoimmat vaatteensa, eikä ainoatakaan
-rahaa ole hänen kuluneen takkinsa taskussa. Vyö, ja siinä riippuva
-metsästyspuukko ovat ainoat rahan arvoiset kapineet, mitkä hän on
-ottanut mukaansa isänsä linnasta.
-
-Muukalaisten päällikkö oli sanonut ritari Pentille ja isä Henrikille,
-että hänen joukkonsa lähtisi liikkeelle seuraavana päivänä puolen
-päivän aikaan. Hänellä oli ehkä syynsä niin sanoa; Erlandille oli hän
-sanonut: tule ennen keskiyötä, tai tulet liian myöhään.
-
-Kaikki oli jo valmiina lähtöön, kun Erland saapui aholle.
-Levottomuudella oli Singoalla häntä odottanut. Nyt otti hän hänet
-vastaan ilohuudolla istuessaan kirjavaan viittaan kääriytyneenä
-peitteistä tehdyllä vuoteella isänsä vaunuissa ja itse ohjaten pieniä,
-takkuisia hevoskoneja, jotka kuopivat maata levottomasti. Takana oli
-pitkä jono vaunuja, joiden eteen oli valjastettu hevosia ja härkiä ja
-jotka olivat täynnä naisia, lapsia ja tavaroita. Viittoihinsa
-kääriytyneinä seisoivat naineet miehet vaunujen vieressä, kukin
-omaisuuttaan vartioiden. Nuoret naimattomat miehet muodostivat
-keihäillä, jousilla ja veitsillä varustetun jälkijoukon. Hyljätyt
-tulet valaisivat tätä näyttämöä. Vaunujen eteen oli asetettu
-soihdunkuljettajia.
-
-Päällikkö kulki takaisin omien kuormavaunujensa luota, jotka olivat
-rivin etupäässä, aina viimeisten luo, nähdäkseen että kaikki oli
-kunnossa. Hän oli kiivaasti kannustanut väkeään joutuisaan lähtöön,
-hänen katseensa oli levoton ja hän, tuo muuten niin syvään kumarteleva
-mies, oli tuskin tervehtinyt joukkonsa uutta jäsentä, tyttärensä miestä
-ja ritarin poikaa. Erland ei sitä merkille pannut, sillä hän ei nähnyt
-eikä ajatellut muuta kuin Singoallaa. Kun päällikkö oli tehnyt
-kierroksensa, antoi hän kellolla lähtömerkin. Soihdut hulmusivat
-kuusien välissä, vaunu toisensa perästä katosi metsän mustaan kitaan,
-ja kohta oli aho tyhjä.
-
-Niin kulki jono eteenpäin niin nopeasti kuin pimeys ja vaikea maa
-sallivat. Singoalla oli laskeutunut vaunusta ja käveli Erlandin
-vierellä, joka ohjista talutti hevosia. Tähdet tuikkivat puun latvojen
-takaa, ja takanansa kuulivat rakastavaiset yksitoikkoista, surumielistä
-ja samalla kaunista laulua, jota joku kuormain kupeella kävelevistä
-lauloi. Välitse rosoisten kallioiden, läpi hiljaisien laaksojen kulki
-matka lyhyenä kevätyönä.
-
-Idässä päin alkoi valjeta. Pimeyden läpi tunki kylmähkö valonhämärä,
-vähitellen nouseva koi, jonka tullessa tähdet kalpenivat ja katosivat.
-
-Assim, joka koko yön oli istunut hevosen selässä, pysähtyi äitinsä
-vaunujen viereen, levitti hänen ylleen vaatetta aamukylmää vastaan ja
-puhui sanoja, jotka pojalle sopivat, mutta kasvot puoleksi pois päin
-käännettyinä, niinkuin tavallista oli äitinsä läsnä ollessa, sillä hän
-tunsi alennuksensa siitä, että oli hänen kauttaan maailmaan syntynyt.
-Sen käsityksen oli äiti itse hänelle antanut ja sitä ylläpitänyt
-puhuessaan omasta pikimustasta verestään ja hänen isänsä purppuran
-punaisesta, isoisän vielä punaisemmasta ja isoisän isän sitäkin
-punaisemmasta. "Sinä olet pyhää uhraajain verta, Assim. Esi-isilläsi
-oli tukka kullankarvainen ja silmät vuokon siniset, he olivat jumalain
-vertaisia, ja heidän varjollaan oli siunaava voima. Sinä olet tässä
-kulkijainten joukossa ainoa, joka olet papillis-kuninkaallista sukua.
-Isoisäsi iso-isä oli valkotukkainen, niin on minulle kerrottu, ja
-muisti ja osasi hän pyhän muinaiskielen kaikki tarinat ja pyhitti
-niillä kansamme morsiamet, lapset, karjat ja tulet. Iso-isäsi oli
-tummaverinen, mutta ei kuitenkaan niinkuin sinun isäsi, ja
-satavuotisenakin luki hän muutamia noista vanhoista mahtavista
-rukouksista ja ymmärsi ne. Isäsi, joka oli haluton ja hidas oppimaan,
-mutta käskemään halukas ja pikainen, muisti ja ymmärsi vain muutamia
-heidän sanoistaan. Enemmän kuitenkin muisti kuin sinulle jätti
-perinnöksi. Sinä olet isääsikin mustempi. Sinä olet aasi, Assim. Äitisi
-veri, isoäitisi ja isoisäsi äidin veri ovat tehneet aurinkohevon
-jälkeläisestä aasin. Niillä jumalain pojilla, jotka johtivat
-kulkijakansaa Assariasta, ei ollut jumalain tyttäriä avioksi
-otettavina."
-
-Moisia sanoja oli äiti puhunut pojalle aina tämän pienuudesta pitäen.
-Assim suri mustaa vertaan ja syytti sitä niistä sanoista ja teoista,
-joita hän häpesi ja katui. Mutta purppuran punaisesta oli hänen
-verissään ainakin niin paljon jälellä, että se voi tulla tuntuviin ja
-saada vallan aamuruskon hetkinä. Silloin tapahtui, että hänen
-huuliltaan tulvi sanoja, jotka kulkijakansaa kummastuttivat ja joita
-Singoalla ihaili, mutta joita ei hän eivätkä muutkaan lukeneet hänelle
-kunniaksi, koska luulivat, että esi-isät hänen suunsa kautta puhuivat.
-
-Assim ratsasti jälkijoukkoon. Erlandia ja Singoallaa hän ei ollut
-näkevinään. Surun varjostamalla ihastuksella katseli hän itään päin,
-valon lähdettä kohti, jonka edessä oli vaalean punaisia juovikkaita
-pilviä. Lämmön värit niitä yhä enemmän värähyttelivät. Vaaleanpunainen
-muuttui heleänpunaiseksi, heleänpunainen uhkeaksi ruusunpunaiseksi,
-jota hopea reunusti, hopea peittyi sulavan, tulenpuhuvan kullan
-kaltaisen raiteen alle, herätti linnut metsässä riemuisaan lauluun ja
-levitti helmeilevää heijastusta ja sateenkaaren kimmellystä maanpinnan
-keltaiseen sammaleen.
-
-Assim oli laskeutunut hevosensa selästä. Hän tuijotti kirkastunein
-katsein tuohon taivaalliseen väreilyyn ja virkkoi:
-
-"_Usas, Usas_, taivaan tytär, terve sinulle, Koitar impi! Valon
-soturit, puolustajasi, aseitaan hiovat, valjastavat punaiset hevosensa
-vaunujesi eteen ja avaavat sinulle taivaan oven. Sinä tartut pyhän
-järjestyksen ohjiin ja kuljet loistelevine rattainesi laillisuuden
-tietä, ollen suloisena esimerkkinä ihanalle _Sûrya'lle_. Sinussa on
-kaikkien elollisten henki, eloon herätät sinä kaiken mikä elää.
-Pimeyden vallat pakenevat sinut nähdessään, sinä ylpeä, voittoisa,
-ihanuutta uhkuva Koitar impi."
-
-Auringon reuna tuli näkyviin ja yhtäkkiä ilmaantui tuo häikäisevä kehä
-näköpiiriin, kohotakseen hiljennettyä kulkua yhä korkeammalle. Assim
-painoi päänsä alas ja rukoili:
-
-"_Sûrya_, poista mielestäni pimeys, joka siinä asuu, vaikka maailma
-loistossasi kylpee! Aurinko, ihana kuningatar, kuuntele korkeista,
-tulta tuiskuavista vaunuistasi niiden isien poikaa, jotka ovat
-omistaneet sinulle tuhansia lauluja, lukemattomia uhreja! Sääli minua
-Olen onnettoman rakkauden alentama mies. Vereni on myrkytetty. Toivon
-tuhoa ja kuolemaa valkoiselle miehelle, jota rakastaa se, joka on minut
-loihtinut. Keskellä säteilevää valoasi on minun silmissäni yö. _Sûrya_,
-joka kaikessa suuruudessasi tunnet sääliä, ojenna sairaalle lehtinen
-siitä terveyskukkien seppeleestä, joka ympäröi kiiltävää otsaasi!
-Tahdotko antaa minulle Singoallan sydämen? Ellet tahdo, niin pane minut
-niiden joukkoon, jotka ovat ihanuutesi nähneet eivätkä sitä enää näe!"
-
-Tämä on miellyttävää matkantekoa, ajatteli Erland, ja hänen rintansa
-paisui yhtä ainoata tunnetta, joka huusi: eteenpäin, eteenpäin läpi
-ihanan maailman! Hän katseli Singoallaa; Singoalla oli vasta auennut
-ruusu, aamun kasteesta raikas.
-
-Mutta ei ollut aamu karkoittanut sitä yöllistä pilveä, joka päällikön
-otsaa peitti. Hänenkin sisässään huusi ääni: eteenpäin, eteenpäin!
-mutta se ääni oli hätäilevän ääni. Uupumatta riensi hän vaunulta
-vaunulle ja kiirehti miehiään joutumaan. Tunti tunnin perästä kului, ja
-aurinko oli jo korkealla; hevoset vuotivat hikeä, naiset olivat
-uuvuksissa ja napisivat. Mutta päällikkö komensi: eteenpäin, piiskat
-iskivät vinkuen uupuneita juhtia selkään, ja vaunujen pyörät ulvoivat
-kuluneissa karoissaan.
-
-"Päällikkö", sanoi Erland Singoallan isälle; "etkö kohta käske
-pysähtymään? Etkö tiedä, että juhdat kaipaavat lepoa, ruokaa ja vettä?
-Näetkö, tuolla, on puro. Antakaamme hevosten ja härkien juoda!"
-
-"Tuolla", sanoi päällikkö, osoittaen loivarinteistä kukkulaa, joka oli
-aivan lähellä; "tuolla me levähdämme."
-
-Enempää hän ei vastannut, sillä samassa ajaa karahutti hänen luokseen
-ratsastaja. Se oli Assim. Hän kuiskasi jotain päällikön korvaan. Tämän
-kasvot synkistyivät yhä enemmän ja hänen silmissään välähti levoton
-katse. Ei hän mitään virkkanut, mutta hän kutsui luokseen muutamia
-vanhemmista miehistä ja jakoi matalalla äänellä heille käskyjään.
-
-Sillä välin kohosi jono metsää kasvavalle kukkulalle. Sen laella oli
-tasainen paikka. Täällä riisuttiin juhdat, vaunut asetettiin kehään ja
-sidottiin toisiinsa nuorilla, niin että ne muodostivat vaunulinnan. Sen
-sisään kokoontui nyt väkeä ja hevosia. Aseet otettiin esille ja pantiin
-kokoon suuren tammen ympärille, joka oli keskellä vihreätä paikkaa.
-Ihmetellen kysyi Erland päälliköltä, mitä tämä tietäisi.
-
-"Varovaisuus on tarpeen kansalle, jolla on paljon vihollisia", vastasi
-tämä ja meni salaiseen neuvotteluun vanhempain miesten kanssa,
-sillaikaa kun nuoremmat ruokkivat hevosia ja naiset kantoivat vettä
-lähteestä tai laittoivat päivällisruokaa.
-
-Singoallan ympärille kokoontuivat heimon nuoret tytöt, he haastelivat
-iloisesti ja katselivat salaa tuota vaaleaveristä nuorukaista, joka
-heistä kaikista oli kaunis ja jonka jokainen olisi sydämestään
-mieheksensä halunnut. Olet onnellinen, Singoalla, sanoivat he, ja
-Singoalla nyökäytti heille iloisesti päätään. Mutta niiden nuorten
-tyttöjen joukossa, jotka Singoallaa puhuttelivat, ei ollut ainoatakaan
-Assimin sisarista ja heimolaisista. He olivat eri paikkaansa
-kokoontuneet ja Assimin äiti oli heidän keskellään.
-
-Sill'aikaa tarkasteli Erland tammen ympärille kasatulta aseita,
-jännitteli jousia koettaakseen niiden voimaa, tutki miekkojen teriä ja
-lauloi iloista laulua.
-
-"Oli onni, että hän on seurassamme", sanoi muuan vanhemmista miehistä
-päällikölle.
-
-"Hän on oleva panttivankimme."
-
-"Mutta hän on vaarallinen", virkkoi toinen; "vihollinen omassa
-leirissämme."
-
-"Unijuomaa!" kuiskasi päällikkö.
-
-Neuvottelun jälkeen poistui Assim ja puheli äitinsä kanssa.
-
-Senjälkeen astui hän taas koninsa selkään ja ratsasti kolmen tai neljän
-nuoren miehen seuraamana pois leiristä alas kukkulan rinnettä.
-
-Naiset toivat nyt ruokaa ja levittivät sen ruohikkoon. Joukko kokoontui
-eri ryhmiin aterioimaan. Päällikkö, hänen sukulaisensa ja heimon
-vanhimmat söivät tammen alla. Erland kutsuttiin istumaan päällikön
-viereen; Erlandin vieressä istui Singoalla. Eräs Assimin sisarista
-palveli aterioivia. Päällikkö pyysi Erlandilta anteeksi aterian
-yksinkertaisuutta; mutta Erland taittoi leipänsä ja tarjosi siitä
-toisen puolen Singoallalle.
-
-Mutta vaikkakin ruoka oli yksinkertaista, ei voinut samaa sanoa
-juomasta. Assimin sisar kantoi maljoja esiin; ne kannut, jotka
-asetettiin päällikön, Erlandin ja Singoallan eteen, olivat kauneinta
-hopeata, taiteellisesti valmistettuja. Erland luuli tuntevansa ne ja
-huudahti ihmetellen:
-
-"Kuinka nämä maljat ovatkaan niiden kaltaiset, joita olen luostarissa
-nähnyt! Tämä on silmissäni ihmeellisesti sen pyhän pokaalin näköinen,
-joka on luostarin alttarilla, täynnä ehtoollisviiniä."
-
-Singoalla kalpeni ja loi silmänsä maahan, sillä hän aavisti asian.
-Assimin sisar täytti maljat. Kaikki muut paitsi Singoalla joivat ja
-Erlandin mielestä oli juoman maku suloinen.
-
-Nyt kuului sekavia huutoja. Syntyi levottomuutta leirissä. Assim oli
-palannut, hän kiiruhti päällikön luo ja puheli hänen kanssaan.
-
-"Mitä on tekeillä?" kysyi Erland.
-
-"Me pidämme vain aseharjoituksia", vastasi päällikkö kylmästi ja käski
-Singoallan poistumaan muiden naisten seuraan. Nämä olivat kokoontuneet
-lasten kanssa erillään olevaan paikkaan vaunulinnassa. Singoalla meni;
-hänen kasvonsa olivat kalpeat, silmät sekavat.
-
-Miehet kokoontuivat tammen ympärille ja varustautuivat. Päällikkö vei
-Erlandin miesten keskeen ja kehoitti häntä ajoissa valitsemaan aseensa,
-ennenkuin parhaat olivat otetut. Mutta kun Erland kumartui ottamaan,
-antoi päällikkö merkin, nuora heitettiin Erlandin ympärille, ja
-ennenkuin hän oli ehtinyt huomata petoksen, oli nuora kiedottu hänen
-käsiensä ja jalkojensa ympärille, niin ettei hän voinut tehdä
-vastarintaa eikä jäsentäkään liikuttaa. Hänen silmänsä leimusivat,
-hänen suonensa pullistuivat; mutta päällikkö sanoi miehille: "Sitokaa
-hänet tammeen!"
-
-Kun se oli tapahtunut, juoksivat kaikki vaunujen luo. Naisten joukosta
-kuului kiljahdus; Singoalla oli huomannut mitä tapahtui. Hän tahtoi
-rientää Erlandin apuun, mutta Assimin äiti tarttui kapautuneine
-sormineen hänen hiuksiinsa ja kähisi: "sinä olet saattanut meidät
-häpeään ja onnettomuuteen. Voi sinua, voi sinua! Kalpea rakastajasi on
-kuoleva, palasiksi hänet revitään, myrkkyyn on hän kuoleva... niin,
-kuule! minun valmistamani myrkkyjuoma raivoo hänen sisuksissaan.
-Näetkö, hänen päänsä painuu jo rintaa vasten, hänen poskensa
-kellastuvat niinkuin myrkyllinen voikukka... se vaikuttaa jo."
-
-Ja hänen puhuessaan tarttuivat toiset naiset Singoallaa käsivarsiin ja
-hameisiin ja sadattelivat ja häpäisivät häntä.
-
-Oli toinenkin olento kuin Singoalla, jolle Erlandin kiusaaminen olisi
-ollut sietämätöntä nähdä. Se oli Hurtta. Mutta sitäkin oli muistettu.
-Kun Erland istui ateriallaan, oli yksi miehistä houkutellut Hurtan ulos
-vaunulinnasta metsään ja siellä sitonut sen puuhun.
-
-Ulkoa kuului huutoja ja aseiden melskettä. Vihollisjoukko ryntäsi ylös
-kukkulalle. Jo lensi ilmassa nuoli, taistelun ensi airut. Naiset
-kyyristäytyivät lähemmä toisiaan, painoivat lapsensa rintojaan vasten
-ja katselivat pelokkaina sille puolelle vaunulinnaa, missä miehet
-seisoivat jouset jännitettyinä ja keihäät tanassa, hyökkäystä odottaen.
-
-"Ei mitään armoa kirkon varkaille", kuului ääni ulkoa huutavan;
-"hakatkaa maahan joka ainoa!"
-
-Se oli isä Henrikki, joka puhui ritari Pentin talonpojille, jotka
-kirveillä, jousilla ja keihäillä varustettuina olivat lähteneet
-muukalaisia takaa ajamaan.
-
-Isä Henrikki ratsasti pienen kimon selässä; munkkiviittansa ympärille
-oli hän sitonut vyön. jossa miekan tuppi riippui; miekkaa heilutti hän
-kädessään.
-
-Ritarikin seurasi mukana, mutta aseetonna, sillä hän ei katsonut
-maksavan vaivaa vetää sotisopaa ylleen ja häiritä hyvän miekkansa lepoa
-moisen kahakan vuoksi. Hän kulki väkensä etunenässä nojaten keppiin,
-niinkuin hänen tapansa oli, kun käyskenteli pelloilla ja niityillä.
-
-Hän kääntyi miesten puoleen ja lisäsi priorin sanain painoa
-virkkamalla:
-
-"Niin, hakatkaa maahan roistot älkääkä säästäkö muita kuin vaimoja ja
-lapsia! Huonosti ovat he vierasvaraisuuteni palkinneet. He ovat
-ryöstäneet luostarin putipuhtaaksi eivätkä ole edes säästäneet pyhän
-neitsyen kruunua ja ehtoollismaljaa. Heiluttakaa kirveitänne pojat,
-niinkuin metsän puita kaataisitte!"
-
-Mutta ennenkuin joukko oli ehtinyt vaunujen luo, oli Assim, saatuaan
-merkin päälliköltä, mennyt tammen luo, jossa Erland, jo melkein
-tiedotonna juoman vaikutuksesta, sidottuna seisoi. Assimilla oli tikari
-kädessään. Kellan kalpeana ja vavisten ojensi hän sen terän Erlandin
-rintaan.
-
-"Hoi siellä!" huusi päällikkö, joka oli noussut muutamien vaunujen
-päälle. "Mitä tahdotte te siellä? Tuletteko vihollisina, vai mitä? Ja
-jos niin on, niin keskustelkaamme nähdäksemme, eikö riitaa voi rauhassa
-ratkaista."
-
-"Ei mitään keskusteluja, sinä temppelinhäpäisijä!" huusi priori ja
-ratsasti vaunulinnaa kohti niin nopeasti, etteivät miehensä voineet
-häntä seurata.
-
-"Katsokaa tuonne ja hellyttäkää mielenne", sanoi päällikkö ja osoitti
-tammea, joka näkyi kokonaan, vaunulinnan yli kukkulan laella kasvaen.
-
-"Erland!" huudahti priori kalveten.
-
-"Niin, ritarin poika. Jos astutte askeleenkaan lähemmä, annan minä
-merkin ja rauta isketään hänen sydämeensä."
-
-"Kirottu ollos, pakana!" huudahti isä Henrikki.
-
-"Ei askeltakaan!" sanoi päällikkö ja kohotti kätensä. Assim nosti
-hänkin kätensä, jossa tikaria piti ja hämmästyi itsekin sitä
-hekkumallista veren himoa, jota tunsi.
-
-"Seis", huusi isä Henrikki ja viittasi sekä päällikölle että ritarille
-ja hänen väelleen, joka jo oli asettunut rintamaan hyökätäkseen
-vaunulinnaa vastaan.
-
-"Mitä on tekeillä?" kysyi ritari.
-
-"Tuolla! Katsokaa! Seis! Ei askeltakaan eteenpäin!"
-
-Ritari Penttikin kalpeni ja sai vaivoin huudetuksi joukolleen:
-
-"Takaisin!"
-
-"Keskusteletteko? Suostutteko vai ette?" kysyi päällikkö, sill'aikaa
-kuin mustat miehensä, rinta rintaa vasten, puoleksi uhaten puoleksi
-vavisten, odottivat taistelun alkamista.
-
-"Suostumme!" vastasi ritari.
-
-"Sallitteko meidän vapaasti lähteä?"
-
-"Sallimme."
-
-"Ja viedä kaiken omaisuutemme mukanamme? Huomatkaa, että kutsumme
-omaisuudeksemme sen, mitä olemme ottaneet. Se on meidän käsityksemme
-omistusoikeudesta. Siis vapaa lähtö kaiken omaisuutemme kanssa."
-
-Ritari ei vastannut, vaan katsoi äänetönnä isä Henrikkiin.
-
-"Antakaa pois ainakin ehtoollismalja ja kultainen kruunu! Muun saatte
-pitää", sanoi priori huoaten.
-
-"Älkäämme olko pikkumaisia!" virkkoi päällikkö. "Siis vapaa lähtö
-kaiken omaisuutemme kanssa! Poika annetaan vahingoittumatonna takaisin,
-jos vannotte vapahtajanne kuvan kautta, ettette itse meitä
-vähimmälläkään tavalla hätyytä ettekä muitakaan siihen yllytä."
-
-"Tahdon parhaan kykyni mukaan palkita luostarin kärsimän vahingon",
-kuiskasi ritari priorille, katsellen kauhistuksissaan Assimin
-kohotettua tikaria.
-
-Päästäen taaskin syvän huokauksen rinnastaan otti isä Henrikki esille
-ristiinnaulitun kuvan, joka hänellä oli käädyssä kaulallaan.
-
-"Kaikki sen rakkaan pojan vuoksi. Mutta kuinka on hän heidän käsiinsä
-joutunut? En ymmärrä sitä."
-
-Ritari ja priori vannoivat molemmat tuon vaaditun valan.
-
-"Laske miekka ja vapauta vanki", huusi päällikkö Assimille.
-
-"Ei, ei!" huusivat useat miehistä. "Älkää antako pois panttivankiamme!
-He sitten karkaavat päällemme ja tuhoavat meidät."
-
-"Rauhoittukaa", sanoi päällikkö kansansa kielellä. "Nämä
-pohjoismaalaiset ovat kummallista väkeä. He pitävät tavallisesti mitä
-ovat luvanneet, jopa ilman valaa ja käden lyöntiäkin. Olemmehan
-sitäpaitsi valmiit puolustautumaan... Jalo herra", sanoi päällikkö
-ritari Pentille, "älkää uskoko, että me väkisin olemme vieneet poikanne
-kanssamme! Vapaaehtoisesti on hän leiriimme tullut aikoen seurata meitä
-matkallamme maailman läpi, sillä hän on rakastunut tyttäreeni eikä
-tahdo hänestä erota."
-
-"Sinä valehtelet", sanoi ritari. "En kanssasi väittele. Mene tiehesi ja
-pelkää taivaan kostoa."
-
-"Niin, mene tiehesi, Amalekiitta!" karjasi isä Henrikki.
-
-Päällikkö kumarsi totuttuun tapaansa ja vei kätensä otsalleen.
-
-Sill'aikaa päästettiin Erland irti puusta ja tuotiin esille kahden
-miehen tukemana. Hänen ihonsa oli kellan kalpea, hänen käyntinsä
-horjuva ja aivonsa niin sekaisin, ettei hän tiennyt, missä oli eikä
-mitä oli tapahtunut. Hänet täytyi nostaa vaunujen yli, ja kun hän oli
-päässyt omaistensa luo, vaipui hän maahan.
-
-"Mitä olette tehneet pojalleni?" huudahti ritari kauhistuneena, kohotti
-Erlandin päätä ja tarkasteli häntä.
-
-"Ei mitään", vastasi päällikkö varustuksiensa takaa. "Ehkä on pelko sen
-vaikuttanut."
-
-"Pelko", huusi ritari säihkyvin silmin. "_Minun_ poikani pelkäisi
-teidän katalia tikarejanne? Ei, hän ei ole koskaan pelännyt eikä voi
-koskaan pelätä."
-
-"Luultavaa on", huomautti isä Henrikki, "että vihastus on vienyt
-sidotun pojan voimat."
-
-Tahdomme nyt vain muutamin sanoin ilmoittaa, että Erland vietiin
-kotiinsa Ekön linnaan, sekä että ritari ja priori vetäytyivät takaisin
-miehineen.
-
-Tuskin olivat he poistuneet, ja päällikkö lähettänyt vakoojia ottamaan
-selkoa, oliko lähtö todellakin tapahtunut, ennenkuin hän käski, että
-Singoalla tuotaisiin hänen eteensä.
-
-Tyttö, joka tähän saakka oli turhaan riuhtonut päästäkseen irti naisten
-käsistä, syöksyi isänsä jalkoihin. Hänen pitkä tukkansa tulvehti
-sekaisin; hänen kasvonsa vuotivat verta haavoista, joita tuo vanha
-noita, Assimin äiti, oli niihin kynsillään repinyt, hänen hameensa oli
-repaleissa.
-
-Assimin äiti ja muut naiset juoksivat hänen jälessään ja kokoontuivat
-rääkyen päällikön ympärille. Miehetkin sinne kokoontuivat.
-
-"Oikeutta! oikeutta!" huusi Assimin äiti.
-
-"Onko jo siihen tultu, että kuolleen päällikön poikaa, jumalain
-jälkeläistä, saa häväistä elävän päällikön tytär? Eikö Assim kelpaa
-Singoallalle? Odota, meidän sukumme on mahtava... meidän sukumme on
-päällikköjen suku niin jalo, että sinun sukusi on sen rinnalla kuin
-lika auringon valon rinnalla."
-
-"Pidä suusi, akka", sanoi päällikkö, "tahi leikkaan minä kielen
-kurkustasi! Olenko koskaan unohtanut, mitä oikeus vaatii?"
-
-"Isäni", huusi Singoalla ja kietoi kätensä hänen vyötäistensä
-ympärille; "tuo vaaleaverinen nuorukainen on mieheni; olemme vannoneet
-toisillemme uskollisuutta Alakon kuvan kautta, et voi koskaan häntä
-minulta ottaa."
-
-"Hän hourailee", sanoi päällikkö. "Missä on Assim?"
-
-"Tässä olen."
-
-"Tuokaa tänne kiviastia!"
-
-Eräs naisista toi kiviastian. Päällikkö kohotti sen ylös.
