initial commit of ebook 48460HEADmain

15 files changed, 41322 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/48460-0.txt b/48460-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..488fa17
--- /dev/null
+++ b/48460-0.txt
@@ -0,0 +1,9970 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 48460 ***
+
+Note: Project Gutenberg also has an HTML version of this
+      file which includes the original illustrations.
+      See 48460-h.htm or 48460-h.zip:
+      (http://www.gutenberg.org/files/48460/48460-h/48460-h.htm)
+      or
+      (http://www.gutenberg.org/files/48460/48460-h.zip)
+
+
+
+
+
+MATKUSTUS MAAN KESKIPISTEESEEN
+
+Kirj.
+
+JULES VERNE
+
+Suomentanut Arvo Airio
+
+
+
+
+
+
+Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1917.
+
+
+
+
+JULES VERNE
+
+
+Jules Verne on kirjailijanimi, joka tuntuu tutulta ja mieluiselta
+miljoonille koko sivistyneessä maailmassa. Siihen yhdistyy jotakin
+elämän hauskimmista muistoista, mikäli sellaisia jo nuoruudessa on
+kirjallisuudesta saatavissa, jotakin salaperäistä ja jännittävää,
+mutta samalla opettavaista ja isällisen toverillista. Samalla se
+muistuttaa mieleen sen valtavan kehityksen ja ne kunnioitettavat
+tulokset, joita viime vuosisadalla saavutettiin nimenomaan
+luonnontieteiden alalla. Kun ajatellaan, kuinka ratkaisevasti ja
+kehittävästi ne tulokset ovat vaikuttaneet maailmankatsomuksemme
+muodostumiseen, voi ymmärtää, kuinka arvokas ja tärkeä on sen
+miehen elämäntyö, joka on levittänyt näitä uuden ajan totuuksia ja
+kehityssaavutuksia laajempiin piireihin kuin mihin tiede luultavasti
+koskaan olisi omine aseineen pystynyt tunkeutumaan. Tässä valossa
+on Jules Vernen kirjailijatyö ymmärrettävä, sillä ainoastaan siitä
+saadaan sen arvioimiseen oikea mittapuu.
+
+Jules Verne syntyi Ranskassa Nantes'in kaupungissa 1828. Hänen
+vanhempansa olivat varakkaita antaen pojalleen hyvän kasvatuksen.
+Vaikka hän tunsi jo aikaisin halua luonnontieteellisiin tutkimuksiin,
+rupesi hän silti lakimiehen uralle, luopuen siltä kuitenkin pian;
+kirjallisuuden tenho houkutteli häntä yhä enemmän. Hän yritti
+näytelmäkirjailijaksi, mutta luopui tästäkin, ja oli luultavasti
+jonkin aikaa epätietoinen kirjallisesta kutsumuksestaan, koskapahan
+koetteli onneaan pörssikauppiaanakin. Tällä välin hän oli kuitenkin
+alati harrastanut luonnontieteitä lukien sen alan kirjallisuutta, ja
+näiden tutkimusten tuloksena ilmestyi hänen ensimmäinen kuviteltu
+matkaromaaninsa "Viisi viikkoa ilmapallossa" (1863); se saavutti heti
+suuren menestyksen ja sai tekijän ratkaisevasti antautumaan täten
+valitsemalleen alalle. Nopeasti ilmestyi häneltä nyt teos toisensa
+jälkeen, jotka pian levisivät kaikkialle, missä oli nuorukaishenkistä
+ja tiedonjanoista yleisöä. Mainittakoon niistä tässä m.m.
+_Kapteeni Hatteras'in seikkailut; Maasta kuuhun; Kapteeni Grantin
+lapset; Kolmen venäläisen ja kolmen englantilaisen seikkailut;
+Kahdeksannentoista vuosisadan suuret purjehtijat; Uiva kaupunki;
+Matkustus maan ympäri 80 päivässä; Salaperäinen saari; Begum'in 500
+miljoonaa; 15-vuotias kapteeni; Sukelluslaivalla maapallon ympäri_;
+y.m.
+
+Yleisö otti ne kaikki yhtä suosiollisesti vastaan. Tekijä oli
+ymmärtänyt aikansa vaatimuksen luodessaan kirjallisuuden alan,
+joka kelpasi samalla sekä opettajaksi että huvittajaksi, opastaen
+luonnon tuntemiseen ja luonnontieteellisten asiain ymmärtämiseen.
+Lukemattomat, joiden kasvatus tahi aika ei ole sallinut saada näiltä
+aloilta sanottavia tietoja ja joiden pohjasivistys on liian pieni
+heidän voidakseen menestyksellä lukea tieteellistä kirjallisuutta,
+ovat saaneet helposti ja mieltymyksellä Jules Vernen kirjoista
+mielenkiintoisia ja valistavia tietoja. Tieteen kansantajuistuttajana
+hänellä tuskin lieneekään vertaistaan. Kun lisäksi muistetaan, että
+hänen teoksensa ovat aina jännittävän ja hyvin kirjoitetun romaanin
+muodossa, voi ymmärtää niiden tavattoman suuren arvon erikoisesti
+juuri nuorisokirjallisuutena.
+
+Mitä niiden kaunokirjalliseen asuun tulee, on niillä sitäpaitsi
+jo sellaisina suuria ansioita. Hänen kuvauksensa ovat yleensä
+hämmästyttävän vilkkaita ja eloisia maistumatta vähääkään pöydän
+ääressä tehdyiltä. Jännittävimmissä kohdissa hän kohoaa ytimekkääseen
+lennokkuuteen, joka lyhyine lauseineen ja terävine vuorosanoineen
+on sukua näyttämö-esitykselle. Tälle kuvausten vilkkaudelle ja
+luonnollisuudelle hän hankki tosipohjan jokakesäisillä laajoilla
+matkoillaan maailman merillä, vilkkaudelle ja luonnollisuudelle
+hän hankki tosipohjan jonne vastustamaton halu oli nuoruudesta
+saakka houkutellut häntä. Pitempien matkojen välillä vietti hän
+kuukausimääriä purjehdusretkillä kotoisilla rannoilla, kulkien
+purjeveneellään pitkin Ranskan ja Espanjan rannikoita. Hänen
+kuvauksissaan on paljon vaikutelmia näiltä matkoilta, joilla hän
+joskus oli suurissa vaaroissakin. Näin hän, tuo kirjallisuuden
+suuri fantasti, sai tavallaan ympäröivästä elämästä ja luonnosta
+kuvauksiinsa uutta tuoreutta ja viehätystä.
+
+Toinen kirjailijana onnellinen ominaisuus oli hänen humoristinen
+kykynsä. Jules Verne on kaikessa vaatimattomuudessaan suurempi
+humoristi kuin ne monet, jotka tahtoisivat tulla siitä erikoisesti
+mainituiksi. Samalla kuin hän muutamin vedoin haahmoittelee
+henkilönsä ilmieläviksi antaen näiden suorittaa omia yksilöllisiä
+tehtäviänsä, hän rupeaa kehittelemään heissä erikoispiirteitä, jotka
+lopulta asettavat heidät sangen humoristiseen valoon. Unohtumatonhan
+on professori Otto Lidenbrock, esilläolevan kertomuksen sankari,
+tuo "pitkä ja laiha mies", jonka kiivas luonto ja sammumaton
+tieteellinen innostus, kykenemättömyys lausua mutkallisia oppineita
+sanoja ja salainen hellyys suojattejaan kohtaan, oppineen
+itserakkaus ja hajamielisyys tekevät kuolemattomimmaksi kaikista
+professorityypeistä. Miksi hän on niin laiha? -- siksi, että tiede,
+hengen tuli, kalvaa hänestä kaiken liiallisen aineellisuuden; miksi
+on hän niin kauhean oppinut? -- siksi, että nerokas ja vilkas
+ranskalainen laskee hänen persoonassaan pilaa siitä jylhästä ja
+peloittavasta raskaudesta ja syvämietteisyydestä, josta saksalaista
+tiedettä on väliin moitittu. Unohtumaton on myös Hannu, tuo vakaa
+islantilainen, joka pysyy järkähtämättä sopimuksessaan, olipa sitten
+mentävä vaikka kuinka vihamielisten elementtien läpi. Onnellisessa
+sopusoinnussa esiintyvät Jules Vernen tuotannossa tiedemies ja
+lahjakas kaunokirjailija.
+
+Siirtyäksemme sitten itse teokseen huomautettakoon heti, että
+_Matkustus maan keskipisteeseen_ pääsee vasta silloin oikeaan
+arvoonsa, kun täysin ymmärretään sen pohjana oleva tieteellinen
+tarkoitus, joka on _maapallon muodostumisen ja muinaisen kasvi- ja
+eläinmaailman kuvaaminen_. Kirjailija tahtoo tehdä läpileikkauksen
+maapallon "kuoresta", vieläpä nähdä tuon läpileikkauksen omin
+silmin, ja siksi hän antaa kertomuksensa sankarien astua alas
+sammuneen tulivuoren aukosta. Tutustutaan tulivuorten purkausten
+yhteydessä oleviin kivennäisiin laava-muodostuksiin, kivihiilikauteen
+liuska-, kalkki- ja hiekkakivikerroksineen, kivihiilimetsineen
+ja näkinkenkälajeineen, aikaan, jolloin kasvoi ainoastaan
+jättiläiskokoisia kortteita, sananjalkoja, liekoja, sigillarioita
+y.m. tuhansia eri lajeja. Alempana tavataan jo kristallirakenteista
+kiveä, gneissiä ja katinkultakiveä, kunnes lopuksi saavutaan
+järkkymättömän alkukallion, graniitin, muodostamaan kerrokseen.
+Viehättyen seuraa lukija kirjailijan vilkkaita kuvauksia näistä
+maan uumenista, jotka tuntuvat kätkevän salamyhkäisiä, mieltä
+kiehtovia aarteita, kunnes vihdoin saavutaan "Otto Lidenbrockin
+merelle", joka on tekijän valtavan mielikuvituksen huippkeksintö
+tässä teoksessa. Voidakseen kuvata _paleontologisen_ (tarkoittaa
+elollisen maailman muinaisia, nyt jo hävinneitä kehitysasteita)
+_elämän_ täydellisyydessään, kuvittelee hän, että maan sisässä,
+suunnattoman suuressa luolassa, jossa sähkön y.m. voimain
+vaikutuksesta ovat säilyneet elollisen elämän edellytykset, on
+vielä vallalla _paleontologinen kehitysaste_, ei ainoastaan
+_paleophytologisessa_ (muinaisen ajan kasvistoa koskevassa) ja
+_paleozoologisessa_ (muinaisajan eläimistöä koskevassa), vaan myöskin
+_paleoantropologisessa_ (muinaisajan ihmistäkoskevassa) suhteessa.
+Luolan täyttää suurimmaksi osaksi vesi, jonka syvyyksissä vielä
+asustaa kamalia matelijapetoja, joutsenkaulainen _plesiosaurus_
+ja kalaa muistuttava _ichtyosaurus_. Luolameren rannoilla kasvaa
+diluvianisen kauden metsiä, joissa jättiläismäinen alkuihminen
+paimentaa mastodonttilaumojaan. Emme paljasta enempää kirjan
+salaisuuksia, ettemme vähentäisi lukijan nautintoa, vaan lausumme
+ainoastaan, että kirjailijan "paleontologisissa näyissä" on
+puhtaan tietomääränsä lisäksi jotakin jylhän runollista, joka saa
+ne unohtumattomasti painumaan mieleen. Näistä kaikista asioista
+tehtäväin oppineitten huomioiden ja selitysten lähteenä on tuo
+jo mainittu kuuluisa professori Otto Lidenbrock, rautatahtoinen,
+suoraan asiaan käypä mies, joka vetää aina vastahankaa, kun yleensä
+tunnustetut tieteelliset käsitykset ovat kysymyksessä. Hänen
+veljenpoikansa ja matkatoverinsa Akseli muistuttaa väitteillään
+ja epäilyksillään aina juuri noista tieteellisistä otaksumista
+aiheuttaen täten vilkkaita ja valaisevia väittelyjä, joiden kuluessa
+professorin on vaikea hillitä itseään. Näin suoritetaan tuo
+merkillinen matka, jossa on osallisena maapallon sekä nykyisyys että
+menneisyys ja kaikki sen salatut ja tunnetut luonnonvoimat.
+
+Suomentaja on pitänyt tarpeellisena liittää tekstiin sinne tänne
+selvittäviä muistutuksia, jotka auttavat geologian ja paleontologian
+alkeisiin perehtymättömiä ymmärtämään oikein sellaiset kohdat.
+Toivottavasti teos tässä muodossaan saavuttaa kaiken sen suosion
+ja menestyksen, minkä se ansaitsee. Velvollisuus on mainita, että
+teoksen vanhasta suomennoksesta on ollut suurta apua, varsinkin kun
+käytettävänä ollut ranskankielinen koulupainos on hiukan lyhennetty.
+
+Jules Verne kuoli 1905. Loppuvuosina hän menetti melkein kokonaan
+näkönsä, mutta seurasi siitä huolimatta vilkkaasti aikansa
+kehitystä. Kun lentokoneet ja sukellusveneet keksittiin, tuntui
+hänestä varmaankin siltä, että jonkunmoinen profeetallinen näkemys
+oli hänen kynäänsä ohjannut silloin kun hän kirjoitteli niistä
+asioista kuin saavuttamattomista ihanteista. Siten aika toteuttaa
+uskomattomimpiakin inhimillisistä haaveista. "Runoilijat ovat
+tietäjiä".
+
+_Suomentaja_.
+
+_Runoilijan opetus:_
+
+_Vaikka päämäärä näyttäisi olevan saavuttamattomissa, on sitä kohden
+arvelematta ruvettava ponnistelemaan, jos sillä kerran on merkitystä
+ihmiskunnan onnelle_.
+
+
+
+
+I
+
+
+Sunnuntaina toukokuun 24 päivänä 1863 tuli setäni, professori
+Lidenbrock, pitkin askelin pieneen taloonsa Kuninkaankatu 19; katu on
+vanhimpia Hampurin vanhassa kaupunginosassa.
+
+Hänen hyvänsävyinen taloudenhoitajattarensa Martta luuli todellakin
+myöhästyneensä askareissaan, sillä päivällistähän oli tuskin vielä
+pantu tulelle.
+
+-- Saadaanpas nähdä, mietin minä; -- jos setä, joka on maailman
+maltittomimpia ihmisiä, on nälissään, niin hän varmaan nostaa
+harmissaan kamalan metelin.
+
+-- Oliko se itse professori? kysyi kunnon Martta hämmästyneenä ja
+raotti ruokasalin ovea.
+
+-- Oli, Martta hyvä, mutta päivällisellä ei ole kiirettä, sillä kello
+ei ole vielä kahta; vast'ikäänhän se löi vasta puoli P. Mikaelin
+kirkon tornissa.
+
+-- No, miksi siis professori on tullut kotiin?
+
+-- Luultavasti hän sanoo sen meille.
+
+-- Tuolla hän jo on! Minä menen nyt pakoon, herra Akseli; koettakaa
+te rauhoittaa häntä.
+
+Ja hyvänsävyinen Martta kiiruhti keittiöönsä.
+
+Jäin yksin. Ei ollutkaan helppoa saada kiivasluontoista
+professoria rauhoittumaan, varsinkin kun omaki luonteeni oli
+jotenkin vaihtelevainen. Senpätähden valmistauduin varmuuden
+vuoksi pujahtamaan piiloon pieneen ullakkokamariini kuullessani
+portin saranoiden narisevan; puuportaat natisivat raskaitten
+askelten painosta, ja talon herra syöksyi ruokasalin läpi suoraan
+työhuoneeseensa.
+
+Mutta kiivaasta vauhdistansa huolimatta hän oli ehtinyt heittää
+pähkinäpuunuppisen keppinsä nurkkaan, suuren nukkavierun hattunsa
+pöydälle ja kovalla äänellä huutaa minulle:
+
+-- Akseli! seuraa minua!
+
+En ollut ennättänyt vielä liikahtaakaan, ennenkuin professori jo
+huusi kiivaasti ja kärsimättömästi:
+
+-- No! Etkö tule jo!
+
+Minä suorastaan syöksyin ankaran isäntäni huoneeseen.
+
+Otto Lidenbrock ei ole paha ihminen, sen mielelläni tunnustan, mutta
+ellei joitakin aivan uskomattomia muutoksia tapahdu, hän kuolee
+kammottavan omituisena ihmisenä.
+
+Hän oli professorina Johannaeumissa[1] ja piti mineralogian luentoja,
+saaden näillä luennoilla säännöllisesti muutamia raivonpuuskia. Hän
+ei välittänyt siitä, oliko hänellä ahkeria oppilaita luennoillansa,
+eikä siitä, miten tarkasti he kuuntelivat häntä, enempää kuin
+siitäkään, minkä verran hänen oppilaansa oppivat hänen luennoistaan;
+sellaiset vähäiset seikat eivät hänen rauhaansa häirinneet. Hän
+piti luentonsa vain "subjektiivisesti", käyttääksemme saksalaisen
+filosofian sanontatapaa, itsekseen, eikä muita varten. Hän oli
+oppinut egoisti, tieteen kaivo, jonka nostokoneisto narisi, jos sillä
+piti ammentaa jotakin, sanalla sanoen: hän oli saituri.
+
+Sellaisia professoreita on Saksassa paljon. Valitettavasti oli setäni
+vaikeaa esittää ajatuksiansa suullisesti, jollei juuri yksityisessä
+elämässä, niin ainakin silloin, kun hän esiintyi julkisesti, ja tämä
+on paha vika puhujalle. Hänen luennoillansa Johannaeumissa tapahtui
+todellakin usein, että professori kävi yht'äkkiä äänettömäksi;
+hän taisteli jonkin vastahakoisen sanan kanssa, joka ei tahtonut
+suusta sujua, tuollaisen vastustelevan sanan kanssa, joka paisuu ja
+purskahtaa viimein esiin niin sanoaksemme vähimmän tieteellisessä
+muodossa, nimittäin kirouksena. Ja silloin oli aina seurauksena
+suuttumus.
+
+Muutoin on mineralogiassa koko joukko puoleksi kreikkalaisia,
+puoleksi latinalaisia nimityksiä, joita on vaikea lausua,
+tuollaisia hankaloita nimiä, jotka voivat kuivata runoilijan suun.
+En suinkaan tahdo sanoa mitään pahaa itse tieteestä, -- olkoon se
+kaukana minusta! -- mutta kun on puhe sellaisista asioista kuin
+romboedrisistä kristalleista, retinasfaltista, geleniitistä, niin
+suotakoon anteeksi, jos harjaantuneinkin kieli joskus erehtyy.
+
+Kaupungissa oli tämä setäni anteeksisuotava heikkous tunnettu ja sitä
+käytettiin väärin. Häntä pidettiin silmällä, kun hän joutui kankeissa
+lauselmissa raivoihinsa, ja hänelle naurettiin, mitä ei voi pitää
+sopivana edes saksalaistenkaan keskuudessa. Ja vaikka professori
+Lidenbrockin luennoilla aina olikin suuri joukko kuulijoita, niin
+harva niitä tarkoin seurasi, sillä useimmat tulivat luennoille vain
+saadakseen nauraa professorin vihanpuuskille!
+
+Setäni oli kumminkin, sitä en voi kylliksi usein mainita, todellakin
+oppinut mies. Vaikka hän joskus liian kiivaassa tutkimisinnossaan
+murensi tutkittavan esineen murskaksi, niin oli hänellä kuitenkin
+sekä mineralogin tarkka silmä että geologin nerous. Varustettuna
+vasarallansa, alasimellansa, magneettineulalla, juottopillillä
+ja salpietarihappopullolla hän oli suuri mies. Kivennäisen
+murtumispinnasta, ulkonäöstä, kovuudesta, sulavaisuudesta, helinästä,
+hajusta tahi mausta päättäen taisi hän arvelematta määrätä sen oikean
+paikan niiden noin kuudensadan eri lajin joukossa, joihin tiede
+meidän aikanamme kivennäiset jakaa.
+
+Lidenbrockin nimi olikin sentähden kuuluisa oppineessa maailmassa
+ja eri kansojen tiedeseuroissa Humphry Davy,[2] Humboldt[3] ja
+kapteenit Franklin[4] ja Sabine[5] eivät lyöneet laimin käydä häntä
+tervehtimässä poiketessaan matkoillaan Hampuriin. Becquerel,[6]
+Brewster,[7] Dumas[8] ja Milne Edvards[9] keskustelivat mielellään
+hänen kanssaan tärkeimmistä kysymyksistä tieteen alalla. Kemiassa hän
+oli tehnyt monta tärkeätä keksintöä, ja vuonna 1853 oli Leipzigissä
+ilmestynyt professori Otto Lidenbrockin folio-kokoinen värikuvilla
+varustettu tutkimus _Transcendentaalisesta kristallografiasta_,[10]
+joka kirja ei kuitenkaan maksanut kustannuksia.
+
+Sen lisäksi oli setäni vielä konservaattorina Venäjän lähettilään
+Struven[11] mineralogisessa museossa, joka kallisarvoinen kokoelma on
+saavuttanut suurta mainetta koko Euroopassa.
+
+Sellainen oli se mies, joka niin maltittomasti kutsui minua luokseen.
+Ajatelkaa: pitkä ja laiha mies, terveys vahva kuin rauta, nuorekkaan
+vaaleaverinen, ulkonäöltään kymmenkunnan vuotta ikävuosiaan nuorempi.
+Hänen suuret silmänsä vilkkuivat aina suurien silmälasien takaa;
+hänen pitkä ja kapea nenänsä oli kuin teräväksi hiottu miekka;
+väittivätpä muutamat panettelijat, että se oli magneettinen ja että
+se muka veti itseensä rautaista viilajauhoa. Pelkkää perätöntä lorua!
+Se ei vetänyt itseensä muuta kuin nuuskaa, mutta sitä se vetikin
+suoraan sanoen kelpo lailla.
+
+Kun sen lisäksi mainitsen, että setäni aina astui tarkoin puolen
+sylen pituisilla askelilla ja että hänellä käydessään oli kädet
+lujasti puristettuina nyrkkiin, mikä on kiivasluntoisuuden
+tuntomerkki, tuntee hänet jokainen tarpeeksi hyvin.
+
+Hän asui pienessä talossaan Kuninkaankadun varrella; rakennus oli
+puoleksi puusta, puoleksi tiilistä, päätyseinä suippo; se oli
+erään kanavan varrella, niiden, jotka kulkevat Hampurin vanhan
+kaupunginosan halki, joka kaikeksi onneksi säästyi suuressa
+tulipalossa v. 1842.
+
+Tosin oli tuo vanha rakennus hiukan kallellansa ja oli kallistunut
+hiukan ulospäin, tosin katto oli vinossa aivan kuin Tugendbundin[12]
+ylioppilaan lakki, ja tosin olisi sen seinien kaltevuus antanut
+aihetta moneen muistutukseen, mutta yleensä se pysyi vielä jotenkin
+lujana, varsinkin vanhan jalavan turvin, joka kannatti voimallisesti
+rakennuksen etupuolta, ojentanen keväällä kukkaterttunsa ikkunan läpi
+huoneeseen.
+
+Ollakseen saksalainen professori tuli setäni hyvin toimeen.
+Talo kaikkinensa oli kokonaan hänen omaisuuttansa. Muun ohessa
+kuului siihen hänen ristityttärensä Graüben, nuori 17-vuotias
+vierlantilainen[13] tyttö, vanha Martta ja minä, orpo veljenpoika,
+joka olin setäni apulaisena hänen tieteellisissä kokeissaan.
+
+Minä myönnän, että antausin kiihkolla harrastamaan geologisia
+tutkimuksia, sillä olihan minulla mineralogiverta suonissani; minulle
+ei tullut milloinkaan ikävä raskaitten kivieni seurassa.
+
+Sanalla sanoen: tässä pienessä talossa Kuninkaankadun varrella voi
+elää onnellisena huolimatta isännän hermostuneisuudesta, sillä vaikka
+hän joskus olikin kiukkuinen, piti hän siitä huolimatta paljon
+minusta. Mutta itseänsä se mies ei taitanut hillitä, vaan esiintyi
+usein liian malttamattomasti.
+
+Kun hän huhtikuussa oli istuttanut resedaa tahi muita kukkia
+posliiniruukkuihin salin ikkunalle, niin kävi hän säännöllisesti joka
+aamu nykimässä niitä lehdistä kiirehtiäksensä niiden kasvua.
+
+Sellaisen eriskummallisen miehen veljenpoikana tiesin, ettei ollut
+muuta neuvoa kuin totella. Kiiruhdin siis hänen huoneeseensa.
+
+
+
+
+II
+
+
+Se oli suorastaan museo. Siellä oli kaikenlaisia kivikunnan
+näytteitä, jokainen nimilipulla varustettuna, järjestettyinä mitä
+täydellisimmin kivennäisaineiden kemiallisen jaon mukaan kuuteen
+suureen ryhmään.
+
+Tunsin varsin hyvin nämä kivennäistieteen näytteet, jotka niin
+monelle muulle olivat arvottomat. Kuinka usein olinkaan niitä
+huvikseni puhdistellut, pyyhkinyt pölyä näistä grafiiteista,
+antrasiiteista, hiilistä, pihkaisista puukappaleista ja
+turvepalasista, silloin kun olisin voinut olla ulkona leikkiä
+lyömässä ikäisteni poikien kanssa. Ja nämä hartsit, pihkat ja
+orgaaniset suolat, joihin ei vähäisinkään tomuhiukkanen saanut
+päästä! Ja nämä metallit, raudasta kultaan saakka, joka kadotti
+keinotekoisen arvonsa, kun sitä tieteen aineksena verrattiin muihin
+lajinsa näytteisiin! Entäs kaikki nämä kivet, jotka olisivat
+riittäneet melkeinpä koko talon rakentamiseen uudestaan, vieläpä
+yhteen lisäkamariinkin, jonka minä sitten olisin järjestänyt
+itselleni varsin mukavaksi.
+
+Mutta kun nyt tulin hänen työhuoneeseensa, en edes ajatellutkaan
+kaikkia näitä merkillisyyksiä. Ajattelin vain setääni. Hän istui
+Utrechtin villasametilla päällystetyssä nojatuolissaan, kädessänsä
+kirja, jota hän selaili mitä suurimmalla ihastuksella.
+
+-- Mikä kirja! mikä kirja! huudahti hän.
+
+Tämä huudahdus muistutti minulle, että professori Lidenbrock oli
+joutohetkinänsä innostunut kirjojenkin keräilijä; vanha kirja
+oli kuitenkin hänen mielestänsä arvoton, ellei joko ollut vallan
+mahdotonta saada sitä käsiinsä tahi ainakin tavattoman vaikeata lukea
+sitä.
+
+-- No, virkkoi hän minulle, etkö huomaa? Onhan tämä verraton aarre,
+jonka löysin tänä aamuna myllertäessäni juutalais-Heveliuksen
+myymälässä.
+
+-- Suurenmoista! vastasin velvollisuudentuntoisesti ihmetellen.
+
+Mitä hyötyä kaikesta tästä melusta mokoman vanhan nelitaitteisen
+kirjan takia, jonka selkämys ja kannet näyttivät olevan tehdyt
+huonosta vasikannahasta; tämähän oli vain kellastunut kirjakulu,
+jossa riippui iänikuinen vaalistunut sinetti!
+
+Professorin ihmettelevät äännähtelyt eivät kuitenkaan loppuneet.
+
+-- Katsopa! sanoi hän, kysyen ja vastaten itse, eikö olekin kaunis
+teos? On kyllä, oikein ihmeteltävä! Mikä side! Eikö kirja aukea
+aivan itsestänsä? Aukeaa! Sehän pysyy auki, avasi sen miltä kohdalta
+hyvänsä. Ja eikös se mene hyvin kiinni? Totta kaiketi! Kannethan
+painuvat visusti yhteen, irvistelemättä minnekään päin! Entäs
+tämä selkämys, jossa ei ole ainoatakaan taitetta vaikka side on
+seitsemänsadan vuoden vanha. Oh! tällaisesta sidoksesta olisivat
+etevimmätkin ammattimiehet olleet ylpeät!
+
+Puhellessaan setäni availi ja sulki tuota vanhaa kirjakulua. En
+voinut muuta kuin kysyä häneltä sen sisältöä, vaikka se ei vähääkään
+huvittanut minua.
+
+-- Mikä on sitten tuon niin ihmeellisen kirjan nimi? kysyin niin
+kiihkeästi, ettei mielenkiintoani voitu luulla teeskennellyksi.
+
+-- Tämä teos, vastasi enoni innostuen, on _Heimskringla_, jonka
+on kirjoittanut _Snorre Sturlason_,[14] kuuluisa islantilainen
+kirjailija, joka eli kahdennellatoista vuosisadalla. Se on niiden
+norjalaisten kuninkaiden riimikronikka, jotka hallitsivat Islannissa!
+
+-- Todellakin! sanoin minä jotenkin uteliaasti; ja luultavasti se on
+saksalainen käännös?
+
+-- Mitä puhut? tokaisi professori innokkaasti; käännöskö? Mitä
+minä käännöksellä tekisin? Kuka käännöksestä välittää. Tämä on
+alkuperäinen islanninkielinen teos, kirjoitettu tuolla loistavalla
+kielellä, joka on samalla rikas ja yksinkertainen, sisältäen mitä
+moninaisimpia kieliopillisia yhdistyksiä ja mitä monilukuisimpia
+sanojen vivahduksia.
+
+-- Aivan kuin meidän kielemme! pistin minä sukkelasti väliin.
+
+-- Niin, vastasi setäni, kohauttaen olkapäitään, sillä erotuksella,
+että islannin kielessä on kolme eri teonsanan taivutusmuotoa niinkuin
+kreikan kielessäkin, ja että siinä _nomina propria_ taivutetaan
+samalla tavalla kuin latinan kielessä!
+
+-- Vai niin! arvelin hiukan innostuneempana, ja onkos kirja painettu
+edes kauniilla kirjaimilla?
+
+-- Painettu? Kuka on puhunut painamisesta, sinä onneton Akseli!
+Vielähän tässä on kirjapainosta puhetta? Luulet kaiketi että tämä on
+painettu? Tiedä siis, sinä pöllö, että tämä on käsikirjoitus, vieläpä
+riimukirjaimilla kirjoitettu![15]
+
+-- Riimukirjaimillako?
+
+-- Niin juuri! Pitäisikö minun sekin sinulle selittää?
+
+-- Ei tarvitse, vastasin minä kuivasti, sillä itserakkauttani oli
+loukattu.
+
+Mutta setäni jatkoi edelleen ja selitti minulle asioita, joista en
+paljoakaan välittänyt.
+
+-- Riimukirjaimiksi, kertasi hän, sanotaan niitä kirjoitusmerkkejä,
+joita muinoin käytettiin Islannissa, ja jotka, kuten tarina kertoo,
+itse Odin on keksinyt! Katso nyt siis itsekin ja ihmettele sinä
+epäuskoinen, näitä kirjaimia, jotka ovat tuon muinaisen jumalan
+mielikuvituksen keksimiä.
+
+Koska minulta puuttui sopivia sanoja vastaukseksi, aioin jo langeta
+polvilleni, sillä olihan tällainen vastaustapa otollinen sekä
+jumalille että kuninkaille, varsinkin kun siitä on sitäpaitsi se etu,
+että näin vastatessa ei koskaan joudu hämillensä, mutta silloin eräs
+tapaus käänsi keskustelun toiseen suuntaan.
+
+Olipahan vain rutistunut pergamenttipalanen, joka luiskahti kirjan
+sisästä lattialle.
+
+Setäni syöksyi kiihkeän uteliaana tavoittamaan tue pergamenttipalasta.
+
+Vanha kirjoitus, säilynyt vanhan kirjan sisässä, kenties vuosisatoja,
+-- kas sekös hänen mielestänsä oli kallisarvoinen esine!
+
+-- Mitähän siinä on? voihkaisi hän.
+
+Ja samalla hän levitti sen heti huolellisesti pöydälle, se oli viittä
+tuumaa pitkä ja kolmea tuumaa leveä pergamenttikappale, jossa oli
+rivissä poikkipuolin salaperäisen näköisiä merkkejä.
+
+Tässä on niistä tarkka kuva. Pidän velvollisuutenani esittää lukijan
+nähtäväksi nämä salamyhkäiset merkit, sillä ne olivat syynä siihen
+matkaan, jonka professori Lidenbrock ja hänen veljenpoikansa tekivät,
+ja joka on kummallisimpia, mitä tehtiin yhdeksännellätoista
+vuosisadalla.
+
+[Kuva: Riimukirjoitusta kolmessa sarakkeessa, 132 merkkiä.]
+
+Professori katseli vähän aikaa näitä kirjainsarjoja; viimein hän
+sysäsi silmälasit otsallensa sanoen:
+
+-- Ne ovat riimukirjaimia; ne ovat aivan samanlaisia kuin Snorre
+Sturlasonin käsikirjoituksessakin. Mutta mitähän ne mahtanevat
+merkitä?
+
+Koska riimukirjaimet minun mielestäni näyttivät olevan oppineiden
+keksintö yksinkertaisten ihmisten peijaaniseksi, ei minua vähääkään
+surettanut se, ettei setäni saanut niistä mitään selkoa. Ainakin
+näytti siltä päättäen hänen sormistansa, jotka pelottavasti
+rummuttivat pöytää.
+
+-- Tämä on varmaankin vanhanaikuista islanninkieltä, mutisi hän
+hampaittensa välistä.
+
+Professori Lidenbrockin olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää sitäkin,
+sillä häntä pidettiin oikeana kielitaiturina, ei juuri siksi, että
+hän olisi puhunut sujuvasti kaikkia niitä kahtatuhatta eri kieltä ja
+neljäätuhatta eri murretta, joita maan päällä puhutaan, vaan siksi,
+että hän taisi niistä kuitenkin melkoisen osan.
+
+Hän oli tämän esteen johdosta päästämäisillään valloilleen koko
+kiivautensa ja aavistin jo, että ankara kahakka oli tulossa, kun
+pieni pöytäkello uunin kulmalla oi kaksi.
+
+Samassa avasi vanha Martta oven setäni huoneeseen ja sanoi:
+
+-- Ruoka on pöydässä!
+
+-- Hiiteen ruoat! huusi setäni. Lempo vieköön sekä sen keittäjät että
+syöjät!
+
+Martta meni tiehensä. Minä kiiruhdin hänen jälkeensä ja jouduin
+huomaamattani istumaan tavalliselle paikalleni ruokasalissa. Odotin
+vähän aikaa. Professoria ei kuulunut tulevaksi.
+
+Tietääkseni hän oli nyt ensimmäistä kertaa poissa juhlalliselta
+päivällisaterialtamme. Ja minkälaisilta päivällisiltä!
+Vihanneslientä, lihaomeletteja ja muskottikastiketta,
+vasikanselkäpaistia ja luumuhilloa, ja jälkiruoaksi pieniä
+sokeroituja äyriäisiä, sekä vanhaa hyvää Mosel-viiniä.
+
+Vanhan paperipalan tähden setäni jätti kaikki nämä herkut
+sikseen. Koska olin hänen kuuliainen veljenpoikansa, luulin
+velvollisuudekseni syödä samalla hänen puolestaan, minkä teinkin
+hyvin omantunnontarkasti.
+
+-- Enpä ole koskaan moista nähnyt, sanoi hiljaa Martta; että
+professori ei syö päivällistä!
+
+-- Niin, se on todellakin kummallista!
+
+-- Se ennustaa jotakin tärkeätä tapausta! sanoi vanha palvelija
+nyökyttäen päätänsä.
+
+Ajattelin, ettei se ennustanut muuta kuin sitä hirveätä melua, jonka
+setäni nostaisi huomatessaan päivällisensä syödyksi.
+
+Jyrsin parhaillaan viimeistä krapua, kun äkillinen karjaisu tempaisi
+minut jälkiruokien nautinnosta. Yhdellä hyppäyksellä syöksyin salista
+työhuoneeseen.
+
+
+
+
+III
+
+
+-- Nähtävästi nämä ovat riimukirjaimia, sanoi professori rypistäen
+silmäkulmiaan. Mutta näihin on kätketty jokin salaisuus, ja minun
+pitää saada se selville, ellei -- -- --
+
+Kiivas kädenliike päätti hänen lauseensa.
+
+-- Istu tuonne, lisäsi hän viitaten sormellaan pöytään päin, ja
+kirjoita!
+
+Silmänräpäyksessä olin valmiina.
+
+-- Nyt luen sinulle jokaisen kirjaimen meidän aakkosista, joka vastaa
+kutakin näistä islantilaisista kirjaimista. Saadaanpa nähdä mitä
+siitä syntyy. Mutta varo, ettet kirjoita väärin!
+
+Hän alkoi sanella ja minä tein parastani. Jokainen kirjain lueteltiin
+yksi erältänsä ja siitä syntyi seuraava käsittämätön kirjainjakso:
+
+m . r n ll s  | e s r e u e l | s e e c l d e
+s g t s s m f | u n t e i e f | n i e d r k e
+k t , s a m n | a t r a t e S | S a o d r r n
+e m t n a e l | n u a e c t   | r r i l s a
+A t v a a r   | . n s c r c   | i e a a b s
+c c d r m i   | e e u t u l   | f r a n t u
+d t , i a c   | o s e i b o   | K e d i i l
+
+Kirjoitettuani tämän sieppasi setäni nopeasti paperipalan, jolle olin
+sarjan kirjoittanut, ja tarkasteli sitä kauan huolellisesti.
+
+-- Mitä tämä merkitsee? toisteli hän koneellisesi. Enpä todellakaan
+olisi voinut selittää sitä hänelle. Muutoin hän ei minulta
+kysellytkään, vaan puheli edelleen itseksensä:
+
+-- Me sanomme tällaista kryptogrammaksi, jupisi hän, jossa ajatus
+on salattu siten, että kirjaimet on tahallansa muutettu toiseen
+järjestykseen, mutta muodostavat oikeita lauseita, jos ne soveliaalla
+tavalla järjestetään. Minua aavistuttaa, että tässä on jonkin suuren
+keksinnön selitys tahi ilmoitus!
+
+Minä puolestani arvelin, ettei tuo kirjainsarja merkinnyt mitään,
+mutta en virkkanut kuitenkaan halaistua sanaa.
+
+Professori otti sitten kirjan ja pergamenttipalasen verraten niitä
+keskenänsä.
+
+-- Nämä molemmat kirjoitukset eivät ole saman miehen kirjoittamia,
+sanoi hän; kryptogramma on nuorempi iältänsä kuin kirja, mistä näen
+tässä selvän todistuksen. Ensimmäinen kirjain on kaksinkertainen
+M, jota turhaan saapi etsiä Sturlasonin kirjasta, sillä se tuli
+islantilaiseen kirjaimistoon vasta neljännellätoista vuosisadalla. Siis
+vähintäänkin kahdensadan vuoden aika on käsikirjoituksen ja tämän
+kirjoitetun pergamentin väillä.
+
+Tämä oli mielestäni jotenkin todennäköistä, sen tunnustan.
+
+-- Tulen siis siihen johtopäätökseen, jatkoi setäni, että joku tämän
+kirjan omistajista on kirjoittanut nämä salaperäiset kirjaimet. Mutta
+kukahan sen vietävä tuo omistaja oli? Eiköhän tuo ole edes nimeänsä
+kirjoittanut johonkin paikkaan tässä käsikirjoituksessa?
+
+Setäni lykkäsi silmälasinsa otsalleen, otti väkevän suurennuslasin ja
+tarkasteli kirjan ensimmäisiä sivuja. Toisella sivulla hän huomasi
+pilkun, joka pelkällä silmällä katsoen oli kuin musteläikkä. Mutta
+tarkemmin katsoen siinä saattoi erottaa muutamia puoleksi hävinneitä
+kirjaimia. Setäni ymmärsi, että tämä nyt oli tärkein kohta; hän
+käänsi huomionsa kokonaan siihen ja suurennuslasin avulla saattoi hän
+viimein selvittää siitä seuraavat merkit, riimukirjaimet, jotka hän
+arvelematta luki:
+
+[Kuva: Riimukirjoituksella Arne Saknussemm.]
+
+-- Arne Saknussemm! huudahti hän riemuitsevalla äänellä; mutta sehän
+on oikea nimi, vieläpä oppineet islantilaisen miehen nimi; hän eli
+kuudennellatoista vuosisadalla ja oli mainio alkemisti.
+
+Katselin setääni ihmetellen.
+
+-- Nämä alkemistit, jatkoi hän, Avicenna, Bacon, Lullus ja
+Paracelsus,[16] olivat aikansa ainoita todellisia oppineita miehiä.
+He tekivät keksintöjä, joita me saamme ihmetellä. Miksipä ei siis
+tämäkin Saknussemm olisi kätkenyt jotakin hämmästyttävää keksintöä
+tämmöiseen käsittämättömään kryptogrammaan? Asian täytyy olla niin.
+Ja niin se onkin!
+
+Tästä otaksumisesta sai professorin mielikuvitus virikettä.
+
+-- Epäilemättä, uskalsin vastata, mutta mitäpä hyötyä olisi tällä
+oppineella miehellä ollut siitä, että hän näin olisi kätkenyt
+merkillisen keksinnön?
+
+-- Miksikä? Minkätähden? Hä! Mistä minä sen tiedän? Eikös Galilei[17]
+tehnyt samoin, kun hän oli keksinyt Saturnuksen renkaat? Saammepa
+nähdä. Minun pitää saada selko tämän kirjoituksen salaisuudesta; en
+syö enkä makaa ennenkuin olen ottanut siitä selon.
+
+-- No voi sun! huokailin minä.
+
+-- Etkä sinäkään, Akseli, jatkoi hän.
+
+-- Tuhat tulimmaista! arvelin minä, olipa onni, että söin kahden
+miehen edestä!
+
+-- Mutta ensiksi on saatava selville, millä kielellä tämä
+salakirjoitus on kirjoitettu, ja se luullakseni ei olekaan vaikeata.
+
+Tämän kuullessani kohautin hartioitani. Setä jatkoi vain puhettaan:
+
+-- Ei mikään ole sen helpompaa. Tässä kirjoituksessa on 132
+kirjainta, joista 79 on kerakkeita ja 53 ääntiöitä. Sehän on
+likimäärin se suhde, jonka mukaan sanat etelä-Euroopan kielissä ovat
+muodostetut, jotavastoin pohjoismaiden kielet ovat monta vertaa
+rikkaammat kerakkeista. Siis on nyt kysymys jostakin etelämaisesta
+kielestä.
+
+Nämä johtopäätökset olivat liiankin oikeat. Mutta mistä kielestä
+sitten?
+
+Tähän pulmaan luulin oppineen professorin kompastuvan, mutta nytpä
+huomasinkin, miten älykäs tutkija hän oli.
+
+-- Tämä Saknussemm, jatkoi hän, oli oppinut mies, koska hän
+ei kirjoittanut omalla äidinkielellänsä, käytti hän tietenkin
+etupäässä sitä kieltä, jota enimmäkseen käytettiin kuudennellatoista
+vuosisadalla oppineiden kesken, nimittäin latinaa. Jos siinä
+erehtyisin, voisimme koettaa espanjan, ranskan, italian, kreikan
+tahi heprean kieltä. Mutta kuudennentoista vuosisadan oppineet
+käyttivät kirjoituksissaan parhaasta päästä latinaa. Minä voin siis
+ennakkovarmuudella sanoa: Tämä on latinaa.
+
+Minä säpsähdin. Muistin senverran latinaa, etten voinut uskoa
+tämmöisen sekasotkun olevan samaa kieltä kuin Vergiliuksen ihanat
+runot.
+
+-- Niin, latinaahan tämä on, toisti setä sanansa, mutta kerrassaan
+takaperoista latinaa.
+
+-- Olkoon menneeksi, ajattelin, mutta oletpa miesten mies, setä
+kulta, jos otat siitä selvän.
+
+-- Koetelkaamme, sanoi hän, ottaen taas paperin, johon olin
+kirjoittanut. Tässä on jakso 132:sta kirjaimesta, jotka näköjään ovat
+epäjärjestyksessä. Siinä on sanoja, joissa on pelkkiä kerakkeita,
+niinkuin esim. ensimmäinen: "mrnlls", toisia taas, joissa päinvastoin
+ylen paljon ääntiöitä, niinkuin esimerkiksi viides sana "unteief",
+tahi viimeistä edellinen: "oseibo". Tätä jakoa ei ole tehty
+umpimähkään, vaan se on _matemaattinen_ tulos siitä järjestelmästä,
+jota on käytetty tätä salakirjoitusta laadittaessa. Minusta näyttää
+varmalta, että alkuperäinen sisältö on ensin kirjoitettu oikeassa
+järjestyksessä ja sitten käännetty jonkin säännön mukaan, tämä
+sääntö on saatava selville. Kun vain olisi avain tämän kirjoituksen
+selittämiseen, voisi lukea sen esteettä. Mutta mistä löytäisin tämän
+avaimen? Akseli, oletko sinä siitä selvillä?
+
+Tähän kysymykseen en vastannut mitään, ja täysin pätevästä syystä.
+Katseeni oli näet kiintynyt seinällä olevaan ihastuttavaan kuvaan:
+se oli Graübenin kuva. Setäni holhotti oli paraikaa Altonassa
+erään sukulaisensa luona, ja hänen poissaolonsa teki minut varsin
+alakuloiseksi, sillä, voinhan minä tunnustaa sen nyt, tuo kaunis
+vierlantilainen tyttö ja setäni veljenpoika rakastivat toisiansa
+oikein saksalaisella pitkämielisyydellä ja tyyneydellä. Me olimme
+setäni tietämättä kihloissa, sillä hän oli liiaksi geologi
+käsittääkseen sellaisia tunteita. Graüben oli ihastuttava nuori
+tyttö, vaaleaverinen ja sinisilmäinen, hiukan hidas ja vakaa
+luonteeltaan, ja hän rakasti minua sangen suuresti. Minä puolestani
+jumaloin häntä. Vierlantilaisen tyttöseni kuva vei siis minut
+todellisuudesta haaveilun ja muistojen maailmaan.
+
+Näin hänet, tuon uskollisen toverin töissäni ja huveissani. Hän
+auttoi minua joka päivä järjestäessäni setäni kallisarvoisia kiviä
+ja varustaessani niitä nimilipuilla. Graüben-neiti olikin varsin
+etevä mineralogi. Hän oli kivennäistieteeseen perehtyneempi kuin
+moni oppinut, ja häntä huvitti tutkia juurta jaksain tieteen
+vaikeimpia kysymyksiä. Ah, kuinka suloisia hetkiä olimmekaan
+viettäneet lukiessamme yhdessä! Ja kuinka minä kadehdinkaan noita
+kylmäkiskoisia kiviä, joita hän piteli ihastuttavissa kätösissään!
+Entä kun tuli joutohetki! Silloin menimme ulos, käyskentelimme
+tuuheissa puistikoissa Alsterjoen[18] varrella kulkien yhdessä
+vanhalle tervatulle myllylle asti, joka on niin runollisen näköinen;
+matkalla juttelimme ja kävelimme käsityksin. Kerroin hänelle kaskuja,
+joille hän aina nauroi niin raikkaasti. Sitten tulimme Elben rannalle
+saakka, ja sanottuamme hyvää yötä joutsenille, jotka uiskentelivat
+suurien valkoisten lumpeiden keskellä, palasimme satamaan
+höyrylaivalla.
+
+Näin pitkälle olin tullut unelmissani, kun setäni kutsui minut
+todellisuuteen takomalla kyynärpäitään pöytään.
+
+-- Odotahan nyt, sanoi hän; ensimmäinen keino, jota tulee
+ajatelleeksi, kun haluaa myllertää jonkin lauseen kirjaimet, on
+mielestäni se, että ne kirjoitetaan pystyriveihin vaakasuorien
+asemesta.
+
+-- Kas vain! tuumailin minä.
+
+-- Pitääpä katsoa, mikä tulos siitä olisi. Akseli, kirjoitapas
+jokin lause, mikä tahansa, tälle paperille, mutta sen sijaan, että
+kirjoittaisit kirjaimet perättäin vaakasuoriin riveihin, järjestä ne
+noin viiteen tahi kuuteen pystyriviin.
+
+Minä oivalsin mistä oli kysymys ja kirjoitin heti ylhäältä alaspäin:
+
+    M m n a u n
+    i m u ü l i
+    n i a b t !
+    ä n , e a
+    l s G n s
+    e i r k e
+
+-- No hyvä, sanoi professori, katsomatta mitä olin kirjoittanut;
+asetapa nyt nämä kirjaimet vaakasuoriin riveihin!
+
+Tein niin ja siitä syntyi seuraava kirjainsarja:
+
+Mmnaun imuüli niabt! än, ea lsGns eirke.
+
+-- Hyvä! virkkoi setäni tempaisten paperin käsistäni; tämä on jo
+jotenkin vanhanaikuisen kirjoituksen näköistä; ääntiöt ja kerakkeet
+ovat samassa epäjärjestyksessä; onpa suuriakin kirjaimia keskellä
+sanaa, ikäänkuin välimerkkeinä, aivan samoin kuin Saknussemminkin
+kirjoituksessa!
+
+En voinut olla huomaamatta, että nämä muistutukset olivat varsin
+älykkäitä.
+
+-- Tahi, sanoi setäni, puhuen nyt minulle, voidakseni siis lukea sen
+lauseen, jonka äsken kirjoitit, tarvitsee minun vain ottaa perättäin
+ensimmäinen kirjain joka sanasta, sitten toinen, sen jälkeen kolmas
+j.n.e.
+
+Ja suureksi hämmästykseksi itselleen, mutta erittäinkin minulle, luki
+setäni: _Minä lemmin sinua, Graüben kultaseni!_
+
+-- Mitä! virkkoi professori.
+
+Aivan tietämättäni olin minä rakastunut hupsu kirjoittanut tämän
+harmittavan lauseen.
+
+-- Vai niin! Vai rakastat sinä Graübeniä? sanoi setäni oikein
+holhoojan äänellä.
+
+Niin ... ei ... änkytin minä.
+
+-- Ahaa! sinä rakastat Graübeniä, toisti hän koneellisesti. Noh!
+Käytetäänpä nyt esittämääni keinoa kysymyksessä olevan kirjoituksen
+selittämiseksi!
+
+Vaipuen uudestaan syvälliseen mietiskelyynsä unohti setäni jo
+ajattelemattomat sanani. Ajattelemattomat, sanon, sillä eiväthän
+oppineen miehen aivot käsitä sydämmen salaisuuksia. Mutta kaikeksi
+onneksi hän vain ajatteli vanhaa kirjoitustansa.
+
+Professori Lidenbrockin silmät säihkyivät silmälasien takaa, kun hän
+oli tekemäisillään pääkokeensa. Hänen sormensa vapisivat tarttuessaan
+taas tuohon vanhaan pergamenttiin. Hän oli kovasti liikutettu.
+Viimein hän rykäisi ja lausuen perättäin ensimmäisen kirjaimen joka
+sanasta, sitten toisen j.n.e. luki hän juhlallisella äänellä minulle
+seuraavan kirjainjakson:
+
+_mmessinka SenrA. icefdo K.segnittamurtn
+ecertserrette, rotaivsadua, ednecsedsadne
+lacartniilu J siratrac Sarbmutabiledmek
+meretarciluco I sleffen Sn I_.
+
+Kun olimme lopettaneet, olin minäkin liikutettu, sillä myönnän;
+nämä kirjaimet, yksitellen lausuttuina, eivät muodostaneet mitään
+lausetta; olin odottanut, että professorin huulilta kaikuisi jokin
+lause oivallisella latinan kielellä. Mutta, kuka taisi aavistaa
+sellaista! -- ankara nyrkin isku tärisytti pöytää. Kirjoitusmuste
+roiskahti ympäri ja kynä putosi kädestäni.
+
+-- Ei se ole niin! huusi setäni, eihän tässä ole rahtuakaan järkeä!
+
+Syöksyttyään kuin luoti huoneen läpi hän töytäisi rappusia alas kuin
+lumivyöry, hyökkäsi Kuninkaankadulle ja poistui pitkin askelin.
+
+
+
+
+IV
+
+
+-- Onko professori mennyt ulos? huusi Martta, joka kiiruhti katsomaan
+kuultuaan porstuan oven paukahtavan, sillä se lyötiin kiinni niin
+kiivaasti, että koko talo tärisi.
+
+-- On, vastasin, se on varmaa!
+
+-- Entäs päivällinen? sanoi vanha palvelijatar.
+
+-- Professori ei syö päivällistä.
+
+-- Tottahan illallista?
+
+-- Ei illallistakaan!
+
+-- Kuinka? kysyi Martta ristien kätensä.
+
+-- Ei, Martta kulta, hän ei syö, eikä kukaan muukaan saa syödä tässä
+talossa. Setä Lidenbrock panee meidät kaikki paastoamaan, kunnes
+hänen on onnistunut saada selko eräästä vanhasta kirjoituksesta, jota
+on peräti mahdoton selittää!
+
+-- Herra varjele! Eihän meillä ole sitten muuta neuvoa kuin kuolla
+nälkään!
+
+En uskaltanut myöntää, että se oli välttämätön kohtalo mokoman
+yksipäisen miehen talossa kuin setäni oli.
+
+Hyvin levottomana palasi vanha palvelijatar huokaillen keittiöönsä.
+
+Kun jäin yksin, juolahti mieleeni mennä puhumaan kaikesta
+Graübenille. Mutta mitenkä pääsisin pois talosta? Professori saattoi
+palata milloin hyvänsä. Ja entä jos hän kutsuisi minua? Ja entä
+jos hän taas aloittaisi tämän kirjainarvoitustyönsä, jota vanha
+kreikkalainen Oidipuskaan ei olisi pystynyt ratkaisemaan? Mitähän
+tapahtuisi, jollen vastaisikaan hänen kutsuunsa?
+
+Parasta oli pysyä kotona. Eräs kivennäisten tutkija oli juuri
+äskettäin lähettänyt sedälleni Besançonista kokoelman piihappoisia
+kivennäisiä, jotka minun piti järjestää. Ryhdyin siis työhön.
+Järjestin, laadin nimilappuja ja asettelin eri osastoihin kaikki nämä
+kivet, joista pienet kristallit kimaltelivat.
+
+Mutta ajatukseni eivät pysyneet työssäni. Tuo vanha paperi ei
+lakannut kiusaamasta mieltäni kummallisella tavalla. Päätäni poltti
+ja outo rauhattomuus vainosi minua. Aavistin jotakin onnettomuutta.
+
+Tunnin kuluttua olivat kiveni jo täydellisesti järjestyksessä.
+Silloin istuuduin isolle utrechtilaiselle[19] tuolille kädet
+riipuksissa ja nojaten päätäni taaksepäin. Sitten sytytettyäni
+piippuni, jossa oli pitkä ja väärä hammasluu ja jonka koppa oli
+kuin veltosti ojentunut vedenneito, heittäysin joutilaana huvikseni
+tupakoimaan; tupakoiminen muutti vähitellen vedenneitoseni
+täydelliseksi neekerinaiseksi. Silloin tällöin kuuntelin, kuuluisiko
+portaista askelia, mutta ei! Missähän setäni lienee tällä hetkellä?
+Kuvittelin hänen juoksevan kauniiden puiden varjossa Altonaan
+vievällä tiellä, hosuen kepillänsä ja hakaten maahan ruohoa, lyöden
+poikki ohdakkeita ja häiriten yksinäisiä haikaroita heidän levossansa.
+
+Palaako hän iloiten vai alakuloisena? Kumpikohan vie voiton,
+salaisuusko vai hän? Niin kyselin itsekseni ja otin koneellisesti
+paperilapun, johon olin kirjoittanut tuon käsittämättömän
+kirjainsarjan. Itsekseni sanoin:
+
+-- Mitähän tämä merkitsee?
+
+Koettelin asetella kirjaimia siten, että ne muodostavat sanoja.
+Mahdotonta! Asettelipa niitä miten hyvänsä, kaksittain, kolme, viisi
+tahi kuusi kerralla, niin ei siitä syntynyt mitään ymmärrettävää.
+Muodostivathan neljästoista, viidestoista ja kuudestoista kirjain
+englantilaisen sanan "ice"; neljäs-, viides- ja kuudesyhdeksättä
+kirjain sanan "Sir". Lopuksi huomasin keskellä kirjoitusta
+kolmannella rivillä latinalaiset sanat "rota", "mutabile", "ira",
+"nec", "atra".
+
+-- Kissanjalka! ajattelin minä, näistä sanoista päättäen näyttää
+siltä, kuin olisi setäni oikeassa mitä siihen kieleen tulee, millä
+kirjoitus on kirjoitettu! Vielä huomasin sanan "luco", joka merkitsee
+"pyhä metsikkö". Tosin oli kolmannella rivillä sana "tabiled", joka
+oli täydellisesti heprealainen, ja viimeisellä rivillä sanat "mer",
+"arc" ja "mère", jotka ovat selvää ranskan kieltä.
+
+Mokomastahan saattaa pää mennä pyörälle! Neljä eri kieltä
+tuommoisessa hullussa lorussa! Mitä yhteyttä voi olla sellaisten
+sanojen välillä kuin "jää, herra, viha, julma, pyhä metsikkö,
+muuttuvainen, meri, jousi, tahi äiti?" Ensimmäisen ja viimeisen
+voi helposti yhdistää; eihän ollut ihmeteltävää, että Islannissa
+kirjoitetussa kirjoituksessa oli kysymys jäämerestä. Mutta toista oli
+sentään ymmärtää loppu tuosta kryptokrammasta.
+
+Kuitenkin ponnistelin yhä tuota selittämätöntä vaikeutta vastaan;
+aivoni kuumentuivat, silmäni tirkistelivät paperiin, nuo
+satakaksineljättä kirjainta näyttivät tanssivan ympärilläni kuin
+kiiltävät pisteet, jotka kiitävät ilmassa ohitsemme, kun veri joutuu
+nopeaan liikkeeseen.
+
+Olin kuin houreissa; tuntui kuin olisin ollut tukehtumaisillani;
+minun täytyi saada raitista ilmaa. Koneellisesti löyhyttelin
+paperilla, jonka molemmat puolet vuorotellen näkyivät silmiini.
+
+Suuri oli hämmästykseni, kun kerran paperin kääntyessä, juuri kun
+paperin takasivu oli minuun päin, luulin näkeväni aivan selviä
+latinankielisiä sanoja, muiden muassa sanat "craterem" ja "terrestre".
+
+Äkkiä juolahti mieleeni valoisa ajatus! Nämä viittaukset paljastivat
+minulle koko totuuden; olin keksinyt kirjoituksen avaimen!
+Ymmärtääkseen kirjoituksen ei tarvinnut edes lukea sitä paperin
+lävitse nurealta puolelta katsoen! Ei, aivan semmoisena kuin se
+siinä oli, saattoi sen mukavasti lukea. Kaikki professorin älykkäät
+arvelut kävivät toteen. Hän oli oikeassa otaksuessaan salaisuuden
+olevan kirjainten järjestyksessä ja myöskin siinä, mitä kieleen tuli.
+Ainoastaan pieni vähäpätöinen seikka puuttui, ja hän olisi voinut
+lukea tämän latinalaisen kirjoituksen alusta loppuun asti; nyt tämä
+"vähäpätöisyys" oli sattumalta minulle selvinnyt!
+
+Saattaa arvata, että olin liikutettu! Silmiäni hämärti, enkä voinut
+tehdä mitään. Paperin olin laskenut pöydälle, ja minun tarvitsi vain
+katsahtaa siihen saadakseni tietää salaisuuden.
+
+Vihdoin onnistui minun hillitä rauhattomuuteni. Pakotin itseni,
+rauhoittaakseni hermojani, astumaan kaksi kertaa ympäri huonetta
+ennenkuin taas istuuduin mukavalle tuolille.
+
+-- Lukekaamme nyt! huudahdin vedettyäni kylliksi ilmaa keuhkoihini.
+
+Nojasin pöytää vasten, asetin etusormeni jokaisen kirjaimen kohdalle
+yksitellen ja luin kovalla äänellä koko sisällön pysähtymättä ja
+epäilemättä vähääkään.
+
+Mutta kuinka mahdottomasti säikähdinkään, suorastaan kauhistuin! Olin
+ensin kuin olisin saanut äkillisen iskun. Kuinka! Olisiko todellakin
+voinut tapahtua sellaista, mitä olin lukenut! Ihminen olisi siis
+ollut kylliksi rohkea tunkeutuakseen!... -- -- --
+
+Mutta ei! huudahdin hypähtäen ylös. Ei! Ei! Setäni ei saa tietää
+tästä. Se vielä puuttuisi, että hän saisi tietää sellaisesta
+matkasta! Varmaankin hänkin tahtosi itse lähteä samanlaiselle. Häntä
+ei pidättäisi mikään. Tuo perin päättäväinen geologi! Aivan varmaan
+hän lähtisi matkalle huolimatta kaikista esteistä, pitämättä lukua
+mistään! Ja jos hän ottaisi minut mukaansa emmekä palaisi takaisin!
+Ei koskaan, ei milloinkaan!
+
+Olin sellaisessa kuumeentapaisessa tilassa, että sitä on vaikea
+kuvata.
+
+-- Ei! Ei! Se ei saa tapahtua, sanoin vakavasti. Tahdon estää
+sellaisen ajatuksen valtaamasta hirmuvaltiaani sielua. Mutta kenties
+hän sattumalta keksii salaisuuden käännellessään tätä paperia
+käsissään. Hävittäkäämme koko paperi!
+
+Vielä on vähän tulta pesässä. Sieppasin sekä paperilehden että
+Saknussemmin kirjoituksen ja olin juuri viskaamaisillani vapisevin
+käsin kaikkityyni tuleen, hävittääkseni tuon vaarallisen salaisuuden,
+kun ovi aukeni ja setäni astui sisään.
+
+
+
+
+V
+
+
+Hädin tuskin ennätin laskea tuon onnettomuutta tuottavan kirjoituksen
+takaisin pöydälle.
+
+Professori Lidenbrock näkyi vaipuneen syviin ajatuksiin. Hänen
+kaikkia tutkiva ajatuksensa ei antanut hänelle silmänräpäykseksi
+rauhaa; hän oli nähtävästi tutkinut, aprikoinut juurta jaksain asiaa,
+käyttänyt kävellessään mielikuvituksensa kaikkia keinoja ja palasi
+nyt koetellakseen jotakin uutta selitystapaa.
+
+Hän istahti kiireesti nojatuoliinsa ja rupesi kirjoittelemaan
+kaavoja, jotka muistuttivat algebran yhtälöitä.
+
+Katselin hänen vapisevaa kättänsä, panin merkille hänen jokaisen
+liikkeensä. Mikähän odottamaton seuraus siitä nyt olisi? Suorastaan
+vapisin ajatellessani sitä, vaikka syyttä, sillä koska ainoa oikea
+selitys jo oli keksitty, olivat kaikki muut kokeet luonnollisesti
+turhia.
+
+Kolme pitkää tuntia teki setäni työtä puhumatta mitään, nostamatta
+edes päätään, pyyhkien pois kirjoituksensa ja taas niitä korjaillen,
+raappien ja tuhannesti kirjoittaen uudestaan.
+
+Tiesin vallan hyvin, että jos hänelle onnistuisi järjestää nämä
+kirjaimet kaikkiin niihin eri asemiin, jotka ne voivat keskenänsä
+muodostaa, niin oikeakin lause löytyisi niiden joukosta.
+Mutta minä tiesin myöskin, että vaikka olisi ollut ainoastaan
+kaksikymmentä kirjainta, olisi ne voitu saada kaksi kvintiljoonaa
+neljäsataakolmekymmentäkaksi kvadriljoonaa yhdeksänsataakaksi
+triljoonaa kahdeksan miljardia sataseitsemänkymmentäkuusi
+miljoonaa kuusisataaneljäkymmentätuhatta kertaa eri asemaan. Ja
+kun nyt tässä kirjoituksessa oli satakolmekymentäkaksi kirjainta,
+niin nämä 132 kirjainta sisälsivät niin suuren määrän eri
+lauseita, että sitä ilmoittava luku merkittäisiin vähintäänkin
+sadallakolmellakymmenelläkolmella numerolla, jommoista lukua on
+melkein mahdotonta lausua ja joka on käsittämättömän suuri.
+
+En siis pelännyt, että professori pystyisi helposti selittämään tämän
+arvoituksen.
+
+Sillä välin kului aika; tuli yö, melu kaduilla vaimeni, setäni pysyi
+vain kumartuneena paperinsa yli eikä nähnyt mitään ympärillänsä, ei
+edes kelpo Marttaa, joka raotti ovea; setäni ei kuullut mitään, ei
+edes rehellisen palvelijattarensa sanoja, kun tämä kysyi:
+
+-- Tuleeko professori tänään illalliselle?
+
+Martta sai mennä saamatta vastausta. Vastustettuani jonkin aikaa unta
+jouduin lopuksi väkisinkin sen valtaan ja nukahdin sohvan nurkkaan
+sill'aikaa kun setä Lidenbrock yhä vain vuorotellen laski lukujansa
+tai pyyhki pois laskujansa.
+
+Kun aamulla heräsin, istui hän vielä uupumatta työssään. Hänen
+punareunaiset silmänsä, kelmeä ihonsa, kuumeen hermostuttamien käsien
+pörröttämä tukkansa ja punertavat poskipäänsä osoittivat kylliksi
+selvästi kuinka hirveätä taistelua hän kävi mahdottomuutta vastaan ja
+missä sielun voimain ponnistuksessa sekä aivojen rasituksessa hänen
+aikansa oli kulunut.
+
+Minun tuli häntä todellakin sääli. Huolimatta niistä nuhteista,
+joita luulin kohtuudella voivani hänellä lausua, tulin liikutetuksi.
+Miesrukka oli niin kiintynyt tehtäväänsä, että hän ei muistanut
+suuttua. Kaikki hänen sielun- ja ruumiinvoimansa olivat kiintyneet
+tuohon yhteen ainoaan asiaan, ja kun ne eivät päässeet kulkemaan
+tavallista latuaan, oli syytä pelätä, että sellainen luonnoton
+jännitys tappaisi hänet millä hetkellä hyvänsä.
+
+Yhdellä viittauksella, yhdellä ainoalla sanalla olisin voinut
+irroittaa sen rautasiteen, joka ympäröi hänen aivojansa, mutta
+kuitenkaan en sanonut mitään.
+
+Ja minulla oli kuitenkin hyvä sydän. Miksi siis olin ääneti näin
+tärkeänä hetkenä? Vaikenin setäni hyödyksi.
+
+Ei! Ei! sanoin itsekseni montakin kertaa, en puhu! Hän lähtisi
+varmasti sinne; minä tunnen hänet kyllä; häntä ei voisi mikään
+pidättää. Hänen mielikuvituksensa on kuin tulivuori, ja hän panisi
+henkensä vaaraan, voittaakseen jotakin sellaista, mitä muut geologit
+eivät ole tehneet. Minun pitää olla vaiti ja säilyttää salaisuus,
+joka sattumalta on tullut tietooni! Sen ilmoittaminen olisi samaa
+kuin professori Lidenbrockin tappaminen! Aavistakoon hän sen, jos
+taitaa. Minä en suinkaan tahdo koskaan tulla syylliseksi hänen
+kuolemaansa!
+
+Päätettyäni tämän laskin käsivarteni ristiin ja odotin. Mutta olinpa
+tehnyt päätökseni aavistamatta erästä tapausta, joka sattui muutamia
+tunteja myöhemmin.
+
+Kun kelpo Martta aikoi mennä torille, oli portti suljettu; sen
+iso avain ei ollutkaan enää lukossa. Kukahan lienee sen ottanut?
+Nähtävästi setäni, palatessaan edellisenä iltana äkkipikaiselta
+kävelyltänsä?
+
+Olikohan avain otettu tahallansa? Vai ottikohan professori sen
+huomaamattansa? Tahtoikohan setäni kiusata meitä nälällä? Mielestäni
+olisi sellainen ollut melkein liikaa. Kuinka! Pitikö Martan ja
+minun joutua kärsimään sellaisesta asiasta, joka ei meitä vähääkään
+liikuttanut? Epäilemättä! Ja nytpä muistin vielä erään tapauksen,
+joka säikähdytti meitä. Joku vuosi takaperin, kun setäni työskenteli
+suuren mineralogisen luokkajakonsa selvittämisessä, oli hän
+todellakin kerran tehnyt työtä neljäkymmentäkahdeksan tuntia aivan
+syömätä, ja koko talon oli täytynyt mukautua tähän tieteelliseen
+ruokajärjestykseen. Minä puolestani tunsin vatsassani kovia
+kouristuksia, vähemmän terveellisiä miehelle, jolla on hyvä ruokahalu.
+
+Joka tapauksessa näytti siltä kuin jäisi aamiaisen syönti sikseen,
+kuten illallisenkin syönti eilen. Kuitenkin päätin olla rohkea, enkä
+antaa perään nälän vaatimuksille. Martta-raukka pani asian kovin
+pahaksensa ja oli aivan lohduttamaton. Mitä minuun tulee, ajattelin
+enemmän sitä, että oli mahdoton päästä pois talosta, ja miksi juuri
+sitä ajattelin, sen kyllä ymmärrätte.
+
+Setä teki työtä lakkaamatta; hänen mielikuvituksensa harhaili
+sanayhdistelmien aatteellisessa maailmassa; hän oli kaukana maasta ja
+maallisten tarpeiden ulkopuolella.
+
+Myöhemmin päivällä alkoi nälkä kuitenkin kiusata minua kovasti.
+Aavistamatta tällaista oli Martta edellisenä päivänä syönyt
+viimeisenkin ruoan ruokahuoneesta, eikä koko talossa ollut enää
+mitään syötävää. Minä pysyin yhtäkaikki lujana, pitäen kestävyyttä
+tässä oikein kunnian asiana.
+
+Kello löi kaksi. Tämähän kävi naurettavaksi, jopa sietämättömäksi.
+Aloin arvella itsekseni, että pidin tuota kirjoitusta liian
+tärkeänä; että setäni ei uskoisi, sitä, että hän pitäisi sitä vain
+typeränä salaperäisyytenä; että pahimmassa tapauksessa voitaisiin
+väkipakolla estää hänen lähtönsä, jos hän tahallansa haluaisi panna
+itsensä vaaroille alttiiksi; että hän viimein saattaisi itse keksiä
+selityksen kirjoitukseen, jolloin minä olin suotta itseäni kiusannut.
+
+Nämä syyt, jotka edellisenä iltana olin närkästyneenä hylännyt,
+olivat nyt mielestäni oivallisia; pidinpä itseäni varsin tyhmänä, kun
+olin niin kauan odottanut, ja päätin sanoa kaikkityyni.
+
+Miettiessäni johdannoksi alkupuhetta, joka ei olisi aivan liian
+päätäpähkäinen, nousi professori istuimeltaan, pani hatun päähänsä ja
+valmistihe lähtemään ulos.
+
+Mitä! Nyt hän lähtisi taas, jättäisi talon ja salpaisi meidät sisään.
+Se ei saanut tapahtua.
+
+-- Kuulkaapa setä! sanoin minä.
+
+Hän ei näyttänyt kuulevan minua.
+
+-- Setä Lidenbrock! sanoin uudestaan kovemmalla äänellä.
+
+-- Mitä! kysyi hän, heräten ikäänkuin unesta.
+
+-- Avain?
+
+-- Mikä avain? Portinko avain?
+
+-- Ei, lausuin minä, avain eli kirjoituksen selitys!
+
+Professori katseli minua silmälasiensa ylitse; epäilemättä hän
+huomasi jotakin erikoista minun kasvoissani, sillä hän tarttui
+kiireesti käsivarteeni, kysyvän näköisenä, kykenemättä puhumaan. Hän
+oli kuin elävä kysymysmerkki.
+
+Minä nyökäytin päätäni.
+
+Hän pudisteli päätänsä säälivästi ikäänkuin olisi puhunut mielipuolen
+kanssa.
+
+Minä viittasin myöntävästi.
+
+Hänen silmänsä alkoivat loistaa kirkkaasti ja hänen kätensä kohosi
+uhkaavasti.
+
+Tämä äänetön keskustelu näissä oloissa olisi huvittanut
+välinpitämättömintäkin katsojaa. Ja lopuksi en enää todellakaan
+uskaltanut puhua, sillä pelkäsin, että setäni tukehduttaisi minut
+ensimmäisessä ilonsa purskahduksessa.
+
+Mutta hän kävi niin kiihkeäksi, että minun täytyi.
+
+-- Niin, tämä selitys -- -- -- sattumalta -- --
+
+-- Mitä sanot? huusi hän sanoinkuvaamattoman liikutettuna.
+
+-- Kas tässä, sanoin ojentaen hänelle paperilapun, johon olin
+kirjoittanut. Lukekaa!
+
+-- Mutta eihän tämä ole mitään! vastasi hän rutistaen paperin kokoon.
+
+-- Niin, ei mitään, jos luetaan alusta alkaen, mutta jos aloitetaan
+lopusta -- -- --
+
+En ehtinyt lausettani vielä lopettaa, kun professorilta jo pääsi
+kiljahdus, taikka oikeammin sanoen oikein kova ärjyntä! Hänelle
+valkeni äkkiä kaikki; hän oli muuttunut.
+
+-- Ah! sinä nerokas Saknussemm! lausui hän, sinä kirjoititkin siis
+lauseesi takaperin?
+
+Hyökäten paperin kimppuun luki hän kyynelsilmin ja liikutetulla
+äänellä koko kirjoituksen, viimeisestä kirjaimesta ensimmäiseen asti.
+
+Kirjoitus oli tämä:
+
+    _In Sneffels loculis craterem kem delibat
+    umbra Scartaris Iulii intra calendas descende
+    audas viator, et terreste centrum attinges.
+    Kod feci, Arne Saknussemm_.
+
+Sen voinee tästä huonosta latinasta suomentaa näin:
+
+    _Astu alas, rohkea matkustaja, Sneffels Jokulinrotkoon, jota
+    Scartaris'en varjo koskee ennen heinäkuun alkua, niin pääset maan
+    keskipisteeseen, kuten olen tehnyt. Arne Saknussemm_.
+
+Tämän luettuansa setäni säpsähti kuin olisi aavistamattansa
+koskettanut Leydenin pulloon.[20] Hän oli suuremmoinen rohkeudessaan,
+ilossaan ja vakaumuksessaan. Hän astui edestakaisin, piteli päätään
+molemmilla käsillään ja sysäsi tuoleja sinne tänne, latoi kirjat
+pinoon päällekkäin ja, kummallista kyllä, nakkeli kallisarvoisia
+kiviänsä kuin palloja; toista paikkaa hän löi nyrkillään, toista
+taas paineli. Viimeinkin hänen hermonsa rauhoittuivat ja hän vaipui
+nojatuoliin uupuneena tuhlattuaan kaiken elinvoimaansa.
+
+-- Mutta paljonko kello on nyt? kysäisi hän oltuaan vähän aikaa vaiti.
+
+-- Kolme, vastasin minä.
+
+-- Kas kummaa! Onpa päivällisen aika pian mennyt. Minä olen
+kuolemaisillani nälkään. Nyt pöytään! Ja sitten -- -- --
+
+-- Sitten?
+
+-- Sitten saat järjestää matkalaukkuni.
+
+-- Mitä! huudahdin minä.
+
+-- Niin, ja omasi myöskin, vastasi järkähtämätön professori astuen
+ruokasaliin.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Kuullessani tämän kävi kylmä väristys läpi koko ruumiini. Kuitenkin
+maltoin mieleni ja päätin pysyä tyynenä: ainoastaan tieteelliset
+perusteet saattoivat hillitä professori Lidenbrockia. Sellaisia,
+ja oikein päteviä, olikin mokoman matkan mahdollisuutta vastaan.
+Matkustaa maan keskipisteeseen! Mitä hullutusta! Mutta säästin
+perusteluni sopivaan tilaisuuteen ja ajattelin vain ruokaa.
+
+Turhaa olisi kuvailla setäni vimmastusta, kun hän näki, ettei pöytää
+oltukaan katettu. Kaikki selveni kuitenkin: kelpo Martta pääsi
+jälleen vapaaksi, kiiruhti torille ja tekikin tehtävänsä niin hyvin,
+että tunnin kuluttua oli nälkäni tyydytetty, ja rupesin jälleen
+harkitsemaan asemaani.
+
+Syödessämme oli setäni suorastaan hilpeä ja suvaitsi laskea
+oppineiden miesten leikkipuheita, jotka eivät milloinkaan ole
+vaarallista laatua. Syötyämme jälkiruoan viittasi hän minua
+seuraamaan häntä työhuoneeseen.
+
+Minä tottelin. Me istuuduimme molemmin puolin kirjoituspöytää.
+
+-- Akseli, sanoi hän hyvin lauhkealla äänellä, sinä olet sangen
+nerokas poika ja olet tehnyt minulle suuren palveluksen, sillä
+uupuneena turhasta taistelusta olin jättämäisilläni tuon
+kirjainarvoituksen sillensä. Mihinkä järkeni lieneekään eksynyt? Sitä
+ei taida kukaan tietää. Poikani, tätä en koskaan unohda, ja sinun
+pitää saada osasi siitä kunniasta, jota saamme nauttia.
+
+-- Kas niin! ajattelin, nyt hän on hyvällä tuulella; nyt on aika
+keskustella tuosta kunniasta.
+
+-- Ennen kaikkea, pitkitti setäni, vaadin sinulta täydellistä
+vaitioloa, ymmärräthän? Oppineiden maailmassa ei minulta puutu
+kadehtijoita ja moni haluaisi lähteä tälle matkalle, josta heillä ei
+ole aavistustakaan ennenkuin me jo palaamme.
+
+-- Luuletteko, että olisi kovinkaan monta näin rohkeata?
+
+-- Aivan varmaan! Kukapa epäröisi, kun voi hankkia itselleen
+sellaisen maineen? Jos vain tämä kirjoitus olisi tunnettu, niin
+kokonainen geologien armeija syöksyisi seuraamaan Arne Saknussemmin
+jälkiä.
+
+-- Siitä en ole vakuutettu, setä, sillä ei mikään todista, että Arne
+Saknussemm on todella kirjoittanut tuon kirjoituksen.
+
+-- Kuinka! Eikö sekään kirja, jonka sisästä sen löysimme?
+
+-- No hyvä, minä myönnän, että tuo Saknussemm on kirjoittanet nämä
+rivit, mutta tokkohan sentään on välttämätöntä, että hän todella
+on tehnyt tällaista matkaa, ja eiköhän tuo lause tässä vanhassa
+pergamentissä liene vain pilantekoa?
+
+Kaduin, että olin lausunut tämän viimeisen sanan. Professori rypisti
+tuuheita kulmakarvojaan, ja minä pelkäsin, että olin katkaissut
+keskustelun. Kuitenkaan ei käynyt niin. Ankaran puhetoverini huulilla
+näkyi ikäänkuin hymyn häivettä hänen vastatessaan:
+
+-- Senhän saamme nähdä.
+
+-- No! sanoin minä hiukan rauhattomana, sallikaa toki minun lausua
+kaikki väitteeni tätä kirjoitus vastaan.
+
+-- Puhu, poikaseni, äläkä ujostele! Sallin sinun lausua ajatuksesi
+täysin vapaasti. Ethän ole enää veljenpoika, vaan virkatoveri. Jatka
+siis vain puhettasi!
+
+-- No siis, ensiksi kysyisin teiltä, mitä nuo Jokul, Sneffels ja
+Scartaris ovat, sillä niistä en ole koskaan kuullut puhuttavan?
+
+-- Ei mikään ole sen yksinkertaisempaa. Juuri äskettäin sain
+ystävältäni Augustus Petermannilta Leipzigistä kartan; se ei olisi
+voinut tulla sopivampaan aikaan. Ota suuren kirjaston toisesta
+osastosta kolmas karttakirja, jakso Z, lehti N:o 4.
+
+Nousin ja menin kirjastoon, josta löysin pian tuon tarkan ilmoituksen
+mukaan oikean karttakirjan. Setäni avasi sen ja sanoi:
+
+-- Tämä on parhaimpia Islannin karttoja mitä on olemassa; tämä on
+Handerson'in[21] laatima, ja luulenpa, että tämä selittää meille
+kaikki epäselvyydet.
+
+Kumarruin katselemaan karttaa.
+
+-- Katsopa tätä saarta, joka on muodostunut tulivuoresta, ja
+huomaa, että niillä kaikilla on nimenä Jokul. Tämä sana merkitsee
+islannin kielellä jäävuorta, ja koska Islanti on niin pohjoisella
+leveysasteella, tapahtuvat useimmat tulivuorien purkautumiset siellä
+jääkerroksien läpi. Sentähden sanotaan kaikkia saaren tulivuoria
+Jokuleiksi.
+
+-- No hyvä, vastasin minä, mutta missä on sitten Sneffels? Minä jo
+toivoin, ettei siihen kysymykseen löytyisikään vastausta, mutta
+petyin, sillä setäni jatkoi puhettaan seuraavasti:
+
+-- Seuraa minua pitkin Islannin läntistä rannikkoa. Näetkö
+pääkaupunkia, Reykjavikia? Näethän sen. No hyvä! Nouse siitä ylöspäin
+pitkin meren syövyttämien rantojen lukemattomia vuonoja ja seisahdu
+hiukan alapuolelle kuudettakymmenettäviidettä leveysastetta. Mitä
+näet siinä?
+
+-- Näenpä niemen tapaisen, joka on näöltänsä ikäänkuin
+poikkikatkaistu sääriluu, joka päättyy mahdottoman suureen
+polvilumpioon.
+
+-- Vertauksesi on aivan oikea, poikaseni; no, etkö näe mitään tuossa
+polvilumpiossa?
+
+-- Kyllä näen, siinä on vuori, joka näyttää pistäytyvän mereen.
+
+-- Oikein! se on Sneffels.[22]
+
+-- Sneffelskö?
+
+-- Niin juuri; viidentuhannen jalan korkuinen, merkillisimpiä koko
+saarella ja varmaan koko maailmassa, jos vain sen aukon kautta pääsee
+maan keskipisteeseen.
+
+-- Mutta se on mahdotonta! sanoin minä kohauttaen olkapäitäni ja
+vastustaen sellaista otaksumista.
+
+-- Mahdotontako? vastasi professori Lidenbrock ankaralla äänellä.
+Miksi se olisi mahdotonta?
+
+-- Sentähden, että tämä aukko on tietysti laava-aineen, tulisten
+kivien tukkima, ja siis -- -- --
+
+-- Entäpä jos se on sammunut tulivuori?
+
+-- Sammunut?
+
+-- Niin; tultasyökseviä vuoria ei ole nykyään maailmassa kuin
+kolmensadan paikoilla, mutta sammuneita tulivuoria on koko joukon
+enempi. Sneffels on viimeksimainittuja, ja historiallisena aikana ei
+sillä ole ollut enempää kuin yksi ainoa purkaus, nimittäin vuonna
+1219; siitä ajasta alkaen on sen rauhattomuus vähitellen tauonnut
+eikä se nyt enää kuulu tultasyöksevien joukkoon.[23]
+
+Näihin varmoihin selityksiin ei minulla ollut mitään vastaamista;
+siirryin siis tarkastamaan kirjoituksen niitä kohtia, jotka näyttivät
+epäselviltä.
+
+-- Mitä Scartaris merkitsee? kysyin minä, ja mitä tuo Calendas Julii
+on merkitsevinänsä?
+
+Setäni mietti muutamia sekunteja. Aloin jo toivoa, 53 ettei hän saisi
+tätä selvitetyksi, mutta toivoni petti heti, sillä pian hän vastasi:
+
+-- Mitä sinä sanot epäselväksi, on minulle aivan selvää. Juuri tämä
+todistaa sitä nerokasta huolenpitoa, jolla Saknussemm on tahtonut
+määritellä keksintönsä. Sneffels-vuoressa on useita aukkoja; oli siis
+tarpeellista määrätä, mikä aukko johtaa maan keskukseen. Minkä keinon
+keksi nyt tuo oppinut islantilainen? Hän huomasi, että kun heinäkuun
+ensimmäinen päivä lähestyi, niin silloin, kesäkuun viimeisinä
+päivinä, yksi vuoren huipuista, Scartaris, loi varjonsa kysymyksessä
+olevan aukon suulle, ja tämän seikan hän mainitsi kirjoituksessaan.
+Voiko ajatellakaan enää tarkempaa määräystä ja onko mahdollista, että
+voisi enää syntyäkään epäilyä oikeasta tiestä, kun kerran olemme
+päässeet Sneffelsin huipulle?
+
+Setäni osasi selittää kaiken. Näin selvästi, että häntä oli mahdoton
+solmita sanoilla asioissa, jotka koskivat tuota vanhaa pergamenttia.
+Siis lakkasin häntä hätyyttämästä ja, koska ennen kaikkea oli
+tärkeää saada hänet vakuutetuksi asian yleisestä mahdottomuudesta,
+turvautumalla tieteellisiin väitöksiin, jotka mielestäni olivat
+paljon tärkeämmät.
+
+-- Olkoon menneeksi, sanoin minä, täytyy myöntää, että Saknussemmin
+kirjoitus on selvä, eikä voi jättää mitään epäilyksen alaiseksi.
+Senkin myönnän, että tuo kirjoitus näyttää olevan alkuperäinen.
+Tämä oppinut mies on laskeutunut Sneffelsin pohjaan, hän on nähnyt
+Scartarisen varjon siimestävän aukon reunoja ennen heinäkuun 1
+päivää; kenties hän on vielä kuullutkin senaikuisia juttuja, että
+muka tämä aukko veisi maan keskukseen; mutta mitä siihen tulee, että
+hän itse olisi sinne tunkeutunut, että hän olisi tehnyt semmoisen
+matkan ja sieltä palannut, jos hän sille matkalle olisi yrittänytkin,
+en usko todeksi, en, sata kertaa en!
+
+-- Mistä syystä et? kysyi setäni kummastellen.
+
+-- Siksi, että kaikki tieteelliset teoriat todistavat sellaisen
+suunnitelman käytännössä mahdottomaksi.
+
+-- Todistanevatko kaikki teoriat niin? vastasi professori
+hyväntahtoisen näköisenä. Nuo kirotut teoriat! Kyllä niistä onkin
+meille vastus, noista teoriaparoista!
+
+Minä näin, että hän teki minusta pilkkaa, mutta jatkoin vain:
+
+-- Niin, onhan aivan tunnettu asia, että lämpö lisääntyy noin asteen
+verran joka sadankahdeksankymmenen jalan syvyydellä maan pinnasta,
+ja kun maapallon säde on kuusisataa peninkulmaa, niin keskipisteen
+seudulla kuumuus nousee yli kahdensadankuudentoistatuhannen asteen.
+Maan sisässä olevat aineet ovat sentähden valkoisena hehkuvana
+kaasuna, sillä metallit, kulta, hopea ja platina tahi kovimmatkaan
+kalliot eivät kestä sellaista kuumuutta. Sentähden on täysi syy
+kysyä, onko mahdollista tunkea sellaiseen keskipisteeseen?
+
+-- Sinua siis vaivaa liiallinen helle?
+
+-- Epäilemättä. Jos pääsisimme vaikkapa kolmen penikulman syvyydelle,
+niin tulemme jo kovan maakuoren rajalle, ja siellä on jo lämpöä
+enemmän kuin tuhatkolmesataa astetta.
+
+-- Taidat pelätä sulavasi?
+
+-- Sen kysymyksen saatte itse ratkaista, vastasin närkästyneenä.
+
+-- Kuuntele minua, virkkoi professori Lidenbrock mahtavalla äänellä:
+et sinä eikä kukaan muukaan tiedä varmuudella, mitä maan sisustassa
+tapahtuu, sentähden, ettei vielä tunneta kahdettatoistatuhannetta
+osaa maan säteestä; tiede edistyy alituisesti, ja jokaisen teorian
+kumoaa alituisesti jokin toinen teoria. Eikö Fourier'n[24] aikoihin
+asti ole luultu, että taivaan avaruudessa lämpö alenee alenemistaan,
+ja nyt kuitenkin tiedetään, että kovin pakkanen ei ole suurempi kuin
+40 tai 50 astetta C. Miksi ei maan sisällä olevan lämmön laita ole
+samoin? Voipihan se jonkin määrätyn matkan päässä kohota johonkin
+määrään, josta se ei enää nouse, puhumattakaan siitä, että se
+kohoaisi niin suunnattomaksi, että kestävimmätkin metallit sulavat?
+
+Kun setäni täten johti kysymyksen otaksumien alalle, en osannut
+vastata mitään.
+
+-- No hyvä. Sanon sinulle, että todellisesti oppineet miehet, kuten
+esimerkiksi Poisson,[25] ovat todistaneet, että jos maan keskuksessa
+olisi kahdensadantuhannen asteen kuumuus, niin ne hehkuvat kaasut,
+jotka syntyvät sulavista aineista, olisivat niin kimmoavia, ettei
+kova maankuori kestäisi niiden ponnistusta, vaan räjähtäisi kuin
+huono höyrykattila höyryn paineesta.
+
+-- Se on Poissonin arvelu, setäni, ja siinä koko juttu.
+
+-- Sen kyllä myönnän, mutta muutkin nerokkaat maantutkijat arvelevat,
+ettei maan sisusta ole kaasua eikä vettä, eikä raskaintakaan
+kivilajia, mitä tunnemme, sillä siinä tapauksessa maan paino olisi
+kahta vertaa pienempi.
+
+-- Pyhyh!! Kyllähän numeroilla voi todistaa, mitä ikinä tahtoo!
+
+-- Ja tosiseikoilla myöskin, poikaseni! Eikö ole tosi, että
+tulivuorien luku on melkoisesti vähentynyt maailman alkupäivistä
+asti? Ja jos tuommoista keskuskuumuutta olisi, eikö juuri siitä voisi
+päättää, että se kuumuus on jäähtymässä?
+
+-- Setä! Jos menette otaksumisien alalle, niin ei minulla ole mitään
+sanottavaa.
+
+-- Mutta minulla on, sillä useimpien niiden oppineitten mielipiteet,
+jotka tätä asiaa kykenevät arvostelemaan, yhtyvät tässä. Muistatko,
+kun mainio englantilainen kemian tutkija Humphry Davy kävi luonani
+vuonna 1825?
+
+-- Kuinka voisin sen muistaa; vastahan minä tulin maailmaan
+yhdeksäätoista vuotta myöhemmin.
+
+-- No hyvä! Humphry Davy kävi luonani matkustaessaan Hampurin kautta.
+Paitsi muista asioista keskustelimme kauan siitä otaksumasta, että
+maan sisus olisi sulaa ainetta. Olimme yksimieliset siitä, ettei se
+voinut olla totta, ja seuraavasta syystä.
+
+-- Mistä? kysyin kummastuneena.
+
+-- Siitä, että tämä sula aine olisi, samoinkuin valtameretkin, kuun
+vetovoiman vaikutuksen alainen, joten siis kahdesti päivässä syntyisi
+sisällinen luode ja vuoksi, jotka kohottaisivat kovaa maankuorta ja
+vaikuttaisivat säännöllisesti toistuvia maanjäristyksiä.
+
+-- Mutta selväähän on, että maan pinta on ennen ollut hehkuvassa
+tilassa, ja voidaan hyvin otaksua, että puolinen kuori on ensiksi
+jäähtynyt ja että kuumuus on vetäytynyt keskipisteeseen päin.
+
+-- Erehdystä, vastasi setäni; maa on kuumentunut pinnan palamisen
+kautta, eikä muulla tavalla. Sen pinnalla oli iso joukko metalleja,
+niinkuin kaliumia, natriumia ja muuta, joilla on se ominaisuus,
+että ne syttyvät palamaan joutuessaan yhteyteen ilman tahi veden
+kanssa. Nämä metallit syttyivät tuleen, kun ilmapiirissä olevat
+höyryt lankesivat sateena maahan; ja vähitellen, veden tunkeutuessa
+maanpinnan rakoihin, ne aiheuttivat uusia räjähdyksiä ja tulipaloja.
+Siten voidaan selittää se seikka, että maailman alussa on ollut
+tulivuoria enemmän kuin tähän aikaan.
+
+-- Se on todellakin älykäs selitys, huudahdin melkein vasten tahtoani.
+
+-- Jonka Humphry Davy todisti tällä aivan yksinkertaisella kokeella.
+Hän teki pääasiallisesti niistä metalleista, joita mainittiin,
+pallon, täydellisesti maapallon kaltaisen. Kun annettiin hienon
+kasteen langeta sen pinnalle, niin se paisui ja happeutui muodostaen
+pienen vuoren, jonka kärkeen syntyi vähäinen aukko; sitten seurasi
+tulen purkautuminen, joka teki pallon niin kuumaksi, ettei sitä
+mitenkään kärsinyt pitää kädessä.
+
+Vakaumukseni rupesi todellakin jo horjumaan professorin todisteiden
+tähden, joita hän tavallisella kiihkollansa ja innollansa väitti
+oikeiksi.
+
+-- Nyt käsität, Akseli, lisäsi hän, että geologit ovat maan sisustan
+laadusta saaneet monenlaisia käsityksiä; ei ole voitu todistaa tämän
+sisällisen tulen olemassaoloa. Minun ajatukseni on, ettei sitä ole
+eikä voikaan olla. Sen saamme muutoin nähdä; ja samoin kuin Arne
+Saknussemmkin saamme mekin tietää, mitä meidän todella pitää ajatella
+tästä kysymyksestä.
+
+-- No niin, olkoon menneeksi! vastasin minä tuntien, että hänen
+kiihkonsa alkoi syttyä minussakin; sen saamme nähdä, jos siellä
+muutoin voi nähdä mitään.
+
+-- Miksi ei? Voihan siellä olla joitakin sähköilmiöitä, jotka antavat
+meille valoa; saattaapa ilmakin painon kautta tulla loistavaksi, kun
+lähestytään keskipistettä.
+
+-- Kyllä, sanoin minä, se on todellakin mahdollista.
+
+-- Se on aivan varmaa! sanoi setäni riemuiten. Mutta vaiti!
+Ymmärräthän? Tästä et saa hiiskua kenellekään, ja kunpa ei vaan
+kenenkään päähän pälkähtäisi ehättää keksimään maan keskipistettä
+ennen meitä!
+
+
+
+
+VII
+
+
+Niin loppui tämä merkillinen neuvottelu. Se tuotti minulle
+kuumetta. Tulin setäni työhuoneesta aivan pyörällä päästäni, eikä
+Hampurin kaduilla ollut kylliksi raitista ilmaa virvoittamaan minua
+entiselleni. Menin siis ulommaksi, pitkin Elben rantaa, sitä puolta,
+missä höyrylautta välittää yhteyttä kaupungin ja Harburgiin menevän
+rautatien välillä.
+
+Olinko vakuutettu siitä, mitä äsken olin kuullut? Eiköhän professori
+Lidenbrockin etevyys vaikuttanut minuun? Pitiköhän minun todellakin
+uskoa, että hän oli tehnyt vakaan päätöksen matkustaa maan
+keskipisteeseen? Olikohan se, mitä äsken olin kuullut, mielipuolen
+hurjia tuumia vai oppineen miehen tieteellisiä päätelmiä! Mikä tässä
+oli totta, ja mikä oli erehdystä?
+
+Mielessäni risteili tuhansia ajatuksia, mutta en voinut harkita
+niistä ainoatakaan vakaasti.
+
+Kuitenkin muistan olleeni vakuutettu asian mahdollisuudesta, vaikka
+intoni alkoikin laimeta. Olisin tahtonut matkustaa heti saamatta
+vähääkään ajatuksen aikaa. Siinä silmänräpäyksessä ei minulta olisi
+puuttunut rohkeutta lähteä matkalle.
+
+Minun täytyy kuitenkin myöntää, että tämä liiallinen jännitys lakkasi
+tunnin kuluttua; hermoni herpautuivat, ja maapallon syvistä uumenista
+nousin taas sen pinnalle.
+
+-- Sehän on hulluutta! sanoin minä, siinä ei ole rahtuakaan selvää
+järkeä! Eihän semmoista voi tosi mielessä esittääkään järkevälle
+nuorelle miehelle. Tämä kaikki on kai ollut pelkkää kuvittelua; olen
+varmaankin nukkunut rauhattomasti ja nähnyt pahaa unta.
+
+Sillä välin olin kulkenut pitkin Elben rantaa ja tullut kaupungin
+ulkopuolelle; olin nyt Altonaan vievällä tiellä. Jokin aavistus johti
+minua käydenkin toteen, sillä pian näin Graübenin, armaani, kulkevan
+kevein askelin kaupunkia kohden.
+
+-- Graüben! huusin hänelle jo kaukaa.
+
+Nuori tyttö seisahtui hämmästyneenä, kun hänen nimeään näin
+huudettiin julkisella maantiellä. Kymmenellä askeleella olin hänen
+vierellänsä.
+
+-- Akseli! sanoi hän äkkiä, ihastuen. Ah, oletko tullut vastaani! Se
+oli hyvin tehty, ystäväni.
+
+Mutta katsoessaan minuun hän varmaan näki hätäisen, rauhattoman
+ilmeeni.
+
+-- Mikä sinua vaivaa? kysyi hän ojentaen minulle kätensä.
+
+-- Mikäkö vaivaa, Graüben? sanoin minä.
+
+Muutamassa sekunnissa olin selittänyt parilla sanalla kauniille
+neidolleni koko seikan. Vähän aikaa hän oli ääneti; tykyttiköhän
+hänen sydämensä yhtä kiivaasti kuin minun? Sitä en tiedä, mutta
+hänen kätensä vapisi kädessäni, ja me astuimme äänettöminä noin sata
+askelta eteenpäin.
+
+-- Akseli! lausui hän vihdoin.
+
+-- Armas Graüben!
+
+-- Siitä tulee ihana matka.
+
+Tämän kuultuani suorastaan hypähdin.
+
+-- Niin, Akseli, sellainen matka, joka on oppineen miehen
+veljenpojalle sopiva. On hyvä, että mies kunnostautuu jollakin
+suurella yrityksellä.
+
+-- No mutta Graüben, sinä et siis ollenkaan kiellä minua menemästä
+mokomalle matkalle?
+
+-- En, rakas Akseli, ja tulisinpa mielelläni sedän ja sinun seuraasi,
+jollen, tyttöraukka, olisi teille esteeksi.
+
+-- Puhutko totta?
+
+-- Aivan totta!
+
+Ah! Te puolisot ja tytöt, te aina arvoitukselliset naissydämet! Koska
+olette ujoimmat kaikista olennoista, olette rohkeimmat! Järjellä ei
+ole kanssanne mitään tekemistä. Tämä lapsi kehoitti minua ottamaan
+osaa tuollaiseen matkaan. Hän ei vähääkään säikähtänyt sellaista
+vaarallista yritystä. Hän pakotti minut siihen; minut, jota hän
+kumminkin rakasti!
+
+Olin hämilläni ja, miksipä en sitä tunnustaisi, kovasti häpeissäni.
+
+-- Graüben, jatkoin minä, saammepa nähdä, puhutko huomenna samalla
+tavalla.
+
+-- Huomenna, rakas Akselini, puhun aivan samoin kuin tänäänkin.
+
+Kuljimme eteenpäin, Graüben ja minä, käsityksin, mutta aivan
+äänettöminä. Olin uupunut kaikista päivän mielenliikutuksista.
+
+-- Kun oikein mietin, arvelin minä, on vielä pitkä aika heinäkuun 1
+päivään, ja sitä ennen saattaa tapahtua monta seikkaa, jotka voivat
+parantaa setäni hänen himostansa matkustaa maan alle. Yö oli jo
+tullut, kun saavuimme kotitaloon Kuninkaankadun varrelle. Luulin
+tapaavani kotona kaikki rauhassa, setäni tapansa mukaan pitkällänsä
+sängyssä ja Martan pyyhkimässä viimeistä pölyä ruokasalissa.
+
+Mutta enpä ollut ottanut huomioon professorin maltittomuutta.
+Tullessamme oli hän paraillaan huutamassa ja viittoilemassa keskellä
+suurta tavarajoukkoa, jonka kantomiehet juuri olivat tuoneet
+eteiseen; vanha palvelijattaremme ei tiennyt mihin päänsä pistää.
+
+-- No joudu nyt viimeinkin, Akseli, joudu kiireesti, sinä onneton
+mies! huusi setäni, niinpian kuin oli kaukaa minut huomannut. Entäs
+matkalaukkusi, joka on kuntoon panematta, ja paperini, jotka ovat
+järjestämättä, ja minun tavarareppuni, jonka avainta en löydä, ja
+säärykseni, joita ei vielä ole tuotu!
+
+Minä pysähdyin ällistyneenä. Ääneni tukahtui. Vaivalla sain
+änkytetyksi seuraavat sanat:
+
+-- Pitääkö meidän siis lähteä?
+
+-- Pitää kyllä, onneton poika, joka menet kävelylle sen sijaan, että
+olisit täällä.
+
+-- Matkalleko? sanoin taas heikolla äänellä.
+
+-- Niin kyllä, ylihuomenna kello yksi.
+
+En jaksanut kuulla enempää, vaan pakenin yläkertaan pieneen kamariini.
+
+Ei ollut epäilemistäkään! Setäni oli käyttänyt iltapäivän
+hankkiaksensa niitä tavaroita, jotka olivat tarpeelliset hänen
+matkallensa; eteinen oli täpötäynnä köysiportaita, solmuisia köysiä,
+tulisoihtuja, rautaisia kuokkia, matkapulloja y.m. -- taakkaa
+kylliksi ainakin kymmenelle miehelle.
+
+Seuraava yö tuntui inhoittavan ilkeältä. Aamulla varhain minua
+huudettiin. Olin lujasti päättänyt, etten avaisi oveani, mutta kuinka
+taisin vastustaa suloista ääntä, joka lausui: "Rakas Akselini?"
+
+Tulin kamaristani ja luulin, että raukea näköni, kalpeuteni ja
+unettomuudesta punareunaiset silmäni liikuttaisivat Graüben'iä ja
+muuttaisivat hänen mielensä.
+
+-- Ah! rakas Akselini, sanoi hän, näen, että voit paremmin ja että
+olet rauhoittunut yöllä.
+
+-- Rauhoittunut! huusin minä ja syöksyin peilin eteen. Olin
+todellakin vähemmän surkean näköinen kuin luulinkaan. Se oli melkein
+uskomatonta.
+
+-- Akseli, sanoi Graüben, olen puhunut kauan holhoojani kanssa.
+Hän on rohkea tiedemies, jolla on suuri usko, ja muistathan, että
+hänen vertansa virtaa minunkin suonissani. Hän on kertonut minulle
+aikeensa, toiveensa ja miten hän uskoo saavuttavansa päämaalinsa;
+enkä epäile, ettei hän sitä saavuta. Oi Akselini! Kaunista on
+antautua kokonaan tieteelle! Mikä kunnia odottaa professoria; ja
+siitähän tulee osa hänen seuralaisellensa! Palattuasi, Akselini, olet
+hänen vertaisensa mies, vapaa puhumaan, vapaa toimimaan ja vihdoin
+vapaa -- -- --
+
+Nuori tyttö keskeytti punastuen puheensa. Hänen sanansa herättivät
+jälleen rohkeuteni. Mutta en vieläkään tahtonut uskoa lähtöämme. Vein
+Graüben'in professori huoneeseen.
+
+-- Setä, sanoin minä, onko siis vakaasti päätetty, että me lähdemme?
+
+-- Mitä? Epäiletkö sitä?
+
+-- En, sanoin minä, etten vastustaisi häntä. Mutta tahtoisin kysyä
+teiltä, mikä pakottaa meidät lähtemään niin pian?
+
+-- Aika; aika, joka kulkee auttamattoman nopeasti.
+
+-- Mutta vastahan meillä on toukokuun 26 p. ja kesäkuun
+loppuun -- -- --
+
+-- Joutavia! Luuletko sinä, typerä ihminen, että niin pian päästään
+Islantiin? Jollet olisi juossut tiehesi niinkuin hullu, niin olisin
+vienyt sinut Liffender ja Kumppanin tanskalaiseen konttoriin, josta
+olisit saanut tietää, että Kööpenhaminan ja Reykjavikin välillä ei
+ole kuin yksi kulkuvuoro, joka kuukauden 22 päivänä.
+
+-- Noh?
+
+-- Noh? Jos viipyisimme kesäkuun 22 päivään, tulisimme liian myöhään
+nähdäksemme Scartarisen varjon siimestämässä Sneffelsiä; sentähden
+pitää meidän mennä niin pian kuin mahdollista Kööpenhaminaan
+päästäksemme siellä laivaan, joka vie meidät perille. Mene, laita
+matkalaukkusi kuntoon!
+
+Tähän ei käynyt vastaaminen mitään. Menin taas kamariini. Graüben
+seurasi minua. Hän otti vaivakseen sulloa matkaani varten
+tarpeellisimmat tavarat pieneen matkalaukkuun. Hän ei ollut enemmän
+liikutettu, kuin jos olisi lähdetty huvimatkalle Lyypekkiin tahi
+Helgolantiin; hänen pienet kätensä liikkuivat edes takaisin ilman
+mitään kiirettä. Hän keskusteli tyynesti ja selitti minulle
+järjellisimmät syyt matkaamme. Hän oli oikein ihastuttava, ja minä
+tunsin suuttuvani häneen. Välistä olin vähällä kiivastua, mutta hän
+ei ollut sitä huomaavinaankaan, vaan jatkoi rauhallisesti hiljaista
+työtänsä.
+
+Vihdoin oli viimeinen hihna matkalaukussani kiinni, ja minä menin
+alakerrokseen.
+
+Tämän päivän kuluessa tuli tavarain tuojia yhä enemmän, eteiseen
+ilmestyi fysikaalisia kojeita, aseita ja sähkökoneita. Martta parka
+oli vallan ymmällä.
+
+-- Onko herra tullut hulluksi? kysyi hän.
+
+Tein myöntävän liikkeen.
+
+-- Ja hän ottaa teidät mukaansa?
+
+Sama liike.
+
+-- Mihin? kysäisi Martta.
+
+Osoitin sormellani maan keskipistettä kohti.
+
+-- Alas kellariinko? parkaisi eukko.
+
+-- Ei, sanoin minä, syvemmälle toki.
+
+Ilta tuli; en tiennyt kuinka pitkälle aika oli kulunut.
+
+-- Huomenna varhain, sanoi setä, määrällensä kello 6, lähdemme
+matkalle.
+
+Kello 10 vaivuin vuoteelleni lopen väsyneenä. Yöllä kauhistukseni
+palasi. Koko yön uneksein pohjattomista syvyyksistä. Olin aivan
+kuin hulluna; olin tuntevinani professorin käden tarttuvan itseeni,
+laahaavan minua jälessään, tunsin itseäni vedettävän syvyyteen ja
+vaipuvani! Putosin äärettömien synkkyyksien pohjalle kiihtyvällä
+nopeudella, niinkuin ainakin avaruuteen viskatut esineet. Elämäni oli
+vain yhtä ainoata ääretöntä putoamista.
+
+Kello 5 aamulla heräsin; olin väsynyt ja mielenliikutuksen uuvuttama.
+Menin ruokasaliin, jossa setäni jo ahmi suurella kiireellä. Katselin
+häntä tuntien kauhistusta. Mutta olihan edes Graüben siellä. En
+virkkanut mitään. En voinut ollenkaan syödä.
+
+Kello kuuden aikaan kuulin kadulta rattaiden kolinaa: avarat vaunut
+tulivat viemään meitä Altonan asemalle; pian olivat setäni tavarat
+sovitetut vaunuihin.
+
+-- Entä sinun matkalaukkusi? kysyi setä minulta.
+
+-- Kyllä se on reilassa, vastasin vaisulla äänellä.
+
+-- Kanna se sitten joutuisasti alas, muuten on sinun syysi, jos
+myöhästymme junalta!
+
+Nyt näin, että oli mahdotonta taistella kohtaloa vastaan. Menin
+kamariini, otin matkareppuni ja annoin sen luistaa portaita myöten
+alas, kiiruhtaen itse perässä.
+
+Nyt jätti setäni talon "hallituksen ohjat" Graübenin käsiin, jolloin
+kaunis vierlantilainen tyttö pysyi yhtä vakavana kuin ennenkin. Hän
+suuteli setää, mutta ei sentään voinut pidättää kyyneliä tulemasta
+silmiinsä koskettaessaan poskipäitäni sulohuulillansa.
+
+-- Graüben! sanoin minä.
+
+-- Matkusta, rakas Akselini, matkusta! Nyt jätät morsiamesi, mutta
+palatessasi löydät puolisosi.
+
+Minä painoin Graübenin rintaani vasten ja istuin vaunuihin. Martta ja
+nuori tyttö viittasivat meille viimeiset jäähyväiset, minkäjälkeen
+kuski huitaisi piiskallaan ja hevoset lähtivät täyttä laukkaa
+Altonaan vievää tietä myöten.
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Altona, Hampurin varsinainen asema, on loppupäässä Kielin rautatietä,
+jota myöten meidän piti matkustaa Beltin rannoille. Ei viipynyt
+kahtakymmentä minuuttiakaan, ennenkuin jo olimme Holsteinin alueella.
+
+Kello puoli seitsemän vaunut seisattuivat asemalle; setäni
+monilukuiset, paljon tilaa ottavat matkakapineet purettiin vaunuista,
+vietiin pois, punnittiin, merkittiin ja lastattiin tavaravaunuihin.
+Kello 7 olimme istumassa vastatusten samassa matkustajavaunussa.
+Höyrypilli vihelsi, juna lähti liikkeelle. Olimme matkalla.
+
+Olinko nyt levollinen? En vielä. Raitis ulkoilma ja ikkunasta näkyvät
+maisemat, jotka nopeasti vilahtivat ohitse junan porhaltaessa
+eteenpäin, haihduttivat kuitenkin alakuloisuuttani.
+
+Mitä professorin ajatuksiin tulee, niin ne tietysti olivat jo
+etempänä kuin tämä juna, joka kulki liian hitaasti tyydyttääkseen
+hänen maltittomuuttansa. Olimme kahden vaunussa, mutta emme puhuneet
+mitään. Setäni tutki taskujansa erittäin tarkasti, ja näin selvästi,
+ettei häneltä puuttunut mitään, mitä hän tarvitsi aikeittensa
+toimeenpanemiseen.
