NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 7785 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..47a2d80
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #50172 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50172)
diff --git a/old/50172-8.txt b/old/50172-8.txt
deleted file mode 100644
index 43dbc02..0000000
--- a/old/50172-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,7785 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kasakat, by Leo Tolstoy
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Kasakat
-       Kaukasialainen kertomus
-
-Author: Leo Tolstoy
-
-Translator: Jalo Kalima
-
-Release Date: October 10, 2015 [EBook #50172]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KASAKAT ***
-
-
-
-
-Produced by Juha Kiuru
-
-
-
-
-
-
-KASAKAT
-
-Kaukasialainen kertomus
-
-
-Kirj.
-
-LEO TOLSTOI
-
-
-Suomentanut Jalo Kalima
-
-
-
-Otava, Helsinki, 1907.
-
-
-
-
-
-
-I.
-
-
-Moskovassa on kaikki vaiennut. Silloin tällöin kuuluu jossain
-rattaiden vikinää talvisilta kaduilta. Ikkunoista ei näy enää
-valoa, ja lyhdyt ovat sammuneet. Kirkoista kumajavat kellojen
-äänet ja vyöryen nukkuvan kaupungin yli ennustavat aamua. Kadut
-ovat tyhjät. Väliin jossain öinen ajuri kapeajalaksisella reellään
-sekoittaa hiekkaa lumeen ja jouduttuaan toisen kadun kulmaukseen
-nukahtaa, odottaen kyydittävää. Vanha eukko menee kirkkoon, jossa
-vahakynttilät, pyhäin kuvain kultakehyksiin kuvastuen, palavat jo
-epätasaisina ja harvassa. Työväki jo nousee pitkän talviyön jälkeen
-ja menee työhön.
-
-Mutta herroilla on vielä ilta.
-
-Yhdestä Chevalier'n ikkunasta, sulettujen luukkujen alta, laittomasti
-pilkistelee tuli. Rappujen luona on vaunuja, rekiä ja ajureja,
-ajopelien perät kiinni toisissaan. Kolmivaljakkoiset kyytirattaat
-ovat siinä myös. Talonmies turkkiinsa kääriytyneenä ja käpristyneenä
-ikäänkuin piiloitteleikse talon nurkan takana.
-
-"Ja miksi ne lörpöttelevät kaikkea joutavaa? -- miettii lakeija,
-istuen kasvot tyhmistyneinä eteisessä. -- Ja aina kun on minun
-vuoroni!" Vieressä olevasta pienestä valoisasta kamarista kuuluu
-illallispöydästä kolmen nuoren miehen ääni. He istuvat kamarissa
-pöydän ympärillä, jolla on illallisen ja viinin tähteitä. Eräs
-heistä, pieni, siistinnäköinen, laiha ja ruma mies istuu ja
-katsoo matkalle lähtevää hyväntahtoisin, väsynein silmin. Toinen,
-pitkäkasvuinen, makaa tyhjien pullojen vallassa olevan pöydän
-vieressä ja leikkii kellonsa avaimella, kolmas, jolla on päällään
-uuden uutukainen lyhyt turkki, kävelee pitkin huonetta ja seisahtuen
-tuon tuostakin naksauttelee rikki manteleja jotenkin paksuilla
-ja väkevillä, puhdaskynsisillä sormillaan ja koko ajan hymyilee
-jollekin; hänen silmänsä ja kasvonsa hehkuvat. Hän puhuu innostuneena
-tehden liikkeitä käsillään; mutta saattaa huomata, ett'ei hän löydä
-sanoja, ja kaikki sanat, jotka hänelle tulevat suuhun, tuntuvat
-riittämättömiltä ilmaisemaan kaikkea sitä, mikä hänen mieltään
-kuohuttaa. Hän hymyilee lakkaamatta.
-
--- Nyt voin sanoa kaikki suoraan! -- sanoo lähtöä tekevä. -- Minä
-en suinkaan tahdo tehdä itseäni syyttömäksi, mutta minä toivoisin,
-että ainakin sinä ymmärtäisit minua sillä tavoin kuin itse ymmärrän
-itseäni eikä niin kuin kaikellainen arkiväki tätä asiata katsoo.
-Sinä sanot, että minä olen tehnyt väärin hänelle -- kääntyy hän sen
-puoleen, joka hyväluontoisin silmin katselee häntä.
-
--- Niin oletkin -- vastaa pieni ja ruma mies, ja vielä enemmän
-hyväntahtoisuutta ja väsymystä kuvastuu hänen katseestaan.
-
--- Minäpä tiedän miksi sinä niin sanot -- jatkaa matkalle lähtevä. --
-Rakastettuna oleminen on sinusta yhtä suuri onni kuin rakastaminen ja
-sitä onnea riittää koko elämän ajaksi, jos kerran on siihen päässyt.
-
--- Riittää hyvinkin, rakas veli! Paremmin kuin tarvitsisikaan, --
-vakuuttaa pieni ja ruma mies, avaten ja ummistaen silmänsä.
-
--- Mutta miksi en itsekkin rakastaisi? -- sanoo matkalle lähtevä,
-vaipuu ajatuksiinsa ja ikäänkuin säälien katsoo ystäväänsä. --
-Miksi en rakasta? En osaa rakastua... Ei, olla jonkun rakastama
-on onnettomuus, -- onnettomuus, sillä tunnet olevasi syyllinen
-kun et anna takaisin yhtä paljon etkä voi antaa. Oi, Jumalani! --
-hän heilautti kättään: -- jospa se kävisikin järkevästi, mutta se
-kun menee kaikki päin honkiin, ei niinkuin tahtoisi vaan omalla
-laillaan. Minähän tavallani olin varastanut sen tunteen. Sitä mieltä
-olet sinäkin; älä väitä vastaan -- sinun täytyy olla sitä mieltä.
-Mutta uskotko, että kaikista tyhmyyksistä ja sikamaisuuksista,
-joita olen paljon ehtinyt tehdä elämässäni, on tämä ainoa, jota en
-kadu enkä voi katua. En alussa enemmän kuin jälkeenkään päin ole
-valehdellut enemmän itselleni kuin hänellekään. Minä luulin, että nyt
-olin viimeinkin rakastunut, mutta sittemmin huomasin tahtomattani
-valehdelleeni, tunsin, että niin oli mahdoton rakastaa enkä voinut
-mennä edemmäksi; mutta hän meni... Onko se minun syyni, ett'en
-voinut? Mitä minä sille voin?
-
--- No, nytpähän se on sitten lopussa! -- sanoi hänen ystävänsä
-sytyttäen sikarin karkoittaakseen uneliaisuuttaan. -- Sen vain sanon:
-sinä et ole vielä rakastanut etkä tiedä mitä rakastaminen on.
-
-Lyhytturkkinen tahtoi taaskin sanoa jotain ja tarttui päähänsä. Mutta
-ei saanut ilmi sitä, mitä olisi tahtonut.
-
--- En ole rakastanut!... Se on totta, ett'en ole rakastanut.
-Mutta minussa on halu rakastaa, niin voimakas halu, ett'ei sen
-voimakkaampaa voi olla! Ja toiseksi, onko oikeata rakkautta? Kaikki
-jää niin kesken! Ja mitä siitä puhuukaan! Paljon olen minä sotkenut
-elämässäni! Mutta nyt on kaikki lopussa, se on tosi. Ja minä tunnen,
-että alkaa uusi elämä.
-
--- Jossa sinä sotket samalla lailla, -- sanoi se, joka makasi
-sohvalla ja leikitteli kellonsa avaimella. Mutta matkalle lähtevä ei
-kuullut häntä.
-
--- Minun on sekä ikävä että hauska lähteä, -- jatkoi hän. --- Minkä
-tähden ikävä en tiedä itsekkään.
-
-Ja lähtöä tekevä alkoi puhua vain itsestään, huomaamatta, ettei
-se toisia voinut huvittaa niinkuin häntä. Ihminen ei ole koskaan
-niin itsekäs kuin sisäisen riemun hetkenä. Hänestä tuntuu, ettei
-maailmassa sinä hetkenä ole mitään ihanampaa ja intressantimpaa kuin
-hän itse.
-
--- Dmitrij Andrejevitsh, kuski ei rupea odottamaan! -- sanoi
-huoneeseen astunut, turkkiin vyötetty nuori palvelija. --
-Kahdennellatoista tunnilla tulivat hevoset ja nyt on kello neljä.
-
-Dmitrij Andrejevitsh katsoi Vanjushaansa. Tämän turkin ympäri
-kiedotussa vyössä, huopasaappaissa ja unisissa silmissä hän kuuli
-äänen toisenlaisesta elämästä, joka kutsui häntä, -- vaivojen,
-puutteiden ja toiminnan elämästä.
-
--- Niinpä tosiaankin, suo anteeksi! -- sanoi hän katsoen, olisiko
-mikään hakanen jäänyt auki.
-
-Vaikka toverit kehoittivat antamaan vielä juomarahaa kyytimiehelle,
-hän pani lakin päähänsä ja asettui keskelle huonetta. He suutelivat
-toisiaan kauan yhteen mittaan, sitten uudestaan, pysähtyivät, ja
-vielä kolmannen kerran suutelivat. Lyhytturkkinen meni pöydän
-luo, joi pohjaan maljan, joka oli pöydällä, tarttui pienen ja
-rumannäköisen miehen käteen ja punastui.
-
--- Ei, sanon sen sittenkin... Sinun kanssasi pitää ja voikin olla
-avomielinen, sillä pidän sinusta. Sinähän rakastat häntä, -- niin
-olen aina luullut, -- eikö niin?
-
--- Rakastan, -- vastasi hänen ystävänsä vielä lempeämmin hymyillen.
-
--- Ja kentiesi...
-
--- Tehkää hyvin, käskettiin sammuttaa kynttilät! -- sanoi uninen
-lakeija, joka oli kuunnellut viimeistä keskustelua ja mietiskellyt,
-miksi herrat aina puhuvat yhtä ja samaa. -- Kenelle käskette
-merkitsemään laskun, teillekö? -- hän lisäsi kääntyen pitkän herran
-puoleen, tietäen edeltäpäin kenen puoleen on käännyttävä.
-
--- Minulle, -- sanoi pitkä mies. -- Paljonko se tekee?
-
--- Kaksikymmentä kuusi ruplaa.
-
-Pitkä mies mietti hetkisen, mutta ei sanonut mitään ja pani laskun
-taskuunsa.
-
-Mutta toisilla oli vielä omat keskustelunsa.
-
--- Hyvästi, sinä kunnon poika! -- sanoi pieni, rumannäköinen ja
-lempeäsilmäinen herra.
-
-Kyyneleet nousivat kummankin silmiin. He menivät rappusille.
-
--- Ai, niin! -- sanoi lähtevä punastuen ja kääntyen pitkän miehen
-puoleen: -- Chevalier'n laskun sinä suoritat ja kirjoitat sitten
-minulle.
-
--- Hyvä, hyvä, -- sanoi pitkä mies vetäen hansikkaita käsiinsä. --
-Miten sinua kadehdin! -- lisäsi hän aivan odottamatta, kun he olivat
-tulleet rappusille.
-
-Lähtevä istuutui rekeen, kääri turkin ylleen ja sanoi: "no niin,
-ajetaan!" ja siirtihe antaakseen reessä sijaa sille, joka oli sanonut
-häntä kadehtivansa; hänen äänensä värisi.
-
-Saattamaan lähtenyt sanoi: "Hyvästi, Mitja, suokoon Jumala..." Hän
-toivoi ainoastaan, että toinen olisi mitä pikemmin lähtenyt eikä
-sentähden saanut sanotuksi loppuun mitä oli aikonut sanoa.
-
-He vaikenivat. Vielä kerran joku sanoi "hyvästi".
-
-Joku sanoi "aja!" -- ja kuski lähti ajamaan.
-
--- Jelizar, tänne hevonen! -- huusi yksi saattajista.
-
-Ajurit ja kuski alkoivat liikkua, hoputtivat hevosiaan ja vetivät
-ohjaksista. Kohmeiset vaunut narisivat lumessa.
-
--- Kunnon poika tuo Olenin! -- sanoi yksi saattajista. -- Mutta
-mikä ihmeen halu Kaukasiaan ja vielä junkkariksi? Minä en mistään
-hinnasta... Tuletko huomenna klubiin päivälliselle?
-
--- Tulen.
-
-Ja saattajat hajaantuivat.
-
-Matkustavasta tuntui lämpimältä, kuumalta turkissaan. Hän istuutui
-reen pohjalle, avasi turkkinsa levälleen ja takkuiset kyytihevoset
-kolmivaljakossa juosta hölköttivät pimeältä kadulta toiselle, talojen
-ohi, joita hän ei ollut ennen nähnyt. Oleninistä tuntui, että vain
-ne, jotka matkustavat pois, ajavat näitä katuja. Ympärillä oli
-pimeää, äänetöntä, alakuloista, mutta sydän oli niin täynnä muistoja,
-rakkautta, sääliä ja suloisia, ahdistavia kyyneleitä...
-
-
-
-
-II.
-
-
-"Rakastan! Rakastan niin! Erinomaisia! Kuinka hyvältä tuntuu!" --
-toisti hän ja hänen teki mieli itkeä. Mutta miksi hänen teki mieli
-itkeä? Ketkä olivat erinomaisia? Ketä hän niin rakasti? -- Hän ei
-sitä oikein tiennyt. Väliin hän jäi tarkastelemaan jotain taloa ja
-oli ihmeissään miksi se oli niin kummallisesti rakennettu; väliin
-hän ihmetteli, miksi kuski ja Vanjusha, jotka olivat hänelle niin
-vieraita, olivat niin lähellä häntä ja hänen kanssan tärisivät ja
-heilahtelivat jäätyneistä vetohihnoista kiinnitettyjen sivuhevosten
-riuhtomisista, ja uudelleen sanoi: "erinomaisia, rakastan", vieläpä
-myös: "jos riittää, niin on se mainiota!" ja itsekkin ihmetteli miksi
-näin puhui ja kysyi itseltään: "olenkohan minä juovuksissa?" Tosin
-hän oli osaltaan juonut pari pulloa viiniä, mutta ei viini yksin
-ollut saanut aikaan tätä vaikutusta Oleniniin. Hänelle muistuivat
-mieleen kaikki ne ystävyyden sanat, jotka olivat tuntuneet niin
-sydämellisiltä ja joita oli kainosti, ikäänkuin erehdyksestä
-lausuttu hänelle ennen lähtöä. Muistuivat mieleen kädenpuristukset,
-katseet, äänettömyydet, äänen sävy, joka oli sanoissa _"hyvästi
-Mitja!"_ -- kun hän jo istui reessä. Muistui mieleen oma epäröimätön
-avomielisyys. Ja kaikki tuo oli omiaan liikuttamaan häntä. Lähdön
-edellä olivat kaikki, ei vain ystävät ja sukulaiset, vaan myös
-välinpitämättömät, vieläpä epäsympatiset ja pahansuovatkin ihmiset
-ikäänkuin liittoutuneet häntä enemmän rakastamaan ja anteeksiantamaan
-hänelle, kuten synnintunnustuksen tai kuoleman edellä. "Kenties
-en minä koskaan palaakkaan Kaukasiasta", ajatteli hän. Ja hänestä
-tuntui, että hän rakasti ystäviään sekä vielä jotakuta muutakin.
-Ja hänen oli surku itseään. Mutta ei rakkaus ystäviin ollut saanut
-hänen sieluaan niin heltymään ja nousemaan, ett'ei hän voinut estää
-noita tahtomattaan kielelle tulevia järjettömiä sanoja, eikä myöskään
-rakkaus naiseen (hän ei vielä koskaan ollut rakastanut) ollut
-saattanut häntä tällaiseen tilaan. Rakkaus omaan itseensä, hehkuva,
-täynnä toiveita oleva nuori rakkaus kaikkeen hyvään, mitä hänen
-sielussaan oli (ja hänestä näytti nyt siinä olevan pelkkää hyvää),
-pani hänet itkemään ja sopertamaan yhteyttä vailla olevia sanoja.
-
-Olenin oli nuorukainen, joka ei ollut missään päättänyt kurssia eikä
-palvellut (hän oli ainoastaan ollut jonkin viraston kirjoissa), joka
-oli tuhlannut puolen omaisuuttaan eikä kahdenkymmenen neljän vuoden
-ikään saakka ollut vielä valinnut itselleen mitään virka-uraa eikä
-koskaan mitään tehnyt. Hän oli niitä, joita moskovalaisessa seurassa
-kutsutaan nimellä "nuori mies".
-
-Kahdeksantoistavuotiaana Olenin oli niin vapaa kuin yksin venäläiset
-neljäkymmenluvun rikkaat, jo varhain vanhemmistaan jääneet nuoret
-miehet ovat olleet. Hän ei tiennyt mistään ruumiillisista eikä
-siveellisistä siteistä; hän saattoi tehdä mitä hyvänsä eikä
-tarvinnut mitään, eikä mikään häntä sitonut. Hänellä ei ollut
-perhettä, ei isänmaata, ei uskoa eikä mistään puutetta. Hän ei
-uskonut mihinkään eikä tunnustanut mitään. Mutta vaikka hän ei
-mitään tunnustanut, ei hän ollut synkkä, ikävystynyt ja järkeilevä
-nuorukainen vaan päinvastoin alinomaa syttyvä. Hän väitti, ett'ei
-rakkautta ole, mutta nuoren ja kauniin naisen läsnäolo pani joka
-kerta hänen sydämensä seisahtumaan. Hän oli jo aikoja tiennyt,
-että kunnianosoitukset ja arvonimet ovat hulluutta, mutta hän
-tunsi väkisinkin mielihyvää, kun tanssiaisissa ruhtinas Sergej
-tuli hänen luokseen ja puhui herttaisesti. Kaikesta innostui hän
-vain sen verran, ett'ei se päässyt kahlehtimaan häntä. Kun hän oli
-antautunut jotain harrastamaan ja alkoi vain vähänkin tuntea työn ja
-taistelun, arkipäiväisen elämäntaistelun lähenevän, niin hän heti
-vaistomaisesti kiiruhti riistäytymään irti siitä tunteesta tai työstä
-saadakseen takaisin entisen vapautensa. Niin hän oli aloittanut
-hienon seuraelämän, viran, talouspuuhat, musikin, jolle hän yhteen
-aikaan aikoi pyhittää elämänsä, vieläpä rakkauden naisiinkin, johon
-hän ei uskonut. Hän mietiskeli sinne tänne, mihin kohdistaisi kaiken
-sen nuoruuden voiman, joka on ihmisessä vain kerran: taiteeseenko,
-tieteeseen, naisen rakastamiseen, -- vai käytännölliseen
-toimintaanko, järjen, sydämen, sivistyksen palvelukseen, -- tuon
-innon, joka ei enää toistu, vain kerraksi ihmiselle annetun vallan
-tehdä itsestään kaikkea, mitä vain tahtoo ja parhaana pitää, ja
-koko maailmasta, mitä haluaa. Tosin on ihmisiä, joilta tuo hengen
-levoton pyrkimys puuttuu, jotka astuessaan elämään heti kohta panevat
-kaulaansa ne länget, jotka ensinnä sattuvat käsiin, ja työskentelevät
-niissä uskollisesti elämänsä loppuun. Mutta Olenin tunsi itsessään
-liian selvästi tuon kaikkivaltiaan nuoruuden jumalan läsnäolon, kyvyn
-muuttua yhdeksi ainoaksi haluksi, yhdeksi ainoaksi ajatukseksi, --
-kyvyn tahtoa jotain ja tehdä jotain, heittäytyä suinpäin pohjattomaan
-kuiluun tietämättä miksi. Hän oli siitä tietoinen ja samalla ylpeä
-ja oli onnellinen siitä, itse sitä tietämättään. Tähän saakka hän
-oli rakastanut vain itseään eikä ollut voinut olla rakastamatta,
-siksi että odotti itseltään vain hyvää eikä vielä ollut ehtinyt
-pettyä itseensä nähden. Lähtiessään matkalle Moskovasta hän oli
-siinä onnellisessa nuorekkaassa mielialassa, jolloin nähdessään
-entiset vikansa nuorukainen yhtäkkiä sanoo itselleen, että kaikki on
-ollut erehdystä, että kaikki tähänastinen on ollut satunnaista ja
-mitätöntä, ett'ei hän ennen ollut tahtonutkaan elää _oikein hyvin_,
-mutta että nyt Moskovasta päästyä alkaa uusi elämä, jossa ei enää ole
-niitä vikoja eikä katumusta vaan jossa varmaan on pelkkää onnea.
-
-Pitkillä matkoilla on aina niin, että kahdella-kolmella ensi
-kyytivälillä mielikuvitus pysyy siinä paikassa, josta olet lähtenyt,
-mutta ensimäisen matkalla viettämäsi aamun tullen se yhtäkkiä
-siirtyy matkan määräpaikkaan ja rakentelee jo sinne tulevaisuuden
-tuulentupia. Niin kävi Olenininkin.
-
-Kun hän oli päässyt kaupungin ulkopuolelle ja näki lumisia
-kenttiä niin hän ilostui siitä, että oli yksin keskellä noita
-kenttiä, kääriytyi turkkiinsa, laskeutui reen pohjalle, mieli
-tuli levolliseksi, ja hän vaipui uinailuun. Ystävien jäähyväiset
-liikuttivat häntä ja hänelle alkoi tulla muistoon koko viime talvi,
-jonka oli viettänyt Moskovassa, ja hämärien ajatusten ja soimausten
-keskeyttäminä alkoivat kutsumattomat kuvat tuosta kuluneesta ajasta
-tulla hänen mielikuvitukseensa.
-
-Hänen mieleensä muistui häntä saattamassa ollut ystävänsä ja hänen
-suhteensa tyttöön, josta he olivat puhuneet. Tuo tyttö oli rikas.
-"Miten hän saattoi rakastaa tyttöä kun tämä rakasti minua? -- mietti
-hän, ja ilkeitä epäilyksiä tuli hänen mieleensä. -- Taitaa olla
-ihmisissä paljon epärehellisyyttä. Mutta miksi minä en todellakaan
-ole sitten vielä rakastanut? -- tuli hänen eteensä kysymys. -- Kaikki
-sanovat minulle, ett'en minä ole rakastanut. Olenko minä todellakin
-siveellinen epäsikiö?" Ja hän alkoi muistella huvittelujaan. Hän
-muisti ensi ajat hienossa maailmassa ja erään ystävänsä sisaren,
-jonka kanssa hän silloin vietti illat ja pöydällä oleva lamppu
-valaisi tytön hienot sormet, jotka olivat kiinni työssä, ja alaosan
-hänen kauniita hienoja kasvojaan; muistui mieleen kaikki nuo
-keskustelut, jotka olivat venyneet sanomattoman hitaasti, ja yleensä
-liika juhlallisuus ja kankeus ja alituinen kiusallinen tunne tuon
-pingoitetun aseman vuoksi. Jokin ääni sanoi koko ajan: _ei näin, ei
-näin!_ -- ja niinpä se todellakaan ei päättynyt hyvin. Sitten hänen
-mieleensä tuli tanssiaiset ja masurkka kauniin D:n kanssa. "Miten
-olin rakastunut sinä yönä, miten olin onnellinen! Ja miten minuun
-koski ja miten minua harmitti, kun seuraavana aamuna herätessäni
-tunsin olevani vapaa! Miksi ei se rakkaus sitten tule ja köytä minua
-ihan käsistä ja jaloista? -- ajatteli hän. -- Ei, ei ole rakkautta!
-Naapurin rouva, joka minulle, Dubrovinille ja johtajalle kertoi
-kaikille samalla tavalla, että rakasti tähtiä, ei myöskään ollut
-_oikea_." Ja nyt johtuu hänen mieleensä omat taloudelliset toimensa
-maalla eikä taaskaan näissä muisteloissa ole mitään mihin mielellään
-pysähtyisi. "Puhuvatkohan nuo kauan minun lähdöstäni?" -- pälkähtää
-hänen päähänsä. Mutta ketä ne nuo ovat, ei hän tiedä, ja kohta sen
-perästä tulee mieleen asia, joka panee hänen otsansa ryppyyn ja
-antaa hänen lausua epäselviä äänteitä: muisto monsieur Cappellesta
-ja 678:sta ruplasta, jotka hän oli jäänyt velkaa räätälille, ja
-hän muistaa sanat, joilla oli pyytänyt räätäliä odottamaan vielä
-vuoden ja hämmennyksen ja kohtaloonsa alistumisen ilmeen, joka oli
-kuvastunut räätälin kasvoilla. "Voi Jumalani, Jumalani!" -- toistaa
-hän rypistäen otsaansa ja koettaen karkoittaa tuota kiusallista
-ajatusta. "Siitä huolimatta hän kuitenkin rakasti minua, -- ajattelee
-hän tyttöä, josta oli puhe hyvästiä jättäessä. -- Niin, jos olisin
-mennyt hänen kanssaan naimisiin, ei minulla olisi velkoja, mutta
-nyt jäin velkaa Vasiljeville". Ja hänen mieleensä muistuu viimeinen
-peli-ilta herra Vasiljevin kanssa klubissa, jonne hän oli mennyt
-suoraan tuon naisen luota, ja tulevat mieleen omat alentavan nöyrät
-pyynnöt jatkamaan peliä ja tämän kylmät kiellot. "Vuosi säästävyyttä
-ja kaikki se on maksettu ja vieköön heidät sitten vaikka piru!..."
-Mutta tästä varmuudesta huolimatta hän alkaa uudelleen laskea
-jälelle jääneitä velkojaan, niiden määräaikoja ja otaksumiaan
-maksupäiviä. "Mutta minähän jäin vielä velkaa Morellillekin enkä
-vain Chevalier'ille", muistui hänen mieleensä; ja hänen eteensä
-tulee koko se yö, jona oli niin suuresti velkaantunut. Oli vietetty
-juominkeja mustalaisten kanssa ja ne oli toimeenpannut Sashka B.,
-sivus-adjutantti, ja ruhtinas D., ja tuo hyvinarvoisa herra... Ja
-miksi ne ovat niin tyytyväisiä itseensä nuo herrat, -- ajatteli
-hän, -- ja millä perustuksella he muodostavat oman piirinsä, johon
-kuuluminen muka on muille hyvin suuri kunnia? Senkö vuoksi, että ovat
-sivus-adjutantteja? Onhan ihan kauheata, miten tyhminä ja kurjina
-he pitävät muita Minä sitä vastoin näytin heille, ett'en ollenkaan
-halua heitä lähennellä. Luulen kumminkin, että työnjohtaja Andrej
-olisi hyvin ihmeissään jos kuulisi, että olen _sinä_ sellaisen
-herran kanssa kuin Sashka B:n, joka on eversti ja sivus-adjutantti.
-Niin, eikä kukaan juonut enemmän kuin minä sinä iltana; minä opetin
-mustalaisille uuden laulun ja kaikki kuuntelivat. "Tosin olen tehnyt
-paljon tyhmyyksiä, mutta sittenkin olen hyvin hyvä nuori mies",
-ajattelee hän.
-
-Aamu valkeni kun Olenin oli ehtinyt kolmanteen pysähdyspaikkaan. Hän
-joi teetä, asetti uudestaan sälyt ja kapsäkit paikoilleen ja istuutui
-niiden keskeen järkevänä, suorana ja huolellisena, selvillä siitä
-missä mikin on: missä on rahat ja paljonko niitä on, missä passi
-ja matkakuitti -- ja kaikki tuntui hänestä niin käytännöllisesti
-järjestetyltä, että hän tuli hyvälle tuulelle, ja kaukainen matka
-tuntui vain jonkunmoiselta kestävältä kävelyretkeltä.
-
-Aamun ja keskipäivän hän vietti kokonaan aritmetisiin laskuihin
-vaipuneena: montako virstaa oli kulkenut, paljonko vielä oli
-lähimmälle pysäkille, paljonko lähimpään kaupunkiin, paljonko
-päivälliseen, teen juontiin, Stavropoliin, ja monesko osa koko
-matkasta oli jo kuljettu. Samalla hän myös laski: paljonko on rahaa,
-paljonko jää jälelle, paljonko menee kaikkien velkojen maksamiseen ja
-kuinka suuren osan kaikista tuloista hän on kuluttava kuukaudessa.
-Illalla juotuaan teensä hän laski, että Stavropoliin oli seitsemän
-yhdettätoista osaa koko matkasta, velkoja oli jälellä kaikkiaan
-seitsemää säästäväisesti elettyä kuukautta kohti ja yksi kahdeksas
-osa koko omaisuudesta, -- ja rauhoittuen hän kääri turkin ylleen,
-heittäytyi rekeen ja vaipui taas uinailuun. Hänen mielikuvituksensa
-oli nyt jo tulevaisuudessa, Kaukasiassa. Kaikkiin vastaisiin unelmiin
-liittyi kuvia Amalat-bekeistä, tsherkessitytöistä, vuorista,
-jyrkänteistä, kauheista putouksista ja vaaroista. Se kaikki esiintyy
-himmeänä, epäselvänä, mutta kunnia houkutuksineen ja kuolema
-varoittavana herättävät mielenkiintoa tuohon tulevaisuuteen. Väliin
-hän harvinaisen urheasti ja voimalla, jota kaikki hämmästyvät, surmaa
-ja kukistaa lukemattomia vuorelaisia; väliin on hän itse vuorelainen
-ja heidän kanssaan puolustaa riippumattomuuttaan venäläisiä
-vastaan. Milloin yksityisseikatkin tulevat näkyviin on noissa
-yksityisseikoissa aina osallisina entisiä Moskovan henkilöitä. Sashka
-B. tuossa joko venäläisten tai vuorelaisten kanssa taistelee häntä
-vastaan. Ottaapa, käsittämätöntä miten, räätäli monsieur Cappelle'kin
-osaa voittajien riemuun. Jos siinä samalla muistellaan entisiä
-solvauksia, heikkouksia, erehdyksiä, on niiden muistelemisesta
-vain huvia. On selvää, ett'ei nuo erehdykset voi enää uudistua
-siellä vuorien, putousten, tsherkessiläistyttöjen ja ainaisten
-vaarain keskellä. Kun on kerran tehnyt niistä synnintunnustuksen
-itselleen, niin on niistä päässyt. On vielä yksi haave, kaikkein
-kallein, joka tunkeutui kaikkiin nuoren miehen tulevaisuuden
-ajatuksiin: se oli unelma naisesta. Ja siellä, vuorten keskessä,
-se esiintyy mielikuvitukselle tsherkessiläis-orjattaren muodossa,
-solakkavartaloisena, pitkäpalmikkoisena, nöyrä- ja syväsilmäisenä.
-Hän näkee edessään vuorilla yksinäisen majan ja sen kynnyksellä on
-nainen odottamassa miestä, joka palaa hänen luokseen väsyneenä,
-pölyisenä, veren ja maineen peittämänä, ja hän on tuntevinaan
-tuon naisen suudelmat, hänen hartiansa, viehättävän äänensä ja
-kuuliaisuutensa. Nainen on ihana, mutta sivistymätön, hurja, raaka.
-Hän rupeaa kasvattamaan häntä pitkinä talvi-iltoina. Hän on viisas,
-älykäs ja lahjakas ja nopeasti omistaa kaikki välttämättömät tiedot.
-Miksi ei voisi? -- hän voi hyvin helposti oppia kieliä, lukea teoksia
-ranskalaisesta kirjallisuudesta, ymmärtää niitä... _Notre Dame de
-Paris_ esimerkiksi on varmaan hänen mieleensä. Hän osaa puhuakkin
-ranskaa. Salongissa hänellä saattaa olla enemmän synnynnäistä
-arvokkuutta kuin kaikkein hienoimmalla maailmannaisella. Hän osaa
-laulaa koruttomasti, voimakkaasti, intohimoisesti: "Uh, mitä
-hullua!" sanoo Olenin itselleen. Ja nyt he olivat tulleet johonkin
-pysähdyspaikkaan ja piti siirtyä reestä toiseen ja antaa juomarahaa.
-Mutta hän etsii uudestaan mielikuvituksellaan sitä hullua, jonka
-oli hylännyt ja hänen eteensä tulevat taas tsherkessiläistytöt,
-maine, paluu Venäjälle, sivus-adjutantin arvo, ihana vaimo. "Mutta
-rakkauttahan ei ole, -- hän sanoo itselleen, -- arvonimet ovat
-roskaa. Mutta kuusisataa seitsemänkymmentä kahdeksan ruplaa?... Entä
-valloitettu maa, joka on antanut minulle enemmän rikkautta kuin
-tarvitsen koko elämäkseni? Muuten ei ole hyvä yksin käyttää hyväkseen
-sitä rikkautta. Se on jaettava. Mutta kenelle? -- Kuusisataa
-seitsemänkymmentä kahdeksan ruplaa Cappelle'lle, ja sittenpähän
-näkee..." Ja nyt laskeutuvat jo aivan epäselvät näyt tajuntaan ja
-vain Vanjushan ääni ja tunne liikkumisen pysähtymisestä keskeyttävät
-tervettä, raikasta unta, ja itse muistamattaan sitä hän siirtyy
-toiseen rekeen uudella pysäkillä ja matkustaa eteenpäin.
-
-Toisena aamuna tapahtuu aivan sama: samallaiset asemat, tee, hevosten
-liikkuvat lautaset, lyhyt sananvaihto Vanjushan kanssa, samat
-epäselvät unelmat ja horroksiin vaipuminen iltaisin ja raskas, terve,
-tuores uni yön kestäessä.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Mitä kauemmas Olenin tuli Venäjän keskustasta, sitä kaukaisemmilta
-tuntuivat hänestä kaikki omat muistonsa; ja kuta lähemmäksi Kaukasiaa
-hän saapui sitä hilpeämmäksi kävi hänen mielensä. "Entä jos
-matkustaisi kokonaan pois eikä koskaan palaisi eikä ilmaantuisi enää
-ihmisten ilmoille", tuli joskus hänen päähänsä. Mutta ne ihmiset,
-joita minä näen täällä, _eivät ole ihmisiä;_ ei yksikään niistä
-tunne minua, eikä koskaan kukaan heistä saata olla Moskovassa siinä
-seurapiirissä, jossa minä olen ollut, ja kuulla minun entisyydestäni.
-Ja aivan uusi kaikesta entisestä vapautumisen tunne valtasi hänet
-noiden karkeiden olentojen parissa, joita hän tapasi matkalla ja
-joita hän ei tunnustanut moskovalaisten tuttavainsa vertaisiksi
-ihmisiksi. Mitä karkeampaa kansa oli, mitä vähemmin näkyi sivistyksen
-merkkejä, sitä vapaammaksi hän tunsi itsensä. Stavropol, jonka läpi
-hänen oli matkustaminen, ärsytti häntä. Nimikilvet -- niitä oli
-päällisiksi ranskankielisiäkin -- vaunuissa istuvat naiset, ajurit
-torilla, bulevardi ja sinelliin ja hattuun puettu herrasmies, joka
-käyskenteli bulevardilla tarkastellen ohikulkevia, -- vaikuttivat
-häneen sairaasti. "Kenties nuo ihmiset tuntevat jonkun tuttavistani?"
--- ja hän muisti taas klubin, räätälin, kortit, hienoston...
-Stavropolista lähtien oli sen sijaan taas kaikki tyydyttävää: jylhää
-ja sen lisäksi kaunista ja sotaista. Ja Olenin ilostui ilostumistaan.
-Kaikki, kuten kasakat, kuskit, majatalontarkastajat, olivat hänestä
-vääristämättömiä olentoja, joiden kanssa hänen kävi suoraan
-laskeminen leikkiä ja puhuminen, miettimättä mikä arvo-aste kullakin
-on. Kaikki kuuluivat ihmissukuun, joka oli kokonaan itsetiedottomasti
-ystävällinen Olenille, ja kaikki suhtautuivat häneen suosiollisesti.
-
-Vasta Donin joukkojen maassa vaihdettiin reki rattaihin, ja
-Stavropolin tuolla puolen tuli ilma jo niin lämpimäksi, että Olenin
-ajoi ilman turkkia. Oli jo kevät -- odottamaton, iloinen kevät
-Oleninille. Öisin ei enää laskettu lähtemään kasakkakylistä ja
-iltaisin sanottiin, että on vaarallista kulkea. Vanjushaa alkoi
-silloin tällöin peloittaa ja pyssy oli ladattuna mukana rattailla.
-Oleninin ilo kasvoi. Eräässä majapaikassa tarkastusmies kertoi
-äskettäin matkalla tapahtuneesta kauheasta murhasta. Vastaan tulijat
-alkoivat olla aseilla varustettuja. "Vai tässä se alkaa!" -- sanoi
-Olenin itselleen ja alati odotti milloin näkyisivät lumipeitteiset
-vuoret, joista oli niin paljon hänelle puhuttu. Kerran iltapuolella
-päivää nogajilainen kyytimies piiskallaan viittasi pilvien takaisiin
-vuoriin. Olenin alkoi ahneesti tähystellä mutta oli pilvinen päivä
-ja pilvet puoleksi verhosivat taakseen vuoret. Oleninin silmiin
-siinsi jotain harmaata, valkeata, kutrista, ja kuinka olisi
-koettanutkin, hän ei voinut huomata mitään kaunista vuorien näyssä,
-vaikka oli niistä niin paljon lukenut ja kuullut. Hän arveli, että
-vuoret ja pilvet näyttävät aivan samanlaisilta ja että tuo hänelle
-uskoteltu lumivuorten erityinen kauneus on samanlainen keksintö
-kuin Bachin musikki ja rakkaus naiseen, joihin hän ei uskonut. Ja
-hän herkesi odottamasta vuoria. Mutta seuraavana päivänä varhain
-aamulla hän rattaillaan heräsi viileydestä ja välinpitämättömästi
-katsahti oikealle. Aamu oli aivan kirkas. Yhtäkkiä hän näki,
-noin kahdenkymmenen askeleen päässä itsestään, kuten hän luuli
-ensi näkemällä, puhtaan valkoisia röykkiöitä hienon hienoine
-rajapiirteineen ja kangastuksen tapaisen, selvän eetterimäisen viivan
-niiden harjain ja kaukaisen taivaan välillä. Ja kun hän tajusi koko
-etäisyyden itsensä ja vuorten sekä taivaan välillä ja vuorten koko
-mahtavuuden ja kun hän alkoi tuntea että tuota kauneutta oli koko
-loppumattomuus, niin hän pelästyi, että se onkin näkyä, unta. Hän
-ravistelihe herätäkseen. Vuoret vaan pysyivät samoina.
-
--- Mitä se tuo on? Mitä ihmettä tuo on? -- kysyi hän kyytimieheltä.
-
--- Vuoria vaan, -- vastasi nogajilainen välinpitämättömästi.
-
--- Minäkin olen niitä pitkän aikaa katsellut, -- sanoi Vanjusha: --
-onpa se kaunista! Kotona eivät uskoisi.
-
-Hevosten nopeasti kulkiessa tasaista tietä näyttivät vuoret juoksevan
-pitkin taivaanrantaa, välkkyen ruusunhohteisin huipuin nousevan
-auringon valossa. Aluksi vuoret vain ihmetyttivät Oleninia, sitten
-riemastuttivat; mutta sitten yhä enemmän ja enemmän vaipuessaan tuon
-suoraan arosta eikä toisista mustista vuorista nousevan ja pakenevan
-lumipeitteisen vuorijonon tarkasteluun, hän alkoi vähitellen
-käsittää tuota kauneutta ja _tuntemalla tuntea_ noita vuoria. Siitä
-hetkestä kaikki, mitä hyvänsä hän näki, kaikki mitä hän ajatteli,
-kaikki mitä hän tunsi, sai häneen nähden uuden ankaran majestetisen
-vuorten luonteen. Kaikki Moskovan muistot, häpeä ja katumus, kaikki
-halpamaiset haaveet Kaukasiasta kokonaan katosivat eivätkä palanneet
-enää. Oli kuin jokin juhlallinen ääni olisi sanonut hänelle: "nyt
-se on alkanut". Ja tie ja kaukana siintävä Terekin viiru ja kylät
-ja ihmiset -- kaikki tuo ei tuntunut enää miltään leikiltä. Hän
-katsahtaa taivaalle -- ja muistuu vuoret. Katsahtaa itseensä,
-Vanjushaan -- ja taas vuoret. Tuossa ratsastaa kaksi kasakkaa, ja
-koteloihin pistetyt pyssyt tasaisesti heilahtelevat heidän selässään
-ja hevosten tummanruskeat ja harmaat jalat hämmentyvät toisiinsa,
-mutta vuoret... Terekin takaa näkyy savua kylästä, mutta vuoret...
-Aurinko nousee ja väikkyy kaislikon takaa siintävässä Terekissä,
-mutta vuoret... Kylästä ajetaan rattailla, naisia kulkee jalkaisin,
-kauniita naisia, nuoria, mutta vuoret... "Abrekit mellastavat
-arolla, minä ajan, en pelkää niitä -- minulla on pyssy ja voimaa ja
-nuoruutta", mutta vuoret...
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Koko se Tersk'in jakson osa, jota pitkin sijaitsevat grebeniläis-
-(s.o. harjanteilla olevat) kasakkakylät, on melkein 80 virstan
-pituudelta pinnanmuodostuksen ja asutuksen puolesta samannäköistä.
-Terek, joka eroittaa kasakat vuorelaisista, virtaa sekaisena ja
-vuolaana, mutta jo leveänä ja levollisena, lakkaamatta kulettaen
-harmahtavaa hiekkaa matalalle, kaislaa kasvavalle oikeanpuoleiselle
-rannalle, ja syöden jyrkkää, joskaan ei korkeata, vasenta rantaa ja
-sen satavuotisten tammien, mätänevien platanien ja nuorten vesojen
-juuria. Oikealla rannalla ovat tosin nyt jo rauhassa mutta vieläkin
-levottomina elävät paimentolaiskylät; pitkin vasenta rantaa, puolen
-virstan etäisyydessä vedestä, seitsemän ja kahdeksan virstan päässä
-toisistaan, ovat kasakkaosastojen kylät eli stanitsat. Ennen aikaan
-suurin osa noita stanitsoja oli aivan rannalla, mutta Terek vuosi
-vuodelta siirtyen pohjoiseen päin vuorista huuhtoi ne ja nyt saattaa
-nähdä vain tiheään kasvettuneita vanhojen kaupunkien jäännöksiä,
-puutarhoja, päärynäpuita, yrttejä ja pyramidipoppeleja, joiden
-ympärille sinivattupensaat ja villinä kasvavat viiniköynnökset
-ovat kietoutuneet. Ei kukaan asu enää siellä, ja hiekassa näkyy
-vain paikkaan mieltyneiden hirvien, susien, jänisten ja fasanien
-jälkiä. Stanitsasta toiseen kulkee tie, joka on hakattu metsään
-tykin kantaman pituiseksi. Tien varrella on vartiopaikkoja, joissa
-kasakat palvelevat; vartiopaikkojen välillä on vahtitorneja, joissa
-on vartioita. Vain kapea, noin kolmensadan sylen levyinen kaistale
-metsäistä hedelmällistä maata on kasakkain aluetta. Pohjoiseen heistä
-alkaa Nogaiskin tai Mozdokskin aron aaltomainen hiekka-aavikko, joka
-ulottuu kauas pohjoiseen Truhmenin, Astrakanin ja Kirgiz-Kaisakin
-aroihin. Terekin takana etelässä on Iso-Tshetshnja, Kotshkalosovin
-harjanne, Mustat vuoret, vielä jokin harjanne ja vihdoin lumivuoret,
-jotka vain näkyvät mutta joilla ei kukaan koskaan vielä ole käynyt.
-Tällä hedelmällisellä, metsäisellä ja kasvillisuudesta rikkaalla
-kaistaleella asuu ikimuistoisista ajoista sotaisa, kaunis ja rikas
-vanhauskoinen venäläinen väestö, jota kutsutaan grebeniläiskasakoiksi.
-
-Hyvin, hyvin kauan sitte heidän vanhauskoiset esi-isänsä pakenivat
-Venäjältä ja asettuivat Terekin taakse tshetshenien pariin
-Grebenillä, joka on ensimäinen harjanne Ison Tshetshnjan metsäisillä
-vuorilla. Tshetshenien parissa asuen kasakat sekoittuivat näihin
-ja omistivat vuorelaisten tavat, elämän muodot ja luonteen; mutta
-he säilyttivät täälläkin täydessä puhtaudessaan venäjän kielen ja
-vanhauskoisuuden. Taru, joka vielä tänäkin päivänä elää tuoreena
-kasakoilla, kertoo, että tsaari Iivana julma teki matkoja Terekille,
-kutsui Grebeniltä eteensä ukkoja, lahjoitti heille maan tällä
-puolen jokea, kehoitti elämään sovussa ja lupasi olla pakoittamatta
-heitä alamaisuuteen ja vaatimatta heiltä uskonsa muuttamista.
-Vielä tänäkin päivänä kasakkasuvut selittävät heimolaisuuttaan
-tshetsheniläissukujen kanssa, ja vapauden rakkaus, mieltymys
-toimettomuuteen, ryöstöön ja sotaan ovat heidän luonteensa
-pääpiirteitä. Venäjän vaikutus ilmenee vain epäedulliselta puolelta
--- vaalien häiritsemisessä, kirkonkellojen poisottamisessa ja
-sotajoukoissa, joita pidetään siellä ja kuljetaan maan läpi. Kasakka
-vaistomaisesti tuntee vähemmin vihaavansa vuorelais-dzhigittiä,[1]
-joka on tappanut häneltä veljen, kuin sotamiestä, joka majailee
-hänen luonaan puolustaakseen hänen stanitsaansa mutta joka
-tupruuttaa hänen majansa täyteen tupakan savua. Hän kunnioittaa
-vuorelais-vihollistaan, mutta halveksii vennon vierasta sortajaansa
-ja häiritsijäänsä sotamiestä. Oikeastaan venäläinen talonpoika
-on kasakalle outo, eriskummallinen ja halveksittu olento, josta
-hän on saanut nähdä kuvan vain kiertelevissä kaupustelijoissa ja
-vähävenäläisissä siirtolaisissa, joita kasakat ylenkatseellisesti
-kutsuvat shapovaleiksi. Keikailla koetetaan matkimalla tsherkessiä
-puvussa. Paras ase saadaan vuorelaiselta, parhaat hevoset ostetaan
-tai varastetaan myös heiltä. Oikea kasakka ylpeilee tatarin kielen
-taidollaan ja remutessaan hän iloisella päällä puhuu oman veljensäkin
-kanssa tataria. Siitä huolimatta tämä pieni, maailman kolkkaan
-heitetty kristitty kansa, puolivillien muhamettiläis-heimojen ja
-sotamiesten parissa, luulee olevansa korkealla kehitysasteella
-ja tunnustaa ihmiseksi vain kasakan, kaikkea muuta se katsoo
-halveksivasti. Enimmän aikansa kasakka viettää vartiopaikalla,
-sotaretkillä, metsällä ja kalalla. Hän ei juuri koskaan ole
-kotitöissä. Hänen viipymisensä stanitsassa on poikkeus säännöstä
-ja silloin hän _hurjailee_. Kaikilla kasakoilla on oma viininsä
-ja juoppoutta ei voi sanoa niin kaikkien yhteiseksi taipumukseksi
-kuin tavaksi, jonka laiminlyömistä pidettäisiin luopioisuutena.
-Naista kasakka pitää välikappaleena varallisuuteensa; vain neitosen
-sallii hän huvitella, vaimonsa sitävastoin antaa nuoruudesta kauas
-vanhuuteen saakka tehdä työtä itseään varten ja itämaalaiseen tapaan
-vaatii naiselta nöyryyttä ja työtä. Tämän katsantokannan vuoksi
-nainen, voimakkaasti kehittyen sekä ruumiillisesti että henkisesti,
-vaikkakin ollen ulkonaisessa alamaisuudessa, saa koti-elämässä, kuten
-yleensä itämailla, verrattomasti suuremman vaikutuksen ja tärkeyden
-kuin lännessä. Hänen vetäytymisensä yhteiskunnallisesta elämästä
-ja tottumuksensa miesten raskaisiin töihin antavat hänelle sitä
-suuremman painon ja vallan koti-oloissa. Kasakka, joka syrjäisten
-läsnäollessa pitää sopimattomana ystävällisesti taikka muuten suotta
-puhella vaimonsa kanssa, tuntee tahtomattaankin tämän etevämmyyden,
-kun jää hänen kanssaan kahden. Koko koti, kaikki omaisuus, koko
-talous on vaimon hankkimaa ja pysyy pystyssä vain hänen vaivoillaan
-ja huolenpidollaan. Vaikka miehellä on se varma usko, että työ
-on kasakalle häpeä ja sopii vain nogajilaiselle rengille sekä
-vaimoväelle, tuntee hän kuitenkin itsessään hämärästi, että kaikki
-mistä hän elää ja mitä omakseen kutsuu on saman työn tuotetta ja
-että naisen, äidin tai orjattarenaan pitämänsä vaimon, vallassa
-on viedä häneltä kaikki mitä hänellä on. Sitä paitsi alituiset
-naisten huoleksi jätetyt raskaat miestentyöt ja heille annetut
-toimet ovat luoneet grebeniläisnaiseen erikoisesti itsenäisen,
-miehekkään luonteen ja ovat ihmetyttävässä määrässä kehittäneet
-hänen ruumiillista voimaansa, tervettä järkeään, päättäväisyyttään
-ja luonteensa kestävyyttä. Ylipäänsä ovat naiset sekä voimakkaampia,
-viisaampia, kehittyneempiä että kauniimpia kuin kasakkamiehet.
-Grebeniläisnaisen kauneudessa erityisesti ihmetyttää mitä puhtaimman
-tsherkessiläiskasvotyypin yhtyminen pohjoismaalaisen naisen leveään
-ja voimakkaaseen vartaloon. Kasakkanaiset käyttävät tsherkessiläistä
-pukua: tatarilaista paitaa, beshmettiä[2] ja kenkiä, mutta liinansa
-he sitovat venäläiseen tapaan. Koreilu, puhtaus ja sirous puvussaan
-ja tupiensa sievistämisessä kuuluvat tapaan ja ovat elämän
-välttämättömyytenä. Suhteissaan miehiin naiset, etenkin tytöt, ovat
-täysin vapaita. Novomlinin stanitsaa on pidetty grebeniläiskasakkain
-kehtona. Siellä on paremmin kuin muualla säilynyt vanhain
-grebeniläisten luonne ja sen stanitsan naiset ovat jo ammoisista
-ajoista olleet kauneudestaan kuuluja yli koko Kaukasian. Kasakkain
-tulolähteinä ovat viini- ja hedelmätarhat, arbuseja ja meloneja
-kasvavat ryytimaat, kalastus, metsästys, maissin ja riisin viljely ja
-sotasaalis.
-
-Novomlinin stanitsa on kolmen virstan päässä Terekistä, josta sen
-eroittaa sankka metsä. Toisella puolen stanitsan läpi kulkevaa tietä
-on joki, toisella vihertää viini- ja hedelmätarhoja ja välkkää
-Nogaiskin aron hiekkaburuneja (lentohiekkakumpuja). Stanitsaa
-ympäröi multavalli ja pistävä orjantappurametsä. Stanitsan sisään
-ja sieltä pois päästään korkean pylväillä lepäävän portin kautta,
-jota peittää pieni kaisloilla päällystetty kansi, ja portin vieressä
-puisella jalustalla on tykki, kömpelönnäköinen, sata vuotta ampumatta
-ollut, jonka kasakat jolloinkin ovat ottaneet saaliikseen. Kasakka
-palveluspuvussaan miekkoineen ja pyssyineen väliin seisoo, väliin
-ei, vahtipaikalla portin luona; milloin tekee kunniaa rintaman ohi
-kulkevalle upseerille, milloin jättää tekemättä. Portin kamaran
-valkeaan alalautaan on mustalla kirjoitettu: taloja 266, miespuolista
-väkeä 897 henkeä, naispuolista 1,012. Kasakkain asunnot ovat
-pylväiden päällä, maasta melkein metrin korkeudella, niitä peittää
-siisti kaislakatto korkeine harjoineen. Kaikki asunnot ovat, joskaan
-ei uusia, niin puhtaita, ja niissä on erilaisia korkeita kuisteja
-eivätkä ne ole toisissaan kiinni, vaan väljällään, sievästi leveiden
-katujen ja välikujain varrella. Valoisain, suurten ikkunain edessä,
-kasvitarhain takaa, kohoaa useissa kodeissa majain yli ulottuen
-tummanvihreitä poppeleja, hentoja vaalealehväisiä akasioita valkeine
-lemuavine kukkineen sekä räikeinä loistavia keltaisia auringonkukkia
-ja kiertoheinäin ja viinirypäleen kiemurtelevia köynnöksiä. Avaralla
-torilla näkyy kolme pientä kojua, joissa on punaista rihkamaa,
-auringonkukan siemeniä, liskoja ja prenikoita; korkean muurin takaa,
-vanhojen poppelien keskeltä näkyy kaikkia muita korkeampi rykmentin
-komentajan talo kaksipuolisine ikkunoineen. Väkeä ei stanitsan
-kaduilla arkipäivinä, etenkään kesällä, näy paljon. Kasakat ovat
-palveluksessaan: vartioissa ja sotaretkillä; vanhukset ovat metsällä,
-kalassa tahi vaimojen kanssa työssä puutarhoissa ja kasvismailla.
-Vain ikäloput, pienokaiset ja sairaat jäävät kotiin.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Oli semmoinen erityinen ilta, jommoisia on vain Kaukasiassa. Aurinko
-oli vaipunut vuorten taa, mutta oli vielä valoisaa. Iltarusko
-oli vallannut kolmannen osan taivasta ja ruskotuksen valossa
-eroittautuivat selvästi vuorten kiillottoman valkeat röykkiöt. Ilma
-oli harvaa, liikkumatonta ja kaikuisaa. Vuorista laskeutui arolle
-muutamia virstoja pitkä varjo. Jos joskus sattuu näkymään jossain
-ratsumiehiä niin jo heti kasakat vartiopaikoistaan ja tshetshenit
-leirikylästään katselevat ihmeissään ja uteliaina ratsastavia
-koettaen arvata, ketä nuo vihamieliset ihmiset mahtavat olla.
-Kun tulee ilta niin ihmiset toinen toistaan peläten ahtautuvat
-asuntoihinsa ja vain metsän peto ja lintu ihmistä säikähtämättä
-vapaana temmeltää tässä erämaassa. Puutarhoista korien punonnasta
-kiiruhtavat kasakattaret ennen auringon laskua, hilpeästi tarinoiden.
-Puutarhatkin käyvät tyhjiksi kuten koko ympäristö; mutta stanitsa
-tähän aikaan illasta vilkastuu erityisesti. Kaikilta tahoilta --
-jalkaisin, ratsain ja narisevin rattain -- liikkuu väkeä stanitsaa
-kohti. Tytöt vyöltä kohotetuissa paidoissa, vitsat kädessä,
-iloisesti haastellen juoksevat karjaa vastaan, joka tungeskellen
-kulkee, ympärillään pilvi tomua ja arolta tuomiaan sääskiä. Lihavat
-lehmät ja niiden kanssa puhvelilehmät juoksentelevat kaduilla sinne
-tänne ja kasakattaret kuvikkaisissa puseroissaan, beshmeteissä,
-häärivät niiden kesken. Kajahtaa heidän kimeät äänensä, iloinen
-naurunsa ja kirkaisunsa, joihin sekoittuu karjan mylvintä. Tuolla
-kasakka, aseissaan, hevosen selässä, on päässyt lomalle vartiosta ja
-ratsastaen majan viereen kumartuu ikkunaan ja koputtaa sitä, heti
-koputettua tulee näkyviin kasakattaren kaunis nuori pää ja kuuluu
-hymyilevää, sydämellistä puhetta. Tuolla nogajilainen renki, jolla on
-ulkonevat poskipäät ja jonka puku on repaleinen, on tuonut kuorman
-kaisloja arolta ja kaataa narisevat rattaat esaulin[3] puhtaalle,
-avaralle pihalle, ottaa länget härkien nuokkuvista päistä ja vaihtaa
-isäntänsä kanssa joitakuita tatarinkielisiä huudahduksia. Lammikon
-vieressä, joka täyttää melkein koko kadun ja jonka ohi niin monta
-vuotta ihmiset ovat kulkeneet, kompuroi kasakatar, vaivaloisesti
-pysytellen liki aitausta, kantamus puita selässään, valkoisia jalkoja
-peittävä paita korkealle nostettuna, ja metsältä palaava kasakka
-leikillään huutaa: "nosta ylemmäs, kelvoton!" -- ja tähtää häneen;
-kasakatar laskee alas paidan ja pudottaa puut. Kasakkavanhus,
-housunlahkeet käärittyinä ja harmaa rinta paljaana, palaa kalalta
-ja kantaa olalle heitetyssä _sanetkassaan_[4] vielä hytkähteleviä
-hopeisia sillejä, ja kulkeakseen suorinta tietä kiipeää naapurinsa
-särkyneen aidan yli ja irroittaa takkinsa, joka on takertunut aitaan.
-Tuolla eukko vetää perässään kuivanutta rankoa ja nurkan takaa
-kuuluu kirveen iskuja. Kasakkalapset vikisevät ja heittävät kiekkoa
-kaikkialla missä vaan on tasaisia paikkoja. Päästäkseen kiertämästä
-kiipeävät vaimot aitojen yli. Kaikkialla nousee piipuista lemuava
-kizjakin[5] savu. Kaikilta pihoilta kuuluu kiireistä touhua, joka käy
-yön hiljaisuuden edellä.
-
-Ulitka-eukko, jonka mies on kasakkavänrikki ja koulunopettaja, on
-kuten muutkin mennyt kartanon portille odottamaan karjaa, jota hänen
-tyttönsä Marjanka ajaa katua pitkin. Hän ei ole vielä ehtinyt avata
-vitsa-aitaa, kun mahdottoman iso puhvelilehmä sääskien vainoomana
-ja ammuen raivaa itselleen tien veräjästä; sen perästä tulevat
-vähitellen kylläiset lehmät suurine silmineen tunnustellen emäntää
-ja hännällään tahdissa viuhtoen kupeitaan. Solakka kaunotar Marjanka
-tulee portista ja heittäen risut, sulkee veräjän ja minkä jaloista
-lähtee hyökkää hätistämään erilleen pihamaalla puskeilevaa karjaa.
-"Kengät pois, paholaisen tyttö! -- huutaa äiti: -- jalkineesi ovat
-ihan mäsänä". Marjanka ei hiukkaakaan pahastu saamastaan paholaisen
-tytön nimestä, pitää sanoja hellyytenä ja iloisesti jatkaa puuhaansa.