-
-"Assim", sanoi päällikkö, "minä annan sinulle tyttäreni avioksi, ja
-merkiksi siitä muserran minä tämän..."
-
-"Seis", huudahti Assim; "ette tiedä, huolinko minä hänestä. En himoitse
-omenaa, jota toinen on purrut."
-
-Päällikön kulmat rypistyivät ja hänen huulensa pureutuivat yhteen.
-Mutta hän pelkäsi Assimin sukua, jota taikauskoisesti kammottiin ja
-pidettiin arvossa, ja suuntasi sentähden kiukkunsa, ei Assimiin, joka
-oli ilkeästi häntä häväissyt, vaan Singoallaan.
-
-"Pois", karjasi hän ja sysäsi hänet luotaan. "Tahdon näyttää, miten
-päällikkö oikeutta jakaa, ja kirottu olkoon se kieli, joka rohkenee
-minua puolueellisuudesta häväistä! Tyttäreni, olet häväissyt yhden
-niiden kymmenen ruhtinaan jälkeläisistä, jotka johdattivat kansamme
-esi-isien maasta, Assariasta. Tiesit olevasi Assimin vaimoksi aiottu,
-mutta olet hyljännyt hänet muukalaisen tähden. Hyvä, hae tuo
-muukalainen, hae hänen rakkautensa tai kylmyytensä, hänen saalinsa tai
-ylenkatseensa; mutta älä hae enää mitään meidän luonamme! Olet suljettu
-pois meidän seurastamme. Mene muukalaisesi luo."
-
-Riemua huutavat Assimin heimolaiset ja ystävät, joita on suurin osa
-joukosta.
-
-Päällikkö oli tuolla teolla tukenut jo horjuvan valtansa. Siihen se oli
-tarkoitettu. Mutta oli siinä vihallakin osansa. Nyt, kun tuomio oli
-langetettu, tuli pisto sydämeen, ja hän toivoi, että kohoisi ääniä
-Singoallan puolustukseksi.
-
-Mutta kaikki riemuitsivat -- kaikki paitsi Assim, joka äänetönnä
-seisoi, ja kaksi nuorta tyttöä, jotka olivat Singoallan
-leikkitovereita, astuivat esiin, syleilivät häntä ja itkivät.
-
-Se oli näky, joka kirveli päällikön sydäntä.
-
-"Päällikkömme on oikea tuomari!" huusivat miehet.
-
-Mutta Assimin äiti tanssi Singoallan ympärillä ja osoitti häntä
-sormellaan. Ja muut naiset, sekä vanhemmat, jotka toivoivat Assimia
-omille tyttärilleen, että nuoremmat, jotka kadehtivat Singoallan
-kauneutta ja hyväksyivät äitiensä ajatukset, huusivat hekin: "Mene!
-Pois täältä! Mene nyt muukalaisesi luo!"
-
-Singoalla pudisti kiharat otsaltaan kääntyi isänsä puoleen ja sanoi:
-
-"Minä menen, isä. Menen mielelläni vaaleaverisen pojan luo, sillä minä
-rakastan häntä ja hän rakastaa minua; hän on mieheni ja minä olen hänen
-vaimonsa. Mutta sinuakin minä rakastan ja kun olen saanut takaisin
-mieheni, haen sinut käsiini, sillä sinä et voi minua ainaiseksi
-hyljätä, sinä, joka olet niin hyvä."
-
-Singoalla kääntyi pois ja lähti leiristä.
-
-
-
-
-YÖ.
-
-
-Tyttö vaelsi läpi metsän. Hän seurasi niitä jälkiä, joita hänen
-kansansa vaunut olivat jättäneet. Oli jo hämärä, kun hän uupuneena,
-epäröiden ja pelosta vavisten näki Ekön linnan tornin kohoavan yli
-järven harmaan pinnan. Nostosilta oli vedetty ylös eikä hän uskaltanut
-huutaa. Tyttö istuutui rantakivelle, peitti kasvonsa käsiinsä ja itki.
-Paljon oli hänellä ajattelemista: isänsä viha, naisten iva, mutta enin
-kaikista Assimin äidin sanat, että tämä muka oli vuodattanut myrkkyä
-vaaleaverisen nuorukaisen juomaan.
-
-"Hän valehteli, niin, hän valehteli", päätti Singoalla, sillä hän
-tahtoi karkoittaa pois tämän kamalan ajatuksen.
-
-Silloin heräsi hän surullisista mietteistään siihen, että kuuli
-hiipiviä askeleita takanaan. Hän näki useita miehiä, jotka häntä
-lähenivät; hän nousi ylös; ne syöksyivät esiin ottaakseen hänet kiinni
-ja viedäkseen hänet linnan herran eteen. He olivat tunteneet hänet
-noiden pakanain, kirkonvarkaiden ja myrkynsekoittajain laumaan
-kuuluvaksi naiseksi, joita he samana päivänä olivat herransa ja
-ritarinsa ja isä Henrikin johdolla takaa ajaneet.
-
-Silloin valtasi pelko Singoallan sydämen ja hän pakeni nopeasti
-metsään. Nuolia vinkui hänen ympärillään; ne eivät sattuneet, mutta hän
-kuuli niiden kuoloa ennustavan vinkunan ja pakeni... pakeni niin
-nopeasti kuin huohottava rinta salli. Kauan kuuli hän vielä takanaan
-vainoojain askeleita ja huutoja; ehkä se vain oli tuuli, joka juuri oli
-alkanut metsässä puhaltaa. Välistä pysähtyi hän kauhistuksissaan, sillä
-pimeä petti häntä ja sai hänet luulemaan jokaista oudompaa pensasta
-viholliseksi. Hän päästi silloin huudon ja painoi kätensä sykkivää
-sydäntään vastaan. Sitten pakeni hän taas, niinkuin ajettu kauris,
-tietämättä minne meni. Taivas oli mustassa pilvessä, joka pimeyttä
-paksunti; tuuli kiihtyi, vettä alkoi sataa. Vinkui kallioiden lomissa,
-ratisi puissa; oli niinkuin olisi jokainen esine luonnossa saanut
-äänen, uhatakseen ja peloittaakseen häntä. Tosin putoilivat sadepisarat
-vilvoittaen hänen kuumalle otsalleen ja antoivat hänelle voimaa
-kiiruhtamaan eteenpäin: mutta lopulta vähenivät voimat ja hän meni
-tainnoksiin. Hän vaipui maahan sammalien päälle kuusen juureen.
-
-Tultuaan taas tuntoihinsa ja katseltuaan ympärilleen, ei hän tiennyt
-missä oli. Pimeys oli kietonut kaikki läpinäkymättömään vaippaan,
-myrsky ulvoi ja sade tulvi alas hajanaisista pilvistä. Hän huusi isänsä
-nimeä, huusi Erlandin nimeä, mutta hänen äänensä haihtui yön pauhaaviin
-säveliin. Silloin kuuli hän ulvontaa läheisyydestään. Se on susi,
-ajatteli hän; se ulvoo nälkäänsä; saakoon se syödä minut, sillä isäni
-on minut hyljännyt ja Erlandin on Assimin äiti myrkyttänyt. Ja
-Singoalla nousi ylös ja meni sinne, mistä ulvonta kuului. Nyt kuului se
-aivan läheltä... Singoalla näki jotain liikkuvan puun alla... hän
-lähestyi... tunsi karvaisen pedon panevan käpälänsä hänen rintansa
-päälle... hän kaatui maahan... eläin seisoi hänen vieressään, nuuski
-hänen kasvojaan, nuoleksi niitä pehmeällä kielellä ja päästi iloisen
-haukunnan.
-
-"Hurtta!" huudahti Singoalla.
-
-Se oli tuo uskollinen koira, jonka miehet olivat sitoneet puuhun vähän
-matkaa vaunulinnasta, hiukkaista ennen kuin Erland tammeen kytkettiin.
-
-"Voi sinua, Hurtta hyvä, sinä et olekaan susi, et tahdokaan antaa minun
-kuolla", puhui Singoalla. "Mutta sinä olet Erlandin koira ja siksi minä
-sinua rakastan."
-
-Singoalla huomasi, että Hurtta oli sidottu, ja päästi sen puusta.
-
-"Jää nyt luokseni", jatkoi hän ja tarttui koiraa kaulaan, "sinä tiedät,
-hyvä Hurtta, että minä olen kauheasti yksin, pelkään kovasti ja olen
-hyvin onneton. Isäni on hyljännyt minut, ja Erland on ehkä kuollut.
-Mutta jos hän elääkin, emme saa kuitenkaan tavata, sillä hänen isänsä
-ja kaikki hänen heimolaisensa, kaikki valkeat ihmiset vihaavat minua ja
-tahtovat minut tappaa. Isäni on ryöväri ja heimolaiseni ovat
-myrkyttäjiä. Voi, hyvä Hurtta, minä olen yksin ja olen kovin onneton."
-
-Niin puhui Singoalla ja itki. Mutta Hurtta irtautui hänen sylistään ja
-katosi pimeään. Sekin hylkäsi Singoallan. Eihän se ymmärtänyt hänen
-puhettaan; se oli sitäpaitsi nälissään, Hurtta parka, ja ikävöi kai
-isäntäänsä. Eipähän, se palaa pian takaisin ja painaa päänsä Singoallan
-helmaan. Se tahtoi vain jaloitella vähän aikaa, kun oli kauan ollut
-kiinni. Se jäi nyt Singoallan luo koko yöksi, kuunteli kärsivällisesti
-ja ikäänkuin ymmärtäen hänen valitustaan ja nuoleskeli ahkerasti hänen
-käsiään. Se oli ainoa tapa, jolla se voi sääliään ilmaista.
-
-Aamupuoleen yötä vaipui Singoalla levottomaan uneen. Hänen hento
-ruumiinsa vapisi vilusta ja uupumuksesta. Hän heräsi Hurtan haukuntaan.
-Miehinen olento seisoi hänen edessään.
-
-"Assim!" huudahti hän ja tuijotti häneen sekavin silmin.
-
-"Assimhan se on, sinä onneton Singoalla," sanoi mies. "Olen etsinyt
-sinua koko yön."
-
-"Mitä minusta tahdot?"
-
-"Pelastaa tahdon sinut, Singoalla, ettet joutuisi valkoisten käsiin.
-Olethan yksin, onneton lapsi, olet nälissäsi; tässä on leipää!
-Palelethan; tässä on viittani! Nouse ylös, Singoalla. Jos et
-rakastakaan Assimia, niin salli hänen kuitenkin henkesi pelastaa. Isäsi
-on sinut hyljännyt, mutta minä en voi jättää sinua."
-
-"Mene luotani! Sinä ja sinun äitisi olette tappaneet Erlandini. En
-siedä sinua silmieni edessä."
-
-Assim vaikeni ja kätki kasvonsa käsiinsä.
-
-"Assim!" huudahti Singoalla yhtäkkiä. "Sinä olet hyvä, en tahdo ajaa
-sinua pois, ei, minä seuraan sinua ja rakastan sinua, jos vaan tahdot
-yhden ainoan pyyntöni täyttää."
-
-"Minähän tahtoisin kuolla edestäsi; tahdon tehdä mitä tahansa, kun en
-vaan tarvitse jättää sinua", sanoi Assim ja heikko ilon välähdys
-valaisi hänen synkät kasvonsa.
-
-"Hyvä, mene linnaan ja tuo tänne Erland! Mutta älä tule ilman häntä!
-Älä uskallakaan tulla ilman häntä!"
-
-"Erlandisi on kuollut", sanoi Assim, jonka sydäntä nuo sanat pahasti
-raatelivat.
-
-"Valehtelet!"
-
-"En valehtele. Kun etsin sinua, olin linnankin läheisyydessä? Kuulin
-puhuttavan että hän on kuollut."
-
-"Mene sitten luotani ja anna minun kuolla", rukoili Singoalla ja painoi
-päänsä kuusen runkoa vasten.
-
-Assim seisoi liikkumattomana; hän huokaili ja hänen rintansa kohoili.
-
-Singoallakin oli hiljaa ja liikkumatta, istuessaan siinä otsa
-painettuna kuusen kovaa kaarnaa vastaan.
-
-Silloin lähestyi häntä vihdoinkin Assim, nosti hänet käsivarsilleen ja
-kantoi häntä vähän matkaa. Samalla kukkulalla, jossa vaunulinna äsken
-oli ollut, oli kaksi hevosta odottamassa. Hän kietoi Singoallan
-viittaansa, sitoi hänet toisen hevosen selkään, tarttui ohjaksiin,
-hyppäsi itse toisen hevosen selkään ja ratsasti etelään päin.
-
-Hurtta seurasi Assimia ja Singoallaa.
-
-
-
-
-MYRKKYJUOMA.
-
-
-Kun Assim sanoi, että Erland oli kuollut, ei totuus hänen suunsa kautta
-puhunut, vaan mustasukkaisuus ja halu pelastaa Singoalla.
-
-Mutta Erland oli kuolemankielissä; tarvittiin hänen voimakkaan
-luontonsa viimeiset ponnistukset ja isä Henrikin lääkärintaito
-myrkkyjuoman vaikutuksen voittamiseksi. Isä Henrikki sai selville
-taudin oikean syyn; käännekohta tuli pian ja siitä alkaen oli Erlandin
-henki pelastettu; mutta jälkivaikutukset kestivät kauan ja olivat
-kauheaa laatua, sillä hänen hengenvoimansa, varsinkin muisti, olivat
-melkein kokonaan lakastuneet. Tuskinpa tunsi hän enää isäänsä ja
-äitiänsä. Isä Henrikki istui pitkällisen taudin aikana päiväkausia
-hänen vuoteensa ääressä ja huvitti häntä satuja kertomalla. Hän
-kuunteli ja käsitti vain vaivaloisesti noiden yksinkertaisten tarinain
-juonen. Kerrottavansa sadut valitsi isä Henrikki erityisellä
-tarkoituksella: ne koskivat kaikki nuoria ritareja, joita vuorenpeikot
-ja noita-akat olivat loihtineet, ja jotka myrkyllä täytetyistä
-pikareista olivat juoneet rakkautta ja unhotusta, niin etteivät
-muistaneet mitään, mitä oli tapahtunut. Erlandin mielessä muodostuivat
-vähitellen nämä vuorenpeikot ja noita-akat nuoreksi, kauniiksi tytöksi,
-jonka kuvalle hän alussa hymyili, mutta joka kohta alkoi näyttää
-hänestä salaperäiseltä ja kauhealta. Tuo tyttö oli Singoalla.
-
-Joskus pääsi Singoallan nimi hänen huuliltaan; mutta se tapahtui
-ajattelematta, ja tuon nimen sointu, ennen niin rakas, kuului nyt
-niinkuin sen olisi joku toinen lausunut, kuului aivan vieraalle hänen
-korvissaan ja täytti tuskalla hänen mielensä.
-
-Hän muisteli epäselvästi sitä seikkailua, mikä hänellä oli ollut tuon
-kuljeksivan kansan leirissä: hän tunsi kätensä sidotuiksi ja näki
-tikarin rintaansa tähdätyksi. Mutta käsi, joka tuota tikaria puristi,
-oli milloin mustan kamalasilmäisen miehen, milloin lumotun tytön, ja se
-tyttö oli Singoalla.
-
-Heijasteli hänen mielessään kuitenkin kangastus kauniimmastakin
-menneisyydestä. Hän näki välistä olevansa kukkulalla puron rannalla ja
-poimi siellä kukkasia tytön seurassa, joka oli hänestä suloinen ja
-rakastettava.
-
-Mutta tällä naisen haamulla ei ollut Singoallan kasvoja, vaan Helena
-Ulfsaxin lempeät posket. Eikä se ollutkaan ihme, sillä Helena Ulfsax
-valvoi usein sairaan vuoteen ääressä ja Erlandin silmiin kuvastuivat
-silloin hänen kasvonsa.
-
-Vihdoin oli Erland niin toipunut, että voi kävellä ulkona. Nojaten
-äitinsä käsivarteen ja vaaleakiharaisen Helenan seuraamana käyskenteli
-hän tuoksuvassa metsässä ja hengitti taivaan tuoretta ilmaa. Sattumalta
-tai ehkä vanhalta muistiltakin käveli hän polkua, jonka hän itse oli
-avannut kukkulalle puron luona, meni sinne, missä ennen oli Singoallan
-tavannut. Kuusi kohisi niinkuin ennenkin kukkulan laella, puro lirisi
-sekin entiseen tapaansa ja samat kukkaset kasvoivat siellä nyt kuin
-ennenkin. Erland istuutui puron reunalle; heikko säde jostain
-suloisesta menneisyydestä välähteli hänen muistonsa sumussa ja täytti
-hänen rintansa lempeällä kaiholla. Hän katsahti ylös, näki Helenan
-vierellään ja suuteli hänen kättään.
-
-Mutta ritari Pentti oli nyt päättänyt, että Erland, sittenkun olisi
-jotakuinkin saanut entiset voimasta jälleen, lähtisi kotoaan saadakseen
-elämän virrasta juoda rohkeutta ja elinvoimia ja sodan koulussa
-kehittyäkseen mieheksi ja ritariksi.
-
-Itse Erland sitä eniten halusi. Hän tahtoi niinkuin muinaisajan
-sotilaat hankkia itselleen nimen ja kunniaa. Nuorukaisen seikkailuhalu
-heräsi uuteen eloon. Kesä kului valmistuksiin. Kaksikymmentä miestä
-ritarin alustalaisia varustettiin Erlandia seuraamaan. Hän valitsi itse
-ne seudun reippaimmista nuorukaisista, ja joka päivä piti hän heidän
-kanssaan aseharjoituksia linnan pihalla.
-
-Syksy läheni, ja nyt heitti Erland hyvästinsä ja lähti, aseilla,
-hevosilla ja rahoilla hyvin varustettuna, pienen joukkonsa kanssa
-matkalle. Tie kulki Kalmariin, josta purjepurren tuli viedä
-seikkailijat Saksanmaalle, missä Erland aikoi tarjoutua keisarin
-palvelukseen.
-
-Mutta ennenkuin Erland Eköstä lähti, vannoivat hän ja Helena Ulfsax
-toisilleen uskollisuutta.
-
-Kun meren aallot hyppelivät Erlandin purren ympärillä ja kantoivat
-häntä yhä kauemmas isänmaan rannasta, tapahtui välistä, että outoja
-ajatuksia alkoi liikkua nuorukaisen mielessä. Singoallan nimi kaikui
-hänen korvissaan hänen rauhaansa häiriten. Hän samalla inhosi ja
-rakasti tuota nimeä. Sen soinnussa oli rakkautta ja haaveiluja, myrkkyä
-ja noituutta. Välistä välähteli hänen muistossaan ruskeita silmiä,
-punotti ruskeita poskia tahtoen ikäänkuin uhalla himmentää Erlandin
-kihlatun morsiamen, tuon lempeän Helenan kuvaa, tahtoen ikäänkuin
-kauneudellaan häikäistä hänen kauneuttaan; silloin sanoi Erland:
-
-Väisty pois, jumalaton näky, mielestäni!... ja hän vihelsi tuulta,
-tarttui peräsimeen ja ohjasi purtensa etelän ilmoja kohti.
-
-
-
-
-
-
-JÄLKIMMÄINEN OSA.
-
-
-
-
-SURUNLAPSI
-
-
-Kymmenen vuotta on kulunut ja paljon on sillä välin tapahtunut.
-
-Ekön linnan herrana on nyt ritari Erland Månesköld; hänen puolisonsa on
-Helena Ulfsax, ja tällä on pieni Erland polvellaan.
-
-Ritari Pentti ja rouva Elfrida ovat jo kuolleet. Kun Erland matkaltaan
-palasi kyllästyneenä sotaan, verenvuodatukseen ja turhaan kunniaan,
-lepäsivät molemmat jo muuratussa haudassaan luostarikirkon alttarin
-alla.
-
-Mutta isä Henrikki elää vielä, ja niinkuin hän muinoin tuli ritari
-Pentin luo, tulee hän nyt ritari Erlandin luo istumaan hänen vierellään
-ja puhelemaan niistä merkillisistä asioista, joita ritari on kokenut
-vierailla mailla. Helena rouva kuuntelee ja hymyilee pienelle
-pojalleen; neitoset kuuntelevat myöskin tuolla salin perällä
-värttinöitään vääntäessään.
-
-Erland on onnellinen puolisonsa kanssa; mutta hänen onnensa ei ole
-täydellinen, ja mikäpä maallinen onni lieneekään täydellinen? Sodan
-touhinassa on hän nuoruutensa tulen kuluttanut; miehen totisuus, joka
-välistä muuttuu synkkämielisyydeksi, asuu hänen otsallaan; hän on
-kokenut elämää ja ihmisiä; nyt hakee hän kotoisen lieden ääressä,
-hiljaisuudessa ja unhotuksessa, maallista hauskuuttaan.
-
-Ja hänen sielunsa syvyydessä asuu varjo, joka huokailee pimeydessään ja
-pyrkii sieltä pois ajatuksen ja tunteen valoon. Mutta ritari kiroo ne
-huokaukset ja manaa sen kuin pahan hengen pysymään hiljaa syvyydessään
--- sillä kokonaan hän ei voi sitä karkoittaa.
-
-Tuo varjo oli Singoalla.
-
-Se seurasi häntä sodissa ja seikkailuissa, iloissa ja suruissa, toivon
-hetkinä ja turhan odotuksen aikoina. Tuon ruskean tytön muisto on tosin
-kirkastunut; mutta esiytyy kuitenkin kuin aron valaistus silloin kuin
-veripunainen kuu kohoaa taivaan rannalle. Siihen liittyy myötäänsä
-muistoja yöllisistä kohtauksista metsässä, kirkon ryöstöstä,
-myrkkyjuomasta, tikarin iskuista, taikuudesta ja pakanallisesta
-menosta. Ja kuitenkin myöntää hän joskus itsekseen, että hän
-rakkaudella tuossa kuvassa riippuu kiinni; sellaisina hetkinä ei hän
-tahdo katsoa Helenaansa silmiin; hän ratsastaa metsään, ratsastaa
-hurjasti, niin että hevonen peittyy vaahtoon, ratsastaa kauan, kunnes
-yö kattaa maiseman.
-
-Eräänä kesäiltana, kun ritari synkän mielensä ajamana ratsasti
-metsässä, saavutti hänet ukkonen ja rankka sade. Hän haki suojaa
-luostarista, jonka läheisyydessä hän oli. Ovenvartijaveli, joka nyt jo
-oli luonnostaan niin kalju, ettei enää tarvinnut päälakeaan ajaa, avasi
-portin, tervehti ritaria ja ilmoitti, että priori oli kirjastossa.
-Ritari meni sinne ja tapasi vanhan opettajansa kynä kädessä
-kirjoittamassa suureen kirjaan, jota hän kymmenen vuotta takaperin oli
-alkanut valmistaa. Se oli tuota uupumatonta ahkeruutta, joka kantaa
-hiekkajyvän toisensa päälle, kunnes muuri on valmis, niinkuin aika
-liittää tuokion tuokioon ja niitä keräten iankaikkisuutta muotoilee.
-Huone oli entisensä näköinen, tumma ja juhlallinen; koivut varjostivat
-niinkuin ennenkin vihreää kaari-ikkunaa, ja kirjat lepäsivät vanhoilla
-hyllyillään; olipa vielä se kirjanmerkkikin, minkä isä Henrikki
-kymmenen vuotta sitten oli oppilaansa viimeisellä lukutunnilla pannut
-säkeen _Extremum hunc Arethusa mihi concede laborem_ kohdalle, vanhan
-Virgiliuksen sisässä. Mutta entinen oppilas ei ollut poikanen enää,
-vaan mies, jonka otsa oli totinen ja posket kalpeat ja parrakkaat.
-
-Ritari Erland istui isä Henrikin viereen. Ulkona raivoava rajuilma ja
-ikkunoita vastaan pieksävien sadekuurojen surullinen sohina viritti
-keskustelunkin synkäksi. Miehet puhelivat inhimillisten olojen
-katoavaisuudesta, mutta kun Erland vain näki muuttelehtavan, pakenevan,
-kuohuvan ja katoavan ajan virran, osoitti isä taivasta kohden ja puhui
-kaiken katoamattomuudesta; kun Erland ilmaisi, ettei hän milloinkaan
-ollut ihmisluonteessa puhdasta kultaa tavannut, vaan aina vain
-kuonansekaa, sanoi isä Henrikki: "Tuhka on tuhkaa, henki henkeä. Mutta
-täällä tuhkassakin täytyy hengen herrana hallita. Ainekin on henkiseksi
-tuleva, taivas on maahan astuva, ja uusi aika on koittava
-ihmiskunnalle."
-
-"Uskotteko sen, hurskas isä?" sanoi Erland. "Ehkä onkin se tuo
-rakennusmestari, joka nyt maailmaa kiertää ja perkaa maata uutta
-rakennustaan varten?"
-
-"Mitä tarkoitat?" kysyi munkki.
-
-"Tarkoitan ruttoa, mustaa surmaa, paisetautia, joka maailmassa raivoo.
-Olen jo ennen kertonut, mitä näin Saksanmaalla, Italiassa ja Ranskassa
-ja kaikkialla, minne tulin. Kun tänne palasin, jäivät taakseni kuin
-kirkkomaaksi kaikki etelän maat, täyteen surkeutta, kuolemaa ja
-mädännystä. Ihmiset kuolivat juuri niin kuin vilja kaatuu viikatteen
-tiessä. Lyypekki oli viimeksi näkemäni kaupunki Rooman keisarin
-valtakunnassa, sillä sieltä lähdin taas purjehtimaan Kalmariin, ja
-Lyypekin kaduilla oli yhdeksän tuhatta ruumista. Olen kuullut
-mainittavan kaupungeista, joissa satatuhatta henkeä kuoli muutamissa
-päivissä. Eikö tämä ole rakennusmestari, joka vaeltaa yli maan ja
-perkaa maata uudelle rakennukselle? Eikö meidänkin vuoromme ole pian
-tuleva?"
-
-"_Miserere, Domine!_ Herra, armahda meitä!" mutisi isä Henrikki ja pani
-kätensä ristiin.
-
-"Katso", jatkoi ritari ja osoitti ikkunaa; "katso noita pisaroita,
-jotka putoavat ikkunoita vastaan ja valuvat alas kuin puroina! Ehkä
-ovat ne pilvet, joista pisarat ovat alkunsa saaneet, kulkeutuneet tänne
-etelän ruton saastuttamista maista, missä ovat imeneet itseensä
-myrkkyhöyryjä niistä ruumiista, jotka maata peittävät; ehkä ovat nämä
-pilvet murhanenkelin vaippa, joka liehuu päämme päällä; ehkä on
-kullakin noista pisaroista sisässään siemen kaikkien elävien häviöön,
-kuka tietää?"
-
-"Herra meitä varjelkoon!" kuiskasi munkki.
-
-Kirjastohuoneen pimeyttä lisäsivät mustat pilvet, jotka taivaalla
-vaeltivat. Silloin tällöin välähti salama läpi avaruuden ja loi
-häikäisevää valoa huoneeseen. Oli niinkuin olisi ääni taivaasta
-vakuuttanut todeksi ritarin kamalan arvelun.
-
-"On olemassa tarina", jatkoi hän, "että ruton tuloa jollekin
-paikkakunnalle ennustaa muuan näky. Nähdään varhain aamulla poika
-astuvan sisään kaupungin portista harava kädessään. Missä hän haravoi
-jonkun huoneen edessä, siellä kuolevat monet. Joskus seuraa häntä
-tyttönen, jolla on vasta kädessään, ja missä tyttö lakasee jonkun
-huoneen edustalla, siellä kuolevat kaikki. Mutta lienee se vain tarina.
-Varmaa on, että monet ihmiset luulevat viimeisen tuomion olevan lähellä
-ja sentähden lahjoittavat omaisuutensa kirkoille ja luostareille."