+
+Muun muassa oli hänellä huolellisesti kokoon käännetty paperi,
+jossa oli Tanskan konsuliviraston merkki ja johon professorin
+ystävä, Tanskan konsuli herra Christensen oli kirjoittanut nimensä;
+tarkoituksena oli, että me Kööpenhaminassa sen paperin avulla
+helposti saisimme suosituskirjan Islannin kuvernöörille. Huomasinpa
+vielä tuon turmiollisen pergamentinkin hyvin kätkettynä kirjalaukun
+salaisimpaan osaan. Sydämeni pohjasta kiroten koko pergamentin
+rupesin taas katselemaan maisemaa, joka suurimmaksi osaksi oli
+yksitoikkoista, mutaista ja hedelmätöntä tasankoa ilman erikoisemmin
+silmäänpistäviä kohtia; se oli varsin sopivaa maata rautateiden
+rakentamiselle ja hyvin sovelias suorille linjoille, joista
+rautatieyhtiöt niin paljon pitävät. Mutta tämä yksitoikkoisuus ei
+ehtinyt käydä väsyttäväksi, sillä kolme tuntia lähtömme jälkeen juna
+seisattui Kielissä, parin askeleen päässä merestä.
+
+Matkatavaramme merkittiin lähetettäviksi Kööpenhaminaan, meidän
+tarvitsematta pitää niistä huolta, mutta professori katseli silti
+levottomana, kun niitä muutettiin höyrylaivan lastiruumaan.
+
+Kiireessänsä setäni oli varannut aikaa niin runsaasti, että meille
+jäi kokonainen päivä liikaa. Höyrylaiva _Eleonora_ lähti vasta
+seuraavana yönä. Seurauksena siitä oli yhdeksäntuntinen kuume,
+jolloin oppinut matkustajamme, joka oli herkkä suuttumaan, kiroili
+sekä höyrylaivan isäntiä että rautatien johtokuntaa ja hallitusta
+jotka sallivat sellaista väärinkäyttöä. Vähällä olin yhtyä samaan
+ääneen, kun hän rupesi hätyyttämään asiasta _Eleonoran_ kapteenia ja
+tahtoi pakottaa hänet hetikohta silmänräpäystäkään viivyttelemättä,
+lämmittämään höyrykattilan. Kapteeni käski setäni mennä tiehensä.
+
+Kielissä, niinkuin muuallakin, piti toki saada yksi päivä
+kulumaan. Kun olimme astuskelleet pitkin merenlahden viheriöitä
+rannikoita, jonka pohjukassa kaupunki on, ja kuljeksineet tuuheissa
+metsiköissä, jotka saavat kaupungin näyttämään risukimppuun
+rakennetulta linnunpesältä, ja käveltyämme vielä ihaillen huviloita,
+joissa jokaisessa oli vähäinen kylpyhuoneensakin, ja viimeiseksi
+marssittuamme kiroillen sinne tänne, kului lopultakin päivä kello
+kymmeneen iltasella.
+
+_Eleonoran_ savu tuprusi ilmaan, laivan kansi tärisi koneen
+jyskyttäessä; olimme laivassa, ja kummallekin oli tehty vuode sen
+ainoaan hyttiin.
+
+Kun kello oli neljännestä yli kymmenen, heitettiin köydet irti,
+ja laiva lähti nopeasti halkomaan Ison-Beltin tummia laineita. Yö
+oli pimeä, tuuli jotenkin kovasti, ja laineet kohosivat korkeiksi;
+muutamia tulia näkyi rannalta; myöhemmin näkyi laineiden yli välkkyvä
+majakka, mutta en tiennyt, mikä se oli. Muuta en muista tältä
+ensimmäiseltä merimatkalta.
+
+Kello 7 nousimme maihin Korsörissä, joka on pieni kaupunki Seelannin
+länsirannalla; siellä laivamatka loppui, ja lähdimme eteenpäin
+junalla, joka vei meidät yhtä aukean maan halki, kuin Holsteinin
+tasangot olivat. Meillä oli vielä kolmen tunnin matka Tanskan
+pääkaupunkiin. Setäni ei ollut ummistanut silmiänsä koko yönä,
+ja luulenpa, että hän maltittomuudessaan koetti potkia vaunuja
+kiivaampaan kulkuun. Viimein hän huomasi kaistaleen merta.
+
+-- Salmi! huusi hän.
+
+Vasemmalla puolella meistä oli suuri rakennus, joka näytti olevan
+sairaala.
+
+-- Se on mielisairaala, selitteli joku matkatovereistamme.
+
+-- Hyvä, ajattelin minä, sehän on juuri sellainen laitos, jossa
+meidän pitäisi päättää maallinen vaelluksemme. Mutta olkoon tämä
+sairaala kuinka tilava hyvänsä, niin se on kumminkin liian pieni
+kaikelle professori Lidenbrockin hulluudelle.
+
+Viimein kello 10 a.p. tulimme Kööpenhaminaan. Tavaramme asetettiin
+rattaille ja tuotiin mukanamme Phoenix-hotelliin Bred-Gaden varrelle;
+tähän kului puoli tuntia, sillä asema oli siihen aikaan kaupungin
+ulkopuolella. Setäni pukeutui sen jälkeen pikaisesti ja vei minut
+mukaansa kaupungille. Hotellin ovenvartija puhui saksaa ja englantia,
+mutta professori, joka taisi monta kieltä, kysyi häneltä selvällä
+tanskan kielellä, missä pohjoismaiden muinaismuseo oli, ja sai yhtä
+selvällä tanskan kielellä vastauksen.
+
+Esimiehenä tässä omituisessa laitoksessa, johon oli koottu niitä
+ihmeellisiä esineitä, joiden avulla voi uudelleen sommitella maan
+historian ja olot kaikkine vanhoine menoinensa, kiviaseinensa,
+juomapikareinensa ja koristeinensa, oli oppinut professori Thomsen,
+Hampurissa olevan konsulin ystävä.
+
+Sedälläni oli hänelle lämmin suosituskirje. Ylipäänsä oppinut mies
+vastaanottaa toisen oppineen jotenkin kylmäkiskoisesti, mutta
+tällä kertaa asia oli vallan toisin. Valmiina auttamaan tervehti
+professori Thomsen sydämellisesti sekä professori Lidenbrockia että
+hänen veljenpoikaansa. Tuskin tarvinnee mainita, että setäni varoi
+huolellisesti ilmaisemasta salaisuuttansa tuolle miellyttävälle
+museon johtajalle; hän sanoi vain, että meillä oli aikomuksena käydä
+Islannissa muka yleensä vain tieteen harrastajina.
+
+Herra Thomsen antautui kokonaan meidän palvelukseemme, ja kuljimme
+laivasillalta toiselle etsien laivaa, joka olisi lähdössä Islantiin.
+
+Toivoin, ettei löytyisi mitään keinoa päästä sinne, mutta ikävä
+kyllä ei niin käynyt. Pienen _Valkyyria_-nimisen kuunarin piti
+lähteä purjehtimaan Reykjavikiin kesäkuun 2 päivänä. Kapteeni
+Bjarne oli laivassa, ja hänen tuleva matkustajansa oli iloissansa
+puristaa hänen kätensä murskaksi. Oikeinpa tuo kelpo mies hämmästyi
+sellaisesta kädenlyönnistä. Hänestä oli Islantiin purjehtiminen
+vallan yksinkertainen asia, sillä sehän oli hänen ammattinsa. Setäni
+mielestä se oli jotakin erinomaisen ylevää, ja kapteeni käytti tätä
+hänen ihastustansa hyväksensä antaakseen meidän maksaa kaksinkertaisen
+matkarahan; mutta siitä emme niin paljon välittäneet.
+
+-- Tulkaa laivaan tiistaiaamuna kello 7, sanoi kapteeni Bjarne
+pistettyänsä melkoisen joukon hopeakolikoita taskuunsa.
+
+Kiitettyämme herra Thomsenia hänen suuresta avustansa palasimme
+hotelliin.
+
+-- Tämä käy hyvin, vallan hyvin! sanoi setäni. Mikä erikoinen onni,
+että sattumalta löysimme tämän lähtövalmiin laivan. Syökäämme nyt
+aamiaista, ja käykäämme siten kaupunkia katselemaan.
+
+Menimme säännöttömälle aukealle torille, jonka nimi on Kongens
+Nytorv ja jossa oli tykkipatteri; sen kaksi pientä tykkiä ei voinut
+säikähdyttää ketään. Aivan lähellä, talossa N:o 5, oli ranskalainen
+ravintola, jota piti eräs Vincent-niminen kokki, ja siellä saimme
+oivallisen aamiaisen, josta maksoimme vain neljä markkaa hengeltä.
+
+Sitten huvittelin kuin lapsi käyskennellen ympäri kaupunkia; setäni
+käytti ajuria eikä nähnyt mitään koko kaupungista, ei vähäpätöistä
+kuninkaallista palatsia, ei kaunista siltaa, joka on rakennettu
+seitsemännellätoista vuosisadalla museon kanavan poikki; ei
+Thorvaldsenin tavattoman suurta muistorakennusta, jonka seinät
+ovat ulkopuolelta koristetut epäonnistuneilla maalauksilla, vaikka
+se kuitenkin sisältää tämän kuvanveistäjän taideteokset; setäni
+ei nähnyt pientä Rosenborgin linnaa, joka on ihastuttavan somasti
+rakennettu puistoon, eikä sen kellotornia, joka on muodostettu neljän
+vaskisen lohikäärmeen yhteenkietoutuneista pyrstöistä; hän ei nähnyt
+valleilla suuria tuulimyllyjä, joiden pitkät siivet paisuivat kuin
+laivan purjeet tuulessa merellä.[26]
+
+Kuinka viehättäviä kävelymatkoja olisinkaan voinut tehdä kauniin
+vierlantilaisen tyttöni kanssa sille puolelle satamaa, missä
+kaksikantiset laivat ja fregatit hiljaa keinuivat laineilla pitkin
+Juutinrauman viheriöitä rantoja; keskellä näitä varjoisia lehdikköjä,
+joiden helmassa on piilossa linnoitus, jonka tykit ojentavat suunsa
+piilipuiden oksien välitse!
+
+Mutta hän oli kaukana poissa, Graüben raukkani, eikä minulla ollut
+toivoakaan saada nähdä häntä enää!
+
+Vaikka setäni ei huomannutkaan näitä luonnonihania seutuja, niin
+hän kuitenkin hämmästyi suuresti nähdessään erään kirkontornin
+Amager-saarella, joka muodostaa lounaisen osan Kööpenhaminan
+kaupunkia.
+
+Minä sain käskyn marssia sinnepäin, ja astuin siis pieneen
+höyryveneeseen, joka pysähtyi muutaman hetken kuluttua laivatokan
+satamaan. Kuljettuamme joitakin ahtaita katuja myöten, joilla
+työskenteli vankeja päällysmiestensä keppien komennon mukaan
+puettuina puoleksi keltaisiin, puoleksi harmaisiin housuihin, tulimme
+Vor-Frelsers-Kirke'n luo. Itse kirkossa ei ollut mitään erikoista.
+Mutta syynä siihen, että sen korkea torni herätti professorin
+huomiota, oli se, että tasakatosta alkaen sen huipun ympäri kohosivat
+kiertoportaat, joiden kierteet olivat paljaan taivaan alla.
+
+-- Nouskaamme ylös! sanoi setä.
+
+-- Minua pyörryttää! väitin vastaan.
+
+-- Sitä suurempi syy on sinulla nousta ylös, sillä pyörryttämiseen
+täytyy tottua.
+
+-- Mutta -- -- --
+
+-- Tule! sanon minä, älkäämme tuhlatko aikaa.
+
+Minun täytyi totella. Vahti, joka asui kadun toisella puolella, antoi
+meille avaimen, ja aloimme kiivetä.
+
+Setäni astui edelläni kevein askelin. Minä seurasin häntä peläten,
+sillä valitettavasti alkaa päätäni helposti huimata; minulla ei ole
+kotkan vakavuutta eikä sen lujia hermoja.
+
+Niin kauan kuin olimme portailla tornin sisäpuolella, kävi kaikki
+hyvin, mutta sataviisikymmentä askelta noustuamme virtasi raitis
+ilma kasvoihini. Olimme päässeet tornin parvekkeelle, josta nuo
+ilmaan kohoavat portaat alkoivat; niitä suojelivat vähäiset kaiteet,
+ja yhä kapenevat porraslaudat näyttivät vievän taivaan äärettömään
+avaruuteen.
+
+-- En voi! vaikeroin minä.
+
+-- Oletko kenties pelkuri? Eteenpäin vain! komensi taipumaton
+professori.
+
+Minun täytyi seurata häntä, pidellen kaiteesta kiinni niin hyvin kuin
+taisin. Raitis ilma ensin toinnutti ja virkisti minua; mutta kun
+tunsin tornin huojuvan tuulen puuskauksista, eivät jalkani tahtoneet
+kannattaa; kohta ryömin polvillani, sitten vatsallani; ummistin
+lopuksi silmäni ja tunsin ilkeän tyhjyyden tunteen.
+
+Viimein setä tarttui kaulukseeni ja laahasi minut liki tornin
+huipussa olevaa palloa.
+
+-- Katso, sanoi hän, katso hyvin tarkoin ympärillesi. Täytyy
+totuttautua katsomaan syvyyksiin.
+
+Avasin silmäni ja näin talot litistyneinä maahan kuin musertuneina
+pudottuaan alas. Yläpuolellani kulki hajanaisia pilviä, jotka
+näköharhan vuoksi näyttivät liikkumattomilta, jotavastoin torni,
+pallo ja minä itse olimme kulkevinamme ajatuksen nopeudella
+eteenpäin. Kaukana toisella puolella levisivät eteeni viheriät kedot,
+toisella puolella kimalteli meri auringon paisteessa. Juutinrauma
+kimalteli Helsingörin kohdalla; siinä näkyi joitakuita valkoisia
+purjeita, jotka olivat ikäänkuin kalalokin siivet, ja sumun seasta
+idästäpäin siinti tuskin näkyvänä Ruotsin rannikko. Koko tämä
+äärettömän suuri näköala oli silmieni edessä.
+
+Minun täytyi nousta seisaalleni, seisoa suorana ja katsoa
+ympärilleni. Ensimmäinen pyörtymisen estämisharjoitus kesti tunnin.
+Kun setä salli minun laskeutua tornista, olivat jäseneni aivan
+jäykistyneet.
+
+-- Huomenna aloitamme uudelleen, sanoi professori.
+
+Ja todellakin; tämä huimaava harjoitus uudistettiin viitenä päivänä;
+tahtoen tai tahtomattani edistyin suuresti "ylhäisten katselujen"
+taidossa.
+
+
+
+
+IX
+
+
+Lähtöpäivä koitti. Edellisenä iltana oli kohtelias herra Thomsen
+antanut meille suosituskirjeet Islannin maaherralle, kreivi
+Trampelle, piispan apulaiselle, herra Picturssonille ja Reykjavikin
+pormestarille Finsenille. Vastalahjaksi setäni pudisti mitä
+pontevimmin hänen kättänsä.
+
+Kesäkuun 2 p:nä kello kuusi aamulla olivat kallisarvoiset
+matkakapineemme laivassa. Kapteeni vei meidät melko ahtaisiin
+hytteihimme.
+
+-- Onko meillä purjetuuli? kysyi setäni.
+
+-- On, ja hyvä, vastasi kapteeni Bjarne, se on kaakkoinen. Me
+pääsemme satamasta merelle täysin purjein.
+
+Muutaman hetken kuluttua kuunari oli lähtövalmis ja kiiti täysin
+purjein ulos satamasta. Tunnin kuluttua näytti Tanskan pääkaupunki
+vaipuvan kaukaisiin laineisiin, ja _Valkyyria_ purjehti läheltä
+rannikkoa Helsingörin kohdalla. Olin liikutettu ja odotinpa
+näkeväni Hamletin haamun harhailevan tuon linnan historiallisesti
+muistettavilla valleilla.
+
+-- Ylevä haaveksija! sanoin itsekseni, sinä kyllä antaisit meille
+suostumuksesi! Kenties seuraisit merta etsiäksesi maan keskipisteestä
+selitystä ikuiseen epäilykseesi?
+
+Mutta noilla vanhoilla muureilla ei näkynyt ketään. Sitäpaitsi linna
+on paljoa nuorempi kuin mainittu Tanskan urhokas prinssi. Nyt se
+on Juutinrauman kapeimman kohdan vartion komeana asuntona; tästä
+purjehtii ohitse vuosittain viisitoistatuhatta laivaa.
+
+Kronborgin linna katosi pian sumuun, samoin Ruotsin puolella
+kohoava Helsingborgin torni; kuunarimme kallisteli hiukan tuulessa
+Kattegatilla.
+
+_Valkyyria_ oli hyvä purjehtija, mutta purjelaivassa ei koskaan tiedä
+edeltäkäsin, kuinka matka sujuu. Aluksemme purjehti Reykjavikiin
+lastinansa hiiliä, talouskapineita, saviastioita, villavaatteita
+ja viljaa. Viisi miestä, kaikki tanskalaisia, oli kylliksi laivaa
+hortelemaan.
+
+-- Kuinka kauan matka kestää? kysyi setäni kapteenilta.
+
+-- Noin kymmenen päivää, vastasi tämä, jollemme kohtaa kovia
+luodetuulia Fär-saarien kohdalla.
+
+-- Ettehän pelänne mitään pitempää viivykettä.
+
+-- En, herra professori, olkaa huoleti, kyllä me perille pääsemme.
+
+Iltapäivällä kuunari sivuutti Skagenin niemen, Tanskan pohjoisimman
+kohdan, kulki yöllä Skagerrakin halki, purjehti Norjan äärimmäisen
+niemen Cap Lindesnaesin ohi ja laski Pohjanmerelle.
+
+Kaksi päivää sen jälkeen alkoi Skottlannin rannikko siintää
+Peterheadin kohdalta, ja _Valkyyria_ kääntyi Fär-saaria kohti kulkien
+Orkney- ja Shetlannin saarien välitse. Kohta huuhtelivat Atlantin
+valtameren aallot kuunariamme; sen täytyi risteillä pohjoistuulta
+vastaan, ja se pääsi töin tuskin Fär-saarille. Kesäkuun 8 päivänä
+tuli näkyviin itäisin näistä saarista, ja siitä alkaen piti kapteeni
+suoraa suuntaa Cap Portlandia kohti, joka on Islannin etelärannalla.
+
+Matkalla ei sattunut mitään erikoisen tärkeätä. Kohtalaisen hyvin
+pidin puoleni meritautia vastaan; setäni sitä vastoin oli kaiken
+aikaa kipeänä, mistä hän oli varsin harmissaan mutta vielä enemmän
+häpeissänsä.
+
+Hän ei siis voinut saada mitään tietoja kapteeni Bjarnelta
+Sneffels-vuoresta, kulkuneuvoista ja tavaran kuljetuksen
+helppoudesta; hänen täytyi jättää nämä kyselemiset siksi, kunnes
+tulisimme perille. Niin hän kulutti aikansa pitkällänsä hytissään,
+jonka seinät natisivat laivan kovasti kiikkuessa. Täytyy myöntää,
+että setäni itse oli suureksi osaksi ansainnut kohtalonsa.
+
+Kesäkuun 11 päivänä saatoimme määrätä Cap Portlandin aseman. Ilma oli
+silloin selkeä, niin että voimme nähdä Myrdalin Jokulin,[27] joka
+kohoaa sen yläpuolella.
+
+_Valkyyria_ pysytteli tarpeellisen matkan päässä rannasta kulkien
+pitkin sitä länteen päin suuren valas- ja haikalaparven halki.
+Kohta näkyi mahdottoman suuri kallioholvi, jonka lävitse meri
+syöksi hirveällä pauhinalla. Vestmanin saaret näyttivät nousevan
+valtamerestä ikäänkuin hajalleen kylvetyt luodot kiiltävällä
+pinnalla. Siitä lähtien kynti kuunari ulompana meren selkää
+päästäkseen hyvän matkan päässä Cap Reykianaesin ympäri, joka
+muodostaa Islannin läntisimmän niemekkeen. Ankara merenkäynti esti
+setääni nousemasta laivan kannelle ihailemaan näitä syvään uurrettuja
+lounatuulen pieksämiä rannikoita.
+
+Neljäkymmentäkahdeksan tuntia myöhemmin, kun kuunari oli ollut
+pakotettu kokoon käärityin purjein pakenemaan myrskyä, näkyi
+idästäpäin merkkikumpu Skagen'in niemeltä,[28] jonka vaaralliset
+karit ulottuvat kauaksi merelle. Islantilainen luotsi tuli laivaan,
+ja kolmea tuntia myöhemmin _Valkyyria_ laski ankkurinsa Reykjavikin
+edustalle Faxa-vuonoon.
+
+Professori tuli vihdoinkin esiin hytistänsä hyvin kalpeana ja
+uupuneena, mutta yhtä innokkaana, ja hänen silmissänsä oli
+tyytyväinen katse.
+
+Kaupungin väestö kokoontui satamaan, sillä jokaista heistä huvitti
+laivan tulo, kun he tiesivät, että kullakin oli siitä saamista.
+
+Sedällä oli kiire päästä pois veden päällä uiskentelevasta
+vankilastansa tahi pikemmin sairashuoneestansa. Mutta ennenkuin hän
+lähti kuunarin kannelta, vei hän minut laivan kokkaan osoittaen
+sormellaan korkeaa vuorta lahden pohjoisrannalla; vuorella oli kaksi
+huippua, se oli kaksoiskeilan muotoinen ja ikuisen lumen peittämä.
+
+-- Sneffels! huusi hän, Sneffels!
+
+Viitaten minua olemaan ehdottomasti vaiti hän astui sen jälkeen
+venheeseen, joka odotti meitä. Minä seurasin häntä, ja kohta sen
+jälkeen laskimme jalkamme Islannin kamaralle.
+
+Heti sen jälkeen tuli saapuville hyväluontoisen näköinen mies
+kenraalin puvussa; hän oli saaren korkein virkamies, maaherra
+kreivi Trampe omassa persoonassaan. Professori älysi kohta, kuka
+tämä mies oli; hän jätti siis maaherralle Kööpenhaminasta saadut
+suosituskirjeensä, ja heidän kesken sukeutui tanskan kielellä
+lyhykäinen keskustelu, josta minä hyvin ymmärrettävistä syistä en
+käsittänyt mitään. Mutta seurauksena tästä keskustelusta oli, että
+kreivi Trampe tarjoutui auliisti auttamaan professori Lidenbrockia.
+
+Pormestari Finsen, joka pukunsa puolesta oli yhtä sotaisa kuin
+maaherrakin mutta luonteeltaan ja ammattinsa puolesta myös yhtä
+rauhallinen, vastaanotti setäni varsin kohteliaasti.
+
+Mitä tulee piispan apulaiseen, herra Picturssoniin, niin hän oli
+juuri piispallisella paimenmatkalla saaren pohjoispiirissä, joten
+meille ei oltu suotu kunniaa päästä hänen tuttavuuteensa. Sitävastoin
+tulimme tuntemaan Reykjavikin koulun luonnontieteen opettajan, herra
+Fridrikssonin, jonka apu oli meille varsin tervetullut; hän oli
+sangen miellyttävä mies. Tämä nöyrä oppinut osasi puhua ainoastaan
+islannin kieltä ja latinaa; hän tarjosi heti minulle apuansa
+Horatiuksen kielellä ja tunsin kohta, että me olimme syntyneet
+ymmärtämään toisiamme. Hän olikin todella ainoa ihminen, jonka kanssa
+taisin vaihtaa sanoja Islannissa ollessani.
+
+Niistä kolmesta huoneesta, jotka hänellä oli talossansa, antoi tuo
+erinomainen mies kaksi meidän haltuumme, ja pian majoituimme sinne
+kapineinemme, joiden paljoudesta kelpo Reykjavikiläiset jokseenkin
+suuresti ällistyivät.
+
+-- Noh, Akseli! sanoi setäni, kaikki käy hyvin, vaikein tehtävä on jo
+suoritettu.
+
+-- Mitä, vaikeinko? ihmettelin minä.
+
+-- Epäilemättä! Nythän ei tarvitse muuta kuin laskeutua alaspäin!
+
+-- Jos niin arvelette, niin olette oikeassa; mutta kun on
+laskeuduttu, alas, pitää myös nousta ylös, luulen ma.
+
+-- Oh! Siitä minä vähät! Maltapas! Älkäämme hukatko kallista aikaa.
+Menen kirjastoon. Ehkä siellä on jokin Saknussemmin käsikirjoitus; ja
+olisinpa varsin iloissani, jos saisin siitä jotakin neuvoa.
+
+Menin ulos ja kuljeksin sinne tänne mihin sattui. Eipä olisikaan
+ollut helppoa joutua eksyksiin Reykjavikin kaduilla; minun ei siis
+tarvinnut kysyä keneltäkään tietä, jotapaitsi sellainen pelkin
+viittauksin tehty kysymys olisi saattanut aiheuttaa minulle monta
+erehdystä.
+
+Kaupunki on jokseenkin matalalla ja suoperäisellä maalla kahden
+kukkulan välissä. Äärettömän suuri laavakerros peittää maan
+toisella puolella viettäen loivasti aina mereen asti. Toisella
+puolella on lavea Faxa-vuono, jossa _Valkyyria_ oli tällä kertaa
+ankkurissa ja jota Sneffelsin suuri lumitunturi rajoittaa
+pohjoisessa. Tavallisesti tapaa täällä satamassa englantilaisia ja
+ranskalaisia kalastuspäällysmiehiä, mutta tällä kertaa he olivat
+saaren itäpuolella virkatoimissaan. Reykjavikin pisin katu kulkee
+samansuuntaisena meren rannan kanssa; sen varrella asuvat kaikki
+kauppiaat mökeissänsä, jotka ovat rakennetut hirsistä ja maalatut
+punaisiksi; toinen katu, joka on lännempänä, viepi pienelle järvelle,
+jonka rannalla on piispan talo.
+
+Pian olin kiivennyt näitä kivisiä ja synkkiä teitä myöten ylös;
+välistä näin kitukasvuista heinää, joka oli kuin paljosta pidosta
+vaalentunut vanha villainen paita; toisaalla oli hiukan puutarhan
+tapaista, jonka vähäiset kasvit, peruna, kaali ja vuohenkaali,
+olisivat varsin hyvin soveltuneet kääpiöiden pöydälle; lisäksi
+jokunen surkastunut kukkanen koetti tavoittaa edes muutaman
+auringonsäteen.
+
+Viimeksimainitun kadun päästä löysin yhteisen hautausmaan, joka oli
+avara ja multavallin ympäröimä. Muutaman askeleen päässä sieltä
+oli kuvernöörin asunto, joka oli huono hökkeli verrattuna Hampurin
+raatihuoneeseen, mutta täydellinen palatsi muun Islannin väestön
+asuntojen rinnalla.
+
+Pienen järven ja kaupungin välillä kohosi kirkko, rakennettuna
+protestanttisen tyylin mukaan kalkkikivestä, jonka lohkomisesta
+tulivuoret itse pitävät huolen; sen punainen tiilikatto oli
+selvästi hajoamaisillaan ankarain länsituulien kynsissä hartaiden
+kirkossakävijöiden suureksi mielipahaksi.
+
+Likeisellä kummulla huomasin oppilaitoksen, joss, kuten myöhemmin
+sain isännältämme tietää, opetettiin heprean, englannin, ranskan
+ja tanskan kieltä; neljää kieltä, joista suureksi häpeäkseni
+en ymmärtänyt sanaakaan. Olisin ollut ihan viimeinen koulun
+neljästäkymmenestä oppilaasta, enkä olisi ollut kelvollinen asumaa
+heidän kanssaan niissä ahtaissa kammioissa, joissa heikoimmat
+ensimmäisestä yöstä alkaen olivat tukehtumaisillaan.
+
+Kolmessa tunnissa olin kuljeksinut sekä kaupungin että ympäristönkin
+läpi. Ympäristö kokonaisuudessaan näyttää omituisen synkältä. Ei
+puuta, ei kasvullisuutta sanottavasti. Kaikkialla teräviä kulmia ja
+tulen muodostamia kallioita. Islantilaisten asumukset ovat tehdyt
+maasta ja turpeista; seinät ovat kaarretut sisäänpäin, ja koko
+talo on melkein pelkkää kattoa. Mutta nämä katot ovat verraten
+reheväkasvuisia niittyjä, joilla kasvaa pitkää ruohoa, sillä huoneen
+lämpö kasvattaa sitä; tämä ruoho korjataan tarkkaan heinänteon
+aikana, sillä muuten kotieläimet söisivät sen suuhunsa näiltä
+viheriöitseviltä katoilta.
+
+Kävellessäni kohtasin vain vähän asukkaita. Palatessani kauppakadulle
+oli suurin osa väestöstä kuivaamassa, suolaamassa ja panemassa
+tynnyreihin kapakalaa, joka on saaren tärkein vientitavara. Miehet
+näyttivät olevan vahvoja ruumiiltaan, mutta muuten kömpelöitä,
+vaaleaverisiä germaaneja; heidän syvämietteisestä katsannostaan
+saattoi otaksua, että he tunsivat olevansa kuin ulkopuolella
+ihmiskuntaa, maanpakolaisraukkoja, karkoitettuja tähän jäämaahan,
+jonka luonto olisi paremmin soveltunut eskimoille. Turhaan etsin
+hymyä heidän kasvoiltaan; joskus he tosin naurahtivat kutistaen
+jotenkin väkinäisesti kasvolihaksiaan, mutta eivät koskaan
+hymyilleet. Heidän pukunansa oli mustasta villavaatteesta kehnosti
+tehty takki, joka skandinaavisissa maissa tunnetaan nimellä "sarka",
+sen lisäksi leveälierinen hattu, punajuovaiset housut ja jalassa
+kengäntapaisiksi käännetyt nahkakappaleet.
+
+Vaimot, joiden katse oli surullinen ja nöyrä ja joiden ulkonäkö oli
+jokseenkin miellyttävä, vaikka eloton, olivat puetut sarkaisiin
+liiveihin ja hameisiin; tytöillä oli palmikoidun tukkansa verhona
+pieni kudottu myssy, jotavastoin naimisissa olevilla naisilla oli
+päässä kirjava huivi, jonka päällä oli jonkinlainen valkoisesta
+vaatteesta tehty koriste.
+
+Kun pitkän matkan näin kuljettuani palasin herra Fridrikssonin
+taloon, oli setäni jo siellä isäntämme seurassa.
+
+
+
+
+X
+
+
+Päivällinen oli valmis, ja professori Lidenbrock kävi siihen ahnaasti
+käsiksi, sillä hänen pakollinen paastonsa laivalla oli enentänyt
+hänen ruokahaluansa, joka muutoinkin luonnostaan oli sangen hyvä.
+Ateria, joka oli paremmin tanskalainen kuin islantilainen, ei
+ollut missään suhteessa merkillinen; mutta isäntämme, joka oli
+enemmän islantilainen kuin tanskalainen, johdatti mieleeni vanhan
+ajan kestiystävyyden sankarit, sillä selvästi huomasi, että meitä
+pidettiin hänen huoneessansa tärkeämpinä henkilöinä kuin häntä
+itseään.
+
+Keskusteltiin maan omalla kielellä, johon setäni lisäsi saksaa
+ja herra Fridriksson latinaa, jotta minäkin ymmärtäisin sitä.
+Puhuttiin tieteellisistä kysymyksistä, kuten tiedemiehen sopii; mutta
+professori noudatti lauseissansa mitä suurinta varovaisuutta käskien
+silmäyksillään minun pysyä visusti vaiti aikeistamme.
+
+Heti alussa Fridriksson kysyi sedältäni hänen tutkimuksiensa
+menestystä kirjastossa.
+
+-- Teidän kirjastonne! vastasi professori, siinähän on vain
+vaillinaisia kirjoja melkein tyhjillä hyllyillä.
+
+-- Mitä? huudahti Fridriksson; meillä on kahdeksantuhatta nidosta,
+joista useat ovat kallisarvoisia ja harvinaisia, vanhalla
+skandinavialaisella kielellä kirjoitettuja teoksia; sitäpaitsi meillä
+on kaikki kirja-uutuudet, mitkä Kööpenhaminassa vuosittain ilmestyvät.
+
+-- Missä ovat sitten nuo kahdeksantuhatta nidosta? Minä
+puolestani -- -- --?
+
+-- Oh, herra professori, ne ovat luettavina ympäri maata. Vanhalla
+jääsaarellamme on ihmisillä lukuhalua. Täällä ei ole ainoaakaan
+vuokraajaa eikä kalastajaakaan, joka ei osaisi lukea ja joka ei
+lukisi. Me islantilaiset ajattelemme, että sen sijaan, että kirjat
+lahoaisivat rautaristikon takana niiden tarkoituksena pikemmin on
+kulua lukijoiden käsissä. Senpätähden nämä kirjat kulkevatkin kädestä
+käteen ja kuluvat, niitä luetaan yhä uudelleen, ja usein tapahtuu,
+etteivät ne palaa paikallensa ennenkuin vuoden tahi parin kuluttua.
+
+-- Ja sillävälin, vastasi setäni toivossaan pettyneenä, muukalaiset
+-- -- --
+
+-- Niin, kukapa sitä voi auttaa! Muukalaisilla on omat kirjastonsa,
+ja meidän maanmiehemme tarvitsevat etupäässä valistusta. Sanon
+vieläkin: lukemisen halu on islantilaisella veressä. Jo vuonna
+1816 me perustimme tieteellisen seuran, joka yhä edistyy;
+muukalaiset oppineet pitävät kunniana päästä sen jäseneksi; se
+painattaa kirjoja kansalaistemme opetusta varten ja tekee maallemme
+todellista hyötyä. Jos te, herra professori, suvaitsette ruveta
+sen kirjeenvaihtajajäseneksi, niin tuotatte meille sangen suuren
+mielihyvän.
+
+Setäni, joka jo ennestään oli jäsenenä noin sadassa eri
+tiedeseurassa, vastaanotti tarjouksen kohteliaasti, mikä suuresti
+miellytti herra Fridrikssonia.
+
+-- Olkaa hyvä, jatkoi tämä, ja mainitkaa minulle ne kirjat, joita
+haluaisitte saada kirjastostamme; ehkä voisin antaa teille jotakin
+tietoa niistä?
+
+Katsahdin setääni; hän epäili, vastaisiko tähän tarjoukseen,
+joka näin suorastaan kosketti hänen aiettaan. Mutta muutaman
+silmänräpäyksen kuluttua hän päätti puhua.
+
+-- Herra Fridriksson, hän sanoi, olisin tahtonut tietää, onko teillä
+kirjastossanne vanhojen kirjojen joukossa Arne Saknussemmin teoksia?
+
+-- Arne Saknussemm! vastasi Reykjavikin professori, varmaan
+tarkoitatte tuota oppinutta miestä, joka eli kuudennellatoista
+vuosisadalla, oli yht'aikaa suuri luonnontutkija, suuri alkemisti ja
+mainio matkustaja?
+
+-- Aivan niin.
+
+-- Joka oli Islannin kirjallisuuden ja tieteiden loistava tähti?
+
+-- Kuten sanotte.
+
+-- Kaikkia muita etevämpi mies?
+
+-- Sen myönnän.
+
+-- Ja jonka rohkeus oli yhtä suuri kuin hänen neronsakin?
+
+-- Huomaan, että tunnette hänet hyvin.
+
+Setäni oli ylenmäärin iloissaan, kun kuuli näin puhuttavan
+sankaristansa, ja hänen silmänsä loistivat ihastuksesta.
+
+-- No, kysäisi hän, entäs hänen teoksensa?
+
+-- Oi! Hänen teoksiansa meillä ei ole.
+
+-- Mitä! Islannissako?
+
+-- Niitä ei ole missään, sillä Arne Saknussemmia syytettiin
+kerettiläisyydestä ja hänen teoksensa poltettiin Kööpenhaminassa v.
+1573.
+
+-- Varsin hyvin! Oivallista! huusi setäni, luonnontieteen professorin
+suureksi hämmästykseksi.
+
+-- Mitä tarkoitatte? hän kysyi.
+
+-- Nyt tulee kaikki ilmi, olen ollut oikeassa, asia on selvä, ja
+nyt ymmärrän, miksi Saknussemm ahdistettuna, pakotettuna salaamaan
+neronsa keksinnöitä, on käsittämättömään kryptogrammaan kätkenyt
+salaisuuden -- -- --
+
+-- Minkä salaisuuden, kysyi Fridriksson innokkaasti.
+
+-- Salaisuuden, joka -- -- -- josta -- -- -- vastasi setäni änkyttäen.
+
+-- Oletteko kenties löytänyt jonkin hänen kirjoituksensa? kysäisi
+isäntämme.
+
+-- Ei! lausuin vain arvelun.
+
+-- No hyvä! vastasi Fridriksson, joka oli niin kohtelias,
+ettei ruvennut enempää utelemaan huomatessaan vieraansa
+hämilläänolon. Toivon, ettette lähde pois saareltamme tutkimatta
+sen kivennäisrikkauksia.
+
+-- Se on tietty, vastasi setäni, mutta tulenpa jotenkin myöhään;
+onhan täällä ollut tutkijoita jo ennenkin, vai kuinka?
+
+-- On kyllä, herra professori; voin mainita herrojen Olafsenin ja
+Povlsenin työt,[29] tehdyt kuninkaan käskystä, Troilin tutkimukset,
+herrojen Gaimardin ja Robertin tieteellisen lähetysmatkan
+ranskalaisella _La Recherche_[30] korvetilla, sekä viimeiseksi
+niiden oppineiden miesten havainnot, jotka olivat _La Reine
+Hortense_-nimisellä fregatilla; ne ovat suuresti edistäneet Islannin
+tuntemista. Mutta uskokaa minua, paljon on vielä tutkimatta.
+
+-- Niinkö luulette? kysyi setäni suopean näköisenä koettaen salata
+silmiensä loistoa.
+
+-- Niin! Kuinka monta vuorta, jäätikköä ja tulitunturia täällä onkaan
+tutkittavana, jotka eivät vielä ole tunnettuja! Eikä tarvitse mennä
+kauaksikaan: näettehän tuon vuoren, joka kohoaa taivaan rannalla? Se
+on Sneffels.
+
+-- Ahaa! sanoi setäni, vai Sneffels. -- Niin, merkillisimpiä
+tulivuoria, mitä on; sen aukkoa on harvoin tutkittu.
+
+-- Kenties se on sammunut?
+
+-- Se on sammunut viisisataa vuotta sitten.
+
+-- No hyvä! sanoi setäni, joka hurjasti koetti puristaa säärensä
+tiukasti ristiin, ettei hyppäisi korkealle ilmaan; minä haluaisin
+aloittaa geologiset tutkimuksen tästä Seffel -- -- -- Fessel -- -- --
+mikä se taas olikaan?
+
+-- Sneffels, oikaisi kohtelias Fridriksson. Tämä osa keskustelua
+puhuttiin latinaksi, joten minä ymmärsin kaiken. Töin tuskin saatoin
+pysyä totisena, kun näin setäni yritykset hillitä iloansa, joka
+pyrki nousemaan yli äyräiden, ja kun hän koetti näyttää maailman
+tietämättömimmältä ihmiseltä.
+
+-- Teidän tietojenne johdosta, hän sanoi, minä teen päätökseni. Me
+koetamme siis nousta tälle Sneffels-vuorelle, ehkäpä tutkia sen
+aukkoakin!
+
+-- Valitan, vastasi Fridriksson, että ammattini ei salli minun lähteä
+kotoani, muuten olisi minulle ollut suureksi hyödyksi ja huviksi
+saada seurata teitä.
+
+-- Ah, ei, ei, vastasi setäni innokkaasti, emme tahdo olla
+kenellekään haitaksi, herra Fridriksson, kiitän teitä sydämestäni.
+Teidänlaisenne oppineen miehen läsnäolo olisi meille ollut suureksi
+hyödyksi, mutta virkanne kutsuu teitä.
+
+Luulenpa, ettei isäntämme islantilaisen sielunsa viattomuudessa
+huomannut setäni suurta teeskentelyä.
+
+-- Hyväksyn täydellisesti, herra professori, sanoi hän, päätöksenne
+aloittaa tutkimuksenne tästä tulivuoresta, sillä siellä teillä
+on tilaisuus tehdä runsaasti mielenkiintoisia havaintoja. Mutta
+sanokaapas, miten aiotte päästä Sneffelsin niemimaalle?
+
+-- Meritse, lahden yli, sehän on lyhyin tie.
+
+-- Epäilemättä, mutta sitä on mahdoton kulkea.
+
+-- Minkätähden?
+
+-- Sentähden, ettei meillä Reykjavikissa ole ainoatakaan venhettä.
+
+-- Tuhat tulimmaista!
+
+-- Täytyy matkustaa maata myöten pitkin rannikkoa; se on pitempi,
+mutta hauskempi matka.
+
+-- No hyvä! Hankin itselleni matkaoppaan.
+
+-- Tiedän siihen toimeen sopivan henkilön.
+
+-- Onko hän älykäs mies?
+
+-- Oikein älykäs; hän on siltä niemeltä kotoisin. Hän on taitava
+haahkatelkän pyytäjä; tulette olemaan tyytyväinen häneen. Hän puhuu
+sujuvasti tanskan kieltä.
+
+-- Milloin saan tavata häntä?
+
+-- Huomenna, jos haluatte.
+
+-- Miksi ei jo tänään?
+
+-- Sentähden, ettei hän tule tänne ennenkuin huomenna.
+
+-- Huomenna siis, sanoi setäni huoaten.
+
+Tämä tärkeä keskustelu loppui kohta senjälkeen siten, että
+saksalainen professori lausui sulimmat kiitoksensa islantilaiselle.
+Aterioidessa oli setäni saanut tietää useita tärkeitä seikkoja,
+muun ohessa Saknussemmin elämäntarinan ja syyn, miksi hän kätki
+keksintönsä kummalliseen kirjoitukseen; sen lisäksi hän sai tietää,
+ettei isäntämme seuraisi meitä matkallamme ja että me huomisesta
+päivästä alkaen saisimme matkaoppaan mukaamme.
+
+
+
+
+XI
+
+
+Iltasella kävelin vähän aikaa pitkin Reykjavikin rantoja ja palasin
+aikaiseen, laskeusin levolle sänkyyni, joka oli tehty paksuista
+laudoista, ja nukuin kohta sikeästi.
+
+Herätessäni kuulin setäni puhuvan innokkaasti viereisessä huoneessa;
+nousin heti, ja kiiruhdin hänen luoksensa.
+
+Hän keskusteli tanskankielellä rotevan, vantteran nuoren miehen
+kanssa, joka näytti olevan erittäin väkevä. Hänen päänsä oli
+hyvin iso ja hänen silmissänsä, jotka mielestäni olivat älykkään
+näköiset, oli unelias katse; hänen pitkä tukkansa, jota Englannissa
+olisi sanottu punaiseksi, valui hänen voimakkaille hartioillensa.
+Tämän saarelaisen liikkeet olivat notkeat, mutta hän liikutti
+vain vähän käsiänsä, niinkuin sellainen henkilö, joka ei osaa
+tahi ei tahdo viittailla. Hän näytti hiljaiselta ja levolliselta,
+mutta ei välinpitämättömältä. Hänestä huomasi, ettei hän pyytänyt
+mitään muilta, että hän teki työtä oman mielensä mukaan, ja että
+hänen käsityksensä maailmanmenosta ei sallinut kummeksimista eikä
+levottomuutta. Nämä islantilaisen luonnonlaadun ominaisuudet huomasin
+siitä tavasta, miten hän kuunteli puhetoverinsa kiihkeätä sanatulvaa.
+Hän seisoi käsivarret ristissä liikkumattomana setäni innokkaasti
+puhuessa ja viittaillessa jos jollakin tavoin; tahtoessaan vastata
+kieltävästi hän vain pudisti päätään ja myöntääksensä hän vain
+nyökkäsi, mutta nämä liikkeet olivat niin vähäiset, että hänen pitkä
+tukkansa tuskin liikahti. Hän oli oikein saita, kun oli kysymyksessä
+liikuntojen säästäminen.
+
+Nähdessäni tämän miehen en suinkaan olisi aavistanutkaan, että
+hän oli metsästäjä; tosin ei otus olisi häntä säikähtänyt, mutta
+käsittämätöntä oli silti, kuinka hän voi saavuttaa sen?
+
+Tämä selvisi, kun Fridriksson selitti minulle, että tuo rauhallinen
+mies pyysi vain haahkatelkkiä, joiden untuvat ovat saaren suurin
+rikkaus. Haahkan untuvien kokoamiseen ei tarvitakaan paljon
+liikkuvaisuutta.
+
+Kesän alkupäivinä alkaa haahkatelkkä tehdä pesäänsä rantakallioiden
+väliin niiden kaitaisten vuonojen rannoille, jotka halkovat Islannin
+rannikoita. Kun pesä on tehty, sisustaa lintu sen hienoilla
+höyhenillä, joita se nyhtää rinnastaan. Kohta sen jälkeen tulee
+linnustaja tahi oikeammin kauppias, ja ottaa pois untuvat pesästä,
+jolloin lintu alkaa työnsä uudelleen; kun naaras on repinyt kaikki
+untuvansa, tulee koiraksen vuoro. Mutta koska tämän suuremmilla ja
+kovemmilla höyhenillä ei kaupassa ole suurta arvoa, ei linnustaja
+enää otakaan pois poikien alustaa; pesä siis tulee valmiiksi, naaras
+munii munansa, pojat syntyvät ja seuraavana vuonna alkaa taas
+haahkanuntuvien saanti.
+
+Koska haahkatelkkä ei valitse asuinpaikaksensa jyrkkiä kallioita,
+vaan tasaisia ja sellaisia, joille se helposti pääsee, niin
+islantilainen linnustaja saattaa hoitaa ammattiansa ilman suurta
+ponnistusta. Hän on maamies, joka ei kylvä eikä leikkaa eloansa, vaan
+kokoaa sen vain.
+
+Tämän totisen, hitaan ja harvapuheisen miehen nimi oli Hannu Bjelke,
+ja hän tuli palvelukseemme Fridrikssonin puoltosanan perusteella.
+Hän oli tuleva matkaoppaamme; hänen käytöstapansa oli kummallinen
+vastakohta setäni käytökselle.
+
+Kuitenkin he sopivat hyvästi kaupoista. Ei kumpikaan pitänyt lukua
+hinnasta, toinen oli valmis vastaanottamaan, mitä hänelle tarjottiin,
+toinen altis antamaan, mitä vaadittiin. Ei milloinkaan ole kauppaa
+helpommin tehty.
+
+Sopimus oli, että Hannu sitoutui viemään meidät Stapi-nimiseen
+kylään, Sneffels-niemen etelärannalle, liki tulivuoren juurta.
+Maamatkaa oli noin kaksikolmatta penikulmaa, setäni arvelun mukaan
+parin päivän matka.
+
+Mutta kun hän sai tietää, että oli kysymys tanskalaisista
+penikulmista, joissa on neljäkolmatta tuhatta jalkaa, piti hänen
+antaa perään laskuissansa, ja, huonoihin teihin katsoen, laskea
+matkaan seitsemän tahi kahdeksan päivää.
+
+Setäni saisi käytettäväkseen neljä hevosta, kaksi hänelle ja minulle
+ratsuiksi ja kaksi kantamaan tavaroitamme. Hannu kulkisi tapansa
+mukaan jalkaisin. Hän tunsi täydellisesti tämän osan rantamasta ja
+lupasi viedä meidät lyhyintä tietä.
+
+Hänen palveluksensa ei loppuisi tultuamme Stapi-kylään, vaan
+kestäisi se koko sen ajan, minkä setäni tarvitsi tieteellisiin
+tutkimusmatkoihinsa; hänellä oli palkkaa kolme taaleria viikossa.
+Mutta välttämättömäksi ehdoksi määrättiin nimenomaan, että tämä summa
+maksettaisiin hänelle joka lauantai-ehtoona.
+
+Lähtöpäivä määrättiin kesäkuun 16 päiväksi. Setäni tahtoi antaa
+linnustajalle käsirahaa, mutta tämä epäsi sen yhdellä ainoalla
+sanalla.
+
+-- Jäljestäpäin, hän sanoi, ja professori tulkitsi tämän heti minulle.
+
+Kun sopimus oli tehty, meni Hannu heti pois.
+
+-- Oivallinen mies, sanoi setäni, mutta hän tuskin ymmärtää sitä
+kummallista tehtävää, joka hänellä on edessä.
+
+-- Hän siis seuraa meitä aina -- -- --.
+
+-- Niin, Akseli, aina maan keskipisteeseen saakka.
+
+Vielä oli jäljellä neljäkymmentäkahdeksan tuntia, jotka minun piti
+suureksi harmikseni käyttää valmistuksiin; panimme kaiken kykymme
+liikkeelle sovittaaksemme kaikki tavarat parhaiten, tieteelliset
+kojeet toiseen, aseet toiseen paikkaan, työkalut yhteen nippuun ja
+ruokatavarat toiseen.
+
+Tieteelliset kojeemme olivat:
+
+1:ksi. Sata-asteinen Eigelin lämpömittari, viivoitettu
+sataanviiteenkymmeneen asteeseen, mikä mielestäni oli joko liian
+paljon tahi liian vähän: liian paljon, jos lämpö kohoaisi niin
+korkealle, jossa tapauksessa tulisimme keitetyiksi; liian vähän, jos
+piti mitata kuumien lähteiden tai muiden sulien aineiden lämpöä.
+
+2:ksi. Manometri eli ilman paineen mittari, jolla voitiin mitata
+suurempaa painetta kuin ilman paine meren pinnan kohdalla. Tavallinen
+ilmapuntari ei todella olisikaan riittänyt, sillä ilman paine
+tietysti lisääntyisi samassa suhteessa kuin laskeutuisimme maan
+pinnan alle.
+
+3:ksi. Geneveläisen Boissonnas nuoremman tekemä kronometrikello,
+tarkoin asetettu Hampurin puolipäiväpiirin mukaan.
+
+4:ksi. Kaksi inklinationi- ja deklinationi-kompassia.
+
+5:ksi. Yökiikari.
+
+6:ksi. Kaksi Ruhmkorffin konetta, jotka sähkövirran voimasta
+kehittivät tasaisen ja riittävän valon; kojeen saattoi kantaa
+mukanansa.[31]
+
+Aseinamme oli kaksi kivääriä Purdley Moore ja Kumppanien tehtaasta
+sekä kaksi Coltin revolveri-pistoolia. Mitähän varten näitä aseita
+otettiin mukaan! Eihän luullakseni tarvinnut pelätä villi-ihmisiä
+eikä petoeläimiäkään? Setäni piti yhtä tarkan huolen aseistaan kuin
+tieteellisistä kojeistaankin, erittäinkin pumpuliruudista, joka ei
+pahene kostumisesta ja on paljoa voimakkaampaa kuin tavallinen ruuti.
+
+Työkalumme olivat: kaksi rautakankea, kaksi kivikuokkaa, silkkiset
+portaat, kolme rautakärkistä keppiä, kirves, vasara, tusina rautaisia
+kiiloja ja rengaspäisiä ruuveja, sekä pitkiä solmuköysiä, jotka
+kaikki yhteensä muodostivat suuren kuorman, portaatkin kun olivat 300
+jalan pituiset.
+
+Lopuksi oli vielä ruokatavaroita, jotka eivät vieneet paljon tilaa,
+mutta joita oli kuitenkin riittävästi, sillä tiesin, että meillä
+oli säilykelihaa ja kuivattua leipää kuudeksi kuukaudeksi. Ainoa
+juoma-aine matkaeväissämme oli viina, vettä ei ollut ollenkaan;
+meillä oli kuitenkin suuria pulloja, ja setäni luotti siihen, että
+löytäisimme lähteitä, joista voisimme täyttää pullomme; turhaan
+koetin huomauttaa, että ne kenties olisivat kelvottomia tahi kuumia
+tahi ettei niitä olisi ollenkaan.
+
+Tehdäkseni täydellisen luettelon tavaroistamme tahdon mainita
+kuljetettavan apteekin, jossa oli tylppäkärkisiä saksia, lastoja
+luun taittumisen parantamista varten, haavasiteitä ja hauderiepuja,
+laastarilappuja, suoneniskuvehkeet, -- kaikki hirveitä kaluja; sen
+lisäksi kokoelma pulloja, joissa oli dextriiniä, haavaa lääkitsevää
+väkiviinaa, etikkahappoista lyijyhappeumaa, eetteriä ja ammoniakkia
+-- kaikkityyni tavaroita, jotka olivat sangen peloittavia -- ja
+viimeksi laitteet Ruhmkorffin koneisiin...
+
+Setäni ei unohtanut varustaa itselleen tupakkaa, ampumaruutia ja
+taulaa, sekä nahkaista vyötä, jonka hän piti vyöllänsä ja jossa
+hänellä oli melkoinen määrä kulta-, hopea- ja paperirahaa. Työkalujen
+joukossa oli myös kuusi paria vahvoja kenkiä, jotka oli tehty
+vedenpitäviksi tervansekaisella kautsukkivoiteella.
+
+-- Tällä tavoin vaatetettuina ja varustettuina ei meitä mikään estä
+kulkemasta kauaksi, sanoi setäni.
+
+Näitä erilaisia tavaroita kokoon pannessamme kului meiltä koko
+päivä. Ehtoolla söimme illallista kreivi Trampen luona, Reykjavikin
+pormestarin ja tohtori Hyaltalinin, saaren etevän lääkärin, seurassa.
+Fridriksson ei ollut kutsuttujen vieraiden joukossa. Sittemmin
+sain tietää, että kuvernööri ja hän olivat eri mieltä jostakin
+hallintokysymyksestä ja että he eivät sentähden seurustelleet. En
+siis ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä lausuttiin näissä puoleksi
+virallisissa pidoissa; sen vain panin mieleeni, että setäni puhui
+koko ajan.
+
+Seuraavana päivänä, kesäkuun 15:ntenä, lopetettiin valmistukset.
+Isäntämme teki professorille suuren palveluksen lahjoittaessaan
+hänelle Islannin kartan, joka oli verrattomasti parempi kuin
+Hendersonin tekemä; sen oli Olavi Nikolaus Olsen tehnyt Scheel
+Frisacin maanmittaustöiden ja Björn Gumlaugsonin topografisien
+mittauksien perusteella mittakaavassa 1:480000, ja Islannin oppinut
+seura oli kustantanut sen. Se oli kivennäisten tutkijalle varsin
+kallisarvoinen paperi.
+
+Viimeinen ilta kului ystävällisesti keskustellessa Fridrikssonin
+kanssa, johon minä suuresti miellyin, ja sitten seurasi jotenkin
+rauhaton uni, ainakin minun osaltani.
+
+Kello viisi aamulla heräsin neljän hevosen hirnumiseen, jotka
+tepastelivat ulkona ikkunani edessä. Pukeuduin pian ja menin kadulle,
+jossa Hannu paraikaa asetteli viimeisiä tavaroitamme hevosten
+selkään, niin sanoakseni liikkumatta, vaikka hän toimitti tehtävänsä
+erittäin taitavasti. Setäni piti enemmän melua kuin teki hyötyä, eikä
+matkaopas näyttänyt pitävän lukua hänen määräyksistänsä.
+
+Kello kuusi oli kaikki valmiina, ja Fridriksson paiskasi meille kättä
+jäähyväisiksi. Setäni kiitti häntä sangen sydämellisesti islannin
+kielellä hänen erinomaisesta vieraanvaraisuudestansa. Mitä minuun
+tulee, niin lausuin parhaalla latinallani sydämelliset jäähyväiset,
+jonka jälkeen nousimme satulaan ja Fridriksson lausui viimeisenä
+jäähyväistervehdyksenään seuraavan värssyn, jonka Vergilius näyttää
+kirjoittaneen meille matkustajille, jotka emme tunteneet tietämme:
+
+    _Et, qvamcumque viam dederit fortuna, seqvamur_.[32]
+
+
+
+
+XII
+
+
+Lähdimme matkaan pilvisellä, mutta tasaisella säällä, jolloin ei
+tarvinnut pelätä liiallista kuumuutta eikä sadetta, -- oikein
+matkustajain ilmalla.
+
+Se huvi, että sain ratsain kulkea tuntemattoman maan halki, sai
+minut leppymään. Olinpa suorastaan innostunut, mielessäni liikkui
+kaikenlaisia toivomuksia, ja aloin jo tyytyä kohtalooni.
+
+Mikäpä minulla muuten olikaan hätänä? arvelin. Matkustaa varsin
+kummallisessa maassa! Nousta merkilliselle vuorelle! Pahimmassa
+tapauksessa laskeutua sammuneeseen aukkoon! Onhan aivan selvä asia,
+ettei tuokaan Saknussemm ole mitään sen enempää tehnyt. Mitä tulee
+siihen, että löytyisi joku käytävä, joka veisi maan keskipisteeseen,
+niin sehän on pelkkää luuloa, selvä mahdottomuus! Ottakaamme siis
+tinkimättä vastaan se huvi, mitä tästä matkasta voi olla.
+
+Tuskin olin lopettanut nämä mietteeni, kun jo olimme jättäneet
+Reykjavikin taaksemme.
+
+Hannu kulki nopein askelin matkueen etupäässä. Molemmat kuormahevoset
+seurasivat hänen jäljessänsä hänen tarvitsematta ohjata niitä. Sitten
+tulimme setä ja minä, suoraan sanoen varsin komean näköisinä pienten,
+mutta väkevien hevostemme selässä.
+
+Islanti on Euroopan suurimpia saaria, 1,400 neliöpenikulmaa laaja ja
+asukkaita 60 tuhatta. Maantieteen tutkijat ovat jakaneet sen neljään
+piirikuntaan; me matkustimme viistoon sen piirikunnan halki, jonka
+nimenä on lounainen neljännes, "Sudvester Fjordùngr".
+
+Hannu oli Reykjavikistä lähdettyämme melkein lakkaamatta seurannut
+meren rantaa. Me sivuutimme laihoja laitumia, jotka töin tuskin
+pääsivät muuttumaan viheriäisiksi, keltainen väri kun oli niissä
+vallitseva. Mahdottoman suurien trakyti-röykkiöiden[33] punertavat
+huiput näyttivät poikki katkenneilta taivaan rannan itäisissä
+sumupilvissä; muutamia lumipälviä loisti siellä täällä kaukaisten
+kukkuloiden rinteillä; toiset jyrkemmiksi muodostuneet huiput
+pistivät harmaiden pilvien läpi ja kohosivat uudelleen noiden
+häilyvien sumujen yläpuolella ikäänkuin taivaan laelle hajonneet
+salakarit.
+
+Usein nämä äkkijyrkät kukkulajonot muodostivat mereen niemen ja
+tunkeusivat laitumillekin, mutta aina oli jäljellä kylliksi tilaa
+matkustaa. Muutoin valitsivat hevosemmekin vaistomaisesti mukavimmat
+paikat hiljentämättä kulkuansa. Sedälläni ei ollut edes sitä
+lohdutusta, että olisi saanut karjuen tahi ruoskallansa kiirehtiä
+hevostansa, sillä hänelle ei ollut aikaa kiivailla. En voinut
+pidättää hymyäni, kun näin hänet, suurikokoisen miehen, pienen
+hevosen selässä; hänen pitkät säärensä ylettyivät melkein maahan,
+joten hän muistutti kuusijalkaista kentauria.
+
+-- Oivallinen eläin! Oikein kelpo eläin! hän ylisti.
+
+-- Tiedätkös Akseli, ettei ole eläintä, joka älykkäisyydessä
+voittaisi islantilaisen hevosen. Lumituiskut, myrskyt, kelvottomat
+tiet, kalliot, jäätiköt, ei mikään estä sitä. Se on rohkea, malttava
+ja vakava. Se ei koskaan astu harha-askelta eikä tee vastarintaa!
+Jos on mentävä virran tahi vuonon poikki, ja sellainen vielä tulee
+eteemme, niin saat nähdä, että se arvelematta heittäytyy veteen kuin
+vesieläin ja ui toiselle rannalle! Mutta älkäämme sitä ahdistako,
+vaan antakaamme sen pitää tapansa, niin pääsemme etenemään kolme
+penikulmaa päivässä.
+
+-- Niin, kyllä kai me epäilemättä kuljemme sen matkan, vastasin minä,
+mutta entäs oppaamme?
+
+-- Hänestä ei ole huolta. Nämä ihmiset kävelevät kuin huomaamattansa,
+ja me kuljemme niin hitaasti, ettei hänen pitäisi väsyä. Sitäpaitsi
+jos tarvitaan, annan hänelle hevoseni, sillä pian saisin sääriini
+suonenvedon, jollen olisi liikkeessä. Käsieni laita on vallan hyvin,
+mutta pitäähän sääriänsäkin muistaa.
+
+Sillä välin kuljimme rivakasti eteenpäin. Maa oli melkein autio:
+siellä täällä näkyi yksinäinen puusta, turpeista ja laavankappaleista
+rakennettu talo, tuollainen yksinäinen boër,[34] ikäänkuin
+kerjäläinen mutkaisen tien varrella. Nämä rappiolle joutuneet
+mökit näyttivät rukoilevan ohitse kulkevien armeliaisuutta, ja
+vähemmästäkin syystä olisi niille antanut almun. Teitä ei tässä
+maassa ollut ollenkaan, ei edes polkujakaan, ja kasvillisuus, niin
+kitukasvuista kuin se olikin, oli kuitenkin hävittänyt nekin jäljet,
+joita joku yksinäinen kulkija oli tehnyt.
+
+Ja kuitenkin luettiin tämä osa maakunnasta, joka oli pääkaupungin
+ääressä, Islannin viljeltyjen ja asuttujen seutujen joukkoon.
+Minkähänlaisia lienevät sitten muut seudut olleetkaan, koska siis
+olivat vieläkin autiompia kuin tämä erämaa? Kuljettuamme puoli
+penikulmaa emme vielä olleet nähneet ainoatakaan maamiestä mökkinsä
+ovella, emme yhtään villiä paimenta kaitsemassa laumaansa, vaan
+ainoastaan joitakuita oman onnensa nojaan jätetyitä lehmiä ja
+lampaita. Mimmoisia mahtoivat olla saaren muut seudut, joita
+maanjäristykset olivat raadelleet ja mullistaneet?
+
+Myöhemmin jouduimme näkemään sellaisiakin seutuja, mutta
+katsahtaessani Olsenin karttaan huomasin, että näitä seutuja
+karteltiin siten, että kuljettiin pitkin meren lahdekasta rantaa.
+Sisällisen tulen suuri voima on vaikuttanut pääasiallisesti
+saaren keskustassa, jossa vaakasuorasti päällekkäin kasautuneet
+kalliokerrokset, joita skandinaavien kielellä sanotaan "portaiksi",
+"trappor" -- röykkiöisiä vuorijonoja, purkautunutta basaltti-ainetta,
+karstakiveä, kaikenlaisia sisäisen tulen tekemiä sekoituksia,
+sulan laava-aineen ja porfyyrin tulvia -- muodostavat erikoisen
+synkeännäköisen seudun. En silloin aavistanutkaan, minkälainen
+näköala meillä olisi Sneffelsin niemeltä, jossa kaikki hurjan luonnon
+hävitykset esiintyvät hirvittävänä sekasortona.
+
+Kahden tunnin kuluttua lähdöstämme Reykjavikistä tulimme
+Gufunaes-nimiseen kylään, jota nimitetään "aoalkirkja'ksi" eli
+pääkirkoksi; siitä ei ole mitään erinomaista mainittavaa. Siinä oli
+ainoastaan jokunen mökki, tuskin kylliksi edes saksalaisen talonpojan
+kartanoksi.
+
+Siellä Hannu pysähtyi puolen tunnin ajaksi ja otti osaa
+yksinkertaiseen aamiaiseemme, vastaten "niin" tahi "ei", kun setäni
+kyseli tiestä, ja kun hän kysyi missä Hannu aikoi viettää yönsä, tämä
+vastasi yhdellä ainoalla sanalla:
+
+-- Gardar.
+
+Katsoin karttaan nähdäkseni, missä tuo Gardar oli, ja huomasin
+sennimellisen kauppalan Valasvuonon[35] rannalla, neljän penikulman
+päässä Reykjavikistä. Näytin paikan sedälleni.
+
+-- Neljä penikulmaa vain! sanoi hän. Neljä penikulmaa
+kahdestakolmatta! Sehän on pieni kävelymatka.
+
+Hän tahtoi huomauttaa oppaallemme, mutta tämä ei vastannut, vaan meni
+paikallensa hevosten edelle ja jatkoi kulkua.
+
+Kolme tuntia myöhemmin, kun olimme levähtämättä tallanneet laitumien
+laihaa ruohoa, piti meidän kiertää Kollavuono, sillä tämä kävi sekä
+nopeammin että helpommin kuin matka suoraan lahden poikki. Pian
+tulimme erääseen "pingstoer'iin" eli kunnallistuomioistuinpaikkaan,
+nimeltä Ejulberg, jossa kello olisi lyönyt kaksitoista,
+jos islantilaiset kirkot olisivat olleet kylliksi rikkaita
+kustantaaksensa itselleen tornikellot; mutta tässä suhteessa ne ovat
+seurakuntalaistensa kaltaisia, joilla ei myöskään ole kelloja ja
+jotka tulevat toimeen ilman niitä.
+
+Siellä saivat hevoset levätä; sitten kuljimme kapeata
+rantakaistaletta myöten meren ja kukkulajonon välillä; lepäämättä
+hevosemme toivat meidät Brantarin "aoalkirkjan" luo ja sieltä
+penikulman matkan "Saurböerin annexiaan" eli apukirkolle Valasvuonon
+etelärannalle.
+
+Kello oli silloin neljä i.p., ja olimme kulkeneet neljä
+penikulmaa.[36]
+
+Vuono oli tällä kohdalla ainakin puolen penikulman levyinen, ja
+aallot murtuivat pauhaten teräviä kallioita vastaan; lahti levisi
+kalliomuurien välillä, jotka muodostivat jonkinlaisen 3,000 jalkaa
+korkean luisun; tämän erikoisuutena oli tumma väri, joka erotti
+toisistaan punertavat karstakivikerrokset. Vaikka hevosemme olisivat
+olleet kuinka viisaat hyvänsä, en olisi ennustanut hyvää yrityksestä
+koettaa mennä nelijalkaisen eläimen selässä suuren merenlahden yli.
+
+Jos ne vain ovat älykkäitä, niin ne eivät yritäkään veteen menoa.
+Kaikessa tapauksessa minä koetan olla älykäs niidenkin puolesta.
+
+Mutta setäni ei olisi tahtonut odottaa, vaan kannusti hevostansa
+veteen. Se meni niin pitkälle, että laineet kastelivat sen kavioita,
+ja seisahtui. Setäni piti oman päänsä ja pakotti sitä eteenpäin.
+Hevonen taas teki vastarintaa ja pudisti vain päätään. Sitten
+seurasi kirouksia ja piiskan lyöntejä, mutta hevonen ponnisteli
+viimeiseen asti ajajaansa vastaan; se potki taaksepäin ja tahtoi
+heittää maahan ratsastajansa. Viimein se notkisti polvensa, vetäytyi
+pois professorin jalkojen välistä ja jätti hänet seisomaan rannalle
+kahdelle kivelle samaan asentoon kuin muinoin Rhodos-saaren
+jättiläiskuvapatsas.
+
+-- Kirottu hevonen! huusi ratsastaja, joka oli yhtäkkiä muuttunut
+jalkamieheksi, ja häpesi kuin jalkaväkeen siirretty ratsuväen upseeri.
+
+-- Lautta! sanoi opas koskettaen hänen olkapäätänsä.
+
+-- Mitä? Lauttako?
+
+-- Tuolla, vastasi Hannu osoittaen venhettä.
+
+-- Niin, virkoin minä, se on lautta.
+
+-- Se on toinen asia! Eteenpäin siis!
+
+-- Nousuvesi, sanoi taas opas.
+
+-- Mitä hän sanoo?
+
+-- Hän sanoo, että täällä on luode ja vuoksi, vastasi setäni,
+tulkiten minulle tanskalaisen lauseen.
+
+-- Epäilemättä meidän pitää odottaa nousuvettä?
+
+-- Odottaako? kysyi setäni.
+
+-- Niin, vastasi Hannu.
+
+Setäni polki jalkaa suutuksissansa; sillä aikaa kulkivat hevoset
+lauttaa kohti.
+
+Käsitin vallan hyvin, että oli välttämätöntä odottaa määrähetkeä,
+jolloin vesi saavutettuansa suurimman korkeutensa, on hiljaa.
+Silloin on merenvirta asemillansa, eikä lautta ole vaarassa lähteä
+ajelehtimaan, ei lähden pohjaan eikä aavalle merelle.
+
+Tämä sovelias hetki ei tullut ennenkuin kello kuusi illalla; setäni,
+minä, opastajamme, kaksi lautturia ja neljä hevostamme saimme
+sovittautua jokseenkin heikkoon venheeseen. Minä olin tottunut
+Elbevirran höyrylauttoihin, joten tämä oli mielestäni surkea
+kulkuneuvo. Enemmän kuin tunnin aika kului yli menemiseen, mutta
+vihdoinkin päättyi matka ilman mitään tapaturmaa.
+
+Puolta tuntia myöhemmin saavuimme Gardarin "aoalkirkjalle".
+
+
+
+
+XIII
+
+
+Oli yö, mutta kuudennenkymmenennenviidennen leveysasteen kohdalla
+ei sovi ihmetellä yön kirkkautta, sillä Islannissa ei aurinko laske
+ollenkaan kesä- ja heinäkuussa.
+
+Ilma oli kuitenkin jotenkin kolkko. Minun oli kylmä, ja olin hyvin
+nälissäni; tervehdin siis ilolla "boëria", joka vieraanvaraisesti
+avautui ottamaan meitä vastaan.
+
+Se oli talonpoikaistupa, mutta kuitenkin vieraannvaraisuudessa
+kuninkaallisen palatsin vertainen. Tullessamme sisään, ojensi isäntä
+meille kätensä ja antoi pitemmittä mutkitta meille merkin seurata
+häntä.
+
+Tietysti seurasimme häntä, sillä olisipa ollut mahdotonta kulkea
+hänen rinnallansa. Pitkä, pimeä ja ahdas käytävä vei asumukseen, joka
+oli rakennettu kömpelöistä nelikulmaisiksi veistetyistä hirsistä.
+Erityisiä huoneita oli luvultansa neljä, nimittäin keittohuone,
+kutomahuone, "badstofan" eli perheen sauna sekä paras kaikista,
+vierashuone. Setäni, jonka vartaloa ei liene otettu lukuun huoneita
+rakennettaessa, ei voinut olla lyömättä päätänsä kattoon kolmea
+neljää kertaa.
+
+Meidät vietiin huoneeseemme, jonkinlaiseen suureen saliin, jonka
+permanto oli tehty tasaiseksi tallatusta savesta, ja joka sai valonsa
+yhdestä ikkunasta; ikkunaruudut oli tehty huonosti läpikuultavasta
+lampaan rakosta. Sänkyvaatteiden sijasta oli kuivia heiniä puisien
+kaiteiden välissä, jotka olivat punaisiksi maalatut ja koristetun
+islantilaisilla muistolauseilla. En odottanutkaan sellaista
+mukavuutta; mutta koko huoneessa vallitsi kuivattujen heinien,
+liotetun lihan ja piimämaidon haju, joka vaivasi hajuaistimiani.
+
+Niin pian kuin olimme riisuneet päältämme matkapukumme, kuului
+isännän ääni kutsuvan meitä keittohuoneeseen, ainoaan suojaan, jossa
+kovimmallakaan pakkasella pidettiin tulta.
+
+Setäni kiiruhti tottelemaan ystävällistä kutsua ja minä seurasin
+häntä.
+
+Keittohuoneen liesi oli ikivanhaa mallia; huoneen keskellä oli kivi,
+joka toimitti tulisijan virkaa, ja katossa oli aukko, josta savu meni
+ulos. Tätä huonetta käytettiin myöskin ruokailuhuoneena.
+
+Sisään astuessamme isäntä tervehti meitä sanalla "saellvertu", joka
+merkitsee "olkaa onnelliset", ikäänkuin hän ei olisi ennen nähnyt
+meitä, ja suuteli meitä poskelle. Hänen vaimonsa lausui saman sanan
+ja teki samat temput, jonka jälkeen molemmat aviopuolisot panivat
+oikean kätensä rinnallensa ja kumarsivat syvään.
+
+Tässä tahdon heti mainita, että tämä islantilainen nainen oli
+yhdeksäntoista lapsen äiti, jotka kaikki, suuret ja pienet, ryömivät
+sekaisin keskellä niitä savupilviä, jotka tuprusivat tulisijalta ja
+täyttivät huoneen. Tuon tuostakin huomasin, miten heidän pienet,
+vaaleaveriset, vähän surumielisen näköiset kasvonsa pistivät esiin
+savusta; heitä olisi voinut luulla huonosti pestyksi enkeliparveksi.
+
+Setäni ja minä kohtelimme heitä kaikkia sangen ystävällisesti, ja
+kohta oli meillä kolme neljä näitä veitikoita hartioillamme, yhtä
+monta polvillamme ja loput jalkojemme välissä. Ne, jotka taisivat
+puhua, sanoivat kukin "saellvertu" kaikissa eri äänilajeissa, ja ne,
+jotka eivät osanneet vielä puhua, huusivat sitä kovemmin.
+
+Tämä melu lakkasi, kun ilmoitettiin aterian olevan valmiin. Samassa
+tuli linnustajakin sisään; hän oli vienyt hevoset syömään, se on,
+hän oli säästäväisesti kyllä laskenut ne irti kedolle. Eläinraukat
+tyytyivät syömään niukkaa sammalta kallioilta ja huonosti ravitsevaa
+meriajokasta, tullaksensa seuraavana aamuna itsestänsä jatkamaan
+edellisen päivän työtä.
+
+"Saellvertu" sanoi Hannu, minkä jälkeen hän rauhallisesti suuteli
+isäntää, emäntää ja heidän yhdeksäätoista lastansa, panematta
+suukkoselle enempää painoa kuin toisellekaan.
+
+Kun nämä temput oli tehty, istuttiin ruoalle; meitä oli neljäkolmatta
+henkeä, ja olimme siis toinen toisemme tiellä. Onnellisimmalla oli
+vain yksi lapsi kummallakin polvella.
+
+Kumminkin tuli hiljaisuus tähän vähäiseen piiriin, kun keitto tuotiin
+näkyviin, ja äänettömyys, joka on synnynnäinen hyve islantilaisissa
+poikanulikoissakin, pääsi vallalle. Isäntä jakeli meille Islannin
+jäkälästä keitettyä keittoa, joka ei ollut kovin vastenmielistä,
+ja sen jälkeen suunnattoman annoksen kuivaa kalaa, joka uiskenteli
+parinkymmenen vuoden vanhassa eltaantuneessa voissa, jota
+islantilaisten herkkusuiden käsitteiden mukaan pidetään parempana
+kuin tuoretta voita. Sen lisäksi oli "skyr" nimistä ruokalajia,
+jonkinlaista juustomaitoa, johon oli sekoitettu kuivattua leipää
+ja katajanmarjamehua, sekä viimeiseksi juomaa, joka oli tehty
+sekoittamalla maitoa, maidon heraa ja vettä, ja jota siinä maassa
+nimitettiin "blanda'ksi". Oliko tämmöinen kummallinen ruoka hyvää vai
+ei, sitä en taida sanoa. Minulla oli nälkä, ja jälkiruoaksi nielaisin
+koko kupillisen sakeata tattarivelliä.
+
+Aterian loputtua lapset hajaantuivat; vanhemmat heistä asettuivat
+tulisijan ympärille, jossa oli palamassa turvetta, kanervia, lehmän
+lantaa ja kuivattuja kalan luita. Tästä saatuansa kipenen lämmintä
+menivät eri seurueet itsekukin huoneisiinsa. Emäntä tarjoutui maan
+tavan mukaan vetämään jaloistamme sukkiamme ja housujamme; mutta kun
+kohteliaimmalla tavalla olimme sen kieltäneet, luopui hän yrityksestä
+ja niin sain viimeinkin käydä pehkuvuoteeseeni.
+
+Kello viisi seuraavana aamuna sanoimme jäähyväiset tälle
+islantilaiselle talonpojalle; töin tuskin sai setäni hänet
+vastaanottamaan sopivan maksun, ja Hannu antoi lähtömerkin.
+
+Sata askelta Gardarista alkoi seutu muuttua toisenlaiseksi; se oli
+soista ja vähemmän sopivaa matkallemme. Oikealla puolella jatkui
+vuorijono yhä ikäänkuin jonakin luonnollisena varustusrivinä, jonka
+ulkopuolista rinnettä me kuljimme; usein tapasimme puroja, joiden
+poikki meidän täytyi kahlata tavaroitamme kastelematta.
+
+Maisema tuli yhä jylhemmäksi; joskus näkyi ihmishaamu pakenevan kauas
+pois, ja kun tien mutka sattumalta saattoi meidät tällaisen oudon
+aaveen läheisyyteen, niin tunsin heti ilkeätä inhoa nähdessäni hänen
+turvonneen hiuksettoman päänsä ja hänen ruumiinsa kiiltävän nahkan ja
+inhoittavat haavat, joita kehnot vaaterepaleet eivät voineet peittää.
+
+Tuo onneton olento ei tullut ojentamaan rumaa kättänsä; päinvastoin
+hän pakeni, mutta ei kuitenkaan niin pian, ettei Hannu olisi ehtinyt
+tervehtiä häntä tavallisella "saellvertu"-sanallansa.
+
+-- Spitaalinen, sanoi hän.
+
+-- Spitaalinen! kertasi setäni.
+
+Tämä ainoa sana inhoitti. Ilkeä spitaalitauti on jotenkin yleinen
+Islannissa; se ei ole tarttuvainen, mutta on perinnöllinen, jonka
+vuoksi nuo onnettomat eivät saa mennä naimisiinkaan.
+
+Nämä ilmiöt eivät erikoisemmin elähdyttäneet seutua, joka muutenkin
+kävi yhä kolkommaksi. Viimeiset heinänkorret olivat jalkojemme
+alta kadonneet; ei näkynyt ainoatakaan puuta, paitsi joitakuita
+pensaantapaisia vaivaiskoivuja; ei muita eläimiä kuin jokin hevonen,
+jonka omistaja ei jaksanut elättää sitä, ja joka itseksensä jätettynä
+harhaili autioilla kedoilla. Joskus liiteli haukka harmaissa pilvissä
+ja pakeni nopeasti etelään päin; tätä tylyä luontoa katsellessani
+tulin alakuloiseksi ja ajattelin syntymämaatani.
+
+Kohta sen jälkeen piti meidän kulkea useampien vähäisten vuorten
+yli ja viimein todellisen meren lahden poikki; vesi oli silloin
+tyyni, joten matka edistyi nopeasti, ja niin saavuimme pian
+Alftanaes-nimiseen kylään, penikulman päässä eteenpäin.
+
+Kahlattuamme kahden virran, Alfan ja Hetan, poikki, joissa oli paljon
+lohia ja haukia, täytyi meidän jäädä yöksi autioon mökkiin, joka
+oli kaikkien skandinavialaisten mytologiassa mainittujen tonttujen
+asunto. Varmaankin oli pakkasen haltia asettunut asumaan sinne ja
+piti ilveitänsä koko yön.
+
+Seuraava päivä ei ollut merkillinen minkään erityisen tapauksen
+vuoksi. Aina vain samaa suoperäistä maata, sama yksitoikkoisuus, sama
+surullinen näköala. Illalla olimme kulkeneet matkastamme puolet ja
+lepäsimme Krösolbtin "annexian" luona.
+
+Kesäkuun 19 päivänä kuljimme penikulman verran laava-aineen
+muodostamaa maanpintaa, jota maan kielellä nimitetään "hraun'iksi";
+halkeamat sen pinnalla olivat joskus ikäänkuin viivoittimella
+vedetyt, toisen kerran taas kuin sekaisin sotketut köydet; mahdoton
+laavatulva oli valunut pitkin läheisien vuorien rinteitä; ne olivat
+sammuneita tulivuoria, mutta nämä jäännökset kyllä todistivat niiden
+entistä rajua väkivaltaisuutta. Siellä täällä näkyi usvapilvi
+nousevan kuumasta lähteestä.
+
+Meillä ei ollut aikaa tutkia näitä ilmiöitä, sillä meidän piti
+kiiruhtaa eteenpäin. Kohta oli taaskin maa hevostemme jalkojen alla
+suoperäistä, ja joskus tapasimme järven. Matkamme kulki nyt itään,
+sillä olimme tosiaan nyt kulkeneet suuren Faxa-vuonon ympäri, ja
+Sneffelsin valkoinen kaksoishuippu kohosi noin viiden penikulman
+päässä pilviä kohti.
+
+Hevoset kävelivät nopeasti, eikä maan epätasaisuus niitä estänyt.
+Minua alkoi jo hyvin väsyttää, mutta setäni pysyi yhtä rivakkana
+ja suorana kuin ensimmäisenäkin päivänä, enkä minä voinut olla
+ihmettelemättä sekä häntä että opastamme, joka piti tätä matkaa vain
+vähäisenä huvikävelynä.
+
+Lauantaina kesäk. 20 p:nä kello 6 i.p. saavuimme Budir-nimiseen
+kauppalaan meren rannalla; opas tahtoi sovittua palkkaansa, ja
+setä maksoi sen hänelle. Hannun oma perhe, se on hänen setänsä
+ja orpanansa, osoitti meille vieraanvaraisuuttansa; meidät
+vastaanotettiin hyvin, ja käyttämättä väärin näiden rehellisten
+ihmisten hyväntahtoisuutta olisin mielelläni virvoittanut itseäni
+heidän luonansa matkan vaivoista. Mutta setäni, joka ei tarvinnut
+lepoa, ei ymmärtänyt asiaa samalla tavalla, ja seuraavana aamuna piti
+meidän siis taas nousta kelpo hevostemme selkään.
+
+Maassa oli merkkejä vuoren läheisyydestä, ja siellä täällä pisti
+harmaa kivi ylös maanpinnasta kuin vanhan tammen juuri. Kiersimme
+suuren, loivarinteisen tulivuoren juuritse. Professori ei siirtänyt
+siitä katsettansa; hän viittaili ja näytti kohtelevan sitä kuin
+uhalla, sanoen: Kas tuossa on se jättiläinen, jonka minä aion
+voittaa! Kuljettuansa neljä tuntia seisattuivat hevoset viimein
+itsestänsä Stapin pappilassa.
+
+
+
+
+XIV
+
+
+Stapi on kauppala, jossa on noin 30 pelkästä laava-aineesta
+rakennettua mökkiä. Se on vähäisen vuono rannalla, jota ympäröivät
+kummalliset basalttimuurit. Basaltti on, kuten tiedetään, ruskahtavaa
+tuliperäiskivilajia, joka lohkeilee ihmeteltävän säännöllisiin
+pylväisiin. Luonto on tässä työskennellyt mittausopillisesti, tehnyt
+työtä ihmisten tavalla, ikäänkuin se olisi käyttänyt kulmamittaa,
+kompassia ja luotilautaa. Vaikka se muuten näyttää taitoansa suurissa
+ainejoukoissa, jotka ovat hajallaan siellä täällä ilman järjestystä,
+tuskin aloitettuina keiloina, keskentekoisina pyramiideinä ja
+säännöttöminä viivoina, niin se tässä on tahtonut antaa esimerkin
+täydellisestä järjestyksestä ja on paljoa aikaisemmin kuin vanhanajan
+rakennusmestarit muodostanut oikein vakavan rakennuskaavan, jota ei
+Babylonin loisto eivätkä Kreikanmaan ihmetyöt ikänä ole voittaneet.
+
+Tosin olin kuullut puhuttavan Islannissa olevasta jättiläiskäytävästä
+ja Hebridien saariston Fingalin luolasta, mutta basalttirakennusta en
+vielä ollut omin silmin nähnyt.
+
+Stapin luona tämä ilmiö näkyi koko kauneudessansa. Vuonon
+samoinkuin koko niemimaan rannat ovat täynnä pitkiä riviä pystyjä,
+kolmenkymmenen jalan korkuisia patsaita, joilla on suhdallinen
+koko, ja jotka kannattavat leveätä listaa; tämä on muodostunut
+vaakasuorista patsaista, joiden päät ulottuvat ulommaksi kuin
+kannatuspatsaat muodostaen holvin meren yli. Määrättyjen välimatkojen
+päässä tämän luonnollisen katoksen alla voi huomata ihmeteltävällä
+tavalla muodostuneita suippokaarisia aukkoja, joiden läpi
+meren aallot pauhaten syöksevät. Muutamat meren irti tempaamat
+basalttipylväät ovat maassa pitkällänsä aivankuin jonkin muinaisajan
+temppelin jäännökset; ne ovat iäisesti nuoria raunioita, jotka ovat
+vahingoittumatta kestäneet vuosisatoja.
+
+Sellainen oli viimeinen maanpäällinen pysähdyspaikkamme, johon Hannu
+tunnontarkasti oli opastanut meidät, ja minä tunsin itseni vähän
+levollisemmaksi ajatellessani, että hän seuraisi meitä etemmäksikin.
+
+Tullessamme pastorin asunnolle, joka oli köyhä mökki eikä vähääkään
+kauniimpi tahi mukavampi kuin naapurienkaan, näin miehen vasara
+kädessä ja nahkainen esiliina vyöllä hevosta kengittämässä.
+
+-- "Saelvertu", linnustaja sanoi hänelle.
+
+-- Hyvää päivää, vastasi hevosen kengittäjä selvällä tanskan kielellä.
+
+-- Kirkkoherra, sanoi Hannu kääntyen setään päin.
+
+-- Näyttääpä siltä, Akseli, kuin tämä kelpo mies olis todellakin
+kirkkoherra, sanoi setäni, tulkiten tuon sanan minulle.
+
+Sillävälin opas ilmoitti kirkkoherralle, missä tarkoituksessa olimme
+tulleet, jonka jälkeen tämä jätti työnsä kesken ja päästi omituisen
+huudon, jolla hevoskauppiaat kutsuvat hevosiaan; heti tuli kookas
+naisihminen ulos mökistä. Jos hän ei ollut kuutta jalkaa pitkä, niin
+ei ainakaan paljoa puuttunut. Jopa pelkäsin, että hän antaisi meille
+matkustavaisille tuon islantilaisen suutelon; siitä ei kuitenkaan
+tullut mitään, osoittipa hän vielä suurta vastahakoisuutta ollenkaan
+pyytää meitä sisään.
+
+Vierashuone, joka oli ahdas, siivoton ja terveydelle vahingollinen,
+näytti minusta olevan huonoin huone koko pappilassa, mutta täytyihän
+siihen tyytyä. Kirkkoherra ei näyttänyt suosivan vanhanaikaista
+vieraanvaraisuutta. Ennen päivän loppua näin, että hän oli joko
+seppä, kalastaja, metsästäjä tahi puuseppä, mutta ei mikään Herran
+palvelija. Olimmehan tosin keskellä viikkoa, ja ehkäpä hän teki
+parannuksen sunnuntaiksi.
+
+En tahdo sanoa mitään pahaa näistä pappiparoista, jotka, kun kaikki
+asianhaarat punnitaan, ovat peräti köyhiä; he saavat Tanskan
+hallitukselta naurettavan vähän palkkaa ja seurakunnaltansa neljännen
+osan kymmenyksistä, summan, joka ei nouse seitsemäänkymmeneen
+taaleriin. Siitä seuraa, että he ovat pakotetut tekemään työtä
+voidaksensa elää, ja kalastaessansa, metsästäessänsä ja hevosia
+kengittäessänsä he viimein tottuvat metsästäjäin, kalastajain ja
+muiden sivistymättömien ihmisten tavoille. Illalla huomasin vielä,
+ettei isäntämme hyviin tapoihin kuulunut raittiuskaan.
+
+Setäni huomasi pian, kenen kanssa hän oli tekemisissä, että hän
+oli tavannut hyvän, kelvollisen, oppineen miehen asemasta typerän
+ja oppimattoman talonpojan; sentähden hän päätti niin pian kuin
+mahdollista aloittaa suuren tutkimusmatkansa ja jättää pappilan,
+joka oli kaikkea muuta kuin vieraanvarainen. Hän ei pitänyt lukua
+vaivoistani, vaan päätti viettää muutamia päiviä vuoristossa.
+
+Matkavalmistukset alotettiin siis jo seuraavana aamuna. Hannu otti
+kolme islantilaista palvelukseemme kuljettamaan tavaroitamme hevosien
+asemasta; mutta kun olimme tulleet aukon pohjalle, piti näiden maan
+asukasten kääntyä takaisin ja jättää meidät itseksemme. Tästä asiasta
+sovittiin täydellisesti.
+
+Tässä tilaisuudessa täytyi setäni ilmoittaa linnustajalle, että hänen
+aikomuksensa oli tutkia tulivuorta sen syvimpiin uumeniin saakka.
+
+Hannu vain nyökkäsi päätänsä. Hänestä oli samantekevää,
+matkustettiinko saaren pintaa vai sen sisään. Matkan tapaukset
+olivat saattaneet minut senverran hajamieliseksi, että olin jossakin
+määrin unhottanut tulevaisuuden, mutta nyt tunsin itseni kovasti
+liikutetuksi. Mitä minun piti tekemän? Jos olisin koettanut vastustaa
+professori Lidenbrockia, niin se olisi saanut epäkuntoon lujemmatkin
+hermot, kuin minun ovat.
+
+-- Annapas olla, tuumasin, meillä on siis aikonut nousta Sneffelsin
+huipulle. No hyvä! Me käymme sen aukossakin. Olkoon menneeksi! Senhän
+ovat muutkin tehneet joutumatta sentähden kuoleman omiksi. Mutta
+siinä ei ole kaikki. Jos sieltä löytyisi tie maan keskipisteeseen,
+jos tuo kirottu Saknussemm on puhunut totta niin eksymme tulivuoren
+maanalaisiin käytäviin. Eikä mikään todista, että Sneffels on
+sammunut! Kuka todistaa, ettei se vieläkin voisi purkautua! Jos tämä
+hirviö vuodesta 1229 saakka on ollut nukuksissa, niin tokkohan siitä
+seuraa, ettei se enää pääse valveille? Ja jos se herää, niin mikä
+meidät perii?
+
+Tässä oli jotakin miettimistä, ja minä kyllä mietin. En voinut
+nukkua uneksimatta tulivuoren purkauksesta; sanalla sanoen: minusta
+oli varsin vastenmielistä muuttua palaneeksi kuonaksi. -- Viimein
+kärsivällisyyteni loppui, ja päätin esittää sedälleni tämän
+kysymyksen niin kekseliäästi kuin mahdollista, jonkin täydellisesti
+mahdottoman otaksumisen muodossa.
+
+Menin hänen luoksensa, ilmaisin hänelle pelkoni, ja siirryin sitten
+vähän kauemmaksi antaakseni hänen purkaa mieltään.
+
+-- Kyllä minä olen ajatellut sitä, vastasi hän vain.
+
+Mitähän nämä sanat merkitsivät? Olikohan hän todellakin valmis
+kuulemaan järjen ääntä? Aikoiko hän lykätä tuumansa toistaiseksi?
+Sitä tuskin saatoin toivoakaan.
+
+Jonkin silmänräpäyksen äänettömyyden jälkeen, jota minä en rohjennut
+kysymyksillä keskeyttää, hän taas sanoi:
+
+-- Olen ajatellut sitä. Tultuamme Stapiin olen miettinyt tuota
+tärkeätä kysymystä, jonka lausuit, sillä emme saa toimia
+ymmärtämättömästi.
+
+-- Emme saakaan, vastasin painokkaasti.
+
+-- Sneffels on ollut kuusisataa vuotta äänetönnä, mutta se voi taas
+kohottaa äänensä. Purkauksien edellä havaitaan aina hyvin tunnetut
+ilmiöt; sentähden olen kysellyt saaren asukkailta asiaa, olen
+tutkinut maata ja voin vakuuttaa sinulle, Akseli, ettei purkausta
+tapahdu.
+
+Hämmästyin niin tästä vakuutuksesta, etten osannut vastata sanaakaan.
+
+-- Epäiletkö sanojani? kysyi setäni. No hyvä, seuraa minua.
+
+Tottelin koneellisesti. Professori lähti ulos ja kulki suoraa tietä
+pitkin basalttimuurin aukeamaa kedolle, jos siksi voisi nimittää
+mahdottoman suurta joukkoa tulivuoren syöksemiä aineita. Maa oli
+ikäänkuin muserrettu, kun siihen oli satanut äärettömiä porras-,
+basaltti- ja graniitti-kiviä sekä muitakin tulen vaikutuksesta
+syntyneitä kivilajeja.
+
+Sieltä täältä nousi usvapyörteitä ylös ilmaan. Nämä valkoiset kaasut,
+islannin kielellä "reykir", tulivat kuumista lähteistä ja todistivat
+voimakkuudellansa maan suurta tuliperäisyyttä, joten pelkoni näytti
+oikeutetulta; sentähden hämmästyin, kun setäni sanoi:
+
+-- Näethän, Akseli, nämä savupyörteet? Ne juuri todistavat, ettei
+tarvitse pelätä tulivuoren raivoa.
+
+-- Ohoh! huudahdin minä.
+
+-- Kuule nyt tarkasti, virkkoi professori taas; kun purkaus lähestyy,
+tulevat nämä savupyörteet toista vertaa kiivaammiksi, mutta häviävät
+kokonansa purkauksen aikana, sillä nämä kimmoavaiset kaasut, joilla
+silloin ei ole kylliksi voimaa, kulkevat vuoren aukon kautta, sen
+sijaan että tunkisivat maankuoren halkeamien läpi. Jos siis nämä
+höyryt pysyvät tällaisina, eivätkä paisu voimallisemmiksi, ja jos sen
+lisäksi ajattelet, ettei tule tuulia ja sadetta tyynen sään sijaan,
+niin voit olla varma siitä, ettei purkausta varsin pian tapahdu.
+
+-- Mutta -- -- --
+
+-- Vaiti! kun tiede on puhunut, niin ei ole muuta jäljellä kuin olla
+ääneti.
+
+Aivan alakuloisena palasin pappilaan; setäni oli kukistanut minut
+tieteellisillä aseillansa. Kuitenkin oli minulla vielä se toivo,
+että kun kerran olisimme päässeet vuoren aukon pohjalle, olisi
+mahdotonta kulkea syvemmälle kaiken maailman Saknussemmien kiusaksi,
+kun ei olisi mitään syvemmälle viepää reikää. -- Koko seuraavan yön
+kiusasivat ilkeät unennäöt minua; olin olevinani keskellä tulivuoren
+sisustaa, ja maan sisimmistä rotkoista tunsin syöksyväni tuliperäisen
+kiven tavoin ylös tähtitaivaalle.
+
+Seuraavana aamuna, kesäkuun 23 p:nä, odotti meitä Hannu
+seuralaisinensa kuormitettuina ruoka-aineilla, työkaluilla ja
+tieteellisillä kojeilla. Kaksi rautakärkistä sauvaa, kaksi pyssyä ja
+kaksi patruunalaukkua oli säästetty sedälleni ja minulle. Varovaisena
+miehenä Hannu oli lisännyt tavaroihimme vedellä täytetyn nahkasäkin,
+joka yhdessä pullojemme kanssa takasi, että vettä riittäisi
+kahdeksaksi päiväksi.
+
+Kello oli yhdeksän aamulla. Kirkkoherra ja hänen kookas vaimonsa
+seisoivat ovella: epäilemättä he tahtoivat lausua ystävälliset
+jäähyväiset matkustaville. Nämä jäähyväiset esitettiin kuitenkin
+aavistamatta pitkän laskun muodossa, jossa vaadittiin maksua
+kaikesta, melkeinpä ilmastakin -- uskallanpa sanoa saastaisesta
+ilmasta. -- Tuo oivallinen pariskunta veloitti meitä aivan kuin
+sveitsiläinen ravintolan pitäjä ja kiskoi ylettömän hinnan huonosta
+vierasvaraisuudestansa.
+
+Setäni maksoi tinkimättä; mies, joka matkusti maan keskipisteeseen,
+ei pitänyt lukua muutamasta taalerista.
+
+Kun lasku oli maksettu, antoi Hannu lähtömerkin, ja kohta sen jälkeen
+olimme jättäneet Stapin taaksemme.
+
+
+
+
+XV
+
+
+Sneffels on viidentuhannen jalan korkuinen ja päättää
+kaksikärkisellä huipullansa sen trachytisarjan, joka eroaa koko saaren
+orografillisesta[37] rakenteesta. Meidän lähtöpaikaltamme ei voinut
+erottaa sen molempia huippuja taivaan harmaata pohjaa vastaan; näin
+vain äärettömän suuren lumilakin, joka oli luisunut jättiläisen
+otsalle. -- Kuljimme eteenpäin perätysten, linnustaja etunenässä,
+kiiveten ylös ahtaita polkuja myöten, joita kaksi henkeä ei voinut
+käydä rinnatusten; siten kävi kaikki keskustelu melkein mahdottomaksi.
+
+Stapi-vuonon basalttimuurien yläpuolella näytti maakerros olevan
+rihmamaista sammalta, joka näytti muodostuneen niemimaan suoperäisten
+maiden muinaisesta kasvillisuudesta; tämä vielä käyttämätön
+polttoainevarasto olisi riittänyt lämmitysaineeksi koko vuosisadan
+ajaksi kaikille Islannin asukkaille. Pohjasta alkaen oli tämä
+lavea sammalsuo muutamissa kuiluissa usein seitsemänkymmenen jalan
+syvyinen, ja siinä oli päällekkäisiä kerroksia hiiltyneitä kasvien
+jäännöksiä, erotettuina toisistansa ohuilla hohkakiven sekaisilla
+kalkkikerroksilla.[38]
+
+Arvokkaana professori Lidenbrockin veljenpoikana ja
+huolimatta syvistä mietteistäni tarkastelin mielenkiinnolla niitä
+kivennäistieteen kummallisuuksia, joita oli täällä hajallansa kuin
+suunnattoman suuressa luonnontieteellisessä museossa; samalla
+tutkistelin ajatuksissani Islannin koko geologista historiaa.
+
+Tämä kummallinen saari on nähtävästi kohonnut meren pohjasta verraten
+myöhäisellä aikakaudella, ja kenties se kohoaa vieläkin, vaikka niin
+hitaasti, ettei sitä huomaa. Jos niin on, niin siihen ei voi olla
+syynä mikään muu kuin maanalainen tuli, ja siinä tapauksessa Humphry
+Davy'n teoria, Saknussemmin kirjoitus ja setäni kaikki väitteet,
+vieläpä kaikki muutkin teoriat osoittautuvat mitättömiksi. Tämä
+otaksuminen sai minut huolellisesti tarkastamaan maanlaatua, ja
+pian olin saanut selvän käsityksen niistä ilmiöistä, jotka olivat
+tapahtuneet sen muodostuksessa.
+
+Islannista puuttuvat kokonaan sellaiset maakerrokset, jotka ovat
+syntyneet mutautumisen kautta; siellä on yksinomaan tuliperäistä
+maata, s.o. tuhan, hohkaisien kivien ja kallioiden sekoituksia.
+Ennenkuin tulivuoret olivat syntyneet, oli saari pelkkää kiveä, joka
+hiljaa maanalaisten voimain sysäyksestä oli kohonnut laineista.
+Sisällinen tuli ei ollut vielä päässyt ulos. Mutta myöhemmin aukeni
+saaren halki lounaasta koilliseen rako, josta koko trachyti-paljous
+pursusi esiin. Silloin tämä ilmiö tapahtui ilman erikoista
+väkivaltaa; tulva oli ääretön, sulat aineet, jotka tunkeusivat esiin
+maan sisustasta, levisivät hiljalleen ikäänkuin leveinä verhoina tahi
+ryhmyisinä joukkoina. Tällä aikakaudella muodostuivat vuolukivi,
+syeniitti[39] ja porfyyri.
+
+Mutta tämän tulvan kautta eneni saaren paksuus suuresti, ja siten
+myös sen vastustava voima. Helposti voi käsittää, kuinka suuret
+määrät kimmoavia sulia aineita keräytyi saaren sisustaan, kun siinä
+trachytikuoren jäädyttyä ei enää ollut mitään aukkoa. Nyt tapahtui,
+että näiden kaasujen mekaaninen voima tuli niin suureksi, että se
+kohotti raskasta maakuorta ja puhkaisi itselleen korkeat tulitorvet.
+Siten muodostui maakuoren kohoamisen kautta tulivuoria, joiden
+huippuun syntyi äkkiä aukko.
+
+Nyt seurasi sisällisen tulen aiheuttamia ilmiöitä. Äsken
+muodostuneiden aukkojen kautta purkautui esiin basalttimaisia
+aineita, joista oli mitä ihmeellisimpiä näytteitä silmiemme edessä
+kedolla. Me kävelimme tummanharmaiden raskaiden kallionkappaleiden
+päällä, jotka jäähtyessään olivat muodostuneet kuusikulmaisiksi
+prismoiksi eli särmiöiksi. Pitemmän matkan päässä näkyi suuri joukko
+tasapäisiä keiloja, jotka muinoin olivat olleet tultasyökseviä
+aukkoja.
+
+Kun basalttisyöksy oli loppunut, niin tulivuori, jonka voima eneni
+sitä mukaa kuin toiset vuoret sammuivat, syöksi laava-ainetta ja
+näitä tuhka- ja kuona-kerroksia, joita oli suuret joukot ympäri
+vuoren sivuja kuin koristuksina.
+
+Näin olivat ne ilmiöt seuranneet toisiansa, jotka muodostivat
+Islannin; ne olivat kaikki seurauksia sisällisen tulen vaikutuksesta,
+ja hullua oli otaksuakaan, ettei sisällinen ainejoukko olisi
+pysyväisesti valkohehkuvassa tilassa, sulana kuumuudesta. Ennen
+kaikkea oli hulluutta puhua menosta maapallon keskipisteeseen! Minä
+rauhoituin siis matkamme päättymiseen nähden, samalla kuin nousin yhä
+korkeammalle Sneffelsin rinteitä myöten.
+
+Tie kävi yhä vaikeammaksi, maa kohosi, kalliolohkareet vaappuivat
+jalkojemme alla, ja mitä suurinta tarkkuutta vaadittiin välttääksemme
+vaarallista putoamista.
+
+Rauhallisena kulki Hannu edellä, ikäänkuin olisi ollut
+tasaisella maalla; joskus katosi hän näkyvistämme mahdottomain
+kallionkappaleiden taakse, kunnes hänen kimeä vihellyksensä
+ilmoitti meille suunnan, mihin meidän piti kulkea. Usein hän myös
+seisahtui, kokosi muutamia kiviä ja järjesti ne silmiin pistävällä
+tavalla, tehden siten erikoiset merkit, joiden piti osoittaa tietä
+paluumatkalla; tämä varovaisuuskeino oli tosin itsessänsä hyvä,
+vaikkakin tulevat tapaukset tekivät sen hyödyttömäksi.
+
+Kolmen tunnin vaivalloisen marssin jälkeen olimme vasta päässeet
+vuoren juurelle. Hannu antoi pysähdysmerkin, ja aamiainen syötiin
+kiireesti; setäni söi kahta vertaa enemmän kuin tavallisesti
+voidakseen kulkea sitä nopeammin. Mutta vaikka tämä seisahdus
+tarkoitti sekä ravitsemista että lepoa, täytyi meidän kuitenkin
+mukautua tienopastajamme tahtoon, ja tunnin pysähdyksen jälkeen hän
+antoi taas lähtömerkin. Nuo kolme islantilaista, jotka olivat yhtä
+harvapuheisia kuin meidän toverimmekin, linnustaja, eivät virkkaneet
+sanaakaan ja söivät kohtuullisesti.
+
+Nyt aloimme kiivetä Sneffelsin rinnettä. Vuoriseuduilla usein
+tapahtuvan näköhairahduksen vuoksi näytti sen lumipeittoinen
+huippu olevan aivan likellä, mutta useita tuntia kuitenkin kului,
+ennenkuin saavuimme sinne! Ja ennen kaikkea, mikä suuri vaiva
+oli sinne kiivetessä! Kivet, joita ei multa eikä ruoho ollut
+pitämässä paikallaan, vyöryivät alas lumivyöryn nopeudella ja
+katosivat. Paikoittain muodostivat vuoren kupeet vähintäänkin
+kolmenkymmenenkuuden asteen kulman taivaan rantaa vastaan; niitä
+myöten oli mahdoton kiivetä, jonkatähden tällaiset penkereet täytyi
+työläästi kiertää; me autoimme toisiamme rautakärkisillä sauvoillamme.
+
+Minun tulee mainita, että setäni pysytteli mikäli mahdollista
+minun rinnallani ja että hänen kätensä oli monesti minulle
+turvallisena tukena. Itsellänsä oli hänellä luultavasti synnynnäinen
+tasapainovaisto, sillä hän ei horjunut. Islantilaiset kiipesivät
+vuorelaisten sukkeluudella jyrkkää vuorenrinnettä myöten, vaikka
+heillä olikin kuormat kannettavana.
+
+Kun minä silmämitalla arvostelin Sneffelsin huipun korkeutta,
+näytti minusta mahdottomalta nousta sille tältä puolelta, jollei
+rinne muuttuisi loivemmaksi. Vaivalloisen tunnin kuluttua, kun
+usein olimme kahlanneet lumessakin, jota oli pitkin vuoren sivuja,
+oli äkkiarvaamatta edessämme jonkinlainen porras, joka helpotti
+kiipeämistämme. Se oli muodostunut niistä kivivirroista, jotka
+tulivuorien purkautuessa purskahtavat esiin, ja niitä nimitetään
+Islannin kielellä "stinâ'ksi".
+
+Jollei vuoren kupeiden rakenne olisi pysähdyttänyt tätä kivitulvaa,
+olisi se syöksynyt mereen ja muodostanut uusia saaria. Nyt siitä
+oli meille suurta hyötyä. Jyrkkyys vain lisääntyi, mutta näitä
+kiviportaita oli silti mukava nousta ylöspäin, vieläpä niin
+nopeastikin että kun hetkiseksi seisahduin ja matkatoverini kulkivat
+eteenpäin, he vähän ajan kuluttua olivat pienenneet mikroskoopillisen
+pieniksi.
+
+Kello seitsemän illalla olimme nousseet näitä portaita myöten kaksi
+tuhatta askelta ja tulleet jonkinlaiselle tasanteelle, jonka päällä
+aukon varsinainen perustus lepäsi.
+
+Meri oli 3,200 jalkaa meidän alapuolellamme; olimme jo kulkeneet
+ikuisen lumen rajan yli, joka Islannissa ei olekaan korkealla
+ilmanalan alituisen kosteuden tähden. Pakkanen oli sangen kova ja
+tuuli puhalsi ankarasti; voimani olivat lopussa. Professori näki,
+etteivät jalkani enää tahtoneet minua kannattaa, ja päätti huolimatta
+malttamattomuudestansa pysähtyä. Hän viittasi Hannulle, mutta tämä
+vain pudisti päätänsä ja sanoi:
+
+-- Tuolla ylhäällä.
+
+-- Näyttääpä siltä, kuin meidän täytyisi nousta korkeammalle, sanoi
+setäni, ja pyysi sen jälkeen Hannulta selitystä.
+
+-- "Mistour", sanoi hän.
+
+-- Niin "mistour", toisti eräs islantilaisista jokseenkin
+hätäytyneellä äänellä.
+
+-- Mitä se sana merkitsee? kysyin rauhattomana sedältäni.
+
+-- Katso, sanoi setäni.
+
+Katsahdin tasangolle. Mahdottoman suuri hohkakivijauhosta, hiekasta
+ja pölystä muodostunut patsas kohosi pyörien kuin tuuliaispää ja
+kiitäen sitä Sneffelsin kylkeä kohden, missä me olimme; kohta se
+oli auringon edessä kuin musta verho luoden vuoreen synkeän varjon.
+Jos tämä patsas poikkeaisi suunnastansa, niin se varmasti vetäisi
+meidätkin pyörteeseensä. Tämä luonnonilmiö, joka esiintyy jokseenkin
+usein tuulen puhaltaessa jäätiköiltä, on saanut islanninkielellä
+nimen "mistour".
+
+-- "Kiireesti, kiireesti!" huusi oppaamme.
+
+Vaikka en ymmärtänyt tanskan kieltä, käsitin kuitenkin, että meidän
+piti niin pian kuin mahdollista seurata Hannua, joka alkoi vinosti
+kiertää vuoren keilamaista huippua, helpottaaksensa sillä tavalla
+käyntiämme. Pian törmästi patsas vuoreen, joka tärisi jysäyksestä;
+tuuliaispää tempasi ilmaan kiviä, joita sateli ylt'ympäri kuin
+tulivuoren purkautuessa. Onneksemme olimme jo toisella puolella
+vuorta ja turvassa kaikelta vaaralta, mutta ilman oppaan huolenpitoa
+ja tarkkaavaisuutta olisi meidän käynyt huonosti; ruumiimme olisivat
+ruhjoutuneet ja musertuneet ja olleet kuin jonkin tuntemattoman
+meteorikiven jäännöksiä.
+
+Hannu ei kumminkaan pitänyt turvallisena yönviettoa keilan rinteellä,
+ja niin jatkoimme nousuamme viistoon ylöspäin; ne 1,500 jalkaa, jotka
+vielä oli noustava, veivät aikaa melkein viisi tuntia, ja kiertävät
+vinot tiet sekä kulkeminen edestakaisin muodostivat yhteensä kolmen
+penikulman matkan. En jaksanut kiivetä enää, olin uupunut nälästä ja
+pakkasesta, eikä ohentunut ilma riittänyt keuhkojeni tarpeeksi.
+
+Vihdoinkin kello 11 illalla pääsimme Sneffelsin huipulle, ja
+ennenkuin etsin turvapaikkaa aukon sisäpuolelta, katselin, kuinka
+aurinko sydänyöllä valoi kuulakkaat säteensä saarelle, joka oli uneen
+vaipuneena jalkojeni juurella.