-Marjanka on sitonut liinan päähänsä; hänellä on päällään punertava
-paita ja vihreä pusero, beshmetti. Hän häviää kartanon katoksen
-alle, lihavan, uhkean karjansa perässä ja kuuluu vain karsinasta
-hänen äänensä, joka hellästi neuvoo puhvelilehmää. "Ei nyt pysy
-paikoillaan! No mihin sinä oikein, emä kulta!..." Pian astelee
-tyttö eukon kanssa olkikarsinasta maitohuoneeseen ja kumpikin vie
-sinne kaksi suurta ruukullista maitoa -- tämänpäiväisen lypsyn.
-Huoneen savipiipusta nousee kohta kizjakin savu, maitoa keitetään
-_kaimakiksi;_ tyttö hoitaa tulta ja eukko menee veräjälle. Hämärä
-on jo vallannut stanitsan. Kaikkialla ilmassa on kasviksien, karjan
-ja kizjakin lemua. Porteilla ja kaduilla, kaikkialla vilisee
-kasakattaria, joilla on käsissään palavia vaateriepuja. Pihalta
-kuuluu puhkumista ja joutilaan karjan märehtimistä ja ainoastaan
-naiset ja lapset huudahtelevat toisilleen pihamailla ja kaduilla.
-Arkisin harvoin kuulee juopuneita miesääniä.
-
-Kasakka-vaimo, vanha, pitkä, miehekäs nainen vastapäätä olevasta
-talosta, lähestyy Ulitka-eukkoa ja pyytää tulta; hänellä on kädessään
-riepu.
-
--- Joko teillä on työt tehty? -- sanoo hän.
-
--- Tyttö lämmittää. Tultako tarvitaan? -- sanoo Ulitka-eukko ylpeänä
-siitä että voi tehdä palveluksen.
-
-Molemmat kasakkavaimot menevät majaan; karkeat, pieniin esineihin
-tottumattomat kädet vavisten nostavat kannen kallisarvoisesta
-tulitikkulaatikosta, joka Kaukasiassa kuuluu harvinaisuuksiin.
-Vieraaksi tullut miehekäs kasakkanainen istuutuu rapulle
-silminnähtävästi aikoen vähän jutella.
-
--- Koulussako se vaan on miehesi? -- kysyy vastatullut.
-
--- Yhä vain lapsia opettaa. Kirjoitti tulevansa pyhäksi kotiin, --
-sanoo vänrikin vaimo.
-
--- Viisas mies; hyvä se on.
-
--- Onpa tietenkin.
-
--- Mutta minun Lukashani se on vartiossa, eivätkä päästä kotiin, --
-puhuu vieraaksi tullut, vaikka vänrikin vaimo sen jo ammoin tietää.
-Hänen pitää puhua Lukashastaan, jonka on juuri saanut kasakaksi ja
-jolle hän toivoisi Marjanaa, vänrikin tytärtä.
-
--- Vai vartiossa yhä?
-
--- Niin on, emäntä. Pyhästä saakka ei ole käynyt. Äskettäin lähetin
-paitoja Fomushkinin mukana. Kaikki kuuluu olevan hyvin, päällysmiehet
-ovat mieleiset. Siellä kuulutaan taas abrekkeja etsittävän. Lukashka
-on muka hyvällä tuulella eikä hätää mitään.
-
--- No sepä hyvä, -- sanoo vänrikin vaimo. -- Riuhtaisija se on
-kerrassaan.
-
-Lukashkalle oli annettu _riuhtaisijan_ nimi uljuudesta, hän kun oli
-nostanut kasakkatytön vedestä, _riuhtaissut_. Ja vänrikin vaimo
-mainitsi sen sanoakseen omasta puolestaan jotain ystävällistä
-Lukashkan äidille.
-
--- Luojan kiitos, emäntä, kunnon poika on; uljas, kaikkien mieliksi,
--- sanoo Lukashkan äiti. -- Kun vain saisin hänelle vaimon niin
-kuolisin rauhassa.
-
--- No vähänkö on tyttöjä stanitsassa? -- vastaa ovela vänrikin
-vaimo, kuivettuneilla raihnaisilla käsillään huolellisesti sulkien
-tulitikkulaatikon kannen.
-
--- Paljon on, paljon, emäntä, -- huomauttaa Lukashkan äiti ja
-heiluttelee päätään: -- sinun tyttäresi Marjanushka, siinäpä vasta
-tyttö, semmoista saa koko rykmentistä etsiä.
-
-Vänrikin vaimo tietää Lukashkan äidin tarkoituksen, ja vaikka
-Lukashka hänestä on oiva kasakka, karttaa hän tätä keskustelua
-ensiksikin siksi, että hän on rikas vänrikin vaimo ja Lukashka on
-halvan kasakan poika ja orpo; toiseksi siksi, että hän ei tahdo
-niin pian erota tyttärestään, mutta etupäässä kuitenkin siksi, että
-säädyllisyys sitä vaatii.
-
--- No niin, kunhan Marjanushka kasvaa niin tyttöhän siitäkin tulee,
--- puhuu hän varovaisesti ja vaatimattomasti.
-
--- Lähetän puhemiehiä, lähetän, kunhan olemme korjanneet puutarhoista
-hedelmän, tulemme sinulta suostumusta pyytämään, -- sanoo Lukashkan
-äiti. -- Ilja Vasiljevitshia kumartamaan tulemme.
-
--- Mitä Iljasta! -- sanoo ylpeästi vänrikin vaimo: -- minun kanssani
-on puhuttava. Siitä kyllä keritään.
-
-Lukashkan äiti näkee vänrikin vaimon ankarista kasvoista, ettei käy
-pitemmältä puhuminen, sytyttää tulitikulla rievun, nousee ja sanoo:
--- älkää unohtako, emäntä, muistakaa mitä on sanottu. Minä lähden,
-keittää pitää, -- lisää hän.
-
-Matkalla kadun poikki hän ojennetussa kädessään heiluttaa palavaa
-riepua ja kohtaa Marjanan, joka tervehtii häntä.
-
-"Kuningatar se on tuo tyttö ja mainio työntekijä! -- ajattelee hän
-katsellen kaunotarta. -- Vai kasvaa hänen vielä tarvitsisi! Paras
-aika naimisiin ja hyvään taloon, Lukashkalle."
-
-Ulitka-eukolla taas on omat huolensa ja hän jää kynnykselle istumaan
-ja istuu siinä, jokin vaivaloinen ajatus mielessään, kunnes tyttö
-huutaa häntä.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Stanitsan miesväki elää sotaretkillä ja vartiossa eli asemilla, kuten
-kasakat sanovat. Se _riuhtaisija_ Lukashka, josta eukot stanitsassa
-olivat puhuneet, seisoi iltapuolella päivää Nizhne-Prototskij'n
-aseman vahtitornissa, aivan Terekin rannalla. Nojaten kyynärpäillään
-tornin kaidepuihin hän katseli silmiään siristellen milloin
-Terekin takaiseen etäisyyteen, milloin alas kasakkatovereihinsa,
-joiden kanssa hän silloin tällöin vaihtoi sanan. Aurinko läheni jo
-lumiharjannetta, joka valkeana hohti kutristen pilvien yläpuolella,
-pilvet vaippuivat sen juurella ja kävivät yhä tummavarjoisemmiksi.
-Ilmassa väikkyi illan heleä kirkkaus. Umpeen kasvaneesta
-koskemattomasta metsästä huokui raikkautta, mutta aseman luona oli
-vielä kuuma. Tarinoivien kasakkain äänet kaikuivat heleämmin ja
-väräjöivät ilmassa. Ruskea, nopea Terek ja koko sen liikkuva vuo
-eroittautui selvemmin liikkumattomista rannoista. Vesi siinä oli
-alkanut laskea ja paikoittain kostea hiekka punersi rannoilla ja
-särkänteillä. Toisella rannalla, suoraan vartioaseman kohdalla, oli
-aivan autiota; vain matalaa, loputonta ja alakuloista kaislikkoa
-ulottui vuorten juurille saakka. Vähän syrjemmällä näkyivät matalalla
-rannalla tshetsheniläiskylän savirakennukset laakoine kattoineen ja
-suppilonmuotoisine savupiippuineen. Kasakan tarkat silmät seurasivat
-tornista kaukaa rauhallisen kylän iltasauhun keskeltä näkyvien sini- ja
-punapukuisten tshetsheninaisten liikuntaa.
-
-Vaikka kasakat joka hetki odottivat abrekkien[6] hyökkäystä joen
-takaa tatarien puolelta, varsinkin juuri toukokuussa, jolloin
-metsä Terekin rannalla on niin sankka, että jalkamiehen on
-vaikea tunkeutua sen läpi, ja joki niin matala, että paikoittain
-voi kahlaten ratsastaa sen yli, ja vaikka kaksi päivää sitten
-kasakka oli rykmentin komentajalta tuonut _tsydulkan_,[7] jossa
-ilmoitettiin, että vakoilijoilta saatujen tietojen mukaan
-kahdeksanmiehinen joukko oli hankkeissa kulkea Terekin yli ja
-sen vuoksi käskettiin noudattamaan suurta varovaisuutta, -- ei
-vartiossa välitetty erikoisesti varovaisuudesta. Kasakat aivan kuin
-kotonaan, satuloimatta hevosiaan ja ilman aseita, vain kalastelivat,
-juopottelivat tai metsästelivät. Päivystäjän hevonen yksin kulki
-satuloituna ja etujalat toisiinsa kytkettyinä orjantappuraa kasvavaa
-metsänlaitaa, ja vain vahdissa olevalla kasakalla oli yllään
-tsherkessitakki, pyssy ja miekka. Aliupseeri, korkeakasvuinen
-ja laihanpuoleinen kasakka, jolla oli pitkä selkä ja pienet
-jalat ja kädet, istui tuvan seinän vieressä, yllään avonainen
-beshmetti, ja päällikön veltto ja ikävystynyt ilme kasvoillaan
-silmät ummessa siirteli päätään milloin toisen milloin toisen
-kätensä varaan. Iäkkäänpuoleinen kasakka, jonka parta oli leveä
-ja harmahtavan musta ja jolla oli päällään vain mustalla remmillä
-kiinnitetty paita, makasi aivan veden äyräällä ja katseli veltosti
-yksitoikkoista, lirisevää ja mutkaista Terekiä. Toisista, jotka
-olivat kuumuudesta yhtä näännyksissä ja puolialastomia, mikä huuhtoi
-vaatteita Terekissä, mikä makasi maassa rannan kuumalla hiekalla
-laulua hyräillen. Yksi kasakoista, kasvoiltaan laiha ja mustaksi
-päivettynyt, oli nähtävästi sikahumalassa ja makasi suullaan tuvan
-seinustalla, joka noin kaksi tuntia sitten oli ollut varjossa, mutta
-johon nyt iskivät suoraan kuumat vinot säteet.
-
-Lukashka, joka seisoi tornissa, oli pitkä kaunis nuorimies, noin
-kahdenkymmenen ikäinen, hyvin äitinsä näköinen. Hänen kasvonsa
-ja koko ruumiinrakenteensa ilmaisivat nuoruuden kulmikkuudesta
-huolimatta suurta ruumiillista ja henkistä voimaa. Vaikka hänestä
-vasta äskettäin oli tehty sotamies, saattoi hänen kasvojensa
-leveästä ilmeestä ja asentonsa tyynestä varmuudesta huomata, että
-hän jo oli ehtinyt omistaa kasakoille ja yleensä aina asestettuina
-oleville miehille ominaisen sotaisen ja hiukan ylpeän ryhdin,
-että hän oli kasakka ja tunsi itsensä oikean kasakan arvoiseksi.
-Leveä tsherkessiläistakki oli paikoittain repeytynyt, lakki oli
-tshetsheniläiseen tapaan painettu niskaan, kengänvarret lasketut
-alapuolelle polvien. Hänen pukunsa ei ollut komea, mutta sen
-istumisessa oli sitä erityistä kasakkakeimailua, joka johtuu
-tshetsheniläisten dzhigittien (ratsumiesten) matkimisesta. Oikealla
-dzhigitillä on kaikki väljää, repaleista, huoletonta; vain aseet
-ovat komeat. Mutta tuo repaleinen puku aseinen on pantu ylle,
-vyötetty ja kiinnitetty omaan määrättyyn tapaansa, jota ei kuka
-tahansa osaa ja joka heti pistää kasakan tai vuorelaisen silmiin.
-Lukashka näytti sellaiselta dzhigitiltä. Kädet miekassa kiinni ja
-siristellen silmiään hän katseli katselemistaan kaukana olevaan
-paimentolais-kylään. Hänen kasvonpiirteensä yksitellen tarkaten
-olivat rumat, mutta jos loi silmäyksen koko hänen komeaan vartaloonsa
-ja viisaisiin kasvoihinsa mustine kulmakarvoineen niin täytyi
-ehdottomasti jokaisen sanoa: "komea poika!"
-
--- Eukkoja, eukkoja miten on kylvänyt kylään! -- sanoi hän kimeällä
-äänellä, veltosti avaten näkyviin kiiltävät valkeat hampaansa ja
-kääntymättä erityisesti kenenkään puoleen.
-
-Nazarka, joka makasi alhaalla, kohotti heti kiireesti päätään ja
-huomautti:
-
--- Eivätkö liene viinan haussa.
-
--- Kun olisi pyssyllä säikäyttää, -- sanoi Lukashka naurusuin: --
-havahtuisi ne vietävät!
-
--- Ei kanna sinne asti.
-
--- Sekö! Kantaa minun ylikin. Varros, kunhan tulee heidän pyhänsä
-niin menen tästä Girei-kaanin vieraaksi juomaan buzaa,[8] -- sanoi
-Lukashka, vihaisesti huitoen tungettelevia sääskiä ympäriltään.
-
-Kahina tiheikössä veti kasakkain huomion puoleensa. Kirjava
-sekarotuinen lintukoira nuuski jälkiä ja touhuisasti heiluttaen
-karvatonta häntäänsä juoksi vartiopaikalle. Lukashka tunsi sen
-metsästäjänaapurinsa Jeroshka-sedän koiraksi ja heti perästä hän näki
-metsämiehen itsensä lähenevän tiheiköstä.
-
-Jeroshka-setä oli erittäin kookas kasakka, jolla oli vaalean harmaa,
-leveä parta ja niin leveät hartiat ja rinta, että hän metsässä,
-missä ei ollut kehen vertaisi häntä, näytti lyhyeltä, -- niin
-sopusuhtainen oli koko hänen voimakas jäsenistönsä. Hänen yllään
-oli vyöllä kiinnitetty mekko, jaloissa riepujen päälle nuorilla
-köytetyt hirvennahkajalkineet ja päässään risainen valkea hatturähjä.
-Selässään oli hänellä toisen olan takana fasanipyydys ja pussi,
-jossa oli kananpoika ja mehiläishaukka haukkojen houkuttelemiseksi;
-toisella olallaan hän kantoi hihnassa tapettua villiä kissaa;
-selkäpuolella riippui vyöstä pussi haulien, ruudin ja leivän
-kantamista varten, hevosen häntä sääskien huiskimiseksi, iso tikari
-rikkonaisessa, vanhan veren tahraamassa huotrassa ja kaksi tapettua
-fasania. Hän katsahti vartiopaikalle ja pysähtyi.
-
--- Hei, Ljam! -- huusi hän koiralleen niin täyteläisellä bassolla,
-että kaiku vastasi kaukaa metsästä, heitti olalleen suuren pyssyn,
-jota kasakat kutsuvat _flintaksi_, ja nosti lakkiaan.
-
--- Hyvinkö kuluu päivä, ystävät? Hei! -- kääntyi hän kasakkain
-puoleen puhuen samalla voimakkaalla ja iloisella äänellä, ilman
-mitään ponnistusta ja kuitenkin niin kovasti kuin olisi huutanut
-jollekulle toisella puolen jokea olevalle.
-
--- Hyvin setä, hyvin! -- kajahtivat iloisina eri tahoilta kasakkain
-nuorteat äänet.
-
--- Mitä kuuluu, kertokaa? -- huusi Jeroshka-setä pyyhkien
-tsherkessiläistakkinsa hihalla hikeä punaisilta, leveiltä kasvoiltaan.
-
--- Kuules, setä, tiedätkö minkälainen haukka tuossa poppelissa
-asustaa! Joka ilta liitelee niin vimmatusti, -- sanoi Nazarka iskien
-silmää ja hytkäytellen olkapäätään ja jalkaansa.
-
--- Valehtelet! -- sanoi ukko epäluuloisena.
-
--- Ihan totta, setä, _koetappas istua_,[9] -- vakuutti Nazarka suu
-naurussa.
-
-Kasakat alkoivat nauraa.
-
-Veitikka ei ollut nähnyt mitään haukkaa; mutta vartiossa olevilla
-nuorilla kasakoilla oli jo kauan ollut tapana härnätä ja petkuttaa
-Jeroshka-setää joka kerta kun tämä tuli heidän luokseen.
-
--- Kunhan vain höpisee... -- virkkoi Lukashka tornista Nazarkalle.
-
-Nazarka vaikeni heti.
-
--- Täytyypä sitten _istua_. Jään _istumaan_, -- vastasi ukko kaikkien
-kasakkain suureksi huviksi.
-
--- Entä sikoja, oletteko niitä nähneet?
-
--- Kaikkia, vai sikoja! -- sanoi aliupseeri erittäin tyytyväisenä,
-että oli saanut tilaisuuden pitää hauskaa, venytteli ruumistaan ja
-molemmin käsin raapi pitkää selkäänsä. -- Abrekkeja tässä pyydystää
-pitää eikä sikoja. Sinä et ole mitään kuullut, setä, hä? -- lisäsi
-hän, aiheettomasti rypistäen otsaansa ja päästäen valkeat tiheät
-hampaansa näkyviin.
-
--- Abrekeistako? -- sanoi ukko: -- ei, en ole kuullut. Entäs viiniä
-onko? Anna juoda, hyvä mies. Uupunut olen ihan kerrassaan. Minä tuon,
-kunhan ehdin, tuoresta sianlihaa, tuon kun tuonkin. Antakaa! --
-lisäsi hän.
-
--- Niin että _istuakko_ sinä aiot, niinkö? -- kysyi aliupseeri,
-ikäänkuin ei olisi kuullut, mitä tämä oli sanonut.
-
--- Tahtoisin _istua_ yön seudussa, -- vastasi Jeroshka-setä: --
-ehkäpä pyhäksi, Jumalan avulla, jotain nujerran; sitten annan
-sinullekin, annan varmasti!
-
--- Setä! Hoi, setä! -- huusi Luka kimeästi ylhäältä, vetäen huomion
-puoleensa, ja kaikki katsahtivat Lukashkaan! -- Meneppäs ylä-ojalle,
-siellä on niitä aika lauma. Se ei ole valetta, ei! Äskettäin
-meikäläisistä eräs ampui yhden. Totta puhun, -- lisäsi hän korjaten
-selässään olevaa luodikkoa ja sellaisella äänellä, josta saattoi
-tuntea, ettei hän laskenut leikkiä.
-
--- Ahaa, onko Lukashka-riuhtaisija täällä! -- sanoi ukko katsellen
-ylös. -- Missä ampui?
-
--- Sinä et nähnyt ensinkään! Pieni näyn olevan, -- sanoi Lukashka.
--- Ihan ojan luona, setä, -- lisäsi hän vakavasti, ravistellen
-päätään. -- Me kuljimme paraillaan ojan vartta, kun se rusahti, mutta
-minulla oli pyssy huotrassa. Iljaska kun ampua pamautti... Minä
-näytän sinulle, setä, missä kohden, -- ei se ole kaukana. Odotas.
-Minä tiedän, hyvä veli, kaikki sen tiet... Mosev-setä!... lisäsi hän
-varmasti ja melkein käskevästi aliupseerille: -- on aika jo vaihtaa,
--- ja kohottaen pyssyään hän vastausta odottamatta alkoi laskeutua
-tornista.
-
--- Tule pois! -- sanoi aliupseeri jälestäpäin, katsoen ympärilleen.
--- Sinun vuorosi, niinkö, Gurka? Mene! Aika poika on tullut sinun
-Lukashkastasi, -- lisäsi aliupseeri kääntyen ukon puoleen: -- ihan
-kuin sinä, kulkee, eikä pysy kotona; eikä ole kauan kuin tappoi erään.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Aurinko oli jo mennyt piiloon ja yön varjot lähenivät nopeasti metsän
-puolelta. Kasakat lopettivat työnsä asemalla ja rupesivat lähtemään
-illalliselle tupaan. Vain ukko, yhä vielä haukkaa vahtien ja tempoen
-jalastaan kiinni sidottua mehiläishaukkaa, jäi platanin alle.
-Haukka istui puussa, mutta ei iskenyt kananpojan kimppuun. Lukashka
-viritti verkalleen pahimpiin ohdake-pesiin fasanien poluille rihmoja
-fasaneille ja lauleli laulun toisensa jälkeen. Huolimatta hänen
-pituudestaan ja suurista käsistään näkyi kaikki työ, suuri ja pieni,
-luistavan hänen käsissään.
-
--- Hei, Luka! -- kuuli hän läheltä tiheiköstä Nazarkan läpitunkevan
-kimeän äänen. -- Kasakat ovat menneet illalliselle!
-
-Nazarka, jolla oli elävä fasani kainalossaan, tunkihe orjantappurain
-läpi ja pääsi polulle.
-
--- Oo! -- sanoi Lukashka lakaten laulamasta: -- mistä olet tuon kukon
-ottanut. Varmaan minun loukustani...
-
-Nazarka oli Lukashkan kanssa yhdenikäinen ja niinikään vasta keväästä
-saakka palveli vartiossa.
-
-Hän oli pieni, ruma, laihanpuoleinen, kivulloinen, hänellä oli
-kirkuva ääni, joka pani korvat helisemään. Hän ja Luka olivat sekä
-naapureita että tovereja. Lukashka istui tatarilaiseen tapaan
-ruohossa ja asetteli pauloja.
-
--- En tiedä kenen, kenties sinun.
-
--- Kuopan takana, platanin luonako? Minun on, eilen asetin.
-
-Lukashka nousi ja tarkasteli kiinni saatua fasania. Silitettyään
-kädellään tummansinistä päätä, jonka kukko pelästyneenä ja silmiään
-pyöritellen kurotti eteenpäin, hän otti sen syliinsä.
-
--- Me teemme siitä nyt puuroa: mene, tapa ja kyni se.
-
--- Miten, itsekkö syömme vai aliupseerille annamme?
-
--- Mitä siitä hänelle!
-
--- En minä uskalla niitä tappaa, -- sanoi Nazarka.
-
--- Anna tänne.
-
-Lukashka otti tikarin alta pienen veitsen ja nopeasti viilsi sillä.
-Kukko räpytteli siipiään, mutta ei ehtinyt niitä oikaista kun jo
-verinen pää painui herpoutuneena alas.
-
--- Näin se on tehtävä! -- sanoi Lukashka, heittäen käsistään kukon.
--- Siitä tulee rasvainen riisipuuro.
-
-Nazarka vavahti kukkoa katsellessaan.
-
--- Kuules Luka, taas se piru lähettää meidät väijyntään, -- lisäsi
-hän nostaen maasta fasanin ja pirulla tarkoittaen aliupseeria. --
-Fomushkinin lähetti viiniä noutamaan, hänen vuoronsa olisi ollut.
-Monesko yö se meillä jo on! -- Meillä se yksin kaikki teetättää.
-
-Lukashka kulki vihellellen asemalle päin.
-
--- Ota köyttä mukaasi! -- huusi hän.
-
-Nazarka totteli.
-
--- Minä sanon sille heti, sanon, -- jatkoi Nazarka. -- Sanomme,
-ettemme lähde kun olemme uuvuksissa, -- ja sillä hyvä! Sano sinä, hän
-kuuntelee sinua. Onhan se hävytöntä!
-
--- No, ei kannata puhua! -- sanoin Lukashka nähtävästi muuta
-ajatellen. -- Roskaa! Toista jos stanitsasta olisi yön selkään
-ajanut, se olisi harmi. Siellä saa huvitella, mutta mitä täällä?
-Asemalla tai väijymässä, yksi ja sama. Älä turhia!...
-
--- Tuletko stanitsaan?
-
--- Pyhäksi tulen.
-
--- Gurka kertoi, että sinun Dunajkasi liehittelee Fomushkinia, --
-sanoi Nazarka yhtäkkiä.
-
--- Viis minä! -- vastasi Lukashka näyttäen tiheitä valkeita
-hampaitaan, nauramatta. -- Enkö minä sitten toista löydä?
-
--- Niinpä tuo Gurka kertoi: sanoi olleensa tytön luona, isän ei
-olleen kotona, vaan Fomushkinin istuneen siinä syömässä piirakasta.
-Kun Gurka oli istunut ja läksi pois, oli hän ikkunan alla kuullut kun
-tyttö sanoi: "läksipäs viimein tuo peeveli... Miksi et kultani syö
-piirakasta? Ja että: älä mene kotiin yöksi". Mutta hänpä ikkunan alta
-oli sanonut: "hyvä".
-
--- Valehtelet?
-
--- Totta, jumaliste!
-
-Lukashka vaikeni. -- Kun on löytänyt toisen, niin sama minusta!
-Vähänkö niitä on tyttöjä? Hän on muutenkin jo vähän tympäissyt.
-
--- Kas niin pitääkin! -- sanoi Nazarka. -- Menisit vänrikin Marjankan
-luo. Onkos sillä ketään tiettyä?
-
-Lukashka synkkeni. -- Mitä Marjankasta? Samallainen! -- sanoi hän.
-
--- No koeta nyt kuitenkin...
-
--- Miten sinä arvelet? Onko niistä puute stanitsassa.
-
-Ja Lukashka alkoi taas viheltää ja kulki pitkin asemaa repien puiden
-oksista lehtiä. Kulkiessaan pensaikossa hän yhtäkkiä pysähtyi, kun
-huomasi sileän puun, otti tikarin alta puukon ja taittoi. -- "Siitäpä
-syntyy oiva latasin!" -- sanoi hän vingahuttaen ilmassa vitsaa.
-
-Kasakat istuivat illallisella aseman maalatun etehisen multalattialla
-matalan pienen tatarilaisen pöydän ääressä, kun puheeksi tuli kenen
-vuoro oli mennä vakoilemaan.
-
--- Kenen on nyt mentävä? -- huusi yksi kasakoista kääntyen
-aliupseerin puoleen majan avatusta ovesta.
-
--- Kenen mentävä? -- vastasi aliupseeri. -- Burlak-setä on ollut,
-Fomushkin on ollut, -- sanoi hän hiukan epävarmasti. -- Menkää
-te, eikö niin... sinä ja Nazar, -- hän kääntyi Lukan puoleen, --
-Jergushov menköön myös, lienee nukkunut jo tarpeekseen.
-
--- Ethän sinä itsekään koskaan pääse hereille, mitä sitten hänestä!
--- sanoi Nazarka puoliääneen.
-
-Kasakat naurahtivat.
-
-Jergushov oli juuri se kasakka, joka oli humalassa maannut tuvan
-vieressä. Hän oli juuri silmiään hieroen puskenut eteiseen.
-
-Lukashka oli tällä välin noussut ja laittanut pyssyään kuntoon.
-
--- Ja menkää pian! Syökää illallinen ja lähtekää, -- sanoi
-aliupseeri. Ja odottamatta myöntymyksen ilmaisua aliupseeri sulki
-oven, nähtävästi sangen pienin toivein kasakkain tottelemisesta,
--- jos ei olisi käsketty, en minä lähettäisi, mutta jollen sitä
-tee, niin saatte nähdä, että päällikkö meitä löylyttää. Kun vielä
-kerrotaan, että kahdeksan abrekkia on tullut yli.
-
--- Mitäs siinä muuta, mennä täytyy, -- sanoi Jergushov: -- järjestys!
-Ei käy päinsä, aika on semmoinen. Minä sanon että mennä täytyy.
-
-Lukashka sillä välin piti suunsa edessä suurta palaa fasanipaistia,
-katseli milloin aliupseeria milloin Nazarkaa, näytti aivan
-välinpitämättömältä siitä mitä tapahtui ja nauroi kummallekin.
-Kasakat eivät olleet vielä ehtineet lähteä väijyntään, kun
-Jeroshka-setä, joka yöhön saakka oli turhaan istunut platanin alla,
-astui pimeään kuistiin.
-
--- No, pojat, -- kaikui matalassa kuistissa hänen bassonsa, joka
-sumensi kaikki muut äänet, -- minäkin lähden teidän kanssanne. Te
-vahditte tshetshenejä ja minä vahdin sikoja.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Oli jo aivan pimeä, kun Jeroshka-setä ja kolme kasakkaa
-huopavaipoissa ja pyssyt olalla kulki vartioasemalta pitkin Terekiä
-väijyntäpaikalle. Nazarka ei ollut ollenkaan halunnut lähteä, mutta
-Luka oli huutanut häntä ja pian olivat he matkalla. Kuljettuaan
-vaiti muutamia askeleita kasakat kääntyivät ojan viereltä ja tuskin
-eroitettavaa polkua pitkin kaislikon läpi lähestyivät Terekiä.
-Rannalla oli paksu musta pölkky, jonka vesi oli heittänyt ja kaislat
-pölkyn ympärillä olivat vasta äsken survoontuneet.
-
--- Tässäkö vahditaan? -- kysyi Nazarka.
-
--- Välipä sillä, -- sanoi Lukashka: -- istu tässä, minä tulen pian,
-neuvon vain sedälle paikan.
-
--- Ihan tämä on paras paikka: meitä ei näe kukaan, mutta me näemme,
--- sanoi Jergushov, -- istutaan tässä; parhain paikka kerrassaan.
-
-Nazarka ja Jergushov levittivät vaippansa ja asettuivat pölkyn taa,
-mutta Lukashka ja Jeroshka-setä menivät edemmäs.
-
--- Se ei ole enää kaukana tästä, setä, -- sanoi Lukashka, astuen
-kuulumattomasti ukon edellä: -- minä näytän mistä ne ovat kulkeneet.
-Minä sen, veliseni, yksin tiedän.
-
--- Näytä. Uljas sinä olet poika, oikea riuhtaisija, -- samoin
-kuiskaamalla sanoi ukko.
-
-Astuttuaan muutamia askeleita Lukashka pysähtyi, kumartui lätäkön yli
-ja päästi vihellyksen. -- Tässä ne ovat käyneet juomassa, näetkö? --
-sanoi hän tuskin kuuluvasti, näyttäen verestä jälkeä.
-
--- Kristus sinut palkitkoon, -- vastasi ukko: -- Tähän se veitikka
-tulee mutaan rypemään, -- lisäsi hän. -- Minä istun, mene sinä.
-
-Lukashka heitti vaippansa ylemmäs ja meni yksin takaisin rantaa
-pitkin, nopeasti silmäillen milloin vasemmalla olevaa kaislaseinämää,
-milloin Terekiä, joka lirisi äyrään alla hänen sivullaan. "Olisi
-niitä vahdittava, taikka sattuvat vielä jostain pujahtamaan",
-ajatteli hän tshetshenejä. Yhtäkkiä kova kahina ja läiskäys veteen
-saivat hänen vavahtamaan ja tarttumaan luodikkoon: rannalta hyppäsi
-metsäsika puhkuen jokeen ja sen musta haamu erottautui hetkeksi veden
-kiiltävästä pinnasta mutta piiloutui sitten kaislikkoon. Luka tempasi
-nopeasti pyssynsä, asettihe ampumaan, mutta ei ehtinyt laukaista, --
-metsäsika oli jo paennut tiheikköön. Hän sylkäisi harmista ja meni
-kauemmas. Tullessaan lähelle väijyntäpaikkaa hän uudelleen pysähtyi
-ja päästi heikon vihellyksen. Vihellykseen vastattiin ja hän meni
-toveriensa luo.
-
-Nazarka oli kääriytynyt vaatteisiinsa ja nukkui. Jergushov oli
-käpristänyt jalat alleen ja istui siten ja väistyi hiukan antaakseen
-tilaa Lukashkalle.
-
--- Miten tässä on hauska istua, sattuipa kerrassaan hyvä paikka! --
-sanoi hän. -- Neuvoit tien?
-
--- Näytin, -- vastasi Lukashka vaippaansa levittäen. -- Ja mikä
-metsäsian junttura äsken ihan rannasta pääsi livahtamaan! Varmaan se
-sama! Kaiketi kuulit, mitä ilvettä se piti?
-
--- Kuulin miten pelihteli ja arvasin heti mikä otus se oli. Sitä
-minä arvelinkin, että nyt se Lukashka säikäytti otuksen, -- sanoi
-Jergushov kääriytyen vaippaansa. -- Minä nukun nyt, -- lisäsi hän: --
-herätä kun kukko on laulanut, sillä järjestys on oleva kaikessa. Minä
-rupean nukkumaan, levähdetään; ja sitten sinä nukut, minä vahdin, --
-sillä lailla.
-
--- Minä en, kiitos vaan, välitä koko nukkumisesta, -- vastasi
-Lukashka.
-
-Yö oli pimeä, lämmin ja tyyni. Vain toisella puolen taivasta
-tuikkivat tähdet; toinen, suurempi puoli taivasta oli vuorista
-saakka suuren synkän pilven peitossa. Musta pilvi sulautuen yhteen
-vuorten kanssa liikkui yön tyvenessä hitaasti kauemmas ja kauemmas,
-jyrkästi eroittautuen kaartuvine reunoineen syvästä tähtitaivaasta.
-Vain kasakan edessä siinti Terek ja taivaanranta, takaa ja sivuilta
-hänet ympäröi kaislaseinä. Kaislat väliin aivan kuin itsestään
-alkoivat huojua ja kahista toisiaan vasten. Nuokkuvat kaislojen
-tähkät näyttivät alhaalta katsoen tupsuisilta puunoksilta selkeällä
-taivaanrannalla. Edessä, aivan jalkojen vieressä, oli ranta, jonka
-alla pulpahteli virta. Edempänä väreili yksitoikkoisesti ruskean
-veden lasimainen liikkuva vuo matalikkojen ja rannan kohdalla.
-Kauempana vesi ja ranta ja pilvi sulautuivat läpitunkemattomaksi
-pimeydeksi. Veden pinnalla väikkyi mustia varjoja, jotka kasakan
-tottunut silmä tunsi virran tuomiksi puurangoiksi. Vain väliin
-kalevanvalkea heijastui veteen kuin mustaan peiliin ja osoitti loivan
-vastaisen rannan rajajuovan. Alakuloiset öiset äänet, kaislikon
-kahinan, kasakkain kuorsaamisen, sääskien surinan ja virran lirinän
-katkaisi välistä kaukainen pyssynlaukaus tai sortuvan rannan
-pulahdus, väliin taas suuren kalan loiskahdus tai metsäeläimen
-rasahdus sankassa rytömetsässä. Kerran lensi pöllö Terekin vartta
-satuttaen joka kolmannella vedolla siipensä vastakkain. Aivan
-kasakkain pään kohdalla se kääntyi metsään ja lentäessään puuhun se
-joka toisella ja viimein joka kerralla löi siipiään yhteen ja sitten
-kauan räpytellen istuutui vanhaan plataniin. Jokainen tällainen
-odottamaton ääni sai valveilla olevan kasakan jännittämään herkäksi
-kuuloaan, teroittamaan silmiään ja verkalleen kopeloimaan pyssyään.
-
-Yöstä oli jo enin osa kulunut. Musta pilvi oli vetäytynyt länteen ja
-repaleisten reunojensa takaa avannut näkyviin selkeän tähtitaivaan,
-ja ylösalaisin oleva kuun kultainen sarvi alkoi punaisena loistaa
-vuorten takaa. Rupesi tuntumaan kylmältä. Nazarka heräsi, sanoi
-muutaman sanan ja taas nukkui. Lukashkasta alkoi aika tuntua
-pitkältä, hän nousi, otti puukon tikarinsa alta ja alkoi vuolla
-vitsaa latasimeksi. Hänen päässään pyöri ajatuksia siitä, miten
-mahtanevat tshetshenit asua noilla vuorilla, miten ne pelkäämättä
-tulevat joen yli tänne, miten vähän ne välittävät kasakoista ja
-miten ne saattaisivat kulkea yli jostain toisesta kohdin. Ja hän
-kurotti ruumistaan ja katseli pitkin jokea, mutta ei mitään näkynyt.
-Vähänväliä hän katseli jokea ja etäistä rantaa, joka eroittautui
-himmeästi vedestä kuun arassa loisteessa, eikä enää ajatellut
-tshetshenejä ja odotti vain milloin saisi herättää toverinsa ja
-pääsisi stanitsaan. Stanitsasta hän muisti Dunjkan, mielitiettynsä,
-ja tuli kiukkuun ajatellessaan häntä. Aamua ennustaen alkoi hopeista
-usvaa vaippua veden yllä ja nuoret kotkat vinkuivat vihlovasti
-lähellä häntä ja läpäyttelivät siipiään. Vihdoin kuului kaukaa
-stanitsasta ensimäinen kukon kieunta, sitä seurasi heti toinen
-venyttävä kukkokiekuu, johon muut äänet vastasivat.
-
-"On aika herättää", ajatteli Lukashka, saaden valmiiksi latasimen
-ja tuntien silmiään raukaisevan. Hän kääntyi tovereihinsa päin ja
-tutkisteli mitkä jalat ovat minkin; mutta yhtäkkiä hänestä näytti,
-että jotain läiskähti Terekin toisella rannalla ja hän katsasti vielä
-kerran valkenevaa vuorten äärtä nurinkäännetyn sirpin alla, vastaisen
-rannan juovaa, Terekiä ja sitä pitkin uivia puurankoja, jotka nyt
-jo selvästi eroittautuivat vedestä. Hänestä tuntui kuin hän itse
-olisi liikkunut ja Terek ajelehtivine rankoineen ollut liikkumaton;
-mutta sitä kesti vain hetken. Hän rupesi uudelleen tähystelemään.
-Suuri musta, oksainen ranko herätti hänen huomiotaan. Pyörimättä
-ja kiikkumatta kulki se omituisesti aivan keskellä jokea. Näyttipä
-hänestä, ettei se kulkenut aivan virran suuntaan vaan vetäytyi
-matalikkoa kohti. Lukashka kurotti kaulaansa ja alkoi tarkkaavasti
-seurata sitä. Ranko kulki matalikolle, pysähtyi ja omituisesti
-liikahti. Lukashka oli näkevinään käden puun alta. "Nyt nähdään miten
-minä yksinäni ammun abrekin!" -- ajatteli hän, tarttui pyssyyn,
-hätäilemättä mutta nopeasti pani pystyyn haarukkaisen kannattimen,
-asetti sen päälle pyssynsä, kuulumattomasti ja hilliten veti hanan
-ja pidättäen henkeään alkoi tähdätä, koko ajan tarkaten eteensä.
-"Minä en herätä", ajatteli hän. Mutta sydän löi niin kovasti hänen
-rinnassaan että hän pysähtyi kuuntelemaan. Ranko yhtäkkiä keikahti
-ja alkoi taas uida, virran suuntaa leikaten, tälle rannalle päin.
-"Ettei vain pääsisi menemään!" arveli hän ja nyt hän kuun himmeässä
-valossa näki rangon edessä tatarin pään välkähtävän. Hän käänsi
-pyssyn suoraan päätä kohti. Se näytti hänestä olevan aivan lähellä,
-pyssyn piipun päässä. Hän katsoi ylempää. "Abrekkipas on", mietti
-hän hyvillään ja yhtäkkiä rajusti heittäytyi polvilleen, uudestaan
-siirsi pyssyään, löysi tähtäyspilkun, jota tuskin saattoi nähdä
-pitkän pyssyn päässä, ja lapsuudesta saakka tottumaansa kasakkain
-tapaan lausuen: "Isälle ja Pojalle", -- painoi liipaisimen päätä.
-Leimahtava välähdys valaisi hetkiseksi kaislikon ja veden. Laukauksen
-raikas, äkkinäinen ääni kajahti pitkin veden vartta ja jossain
-kaukana muuttui jyrinäksi. Ranko ei enää uinut virran poikki vaan
-alas myötävirtaa pyörien ja keikahdellen.
-
--- Älä päästä, kuule! -- huusi Jergushov kopeloiden pyssyään ja
-nousten pystyyn pölkyn takaa.
-
--- Oletko ääneti, senkin ryökäle! -- kuiskasi hänelle Luka hampaitaan
-kiristäen: -- abrekkeja!
-
--- Minkä sinä ammuit? -- kyseli Nazarka: -- kenen sinä ammuit,
-Lukashka?
-
-Lukashka ei vastannut mitään. Hän latasi pyssynsä ja seurasi
-katseellaan virran kulettamaa rankoa. Se pysähtyi lähellä olevalle
-matalikolle ja sen takaa näkyi jotain suurta vedessä kelluvaa.
-
--- Mitä sinä ammuit? Miksi et sano? -- toistivat kasakat.
-
--- Abrekkeja, ettekö kuule! -- toisti Luka.
-
--- Ole valehtelematta! Vai itsestäänkö pyssy laukesi?...
-
--- Tapoin abrekin, sitä minä ammuin! virkkoi Lukashka mielenkuohun
-tukahuttamalla äänellä, hypähtäen seisomaan. -- Mies ui... -- sanoi
-hän osoittaen matalikkoa. -- Minä tapoin sen. Katsoppas tuonne.
-
--- Ole valehtelematta, -- toisti Jergushov, hieroen silmiään.
-
--- Mitä ole? No, katso! Katso tuonne, -- sanoi Lukashka tarttuen
-hänen hartioihinsa ja taivuttaen häntä itseensä päin niin
-voimakkaasti että Jergushov älähti.
-
-Jergushov katsoi minne Luka osoitti ja keksittyään ruumiin heti
-muutti äänilajia.
-
--- Ahaa! Saat uskoa, tulee toisiakin, tulee, -- sanoi hän hiljaa ja
-alkoi tarkastaa pyssyään. -- Tämä on uinut etumaisena; joko ovat jo
-täällä tai ihan lähellä toisella rannalla, se on varma.
-
-Lukashka heitti vyön päältään ja alkoi riisua tsherkessiläisnuttuaan.
-
--- Minne sinä, hölmö? -- huusi Jergushov: -- meneppäs vaan ihan
-tyhjän takia hukkumaan, kuuletko. Jos se on tapettu niin eihän se
-mihin pääse. Anna minulle ruutia pyssyyn. Onko sinulla? Nazar! mene
-kiireesti asemalle, mutta älä kule rantaa pitkin, -- tappavat vielä
-sinut, usko minua!
-
--- Vai yksin minä lähden! Mene itse, -- sanoi Nazarka vihaisesti.
-
-Lukashka oli riisunut tsherkessiläisnuttunsa ja meni rantaan.
-
--- Älä mene veteen, kuuletko! -- sanoi Jergushov riputtaen ruutia
-pyssyn reikään. -- Katso, ei hievahda, minä näen. Aamuun ei ole
-pitkälti, odota kunnes asemalta tulevat. Mene, Nazar, -- tyhjää sinä
-pelkäät! Älä jänistä, kuule!
-
--- Luka, Luka hoi, -- sanoi Nazarka: -- kerroppas miten sinä tapoit.
-
-Luka jätti aikomuksensa heti kohta mennä veteen.
-
--- Menkää pian asemalle, minä vahdin. Ja sanokaa kasakoille, että
-lähettävät vakoilemaan. Jos niitä kerran on tällä puolen, niin on ne
-saatava kiinni.
-
--- Sitähän minä sanon, että pääsevät pakoon, -- sanoi Jergushov
-nousten, -- kiinni ne on saatava!
-
-Jergushov ja Nazarka nousivat, tekivät ristinmerkin ja läksivät
-asemalle, mutta ei rantaa pitkin vaan orjantappurain läpi
-pujottautuen metsäpolulle.
-
--- No, muista Luka ettet hievahda, -- sanoi Jergushov, -- taikka
-vielä tähän samaan paikkaan tappavat sinut. Pidä sinä varasi ja usko
-minua.
-
--- Mene, kyllä minä, -- sanoi Lukashka, tarkasteli pyssyään ja
-istuutui taas pölkyn taakse.
-
-Lukashka istui yksin, katseli matalikkoa ja kuunteli eikö kasakoita
-kuulu; mutta asemalle oli pitkä matka ja hän oli kärsimätön: oli näet
-varma siitä, että nyt pääsevät pakoon ne abrekit, jotka ovat olleet
-tapetun mukana. Samoin kuin metsäsiasta, joka oli illalla päässyt
-karkuun, oli hän nyt harmissaan abrekeista, jotka nyt pääsevät. Hän
-katseli milloin ympärilleen, milloin toiselle rannalle odottaen
-juuri nyt näkevänsä vielä yhden miehen, laittoi paikoilleen pyssyn
-kannattimen ja oli valmis ampumaan. Hänelle ei mieleenkään tullut,
-että hänet voitaisi tappaa.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Aamu alkoi valjeta. Tshetshenin ruumis, joka oli jäänyt tuskin
-huomattavasti kiikkumaan matalikolle, näkyi nyt selvästi. Yhtäkkiä
-alkoi kaislikko lähellä kasakkaa kahista ja kuulua askeleita ja
-kaislain tupsut liikahtelivat. Kasakka veti pyssyn vireeseen ja
-lausui: "Isälle ja Pojalle." -- Heti hanan napsahduksesta askeleet
-vaikenivat.
-
--- Hoi, kasakat, älkää ampuko setää! -- kaikui tyyni basso ja
-työntäen tieltään kaisloja tuli Jeroshka-setä hänen luokseen.
-
--- Olin sinut vähällä ampua, usko pois! -- sanoi Lukashka.
-
--- Mitä sinä ammuit? -- kysyi ukko.
-
-Ukon soinnukas ääni, joka kajahti metsään ja alas joelle, poisti heti
-öisen äänettömyyden ja salaperäisyyden, joka oli ympäröinyt kasakkaa.
-Oli kuin olisi yhtäkkiä käynyt valoisammaksi ja selkeämmäksi.
-
--- Sinä et ole nähnyt mitään, setä, vaan minäpä ammuin aika otuksen,
--- sanoi Lukashka laskien hanan ja nousten luonnottoman tyynesti
-seisomaan.
-
-Päästämättä silmiään enää mihinkään muuhun katseli ukko valkeana
-kuultavaa selkää, jonka ympärillä Terek väreili.
-
--- Ranko selässä se ui. Minäpä hoksasin... Katsos tuonne... Katsos!
-Siniset housut, pyssy kuin ainakin... Näetkö, hä? -- sanoi Luka.
-
--- Näenpä tietenkin! -- sanoi ukko innoissaan, ja vakavuutta ja
-ankaruutta kuvastui ukon kasvoilla. -- Dzhigitin[10] olet ampunut, --
-sanoi hän ikäänkuin säälien.
-
--- Minä istuskelin siinä ja katselin, että mitä mustaa siellä näkyy
-tuolla toisella rannalla. Minä huomasin sen jo sieltä, ihan kuin
-olisi mies tullut tänne päin ja kaatunut. Ja jo on ihme! Puun ranko,
-aika ranko kulkee vedessä, vaan ei kule pitkin vaan poikkivirtaa.
-Ja näen miten sen alta pilkistää pää. Jo minä ihmettelin. Vedin
-hanan, vaan kaislikosta en oikein nähnyt; nousin pystympään,
-mutta se kuuli varmaan, ryökäle, kun matalikolle ryömi ja alkoi
-katsella. Erehdyt, ajattelin, siihen sinä jäät. Ryömi maalle,
-katseli (no mikä lie tarttunut kurkkuun!), minä varaan pyssyn, en
-hievahda, odotan. Seisoin, seisoin, ja jo uudelleen läksi uimaan ja
-kun tulee kuun kohdalle niin jo selkä näkyy. "Isälle, Pojalle ja
-Pyhälle Hengelle..." Katson savun välistä -- pulikoi mies. Lieneekö
-voihkaissut vai muuten lie minusta kuulunut. No, Luojan kiitos,
-ajattelin, otan minä siltä hengen! Ja kun oli tullut matalikon luo,
-niin siinä se näkyi: ponnisteli, ponnisteli, vaan siihen jäi. Selvä
-paikka, kaikki näkyi hyvin. Katsoppas, ei hievahda, varmaan on henki
-lähtenyt. Kasakat juoksivat asemalle, etteivät toiset pääsisi pakoon.
-
--- Vai niin sinä sieppasit! -- sanoi ukko. -- Saat nyt pysytellä
-loitompana... -- Ja hän heilutti taas surullisesti päätään. Samassa
-kuului rannalta jalan ja ratsain saapuvien kasakkain kovaa puhetta ja
-oksien ryskettä.
-
--- Tuotte purren, niinkö? -- huusi Luka.
-
--- Luka, sinä olit miestä! Kisko rantaan, -- huusi yksi kasakoista.
-
-Lukashka oli ruvennut riisuutumaan jo ennenkuin pursi saapuikaan eikä
-päästänyt saalista silmistään.
-
--- Odota, Nazarka tuo purren, -- huusi aliupseeri.
-
--- Pöllö! elää kenties -- on vaan olevinaan... Ota tikari! -- huusi
-toinen kasakka.
-
--- Ole lörpöttelemättä! -- virkkoi Luka heittäen housut päältään.
-Hän riisui vaatteet kiireesti, teki ristinmerkin, harppasi ja
-hyppäsi läiskähtäen veteen, kastausi ja voimakkain harauksin vetäen
-valkeita käsiään ja nostaen selkänsä korkealle vedestä ja pulskuttaen
-poikkivirtaan alkoi luovia särkälle. Rannalta kasakkajoukosta kuului
-soinnukas moniääninen puhe. Kolme ratsumiestä läksi vakoiluun. Pursi
-tuli näkyviin käänteen takaa. Lukashka nousi särkälle, kumartihe
-ruumiin yli, käänteli sitä pari kertaa. "Kuollut kuin kuollut!" --
-huusi sieltä Lukan kimeä ääni.
-
-Luoti oli sattunut tshetshenin päähän. Hänen yllään oli siniset
-housut, paita ja tsherkessitakki, pyssy ja tikari olivat kiinnitetyt
-selkään. Kaiken yli oli sidottu suuri oksa, joka juuri oli aluksi
-pettänyt Lukashkan.
-
--- Aika kalapas lähti! -- sanoi yksi ympärille kerääntyneistä
-kasakoista kun purresta vedetty tshetshenin ruumis retkahti maahan
-survoen ruohoa.
-
--- Ja miten keltainen! -- sanoi toinen.
-
--- Minne meidän miehemme menivät etsimään? Ne ovat kukaties kaikki
-toisella puolen. Jos se ei olisi ollut etumaisin, ei se olisi niin
-uinut. Miksi se lie lähtenyt yksin? -- sanoi kolmas.
-
--- Tämä se varmaan onkin veitikka, kaikkein ensimäiseksi työntäikse.
-Näkyy olevan oikea dzhigitti! -- sanoi Lukashka leikillisesti,
-vääntäen märkiä vaatteitaan rannalla ja lakkaamatta väristen. --
-Parta on värjätty ja lyhyeksi leikattu.
-
--- Ja mekkoaan on pitänyt selässään pussiin käärittynä. Niinpähän sen
-on helpompi uida, -- sanoi joku.
-
--- Kuule, Lukashka! -- sanoi aliupseeri pitäen käsissään tikaria ja
-pyssyä, jotka oli riisunut vainajalta. -- Ota sinä itsellesi tikari
-ja mekko myös, mutta pyssystä, kun käyt, niin saat minulta kolme
-ruplaa. Kas, se oikein vinkuu, -- lisäsi hän, puhaltaen sen suuhun:
--- onpa siinä mulle mieleinen muisto.
-
-Lukashka ei vastannut mitään, -- häntä nähtävästi harmitti tuo
-mankuminen; mutta hän tiesi, ettei sitä voinut välttää.
-
--- On siinä paholainen! -- sanoi hän synkistyen ja heittäen maahan
-tshetshenin mekon: -- olisi tuo edes hyvä mekko vaan kun on
-vihoviimeinen rääsy.
-
--- Kehtaa sillä käydä puita hakemassa, -- sanoi toinen kasakka.
-
--- Mosev, minä menen kotiin, -- sanoi Lukashka, joka näkyi jo
-unohtaneen harminsa ja tahtoi käyttää hyödykseen päällikölle
-antamaansa lahjaa.
-
--- Mene vaan!
-
--- Kiskokaa se asemalle, pojat! -- aliupseeri kääntyi kasakkain
-puoleen yhä tarkastaen pyssyä. -- Ja sen päälle on asetettava suojus,
-ettei aurinko pääse. Kenties tulevat vuorilta sitä lunastamaan.
-
--- Ei ole vielä kuuma, -- sanoi joku.
-
--- Entä jos shakali repii? Onko se sitten hyvä? -- huomautti yksi
-kasakoista.
-
--- Pannaan sille vahdit, varma on, että tulevat lunastamaan: ei ole
-hyvä jos repii.
-
--- No, Lukashka, jos tahdot niin saat antaa pojille sangon viinaa, --
-lisäsi päällikkö iloisesti.
-
--- Niinpä se on ollut tapana, -- yhtyivät kasakat. -- Antoipas Luoja
-hyvän onnen, jo ensi työkseen abrekin tappoi.
-
--- Ostakaa tikari ja mekko. Rahaa vaan enemmän. Housutkin myön,
-hittoako niillä, -- sanoi Luka. -- Minun päälleni eivät mahdu, laiha
-ronkelo oli piru.
-
-Eräs kasakoista osti mekon ruplasta. Tikarista antoi toinen kaksi
-sangollista viinaa.
-
--- Juokaa pojat, sangollisen saatte! -- sanoi Luka: -- minä tuon itse
-stanitsasta.
-
--- Leikkaa sinä housut tytöille liinoiksi, -- sanoi Nazarka.
-
-Kasakat rähähtivät nauramaan.
-
--- Olkaa siinä nauramatta! -- toisti päällysmies: -- hilatkaa pois
-ruumis. Mitä te siitä ruojasta tuvan luo jätitte?...
-
--- Minnekkä jäitte seisomaan? Kiskokaa se tänne, pojat! -- huusi
-Lukashka käskevästi kasakoille, jotka vastahakoisesti kävivät käsiksi
-ruumiiseen, ja kasakat täyttivät hänen käskynsä kuin olisi hän ollut
-päällikkö. Vedettyään ruumista muutaman askeleen matkan kasakat
-päästivät irti jalat, jotka elottomasti värähtäen retkahtivat maahan,
-väistyivät syrjään ja seisoivat ääneti jonkun aikaa. Nazarka meni
-ruumiin viereen ja oikaisi alassuin kääntyneen pään siten, että
-verinen pyöreä haava vainajan ohimon yläpuolella ja kasvot tulisivat
-näkyviin. -- "Kas vaan minkälaisen merkin laittoi: ja ihan aivoihin!
--- virkkoi hän. -- Ei se hukkaan mene, tulee se päällikköjen tietoon!"
-
-Ei kukaan vastannut mitään ja jälleen syvä hiljaisuus sai vallan.
-
-Aurinko oli jo noussut ja väreilevin sätein valaisi kasteista
-vihantaa. Terek lirisi lähellä heräävässä metsässä; aamua tervehtien
-lähettivät fasanit toisilleen joka suunnalta huudahduksia. Kasakat
-seisoivat ääneti ja liikkumatta kuolleen ympärillä katsellen sitä.
-Ruskea ruumis, jonka päällä oli vain mustuneen-siniset, märät,
-painuneen vatsan kohdalta vyöllä kiinnitetyt housut, oli solakka ja
-kaunis. Jäntereiset kädet lepäsivät suorina kupeilla. Sinettynyt,
-vasta-ajettu pyöreä pää, jonka sivussa oli hyytynyt haava, oli
-riipuksissa. Sileän, päivettyneen otsan ja leikatun tukan välillä
-oli jyrkkä raja. Lasinavoimet silmät alas pysähtyneine silmäterineen
-katsoivat ylös, kaiken ohi, kuten näytti. Ohuille huulille, jotka
-päistään olivat venyneet ja jotka pistivät esiin punaisten,
-lyhyeksi ajettujen viiksien alta, oli jäänyt hyväntahtoinen hieno
-hymy. Punertavia karvoja kasvavien pienten kämmenten sormet olivat
-sisäänpäin koukistuneet ja kynnet olivat värjätyt punaisiksi.
-Lukashka ei vieläkään pukeutunut, hän oli märkä, kaula oli tavallista
-punaisempi ja silmät tavallista kiiltävämmät; leveät poskipäät
-värähtelivät; valkeasta, raikkaasta ruumiista nousi hienon hieno
-höyry vilpoisaan aamu-ilmaan.
-
--- Mies oli sekin! -- sanoi hän nähtävästi ihastuksissaan vainajasta.
-
--- Oli, jos olisit sinä sen käsiin joutunut, ei olisi sekään vähällä
-laskenut! -- vastasi eräs kasakoista.
-
-Äänettömyys oli ohi. Kasakat alkoivat liikuskella ja puhella. Kaksi
-meni hakkaamaan vesakkoa suojukseksi. Toiset painuivat vartiopaikalle
-päin. Luka ja Nazarka juoksivat stanitsaan mennäkseen.
-
-Puolen tunnin perästä kulki sankan metsän läpi, joka eroitti Terekin
-stanitsasta, Lukashka ja Nazarka melkein juoksujalkaa kotiin
-keskustellen taukoamatta.
-
--- Älä sano hänelle, että minä lähetin; ja mene katsomaan onko sen
-isä kotona, vai missä, -- sanoi Luka kimeällä äänellä.
-
--- Minäpä menen Jamkan luo: pidetään lystiä, eikö niin? -- kysyi
-nöyrämielinen Nazar.
-
--- Milloin sitte jollei nyt, -- vastasi Luka.
-
-Tultuaan stanitsaan kasakat joivat itsensä juovuksiin ja maata
-rötköttivät sitten iltaan saakka.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Kolmantena päivänä kerrotun tapauksen jälkeen tuli kaksi komppaniaa
-Kaukasian jalkaväen rykmenttiä majailemaan Novomlinin stanitsaan.
-Komppanian kuormasto seisoi jo hajallaan torilla. Puuronkeittäjät
-olivat kaivaneet kuopan ja kulettaneet kaikkialta pihoista
-puunpalasia ja olivat jo puuronkeitossa. Vääpelit laskivat väkeään.
-Kuormastosotilaat löivät paaluja, joihin sidottaisiin hevoset.
-Majoittajat hyörivät kaduilla ja kujilla kuin kotonaan näyttäen
-asuntoja upseereille ja sotamiehille. Tuolla oli vihreitä kirstuja
-rintamaksi järjestettyinä. Tuolla oli tykistörattaita ja hevosia.