-
-"Totta puhuit, se on rakennusmestari, joka raivaa maata uutta
-rakennustaan varten. Erland, kun näin sinun kotiisi palajavan ja näin
-valkean vaipan punaisine ristineen sotisopaasi peittävän, silloin
-sanoin minä itselleni: Kas, tuossa on soturi, joka on pyhittänyt
-miekkansa uskon levittämiselle, joka lihaansa kurittaa, joka antaa
-omaisuutensa kirkolle ja kaikki, mitä hänellä on, Jumalalle! Luulin
-sinun tehneen hengellisen ritarin valan, että olit samalla kertaa
-munkki ja ritari! Iloitsin siitä, sillä sellaiseksi kuvailin minä
-tulevaisuuttasi vielä poikana ollessasi; tähän päämäärään luulin sinun
-vapaaehtoisesti pyrkivän. Kaikki tämä ei tosin ole toteutunut; olet
-taistellut uskottomia vastaan Liettuassa, mutta olet maallikko: sinulla
-on vaimo ja lapsi. Tiedä, nuori mies, että rakennusta rakennetaan,
-jonka perustana on maa, kattona taivas. Uusi mahtava työmies on
-tarttunut työhön käsiksi ja jouduttaa sitä huimaavalla vauhdilla; niin,
-tämä työmies on, niinkuin sanoitkin, Rutto, joka nyt maailmaa hävittää.
-Ihmisten sanoit lahjoittavan omaisuutensa kirkoille ja luostareille.
-Hyvä, rakennus kohoaa siis kivi kiveltä. Sille, jolla paljon on, pitää
-vielä enemmän annettaman. Kullan paha alkuhenki ei tule kristityksi,
-ennenkuin hänet on kirkkoon kytketty; silloin muuttuu hän enkeliksi,
-joka runsauden sarvestaan siunaa maailmaa. Kaikki, kaikki, joka
-maallisen rikkauden nimeä kantaa, kootaan penni penniltä kirkon
-helmaan, ja kun kaikki, kaikki on sinne koottu, missä on sitten
-maallisten ruhtinaitten valta? missä se rikas, joka köyhää sortaa?
-missä hätää kärsivä, joka turhaan leipäänsä huutaa? missä se henkinen
-kyky, joka ei ole Jumalaa palvellen kehittyvä? missä se neron kipinä,
-jota ei haeta esille tuhastaan ja puhalleta suureksi tuleksi? missä
-ainoakaan lapsensielu, joka ei kaikkine uinailevine lahjoineen
-kehittyisi täydelliseksi ihmissieluksi? Kun kirkko on kaiken omistaja,
-on myöskin kaikki yhteistä, koko ihmiskunta on veljeskunta, joka yhtyy
-rakkauden aterioihin Kristuksen pöydän ympärillä; silloin ei kukaan ole
-rikas, mutta ei kukaan köyhäkään; silloin on tuhatvuotinen valtakunta
-tullut. Niin, tulkoon se vaan! Amen! Se on se päämäärä, johon koko
-kristikunnan yli levinnyt yhdistys pyrkii, yhdistyksen päämies on
-isämme Roomassa, ja minä olen yksi sen halvimpia ja heikoimpia jäseniä,
-mutta tahtoni on hyvä ja toivoni luja..."
-
-Rajuilmaa kesti yhä. Oli tullut jo niin pimeä, että isä sytytti lampun.
-Sen himmeä valo ei voinut voittaa valkeita salamoita, jotka vähä väliä
-leimahtelivat ikkunan mustalla pohjalla ja loivat valonsa ritarin ja
-munkin kalpeille kasvoille.
-
-"Seuraa minua kappeliin... rukoilkaamme!" sanoi isä ja nousi ylös.
-Erland seurasi häntä.
-
-Munkit kutsuttiin kappeliin. Vahakynttilät sytytettiin haarukoissaan
-palamaan. Alttarin ympärille kokoontuneina alkoivat munkit polvillaan
-ollen laulun, jonka sävelissä väreili tunteita, joille ei kenenkään
-sydän voi aivan kylmäksi jäädä: se oli ihmisen pelkoa luonnon voimaa ja
-vihaa kokiessaan, tuntiessaan sen salaperäistä luomiskykyä ja
-vastustamatonta hävittämishalua, mutta se tulkitsi myöskin ihmisen
-luottamusta laupiaaseen olentoon, jonka rakkaus on hävityksenkin
-hetkenä läsnä.
-
-Munkkien lauluun yhtyi kellojen pyhän malmin helinä. Mutta kovemmin ja
-voimakkaammin kuin kellot pauhasi ukkonen, kohisi myrsky.
-
-Kun rukous oli lopussa, palasivat isä Henrikki ja ritari Erland
-kirjastoon. Kelloja vielä soitettiin; niitä soitettiin niin kauan kuin
-myrsky kesti, ja tuli niiden kehoittaa ympärillä asuvaa kansaa
-rukoukseen.
-
-Ritari teki lähtöä kotiinsa ja aikoi mennä hevosensa luo, joka oli
-jätetty veli Johanneksen huostaan. Mutta juuri sillä hetkellä tuli tämä
-sisään ja ilmoitti, että vieras, oudon näköinen poika tahtoi puhua
-priorin kanssa.
-
-"Mistä tulee hän tässä rajuilmassa?" kysyi priori ihmeissään.
-
-"En tiedä."
-
-Priori ja ritarikin ajattelivat heti tuota näkyä, jonka luultiin ruttoa
-ennustavan.
-
-Poika tuotiin kirjastoon ja kummastellen katselivat häntä isä Henrikki
-ja ritari. Hän oli pieni, hento, ja noin yhdeksän vuoden vanha.
-Sadevesi tippui hänen pitkästä mustasta tukastaan, mutta hänen ruskeata
-pukuaan oli estänyt kastumasta viitta, jonka hän oli jättänyt holvin
-käytävään. Hänen kasvonsa olivat kauniit, mutta niissä oli sellainen
-ilme, että niitä tuskin olisi voinut lapsen kasvoiksi luulla; sillä
-hänen otsallaan oli niin syvä totisuus, hänen silmissään niin musta
-kokemus ja salaperäinen loiste ja niin paljon hiljaista ja nöyrää
-kärsimystä hänen kalpeilla kasvoillaan, hänen suunsa piirteissä ja
-hänen suurien silmäluomiensa hienoissa verisuonissa, että se ei ollut
-luonnollisessa, vaan yliluonnollisessa sopusoinnussa hänen lapsellisten
-kasvojensa kanssa. Hänen pukunsa oli, niinkuin sanottu, ruskea, ja
-kangas oli karkeaa, mutta kuitenkin niin leikattua kuin olisi sen
-tehnyt äiti, joka oli ylpeä lapsensa kauneudesta.
-
-Onko se ruttopoika? Ei, hänellä ei ollut tuota kamalaa haravaa... Eikä
-hän ollut mikään valhekuva, vaan pieni olento, jonka suonissa virtasi
-ihmisveri.
-
-"Mikä on nimesi?" kysyi isä Henrikki ja valaisi tulijaa lampullaan.
-
-"Surunlapsi."
-
-"Oletko vaeltanut kaukaa tässä kauheassa ilmassa, lapsi parka?"
-
-"Olen."
-
-"Mistä tulet?"
-
-"Loitolta."
-
-"Surunlapsi! Kummallinen nimi! Tunnen sen kuitenkin pyhästä raamatusta.
-Oletko yksin?"
-
-"Olen."
-
-"Oletko kristitty?" kysyi yhtäkkiä ritari Erland.
-
-Poika vastasi olevansa.
-
-"Osaatko lausua Jumalan ja Kristuksen nimen?" kysyi priori vielä
-varmemmaksi vakuudeksi.
-
-"Jumala ja Kristus", virkkoi poika, taivuttaen päänsä ja tehden ristin
-merkin.
-
-"Hyvä on", jatkoi priori rauhoittuen, "sano minulle nyt, mikä on
-asiasi, ja kerro minulle myöskin tarkemmin kuin tähän saakka, miksi
-matkustat, kuinka olet tullut tänne, kuka on isäsi ja kuka äitisi.
-Sitten saat mennä luostarin kyökkiin syömään, ja kun olet syönyt
-kylliksesi, saat vuoteen levätäksesi, sillä lienethän uupunut ja
-nälkäinen."
-
-Priorin noin puhuessa, välähti salama huoneessa ja ukkonen jyrähti niin
-kovasti heidän päänsä päällä, että sekä isä Henrikki että ritari
-ristivät silmänsä ja sanoivat: _miserere!_ Mutta Surunlapsi seisoi
-rauhallisena, silmät maahan luotuina.
-
-"Tule tänne", sanoi ritari pojalle, "että saan sinua tarkemmin katsoa!"
-
-Surunlapsi astui lähemmä ja katsoi ritaria silmiin.
-
-Ritari laski kätensä hänen päänsä päälle ja huokasi syvään, tietämättä
-miksi. Hän ei voinut irroittaa silmiään pojan kasvoista; ne
-muistuttivat hänelle jotain mennyttä. Ja kun hän noin katseli pienen
-matkamiehen kasvoja, alkoi taas se varjo, joka asui hänen sielunsa
-syvyydessä, huoata, liikkua ja tunkeutua ylös sielun valoisampiin,
-muiston kirkastamiin seutuihin. Silloin tarttui ritari vaistomaisella
-kiivaudella pienokaisen käsivarteen eikä tiennyt painaisiko hän hänet
-rintaansa vasten vaiko heittäisi pois käsivartensa koko voimalla. Mutta
-poika loi ritariin katseen niinkuin olisi tahtonut sanoa: "Päästä
-käteni! Teet minulle pahaa!"
-
-Ne tiedot, joita isä Henrikki tahtoi, sai hän vasta monien kysymysten
-jälkeen. Kas tässä, mitä hän sai tietää:
-
-Surunlapsi oli pitkiä taipaleita kulkenut, läpi suurien metsien, kautta
-monien kaupunkien ja poikki laajojen vesien. Noiden metsien, kaupunkien
-ja vesien nimiä ei hän tiennyt, sillä hän ei ollut utelias nimiä
-kyselemään, ja ne nimet, jotka oli kuullut, oli hän unohtanut. Yksin ei
-hän ollut vaeltanut; hänellä oli ollut seuraa. Mutta ketä, siitä antoi
-hän aivan vähän tietoja. Kun isä Henrikki siitä häneltä tarkemmin
-kyseli, vaikeni hän, ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt kysymystä, ja kun
-isä uudisti sen, vaikeni hän taas.
-
-Matkansa tarkoituksesta kertoi Surunlapsi seuraavaa, joka suuresti
-kummastutti sekä isä Henrikkiä että ritari Erlandia:
-
-"Minun äidilleni on ilmestyksen kautta sanottu, että näillä seuduin
-pitäisi löytymän luostari, jonka pakanat kauan sitten kerran ryöstivät.
-On myöskin äidilleni ilmoitettu, että ryövätyt aarteet löytyisivät
-minun kauttani, jos hän minun kanssani tahtoisi tehdä toivioretken
-tuohon kaukaiseen luostariin, ja jos eräs ritari, joka on sen seudun
-herra, tahtoisi ottaa minut ainoaksi henkipalvelijakseen, ja minä
-tahtoisin palvella häntä sata päivää ja maata matolla hänen ovensa
-edessä. Silloin sanoi äitini, että tämä olisi Jumalalle otollinen työ;
-äitini sanoi myöskin olevansa hyvin onneton ja että Jumala ehkä antaisi
-hänelle hänen onnensa, jos tämä ilmestys kävisi toteen. Hän sanoi myös,
-että meidän pitäisi tehdä se isän sielun vuoksi, sillä isäni on paljon
-syntiä tehnyt, kun on pyhän lupauksen rikkonut. Äitini oli iloinen,
-että oli tämän ilmestyksen saanut; heti hän lähti taipaleelle ja otti
-minut mukaansa. Oli minulla toinenkin seuralainen, mutta nyt olen minä
-yksin. Onko tämä se luostari, johon minä olen lähetetty? Onko tässä
-luostarissa käynyt pakanoita? Asuuko täällä lähellä joku ritari, jonka
-nimi on Erland, sillä se kuuluu olevan hänen nimensä?"
-
-"Se Jumala, joka on suojellut sinua pitkällä taipaleellasi, pieni
-pyhiinvaeltaja, on myöskin askeleesi oikeaan ohjannut", sanoi isä
-Henrikki ja katseli Surunlasta ilmeisellä kunnioituksella. "Niin, tämän
-luostarin ryöstivät pakanat kymmenen vuotta sitten, ja se ritari, jota
-etsit, istuu tässä. Tämä ritari on Erland Pentinpoika Månesköld.
-Näyttää siltä kuin Jumala tämän kautta tahtoisi tehdä ihmeen vielä
-meidänkin aikanamme. Saammehan sen nähdä. Useinkin saamme kuulla
-kerrottavan yhtä merkillisistä ilmestyksistä. Saiko äitisi
-ilmestyksensä valveilla ollessaan vaiko unessa?"
-
-Mutta Surunlapsi ei tähän kysymykseen vastannut, sillä koko hänen
-huomionsa oli ritariin kääntynyt. Poika pudisti päätään ja virkkoi
-itsekseen:
-
-"Ei, sellainen ei hän ole. Äitini sanoi, että hän on nuori, kaunis ja
-parraton."
-
-"Mitä sinä niin silmiäsi teroitat?" kysyi ritari, joka oli istunut
-äänetönnä otsa käteen nojaten. Hänen äänensä oli ankara kysyessään.
-
-"Oletko sinä ritari Erland?" kysyi Surunlapsi.
-
-"Olen... vaan entä sinä, maankulkija, kuka on isäsi ja kuka äitisi?
-Olet paljon puhunut. Puheesi on ollut pitkä ja luikerteleva kuin
-ankerias. Se on vuotanut pois merkkiäkään jättämättä. Kuka sinä olet?
-Kaikesta mitä olet puhunut, en ole päässyt vähääkään selville."
-
-Nyt alkoi isä Henrikki taitavasti valituin sanoin moittia ritaria
-siitä, ettei noin sopinut puhutella pyhiinvaeltajaa, joka vielä on niin
-nuori ja turvaton kuin tämä ja joka on tullut niin merkillisissä
-asioissa. Ei ainoastaan pyhiinvaeltajan itsensä vuoksi, ei ainoastaan
-hänen isänsä ja äitinsä eikä myöskään luostarin vuoksi, mutta etupäässä
-sitä varten että nähtäisiin eikö Jumala tämän kautta tahtoisi ihmettä
-tehdä, olisi ritari Erlandin velvollisuus vastaanottaa pyhiinvaeltaja
-huoneeseensa ja antaa hänen maata mattonsa päällä. Jos erehdystä tai
-petosta olisi olemassa, tulisi se kai piankin ilmi, ja jos ei ennen,
-niin ainakin noiden sadan päivän kuluttua.
-
-Isä Henrikki lisäsi, että Surunlapsi tänä yönä tulisi lepäämään
-luostarissa, mutta että jos ritari tuoksi määrätyksi ajaksi tahtoisi
-ottaa hänet palvelijakseen, tulisi tuo hurskas työ, jonka lapsi tällä
-palveluksellaan toimittaisi, huomenaamuna pyhitettäväksi juhlallisella
-messulla luostarin kappelissa, jossa ritari ja rouva Helena pyydetään
-olemaan läsnä.
-
-"Olkoon menneeksi", vastasi ritari, "käyköön niin." Ja hän jatkoi
-kuiskaten: "Ellen olisi tämän pojan kuullut Jumalan ja Kristuksen nimeä
-lausuvan, saattaisin luulla häntä pahaksi hengeksi, kamalaksi
-kummitukseksi, hornan harhakuvaksi. Katsokaa hänen silmiään! Ovatko ne
-lapsen silmät? Eikö niiden pimeä syvyys ilmaise onnettomuutta? Minä
-sanon teille, hurskas isä, pirskoittakaa tätä lasta huomenna runsaasti
-pyhällä vedellä!"
-
-"Minusta hänen kasvonsa ovat miellyttävät enkä näe mitään pahaa hänen
-silmissään", vastasi priori.
-
-"Minä ajattelen ruttopoikaa", mutisi ritari; "kun ei tämä vain
-saattaisi onnettomuutta talooni!"
-
-"Mikä ajatus!"
-
-Ritari selaili koneellisesti käsikirjoitusta, joka oli hänen edessään,
-painoi päänsä käsiinsä, mutta nosti sen taas ja katsoi kummastunein
-silmin melkein pelonalaisella epäluulolla oveen päin, sillä hän kuuli
-sieltä jotain; kuuli puoleksi kuiskaavan, puoleksi laulavan lapsen
-äänen, jota säestivät kirkkaat, hauraat, yliluonnolliset sävelet.
-
-"Mitä se on? onko se hän? Uskaltaako hän laulaa meidän läsnäollessamme?
-Sitä ukkosta, kuinka se käy! Jumala varjele! Mikä salama!"
-
-Ritari aikoi nousta ylös. Hän tuijotti uhkaavasti poikaan; mutta isä
-Henrikki tarttui hilliten hänen käsivarteensa. Mutta oli hänkin
-ihmeissään, kun kuuli Surunlapsen laulavan ja näki hänen polvillaan
-näppäilevän lasin palasia, joita oli ottanut vaatteistaan ja asetellut
-lattialle. Kyllähän lapset useinkin vaihtavat toden leikiksi ja leikin
-todeksi, mutta että se tapahtui nyt ja tällaisissa oloissa, oli
-kuitenkin kovin outoa. Ritari kääntyi priorin puoleen ja virkkoi:
-
-"Vanha opettajani, minua hävettää sanoa sitä, enkä itsekään ymmärrä
-syytä siihen, mutta tämä lapsi, jos hän nyt ollenkaan on lapsi,
-häiritsee minua, pelottaa minua ja ajaa mieleeni ilkeitä muistoja ja
-kuvitteluja. Kuulethan, että hän laulaa. Usko minua, se on loihturunoa.
-Kuule, kun kerron! Kuulin lapsuudessani maankulkija-ukon laulavan
-loihturunoa, joka saattoi minut puolihulluksi halusta hyökkäämään
-mieslaumain kimppuun ja lyömään ja tappamaan ja tulemaan tapetuksi. Hän
-lauloi saatanasta, jota kutsui Odiniksi, ja joka kulki onnettomien
-pakana-esi-isiemme svealaisten ja gööttalaisten etunenässä, kiihoittaen
-heitä taisteluun arvatenkin kristinuskon sotureita vastaan. Hän lauloi
-nuolikoskista, jotka syöksyivät alas keihäsmetsiin, lauloi asemerestä,
-joka vyörytteli huutavia aaltoja, jossa valkyriamyrsky raivosi ja jossa
-miekkain salamatulet välähtelivät. Minä näin niin, minä näin saatanan
-ratsastavan kahdeksanjalkaisella helvetin hevosella. Harmaita pilviä ja
-sinisiä taivaankannen repaleita liehui hänen hartioillaan. Kuulin hänen
-huutonsa läpi sotatorvien äänen, jotka pauhasivat kuin tuomiopasuunat.
-Muisto siitä karmii vieläkin rintaani ja ytimiäni. Olin loihdittu,
-noiduttu. Nuo kiertävät laulajat ovat vaarallista väkeä. Hyvä, että nyt
-ovat melkein kadonneet. Tämä poika on heidän sikiöitään. Käske hänen
-vaieta!"
-
-Surunlapsen laulu oli alakuloista ja siinä oli vain muutamia säveliä,
-jotka muodostivat yksitoikkoisen, kolkon ja vieraan sävelmän. Jos
-ritari ja priori olisivat tahtoneet kuunnella Surunlapsen laulua,
-olisivat he jyrähdysten väliajoilla voineet kuulla seuraavat sanat,
-joita säestivät lasipalasten helinä, sateen sohina ulkona ja tornin
-kellojen kumina.
-
-    Päivä jo laskee, pilvet kaihoa täynnä kulkee
-    pois yli vaahtisen veen, yli kuohuvan salon siimeen.
-        Lokki luodolla kirkuilee,
-        haukka rotkonsa kätköön jää:
-        ajoon uupuin se päänsä peitti
-        siipensä märkiin untuviin.
-
-    Päivä jo haipui, häälyy yö yli kankaan honkain,
-    vuorilla häälyy, miss' sammal turpuu ja tihkuu, huokaa.
-        Pilvi itkuun jo puhkeaa
-        ja äidin helmassa levähtää
-        nyt poika pilven. Ja yhdessä niin
-        ikävöi he ja sulavat kyyneliin.
-
-Noita sanoja lauloi Surunlapsi, mutta ennenkuin hän oli laulunsa
-lopettanut, nousi ritari ylös, meni hänen luokseen ja polki
-lasinpalaset pirstaleiksi.
-
-"Etkö kuule ukkosta?" sanoi hän ja tarttui poikaa kiivaasti
-käsivarteen. "Tahdotko pilkata Jumalan ääntä myrskyssä? Missä olet
-ihmistapoja oppinut? Eikö tule hurskaan ristiä silmiään ja taivuttaa
-päätään salaman edessä? Oletko pakana?"
-
-Surunlapsi katsoi rikottuja soittokoneitaan ja sitten ritaria.
-
-"Saanko vai enkö saa palvella sinua sata päivää?" kysyi hän, niinkuin
-ei olisi ritarin vihaa ymmärtänyt.
-
-Ritari päästi hänen kätensä eikä ollut voida hänen katsettaan kestää,
-mutta vastasi:
-
-"Tulehan sitten, sillä minua haluttaa nähdä, kuka olet. Mutta nämä sata
-päivää eivät tule olemaan sinulle makean leivän päiviä, ole siitä
-varma! Saat maata matollani, mutta myöskin olla koirani, joka saa
-potkuja palkakseen. Ja jolleivät kadonneet luostarin aarteet kauttasi
-löydy, niinkuin uskottelet äidillesi ilmoitetun, saat vielä pahempaakin
-odottaa."
-
-Surunlapsi ei näyttänyt pelkäävän, vaan iloitsevan ritarin lupauksesta,
-sillä oli niin kuin olisi ilo hänen mustissa silmissään kimmeltänyt.
-
-Ritari heitti nyt hyvästinsä priorille, joka sydämessään oli
-murheellinen tämän kovuudesta pientä pyhiinvaeltajaa kohtaan. Mutta isä
-Henrikki koetti hyvittää sitä osoittamalla pojalle sitä suurempaa
-hellyyttä. Kun ritari oli mennyt, ei priori vienytkään Surunlasta
-luostarin keittiöön, vaan munkkien pöytään refektoriossa, osoitti hänet
-ruoka-aikana istumaan itsensä ja vanhimman luostari veljen väliin ja
-puheli munkkien kanssa hänen retkestään ja merkillisestä asiastaan.
-
-Kun munkit olivat sen kuulleet, osoittivat he Surunlapselle suurempaa
-kunnioitusta kuin vanhemmat miehet poikasille osoittavat.
-
-Aterian jälkeen tehtiin Surunlapselle makuusija kirjastoon, jossa hänet
-jätettiin yksinäisyyteen, kun priori ensin oli toivottanut hänelle
-hyvää yötä, siunannut häntä ja vetäytynyt kammioonsa.
-
-
-
-
-RITARI JA PYHIINVAELTAJA.
-
-
-Varhain seuraavana aamuna pidettiin luostarin kappelissa messu, jolla
-isä Henrikki oli päättänyt pyhittää Surunlapsen hurskaaseen toimeensa
-ritari Erlandin palveluksessa.
-
-Edellisen yön ukkonen oli puhdistanut ilman. Aamu oli ihana. Erlandin
-rinnalla käveli Helena rouva luostariin kaikkien linnan palvelijain
-seuraamana. Ritari oli puolisolleen kertonut kohtauksestaan Surunlapsen
-kanssa, kertonut tämän asiasta ja lupauksestaan ottaa hänet vastaan.
-Tätä lupausta vastaan ei Helena rouvalla ollut mitään muistuttamista,
-varsinkin kun oli kysymys hurskaasta teosta, jonka kautta Jumalan voima
-tulisi ihmeellisellä tavalla ilmaistuksi. Hänellä oli päinvastoin
-palava halu nähdä nuorta pyhiinvaeltajaa ja hän iloitsi suuresti, että
-ilmestys oli juuri hänen huoneessaan määrännyt katumus- ja palvelustyön
-tapahtuvaksi. Ja kun Helena rouva astui kappeliin ja munkkien
-juhlallinen laulu kaikui häntä vastaan, ja kun hän heidän kumarain
-vartalojensa joukosta huomasi pojan, joka oli lumivalkoiseen pukuun
-puettu ja kauniimpi kuin yksikään noista keruubeista, joilla muuan
-taiteilija oli herranhuoneen seinät koristellut, silloin polvistui hän
-ja hänen kanssaan ritari ja kaikki kansa, ja he yhdistyivät rukoukseen
-tämän hurskaan teon onnistumisesta ja lauloivat seuraavan Ambrosion
-tekemän hymnin, joka juhlallisesti kajahteli kirkon holvissa, vaikka
-laulajain äänet vapisivatkin:
-
-    _O rex aeterne domine,
-    Rerum creator omnium,
-    Qui eras ante saecula
-    Semper cum patre filius_...
-
-Suitsutuskuppeja heilutettiin ja jo kääriytyi kuori vaaleiden pilvien
-sisään; pyhiinvaeltaja polvistui alttarin pyörylän päällä ja
-vastaanotti siunauksen. Sittenkun tämä oli tapahtunut, tarttui priori
-hänen käteensä ja vei hänet ritarin luo. Helena rouva otti hänet
-vastaan ystävällisin sanoin: ritari ei mitään puhunut, mutta piti
-tarkkaa huolta siitä, että Surunlapsi samoinkuin kaikki muutkin sai
-osansa pyhästä vedestä, kun he kappelista lähtivät. Kun Surunlapsi taas
-oli pukeutunut tavallisiin vaatteisiinsa, seurasi hän, kaikkien häntä
-uteliaasti katsellessa uutta isäntäänsä linnaan.
-
-Matkalla sinne tapahtui, että takkuinen koira hitain askelin, niinkuin
-olisivat jalkansa olleet vanhuuttaan kankeat, liittäytyi Surunlapsen
-seuraan ja nuoleskeli hänen kättään. Senjälkeen nuuski se ritaria,
-päästi ulvonnan suustaan ja tahtoi hypätä hänen rintaansa vasten.
-Ritari potkasi pois koiran, mutta kun hän katseli sitä tarkemmin,
-pysähtyi hän ja huudahti:
-
-"Vanha Hurttani! vieläkö sinä elät? Mistä sinä tulet?"
-
-Ritari Erland hyväili koiraa eikä voinut kyllin kummastella tätä
-odottamatonta kohtausta, sillä kymmenen vuotta takaperin oli Hurtta
-kadonnut, ja ritari luuli, että muukalaiset olivat sen varastaneet tai
-sudet syöneet.
-
-Ei ritari kuitenkaan iloinnut koiransa ilmestymisestä, vaan se täytti
-hänen mielensä synkillä ajatuksilla ja herätti eloon muistoja, joista
-hän olisi tahtonut vapautua. Mutta Hurtta seurasi uskollisesti ritarin
-jälessä linnaan, missä talon vanhemmat ihmiset, joille koiran takaisin
-tulo antoi aihetta paljoihin puheihin, sitä hyvin hoitelivat, ja anasti
-nuoremman koirapolven kiusaksi vanhan pesäpaikkansa linnan pihalla.
-
-Nyt on kerrottava, miten Surunlapsi vietti päivänsä Ekön linnassa.
-
-Vastahakoisesti mukautui ritari Erland niihin muutoksiin, jotka kävivät
-välttämättömiksi Surunlapsen palveluksen vuoksi. Helena rouva valitsi
-miehensä makuuhuoneeksi tornikammion, ja kehoitti häntä ystävällisesti,
-mutta hartaasti, antamaan ainoastaan Surunlapsen palvella itseään,
-vaikka tämä kuinka huonosti tahansa tehtävänsä suorittaisi, sillä
-sellainenhan oli ilmestyksen antama määräys. Tunnollisesti pidettiin
-huolta siitä, että ainoastaan Surunlapsi saisi hänen maljansa täyttää
-ja hänen käskyjään toimittaa. Mutta ei näkynyt maistavan ritarille
-juoma maljasta, jonka ojensi hänelle pieni pyhiinvaeltaja; ensi päivinä
-ei hän sitä huulillaan koskettanut. Synkkiä katseita ja kovia sanoja
-sai poika runsaasti osakseen; välistä tapahtui myös, että ritari
-kohotti kätensä häntä lyödäkseen; mutta silloin seisoi Surunlapsi
-tapansa mukaan liikkumattomana, äänetönnä, silmät maahan luotuina... ja
-ritari hillitsi vihansa. Kaikkein vähimmin kärsi ritari hänen silmiään;
-sen tiesi Surunlapsi ja katsoi sentähden häntä harvoin silmiin.