+
+
+
+
+XVI
+
+
+Illallinen syötiin kiireesti, ja pieni joukkomme majoittui yöksi
+niin hyvin kuin suinkin taisi. Vuode oli kova, suoja epäluotettava
+ja olo sangen kiusallista viidentuhannen jalan korkeudella meren
+yläpuolella. Kuitenkin oli uneni erittäin rauhallinen tänä yönä, joka
+oli levollisimpia mitä pitkään aikaan olin viettänyt. En edes nähnyt
+uniakaan.
+
+Seuraavana aamuna heräsin puoleksi jähmettyneenä; ilma oli sangen
+kylmää, aurinko loistava. Nousin graniittivuoteeltani ja menin
+ihailemaan komeata näköalaa, joka levisi silmieni eteen. Seisoin
+Sneffelsin toisen huipun kärjellä, nimittäin eteläisemmän, ja näin
+sieltä suurimman osan koko saaresta. Perspektiivin vaikutuksesta
+sen rannat näyttivät korkeilta, kun keskuskohdat sitävastoin
+näyttivät matalammilta. Olisipa voinut luulla, että jokin Helbesmerin
+korkokartta oli levitetty eteeni. Näin syvien laaksojen risteilevän
+joka suunnalle, jyrkänteet syvinä kuin kaivot, järvet kuin lammikot,
+virrat kuin purot. Oikealla puolellani oli lukemattomia jäätiköitä
+peräkkäin ja monenkaltaisia vuorenhuippuja; muutamien huippujen
+yllä häilyi hienoinen usvapilvi. Näiden lukemattomien vuorien
+aaltomaiset ääriviivat, ja se seikka, että vuoret lumihuippuineen
+näyttivät olevan ikäänkuin vaahdon peittämät, muistuttivat mielestäni
+myrskyisenä pauhaavaa merta. Kun käännyin länteen päin, levisi siellä
+valtameri majesteetillisessa äärettömyydessänsä ikäänkuin jatkona
+näille valkopäisille vuorenhuipuille. Silmäni tuskin voi erottaa,
+missä maa loppui ja meri alkoi. Jouduin lumoavan ihastuksen valtaan,
+jollaista voi tuntea vain suurissa korkeuksissa, mutta tällä kertaa
+ei minua pyörryttänyt, sillä aloin jo viimeinkin tottua katselemaan
+korkeuksista. Häikäistynein silmin ikäänkuin join auringonsäteiden
+läpikuultavaa loistoa. Unhotin aivan, kuka olin ja missä olin,
+elääkseni vain keijukaisten tahi ilmattarien, skandinaavien
+pakanallisen jumaluustaruston olentojen, elämää. Nautin kyllikseni
+korkeuden hekumallista iloa, ajattelematta niitä syvyyksiä, joihin
+sallimus oli pian upottava minut; mutta minä palasin jälleen
+todellisuuteen, kun professori ja Hannu tulivat luokseni vuoren
+korkeimmalle huipulle.
+
+Setäni kääntyi länteenpäin ja osoitti kädellänsä hienoa höyryä,
+sumupilveä, joka oli ikäänkuin kaukana siintävä maa, kuvastuen hiukan
+meren pintaa vastaan.
+
+-- Grönlanti! sanoi hän.
+
+-- Grönlantiko? kysyin minä.
+
+-- Niin; emme ole sieltä viidenneljättäkään penikulman päässä
+ja jäiden lähtiessä tulevat jääkarhut usein Islantiin saakka,
+purjehtien kulkujäiden päällä. Mutta tämä on vähäpätöinen seikka. Nyt
+olemme Sneffels-vuoren huipulla, ja tässä on kaksi kärkeä, toinen
+pohjoisempana, toinen eteläisempänä; Hannu sanokoon meille miksi
+islantilaiset sanovat tätä, jolla tällä kertaa seisomme.
+
+Hannu vastasi:
+
+-- Scartaris.
+
+Setäni loi minuun voitonriemuisen silmäyksen.
+
+-- Nyt aukolle! hän virkkoi.
+
+Sneffelsin aukko oli kuin ylösalaisin käännetty keila, jonka suu
+laidasta laitaan saattoi olla puoli penikulmaa; syvyyden laskin
+arviolta olevan noin parituhatta jalkaa. Hyvin saattoi kuvitella,
+minkälainen suppilo se mahtoi olla, kun se oli täynnä ukkosta ja
+tulta. Reiän pohja ei luullakseni ollut enempää kuin viisisataa
+jalkaa ympäriinsä, jonkavuoksi saattoi jotenkin helposti laskeutua
+alas sen rinnettä. Aivan vastoin tahtoani tulin verranneeksi tätä
+tulivuoren aukkoa äärettömän suureen väkipyssyyn, ja tämä vertaus
+säikäytti minua.
+
+Astua väkipyssyn sisään, kun se ehkä on ladattuna ja panos saattaa
+laueta vähimmästäkin sysäyksestä, sehän vasta on mieletön yritys!
+Mutta minä en saanut peräytyä. Hannu meni välinpitämättömän
+näköisenä paikallensa matkueen etupäähän, ja minä seurasin sanaakaan
+virkkamatta.
+
+Helpottaaksensa alaslaskeutumista Hannu kulki hyvin loivaa kierrettä
+keilan sisustassa. Meidän täytyi kulkea kalliolohkareiden keskellä,
+joista muutamat kolisten syöksyivät syvyyteen ja vieriessään
+herättivät kumean kaiun.
+
+Muutamissa kohdin oli aukon sisässä jäätiköitä, ja Hannu kulki
+silloin tavattoman varovaisesti, koetellen maata rautakärkisellä
+sauvallansa huomataksensa, oliko siinä halkeamia. Muutamilla
+paikoilla, jotka näyttivät vaarallisilta, täytyi meidän köydellä
+sitoa itsemme kiinni toisiimme siinä tarkoituksessa, että jos joku
+sattuisi kompastumaan, hänen seuraajansa pidättäisi häntä syöksymästä
+alas. Tämä oli kyllä hyvä varokeino, mutta se ei kuitenkaan poistanut
+kaikkea vaaraa.
+
+Vaikka meidän olikin vaikea astua alas vieruja myöten, sujui matkamme
+kumminkin ilman mitään tapaturmaa, paitsi että yksi köysikimppu
+joutui hukkaan; se luiskahti erään islantilaisen käsistä vierien
+suorinta tietä pohjaan.
+
+Päivällisen aikana pääsimme alas. Katsoin ylöspäin ja näin aukon
+suun, josta näkyi vähäinen osa taivasta, muodostavan omituisesti
+supistetun, mutta melkein täydellisen ympyrän. Ainoastaan yhdessä
+paikassa pisti esiin Scartariksen huippu, joka näytti katoavan
+äärettömään avaruuteen.
+
+Aukon pohjalta avautui kolme reikää, kuin savutorvia, joiden kautta
+maan sisällinen tuli Sneffelsin purkauksen aikana oli työntänyt
+ilmoille laava-aineitansa ja höyryjänsä. Jokainen näistä edessämme
+ammottavista rei'istä oli noin sata jalkaa läpimitaten. Minulla
+ei ollut rohkeutta katsoa alas niihin. Professori Lidenbrock
+oli pikaisesti tutkinut niiden jakautumista; hän läähätti
+malttamattomuudesta ja juoksi toiselta reiältä toiselle viittaillen
+ja mutisten itsekseen käsittämättömiä sanoja. Hannu ja hänen
+toverinsa istuivat laavankappaleilla ja seurasivat tarkkaan hänen
+vilkkaita liikkeitänsä; nähtävästi he pitivät häntä heikkopäisenä.
+
+Äkkiä setäni huudahti. Minä jo luulin, että hän oli luiskahtanut ja
+pudonnut alas johonkin noista kolmesta kuilusta. Mutta ei! Tapasin
+hänet kädet pystyssä, sääret hajallansa seisomassa aukon keskuksessa
+olevan graniittikallion edessä, joka oli ikäänkuin mahdottoman suuri
+Pluton kuvapatsaan aluskivi. Hänen ilmeensä osoitti hämmästystä, joka
+muuttui pian mielettömäksi iloksi.
+
+-- Akseli, Akseli! hän huusi, tule tänne! tule tänne!
+
+Minä kiiruhdin esiin; ei Hannu eivätkä toisetkaan islantilaiset
+liikkuneet paikoiltansa.
+
+Hämmästyneenä kuten hänkin, vaikka en juuri ihastuneena, luin
+kallion läntiseen kylkeen vanhoilla, puoleksi ajan hävittämillä
+riimukirjaimilla hakatun, tuhannesti kirotun nimen:
+
+-- Arne Saknussemm! huusi setäni, vieläkö epäilet?
+
+[Kuva: Riimukirjoituksella Arne Saknussemm.]
+
+En vastannut, vaan palasin hämilläni laavaistuimelleni.
+
+En tiedä, kuinka kauan istuin siinä mietteisiin vaipuneena. Muistan
+vain sen, että kun taas kohotin päätäni, näin setäni ja Hannun yksin
+aukon pohjalla. Islantilaisille oli annettu ero palveluksesta, ja he
+kulkivat nyt alaspäin Sneffelsin ulkorinteitä myöten, palataksensa
+Stapiin. Hannu makasi rauhallisesti kallion juurella, johon hän oli
+varustanut itsellensä tilapäisen vuoteen; setäni käyskenteli ympäri
+aukon pohjalla niinkuin susi ridassa. Minulla ei ollut halua eikä
+voimiakaan nousta, minkävuoksi seurasin Hannun esimerkkiä, ja vaivuin
+pian levottomaan uneen, jossa luulin kuulevani jyrinää ja tuntevani
+tärähdyksiä vuoren kupeissa.
+
+Siten kului tämä ensimmäinen yö vuoren aukon pohjalla.
+
+Seuraavana aamuna taivas oli harmaa ja pilvinen, minkä huomasin
+alhaalla aukolla vallitsevasta pimeydestä, mutta vielä paremmin
+setäni suuttumuksenpuuskasta.
+
+Käsitin syyn siihen ja aloin jälleen hiukan toivoa. Syy oli seuraava:
+
+Niistä kolmesta tiestä, jotka avautuivat jalkojemme eteen, oli
+Saknussemm seurannut yhtä ainoaa. Tuon oppineen islantilaisen sanojen
+mukaan piti oikea tie tunnettaman siitä omituisesta seikasta, joka
+salakirjoituksessa mainittiin, että nimittäin Scartariksen varjo
+lankeaisi kesäkuun viimeisinä päivinä sen reunaan.
+
+Todellakin voi tältä paikalta nähdä sen terävän huipun; ikäänkuin
+neula äärettömän isossa aurinkokellossa se osoitti määrättynä päivänä
+tietä maan keskipisteeseen. Jos aurinko ei nyt näyttäytyisi, niin ei
+näkyisi varjoakaan, eikä siis löytyisi tietäkään. Nyt oli kesäkuun
+25 päivä. Jos taivas pysyisi kuusi päivää pilvisenä, täytyisi lykätä
+koko tutkimus seuraavaan vuoteen.
+
+En rupea kuvaamaan professori Lidenbrockin voimatonta kiukkua.
+Päivä kului eikä mitään varjoa näkynyt aukon pohjalla. Hannu ei
+liikkunut paikaltaan; hän luultavasti aprikoitsi itsekseen, mitä
+me mahdoimme odottaa, jos hän yleensä mietti mitään. Setäni ei
+kertaakaan virkkanut minulle sanaakaan, ja hänen silmänsä, jotka
+alinomaan tarkastelivat taivasta, tuijottivat synkästi sen sumuisiin,
+harmaisiin pilviin.
+
+Samalla tavalla kului vielä 26 päivä. Lumiräntää satoi kaiken
+päivää. Hannu teki pienen majan laavankappaleista, ja minä katselin
+huvikseni tuhansia aukon sisärinteille syntyneitä vesiputouksia,
+joiden kumisevaa pauhua jokainen kivi lisäsi; setäni oli raivossaan,
+ja olisihan sellaisesta tyyniluontoisempikin suuttunut, sillä tämähän
+oli todellakin ikäänkuin haaksirikko keskellä satamaa. -- Mutta
+taivas salli suurien surujen perästä tulla suuren ilon, tuottaen
+professori Lidenbrockille tyydytyksen, joka oli yhtä suuri kuin hänen
+äskeinen epätoivonsa.
+
+Seuraavana päivänä taivas oli vieläkin pilvinen, mutta sunnuntaina
+kesäkuun 28 päivänä, kolmantena päivänä kuukauden lopusta, seurasi
+kuun vaiheen ohessa myös ilman muutos, ja aurinko lähetti tulvimalla
+säteitänsä alas vuoren aukkoon. Jokainen vähänkin kohoava paikka,
+jokainen kallio, kivi ja epätasaisuus sai osansa valon runsaudesta
+ja loi varjonsa maahan. Ennenkaikkea kuvastui Scartariksen varjo
+selvästi ja kääntyi hiljaa sitä mukaa kuin aurinko liikkui.
+
+Setäni väänsi itseänsä samalla tavalla.
+
+Keskipäivällä, kun varjo oli kaikkein lyhyin, se osoitti keskimmäisen
+aukon reunaa.
+
+-- Tuossa se on! huusi professori. Tuossa se on! Maan
+keskipisteeseen! hän lisäsi tanskan kielellä.
+
+-- Eteenpäin! sanoi Hannu tyynesti.
+
+-- Eteenpäin! vastasi setäni. Kello oli 1.13 päivällä.
+
+
+
+
+XVII
+
+
+Nyt alkoi varsinainen matkustuksemme. Tähän asti olivat tavalliset
+matkahankaluudet olleet suuremmat kuin varsinaiset vaikeudet, mutta
+tästä lähtien viimeksi mainitut kasvoivat suoraan sanoen jalkojemme
+alla.
+
+En ollut vielä vilkaissutkaan siihen mittaamattomaan kaivoon, johon
+minun piti laskeutua. Nyt oli se hetki tullut; vielä voisin päättää
+joko ryhtyä yritykseen tahi kieltäytyä siitä. Mutta häpesin näyttää
+Hannulle pelkoani. Hannu ryhtyi tähän vaaralliseen yritykseen niin
+rauhallisesti ja välinpitämättömästi, niin täydellisesti huoletonna
+kaikesta vaarasta, että oikein punastuin, kun ajattelin, että olisin
+vähemmän rohkea kuin hän. Kahden kesken sedän kanssa olisin ladellut
+esiin koko pitkän sarjan todisteita, mutta oppaamme läsnäollessa olin
+ääneti; ajatukseni kiitivät kauniin vierlantilaisen tyttöni luo,
+lähestyessäni keskimmäistä aukkoa.
+
+Olen jo maininnut, että se oli läpimitaten noin sata jalkaa, eli
+ympäriinsä noin kolmesataa jalkaa. Menin ulkonevalle kallion
+kielekkeelle ja kurkistin alas. Hiukseni nousivat pystyyn. Koko
+olentoani järkytti tämä tyhjä avaruus; tunsin painopisteen
+ruumiissani muuttuvan ja pyörtymisen nousevan päähäni ikäänkuin
+juopumisen; olin putoamaisillani; eräs käsi pidätti minut -- se oli
+Hannun. Silminnähtävästi en ollut saanut kylliksi usein opetusta
+Vor-Frelser-Kirken huipulla Kööpenhaminassa.
+
+Mutta vaikka olin uskaltanut vain vilkaista alas kaivoon, olin jo
+ennättänyt saada käsityksen sen muodosta. Sen melkein pystysuorissa
+seinissä oli monilukuisia esiin pistäviä kärkiä, jotka luonnollisesti
+helpottivat alasmenoa. Mutta vaikka olikin portaat, niin ei ollut
+käsipuita. Aukon suuhun kiinnitetty köysi olisi ollut kylliksi meitä
+auttamaan, mutta kuinka saisimme sen irti, kun olimme laskeutuneet
+sen alapäähän?
+
+Setäni keksi tähän varsin yksinkertaisen keinon. Hän kiersi auki
+kokoonkäärityn köyden, joka oli tuumaa paksu läpimitaten ja
+neljäsataa jalkaa pitkä; puolet siitä hän heitti alas, pisti sitten
+köyden mutkan esiinpistävän laavamöhkäleen ympäri ja laski senjälkeen
+toisenkin puolen alas syvyyteen. Saatoimme silloin laskeutua alas
+siten, että otimme käteen köyden molemmat puolet, jotka silloin eivät
+voineet luistaa, ja kun oli kuljettu kaksisataa jalkaa alaspäin,
+heitettiin toinen pää irti ja lapettiin toisesta. Tätä keinoa saattoi
+sitten käyttää edelleenkin.
+
+-- Kun olemme lopettaneet nämä valmistukset, niin sitten on
+matkatavaroiden vuoro, sanoi setäni; ne pitää jakaa kolmeen eri
+osaan, joista yksi jokaiselle meistä. Puhun vain särkyvistä
+kapineistamme.
+
+Rohkea professori ei nähtävästi lukenut meitä näiden
+viimeksimainittujen joukkoon.
+
+-- Hannu, sanoi hän, ottakoon työkalut ja osan ruokatavaroistamme;
+sinä, Akseli, saat ottaa toisen osan ruokatavaroista ja aseet, ja
+minä otan viimeisen osan ruokatavaroistamme sekä varovasti pidettävät
+tieteelliset kojeet.
+
+-- Entäs vaatteet sitten, sanoin minä, ja tämä paljous köysiä ja
+portaita, kuka ne ottaa?
+
+-- Ne tulevat itsestänsä.
+
+-- Millä tavalla?
+
+-- Sen saat nähdä.
+
+Setäni ryhtyi nopeasti ja epäröimättä tehokkaisiin toimenpiteisiin.
+Hänen käskystänsä kokosi Hannu kaikki vähemmän särkyvät tavarat
+yhteen ainoaan myttyyn, joka sidottiin lujasti kokoon ja muitta
+mutkitta syöstiin syvyyteen.
+
+Kuulin selvästi suhinan mytyn pudotessa ammottavaan syvyyteen.
+Kumartuen katsomaan kuiluun tarkasti setäni tyytyväisen näköisenä
+kapineiden alasmenoa, eikä noussut, ennenkuin ne olivat kadonneet
+näkyvistä.
+
+-- Hyvä! sanoi hän. Nyt on meidän vuoromme.
+
+Minä kysyn jokaiselta tervejärkiseltä ihmiseltä, oliko mahdollista
+kuulla sellaisia sanoja kauhistumatta? Professori sitoi selkäänsä
+tavaramytyn, jossa oli tieteelliset koneet. Hannu otti työkalut ja
+minä aseet. Laskeutuminen alkoi seuraavassa järjestyksessä: Hannu
+ensin, sitten setäni ja minä viimeiseksi. Alaslaskeutuminen tapahtui
+mitä syvimmässä äänettömyydessä, jonka keskeytti ainoastaan joku
+kiviliuska, joka vieri alas ja syöksi pohjattomuuteen.
+
+Annoin itseni niin sanoakseni liukua alas, toisella kädelläni
+pitäen lujasti kiinni kaksinkertaisesta köydestä, ja toisella
+nojaten rautakärkiseen keppiini. Yksi ainoa ajatus vaivasi minua:
+pelkäsin, että se kivi, jossa köysi oli kiinni, lohkeaisi. Köysi
+näytti arveluttavan heikolta kannattamaan kolmea henkeä, ja käytin
+sitä niin vähän kuin mahdollista, vaappuen merkillisellä tavalla
+esiinpistävillä laavankappaleilla, joihin koetin tarttua jaloillani.
+
+Kun jokin näistä epäluotettavista jalansijoista järkkyi Hannun
+jalkojen alla, sanoi hän vakaisella äänellänsä:
+
+-- Huomatkaa!
+
+-- Huomatkaa! todisti setäni saksaksi.
+
+Puolen tunnin kuluttua olimme tulleet tasaiselle kallionkappaleelle,
+joka oli lujasti kiinni maanalaisen torven seinässä.
+
+Hannu veti köyden toisesta päästä, ja toinen pää nousi ylöspäin,
+kunnes se päästyään kiinnityspaikan sivu putosi alas, tuoden
+mukanansa vaarallisen sateen tahi paremmin sanoen raesateen pieniä
+kiviä ja laavanmuruja.
+
+Kun kurotin katsomaan alas ahtaalta tasaiselta paikaltamme, niin
+huomasin, että tämän reiän pohja ei ollut vielä näkyvissä.
+
+Köysi kiinnitettiin taas samalla tavalla, ja toisen puolen tunnin
+kuluttua olimme joutuneet kahtasataa jalkaa syvemmälle.
+
+En tiedä, olisiko kukaan geologi voinut edes yrittääkään tällaisen
+alaslaskeutumisen ohessa tutkia ympärillä olevien esineiden
+laatua. Minua ei liikuttanut vähääkään, olivatko nämä kerrokset
+plioseeniä, mioseenia, eosiiniä, liitua, juraa, triasta, permiläistä,
+kivihiilikerrosta, devonia, siluria tahi muuta.[40] Mutta professori
+teki epäilemättä havaintojansa ja muistiinpanojansa, sillä kun kerran
+seisahduimme, sanoi hän minulle:
+
+-- Kuta kauemmaksi menen, sitä varmemmaksi käy vakaumukseni. Näiden
+tuliperäisien seutujen laatu vahvistaa täydellisesti Davyn teorian.
+Nyt olemme alkukauden maassa, missä kemiallinen ilmiö, metallien
+syttyminen yhtymisestä ilman ja veden kanssa, on tapahtunut. Minä
+väitän jyrkästi, ettei maan keskustulta olekaan. Saammehan muutoin
+nähdä.
+
+Aina vain sama loppulause. Sen kyllä ymmärtää, ettei minua haluttanut
+väittää häntä vastaan. Kun olin ääneti, selitti setäni vaitioloni
+myöntymiseksi, ja laskeutuminen alkoi uudestaan.
+
+Kolmen tunnin kuluttua ei reiän pohjaa vieläkään näkynyt. Kun
+katsoin ylöspäin, saatoin vielä erottaa sen suun, joka kumminkin
+silminnähtävästi pieneni. Sen seinät alkoivat lähestyä toisiansa
+käyden hiukan loivemmiksi. Pimeys tiheni vähitellen.
+
+Sillävälin laskeuduimme alinomaa alemmaksi; kivet, jotka seinistä
+irtautuivat, putosivat mielestäni heikommasti jyristen, ja luulin,
+että ne saavuttivat syvyyden pohjan pikemmin kuin sitä ennen.
+
+Olin tarkoin laskenut, kuinka usein olimme muuttaneet köyttämme, ja
+saatoin siis tarkoin tietää, kuinka syvällä olimme ja kuinka pitkä
+aika oli kulunut.
+
+Neljätoista kertaa olimme uudistaneet saman tempun, jota aina kesti
+puoli tuntia. Aikaa oli siis kulunut seitsemän tuntia, sekä levätessä
+puoli neljättä tuntia, eli yhteensä kymmenen ja puoli tuntia. Olimme
+lähteneet kello yksi, ja nyt pitäisi siis kellon olla yksitoista.
+Mitä syvyyteen tulee, jonka olimme saavuttaneet, niin tämä
+neljätoista muuttoa kahdensadan jalan pituisella köydellä tekivät
+yhteensä kaksituhatta kahdeksansataa jalkaa. Tässä silmänräpäyksessä
+kuului Hannun ääni:
+
+-- Seis! sanoi hän.
+
+Minä seisahduin juuri kun olin potkaisemaisillani setääni päähän.
+
+-- Me olemme perillä, sanoi hän.
+
+-- Missä? kysyin minä liukuen hänen luokseen.
+
+-- Pystysuoran aukon pohjalla.
+
+-- Eikö ole uloskäytävää?
+
+-- Voin erottaa jonkinlaisen käytävän, joka vie oikealle. Saammepahan
+huomenna nähdä. Syökäämme nyt ensin illallista ja levätkäämme sitten.
+
+Ei ollut vielä täydellisesti pimeä. Me aukaisimme eväspussimme,
+söimme ja paneuduimme maata kivistä ja laavankappaleista tehdylle
+vuoteelle niin hyvin kuin taisimme.
+
+Kun laskemin selälleni ja aukaisin silmäni, näin kiiltävän pisteen
+tämän jättiläiskaukoputkeksi muuttuneen kolmentuhannen jalan pituisen
+torven päässä.
+
+Se oli tähti, laskuni mukaan eräs Pienen Otavan tähtiä.
+
+Sen jälkeen vaivuin sikeään uneen.
+
+
+
+
+XVIII
+
+
+Kello kahdeksan aamulla valonsäde herätti meidät. Tuhannet
+särmät seinien laava-aineessa heijastivat sen säihkyvänä sateena
+ympärillemme.
+
+Valo oli niin kirkas, että saatoimme erottaa ympärillä olevat esineet.
+
+-- No, Akseli, mitä tästä sanot? huudahti setäni, hieroen käsiänsä.
+Oletko milloinkaan nukkunut rauhallisemmin talossamme Kuninkaankadun
+varrella? Et. Täällä ei kuulu mitään kärryjen jyrinää, ei kulkevien
+kaupustelijoiden huutoja eikä soutajain riitelemistä!
+
+-- Epäilemättä olemme rauhassa tämän kaivon pohjalla, mutta juuri
+tässä rauhassa on jotakin kauhistuttavaa.
+
+-- Herra varjelkoon! huusi setäni, jos nyt jo olet peloissasi, niin
+miten sitten lopussa käy? Emmehän ole tunkeutuneet maan sisustaan
+vielä tuumankaan vertaa.
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Minä vain tarkoitan, että olemme vasta ennättäneet saaren pinnan
+kohdalle! Tämä pystysuora pitkä reikä, joka päättyy Sneffels'in
+aukkoon, ulottuu likimäärin meren pinnan kohdalle.
+
+-- Oletteko varma siitä?
+
+-- Olen ihan varma. Katso ilmapuntaria.
+
+Elohopea, joka oli vähitellen noussut lasiputkessa, oli todellakin
+seisahtunut yhdeksänkolmatta tuuman korkeudelle.
+
+-- Näethän, sanoi professori, että meillä ei vielä ole kuin yhden
+atmosfäärin paino, ja haluaisin vain, että ilmapuntarin sijasta
+saisimme käyttää manometriä.
+
+Ilmapuntari kävikin todella tarpeettomaksi, kun ilman paino tulisi
+suuremmaksi kuin mitä se oli meren pinnan kohdalla.
+
+-- Mutta, sanoin minä, eikö ole pelättävissä, että tämä alituisesti
+kasvava paino käy meille tuskalliseksi?
+
+-- Ei, me astumme hitaasti alaspäin, ja keuhkomme tottuvat
+hengittämään enemmän kokoonpuserrettua ilmaa. Ilmapallolla
+kulkijat eivät lopullisesti saa kylliksensä ilmaa, kun he kohoavat
+yläilmoihin, kun sitä vastoin me saamme sitä ehkä liiaksikin, mutta
+siitä minä pidän. Älkäämme hukatko yhtään silmänräpäystä. Missä on se
+tavarakäärö, joka pudotettiin edeltäkäsin vuoren sisään?
+
+Nyt muistin, että edellisenä iltana olimme turhaan etsineet sitä.
+Setäni kysyi sitä Hannulta, joka, katseltuaan ympärilleen linnustajan
+terävällä katseella, vastasi:
+
+-- Tuolla ylhäällä!
+
+Käärö oli todellakin tarttunut kallion syrjään sata jalkaa päämme
+yläpuolella. Islantilainen kiipesi ylös sukkelasti kuin kissa, ja
+muutaman minuutin perästä hän pudotti tavaramytyn alas luoksemme.
+
+-- Syökäämme nyt aamiaista, sanoi setäni, ja syökäämme niinkuin
+pitkälle matkalle lähtevät.
+
+Korput ja kuivattu liha kostutettiin viinan sekaisella vedellä.
+
+Syötyämme otti setä taskustansa havaintomuistikirjansa, tutki
+kojeitansa ja kirjoitti:
+
+Maanantaina heinäkuun 1 p:nä 1863.
+
+    Kronometri: 8 t. 17 min. a.p.
+    Barometri: 29 tuum. 7 linj..
+    Lämpömittari: 6 ast.
+    Suunta: I. Ka.
+
+Viimeinen muistutus koski pimeätä käytävää, jonka ilmansuuntaa
+kompassi osoitti.
+
+-- No nyt, Akseli, sanoi professori innokkaasti, nyt me todella
+alamme laskeutua maan uumeniin. Siis nyt tällä hetkellä alkaa
+matkamme.
+
+Näin sanoen otti setäni toiseen käteensä Ruhmkorffin koneen, joka
+riippui hänen kaulassaan, ja yhdisti toisella sähkövirran lyhdyn
+lasitorveen, jolloin kirkas vala poisti pimeyden käytävästä. Tämä
+nerokas koje, jolla me saimme syntymään keinotekoisen päivänvalon,
+salli meidän kulkea eteenpäin tulenarkojen kaasujenkin lävitse.
+
+-- Eteenpäin! sanoi setäni.
+
+Jokainen otti taas taakan selkäänsä. Hannu otti vierittääkseen
+kääröä, jossa vaatteet ja köydet olivat, minkä jälkeen kuljimme
+käytävään, minä viimeisenä.
+
+Kun meidän piti mennä tuohon pimeään aukkoon, katselin vielä kerran
+tuon suunnattoman putken läpi islantilaista taivasta, jota kenties en
+enää tulisi näkemään.
+
+Kun vuori viimeisen kerran syöksi tulta v. 1229, oli laava-aine
+murtanut itselleen kulkuväylän tämän tunnelin kautta ja oli
+päällystänyt sen sisustan paksulla loistavalla kerroksella, josta
+sähköinen valo heijastui satakertaisesti.
+
+Kulkiessa oli vaikeinta pitää varansa, ettei liian kiivaasti luisunut
+45 asteen jyrkännettä myöten. Kaikeksi onneksemme oli käytävässä
+epätasaisuuksia, syvennyksiä ja korkeampia paikkoja, jotka olivat
+meille portaina, ja meidän tarvitsi vain astua alaspäin ja antaa
+tavaroidemme vieriä, sidottuna kiinni pitkään köyteen.
+
+Mutta se, mikä oli jalkojemme alla portaina, muuttui seinillä
+tippukiveksi. Paikoittain oli kuohkeassa laava-aineessa pieniä
+pyöreitä rakkoja; tummat, läpikuultavilla lasipisaroilla koristetut
+ukonkivikiteet, jotka riippuivat holvissa ikäänkuin lamput päällämme,
+näyttivät syttyvän tuleen, kun menimme ohitse. Olisi voinut
+luulla, että syvyyden haltijat valaisivat ilotulilla asumuksensa
+vastaanottaakseen vieraita maan päältä.
+
+-- Tämähän on kaunista! lausuin vastoin tahtoani. Katsokaapa, setä,
+mikä näky! Ettekö ihmettele näitä muunnoksia laava-aineessa, joka
+huomaamattomin vivahduksin vaihtelee ruskean punaisesta loistavan
+keltaiseen? Katsokaapa noita kiteitä, jotka ovat ikäänkuin loistavat
+pallot!
+
+-- Vai niin! Niinkö arvelet, Akseli? sanoi setäni. Mielestäsi tämä
+on loistavaa, poikani! Mutta toivonpa, että saat nähdä parempaakin.
+Käykäämme eteenpäin!
+
+Pikemmin hänen olisi ollut syytä sanoa "luisukaamme", sillä ilman
+mitään vaivaa tulimme alas vieruja myöten. Tämähän oli Vergiliuksen
+mainitsema _facilis descensus Averni_.[41] Kompassi, jota minä usein
+katsoin, osoitti järkähtämättä kaakosta luoteeseen; laavakäytävä ei
+kääntynyt mihinkään päin, vaan kulki muuttumattoman suoraa linjaa.
+
+Sillävälin ei lämpö lisääntynyt sanottavasti, mikä seikka todisti
+Davyn teorian oikeaksi, ja usein katselin ihmetellen lämpömittariin.
+Kahden tunnin kuluttua se ei osoittanut enempää kuin kymmenen
+astetta, s.o. neljän asteen lisääntymistä, joka saattoi minut
+ajattelemaan, että laskeutumisemme tapahtui enemmän vaakasuoraan
+kuin pystysuoraan suuntaan. Sitäpaitsi saataisiin, helposti
+selville, kuinka syvälle olimme saapuneet. Professori mittasi tien
+inklinatsioni- ja deviatsionikulmat,[42] mutta piti mittauksen
+tulokset omina tietoinaan.
+
+Kello kahdeksan aikaan illalla hän antoi pysähdysmerkin, ja Hannu
+istui heti. Lamppumme kiinnitettiin esiinpistävään laavakappaleeseen.
+Olimme luolan tapaisessa aukossa, josta ei puuttunut raitista
+ilmaa; päinvastoin tunsimme tuulenhenkäyksiä. Mikähän mahtoi olla
+niiden aiheuttajana? Sitä seikkaa en kuitenkaan ruvennut tällä
+kertaa aprikoimaan, sillä väsymys ja nälkä heikonsivat minua, niin
+etten jaksanut ajatella mitään. Seitsemäntuntinen yhtämittainen
+laskeutuminen jyrkkää rinnettä ei voi tapahtua ilman ruumiinvoimain
+vähenemistä, ja minun voimani olivat jo lopussa. Suureksi
+huojennuksekseni siis kuulin sanan: "Seis!" Hannu järjesti aterian
+laavankappaleelle, ja söimme kaikki hyvällä ruokahalulla. Mutta yksi
+asia huoletti minua: vesivarastomme oli puoleksi kulunut. Setäni
+luotti maanalaisiin lähteisiin, joista voisimme uudestaan täyttää
+pullomme, mutta tähän asti ei niitä ollut näkynyt, enkä voinut olla
+huomauttamatta sedälleni tästä.
+
+-- Sitäkö kummastelet, ettei lähteitä ole vielä löytynyt? sanoi hän.
+
+-- Olen siitä asiasta sangen levoton. Meillä ei ole vettä kuin
+viideksi päiväksi.
+
+-- Ole huoleti, Akseli, minä takaan, että löydämme vettä, vieläpä
+enemmän kuin tarvitsemmekaan.
+
+-- Milloin?
+
+-- Niin pian kuin olemme päässeet tämän laavakerroksen ohi. Kuinka
+luulisit veden pääsevän tällaisten seinien läpi?
+
+-- Mutta tämä käytävä ulottuu kenties sangen syvälle, ja minusta
+tuntuu, kuin emme vielä olisi laskeutuneet kovinkaan syvälle.
+
+-- Miksi sinä niin luulet?
+
+-- Siksi, että lämpö olisi suurempi, jos olisimme syvällä maan
+sisustassa.
+
+-- Sinun otaksumasi mukaan, vastasi setäni. Mitä lämpömittari
+osoittaa?
+
+-- Tuskin viittätoista astetta; se on siis noussut ainoastaan
+yhdeksän astetta sen jälkeen kun lähdimme.
+
+-- No hyvä, tee sitten johtopäätöksesi!
+
+-- Se on seuraava: mitä tarkimpien havaintojen mukaan lämpö lisäytyy
+maan sisässä asteen verran joka sadalta jalalta. Mutta erikoiset
+paikalliset olosuhteet saattavat tässä vaikuttaa; esimerkiksi
+Jakutskissa Siperiassa on huomattu, että lämpö lisäytyy asteen
+joka kolmeltakymmeneltäkuudelta jalalta. Tämä erotus riippui
+nähtävästi vuorien lämmönjohtamiskyvystä, ja tahtoisin sen
+lisäksi mainita, että on huomattu lämmön lisäytyvän sammuneen
+tulivuoren läheisyydessä ja gneissin läpi ainoastaan asteen joka
+sadaltakahdeltakymmeneltäviideltä jalalta. Ottakaamme vaari tästä
+viimeisestä otaksumasta, joka on parhaiten meille soveltuva, ja
+laskekaamme sen mukaan.
+
+-- Laske, poikaseni.
+
+-- Ei ole mikään sen helpompaa, sanoin minä, ja kirjoitin muutamia
+numeroita muistikirjaani. Yhdeksän kertaa sataviisikolmatta jalkaa on
+tuhannensadanviidenkolmatta jalan syvyys.
+
+-- Aivan oikein.
+
+-- No siis?
+
+-- No, minun laskujeni mukaan olemme kymmenentuhatta jalkaa
+merenpintaa alempana.
+
+-- Onko se mahdollista?
+
+-- O, muutoin eivät numerot olekaan enää numeroita!
+
+Professorin laskut pitivät paikkansa. Olimme jo kuuttatuhatta
+jalkaa syvemmällä kuin minne ihmiset koskaan ovat päässeet. Olimme
+kuuttatuhatta jalkaa syvemmällä kuin Kitz-Bahlin kaivokset Tyrolissa
+sekä samanlaiset kaivokset Württembergissä ja Böhmissä.
+
+Ilma, jonka näin syvällä olisi pitänyt olla kahdeksankymmenen asteen
+lämpöistä, oli tuskin viisitoista-asteista, seikka, joka antoi
+minulle paljon ajattelemisen aihetta.
+
+
+
+
+XIX
+
+
+Seuraavana päivänä, tiistaina heinäkuun 2:sena, jatkettiin
+laskeutumista. Me kuljimme yhä vielä laavakäytävää, joka muodosti
+luonnollisia tasaisesti viettäviä rappusia, ikäänkuin kaltevia
+portaita, joita tavataan vanhoissa rakennuksissa. Siten laskeuduttiin
+kello 12.17 asti päivällä, jolloin saavutimme Hannun, joka oli
+seisahtunut vähää ennen.
+
+-- Vihdoinkin, sanoi setäni, olemme päässeet tämän savupiipun pohjaan.
+
+Katsoin ympärilleni. Olimme tienhaarassa, josta alkoi kaksi tietä,
+kumpikin ahtaita ja pimeitä. Kumpaako nyt piti seurata? Sitä oli
+vaikea päättää.
+
+Setäni ei tahtonut näyttää epätietoiselta minun eikä oppaankaan
+silmissä; hän osoitti siis idänpuolista käytävää, ja pian olimme
+kaikki kolme lähteneet sitä tietä.
+
+Vaikea olisi muutoin ollut harkitsemalla päättää, kumpaako näistä
+seuraisi, sillä ei kummassakaan ollut mitään merkkiä, josta olisi
+voinut tehdä joitakin johtopäätöksiä; siinä täytyi jättäytyä kokonaan
+sattuman varaan.
+
+Tämän uuden käytävän kaltevuus oli tuskin huomattava, ja sen
+läpileikkauspinta oli varsin erilainen. Joskus avautui eteemme
+jakso kaariholveja, jotka muistuttivat huippukaarisia goottilaisia
+kirkkoja. Keskiajan taiteilijat olisivat voineet täällä tutkia tämän
+rakennustyylin kaikkia muotoja. Etäämpänä jouduimme roomalaisten
+tynnyriholvien alle, joiden vahvat tukevat patsaat näyttivät taipuvan
+niiden painosta. Muutamin paikoin tuli näiden holvien sijaan ahtaita
+solia, ikäänkuin majavanpesiä, jotka pakottivat meidät kulkemaan
+ryömimällä ahtaiden aukkojen läpi.
+
+Lämpö pysyi kohtuullisena. Ajattelin vastoin tahtoani sen voimaa
+siihen aikaan, kun Sneffelsin syöksemä laava-aine kulki tämän kanavan
+kautta, joka nyt oli niin hiljainen. Kuvittelin mielessäni, kuinka
+tuliset virrat murtuivat käytävän kulmiin, ja kuinka tulikuumat
+höyryt puristuivat kokoon tässä ahtaassa reiässä!
+
+-- Kunhan vain ei vuori vanhoilla päivillänsä rupeaisi
+hulluttelemaan! tuumin itsekseni.
+
+Näitä tuumiani en ilmoittanut setä Lidenbrockille, sillä hän ei
+olisi ymmärtänyt niitä; hänen ainoa ajatuksensa oli vain mennä
+eteenpäin. Hän käveli, luisui, jopa kieriskeli eteenpäin, alati niin
+luottavaisena, että se oli suoraan sanoen ihmeteltävää.
+
+Käveltyämme tuntematta suurtakaan väsymystä, olimme kello kuuden
+aikaan kulkeneet kaksi penikulmaa etelään päin, mutta tuskin neljättä
+osaakaan alaspäin.
+
+Setäni antoi levähdysmerkin. Söimme paljoa puhumatta ja nukuimme
+liikoja miettimättä.
+
+Varustuksemme yötä varten olivat varsin yksinkertaiset, ja
+matkapeite, johon kukin meistä kääriytyi makaamaan, oli ainoa
+vuoteemme. Ei tarvinnut pelätä kylmää eikä päällekarkausta.
+Matkustajat, jotka kulkevat Afrikan erämaissa tahi uuden mantereen
+aarniometsissä, ovat pakotetut vuorotellen valvomaan toisten
+maatessa; täällä sitävastoin oli täydellinen yksinäisyys; ei ollut
+villi-ihmisiä eikä petoja.
+
+Aamulla heräsimme terveinä ja levänneinä. Matkaa jatkettiin
+laavatietä myöten kuten ennenkin, mutta oli tahdotonta tutkia
+maanlaatua niillä seuduilla, jossa kuljimme. Sen sijaan että tiemme
+olisi laskeutunut maan sisuksiin päin, se näytti kulkevan aivan
+vaakasuoraan; luulinpa huomanneeni, että se kohosi ylös maan pintaan
+päin. Tämä käytävän suunnan muuttuminen alkoi kello kymmenen aikaan
+olla niin huomattava, ja niin väsyttäväkin, että minun täytyi
+hiljentää käyntiäni.
+
+-- No, Akseli? kysyi professori malttamattomasti.
+
+-- En jaksa kulkea enää, vastasin minä.
+
+-- Mitä? Astuttuasi kolme tuntia oivallista tietä myöten?
+
+-- Oivallista kyllä, sitä en tahdo kieltää, mutta varmaan väsyttävää.
+
+-- Mitä? Kävellä alamäkeä!
+
+-- Eipä, kun nousta ylämäkeä, jos suvaitsette.
+
+-- Noustako ylöspäin! sanoi setäni kohottaen olkapäitään.
+
+-- Epäilemättä. Puolen tunnin ajan on kaltevuus vähentynyt, ja jos
+tällaista kulkua kestää vielä pitemmältä, niin tulemme varmaan
+takaisin Islantiin.
+
+Professori pudisti päätään tahtomatta uskoa tätä todeksi. Koetin
+taas jatkaa keskustelua, mutta hän ei vastannut mitään, vaan antoi
+lähtömerkin. Näin varsin hyvin, ettei hänen äänettömyyteensä ollut
+muuta syytä kuin se, että hän oli hyvin huonolla tuulella.
+
+Siispä otin uljaasti taakkani ja seurasin kiireesti Hannua, joka
+astui setäni jäljessä. Pidin kunnia-asianani, etten jäisi jälkeen,
+ja koetin varoa, ettei toverini pääsisi näkymättömiin; vapisin
+ajatellessani, että eksyisin tässä maanalaisessa harhasokkelossa.
+
+Vaikka kulku tien kohoamisen kautta kävi yhä vaivalloisemmaksi,
+lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että lähenin maan pintaa. Tämä
+toivo vahvistui joka askeleella, ja iloitsin ajatellessani, että
+saisin vielä nähdä pikku Graübenini.
+
+Keskipäivällä tapahtui käytävän seinien ulkonäössä muutos, jonka
+minä huomasin siitä, että sähkövalon heijastus niistä väheni.
+Laavapeitteen jälkeen seurasi luonnollisia kallioita, jotka olivat
+kaltevina ja usein pystysuorinakin kerroksina. Me olimme keskellä
+siluurista kautta.[43]
+
+-- On selvää, sanoin minä, että nämä kerrostumat ovat muodostuneet
+toisella maailmankaudella liuskakivestä, kalkista ja hiekkakivestä!
+Me käännämme selkämme graniittipohjalle! Mehän teemme aivan kuin
+lähtisimme Hampurista Hannoverin kautta Lyypekkiin.
+
+Olisi ollut parempi vaieta näistä huomioista, mutta innostukseni
+geologiaan oli suurempi kuin viisauteni, joten setäni kuuli puheeni.
+
+-- Mikä on hätänä? kysyi hän.
+
+-- Katsokaa, sanoin, ja osoitin hänelle hiekka- ja
+kalkkikivikerrosta, sekä ensimmäisiä merkkejä liuskakiven kaltaisista
+vuorilajeista.
+
+-- No entä sitten?
+
+-- Olemme tulleet sille maailmankaudelle, jolloin ensimmäiset kasvit
+ja eläimet syntyivät.
+
+-- Vai niin! Niinkö luulet?
+
+-- Mutta katsokaapa! Tarkastakaa, tutkikaa!
+
+Pyysin professoria valaisemaan lampullansa käytävän seinää ja odotin,
+että hän sanoisi jotakin hämmästyksissään; mutta hän ei virkkanut
+sanaakaan, vaan jatkoi kulkuansa eteenpäin.
+
+Oliko hän ymmärtänyt sanojani vai ei? Kävikö hänen kunnialleen setänä
+ja oppineena miehenä tunnustaa erehtyneensä valitessaan tämän itäisen
+käytävän, vai oliko hän päättänyt tutkia sen perille saakka? Se vain
+oli selvää, että olimme jättäneet laava-aineen kulkuväylän ja ettei
+tämä käytävä voinut viedä Sneffelsin ahjoon.
+
+Kysyin itseltäni, enkö pannut liian suurta painoa tälle maakerroksien
+vaihtumiselle. Enkö pettänyt itseäni? Kuljimmehan todella niiden
+kalliokerroksien läpi, jotka ovat graniittipohjalla.
+
+-- Jos vain minä olen oikeassa, niin minun täytyy löytää joitakin
+ikivanhojen kasvien jätteitä, ja silloin asia on varma. Etsikäämme!
+
+En ollut kulkenut sataakaan askelta ennenkuin silminnähtävät
+todistukset olivat edessäni. Siluurisella aikakaudella oli merissä
+enemmän kuin tuhatviisisataa eri kasvi- ja eläinlajia. Jalkani, jotka
+olivat tottuneet kovaan laava-aineeseen, polkivat nyt tomua, joka oli
+syntynyt ruohojen ja simpukkain jätteistä, ja seinillä näkyi selvästi
+jälkiä fucus- ja lycopodium-kasveista.[44]
+
+Professori Lidenbrock ei voinut erehtyä näistä, mutta hän ummisti
+silmänsä jatkaen matkaansa yhtä kiireesti kuin ennenkin. Tämähän oli
+itsepäisyyttä, joka meni kaikkien rajojen yli, enkä voinut enää sitä
+kärsiä. Otin käteeni täydellisesti säilyneen näkinkengän kuoren,
+joka oli melkein samanlainen kuin nykyajan Oniscus,[45] menin sitten
+setäni luo ja sanoin hänelle:
+
+-- Katsokaa tätä!
+
+-- Niinpä näkyy, sanoi hän tyynesti, se on simpukan kuori, joka
+kuuluu trilobitien[46] hävinneeseen sukuun. Ei sen enempää!
+
+-- Mutta ettekö päätä sen johdosta...?
+
+-- Samaa kuin sinäkin? Päätän kyllä. Olemme jättäneet graniittipohjan
+ja laava-aineen kulkuväylän. Onpa mahdollista, että olen erehtynyt,
+mutta en ole siitä vakuutettu, ennenkuin olen päässyt tämän käytävän
+päähän.
+
+-- Se on oikein, setä, että teette niin, ja minä hyväksyisin
+menettelynne, jollei meitä uhkaisi vaara.
+
+-- Mikä sitten?
+
+-- Veden puute. -- Meidän pitää jakaa se määrättyihin päiväannoksiin!
+
+
+
+
+XX
+
+
+Oli todellakin välttämätöntä säästää juomavettä, sillä illallista
+syödessämme huomasin, ettei sitä voinut riittää enemmäksi kuin
+kolmeksi päiväksi. Sen lisäksi tuli vielä sekin harmi, että meillä
+oli sangen vähän toivoa löytää mitään lähdettä näissä tämän
+maailmankauden muodostamissa kerroksissa.
+
+Koko seuraavan päivän käytävän holvit yhä kaareutuivat yllämme, ja
+kuljimme virkkaen tuskin sanaakaan. Me aloimme muuttua melkein yhtä
+vaiteliaiksi kuin Hannukin.
+
+Tie ei kohonnut, ei ainakaan sanottavasti; välistä se näytti
+viettävän alaspäinkin. Mutta tämä tuskin huomattava suunnanmuutos ei
+voinut rauhoittaa professoria, sillä maakerroksien laatu pysyi aivan
+muuttumattomana.
+
+Seinien liuska- ja kalkkikivikerrokset sekä vanha punainen hiekkakivi
+välkkyivät komeasti sähkölyhtymme kirkkaassa valossa. Olisi voinut
+luulla olevansa avatussa malmisuonessa keskellä Devonshireä, josta
+tällaiset maakerrokset ovat saaneet nimensäkin.[47]
+
+Loistavat marmorilajit peittivät käytävän seiniä; muutamat lajit
+olivat agaatti-harmaita, täynnä kummallisia valkoisia suonia,
+toiset ruusunpunaisia tahi keltaisia, punapilkkuisia; etäämpänä oli
+näytteitä tummista puna- ja ruskeapilkkuisista lajeista, joissa
+kalkkikivi aikaansai kauniita värivivahduksia.
+
+Suurimmassa osassa näitä marmorilajeja oli ikivanhojen eläimien
+jälkiä. Eilisestä päivästä alkaen oli kehitys selvästi edistynyt.
+
+Trilobiittien asemesta huomasin kehittyneempien lajien jätteitä,
+muiden ohessa _Ganoidi_-kaloja,[48] sekä noita varhaisimpia
+_Sauropteris_-eläimiä,[49] joiden paleontologit ovat huomanneet
+olevan matelijoiden ensimmäisiä muotoja. Devonisissa merissä eli
+suuri määrä tällaisia, ja niitä sortui tuhansittain uudempien
+kerrosten alle.
+
+Oli siis aivan selvää, että nousimme ylöspäin eläimellisen elämän
+astuimia myöten, joiden korkeimmalla portaalla ihminen on. Mutta
+professori ei näkynyt välittävän siitä.
+
+Hän odotti kahta asiaa: että ilmaantuisi jyrkkä rotko, joka sallisi
+hänen taas jatkaa alaspäin, tahi että vastaamme tulisi jokin este,
+joka keskeyttäisi hänen kulkunsa tätä tietä myöten. Mutta ilta tuli
+tämän toivon täyttymättä.
+
+Perjantaina painui vähäinen retkikuntamme yhä syvemmälle käytävän
+sokkeloihin; yöllä aloin jo tuntea janon tuskaa.
+
+Kymmenen tunnin kävelyn jälkeen huomasin, että lampun valo ei enää
+heijastunutkaan seinistä. Marmorin, liuska-, kalkki- ja hiekkakiven
+sijaan peitti seiniä tumma kiiltämätön aine. Eräässä paikassa, missä
+tunneli oli ahdas, nojausin vasempaa seinää vastaan, ja kun vedin
+käteni takaisin, oli se aivan musta. Minä tarkastin seinää likemmin
+ja huomasin, että olimme keskellä kivihiili-aarniota.[50]
+
+-- Kivihiili-aarnio! huudahdin minä.
+
+-- Aarnio ilman työmiehiä, vastasi setäni.
+
+-- Oh, kukapa sen niin tietää?
+
+-- Sen tiedän minä, vastasi setäni lyhyesti, ja olen varma siitä,
+että tämä käytävä, joka vie hiilikerroksien lävitse, ei ole
+ihmiskätten työtä. Mutta on yhdentekevää, olipa se luonnon muodostama
+taikka ei. Nyt on ruoka-aika; sentähden syökäämme.
+
+Hannu otti esiin vähän ruokaa; söin vain hiukkasen, mutta join
+sen vähäisen vesitilkan, joka oli minun osani. Oppaamme pullo oli
+puolillansa vettä ja siinä oli kaikki, mitä oli jäljellä kolmen
+hengen janon sammuttamiseksi.
+
+Syötyämme kääriytyivät matkatoverini peitteisiinsä, saadakseen unesta
+virkistystä vaivoillensa. Minä puolestani en nukkunut, vaan luin
+aamuun asti.
+
+Kello kuuden aikaan lauantaina lähdimme taas matkaan. Kahdenkymmenen
+minuutin kuluttua tulimme avaraan aukeamaan, ja ymmärsin silloin,
+etteivät ihmiskädet olleet voineet kaivaa tätä kaivosta, sillä holvit
+olisivat siinä tapauksessa olleet pönkitetyt. Oli varsin ihmeellistä,
+että ne vielä voivat olla pystyssä.
+
+Luola oli sataa jalkaa leveä ja sataaviittäkymmentä korkea. Se oli
+syntynyt jonkin maanalaisen liikunnon vaikutuksesta; kestämättä
+jotakin voimallista sysäystä oli maankuori auennut ja tehnyt tämän
+suuren aukon, johon nyt ensimmäisen kerran tunkeusi maanpinnan
+asukkaita.
+
+Koko kivihiilikauden historia oli kirjoitettu näille mustille
+seinille, ja geologi olisi helposti voinut niistä seurata kaikkia eri
+kehityskausia. Hiilikerroksia erottivat toisistaan tiheät hiekka- ja
+savikerrokset, joiden välissä ne olivat ikäänkuin musertuneina.
+
+Tänä aikana, joka oli lähinnä nuorin paleontologisen maailmankauden
+jaksoista, oli maa erinomaisen rehevän kasvullisuuden peitossa;
+siihen oli kaksi syytä, nimittäin kuuma ilmanala ja alituinen kosteus.
+
+Silloin ei kasvanut paljon puita, vaan ainoastaan kortteita,
+äärettömiä heinälaitumia, sananjalkoja, liekoja, sigillarioita:
+asterofyliittejä ja muita harvinaisia kasvisukuja, joita siihen
+aikaan oli tuhansia eri lajeja. Juuri tästä tavattoman runsaasta
+kasvullisuudesta kivihiilet ovat saaneet alkunsa. Kasvit vajosivat
+veden alle ja muodostivat vähitellen paksuja kerroksia.
+
+Silloin alkoi luonnollisen kemian vaikutus; merien pohjalla
+kasviaineet ensiksi muodostuivat turpeiksi, alkoivat sitten kaasujen
+vaikutuksesta lämmetä ja kivettyivät lopuksi täydellisesti.
+
+Siten muodostuivat nämä äärettömät hiilipaljoudet, joiden kuitenkin
+vähemmässä kuin kolmessa vuosisadassa täytyy loppua liiallisen
+kuluttamisen kautta, jolleivät teollisuutta harjoittavat kansat
+ajoissa hillitse tuhlaavaisuuttansa.
+
+Nämä ajatukset johtuivat mieleeni katsellessani luolan
+hiilirikkauksia. Luultavasti ne eivät koskaan tule päivänvaloon,
+sillä näin syvällä olevien aarnioiden kaivaminen vaatisi liian suuria
+kustannuksia. Ja mitäpä se muutoin hyödyttäisikään, kun kerran niin
+paljo hiiltä vielä on monin paikoin niin sanoaksemme maanpinnalle
+levitettynä? Sellaisina kuin nämä hiilikerrokset nyt ovat, pysyvät ne
+maailman loppuun asti.
+
+Silläväin kuljimme eteenpäin, ja unhotin tien pituuden, vaipuen
+geologisiin mietteisiin, ilman lämpö pysyi yhtäläisenä kuin se oli
+ollut kulkiessamme laava-aineen ja liuskakiven muodostamien kerrosten
+lävitse. Mutta minä tunsin sangen selvästi hiilivedyn hajun. Huomasin
+heti, että käytävässä oli sangen paljon tätä vaarallista kaasua, jota
+vuorityömiehet sanovat kaivoskaasuksi ja jonka räjähtäminen on niin
+usein aikaansaanut hirveitä tapaturmia.
+
+Onneksi oli valaistusneuvonamme Ruhmkorffin älykäs kone; mutta jos
+olisimme olleet niin typeriä, että tulisoihtu kädessä olisimme
+tutkineet tätä käytävää, niin olisi hirveä räjähdys tehnyt lopun
+matkastamme tappaen meidät.
+
+Tätä kävelyä kivihiilen keskellä kesti iltaan asti. Setäni taisi
+tuskin hillitä malttamattomuuttansa, jota hän tunsi tiemme
+vaakasuoran suunnan tähden. Kahdenkymmenen askeleen päässä oli synkkä
+pimeys, joten käytävän pituutta ei voinut nähdä, ja minä jo rupesin
+luulemaan sitä loppumattomaksi, kun kello kuuden aikana ilmestyi
+äkkiarvaamatta seinä eteemme. Ei oikealla eikä vasemmalla puolella,
+ei ylhäällä eikä alhaalla ollut mitään tietä! Me olimme tulleet
+umpinaiseen sopukkaan.
+
+-- No sen parempi! huusi setäni. Sittenpähän tiedän, mitä teen. Me
+emme ole Saknussemmin kulkemalla tiellä, eikä auta muu kuin kääntyä
+takaisin. Levätkäämme nyt yö, ja kolmen päivän kuluttua tulemme
+takaisin sille kohdalle, missä käytävät haarautuvat.
+
+-- Niin, sanoin minä, jos meillä on siihen voimia!
+
+-- Miksi ei olisi?
+
+-- Siksi, että vesi on huomenna tykkänään lopussa.
+
+-- Entäs rohkeus? Onko sekin lopussa? kysyi professori katsoen minuun
+ankaran näköisenä. En uskaltanut vastata.
+
+
+
+
+XXI
+
+
+Seuraavana päivänä lähdimme aikaiseen matkalle; meidän täytyi
+kiiruhtaa, sillä olimme viiden päivämatkan päässä siitä käytävien
+risteyksestä, jossa olimme menneet harhaan. En tahdo lähemmin
+kuvailla kärsimyksiämme paluumatkalla. Setäni kesti ne sellaisen
+närkästyksen vallassa, jota mies tuntee tietäessään olleensa
+väärässä; Hannu tyynen luonteensa mukaan kärsivällisesti ja minä
+valitellen ja epätoivoisena, sen myönnän. En jaksanut rohkeasti
+kestää vastoinkäymisiä.
+
+Niinkuin olin ennustanutkin, vesi loppui kokonaan ensimmäisen päivän
+marssin jälkeen. Juoma-aineenamme oli nyt vain viina, mutta tämä
+inhoittava neste poltti kurkkuani, enkä kärsinyt sitä nähdäkään.
+Minusta oli ilma tukahduttava, väsymys teki minut hervottomaksi ja
+useita kertoja olin kaatumaisillani. Me seisahduimme silloin ja
+setäni tahi islantilainen koettivat virkistää minua niin hyvin kuin
+taisivat. Mutta minä näin jo, että edellinen vain sangen vaikeasti
+taisteli lopullista uupumusta ja janon tuskia vastaan.
+
+Tiistaina heinäkuun 9 p:nä saavuimme viimeinkin nääntyneinä,
+melkein ryömien, käytäväin yhdyntäpaikalle. Siellä kaaduin maahan
+laavapohjalle. Kello oli kymmenen aamupäivällä.
+
+Nojaten seinää vastaan Hannu ja setäni koettivat pureksia muutamia
+korpunpalasia. Syviä huokauksia kohosi työläästi paisuneilta
+huuliltani, kunnes viimein menin tainnuksiin.
+
+Hetkisen kuluttua lähestyi setäni minua ja nosti minut syliinsä.
+
+-- Lapsi parka! mutisi hän itsekseen todella hellällä äänellä.
+
+Tulin liikutetuksi näistä sanoista, sillä olin tottumaton kuulemaan
+ystävällisiä sanoja tuimalta professorilta; otin hänen vapisevat
+kätensä käsiini, ja hän salli sen katsellen minua kyynelsilmin.
+
+Silloin näin hänen tarttuvan pulloon, joka riippui hänen kaulassaan,
+ja suureksi hämmästyksekseni hän asetti sen huulilleni.
+
+-- Juo! sanoi hän.
+
+Kuulinko oikein? Oliko setäni hullu? Katsoin häneen hämmästyneenä
+enkä voinut käsittää hänen sanojansa.
+
+-- Juo! sanoi hän uudelleen, ja nostaen pullon huulilleni hän
+tyhjensi sen sisällön kokonaan suuhuni.
+
+Ah, mikä nautinto! Kulaus vettä kostutti kuivaa suutani, yksi ainoa
+kulaus vain, mutta se oli kylliksi virkistämään riutuvia elinvoimiani.
+
+Kiitin setääni kädet ristissä.
+
+-- Niin, sanoi hän, kulaus vettä! Viimeinen! ymmärrätkö? Viimeinen!
+Minä olin sitä säilyttänyt suurena kalleutena pullossani.
+Parikymmentä kertaa, sata kertaa olen voittanut suuren haluni juoda!
+Mutta ei, Akseli, säästin sen sinulle.
+
+-- Setäni! mutisin minä, ja suuret kyyneleet tulivat silmiini.
+
+-- Niin, lapsi raukkani, minä tiesin, että sinä tänne päästyämme
+kaatuisit maahan puolikuolleena, ja sentähden säästin viimeiset
+vedenpisarani, virvoittaakseni niillä sinua.
+
+-- Kiitoksia, kiitoksia setä, sanoin minä.
+
+Vaikka janoni oli vain hiukan vähentynyt, olin kuitenkin saanut uusia
+voimia. Kurkkuni kutistunet jänteet ja turvonneet huuleni pehmenivät,
+ja saatoin puhua.
+
+-- Kuulkaapa nyt, sanoin minä, meillä ei ole kuin yksi keino
+jäljellä; koska ei ole vettä, niin meidän täytyy; kääntyä takaisin.
+
+Setäni kaihtoi katsettani, kun lausuin nämä sanat; hän painoi päänsä
+alas.
+
+-- Meidän täytyy kääntyä takaisin, huudahdin minä, ja mennä takaisin
+Sneffelsiin. Suokoon Jumala meille voimia nousta ylös vuoren huipulle!
+
+-- Kääntyä takaisin! sanoi setäni, ikäänkuin olisi vastannut
+pikemminkin itselleen kuin minulle.
+
+-- Niin, kääntyä takaisin, viivyttelemättä silmänräpäystäkään.
+
+Pitkä aika kului äänettömyyden vallitessa.
+
+-- Eivätkö siis, Akseli, nämä vesipisarat ole antaneet sinulle voimaa
+ja rohkeutta? kysyi professori omituisella äänellä.
+
+-- Rohkeuttako!
+
+-- Näen sinun olevan yhtä alakuloinen kuin ennenkin; olet vieläkin
+aivan epätoivoinen.
+
+Minkälaisen ihmisen kanssa olinkaan tekemisissä, ja mitä tuumia hän
+hautoikaan rohkeassa sielussaan?
+
+-- Mitä? Ettekö tahdo? -- -- --
+
+-- Luopuako tästä matkasta, kun kaikki ennustaa, että se onnistuu? En
+suinkaan!
+
+-- Meidän siis täytyy menehtyä?
+
+-- Ei, Akseli, ei! Palaa sinä! Minä en tahdo aiheuttaa sinun
+kuolemaasi! Hannu seuratkoon sinua. Jätä minut!
+
+-- Hylkäisinkö teidät!
+
+-- Jätä minut yksin, sanon sinulle! Minä olen lähtenyt tälle matkalle
+ja menen perille asti, kävi miten kävi. Mene tiehesi, Akseli, mene
+tiehesi!
+
+Setäni puhui hyvin kiivaasti. Hänen äänensä, joka oli vähän aikaa
+ollut lempeä, tuli taas kovaksi ja uhkaavaksi. Synkän itsepintaisesti
+hän taisteli mahdottomuutta vastaan. Minä en tahtonut jättää häntä
+tänne syvyyden pohjalle, vaikka toiselta puolen itsesäilytysvaistoni
+käski minun paeta.
+
+Hannu katseli tätä kohtausta tavalliseen välinpitämättömään
+tapaansa, mutta hän ymmärsi nähtävästi kuitenkin, mistä hänen
+molemmat matkakumppaninsa keskustelivat. Meidän liikkeemme ja eleemme
+osoittivat kyllä selvästi, mille suunnalle kumpikin meistä koetti
+toistansa saada lähtemään; mutta Hannusta näytti samantekevältä,
+missä hänen henkensä oli vaarassa; hän oli valmis jatkamaan matkaa,
+jos annettaisiin lähtömerkki, ja valmis myöskin seisahtumaan herransa
+vähimmästäkin viittauksesta.
+
+Jospa minä tällä hetkellä olisin voinut saada Hannun käsittämään
+sanojani! Sanani, huokaukseni, ääneni olisivat pehmittäneet tämän
+kovan luonnon. Minä olisin hänelle selittänyt, olisin niin sanoakseni
+selittänyt hänelle kouraan tuntuvasti niitä vaaroja, joita hän ei
+näyttänyt aavistavankaan, ja meidän molempien yhdessä olisi ehkä
+onnistunut saada itsepäinen professori taipumaan. Jos olisi tarvittu,
+olisimme voineet pakottaa hänet palaamaan Sneffelsin huipulle!
+
+Minä lähestyin Hannua ja laskin käteni hänen kädellensä: hän ei
+liikahtanut. Minä osoitin hänelle tietä vuoren aukon suuhun; hän
+pysyi järkähtämättömänä. Läähättävät keuhkoni ilmaisivat tuskani,
+mutta islantilainen pudisti vain päätänsä ja osoitti tyynesti setääni.
+
+-- Herra! sanoi hän.
+
+-- Herra! huusin minä. Hullu! Hän ei ole elämäsi herra! Meidän täytyy
+paeta! Meidän täytyy viedä hänet pois! Kuuletko? Ymmärrätkö?
+
+Olin tarttunut Hannua käsivarteen ja tahdoin pakottaa hänet nousemaan
+ylös ja auttamaan minua, mutta setäni tuli väliin.
+
+-- Malta mielesi, Akseli! sanoi hän. Sinä et saa tätä itsepintaista
+palvelijaa taivutetuksi. Kuule siis, mitä ehdotan sinulle.
+
+Panin käsivarteni ristiin ja katsoin setää suoraan silmiin.
+
+-- Veden puute, sanoi hän, on ainoana esteenä aikomuksieni
+täyttämiselle. Tästä itäisestä käytävästä, joka on muodostunut
+laava-aineen, liuskakiven ja hiilien sisään, emme ole löytäneet
+tippaakaan vettä. On mahdollista, että meillä on parempi onni, jos
+seuraamme läntistä käytävää.
+
+Minä pudistin päätäni hyvin epäilevän näköisenä.
+
+-- Kuule minua loppuun asti, sanoi professori koroittaen ääntänsä.
+Sillä aikaa kuin sinä makasit tässä tainnuksissa, liikkumattomana,
+olen minä tutkinut tämän käytävän muodostusta. Se vie suoraan
+maan sisukseen ja saattaa meidät muutaman tunnin kuluessa vahvalle
+graniittipohjalle, jossa tapaamme lähteitä runsaasti. Kuule siis
+mitä sanon. Kun Kolumbus pyysi laivaväeltänsä kolmen päivän aikaa,
+löytääksensä uusia maita, niin miehistö myöntyi hänen pyyntöönsä,
+vaikka olivat sairaita ja kauhistuneita, ja hän löysikin kokonaisen
+uuden maailman. Minä, näiden maanalaisten seutujen Kolumbus, pyydän
+sinulta ainoastaan yhtä päivää. Jollemme tämän ajan kuluessa ole
+löytäneet vettä, niin minä vannon, että palaamme maan pinnalle
+takaisin.
+
+Vaikka olin hyvin levoton, tulin kuitenkin liikutetuksi näistä
+sanoista ja siitä uhrautuvaisuudesta, jota setäni osoitti puhuessaan
+tällä tavalla.
+
+-- No, olkoon menneeksi, vastasin, tapahtukoon kuten tahdotte ja
+palkitkoon Taivaan herra teidän suurenmoisen rohkeutenne. Teillä on
+vain muutama tunti aikaa koetella onneanne. Eteenpäin!
+
+
+
+
+XXII
+
+
+Me rupesimme kulkemaan taas alaspäin, mutta tällä kertaa uutta
+käytävää. Hannu kulki tapansa mukaan edellä. Emme olleet menneet
+sataa askelta, kun professori, joka lyhdyllänsä valaisi muuria, jo
+huudahti:
+
+-- Tässä on alkuajan eli prekambrisen maailmankauden maakerroksia!
+Olemme oikealla tiellä. Eteenpäin! eteenpäin!
+
+Kun maapallo maailman alkuaikoina vähitellen jäähtyi, aiheutti sen
+supistuminen ulkokuoren mullistuksia, räjähdyksiä, kutistumisia
+ja halkeamia. Se käytävä, jota kuljimme, oli halkeama, jonka
+kautta ulossyöksevä graniitti kerran oli raivannut itselleen tien.
+Sen tuhannet mutkat muodostivat sekavan sokkelon ensimmäisen
+maailmankauden maakerroksissa.
+
+Sitä mukaa kuin tulimme alemmaksi, tuli näkyviin niitä kerroksia,
+jotka muodostivat maan. Geologinen tiede on huomannut kolme eri
+kerrosta: liuskakivi, gneissi ja katinkultakivi, -- jotka perustuvat
+sille järkähtämättömälle pohjalle, jota sanotaan graniitiksi.
+
+Mutta eipä ole mineralogeja koskaan sattunut tällaiselle
+merkilliselle paikalle luontoa tutkimaan. Mitä eloton pora ei ole
+voinut nostaa maan pinnalle, sitä saatoimme tutkia silmillämme ja
+koskettaa käsillämme.
+
+Kauniin viheliäisen liuskakivikerroksen läpi kulki vaski- ja
+manganisuonia, ja sitä paitsi näkyi hiukan platinaa ja kultaa. Kuinka
+suuria rikkauksia olikaan kätkettyinä maapallon sisustaan, joista
+ihmisten ahneus ei koskaan pääsisi nauttimaan! Ensimmäisten päivien
+mullistukset olivat haudanneet nämä aarteet niin syvälle, ettei
+kuokka eikä rautakiila niitä ikänä voi sieltä temmata.
+
+Liuskakiven alapuolella oli suoraviivaisesti muodostunutta gneissiä,
+joka oli huomattavaa säännöllisten muotojensa vuoksi; sen jälkeen
+suuriliuskaista katinkultaa, joka hämmästytti komealla kiillollansa.
+
+Sähkölyhdyn valo, joka heijastui katinkullan loistavasta pinnasta,
+säihkyi kaikista kulmista; oli kuin olisin kulkenut onton timantin
+läpi, jossa valon säteet taittuivat tuhansiin häikäiseviin eri
+väreihin.
+
+Kello kuuden paikoilla alkoi valon loisto huomattavasti vähetä,
+melkeinpä lakkasi tykkänään; seinillä oli kiteellinen mutta synkempi
+väri, katinkulta yhtyi kiinteämmin vuolukiveen ja ukonkiveen,
+muodostaen varsinaista kalliota, joka on kaikkein kovinta kiveä, ja
+joka musertumatta kannattaa maapallon neljää ylempää kerrosta. Me
+olimme saapuneet ikäänkuin äärettömään graniittivankilaan.
+
+Kello oli kahdeksan illalla. Vettä ei löytynyt vieläkään, ja minä
+kärsin hirveästi. Setäni kulki edellä eikä tahtonut seisahtua; hän
+toivoi kuulevansa jonkin lähteen lorisemista, vaan ei kuullut mitään!
+
+Jalkani lakkasivat kannattamasta minua, mutta minä koetin
+valittamatta kestää tuskiani, etten pakottaisi setääni seisahtumaan;
+se olisi ollut hänelle epätoivoinen isku, sillä hänen viimeinen
+määräpäivänsä oli loppumaisillaan.
+
+Vihdoin voimani uupuivat; minulta pääsi huuto ja kaaduin.
+
+-- Auttakaa! Minä kuolen.
+
+Setäni kääntyi takaisin; hän katseli minua käsivarret ristissä ja
+lausui viimein seuraavat synkeät sanat:
+
+-- Kaikki on lopussa!
+
+Silmäni painuivat umpeen.
+
+Kun taas avasin ne, näin molempien toverieni makaavan liikkumattomina
+vaippoihinsa kääriytyneinä. Nukkuivatko he? Minä puolestani en
+saattanut nukkua silmänräpäystäkään: kärsin liian suuresti, varsinkin
+siitä ajatuksesta, ettei ollut enää pelastumisen toivoa. Setäni
+viimeiset sanat kaikuivat korvissani: kaikki on lopussa! Sellaisessa
+heikkouden tilassa ei ollut ajattelemistakaan enää kiivetä maan
+pinnalle.
+
+Meillä oli puolentoista penikulman paksuinen maakuori päällämme, ja
+minusta tuntui kuin koko tämä paino olisi levännyt hartioillani.
+Tunsin itseni muserretuksi ja tein äärettömiä ponnistuksia
+kääntyäkseni graniittivuoteellani.
+
+Muutama tunti kului. Haudan hiljaisuus vallitsi ympärillämme; ei
+vähintäkään ääntä tunkenut näiden muurien läpi, joista kaikista
+ohuinkin oli muutaman penikulman paksuinen.
+
+Tässä äärimmäisen raukeuden tilassa luulin kuulevani jotakin jyrinää.
+Käytävässä oli pimeä, mutta kun tarkemmin katsoin, saatoin nähdä
+islantilaisen poistuvan lamppu kädessä.
+
+Miksikä Hannu meni pois? Hylkäsikö hän meidät? Setä nukkui. Minä
+koetin huutaa, mutta ääneni ei tahtonut kuulua kuivettuneilta
+huuliltani. Nyt oli aivan pimeä ja viimeinen ääni oli vaiennut.
+
+-- Hannu hylkää meidät! Hannu! Hannu! Nämä sanat lausuin vain
+itsekseni, etäämmäksi ne eivät kuuluneet. Mutta ensimmäisen
+kauhistuksen haihduttua häpesin, että olin epäillyt miestä, jonka
+käytöksessä ei siihen asti ollut näkynyt mitään epäiltävää. Hannun
+poismeno ei saattanut olla pakoa, sillä sen sijaan, että hän olisi
+käynyt käytävää ylöspäin, meni hän alaspäin. Tämä ajatus rauhoitti
+minua, ja saattoi minut toisiin mietteisiin. Ainoastaan jokin tärkeä
+seikka saattoi ajaa tämän rauhallisen miehen levoltaan. Oliko hän
+yön hiljaisuudessa kuullut kohinaa, jota minun korvani eivät olleet
+erottaneet?
+
+
+
+
+XXIII
+
+
+Tunnin ajan koetin täydellisesti pyörällä päästäni miettiä niitä
+syitä, jotka voivat saada hiljaisen linnustajan poistumaan, ja toinen
+toistansa mielettömämpi ajatus syntyi aivoissani. Luulin jo tulevani
+hulluksi!
+
+Mutta vihdoinkin kuului jalkojen töminää käytävän syvyydestä ja
+Hannu tuli taas ylös. Heikkoa valoa alkoi näkyä seinillä, tulvahtaen
+viimein esiin käytävän aukosta. Hannu tuli näkyviin.
+
+Hän meni setäni luo, laski kätensä hiljaa hänen olkapäällensä ja
+herätti hänet. Setäni nousi ylös.
+
+-- Mitä nyt? kysyi hän.
+
+-- Vettä! vastasi linnustaja.
+
+Voisinpa luulla, että jokainen, tuntiessaan ankaraa kipua, muuttuu
+polyglotiksi, joka ymmärtää kaikki kielet. Minä en ymmärtänyt
+sanaakaan tanskan kieltä, mutta käsitin kuitenkin vaistomaisesti
+Hannun sanat.
+
+-- Vettä! Vettä! huusin, taputtaen käsiäni ja viittaillen kuin hullu.
+
+-- Vettä! lausui taas setäni. Missä? kysyi hän islannin kielellä.
+
+-- Alhaalla, vastasi Hannu.
+
+-- Missä? Alhaalla! Ymmärsin kaikki. Tartuin linnustajan käsiin ja
+puristin niitä; hän katsoi vain tyynesti minuun.
+
+Emme kauan siekailleet, ja kohta kuljimme käytävää, joka kävi yhä
+jyrkemmäksi.
+
+Tunnin kuluttua olimme kulkeneet noin tuhat syltä ja tulleet paria
+tuhatta jalkaa alemmaksi.
+
+Tällöin kuulin selvästi eriskummallisen äänen graniittiseinän läpi,
+jonkinlaisen kumisevan pauhinan, ikäänkuin kaukaisen ukkosen jyrinän.
+Kun ensimmäisen puolen tunnin kuluessa emme löytäneetkään puheena
+olevaa vesilähdettä, tunsin taas ahdistavaa tuskaa, mutta setäni
+ilmoitti silloin syyn jyrinään, jonka kuulimme.
+
+-- Hannu ei ole pettynyt, sanoi hän, pauhu, minkä kuulet, on puron
+kohinaa.
+
+-- Puron! huusin minä.
+
+-- Epäilemättä: maanalainen virta kulkee lähellämme!
+
+Toivon elähdyttäminä kiirehdimme kulkuamme. En tuntenut enää
+väsymystä. Jo pelkkä veden kohina elähdytti minua. Se lisääntyi
+huomattavasti; virta, joka oli kulkenut yläpuolellamme, pauhasi nyt
+vasemmanpuolisen seinän sisällä. Koettelin usein seinää, toivoen
+huomaavani jotakin hikoilemista tahi kosteutta, mutta turhaan. Vielä
+kului puoli tuntia ja puoli penikulmaa kuljettiin.
+
+Nyt minulle selvisi, että linnustaja, erottuaan meistä, ei ollut
+tutkinut matkaa tätä etäämmäksi. Vuorelaisille ja veden etsijöille
+ominaisella vaistolla hän "tunsi" tämän virran kallion läpi, mutta
+hän ei varmaankaan ollut nähnyt tätä arvaamattoman kallisarvoista
+nestettä, eikä ollut sillä sammuttanut janoansa.
+
+Pian huomasimme, että jos kulkisimme vielä etäämmäksi, joutuisimme
+loitommaksi virrasta, jonka pauhina alkoi heikontua heikontumistaan.
+
+Silloin käännyimme takaisin. Hannu seisahtui juuri sille paikalle,
+missä virta tuntui olevan meitä lähinnä.
+
+Istahdin muurin viereen; vesi virtasi tavattoman vuolaana kahden
+jalan päässä minusta, mutta kivinen seinä erotti meidät siitä.
+
+Ajattelematta ja miettimättä, olisiko mitään keinoa saada tätä vettä,
+jättäysin silmänräpäykseksi epätoivon valtaan.
+
+Hannu katsoi minuun ja luulinpa näkeväni hymyn hänen huulillansa.
+
+Hän nousi ja otti lamppunsa; seurasin häntä. Hän kulki seinää kohti;
+katsoin häneen. Hän painoi korvansa kuivaa kalliota vastaan ja
+kuljetti päätään hitaasti pitkin seinää kuunnellen tarkasti. Ymmärsin
+hänen hakevan juuri sitä paikkaa, mistä virran pauhina kuului
+selvimmin, ja tämän paikan hän löysi vasemmalta sivuseinältä, kolmen
+jalan korkeudella maasta.
+
+Tunsin itseni sangen liikutetuksi enkä uskaltanut arvaillakaan, mitä
+linnustaja aikoin tehdä; kiittelin häntä ylenmäärin, kun näin hänen
+tarttuvan rautakankeen puhkaistakseen sillä kallion.
+
+-- Pelastetut! huusin minä.
+
+-- Niinpä kyllä, huusi setäni innoissaan, Hannu on oikeassa. Kiitos
+olkoon uljaan linnustajamme! Itse emme olisi keksineet tätä keinoa!
+
+Sen kyllä uskon! Sellainen keino ei olisi koskaan juolahtanut meidän
+mieleemme, vaikka se olikin varsin yksinkertainen, sillä oli kovin
+vaarallista hakata kuokalla tätä seinää. Maa olisi voinut ruveta
+vierimään ja olisi haudannut meidät! Ja jos virta vielä tempaisi
+meidät mukaansa syöstessänsä kallion läpi! Nämä vaarat eivät suinkaan
+olleet luuloteltuja, mutta ei vierimisen tahi tulvan pelko voinut
+enää pidättää meitä, ja meidän janomme oli niin suuri, että sitä
+sammuttaaksemme olisimme kaivaneet vaikka valtameren pohjan puhki.
+Hannu ryhtyi tähän työhän, joka ei olisi sujunut sedältäni eikä
+minulta. Me olisimme jyskyttäneet malttamattomasti, ja kivi olisi
+mennyt pieniksi kappaleiksi kuokan edessä. Rauhallinen ja älykäs
+oppaamme sitä vastoin jyskytteli kiviseinää lakkaamatta hiljaisella
+sysäyksellä, mutta taajaan, ja teki siten kuutta tuumaa avaran aukon.
+Kuulin virran pauhun kovenevan, ja minusta oli ikäänkuin virkistävä
+vesi jo olisi huuliani kostuttanut.
+
+Pian oli rautakanki tunkenut pari jalkaa kiven sisään. Työtä oli
+kestänyt toista tuntia ja minä voihkailin malttamattomuudesta! Setäni
+tahtoi ryhtyä tehokkaampiin keinoihin; saatoin töintuskin hillitä
+häntä, ja hän tarttui jo rautakankeensa, kun silloin äkkiä kuului
+suhinaa ja esiin syöksi vesisuihku, joka taittui vastapäätä olevaan
+seinään.
+
+Hannu, joka oli sysäyksestä melkein kaatua, ei voinut pidättää
+tuskanhuutoa, ja käsitin syyn siihen, kun pistin käteni esiin
+suihkuavaan veteen, ja sitten vuorostani päästin hätäisen huudon --
+vesi oli kiehuvan kuumaa.
+
+-- Sadan asteen lämpöistä vettä! huusin minä.
+
+-- No! kylläpähän jäähtyy! vastasi setäni.
+
+Käytävä tuli höyryä täyteen ja samalla muodostui puro, joka katosi
+maanalaisiin koukerteleviin rotkoihin; ja vähän ajan kuluttua me ensi
+kerran siitä ryyppäsimme.
+
+Mikä nautinto! Mikä sanomaton suloisuus! Mitä vettä tämä oli? Mistä
+se tuli? Se oli meistä samantekevää, se oli vain vettä, ja vaikka se
+vielä oli lämmintä, niin se palautti meihin henkemme, joka oli meistä
+lähtemäisillään. Join lakkaamatta, en edes maistellutkaan. Vasta
+vähän aikaa sitä nautittuani huusin:
+
+-- Tämähän on raudansekaista vettä!
+
+-- Oivallista vatsalle, vastasi setäni, ja erittäin vahvistavaa. Tämä
+on yhtä terveellistä kuin jos matkustaisi terveyslähteille Spaahan
+tahi Töplitziin!
+
+-- Ah! kuinka tämä on hyvää!
+
+-- Sen kyllä uskon; tämä vesi virtaa kahden penikulman syvyydestä
+maanpinnan alapuolella. Se maistuu melkein kirjoitusmusteelle, joka
+ei olekaan niin pahanmakuista. Hannu on nyt tehnyt meille hyvän työn
+ja ehdottaisin siis, että annamme hänen nimensä tälle terveyspurolle.
+
+-- Oikein! huusin minä.
+
+Ja nimi Hannun-puro hyväksyttiin heti.
+
+Hannu ei tullut tuosta juuri ylpeämmäksi, ja kohtuullisesti
+virvoitusta nautittuaan istui hän nurkkaan yhtä levollisena kuin
+ennenkin.
+
+-- Älkäämme nyt antako tämän veden vuotaa kuiviin, sanoin minä.
+
+-- Mitäpä sen tukkeamisesta olisi hyötyä? sanoi setäni. Luulen, että
+se tulee ehtymättömästä lähteestä.
+
+-- Mitä se meihin kuuluu? Täyttäkäämme säkkimme ja pullomme ja
+koettakaamme sitten tukkia reikää.
+
+Neuvoani seurattiin. Hannu koki tukkia reikää kivillä ja
+vaatekappaleilla; mutta sepä ei ollutkaan helppoa, sillä vesi poltti
+hänen käsiänsä ja syöksyi esiin niin kovalla vauhdilla, että kaikki
+ponnistuksemme olivat hyödyttömät.
+
+-- Aivan selvästi, sanoin minä, ovat tämän puron säiliöt sangen
+korkealla, päättäen veden voimasta.
+
+-- Epäilemättä, vastasi setäni; vesi, joka tulee kolmenkymmenen
+kahden tuhannen jalan korkeudesta, painaa tuhannen atmosferin
+painolla. Mutta nyt päähäni juolahti ajatus!
+
+-- Mikä?
+
+-- Minkätähden tahdomme väkisin tukkia tämän reiän?
+
+-- Sentähden että -- -- --
+
+Minä en todellakaan keksinyt oikein pätevää syytä.
+
+-- Onko meillä varmuutta siitä, että taas saamme pullomme täyteen,
+kun ne tulevat tyhjiksi?
+
+-- Ei suinkaan.
+
+-- No antakaammepa sitten veden virrata! Se virtaa luonnon lain
+mukaan alaspäin ja on meillä johdattajana, samalla kun se matkalla
+virkistää meitä!
+
+-- Sepä oli älykäs keksintö! huusin minä, ja kun meillä on tämä puro
+johdattajana, niin ei ole mitään syytä pelätä, ettemme onnistuisi
+aikeissamme.
+
+-- Ahaa! Niinkö luulet, poikaseni? sanoi professori nauraen.
+
+-- En ainoastaan luule, vaan olen siitä vakuutettukin.
+
+-- Malta hiukkasen. Alkakaamme uusin voimin, kun olemme muutaman
+tunnin levänneet.
+
+Unohdin todellakin, että oli yö, mutta kronometri muistutti meitä
+siitä, ja kohta vaivuimme kaikki virvoittuneina sikeään uneen.
+
+
+
+
+XXIV
+
+
+Seuraavana aamuna olimme jo unohtaneet kärsityt tuskamme. Ensiksi
+ihmettelin, etten ollut janoissani, ja arvelin mikä siihen mahtoi
+olla syynä, kunnes puro, joka lorisi jalkojeni juuressa, antoi siihen
+selityksen.
+
+Söimme aamiaista ja joimme kaikki tätä oivallista raudansekaista
+vettä. Tunsin taas olevani terve ja olin vahvasti päättänyt kävellä
+pitkän matkan. Minkäpätähden ei luottamusta uhkuva mies, jommoinen
+setäni oli, onnistuisi, kun hänellä oli mukanaan taitava opas,
+sellainen kuin Hannu, ja "päättäväinen" veljenpoika sellainen kuin
+Hannu, ja "päättäväinen" veljenpoika niinkuin minä. Sellaisia olivat
+ne kauniit ajatukset, jotka askartelivat mielessäni. Jos minulle
+olisi ehdotettu, että jälleen nousisimme ylös Sneffelsin huipulle,
+niin olisin närkästyneenä kieltäytynyt.
+
+Mutta kaikeksi onneksi oli vain kysymys alaspäin menosta.
+
+-- Lähtekäämme! huusin minä herättäen innokkaalla äänelläni maapallon
+ikivanhat kaiut.
+
+Marssi alkoi taas torstai-aamuna kello 8. Kalliokäytävä mutkisteli,
+teki odottamattomia käänteitä ja oli ikäänkuin jonkin harhasokkelon
+alku; mutta sen pääsuunta oli aina kaakkoinen. Setäni ei unohtanut
+tutkia mitä huolellisimmin kompassiansa saadaksensa tarkan tiedon
+kuljetusta matkasta.
+
+Käytävä vei eteenpäin melkein vaakasuoraan, laskeutuen enintään
+kaksi tuumaa joka syleltä. Puro virtasi hiljaa loristen jalkojemme
+juuressa; minä vertasin sitä hyväntahtoiseen haltijaan, joka
+johdatti meitä maan lävitse, ja hyväilin kädelläni tuota haaleata
+aallotarta, jonka laulu seurasi askeliamme. Ajatukseni kääntyivät
+pian mytologiseen suuntaan.
+
+Mitä taas setääni tuli, niin hän, joka vain ajatteli pystysuoraa
+suuntaa, äkäili siitä, että tie oli tasainen. Hänen matkansa piteni
+loppumattomasti, sillä sen sijaan, että hänen sanojensa mukaan
+olisimme seuranneet maan sädettä, kuljimmekin hypotenusaa myöten.
+Mutta meillä ei ollut varaa valita, ja emme saaneet valittaa niin
+kauan kuin lähenimme maan keskipistettä, vaikkapa vähäisenkin.
+
+Muutoin luisut silloin tällöin kävivät jyrkemmiksi; aallottaremme
+alkoi hyppiä vallattomasti eteenpäin, ja me astuimme sen seurassa yhä
+alemmaksi.
+
+Sanalla sanoen, me kuljimme tämän ja seuraavan päivän aikana pitkän
+matkaa vaakasuoraan suuntaan, mutta verraten vähän alaspäin.
+
+Perjantai-iltana, heinäkuun 12 p:nä, piti meidän, laskujemme mukaan,
+olla kolmenkymmenen penikulman päässä Reykjavikistä kaakkoiseen päin
+ja puolenkolmatta penikulman syvyydellä.
+
+Silloin avautui eteemme kauhistuttava aukko. Setäni ei malttanut olla
+taputtamatta käsiänsä, kun hän summittain arvioi sivujen jyrkkyyttä.
+
+-- Tuo viepi meidät pitkälle, huusi hän, ja se viepi meidät helposti,
+sillä kallion syrjät muodostavat oikeita portaita!
+
+Tapaturman välttämiseksi piti Hannu köydet valmiina, ja laskeutuminen
+alkoi. En tahdo sanoa sitä vaaralliseksi, sillä olin jo tottunut
+tällaiseen.
+
+Aukko, jonka läpi kuljimme, oli kovaan kallioon muodostunut halkeama,
+samanlainen kuin poikkipuoliset rotkot kivihiilikaivoksessa, ja oli
+nähtävästi syntynyt maan aineen kutistumisen kautta siihen aikaan
+kuin maa jäähtyi. Jos tämä halkeama oli muinoin ollut kulkuväylänä
+niille aineille, joita Sneffels silloin purki sisuksistaan, niin oli
+vaikea selittää sitä seikkaa, etteivät ne olleet jättäneet mitään
+jälkiä. Me laskeuduimme jonkinmoisia kiertoportaita myöten, joita
+olisi luullut ihmisten tekemiksi. Joka neljännestunti piti meidän
+pysähtyä lepuuttamaan jalkojamme ja keräämään uusia voimia. Silloin
+istahdimme kallion lohkareelle, heiluttelimme sääriämme, juttelimme
+syödessämme ja joimme purosta.
+
+Sen arvaa sanomattakin, että Hannun puro muuttui tässä halkeamassa
+vesiputoukseksi, vähemmän jyrkällä paikalla sen tietysti taas
+täytyi muuttua puroksi ja kulkea tavallista hiljaista juoksuansa.
+Tässä silmänräpäyksessä se muistutti kelpo setääni, hänen
+malttamattomuuttansa ja vihastumistansa, kun se sitävastoin tyynesti
+juostessaan oli kuin tuo hiljainen islantilainen linnustajamme.
+
+Heinäkuun 13 ja 14 p:nä kuljimme rotkon kiertoportaita myöten ja
+tulimme aina syvemmälle maankuoren sisään. Me olimme nyt likimäärin
+5 penikulmaa meren pinnan alapuolella. Mutta 15 päivänä päivällisen
+aikaan rotko alkoi käydä vähemmän jyrkäksi, ainoastaan noin 45
+astetta kaltevaksi, ja sen suunta oli aina vain kaakkoinen.
+
+Tie kävi silloin helppokulkuiseksi ja varsin yksitoikkoiseksi.
+
+Keskiviikkona 17 p:nä olimme vihdoin 7 penikulman syvyydessä maan
+alla, ja noin 50 penikulman päässä Sneffelsistä. Vaikka olimme hiukan
+väsyksissä, niin terveytemme oli kuitenkin hyvä ja matkalääkkeemme
+liikuttamatta.
+
+Tunti tunnilta setäni kirjoitti muistiin, mitä kompassi, kronometri,
+manometri ja lämpömittari osoittivat, julkaistakseen palattuaan
+kaikki huomionsa tieteellisessä kertomuksessa retkestänsä. Helposti
+saattoikin ottaa selon asemastamme. Kun hän ilmoitti minulle, että
+olimme kulkeneet vaakasuoraan suuntaan 50 penikulmaa, niin en voinut
+olla huudahtamatta.
+
+-- Mikä nyt on hätänä? kysyi hän.
+
+-- Ei mikään, pälkähti vain eräs arvelu päähäni.
+
+-- Mikä arvelu, poikaseni?
+
+-- Se vain, että jos teidän laskunne ovat oikeat, emme enää olekaan
+Islannin alla.
+
+-- Niinkö ajattelet?
+
+-- Sen saamme helposti selville, sanoin minä, ja mittasin matkan
+kartalla. Enpä olekaan pettynyt, pitkitin puhettani. Me olemme
+jättäneet Cap Portlandin, ja nämä 50 penikulmaa ovat vieneet meidät
+meren alle.
+
+-- Meren alle, vastasi setäni, hieroen käsiänsä.
+
+-- Siis valtameri aaltoilee meidän yläpuolellamme, huusin minä.
+
+-- Akseli, mikään ei ole luonnollisempaa! Eikö Newcastlessa ole
+kivihiilikaivoksia, jotka ulottuvat kauas veden alle?
+
+Professorin mielestä tämä oli sangen luonnollista, mutta ajatus,
+että kuljimme meren pohjan alla, ei lakannut minua vaivaamasta. Ja
+kumminkin oli aivan sama, olivatko Islannin tasangot ja vuoret tahi
+Atlantin valtameren aallot päämme yläpuolella, kun vain kalliokatto
+yllämme oli eheä. Sitäpaitsi totuin pian tähän ajatukseen, sillä
+käytävä vei, joskus suorana, toisen kerran mutkistelevana,
+oikullisena luisuissansa ja mutkissansa, mutta alinomaa kulkien
+kaakkoiseen suuntaan ja aina laskeutuen syvemmälle, meidät pian
+melkoiseen syvyyteen.
+
+Kolme päivää myöhemmin, lauantaina heinäkuun 20 p:nä, tulimme illalla
+jonkinlaiseen avaraan luolaan; setäni maksoi Hannulle sopimuksen
+mukaan kolme taaleria viikon palkaksi, ja päätti käyttää seuraavan
+päivän lepopäiväksi.
+
+
+
+
+XXV
+
+
+Lauantai-aamuna siis heräsin tarvitsematta ajatella heti
+tapahtuvaa matkaanlähtöä; ja vaikka olimme syvällä pohjattomassa
+rotkossa, oli sunnuntai-aamu kuitenkin yhtä miellyttävä. Olimme
+muutoin jo tottuneet tähän luolaelämään; tuskin ajattelinkaan
+aurinkoa, tähtiä, kuuta, puita, taloja ja kaupunkeja, kaikkia
+noita ylellisyystavaroita, jotka ihminen on tehnyt itselleen
+välttämättömiksi; koska kerran olimme kivennäisiä, ylenkatsoimme
+kaikki näitä joutavia esineitä.
+
+Luola muodosti suuren huoneen; sen kalliolattialla juoksi hiljaa
+uskollinen puromme, jonka vesi näin pitkän matkan päässä lähteestä ei
+ollut lämpöisempää kuin ympärillä oleva ilmakaan.
+
+Iltapäivällä professori tahtoi käyttää muutaman tunnin ajan
+päivittäisten muistiinpanojensa järjestämiseen.
+
+-- Ensiksikin, sanoi hän, tahdon laskea tarkalleen, millä paikalla
+olemme. Palattuani tahdon piirustaa kartan matkastamme, jonkinlaisen
+läpileikkauksen maapallosta, josta näkyy ikäänkuin sivultakatsottuna
+tutkimusmatkamme kokonaisuudessaan.
+
+-- Siitä tulee varsin omituinen kartta, setä; mutta ovatko teidän
+merkintänne kylliksi tarkat?
+
+-- Ovat! Minä olen huolellisesti merkinnyt kulmat ja kaltevuudet,
+ja olen vakuutettu siitä, etten ole erehtynyt. Katsokaammepa nyt
+ensiksi, missä olemme. Ota kompassi ja katso, mitä ilmansuuntaa se
+osoittaa!
+
+Tarkastettuani sitä tyystin vastasin:
+
+-- Kaakkoista.
+
+-- Hyvä! sanoi professori, kirjoittaen tämän huomion muistiinsa, ja
+teki muutamia pikaisia laskelmia. Minä päätän siitä, että olemme
+kulkeneet kaikkiaan 85 penikulmaa.
+
+-- Siis kuljemme Atlantin valtameren alla?
+
+-- Aivan niin.
+
+-- Ja tällä hetkellä siellä ehkä raivoaa myrsky, ja laineet ja tuuli
+viskelevät laivoja meidän yläpuolellamme?
+
+-- Se on kyllä mahdollista.
+
+-- Ja merikalat pieksävät pyrstöllänsä vankilamme kattoa?
+
+-- Ole huoleti, Akseli, eivät ne saa sitä rikotuksi. Mutta
+palatkaamme taas laskuihimme. Me olemme 85 penikulman päässä
+Sneffelsin juuresta, ja arvioin sen syvyyden, johon olemme tulleet,
+kuudeksitoista penikulmaksi.
+
+-- Kuudeksitoista penikulmaksi! huusin minä.
+
+-- Aivan varmaan.
+
+-- Mutta sehän on äärimmäinen raja, jonka tiede määrää maankuoren
+paksuudelle!
+
+-- Sen kyllä myönnän.
+
+-- Ja täällä pitäisi olla, lämmön lisääntymisen lakien mukaan,
+tuhannenviidensadan asteen kuumuus.
+
+-- "Pitäisi" poikaseni.
+
+-- Ja tämä graniittipaljous ei voisi pysyä kiinteässä muodossa, vaan
+olisi täydellisesti sulana.
+
+-- Näethän, ettei niin ole laita, ja että todellisuus, kuten
+tavallista, todistaa teoriat tyhjiksi.
+
+-- Minun täytyy se myöntää, mutta se kummastuttaa minua kuitenkin.
+
+-- Mitä lämpömittari osoittaa?
+
+-- Seitsemänkolmatta kokonaista ja kuusi kymmenettäosaa astetta.
+-- Siis puuttuu ainoastaan tuhatneljäsataaseitsemänkymmentäkaksi
+ja neljä kymmenettä osaa astetta, jotta oppineet miehet olisivat
+oikeassa. Se oppi, että lämpö suhteellisesti enenee, on siis
+erehdystä. Humphry Davy ei siis ole pettynyt, ja minä olin oikeassa
+uskoessani häntä. Mitä sinulla on siihen vastattavaa?
+
+-- Ei mitään.
+
+-- Minulla olisi kuitenkin ollut paljonkin vastattavaa. Minä en
+mitenkään hyväksynyt Davyn teoriaa; päinvastoin uskoin yhä, että
+maassa oli keskustuli, vaikka en tuntenut sen vaikutuksia. Kernaammin
+tahdon myöntää, että tämä sammuneen tulivuoren savutorvi, joka
+oli tulenkestävällä laava-aineella ikäänkuin sisältä vuorattu, ei
+sallinut lämmön levitä seinien läpi.
+
+Mutta kuluttamatta aikaani hakeakseni uusia todistuksia, tyydyin
+asemaan sellaisena kuin se oli.
+
+-- Kuulkaapas, setä, sanoin minä, pidän teidän laskelmianne oikeina,
+mutta sallikaa minun tehdä niistä tarkka johtopäätös.
+
+-- Sallinhan toki, poikaseni.
+
+-- Sillä paikalla, missä olemme, Islannin leveysasteen kohdalla, on
+maan säde noin tuhatviisisataakahdeksankymmentäkolme peninkulmaa?
+
+-- Tuhatviisisataakahdeksankymmentäkolme ja kolmasosa penikulmaa.
+
+-- Otaksukaamme tuhatkuusisataa penikulmaa. Siitä matkasta olemme
+kulkeneet kaksitoista penikulmaa?
+
+-- Aivan niin.
+
+-- Ja sitäpaitsi olemme suotta kulkeneet 85 penikulmaa viistoon
+suuntaan.
+
+-- Se on oikein.
+
+-- Parinakymmenenä päivänä?
+
+-- Niin olemme.
+
+-- Kuusitoista penikulmaa olisi sadasosa maan säteestä. Jos samalla
+tavalla jatkamme matkaamme, niin meiltä menee kaksituhatta päivää,
+eli lähes puolikuudetta vuotta!
+
+Professori ei vastannut.
+
+-- Se on vielä ottamatta lukuun, että jos kuljetaan kuusitoista
+penikulmaa alaspäin kahdeksankymmenenviiden penikulman matkalla
+vaakasuoraan suuntaan, niin se tietää kahdeksantuhatta penikulmaa
+kaakkoiseen päin, joten kestää kauan aikaa, ennenkuin tulemme
+keskipisteeseen!
+
+-- Mene tiehesi laskuinesi! vastasi setäni närkästyneenä. Vie jo
+männikköön kaikki otaksumisesi! Mihinkä ne perustuvat? Kuka sanoo,
+ettei tämä käytävä vie suoraan meidän päämääräämme? Sitäpaitsi on
+muistettava, että ennen minua on toinen henkilö tehnyt tämän matkan,
+ja koska hän on onnistunut, niin täytyy minunkin onnistua vuorostani.
+
+-- Sitä minäkin toivon; mutta olkoon kuitenkin sallittu -- -- --
+
+-- Sinun on parasta pitää suusi kiinni, Akseli, kun rupeat
+lörpöttelemään tuollaisia tyhmyyksiä.
+
+Minä ymmärsin varsin hyvin, että pelättävä professori uhkasi tulla
+esiin sedän hahmossa, ja otin tämän seikan huomioon.
+
+-- Katsopas nyt manometria, virkkoi hän taas. Mitä se osoittaa?
+
+-- Sangen suurta painetta.
+
+-- No hyvä! Nyt näet, että vähitellen laskeutuen alemmaksi totumme
+ilman paineeseen, emmekä kärsi siitä mitään.
+
+-- Emme ollenkaan, paitsi että korvia hiukan pakottaa.
+
+-- Se ei haittaa; ja tämän hankaluuden voit poistaa siten, että
+hengität syvään.
+
+-- Aivan oikein, vastasin minä, päättäen lujasti, etten enää
+vastustaisi setääni. Onpa todella oikein hauskaa laskeutua tähän
+tiiviimpään ilmaan; oletteko huomannut, kuinka voimakkaasti täällä
+ääni kuuluu?
+
+-- Olen kyllä. Täällä kuurokin viimein kuulisi oivallisesti.
+
+-- Mutta epäilemättä tämä tiiviys aina lisääntyy?
+
+-- Niin tekee, mutta määräämättömän säännön mukaan. Tosin paino
+vähenee samassa suhteessa kuin tulemme alemmaksi. Tiedäthän, että
+painovoiman vaikutus parhaiten huomataan maan pinnalla ja että
+esineillä ei ole mitään painoa keskipisteen kohdalla?
+
+-- Kyllä tiedän; mutta sanokaapa: eikö tämä ilma viimein tule yhtä
+tiiviiksi kuin vesi?
+
+-- Epäilemättä, seitsemänsadan ilmakehän paineen alaisena.
+
+-- Entä syvemmällä?
+
+-- Syvemmällä tiiviys vielä enenee.
+
+-- Mitenkä sitten pääsemme alas?
+
+-- Hm! Meidän täytyy tupata taskumme kiviä täyteen.
+
+-- Onpa teillä, setä, todellakin vastaus valmiina kaikkiin
+kysymyksiin!
+
+En uskaltanut enää pitkittää otaksumisiani, sillä olisin taas
+joutunut johonkin mahdottomuuteen, joka olisi voinut virittää tulen
+tappuroihin.
+
+Kumminkin oli selvä asia, että ilma paineessa, joka on mitattava
+tuhansissa ilmakehissä, välttämättömästi muuttuisi juoksevaksi
+aineeksi; ja jospa otaksuttaisiinkin, että ruumiimme kestäisi sitä,
+niin täytyisi meidän kumminkin seisahtua, sanottakoon mitä hyvänsä.
+
+Mutta minä en lausunut tätä ääneen, sillä setäni olisi taas ottanut
+todistukseksi tuon ikuisen Saknussemminsa, mitättömän edelläkävijän;
+vaikkapa otaksuttaisiinkin, että tämä islantilainen oppinut puhui
+totta, niin oli aina jäljellä sangen yksinkertainen kysymys:
+
+-- Kuinka Saknussemm saattoi kuudennellatoista vuosisadalla, jolloin
+ei tunnettu barometria eikä manometriä, päätellä varmasti tulleensa
+maapallon keskipisteeseen?
+
+Tätä kysymystä en lausunut, odotin vain asioiden menoa.
+
+Loppupuoli päivää kului tehtäessä laskuja ja keskustellen. Olin
+olevinani kaikessa yksimielinen professori Lidenbrockin kanssa ja
+kadehdin Hannun täydellistä välinpitämättömyyttä, hän kun sokeasti
+meni, minne onni hänet vei, pitämättä lukua syistä tai seurauksista.
+
+
+
+
+XXVI
+
+
+Täytyy tunnustaa, että kaikki oli tähän asti käynyt hyvin, ja että
+olisin tehnyt väärin, jos olisin valittanut. Jos vain vaikeuksien
+"keskimäärä" ei lisääntyisi, niin me varmaan voisimme saavuttaa
+tarkoituksemme. Ja mikä kunnia tästä koituisi meille! Olin jo
+tottunut täydellä todella ajattelemaan näin à la Lidenbrock.
+Olikohan tämä seuraus niistä oudoista olosuhteista, joissa elin?
+Kenties.
+
+Jyrkemmät rinteet, muutamat oikein hirvittävät jyrkänteet, veivät
+meidät muutaman päivän kuluessa syvälle maan sisimmäiseen ytimeen.
+Eräänäkin päivänä pääsimme puolitoista ja parikin penikulmaa
+lähemmäksi keskipistettä. Se oli vaarallista alaslaskeutumista, jossa
+Hannun taitavuus ja ihmeteltävä pelottomuus oli meille suureksi
+hyödyksi. Karskiluontoinen islantilainen pani henkensä alttiiksi
+käsittämättömän välinpitämättömästi, ja hänen avullansa suoriuduimme
+monista vaarallisista paikoista, joista yksinämme emme olisi päässeet
+ehjin nahoin.
+
+Hannun vaiteliaisuus eneni päivä päivältä, ja luulenpa, että se
+tarttui meihinkin. Ulkonaisilla esineillä on todellakin vaikutusta
+meidän aivoihimme, ja se, joka sulkeutuu neljän seinän sisäpuolelle,
+kadottaa viimein taidon yhdistää ajatuksia ja sanoja. Kuinka monet
+yksinäisissä kammioissa istuvat vangit ovat tulleet tylsäjärkisiksi,
+jopa hulluiksi siitä syystä, että heiltä puuttui ajatusvoiman
+harjoitusta!
+
+Edelläkuvattua keskusteluamme seuraavina kahtena viikkona ei
+tapahtunut mitään mainittavampaa.
+
+Muistiini on tarttunut vain yksi tärkeä tapaus, jonka pienimmätkin
+seikat ovat lähtemättömästi painuneet mieleeni.
+
+Elokuun 7 päivänä oli meidän alituinen laskeutumisemme vienyt
+meidät kolmentoista penikulman syvyydelle, s.o. yläpuolellamme
+oli kolmetoista penikulmaa kallioita, valtameriä, mantereita ja
+kaupunkeja. Laskujemme mukaan meidän piti olla noin 200 penikulmaan
+päässä Islannista.
+
+Tuona päivänä käytävä vei vähemmän viettävään suuntaan.
+
+Minä astuin edellä. Setäni kantoi toista Ruhmkorffin konetta, minä
+toista. Käydessämme tarkastelin graniittikerroksia.
+
+Yhtäkkiä, kun sattumalta katsahdin taakseni, huomasin olevani yksin.
+
+-- No hyvä! ajattelin, minä olen astunut liian kiivaasti, tahi
+kenties setäni ja Hannu ovat seisahtuneet matkalla; minun täytyy
+etsiä heitä. Kaikeksi onneksi ei tie ole kovin jyrkkä.
+
+Käännyin takaisin, ja kuljin neljänneksen tuntia. Katselin
+ympärilleni, ei näkynyt ketään. Huusin; ei kuulunut vastausta. Ääneni
+hukkui siihen moninkertaiseen kaikuun, jonka se herätti.
+
+Aloin käydä levottomaksi, ja kauhunväreet karmivat selkäpiitäni.
+
+-- Vähän rauhallisuutta vain! sanoin kovalla äänellä; olen vakuutettu
+siitä, että löydän toverini. Kahta tietä ei ole! Minä olen heidän
+edellänsä; käännyn siis takaisin. Puolen tuntia kuljin taas ylöspäin;
+kuuntelin, eikö minua huudettaisi, sillä tässä tiiviissä ilmassa
+kuuluisi ääni pitkän matkan päähän; mutta syvä äänettömyys vallitsi
+äärettömässä käytävässä.
+
+Seisahduin voimatta uskoa tätä todeksi; sen kyllä myönsin, että olin
+eksynyt, vaan en sitä, että olin suuressa vaarassa. Kun on joutunut
+eksyksiin, niin oikea tie löytyy jälleen.
+
+-- Annapas olla, sanoin taas; koska ei ole muuta kuin yksi tie, jota
+toverini kulkevat, niin minun täytyy löytää heidät; minun tarvitsee
+vain kulkea pitemmälle ylöspäin, jolleivät he, kun eivät näe minua ja
+ehkä unhottivat, että minä kuljin heidän edellänsä, ole saaneet samaa
+tuumaa päähänsä kuin minäkin, ja siis kääntyneet takaisin. Mutta
+siinäkin tapauksessa minun pitäisi löytää heidät, jos vain kiiruhdan.
+Sehän on selvää!
+
+Toistelin itsekseni näitä viimeisiä sanoja, jotka eivät kuitenkaan
+voineet rauhoittaa mieltäni.
+
+Silloin heräsi minussa epäilys: olinkohan todellakin heidän
+edellänsä? Tottahan toki! Hannu seurasi minua ja kulki setäni edellä.
+Olihan hän seisahtunutkin kerran muutamaksi silmänräpäykseksi
+korjaamaan kantamustaan, ja tämä tapaus johtui mieleeni. Luultavasti
+olin juuri sillä hetkellä kulkenut eteenpäin.