-Tuolla kattiloita, joissa keitettiin puuroa. Tuolla oli sekä
-kapteeni, luutnantti että Onisim Mihailovitsh, vääpeli. Ja kaikki
-oli juuri siinä stanitsassa, johon kuuleman mukaan komppaniain tuli
-jäädä, siis komppaniat olivat kotonaan. Mitä ne täällä tekevät? Mitä
-väkeä ne ovat nuo kasakat? Onko niille mieleen, että he majoittuvat
-tänne? Ovatko he lahkolaisia vai eikö? -- Siitä vähät. Väenlaskusta
-päässeet nääntyneet ja pölyiset sotamiehet melua pitäen ja
-epäjärjestyksessä kuten laskeutuva mehiläisparvi hajaantuvat toreille
-ja kaduille: ollenkaan huomaamatta kasakkain nyrpeyttä, kaksittain,
-kolmittain, iloisesti jutellen ja pyssyjään kolisuttaen astuvat
-majoihin, ripustavat ampumatarpeensa jos jonnekin, selvittelevät
-säkkejään ja laskevat leikkiä naisten kanssa. Sotilasten
-mielipaikkaan, puuron ääreen kokoontuu suuri joukko, ja piippu suussa
-katselevat sotapojat vuoroin savua, joka huomaamatta nousee kuumalle
-taivaalle ja sakenee korkeudessa valkoiseksi pilveksi, vuoroin
-nuotiotulta, joka sulan lasin tavoin väräjöi puhtaassa ilmassa,
-laskevat sukkeluuksia ja viisastelevat kasakoista ja kasakattarista
-siksi että nämä elävät aivan toisin kuin venäläiset. Kaikilla
-pihoilla näkyy sotamiehiä ja kuuluu heidän nauruaan, kuuluu myös
-kasakattarien vihastuneita ja kimeitä huutoja kun he puolustavat
-kotejaan ja kieltävät ottamasta vettä tai astioita. Pikku pojat ja
-tytöt painautuvat äitinsä turviin ja toisiinsa kiinni ja pelästyneinä
-ja ihmeissään seuraavat ennen tuntemattomien sotamiesten kaikkia
-liikkeitä ja kunnioittavan matkan päässä juoksevat heidän perästään.
-Vanhat kasakat lähtevät majoistaan, istuutuvat nurmipenkereille
-rakennuksen viereen ja synkkinä ja äänettöminä katselevat sotamiesten
-puuhia: sama se heistä, tehkööt mitä tahtovat, he eivät voi ymmärtää,
-mikä tästä kaikesta vielä lopuksi tulee.
-
-Oleninille, josta jo kolme kuukautta sitten oli tehty junkkari
-Kaukasian rykmenttiin, oli toimitettu kortteeri taloon, joka oli
-stanitsan parhaita, vänrikki Ilja Vasiljevitshin, tai oikeammin
-Ulita-eukon luona.
-
--- Mikä ihme tästä tulee, Dmitrij Andrejevitsh? -- sanoi hengästynyt
-Vanjusha Oleninille, joka tsherkessilakki päässään Groznajassa
-ostamansa kabardinilaisen selässä viisituntisen matkan perästä
-iloisena ajoi hänelle määrätyn talon pihaan.
-
--- Mistä niin, Ivan Vasiljevitsh? -- kysyi hän hyväillen hevostaan
-ja iloisesti katsellen hikistä, pörhöisin hiuksin ja hämmentynein
-kasvoin seisovaa Vanjushaa, joka oli tullut kuormaston mukana ja
-järjesteli tavaroita.
-
-Olenin oli ulkonäöltään nyt kokonaan toinen mies. Sileäksi ajetuissa
-leuoissa versoi nyt nuoret viikset ja pieni parta. Öisen elämän
-kuluttamien kellahtavain kasvojen sijasta oli poskilla, otsassa ja
-korvantaustalla terve punainen hohde. Puhtaan uuden mustan frakin
-sijalla oli valkea, likainen leveäpoimuinen tsherkessitakki ja aseet.
-Viileiden tärkättyjen kiiltokaulusten sijalla oli tatarilaisen mekon
-punainen kaulus, joka tuki päivettynyttä kaulaa. Hän oli puettu
-tsherkessiläiseen tapaan, mutta huonosti; ken tahansa olisi tuntenut
-että hän on venäläinen eikä dzhigitti. Kaikki oli kuten tulee, eikä
-kuitenkaan ihan niin. Siitä huolimatta koko hänen olentonsa huokui
-terveyttä, iloisuutta ja tyytyväisyyttä itseensä.
-
--- Niinhän te nauratte, -- sanoi Vanjusha, -- mutta menkääpäs itse
-puhuttelemaan niitä: ei mihinkään lasketa, mitäs sitten. Kun ei
-niiltä saa sanaa suusta. -- Vanjusha heitti vihaisesti rautasangon
-kynnykselle. -- Mitä lienevätkään, ei ainakaan venäläisiä.
-
--- Olisit kysynyt kyläpäälliköltä?
-
--- Enhän minä tiedä hänen asuntoaan, -- vastasi Vanjusha
-närkästyneenä.
-
--- Kuka sinua sitten härnää! -- kysyi Olenin katsellen ympärilleen.
-
--- Piru niitä ymmärtää... Hyi! Oikeata isäntää ei ole, jollekin muka
-"kalatarhalle" on mennyt ja eukko on sellainen paholainen, että
-auta armias! -- vastasi Vanjusha tarttuen päähänsä. -- Miten tässä
-eletään, minä en tiedä. Paljon hullumpia kuin tatarit, jumaliste,
-vähät siitä että kuuluvat kristittyihin. Näiden rinnalla tatarilainen
-on paljon jalomielisempi. "Kalatarhalle meni..." Minkä kalatarhan
-ovat keksineet, ota siitä selvä! -- lopetti Vanjusha ja kääntyi pois.
-
--- Eikö ole niinkuin on kotona palvelusväki? -- kysyi Olenin tehden
-pilaa, nousematta hevosen selästä.
-
--- Antakaapa hevonen, -- sanoi Vanjusha nähtävästi masentuneena
-uudesta järjestyksestä mutta taipuen kohtaloonsa.
-
--- Siis tatarilainen on jaloluontoisempi... hä, Vanjusha? -- toisti
-Olenin, nousten hevosen selästä ja lyöden kämmenellään satulaa.
-
--- Naurakaa te siinä, teistä on hauskaa! -- sanoi Vanjusha vihaisella
-äänellä.
-
--- Malta, älä suutu, Ivan Vasiljitsh, -- vastasi Olenin yhä
-hymyillen. -- Annappas kun minä menen isäntäväen luo, -- saat nähdä,
-kaikesta sovitaan. Mainiosti tässä vielä eletään. Kunhan sinä vain et
-tuskaile.
-
-Vanjusha ei vastannut, siristi vain silmiään ja halveksien katseli
-herransa jälkeen ja puisti päätään. Vanjusha piti Oleninia vain
-herranaan ja Olenin Vanjushaa vain palvelijanaan. Ja he olisivat
-kumpikin kovasti hämmästyneet, jos joku olisi heille sanonut, että
-he olivat ystäviä. Mutta he olivat ystäviä tietämättä sitä itse.
-Vanjusha oli otettu hänen kotiinsa yhdentoistavuotiaana poikana,
-jolloin Olenin oli yhtäikäinen. Viisitoistavuotiaana Olenin yhteen
-aikaan antoi Vanjushalle opetusta ja opetti lukemaan ranskaa, josta
-Vanjusha oli erittäin ylpeä. Vielä nytkin Vanjusha hyvän tuulen
-hetkinä päästi ranskalaisia sanoja ja sitten aina tuhmasti nauroi.
-
-Olenin juoksi majan rappusille ja tyrkkäsi eteisen ovea. Marjanka,
-pelkkä vaaleanpunainen paita päällään, kuten kasakkatyttärillä on
-tavallisesti kotonaan, pelästyi, hyppäsi ovelta ja painautui seinää
-vasten peittäen alapuolen kasvojaan tatarilaisen paidan leveällä
-hihalla. Avattuaan selemmäksi ovea Olenin näki puolihämärässä
-nuoren kasakattaren pitkän ja solakan vartalon. Vilkkaassa ja
-kiihkeässä nuoruuden uteliaisuudessaan hän tahtomattaan huomasi ohuen
-karttunipaidan alla näkyvät voimakkaat ja neitseelliset ruumiinmuodot
-sekä ihanat mustat silmät, jotka lapsellisesti kauhistuneina ja
-säikkyisän uteliaina olivat häneen suunnatut. "Siinä hän on! --
-ajatteli Olenin. -- Ja niitä näen vielä monta", tuli heti sen jälkeen
-hänen mieleensä, ja hän avasi majan toisen oven. Vanha Ulitka-eukko,
-jolla myös oli päällään vain paita, lakaisi lattiaa kumarruksissa,
-selin häneen.
-
--- Hyvää päivää, emäntä! Minä tulin kortteerista... -- alkoi hän.
-
-Oikaisematta itseään käänsi kasakkavaimo häneen ankarat, mutta vielä
-kauniit kasvonsa.
-
--- Mitä sinä täällä teet? Pilkan vuoksi, hä? Saat sinä vielä
-pilkatkin, periköön sinut rutto! -- huusi vaimo katsoen syrjäsilmällä
-tulijaa rypistyneiden silmäluomiensa alta.
-
-Olenin oli alussa luullut, että uupunutta, urhoollista kaukasialaista
-armeijaa, jonka jäsen hän oli, kaikki, etenkin kasakat, sotatoverit,
-ilomielin ottaisivat vastaan ja siksi tällainen kohtelu oli hänelle
-arvoitus. Joutumatta kuitenkaan ymmälle hän ryhtyi selittämään, että
-aikoi maksaa kortteerista, mutta eukko ei antanut hänen päättää
-puhettaan.
-
--- Pahuusko sinut toi? Rupiseksiko tahdot tulla, senkin höylätty
-naama? Malta kunhan isäntä tulee, hän näyttää sinulle paikan... Minä
-en tarvitse sinun irstaita rahojasi. Kuin ei niitä olisi nähty!
-Tupakalla talon tuhnuuttaa ja rahalla aikoo sen maksaa. Senkin
-vietävät! Ampuisivat mokomaa vatsaan, sydämeen!... -- huusi hän
-kimakasti keskeyttäen Oleninin.
-
-"Vanjusha näkyy olevan oikeassa! -- ajatteli Olenin: -- tatarilainen
-on jalomielisempi", ja läksi ulos majasta Ulitka-eukon haukkuessa
-hänen jälkeensä. Juuri kun hän astui ulos pujahti Marjana yhtäkkiä
-eteisestä hänen ohitsensa yllään nytkin vain sama vaaleanpunainen
-paita, mutta pää silmiä myöten liinan peitossa. Tömisyttäen
-vikkelästi portaita paljain jaloin hän juoksi alas rappusilta,
-pysähtyi hetkeksi, katsahti äkkiä hymyilevin silmin nuoreen mieheen,
-ja katosi majan nurkan taa.
-
-Kaunottaren luja, reipas käynti, säihkyväin silmäin hurja katse
-valkean liinan alta ja voimakkaan ruumiinrakennuksen solakkuus vielä
-enemmän hämmästyttivät Oleninia. "Hän se varmaankin on", ajatteli hän
-ja yhä huolettomampana asunnon suhteen, katsellen vain Marjankaa,
-meni Vanjushan luo.
-
--- Samallainen hurja on tyttökin! -- sanoi Vanjusha yhä puuhaten
-kuorman luona, mutta jo hiukan hilpeämpänä: -- ihan kuin villin
-hevosen varsa. _Lafam!_[11] -- lisäsi hän kovalla ja juhlallisella
-äänellä ja purskahti nauramaan.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Illaksi isäntä palasi kalalta ja kuultuaan, että saa maksun
-kortteerista, rauhoitti vaimoaan ja suostui Vanjushan vaatimuksiin.
-
-Uusi asunto pantiin kaikin puolin kuntoon. Talonväki siirtyi
-lämpimään majaan ja junkkarille annettiin kylmä kolmesta ruplasta
-kuussa. Olenin söi ja rupesi nukkumaan. Kun hän iltapäivällä heräsi,
-pesi hän kasvonsa, siisti itsensä, söi päivällistä ja sytyttäen
-paperossin istuutui kadulle päin olevan ikkunan ääreen. Kuumuus
-oli vähentynyt. Majan ja sen lovikoristeisen katonharjan vino
-varjo vaippui pölyisen kadun yli taittuen vielä talon alaosaan.
-Vastapäätä olevan talon jyrkkä kaislakatto loisti laskevan auringon
-säteissä. Ilma viileni. Stanitsassa oli hiljaista. Sotamiehet olivat
-asunnoissaan, heidän ääntään ei kuulunut. Karjaa ei vielä oltu kotiin
-ajettu eikä väki ollut vielä palannut työstä.
-
-Oleninin asunto oli melkein stanitsan laidassa. Joskus jostain kaukaa
-Terekin takaa, sieltäpäin mistä Olenin oli tullut, kajahti kumeita
-laukauksia: Tshetshnjasta tai Kumytskin tasangolta. Olenista tuntui
-oikein hyvältä kolmikuukautisen leirielämän jälkeen. Hän tunsi
-tuoreuden pestyillä kasvoillaan, väkevässä ruumiissaan puhtauden,
-joka on sotaretkeltä saapuessa harvinainen, ja tyyneyttä ja voimaa
-levänneissä jäsenissään. Hänen sielussaan oli myös raitista ja
-kirkasta. Hän muisteli sotaa, välttämäänsä vaaraa. Hän muisteli,
-että oli vaaran hetkenä käyttäytynyt miehen tavoin, eikä häntä muita
-huonommin oltu otettu urhoollisten kaukasialaisten piiriin. Moskovan
-muistot olivat jo ties missä. Entinen elämä oli pyyhkäisty pois ja
-oli alkanut uusi, aivan uusi elämä, jossa ei vielä ollut erehdyksiä.
-Hän saattoi täällä uutena miehenä uusien ihmisten parissa hankkia
-itselleen uuden hyvän maineen. Hän tunsi sitä raikasta tunnetta,
-joka ilman mitään aihetta iloitsee elämästä, ja katsoessaan milloin
-ikkunasta poikasia, jotka heittivät kiekkoa talon siimeksessä,
-milloin uutta siistittyä asuntoaan, hän ajatteli kuinka hauskaksi
-on järjestävä uuden stanitsaelämänsä. Hän katseli vielä vuoria ja
-taivasta ja kaikkiin hänen muistoihinsa ja haaveihinsa sekoittui
-mahtavan luonnon ankara tunne. Hänen elämänsä ei ollut alkanut
-niinkuin hän oli olettanut Moskovasta lähtiessään, mutta se oli
-alkanut odottamattoman hyvin. Vuoret, vuoret, vuoret väikkyivät
-kaikkialla mitä hän ajatteli ja tunsi.
-
--- Narttua suuteli, ruukun nuoli!... Jeroshka-setä suuteli narttua!
--- alkoivat kirkua yhtäkkiä kasakkamuoskat, jotka ikkunan alla
-heittivät kiekkoa, ja kääntyivät kujalle. -- Narttua suuteli!
-Tikarinsa joi! -- huusivat poikaviikarit tunkeutuen lähelle ja taas
-peräytyen.
-
-Nämä huudot kohdistuivat Jeroshka-setään, joka pyssy selässä ja
-fasaneja vyössä kiinni palasi metsältä.
-
--- Pahoin olen tehnyt, lapsukaiset, pahoin! -- myönteli hän,
-reippaasti huitoen käsiään ja katsellen majojen ikkunoihin kadun
-molemmille puolille. -- Nartun join, synti se oli! -- toisti hän,
-huomattavasti suutuksissa, mutta teeskennellen, kuin ei olisi
-tietävinään asiasta.
-
-Oleninia kummastutti poikasten käytös vanhaa metsämiestä kohtaan ja
-vielä enemmän hämmästyttivät häntä Jeroshka-sedäksi kutsutun miehen
-ilmehikkäät, viisaat kasvot ja voimakas ruumiinrakennus.
-
--- Vaari! kasakka! -- kääntyi hän häneen päin. -- Tuleppas tänne.
-
-Ukko katsahti ikkunaan ja pysähtyi.
-
--- Terve, hyvä ystävä, -- sanoi hän kohottaen lakkiaan
-lyhyttukkaisesta päästään.
-
--- Terve, hyvä ystävä, -- vastasi Olenin. -- Mitä ne pojat huutavat
-sinulle?
-
-Jeroshka-setä meni akkunan luo.
-
--- Härnäävät vaan minua, vanhaa ukkoa. Ei se mitään. Se on mulle
-mieleen. Pitäkööt huvinaan setää, -- sanoi hän äänessään luja laulava
-intonatsioni, joka on ominaista vanhojen ja kunnianarvoisten ihmisten
-puheelle. -- Oletko sinä armeijan päällikkö?
-
--- Ei, minä olen junkkari. Mutta mistä olet fasanit saanut? -- kysyi
-Olenin.
-
--- Metsässä nujersin kolme poikasta, -- vastasi ukko, kääntäen
-ikkunaan leveän selkänsä, jossa riippui kolme fasania päät vyön alle
-pistettyinä ja tahraten verellään tsherkessitakkia. -- Vai etkö ole
-ennen nähnyt? -- kysyi hän. -- Jos tahdot, ota pari kappaletta. He!
--- ja hän antoi ikkunasta kaksi fasania... Metsästätkö sinä? -- kysyi
-hän.
-
--- Metsästän. Minä sotamatkalla tapoin itse neljä.
-
--- Neljä? Siinäpä onkin! -- leikillisesti sanoi ukko. -- Entäs
-osaatko juoda? Juotko tshihiriä?
-
--- Miks'ei! Kyllä minä juonkin.
-
--- Kas, sinä näytkin olevan mies! Meistä tulee hyvät kaverit, --
-sanoi Jeroshka-setä.
-
--- Käy talossa, -- sanoi Olenin. -- Sitten juomme tshihiriäkin.
-
--- Voipihan sitä käydä, -- sanoi ukko. -- Ota tästä fasanit.
-
-Ukon kasvoista saattoi nähdä, että junkkari oli hänen mieleensä, ja
-hän ymmärsi paikalla, että junkkarin luona sai juoda ilmaiseksi ja
-siksi sopi lahjoittaa hänelle pari fasania.
-
-Muutaman minutin perästä majan ovelle ilmaantui Jeroshka-setä. Nyt
-vasta Olenin oikein huomasi miten kookas ja jäntevärakenteinen tuo
-mies oli, huolimatta siitä, että hänen punaisen ruskeat kasvonsa,
-joita kaunisti valkea tuuhea parta, olivat ihan täynnä vanhuuden
-voimakkaita vaivan uurtamia ryppyjä. Jalkojen, käsien ja hartiain
-jäntereet olivat niin täysinäiset ja pulleat kuin nuoren miehen.
-Hänen päässään näkyi lyhyen tukan alta syviä paranneita arpia.
-Suoninen, paksu kaula oli kuten härällä ruutumaisten laskosten
-peitossa. Kovettuneet kädet olivat kurttuiset ja naarmuiset. Hän
-astui keveästi ja liukkaasti kynnyksen yli, päästi pyssyn, pani sen
-nurkkaan, nopein katsein tarkasti ja arvioi kaikki majaan asetetut
-kapineet ja virsut jalassa tömistämättä astui keskelle huonetta.
-Hänen mukanaan lemahti huoneeseen voimakas, vaan ei vastenmielinen,
-tshihirin, viinan, ruudin ja hyytyneen veren hajusekoitus.
-
-Jeroshka-setä kumartui pyhäinkuvain eteen, sukaisi partaansa ja
-mennen Oleninin luo antoi tälle mustan paksun kätensä.
-
--- _Koshkildy!_ -- sanoi hän. -- Se merkitsee tatariksi: toivomme
-terveyttä; rauha teille, heidän kielellään.
-
--- _Koshkildy!_ Tiedän, -- vastasi Olenin antaen hänelle kättä.
-
--- Ähä, et tunne, et tunne tapoja... Hölmö! -- sanoi Jeroshka-setä,
-moittivasti pyörittäen päätään. -- Jos sinulle sanotaan _koshkildy_,
-niin vastaa: _allah razi bo sun_, Jumala suojelkoon. Sillä tavalla,
-veikkoseni, eikä _koshkildy_. Minä opetan sinulle kaikki. Oli meillä
-täällä ennen Ilja Moseitsh, teitä Venäjän miehiä, niin sen kanssa me
-olimme ihan veljeksiä. Se oli poika. Juomari, varas, metsämies --
-siinä olikin metsämies! Minä opetin hänelle kaikkea.
-
--- Mitäs sinä minulle opetat? -- kysyi Olenin yhä enemmän kiintyen
-ukkoon.
-
--- Vien sinut metsälle, kalastamaan opetan, näytän tshetshenejä, jos
-heilaa haluat niin hankin senkin. Semmoinen minä olen mies! Minä
-olen veijari. -- Ja ukko naurahti. -- Minä istun, ystäväni, olen
-väsyksissä. Karga? -- lisäsi hän kysyvästi.
-
--- Mitä se _karga_ merkitsee? -- kysyi Olenin.
-
--- Se merkitsee: _hyvä_ grusian kielellä. Vaan minä puhun siten, se
-on puheenparteni, mielisanani: karga, karga, sanon niin aina kun
-leikkiä lasken. Kuule ystäväni, käskeppäs tuoda tshihiriä. Sinulla
-on sotamiesdrabantti? -- Ivan! -- huusi ukko. -- Teillähän se on
-että niissä vain on sotamies, niin aina Ivan. Ivanko se on sinunkin,
-niinkö?
-
--- Ivan on sekin. Vanjusha! hae talonväeltä tshihiriä ja tuo tänne.
-
--- Sama asia, Vanjusha tai Ivan. Miksi teillä sotilailla ovat kaikki
-Ivaneja? Ivan! -- toisti ukko -- pyydä sinä, ystäväni, aloitetusta
-tynnöristä. Niillä on paras tshihiri koko stanitsassa. Ja katso
-ett'et anna yli kolmenkymmenen kopekan kahdeksannesta vedroota,
-muuten se noita-akka ilostuu... Meidän väkemme on vihoviimeistä,
-tyhmää väkeä, -- jatkoi Jeroshka-setä luottavalla äänellä, kun
-Vanjusha oli mennyt: ne eivät pidä teitä ihmisinäkään. Sinä olet
-niille tatarilaistakin huonompi. Venäläiset muka ovat maallisia.[12]
-Mutta minusta vaikka oletkin sotamies,[13] niin ihminen olet sinäkin
-ja sydän on sinullakin. Puhunko oikein? Ilja Moseitsh oli sotamies,
-ja miten oli läpihyvä mies! Eikö niin, ystävä. Sentähden meidän
-väkemme ei minusta pidä; mutta sama minusta. Minä olen iloinen mies,
-minä pidän kaikista, minä olen Jeroshka, -- niin juuri, veliseni!
-
-Ja ukko ystävällisesti taputti nuorta miestä olalle.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Vanjusha, joka sill'aikaa oli ehtinyt järjestää taloutensa vieläpä
-käydä komppanian parturissa ajamassa partansakin ja joka oli nostanut
-housunsa lahkeet saappaiden sisästä merkiksi, että komppania majailee
-avarissa kortteereissa, oli mitä paraimmalla tuulella. Hän katseli
-tarkkaavasti vaan ei hyvänsuovasti Jeroshkaan, kuten villiin,
-tuntemattomaan petoon, puisti päätään hänen likaamalleen lattialle,
-ja otettuaan penkin alta kaksi tyhjää pulloa, läksi isäntäväen luo.
-
--- Hyvää päivää, armahaiseni, -- sanoi hän päättäen olla oikein
-lempeä. -- Herra käski ostaa tshihiriä; kaatakaa, hyvät ystävät.
-
-Eukko ei vastannut mitään. Tyttö seisoi pienen tatarilaisen peilin
-edessä ja koristeli liinalla päätään; hän vilkaisi äänettömänä
-Vanjushaan.
-
--- Minä maksan rahalla, kunnon ihmiset, -- sanoi Vanjusha,
-helskytellen lantteja taskussaan. -- Olkaa te hyviä niin mekin olemme
-hyviä, se on parempi, -- hän lisäsi.
-
--- Paljonko? kysyi eukko äkisti.
-
--- Kahdeksannen vedroota.
-
--- Mene, kultani, laske heille, -- sanoi Ulita-eukko kääntyen
-tyttärensä puoleen. -- Laske aloitetusta, ilosilmäseni.
-
-Tyttö otti avaimet ja karahvin ja Vanjushan kanssa meni ulos majasta.
-
--- Sano, ole hyvä, kuka on tuo nainen? -- kysyi upseeri osoittaen
-Marjankaa, joka juuri kulki akkunan ohi.
-
-Ukko iski silmää ja nykäsi kyynärpäällään nuorta miestä.
-
--- Malta, -- sanoi hän ja kurottautui ikkunasta. -- Khm! Khm! -- yski
-ja mörisi hän. -- Marjanushka! Hoi, Marjanka-neitsyt, hoi! Tule minun
-kullakseni, ihanaiseni!... Minä olen leikinlaskija, -- lisäsi hän
-kuiskaten, kääntyen Oleniniin.
-
-Tyttö päätään kääntämättä, tasaisesti ja voimakkaasti heiluttaen
-käsiään, kulki ikkunan ohi sitä erityistä, keikailevaa, reipasta
-käyntiään, joka kasakattarille on ominaista. Hän vain hitaasti loi
-ukkoon mustat, varjokkaat silmänsä.
-
--- Tule minun kullakseni, niin onnea riittää! -- huusi Jeroshka ja
-iskien silmää kysyvästi katsahti junkkariin. -- Minä olen iloinen
-mies, minä olen veitikka, -- lisäsi hän. -- Eikö ole tyttö kuin
-kuningatar, mitä?
-
--- Kaunotar, -- sanoi Olenin. -- Kutsu hänet tänne.
-
--- Ei, ei! -- lausui ukko. -- Hänet naitetaan Lukashkalle. Luka
-on oikea kasakka, dzhigitti, äskettäin tappoi abrekin. Minä etsin
-sinulle paremman. Semmoisen hankin, että kokonaan silkissä ja
-hopeassa kulkee. Niinkuin puhuttu -- kaunottaren tuon.
-
--- Vanha mies ja tuollaista puhut, -- sanoi Olenin: -- sehän on synti.
-
--- Synti? Missä on synti? -- kysyi ukko varmasti. -- Kauniin tytön
-ihaileminen synti? Synti lystäillä sen kanssa? Vai synti sitä
-rakastaa? Niinkö teillä?... Ei, veliseni, se ei ole synti, vaan
-autuus! Jumala on tehnyt sinun. Jumala on tytönkin tehnyt. Kaikki on
-Hän tehnyt, veliseni. Ei ole mikään synti katsella kaunista tyttöä.
-Sitä vartenhan se on olemassakin, että sitä rakastettaisi ja että se
-olisi iloksi. Eikö ole oikein puhuttu, hyvä mies?
-
-Kulettuaan pihan poikki ja mentyään pimeään, viileään aittaan, johon
-oli ladottu tynnöreitä, Marjana tavanmukaisine rukouksineen meni
-tynnörin luo ja laski siihen imuputken. Vanjusha seisoi ovella ja
-hymyillen katseli häntä. Hänestä tuntui kauhean naurettavalta, että
-tällä on päällään vain paita, joka on takaa pingoitettu ja jonka
-helmat ovat edestä nostetut, ja vielä naurettavammalta se, että hänen
-kaulassaan riippui puolenruplan rahoja. Hän mietiskeli, että se ei
-ole venäläistä, ja että sitäpä vasta heillä palvelijat nauraisivat,
-jos näkisivät sellaisen tytön. _La fil, kom setre bjö_[14] vaihtelun
-vuoksi, -- hän ajatteli, -- sanon nyt herralle.
-
--- Mitä sinä piru seisot valon edessä! -- huusi tyttö äkkiä. --
-Annatko karahvisi!
-
-Laskettuaan karahvin täyteen kylmää punaista viiniä Marjana antoi sen
-Vanjushalle.
-
--- Rahat anna äidille, -- sanoi hän, työntäen pois Vanjushan käden
-rahoineen.
-
-Vanjusha hymähti.
-
--- Miksi te olette niin vihainen, kaunokaiseni? -- sanoi hän
-hyväntahtoisesti ujostellen tytön peittäessä tynnöriä.
-
-Tyttö naurahti.
-
--- Olettekos te sitten hyviä?
-
--- Herra ja minä olemme hyviä, -- vastasi Vanjusha vakuuttavasti. --
-Me olemme niin hyviä, että missä ikinä vain olemme asuneet, niin aina
-on isäntäväkemme jäänyt kiitolliseksi. Sillä hän on kunnon ihminen.
-
-Tyttö pysähtyi kuunnellakseen.
-
--- Tuota niin, onko hän naimisissa, herrasi? -- kysyi tyttö.
-
--- Ei! Meidän herra on nuori ja naimaton. Sillä säädylliset herrat
-eivät voi koskaan mennä nuorena naimisiin, vastasi Vanjusha
-opettavasti.
-
--- Kaikkea vielä! Mies puhvelin kokoinen, ja nuori muka naimisiin!
-Onko hän teidän kaikkien päällikkö? -- kysyi Marjana.
-
--- Minun herrani on junkkari, siis ei vielä upseeri. Mutta hänellä
-on korkeampi arvo kuin kenraalilla -- korkealla herralla. Sillä ei
-vain meidän everstimme vaan itse tsaari tuntee hänet, -- Vanjusha
-selitti ylpeästi. -- Me emme olekkaan kuten mitkä hyvänsä armeian
-kerjäläiset, vaan meidän isämme on senattori itse; tuhat, enemmänkin
-sielua talonpoikia omisti ja meille lähetetään tuhansia. Sen tähden
-meistä aina pidetäänkin. Vähänkös sitä nähdään, että on vaikkapa
-kapteeni, vaan ei ole rahaa. Mitä semmoisesta?...
-
--- Mene, panen kiinni, -- keskeytti tyttö.
-
-Vanjusha toi viinin ja ilmoitti Oleninille, että _la fil se tre
-zhuli_,[15] ja heti paikalla tyhmästi hohottaen meni pois.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Sill'aikaa torilla soitettiin auringonlaskukelloa. Väki palasi
-työstä. Porteilla ammui karja, tungeskellen kultaisessa tomupilvessä.
-Sekä tytöt että vaimot alkoivat hääräillä kaduilla ja pihamailla
-kukin korjaten karjaansa. Aurinko oli peittynyt kokonaan kaukaisen
-lumiharjanteen taa ja sinertävä varjo oli verhonnut maan ja taivaan.
-Tummenneiden puutarhojen yllä miltei huomaamatta syttyivät tähdet
-ja äänet stanitsassa vähitellen vaikenivat. Suoriuduttuaan karjasta
-kasakattaret menivät katujen kulmiin ja pureskellen siemeniä
-istuutuivat seinäpenkereille. Sellaiseen ryhmään yhtyi Marjankakin
-lypsettyään kaksi lehmää ja yhden puhvelilehmän.
-
-Piirissä oli muutamia vaimoja ja tyttöjä sekä yksi vanhempi kasakka.
-
-Oli puhe tapetusta abrekista. Kasakka kertoi, vaimot kyselivät.
-
--- Saako hän siitä suurenkin palkinnon? -- sanoi kasakatar.
-
--- Mitenkäs? Sanotaan että ristin lähettävät. -- Mosev meinasi tehdä
-hänelle vääryyttä. Otti pyssyn, mutta päälliköt Kizljarissa saivat
-tietää.
-
--- On siinä matala sielu Mosev-peijakkaassa!
-
--- Kertovat Lukashkan tulleen, -- sanoi yksi tytöistä.
-
--- Jamkan luona (Jamka oli irstas vanhapiika, jolla oli kapakka)
-Nazarkan kanssa hurjailee. Puoli sankoa kertovat niiden siemaisseen.
-
--- Oli se potkaus riuhtaisijalle! -- sanoi joku. -- On siinä
-tosiaankin aika riuhtaisija. Pulska ja ketterä poika. Ja rehti poika.
-Samallainen oli isäkin, Kirjak-vaari; hän on kokonaan isäänsä. Kun
-hänet tappoivat niin koko stanitsa itki. -- Tuollahan ne tulevatkin,
--- jatkoi puhuja osoittaen kasakkoja, jotka tulivat kadulla heihin
-päin. -- Onpas Jergushovkin ennättänyt seuraan... Senkin patajuoppo!
-
-Lukashka, Nazarka ja Jergushov olivat tyhjentäneet puoli sankoa ja
-kulkivat tyttöjen luo. He olivat kaikki, etenkin vanha kasakka,
-tavallista punaisempia. Jergushov horjahteli ja kaiken aikaa
-tuuppaili Nazarkaa kylkeen äänekkäästi nauraen.
-
--- Miksi, ilotytöt, ette laula! -- huusi hän tytöille. -- Laulakaa te
-kun me pojat kemuilemme.
-
--- Hyvääkö kuuluu? Kuuluuko mitä? -- kaikui tervehdyksiä.
-
--- Mikä juhla nyt on että laulaa pitäisi? -- sanoi eukko. -- Sinähän
-juopporatti voit laulaa itsekin.
-
-Jergushov nauraa hohotti ja tuuppasi Nazarkaa.
-
--- Laula sinä, laulathan! Niin laulan minäkin; minä olen mestari,
-kuuletko.
-
--- Mitä, kaunottaret, nukutteko? -- sanoi Nazarka. -- Me tulimme
-asemalta onnen ryyppyjä ottamaan tuon Lukashan terveydeksi.
-
-Lähestyen piiriä Lukashka hitaasti nosti korkeata kasakkalakkiaan ja
-pysähtyi tyttöjen eteen. Hänen leveät poskipäänsä ja kaulansa olivat
-punaiset. Hän seisoi ja puhui hiljaa ja sävyisästi; mutta siinä
-liikkumisen hitaudessa ja sävyisyydessä oli enemmän eloa ja voimaa
-kuin Nazarkan lörpöttelyssä ja kiireessä. Hän muistutti valloilleen
-päässyttä varsaa, joka huiskauttaen ylös häntänsä ja päristäen on
-äkkiä pysähtynyt kuin paikalleen kivettynyt. Lukashka seisoi hiljaa
-tyttöjen edessä; hänen silmänsä nauroivat; hän puhui vähän, katsellen
-vuoroon juopuneita tovereitaan, vuoroon tyttöjä. Kun Marjana
-tuli nurkalle, hän tasaisin, hitain liikkein kohotti lakkiaan,
-väistyi sivulle ja uudelleen asettui hänen eteensä jalat hieman
-hajallaan, työntäen peukalonsa vyön alle ja leikitellen tikarillaan.
-Vastaukseksi hänen tervehdykseensä Marjana kumarsi hitaasti päätään,
-istuutui turvepenkille ja otti povestaan siemeniä. Lukashka silmiään
-kääntämättä katseli Marjanaa, puri siemeniä ja syljeskeli. Kaikki
-olivat vaienneet Marjanan saapuessa.
-
--- Tulitteko pitemmäksi aikaa? -- kysyi kasakatar keskeyttäen
-vaitiolon.
-
--- Aamuun saakka, -- vastasi Lukashka sävyisästi.
-
--- No niin, suokoon sinulle Luoja hyvää menestystä, -- sanoi kasakka:
--- olen hyvilläni, vast'ikään puhuttiin.
-
--- Puhun minäkin, -- tarttui päihtynyt Jergushov nauraen puheeseen.
--- Katsos noita vieraita! -- hän lisäsi, osoittaen ohikulkevaa
-sotamiestä. -- Sotamiesten viina on hyvää, kelpaa juoda.
-
--- Kolme saatanata meille ajoivat, -- sanoi yksi kasakattarista. --
-Isoisä kävi jo kysymässä lautakunnalta: sanovat, ettei niille mitään
-voi.
-
--- Ahaa! Saitkos nyt surua! -- sanoi Jergushov.
-
--- Ovatko tupakkaansa tupruuttaneet? -- kysyi toinen kasakatar. --
-Polttakoon pihalla minkä jaksaa, mutta sisään emme laske. Tulkoon
-vaikka päällikkö, _en laske!_ Varastavat vielä kaikki. Miksi ei se
-paholaisen penikka, hetmani, ottanut niitä omaan kotiinsa.
-
--- Etkö ole hyvilläsi? -- sanoi taas Jergushov.
-
--- Ja kerrotaan vielä, että on käsketty tyttöjen tehdä tilat
-sotamiehille ja juottaa heille tshihiriä ja hunajaa, -- sanoi Nazarka
-asettaen toisen jalkansa sivulle Lukashkan tapaan ja samoin kuin hän
-työntäen lakin niskaansa.
-
-Jergushov rähähti nauramaan ja yhtäkkiä syleili tyttöä, joka istui
-lähinnä häntä.
-
--- Tosissani puhun.
-
--- No, senkin tungettelija! -- vinkui tyttö, -- sanon äidille.
-
--- Sano vaan! -- huusi hän. -- Totta se tuo Nazarka puhui: raportti
-tuli, osaa se poika lukea. Totta se on. -- Ja hän ryhtyi syleilemään
-toista tyttöä järjestyksessä.
-
--- Mitä tuppaudut, renttu? -- nauraen kiljasi punakka,
-pyöreäkasvoinen Ustenjka, huitoen häntä pois.
-
-Kasakka väistyi ja oli vähällä kaatua.
-
--- Vielä sanovat, ettei tytöillä ole voimia: kun oli vähällä tappaa.
-
--- No, vietävän tungettelija, piruko sinut toi asemalta, -- puhui
-Ustenjka ja kääntyen pois hänestä taas nauraen hirnui. -- Olitpa
-unissasi päästää abrekin. Se olisi sinun tappanut, ja parempi olisi
-ollutkin.
-
--- Etköhän olisi volunnut! -- naurahti Nazarka.
-
--- Kyllä minä sinulle voluan!
-
--- Vai ei se ole surevinaankaan. Ulvoisikohan tuo, Nazarka, hä? --
-sanoi Jergushov.
-
-Lukashka koko ajan vaiti katseli Marjankaa. Hänen katseensa
-nähtävästi saattoi tytön hämille.
-
--- Kuule, Marjanka, päällikönkö ne teille toivat? -- sanoi hän
-lähestyen tyttöä.
-
-Marjanka tapansa mukaan ei vastannut heti ja hitaasti loi silmänsä
-kasakkoihin. Lukashka nauroi silmillään kuin olisi jotain erityistä,
-keskustelusta riippumatonta, sill'aikaa tapahtunut hänen ja tytön
-välillä.
-
--- Niin, hyvähän niiden on kun on kaksi tupaa, -- puuttui vanha eukko
-vastaamaan Marjanan puolesta: -- mutta Fomushkineillepa olivat myös
-asettaneet yhden päällikön, ja kertovat sen sulloneen tavaroitaan
-nurkan täyden, niin ettei omalle perheelle ole paikkaa missään. Onko
-sitä ennen kuultu, että kokonaisen läänin stanitsaan ajavat! Minkä
-heille teet? -- kysyi hän. -- Ja mitä saakelin työtä niillä täällä on!
-
--- Sanotaan, että siltaa Terekin yli rupeavat rakentamaan, -- sanoi
-yksi tytöistä.
-
--- Minullepa on kerrottu, -- sanoi Nazarka, läheten Ustenjkaa, --
-että kuoppaa rupeavat kaivamaan ja tyttöjä istuttamaan kun eivät
-pidä pienistä lapsista. -- Ja hän taas teki mielikyykähdyksensä,
-jota kaikki nauroivat, vaan Jergushov rupesi syleilemään vanhaa
-kasakkanaista, jättäen väliin Marjankan, jonka vuoro olisi ollut.
-
--- Miksi et Marjankaa halaile? Pitäisi kaikki järjestyksessä, --
-sanoi Nazarka.
-
--- Ei, tämä vanha on rakkaampi ja makeampi, -- huusi kasakka
-suudellen puolustautuvaa eukkoa.
-
--- Kuristaa, -- huusi eukko nauraen.
-
-Tahdikas askelten töminä kadun päästä keskeytti naurun. Kolme
-sotamiestä sinellit päällä kulki tahdissa vahtivuorolle komppanian
-asesäiliölle. Jefreitteri, vanha keikari, vilkaisi vihaisesti
-kasakkoihin ja ohjasi sotamiehet niin, että Lukashkan ja Nazarkan,
-jotka seisoivat keskellä tietä tulisi väistyä syrjemmäksi. Nazarka
-väistyi, mutta Lukashka vain rypisti kulmakarvojaan ja käänsi päätään
-ja leveätä selkäänsä eikä liikahtanut paikaltaan.
-
--- Ihmisiä seisoo, kiertäkää, -- sanoi hän, syrjäsilmällä
-halveksivasti vilkaisten sotamiehiin.
-
-Sotamiehet kulkivat äänettöminä ohi, tahdin mukaan tömistäen pölyistä
-tietä.
-
-Marjana herähti nauramaan ja hänen jälkeensä kaikki tytöt.
-
--- Jo oli upeita poikia! -- sanoi Nazarka. -- Ihan kuin
-pitkäliepeiset lukkarit, -- ja hän läksi marssimaan pitkin tietä
-matkien heitä.
-
-Kaikki taas purskahtivat nauramaan.
-
-Lukashka läheni hitaasti Marjanaa.
-
--- Missä teillä asuu se päällikkö? -- kysyi hän.
-
-Marjana mietti hetkisen.
-
--- Uuteen tupaan ottivat, -- sanoi hän.
-
--- Onko se vanha vai nuori? -- kysyi Lukashka istuutuen tytön luo.
-
--- En ole minä ikää kysellyt, -- vastasi tyttö. -- Tshihiriä kävin
-sille laskemassa, niin silloin näin, Jeroshka-sedän kanssa ikkunassa
-istui, punatukkainen mikä lie. Tavaroita täyden kuorman toivat.
-
-Ja hän painoi silmänsä maahan.
-
--- Olen hyvilläni, että pääsin vartiosta täällä päin käväsemään!
--- sanoi Lukashka siirtyen lähemmäksi tyttöä turvepenkillä ja yhä
-katsoen häntä silmiin.
-
--- Kuule, tulitko kauaksi aikaa? -- kysyi Marjana, hiukan hymyillen.
-
--- Aamuun asti. Anna siemeniä, -- lisäsi hän ojentaen kättään.
-
-Marjana hymyili suoraan ja avasi paidan kauluksen.
-
--- Älä ota kaikkia, -- sanoi hän.
-
--- Ihan totta, olen koko ajan sinua ikävöinyt, usko minua, -- sanoi
-Luka hillitysti, tyynesti kuiskaten, ottaen tytön povelta siemeniä,
-ja vielä lähemmäksi häntä kumartuen alkoi kuiskaten jotain puhua
-nauru silmissä.
-
--- En tule, se on sanottu! -- sanoi Marjana yhtäkkiä, väistyen
-hänestä.
-
--- Ei, kuulehan... mitä minä aioin sinulle sanoa, -- kuiskasi
-Lukashka: -- kuule minua! Tule Mashenjka.
-
-Marjana puisti kieltävästi päätään, mutta hymyili.
-
--- Sisko, Marjanka! Sisko hoi! Äiti kutsuu illalliselle, -- huusi
-kasakatarten luo juosten Marjanan pieni veli.
-
--- Tulen heti! -- vastasi tyttö. -- Mene sinä, veikko, mene yksin, --
-minä tulen heti.
-
-Lukashka nousi ja nosti lakkiaan.
-
--- Lienee minunkin mentävä kotiin, parasta on, -- sanoi hän tekeytyen
-välinpitämättömäksi, mutta tuskin voiden olla hymyilemättä ja katosi
-talon nurkan taa.
-
-Sillä välin oli yö jo kokonaan laskeutunut stanitsan yli. Kirkkaat
-tähdet syttyivät pimeälle taivaalle. Kaduilla oli pimeätä ja tyhjää.
-Nazarka jäi kasakatarten kanssa turvepenkille, josta kuului heidän
-naurunsa, mutta Lukashka poistui hiljaa tyttöjen luota, kyyristyi
-kuin kissa ja yhtäkkiä varpaisillaan kuulumattomin askelin läksi
-juoksemaan, pitäen kiinni heiluvasta tikaristaan, -- ei kotiin, vaan
-vänrikin talolle päin. Juostuaan kaksi katua ja käännyttyään kujalle
-hän nosti tsherkessitakin liepeet ja istuutui maahan aidan suojaan.
-"Katsos sitä vänrikin tyttöä, -- ajatteli hän Marjanaa, -- ei se anna
-leikitellä, vietävä! Malta..."
-
-Lähestyvän naisen askeleet herättivät hänen huomiotaan. Hän alkoi
-kuulostella ja naurahti itsekseen. Marjana painunein päin kulki
-nopein ja tasaisin askelin suoraan häntä kohti, koputellen kepakolla
-aidan seipäitä. Lukashka nousi. Marjanka säpsähti ja pysähtyi.
-
--- Oh, senkin vietävä! Säikäytit minut. Etpäs mennytkään kotiin? --
-sanoi hän ja kovasti nauroi.
-
-Lukashka toisella kädellään syleili tyttöä ja toisella tarttui hänen
-kasvoihinsa. -- Minä tahdoin sinulle sanoa... jumaliste!... --
-hänen äänensä värisi ja katkeili.
-
--- Mitä puheita olet keksinyt keskellä yötä! -- vastasi Marjana. --
-Äiti odottaa, ja mene sinä heilasi luo.
-
-Ja irtauduttuaan hänen kädestään tyttö juoksi pakoon muutamia
-askeleita. Päästyään pihansa aidalle tyttö pysähtyi ja kääntyi
-kasakkaan päin, joka oli juossut hänen vieressään yhä kehoittaen
-tyttöä odottamaan hetkisen.
-
--- No, mitä sitten tahdot sanoa, yöjuoksija? -- ja tyttö herähti taas
-naurahtelemaan.
-
--- Älä pidä minua pilkkanasi, Marjana, kuule! Mitä sinä siitä
-heilasta puhut? Piru hänet vieköön! Sano yksi sana vain, niin
-minä rakastan sinua aina, -- mitä hyvänsä tahdot, niin teen.
-Kuuletko näitä!... -- ja hän helisytti rahoja taskussaan. -- Nyt
-elämme. Ihmiset iloitsevat, vaan minä? En saa sinulta mitään iloa,
-Marjanushka!
-
-Tyttö ei vastannut mitään, seisoi hänen edessään ja nopein sormien
-liikkein mursi kepakon pieniksi palasiksi.
-
-Lukashka äkkiä puristi nyrkkiään ja hampaitaan.
-
--- Ja miksi yhä pitää odottaa ja odottaa! Enkö minä sinua rakasta,
-kuuletko! Mitä aiot minulle tehdä? -- sanoi hän äkkiä, synkistyen
-tuimasti ja tarttuen tytön molempiin käsiin.
-
-Marjana ei muuttanut kasvojen ja äänen tyyntä ilmettä.
-
--- Älä sinä rehentele, Lukashka, vaan kuuntele minun sanojani, --
-vastasi tyttö, vetämättä käsiään pois, mutta työntäen loitommalle
-kasakan. -- Vaikka olenkin tyttö, niin kuuntele minua kuitenkin. Tee
-kuten tahdot mutta jos minua rakastat, niin sanon sinulle sen...
-Päästä irti kätesi, minä sanon sen kuitenkin. Naimisiin menen, mutta
-mihinkään tyhmyyksiin et minua saa, -- sanoi Marjana kääntämättä
-kasvojaan.
-
--- Niinkö, menet naimisiin? Naimisiin -- siitä emme me päätä. Rakasta
-sinä muutenkin, Marjanushka, sanoi Lukashka, joka yhtäkkiä synkeästä
-ja rajusta oli muuttunut lempeäksi, nöyräksi ja helläksi, ja katsoi
-tyttöä hymyillen läheltä silmiin.
-
-Marjana painoi itsensä häntä vasten ja voimakkaasti suuteli häntä
-huuliin.
-
--- Veikkoseni! -- kuiskasi tyttö, kiivaasti pusertaen häntä itseään
-vasten. Sitten hän yhtäkkiä tempasihe irti, ja kääntymättä taakseen
-lähti juoksemaan kotinsa porttia kohti.
-
-Huolimatta kasakan pyynnöistä jäämään vielä hetkeksi kuulemaan, mitä
-hän sanoisi, Marjana ei pysähtynyt.
-
--- Mene, näkevät! -- virkkoi tyttö. -- Vielä tuokin paholainen,
-meidän hyyriläisemme, näkyy kulkevan pihalla.
-
-"Vänrikin tyttö, -- ajatteli itsekseen Lukashka, naimisiin tulee...
-Naimisiin -- se on eri asia, vaan rakasta sinä minua."
-
-Hän tapasi Nazarkan Jamkan luona ja kemuiltuaan hänen kanssaan meni
-Dunjashkan luo ja tämän uskottomuudesta huolimatta vietti yönsä hänen
-luonaan.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Olenin todellakin kulki pihalla kun Marjana tuli portista, ja kuuli
-kun tämä sanoi: "hyyriläisemme, paholainen, näkyy kulkevan". Koko
-tämän illan hän oli viettänyt Jeroshka-sedän kanssa uuden asuntonsa
-rappusilla. Hän oli käskenyt kantaa ulos pöydän, samovarin, viinin,
-sytytetyn kynttilän ja teelasin ja sikarin ääressä kuunteli ukon
-kertomuksia; ukko oli istuutunut rapulle hänen jalkainsa juureen.
-Vaikka ilma oli tyyni, valui kynttilä ja liekki lepatteli kaikkiin
-suuntiin, valaisten milloin rappusten pylvään, milloin pöydän ja
-astiat, milloin ukon lyhyttukkaisen pään. Yöperhoset liitelivät ja
-riputtaen pölyä siivistään löivät päänsä pöytään ja laseihin, milloin
-lensivät kynttilän liekkiin, milloin katosivat pimeään, valoisan
-piirin ulkopuolelle. Olenin joi Jeroshkan kanssa kahden viisi pulloa
-tshihiriä. Jeroshka joka kerta kun oli täyttänyt lasit tarjosi toisen
-niistä Oleninille, kilistäen hänen kanssaan, ja puhui lakkaamatta.
-Hän kertoi kasakkain muinaisesta elämästä, _leveästä_ isästään, joka
-yksin oli selässään kantanut kymmenpuutaisen metsäsian ja yhteen
-kyytiin yksin juonut kaksi kannua tshihiriä. Kertoi omasta ajastaan
-ja ystävästään Girtshikistä, jonka kanssa oli ruton aikana Terekin
-takaa kuljettanut burka-vaippoja. Kertoi metsästysretkestä, jolla hän
-oli yhtenä aamuna tappanut kaksi hirveä. Kertoi _kullastaan_, joka
-oli öisin juossut hänen luokseen vartioon. Ja tämä kaikki kerrottiin
-niin kauniisti ja kuvaelmallisesti, ettei Olenin huomannut kuinka
-aika kului.
-
--- Niin, veliseni, -- puhui hän, -- sinä et ole tuntenut minua minun
-kulta-aikanani, minä olisin sinulle kaikki näyttänyt. Nyt Jeroshka
-ruukkua nuolee, mutta silloin Jeroshka läpi koko rykmentin jyrisi.
-Kellä on ensimäinen hevonen, kellä gurdalainen miekka, kenen luo
-juomaan mentiin, kenen kanssa rymyttiin? Kuka lähetettiin vuorille
-Achmet-kaania surmaamaan? -- Aina Jeroshka. Keneen tytöt mieltyvät?
--- Aina vaan Jeroshkaan. Sillä minä olin oikea dzhigitti. Ryyppääjä,
-varas, hevoslaumoja vuorilta ryöstin, laulaja, -- kaikkeen pystyin.
-Nyt ei enää olekkaan semmoisia kasakoita. Niitä ei enää ilkeä katsoa.
-Tämän verran maasta (Jeroshka osoitti arssinan korkeutta), jo panee
-pöllö saappaat jalkaan, katselee koko ajan niitä, on sekin iloa.
-Taikka älyttömäksi pöhnään juo -- eikä juokkaan ihmisten tavoin, vaan
-miten juone. Mutta mikä olin minä? Minä olin Jeroshka-voro; eikä
-tunnettu vain stanitsassa, vaan vuorillakin. Ruhtinaat ne kavereina
-tulivat luokse. Minä olin ennen kaikkien kanssa kaveri. Tatarilainen
-kuin tatarilainen, armenilainen kuin armenilainen, sotamies kuin
-sotamies, upseeri kuin upseeri, minusta sama, kun vaan juoda osaa.
-Sinun, sanotaan, pitää puhdistua maallisten suruttomain seurasta: älä
-juo sotamiehen, äläkä syö tatarilaisen kanssa.
-
--- Kuka niin sanoo? -- kysyi Olenin.
-
--- Meidän saarnamiehemme... Mutta kuunteleppas mullaa tai
-tatarilaista kadia. Se sanoo: "te uskottomat pakanat, miksi syötte
-sianlihaa?" Siitä näkyy, että jokainen pysyy omassa säännössään. Vaan
-minusta on kaikki yhtä. Jumala on tehnyt kaiken ihmisten iloksi. Ei
-missään ole syntiä. Katsotaan vaikka petoa. Se asuu niin tatarin kuin
-meidän kaislistossa. Minne menee, siinä koti. Pistää poskeensa mitä
-sattuu. Ja meille puhutaan, että sen tähden saadaan vielä pannuja
-nuolla. Minä vaan luulen, että kaikki on yhtä valetta, -- lisäsi hän,
-oltuaan hetkisen vaiti.
-
--- Mikä on valhetta? -- kysyi Olenin.
-
--- Mitä saarnaavat. Meillä oli, veli hyvä, Tshervlenajassa
-kasakkamajuri, -- kaveri oli minulle. Mies oli niinkuin minäkin,
-samallainen. Tappoivat hänet Tshetshnjassa. Niin hän sanoi, että
-semmoiset asiat ovat papit omasta päästään keksineet. Kuolet, sanoi,
-nurmi kasvaa haudalle -- siinä kaikki (ukko naurahti). Raju mies oli.
-
--- Miten vanha olet? -- kysyi Olenin.
-
--- Herra sen tiennee! Seitsemänkymmenen tienoissa. Kun teillä oli
-keisarinna, en minä enää ollut pieni. No laske siitä, paljonko tulee.
-Tuleeko seitsemänkymmentä?
-
--- Tulee. Mutta sinä olet vielä reipas mies.
-
--- Mitäs, Luojan kiitos, terve minä olen kaikin puolin; eukko
-hittolainen pilasi...
-
--- Miten?
-
--- Pilasipahan vaan...
-
--- Siis kun kuolet, niin kasvaa ruoho päälle? -- toisti Olenin.
-
-Jeroshka nähtävästi ei tahtonut selvästi ilmaista ajatustaan. Hän
-vaikeni hetkeksi.
-
--- Entä miten sinä arvelet? Juo! -- huusi hän, hymyili ja tarjosi
-viiniä.
-
-
-
-
-XV.
-
-
--- Niin, mistä hitosta minä puhuin? -- jatkoi hän muistellen. --
-Niin, saat kuulla millainen mies minä olen! Minä olen metsämies. Ei
-ole rykmentissä toista metsästäjää minun rinnalleni. Minä löydän
-ja näytän sinulle joka eläimen, joka linnun, mikä ja missä --
-kaikki tiedän. Koiria on minulla, ja kaksi pyssyä on, on verkkoja,
-on maalitaulu, ja haukka, -- kaikki on, Luojan kiitos. Vaan oikea
-metsästäjä ei kehu, saat nähdä ne kaikki. Semmoinen mies minä
-olen! Kun näen jälen, niin heti sanon mikä otus ja tiedän missä
-se makaa, minne menee juomaan ja rypemään. Teen vahtimapaikan
-puuhun ja istun yön, vahdin. Mitä minä kotona tekisin. Paljasta
-pahaa vaan teen ja juopottelen. Tulee vielä naisia -- lörpötykset,
-lärpätykset, poikaviikarit huutavat; satut vielä saamaan häkää
-päähäsi. Toista on kun lähdet aamun valjetessa, katsot paikan, survot
-allesi kaislat, istut siihen kuin poika ja jäät odottamaan. Tiedät
-ihan kaiken mitä metsässä tapahtuu. Katsot taivaalle, tähtöset
-kulkevat, tarkastelet niitä ja näet paljonko kello on. Katsahdat
-ympärillesi: metsä huojahtaa, odotat -- odotat että nyt rusahtaa,
-metsäsika tulee rypemään. Kuuntelet miten nuoret kotkat vinkuvat,
-ja kuulostat kukotko vai hanhet stanitsassa ääntelevät. Hanhet, ei
-vielä siis puoliyö. Ja kaikki minä tiedän. Ja jos pyssy jossain
-kaukana pamahtaa, niin tulee ajatuksia. Mietit: kukahan tuo ampui?
-Onkohan kasakka, samallainen kuin minäkin, tavannut otuksen, ja saiko
-sattumaan siihen, vai vikuuttiko vain ja nyt se kulkee poloinen
-kaislikkoa tuhrien ihan suotta verissään. Se on ilkeätä -- hyi,
-ilkeätä! Mitä meni eläintä pilaamaan? Hölmö, hölmö! Taikka mietit:
-"jospa lie abrekki ampunut jonkun tyhmän kasakkanulikan!" Päässäsi
-pyörii kaikkea tällaista. Niinpä kerran istuin veden vieressä, näin
-että kätkyttä toi virta ylhäältä päin. Aivan ehyt oli, reuna vain oli
-särkynyt. Olipas silloin pää täynnä ajatuksia. Kenen se on kätkyt?
-Varmaankin on, ajattelin, teidän sotamiehiänne pirulaisia tullut
-kylään, tshetsheninaisia ovat ryöstäneet, lapsen tappoi piruista
-joku: otti jaloista kiinni ja nurkkaa vasten. Eivätkö tee sillä
-lailla? Hyi, ei ole sydäntä ihmisillä!... Semmoisia tuli ajatuksia,
-sääli tuli. Ajattelin: kätkyen ovat heittäneet ja vaimon ovat ajaneet
-pois, talon ovat polttaneet, ja dzhigitti on ottanut pyssyn ja
-lähtenyt meidän puolellemme ryöväämään. Istut istumistasi, mietit.
-Ja kun kuulet tiheikössä metsäsikalauman ruskavan, niin sinussa
-alkaa ihan hyppiä. Siskoseni, tulkaapas lähelle! Tuntevat hajun,
-arvelet; istut, et liikahda ja sydän: dun, dun, dun! Heittelee sinua
-niin vietävästi. Nyt keväällä samaten tuli aika lauma, mustanaan
-oli. "Isälle ja Pojalle..." meinasin jo ampua, -- miten se röhähti
-porsailleen! "Hätä, muka, lapsoset: mies väijyy", ja kaikkosivat
-kaikki pois läpi pensaiden. Olisi luullut jo vaikka suuhun saavansa.
-
--- Kuinka sitten sika porsailleen sanoi, että mies väijyy? -- kysyi
-Olenin.