-Välttääkseen pakollista palvelijaansa oleskeli ritari tavallista
-enemmän ulkosalla, hän metsästeli, kalasteli, kävi alustalaisiaan
-katsomassa ja johti heidän töitään pelloilla ja niityillä. Silloin oli
-Surunlapsi vapaa ja sen aikansa käytti hän kulkeakseen metsässä,
-jolloin Hurtta tavallisesti seurasi häntä, tai istuakseen yksin
-autiossa tornikammiossa, jossa rikkoutunut ikkuna antoi hänelle
-aineksia uuteen soittokoneeseen; sen ääressä hän silloin lauloi
-surumielisiä ja kummallisia laulujaan joita joku hänen sisässään
-sepitti. Surunlapsi sai silloin olla häiritsemättä, sillä luultiin että
-hän yksinäisyydessään odotti ilmestystään, tietoa mistä voisi löytää
-luostarin ryöstetyn aarteen. Mutta öisin lepäsi Surunlapsi matolla
-ritari Erlandin oven edessä ja levottomana kuuli tämä unettomia hetkiä
-valvoessaan huokaukset, jotka pojan povesta pusertuivat.
-
-Iltaisin kun ritari istui salissa puolisonsa luona, oli Surunlapsen
-paikka etäisessä nurkassa. Helena rouva puhui pojalle usein
-ystävällisiä sanoja; mutta tämän kasvot eivät koskaan ilosta
-loistaneet. Ymmärsi hän kuitenkin rouvan hyvyyden; sen huomasi hänen
-silmistään. Mutta kun ritari otti poikansa, pikku Erlandin syliinsä, ja
-se tapahtui usein, antoi hänen ratsastaa polvellaan tai hyväili ja
-suuteli häntä, silloin tukahutti Surunlapsi nyyhkytyksensä, mutta antoi
-kyynelten vuotaa, sillä kyynelien kulku ei korvaan kuulu, ja pimeää oli
-nurkassa, jossa Surunlapsi istui.
-
-Ja niin koitti kymmenes päivä siitä kuin Surunlapsi oli Eköhön tullut.
-Ritari oli soutanut järvelle kalastamaan. Surunlapsi meni metsään. Kun
-ritari palasi kalasta ja istui päivällispöytään, ei Surunlapsi ollut
-saapuvilla. Hänen paikkansa oli muuten ritarin tuolin takana, sillä hän
-palveli herraansa myöskin ruoka-aikoina.
-
-"Täsmällinen palvelija ja innokas katumuksen tekijä, tuo Surunlapsi!"
-sanoi ritari "voi hänen kurjan isänsä sielua, jolleivät muut ansiotyöt
-kuin tämän pojan tekemät voi vapauttaa häntä kiirastulesta!"
-
-Mutta ritari oli tuskin lausunut nämä sanat, kun Surunlapsi astui
-sisään.
-
-"Tule tänne", huusi ritari jonka viha oli kuohahtanut, vaikka on vaikea
-siihen syytä sanoa; "jos kerran olet palvelijani, niin hoida myöskin
-tehtäväsi, mokoma kummitus!"
-
-Ja silloin löi ritari Surunlasta niin kiivaasti kasvoihin, että tämä
-kaatui maahan.
-
-Helena rouva loi moittivan katseen kovasydämiseen mieheensä hänen
-julmuutensa tähden; mutta Surunlapsi nousi ylös, pyyhkäisi kostean
-kiillon silmistään ja otti viittansa alta kiiltävän koristeen ja ojensi
-sen hehkuvin poskin ritarille.
-
-Se oli Mariankuvan kultainen kruunu, jonka muukalaiset kymmenen vuotta
-sitten olivat luostarista ryöstäneet. Ritari tunsi sen ja hämmästyi;
-Helena rouva tarttui kruunuun ja ilohuuto pääsi hänen huuliltaan. Pikku
-Erland, joka istui isänsä vieressä, ojensi kätensä sitä kohden, sillä
-sen loiste ilahutti hänen silmiään.
-
-"Mistä olet kruunun löytänyt?" kysyi ritari.
-
-"Metsästä", vastasi Surunlapsi.
-
-"Oletko löytänyt kaikki?"
-
-"En, mutta kymmenen päivän perästä olen löytävä enemmän ja sadan päivän
-perästä olen löytänyt kaikki, niin puhui äitini."
-
-Ritari vaikeni ja jatkoi syöntiään. Mutta Helena rouva tarttui
-Surunlapsen käsivarteen, painoi poskensa hänen poskeensa ja kuiskasi:
-
-"Sinä pieni pyhiinvaeltaja, anna anteeksi herra Erlandille! Ei hän
-tahdo tehdä sinulle pahaa, vaikka luontonsa on niin kiivas." Silloin
-purskahti Surunlapsi itkemään. Pikku Erlandkin alkoi itkeä. Lasten
-tunne-elämä on seuraisaa. Ja pikku Erland rakasti Surunlasta, sillä
-Surunlapsi leikki välistä hänen kanssaan eikä kyllästynyt hänen
-oikkuihinsa.
-
-Silloin nousi ritari ylös, sysäsi tuolinsa lattiaa pitkin ja meni
-tornikammioonsa.
-
-Surunlapsi seurasi häntä, sillä hänen toimensa sitä vaati. Mutta
-tornikammion ovi oli lukittu; ritari tahtoi olla yksin. Silloin
-istuutui Surunlapsi oven luo ja odotti pitkät hetket. Mutta vasta
-illansuussa astui ritari ulos. Hän meni saliin, ei puhunut paljoa
-Helena rouvan kanssa, söi illallisensa ja palasi Surunlapsen seuraamana
-(jonka toimi sitä vaati) takaisin makuuhuoneeseensa.
-
-Himmeä valo tunki huoneeseen läpi ahtaan ja tumman ikkunan. Ritari
-tarkasteli vanhaa miekkaa ja oli vaiti. Oli niin hiljaista, että kuului
-hiekan juoksu tuntilasissa, kuului kuin heikko ääni, joka kuiskailee
-lohdutusta ja kuolemaa.
-
-"Täytä maljani!" käski vihdoinkin ritari Erland.
-
-Surunlapsi kaatoi vähän iltaviiniä maljaan ja ojensi sen vapisevalla
-kädellä, silmät maahan luotuina, herrallensa.
-
-"Se maistui makealle" sanoi ritari ja asetti maljan pöydälle.
-
-Erland meni levolle. Surunlapsi paneutui matolleen. Silloin huomasi
-hän, että hänen vuoteensa oli tavallista pehmoisempi, ja löysi peitteen
-maton alta. Kummastellen kuka tuon oli mahtanut tehdä, sillä ei kukaan
-muu kuin ritari ja hän itse ollut kamarissa käynyt, laahasi hän pois
-peitteen, sillä hänen toimensa vaati, että tila olisi kova.
-
-Sen näki ritari, mutta ei virkkanut mitään.
-
-Hetkinen kului, ja ainoastaan hiekkakellon sihitys kuului
-tornikammiossa. Silloin sanoi ritari Erland:
-
-"Surunlapsi, tasoittele päänaluistani." Surunlapsi nousi ylös, täytti
-käskyn ja palasi matolleen.
-
-"Nyt lepään minä hyvin", virkkoi ritari.
-
-Puoli tuntia kului. Surunlapsi luuli nyt ritarin nukkuvan, ja antoi
-huokauksen päästä rinnastaan, varmana siitä, ettei nukkuvan korva sitä
-kuulisi. Mutta hän säpsähti ritarin ääntä, joka hetken kuluttua kysäsi:
-
-"Nukutko, Surunlapsi?"
-
-"En."
-
-Taas oli kaikki hiljaa. Tunti kului. Väsymätön hiekkakello kuiskasi
-niinkuin ainakin lohdutusta ja kuolemaa. Surunlapsi kuunteli kuisketta
-ja luuli sen ymmärtävänsä. Silloin kuului taas ritarin ääni: "Nukutko
-Surunlapsi?" Tämä kysymys oli niin lempeä, että sen jälkikaiku soi
-Surunlapsen sielussa.
-
-"En", vastasi hän ja puri peitettään tukehduttaakseen huokauksen.
-
-"Surunlapsi, miksi et nuku? Lapsethan nukkuvat yöllä! Onko mielesi
-paha, Surunlapsi? Olen ollut kova sinulle, olen pidellyt sinua pahoin.
-Pieni pyhiinvaeltaja parka, yksin olet maailmassa, mutta Jumala sinua
-rakastaa! Annatko minulle anteeksi?"
-
-Surunlapsi vastasi nyyhkyttäen.
-
-"Nuku nyt! Nuku makeasti, lapsi parka!" sanoi ritari.
-
-
-
-
-ROTKO.
-
-
-Suuresti ihastui Helena rouva huomatessaan muutoksen, mikä oli
-tapahtunut ritari Erlandin mielialassa Surunlasta kohtaan.
-Kärsivällisyys ja lempeys voittavat vihan, ajatteli rouva Helena; oli
-kai myöskin vaikuttanut ritarin lempeyteen se, että Surunlapsi oli
-löytänyt kultaisen kruunun, ja että ilmestys siis oli tosi. Niin
-ajatteli ainakin Helena rouva.
-
-Niin, aina yhdennestätoista päivästä alkaen pienen pyhiinvaeltajan
-tulon jälkeen linnaan oli ritari Erland hänelle ystävällinen. Se
-vaikutti Surunlapseenkin niin, että hänen käytöksensä muuttui
-vapaammaksi ja avonaisemmaksi. Ritarinkin läsnäollessa soitteli hän nyt
-lasinpalasillaan ja lauleli, välittämättä siitä, kuunneltiinko häntä
-vai ei. Hän ei nyt tuntenut mitään katkeruutta tai mitä se lienee ollut
-joka oli puristanut hiljaiset kyyneleet hänen silmistään, kun ritari
-poikaansa hyväili. Hän katseli ritari Erlandia vapaasti silmiin ja
-hymyili hänelle pikaria tarjotessaan. Mutta metsässä kävi hän joka
-päivä niillä tunneilla, jolloin ei ritari hänen palvelustaan kaivannut,
-ja Hurtta seurasi häntä melkein aina.
-
-Kahdentenatoista päivänä tapahtui, että isä Henrikki meni linnaan,
-osaksi nähdäkseen pientä pyhiinvaeltajaa, jota hän rakasti ja jota hän
-katseli yhä suuremmalla kunnioituksella sitten kun tuo ihmeellisesti
-löydetty kruunu taas koristi pyhän neitsyen kuvaa luostarissa; osaksi
-myös ilmaistakseen ritarille erään kirjeen sisällön, joka oli tullut
-muutamasta Norjan rajalla olevasta luostarista. Mutta kun isä Henrikki
-tuli linnaan, sai hän tietää, että Surunlapsi jo kauan oli ollut
-metsässä. Sitä vastoin oli ritari Erland juuri tullut kotiin, ja isä
-Henrikki meni silloin hänen luokseen.
-
-Priorin kasvoissa, joiden ilme muuten oli rauhallinen ja samalla
-vilkas, näkyi selviä jälkiä raskaasta ja levottomasta mielialasta.
-Miehet tapasivat toisensa tornikammiossa.
-
-"Surullisia uutisia", sanoi priori, ja pani kirjeen pöydälle ja
-istuutui raskaasti nojatuoliin. "Tämän pergamentin on minulle
-lähettänyt veli Benediktus, Gudtorpin luostarin priori, joka luostari
-on Norjan rajalla."
-
-"Ja mitä sitten?" kysyi ritari.
-
-"Oikein ennustit... minä pelkäsin sitä... Lue! Se lähestyy meitä pitkin
-askelin, Jumalan vihan päivä, _dies irae dies illa_... Rutto on maassa
-ja leviää nopeasti. Armahda meitä. Jumala! Ken ihmettelisi, jos
-pelottominkin sydän nyt vapisisi!"
-
-Ritari Erlandin kalpeat posket kävivät kalpeammiksi. Hän tarttui
-pergamenttiin, ja hänen silmänsä sattuivat seuraaviin riveihin:
-
-"Tuo kamala murhamies lienee saapunut norjalaiseen Bergenin kaupunkiin
-tuuliajolla olevalla englantilaisella laivalla, jonka miehistö oli
-kuollut, kun laiva ajautui satamaan. Se ei säästä ylhäisiä eikä
-alhaisia, ei hengellisiä eikä maallikoita, ei rikasta eikä
-köyhää. Nidarosissa on se jo kaatanut arkkipiispa Arnen ja koko
-tuomiokapitulin. Se on vaeltanut laaksosta laaksoon ja lakaissut
-pois kaiken, jossa henki on, ei ainoastaan ihmisiä, vaan myöskin
-kotieläimet, jopa taivaan linnutkin. Nyt on se täällä. _Parce, parce,
-cohibe flagellum. Domine Deus!_ Luostarini on autioksi joutunut. Minä
-yksin olen elossa. Veljieni ruumiit mätänevät luostarin portin edessä;
-en ole voinut heitä haudata. Näen ikkunastani vielä elossa olevain
-saattokulussa kirkkoa kiertävän, rukoillen Jumalalta laupeutta. Jonon
-liikkuessa harvenevat sen rivit, ja kuolevien ja kuolleitten kasa
-kasvaa kirkon ympärillä. Itse minä joka hetki ruumistani tarkastelen
-odottaen siinä näkeväni nuo mustat merkit, jotka tautia ja kuolemaa
-ennustavat. Tiedän, että minun täytyy kuolla, Jumala olkoon sielulleni
-armollinen! Muuan mies, joka luulee saavansa elää, jos lähtee pois
-täältä kuoleman mailta, ottaa kirjeen. Epäilen suuresti, tuleeko se
-perille. _Pax tecum_!"
-
-"Jumala olkoon meille armollinen!" sanoi ritari syvällä äänellään.
-"Tämä kirje on jo vanha. Ehkä on suuri murhamies jo aivan lähellä
-meitä. Vaikeaa on tähän aikaan elää sen, jolla on vaimo ja lapsi!"
-
-"Parasta on kun ei mitään maallista rakasta", sanoi isä Henrikki;
-"silloin ei kammota kuolon portti."
-
-"Olen nähnyt ruton aivan läheltä", jatkoi ritari; "olen etelän
-kaupungeissa vaeltanut ruumiskasojen keskessä, kantanut sairaita
-selässäni, tuntenut heidän hengityksensä omaani sekoittuvan, ja
-kuitenkin minä elän."
-
-"Kohtalomme on Jumalan kädessä..." Sillä ajatuksella kevensi isä
-Henrikki mielestään sen kauhun, joka oli hänet vallannut, kun sana
-uhkaavasta onnettomuudesta ensiksi hänen luokseen saapui, ja hengitti
-taas vapaasti.
-
-"Niin, olette oikeassa: kohtalomme on Jumalan kädessä. Hurskas isä, jos
-juomanlaskijani Surunlapsi olisi täällä, keventäisimme me sydäntämme
-pikarillisella hyvää viiniä. Mutta hän saapuu kai pian, sillä hän
-hoitaa tointansa nuhteettomasti."
-
-Ja ritari katseli ulos ikkunasta, sillä hänen sydämensä, joka oli
-kovasti taistellut omia tunteitaan vastaan, oli nyt vastustelematta
-antautunut sellaisen kiintymyksen valtaan, että hän ikävöi Surunlasta
-joka hetki kun tämä oli poissa. Tämä tunne oli salaperäinen ja
-käsittämätön. Kuvastivathan Surunlapsen silmät hänen omaa sieluaan,
-mutta kuitenkin tuntui ritarista siltä kuin näiden silmien syvyydestä
-olisivat häntä katselleet toiset silmät, jotka hän ensin vavahtaen,
-mutta sitten tyyntyen tunsi Singoallan silmiksi... "vavahtaen", sillä
-Singoallan muisto oli hänelle pakanallinen muisto, johon myrkkyjuoman
-ruumiillinen ja taikauskoisten tarujen vaikutuksen kautta oli liittynyt
-kuvia kirkon ryöstöstä, petoksesta, murhasta ja noituudesta; sillä
-Singoallan muistoon oli myöskin yhtynyt muisto valasta, joka tosin oli
-pakanallinen, mutta silti vala, minkä ritari oli rikkonut, ja muisto
-kostosta, jonka tämä vala hänelle tuottaisi... "sitten tyyntyen", sillä
-pienen pyhiinvaeltajan kautta tämä muisto ikäänkuin ristittiin, ja
-ritari luuli tuntevansa, että hän hyvyydellä Surunlasta kohtaan voisi
-sovittaa sen, mitä hän vasten tahtoaan oli Singoallaa vastaan rikkonut.
-
-Mutta jättäkäämme ritari ja seuratkaamme Surunlasta metsään. Niin
-nopeasti että hänen kalpeat poskensa punehtuivat, oli Surunlapsi
-juossut kuusikossa pitkin sisäjärven rantaa niin kauas, kunnes tuli
-jyrkkäin kallioiden muodostamalle röykkiöpaikalle, jossa muinaiset
-vuoret olivat kerran halkeilleet ja nyt hujan hajan heitettyinä
-lepäsivät toistensa päällä ja toisiaan vasten.
-
-Surunlapsi tunkihe noiden kallioiden välissä oleviin harhakäytäviin,
-kiipeili milloin ylös, milloin alas, ja seisoi vihdoin luolassa, jonne
-ainoastaan heikko valo pääsi tunkeutumaan paasien välitse, jotka olivat
-hakatut kuin katoksi kallellaan olevien kivilohkareiden päälle. Hurtta
-oli seurannut poikaa hänen vaeltaessaan tuskin näkyvää polkua, joka
-kiemurteli risujen ja pensaiden välissä.
-
-Rotko oli asuttu. Metsän elävien nahkoilla katettu sammalvuode kulki
-epäsäännöllisiä seiniä pitkin. Pöytänä oli keskelle luolaa asetettu
-kivi. Lattialla oli jousi, viini, nuolia ja miekka, ja niiden vieressä
-hiiltyneitä oksia tuhkakasan päällä.
-
-Kaksi olentoa istui siellä hämärässä, kun Surunlapsi tuli sisään Hurtan
-seuraamana. Toinen näistä oli laiha, mustanruskea mies, jonka ontot
-silmät katselivat synkistä, syvistä kuopistaan. Toinen oli nainen,
-tumma ja laiha niinkuin mieskin. Molemmat olivat vaiti ja katsoivat
-tuijottaen eteensä. Sanatonta kärsimystä kuvastivat tämän naisen
-kasvojen piirteet: hivuttava tuska oli muotoillut hänen vartalonsa
-ääriviivat. Mutta kauneutta, vaikka jo kyllä kalpeaa ja kuihtuvaa, oli
-vielä tässä surun kuvassa: alakuloista kauneutta, joka muistutti omaa,
-kohta alkavaa häviötään.
-
-"Surunlapsi on täällä", sanoi mies, sillä nainen ei ollut kuullut pojan
-askeleita, eikä edes huomannut, että Hurtta oli paneutunut hänen
-viereensä sammalvuoteelle, jossa haukottelihe ja ojentelihe aivan kuin
-kotonaan. Nainen säpsähti ja katsahti ympärilleen. Surunlapsi kietoi
-kätensä hänen kaulaansa, suuteli hänen suutaan ja silmiään ja otsaansa,
-painoi poskensa hänen poskeensa ja sanoi:
-
-"Hyvä äiti, minulla on ilosanoma sinun sielullesi kerrottavana."
-
-Singoalla... sillä tuo nainen oli Singoalla... vastasi kasvot ilosta
-loistaen:
-
-"Ilosanoma? Tahdotko antaa minulle auringon säteen, sinä julman isän
-poika? Surunlapsi, rakastettu, rakastettu, anna hänet minulle, mutta
-älä anna hänen kadota!"
-
-Singoalla tarttui Surunlapsen käteen ja vei sen otsalleen.
-
-"Isäni ei enää minua vihaa", sanoi Surunlapsi. Se oli tämä sanoma, jota
-hän oli tullut tuomaan.
-
-"Assim!" huudahti Singoalla tuolle tummalle miehelle; "kuuletko? Erland
-ei enää vihaa omaansa ja Singoallan poikaa!"
-
-"Kuulen", vastasi mies kumeasti; "voima voipi siis vaikuttaa. Anna sen
-vaikuttaa pian."
-
-"Hän ei enää vihaa sinua", uudisti Singoalla rajattomalla riemulla.
-"Onko hän kutsunut sinua pojakseen, aavistaako hän, että olet hänen
-poikansa? Eikö hän välistä sano, että olet Singoallan näköinen? Eikö
-hän koskaan ole maininnut sinulle nimeäni? Varmaankin on!"
-
-"Ei ole."
-
-Singoalla vei kätensä otsalleen. "Ei", sanoi hän hiljempaa, "olisihan
-minun pitänyt se tietää... Surunlapsi, sano, onko Helena rouva hyvin
-kaunis? Hyväileekö ritari usein puolisoaan? Rakastaako hän häntä
-suuresti?"
-
-"Rakastaa", vastasi Surunlapsi, ja Singoalla käänsi pois kasvonsa ja
-painoi otsansa kylmää kalliota vasten.
-
-"Anna voiman vaikuttaa!" kuului Assimin ääni sanovan.
-
-"Älä ole pahoillasi, äiti", pyyteli Surunlapsi ja hyväili häntä niin
-kauan, kunnes Singoalla taas käänsi kasvonsa häneen päin.
-
-"Hyvä on", huudahti Singoalla ja nousi ylös. "Voima vaikuttakoon.
-Surunlapsi, sinun on tuotava isäsi luokseni."
-
-"Jos Jumala minulle voimaa antaa."
-
-"Sinulla on se", vastasi äiti; "sinulla on se voima, jonka Alako
-valituilleen antaa. Sinä voit sillä voimallasi saada aikaan suuria.
-Sinä olet syntynyt etelän hehkusta ja pohjan kylmyydestä. Olet syntynyt
-uskollisuudesta ja vilpistä, pakanasta ja kristitystä, valosta ja
-pimeydestä, ensimmäisestä rakkaudesta ja ensimmäisestä miehuuden
-voimasta. Surunlapsi parka! Miksi olet täällä? Katso, olethan ritarin
-poika, linnan pitäisi olla asuntosi, samettia pukusi ja kultakannusten
-pitäisi kulkiessasi kilistä. Mutta sinä olet suruun syntynyt,
-etkä iloon; kätesi viivat, otsasi kaarevuus, suonien kudokset
-silmäluomissasi määräävät sinut surkeuteen ja huoliin. Poskesi on
-kalpea, niinkuin kukkanen, joka pimeässä kasvaa. Surussa olet maailmaan
-syntynyt, huokailevaa povea olet imenyt, äitisi suudelma on ollut
-suolaa ja kyyneltä. Surunlapsi, sinun tulee tuoda isäsi luokseni; hän
-on vannonut minulle uskollisuutta Alakon kuvan päällä; hän on minun;
-minulla on oikeus vuodattaa hänen verensä, sulkea hänen taivaansa, jos
-hänen jumalansa ja sinun jumalasi on minun jumalani. Vielä tänä yönä
-täytyy sinun tuoda hänet minun luokseni! Hänet on vedettävä tuomiolle
-petoksestaan ja julmuudestaan. Oi, jos hänellä on sydäntä, on hän
-itkevä kalpeita poskiasi ja kauhistuva kurjan äitisi tuskia!"
-
-"Minä tuon isäni luoksesi, mutta Assim ei saa tappaa häntä", sanoi
-Surunlapsi.
-
-"Niin kuin äitisi käskee", sanoi Assim kuivasti ja potkasi miekkaa,
-joka oli lattialla. "Olen luvannut olla äitisi orja, vaikka minun
-uskollisuuteni on hänelle vähemmän arvoinen kuin isäsi petos."
-
-"Vaiti!" huusi Surunlapsi Assimille; "jos olet äitini orja, niin
-vaikene!"
-
-"Olen ruhtinaan poika ja äitisi orja."
-
-"Nyt lähden, äiti, luotasi. Ritari vartoo minua. Yöllä palaan minä
-isäni kanssa."
-
-"Kas tuossa", sanoi Assim, "paaden päällä on muutamia siemeniä, jotka
-olen täyden kuun aikana poiminut. Pane ne ritarin maljaan, niin
-tottelee hän helpommin voimaasi."
-
-Surunlapsi arveli. "Ota ne", sanoi Singoalla; "Assim kerää muitakin
-siemeniä kuin myrkyllisiä."
-
-Assim loi silmänsä maahan. Surunlapsi otti siemenet, jotka Assim oli
-kerännyt.
-
-"Äiti", sanoi Surunlapsi levottomasti, "vielä sananen! Onko sinulla
-ollut ilmestystä, mistä minä ensikerralla olen löytävä maahan kaivetut
-luostarin kalleudet?"
-
-"Minulla on ollut uusi ilmestys ja kahdeksan päivän kuluttua tahdon
-minä näyttää sinulle paikan, mistä olet löytävä ehtoolliskalkin."
-
-Singoalla suuteli Surunlasta. Poika kutsui Hurttaa, joka juuri oli
-nukkumaisillaan, lähti rotkosta ja kiiruhti metsän läpi linnaan.
-
-Kun hän oli mennyt, sanoi Singoalla Assimille:
-
-"Ylös, mies, ota lapio ja ehtoolliskalkki! Kaiva se tuon irtonaisen
-puun juuren alle, jonka näytin sinulle siinä, missä puro järveen
-laskee! Valhe ei saa saastuttaa Surunlapsen sielua."
-
-Assim vieritti pois kiven, joka oli reiän suulla, mihin ryöstetyt
-luostarin kalleudet olivat kätketyt. Hän otti ehtoolliskalkin, antoi
-muiden olla, siirsi kiven takaisin reiän suulle, otti lapion ja
-poistui.
-
-Näiden ryöstettyjen aarteiden kanssa oli Assim hyljännyt kansansa,
-oltuaan vähän aikaa sen päällikkönä Singoallan isän jälkeen, joka oli
-kaatunut taistelussa Juutinmaan hiekkaisella rannikolla. Sen ajan
-kuluessa oli Singoalla seurannut Assimia, ja he olivat olevinaan mies
-ja vaimo, vaikkeivät olleet, sillä Singoalla ylenkatsoi Assimin
-rakkautta, ja Assim oli hänen orjansa.
-
-Mutta Surunlapsi luuli, että pyhä kruunu oli metsästä löydetty Jumalan
-ilmestyksen avulla.
-
-
-
-
-SALAINEN VOIMA.
-
-
-Kun Surunlapsi palasi linnaan, istuivat priori ja ritari vielä
-tornikammion pöydän ääressä synkkiä asioitaan puhellen. Surunlapsi
-täytti heidän maljansa ja priori tyhjensi omansa luottamuksella, koska
-sen ojensi hänelle hurskas pyhiinvaeltaja.
-
-Aterian jälkeen palasi priori luostariin. Ei hän eikä ritarikaan ollut
-rouva Helenan eikä talon väen kanssa puhunut mitään tuosta kamalasta
-uutisesta, sillä he eivät tahtoneen ennen aikojaan ketään pelottaa.
-
-Surunlapsen seuraamana meni ritari Erland tornikammioon nauttimaan yön
-lepoa. Surunlapsen sydän vavahteli, sillä hän oli ritari Erlandin
-juomaan sekoittanut Assimin salaperäistä siemeniä; hänen sydämensä
-vavahteli, sillä tänä yönä tulisi hän sen avulla, jota Assim ja
-Singoalla olivat kutsuneet salaiseksi voimaksi, viemään isänsä äitinsä
-luo. Tämä voima on meidän päivinämme yleisesti tunnettu ja kuitenkin on
-se vielä selittämätön arvoitus. Meidän aikamme viisaat, jotka tutkivat
-hermosäikeitten näkymättömiä pidennyksiä, tuntevat ne lait, joiden
-mukaan taivaan kappaleet äärettömässä avaruudessa liikkuvat ja joiden
-mukaan vesipisara liikkuu hiuksen hienossa putkessa, eivät kuitenkaan
-vielä ole täydellisesti päässeet selville tämän voiman salaisuuksista.