+
+-- Sitäpaitsi, ajattelin, minun on mahdotonta eksyä, sillä minulla on
+johdattaja tässä sokkelossa, erehtymätön opas, nimittäin uskollinen
+puromme. Kun vain seuraan puroa ylöspäin, niin varmasti löydän
+toverieni jäljet.
+
+Nämä ajatukset antoivat minulle uutta rohkeutta ja päätin lähteä
+matkaan kadottamatta silmänräpäystäkään.
+
+Kuinka siunasinkaan setäni aavistusta, kun hän kielsi linnustajaa
+tukkimasta reikää, jonka tämä oli tehnyt kiviseinään! Nyt tämä
+hyväätekevä lähde, virvoitettuansa meitä matkalla, johdattaisi minua
+maan sisuksessa suikertelevien rotkojen kautta.
+
+Mutta ennenkuin lähdin ylöspäin, arvelin, että peseytyminen tekisi
+minulle hyvää.
+
+Kumarruin sentähden kastellakseni pääni Hannun purossa.
+
+Mutta suuri oli hämmästykseni!
+
+Edessäni oli kuiva ja tasainen kallio! Puro ei enää virrannutkaan
+jalkojeni juuressa.
+
+
+
+
+XXVII
+
+
+Toivottomuuteni oli kuvaamaton; ihmiskielen sanat eivät pysty
+tulkitsemaan tunteitani. Olin elävältä haudattu, ja kohtalonani oli
+kuolla nälkään ja janoon.
+
+Kuinka kuivalta tuntuikaan tuo kallio! Koneellisesti laskin kuumat
+käteni maata vastaan.
+
+Mutta kuinka olinkaan joutunut eroon purosta, jota ei enää näkynyt?
+Nyt ymmärsin syyn siihen ihmeelliseen äänettömyyteen, jonka olin
+äsken huomannut, kun viimeisen kerran kuuntelin, eikö kuuluisi
+toverieni huutoja. Lähtiessäni kulkemaan väärää polkua en ollut
+huomannut, ettei puroa enää ollutkaan, ja nyt oli selvää, että
+käytävä oli jakautunut ja että Hannun-puro, seuraten toista
+kulkutietä, oli mennyt seuraajineen tuntemattomiin syvyyksiin!
+
+Kuinka löytäisin takaisin? Ei ollut mitään jälkiä, eikä jalkani
+tehnyt mitään merkkiä kovaan kallioon. Vaivasin aivojani
+selittääkseni tätä vaikeata kysymystä, mutta tilaani saattoi kuvata
+vain yhdellä sanalla: kadotettu!
+
+Niin! Kadotettu syvyyteen, joka mielestäni oli mittaamattoman
+suuri! Tämä kolmenkymmenen penikulman vahvuinen maakerros painoi
+kauhistuttavana taakkana hartioitani; tunsin itseni muserretuksi.
+
+Koetin kääntää ajatukseni maallisiin seikkoihin, mutta se onnistui
+huonosti. Hampuri, talo Kuninkaankadun varrella, Graüben raukkani,
+koko se maailma, jonka alla nyt vaelsin, vilahti nopeasti kiihtyneen
+mielikuvitukseni ohitse. Kuin houraillen mietin kaikkia matkamme
+tapauksia, purjehdustamme, Islantia, Fridrikssonia, Sneffelsiä! Ja
+sanoin itsekseni, että jos minulla vielä tällaisessa tilanteessa oli
+vähääkään toivoa jäljellä, niin se juuri olisi hulluuden merkki, ja
+että parempi olis suorastaan heittäytyä epätoivoon!
+
+Mikä inhimillinen voima olisikaan todella enää voinut viedä minut
+takaisin maapallon pinnalle ja avata sen ammottavan holvin, joka
+kohosi ylläni?
+
+-- Voi, setäni! huusin minä epätoivoisella äänellä.
+
+Tämä oli ainoa nuhteleva sana, joka pääsi huuliltani, sillä käsitin
+hyvin, mitä tuskia tämä onneton mies kärsi, hakiessaan vuorostansa
+minua.
+
+Kun siis huomasin olevani ihmisavun saavuttamattomissa,
+kykenemättömänä tekemään mitään pelastuksekseni, ajattelin taivaan
+apua. Mieleeni johtui muistoja lapsuudestani ja äidistäni, jota en
+ollut nähnyt sitten kuin pienenä lapsena. Turvausin rukoukseen,
+vaikkei minulla ollut oikeutta toivoa, että Jumala kuulisi minua, kun
+vasta näin myöhään käännyin hänen puoleensa, kuitenkin rukoilin häntä
+palavasti.
+
+Rukous rauhoitti minua hiukan, ja saatoin käyttää kaikki
+sielunvoimani ajatellakseni asemaani.
+
+Minulla oli mukanani ruokaa kolmeksi päiväksi, ja vesipulloni oli
+täynnä. Kumminkaan en voinut jäädä kauemmaksi aikaa tähän; mutta
+pitikö minun kulkea ylös- vai alaspäin?
+
+Nähtävästi ylöspäin! Aina vain ylöspäin!
+
+Sillä tavoin minun täytyi viimein tulla sille paikalle, missä erkanin
+purosta, tuohon onnettomaan käytäväin haaraan. Kun kerran sinne
+pääsisin, niin puroa seuraten voisin kenties saavuttaa Sneffelsin
+huipun.
+
+Miksi en sitä ennen tullut ajatelleeksi? Siinä oli selvä pelastuksen
+toivo, ja tärkeintä oli siis löytää Hannun puro.
+
+Miksi en sitä jo aikaisemmin tullut ajatelleeksi? Siinä oli selvä
+pelastuksen mahdollisuus, ja tärkeintä oli siis löytää' Hannun-puro.
+
+Nousin ja kuljin jyrkkää mäkeä ylös, nojaten rautakärkiseen keppiini.
+Kuljin toivorikkaana ja rauhallisena, kuten ainakin mies, jonka tie
+on selvä.
+
+Kuljin puoli tuntia pysähtymättä kertaakaan; koettelin tunnustella
+äsken kulkemaani tietä käytävän muodosta, muutamien kivien
+epätasaisuudesta ja tien mutkauksista, mutta en löytänyt mitään
+erikoista tuntomerkkiä, ja huomasin pian, ettei tämä käytävä
+voinut viedä minua takaisin haarautumispaikalle. Vastaani tuli
+läpipääsemätön seinä; kaaduin pitkäkseni kalliolle.
+
+Sitä kauhistusta ja epätoivoa, joka minut silloin valtasi, en voi
+kertoakaan; olin peräti masentunut. Viimeiset toiveeni oli tämä
+kivinen seinä tehnyt tyhjiksi.
+
+Kadotettuna tässä harhakäytävässä, jonka mutkat kulkivat ristiin
+rastiin joka suunnalle, voimatta enää toivoakaan pelastusta! Minun
+täytyi kuolla mitä hirveimmällä tavalla! Mutta, kummallista kyllä,
+johtui mieleeni ajatus, että jos kivettynyt ruumiini joskus löytyisi,
+niin sen löytyminen kolmenkymmenen penikulman syvyydestä maan sisästä
+antaisi aihetta tieteellisiin keskusteluihin!
+
+Koetin puhua kovalla äänellä, mutta en jaksanut saada kuivettuneilta
+huuliltani muuta kuin sekavia äännähdyksiä; huohotin tuskissani.
+
+Keskellä tätä hätää kohtasi minua uusi onnettomuus. Lamppuni putosi
+maahan ja meni rikki; minulla ei ollut mitään, millä saatoin panna
+sen kuntoon. Valo riutui ja oli jo sammumaisillaan!
+
+Näin kuinka valo alkoi himmentyä lasitorvessa. Pitkä jono liikkuvia
+varjoja häilyi pimeillä seinillä. En uskaltanut räpäyttää silmiäni,
+sillä pelkäsin kadottavani viimeisenkin valonpilkahduksen! Joka
+silmänräpäys odotin, että se sammuisi ja pimeys nielisi minut.
+
+Lepattava liekki tuikahti vielä kerran; keskitin kaiken näkövoimani
+siihen kuin viimeiseen valon vilahdukseen, joka minun oli sallittu
+koskaan enää nähdä; ja sen jälkeen synkkä pimeys kääri minut
+vaippaansa.
+
+Minulta pääsi kauhea hätähuuto! Maan päältä ei valo pimeimpänäkään
+yönä häviä kokonaan! Se on epäselvää, hyvin heikkoa, mutta olkoonpa
+vaikka kuinka vähän valoa jäljellä, niin näemme kuitenkin hiukkasen!
+Mutta täällä ei ollut yhtään valoa. Täydellinen pimeys teki minut
+aivan sokeaksi.
+
+Silloin menivät ajatukseni sekaisin. Nousin, ojensin käteni ja aloin
+tuskallisesti haparoida. Pakenin, syöksyin umpimähkään eteenpäin
+tässä sekavassa sokkelossa, alituisesti alaspäin, juosten pimeätä
+käytävää ikäänkuin maanalaisten luolain asukas, huutaen, kiljuen,
+mölisten, joskus loukaten itseni epätasaisia kallioita vastaan,
+kaatuen ja taas nousten pystyyn verisenä, koettaen juoda verta, joka
+vuoti kasvoilleni ja odottaen joka hetki, että kallioseinä musertaisi
+vihdoinkin pääni!
+
+Mihin tämä hurja juoksu? Siitä olin aivan tietämätön. Monen tunnin
+kuluttua vaivuin lopen uupuneena ja menehtyneenä kiviseinän viereen
+ja menin tainnoksiin!
+
+
+
+
+XXVIII
+
+
+Kun jälleen virkosin, olivat kasvoni kyynelistä kosteat. En voi
+sanoa, kuinka kauan tätä tunnottomuuden tilaa kesti, sillä en
+enää voinut pitää vaaria ajan kulusta. Tunsin itseni äärimmäisen
+yksinäiseksi ja hylätyksi.
+
+Kaaduttuani olin menettänyt paljon verta ja tunsin aivan olevani
+veren tahraama. Voi, kuinka surin, etten jo ollut kuollut! En
+tahtonut ajatella enää, vaan karkoitin kaikki mietteet aivoistani;
+tuskissani laahauduin likelle vastakkaista seinää.
+
+Tunsin jo kadottavani uudestaan tajuntani, kun kova jyrinä kuului
+korviini. Se oli ikäänkuin kauan kestävä ukkosen jyrinä, ja kuulin
+ääniaaltojen vähitellen häviävän syvyyden kaukaiseen äärettömyyteen.
+
+Mistä tämä jyrinä? Epäilemättä jostakin ilmiöstä, joka tapahtui
+maan sisuksissa! Kaasuräjähdys tahi mahdottoman suuren maalohkareen
+putoaminen!
+
+Kuuntelin, kuuluisiko tätä jyrinää toistamiseen. Neljännestunti
+kului, jolloin käytävässä vallitsi niin syvä äänettömyys, että kuulin
+oman sydämenikin sykinnän.
+
+Yhtäkkiä kuului korvaani, joka sattumalta oli aivan seinän likellä,
+sekavia, käsittämättömiä, kaukaisia sanoja. Minua värisytti.
+
+-- Se on vain kuvittelua! ajattelin itsekseni.
+
+Mutta ei! kuunnellessani tarkemmin kuulin selvästi äänten sorinaa,
+vaikka heikkouteni esti minua erottamasta mitä sanottiin. Kumminkin
+puhuttiin, siitä olin vakuutettu.
+
+Silmänräpäyksen ajan pelkäsin, että kaiku kenties kertasi vain omat
+sanani. Kenties olin tietämättäni huutanut; sentähden suljin lujasti
+huuleni ja painoin taas korvani seinää vasten.
+
+-- Niin! aivan varmaan siellä puhutaan!
+
+Siirtyessäni muutaman jalan verran pitkin seinää kuulin vielä
+selvemmin ihmisääniä. Erotin sanoja, vaikka vallan sekavia ja
+käsittämättömiä, jotka saapuivat korviini hiljaisina. Sana "kadotettu"
+lausuttiin useita kertoja surullisella äänellä.
+
+Mitä tämä merkitsi? Kuka sen lausui? Epäilemättä setäni tahi Hannu.
+Mutta jos minä kerran kuulin heidän äänensä, niin pitäisihän
+heidänkin kuulla minun ääneni.
+
+-- Tännepäin! huusin kaikin voimin, tännepäin!
+
+Odotin vastausta tahi huutoa, mutta mitään ei kuulunut. Muutama
+minuutti kului. Luulin, että toverini eivät voineet kuulla
+heikontunutta ääntäni.
+
+-- Sillä toverini täällä puhuvat, sanoin taas. Ketäpä muita täällä
+olisi, kolmekymmentä penikulmaa maanpinnan alapuolella?
+
+Aloin taas kuunnella. Kun muuttelin korvaani paikasta toiseen
+edestakaisin, löysin yhden paikan, jossa äänet kuuluivat
+voimakkaammin kuin muualla. Sana "kadotettu" saapui taas korvaani, ja
+sen jälkeen kuulin taas tuo ukkosen jyrinä, joka oli herättänyt minut
+tainnoksista.
+
+-- Ei, sanoin minä, ei! Nämä äänet eivät kuulu vuoren läpi. Seinä
+on muodostunut kivestä, jonka lävitse ei kuuluisi kovimmankaan
+laukauksen kaiku. Tämä jyrinä tulee itse käytävästä! Tämä johtuu
+aivan varmaan omituisista ääniopillisista seikoista.
+
+Taas kuuntelin, ja tällä kertaa -- -- niin, aivan oikein! -- tällä
+kertaa kuulin selvästi huudettavan nimeäni.
+
+Setäni oli huutanut nimeäni! Hän keskusteli Hannun kanssa.
+
+Nyt ymmärsin kaikki. Saadakseni ääneni kuulumaan piti minun
+puhua tämän seinän vieressä, joka johti ääntä samoin kuin
+sähkölennätinlanka johtaa sähköä.
+
+Mutta en saanut hukata hetkeäkään. Toverieni tarvitsi vain väistyä
+muutamia askeleita, niin koko ilmiö lakkaisi. Lähestyin seinää ja
+lausuin niin selvästi kuin taisin sanat: Setä Lidenbrock!
+
+Nyt odotin mitä suurimman tuskan vallassa. Äänen nopeus ei ole
+erikoisen suuri, eikä edes ilmakerroksien tiiviys enennä sitä.
+Muutamia pitkiä sekunteja kului, kunnes vihdoin nämä sanat sattuivat
+korviini:
+
+-- Akseli, Akseli! Sinäkö se olet?
+
+-- -- --
+
+-- Niin, niin! vastasin minä.
+
+-- -- --
+
+-- Lapseni, missä olet?
+
+-- -- --
+
+-- Olen kadotettu, mitä synkimmässä pimeydessä.
+
+-- -- --
+
+-- Entä lyhtysi?
+
+-- -- --
+
+-- Se on sammunut.
+
+-- -- --
+
+-- Ja puro?
+
+-- -- --
+
+-- Kadonnut.
+
+-- -- --
+
+-- Akseli, poikaraukkani, rohkaise mielesi!
+
+-- -- --
+
+-- Voimani ovat lopussa! En jaksa vastata. Mutta puhukaa edes minulle!
+
+-- -- --
+
+-- Rohkeutta, sanoi taas setäni. Älä puhu, vaani kuuntele minua.
+Olemme etsineet sinua sekä ylhäältä että alhaalta käytävästä.
+Mahdotonta löytää sinua! Voi, kuinka olen surrut sinua, lapseni!
+Kun luulimme sinun yhä olevan Hannun-puron tiellä, niin menimme
+viimein alaspäin, silloin tällöin laukaisten pyssymme. Se seikka,
+että kuulemme toistemme äänet, on kokonaan akustinen ilmiö! Emme voi
+puristaa toistemme kättä! Mutta älä ole epätoivoissasi, Akseli! Onhan
+sekin jo jotakin, että kuulee toinen toisensa äänen.
+
+-- -- --
+
+Sillävälin olin tuumaillut tilaani, ja sieluuni palasi jälleen heikko
+toivo. Mutta ennen kaikkea oli yksi asia tärkeä. Asetin siis suuni
+likelle seinää ja sanoin:
+
+-- Setä!
+
+-- -- --
+
+-- Lapseni! vastattiin minulle hetkisen kuluttua.
+
+-- -- --
+
+-- Meidän täytyy ennen kaikkea saada tietää, kuinka kaukana olemme
+toisistamme.
+
+-- -- --
+
+-- Se ei ole vaikeata.
+
+-- -- --
+
+-- Onhan teillä kronometri?
+
+-- -- --
+
+-- On.
+
+-- -- --
+
+-- No hyvä! ottakaa se. Lausukaa minun nimeni ja katsokaa tarkoin
+kellosta, millä hetkellä te puhutte. Minä taas lausun nimeni, heti
+kun ääni saapuu luokseni, ja te tarkastatte samoin oitis sitä
+silmänräpäystä, jolloin vastaukseni saapuu luoksenne.
+
+-- -- --
+
+-- Hyvä! ja puolet siitä ajasta, joka kuluu kysymykseni ja
+vastauksesi välillä, ilmoittaa, kuinka kauan ääneni viipyy matkalla
+luoksesi.
+
+-- -- --
+
+-- Niin, setä.
+
+-- -- --
+
+-- Oletko nyt valmis?
+
+-- -- --
+
+-- Olen.
+
+-- -- --
+
+-- Pidä siis varasi! Lausun nimesi.
+
+-- -- --
+
+Painoin korvani seinään ja niin pian kuin nimi "Akseli" kuului,
+vastasin heti "Akseli" ja odotin sitten.
+
+Neljäkymmentä sekuntia oli kulunut molempain sanojen välillä; ääni
+tarvitsee siis kaksikymmentä sekuntia kulkeaksensa välillämme olevan
+matkan. Koska ääni kulkee tuhatkaksikymmentä jalkaa sekunnissa, niin
+on meidän välillämme kaksikymmentätuhattaneljäsataa jalkaa, eli yksi
+kokonainen ja viisi kahdeksattaosaa penikulmaa.
+
+-- -- --
+
+-- Puolitoista penikulmaa! mutisin minä.
+
+-- -- --
+
+-- No! Akseli, jaksathan kulkea sen matkan.
+
+-- -- --
+
+-- Mutta pitääkö kulkea ylös- vai alaspäin?
+
+-- -- --
+
+-- Alaspäin! ja kuule, mistä syystä! Olemme tulleet avaraan luolaan,
+jossa yhtyy suuri joukko käytäviä. Se käytävä, jota myöten sinä olet
+kulkenut, johtaa varmaan tänne, sillä näyttää siltä, kuin kaikki
+nämä rotkot ja maan halkeamat lähtisivät tästä äärettömän suuresta
+ontelosta, jossa me nyt olemme. Nouse sentähden ylös ja lähde taas
+eteenpäin. Astu, ryömi jos niin tarvitaan, luista pitkin jyrkkiä
+luisuja, ja käsivartemme ovat valmiina ottamaan sinua vastaan matkan
+päässä. Eteenpäin, lapseni, eteenpäin!
+
+-- -- --
+
+Nämä sanat kiihoittivat taas rohkeuttani.
+
+-- Hyvästi setä! huusin minä; nyt lähden. Äänemme eivät enää voi
+kuulua toisillemme siitä hetkestä alkaen kun minä hievahdan tältä
+paikalta! Hyvästi siis!
+
+-- -- --
+
+-- Hyvästi Akseli, tapaamme toisemme! Nämä olivat viimeiset sanat,
+jotka kuulin.
+
+Tämä hämmästyttävä keskustelu, joka tapahtui maan sisuksissa, enemmän
+kuin penikulman päässä toisistamme, loppui näillä lohduttavilla
+sanoilla. Huokasin kiitosrukouksen Jumalalle, joka oli tämän
+mittaamattoman, synkän käytävän läpi johdattanut minut sille ainoalle
+paikalle, missä saatoin kuulla toverieni äänen. Tämän ihmeellisen
+ääni-ilmiön voi sangen helposti selittää fysiikan sääntöjen mukaan:
+sen aiheutti tunnelin muoto ja kiviseinien äänenjohtamiskyky.
+Useita esimerkkejä voidaan mainita samanlaisesta äänenjohdatuksesta
+pitemmän matkan päähän sitä välimatkalla kuulematta. Muistelenpa,
+että samanlainen ilmiö on huomattu muun muassa Lontoossa olevan P.
+Paavalin kirkon holvissa, ja ennen kaikkea muutamissa merkillisissä
+luolissa Sisiliassa, Syrakusan lähellä olevissa kivilouhoksissa,
+joista tässä suhteessa merkillisin on tunnettu nimellä Dionysoksen
+korva.
+
+Nämä muistot palasivat mieleeni, ja ymmärsin selvästi, ettei meitä
+erottanut mikään este, koska kerran setäni ääni pääsi saapumaan
+luokseni. Jos kulkisin samaa tietä kuin äänikin, niin tietysti
+pääsisin perille, jolleivät voimani loppuisi kesken.
+
+Nousin siis ylös ja pikemminkin laahausin eteenpäin kuin astuin.
+Luisu oli jotenkin jyrkkää ja luistin alamäkeen.
+
+Kohta alkoi alastuloni käydä hirvittävän nopeaksi, ja luulin pian
+suorastaan putoavani; mutta minulla ei ollut enää voimaa seisauttaa
+kulkuani.
+
+Äkkiä katosi jalansija altani, ja tunsin syöksyväni alaspäin kuin
+kaivoon, törmäillen käytävän epätasaisia sivuja vastaan. Pääni
+kolahti terävään kivensyrjään, ja menin tainnoksiin.
+
+
+
+
+XXIX
+
+
+Kun virkosin, olin puolipimeässä, pitkälläni paksuja peitteiden
+päällä. Setäni istui vieressäni katsoen minuun, näkyisikö jotain elon
+merkkiä. Kun ensimmäisen kerran huokasin, tarttui hän käteeni, ja
+avattuani silmäni pääsi häneltä ilonhuudahdus.
+
+-- Hän elää! hän elää! huusi hän.
+
+-- Niin! vastasin heikolla äänellä.
+
+-- Lapseni! sanoi setäni puristaen minua rintaansa vasten, olet siis
+pelastettu!
+
+Tulin syvästi liikutetuksi siitä äänestä, jolla nämä sanat
+lausuttiin, ja vielä enemmän siitä, että hän näytti olevan huolissaan
+vuokseni. Mutta täytyi todellakin sattua tällaisia tapauksia,
+ennenkuin setäni näin paljasti hellemmät tunteensa.
+
+Tällä kertaa tuli myös Hannu esiin, ja uskallanpa sanoa, että hänen
+silmistänsä loisti selvä tyytyväisyys, kun hän näki käteni setäni
+kädessä.
+
+-- Hyvää päivää, sanoi hän.
+
+-- Hyvää päivää, Hannu, hyvää päivää, mutisin minä. Mutta sanokaa
+nyt, setä, missä me tällä kertaa olemme.
+
+-- Huomenna, Akseli, huomenna; nyt olet vielä liian heikko. Olen
+käärinyt pääsi siteisiin, joita ei saa liikuttaa paikaltansa. Makaa
+sentähden, poikaseni, niin saat huomenna tietää kaikki.
+
+-- Mutta sanokaa toki minulle, kyselin taas, paljonko kello on, ja
+mikä päivä on tänään?
+
+-- Kello on 11 illalla, ja meillä on tänään sunnuntai elokuun 11 p.;
+mutta en salli sinun enää kysellä mitään ennenkuin 12 päivänä.
+
+Tunsin todellakin itseni hyvin heikoksi, ja silmäni painuivat
+väkisinkin umpeen. Tarvitsin vielä yhden yön levon, ja nukuin siinä
+luulossa, että yksinäisyyttäni oli kestänyt neljä pitkää päivää.
+
+Kun seuraavana aamuna heräsin, katselin ensi työkseni ympärilleni.
+Vuoteeni, joka oli valmistettu matkapeitteistämme, oli ihastuttavassa
+luolassa, jota koristivat välkkyvät kiteet, lattiana oli hieno
+hiekka. Luolassa oli puoleksi pimeää; tulisoihtua tai lamppua ei
+ollut sytytetty, ja kuitenkin näkyi päivänvaloa ulkoa ahtaasta
+aukosta. Kuulin myös jotakin epäselvää ääntä, ikäänkuin aaltojen
+loiskimista rantaa vasten, ja joskus tunsin kuin tuulen leyhkäyksen.
+
+Arvelin itsekseni, olinko valveilla vai uneksinko vielä, tahi oliko
+kaikki pelkkää kuvittelua. Mutta tällä kertaa eivät silmäni eivätkä
+korvanakaan voineet pettää.
+
+-- Sehän on päivänsäde, joka näkyy tuosta kallionhalkeamasta!
+ajattelin minä. Todellakin, sieltä kuuluu aaltojen pauhinaa! Ah!
+tunnen raittiin tuulen henkäyksen! Petynkö, vai olemmeko taas
+tulleet maan pinnalle. Onko setä luopunut matkastansa vai onko se jo
+onnellisesti päättynyt?
+
+Näitä selittämättömiä kysymyksiä aprikoidessani tuli professori
+sisään.
+
+-- Hyvää huomenta, Akseli, sanoi hän iloisesti. Löisinpä vetoa, että
+voit hyvin.
+
+-- Niinpä kyllä, vastasin nousten istumaan vuoteessani.
+
+-- Niin täytyy ollakin, sillä olet maannut levollisesti. Hannu ja
+minä olemme vuorotellen valvoneet vuoteesi ääressä ja olemme nähneet,
+että parantumisesi on edistynyt.
+
+-- Tunnenpa todellakin virkistyneeni, ja todistukseksi siitä aion
+kelpo tavalla syödä aamiaista, jonka luultavasti tarjoatte minulle.
+
+-- Saat kyllä syödä, poikaseni. Kuumeesi on kadonnut, Hannu on pannut
+haavoihisi jonkinlaista voidetta, jonka salaisuuden islantilaiset
+tuntevat, ja ne ovat parantuneet oivallisesti. Linnustajamme on kelpo
+mies!
+
+Puhellessaan setä laittoi ruokaa, jonka halukkaasti ahmaisin suuhuni
+huolimatta hänen varoituksistaan. Sillävälin kyselin häneltä
+ehtimiseen yhtä ja toista ja hän kiiruhti selittämään.
+
+Sain tietää, että onnellinen putoamiseni oli paiskannut minut
+suoraan melkein pystysuoran aukon pohjaan; ja kun olin vierinyt
+alas kivivirrassa, joista pieninkin oli kylliksi suuri musertamaan
+minut, niin täytyy siitä päättää, että osa maastakin oli lohjennut
+ja syössyt alas samalla kertaa kuin minäkin. Tällainen hirvittävä
+putoaminen oli tuonut minut suoraan setäni syliin, johon vaivuin
+verisenä ja tainnoksissa.
+
+-- Onpa todellakin kummallista, että et jo tuhannesti kuollut. Mutta
+älkäämme Jumalan tähden enää erotko, sillä voisi tapahtua, ettemme
+ikinä löytäisi toisiamme.
+
+"Älkäämme erotko toisistamme!" Matka ei siis ollutkaan lopussa?
+Silmäni suurenivat hämmästyksestä, minkävuoksi setäni kysyi:
+
+-- Mitä tarkoitat, Akseli?
+
+-- Kysyisin teiltä yhtä asiaa. Uskottehan, että olen terve?
+
+-- Epäilemättä!
+
+-- Ja kaikki jäseneni eheät?
+
+-- Niin, kaiketikin!
+
+-- Entäs pääni?
+
+-- Pääsikin on, muutamia kolauksia lukuunottamatta, täydellisesti
+täydellisesti vahingoittumattomana paikallansa hartioillasi.
+
+-- No sitten pelkään, että järkeni on sekaisin.
+
+-- Sekaisinko?
+
+-- Niin, sekaisin. Emmekö ole tulleet jälleen maan pinnalle?
+
+-- Emme suinkaan!
+
+-- No sitten olen varmaankin päästäni pilalla, sillä näen päivänvaloa
+ja kuulen tuulen huminaa ja aaltojen pauhua.
+
+-- Vai niin! Eikö mitään muuta?
+
+-- Tahtoisitteko selittää minulle? -- --
+
+-- En selitä sinulle mitään, sillä sitä on mahdoton selittää, mutta
+saat nähdä ja ymmärtää, että geologinen tiede ei ole vielä lausunut
+viimeistä sanaansa.
+
+-- Käykäämme siis ulos, huusin minä nousten kiireesti ylös.
+
+-- Ei, Akseli, ei, raitis ilma voisi vahingoittaa sinua.
+
+-- Raitis ilmako?
+
+-- Niin, tuuli on jotenkin ankara, enkä tahdo antaa sinun vilustua.
+
+-- Mutta vakuutan, että voin varsin hyvin.
+
+-- Vähän kärsivällisyyttä! poikaseni. Jos uudestaan sairastuisit,
+niin olisimme pahassa pulassa; emme saa hukata aikaa, sillä vesimatka
+saattaa olla pitkä.
+
+-- Vesimatkako?
+
+-- Niin; lepää vielä tänäkin päivänä, niin huomenna lähdemme
+purjehtimaan.
+
+-- Lähdemme purjehtimaan?
+
+Tämän sanoessani syöksyin ylös.
+
+Lähdemme purjehtimaan! Oliko täällä siis virta tahi meri? Oliko siis
+laiva satamassa maan sisuksissa?
+
+Uteliaisuuteni oli noussut korkeimmilleen ja setäni koetti turhaan
+pidättää minua. Kun hän näki, että malttamattomuuteni vahingoittaisi
+minua enemmän kuin uteliaisuuteni tyydyttäminen, antoi hän myöten.
+
+Puin kiireesti päälleni ja käärin varovaisuuden vuoksi ympärilleni
+yhden peitteistämme astuen sitten ulos luolasta.
+
+
+
+
+XXX
+
+
+Ensi alussa en nähnyt mitään, sillä silmäni, jotka olivat
+tottumattomat valoon, sulkeutuivat häikäistyneinä. Mutta kun taas
+saatoin avata ne, hämmästyin enemmän kuin ihastuin.
+
+-- Meri! huusin minä.
+
+-- Niin kyllä! vastasi setäni, Lidenbrockin meri; ja luulenpa, ettei
+kukaan purjehtija kiellä minulta sitä kunniaa, että olen sen löytänyt
+ja että nimitän sitä omalla nimelläni.
+
+Lavea vedenpinta, kuin suuri järvi tahi maanalainen meri, levisi
+silmiemme eteen. Rannikossa oli syviä mutkia, ja laineet loiskivat
+rantaan hienolle kultaiselle hiekalle; siinä oli näkinkenkiä, joissa
+nähtävästi luomisen ensimmäiset eläimet olivat eläneet. Laineet
+loiskivat soinnukkaasti, ikäänkuin suuressa suljetussa huoneessa.
+Vieno tuuli haihdutti vaahtoa puhaltaen kasvoihini kosteata
+sumua. Rannalla noin sadan sylen päässä vedestä kohosivat kalliot
+mittaamattomaan korkeuteen. Muutamat niistä pirstoivat rantaa
+terävin kulmin muodostaen niemiä ja esiinpistäviä kielekkeitä, joita
+meren aallot pieksivät. Kauempana saattoi erottaa niiden harjanteet,
+jotka kuvastuivat taivaan rantaa vasten.
+
+Tämä oli todellakin valtameri, rannikoiltaan yhtä oikullisesti
+muodostunut kuin maan päälläkin, mutta muuten varsin kolkko ja
+hirvittävän aution näköinen.
+
+Saatoin nähdä kauas meren ulapalle, mikä johtui siitä, että omituinen
+valo valaisi pienimmätkin esineet. Se ei ollut auringonpaistetta
+häikäisevine valonsäteineen, eikä kuutamon himmeää, epäselvää ja
+kelmeää valoa, joka on vain kylmää heijastumista eikä lämmitä. Ei!
+Tämän hajanaisen valon voima, sen kirkas valkeus, sen lämmöttömyys
+sekä sen loisto, osoittivat selvästi, että sen aiheuttajana oli
+sähkö. Se oli, ikäänkuin revontuletkin, pysyväinen kosmillinen ilmiö,
+valaisten täydellisesti tämän luolan, joka oli niin iso, että siihen
+saattoi mahtua kokonainen valtameri.
+
+Holvi, joka kaareutui yllämme, taivas, jos niin tahtoo sanoa, näytti
+olevan muodostunut suurista pilvistä, jotka olivat liikkuvia höyryjä
+ja joskus nähtävästi saattoivat tiivistyä sateeksi. Olisi luullut,
+että veden haihtuminen olisi ollut mahdotonta suuren ilmanpaineen
+tähden, mutta kuitenkin oli jostakin minulle tuntemattomasta
+syystä ilmassa suuria pilviä. Oli "kaunis sää". Sähkö aikaansai
+pilvissä merkillisiä valoilmiöitä. Synkkiä varjoja muodostui
+niiden alimmaisiin kerroksiin, ja joskus tunkeusi erittäin kirkas
+säde pilvikerroksien välitse alas. Mutta tämä ei kuitenkaan ollut
+auringonsäde, sillä siltä puuttui lämpöä, ja sen vaikutus oli
+synkeä, varsin surullinen. Taivaanlaen asemesta tuikkivine tähtineen
+ajattelin kivistä holvia, joka painollansa musersi minut, ja koko
+tämä avaruus, niin suuri kuin olikin, ei olisi kuitenkaan ollut
+kylliksi avara pienimmänkään kiertotähden radalle.
+
+Muistin erään englantilaisen kapteenin teorian; hän vertasi maata
+suureen onttoon palloon, jonka sisässä ilma paineen johdosta käy
+loistavaksi ja jossa muka kaksi kiertotähteä, Pluto ja Proserpina,
+kulkevat salaperäisiä ratojansa myöten. Olikohan hän kenties oikeassa?
+
+Olimme todellakin äärettömän suuressa ontelossa, jonka leveyttä
+emme voineet arvioida sentähden, että rannat olivat kauempana kuin
+silmä kantoi, enempää kuin sen pituuttakaan, koska sekin ulottui
+näköpiirin ulkopuolelle. Sen korkeus saattoi olla useita penikulmia.
+Silmä ei voinut eroittaa, missä holvin kannatusmuurit yhtyivät;
+mutta ilmassa häilyvät pilvet olivat arviolta parin tuhannen sylen
+korkeudella, siis korkeammalla kuin maan pinnalta nousseet höyryt,
+mikä epäilemättä johtui ilman tiiviydestä.
+
+Sana "luola" ei kuvaa tätä mittaamattoman suurta aukkoa; mutta
+eiväthän inhimillisten kielten sanat voikaan riittää niille, jotka
+uskaltavat laskeutua maapallon pohjattomuuksiin.
+
+En tiedä, minkälaisen geologisen ilmiön avulla tällaisen aukon
+syntyminen olisi selitettävä. Kenties se on syntynyt maan
+jäähtymisestä. Tosin olin kuullut kerrottavan muutamista suurista
+luolista, mutta mikään niistä ei ollut näin tavattoman suuri.
+
+Jollei mainio luonnontutkija Humboldt olisi kahden
+tuhannenviidensadan jalan syvyydeltä löytänyt Columbiassa olevan
+Guachara-luolan päätä, jonka luolan avaruus siihen asti oli ollut
+tuntematon, niin ei sitä luultavasti olisi kuitenkaan suuremmaksikaan
+arvioitu. Mahdottoman suuri Mammuth-luola Kentuckyssä näyttää
+tosin tavattoman tilavalta, sillä sen holvi kohoaa viisisataa
+jalkaa mittaamattoman syvän järven pinnan yli, ja matkustavaiset
+ovat kulkeneet enemmän kuin kymmenen penikulmaa, löytämättä sen
+loppupäätä. Mutta mitä olivat nämä luolat sen rinnalla, jota minä nyt
+ihmettelin, luolan, jossa oli pilvitaivas, sähkövalaistus ja meri.
+
+Äänettömänä katselin kaikkia näitä ihmeitä, sillä minulta puuttui
+sanoja ilmaistakseni tunteitani. Luulinpa olevani jossakin
+kaukaisessa kiertotähdessä, esim. Uranuksessa tahi Neptunuksessa,
+ja näkeväni siellä ilmiöitä, joita "maallinen" luontoni ei
+käsittänyt. Uusille kokemuksille tarvitaan uusia sanojakin, mutta
+mielikuvitukseni ei löytänyt sellaisia. Katselin, ajattelin ja
+ihmettelin kummastellen ja tuntien samalla jonkinlaista kauhistusta.
+
+Tämä arvaamaton näky virkisti minua; koetin sen avulla voittaa
+heikkouttani, parantaen itseäni tällä uudella lääkitsemistavalla;
+muutoin minua todellakin virkisti tiiviin ilman elähdyttävä voima,
+tuoden keuhkoihini enemmän happea.
+
+Helposti voi ymmärtää, että tuntui erinomaiselta nautinnolta
+hengittää tätä kosteata, suolaisten höyryjen kyllästämää ilmaa, sen
+jälkeen kuin olimme olleet neljäkymmentäseitsemän päivää suljettuina
+ahtaaseen käytävään.
+
+En tarvinnut katua, että olin tullut ulos pimeästä luolasta. Setäni
+oli jo näihin ihmeisiin tottunut, eikä kummastellut niitä enää.
+
+-- Luuletko jaksavasi kävellä vähän matkaa kanssani? kysyi hän
+minulta.
+
+-- Luulen kyllä.
+
+-- Tartu sitten käsivarteeni, Akseli, ja kulkekaamme pitkin rantaa.
+
+Suostuin ilomielin ja aloimme kulkea pitkin tämän uuden meren
+rantoja. Vasemmalla puolellamme oli jyrkkiä kallioita, jotka
+muodostivat ihmeteltävän jättiläisröykkiön. Pitkin niiden sivuja
+syöksi lukemattomia vesiputouksia mereen kirkkaina, pauhaavina
+virtoina. Hienot höyrypilvet, jotka häilyivät siellä täällä
+kallioilla, ilmaisivat niillä paikoin olevan lämpimiä lähteitä.
+
+Rantapurojen joukosta tunsin uskollisen matkatoverimme, Hannun-puron,
+joka rauhallisena virtasi mereen, ikäänkuin ei olisi muuta tehnytkään
+maailman alusta asti.
+
+-- Tästälähin meidän täytyy olla ilman sitä, sanoin huoaten.
+
+-- Joutavia! Tuo puro, tahi joku toinen, -- se on samantekevää.
+
+Vastaus oli mielestäni sangen kiittämätön.
+
+Mutta tällä kertaa kiintyi huomioni odottamattomaan näkyyn.
+Viidensadan askeleen päässä kasvoi jyrkän kallioseinän mutkauksessa
+korkea tiheä metsä. Siinä oli keskikokoisia puita, jotka olivat
+muodostuneet sateenvarjojen muotoisiksi, tarkasti määrättyine
+säännöllisine särmineen; tuulenhenkäykset eivät näyttäneet
+vaikuttavan niiden lehtiin, ja kovassakin tuulessa ne pysyivät
+liikkumattomina muodostaen ikäänkuin kivettyneen puiston. --
+
+Joudutin askeleitani. En tiennyt näiden ihmeellisten kasvien
+nimeä. Kuuluivatkohan ne ollenkaan tähän asti tunnettujen
+kahdensadantuhannen kasvilajin joukkoon? Tultuamme metsikön varjoon
+muuttui hämmästykseni ihmettelemiseksi.
+
+Edessäni oli todellakin varsin "maallisia" kasveja, mutta
+jättiläismittaisia, ja setäni tiesi heti niiden oikean nimen.
+
+-- Tämähän on herkkusienimetsä, sanoi hän.
+
+Eikä hän erehtynytkään. Voi ymmärtää, että sienet kasvoivat näin
+suuriksi tässä lämpöisessä ja kosteassa ilmanalassa. Tiesin, että
+_Lycoperdon giganteum_ saavuttaa kahdeksan ja yhdeksän jalan
+paksuuden ympärimitaten, kuten Bulliard väittää; mutta tässä oli
+kysymys valkoisista pyöreähattuisista herkkusienistä, jotka olivat
+kolmen- tai neljänkymmenen jalan korkuisia. Sellaisia siellä oli
+tuhansittain. Valo ei voinut tunkea tähän tiheään sienimetsään ja
+täydellinen pimeys vallitsi kasvien kupujen alla, jotka olivat
+vierekkäin niinkuin pyöreät katot afrikkalaisessa kylässä.
+
+Kuitenkin tahdoin tunkeutua syvemmälle, huolimatta kylmästä
+henkäyksestä, joka tuulahti vastaani näiden ikäänkuin lihaisten
+holvien alta. Puolen tunnin ajan kuljimme tässä kosteassa, pimeässä
+holvissa, ja tuntuipa todellakin hyvältä, kun taas tulimme meren
+rannalle.
+
+Mutta kasvullisuus tässä maanalaisessa seudussa ei päättynytkään
+pelkkiin sieniin. Kauempana kohosi joukoittain muita puita, joilla
+oli vaalistuneet lehdet. Ne saattoi helposti tuntea kasveiksi, joita
+tavattiin, tosin sangen vähäpätöisinä, maan päälläkin; vaikka ne
+olivat täällä jättiläissuuria; siellä oli sadan jalan korkuisia
+liekoja, mahdottoman suuria sigillarioita, sananjalkoja, jotka olivat
+pohjoismaiden kuusien kokoisia; siellä oli lepidodendron, jonka
+moninkertaisesti haarautunut runko päättyi pitkiin lehtiin ja oli
+karkeiden havuneulasten peittämä.
+
+-- Ihmeellistä, jumalaista! huusi setäni. Täällä on kivihiilikauden
+kasvikunta. Katsopas tässä kasvitarhojemme vähäpätöisiä kasveja,
+jotka ovat olleet puita maan ensimmäisien vuosisatojen aikana! Katso,
+Akseli, ja ihmettele, sillä kasvientutkijalla ei ole koskaan ollut
+tällaista juhlahetkeä.
+
+-- Olettepa oikeassa, setä. Luoja näyttää tahtoneen säilyttää tässä
+äärettömässä ansarissa nämä muinaiset kasvit, jotka oppineiden
+miesten uutteruus on niin suurella menestyksellä sommitellut
+uudestaan.
+
+-- Niinpä kyllä, poikaseni, onhan tämä jonkinlainen ansari, mutta
+olisit osunut paremmin oikeaan, jos olisit sanonut tätä myöskin
+eläintarhaksi.
+
+-- Eläintarhaksiko?
+
+-- Niin, epäilemättä; katsopas vain tätä tomua, jota jalkamme
+polkevat, ja näitä luita pitkin maata.
+
+-- Luita! ihmettelin minä. Niin on, näen mä, luita, muinaisten
+hirviöiden luita.
+
+Hyökkäsin näiden vuosituhansia vanhojen jäännöksien kimppuun, jotka
+olivat muuttuneet häviämättömäksi kivennäisaineeksi, ja luokittelin
+epäröimättä nämä jättiläisluut, jotka olivat kuin kuivuneita
+puunrunkoja. -- Kas tässä on mastodontin[51] alaleuanluu, sanoin
+minä, tässä on dinotheriumin[52] leukaluu; tässä on luu, joka ei
+voi olla muun kuin kaikkein suurimman eläimen, Megatheriumin[53]
+reisiluu. Onpa tämä todellakin oikea eläintarha, sillä nämä
+luukokoelmat eivät ole voineet tulla tänne minkään vedenpaisumuksen
+kuljettamina. Nämä eläimet, joiden luita tässä näemme, ovat eläneet
+tämän meren rannikoilla sen puunkaltaisten ruohojen varjossa. Mutta
+maltapas, näkyyhän tässä olevan kokonaisia luurankojakin.
+Mutta -- -- --
+
+-- Mutta mitä? sanoi setäni.
+
+-- Minä en käsitä tällaisten nelijalkaisten oloa tässä kallioluolassa.
+
+-- Miksi et?
+
+-- Sentähden, että elollisia olentoja on ollut maan päällä vasta,
+mikäli tunnetaan, paleozoisella maailmankaudella; kun nisäkkäät
+ilmestyivät vasta tertiäärikauden alussa, on mahdotonta ymmärtää,
+miten ne ovat tähän luolaan joutuneet. Onko elollisuus kehittynyt
+täällä rinnan maanpäällisen elämän kanssa?
+
+-- Vaikea sanoa, Akseli, mutta mitä näihin luihin tulee, on
+siihen hyvin yksinkertainen selitys, nimittäin se, että tämä on
+kerrostunutta maata.
+
+-- Kuinka! Tällaisessa syvyydessä, maanpinnan alla!
+
+-- Epäilemättä, ja tämän seikan voi geologisesti selittää. Niin
+varhaisina aikoina oli maa ainoastaan kimmoisa kuori, joka vetovoiman
+vaikutuksesta vuorotellen kohosi ja laskeusi. On siis luultavaa, että
+maahan muodostui vajoamisia ja että osa kerrostuneesta maasta äkkiä
+upposi auenneisiin kuiluihin.
+
+-- Olkoonpa niin. Nuo luut ovat todellakin voineet joutua tänne
+sillä tavalla. Mutta jos elollisuus yleensä, vaikkakin myöhästyen,
+kuten tuosta sieni- ja kortemetsästä voisi päättää, on kehittynyt
+samoja uria kuin maapallon pinnalla, niin kuka voi väittää, ettei
+hirmupetoja vieläkin harhaile näissä pimeissä metsissä tahi näiden
+jyrkkien kallioiden takana?
+
+Tätä ajatellessani tarkastin jäätävän kauhun vallassa näköpiiriä,
+mutta ainoatakaan elävää olentoa ei näkynyt näillä elottomilla
+rannikoilla.
+
+Olin hieman väsyksissä ja istahdin sentähden kallioisen niemen
+äärimmäiselle syrjälle, jonka juurelle aallot pauhaten murtuivat, ja
+josta saatoin nähdä koko tämän lahdelman. Sen perukassa oli pyramidin
+muotoisten kallioiden suojassa vähäinen poukama, joka oli tuulen
+suojassa. Priki ja pari kolme kuunaria olisivat varsin hyvin voineet
+olla siellä ankkurissa; oikeinpa odotin saavani nähdä sieltä tulevan
+jonkin laivan täysin purjein ja lähtevän ulapalle.
+
+Tämä kuvittelu hävisi kuitenkin pian. Me olimme varmaankin ainoat
+elävät olennot tässä maanalaisessa maailmassa. Kun välistä tyyntyi,
+niin vallitsi jyrkkien kallioiden yllä äänettömyys, hiljaisempi kuin
+erämaassa; tuntui kuin olisi se oikein painanut merenpintaa. Koetin
+silloin katsella kaukaisen sumun läpi, nähdäkseni sen verhon taakse,
+joka peitti näköpiirin takana olevan salaperäisen osan luolasta.
+Missä tämä meri loppui? Mihin sitä myöten pääsi? Näkisimmekö koskaan
+sen toista rantaa?
+
+Setä puolestansa ei sitä vähintäkään epäillyt. Minä sekä toivoin että
+pelkäsin sitä.
+
+Tunnin kuluttua, jonka käytimme tätä ihmeteltävää näkyä
+katsellaksemme, lähdimme takaisin pitkin rantaa, palataksemme
+luolaan, jossa vaivuin sikeään uneen, miettien mitä kummallisimpia
+seikkoja.
+
+
+
+
+XXXI
+
+
+Seuraavana aamuna heräsin täydellisesti parantuneena. Arvellen, että
+kylpy saattaisi olla hyvin terveellistä, menin muutamiksi minuuteiksi
+uimaan tähän Välimeren veteen, sillä tätä saattoi täydellä syyllä
+sanoa Välimereksi. Palasin aamiaiselle, joka maistui oivallisesti.
+Hannu osasi laittaa hyvää ruokaa; kun hänellä oli käytettävänä sekä
+tulta että vettä, voi hän vaihdellakin tavallista jokapäiväistä
+ruokajärjestystämme. Ruoan jälkeen hän tarjosi meille muutaman kupin
+kahvia, eikä tämä hyvä juoma koskaan maistunut mielestäni paremmalta
+kuin silloin.
+
+-- Nyt, sanoi setäni, on nousuveden aika, emmekä saa jättää
+tutkimatta tätä ilmiötä.
+
+-- Mitä! Nousuvettäkö? kysyin minä.
+
+-- Niin juuri.
+
+-- Ulottuisikohan auringon ja kuun vaikutusvoima tänne asti?
+
+-- Miksi ei? Eikö yleinen attraktsionilaki koske kaikkia kappaleita,
+ja siis tätäkin merta. Huolimatta ilmanpaineesta saat nähdä, että se
+kohoaa kuten Atlantin valtamerikin.
+
+Lähestyimme rantaa; laineet rupesivat jo nousemaan.
+
+-- Katsokaa! Vuoksi alkaa tuntua! huusin minä.
+
+-- Niin Akseli, ja näistä meren jättämistä merkeistä näet, että vesi
+kohoaa noin kymmenen jalkaa.
+
+-- Sepä on kummallista!
+
+-- Ei, vaan luonnollista!
+
+-- Sanokaa, setä, mitä sanotte, mutta minun mielestäni tämä kaikki
+näyttää eriskummalliselta, ja tuskin voin uskoa silmiänikään.
+Kuka olisikaan voinut luulla, että tässä luolassa olisi todellinen
+valtameri nousu- ja pakovesineen, tuulineen, myrskyineen!
+
+-- Miksi ei? Onkohan mitään syytä, joka tekisi sen mahdottomaksi?
+
+-- En tunne sellaista, jos kerran teoria maan keskuksessa olevasta
+tulesta hylätään.
+
+-- Tähän asti on siis Davyn teoria pitänyt paikkansa.
+
+-- Tietysti, mikään ei tee mahdottomaksi väitettä, että maan sisässä
+on meriä ja maita.
+
+-- Epäilemättä, mutta ne ovat asumattomia.
+
+-- Olkoonpa niinkin; mutta miksi ei näissä vesissä saattaisi olla
+joitakin tuntemattomia kalalajeja?
+
+-- Emme ole kuitenkaan tähän asti keksineet ainoatakaan.
+
+-- Mutta voimmehan tehdä itsellemme onkia ja koetella, kannattaako
+onkiminen täällä yhtä hyvin kuin maan pinnalla olevissa vesissä.
+
+-- Koetelkaamme, Akseli, sillä meidän pitää tutkia näiden seutujen
+kaikkia salaisuuksia.
+
+-- Mutta missä olemme nyt, setä? En ole teiltä vielä kysynyt tätä,
+josta tieteelliset koneenne lienevät toki antaneet selityksen.
+
+-- Olemme kolmensadanviidenkymmenen penikulman päässä Islannista,
+vaakasuoraan suuntaan.
+
+-- Niinkö kaukana?
+
+-- Olen varma, etten erehdy laskuissani viittäsataa syltä.
+
+-- Ja kompassi osoittaa aina vain kaakkoista?
+
+-- Niin tekee; sen deklinatsioni on läntinen, yhdeksäntoista astetta
+ja neljäkymmentäkaksi minuuttia, aivan kuin maan pinnallakin. Mitä
+sen inklinatsioniin tulee, niin siinä esiintyy merkillinen seikka,
+jota olen mitä huolellisimmin tutkinut.
+
+-- Mikä se on?
+
+-- Se, että neula, sen sijaan että se painuisi napaa kohti, niinkuin
+se tekee pohjoisella pallonpuoliskolla, päinvastoin kohoaa ylöspäin.
+
+-- Siitä täytyy siis päättää, että magneettinen napa on maanpinnan ja
+sen pisteen välillä, mihin olemme tulleet?
+
+-- Aivan niin; ja on hyvin mahdollista, että jos tulemme
+napaseutuihin seitsemännenkymmenen leveysasteen kohdalle, missä James
+Ross löysi magneettisen navan, niin magneettineula siellä nousee
+suorastaan pystyyn. Tämä salaperäinen piste ei siis olekaan varsin
+syvällä.
+
+-- Sitä seikkaa ei tiede vielä ole aavistanutkaan.
+
+-- Tiede hairahtuu, poikaseni, mutta hairahdukset ovat hyödyllisiä,
+sillä ne johdattavat vähitellen totuuteen.
+
+-- Kuinka syvällä olemme?
+
+-- Kolmenkymmenenviiden penikulman syvyydessä.
+
+-- Suoraan yläpuolellamme on siis, sanoin minä katsellessani
+karttaa, Skotlannin vuorinen osa, missä Grampian vuoret kohottavat
+lumipeittoiset huippunsa hämmästyttävään korkeuteen.
+
+-- Niin on, sanoi professori naurahtaen. Onhan se jotenkin raskas
+kuorma, mutta holvi on tukeva. Suuri maailman rakennusmestari on
+rakentanut sen hyvistä aineista, eikä kukaan ihminen olisi voinut
+tehdä tätä holvia niin laajaksi! Mitä ovat siltojen kaaret ja
+tuomiokirkkojen kupukatot verrattuina tähän kolmen penikulman
+korkuiseen holviin, jonka alla aaltoilee valtameri myrskyineen?
+
+-- En minäkään pelkää, että taivas putoaisi päällemme. Mutta mitä te,
+setä, aiotte nyt tehdä? Aiotteko kääntyä takaisin maan pinnalle?
+
+-- Kääntyäkö takaisin. Johan nyt! Päinvastoin on aikomukseni
+pitkittää matkaamme, koska kaikki on tähän asti onnistunut hyvin.
+
+-- Mutta en käsitä, kuinka pääsemme tämän vesitasangon alle.
+
+-- En aiokaan syöstä siihen suin päin; mutta tämän sisämeren
+ympärillä on varmasti kiinteitä kalliojoukkoja.
+
+-- Epäilemättä.
+
+-- Ja sen vastakkaiselta rannalta uskon löytäväni alaspääsytien.
+
+-- Kuinka pitkän luulette tämän meren olevan?
+
+-- Kolmekymmentä tahi neljäkymmentä penikulmaa.
+
+-- Vain niin! vastasin, ajatellen itsekseni, että tämä lasku saattoi
+olla hyvinkin virheellinen.
+
+-- Meillä ei siis ole yhtään aikaa hukattavana; jo huomenna lähdemme
+merelle.
+
+Silmäni etsivät alusta, joka veisi meidät toiselle rannalle.
+
+-- Vai niin, sanoin minä, lähdemme siis merelle. Hyvä! Mutta millä
+laivalla?
+
+-- Emme millään laivalla, poikaseni, vaan hyvällä ja tukevalla
+lautalla.
+
+-- Lautalla! huudahdin minä. Mutta onhan sellainen yhtä vaikea
+rakentaa kuin laivakin, enkä ymmärrä -- -- --
+
+-- Et ymmärrä, Akseli, mutta jos kuuntelisit, niin voisit
+kuulla -- -- --
+
+-- Kuullako?
+
+-- Niin, kuulla vasaran pauketta, joka sinulle ilmoittaisi, että
+Hannu on jo täydessä työssä -- -- --
+
+-- Lauttaako rakentamassa?
+
+-- Niin juuri.
+
+-- Onko hän jo hakannut tarpeelliset rakennuspuut?
+
+-- Puut olivat jo edeltäpäin kaadetut. Tule, niin saat nähdä, kuinka
+hän tekee työtä.
+
+Neljänneksen tuntia astuttuamme näin niemen toisella puolella, johon
+oli muodostunut pieni luonnollinen satama, Hannun täydessä työssä.
+Vielä muutama askel ja seisoin hänen vieressänsä. Suureksi ihmeekseni
+näin rannalla puolitekoisen lautan, joka oli rakennettu jos
+jonkinlaisista omituisista puulajeista, ja suuri joukko kaikenlaisia
+lankkuja, polvipuita ja panttureita oli hänen ympärillään. Siellä oli
+puuta vaikka kokonaisen laivaston rakentamiseen.
+
+-- Mitä puulajia tämä on, setä? kysyin minä.
+
+-- Siinä on petäjää, kuusta, koivua ja kaikenlaista pohjoismaiden
+havupuuta, joka on meriveden vaikutuksesta kivettynyt.
+
+-- Onko se mahdollista?
+
+-- Se on niin sanottua "surtur brandur'ia", eli
+kivennäisrakennuspuuta.
+
+-- Mutta pitäisihän sen sitten olla samanlaista kuin ligniitti, kovaa
+kuin kivi, ja veteen uppoavaa?
+
+-- Kuitenkin tapahtuu joskus, että se pysyy veden päällä; on
+sellaisia puita, jotka ovat muuttuneet todellisiksi antrasiiteiksi,
+mutta on toisia, jotka, samoin kuin nämäkin puut tässä, ovat vasta
+alkaneet kivettyä. Katsopas tänne, sanoi setäni ja viskasi yhden
+näistä kallisarvoisista meren hylkäämistä puista veteen.
+
+Puukappale upposi ensin, mutta nousi taas veden pinnalle, johon se
+jäi kiikkumaan laineille.
+
+-- No, oletko nyt vakuutettu? kysyi setäni.
+
+-- Ennen kaikkia olen vakuutettu siitä, että tämä on uskomatonta!
+
+Seuraavana iltana oli kätevä Hannu saanut lautan valmiiksi. Se oli
+kymmentä jalkaa pitkä ja viittä leveä; kivettyneet puut, yhdistetyt
+toisiinsa kestävillä köysillä, muodostivat tukevan pinnan; kun lautta
+oli valmis, sysättiin se veteen ja keinui rauhallisesti Lidenbrockin
+meren laineilla.
+
+
+
+
+XXXII
+
+
+Elokuun 13 päivänä nousimme ylös aikaisin, sillä meidän piti koettaa
+uutta, nopeata ja käytännöllistä kulkuneuvoamme.
+
+Kahdesta paksusta kepistä tehty masto, kolmannesta kepistä tehty
+raakapuu, sekä matkapeitteistämme tehty purje, siinä koko lautan
+taklinki. Köysiä ei puuttunut; kaikki oli kestävää.
+
+Kello kuuden aikaan professori antoi merkin nousta lautalle.
+Ruokatavaramme, köydet ja muut työkalumme, aseemme sekä runsaasti
+suolatonta vettä, jota kallioiden koloista olimme koonneet, oli
+lautalla.
+
+Hannu oli kyhännyt peräsimen, jolla hän saattoi ohjata alustansa,
+minkä toimen hän ottikin tehdäksensä; irroitin köyden, purje
+pystytettiin ja pian olimme ulapalla.
+
+Kun olimme jättämäisillämme pienen sataman, niin setäni, joka piti
+suurta melua maantieteellisestä nimistöstänsä, tahtoi antaa satamalle
+nimen, ja ehdotti siksi minun nimeäni.
+
+-- Ei, sanoin minä, minulla on toinen ehdotus.
+
+-- Mikä?
+
+-- Graüben. Port-Graüben näyttäisi hyvin somalta kartalla.
+
+-- Olkoon menneeksi sitten, Port-Graüben.
+
+Ja tällä tavoin liittyi muisto armaasta vierlantilaisesta tytöstäni
+vaaralliseen matkaamme.
+
+Tuuli puhalsi koillisesta ja purjehdimme nopeasti eteenpäin hyvällä
+tuulella. Tiheillä ilmakerroksilla oli suuri voima ja ne vaikuttivat
+purjeeseen ikäänkuin mahdottoman suuri palje.
+
+Tunnin kuluttua saattoi setäni jokseenkin tarkoin määrätä kulkumme
+nopeuden.
+
+-- Jos matkamme sujuu tällä tavoin, niin neljässäkolmatta tunnissa
+voimme kulkea vähintäänkin kolmekymmentä penikulmaa, eikä viivykään
+kauan, ennenkuin näemme vastakkaisen rannan.
+
+En vastannut mitään, vaan istuuduin lautan etupäähän. Jo alkoi
+pohjoinen ranta vaipua meren pintaan ja rannat levisivät kahden
+puolen ikäänkuin helpottaakseen lähtöämme. Silmieni eteen aukeni
+ääretön meri. Suurien pilvien harmaat varjot kiitivät nopeasti
+sen pinnalla ja näyttivät ikäänkuin painavan sen synkeätä vettä.
+Sähköisen valon hopeanhohtavat säteet, siellä täällä heijastuen
+jostakin vesipisarasta, loistivat aluksen jäljessä. Kohta oli maa
+kadonnut näkyvistä, silmillämme ei ollut enää leposijaa ja ellei
+kohiseva vesi olisi osoittanut, että lautta oli kiivaassa vauhdissa,
+niin olisi voinut luulla sen pysyvän paikoillaan.
+
+Päivällisen aikana ilmestyi näkyviin mahdottoman suuria leviä, jotka
+kiikkuivat veden pinnalla. Tunsin näiden kasvien elinvoiman: ne
+nousevat meren pohjasta noin kahdentoistatuhannen jalan syvyydestä,
+ja kasvavat enemmän kuin neljänsadan ilmakehän paineessa, kietoutuen
+toisiinsa niin sitkeäksi ainejoukoksi, että se muodostaa usein
+matalikkoja, jotka voivat estää laivojenkin kulkua; mutta luullakseni
+ei kukaan ole koskaan nähnyt suurempia leviä kuin ne, jotka kasvoivat
+Lidenbrockin meressä.
+
+Lauttamme kulki noin kolmen-, neljäntuhannen jalan pituisten
+leväryhmien sivu; nämä olivat ikäänkuin mahdottoman suuria käärmeitä,
+jotka luikertelivat näköpiiriä ulommaksi; huvikseni katselin näitä
+loppumattomia nauhoja, luullen aina näkeväni niiden loppupään, mutta
+niitä riitti ihmeekseni aivan loppumattomiin.
+
+Mikä luonnon voima saattoi tuottaa sellaisia kasveja, ja minkälainen
+mahtoi maa olla luomisen alkupäivinä, kun kasvikunta yksin kehkeytyi
+sen pinnalla, lämmön ja kosteuden vaikutuksesta?
+
+Tuli ilta, mutta ilma oli yhtä loistavaa, kuten jo edellisenä päivänä
+olin huomannut. Se oli pysyväinen ilmiö, jonka kestäväisyyteen voi
+luottaa.
+
+Syötyämme illallisen laskeusin levolle maston juurelle ja vaivuin
+pian rauhalliseen uneen.
+
+Hannu seisoi liikkumattomana antaen lautan mennä; myötätuulen
+vallitessa sitä tuskin tarvitsikaan ohjata.
+
+Sitte kun olimme lähteneet Port-Graübenistä, antoi professori
+Lidenbrock minulle toimeksi pitää "purjehdus-päiväkirjaa", kirjoittaa
+muistiin vähimmätkin huomiot, hupaiset luonnonilmiöt, tuulen suunnan,
+nopeuden ja kuljetun matkan pituuden, sanalla sanoen kaikki tämän
+merkillisen purjehdusmatkan tapaukset.
+
+Julkaisen tässä lyhykäisyydessään seuraavat jokapäiväiset
+muistiinpanot, jotka ovat kirjoitetut niin sanoakseni tapausten
+kuluessa.
+
+_Perjantaina elokuun 16 p:nä_. -- Tasainen koillistuuli. Lautta
+purjehtii nopeasti ja suoraan. Ranta yhä näkyvissä 30 penikulman
+päässä tuulen alla. Valon voima muuttumaton. Kaunis sää, pilvet
+kulkevat hyvin korkealla, ovat utuisia ja ikäänkuin uivat valkoisessa
+hopeanhohtoisessa ilmassa; lämpömittari: 320 Cels.
+
+Keskipäivällä Hannu panee ongenkoukun nuoran päähän; syötiksi hän
+pistää pienen lihapalan ja heittää siiman mereen. Kahden tunnin
+aikana hän ei saa mitään. Vedet lienevät siis asujamitta? Ei,
+nykäiseminen tuntuu; Hannu vetäisee onkeansa ja saapi kalan, joka
+potkii kiivaasti.
+
+-- Kala! huutaa setäni.
+
+-- Se on sampi! lisään minä vuorostani; se on pieni sampi!
+
+Professori tarkastelee kalaa, mutta ei ole samaa mieltä kanssani.
+Tällä kalalla on litteän pyöreä pää, ja ruumiin etupuolta peittävät
+luiset kilvet; suu on hampaaton, rintaevät ovat sangen kehittyneet ja
+soveltuvat pyrstöttömälle ruumiille. Tämä kala tosin kuuluu samaan
+luokkaan, johon luonnontutkijat ovat lukeneet samminkin, mutta eroaa
+siitä eräiden tärkeiden ominaisuuksien puolesta.
+
+Setäni ei erehdy, sillä lyhyen tarkastelun jälkeen hän sanoo:
+
+-- Tämä kala kuuluu vuosituhansia sitten hävinneeseen sukuun, josta
+tavataan kivettyneitä jäännöksiä devonisissa kerrostumissa.
+
+-- Mitä? sanon minä, olemmeko saaneet elävänä alkuperäisten merien
+asukkaan?
+
+-- Olemme, vastaa professori, jatkaen tarkasteluaan, ja nyt näet,
+että nämä kivettyneet kalat eivät ole samanlaisia kuin nykyiset
+kalalajit. Mutta saada tällainen olento elävänä käsiinsä on
+todellinen onni luonnontutkijalle.
+
+-- Mihin luokkaan se kuuluu?
+
+-- Se kuuluu Ganoidien luokkaan, heimo Cephalaspis.
+
+-- Entäs sitten?
+
+-- Pterychtis-sukuun,[54] sen voisin vannoa. Mutta tällä on eräs
+omituisuus, joka tavataan ainoastaan maanalaisissa vesissä elävillä
+kaloilla.
+
+-- Mikä omituisuus?
+
+-- Se on sokea!
+
+-- Sokeako?
+
+-- Ei ainoastaan sokea, vaan siltä puuttuvat kokonaan näköelimet.
+
+Tarkastelen kalaa ja huomaan professorin ilmoituksen todeksi. Mutta
+saattaahan tämä olla vain erikoistapaus, joten onki heitetään
+uudestaan mereen, varustettuna uudella syötillä. Luultavasti
+tämä meri on hyvin kalarikas, sillä vähemmässä kuin kahdessa
+tunnissa saamme suuren joukon sekä Pterychtis- että hävinneeseen
+Dipteris-sukuun kuuluvia kaloja, joiden lajinimeä setäni ei onnistu
+saamaan selville; kaikilta puuttuvat silmät. Tämä odottamaton
+kalansaalis on hyödyllisenä lisänä ruokatavaroihimme.
+
+Näyttää siis varmalta, että tässä meressä on vain sellaisia
+eläinlajeja, joita muuten tavataan ainoastaan kivettyneinä.
+
+Kenties näkisimme täällä jonkun niistä matelijoista, joiden muodon
+tiede on osannut kuvata jonkin luukappaleen mukaan. Otan kiikarin ja
+tarkastan merta, mutta se on autio; luultavasti olemme vielä liian
+lähellä rantaa. Silmäilen ylöspäin. Miksi ei joku niistä linnuista,
+joita kuolematon Cuvier on piirustanut, halkaise siivillänsä näitä
+tiiviitä ilmakerroksia? Kalat olisivat niiden ravintona. Tutkin
+avaruutta, mutta se on autio ja tyhjä, samoin kuin rannatkin.
+
+Sillävälin mielikuvitukseni johdattaa minut palaeontologian
+ihmeelliseen maailmaan. Aivan valveillani uneksin. Veden pinnalla
+olen näkevinäni mahdottomia Chersitejä, noita suunnattoman suuria
+tertiäärikauden kilpikonnia, jotka olivat kuin uiskentelevia
+saaria. Synkillä rannoilla kuljeksii tertiäärin suuria nisäkkäitä:
+luulen kuulevani pleistoseenin hirmupetojen, luolaleijonan ja
+sapelihampaisen tiikerin kiljuntaa; kauempana piiloutuu kallioiden
+taa paksunahkainen jättiläistapiiri Lophiodon, valmiina taistelemaan
+saaliista Anoplotheriumia, tuota kummallista kavio-eläintä vastaan,
+joka samalla kertaa on sarvikuonon, hevosen, virtahevon ja kamelin
+näköinen, ikäänkuin Luoja kiireissänsä maailman ensi hetkinä olisi
+yhdistänyt monta eläintä yhdeksi ainoaksi. Jättiläissuuri mastodontti
+heiluttaa kärsäänsä musertaen torahampaillansa rannan kiviä, samalla
+kuin Megatherium, jättiläislaiskiainen, mahdottomilla käpälillään
+kaapii maata mölisten niin, että kalliot kaikuvat. Ylempänä kiipeää
+kallion reunoja myöten ensimmäinen apina, ja vielä korkeammalla
+liihottelee Pterodactylus, alkulintu, joka kädellisine siipineen
+muistuttaa suurta lepakkoa. Vihdoin suunnattoman suuret linnut,
+suuremmat kuin kasuaari, vieläpä strutsiakin suuremmat, levittävät
+pitkät siipensä yläilmoissa ja lyövät joskus päänsä kivikattoon.
+
+Koko tämä kivettynyt maailma ilmestyy mielikuvituksessani uudestaan
+silmieni eteen, ja olen elävinäni maailman alkupäivinä, paljoa
+aikaisemmin kuin ihminen luotiin, kun kehittymätön maa ei vielä
+voinut häntä elättää. Unelmani kuljettavat minua kausi kaudelta aina
+ensimmäisten elävien olentojen syntymäkaudelle saakka. Nisäkkäät
+katoavat, sitten linnut, sen jälkeen matelijat, ja viimein kalat,
+äyriäiset, nilviäiset ja niveleläimet. Vanhimman aikakauden
+Zoophytit[55] häviävät vuorostansa. Koko maan elollisuus keskittyy
+minuun, ja sydämeni on ainoa, joka tykyttää asumattomassa maailmassa.
+Ei ole enää vuodenaikoja eikä ilmanaloja, maapallon oma lämpö
+lisääntyy alituisesti tehden tyhjäksi loistavan auringon lämmön.
+Kasvillisuus tulee ylenpalttiseksi; ikäänkuin varjo kuljeksin
+puunkorkuisien sananjalkojen välissä, epävakaisin askelin, polkien
+maanpinnan kiiltävää hiekkaa ja kirjavaa savea; nojaudun äärettömän
+korkeita havupuita vastaan ja rupean levolle suunnattoman suurien
+Lycopodioiden varjoon.
+
+Vuosisadat kuluvat kuin päivät! Käyn maan kaikkien vaiheiden läpi.
+Kasvit katoavat, graniittikalliot kadottavat kovuutensa; kiinteä aine
+sulaa kaikki nesteeksi ankaran kuumuuden vaikutuksesta. Vesi peittää
+maanpinnan; se kiehuu ja muuttuu kaasuksi, höyryt ympäröivät maata,
+joka vähitellen on muuttunut kaasumaiseksi; se on punertava, auringon
+kokoinen ja loistaa samoin kuin sekin!
+
+Keskellä tätä nebulosaa eli sumujoukkoa, joka on neljätoistatuhatta
+kertaa suurempi kuin se pallo, jonka se kerran on muodostava,
+kiidän taivaankappaleiden joukkoon avaruuteen! Ruumiini muuttuu
+kaasuksi, katoaa vuorostansa ja sekautuu punnitsemattomana atoomina
+näihin mittaamattomiin höyryihin, jotka piirtävät loistavat ratansa
+äärettömään avaruuteen!
+
+Millainen unelma! Mihin se on vienyt minut? Kuumeentapaisesti piirtää
+käteni kummallisia kuvauksia paperille! Olen unhottanut kaikki,
+professorin, Hannun ja lautan! Sieluni täyttää eräs näky -- -- --
+
+-- Mikä sinua vaivaa? kysyy setäni.
+
+Silmäni ovat auki ja katson häneen, näkemättä kuitenkaan häntä.
+
+-- Varo itseäsi, Akseli, ettet putoa veteen!
+
+Ja samalla tunnen Hannun tarttuvan lujasti käsivarteeni; ilman häntä
+olisin unelmani vallassa pudonnut lautalta.
+
+-- Onko hän tullut hulluksi? huudahtaa professori.
+
+-- Mikä hätänä? kysyn viimeinkin.
+
+-- Oletko kipeä?
+
+-- En. Minulla oli vain näky, mutta nyt se on ohitse. Käykö muutoin
+kaikki hyvin?
+
+-- Käy; hyvä tuuli, selvä väylä! Purjehdimme nopeasti, ja jolleivät
+laskuni petä, ei kestä kauan, ennenkuin pääsemme maihin.
+
+Kuullessani tämän nousen ylös ja tarkastelen taivaan rantaa, mutta
+vedenpinta leviää yhä vain silmin kantamattomiin.
+
+
+
+
+XXXIII
+
+
+_Lauantaina elokuun 17 p:nä_. -- Meri pysyy yhä vain yhtä
+yksitoikkoisena. Taivaanranta näkyy kaukana.
+
+Pääni tuntuu vielä raskaalta vilkkaan unelmani johdosta. Setäni ei
+ole uneksinut, mutta on pahalla päällä; hän tarkastaa kiikarillansa
+taivaanrantaa ja panee pettyneen näköisenä käsivartensa ristiin.
+
+Huomaan, että professori osoittaa taipumusta muuttua samaksi
+maltittomaksi mieheksi kuin entisinäkin aikoina, ja kirjoitan tämän
+seikan päiväkirjaani. Kestämäni vaara ja kärsimykseni olivat hiukan
+pehmittäneet häntä, mutta kun olin parantunut, niin hänen entinen
+luontonsa pääsi taas voitolle. Mutta mitä tässä kiukutteleminen
+auttaisi? Eikö matka suju varsin onnellisesti? Kulkeehan lautta
+eteenpäin ihmeteltävän nopeasti!
+
+-- Olettepa rauhattoman näköinen, setä! sanon minä, kun hän
+alituisesti nostaa kiikarin silmillensä.
+
+-- Rauhaton? En ole!
+
+-- Malttamaton sitten?
+
+-- Sellaiseksi voipi käydä vähemmästäkin!
+
+-- Kuljemmehan niin nopeasti -- -- --
+
+-- Mitä se minua liikuttaa! Nopeus on hyvä, mutta meri on liian suuri!
+
+Silloin muistin, että professori ennen lähtöämme oli arvioinut tämän
+meren pituuden kolmeksikymmeneksi penikulmaksi; mutta olemme jo
+kulkeneet kolmesti sen matkan, eikä vielä näy eteläisiä rantoja!
+
+--- Emme pääse alaspäin! sanoo professori taas. Kaikki tämä on
+hukkaan mennyttä aikaa, enkä minä ole tullut niin pitkän matkan
+päästä tehdäkseni joutavaa huvimatkaa mokomalla lammikolla!
+
+Hän kutsuu tätä purjehtimistamme huvimatkaksi ja tätä merta
+lammikoksi!
+
+-- Mutta, sanon minä, olemmehan kulkeneet sitä tietä, jonka
+Saknussemm on osoittanut.
+
+-- Siinäpä juuri on kysymys. Olemmeko seuranneet hänen tietänsä! Onko
+Saknussemm tullut tälle merelle? Onko hän kulkenut sen yli? Eiköhän
+puro, jonka otimme oppaaksemme, ole vienyt meitä kokonaan väärään?
+
+-- Kaikissa tapauksissa ei tarvitse katua, että olemme tulleet tänne.
+Tämä näky on komea ja --
+
+-- Ei ole puhettakaan näkemisestä. Olen asettanut itselleni
+päämäärän, jonka tahdon saavuttaa! Älä siis puhukaan minulle
+ihmettelemisestä!
+
+Tämän panen visusti muistiini ja jätän professorin
+malttamattomuudessaan pureskelemaan huuliansa. Kello kuuden aikaan
+iltasella Hannu pyytää palkkaansa ja hänelle luetaan kouraan hänen
+kolme taaleriansa.
+
+_Sunnuntaina elokuun 18 p:nä_. -- Ei mitään uutta. Samanlainen sää
+kuin ennenkin. Tuuli näyttää vähän kiihtyvän. Kohta herättyäni
+kiiruhdan katsomaan, onko valon voima pysynyt muuttumattomana, sillä
+pelkään lakkaamatta, että sähköilmiö haihtuisi ja viimein sammuisi.
+Mutta pelkoni on aivan turha, ja lautta kuvastuu selvästi laineisiin.
+
+Tämä meri on todellakin loppumaton! Sillä mahtaa olla Välimeren tahi
+Atlantin leveys. Miksi ei?
+
+Setäni mittaa syvyyttä useita kertoja. Hän sitoo raskaimman
+rautakankemme köyden päähän, jonka hän antaa luistaa kahdensadan
+sylen syvyyteen, tapaamatta pohjaa; suunnattomalla vaivalla saamme
+luotimme ylös hinatuksi.
+
+Kun rautakanki taas oli lautalla, kiinnitti Hannu huomioni siihen
+seikkaan, että sen pinnassa oli syviä orkosia; olisi voinut sanoa,
+että tätä kankea oli kovasti litistetty kahden kovan kappaleen
+välissä.
+
+Katsahdin kysyvästi Hannuun?
+
+-- Hampaita! sanoo hän.
+
+En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, vaan käännyin setäni puoleen,
+joka oli vaipunut syviin mietteisiin. En tahtonut häntä häiritä,
+vaan käännyin uudestaan islantilaiseen päin, joka useasti avaten ja
+sulkien suutansa tekee minulle selväksi tarkoituksensa.
+
+-- Hampaita! huudahdan minä hämmästyneenä ja katselen tarkemmin
+rautakankea.
+
+Niin, siinä oli todellakin hampaiden jälkiä, jotka olivat uponneet
+rautaan! Kauhea voima mahtoi olla niissä leuoissa, joissa oli
+sellaiset hampaat. Olikohan purija joku hävinneeseen sukuun kuuluva
+hirviö, joka oli ahnaampi kuin hai ja pelättävämpi kuin valas?
+Tarkastelin kauhun vallassa puoleksi läpipurtua rautakankea! Jokohan
+siis edellisenä yönä näkemäni uni käy toteen? Nämä ajatukset
+ahdistavat minua kaiken päivää, ja töin tuskin rauhoittuu mieleni
+muutamia tunteja maattuani.
+
+_Maanantaina elokuun 19 p:nä_. -- Koetan muistella, mitä
+ominaisuuksia oli trias-, jura- ja liitukauden eläimillä; nämä
+seurasivat nilviäisiä, äyriäisiä ja kaloja, jotka elivät ennen
+varsinaisten nisäkkäiden aikaa. Silloin oli maailma hirveiden
+matelijoiden vallassa, jotka olivat valtiaina jura-kauden
+merissä.[56] Luonto oli antanut niille mitä täydellisimmän
+ruumiinrakenteen. Mikä suunnaton koko! Mikä erinomainen voima!
+Nykyiset sisiliskot, joista alligaattorit ja krokodiilit ovat
+suurimmat ja pelättävimmät, ovat ainoastaan heikkoja varjoja
+maapallon keskikaudella eläneistä esi-isistänsä.
+
+Kauhistun ajatellessani näitä hirviöitä, joita ei yksikään ihminen
+ole elävänä nähnyt. Ne olivat maan päällä tuhansia vuosisatoja ennen
+ihmistä, mutta kivettyneiden luiden mukaan, joita on löydetty siitä
+saven kaltaisesta kalkkimaasta, jolle englantilaiset ovat antaneet
+nimen "lias", on niiden ruumis voitu anatoomisesti sommitella
+uudestaan; ja siten on opittu tuntemaan niiden mahdottoman suuri koko.
+
+Hampurin museossa olen nähnyt erään tällaisen sisiliskon luurangon,
+joka oli kolmekymmentä jalkaa pitkä. Saisinkohan minä, joka olen maan
+asukas, katsoa tällaista muinaisuuden hirviötä silmästä silmään?
+Eihän toki! Mahdotontahan se olisi! Mutta rautakangessa näkyy
+syviä hampaiden puremia, joista huomaa, että hampaat ovat olleet
+keilanmuotoiset niinkuin krokodiilillakin.
+
+Kauhistuen katselen merelle, josta pelkään näkeväni joukon näitä
+matelijoita nousevan.
+
+Luulenpa, että professori ajattelee samaa, sillä katseltuansa
+rautakankea hän silmäilee merta ympäriinsä.
+
+-- Mikä kirottu ajatus! Ruveta nyt tässä meren syvyyttä mittailemaan!
+ajattelin itsekseni. Hän on häirinnyt jonkin eläimen lepoa; kunhan
+vain ei joku noista pedoista hätyyttäisi meitä matkalla! -- -- --
+
+Tarkastelen aseitamme, tullakseni vakuutetuksi siitä, että ne
+ovat hyvässä kunnossa. Setäni näkee, mitä teen, ja hyväksyy sen.
+Merkilliset poreet vedenpinnalla ilmoittavat, että jotakin liikkuu
+sen pohjalla. Vaara on likellä; täytyy olla varuillansa.
+
+_Tiistaina elokuun 20 p:nä_. -- Ilta lähestyy, tahi oikeammin
+sanoen se aika, jolloin uni painaa silmäluomiamme, sillä täällä
+merellä ei ole ensinkään yötä, vaan alituinen valo; se väsyttää
+suuresti silmiämme, aivan kuin jos purjehtisimme Pohjoisjäämerellä
+ainaisessa auringonpaisteessa. Hannu seisoo pitämässä perää ja hänen
+vartiollansa minä nukun.
+
+Pari tuntia myöhemmin herään kovaan jysäykseen. Lautta on
+mahdottomalla voimalla nostettu ylös vedestä ja paiskattu
+parinkymmenen sylen päähän.
+
+-- Mikä nyt? huutaa setäni, olemmeko ajaneet karille?
+
+Hannu osoittaa sormellansa jotakin mustaa, joka vuorotellen kohoaa ja
+laskehtii parin sadan sylen päässä. Katselen sitä ja huudahdan:
+
+-- Se on mahdottoman suuri merisika!
+
+-- Niin on, vastaa setäni; ja tuolla on suunnattoman iso
+merisisilisko!
+
+-- Ja tuolla kauhea krokodiili! Kas, miten leveä leuka sillä on, ja
+minkälaiset hampaat suussa! Kas! Nyt se katoaa!
+
+-- Valas! valas! huutaa professori. Näen sen julman suuret evät;
+katsokaapa, kuinka se ruiskuttaa vettä ja ilmaa ulos sieraimistansa!
+
+Kaksi vesipatsasta nousee nyt korkealle ilmaan. Olemme pelon,
+hämmästyksen ja kauhun vallassa, sillä pieninkin näistä äärettömän
+suurista meripedoista voisi yhdellä puraisulla musertaa koko
+lauttamme. Hannu tahtoo kääntää lautan takaisin, välttääksensä tätä
+vaarallista seuraa, mutta toisella puolella hän huomaa muita yhtä
+pelättäviä vihollisia: neljäkymmentä jalkaa leveän kilpikonnan,
+ja kolmekymmentä jalkaa pitkän käärmeen, joka kääntelee hirveätä
+päätänsä laineiden yllä.
+
+Mahdotonta paeta. Matelijat lähestyvät, kiitäen lautan ympärillä
+nopeammin kuin pikajuna. Tartun pyssyyni, mutta minkäpä vaikutuksen
+mahtanee pyssynluoti tehdä sellaiseen suomusvarustukseen, joka
+peittää näiden eläimien ruumista.
+
+Olemme kauhun jäykistämät. Ne lähestyvät. Toisella puolen krokodiili,
+toisella käärme; toiset pedot ovat kadonneet. Minä ampuisin, mutta
+Hannu viittaa kieltävästi. Molemmat pedot ovat viidenkymmenen sylen
+päässä lautasta, syöksyvät toisiansa vastaan, ja heidän raivonsa
+estää heitä huomaamasta meitä.
+
+Tappelu alkaa sadan sylen päässä lautalta ja näemme selvästi molemmat
+tappelevat eläimet.
+
+Nyt luulen näkeväni, että toisetkin pedot tulevat ottamaan osaa
+tappeluun: merisika, valas, sisilisko ja kilpikonna; näen ne ja
+osoitan niitä islantilaiselle, mutta tämä pudistaa päätänsä.
+
+-- Kaksi! sanoo hän.
+
+-- Mitä! Kaksiko! Hän väittää, että ainoastaan kaksi eläintä -- -- --
+
+-- Hän on oikeassa, sanoo setäni, joka lakkaamatta on kiikarilla
+katsellut petoja.
+
+-- Sepä kummallista!
+
+-- Niin, ensimmäisellä näistä hirviöistä on teräväleukainen,
+suippo pää, ja hampaat kuin krokodiililla, ja tämä seikka on meitä
+erehdyttänyt. Se on kalalisko, Ichtyosaurus, vaarallisin Jura-merien
+matelijoista.
+
+-- Entäs toinen?
+
+-- Toinen on edellisen leppymätön vihollinen, Plesiosaurus,
+joutsenlisko.
+
+Hannu on oikeassa. Ainoastaan kaksi eläintä liikkuu meressä ja
+silmieni edessä näen pari alkuperäisten merien matelijaa. Voinpa
+erottaa Ichtyosauruksen verisen silmän, joka on ihmisen pään
+kokoinen. Luonto on sille antanut varsin voimalliset näköelimet,
+jotka voivat vastustaa kovaa vedenpainetta alhaalla syvyyksissä,
+joissa se asuu. Täydellä syyllä saattaa sitä sanoa sisiliskojen
+valaaksi, sillä sillä on valaan suuruus ja nopeus. Se on vähintään
+kymmenen metriä pitkä, ja sen suuruuden voi arvata, kun se kohottaa
+evänsä laineiden yli; leuat ovat mahdottoman isot ja niissä on, kuten
+luonnontutkijat väittävät, satakahdeksankymmentäkaksi hammasta.
+
+Plesiosauruksella, joka on pyöreäruumiinen lyhytpyrstöinen käärme, on
+airontapaiset jalat; vatsan peitteenä on kilpikonnan kuoren tapainen
+suojus ja kaula, joka on notkea, kuin häntä, kohoaa kolmekymmentä
+jalkaa vedenpinnan yli.
+
+Nämä pedot hyökkäävät toisiansa vastaan äärettömällä vimmalla,
+viskaavat ylös kokonaisia vesivuoria, joiden synnyttämät
+hyökyaallot saapuvat lautalle asti, ja parikymmentä kertaa olemme
+kaatumaisillamme. Erittäin kimeitä ääniä kuuluu; pedot kietoutuvat
+toistensa ympärille, enkä voi enää erottaa niitä toisistansa.
+
+Tunti tahi parikin tuntia kuluu, tappelua kestää yhä; pedot
+kamppailevat kiukkuisesti, milloin lähestyen lauttaa, milloin taas
+väistyen edemmäksi; seisomme liikkumattomina, valmiina käyttämään
+pyssyjämme.
+
+Äkkiä katoavat sekä Ichtyosaurus että Plesiosaurus, tehden suuren
+kurimuksen veteen. Useita minuutteja kuluu. Loppuukohan tappelu meren
+syvyydessä?
+
+Pian pistää esiin Plesiosauruksen hirveä pää; tuo peto on
+kuolettavasti haavoittunut. En näe enää sen mahdotonta selkää,
+ainoastaan pitkä kaula kohoaa ylös, vetäytyy koukkuun, ojentuu ja
+koukistuu taas, pieksää laineita ikäänkuin kauhean suuri ruoska,
+ja väänteleikse niinkuin poikki hakattu mato. Vesi pauhaa vaahtona
+pitkän matkan päässä estäen meitä näkemästä; mutta pian loppuu pedon
+kuolinkamppailu, sen liikkeet vähenevät, väänteleminen lakkaa ja
+pitkä käärmeen ruumis lepää liikkumattomana tyyntyneillä laineilla.
+
+Entä Ichtyosaurus? Onko se palannut meren syvyyteen luolaansa, vai
+näyttäytyyköhän se vielä vedenpinnalla?
+
+
+
+
+XXXIV
+
+
+_Keskiviikkona elokuun 21 p:nä_. -- Kaikeksi onneksemme on kova
+tuuli kiidättänyt meidät pois tappelupaikalta. Hannu on yhä vielä
+peränpitäjänä. Setäni, joka tappelun aikana heräsi ajatuksistaan,
+vaipuu uudestaan syviin mietteisiin ja tarkastelee merta.
+
+Matka käy taas yhtä yksitoikkoiseksi kuin ennenkin, enkä tahtoisi,
+että sitä vilkastuttaisivat ainakaan niin vaaralliset tapaukset kuin
+eiliset.
+
+_Torstaina elokuun 22 p:nä_. -- Jotenkin epätasainen tuuli
+pohjois-koillisesta. Ilma lämmin. Kuljemme puolen neljättä penikulman
+nopeudella tunnissa.
+
+Keskipäivällä kuuluu hyvin kaukaa keskeytymätöntä jyminää; kirjoitan
+tämän seikan muistikirjaan.
+
+Se on jokin kaukainen kallio, sanoo professori, tahi jokin saari,
+jonka rantaan meren aallot murtuvat.
+
+Hannu kiipeää maston nenään, mutta ei huomaa mitään luotoa; meri on
+tasainen niin pitkältä kuin silmä kantaa.
+
+Kolme tuntia kuluu. Pauhina näyttää kuuluvan jostakin kaukaisesta
+vesiputouksesta, ja lausun tämän otaksuman sedälleni, joka vain
+pudistaa päätänsä; olen kuitenkin varma siitä, etten erehdy.
+Lähestymmekö siis jotakin suurta koskea, joka syöksee meidät
+pohjattomuuteen? Kenties tällainen tapa päästä alaspäin miellyttäisi
+professoria, sillä sehän kävisi jotenkin pystysuoraan suuntaan,
+mutta minä puolestani -- -- -- Kaikissa tapauksissa täytyy muutaman
+penikulman päässä olla jokin pauhaava ilmiö, sillä pauhu kuuluu nyt
+sangen voimakkaasti. Tuleeko se taivaasta vai merestä?
+
+Katselen ilmassa kulkevia höyryjä, ja koetan arvioida niiden
+tiiviyttä. Taivas on kirkas. Pilvet, jotka häilyvät korkealla
+holvissa, näyttävät liikkumattomilta ja katoavat valon voimakkaaseen
+säteilyyn. Täytyy siis etsiä pauhinan syytä muualta.
+
+Tarkastan silloin kirkasta ja sumutonta taivaanrantaa, jossa ei näy
+mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta jos tämä pauhina tulee
+jostakin vesiputouksesta, jostakin koskesta, jos tämä meri virtaa
+johonkin alempana olevaan vesistöön, niin täytyy virran nopeuden
+kiihtyä ja siitä huomaisimme meitä uhkaavan vaaran. Tutkin asiaa,
+mutta en totea mitään virtaa; tyhjä pullo, joka heitetään veteen,
+jääpi vedenpinnalla samalle paikalle.
+
+Kello neljän aikaan Hannu nousee mastoon ja kiipeää sen huippuun,
+josta hän voi katsella niin kauas kuin silmä kantaa; silloin hänen
+katseensa kiintyi määrättyyn kohtaan. Hänen kasvoissaan ei näy mitään
+hämmästystä, mutta hän on huomannut jotakin.
+
+-- Hän on nähnyt jotakin, sanoo setäni.
+
+-- Niinpä luulen.
+
+Hannu laskeutuu taas alas, viittaa kädellään etelää ja sanoo:
+
+-- Tuolla!
+
+-- Tuolla? toistaa setäni kysyvästi; sitten hän katsoo kiikarillaan
+mainittuun suuntaan minuutin verran, joka aika mielestäni tuntuu
+pitkältä kuin nälkävuosi.
+
+-- Niin, niin! huutaa hän vihdoin.
+
+-- Mitä näette?
+
+-- Näen ikäänkuin mahdottoman lyhteen, joka kohoaa aalloista.
+
+-- Joku uusi merieläin?
+
+-- Kenties.
+
+-- Suunnatkaamme sitten matkamme länteen päin, sillä tiedämmehän,
+mikä meidät perii, jos kohtaamme näitä vedenpaisumuksen hirviöitä,
+sanon minä.
+
+-- Antaa mennä vain tätä suuntaa, vastaa setäni. Jos me sellaisen
+matkan päähän, kuin mikä on meidän ja tämän eläimen välillä, -- ja
+se matka täytyy arvioida kahdeksitoista penikulmaksi -- voimme nähdä
+vesipatsaan, joka syöksyy ulos sen purskureiästä, niin silloin sen
+täytyy välttämättömästi olla ylenluonnollisen suuri. Pako olisi
+viisainta, mitä voisimme tehdä; mutta emmepä olekaan tulleet tänne
+ollaksemme ymmärtäväisiä.
+
+Jatkamme siis matkaamme eteenpäin. Kuta lähemmäksi tulemme, sitä
+suuremmaksi käy vesipatsas. Mikähän kummitus voikaan särpiä sisäänsä
+sellaisen vesimäärän ja sitten ruiskuttaa sen ulos katkeamattomana
+suihkuna.
+
+Kello kahdeksan illalla olimme siitä vain parin penikulman päässä.
+Sen musta, mahdottoman suuri vuorimainen ruumis lepää meressä
+kuin saari. Onko tämä mielikuvitusta? Onko tämä kauhun aiheuttama
+harhanäky?
+
+Sen pituus näyttää minusta olevan enemmän kuin tuhat syltä!
+Mikäs valas tämä onkaan, josta ei Cuvier eikä Blumenbach ole
+aavistaneetkaan mitään?
+
+Se makaa liikkumattomana, ikäänkuin nukuksissa, ja meri ei näy
+jaksavan kohottaa sen ruumista, vaikka laineet pauhaavat sen kylkiä
+vastaan. Vesipatsas, joka kohoaa viidensadan jalan korkeudelle,
+putoaa takaisin pauhaavana ryöppynä. Aivan kuin hullut kiidämme tätä
+hirveän suurta möhkälettä kohti, jolle sata valasta päivää kohti ei
+olisi riittänyt ruoaksi.
+
+Kauhistus valtaa minut; en tahdo kulkea eteenpäin! Jos kävisi
+päinsä, niin katkaisisin purjeen nostoköyden! Tahdon tehdä kapinan
+professoria vastaan; hän ei edes vastaa minulle.
+
+Äkkiä Hannu nousee ja osoittaa sormellaan tuota uhkaavaa esinettä
+edessämme.
+
+-- Saari, sanoo hän.
+
+-- Saari! huudahtaa setäni.
+
+-- Saariko? sanon minäkin vuorostani, kohottaen olkapäitäni.
+
+-- Silminnähtävästi, vastaa professori, purskahtaen kaikuvaan nauruun.
+
+-- Entäs tämä vesipatsas?
+
+-- "Geysir", sanoo Hannu.
+
+-- Epäilemättä se on geysir, sanoo setäni; samanlainen geysir kuin
+Islannissakin.[57]
+
+Alussa en tahtonut myöntää niin suuresti erehtyneeni, että olin
+luullut saarta merieläimeksi. Mutta todistus on silmieni edessä,
+ja minun täytyy viimein tunnustaa erehtyneeni. Tämä oli vain
+luonnonilmiö.
+
+Kuta lähemmäksi tulemme, sitä suuremmalta näyttää suihkuava
+vesipatsas. Saari on erehdyttävästi suuren valaan näköinen, jonka
+pää kohoaa kymmenen sylen korkeudelle vedestä. Geysir, joka
+islanninkielessä merkitsee "raivoa", kohoaa majesteetillisena sen
+toisessa päässä. Aika ajoittain kuuluu jymiseviä ääniä ja tuo ääretön
+vesipatsas, joka syöksee esiin yhä kiivaammin, heiluttaa utuista
+töyhtöänsä kohoten alimmaisiin pilvikerroksiin asti. Se on ainoa
+paikallansa; ympärillä ei ole mitään savutupruja, ei mitään kuumia
+lähteitä, koko vulkaaninen voima on siihen keskittynyt. Sähkövalon
+säteet sattuvat vesipatsaan loistavaan lyhteeseen, jossa jokainen
+pisara loistaa sateenkaaren kaikissa väreissä. -- Laskekaamme
+maihin; sanoo professori. Mutta meidän täytyi lähestyä varovaisesti
+vesipatsasta, joka silmänräpäyksessä olisi kaatanut lauttamme. Hannu
+ohjaa taitavasti lauttaa vieden meidät saaren toiseen päähän.
+
+Hyppään kalliolle; setäni seuraa heti jäljessäni, mutta linnustaja
+pysyy alallansa, niinkuin vakava mies ainakin, joka halveksii
+uteliasta ihmettelemistä.
+
+Seisomme piisoran sekaisella graniittipohjalla; maa on polttavan
+kuuma kuin tulikuumaa höyryä täynnä olevan kattilan seinä. Kohta
+huomaamme vesisäiliön, josta geysir nousee. Pistin lämpömittarin
+kiehuvaan veteen ja huomasin sen osoittavan satakuusikymmentäkolme
+astetta.
+
+Vesi tulee siis jostakin hehkuvan kuumasta paikasta, joka seikka
+näyttää vastustavan professori Lidenbrockin teorioja; en voi olla
+siitä hänelle huomauttamatta.
+
+-- No, kysyy hän, mitä tämä todistaa minun väitöstäni vastaan?
+
+-- Ei mitään, vastasin lyhyesti, kun näin kohtaavani järkähtämätöntä
+itsepäisyyttä.
+
+Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että tähän asti olemme suoriutuneet
+erittäin hyvin ja että matka on tuntemattomasta syystä tapahtunut
+selittämättömän tasaisen lämpömäärän vallitessa, mutta minusta
+näyttää aivan selvältä, että jonakuna päivänä saapuisimme vielä
+sellaisiin seutuihin, joissa maan keskuksen lämpö kohoaa niin, että
+sitä on mahdoton lämpömittarilla mitata.
+
+-- Saammehan nähdä, sanoo professori ja antaa merkin nousta uudestaan
+lautalle, annettuansa tälle tuliperäiselle saarelle veljenpoikansa
+nimen.
+
+Jään vielä muutamaksi minuutiksi katselernaan geysiriä; huomaan,
+että sen vesi suihkuaa epätasaisesti, joskus hieman heikommin, mutta
+sitten taas toista vertaa kiivaammin; tähän luulen olevan syynä sen
+erilaisen paineen, joka on saaren sisukseen kokoontuneilla höyryillä.
+
+Viimein lähdemme sieltä pois, kiertäen saaren etelärannalla olevat
+jyrkät kalliot. Hannu oli tällä lyhyellä pysähdysajalla korjannut
+lautan jälleen kuntoon.
+
+Mutta ennenkuin lähdemme, lasken havaintojeni mukaan kuljetun
+matkan pituuden ja kirjoitan sen muistikirjaani. Olemme etääntyneet
+kaksisataaseitsemänkymmentä penikulmaa Port-Graübenistä, ja olemme
+kuudensadankahdenkymmenen penikulman päässä Islannista, Englannin
+alapuolella.
+
+
+
+
+XXXV
+
+
+_Perjantaina elokuun 23 p:nä_. -- Seuraavana aamuna on komea Geysir
+kadonnut näkyvistämme. Tuuli on kiihtynyt ja vienyt meidät nopeasti
+pois Akselin-saarelta; pauhu on vähitellen vaiennut.
+
+Ilmanmuutos, jos niin sopii sanoa, tapahtuu pian. Ilmakehä tulee
+täyteen höyryjä, jotka sisältävät suolaisen veden haihtumisesta
+syntynyttä sähköä; pilvet laskeutuvat muuttuen viimein vihertäviksi;
+sähköiset säteet tuskin voivat tunkea niiden läpi; on kuin olisi
+synkkä verho laskeutunut näyttämön eteen, jossa myrskynäytelmä on
+pian nähtävänä.
+
+Tunnen mieleni omituisesti liikutetuksi, niinkuin jokainen
+ihmisolento jonkin suuren tapahtuman lähestyessä. Pyöreähköt,
+päällekkäin kasaantuneet pilvet etelässä näyttävät ennustavan pahaa;
+niillä on sellainen "järkähtämätön" ulkonäkö, jonka usein olen
+huomannut myrskyn alkaessa. Ilma on raskas, meri tyyni.
+
+Etäällä ovat pilvet äärettömän suurien pumpulitukkojen näköisiä;
+vähitellen ne paisuvat ja käyvät sitä harvalukuisemmiksi, kuta
+suuremmiksi ne venyvät kooltaan; ne ovat niin raskaita, etteivät
+nouse ylemmäksi taivaan rantaa, mutta kasaantuvat vähitellen tuulen
+kiihtyessä muodostaen vihdoin synkän, hirveän näköisen röykkiön.
+
+Ilmakehä on hyvin sähköistä, ja sama "aine" tunkee ruumiini läpi;
+hiukseni nousevat pystyyn ja minusta tuntuu kuin toverini saisivat
+voimakkaan sysäyksen, jos he tällä hetkellä koskettaisivat minuun.
+
+_Lauantaina elokuun 24 p:nä_. -- Kello 10 aamulla ovat myrskyn
+enteet vielä selvemmät; voisi sanoa, että tuuli tyyntyy vetääksensä
+henkeänsä; pilvet ovat ikäänkuin suuri säkki, johon tuulet
+kokoontuvat.
+
+En tahdo uskoa näitä enteitä, mutta en voi kuitenkaan olla sanomatta:
+
+-- Huono sää tulossa.
+
+Professori ei vastannut. Hän oli ilkeällä tuulella, sillä hän näki
+ulapan rajattomana edessänsä, ja kohautti vain hartioitaan kaikelle,
+mitä sanottiin.
+
+-- Nousee myrsky, sanon minä, osoittaen taivaan rantaa. Pilvet
+laskeutuivat alemmaksi musertavan raskaina.
+
+Yleinen äänettömyys. Tuulikin on hiljaa; luonto on kuin kuollut eikä
+vedä henkäystäkään. Velttona riippuu purje pitkin mastoa, jonka
+huipussa jo näen vähäisen sähköliekin. Lautta pysyy liikkumattomana
+tyynellä veden pinnalla. Mutta kun emme pääse edemmäksi, niin
+mitä varten pidämme purjettakaan pystyssä? Ensimmäisessä myrskyn
+puuskauksessa se saattaa aiheuttaa meille perikadon?
+
+-- Ottakaamme purje alas, sanon minä, ja kaatakaamme masto kumoon! Se
+olisi viisainta!
+
+-- Älä hiidessä! huutaa setäni, tuhat kertaa ei! Antaa tuulen
+kuljettaa meitä! Vieköön meidät myrsky, kunhan kerrankin saan nähdä
+rannan, vaikkapa lauttamme murtuisi tuhanteen kappaleeseen!
+
+Tuskin ennätti professori lausua nämä sanat, ennen kuin eteläisellä
+taivaanrannalla tapahtui muutos. Kokoontuneet höyryt purkautuvat
+sateeksi ja ilma, joka syöksee täyttämään tihennyksen johdosta
+syntynyttä tyhjää paikkaa, muuttuu myrskyksi, joka tunkee esiin
+jättiläisluolan salaisimmista sopukoista. Pimeys enenee ja tuskin
+voin enää kirjoittaa vaillinaisiakaan muistiinpanoja.
+
+Myrsky tempaa lautan liikkeelle ja kiidättää sitä eteenpäin. Setäni
+keikahtaa kumoon ja ryömin hänen luoksensa. Hän pitää lujasti kiinni
+paksusta köyden päästä ja näyttää ilolla katselevan luonnonvoimien
+raivoa.
+
+Hannu ei liiku paikaltansa. Hänen pitkät hiuksensa, jotka myrsky
+puhaltaa hänen liikkumattomille kasvoillensa, tekevät hänet
+kummallisen näköiseksi, sillä jokaisen hiuskarvan päässä on kiiltävä
+sähkökipinä. Hän on kuin mikäkin hirviö, kuin vedenpaisumuksen
+aikainen ihminen, joka on saman ikäinen Ichtyosauruksien ja
+Megatherioiden kanssa.
+
+Masto pysyy paikoillansa, vaikka purje on pingoittunut niinkuin rakko
+ja halkeamaisillaan. Lautta kiitää niin nopeasti, etten voi kuljetun
+matkan pituutta laskeakaan, mutta kuitenkin hitaammin kuin aallot sen
+ympärillä.
+
+-- Purje! purje! huudan minä ja viittaan, että se otettaisiin alas,
+
+-- Ei! vastaa setäni.
+
+-- Ei! sanoo Hannukin pudistaen päätään.
+
+Sillävälin sade muodostaa eteemme pauhaavan vesiputouksen, jota
+vastaan syöksymme. Mutta ennenkuin saavutamme sen, pilvivaippa
+repeää halki, meri rupeaa kuohumaan, ja sähkö jota kehkeytyy suuren
+kemiallisen ilmiön vaikutuksesta ylemmissä ilmakerroksissa, yhtyy
+myöskin leikkiin. Salaman loistavat liekit sekaantuvat ukkosen
+jyrinään, lukemattomat salamat risteilevät ilmassa pitkäisen
+jymistessä, höyryt näyttävät hehkuvilta, rakeet muuttuvat
+loistaviksi, kun ne sattuvat työkalujemme tahi aseittemme
+metalliosiin, eteenpäin vyöryvät aallot näyttävät tulta syökseviltä
+kukkuloilta, joiden sisässä riehuu tuli ja joiden harjoja liekit
+ympäröivät.
+
+Silmäni huikenevat valon kirkkaudesta, korvani menevät lumpeuksiin
+ukkosen jyrinästä! Minun täytyy pysytellä kiinni mastossa, jossa
+heilun niinkuin ruoho myrskyssä!
+
+       *       *       *       *       *
+
+(Tästälähin ovat muistiinpanoni varsin vaillinaisia eikä niitä
+ole kuin muutamia hajanaisia, niin sanoakseni koneentapaisesti
+kirjoitettuja lappuja. Mutta vaikka ne ovatkin hyvin lyhyet
+ja epäselvätkin, niin ne kumminkin osoittavat, minkälaisen
+mielenliikutuksen vallassa olin, ja antavat selvemmän kuvauksen
+tilastamme kuin muistini.)
+
+       *       *       *       *       *
+
+_Sunnuntaina elokuun 25 p:nä_. -- Missä olemme? Kiidämme eteenpäin
+äärettömällä nopeudella.
+
+Yö on ollut kauhistuttava. Myrsky ei tyynny; elämme alituisessa
+jyrinässä, lakkaamattomassa paukkeessa; korvistamme vuotaa verta;
+emme voi puhua sanaakaan.
+
+Leimaukset eivät lakkaa silmänräpäykseksikään; näen salamoiden
+kulkevan ristiin rastiin, nousevan nopeasti säteinä alhaalta ylöspäin
+sekä iskevän kalliokattoon. Jos se vielä romahtaisi alas! Toiset
+salamat jakautuvat kahtia tahi muodostuvat tulipalloiksi, jotka
+räjähtävät rikki kuin pommit; mutta jyrinä ei siitä kuitenkaan
+kovene, sillä se on jo saavuttanut korkeimman määrän, jonka ihmisen
+korvat voivat tajuta, ja jos kaiken maailman ruutikellarit yht'aikaa
+räjähtäisivät ilmaan, niin "ei se kuuluisi tämän kovemmalta".
+
+Pilvien pinnalta tulvii alituisesti valoa; sähköä kehittyy
+alituisesti molekyyleistä, ilman kaasumaiset alkuaineet ovat
+kaaostilassa; lukemattomat vesipatsaat syöksevät ilmoille ja putoavat
+alas vaahtona.
+
+Mihin joudumme? -- -- -- Setäni on pitkällänsä lautan toisessa päässä.
+
+Lämpö nousee toista vertaa suuremmaksi; katson lämpömittariin, joka
+osoittaa -- -- -- (numero on hävinnyt).
+
+_Maanantaina elokuun 26 p:nä_. -- Tästä ei ikinä tule loppua! Miksi
+ei ilmanpaine kerran tasoituttuaan pysy asemillansa?
+
+Olemme nääntyneet väsymyksestä; Hannu vain on samanlainen kuin
+ennenkin. Lautta kulkee edelleenkin kaakkoiseen, ja olemme kulkeneet
+enemmän kuin kaksisataa penikulmaa Akselin saarelta.
+
+Keskipäivällä myrskyn raivo käy kahta kauheammaksi; kaikki tavaramme
+täytyy köyttää lujasti kiinni, ja jokainen meistä köyttää itsensäkin
+kiinni lauttaan. Laineet lyövät ylitsemme.
+
+Kolmen päivän aikana meidän on mahdotonta virkkaa sanaakaan
+toisillemme. Suumme aukenevat ja huulemme liikkuvat, mutta ei
+kuulu ääntäkään; emme kuule mitään, vaikka huutaisimme toistemme
+korvanjuuressa.
+
+Setäni lähestyy minua lausuen muutaman sanan; luulen hänen sanoneen:
+"Olemme hukassa", mutta en ole siitä varma.
+
+Minä puolestani kirjoitin hänelle sanat: "Laskekaamme purje alas".
+
+Hän viittaa suostuvansa siihen.
+
+Ennenkuin hän ennättää nostaa päätänsä, näkyy lautan reunalla tulinen
+pallo. Masto ja purje ovat yhtäkkiä kadonneet, ja näen niiden
+lentävän ilmaan niinkuin muinaismaailman liskolintu Pterodaktylus.
+
+Jähmetymme kauhusta. Sinertävänvalkoinen tulipallo, noin
+kymmentuumaisen pommin kokoinen, kulkee hitaasti eteenpäin,
+kieppuen ihmeteltävän kiivaasti myrskyn pyörteessä. Se pomppii
+sinne tänne, kulkee lautan palkkeja myöten, hypähtää ruokasäkkiemme
+päälle, laskeutuu taas hiljaa pois, ja tekee hyppäyksen hipaisten
+ruutitynnyriämme. Oi kauhistusta! Lennämme ilmaan! Ei! Loistava pallo
+etenee taas; se lähestyy Hannua, joka vakavasti katselee sitä; sitten
+setääni, joka laskeutuu polvillensa välttääkseen sitä; senjälkeen
+se lähestyy minua; huolimatta valosta ja lämmöstä olen kalpea ja
+vapisen; se hyppelee jalkaini juuressa ja koetan vetää jalkani pois,
+mutta en voi.
+
+Salpietarikaasun haju täyttää ilman, se tunkee kurkkuun ja
+keuhkoihin, niin että tahtoo tukehtua.
+
+Miksi en voi liikuttaa jalkojani? Ovatko ne siis tarttuneet kiinni
+lauttaan? Tämä sähköinen pallo on tehnyt kaiken lautallamme olevan
+raudan magneettiseksi; tieteelliset koneet, työkalut ja aseemmekin
+liikkuvat ja kolahtavat kovasti helisten yhteen; saappaitteni
+korkojen rautanaulat ovat tarttuneet kovasti kiinni lauttaan lyötyyn
+rautakappaleeseen.