-
--- Mitenkä sinä luulet? Sinä luulet, että elukka on hölmö? Ei, se on
-viisaampi kuin ihminen, vähät siitä että sitä siaksi kutsutaan. Se
-tietää kaikki. Otetaan vaan vaikka tästä esimerkki: ihminen kulkee
-jälkeä pitkin, eikä sitä huomaa, mutta kun sika osuu sinun jälillesi,
-heti nuuskii ja menee tiehensä; älypäs sillä on, kun et sinä omaa
-hajuasi tunne, vaan se tuntee. On vielä toinenkin kohta: sinä tahdot
-sen tappaa, mutta se tahtoo kulkea elävänä metsässä. Sinulla on omat
-sääntösi ja sillä on omat sääntönsä. Se on sika, mutta se ei siltä
-ole sinua huonompi, -- yhtä hyvä on Jumalan luoma. Hohoi! tyhmä on
-ihminen, tyhmä, tyhmä on ihminen! -- toisti ukko useita kertoja ja
-laskien päänsä alas vaipui ajatuksiinsa.
-
-Olenin myös vaipui mietteisiinsä, astui alas kuistista ja rupesi
-kädet selän takana ääneti kulkemaan pihaa pitkin.
-
-Heräten ajatuksistaan Jeroshka nosti päätään ja alkoi tutkivasti
-tarkastella yöperhosia, jotka liehuivat kynttilän lepattelevan liekin
-yllä ja koskettelivat sitä.
-
--- Hölmö, hölmö! -- alkoi hän puhua. -- Minnekkä lennät? Hölmö,
-hölmö! -- Hän kohotti ruumistaan ja alkoi paksuilla sormillaan ajaa
-pois perhosia. -- Palat, pöllö! Tänne lennä, tilaa on kyllä, --
-kehoitteli hän lempeällä äänellä, koettaen paksuilla sormillaan ottaa
-sitä sievästi kiinni siivistä laskeakseen sen irti. Itse surmaat
-itsesi, mutta minä armahdan sinua.
-
-Hän istui kauan, tarinoiden ja ryypäten lasista. Mutta Olenin kulki
-pihalla edestakaisin. Yhtäkkiä kuiskutus portin takaa sai hänet
-säpsähtämään. Huomaamattaan pidätti hän hengitystään ja kuuli naisen
-naurua, miehen puhetta ja suutelemista. Tahallaan kahisuttaen
-jaloillaan ruohoa hän meni pihan toiselle puolelle. Mutta lyhyen ajan
-perästä vitsa-aita narahti. Kasakka, jonka yllä oli tsherkessitakki
-ja päässä korkea valkeakarvainen kasakkalakki (se oli Luka), kulki
-aidan viertä ja pitkä nainen, valkea liina päässä, kulki Oleninin
-ohi. Minulla ei ole sinun kanssasi, eikä sinulla minun kanssani
-mitään tekemistä, näytti Marjankan varma käynti sanovan. Olenin
-seurasi häntä katseellaan isäntäväen majan rapuille asti, näkipä
-vielä ikkunasta kuinka tyttö otti liinan päästään ja istuutui
-penkille. Ja yhtäkkiä valtasi nuoren miehen sielun yksinäisen ikävän
-tunne, epämääräiset halut ja toiveet sekä jonkunmoinen kateus jotakin
-kohtaan.
-
-Viimeiset tulet majoissa sammuivat. Viimeiset äänet vaikenivat
-stanitsassa. Aidat, valkoiselta paistava karja pihoilla ja
-rakennusten katot ja solakat poppelit -- kaikki näytti nukkuvan
-tuoresta, rauhallista ja toimellista untaan. Vain sammakkojen kimeät,
-keskeymättömät äänet kuuluivat kaukaa kosteikosta tarkkaavaiseen
-korvaan. Idässä tähdet harvenivat ja näyttivät katoavan valon
-lisääntyessä. Pään päällä ne sirottuivat yhä syvemmälle, yhä
-suuremmissa joukoin. Ukko torkkui pää kättä vasten nojaten. Kukko
-kiekaisi vastapäätä olevalla pihalla. Mutta Olenin yhä vain kulki ja
-kulki miettien jotain. Laulu, johon oli useita yhtynyt, kaikui hänen
-korvaansa. Hän meni aidan luo ja alkoi kuunnella. Kasakkain nuoret
-äänet vierivät iloisena lauluna ja kaikista muista eroittautui eräs
-nuori, terävän voimakas ääni.
-
--- Tiedätkö kuka siellä laulaa? -- sanoi ukko heräten. --
-Lukashka-dzhigitti. Hän on tappanut tshetshenin, siksi hän nyt iloa
-pitää. Ja mistä iloitsee?... Hölmö, hölmö!
-
--- Oletkos sinä tappanut ihmisiä? -- kysyi Olenin.
-
-Ukko kohottautui äkisti molempien kyynärpäidensä varaan ja vei
-kasvonsa aivan Oleninin kasvoihin kiinni.
-
--- Saakeli! -- huusi hän hänelle: -- mitä kyselet? Ei maksa puhua.
-Sielua on vaikea surmata, -- oh, vaikea! Hyvästi ystäväni: olen
-saanut ruokaa, ja juomaa juovuksiin asti, -- sanoi hän noustessaan.
--- Tulenko huomenna metsälle?
-
--- Tule.
-
--- Muista että nouset jo ajoissa ja jos nukut niin saat sakkoa.
-
--- Ehkäpä nousen ennen sinua, -- vastasi Olenin.
-
-Ukko läksi. Laulu vaikeni. Kuului askeleita ja iloista puhetta. Vähän
-ajan kuluttua kajahti taas laulu, mutta kauempana, ja Jeroshkan kova
-ääni yhtyi äskeisiin ääniin. "Minkälaisia ihmiset, millaista elämä!"
-mietti Olenin, huokasi ja palasi yksin majaansa.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Jeroshka-setä oli yksinäinen, varaväkeen kuuluva kasakka; hänen
-vaimonsa, joka noin kaksikymmentä vuotta sitten oli antanut kastaa
-itsensä oikeauskoisuuteen, oli karannut hänen luotaan ja mennyt
-naimisiin venäläisen vääpelin kanssa; lapsia hänellä ei ollut. Hän
-ei ollut kerskaillut kertoessaan itsestään, että oli muinoin ollut
-uljain poika koko stanitsassa. Hänet tunsi rykmentissä jokainen hänen
-entisen uljuutensa vuoksi. Ei ainoastaan tshetshenien ja venäläisten
-tappaminen ollut hänen sielullaan. Hän oli tehnyt vuorille matkoja ja
-varastanut venäläisiltä ja kaksi kertaa istunut vankilassa. Suurin
-osa hänen elämästään oli kulunut metsästyksellä ja metsässä, missä
-hän vuorokauden eli yhdellä leipäpalalla eikä juonut mitään muuta
-kuin vettä. Sen sijaan hän stanitsassa hurjaili aamusta iltaan.
-Palattuaan Oleninin luota hän nukkui pariksi tunniksi ja herättyään
-jo ennen auringon nousua loikoi sängyssään ja arvosteli miestä, jonka
-oli eilen tullut tuntemaan. Oleninin _yksinkertaisuus_ miellytti
-häntä suuresti (yksinkertaisuus siinä merkityksessä, ettei häneltä
-oltu viiniä säästetty). Myös Olenin itse oli hänen mieleensä.
-Hän ihmetteli, miksi kaikki venäläiset ovat _yksinkertaisia_ ja
-rikkaita ja miksi he eivät mitään tiedä, ja ovat kaikki oppineita.
-Hän mietti itsekseen sekä näitä kysymyksiä että mitä voisi saada
-Oleninilta itselleen. Jeroshka-sedän maja oli jokseenkin iso eikä
-mikään vanha, mutta saattoi huomata, että siitä puuttui kokonaan
-vaimoväki. Vastoin kasakkain tavallista huolenpitoa puhtaudesta
-oli kamari aivan lian ja mitä suurimman epäjärjestyksen vallassa.
-Pöydälle oli heitetty verinen takki, munapiirakkaan puolikas ja sen
-viereen kynitty ja paloiteltu naakka, haukan ruuaksi. Penkeillä
-räkyilivät hajallaan virsut, pyssy, tikari, märät vaatteet ja
-rievut. Nurkassa, sammion likaisessa, löyhkävässä vedessä olivat
-toiset virsut liossa; nurkassa oli myös pyssy ja fasanien viekotin.
-Lattialle oli heitetty verkko, muutamia tapettuja fasaneja, ja pöydän
-luona likaisella lattialla kävellä tapsutteli jalastaan sidottu
-kananpoika. Lämmittämättömässä uunissa oli malja, joka oli täynnä
-jotain maitonestettä. Uunilla vinkui mehiläishaukka, joka koetti
-irtautua nuorasta ja vaalennut tavallinen haukka istui tyynesti uunin
-laidalla katsoen kananpoikaan vinosti ja väliin taivuttaen päätään
-oikealta vasempaan. Jeroshka-setä itse makasi selällään lyhyellä
-vuoteella, joka oli tehty seinän ja uunin väliin, vain paita päällä
-ja vankat jalat uunille pistettyinä, repi paksulla sormellaan rupea
-käsistään, joita haukka oli kynsinyt, kun hän oli sitä kulettanut
-ulos ilman käsineitä. Koko huoneessa ja etenkin itsensä ukon luona
-oli ilma täynnä sitä voimakasta, ei-epämieluista hajujen sekoitusta,
-joka seurasi ukkoa.
-
--- _Ujde-ma_, setä? (s.o. oletko kotona, setä?) -- kuuli hän
-ikkunasta terävän äänen, jonka hän heti tunsi Lukashka-naapurin
-ääneksi.
-
--- _Ujde, ujde ujde!_... Kotona, tule sisään! -- huusi ukko. --
-Naapuri Marka, Luka Marka, mitä varten olet tullut sedän luo? Vai
-vartioonko?
-
-Haukka pyrähti pystyyn isännän huudosta ja räpytteli siipiään,
-tempoen rihmaansa.
-
-Ukko piti Lukashkasta ja vain hän teki poikkeuksen ukon ylenkatseesta
-koko nuorta kasakkapolvea kohtaan. Sitä paitsi Lukashka ja hänen
-äitinsä naapureina usein antoivat ukolle viiniä, kaimakkia (paksua
-keitettyä kermaa) ynnä muita taloustuotteita, joita Jeroshkalla ei
-ollut. Jeroshka-setä, joka oli koko elämänsä ollut syttyvä luonne,
-selitti aina käytännöllisesti vaikuttimensa. "Mitäs siinä, ovat
-varakkaita ihmisiä, -- puhui hän itselleen. -- Minä annan heille
-tuoresta sianlihaa, tai kanan, eivätkä hekään unohda setää: kun
-sattuu niin tuovat piirakasta, pannukakkua".
-
--- Terve, Marka! Oikein tehty, -- huusi ukko iloisesti ja ketterästi
-heittäen paljaat jalkansa vuoteelta, nousi pystyyn, astui pari
-askelta narisevalla lattialla, katsahti ulospäin kääntyneitä
-jalkojaan ja yhtäkkiä näyttivät hänestä jalat hullunkurisilta: hän
-naurahti, polkaisi kerran paljaalla kantapäällään, sitten toisen
-kerran ja teki hyökkäysliikkeen. -- Eikös se ole somaa? -- kysyi hän,
-pienet silmät loistavina. Lukashka naurahti hiukan. -- Vartioonko on
-matka? kysyi ukko.
-
--- Toin sinulle tshihiriä, setä, niinkuin vartiossa lupasin.
-
--- Kristus sinua siunatkoon, -- virkkoi ukko, nosti ylös lattialla
-retkottavat arkihousut ja mekon, puki ne päälleen, kiristi remmillä,
-valoi maljasta vettä käsilleen, kuivasi ne vanhoihin housuihinsa,
-kamman kappaleella suki partaansa ja jäi Lukashkan eteen seisomaan.
--- Valmis! -- sanoi hän.
-
-Lukashka otti pikarin, pyyhki, kaatoi siihen viiniä, istuutui
-penkille ja tarjosi ukolle.
-
--- Terveydeksesi! Kunnia Isälle ja Pojalle! -- sanoi ukko, ottaen
-juhlallisesti vastaan viinin. -- Tapahtukoon sinulle kaikki mitä
-haluat ja tulkoon sinusta semmoinen mies, joka vielä töillään
-ristinkin ottaa.
-
-Rukousta lukien Lukashkakin joi viiniä ja pani sen sitten pöydälle.
-Ukko nousi, haki kuivaa kalaa, vei kynnykselle, hakkasi sitä kepillä
-pehmeämmäksi, pani sen karkeilla käsillään ainoalle siniselle
-lautaselleen ja toi pöytään.
-
--- Minulla on kaikkea, särvintäkin on, Jumalan kiitos! -- sanoi hän
-ylpeästi... No, miten Mosev? -- kysyi ukko.
-
-Lukashka kertoi miten aliupseeri oli ottanut hänen pyssynsä, ja
-saattoi huomata, että hän halusi kuulla ukon mieltä asiasta.
-
--- Pyssystä älä yhtään välitä, -- sanoi ukko: -- ilman pyssyn
-antamista ei palkintokaan tule.
-
--- Mitä vielä, setä, sanovat: vai palkinto alaikäiselle! Ja pyssy oli
-mainio, krimiläinen, kahdeksankymmentä ruplaa maksaa.
-
--- Heitä hiiteen! Niin ikään minä riitelin päällikön kanssa: pyysi
-minulta hevosta. Anna hevonen, sanoi, niin vänrikin teen sinusta.
-Minä en antanut ja niinpä en sitten päässytkään.
-
--- Entäs, setä, kun pitää hevonen ostaa ja sanotaan, ettei joen takaa
-saa ilman viittäkymmentä ruplaa.
-
--- Huihai! me emme surreet, -- sanoi ukko: -- kun Jeroshka-setä oli
-sinun ijässäsi, hän jo nogajilaisilta hevoslaumoja varasteli ja
-Terekin toiselle puolelle ajoi. Ennen aikaan annettiin hyvä hevonen
-viinatuopista tai päällysvaipasta.
-
--- Miksi niin vähästä annoitte? -- sanoi Lukashka.
-
--- Hölmö, hölmö, Marka! -- sanoi ukko ylenkatseellisesti. -- Mitäs
-muuta: siksihän varastetaan, ettei tarvitse saita olla. Mutta te ette
-luultavasti ole oikein nähneetkään kuinka hevosia ajetaan? Miksi et
-sinä puhu?
-
--- Ei maksa puhua, setä! -- sanoi Lukashka. -- Me emme näy olevan
-niitä miehiä.
-
--- Hölmö, hölmö, Marka!... Vai ei niitä miehiä! -- vastasi ukko
-härnäten nuorta kasakkaa. -- Toisellainen minä olin kasakka sinun
-ijässäsi.
-
--- Entä sitten? -- kysyi Lukashka.
-
-Ukko halveksivasti heilutti päätään.
-
--- Jeroshka-setä oli suora mies, ei mitään surrut. Siksi koko
-Tshetshnia oli paljaita minun kaveriani. Tulee luokseni kaveri, minä
-viinalla juotan humalaan, pidän hyvänä kaikin tavoin, panen viereeni
-nukkumaan; taas kun hänen luokseen menen niin lahjan, peshkeshin,
-vien. Niin ne miehet tekevät, toista se oli kuin nyt: ei näillä
-ole lapsilla muuta lystiä kuin että siemeniä nakertavat ja kuoren
-sylkäisevät! -- lopetti ukko halveksivasti, näyttäen liikkeillään,
-miten nykyiset kasakat nakertavat siemeniä ja sylkevät kuoren.
-
--- Kyllä tiedän, -- sanoi Lukashka: -- niin se on!
-
--- Jos tahdot oikea mies olla, niin ole dzhigitti eläkä moukka.
-Vaikka kyllä moukkakin hevosen ostetuksi saa, lyö rahat käteen ja
-ottaa hevosen.
-
-He olivat vaiti.
-
--- On sitten yhtä ikävä sekä stanitsassa että vartiossa olla,
-setä, eikä ole minne menisi iloa pitämään. Kaikki ovat pelkureita.
-Nazar vaikka esimerkiksi. Äskettäin olimme tshetshenien kylässä,
-Girei-kaani kutsui Nogajiin hevosia hakemaan, -- ei kukaan lähtenyt;
-mitenkä sitä yksin?
-
--- No entä setä? Luuletko että minä olen näivettynyt? En minä ole!
-Anna hevonen, heti paikalla ajan Nogajiin.
-
--- Mitä tyhjää! -- sanoi Luka. -- Vaan sanoppas miten Girei-kaanin
-kanssa on oltava? Se sanoo, että toisin vaan hevosen Terekille asti,
-ja sitten vaikka kokonainen hevosparvi saataisi, niin on niille
-paikka mihin piilotetaan... Mutta kerittypäinen on sekin, uskoa on
-vaikea.
-
--- Girei-kaaniin voit uskoa, koko hänen sukunsa on hyviä ihmisiä;
-hänen isänsä oli uskollinen kaveri. Mutta kuule setää, minä en
-sinulle pahaa opeta: anna hänen vannoa vala, silloin siitä on varma;
-jos taas hänen kanssaan matkustat, pidä pistoli aina varalla. Etenkin
-kun rupeat hevosia jakamaan. Kerran oli minut siinä tappaa eräs
-tshetsheni; minä pyysin häneltä kymmentä ruplaa hevosta kohti. Usko
-tai älä, mutta ilman pyssyä älä käy levolle.
-
-Lukashka kuunteli tarkkaavaisesti ukkoa.
-
--- Kuule, setä, olen kuullut, että sinulla on taikaheinä, jolla voi
-päästä minne hyvänsä, -- virkkoi hän vaitiolon jälkeen.
-
--- Taikaheinää ei ole, mutta sinulle sanon, sanon minä sinulle: sinä
-olet hyvä poika, et unhota ukkoa... Sanonko?
-
--- Sano, setä.
-
--- Kilpikonnan tunnet? Se on koko saakeli, se kilpikonna.
-
--- Tunnen tietysti.
-
--- Etsi sen pesä ja puno vitsa-aita ympärille niin ettei se pääse
-läpi. Se tulee, tekee kierroksen ympäri ja heti takaisin, -- löytää
-taikaheinän, tuo sen mukanaan ja särkee vitsaraidan. Silloin
-sinä kiirehdi toisena aamuna katsomaan: mistä on rikki, siinä on
-taikaheinä. Ota ja vie minne haluat. Eikä ole tielläsi lukot eikä
-salvat.
-
--- Oletko sitten koettanut, setä?
-
--- Koettanut en ole, mutta ovat hyvät ihmiset kertoneet. Minulla on
-vaan sen verran loitsuja ollut, että luen "terve sulle", kun istun
-hevosen selkään. Eikä kukaan ole tappanut.
-
--- Mikä "terve sulle" se on, setä?
-
--- Sinä et tiedä? Hoh, sitä kansaa! Siksipä kysykkin sedältä. No,
-kuuntele, sanele minun perästäni:
-
-    Terve sulle Sioni.
-    Täss' on ruhtinaasi.
-    Me istumme hevosen selkään.
-    Sefania parkusuu,
-    Sakarias hirsipuu,
-    Isä mantrikki,
-    Ihmis-mihmis-laupeus.
-
--- Ihmis-mihmis-laupeus, -- toisti ukko. -- Osaatko? No, sano.
-
-Lukashka naurahti.
-
--- Kuule, setä, niinkö, että sen vuoksi sinua ei ole tapettu? Ihanko?
-
--- Onpa teistä tullut viisaita! Opi ulkoa kokonaan ja sano sitten. Se
-ei ole vahingoksi. No, kun olet "Mantrikin" laulanut, niin on siinä
-tarpeeksi, -- ja ukko itse naurahti. -- Mutta älä sinä mene Nogajiin,
-Luka, usko minua!
-
--- Minkä tähden?
-
--- Ei ole ne ajat, ette te ole niitä miehiä, -- roskakasakoita te
-olette! Ja miten paljon venäläisiä ovat tuonne ajaneet! Jopa siinä on
-rangaistus! Jätä, kuule. Mihinkä teistä olisi! Mepä Girtshikin kanssa
-ennen...
-
-Ja ukko oli ryhtymäisillään loppumattomien juttujensa kertomiseen.
-Mutta Lukashka katsahti ikkunaan.
-
--- On jo aivan valoisa, setä, -- keskeytti hän hänet. -- On aika
-lähteä, käy joskus meilläkin.
-
--- Herra olkoon kanssasi. Minäpä menen armeijalaisen luo, -- lupasin
-sen metsälle viedä. Hyvä mies, niin näyttää.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Jeroshkan luota Lukashka poikkesi kotiin. Kun hän palasi, kohosi
-kostea, kasteinen usva maasta ja peitti stanitsan. Näkymätön
-karja alkoi liikuskella eri suunnilta. Yhä useammin ja terävämmin
-ääntelivät kukot. Ilma kävi läpinäkyväksi, ja väki alkoi nousta
-levolta. Vasta aivan liki tultuaan Lukashka huomasi usvasta kostean
-pihansa aidan, majan kuistin ja avoimen karsinan. Pihalla hän kuuli
-sumun keskeltä kirveen jysähdyksiä puuhun. Lukashka astui majaan.
-Hänen äitinsä oli jo noussut, seisoi uunin edessä ja heitti uuniin
-halkoja. Vuoteessa vielä makasi sisartyttö.
-
--- No, Lukashka, oletko iloa pitänyt? -- kysyi äiti hiljaan. -- Missä
-olit yön?
-
--- Stanitsassa olin, -- vastahakoisesti vastasi poika, ottaen pyssyn
-huotrasta ja tarkastaen sitä.
-
-Äiti heilutti päätään.
-
-Siroitettuaan ruutia pyssyreikään Lukashka otti pienen pussin,
-veti esiin muutamia tyhjiä koteloita ja rupesi tekemään latinkeja,
-huolellisesti sulloen niitä tikulla, jonka ympäri oli kääritty riepu.
-Vedettyään hampaillaan ulos täytettyjä koteloita ja tarkastettuaan
-niitä, hän laski ne pussiin.
-
--- Niin tuota, äiti, puhuin, että korjaisitte kontit: onko korjattu?
--- sanoi hän.
-
--- Mitenkäs muuten, mykkä korjaili eilen. Vai onko jo asemalle lähtö?
-En minä ole vielä kerinnyt sinua nähdäkään.
-
--- Laitan vaan itseni kuntoon ja sitten on lähdettävä, -- vastasi
-Lukashka, kooten ruutinsa. -- Entä missä mykkä on? Ulkonako?
-
--- Varmaankin hakkaa puita. Koko ajan on sinua surrut. En saa nähdä,
-sanoo, häntä enää ollenkaan. Noin hän kädellään viittaa kasvoihinsa,
-napsauttaa sormiaan, ja painaa kädet rinnalleen, -- ikävä muka. --
-Menenkö hakemaan? Abrekin ymmärsi kokonaan.
-
--- Mene, -- sanoi Lukashka. -- Ja minulla oli siellä rasvaa, tuo
-tänne. On miekka voideltava.
-
-Eukko meni ulos ja muutaman minutin kuluttua narisevia portaita
-astui majaan Lukashkan mykkä sisar. Hän oli kuusi vuotta vanhempi
-veljeään ja olisi ollut äärettömästi hänen näköisensä, jollei hänellä
-olisi kasvoissa ollut kaikille kuuromykille yhteistä tylsyyttä ja
-raa'an muuttuvaista ilmettä. Hänen pukunaan oli karkea paita, johon
-oli tilkkuja ommeltu; jalat olivat paljaat ja liassa; päässä oli
-vanha sininen liina. Kaula, kädet ja kasvot olivat suoniset kuten
-talonpoikaismiehellä; sekä puvusta että kaikesta näkyi, että hän
-oli aina raskaassa miesväentyössä. Hän toi sisään halkokannoksen
-ja heitti sen uunin viereen. Sitten hän meni veljensä luo ja
-hymyili iloisesti, jolloin hänen kasvonsa kokonaan menivät ryppyyn,
-kosketti hänen olkapäätään ja rupesi käsillään, kasvoillaan ja koko
-ruumiillaan tekemään Lukashkalle kiireesti merkkejä.
-
--- Hyvä, hyvä, kunnon Stepka! -- vastasi veli nyökäyttäen päätään. --
-Kaikki olet varustanut ja paikannut kuin mestari! Tuossa on sinulle
-siitä! -- hän otti taskustaan kaksi prenikkaa ja antoi tytölle.
-
-Tytön kasvot tulivat punaisiksi ja hän alkoi hurjasti mumista ilosta.
-Otettuaan prenikat hän rupesi vielä nopeammin tekemään merkkejä,
-usein osoittaen yhtä suuntaa ja vieden paksua sormeaan kulmakarvoja
-ja kasvoja pitkin. Lukashka ymmärsi ja nyökäytteli päätään hiukan
-hymyillen. Tyttö puhui, että veli antaisi tytöille makeisia, kertoi,
-että tytöt pitävät hänestä ja että eräs Marjanka-tyttö on paras
-kaikista -- ja hän rakastaa Lukashkaa. Marjankaa tyttö ilmaisi
-viittaamalla hänen kotiinsa päin, näyttämällä silmänluomiaan,
-kasvojaan, mauskauttamalla suutaan ja heilutellen päätään.
-"Rakastaa!" ilmaisi hän painaen kädellä rintaansa, suutelemalla
-kättään ja ikäänkuin syleillen jotakin. Äiti palasi majaan ja
-saatuansa tietää mistä mykkä puhui hymyili ja heilutti päätään. Mykkä
-näytti hänelle prenikoita ja taas mumisi ilosta.
-
--- Minä sanoin äskettäin Ulitalle, että lähetän kosimaan, -- sanoi
-äiti: -- otti sanani hyvästi vastaan.
-
-Lukashka äänetönnä katsahti äitiinsä.
-
--- Kuulkaapas, äiti, viiniä pitäisi viedä myytäväksi, -- hevonen on
-saatava.
-
--- Myyn, kun aika tulee, tynnörejä hankin, -- sanoi äiti, joka
-nähtävästi ei olisi suonut pojan sekaantuvan talousasioihin. --
-Kun lähdet, -- sanoi eukko pojalleen, -- niin ota eteisestä pussi.
-Olen saanut ihmisiltä lainaksi että olet varustettuna asemalla. Vai
-panenko laukkuun?
-
--- Hyvä, -- vastasi Lukashka. -- Ja jos joen takaa Girei-kaani tulee,
-lähetä hänet asemalle, eivät kuitenkaan anna minulle pitkää lomaa. On
-asiata hänelle.
-
-Hän teki lähtöä.
-
--- Lähetän, Lukashka, lähetän. Jamkan luonako te koko ajan rymysitte,
-varmaankin? -- sanoi eukko. -- Minäpä yöllä nousin karjaa katsomaan,
-kuuntelin, ihan kuin sinun äänelläsi olisi lauluja vedelty.
-
-Lukashka ei vastannut, meni eteiseen, heitti repun olalle, työnsi
-mekon liepeet housujen alle, otti pyssyn ja pysähtyi kynnykselle.
-
--- Hyvästi, äiti! -- sanoi hän äidilleen, sulkien portin jälestään.
--- Lähetäppä tynnöri Nazarkan mukana, -- lupasin pojille; hän
-poikkeaa tänne.
-
--- Kristus sinua siunatkoon, Lukashka, Jumalan haltuun! Lähetän,
-uudesta tynnöristä saatte, -- vastasi eukko, mennen aidan luo. --
-Mutta kuuleppas mitä sanon, -- lisäsi hän kumartuen aidan yli.
-
-Kasakka pysähtyi.
-
--- Olet pitänyt täällä iloa, -- no, se on oikein! -- eikö nuorena
-pitäisi huvitella? No niin, Jumala on onnenkin antanut. Se on hyvä.
-Mutta siellä sinä katso, poikaseni, ettei... Ennen kaikkea ole
-päällikön mieliksi, -- muuten ei! Minä myön viiniä, hankin rahoja
-hevosen ostoon ja puhun tytön valmiiksi.
-
--- Hyvä, hyvä! -- vastasi poika rypistäen kulmiaan.
-
-Mykkä huudahti kääntääkseen itseensä Lukashkan huomion. Osoitti päätä
-ja kättä, joka merkitsi lyhyeksi leikattua tukkaa, tshetsheniä.
-Sitten rypistäen silmäkulmiaan antoi kasvoillensa ilmeen kuin olisi
-tähdännyt pyssyllä, kirkaisi ja alkoi nopeasti laulaa päätään
-heiluttaen. Hän puhui, että Lukashka vielä ampuisi tshetshenin.
-
-Lukashka ymmärsi, naurahti ja nopein, kevein askelin, pitäen pyssyä
-selässä viitan alla, katosi sakeaan sumuun.
-
-Kun eukko oli ääneti seisonut portilla, palasi hän tupaan ja heti
-paikalla ryhtyi työhön.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Lukashka meni vartiopaikalle, mutta Jeroshka-setä sill'aikaa vihelsi
-koirat ja kiivettyään vitsa-aidan yli kiersi takateitä Oleninin
-asunnolle (metsälle mennessä ei hän tahtonut, että naisia olisi
-tullut vastaan). Olenin vielä nukkui ja Vanjushakin, joka oli jo
-herännyt, mutta ei vielä noussut, katseli ympärilleen ja tuumi, onko
-jo aika nousta vai eikö vielä ole, kun Jeroshka-setä, pyssy olalla ja
-täysissä metsämiehen tamineissa, avasi oven.
-
--- Seivästä! -- alkoi hän huutaa sakealla äänellään. -- Hätä on
-käsissä! Tshetshenit ovat täällä!... Ivan! laita herrallesi samovari.
-Ja sinä kiireesti ylös! -- huusi ukko. -- Näin sitä meillä, hyvä
-ystävä! Tytötkin ovat jo nousseet. Katsoppas ikkunasta, katsoppas,
-vettä on hakemassa, ja sinä nukut.
-
-Olenin heräsi ja hyppäsi pystyyn. Ja hän tuli niin ihmeen nuorteaksi
-ja iloiseksi nähdessään ukon ja kuullessaan hänen äänensä.
-
--- Pian, pian!... Vanjusha! -- huusi hän.
-
--- Silläkö lailla sinä metsälle lähdet? Aamiainen muilla ja sinä
-nukut? Ljam! Mihinkä? -- huusi hän koiralleen.
-
--- Onko pyssy valmis, hä? -- huusi ukko ihankuin kokonainen
-väkijoukko olisi ollut tuvassa.
-
--- No, minun syyni on, niin on. Vanjusha, ota ruutia ja laita pyssy
-latinkiin! -- sanoi Olenin.
-
--- Sakko! -- huusi ukko.
-
--- Dy te vuleevuu? (tahdotteko teetä?) -- sanoi Vanjusha naureskellen.
-
--- Sinä et ole meikäläisiä, mitä vierasta mongertanet, ryökäle! --
-huusi hänelle ukko irvistäen hampaittensa tyngin.
-
--- Näin ensi kerralla annetaan anteeksi, -- sanoi Olenin leikkiä
-laskien ja vetäen suuria saappaita jalkaansa.
-
--- Annetaan anteeksi näin ensi kerralla: -- vastasi Jeroshka: -- vaan
-toisella kerralla jos tapaan nukkumassa, niin kannu tshihiriä on
-sakko. Kun lämpenee ilma niin jää hirvi tavoittamatta.
-
--- Ja vaikkapa tavattaisikin niin se on meitä viisaampi, -- sanoi
-Olenin, toistaen ukon illalla lausumia sanoja: -- sitä ei petetä.
-
--- Naura sinä siinä! Ensin tapa ja sano sitten. No, pian! Katsoppas,
-tuolla tulee isäntäkin luoksesi, -- sanoi Jeroshka, joka oli katsonut
-ikkunasta. -- Miten on laittautunut. Uuden mekon on päälleen pannut,
-että huomaisit hänet upseeriksi. On ne miehiä, on!
-
-Ja Vanjusha todellakin ilmoitti, että isäntä tahtoi tavata herraa.
-
--- Larzhan (rahaa), -- hän sanoi syvämietteisesti, ilmaisten
-herralleen vänrikin käynnin tarkoituksen. Heti sen jälkeen vänrikki
-itse, päällään uusi tsherkessitakki ja upseerin olkalaput olkapäillä,
-kiillotetut kengät jalassa, -- mikä on harvinaista kasakoilla, --
-kasvoilla hymy ja heilutellen ruumistaan astui huoneeseen ja toivotti
-onnellista pyhäpäivää.
-
-Vänrikki Ilja Vasiljevitsh oli _sivistynyt_ kasakka, Venäjällä
-oleskellut, koulunopettaja ja, mikä on pääasia, erittäin _kunnon
-mies_. Hän tahtoi näyttää kunnon mieheltä; mutta liukkauden,
-itsetietoisuuden ja soveltumattoman puheen kömpelön kiillon alta,
-jolla hän oli itsensä hölvännyt, näkyi hänessä heti vaan tuo sama
-Jeroshka-setä. Se näkyi myös hänen päivettyneistä kasvoistaan,
-käsistään ja punakasta nenästään. Olenin pyysi häntä istumaan.
-
--- Terve, veli Ilja Vasiljevitsh! -- sanoi Jeroshka nousten ja, kuten
-Oleninista näytti, pilkallisen syvään kumartaen.
-
--- Päivää, setä! Joko sinä olet täällä? -- vastasi vänrikki,
-huolettomasti nyökäyttäen hänelle päätään.
-
-Vänrikki oli noin neljänkymmenen ikäinen, hänellä oli harmaa,
-kiilanmuotoinen parta, hän oli kuiva, laiha ja kaunis, vielä sangen
-tuores neljäänkymmeneen vuoteensa katsoen. Tullessaan Oleninin luo
-hän nähtävästi pelkäsi, että häntä luultaisiin tavalliseksi kasakaksi
-ja tahtoi siksi heti näyttää arvonsa hänelle.
-
--- Tässä on meidän _egyptiläinen Nimbrodimme_, -- sanoi hän, itseensä
-tyytyväisesti hymyillen, kääntyi Oleniniin ja osoitti ukkoa. --
-_Metsämies herran edessä_. Joka suhteessa ensimäinen mies. Olette jo
-suvainneet tutustua?
-
-Jeroshka-setä katseli jalkojaan, joihin oli vedetty märät virsut,
-heilutti miettiväisenä päätään, ikäänkuin olisi ihmetellyt vänrikin
-kekseliäisyyttä ja oppia ja toisti itsekseen: _eptiläinen Nimbrot!_
-Kaikkea se!
-
--- Niin, kas, me aiomme lähteä metsälle, -- sanoi Olenin.
-
--- Aivan niin, -- huomautti vänrikki: -- mutta minulla on teille
-pieni asia.
-
--- Mitä haluatte?
-
--- Koska te olette kunnioitettava mies, -- alkoi vänrikki, -- ja
-koska minä voin ymmärtää itseni, että meillä myös on upseerin arvo,
-ja sen vuoksi voimme aina vähitellen sovitella, kuten kaikkikin
-kunnon ihmiset... (hän pysähtyi ja hymyillen katsahti ukkoon ja
-Oleniniin). Mutta jos teillä olisi toivomus, minun suostumuksellani,
-katsoen, että vaimo on tyhmä nainen meidän säädyssämme, ei ole
-osannut nykyään täydellisesti tulla tajuisuuteen teidän sanoistanne
-eilen. Siitä syystä asuntoni rykmentin adjutantille saatetaan
-suorittaa, talli poislukien, kuudesta ruplasta, mutta ilmaiseksi
-minä aina, kunniallisena ihmisenä, luovutan itseltäni. Ja koska te
-haluatte, niin minä ollen itse upseerisäätyä, saatan kaikessa sopia
-teidän kanssanne personallisesti ja, seudun asukkaana, ei niinkuin
-noudattaen meidän tapojamme, vaan kaikessa voin ottaa huomioon
-olosuhteet...
-
--- Komeasti puhuu! -- mörähti ukko.
-
-Vänrikki puhui vielä kauan samaan tapaan. Kaikesta tästä Olenin,
-tosin ei ilman vaivaa, saattoi käsittää vänrikin haluavan asunnosta
-kuukaudelta kuutta ruplaa hopeassa. Hän mielellään suostui ja tarjosi
-vieraalleen lasin teetä. Vänrikki kieltäytyi.
-
--- Meidän tyhmän katsannon mukaisesti, -- sanoi hän, -- me pidämme
-ikäänkuin syntinä käyttää maallisten[16] lasia. Vaikkakin sen,
-sivistykseeni katsoen, saattaisin käsittää, mutta minun vaimoni
-inhimillisen heikkouden vuoksi...
-
--- Kuinka, tahdotteko teetä?
-
--- Jos sallitte, minä tuon oman lasini, _erinäisen_, -- vastasi
-vänrikki ja meni rappusille. -- Anna lasi! -- huusi hän.
-
-Muutaman minutin perästä ovi avautui ja päivettynyt nuori käsi,
-vaaleanpunaisen hihan alla, ojensi ovesta lasin. Vänrikki meni
-ottamaan lasia ja kuiskasi jotain tyttärelleen. Olenin kaatoi teetä
-vänrikille _erinäiseen_, Jeroshkalle _maalliseen_ lasiin.
-
--- Mutta en halua olla teille esteenä, -- sanoi vänrikki polttaen
-teellä suunsa ja tyhjentäen lasinsa. -- Minulla, totta sanoakseni, on
-myös kova halu kalastamaan ja olen täällä vain käymältä, ikäänkuin
-virkalomalla. Myöskin olen halukas koettamaan onnea, eikö sattuisi
-osalleni _Terekin antimia_. On toivomukseni, että te käytte minunkin
-luonani joskus juomassa _kotoista_, meidän stanitsatapamme mukaan, --
-lisäsi hän.
-
-Vänrikki sanoi jäähyväiset, puristi Oleninin kättä ja läksi.
-Sill'aikaa kun Olenin varustautui lähtöön hän kuuli vänrikin käskevän
-ja selittävän äänen antavan määräyksiä kotoväelle. Ja muutaman
-minutin kuluttua Olenin näki vänrikin, housut polviin saakka
-käärittyinä ja repaleinen beshmetti päällään, verkko selässä kulkevan
-ikkunan ohi.
-
--- Hunsvotti! -- sanoi Jeroshka-setä lopettaen teetään maallisesta
-lasista. -- Ihanko sitten aiot maksaa kuusi ruplaa? Onko mokomaa
-kuultu? Parhaimman majan stanitsassa saat kahdella ruplalla. Senkin
-ryökäle! Ja minä annan tupani kolmesta ruplasta.
-
--- Ei, tähän minä nyt jään, -- sanoi Olenin.
-
--- Kuusi ruplaa!... Jopa sitten ovat rahat joutilaita. Ohhoi! --
-vastasi ukko. -- Anna tshihiriä, Ivan!
-
-Olenin söi hiukan ja joi viinaa matkan varalta ja läksi ukon kanssa
-kadulle kahdeksan tienoissa aamulla.
-
-Portissa tuli heitä vastaan kaksipyöräiset kärryt. Marjana, päässä
-valkea liina silmiin saakka ja beshmetti paidan päällä, saappaat
-jalassa ja pitkät vitsat kädessä, tempoi härkiä sarviin sidotusta
-nuorasta.
-
--- Kultaseni, -- virkkoi ukko ollen ottavinaan häntä kiinni.
-
-Marjanka huitoi vitsallaan häntä kohti ja iloisesti loi molempiin
-kauniit silmänsä.
-
-Oleninin mieli tuli yhä iloisemmaksi.
-
--- No mennään, mennään! -- sanoi hän heittäen pyssyn olalleen ja
-tuntien että tyttö katselee häntä.
-
--- Hei, hei! -- helähti hänen takanaan Marjanan ääni ja heti sen
-perästä narahtivat liikkeeseen päässeet rattaat.
-
-Niin kauan kuin matka kulki stanitsan takapihain kautta, laitumia
-pitkin, Jeroshka jutteli. Hän ei voinut unohtaa vänrikkiä ja koko
-ajan haukkui häntä.
-
--- Mistä ihmeestä sinä olet niin vihainen hänelle? -- kysyi Olenin.
-
--- Itara on! En kärsi semmoista, -- vastasi ukko. -- Kuolla
-tupsahtaa, niin kaikki jää. Kenelle kokoaa? Kaksi taloa on
-rakennuttanut. Toisen puutarhan veljeltään riiteli pois. Entäs
-minkälainen veijari on kirjoitushommissa! Toisista stanitsoista
-tulevat hänen luokseen papereitaan kirjoituttamaan. Niinkuin
-kirjoittaa, niin menee. Tekee kaikki ihan hiuskarvalleen. Vaan kelle
-sitte keräilee? On kaikkiaan vaan yksi poikaviikari ja tyttö; sen
-antaa miehelle, niin ei jää ketään.
-
--- Hänpä kokoaakin myötäjäisiksi, -- sanoi Olenin.
-
--- Vai myötäjäisiksi? Tytön kyllä ottavat, tyttö ei olekkaan mikään
-joutava. Vaan isä on semmoinen peijakas, ettei tahdo antaakkaan
-muulle kuin rikkaalle. Suuret lunnaat meinaa kiskoa. On Luka niminen
-kasakka, minun naapurini ja veljenpoikani, ja uljas mies kerrassaan,
-joka tshetshenin tappoi, kauan on jo pyydetty hänelle vaimoksi;
-eipäs vaan anna. Milloin on mikäkin esteenä, tyttö on muka nuori.
-Mutta tiedänpäs minä, mitä hän meinaa. Tahtoo, että kumartaisivat
-ja pyytäisivät. Miten paljon on äskettäin ollut sen tytön tähden
-mieliharmia! Ja Lukashka sen kuitenkin ottaa. Sillä siinä on
-ensimäinen kasakka stanitsassa, dzhigitti, tappoi abrekin, ristin
-antavat.
-
--- Entäs mitäs tämä merkitsi? Kun minä eilen kulin pihalla, niin
-näin, että tyttö ja joku kasakka suutelivat, -- sanoi Olenin.
-
--- Panet omiasi! -- huusi ukko pysähtyen.
-
--- Niin totta kuin minä tässä! -- sanoi Olenin.
-
--- Saamarin tyttö, -- sanoi Jeroshka mietteissään. -- Minkänäköinen
-oli kasakka?
-
--- En nähnyt minkälainen.
-
--- No minkävärinen oli hattu, valkeista karvoista?
-
--- Niin.
-
--- Ja mekko punainen? Sinun kokoisesi, yhtä iso?
-
--- Ei, vähän isompi.
-
--- Se on ollut! -- Jeroshka rupesi nauraa hohottamaan. -- Se se oli,
-minun Markani. Lukashka se on ollut. Minä kutsun häntä Markaksi
-leikilläni. Sama mies! Niin sitä pitääkin! Semmoinenpa minäkin olin,
-ystäväni. Mitä niistä välittää? Vaikka olisi äitinsä tai ystävänsä
-kanssa nukkunut minun heilani, niin minä kiipesin sen luo. Se asui
-korkealla; sen äiti oli ihan noita, ryökäle: sietää ei voinut minua.
-Tulin ystäväni kanssa, Girtshik-nimisen. Tulen ikkunan alle, kiipeän
-hänen hartioilleen, nostan ikkunan pois ja kopeloin. Tyttö makasi
-siinä penkillä. Kerran herätin siten. Sekös säikähti! Ei tuntenut
-minua. Kuka siinä? Ja sainkos minä puhua! Äiti oli jo liikahtaa.
-Minä otin lakin ja tuuppasin hänen silmilleen: paikalla tunsi
-lovesta, joka oli lakissa. Hyppäsi pystyyn. Eipä ennen aikaan mitään
-puuttunut. Sekä kaimakkia että viinirypäleitä, kaikkea hilasi mulle,
--- lisäsi Jeroshka, joka selitti kaikki käytännöllisesti. -- Eikä se
-ollut ainoa tyttö. Toisenlaista oli ennen!
-
--- Entäs nyt?
-
--- Mennään koiran perästä, pistetään fasani puuhun, sitten ampumaan.
-
--- Liehittelisit sitä Marjankaa?
-
--- Pidä sinä huoli koirista. Illalla kerron loput, -- sanoi ukko
-osoittaen lemmikkiään Ljamia.
-
-He vaikenivat.
-
-Kulettuaan noin sata askelta keskustellen, ukko taas pysähtyi ja
-osoitti risua, joka oli tien poikki.
-
--- Mitä sinä tästä luulet? -- sanoi hän. -- Luuletko, että se on
-niinkuin olla pitää? Ei. Tämä keppi on pahasti.
-
--- Mitenkä pahasti?
-
-Hän naurahti.
-
--- Et sinä tiedä mitään. Kuuleppas. Kun keppi on noin, niin älä
-astu sen yli, vaan joko kierrä tai heitä tieltä näin ja lue rukous:
-"Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle", ja sitten mene minne haluat.
-Se ei tee mitään. Niin opettivat vanhat minulle ennen.
-
--- Tuollaista hassutusta! -- sanoi Olenin. -- Kerro sinä ennen
-Marjanasta. Kuule, Lukashkan kanssako hän kuhertelee?
-
--- Sht... nyt ääneti, -- keskeytti taas kuiskaten ukko keskustelun:
--- kuuntele vain sinäkin. Kulemme metsää pitkin kierroksen.
-
-Ja astuen kuulumattomasti virsuineen kulki ukko edellä kapeata
-polkua, joka vei tiheään, villiin umpimetsään. Hän katsahti muutaman
-kerran otsaansa rypistäen Oleniniin, joka kahisutti ja kolisutti
-suuria saappaitaan ja varomattomasti kantoi pyssyään niin että
-se jonkun kerran takertui puiden oksiin, jotka olivat kasvaneet
-toisiinsa kiinni tien yli.
-
--- Älä kolisuta, kulje hiljaan, sotamies! -- sanoi hän hänelle
-äkäisesti kuiskaamalla.
-
-Ilmassa tuntui että aurinko oli noussut. Sumu hälveni, mutta peitti
-yhä metsän latvat. Metsä näytti kauhean korkealta. Joka askeleella
-maisema edessä muuttui. Mikä näytti puulta, se olikin pensas; kaisla
-näytti puulta.
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Sumu osaksi haihtui, avaten näkyviin kosteat kaislakatot, osaksi
-muuttui kasteeksi, tehden tien ja nurmen aitojen vierellä kosteaksi.
-Kaikkialla nousee savu piipuista. Väki on lähtenyt stanitsasta --
-mikä työhön, mikä joelle, mikä vartioihin. Metsämiehet kulkivat
-rinnatusten kosteaa ruohottunutta tietä. Koirat, häntiään huiskuttaen
-ja vilkaisten isäntiinsä, juoksivat kupeilla. Hyttysparvia vaippui
-ilmassa ja ajaen takaa metsästäjiä ne peittivät näiden selät,
-silmät ja kädet. Tuoksui ruoholta ja metsän kosteudelta. Olenin
-lakkaamatta silmäili rattaita, joissa Marjanka istui kepakolla
-hoputtaen härkiä. Oli hiljaista. Stanitsasta tulevat äänet, joita
-vielä äsken kuului, eivät enää kantaneet metsämiesten korviin;
-koirain juostessa orjantappurat risahtelivat; väliin linnut
-ääntelivät. Olenin tiesi, että metsässä on vaarallista olla, että
-abrekkeja aina piiloitteleikse näissä paikoissa. Hän tiesi myös,
-että metsässä pyssy jalkamiehelle on luja turva. Peloissaan hän ei
-ollut, mutta hän tunsi, että toinen hänen sijassaan voisi pelätä ja
-tähystellen erityisen jännitettynä autereista, kosteata metsää, hän
-kuullessaan harvoja heikkoja ääniä otti kiinni pyssystään ja tunsi
-mieluista ja aivan uutta tunnetta. Kulkien edellä Jeroshka-setä
-pysähtyi jokaiselle lätäkölle, missä oli kaksiosaisia eläinten
-jälkiä, ja tarkkaavaisesti silmäillen osoitti niitä Oleninille.
-Hän ei juuri ollenkaan puhunut; vain silloin tällöin kuiskaten
-teki huomautuksiaan. Tietä, jota he kulkivat, oli aikoinaan ajettu
-kaksipyörärattailla ja se oli jo aikoja sitten ruohottunut.
-Vaivaisjalava- ja platanimetsä oli molemmin puolin niin sankka ja
-umpeen kasvanut, ettei sen läpi saattanut nähdä mitään. Melkein
-jokainen puu oli ylhäältä alas saakka villin viiniköynnöksen
-kiertämä; alhaalla kasvoi sankkana tumma orjantappurapensaikko.
-Jokaisen pienen kedon olivat kokonaan vallanneet sinivattupensaat ja
-kaislaheinät, joiden harmaat tupsut nuokkuivat. Paikoittain läksi
-tiestä suuria eläinten polkuja ja pieniä tunnelintapaisia fasaniteitä
-metsän tiheikköön. Kasvullisuuden voima tässä metsässä, johon karja
-ei ollut päässyt tunkeutumaan, joka askeleella hämmästytti Oleninia,
-joka ei vielä koskaan ollut nähnyt mitään sellaista. Metsä, pelko,
-ukko salaperäisine kuiskauksineen, Marjanka miehekkäine solakkoine
-vartaloineen ja vuoret -- tuo kaikki tuntui Oleninista unelta.
-
--- Sain fasanin puuhun, -- kuiskasi ukko, katsellen ympärilleen ja
-vetäen lakin silmilleen. -- Turpasi peitä: fasani! -- Hän heilautti
-vihaisesti kättään Oleninille ja ryömi kauemmas melkein nelinkontan.
--- Se pelkää ihmisen turpaa.
-
-Olenin oli vielä jälessä, kun ukko pysähtyi ja alkoi tarkastella
-puuta. Fasanikukko kotkotti puusta koiralle, joka sitä haukkui, ja
-Olenin näki fasanin. Mutta samalla pamahti laukaus kuin tykistä
-Jeroshkan jykevästä pyssystä ja kukko räpytti siipiään, pudotti
-höyheniä ja putosi maahan. Ukon luo mennessään Olenin säikäytti
-toisen. Tyhjennettyään pyssynsä hän viritti sen ja ampui. Fasani
-pyrähti pystysuoraan ylös ja sitten putosi kuin kivi tiheikköön
-takertuen oksiin.
-
--- Mestari! -- nauraen huusi ukko, joka ei osannut ampua lennosta.
-
-Otettuaan fasanit maasta he menivät eteenpäin. Olenin liikkumisen ja
-kiitoksen huumaamana puhui puhumistaan ukon kanssa.
-
--- Malta! tänne mennään, -- keskeytti hänet ukko: eilen näin täällä
-hirven jälen.
-
-He kääntyivät tiheikköön ja kulettuaan noin kolmesataa askelta
-joutuivat kedolle, joka kasvoi kaislikkoa ja jossa paikoittain oli
-vesilätäköitä. Olenin ei pysynyt vanhan metsämiehen perässä ja
-Jeroshka-setä kumartui noin kahdenkymmenen askeleen päässä hänen
-edellään, merkitsevästi nyökäten ja kättään heilauttaen. Päästyään
-hänen luokseen Olenin näki ihmisen jalan jälen, jota ukko hänelle
-osoitti.
-
--- Näetkö?
-
--- Näen. Mitä? -- kysyi Olenin, koettaen puhua niin tyynesti kuin
-suinkin: -- ihmisen jälki.
-
-Hänen päässään välähti hänen tahtomattaan muisto Cooperin
-Sukkajalasta ja abrekeista ja katsellen ukon käynnin salaperäisyyttä
-hän ei tahtonut uskaltaa kysyä ja oli epätietoinen siitä vaarako vai
-metsästys aiheuttivat tuon salaperäisyyden.
-
--- Eipähän, se on minun jälkeni, -- vastasi yksinkertaisesti ukko ja
-osoitti ruohoa, jonka alla näkyi tuskin huomattavasti eläimen jälki.
-
-Ukko läksi eteenpäin. Olenin ei jäänyt hänestä jälelle. Kulettuaan
-noin kaksikymmentä askelta ja painautuen alas, he tulivat tiheikköön,
-tuuhean päärynäpuun luo, jonka alla maa oli mustaa ja jossa oli
-tuoresta eläimen lantaa.
-
-Viiniköynnöksen kietomana paikka oli katetun, kodikkaan, pimeän ja
-viileän huvimajan näköinen.
-
--- Aamulla on ollut siinä, -- huoahtaen sanoi ukko: -- näyttää
-makuusija hikiseltä, tuoreelta.
-
-Yhtäkkiä kauhea rysähdys kuului metsästä noin kymmenen askeleen
-päässä heistä. Molemmat säpsähtivät ja tarttuivat pyssyihinsä, mutta
-ei mitään näkynyt; kuului vaan kuinka oksat taittuivat. Tasainen,
-nopea ravijuoksun kopse kuului hetken ajan, rysähteleminen muuttui
-töminäksi, joka yhä kauempana ja kauempana, laajempana ja laajempana
-kaikui äänettömässä metsässä. Jotain ikäänkuin repeytyi Oleninin
-sydämessä. Hän tarkasti tähysteli viheriää tiheikköä ja vilkaisi
-vihdoin ukkoon. Jeroshka-setä puristi pyssyä rintaansa vasten ja
-seisoi liikkumatta, hänen lakkinsa oli taaksepäin heitetty, silmät
-paloivat tavattomin loistein ja auki oleva suu, josta tuikeina
-törröttivät mädänneet keltaiset hampaat, jähmettyi paikalleen.
-
--- Sarvipäinen! -- virkkoi hän. Ja toivotonna heittäen pyssynsä
-maahan alkoi tempoa harmaata partaansa. -- Tässä seisoin! Tieltä
-olisi pitänyt lähestyä sitä... Pöllö, pöllö! -- ja hän kiukuissaan
-tarttui partaansa. -- Pöllö, sika! -- toisti hän, kovasti repien
-itseään parrasta. Metsän yllä sumussa ikäänkuin kiiri jotain; yhä
-kauempana ja kauempana, laajemmalta ja laajemmalta kumisi pakenevan
-hirven juoksu.
-
-Vasta hämärissä Olenin palasi ukon kanssa, väsyneenä, nälissään ja
-väkevänä. Päivällinen oli valmis. Hän söi, joi ukon kanssa niin että
-hänen tuli lämmin ja hauska olla, ja meni rappusille. Taas silmien
-edessä kohosivat vuoret laskevassa auringossa. Taas ukko kertoi
-loppumattomia kertomuksiaan metsästyksestä, abrekeista, heiloista,
-huolettomasta uljaasta elämästä. Taas Marjana-kaunotar kulki
-sisään, ulos ja pihan yli. Paidan alla kuulsi kaunottaren voimakas,
-neitseellinen ruumis.
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Seuraavana päivänä ei ukko ollut mukana ja Olenin meni yksin
-sille paikalle, missä oli ukon kanssa säikäyttänyt hirven.
-Jottei tarvitsisi kiertää portin kautta, hän kiipesi kuten
-kaikki muutkin stanitsassa tekivät, piikkiaidan yli. Eikä hän
-ollut vielä ehtinyt irroittaa piikkejä, jotka olivat takertuneet
-hänen tsherkessitakkiinsa, kun hänen koiransa, joka juoksi
-edellä, säikäytti lentoon kaksi fasania. Tuskin hän oli päässyt
-orjantappurametsään, kun rupesi fasaneja joka askeleella lähtemään
-lentoon. (Ukko ei ollut näyttänyt hänelle eilen tätä paikkaa
-säästääkseen sen metsästykseen pyydyksellä). Olenin ampui fasaneja
-viisi kappaletta kahdellatoista laukauksella ja ryömiessään
-orjantappuroista niitä ottamaan uupui niin, että hiki virtanaan valui
-hänestä. Hän huusi koiran luokseen, laski hanat, pani pois luodit ja
-haulit ja huiskien sääskiä tsherkessitakkinsa hihalla, hiljalleen
-läksi kulkemaan eiliselle paikalle. Mutta oli mahdoton hillitä
-koiraa, joka aivan tien vierestä löysi jälkiä, ja hän ampui vielä
-pari fasania ja niiden vuoksi viipyen hän vasta puolen päivän aikaan
-alkoi tulla eiliselle paikalle.
-
-Päivä oli aivan kirkas, tyyni, kuuma. Aamun tuoreus oli metsästäkin
-nuutunut ja hyttyslaumat tarttuivat suorastaan liimana kasvoihin,
-selkään ja käsiin. Koira oli muuttunut mustasta tummanharmaaksi;
-sen selkä oli kokonaan sääskien peitossa. Tsherkessitakki, jonka
-läpi ne työnsivät pistimensä, tuli samanlaiseksi. Olenin oli valmis
-juoksemaan sääskiä pakoon; hänestä tuntui jo, ettei kesällä voikkaan
-asua stanitsassa. Hän läksi jo kotiinsa päin kulkemaan, mutta muisti
-sitten, että elettävä on ihmisten näinkin, päätti kestää ja alkoi
-antaa niiden rauhassa purra itseään. Ja merkillistä, keskipäiväksi
-tämä tunne tuli hänestä jo mieluisaksikin. Tuntuipa hänestä, että
-jollei olisi tätä joka puolelta ympäröivää hyttyskehää, tätä
-hyttystahdasta, joka käden alla siveltyi hikisille kasvoille, ja
-tätä rauhatonta kutkutusta yli koko ruumiin, niin tämä metsä hänen
-silmissään menettäisi luonteensa ja sulonsa. Nuo hyönteisparvet
-niin sopivat tähän villiin, miltei pilalle saakka rikkaaseen
-kasvullisuuteen, metsän täydeltä vilisevien nisäkkäiden ja lintujen
-loppumattomuuteen, tuohon tumman metsän vehreyteen, lemuavaan,
-kuumaan ilmaan, noihin sameavesisiin ojiin, joita kaikkialle imeytyi
-Terekistä ja jotka lirisivät jossain riippuvain lehtien alla,
-että hänelle kävi mieluisaksi juuri se, mikä ennen oli tuntunut
-kauhealta ja sietämättömältä. Kierrettyään sen paikan, jossa oli
-eilen tavannut otuksen, ja löytämättä mitään teki hänen mielensä
-levähtää. Aurinko paistoi kohtisuoraan metsän päältä ja sen säteet
-sattuivat aina suoraan hänen selkäänsä ja päähänsä, kun hän poikkesi
-aholle tai tielle. Seitsemän raskasta fasania painoi kipeästi hänen
-vyötäreitään. Hän etsi eiliset hirven jälet, tunkihe tiheikköön
-pensaan alle samaan paikkaan missä hirvi eilen oli maannut ja
-heittäytyi sen makuusijalle. Hän tarkasti ympärillään olevaa tummaa
-metsän vihannuutta, tarkasti hikistä paikkaa, eilistä lantaa, hirven
-polvien merkkiä, mustamultaista turvetta, jonka hirvi oli nyhtäissyt
-irti, ja eilisiä jälkiään. Hänen oli viileä ja mukava olla; hän ei
-ajatellut mitään eikä halunnut mitään. Ja yhtäkkiä häneen tuli ilman
-aihetta niin omituinen onnen ja kaiken rakastamisen tunne, että hän
-vanhaan lapsuudentapaansa rupesi tekemään ristinmerkkiä ja kiittämään
-jotakuta. Hän havaitsi yhtäkkiä erityisen selvästi, että nyt minä,
-Dmitrij Olenin, kaikista muista eroava olento, makaan tässä yksin,
-Herra ties missä, sillä sijalla jolla hirvi on ollut, -- vanha
-hirvi, kaunis, joka kenties ei ole koskaan nähnyt ihmistä, -- ja
-sellaisessa paikassa, jossa ei koskaan kukaan ihminen ole istunut
-ajatellen tätä samaa. Istun ja ympärilläni on nuoria ja vanhoja puita
-ja yhden niistä kietovat syliinsä villin viiniköynnöksen lehvät;
-ympärilläni teuhaavat fasanit, ajaen toisiaan takaa, tuntien kenties
-surmattujen veljiensä hajun. Hän tunnusteli kädellään fasaneja,
-tarkasteli niitä ja pyyhki lämpimään vereen tahrautuneen kätensä
-tsherkessitakkiinsa. "Kenties shakalit vainuavat ja tyytymättömin
-naamoin pötkivät pois täältä päin; minun ympärilläni lentäen
-oksien välitse, jotka niistä näyttävät suurilta saarilta, surisee
-hyttysiä: yksi, kaksi, kolme, neljä, sata, tuhat, miljona hyttystä
--- ja ne kaikki jotain ja jostain syystä surisevat ympärilläni
-ja jokainen niistä on samallainen kaikista muista eroava Dmitrij
-Olenin, kuin minä itsekin." Hänen mielessään kuvastui selvästi, mitä
-sääsket ajattelivat ja surisivat. "Tänne, tänne, ystävät! Tässä
-on ketä voi syödä", surisevat ne ja käyvät häneen liimana kiinni.