-
-Mutta ennenkuin Mesmer keksi sen, olivat sitä jo käyttäneet Intian
-braminit ja Assarian kansa. Mutta Assarian kansa ei tutkinut; se vain
-käytti voimaa, ja antoi sen olla sinä, mitä oli: arvoituksena.
-
-Surunlapsella oli suuressa määrin tuo salainen voima vallassaan; sen
-oli hänen äitinsä huomannut. Kun hänen sydämensä oli tuskasta revetä,
-ja uni pakeni hänen vuoteeltaan, oli Surunlapsen tapana hivellä
-käsillään hänen kasvojaan, ja uni tuli, ja sydän tuudittui muutamien
-hetkien lepoon.
-
-Nyt nukkuu ritari: se kuuluu hänen hengityksestään. Hiekkakello
-kuiskaa. Tähdet tuikkavat tornin ikkunasta sisään. Surunlapsi nousee
-ylös matoltaan ja hiipii äänettömin askelin Erlandin vuoteelle.
-Pienokaisen sydän sykkii kiihkeästi. Epäillen kohottaa hän kätensä. Ne
-väikkyvät kuin varjot yli ritarin otsan ja alas rintaa vasten. Yhä
-kuiskaa hiekkakello. Tähdet tuikkivat tornin ikkunasta sisään. Ei kuulu
-hiiskahdustakaan; ritarikin on lakannut hengittämästä. Hän lepää
-vuoteellaan kuin kuollut ja tähtien valo väreilee hänen kalpealla
-otsallaan. Kuin varjot väikkyvät Surunlapsen kädet yli ritarin
-kasvojen; ne väikkyvät hänen kasvojensa yli kuin hiljaiset varjot.
-
-Silloin nousee ritari ylös. Surunlapsi hypähtää taapäin, päästää
-puoleksi tukahdutetun huudahduksen ja heittäytyy polvilleen. Ritarin
-silmät ovat kiinni.
-
-"Herra Erland", kuiskaa Surunlapsi, "en tahtonut tehdä sinulle pahaa.
-Elä vihastu minuun!"
-
-Ritari ei vastannut. Silloin huomasi Surunlapsi, että voima oli
-vaikuttanut. Hän nousi ylös ja sanoi rauhallisesti:
-
-"Ritari, sinun tulee jättää vuoteesi ja seurata minua."
-
-"Minne tahdot viedä minut, Surunlapsi?"
-
-"Saat kohta sen tietää."
-
-Ritari pukeutui. Surunlapsi tarttui hänen käteensä.
-
-He astuivat tornin rappuja alas ja tulivat takaportin kautta rantaan,
-jossa ritarin kalastusvenheet olivat. Venheistä pienimmässä souti hänet
-Surunlapsi salmen yli niin äänettömästi, että vartijankin olisi ollut
-vaikea sitä kuulla, tarttui sitten hänen käteensä ja vei hänet metsään.
-
-Tuo salainen voima vaikutti niin, että ritarin tahto, vaikka muuten
-olikin luja ja taipumaton, mukautui pojan tahtoon; niin, sulipa
-yhdeksikin sen kanssa. Ritarin sielu katsoi Surunlapsen sieluun,
-niinkuin uskollinen palvelija katsoo herransa silmiin ja tietää, mitä
-tämä tahtoo, ajattelee ja tuntee. Kohta olisi salainen voima vaikuttava
-vielä voimakkaamminkin. Niinkuin kasvavassa puussa syyt syntyvät ytimen
-ympärille ja kuivettuvat sen mukaan kuin uusia kokoontuu vanhojen
-ympärille, niin kasvavat myöskin ihmisolennon ytimen ympärille
-intohimojen, tunteiden ja ajatusten syyt, jotka toinen toisensa jälkeen
-vanhenevat, samalla kun uusia intohimoja, tunteita ja ajatuksia
-kokoontuu kuihtuneiden ja mehuttomain ympärille. Mutta sielun vanhimmat
-syyt ovat kuitenkin ne, jotka ovat lähinnä ydintä; sen vuoksi ovat
-lapsuuden muistot niin suloiset, ne kun ovat lähinnä hengen sydäntä.
-Sill'aikaa kun poika kuletti Erlandia puiden runkojen välitse, tunki
-tuo salainen voima yhä syvemmälle hänen olentoonsa; ja sitä mukaa kuin
-se sinne syyltä syylle tunki, heräsivät uudelleen eloon kuihtuneet ja
-unhotetut intohimot, imien itseensä mehua muiston juurista. Erland
-muuttui samaksi kuin oli ollut kymmenen vuotta takaperin, poimiessaan
-kukkia puron rannalta ruskean tytön kanssa. Varjo, joka oli piillyt
-hänen sielunsa syvyydessä, nousi ylös tunteen kirkkaampaan valoon;
-nuoruuden rakkauden tunne, tuo kaikista suloisin, joka ei muuten
-koskaan palaja, viilsi läpi hänen olentonsa ja hän ajatteli, tunsi vain
-Singoallaa.
-
-"Surunlapsi", sanoi ritari, kun he olivat ehtineet vähän matkaa
-metsään, "istukaamme lepäämään. Yö on niin kaunis. Näetkö tähden, joka
-kiiluu tuolla ylhäällä tammen latvan takaa? Minä rakastan sinua
-niinkuin poikaani, niinkuin olisit minun pikku Erlandini; rakastan
-sinua vielä enemmän, kalpea lapsi, ja minä näen sinun sielustasi, että
-sinäkin minua rakastat. Nyt on niin kaunista, niin viileää. Minne viet
-minua, Surunlapsi? Minä seuraan sinua maailman ääriin."
-
-"Vien sinut äitini luo."
-
-"Asuuko äitisi metsässä?"
-
-"Asuu."
-
-"Oi, että olisit poikani! Etkö olekin poikani?"
-
-"Olen", vastasi Surunlapsi, hämmästyneenä, liikutettuna ja hämillään
-näistä suloisista sanoista.
-
-"Ken on äitisi? Onko se Singoalla... Singoalla... Singoalla?"
-
-Hänen äänensä sointu muuttui yhä lempeämmäksi.
-
-"On, äitini on Singoalla."
-
-"Oi Jumalani", sanoi ritari ja kyyneleet alkoivat tippua hänen raollaan
-olevista silmistään, "minä olen niin onnellinen. Rakastettu poikani,
-miksi en sinua heti paikalla tuntenut? Sinä olet ollut muukalainen
-isäsi huoneessa, olet kärsinyt paljon ja syyttömästi hänen vihastaan.
-Näen kuitenkin sielustasi, ettet vihaa minua; ei, sinä rakastat minua
-ja olet onnellinen sanoistani. Tule, Surunlapsi, minä tahdon mennä
-äitisi luo."
-
-He jatkoivat kulkuaan. Surunlapsi vapisi autuaasta mielialasta, sillä
-niin voi myöskin tapahtua, kun autuus mielen täyttää ja niinkuin
-auringon valo tulvii silmiin, jotka ennen olivat sokeat... vapisi
-kamalasta tunteesta, sillä ritari oli niin kalpea, niin muuttunut ja
-hänen äänensä niin aavemainen. Se oli kuin harhanäky, niinkuin
-olisi vieras sielu hänen suunsa kautta puhunut. He pysähtyivät
-kalliomurroksen eteen. Surunlapsi tarttui isänsä käteen ja vei hänet
-sokkeloon.
-
-Tulta tuikki jostain, se katosi taas, sillä kallion seinä sattui eteen,
-mutta kohta näkyi se taas jälleen. Se tuli rotkosta.
-
-"Oi, minä vapisen", mutisi ritari; "asuuko sieluni rakastettu näissä
-kallioissa?"
-
-Ritarin ja pyhiinvaeltajan askeleet ilmaisivat yksinäisen asunnon
-eläjille heidän tulonsa. Singoalla istui sammalvuoteella, tulenvalo
-hulmusi kosteilla kiviseinillä ja loi petollisen punan hänen
-kasvoilleen. Assimkin istui vanhalla paikallaan, kädet ristissä rinnan
-päällä. Hän oli äsken hionut miekkaansa vuoren kylkeä vastaan; nyt
-riippui se paljastettuna hänen vyössään.
-
-"Kuule", kuiskasi Singoalla, joka aina hämäristä asti oli kuunnellut ja
-odottanut, odottanut ja kuunnellut; "Kuule. He tulevat. Assim, menehän
-nyt!" Assim nousi ylös.
-
-"Jään tänne varjoon", sanoi hän, "jos tahdot, että hänen on kuoleminen,
-niin kohenna tulta; se on oleva merkki. Miekkani on terävä, käteni on
-varma, odottamaton isku on kaatava villin jääkarhun."
-
-"Mene, mene!" kuiskasi Singoalla. Assim katosi.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä astuivat ritari ja Surunlapsi sisään.
-Singoalla seisoi Erlandin edessä. Hän katseli häntä... Kuka taitaa
-kuvata moisen katseen? Elämä kaikkine kohtaloineen, iloineen ja
-suruineen, kaikkine loppumattomine intohimoineen ja tunteineen voipi
-keskittyä katseeseen, niinkuin särmiö kokoo auringon kaikki säteet
-polttopisteeseensä. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus voivat
-sulautua yhteen ainoaan katseeseen. Ne sulautuivat Singoallan katseessa
-yhteen ainoaan kysymykseen, ylpeään ja musertavaan ja kuitenkin
-vapisevaan.
-
-Se oli kysymys muistosta tai unhotuksesta, rakkaudesta tai vihasta,
-kyynelistä tai verestä. Raotetuilla silmiensä luomilla tunsi ritari
-polttavan tunteen tästä katseeseen asetetusta kysymyksestä.
-
-"Singoalla!" kuului Erland sanovan.
-
-Se ääni, joka tässä kysymyksessä kaikui, vastasi kaikkeen, mitä
-Singoallan sielu oli kysynyt. Hän tuli muistaen, rakastaen ja anteeksi
-anoen. Kuinka voisikaan hänet musertaa puhumalla valapattoudesta,
-kostosta ja kuolemasta? Singoallan pää vaipui povea vasten, hänen
-alakuloinen otsansa kätkihe laihoihin, läpikuultaviin käsiin.
-
-"Singoalla", virkkoi uudelleen Erland, ja kyyneleet tippuivat hänen
-silmäluomiensa alta.
-
-Singoalla ei vastannut; hän seisoi kuin kuvapatsas, mutta hänen povensa
-ja huokauksensa ilmaisivat, että hän eli.
-
-Ritari nosti Surunlapsen käsivarrelleen ja astui askeleen Singoallaa
-kohti. Heidän päänsä nojasivat toisiaan vastaan. Erlandin ruskeat
-kiharat sekaantuivat nyt niin kuin muinoin mustiin aaltoihin, jotka
-lainehtivat Singoallan otsan ympärillä.
-
-Rotkossa vallitsee hiljaisuus. Missä ovat nyt tuskat, viha, katkerat
-muistot, jotka siellä asuivat, kamalat huokaukset, jotka sen täyttivät,
-rajut huudot, jotka tunkivat esiin Singoallan rinnasta, kun hänen
-epätoivonsa kuorma kävi hänelle ylivoimaiseksi? Nyt kuuluu vain
-hiljaisia nyyhkytyksiä. Erland kietoo kätensä Singoallan vyötäisten
-ympärille ja kuiskaa -- Singoalla ei kuule, mitä hän kuiskaa, mutta se
-kuuluu siltä kuin tuulen henkäys tuudittaisi koivun lehtiä lepoon.
-
-Mutta luolan ulkopuolella kiiluvat Assimin silmät. Hän puree hammasta
-tuskassaan. Hän tahtoo, että Singoalla olisi onnellinen, mutta että
-hänen, tuon hyljätyn, täytyy nähdä tuota onnea! Parempi olisi hänen
-kuolla tuleen.
-
-Singoalla hivelee kädellään Erlandin poskia; hän kysyy kuiskaten,
-silmät kyyneliä vuotaen, helliä, kummallisia kysymyksiä: "Miksi olet
-niin kalpea, Erland? Miksi kuihtuivat poskiesi ruusut? Minne nuoruutesi
-pakeni? Näin unta, että olit seitsentoistavuotias. Erland, oletko
-kärsinyt?"
-
-"Missä olet ollut niin kauan, Singoalla?" kysyy vuorostaan Erland.
-"Muistatko onnemme kotoa, missä kuusi humisi, missä puro lirisi? Oi,
-kuusi humisee vieläkin, puro lirisee vieläkin. Menneisyys on palannut,
-olemme nuoria jälleen. Tule, Singoalla, leikkikäämme ja poimikaamme
-kukkasia puron reunalta! Aikahan on jo käsissä; taivaan tähdet
-tuikkivat! Etkö näe niitä?"
-
-Erland tarttui Singoallan käteen ja vei hänet rotkosta. Mitään
-ajattelematta, ainoastaan autuaasti tuntien seurasi häntä Singoalla.
-Hän kulki ritarin rinnalla, silmät maahan luotuina, haaveellisiin
-unelmiin vaipuneena. Ei hän nähnyt tähtiä, ei puita, joiden välitse
-kulki. Oi, kun ei koskaan tämä autuus loppuisi! Antaa heidän leikkiä
-puron reunalla ja kuolla, ennenkuin aamun kylmä valo koittaa ja tuo
-tullessaan tunteettoman todellisuutensa! Yö, uni, haaveilu, häilyvät
-varjot, tuikkivat tähdet, epämääräisyys ja rajattomuus, nuo suloiset
-näköhäiriöt, jotka syntyvät hämäryyden helmassa, oi, mitä on
-rinnallanne aurinko ja sen kultainen valo, mitäpä päivä kirkkaine
-esineineen ja kylmine totuuksineen!
-
-Surunlapsi seurasi isää ja äitiä. Pienokaisen kasvot loistivat.
-Tuntematon voima liikkui hänen povessaan ja pakotti häntä laulamaan.
-Laulu kaikui niinkuin se olisi ollut vain henkiä varten, jotka yön
-pimeässä liihoittelevat.
-
-He tulivat kukkulalle puron luona; se oli lähellä rotkoa. Erland ja
-Singoalla istuutuivat kukkulan juurelle nurmikolle, missä ennen muinoin
-olivat istuneet; mutta leikkiä, poimia kukkia eivät he enää voineet;
-uinaillen lepäsivät he toistensa olkapäihin nojaten; puhella eivät he
-voineet, ainoastaan huokailla ja tuntea toistensa läsnäolon, puoleksi
-valveilla, puoleksi unessa.
-
-Mutta Surunlapsi istuutui puron rannalle, katseli tähtiä, jotka
-kuvastuivat veteen; ja lauleli niille. Niin vierivät hetket, ja toinen
-toisensa perästä sammuivat tähdet lännen sumuihin. Harmaata usvaa
-sekaantui pimeyteen ja aamukaste kostutti maata. Silloin lähestyi
-Surunlapsi isäänsä, laski kätensä hänen olkapäälleen ja sanoi
-hänelle: "Yö kuluu. Nouse ylös ja seuraa minua!" Ritari heräsi
-tuskallisesta horrostilastaan; hänen tahtonsa oli Surunlapsen tahdon
-alle alistunut; hänen täytyi totella.
-
-Tämän teki Surunlapsi siksi, että aika oli kulunut pitkälle yli
-puolenyön, ja se salainen voima, jonka avulla Surunlapsen sielu
-hallitsi ritarin sielua, alkoi heikontua. Sen tunsi Surunlapsi
-jäsentensä kylmenemisestä ja uupumisesta.
-
-"Äiti", sanoi hän Singoallalle, "tule! minua uuvuttaa ja minun on
-kylmä. Meidän täytyy kiiruhtaa."
-
-"Heitä hyvästi, äiti. Meidän täytyy rientää", uudisti Surunlapsi
-hätäillen. Singoalla nousi ylös. "Hyvästi", kuiskasi hän ritarille.
-
-"Ei, ei", sanoi ritari Erland; "me jäämme tänne ainiaaksi."
-
-"Me tapaamme taas. Hyvästi!"
-
-"Pakene, äiti! Älä jää!" rukoili Surunlapsi.
-
-Singoalla riensi pois. Ritari levitti sylinsä hänen jälkeensä.
-
-"Tule", sanoi poika; "sinun täytyy seurata minua, isä."
-
-Ja Surunlapsi tarttui hänen käteensä, ja hänen täytyi seurata. Nopein
-askelin palasivat he linnaan, soutivat salmen yli, kiipesivät tornin
-rappuja ja tulivat tornikammioon.
-
-"Riisu vaatteesi ja nuku!" käski Surunlapsi. Ritari totteli. Surunlapsi
-kääriytyi peitteeseensä, paneutui matolleen ja nukkui heti.
-
-Hiekkakello kuiskaa, kalpenevat tähdet tuikkavat tornikammioon, ritari
-nukkuu vuoteellaan, pyhiinvaeltaja matollaan.
-
-Tunnin kuluttua alkaa päivä valjeta. Linnut helähtävät laulamaan;
-linnan palvelijat heräävät; metsästä kuuluvat jo uutteran
-uudisviljelijän kirveen iskut.
-
-
-
-
-PÄIVÄ JA YÖ.
-
-
-Ritari heräsi pää raskaana. Surunlapsikin heräsi kohta sen jälkeen
-uuvuksissa, mutta tuntien sielussaan yön onnen jälkikaikua. "Isä" oli
-hän vähällä sanoa herra Erlandille, sillä hän muisti kai ne
-isänrakkautta ilmaisevat sanat, joita ritari yön kuluessa oli lausunut,
-mutta se sana kuoli hänen huulilleen, kun hän katsahti ylös ja näki
-ritarin kasvojen synkän ilmeen.
-
-"Kirous", mutisi ritari, "olen nähnyt kauheaa unta tänä yönä. Pahat
-henget ovat minua kiusanneet. Yksi niistä oli sinun näköisesi,
-Surunlapsi."
-
-Herra Erland pukeutui kiiruusti ja riensi ulos hengittämään aamun
-raitista ilmaa. Koko päivän oli hän synkkämielinen. Hän puhui tuskin
-mitään Helena rouvalle, Surunlapselle vielä vähemmin, ei hän hyväillyt
-pientä poikaansakaan, mutta torui sitä enemmän palvelijoita.
-
-Illan suussa lähti herra Erland ratsastamaan. Surunlapsi kiiruhti
-metsään ja rotkolle. Singoalla istui siellä säteilevin kasvoin, yhä
-vieläkin huumaantuneena yöllisistä muistoista. Assim keitti ruokaa
-kattilassa eikä puhunut mitään.
-
-Singoalla sulki Surunlapsen syliinsä, suuteli häntä suutelemistaan ja
-kysyi hänen isästään.
-
-"Isänikö!" vastasi Surunlapsi. "Oi, en uskalla enää tänään kutsua häntä
-isäkseni. Hän on vihainen ja sanoo yöllä nähneensä kauheaa unta."
-
-"Sanoiko hän _kauheaa_ unta?" kysyi Singoalla miettivästi.
-
-"Sanoi."
-
-"Se on mahdotonta. Hän rakastaa minua. Esi-isämme ovat sanoneet, että
-kun salainen voima vaikuttaa, silloin ihminen esiintyy sellaisena kuin
-hän on. Hän rakastaa minua sisimmässä sydämessään. Oo, tätä yötä, tätä
-autuaallista yötä. Surunlapsi, sinun tulee taas tänä iltana tuoda
-ritarini luokseni. Mutta sitä ennen tahdon minä näyttäytyä hänelle,
-vakuuttaakseni sinulle että hän rakastaa minua aina. Tule, Surunlapsi,
-minä lähden linnaan."
-
-"Äiti", huusi Surunlapsi, "sinä saatat itsesi onnettomuuteen. Muista
-ritarin puolisoa, Helena rouvaa!"
-
-"Häntäkö!" virkkoi Singoalla säihkyvin silmin. "Minä olen ritarin
-ensimmäinen ja oikea puoliso, niin totta kuin Jumala asuu taivaassa.
-Hän ei rakasta häntä, hän ei voi rakastaa häntä. Etkö kuullut, etkö
-nähnyt sitä viime yönä? Minua, yksin minua rakastaa hänen sielunsa.
-Minä lähden hänen luoksensa."
-
-Turhat olivat Surunlapsen valitukset. Hän lähti. Surunlapsi seurasi
-häntä itkien ja rukoillen. Hän lähti, sillä epäilys, jonka hän tahtoi
-vääräksi todistaa, mustasukkaisuus, jota hän turhaan ivasi, oli
-herännyt hänen mielessään. Assim otti jousensa olalleen ja seurasi
-häntä, loitompana.
-
-Hetken kuljettuaan tuli Singoalla Surunlapsen seuraamana hiukan
-viettävälle ylängölle, jonka poikki hänen tiensä vei. Saavuttuaan
-harjulle pysähtyi hän, sillä hän näki ritarin hevosen selässä alempana.
-Hänen muotonsa oli synkkä ja pelottava. Hänen hevosensa oli vaahdossa.
-Jousi riippui hänen satulansa nappulassa.
-
-Ritarikin huomasi Singoallan; hän pysähtyi, varjosti kädellä silmiään,
-katseli ja huusi:
-
-"Kirottu kummitus! Pakanallinen noita! Ajatko minua takaa päivälläkin?"
-
-Ja hän tempasi jousensa, jännitti sen, asetti nuolen jänteelle ja
-ampui.
-
-Mutta Singoalla oli jo kadonnut. Assim oli syössyt hätään, temmannut
-hänet luokseen ja vienyt hänet näkyvistä. Sen tehtyään jännitti Assim
-jousensa ja riensi takaisin, ampuakseen hänkin, mutta silloin oli
-ritari jo poissa.
-
-Kun Assim palasi, istui Singoalla vihreällä sammalella ja tuijotti
-eteensä. Surunlapsi istui äänetönnä hänen vierellään ja toivoi
-itselleen kuolemaa.
-
-"Singoalla", sanoi Assim ja kumartui hänen puoleensa. "Tahdotko, että
-tapan Erlandin? Minulla on myrkyllinen nuoli viinessäni ja minä ammun
-tarkkaan."
-
-"Minulla on oikeus ottaa hänen verensä. Tapa hänet!" sanoi Singoalla.
-
-Assim meni. Hänen silmänsä loistivat riemusta. Hänkin alkoi toivoa.
-
-Mutta hänen riemunsa oli lyhyt. Singoalla huusi hänet takaisin. Hän
-tuli. "Ei, Assim! Ei vielä, Assim!" sanoi Singoalla. "Ei, ei vielä!"
-uudisti hän ja kohotti miettiväisenä kätensä otsalleen. "Surunlapsi saa
-illalla tuoda sen petturin luokseni. Minä silloin tuomitsen hänet, ja
-jos tuomio on kuolemaksi, tulee sinun, Assim, hänet tappaa..."
-
-"Haa!" lisäsi hän ja nousi ylpeästi seisoalleen; "tuo valkotukkainen
-nainen, hänen sinisilmäinen Helenansa saa omistaa hänet päivällä; mutta
-minun, minun on hän yöllä, sillä hän on Surunlapseni voiman orja.
-Hyvästi, Surunlapsi! Odotan sinua ja häntä yöllä luokseni. Ensi yönä
-langetetaan tuomio."
-
-Pitkät olivat Singoallalle illan hetket hänen istuessaan rotkossa
-nuotiotulen ääressä tuomion hetkeä odotellen. Surunlapsi, sinä silmieni
-ilo, voimasi ei ole pettävä... niin puheli hän itsekseen. Hio... niin
-puhui hän Assimille, joka uupumatta, mielipuolen levollisuudella,
-teroitti miekkaansa kallion kylkeä vastaan.
-
-Mutta Surunlapsi, pitkät olivat hänenkin hetkensä! Mikä kamala hetki,
-kun ritari taas sortui hänen voimansa alle! Mikä kammottava retki, kun
-hän yöllä taas vaelsi metsässä isänsä vieressä!
-
-"Surunlapsi, poikani..." Niin kuuluivat taas ritarin sanat. Mutta nyt
-pudistuttivat Surunlasta nuo sanat. Ne eivät olleet hänen isänsä, ne
-olivat ivailevan hengen, joka puhui hänen äitinsä suulla. "Surunlapsi!
-Sinä et tiedä, kuinka minä sinua rakastan", sanoi ritari heidän yön
-pimeässä kävellessään.
-
-"Ei, hellitä käteni! Et saa koskea minuun. Minä en tahdo olla sinun
-poikasi."
-
-"Yö on pimeä, pilviä purjehtii taivaalla... ja sinä, Surunlapsi, puhut
-sanoja, jotka saavat vereni jähmettymään. Näetkö pilven taivaalla, sinä
-oma Surunlapseni?"
-
-"Niin, alkaapa sataa. Jouduhan nyt! -- Minä vien sinut kurjan,
-onnettoman äitini luo."
-
-Vettä satoi virtanaan. Metsä ratisi; ei ainoakaan tähti valaissut
-heidän yksinäistä tietään. Yölinnut huutelivat rotkoissa. Ja pienen
-pojan sivulla vaelsi kalpea haamu silmät raollaan.
-
-He saapuivat kalliomurrokselle. Surunlapsi pysähtyi, ja häntä
-pudistutti taas. Hän ajatteli Assimin miekkaa, ajatteli tuomiota, joka
-odotti. Hän pysähtyi ja toivoi kuolemansa tulevan.
-
-"Surunlapsi", sanoi ritari. "Anna minulle kätesi. Viethän minut
-Singoallan luo. Paha poika, minä valitan äidillesi, että olet puhunut
-julmia sanoja isällesi."
-
-Niin uhkaili ritari hyväilevällä äänellä. Mutta Surunlapsi itki.
-
-"Miksi itket? Miksi olet suuttunut minuun? Tule Surunlapsi! Rauhoita
-mielesi! Enhän minä valita Singoallalle."
-
-Ja ritari tahtoi mennä kallioiden väliin.
-
-Mutta Surunlapsi tahtoi pidättää häntä. Poika tiuskasi:
-
-"Ei, pysähdy! Eikö sinua pelota, herra Erland?"
-
-"Tuuli puhaltaa metsässä, mutta kukahan pelkäisi tuulta ja pimeää?"
-vastasi ritari. "Olet lapsellinen, poika."
-
-"Etkö kuule, mitä tuuli sinulle kertoo? Se on surullinen tarina, ja
-sinun pitäisi pelätä."
-
-"Mitä kertoo tuuli? Kerro hänen tarinansa! Minä kuuntelen mielelläni,
-jos pyyhit kyyneleesi ja olet iloinen."
-
-Ritarin näin puhuessa, nojasi hän kalliopaatta vasten, hymyili ja
-kohotti otsansa synkkää taivasta kohden. Kallioiden välistä häämötti
-joku haamu.
-
-"Tuuli kertoo: 'Äitini synnytti minut eräänä yönä kirkkomaalla. Hän
-haki siellä puolisonsa hautaa, mutta hänen puolisonsa ei ollutkaan
-kuollut'."
-
-"Kuulitko tuulen sitä kertovan, kummallinen poika? Mitä se nyt sitten
-kertoo?"
-
-"Tuuli kertoo: 'Isäni oli ritari, joka matkusti maita mantereita, oli
-epävakainen ja uskoton'."
-
-"Silloinhan on tuuli isänsä kaltainen."
-
-"'Äitini etsi häntä ja vaelti maasta maahan, mutta ei häntä löytänyt.
-Itse luuli hän olevansa rakastettu ja etsitty hänkin. Luuli hänet hyvin
-onnettomaksi, ja itki hänen tähtensä: kyynelensä tippuivat kuin kaste
-niitylle, kuin sade vuorille'."