+
+Ponnistaen kovasti voimiani nykäisen vihdoin jalkani irti, juuri kun
+pallo on vetämäisillänsä sen pyörteeseensä ja tempaamaisillaan
+minut -- -- --
+
+Ah! mikä huikaiseva valo! Pallo poksahtaa rikki! Tulenliekit
+hulmahtavat päällemme.
+
+Sitten tulee kaikki pimeäksi, mutta sitä ennen ehdin nähdä setäni
+pitkällänsä lautalla ja Hannun yhä vain peräsimessä, sähkön
+vaikutuksesta "sylkevän tulta".
+
+Mihin menemme? Mihin joudumme?
+
+-- -- --
+
+_Tiistaina elokuun 27 p:nä_. -- Herään pitkällisestä taintumuksesta.
+Myrskyä kestää yhä, salamat sähisevät ilmassa kuin käärmeet.
+
+Olemmeko vielä merellä? Olemme ja syöksymme eteenpäin arvaamattoman
+nopeasti. Olemme kulkeneet Englannin kanavan, Ranskan, kenties koko
+Euroopan alitse!
+
+-- -- --
+
+Kuuluu taas jyrinää! Se on selvästi aaltojen pauhua kallioita
+vastaan! -- -- -- Mutta silloin -- -- --
+
+
+
+
+XXXVI
+
+
+Tähän loppuvat ne muistiinpanot, joita nimitän "laivan
+päiväkirjaksi", ja jotka kaikeksi onneksi pelastuivat haaksirikosta;
+tästälähin siis aloitan uudelleen kertomukseni.
+
+En tiedä, mitä tapahtui silloin, kun lautta törmäsi rannan kivikkoon.
+Tunsin syökseväni aaltoihin ja se, etten jäänyt sinne iäksi päiväksi
+ja ettei ruumiini musertunut teräviin kallioihin, johtui siitä, että
+Hannun voimakas käsi nosti minut syvyydestä...
+
+Rohkea islantilainen kantoi minut aalloista hiekalle, joka oli
+polttavan kuuma; herätessäni huomasin makaavani pitkälläni setäni
+vieressä.
+
+Hannu palasi sitten kallioiden luo, joita vastaan riehuvat aallot
+murtuivat, pelastaaksensa tavaroitamme haaksirikosta. En voinut
+puhua ja olin mielenliikutuksesta ja väsymyksestä niin uupunut, että
+tarvitsin kokonaisen tunnin tointuakseni.
+
+Sade valui oikeana vedenpaisumuksena, kaksinverroin kiivaana, kuten
+on tavallista vähää ennen myrskyn päättymistä. Muutamat ulkonevat
+kalliot olivat suojanamme. Hannu valmisti meille ruokaa, jota tosin
+en voinut maistaakaan, ja pian me kaikki vaivuimme sikeään uneen,
+sillä olimme väsyneet kolmen yön valvomisesta.
+
+Seuraavana päivänä sää oli ihana; taivas ja meri olivat ikäänkuin
+yhteisestä suostumuksesta jälleen rauhoittuneet. Kaikki myrskyn
+jäljet olivat kadonneet. Herätessäni professori tervehti minua
+muutamalla iloisella sanalla, sillä hän oli kovin hyvällä tuulella.
+
+-- No, poikaseni, huudahti hän, oletko nukkunut hyvin?
+
+Olisi voinut luulla, että olimme kotona Kuninkaankadun varrella, että
+astuin rauhallisesti alakerrokseen aamiaiselle tahi että vielä samana
+päivänä viettäisin häitäni pikku Graübenin kanssa?
+
+Oi! Jos myrsky olisi kuljettanut lauttaamme edes hiukan itäänpäin,
+niin olisimme kulkeneet Saksan alitse, rakastetun Hampurin alitse,
+jossa asui se, jota eniten rakastin tässä maailmassa. Silloin tuskin
+40 penikulmaa olisi ollut välillämme!
+
+Kaikki nämä tuskalliset ajatukset tulivat mieleeni, ennenkuin
+vastasin setäni kysymykseen.
+
+-- Vai niin! sanoi hän, etkö olekaan nukkunut hyvin?
+
+-- Varsin hyvin, vastasin minä. Tosin tunnen itseni aivan murjotuksi,
+mutta se ei tee mitään. Olen hiukan väsyksissä, siinä koko juttu.
+Mutta te näytätte mielestäni varsin iloiselta tänään, setä.
+
+-- Riemuissani olenkin, poikani, oikein riemuissani! Olemme päässeet
+perille!
+
+-- Matkammeko perille?
+
+-- Ei, mutta tämän meren yli, joka ei näyttänyt ikinä loppuvan. Nyt
+jatkamme taas matkaamme maata myöten, ja alamme todenteolla laskeutua
+maan sisuksiin.
+
+-- Setä! sallikaa minun tehdä vain yksi kysymys.
+
+-- Kysy, Akseli.
+
+-- Paluumatka?
+
+-- Paluumatka! Sinä ajattelet paluumatkaa, vaikka emme ole vielä
+tulleet perillekään?
+
+-- En, kysyn vain, miten se käy päinsä?
+
+-- Kun olemme päässeet maan keskipisteeseen, niin joko löydämme
+toisen tien, jota myöten palaamme, tahi käännymme takaisin koreasti
+samaa tietä, jota olemme tulleetkin. Luulenpa, ettei kukaan salpaa
+sitä kiinni takanamme.
+
+-- Mutta sitten meidän täytyy korjata lautta.
+
+-- Se on välttämätöntä.
+
+-- Mutta onko meillä jäljellä niin paljon ruokavaroja kuin mitä
+tarvitsemme nämä suurtyöt tehdäksemme?
+
+-- Tottahan toki! Hannu on taitava poika ja olen varma siitä, että
+hän on pelastanut suurimman osan lastistamme. Ottakaamme selkoa siitä.
+
+Menimme ulos luolasta, joka oli alttiina tuulille. Olin toivon ja
+pelon vaiheilla; minusta oli mahdotonta, ettei kaikki, mitä lautalla
+oli ollut, ollut hukkunut haaksirikossa. Mutta erehdyin. Kun tulimme
+rannalle, näin Hannun suuren hyvinjärjestetyn tavarakasan keskellä.
+Setäni puristi hänen kättänsä suuresti kiitollisena; tämä mies, joka
+osoitti erinomaista, aivan harvinaista uskollisuutta, oli tehnyt
+työtä meidän nukkuessamme ja oli oman henkensä uhalla pelastanut
+kallisarvoisimmat tavarat.
+
+Tosin olimme kärsineet tuntuvia vahinkoja, muun muassa kadottaneet
+aseemme, mutta hätätilassa saimme tulla toimeen ilman niitä.
+Ruutivarastomme oli vahingoittumatta, vaikka se myrskyssä oli ollut
+räjähtämäisillään ilmaan.
+
+-- Noh! huudahti professori, pyssyjemme menettäminen vaikuttaa vain
+sen, että meidän täytyy luopua metsästyksestä.
+
+-- Vai niin! Entä tieteelliset kojeet?
+
+-- Tässä on manometri, hyödyllisin kaikista; ennen olisin antanut
+kaikkien muiden mennä kuin sen. Tämän avulla voin laskea syvyyden,
+mihin tulemme, ja tiedän, milloin tulemme keskipisteeseen; jollei
+meillä olisi sitä, voisimme mennä keskipisteen ohitse ja tulla ulos
+toiselta puolelta maapalloa.
+
+Tämä pilapuhe oli minusta vastenmielistä.
+
+-- Mutta kompassi? kysyin minä.
+
+-- Tässä se on kivellä, täydessä kunnossa; samaten kronometri ja
+molemmat lämpömittarit. Hannu on sentään kelpo mies!
+
+Siinä asiassa olin samaa mieltä. Tieteellisistä koneista ei puuttunut
+ainoatakaan. Mitä työkaluihimme tulee, niin huomasin rannalla
+hajallaan portaita, köysiä, rautakankia, kuokkia j.n.e.
+
+Mutta vielä oli tarkastettava ruokatavarat. Laatikot, joissa
+niitä säilytettiin, olivat rannalla järjestettyinä riviin, aivan
+vahingoittumattomina; meri on säästänyt ne, ja saatoimme siis luottaa
+siihen, että meillä oli ruokaa kyllin neljäksi kuukaudeksi. Meillä
+oli korppuja, suolaista lihaa, viinaa ja kuivaa kalaa.
+
+-- Neljä kuukautta! virkkoi professori. Sillä ajalla ehdimme mennä
+perille ja palata takaisin, ja tähteistä tarjoan suuret päivälliset
+kaikille Johannaeumissa oleville virkatovereilleni.
+
+Vaikka minun olisi pitänyt aikoja sitten olla tottunut setäni
+luonteeseen, niin silti hän kuitenkin yhä uudelleen ihmetytti minua.
+
+-- Nyt, sanoi hän, meidän pitää täyttää vesiastiamme sadevedellä,
+jota myrsky on valanut näihin kivenkoloihin; meidän ei siis tarvitse
+pelätä janoa. Mitä lauttaan tulee, niin sanon Hannulle, että hän
+korjaa sen niin hyvin kuin voi, vaikka emme luullakseni tarvitse sitä
+enää!
+
+-- Kuinka niin? kysyin minä.
+
+-- Minulla on omat luuloni, poikaseni, ja ajattelenpa, ettemme palaa
+samaa tietä kuin tulimme.
+
+Katselin professoria epäillen ja tuumin, oliko hän tullut hulluksi.
+Eikä hänen puheensa kuitenkaan ollut "varsin hullua".
+
+-- Syökäämme aamiaista, sanoi hän.
+
+Hän antoi määräyksiä Hannulle, jonka jälkeen seurasin häntä korkealle
+niemelle, jossa söimme kuivattua lihaa ja korppuja sekä joimme teetä;
+tämä ateria maistui oivalliselta, melkeinpä parhaimmalta mitä koskaan
+olen syönyt. Nälkä, raitis ilma ja mielenliikutuksia seurannut rauha
+vaikuttivat, että minulla oli sangen hyvä ruokahalu.
+
+Syödessämme tiedustelin sedältäni, missä tällä kertaa olimme.
+
+-- Mielestäni on sitä asiaa vaikea arvioida, sanoin minä.
+
+-- Niin, kyllä sitä on vaikea tarkoin määrätä, vastasi hän. Onpa se
+mahdotontakin, koska en koko kolmipäiväisen myrskyn ajalla voinut
+laskea kulkumme nopeutta ja suuntaa; mutta voimmehan likimäärin
+arvioida, missä olemme.
+
+-- Viimeinen havainto tehtiin geysir-saarella -- -- --
+
+-- Akselinsaarella, poikaseni. Älä hylkää sitä kunniaa, että olet
+antanut nimesi ensimmäiselle saarelle, joka on maan sisuksista
+löydetty.
+
+-- Olkoon menneeksi! Akselinsaaren kohdalla olimme purjehtineet noin
+kaksisataaseitsemänkymmentä penikulmaa, ja olimme Islannista enemmän
+kuin kuudensadan penikulman päässä.
+
+-- No hyvä! Ottakaamme siis tämä saari lähtökohdaksi ja laskekaamme
+neljän päivän myrsky, jolla ajalla nopeutemme ei voinut olla pienempi
+kuin 80 penikulmaa vuorokaudessa.
+
+-- Niin minäkin luulen, ja siinä tapauksessa olisimme kulkeneet
+kolmesataa penikulmaa.
+
+-- Niin, ja Lidenbrockin meri olisi siis likimäärin kuuttasataa
+penikulmaa laaja toiselta rannalta toiselle. Tiedätkös Akseli, että
+se siis voi kilpailla suuruudessa Välimeren kanssa?
+
+-- Aivan hyvin, varsinkin jos olemme kulkeneet suoraan sen poikki?
+
+-- Se on hyvin mahdollista.
+
+-- Ja kummallista kyllä, sanoin minä, on juuri Välimeri
+yläpuolellamme, jos laskumme ovat oikeat.
+
+-- Niin, todellakin!
+
+-- Aivan varmaan, sillä olemme yhdeksänsadan penikulman päässä
+Reykjavikistä.
+
+-- Se on pitkä matka, poikaseni, mutta olemmeko Balkanin vai Atlantin
+meren alapuolella vai Välimeren kohdalla, sen saatamme määrätä
+ainoastaan siinä tapauksessa, ettemme ole poikenneet alkuperäisestä
+suunnastamme.
+
+-- Emme ole, sillä tuuli oli varmaankin tasainen, ja sentähden
+luulen, että tämä rannikko on kaakkoon päin Port-Graübenistä.
+
+-- Senhän saa helposti selville, kun vain tarkastaa kompassia.
+Katsokaamme sitä!
+
+Professori meni kiven luo, jolle Hannu oli asettanut kaikki
+tieteelliset koneet. Hän oli iloinen ja hyvillä mielin, hykerteli
+käsiänsä ja koukisteli ruumistansa! Hän oli oikein nuoren näköinen.
+Minä seurasin häntä uteliaana saadakseni tietää, olinko erehtynyt
+laskuissani.
+
+Tultuansa kiven luo otti setäni kompassin, asetti sen vaakasuoraan
+asentoon ja tarkasteli neulaa, joka värähteli edestakaisin muutaman
+silmänräpäyksen ja seisahtui viimein, osoittaen määrättyä suuntaa
+magneettisen voiman vaikutuksesta.
+
+Setäni katseli kompassia, hieroi silmiänsä ja tarkasteli sitä
+uudestaan. Viimein hän hämmästyneen näköisenä kääntyi minuun.
+
+-- Mikä nyt? kysyin minä.
+
+Hän käski minun tutkia kompassia; minulta pääsi hämmästyksen huuto,
+sillä neula osoitti pohjoista sinnepäin, missä luulimme olevan
+etelän. Se kääntyi rantaan päin, sen sijaan että olisi osoittanut
+avaraa merta!
+
+Pudistelin kompassia ja tarkastelin sitä uudelleen; se oli täydelleen
+kunnossa. Asettipa neulan mihin asentoon hyvänsä, aina se kääntyi
+samaan odottamattomaan suuntaan.
+
+Emme siis enää voineet epäillä, ettei tuuli ollut myrskyn aikana
+meidän huomaamattamme kääntynyt ja vienyt meitä takaisin sille
+rannikolle, jonka setä luuli meidän jättäneen taaksemme.
+
+
+
+
+XXXVII
+
+
+Olisi mahdotonta selittää niitä tunteita, jotka vaihtelivat
+professori Lidenbrockin sielussa, hänen hämmästystänsä, epäilyänsä ja
+viimein hänen suuttumustansa. En ole koskaan nähnyt ketään ihmistä
+niin ällistyneenä ja niin kiukkuisena. Vesimatkan vaivat, kaikki
+kärsimämme vaarat -- kaikki nämä oli aloitettava uudestaan. Olimme
+kulkeneet takaperin, emmekä eteenpäin! Mutta setäni palasi pian
+järkiinsä.
+
+-- Hm! Sallimus tekee minulle näitä kolttosia! virkkoi hän.
+Luonnonvoimat liittoutuvat minua vastaan. Ilma, tuuli ja vesi
+yhdistävät voimansa estääksensä matkaani! No niin! Saakootpa siis
+tuntea, mitä tahtoni saapi aikaan! Minä en aio antaa perään enkä
+väistyä tuumaakaan, ja saammehan nähdä, kumpi pääsee voitolle,
+ihminen vai luonto!
+
+Seisoen suorana kalliolla, vihastuneena ja uhkaavana, näytti Otto
+Lidenbrock, niinkuin raivoisa Aias, julkeasti uhmaavan jumalia.
+Mutta minä katsoin soveliaaksi ruveta välittäjäksi ja hillitä hänen
+mieletöntä kiukkuansa.
+
+-- Kuulkaa minua, sanoin hänelle vakavalla äänellä, kaikella
+kunnianhimolla on tässä maailmassa rajansa, eikä ihminen voi
+taistella mahdotonta vastaan. Me olemme huonosti varustautuneet
+merimatkalle. Viittäsataa penikulmaa ei raivoavassa vastatuulessa
+kuljeta huonosti kokoonkyhättyjen pölkkyjen varassa aluksella, jossa
+on peite purjeena ja keppi mastona. Me emme voi ohjata matkaamme,
+olemme tuulien leikkikaluna, ja olisimme mielettömiä, jos vielä
+koettaisimme lähteä tälle mahdottomalle matkalle meren yli!
+
+Keskeyttämättä olisin voinut jatkaa kymmenen minuuttia puhettani,
+ladellen esiin kaikki nämä kumoamattomat syyt, sillä professori oli
+tällä kertaa niin hajamielinen, ettei hän kuullut sanaakaan kaikista
+todistuksistani.
+
+-- Lautalle! virkkoi hän viimein.
+
+Tässä koko hänen vastauksensa. Teinpä mitä hyvänsä, rukoilin tahi
+uhkasin, niin hänen tahtonsa pysyi kovana kuin kallio.
+
+Hannu lopetti lautan korjauksen; olisipa luullut, että
+tämä kummallinen mies aavisti setäni aikomukset. Muutamalla
+puunkappaleella oli hän korjannut sen täyteen kuntoon; uusi purje oli
+jo pystyssä ja tuuli heilutteli sen liehuvia poimuja.
+
+Professori lausui muutamia sanoja Hannulle, joka heti sen jälkeen
+alkoi kantaa tavaroitamme lautalle ja valmistaa lähtöä. Ilma oli
+kirkas ja tuuli puhalsi tasaisesti kaakosta.
+
+Mitä taisin tehdä? Yksinänikö ruveta kahta miestä vastustamaan?
+Mahdotonta! Jos edes Hannu rupeaisi minun puolelleni, mutta ei!
+Islantilaisella ei tuntunut olevan lainkaan omaa tahtoa, vaan hän
+näytti tehneen kuuliaisuuden valan sedälleni. Ei voinut mitään tälle
+palvelijalle, joka oli herrallensa alamainen. Meidän täytyi lähteä
+eteenpäin.
+
+Olin jo asettumaisillani lautalle tavalliselle paikalleni, kun setäni
+viittasi minua pysähtymään.
+
+-- Emme lähde ennenkuin huomenna, sanoi hän.
+
+Minä selitin hänelle, että tottelisin hänen käskyjään.
+
+-- Ei saa laiminlyödä mitään, sanoi hän, ja koska sallimus on tuonut
+minut tälle rannikolle, en tahdo lähteä täältä tutkimatta sitä.
+
+Tämän muistutuksen käsittää parhaiten, kun ajattelee, että me
+tosin olimme tulleet pohjoiselle rannikolle, mutta emme kuitenkaan
+samalle paikalle, mistä olimme lähteneet vesille. Port-Graüben oli
+todennäköisesti kauempana lännessä päin. Kaikkein selvintä oli siis
+tutkia huolellisesti ympärillä olevat seudut.
+
+-- Lähtekäämme löytöretkelle! sanoin minä.
+
+Lähdimme matkaan jättäen Hannun tekemään työtään. Meren rannan ja
+kallioseinän välinen maakaistale oli jotenkin leveä, niin että
+astuimme puolen tuntia kohtaamatta mitään estettä. Jalkojemme
+alla musertui ääretön joukko kaikenmuotoisia ja -kokoisia
+näkinkengänkuoria, joissa ensimmäisten aikakausien eläimet olivat
+eläneet. Löysinpä mahdottoman suuria kilpikonnankuoriakin,
+jotka usein olivat enemmän kuin 15 jalkaa läpimitaten ja jotka
+olivat olleet kilpenä jättiläissuurilla glyptodontti-eläimillä
+plioseeni-aikakaudella;[58] niistä ovat nykyajan vyötiäiset
+ainoastaan heikkoja "mukaelmia". Muun muassa huomasin maan pinnalla
+suuren joukon kivilohkareita, jonkinlaisia mukulakiviä, joita
+aallot olivat pyöristäneet ja järjestäneet riviin. Tästä tein sen
+johtopäätöksen, että meri oli muinoin huuhdellut tätä paikkaa.
+Ainakin näkyi ympäristön kallioissa, joihin meren aallot eivät
+ulottuneet, selviä merkkejä veden vaikutuksesta.
+
+Täten voidaan jotenkuten selittää, miten tällainen valtameri on
+syntynyt neljänkymmenen penikulman syvyydelle maanpinnan alle.
+Mutta minun mielestäni pitäisi veden tästä merestä vähitellen valua
+maan sisuksiin; nähtävästi se oli alkuisin maan pinnalla olevista
+valtameristä, joista vesi oli vuotanut tänne. Kumminkin täytyi
+otaksua, että tuo rako oli nykyään ummessa, sillä muutenhan koko
+tämä jättiläisluola tahi pikemmin mahdottoman suuri vesisäiliö pian
+tulvahtaisi täpötäyteen. Kenties myöskin osa tästä vedestä, joka
+oli taistellut maanalaisen tulen kanssa, oli muuttunut höyryksi.
+Sillä tavoin saattoi selittää yläpuolellamme leijaavien pilvien
+muodostumisen, siten oli kehittynyt sähkö, joka aiheutti myrskyjä
+maan sisässä.
+
+Tämä teoria niistä ilmiöistä, joita olimme nähneet, oli minusta
+tyydyttävä, sillä luonnon ihmeet voidaan selittää järjellisellä
+tavalla, vaikka ne olisivat suuriakin.
+
+Me kuljimme siis jonkinlaisella pohjakerroksella, jonka vesi oli
+muodostanut samoinkuin kaikki muutkin tällaiset maanlaadut, joita
+niin runsaasti tavataan maan pinnalla. Professori tarkasteli
+huolellisesti jokaista kallionhalkeamaa; missä vaan näkyi jotakin
+aukkoa, hän kohta tutki sen syvyyden tärkeän näköisenä.
+
+Olimme astuneet penikulman verran Lidenbrockin meren rantaa myöten,
+kun maan pinta äkkiä muuttui toisennäköiseksi, ollen aivankuin
+mullistettu. Monet rotkot ja kukkulat osoittivat, että maa oli
+väkivaltaisen voiman vaikutuksesta järkkynyt alkuperäisestä
+asemastaan.
+
+Suurella vaivalla kuljimme näiden luonnon kivilouhoksien yli, joissa
+oli sekaisin piikiveä, ukonkiveä ja lietteiden jäännöksiä; silloin
+levisi silmiemme eteen keto, tahi pikemmin suuri tasanko, joka
+oli melkein luiden peitossa. Sitä olisi voinut sanoa äärettömäksi
+kalmistoksi, jossa olivat sekaisin parinkymmenen vuosisadan
+sukupolvien jäännökset. Edempänä oli niitä suuria läjiä; niitä näkyi
+niin pitkältä kuin silmä kantoi, muodostaen aaltomaisia viivoja
+taivaan rantaa vastaan, jonka takana etäisimmät haihtuivat sumuun.
+Siellä oli kenties kolmen neliöpenikulman alalla yhdessä koossa koko
+elollisen elämän historia.
+
+Vastustamaton uteliaisuus ajoi meitä yhä eteenpäin. Jalkojemme
+alla musertui muinaisaikuisten eläinten ja noiden kivettyneiden
+eläimistöjen jäännöksiä, joiden harvinaisista sirpaleista suurien
+kaupunkien museot kiistelevät ja riitelevät. Tuhannen Cuvier'n
+elinaika ei olisi riittänyt näiden luurankojen kokoamiseen, jotka
+olivat tässä komeassa luutarhassa.
+
+Seisahduin hämmästyneenä, ja setäni kohotti pitkät kätensä kohti
+kiviholvia, joka oli meillä taivaanlakena.
+
+Hänen suunsa oli ammollansa, silmät välkkyivät sankalasien takaa,
+pää nyökkyi edestakaisin ylös ja alas, oikealle ja vasemmalle,
+sanalla sanoen: hänen ilmeensä osoittivat ääretöntä kummastusta.
+Hän oli keskellä verratonta kokoelmaa, jossa oli leptoteriuksia,
+mericoteriumeja, lophodiumeja, anoplotheriuksia, megateriumeja,
+mastodontteja, protopitekejä ja pterodaktyluksia. Hän näki kaikki
+paleontologian hirviöt koottuina yhteen paikkaan hänen tiedonhalunsa
+tyydyttämiseksi. Ajateltakoon vain, kuinka innostunut kirjatoukka
+olisi päästessään mainioon Aleksandrian kirjastoon, jonka Omar
+poltatti, jos nimittäin tämä kirjasto voisi ihmeen kautta nousta
+tuhkastansa. Sellainen oli professori Lidenbrock tällä kertaa!
+
+Mutta vielä enemmän hän ihastui, kun hän töytäillessään näiden
+jäännöksien keskellä löysi pääkallon; hän huusi ääni liikutuksesta
+väristen:
+
+-- Akseli hoi! Akseli! Ihmisen pääkallo!
+
+-- Ihmisenkö pääkallo! setä? vastasin minä yhtä hämmästyneenä.
+
+-- Niin lapseni! Ah! Milne Edvards! Ah! de Quatrefages! Miksi ette
+ole täällä, jossa minä Otto Lidenbrock olen?
+
+
+
+
+XXXVIII
+
+
+Ymmärtääksensä, miksi setäni huusi nimeltään näitä mainioita
+ranskalaisia luonnontutkijoita, tulee lukijan tietää, että jonkin
+aikaa ennen matkalle lähtöämme oli oppineiden kesken syntynyt
+väittelyä eräästä hyvin tärkeästä paleontologisesta kysymyksestä.
+
+Muutamat työmiehet, jotka Boucher du Perthen johdolla suorittivat
+kaivaustöitä kivilouhoksissa Moulin-Quignon'issa lähellä Abbevilleä
+Sommen departementissa Ranskassa, löysivät maaliskuun 28 päivänä
+1863 neljäntoista jalan syvyydestä maan pinnasta ihmisen leukaluun.
+Tämä oli ensimmäinen senlaatuinen kivettynyt löytö, joka oli tullut
+päivän valoon. Läheltä löytyi kivestä tehtyjä kirveitä ja piikivisiä
+puukkoja, kaikki ruosteen tapaisen homeen peitossa.
+
+Sanoma tästä löydöstä levisi laajalti, ei ainoastaan Ranskaan, vaan
+myöskin Englantiin ja Saksaan. Useat Ranskan Tiedeakatemian jäsenet,
+muiden muassa Milne Edvards ja de Quatrefages, kiinnittivät löytöön
+suurta huomiota, todistaen, että mainitut luut aivan selvään olivat
+todellisia ihmisen jäännöksiä, ja ruveten innokkaasti puolustamaan
+tätä "leukajuttua", joksi englantilaiset sitä sanoivat.
+
+Kolmen yhdistetyn kuningaskunnan geologit, esim. Falconer, Busk,
+Carpenter y.m., pitivät asiaa selväksi todistettuna, ja heidän
+mielipiteeseensä yhtyivät Saksankin oppineet, näiden etupäässä
+innokkaimpana kaikista setäni Lidenbrock.
+
+Näytti siis olevan aivan todistettu ja myönnetty asia, että
+kvartääri-aikakaudelta oli löydetty todellinen jäännös ihmisestä.
+
+Elie de Beaumont oli kuitenkin kiivaasti vastustanut tätä otaksumaa.
+Tämä mies, jota oppineiden kesken pidettiin suuressa arvossa, väitti,
+että Moulin-Quignon'in luona olevat maakerrokset eivät kuuluneet
+"diluvium'iin", vaan myöhempään aikakauteen, eikä myöntänyt, että
+ihminen olisi ollut olemassa samaan aikaan kuin kvartääri-aikakauden
+eläimet, jota viime väitettä myöskin Cuvier puolusti. Setä
+Lidenbrock, joka kuului geologien suureen enemmistöön, oli pysynyt
+lujana, sekä väitellyt ja keskustellut niin, että Elie de Beaumont
+oli jäänyt melkein yksinänsä väitettään puolustamaan.
+
+Kaikki nämä tämän kysymyksen vaiheet me tunsimme, mutta emme
+tienneet, että juttu oli selvinnyt lähtömme jälkeen. Toisia
+yhtäläisiä, vaikka eri rotuihin ja kansoihin kuuluneiden ihmisten
+leukaluita löydettiin muutamista luolista Ranskasta, Sveitsistä ja
+Belgiasta, harmaasta ja kuohkeasta maasta; samoin löytyi niiden
+mukana aseita, huonekaluja ja työkapineita sekä lapsien, nuorukaisten
+ja vanhuksien luita. Ihmisen olemassaolo kvartääriaikakaudella tuli
+siis päivä päivältä yhä sitovammin todistetuksi.
+
+Mutta asia ei loppunut siihen. Uudet jäännökset, joita oli kaivettu
+esiin tertiääriaikakauden plioseeni-muodostuksista, olivat antaneet
+vielä rohkeammille tutkijoille aihetta väittää ihmissukua vielä
+paljoa vanhemmaksi. Nämä jäännökset tosin eivät olleet ihmisten
+luita, vaan ihmisten teollisuuden tuotteita, nimittäin säännöllisesti
+särmikkäitä, niin sanoaksemme piirtokuvilla koristettuja sääriluita
+ja kivettyneitä reisiluitakin, jotka olivat todistuksina ihmisten
+ensimmäisistä taiteellisista harrastuksista.
+
+Yhdellä askeleella siis ihminen laskeutui vuosituhansia ajan
+portaita alaspäin. Ihmissuku todistettiin vanhemmaksi kuin "Elephas
+meridionalis"; se oli siis ainakin satatuhatta vuotta vanha, sillä
+etevimmät geologit väittävät plioseeni-muodostusta vähintäänkin niin
+vanhaksi.
+
+Sillä kannalla oli silloin palaeontologinen tiede, ja se minkä siitä
+tiesimme, riitti selittämään meille tämän Lidenbrockin meren rannalta
+löytämämme luutarhan olemassaolon. Voipi siis helposti ymmärtää
+setäni hämmästyksen ja ihastuksen, kun hän parinkymmenen askeleen
+päässä löysi edestään yhden näitä kvartääriaikakauden ihmisiä.
+
+Se oli selvästi tunnettava ihmisen ruumis. Olisikohan jokin erikoinen
+maanlaatu, sellainen kuin esim. Bordeaux'n P. Mikaelin hautausmaan,
+voinut säilyttää sitä vuosituhansia? Sitä ei voi sanoa. Mutta tämä
+ruumis, jolla oli kiinteä pergamentin kaltainen nahka ja ainakin
+ulkonäöstä päättäen vielä jäntevät jäsenet, täydelliset hampaat,
+erinomaisen tuuhea tukka ja hirvittävän pitkät kynnet sormissa ja
+varpaissa, oli edessämme samannäköisenä jollainen se oli ollut
+eläessänsäkin.
+
+Minä seisoin hämmästyksestä äänettömänä, nähdessäni tämän
+muinaisilmiön. Setänikin, joka tavallisesti oli puhelias ja
+keskusteli innokkaasti, oli tällä kertaa ääneti. Nostimme ruumiin
+maasta ja asetimme sen pystyyn. Tyhjillä silmäkuopillaan se katsoa
+tuijotti meihin; me koputimme sen rintakehää, joka oli tyhjä ja
+kumiseva.
+
+Jonkin ajan kuluttua pääsi professori sedässäni voitolle.
+Innostuneena Otto Lidenbrock unohti matkamme, paikan missä olimme ja
+suuren luolan, joka meitä ympäröi. Epäilemättä hän luuli olevansa
+Johannaeumissa pitämässä luentoa oppilailleen, sillä hän alkoi
+opettajan tavoin puhua olemattomille kuulijoilleen:
+
+-- Hyvät herrat! sanoi hän, minulla on kunnia esittää teille tässä
+kvartääriaikakauden ihminen. Kuuluisat oppineet väittävät, ettei
+häntä ole ollut olemassa; toiset yhtä etevät ovat väittäneet
+päinvastoin. Jos nyt paleontologiset epäilijät olisivat täällä, niin
+he voisivat koetella tätä sormillansa, ja heidän täytyisi myöntää
+erehtyneensä. Minä tiedän varsin hyvin, että tiedemiesten täytyy
+visusti pitää varansa joutuessaan tekemisiin tällaisten keksintöjen
+kanssa. Tiedän ja tunnen hyvinkin, kuinka Barnum ja muut mokomat
+huijarit ovat pettäneet maailmaa kivettyneillä ihmisruumiilla. Tunnen
+jutun Aiaksen polviluusta, Oresteen ruumiista, jonka Spartalaiset
+väittivät löytäneensä, ja Asteriuksen viittätoista jalkaa pitkästä
+ruumiista, josta Pausanius puhuu. Olen lukenut kuvaukset siitä
+luurangosta, joka Ludvig XVI:n ajalla löydettiin likeltä Trapania ja
+jota väitettiin Polyfemokseksi; samoin olen lukenut kertomuksen siitä
+jättiläisestä, joka kaivettiin maasta Palermon lähistöltä Ludvig
+XVI:n hallituksen aikana. Yhtähyvin kuin minäkin, tiedätte te, hyvät
+herrat, kuinka Luzernin seuduilla v. 1577 tutkittiin muutamia suuria
+luita, jotka mainio lääkäri Feliks Plater väitti 19 jalkaa pitkän
+jättiläisen jäännöksiksi. Olenpa lukenut Cassanionin selitykset sekä
+kaikki ne muistelmat, lentokirjat, puheet ja vastalauseet, jotka
+on julkaistu Kimbrien kuninkaan Teutobochuksen luurangosta, tämän
+kuninkaan, joka valloitti Gallian ja jonka ruumis kaivettiin ylös
+hiekkakuopasta v. 1613. Kahdeksannellatoista vuosisadalla olisin
+Pierre Campet'n kanssa väittänyt esi-aatamilaisten olemassa oloa
+valheeksi, joita taas Scheuchzer väitti olleen olemassa! Minulla on
+ollut käsissäni kirja nimeltä Gigans -- -- --
+
+Tässä setäni, jonka oli työlästä lausua vaikeita sanoja, joutui
+pulaan tämän heikkoutensa vuoksi.
+
+-- Kirja nimeltä _Gigans_ -- -- -- sanoi hän uudestaan. Enempää hän
+ei saanut sanotuksi. -- --
+
+_Giganteo_ -- -- -- Mahdotonta! tuo ilkeä sana ei tahtonut tulla
+suusta ulos! Nyt olisivat Johannaeumissa kuulijat hänelle oikein
+nauraneet!
+
+_Gigantosteologia_, onnistui professorin viimein sanoa.
+
+Sitten hän taas jatkoi vapaasti ja aineestansa innostuneena:
+
+-- Niin, hyvät herrat, kaiken tämän tiedän. Tiedän myöskin,
+että Cuvier ja Blumenbach määrittelivät nämä luut pelkiksi
+kvartääri-aikakauden mammut- ja muiden eläinten vähäpätöisiksi
+jäännöksiksi. Mutta tässä tekisi jo suuren loukkauksen tiedettä
+vastaan, jos epäilisi! Onhan tässä raato jäljellä. Sen voitte nähdä,
+ja koetella sitä! Se ei ole pelkkä luuranko, vaan vahingoittumaton
+ruumis, joka on säilynyt kokonaisena antropologista tarkoitusta
+varten. Jos voisin pestä sitä rikkihappoliuoksessa, niin voisin
+poistaa siitä kaikki nämä maa-aineet ja loistavat simpukan
+kuoret, jotka ovat siihen tarttuneet. Mutta minulta puuttuu tämä
+kallisarvoinen liuos. Sellaisena, kuin tämä ruumis on, se kertoo
+meille historiansa.
+
+Nyt professori tarttui tuohon kivettyneeseen ihmisjäännökseen
+käsitellen sitä yhtä taitavasti kuin eriskummallisien esineiden
+näyttelijä.
+
+-- Te näette hänet, sanoi hän, hän ei ole kuuttakaan jalkaa pitkä;
+emme siis ole tekemisissä minkään jättiläisen kanssa, joita hoetaan
+ennen olleen. Mitä taas tulee tämän rotuun, niin hän epäilemättä
+kuuluu kaukaasialaiseen, se on, valkoiseen rotuun, meidän omaan
+rotuumme! Tämän kivettyneen ruumiin pääkallo on säännöllisesti munan
+muotoinen, siinä ei ole huomattavissa esiin pistäviä poskipäitä eikä
+leukaa. Tässä ei mikään osoita sitä prognantismia,[59] joka muuttaa
+kasvokulman. Mittaa tämä kulma, niin se on melkein 90 astetta. Mutta
+minä menen johtopäätöksissäni vielä pitemmälle ja uskallan väittää,
+että tämä näyteihminen kuuluu siihen laajaan sukuun, joka on levinnyt
+Intiasta länsi-Euroopan rajoille. Älkää naurako, hyvät herrat!
+
+Tietysti ei kukaan nauranutkaan, mutta professori oli tottunut
+näkemään kuulijoittensa kasvot hymyilevinä, kun hän piti tieteellisiä
+esitelmiänsä.
+
+-- Niin! jatkoi hän lisääntyneellä innolla, tämä on kivettynyt
+ihminen, joka on saman ikäinen kuin mastodontit, joiden luut
+peittävät tämän kedon. Mutta mitä tietä myöten hän on tullut tänne,
+ja kuinka nämä maakerrokset, joiden seassa hän on maannut, ovat
+liukuneet tähän äärettömään suureen aukkoon maapallon sisään, siitä
+seikasta en aio ruveta teille mitään puhumaan. Epäilemättä on
+kvartääri-aikakaudella tapahtunut suuria mullistuksia maan pinnalla,
+maapallon jäähtyessä on muodostunut suuria halkeamia, rakoja ja
+kuiluja, joihin on nähtävästi vajonnut osa maan pinnasta. En tahdo
+väittää sitä varmaan, mutta ihminen on kumminkin täällä, ja onpa
+tässä hänen käsitöitänsäkin, nimittäin nämä kiviset työkalut,
+joista kivikausi on saanut nimensä, ja jollei hän ole tullut tänne
+matkustajana, niinkuin minäkin, niin ei voi epäillä hänen ikivanhaa
+alkuperäänsä.
+
+Professori vaikeni, ja minä osoitin empimättä kannatustani. Setäni
+oli muuten aivan oikeassa, ja oppineempiakin miehiä kuin hänen
+veljensä poikaa olisi suuresti hävettänyt ruveta todistamaan hänen
+puhettaan vääräksi.
+
+Sitäpaitsi oli toinenkin todistus. Tämä kivettynyt ruumis ei ollut
+ainoa tässä mahdottomassa luutarhassa; toisia ruumiita näkyi pian
+joka askeleella, jonka otimme näiden jäännöksien keskellä, ja setäni
+olisi voinut valita mielestänsä soveliaimman ruumiin saadaksensa
+epäilevät uskomaan.
+
+Oli todellakin hämmästyttävää nähdä näitä kokonaisia sukupolvia
+ihmisiä ja eläimiä sekaisin toistensa kanssa tässä kalmistossa. Mutta
+heräsipä tärkeä kysymys, jota emme uskaltaneet ratkaista. Olivatkohan
+nämä muinoin elolliset olennot joutuneet jonkin ankaran mullistuksen
+kautta tähän suureen luolaan Lidenbrockin meren rannoille vasta
+sitten, kun olivat kuolleet? Vai olivatko he pikemminkin eläneet
+tässä maanalaisessa maailmassa tämän tekotaivaan alla, aloittaen ja
+päättäen elämänsä niinkuin maan päälläkin? Tähän asti olimme nähneet
+elävinä ainoastaan meripetoja ja kaloja! Harhailikohan kenties joku
+syvyyden mies näillä autioilla rannikoilla?
+
+
+
+
+XXXIX
+
+
+Vielä puolen tuntia jalkamme tallasivat luita, ja kuljimme yhä
+eteenpäin erittäin uteliaina. Mitähän muita ihmeitä ja mitä tieteelle
+tärkeitä aarteita tämä luola mahtoi vielä sisältääkään? Katseeni etsi
+yhä uusia hämmästyttäviä esineitä ja mielikuvitukseni aina vain uusia
+ihmeitä.
+
+Meren ranta oli jo aikoja sitten kadonnut näkyvistämme kalmiston
+kukkuloiden taakse. Varomaton professori, joka ei pelännyt eksyvänsä,
+vei minut mukanansa aina kauemmaksi. Me kuljimme eteenpäin
+äänettöminä; sähkövalo valaisi kirkkaasti kulkuamme. Jonkin ilmiön
+vaikutuksesta, jota en taida selittää, sekä siitä syystä, että valo
+hajosi tasaisesti joka haaralle, valaisi se kaikki esineet kaikilta
+puolin yhtäläisesti. Valo ei lähtenyt mistään määrätystä pisteestä,
+minkävuoksi se ei luonut lainkaan varjoa. Olisi voinut luulla
+olevansa keskipäivällä kesällä jossakin päiväntasaajan seuduilla,
+jossa auringon säteet tulevat kohtisuoraan maata vasten. Ei ole
+vähääkään höyryä näkyvissä; kalliot, kaukaiset vuoret ja kaukana
+epäselvästi häämöttävä metsä näyttivät kummannäköisiltä tässä
+tasaisesti leviävässä valossa. Me olimme aivan kuin mies, joka oli
+kadottanut varjonsa. Tunnin aikaa kuljettuamme näkyi edessämme suuri
+metsä, jommoisen olimme nähneet Port-Graübenin luona.
+
+Täällä oli tertiääri-aikakauden kasvikunta täydessä loistossaan.
+Näimme Coniferae-heimoon kuuluvia kasveja, suuria nykyjään hävinneitä
+palmupuulajeja, komeita palmacitejä, mäntyjä, marjakuusia, kypressejä
+ja tuija-lajeja, joita kietoivat yhteen sekaisin sotkeutuneet
+köynnöskasvit. Sammalet muodostivat pehmoisen peitteen maan pinnalle.
+Puiden suojassa, jota tuskin saattoi suojaksi nimittääkään, kun
+ei siellä edes ollut varjoa, virtasi solisten puroja, joiden
+varsilla kasvoi erittäin hyötyisiä sananjalkoja, jotka olivat hyvin
+samannäköisiä kuin kuuman ilmanalan sananjalat asutussa maailmassa.
+Mutta nämä puut, pensaat ja muut kasvit, joilta puuttui auringon
+elähdyttävä lämpö, olivat värittömiä; kaikki oli samannäköistä,
+ruskeaa ja ikäänkuin kuihtunutta. Lehdistä puuttui vihreä; yksinpä
+kukatkin, jotka saivat alkunsa tertiäri-kaudella, jolloin niitä
+oli runsaasti, olivat täällä aivan kuin paperista tehdyt ja ilman
+vaikutuksesta vaalenneet.
+
+Setäni Lidenbrock tunkeutui rohkeasti näihin viidakkoihin, ja minä
+seurasin häntä hiukan epävarmana. Voisihan siellä olla joitakin
+nisäkkäitä, petoja, kun kerran luonto oli tuottanut niin runsaasti
+kasviravintoa. Muutamissa paikoin, missä suuria puita oli kaatunut
+ja lahonnut paikoilleen, huomasin siten syntyneillä aukkopaikoilla
+kasvavan monenlaisia palkokasveja, värikasveja ja tuhannenkin
+laatuisia syötäviä pensaskasveja, joita imettäväiset eläimet
+ovat kaikkina aikoina halukkaasti syöneet. Muutoin näkyi täällä
+kasvavan sekaisin mitä erilaisimpien seutujen kasveja; tammi kasvoi
+palmupuiden joukossa, austraalialainen kuumepuu nojautui norjalaista
+hopeakuusta vasten; pohjoismaiden koivujen ritvat työntyivät
+uusseelantilaisen kauripetäjän oksien lomaan. Siellä oli kylliksi
+kasveja saattamaan maallisten kasvien kekseliäimmätkin järjestäjät
+pyörryksiin.
+
+Äkkiä pysähdytin setäni kädelläni.
+
+Joka haaralle leviävä valo teki mahdolliseksi nähdä pienimmätkin
+esineet pitkän matkan päähän metsässä. Luulin nähneeni -- -- --
+Ei! minä näin todellakin mahdottoman suuria olentoja puiden alla.
+Ne olivat jättiläiseläimiä, kokonainen lauma mastodontteja, jotka
+eivät olleet kivettyneitä, vaan eläviä, aivan samanlaisia kuin ne,
+jotka löydettiin Ohion suoperäisiltä mailta! Näin nämä hirveän isot
+eläimet, joiden kärsät liikkuivat puiden alla kuin käärmeet. Kuulin
+jyskeen, joka syntyi niiden työntäessä torahampaansa vanhoihin
+puunrunkoihin. Oksat rasahtelivat niiden riipiessä joukottain lehtiä,
+jotka katosivat hirviöiden kitaan.
+
+Uneni, jossa olin nähnyt koko tämän tertiääri- ja kvartääri-kauden
+muinaismaailman, muuttui siis täydeksi todeksi. Ja me olimme yksin
+täällä maan sisässä, noiden hirveiden petojen vallassa!
+
+Setäni katseli niitä tiedemiehen kiihkolla.
+
+-- Lähtekäämme, sanoi hän äkkiä tarttuen käsivarteeni, eteenpäin,
+eteenpäin!
+
+-- Ei, huusin minä, ei! Eihän meillä ole aseitakaan! Mitä tekisimme
+noiden jättiläiseläinten joukossa? Tulkaa, setä, tulkaa! Ei kukaan
+ihminen voi vastustaa noiden raivoa.
+
+-- Eikö kukaan ihminen? vastasi setäni, puhuen hiljaisemmalla
+äänellä. Sinä erehdyt, Akseli! Katsopa tuonne etemmäksi! Tuolla
+luulen näkeväni meidän kaltaisemme olennon, ihmisen!
+
+Vilkaisin sinnepäin, kohottaen olkapäitäni, sillä päätin pysyä
+epäuskoisena niin kauan kuin mahdollista; mutta tällä kertaa minun
+täytyi myöntää totuus.
+
+Vähemmän kuin neljännespenikulman päässä minä todellakin näin
+ihmisolennon nojautuneena äärettömän suurta kuusipuuta vasten; se oli
+oikea manalan Proteus, uusi Neptunuksen poika, joka paimensi tätä
+ääretöntä mastodonttilaumaa!
+
+_Immanis pecoris custos immanior ipse!_[60]
+
+Todellakin _immanior ipse!_ Tämä ei enää ollut tuo kivettynyt
+olento, jonka ruumiin löysimme kedolta luiden seasta, vaan elävä
+jättiläinen, joka kykeni pitämään näitä hirviöitä kurissa. Hän
+oli enemmän kuin kahdentoista jalan pituinen; pää oli suuri kuin
+puhvelihärällä ja ruokkoamattoman tukan peittämä; häntä olisi voinut
+sanoa todelliseksi ensimmäisten elefanttien aikakauden ihmiseksi.
+Kädessään hän heilutteli julman suurta puun oksaa, joka oli sovelias
+sauva tälle muinaisajan paimenelle. Me seisahduimme liikkumattomina
+hämmästyksestä. Mutta meidät voitiin huomata; täytyi siis paeta.
+
+-- Tulkaa, tulkaa! virkoin minä, vetäen setääni mukaani, ja nyt hän
+ensi kerran elämässään noudatti järjellistä neuvoa. Neljännestunnin
+kuluttua emme enää olleet tämän peloittavan vihollisen näkyvissä.
+
+Kun nyt hiljaisuudessa taas muistelen näitä asioita, kun rauha taas
+on palannut sieluuni, kun kuukausia on kulunut tämän kummallisen
+ja yliluonnollisen kohtaamisen jälkeen, niin en tiedä, mitä
+arvelisinkaan ja uskoisin koko asiasta. Ei, mahdotontahan tuo
+toki lieneekin! Aistimme ovat pettäneet meidät, silmämme eivät
+ole nähneet, mitä olivat näkevinänsä. Eihän tuolla maanalaisessa
+maailmassa ollut mitään ihmisolentoa. Eihän mikään ihmissukupolvi
+ole asumassa maan sisuksissa, aavistamattakaan sen pinnalla olevan
+asukkaita ja olematta lainkaan yhteydessä heidän kanssansa!
+Hulluuttahan sellainen luulo on! Suurinta hulluutta!
+
+Mieluummin myöntäisin, että on jokin muu eläin, joka
+ruumiinrakenteeltaan on melkein ihmisen muotoinen, jokin
+ensimmäisiltä geologisilta aikakausilta oleva apina, jokin
+protopiteki tahi mesopiteki, samanlainen kuin se, jonka Lartet löysi
+luukerroksista Sansanin luota. Mutta tämän suuruus meni kaikkein
+niiden rajojen yli, jotka uudemman ajan paleontologia tuntee. Se
+ei merkitse mitään! Apinahan se oli, niin, oikea apina, vaikka se
+kuuluisikin kuinka kummalliselta hyvänsä! Mutta mahdotontahan on,
+että siellä olisi ollut ihminen, oikea elävä ihminen, kenties koko
+sukupolvi, suljettuna maan sisuksiin! Kerrassaan mahdotonta!
+
+Olimme lähteneet tuosta kirkkaasta loistavasta metsästä, äänettöminä
+ihmettelystä ja niin hämmästyneinä, melkein kuin päästämme pyörällä.
+Juoksimme vastoin tahtoamme ja tunsimme ilkeän tunteen kuin
+olisi meillä ollut painajainen. Vaistomaisesti tulimme takaisin
+Lidenbrockin merelle, enkä tiedä, mihin sieluni olisi hairahtunut,
+jollei uusi ajatus olisi vienyt minua käytännöllisempiin huomioihin.
+
+Vaikka olin vakuutettu siitä, että kuljimme sellaisia maita, joissa
+emme vielä ennen olleet käyneet, niin huomasin usein kallioita,
+jotka olivat jotenkin samanmuotoisia kuin Port-Graübenin kalliotkin.
+Sitäpaitsi todistivat kompassin suunta ja vastentahtoinen
+palaamisemme Lidenbrockin meren pohjoisrannalle samaa asiaa. Joskus
+oli yhtäläisyys oikein erehdyttävä. Kallioilta ryöppysi sadoittain
+puroja ja pieniä putouksia, ja luulin tuntevani suturbrand-puut,
+uskollisen Hannun-puromme ja luolan, jossa olin elpynyt henkiin.
+Mutta jonkin matkaa kuljettuani herättivät taas mäen rinteet, uusi
+puro tahi jonkin kallion hämmästyttävä muoto mielessäni epäilyksiä.
+
+Ilmaisin epäilykseni sedälleni, ja hän epäili samoin kuin minäkin. Ei
+hänkään voinut tuntea tätä yksitoikkoista näköalaa.
+
+-- Nähtävästi emme ole tulleet samalle paikalle, mistä lähdimme
+vesille, sanoin minä hänelle, vaan myrsky on vienyt meidät
+jonnekin etemmäksi, ja jos kuljemme pitkin rantaa, niin tulemme
+Port-Graübeniin.
+
+-- Siinä tapauksessa on turhaa jatkaa tätä tutkimista, vastasi
+setäni, ja parasta on, että palaamme lautalle. Mutta ethän vain
+erehtyne Akseli?
+
+-- Sitä on vaikea päättää, setä, sillä nämä kalliot ovat niin
+yhdennäköiset. Luulen toki tuntevani sen niemen, jonka vieressä Hannu
+rakensi lauttamme; meidän pitäisi olla likellä sitä pientä satamaa,
+josta lähdimme, ellei se juuri olekin tässä! sanoin tarkastellen
+vähäistä lahdelmaa, jonka luulin tuntevani.
+
+-- Ei, Akseli, tuntisimmehan edes omat jälkemme, mutta minä en näe
+mitään. -- -- --
+
+-- Mutta minä kyllä näen, sanoin minä, ja sieppasin kiiltävän esineen
+hiekalta.
+
+-- Mitä sitten näet?
+
+-- Tämän, vastasin minä, ja näytin sedälleni ruostuneen tikarin,
+jonka olin löytänyt.
+
+-- Kas kummaa! sanoi hän; oliko sinulla siis mukanasi tämä ase
+lähtiessämme?
+
+-- Minullako? Ei suinkaan! Mutta teillä. -- -- --
+
+-- Ei tietääkseni, vastasi professori. Minulla ei ole ikinä ollut
+tätä kapinetta hallussani.
+
+-- Sepä on kummallista!
+
+-- Ei, se on varsin yksinkertainen asia, Akseli: islantilaisilla
+on usein tällaisia aseita, ja tämä on Hannun oma, häneltä se on
+varmaankin kadonnut. -- -- --
+
+Pudistin epäillen päätäni.
+
+-- Tämä tikari ei ole koskaan ollut Hannun.
+
+-- Olisikohan tämä siis jonkun muinais-ajan ihmisen ase, jonkun vielä
+elävän ihmisen, joka on tuon jättiläispaimenen aikalaisia? Eipä
+niinkään! Eihän tämä ole pronssikaudeltakaan, sillä tämän terä on
+teräksestä. -- --
+
+Setäni hillitsi minua joutumasta arveluitteni kautta harhatielle, ja
+sanoi vakavalla äänellänsä:
+
+-- Malta mielesi, Akseli, ja palaa täyteen järkeesi! Tämä tikari on
+kuudenneltatoista vuosisadalta, oikea tikari, jommoisia aateliset
+siihen aikaan pitivät vyöllänsä antaakseen viholliselleen viimeisen
+kuoleman piston. Se on espanjalainen ase, joka ei ole sinun eikä
+minun eikä linnustajan eikä kenenkään muun ihmisolennon, jotka
+kenties ovat maan sisässä asuneet!
+
+-- Uskallatteko sanoa?
+
+-- Katsopas, se ei olisi tällä tavoin taittunut siitä, että se on
+pistetty ihmisen kurkkuun; terä on ruosteen peitossa, joka ei ole
+yhden päivän tahi vuoden eikä yhden vuosisadan ikäinen.
+
+Tavallisuuden mukaan professori kävi yhä innokkaammaksi, kun hän
+jättihe mielikuvittelunsa valtaan.
+
+-- Akseli! sanoi hän, me olemme tekemässä suuren keksinnön! Tämä ase
+on ollut virumassa hiekalla sata, pari sataa tahi kolmekin sataa
+vuotta ja on taittunut kallioita vastaan tämän maanalaisen meren
+rannalla!
+
+-- Mutta eihän se ole tänne yksinänsä tullut, väitin minä
+innokkaasti; eihän se toki ole itsestänsä taittunut! Joku on täällä
+ollut ennen meitä! -- -- --
+
+-- Niin, joku mies.
+
+-- Ja tämä mies?
+
+-- Hän on piirtänyt nimensä tällä tikarilla! Tämä mies on vielä
+kerran tahtonut kädellänsä merkitä tien keskipisteeseen! Etsikäämme!
+Etsikäämme!
+
+Hyvin uteliaina kuljimme pitkin kallion muurin sivua, tutkien
+vähäisimpiäkin rakoja, jotka voisivat levitä käytäväksi.
+
+Sillä tavoin tulimme paikalle, missä rantasuikale oli kapeampi. Meri
+ulottui melkein kallion juureen saakka ja jätti korkeintaan sylen
+levyisen maakaistaleen vuoren ja rannan välille, ja kahden sinne
+pistävän kallion välissä huomattiin pimeän käytävän suu.
+
+Paadessa näimme kaksi puoleksi hävinnyttä kummallista kirjainta; tuon
+rohkean matkustajan nimen molemmat alkukirjaimet:
+
+        A. S.
+
+-- A. S! huudahti setäni. Arne Saknussemm! Aina vain Arne Saknussemm!
+
+
+
+
+XXXX
+
+
+Matkamme alusta asti olin saanut niin monta kertaa hämmästyä, että
+jo luulin osaavani olla ällistymättä ja pysyä välinpitämättömänä
+ihmettelemättä mitään. Mutta nähdessäni nämä kolmesataa vuotta sitten
+hakatut kirjaimet, valtasi minut sittenkin hämmästys. Edessäni oli
+tuon oppineen alkemistin puumerkki ja olipa tikarikin, jolla se
+oli piirretty, minun kädessäni. En siis enää voinut epäillä, ettei
+tuota mainiota matkustajaa olisi ollut ja ettei hän todella olisi
+pääsyt matkansa perille. Sillävälin kun nämä mietteet pyörivät
+päässäni, ylisteli professori Lidenbrock Saknussemmia eräänlaisella
+dityrambisella ylistyspuheella.
+
+-- Oi sinä nerokas mies! lausui hän, sinä et ole unohtanut mitään,
+joka muille kuolevaisille avaa tien maan läpi, ja sinun vertaisesi
+voivat löytää ne jäljet, jotka sinun jalkasi ovat tehneet kolme sataa
+vuotta sitte näiden pimeiden maanalaisten luolain pohjaan! Sinä olet
+antanut muidenkin silmien, kuin omiesi, katsella näitä ihmeitä!
+Soveliaisiin paikkoihin piirretty nimesi johdattaa matkustajan
+suoraan perille, jos hän on kylliksi rohkea seuraamaan sinua, ja
+tämän maamme keskipisteessä se vielä on piirrettynä omalla kädelläsi!
+Ah! Käynpä minäkin piirtämässä nimeni viimeiseen kallioon. Mutta
+tästä hetkestä alkaen olkoon tämä niemi, jonka olet nähnyt tämän
+keksimäsi meren rannalla, aina nimeltänsä Cap Saknussemm!
+
+Kuullessani setäni puhelevan jotenkin näillä sanoilla tunsin saman
+innostuksen syttyvän itsessänikin. Sisällinen tuli paloi rinnassani.
+Minä unohdin kaikki, sekä menomatkamme vaarat että palaamisemme
+vaikeudet. Mitä toinen ihminen oli tehnyt, sen tahdoin minäkin tehdä,
+eikä nyt mikään inhimillinen enää tuntunut mahdottomalta!
+
+-- Eteenpäin, eteenpäin! huusin minä.
+
+Kiiruhdin jo pimeätä käytävää kohti, kun professori seisahdutti
+minut, ja vaikka hän olikin varsin herkkä innostumaan, niin hän
+kehoitti kuitenkin minua olemaan kärsivällinen ja kylmäverinen.
+
+-- Palatkaamme ensin takaisin Hannun luokse, sanoi hän, ja tuokaamme
+lautta tälle kohdalle.
+
+Tottelin käskyä vastahakoisesti, ja kohta kuljimme kiiruusti
+rantakallioita myöten.
+
+-- Kuulkaapa setä, sanoin minä kulkiessamme, tähän asti ovat kaikki
+asianhaarat olleet meille varsin suotuisat.
+
+-- Niinkö arvelet, Akseli?
+
+-- Aivan varmaan; yksin myrskykin on ollut meille edullinen, sillä
+se vei meidät oikealle tielle. Siunattu olkoon myrsky! Se vei meidät
+takaisin tälle rannalle, josta kaunis sää vei meidät pois. Jos
+otaksuisimme, että pieni lauttamme olisi joutunut Lidenbrockin meren
+etelärannalle, mihin olisimme silloin joutuneet? Saknussemmin nimi ei
+olisi tullut silmiemme eteen, ja tällä kertaa olisimme kokonaan oman
+onnemme nojassa.
+
+-- Niinpä kyllä, Akseli, olipa todellakin Jumalan sallimus, että
+kulkiessamme etelään ajauduimme suoraan pohjoiseen Cap Saknussemmiin.
+Minun täytyy tunnustaa, että se seikka on enemmän kuin kummastuttava
+sekä senluontoinen, että minä en taida sitä millään tavoin selittää.
+
+-- Mitä se haittaa? Ei tapauksia tarvitse selitellä vaan käyttää
+niitä hyödyksensä!
+
+-- Epäilemättä, poikaseni, mutta -- -- --
+
+-- Mutta meidän täytyy palata pohjoista kohti, kulkea
+pohjois-Euroopan, Ruotsin, Venäjän, Siperian ja kukaties minkä muiden
+maiden alitse, sen sijaan että laskeutuisimme Afrikan erämaiden tahi
+valtameren aaltojen alle; muusta en pidä lukua!
+
+-- Niin, Akseli, sinä olet oikeassa, ja kaikki on taas hyvin, kun
+pääsemme tältä vaakasuoralta mereltä, joka ei voinut viedä meitä
+mihinkään maaliin. Meidän tulee laskeutua alaspäin, aina vain syvää
+syvemmälle! Muistapas, että meillä on puolentoistatuhannen penikulman
+matka tullaksemme maan keskipisteeseen.
+
+-- Joutavia! sanoin minä, siitä ei kannata puhua. Eteenpäin vain!
+
+Tätä järjetöntä keskustelua kesti vielä sittenkin, kun olimme
+tavanneet Hannun. Kaikki oli valmiina lähteäksemme heti; jokainen
+tavaramytty oli mukanamme. Me nousimme lautalle, purje nostettiin ja
+Hannu ohjasi kulkumme pitkin rantaa Cap Saknussemmiin päin.
+
+Tuuli ei ollut tällä kertaa sovelias lautallemme, jok ei voinut
+luovia, ja monessa kohdin meidän täytyi työnnellä sitä eteenpäin
+rautakärkisillä sauvoillamme. Usein täytyi meidän kiertää jotenkin
+pitkältä veden pinnassa olevia kareja; mutta kolmen tunnin
+purjehduksen jälkeen, s.o. noin kello kuuden seuduilla iltapäivällä,
+tulimme sopivaan valkamaan.
+
+Hyppäsin maalle ensimäisenä, sitten seurasi setäni ja islantilainen.
+Merimatka ei ollut minua vähääkään rauhoittanut, vaan päinvastoin
+tehnyt entistä rauhattomammaksi. Esitin vielä, että polttaisimme
+"laivamme" tehdäksemme paluun mahdottomaksi, mutta setäni vastusti
+tuumaa; ja mielestäni hän tuntui nyt sangen laimealta.
+
+-- Lähtekäämme edes viipymättä hetkeäkään.
+
+-- Lähtekäämme vain, poikaseni, mutta meidän pitää ensin tutkia tätä
+uutta käytävää, tietääksemme tarvitseeko laittaa köysiportaat kuntoon.
+
+Setäni sytytti Ruhmkorffin koneeseen sähkön palamaan, lautta
+sidottiin rantaan kiinni; käytävän suu oli vain parin kymmenen
+askeleen päässä, ja minä tunkeusin sinne pienen joukkomme etunenässä.
+
+Aukon suu oli melkein ympyriäinen ja noin viisi jalkaa läpimitaten.
+Se oli syntynyt kovaan kallioon, ja sen kautta muinoin syöksyneet
+tulikuumat aineet olivat tasoittaneet sen hyvin sileäksi; aukon
+alareuna oli maan tasalla, niin että helposti pääsimme sisään.
+
+Kuljimme melkein tasaista tietä, kunnes suuri kivilohkare sulki
+muutaman askeleen päässä meiltä tien.
+
+-- Kirottu kallionlohkare! huusin äkeissäni, kun äkkiä huomasin että
+voittamaton este pidätti kulkuamme.
+
+Etsimme oikealta ja vasemmalta puolelta, mutta mitään tietä tai
+aukkoa ei löytynyt. Huomasin pettyneeni sangen suuresti toiveissani,
+enkä tahtonut myöntää, että tämä este todellakin pidätti meitä.
+Kumarruin etsimään aukkoa kalliolohkareen ala- ja yläpuolelta, mutta
+joka paikassa oli edessäni samanlainen kivinen seinä. Hannu kuljetti
+lamppua pitkin koko seinää, mutta silläkin puolen oli kallio eheänä
+edessämme. Meiltä meni kaikki toivo päästä eteenpäin.
+
+Istahdin maahan, setäni asteli pitkään edestakaisin käytävässä.
+
+-- No, entä Saknussemm? virkoin minä.
+
+-- Niin, sanoi setäni, seisahtuikohan hänkin tämän kivisen portin
+eteen?
+
+-- Ei suinkaan, sanoin minä kiivaasti. Tämä kallion lohkare on
+myöhemmin sulkenut tien maanjäristyksen tahi jonkin magneettisen
+ilmiön vaikutuksesta. Monta vuotta on kulunut Saknussemmin
+paluumatkan ja tämän kiven tähän ilmestymisen välillä. Eikö ole
+selvä asia, että tämä käytävä on ennen ollut niiden ulossyöksyvien
+aineiden kulkuväylänä, jotka silloin esteettömästi kulkivat?
+Katsokaa vain näitä halkeamia, jotka risteilevät sinne tänne
+vuoressa. Koko vuori on muodostunut yhteenkasautuneista kappaleista,
+suunnattomista kivistä, ikäänkuin jättiläiset olisivat rakentaneet
+sen; mutta viimein paino kasvoi liian suureksi, ja lohkare putosi
+alas, sulkien siten tiemme niinkuin luhistuneessa holvissa. Tämä
+on vain satunnainen este, jota Saknussemm ei tavannut, ja jollemme
+voi raivata sitä tieltämme, niin olemme arvottomia pääsemään maan
+keskipisteeseen.
+
+Minähän tässä puhuin näin; professorin henki oli kokonansa vallannut
+minut. Keksintöhimo kannusti minua; minä unohdin menneet tapaukset
+ja halveksin tulevia. En ajatellut enää mitään siitä, mitä tämän
+pallon pinnalla oli, jonka keskipisteeseen kuljin; en muistanut
+kaupunkeja enkä maaseutuja, en Hampuria enkä Kuninkaankatua enkä
+Graüben-raukkaakaan, joka varmaankin uskoi minun hukkuneen maan
+sisustaan.
+
+-- Saamme siis, jatkoi setäni, raivata itsellemme tien rautakangella,
+ja kuokalla! Puhkaiskaamme tämä muuri!
+
+-- Se oli liian kova rautakangella murrettavaksi, väitin minä.
+
+-- Entä kuokalla?
+
+-- Liian vaikeaa!
+
+-- Mutta -- -- --
+
+-- Entä ruuti! Tehdään miina ja laukaistaan koko este ilmaan!
+
+-- Ruudillako?
+
+-- Aivan niin! Meillä on vain kallion lohkare murrettavana.
+
+-- Hannu, työhön käsiksi! sanoi setäni.
+
+Islantilainen palasi lautalle ja tuli pian takaisin tuoden mukanansa
+rautakangen, jota hän käytti hakatessaan kiveen reikää. Sepä ei
+ollutkaan mikään helppo tehtävä, sillä tarvittiin siksi iso reikä,
+että siihen mahtui viisikymmentä naulaa pumpuliruutia, jonka
+räjähdysvoima on neljä vertaa suurempi kuin tavallisen ruudin.
+
+Olin tavattomassa sielunjännityksessä. Sillä aikaa kuin Hannu
+teki työtä, autoin minä ahkerasti setääni pitkän sytyttimen
+valmistamisessa; se tehtiin kostutetusta ruudista ja liinavaatteesta.
+
+-- Meidän täytyy päästä eteenpäin! sanoin minä.
+
+-- Niin, kyllä meidän täytyy päästä, sanoi setäkin.
+
+Puoliyön aikana työmme oli valmis, ruuti oli sovitettu reikään, ja
+sytytin, joka oli pitkin käytävää, ulottui sen ulkopuolelle.
+
+Kipinä vain tarvittiin sytyttämään tämä hirveä panos.
+
+-- Huomenna! sanoi professori.
+
+Minun täytyi siis tyytyä odottamaan vielä kuusi pitkää tuntia.
+
+
+
+
+XXXXI
+
+
+Seuraava päivä, torstai elokuun 29 p., oli kaikinpuolin merkillinen,
+enkä voi koskaan ajatella sitä kauhistuksen saattamatta sydäntäni
+kiivaammin tykyttämään. Tästä ajasta alkaen ei meidän järjellämme
+eikä ymmärryksellämme ollut mitään sanottavaa, vaan me olimme
+täydellisesti luonnonvoimien heiteltävinä.
+
+Kello kuusi olimme liikkeessä. Nyt lähestyi hetki, jolloin meidän
+piti ruudin avulla raivata itsellemme tie kallioiden lävitse.
+
+Tahdoin itselleni kunnian saada sytyttää miinan. Kun tämä oli
+tehty, piti minun mennä toverieni luokse lautalle, jossa kaikki
+tavarat olivat vielä paikoillansa; sitten oli aikomuksemme laskea
+ulommaksi selälle, välttääksemme räjähdyksen seurauksia, jotka ehkä
+vaikuttaisivat ankarasti vuoren sisuksiin.
+
+Laskumme mukaan sytyttimen piti kestää kymmenen minuuttia, ennenkuin
+se sytyttäisi panoksen, ja minulla oli siis hyvää aikaa palata
+lautalle.
+
+Varustauduin arvelematta täyttämään tehtävääni.
+
+Kiiruusti syötyämme menivät setäni ja Hannu lautalle, mutta minä jäin
+rannalle mukanani lyhty, josta aioin ottaa tulen sytyttimeen.
+
+-- Mene nyt, poikaseni, sanoi setäni minulle, ja palaa heti takaisin
+luoksemme!
+
+-- Olkaa huoleti, vastasin minä; en minä leikittele matkalla.
+
+Menin heti käytävän suulle, avasin lyhtyni ja otin käteeni sytyttimen
+pään.
+
+Professori piti kelloansa kädessään.
+
+-- Oletko valmis? huusi hän minulle.
+
+-- Olen!
+
+-- No hyvä! Sytytä nyt siis, poikaseni!
+
+Sytytin nopeasti tulilangan, joka rätisi kuin tuli tappuroissa, ja
+sitten juoksin kiiruusti rantaan.
+
+-- Tule lautalle, ja lähtekäämme ulommaksi rannasta! sanoi setäni.
+
+Voimakkaalla sysäyksellä vei Hannu meidät ulommaksi; lautta meni
+parin kymmenen sylen päähän rannasta.
+
+Nyt oli tärkeä hetki, professori seurasi kellon osoitinten liikuntoa.
+
+-- Vielä viisi minuuttia! sanoi hän. Vielä neljä! Kolme!
+
+Valtimoni sykki kahdesti sekunnissa.
+
+-- Vielä kaksi! Yksi! -- -- Hajotkaa vuoret!
+
+Mitä tapahtui? En luule kuulleeni räjähdyksen pamausta, mutta kalliot
+saivat silmieni edessä toisen muodon ja hajosivat ikäänkuin verho.
+Näin pohjattoman syvyyden aukeavan rannalle. Meri nousi hirveään
+pauhuun, mutta muodosti ainoastaan yhden suunnattoman hyökyaallon,
+jonka harjalle lauttamme kohosi pystysuoraan.
+
+Me kaaduimme kaikki kolme pitkäksemme. Vähemmässä kuin sekunnissa
+tuli päivän valon sijaan musta pimeys, minkä jälkeen tunsin vakavan
+pohjan katoavan, ei jalkojeni, vaan lautan alta. Luulin sen syöksevän
+suoraan alaspäin, mutta niin ei ollut asia; tahdoin puhua sedälleni,
+mutta veden pauhina olisi estänyt häntä kuulemasta puhettani.
+
+Huolimatta pimeästä, pauhinasta, hämmästyksestä ja
+mielenliikutuksesta käsitin kuitenkin, mitä oli tapahtunut.
+
+Ilmaan räjähtäneen kallion alla oli ollut suuri aukko; räjähdys oli
+vaikuttanut jonkinlaisen maanjäristyksen tässä maanpinnassa, joka
+jo entisestään oli ristiin rastiin halkeillut; aukko avautui, ja
+kurimukseksi muuttunut meri tempaisi meidät mukaansa. Luulin olevamme
+hukassa.
+
+Tunti, parikin tuntia -- kukaties kuinka pitkä aika? -- kului tällä
+tavoin. Me pysyttelimme yhdessä ja pidimme toisistamme kiinni,
+ettemme putoaisi pois lautalta, joka sai kestää mahdottoman ankaroita
+sysäyksiä, kun se sattui kallion syrjiin. Näitä sysäyksiä sattui
+kuitenkin verraten harvoin, mistä päättelin, että käytävä oli sangen
+avara. Tämä oli epäilemättä Saknussemmin kulkema tie, mutta nyt emme
+matkustaneet sitä yksin, vaan olimme ymmärtämättömyydessämme vetäneet
+mukaamme koko meren.
+
+Nämä ajatukset johtuivat mieleeni jotenkin epäselvinä ja hämärinä,
+kuten helposti ymmärtää; ja töin tuskin saatoin pitää ajatuksiani
+koossa tällä huimaavalla matkalla, joka oli kuin yhtämittaista
+putoamista. Päättäen tuulesta, joka puhalsi vasten silmiäni, mahtoi
+kulkumme olla nopeampaa kuin nopeimman pikajunan; sellaisessa
+menossa oli siis aivan mahdotonta sytyttää tulisoihtua, ja viimeinen
+sähkökoneemme oli mennyt rikki räjähdyksessä.
+
+Hämmästyin siis kelpo lailla, kun yhtäkkiä näin tulen valon
+vieressäni ja Hannun rauhallisen olemuksen valaistuna. Taitavan
+linnustajan oli onnistunut saada viritetyksi lyhtyyn valkea, ja
+vaikka tuli ilman vedossa alituisesti uhkasi sammua, se kuitenkin
+levitti vähän valoa tähän kamalaan pimeyteen.
+
+Käytävä oli avara, niinkuin olin arvannutkin, eikä niukka valo
+sallinut meidän yhtaikaa nähdä molempia sivuseiniä. Vesi, joka
+kiidätti meitä mukanansa, putosi korkeammalta kuin Amerikan
+pahimmissa putouksissa. Sen pinta oli ikäänkuin nopeasti eteenpäin
+kiitävä nuolikimppu; sopivampaa vertausta en löydä sille tunteelle,
+jonka se minussa herätti. Välistä joutui lauttamme vesipyörteisiin
+ja kulki silloin eteenpäin nopeasti pyörien ympäri. Kun se lähestyi
+käytävän seiniä, käänsin lyhdyn sinnepäin ja saatoin arvata
+kulkumme nopeuden siitä, että kallioseinän epätasaisuudet näyttivät
+loppumattomilta viivoilta ja että oli kuin olisimme olleet suljetut
+liikkuvista viivoista kudottuun verkkoon. Arveluni mukaan kuljimme
+noin kolmekymmentä penikulmaa tunnissa.
+
+Setäni ja minä tuijotimme tylsästi eteemme ja tartuimme jäljelle
+jääneeseen mastontynkään, sillä masto oli räjähdyksessä katkennut
+keskeltä poikki. Me käänsimme selkämme ilmanvetoa vastaan, ettemme
+tukehtuisi liikunnon kiivaudesta, jota ei mikään ihmisvoima voinut
+hillitä.
+
+Sillävälin kului aika; asemamme ei tullut vähääkään paremmaksi,
+päinvastoin sattui tapaus, joka saattoi sen yhä hankalammaksi.
+
+Koettaessani järjestää tavaroitamme huomasin, että suurin osa
+niistä oli kadonnut, kun meri räjähdyksen jälkeen tempasi meidät
+niin väkivaltaisesti mukaansa. Tahdoin tarkalleen tietää mitä
+varoja meillä oli mukanamme, ja aloin lyhty kädessä tutkia asiaa.
+Tieteellisistä kojeistamme ei ollut jäljellä muita kuin kompassi
+ja kronometri. Köysistä ja portaista ei ollut jäljellä muuta kuin
+maston ympäri kääritty köydenpätkä. Meillä ei enää ollut kuokkaa, ei
+rautakankea, ei vasaraa, ja pahin juttu kaikista, ei ruokaa enempää
+kuin päiväksi!
+
+Tutkin pienimmätkin raot lautalla, yksin vähäisimmät kolotkin hirsien
+ja lankkujen saumoissa. Kaikki tyhjää! Meillä ei ollut muuta evästä
+kuin palanen kuivaa lihaa ja muutamia kuivia korppuja.
+
+Tunsin itseni peräti masentuneeksi, enkä voinut käsittää, miten
+selviytyä! Ja kumminkin, mitä vaaraa minä niin kovin pelkäsin?
+Kuinka voisimme päästä ylös niistä syvyyksistä, johon vastustamaton
+virta meidät vei, vaikka meillä olisi ollut evästä kuukausiksi ja
+vuosiksikin? Mitä hyödytti hätäillä kuolevamme nälkään, kun kuolema
+oli edessämme niin monessa muussakin muodossa? Saisimmekohan edes
+aikaa kuolla nälkään?
+
+Kuvaillessani mielessäni näitä unohdin nykyisen vaaran, ja pelkäsin
+vain tulevaisuuden uhkaa, joka hirveänä tuli mieleeni. Kenties
+kuitenkin voisimme pelastua veden raivosta ja palata maan pinnalle?
+Mutta millä tavoin? Sitä en tiedä. Mistä? Se olisi samantekevää. Yksi
+mahdollisuus tuhansista on kumminkin mahdollisuus, mutta nälkäkuolema
+sitävastoin ei jättänyt meille vähintäkään toivoa.
+
+Mieleeni johtui puhua sedälleni asemastamme osoittaakseni hänelle,
+mimmoisessa kurjassa tilassa olimme, ja tarkoin laskeaksemme
+kuinka pitkä aika meillä vielä oli elettävänä, mutta minulla oli
+kylliksi voimia pitää suuni kiinni ja antaa hänen pysyä tyynessä
+kylmäkiskoisuudessaan.
+
+Tällä kertaa alkoi tuli lyhdystämme vähetä vähenemistään sammuen
+viimein kokonaan. Kynttilän sydän oli palanut loppuun, emmekä enää
+voineet ajatellakaan valaista sysimustaa pimeyttä. Meillä oli tosin
+vielä tulisoihtu, mutta sitä ei saattanut polttaa kovassa tuulessa.
+Silloin ummistin silmäni niinkuin lapsi, etten tarvitsisi nähdä
+pimeyttä.
+
+Pitkän ajan kuluttua kävi kulkumme kahta vertaa nopeammaksi, päättäen
+ilman puhaltamisesta kasvojani vastaan. Vesi syöksyi erittäin
+jyrkästi alaspäin, ja luulin todellakin, ettemme enää kulkeneet
+veden päällä, vaan putosimme suoraan alas, sillä tunsin omituista
+putoamisen tunnetta. Setäni ja Hannu olivat tarttuneet lujasti
+käsivarsiini ja pitivät minusta kiinni.
+
+Kun oli kulunut jonkin aikaa -- kuinka kauan, sitä en saata
+arvostella -- tunsin yhtäkkiä nytkähdyksen; lautta ei sattunut
+mihinkään kovaan esineeseen, mutta seisahtui kuitenkin. Suunnaton
+vedenpaljous syöksi sen yli; olin tukehtua -- -- -- olin
+hukkumaisillani -- -- --
+
+Mutta tätä vedenpaisumusta ei kestänyt kauan, ja muutaman sekunnin
+kuluttua olin taas vapaassa ilmassa, jota vedin keuhkoihini täysin
+henkäyksin. Setäni ja Hannu puristivat käsiäni, niin että ne olivat
+musertua, ja vielä kerran vei lautta meitä eteenpäin.
+
+
+
+
+XXXXII
+
+
+Luulen että kello oli noin kymmenen paikoilla illalla. Kuulo oli
+ensimmäinen aistini, joka teki tehtävänsä viime tapauksen jälkeen.
+Minä kuulin melkein heti paikalla, -- sillä olihan se oikeaa
+kuulemista -- äänettömyyden vallitsevan käytävässä sen ankaran
+pauhinan jälkeen, joka monen tunnin kuluessa oli täyttänyt korvani.
+Vihdoin kuuluivat korviini epäselvänä mutinana setäni sanat:
+
+-- Me nousemme ylöspäin!
+
+-- Mitä tarkoitatte? huusin minä.
+
+-- Niin, me nousemme! me nousemme!
+
+Kun ojensin käteni koetellakseni kallioseinää, loukkasin sormeni;
+nousimme ylöspäin hyvin nopeasti.
+
+-- Tulisoihtu! tulisoihtu! huusi professori.
+
+Hyvin työläästi sai Hannu soihdun viimeinkin sytytetyksi, ja vaikka
+nousimme yhä ylöspäin, kohosi liekkikin samoin ylöspäin ja levitti
+kylliksi valoa valaistaksensa koko näköpiirimme.
+
+-- Niin on kuin luulinkin, sanoi setäni. Me olemme ahtaassa kaivossa,
+joka on vähemmän kuin neljän sylen laajuinen laidasta laitaan. Vesi,
+joka on ehtinyt sen pohjaan, kohoaa nyt ja me sen mukana.
+
+-- Mihin?
+
+-- Sitä en tiedä, mutta meidän täytyy olla valmiit kaikkeen.
+Me kuljemme ylöspäin vauhtia, jonka arvioin kahdeksi syleksi
+sekunnissa; se on satakaksikymmentä syltä minuutissa eli enemmän kuin
+puolikolmatta penikulmaa tunnissa. Kyllä tälläkin tavalla pääsee
+eteenpäin maailmassa.
+
+-- Niin, jollei satu estettä tielle ja jos tässä kaivossa on aukko!
+Mutta jos se on umpinainen, jos ilma vähitellen pusertuu kokoon veden
+painaessa alhaalta, niin olemme hukassa!
+
+-- Akseli, vastasi professori aivan tyynenä, meidän tilamme on
+melkein epätoivoinen, mutta onhan meillä edes jokin pelastuksen
+toivo, ja tätä minä juuri tahdon koettaa. Jos me joka silmänräpäys
+voimme tuhoutua, niin voimme myös joka silmänräpäys pelastua.
+Olkaamme siis valmiit käyttämään jokaista tilaisuutta hyväksemme.
+
+-- Mutta mitä sitten voimme tehdä?
+
+-- Voimmehan syömällä vahvistaa voimiamme.
+
+Tämän kuullessani katselin tylsästi setääni; nyt minun täytyi
+ilmoittaa, mitä en olisi tahtonut, ja sanoin:
+
+-- Syömälläkö?
+
+-- Niin kyllä, viipymättä.
+
+Professori lausui sen lisäksi muutaman sanan tanskaksi. Hannu pudisti
+päätään.
+
+-- Mitä? huusi professori, ovatko ruokatavaramme joutuneet hukkaan?
+
+-- Ovat, tässä on kaikki mitä on jäljellä! pieni lihapalanen meille
+kolmelle yhteensä!
+
+Setäni katsoi minuun eikä tahtonut ymmärtää sanojani.
+
+-- No, luuletteko vielä, että pelastumme?
+
+En saanut vastausta.
+
+Tunti kului ja rupesin tuntemaan ankaraa nälkää, mutta ei kukaan
+meistä rohjennut liikuttaakaan vähäistä evään jäännöstämme.
+
+Sillävälin nousimme lakkaamatta huimaavan nopeasti. Välistä
+ilmanhenki esti meitä hengittämästä, aivan kuin silloin, kun
+ilmapurjehtijat joskus nousevat liian nopeasti. Mutta sen sijaan,
+että nämä tuntevat vilua samassa suhteessa kuin nousevat ylöspäin
+ilmakehän ylempiin kerroksiin, oli meillä päinvastainen tunne. Lämpö
+kohosi hämmästyttävän nopeasti nousten varmaankin tällä hetkellä
+neljäänkymmeneen asteeseen. Mitä tämä muutos merkitsi? Tähän asti
+oli todellisuus osoittanut Davyn ja Lidenbrockin teoriat oikeiksi;
+tähän asti olivat erityiset seikat -- tulenkestävät kalliot, sähkö ja
+magnetismi -- lieventäneet luonnon yleisiä lakeja ja antaneet meille
+kohtuullisen lämmön, sillä minun mielestäni oli oppi maanalaisesta
+tulesta yhä vain ainoa todellinen ja selvä selitys maapallostamme.
+Olimmekohan nyt menossa sellaiseen paikkaan, jossa kaikki nämä
+luonnonvoimat riehuvat valtoiminaan ja jossa kuumuus sulattaa kaikki
+kalliotkin? Juuri sitä pelkäsin, ja siksi lausuin professorille:
+
+-- Jollemme huku veteen tahi muserru kallioita vastaan, emmekä kuole
+nälkään, niin on meillä ainakin odotettavana sellainen kohtalo, että
+kärvennymme elävältä.
+
+Hän ei vastannut, vaan kohautti sääliväisesti olkapäitään ja vaipui
+jälleen ajatuksiinsa.
+
+Tunti kului, eikä tilassamme tapahtunut mitään muutosta, paitsi että
+lämpö kohosi hiukan. Viimein setäni alkoi taas puhua:
+
+-- Kuulkaapa nyt, sanoi hän, meidän täytyy tehdä päätös.
+
+-- Tehdä päätös? sanoin minä.
+
+-- Niin, meidän täytyy vahvistaa voimiamme. Jos koetamme pitkittää
+elämäämme joitakuita tunteja sillä tavoin, että säästämme tätä ruoan
+jäännöstä, niin uuvumme jo ennen loppuamme.
+
+-- Niin kyllä, ennen loppuamme, jota emme kauan tarvitsekaan odottaa.
+
+-- Entä jos ilmestyy pelastuksen tilaisuus, jolloin silmänräpäyksen
+ajan täytyy reippaasti toimia, niin mistä silloin saamme voimia, jos
+nyt uuvutamme itsemme nälällä?
+
+-- Mutta, setä, mitä meillä sitten on jäljellä, kun olemme syöneet
+tämän lihapalan?
+
+-- Ei mitään! Akseli, ei mitään! Mutta tuletko siitä kylläisemmäksi,
+jos vain katselet sitä? Niinhän puhut kuin ainakin ihminen, jolla ei
+ole omaa tahtoa, kuin voimaton olento!
+
+-- Ettekö sitten itse ole epätoivoissanne? kysyin äreästi.
+
+-- En! vastasi professori vakavasti.
+
+-- Mitä? Luuletteko vielä mahdolliseksi, että pelastumme?
+
+-- Aivan varmaan! Ja niin kauan kuin sydämeni sykkii ja veri virtaa
+suonissani, en hyväksy sitä, että ajatteleva olento antautuu
+epätoivon valtaan.
+
+Mitkä erinomaiset sanat! Miehen, joka tällaisessa tilanteessa saattoi
+puhua sellaisia sanoja, täytyi olla harvinainen ihminen.
+
+-- No mitä siis aiotte tehdä? kysäisin minä.
+
+-- Syödä jäljellä olevan ruokamme viimeistä suupalaa myöten
+vahvistaaksemme riutuneita voimiamme. Saattaa olla, että tämä on
+viimeinen ateriamme; olkoon menneeksi! Mutta olemmehan edes täysissä
+voimissa emmekä uuvuksissa.
+
+-- Olkoon menneeksi sitten! Syökäämme siis! sanoin minä.
+
+Setäni otti lihapalan ja ne muutamat korput, jotka olivat säilyneet
+haaksirikostamme, jakoi ne tasan kolmeen osaan, joten kukin meistä
+sai osaksensa naulan verran. Professori söi halukkaasti melkein
+kuumeentapaisella kiireellä; minä sitävastoin haluttomasti, melkein
+vastahakoisesti, vaikka olin nälissäni; Hannu taas söi hiljaisesti,
+kohtuullisesti, äänettömänä pureskellen pieniä paloja ja niellen
+palansa tyynesti, niinkuin ainakin se, jota eivät tulevaisuuden
+huolet hätyytä. Tarkasti etsittyänsä hän löysi puoli pulloa viinaa,
+jota hän tarjosi meille, ja tämä oivallinen juoma virkistikin minua.
+
+-- Oivallista! sanoi Hannu kun hänen vuoronsa tuli.
+
+-- Erinomaista! vakuutti setäkin.
+
+Minä olin taas saanut hiukan toivoa, mutta viimeinen ateriamme oli
+syöty; kello oli viisi aamulla.
+
+Ihminen on kertakaikkiaan sellainen, että kun ravinnon tarve on
+tyydytetty, niin on vaikeaa ymmärtää nälän tuskia: niitä täytyy itse
+tuntea voidakseen käsittää oikein. Pitkän paastoamisen jälkeen siis
+lihapalanen ja muutamat korput saattoivat entiset kärsimyksemme
+unohduksiin.
+
+Syötyämme jättäytyi jokainen meistä mietteittensä valtaan. Mitähän
+Hannu mahtoi ajatella, hän, joka oli kotoisin kaukaiselta saareltansa
+ja jolla oli itämaalaisen nöyryys taipua kohtaloonsa? Minä puolestani
+vaivuin muistelmiini; ne veivät minut takaisin maapallon pinnalle,
+josta minun ei olisi pitänyt ikinä lähteä. Kuninkaankadun varrella
+oleva talo, Graüben raukkani, sekä lempeä Martta kulkivat sieluni
+silmien ohi, ja tuo kohtalokas pauhina, joka kuului maan sisustasta,
+oli mielestäni kuin kaupunkien melu tuolla ylhäällä.
+
+Setäni sitävastoin pysyi aina vain asiassa ja tutki tarkoin maan
+laatua tulisoihtu kädessä; hän koetti päästä varmuuteen asemastamme
+tarkastelemalla maakerroksia. Tämä laskelma, tai pikemmin arvio,
+sattui tietysti vain likimaille, mutta oppinut mies on aina oppinut,
+kun hän vain pysyy levollisena, ja varmaa on, että tätä ominaisuutta
+oli professori Lidenbrockilla sangen suuri määrä. Kuulin hänen
+mutisevan geologisia sanoja, ymmärsin ne ja tunsin vastoin tahtoani
+tämän tutkimuksen huvittavan itseäni vielä elämäni yhdennellätoista
+hetkellä.
+
+-- Tulensyöksemää graniittia! virkkoi hän. Vielä olemme ensimmäisen
+aikakauden rajojen sisällä, mutta me nousemme! Me nousemme! Kuka
+tietää?
+
+Kuka tietää? Hänellä on vielä toivoa! Hän koetteli kädellänsä
+pystysuoraa seinää ja lausui muutaman silmänräpäyksen kuluttua:
+
+-- Tässä on gneissiä! Katinkultaa! Hyvä! Kohta olemme
+siirtymisaikakauden kerroksissa, ja sitten -- --
+
+Mitä hän tarkoitti? Saattoiko hän mitata päämme yläpuolella olevan
+maakuoren vahvuutta? Oliko hänellä mitään keinoa laskea sitä? Ei!
+Manometri oli menetetty, eikä mikään arviolasku voinut korvata sitä.
+
+Kuumuus eneni enenemistään, tunsin hikoilevani kuin tulisessa
+löylyssä. En voi verrata sitä muuhun kuin siihen kuumuuteen, joka
+lähtee raudan sulatusuunista silloin kuin sulaa rautaa paraikaa
+valetaan muotteihin. Vähitellen täytyi Hannun, sedän ja minun riisua
+takkimme ja liivimmekin; vähimmätkin vaatekappaleet olivat meille
+harmiksi ja kiusaksi.
+
+-- Kohoammeko me tulisena hehkuviin kerroksiin? huusin minä, kun
+kuumuus kävi kahta vertaa ankarammaksi.
+
+-- Ei! vastasi setäni; sehän on mahdotonta! Aivan mahdotonta!
+
+-- Mutta onhan kallio kuuma! sanoin minä koeteltuani seinää.
+
+Kun heti sen jälkeen käteni sattui veteen, täytyi minun tempaista se
+takaisin.
+
+-- Vesi on kiehuvan kuumaa! huusin minä.
+
+Tällä kertaa professorin ainoana vastauksena oli vihainen viittaus.
+
+Silloin valtasi minut vastustamaton kauhistus, enkä voinut siitä
+enää päästä; tunsin jo edeltäpäin jotakin erikoista tapahtuvaksi,
+jommoista ei rohkeinkaan mielikuvitus voi keksiä. Mieleeni iski
+ajatus, joka ensin tuntui epätodennäköiseltä, mutta muuttui viimein
+varmuudeksi; koetin karkoittaa sitä mielestäni, mutta se palasi
+alinomaa takaisin. En uskaltanut lausua sitä julki, mutta muutamat
+huomiot, jotka vastoin tahtoani tulin tehneeksi, osoittivat
+vakaumukseni todeksi. Tulisoihdun himmeässä valossa huomasin
+kallioiden levottomasti liikkuvan; nähtävästi oli tapahtumaisillaan
+jokin ilmiö, jossa sähkölläkin oli osansa; sen lisäksi tämmöinen
+hirveä kuumuus, tämä kiehuva vesi! -- -- minä katsoin kompassiin.
+
+Se oli kuin hulluna!
+
+
+
+
+XXXXIII
+
+
+Niin! Kompassi oli hulluna. Neula hyppeli jyrkästi pohjoisesta
+etelään, kääntyili kaikkiin ilmansuuntiin ja heilui edestakaisin,
+ikäänkuin sitä olisi pyörryttänyt.
+
+Tiesin varsin hyvin, että maan malmipitoinen ulkokuori ei ole koskaan
+levossa; ne muutokset, jotka tapahtuvat sisimpien aineiden sulamisen
+vaikutuksesta, samoinkuin tärähdykset, joita suuret virrat ja
+magnetismi synnyttävät, muuttavat alituisesti sen tilaa, silloinkin
+kun sen pinnalla asuvat olennot eivät huomaa sen liikkumista. Minun
+ei siis olisi pitänyt hämmästyä tästä ilmiöstä tahi ei ainakaan
+päästää sellaista hirveätä ajatusta syntymään aivoissani.
+
+Mutta minä en voinut enää erehtyä muutamista muista seikoista. Pauke
+ja jyske kävivät hirvittäviksi; en voinut verrata niitä muuhun kuin
+tykkipatterin räminään ja jyrinään kivikadulla. Se oli yhtämittaista
+ukkosen jyrinää.
+
+Sähköilmiöiden riivaama hurja kompassi tuki osaltaan käsitystäni.
+Maan malminen kuori oli puhkeamaisillaan, kalliot näyttivät uhkaavan
+syöksyä jälleen yhteen, rako oli menossa umpeen ja tyhjä paikka
+täyttymäisillään. Silloin me pienet raukat olisimme litistyneet
+hienoksi moisessa peloittavassa syleilyssä.
+
+-- Setä! setä! huusin minä, me olemme hukassa.
+
+-- Mikä hätä sinulla taas on? vastasi hän hämmästyttävän
+levollisesti. Mitä nyt?
+
+-- Mikäkö nyt on hätänä! Katsokaa kuinka seinät horjuvat, kuinka
+kallio liikkuu! Ja tämä polttava helle, tämä kiehuva vesi, nämä
+höyryt, tämä hurja kompassi, kaikki ovat maanjäristyksen enteitä.
+
+Setäni pudisti hiljaa päätänsä.
+
+-- Maanjäristyksenkö? virkkoi hän.
+
+-- Niin!
+
+-- Poikani, luulenpa, että erehdyt!
+
+-- Mitä! ettekö tunne näitä enteitä? -- -- --
+
+-- Maanjäristyksen enteitäkö? En! Minä odotan jotakin parempaa!
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Tulivuoren purkausta, Akseli!
+
+-- Tulivuoren purkausta! sanoin minä. Me olemme siis tulivuoren
+aukossa!
+
+-- Niin minäkin luulen, vastasi professori hymyillen, ja se onkin
+parasta, mitä meille voi tapahtua!
+
+Parasta mitä voi tapahtua! Olikohan setäni hullu? Mitä tämä merkitsi?
+Miksi hän oli näin tyynellä mielellä ja hymyili?
+
+-- Mitä! huusin minä, me olemme joutuneet tulivuoren purkaukseen!
+Sallimus on tuonut meidät tulisen laava-aineen, sulavien kallioiden,
+kiehuvan veden ja kaikkien ulossyöksevien aineiden kulkuväylään!
+Nämä aineet sysäävät meitä eteenpäin, ajavat meidät ulos maan
+sisuksista, tulivuori viskaa meidät ilmaan kivien mukana, tuhka- ja
+kuonasateessa, oksentaa meidät ilmoille tuliliekkien keskellä, ja
+tämä on sitten parasta, mitä meille saattaa tapahtua!
+
+-- Niin! vastasi professori, katsellen minuun silmälasiensa ylitse,
+sillä se on ainoa keino, jolla voimme päästä takaisin maan pinnalle!
+
+Minun täytyy jättää mainitsematta ne tuhannet eri ajatukset, jotka
+risteilivät aivoissani. Setäni oli oikeassa, aivan oikeassa;
+eikä hän ollut milloinkaan näyttänyt mielestäni rohkeammalta tai
+turvallisemmalta kuin tällä kertaa, kun hän tyynesti odotti ja
+edeltäpäin laski tulivuoren purkautumisen mahdollisuutta.
+
+Me nousimme yhä; yö kului samalla tavalla. Pauhina ympärillämme
+kasvoi monta vertaa kovemmaksi; olin tukehtumaisillani, luulin jo
+viimeisen hetkeni olevan käsissä, ja yhtäkaikki mielikuvitukseni
+toimi niin, että rupesin taas ajattelemaan. Mutta seurasin
+tahdottomana ajatusteni juoksua yrittämättäkään hillitä niitä!
+
+Oli selvää, että tulivuoren purkaus sysäsi meitä eteenpäin; lauttamme
+alla oli kiehuvaa vettä ja veden alla kokonainen laavatulva,
+kivisekoitus, joka tulivuoren huipulla hajoaisi joka suuntaan. Me
+olimme siis tulivuoren kidassa. Siitä ei ollut epäilystä.
+
+Mutta sammuneen Sneffels-vuoren sijaan olimme nyt jossakin
+todellisesti tulta syöksevässä vuoressa. Minä siis ihmettelin
+itsekseni, mikähän vuori se mahtoi olla, ja mihin maapallon paikkaan
+se oksentaisi meidät kidastaan.
+
+Tietysti jonnekin pohjoisiin seutuihin, se oli selvää. Kompassimme
+oli aina vain osoittanut oikealle päin, ennenkuin se tuli hulluksi.
+Cap Saknussemmista alkaen olimme ajautuneet satoja penikulmia
+suoraan pohjoiseen päin. Olimmekohan kenties joutuneet takaisin
+Islantiin? Syöksyisimmeköhän ilmoille Heklan suusta tahi jostakin
+niistä seitsemästä muusta tulivuoresta, jotka ovat tällä saarella?
+Viidensadan penikulman päässä länteen päin en muistanut tällä
+leveysasteella olevan mitään muita tulivuoria paitsi eräitä vähän
+tunnettuja Amerikan luoteisrannalla. Idässäpäin oli yksi ainoa,
+kahdeksannellakymmenennellä leveysasteella, nimittäin Esk, Jean Mayen
+saarella, Huippuvuorten läheisyydessä! Tulivuorenaukoista ei siis
+ollut puutetta, ja ne olivat kylliksi avaroita oksentaaksensa vaikka
+kokonaisia armeijoja! Mutta sitä yritin aprikoida, mistä aukosta
+meidän oli määrä pujahtaa ulos.
+
+Aamulla nousimme ylöspäin yhä kiivaammin. Sen sijaan että kuumuus
+olisi vähentynyt lähempänä maan pintaa, se yhä eneni, mutta siihen
+oli syynä tulivuoren vaikutus ja se seikka, että kuumuus oli tälle
+paikalle ominaista. Meitä eteenpäin kuljettavasta voimasta ei minulla
+ollut mitään epäilyä. Ääretön, monen sadan ilmakehän paine, joka
+oli syntynyt maan sisukseen keräytyneistä höyryistä, ajoi meitä
+vastustamattomasti eteenpäin. Mutta mihin lukemattomiin vaaroihin se
+meidät veikään!
+
+Kohta levisi tähän pystyyn käytävään kellertävää valoa; oikealla ja
+vasemmalla huomasin syviä käytäviä, jotka olivat ikäänkuin äärettömiä
+aukkoja, joista syöksyi esiin paksua höyryä; rätisevät tulenliekit
+näyttivät nuoleksivan seiniä.
+
+-- Katsokaa, setä! katsokaa! huusin minä.
+
+-- Niin, ne ovat rikkiliekkejä. Ei ole mikään sen luonnollisempaa
+tulivuoren purkautumisessa.
+
+-- Mutta entäs jos ne sulkevat meidät keskeensä.
+
+-- Eivät ne tee sitä.
+
+-- Entäs jos ne tukehduttavat meidät?
+
+-- Eivät ne meitä tukehdutakaan! Käytävä levenee laajemmaksi, ja jos
+niin tarvitaan, niin voimme lähteä pois lautalta ja etsiä suojaa
+jostakin vuoren loukosta.
+
+-- Entä vesi, kohoava vesi?
+
+-- Ei täällä enää olekaan vettä, Akseli, vaan jonkinlaista
+laavapuuroa, joka viepi meidät mukanansa tulivuoren suulle.
+
+Vesi oli todellakin kadonnut aitamme. Sen tilalle oli ilmestynyt
+jotenkin tiheitä, mutta kuitenkin kiehuvia aineita. Ilma kävi
+sietämättömän kuumaksi, ja jos meillä olisi ollut lämpömittari, niin
+se olisi varmaankin osoittanut seitsemääkymmentä astetta! Hiki valui
+meistä virtanaan; ja jollemme olisi nousseet niin vinhaa vauhtia
+ylöspäin, niin olisimme varmaan tukehtuneet.
+
+Professori ei kuitenkaan vaatinut meitä noudattamaan esitystään
+ja poistumaan lautalta, ja oikeassa hän olikin. Nämä muutamat
+kokoonkyhätyt pölkyt muodostivat sentään vakavan pinnan, turvallisen
+jalansijan, jota emme mistään muualta olisi löytäneet.
+
+Kello kahdeksan aamulla tapahtui jotakin, jota ennen ei ollut
+sattunut. Kohoava liike lakkasi yhtäkkiä; lautta oli aivan
+liikkumattomana.
+
+-- Mikä nyt on? kysyin minä, kun horjahdin tästä seisahtumisesta,
+ikäänkuin jostakin sysäyksestä.
+
+-- Pysähdys, vastasi setäni.
+
+-- Pysähtyykö tulivuoren purkaus?
+
+Edessämme näkyivät kauniin meren välkkyvät laineet.
+
+-- Enpä luule.
+
+Minä nousin ja katselin ympärilleni. Kenties esiinpistävä
+kallionkieleke oli seisahduttanut lautan, joka nyt silmänräpäyksen
+ajan vastusti ulossyökseviä aineita. Siinä tapauksessa pitäisi
+koettaa saada lautta irti niin pian kuin suinkin mahdollista.
+
+Mutta niin ei ollut; kaikki ulossyöksevät aineet, tuhka, kuona ja
+kivisirpaleet, olivat seisahtuneet ja lakanneet kohoamasta.
+
+-- Taukoaakohan tulivuoren purkaus? huusin minä.
+
+-- Oh! virkkoi professori, pelkäätkö sitä, poikaseni? Ole huoleti; ei
+tätä lepoa kauan kestä: sitä on jo kestänyt viisi minuuttia, ja pian
+jatkamme nousuamme vuoren aukon suulle.
+
+Näin puhellessansa professori alinomaa katseli kelloansa, ja nytkin
+kävi hänen ennustuksensa toteen. Kohta rupesi lautta taas kiivaasti
+liikkumaan, kulkien noin pari minuuttia, jolloin se seisahtui
+uudestaan.
+
+-- Hyvä! sanoi setäni, katsoen kelloonsa, kymmenen minuutin kuluttua
+se taas lähtee liikkeelle.
+
+-- Kymmenenkö minuutin kuluttua?
+
+-- Niin; tällä tulivuorella on ajoittaiset purkaukset. Se sallii
+meidän vetää henkeämme samalla kun se itsekin hengittää.
+
+Se oli totta. Määrättyyn aikaan syöksyimme taas ylöspäin erinomaisen
+nopeasti. Meidän täytyi tarttua lujasti kiinni lautan pölkkyihin
+pysyäksemme sillä. Sitten se taas pysähtyi.
+
+Olen myöhemmin monesti aprikoinut tätä kummallista ilmiötä keksimättä
+siihen tyydyttävää selitystä. Minusta on kuitenkin selvää, ettemme
+olleet tulivuoren päätorvessa, vaan jossakin sivu-uomassa, jossa
+tuntui jonkinlainen vastavaikutus.
+
+En voi sanoa, kuinka nopeasti tämä temppu uudistui. Sen ainoastaan
+voin vakuuttaa, että me jokaisella uudella sysäyksellä syöksyimme
+eteenpäin yhä kiivaammin ja lensimme ylöspäin tykin luodin vauhdilla.
+Joka kerta kuin pysähdyimme, olimme tukehtumaisillamme; kun kuljimme
+eteenpäin, niin tulinen ilma melkein esti meitä hengittämästä.
+Ajattelin jo, mikä erinomainen nautinto olisi, jos äkkiä tulisimme
+pohjoisiin seutuihin, joissa olisi kolmenkymmenen asteen pakkanen.
+Mielikuvituksissani olin jo kulkevinani napaseutujen lumikedoilla,
+ja halusin päästä niin pian kuin mahdollista kierittelemään
+lumihangessa! Pääni joutui vähitellen pyörryksiin alituisista
+sysäyksistä. Jollei Hannua olisi ollut, niin olisin jo monta kertaa
+loukannut pääni kallioseinään.
+
+En niin ollen muista aivan selvään, mitä tapahtui seuraavain tuntien
+aikana; ainoastaan himmeästi tajusin yhtämittaisen pauhinan,
+vuoren vapisemisen ja että lauttamme kieppui ympäri kuin kehässä.
+Se kiikkui laavavirralla, tuhkasateessa, rätisevien liekkien
+keskellä. Myrskytuuli, jonka olisi luullut saaneen alkunsa jostakin
+suunnattoman suuresta palkeesta, ylläpiti maanalaista tulta. Vielä
+kerran näin Hannun kasvot punertavassa valossa ja tunsin tällä kertaa
+samaa kauhua, jonka syntinen raukkakin tuntee seisoessaan tykin
+suuhun sidottuna ja odottaessaan laukausta, joka paukahtaessaan
+siroittaa hänen jäsenensä ilmaan.
+
+
+
+
+XXXXIV
+
+
+Kun jälleen avasin silmäni, tunsin Hannun toisella kädellään pitävän
+minua tanakasti kiinni vyötäistä, ja toisella huomasin hänen tukevan
+setääni. En ollut pahoin loukkautunut, vaan pikemmin kuin pehmeäksi
+piesty, kun olin heittänyt vaarallisella tavalla kuperkeikkaa pitkin
+vuoren rinnettä; älysin olevani vuoren rinteellä parin askeleen
+päässä jyrkästä kuilusta, johon olisin syöksynyt, jos olisin
+hievahtanutkaan. Hannu oli pelastanut minut kuolemasta luisuessani
+pitkin vuoren sivua.
+
+-- Missä me nyt olemme? kysyi setäni, joka näytti mielestäni olevan
+äkeissänsä siitä, että olimme taas maan pinnalla.
+
+Hannu kohotti olkapäitään tietämättömyyden merkiksi.
+
+-- Islannissa, vastasin minä.
+
+-- Emmepä olekaan, virkkoi Hannu.
+
+-- Emme suinkaan, todisti professorikin.
+
+-- Hannu erehtyy! sanoin minä, nousten pystyyn.
+
+Vielä kohtasi meitä hämmästys niin monen ihmeen lisäksi, joita jo
+olimme matkallamme nähneet ja kokeneet. Odotin näkeväni ikuisen
+lumen peittämän vuoren huipun, pohjoisten seutujen hedelmättömät
+maat napaseutujen kelmeän taivaan alla, pohjoisempana kuin mitkään
+tähän asti tunnetut leveysasteet, mutta vastoin kaikkia näitä luuloja
+olimme setäni, islantilainen ja minä mukavasti pitkällämme polttavan
+auringon paahteessa vuoren rinteellä, lämpöisessä ilmanalassa.
+
+En tahtonut oikein uskoa silmiäni; mutta ruumiini ei sallinut epäillä
+sitä. Puolialastomina olimme tulleet ulos tulivuoresta, emmekä olleet
+nähneet aurinkoa kahteen kuukauteen; nyt näimme sen loistavana
+yläpuolellamme taivaanlaella, josta se vuodatti häikäiseviä säteitään
+tuhlaamalla tuhlaten lämpöä ja valoa.
+
+Kun silmäni olivat ehtineet tottua tähän ylenpalttiseen valoon ja
+loisteeseen, käytin niitä oikaistakseni mielikuvitukseni ensimmäisen
+erehdyksen. Tahdoin kuitenkin väittää, että olimme Huippuvuorilla,
+enkä aikonut ilman muuta luopua tästä ajatuksestani.
+
+Professori alkoi puhua ensin ja sanoi:
+
+-- Ei todellakaan näytä siltä, kuin olisimme Islannissa.
+
+-- Mutta entä Jan Mayenin saari...? vastasin siihen.
+
+-- Eipä niinkään, poikaseni. Eihän tämä ole louhikkoinen
+lumipeitteinen pohjoismainen tulivuori.
+
+-- Mutta -- -- --
+
+-- Katsopa, Akseli, tuonne!
+
+Korkeintaan viisisataa jalkaa päämme yläpuolella kohosi tulivuoren
+huippu, josta nousi noin joka neljännestunti kovasti jyristen
+korkea tulipatsas ja samalla isot joukot hohkakiveä, tuhkaa ja
+laava-ainetta. Tunsin tärinää vuoressa, joka huokui kuin suuri valas
+ja syöksi aika ajoin tulta ja kaasuja suuresta purskureiästänsä.
+Alempana oli jyrkkinä röykkiöinä suuret määrät seitsemän- tai
+kahdeksansadan jalan paksuudelta tulivuoren oksentamia aineita, joten
+koko vuoren korkeus ei ollut kolmeakaan sataa syltä. Vuoren juuri
+oli viheriäisten puiden peitossa! Huomasin siellä muiden ohessa
+öljypuita, viikunapuita ja viiniköynnöksiä, joissa riippui runsaasti
+punaisia rypäleitä.
+
+Täytyi myöntää, että tämä ei ollut pohjoinen maisema.
+
+Kun katsoimme tämän viheriäisen vyöhykkeen ulkopuolelle, avautuivat
+nähtäväksemme ihmeellisen kauniin meren välkkyvät laineet, jotka
+rajoittivat tämän ihanan maan vain muutaman penikulman pituiseksi
+saareksi. Idässäpäin näkyi pienoinen satama, jonka ympärillä oli
+muutamia rakennuksia ja jossa omituisen muotoisia laivoja liikkui
+taivaansinisellä vedenpinnalla. Etempänä kohosi vedenpinnasta niin
+laaja saaristo, että se näytti mahdottoman suurelta muurahaispesältä.