-Ja hänelle selvisi, ettei hän ole mikään venäläinen aatelismies,
-Moskovan yhdistyksen jäsen, sen ja sen ystävä ja sukulainen, vaan
-yksinkertaisesti samanlainen sääski, tai samanlainen fasani, tai
-hirvi, kuin nekin, jotka nyt ovat hänen ympärillään. "Samoin kuin ne,
-kuin Jeroshka-setä, elän, kuolen. Ja totta on, mitä hän puhuu: ruoho
-vain kasvaa päällesi."
-
-"Entä sitten, jos kasvaa ruoho? -- ajatteli hän yhä. -- Täytyy
-kuitenkin elää, täytyy olla onnellinen, sillä minä haluan vain
-yhtä -- onnea. Sama mikä lienenkin: samanlainen eläin, kuin kaikki
-muutkin, joiden yli ruoho kasvaa, ja siinä kaikki, taikka kehys,
-johon on sovitettu osa ainoasta jumaluudesta, -- joka tapauksessa on
-elettävä niin hyvin kuin suinkin. Kuinka sitten tulee elää tullakseen
-onnelliseksi, ja miksi minä en ole ennen ollut onnellinen?" Ja hän
-alkoi muistella kulunutta elämäänsä ja hänen tuli inho itseään. Hän
-huomasi itsensä niin vaativaiseksi egoistiksi, vaikka oikeastaan
-häneltä ei itseltään puuttunut mitään. Ja yhä hän katseli ympärilleen
-lehtivihantaa, jonka lävitse valo pilkisti, laskevaa aurinkoa ja
-kirkasta taivasta -- ja tunsi yhä itsensä yhtä onnelliseksi kuin
-ennenkin. "Mistä olen onnellinen, ja mitä varten olen tähän saakka
-elänyt? -- ajatteli hän. -- Miten olen ollut vaativainen itseäni
-kohtaan, miten paljon suunnitellut, enkä ole itselleni tehnyt
-muuta kuin häpeätä ja surua! Ja nyt en onneen tarvitse mitään!"
-Ja yhtäkkiä hänelle ikäänkuin avautui uusi maailma. "Mikä on
-onni, -- sanoi hän itselleen: -- onni on siinä, että elää toisten
-hyväksi. Ja se on selvä. Ihmiseen on pantu onnen tarve, -- siis on
-se oikeutettu. Tyydyttämällä sitä itsekkäästi, se on, hakemalla
-itselleen rikkauksia, mainetta, elämän mukavuutta, rakkautta, voivat
-asianhaarat muodostua sellaisiksi, että onkin mahdoton tyydyttää
-noita haluja. Siis nämä halut ovat laittomia, vaan onnen tarve
-ei ole laiton. Mitä haluja voidaan aina tyydyttää ulkonaisista
-edellytyksistä huolimatta, mitä? -- Rakkautta, uhrautuvaisuutta!" Hän
-niin riemastui ja innostui tämän löydettyään, tämän, kuten hänestä
-näytti, uuden totuuden, että hyppäsi pystyyn ja kärsimättömästi
-alkoi etsiä kenen hyväksi heti paikalla voisi uhrautua, kenelle
-tehdä hyvää, ketä rakastaa. "Emmehän itsellemme tarvitse mitään,
--- hän ajatteli yhä, -- miksi emme eläisi toisten hyväksi?" Hän
-otti pyssyn ja aikoen heti paikalla palata kotiinsa, pohtiakseen
-lopullisesti kaikkea tätä ja löytääkseen tilaisuuden tehdä hyvää,
-tuli pois vesakosta. Päästyään aholle hän katsahti ympärilleen:
-aurinkoa ei enää näkynyt puiden latvain takaa; ilma viileni ja seutu
-näytti hänestä aivan tuntemattomalta eikä sen seudun näköiseltä,
-joka ympäröi stanitsaa. Kaikki muuttui äkkiä, sekä sää että metsän
-luonne: taivas vetäytyi pilviin, tuuli humisi puiden latvoissa,
-ympärillä näkyi vain kaislikkoa ja yli-ikäistä ryteikkömetsää. Hän
-rupesi huutamaan koiraansa, joka oli juossut hänen luotaan jotain
-otusta ajaen ja hänen äänensä kaikui takaisin onttona. Ja yhtäkkiä
-hänen tuli kauhean paha olla. Hän alkoi pelätä. Tuli mieleen abrekit,
-tapot, joista hänelle oli kerrottu, ja hän odotti: nyt juuri hyökkää
-joka pensaasta tshetsheni, ja hänen täytyy puolustaa elämätään ja...
-kuolla tai olla raukka. Hän muisteli myös Jumalaa ja tulevaista
-elämää -- hän ei ollut tällä tavoin kaukaan aikaan muistellut. Ja
-joka puolella oli tuo synkkä, ankara, villi luonto. "Kannattaako
-sinun elää itseäsi varten, -- ajatteli hän, -- kun tuossa hetkessä
-kuolet ja kuolet tekemättä mitään hyvää ja kenenkään saamatta
-kuolematasi tietää?" Hän kulki sitä suuntaa, missä luuli stanitsan
-olevan. Metsästystä hän ei enää ajatellut, tunsi tappavaa väsymystä
-ja erittäin tutkivasti, melkein kauhun vallassa, katseli jokaista
-pensasta ja puuta luullen joka hetki surman tulevan. Kierrettyään
-jotensakin kauan, hän saapui ojalle, jossa juoksi hietaista, kylmää
-vettä Terekistä ja ollakseen enää eksymättä, päätti kulkea pitkin sen
-vartta. Hän kulki tietämättä itse minne oja hänet veisi. Äkkiä hänen
-takanaan kaislat risahtivat. Hän vavahti ja tarttui pyssyynsä. Hän
-häpesi, -- hengästynyt koira läähättäen syöksyi ojan kylmään veteen
-ja rupesi sitä latkimaan.
-
-Hän joi sen kanssa yhdessä ja lähti siihen suuntaan, minne koira
-vei, olettaen, että se johtaa hänet stanitsaan. Mutta vaikka koira
-oli mukana, tuntui hänestä kaikki ympäröivä vielä synkemmältä. Metsä
-pimeni, tuuli yhä voimakkaammin ja voimakkaammin riehui vanhojen,
-katkenneiden puiden latvoissa. Joitakin suuria lintuja kierteli
-kirkuen näissä puissa olevia pesiä. Kasvullisuus köyhtyi, yhä
-useammin tuli vastaan suhajavaa kaislikkoa ja paljaita hiekkaketoja,
-eläinten jälkien kirjailemia. Tuulen ulvontaan yhtyi vielä jokin
-ikävä, yksitoikkoinen humu. Mieli kävi yleensä synkeäksi. Hän
-koetteli takaa kädellään fasaneja, ja yksi oli poissa. Fasani oli
-päässyt irti ja pudonnut, ja vain verinen kaula ja pää törröttivät
-vyössä. Hänestä oli nyt kauheampaa kuin koskaan. Hän alkoi rukoilla
-Jumalaa ja pelkäsi vain sitä, että kuolee tekemättä mitään hyvää
-ja kaunista; ja hänen teki niin mieli elää, elää, suorittaakseen
-uhrautumisen urotyön.
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Yhtäkkiä oli kuin aurinko olisi hänen sieluunsa paistanut. Hän kuuli
-venäjänkielistä puhetta, kuuli Terekin nopean ja tasaäänisen juoksun,
-ja pari askelta astuttuaan hänen eteensä avautui ruskea, liikkuva
-joen pinta, tummanruskea, märkä hiekka rannoilla ja särkänteillä,
-kaukainen aro, aseman vahtitorni, joka pisti esiin veden pinnan yli,
-satuloitu hevonen, joka kulki orjanruoskapensaissa etujalat ja toinen
-takajalka kytkettyinä yhteen, ja vuoret. Punainen aurinko pisti
-hetkeksi esiin päänsä ukkospilven takaa ja viimeisillä säteillään
-iloisesti paistoi jokeen, kaislikkoon, vahtitorniin ja kasakkoihin,
-jotka olivat ryhmässä ja joiden joukosta Lukashka ehdottomasti
-uljaalla muodollaan herätti Oleninin huomiota.
-
-Olenin tunsi taas, ilman mitään havaittavaa syytä, olevansa täysin
-onnellinen. Hän oli tullut Nizhne-Prototskijn vahtipaikalle, Terekin
-rannalle, jonka vastapäätä joen tuolla puolen oli rauhallinen
-nomadikylä. Hän tervehti kasakoita, mutta kun ei vielä löytänyt syytä
-kellekään tehdä hyvää, meni tupaan. Eikä tuvassakaan ilmaantunut
-siihen tilaisuutta. Kasakat ottivat hänet kylmästi vastaan. Hän meni
-savimajaan ja sytytti paperossin. Kasakat loivat vähän huomiota
-Oleniin, ensiksikin siksi, että hän poltti paperossia, toiseksi
-siksi, että heillä oli muuta huvia tänä iltana. Vuorilta oli tullut
-vakooja ja sodanhaluisia tshetshenejä, surmatun abrekin sukulaisia,
-ruumista lunastamaan. Odotettiin stanitsasta kasakkapäällyskuntaa.
-Surmatun veli, pitkä, solakka mies, jolla oli siistiksi ajettu ja
-punaiseksi värjätty parta, oli repaleisesta tsherkessitakistaan ja
-rikkinäisestä korkeasta lakistaan huolimatta tyyni ja juhlallinen
-kuin tsaari. Hänen kasvonsa olivat hyvin surmatun abrekin näköiset.
-Hän ei edes viitsinyt katsoa kehenkään, ei kertaakaan vilkaissut
-vainajaan, istui siimeksessä kyykyssä, vain syljeskeli ja poltti
-piippua ja väliin päästi muutamia käskeviä kurkkuääniä, joita hänen
-seuralaisensa kunnioittavasti kuunteli. Saattoi huomata, että
-hän oli dzhigitti, joka oli nähnyt, eikä vain kerran, venäläisiä
-aivan toisissa olosuhteissa ja ettei mikään venäläisissä voinut
-herättää hänen mielenkiintoaan, vielä vähemmin ihmettelyään.
-Olenin oli menemäisillään vainajan luo ja rupesi sitä katselemaan,
-mutta sen veli, tyynen halveksivasti katsahtaen kulmakarvojen
-yläpuolelle Oleninia, lyhyesti ja vihaisesti sanoi jotain. Vakoilija
-kiiruhti peittämään tsherkessitakilla vainajan kasvot. Oleninia
-kummastutti dzhigitin kasvojen ilmeen majestetisuus ja ankaruus;
-hän oli rupeamaisillaan puheisiin tämän kanssa ja aikoi kysyä
-mistä kylästä hän oli, mutta tshetsheni hiukan vilkaisi häneen,
-halveksivasti sylkäisi ja kääntyi pois. Olenin oli niin ihmeissään,
-kun vuorelainen ei hänestä välittänyt, että selitti itselleen tämän
-välinpitämättömyyden vain tyhmyydeksi tai kielen taitamattomuudeksi.
-Hän kääntyi hänen toverinsa puoleen. Toveri, vakoilija ja tulkki,
-oli myös repaleissa, mutta musta- eikä punatukkainen, ketterä,
-hampaat ihan valkeat ja silmät loistavan mustat. Vakoilija mielellään
-antautui keskusteluun ja pyysi paperossia.
-
--- Niitä on viisi veljeä -- kertoi vakoilija virheellisellä
-puolivenäläisellä kielellään: -- nyt jo tämä kolmas veljeä venäläiset
-lyö, vain kaksi on jäänyt; hän on dzhigitti, oikein dzhigitti! --
-puhui vakoilija, osoittaen tshetsheniä. -- Kun Achmet-kaani (niin
-kutsuttiin abrekki-vainajaa) sai surmansa, istui hän toisella puolen
-kaislikossa; hän näki kaikki, kuinka pantiin purteen ja kuinka
-vietiin rannalle. Hän istui yöhön saakka; tahtoi ampua ukon, vaan
-toiset eivät sallineet.
-
-Lukashka meni keskustelevien luo ja istuutui heidän viereensä.
-
--- Mistä kylästä? -- kysyi hän.
-
--- Tuolta, noilta vuorilta, -- vastasi vakoilija, osoittaen Terekin
-takana vaaleansinertävää sumuista rotkoa: -- Tiedätkö Sujuk-sun? Noin
-kymmenen virstaa sen takana.
-
--- Tunnetko Sujuk-sussa Girei-kaanin? -- kysyi Lukashka,
-huomattavasti ylpeänä tästä tuttavuudestaan: -- minun toverini.
-
--- Minun naapurini, -- vastasi vakoilija.
-
--- Siinä mies on! -- ja Lukashka, hyvin innostuneena, sen näki, alkoi
-puhua tataria tulkin kanssa.
-
-Pian saapui sotnikka (sadan miehen johtaja) ja stanitsan päällikkö,
-kaksi kasakkaa seurueenaan. Sotnikka, uusia kasakkaupseereja,
-tervehti kasakoita; mutta hänelle ei huutanut kukaan vastaukseksi
-kuten jalkaväessä: "toivomme terveyttä, teidän jalosukuisuutenne!"
-ja vain yksinkertaisesti kumartaen vastasi hänelle joku. Muutamat,
-Lukashka niiden mukana, nousivat ja ojentausivat suoriksi. Aliupseeri
-ilmoitti, että kaikki oli vartiopaikalla järjestyksessä. Tämä kaikki
-tuntui Oleninista naurettavalta; aivan kuin nämä kasakat olisivat
-näytelleet jalkaväen sotamiestä. Mutta muodollisuus siirtyi pian
-välittömäksi suhteeksi; ja sotnikka, joka oli samallainen sukkela
-kasakka kuin muutkin, alkoi puhua vilkkaasti tataria tulkin kanssa.
-Kirjoitettiin jokin paperi, annettiin tulkille, otettiin häneltä
-maksu ja mentiin ruumiin luo.
-
--- Kuka teistä on Luka Gavrilov? -- virkkoi sotnikka. Lukashka otti
-lakin päästään ja meni lähemmäksi.
-
--- Sinusta olen lähettänyt raportin rykmentin komentajalle. Miten
-käy, en tiedä: kirjoitin pyynnön rististä, -- aliupseeriksi on
-aikaista. Oletko lukutaitoinen?
-
--- En ollenkaan.
-
--- Vaan oletpa kerrassaan uljas mies! -- sanoi sotnikka näytellen
-yhä päällikköä. -- Pane lakki päähäsi. Mitä Gavriloveja hän on...
-Leveänkö, vai?
-
--- Veljenpoika, -- vastasi aliupseeri.
-
--- Tiedän, tiedän. No, käsiksi miehet, auttakaapa heitä, -- kääntyi
-hän kasakkain puoleen.
-
-Lukashkan kasvot loistivat pelkkää riemua ja näyttivät tavallista
-kauniimmilta. Mentyään aliupseerin luota ja pantuaan lakin päähänsä,
-hän taas istuutui Oleninin viereen.
-
-Kun ruumis oli kannettu purteen, meni tshetshenin veli rantaan.
-Kasakat vaistomaisesti väistyivät sivulle antaakseen tietä hänelle.
-Hän työnsi voimakkaasti jalallaan veneen rannasta ja hyppäsi siihen.
-Silloin hän ensi kerran, sen huomasi Olenin, nopein katsein vilkaisi
-kaikkiin kasakkoihin, ja taas kysyi äkisti jotain toveriltaan. Toveri
-vastasi jotain ja osoitti Lukashkaa. Tshetsheni katsahti häneen ja
-hitaasti kääntyen pois rupesi katsomaan toista rantaa. Ei viha, vaan
-kylmä ylenkatse kuvastui tuossa katseessa. Hän sanoi vielä jotain.
-
--- Mitä hän sanoi? -- kysyi Olenin liukaskieliseltä tulkilta.
-
--- Teitä meitä lyö, meitä teitä mukuroi. Kaikki yksi pörölörö, --
-sanoi vakoilija nähtävästi viekastellen, naurahti virnistäen valkein
-hampain ja hyppäsi purteen.
-
-Vainajan veli istui liikkumatta ja kiinteästi katseli toista rantaa.
-Hän niin vihasi ja halveksi, ettei hän edes ollut mistään utelias.
-Vakoilija, seisoen purren nenässä ja siirtäen airon milloin toiselle,
-milloin toiselle puolelle, ohjasi taitavasti ja puhui lakkaamatta.
-Viistoon halkaisten virran tuli pursi yhä pienemmäksi ja pienemmäksi,
-äänet enää tuskin kuuluivat ja vain näkyi, kuinka he vihdoin laskivat
-rantaan, jossa heidän hevosensa olivat. He kantoivat ruumiin sinne.
-Vaikka hevonen painon alla rusahti, pantiin ruumis satulan yli
-poikittain, noustiin hevosten selkään ja käyden ajettiin nomadikylän
-ohitse, josta joukko väkeä tuli katsomaan heitä. Tällä puolen
-olevat kasakat olivat erittäin tyytyväisiä ja iloisia. Kaikkialta
-kuului naurua ja pilaa. Sotnikka ja stanitsanpäällikkö menivät
-vierailulle savihökkeliin. Lukashka iloisin kasvoin, joille hän
-koetti huolellisesti antaa arvokkaan ilmeen, istui Oleninin vieressä
-kyynärpäät polvia vasten ja vuoli keppiä.
-
--- Miksi tupakoitte? -- sanoi hän aivan kuin olisi ollut utelias: --
-maistuuko hyvältä?
-
-Hän sanoi sen nähtävästi ainoastaan siitä syystä, että oli huomannut,
-kuinka Oleninin oli nolo olla kun oli niin yksin kasakkain parissa.
-
--- Olen tottunut siihen, -- vastasi Olenin; -- entä sitten?
-
--- Hm... Jospa meikäläinen rupeaisi polttamaan -- paha perisi!
-Tuollahan vuoret eivät ole kaukana, -- sanoi Lukashka osoittaen
-rotkoa, -- vaan sinnepä ei pääse!... Mitenkäs te menette yksin
-kotiin, pimeä on? Tulen saattamaan, jos haluatte, -- sanoi Lukashka:
--- pyytäkää lupa aliupseerilta.
-
-"Miten uljas poika!" ajatteli Olenin, katsellen kasakan iloisia
-kasvoja. Hän muisti Marjankaa ja suutelon, jonka oli salaa
-kuullut portin takaa, ja hänen tuli sääli Lukashkaa, sääli hänen
-sivistymättömyyttään. "Mikä typeryys ja sotku, -- ajatteli hän: --
-ihminen on tappanut toisen -- ja on onnellinen, tyytyväinen, kuin
-olisi tehnyt mitä kauneimman teon. Eikö tosiaankaan mikään sano
-hänelle, ettei siinä ole syytä suureen iloon, -- ettei onni ole
-tappamisessa, vaan uhrautumisessa?"
-
--- Ei ole sinun nyt hyvä joutua hänen kynsiinsä, veli, -- sanoi yksi
-kasakoista, joka oli ollut saattamassa purrelle, kääntyen Lukashkaan:
--- kuulitko, miten kyseli sinua?
-
-Lukashka nosti päätään.
-
--- Niin ristipoika? -- kysyi Lukashka, tarkoittaen sillä sanalla
-tshetsheniä.
-
--- Ristipoika ei nouse vaan punatukkainen, ristiveli.
-
--- Kiittäköön Jumalaa, että itse pääsi eheänä, -- sanoi Lukashka
-nauraen.
-
--- Mistä sinä olet iloissasi? -- kysyi Olenin Lukashkalta. -- Jospa
-sinun veljesi olisi tapettu, olisitkohan sinä iloinen?
-
-Kasakan silmät nauroivat kun ne katselivat Oleninia. Hän näytti
-ymmärtäneen kaiken, mitä tämä tahtoi sanoa hänelle, mutta oli
-semmoisten mietelmien yläpuolella.
-
--- Entä sitten? Käyhän niinkin. Eikö sitten meidän miehiä tapeta?
-
-
-
-
-XXII.
-
-
-Sotnikka ja stanitsan päällikkö olivat lähteneet pois, ja
-tuottaakseen iloa Lukashkalle ja päästäkseen kulkemasta yksin
-pimeässä metsässä pyysi Olenin lomaa Lukashkalle ja aliupseeri
-antoi. Olenin arveli, että Lukashka tahtoi tavata Marjankaa,
-ja oli iloissaan muutenkin tuon hauskannäköisen ja puheliaan
-kasakan seurasta. Lukashka ja Marjanka tahtomattakin yhtyivät
-hänen mielikuvituksessaan ja hänestä oli hupaista ajatella heitä.
-"Hän rakastaa Marjanaa, -- ajatteli itsekseen Olenin, -- vaan
-minäpä voisin rakastaa tyttöä". Ja jokin voimakas ja hänelle uusi
-heltymyksen tunne piti häntä vallassaan, kun he kulkivat pimeätä
-metsää pitkin kotiin. Lukashkan mieli oli myös iloinen. Jotain
-rakkauden kaltaista tuntui olevan näiden kahden niin erilaisen nuoren
-miehen välillä. Joka kerta, kun he katsoivat toisiinsa, teki heidän
-mieli nauraa.
-
--- Mistä portista sinä? -- kysyi Olenin.
-
--- Keskimäisestä. Mutta minä saatan teidät suolle saakka. Siellä ei
-ole enää mitään pelättävää.
-
-Olenin naurahti.
-
--- Minäkö pelkäisin? Saat mennä takaisin, paljon kiitoksia. Menen
-yksin loppumatkan.
-
--- Ei tarvitse! Mihinkä mulla on hätä? Kyllä te pelkäätte. Mekin
-pelkäämme, -- sanoi Lukashka, nauraen hänkin ja tyynnyttäen Oleninin
-itserakkautta.
-
--- Tule minun luokseni. Juttelemme, ryyppäämme ja aamulla lähdet.
-
--- Eikö mulla ole sijaa missä yhden yön nukkuu? -- naurahti Lukashka,
--- vaan aliupseerikin pyysi tulemaan.
-
--- Minä kuulin eilen kun sinä lauloit ja näinkin sinut.
-
--- Kaikki ihmiset... -- Ja Luka heilutti päätään.
-
--- Niin, sinä menet naimisiin, niinhän? -- kysyi Olenin.
-
--- Äiti tahtoisi naittaa. Vaan ei ole vielä hevostakaan.
-
--- Sinä et ole rintamakasakka?
-
--- Mitenpä minä? Vasta olen otettu. Ei ole vielä hevosta, eikä ole
-mistä saisi. Sentähden eivät naitakkaan.
-
--- Paljonko hevonen maksaa?
-
--- Kaupitsivat tuonnoin joen takana yhtä, niin kuuttakymmentä
-ruplaakaan eivät tahtoneet, ja hevonen oli nogajilainen.
-
--- Tuletko minulle drabantiksi (sotaretkeltä drabantti on tavallaan
-lähetti, käskyläinen, joita annetaan upseereille)? Minä toimitan
-sinulle kaikki ja lahjoitan hevosen, -- sanoi Olenin äkkiä. -- Ihan
-totta. Minulla on kaksi, minä en tarvitse.
-
--- Miten ette tarvitse? -- nauraen sanoi Lukashka. -- Mitäs te
-lahjoittelemaan? Kun vaurastumme, niin saadaan se Luojan avulla.
-
--- Ihan totta! Vai etkö rupea drabantiksi? -- sanoi Olenin iloiten
-siitä, että hänen oli juolahtanut päähän lahjoittaa hevonen
-Lukashkalle. Hänestä tuntui kuitenkin jostain syystä nololta ja
-pahalta. Hän etsi, eikä tiennyt mitä sanoisi.
-
-Lukashka keskeytti vaitiolon ensiksi.
-
--- Onko teillä Venäjällä oma talo? -- kysyi hän.
-
-Olenin ei voinut pidättyä kertomasta, ettei hänellä ole ainoastaan
-yksi talo, vaan on useampiakin taloja.
-
--- Hyvä talo? suurempi kuin meidän? -- kysyi Lukashka hyvänsävyisästi.
-
--- Paljon suurempi, kymmenen kertaa, kolmikerroksinen, -- kertoi
-Olenin.
-
--- Entäpä hevosia, onko semmoisia kuin meillä?
-
--- Minulla on sata päätä hevosia, kolmesataa, neljäsataa ruplaa
-kappale, -- vaan ei semmoisia kuin teidän. Hopeassa kolmesataa!
-Juoksijoita, ajattele... Sittenkin pidän näistä enemmän.
-
--- Mitenkä te tulitte tänne, omasta tahdosta vaiko pakosta? -- kysyi
-Lukashka ikäänkuin pilaa tehden koko ajan. -- Tässä, katsokaas, te
-eksyitte, -- lisäsi hän, osoittaen tietä, jonka ohi he kulkivat: --
-teidän olisi pitänyt kääntyä oikeaan.
-
--- Muuten vaan; omasta tahdosta, -- vastasi Olenin: -- teki mieli
-katsella teidän seutujanne ja olla sotaretkillä.
-
--- Sotaan lähtisin nyt, -- sanoi Luka. -- Kuulkaas, shakalit ulvovat,
--- lisäsi hän kuunnellen.
-
--- Mutta eikö sinua peloita kun olet tappanut ihmisen? -- kysyi
-Olenin.
-
--- Sitäkö minä pelkäisin... Sotaan minä lähtisin! -- toisti Lukashka.
--- Tekee niin mieli, tekee niin niin mieli...
-
--- Ehkä menemme yhdessä. Meidän komppaniamme lähtee ennen pyhiä ja
-teidän sotnjanne myös.
-
--- Ja mikä halu teillä oli tänne tulla! Talo on, hevosia ja
-palvelijoita. Minäpä vain hurjailisin ja hurjailisin. Mikä on teidän
-arvonne.
-
--- Minä olen junkkari ja nyt olen pääsemässä upseeriksi.
-
--- No, jos ette liikaa puhu, että teillä on semmoiset olot, niin en
-minä kotoa minnekään matkustaisi. Enkä minä nytkään lähtisi pois
-minnekään. Onko hyvä olla täällä?
-
--- On, hyvin hyvä, -- sanoi Olenin.
-
-Oli jo aivan pimeä, kun he näin keskustellen lähestyivät stanitsaa.
-Vielä ympäröi heitä metsän synkkä pimeys. Tuuli ulvoi korkealla
-latvoissa. Oli kuin shakalit olisivat ruvenneet yhtäkkiä niiden
-vieressä ulvomaan, hohottamaan ja itkemään, mutta edestäpäin
-stanitsasta kuului jo naisen puhetta, koiran haukuntaa, majojen sivut
-eroittausivat selvästi, tulet tuikkivat ja tuntui hajua, kizjakin
-savun erikoista hajua. Erityisesti tänä iltana tuntui Oleninista
-siltä, että tuossa stanitsassa oli hänen kotinsa, hänen perheensä,
-koko hänen onnensa ja ettei hän ole koskaan muualla ollut eikä
-tule olemaan kuin tuossa stanitsassa. Hän niin rakasti tänä iltana
-kaikkia, etenkin Lukashkaa! Päästyään kotiin Olenin, Lukashkan
-suureksi hämmästykseksi, itse toi tallista Groznajassa ostamansa
-hevosen, -- ei sitä, jolla itse aina oli matkustanut, -- vaan toisen,
-ei ollenkaan huonon vaikkakaan ei enää nuoren hevosen, ja antoi sen
-hänelle.
-
--- Mitä varten te minulle lahjoitatte? -- sanoi Lukashka: -- enhän
-minä ole tehnyt teille vielä mitään hyvää.
-
--- Usko pois, minulle se ei merkitse mitään, -- vastasi Olenin: --
-ota! Sinä voit lahjoittaa minulle sitten jotain... Sitten lähdemme
-sotaretkelle.
-
-Luka tuli hämilleen.
-
--- No, mitä tämä nyt on? Vähänkö se hevonen maksaa? -- puhui hän,
-katsomatta hevoseen.
-
--- Ota pois, ota! Jos et ota niin sinä pahoitat minua. Vanjusha,
-taluta hänelle harmaa.
-
-Lukashka tarttui suitsiin.
-
--- No, suuret kiitokset. Tulipa se arvaamatta, aavistamatta.
-
-Olenin oli onnellinen kuin kaksitoistavuotias poika.
-
--- Sido se tähän. Se on hyvä hevonen, minä ostin sen Groznajassa, ja
-laukkaa vietävästi. Vanjusha, tuo meille tshihiriä. Mennään majaan.
-
-Tuotiin viiniä. Lukashka istuutui ja otti pikarin.
-
--- Jos Jumala suo niin palkitsen teidät, -- sanoi hän juoden pohjaan
-viinin. -- Mikä sinun nimesi on.
-
--- Dmitrij Andreitsh.
-
--- No, Mitrij Andreitsh, Jumala sinut palkitkoon! Me olemme ystäviä.
-Tule joskus meillä käymään! Vaikka emme olekkaan rikkaita, vaan kun
-ollaan ystäviä, niin kestitsemme. Minä sanon äidillekin, jos mitä
-puuttuu, kaimakkia tai viinirypäleitä... Jos taas asemalle tulet,
-niin teen mitä käsket -- metsälle, joen yli, minne tahansa. Kun
-äskettäin tapoin semmoisen metsäsian ettei maailmassa! Ja kasakoille
-jakelin, muuten olisin sinulle tuonut.
-
--- Hyvä, kiitoksia. Älä vaan pane valjaisiin sitä, sillä ei ole
-ajettu.
-
--- Mitä siitä valjaisiin! Vielä yksi asia, -- sanoi Lukashka painaen
-päätään alemmaksi: -- jos tahdot, minulla on kumppani, Girei-kaani;
-käski piilottaumaan tien viereen, joka tulee vuorilta; niin yhdessä
-lähdemme, minä en sinua ilmaise, olen sinun vartiasi.
-
--- Mennään, mennään joskus!
-
-Lukashka näytti kokonaan tyyntyneen ja käsittäneen Oleninin suhteen
-häneen. Hänen tyyneytensä ja käytöksensä yksinkertaisuus ihmetytti
-Oleninia, eikä ollut oikein hänen mieleensä. He juttelivat kauvan, ja
-Lukashka läksi hänen luotaan vasta myöhään, selvänä, (hän ei ollut
-koskaan juovuksissa), vaikka olikin paljon ryypännyt, puristaen
-Oleninin kättä.
-
-Olenin katsoi ikkunasta nähdäkseen, mitä hän aikoi tehdä lähdettyään
-hänen luotaan. Lukashka kulki hiljaan, pää alas vaipuneena.
-Talutettuaan sitten hevosensa portin taakse, hän äkkiä ravisti
-päätään, kuin kissa hyppäsi sen selkään, tarttui suitsiin ja
-hihkaisten antoi kiitää pitkin katua. Olenin arveli, että hän menee
-iloaan Marjankalle jakamaan; mutta vaikka Luka ei tehnyt niin oli
-hänen mielensä niin iloinen kuin olla voi. Hän iloitsi kuin pieni
-poika eikä voinut olla kertomatta Vanjushalle, että oli lahjoittanut
-hevosen Lukalle, vieläpä miksi oli lahjoittanut ja koko uuden
-teoriansa onnesta. Vanjusha ei hyväksynyt sitä teoriaa ja ilmoitti
-että _larzhang ilniaapaa_[17] ja siksi se kaikki oli tyhmää.
-
-Lukashka poikkesi kotiinsa, hyppäsi hevosen selästä ja antoi sen
-äidilleen käskien että se päästettäisiin kasakkain hevoslaumaan;
-itsensä piti hänen vielä samana yönä palata asemalle. Mykkä otti
-viedäkseen hevosen ja merkeillä näytti, että jos hän tapaa miehen,
-joka hevosen lahjoitti, niin kumartaa hänelle maahan asti. Eukko vain
-puisti päätään pojan kertomukselle ja mielessään vakuutteli, että
-poika oli varastanut hevosen, ja siksi käski mykän viedä hevosen
-laumaan jo ennen päivän nousua.
-
-Lukashka meni yksin asemalle ja lakkaamatta mietiskeli Oleninin
-tekoa. Vaikk'ei hevonen ollutkaan hyvä hänen mielestään, maksoi se
-kuitenkin vähintäin neljäkymmentä ruplaa, ja Lukashka oli lahjasta
-hyvin hyvillään. Mutta miksi tämä lahja oli annettu, sitä hän ei
-voinut käsittää, eikä siksi tuntenut pienintäkään kiitollisuuden
-tunnetta. Päinvastoin hänen päässään kierteli epäselvää epäluuloa
-junkkarin aikeiden huonoudesta. Mitä nuo aikeet olivat hän ei
-voinut tehdä itselleen selväksi, mutta myös siihen uskoon jääminen,
-että tuntematon mies, vain hyvästä sydämestä, ilman mitään syytä,
-lahjoittaisi hänelle neljänkymmenen ruplan hevosen, tuntui hänestä
-mahdottomalta. Jos olisi ollut juovuksissa, niin kävisi sitä vielä
-ymmärtäminen: tahtoi olla reima mies. Mutta junkkari oli selvällä
-päällä ja siksi varmaan tahtoi lahjoa hänet johonkin huonoon tekoon.
-"No, älä luule! -- ajatteli Lukashka: -- hevonen on minun, ja
-sittenpähän nähdään. Pidän minä silmäni auki. Kuka pettää ja kuka
-petetään, se sitten nähdään!" ajatteli hän tuntien tarvetta olla
-varuillaan Oleninin suhteen ja siksi koettaen synnyttää itsessään
-pahansuopaa tunnetta häneen. Hän ei kellekään kertonut, kuinka oli
-saanut hevosen. Toisille kertoi ostaneensa; toisista suoriutui
-välttelevin vastauksin. Mutta stanitsassa saatiin totuus pian tietää.
-Lukashkan äiti, Marjana, Ilja Vasiljevitsh ja muut kasakat, jotka
-saivat kuulla Oleninin ilman aikojaan antamasta lahjasta, tulivat
-ymmälle ja alkoivat varoa junkkaria. Tästä pelosta huolimatta tuo
-teko herätti heissä suurta kunnioitusta Oleninin _vaatimattomuuteen_
-ja rikkauteen.
-
--- Kuule, viidenkymmenen ruplan hevosen työnsi Lukashkalle junkkeri,
-joka asuu Ilja Vasiljevitshin luona, -- puhui eräs. -- Rikas!
-
--- Olen kuullut, -- vastasi toinen syvämietteisesti. -- Varmaan on
-tehnyt jotain hyvää hänelle. Katsotaan, katsotaan, mikä siitä tulee.
-Mikä onni Riuhtaisijalle!
-
--- On niillä juonensa, noilla junkkereilla, hitto vie! -- puhui
-kolmas. -- Nurkan alle tulen pistää taikka muuta...
-
-
-
-
-XXIII.
-
-
-Oleninin elämä kulki yksitoikkoisesti, tasaisesti. Päällystön ja
-toverien kanssa hänellä oli vähän tekemistä. Rikkaan junkkarin
-asema Kaukasiassa on erittäin edullinen tässä suhteessa. Töihin ja
-harjoituksiin opettamaan häntä ei lähetetty. Hänen sotaretkensä
-vuoksi oli ehdotettu hänen upseeriksi koroittamistaan ja siihen
-saakka hän oli saanut jäädä rauhaan. Upseerit pitivät häntä
-ylimysmielisenä ja siksi noudattivat arvokkuutta käytöksessään
-häntä kohtaan. Korttipeli ja upseerijuomingit lauluineen, joista
-hän oli osastossaan saanut kokemusta, eivät tuntuneet hänestä
-houkuttelevilta, ja hän puolestaan myös vetäytyi pois upseerien
-seurasta ja upseeri-elämästä stanitsassa. Upseeri-elämällä
-stanitsoissa on jo kauan ollut määrätty muotonsa. Kuten jokainen
-junkkari tai upseeri linnaväessä säännöllisesti juo portteria, pelaa
-shtossia, kiistelee sotaretkipalkinnoista, niin hän stanitsassa
-säännöllisesti juo talonväen kanssa tshihiriä, kestitsee tyttöjä
-makeisilla ja hunajalla, liehittelee kasakattaria, joihin rakastuu
-ja joita jotkut ovat ottaneet vaimokseenkin. Olenin oli aina elänyt
-omaa elämätään ja sileäksi tehtyihin teihin oli hänellä luontainen
-vastenmielisyys. Eikä hän täälläkään kulkenut kaukasialaisen upseerin
-sileäksi polettua raidetta.
-
-Ihan itsestään kävi niin että hän heräsi juuri päivän valjetessa.
-Juotuaan teetä ja ihastuksin katseltuaan rappusiltaan vuoria, aamua
-ja Marjankaa, hän puki ylleen rikkinäisen härännahkatakin, liotetut
-jalkineet, joissa oli pelkästään pohjat, pani vyölleen tikarin,
-otti pyssyn, evästä ja tupakkaa varten laukun, kutsui koiran ja
-läksi noin kuudetta käydessä aamulla stanitsan takaiseen metsään.
-Noin seitsemättä käydessä illalla hän palasi väsyksissä, nälissään,
-viisi-kuusi asania vyöllä, välistä nelijalkainen otus mukanaan,
-eväs- ja paperossipussi koskemattomana. Jos ajatukset päässä olisivat
-olleet samalla lailla järjestetyt kuin paperossit pussissa, niin
-olisi voinut nähdä, ettei siinä koko noina neljänätoista tuntina
-ainoakaan ajatus ollut liikkunut. Hän tuli kotiin henkisesti
-virkeänä, voimakkaana ja tuntien täyttä onnea. Hän ei olisi saattanut
-sanoa mitä oli koko tuon ajan ajatellut: oikeastaan ei ajatuksia,
-eikä muistoja, eikä unelmia kulkenut hänen päässään, vaan palasia
-niistä kaikista. Jos hän havahtuu kysymään mitä nyt ajatteli, niin
-hän tapaa itsensä joko kasakkana, joka on työssä puutarhoissa
-kasakka-vaimonsa kanssa, tai abrekkina vuorilla, tai metsäsikana,
-joka juoksee juuri häntä pakoon. Ja koko ajan hän kuuntelee, katselee
-ympärilleen ja odottaa fasania, metsäsikaa tai hirveä.
-
-Iltasin istuu ihan ehdottomasti hänen luonaan Jeroshka-setä. Vanjusha
-noutaa kahdeksannella vedroota tshihiriä, ja he tarinoivat hiljaan,
-juovat kylläkseen ja eroavat makuulle tyytyväisenä kumpikin.
-Huomiseksi taas metsästys, taas terve väsymys, tarinan kuluessa
-taas samallainen juonti, ja taas he ovat onnellisia. Välistä hän
-pyhänä tai lomapäivänä oli koko päivän kotona. Silloin oli parhaana
-ajanvietteenä Marjanka, jonka jokaista liikettä hän, itse sitä
-huomaamatta, ahneesti seurasi ikkunoistaan tai rappusiltaan. Hän
-katseli Marjanaa ja rakasti häntä, niin tuntui hänestä, samoin
-kuin rakasti vuorten ja taivaan kauneutta, eikä hän aikonut ruveta
-mihinkään suhteisiin häneen. Hänestä tuntui, ettei hänen ja Marjanan
-välille saata tulla sitä suhdetta, joka on mahdollinen tuon tytön ja
-Lukashka-kasakan välillä, vielä vähemmin sitä, joka on mahdollinen
-rikkaan upseerin ja kasakkatytön välillä. Hänestä tuntui, että
-jos hän koettaisi tehdä sitä, mitä hänen toverinsa tekivät, niin
-hän vaihtaisi koko nautintonsa, joka oli hänellä tarkastelusta,
-suunnattomiin kärsimyksiin, pettymyksiin ja katumuksiin. Sitä paitsi
-suhteessaan tähän tyttöön hän oli jo tehnyt uhrautumisen urotyön,
-joka oli tuottanut hänelle niin paljon nautintoa; mutta ennen kaikkea
-hän jotenkuten pelkäsi Marjankaa eikä millään ehdolla olisi suostunut
-sanomaan hänelle sanaakaan leikillistä rakkautta.
-
-Kerran kesällä Olenin ei mennyt metsälle vaan istui kotona. Aivan
-odottamatta tuli hänen luokseen hänen moskovalainen tuttavansa, hyvin
-nuori mies, jonka hän oli tavannut hienossa maailmassa.
-
--- Ah, mon cher, rakkaani, miten riemastuin kuullessani, että te
-olette täällä! -- aloitti hän moskovalais-ranskalaisella kielellä ja
-jatkoi samaan suuntaan, höystäen puhettaan ranskalaisilla sanoilla.
--- Minulle sanottiin: "Olenin". Mikä Olenin? Minä niin tulin
-iloiseksi... Niin siis johti kohtalo näkemään. No miten te, mitä ja
-minkä tähden?
-
-Ja ruhtinas Beletskij kertoi koko historiansa: kuinka hän oli astunut
-toistaiseksi tähän rykmenttiin, kuinka ylipäällikkö oli tehnyt
-hänet adjutantikseen ja miten hän sotaretken jälkeen menee hänen
-palvelukseensa, vaikka se ei ollenkaan huvita häntä.
-
--- Kun kerran palvelee täällä, tässä korvessa, täytyy ainakin
-hankkia karieri... risti... titteli... ylennys kaartiin. Se on
-kaikki välttämätöntä, jos kohta ei minulle, niin sukulaisille,
-tuttaville. Ruhtinas otti minut hyvin hyvästi vastaan; hän on
-hyvin kelpo ihminen, -- puhui Beletskij herkeämättä. -- Sotaretken
-tähden on hänelle pyydetty annan-ristiä. Ja nyt olen täällä sotaan
-lähtöön saakka. Täällä on mainiota. Mitä naisia!... No, entä miten
-te voitte? Minulle kertoi kapteenimme -- tunnettehan, Startsev:
-hyväntahtoinen, tyhmä olento? -- hän kertoi, että te elätte kauheata
-raakalais-elämää, ette seurustele kenenkään kanssa. Käsitän, ettette
-halua tulla lähelle täällä olevia upseereja. On niin hauska, nyt me
-seurustelemme yhdessä. Minä olen asettunut tänne aliupseerin luo.
-Siellä kun on tyttö, Ustenjka! Kuulkaa, se on kerrassaan ihana!
-
-Ja yhä vaan satoi ranskalaisia ja venäläisiä sanoja siitä maailmasta,
-jonka Olenin oli luullut jättäneensä ainiaaksi. Yleinen mielipide
-Beletskijstä oli se, että hän oli herttainen ja hyväntahtoinen nuori
-mies. Kenties hän todella olikin semmoinen; mutta Oleninista hän
-oli, herttaisista, sievistä kasvoistaan huolimatta, erinomaisen
-epämiellyttävä. Hänestä niin tuoksahti kaikki se lika, jonka kanssa
-hän oli tehnyt eron. Mutta kaikkein harmillisinta oli hänestä
-se, ettei hän voinut, ei ollenkaan kyennyt jyrkästi sysäämään
-luotaan tuota siitä elämästä olevaa ihmistä, aivan kuin tuolla
-hänen vanhalla, entisellä maailmallaan olisi ollut epäämättömiä
-oikeuksia häneen. Hän tunsi kiukkua Beletskij'tä, ja itseään kohtaan
-ja vasten omaa tahtoaan pani ranskalaisia lauseita puheeseensa,
-osoitti mielenkiintoa ylipäällikköön ja moskovalaisiin tuttaviin
-ja sen perustuksella, että he molemmat kasakkastanitsassa puhuivat
-ranskansekaista kieltä, lausui halveksivia sanoja upseeritovereista,
-kasakoista ja ystävällisesti kohteli Beletskij'tä luvaten tulla hänen
-luokseen ja pyytäen häntä käymään luonaan. Olenin ei kumminkaan
-mennyt Beletskij'n luo. Vanjusha kehui Beletskij'tä sanoen että siinä
-oli oikea herra.
-
-Beletskij kävi suoraan tavallisen rikkaan kaukasialaisen upseerin
-stanitsa-elämään. Oleninin silmissä hänestä tuli yhdessä kuukaudessa
-melkein vakinaisen stanitsalaisen kaltainen: hän juotteli ukkoja,
-piti illanviettoja ja itse kävi tyttöjen iltakemuissa, kehui
-voittojaan, vieläpä pääsi siihen saakka, että tytöt ja vaimot
-ristivät hänet syystä tai toisesta vaariksi, ja kasakat, joiden
-mielessä tämä viiniä ja naisia rakastava mies oli selvästi
-määriteltynä, tottuivat häneen, ja mieltyivät enemmän kuin Oleniniin,
-joka oli heille arvoitus.
-
-
-
-
-XXIV.
-
-
-Kello oli viisi aamulla. Vanjusha lietsoi saappaan varrella samovaria
-majan rappusilla. Olenin oli jo ratsastaen lähtenyt Terekiin uimaan.
-(Hän oli äskettäin keksinyt itselleen uuden huvin -- uittaa hevosta
-Terekissä). Emäntä oli _pirtissä_, jonka piipusta nousi lämpiävän
-uunin musta, paksu savu; tyttö karsinassa lypsi puhvelilehmää.
-"Eipäs pysy alallaan, mokoma!" -- kuului sieltä hänen kärsimätön
-äänensä, ja heti senjälkeen kuului tahdikas lypsämisen ääni. Kadulta,
-talon kohdalta, kuului hevosen rivakka käynti, ja Olenin ratsasti
-_ilman satulaa_ kauniin, kiiltävän kostean, tummanharmaan hevosen
-selässä portille. Marjanan kaunis pää, johon oli punainen liina
-kasakattarien käyttämään tapaan sidottu, pisti ulos karsinasta ja
-taas katosi. Oleninin päällä oli punainen kanausi-paita,[18] valkea
-tsherkessitakki, joka oli kiinni remmillä, josta riippui tikari,
-ja korkea lakki. Hän istui hiukan keikailevasti lihavan, märän
-hevosensa selässä ja pitäen kiinni pyssystä, joka oli selässä,
-kumartui avaamaan porttia. Hänen hiuksensa olivat vielä märät,
-kasvot loistivat nuoruutta ja terveyttä. Hän kuvitteli olevansa
-kaunis, sukkela ja dzhigitin näköinen; mutta se oli erehdys. Jokaisen
-tottuneen kaukasialaisen silmissä hän oli sittenkin sotamies.
-Huomattuaan tytön kurkistautuvan pään, hän erittäin ketterästi
-kumartui, työnsi syrjään vitsaveräjän ja nostaen ohjaksia heilautti
-vitsaa ja ajoi pihaan. "Onko tee valmis, Vanjusha?" -- huusi hän
-iloisesti, katsomatta karsinan oveen. Hänen oli hauska nähdä kuinka
-kaunis hevonen, puristaen kokoon selkäpuoltaan, tempoen suitsista
-ja joka lihas väristen, valmiina minkä pääsi hyppäämään aidan yli,
-kuopi pihan kuivanutta savea. _"See pree!"_[19] -- vastasi Vanjusha.
-Oleninista tuntui, että Marjanan kaunis pää yhä katseli karsinasta,
-mutta hän ei vilkaissut tyttöön. Hypättyään hevosen selästä, Olenin,
-jonka pyssy takertui portaisiin, teki kömpelön liikkeen ja säikähtäen
-vilkaisi karsinaan, mistä ei näkynyt ketään, kuului vaan sama
-tahdikas lypsämisen ääni.
-
-Käytyään majassa hän tuli sieltä takaisin vähän ajan kuluttua
-ja mukanaan kirja ja piippu istuutui syrjään teelasin ääreen,
-mihin eivät vielä aamun vinot säteet päässeet. Hän ei aikonut
-minnekkään tänään aamupäivällä ja ajatteli kirjoittaa kirjeitä,
-jotka olivat jo kauan lykkäytyneet päivästä toiseen, mutta miten
-lie ollut hänen vaikea jättää paikkaansa rappusilla ja majaan teki
-mieli yhtä vähän kuin vankikoppiin. Emäntä oli lämmittänyt uunin,
-tyttö oli ajanut laitumelle karjan ja tultuaan takaisin ruvennut
-aitoviereltä kizjakkia kokoamaan. Olenin luki, mutta ei tajunnut
-mitään siitä, mitä seisoi hänen edessään auki olevassa kirjassa.
-Hän siirsi vähänväliä siitä pois silmänsä ja katsoi edessään
-liikuskelevaa voimakasta nuorta naista. Kulkipa tuo nainen aamun
-kosteaan varjoon, joka lankesi talosta, menipä hän iloisen, virkeän
-valon kirkastaman pihan keskelle, jolloin koko hänen solakka,
-heleään puettu vartalonsa loisti auringon valossa ja heitti mustan
-varjon, -- hänen oli yhtä paljon pelko yhdenkään hänen liikkeensä
-kadottamisesta. Häntä riemastutti nähdä miten vapaasti ja sirosti
-hänen vartalonsa taipui; miten vaaleanpunainen paita, joka oli koko
-hänen pukunsa, meni poimuihin hänen rintansa kohdalta ja solakoita
-jalkoja pitkin; miten hänen vartalonsa ojentui ja hänen kiinteäksi
-vedetyn paitansa alta vahvasti kuulsivat hengittävän rinnan piirteet;
-kuinka kapea jalkapohja, jota peitti vanhat punaiset korkeakorkoiset
-naisenkengät, muotoaan muuttamatta kävi maahan; kuinka voimakkaat
-kädet käärityin hihoin ja lihaksien jännittyessä ikäänkuin vihoissaan
-heittivät lapiota, ja kuinka syvät mustat silmät katselivat joskus
-häneen. Vaikkakin hienot kulmakarvat rypistyivät, kuvastui silmissä
-tyytyväisyys ja oman kauneuden tunto.
-
--- Kuulkaa, Olenin, joko olette kauan ollut ylhäällä? -- sanoi
-Beletskij, joka kaukasialainen upseeritakki yllään astui pihalle ja
-kääntyi Oleniniin.
-
--- Aa, Beletskij! -- lausui Olenin, ojentaen kätensä. -- Miten te
-näin varhain?
-
--- Minkä sille voi! Ajoivat. Minun luonani on kohta juhla. Marjana,
-tulethan sinä Ustenjkan luo? -- kääntyi hän tyttöön.
-
-Oleninia hämmästytti miten Beletskij saattoi niin huolettomasti
-kohdella tuota naista. Mutta Marjana, aivan kuin ei olisi kuullut,
-painoi alas päänsä ja heittäen lapion olalleen meni reippain,
-miehekkäin askelin pirttiin.
-
--- Kainostelee tyttökulta, kainostelee, -- virkkoi hänen jälkeensä
-Beletskij: teitä kainostelee, -- ja hymyillen iloisesti, juoksi
-rappusille.
-
--- Mitkä kemut teillä on? Kuka on teidät ajanut?
-
--- Ustenjkan, minun emäntäni luona on kemut, ja tekin olette
-kutsuttu. Kemut, se on piirakasta ja joukko naisia.
-
--- Mitä me sitten teemme siellä?
-
-Beletskij viekkaasti hymyili ja iskien silmää osoitti päällään
-pirttiin, jonne Marjana oli kadonnut.
-
-Olenin kohotti olkapäitään ja punastui.
-
--- Totisesti te olette kummallinen mies, -- sanoi hän.
-
--- No, selittäkää!...
-
-Olenin rypisti otsaansa. Beletskij huomasi sen ja mielistelevästi
-hymyili.
-
--- Mitenkä ihmeen tavalla te, -- sanoi hän, -- asutte samassa
-talossa... ja noin mainio tyttö, erinomainen tyttö, täydellinen
-kaunotar!...
-
--- Hämmästyttävä kaunotar! Minä en ole nähnyt niin kauniita naisia,
--- sanoi Olenin.
-
--- No, ja miten? -- ollenkaan mitään ymmärtämättä kysyi Beletskij.
-
--- On kenties kummallista, -- vastasi Olenin, -- mutta miksipä en
-kertoisi miten on asianlaita? Siitä saakka kun olen asunut täällä on
-kuin ei minuun naiset mitenkään kuuluisi. Ja hyvä se onkin, uskokaa!
-Ja mitä yhteistä voikaan olla meidän ja näiden naisten välillä?
-Jeroshka -- se on toinen asia: hänellä ja minulla on yhteinen into --
-metsästys.
-
--- No jopa jotakin, mitä yhteistä!... Mitä yhteistä on sitten minulla
-ja Amalia Ivanovnalla? Sama juttu. Te sanotte, että ne ovat likaisia,
--- no, se on toinen asia -- A la guerre, comme à la guerre.
-
--- Minä en ole tuntenut Amalia Ivanovnoita enkä ole voinut koskaan
-niiden kanssa seurustella, -- vastasi Olenin. -- Mutta niitä ei saata
-kunnioittaa, vaan näitä minä kunnioitan.
-
--- No kunnioittakaa sitten, -- kukas teitä estää?
-
-Olenin ei vastannut. Hän näytti tahtovan saada sanotuksi loppuun,
-mitä oli aloittanut. Se oli hänelle liian kipeä asia.
-
--- Minä tiedän olevani poikkeus... -- Hän oli huomattavasti
-hämillään. -- Mutta elämäni on tullut sellaiseksi, ettei minulta
-ainoastaan puutu kokonaan tarve muuttaa sääntöjäni, vaan minä päälle
-päätteeksi en voisi elää täällä, -- puhumattakaan niin hauskasti kuin
-nyt elän, -- jos eläisin teidän tavallanne. Ja sitten minä etsin
-aivan toista, näen heissä aivan toista kuin te.
-
-Beletskij epäluuloisena nosti kulmiaan.
-
--- Tulkaa kumminkin illalla luokseni, Marjanakin tulee, teen teidät
-tutuiksi. Tulkaa, olkaa hyvä! Niin, tulee ikävä jos jäätte pois.
-Tuletteko?
-
--- Minä tulisin; mutta totta puhuen minua peloittaa varsinainen
-huvittelu.
-
--- Oo! -- huudahti Beletskij. -- Tulkaa vain, minä saan teidät
-rauhoittumaan. Tuletteko?... Kunniansana?
-
--- Minä tulisin, mutta minä todella en ymmärrä mitä me teemme, mitä
-osaa me näyttelemme.
-
--- Olkaa hyvä, pyydän teitä. Tulette?
-
--- Kyllä, tulen kenties, -- sanoi Olenin.
-
--- Ajatelkaa toki, niin ihania naisia ettei maailmassa, elää
-munkkina... minkä ihmeen tähden? Miksi pitää turmella elämänsä eikä
-käyttää hyväkseen mitä on käytettävissä? Oletteko kuullut, meidän
-komppaniamme lähtee Vozdvizhenskajaan.
-
--- Tokkohan. Minulle on kerrottu, että kahdeksas komppania menee, --
-sanoi Olenin.
-
--- Ei, minä sain kirjeen adjutantilta. Hän kirjoittaa, että ruhtinas
-on itse mukana retkellä. Se on hauska, saamme tavata. Minä alan jo
-saada täältä kylläkseni.
-
--- Kuuluu kohta tulevan hyökkäys.
-
--- Sitä en ole kuullut; vaan sen kuulin, että Krinovitsynille
-hyökkäysretkestä tuli Anna. Hän odotti luutnantin arvoa, -- sanoi
-Beletskij nauraen. Kävipä siinä mainiosti! Hän matkusti esikuntaan.
-
-Alkoi hämärtää ja Olenin rupesi ajattelemaan pitoja. Häntä kiusasi
-kutsu. Hänen mielensä teki mennä, mutta tuntui kummalliselta,
-hurjalta ja hiukan kauhealta ajatella mitä siellä on oleva. Hän tiesi
-ettei kasakoita eikä eukkoja eikä ketään paitsi tyttöjä varmaan
-ole siellä. Mitähän siitä tulee? Miten on siellä oltava? Mitä
-puhuttava? Mitä naiset siellä puhuvat. Mikä on suhde hänen ja noiden
-sivistymättömien kasakkatyttöjen välillä. Beletskij oli kertonut
-niin kummallisista, kyynillisistä ja samalla ankarista suhteista...
-Hänestä oli omituista ajatella, että hän tulee siellä olemaan
-samassa tuvassa kuin Marjana ja kenties hänen pitää puhella hänen
-kanssaan. Hänestä tuntui se mahdottomalta kun hän muisteli Marjanan
-ylevää ryhtiä. Beletskij taas oli kertonut, että se oli kaikki niin
-yksinkertaista. "Ihankohan Beletskij Marjanaakin on samoin kohteleva?
-Tekee mieli nähdä, -- ajatteli hän. -- Ei, parempi on olla menemättä.
-Se on kaikki alhaista, likaista, ja ennen kaikkea ihan tyhjää." Mutta
-taas häntä vaivasi kysymys: kuinka siellä kaikki käy päinsä? Ja
-häntä tavallaan sitoi antamansa lupaus. Hän läksi tekemättä päätöstä
-suuntaan tai toiseen, mutta tuli Beletskijlle saakka ja meni hänen
-luokseen.
-
-Maja, jossa Beletskij asui oli samallainen kuin Olenininkin asunto.