-
-"Niinkö tuuli kertoi? Mutta mitä kertoo hän nyt? Nyt kuuluu hänen
-äänensä tylyltä metsässä."
-
-"Tuuli kertoo: 'Isäni ei ollut onneton, sillä hän oli unhottanut äitini
-eikä häntä etsinyt. Hän rakasti toista, joka tuli pohjolasta'."
-
-"Tuulella on uskoton isä", sanoi ritari. "Mutta kuule, kuinka metsä
-vaikeroi! Se on taaskin tuulen ääni. Mitä sanoo hän nyt?"
-
-"Tuuli sanoo: 'Minua on huokaileva rinta imettänyt; valitusvirret
-olivat kehtolauluni. Äitini on hyvin onneton'."
-
-Ritari painoi otsansa alas ja pani kätensä rintansa päälle.
-
-"Surunlapsi", sanoi hän, "sinä, joka ymmärrät tuulen kielen, mitä
-kertoo se nyt, sillä nyt huutaa se, nyt on se vihainen ja puiden latvat
-vapisevat."
-
-Varjo siirtyi lähemmä puhelevia. Surunlapsi vastasi:
-
-"Tuuli kertoo: 'Isäni tahtoi tänään tappaa äitini; hän ampui nuolen
-hänen rintaansa vasten, mutta äitini pakeni. Miksi vihaat sinä äitiäni?
-Mitä on hän rikkonut sinua vastaan; vastaa minulle, ritari!'"
-
-Ritari painoi päänsä rintaansa vasten ja kysyi:
-
-"Surunlapsi, sanoiko äitisi, että oli yö, kun synnyit? Sanoiko hän
-synnyttäneensä sinut kuolleiden kalmistossa isäsi hautaa etsiessään?"
-
-"Sanoi."
-
-"Sumu haihtuu ja minä katselen kahteen maailmaan. Nyt muistan minä,
-kuka minä olen, kun aurinko taivaalla paistaa. Minä olen mielipuoli
-päivällä. Minä tahdoin tappaa äitisi. Minä vihaan äitiäsi päivällä,
-sillä silloin olen minä mielipuoli. Eikö äitisi tahdo tappaa minua
-uskottomuuteni vuoksi, julmuuteni ja kaikkien niiden tuskien vuoksi,
-joita olen hänelle tuottanut? Surunlapsi, kysy äidiltäsi, tahtooko hän
-ottaa vereni. Hänellä on siihen oikeus."
-
-Mutta Surunlapsi vastasi:
-
-"Kuuletko kuinka tuuli valittaa: 'Voinko minä viedä isäni kuolemaan?'"
-
-Ja Surunlapsi, joka värisi Assimin miekkaa ajatellessaan, tarttui
-ritarin käteen paetakseen hänen kanssaan takaisin linnaan.
-
-Silloin astui kuunteleva varjo esiin hämäryydestään.
-
-"Pakene", kuiskasi hän Surunlapselle, "sillä Assim raivoo ja vainuaa
-verta. Hän väijyy rotkon suulla. Minä olen herättänyt hänen vihansa,
-mutta en voi sitä nukuttaa."
-
-Ritari tunsi kuiskaavan äänen, kääntyi päin ja tahtoi tarttua hänen
-hameeseensa.
-
-Mutta hän uudisti hädissään: "Pakene, Surunlapsi! Assim kuulee meitä!"
-
-Surunlapsi kiiruhti kulkuaan ja ritarin täytyi seurata, vaikka hänen
-sielunsa vaikeroi.
-
-Mutta myöskin Singoalla -- sillä se oli hän, joka oli varjona kulkenut
--- seurasi Surunlasta, ja kun he olivat ehtineet vähän matkan päähän
-vaaralliselta kalliolta, jossa surma väijyi, pyysi hän häntä
-pysähtymään.
-
-Ritari vaipui Singoallan jalkoihin ja syleili hänen polviaan.
-
-Singoalla kumartui hänen ylitsensä ja hiveli hänen kiharoitaan.
-
-"Erland", sanoi hän, "me näemme toisemme nyt viimeisen kerran maan
-päällä. Hyvästi rakkaani!"
-
-"Saanko minä kuolla?"
-
-"Et", vastasi Singoalla. "Aioin tosin eilen illalla tappaa sinut, mutta
-silloin oli sieluni musta vihasta ja epätoivosta. Nyt saat sinä elää,
-Erland, puolisoasi ja poikaasi varten. Sinähän rakastat Helenaa, ja hän
-rakastaa sinua... ja pieni poikasi, sano onko hän enemmän sinun
-näköisesi vaiko sinisilmäisen Helenasi? Tahtoisin kernaasti hyväillä
-pientä poikaasi."
-
-"Vaiti!" huudahti ritari Erland. "Älä puhu Helenasta! Päivällä, kun
-mieleni on sekaisin, tulen minä kyllä toimeen tuon naisen kanssa; mutta
-sinä, Singoalla, olet ainoa, oikea rakkauteni, niinkuin olet
-ensimmäinen ja oikea vaimoni."
-
-"Älä petä minua", sanoi Singoalla, "rukoilen: älä puhu niin, että minä
-taas alan elää toivossa, joka sitten pettää ja jättää jälkeensä vihaa
-ja epätoivoa! Enkö joutunut harhaan sanoistasi, silloin kun Surunlapsi
-ensi kerran toi sinut luokseni? Luulin sinun minua aina rakastavan ja
-että sinun oli suloista minua nähdä. Silloin päätin tulla luoksesi.
-Mutta sinä kauhistuit minut nähdessäsi ja pikaistuit ja tahdoit tappaa
-minut. Erland, sinä vihaat minua päivällä; rakastaa minua voit
-ainoastaan yöllä, kun Surunlapsen salaperäinen voima on tahtosi
-kahlehtinut."
-
-"Totta on se, mitä sanot, mutta totta vain puoleksi, sillä nyt näen
-minä selvästi", sanoi ritari. "En ole sama päivällä kuin nyt, kun olen
-luonasi. Päivällä olen minä onneton ja mielipuoli; niin, mielipuoli.
-Muistat kai Assimin ja isäsi? Sen pahan, minkä _he_ minulle tekivät,
-siirsi sekava mieleni sinuun. Sairaat ajatukseni tekivät sinusta
-kauhukuvan, ja nimesi, tuo suloinen Singoalla, soi korvissani
-kamalalta. Silloin tuli tyttö, joka oli lapsuuteni ystävä, ja hoiti
-minua, kun olin sairas. Luulin häntä rakastavani; mutta se nainen, jota
-rakastin, olit aina sinä, puolisoni; se olit sinä, jolla vain oli
-Helenan naamio. Niin, en minä koskaan Helenaa rakastanut, mutta sinua
-rakastin minä hänessä; sen tunnen minä nyt. Singoalla, jos et tahdo
-tappaa minua oikeuden täyttämiseksi, et rikotun valani tähden etkä
-niiden tuskien tähden, joita olen sinulle tuottanut, niin tapa minut
-oman itseni vuoksi, sillä minä vapisen huomista päivää. En tahdo herätä
-hulluuteen enkä vihaan sinua kohtaan, joka olet sieluni sydän."
-
-Singoalla vastasi:
-
-"Väärä valasi on anteeksi annettu; sen vuoksi ei sinun tarvitse kuolla.
-Eivät myöskään saa sanasi minua vakuutetuksi siitä, ettet rakasta
-Helenaa ainakin päivällä, kun olet mielipuoli. Mitäpä siitä, jos
-oletkin mielipuoli, kunhan olet onnellinen. Katso, minä tulin tähän
-maahan, ja lähetin sinulle poikani, että hän taivuttaisi mielesi
-nöyryyteen, sillä jäykkään mieleen ei salainen voima vaikuta, ja toisi
-sinut luokseni. Valitsin asunnokseni tuon rotkon tuolla ja odotin sinua
-yksitoista päivää. Tahdoin nähdä ja puhutella sinua vielä kerran ennen
-kuolemaani sillä minä tunnen kuolemani lähestyvän. Sen tahdoin minä
-korvaukseksi Jumalalta kaikista niistä suruista, joita olen kärsinyt,
-ja sen korvauksen on laupias Jumala minulle antanut. Mitä tahdon minä
-enää itseäni varten? Vaikeampi on ajatella Surunlasta, sillä mikä on
-hänestä tuleva, kun minä kuolen? Päivällä, kun sielusi on vihamielinen,
-ei hän enää ole poikasi! Mutta Jumala on häntä suojeleva, jos hänen
-sielunsa pysyy puhtaana kuin valkoinen lumi, eikä Surunlapsi ole
-vanhaksi elävä. Sen olen minä nähnyt kohtalosi viivoista, rakas kalpea
-poika!... Ei, Erland, nyt tulee meidän erota iäksi. Huomenna, kun
-heräät, olet muistava minua kuin pahaa unta, jonka vaikutus tuuleen
-haihtuu. Singoallan kuva ei sitten enää ole ajatuksiasi häiritsevä,
-hänen nimensä ei ole koskaan korvissasi kaikuva; hän on sinulta
-kadonnut niinkuin ei häntä koskaan olisi ollut olemassa. Mutta jos hän
-kuitenkin sieluusi palajaisi, jonkun kerran yksinäisenä hetkenä, niin
-älä ajattele häntä kostavana, pakanallisena, äläkä myöskään surevana
-naisena, vaan muista häntä anteeksi antavana, joka iloitsee siitä
-yöllisestä rakkaudesta, jonka annoit hänelle rotkossa puron reunalla!
-Elämäsi Helenan kanssa on kulkeva kuin tyyni joki läpi viheriäisten
-niittyjen, välitse varjoisten lehtojen. Erlandisi on kasvava vanhuutesi
-iloksi. Huoneesi on kauan pysyvä pystyssä ja Jumalasi siunaus on sitä
-suojeleva."
-
-"Hyvästi, Erland!" jatkoi hän. "Hyvästi, sinä puron poika! Hyvästi
-ensimmäinen ja ainoa rakkauteni! Hyvästi, onneni ja onnettomuuteni! Ole
-siunattu, puolisoni. Siunattu sinä riemuni, auringonvaloni, henkeni,
-kaikkeni!"
-
-Ja Singoalla painoi suudelman Erlandin huulille ja riensi pois.
-
-Kyyneleet virtasivat Erlandin poskia pitkin; hän väänteli käsiään ja
-huusi Singoallaa; mutta Singoalla oli poissa, ja Surunlapsen voima
-kytki Erlandin paikoilleen.
-
-Silloin päästi Erland suustaan sellaisia valitushuutoja, että ne
-koskivat Surunlapsen luihin ja ytimiin. Pienokainen vapisi ja tunsi
-voimansa vähenevän, tahtonsa heikkenevän, sydämensä sulavan.
-
-"Surunlapsi", huusi ritari, "minä muserran sinut, jos et Jumalan
-nimessä vanno vieväsi minua ensi yönä, joka yö Singoallan luo."
-
-"Minä vannon", huokasi Surunlapsi, melkein tiedotonna.
-
-"Pian! Palatkaamme linnaan, ennenkuin minä herään! Minä tunnen sinun
-voimasi vähenevän, ja pian minä herään. Joudu! Me olemme muutoin
-hukassa."
-
-Surunlapsi kulki nopein askelin. Erland seurasi häntä. Tuskin oli
-neljännestunti kulunut, kun ritari jo lepäsi vuoteellaan ja
-pyhiinvaeltaja matollaan.
-
-Mutta turhaan väijyi Assim saalistaan, seisoessaan kallioiden välissä
-teräväksi hiottu miekka kädessään. Kun Singoalla palasi rotkoon, sanoi
-hän vain: "Ritari ei tule." Assim iski miekkansa kallioon niin että se
-murtui kahvan kohdalta, juoksi rantaan ja huvittelihe koko yön
-matkimalla yölintujen ääniä ja vyöryttämällä kiviä kalliolta järveen.
-
-
-
-
-VIIMEINEN YÖVAELLUS.
-
-
-Surunlapsi piti valansa.
-
-Ja Singoalla, -- hän, joka oli alkanut tyytyä ajatukseen ikuisesta
-erosta ja kuolemasta -- oi, hän unhotti pian päätöksensä, kun ritari
-palasi seuraavana yönä Surunlapsen kanssa ja pyysi häntä jäämään. Hän
-sanoi olevansa hulluuden ja Helenan oma päivällä; hän tahtoi olla onnen
-ja Singoallan oma yöllä. Hän kutsui häntä puolisokseen ja pyysi häntä
-pitämään sen valan, jonka oli Alakon kuvan päällä vannonut, vaikka hän
-itse pahain henkien vaikutuksesta olikin ollut pakotettu oman valansa
-rikkomaan. Suloisia olivat nyt Erlandin hyväilyt tuolle kurjalle, jonka
-ainoa onni hän oli ollut aina nuoruudesta alkaen. Ihania olivat nuo
-salamyhkäiset yöt, kun he rotkossa toisilleen kuiskailivat tai
-äänettömään haaveiluun vaipuneina käsi kädessä puron reunalla istuivat.
-Singoalla ei voinut vastustaa; hän jäi sinne ja eli aikansa autuaissa
-unelmissa.
-
-Kahdentenakymmenentenä päivänä pyhiinvaeltajan tulon jälkeen Ekön
-linnaan palasi hän metsästä ehtoollismalja kädessään. Se annettiin
-priorille, ja kaikki ihmettelivät ilmestyksen totuutta ja katumuksen
-voimaa.
-
-Mutta ritari Erlandissa tapahtui muutos, joka päivä päivältä tuli yhä
-selvemmin näkyviin. Ennen oli hän aika ajoittain ollut synkkä, nyt oli
-hän synkkä koko päivän, aamusta yöhön saakka. Hän laihtui kauheasti;
-hänen silmänsä painuivat kuoppiinsa, hänen poskensa onttonivat, joka
-hetki uursi vaon hänen otsalleen, joka hetki valoi öljyä hänen
-katseensa kamalaan liekkiin. Palvelijat vapisivat, kun hän lähestyi,
-Helena rouva ei uskaltanut enää kysyä, mikä hänen mieltään kalvoi,
-sillä ritari näkyi aavistavan, milloin tuo kysymys oli tulossa, ja
-poistui silloin hänen läheisyydestään. Hän oli kylmä vaimonsa
-surullisille katseille, karttoi hänen hyväilyjään, eikä välittänyt
-pienestä pojastaan. Harvoin puhui hän kenenkään kanssa.
-
-Helena rouva ilmaisi priorille huolensa herra Erlandin tilasta ja
-keskusteli hänen kanssaan, mitä olisi tehtävä hänen pelastuksekseen,
-sillä silminnähtävää oli, että tämä sairasmielisyys vei häntä nopein
-askelin hautaa kohti. Priori päätti puhua avomielisesti ritarin kanssa
-ja vaatia häntä ripille.
-
-"Rasittaako synti sieluasi, poikani? Vai mikä se on, joka saattaa sinut
-epätoivoiseksi? Älä haudo tuskaasi! Sitä voi muuten seurata ajallinen
-ja iankaikkinen kuolema! Pakene Jumalan ja kirkon helmaan! Katso, hän
-on valmis ottamaan syysi ja surusi omille hartioilleen!"
-
-Noin puhui priori ritarille. Mutta tämä vastasi: "Älä ahdistele minua
-moisilla sanoilla, hurskas isä! Jos vielä toisen kerran tästä puhut,
-niin jätän minä teidät ja pakenen toisiin seutuihin! Antakaa minun
-olla! Kun aika on tullut, tulen minä ripille."
-
-Toisen kerran, kun ritari näytti rauhallisemmalta, virkkoi hän
-priorille: "Sieluni on täynnä rikkinäisiä kuvia. Koetan niitä panna
-kokoon; sentähden täytyy minun niin paljon miettiä. Kun taulu on
-valmis, silloin näen minä, mitä tahdon nähdä; silloin tiedän, mitä
-tahdon tietää. Vasta sitten voin tulla ripille, sillä eihän voi
-tunnustaa sitä, mikä on tuntematonta."
-
-Näinä päivinä palveli Surunlapsi tavallisuuden mukaan herra Erlandia.
-Mutta vapaita hetkiä ei Surunlapsella enää ollut ainoatakaan, sillä
-ritari salli hänen tuskin näkyvistään poistua. Katkeria hetkiä oli
-Surunlapsella sitä useampia. Melkein aina tuijottivat ritarin silmät
-häneen ja katseissa hehkui pidätettyä uhkaa, pelkoa ja epäluuloa. Hän
-vartioi Surunlapsen jokaista sanaa, jokaista hänen liikettään. Kun he
-olivat kahden kesken, tapahtui että hän nousi ylös, puristi Surunlapsen
-käsivarsia ja nosti hänet lattiasta heittääkseen hänet takaisin kiviä
-vastaan. Mutta hän hillitsi itsensä, ja kaikki loppui siihen, että
-sinelmät Surunlapsen käsivarsissa lisääntyivät.
-
-Myöskin Surunlapsi kärsi paljon. Hänen poskensa olivat vielä kalpeammat
-kuin ennen, hänen ruumiinsa oli melkein kuin varjo. Mutta hän kesti
-kärsivällisesti ritarin rääkkäykset, laski päivän tunteja ja ajatteli
-riemulla yötä, jolloin nuo kammottavat kasvot taas muuttuisivat
-ystävällisiksi, nuo julmat silmät lempeiksi ja jolloin nuo äänettömät
-huulet taas kutsuisivat häntä pojakseen ja lakkaamatta hänelle
-rakkautta vakuuttaisivat. Yö oli Surunlapsen päivä ja päivä hänen
-yönsä. Päivällä istui hänen äitinsä yksin äänettömän Assimin kanssa
-metsässä; päivällä olivat hänen isänsä ja hän itse onnettomat; mutta yö
-toi tullessaan hurmaavaa autuutta heille kaikille.
-
-Ritarin kävi niin, että hän tuli kuumeeseen, jolloin hän kerran kavahti
-ylös vuoteeltaan ja oli vähällä lävistää Surunlapsen miekallaan. Priori
-ja eräs toinen munkki, jotka valvoivat sairaan ääressä, pelastivat
-pojan. Houreissaan haasteli ritari paljon jostain rotkosta ja jostain
-kukkulasta, jonka päällä kuusi kasvaa; hän kutsui Surunlasta välistä
-pojakseen, välistä pieneksi piruksi. Sanalla sanoen: hänen kuumeensa
-oli kova ja hänen päänsä oli täynnä sekavia kuvia. Niinä päivinä odotti
-Singoalla turhaan ritariaan; mutta Surunlapsi kävi usein äitinsä luona.
-
-Kun herra Erland taas parani, päätti hän mennä ripille. Priori
-säikähtyi kovasti kuullessaan, että ritari oli kahden pirun riivaama:
-toinen ilmestyi naisen muotoisena; toinen oli pukeutunut Surunlapsen
-muotoon, varmaankin sillä tavalla ivatakseen pyhiinvaeltajaa ja hänen
-hurskasta tehtäväänsä.
-
-Isä Henrikki kutsui ritarin salaa luostarin kappeliin ja manasi pahat
-henget poistumaan. Ritari tunsi helpotusta ja luuli päässeensä vapaaksi
-kiusaajistaan.
-
-Mutta seuraavana päivänä oli paha palannut. Aamulla herättyään muisti
-hän, että nuo molemmat hornan henget olivat häntä koko yön kiusanneet.
-
-Vähän aikaa sen jälkeen tapahtui eräänä yönä, että herra Erland heräsi,
-ei vuoteellaan, vaan metsässä. Kalpea kuutamo valaisi maisemaa, mutta
-kun hän hämmästyneenä katseli ympärilleen, huomasi hän pakenijan, joka
-oli Surunlapsen näköinen. Kuinka oli hän tullut tänne metsään? Hänellä
-ei ollut aikaa sitä miettiä, vaan hän riensi haamun jälkeen. Mutta kun
-ritari avasi tornikammion oven, makasi pieni pyhiinvaeltaja
-vuoteellaan.
-
-Siitä alkaen rupesivat herra Erlandin ajatukset selviämään. Hän koetti
-kaikin tavoin koota käsitettäväksi kokonaisuudeksi noita hajanaisia
-kuvia. Hän keräsi kaikki muistonsa yöllisistä unistaan, vertaili niitä
-toisiinsa, valitsi yhteen sopivat, hylkäsi toistaiseksi toiset, tutki
-uudistetulla tarkkuudella Surunlapsen käytöstä ja päätti valvoa öillä.
-
-Mutta tätä päätöstä ei hän kuitenkaan kyennyt pitämään. Illan tullen
-tunsi hän itsensä niin veltoksi, että hänen oli mahdotonta karkoittaa
-unta silmistään. Lupauksensa pakotti häntä nukkumaan yksin Surunlapsen
-kanssa.
-
-Vähitellen, uupumattoman mietiskelyn jälkeen, onnistui ritarin saada
-kuvansa valmiiksi. Se oli kamalaa mosaikkia, paikkaamalla tehty
-hämäristä muistoista, mutta kokonaisuus antoi kuitenkin aavistuksen
-todellisuudesta.
-
-Muistellessaan iltoja ja horrostilaansa ennen nukkumistaan näki hän yhä
-selvemmin edessään kaksi varjoa, jotka liikkuivat edestakaisin hänen
-otsallaan, ja näki Surunlapsen silmien loistavan näiden varjojen läpi
-niinkuin tähdet pilvien välitse.
-
-Hän muisti vaelluksensa metsässä Surunlapsen kanssa ja koetti päivällä
-löytää sen polun, jota luuli yöllä kulkeneensa. Mutta muistonsa petti
-hänet, vei hänet harhaan, ja hän meni aivan toisaalle, usein penikulmia
-poispäin kalliolouhusta.
-
-Hän muisti myöskin näiden vaellustensa määrän ja kohtaukset Singoallan
-kanssa; mutta muistonsa näistä vaelluksista liittyivät kaikkeen siihen
-kauheaan, mitä hänen mielikuvituksensa oli luonut tuosta ruskeasta
-pakanatytöstä, ja kietoutuivat ne sen vuoksi ikäänkuin paksuun sumuun,
-josta mitä kamalimmat kuvat häämöttivät.
-
-Mutta hänen epäluulonsa Surunlasta kohtaan olivat nyt vakaantuneet. Hän
-hautoi erästä tuumaa. Joka ilta levolle mennessään luuli hän voivansa
-sen toteuttaa. Mutta Surunlapsen voima voitti. Pienokaisen koko
-maallinen olemus näkyi sulautuvan tuohon salaiseen voimaan.
-
-Neljäskymmenes päivä Surunlapsen tulosta Ekön linnaan oli tullut. Päivä
-oli sateinen ja tuulinen. Sisäjärven aallot vaahtosivat, puitten latvat
-taipuivat, pilvet keräytyivät kallioiden jyrkänteiden ympärille.
-Aurinko laski mustien kellankalpeiden pilvien taa. Ilta tuli, ja tuo
-synkkä mietiskelijä meni tofnikammioonsa nyt niinkuin ainakin
-pyhiinvaeltajan seuraamana. Mutta sitä ennen oli ritari kätkenyt
-teräväksi hiotun metsästyspuukon vaippansa alle.
-
-Herra Erland meni levolle. Surunlapsi panihe matolleen. Hiekkakello
-kuiskasi, tuuliviirit katolla vinkuivat, järven aallot kohisivat.
-
-Ennen maatapanoaan oli ritari sanonut olevansa hyvin uupunut. Kohta
-vaipuikin hän luonnolliseen uneensa. Sen kuuli Surunlapsi hänen
-hengityksestään.
-
-Silloin hiipi pyhiinvaeltaja ritarin vuoteelle ja hänen pienet kalpeat
-kätensä liikkuivat kuin läpikuultavat varjot nukkuvan pään kohdalta
-hänen rintaansa...
-
-Mutta ainoastaan muutamia sekunteja. Ritari istuutui.
-
-"Nyt vaikutti voima pian", ajatteli pienokainen. "Nouse ylös ja seuraa
-minua", käski hänen lempeä äänensä.
-
-Ritari nousi ylös, Surunlapsi tarttui hänen käteensä, vei hänet rappuja
-alas, vei yli vaahtoavan salmen metsään.
-
-"Tämä on kamala yö", sanoi poika, jonka kiharat tuulessa hulmusivat.
-"Kuule, kuinka ympärillämme ulvoo! Tuuli on kylmä. Entä, jos puut
-putoisivat päällemme, isä! Joutukaamme!"
-
-"Minnekkä viet sinä minua?" kysyi ritari arvellen.
-
-"Minnekkäs muuanne veisin sinua kuin äitini luo, Singoallan luo?" sanoi
-Surunlapsi, kummastellen tätä kysymystä.
-
-"Singoalla on siis äitisi?"
-
-"On kyllä... Kuinka kummasti sinä puhut tänä yönä?"
-
-Ritari lienee huomannut, että hänen kysymyksensä eivät olleet oikein
-asetetut, ja että tässä olisi viisaampaa vaieta kuin puhua, sillä hän
-vaelsi kauan äänetönnä pyhiinvaeltajan vieressä.
-
-He tunkivat yhä syvemmälle metsään.
-
-Mustien pilvien välitse, jotka haaksirikkoisen laivan tavoin
-ajelehtivat taivaalla, valoi kuu keltaista, sairaloista valoaan.
-Puitten edestakaisin huojahtelevat oksat ja lehvät muodostivat
-väräjävän, tuhansista varjoista ja valosäteistä kudotun verkon yli
-metsän valaistujen paikkojen; siellä näyttivät kaikki esineet elävän,
-liikkuvan ja hyppivän aavemaisessa sekasorrossa. Mutta siellä, missä
-puut olivat tuuheampia ja tiheämpiä, oli pilkkopimeää.
-
-Mikä on se, joka loistaa tuolla puitten runkojen takana? Se ei ole kuun
-valoa; punaisia liekkejähän siellä hulmuaa tervassoihdusta. Metsässä
-kuuluu ääniä, jotka eivät ole tuulen. Kuule, mitä huutavat:
-
-"Alako, armahda! Alako... Alako..."
-
-Surunlapsi pelästyi. Ritari mutisi: "Hornan henget pitävät kokoustaan
-tänä yönä."
-
-"Isä!" sanoi poika ja painautui lähemmäksi häntä; "minua pelottaa...
-tämä on kauhea yö... suojele minua!"
-
-"Isä!" sepä oli merkillinen sana tämän merkillisen paholaisen
-pyhiinvaeltajan suusta. "Älä pelkää", sanoi hän ääneensä ja puristi yhä
-kovemmin pojan kättä; "ei kukaan ole ottava sinua minulta."
-
-Niin vaeltivat he eteenpäin natisevien, huohottavien ja valittavien
-puiden alla, läpi vaaleankeltaisen kuutamon ja läpi mustien varjojen.
-Lakkaamatta, vaikkakin kauempana, kuului kuin monesta suusta huutoja:
-Alako! Alako! Myrskyn vinkunassa, järven kohinassa, kuutamon
-haamumaisessa valossa, jopa pilvienkin muodoissa oli jotain kummallista
-ja kuoloa ennustavaa.
-
-"Alako!" ajatteli ritari, kuunnellen halveksivalla korvalla tuota
-huutoa; "mitä merkitsee tuo sana? Missä olen sen ennen kuullut? Oo,
-minä tiedän... loihtusana, joka sieluni kahlehti. Mutta tänä yönä se
-turhaan kaikuu. Tänä yönä ovat kaikki loihdut tehottomia päätöstäni
-vastaan."
-
-Hän pysähtyi ja katseli vihoissaan ja vavisten kuuta, jonka pilkut
-selvemmin kuin muulloin olivat kasvojen näköiset -- kasvojen, jotka
-olivat selittämättömät, käsittämättömät. Ritari kohotti nyrkkiin
-puristetun kätensä tuota hiljaista katselijaa kohtaan tuolla ylhäällä,
-ja hänen sielunsa puhui hänen suljettujen huuliensa välistä: "Sinä,
-sinä, joka hopeasirpin kirotun lahjan avulla kahlehdit sukuni hengen
-omaan henkeesi, yölliseen taivaaseen ja korpien syvyyteen! Sinä, joka
-kostat kääntymisemme Herraan Kristukseen kiihottamalla pakananaisen,
-sen mustasilmäisen verenimijän, imemään sydämeni mehun! Alako sinä!"