+Lännessäpäin kaareutui taivasta vastaan kaksi kaukaista rannikkoa;
+toisella niistä näkyi kauniisti muodostuneita siintäviä
+vuorenselänteitä; toisella, kaukaisemmalla, rantamaalla näkyi
+summattoman korkea vuoren huippu, jonka kärjessä liehui savutöyhtö.
+Pohjoisessa levisi ääretön meren ulappa, joka kimalteli auringon
+säteissä ja jossa näkyi siellä täällä maston huippu tahi tuulen
+paisuttama purje. Se seikka, ettemme olleet aavistaneet tällaista,
+enensi sen ihmeellistä kauneutta satakertaisesti.
+
+-- Missä me olemme? Missä? kyselin minä puoliääneen.
+
+Hannu sulki silmänsä välinpitämättömästi, ja setäni katseli
+ympärillensä ymmärtämättä mitään.
+
+-- Olkoonpa tämä mikä vuori hyvänsä, sanoi hän viimein, mutta tulta
+oksentava se kuitenkin on; tulen syöksymiset eivät lakkaa, eikä
+todellakaan maksa vaivaa päästä hengissä tulivuoren purkauksesta
+saadaksensa lopuksi kuitenkin kivimöhkäleen päähänsä. Lähtekäämme
+sentähden alas, niin saamme tietää, mihin toimiin meidän on
+ryhtyminen. Olen sitäpaitsi kuolemaisillani nälkään ja janoon.
+
+Professori ei varmaankaan ollut mietiskelijä-luonne. Minä puolestani
+unhotin sekä vaivamme että tarpeemme, ja olisin voinut jäädä
+tälle paikalle vielä moneksi tunniksi, mutta minun täytyi seurata
+tovereitani.
+
+Vuoren rinteillä oli sangen korkeita jyrkänteitä, ja pudota
+tupsahdimme syviin tuhkahautoihin vältellessämme laavavirtoja, jotka
+luikertelivat alas ikäänkuin tuliset käärmeet. Laskeutuessamme minä
+puhelin innokkaasti, sillä mielikuvitukseni oli liiaksi kiihtynyt.
+
+-- Me olemme Aasiassa, virkoin minä; Intian rantamilla, tahi
+Tyynenmeren saaristossa! Me olemme kulkeneet toisen maapallon
+puoliskon lävitse ja tulleet takaisin toisella puolella, Eurooppaa
+vastapäätä.
+
+-- Mutta kompassi? väitti setäni.
+
+-- Niin kompassi! vastasin minä hämilläni; jos uskoisimme sitä, niin
+olisimme kaiken aikaa kulkeneet pohjoista kohti.
+
+-- Se on siis osoittanut väärin?
+
+-- Aivan varmaan!
+
+-- Jollei tämä ole pohjoisnapa!
+
+-- Tämäkö pohjoisnapa? Eihän toki! Mutta -- -- --
+
+Tämä oli selittämätön seikka, enkä tiennyt, mitä uskoa.
+
+Sillävälin lähestyimme viheriäistä metsikköä, jota silmämme
+ihailivat. Nälkä ja jano kiusasivat minua kovasti. Pari tuntia
+astuttuamme levisi silmiemme eteen ihana lakeus täpötäynnänsä
+öljy- ja granaattipuita sekä viiniköynnöksiä, jotka näkyivät olevan sen
+omaisuutta, joka ensin niitä lähestyi. Hätääntyneessä tilassamme emme
+pitäneet lukua mistään muodollisuuksista. Mikä suloinen nautinto
+olikaan pistellä suuhunsa näitä meheviä hedelmiä, ahmia kokonaisia
+rypäleterttuja näistä viiniköynnöksistä, joiden hedelmät jo olivat
+kypsyneet mustapuhuviksi! Aivan lähellä huomasin nurmikossa puiden
+suloisessa varjossa kirkkaan lähteen, jossa me kohta huuhdoimme
+kasvomme ja kätemme.
+
+Kun sitten heittäysimme levolle, näimme lapsen parin öljypuumetsikön
+välissä.
+
+-- Katsokaa, tuolla on tämän onnellisen maan asukkaita!
+
+Lapsi oli pieni raukka, repaleinen ja kituliaan näköinen, ja näytti
+säikähtävän hirveästi nähdessänsä meidät; kun olimme puolialastomina
+ja aivan siivottomasti parroittuneet, olimme todellakin inhoittavan
+näköisiä ja omiamme peloittamaan piloille maan asukkaat, jollei tämä
+ollut pelkkien rosvojen ja ryövärien maa.
+
+Kun poika oli juuri lähtemäisillään käpälämäkeen, juoksi Hannu hänen
+luoksensa ja sieppasi hänet kiinni, vaikka hän kyllä koetti huutaa ja
+potkia.
+
+Setäni alkoi rauhoittaa häntä niin hyvin kuin taisi ja kysyi häneltä
+saksaksi:
+
+-- Sanopas, pieni ystäväni, mikä tämän vuoren nimi on?
+
+Lapsi ei vastannut.
+
+-- No hyvä, virkkoi setäni, emme ole Saksassa.
+
+Hän uudisti saman kysymyksen englanninkielellä. Lapsi ei sittenkään
+vastannut mitään; olin kuin tulisilla hiilillä.
+
+-- Onko hän mykkä? tiuskaisi professori, joka ylpeänä
+kielitaidostansa uudisti kysymyksensä ranskaksi.
+
+Lapsi oli vain äänetönnä.
+
+-- No koetetaanpa italian kieltä, virkkoi setäni, ja lausui:
+
+-- _Dove noi siamo?_
+
+Niin, missä me olemme? matkin minä maltitonna. Poika ei virkkanut
+mitään.
+
+-- Mitä nyt? Etkö vastaa? ärjäsi professori, joka alkoi vihastua ja
+ravisteli poikaa korvista. _Come si noma questa isola?_
+
+-- Stromboli, vastasi paimenpoika ja pujahti pakoon Hannun käsistä
+lähtien juoksemaan kedon halki.
+
+Me emme aikoneetkaan pidättää häntä. Stromboli! Minkä vaikutuksen
+tämä odottamaton sana tekikään! Me olimme siis keskellä Välimerta,
+mytologiasta tunnetussa Aiolian saaristossa, Strongylumissa, jossa
+Aiolos piti tuulia ja myrskyjä kahleissa. Ja nuo kaukana idässä
+siintävät vuoret olivat Calabrian vuoret! Ja tuolla etelässä kohoava
+tulivuori oli Etna; raju ja villi Etna!
+
+-- Stromboli! Stromboli! toistin minä.
+
+Setäni viittaili ja puheli niinkuin minäkin; olisi voinut luulla,
+että veisasimme ylistysvirttä.
+
+Oi mikä matka! Mikä merkillinen matkustus! Tunkeuduttuamme
+tulivuoreen tulimme ulos toisesta, joka oli enemmän kuin
+tuhannenkahdensadan penikulman päässä Sneffelsistä tuolla autiossa
+maailman ääreen heitetyssä Islannissa! Sattumalta olimme tulleet
+maapallon ihanimpiin seutuihin. Ikuisen lumen maista olimme joutuneet
+ikuisen vihannuuden tienoille; kylmän seudun harmaasta usvasta olimme
+sukeltaneet maan uumeniin tullaksemme Sisilian tummansinisen taivaan
+alle.
+
+Syötyämme erittäin maukkaan hedelmäaterian ja ryypättyämme raikasta
+vettä palanpaineeksi lähdimme jälleen kulkemaan päästäksemme
+Strombolin satamaan. Varovaisuuden vuoksi emme puhuneet sanaakaan
+siitä, millä tavoin olimme joutuneet saarelle, sillä taikauskoiset
+italialaiset olisivat luultavasti pitäneet meitä manalasta karanneina
+paholaisina; meidän täytyi siis selittää kaikille olevamme
+poloisia haaksirikkoutuneita. Se oli vähemmän kunniakasta, mutta
+turvallisempaa. Kulkiessamme setä mutisi itsekseen:
+
+-- Mutta kompassi! kompassi, joka osoitti pohjoista! Kuinka saatan
+selittää tämän?
+
+-- Kas kummaa! sanoin minä ylenkatseellisesti, sitä ei voi selittää,
+se on varsin yksinkertaista!
+
+-- Kas sepä olisi kaunista! Johannaeumin professori ei osaa selittää
+kosmillista ilmiötä, sehän on häpeä!
+
+Tämän sanottuansa asetti setäni taas silmälasit nenällensä ja muuttui
+ankaraksi mineralogian professoriksi, seisoen puoleksi alastomana
+nahkavyö vyötäisillänsä.
+
+Tuntia myöhemmin, kun olimme lähteneet olivimetsiköstä,
+tulimme San-Vincenzon satamaan, jossa Hannu tahtoi palkkansa
+kolmanneltakymmenenneltä palvelusviikoltansa; ystävällisesti
+puristaen hänen kättänsä maksoi setäni hänelle palkan.
+
+Vaikk'ei Hannu ollut yhtä liikutettu kuin me, niin osoitti hän
+kuitenkin tällä kertaa erinomaista sydämellisyyttä.
+
+Sormenpäillään hän puristi hymyillen kättämme.
+
+
+
+
+XXXXV
+
+
+Tähän loppuu nyt kertomukseni, joka on sellainen, etteivät sitä usko
+todeksi nekään, jotka eivät ole tottuneet epäilemään mitään asiaa.
+Mutta minä olen siihen jo edeltäkäsin valmistunut.
+
+Strombolin kalastajat osoittivat meille kaikkea ystävällisyyttä,
+jota haaksirikkoon joutuneet voivat toivoa, ja lahjoittivat meille
+vaatteita ja ruokaa.
+
+Pari vuorokautta odotettuamme pääsimme maltalaisessa purjeveneessä
+syyskuun 2 päivänä Messinaan, jossa muutaman päivän lepo virkisti
+meitä kaikista vaivoistamme ja rasituksistamme.
+
+Perjantaina syyskuun 6 päivänä lähdimme ranskalaisessa postilaivassa
+_Volturnossa_ matkaan, ja kolmen päivän perästä nousimme maihin
+Marseillessa, ajatellen ainoastaan yhtä asiaa, nimittäin tuota
+kirottua kompassia; tämä selittämätön seikka ei lakannut minua
+vaivaamasta. Syyskuun 11 päivän iltana tulimme Hampuriin.
+
+En rupea selittämään Martan hämmästystä enkä Graübenin ihastusta.
+
+-- Nyt kun olet sankari, sanoi rakastettava morsiameni, ei sinun
+tarvitse enää lähteä luotani, Akseli!
+
+Minä katsoin häneen, hän itki ja hymyili yht'aikaa. Saattaa
+arvata, miten suurta huomiota professori Lidenbrockin palaaminen
+herätti Hampurissa. Puhelias Martta oli lennättänyt uutisen hänen
+matkustuksestansa maan keskipisteeseen ympäri kaupunkia. Sitä ei
+kukaan tahtonut uskoa, ja vaikka professorin nähtiinkin palanneen
+kotiin, ei hänen matkaansa pidetty silti totena.
+
+Mutta Hannun täälläolo ja kertomukset Islannista muuttivat vähitellen
+asian uskottavaksi.
+
+Sedästäni tuli siis kuuluisa mies, ja minusta kuuluisan miehen
+veljenpoika, ja merkitseehän sekin aina jotakin. Hampurin
+kaupunkilaiset pitivät juhlan kunniaksemme. Johannaeumissa
+pidettiin julkinen kokous, jossa professori kertoi matkastansa,
+jättäen kuitenkin mainitsematta ne seikat, jotka olivat yhteydessä
+kompassimme kanssa. Samana päivänä hän luovutti Saknussemmin
+kirjoituksen kaupungin arkistoon lausuen mielipahansa senjohdosta,
+että useat seikat, jotka olivat voimakkaammat kuin hänen tahtonsa,
+olivat estäneet häntä seuraamasta islantilaisen matkustajan jälkiä
+maan keskipisteeseen asti. Hän oli kunniassansa kaino, ja sentähden
+hänen arvonsa nousi vielä enemmän.
+
+Näin suuri kunnia tuotti hänelle tietysti kadehtijoita. Sellaisia
+hänelle karttuikin, ja kun hänen teoriansa, joka perustui
+tosiseikkoihin, vastusti tieteen otaksumaa maanalaisesta tulesta,
+niin hän kirjallisesti ja suullisesti kävi merkillistä sanasotaa
+kaikkien maiden oppineiden kanssa.
+
+Minä puolestani en voi hyväksyä hänen teoriaansa maan jäähtymisestä.
+Huolimatta kaikesta siitä mitä olen nähnyt, olen vakuutettu siitä,
+että maan sisuksissa on tulta; mutta myönnän kyllä, että tähän asti
+selittämättömiksi jääneet seikat voivat luonnollisten ilmiöiden
+vaikutuksesta lieventää tätä lakia.
+
+Kun näitä seikkoja juuri tutkittiin mitä kiihkeimmin, sai setäni
+kokea todellista surua. Huolimatta hänen rukouksistaan lähti Hannu
+Hampurista; tämä mies, jolle olimme kiitollisuuden velassa kaikesta,
+ei antanut meidän maksaa velkaamme. Hannulle tuli ikävä kotimaahansa
+Islantiin.
+
+Me olimme kovin mieltyneet rehtiin linnustajaamme, emmekä suinkaan
+unhoita häntä, vaikka hän onkin poissa, sillä pelastihan hän
+henkemme; aion vielä kerran ennen kuolemaani käydä tervehtimässä
+häntä.
+
+Lopuksi minun tulee mainita, että tämä _matkustus maan
+keskipisteeseen_ herätti tavatonta huomiota koko maailmassa. Se
+painettiin ja käännettiin monelle kielelle, etevimmät sanomalehdet
+painattivat tärkeimpiä kohtia siitä, ja sen ihmeitä pohdittiin,
+niistä keskusteltiin, niitä väitettiin perättömiksi ja puolustettiin
+yhtä innokkaasti. Kumma kyllä, setäni sai eläessään nauttia koko
+ansaitsemansa kunnian, ja mr. Barnum esitti hänelle, että hän hyvin
+suuresta hinnasta antaisi näytellä itseään Yhdysvalloissa.
+
+Mutta kaikessa tässä kunniassa oli yksi ikävä seikka, tahi pikemmin
+kiusa, nimittäin tuo ilkeä kompassijuttu, ja oppineelle miehelle
+mokoma selittämätön ilmiö muuttuu siveelliseksi kiusaksi. Mutta
+taivas soi sedälleni lopultakin häiriytymättömän onnen.
+
+Eräänä päivänä, kun järjestelin hänen työhuoneessansa
+kivennäikokoelmaa, huomasin tuon merkillisen kompassin ja otin sen
+käsiini tutkakseni sitä.
+
+Kuinka hämmästyinkään! Minulta pääsi huuto, ja professori kiiruhti
+luokseni.
+
+-- Mitä nyt? kysäisi hän.
+
+-- Kompassi!
+
+-- No entä sitten?
+
+-- Neula osoittaa etelää, eikä pohjoista.
+
+-- Mitä sanot?
+
+-- Katsokaa itse. Sen navat ovat vaihtuneet.
+
+-- Vaihtuneet!
+
+Setäni katseli, vertaili ja hypähti viimein niin, että koko huone
+tärähti.
+
+Äkkiä selkeni asia hänelle ja minulle!
+
+-- Tämä neula peijakas, huusi hän, niin pian kuin sai puhutuksi, on
+osoittanut etelää aina siitä asti kuin tulimme Cap Saknussemmiin?
+
+-- Niin, siltä näyttää!
+
+-- Sitten on erehdyksemme selitetty. Mutta mikä ilmiö aiheutti
+kompassin hairahduksen?
+
+-- Ei ole mikään sen selvempää.
+
+-- Selitäpä, poikaseni, sanasi!
+
+-- Tuo tulinen pallo, joka myrskyssä Lidenbrockin merellä muutti
+lautallamme raudan magneettiseksi, on aivan yksinkertaisesti
+vaikuttanut kompassiimmekin!
+
+-- Ahaa! nauroi professori, siis vain sähkön tekemä kepponen.
+
+Tästä päivästä alkaen oli setäni onnellisin oppineista miehistä ja
+minä onnellisin aviomiehistä, sillä kaunis vierlantilainen tyttöni
+lakkasi olemasta holhottina talossamme ja sai korkeamman arvon, kun
+hänestä tuli sekä veljentytär että aviovaimo. Sen vain mainitsen,
+että hänen setänsä oli mainio professori Otto Lidenbrock, kaikkien
+viiden maanosan kaikkien oppineiden maantieteellisten ja mineralogien
+seurojen kirjeenvaihtajajäsen.
+
+
+
+
+Viiteselitykset:
+
+
+[1] Tunnettu kimnaasi Hampurissa.
+
+[2] _Humphry Davy_ (1778-1829) oli kuuluisa englantilainen kemisti,
+joka teki tärkeitä tutkimuksia sähkövirran vaikutuksista erilaisiin
+kemiallisiin yhdistyksiin; hän on kaliumin ja natriumin keksijä,
+jakoi ensimmäisenä veden sen alkutekijöihin, vetyyn ja happeen, ja
+keksi sähkövalon. Hänen keksimänsä on myös kaivoksissa käytetty
+varmuuslamppu.
+
+[3] _Friedrich Wilhelm Humboldt_ (1769-1859), kuuluisa saksalainen
+luonnontutkija ja tutkimusretkeilijä, jonka Etelä-Amerikkaan tekemät
+matkat ovat olleet tavattoman tärkeät sekä kasvi- ja eläintieteelle
+että muillekin luonnontieteen haaroille.
+
+[4] _John Franklin_ (1786-1847), kuuluisa naparetkeilijä, joka
+tuhoutui viimeisellä pohjoisnaparetkellään.
+
+[5] _Edward Sabine_ (1788-1883) oli englantilainen fysiikan tutkija,
+joka on tehnyt tärkeitä huomioita maamagnetismista.
+
+[6] _A.C. Becquerel_ (1788-1878), ranskalainen sähköopin tutkija.
+
+[7] _David Brewster_ (1781-1868), skotlantilainen fysiikan tutkija,
+joka on saavuttanut mainetta valo-opin alalla.
+
+[8] _Jean Dumas_ (1800-1884) oli ranskalainen kemisti, joka teki
+tärkeitä atomipainoa koskevia tutkimuksia.
+
+[9] _Milne Edvards_ (1800-1885) oli kuuluisa ranskalainen
+eläintieteen tutkija, Cuvier'in oppilaita.
+
+[10] "Transcendentaalisesta kristallografiasta" =
+ylikokemusperäisistä kidemuodoista s.o. kristallimuodoista, joista
+ei kokemuksen kautta ole mitään tietoa, mutta jotka matemaattisesti
+kuitenkin voidaan edellyttää.
+
+[11] Tarkoittanee venäläistä tiedemiestä I. v. _Struwea_ (1793-1864),
+joka oli Pulkovan observatorion johtaja ja kuuluisa tähtitieteilijä.
+
+[12] Tugendbund -- "hyveenliitto", perustettiin 1848 Königsbergissä.
+Tarkoituksena oli työskennellä saksalaisen isänmaallisen hengen
+elvyttämiseksi.
+
+[13] _Vierlanden_, neljä Hampurin lähellä, Elben ja Billen välillä
+olevaa piirikuntaa.
+
+[14] Islannin kuuluisimpia historioitsijoita (1178-1241).
+Hänen kirjoittamiaan ovat n.s. nuorempi _Edda_ ja yllämainittu
+_Heimskringla_ -- _Riimikronikka_ on runomitallinen, kronologista
+järjestystä noudattava kertomus joistakin tapahtumista, tavallinen
+vanhojen historiallisten lähteitten muoto.
+
+[15] Riimukirjoitus oli germaaneilla tavallinen; säilyi Islannissa
+15:nnelle vuosisadalle.
+
+[16] Alkemiaa, jonka päätehtäviä oli kullantekotaito, voi pitää
+kemian edeltäjänä, ja useimmat keskiajan oppineet harrastivat
+sitä. _Avicenna_ oli kuuluisa muhamettilainen oppinut, joka eli
+noin v. 1000. -- _Roger Bacon_ (1214-1294) oli englantilainen
+fransiskaanimunkki, jota vainottiin kovasti hänen fysikaalisten
+ja kemiallisten kokeittensa vuoksi. Hänen sanotaan keksineen
+isonnuslasin ja ilmapumpun sekä huomanneen ensimmäisenä Julianisen
+kalenterin virheet. Hän taisteli munkkien siveetöntä elämää vastaan
+ja vietti viimeiset elämänsä 14 vuotta vankeudessa. _Raimundus
+Lullus_ (1235-1315), jumaluusoppinut ja lähetyssaarnaaja, kirjoitti
+n.s. "suuren taiteen" ("ars magna"), jossa hän uskoi ratkaisseensa
+kaikki viisaustieteen arvoitukset ja jonka piti saada joka mies
+vakuutetuksi kristinuskon kumoamattomasta totuudesta. _Aureolus
+Bombastus Paracelsus_ (1493-1541) oli sveitsiläinen lääkäri, joka
+sai kärsiä vainoa uskonpuhdistusta suosivan esiintymisensä vuoksi.
+Toisaalla pidetään häntä lääkintätaidon uudistajana, toisaalla
+haaveilijana ja petturina. Useat hänen nimellään kulkevat teokset
+eivät ole hänen kirjoittamiaan.
+
+[17] _Galileo Galilei_ (1564-1642) oli kuuluisa matematiikan ja
+tähtitieteen tutkija. Kun hän julkisesti puolusti Kopernikuksen
+tähtitieteellistä järjestelmää, pakotti inkvisitsioni hänet
+julkisesti peruuttamaan mielipiteensä, että "aurinko on maailman
+liikkumaton keskus, ja että maa ei ole liikkumaton". Galilei
+määritteli heiluriliikkeen lait ja kehitti kaukoputken soveliaaksi
+tähtitieteen tarkoituksiin; siten keksi hän kuun vuoret, Jupiterin 4
+kuuta, Saturnuksen renkaat ja auringonpilkut.
+
+[18] Alster, Elben lisäjoki, virtaa Hampurin eteläpuolitse.
+
+[19] "Utrechtin sametilla" päällystetylle tuolille; eräs tällä
+nimellä tunnettu huonekalukangas.
+
+[20] Laite, jota käytetään osoittamaan sähkön kokoontumista.
+
+[21] Pitää olla Hendersson: Skotlantilainen pappi, joka muutti
+Kööpenhaminaan ja matkusteli Islannissa Engl. Pipliaseuran lähettinä.
+
+[22] Vuoren nimi on tanskaksi: Snäfials-Jökull.
+
+[23] Snäfials-tulivuorella oli purkaus vielä v. 1821, joten tekijän
+tiedonanto on virheellinen.
+
+[24] _Fourier_ (1768-1830) oli ranskalainen tiedemies, jonka
+teos "Lämmön analyyttinen teoria" muodostaa käännekohdan lämmön
+tutkimisessa.
+
+[25] _S.D. Poisson_ (1781-1840) oli kuuluisa ranskalainen
+matemaatikko, joka on suorittanut tärkeitä tutkimuksia matemaattisen
+fysiikan alalla.
+
+[26] Tekijän kuvaus Kööpenhaminasta on vanhentunut.
+
+[27] Vielä toimiva tulivuori.
+
+[28] Islannin lounainen niemi.
+
+[29] _Olafsen_ ja _Povlsen_, edellinen luonnontutkija, jälkimmäinen
+lääkäri, kävivät tutkimassa Islannin luontoa ja oloja Kööpenhaminan
+tiedeseuran toimesta.
+
+[30] _La Recherche_-laivan lähetti amiraali Duperre vuonna
+1835 etsimään jäännöksiä Blossevillen retkikunnasta ja _La
+Lillois_-laivasta, josta ei koskaan saatu tietoa.
+
+[31] Ruhmkorffin koneessa on Bunsenin sähköpatteri pantu
+vaikuttamaan kromihappoisella kalilla, joka ei levitä mitään hajua;
+induktionirulla johtaa patterissa syntyvän sähkön erityiseen
+lyhtyyn. Tässä lyhdyssä on ilmaton lasitorvi. Kun kone toimii,
+niin lasiputkeen jäänyt hapen jäännös käy loistavaksi kehittäen
+valkoisen pysyväisen valon. Patteri ja sähkölanka säilytetään
+nahkaisessa pussissa, jonka matkustaja kantaa hihnassa olkapäällään.
+Lyhty sovitetaan ulommaksi ruumiista, ja se antaa kylliksi
+valoa synkimmässäkin pimeydessä; tarvitsematta pelätä ympärillä
+olevien kaasujen syttyvän, voipi tämän lyhdyn valossa tunkeutua
+tulenarimpienkin kaasujen keskeen, eikä se sammu syvimmässäkään
+vedessä. Ruhmkorff oli oppinut ja taitava fysiikan tutkija. Hänen
+suuri keksintönsä on _induktionirulla_, jonka avulla saadaan voimakas
+sähkövirta. Vuonna 1864 hän sai 50,000 frangin suuruisen palkinnon,
+jonka Ranskan valtio oli luvannut älykkäimmälle sähkön käytäntöön
+sovelluttajalle.
+
+[32] Ja osoittipa kohtalo meille minkä tien hyvänsä, seuratkaamme
+sitä.
+
+[33] _Trakytiksi_ sanotaan erästä tulivuorikivilajia, joka on
+väriltään vaaleata ja rakenteeltaan kidemäistä; sen pääosana on
+_sanidin_ lasimainen kali-maasälpä ja katinkulta.
+
+[34] Islantilaisen talonpojan pirtti.
+
+[35] Hvalfjörd ja Kollafjörd, Faxa-vuonon lahtia.
+
+[36] Penikulmalla tarkoitetaan tässä saksal. penikulmaa, 7,5 km.
+
+[37] Orografia = vuorien rakennetta käsittelevä tiede.
+
+[38] "Karsta" on käytetty merkitsemään sitä tuliperäistä kivilaji,
+joka tunnetaan nimellä "tuffi".
+
+[39] _Syeniitti_ on kiderakeista, graniittia muistuttavaa, harmaata
+tai punaista tuliperäistä kivilajia.
+
+[40] Seuraava geologisten kausien luettelo on lukijalle valaiseva;
+nuorin eli nykyinen kausi on ylinnä:
+
+  Maailmankaudet             Kaudet         Kausien osastot
+
+Kenozoinen maailmankausi   | Kvartääri    | Holoseni. Nykyaik. ihminen
+(Nisäkkäiden! aikakausi)   |              | Pleistoseeni. Mammutti
+                           |
+                           | Tertiääri | Plioseeni.  Erilaisia nykyisin
+                                       | Mioseeni.   elävien nisäkkäiden
+                                       | Oligoseeni. aikaisempia
+                                       | Eioseeni.   kehitysmuotoja
+
+Mesozoinen maailmankausi   | Liitu | Kala- ja
+(Matelijain kukoistusaika) | Jura  | joutsenlisko
+                           | Trias | Ensimmäiset nisäkkäät
+
+Paleozoinen maailmankausi  | Permi     |
+(Trilobiittien ajanjakso)  | Kivihiili |
+                           | Devoni    | Varhaiseläinten ja
+                           | Siluuri   | -kasvimuotojen
+                           | Ordoviki  | ajanjaksoja
+                           | Kambri    |
+
+Prekambriset maailmankaudet.
+
+[41] "Helppo tie alas Avernuksen pohjattomaan järveen". Tähän Napolin
+lähellä olevaan, vanhaan tulivuoren aukkoon muodostuneeseen synkkään
+järveen liittyi roomalaisilla paljon taikauskoisia taruja -- siitä
+m.m. vei tie manalaan.
+
+[42] _Inklinatsioni_ on se kulma, jonka maamagnetismin voiman suunta
+tekee vaakasuoran tason kanssa. -- _Deviatsioni_ on se kulma, jonka
+kompassi poikkeaa magneettisesta meridianista.
+
+[43] Siksi sanottu sentähden, että tämän kauden maakerrokset ovat
+yleisiä niillä seuduilla Englannissa, missä muinoin kelttiläinen
+siluurien kansakunta asui. Sitä sanotaan myös _gotlantilaiseksi_
+kaudeksi siksi, että sen kerrostumat ovat hyvin selvät Gotlannissa.
+Siluurista kalkkikiveä, jossa selvästi näkyy suorien torvimaisten
+näkinkenkäin kuoria, on m.m. Helsingissä käytetty paljon
+porraskäytävissä. Sitä on tuotu Virosta.
+
+[44] Levä- ja sanikkais-kasveja.
+
+[45] Siira.
+
+[46] Trilobitit olivat paleozoisen maailmankauden
+tunnusmerkillisimpiä äyriäisiä; nimensä ne ovat saaneet siitä, että
+selkäkilpi on kolmen pitkittäisen juovan kautta ikäänkuin jakaantunut
+kolmeen osaan.
+
+[47] _Siluuria_ seurannutta kautta sanotaan _devoniksi_,
+Devonshiressä ensiksi tehtyjen löytöjen mukaan.
+
+[48] _Ganoidit_ ovat "emaljisuomuisia (siitä nimi) panssarikaloja",
+jotka kerran olivat vallitsevina devonista aina liitukauteen saakka.
+
+[49] _Sauropterygia_ = paleontologiset matelijamuodot.
+
+[50] Matkustajat olivat siis kulkeneet ylöspäin, sillä _karboni_- eli
+kivihiilikausi tulee devonin jälkeen.
+
+[51] _Mastodontti_ = jättiläisnorsu, joka eli m.m. Amerikassa
+pleistoseenikaudella.
+
+[52] _Dinotherium_ = mioseenikauden norsu, jonka alaleuka oli
+muodostunut alaspäin kääntyneeksi torahampaaksi.
+
+[53] _Megatherium_ = pleistoseeniin kuuluva jättiläislaiskiainen.
+
+[54] Panssarikaloja devonikaudelta.
+
+[55] "Eläinkasvit" -- sellaisten eläinten yleisnimitys, jotka
+ulkomuodoltaan muistuttavat kasveja.
+
+[56] Siksi sanotaan niitä mesozoisen maailmankauden meriä, jotka ovat
+muodostaneet Jura-vuorissa tavatut maakerrokset.
+
+[57] Hyvin kuuluisa kuuma suihkulähde Hekla-vuoren juurella.
+
+[58] _Glyptodontit_ olivat noin 4 m pituisia jättiläisvyötiäisiä,
+joilla oli paksut panssarit. Ne elivät plioseeni-(pleon = enemmän)
+kaudella, siis aikana, jonka suoranainen jatko oli Neandertal-ihmisen
+aika (pleistoseeni = enimmät). Ne olivat sepelihammastiikerin
+pääravintona.
+
+[59] Prognantismiksi sanotaan antropologiassa sitä alaleuan eteenpäin
+ulottumista, jonka kautta kasvokulma muuttuu.
+
+[60] "Hirviömäisten nautojen vielä hirviömäisempi paimen".
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 48460 ***
diff --git a/48460-h/48460-h.htm b/48460-h/48460-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..c01f29f
--- /dev/null
+++ b/48460-h/48460-h.htm
@@ -0,0 +1,10297 @@
+<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN"
+    "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd">
+<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml">
+<head>
+<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=UTF-8" />
+<title>The Project Gutenberg eBook of Matkustus maan keskipisteeseen, by Jules Verne</title>
+    <style type="text/css">
+
+.by {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 2em;
+}
+
+.author {
+    text-align: center;
+    font-size: 135%;
+}
+
+.transl {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 2em;
+}
+
+.co {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 5em;
+}
+
+.year {
+    text-align: center;
+    font-size: 130%;
+    padding-bottom: 3em;
+}
+
+body {
+    margin-left: 10%;
+    margin-right: 10%;
+}
+
+    h1,h2,h3 {
+    text-align: center;
+    clear: both;
+}
+
+p {
+    margin-top: .51em;
+    text-align: left;
+    margin-bottom: .49em;
+}
+
+.p2       {margin-top: 2em;}
+.p4       {margin-top: 4em;}
+.p6       {margin-top: 6em;}
+
+hr {
+    width: 33%;
+    margin-top: 2em;
+    margin-bottom: 2em;
+    margin-left: auto;
+    margin-right: auto;
+    clear: both;
+}
+
+hr.tb   {width: 45%;}
+hr.chap {width: 65%}
+
+.sig {
+    text-align: right;
+    margin-right: 15%;
+}
+
+.caption  {font-weight: bold;}
+
+/* Images */
+.figcenter   {
+    margin: auto;
+    text-align: center;
+}
+
+/* Footnotes */
+.footnotes        {border: dashed 1px;}
+
+.footnote         {margin-left: 10%; margin-right: 10%; font-size: 0.9em;}
+
+.footnote .label  {position: absolute; right: 84%; text-align: right;}
+
+.fnanchor {
+    vertical-align: 0.3em;
+    font-size: .8em;
+    text-decoration:
+    none;
+}
+
+.poem {
+    margin-left:10%;
+    margin-right:10%;
+    text-align: left;
+}
+
+.poem .stanza {margin: 1em 0em 1em 0em;}
+    .poem span.i0     {display: block; margin-left: 0em; padding-left: 3em; text-indent: -3em;}
+
+    hr.full { width: 100%;
+              margin-top: 3em;
+              margin-bottom: 0em;
+              margin-left: auto;
+              margin-right: auto;
+              height: 4px;
+              border-width: 4px 0 0 0; /* remove all borders except the top one */
+              border-style: solid;
+              border-color: #000000;
+              clear: both; }
+    </style>
+</head>
+<body>
+<div>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 48460 ***</div>
+<h1>The Project Gutenberg eBook, Matkustus maan keskipisteeseen, by Jules
+Verne, Translated by Arvo Airio</h1>
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+<hr class="full" />
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<h1>MATKUSTUS MAAN KESKIPISTEESEEN</h1>
+
+<p class="by">Kirj.</p>
+
+<p class="author"><b>Jules Verne</b></p>
+
+<p class="transl">Suomentanut<br />
+Arvo Airio</p>
+
+<p class="co">Kust.Oy Kirja, Helsinki</p>
+
+<p class="year"><b>1917.</b></p>
+
+
+<p class="p4" />
+
+<p><b>SISÄLLYS:</b></p>
+
+<p>
+<a href="#Jules_Verne">Jules Verne</a><br />
+<a href="#I">I</a><br />
+<a href="#II">II</a><br />
+<a href="#III">III</a><br />
+<a href="#IV">IV</a><br />
+<a href="#V">V</a><br />
+<a href="#VI">VI</a><br />
+<a href="#VII">VII</a><br />
+<a href="#VIII">VIII</a><br />
+<a href="#IX">IX</a><br />
+<a href="#X">X</a><br />
+<a href="#XI">XI</a><br />
+<a href="#XII">XII</a><br />
+<a href="#XIII">XIII</a><br />
+<a href="#XIV">XIV</a><br />
+<a href="#XV">XV</a><br />
+<a href="#XVI">XVI</a><br />
+<a href="#XVII">XVII</a><br />
+<a href="#XVIII">XVIII</a><br />
+<a href="#XIX">XIX</a><br />
+<a href="#XX">XX</a><br />
+<a href="#XXI">XXI</a><br />
+<a href="#XXII">XXII</a><br />
+<a href="#XXIII">XXIII</a><br />
+<a href="#XXIV">XXIV</a><br />
+<a href="#XXV">XXV</a><br />
+<a href="#XXVI">XXVI</a><br />
+<a href="#XXVII">XXVII</a><br />
+<a href="#XXVIII">XXVIII</a><br />
+<a href="#XXIX">XXIX</a><br />
+<a href="#XXX">XXX</a><br />
+<a href="#XXXI">XXXI</a><br />
+<a href="#XXXII">XXXII</a><br />
+<a href="#XXXIII">XXXIII</a><br />
+<a href="#XXXIV">XXXIV</a><br />
+<a href="#XXXV">XXXV</a><br />
+<a href="#XXXVI">XXXVI</a><br />
+<a href="#XXXVII">XXXVII</a><br />
+<a href="#XXXVIII">XXXVIII</a><br />
+<a href="#XXXIX">XXXIX</a><br />
+<a href="#XXXX">XXXX</a><br />
+<a href="#XXXXI">XXXXI</a><br />
+<a href="#XXXXII">XXXXII</a><br />
+<a href="#XXXXIII">XXXXIII</a><br />
+<a href="#XXXXIV">XXXXIV</a><br />
+<a href="#XXXXV">XXXXV</a><br />
+<a href="#Viiteselitykset">Viiteselitykset:</a><br />
+</p>
+
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Jules_Verne" id="Jules_Verne">Jules Verne</a></h2>
+
+
+<p>Jules Verne on kirjailijanimi, joka tuntuu tutulta ja mieluiselta
+miljoonille koko sivistyneessä maailmassa. Siihen yhdistyy jotakin
+elämän hauskimmista muistoista, mikäli sellaisia jo nuoruudessa on
+kirjallisuudesta saatavissa, jotakin salaperäistä ja jännittävää,
+mutta samalla opettavaista ja isällisen toverillista. Samalla se
+muistuttaa mieleen sen valtavan kehityksen ja ne kunnioitettavat
+tulokset, joita viime vuosisadalla saavutettiin nimenomaan
+luonnontieteiden alalla. Kun ajatellaan, kuinka ratkaisevasti ja
+kehittävästi ne tulokset ovat vaikuttaneet maailmankatsomuksemme
+muodostumiseen, voi ymmärtää, kuinka arvokas ja tärkeä on sen
+miehen elämäntyö, joka on levittänyt näitä uuden ajan totuuksia ja
+kehityssaavutuksia laajempiin piireihin kuin mihin tiede luultavasti
+koskaan olisi omine aseineen pystynyt tunkeutumaan. Tässä valossa
+on Jules Vernen kirjailijatyö ymmärrettävä, sillä ainoastaan siitä
+saadaan sen arvioimiseen oikea mittapuu.</p>
+
+<p>Jules Verne syntyi Ranskassa Nantes'in kaupungissa 1828. Hänen
+vanhempansa olivat varakkaita antaen pojalleen hyvän kasvatuksen.
+Vaikka hän tunsi jo aikaisin halua luonnontieteellisiin tutkimuksiin,
+rupesi hän silti lakimiehen uralle, luopuen siltä kuitenkin pian;
+kirjallisuuden tenho houkutteli häntä yhä enemmän. Hän yritti
+näytelmäkirjailijaksi, mutta luopui tästäkin, ja oli luultavasti
+jonkin aikaa epätietoinen kirjallisesta kutsumuksestaan, koskapahan
+koetteli onneaan pörssikauppiaanakin. Tällä välin hän oli kuitenkin
+alati harrastanut luonnontieteitä lukien sen alan kirjallisuutta, ja
+näiden tutkimusten tuloksena ilmestyi hänen ensimmäinen kuviteltu
+matkaromaaninsa "Viisi viikkoa ilmapallossa" (1863); se saavutti heti
+suuren menestyksen ja sai tekijän ratkaisevasti antautumaan täten
+valitsemalleen alalle. Nopeasti ilmestyi häneltä nyt teos toisensa
+jälkeen, jotka pian levisivät kaikkialle, missä oli nuorukaishenkistä
+ja tiedonjanoista yleisöä. Mainittakoon niistä tässä m.m.
+<i>Kapteeni Hatteras'in seikkailut; Maasta kuuhun; Kapteeni Grantin
+lapset; Kolmen venäläisen ja kolmen englantilaisen seikkailut;
+Kahdeksannentoista vuosisadan suuret purjehtijat; Uiva kaupunki;
+Matkustus maan ympäri 80 päivässä; Salaperäinen saari; Begum'in 500
+miljoonaa; 15-vuotias kapteeni; Sukelluslaivalla maapallon ympäri</i>;
+y.m.</p>
+
+<p>Yleisö otti ne kaikki yhtä suosiollisesti vastaan. Tekijä oli
+ymmärtänyt aikansa vaatimuksen luodessaan kirjallisuuden alan,
+joka kelpasi samalla sekä opettajaksi että huvittajaksi, opastaen
+luonnon tuntemiseen ja luonnontieteellisten asiain ymmärtämiseen.
+Lukemattomat, joiden kasvatus tahi aika ei ole sallinut saada näiltä
+aloilta sanottavia tietoja ja joiden pohjasivistys on liian pieni
+heidän voidakseen menestyksellä lukea tieteellistä kirjallisuutta,
+ovat saaneet helposti ja mieltymyksellä Jules Vernen kirjoista
+mielenkiintoisia ja valistavia tietoja. Tieteen kansantajuistuttajana
+hänellä tuskin lieneekään vertaistaan. Kun lisäksi muistetaan, että
+hänen teoksensa ovat aina jännittävän ja hyvin kirjoitetun romaanin
+muodossa, voi ymmärtää niiden tavattoman suuren arvon erikoisesti
+juuri nuorisokirjallisuutena.</p>
+
+<p>Mitä niiden kaunokirjalliseen asuun tulee, on niillä sitäpaitsi
+jo sellaisina suuria ansioita. Hänen kuvauksensa ovat yleensä
+hämmästyttävän vilkkaita ja eloisia maistumatta vähääkään pöydän
+ääressä tehdyiltä. Jännittävimmissä kohdissa hän kohoaa ytimekkääseen
+lennokkuuteen, joka lyhyine lauseineen ja terävine vuorosanoineen
+on sukua näyttämö-esitykselle. Tälle kuvausten vilkkaudelle ja
+luonnollisuudelle hän hankki tosipohjan jokakesäisillä laajoilla
+matkoillaan maailman merillä, vilkkaudelle ja luonnollisuudelle
+hän hankki tosipohjan jonne vastustamaton halu oli nuoruudesta
+saakka houkutellut häntä. Pitempien matkojen välillä vietti hän
+kuukausimääriä purjehdusretkillä kotoisilla rannoilla, kulkien
+purjeveneellään pitkin Ranskan ja Espanjan rannikoita. Hänen
+kuvauksissaan on paljon vaikutelmia näiltä matkoilta, joilla hän
+joskus oli suurissa vaaroissakin. Näin hän, tuo kirjallisuuden
+suuri fantasti, sai tavallaan ympäröivästä elämästä ja luonnosta
+kuvauksiinsa uutta tuoreutta ja viehätystä.</p>
+
+<p>Toinen kirjailijana onnellinen ominaisuus oli hänen humoristinen
+kykynsä. Jules Verne on kaikessa vaatimattomuudessaan suurempi
+humoristi kuin ne monet, jotka tahtoisivat tulla siitä erikoisesti
+mainituiksi. Samalla kuin hän muutamin vedoin haahmoittelee
+henkilönsä ilmieläviksi antaen näiden suorittaa omia yksilöllisiä
+tehtäviänsä, hän rupeaa kehittelemään heissä erikoispiirteitä, jotka
+lopulta asettavat heidät sangen humoristiseen valoon. Unohtumatonhan
+on professori Otto Lidenbrock, esilläolevan kertomuksen sankari,
+tuo "pitkä ja laiha mies", jonka kiivas luonto ja sammumaton
+tieteellinen innostus, kykenemättömyys lausua mutkallisia oppineita
+sanoja ja salainen hellyys suojattejaan kohtaan, oppineen
+itserakkaus ja hajamielisyys tekevät kuolemattomimmaksi kaikista
+professorityypeistä. Miksi hän on niin laiha? &mdash; siksi, että tiede,
+hengen tuli, kalvaa hänestä kaiken liiallisen aineellisuuden; miksi
+on hän niin kauhean oppinut? &mdash; siksi, että nerokas ja vilkas
+ranskalainen laskee hänen persoonassaan pilaa siitä jylhästä ja
+peloittavasta raskaudesta ja syvämietteisyydestä, josta saksalaista
+tiedettä on väliin moitittu. Unohtumaton on myös Hannu, tuo vakaa
+islantilainen, joka pysyy järkähtämättä sopimuksessaan, olipa sitten
+mentävä vaikka kuinka vihamielisten elementtien läpi. Onnellisessa
+sopusoinnussa esiintyvät Jules Vernen tuotannossa tiedemies ja
+lahjakas kaunokirjailija.</p>
+
+<p>Siirtyäksemme sitten itse teokseen huomautettakoon heti, että
+<i>Matkustus maan keskipisteeseen</i> pääsee vasta silloin oikeaan
+arvoonsa, kun täysin ymmärretään sen pohjana oleva tieteellinen
+tarkoitus, joka on <i>maapallon muodostumisen ja muinaisen kasvi- ja
+eläinmaailman kuvaaminen</i>. Kirjailija tahtoo tehdä läpileikkauksen
+maapallon "kuoresta", vieläpä nähdä tuon läpileikkauksen omin
+silmin, ja siksi hän antaa kertomuksensa sankarien astua alas
+sammuneen tulivuoren aukosta. Tutustutaan tulivuorten purkausten
+yhteydessä oleviin kivennäisiin laava-muodostuksiin, kivihiilikauteen
+liuska-, kalkki- ja hiekkakivikerroksineen, kivihiilimetsineen
+ja näkinkenkälajeineen, aikaan, jolloin kasvoi ainoastaan
+jättiläiskokoisia kortteita, sananjalkoja, liekoja, sigillarioita
+y.m. tuhansia eri lajeja. Alempana tavataan jo kristallirakenteista
+kiveä, gneissiä ja katinkultakiveä, kunnes lopuksi saavutaan
+järkkymättömän alkukallion, graniitin, muodostamaan kerrokseen.
+Viehättyen seuraa lukija kirjailijan vilkkaita kuvauksia näistä
+maan uumenista, jotka tuntuvat kätkevän salamyhkäisiä, mieltä
+kiehtovia aarteita, kunnes vihdoin saavutaan "Otto Lidenbrockin
+merelle", joka on tekijän valtavan mielikuvituksen huippkeksintö
+tässä teoksessa. Voidakseen kuvata <i>paleontologisen</i> (tarkoittaa
+elollisen maailman muinaisia, nyt jo hävinneitä kehitysasteita)
+<i>elämän</i> täydellisyydessään, kuvittelee hän, että maan sisässä,
+suunnattoman suuressa luolassa, jossa sähkön y.m. voimain
+vaikutuksesta ovat säilyneet elollisen elämän edellytykset, on
+vielä vallalla <i>paleontologinen kehitysaste</i>, ei ainoastaan
+<i>paleophytologisessa</i> (muinaisen ajan kasvistoa koskevassa) ja
+<i>paleozoologisessa</i> (muinaisajan eläimistöä koskevassa), vaan myöskin
+<i>paleoantropologisessa</i> (muinaisajan ihmistäkoskevassa) suhteessa.
+Luolan täyttää suurimmaksi osaksi vesi, jonka syvyyksissä vielä
+asustaa kamalia matelijapetoja, joutsenkaulainen <i>plesiosaurus</i>
+ja kalaa muistuttava <i>ichtyosaurus</i>. Luolameren rannoilla kasvaa
+diluvianisen kauden metsiä, joissa jättiläismäinen alkuihminen
+paimentaa mastodonttilaumojaan. Emme paljasta enempää kirjan
+salaisuuksia, ettemme vähentäisi lukijan nautintoa, vaan lausumme
+ainoastaan, että kirjailijan "paleontologisissa näyissä" on
+puhtaan tietomääränsä lisäksi jotakin jylhän runollista, joka saa
+ne unohtumattomasti painumaan mieleen. Näistä kaikista asioista
+tehtäväin oppineitten huomioiden ja selitysten lähteenä on tuo
+jo mainittu kuuluisa professori Otto Lidenbrock, rautatahtoinen,
+suoraan asiaan käypä mies, joka vetää aina vastahankaa, kun yleensä
+tunnustetut tieteelliset käsitykset ovat kysymyksessä. Hänen
+veljenpoikansa ja matkatoverinsa Akseli muistuttaa väitteillään
+ja epäilyksillään aina juuri noista tieteellisistä otaksumista
+aiheuttaen täten vilkkaita ja valaisevia väittelyjä, joiden kuluessa
+professorin on vaikea hillitä itseään. Näin suoritetaan tuo
+merkillinen matka, jossa on osallisena maapallon sekä nykyisyys että
+menneisyys ja kaikki sen salatut ja tunnetut luonnonvoimat.</p>
+
+<p>Suomentaja on pitänyt tarpeellisena liittää tekstiin sinne tänne
+selvittäviä muistutuksia, jotka auttavat geologian ja paleontologian
+alkeisiin perehtymättömiä ymmärtämään oikein sellaiset kohdat.
+Toivottavasti teos tässä muodossaan saavuttaa kaiken sen suosion
+ja menestyksen, minkä se ansaitsee. Velvollisuus on mainita, että
+teoksen vanhasta suomennoksesta on ollut suurta apua, varsinkin kun
+käytettävänä ollut ranskankielinen koulupainos on hiukan lyhennetty.</p>
+
+<p>Jules Verne kuoli 1905. Loppuvuosina hän menetti melkein kokonaan
+näkönsä, mutta seurasi siitä huolimatta vilkkaasti aikansa
+kehitystä. Kun lentokoneet ja sukellusveneet keksittiin, tuntui
+hänestä varmaankin siltä, että jonkunmoinen profeetallinen näkemys
+oli hänen kynäänsä ohjannut silloin kun hän kirjoitteli niistä
+asioista kuin saavuttamattomista ihanteista. Siten aika toteuttaa
+uskomattomimpiakin inhimillisistä haaveista. "Runoilijat ovat
+tietäjiä".</p>
+
+<p class="sig">_Suomentaja_.</p>
+
+<p><i>Runoilijan opetus:</i></p>
+
+<p><i>Vaikka päämäärä näyttäisi olevan saavuttamattomissa, on sitä kohden
+arvelematta ruvettava ponnistelemaan, jos sillä kerran on merkitystä
+ihmiskunnan onnelle</i>.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="I" id="I">I</a></h2>
+
+
+<p>Sunnuntaina toukokuun 24 päivänä 1863 tuli setäni, professori
+Lidenbrock, pitkin askelin pieneen taloonsa Kuninkaankatu 19; katu on
+vanhimpia Hampurin vanhassa kaupunginosassa.</p>
+
+<p>Hänen hyvänsävyinen taloudenhoitajattarensa Martta luuli todellakin
+myöhästyneensä askareissaan, sillä päivällistähän oli tuskin vielä
+pantu tulelle.</p>
+
+<p>&mdash; Saadaanpas nähdä, mietin minä; &mdash; jos setä, joka on maailman
+maltittomimpia ihmisiä, on nälissään, niin hän varmaan nostaa
+harmissaan kamalan metelin.</p>
+
+<p>&mdash; Oliko se itse professori? kysyi kunnon Martta hämmästyneenä ja
+raotti ruokasalin ovea.</p>
+
+<p>&mdash; Oli, Martta hyvä, mutta päivällisellä ei ole kiirettä, sillä kello
+ei ole vielä kahta; vast'ikäänhän se löi vasta puoli P. Mikaelin
+kirkon tornissa.</p>
+
+<p>&mdash; No, miksi siis professori on tullut kotiin?</p>
+
+<p>&mdash; Luultavasti hän sanoo sen meille.</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla hän jo on! Minä menen nyt pakoon, herra Akseli; koettakaa
+te rauhoittaa häntä.</p>
+
+<p>Ja hyvänsävyinen Martta kiiruhti keittiöönsä.</p>
+
+<p>Jäin yksin. Ei ollutkaan helppoa saada kiivasluontoista
+professoria rauhoittumaan, varsinkin kun omaki luonteeni oli
+jotenkin vaihtelevainen. Senpätähden valmistauduin varmuuden
+vuoksi pujahtamaan piiloon pieneen ullakkokamariini kuullessani
+portin saranoiden narisevan; puuportaat natisivat raskaitten
+askelten painosta, ja talon herra syöksyi ruokasalin läpi suoraan
+työhuoneeseensa.</p>
+
+<p>Mutta kiivaasta vauhdistansa huolimatta hän oli ehtinyt heittää
+pähkinäpuunuppisen keppinsä nurkkaan, suuren nukkavierun hattunsa
+pöydälle ja kovalla äänellä huutaa minulle:</p>
+
+<p>&mdash; Akseli! seuraa minua!</p>
+
+<p>En ollut ennättänyt vielä liikahtaakaan, ennenkuin professori jo
+huusi kiivaasti ja kärsimättömästi:</p>
+
+<p>&mdash; No! Etkö tule jo!</p>
+
+<p>Minä suorastaan syöksyin ankaran isäntäni huoneeseen.</p>
+
+<p>Otto Lidenbrock ei ole paha ihminen, sen mielelläni tunnustan, mutta
+ellei joitakin aivan uskomattomia muutoksia tapahdu, hän kuolee
+kammottavan omituisena ihmisenä.</p>
+
+<p>Hän oli professorina Johannaeumissa<a name="FNanchor_1" id="FNanchor_1"></a><a href="#Footnote_1" class="fnanchor">[1]</a> ja piti mineralogian luentoja,
+saaden näillä luennoilla säännöllisesti muutamia raivonpuuskia. Hän
+ei välittänyt siitä, oliko hänellä ahkeria oppilaita luennoillansa,
+eikä siitä, miten tarkasti he kuuntelivat häntä, enempää kuin
+siitäkään, minkä verran hänen oppilaansa oppivat hänen luennoistaan;
+sellaiset vähäiset seikat eivät hänen rauhaansa häirinneet. Hän
+piti luentonsa vain "subjektiivisesti", käyttääksemme saksalaisen
+filosofian sanontatapaa, itsekseen, eikä muita varten. Hän oli
+oppinut egoisti, tieteen kaivo, jonka nostokoneisto narisi, jos sillä
+piti ammentaa jotakin, sanalla sanoen: hän oli saituri.</p>
+
+<p>Sellaisia professoreita on Saksassa paljon. Valitettavasti oli setäni
+vaikeaa esittää ajatuksiansa suullisesti, jollei juuri yksityisessä
+elämässä, niin ainakin silloin, kun hän esiintyi julkisesti, ja tämä
+on paha vika puhujalle. Hänen luennoillansa Johannaeumissa tapahtui
+todellakin usein, että professori kävi yht'äkkiä äänettömäksi;
+hän taisteli jonkin vastahakoisen sanan kanssa, joka ei tahtonut
+suusta sujua, tuollaisen vastustelevan sanan kanssa, joka paisuu ja
+purskahtaa viimein esiin niin sanoaksemme vähimmän tieteellisessä
+muodossa, nimittäin kirouksena. Ja silloin oli aina seurauksena
+suuttumus.</p>
+
+<p>Muutoin on mineralogiassa koko joukko puoleksi kreikkalaisia,
+puoleksi latinalaisia nimityksiä, joita on vaikea lausua,
+tuollaisia hankaloita nimiä, jotka voivat kuivata runoilijan suun.
+En suinkaan tahdo sanoa mitään pahaa itse tieteestä, &mdash; olkoon se
+kaukana minusta! &mdash; mutta kun on puhe sellaisista asioista kuin
+romboedrisistä kristalleista, retinasfaltista, geleniitistä, niin
+suotakoon anteeksi, jos harjaantuneinkin kieli joskus erehtyy.</p>
+
+<p>Kaupungissa oli tämä setäni anteeksisuotava heikkous tunnettu ja sitä
+käytettiin väärin. Häntä pidettiin silmällä, kun hän joutui kankeissa
+lauselmissa raivoihinsa, ja hänelle naurettiin, mitä ei voi pitää
+sopivana edes saksalaistenkaan keskuudessa. Ja vaikka professori
+Lidenbrockin luennoilla aina olikin suuri joukko kuulijoita, niin
+harva niitä tarkoin seurasi, sillä useimmat tulivat luennoille vain
+saadakseen nauraa professorin vihanpuuskille!</p>
+
+<p>Setäni oli kumminkin, sitä en voi kylliksi usein mainita, todellakin
+oppinut mies. Vaikka hän joskus liian kiivaassa tutkimisinnossaan
+murensi tutkittavan esineen murskaksi, niin oli hänellä kuitenkin
+sekä mineralogin tarkka silmä että geologin nerous. Varustettuna
+vasarallansa, alasimellansa, magneettineulalla, juottopillillä
+ja salpietarihappopullolla hän oli suuri mies. Kivennäisen
+murtumispinnasta, ulkonäöstä, kovuudesta, sulavaisuudesta, helinästä,
+hajusta tahi mausta päättäen taisi hän arvelematta määrätä sen oikean
+paikan niiden noin kuudensadan eri lajin joukossa, joihin tiede
+meidän aikanamme kivennäiset jakaa.</p>
+
+<p>Lidenbrockin nimi olikin sentähden kuuluisa oppineessa maailmassa
+ja eri kansojen tiedeseuroissa Humphry Davy,<a name="FNanchor_2" id="FNanchor_2"></a><a href="#Footnote_2" class="fnanchor">[2]</a> Humboldt<a name="FNanchor_3" id="FNanchor_3"></a><a href="#Footnote_3" class="fnanchor">[3]</a> ja
+kapteenit Franklin<a name="FNanchor_4" id="FNanchor_4"></a><a href="#Footnote_4" class="fnanchor">[4]</a> ja Sabine<a name="FNanchor_5" id="FNanchor_5"></a><a href="#Footnote_5" class="fnanchor">[5]</a> eivät lyöneet laimin käydä häntä
+tervehtimässä poiketessaan matkoillaan Hampuriin. Becquerel,<a name="FNanchor_6" id="FNanchor_6"></a><a href="#Footnote_6" class="fnanchor">[6]</a>
+Brewster,<a name="FNanchor_7" id="FNanchor_7"></a><a href="#Footnote_7" class="fnanchor">[7]</a> Dumas<a name="FNanchor_8" id="FNanchor_8"></a><a href="#Footnote_8" class="fnanchor">[8]</a> ja Milne Edvards<a name="FNanchor_9" id="FNanchor_9"></a><a href="#Footnote_9" class="fnanchor">[9]</a> keskustelivat mielellään
+hänen kanssaan tärkeimmistä kysymyksistä tieteen alalla. Kemiassa hän
+oli tehnyt monta tärkeätä keksintöä, ja vuonna 1853 oli Leipzigissä
+ilmestynyt professori Otto Lidenbrockin folio-kokoinen värikuvilla
+varustettu tutkimus <i>Transcendentaalisesta kristallografiasta</i>,<a name="FNanchor_10" id="FNanchor_10"></a><a href="#Footnote_10" class="fnanchor">[10]</a>
+joka kirja ei kuitenkaan maksanut kustannuksia.</p>
+
+<p>Sen lisäksi oli setäni vielä konservaattorina Venäjän lähettilään
+Struven<a name="FNanchor_11" id="FNanchor_11"></a><a href="#Footnote_11" class="fnanchor">[11]</a> mineralogisessa museossa, joka kallisarvoinen kokoelma on
+saavuttanut suurta mainetta koko Euroopassa.</p>
+
+<p>Sellainen oli se mies, joka niin maltittomasti kutsui minua luokseen.
+Ajatelkaa: pitkä ja laiha mies, terveys vahva kuin rauta, nuorekkaan
+vaaleaverinen, ulkonäöltään kymmenkunnan vuotta ikävuosiaan nuorempi.
+Hänen suuret silmänsä vilkkuivat aina suurien silmälasien takaa;
+hänen pitkä ja kapea nenänsä oli kuin teräväksi hiottu miekka;
+väittivätpä muutamat panettelijat, että se oli magneettinen ja että
+se muka veti itseensä rautaista viilajauhoa. Pelkkää perätöntä lorua!
+Se ei vetänyt itseensä muuta kuin nuuskaa, mutta sitä se vetikin
+suoraan sanoen kelpo lailla.</p>
+
+<p>Kun sen lisäksi mainitsen, että setäni aina astui tarkoin puolen
+sylen pituisilla askelilla ja että hänellä käydessään oli kädet
+lujasti puristettuina nyrkkiin, mikä on kiivasluntoisuuden
+tuntomerkki, tuntee hänet jokainen tarpeeksi hyvin.</p>
+
+<p>Hän asui pienessä talossaan Kuninkaankadun varrella; rakennus oli
+puoleksi puusta, puoleksi tiilistä, päätyseinä suippo; se oli
+erään kanavan varrella, niiden, jotka kulkevat Hampurin vanhan
+kaupunginosan halki, joka kaikeksi onneksi säästyi suuressa
+tulipalossa v. 1842.</p>
+
+<p>Tosin oli tuo vanha rakennus hiukan kallellansa ja oli kallistunut
+hiukan ulospäin, tosin katto oli vinossa aivan kuin Tugendbundin<a name="FNanchor_12" id="FNanchor_12"></a><a href="#Footnote_12" class="fnanchor">[12]</a>
+ylioppilaan lakki, ja tosin olisi sen seinien kaltevuus antanut
+aihetta moneen muistutukseen, mutta yleensä se pysyi vielä jotenkin
+lujana, varsinkin vanhan jalavan turvin, joka kannatti voimallisesti
+rakennuksen etupuolta, ojentanen keväällä kukkaterttunsa ikkunan läpi
+huoneeseen.</p>
+
+<p>Ollakseen saksalainen professori tuli setäni hyvin toimeen.
+Talo kaikkinensa oli kokonaan hänen omaisuuttansa. Muun ohessa
+kuului siihen hänen ristityttärensä Graüben, nuori 17-vuotias
+vierlantilainen<a name="FNanchor_13" id="FNanchor_13"></a><a href="#Footnote_13" class="fnanchor">[13]</a> tyttö, vanha Martta ja minä, orpo veljenpoika,
+joka olin setäni apulaisena hänen tieteellisissä kokeissaan.</p>
+
+<p>Minä myönnän, että antausin kiihkolla harrastamaan geologisia
+tutkimuksia, sillä olihan minulla mineralogiverta suonissani; minulle
+ei tullut milloinkaan ikävä raskaitten kivieni seurassa.</p>
+
+<p>Sanalla sanoen: tässä pienessä talossa Kuninkaankadun varrella voi
+elää onnellisena huolimatta isännän hermostuneisuudesta, sillä vaikka
+hän joskus olikin kiukkuinen, piti hän siitä huolimatta paljon
+minusta. Mutta itseänsä se mies ei taitanut hillitä, vaan esiintyi
+usein liian malttamattomasti.</p>
+
+<p>Kun hän huhtikuussa oli istuttanut resedaa tahi muita kukkia
+posliiniruukkuihin salin ikkunalle, niin kävi hän säännöllisesti joka
+aamu nykimässä niitä lehdistä kiirehtiäksensä niiden kasvua.</p>
+
+<p>Sellaisen eriskummallisen miehen veljenpoikana tiesin, ettei ollut
+muuta neuvoa kuin totella. Kiiruhdin siis hänen huoneeseensa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="II" id="II">II</a></h2>
+
+
+<p>Se oli suorastaan museo. Siellä oli kaikenlaisia kivikunnan
+näytteitä, jokainen nimilipulla varustettuna, järjestettyinä mitä
+täydellisimmin kivennäisaineiden kemiallisen jaon mukaan kuuteen
+suureen ryhmään.</p>
+
+<p>Tunsin varsin hyvin nämä kivennäistieteen näytteet, jotka niin
+monelle muulle olivat arvottomat. Kuinka usein olinkaan niitä
+huvikseni puhdistellut, pyyhkinyt pölyä näistä grafiiteista,
+antrasiiteista, hiilistä, pihkaisista puukappaleista ja
+turvepalasista, silloin kun olisin voinut olla ulkona leikkiä
+lyömässä ikäisteni poikien kanssa. Ja nämä hartsit, pihkat ja
+orgaaniset suolat, joihin ei vähäisinkään tomuhiukkanen saanut
+päästä! Ja nämä metallit, raudasta kultaan saakka, joka kadotti
+keinotekoisen arvonsa, kun sitä tieteen aineksena verrattiin muihin
+lajinsa näytteisiin! Entäs kaikki nämä kivet, jotka olisivat
+riittäneet melkeinpä koko talon rakentamiseen uudestaan, vieläpä
+yhteen lisäkamariinkin, jonka minä sitten olisin järjestänyt
+itselleni varsin mukavaksi.</p>
+
+<p>Mutta kun nyt tulin hänen työhuoneeseensa, en edes ajatellutkaan
+kaikkia näitä merkillisyyksiä. Ajattelin vain setääni. Hän istui
+Utrechtin villasametilla päällystetyssä nojatuolissaan, kädessänsä
+kirja, jota hän selaili mitä suurimmalla ihastuksella.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä kirja! mikä kirja! huudahti hän.</p>
+
+<p>Tämä huudahdus muistutti minulle, että professori Lidenbrock oli
+joutohetkinänsä innostunut kirjojenkin keräilijä; vanha kirja
+oli kuitenkin hänen mielestänsä arvoton, ellei joko ollut vallan
+mahdotonta saada sitä käsiinsä tahi ainakin tavattoman vaikeata lukea
+sitä.</p>
+
+<p>&mdash; No, virkkoi hän minulle, etkö huomaa? Onhan tämä verraton aarre,
+jonka löysin tänä aamuna myllertäessäni juutalais-Heveliuksen
+myymälässä.</p>
+
+<p>&mdash; Suurenmoista! vastasin velvollisuudentuntoisesti ihmetellen.</p>
+
+<p>Mitä hyötyä kaikesta tästä melusta mokoman vanhan nelitaitteisen
+kirjan takia, jonka selkämys ja kannet näyttivät olevan tehdyt
+huonosta vasikannahasta; tämähän oli vain kellastunut kirjakulu,
+jossa riippui iänikuinen vaalistunut sinetti!</p>
+
+<p>Professorin ihmettelevät äännähtelyt eivät kuitenkaan loppuneet.</p>
+
+<p>&mdash; Katsopa! sanoi hän, kysyen ja vastaten itse, eikö olekin kaunis
+teos? On kyllä, oikein ihmeteltävä! Mikä side! Eikö kirja aukea
+aivan itsestänsä? Aukeaa! Sehän pysyy auki, avasi sen miltä kohdalta
+hyvänsä. Ja eikös se mene hyvin kiinni? Totta kaiketi! Kannethan
+painuvat visusti yhteen, irvistelemättä minnekään päin! Entäs
+tämä selkämys, jossa ei ole ainoatakaan taitetta vaikka side on
+seitsemänsadan vuoden vanha. Oh! tällaisesta sidoksesta olisivat
+etevimmätkin ammattimiehet olleet ylpeät!</p>
+
+<p>Puhellessaan setäni availi ja sulki tuota vanhaa kirjakulua. En
+voinut muuta kuin kysyä häneltä sen sisältöä, vaikka se ei vähääkään
+huvittanut minua.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä on sitten tuon niin ihmeellisen kirjan nimi? kysyin niin
+kiihkeästi, ettei mielenkiintoani voitu luulla teeskennellyksi.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä teos, vastasi enoni innostuen, on <i>Heimskringla</i>, jonka
+on kirjoittanut <i>Snorre Sturlason</i>,<a name="FNanchor_14" id="FNanchor_14"></a><a href="#Footnote_14" class="fnanchor">[14]</a> kuuluisa islantilainen
+kirjailija, joka eli kahdennellatoista vuosisadalla. Se on niiden
+norjalaisten kuninkaiden riimikronikka, jotka hallitsivat Islannissa!</p>
+
+<p>&mdash; Todellakin! sanoin minä jotenkin uteliaasti; ja luultavasti se on
+saksalainen käännös?</p>
+
+<p>&mdash; Mitä puhut? tokaisi professori innokkaasti; käännöskö? Mitä
+minä käännöksellä tekisin? Kuka käännöksestä välittää. Tämä on
+alkuperäinen islanninkielinen teos, kirjoitettu tuolla loistavalla
+kielellä, joka on samalla rikas ja yksinkertainen, sisältäen mitä
+moninaisimpia kieliopillisia yhdistyksiä ja mitä monilukuisimpia
+sanojen vivahduksia.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan kuin meidän kielemme! pistin minä sukkelasti väliin.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, vastasi setäni, kohauttaen olkapäitään, sillä erotuksella,
+että islannin kielessä on kolme eri teonsanan taivutusmuotoa niinkuin
+kreikan kielessäkin, ja että siinä <i>nomina propria</i> taivutetaan
+samalla tavalla kuin latinan kielessä!</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! arvelin hiukan innostuneempana, ja onkos kirja painettu
+edes kauniilla kirjaimilla?</p>
+
+<p>&mdash; Painettu? Kuka on puhunut painamisesta, sinä onneton Akseli!
+Vielähän tässä on kirjapainosta puhetta? Luulet kaiketi että tämä on
+painettu? Tiedä siis, sinä pöllö, että tämä on käsikirjoitus, vieläpä
+riimukirjaimilla kirjoitettu!<a name="FNanchor_15" id="FNanchor_15"></a><a href="#Footnote_15" class="fnanchor">[15]</a></p>
+
+<p>&mdash; Riimukirjaimillako?</p>
+
+<p>&mdash; Niin juuri! Pitäisikö minun sekin sinulle selittää?</p>
+
+<p>&mdash; Ei tarvitse, vastasin minä kuivasti, sillä itserakkauttani oli
+loukattu.</p>
+
+<p>Mutta setäni jatkoi edelleen ja selitti minulle asioita, joista en
+paljoakaan välittänyt.</p>
+
+<p>&mdash; Riimukirjaimiksi, kertasi hän, sanotaan niitä kirjoitusmerkkejä,
+joita muinoin käytettiin Islannissa, ja jotka, kuten tarina kertoo,
+itse Odin on keksinyt! Katso nyt siis itsekin ja ihmettele sinä
+epäuskoinen, näitä kirjaimia, jotka ovat tuon muinaisen jumalan
+mielikuvituksen keksimiä.</p>
+
+<p>Koska minulta puuttui sopivia sanoja vastaukseksi, aioin jo langeta
+polvilleni, sillä olihan tällainen vastaustapa otollinen sekä
+jumalille että kuninkaille, varsinkin kun siitä on sitäpaitsi se etu,
+että näin vastatessa ei koskaan joudu hämillensä, mutta silloin eräs
+tapaus käänsi keskustelun toiseen suuntaan.</p>
+
+<p>Olipahan vain rutistunut pergamenttipalanen, joka luiskahti kirjan
+sisästä lattialle.</p>
+
+<p>Setäni syöksyi kiihkeän uteliaana tavoittamaan tue pergamenttipalasta.</p>
+
+<p>Vanha kirjoitus, säilynyt vanhan kirjan sisässä, kenties vuosisatoja,
+&mdash; kas sekös hänen mielestänsä oli kallisarvoinen esine!</p>
+
+<p>&mdash; Mitähän siinä on? voihkaisi hän.</p>
+
+<p>Ja samalla hän levitti sen heti huolellisesti pöydälle, se oli viittä
+tuumaa pitkä ja kolmea tuumaa leveä pergamenttikappale, jossa oli
+rivissä poikkipuolin salaperäisen näköisiä merkkejä.</p>
+
+<p>Tässä on niistä tarkka kuva. Pidän velvollisuutenani esittää lukijan
+nähtäväksi nämä salamyhkäiset merkit, sillä ne olivat syynä siihen
+matkaan, jonka professori Lidenbrock ja hänen veljenpoikansa tekivät,
+ja joka on kummallisimpia, mitä tehtiin yhdeksännellätoista
+vuosisadalla.</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 700px;">
+<img src="images/01.png" width="700" height="258" alt="Kolme riviä riimukirjoitusta" />
+</div>
+
+<p>Professori katseli vähän aikaa näitä kirjainsarjoja; viimein hän
+sysäsi silmälasit otsallensa sanoen:</p>
+
+<p>&mdash; Ne ovat riimukirjaimia; ne ovat aivan samanlaisia kuin Snorre
+Sturlasonin käsikirjoituksessakin. Mutta mitähän ne mahtanevat
+merkitä?</p>
+
+<p>Koska riimukirjaimet minun mielestäni näyttivät olevan oppineiden
+keksintö yksinkertaisten ihmisten peijaaniseksi, ei minua vähääkään
+surettanut se, ettei setäni saanut niistä mitään selkoa. Ainakin
+näytti siltä päättäen hänen sormistansa, jotka pelottavasti
+rummuttivat pöytää.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä on varmaankin vanhanaikuista islanninkieltä, mutisi hän
+hampaittensa välistä.</p>
+
+<p>Professori Lidenbrockin olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää sitäkin,
+sillä häntä pidettiin oikeana kielitaiturina, ei juuri siksi, että
+hän olisi puhunut sujuvasti kaikkia niitä kahtatuhatta eri kieltä ja
+neljäätuhatta eri murretta, joita maan päällä puhutaan, vaan siksi,
+että hän taisi niistä kuitenkin melkoisen osan.</p>
+
+<p>Hän oli tämän esteen johdosta päästämäisillään valloilleen koko
+kiivautensa ja aavistin jo, että ankara kahakka oli tulossa, kun
+pieni pöytäkello uunin kulmalla oi kaksi.</p>
+
+<p>Samassa avasi vanha Martta oven setäni huoneeseen ja sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Ruoka on pöydässä!</p>
+
+<p>&mdash; Hiiteen ruoat! huusi setäni. Lempo vieköön sekä sen keittäjät että
+syöjät!</p>
+
+<p>Martta meni tiehensä. Minä kiiruhdin hänen jälkeensä ja jouduin
+huomaamattani istumaan tavalliselle paikalleni ruokasalissa. Odotin
+vähän aikaa. Professoria ei kuulunut tulevaksi.</p>
+
+<p>Tietääkseni hän oli nyt ensimmäistä kertaa poissa juhlalliselta
+päivällisaterialtamme. Ja minkälaisilta päivällisiltä!
+Vihanneslientä, lihaomeletteja ja muskottikastiketta,
+vasikanselkäpaistia ja luumuhilloa, ja jälkiruoaksi pieniä
+sokeroituja äyriäisiä, sekä vanhaa hyvää Mosel-viiniä.</p>
+
+<p>Vanhan paperipalan tähden setäni jätti kaikki nämä herkut
+sikseen. Koska olin hänen kuuliainen veljenpoikansa, luulin
+velvollisuudekseni syödä samalla hänen puolestaan, minkä teinkin
+hyvin omantunnontarkasti.</p>
+
+<p>&mdash; Enpä ole koskaan moista nähnyt, sanoi hiljaa Martta; että
+professori ei syö päivällistä!</p>
+
+<p>&mdash; Niin, se on todellakin kummallista!</p>
+
+<p>&mdash; Se ennustaa jotakin tärkeätä tapausta! sanoi vanha palvelija
+nyökyttäen päätänsä.</p>
+
+<p>Ajattelin, ettei se ennustanut muuta kuin sitä hirveätä melua, jonka
+setäni nostaisi huomatessaan päivällisensä syödyksi.</p>
+
+<p>Jyrsin parhaillaan viimeistä krapua, kun äkillinen karjaisu tempaisi
+minut jälkiruokien nautinnosta. Yhdellä hyppäyksellä syöksyin salista
+työhuoneeseen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="III" id="III">III</a></h2>
+
+
+<p>&mdash; Nähtävästi nämä ovat riimukirjaimia, sanoi professori rypistäen
+silmäkulmiaan. Mutta näihin on kätketty jokin salaisuus, ja minun
+pitää saada se selville, ellei &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Kiivas kädenliike päätti hänen lauseensa.</p>
+
+<p>&mdash; Istu tuonne, lisäsi hän viitaten sormellaan pöytään päin, ja
+kirjoita!</p>
+
+<p>Silmänräpäyksessä olin valmiina.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt luen sinulle jokaisen kirjaimen meidän aakkosista, joka vastaa
+kutakin näistä islantilaisista kirjaimista. Saadaanpa nähdä mitä
+siitä syntyy. Mutta varo, ettet kirjoita väärin!</p>
+
+<p>Hän alkoi sanella ja minä tein parastani. Jokainen kirjain lueteltiin
+yksi erältänsä ja siitä syntyi seuraava käsittämätön kirjainjakso:</p>
+
+<pre>
+m . r n ll s  | e s r e u e l | s e e c l d e
+s g t s s m f | u n t e i e f | n i e d r k e
+k t , s a m n | a t r a t e S | S a o d r r n
+e m t n a e l | n u a e c t   | r r i l s a
+A t v a a r   | . n s c r c   | i e a a b s
+c c d r m i   | e e u t u l   | f r a n t u
+d t , i a c   | o s e i b o   | K e d i i l
+</pre>
+
+<p>Kirjoitettuani tämän sieppasi setäni nopeasti paperipalan, jolle olin
+sarjan kirjoittanut, ja tarkasteli sitä kauan huolellisesti.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tämä merkitsee? toisteli hän koneellisesi. Enpä todellakaan
+olisi voinut selittää sitä hänelle. Muutoin hän ei minulta
+kysellytkään, vaan puheli edelleen itseksensä:</p>
+
+<p>&mdash; Me sanomme tällaista kryptogrammaksi, jupisi hän, jossa ajatus
+on salattu siten, että kirjaimet on tahallansa muutettu toiseen
+järjestykseen, mutta muodostavat oikeita lauseita, jos ne soveliaalla
+tavalla järjestetään. Minua aavistuttaa, että tässä on jonkin suuren
+keksinnön selitys tahi ilmoitus!</p>
+
+<p>Minä puolestani arvelin, ettei tuo kirjainsarja merkinnyt mitään,
+mutta en virkkanut kuitenkaan halaistua sanaa.</p>
+
+<p>Professori otti sitten kirjan ja pergamenttipalasen verraten niitä
+keskenänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Nämä molemmat kirjoitukset eivät ole saman miehen kirjoittamia,
+sanoi hän; kryptogramma on nuorempi iältänsä kuin kirja, mistä näen
+tässä selvän todistuksen. Ensimmäinen kirjain on kaksinkertainen
+M, jota turhaan saapi etsiä Sturlasonin kirjasta, sillä se tuli
+islantilaiseen kirjaimistoon vasta neljännellätoista vuosisadalla. Siis
+vähintäänkin kahdensadan vuoden aika on käsikirjoituksen ja tämän
+kirjoitetun pergamentin väillä.</p>
+
+<p>Tämä oli mielestäni jotenkin todennäköistä, sen tunnustan.</p>
+
+<p>&mdash; Tulen siis siihen johtopäätökseen, jatkoi setäni, että joku tämän
+kirjan omistajista on kirjoittanut nämä salaperäiset kirjaimet. Mutta
+kukahan sen vietävä tuo omistaja oli? Eiköhän tuo ole edes nimeänsä
+kirjoittanut johonkin paikkaan tässä käsikirjoituksessa?</p>
+
+<p>Setäni lykkäsi silmälasinsa otsalleen, otti väkevän suurennuslasin ja
+tarkasteli kirjan ensimmäisiä sivuja. Toisella sivulla hän huomasi
+pilkun, joka pelkällä silmällä katsoen oli kuin musteläikkä. Mutta
+tarkemmin katsoen siinä saattoi erottaa muutamia puoleksi hävinneitä
+kirjaimia. Setäni ymmärsi, että tämä nyt oli tärkein kohta; hän
+käänsi huomionsa kokonaan siihen ja suurennuslasin avulla saattoi hän
+viimein selvittää siitä seuraavat merkit, riimukirjaimet, jotka hän
+arvelematta luki:</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 650px;">
+<img src="images/02.png" width="650" height="101" alt="Arne Saknussemm riimukirjoituksella" />
+</div>
+
+<p>&mdash; Arne Saknussemm! huudahti hän riemuitsevalla äänellä; mutta sehän
+on oikea nimi, vieläpä oppineet islantilaisen miehen nimi; hän eli
+kuudennellatoista vuosisadalla ja oli mainio alkemisti.</p>
+
+<p>Katselin setääni ihmetellen.</p>
+
+<p>&mdash; Nämä alkemistit, jatkoi hän, Avicenna, Bacon, Lullus ja
+Paracelsus,<a name="FNanchor_16" id="FNanchor_16"></a><a href="#Footnote_16" class="fnanchor">[16]</a> olivat aikansa ainoita todellisia oppineita miehiä.
+He tekivät keksintöjä, joita me saamme ihmetellä. Miksipä ei siis
+tämäkin Saknussemm olisi kätkenyt jotakin hämmästyttävää keksintöä
+tämmöiseen käsittämättömään kryptogrammaan? Asian täytyy olla niin.
+Ja niin se onkin!</p>
+
+<p>Tästä otaksumisesta sai professorin mielikuvitus virikettä.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, uskalsin vastata, mutta mitäpä hyötyä olisi tällä
+oppineella miehellä ollut siitä, että hän näin olisi kätkenyt
+merkillisen keksinnön?</p>
+
+<p>&mdash; Miksikä? Minkätähden? Hä! Mistä minä sen tiedän? Eikös Galilei<a name="FNanchor_17" id="FNanchor_17"></a><a href="#Footnote_17" class="fnanchor">[17]</a>
+tehnyt samoin, kun hän oli keksinyt Saturnuksen renkaat? Saammepa
+nähdä. Minun pitää saada selko tämän kirjoituksen salaisuudesta; en
+syö enkä makaa ennenkuin olen ottanut siitä selon.</p>
+
+<p>&mdash; No voi sun! huokailin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Etkä sinäkään, Akseli, jatkoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Tuhat tulimmaista! arvelin minä, olipa onni, että söin kahden
+miehen edestä!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta ensiksi on saatava selville, millä kielellä tämä
+salakirjoitus on kirjoitettu, ja se luullakseni ei olekaan vaikeata.</p>
+
+<p>Tämän kuullessani kohautin hartioitani. Setä jatkoi vain puhettaan:</p>
+
+<p>&mdash; Ei mikään ole sen helpompaa. Tässä kirjoituksessa on 132
+kirjainta, joista 79 on kerakkeita ja 53 ääntiöitä. Sehän on
+likimäärin se suhde, jonka mukaan sanat etelä-Euroopan kielissä ovat
+muodostetut, jotavastoin pohjoismaiden kielet ovat monta vertaa
+rikkaammat kerakkeista. Siis on nyt kysymys jostakin etelämaisesta
+kielestä.</p>
+
+<p>Nämä johtopäätökset olivat liiankin oikeat. Mutta mistä kielestä
+sitten?</p>
+
+<p>Tähän pulmaan luulin oppineen professorin kompastuvan, mutta nytpä
+huomasinkin, miten älykäs tutkija hän oli.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä Saknussemm, jatkoi hän, oli oppinut mies, koska hän
+ei kirjoittanut omalla äidinkielellänsä, käytti hän tietenkin
+etupäässä sitä kieltä, jota enimmäkseen käytettiin kuudennellatoista
+vuosisadalla oppineiden kesken, nimittäin latinaa. Jos siinä
+erehtyisin, voisimme koettaa espanjan, ranskan, italian, kreikan
+tahi heprean kieltä. Mutta kuudennentoista vuosisadan oppineet
+käyttivät kirjoituksissaan parhaasta päästä latinaa. Minä voin siis
+ennakkovarmuudella sanoa: Tämä on latinaa.</p>
+
+<p>Minä säpsähdin. Muistin senverran latinaa, etten voinut uskoa
+tämmöisen sekasotkun olevan samaa kieltä kuin Vergiliuksen ihanat
+runot.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, latinaahan tämä on, toisti setä sanansa, mutta kerrassaan
+takaperoista latinaa.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi, ajattelin, mutta oletpa miesten mies, setä
+kulta, jos otat siitä selvän.</p>
+
+<p>&mdash; Koetelkaamme, sanoi hän, ottaen taas paperin, johon olin
+kirjoittanut. Tässä on jakso 132:sta kirjaimesta, jotka näköjään ovat
+epäjärjestyksessä. Siinä on sanoja, joissa on pelkkiä kerakkeita,
+niinkuin esim. ensimmäinen: "mrnlls", toisia taas, joissa päinvastoin
+ylen paljon ääntiöitä, niinkuin esimerkiksi viides sana "unteief",
+tahi viimeistä edellinen: "oseibo". Tätä jakoa ei ole tehty
+umpimähkään, vaan se on <i>matemaattinen</i> tulos siitä järjestelmästä,
+jota on käytetty tätä salakirjoitusta laadittaessa. Minusta näyttää
+varmalta, että alkuperäinen sisältö on ensin kirjoitettu oikeassa
+järjestyksessä ja sitten käännetty jonkin säännön mukaan, tämä
+sääntö on saatava selville. Kun vain olisi avain tämän kirjoituksen
+selittämiseen, voisi lukea sen esteettä. Mutta mistä löytäisin tämän
+avaimen? Akseli, oletko sinä siitä selvillä?</p>
+
+<p>Tähän kysymykseen en vastannut mitään, ja täysin pätevästä syystä.
+Katseeni oli näet kiintynyt seinällä olevaan ihastuttavaan kuvaan:
+se oli Graübenin kuva. Setäni holhotti oli paraikaa Altonassa
+erään sukulaisensa luona, ja hänen poissaolonsa teki minut varsin
+alakuloiseksi, sillä, voinhan minä tunnustaa sen nyt, tuo kaunis
+vierlantilainen tyttö ja setäni veljenpoika rakastivat toisiansa
+oikein saksalaisella pitkämielisyydellä ja tyyneydellä. Me olimme
+setäni tietämättä kihloissa, sillä hän oli liiaksi geologi
+käsittääkseen sellaisia tunteita. Graüben oli ihastuttava nuori
+tyttö, vaaleaverinen ja sinisilmäinen, hiukan hidas ja vakaa
+luonteeltaan, ja hän rakasti minua sangen suuresti. Minä puolestani
+jumaloin häntä. Vierlantilaisen tyttöseni kuva vei siis minut
+todellisuudesta haaveilun ja muistojen maailmaan.</p>
+
+<p>Näin hänet, tuon uskollisen toverin töissäni ja huveissani. Hän
+auttoi minua joka päivä järjestäessäni setäni kallisarvoisia kiviä
+ja varustaessani niitä nimilipuilla. Graüben-neiti olikin varsin
+etevä mineralogi. Hän oli kivennäistieteeseen perehtyneempi kuin
+moni oppinut, ja häntä huvitti tutkia juurta jaksain tieteen
+vaikeimpia kysymyksiä. Ah, kuinka suloisia hetkiä olimmekaan
+viettäneet lukiessamme yhdessä! Ja kuinka minä kadehdinkaan noita
+kylmäkiskoisia kiviä, joita hän piteli ihastuttavissa kätösissään!
+Entä kun tuli joutohetki! Silloin menimme ulos, käyskentelimme
+tuuheissa puistikoissa Alsterjoen<a name="FNanchor_18" id="FNanchor_18"></a><a href="#Footnote_18" class="fnanchor">[18]</a> varrella kulkien yhdessä
+vanhalle tervatulle myllylle asti, joka on niin runollisen näköinen;
+matkalla juttelimme ja kävelimme käsityksin. Kerroin hänelle kaskuja,
+joille hän aina nauroi niin raikkaasti. Sitten tulimme Elben rannalle
+saakka, ja sanottuamme hyvää yötä joutsenille, jotka uiskentelivat
+suurien valkoisten lumpeiden keskellä, palasimme satamaan
+höyrylaivalla.</p>
+
+<p>Näin pitkälle olin tullut unelmissani, kun setäni kutsui minut
+todellisuuteen takomalla kyynärpäitään pöytään.</p>
+
+<p>&mdash; Odotahan nyt, sanoi hän; ensimmäinen keino, jota tulee
+ajatelleeksi, kun haluaa myllertää jonkin lauseen kirjaimet, on
+mielestäni se, että ne kirjoitetaan pystyriveihin vaakasuorien
+asemesta.</p>
+
+<p>&mdash; Kas vain! tuumailin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Pitääpä katsoa, mikä tulos siitä olisi. Akseli, kirjoitapas
+jokin lause, mikä tahansa, tälle paperille, mutta sen sijaan, että
+kirjoittaisit kirjaimet perättäin vaakasuoriin riveihin, järjestä ne
+noin viiteen tahi kuuteen pystyriviin.</p>
+
+<p>Minä oivalsin mistä oli kysymys ja kirjoitin heti ylhäältä alaspäin:</p>
+
+<pre>
+<span style="margin-left: 2em;">M m n a u n</span>
+<span style="margin-left: 2em;">i m u ü l i</span>
+<span style="margin-left: 2em;">n i a b t !</span>
+<span style="margin-left: 2em;">ä n , e a</span>
+<span style="margin-left: 2em;">l s G n s</span>
+<span style="margin-left: 2em;">e i r k e</span>
+</pre>
+
+<p>&mdash; No hyvä, sanoi professori, katsomatta mitä olin kirjoittanut;
+asetapa nyt nämä kirjaimet vaakasuoriin riveihin!</p>
+
+<p>Tein niin ja siitä syntyi seuraava kirjainsarja:</p>
+
+<p>
+Mmnaun imuüli niabt! än, ea lsGns eirke.<br />
+</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! virkkoi setäni tempaisten paperin käsistäni; tämä on jo
+jotenkin vanhanaikuisen kirjoituksen näköistä; ääntiöt ja kerakkeet
+ovat samassa epäjärjestyksessä; onpa suuriakin kirjaimia keskellä
+sanaa, ikäänkuin välimerkkeinä, aivan samoin kuin Saknussemminkin
+kirjoituksessa!</p>
+
+<p>En voinut olla huomaamatta, että nämä muistutukset olivat varsin
+älykkäitä.</p>
+
+<p>&mdash; Tahi, sanoi setäni, puhuen nyt minulle, voidakseni siis lukea sen
+lauseen, jonka äsken kirjoitit, tarvitsee minun vain ottaa perättäin
+ensimmäinen kirjain joka sanasta, sitten toinen, sen jälkeen kolmas
+j.n.e.</p>
+
+<p>Ja suureksi hämmästykseksi itselleen, mutta erittäinkin minulle, luki
+setäni: <i>Minä lemmin sinua, Graüben kultaseni!</i></p>
+
+<p>&mdash; Mitä! virkkoi professori.</p>
+
+<p>Aivan tietämättäni olin minä rakastunut hupsu kirjoittanut tämän
+harmittavan lauseen.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Vai rakastat sinä Graübeniä? sanoi setäni oikein
+holhoojan äänellä.</p>
+
+<p>Niin ... ei ... änkytin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Ahaa! sinä rakastat Graübeniä, toisti hän koneellisesti. Noh!
+Käytetäänpä nyt esittämääni keinoa kysymyksessä olevan kirjoituksen
+selittämiseksi!</p>
+
+<p>Vaipuen uudestaan syvälliseen mietiskelyynsä unohti setäni jo
+ajattelemattomat sanani. Ajattelemattomat, sanon, sillä eiväthän
+oppineen miehen aivot käsitä sydämmen salaisuuksia. Mutta kaikeksi
+onneksi hän vain ajatteli vanhaa kirjoitustansa.</p>
+
+<p>Professori Lidenbrockin silmät säihkyivät silmälasien takaa, kun hän
+oli tekemäisillään pääkokeensa. Hänen sormensa vapisivat tarttuessaan
+taas tuohon vanhaan pergamenttiin. Hän oli kovasti liikutettu.
+Viimein hän rykäisi ja lausuen perättäin ensimmäisen kirjaimen joka
+sanasta, sitten toisen j.n.e. luki hän juhlallisella äänellä minulle
+seuraavan kirjainjakson:</p>
+
+<p>
+<i>mmessinka SenrA. icefdo K.segnittamurtn<br />
+ecertserrette, rotaivsadua, ednecsedsadne<br />
+lacartniilu J siratrac Sarbmutabiledmek<br />
+meretarciluco I sleffen Sn I</i>.<br />
+</p>
+
+<p>Kun olimme lopettaneet, olin minäkin liikutettu, sillä myönnän;
+nämä kirjaimet, yksitellen lausuttuina, eivät muodostaneet mitään
+lausetta; olin odottanut, että professorin huulilta kaikuisi jokin
+lause oivallisella latinan kielellä. Mutta, kuka taisi aavistaa
+sellaista! &mdash; ankara nyrkin isku tärisytti pöytää. Kirjoitusmuste
+roiskahti ympäri ja kynä putosi kädestäni.</p>
+
+<p>&mdash; Ei se ole niin! huusi setäni, eihän tässä ole rahtuakaan järkeä!</p>
+
+<p>Syöksyttyään kuin luoti huoneen läpi hän töytäisi rappusia alas kuin
+lumivyöry, hyökkäsi Kuninkaankadulle ja poistui pitkin askelin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="IV" id="IV">IV</a></h2>
+
+
+<p>&mdash; Onko professori mennyt ulos? huusi Martta, joka kiiruhti katsomaan
+kuultuaan porstuan oven paukahtavan, sillä se lyötiin kiinni niin
+kiivaasti, että koko talo tärisi.</p>
+
+<p>&mdash; On, vastasin, se on varmaa!</p>
+
+<p>&mdash; Entäs päivällinen? sanoi vanha palvelijatar.</p>
+
+<p>&mdash; Professori ei syö päivällistä.</p>
+
+<p>&mdash; Tottahan illallista?</p>
+
+<p>&mdash; Ei illallistakaan!</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka? kysyi Martta ristien kätensä.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, Martta kulta, hän ei syö, eikä kukaan muukaan saa syödä tässä
+talossa. Setä Lidenbrock panee meidät kaikki paastoamaan, kunnes
+hänen on onnistunut saada selko eräästä vanhasta kirjoituksesta, jota
+on peräti mahdoton selittää!</p>
+
+<p>&mdash; Herra varjele! Eihän meillä ole sitten muuta neuvoa kuin kuolla
+nälkään!</p>
+
+<p>En uskaltanut myöntää, että se oli välttämätön kohtalo mokoman
+yksipäisen miehen talossa kuin setäni oli.</p>
+
+<p>Hyvin levottomana palasi vanha palvelijatar huokaillen keittiöönsä.</p>
+
+<p>Kun jäin yksin, juolahti mieleeni mennä puhumaan kaikesta
+Graübenille. Mutta mitenkä pääsisin pois talosta? Professori saattoi
+palata milloin hyvänsä. Ja entä jos hän kutsuisi minua? Ja entä
+jos hän taas aloittaisi tämän kirjainarvoitustyönsä, jota vanha
+kreikkalainen Oidipuskaan ei olisi pystynyt ratkaisemaan? Mitähän
+tapahtuisi, jollen vastaisikaan hänen kutsuunsa?</p>
+
+<p>Parasta oli pysyä kotona. Eräs kivennäisten tutkija oli juuri
+äskettäin lähettänyt sedälleni Besançonista kokoelman piihappoisia
+kivennäisiä, jotka minun piti järjestää. Ryhdyin siis työhön.
+Järjestin, laadin nimilappuja ja asettelin eri osastoihin kaikki nämä
+kivet, joista pienet kristallit kimaltelivat.</p>
+
+<p>Mutta ajatukseni eivät pysyneet työssäni. Tuo vanha paperi ei
+lakannut kiusaamasta mieltäni kummallisella tavalla. Päätäni poltti
+ja outo rauhattomuus vainosi minua. Aavistin jotakin onnettomuutta.</p>
+
+<p>Tunnin kuluttua olivat kiveni jo täydellisesti järjestyksessä.
+Silloin istuuduin isolle utrechtilaiselle<a name="FNanchor_19" id="FNanchor_19"></a><a href="#Footnote_19" class="fnanchor">[19]</a> tuolille kädet
+riipuksissa ja nojaten päätäni taaksepäin. Sitten sytytettyäni
+piippuni, jossa oli pitkä ja väärä hammasluu ja jonka koppa oli
+kuin veltosti ojentunut vedenneito, heittäysin joutilaana huvikseni
+tupakoimaan; tupakoiminen muutti vähitellen vedenneitoseni
+täydelliseksi neekerinaiseksi. Silloin tällöin kuuntelin, kuuluisiko
+portaista askelia, mutta ei! Missähän setäni lienee tällä hetkellä?
+Kuvittelin hänen juoksevan kauniiden puiden varjossa Altonaan
+vievällä tiellä, hosuen kepillänsä ja hakaten maahan ruohoa, lyöden
+poikki ohdakkeita ja häiriten yksinäisiä haikaroita heidän levossansa.</p>
+
+<p>Palaako hän iloiten vai alakuloisena? Kumpikohan vie voiton,
+salaisuusko vai hän? Niin kyselin itsekseni ja otin koneellisesti
+paperilapun, johon olin kirjoittanut tuon käsittämättömän
+kirjainsarjan. Itsekseni sanoin:</p>
+
+<p>&mdash; Mitähän tämä merkitsee?</p>
+
+<p>Koettelin asetella kirjaimia siten, että ne muodostavat sanoja.
+Mahdotonta! Asettelipa niitä miten hyvänsä, kaksittain, kolme, viisi
+tahi kuusi kerralla, niin ei siitä syntynyt mitään ymmärrettävää.
+Muodostivathan neljästoista, viidestoista ja kuudestoista kirjain
+englantilaisen sanan "ice"; neljäs-, viides- ja kuudesyhdeksättä
+kirjain sanan "Sir". Lopuksi huomasin keskellä kirjoitusta
+kolmannella rivillä latinalaiset sanat "rota", "mutabile", "ira",
+"nec", "atra".</p>
+
+<p>&mdash; Kissanjalka! ajattelin minä, näistä sanoista päättäen näyttää
+siltä, kuin olisi setäni oikeassa mitä siihen kieleen tulee, millä
+kirjoitus on kirjoitettu! Vielä huomasin sanan "luco", joka merkitsee
+"pyhä metsikkö". Tosin oli kolmannella rivillä sana "tabiled", joka
+oli täydellisesti heprealainen, ja viimeisellä rivillä sanat "mer",
+"arc" ja "mère", jotka ovat selvää ranskan kieltä.</p>
+
+<p>Mokomastahan saattaa pää mennä pyörälle! Neljä eri kieltä
+tuommoisessa hullussa lorussa! Mitä yhteyttä voi olla sellaisten
+sanojen välillä kuin "jää, herra, viha, julma, pyhä metsikkö,
+muuttuvainen, meri, jousi, tahi äiti?" Ensimmäisen ja viimeisen
+voi helposti yhdistää; eihän ollut ihmeteltävää, että Islannissa
+kirjoitetussa kirjoituksessa oli kysymys jäämerestä. Mutta toista oli
+sentään ymmärtää loppu tuosta kryptokrammasta.</p>
+
+<p>Kuitenkin ponnistelin yhä tuota selittämätöntä vaikeutta vastaan;
+aivoni kuumentuivat, silmäni tirkistelivät paperiin, nuo
+satakaksineljättä kirjainta näyttivät tanssivan ympärilläni kuin
+kiiltävät pisteet, jotka kiitävät ilmassa ohitsemme, kun veri joutuu
+nopeaan liikkeeseen.</p>
+
+<p>Olin kuin houreissa; tuntui kuin olisin ollut tukehtumaisillani;
+minun täytyi saada raitista ilmaa. Koneellisesti löyhyttelin
+paperilla, jonka molemmat puolet vuorotellen näkyivät silmiini.</p>
+
+<p>Suuri oli hämmästykseni, kun kerran paperin kääntyessä, juuri kun
+paperin takasivu oli minuun päin, luulin näkeväni aivan selviä
+latinankielisiä sanoja, muiden muassa sanat "craterem" ja "terrestre".</p>
+
+<p>Äkkiä juolahti mieleeni valoisa ajatus! Nämä viittaukset paljastivat
+minulle koko totuuden; olin keksinyt kirjoituksen avaimen!
+Ymmärtääkseen kirjoituksen ei tarvinnut edes lukea sitä paperin
+lävitse nurealta puolelta katsoen! Ei, aivan semmoisena kuin se
+siinä oli, saattoi sen mukavasti lukea. Kaikki professorin älykkäät
+arvelut kävivät toteen. Hän oli oikeassa otaksuessaan salaisuuden
+olevan kirjainten järjestyksessä ja myöskin siinä, mitä kieleen tuli.
+Ainoastaan pieni vähäpätöinen seikka puuttui, ja hän olisi voinut
+lukea tämän latinalaisen kirjoituksen alusta loppuun asti; nyt tämä
+"vähäpätöisyys" oli sattumalta minulle selvinnyt!</p>
+
+<p>Saattaa arvata, että olin liikutettu! Silmiäni hämärti, enkä voinut
+tehdä mitään. Paperin olin laskenut pöydälle, ja minun tarvitsi vain
+katsahtaa siihen saadakseni tietää salaisuuden.</p>
+
+<p>Vihdoin onnistui minun hillitä rauhattomuuteni. Pakotin itseni,
+rauhoittaakseni hermojani, astumaan kaksi kertaa ympäri huonetta
+ennenkuin taas istuuduin mukavalle tuolille.</p>
+
+<p>&mdash; Lukekaamme nyt! huudahdin vedettyäni kylliksi ilmaa keuhkoihini.</p>
+
+<p>Nojasin pöytää vasten, asetin etusormeni jokaisen kirjaimen kohdalle
+yksitellen ja luin kovalla äänellä koko sisällön pysähtymättä ja
+epäilemättä vähääkään.</p>
+
+<p>Mutta kuinka mahdottomasti säikähdinkään, suorastaan kauhistuin! Olin
+ensin kuin olisin saanut äkillisen iskun. Kuinka! Olisiko todellakin
+voinut tapahtua sellaista, mitä olin lukenut! Ihminen olisi siis
+ollut kylliksi rohkea tunkeutuakseen!... &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Mutta ei! huudahdin hypähtäen ylös. Ei! Ei! Setäni ei saa tietää
+tästä. Se vielä puuttuisi, että hän saisi tietää sellaisesta
+matkasta! Varmaankin hänkin tahtosi itse lähteä samanlaiselle. Häntä
+ei pidättäisi mikään. Tuo perin päättäväinen geologi! Aivan varmaan
+hän lähtisi matkalle huolimatta kaikista esteistä, pitämättä lukua
+mistään! Ja jos hän ottaisi minut mukaansa emmekä palaisi takaisin!
+Ei koskaan, ei milloinkaan!</p>
+
+<p>Olin sellaisessa kuumeentapaisessa tilassa, että sitä on vaikea
+kuvata.</p>
+
+<p>&mdash; Ei! Ei! Se ei saa tapahtua, sanoin vakavasti. Tahdon estää
+sellaisen ajatuksen valtaamasta hirmuvaltiaani sielua. Mutta kenties
+hän sattumalta keksii salaisuuden käännellessään tätä paperia
+käsissään. Hävittäkäämme koko paperi!</p>
+
+<p>Vielä on vähän tulta pesässä. Sieppasin sekä paperilehden että
+Saknussemmin kirjoituksen ja olin juuri viskaamaisillani vapisevin
+käsin kaikkityyni tuleen, hävittääkseni tuon vaarallisen salaisuuden,
+kun ovi aukeni ja setäni astui sisään.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="V" id="V">V</a></h2>
+
+
+<p>Hädin tuskin ennätin laskea tuon onnettomuutta tuottavan kirjoituksen
+takaisin pöydälle.</p>
+
+<p>Professori Lidenbrock näkyi vaipuneen syviin ajatuksiin. Hänen
+kaikkia tutkiva ajatuksensa ei antanut hänelle silmänräpäykseksi
+rauhaa; hän oli nähtävästi tutkinut, aprikoinut juurta jaksain asiaa,
+käyttänyt kävellessään mielikuvituksensa kaikkia keinoja ja palasi
+nyt koetellakseen jotakin uutta selitystapaa.</p>
+
+<p>Hän istahti kiireesti nojatuoliinsa ja rupesi kirjoittelemaan
+kaavoja, jotka muistuttivat algebran yhtälöitä.</p>
+
+<p>Katselin hänen vapisevaa kättänsä, panin merkille hänen jokaisen
+liikkeensä. Mikähän odottamaton seuraus siitä nyt olisi? Suorastaan
+vapisin ajatellessani sitä, vaikka syyttä, sillä koska ainoa oikea
+selitys jo oli keksitty, olivat kaikki muut kokeet luonnollisesti
+turhia.</p>
+
+<p>Kolme pitkää tuntia teki setäni työtä puhumatta mitään, nostamatta
+edes päätään, pyyhkien pois kirjoituksensa ja taas niitä korjaillen,
+raappien ja tuhannesti kirjoittaen uudestaan.</p>
+
+<p>Tiesin vallan hyvin, että jos hänelle onnistuisi järjestää nämä
+kirjaimet kaikkiin niihin eri asemiin, jotka ne voivat keskenänsä
+muodostaa, niin oikeakin lause löytyisi niiden joukosta.
+Mutta minä tiesin myöskin, että vaikka olisi ollut ainoastaan
+kaksikymmentä kirjainta, olisi ne voitu saada kaksi kvintiljoonaa
+neljäsataakolmekymmentäkaksi kvadriljoonaa yhdeksänsataakaksi
+triljoonaa kahdeksan miljardia sataseitsemänkymmentäkuusi
+miljoonaa kuusisataaneljäkymmentätuhatta kertaa eri asemaan. Ja
+kun nyt tässä kirjoituksessa oli satakolmekymentäkaksi kirjainta,
+niin nämä 132 kirjainta sisälsivät niin suuren määrän eri
+lauseita, että sitä ilmoittava luku merkittäisiin vähintäänkin
+sadallakolmellakymmenelläkolmella numerolla, jommoista lukua on
+melkein mahdotonta lausua ja joka on käsittämättömän suuri.</p>
+
+<p>En siis pelännyt, että professori pystyisi helposti selittämään tämän
+arvoituksen.</p>
+
+<p>Sillä välin kului aika; tuli yö, melu kaduilla vaimeni, setäni pysyi
+vain kumartuneena paperinsa yli eikä nähnyt mitään ympärillänsä, ei
+edes kelpo Marttaa, joka raotti ovea; setäni ei kuullut mitään, ei
+edes rehellisen palvelijattarensa sanoja, kun tämä kysyi:</p>
+
+<p>&mdash; Tuleeko professori tänään illalliselle?</p>
+
+<p>Martta sai mennä saamatta vastausta. Vastustettuani jonkin aikaa unta
+jouduin lopuksi väkisinkin sen valtaan ja nukahdin sohvan nurkkaan
+sill'aikaa kun setä Lidenbrock yhä vain vuorotellen laski lukujansa
+tai pyyhki pois laskujansa.</p>
+
+<p>Kun aamulla heräsin, istui hän vielä uupumatta työssään. Hänen
+punareunaiset silmänsä, kelmeä ihonsa, kuumeen hermostuttamien käsien
+pörröttämä tukkansa ja punertavat poskipäänsä osoittivat kylliksi
+selvästi kuinka hirveätä taistelua hän kävi mahdottomuutta vastaan ja
+missä sielun voimain ponnistuksessa sekä aivojen rasituksessa hänen
+aikansa oli kulunut.</p>
+
+<p>Minun tuli häntä todellakin sääli. Huolimatta niistä nuhteista,
+joita luulin kohtuudella voivani hänellä lausua, tulin liikutetuksi.
+Miesrukka oli niin kiintynyt tehtäväänsä, että hän ei muistanut
+suuttua. Kaikki hänen sielun- ja ruumiinvoimansa olivat kiintyneet
+tuohon yhteen ainoaan asiaan, ja kun ne eivät päässeet kulkemaan
+tavallista latuaan, oli syytä pelätä, että sellainen luonnoton
+jännitys tappaisi hänet millä hetkellä hyvänsä.</p>
+
+<p>Yhdellä viittauksella, yhdellä ainoalla sanalla olisin voinut
+irroittaa sen rautasiteen, joka ympäröi hänen aivojansa, mutta
+kuitenkaan en sanonut mitään.</p>
+
+<p>Ja minulla oli kuitenkin hyvä sydän. Miksi siis olin ääneti näin
+tärkeänä hetkenä? Vaikenin setäni hyödyksi.</p>
+
+<p>Ei! Ei! sanoin itsekseni montakin kertaa, en puhu! Hän lähtisi
+varmasti sinne; minä tunnen hänet kyllä; häntä ei voisi mikään
+pidättää. Hänen mielikuvituksensa on kuin tulivuori, ja hän panisi
+henkensä vaaraan, voittaakseen jotakin sellaista, mitä muut geologit
+eivät ole tehneet. Minun pitää olla vaiti ja säilyttää salaisuus,
+joka sattumalta on tullut tietooni! Sen ilmoittaminen olisi samaa
+kuin professori Lidenbrockin tappaminen! Aavistakoon hän sen, jos
+taitaa. Minä en suinkaan tahdo koskaan tulla syylliseksi hänen
+kuolemaansa!</p>
+
+<p>Päätettyäni tämän laskin käsivarteni ristiin ja odotin. Mutta olinpa
+tehnyt päätökseni aavistamatta erästä tapausta, joka sattui muutamia
+tunteja myöhemmin.</p>
+
+<p>Kun kelpo Martta aikoi mennä torille, oli portti suljettu; sen
+iso avain ei ollutkaan enää lukossa. Kukahan lienee sen ottanut?
+Nähtävästi setäni, palatessaan edellisenä iltana äkkipikaiselta
+kävelyltänsä?</p>
+
+<p>Olikohan avain otettu tahallansa? Vai ottikohan professori sen
+huomaamattansa? Tahtoikohan setäni kiusata meitä nälällä? Mielestäni
+olisi sellainen ollut melkein liikaa. Kuinka! Pitikö Martan ja
+minun joutua kärsimään sellaisesta asiasta, joka ei meitä vähääkään
+liikuttanut? Epäilemättä! Ja nytpä muistin vielä erään tapauksen,
+joka säikähdytti meitä. Joku vuosi takaperin, kun setäni työskenteli
+suuren mineralogisen luokkajakonsa selvittämisessä, oli hän
+todellakin kerran tehnyt työtä neljäkymmentäkahdeksan tuntia aivan
+syömätä, ja koko talon oli täytynyt mukautua tähän tieteelliseen
+ruokajärjestykseen. Minä puolestani tunsin vatsassani kovia
+kouristuksia, vähemmän terveellisiä miehelle, jolla on hyvä ruokahalu.</p>
+
+<p>Joka tapauksessa näytti siltä kuin jäisi aamiaisen syönti sikseen,
+kuten illallisenkin syönti eilen. Kuitenkin päätin olla rohkea, enkä
+antaa perään nälän vaatimuksille. Martta-raukka pani asian kovin
+pahaksensa ja oli aivan lohduttamaton. Mitä minuun tulee, ajattelin
+enemmän sitä, että oli mahdoton päästä pois talosta, ja miksi juuri
+sitä ajattelin, sen kyllä ymmärrätte.</p>
+
+<p>Setä teki työtä lakkaamatta; hänen mielikuvituksensa harhaili
+sanayhdistelmien aatteellisessa maailmassa; hän oli kaukana maasta ja
+maallisten tarpeiden ulkopuolella.</p>
+
+<p>Myöhemmin päivällä alkoi nälkä kuitenkin kiusata minua kovasti.
+Aavistamatta tällaista oli Martta edellisenä päivänä syönyt
+viimeisenkin ruoan ruokahuoneesta, eikä koko talossa ollut enää
+mitään syötävää. Minä pysyin yhtäkaikki lujana, pitäen kestävyyttä
+tässä oikein kunnian asiana.</p>
+
+<p>Kello löi kaksi. Tämähän kävi naurettavaksi, jopa sietämättömäksi.