-Se oli pylväillä kahden arshinan korkeudessa maasta ja siinä oli
-kaksi kamaria. Ensimäisessä, johon Olenin oli noussut jyrkkiä
-portaita, oli höyhenpatjoja, mattoja, peitteitä, päänalusia, jotka
-oli kasakkain tavalla kauniisti ja taiteellisesti järjestetty
-vierekkäin toisen valtaseinän viereen. Sivuseinillä taas riippui
-kuparitaasoja ja aseita; penkin alla oli arbuseja ja meloneja.
-Toisessa huoneessa oli suuri uuni, pöytä, penkkejä ja vanhauskoisten
-pyhänkuvia. Siinä asusteli Beletskij laskossänkyineen, sälyineen,
-kapsäkkineen, seinämattoineen, jolla riippui aseita, sekä pöydälle
-asetettuine toalettiesineineen ja valokuvineen. Silkkinen yönuttu
-oli heitetty penkille. Pulska, siisti Beletskij itse makasi
-alusvaatteisillaan vuoteellaan ja luki _Les trois mousquetaires_
-(kolmea muskettisoturia).
-
-Beletskij hyppäsi pystyyn.
-
--- Katsokaa, miten asun! Eikös kelpaa? No, hyvä että tulitte. Niillä
-on siellä jo kauhea touhu. Tiedättekö miten piirakkaat tehdään?
-Taikinasta, sianlihasta ja viinirypäleistä. Vaan ei se siinä ole
-vetovoima. Katsokaapas mikä hyörinä!
-
-He näkivät todellakin ikkunasta ihmeellisen touhun talonpirtissä.
-Tytöt milloin mitäkin juoksuttivat eteisestä ja juoksivat takaisin.
-
--- Joko kohta? -- kysyi Beletskij.
-
--- Paikalla! Vai joko olet vaari nälissäsi? -- ja majasta kuului
-kimeä kikatus.
-
-Ustenjka, pulleahko, punakka, sievännäköinen tyttö, hihat käärittyinä
-juoksi Beletskijn majasta lautasia.
-
--- Äh, sinä! Särenkö lautasesi, -- vinkui hän Beletskij'lle. --
-Tulisit sinä auttamaan, -- huusi hän nauraen Oleninille. -- Ja
-varustappas prenikat ja konvehit tytöille.
-
--- Onko Marjanka tullut? -- kysyi Beletskij.
-
--- Mitenkäs muuten? Hän toi taikinaa.
-
--- Uskotteko, -- sanoi Beletskij -- että jos pukisi kauniiksi tuon
-Ustenjkan ja siistisi ja putsaisi hiukan, hänestä tulisi kauniimpi
-kaikkia meidän kaunottariamme. Oletteko nähnyt kasakkanaista
-Borshtshevaa? Hän meni naimisiin everstin kanssa. Voi sentään mikä
-dignite (arvokkuus)! Mistä se tulee...
-
--- En ole nähnyt Borshtshevaa, mutta minusta ei voi olla mitään tuota
-pukua kauniimpaa.
-
--- Ah, minä voin niin tottua vaikka minkälaiseen elämään, -- sanoi
-Beletskij iloisesti huoaten: -- menen katsomaan mitä ne siellä
-tekevät. -- Hän heitti aamunutun ylleen ja juoksi. -- Toimittakaa te
-makeisia! -- huusi hän.
-
-Olenin lähetti sotamiespalvelijan hakemaan prenikoita ja hunajaa, ja
-niin ilkeä oli hänestä antaa rahoja, tuntui kuin hän olisi jonkun
-lahjonut, ettei hän vastannut mitään varmaa palvelijan kysymykseen:
-"paljonko on ostettava piparikakkuja, paljonko hunajakakkuja".
-
--- Miten tahdot.
-
--- Koko rahalla? -- merkitsevästi kysyi vanha sotamies. --
-Piparikakut ovat kalliimpia. Kuudellatoista ovat myyneet.
-
--- Koko rahalla, koko rahalla! -- sanoi Olenin ja istuutui ikkunan
-luo, itsekkin ihmeissään, miksi hänen sydämensä löi niin kuin hän
-olisi ryhtymässä johonkin törkeään ja huonoon.
-
-Hän kuuli mikä huuto ja kirkuna tyttöjen pirtissä nousi, kun
-Beletskij tuli sinne, ja muutaman minutin perästä hän näki, kuinka
-tämä rääkyen, meluten ja nauraen tuli sieltä alas ja juoksi pois
-rappusilta.
-
--- Ajoivat! -- sanoi hän.
-
-Muutaman minutin kuluttua Ustenjka astui majaan ja juhlallisesti
-kutsui vieraat, ilmoittaen, että kaikki oli valmiina.
-
-Kun he tulivat majaan oli todellakin kaikki valmiina, ja Ustenjka
-korjasi seinää vasten olevia patjoja. Pöydällä, jota peitti
-kohtuuttoman pieni liina, oli tshihirillä täytetty karahvi ja kuivaa
-kalaa. Majassa oli taikinan ja viinirypäleiden hajua. Tyttöjä
-noin kuusi kappaletta, koreissa beshmeteissä ja liinattomin päin,
-tavallisuuden mukaan pelihteli uunin takana nurkassa, kuiskaillen,
-nauraen ja kikatellen.
-
--- Pyydämme ystävällisesti juhlimaan minun päivänäni, -- sanoi
-Ustenjka, kutsuen vieraita pöydän luo.
-
-Tyttöjen parissa, jotka poikkeuksetta olivat kauniita, Olenin huomasi
-Marjankan ja hänen oli paha ja ilkeä olla, kun kohtasi hänet niin
-inhottavassa ja nolossa tilaisuudessa. Hän tunsi olevansa tyhmä ja
-kömpelö ja päätti tehdä aivan niin kuin Beletskij teki. Beletskij
-meni hiukan juhlallisesti, mutta itsetietoisesti ja luontevasti
-pöydän luo, joi maljan Ustenjkan terveydeksi ja käski muita tekemään
-samoin. Ustenjka ilmoitti, etteivät tytöt juo.
-
--- Voisihan ehkä hunajan kanssa, -- sanoi jokin ääni tyttöjen
-joukosta.
-
-Huudettiin sotamiespalvelijaa, joka juuri oli palannut puodista
-tuoden hunajaa ja makeisia. Sotamies kulmainsa alta puoleksi
-kateellisesti, puoleksi halveksivasti katsahti tuohon muka
-kemuilevaan herrasväkeen ja huolellisesti ja säntilleen antoi
-harmaaseen paperiin käärityn hunajapötkyn ja prenikat ja aikoi juuri
-tehdä laveasti selkoa hinnasta ja takaisin annetusta rahasta, kun
-Beletskij ajoi hänet pois.
-
-Sekoitettuaan hunajaa tshihirillä täytettyihin laseihin ja komeasti
-heitettyään kolme naulaa prenikoita pöydälle Beletskij kiskoi väkisin
-tyttöjä heidän nurkastaan, pani istumaan pöydän ääreen ja ryhtyi
-jakamaan heille prenikoita. Olenin huomaamattaan tuli nähneeksi
-miten Marjanan päivettynyt pienenlainen käsi sieppasi kaksi pyöreätä
-piparkakkua ja yhden ruskean prenikan, tietämättä mitä niille tekisi.
-Keskustelu sujui kankeasti ja kuivasti huolimatta Ustenjkan ja
-Beletskijn arkailemattomuudesta ja heidän halustaan huvittaa seuraa.
-Olenin oli hämillään, mietiskeli mitä sanoisi, tunsi herättävänsä
-uteliaisuutta, kenties tulevansa nauretuksi ja tartuttavansa toisiin
-ujoutensa. Hän punehtui ja hänestä tuntui että etenkin Marjanan oli
-paha olla. "Varmaankin he otaksuvat, että saavat meiltä rahaa? --
-ajatteli hän. -- Miten me saatamme antaa? Ja kun antaisimme mitä
-pikemmin ja lähtisimme!"
-
-
-
-
-XXV.
-
-
--- Kuinka sinä et tunne hyyryläistäsi? -- sanoi Beletskij kääntyen
-Marjanaan.
-
--- Miten hänet tuntisin, kun ei käy meillä koskaan? -- sanoi Marjana
-katsahtaen Oleniniin.
-
-Olenin säikähti jostain syystä, punehtui ja tietämättä mitä sanoisi,
-virkkoi:
-
--- Minä pelkään äitiäsi. Hän haukkui minut niin ensi kerralla, kun
-pistäysin teillä.
-
-Marjanka purskahti nauramaan.
-
--- Ihanko sinä säikähdit? -- sanoi hän, katsahti Oleniniin ja kääntyi
-pois.
-
-Nyt Olenin näki ensi kerran kaunottaren kasvot kokonaan, ennen
-hän oli nähnyt tytön liina päässä silmiin saakka. Ei häntä suotta
-pidetty stanitsan ensimäisenä kaunottarena. Ustenjka oli sievä tyttö,
-pienenlainen, täyteläinen, punaposkinen, silmät olivat iloiset,
-ruskeat, punaisilla huulilla ainainen hymy, ja hän nauroi aina ja
-lörpötti. Marjana sen sijaan ei ollut ollenkaan _sievä_, hän oli
-_kaunotar!_ Hänen kasvonpiirteensä olisivat saattaneet näyttää liian
-miehekkäiltä ja melkein raaoilta, jollei hänellä olisi ollut niin
-solakka vartalo ja rinta ja hartiat, ja etenkin, jollei olisi ollut
-tuota ankarata ja samalla vienoa ilmettä pitkissä mustissa silmissä,
-joita ympäröitsi tumma varjo mustien kulmakarvain alla, ja suun ja
-hymyn hyväilevää ilmettä. Hän hymyili harvoin, mutta sen sijaan hänen
-hymynsä aina hurmasi. Hänestä huokui naisellista voimaa ja terveyttä.
-Kaikki tytöt olivat kauniita, mutta hekin, samoin kuin Beletskij ja
-sotamiespalvelija, joka oli tuonut prenikoita, kaikki huomaamattaan
-katsoivat Marjanaa ja kääntyessään tyttöihin päin kääntyivät
-hänen puoleensa. Hän näytti toisten parissa ylpeältä ja iloiselta
-kuningattarelta.
-
-Beletskij, koettaen pysyttää kemujen säädyllisyyttä, lörpötteli
-taukoamatta, antoi tyttöjen tarjota tshihiriä, kujeili heidän
-kanssaan ja lakkaamatta teki Oleninille ranskaksi rivoja huomautuksia
-Marjankan kauneudesta, kutsuen häntä "teidän", _la votre_, ja käskien
-Oleninia tekemään samaa mitä itse teki. Oleninin tuli yhä tukalampi
-ja tukalampi olla. Hän etsi tekosyytä juostakseen tiehensä, kun
-Beletskij julisti, että nimipäiväsankarin Ustenjkan pitää suudella
-tarjotessaan tshihiriä. Hän suostui, mutta ehtona oli se, että hänen
-tarjottimelleen pantaisiin rahoja kuten tehdään häissä. "Hittoko
-minut toi tähän vietävään juhlaan!" sanoi itsekseen Olenin, nousi ja
-aikoi lähteä.
-
--- Minnekkä te?
-
--- Menen tupakkaa hakemaan, -- sanoi hän aikoen lähteä. Mutta
-Beletskij tarttui hänen käteensä.
-
--- Minulla on rahaa, -- sanoi hän hänelle ranskaksi.
-
-"En pääse, -- tässä on maksettava", ajatteli Olenin ja häntä alkoi
-niin harmittaa oma kömpelyytensä. "Enkö minä sitten voi tehdä mitä
-Beletskijkin tekee? Ei olisi pitänyt tulla; mutta kun on kerran
-tullut, ei saa turmella heidän hauskuuttaan. On juotava kasakkain
-tavalla", ja ottaen, tshapuran (puisen maljan, johon menee noin
-kahdeksan lasia) kaatoi viiniä ja joi melkein kaikki. Tytöt hämillään
-ja melkein säikähdyksissään katselivat häntä, kun hän joi. Se oli
-heistä kummallista ja säädytöntä. Ustenjka tarjosi heille vielä yhden
-lasin ja suuteli kumpaakin.
-
--- Nyt tytöt juhlimaan, -- sanoi hän helistellen lautasellaan neljää
-ruplanrahaa, jotka he olivat antaneet.
-
-Oleninin ei enää ollut paha olla. Hän rupesi puhelemaan.
-
--- No nyt sinun, Marjana, on tarjottava suutelemalla, -- sanoi
-Beletskij tarttuen tytön käteen.
-
--- Näin minä sinua suutelen! -- sanoi tyttö, leikillään hujauttaen
-käsiään häntä kohti.
-
--- Vaaria käy suuteleminen rahattakin, -- yhtyi puheeseen toinen
-tyttö.
-
--- Kas mestaria! -- sanoi Beletskij ja suuteli tyttöä, joka koetti
-häntä ajaa luotaan. -- Ei, tarjoa sinä! -- vaati Beletskij, kääntyen
-Marjanaan, -- tarjoa hyyryläisellesi. -- Ja ottaen tyttöä kädestä hän
-vei hänet penkille ja pani istumaan Oleninin viereen.
-
--- Mikä kaunotar! -- sanoi hän kääntäen tytön pään profiliin.
-
-Marjana ei vastustellut, vaan ylpeästi hymyillen loi Oleniniin pitkät
-silmänsä.
-
--- Kaunotar, -- toisti Beletskij.
-
--- "Enkö ole kaunotar!" näytti Marjanan katse toistavan. Olenin,
-punnitsematta ollenkaan mitä teki, syleili Marjanaa ja tahtoi
-suudella häntä. Tyttö äkkiä tempasi itsensä irti, tyrkkäsi tieltään
-Beletskijn ja pöydän kannen ja pakeni uunin luo. Nousi huuto,
-kikatus. Beletskij kuiskasi jotain tytöille, ja äkkiä he kaikki
-juoksivat tuvasta eteiseen ja sulkivat oven.
-
--- Miksi sinä Beletskijtä suutelit, mutta et tahdo minua suudella? --
-kysyi Olenin.
-
--- Kun en tahdo, niin sillä hyvä, -- vastasi hän väräyttäen
-alahuultaan ja silmäluomiaan. -- Hän on vaari, -- lisäsi hän
-hymyillen. Marjana meni ovelle ja rupesi sitä jyskyttämään. --
-Jäittekös lukon taakse, paholaiset.
-
--- Mitäs siitä, olkoot siellä, me olemme täällä, -- sanoi Olenin
-läheten häntä.
-
-Marjana rypisti otsaansa ja jyrkästi työnsi hänet kädellään luotaan.
-Ja taas hän näytti Oleninista niin majestetisen kauniilta, että hän
-havahtui ja häpesi tekoaan. Hän meni ovelle ja alkoi tempoa sitä.
-
--- Beletskij, avatkaa, -- mitä tyhmää leikkiä?
-
-Marjana alkoi taas nauraa kirkasta, onnellista nauruaan.
-
--- Oh, pelkäätkö minua? -- sanoi hän.
-
--- Sinähän olet yhtä vihainen kuin äitisi.
-
--- Kun istuisit enemmän Jeroshkan kanssa niin rupeaisivat tytöt
-sinusta pitämäänkin... -- Ja hän hymyili ja katsoi Oleninia suoraan
-ja läheltä silmiin.
-
-Olenin ei tietänyt mitä sanoisi.
-
--- Entä jos kävisin teidän luonanne?... -- sanoi hän odottamatta.
-
--- Sitten olisi toista, -- virkkoi tyttö keikauttaen päätään.
-
-Silloin Beletskij sysäsi oven auki ja Marjana karkasi Oleninin luota,
-niin että hänen lanteensa sattui Oleninin jalkaan.
-
--- "Kaikki on roskaa, mitä olen tähän saakka ajatellut: niin
-rakkaus, uhrautuvaisuus, kuin Lukashkakin. On vain olemassa
-onni: kuka on onnellinen, se on oikeassakin", välähti Oleninin
-päässä, ja itseäänkin hämmästyttävällä voimalla hän otti kiinni
-Marjanka-kaunottaren ja suuteli häntä ohimoon ja poskelle. Marjana ei
-suuttunut, rupesi vaan kovasti nauramaan ja juoksi toisten tyttöjen
-pariin.
-
-Illanvietto päättyikin siihen. Eukko, Ustenjkan äiti, palasi työstä,
-haukkui tytöt ja ajoi heidät kaikki tiehensä.
-
-
-
-
-XXVI.
-
-
-"Niin, -- ajatteli Olenin palatessaan kotiin, -- en tarvitsisi muuta
-kuin antaa hiukan itselleni valtaa ja minä voisin mielettömästi
-rakastua tuohon kasakkatyttöön". Hän meni levolle näin ajatellen,
-mutta arveli, että se on kaikki menevä ohi ja hän palaa entiseen
-elämäänsä.
-
-Mutta entinen elämä ei palannut. Hänen suhteensa Marjankaan oli
-muuttunut toiseksi. Seinä, joka oli heidät tähän saakka eroittanut,
-oli särjetty. Olenin tervehti häntä nyt joka kerta tavatessaan.
-
-Isäntä, joka oli tullut kotiin saadakseen hyyrin ja joka oli saanut
-kuulla Oleninin rikkaudesta ja anteliaisuudesta, kutsui hänet
-luokseen. Eukko otti hänet ystävällisesti vastaan ja iltahuvien
-päivästä saakka Olenin usein iltaisin poikkesi isäntäväkensä luo ja
-istuskeli heidän luonaan yöhön saakka. Näytti kuin hän olisi jatkanut
-entiseen tapaansa elämää stanitsassa, mutta hänen sydämessään oli
-kaikki mennyt toisin päin. Päivän hän kulutti metsässä, mutta
-kahdeksan tienoissa, kun alkoi hämärtää, pistäysi talonväen luo
-joko yksin tai Jeroshka-sedän kanssa. Talonväki oli häneen jo niin
-tottunut, että ihmeteltiin, jos hän ei tullut. Hän maksoi viinistä
-hyvin ja oli hiljainen mies. Vanjusha toi hänelle teetä; hän istui
-uunin luo nurkkaan; eukko puuhaili rauhassa omissa askareissaan
-ja he juttelivat teetä ja tshihiriä juodessa kasakkain asioista,
-naapureista, Venäjästä, josta Olenin kertoi ja he kyselivät. Väliin
-hän otti kirjan ja luki itsekseen. Marjana villin kauriin lailla,
-jalat sykkyrässä allaan, istui uunilla tai pimeässä nurkassa. Hän
-ei ottanut osaa keskusteluun, mutta Olenin näki hänen silmänsä,
-kasvonsa, kuuli hänen liikkeensä, ja miten hän särki kuoret
-siemenistä ja tunsi, että Marjana kuunteli koko olennollaan, kun
-hän puhui, ja tunsi hänen läsnäolonsa kun luki hiljaa. Välistä
-hänestä tuntui, että tytön silmät olivat luodut häneen ja kun
-niiden loiste sattui häneen niin hän tahtomattaan vaikeni ja katsoi
-Marjanaan. Silloin tyttö heti meni piiloon, ja Olenin, tekeyten
-hyvin kiintyneeksi keskusteluun emännän kanssa, kuunteli Marjanan
-hengitystä ja kaikkia liikkeitä ja odotti milloin taas kohtaisi
-hänen katseensa. Kun toisiakin oli läsnä oli tyttö enimmäkseen
-iloinen ja ystävällinen hänelle, mutta kahden kesken juro ja raaka.
-Väliin Olenin tuli heille kun Marjana ei vielä ollut palannut ulkoa:
-yhtäkkiä kuuluvat hänen voimakkaat askeleensa ja avatusta ovesta
-välähtää hänen vaaleansininen karttunipaitansa. Marjana tulee majan
-keskelle, näkee hänet -- ja tytön silmiin tulee tuskin huomattava
-ystävällinen hymy, ja Oleninin valtaa ilo ja pelko.
-
-Olenin ei hakenut häneltä mitään, ei halunnut mitään, mutta joka
-päivä hänen läsnäolonsa tuli hänelle yhä enemmän ja enemmän
-välttämättömyydeksi.
-
-Olenin oli niin kasvanut kiinni stanitsaelämään, että menneisyys
-tuntui hänestä joltain aivan vieraalta, ja tulevaisuudesta,
-varsinkin poissa siitä maailmasta, jossa nyt eli, hän ei ollenkaan
-välittänyt. Saadessaan kirjeitä kotoaan omaisiltaan ja ystäviltään,
-häntä loukkasi se, että silminnähtävästi huolehdittiin hänestä,
-kuin olisi hän ollut mennyttä miestä, kun hän taas stanitsassaan
-piti hukkaan joutuneina kaikkia niitä, joiden elämä ei ollut
-samanlaista kuin hänen. Hän oli vakuutettu, ettei tule koskaan
-katumaan irtautumista entisestä elämästään voidessaan nyt järjestää
-olonsa niin rauhalliseksi ja oman mielensä mukaiseksi stanitsassaan.
-Sotaretkillä ja linnoituksissa oli hänen hyvä; mutta vasta täältä,
-vasta Jeroshka-sedän siipien alta, omasta metsästään, majastaan
-stanitsan laidassa, ja etenkin Marjankaa ja Lukashkaa muistaessa
-hän näki selvästi sen valheen, jossa oli elänyt ennen ja joka jo
-silloin oli häntä vaivannut mutta nyt oli tullut hänelle sanomattoman
-inhoittavaksi ja naurettavaksi. Hän tunsi itsensä täällä päivä
-päivältä vapaammaksi ja vapaammaksi ja yhä enemmän ihmiseksi.
-Kaukasian hän näki nyt aivan toisena kuin oli kuvitellut. Hän ei
-tavannut täällä mitään, joka olisi muistuttanut hänen haaveitaan
-tai kuvauksia, joita oli Kaukasiasta kuullut ja lukenut. "Ei
-täällä ole mitään burkia (viittoja), jyrkänteitä, Amalat-bekkejä,
-sankareja eikä pahantekijöitä, -- ajatteli hän; -- ihmiset elävät
-kuten luontokin: kuolevat, syntyvät, tulevat yhteen, taas syntyvät,
-tappelevat, juovat, syövät, iloitsevat ja taas kuolevat, eikä ole
-mitään elämän ehtoja, paitsi niitä muuttumattomia, jotka luonto
-on asettanut auringolle, ruoholle, metsän pedolle, puulle. Muita
-lakeja ei heillä ole..." Ja sen vuoksi nämä ihmiset verrattuina
-häneen itseensä tuntuivat hänestä ihanilta, voimakkailta, vapailta,
-ja katsellessaan heitä hänen tuli häpeä ja sääli itseään. Usein
-hän vakaasti aikoi heittää kaikki, kirjoittautua kasakaksi, ostaa
-tuvan sekä karjaa, ottaa kasakattaren vaimokseen, -- ei kuitenkaan
-Marjanaa, hänet hän luovutti Lukashkalle, -- ja elää yhdessä
-Jeroshka-sedän kanssa, käydä hänen kanssaan metsällä ja kalalla ja
-kasakkain kanssa sotaretkillä. "Miksi en sitten tee sitä? Mitä minä
-varron? -- kysyi hän itseltään. Ja hän härnäsi itseään, hän nolasi
-itseään: -- vai pelkäänkö tehdä mitä pidän järkevänä ja oikeana? Onko
-todella halu tulla yksinkertaiseksi kasakaksi, elää luontoa lähellä,
-olla tekemättä kellekään pahaa, vieläpä tehdä hyvää ihmisille, onko
-tämä haave tyhmempi kuin haaveilla, kuten ennen, että pääsisin
-esimerkiksi ministeriksi tai rykmentin komentajaksi?" Mutta jokin
-ääni sanoi hänelle, että hän vielä odottaisi eikä ratkaisisi. Häntä
-ehkäisi siitä hämärä tunne, ettei hän voinut elää täydellisesti
-Jeroshkan ja Lukashkan elämää, sillä hänen onnensa oli toisenlaista,
--- häntä pidätti ajatus, että onni on uhrautumisessa. Hänen tekonsa
-Lukashkalle piti häntä yhä iloisena. Hän lakkaamatta etsi tilaisuutta
-uhrautua toisten hyväksi, mutta tilaisuutta ei ilmaantunut. Välistä
-hän unhoitti tuon äsken keksimänsä onnen reseptin ja piti itseään
-mahdollisena sulautumaan Jeroshka-sedän elämään; mutta sitten äkkiä
-hänen muistonsa heräsi, hän sieppasi heti itsetietoisen uhrautumisen
-ajatuksen ja sen pohjalta tyynesti ja ylpeästi katsoi kaikkia ihmisiä
-ja toisten onnea.
-
-
-
-
-XXVII.
-
-
-Vähän ennen viininkorjuuta ratsasti Lukashka Oleninin luo. Hän näytti
-vielä pulskemmalta kuin tavallisesti.
-
--- No, menetkö sinä naimisiin? -- kysyi Olenin, ottaen hänet
-ystävällisesti vastaan.
-
-Lukashka ei vastannut suoraan.
-
--- Olen vaihtanut teidän hevosenne joen takana toiseen. Tässä vasta
-on hevonen! Siinä on kabardinilainen Lovin leima.[20] Pidän siitä
-ihmeesti.
-
-He tarkastivat uutta hevosta, tekivät sillä ratsastustemppuja
-pihalla. Ratsu oli todella harvinaisen hyvä: tummanruskea, leveä ja
-pitkä kiiltokarvainen ruuna, tuuheahäntäinen, harja sileä, hieno ja
-hyvälajinen, samoin otsatukka. Se oli niin lihava, että sen selkään
-_voit makuulle mennä_, kuten Lukashka sanoi. Kaviot, silmät, suun
-aukaisu -- kaikki siroa ja selvästi eroittuvaa, kuten on laita
-vain kaikkein puhdasverisimpäin hevosten. Olenin ei voinut olla
-ihailematta hevosta. Hän ei ollut vielä nähnyt Kaukasiassa niin
-pulskaa.
-
--- Entäs juoksu, -- sanoi Lukashka, taputtaen sen kaulaa, -- ja
-tasakäynti! Ja viisas... isäntänsä perässä vaan juoksisi.
-
--- Paljonko annoit väliä? -- kysyi Olenin.
-
--- Enpä sitä laskenut, -- sanoi Lukashka hymyillen: -- sain
-kumppanilta.
-
--- Voi ihme sentään, miten pulska hevonen! Mitä tahdot siitä? --
-kysyi Olenin.
-
--- Antavat ne siitä puolitoista sataa ruplaa, vaan minä annan teille
-ilman mitään, -- sanoi Lukashka iloisesti. -- Sanokaa vaan, heti
-saatte. Riisun satulan ja siinä on. Antakaa minun jotenkin palkita
-teitä.
-
--- Ei, ei mitenkään.
-
--- No, sitten olen tuonut teille _peshkeshin_ (lahjan, tuomisia),
--- ja Lukashka irroitti vyönsä ja otti toisen tikareista, jotka
-riippuivat hihnasta. -- Joen takaa sain.
-
--- No, kiitos.
-
--- Ja viinirypäleitä lupasi äiti itse tuoda.
-
--- Ei tarvitse, me saamme kyllä kuitatuksi. Enhän minä rupea antamaan
-sinulle rahaa tikarista?
-
--- Ei puhettakaan, vai kumppanien kesken! Joen takana Girei-kaani vei
-minut majaansa, sanoi: ota minkä haluat. Niinpä otin tämän miekan.
-Semmoinen tapa meillä on.
-
-He menivät majaan ja joivat.
-
--- Jäätkö asumaan tänne? -- kysyi Olenin.
-
--- En, tulin jäähyväisille. Minut ovat nyt lähettäneet vartiosta
-sotnjaan Terekin taakse. Kohta lähden Nazar-toverini kanssa.
-
--- Milloinka häät ovat?
-
--- Tulen pian takaisin, sitten on kihlajaiset, sitten on taas mentävä
-palvelukseen, -- vastahakoisesti vastasi Luka.
-
--- Mitenkäs, kun et sitten saakaan morsiantasi nähdä?
-
--- Onpahan siitä! -- Mitä hänestä katselee? Kun te käytte
-sotaretkellä niin kysykää sotnjastamme Lukashka Shirokij'ta. Siellä
-vasta metsäsikoja on! Minä pari tapoin. Vien teidät katsomaan... No,
-hyvästi! Jumalan haltuun.
-
-Lukashka istuutui hevosen selkään ja poikkeamatta Marjankan luo ajoi
-ratsastustemppuja tehden kadulle, missä Nazarka jo odotti häntä.
-
--- Mitenkä on, eikö mennä? -- kysyi Nazarka vilkuttaen silmiään sinne
-päin, missä Jamka asui.
-
--- Mitenkäs! -- sanoi Lukashka. -- Tuossa on, vie hänen luokseen
-hevonen, ja jos viivyn kauan, anna hevoselle heiniä. Aamuksi tulen
-joka tapauksessa sotnjaan.
-
--- No eikö junkkeri ole enää lahjoittanut mitään.
-
--- Ei! Lahjoitin onneksi tikarin hänelle, muuten olisi ruvennut
-hevosta pyytämään, -- sanoi Lukashka nousten hevosen selästä ja
-antaen sen Nazarkalle.
-
-Aivan Oleninin ikkunan alta pujahti hän pihalle ja meni isäntäväen
-ikkunan luo. Oli jo aivan pimeä. Marjanka paitasillaan suki hiuksiaan
-menossa nukkumaan.
-
--- Minä olen tässä, -- kuiskasi kasakka.
-
-Marjankan kasvot olivat ankaran välinpitämättömät; mutta ne
-elostuivat heti, kun hän kuuli nimensä. Hän nosti akkunan ja
-peloissaan ja iloissaan pisti siitä ulos päänsä.
-
--- Mitä?... Mitä tahdot? -- sanoi Marjana.
-
--- Avaa, -- virkkoi Lukashka. -- Laske minut hetkeksi. Miten on
-ikävä, ihan polttava ikävä!
-
-Hän painoi ikkunasta syliinsä tytön pään ja suuteli sitä.
-
--- Kuule, laske!
-
--- Mitä puhut tyhjää! Usko yhdellä sanalla, en laske. Viivytkö vielä
-kauan?
-
-Lukashka ei vastannut, suuteli vain häntä. Eikä hän kysellyt enää.
-
--- Katsoppas, eihän näin ikkunasta ylety oikein syleilemäänkään, --
-sanoi Lukashka.
-
--- Marjanushka! -- kuului eukon ääni: -- kuka on luonasi?
-
-Lukashka otti lakkinsa, ettei siitä häntä nähtäisi, ja kyykistyi
-ikkunan alle.
-
--- Mene pian! -- kuiskasi Marjana.
-
--- Lukashka kävi, -- vastasi hän äidille: -- kysyi isää.
-
--- No kutsu hänet tänne.
-
--- Läksi jo; sanoi ettei jouda.
-
-Lukashka todellakin nopein askelin ruumis kumarassa pakeni ikkunain
-alitse pihalle ja juoksi Jamkan luo; Olenin yksin näki hänet.
-Juotuaan tshihiriä pari pikaria, hän ratsasti Nazarkan kanssa
-stanitsan taa. Yö oli lämmin, pimeä ja hiljainen. He ratsastivat
-ääneti, vain hevosten askeleet kuuluivat. Lukashka oli alkamaisillaan
-laulun Mignal-kasakasta, mutta ei ollut vielä päässyt ensimäisen
-värssyn loppuun, kun jo vaikeni ja kääntyi Nazarkaan päin.
-
--- Eihän se päästänyt, -- sanoi hän.
-
--- Ohoo? -- virkkoi Nazarka. -- Arvasin, ettei laske. Jamka
-kertoi minulle, että junkkeri on ruvennut käymään heidän luonaan.
-Jeroshka-setä on kehuskellut saaneensa junkkerilta pyssyn Marjankasta.
-
--- Hourii, sen vietävä! -- vihaisena sanoi Lukashka: -- ei se ole
-niitä tyttöjä. Kyllä minä siltä vanhalta paholaiselta sivut nujerran
-poikki, -- ja hän alkoi laulaa mielilauluaan:
-
-    Kerran kylästä kaunihin Izmailovin,
-    Lempilehdikosta kuulun kuninkaan,
-    Läksi lentoon kirkassilmä haukka,
-    Sitä ampumaan läks' nuori metsämies,
-    Kutsui haukan kätehensä oikeaan.
-    Vastauksen haukka lausui tään:
-    Pitää et mua tainnut häkissä.
-    Etkä oikeassa tainnut kädessä,
-    Nyt mä lennän sinimerelle;
-    Tapan siellä valkojoutsenen
-    Syönpä makeata lihaa linnun sen.
-
-
-
-
-XXVIII.
-
-
-Isäntäväen puolella oli kihlajaiset. Lukashka oli tullut stanitsaan,
-mutta ei poikennut Oleninin luo. Eikä Olenin mennyt kihlajaisiin,
-vaikka vänrikki oli kutsunut. Hänen oli niin ikävä, ettei ollut vielä
-koskaan ollut siitä saakka kun hän oli asettunut stanitsaan. Hän näki
-kuinka Lukashka juhlavaatteisiin puettuna illalla äitinsä kanssa
-meni taloon, ja häntä kiusasi ajatus, miksi Lukashka oli niin kylmä
-hänelle. Olenin sulki majansa ovet ja alkoi kirjoittaa päiväkirjaansa.
-
-"Paljon olen miettinyt ja paljon myös muuttunut nyt viime aikoina, --
-kirjoitti Olenin, -- ja olen tullut siihen, mikä seisoo jo aapisessa.
-Tullakseen onnelliseksi pitää vain -- rakastaa, ja rakastaa
-uhrautuen, rakastaa kaikkia ja kaikkea, heittää kaikkiin suuntiin
-rakkauden verkkoja: kuka siihen menee, se on otettava. Niin olen
-saanut Vanjushan, Jeroshka-sedän, Lukashkan, Marjankan."
-
-Kun Olenin tätä kirjoitti, saapui hänen luokseen Jeroshka-setä.
-
-Jeroshka oli mitä parhaimmalla tuulella. Joku päivä sitten, kun
-Olenin oli illalla poikennut hänen luokseen, oli hän tavannut
-hänet teurastetun metsäsian edessä, jota hän onnellisin ja ylpein
-kasvoin ketterästi paloitteli pienellä puukolla. Koirat, ja
-niiden joukossa lempikoira Ljam, loikoivat vieressä ja veltosti
-heiluttivat häntäänsä katsellessaan hänen puuhaansa. Poikaviikarit
-kunnioittavasti katselivat häntä aidan takaa eivätkä edes härnänneet
-kuten tavallisesti. Naapuri-eukot, jotka yleensä eivät olleet liian
-ystävällisiä hänelle, tervehtivät häntä ja veivät hänelle mikä
-ruukullisen tshihiriä, mikä kaimakkia, mikä jauhoja. Seuraavana
-aamuna Jeroshka istui kotonaan aitassa, aivan veressä ja jakeli
-sianlihaa nauloittain, kenelle maksusta, kenelle viiniä vastaan.
-Hänen kasvoillaan seisoi sanat: "Luojan avulla sain metsänriistaa;
-nyt setää tarvitaan". Tämän vuoksi hän tietysti alkoi juoda ja joi
-jo neljättä päivää stanitsasta liikahtamatta. Sitä paitsi hän joi
-kihlajaisissa.
-
-Jeroshka-setä tuli Oleninin luo isäntäväen majasta sikahumalassa,
-kasvot punaisina, parta sotkuisena, mutta yllään uusi punainen
-nauhareunuksinen beshmetti ja kädessä kasvivärillä maalattu
-balalaika, jonka hän oli tuonut joen takaa. Hän oli jo kauan sitten
-luvannut Oleninille tämän huvin ja oli hyvällä tuulella. Huomattuaan
-Oleninin kirjoittamassa hän vihastui.
-
--- Kirjoita, kirjoita, hyvä veli, -- sanoi hän kuiskaten, ikäänkuin
-olisi luullut jonkin hengen istuvan itsensä ja paperin välillä
-ja peläten säikäyttävänsä sen hiljalleen istui lattialle. Kun
-Jeroshka-setä oli humalassa, oli hänen mieliasentonsa olla lattialla.
-Olenin vilkaisi häneen, käski tuoda viiniä ja jatkoi kirjoittamistaan.
-
-Jeroshkan oli ikävä juoda yksin: hänen teki mieli tarinoida.
-
--- Olin talossa kihlajaisissa. Mitä niistä sioista!... En yhtään
-välitä! Tulin sinun luoksesi.
-
--- Mistä olet balalaikan saanut? -- kysyi Olenin ja yhä kirjoitti.
-
--- Olin joen takana, hyvä veli, antoivat balalaikan, -- sanoi
-hän yhtä hiljaan. -- Tämä poika osaa soittaa: tatarilaista,
-kasakkalaista, herrasväen, sotapoikain, -- mitä vaan.
-
-Olenin vielä kerran katsahti häneen, hymyili ja jatkoi
-kirjoittamistaan.
-
-Tuo hymyily rohkaisi ukkoa.
-
--- Heitä hiiteen, veli hyvä, heitä! -- sanoi hän äkkiä päättävästi.
--- No, jos ovat loukanneet sinua, -- välitä sinä viis kaikesta!...
-No, mitä sinä vaan kirjoitat, mihinkä siitä on?
-
-Ja hän teki kiusaa Oleninille, koputellen paksuja sormiaan lattiaan
-ja vääntäen paksun naamansa ylenkatseelliseen ilmeeseen.
-
--- Mitä sinä konnankoukkuja laittelet? Pidä iloa, niin olet miestä.
-
-Kirjoittamisesta ei hänen päähän mahtunut muuta käsitystä kuin että
-sen tarkoituksena oli aina ilkeän juonen sepittäminen.
-
-Olenin rähähti nauramaan. Jeroshka samoin. Hän ponnahti pystyyn
-lattialta ja ryhtyi näyttämään taitoaan balalaikan soitossa ja
-tatarilaisten laulujen laulamisessa.
-
--- Ole sinä kirjoittamatta, hyvä mies! Kuuntelisit ennemmin kun minä
-laulan sinulle. Kun henki lähtee niin et kuulekkaan enää lauluja.
-Iloitse!
-
-Aluksi hän lauloi omatekoisen laulun, säestäen sitä tanssiliikkein:
-
-    He, le, le, le, lelelee,
-    Missä te hänet näitte?
-    Markkinoilla kojussa,
-    Myö nuppineuloja.
-
-Sitten hän lauloi laulun, jonka oli oppinut entiseltä vääpeliltään.
-
-    Maanantaina lemmen sain,
-    Tiistain kuljin tuskissain,
-    Kesk'viikkona ilmoitin,
-    Torstain vastuut' odotin,
-    Perjantaina päätös tuli,
-    Hukkaan multa toivo suli,
-    Lauantaina valkeuisna
-    Päätin elon päättää tään;
-    Vaan kun sieluani surin
-    Sunnuntaina tuuman purin.
-
-Ja taas:
-
-    He, le, le, le, lelelee,
-    Missä te hänet näitte?
-
-Sitten hän vilkuttaen silmiään, nykien olkapäitään ja tehden
-tanssiliikkeitä lauloi:
-
-    Suutelen ja syliin painan,
-    Sidon ylles punanauhan,
-    Kutsun kullakseni sun.
-    Kultaseni, olet mun,
-    Todellako lemmit mua?
-
-Ja niin hän teuhasi ja tuli intoihinsa, että vimmatusti hypäten teki
-hurjan harppauksen ja läksi tanssimaan yksin pitkin huonetta.
-
-_He-le-lee_ ja muita sentapaisia _herraslauluja_ hän lauloi vain
-Oleninille; mutta sitten, juotuaan vielä noin kolme lasia tshihiriä,
-hänen mieleensä tuli entiset ajat ja hän rupesi laulamaan varsinaisia
-kasakka- ja tatarilauluja. Keskellä erästä mielilauluaan hänen
-äänensä rupesi äkkiä värisemään, ja hän vaikeni, mutta näpsäytteli
-yhä vielä balalaikan kieliä.
-
--- Ah, ystäväiseni! -- sanoi hän.
-
-Olenin vavahti hänen äänensä kummasta soinnusta: vanhus itki.
-Kyyneleet olivat nousseet hänen silmiinsä, ja yksi niistä vieri
-poskelle.
-
--- Sinä olet ohitse, minun aikani, et palaa koskaan! -- nyyhkyttäen
-virkkoi hän ja vaikeni. -- Juo, miksi et juo? -- huusi hän äkkiä
-jymisevällä äänellä, pyyhkimättä kyyneleitään.
-
-Erittäin liikutti häntä eräs tavlinilainen laulu. Sanoja siinä oli
-vähän, mutta koko sen viehätys olikin surullisessa kertosäkeessä:
-"ai-dai-dalalai!" Jeroshka käänsi laulun sanat näin: "Nuorukainen
-on kostoretkellä ajanut karjan nomadikylästä vuorille, venäläiset
-tulevat, sytyttävät kylän, surmaavat kaikki miehet, ottavat kaikki
-naiset vangiksi. Nuorukainen tulee vuorilta: missä kylä oli ollut, on
-nyt tyhjä paikka; äiti on poissa, veljet, kotoa ei ole; oli jäänyt
-vain yksi puu. Nuorukainen istui puun alle ja rupesi itkemään.
-Yksin, kuten sinä, yksin olen jäänyt, ja nuorukainen lauloi:
-ai-dai-dalalai!" Ja tämän ulvovan, sydäntä vihlovan kertosäkeen
-vanhus toisti moneen kertaan.
-
-Laulaessaan viimeistä kertosäettä Jeroshka sieppasi seinältä pyssyn,
-kiireesti juoksi pihalle ja ampui molemmista piipuista ylös ilmaan.
-Ja sitten hän vielä surullisemmin alkoi: "Ai-dai-dalalai... a-a" --
-ja vaikeni.
-
-Olenin meni hänen perästään rappusille, ääneti katseli tummaa
-tähtitaivasta, sinne päin, missä laukaukset olivat välähtäneet.
-Isäntäväen asunnosta välkkyi tulia ja kuului ääniä. Tytöt
-kokoontuivat pihalle rappusten ja ikkunain luo, ja juoksentelivat
-pirtistä eteiseen ja takaisin. Muutamia kasakoita syöksyi eteisestä,
-eivätkä he malttaneet olla hihkaisten yhtymättä laulun loppuun ja
-Jeroshka-sedän laukauksiin.
-
--- Mitäs sinä et ole kihlajaisissa? -- kysyi Olenin.
-
--- Mitä heistä, mitä heistä! -- virkkoi ukko, jota nähtävästi oli
-siellä jotenkin loukattu. -- En välitä, en välitä... Äh, sitä väkeä!
-Mennään majaan! He pitävät erikseen iloa ja me erikseen.
-
-Olenin palasi majaan.
-
--- Entä Lukashka, onko hän iloinen? Eikö hän pistäydy minun luokseni?
--- kysyi hän.
-
--- Vai Lukashka! Häntä ovat narranneet, että minä puuhailen tyttöä
-sinulle, -- sanoi ukko kuiskaten. -- Entäs sitten? -- Jos tahdotaan,
-on tyttö meidän: annat vaan enemmän rahaa, niin meidän on! Minä
-toimitan, usko.
-
--- Ei setä, rahoilla ei saa mitään, kun ei ole rakkautta. Parempi
-että olet puhumatta tästä.
-
--- Hyljättyjä me olemme kumpikin, orpoja! -- sanoi yhtäkkiä
-Jeroshka-setä ja hyrähti itkuun.
-
-Olenin joi tavallista enemmän ukon tarinoita kuunnellessaan. "Niin,
-nyt on minun Lukashkani onnellinen", ajatteli hän; mutta hän oli
-suruissaan. Ukko joi tänä iltana siksi kunnes vieri lattialle, ja
-Vanjushan täytyi huutaa avukseen sotamiehiä, kun hän syljeskellen
-inhosta laahasi ukkoa ulos. Hän oli niin kiukuissaan ukkoon tämän
-huonosta käytöksestä, ettei edes sanonut mitään ranskaksi.
-
-
-
-
-XXIX.
-
-
-Oli elokuu. Useina päivinä peräkkäin ei ollut näkynyt ainoatakaan
-pilveä taivaalla; aurinko paistoi sietämättömästi ja aamusta saakka
-oli puhaltanut lämmin tuuli, nostaen hiekkakummuilta ja teiltä kuumia
-hiekkapilviä ja kulettaen niitä ilmassa kaislikkojen, puiden ja
-stanitsojen yli. Ruoho ja puiden lehvät olivat pölyn peitossa, tiet
-ja suolakentät olivat paljastuneet ja tulleet kumajavan koviksi.
-Terekin vesi oli jo aikoja laskeutunut ja ojista se nopeasti väheni
-ja kuivui. Stanitsan viereisen lammikon liejuiset, karjan sotkemat
-rannat olivat paljastuneet, ja kaiken päivää kuului vedestä tyttöjen
-ja poikasten pulikoimista ja huutoja. Arolla alkoivat kummut ja
-kaislistot jo kuivua ja karja pakeni ammuen päivällä pellolle.
-Metsänriista oli väistynyt kaukaisiin kaislistoihin ja vuorille
-Terekin taakse. Sääsket ja hyttyset parvina leijailivat rotkojen ja
-stanitsan yllä. Lumivuoret peittyivät harmaaseen sumuun. Ilma oli
-harvaa ja löyhkäsi pahalta. Abrekkien oli kuultu tulleen madaltuneen
-joen yli ja ne samoilivat nyt tällä puolen. Aurinko vaipui joka
-ilta palavan punaiseen ruskotukseen. Oli kiirein työaika. Koko
-stanitsan väki puuhasi arbusi- ja viinitarhoilla. Puutarhat olivat
-kasvettuneet umpeen sotkuista lehdikkoa ja tulleet täyteen viileätä
-sankkaa varjoa. Kaikkialla näkyi leveiden lehvien alta, jonne valo
-pilkisti, mustia, kypsiä, raskaita terttuja. Pölyistä puutarhoihin
-vievää tietä pitkin vieri narisevia kaksipyörärattaita, jotka olivat
-kukkuroillaan mustia viinirypäleitä. Pölyisellä tiellä retkotti
-pyörien survomia terttuja. Poikaset ja tytöt, joiden paidat olivat
-viinirypälemehun likaamia, juoksivat äitiensä perästä, rypäleitä
-käsissä ja suussa. Tiellä tuli alinomaa vastaan repaleisia työmiehiä,
-jotka jäntevillä hartioillaan kantoivat viinirypälekoreja. Silmiä
-myöten liinaan peitetyt äidit taluttivat härkiä, jotka olivat
-valjastetut viinirypäleillä korkeiksi lastattujen vankkurien eteen.
-Tavatessaan rattaita sotamiehet pyysivät kasakattarilta rypäleitä,
-ja nousten rattaille niiden kulkiessa kasakatar otti kahmalollisen
-rypäleitä ja heitti sotamiehen syliin. Muutamilla pihoilla
-puserrettiin jo rypäleitä. Puserrettujen rypäleiden haju täytti
-ilman. Verta sisältäviä punaisia kaukaloita näkyi katosten alla ja
-nogajilaiset rengit, housunlahkeet käärittyinä ja pohkeet punaisina,
-kulkivat pitkin pihaa. Siat röhkien latkivat puserrejätteitä ja
-maata rötköttivät niiden päällä. Pirttirakennusten laakakatot olivat
-ylt'yleensä mustien, auringossa kuivuvien meripihkalevyjen vallassa.
-Varikset ja harakat hyöriskelivät jyviä noukkien kattojen ympärillä
-ja lentää loikahuttivat paikasta toiseen.
-
-Iloisesti korjattiin vuoden töiden hedelmää ja tänä vuonna sato oli
-tavattoman runsas ja hyvä.
-
-Varjoisista viheriöistä puutarhoista, keskeltä viiniköynnösmertä ja
-joka suunnalta kuului naurua, laulua, iloa ja naisten ääniä, ja näkyi
-naisten kirkkaita, kukikkaita, välkkyviä pukuja.
-
-Aivan keskipäivän aikaan istui Marjana puutarhassa, persikkapuun
-varjossa, ja valjaista riisuttujen kärrien alta otti esiin
-päivällisruokaa kotiväelleen. Hänen vastapäätään istui maahan
-levitetyllä loimella vänrikki, joka oli palannut koulusta ja pesi
-ruukussa käsiään. Pieni poika, Marjanan veli, oli juuri juossut
-lammikolta, pyyhki kasvojaan molemmin hihoin ja katseli levottomana
-sisarta ja äitiä päivällistä odottaen ja raskaasti hengittäen.
-Äitimuori, jäntevien päivettyneiden käsien hihat käärittyinä,
-asetteli rypäleitä, kuivaa kalaa, kaimakkia ja leipää matalalle
-pyöreälle tatarilaiselle pöydälle. Vänrikki kuivasi kätensä,
-otti lakin päästään, risti silmänsä ja siirtyi pöydän luo. Poika
-sieppasi ruukun ja rupesi ahneesti juomaan. Äiti ja tytär istuivat
-pöytään koukistaen jalat allensa. Varjossakin oli sietämätön helle.
-Ilmassa puutarhan yllä vaippui ilkeä löyhkä. Lämmin voimakas
-tuuli, joka puhalsi lehvien läpi, ei tuonut viileyttä, se vain
-yksitoikkoisesti taivutti puutarhoihin sinne tänne siroiteltujen
-päärynä-, persikka- ja silkkiäispuiden latvoja. Vielä kerran siunaten
-itsensä otti vänrikki selkänsä takaa viiniköynnöksen lehdellä katetun
-tshihiri-ruukun ja juotuaan sen suulta, antoi eukolle. Vänrikillä
-oli päällään vain paita, joka oli kaulasta auki ja jonka alta näkyi
-lihaksinen karvainen rinta. Hänen kapeat, ovelat kasvonsa olivat
-iloiset. Ei asennon eikä puheen läpi paistanut tällä kertaa hänen
-tavallinen politisuutensa; hän oli iloinen ja luonnollinen.
-
--- Ja illaksi lopetamme nurkan ladon vieressä? -- sanoi hän pyyhkien
-kosteata partaansa.
-
--- Loppuu se, -- vastasi eukko, -- kun ei vaan olisi ilmasta haittaa.
-Djomkinit eivät ole vielä puoliakaan korjanneet, -- lisäsi hän. --
-Ustenjka yksin tekee työtä ja reutoo.
-
--- Mitäs ne! -- ylpeästi vastasi ukko.
-
--- He, juo, Marjanushka! -- sanoi eukko, antaen ruukun tytölle. --
-No, kun Jumala suo, onpahan taas häiden varalta, -- sanoi eukko.
-
--- Sillä asialla ei ole kiirettä, -- sanoi vänrikki, rypistäen hiukan
-otsaansa.
-
-Tyttö painoi päänsä alas.
-
--- Miksi ei saisi puhua? -- sanoi eukko: -- asia on päätetty, eikä
-ole enää paljon aikaakaan.
-
--- Älä päätäsi vaivaa, -- sanoi taas vänrikki. -- Viiniä on nyt
-korjattava.
-
--- Oletko nähnyt Lukashkan uutta hevosta? -- kysyi eukko. -- Minkä
-Mitrij Andreitsh lahjoitti, se ei enää ole hänellä, vaihtoi.
-
--- En, en ole nähnyt. Vaan puhuinpa äsken hyyriläisen rengin kanssa
--- sanoi vänrikki: -- kertoi, että se on taas saanut tuhat ruplaa.
-
--- Pohatta kerrassaan, -- vakuutti eukko.
-
-Koko perhe oli hyvällä tuulella ja kaikki olivat tyytyväisiä.
-
-Työ sujui hyvin. Rypäleitä tuli enemmän ja parempia kuin he itse
-olivat otaksuneet.
-
-Lopetettuaan päivällisen Marjana vei härille ruohoa, käänsi beshmetin
-päänsä alle ja paneutui vankkurien alle levolle, survottuun mehevään
-ruohoon. Hänellä oli yllään vain vaaleansininen, haalistunut
-karttunipaita ja päässä punainen silkkihuivi, mutta hänen oli
-sietämättömän kuuma. Hänen kasvonsa hehkuivat, jalat eivät löytäneet
-asentoa, silmät olivat unesta ja uupumuksesta kosteat; huulet
-itsestään avautuivat ja rinta hengitti raskaasti ja syvästi.
-
-Työkausi oli alkanut jo kaksi viikkoa sitten, ja raskas keskeymätön
-työ oli vienyt kaiken ajan nuorelta tytöltä. Varhain aamulla päivän
-sarastaessa hän nousi, pesi kylmällä vedellä kasvonsa, sitaisi
-liinan päähänsä ja avojaloin juoksi karjaansa katsomaan. Hän pani
-kiireesti kengät jalkaansa ja beshmetin päälleen, otti nyyttiin
-leipää, valjasti härät ja ajoi koko päiväksi puutarhoihin. Siellä hän
-vain tunnin verran lepäsi, leikkasi rypäleitä ja hilasi rypälekoreja
-ja illalla iloisena ja virkeänä palasi stanitsaan, taluttaen härkiä
-nuorasta ja hoputtaen pitkällä vitsalla. Korjattuaan karjan hämärissä
-ja siepattuaan siemeniä paidan leveään hihaan hän meni nurkkaukseen
-tyttöjen kanssa nauramaan. Mutta heti kun ruskotus alkoi sammua, meni
-hän jo majaan, söi illallista pimeässä pirtissä isän, äidin ja pikku
-veljen kanssa, huoletonna, virkeänä astui majaan, istuutui uunille ja
-uinaillen kuunteli hyyriläisen puhetta. Heti kun tämä oli lähtenyt
-heittäytyi tyttö vuoteelle ja nukkui aamuun saakka heräämättä,
-rauhallisesti. Seuraava päivä kului samalla lailla. Lukashkaa hän
-ei ollut nähnyt kihlajaispäivästä saakka ja hän odotti tyynesti
-häiden tuloa. Hyyriläiseen hän oli tottunut ja mielellään tunsi tämän
-tarkkaavan katseen seuraavan itseään.
-
-
-
-
-XXX.
-
-
-Vaikka helteeltä ei ollut turvaa missään, vaikka hyttysparvet
-pyörivät vankkurien viileässä siimeksessä ja poika väännellessään
-itseään sysäsi häntä, veti Marjana päänsä yli liinan ja oli jo
-saanut unesta kiinni, kun äkkiä Ustenjka, naapurityttö, juoksi hänen
-luokseen ja sukeltaen rattaiden alle, laskeutui hänen viereensä
-pitkäkseen.
-
--- Nyt nukkumaan tytöt, nukkumaan! -- sanoi Ustenjka, laittaen
-itselleen sijaa rattaiden alle. -- Malta! -- sanoi hän nousten
-pystyyn: näin ei ole hyvä.
-
-Hän nousi pystyyn, taittoi vehreitä oksia, ripusti niitä molemmille
-puolille rattaiden pyöriin ja heitti vielä päälle beshmettinsä.
-
--- Laskeppas! -- huusi hän pojalle, ryömien taas rattaiden alle: onko
-kasakkain paikka tyttöjen keskessä? Matkaasi sinä.
-
-Jäätyään rattaiden alle ystävänsä kanssa kahden, Ustenjka äkkiä
-tarttui Marjanaan molemmin käsin ja pusertaen itseään häntä vasten,
-alkoi suudella hänen poskiaan ja kaulaansa.
-
--- Kultaseni, veikkoseni! -- virkkoi hän, päästäen ohuen, selkeän
-naurun.
-
--- Kas vaan, on _vaarilta_ oppinut, -- vastasi Marjana, estellen
-häntä. -- Herkiä jo!
-
-Ja he rupesivat molemmat niin kikattamaan että äiti huusi heille.
-
--- Käykö kateeksi? -- sanoi kuiskaten Ustenjka.
-
--- Mitä höpiset! Anna nukkua. No, sitäkö sinä tulit?
-
-Mutta Ustenjka ei talttunut.
-
--- Entäpä jos sanon sinulle jotain, mitä!
-
-Marjana nousi kyynärpäälleen ja korjasi valuneen liinan paikoilleen.
-
--- No, mitä sulla on sanottavaa?
-
--- Mitä sinun hyyryläisestäsi tiedän!
-
--- Mitä tietämistä hänessä on! -- vastasi Marjana.
-
--- Voi sinua tytön lurjusta! sanoi Ustenjka tuupaten häntä
-kyynärpäällään ja nauraen: -- et sinä mitään kerro: käykö hän teillä?
-
--- Käy. Entä sitten? -- kysyi Marjana ja sävähti äkkiä punaiseksi.
-
--- Minä olen avoin tyttö, minä kerron kaikille. Mitä minä
-piiloittelisin? -- sanoi Ustenjka, ja hänen iloiset, punakat kasvonsa
-saivat miettivän ilmeen. -- Teenkö kellekään siinä pahoin? Rakastan
-häntä ja siinä kaikki!
-
--- Vaaria, niinkö?
-
--- No niin.
-
--- Eikö ole synti? -- vastasi Marjana.
-
--- Ah, Mashenjka! Milloinka sitä huvittelisi, jollei neitopäivinään?
-Menen kasakalle, syntyy lapsia, saa kokea puutetta. Anna kun joudut
-Lukashkalle, niin ei päähäsikään tule ilo, saat lapsia, on työtä.
-
--- Mitä siitä? Toisien on naimisissakin hyvä. Samantekevä! -- vastasi
-tyynesti Marjana.
-
--- Kerro nyt sitten kerrankin, mitä teillä Lukashkan kanssa on ollut.
-
--- Mitäkö on ollut? Hän kosi. Isä siirsi vuodeksi eteenpäin; vaan nyt
-ovat sopineet, että syksyllä annetaan.
-
--- Mutta mitä hän on sinulle puhunut?
-
-Marjana hymyili.
-
--- Arvaa tuon nyt, mitä on puhunut. Sanoo rakastavansa. On aina vaan
-pyytänyt tulemaan puutarhoihin kanssaan.
-
--- Kas vaan poikaa mikä takiainen! Ethän sinä varmaankaan ole mennyt?
-Ja miten komea mies hänestä on nyt tullut, ensimäinen dzhigitti!
-Sotnjassakin vaan hurjastelee. Muutama päivä sitten tuli sieltä
-meidän Kirkamme; minkälaisen hevosen Lukashka kuuluu itselleen
-vaihtaneen! Ja aina vaan muka sinua ikävöi. Entä mitä hän vielä on
-puhunut? -- kysyi Marjanalta Ustenjka.
-
--- Kaikki sinun tietää pitää... -- nauroi Marjana. -- Kerran yöllä
-tuli hevosen selässä ikkunan luo päissään. Pyrki sisään.
-
--- Sinä et laskenut?
-
--- Olisiko pitänyt? Jos minä kerran mitä sanon, niin se pysyy! Lujana
-kuin kivi, -- vastasi Marjana vakavasti.
-
--- Komea mies! Kun hän vaan tahtoo niin ei ole yksikään tyttö
-välittämättä.
-
--- Menköön muiden luo, -- vastasi Marjana ylpeästi.