-
-He olivat nyt lähellä kalliomurrosta.
-
-"Surunlapsi, onko tie äitisi luo pitkä?" kysyi herra Erland, haparoiden
-puukkoaan viittansa alta.
-
-"Taas puhut sinä niin kummallisesti... Niinkuin et muka sitä tietäisi",
-sanoi Surunlapsi ja katseli isänsä kasvoja. Eivät ne olleet sen
-näköiset kuin tavallisesti, kun salainen voima hänessä vaikutti. Ne
-olivat synkät niinkuin päivällä, vielä synkemmät ja kamalammat.
-
-Kauhea epäilys lensi läpi Surunlapsen mielen. Hän pysähtyi ja huudahti,
-samalla kun hänen povensa vapisi:
-
-"Herra Erland, me palaamme linnaan. Seuraa minua!"
-
-"Mikä naurettava oikku, kun kerran olemme lähteneet ulos ja niin kauan
-myrskyssä ja pimeässä vaeltaneet äitiäsi tavataksemme! Ei, hurskas
-pyhiinvaeltaja, me jatkamme matkaamme. Kohta kai lienemme jo
-perilläkin."
-
-"Me palaamme! Minä käsken sinun palaamaan!"
-
-"Haa, sinä lasket hupaista leikkiä. Etkö ole palvelijani? Enkö ole
-herrasi? Kuka meistä käskee?"
-
-Ei ollut enää epäilemistäkään. Se salainen voima, johon pieni opas oli
-luottanut sanoessaan: "Minä käsken", ei vaikuttanutkaan; Surunlapsen
-tahto ei tepsinyt. Ritari oli hereillä; sen näki Surunlapsi hänen
-raivoisista katseistaan.
-
-Kuoleman tuskan valtaamana lankesi hän polvilleen ritarin eteen,
-syleili hänen polviaan ja rukoili:
-
-"Herra Erland... isä... älä tee minulle pahaa!"
-
-"Mitä pelkäät sinä? Joko moittii sinua omatuntosi? Kas niin, älä
-kujeile siinä! Ylös, poika, ja vie minut äitisi luo!"
-
-Erland tarttui poikaa tiukasti käteen ja riuhtasi hänet ylös.
-
-"Minä vien sinut hänen luokseen. Mutta... et kai tahdo tappaa häntä? Et
-kai tahdo äidilleni tehdä mitään pahaa?"
-
-"Älä ajattele häntä; ajattele itseäsi", sanoi ritari. "No, totteletko
-sinä, vai uskallatko vastustella?"
-
-"Herra Erland, minä tottelen... tottelen mielelläni. Mutta lupaa..."
-
-"Vaiti!" huusi ritari ja veti, voimatta enää mielialaansa salata,
-metsästyspuukon tupestaan. "Sinä olet äitisi rikostoveri, ja niin totta
-kuin hän on elinvoiman sydämestäni imenyt, lupaan minä, että hänen oma
-sydämensä on tänä yönä veitseni kärjessä hytkähtelevä. Ja sinulle sanon
-minä, että jos hetkeäkään vitkastelet opastamasta minua hänen luokseen,
-minä tapan sinut ja opastan itse itseni. Ja jos en häntä tänä yönä
-tapaa, niin tulevat metsästystorvet huomenna soimaan, tulevat koirat
-irti laskettaviksi ja metsästysajo toimeenpantavaksi saartamaan sitä
-pirullista noita-akkaa. Hän ei ole pääsevä käsistäni. Älä sen vuoksi
-enää sanallakaan kärsivällisyyttäni koettele! Muista itsesi vuoksi sitä
-tottelevaisuuden valaa, jonka olet minulle vannonut! Eteenpäin!"
-
-"Ei, ei!" parkasi Surunlapsi hätähuudon voimalla ja tarttui vielä
-kerran ritarin polviin. Tämä irroitti rajusti hänen kätensä ja potkasi
-hänet vihaa ja inhoa kuohuen luotaan.
-
-"Roisto, voisin sinut yhdellä nyrkin iskulla musertaa! Ylös, sanon
-minä, ja vie minut matkamme määrään! Tottele tai kuole!"
-
-"Isä, säästä minua! Älä tapa minua!"
-
-"Isä", virkkoi ritari yhä kasvavalla raivolla; "sinä, joka saatanan
-loihtutempuilla kauan olet kahlehtinut ja turmellut sieluani, sinä,
-joka olet helvetin sukua, perkeleen ja noita-akan sekasikiö, uskallatko
-vielä häväistä kristittyä miestä häntä isäksesi kutsumalla! Sinun tulee
-kuolla yhdessä äitisi kanssa. Vielä viimeisen kerran käsken minä: nouse
-ylös ja opasta minua!"
-
-Ja kun poika ei liikahtanut, tarttui ritari hänen käteensä ja laahasi
-hänet mukanaan. Surunlapsen jäsenet tarttuivat puunjuuriin,
-orjantappurat niitä raatelivat. Kipu ja pelästys panivat hänet
-vaikeroimaan, mutta hänen valituksensa ja se vähäinen vastarinta, jota
-hän koetti tehdä, lopettivat verisissä unelmissaan olevan ritarin
-kärsivällisyyden. Hän pysähtyi, katseli uhriaan äärettömällä vihalla ja
-iski puukkonsa hänen rintaansa.
-
-Hän oli poistunut muutamia askelia siitä paikasta, jota Surunlapsen
-veri punasi, kun hän pysähtyi ja virkkoi itsekseen:
-
-"Isä! Mikä valhe!"
-
-Hän astui taas muutamia askeleita, mutta pysähtyi ja virkkoi taas:
-
-"Isä! Mikä anteeksi antamaton, julma, kauhea valhe! Minä palaan ja
-huudan hänen korvaansa: sinä valehtelet! Minä en ole isäsi... Minä
-huudan: kirottu ollos sen valheesi tähden!"
-
-Musta pilvi kulki kuun editse ja seutu pimeni. Mutta ritari oli
-kuulevinaan kuolevan korinaa ja meni ääntä kohti. Hän kompastui
-ruumiiseen. Taas paistoi kuu. Se valaisi kasvoja, jotka eivät olleet
-Surunlapsen, valaisi kamalasti vääntyneitä, sinisen kalpeita,
-verivaahtoon tahraantuneita kasvoja. Siinä makasi tuntematon,
-mustaverinen mies. Hänen rintansa oli paljas, ja ritari, joka
-hämmästyneenä katseli häntä, näki siinä suuren murhamiehen merkkejä:
-paiseita ja mustia pilkkuja.
-
-"Rutto!" mutisi ritari kalpein huulin.
-
-Hän nousi ylös ja kulki eteenpäin tietämättä minne meni. Hän vei
-kätensä otsalleen, jonka takana veri kihisi sekavissa aivoissa. Milloin
-kulki hän kiivaammin; milloin pysähtyi hän ja katseli keltaisen
-kalpeata, surullista kuuta. Hän meni ilman mitään määrää ja mitään
-ajattelematta. Hän kuuli puitten lehvien kuiskailevan sanoja, milloin
-julmia, niin että niitä säpsähti; milloin ilkkuvia, niin että hän
-kiukuissaan hammasta puri ja repi ne lehdet, jotka noin olivat
-kuiskailleet, irti oksistaan; milloin hullunkurisia, niin että hän
-nauraa hohotti; milloin surullisia, että hän vuodatti kyyneleitä.
-
-Mutta kaikista kummallisimmin kuiskaili yölliselle kulkijalle, joka
-sitä lähestyi, kuusi kukkulan laella, metsäpuron reunalla, sillä sinne
-sattuma hänen askeleensa johti. Se seisoi siellä niinkuin ennen
-muinoin, solakkana, suorana, ylpeänä ja myrskyä uhkaavana. Surisiko se
-särkynyttä sielua, kuihtunutta vartaloa, jolla muinoin, vaikkakin
-jalommissa muodoissa, oli sama oman voiman ja ylpeyden leima kuin
-hänelläkin? Vai ivasiko se? Hän ei tiennyt kumpaako se teki, mutta hän
-tahtoi tietää sen ja kuulosteli, ja kun hän kuulosteli, oli hän tuolta
-ylhäältä, vai omasta rinnastaanko, kuulevinaan jotain, joka sanoi:
-"Tuolla liikkuu joku kukkulan laella; onko se kuusi, joka mustia
-oksiaan heiluttaa? Onko se ruusupensas, joka taipuu, kun tuuli noukkii
-sen vaalean punaisia kukkia? Vai onko se Singoallan hame, joka liehuu
-tuulessa, kun hän rakkahintansa vartoo? En tiedä, mutta minä aavistelen
-ja olen onnellinen. Suloista on neitoansa kohdata, suloisinta silloin,
-kun hämärä maita peittää..." Pyh, mitä varten muistella tätä laulua? Ei
-ole mitään syytä sitä nyt laulaa. Ei ole mitään ivaa eikä mitään
-sääliä, vaan pelkkää lapsellisuutta sitä laulaa. Eihän voi siitä
-suuttua eikä sille nauraa. Niin päätteli yöllinen kulkija mielessään.
-Samassa muisti hän puukon, joka hänellä vielä oli kädessään, ja kun hän
-kuutamossa sen terää tarkasteli, ajatteli hän:
-
-"Se voisi todellakin olla verta minun verestäni."
-
-Hän nakkasi aseen menemään ja ajatteli, että hän kuitenkin oli aika
-onnellinen, kun olentonsa oli särkynyt niin moneksi kappaleeksi, ettei
-hän tiennyt, mikä niistä oli oikea. Paloitellun käärmeen osat elävät
-epätoivoista liikkuvaa elämää, ennenkuin kangistuvat ja muuttuvat
-kuolleiksi osiksi jostain, joka ennen oli yhtenäistä. Mutta että ne
-pyrkivät yhtymään, niinkuin taru kertoo, sitä ei yöllinen vaeltaja
-voinut ymmärtää. Hän puolestaan ei mitään yhtymistä halunnut. Parasta
-oli jäljettömiin kadota, ja hänen pitäisi nyt oikeastaan nauraa
-kaikelle, kun tiesi, että rutto raivoaa nyt kautta maailman ja tuhoo
-kaikki murhamiesten sikiöt, joita maassa matelee. Sitten saisivat
-ruohot ja kukkaset kasvaa rauhassa eläinten hampailta eikä mikään
-kirves tulisi kaatamaan puita, jotka silloin vapaasti saisivat kutoa
-oksistaan holvin yli vaikenevan maan. Silloin olisi paratiisi kaikessa
-komeudessaan uudistettu. Kun ei vaan sitten mitkään Aatamit ja Eevat
-tulisi sitä uudelleen turmelemaan! Uutta Aatamia seuraisi uusi Kain,
-joka veljensä murhasi, ja Kainia isät, jotka poikansa tappoivat, ja
-isiä pojat, jotka isänsä tappoivat. Tällaisissa sekavissa mietteissä
-jatkoi ritari harhailuaan ristiin rastiin metsässä.
-
-Silloin sattui päivän koittaessa, että hän näki tulen tuikkivan ja meni
-sitä kohti.
-
-
-
-
-PÄIVÄN KOITTO.
-
-
-Tulen valo tuli kalliomurroksesta.
-
-Tämä yö -- niin oli Singoalla päättänyt ja sanonut sen Surunlapsellekin
--- tulisi olemaan hänen onnensa viimeinen yö. Oliko se ennustus siitä,
-mitä tänä yönä tapahtuisi? Ei, Singoallalla oli kyllä ennustustaito,
-oli hyvin kehittynyt aavistelemiskyky; mutta itse olisi hän aina
-vakuuttanut, että tämä oli päätös eikä aavistus. Se onni, jota hän oli
-nauttinut, oli ääretön; se pyyhki pois kaikki hänen kärsimyksensä,
-hänen sydämensä paisui kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan näiden öiden
-salaperäisestä riemusta ja unhottumattomista hetkistä hänen lemmittynsä
-ja puolisonsa rinnalla. Ne olivat nyt luetut nuo hetket, sillä hän
-ymmärsi, ettei Erland voinut niitä kestää. Hän olisi kuoleva, ja
-hajaannus yöllisen ja päiväisen elämän välillä tulisi kestämään. Mutta
-eikö muisto olisi kylläksi voimakas sulostuttamaan sitä kaipuuta, jota
-hän tulisi tuntemaan, sittenkun oli sanonut Erlandille viimeiset
-peruuttamattomat jäähyväisensä ja poistunut ainiaaksi hänen
-läheisyydestään. Mutta miksi kaipuuta? Eikö elämä voi olla unelma,
-jossa mielikuvitus tarjoo sydämelle sen, mitä se haluaa, jossa
-menneisyys on takaisin saatua todellisuutta, missä ei kaipuulla ole
-mitään sijaa? Niin, unessa tulisi Singoalla loppuelämänsä elämään.
-Toisella puolella meren, kaukana itäisten arojen takana, on maa, missä
-palmut kohoovat vihreän sinistä taivasta kohden ja ilma on täynnä
-unettavaa kukkien tuoksua.
-
-Se on levon ja unelmien maa. Siellä on kallioon hakattuna kummallinen
-temppeli, jota valkopukuiset, äänettömät papit vartioivat. Siellä
-uinailee pehmoisilla patjoilla pylvästöjen varjossa papittaria, joiden
-ainoana tehtävänä on silloin kun tamtam soipi, tanssia kulta- ja
-helmipukuihin puettuina tanssi aistien iloksi ja sitten palata
-iankaikkista olemattomuutta miettimään. Sinne aikoo Singoalla kulkunsa
-suunnata, kun kerran tämän havupuiden maan jättää. Siellä on hän
-palmulle puhuva Pohjolan kuusesta, lotuskukkaselle lummekukasta ja
-itselleen on hän kertova loppumatonta tarinaa sinisilmäisestä
-nuorukaisesta ja laulava tätä tarinaa kuin kehtolaulua sydämelleen,
-kunnes sydän herpoo ja sykkimästä lakkaa. Surunlapsi on oleva tämän
-temppelin poikapappi, sillä tapa on siellä semmoinen, että jumalan
-uhritulen sytyttää siellä poikanen, jonka kauneudessa näkyy kaiken
-katoavaisuus. Siellä on Surunlapsi pyhistä kirjoista, joita papit
-säilyttävät, oppiva entisaikain viisautta, ennenkuin se ennustus on
-täyttynyt, minkä äiti on hänen silmäkulmiensa luomista lukenut.
-
-Niin oli Singoalla päättänyt. Hän oli koristautunut jäähyväisjuhlaan.
-Hän oli kauniimpi tänä yönä kuin sinä päivänä kymmenen vuotta
-takaperin, jolloin Erland ensi kerran näki hänet metsäpuron reunalla.
-Onni oli tuonut takaisin hänen nuoruutensa kauneuden, mutta
-henkisempänä ja enkelillisenä. Rakkaus ja uhrautuvaisuus, jotka olivat
-läpitunkeneet hänen olentonsa, olivat tehneet hänen kauneutensa
-taivaalliseksi. Se olisi hurmannut silmää niinkuin silmäys toisesta
-maailmasta, ellei siinä samalla olisi välkkyillyt jotain tästäkin
-maailmasta, vaikkakin sen tutkimattomimmista syvyyksistä -- jotain
-honkametsän huminasta ja tähtiyön salaperäisyydestä, jotain lumottua ja
-luonnon kummaa...
-
-Rotko oli koristettu syksyn viimeisillä ruusuilla. Assim oli sytyttänyt
-tulen lieteen. Singoalla oli sanonut hänelle, että se nyt tapahtuu
-viimeisen kerran ja äänetönnä oli Assim sen ilmoituksen vastaanottanut.
-Singoalla oli käskenyt hänen pitämään kaikki valmiina lähtöä varten
-huomenaamuna, ja vaieten oli Assim hänen tahtonsa täyttänyt. Nyt istui
-hän ja tuijotti tuleen ja näki, kuinka kekäleet tummenivat, hiiltyivät
-ja tuhkaksi muuttuivat. Hänestä tuntui välistä kuin ei olisi hän lieden
-tuleen katsellut, vaan oman sydämensä tuleen.
-
-Singoalla istui sammaleisella vuoteellaan otsa käteen nojaten, unelmiin
-vaipuneena, ja kuulostaen ääniä, jotka voisivat ilmaista odotettujen
-tulon. Hän voi istua noin tunnin toisensa perästä. Hänen elämänsä oli
-näinä päivinä ollut juuri tuollaista vartoilemista. Hän tuskin huomasi
-ajan kulun, mutta piti kuitenkin hetkistä lukua.
-
-Ulkona raivosi myrsky. Silloin tällöin osui tuulenpuuska
-kalliolohkareiden välitse rotkoon ja uhkasi sammuttaa tulen.
-
-"He viipyvät kauan tänä yönä", sanoi Assim muutamien tuntien vaitiolon
-jälkeen. Ja kun tähän huomautukseen ei odotettu vastausta eikä saatu,
-virkkoi hän itsekseen, pannen muutamia risuja tuleen: "Vielä vähän
-aikaa on tuli palava. Mutta kohta se on itsensä loppuun kuluttava. Hyvä
-on. Me pääsemme rauhaan."
-
-Assim meni rotkon suulle, katseli pilven keskessä vaeltavaa kuuta
-taivaalla ja kuunteli nautinnolla myrskyn laulua. Ihanammin kuin tänä
-yönä ei ollut pohjolan metsä koskaan soinut, niin tuntui ainakin
-hänestä. Hän tahtoi pukea sanoihin mitä tunsi, mutta ei voinut. Sen hän
-kuitenkin käsitti, että metsän laulu ilmaisi arvoa ja vihaa, tuskia ja
-miehuutta, synkkiä kokemuksia ja voiton varmuutta.
-
-Mutta näiden äänien seasta kuului muitakin, jotka eivät olleet myrskyn.
-Ne huusivat ulkona metsässä: Alako, Alako! -- ja Assimin kasvot, jotka
-olivat ilmaisseet jotain haaveilevaa ja uinailevaa, kävivät silloin
-valppaiksi, kuulostaviksi ja kummasteleviksi. Kun hän oli tullut
-vakuutetuksi siitä, etteivät korvansa häntä pettäneet, sanoi hän
-Singoallalle:
-
-"Täällä metsässä on ihmisiä, jotka huutavat avukseen kansamme Jumalaa!"
-
-"Se on rukoukseni kaikua", sanoi Singoalla ja kohotti päätään; "minä
-olen rukoillut kansani jumalalta kieltäymyksen voimaa ja olen sen
-saanut. Mutta etkö kuule muita ääniä metsässä? Etkö kuule Erlandin ja
-Surunlapsen ääntä?"
-
-"En."
-
-"Yö on peloittava niille, jotka peljätä osaavat. Ehkä vapisee
-Surunlapsen sydän ja ehkä vie pelko hänen askeleensa harhaan. Mene
-heitä vastaan, Assim, ja opasta heidät tänne!"
-
-"Täällä on paljon tutkittavaa tänä yönä metsässä", sanoi Assim
-ja meni. --
-
-Kun hän vihdoinkin palasi, oli hänellä kuoleva poika sylissään ja hän
-laski sen Singoallan jalkojen juureen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olisihan kyllä voinut olla tukalaa pujotella välitse ja kiivetä ylitse
-noiden mullin mallin olevien kalliolohkareiden, varsinkin öiseen aikaan
-ja hämärässä kuutamossa; mutta kävihän se sentään aika helposti, ja
-ritarista tuntui kuin hän useamman kuin yhden kerran olisi tätä tietä
-kulkenut ja siihen miltei tottunut. Sitä hän vain ihmetteli, ettei hän
-poikasena ollessaan, jolloin niin paljon metsässä harhaili ja etupäässä
-haki ja rakasti sen hämärimpiä piilopaikkoja, kuitenkaan ollut lähemmin
-tutustunut tähän hullunkuriseen polkuun, joka uhkasi saattaa itseensä
-vuoren kuninkaan linnaan.
-
-Nyt ei hän enää ollut kaukana rotkon suulta. Silloin pysähdytti hänet
-se ajatus, että hänkin kulki tänä yönä metsässä jatkaakseen
-pakanakuninkaan Torin työtä ja tappaakseen metsän pahimman peikon,
-jättiläisnaisen, tuon viekoittelevan, joka oli imenyt elinvoiman hänen
-sydämestään. Mutta sitten muisti hän ruton, joka oli tullut maailman
-kaikkea elämää hävittämään, ja joka siis teki tappamisen turhaksi, jopa
-naurettavaksikin. Ja hän muisti tuon kalpean pojan ja sanan: isä, ja
-puukon, josta tippui voivottelevia veripisaroita ja jonka hän
-pensaaseen nakkasi, ja muisti kuusen kukkulan laella ja laulun:
-"Suloista on neitoansa kohdata, suloisinta silloin kuin hämärä maita
-peittää."
-
-Ne olivat kaikki sekavia muistoja, eikä ritari kyennyt niitä
-järjestämään. No niin, miksei pysyä niille kaikille välinpitämättömänä,
-ja miksi vähääkään välittää mistään menneestä, nykyisestä tai
-tulevasta? Kunhan kulkee kulkeakseen, ei välitä matkansa määrästä,
-menee tuonne rotkoon siksi, että on sattunut askeleensa sinne päin
-suuntaamaan eikä minkään muun vuoksi. Onhan vain kuin uoma yhtä mittaa
-vuotavan mielialojen virran, mutta antaa virran mennä menojaan eikä
-koeta pysäyttää sen laineita. Sellaisessa mielentilassa kulki ritari
-eteenpäin ja astui väliäpitämättömin askelin rotkoon.
-
-Hän katseli ympärilleen. Hänen vieressään seisoi, seinään nojaten,
-mustaverinen mies, joka häntä hehkuvin silmin katseli. Mutta se ei
-liikuttanut ritaria. Se oli taaskin noita vaikutuksia, joista voi olla
-aivan välinpitämätön. Mutta syvemmällä rotkossa näki hän muutakin. Näki
-naisen kauniimman kuin koskaan oli voinut kuvitella, surullisemman,
-polvistuessaan tuossa kuolleen pojan yli, kuin kaikki se suru mitä
-ritari oli voinut ajatella -- sillä siinä surussa, mitä hän tähän
-saakka oli nähnyt, oli aina ollut heikkoutta ja lohdutuksen tarvetta
-tai myöskin epätoivoa ja vihaa, mutta tämä suru oli luonnollinen ja
-sekoittamaton eikä se ollut mitään muuta kuin oma itsensä. Hän tunsi
-tuossa naisessa kasvojenpiirteitä, joita hän oli rakastanut ja
-vihannut, epäjumaloinut ja kironnut; hänen muistonsa eteen kuvastui
-päivän paistetta ja kukkaistuoksua, yöllistä pimeyttä ja kauhua. Hän
-tunsi taas mielensä hämmentyvän. Silloin kuuli hän mustan miehen
-sanovan:
-
-"Singoalla, ritari on täällä. Et tarvitse enää kauemmin odottaa
-kuolemaa."
-
-Ja ritarille sanoi mies, hänen käteensä tarttuen:
-
-"Älä vitkastele, vaan päätä, mitä olet alkanut! Hän tietää, mitä varten
-tulet. Surunlapsi ehti ilmoittaa tulosi, ennenkuin silmänsä ummisti.
-Sinä tulet kostamaan vääryyttä, jota Singoalla on sinulle tehnyt, kun
-teki sinut silmiensä valoksi ja sydämensä haluksi ja lupauksiensa
-puolisoksi ja poikansa isäksi. Hän on julmasti loukannut sinua
-rakkaudella ja uskollisuudella. Hän ansaitsee kuoleman ja toivoo sitä
-kättesi kautta. Hän tahtoo kuolla oikeutetun vihasi ensimmäisen uhrin
--- oman poikasi -- viereen. Niin, hän on hyvin rikollinen ja ansaitsee
-kuoleman, sen voin minä todistaa, joka olen kuullut ne lukemattomat
-huokaukset, joita muistosi on pusertanut hänen rinnastaan, ja nähnyt ne
-loppumattomat kyyneleet, joita hän on sinun tähtesi vuodattanut. Tapa
-hänet, herra ritari! Sitten tulee tilinteko meidän välillämme."
-
-"Se on tarpeetonta", sanoi ritari; "minä lähdin häntä tappamaan,
-niinkuin sanot, mutta metsä on mieleni muuttanut. Rutto on tullut eikä
-enää maksa vaivaa kuoleman kanssa kilpailla. Sen ja paljon muutakin
-olen metsässä oppinut. Sitäpaitse ei tuo nainen ole se, jota etsin,
-vaikka he ovatkin toistensa näköiset. Tuo tuossa on ihminen; hän itkee
-kuollutta lastaan ja hän näyttää niin surulliselta, että rintani
-voivottelee häntä katsellessani..."
-
-"Mitä", huudahti Assim, "etkö aio lopettaa mitä olet alkanut? Onko
-sinulla rohkeutta peräytyä? Jos uskallat mielesi malttaa, silloin saat
-kuulla sen kamalan..."
-
-"Älä jatka", sanoi ritari, "minulla on rohkeutta mihin tahansa enkä
-minä mitään pelkää. Ei kukaan ole vielä voinut sanoa minun pelkäävän.
-Minulla on rohkeutta malttaa mieleni. Älä häiritse minua, sillä
-sielussani alkaa valjeta, ja minä olen kohta saava muistoni kootuksi.
-Tämän naisen kasvot luovat valoaan syvälle menneisyyden kuiluihin."
-
-"Joudu!" sanoi Assim; "hän _tahtoo_ kuolla kätesi kautta. Hän ei voi
-elää ja samalla kertaa tietää, että sinä hänen puolisonsa, olet
-tappanut hänen ja sinun poikasi. Älä ole julma tuota naisparkaa
-kohtaan! Hän anoo kuolemaa kuin armoa. Palkitse hänet siitä
-lempeydestä, jota hän on sinulle osoittanut! Hän ei ole virkkanut kovaa
-sanaa lapsensa murhaajasta; itseään on hän syyttänyt, vaan ei sinua..."
-
-"Niin", sanoi ritari, "olet oikeassa. Hänen kasvonsa ilmaisevat
-liikuttavaa hyvyyttä. Minä rakastan noita kasvoja, vaikka niitä
-nähdessäni tahtoo sydämeni sulaa. Minä olen kova ja karkea mies,
-kiivasluontoinen ja taipuvainen ihmisiä ylenkatsomaan; mutta tämä
-nainen voisi pelkällä läsnäolollaan muuttaa minut, varsinkin jos saisin
-hänen jalkainsa juuressa istua ja hän jostain pyhästä kirjasta tahtoisi
-lukea minulle Jumalan rakkaudesta ja armosta..."
-
-"Hän ei ole sama kuin ennen", sanoi Assim ja häntä kammotti; "hän puhuu
-kuin mielipuoli. Herra ritari", huusi hän, "älä kokoo muistojasi, varo
-lapsuutesi muistoja; muuten ehkä johtuu mieleesi päällikön
-viisitoistavuotias tytär, tuo hento lapsi, jonka sydämen ryöstit...
-Näkisit todellisuuden ja katuisit niin, ettet sitä kestää jaksaisi! Ei,
-pidä ne pyhät ennakkoluulosi, jotka tähän saakka ovat olleet
-varustuksesi, kilpesi ja jousesi, ja juokse umpisilmässä sitä tietä,
-jota olet verellä tahrannut! Minä sanon sinulle, että tämä
-mustasilmäinen nainen on olento, aivan toista sukua kuin sinä, on
-salaperäinen luonnon lapsi, joka yhtä vähän kuin kukkakaan on muuta
-kastetta saanut kuin mikä lankee taivaasta, joka ei koskaan ole
-rukoillut minkään muun temppeliholvin alla kuin tähditetyn taivaan ja
-jota eivät mitkään muut pyhät savut ole kietoneet kuin ne, jotka usvana
-maasta nousevat. Pyhää vettä ei hänen päälleen ole heitetty, eivät
-koskaan ole häntä papit siunanneet eikä hänellä ole toivoakaan sinun
-taivaaseesi tulla. Hän on -- kuuletko? -- hyljätty olento, pakana,
-puoleksi peikko, noita, joka katseidensa ja poskiensa ja äänensä
-pakanallisella loihtuvoimalla on sinut noitunut ja tästä kauheasta
-rikoksestaan kuoleman ansainnut. Ylös ritari! Pistä hänet kuoliaaksi!