+Aloin arvella itsekseni, että pidin tuota kirjoitusta liian
+tärkeänä; että setäni ei uskoisi, sitä, että hän pitäisi sitä vain
+typeränä salaperäisyytenä; että pahimmassa tapauksessa voitaisiin
+väkipakolla estää hänen lähtönsä, jos hän tahallansa haluaisi panna
+itsensä vaaroille alttiiksi; että hän viimein saattaisi itse keksiä
+selityksen kirjoitukseen, jolloin minä olin suotta itseäni kiusannut.</p>
+
+<p>Nämä syyt, jotka edellisenä iltana olin närkästyneenä hylännyt,
+olivat nyt mielestäni oivallisia; pidinpä itseäni varsin tyhmänä, kun
+olin niin kauan odottanut, ja päätin sanoa kaikkityyni.</p>
+
+<p>Miettiessäni johdannoksi alkupuhetta, joka ei olisi aivan liian
+päätäpähkäinen, nousi professori istuimeltaan, pani hatun päähänsä ja
+valmistihe lähtemään ulos.</p>
+
+<p>Mitä! Nyt hän lähtisi taas, jättäisi talon ja salpaisi meidät sisään.
+Se ei saanut tapahtua.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapa setä! sanoin minä.</p>
+
+<p>Hän ei näyttänyt kuulevan minua.</p>
+
+<p>&mdash; Setä Lidenbrock! sanoin uudestaan kovemmalla äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! kysyi hän, heräten ikäänkuin unesta.</p>
+
+<p>&mdash; Avain?</p>
+
+<p>&mdash; Mikä avain? Portinko avain?</p>
+
+<p>&mdash; Ei, lausuin minä, avain eli kirjoituksen selitys!</p>
+
+<p>Professori katseli minua silmälasiensa ylitse; epäilemättä hän
+huomasi jotakin erikoista minun kasvoissani, sillä hän tarttui
+kiireesti käsivarteeni, kysyvän näköisenä, kykenemättä puhumaan. Hän
+oli kuin elävä kysymysmerkki.</p>
+
+<p>Minä nyökäytin päätäni.</p>
+
+<p>Hän pudisteli päätänsä säälivästi ikäänkuin olisi puhunut mielipuolen
+kanssa.</p>
+
+<p>Minä viittasin myöntävästi.</p>
+
+<p>Hänen silmänsä alkoivat loistaa kirkkaasti ja hänen kätensä kohosi
+uhkaavasti.</p>
+
+<p>Tämä äänetön keskustelu näissä oloissa olisi huvittanut
+välinpitämättömintäkin katsojaa. Ja lopuksi en enää todellakaan
+uskaltanut puhua, sillä pelkäsin, että setäni tukehduttaisi minut
+ensimmäisessä ilonsa purskahduksessa.</p>
+
+<p>Mutta hän kävi niin kiihkeäksi, että minun täytyi.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, tämä selitys &mdash; &mdash; &mdash; sattumalta &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mitä sanot? huusi hän sanoinkuvaamattoman liikutettuna.</p>
+
+<p>&mdash; Kas tässä, sanoin ojentaen hänelle paperilapun, johon olin
+kirjoittanut. Lukekaa!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta eihän tämä ole mitään! vastasi hän rutistaen paperin kokoon.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ei mitään, jos luetaan alusta alkaen, mutta jos aloitetaan
+lopusta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>En ehtinyt lausettani vielä lopettaa, kun professorilta jo pääsi
+kiljahdus, taikka oikeammin sanoen oikein kova ärjyntä! Hänelle
+valkeni äkkiä kaikki; hän oli muuttunut.</p>
+
+<p>&mdash; Ah! sinä nerokas Saknussemm! lausui hän, sinä kirjoititkin siis
+lauseesi takaperin?</p>
+
+<p>Hyökäten paperin kimppuun luki hän kyynelsilmin ja liikutetulla
+äänellä koko kirjoituksen, viimeisestä kirjaimesta ensimmäiseen asti.</p>
+
+<p>Kirjoitus oli tämä:</p>
+
+<p>
+<i>In Sneffels loculis craterem kem delibat<br />
+umbra Scartaris Iulii intra calendas descende<br />
+audas viator, et terreste centrum attinges.<br />
+Kod feci, Arne Saknussemm</i>.<br />
+</p>
+
+<p>Sen voinee tästä huonosta latinasta suomentaa näin:</p>
+
+<p>
+<i>Astu alas, rohkea matkustaja, Sneffels Jokulinrotkoon, jota<br />
+Scartaris'en varjo koskee ennen heinäkuun alkua, niin pääset maan<br />
+keskipisteeseen, kuten olen tehnyt. Arne Saknussemm</i>.<br />
+</p>
+
+<p>Tämän luettuansa setäni säpsähti kuin olisi aavistamattansa
+koskettanut Leydenin pulloon.<a name="FNanchor_20" id="FNanchor_20"></a><a href="#Footnote_20" class="fnanchor">[20]</a> Hän oli suuremmoinen rohkeudessaan,
+ilossaan ja vakaumuksessaan. Hän astui edestakaisin, piteli päätään
+molemmilla käsillään ja sysäsi tuoleja sinne tänne, latoi kirjat
+pinoon päällekkäin ja, kummallista kyllä, nakkeli kallisarvoisia
+kiviänsä kuin palloja; toista paikkaa hän löi nyrkillään, toista
+taas paineli. Viimeinkin hänen hermonsa rauhoittuivat ja hän vaipui
+nojatuoliin uupuneena tuhlattuaan kaiken elinvoimaansa.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta paljonko kello on nyt? kysäisi hän oltuaan vähän aikaa vaiti.</p>
+
+<p>&mdash; Kolme, vastasin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Kas kummaa! Onpa päivällisen aika pian mennyt. Minä olen
+kuolemaisillani nälkään. Nyt pöytään! Ja sitten &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Sitten saat järjestää matkalaukkuni.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! huudahdin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ja omasi myöskin, vastasi järkähtämätön professori astuen
+ruokasaliin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="VI" id="VI">VI</a></h2>
+
+
+<p>Kuullessani tämän kävi kylmä väristys läpi koko ruumiini. Kuitenkin
+maltoin mieleni ja päätin pysyä tyynenä: ainoastaan tieteelliset
+perusteet saattoivat hillitä professori Lidenbrockia. Sellaisia,
+ja oikein päteviä, olikin mokoman matkan mahdollisuutta vastaan.
+Matkustaa maan keskipisteeseen! Mitä hullutusta! Mutta säästin
+perusteluni sopivaan tilaisuuteen ja ajattelin vain ruokaa.</p>
+
+<p>Turhaa olisi kuvailla setäni vimmastusta, kun hän näki, ettei pöytää
+oltukaan katettu. Kaikki selveni kuitenkin: kelpo Martta pääsi
+jälleen vapaaksi, kiiruhti torille ja tekikin tehtävänsä niin hyvin,
+että tunnin kuluttua oli nälkäni tyydytetty, ja rupesin jälleen
+harkitsemaan asemaani.</p>
+
+<p>Syödessämme oli setäni suorastaan hilpeä ja suvaitsi laskea
+oppineiden miesten leikkipuheita, jotka eivät milloinkaan ole
+vaarallista laatua. Syötyämme jälkiruoan viittasi hän minua
+seuraamaan häntä työhuoneeseen.</p>
+
+<p>Minä tottelin. Me istuuduimme molemmin puolin kirjoituspöytää.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, sanoi hän hyvin lauhkealla äänellä, sinä olet sangen
+nerokas poika ja olet tehnyt minulle suuren palveluksen, sillä
+uupuneena turhasta taistelusta olin jättämäisilläni tuon
+kirjainarvoituksen sillensä. Mihinkä järkeni lieneekään eksynyt? Sitä
+ei taida kukaan tietää. Poikani, tätä en koskaan unohda, ja sinun
+pitää saada osasi siitä kunniasta, jota saamme nauttia.</p>
+
+<p>&mdash; Kas niin! ajattelin, nyt hän on hyvällä tuulella; nyt on aika
+keskustella tuosta kunniasta.</p>
+
+<p>&mdash; Ennen kaikkea, pitkitti setäni, vaadin sinulta täydellistä
+vaitioloa, ymmärräthän? Oppineiden maailmassa ei minulta puutu
+kadehtijoita ja moni haluaisi lähteä tälle matkalle, josta heillä ei
+ole aavistustakaan ennenkuin me jo palaamme.</p>
+
+<p>&mdash; Luuletteko, että olisi kovinkaan monta näin rohkeata?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan! Kukapa epäröisi, kun voi hankkia itselleen
+sellaisen maineen? Jos vain tämä kirjoitus olisi tunnettu, niin
+kokonainen geologien armeija syöksyisi seuraamaan Arne Saknussemmin
+jälkiä.</p>
+
+<p>&mdash; Siitä en ole vakuutettu, setä, sillä ei mikään todista, että Arne
+Saknussemm on todella kirjoittanut tuon kirjoituksen.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka! Eikö sekään kirja, jonka sisästä sen löysimme?</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä, minä myönnän, että tuo Saknussemm on kirjoittanet nämä
+rivit, mutta tokkohan sentään on välttämätöntä, että hän todella
+on tehnyt tällaista matkaa, ja eiköhän tuo lause tässä vanhassa
+pergamentissä liene vain pilantekoa?</p>
+
+<p>Kaduin, että olin lausunut tämän viimeisen sanan. Professori rypisti
+tuuheita kulmakarvojaan, ja minä pelkäsin, että olin katkaissut
+keskustelun. Kuitenkaan ei käynyt niin. Ankaran puhetoverini huulilla
+näkyi ikäänkuin hymyn häivettä hänen vastatessaan:</p>
+
+<p>&mdash; Senhän saamme nähdä.</p>
+
+<p>&mdash; No! sanoin minä hiukan rauhattomana, sallikaa toki minun lausua
+kaikki väitteeni tätä kirjoitus vastaan.</p>
+
+<p>&mdash; Puhu, poikaseni, äläkä ujostele! Sallin sinun lausua ajatuksesi
+täysin vapaasti. Ethän ole enää veljenpoika, vaan virkatoveri. Jatka
+siis vain puhettasi!</p>
+
+<p>&mdash; No siis, ensiksi kysyisin teiltä, mitä nuo Jokul, Sneffels ja
+Scartaris ovat, sillä niistä en ole koskaan kuullut puhuttavan?</p>
+
+<p>&mdash; Ei mikään ole sen yksinkertaisempaa. Juuri äskettäin sain
+ystävältäni Augustus Petermannilta Leipzigistä kartan; se ei olisi
+voinut tulla sopivampaan aikaan. Ota suuren kirjaston toisesta
+osastosta kolmas karttakirja, jakso Z, lehti N:o 4.</p>
+
+<p>Nousin ja menin kirjastoon, josta löysin pian tuon tarkan ilmoituksen
+mukaan oikean karttakirjan. Setäni avasi sen ja sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Tämä on parhaimpia Islannin karttoja mitä on olemassa; tämä on
+Handerson'in<a name="FNanchor_21" id="FNanchor_21"></a><a href="#Footnote_21" class="fnanchor">[21]</a> laatima, ja luulenpa, että tämä selittää meille
+kaikki epäselvyydet.</p>
+
+<p>Kumarruin katselemaan karttaa.</p>
+
+<p>&mdash; Katsopa tätä saarta, joka on muodostunut tulivuoresta, ja
+huomaa, että niillä kaikilla on nimenä Jokul. Tämä sana merkitsee
+islannin kielellä jäävuorta, ja koska Islanti on niin pohjoisella
+leveysasteella, tapahtuvat useimmat tulivuorien purkautumiset siellä
+jääkerroksien läpi. Sentähden sanotaan kaikkia saaren tulivuoria
+Jokuleiksi.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä, vastasin minä, mutta missä on sitten Sneffels? Minä jo
+toivoin, ettei siihen kysymykseen löytyisikään vastausta, mutta
+petyin, sillä setäni jatkoi puhettaan seuraavasti:</p>
+
+<p>&mdash; Seuraa minua pitkin Islannin läntistä rannikkoa. Näetkö
+pääkaupunkia, Reykjavikia? Näethän sen. No hyvä! Nouse siitä ylöspäin
+pitkin meren syövyttämien rantojen lukemattomia vuonoja ja seisahdu
+hiukan alapuolelle kuudettakymmenettäviidettä leveysastetta. Mitä
+näet siinä?</p>
+
+<p>&mdash; Näenpä niemen tapaisen, joka on näöltänsä ikäänkuin
+poikkikatkaistu sääriluu, joka päättyy mahdottoman suureen
+polvilumpioon.</p>
+
+<p>&mdash; Vertauksesi on aivan oikea, poikaseni; no, etkö näe mitään tuossa
+polvilumpiossa?</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä näen, siinä on vuori, joka näyttää pistäytyvän mereen.</p>
+
+<p>&mdash; Oikein! se on Sneffels.<a name="FNanchor_22" id="FNanchor_22"></a><a href="#Footnote_22" class="fnanchor">[22]</a></p>
+
+<p>&mdash; Sneffelskö?</p>
+
+<p>&mdash; Niin juuri; viidentuhannen jalan korkuinen, merkillisimpiä koko
+saarella ja varmaan koko maailmassa, jos vain sen aukon kautta pääsee
+maan keskipisteeseen.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta se on mahdotonta! sanoin minä kohauttaen olkapäitäni ja
+vastustaen sellaista otaksumista.</p>
+
+<p>&mdash; Mahdotontako? vastasi professori Lidenbrock ankaralla äänellä.
+Miksi se olisi mahdotonta?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden, että tämä aukko on tietysti laava-aineen, tulisten
+kivien tukkima, ja siis &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Entäpä jos se on sammunut tulivuori?</p>
+
+<p>&mdash; Sammunut?</p>
+
+<p>&mdash; Niin; tultasyökseviä vuoria ei ole nykyään maailmassa kuin
+kolmensadan paikoilla, mutta sammuneita tulivuoria on koko joukon
+enempi. Sneffels on viimeksimainittuja, ja historiallisena aikana ei
+sillä ole ollut enempää kuin yksi ainoa purkaus, nimittäin vuonna
+1219; siitä ajasta alkaen on sen rauhattomuus vähitellen tauonnut
+eikä se nyt enää kuulu tultasyöksevien joukkoon.<a name="FNanchor_23" id="FNanchor_23"></a><a href="#Footnote_23" class="fnanchor">[23]</a></p>
+
+<p>Näihin varmoihin selityksiin ei minulla ollut mitään vastaamista;
+siirryin siis tarkastamaan kirjoituksen niitä kohtia, jotka näyttivät
+epäselviltä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä Scartaris merkitsee? kysyin minä, ja mitä tuo Calendas Julii
+on merkitsevinänsä?</p>
+
+<p>Setäni mietti muutamia sekunteja. Aloin jo toivoa, 53 ettei hän saisi
+tätä selvitetyksi, mutta toivoni petti heti, sillä pian hän vastasi:</p>
+
+<p>&mdash; Mitä sinä sanot epäselväksi, on minulle aivan selvää. Juuri tämä
+todistaa sitä nerokasta huolenpitoa, jolla Saknussemm on tahtonut
+määritellä keksintönsä. Sneffels-vuoressa on useita aukkoja; oli siis
+tarpeellista määrätä, mikä aukko johtaa maan keskukseen. Minkä keinon
+keksi nyt tuo oppinut islantilainen? Hän huomasi, että kun heinäkuun
+ensimmäinen päivä lähestyi, niin silloin, kesäkuun viimeisinä
+päivinä, yksi vuoren huipuista, Scartaris, loi varjonsa kysymyksessä
+olevan aukon suulle, ja tämän seikan hän mainitsi kirjoituksessaan.
+Voiko ajatellakaan enää tarkempaa määräystä ja onko mahdollista, että
+voisi enää syntyäkään epäilyä oikeasta tiestä, kun kerran olemme
+päässeet Sneffelsin huipulle?</p>
+
+<p>Setäni osasi selittää kaiken. Näin selvästi, että häntä oli mahdoton
+solmita sanoilla asioissa, jotka koskivat tuota vanhaa pergamenttia.
+Siis lakkasin häntä hätyyttämästä ja, koska ennen kaikkea oli
+tärkeää saada hänet vakuutetuksi asian yleisestä mahdottomuudesta,
+turvautumalla tieteellisiin väitöksiin, jotka mielestäni olivat
+paljon tärkeämmät.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi, sanoin minä, täytyy myöntää, että Saknussemmin
+kirjoitus on selvä, eikä voi jättää mitään epäilyksen alaiseksi.
+Senkin myönnän, että tuo kirjoitus näyttää olevan alkuperäinen.
+Tämä oppinut mies on laskeutunut Sneffelsin pohjaan, hän on nähnyt
+Scartarisen varjon siimestävän aukon reunoja ennen heinäkuun 1
+päivää; kenties hän on vielä kuullutkin senaikuisia juttuja, että
+muka tämä aukko veisi maan keskukseen; mutta mitä siihen tulee, että
+hän itse olisi sinne tunkeutunut, että hän olisi tehnyt semmoisen
+matkan ja sieltä palannut, jos hän sille matkalle olisi yrittänytkin,
+en usko todeksi, en, sata kertaa en!</p>
+
+<p>&mdash; Mistä syystä et? kysyi setäni kummastellen.</p>
+
+<p>&mdash; Siksi, että kaikki tieteelliset teoriat todistavat sellaisen
+suunnitelman käytännössä mahdottomaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Todistanevatko kaikki teoriat niin? vastasi professori
+hyväntahtoisen näköisenä. Nuo kirotut teoriat! Kyllä niistä onkin
+meille vastus, noista teoriaparoista!</p>
+
+<p>Minä näin, että hän teki minusta pilkkaa, mutta jatkoin vain:</p>
+
+<p>&mdash; Niin, onhan aivan tunnettu asia, että lämpö lisääntyy noin asteen
+verran joka sadankahdeksankymmenen jalan syvyydellä maan pinnasta,
+ja kun maapallon säde on kuusisataa peninkulmaa, niin keskipisteen
+seudulla kuumuus nousee yli kahdensadankuudentoistatuhannen asteen.
+Maan sisässä olevat aineet ovat sentähden valkoisena hehkuvana
+kaasuna, sillä metallit, kulta, hopea ja platina tahi kovimmatkaan
+kalliot eivät kestä sellaista kuumuutta. Sentähden on täysi syy
+kysyä, onko mahdollista tunkea sellaiseen keskipisteeseen?</p>
+
+<p>&mdash; Sinua siis vaivaa liiallinen helle?</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä. Jos pääsisimme vaikkapa kolmen penikulman syvyydelle,
+niin tulemme jo kovan maakuoren rajalle, ja siellä on jo lämpöä
+enemmän kuin tuhatkolmesataa astetta.</p>
+
+<p>&mdash; Taidat pelätä sulavasi?</p>
+
+<p>&mdash; Sen kysymyksen saatte itse ratkaista, vastasin närkästyneenä.</p>
+
+<p>&mdash; Kuuntele minua, virkkoi professori Lidenbrock mahtavalla äänellä:
+et sinä eikä kukaan muukaan tiedä varmuudella, mitä maan sisustassa
+tapahtuu, sentähden, ettei vielä tunneta kahdettatoistatuhannetta
+osaa maan säteestä; tiede edistyy alituisesti, ja jokaisen teorian
+kumoaa alituisesti jokin toinen teoria. Eikö Fourier'n<a name="FNanchor_24" id="FNanchor_24"></a><a href="#Footnote_24" class="fnanchor">[24]</a> aikoihin
+asti ole luultu, että taivaan avaruudessa lämpö alenee alenemistaan,
+ja nyt kuitenkin tiedetään, että kovin pakkanen ei ole suurempi kuin
+40 tai 50 astetta C. Miksi ei maan sisällä olevan lämmön laita ole
+samoin? Voipihan se jonkin määrätyn matkan päässä kohota johonkin
+määrään, josta se ei enää nouse, puhumattakaan siitä, että se
+kohoaisi niin suunnattomaksi, että kestävimmätkin metallit sulavat?</p>
+
+<p>Kun setäni täten johti kysymyksen otaksumien alalle, en osannut
+vastata mitään.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä. Sanon sinulle, että todellisesti oppineet miehet, kuten
+esimerkiksi Poisson,<a name="FNanchor_25" id="FNanchor_25"></a><a href="#Footnote_25" class="fnanchor">[25]</a> ovat todistaneet, että jos maan keskuksessa
+olisi kahdensadantuhannen asteen kuumuus, niin ne hehkuvat kaasut,
+jotka syntyvät sulavista aineista, olisivat niin kimmoavia, ettei
+kova maankuori kestäisi niiden ponnistusta, vaan räjähtäisi kuin
+huono höyrykattila höyryn paineesta.</p>
+
+<p>&mdash; Se on Poissonin arvelu, setäni, ja siinä koko juttu.</p>
+
+<p>&mdash; Sen kyllä myönnän, mutta muutkin nerokkaat maantutkijat arvelevat,
+ettei maan sisusta ole kaasua eikä vettä, eikä raskaintakaan
+kivilajia, mitä tunnemme, sillä siinä tapauksessa maan paino olisi
+kahta vertaa pienempi.</p>
+
+<p>&mdash; Pyhyh!! Kyllähän numeroilla voi todistaa, mitä ikinä tahtoo!</p>
+
+<p>&mdash; Ja tosiseikoilla myöskin, poikaseni! Eikö ole tosi, että
+tulivuorien luku on melkoisesti vähentynyt maailman alkupäivistä
+asti? Ja jos tuommoista keskuskuumuutta olisi, eikö juuri siitä voisi
+päättää, että se kuumuus on jäähtymässä?</p>
+
+<p>&mdash; Setä! Jos menette otaksumisien alalle, niin ei minulla ole mitään
+sanottavaa.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta minulla on, sillä useimpien niiden oppineitten mielipiteet,
+jotka tätä asiaa kykenevät arvostelemaan, yhtyvät tässä. Muistatko,
+kun mainio englantilainen kemian tutkija Humphry Davy kävi luonani
+vuonna 1825?</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka voisin sen muistaa; vastahan minä tulin maailmaan
+yhdeksäätoista vuotta myöhemmin.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Humphry Davy kävi luonani matkustaessaan Hampurin kautta.
+Paitsi muista asioista keskustelimme kauan siitä otaksumasta, että
+maan sisus olisi sulaa ainetta. Olimme yksimieliset siitä, ettei se
+voinut olla totta, ja seuraavasta syystä.</p>
+
+<p>&mdash; Mistä? kysyin kummastuneena.</p>
+
+<p>&mdash; Siitä, että tämä sula aine olisi, samoinkuin valtameretkin, kuun
+vetovoiman vaikutuksen alainen, joten siis kahdesti päivässä syntyisi
+sisällinen luode ja vuoksi, jotka kohottaisivat kovaa maankuorta ja
+vaikuttaisivat säännöllisesti toistuvia maanjäristyksiä.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta selväähän on, että maan pinta on ennen ollut hehkuvassa
+tilassa, ja voidaan hyvin otaksua, että puolinen kuori on ensiksi
+jäähtynyt ja että kuumuus on vetäytynyt keskipisteeseen päin.</p>
+
+<p>&mdash; Erehdystä, vastasi setäni; maa on kuumentunut pinnan palamisen
+kautta, eikä muulla tavalla. Sen pinnalla oli iso joukko metalleja,
+niinkuin kaliumia, natriumia ja muuta, joilla on se ominaisuus,
+että ne syttyvät palamaan joutuessaan yhteyteen ilman tahi veden
+kanssa. Nämä metallit syttyivät tuleen, kun ilmapiirissä olevat
+höyryt lankesivat sateena maahan; ja vähitellen, veden tunkeutuessa
+maanpinnan rakoihin, ne aiheuttivat uusia räjähdyksiä ja tulipaloja.
+Siten voidaan selittää se seikka, että maailman alussa on ollut
+tulivuoria enemmän kuin tähän aikaan.</p>
+
+<p>&mdash; Se on todellakin älykäs selitys, huudahdin melkein vasten tahtoani.</p>
+
+<p>&mdash; Jonka Humphry Davy todisti tällä aivan yksinkertaisella kokeella.
+Hän teki pääasiallisesti niistä metalleista, joita mainittiin,
+pallon, täydellisesti maapallon kaltaisen. Kun annettiin hienon
+kasteen langeta sen pinnalle, niin se paisui ja happeutui muodostaen
+pienen vuoren, jonka kärkeen syntyi vähäinen aukko; sitten seurasi
+tulen purkautuminen, joka teki pallon niin kuumaksi, ettei sitä
+mitenkään kärsinyt pitää kädessä.</p>
+
+<p>Vakaumukseni rupesi todellakin jo horjumaan professorin todisteiden
+tähden, joita hän tavallisella kiihkollansa ja innollansa väitti
+oikeiksi.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt käsität, Akseli, lisäsi hän, että geologit ovat maan sisustan
+laadusta saaneet monenlaisia käsityksiä; ei ole voitu todistaa tämän
+sisällisen tulen olemassaoloa. Minun ajatukseni on, ettei sitä ole
+eikä voikaan olla. Sen saamme muutoin nähdä; ja samoin kuin Arne
+Saknussemmkin saamme mekin tietää, mitä meidän todella pitää ajatella
+tästä kysymyksestä.</p>
+
+<p>&mdash; No niin, olkoon menneeksi! vastasin minä tuntien, että hänen
+kiihkonsa alkoi syttyä minussakin; sen saamme nähdä, jos siellä
+muutoin voi nähdä mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei? Voihan siellä olla joitakin sähköilmiöitä, jotka antavat
+meille valoa; saattaapa ilmakin painon kautta tulla loistavaksi, kun
+lähestytään keskipistettä.</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä, sanoin minä, se on todellakin mahdollista.</p>
+
+<p>&mdash; Se on aivan varmaa! sanoi setäni riemuiten. Mutta vaiti!
+Ymmärräthän? Tästä et saa hiiskua kenellekään, ja kunpa ei vaan
+kenenkään päähän pälkähtäisi ehättää keksimään maan keskipistettä
+ennen meitä!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="VII" id="VII">VII</a></h2>
+
+
+<p>Niin loppui tämä merkillinen neuvottelu. Se tuotti minulle
+kuumetta. Tulin setäni työhuoneesta aivan pyörällä päästäni, eikä
+Hampurin kaduilla ollut kylliksi raitista ilmaa virvoittamaan minua
+entiselleni. Menin siis ulommaksi, pitkin Elben rantaa, sitä puolta,
+missä höyrylautta välittää yhteyttä kaupungin ja Harburgiin menevän
+rautatien välillä.</p>
+
+<p>Olinko vakuutettu siitä, mitä äsken olin kuullut? Eiköhän professori
+Lidenbrockin etevyys vaikuttanut minuun? Pitiköhän minun todellakin
+uskoa, että hän oli tehnyt vakaan päätöksen matkustaa maan
+keskipisteeseen? Olikohan se, mitä äsken olin kuullut, mielipuolen
+hurjia tuumia vai oppineen miehen tieteellisiä päätelmiä! Mikä tässä
+oli totta, ja mikä oli erehdystä?</p>
+
+<p>Mielessäni risteili tuhansia ajatuksia, mutta en voinut harkita
+niistä ainoatakaan vakaasti.</p>
+
+<p>Kuitenkin muistan olleeni vakuutettu asian mahdollisuudesta, vaikka
+intoni alkoikin laimeta. Olisin tahtonut matkustaa heti saamatta
+vähääkään ajatuksen aikaa. Siinä silmänräpäyksessä ei minulta olisi
+puuttunut rohkeutta lähteä matkalle.</p>
+
+<p>Minun täytyy kuitenkin myöntää, että tämä liiallinen jännitys lakkasi
+tunnin kuluttua; hermoni herpautuivat, ja maapallon syvistä uumenista
+nousin taas sen pinnalle.</p>
+
+<p>&mdash; Sehän on hulluutta! sanoin minä, siinä ei ole rahtuakaan selvää
+järkeä! Eihän semmoista voi tosi mielessä esittääkään järkevälle
+nuorelle miehelle. Tämä kaikki on kai ollut pelkkää kuvittelua; olen
+varmaankin nukkunut rauhattomasti ja nähnyt pahaa unta.</p>
+
+<p>Sillä välin olin kulkenut pitkin Elben rantaa ja tullut kaupungin
+ulkopuolelle; olin nyt Altonaan vievällä tiellä. Jokin aavistus johti
+minua käydenkin toteen, sillä pian näin Graübenin, armaani, kulkevan
+kevein askelin kaupunkia kohden.</p>
+
+<p>&mdash; Graüben! huusin hänelle jo kaukaa.</p>
+
+<p>Nuori tyttö seisahtui hämmästyneenä, kun hänen nimeään näin
+huudettiin julkisella maantiellä. Kymmenellä askeleella olin hänen
+vierellänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli! sanoi hän äkkiä, ihastuen. Ah, oletko tullut vastaani! Se
+oli hyvin tehty, ystäväni.</p>
+
+<p>Mutta katsoessaan minuun hän varmaan näki hätäisen, rauhattoman
+ilmeeni.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä sinua vaivaa? kysyi hän ojentaen minulle kätensä.</p>
+
+<p>&mdash; Mikäkö vaivaa, Graüben? sanoin minä.</p>
+
+<p>Muutamassa sekunnissa olin selittänyt parilla sanalla kauniille
+neidolleni koko seikan. Vähän aikaa hän oli ääneti; tykyttiköhän
+hänen sydämensä yhtä kiivaasti kuin minun? Sitä en tiedä, mutta
+hänen kätensä vapisi kädessäni, ja me astuimme äänettöminä noin sata
+askelta eteenpäin.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli! lausui hän vihdoin.</p>
+
+<p>&mdash; Armas Graüben!</p>
+
+<p>&mdash; Siitä tulee ihana matka.</p>
+
+<p>Tämän kuultuani suorastaan hypähdin.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, Akseli, sellainen matka, joka on oppineen miehen
+veljenpojalle sopiva. On hyvä, että mies kunnostautuu jollakin
+suurella yrityksellä.</p>
+
+<p>&mdash; No mutta Graüben, sinä et siis ollenkaan kiellä minua menemästä
+mokomalle matkalle?</p>
+
+<p>&mdash; En, rakas Akseli, ja tulisinpa mielelläni sedän ja sinun seuraasi,
+jollen, tyttöraukka, olisi teille esteeksi.</p>
+
+<p>&mdash; Puhutko totta?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan totta!</p>
+
+<p>Ah! Te puolisot ja tytöt, te aina arvoitukselliset naissydämet! Koska
+olette ujoimmat kaikista olennoista, olette rohkeimmat! Järjellä ei
+ole kanssanne mitään tekemistä. Tämä lapsi kehoitti minua ottamaan
+osaa tuollaiseen matkaan. Hän ei vähääkään säikähtänyt sellaista
+vaarallista yritystä. Hän pakotti minut siihen; minut, jota hän
+kumminkin rakasti!</p>
+
+<p>Olin hämilläni ja, miksipä en sitä tunnustaisi, kovasti häpeissäni.</p>
+
+<p>&mdash; Graüben, jatkoin minä, saammepa nähdä, puhutko huomenna samalla
+tavalla.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna, rakas Akselini, puhun aivan samoin kuin tänäänkin.</p>
+
+<p>Kuljimme eteenpäin, Graüben ja minä, käsityksin, mutta aivan
+äänettöminä. Olin uupunut kaikista päivän mielenliikutuksista.</p>
+
+<p>&mdash; Kun oikein mietin, arvelin minä, on vielä pitkä aika heinäkuun 1
+päivään, ja sitä ennen saattaa tapahtua monta seikkaa, jotka voivat
+parantaa setäni hänen himostansa matkustaa maan alle. Yö oli jo
+tullut, kun saavuimme kotitaloon Kuninkaankadun varrelle. Luulin
+tapaavani kotona kaikki rauhassa, setäni tapansa mukaan pitkällänsä
+sängyssä ja Martan pyyhkimässä viimeistä pölyä ruokasalissa.</p>
+
+<p>Mutta enpä ollut ottanut huomioon professorin maltittomuutta.
+Tullessamme oli hän paraillaan huutamassa ja viittoilemassa keskellä
+suurta tavarajoukkoa, jonka kantomiehet juuri olivat tuoneet
+eteiseen; vanha palvelijattaremme ei tiennyt mihin päänsä pistää.</p>
+
+<p>&mdash; No joudu nyt viimeinkin, Akseli, joudu kiireesti, sinä onneton
+mies! huusi setäni, niinpian kuin oli kaukaa minut huomannut. Entäs
+matkalaukkusi, joka on kuntoon panematta, ja paperini, jotka ovat
+järjestämättä, ja minun tavarareppuni, jonka avainta en löydä, ja
+säärykseni, joita ei vielä ole tuotu!</p>
+
+<p>Minä pysähdyin ällistyneenä. Ääneni tukahtui. Vaivalla sain
+änkytetyksi seuraavat sanat:</p>
+
+<p>&mdash; Pitääkö meidän siis lähteä?</p>
+
+<p>&mdash; Pitää kyllä, onneton poika, joka menet kävelylle sen sijaan, että
+olisit täällä.</p>
+
+<p>&mdash; Matkalleko? sanoin taas heikolla äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin kyllä, ylihuomenna kello yksi.</p>
+
+<p>En jaksanut kuulla enempää, vaan pakenin yläkertaan pieneen kamariini.</p>
+
+<p>Ei ollut epäilemistäkään! Setäni oli käyttänyt iltapäivän
+hankkiaksensa niitä tavaroita, jotka olivat tarpeelliset hänen
+matkallensa; eteinen oli täpötäynnä köysiportaita, solmuisia köysiä,
+tulisoihtuja, rautaisia kuokkia, matkapulloja y.m. &mdash; taakkaa
+kylliksi ainakin kymmenelle miehelle.</p>
+
+<p>Seuraava yö tuntui inhoittavan ilkeältä. Aamulla varhain minua
+huudettiin. Olin lujasti päättänyt, etten avaisi oveani, mutta kuinka
+taisin vastustaa suloista ääntä, joka lausui: "Rakas Akselini?"</p>
+
+<p>Tulin kamaristani ja luulin, että raukea näköni, kalpeuteni ja
+unettomuudesta punareunaiset silmäni liikuttaisivat Graüben'iä ja
+muuttaisivat hänen mielensä.</p>
+
+<p>&mdash; Ah! rakas Akselini, sanoi hän, näen, että voit paremmin ja että
+olet rauhoittunut yöllä.</p>
+
+<p>&mdash; Rauhoittunut! huusin minä ja syöksyin peilin eteen. Olin
+todellakin vähemmän surkean näköinen kuin luulinkaan. Se oli melkein
+uskomatonta.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, sanoi Graüben, olen puhunut kauan holhoojani kanssa.
+Hän on rohkea tiedemies, jolla on suuri usko, ja muistathan, että
+hänen vertansa virtaa minunkin suonissani. Hän on kertonut minulle
+aikeensa, toiveensa ja miten hän uskoo saavuttavansa päämaalinsa;
+enkä epäile, ettei hän sitä saavuta. Oi Akselini! Kaunista on
+antautua kokonaan tieteelle! Mikä kunnia odottaa professoria; ja
+siitähän tulee osa hänen seuralaisellensa! Palattuasi, Akselini, olet
+hänen vertaisensa mies, vapaa puhumaan, vapaa toimimaan ja vihdoin
+vapaa &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Nuori tyttö keskeytti punastuen puheensa. Hänen sanansa herättivät
+jälleen rohkeuteni. Mutta en vieläkään tahtonut uskoa lähtöämme. Vein
+Graüben'in professori huoneeseen.</p>
+
+<p>&mdash; Setä, sanoin minä, onko siis vakaasti päätetty, että me lähdemme?</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Epäiletkö sitä?</p>
+
+<p>&mdash; En, sanoin minä, etten vastustaisi häntä. Mutta tahtoisin kysyä
+teiltä, mikä pakottaa meidät lähtemään niin pian?</p>
+
+<p>&mdash; Aika; aika, joka kulkee auttamattoman nopeasti.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta vastahan meillä on toukokuun 26 p. ja kesäkuun
+loppuun &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Joutavia! Luuletko sinä, typerä ihminen, että niin pian päästään
+Islantiin? Jollet olisi juossut tiehesi niinkuin hullu, niin olisin
+vienyt sinut Liffender ja Kumppanin tanskalaiseen konttoriin, josta
+olisit saanut tietää, että Kööpenhaminan ja Reykjavikin välillä ei
+ole kuin yksi kulkuvuoro, joka kuukauden 22 päivänä.</p>
+
+<p>&mdash; Noh?</p>
+
+<p>&mdash; Noh? Jos viipyisimme kesäkuun 22 päivään, tulisimme liian myöhään
+nähdäksemme Scartarisen varjon siimestämässä Sneffelsiä; sentähden
+pitää meidän mennä niin pian kuin mahdollista Kööpenhaminaan
+päästäksemme siellä laivaan, joka vie meidät perille. Mene, laita
+matkalaukkusi kuntoon!</p>
+
+<p>Tähän ei käynyt vastaaminen mitään. Menin taas kamariini. Graüben
+seurasi minua. Hän otti vaivakseen sulloa matkaani varten
+tarpeellisimmat tavarat pieneen matkalaukkuun. Hän ei ollut enemmän
+liikutettu, kuin jos olisi lähdetty huvimatkalle Lyypekkiin tahi
+Helgolantiin; hänen pienet kätensä liikkuivat edes takaisin ilman
+mitään kiirettä. Hän keskusteli tyynesti ja selitti minulle
+järjellisimmät syyt matkaamme. Hän oli oikein ihastuttava, ja minä
+tunsin suuttuvani häneen. Välistä olin vähällä kiivastua, mutta hän
+ei ollut sitä huomaavinaankaan, vaan jatkoi rauhallisesti hiljaista
+työtänsä.</p>
+
+<p>Vihdoin oli viimeinen hihna matkalaukussani kiinni, ja minä menin
+alakerrokseen.</p>
+
+<p>Tämän päivän kuluessa tuli tavarain tuojia yhä enemmän, eteiseen
+ilmestyi fysikaalisia kojeita, aseita ja sähkökoneita. Martta parka
+oli vallan ymmällä.</p>
+
+<p>&mdash; Onko herra tullut hulluksi? kysyi hän.</p>
+
+<p>Tein myöntävän liikkeen.</p>
+
+<p>&mdash; Ja hän ottaa teidät mukaansa?</p>
+
+<p>Sama liike.</p>
+
+<p>&mdash; Mihin? kysäisi Martta.</p>
+
+<p>Osoitin sormellani maan keskipistettä kohti.</p>
+
+<p>&mdash; Alas kellariinko? parkaisi eukko.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, sanoin minä, syvemmälle toki.</p>
+
+<p>Ilta tuli; en tiennyt kuinka pitkälle aika oli kulunut.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna varhain, sanoi setä, määrällensä kello 6, lähdemme
+matkalle.</p>
+
+<p>Kello 10 vaivuin vuoteelleni lopen väsyneenä. Yöllä kauhistukseni
+palasi. Koko yön uneksein pohjattomista syvyyksistä. Olin aivan
+kuin hulluna; olin tuntevinani professorin käden tarttuvan itseeni,
+laahaavan minua jälessään, tunsin itseäni vedettävän syvyyteen ja
+vaipuvani! Putosin äärettömien synkkyyksien pohjalle kiihtyvällä
+nopeudella, niinkuin ainakin avaruuteen viskatut esineet. Elämäni oli
+vain yhtä ainoata ääretöntä putoamista.</p>
+
+<p>Kello 5 aamulla heräsin; olin väsynyt ja mielenliikutuksen uuvuttama.
+Menin ruokasaliin, jossa setäni jo ahmi suurella kiireellä. Katselin
+häntä tuntien kauhistusta. Mutta olihan edes Graüben siellä. En
+virkkanut mitään. En voinut ollenkaan syödä.</p>
+
+<p>Kello kuuden aikaan kuulin kadulta rattaiden kolinaa: avarat vaunut
+tulivat viemään meitä Altonan asemalle; pian olivat setäni tavarat
+sovitetut vaunuihin.</p>
+
+<p>&mdash; Entä sinun matkalaukkusi? kysyi setä minulta.</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä se on reilassa, vastasin vaisulla äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Kanna se sitten joutuisasti alas, muuten on sinun syysi, jos
+myöhästymme junalta!</p>
+
+<p>Nyt näin, että oli mahdotonta taistella kohtaloa vastaan. Menin
+kamariini, otin matkareppuni ja annoin sen luistaa portaita myöten
+alas, kiiruhtaen itse perässä.</p>
+
+<p>Nyt jätti setäni talon "hallituksen ohjat" Graübenin käsiin, jolloin
+kaunis vierlantilainen tyttö pysyi yhtä vakavana kuin ennenkin. Hän
+suuteli setää, mutta ei sentään voinut pidättää kyyneliä tulemasta
+silmiinsä koskettaessaan poskipäitäni sulohuulillansa.</p>
+
+<p>&mdash; Graüben! sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Matkusta, rakas Akselini, matkusta! Nyt jätät morsiamesi, mutta
+palatessasi löydät puolisosi.</p>
+
+<p>Minä painoin Graübenin rintaani vasten ja istuin vaunuihin. Martta ja
+nuori tyttö viittasivat meille viimeiset jäähyväiset, minkäjälkeen
+kuski huitaisi piiskallaan ja hevoset lähtivät täyttä laukkaa
+Altonaan vievää tietä myöten.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="VIII" id="VIII">VIII</a></h2>
+
+
+<p>Altona, Hampurin varsinainen asema, on loppupäässä Kielin rautatietä,
+jota myöten meidän piti matkustaa Beltin rannoille. Ei viipynyt
+kahtakymmentä minuuttiakaan, ennenkuin jo olimme Holsteinin alueella.</p>
+
+<p>Kello puoli seitsemän vaunut seisattuivat asemalle; setäni
+monilukuiset, paljon tilaa ottavat matkakapineet purettiin vaunuista,
+vietiin pois, punnittiin, merkittiin ja lastattiin tavaravaunuihin.
+Kello 7 olimme istumassa vastatusten samassa matkustajavaunussa.
+Höyrypilli vihelsi, juna lähti liikkeelle. Olimme matkalla.</p>
+
+<p>Olinko nyt levollinen? En vielä. Raitis ulkoilma ja ikkunasta näkyvät
+maisemat, jotka nopeasti vilahtivat ohitse junan porhaltaessa
+eteenpäin, haihduttivat kuitenkin alakuloisuuttani.</p>
+
+<p>Mitä professorin ajatuksiin tulee, niin ne tietysti olivat jo
+etempänä kuin tämä juna, joka kulki liian hitaasti tyydyttääkseen
+hänen maltittomuuttansa. Olimme kahden vaunussa, mutta emme puhuneet
+mitään. Setäni tutki taskujansa erittäin tarkasti, ja näin selvästi,
+ettei häneltä puuttunut mitään, mitä hän tarvitsi aikeittensa
+toimeenpanemiseen.</p>
+
+<p>Muun muassa oli hänellä huolellisesti kokoon käännetty paperi,
+jossa oli Tanskan konsuliviraston merkki ja johon professorin
+ystävä, Tanskan konsuli herra Christensen oli kirjoittanut nimensä;
+tarkoituksena oli, että me Kööpenhaminassa sen paperin avulla
+helposti saisimme suosituskirjan Islannin kuvernöörille. Huomasinpa
+vielä tuon turmiollisen pergamentinkin hyvin kätkettynä kirjalaukun
+salaisimpaan osaan. Sydämeni pohjasta kiroten koko pergamentin
+rupesin taas katselemaan maisemaa, joka suurimmaksi osaksi oli
+yksitoikkoista, mutaista ja hedelmätöntä tasankoa ilman erikoisemmin
+silmäänpistäviä kohtia; se oli varsin sopivaa maata rautateiden
+rakentamiselle ja hyvin sovelias suorille linjoille, joista
+rautatieyhtiöt niin paljon pitävät. Mutta tämä yksitoikkoisuus ei
+ehtinyt käydä väsyttäväksi, sillä kolme tuntia lähtömme jälkeen juna
+seisattui Kielissä, parin askeleen päässä merestä.</p>
+
+<p>Matkatavaramme merkittiin lähetettäviksi Kööpenhaminaan, meidän
+tarvitsematta pitää niistä huolta, mutta professori katseli silti
+levottomana, kun niitä muutettiin höyrylaivan lastiruumaan.</p>
+
+<p>Kiireessänsä setäni oli varannut aikaa niin runsaasti, että meille
+jäi kokonainen päivä liikaa. Höyrylaiva <i>Eleonora</i> lähti vasta
+seuraavana yönä. Seurauksena siitä oli yhdeksäntuntinen kuume,
+jolloin oppinut matkustajamme, joka oli herkkä suuttumaan, kiroili
+sekä höyrylaivan isäntiä että rautatien johtokuntaa ja hallitusta
+jotka sallivat sellaista väärinkäyttöä. Vähällä olin yhtyä samaan
+ääneen, kun hän rupesi hätyyttämään asiasta <i>Eleonoran</i> kapteenia ja
+tahtoi pakottaa hänet hetikohta silmänräpäystäkään viivyttelemättä,
+lämmittämään höyrykattilan. Kapteeni käski setäni mennä tiehensä.</p>
+
+<p>Kielissä, niinkuin muuallakin, piti toki saada yksi päivä
+kulumaan. Kun olimme astuskelleet pitkin merenlahden viheriöitä
+rannikoita, jonka pohjukassa kaupunki on, ja kuljeksineet tuuheissa
+metsiköissä, jotka saavat kaupungin näyttämään risukimppuun
+rakennetulta linnunpesältä, ja käveltyämme vielä ihaillen huviloita,
+joissa jokaisessa oli vähäinen kylpyhuoneensakin, ja viimeiseksi
+marssittuamme kiroillen sinne tänne, kului lopultakin päivä kello
+kymmeneen iltasella.</p>
+
+<p><i>Eleonoran</i> savu tuprusi ilmaan, laivan kansi tärisi koneen
+jyskyttäessä; olimme laivassa, ja kummallekin oli tehty vuode sen
+ainoaan hyttiin.</p>
+
+<p>Kun kello oli neljännestä yli kymmenen, heitettiin köydet irti,
+ja laiva lähti nopeasti halkomaan Ison-Beltin tummia laineita. Yö
+oli pimeä, tuuli jotenkin kovasti, ja laineet kohosivat korkeiksi;
+muutamia tulia näkyi rannalta; myöhemmin näkyi laineiden yli välkkyvä
+majakka, mutta en tiennyt, mikä se oli. Muuta en muista tältä
+ensimmäiseltä merimatkalta.</p>
+
+<p>Kello 7 nousimme maihin Korsörissä, joka on pieni kaupunki Seelannin
+länsirannalla; siellä laivamatka loppui, ja lähdimme eteenpäin
+junalla, joka vei meidät yhtä aukean maan halki, kuin Holsteinin
+tasangot olivat. Meillä oli vielä kolmen tunnin matka Tanskan
+pääkaupunkiin. Setäni ei ollut ummistanut silmiänsä koko yönä,
+ja luulenpa, että hän maltittomuudessaan koetti potkia vaunuja
+kiivaampaan kulkuun. Viimein hän huomasi kaistaleen merta.</p>
+
+<p>&mdash; Salmi! huusi hän.</p>
+
+<p>Vasemmalla puolella meistä oli suuri rakennus, joka näytti olevan
+sairaala.</p>
+
+<p>&mdash; Se on mielisairaala, selitteli joku matkatovereistamme.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä, ajattelin minä, sehän on juuri sellainen laitos, jossa
+meidän pitäisi päättää maallinen vaelluksemme. Mutta olkoon tämä
+sairaala kuinka tilava hyvänsä, niin se on kumminkin liian pieni
+kaikelle professori Lidenbrockin hulluudelle.</p>
+
+<p>Viimein kello 10 a.p. tulimme Kööpenhaminaan. Tavaramme asetettiin
+rattaille ja tuotiin mukanamme Phoenix-hotelliin Bred-Gaden varrelle;
+tähän kului puoli tuntia, sillä asema oli siihen aikaan kaupungin
+ulkopuolella. Setäni pukeutui sen jälkeen pikaisesti ja vei minut
+mukaansa kaupungille. Hotellin ovenvartija puhui saksaa ja englantia,
+mutta professori, joka taisi monta kieltä, kysyi häneltä selvällä
+tanskan kielellä, missä pohjoismaiden muinaismuseo oli, ja sai yhtä
+selvällä tanskan kielellä vastauksen.</p>
+
+<p>Esimiehenä tässä omituisessa laitoksessa, johon oli koottu niitä
+ihmeellisiä esineitä, joiden avulla voi uudelleen sommitella maan
+historian ja olot kaikkine vanhoine menoinensa, kiviaseinensa,
+juomapikareinensa ja koristeinensa, oli oppinut professori Thomsen,
+Hampurissa olevan konsulin ystävä.</p>
+
+<p>Sedälläni oli hänelle lämmin suosituskirje. Ylipäänsä oppinut mies
+vastaanottaa toisen oppineen jotenkin kylmäkiskoisesti, mutta
+tällä kertaa asia oli vallan toisin. Valmiina auttamaan tervehti
+professori Thomsen sydämellisesti sekä professori Lidenbrockia että
+hänen veljenpoikaansa. Tuskin tarvinnee mainita, että setäni varoi
+huolellisesti ilmaisemasta salaisuuttansa tuolle miellyttävälle
+museon johtajalle; hän sanoi vain, että meillä oli aikomuksena käydä
+Islannissa muka yleensä vain tieteen harrastajina.</p>
+
+<p>Herra Thomsen antautui kokonaan meidän palvelukseemme, ja kuljimme
+laivasillalta toiselle etsien laivaa, joka olisi lähdössä Islantiin.</p>
+
+<p>Toivoin, ettei löytyisi mitään keinoa päästä sinne, mutta ikävä
+kyllä ei niin käynyt. Pienen <i>Valkyyria</i>-nimisen kuunarin piti
+lähteä purjehtimaan Reykjavikiin kesäkuun 2 päivänä. Kapteeni
+Bjarne oli laivassa, ja hänen tuleva matkustajansa oli iloissansa
+puristaa hänen kätensä murskaksi. Oikeinpa tuo kelpo mies hämmästyi
+sellaisesta kädenlyönnistä. Hänestä oli Islantiin purjehtiminen
+vallan yksinkertainen asia, sillä sehän oli hänen ammattinsa. Setäni
+mielestä se oli jotakin erinomaisen ylevää, ja kapteeni käytti tätä
+hänen ihastustansa hyväksensä antaakseen meidän maksaa kaksinkertaisen
+matkarahan; mutta siitä emme niin paljon välittäneet.</p>
+
+<p>&mdash; Tulkaa laivaan tiistaiaamuna kello 7, sanoi kapteeni Bjarne
+pistettyänsä melkoisen joukon hopeakolikoita taskuunsa.</p>
+
+<p>Kiitettyämme herra Thomsenia hänen suuresta avustansa palasimme
+hotelliin.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä käy hyvin, vallan hyvin! sanoi setäni. Mikä erikoinen onni,
+että sattumalta löysimme tämän lähtövalmiin laivan. Syökäämme nyt
+aamiaista, ja käykäämme siten kaupunkia katselemaan.</p>
+
+<p>Menimme säännöttömälle aukealle torille, jonka nimi on Kongens
+Nytorv ja jossa oli tykkipatteri; sen kaksi pientä tykkiä ei voinut
+säikähdyttää ketään. Aivan lähellä, talossa N:o 5, oli ranskalainen
+ravintola, jota piti eräs Vincent-niminen kokki, ja siellä saimme
+oivallisen aamiaisen, josta maksoimme vain neljä markkaa hengeltä.</p>
+
+<p>Sitten huvittelin kuin lapsi käyskennellen ympäri kaupunkia; setäni
+käytti ajuria eikä nähnyt mitään koko kaupungista, ei vähäpätöistä
+kuninkaallista palatsia, ei kaunista siltaa, joka on rakennettu
+seitsemännellätoista vuosisadalla museon kanavan poikki; ei
+Thorvaldsenin tavattoman suurta muistorakennusta, jonka seinät
+ovat ulkopuolelta koristetut epäonnistuneilla maalauksilla, vaikka
+se kuitenkin sisältää tämän kuvanveistäjän taideteokset; setäni
+ei nähnyt pientä Rosenborgin linnaa, joka on ihastuttavan somasti
+rakennettu puistoon, eikä sen kellotornia, joka on muodostettu neljän
+vaskisen lohikäärmeen yhteenkietoutuneista pyrstöistä; hän ei nähnyt
+valleilla suuria tuulimyllyjä, joiden pitkät siivet paisuivat kuin
+laivan purjeet tuulessa merellä.<a name="FNanchor_26" id="FNanchor_26"></a><a href="#Footnote_26" class="fnanchor">[26]</a></p>
+
+<p>Kuinka viehättäviä kävelymatkoja olisinkaan voinut tehdä kauniin
+vierlantilaisen tyttöni kanssa sille puolelle satamaa, missä
+kaksikantiset laivat ja fregatit hiljaa keinuivat laineilla pitkin
+Juutinrauman viheriöitä rantoja; keskellä näitä varjoisia lehdikköjä,
+joiden helmassa on piilossa linnoitus, jonka tykit ojentavat suunsa
+piilipuiden oksien välitse!</p>
+
+<p>Mutta hän oli kaukana poissa, Graüben raukkani, eikä minulla ollut
+toivoakaan saada nähdä häntä enää!</p>
+
+<p>Vaikka setäni ei huomannutkaan näitä luonnonihania seutuja, niin
+hän kuitenkin hämmästyi suuresti nähdessään erään kirkontornin
+Amager-saarella, joka muodostaa lounaisen osan Kööpenhaminan
+kaupunkia.</p>
+
+<p>Minä sain käskyn marssia sinnepäin, ja astuin siis pieneen
+höyryveneeseen, joka pysähtyi muutaman hetken kuluttua laivatokan
+satamaan. Kuljettuamme joitakin ahtaita katuja myöten, joilla
+työskenteli vankeja päällysmiestensä keppien komennon mukaan
+puettuina puoleksi keltaisiin, puoleksi harmaisiin housuihin, tulimme
+Vor-Frelsers-Kirke'n luo. Itse kirkossa ei ollut mitään erikoista.
+Mutta syynä siihen, että sen korkea torni herätti professorin
+huomiota, oli se, että tasakatosta alkaen sen huipun ympäri kohosivat
+kiertoportaat, joiden kierteet olivat paljaan taivaan alla.</p>
+
+<p>&mdash; Nouskaamme ylös! sanoi setä.</p>
+
+<p>&mdash; Minua pyörryttää! väitin vastaan.</p>
+
+<p>&mdash; Sitä suurempi syy on sinulla nousta ylös, sillä pyörryttämiseen
+täytyy tottua.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Tule! sanon minä, älkäämme tuhlatko aikaa.</p>
+
+<p>Minun täytyi totella. Vahti, joka asui kadun toisella puolella, antoi
+meille avaimen, ja aloimme kiivetä.</p>
+
+<p>Setäni astui edelläni kevein askelin. Minä seurasin häntä peläten,
+sillä valitettavasti alkaa päätäni helposti huimata; minulla ei ole
+kotkan vakavuutta eikä sen lujia hermoja.</p>
+
+<p>Niin kauan kuin olimme portailla tornin sisäpuolella, kävi kaikki
+hyvin, mutta sataviisikymmentä askelta noustuamme virtasi raitis
+ilma kasvoihini. Olimme päässeet tornin parvekkeelle, josta nuo
+ilmaan kohoavat portaat alkoivat; niitä suojelivat vähäiset kaiteet,
+ja yhä kapenevat porraslaudat näyttivät vievän taivaan äärettömään
+avaruuteen.</p>
+
+<p>&mdash; En voi! vaikeroin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Oletko kenties pelkuri? Eteenpäin vain! komensi taipumaton
+professori.</p>
+
+<p>Minun täytyi seurata häntä, pidellen kaiteesta kiinni niin hyvin kuin
+taisin. Raitis ilma ensin toinnutti ja virkisti minua; mutta kun
+tunsin tornin huojuvan tuulen puuskauksista, eivät jalkani tahtoneet
+kannattaa; kohta ryömin polvillani, sitten vatsallani; ummistin
+lopuksi silmäni ja tunsin ilkeän tyhjyyden tunteen.</p>
+
+<p>Viimein setä tarttui kaulukseeni ja laahasi minut liki tornin
+huipussa olevaa palloa.</p>
+
+<p>&mdash; Katso, sanoi hän, katso hyvin tarkoin ympärillesi. Täytyy
+totuttautua katsomaan syvyyksiin.</p>
+
+<p>Avasin silmäni ja näin talot litistyneinä maahan kuin musertuneina
+pudottuaan alas. Yläpuolellani kulki hajanaisia pilviä, jotka
+näköharhan vuoksi näyttivät liikkumattomilta, jotavastoin torni,
+pallo ja minä itse olimme kulkevinamme ajatuksen nopeudella
+eteenpäin. Kaukana toisella puolella levisivät eteeni viheriät kedot,
+toisella puolella kimalteli meri auringon paisteessa. Juutinrauma
+kimalteli Helsingörin kohdalla; siinä näkyi joitakuita valkoisia
+purjeita, jotka olivat ikäänkuin kalalokin siivet, ja sumun seasta
+idästäpäin siinti tuskin näkyvänä Ruotsin rannikko. Koko tämä
+äärettömän suuri näköala oli silmieni edessä.</p>
+
+<p>Minun täytyi nousta seisaalleni, seisoa suorana ja katsoa
+ympärilleni. Ensimmäinen pyörtymisen estämisharjoitus kesti tunnin.
+Kun setä salli minun laskeutua tornista, olivat jäseneni aivan
+jäykistyneet.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna aloitamme uudelleen, sanoi professori.</p>
+
+<p>Ja todellakin; tämä huimaava harjoitus uudistettiin viitenä päivänä;
+tahtoen tai tahtomattani edistyin suuresti "ylhäisten katselujen"
+taidossa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="IX" id="IX">IX</a></h2>
+
+
+<p>Lähtöpäivä koitti. Edellisenä iltana oli kohtelias herra Thomsen
+antanut meille suosituskirjeet Islannin maaherralle, kreivi
+Trampelle, piispan apulaiselle, herra Picturssonille ja Reykjavikin
+pormestarille Finsenille. Vastalahjaksi setäni pudisti mitä
+pontevimmin hänen kättänsä.</p>
+
+<p>Kesäkuun 2 p:nä kello kuusi aamulla olivat kallisarvoiset
+matkakapineemme laivassa. Kapteeni vei meidät melko ahtaisiin
+hytteihimme.</p>
+
+<p>&mdash; Onko meillä purjetuuli? kysyi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; On, ja hyvä, vastasi kapteeni Bjarne, se on kaakkoinen. Me
+pääsemme satamasta merelle täysin purjein.</p>
+
+<p>Muutaman hetken kuluttua kuunari oli lähtövalmis ja kiiti täysin
+purjein ulos satamasta. Tunnin kuluttua näytti Tanskan pääkaupunki
+vaipuvan kaukaisiin laineisiin, ja <i>Valkyyria</i> purjehti läheltä
+rannikkoa Helsingörin kohdalla. Olin liikutettu ja odotinpa
+näkeväni Hamletin haamun harhailevan tuon linnan historiallisesti
+muistettavilla valleilla.</p>
+
+<p>&mdash; Ylevä haaveksija! sanoin itsekseni, sinä kyllä antaisit meille
+suostumuksesi! Kenties seuraisit merta etsiäksesi maan keskipisteestä
+selitystä ikuiseen epäilykseesi?</p>
+
+<p>Mutta noilla vanhoilla muureilla ei näkynyt ketään. Sitäpaitsi linna
+on paljoa nuorempi kuin mainittu Tanskan urhokas prinssi. Nyt se
+on Juutinrauman kapeimman kohdan vartion komeana asuntona; tästä
+purjehtii ohitse vuosittain viisitoistatuhatta laivaa.</p>
+
+<p>Kronborgin linna katosi pian sumuun, samoin Ruotsin puolella
+kohoava Helsingborgin torni; kuunarimme kallisteli hiukan tuulessa
+Kattegatilla.</p>
+
+<p><i>Valkyyria</i> oli hyvä purjehtija, mutta purjelaivassa ei koskaan tiedä
+edeltäkäsin, kuinka matka sujuu. Aluksemme purjehti Reykjavikiin
+lastinansa hiiliä, talouskapineita, saviastioita, villavaatteita
+ja viljaa. Viisi miestä, kaikki tanskalaisia, oli kylliksi laivaa
+hortelemaan.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka kauan matka kestää? kysyi setäni kapteenilta.</p>
+
+<p>&mdash; Noin kymmenen päivää, vastasi tämä, jollemme kohtaa kovia
+luodetuulia Fär-saarien kohdalla.</p>
+
+<p>&mdash; Ettehän pelänne mitään pitempää viivykettä.</p>
+
+<p>&mdash; En, herra professori, olkaa huoleti, kyllä me perille pääsemme.</p>
+
+<p>Iltapäivällä kuunari sivuutti Skagenin niemen, Tanskan pohjoisimman
+kohdan, kulki yöllä Skagerrakin halki, purjehti Norjan äärimmäisen
+niemen Cap Lindesnaesin ohi ja laski Pohjanmerelle.</p>
+
+<p>Kaksi päivää sen jälkeen alkoi Skottlannin rannikko siintää
+Peterheadin kohdalta, ja <i>Valkyyria</i> kääntyi Fär-saaria kohti kulkien
+Orkney- ja Shetlannin saarien välitse. Kohta huuhtelivat Atlantin
+valtameren aallot kuunariamme; sen täytyi risteillä pohjoistuulta
+vastaan, ja se pääsi töin tuskin Fär-saarille. Kesäkuun 8 päivänä
+tuli näkyviin itäisin näistä saarista, ja siitä alkaen piti kapteeni
+suoraa suuntaa Cap Portlandia kohti, joka on Islannin etelärannalla.</p>
+
+<p>Matkalla ei sattunut mitään erikoisen tärkeätä. Kohtalaisen hyvin
+pidin puoleni meritautia vastaan; setäni sitä vastoin oli kaiken
+aikaa kipeänä, mistä hän oli varsin harmissaan mutta vielä enemmän
+häpeissänsä.</p>
+
+<p>Hän ei siis voinut saada mitään tietoja kapteeni Bjarnelta
+Sneffels-vuoresta, kulkuneuvoista ja tavaran kuljetuksen
+helppoudesta; hänen täytyi jättää nämä kyselemiset siksi, kunnes
+tulisimme perille. Niin hän kulutti aikansa pitkällänsä hytissään,
+jonka seinät natisivat laivan kovasti kiikkuessa. Täytyy myöntää,
+että setäni itse oli suureksi osaksi ansainnut kohtalonsa.</p>
+
+<p>Kesäkuun 11 päivänä saatoimme määrätä Cap Portlandin aseman. Ilma oli
+silloin selkeä, niin että voimme nähdä Myrdalin Jokulin,<a name="FNanchor_27" id="FNanchor_27"></a><a href="#Footnote_27" class="fnanchor">[27]</a> joka
+kohoaa sen yläpuolella.</p>
+
+<p><i>Valkyyria</i> pysytteli tarpeellisen matkan päässä rannasta kulkien
+pitkin sitä länteen päin suuren valas- ja haikalaparven halki.
+Kohta näkyi mahdottoman suuri kallioholvi, jonka lävitse meri
+syöksi hirveällä pauhinalla. Vestmanin saaret näyttivät nousevan
+valtamerestä ikäänkuin hajalleen kylvetyt luodot kiiltävällä
+pinnalla. Siitä lähtien kynti kuunari ulompana meren selkää
+päästäkseen hyvän matkan päässä Cap Reykianaesin ympäri, joka
+muodostaa Islannin läntisimmän niemekkeen. Ankara merenkäynti esti
+setääni nousemasta laivan kannelle ihailemaan näitä syvään uurrettuja
+lounatuulen pieksämiä rannikoita.</p>
+
+<p>Neljäkymmentäkahdeksan tuntia myöhemmin, kun kuunari oli ollut
+pakotettu kokoon käärityin purjein pakenemaan myrskyä, näkyi
+idästäpäin merkkikumpu Skagen'in niemeltä,<a name="FNanchor_28" id="FNanchor_28"></a><a href="#Footnote_28" class="fnanchor">[28]</a> jonka vaaralliset
+karit ulottuvat kauaksi merelle. Islantilainen luotsi tuli laivaan,
+ja kolmea tuntia myöhemmin <i>Valkyyria</i> laski ankkurinsa Reykjavikin
+edustalle Faxa-vuonoon.</p>
+
+<p>Professori tuli vihdoinkin esiin hytistänsä hyvin kalpeana ja
+uupuneena, mutta yhtä innokkaana, ja hänen silmissänsä oli
+tyytyväinen katse.</p>
+
+<p>Kaupungin väestö kokoontui satamaan, sillä jokaista heistä huvitti
+laivan tulo, kun he tiesivät, että kullakin oli siitä saamista.</p>
+
+<p>Sedällä oli kiire päästä pois veden päällä uiskentelevasta
+vankilastansa tahi pikemmin sairashuoneestansa. Mutta ennenkuin hän
+lähti kuunarin kannelta, vei hän minut laivan kokkaan osoittaen
+sormellaan korkeaa vuorta lahden pohjoisrannalla; vuorella oli kaksi
+huippua, se oli kaksoiskeilan muotoinen ja ikuisen lumen peittämä.</p>
+
+<p>&mdash; Sneffels! huusi hän, Sneffels!</p>
+
+<p>Viitaten minua olemaan ehdottomasti vaiti hän astui sen jälkeen
+venheeseen, joka odotti meitä. Minä seurasin häntä, ja kohta sen
+jälkeen laskimme jalkamme Islannin kamaralle.</p>
+
+<p>Heti sen jälkeen tuli saapuville hyväluontoisen näköinen mies
+kenraalin puvussa; hän oli saaren korkein virkamies, maaherra
+kreivi Trampe omassa persoonassaan. Professori älysi kohta, kuka
+tämä mies oli; hän jätti siis maaherralle Kööpenhaminasta saadut
+suosituskirjeensä, ja heidän kesken sukeutui tanskan kielellä
+lyhykäinen keskustelu, josta minä hyvin ymmärrettävistä syistä en
+käsittänyt mitään. Mutta seurauksena tästä keskustelusta oli, että
+kreivi Trampe tarjoutui auliisti auttamaan professori Lidenbrockia.</p>
+
+<p>Pormestari Finsen, joka pukunsa puolesta oli yhtä sotaisa kuin
+maaherrakin mutta luonteeltaan ja ammattinsa puolesta myös yhtä
+rauhallinen, vastaanotti setäni varsin kohteliaasti.</p>
+
+<p>Mitä tulee piispan apulaiseen, herra Picturssoniin, niin hän oli
+juuri piispallisella paimenmatkalla saaren pohjoispiirissä, joten
+meille ei oltu suotu kunniaa päästä hänen tuttavuuteensa. Sitävastoin
+tulimme tuntemaan Reykjavikin koulun luonnontieteen opettajan, herra
+Fridrikssonin, jonka apu oli meille varsin tervetullut; hän oli
+sangen miellyttävä mies. Tämä nöyrä oppinut osasi puhua ainoastaan
+islannin kieltä ja latinaa; hän tarjosi heti minulle apuansa
+Horatiuksen kielellä ja tunsin kohta, että me olimme syntyneet
+ymmärtämään toisiamme. Hän olikin todella ainoa ihminen, jonka kanssa
+taisin vaihtaa sanoja Islannissa ollessani.</p>
+
+<p>Niistä kolmesta huoneesta, jotka hänellä oli talossansa, antoi tuo
+erinomainen mies kaksi meidän haltuumme, ja pian majoituimme sinne
+kapineinemme, joiden paljoudesta kelpo Reykjavikiläiset jokseenkin
+suuresti ällistyivät.</p>
+
+<p>&mdash; Noh, Akseli! sanoi setäni, kaikki käy hyvin, vaikein tehtävä on jo
+suoritettu.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä, vaikeinko? ihmettelin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä! Nythän ei tarvitse muuta kuin laskeutua alaspäin!</p>
+
+<p>&mdash; Jos niin arvelette, niin olette oikeassa; mutta kun on
+laskeuduttu, alas, pitää myös nousta ylös, luulen ma.</p>
+
+<p>&mdash; Oh! Siitä minä vähät! Maltapas! Älkäämme hukatko kallista aikaa.
+Menen kirjastoon. Ehkä siellä on jokin Saknussemmin käsikirjoitus; ja
+olisinpa varsin iloissani, jos saisin siitä jotakin neuvoa.</p>
+
+<p>Menin ulos ja kuljeksin sinne tänne mihin sattui. Eipä olisikaan
+ollut helppoa joutua eksyksiin Reykjavikin kaduilla; minun ei siis
+tarvinnut kysyä keneltäkään tietä, jotapaitsi sellainen pelkin
+viittauksin tehty kysymys olisi saattanut aiheuttaa minulle monta
+erehdystä.</p>
+
+<p>Kaupunki on jokseenkin matalalla ja suoperäisellä maalla kahden
+kukkulan välissä. Äärettömän suuri laavakerros peittää maan
+toisella puolella viettäen loivasti aina mereen asti. Toisella
+puolella on lavea Faxa-vuono, jossa <i>Valkyyria</i> oli tällä kertaa
+ankkurissa ja jota Sneffelsin suuri lumitunturi rajoittaa
+pohjoisessa. Tavallisesti tapaa täällä satamassa englantilaisia ja
+ranskalaisia kalastuspäällysmiehiä, mutta tällä kertaa he olivat
+saaren itäpuolella virkatoimissaan. Reykjavikin pisin katu kulkee
+samansuuntaisena meren rannan kanssa; sen varrella asuvat kaikki
+kauppiaat mökeissänsä, jotka ovat rakennetut hirsistä ja maalatut
+punaisiksi; toinen katu, joka on lännempänä, viepi pienelle järvelle,
+jonka rannalla on piispan talo.</p>
+
+<p>Pian olin kiivennyt näitä kivisiä ja synkkiä teitä myöten ylös;
+välistä näin kitukasvuista heinää, joka oli kuin paljosta pidosta
+vaalentunut vanha villainen paita; toisaalla oli hiukan puutarhan
+tapaista, jonka vähäiset kasvit, peruna, kaali ja vuohenkaali,
+olisivat varsin hyvin soveltuneet kääpiöiden pöydälle; lisäksi
+jokunen surkastunut kukkanen koetti tavoittaa edes muutaman
+auringonsäteen.</p>
+
+<p>Viimeksimainitun kadun päästä löysin yhteisen hautausmaan, joka oli
+avara ja multavallin ympäröimä. Muutaman askeleen päässä sieltä
+oli kuvernöörin asunto, joka oli huono hökkeli verrattuna Hampurin
+raatihuoneeseen, mutta täydellinen palatsi muun Islannin väestön
+asuntojen rinnalla.</p>
+
+<p>Pienen järven ja kaupungin välillä kohosi kirkko, rakennettuna
+protestanttisen tyylin mukaan kalkkikivestä, jonka lohkomisesta
+tulivuoret itse pitävät huolen; sen punainen tiilikatto oli
+selvästi hajoamaisillaan ankarain länsituulien kynsissä hartaiden
+kirkossakävijöiden suureksi mielipahaksi.</p>
+
+<p>Likeisellä kummulla huomasin oppilaitoksen, joss, kuten myöhemmin
+sain isännältämme tietää, opetettiin heprean, englannin, ranskan
+ja tanskan kieltä; neljää kieltä, joista suureksi häpeäkseni
+en ymmärtänyt sanaakaan. Olisin ollut ihan viimeinen koulun
+neljästäkymmenestä oppilaasta, enkä olisi ollut kelvollinen asumaa
+heidän kanssaan niissä ahtaissa kammioissa, joissa heikoimmat
+ensimmäisestä yöstä alkaen olivat tukehtumaisillaan.</p>
+
+<p>Kolmessa tunnissa olin kuljeksinut sekä kaupungin että ympäristönkin
+läpi. Ympäristö kokonaisuudessaan näyttää omituisen synkältä. Ei
+puuta, ei kasvullisuutta sanottavasti. Kaikkialla teräviä kulmia ja
+tulen muodostamia kallioita. Islantilaisten asumukset ovat tehdyt
+maasta ja turpeista; seinät ovat kaarretut sisäänpäin, ja koko
+talo on melkein pelkkää kattoa. Mutta nämä katot ovat verraten
+reheväkasvuisia niittyjä, joilla kasvaa pitkää ruohoa, sillä huoneen
+lämpö kasvattaa sitä; tämä ruoho korjataan tarkkaan heinänteon
+aikana, sillä muuten kotieläimet söisivät sen suuhunsa näiltä
+viheriöitseviltä katoilta.</p>
+
+<p>Kävellessäni kohtasin vain vähän asukkaita. Palatessani kauppakadulle
+oli suurin osa väestöstä kuivaamassa, suolaamassa ja panemassa
+tynnyreihin kapakalaa, joka on saaren tärkein vientitavara. Miehet
+näyttivät olevan vahvoja ruumiiltaan, mutta muuten kömpelöitä,
+vaaleaverisiä germaaneja; heidän syvämietteisestä katsannostaan
+saattoi otaksua, että he tunsivat olevansa kuin ulkopuolella
+ihmiskuntaa, maanpakolaisraukkoja, karkoitettuja tähän jäämaahan,
+jonka luonto olisi paremmin soveltunut eskimoille. Turhaan etsin
+hymyä heidän kasvoiltaan; joskus he tosin naurahtivat kutistaen
+jotenkin väkinäisesti kasvolihaksiaan, mutta eivät koskaan
+hymyilleet. Heidän pukunansa oli mustasta villavaatteesta kehnosti
+tehty takki, joka skandinaavisissa maissa tunnetaan nimellä "sarka",
+sen lisäksi leveälierinen hattu, punajuovaiset housut ja jalassa
+kengäntapaisiksi käännetyt nahkakappaleet.</p>
+
+<p>Vaimot, joiden katse oli surullinen ja nöyrä ja joiden ulkonäkö oli
+jokseenkin miellyttävä, vaikka eloton, olivat puetut sarkaisiin
+liiveihin ja hameisiin; tytöillä oli palmikoidun tukkansa verhona
+pieni kudottu myssy, jotavastoin naimisissa olevilla naisilla oli
+päässä kirjava huivi, jonka päällä oli jonkinlainen valkoisesta
+vaatteesta tehty koriste.</p>
+
+<p>Kun pitkän matkan näin kuljettuani palasin herra Fridrikssonin
+taloon, oli setäni jo siellä isäntämme seurassa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="X" id="X">X</a></h2>
+
+
+<p>Päivällinen oli valmis, ja professori Lidenbrock kävi siihen ahnaasti
+käsiksi, sillä hänen pakollinen paastonsa laivalla oli enentänyt
+hänen ruokahaluansa, joka muutoinkin luonnostaan oli sangen hyvä.
+Ateria, joka oli paremmin tanskalainen kuin islantilainen, ei
+ollut missään suhteessa merkillinen; mutta isäntämme, joka oli
+enemmän islantilainen kuin tanskalainen, johdatti mieleeni vanhan
+ajan kestiystävyyden sankarit, sillä selvästi huomasi, että meitä
+pidettiin hänen huoneessansa tärkeämpinä henkilöinä kuin häntä
+itseään.</p>
+
+<p>Keskusteltiin maan omalla kielellä, johon setäni lisäsi saksaa
+ja herra Fridriksson latinaa, jotta minäkin ymmärtäisin sitä.
+Puhuttiin tieteellisistä kysymyksistä, kuten tiedemiehen sopii; mutta
+professori noudatti lauseissansa mitä suurinta varovaisuutta käskien
+silmäyksillään minun pysyä visusti vaiti aikeistamme.</p>
+
+<p>Heti alussa Fridriksson kysyi sedältäni hänen tutkimuksiensa
+menestystä kirjastossa.</p>
+
+<p>&mdash; Teidän kirjastonne! vastasi professori, siinähän on vain
+vaillinaisia kirjoja melkein tyhjillä hyllyillä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? huudahti Fridriksson; meillä on kahdeksantuhatta nidosta,
+joista useat ovat kallisarvoisia ja harvinaisia, vanhalla
+skandinavialaisella kielellä kirjoitettuja teoksia; sitäpaitsi meillä
+on kaikki kirja-uutuudet, mitkä Kööpenhaminassa vuosittain ilmestyvät.</p>
+
+<p>&mdash; Missä ovat sitten nuo kahdeksantuhatta nidosta? Minä
+puolestani &mdash; &mdash; &mdash;?</p>
+
+<p>&mdash; Oh, herra professori, ne ovat luettavina ympäri maata. Vanhalla
+jääsaarellamme on ihmisillä lukuhalua. Täällä ei ole ainoaakaan
+vuokraajaa eikä kalastajaakaan, joka ei osaisi lukea ja joka ei
+lukisi. Me islantilaiset ajattelemme, että sen sijaan, että kirjat
+lahoaisivat rautaristikon takana niiden tarkoituksena pikemmin on
+kulua lukijoiden käsissä. Senpätähden nämä kirjat kulkevatkin kädestä
+käteen ja kuluvat, niitä luetaan yhä uudelleen, ja usein tapahtuu,
+etteivät ne palaa paikallensa ennenkuin vuoden tahi parin kuluttua.</p>
+
+<p>&mdash; Ja sillävälin, vastasi setäni toivossaan pettyneenä, muukalaiset
+&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kukapa sitä voi auttaa! Muukalaisilla on omat kirjastonsa,
+ja meidän maanmiehemme tarvitsevat etupäässä valistusta. Sanon
+vieläkin: lukemisen halu on islantilaisella veressä. Jo vuonna
+1816 me perustimme tieteellisen seuran, joka yhä edistyy;
+muukalaiset oppineet pitävät kunniana päästä sen jäseneksi; se
+painattaa kirjoja kansalaistemme opetusta varten ja tekee maallemme
+todellista hyötyä. Jos te, herra professori, suvaitsette ruveta
+sen kirjeenvaihtajajäseneksi, niin tuotatte meille sangen suuren
+mielihyvän.</p>
+
+<p>Setäni, joka jo ennestään oli jäsenenä noin sadassa eri
+tiedeseurassa, vastaanotti tarjouksen kohteliaasti, mikä suuresti
+miellytti herra Fridrikssonia.</p>
+
+<p>&mdash; Olkaa hyvä, jatkoi tämä, ja mainitkaa minulle ne kirjat, joita
+haluaisitte saada kirjastostamme; ehkä voisin antaa teille jotakin
+tietoa niistä?</p>
+
+<p>Katsahdin setääni; hän epäili, vastaisiko tähän tarjoukseen,
+joka näin suorastaan kosketti hänen aiettaan. Mutta muutaman
+silmänräpäyksen kuluttua hän päätti puhua.</p>
+
+<p>&mdash; Herra Fridriksson, hän sanoi, olisin tahtonut tietää, onko teillä
+kirjastossanne vanhojen kirjojen joukossa Arne Saknussemmin teoksia?</p>
+
+<p>&mdash; Arne Saknussemm! vastasi Reykjavikin professori, varmaan
+tarkoitatte tuota oppinutta miestä, joka eli kuudennellatoista
+vuosisadalla, oli yht'aikaa suuri luonnontutkija, suuri alkemisti ja
+mainio matkustaja?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin.</p>
+
+<p>&mdash; Joka oli Islannin kirjallisuuden ja tieteiden loistava tähti?</p>
+
+<p>&mdash; Kuten sanotte.</p>
+
+<p>&mdash; Kaikkia muita etevämpi mies?</p>
+
+<p>&mdash; Sen myönnän.</p>
+
+<p>&mdash; Ja jonka rohkeus oli yhtä suuri kuin hänen neronsakin?</p>
+
+<p>&mdash; Huomaan, että tunnette hänet hyvin.</p>
+
+<p>Setäni oli ylenmäärin iloissaan, kun kuuli näin puhuttavan
+sankaristansa, ja hänen silmänsä loistivat ihastuksesta.</p>
+
+<p>&mdash; No, kysäisi hän, entäs hänen teoksensa?</p>
+
+<p>&mdash; Oi! Hänen teoksiansa meillä ei ole.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! Islannissako?</p>
+
+<p>&mdash; Niitä ei ole missään, sillä Arne Saknussemmia syytettiin
+kerettiläisyydestä ja hänen teoksensa poltettiin Kööpenhaminassa v.
+1573.</p>
+
+<p>&mdash; Varsin hyvin! Oivallista! huusi setäni, luonnontieteen professorin
+suureksi hämmästykseksi.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitatte? hän kysyi.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt tulee kaikki ilmi, olen ollut oikeassa, asia on selvä, ja
+nyt ymmärrän, miksi Saknussemm ahdistettuna, pakotettuna salaamaan
+neronsa keksinnöitä, on käsittämättömään kryptogrammaan kätkenyt
+salaisuuden &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Minkä salaisuuden, kysyi Fridriksson innokkaasti.</p>
+
+<p>&mdash; Salaisuuden, joka &mdash; &mdash; &mdash; josta &mdash; &mdash; &mdash; vastasi setäni änkyttäen.</p>
+
+<p>&mdash; Oletteko kenties löytänyt jonkin hänen kirjoituksensa? kysäisi
+isäntämme.</p>
+
+<p>&mdash; Ei! lausuin vain arvelun.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! vastasi Fridriksson, joka oli niin kohtelias,
+ettei ruvennut enempää utelemaan huomatessaan vieraansa
+hämilläänolon. Toivon, ettette lähde pois saareltamme tutkimatta
+sen kivennäisrikkauksia.</p>
+
+<p>&mdash; Se on tietty, vastasi setäni, mutta tulenpa jotenkin myöhään;
+onhan täällä ollut tutkijoita jo ennenkin, vai kuinka?</p>
+
+<p>&mdash; On kyllä, herra professori; voin mainita herrojen Olafsenin ja
+Povlsenin työt,<a name="FNanchor_29" id="FNanchor_29"></a><a href="#Footnote_29" class="fnanchor">[29]</a> tehdyt kuninkaan käskystä, Troilin tutkimukset,
+herrojen Gaimardin ja Robertin tieteellisen lähetysmatkan
+ranskalaisella <i>La Recherche</i><a name="FNanchor_30" id="FNanchor_30"></a><a href="#Footnote_30" class="fnanchor">[30]</a> korvetilla, sekä viimeiseksi
+niiden oppineiden miesten havainnot, jotka olivat <i>La Reine
+Hortense</i>-nimisellä fregatilla; ne ovat suuresti edistäneet Islannin
+tuntemista. Mutta uskokaa minua, paljon on vielä tutkimatta.</p>
+
+<p>&mdash; Niinkö luulette? kysyi setäni suopean näköisenä koettaen salata
+silmiensä loistoa.</p>
+
+<p>&mdash; Niin! Kuinka monta vuorta, jäätikköä ja tulitunturia täällä onkaan
+tutkittavana, jotka eivät vielä ole tunnettuja! Eikä tarvitse mennä
+kauaksikaan: näettehän tuon vuoren, joka kohoaa taivaan rannalla? Se
+on Sneffels.</p>
+
+<p>&mdash; Ahaa! sanoi setäni, vai Sneffels. &mdash; Niin, merkillisimpiä
+tulivuoria, mitä on; sen aukkoa on harvoin tutkittu.</p>
+
+<p>&mdash; Kenties se on sammunut?</p>
+
+<p>&mdash; Se on sammunut viisisataa vuotta sitten.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! sanoi setäni, joka hurjasti koetti puristaa säärensä
+tiukasti ristiin, ettei hyppäisi korkealle ilmaan; minä haluaisin
+aloittaa geologiset tutkimuksen tästä Seffel &mdash; &mdash; &mdash; Fessel &mdash; &mdash; &mdash;
+mikä se taas olikaan?</p>
+
+<p>&mdash; Sneffels, oikaisi kohtelias Fridriksson. Tämä osa keskustelua
+puhuttiin latinaksi, joten minä ymmärsin kaiken. Töin tuskin saatoin
+pysyä totisena, kun näin setäni yritykset hillitä iloansa, joka
+pyrki nousemaan yli äyräiden, ja kun hän koetti näyttää maailman
+tietämättömimmältä ihmiseltä.</p>
+
+<p>&mdash; Teidän tietojenne johdosta, hän sanoi, minä teen päätökseni. Me
+koetamme siis nousta tälle Sneffels-vuorelle, ehkäpä tutkia sen
+aukkoakin!</p>
+
+<p>&mdash; Valitan, vastasi Fridriksson, että ammattini ei salli minun lähteä
+kotoani, muuten olisi minulle ollut suureksi hyödyksi ja huviksi
+saada seurata teitä.</p>
+
+<p>&mdash; Ah, ei, ei, vastasi setäni innokkaasti, emme tahdo olla
+kenellekään haitaksi, herra Fridriksson, kiitän teitä sydämestäni.
+Teidänlaisenne oppineen miehen läsnäolo olisi meille ollut suureksi
+hyödyksi, mutta virkanne kutsuu teitä.</p>
+
+<p>Luulenpa, ettei isäntämme islantilaisen sielunsa viattomuudessa
+huomannut setäni suurta teeskentelyä.</p>
+
+<p>&mdash; Hyväksyn täydellisesti, herra professori, sanoi hän, päätöksenne
+aloittaa tutkimuksenne tästä tulivuoresta, sillä siellä teillä
+on tilaisuus tehdä runsaasti mielenkiintoisia havaintoja. Mutta
+sanokaapas, miten aiotte päästä Sneffelsin niemimaalle?</p>
+
+<p>&mdash; Meritse, lahden yli, sehän on lyhyin tie.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, mutta sitä on mahdoton kulkea.</p>
+
+<p>&mdash; Minkätähden?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden, ettei meillä Reykjavikissa ole ainoatakaan venhettä.</p>
+
+<p>&mdash; Tuhat tulimmaista!</p>
+
+<p>&mdash; Täytyy matkustaa maata myöten pitkin rannikkoa; se on pitempi,
+mutta hauskempi matka.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Hankin itselleni matkaoppaan.</p>
+
+<p>&mdash; Tiedän siihen toimeen sopivan henkilön.</p>
+
+<p>&mdash; Onko hän älykäs mies?</p>
+
+<p>&mdash; Oikein älykäs; hän on siltä niemeltä kotoisin. Hän on taitava
+haahkatelkän pyytäjä; tulette olemaan tyytyväinen häneen. Hän puhuu
+sujuvasti tanskan kieltä.</p>
+
+<p>&mdash; Milloin saan tavata häntä?</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna, jos haluatte.</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei jo tänään?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden, ettei hän tule tänne ennenkuin huomenna.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna siis, sanoi setäni huoaten.</p>
+
+<p>Tämä tärkeä keskustelu loppui kohta senjälkeen siten, että
+saksalainen professori lausui sulimmat kiitoksensa islantilaiselle.
+Aterioidessa oli setäni saanut tietää useita tärkeitä seikkoja,
+muun ohessa Saknussemmin elämäntarinan ja syyn, miksi hän kätki
+keksintönsä kummalliseen kirjoitukseen; sen lisäksi hän sai tietää,
+ettei isäntämme seuraisi meitä matkallamme ja että me huomisesta
+päivästä alkaen saisimme matkaoppaan mukaamme.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XI" id="XI">XI</a></h2>
+
+
+<p>Iltasella kävelin vähän aikaa pitkin Reykjavikin rantoja ja palasin
+aikaiseen, laskeusin levolle sänkyyni, joka oli tehty paksuista
+laudoista, ja nukuin kohta sikeästi.</p>
+
+<p>Herätessäni kuulin setäni puhuvan innokkaasti viereisessä huoneessa;
+nousin heti, ja kiiruhdin hänen luoksensa.</p>
+
+<p>Hän keskusteli tanskankielellä rotevan, vantteran nuoren miehen
+kanssa, joka näytti olevan erittäin väkevä. Hänen päänsä oli
+hyvin iso ja hänen silmissänsä, jotka mielestäni olivat älykkään
+näköiset, oli unelias katse; hänen pitkä tukkansa, jota Englannissa
+olisi sanottu punaiseksi, valui hänen voimakkaille hartioillensa.
+Tämän saarelaisen liikkeet olivat notkeat, mutta hän liikutti
+vain vähän käsiänsä, niinkuin sellainen henkilö, joka ei osaa
+tahi ei tahdo viittailla. Hän näytti hiljaiselta ja levolliselta,
+mutta ei välinpitämättömältä. Hänestä huomasi, ettei hän pyytänyt
+mitään muilta, että hän teki työtä oman mielensä mukaan, ja että
+hänen käsityksensä maailmanmenosta ei sallinut kummeksimista eikä
+levottomuutta. Nämä islantilaisen luonnonlaadun ominaisuudet huomasin
+siitä tavasta, miten hän kuunteli puhetoverinsa kiihkeätä sanatulvaa.
+Hän seisoi käsivarret ristissä liikkumattomana setäni innokkaasti
+puhuessa ja viittaillessa jos jollakin tavoin; tahtoessaan vastata
+kieltävästi hän vain pudisti päätään ja myöntääksensä hän vain
+nyökkäsi, mutta nämä liikkeet olivat niin vähäiset, että hänen pitkä
+tukkansa tuskin liikahti. Hän oli oikein saita, kun oli kysymyksessä
+liikuntojen säästäminen.</p>
+
+<p>Nähdessäni tämän miehen en suinkaan olisi aavistanutkaan, että
+hän oli metsästäjä; tosin ei otus olisi häntä säikähtänyt, mutta
+käsittämätöntä oli silti, kuinka hän voi saavuttaa sen?</p>
+
+<p>Tämä selvisi, kun Fridriksson selitti minulle, että tuo rauhallinen
+mies pyysi vain haahkatelkkiä, joiden untuvat ovat saaren suurin
+rikkaus. Haahkan untuvien kokoamiseen ei tarvitakaan paljon
+liikkuvaisuutta.</p>
+
+<p>Kesän alkupäivinä alkaa haahkatelkkä tehdä pesäänsä rantakallioiden
+väliin niiden kaitaisten vuonojen rannoille, jotka halkovat Islannin
+rannikoita. Kun pesä on tehty, sisustaa lintu sen hienoilla
+höyhenillä, joita se nyhtää rinnastaan. Kohta sen jälkeen tulee
+linnustaja tahi oikeammin kauppias, ja ottaa pois untuvat pesästä,
+jolloin lintu alkaa työnsä uudelleen; kun naaras on repinyt kaikki
+untuvansa, tulee koiraksen vuoro. Mutta koska tämän suuremmilla ja
+kovemmilla höyhenillä ei kaupassa ole suurta arvoa, ei linnustaja
+enää otakaan pois poikien alustaa; pesä siis tulee valmiiksi, naaras
+munii munansa, pojat syntyvät ja seuraavana vuonna alkaa taas
+haahkanuntuvien saanti.</p>
+
+<p>Koska haahkatelkkä ei valitse asuinpaikaksensa jyrkkiä kallioita,
+vaan tasaisia ja sellaisia, joille se helposti pääsee, niin
+islantilainen linnustaja saattaa hoitaa ammattiansa ilman suurta
+ponnistusta. Hän on maamies, joka ei kylvä eikä leikkaa eloansa, vaan
+kokoaa sen vain.</p>
+
+<p>Tämän totisen, hitaan ja harvapuheisen miehen nimi oli Hannu Bjelke,
+ja hän tuli palvelukseemme Fridrikssonin puoltosanan perusteella.
+Hän oli tuleva matkaoppaamme; hänen käytöstapansa oli kummallinen
+vastakohta setäni käytökselle.</p>
+
+<p>Kuitenkin he sopivat hyvästi kaupoista. Ei kumpikaan pitänyt lukua
+hinnasta, toinen oli valmis vastaanottamaan, mitä hänelle tarjottiin,
+toinen altis antamaan, mitä vaadittiin. Ei milloinkaan ole kauppaa
+helpommin tehty.</p>
+
+<p>Sopimus oli, että Hannu sitoutui viemään meidät Stapi-nimiseen
+kylään, Sneffels-niemen etelärannalle, liki tulivuoren juurta.
+Maamatkaa oli noin kaksikolmatta penikulmaa, setäni arvelun mukaan
+parin päivän matka.</p>
+
+<p>Mutta kun hän sai tietää, että oli kysymys tanskalaisista
+penikulmista, joissa on neljäkolmatta tuhatta jalkaa, piti hänen
+antaa perään laskuissansa, ja, huonoihin teihin katsoen, laskea
+matkaan seitsemän tahi kahdeksan päivää.</p>
+
+<p>Setäni saisi käytettäväkseen neljä hevosta, kaksi hänelle ja minulle
+ratsuiksi ja kaksi kantamaan tavaroitamme. Hannu kulkisi tapansa
+mukaan jalkaisin. Hän tunsi täydellisesti tämän osan rantamasta ja
+lupasi viedä meidät lyhyintä tietä.</p>
+
+<p>Hänen palveluksensa ei loppuisi tultuamme Stapi-kylään, vaan
+kestäisi se koko sen ajan, minkä setäni tarvitsi tieteellisiin
+tutkimusmatkoihinsa; hänellä oli palkkaa kolme taaleria viikossa.
+Mutta välttämättömäksi ehdoksi määrättiin nimenomaan, että tämä summa
+maksettaisiin hänelle joka lauantai-ehtoona.</p>
+
+<p>Lähtöpäivä määrättiin kesäkuun 16 päiväksi. Setäni tahtoi antaa
+linnustajalle käsirahaa, mutta tämä epäsi sen yhdellä ainoalla
+sanalla.</p>
+
+<p>&mdash; Jäljestäpäin, hän sanoi, ja professori tulkitsi tämän heti minulle.</p>
+
+<p>Kun sopimus oli tehty, meni Hannu heti pois.</p>
+
+<p>&mdash; Oivallinen mies, sanoi setäni, mutta hän tuskin ymmärtää sitä
+kummallista tehtävää, joka hänellä on edessä.</p>
+
+<p>&mdash; Hän siis seuraa meitä aina &mdash; &mdash; &mdash;.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, Akseli, aina maan keskipisteeseen saakka.</p>
+
+<p>Vielä oli jäljellä neljäkymmentäkahdeksan tuntia, jotka minun piti
+suureksi harmikseni käyttää valmistuksiin; panimme kaiken kykymme
+liikkeelle sovittaaksemme kaikki tavarat parhaiten, tieteelliset
+kojeet toiseen, aseet toiseen paikkaan, työkalut yhteen nippuun ja
+ruokatavarat toiseen.</p>
+
+<p>Tieteelliset kojeemme olivat:</p>
+
+<p>1:ksi. Sata-asteinen Eigelin lämpömittari, viivoitettu
+sataanviiteenkymmeneen asteeseen, mikä mielestäni oli joko liian
+paljon tahi liian vähän: liian paljon, jos lämpö kohoaisi niin
+korkealle, jossa tapauksessa tulisimme keitetyiksi; liian vähän, jos
+piti mitata kuumien lähteiden tai muiden sulien aineiden lämpöä.</p>
+
+<p>2:ksi. Manometri eli ilman paineen mittari, jolla voitiin mitata
+suurempaa painetta kuin ilman paine meren pinnan kohdalla. Tavallinen
+ilmapuntari ei todella olisikaan riittänyt, sillä ilman paine
+tietysti lisääntyisi samassa suhteessa kuin laskeutuisimme maan
+pinnan alle.</p>
+
+<p>3:ksi. Geneveläisen Boissonnas nuoremman tekemä kronometrikello,
+tarkoin asetettu Hampurin puolipäiväpiirin mukaan.</p>
+
+<p>4:ksi. Kaksi inklinationi- ja deklinationi-kompassia.</p>
+
+<p>5:ksi. Yökiikari.</p>
+
+<p>6:ksi. Kaksi Ruhmkorffin konetta, jotka sähkövirran voimasta
+kehittivät tasaisen ja riittävän valon; kojeen saattoi kantaa
+mukanansa.<a name="FNanchor_31" id="FNanchor_31"></a><a href="#Footnote_31" class="fnanchor">[31]</a></p>
+
+<p>Aseinamme oli kaksi kivääriä Purdley Moore ja Kumppanien tehtaasta
+sekä kaksi Coltin revolveri-pistoolia. Mitähän varten näitä aseita
+otettiin mukaan! Eihän luullakseni tarvinnut pelätä villi-ihmisiä
+eikä petoeläimiäkään? Setäni piti yhtä tarkan huolen aseistaan kuin
+tieteellisistä kojeistaankin, erittäinkin pumpuliruudista, joka ei
+pahene kostumisesta ja on paljoa voimakkaampaa kuin tavallinen ruuti.</p>
+
+<p>Työkalumme olivat: kaksi rautakankea, kaksi kivikuokkaa, silkkiset
+portaat, kolme rautakärkistä keppiä, kirves, vasara, tusina rautaisia
+kiiloja ja rengaspäisiä ruuveja, sekä pitkiä solmuköysiä, jotka
+kaikki yhteensä muodostivat suuren kuorman, portaatkin kun olivat 300
+jalan pituiset.</p>
+
+<p>Lopuksi oli vielä ruokatavaroita, jotka eivät vieneet paljon tilaa,
+mutta joita oli kuitenkin riittävästi, sillä tiesin, että meillä
+oli säilykelihaa ja kuivattua leipää kuudeksi kuukaudeksi. Ainoa
+juoma-aine matkaeväissämme oli viina, vettä ei ollut ollenkaan;
+meillä oli kuitenkin suuria pulloja, ja setäni luotti siihen, että
+löytäisimme lähteitä, joista voisimme täyttää pullomme; turhaan
+koetin huomauttaa, että ne kenties olisivat kelvottomia tahi kuumia
+tahi ettei niitä olisi ollenkaan.</p>
+
+<p>Tehdäkseni täydellisen luettelon tavaroistamme tahdon mainita
+kuljetettavan apteekin, jossa oli tylppäkärkisiä saksia, lastoja
+luun taittumisen parantamista varten, haavasiteitä ja hauderiepuja,
+laastarilappuja, suoneniskuvehkeet, &mdash; kaikki hirveitä kaluja; sen
+lisäksi kokoelma pulloja, joissa oli dextriiniä, haavaa lääkitsevää
+väkiviinaa, etikkahappoista lyijyhappeumaa, eetteriä ja ammoniakkia
+&mdash; kaikkityyni tavaroita, jotka olivat sangen peloittavia &mdash; ja
+viimeksi laitteet Ruhmkorffin koneisiin...</p>
+
+<p>Setäni ei unohtanut varustaa itselleen tupakkaa, ampumaruutia ja
+taulaa, sekä nahkaista vyötä, jonka hän piti vyöllänsä ja jossa
+hänellä oli melkoinen määrä kulta-, hopea- ja paperirahaa. Työkalujen
+joukossa oli myös kuusi paria vahvoja kenkiä, jotka oli tehty
+vedenpitäviksi tervansekaisella kautsukkivoiteella.</p>
+
+<p>&mdash; Tällä tavoin vaatetettuina ja varustettuina ei meitä mikään estä
+kulkemasta kauaksi, sanoi setäni.</p>
+
+<p>Näitä erilaisia tavaroita kokoon pannessamme kului meiltä koko
+päivä. Ehtoolla söimme illallista kreivi Trampen luona, Reykjavikin
+pormestarin ja tohtori Hyaltalinin, saaren etevän lääkärin, seurassa.
+Fridriksson ei ollut kutsuttujen vieraiden joukossa. Sittemmin
+sain tietää, että kuvernööri ja hän olivat eri mieltä jostakin
+hallintokysymyksestä ja että he eivät sentähden seurustelleet. En
+siis ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä lausuttiin näissä puoleksi
+virallisissa pidoissa; sen vain panin mieleeni, että setäni puhui
+koko ajan.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä, kesäkuun 15:ntenä, lopetettiin valmistukset.
+Isäntämme teki professorille suuren palveluksen lahjoittaessaan
+hänelle Islannin kartan, joka oli verrattomasti parempi kuin
+Hendersonin tekemä; sen oli Olavi Nikolaus Olsen tehnyt Scheel
+Frisacin maanmittaustöiden ja Björn Gumlaugsonin topografisien
+mittauksien perusteella mittakaavassa 1:480000, ja Islannin oppinut
+seura oli kustantanut sen. Se oli kivennäisten tutkijalle varsin
+kallisarvoinen paperi.</p>
+
+<p>Viimeinen ilta kului ystävällisesti keskustellessa Fridrikssonin
+kanssa, johon minä suuresti miellyin, ja sitten seurasi jotenkin
+rauhaton uni, ainakin minun osaltani.</p>
+
+<p>Kello viisi aamulla heräsin neljän hevosen hirnumiseen, jotka
+tepastelivat ulkona ikkunani edessä. Pukeuduin pian ja menin kadulle,
+jossa Hannu paraikaa asetteli viimeisiä tavaroitamme hevosten
+selkään, niin sanoakseni liikkumatta, vaikka hän toimitti tehtävänsä
+erittäin taitavasti. Setäni piti enemmän melua kuin teki hyötyä, eikä
+matkaopas näyttänyt pitävän lukua hänen määräyksistänsä.</p>
+
+<p>Kello kuusi oli kaikki valmiina, ja Fridriksson paiskasi meille kättä
+jäähyväisiksi. Setäni kiitti häntä sangen sydämellisesti islannin
+kielellä hänen erinomaisesta vieraanvaraisuudestansa. Mitä minuun
+tulee, niin lausuin parhaalla latinallani sydämelliset jäähyväiset,
+jonka jälkeen nousimme satulaan ja Fridriksson lausui viimeisenä
+jäähyväistervehdyksenään seuraavan värssyn, jonka Vergilius näyttää
+kirjoittaneen meille matkustajille, jotka emme tunteneet tietämme:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0"><i>Et, qvamcumque viam dederit fortuna, seqvamur</i>.<a name="FNanchor_32" id="FNanchor_32"></a><a href="#Footnote_32" class="fnanchor">[32]</a><br /></span>
+</div></div>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XII" id="XII">XII</a></h2>
+
+
+<p>Lähdimme matkaan pilvisellä, mutta tasaisella säällä, jolloin ei
+tarvinnut pelätä liiallista kuumuutta eikä sadetta, &mdash; oikein
+matkustajain ilmalla.</p>
+
+<p>Se huvi, että sain ratsain kulkea tuntemattoman maan halki, sai
+minut leppymään. Olinpa suorastaan innostunut, mielessäni liikkui
+kaikenlaisia toivomuksia, ja aloin jo tyytyä kohtalooni.</p>
+
+<p>Mikäpä minulla muuten olikaan hätänä? arvelin. Matkustaa varsin
+kummallisessa maassa! Nousta merkilliselle vuorelle! Pahimmassa
+tapauksessa laskeutua sammuneeseen aukkoon! Onhan aivan selvä asia,
+ettei tuokaan Saknussemm ole mitään sen enempää tehnyt. Mitä tulee
+siihen, että löytyisi joku käytävä, joka veisi maan keskipisteeseen,
+niin sehän on pelkkää luuloa, selvä mahdottomuus! Ottakaamme siis
+tinkimättä vastaan se huvi, mitä tästä matkasta voi olla.</p>
+
+<p>Tuskin olin lopettanut nämä mietteeni, kun jo olimme jättäneet
+Reykjavikin taaksemme.</p>
+
+<p>Hannu kulki nopein askelin matkueen etupäässä. Molemmat kuormahevoset
+seurasivat hänen jäljessänsä hänen tarvitsematta ohjata niitä. Sitten
+tulimme setä ja minä, suoraan sanoen varsin komean näköisinä pienten,
+mutta väkevien hevostemme selässä.</p>
+
+<p>Islanti on Euroopan suurimpia saaria, 1,400 neliöpenikulmaa laaja ja
+asukkaita 60 tuhatta. Maantieteen tutkijat ovat jakaneet sen neljään
+piirikuntaan; me matkustimme viistoon sen piirikunnan halki, jonka
+nimenä on lounainen neljännes, "Sudvester Fjordùngr".</p>
+
+<p>Hannu oli Reykjavikistä lähdettyämme melkein lakkaamatta seurannut
+meren rantaa. Me sivuutimme laihoja laitumia, jotka töin tuskin
+pääsivät muuttumaan viheriäisiksi, keltainen väri kun oli niissä
+vallitseva. Mahdottoman suurien trakyti-röykkiöiden<a name="FNanchor_33" id="FNanchor_33"></a><a href="#Footnote_33" class="fnanchor">[33]</a> punertavat
+huiput näyttivät poikki katkenneilta taivaan rannan itäisissä
+sumupilvissä; muutamia lumipälviä loisti siellä täällä kaukaisten
+kukkuloiden rinteillä; toiset jyrkemmiksi muodostuneet huiput
+pistivät harmaiden pilvien läpi ja kohosivat uudelleen noiden
+häilyvien sumujen yläpuolella ikäänkuin taivaan laelle hajonneet
+salakarit.</p>
+
+<p>Usein nämä äkkijyrkät kukkulajonot muodostivat mereen niemen ja
+tunkeusivat laitumillekin, mutta aina oli jäljellä kylliksi tilaa
+matkustaa. Muutoin valitsivat hevosemmekin vaistomaisesti mukavimmat
+paikat hiljentämättä kulkuansa. Sedälläni ei ollut edes sitä
+lohdutusta, että olisi saanut karjuen tahi ruoskallansa kiirehtiä
+hevostansa, sillä hänelle ei ollut aikaa kiivailla. En voinut
+pidättää hymyäni, kun näin hänet, suurikokoisen miehen, pienen
+hevosen selässä; hänen pitkät säärensä ylettyivät melkein maahan,
+joten hän muistutti kuusijalkaista kentauria.</p>
+
+<p>&mdash; Oivallinen eläin! Oikein kelpo eläin! hän ylisti.</p>
+
+<p>&mdash; Tiedätkös Akseli, ettei ole eläintä, joka älykkäisyydessä
+voittaisi islantilaisen hevosen. Lumituiskut, myrskyt, kelvottomat
+tiet, kalliot, jäätiköt, ei mikään estä sitä. Se on rohkea, malttava
+ja vakava. Se ei koskaan astu harha-askelta eikä tee vastarintaa!
+Jos on mentävä virran tahi vuonon poikki, ja sellainen vielä tulee
+eteemme, niin saat nähdä, että se arvelematta heittäytyy veteen kuin
+vesieläin ja ui toiselle rannalle! Mutta älkäämme sitä ahdistako,
+vaan antakaamme sen pitää tapansa, niin pääsemme etenemään kolme
+penikulmaa päivässä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kyllä kai me epäilemättä kuljemme sen matkan, vastasin minä,
+mutta entäs oppaamme?</p>
+
+<p>&mdash; Hänestä ei ole huolta. Nämä ihmiset kävelevät kuin huomaamattansa,
+ja me kuljemme niin hitaasti, ettei hänen pitäisi väsyä. Sitäpaitsi
+jos tarvitaan, annan hänelle hevoseni, sillä pian saisin sääriini
+suonenvedon, jollen olisi liikkeessä. Käsieni laita on vallan hyvin,
+mutta pitäähän sääriänsäkin muistaa.</p>
+
+<p>Sillä välin kuljimme rivakasti eteenpäin. Maa oli melkein autio:
+siellä täällä näkyi yksinäinen puusta, turpeista ja laavankappaleista
+rakennettu talo, tuollainen yksinäinen boër,<a name="FNanchor_34" id="FNanchor_34"></a><a href="#Footnote_34" class="fnanchor">[34]</a> ikäänkuin
+kerjäläinen mutkaisen tien varrella. Nämä rappiolle joutuneet
+mökit näyttivät rukoilevan ohitse kulkevien armeliaisuutta, ja
+vähemmästäkin syystä olisi niille antanut almun. Teitä ei tässä
+maassa ollut ollenkaan, ei edes polkujakaan, ja kasvillisuus, niin
+kitukasvuista kuin se olikin, oli kuitenkin hävittänyt nekin jäljet,
+joita joku yksinäinen kulkija oli tehnyt.</p>
+
+<p>Ja kuitenkin luettiin tämä osa maakunnasta, joka oli pääkaupungin
+ääressä, Islannin viljeltyjen ja asuttujen seutujen joukkoon.
+Minkähänlaisia lienevät sitten muut seudut olleetkaan, koska siis
+olivat vieläkin autiompia kuin tämä erämaa? Kuljettuamme puoli
+penikulmaa emme vielä olleet nähneet ainoatakaan maamiestä mökkinsä
+ovella, emme yhtään villiä paimenta kaitsemassa laumaansa, vaan
+ainoastaan joitakuita oman onnensa nojaan jätetyitä lehmiä ja
+lampaita. Mimmoisia mahtoivat olla saaren muut seudut, joita
+maanjäristykset olivat raadelleet ja mullistaneet?</p>
+
+<p>Myöhemmin jouduimme näkemään sellaisiakin seutuja, mutta
+katsahtaessani Olsenin karttaan huomasin, että näitä seutuja
+karteltiin siten, että kuljettiin pitkin meren lahdekasta rantaa.