-
--- Sinun ei ole häntä sääli!
-
--- On, mutta tyhmyyksiä en tee, -- se olisi pahaa.
-
-Ustenjka äkkiä heitti päänsä ystävättären rintaa vasten, kietoi hänet
-käsivarsillaan ja ihan tärisi naurun hytkähdyksistä.
-
--- Tyhmä sinä olet, hupero! -- sanoi hän huohottaen, -- et välitä
-omasta onnestasi, -- ja rupesi taas Marjanaa kutkuttamaan.
-
--- Hui, jätä jo! -- sanoi Marjana kirkuen kesken nauruaan. --
-Lazutkan survoit.
-
--- Kas, peijakkaat, kun ovat villissään, jaksavatpas! -- kuului taas
-rattaiden takaa eukon unelias ääni.
-
--- Et välitä onnestasi, -- toisti Ustenjka kuiskaten ja nostaen
-ruumistaan. -- Mutta onnellinen sinä olet, ihan totta! Sinuakos
-rakastetaan. Sinä olet vaan tuommoinen jöröttäjä, mutta sinua ne
-rakastavat. Oh, olisinpa minä sinun sijassasi, voi miten minä
-hyyriläistäsi pyörittäisin! Minä katsoin häntä, kun oltiin meillä,
-ihan näytti tahtovan syödä sinut silmillään. Minun _vaarini_ --
-on sekin antanut minulle jos jotain. Mutta teidän, kuuleppas, on
-venäläisten ensimäinen pohatta. Hänen renkinsä on kertonut, että
-heillä on omat alustalaiset.
-
-Marjana kohotti hiukan itseään ja miettiväisenä hymyili.
-
--- Sanoipa se hyyriläinen kerran kummia minulle, -- virkkoi
-Marjana pureskellen ruohonkortta. -- Tällä tavalla; tahtoisin olla
-Lukashka-kasakka tai sinun veljesi Lazutka... Mitähän varten hän niin
-sanoi?
-
--- Se höpertää mitä päähän pistää, -- vastasi Ustenjka. -- Entäs
-minun, mitä kaikkea se juttelee... ihan kuin noiduttu!
-
-Marjana heitti päänsä käärittyä beshmettiä vasten, laski kätensä
-Ustenjkan olalle ja ummisti silmänsä.
-
--- Hän aikoi nyt tulla tarhoille työhön; isä pyysi häntä, -- virkkoi
-Marjana hetken vaitiolon jälkeen ja nukkui.
-
-
-
-
-XXXI.
-
-
-Aurinko oli jo tullut rattaita siimestävän päärynäpuun takaa näkyviin
-ja vinoin sätein, Ustenjkan punomien oksienkin läpi, paahtoi
-rattaiden alla nukkuvien tyttöjen kasvoihin. Marjana heräsi ja
-rupesi sitomaan liinaa päähänsä. Vilkaistuaan ympärilleen hän näki
-päärynäpuun takana hyyriläisen, joka pyssy olalla seisoi isän kanssa
-tarinoiden. Hän tuuppasi Ustenjkaa ja ääneti hymysuin osoitti hänelle
-Oleninia.
-
--- Eilen kävelin enkä löytänyt ainoatakaan, -- sanoi Olenin
-levottomasti katsellen ympärilleen ja näkemättä Marjanaa oksien takaa.
-
--- Vaan menkääpäs tuolle kulmalle, suoraan ympyrässä kiertäkää,
-siellä entisessä puutarhassa, kutsuvat sitä takalistoksi, siellä on
-aina jäniksiä, -- sanoi vänrikki, heti vaihtaen kieltään.
-
--- Mitä joutavia työaikana jäniksiä haette! Tulisitte ennen meitä
-auttamaan, tekisitte tyttöjen kanssa työtä, -- sanoi eukko iloisesti.
--- No, tytöt, ylös! -- huusi hän.
-
-Marjana ja Ustenjka supattelivat toisilleen ja tuskin jaksoivat olla
-nauruun purskahtamatta rattaiden alla.
-
-Siitä saakka kun oli tiedoksi tullut, että Olenin oli lahjoittanut
-viidenkymmenen ruplan hevosen Lukashkalle, oli hänen isäntäväkensä
-muuttunut ystävällisemmäksi; etenkin näytti vänrikki olevan hyvillään
-huomatessaan Oleninin lähentymistä tyttäreensä.
-
--- Enhän minä osaa tehdä työtä, -- sanoi Olenin koettaen olla
-katsomatta vehreiden lehvien läpi rattaiden alle, missä hän huomasi
-Marjanan vaaleansinisen paidan ja punaisen liinan.
-
--- Tule, minä annan persikoita, -- sanoi eukko.
-
--- Kasakkain muinaiseen vierasvaraiseen tapaan, paljasta eukkojen
-tyhmyyttä, -- sanoi vänrikki selittäen ja ikäänkuin oikaisten eukon
-sanoja: -- Venäjällä varmaankin olette syöneet sekä persikoita että
-ananashilloa ja -mehua yllimmän kyllin.
-
--- Siis on entisessä puutarhassa? -- kysyi Olenin: -- minäpä käyn
-siellä. -- Ja vilkaistuaan kiireesti vehreiden oksien läpi hän
-kohotti korkeata suippolakkiaan ja katosi säännöllisten viheriäin
-köynnösrivien sekaan.
-
-Aurinko jo kätkeytyi tarhojen aituuksen taa ja taittunein sätein
-loisti läpikuultavien lehtien lomitse, kun Olenin palasi puutarhaan
-talonväkensä luo. Tuuli laantui ja vilpoisa viileys alkoi levitä
-köynnösmaille. Jostain vaistosta tunsi Olenin jo kaukaa Marjanan
-sinertävän paidan köynnösrivien lomitse ja meni marjoja poimien hänen
-luoksensa. Läähättävä koira myös joskus sieppasi kuolaisella suullaan
-matalalla riippuvan tertun. Punaisin kasvoin, hihat käärittyinä
-ja liina leuan alle vajonneena Marjana nopeasti leikkasi raskaita
-rypäleitä ja laski niitä koriin. Päästämättä kädestään vartta, jota
-siinä piti, hän pysähtyi, ystävällisesti hymyili ja ryhtyi uudestaan
-työhön. Olenin tuli lähemmäksi ja heitti pyssyn olan taa saadakseen
-kätensä vapaiksi. "Missä on teidän väkenne? Onnea työhön! Oletko
-yksin?" aikoi hän sanoa, mutta ei saanut sanotuksi ja kohotti vain
-suippolakkiaan. Hänen oli noloa Marjanan kanssa kahden, mutta hän
-meni ihan kuin varsin omaksi kiusakseen hänen luokseen.
-
--- Noinhan sinä vielä pyssylläsi satut naisiin ampumaan, -- sanoi
-Marjana.
-
--- Ei, en minä ammu.
-
-He olivat kumpikin vaiti.
-
--- Auttaisitpa tässä.
-
-Olenin otti puukon ja rupesi ääneti leikkaamaan. Hän veti alhaalta
-lehtien alta raskaan, noin kolmen naulan painoisen sakean tertun,
-jossa kaikki marjat olivat niin läjässä päällekkäin, ettei niille
-enää oikein ollut sijaa, ja näytti sitä Marjanalle.
-
--- Onko leikattava kaikki? Tämä ei ole viheriä.
-
--- Anna tänne.
-
-Heidän kätensä koskivat toisiinsa. Olenin otti hänen kätensä ja tyttö
-hymyillen katsoi Oleniniin.
-
--- Sinähän menet kohta naimisiin? -- sanoi hän.
-
-Vastaamatta mitään Marjana kääntyi ja loi häneen ankarat silmänsä.
-
--- Sinä rakastat Lukashkaa?
-
--- Mitä se sinuun kuuluu?
-
--- Minun käy kateeksi.
-
--- Kaikkea!
-
--- Ihan totta, sinä olet niin kaunis!
-
-Ja hänen tuli heti kauhean ilkeä olla siitä mitä oli sanonut. Niin
-ilettäviltä kaikuivat hänestä omat sanansa. Hän punehtui, joutui
-hämilleen ja otti tyttöä molemmista käsistä.
-
--- Mikä lienenkin, niin anna olla! Ei tarvitse pilkata... -- vastasi
-Marjana, mutta hänen katseensa puhui, miten varmasti hän tiesi, ettei
-Olenin pilkannut.
-
--- Miten pilkata? Jos sinä tietäisit miten minä... -- Sanat kaikuivat
-vielä ilkeämmiltä, vielä vähemmin siihen soveltuvilta, mitä hän
-tunsi; mutta hän jatkoi: -- Minä en tiedä, mitä olisin valmis sinun
-tähtesi tekemään...
-
--- Menetkö siitä, takiainen!
-
-Mutta Marjanan kasvot, hänen loistavat silmänsä, hänen korkea
-rintansa, solakat jalkansa puhuivat aivan toista. Oleninista tuntui
-siltä kuin tyttö olisi ymmärtänyt, miten ilettävää kaikki oli,
-mitä Olenin hänelle puhui, mutta itse oli sellaisten mietteiden
-yläpuolella. Hänestä näytti, että tyttö aikoja oli tiennyt kaiken
-sen, mitä hän tahtoi mutta ei osannut sanoa hänelle, mutta tahtoi
-kuunnella kuinka hän sen sanoisi hänelle. "Ja kuinka hän ei tietäisi,
--- ajatteli Olenin, -- kun minä tahdoin sanoa Marjanalle vain
-yksistään kaiken sen, mitä Marjana itse oli? Mutta hän ei tahtonut
-ymmärtää, ei tahtonut vastata", ajatteli hän.
-
--- Huu! -- kuului äkkiä läheltä köynnösryhmän takaa Ustenjkan ääni
-ja hänen kimeä naurunsa. -- Tule, Mitrij Andreitsh, auttamaan minua!
-Olen yksin... -- huusi hän Oleninille, pistäen lehtien takaa näkyviin
-pyöreät, naivit kasvonsa.
-
-Olenin ei vastannut mitään eikä liikahtanut paikaltaan.
-
-Marjana rupesi taas leikkaamaan, mutta katseli lakkaamatta
-hyyriläistä. Olenin oli aikeessa jotain sanoa, mutta jätti sanomatta,
-kohautti olkapäitään, ja heittäen pyssyn olalleen nopein askelin
-lähti tarhalta.
-
-
-
-
-XXXII.
-
-
-Pari kertaa hän pysähtyi kuuntelemaan Marjanan ja Ustenjkan
-heleätä naurua. Päästyään yhteen tytöt huusivat jotain. Koko illan
-Olenin harhaili metsässä metsästyksellä. Saamatta mitään hän jo
-hämärissä palasi. Kulkiessaan pihan yli hän huomasi talonväen
-pirtin oven olevan auki ja siitä näkyi vaaleansininen paita. Hän
-huusi erityisen kovasti Vanjushaa, ilmaistakseen tulonsa, ja istui
-rappusille tavanmukaiselle paikalleen. Talonväki oli jo palannut
-tarhoilta; he tulivat ulos pirtistä, siirtyivät majaansa, eivätkä
-kutsuneet häntä luokseen. Marjana kulki kaksi kertaa ulos portista.
-Kerran puolipimeässä hänestä näytti kuin Marjana olisi katsahtanut
-häneen. Olenin kiihkeästi seurasi jokaista hänen liikettään, mutta
-ei rohjennut mennä hänen luokseen. Kun Marjana katosi majaansa,
-laskeutui Olenin rappusilta ja rupesi kävelemään pihalla; mutta
-Marjana ei enää tullut ulos. Koko yön vietti Olenin ulkona silmää
-ummistamatta kuunnellen jokaista ääntä isäntäväen majasta. Hän kuuli
-kuinka he illalla puhelivat, kuinka söivät, kuinka kantoivat patjoja
-ja menivät levolle; kuuli kuinka Marjana jollekin naurahti; miten
-sitte kaikki vaikeni. Vänrikki virkkoi jotain kuiskaten eukolleen ja
-joku hengitti. Hän poikkesi majaansa. Vanjusha nukkui riisuutumatta.
-Olenin tunsi kateutta häntä kohtaan ja rupesi taas kävelemään pitkin
-pihaa, koko ajan jotain odottaen, mutta ei kukaan tullut ulos, ei
-kukaan liikahtanut; kuului vain kolmen hengen tasainen hengitys. Hän
-tunsi Marjanan hengityksen ja koko ajan kuunteli sitä, ja kuunteli
-sydämensä tykytystä. Stanitsassa oli kaikki vaiennut, myöhäinen
-kuu oli noussut taivaalle ja yhä selvemmin alkoi näkyä karja, joka
-pihamailla puhkuili, laskeutui makuulle ja hitaasti nousi. Olenin
-kiukuissaan kysyi itseltään: "mitä minä tahdon?" eikä voinut yöstään
-irtautua. Yhtäkkiä hän kuuli selvästi askeleita ja siltapalkin
-narinaa isäntäväen majasta. Hän syöksyi ovelleen; mutta taaskaan ei
-kuulunut mitään paitsi tasaista hengitystä, ja taas pihalla raskaan
-puhkauksen perästä käännähti puhvelilehmä nousten etupolvilleen,
-sitten kaikille jaloilleen, huiskutteli häntäänsä, ja tasaisesti
-läiskähteli jotain pihan kuivaan saveen, ja taas se huokaisten
-asettui makaamaan kuun utuverhoon... Hän kysyi itseltään: "mitä minun
-on tehtävä?" ja päättäväisenä rupesi lähtemään makuulle; mutta taas
-kuului ääniä, ja hänen mielikuvitukseensa nousi kuva Marjankasta,
-joka on tullut tuohon kuun valaisemaan sumuiseen yöhön, ja taas hän
-syöksyi ikkunaan ja taas kuuli askeleita. Jo ennen päivän nousua
-hän meni ikkunan luo, sysäsi ikkunasuojusta, juoksi ovelle ja
-todella kuului Marjankan huokaus ja askeleita. Hän tarttui säppiin
-ja koputti. Varovaiset askeleet paljasjaloin, hiukan narisuttaen
-siltapalkkeja, lähestyivät ovea. Liikahti säppi, ovi narahti,
-tuoksahti meiramin ja melonin hajulta, ja kynnyksellä näkyi Marjanan
-koko varsi. Olenin näki häntä vain hetken kuun valossa. Hän paiskasi
-oven kiinni, kuiskasi jotain ja juoksi kevein askelin takaisin.
-Olenin rupesi hiljaa koputtamaan, -- ei mitään vastausta. Hän juoksi
-ikkunan luo ja alkoi kuunnella. Äkkiä terävä, vinkuva miehen ääni
-kuului aivan odottamatta.
-
--- Mainiota! -- sanoi pienenläntä kasakkapoika, jolla oli valkea
-suippolakki päässä ja joka tuli aivan Olenin luo pihalta: -- minä
-näin, mainiota!
-
-Olenin tunsi Nazarkan eikä virkkanut mitään, sillä ei tiennyt mitä
-tekisi ja sanoisi.
-
--- Mainiota! Minäpä menen stanitsalautakunnalle ilmoittamaan ja
-hänen isälleen sanon. Vai semmoinen vänrikin tyttö! Hänelle ei yksi
-riitäkään.
-
--- Mitä sinä minusta tahdot, mitä on asiaa, -- lausui Olenin.
-
--- Ei mitään, minä sanon vasta lautakunnalle.
-
-Nazarka puhui hyvin kovasti, huomattavasti tahallaan.
-
--- Kas sitä, miten sukkela _junkkeri_ se on!
-
-Olenin vapisi ja kalpeni.
-
--- Tule tänne, tule!
-
-Olenin sieppasi häntä voimakkaasti kädestä ja vei hänet majansa luo.
-
--- Eihän tässä mitään ollut, hän ei minua laskenut, enkä minä
-mitään... Hän on kunniallinen!...
-
--- No, siitä kyllä saadaan selvä... -- sanoi Nazarka.
-
--- Mutta minä annan kuitenkin sinulle... Maltahan!...
-
-Nazarka oli vaiti. Olenin juoksi majaansa ja toi kasakalle kymmenen
-ruplaa.
-
--- Eihän mitään ollut; tai samantekevä, minun syyni oli ja tästä
-saat... mutta Jumalan tähden, ettei kukaan tiedä! Eikä mitään
-ollutkaan...
-
--- Jääkäätte hyvästi, -- sanoi Nazarka nauraen ja läksi pois.
-
-Nazarka oli tänä yönä tullut stanitsaan Lukashkan asialla,
-hankkimaan paikkaa varastetulle hevoselle, ja kulkiessaan kotiinsa
-katua pitkin hän oli kuullut askeleita. Hän palasi toisena aamuna
-sotnjaan ja kehuen kertoi toverilleen miten ovelasti oli saanut
-kymmenen ruplaa. Seuraavana aamuna Olenin näki talonväkeään eikä
-kukaan tiennyt mitään. Marjanan kanssa hän ei puhunut ja tyttö vain
-naureskeli katsoessaan häneen. Yön hän taas vietti nukkumatta,
-hartaasti käyskennellen pihalla. Seuraavan päivän hän tahallaan
-vietti metsällä, ja illalla hän itseään paetakseen meni Beletskij'n
-luo. Hän pelkäsi itseään ja lupasi itselleen olla enää talonväen
-luo menemättä. Seuraavana yönä herätti Oleninin vääpeli. Komppanian
-oli nyt heti lähdettävä hyökkäykseen. Olenin oli tästä tapauksesta
-hyvillään ja aikoi olla kokonaan tulematta stanitsaan takaisin.
-
-Hyökkäysretki kesti neljä päivää. Päällikkö halusi nähdä Oleninia,
-jolle hän oli sukua, ja ehdotti että hän jäisi esikuntaan. Olenin
-kieltäytyi. Hän ei voinut elää ilman stanitsaansa ja pyysi lupaa
-päästä kotiin. Hyökkäyksestä hänelle annettiin sotilaallinen risti,
-jota hän ennen oli niin halunnut. Nyt hän sitävastoin oli aivan
-välinpitämätön tästä rististä ja vielä välinpitämättömämpi upseeriksi
-ehdottamisesta, josta ei vieläkään oltu päätetty. Hän matkusti
-onnellisesti Vanjushan kanssa linjalle ja ennätti muutamia tunteja
-ennen komppaniaansa. Olenin vietti koko illan rappusilla katsellen
-Marjanaa. Koko yön hän taas ilman määrää ja tarkoitusta kulki pihalla.
-
-
-
-
-XXXIII.
-
-
-Seuraavana aamuna Olenin heräsi myöhään. Talonväki oli jo poissa.
-Hän ei mennyt metsälle vaan milloin otti käteensä kirjan, milloin
-meni rappusille ja taas takaisin majaansa ja heittäytyi vuoteelle.
-Vanjusha luuli häntä sairaaksi. Illan tultua Olenin päättävästi
-nousi, ryhtyi kirjoittamaan ja kirjoitti myöhään yöhön. Hän kirjoitti
-kirjeen, mutta ei lähettänyt sitä, sillä ei kuitenkaan kukaan olisi
-ymmärtänyt häntä mitä hän tahtoi sanoa, eikä sitä tarvinnut kukaan
-muu ymmärtääkään kuin Olenin itse. Hän kirjoitti näin:
-
-"Minä saan Venäjältä kirjeitä, jotka sisältävät valitteluja:
-pelätään, että minä tähän korpeen hautautuneena olen mennyttä
-miestä. Minusta sanotaan: hän raaistuu, jää kaikessa takapajulle,
-rupeaa juomaan ja vielä kukaties ottaa kasakattaren vaimokseen.
-Sanotaan, ettei Jermolov ole suotta sanonut: ken palvelee kymmenen
-vuotta Kaukasiassa, se joko ikävästä juo itsensä kuoliaaksi tai
-ottaa irstaan naisen vaimokseen. Miten kauheata! Mutta eihän minun
-oikeastaan ole mitään syytä laskea itseäni turmiolle, kun minun
-osakseni voisi tulla suuri onni päästä kreivitär B:n mieheksi,
-kamariherraksi tai aateliston johtajaksi. Miten te kaikki olette
-minusta vastenmielisiä ja säälittäviä! Te ette tiedä mitä on onni ja
-mitä on elämä! On kerrankin elettävä elämää sen teeskentelemättömässä
-ihanuudessa. Tulee saada nähdä ja ymmärtää mitä minä joka päivä näen
-silmäini edessä: ikuisia, lähestymättömiä vuorten lumiröykkiöitä
-ja majestetisen naisen siinä alkuperäisessä kauneudessa, jossa
-varmaan ensimäinen ihminen on Luojansa kädestä lähtenyt, ja silloin
-on selviävä, kuka menee turmioon, kuka elää totuudessa ja kuka
-valheessa, tekö vai minä. Jos te tietäisitte, kuinka te olette
-minusta inhoittavia ja surkeita imarteluinenne! Kun vaan majani,
-metsäni ja rakkauteni sijasta tulee mieleeni nuo salongit, nuo
-naiset voideltuine hiuksineen ja vieraat kiharat kohokkeena niiden
-alla, nuo luonnottomasti liikkuvat pikku huulet, nuo piiloitetut
-ja vääristellyt heikot jäsenet ja tuo salien löpertely, joka on,
-muka keskustelua, mutta jolla ei ole mitään oikeutta siihen nimeen,
--- niin tulee minuun sietämätön vastenmielisyys. Näen edessäni nuo
-tylsät kasvot, nuo rikkaat morsiamet, kasvoissa ilme: 'ei se mitään,
-älä arkaile vaikka olenkin rikas morsian', nuo istumaan rupeamiset ja
-muuttelemiset, tuo julkea parien liittäminen ja nuo ikuiset juorut
-ja teeskentely; nuo säännöt: kenelle tarjottava kättä, kenelle
-nyökäytettävä päätä, kenen kanssa keskusteltava ja lopuksi tuo
-ikuinen vereen tarttunut ikävä, joka siirtyy sukupolvesta sukupolveen
-(ja se kaikki on tietoista ja sen välttämättömyydestä ollaan
-vakuutettuja).
-
-"Käsittäkää yksi asia tai uskokaa yhteen asiaan: tulee nähdä ja
-ymmärtää, mitä on totuus ja kauneus, ja pölyksi hajoaa kaikki, mitä
-te puhutte ja ajattelette, kaikki teidän onnen toivomuksenne sekä
-minulle että itsellenne. Onni -- se on seurustelu luonnon kanssa, sen
-näkeminen, sen kanssa puhuminen. 'Hän vielä, varjelkoon Herra, ottaa
-vaimokseen sivistymättömän kasakkatytön ja on maailmalta kokonaan,
-kokonaan mennyttä', kuvittelen heidän puhuvan minusta, vilpittömästi
-surkutellen. Mutta minä tahdonkin vain yhtä -- olla kokonaan mennyttä
-teidän katsantonne mukaan, -- tahdon ottaa vaimokseni tavallisen
-kasakattaren, enkä uskalla sitä tehdä, sillä se olisi korkein onni,
-jota minä en ole ansainnut.
-
-"Kolme kuukautta on kulunut siitä kun ensi kerran näin
-Marjana-kasakkatytön. Minussa olivat vielä tuoreina hylkäämäni
-maailman käsityskanta ja ennakkoluulot. Minä en silloin uskonut, että
-voisin rakastua tähän naiseen. Minä ihailin häntä samoin kuin vuorten
-ja taivaan kauneutta, enkä voinut olla häntä ihailematta, sillä hän
-on ihana niinkuin nekin. Sitten aloin tuntea, että tuon kauneuden
-tarkastelu oli tullut välttämättömyydeksi elämässäni, ja aloin kysyä
-itseltäni: enkö minä häntä rakasta; mutta mitään sen tapaista, miksi
-olin tuon tunteen kuvitellut, en löytänyt itsestäni. Tuo tunne ei
-ollut yksinäisyyden ikävän eikä avioliiton kaipauksen kaltainen, eikä
-platonisen, vielä vähemmin lihallisen rakkauden kaltainen. Minun
-piti saada nähdä, kuulla häntä, tietää että hän oli lähellä ja minä
-olin, jos en juuri onnellinen, niin ainakin rauhallinen. Illanvieton
-jälkeen, jossa minä olin hänen seurassaan ja kosketin häntä, minä
-aloin tuntea, että minun ja tuon naisen välillä oli katkeamaton,
-vaikkakin luvaton side, jota vastaan ei voinut taistella. Mutta
-minä taistelin vielä; minä sanoin itselleni: voinko sitten rakastaa
-naista, joka ei koskaan käsitä elämäni sisimpiä harrastuksia? Voiko
-todella rakastaa naista pelkän kauneuden vuoksi, rakastaa naista
-kuvapatsaana? -- kyselin minä itseltäni, mutta jo rakastin häntä,
-vaikka en vielä uskonut tunteeseeni.
-
-"Noiden iltakemujen jälkeen, joissa ensikerran puhuin hänen kanssaan,
-meidän suhteemme muuttui. Ennen hän oli ollut minulle ympäröivän
-luonnon vieras, mutta majestetinen olento, -- iltakemujen perästä
-hän oli minulle ihminen. Me aloimme tavata toisiamme, puhella
-keskenämme, aloin käydä joskus hänen isänsä kanssa työssä ja
-kaiket illat istua heidän luonaan. Ja näissä läheisissä suhteissa
-hän pysyi minun silmissäni yhä yhtä puhtaana, lähentymättömänä ja
-majestetisena. Hän aina ja kaikkeen vastasi samaten -- tyynesti,
-ylpeästi ja iloisen huolettomasti. Välistä hän oli sydämellinen,
-mutta useimmiten hänen joka katseensa, jokainen sanansa ja liikkeensä
-ilmaisi välinpitämättömyyttä, -- joka ei ollut halveksiva, mutta
-musertava ja hurmaava. Teeskennelty hymy huulilla minä koetin joka
-päivä olla kaikin tavoin hänen mielikseen ja intohimon ja toiveiden
-tuska sydämessä leikillisesti aloin puhella hänen kanssaan. Hän näki,
-että minä teeskentelin, mutta katsoi minuun suoraan, iloisesti ja
-rehellisesti. Tämä asema kävi minulle sietämättömäksi. Minä tahdoin
-olla valehtelematta hänelle ja tahdoin sanoa kaikki mitä ajattelin ja
-mitä tunsin. Olin erityisen hermostunut; se tapahtui köynnöstarhalla.
-Minä rupesin puhumaan hänelle rakkaudestani sanoin, joita minun on
-häpeä muistella. Häpeä muistella siksi, etten minä olisi saanut
-uskaltaa sanoa hänelle sellaista, sillä hän oli verrattomasti
-ylempänä niitä sanoja ja sitä tunnetta, jota tahdoin niillä
-ilmaista. Minä vaikenin ja siitä päivästä saakka on minun asemani
-ollut sietämätön. En ole tahtonut alentua entiseen leikilliseen
-suhteeseen jäämällä ja olen tuntenut, etten vielä ole päässyt
-suoraan ja välittömään suhteeseen häneen. Minä olen epätoivoissani
-kysynyt itseltäni: mitä on minun tehtävä? Typerissä haaveissani olen
-kuvitellut häntä milloin rakastajattarekseni, milloin vaimokseni,
-ja inhoten työntänyt luotani kummankin ajatuksen. Tehdä hänet
-huvinaiseksi olisi kauheata. Se olisi murhaa. Tehdä hänet rouvaksi,
-Dmitrij Andreevitsh Oleninin vaimoksi, kuten eräs upseereistamme otti
-täkäläisen kasakkatytön vaimokseen, olisi vielä pahempaa. Jospa minä
-voisin muuttua kasakaksi, Lukashkaksi, varastaa hevoslaumoja, juoda
-hurjasti tshihiriä; vetää lauluja sydämen pohjasta, surmata ihmisiä
-ja humalassa kiivetä ikkunasta Marjanan luo yöksi, ajattelematta
-kuka olen ja miksi olen olemassa, silloin olisi asia aivan toinen,
--- silloin me voisimme ymmärtää toisiamme, silloin minä voisin olla
-onnellinen. Minä olen koettanut antautua tähän elämään mutta olen
-silloin vielä voimakkaammin tuntenut heikkouteni, särkyneisyyteni. En
-ole voinut unohtaa itseäni ja sotkuista, epäsuhtaista, nurinkurista
-menneisyyttäni. Ja tulevaisuus on edessäni vielä toivottomampana.
-Joka päivä ovat silmäini edessä kaukaiset lumivuoret ja tuo
-majestetinen, onnellinen nainen. Mutta minä en saa tuota maailmassa
-ainoata mahdollista onnea, eikä ole minun tuo nainen. Kaikkein
-kauheinta ja kaikkein suloisinta asemassani on se, että minä tunnen,
-että minä ymmärrän hänet, mutta hän ei koskaan ole ymmärtävä minua.
-Hän ei ole ymmärtävä, ei sen vuoksi että hän olisi alempana minua
--- päinvastoin hänen ei tulekaan minua ymmärtää. Hän on onnellinen;
-hän on kuten luonto, tasainen, tyyni ja itse itsessään. Mutta minä
--- nurinkurinen heikko olento -- tahdon, että hän ymmärtäisi minun
-vaivaisuuteni ja kärsimykseni! Öisin en ole nukkunut, vaan olen
-turhanpäiten viettänyt yöt hänen ikkunansa alla, enkä ole itselleni
-selvittänyt, mikä minua on vaivannut. 18:na päivänä komppaniamme
-läksi hyökkäysretkelle. Minä olin kolme päivää poissa stanitsasta.
-Minä olin surullinen ja kaikesta välinpitämätön. Laulut, korttipeli,
-juomingit, juorut palkinnoista osastossamme olivat minusta vielä
-tavallista vastenmielisempiä. Äsken palasin kotiin, näin hänet,
-oman majani, Jeroshka-sedän, näin lumivuoret rappusiltani, ja niin
-voimakas riemun uusi tunne valtasi minut, että minulle kaikki
-selvisi. Minä rakastan tuota naista todellisella rakkaudella,
-ensimäisen ja ainoan kerran elämässäni. Minä tiedän mikä minun on...
-En pelkää alentuvani tunteeni vuoksi, en häpeä rakkauttani, -- olen
-siitä ylpeä... En ole itse syypää siihen että olen rakastunut.
-Se tapahtui vastoin tahtoani. Minä koetin uhrautumisen kautta
-pelastua rakkaudesta, minä keksin itselleni huvituksen rakastaa
-Lukashka-kasakkaa hänen Marjanansa kanssa ja siten vain ärsytin
-rakkauttani ja mustasukkaisuuttani. Tämä ei ole ihanteellista,
-niin sanottua ylevää rakkautta, jota olen ennen tuntenut; ei sitä
-viehätyksen tunnetta, jossa voi olla rakkaudestaan ihastunut ja
-tuntea itsensä tunteensa alkulähteeksi ja tehdä itse kaikki. Olen
-tuntenut sitäkin. Se on vasta pienempää nautinnon halua; tämä on
-jotain muuta. Kenties minä hänessä rakastan luontoa, kaikkea mitä
-luonnossa on kaunista personoituna, mutta minulla ei ole omaa tahtoa,
-vaan minun kauttani rakastaa häntä joku luonnon alkuvoima, koko
-luomakunta, koko luonto tunkee sen rakkauden minun sieluuni ja sanoo:
-rakasta. Minä en rakasta häntä järjelläni, en mielikuvituksellani,
-vaan koko olennollani. Rakastaessani häntä tunnen olevani koko
-onnellisen luomakunnan erottamaton osa. Minä olen ennen kirjoittanut
-uusista periaatteista, jotka ovat syntyneet yksinäisessä elämässäni;
-mutta ei kukaan voi tietää, miten työläästi ne ovat minussa
-valmistuneet, miten iloinen olen ollut päästessäni niistä tietoiseksi
-ja nähdessäni uuden elämäntien avoimeksi. Mitään näitä vakaumuksia
-kalliimpaa ei minussa ole ollut... No niin... on tullut rakkaus, ja
-ne ovat nyt poissa, ei ole edes niitä sääli! Minun on ymmärtääkin
-vaikea, että olen voinut antaa arvoa tuollaiselle yksipuoliselle,
-kylmälle, järkeilevälle mielentilalle. On tullut kauneus ja tuhaksi
-siroittanut koko tuon egyptiläisen elämän sisäisen toiminnan. Ja
-mikä on mennyttä se ei yhtään sureta! Uhrautuvaisuus on pelkkää
-roskaa, hulluutta. Se on vain ylpeyttä, ansaitun onnettomuuden pakoa,
-pelastusta toisen onnen kadehtimisesta. Elää toisen vuoksi, tehdä
-hyvää... mitä varten? -- kun minun sydämessäni on vain rakkautta
-itseeni ja vain halu rakastaa häntä ja elää hänen kanssaan, hänen
-elämäänsä. En nyt halua muiden onnea, en Lukashkan onnea. Minä en
-nyt rakasta noita toisia. Ennen aikaan olisin sanonut itselleni,
-että se on paha. Olisin tuskitellut miettien: miten käy hänen,
-minun, Lukashkan? Nyt on se minulle yhdentekevää. Minä en elä omassa
-itsessäni vaan on jotain minua voimakkaampaa, joka minua johtaa. Minä
-kärsin, mutta ennen olen ollut kuollut ja nyt vasta elän. Nyt lähden
-heidän luokseen ja sanon kaikki hänelle."
-
-
-
-
-XXXIV.
-
-
-Kirjoitettuaan tämän kirjeen Olenin myöhään illalla meni isäntäväen
-luo. Eukko istui penkillä uunin takana punoen silkkiäistoukan
-kudelmia. Marjana ompeli avoimin päin kynttilän valossa. Nähtyään
-Oleninin hän hyppäsi pystyyn, otti liinan ja meni uunin luo.
-
--- Istu sinä meidän seurassamme, Marjanushka, -- sanoi äiti.
-
--- En minä, kun olen paljain päin. -- Ja hän hyppäsi uunille.
-
-Olenin saattoi nähdä vain hänen polvensa ja siron riippuvan jalkansa.
-Olenin kestitsi eukkoa teellä. Eukko kestitsi vierasta kaimakilla,
-jota noutamaan laittoi Marjanan. Mutta pantuaan lautasen pöydälle
-Marjana taas hyppäsi uunille ja Olenin vain tunsi itsessään hänen
-silmänsä. He juttelivat taloudesta. Ulita-muori hääräili ja joutui
-vierasvaraisuuden huumaukseen. Hän kantoi Oleninille kostutettuja
-viinirypäleitä, rypäleleivoksia, parasta viiniä, ja rupesi
-kestitsemään Oleninia sitä erikoista syvän kansan sivistymätöntä
-ja ylpeätä vierasvaraisuutta noudattaen, joka on ominainen vain
-ruumiillisella työllä leipänsä hankkiville. Eukko, joka ensin oli
-raakuudellaan niin saattanut Oleninin ymmälle, nyt usein liikutti
-häntä yksinkertaisella hellyydellään tytärtään kohtaan.
-
--- Eipä tarvitse Jumalaa vihoittaa, veikkoseni! Meillä on kaikkea,
-Luojan kiitos, tshihiriä on puserrettu, ja suolattu on, ja noin kolme
-tynnöriä rypäleitä myömme ja vielä jää juodakin. Älä pidä kiirettä
-lähdölläsi. Häissä sitten yhdessä laitamme iloa.
-
--- Milloin on häät? -- kysyi Olenin, tuntien miten kaikki veri
-yhtäkkiä syöksyi kasvoihin ja sydän alkoi epätasaisesti ja
-kiusallisesti lyödä.
-
-Uunin takana alkoi liikahdella ja kuulua siementen pureskelua.
-
--- Mitäpä tässä enää, nousevalla viikolla pitäisi viettää. Meillä
-on valmiina, -- vastasi eukko luonnollisesti, tyynesti, ikäänkuin
-ei Oleninia olisi ollut eikä olisi maan päällä. -- Olen koonnut ja
-varannut kaikki Marjanushkalle. Me annamme tytön hyvin. Se vaan
-ei ole oikein hyvästi, että Lukashkamme on ruvennut, miten lie,
-hurjastelemaan kovin. Hurja on kerrassaan, pelihtelee! Muutama
-päivä sitten kävi kasakka sotnjasta, kertoi, että hän on Nogajiin
-ratsastanut.
-
--- Kunpa ei vaan joutuisi pahoihin käsiin, -- sanoi Olenin.
-
--- Sitä minäkin olen sanonut: älä sinä, Lukashka, pelihtele. No,
-nuori mies ja tietysti nyt reuhaa. Kaikellahan on aikansa. No,
-ryösti, varasti, abrekin tappoi, -- niin pitääkin! -- no, mutta
-eläisi sitten hiljakseen. Muuten ihan nurin menee.
-
--- Niin, minä näin hänet pari kertaa osastossa, hän vain hurjaili.
-Hevosenkin on myönyt, -- sanoi Olenin ja katsahti uunille.
-
-Suuret mustat silmät loistivat ankarina ja epäystävällisinä häneen.
-Oleninin tuli paha olla siitä mitä oli sanonut.
-
--- Entäs sitten! Hän ei tee pahaa kellekään, -- sanoi Marjana äkkiä.
--- Omilla rahoillaan hurjailee, -- ja pudottaen jalkansa hän hyppäsi
-uunilta ja meni ulos paiskaten kovasti oven kiinni.
-
-Olenin seurasi silmin häntä niin kauan kun hän oli sisässä; sitten
-hän katseli ovea, odotti, eikä ymmärtänyt ollenkaan mitä Ulita-muori
-puhui hänelle. Muutaman minutin kuluttua tuli vieraita: ukko,
-Ulita-muorin veli Jeroshka-sedän kanssa, ja heti heidän jälestään
-Marjana ja Ustenjka.
-
--- Hyvinkö hurisee? -- vikisi Ustenjka. -- Sinä pidät vaan iloa? --
-kääntyi Ustenjka Oleninin puoleen.
-
--- Niin pidän, -- vastasi hän ja häntä rupesi jostain syystä
-hävettämään ja ilettämään.
-
-Hän olisi tahtonut lähteä, mutta ei voinut. Äänetönnä oleminen
-hänestä myös tuntui mahdottomalta. Ukko auttoi häntä: hän pyysi
-juoda ja he joivat. Sitten Olenin joi Jeroshkan kanssa. Sitten vielä
-toisen kasakan kanssa. Sitten taas vielä Jeroshkan kanssa. Ja mitä
-enemmän Olenin joi, sitä raskaammaksi kävi hänen mielensä. Mutta ukot
-ilostuivat. Tytöt kumpikin kiipesivät uunille istumaan ja supatellen
-keskenään katsoivat heihin, ja he joivat iltaan saakka. Olenin ei
-mitään puhunut vaan joi enin. Kasakat huusivat. Eukko ajoi heidät
-ulos eikä antanut enää tshihiriä. Tytöt nauroivat Jeroshka-sedälle,
-ja kello oli jo kymmenen seuduissa kun kaikki menivät rappusille.
-Ukot itse tarjoutuivat tulemaan Oleninin luo lopettamaan juhlimista.
-Ustenjka juoksi kotiinsa. Jeroshka vei kasakan Vanjushan luo.
-Eukko meni puuhaamaan pirttiin, Marjana jäi yksin majaan. Olenin
-tunsi olevansa virkeä ja reipas, ikäänkuin olisi juuri herännyt.
-Hän huomasi kaikki ja päästettyään edellään ukot luokseen palasi
-majaan. Marjana laittautui levolle. Olenin meni hänen luokseen,
-tahtoi sanoa hänelle jotain, mutta hänen äänensä katkesi. Marjana
-istuutui vuoteelleen, koukisti jalat alleen, siirtyi pois hänestä
-perimmäiseen nurkkaan ja ääneti, pelästynein, hurjin katsein katseli
-häntä. Marjana nähtävästi pelkäsi häntä. Olenin tunsi sen. Hänen tuli
-surku itseään ja ilkeä olla ja samalla hän kuitenkin tunsi ylpeätä
-tyydytystä herättäessään Marjanassa edes tuon tunteen.
-
--- Marjana! -- sanoi hän: eikö sinun koskaan tule sääli minua? Minä
-en tiedä, miten minä sinua rakastan.
-
-Marjana väistyi vielä kauemmas.
-
--- Kas, mitä viinistä on päähäsi tullut... Et hyödy sinä mitään!
-
--- Ei, ei viinistä. Älä mene Lukashkalle. Minä otan sinut vaimokseni.
-"Mitä minä nyt puhun? -- ajatteli hän samalla kun sanoi tätä. --
-Sanonko minä samoin huomennakin? -- Sanon, varmasti sanon ja nytkin
-toistan!" vastasi hänelle sisäinen ääni.
-
--- Tuletko minun omakseni?
-
-Marjana katsoi vakavasti häntä ja pelästys näytti menneen ohi.
-
--- Marjana! minä tulen hulluksi. Minä en ole oma itseni. Mitä käsket
-niin teen, -- ja mielettömän helliä sanoja tuli hänen suustaan ihan
-kuin itsestään.
-
--- Ole siinä lörpöttelemättä! -- keskeytti Marjana tarttuen äkkiä
-käteen, jota Olenin ojensi hänelle. Mutta Marjana ei työntänyt pois
-hänen kättään vaan puristi sitä lujasti voimakkailla, karkeilla
-sormillaan. -- Menevätkö nyt herrat naimisiin tyttömoukkien kanssa?
-Lähde jo!
-
--- Tuletko sinä siis? Minä olen kokonaan...
-
--- Minne Lukashkan pistämme? -- sanoi hän nauraen.
-
-Olenin riuhtaisi häneltä kätensä, jota Marjana piti, ja voimakkaasti
-syleili hänen nuorta ruumistaan. Mutta Marjana hypähti pystyyn
-kuin hirvi, ja harppasi paljain jaloin ja juoksi rappusille.
-Olenin havahti ja kauhistui itseään. Hän näytti itsestään taas
-sanomattoman kurjalta Marjanan rinnalla. Mutta katumatta hetkeäkään
-mitä oli sanonut hän meni kotiinsa ja vilkaisematta ukkoihin, jotka
-ryyppäilivät hänen luonaan, heittäytyi vuoteelle ja nukkui niin
-sikeään uneen, ettei ollut kaukaan aikaan nukkunut.
-
-
-
-
-XXXV.
-
-
-Seuraavana päivänä oli juhlapäivä. Illalla kaikki väki oli ulkona,
-juhlapuvut laskevassa auringossa loistaen. Viiniä oli saatu
-tavallista enemmän puserretuksi. Väki oli päässyt työstä vapaaksi.
-Kasakkain oli kuukauden kuluttua lähdettävä sotaretkelle, ja useissa
-perheissä valmistettiin häitä.
-
-Torilla stanitsahallinnon edessä ja kahden puodin ympärillä,
--- toisessa oli kaupan makeisia ja siemeniä, toisessa liinoja
-ja karttunikangasta, -- oli enin väkeä. Hallintohuoneen
-seinuspenkereillä istui ja seisoi ukkoja, päällään harmaat ja mustat
-arvokkaannäköiset takit ilman hihanauhoja ja koristuksia. Ukot
-tyynesti, tasaisin äänin, keskustelivat vuodentulosta ja nuorista
-lapsista, yleisistä asioista ja menneistä ajoista, katsoen nuorta
-sukupolvea juhlallisesti ja välinpitämättömästi. Kulkiessaan heidän
-ohitsensa vaimot ja tyttäret hiukan pysähtyivät ja laskivat päänsä
-alas. Nuoret kasakat kunnioittavasti hiljensivät käyntiään, ottivat
-lakin päästään ja pitivät sitä jonkun aikaa päänsä edessä. Ukot
-vaikenivat. He katselivat ohikulkevia tarkastelevasti, kuka ankarin,
-kuka lempein katsein, hitaasti nostivat ja painoivat takaisin
-lakkejaan.
-
-Kasakkatytöt eivät olleet vielä alkaneet piirileikkejään vaan olivat
-kokoontuneet joukoiksi ja puettuina heleänvärisiin beshmetteihin ja
-valkeisiin liinoihin, jotka olivat kiedotut pään ja silmien yli,
-istuivat maassa seinien viereisillä majojen turvepenkeillä, suojassa
-auringon vinosti sattuvilta säteiltä ja kimakasti tarinoivat ja
-nauroivat. Poikaset ja tytön-tylleröt olivat pallosilla, lyöden
-pallon kauas ylös kirkkaalle taivaalle ja huutaen ja vikisten
-juoksentelivat torilla. Keskenkasvuiset tytöt torin toisessa
-kulmassa jo olivat piirissä ja kimein arastelevin äänin vikisivät
-laulua. Kirjurit, palveluksesta vapautetut ja juhlaksi kotiin
-palanneet nuoret sotilaat, korkeissa valkeissa ja uusissa punaisissa
-nauhoilla reunustetuissa tsherkessitakeissa, iloisin pyhäpäiväisin
-kasvoin kulkivat kaksin, kolmin käsi kädessä naispiiristä
-toiseen, pysähtelivät, laskivat leikkiä ja pitivät kujetta
-kasakkatyttöjen kanssa. Armenialainen kauppias, sininen hienoverkainen
-galunireunuksinen tsherkessitakki päällään, seisoi avonaisella
-ovella, josta näkyi kuvikkaita liinakangaspakkoja, ja katseessaan
-itämaalaisen kauppiaan ylpeys ja tietoisuus omasta tärkeydestään
-odotti ostajia. Kaksi punapartaista tshetsheniä, jotka olivat
-tulleet Terekin takaa saamaan juhlasta huvia, istui paljain jaloin
-jonkun tuttavansa talon vieressä ja huolettomasti polttaen pieniä
-piippujaan ja syljeksien vaihtoi keskenään nopeita kurkkuääniä väkeä
-katsellessaan. Väliin arkipukuinen sotamies, vanha sinelli päällään,
-kiireesti kulki torin poikki kirjavien ryhmien lomitse. Sieltä täältä
-kuului jo juhlivien kasakkain juopuneita lauluja. Kaikki majat
-olivat lukitut, rappuset jo illalla pestyt. Vanhat eukotkin olivat
-ulkona. Kuivilla kaduilla ja kaikkialla, pölyn seassa ja jalkain alla
-räkyili arbusin ja melonin siemeniä ja kuoria. Ilma oli lämmin ja
-liikkumaton, kirkas taivas sininen ja läpikuultava. Valkean-himmeä
-vuoriselänne, joka näkyi kattojen takaa, näytti läheiseltä ja rusotti
-laskevan auringon säteissä. Silloin tällöin joen toiselta puolen
-kuului kanunan laukauksen kaukainen kumina. Mutta stanitsan yli
-vyöryi toisiinsa sulautuen erilaisia iloisia juhlivia ääniä.
-
-Olenin oli kävellyt koko aamun pihalla odottaen näkevänsä
-Marjanan. Mutta aamutyöt tehtyään tyttö meni rukousmajaan
-päivällisjumalanpalvelukseen; sitten milloin istui seinuspenkereellä
-tyttöjen kera siemeniä pureksien, milloin tavaroita tuoden juoksi
-kotiin ja katseli iloisesti ja ystävällisesti hyyriläiseen.
-Olenin pelkäsi puhella hänen kanssaan leikillisesti tai toisten
-läsnäollessa. Hän tahtoi saada sanotuksi kokonaan Marjanalle
-eilisen saadakseen häneltä ratkaisevan vastauksen. Hän odotti taas
-samanlaista hetkeä kuin eilen illalla; mutta sitä hetkeä ei tullut
-ja hän tunsi ettei ole enää voimia jäädä tuohon ratkaisemattomaan
-asemaan. Marjana meni taas kadulle ja hetken kuluttua läksi Olenin
-hänen perässään, tietämättä itse minne meni. Olenin sivuutti
-kulmauksen, jossa Marjana istui atlasikankaasta oleva sinertävä mekko
-hohtaen, ja kipua sydämessään tuntien Olenin kuuli takanaan tyttöjen
-naurua.
-
-Beletskijn maja oli torin varrella. Kulkiessaan sen ohi Olenin kuuli
-Beletskijn äänen: "Käykää sisään!" -- ja hän kävi.
-
-Sanottuaan toisilleen jonkun sanan he kumpikin istuutuivat ikkunan
-ääreen. Pian heihin liittyi Jeroshka, uusi beshmetti päällään, ja
-istui heidän viereensä lattialle.
-
--- Tuossa noin on aristokratinen ryhmä, -- sanoi Beletskij, osoittaen
-paperossillaan kirjavaa ryhmää kulmauksessa ja hymyillen. -- Minunkin
-on siellä, näettekö, punaisessa puvussa. Ensi kertaa päällä. -- Miksi
-ei piirileikki ala? -- huusi Beletskij katsoen ulos ikkunasta. --
-Odottakaahan että tulee hämärä, niin mekin menemme. Sitten kutsumme
-heidät Ustenjkan luo; niille pitää hommata kemut.
-
--- Minäkin tulen Ustenjkan luo, -- sanoi Olenin varmana. -- Tuleeko
-Marjana?
-
--- Tulee, tulkaa tekin, -- sanoi Beletskij vähääkään hämmästymättä.
--- Eikö ole hyvin kaunista? -- lisäsi hän, osoittaen kirjavia ryhmiä.
-
--- Erittäin kaunista! -- myönteli Olenin, koettaen näyttää
-välinpitämättömältä. -- Tämmöisissä juhlissa, -- lisäsi hän,
--- minusta aina tuntuu kummalliselta, miksi kaikki ihmiset sen
-johdosta, että nyt esimerkiksi on viidestoista päivä ovat yhtäkkiä
-tulleet tyytyväisiksi ja iloisiksi. Kaikesta näkyy juhla. Silmissä,
-kasvoissa, äänessä, liikkeissä, puvuissa, ilmassa, auringossa,
-kaikessa on juhlaa. Vaan meillä ei ole enää juhlia.
-
--- Niin, -- vastasi Beletskij, joka ei semmoisista mietelmistä
-pitänyt. -- Mutta miksi et sinä juo, ukko? -- kääntyi hän Jeroshkaan.
-
-Jeroshka iski Beletskijstä Oleninille silmää.
-
--- Ylpeä on tuo sinun kumppanisi!
-
-Beletskij nosti juomalasinsa.
-
--- _Alla birdy!_ -- sanoi hän ja joi pohjaan (_alla birdy_ merkitsee:
-Jumala on antanut; se on tavallinen kaukasialaisten käyttämä toivotus
-kun juodaan yhdessä).
-
--- _Saa bul_ (terveydeksi)! -- sanoi Jeroshka hymyillen ja tyhjensi
-lasinsa. -- Mitä sinä juhlasta puhut! -- sanoi hän Oleninille,
-nousten ja katsoen ikkunasta: mikä juhla tuo on! Olisitpa nähnyt
-miten ennen aikaan juhlittiin! Vaimot läksivät ja panivat päälleen
-nauhareunaiset sarafanipukunsa. Rinnan ripustivat täyteen kultia
-kahteen riviin. Päässä kullatut päähineet. Kun kulkee ohi niin vir
-vir!... oikein kahina nousee. Joka nainen oli kuin ruhtinatar. Kun
-tulivat, niitä oli koko liuta, lauluja lauloivat ja joltain kuului;
-koko yön juhlivat. Ja kasakat pyörittivät tynnörejä pihalle, istuivat
-koko yön, joivat päivän nousuun. Toisinaan tarttuivat toistensa
-käsiin, kulkivat pitkin stanitsaa hyökkäysmarssissa. Kenen tapasivat,
-vetivät mukaansa ja yhden luota toisen luo kulkivat. Väliin kolme
-päivää hurjastelivat. Isäukko tuli kotiin, -- muistan vielä, --
-punaisena, ihan turvoksissa, lakitta, tolkkua ei yhtään, tuli ja
-viskautui makaamaan. Äiti tiesi jo asian: tuoresta mätiä ja tshihiriä
-kantoi hänelle virvokkeeksi ja itse juoksi stanitsalle hänen lakkiaan
-etsimään. Siten makaa mies kaksi vuorokautta. Semmoisia oli ihmiset,
-vaan mitä nyt?!
-
--- No, entäs tytöt sarafanipuvuissa? Yksinkö ne juhlivat? -- kysyi
-Beletskij.
-
--- Yksin. Usein tulivat kasakat tai nousivat hevosten selkään ja
-sanoivat: mennäänpäs hajoittamaan piirit! -- ja ajavat, mutta tytöt
-ottavat seipäät käteensä. Laskiaisena, jos sattui että joku paraista
-pojista oikein intoihinsa tuli, niin tytöt löivät, löivät hevosta,
-miestä löivät. Sepä särki piirin, tempasi siitä kuka oli rakkain ja
-vei tiehensä. Armaani, kultaseni!... Ja niin hyvänä piti kuin taisi.
-Ja oli ne tytötkin toiset, kuningattaria!
-
-
-
-
-XXXVI.
-
-
-Nyt tuli syrjäkadulta torille kaksi ratsumiestä. Toinen heistä oli
-Nazarka, toinen Lukashka. Lukashka istui hiukan kallellaan lihavan
-kabardinilaisensa selässä, joka kepeästi astui kovaa tietä ja
-nosteli kaunista, kiiltävän hienon otsatukan peittämätä päätään.
-Taitavasti huotraan pistetty pyssy ja satulan taa kääritty vaippa
-merkitsivät, ettei Lukashka tullut turvallisesta ja läheisestä
-paikasta. Hänen keikailevassa istumisessaan kallellaan, huolettomassa
-kädenliikunnassaan lyödessä hevosta tuskin kuuluvasti piiskalla
-vatsan alle, ja etenkin loistavissa mustissa silmissään, jotka
-ylpeästi rypistyen katsoivat ympärilleen, kuvastui tietoisuus
-voimasta ja nuoruuden itseluottamus. Oletteko nähneet tätä poikaa?
--- näyttivät hänen silmänsä puhuvan katsellessaan ympärilleen. Upea
-hevonen hopeoiduissa heloissaan, valjaat ja aseet ja kaunis kasakka
-itse vetivät kaikkien torilla olevien huomion puoleensa. Laiha ja
-pienikasvuinen Nazarka oli puettu paljon huonommin kuin Lukashka.
-Ajaessaan ukkojen ohi Lukashka pysähtyi ja nosti valkeata kutrista
-lakkiaan lyhyttukkaisesta mustasta päästään.
-
--- No, sieppasitko paljonkin nogajilaisia hevosia? -- kysyi
-laihanpuoleinen ukko katse tuikeana ja synkkänä.
-
--- Minäkös heitä lukemaan, vaariseni, kaikkea kyseletkin? -- vastasi
-Lukashka kääntyen pois.
-
--- Tuota poikasta sinä suotta kuletat matkassasi, -- virkkoi ukko
-vielä synkeämpänä.
-
--- Kas pirua kun tietää kaikki! -- sanoi itselleen Lukashka ja hänen
-kasvonsa saivat huolestuneen ilmeen; mutta vilkaistuaan kulmaukseen,
-jossa seisoi paljon kasakattaria, hän käänsi hevosensa heitä kohti.
-
--- Hauskako teillä on, tytöt! -- huusi hän kovalla, raikuvalla
-äänellä, äkkiä pysäyttäen hevosen. -- Vanhenneet olette minun poissa
-ollessani, veitikat! -- ja hän nauroi.
-
--- Hauska, Lukashka, hauska, veikkosemme! -- kuului iloisia ääniä.
--- Tuotko paljon rahaa?... Ostappa tytöille makeisia!... Tulitko
-pitkäksi aikaa? Eipä olekkaan vasta nähty.
-
--- Nazarkan kanssa tulin yöksi hurjailemaan, -- vastasi Lukashka,
-sivallellen piiskalla hevosta ja ajaen tyttöjä kohti.
-
--- Marjankakin on kokonaan unhottanut sinut, -- vikisi Ustenjka,
-sysäten kyynärpäällään Marjanaa ja kimakasti nauraa hihittäen.
-
-Marjana väistyi syrjään hevosta, heitti päänsä taaksepäin ja katsoi
-tyynesti loistavilla suurilla silmillään kasakkaa.
-
--- Etpä ole kaukaan aikaan ollutkaan! Mitä siinä hevosellasi
-survottelet? -- sanoi Marjana kuivasti ja kääntyi pois.
-
-Lukashka näytti erityisen iloiselta. Hänen kasvonsa loistivat
-uljuutta ja iloa. Marjanan kylmä vastaus nähtävästi tuli odottamatta.
-Hän rypisti äkkiä kulmakarvojaan.
-
--- Nouse jalustimelle niin vuorille vien sinut, tyttöseni! -- huusi
-hän äkkiä ikäänkuin karkoittaen pahoja ajatuksiaan ja tyttölauman
-keskessä teettäen hevosellaan ratsastustemppuja. Hän kumartui
-Marjanan viereen. -- Suutelen, niin minä suutelen että ihan!...
-
-Marjanan silmät kohtasivat Lukashkan katseen ja Marjana punastui
-äkkiä ja väistyi pois.
-
--- No mitä sinä! Jalat murskaat, -- sanoi Marjana ja painaen
-alas päänsä katsahti sieviin jalkoihinsa, joihin oli vedetty
-vaaleansiniset suikkelisukat ja kapealla hopeagalunalla reunustetut
-punaiset uudet naiskengät.
-
-Lukashka kääntyi Ustenjkaan, mutta Marjana istuutui kasakkanaisen
-viereen, joka piti lasta sylissään. Lapsi painautui tyttöä vasten
-ja pehmoisella kädellään tarttui helminauhaan, joka riippui hänen
-kaulassaan vaaleansinisen beshmetin päällä. Marjana kumartui
-lapsen yli ja katseli syrjästä Lukashkaa. Lukashka juuri otti
-tsherkessitakin alta mustan beshmettinsä taskusta makeisia ja
-siemeniä sisältävän tötterön.
-
--- Tarjoan kaikille, -- sanoi hän antaen käärön Ustenjkalle ja
-katsahti hymyillen Marjankaan.
-
-Taas kuvastui tytön kasvoilla hämmennys. Oli kuin kauniit silmät
-olisivat vetäytyneet utuverhoon. Hän laski liinan huultensa alle ja
-työntäen äkkiä päänsä helminauhasta kiinni pitävän lapsen valkeita
-kasvoja vasten alkoi niitä kiihkeästi suudella. Lapsi nojasi
-kätösineen tytön korkeata rintaa vasten ja huusi avaten hampaattoman
-suunsa.
-
--- Mitä kuristat minun poikasestani? -- sanoi lapsen äiti ottaen
-sen häneltä ja avaten beshmettinsä napit antaakseen lapsen imeä. --
-Saisit sinä paremmin sanoa tervehdyksen pojalleni.
-
--- Vien vaan hevosen talteen, sitten tullaan Nazarkan kanssa, koko yö
-hurjaillaan, -- sanoi Lukashka sivaltaen hevosta vitsalla ja ratsasti
-pois tyttöjen luota.
-
-Yhdessä Nazarkan kanssa käännyttyään syrjäkadulle he ajoivat kahden
-vierettäin olevan talon luo.