-Olet aseeton... täss' on miekka. Tapa noita-akka, niinkuin olet
-tappanut hänen sikiönsä! Pian! Älä arvele! Pian, tai tapan minä sinut!"
-
-Ja Assim pisti miekkansa Erlandin käteen ja tahtoi temmata hänet
-mukaansa. Mutta tämä irroittautui ja sanoi kiivastumatta:
-
-"Sinä puhut, niinkuin olet kuullut munkkien puhuvan. Jo riittää. Sinä
-tahdot sekoittaa mieleni, mutta se ei onnistu. Tuo nainen tuossa ei ole
-noita, vaan jumalanlapsi, joka suree maailman onnettomuutta ja jonka
-sydän minunkin kurjuuttani hellii. Sillä en tahdo kieltää olevani
-onneton. Tekee mieleni itkemään ja katumaan, vaikken oikein tiedä,
-olenko ainoastaan minä rikkonut jotain vastaan, vai onko kohtalokin
-minua vastaan rikkonut."
-
-Hän astui muutamia askeleita Singoallaa kohden ja jatkoi:
-
-"Vaimo parka, sinä suret tuota poikaa, etkä ehkä tiedä, että minä olen
-hänet tappanut. Ritarikunniani kautta vakuutan minä, että kernaasti
-tahtoisin antaa henkeni saadakseni hänet henkiin ja tuskasi
-lohdutetuksi. Mutta sitä en minä voi, ja lupaan vain sen, minkä voin
-täyttää: etten enää koskaan palaja kattoni alle, vaan, jos rutto minut
-säästää, pukeudun jouhipaitaan elämäni loppuajaksi ja elän kasvien
-juurista ja rukoilen joka päivä Jumalalta anteeksi syntejäni. Sen
-tahdon tehdä. En tästä päivästä ole vaimoani Helenaa näkevä enkä
-poikaani Erlandia; jätän linnani ja tavarani, ja vietän päiväni
-katumuksen tekijänä täällä metsässä. Se ei tosin voi sinun suruasi
-lievittää, mutta minua se on lohduttava, sillä joka hetki tunnen yhä
-selvemmin, että olen onneton; kuta kauemmin sinua katselen, sitä
-enemmän mieleni selviää, kuta varmemmaksi muistoni tulevat, sitä
-varmemmasti tulen minä vakuutetuksi siitä, että sinä... oi,
-Jumalani!... että sinä... niin, minä tunnen sinut, Singoalla... sinä
-nuoruuteni unelma... ensimmäinen rakkauteni... puolisoni!"
-
-Oltuaan tähän saakka liikkumatonna kuin kuvapatsas, kumartui Singoalla
-nyt yhä lähemmä poikansa ruumista kohden, ja ritari kuuli hänen
-itkevän. Silloin meni hän hänen luokseen, nosti hänet ylös ja sulki
-hänet syliinsä. Hänen rintansa kohosi, hänen silmänsä kostuivat
-kyynelistä, joiden läpi kimmelteli selvinnyttä mieltä ilmaiseva katse.
-Mutta tämä syleily oli lyhyt; eräs ajatus sen keskeytti; ritari kääntyi
-pois ja kulki käsi otsallaan ulos rotkosta, ja Assim, joka seurasi
-häntä louhukosta, näki hänen hiljalleen astuvan metsän sisään.
-
-
-
-
-RUTTO.
-
-
-Kun päivä koitti, oli ilma raskas ja taivas pilvessä. Silloin kun
-aurinko jonkun kerran puhkasi pilvet, oli sen valo kellan vaaleaa ja
-outoa. Oli herennyt tuulemasta ja tullut tyyni ilma, joka pilvisestä
-säästä huolimatta oli tukehduttavan kuuma.
-
-Varhain aamulla heräsivät munkit kiivaaseen soittoon. Veli Johannes
-avasi portin ja näki miehen, joka oli puettu kirjaviin kuluneihin
-vaatteihin. Hän pyysi saada puhutella munkkeja. Kohta tulivat muutamat
-näistä saapuville priorin kanssa. Nopealla silmäyksellä tarkasteli isä
-Henrikki miehen kasvoja ja huudahti: "Mitä sinä tahdot? Sinähän olet
-sitä jumalatonta joukkoa, joka kymmenen vuotta sitten ryösti tämän
-luostarin, vai valhettelevatko silmäni?"
-
-Mutta mies vastasi: "Sen asian olisit voinut unhottaa jo. Minä tulen
-nyt pyytämään sinulta apua, jos voit mitään apua antaa. Me saavuimme
-tänne yöllä ja leirimme on metsässä. Ajosrutto raivoo keskessämme."
-
-"Ajosrutto?" sammalteli priori kammeltelevin kielin.
-
-"Niinpä niin, musta surma", sanoi mies.
-
-"Musta surma!" kertoivat munkit ja horjahtivat holvin pilareita vasten
-tai heittäytyivät suulleen maahan tai painoivat kalvenneet kasvonsa
-rintojaan vasten, mutisten: _Miserere domine!_
-
-Isä Henrikki tointui ensiksi ja sanoi miehelle: "Me seuraamme sinua
-kaikki."
-
-"Ylös!" virkkoi hän munkeille. "Niittomies on tullut. Tässä täytyy
-pelastaa vehnä, kun ohdakkeita revitään iankaikkisessa tulessa
-poltettaviksi. Nouskaa ylös ja varustautukaa juhlalliseen
-saattokulkuun! Ottakaa risti, ehtoollisleipä, kastemalja ja
-pyhäinjäännösrasia! Ylös!"
-
-Munkit nousivat vavisten ylös. Neljännestunnin kuluttua lähti
-saattokulkue luostarista. Vieras mies oli oppaana. Vastaantulijat
-heittäytyivät maahan kasvoilleen. Toiset heistä tiesivät jo kamalan
-vieraan tulosta; toiset, jotka olivat tulleet yksinäisistä kodeistaan
-erämaassa eivätkä tänä aamuna vielä ketään tavanneet, eivät siitä
-mitään tienneet. Kulkiessaan eteenpäin risteineen ja lippuineen,
-ehtoollisineen ja pyhäinjäännösrasioineen veisasivat munkit, mutta
-laulu kuului soinnuttomalta raskaassa ilmassa, niinkuin olisi kaiku
-metsästä kadonnut:
-
-    Aufer immensam, Deus, aufer iram,
-    Et cruentatum cohibe flagellum:
-    Nec scelus nostrum properes ad aequam
-                Pendere lancem.
-
-    Non opus summi pereat magistri,
-    Nec sinas passam fore passionem,
-    Corde sed manans lavet omne crimen
-                sanguis et unda.
-
-Väkijoukko seurasi saattokulkuetta, joka vieraan opastamana lähestyi
-ahoa, mihin muukalaiset nyt, niinkuin kymmenen vuotta takaperin, olivat
-leirinsä tehneet.
-
-Täällä oli ruumiita, sairaita ja kuolevia. Täällä oli äänetöntä
-epätoivoa, kuoleman kauhua, surua ja onnettomuutta. Toiset noista
-muukalaisista huusivat raivoisin äänin: Alako, Alako! Toiset kantoivat
-vettä lähellä olevasta lähteestä, sammuttaakseen sairaiden sisusten
-polttoa.
-
-Valitushuudot vaikenivat, kun saattokulkue astui esiin metsän reunasta,
-ja ruttovirren synkät sävelet vaakkuivat ahon ylitse. Vaaleiden pilvien
-ympäröimänä, jotka suitsutusastioista kohosivat, kiersi saattokulkue
-ahon. Mutta väkijoukossa, joka uteliaisuudesta oli lähtenyt seuraamaan,
-levisi kuiskauksina tieto rutosta, ja katsojat haihtuivat kuin akanat
-tuuleen.
-
-Isä Henrikki tarttui ristiin, kulki elävien ja kuolleiden lomitse, ja
-pystytti pyhän merkin keskelle tätä surkeuden kenttää. Senjälkeen
-hajaantuivat munkit aholle pelastamaan pakanasieluja ja tuskia
-lievittämään. Terveet ja sairaat taivuttivat päänsä kastemaljaan ja
-saivat siitä sen kylvyn, jonka avulla he tulisivat saamaan armon
-kristittyjen Jumalalta. Moni sairas, joka nyt kastettiin, sai kuolevana
-vastaanottaa viimeisen voitelun. Viinillä ja vedellä virvoitettiin
-kuivuneita kurkkuja, lohduttavilla sanoilla epätoivoisia mieliä. Niitä
-muukalaisia, jotka olivat terveitä, kehoitettiin tarttumaan lapioihin
-ja kaivamaan hautoja kuolleille. Niin tapahtuikin, ja tuntimääriä
-messusi muuan munkki yksitoikkoisella, vapisevalla, mutta
-uupumattomalla äänellä tämän haudan partaalla, johon yhä useampia
-uhreja kannettiin.
-
-Sillaikaa kuin munkit tätä tekivät, levisi tieto suuren murhamiehen
-tulosta yli koko seudun. Kaikkien sydämet vapisivat. Monet turvautuivat
-ihmiskeinoihin onnettomuutta häätääkseen. Muutamat pakenivat vaimoineen
-ja lapsineen edemmäs etelän metsiin; uudisasukkaat yksinäisissä
-metsätaloissa tarttuivat jousiin ja nuoliin, uhatakseen jokaista, joka
-uskalsi heitä lähestyä. Mutta eivät voineet nuolet eivätkä jouset
-säikyttää pois kamalaa vierasta. Jo edellisillä viikoilla oli monin
-paikoin niillä seuduin epäilyttäviä taudinkohtauksia ilmaantunut, mutta
-ei kukaan ollut uskonut tai tahtonut uskoa, että se oli tuon hirviön
-työtä. Kun ei nyt enää ollut epäilystäkään hänen läsnäolostaan,
-näyttivät samalla viimeisetkin näkymättömät esteet hänen tieltään
-kaatuneen. Muukalaisten tulon jälkeisenä yönä lensi murhanenkeli ovelta
-ovelle, eikä mikään liitonmerkki oven pielessä estänyt häntä astumasta
-sisään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Ei, heidän vetensä ja viininsä ja öljynsä ja laulunsa ja
-suitsutuksensa eivät mitään auta. Meidän on kuoleminen. Eläkäämme siis
-niin kauan kuin elämme. Pelottomien matkamiesten tulee viettää iloisia
-kemuja haudankin partaalla."
-
-Niin puhuivat muukalaiset miehet ja ottivat aseensa ja menivät Ekön
-linnaan, jonka kellareissa varmaankin olisi runsaasti olutta ja viiniä.
-Tultuaan salmen rannalle huomasivat he nostosillan olevan ylhäällä ja
-linnan pihalla oli miehiä, jotka olivat käärineet huiveja kasvojensa
-ympärille, niin että tuskin muuta näkyi kuin heidän silmänsä; he
-vaeltelivat yksikseen, ikäänkuin olisivat pelänneet tulla toisiaan
-lähelle.
-
-"Halloo! Nostosilta alas!" huusivat muukalaiset.
-
-Linnan pihalla olevat miehet vastasivat tuohon kehoitukseen uhkaavilla
-liikkeillä, sitten kivillä ja nuolilla. Mutta siitä välittämättä
-kahlasivat muukalaiset salmen yli. Silloin pakeni linnanväki venheissä
-yli järven sen toiselle puolelle. Sitten pidettiin iloista elämää Ekön
-linnassa: juotiin ja laulettiin yöhön saakka, jolloin vieraat
-murhapolton liekkien valossa, jotka torneista ja räystäistä roihusivat,
-lähtivät tiehensä.
-
-Mutta Helena rouva ja hänen poikansa ja palvelijansa olivat jo linnan
-viimeisen päivän aamuna muuttaneet luostariin toivoen pyhän paikan
-seinien sisällä ja hengenmiesten läheisyydessä saavansa jotain
-viihdytystä vapiseviin rintoihinsa. Missä ritari Erland ja tuo pieni
-pyhiinvaeltaja olivat, sitä ei kukaan tiennyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seitsemän päivää on kulunut, kun keskiyön aikana luostarin portinkello
-soi.
-
-Hetken kuluttua kuuluu askelia käytävässä ja ääni kysyy:
-
-"Kuka on siellä ulkona?"
-
-"Veli portinvartija! Veli Johannes! Tunnen äänesi. Avaa Erland
-Pentinpoika Månesköldille!"
-
-"Mitä!" huudahtaa ääni, "elättekö vielä, herra ritari? Vai onko se
-kummitus, joka korvaani pettää?"
-
-Portti avautui ja munkin kalpeat, kuihtuneet kasvot, joissa nyt
-ihmettelyä kuvastui, esiintyivät lampun valossa, joka hänellä oli
-kädessään.
-
-"Veli Johannes", sanoi ritari, "älä pelkää! Minä en ole haamu, vaan
-elävä ihminen, vaikka se kyllä kummalta tuntuu sekä sinusta että
-minusta, sillä mihin silmäni sattuukin, on keto niin niitettyä, että
-siinä tuskin korttakaan kohoaa."
-
-"Kaikki on muuttunut, sittenkun viimeksi teidät näin, herra ritari. Jos
-tahdotte astua tähän kuolon asuntoon, olette tämän katon alla ainoa
-elävä olento paitse minua."
-
-"Ei", vastasi ritari, "olen vannonut valan etten astu katon alle, jonka
-ihmiset ovat rakentaneet. Kuolon asunto on muuten yhtä paljon täällä
-ulkona kuin siellä sisälläkin. Maailma on hautausmaa, ja sinä veli
-Johannes, näytät niinkuin olisit siihen elävältä haudattu. Niinpä olen
-minäkin mielestäni. Tottahan onkin, että sydämeni on kuollut ja
-haudattu eikä voi enää mitään surua tuntea."
-
-"Hyvä se! Poveesi eivät voisikaan muuten kaikki surut mahtua. Tiedätkö,
-että puolisosi on kuollut, että uskollisimmat palvelijasi ovat henkensä
-heittäneet, että isäsi ja opettajasi isä Henrikki ei enää ole elävien
-joukossa? Oletko nähnyt linnasi hiiltyneet rauniot, herra ritari?
-Kaikki on turhuus, kaikki, kaikki."
-
-"Jätä lamppusi ja seuraa minua ulos", sanoi ritari, "olen perehtynyt
-ajatukseen kaiken katoamisesta, mikä on ollut minulle kallista."
-
-"Herra antoi, Herra otti; kiitetty olkoon hänen nimensä!" huokasi
-munkki astuessaan ulos ja kulkiessaan ritarin vieressä. "On vain
-muutamia tunteja siitä kuin hautasin rakastetun priorini, mutta ihme ja
-kumma!... silmissäni ei ole ollut kyyneliä hänen muistokseen. Minun
-laitani on sama kuin sinun; olen haudannut sydämeni veljieni hautaan."
-
-"Kumpi kuoli heistä ensiksi, puolisoni vaiko poikani?" kysyi ritari
-hiukan häilyvällä äänellä.
-
-"Poikasi elää vielä... enkö sitä jo sanonut?... Jollei ole kuollut,
-sittenkun panin hänet lohduttajan helmaan. Jumala lähetti luokseni
-enkelin naisen haamussa, joka lohduttaen istui vaimosi kuolinvuoteen
-ääressä. En tiedä kuka hän on. Ei koskaan ennen ole häntä näillä
-seuduilla nähty. Hän puhui kuolevalle Helena rouvalle kauniita sanoja
-ja lohdutteli häntä usein nimeäsi mainitsemalla."
-
-"Minä tiedän nyt kuka tuo nainen on", sanoi ritari, "ja hänenkö
-helmaansa sinä panit poikani?"
-
-"Mitä olisin muutakaan voinut tehdä?"
-
-"Onko hän nyt poissa täältä?"
-
-"On, hän seurasi tuota vierasta kansaa, tai oikeammin vieras kansa
-seurasi häntä. Oli ihmeellistä nähdä: kun hän näyttäytyi heille
-ensimmäisen kerran, alkoivat epätoivoiset riemuita, raivot
-rauhoittuivat ja rutto pakeni aholta. Hän on korkeampi olento, ja
-poikasi lepää hyvin hänen käsivarrellaan."
-
-Vaieten vaelsivat miehet vähän aikaa toistensa rinnalla. Ritarin oli
-mieli ikäänkuin tyytyväinen siitä, ettei hänellä ollut mitään
-kadotettavaa. Vihdoinkin tunsi hän vapaana seisovansa otsakkain
-kohtalonsa kanssa. Hän oli kaiken kadottanut, mutta ei nurissut;
-olisihan mieletöntä tässä muunnosten, katoavaisuuden ja kuoleman
-maailmassa vaatia ajallisen onnen pysyvää omistusoikeutta. Se, joka
-antautuu aistielämän kirjavaan karkeloon, käsittäköön sen tarkoituksen.
-Se kullan kiiltävä pilvi, joka aamun uskossa uiskentelee, ei kaikessa
-komeudessaan ole ikuisten aatteiden oikea keskus. Kimmellys
-vedenpinnalla, laine, joka nousee ja laskee, humina tammen latvassa,
-tahdotko vaatia niiltä ikuisuutta, jota niissä ei ole, tahdotko
-kivetyttää ne muotoihin, jotka eivät murene? Ellet tahdo, niin älä
-silloin myöskään vaadi ikuisuutta linnoilta torneineen ja harjoineen,
-älä rikkaudelta ja kunnialta, älä perheelliseltä onnelta, älä miltään,
-mihin kokematon tarttuu kiinni ja jonka kadotettuaan hän hyödyttömiä
-kyyneliä vuodattaa. Se, joka kerran on saanut jalansijaa ikuisuuden
-kalliolla, ei pelkää, vaikka maailman kannattimet katkeavat, vaikka
-taivas ja maa muruiksi musertuvat. Se on vain auringon kimmellystä,
-joka sammuu, se on aalto, joka on laskenut, humina, joka on vaiennut.
-Ritari katseli ylös pilviin ja tunsi, että mitäpä hänen niihin
-kirjoitettu kohtalonsa sisältäisikin tulevaisuutta, ei hän siitä enää
-voisi pelästyä eikä ihastua: hän on vapaa -- vapaa kaikesta, mitä voi
-ilmaantua ja tapahtua ja sattua ja mitä voidaan ajan mittapuulla
-mitata. Mutta kaiken sen takaa häämötti hänen sielussaan jotain muuta,
-joka ei tulisi katoamaan. Mitä Helenan, mitä pikku Erlandin, mitä
-Surunlapsen ja Singoallan kadonneet kuvat sisältänevätkään, mikä
-lieneekään aate heidän esiintymisessään ja poistumisessaan, se olisi
-jotain, jota kuolema ei saisi kouriinsa, tai ehkä pikemminkin jotain,
-jota kuolema kirkastaisi.
-
-Kamala muisto oli tuo yö metsässä, kun kuutamo vavisten valaisi verellä
-tahrattua veistä, mutta ei sekään kuva enää häntä kauhistuttanut; siitä
-oli hän vakuutettu, että rikos on sovitettavissa, ja hän tahtoi
-kernaasti, mikäli rikos häntä rasitti, kärsiä ankarimmankin
-rangaistuksen. Ei ollut hänellä vaakaa mitatakseen omaa osaansa
-elämänsä kolkoissa kohtaloissa, ja jos hänellä se vaaka olisi ollutkin,
-olisi hän heittänyt sen käyttämättä luotaan, sillä hän ei tuntenut
-halua tinkiä mitään pois rikoksesta ja rangaistuksesta. Ja hän ajatteli
-silloin toista vertauskuvaa -- sovinnon vertauskuvaa, ja hartaudella
-hän kuunteli, kun veli Johannes, joka hänen vieressään käveli,
-hiljaisella äänellä lauloi värssyä ruttovirrestä:
-
-    Da crucem, clavos, scuticam, coronam,
-    Lanceam, funes rigidamque mortem
-    Inter iratam mediare dextramm
-                Et mala nostra.
-
-Erland Månesköld ja veli Johannes vaelsivat koko yön metsässä. Kun
-aamun aurinko valaisi maisemaa, jonka hiljaisuutta ei linnun laulu, ei
-kellon kilinä, ei paimenen torvi elähyttänyt, koska musta surma oli sen
-äsken jättänyt ja jälkeensä hiljaisuuden heittänyt -- silloin seisoivat
-nuo molemmat miehet kukkulalla metsäpuron luona, ja veli Johannes
-virkkoi:
-
-"Tähän kukkulaanko me siis, veli Erland, erakkoasuntomme kaivamme."
-
-"Tässä asukaamme", sanoi Erland. Hän katseli nurmikkoa kukkulan
-juurella, jossa puron reunalla vielä kasvoi muutamia syksyn viimeisiä
-kukkia. Siitä siirtyi hänen katseensa metsään päin, mistä muinoin hänen
-sielunsa lemmitty oli tullut häntä vastaan.
-
-"Kaivammeko tässä itäpuolella?" kysyi Johannes. "Meidät herättää
-silloin aamurusko ja me voimme aamuvirrellä tervehtiä nousevaa
-aurinkoa."
-
-"Ei, veli", sanoi Erland, "ellet erikoisesti halua itäistä puolta, niin
-valitkaamme tämä puoli länteen päin, puroa vasten, jossa voimme
-ilta-auringolle, oman laskevan elonaurinkomme kuvalle jäähyväiset
-heittää veisaamalla virren ylösnousemisen toivosta."
-
-"Hyvä, me valitsemme sitten läntisen puolen..."
-
-"Jollet vain sinä halua toista..."
-
-"Ei, ei, hyvä veljeni", sanoi Johannes ja katseli lempein silmin tuon
-entisen ritarin muinoin niin ankaria ja käskeviä, mutta nyt lempeitä ja
-nöyriä kasvoja. "Palatkaamme luostariin lapioitamme noutamaan! Ja
-sitten työhön käsiksi!"
-
-
-
-
-METSÄN ERAKOT.
-
-
-Oli kaunis kesä-ilta. Läntinen taivaanranta hohti kullalle ja
-purppuralle. Sade, joka oli keskipäivällä langennut, oli virvoittanut
-seudun; kuuset ja niityt tuoksuivat, ihmiset hengittivät nautinnolla
-puhdasta ilmaa.
-
-Kaukana metsässä kuului uudisviljelijän kirveen kalke; siellä oltiin
-uutterassa työssä; sillä nyt oli auran kärki tungettava ketoihin, jotka
-viisikolmatta vuotta, aina ruton ajoilta asti, olivat kasvaneet
-rikkaruohoa.
-
-Luolansa ovella istui toinen erakoista, kansan suuresti kunnioittama
-Erland pyhimys. Tunti sitten oli hän tullut yrttitarhastaan, jossa
-melkein koko päivän oli kuokan ja lapion kanssa työskennellyt? Nyt
-istui hän sammalvuoteellaan ja katseli haaveilevin silmin aamuruskoon,
-jonka heijastus sattui hänen rauhallisille kasvoilleen. Kädessään oli
-hänellä kirja mystillisen hengen tutkistelemuksista, hänen
-lempikirjansa, joka monta vuotta sitten oli tuotu aution luostarin
-holvista.
-
-Toinen erakko, veli Johannes, oli juuri palannut kalasta ja valmisteli
-illallista.
-
-Johannes, joka harvoin häiritsi Erlandin haluamaa hiljaisuutta, oli
-tänä iltana tavattoman puhelias. Palatessaan järveltä oli hän nähnyt
-jotain merkillistä metsässä eikä voinut olla sitä kertomatta.
-
-Hän oli nähnyt vierailta näyttäviä miehiä, arvokkaita ja ylpeitä
-ryhdiltään, komeilla aseilla varustettuja, lepuuttamassa hevosiaan
-metsässä. Epäilemättä olivat he kaukaisia, ja olivat he latinankielellä
-tiedustelleet häneltä parasta ratsutietä pohjoiseen päin Vetterin
-rannoille. Keitä he olivat ja mikä oli heidän asiansa, sitä ei hän
-tiennyt.
-
-Erland kuunteli hyväntahtoisesti, ei juuri siksi, että tuollainen
-tapaus todellakin olisi ollut tavaton, vaan sen vuoksi, että Johannesta
-nähtävästi huvitti siitä puhua ja että hän näkyi odottavan jotain
-uteliaisuutta ystävältään.
-
-Keitä nämä miehet olivat ja mikä oli heidän asiansa, ei Johannes
-tiennyt, niinkuin jo on sanottu; eikä tarukaan voi muuta kuin viitata
-siihen, sillä monin paikoin peittää hämärä vielä muinaisuuden. Ne
-salaiset kirjat, jotka seitsemän sinetin alla erään veljeskunnan
-kätköissä säilyttävät sen polveutumistiedot eräästä vanhemmasta
-hajoitetusta veljeskunnasta, voisivat jos ne avattaisiin syrjäisten
-nähtäviksi, ilmaista kaikenlaista eräästä retkestä, jonka "kaatuneen
-temppelin ritarit", ja "palavan raunion tutkijat" tekivät
-Pohjoismaihin, löytääkseen, jos mahdollista, sieltäkin alkuaineita
-siihen muinaisuuden uskontoon, josta olivat hajanaisia piirteitä
-keränneet Intian pagodeista, Egyptin hautatemppeleistä, Delphoin ja
-Eleusiin maanalaisista holveista, Salomonin temppelin tuhkasta ja
-druidien luolista, kutoakseen niistä kaikista kunnian kruunun ristin
-ympärille. Ne voisivat kertoa, nuo kirjat, että kulkueen mukana oli
-intialaisen papittaren nuori poika, joka oli vihitty "kaatuneen
-temppelin ritariksi", joka tunsi itä- ja länsimaiden viisaudet ja
-omisti suuria aarteita. Enempää ei tarina voi kertoa.
-
-Kun veli Erland vielä lepäsi luolansa ovella ja haaveili kalpenevan
-iltaruskon maita, seisoi puron toisella rannalla yksi muukalaisista,
-voimakas nuorukainen, jonka iho oli ruskea, mutta hiukset vaaleat. Hän
-pysähtyi, katseli ympärilleen ikäänkuin tuntevin silmin, vaikkei hän
-varmaankaan koskaan ollut tällä paikalla käynyt, kahlasi sitten veden
-yli ja meni erakon luo, istuutuen sammalpenkille hänen viereensä.
-
-Ihmetellen katseli Johannes, seisoen vähän loitommalla, tuota
-kohtausta, ja hänen ihmettelynsä kasvoi, kun Erland ja nuorukainen
-puhelivat keskenään ja Erlandin kasvot puhelun aikana osoittivat
-jännittynyttä huomiota. Johanneksen kummastus kohosi korkeimmilleen,
-kun hän lopulta näki miten nuorukainen vasta pitkän syleilyn jälkeen ja
-vedet silmissä erosi Erlandista ja meni metsään takaisin.
-
-Johannes ei tahtonut kysyä näkemänsä merkitystä, sillä olisihan se
-ollut aivan liian selvä todistus erakolle hiukan sopimattomasta
-uteliaisuudesta. Mutta hän odotti, että Erland itse siitä kerran jotain
-virkkaisi.
-
-Erland ei kuitenkaan mitään virkkanut. Seuraavana aamuna, kun Johannes
-meni järvelle kalaan, seurasi veli Erland häntä.
-
-Johannes työnsi venheensä vesille ja laitteli kalanpyydyksensä kuntoon.
-Sitä tehdessään lauloi hän hiljaisella äänellä laulua kalastaja Simon
-Pietarista. Erland istui rannalla vanhan lehmuksen varjossa ja syventyi
-taas rakkaaseen kirjaansa "Levosta Jumalassa."
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Singoalla, by Viktor Rydberg
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SINGOALLA ***
-
-***** This file should be named 50202-8.txt or 50202-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/0/2/0/50202/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/50202-8.zip b/old/50202-8.zip
deleted file mode 100644
index e7d75c6..0000000
--- a/old/50202-8.zip
+++ /dev/null