-
--- Perillä ollaan, veli! Tule pian! -- huusi Lukashka toverilleen,
-nousten hevosen selästä naapurin pihan luona ja varovasti taluttaen
-hevostaan oman pihansa vitsa-aidasta. -- Hyvää päivää, Stepka!
--- kääntyi hän mykän puoleen, joka ollen hänkin juhlavaatteisiin
-puettu tuli kadulta korjaamaan hevosta. Ja Lukashka merkeillä näytti
-hänelle, että hän panisi heiniä hevoselle eikä riisuisi satulaa.
-
-Mykkä mumisi, maiskautti suullaan osoittaen hevosta ja suuteli sen
-turpaa. Se merkitsi että hän rakasti hevosta ja että hevonen oli hyvä.
-
--- Päivää, äitiseni! Etkö ole vielä käynytkään ulkona? -- huusi
-Lukashka kannattaen pyssyään ja nousten rappusille.
-
-Äiti-muori avasi hänelle oven.
-
--- Eipä yhtään luultu eikä arvattu! -- sanoi eukko. -- Kun Kirka
-sanoi, ettet tule.
-
--- Tuo tshihiriä, käyppäs tuomassa äiti. Minun luokseni tulee Nazarka
-juhlanviettoon.
-
--- Heti paikalla, Lukashka, heti paikalla! -- vastasi eukko. --
-Meidän vaimoväkemme on juhlimassa. Eikö liene mykkätyttömmekin mennyt
-sinne.
-
-Ja hän koppasi avaimet ja meni kiireesti pirttiin.
-
-Pantuaan hevosen korjuuseen ja päästettyään pyssyn irti Nazarka meni
-Lukashkan luo.
-
-
-
-
-XXXVII.
-
-
--- Olkoon onneksi, -- sanoi Lukashka, ottaen äidiltään täyden
-tshihiriruukun ja varovasti nostaen sitä kumartuneen päänsä luo.
-
--- Ei nyt vetele! -- sanoi Nazarka -- Burlak-vaari kun kysyi:
-"montako hevosta olet varastanut?" Näkyy tietävän asiat.
-
--- Senkin noita! -- vastasi Lukashka lyhyesti. -- Ja siitä viis! --
-lisäsi hän ravistaen päätään: ne ovat jo joen takana. Mene ja löydä!
-
--- Huono juttu sittenkin.
-
--- Mikä on huono juttu?... Viedään tshihiriä hänelle huomenna. Se on
-tehtävä, eikä tule siitä sen pahempaa. Nyt juhlitaan! Juo! -- huusi
-Lukashka samalla äänellä, jolla Jeroshka-ukko lausui tuon sanan:
--- Menemme ulos hurjailemaan tyttöjen luo. Käyppä sinä hunajata
-hakemassa, taikka minä lähetän mykkä-sisareni. Aamuun asti juhlitaan.
-
-Nazarka hymyili.
-
--- Jäämmekö kauaksi? -- sanoi hän.
-
--- Ensin hurjaillaan. Käy viinaa! He, rahat!
-
-Nazarka juoksi kuuliaisesti Jamkan luo.
-
-Jeroshka-setä ja Jergushov, petolintujen tavoin vainuten missä
-remutaan, törmäsivät majaan peräkkäin.
-
--- Anna vielä puoli sankoa! -- huusi Lukashka äidilleen vastaukseksi
-heidän tervehdykseensä.
-
--- No, kerro, juupeli, mistä varastit? -- huusi Jeroshka-setä. --
-Sinä olet poikaa! Niin pitääkin!
-
--- Vai pitääkin... -- vastasi Lukashka nauraen. -- Tytöille kuletat
-makeisia junkkerilta. Hyh, vanha mies!...
-
--- Valetta, ihan kerrassaan valetta!... Hyi, Marka! -- Ukko nauraa
-hohotti. -- Voi sun vietävä, miten se pyyteli minua, senkin mokoma!
-Mene, sanoi, hommaa. Pyssyn antoi. Ei, viis minä! Olisin toimittanut,
-mutta säälin sinua. No, kerro, missä olet ollut. -- Ja ukko alkoi
-puhua tatarinkieltä.
-
-Lukashka vastasi hänelle vilkkaasti.
-
-Jergushov, joka osasi huonosti tataria, vain silloin tällöin tokaisi
-joukkoon venäläisiä sanoja.
-
--- Ihan totta, ajoi hevoset. Minä tiedän varmaan, -- vakuutteli hän.
-
--- Me ajoimme Gireikan kanssa, -- kertoi Lukashka. (Siinä että hän
-kutsui Girei-kaania Gireikaksi oli paljon uljastelua kasakkain
-mielestä)... Joen takana yhtämittaa kehuskeli, että hän tuntee koko
-aron ja vie suoraapäätä, mutta kun lähdettiin, yö pilkkopimeä,
--- eksyipä minun Gireikani, rupesi jänistämään, eikä tule tiestä
-tolkkua. Ei löydä kylää, seiso siinä! Mentiin kaiketi liiaksi
-oikealle. Melkein puoliyöhön etsittiin. Kaikeksi onneksi rupesivat
-koirat ulvomaan.
-
--- Hölmöt! -- sanoi Jeroshka-setä. -- Eksyttiin sitä mekin ennen
-aikaan arolle yöllä, -- piruko sieltä löytää. Minä silloin ajoin
-kummulle, aloin ulvoa suden äänellä, näin! (Hän asetti kätensä suun
-viereen ja ulvoi kuin olisi ollut lauma susia ja kaikki yhtä kurkkua
-ulvoneet)... Heti paikalla koirat äännähtävät. No, puhu loppuun. No,
-miten kävi, löysitte?
-
--- Vikkelästi iskettiin päitset päihin! Nazarkan olivat, hitto vie,
-ottaa kiinni nogajilaiset eukot.
-
--- Ihan ottivat, -- sanoi loukatusti huoneeseen palannut Nazarka.
-
--- Päästiin irti, taas Gireika eksyi tieltä, oli viedä tykkänään
-hiekkakummuille. Osoittaa koko ajan missä Terek, ja ihan toiseen
-suuntaan ajettiin.
-
--- Olisit katsonut tähdistä, -- sanoi Jeroshka-setä.
-
--- Sitä minäkin, -- tokaisi joukkoon Jergushov.
-
--- Katso nyt niistä kun on ihan pimeä. Kyllä minä pinnistin,
-pinnistin... Löysin yhden tamman, panin päähän suitset, ja oman
-hevoseni laskin irti: ajattelin, ehkä viepi oikeaan. No, mitenkä
-arvelette? Korskahteli, korskahteli, sieramet kiinni maassa...
-Laukkasi etumaisinna ja suoraan vei stanitsaan. Hyvä olikin. Tuli jo
-ihan päivä, kerkesimme vain kätkeä hevoset metsään. Tulin alasti joen
-takaa ja otin ne.
-
-Jergushov pyöritti päätään.
-
--- Viisaasti, sanon minä! Paljonko tuli?
-
--- Tuossa on kaikki! -- sanoi Lukashka, taputtaen kukkaroaan.
-
-Eukko astui samalla tupaan. Lukashka ei puhunut loppuun.
-
--- Juokaa, huusi Lukashka.
-
--- Samaten minä kerran läksin Girtshikin kanssa myöhään... -- aloitti
-Jeroshka.
-
--- Kuka sinua jaksaa kuunnella loppuun! -- sanoi Lukashka. -- Minäpä
-lähden. -- Ja juotuaan pikarin tyhjäksi ja vedettyään kireämmälle
-remminsä Lukashka läksi ulos...
-
-
-
-
-XXXVIII.
-
-
-Oli jo ihan pimeä, kun Lukashka tuli pihalle. Syysyö oli raitis ja
-tyyni. Kultainen täysikuu sukelsi esiin torin toisesta laidasta
-kohoavien tummien poppelien takaa. Pirttien piipuista nousi savu,
-joka valautui yhteen sumun kanssa ja laskeutui stanitsan yli.
-Siellä täällä ikkunoista loisti tulia. Kizjakin, rypäleiden,
-puserrejätteiden ja sumun hajua oli ilmaan imeytynyt. Puhe, nauru,
-laulut ja siementen pureskelu kuuluivat yhtä sekaisin, mutta
-selvemmin kuin päivällä. Valkeita liinoja ja miesten suippolakkeja
-näkyi laumoittain pimeässä lauta-aitojen ja talojen vieressä.
-
-Tori puodin avonaista ja valaistua ovea vastapäätä on mustanaan ja
-valkeanaan kasakkoja ja tyttöjä, ja kuului kova-äänistä laulua,
-naurua ja puhetta. Pitäen toinen toistaan kädestä pyörivät tytöt
-tasaisesti käyden pölyisellä torilla. Laihanpuoleinen ja kaikkein
-rumin tyttö alkaa laulaa:
-
-    Tuli helmasta salon sinisen.
-    Ai da lu lii!
-    Tuli varjosta puiston vihreän,
-    Tuli poikaa kaks', poikaa uljasta,
-    Oli poikamies niistä kumpikin.
-    Kulki kumpikin, sitten seisattui,
-    Sitten seisattui, riitaan ratkesi.
-    Astui miesten luo kaunis neitonen,
-    Astui miesten luo, puhui heille näin:
-    Kummalleko mie kullaks' suostuisin?
-    Suostui kullaksi pojan valkean,
-    Pojan valkean, valkoverisen,
-    Käteens' otti nyt poika neion kä'en,
-    Piirin ympäri häntä pyörittäin,
-    Kehui ystävilleen: heipäs, heipäs vaan,
-    Emäntäisen millaisen mä sain?!
-
-Eukot seisoivat vieressä kuunnellen lauluja. Poikaset ja tyttöset
-juoksevat ympäriinsä pimeässä ajaen toisiaan takaa. Kasakat seisovat
-ympärillä kosketellen ohimeneviä tyttöjä, väliin katkaisten piirin
-menemällä siihen. Pimeällä puolella puodin ovesta seisovat Beletskij
-ja Olenin, tsherkessitakit ja suippolakit päällään, eivätkä puhu
-keskenään kasakkain tavoin ja hiljaan, vaan kuuluvasti, ja tuntevat
-vetävänsä huomiota puoleensa. Vieretysten piirissä pyörivät pulleahko
-Ustenjka, punaisessa beshmetissään ja komeavarsinen Marjana päällään
-uusi paita ja beshmetti. Olenin ja Beletskij keskustelivat siitä,
-miten he voisivat ryöstää piiristä Marjankan ja Ustenjkan. Beletskij
-luuli, että Olenin halusi vain huvitella, mutta Olenin odotti
-kohtalonsa ratkaisua. Hän tahtoi millä hinnalla tahansa nyt juuri
-nähdä Marjanan yksinään, sanoa hänelle kaikki ja kysyä häneltä,
-tahtooko ja voiko hän tulla hänen vaimokseen. Siitä huolimatta, että
-tämä kysymys jo aikoja oli ratkaistu häneen nähden kieltävästi, hän
-toivoi voivansa kertoa Marjanalle kaikki mitä tunsi ja luuli Marjanan
-ymmärtävän hänet.
-
--- Miksi ette ole minulle ennemmin sanonut? -- sanoi Beletskij:
--- olisin toimittanut sen teille Ustenjkan kautta. Te olette niin
-kummallinen!
-
--- Minkä sille voi!... joskus, hyvin pian, kerron teille kaikki.
-Toimittakaa nyt vain, Jumalan tähden, että hän tulisi Ustenjkan luo.
-
--- Hyvä. Se käy helposti... No, sinä tulet valkealle pojalle,
-Marjanka, tuletko? eikä Lukashkalle? -- sanoi Beletskij,
-säädyllisyyden vuoksi kääntyen ensin Marjankaan päin, ja odottamatta
-vastausta hän meni Ustenjkan luo ja rupesi pyytämään, että hän
-toisi mukanaan Marjanan. Hän ei ehtinyt sanoa sanottavaansa, kun
-laulajatyttö aloitti toisen laulun, ja tytöt vetivät toinen toistaan
-kädestä. He lauloivat:
-
-    Kulki puiston aidan viertä,
-    Kaaretteli nuori mies,
-    Minkätähden -- hiisi ties.
-    Ensi kerran kulkeissaan,
-    Kättänsä hän vilkuttaa,
-    Toisen kerran kulkeissaan,
-    Lakkiansa huiskuttaa,
-    Kolmannella kerrallaan,
-    Seisattuu.
-    Seisattuu ja tiedustaa:
-    "Tulin luokses', armahain,
-    Tulin soima mielessäin.
-    Miks' et enää, armahain,
-    Tule kanssain kulkemaan?
-    Vaiko suotta, armaani,
-    Leikit kanssani?
-    Varrohan sä hetkinen,
-    Armaani.
-    Laitan sua kosimaan,
-    Otan sinut miehelään,
-    Itket vielä, armahain."
-    Tiesin kyllä vastuunkin,
-    Sanoa vain pelkäsin, --
-    Tohtinut en vastaamaan,
-    Lähdin kanssaan puutarhaan,
-    Tulen puistoon vihreään,
-    Syvään kumarran.
-    Kun mä, neito, kumarsin,
-    Liinan antoi kaunihin:
-    "Ota tämä, armahain,
-    Käsihisi valkoisiin,
-    Valkoisihin kätösiin,
-    Mua armas lemmi vain.
-    Tiedä en mit' antaisin,
-    Millä armaan lahjoisin...
-    Annan vielä armaalleni
-    Saalin, suuren, sinisen,
-    Sitten eestä saalin sen
-    Kertaa viisi suutelen."
-
-Lukashka ja Nazarka katkaisivat piirin ja menivät kävelemään tyttöjen
-keskeen. Lukashka veti laulua kimeällä rintaäänellä ja heilutellen
-käsiään kulki piirin keskellä. "No tulkoon nyt joku tytöistä" --
-virkkoi hän. Tytöt tuuppasivat Marjankaa: tämä ei tahtonut mennä.
-Laulun lomasta kuului kimeätä naurua, lyöntejä, suudelmia, supatusta.
-
-Kulkiessaan Oleninin ohi, Lukashka ystävällisesti nyökäytti hänelle
-päätään.
-
--- Mitrij Andreitsh! Sinäkin olet tullut katselemaan? -- sanoi hän.
-
--- Olen, -- jyrkästi ja kuivasti vastasi Olenin.
-
-Beletskij kumartui Ustenjkan korvaan ja sanoi hänelle jotain,
-Ustenjka tahtoi vastata, vaan ei ehtinyt, mutta kiertäessään toisen
-kerran ohi hän sanoi:
-
--- Hyvä, me tulemme.
-
--- Marjanka myös?
-
-Olenin kumartui Marjanaan päin.
-
--- Tuletko? Ole hyvä, yhdeksi minutiksi edes, -- minun täytyy saada
-puhua sinun kanssasi.
-
--- Jos tytöt tulevat niin minäkin tulen.
-
--- Sanotko minulle mitä pyysin? -- kysyi hän taas kumartuen häneen
-päin. -- Sinä olet nyt iloinen.
-
-Marjana eteni jo hänen luotaan. Olenin meni hänen perästään.
-
--- Sanotko?
-
--- Mitä on sanottava?
-
--- Mitä toissapäivänä kysyin, -- sanoi Olenin kumartuen hänen
-korvaansa. -- Tuletko minun omakseni?
-
-Marjana jäi miettimään.
-
--- Sanon, -- vastasi hän, -- minä sanon nyt.
-
-Ja hänen silmänsä välähtivät pimeässä, iloisesti ja ystävällisesti
-katsoen nuoreen mieheen.
-
-Olenin kulki yhä hänen perässään. Hänestä oli hauska kumartua lähelle
-Marjanaa.
-
-Mutta Lukashka yhä lauloi ja tempaisi Marjanaa kovasti kädestä ja
-sieppasi hänet piirin keskeen. Olenin ehti vain virkkaa: "tule
-sitten Ustenjkan luo" ja poistui toverinsa viereen. Laulu vaikeni.
-Lukashka kuivasi huulensa, Marjanka samoin ja he suutelivat toisiaan.
-"Ei, viisi kertaa!" -- sanoi Lukashka. Puhe, nauru ja hyörinä tuli
-tasaisten liikkeiden ja tasaisten äänten sijaan. Lukashka, joka
-näytti olevan kovasti päissään, alkoi jaella tytöille makeisia.
-
--- Kaikille tarjoan! -- sanoi hän ylpeästi ja koomillisen liikuttavan
-itsetietoisesti. -- Kuka menee sotamiesten kanssa juhlimaan, se
-piiristä pois! -- lisäsi hän äkkiä tuikeasti vilkaisten Oleniniin.
-
-Tytöt sieppasivat häneltä makeisia ja nauraen tyrkkivät tieltään
-toinen toistaan. Beletskij ja Olenin menivät syrjään.
-
-Ikäänkuin anteliaisuuttaan häveten otti Lukashka päästään
-suippolakin, pyyhki hihalla otsaansa ja meni Marjanan ja Ustenjkan
-luo.
-
--- _Vaiko suotta, armaani, leikit kanssani?_ -- toisti hän juuri
-lauletun laulun sanoja ja kertasi vielä vihaisena: _leikit kanssani?_
--- kääntyen Marjanaan. -- _Tulet miehelään, itket vielä armahain_, --
-lisäsi hän syleillen yhtaikaa Ustenjkaa ja Marjankaa.
-
-Ustenjka riisti itsensä irti ja lyödä säväytti häntä selkään, niin
-että hänen omaan käteensä koski.
-
--- No, vieläkö aiotte pyöriä? -- kysyi Lukashka.
-
--- Tehkööt tytöt miten tahtovat, -- vastasi Ustenjka, -- vaan minä
-menen kotiin ja Marjankakin lupasi tulla meille.
-
-Kasakka yhä syleili Marjanaa ja vei hänet väkijoukosta pois talon
-pimeän nurkan luo.
-
--- Älä mene, Mashenjka, -- sanoi hän, -- viimeisen kerran pidämme
-hauskaa. Mene kotiin, minä tulen luoksesi.
-
--- Mitä minä kotona teen? Sitä varten on juhla että iloitaan. Menen
-Ustenjkan luo, -- sanoi Marjana.
-
--- Otanhan sinut kumminkin.
-
--- Hyvä, -- sanoi Marjana, -- sittepähän se nähdään.
-
--- No, menetkö sinä? -- kysyi Lukashka tuimana ja pusertaen häntä
-itseään vasten suuteli poskelle.
-
--- Älä nyt viitsi! Mene matkaasi! -- ja Marjana riisti itsensä
-hänestä ja meni pois.
-
--- Malta, tyttö, käy sulle huonosti! -- sanoi nuhdellen Lukashka,
-joka oli pysähtynyt ja heilutti päätään. _Itket vielä armahain_...
-ja kääntyen pois hänestä Lukashka huusi tytöille: -- Antakaa leikin
-käydä!
-
-Marjankaa melkein pelästytti ja suututti se mitä Lukashka oli
-sanonut. Hän pysähtyi.
-
--- Mikä käy huonosti?
-
--- Se vaan.
-
--- Mikä se.
-
--- Se, että hyyriläis-sotilaan kanssa keimailet ja siksi oletkin
-minuun suuttunut.
-
--- Suutun jos tahdon. Sinä et ole minun isäni etkä äitini. Mitä se
-sinuun kuuluu. Minä rakastan ketä tahdon.
-
--- Niin, niin... -- sanoi Lukashka: -- pidä mielessäsi! -- Hän meni
-puodin luo, -- Tytöt! -- huusi hän, -- mitä siinä seisotte? Vielä
-piiri käymään! Nazarka, juokse hakemaan tshihiriä!
-
--- No, tulevatko tytöt? -- kysyi Olenin Beletskij'ltä.
-
--- Tulevat heti, -- vastasi Beletskij... -- Mennään, kemut on saatava
-kuntoon.
-
-
-
-
-XXXIX.
-
-
-Vasta yöllä myöhään Olenin läksi Beletskij'n majasta Marjanan ja
-Ustenjkan jälestä. Tytön valkoinen liina välkkyi pimeällä kadulla.
-Kullankimalteinen kuu painui aron laitaan. Hopeinen sumu verhosi
-stanitsan. Kaikki oli hiljaa, valoa ei ollut missään, kuuluivat
-vain etenevien naisten askeleet. Oleninin sydän sykki kovasti.
-Kuumina hohtavat kasvot virkistyivät kosteassa ilmassa. Hän katsahti
-taivaalle, vilkaisi majaan, josta oli tullut; siellä oli kynttilä
-sammunut, ja hän alkoi taas katsoa naisten etenevää varjoa. Valkea
-liina katosi sumuun. Hänestä oli kauheata jäädä yksin, -- hän oli
-niin onnellinen. Hän juoksi rappusilta ja riensi tyttöjen jälestä.
-
--- Äh, sinua! Näkevät... -- sanoi Ustenjka.
-
--- Ei se mitään!
-
-Olenin juoksi Marjanan luo ja syleili häntä.
-
-Marjana ei estänyt.
-
--- Ette vielä suudelleet tarpeeksi! -- sanoi Ustenjka. -- Kun pääset
-naimisiin, niin suutele, vaan nyt odota.
-
--- Hyvästi Marjana, huomenna minä tulen isäsi luo, sanon itse. Älä
-sinä puhu.
-
--- Mitä minä puhuisin! -- vastasi Marjana.
-
-Kumpikin tyttö läksi juoksemaan. Olenin kulki yksin muistellen mitä
-oli tapahtunut. Hän oli ollut koko illan Marjanan kanssa kahden
-nurkassa, uunin vieressä. Ustenjka ei ollut hetkeksikään poistunut
-tuvasta ja oli kujehtinut toisten tyttöjen ja Beletskij'n kanssa.
-Olenin oli puhellut kuiskaten Marjanan kanssa.
-
--- Tuletko omakseni? -- kysyi hän tytöltä.
-
--- Petät vielä, etkä huolikaan, -- vastasi Marjana iloisesti ja
-tyynesti.
-
--- Vaan rakastatko minua, sano Jumalan tähden?
-
--- Miksi en sinua rakastaisi, mikä sinulla on vikana? -- vastasi
-Marjana nauraen ja puristaen karkeissa käsissään hänen käsiään.
--- Miten sinun kätesi ovat va-a-l-keat, va-a-lkeat, pehmeät kuin
-kaimakki, -- sanoi hän.
-
--- Puhun tosissani. Sano tuletko omakseni.
-
--- Miksi ei, jos isä antaa luvan.
-
--- Muista, mitä sanoit, minä menetän järkeni, jos sinä petät minun.
-Huomenna sanon äidillesi ja isällesi, tulen kosimaan.
-
-Marjana purskahti yhtäkkiä nauramaan.
-
--- Mitä sinä?
-
--- Ilman, on niin hassua.
-
--- Ihan totta! Ostan puutarhan, talon, kirjoittaudun kasakkaväkeen...
-
--- Katso vaan ettet toisia naisia rakastele. Minä olen siitä vihainen.
-
-Olenin riemastuksissaan toisti mielikuvituksessaan kaikki nuo sanat.
-Niitä muistellessa hän milloin tunsi kipua, milloin hengitys pysähtyi
-onnesta. Hän tunsi kipua siksi, että tyttö oli hänen kanssaan
-puhuessaan yhtä tyyni kuin muulloinkin. Häntä ei näyttänyt vähääkään
-kuohuttavan tuo uusi asemansa. Oli kuin hän ei olisi uskonut
-Oleniniin eikä ajatellut tulevaisuutta. Oleninista näytti, että tyttö
-rakasti häntä vain nykyhetkenä ja että tulevaisuudesta hänen kanssaan
-hän ei tiennyt. Onnellinen hän oli taas siksi, että kaikki Marjanan
-sanat tuntuivat hänestä todelta ja Marjana lupasi kuulua hänelle.
-"Niin, -- sanoi hän itselleen, -- vasta silloin me ymmärrämme
-toisiamme, kun hän on kokonaan minun. Sellaiseen rakkauteen ei ole
-sanoja vaan tarvitaan elämä, kokonainen elämä. Huomenna selviää
-kaikki. Minä en voi enää elää näin kauemmin, huomenna minä puhun
-kaikki hänen isälleen, Beletskij'lle ja koko stanitsalle..."
-
-Lukashka kahden unettoman yön jälkeen joi niin paljon juhlapäivänä,
-että ei pysynyt jaloillaan tällä kertaa ja nukkui Jamkan luona.
-
-
-
-
-XL.
-
-
-Seuraavana päivänä Olenin heräsi tavallista aikaisemmin ja heti
-hereille päästessään tuli hänen mieleensä mikä hänellä oli edessään
-ja hän muisteli hyvillä mielin Marjanan suudelmia, karkeiden käsien
-puristusta ja hänen sanojaan: "miten sinun kätesi ovat valkeat!"
-Hän nousi ylös ja aikoi paikalla mennä talonväen luo pyytämään
-Marjanaa omakseen. Aurinko ei ollut vielä noussut ja Oleninista oli
-kylän kadulla eriskummallista hälinää: käveltiin, ratsastettiin ja
-puhuttiin. Hän heitti ylleen tsherkessitakin ja juoksi rappusille.
-Talonväki ei ollut vielä noussut. Viisi miestä kasakoita ratsasti
-kovalla äänellä keskustellen jostakin. Kaikkein etumaisimpana
-ratsasti Lukashka leveän kabardinilaisensa selässä. Kaikki kasakat
-puhuivat ja huusivat: ei saattanut mitään selvästi eroittaa.
-
--- Aja ylä-vartioon! -- huusi yksi.
-
--- Pane satulaan ja aja minkä pääset! -- virkkoi toinen.
-
--- Tästä portista on lyhin tie.
-
--- Vai siitä! -- huusi Lukashka: -- keskiportista täytyy ajaa.
-
--- Sieltä onkin lyhempi tie, -- virkkoi eräs kasakoista, joka
-pölyisenä istui hikisen hevosensa selässä. Lukashkan kasvot olivat
-punaiset ja turvoksissa eilisestä juomingista; korkea suippolakki oli
-niskassa. Hän huusi käskevästi, aivan kuin päällikkö.
-
--- Mitä nyt? Minne matka? -- kysyi Olenin, joka vaivoin sai vedetyksi
-kasakkain huomion puoleensa.
-
--- Abrekkeja ampumaan, ne ovat buruneille (hiekkakummuille)
-laskeutuneet. Nyt heti lähdemme, vaan väkeä on vielä vähän.
-
-Ja kasakat ajoivat katua eteenpäin yhä huutaen ja yhteen keräytyen.
-Oleninin mieleen johtui, ettei hän tee hyvin jollei mene: hän
-aikoikin palata pian sieltä. Hän pukeutui, pani luotia pyssyynsä,
-hyppäsi hevosen selkään, jonka Vanjusha oli jotenkuten satuloinut ja
-tapasi kasakat stanitsasta lähdössä. Kasakat olivat hypänneet pois
-hevosen selästä, seisoivat piirissä ja kaatoivat viiniä paikalle
-tuodusta tynnöristä puiseen tshapuraan (pikariin) ja tarjoten sitä
-toisilleen joivat matkansa onneksi. Heidän joukossaan oli nuori
-keikarimies-vänrikki, joka sattumalta oli stanitsassa ja joka oli
-ottanut päällikkyyden kerääntyneen kymmenen kasakan yli. Koossa
-olevat olivat kaikki tavallisia ylentämättömiä kasakoita, ja vaikka
-vänrikki antoi itselleen päällikön-ilmeen, tottelivat kaikki vain
-Lukashkaa. Oleniniin eivät kasakat luoneet mitään huomiota. Ja
-kun kaikki jo olivat hevosen selässä ja oli jo lähdetty ja Olenin
-ratsasti vänrikin luo tiedustelemaan mistä oikein oli kysymys, niin
-vänrikki, joka tavallisesti oli ystävällinen, kohteli häntä kuin
-hyvin ylhäältä. Töin tuskin sai Olenin häneltä edes tietää miten
-oli asia. Vakoilijat, jotka olivat lähetetyt abrekkeja etsimään,
-olivat tavanneet muutamia vuorelaisia buruneilla kahdeksan virstan
-päässä stanitsasta. Abrekit olivat asettuneet kuoppaan, ampuivat ja
-uhkasivat, etteivät elävinä antaudu. Aliupseeri, joka oli kahden
-kasakan kanssa ollut vakoilemassa, oli jäänyt sinne niitä vahtimaan
-ja oli lähettänyt yhden kasakan stanitsaan kutsumaan toisia avuksi.
-
-Aurinko oli juuri alkanut nousta. Noin kolmen virstan päässä
-stanitsasta tuli aro joka puolelta vastaan eikä näkynyt mitään
-paitsi yksitoikkoista kuivaa hiekkatasankoa, jota karjan jälet
-olivat kirjailleet, paikoittain vaaleata kuloa, matalaa kaislikkoa
-kuopissa, siellä täällä hiukan tallattuja teitä ja nogajilaisia
-paimentolaisleirejä, jotka siintivät kaukaa-kaukaa taivaan
-rannalta: Varjottomuus ja maiseman jurous kaikkialla teki omituisen
-vaikutuksen. Aurinko nousee ja laskee aina punaisena aroon. Kun käy
-tuuli niin se kuljettaa kokonaisia hiekkamäkiä. Kun on tyyni, kuten
-tänä aamuna, niin hiljaisuus, jota ei riko yksikään liike eikä ääni,
-on erityisen valtava. Tänä aamuna aro oli äänetön ja sumuinen, vaikka
-aurinko olikin noussut; oli jotenkin erityisesti autiota ja pehmeätä.
-Ilma ei heilahtanut; kuului vain hevosten kapse ja korskuminen,
-sekin ääni kuului hiljaa ja heti sammui ilmaan. Kasakat ratsastivat
-enimmäkseen ääneti. Kasakalla ovat aseet aina niin, etteivät ne
-pääse kilisemään eikä helisemään. Aseiden heliseminen on mitä suurin
-häpeä kasakalle. Kaksi stanitsasta tullutta kasakkaa saavutti
-heidät tiellä ja he vaihtoivat pari-kolme sanaa. Lukashkan hevonen
-puoleksi kompastui, puoleksi takertui ruohikkoon ja hätääntyi. Se on
-huono enne kasakoista. Kasakat katsahtivat toisiinsa ja kiireesti
-käänsivät päänsä pois, koettaen olla huomaamatta tätä seikkaa, jolla
-nykyhetkenä oli erikoinen merkitys. Lukashka riuhtaisi ohjista,
-rypisti ankariksi kasvonsa, kiristi hampaitaan ja heilautti vitsaa
-päänsä päällä. Oiva kabardinilainen työnsi kaikkia jalkoja yhtaikaa,
-tietämättä mille astuisi ja ikäänkuin tahtoen siivin nousta ilmaan;
-mutta Lukashka sivautti kerran piiskalla sen lihavia sivuja, sivalsi
-toisen, kolmannen kerran, -- ja näyttäen hampaitaan ja häntä ilmassa,
-läksi kabardinilainen korskuen nelistämään ja meni muutamia askeleita
-edelle kasakkain ryhmästä.
-
--- Hei vaan sitä hevosta! -- sanoi vänrikki.
-
--- Mainio hepo! -- toisti yksi vanhemmista kasakoista.
-
-Kasakat ratsastivat ääneti milloin käyden, milloin juoksua ja vain
-tämä tapaus keskeytti hetkeksi heidän kulkunsa äänettömyyden ja
-juhlallisuuden.
-
-Koko arolla, noin kahdeksan virstan matkalla he eivät tavanneet
-muuta elävätä sielua kuin yhden nogajilaisen teltan, joka oli
-asetettu rattaille ja hitaasti liikkui noin virstan päässä heistä.
-Siinä nogajilainen perheineen kulki paimentolasta toiseen. Vielä
-tapasivat he kuopassa kaksi ryysyistä, kulmikaskasvoista nogajilaista
-vaimoa, jotka korit selässä kokosivat aroilla kulkevan karjan lantaa
-kizjakiksi. Vänrikki, joka puhui huonosti kumytskin kieltä, alkoi
-jotain tiedustella nogajilaisnaisilta; mutta nämä eivät ymmärtäneet
-häntä ja katselivat toisiinsa huomattavasti peloissaan.
-
-Lukashka ratsasti viereen, pysäytti hevosensa, reippaasti lausui
-tavanmukaisen tervehdyksen, ja nogajittaret huomattavasti tulivat
-iloisiksi ja alkoivat esteettömästi puhua hänelle aivan kuin
-veljelleen.
-
--- _Ai, ai, kop abrek!_ -- virkkoivat he surullisesti osoittaen
-käsillään sinne päin, mihin kasakat ratsastivat. Olenin ymmärsi, että
-he sanoivat: "paljon abrekkeja".
-
-Olenin, joka ei milloinkaan ollut nähnyt tämäntapaisia seikkoja
-ja jolla oli vain Jeroshka-sedän kertomuksista saamansa käsitys
-niistä, ei tahtonut jäädä kasakoista jälkeen, nähdäkseen kaikki.
-Hän nautti nähdessään kasakoita, hän katseli kaikkea, kuunteli ja
-teki huomioitaan. Vaikka hän oli ottanut mukaansa miekan ja ladatun
-pyssyn, niin hän huomattuaan miten kasakat häntä vieroivat, päätti
-olla ottamatta mitään osaa tähän toimeen, sitä suuremmalla syyllä
-kun hänen urhoollisuutensa hänen mielestään oli komennuskunnassa
-jo todistettu asia, mutta etupäässä siksi, että hän oli nyt hyvin
-onnellinen.
-
-Yhtäkkiä kuului kaukaa laukaus.
-
-Vänrikki tuli levottomaksi ja alkoi jakaa määräyksiä, miten kasakkain
-piti jakautua ja miltä puolelta oli hyökättävä. Mutta näkyi
-selvästi, etteivät kasakat välittäneet mitään näistä määräyksistä ja
-kuuntelivat vain mitä Lukashka sanoi ja katsoivat vain häneen. Lukan
-kasvoissa ja olennossa kuvastui tyyneys ja juhlallisuus. Hän hoputti
-juoksuun kabardinilaistaan, jonka perässä eivät muut hevoset käyden
-pysyneet, ja siristäen pieniksi silmänsä tähysteli eteensä.
-
--- Tuolla on jokin ratsastaja! -- sanoi hän seisauttaen hevosensa ja
-tullen toisten rinnalle.
-
-Olenin katsoi niin tarkkaan kuin voi, mutta ei nähnyt mitään. Kasakat
-eroittivat pian kaksi ratsastajaa, ja tyyntä käyntiä ajoivat suoraan
-heitä kohti.
-
--- Ovatko nuo abrekkeja? -- kysyi Olenin.
-
-Kasakat eivät vastanneet mitään kysymykseen, jossa ei ollut mitään
-järkeä heidän mielestään. Abrekit olisivat olleet hulluja, jos
-olisivat tulleet joen yli hevosineen.
-
--- Tuollahan Rodja-veli huiskii hevosta, vai mitä? -- sanoi Lukashka
-osoittaen kahta ratsastajaa, jotka saattoi jo selvästi nähdä. -- Kas
-se tulee meidän luoksemme.
-
-Muutaman minutin perästä todellakin näkyi selvästi, että ratsastajat
-olivat vakoilija-kasakoita, ja aliupseeri ratsasti Lukan luo.
-
-
-
-
-XLI.
-
-
--- Etäällä? -- kysyi Lukashka ainoastaan.
-
-Samana hetkenä noin kolmenkymmenen askeleen päästä kuului lyhyt
-laukaus. Aliupseerin kasvot menivät hiukan hymyyn.
-
--- Meidän Gurkamme jakaa niille laukauksia, -- sanoi hän, viitaten
-päällään laukauksen suuntaan.
-
-Ratsastettuaan vielä muutamia askeleita he näkivät Gurkan, joka
-istui hietakummun takana ja latasi pyssyään. Gurka joutessaan
-oli laukausten vaihdossa abrekkien kanssa, jotka istuivat toisen
-hietakummun takana. Luoti singahti sieltä.
-
-Vänrikki oli kalpea ja hätääntynyt. Lukashka nousi hevosen selästä,
-jätti sen kasakalle ja meni Gurkan luo. Olenin teki samoin ja meni
-kumarassa hänen perästään. Tuskin olivat he tulleet ampuvan kasakan
-luo kun kaksi luotia vingahti heidän päänsä päällä. Lukashka vilkaisi
-nauraen Oleniniin ja kumartui.
-
--- Ampuvat vielä sinut, Andreitsh, -- sanoi hän. -- Parempi jos menet
-pois, -- tämä ei kuulu sinulle.
-
-Mutta Olenin tahtoi välttämättä nähdä abrekkeja.
-
-Kummun takaa hän näki noin kahdensadan askeleen päässä lakkeja ja
-pyssyjä. Yhtäkkiä näkyi savun pölähdys sieltä, vingahti vielä luoti.
-Abrekit istuivat kummun alla kosteikossa. Oleninia ihmetytti paikka,
-jossa he istuivat. Paikka oli samallainen kuin koko muukin aro; mutta
-sen kautta, että abrekit istuivat siinä paikassa, se oli ikäänkuin
-äkkiä kaikesta muusta eroava ja jollain lailla merkillinen. Tuntuipa
-se hänestä vielä juuri siltä paikalta, missä abrekkien tuli istua.
-Lukashka palasi hevosensa luo, ja Olenin meni hänen jälestään.
-
--- Täytyy hakea heinäkuorma, -- sanoi Luka, -- muuten surma perii.
-Tuolla kummun takana on nogajilaiset heinärattaat.
-
-Vänrikki kuunteli häntä, ja aliupseeri suostui. Heinäkuorma tuotiin,
-kasakat menivät heinien sisään ja alkoivat liikuttaa kuormaa joka
-oli heidän päällään. Olenin ratsasti kummulle, josta saattoi nähdä
-kaikki. Heinäkuorma liikkui; kasakat keräytyivät sen taakse. Kasakat
-liikkuivat; tshetshenit, -- heitä oli yhdeksän miestä, -- istuivat
-rinnatusten, polvi polvessa kiinni, eivätkä ampuneet.
-
-Oli aivan hiljaista. Yhtäkkiä tshetshenien taholta alkoi kuulua
-alakuloisen laulun omituisia säveliä, jotka olivat Jeroshka-sedän
-_ai-dai-da-la-lai'n_ kaltaisia. Tshetshenit tiesivät etteivät
-mitenkään pelastu, ja päästäkseen pakenemisen kiusauksesta olivat he
-sitoneet itsensä remmillä toinen toiseensa kiinni, polvi polvessa,
-varustivat pyssyjään ja lauloivat laulua kuolemaan mennessään.
-
-Kasakat heinäkuormineen tulivat yhä likemmäksi ja likemmäksi, ja
-Olenin odotti joka hetki laukauksia; mutta äänettömyyttä keskeytti
-vain abrekkien alakuloinen laulu. Yhtäkkiä laulu lakkasi, lyhyt
-laukaus pamahti, luodit läsähtivät kärrien muodostamaa vallia vasten,
-kuului tshetshenien sadatuksia ja kirkaisuja. Laukaus kajahti
-laukauksen perästä ja luoti toisensa jälkeen pamahti kuormaan.
-Kasakat eivät ampuneet eivätkä olleet viittä askelta kauempana.
-
-Kului vielä hetki ja kasakat hihkaisten syöksyivät kuorman molemmilta
-puolilta. Lukashka oli etumaisin. Olenin kuuli vain muutamia
-laukauksia, huutoa ja voivotusta. Hän näki savua ja verta, niin
-hänestä näytti. Jättäen hevosensa ja unohtaen kaikki juoksi hän
-kasakkain luo. Kauhu sumensi hänen silmänsä. Hän ei käsittänyt
-mitään, ymmärsi vain että kaikki oli lopussa. Lukashka kalpeana kuin
-palttina piti haavoittunutta tshetsheniä käsistä, ja huusi: "älkää
-tappako häntä! Minä otan elävänä!" Tshetsheni oli se sama punainen
-mies, surmatun abrekin veli, joka oli tullut ruumista noutamaan.
-Yhtäkkiä tshetsheni pääsi irti ja ampui pistoolilla. Lukashka kaatui
-maahan. Hänen vatsastaan tuli verta. Hän nousi ylös, mutta kaatui
-uudestaan maahan kiroillen venäjäksi ja tatariksi. Verta hänen
-päälleen ja alleen tuli yhä enemmän ja enemmän. Kasakat menivät hänen
-luokseen ja alkoivat irroittaa vyötä. Yksi heistä, Nazarka, ennenkuin
-kävi häneen käsiksi koetti kauan aikaa pistää miekkaansa huotraan
-saamatta sattumaan sitä oikein päin. Miekan terä oli veressä.
-
-Tshetshenit, jotka olivat punatukkaisia ja joiden viikset oli ajettu,
-olivat maassa kuolleina ja silvottuina. Vain yksi, tuttu, haavoja
-täynnä, se sama, joka oli ampunut Lukashkaa, oli elossa. Kuin haukka,
-johon luoti on sattunut, hän aivan verissään (hänen oikean silmänsä
-alta juoksi veri), hampaitaan kiristäen, kalpeana ja synkkänä,
-ärtyisin suurin silmin katsoen joka puolelle, istui kyykyssä ja piti
-tikaria kädessään varustautuen vielä puolustukseen. Vänrikki meni
-hänen luokseen ja sivulta, ikäänkuin kiertäen hänet, nopein liikkein
-ampui pistolillaan häntä korvaan. Tshetsheni kiskaisihe ylös mutta ei
-ehtinyt ja kaatui maahan.
-
-Kasakat laahasivat hengästyneinä kuolleita ja riisuivat niiltä aseet.
-Kukin näistä punatukkaisista tshetsheneistä oli ihminen, jokaisella
-oli oma erikoinen ilmeensä. Lukashka vietiin rattaille. Hän yhä
-kiroili venäjän ja tatarin kielellä.
-
--- Älä luule, käsin sinut kuristan! Minun käsistäni et lähde?
-_Anna seni!_ -- huusi hän riuhtoen ruumistaan. Pian hän vaikeni
-voimattomuudesta.
-
-Olenin ratsasti kotiinsa. Illalla hänelle kerrottiin että Lukashka
-oli kuolemaisillaan mutta joen takaa tullut tatari oli ryhtynyt
-lääkitsemään häntä ruohoilla.
-
-Ruumiit kuletettiin stanitsapäällystön taloon. Vaimot ja pojat
-kiiruhtivat niitä katsomaan.
-
-Olenin palasi hämärissä eikä pitkään aikaan voinut selvästi tajuta
-kaikkea mitä oli nähnyt; mutta yöksi taas virtasivat häneen eiliset
-muistot; hän katsahti ikkunaan: Marjana meni majasta navettaan
-talouspuuhia toimittamaan. Äiti oli mennyt viinitarhalle. Isä oli
-päällystössä. Olenin ei malttanut odottaa siksi kunnes Marjana olisi
-saanut puuhansa loppuun vaan meni hänen luokseen. Hän oli majassa ja
-seisoi selin Oleniniin. Olenin luuli Marjanaa hävettävän.
-
--- Marjana! -- sanoi hän, -- Marjana hoi! Saako sinun luoksesi tulla?
-
-Marjana kääntyi äkkiä. Hänen silmissään oli tuskin huomattavat
-kyyneleet. Hänen kasvoillaan oli kaunis suru. Hän katsahti ääneti ja
-majestetisesti.
-
-Olenin toisti:
-
--- Marjana! minä tulin...
-
--- Anna minun olla rauhassa, -- sanoi hän. Hänen kasvonsa eivät
-muuttuneet, mutta kyyneleet valuivat hänen silmistään.
-
--- Miksi sinä? Mitä sinä?
-
--- Mitä? -- toisti Marjana raa'alla ja tylyllä äänellä. -- Kasakoita
-ovat tappaneet, sitä.
-
--- Lukashkan? -- sanoi Olenin.
-
--- Mene pois! mitä sinä haluat?
-
--- Marjana! -- sanoi Olenin mennen hänen luokseen.
-
--- Minusta sinä et koskaan mitään hyödy!
-
--- Marjana, älä sano niin! -- rukoili Olenin.
-
--- Mene tiehesi, iänikuinen! -- huusi tyttö, polki jalkaansa ja
-uhkaavana meni häntä kohti. Ja semmoinen inho, ylenkatse ja kiukku
-kuvastui hänen kasvoillaan, että Olenin heti käsitti, ettei hänellä
-ollut mitään toivomista ja että se, mitä hän ennen oli luullut tämän
-naisen luoksepääsemättömyydestä, oli epäilemätön totuus.
-
-
-
-
-XLII.
-
-
-Palattuaan kotiinsa hän makasi pari tuntia liikkumattomana
-vuoteellaan, sitten läksi komppanian komentajan luo ja pyysi tulla
-siirretyksi esikuntaan. Sanomatta jäähyväisiä kellekään ja Vanjushan
-kautta tehtyään laskunsa talonväelle selväksi hän teki lähtöä
-linnoitukseen, missä rykmentti oleskeli. Vain Jeroshka-setä oli
-häntä saattamassa. He läksivät, vielä joivat ja taas vielä joivat.
-Samaten kuin saattajaisissa Moskovasta lähtiessä seisoivat nytkin
-kolmivaljakkoiset kyytihevoset rappusten edessä. Mutta Olenin ei
-enää kuten silloin arvostellut itseään eikä sanonut itselleen, että
-kaikki, mitä oli täällä ajatellut ja tehnyt, ei ollut _oikeata_. Hän
-ei enää luvannut itselleen uutta elämää. Hän rakasti Marjanaa enemmän
-kuin koskaan ja tiesi nyt, ettei voi koskaan saada häneltä rakkautta.
-
--- No, hyvästi, ystäväni, -- sanoi Jeroshka-setä. -- Jos menet
-sotaan, niin ole viisas, kuule minua vanhaa ukkoa. Kun joudut
-hyökkäykseen tai muuhun (minä vanha susi olen nähnyt kaikellaista),
-ja kun ampuvat, niin älä sinä mene joukkoihin, missä on monta miestä.
-Aina on niin, että kun meidän miehemme pelkää niin väkijoukkoon
-työntäytyy, luulee että on kasassa hauskempi olla. Vaan siinä on
-kaikkein pahin: laumaan juuri ammutaan. Minä ennen aikaan aina
-kävelin yksin vähän loitommalla muista: eipäs ole kertaakaan minua
-haavoitettu. Olen minä ijälläni saanut nähdä jos jotain!
-
--- Mitenkä sitten on luoti sinun selkääsi päässyt? -- sanoi Vanjusha,
-joka järjesti huonetta.
-
--- Kasakkain pelihtelystä vaan, -- vastasi Jeroshka.
-
--- Mitenkä kasakkain? -- kysyi Olenin.
-
--- Niin vaan. Juotiin. Oli kasakka, Vanjka Sitkin nimeltään, ja se
-niin innostui ja kun pamautti, niin juuri tuo paikka sen pistolilta
-armon löysi.
-
--- No, koskiko? -- kysyi Olenin. -- Vanjusha, joko joudutaan? --
-lisäsi hän.
-
--- Äh, mitä hätäilet siinä! Anna kun kerron loppuun... Ja kun se
-täräytti minut sillä lailla, eikä kuula mennyt luun läpi, siihen jäi.
-Minä sanoin: sinä taisit tappaa minut, veikkoseni, vai mitä? Mitä
-sinä olet minulle tehnyt? En minä sitä ilmaiseksi jätä. Saat antaa
-sangon viiniä.
-
--- No, koskiko se? -- kysyi Olenin taas melkein kuulematta kertomusta.
-
--- Anna minun lopettaa. Antoi sangon. Juotiin. Ja veri yhä juoksi.
-Koko tuvan pani vereen. Burlak-vaari sanoikin: "Johan nyt poika
-henkensä heittää. Anna vielä tuoppi imelätä, muuten sinä joudut
-tuomiolle". Hankkivat vielä. Työnnettiin, työnnettiin...
-
--- No, entäs koskiko sinuun? -- kysyi Olenin taas.
-
--- Mitä koskiko! Älä keskeytä, minä en kärsi. Anna puhua.
-Työnnettiin, työnnettiin, aamuun saakka ryypättiin, ja sitten nukuin
-uunille juovuksiin. Aamulla heräsin, -- ei mitenkään voinut taivuttaa
-itseään.
-
--- Hyvin kovasti koski? -- toisti Olenin olettaen nyt viimeinkin
-saavansa vastauksen kysymykseensä.
-
--- Olenko minä sanonut että koski? Ei koskenut, vaan taivuttaa ei
-voinut, ei antanut kävellä.
-
--- No, ja parani? -- sanoi Olenin eikä edes nauranut, -- niin oli
-hänen mielensä raskas.
-
--- Parani, vaan luoti on yhä siinä. Koettele tuota. Ja hän veti ylös
-paitansa ja näytti tervettä selkäänsä, jossa luun juuressa vieri
-luoti.
-
--- Katsoppas miten se vierii, -- sanoi hän ja näkyi, että luoti
-leikkikalun tavoin huvitti häntä. -- Nyt se vieri takapuoleen.
-
--- Mitä luulet, paraneeko Lukashka? -- kysyi Olenin.
-
--- Herra hänet tietää! Ei ole tohtoria. Ovat hakemassa.
-
--- Mistä ne sen tuovat, Groznajastako? -- kysyi Olenin.
-
--- Ei, veikkoseni, teidän venäläisenne minä olisin aikoja sitten
-hirttänyt, jos olisin tsaari. Ne osaavat vaan silpoa. Niinpä meidän
-kasakastamme Baklashevista tekivät, ettei ole enää ihminenkään,
-jalan leikkasivat. Ihan pöllöjä! Mihin Baklashevista nyt on? Ei,
-veikkoseni, vuorilla on oikeita tohtoreja. Niinpä Vortshik, minun
-kumppalini, sai sodassa haavan tähän kohtaan rintaansa, teidän
-tohtorinne eivät ollenkaan ruvenneet, vaan vuorilta tuli Saib ja
-paransi. Ne tuntevat ruohot, veli hyvä.
-
--- Jätä nuo lörpötykset! -- sanoi Olenin. -- Parempi kun lähetän
-lääkärin esikunnasta.
-
--- Lörpötykset! -- härnäsi ukko. -- Hölmö, hölmö! Lörpötykset!
-Lähetän lääkärin!... Jospa teidän miehet parantaisivat niin kasakat
-ja tshetshenit menisivät teidän luotanne apua saamaan, vaan teidän
-upseerinnehan ja everstinne tilaavat vuorilta tohtoreja. Teillä on
-pelkkää petosta, kaikki pelkkää petosta.
-
-Olenin ei ruvennut vastaamaan. Hän oli liiaksi samaa mieltä siitä,
-että kaikki oli petosta siinä maailmassa, jossa hän oli elänyt ja
-johon hän palasi.
-
--- Entä Lukashka? Oletko ollut hänen luonaan, kysyi hän.
-
--- Niin makaa kuin kuollut. Ei syö, ei juo, viina vain kelpaa sen
-sielulle. No, viina kelpaa, ei hätää. Vaan sääli on poikaa. Uljas
-poika oli, dzhigitti, niinkuin minäkin. Niin olin minäkin kerran
-kuolemaisillani: eukot jo ulvoivat, ulvoivat. Kuume kiehui päässä.
-Pyhäin kuvain alle työnsivät. Niin sitä makaan ja pääni päällä
-uunilla on paljaita tällaisia... näin tällaisia pieniä rumpuja ja
-ne pieksävät iltarummutusta. Minä huudan niille, ne vielä hullummin
-soivat. (Ukko naurahti). Eukot toivat minun luokseni saarnamiehen,
-aikoivat minut panna hautaan, sanoivat: se on niin suruton, naisten
-kanssa on elellyt, sieluja turmellut, rikkonut paastot, balalaikaa
-soittanut. Katumaan käskivät. Minä rupesin katumaan. Syntinen olen,
-sanoin. Puhui pappi mitä hyvänsä niin minä koko ajan: syntinen olen.
-Hän rupesi balalaikasta kyselemään. Missä se kirottu sinulla on,
-sanoo? Näytä tänne ja lyö kappaleiksi. Vaan minä sanon: ei minulla
-sitä olekkaan. Mutta minä olin sen itse piiloittanut pirttiin verkon
-sisään; tiesin etteivät löydä. Sittenpä jättivät minut rauhaan. Ja
-läksikös henki! Sittenpä minä vasta balalaikaa rimputtamaan... Tuota
-että mitä hittoa minä puhuinkaan? -- jatkoi hän, -- kuule sinä minua,
-väestä pysy loitompana, muuten voivat pahanpäiväisesti surmata. Minun
-on sääli sinua, ihan totta. Sinä olet ryyppääjä, semmoisista pidän.
-Teidän miehenne ne kaikki mielellään kummuille ratsastavat. Niinpä
-asui meillä yksi, oli tullut Venäjältä, aina ratsasti kummulle, ja
-oli sille niin kummallisen nimen antanut. Heti kun näkee töyrään niin
-sinne laskee. Niinpä kerrankin laski. Pääsi perille ja oli hyvillään.
-Vaan tshetsheni ampui hänet ja teki lopun. Oh, osaa ne tshetshenit
-ampua kannattimelta! Minua paremmin osaavat. En kärsi ensinkään että
-noin vaan huonosti tappavat. Katselin minä ennen teidän sotamiehiänne
-ja ihmettelin. Se vasta on tyhmää! Kulkevat kaikki läjässä ja vielä
-punaisia kauluksia ompelevat. Mikä siihen on satuttaessa! Kun yhden
-vie surma ja kaatuu, laahaavat sitä poloista ja toinen menee. Se
-vasta on tyhmää! -- toisti ukko, pudistaen päätään. -- Mikä olisi
-sivulle mennessä ja yksitellen? Niin menekkin rehellisesti. Eihän se
-sinua tunne. Niin on sinun tehtävä.
-
--- No, kiitoksia! Hyvästi, setä! Jos Jumala suo niin näemme, -- sanoi
-Olenin, nousten ja aikeessa mennä eteiseen.
-
-Ukko istui lattialla eikä noussut.
-
--- Niinkö sitä jäähyväisiä sanotaan? Pöllö, pöllö! -- virkkoi hän. --
-Äh, minkälaisiksi ihmiset käyvät! Yhtä seuraa on pidetty, kokonainen
-vuosi on pidetty: hyvästi ja silloin läksi. Minähän rakastan sinua,
-ja mitenkä säälin sinua! Sinä olet niin apeamielinen, aina vaan yksin
-ja yksin. Mikä lienetkin jörö! Väliin en nuku, kun ajattelen sinua,
-niin minä säälin. Kuten laulussa sanotaan:
-
-    "Vaikeata, veljyt hyvä,
-    Elo maassa vierahan."
-
-Niin on sinunkin.
-
--- No, hyvästi, -- sanoi Olenin taas.
-
-Ukko nousi ja antoi kätensä hänelle, Olenin puristi sitä ja aikoi
-lähteä.
-
--- Naamasi, naamasi tuo tänne!
-
-Ukko otti häntä molemmin paksuin käsin päästä kiinni, suuteli kolme
-kertaa kostein viiksin ja huulin ja rupesi itkemään.
-
--- Minä pidän sinusta, hyvästi!
-
-Olenin istui kärryihin.
-
--- Niinkö sitten lähdet? Anna edes jotain muistoksi, veliseni.
-Pyssy lahjoitappas. Mitä sinä kahdella? -- puhui ukko nyyhkyttäen
-vilpittömin kyynelin.
-
-Olenin otti pyssyn ja antoi hänelle.
-
--- Mitä te annoitte tuolle ukolle, -- murisi Vanjusha: -- eikö vielä
-riitä! Vanha mankuja!... Paljasta huikentelevaa väkeä, -- virkkoi hän
-kääriytyen palttooseensa ja istuutuen etupäähän rattaita.
-
--- Ole ääneti, sika! -- huusi ukko nauraen. -- Kas, miten saita!
-
-Marjana tuli navetasta, välinpitämättömästi vilkaisi kolmivaljakkoon
-ja teki kumarruksen ja meni majaan.
-
--- _La fille!_ -- sanoi Vanjusha iskien silmää ja purskahti tyhmään
-nauruun.
-
--- Anna mennä! -- huusi Olenin vihaisesti.
-
--- Hyvästi, veliseni! Hyvästi, en unhota sinua! -- huusi Jeroshka.
-
-Olenin vilkaisi taakseen. Jeroshka-setä puheli Marjankan kanssa,
-nähtävästi omista asioistaan; ei ukko eikä tyttö katsonut häneen.
-
-
-
-
-Viiteselitykset:
-
-
-[1] Mainio ratsumies ja aseenkäyttäjä. (Suom. muist.)
-
-[2] Tatareilla yleinen ihonuttu. (Suom. muist.)
-
-[3] Kasakkakapteeni.
-
-[4] _Sanetka_ merkitsee haavia.
-
-[5] Kizjakki on olilla sekoitettua, tiilinmuotoisiksi levyiksi
-kuivatettua lehmänlantaa, jolla lämmitetään huoneita. (Suom. muist.)
-
-[6] Abrekiksi kutsutaan sodanhaluista tshetsheniä, joka varastaakseen
-tai ryövätäkseen tulee Terekin yli venäläiselle puolelle jokea.
-
-[7] Tsydulka on kiertokirje, joka lähetetään kaikkiin
-vartiopaikkoihin.
-
-[8] Vehnästä valmistettua tatarilaista olutta.
-
-[9] Kasakat käyttävät suomen _istua_ sanaa vastaavaa verbiä
-merkitsemään: vahtia pyydystettävää otusta.
-
-[10] Dzhigitiksi sanotaan etevää ratsastajaa, mutta myös yleensä
-uljasta, uhkarohkeata, voimakasta, älykästä miestä. (Suom. muist.)
-
-[11] = la femme, nainen. (Suom. muist.)
-
-[12] eikä vanhauskoisia.
-
-[13] vastakohtana kasakoille. (Suom. muist.)
-
-[14] = La fille, c'est très bien, kuinka sievä tyttö on! (Suom.
-muist.)
-
-[15] La fille c'est très jolie, kuinka sievännäköinen tyttö on!
-
-[16] Kasakat ovat vanhauskoisia ja pitävät muita maallisina. (Suom.
-muist.) lasia.
-
-[17] L'argent il n'y a pas = ei ole rahaa. (Suom. muist.)
-
-[18] _Kanausiksi_ kutsutaan kaukasialaista silkkiä. (Suom. muist.)
-
-[19] C'est pret = on valmis. (Suom. muist.)
-
-[20] Lovin varsoituslaitoksen leimalla merkityt kabardinihevoset
-kuuluvat Kaukasian parhaisiin.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kasakat, by Leo Tolstoy
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KASAKAT ***
-
-***** This file should be named 50172-8.txt or 50172-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/0/1/7/50172/
-
-Produced by Juha Kiuru
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/50172-8.zip b/old/50172-8.zip
deleted file mode 100644
index c1276aa..0000000
--- a/old/50172-8.zip
+++ /dev/null