+Sisällisen tulen suuri voima on vaikuttanut pääasiallisesti
+saaren keskustassa, jossa vaakasuorasti päällekkäin kasautuneet
+kalliokerrokset, joita skandinaavien kielellä sanotaan "portaiksi",
+"trappor" &mdash; röykkiöisiä vuorijonoja, purkautunutta basaltti-ainetta,
+karstakiveä, kaikenlaisia sisäisen tulen tekemiä sekoituksia,
+sulan laava-aineen ja porfyyrin tulvia &mdash; muodostavat erikoisen
+synkeännäköisen seudun. En silloin aavistanutkaan, minkälainen
+näköala meillä olisi Sneffelsin niemeltä, jossa kaikki hurjan luonnon
+hävitykset esiintyvät hirvittävänä sekasortona.</p>
+
+<p>Kahden tunnin kuluttua lähdöstämme Reykjavikistä tulimme
+Gufunaes-nimiseen kylään, jota nimitetään "aoalkirkja'ksi" eli
+pääkirkoksi; siitä ei ole mitään erinomaista mainittavaa. Siinä oli
+ainoastaan jokunen mökki, tuskin kylliksi edes saksalaisen talonpojan
+kartanoksi.</p>
+
+<p>Siellä Hannu pysähtyi puolen tunnin ajaksi ja otti osaa
+yksinkertaiseen aamiaiseemme, vastaten "niin" tahi "ei", kun setäni
+kyseli tiestä, ja kun hän kysyi missä Hannu aikoi viettää yönsä, tämä
+vastasi yhdellä ainoalla sanalla:</p>
+
+<p>&mdash; Gardar.</p>
+
+<p>Katsoin karttaan nähdäkseni, missä tuo Gardar oli, ja huomasin
+sennimellisen kauppalan Valasvuonon<a name="FNanchor_35" id="FNanchor_35"></a><a href="#Footnote_35" class="fnanchor">[35]</a> rannalla, neljän penikulman
+päässä Reykjavikistä. Näytin paikan sedälleni.</p>
+
+<p>&mdash; Neljä penikulmaa vain! sanoi hän. Neljä penikulmaa
+kahdestakolmatta! Sehän on pieni kävelymatka.</p>
+
+<p>Hän tahtoi huomauttaa oppaallemme, mutta tämä ei vastannut, vaan meni
+paikallensa hevosten edelle ja jatkoi kulkua.</p>
+
+<p>Kolme tuntia myöhemmin, kun olimme levähtämättä tallanneet laitumien
+laihaa ruohoa, piti meidän kiertää Kollavuono, sillä tämä kävi sekä
+nopeammin että helpommin kuin matka suoraan lahden poikki. Pian
+tulimme erääseen "pingstoer'iin" eli kunnallistuomioistuinpaikkaan,
+nimeltä Ejulberg, jossa kello olisi lyönyt kaksitoista,
+jos islantilaiset kirkot olisivat olleet kylliksi rikkaita
+kustantaaksensa itselleen tornikellot; mutta tässä suhteessa ne ovat
+seurakuntalaistensa kaltaisia, joilla ei myöskään ole kelloja ja
+jotka tulevat toimeen ilman niitä.</p>
+
+<p>Siellä saivat hevoset levätä; sitten kuljimme kapeata
+rantakaistaletta myöten meren ja kukkulajonon välillä; lepäämättä
+hevosemme toivat meidät Brantarin "aoalkirkjan" luo ja sieltä
+penikulman matkan "Saurböerin annexiaan" eli apukirkolle Valasvuonon
+etelärannalle.</p>
+
+<p>Kello oli silloin neljä i.p., ja olimme kulkeneet neljä
+penikulmaa.<a name="FNanchor_36" id="FNanchor_36"></a><a href="#Footnote_36" class="fnanchor">[36]</a></p>
+
+<p>Vuono oli tällä kohdalla ainakin puolen penikulman levyinen, ja
+aallot murtuivat pauhaten teräviä kallioita vastaan; lahti levisi
+kalliomuurien välillä, jotka muodostivat jonkinlaisen 3,000 jalkaa
+korkean luisun; tämän erikoisuutena oli tumma väri, joka erotti
+toisistaan punertavat karstakivikerrokset. Vaikka hevosemme olisivat
+olleet kuinka viisaat hyvänsä, en olisi ennustanut hyvää yrityksestä
+koettaa mennä nelijalkaisen eläimen selässä suuren merenlahden yli.</p>
+
+<p>Jos ne vain ovat älykkäitä, niin ne eivät yritäkään veteen menoa.
+Kaikessa tapauksessa minä koetan olla älykäs niidenkin puolesta.</p>
+
+<p>Mutta setäni ei olisi tahtonut odottaa, vaan kannusti hevostansa
+veteen. Se meni niin pitkälle, että laineet kastelivat sen kavioita,
+ja seisahtui. Setäni piti oman päänsä ja pakotti sitä eteenpäin.
+Hevonen taas teki vastarintaa ja pudisti vain päätään. Sitten
+seurasi kirouksia ja piiskan lyöntejä, mutta hevonen ponnisteli
+viimeiseen asti ajajaansa vastaan; se potki taaksepäin ja tahtoi
+heittää maahan ratsastajansa. Viimein se notkisti polvensa, vetäytyi
+pois professorin jalkojen välistä ja jätti hänet seisomaan rannalle
+kahdelle kivelle samaan asentoon kuin muinoin Rhodos-saaren
+jättiläiskuvapatsas.</p>
+
+<p>&mdash; Kirottu hevonen! huusi ratsastaja, joka oli yhtäkkiä muuttunut
+jalkamieheksi, ja häpesi kuin jalkaväkeen siirretty ratsuväen upseeri.</p>
+
+<p>&mdash; Lautta! sanoi opas koskettaen hänen olkapäätänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Lauttako?</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla, vastasi Hannu osoittaen venhettä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, virkoin minä, se on lautta.</p>
+
+<p>&mdash; Se on toinen asia! Eteenpäin siis!</p>
+
+<p>&mdash; Nousuvesi, sanoi taas opas.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä hän sanoo?</p>
+
+<p>&mdash; Hän sanoo, että täällä on luode ja vuoksi, vastasi setäni,
+tulkiten minulle tanskalaisen lauseen.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä meidän pitää odottaa nousuvettä?</p>
+
+<p>&mdash; Odottaako? kysyi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, vastasi Hannu.</p>
+
+<p>Setäni polki jalkaa suutuksissansa; sillä aikaa kulkivat hevoset
+lauttaa kohti.</p>
+
+<p>Käsitin vallan hyvin, että oli välttämätöntä odottaa määrähetkeä,
+jolloin vesi saavutettuansa suurimman korkeutensa, on hiljaa.
+Silloin on merenvirta asemillansa, eikä lautta ole vaarassa lähteä
+ajelehtimaan, ei lähden pohjaan eikä aavalle merelle.</p>
+
+<p>Tämä sovelias hetki ei tullut ennenkuin kello kuusi illalla; setäni,
+minä, opastajamme, kaksi lautturia ja neljä hevostamme saimme
+sovittautua jokseenkin heikkoon venheeseen. Minä olin tottunut
+Elbevirran höyrylauttoihin, joten tämä oli mielestäni surkea
+kulkuneuvo. Enemmän kuin tunnin aika kului yli menemiseen, mutta
+vihdoinkin päättyi matka ilman mitään tapaturmaa.</p>
+
+<p>Puolta tuntia myöhemmin saavuimme Gardarin "aoalkirkjalle".</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XIII" id="XIII">XIII</a></h2>
+
+
+<p>Oli yö, mutta kuudennenkymmenennenviidennen leveysasteen kohdalla
+ei sovi ihmetellä yön kirkkautta, sillä Islannissa ei aurinko laske
+ollenkaan kesä- ja heinäkuussa.</p>
+
+<p>Ilma oli kuitenkin jotenkin kolkko. Minun oli kylmä, ja olin hyvin
+nälissäni; tervehdin siis ilolla "boëria", joka vieraanvaraisesti
+avautui ottamaan meitä vastaan.</p>
+
+<p>Se oli talonpoikaistupa, mutta kuitenkin vieraannvaraisuudessa
+kuninkaallisen palatsin vertainen. Tullessamme sisään, ojensi isäntä
+meille kätensä ja antoi pitemmittä mutkitta meille merkin seurata
+häntä.</p>
+
+<p>Tietysti seurasimme häntä, sillä olisipa ollut mahdotonta kulkea
+hänen rinnallansa. Pitkä, pimeä ja ahdas käytävä vei asumukseen, joka
+oli rakennettu kömpelöistä nelikulmaisiksi veistetyistä hirsistä.
+Erityisiä huoneita oli luvultansa neljä, nimittäin keittohuone,
+kutomahuone, "badstofan" eli perheen sauna sekä paras kaikista,
+vierashuone. Setäni, jonka vartaloa ei liene otettu lukuun huoneita
+rakennettaessa, ei voinut olla lyömättä päätänsä kattoon kolmea
+neljää kertaa.</p>
+
+<p>Meidät vietiin huoneeseemme, jonkinlaiseen suureen saliin, jonka
+permanto oli tehty tasaiseksi tallatusta savesta, ja joka sai valonsa
+yhdestä ikkunasta; ikkunaruudut oli tehty huonosti läpikuultavasta
+lampaan rakosta. Sänkyvaatteiden sijasta oli kuivia heiniä puisien
+kaiteiden välissä, jotka olivat punaisiksi maalatut ja koristetun
+islantilaisilla muistolauseilla. En odottanutkaan sellaista
+mukavuutta; mutta koko huoneessa vallitsi kuivattujen heinien,
+liotetun lihan ja piimämaidon haju, joka vaivasi hajuaistimiani.</p>
+
+<p>Niin pian kuin olimme riisuneet päältämme matkapukumme, kuului
+isännän ääni kutsuvan meitä keittohuoneeseen, ainoaan suojaan, jossa
+kovimmallakaan pakkasella pidettiin tulta.</p>
+
+<p>Setäni kiiruhti tottelemaan ystävällistä kutsua ja minä seurasin
+häntä.</p>
+
+<p>Keittohuoneen liesi oli ikivanhaa mallia; huoneen keskellä oli kivi,
+joka toimitti tulisijan virkaa, ja katossa oli aukko, josta savu meni
+ulos. Tätä huonetta käytettiin myöskin ruokailuhuoneena.</p>
+
+<p>Sisään astuessamme isäntä tervehti meitä sanalla "saellvertu", joka
+merkitsee "olkaa onnelliset", ikäänkuin hän ei olisi ennen nähnyt
+meitä, ja suuteli meitä poskelle. Hänen vaimonsa lausui saman sanan
+ja teki samat temput, jonka jälkeen molemmat aviopuolisot panivat
+oikean kätensä rinnallensa ja kumarsivat syvään.</p>
+
+<p>Tässä tahdon heti mainita, että tämä islantilainen nainen oli
+yhdeksäntoista lapsen äiti, jotka kaikki, suuret ja pienet, ryömivät
+sekaisin keskellä niitä savupilviä, jotka tuprusivat tulisijalta ja
+täyttivät huoneen. Tuon tuostakin huomasin, miten heidän pienet,
+vaaleaveriset, vähän surumielisen näköiset kasvonsa pistivät esiin
+savusta; heitä olisi voinut luulla huonosti pestyksi enkeliparveksi.</p>
+
+<p>Setäni ja minä kohtelimme heitä kaikkia sangen ystävällisesti, ja
+kohta oli meillä kolme neljä näitä veitikoita hartioillamme, yhtä
+monta polvillamme ja loput jalkojemme välissä. Ne, jotka taisivat
+puhua, sanoivat kukin "saellvertu" kaikissa eri äänilajeissa, ja ne,
+jotka eivät osanneet vielä puhua, huusivat sitä kovemmin.</p>
+
+<p>Tämä melu lakkasi, kun ilmoitettiin aterian olevan valmiin. Samassa
+tuli linnustajakin sisään; hän oli vienyt hevoset syömään, se on,
+hän oli säästäväisesti kyllä laskenut ne irti kedolle. Eläinraukat
+tyytyivät syömään niukkaa sammalta kallioilta ja huonosti ravitsevaa
+meriajokasta, tullaksensa seuraavana aamuna itsestänsä jatkamaan
+edellisen päivän työtä.</p>
+
+<p>"Saellvertu" sanoi Hannu, minkä jälkeen hän rauhallisesti suuteli
+isäntää, emäntää ja heidän yhdeksäätoista lastansa, panematta
+suukkoselle enempää painoa kuin toisellekaan.</p>
+
+<p>Kun nämä temput oli tehty, istuttiin ruoalle; meitä oli neljäkolmatta
+henkeä, ja olimme siis toinen toisemme tiellä. Onnellisimmalla oli
+vain yksi lapsi kummallakin polvella.</p>
+
+<p>Kumminkin tuli hiljaisuus tähän vähäiseen piiriin, kun keitto tuotiin
+näkyviin, ja äänettömyys, joka on synnynnäinen hyve islantilaisissa
+poikanulikoissakin, pääsi vallalle. Isäntä jakeli meille Islannin
+jäkälästä keitettyä keittoa, joka ei ollut kovin vastenmielistä,
+ja sen jälkeen suunnattoman annoksen kuivaa kalaa, joka uiskenteli
+parinkymmenen vuoden vanhassa eltaantuneessa voissa, jota
+islantilaisten herkkusuiden käsitteiden mukaan pidetään parempana
+kuin tuoretta voita. Sen lisäksi oli "skyr" nimistä ruokalajia,
+jonkinlaista juustomaitoa, johon oli sekoitettu kuivattua leipää
+ja katajanmarjamehua, sekä viimeiseksi juomaa, joka oli tehty
+sekoittamalla maitoa, maidon heraa ja vettä, ja jota siinä maassa
+nimitettiin "blanda'ksi". Oliko tämmöinen kummallinen ruoka hyvää vai
+ei, sitä en taida sanoa. Minulla oli nälkä, ja jälkiruoaksi nielaisin
+koko kupillisen sakeata tattarivelliä.</p>
+
+<p>Aterian loputtua lapset hajaantuivat; vanhemmat heistä asettuivat
+tulisijan ympärille, jossa oli palamassa turvetta, kanervia, lehmän
+lantaa ja kuivattuja kalan luita. Tästä saatuansa kipenen lämmintä
+menivät eri seurueet itsekukin huoneisiinsa. Emäntä tarjoutui maan
+tavan mukaan vetämään jaloistamme sukkiamme ja housujamme; mutta kun
+kohteliaimmalla tavalla olimme sen kieltäneet, luopui hän yrityksestä
+ja niin sain viimeinkin käydä pehkuvuoteeseeni.</p>
+
+<p>Kello viisi seuraavana aamuna sanoimme jäähyväiset tälle
+islantilaiselle talonpojalle; töin tuskin sai setäni hänet
+vastaanottamaan sopivan maksun, ja Hannu antoi lähtömerkin.</p>
+
+<p>Sata askelta Gardarista alkoi seutu muuttua toisenlaiseksi; se oli
+soista ja vähemmän sopivaa matkallemme. Oikealla puolella jatkui
+vuorijono yhä ikäänkuin jonakin luonnollisena varustusrivinä, jonka
+ulkopuolista rinnettä me kuljimme; usein tapasimme puroja, joiden
+poikki meidän täytyi kahlata tavaroitamme kastelematta.</p>
+
+<p>Maisema tuli yhä jylhemmäksi; joskus näkyi ihmishaamu pakenevan kauas
+pois, ja kun tien mutka sattumalta saattoi meidät tällaisen oudon
+aaveen läheisyyteen, niin tunsin heti ilkeätä inhoa nähdessäni hänen
+turvonneen hiuksettoman päänsä ja hänen ruumiinsa kiiltävän nahkan ja
+inhoittavat haavat, joita kehnot vaaterepaleet eivät voineet peittää.</p>
+
+<p>Tuo onneton olento ei tullut ojentamaan rumaa kättänsä; päinvastoin
+hän pakeni, mutta ei kuitenkaan niin pian, ettei Hannu olisi ehtinyt
+tervehtiä häntä tavallisella "saellvertu"-sanallansa.</p>
+
+<p>&mdash; Spitaalinen, sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Spitaalinen! kertasi setäni.</p>
+
+<p>Tämä ainoa sana inhoitti. Ilkeä spitaalitauti on jotenkin yleinen
+Islannissa; se ei ole tarttuvainen, mutta on perinnöllinen, jonka
+vuoksi nuo onnettomat eivät saa mennä naimisiinkaan.</p>
+
+<p>Nämä ilmiöt eivät erikoisemmin elähdyttäneet seutua, joka muutenkin
+kävi yhä kolkommaksi. Viimeiset heinänkorret olivat jalkojemme
+alta kadonneet; ei näkynyt ainoatakaan puuta, paitsi joitakuita
+pensaantapaisia vaivaiskoivuja; ei muita eläimiä kuin jokin hevonen,
+jonka omistaja ei jaksanut elättää sitä, ja joka itseksensä jätettynä
+harhaili autioilla kedoilla. Joskus liiteli haukka harmaissa pilvissä
+ja pakeni nopeasti etelään päin; tätä tylyä luontoa katsellessani
+tulin alakuloiseksi ja ajattelin syntymämaatani.</p>
+
+<p>Kohta sen jälkeen piti meidän kulkea useampien vähäisten vuorten
+yli ja viimein todellisen meren lahden poikki; vesi oli silloin
+tyyni, joten matka edistyi nopeasti, ja niin saavuimme pian
+Alftanaes-nimiseen kylään, penikulman päässä eteenpäin.</p>
+
+<p>Kahlattuamme kahden virran, Alfan ja Hetan, poikki, joissa oli paljon
+lohia ja haukia, täytyi meidän jäädä yöksi autioon mökkiin, joka
+oli kaikkien skandinavialaisten mytologiassa mainittujen tonttujen
+asunto. Varmaankin oli pakkasen haltia asettunut asumaan sinne ja
+piti ilveitänsä koko yön.</p>
+
+<p>Seuraava päivä ei ollut merkillinen minkään erityisen tapauksen
+vuoksi. Aina vain samaa suoperäistä maata, sama yksitoikkoisuus, sama
+surullinen näköala. Illalla olimme kulkeneet matkastamme puolet ja
+lepäsimme Krösolbtin "annexian" luona.</p>
+
+<p>Kesäkuun 19 päivänä kuljimme penikulman verran laava-aineen
+muodostamaa maanpintaa, jota maan kielellä nimitetään "hraun'iksi";
+halkeamat sen pinnalla olivat joskus ikäänkuin viivoittimella
+vedetyt, toisen kerran taas kuin sekaisin sotketut köydet; mahdoton
+laavatulva oli valunut pitkin läheisien vuorien rinteitä; ne olivat
+sammuneita tulivuoria, mutta nämä jäännökset kyllä todistivat niiden
+entistä rajua väkivaltaisuutta. Siellä täällä näkyi usvapilvi
+nousevan kuumasta lähteestä.</p>
+
+<p>Meillä ei ollut aikaa tutkia näitä ilmiöitä, sillä meidän piti
+kiiruhtaa eteenpäin. Kohta oli taaskin maa hevostemme jalkojen alla
+suoperäistä, ja joskus tapasimme järven. Matkamme kulki nyt itään,
+sillä olimme tosiaan nyt kulkeneet suuren Faxa-vuonon ympäri, ja
+Sneffelsin valkoinen kaksoishuippu kohosi noin viiden penikulman
+päässä pilviä kohti.</p>
+
+<p>Hevoset kävelivät nopeasti, eikä maan epätasaisuus niitä estänyt.
+Minua alkoi jo hyvin väsyttää, mutta setäni pysyi yhtä rivakkana
+ja suorana kuin ensimmäisenäkin päivänä, enkä minä voinut olla
+ihmettelemättä sekä häntä että opastamme, joka piti tätä matkaa vain
+vähäisenä huvikävelynä.</p>
+
+<p>Lauantaina kesäk. 20 p:nä kello 6 i.p. saavuimme Budir-nimiseen
+kauppalaan meren rannalla; opas tahtoi sovittua palkkaansa, ja
+setä maksoi sen hänelle. Hannun oma perhe, se on hänen setänsä
+ja orpanansa, osoitti meille vieraanvaraisuuttansa; meidät
+vastaanotettiin hyvin, ja käyttämättä väärin näiden rehellisten
+ihmisten hyväntahtoisuutta olisin mielelläni virvoittanut itseäni
+heidän luonansa matkan vaivoista. Mutta setäni, joka ei tarvinnut
+lepoa, ei ymmärtänyt asiaa samalla tavalla, ja seuraavana aamuna piti
+meidän siis taas nousta kelpo hevostemme selkään.</p>
+
+<p>Maassa oli merkkejä vuoren läheisyydestä, ja siellä täällä pisti
+harmaa kivi ylös maanpinnasta kuin vanhan tammen juuri. Kiersimme
+suuren, loivarinteisen tulivuoren juuritse. Professori ei siirtänyt
+siitä katsettansa; hän viittaili ja näytti kohtelevan sitä kuin
+uhalla, sanoen: Kas tuossa on se jättiläinen, jonka minä aion
+voittaa! Kuljettuansa neljä tuntia seisattuivat hevoset viimein
+itsestänsä Stapin pappilassa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XIV" id="XIV">XIV</a></h2>
+
+
+<p>Stapi on kauppala, jossa on noin 30 pelkästä laava-aineesta
+rakennettua mökkiä. Se on vähäisen vuono rannalla, jota ympäröivät
+kummalliset basalttimuurit. Basaltti on, kuten tiedetään, ruskahtavaa
+tuliperäiskivilajia, joka lohkeilee ihmeteltävän säännöllisiin
+pylväisiin. Luonto on tässä työskennellyt mittausopillisesti, tehnyt
+työtä ihmisten tavalla, ikäänkuin se olisi käyttänyt kulmamittaa,
+kompassia ja luotilautaa. Vaikka se muuten näyttää taitoansa suurissa
+ainejoukoissa, jotka ovat hajallaan siellä täällä ilman järjestystä,
+tuskin aloitettuina keiloina, keskentekoisina pyramiideinä ja
+säännöttöminä viivoina, niin se tässä on tahtonut antaa esimerkin
+täydellisestä järjestyksestä ja on paljoa aikaisemmin kuin vanhanajan
+rakennusmestarit muodostanut oikein vakavan rakennuskaavan, jota ei
+Babylonin loisto eivätkä Kreikanmaan ihmetyöt ikänä ole voittaneet.</p>
+
+<p>Tosin olin kuullut puhuttavan Islannissa olevasta jättiläiskäytävästä
+ja Hebridien saariston Fingalin luolasta, mutta basalttirakennusta en
+vielä ollut omin silmin nähnyt.</p>
+
+<p>Stapin luona tämä ilmiö näkyi koko kauneudessansa. Vuonon
+samoinkuin koko niemimaan rannat ovat täynnä pitkiä riviä pystyjä,
+kolmenkymmenen jalan korkuisia patsaita, joilla on suhdallinen
+koko, ja jotka kannattavat leveätä listaa; tämä on muodostunut
+vaakasuorista patsaista, joiden päät ulottuvat ulommaksi kuin
+kannatuspatsaat muodostaen holvin meren yli. Määrättyjen välimatkojen
+päässä tämän luonnollisen katoksen alla voi huomata ihmeteltävällä
+tavalla muodostuneita suippokaarisia aukkoja, joiden läpi
+meren aallot pauhaten syöksevät. Muutamat meren irti tempaamat
+basalttipylväät ovat maassa pitkällänsä aivankuin jonkin muinaisajan
+temppelin jäännökset; ne ovat iäisesti nuoria raunioita, jotka ovat
+vahingoittumatta kestäneet vuosisatoja.</p>
+
+<p>Sellainen oli viimeinen maanpäällinen pysähdyspaikkamme, johon Hannu
+tunnontarkasti oli opastanut meidät, ja minä tunsin itseni vähän
+levollisemmaksi ajatellessani, että hän seuraisi meitä etemmäksikin.</p>
+
+<p>Tullessamme pastorin asunnolle, joka oli köyhä mökki eikä vähääkään
+kauniimpi tahi mukavampi kuin naapurienkaan, näin miehen vasara
+kädessä ja nahkainen esiliina vyöllä hevosta kengittämässä.</p>
+
+<p>&mdash; "Saelvertu", linnustaja sanoi hänelle.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvää päivää, vastasi hevosen kengittäjä selvällä tanskan kielellä.</p>
+
+<p>&mdash; Kirkkoherra, sanoi Hannu kääntyen setään päin.</p>
+
+<p>&mdash; Näyttääpä siltä, Akseli, kuin tämä kelpo mies olis todellakin
+kirkkoherra, sanoi setäni, tulkiten tuon sanan minulle.</p>
+
+<p>Sillävälin opas ilmoitti kirkkoherralle, missä tarkoituksessa olimme
+tulleet, jonka jälkeen tämä jätti työnsä kesken ja päästi omituisen
+huudon, jolla hevoskauppiaat kutsuvat hevosiaan; heti tuli kookas
+naisihminen ulos mökistä. Jos hän ei ollut kuutta jalkaa pitkä, niin
+ei ainakaan paljoa puuttunut. Jopa pelkäsin, että hän antaisi meille
+matkustavaisille tuon islantilaisen suutelon; siitä ei kuitenkaan
+tullut mitään, osoittipa hän vielä suurta vastahakoisuutta ollenkaan
+pyytää meitä sisään.</p>
+
+<p>Vierashuone, joka oli ahdas, siivoton ja terveydelle vahingollinen,
+näytti minusta olevan huonoin huone koko pappilassa, mutta täytyihän
+siihen tyytyä. Kirkkoherra ei näyttänyt suosivan vanhanaikaista
+vieraanvaraisuutta. Ennen päivän loppua näin, että hän oli joko
+seppä, kalastaja, metsästäjä tahi puuseppä, mutta ei mikään Herran
+palvelija. Olimmehan tosin keskellä viikkoa, ja ehkäpä hän teki
+parannuksen sunnuntaiksi.</p>
+
+<p>En tahdo sanoa mitään pahaa näistä pappiparoista, jotka, kun kaikki
+asianhaarat punnitaan, ovat peräti köyhiä; he saavat Tanskan
+hallitukselta naurettavan vähän palkkaa ja seurakunnaltansa neljännen
+osan kymmenyksistä, summan, joka ei nouse seitsemäänkymmeneen
+taaleriin. Siitä seuraa, että he ovat pakotetut tekemään työtä
+voidaksensa elää, ja kalastaessansa, metsästäessänsä ja hevosia
+kengittäessänsä he viimein tottuvat metsästäjäin, kalastajain ja
+muiden sivistymättömien ihmisten tavoille. Illalla huomasin vielä,
+ettei isäntämme hyviin tapoihin kuulunut raittiuskaan.</p>
+
+<p>Setäni huomasi pian, kenen kanssa hän oli tekemisissä, että hän
+oli tavannut hyvän, kelvollisen, oppineen miehen asemasta typerän
+ja oppimattoman talonpojan; sentähden hän päätti niin pian kuin
+mahdollista aloittaa suuren tutkimusmatkansa ja jättää pappilan,
+joka oli kaikkea muuta kuin vieraanvarainen. Hän ei pitänyt lukua
+vaivoistani, vaan päätti viettää muutamia päiviä vuoristossa.</p>
+
+<p>Matkavalmistukset alotettiin siis jo seuraavana aamuna. Hannu otti
+kolme islantilaista palvelukseemme kuljettamaan tavaroitamme hevosien
+asemasta; mutta kun olimme tulleet aukon pohjalle, piti näiden maan
+asukasten kääntyä takaisin ja jättää meidät itseksemme. Tästä asiasta
+sovittiin täydellisesti.</p>
+
+<p>Tässä tilaisuudessa täytyi setäni ilmoittaa linnustajalle, että hänen
+aikomuksensa oli tutkia tulivuorta sen syvimpiin uumeniin saakka.</p>
+
+<p>Hannu vain nyökkäsi päätänsä. Hänestä oli samantekevää,
+matkustettiinko saaren pintaa vai sen sisään. Matkan tapaukset
+olivat saattaneet minut senverran hajamieliseksi, että olin jossakin
+määrin unhottanut tulevaisuuden, mutta nyt tunsin itseni kovasti
+liikutetuksi. Mitä minun piti tekemän? Jos olisin koettanut vastustaa
+professori Lidenbrockia, niin se olisi saanut epäkuntoon lujemmatkin
+hermot, kuin minun ovat.</p>
+
+<p>&mdash; Annapas olla, tuumasin, meillä on siis aikonut nousta Sneffelsin
+huipulle. No hyvä! Me käymme sen aukossakin. Olkoon menneeksi! Senhän
+ovat muutkin tehneet joutumatta sentähden kuoleman omiksi. Mutta
+siinä ei ole kaikki. Jos sieltä löytyisi tie maan keskipisteeseen,
+jos tuo kirottu Saknussemm on puhunut totta niin eksymme tulivuoren
+maanalaisiin käytäviin. Eikä mikään todista, että Sneffels on
+sammunut! Kuka todistaa, ettei se vieläkin voisi purkautua! Jos tämä
+hirviö vuodesta 1229 saakka on ollut nukuksissa, niin tokkohan siitä
+seuraa, ettei se enää pääse valveille? Ja jos se herää, niin mikä
+meidät perii?</p>
+
+<p>Tässä oli jotakin miettimistä, ja minä kyllä mietin. En voinut
+nukkua uneksimatta tulivuoren purkauksesta; sanalla sanoen: minusta
+oli varsin vastenmielistä muuttua palaneeksi kuonaksi. &mdash; Viimein
+kärsivällisyyteni loppui, ja päätin esittää sedälleni tämän
+kysymyksen niin kekseliäästi kuin mahdollista, jonkin täydellisesti
+mahdottoman otaksumisen muodossa.</p>
+
+<p>Menin hänen luoksensa, ilmaisin hänelle pelkoni, ja siirryin sitten
+vähän kauemmaksi antaakseni hänen purkaa mieltään.</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä minä olen ajatellut sitä, vastasi hän vain.</p>
+
+<p>Mitähän nämä sanat merkitsivät? Olikohan hän todellakin valmis
+kuulemaan järjen ääntä? Aikoiko hän lykätä tuumansa toistaiseksi?
+Sitä tuskin saatoin toivoakaan.</p>
+
+<p>Jonkin silmänräpäyksen äänettömyyden jälkeen, jota minä en rohjennut
+kysymyksillä keskeyttää, hän taas sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Olen ajatellut sitä. Tultuamme Stapiin olen miettinyt tuota
+tärkeätä kysymystä, jonka lausuit, sillä emme saa toimia
+ymmärtämättömästi.</p>
+
+<p>&mdash; Emme saakaan, vastasin painokkaasti.</p>
+
+<p>&mdash; Sneffels on ollut kuusisataa vuotta äänetönnä, mutta se voi taas
+kohottaa äänensä. Purkauksien edellä havaitaan aina hyvin tunnetut
+ilmiöt; sentähden olen kysellyt saaren asukkailta asiaa, olen
+tutkinut maata ja voin vakuuttaa sinulle, Akseli, ettei purkausta
+tapahdu.</p>
+
+<p>Hämmästyin niin tästä vakuutuksesta, etten osannut vastata sanaakaan.</p>
+
+<p>&mdash; Epäiletkö sanojani? kysyi setäni. No hyvä, seuraa minua.</p>
+
+<p>Tottelin koneellisesti. Professori lähti ulos ja kulki suoraa tietä
+pitkin basalttimuurin aukeamaa kedolle, jos siksi voisi nimittää
+mahdottoman suurta joukkoa tulivuoren syöksemiä aineita. Maa oli
+ikäänkuin muserrettu, kun siihen oli satanut äärettömiä porras-,
+basaltti- ja graniitti-kiviä sekä muitakin tulen vaikutuksesta
+syntyneitä kivilajeja.</p>
+
+<p>Sieltä täältä nousi usvapyörteitä ylös ilmaan. Nämä valkoiset kaasut,
+islannin kielellä "reykir", tulivat kuumista lähteistä ja todistivat
+voimakkuudellansa maan suurta tuliperäisyyttä, joten pelkoni näytti
+oikeutetulta; sentähden hämmästyin, kun setäni sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Näethän, Akseli, nämä savupyörteet? Ne juuri todistavat, ettei
+tarvitse pelätä tulivuoren raivoa.</p>
+
+<p>&mdash; Ohoh! huudahdin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Kuule nyt tarkasti, virkkoi professori taas; kun purkaus lähestyy,
+tulevat nämä savupyörteet toista vertaa kiivaammiksi, mutta häviävät
+kokonansa purkauksen aikana, sillä nämä kimmoavaiset kaasut, joilla
+silloin ei ole kylliksi voimaa, kulkevat vuoren aukon kautta, sen
+sijaan että tunkisivat maankuoren halkeamien läpi. Jos siis nämä
+höyryt pysyvät tällaisina, eivätkä paisu voimallisemmiksi, ja jos sen
+lisäksi ajattelet, ettei tule tuulia ja sadetta tyynen sään sijaan,
+niin voit olla varma siitä, ettei purkausta varsin pian tapahdu.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Vaiti! kun tiede on puhunut, niin ei ole muuta jäljellä kuin olla
+ääneti.</p>
+
+<p>Aivan alakuloisena palasin pappilaan; setäni oli kukistanut minut
+tieteellisillä aseillansa. Kuitenkin oli minulla vielä se toivo,
+että kun kerran olisimme päässeet vuoren aukon pohjalle, olisi
+mahdotonta kulkea syvemmälle kaiken maailman Saknussemmien kiusaksi,
+kun ei olisi mitään syvemmälle viepää reikää. &mdash; Koko seuraavan yön
+kiusasivat ilkeät unennäöt minua; olin olevinani keskellä tulivuoren
+sisustaa, ja maan sisimmistä rotkoista tunsin syöksyväni tuliperäisen
+kiven tavoin ylös tähtitaivaalle.</p>
+
+<p>Seuraavana aamuna, kesäkuun 23 p:nä, odotti meitä Hannu
+seuralaisinensa kuormitettuina ruoka-aineilla, työkaluilla ja
+tieteellisillä kojeilla. Kaksi rautakärkistä sauvaa, kaksi pyssyä ja
+kaksi patruunalaukkua oli säästetty sedälleni ja minulle. Varovaisena
+miehenä Hannu oli lisännyt tavaroihimme vedellä täytetyn nahkasäkin,
+joka yhdessä pullojemme kanssa takasi, että vettä riittäisi
+kahdeksaksi päiväksi.</p>
+
+<p>Kello oli yhdeksän aamulla. Kirkkoherra ja hänen kookas vaimonsa
+seisoivat ovella: epäilemättä he tahtoivat lausua ystävälliset
+jäähyväiset matkustaville. Nämä jäähyväiset esitettiin kuitenkin
+aavistamatta pitkän laskun muodossa, jossa vaadittiin maksua
+kaikesta, melkeinpä ilmastakin &mdash; uskallanpa sanoa saastaisesta
+ilmasta. &mdash; Tuo oivallinen pariskunta veloitti meitä aivan kuin
+sveitsiläinen ravintolan pitäjä ja kiskoi ylettömän hinnan huonosta
+vierasvaraisuudestansa.</p>
+
+<p>Setäni maksoi tinkimättä; mies, joka matkusti maan keskipisteeseen,
+ei pitänyt lukua muutamasta taalerista.</p>
+
+<p>Kun lasku oli maksettu, antoi Hannu lähtömerkin, ja kohta sen jälkeen
+olimme jättäneet Stapin taaksemme.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XV" id="XV">XV</a></h2>
+
+
+<p>Sneffels on viidentuhannen jalan korkuinen ja päättää
+kaksikärkisellä huipullansa sen trachytisarjan, joka eroaa koko saaren
+orografillisesta<a name="FNanchor_37" id="FNanchor_37"></a><a href="#Footnote_37" class="fnanchor">[37]</a> rakenteesta. Meidän lähtöpaikaltamme ei voinut
+erottaa sen molempia huippuja taivaan harmaata pohjaa vastaan; näin
+vain äärettömän suuren lumilakin, joka oli luisunut jättiläisen
+otsalle. &mdash; Kuljimme eteenpäin perätysten, linnustaja etunenässä,
+kiiveten ylös ahtaita polkuja myöten, joita kaksi henkeä ei voinut
+käydä rinnatusten; siten kävi kaikki keskustelu melkein mahdottomaksi.</p>
+
+<p>Stapi-vuonon basalttimuurien yläpuolella näytti maakerros olevan
+rihmamaista sammalta, joka näytti muodostuneen niemimaan suoperäisten
+maiden muinaisesta kasvillisuudesta; tämä vielä käyttämätön
+polttoainevarasto olisi riittänyt lämmitysaineeksi koko vuosisadan
+ajaksi kaikille Islannin asukkaille. Pohjasta alkaen oli tämä
+lavea sammalsuo muutamissa kuiluissa usein seitsemänkymmenen jalan
+syvyinen, ja siinä oli päällekkäisiä kerroksia hiiltyneitä kasvien
+jäännöksiä, erotettuina toisistansa ohuilla hohkakiven sekaisilla
+kalkkikerroksilla.<a name="FNanchor_38" id="FNanchor_38"></a><a href="#Footnote_38" class="fnanchor">[38]</a></p>
+
+<p>Arvokkaana professori Lidenbrockin veljenpoikana ja
+huolimatta syvistä mietteistäni tarkastelin mielenkiinnolla niitä
+kivennäistieteen kummallisuuksia, joita oli täällä hajallansa kuin
+suunnattoman suuressa luonnontieteellisessä museossa; samalla
+tutkistelin ajatuksissani Islannin koko geologista historiaa.</p>
+
+<p>Tämä kummallinen saari on nähtävästi kohonnut meren pohjasta verraten
+myöhäisellä aikakaudella, ja kenties se kohoaa vieläkin, vaikka niin
+hitaasti, ettei sitä huomaa. Jos niin on, niin siihen ei voi olla
+syynä mikään muu kuin maanalainen tuli, ja siinä tapauksessa Humphry
+Davy'n teoria, Saknussemmin kirjoitus ja setäni kaikki väitteet,
+vieläpä kaikki muutkin teoriat osoittautuvat mitättömiksi. Tämä
+otaksuminen sai minut huolellisesti tarkastamaan maanlaatua, ja
+pian olin saanut selvän käsityksen niistä ilmiöistä, jotka olivat
+tapahtuneet sen muodostuksessa.</p>
+
+<p>Islannista puuttuvat kokonaan sellaiset maakerrokset, jotka ovat
+syntyneet mutautumisen kautta; siellä on yksinomaan tuliperäistä
+maata, s.o. tuhan, hohkaisien kivien ja kallioiden sekoituksia.
+Ennenkuin tulivuoret olivat syntyneet, oli saari pelkkää kiveä, joka
+hiljaa maanalaisten voimain sysäyksestä oli kohonnut laineista.
+Sisällinen tuli ei ollut vielä päässyt ulos. Mutta myöhemmin aukeni
+saaren halki lounaasta koilliseen rako, josta koko trachyti-paljous
+pursusi esiin. Silloin tämä ilmiö tapahtui ilman erikoista
+väkivaltaa; tulva oli ääretön, sulat aineet, jotka tunkeusivat esiin
+maan sisustasta, levisivät hiljalleen ikäänkuin leveinä verhoina tahi
+ryhmyisinä joukkoina. Tällä aikakaudella muodostuivat vuolukivi,
+syeniitti<a name="FNanchor_39" id="FNanchor_39"></a><a href="#Footnote_39" class="fnanchor">[39]</a> ja porfyyri.</p>
+
+<p>Mutta tämän tulvan kautta eneni saaren paksuus suuresti, ja siten
+myös sen vastustava voima. Helposti voi käsittää, kuinka suuret
+määrät kimmoavia sulia aineita keräytyi saaren sisustaan, kun siinä
+trachytikuoren jäädyttyä ei enää ollut mitään aukkoa. Nyt tapahtui,
+että näiden kaasujen mekaaninen voima tuli niin suureksi, että se
+kohotti raskasta maakuorta ja puhkaisi itselleen korkeat tulitorvet.
+Siten muodostui maakuoren kohoamisen kautta tulivuoria, joiden
+huippuun syntyi äkkiä aukko.</p>
+
+<p>Nyt seurasi sisällisen tulen aiheuttamia ilmiöitä. Äsken
+muodostuneiden aukkojen kautta purkautui esiin basalttimaisia
+aineita, joista oli mitä ihmeellisimpiä näytteitä silmiemme edessä
+kedolla. Me kävelimme tummanharmaiden raskaiden kallionkappaleiden
+päällä, jotka jäähtyessään olivat muodostuneet kuusikulmaisiksi
+prismoiksi eli särmiöiksi. Pitemmän matkan päässä näkyi suuri joukko
+tasapäisiä keiloja, jotka muinoin olivat olleet tultasyökseviä
+aukkoja.</p>
+
+<p>Kun basalttisyöksy oli loppunut, niin tulivuori, jonka voima eneni
+sitä mukaa kuin toiset vuoret sammuivat, syöksi laava-ainetta ja
+näitä tuhka- ja kuona-kerroksia, joita oli suuret joukot ympäri
+vuoren sivuja kuin koristuksina.</p>
+
+<p>Näin olivat ne ilmiöt seuranneet toisiansa, jotka muodostivat
+Islannin; ne olivat kaikki seurauksia sisällisen tulen vaikutuksesta,
+ja hullua oli otaksuakaan, ettei sisällinen ainejoukko olisi
+pysyväisesti valkohehkuvassa tilassa, sulana kuumuudesta. Ennen
+kaikkea oli hulluutta puhua menosta maapallon keskipisteeseen! Minä
+rauhoituin siis matkamme päättymiseen nähden, samalla kuin nousin yhä
+korkeammalle Sneffelsin rinteitä myöten.</p>
+
+<p>Tie kävi yhä vaikeammaksi, maa kohosi, kalliolohkareet vaappuivat
+jalkojemme alla, ja mitä suurinta tarkkuutta vaadittiin välttääksemme
+vaarallista putoamista.</p>
+
+<p>Rauhallisena kulki Hannu edellä, ikäänkuin olisi ollut
+tasaisella maalla; joskus katosi hän näkyvistämme mahdottomain
+kallionkappaleiden taakse, kunnes hänen kimeä vihellyksensä
+ilmoitti meille suunnan, mihin meidän piti kulkea. Usein hän myös
+seisahtui, kokosi muutamia kiviä ja järjesti ne silmiin pistävällä
+tavalla, tehden siten erikoiset merkit, joiden piti osoittaa tietä
+paluumatkalla; tämä varovaisuuskeino oli tosin itsessänsä hyvä,
+vaikkakin tulevat tapaukset tekivät sen hyödyttömäksi.</p>
+
+<p>Kolmen tunnin vaivalloisen marssin jälkeen olimme vasta päässeet
+vuoren juurelle. Hannu antoi pysähdysmerkin, ja aamiainen syötiin
+kiireesti; setäni söi kahta vertaa enemmän kuin tavallisesti
+voidakseen kulkea sitä nopeammin. Mutta vaikka tämä seisahdus
+tarkoitti sekä ravitsemista että lepoa, täytyi meidän kuitenkin
+mukautua tienopastajamme tahtoon, ja tunnin pysähdyksen jälkeen hän
+antoi taas lähtömerkin. Nuo kolme islantilaista, jotka olivat yhtä
+harvapuheisia kuin meidän toverimmekin, linnustaja, eivät virkkaneet
+sanaakaan ja söivät kohtuullisesti.</p>
+
+<p>Nyt aloimme kiivetä Sneffelsin rinnettä. Vuoriseuduilla usein
+tapahtuvan näköhairahduksen vuoksi näytti sen lumipeittoinen
+huippu olevan aivan likellä, mutta useita tuntia kuitenkin kului,
+ennenkuin saavuimme sinne! Ja ennen kaikkea, mikä suuri vaiva
+oli sinne kiivetessä! Kivet, joita ei multa eikä ruoho ollut
+pitämässä paikallaan, vyöryivät alas lumivyöryn nopeudella ja
+katosivat. Paikoittain muodostivat vuoren kupeet vähintäänkin
+kolmenkymmenenkuuden asteen kulman taivaan rantaa vastaan; niitä
+myöten oli mahdoton kiivetä, jonkatähden tällaiset penkereet täytyi
+työläästi kiertää; me autoimme toisiamme rautakärkisillä sauvoillamme.</p>
+
+<p>Minun tulee mainita, että setäni pysytteli mikäli mahdollista
+minun rinnallani ja että hänen kätensä oli monesti minulle
+turvallisena tukena. Itsellänsä oli hänellä luultavasti synnynnäinen
+tasapainovaisto, sillä hän ei horjunut. Islantilaiset kiipesivät
+vuorelaisten sukkeluudella jyrkkää vuorenrinnettä myöten, vaikka
+heillä olikin kuormat kannettavana.</p>
+
+<p>Kun minä silmämitalla arvostelin Sneffelsin huipun korkeutta,
+näytti minusta mahdottomalta nousta sille tältä puolelta, jollei
+rinne muuttuisi loivemmaksi. Vaivalloisen tunnin kuluttua, kun
+usein olimme kahlanneet lumessakin, jota oli pitkin vuoren sivuja,
+oli äkkiarvaamatta edessämme jonkinlainen porras, joka helpotti
+kiipeämistämme. Se oli muodostunut niistä kivivirroista, jotka
+tulivuorien purkautuessa purskahtavat esiin, ja niitä nimitetään
+Islannin kielellä "stinâ'ksi".</p>
+
+<p>Jollei vuoren kupeiden rakenne olisi pysähdyttänyt tätä kivitulvaa,
+olisi se syöksynyt mereen ja muodostanut uusia saaria. Nyt siitä
+oli meille suurta hyötyä. Jyrkkyys vain lisääntyi, mutta näitä
+kiviportaita oli silti mukava nousta ylöspäin, vieläpä niin
+nopeastikin että kun hetkiseksi seisahduin ja matkatoverini kulkivat
+eteenpäin, he vähän ajan kuluttua olivat pienenneet mikroskoopillisen
+pieniksi.</p>
+
+<p>Kello seitsemän illalla olimme nousseet näitä portaita myöten kaksi
+tuhatta askelta ja tulleet jonkinlaiselle tasanteelle, jonka päällä
+aukon varsinainen perustus lepäsi.</p>
+
+<p>Meri oli 3,200 jalkaa meidän alapuolellamme; olimme jo kulkeneet
+ikuisen lumen rajan yli, joka Islannissa ei olekaan korkealla
+ilmanalan alituisen kosteuden tähden. Pakkanen oli sangen kova ja
+tuuli puhalsi ankarasti; voimani olivat lopussa. Professori näki,
+etteivät jalkani enää tahtoneet minua kannattaa, ja päätti huolimatta
+malttamattomuudestansa pysähtyä. Hän viittasi Hannulle, mutta tämä
+vain pudisti päätänsä ja sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla ylhäällä.</p>
+
+<p>&mdash; Näyttääpä siltä, kuin meidän täytyisi nousta korkeammalle, sanoi
+setäni, ja pyysi sen jälkeen Hannulta selitystä.</p>
+
+<p>&mdash; "Mistour", sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Niin "mistour", toisti eräs islantilaisista jokseenkin
+hätäytyneellä äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä se sana merkitsee? kysyin rauhattomana sedältäni.</p>
+
+<p>&mdash; Katso, sanoi setäni.</p>
+
+<p>Katsahdin tasangolle. Mahdottoman suuri hohkakivijauhosta, hiekasta
+ja pölystä muodostunut patsas kohosi pyörien kuin tuuliaispää ja
+kiitäen sitä Sneffelsin kylkeä kohden, missä me olimme; kohta se
+oli auringon edessä kuin musta verho luoden vuoreen synkeän varjon.
+Jos tämä patsas poikkeaisi suunnastansa, niin se varmasti vetäisi
+meidätkin pyörteeseensä. Tämä luonnonilmiö, joka esiintyy jokseenkin
+usein tuulen puhaltaessa jäätiköiltä, on saanut islanninkielellä
+nimen "mistour".</p>
+
+<p>&mdash; "Kiireesti, kiireesti!" huusi oppaamme.</p>
+
+<p>Vaikka en ymmärtänyt tanskan kieltä, käsitin kuitenkin, että meidän
+piti niin pian kuin mahdollista seurata Hannua, joka alkoi vinosti
+kiertää vuoren keilamaista huippua, helpottaaksensa sillä tavalla
+käyntiämme. Pian törmästi patsas vuoreen, joka tärisi jysäyksestä;
+tuuliaispää tempasi ilmaan kiviä, joita sateli ylt'ympäri kuin
+tulivuoren purkautuessa. Onneksemme olimme jo toisella puolella
+vuorta ja turvassa kaikelta vaaralta, mutta ilman oppaan huolenpitoa
+ja tarkkaavaisuutta olisi meidän käynyt huonosti; ruumiimme olisivat
+ruhjoutuneet ja musertuneet ja olleet kuin jonkin tuntemattoman
+meteorikiven jäännöksiä.</p>
+
+<p>Hannu ei kumminkaan pitänyt turvallisena yönviettoa keilan rinteellä,
+ja niin jatkoimme nousuamme viistoon ylöspäin; ne 1,500 jalkaa, jotka
+vielä oli noustava, veivät aikaa melkein viisi tuntia, ja kiertävät
+vinot tiet sekä kulkeminen edestakaisin muodostivat yhteensä kolmen
+penikulman matkan. En jaksanut kiivetä enää, olin uupunut nälästä ja
+pakkasesta, eikä ohentunut ilma riittänyt keuhkojeni tarpeeksi.</p>
+
+<p>Vihdoinkin kello 11 illalla pääsimme Sneffelsin huipulle, ja
+ennenkuin etsin turvapaikkaa aukon sisäpuolelta, katselin, kuinka
+aurinko sydänyöllä valoi kuulakkaat säteensä saarelle, joka oli uneen
+vaipuneena jalkojeni juurella.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XVI" id="XVI">XVI</a></h2>
+
+
+<p>Illallinen syötiin kiireesti, ja pieni joukkomme majoittui yöksi
+niin hyvin kuin suinkin taisi. Vuode oli kova, suoja epäluotettava
+ja olo sangen kiusallista viidentuhannen jalan korkeudella meren
+yläpuolella. Kuitenkin oli uneni erittäin rauhallinen tänä yönä, joka
+oli levollisimpia mitä pitkään aikaan olin viettänyt. En edes nähnyt
+uniakaan.</p>
+
+<p>Seuraavana aamuna heräsin puoleksi jähmettyneenä; ilma oli sangen
+kylmää, aurinko loistava. Nousin graniittivuoteeltani ja menin
+ihailemaan komeata näköalaa, joka levisi silmieni eteen. Seisoin
+Sneffelsin toisen huipun kärjellä, nimittäin eteläisemmän, ja näin
+sieltä suurimman osan koko saaresta. Perspektiivin vaikutuksesta
+sen rannat näyttivät korkeilta, kun keskuskohdat sitävastoin
+näyttivät matalammilta. Olisipa voinut luulla, että jokin Helbesmerin
+korkokartta oli levitetty eteeni. Näin syvien laaksojen risteilevän
+joka suunnalle, jyrkänteet syvinä kuin kaivot, järvet kuin lammikot,
+virrat kuin purot. Oikealla puolellani oli lukemattomia jäätiköitä
+peräkkäin ja monenkaltaisia vuorenhuippuja; muutamien huippujen
+yllä häilyi hienoinen usvapilvi. Näiden lukemattomien vuorien
+aaltomaiset ääriviivat, ja se seikka, että vuoret lumihuippuineen
+näyttivät olevan ikäänkuin vaahdon peittämät, muistuttivat mielestäni
+myrskyisenä pauhaavaa merta. Kun käännyin länteen päin, levisi siellä
+valtameri majesteetillisessa äärettömyydessänsä ikäänkuin jatkona
+näille valkopäisille vuorenhuipuille. Silmäni tuskin voi erottaa,
+missä maa loppui ja meri alkoi. Jouduin lumoavan ihastuksen valtaan,
+jollaista voi tuntea vain suurissa korkeuksissa, mutta tällä kertaa
+ei minua pyörryttänyt, sillä aloin jo viimeinkin tottua katselemaan
+korkeuksista. Häikäistynein silmin ikäänkuin join auringonsäteiden
+läpikuultavaa loistoa. Unhotin aivan, kuka olin ja missä olin,
+elääkseni vain keijukaisten tahi ilmattarien, skandinaavien
+pakanallisen jumaluustaruston olentojen, elämää. Nautin kyllikseni
+korkeuden hekumallista iloa, ajattelematta niitä syvyyksiä, joihin
+sallimus oli pian upottava minut; mutta minä palasin jälleen
+todellisuuteen, kun professori ja Hannu tulivat luokseni vuoren
+korkeimmalle huipulle.</p>
+
+<p>Setäni kääntyi länteenpäin ja osoitti kädellänsä hienoa höyryä,
+sumupilveä, joka oli ikäänkuin kaukana siintävä maa, kuvastuen hiukan
+meren pintaa vastaan.</p>
+
+<p>&mdash; Grönlanti! sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Grönlantiko? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin; emme ole sieltä viidenneljättäkään penikulman päässä
+ja jäiden lähtiessä tulevat jääkarhut usein Islantiin saakka,
+purjehtien kulkujäiden päällä. Mutta tämä on vähäpätöinen seikka. Nyt
+olemme Sneffels-vuoren huipulla, ja tässä on kaksi kärkeä, toinen
+pohjoisempana, toinen eteläisempänä; Hannu sanokoon meille miksi
+islantilaiset sanovat tätä, jolla tällä kertaa seisomme.</p>
+
+<p>Hannu vastasi:</p>
+
+<p>&mdash; Scartaris.</p>
+
+<p>Setäni loi minuun voitonriemuisen silmäyksen.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt aukolle! hän virkkoi.</p>
+
+<p>Sneffelsin aukko oli kuin ylösalaisin käännetty keila, jonka suu
+laidasta laitaan saattoi olla puoli penikulmaa; syvyyden laskin
+arviolta olevan noin parituhatta jalkaa. Hyvin saattoi kuvitella,
+minkälainen suppilo se mahtoi olla, kun se oli täynnä ukkosta ja
+tulta. Reiän pohja ei luullakseni ollut enempää kuin viisisataa
+jalkaa ympäriinsä, jonkavuoksi saattoi jotenkin helposti laskeutua
+alas sen rinnettä. Aivan vastoin tahtoani tulin verranneeksi tätä
+tulivuoren aukkoa äärettömän suureen väkipyssyyn, ja tämä vertaus
+säikäytti minua.</p>
+
+<p>Astua väkipyssyn sisään, kun se ehkä on ladattuna ja panos saattaa
+laueta vähimmästäkin sysäyksestä, sehän vasta on mieletön yritys!
+Mutta minä en saanut peräytyä. Hannu meni välinpitämättömän
+näköisenä paikallensa matkueen etupäähän, ja minä seurasin sanaakaan
+virkkamatta.</p>
+
+<p>Helpottaaksensa alaslaskeutumista Hannu kulki hyvin loivaa kierrettä
+keilan sisustassa. Meidän täytyi kulkea kalliolohkareiden keskellä,
+joista muutamat kolisten syöksyivät syvyyteen ja vieriessään
+herättivät kumean kaiun.</p>
+
+<p>Muutamissa kohdin oli aukon sisässä jäätiköitä, ja Hannu kulki
+silloin tavattoman varovaisesti, koetellen maata rautakärkisellä
+sauvallansa huomataksensa, oliko siinä halkeamia. Muutamilla
+paikoilla, jotka näyttivät vaarallisilta, täytyi meidän köydellä
+sitoa itsemme kiinni toisiimme siinä tarkoituksessa, että jos joku
+sattuisi kompastumaan, hänen seuraajansa pidättäisi häntä syöksymästä
+alas. Tämä oli kyllä hyvä varokeino, mutta se ei kuitenkaan poistanut
+kaikkea vaaraa.</p>
+
+<p>Vaikka meidän olikin vaikea astua alas vieruja myöten, sujui matkamme
+kumminkin ilman mitään tapaturmaa, paitsi että yksi köysikimppu
+joutui hukkaan; se luiskahti erään islantilaisen käsistä vierien
+suorinta tietä pohjaan.</p>
+
+<p>Päivällisen aikana pääsimme alas. Katsoin ylöspäin ja näin aukon
+suun, josta näkyi vähäinen osa taivasta, muodostavan omituisesti
+supistetun, mutta melkein täydellisen ympyrän. Ainoastaan yhdessä
+paikassa pisti esiin Scartariksen huippu, joka näytti katoavan
+äärettömään avaruuteen.</p>
+
+<p>Aukon pohjalta avautui kolme reikää, kuin savutorvia, joiden kautta
+maan sisällinen tuli Sneffelsin purkauksen aikana oli työntänyt
+ilmoille laava-aineitansa ja höyryjänsä. Jokainen näistä edessämme
+ammottavista rei'istä oli noin sata jalkaa läpimitaten. Minulla
+ei ollut rohkeutta katsoa alas niihin. Professori Lidenbrock
+oli pikaisesti tutkinut niiden jakautumista; hän läähätti
+malttamattomuudesta ja juoksi toiselta reiältä toiselle viittaillen
+ja mutisten itsekseen käsittämättömiä sanoja. Hannu ja hänen
+toverinsa istuivat laavankappaleilla ja seurasivat tarkkaan hänen
+vilkkaita liikkeitänsä; nähtävästi he pitivät häntä heikkopäisenä.</p>
+
+<p>Äkkiä setäni huudahti. Minä jo luulin, että hän oli luiskahtanut ja
+pudonnut alas johonkin noista kolmesta kuilusta. Mutta ei! Tapasin
+hänet kädet pystyssä, sääret hajallansa seisomassa aukon keskuksessa
+olevan graniittikallion edessä, joka oli ikäänkuin mahdottoman suuri
+Pluton kuvapatsaan aluskivi. Hänen ilmeensä osoitti hämmästystä, joka
+muuttui pian mielettömäksi iloksi.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, Akseli! hän huusi, tule tänne! tule tänne!</p>
+
+<p>Minä kiiruhdin esiin; ei Hannu eivätkä toisetkaan islantilaiset
+liikkuneet paikoiltansa.</p>
+
+<p>Hämmästyneenä kuten hänkin, vaikka en juuri ihastuneena, luin
+kallion läntiseen kylkeen vanhoilla, puoleksi ajan hävittämillä
+riimukirjaimilla hakatun, tuhannesti kirotun nimen:</p>
+
+<p>&mdash; Arne Saknussemm! huusi setäni, vieläkö epäilet?</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 650px;">
+<img src="images/03.png" width="650" height="101" alt="Arne Saknussemm riimukirjoituksella" />
+</div>
+
+<p>En vastannut, vaan palasin hämilläni laavaistuimelleni.</p>
+
+<p>En tiedä, kuinka kauan istuin siinä mietteisiin vaipuneena. Muistan
+vain sen, että kun taas kohotin päätäni, näin setäni ja Hannun yksin
+aukon pohjalla. Islantilaisille oli annettu ero palveluksesta, ja he
+kulkivat nyt alaspäin Sneffelsin ulkorinteitä myöten, palataksensa
+Stapiin. Hannu makasi rauhallisesti kallion juurella, johon hän oli
+varustanut itsellensä tilapäisen vuoteen; setäni käyskenteli ympäri
+aukon pohjalla niinkuin susi ridassa. Minulla ei ollut halua eikä
+voimiakaan nousta, minkävuoksi seurasin Hannun esimerkkiä, ja vaivuin
+pian levottomaan uneen, jossa luulin kuulevani jyrinää ja tuntevani
+tärähdyksiä vuoren kupeissa.</p>
+
+<p>Siten kului tämä ensimmäinen yö vuoren aukon pohjalla.</p>
+
+<p>Seuraavana aamuna taivas oli harmaa ja pilvinen, minkä huomasin
+alhaalla aukolla vallitsevasta pimeydestä, mutta vielä paremmin
+setäni suuttumuksenpuuskasta.</p>
+
+<p>Käsitin syyn siihen ja aloin jälleen hiukan toivoa. Syy oli seuraava:</p>
+
+<p>Niistä kolmesta tiestä, jotka avautuivat jalkojemme eteen, oli
+Saknussemm seurannut yhtä ainoaa. Tuon oppineen islantilaisen sanojen
+mukaan piti oikea tie tunnettaman siitä omituisesta seikasta, joka
+salakirjoituksessa mainittiin, että nimittäin Scartariksen varjo
+lankeaisi kesäkuun viimeisinä päivinä sen reunaan.</p>
+
+<p>Todellakin voi tältä paikalta nähdä sen terävän huipun; ikäänkuin
+neula äärettömän isossa aurinkokellossa se osoitti määrättynä päivänä
+tietä maan keskipisteeseen. Jos aurinko ei nyt näyttäytyisi, niin ei
+näkyisi varjoakaan, eikä siis löytyisi tietäkään. Nyt oli kesäkuun
+25 päivä. Jos taivas pysyisi kuusi päivää pilvisenä, täytyisi lykätä
+koko tutkimus seuraavaan vuoteen.</p>
+
+<p>En rupea kuvaamaan professori Lidenbrockin voimatonta kiukkua.
+Päivä kului eikä mitään varjoa näkynyt aukon pohjalla. Hannu ei
+liikkunut paikaltaan; hän luultavasti aprikoitsi itsekseen, mitä
+me mahdoimme odottaa, jos hän yleensä mietti mitään. Setäni ei
+kertaakaan virkkanut minulle sanaakaan, ja hänen silmänsä, jotka
+alinomaan tarkastelivat taivasta, tuijottivat synkästi sen sumuisiin,
+harmaisiin pilviin.</p>
+
+<p>Samalla tavalla kului vielä 26 päivä. Lumiräntää satoi kaiken
+päivää. Hannu teki pienen majan laavankappaleista, ja minä katselin
+huvikseni tuhansia aukon sisärinteille syntyneitä vesiputouksia,
+joiden kumisevaa pauhua jokainen kivi lisäsi; setäni oli raivossaan,
+ja olisihan sellaisesta tyyniluontoisempikin suuttunut, sillä tämähän
+oli todellakin ikäänkuin haaksirikko keskellä satamaa. &mdash; Mutta
+taivas salli suurien surujen perästä tulla suuren ilon, tuottaen
+professori Lidenbrockille tyydytyksen, joka oli yhtä suuri kuin hänen
+äskeinen epätoivonsa.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä taivas oli vieläkin pilvinen, mutta sunnuntaina
+kesäkuun 28 päivänä, kolmantena päivänä kuukauden lopusta, seurasi
+kuun vaiheen ohessa myös ilman muutos, ja aurinko lähetti tulvimalla
+säteitänsä alas vuoren aukkoon. Jokainen vähänkin kohoava paikka,
+jokainen kallio, kivi ja epätasaisuus sai osansa valon runsaudesta
+ja loi varjonsa maahan. Ennenkaikkea kuvastui Scartariksen varjo
+selvästi ja kääntyi hiljaa sitä mukaa kuin aurinko liikkui.</p>
+
+<p>Setäni väänsi itseänsä samalla tavalla.</p>
+
+<p>Keskipäivällä, kun varjo oli kaikkein lyhyin, se osoitti keskimmäisen
+aukon reunaa.</p>
+
+<p>&mdash; Tuossa se on! huusi professori. Tuossa se on! Maan
+keskipisteeseen! hän lisäsi tanskan kielellä.</p>
+
+<p>&mdash; Eteenpäin! sanoi Hannu tyynesti.</p>
+
+<p>&mdash; Eteenpäin! vastasi setäni. Kello oli 1.13 päivällä.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XVII" id="XVII">XVII</a></h2>
+
+
+<p>Nyt alkoi varsinainen matkustuksemme. Tähän asti olivat tavalliset
+matkahankaluudet olleet suuremmat kuin varsinaiset vaikeudet, mutta
+tästä lähtien viimeksi mainitut kasvoivat suoraan sanoen jalkojemme
+alla.</p>
+
+<p>En ollut vielä vilkaissutkaan siihen mittaamattomaan kaivoon, johon
+minun piti laskeutua. Nyt oli se hetki tullut; vielä voisin päättää
+joko ryhtyä yritykseen tahi kieltäytyä siitä. Mutta häpesin näyttää
+Hannulle pelkoani. Hannu ryhtyi tähän vaaralliseen yritykseen niin
+rauhallisesti ja välinpitämättömästi, niin täydellisesti huoletonna
+kaikesta vaarasta, että oikein punastuin, kun ajattelin, että olisin
+vähemmän rohkea kuin hän. Kahden kesken sedän kanssa olisin ladellut
+esiin koko pitkän sarjan todisteita, mutta oppaamme läsnäollessa olin
+ääneti; ajatukseni kiitivät kauniin vierlantilaisen tyttöni luo,
+lähestyessäni keskimmäistä aukkoa.</p>
+
+<p>Olen jo maininnut, että se oli läpimitaten noin sata jalkaa, eli
+ympäriinsä noin kolmesataa jalkaa. Menin ulkonevalle kallion
+kielekkeelle ja kurkistin alas. Hiukseni nousivat pystyyn. Koko
+olentoani järkytti tämä tyhjä avaruus; tunsin painopisteen
+ruumiissani muuttuvan ja pyörtymisen nousevan päähäni ikäänkuin
+juopumisen; olin putoamaisillani; eräs käsi pidätti minut &mdash; se oli
+Hannun. Silminnähtävästi en ollut saanut kylliksi usein opetusta
+Vor-Frelser-Kirken huipulla Kööpenhaminassa.</p>
+
+<p>Mutta vaikka olin uskaltanut vain vilkaista alas kaivoon, olin jo
+ennättänyt saada käsityksen sen muodosta. Sen melkein pystysuorissa
+seinissä oli monilukuisia esiin pistäviä kärkiä, jotka luonnollisesti
+helpottivat alasmenoa. Mutta vaikka olikin portaat, niin ei ollut
+käsipuita. Aukon suuhun kiinnitetty köysi olisi ollut kylliksi meitä
+auttamaan, mutta kuinka saisimme sen irti, kun olimme laskeutuneet
+sen alapäähän?</p>
+
+<p>Setäni keksi tähän varsin yksinkertaisen keinon. Hän kiersi auki
+kokoonkäärityn köyden, joka oli tuumaa paksu läpimitaten ja
+neljäsataa jalkaa pitkä; puolet siitä hän heitti alas, pisti sitten
+köyden mutkan esiinpistävän laavamöhkäleen ympäri ja laski senjälkeen
+toisenkin puolen alas syvyyteen. Saatoimme silloin laskeutua alas
+siten, että otimme käteen köyden molemmat puolet, jotka silloin eivät
+voineet luistaa, ja kun oli kuljettu kaksisataa jalkaa alaspäin,
+heitettiin toinen pää irti ja lapettiin toisesta. Tätä keinoa saattoi
+sitten käyttää edelleenkin.</p>
+
+<p>&mdash; Kun olemme lopettaneet nämä valmistukset, niin sitten on
+matkatavaroiden vuoro, sanoi setäni; ne pitää jakaa kolmeen eri
+osaan, joista yksi jokaiselle meistä. Puhun vain särkyvistä
+kapineistamme.</p>
+
+<p>Rohkea professori ei nähtävästi lukenut meitä näiden
+viimeksimainittujen joukkoon.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu, sanoi hän, ottakoon työkalut ja osan ruokatavaroistamme;
+sinä, Akseli, saat ottaa toisen osan ruokatavaroista ja aseet, ja
+minä otan viimeisen osan ruokatavaroistamme sekä varovasti pidettävät
+tieteelliset kojeet.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs vaatteet sitten, sanoin minä, ja tämä paljous köysiä ja
+portaita, kuka ne ottaa?</p>
+
+<p>&mdash; Ne tulevat itsestänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Millä tavalla?</p>
+
+<p>&mdash; Sen saat nähdä.</p>
+
+<p>Setäni ryhtyi nopeasti ja epäröimättä tehokkaisiin toimenpiteisiin.
+Hänen käskystänsä kokosi Hannu kaikki vähemmän särkyvät tavarat
+yhteen ainoaan myttyyn, joka sidottiin lujasti kokoon ja muitta
+mutkitta syöstiin syvyyteen.</p>
+
+<p>Kuulin selvästi suhinan mytyn pudotessa ammottavaan syvyyteen.
+Kumartuen katsomaan kuiluun tarkasti setäni tyytyväisen näköisenä
+kapineiden alasmenoa, eikä noussut, ennenkuin ne olivat kadonneet
+näkyvistä.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! sanoi hän. Nyt on meidän vuoromme.</p>
+
+<p>Minä kysyn jokaiselta tervejärkiseltä ihmiseltä, oliko mahdollista
+kuulla sellaisia sanoja kauhistumatta? Professori sitoi selkäänsä
+tavaramytyn, jossa oli tieteelliset koneet. Hannu otti työkalut ja
+minä aseet. Laskeutuminen alkoi seuraavassa järjestyksessä: Hannu
+ensin, sitten setäni ja minä viimeiseksi. Alaslaskeutuminen tapahtui
+mitä syvimmässä äänettömyydessä, jonka keskeytti ainoastaan joku
+kiviliuska, joka vieri alas ja syöksi pohjattomuuteen.</p>
+
+<p>Annoin itseni niin sanoakseni liukua alas, toisella kädelläni
+pitäen lujasti kiinni kaksinkertaisesta köydestä, ja toisella
+nojaten rautakärkiseen keppiini. Yksi ainoa ajatus vaivasi minua:
+pelkäsin, että se kivi, jossa köysi oli kiinni, lohkeaisi. Köysi
+näytti arveluttavan heikolta kannattamaan kolmea henkeä, ja käytin
+sitä niin vähän kuin mahdollista, vaappuen merkillisellä tavalla
+esiinpistävillä laavankappaleilla, joihin koetin tarttua jaloillani.</p>
+
+<p>Kun jokin näistä epäluotettavista jalansijoista järkkyi Hannun
+jalkojen alla, sanoi hän vakaisella äänellänsä:</p>
+
+<p>&mdash; Huomatkaa!</p>
+
+<p>&mdash; Huomatkaa! todisti setäni saksaksi.</p>
+
+<p>Puolen tunnin kuluttua olimme tulleet tasaiselle kallionkappaleelle,
+joka oli lujasti kiinni maanalaisen torven seinässä.</p>
+
+<p>Hannu veti köyden toisesta päästä, ja toinen pää nousi ylöspäin,
+kunnes se päästyään kiinnityspaikan sivu putosi alas, tuoden
+mukanansa vaarallisen sateen tahi paremmin sanoen raesateen pieniä
+kiviä ja laavanmuruja.</p>
+
+<p>Kun kurotin katsomaan alas ahtaalta tasaiselta paikaltamme, niin
+huomasin, että tämän reiän pohja ei ollut vielä näkyvissä.</p>
+
+<p>Köysi kiinnitettiin taas samalla tavalla, ja toisen puolen tunnin
+kuluttua olimme joutuneet kahtasataa jalkaa syvemmälle.</p>
+
+<p>En tiedä, olisiko kukaan geologi voinut edes yrittääkään tällaisen
+alaslaskeutumisen ohessa tutkia ympärillä olevien esineiden
+laatua. Minua ei liikuttanut vähääkään, olivatko nämä kerrokset
+plioseeniä, mioseenia, eosiiniä, liitua, juraa, triasta, permiläistä,
+kivihiilikerrosta, devonia, siluria tahi muuta.<a name="FNanchor_40" id="FNanchor_40"></a><a href="#Footnote_40" class="fnanchor">[40]</a> Mutta professori
+teki epäilemättä havaintojansa ja muistiinpanojansa, sillä kun kerran
+seisahduimme, sanoi hän minulle:</p>
+
+<p>&mdash; Kuta kauemmaksi menen, sitä varmemmaksi käy vakaumukseni. Näiden
+tuliperäisien seutujen laatu vahvistaa täydellisesti Davyn teorian.
+Nyt olemme alkukauden maassa, missä kemiallinen ilmiö, metallien
+syttyminen yhtymisestä ilman ja veden kanssa, on tapahtunut. Minä
+väitän jyrkästi, ettei maan keskustulta olekaan. Saammehan muutoin
+nähdä.</p>
+
+<p>Aina vain sama loppulause. Sen kyllä ymmärtää, ettei minua haluttanut
+väittää häntä vastaan. Kun olin ääneti, selitti setäni vaitioloni
+myöntymiseksi, ja laskeutuminen alkoi uudestaan.</p>
+
+<p>Kolmen tunnin kuluttua ei reiän pohjaa vieläkään näkynyt. Kun
+katsoin ylöspäin, saatoin vielä erottaa sen suun, joka kumminkin
+silminnähtävästi pieneni. Sen seinät alkoivat lähestyä toisiansa
+käyden hiukan loivemmiksi. Pimeys tiheni vähitellen.</p>
+
+<p>Sillävälin laskeuduimme alinomaa alemmaksi; kivet, jotka seinistä
+irtautuivat, putosivat mielestäni heikommasti jyristen, ja luulin,
+että ne saavuttivat syvyyden pohjan pikemmin kuin sitä ennen.</p>
+
+<p>Olin tarkoin laskenut, kuinka usein olimme muuttaneet köyttämme, ja
+saatoin siis tarkoin tietää, kuinka syvällä olimme ja kuinka pitkä
+aika oli kulunut.</p>
+
+<p>Neljätoista kertaa olimme uudistaneet saman tempun, jota aina kesti
+puoli tuntia. Aikaa oli siis kulunut seitsemän tuntia, sekä levätessä
+puoli neljättä tuntia, eli yhteensä kymmenen ja puoli tuntia. Olimme
+lähteneet kello yksi, ja nyt pitäisi siis kellon olla yksitoista.
+Mitä syvyyteen tulee, jonka olimme saavuttaneet, niin tämä
+neljätoista muuttoa kahdensadan jalan pituisella köydellä tekivät
+yhteensä kaksituhatta kahdeksansataa jalkaa. Tässä silmänräpäyksessä
+kuului Hannun ääni:</p>
+
+<p>&mdash; Seis! sanoi hän.</p>
+
+<p>Minä seisahduin juuri kun olin potkaisemaisillani setääni päähän.</p>
+
+<p>&mdash; Me olemme perillä, sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Missä? kysyin minä liukuen hänen luokseen.</p>
+
+<p>&mdash; Pystysuoran aukon pohjalla.</p>
+
+<p>&mdash; Eikö ole uloskäytävää?</p>
+
+<p>&mdash; Voin erottaa jonkinlaisen käytävän, joka vie oikealle. Saammepahan
+huomenna nähdä. Syökäämme nyt ensin illallista ja levätkäämme sitten.</p>
+
+<p>Ei ollut vielä täydellisesti pimeä. Me aukaisimme eväspussimme,
+söimme ja paneuduimme maata kivistä ja laavankappaleista tehdylle
+vuoteelle niin hyvin kuin taisimme.</p>
+
+<p>Kun laskemin selälleni ja aukaisin silmäni, näin kiiltävän pisteen
+tämän jättiläiskaukoputkeksi muuttuneen kolmentuhannen jalan pituisen
+torven päässä.</p>
+
+<p>Se oli tähti, laskuni mukaan eräs Pienen Otavan tähtiä.</p>
+
+<p>Sen jälkeen vaivuin sikeään uneen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XVIII" id="XVIII">XVIII</a></h2>
+
+
+<p>Kello kahdeksan aamulla valonsäde herätti meidät. Tuhannet
+särmät seinien laava-aineessa heijastivat sen säihkyvänä sateena
+ympärillemme.</p>
+
+<p>Valo oli niin kirkas, että saatoimme erottaa ympärillä olevat esineet.</p>
+
+<p>&mdash; No, Akseli, mitä tästä sanot? huudahti setäni, hieroen käsiänsä.
+Oletko milloinkaan nukkunut rauhallisemmin talossamme Kuninkaankadun
+varrella? Et. Täällä ei kuulu mitään kärryjen jyrinää, ei kulkevien
+kaupustelijoiden huutoja eikä soutajain riitelemistä!</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä olemme rauhassa tämän kaivon pohjalla, mutta juuri
+tässä rauhassa on jotakin kauhistuttavaa.</p>
+
+<p>&mdash; Herra varjelkoon! huusi setäni, jos nyt jo olet peloissasi, niin
+miten sitten lopussa käy? Emmehän ole tunkeutuneet maan sisustaan
+vielä tuumankaan vertaa.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitatte?</p>
+
+<p>&mdash; Minä vain tarkoitan, että olemme vasta ennättäneet saaren pinnan
+kohdalle! Tämä pystysuora pitkä reikä, joka päättyy Sneffels'in
+aukkoon, ulottuu likimäärin meren pinnan kohdalle.</p>
+
+<p>&mdash; Oletteko varma siitä?</p>
+
+<p>&mdash; Olen ihan varma. Katso ilmapuntaria.</p>
+
+<p>Elohopea, joka oli vähitellen noussut lasiputkessa, oli todellakin
+seisahtunut yhdeksänkolmatta tuuman korkeudelle.</p>
+
+<p>&mdash; Näethän, sanoi professori, että meillä ei vielä ole kuin yhden
+atmosfäärin paino, ja haluaisin vain, että ilmapuntarin sijasta
+saisimme käyttää manometriä.</p>
+
+<p>Ilmapuntari kävikin todella tarpeettomaksi, kun ilman paino tulisi
+suuremmaksi kuin mitä se oli meren pinnan kohdalla.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta, sanoin minä, eikö ole pelättävissä, että tämä alituisesti
+kasvava paino käy meille tuskalliseksi?</p>
+
+<p>&mdash; Ei, me astumme hitaasti alaspäin, ja keuhkomme tottuvat
+hengittämään enemmän kokoonpuserrettua ilmaa. Ilmapallolla
+kulkijat eivät lopullisesti saa kylliksensä ilmaa, kun he kohoavat
+yläilmoihin, kun sitä vastoin me saamme sitä ehkä liiaksikin, mutta
+siitä minä pidän. Älkäämme hukatko yhtään silmänräpäystä. Missä on se
+tavarakäärö, joka pudotettiin edeltäkäsin vuoren sisään?</p>
+
+<p>Nyt muistin, että edellisenä iltana olimme turhaan etsineet sitä.
+Setäni kysyi sitä Hannulta, joka, katseltuaan ympärilleen linnustajan
+terävällä katseella, vastasi:</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla ylhäällä!</p>
+
+<p>Käärö oli todellakin tarttunut kallion syrjään sata jalkaa päämme
+yläpuolella. Islantilainen kiipesi ylös sukkelasti kuin kissa, ja
+muutaman minuutin perästä hän pudotti tavaramytyn alas luoksemme.</p>
+
+<p>&mdash; Syökäämme nyt aamiaista, sanoi setäni, ja syökäämme niinkuin
+pitkälle matkalle lähtevät.</p>
+
+<p>Korput ja kuivattu liha kostutettiin viinan sekaisella vedellä.</p>
+
+<p>Syötyämme otti setä taskustansa havaintomuistikirjansa, tutki
+kojeitansa ja kirjoitti:</p>
+
+<p>
+Maanantaina heinäkuun 1 p:nä 1863.
+<br />
+Kronometri: 8 t. 17 min. a.p.<br />
+Barometri: 29 tuum. 7 linj..<br />
+Lämpömittari: 6 ast.<br />
+Suunta: I. Ka.<br />
+</p>
+
+<p>Viimeinen muistutus koski pimeätä käytävää, jonka ilmansuuntaa
+kompassi osoitti.</p>
+
+<p>&mdash; No nyt, Akseli, sanoi professori innokkaasti, nyt me todella
+alamme laskeutua maan uumeniin. Siis nyt tällä hetkellä alkaa
+matkamme.</p>
+
+<p>Näin sanoen otti setäni toiseen käteensä Ruhmkorffin koneen, joka
+riippui hänen kaulassaan, ja yhdisti toisella sähkövirran lyhdyn
+lasitorveen, jolloin kirkas vala poisti pimeyden käytävästä. Tämä
+nerokas koje, jolla me saimme syntymään keinotekoisen päivänvalon,
+salli meidän kulkea eteenpäin tulenarkojen kaasujenkin lävitse.</p>
+
+<p>&mdash; Eteenpäin! sanoi setäni.</p>
+
+<p>Jokainen otti taas taakan selkäänsä. Hannu otti vierittääkseen
+kääröä, jossa vaatteet ja köydet olivat, minkä jälkeen kuljimme
+käytävään, minä viimeisenä.</p>
+
+<p>Kun meidän piti mennä tuohon pimeään aukkoon, katselin vielä kerran
+tuon suunnattoman putken läpi islantilaista taivasta, jota kenties en
+enää tulisi näkemään.</p>
+
+<p>Kun vuori viimeisen kerran syöksi tulta v. 1229, oli laava-aine
+murtanut itselleen kulkuväylän tämän tunnelin kautta ja oli
+päällystänyt sen sisustan paksulla loistavalla kerroksella, josta
+sähköinen valo heijastui satakertaisesti.</p>
+
+<p>Kulkiessa oli vaikeinta pitää varansa, ettei liian kiivaasti luisunut
+45 asteen jyrkännettä myöten. Kaikeksi onneksemme oli käytävässä
+epätasaisuuksia, syvennyksiä ja korkeampia paikkoja, jotka olivat
+meille portaina, ja meidän tarvitsi vain astua alaspäin ja antaa
+tavaroidemme vieriä, sidottuna kiinni pitkään köyteen.</p>
+
+<p>Mutta se, mikä oli jalkojemme alla portaina, muuttui seinillä
+tippukiveksi. Paikoittain oli kuohkeassa laava-aineessa pieniä
+pyöreitä rakkoja; tummat, läpikuultavilla lasipisaroilla koristetut
+ukonkivikiteet, jotka riippuivat holvissa ikäänkuin lamput päällämme,
+näyttivät syttyvän tuleen, kun menimme ohitse. Olisi voinut
+luulla, että syvyyden haltijat valaisivat ilotulilla asumuksensa
+vastaanottaakseen vieraita maan päältä.</p>
+
+<p>&mdash; Tämähän on kaunista! lausuin vastoin tahtoani. Katsokaapa, setä,
+mikä näky! Ettekö ihmettele näitä muunnoksia laava-aineessa, joka
+huomaamattomin vivahduksin vaihtelee ruskean punaisesta loistavan
+keltaiseen? Katsokaapa noita kiteitä, jotka ovat ikäänkuin loistavat
+pallot!</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Niinkö arvelet, Akseli? sanoi setäni. Mielestäsi tämä
+on loistavaa, poikani! Mutta toivonpa, että saat nähdä parempaakin.
+Käykäämme eteenpäin!</p>
+
+<p>Pikemmin hänen olisi ollut syytä sanoa "luisukaamme", sillä ilman
+mitään vaivaa tulimme alas vieruja myöten. Tämähän oli Vergiliuksen
+mainitsema <i>facilis descensus Averni</i>.<a name="FNanchor_41" id="FNanchor_41"></a><a href="#Footnote_41" class="fnanchor">[41]</a> Kompassi, jota minä usein
+katsoin, osoitti järkähtämättä kaakosta luoteeseen; laavakäytävä ei
+kääntynyt mihinkään päin, vaan kulki muuttumattoman suoraa linjaa.</p>
+
+<p>Sillävälin ei lämpö lisääntynyt sanottavasti, mikä seikka todisti
+Davyn teorian oikeaksi, ja usein katselin ihmetellen lämpömittariin.
+Kahden tunnin kuluttua se ei osoittanut enempää kuin kymmenen
+astetta, s.o. neljän asteen lisääntymistä, joka saattoi minut
+ajattelemaan, että laskeutumisemme tapahtui enemmän vaakasuoraan
+kuin pystysuoraan suuntaan. Sitäpaitsi saataisiin, helposti
+selville, kuinka syvälle olimme saapuneet. Professori mittasi tien
+inklinatsioni- ja deviatsionikulmat,<a name="FNanchor_42" id="FNanchor_42"></a><a href="#Footnote_42" class="fnanchor">[42]</a> mutta piti mittauksen
+tulokset omina tietoinaan.</p>
+
+<p>Kello kahdeksan aikaan illalla hän antoi pysähdysmerkin, ja Hannu
+istui heti. Lamppumme kiinnitettiin esiinpistävään laavakappaleeseen.
+Olimme luolan tapaisessa aukossa, josta ei puuttunut raitista
+ilmaa; päinvastoin tunsimme tuulenhenkäyksiä. Mikähän mahtoi olla
+niiden aiheuttajana? Sitä seikkaa en kuitenkaan ruvennut tällä
+kertaa aprikoimaan, sillä väsymys ja nälkä heikonsivat minua, niin
+etten jaksanut ajatella mitään. Seitsemäntuntinen yhtämittainen
+laskeutuminen jyrkkää rinnettä ei voi tapahtua ilman ruumiinvoimain
+vähenemistä, ja minun voimani olivat jo lopussa. Suureksi
+huojennuksekseni siis kuulin sanan: "Seis!" Hannu järjesti aterian
+laavankappaleelle, ja söimme kaikki hyvällä ruokahalulla. Mutta yksi
+asia huoletti minua: vesivarastomme oli puoleksi kulunut. Setäni
+luotti maanalaisiin lähteisiin, joista voisimme uudestaan täyttää
+pullomme, mutta tähän asti ei niitä ollut näkynyt, enkä voinut olla
+huomauttamatta sedälleni tästä.</p>
+
+<p>&mdash; Sitäkö kummastelet, ettei lähteitä ole vielä löytynyt? sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Olen siitä asiasta sangen levoton. Meillä ei ole vettä kuin
+viideksi päiväksi.</p>
+
+<p>&mdash; Ole huoleti, Akseli, minä takaan, että löydämme vettä, vieläpä
+enemmän kuin tarvitsemmekaan.</p>
+
+<p>&mdash; Milloin?</p>
+
+<p>&mdash; Niin pian kuin olemme päässeet tämän laavakerroksen ohi. Kuinka
+luulisit veden pääsevän tällaisten seinien läpi?</p>
+
+<p>&mdash; Mutta tämä käytävä ulottuu kenties sangen syvälle, ja minusta
+tuntuu, kuin emme vielä olisi laskeutuneet kovinkaan syvälle.</p>
+
+<p>&mdash; Miksi sinä niin luulet?</p>
+
+<p>&mdash; Siksi, että lämpö olisi suurempi, jos olisimme syvällä maan
+sisustassa.</p>
+
+<p>&mdash; Sinun otaksumasi mukaan, vastasi setäni. Mitä lämpömittari
+osoittaa?</p>
+
+<p>&mdash; Tuskin viittätoista astetta; se on siis noussut ainoastaan
+yhdeksän astetta sen jälkeen kun lähdimme.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä, tee sitten johtopäätöksesi!</p>
+
+<p>&mdash; Se on seuraava: mitä tarkimpien havaintojen mukaan lämpö lisäytyy
+maan sisässä asteen verran joka sadalta jalalta. Mutta erikoiset
+paikalliset olosuhteet saattavat tässä vaikuttaa; esimerkiksi
+Jakutskissa Siperiassa on huomattu, että lämpö lisäytyy asteen
+joka kolmeltakymmeneltäkuudelta jalalta. Tämä erotus riippui
+nähtävästi vuorien lämmönjohtamiskyvystä, ja tahtoisin sen
+lisäksi mainita, että on huomattu lämmön lisäytyvän sammuneen
+tulivuoren läheisyydessä ja gneissin läpi ainoastaan asteen joka
+sadaltakahdeltakymmeneltäviideltä jalalta. Ottakaamme vaari tästä
+viimeisestä otaksumasta, joka on parhaiten meille soveltuva, ja
+laskekaamme sen mukaan.</p>
+
+<p>&mdash; Laske, poikaseni.</p>
+
+<p>&mdash; Ei ole mikään sen helpompaa, sanoin minä, ja kirjoitin muutamia
+numeroita muistikirjaani. Yhdeksän kertaa sataviisikolmatta jalkaa on
+tuhannensadanviidenkolmatta jalan syvyys.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan oikein.</p>
+
+<p>&mdash; No siis?</p>
+
+<p>&mdash; No, minun laskujeni mukaan olemme kymmenentuhatta jalkaa
+merenpintaa alempana.</p>
+
+<p>&mdash; Onko se mahdollista?</p>
+
+<p>&mdash; O, muutoin eivät numerot olekaan enää numeroita!</p>
+
+<p>Professorin laskut pitivät paikkansa. Olimme jo kuuttatuhatta
+jalkaa syvemmällä kuin minne ihmiset koskaan ovat päässeet. Olimme
+kuuttatuhatta jalkaa syvemmällä kuin Kitz-Bahlin kaivokset Tyrolissa
+sekä samanlaiset kaivokset Württembergissä ja Böhmissä.</p>
+
+<p>Ilma, jonka näin syvällä olisi pitänyt olla kahdeksankymmenen asteen
+lämpöistä, oli tuskin viisitoista-asteista, seikka, joka antoi
+minulle paljon ajattelemisen aihetta.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XIX" id="XIX">XIX</a></h2>
+
+
+<p>Seuraavana päivänä, tiistaina heinäkuun 2:sena, jatkettiin
+laskeutumista. Me kuljimme yhä vielä laavakäytävää, joka muodosti
+luonnollisia tasaisesti viettäviä rappusia, ikäänkuin kaltevia
+portaita, joita tavataan vanhoissa rakennuksissa. Siten laskeuduttiin
+kello 12.17 asti päivällä, jolloin saavutimme Hannun, joka oli
+seisahtunut vähää ennen.</p>
+
+<p>&mdash; Vihdoinkin, sanoi setäni, olemme päässeet tämän savupiipun pohjaan.</p>
+
+<p>Katsoin ympärilleni. Olimme tienhaarassa, josta alkoi kaksi tietä,
+kumpikin ahtaita ja pimeitä. Kumpaako nyt piti seurata? Sitä oli
+vaikea päättää.</p>
+
+<p>Setäni ei tahtonut näyttää epätietoiselta minun eikä oppaankaan
+silmissä; hän osoitti siis idänpuolista käytävää, ja pian olimme
+kaikki kolme lähteneet sitä tietä.</p>
+
+<p>Vaikea olisi muutoin ollut harkitsemalla päättää, kumpaako näistä
+seuraisi, sillä ei kummassakaan ollut mitään merkkiä, josta olisi
+voinut tehdä joitakin johtopäätöksiä; siinä täytyi jättäytyä kokonaan
+sattuman varaan.</p>
+
+<p>Tämän uuden käytävän kaltevuus oli tuskin huomattava, ja sen
+läpileikkauspinta oli varsin erilainen. Joskus avautui eteemme
+jakso kaariholveja, jotka muistuttivat huippukaarisia goottilaisia
+kirkkoja. Keskiajan taiteilijat olisivat voineet täällä tutkia tämän
+rakennustyylin kaikkia muotoja. Etäämpänä jouduimme roomalaisten
+tynnyriholvien alle, joiden vahvat tukevat patsaat näyttivät taipuvan
+niiden painosta. Muutamin paikoin tuli näiden holvien sijaan ahtaita
+solia, ikäänkuin majavanpesiä, jotka pakottivat meidät kulkemaan
+ryömimällä ahtaiden aukkojen läpi.</p>
+
+<p>Lämpö pysyi kohtuullisena. Ajattelin vastoin tahtoani sen voimaa
+siihen aikaan, kun Sneffelsin syöksemä laava-aine kulki tämän kanavan
+kautta, joka nyt oli niin hiljainen. Kuvittelin mielessäni, kuinka
+tuliset virrat murtuivat käytävän kulmiin, ja kuinka tulikuumat
+höyryt puristuivat kokoon tässä ahtaassa reiässä!</p>
+
+<p>&mdash; Kunhan vain ei vuori vanhoilla päivillänsä rupeaisi
+hulluttelemaan! tuumin itsekseni.</p>
+
+<p>Näitä tuumiani en ilmoittanut setä Lidenbrockille, sillä hän ei
+olisi ymmärtänyt niitä; hänen ainoa ajatuksensa oli vain mennä
+eteenpäin. Hän käveli, luisui, jopa kieriskeli eteenpäin, alati niin
+luottavaisena, että se oli suoraan sanoen ihmeteltävää.</p>
+
+<p>Käveltyämme tuntematta suurtakaan väsymystä, olimme kello kuuden
+aikaan kulkeneet kaksi penikulmaa etelään päin, mutta tuskin neljättä
+osaakaan alaspäin.</p>
+
+<p>Setäni antoi levähdysmerkin. Söimme paljoa puhumatta ja nukuimme
+liikoja miettimättä.</p>
+
+<p>Varustuksemme yötä varten olivat varsin yksinkertaiset, ja
+matkapeite, johon kukin meistä kääriytyi makaamaan, oli ainoa
+vuoteemme. Ei tarvinnut pelätä kylmää eikä päällekarkausta.
+Matkustajat, jotka kulkevat Afrikan erämaissa tahi uuden mantereen
+aarniometsissä, ovat pakotetut vuorotellen valvomaan toisten
+maatessa; täällä sitävastoin oli täydellinen yksinäisyys; ei ollut
+villi-ihmisiä eikä petoja.</p>
+
+<p>Aamulla heräsimme terveinä ja levänneinä. Matkaa jatkettiin
+laavatietä myöten kuten ennenkin, mutta oli tahdotonta tutkia
+maanlaatua niillä seuduilla, jossa kuljimme. Sen sijaan että tiemme
+olisi laskeutunut maan sisuksiin päin, se näytti kulkevan aivan
+vaakasuoraan; luulinpa huomanneeni, että se kohosi ylös maan pintaan
+päin. Tämä käytävän suunnan muuttuminen alkoi kello kymmenen aikaan
+olla niin huomattava, ja niin väsyttäväkin, että minun täytyi
+hiljentää käyntiäni.</p>
+
+<p>&mdash; No, Akseli? kysyi professori malttamattomasti.</p>
+
+<p>&mdash; En jaksa kulkea enää, vastasin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Astuttuasi kolme tuntia oivallista tietä myöten?</p>
+
+<p>&mdash; Oivallista kyllä, sitä en tahdo kieltää, mutta varmaan väsyttävää.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Kävellä alamäkeä!</p>
+
+<p>&mdash; Eipä, kun nousta ylämäkeä, jos suvaitsette.</p>
+
+<p>&mdash; Noustako ylöspäin! sanoi setäni kohottaen olkapäitään.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä. Puolen tunnin ajan on kaltevuus vähentynyt, ja jos
+tällaista kulkua kestää vielä pitemmältä, niin tulemme varmaan
+takaisin Islantiin.</p>
+
+<p>Professori pudisti päätään tahtomatta uskoa tätä todeksi. Koetin
+taas jatkaa keskustelua, mutta hän ei vastannut mitään, vaan antoi
+lähtömerkin. Näin varsin hyvin, ettei hänen äänettömyyteensä ollut
+muuta syytä kuin se, että hän oli hyvin huonolla tuulella.</p>
+
+<p>Siispä otin uljaasti taakkani ja seurasin kiireesti Hannua, joka
+astui setäni jäljessä. Pidin kunnia-asianani, etten jäisi jälkeen,
+ja koetin varoa, ettei toverini pääsisi näkymättömiin; vapisin
+ajatellessani, että eksyisin tässä maanalaisessa harhasokkelossa.</p>
+
+<p>Vaikka kulku tien kohoamisen kautta kävi yhä vaivalloisemmaksi,
+lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että lähenin maan pintaa. Tämä
+toivo vahvistui joka askeleella, ja iloitsin ajatellessani, että
+saisin vielä nähdä pikku Graübenini.</p>
+
+<p>Keskipäivällä tapahtui käytävän seinien ulkonäössä muutos, jonka
+minä huomasin siitä, että sähkövalon heijastus niistä väheni.
+Laavapeitteen jälkeen seurasi luonnollisia kallioita, jotka olivat
+kaltevina ja usein pystysuorinakin kerroksina. Me olimme keskellä
+siluurista kautta.<a name="FNanchor_43" id="FNanchor_43"></a><a href="#Footnote_43" class="fnanchor">[43]</a></p>
+
+<p>&mdash; On selvää, sanoin minä, että nämä kerrostumat ovat muodostuneet
+toisella maailmankaudella liuskakivestä, kalkista ja hiekkakivestä!
+Me käännämme selkämme graniittipohjalle! Mehän teemme aivan kuin
+lähtisimme Hampurista Hannoverin kautta Lyypekkiin.</p>
+
+<p>Olisi ollut parempi vaieta näistä huomioista, mutta innostukseni
+geologiaan oli suurempi kuin viisauteni, joten setäni kuuli puheeni.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä on hätänä? kysyi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa, sanoin, ja osoitin hänelle hiekka- ja
+kalkkikivikerrosta, sekä ensimmäisiä merkkejä liuskakiven kaltaisista
+vuorilajeista.</p>
+
+<p>&mdash; No entä sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Olemme tulleet sille maailmankaudelle, jolloin ensimmäiset kasvit
+ja eläimet syntyivät.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Niinkö luulet?</p>
+
+<p>&mdash; Mutta katsokaapa! Tarkastakaa, tutkikaa!</p>
+
+<p>Pyysin professoria valaisemaan lampullansa käytävän seinää ja odotin,
+että hän sanoisi jotakin hämmästyksissään; mutta hän ei virkkanut
+sanaakaan, vaan jatkoi kulkuansa eteenpäin.</p>
+
+<p>Oliko hän ymmärtänyt sanojani vai ei? Kävikö hänen kunnialleen setänä
+ja oppineena miehenä tunnustaa erehtyneensä valitessaan tämän itäisen
+käytävän, vai oliko hän päättänyt tutkia sen perille saakka? Se vain
+oli selvää, että olimme jättäneet laava-aineen kulkuväylän ja ettei
+tämä käytävä voinut viedä Sneffelsin ahjoon.</p>
+
+<p>Kysyin itseltäni, enkö pannut liian suurta painoa tälle maakerroksien
+vaihtumiselle. Enkö pettänyt itseäni? Kuljimmehan todella niiden
+kalliokerroksien läpi, jotka ovat graniittipohjalla.</p>
+
+<p>&mdash; Jos vain minä olen oikeassa, niin minun täytyy löytää joitakin
+ikivanhojen kasvien jätteitä, ja silloin asia on varma. Etsikäämme!</p>
+
+<p>En ollut kulkenut sataakaan askelta ennenkuin silminnähtävät
+todistukset olivat edessäni. Siluurisella aikakaudella oli merissä
+enemmän kuin tuhatviisisataa eri kasvi- ja eläinlajia. Jalkani, jotka
+olivat tottuneet kovaan laava-aineeseen, polkivat nyt tomua, joka oli
+syntynyt ruohojen ja simpukkain jätteistä, ja seinillä näkyi selvästi
+jälkiä fucus- ja lycopodium-kasveista.<a name="FNanchor_44" id="FNanchor_44"></a><a href="#Footnote_44" class="fnanchor">[44]</a></p>
+
+<p>Professori Lidenbrock ei voinut erehtyä näistä, mutta hän ummisti
+silmänsä jatkaen matkaansa yhtä kiireesti kuin ennenkin. Tämähän oli
+itsepäisyyttä, joka meni kaikkien rajojen yli, enkä voinut enää sitä
+kärsiä. Otin käteeni täydellisesti säilyneen näkinkengän kuoren,
+joka oli melkein samanlainen kuin nykyajan Oniscus,<a name="FNanchor_45" id="FNanchor_45"></a><a href="#Footnote_45" class="fnanchor">[45]</a> menin sitten
+setäni luo ja sanoin hänelle:</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa tätä!</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä näkyy, sanoi hän tyynesti, se on simpukan kuori, joka
+kuuluu trilobitien<a name="FNanchor_46" id="FNanchor_46"></a><a href="#Footnote_46" class="fnanchor">[46]</a> hävinneeseen sukuun. Ei sen enempää!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta ettekö päätä sen johdosta...?</p>
+
+<p>&mdash; Samaa kuin sinäkin? Päätän kyllä. Olemme jättäneet graniittipohjan
+ja laava-aineen kulkuväylän. Onpa mahdollista, että olen erehtynyt,
+mutta en ole siitä vakuutettu, ennenkuin olen päässyt tämän käytävän
+päähän.</p>
+
+<p>&mdash; Se on oikein, setä, että teette niin, ja minä hyväksyisin
+menettelynne, jollei meitä uhkaisi vaara.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Veden puute. &mdash; Meidän pitää jakaa se määrättyihin päiväannoksiin!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XX" id="XX">XX</a></h2>
+
+
+<p>Oli todellakin välttämätöntä säästää juomavettä, sillä illallista
+syödessämme huomasin, ettei sitä voinut riittää enemmäksi kuin
+kolmeksi päiväksi. Sen lisäksi tuli vielä sekin harmi, että meillä
+oli sangen vähän toivoa löytää mitään lähdettä näissä tämän
+maailmankauden muodostamissa kerroksissa.</p>
+
+<p>Koko seuraavan päivän käytävän holvit yhä kaareutuivat yllämme, ja
+kuljimme virkkaen tuskin sanaakaan. Me aloimme muuttua melkein yhtä
+vaiteliaiksi kuin Hannukin.</p>
+
+<p>Tie ei kohonnut, ei ainakaan sanottavasti; välistä se näytti
+viettävän alaspäinkin. Mutta tämä tuskin huomattava suunnanmuutos ei
+voinut rauhoittaa professoria, sillä maakerroksien laatu pysyi aivan
+muuttumattomana.</p>
+
+<p>Seinien liuska- ja kalkkikivikerrokset sekä vanha punainen hiekkakivi
+välkkyivät komeasti sähkölyhtymme kirkkaassa valossa. Olisi voinut
+luulla olevansa avatussa malmisuonessa keskellä Devonshireä, josta
+tällaiset maakerrokset ovat saaneet nimensäkin.<a name="FNanchor_47" id="FNanchor_47"></a><a href="#Footnote_47" class="fnanchor">[47]</a></p>
+
+<p>Loistavat marmorilajit peittivät käytävän seiniä; muutamat lajit
+olivat agaatti-harmaita, täynnä kummallisia valkoisia suonia,
+toiset ruusunpunaisia tahi keltaisia, punapilkkuisia; etäämpänä oli
+näytteitä tummista puna- ja ruskeapilkkuisista lajeista, joissa
+kalkkikivi aikaansai kauniita värivivahduksia.</p>
+
+<p>Suurimmassa osassa näitä marmorilajeja oli ikivanhojen eläimien
+jälkiä. Eilisestä päivästä alkaen oli kehitys selvästi edistynyt.</p>
+
+<p>Trilobiittien asemesta huomasin kehittyneempien lajien jätteitä,
+muiden ohessa <i>Ganoidi</i>-kaloja,<a name="FNanchor_48" id="FNanchor_48"></a><a href="#Footnote_48" class="fnanchor">[48]</a> sekä noita varhaisimpia
+<i>Sauropteris</i>-eläimiä,<a name="FNanchor_49" id="FNanchor_49"></a><a href="#Footnote_49" class="fnanchor">[49]</a> joiden paleontologit ovat huomanneet
+olevan matelijoiden ensimmäisiä muotoja. Devonisissa merissä eli
+suuri määrä tällaisia, ja niitä sortui tuhansittain uudempien
+kerrosten alle.</p>
+
+<p>Oli siis aivan selvää, että nousimme ylöspäin eläimellisen elämän
+astuimia myöten, joiden korkeimmalla portaalla ihminen on. Mutta
+professori ei näkynyt välittävän siitä.</p>
+
+<p>Hän odotti kahta asiaa: että ilmaantuisi jyrkkä rotko, joka sallisi
+hänen taas jatkaa alaspäin, tahi että vastaamme tulisi jokin este,
+joka keskeyttäisi hänen kulkunsa tätä tietä myöten. Mutta ilta tuli
+tämän toivon täyttymättä.</p>
+
+<p>Perjantaina painui vähäinen retkikuntamme yhä syvemmälle käytävän
+sokkeloihin; yöllä aloin jo tuntea janon tuskaa.</p>
+
+<p>Kymmenen tunnin kävelyn jälkeen huomasin, että lampun valo ei enää
+heijastunutkaan seinistä. Marmorin, liuska-, kalkki- ja hiekkakiven
+sijaan peitti seiniä tumma kiiltämätön aine. Eräässä paikassa, missä
+tunneli oli ahdas, nojausin vasempaa seinää vastaan, ja kun vedin
+käteni takaisin, oli se aivan musta. Minä tarkastin seinää likemmin
+ja huomasin, että olimme keskellä kivihiili-aarniota.<a name="FNanchor_50" id="FNanchor_50"></a><a href="#Footnote_50" class="fnanchor">[50]</a></p>
+
+<p>&mdash; Kivihiili-aarnio! huudahdin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Aarnio ilman työmiehiä, vastasi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Oh, kukapa sen niin tietää?</p>
+
+<p>&mdash; Sen tiedän minä, vastasi setäni lyhyesti, ja olen varma siitä,
+että tämä käytävä, joka vie hiilikerroksien lävitse, ei ole
+ihmiskätten työtä. Mutta on yhdentekevää, olipa se luonnon muodostama
+taikka ei. Nyt on ruoka-aika; sentähden syökäämme.</p>
+
+<p>Hannu otti esiin vähän ruokaa; söin vain hiukkasen, mutta join
+sen vähäisen vesitilkan, joka oli minun osani. Oppaamme pullo oli
+puolillansa vettä ja siinä oli kaikki, mitä oli jäljellä kolmen
+hengen janon sammuttamiseksi.</p>
+
+<p>Syötyämme kääriytyivät matkatoverini peitteisiinsä, saadakseen unesta
+virkistystä vaivoillensa. Minä puolestani en nukkunut, vaan luin
+aamuun asti.</p>
+
+<p>Kello kuuden aikaan lauantaina lähdimme taas matkaan. Kahdenkymmenen
+minuutin kuluttua tulimme avaraan aukeamaan, ja ymmärsin silloin,
+etteivät ihmiskädet olleet voineet kaivaa tätä kaivosta, sillä holvit
+olisivat siinä tapauksessa olleet pönkitetyt. Oli varsin ihmeellistä,
+että ne vielä voivat olla pystyssä.</p>
+
+<p>Luola oli sataa jalkaa leveä ja sataaviittäkymmentä korkea. Se oli
+syntynyt jonkin maanalaisen liikunnon vaikutuksesta; kestämättä
+jotakin voimallista sysäystä oli maankuori auennut ja tehnyt tämän
+suuren aukon, johon nyt ensimmäisen kerran tunkeusi maanpinnan
+asukkaita.</p>
+
+<p>Koko kivihiilikauden historia oli kirjoitettu näille mustille
+seinille, ja geologi olisi helposti voinut niistä seurata kaikkia eri
+kehityskausia. Hiilikerroksia erottivat toisistaan tiheät hiekka- ja
+savikerrokset, joiden välissä ne olivat ikäänkuin musertuneina.</p>
+
+<p>Tänä aikana, joka oli lähinnä nuorin paleontologisen maailmankauden
+jaksoista, oli maa erinomaisen rehevän kasvullisuuden peitossa;
+siihen oli kaksi syytä, nimittäin kuuma ilmanala ja alituinen kosteus.</p>
+
+<p>Silloin ei kasvanut paljon puita, vaan ainoastaan kortteita,
+äärettömiä heinälaitumia, sananjalkoja, liekoja, sigillarioita:
+asterofyliittejä ja muita harvinaisia kasvisukuja, joita siihen
+aikaan oli tuhansia eri lajeja. Juuri tästä tavattoman runsaasta
+kasvullisuudesta kivihiilet ovat saaneet alkunsa. Kasvit vajosivat
+veden alle ja muodostivat vähitellen paksuja kerroksia.</p>
+
+<p>Silloin alkoi luonnollisen kemian vaikutus; merien pohjalla
+kasviaineet ensiksi muodostuivat turpeiksi, alkoivat sitten kaasujen
+vaikutuksesta lämmetä ja kivettyivät lopuksi täydellisesti.</p>
+
+<p>Siten muodostuivat nämä äärettömät hiilipaljoudet, joiden kuitenkin
+vähemmässä kuin kolmessa vuosisadassa täytyy loppua liiallisen
+kuluttamisen kautta, jolleivät teollisuutta harjoittavat kansat
+ajoissa hillitse tuhlaavaisuuttansa.</p>
+
+<p>Nämä ajatukset johtuivat mieleeni katsellessani luolan
+hiilirikkauksia. Luultavasti ne eivät koskaan tule päivänvaloon,
+sillä näin syvällä olevien aarnioiden kaivaminen vaatisi liian suuria
+kustannuksia. Ja mitäpä se muutoin hyödyttäisikään, kun kerran niin
+paljo hiiltä vielä on monin paikoin niin sanoaksemme maanpinnalle
+levitettynä? Sellaisina kuin nämä hiilikerrokset nyt ovat, pysyvät ne
+maailman loppuun asti.</p>
+
+<p>Silläväin kuljimme eteenpäin, ja unhotin tien pituuden, vaipuen
+geologisiin mietteisiin, ilman lämpö pysyi yhtäläisenä kuin se oli
+ollut kulkiessamme laava-aineen ja liuskakiven muodostamien kerrosten
+lävitse. Mutta minä tunsin sangen selvästi hiilivedyn hajun. Huomasin
+heti, että käytävässä oli sangen paljon tätä vaarallista kaasua, jota
+vuorityömiehet sanovat kaivoskaasuksi ja jonka räjähtäminen on niin
+usein aikaansaanut hirveitä tapaturmia.</p>
+
+<p>Onneksi oli valaistusneuvonamme Ruhmkorffin älykäs kone; mutta jos
+olisimme olleet niin typeriä, että tulisoihtu kädessä olisimme
+tutkineet tätä käytävää, niin olisi hirveä räjähdys tehnyt lopun
+matkastamme tappaen meidät.</p>
+
+<p>Tätä kävelyä kivihiilen keskellä kesti iltaan asti. Setäni taisi
+tuskin hillitä malttamattomuuttansa, jota hän tunsi tiemme
+vaakasuoran suunnan tähden. Kahdenkymmenen askeleen päässä oli synkkä
+pimeys, joten käytävän pituutta ei voinut nähdä, ja minä jo rupesin
+luulemaan sitä loppumattomaksi, kun kello kuuden aikana ilmestyi
+äkkiarvaamatta seinä eteemme. Ei oikealla eikä vasemmalla puolella,
+ei ylhäällä eikä alhaalla ollut mitään tietä! Me olimme tulleet
+umpinaiseen sopukkaan.</p>
+
+<p>&mdash; No sen parempi! huusi setäni. Sittenpähän tiedän, mitä teen. Me
+emme ole Saknussemmin kulkemalla tiellä, eikä auta muu kuin kääntyä
+takaisin. Levätkäämme nyt yö, ja kolmen päivän kuluttua tulemme
+takaisin sille kohdalle, missä käytävät haarautuvat.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, sanoin minä, jos meillä on siihen voimia!</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei olisi?</p>
+
+<p>&mdash; Siksi, että vesi on huomenna tykkänään lopussa.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs rohkeus? Onko sekin lopussa? kysyi professori katsoen minuun
+ankaran näköisenä. En uskaltanut vastata.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXI" id="XXI">XXI</a></h2>
+
+
+<p>Seuraavana päivänä lähdimme aikaiseen matkalle; meidän täytyi
+kiiruhtaa, sillä olimme viiden päivämatkan päässä siitä käytävien
+risteyksestä, jossa olimme menneet harhaan. En tahdo lähemmin
+kuvailla kärsimyksiämme paluumatkalla. Setäni kesti ne sellaisen
+närkästyksen vallassa, jota mies tuntee tietäessään olleensa
+väärässä; Hannu tyynen luonteensa mukaan kärsivällisesti ja minä
+valitellen ja epätoivoisena, sen myönnän. En jaksanut rohkeasti
+kestää vastoinkäymisiä.</p>
+
+<p>Niinkuin olin ennustanutkin, vesi loppui kokonaan ensimmäisen päivän
+marssin jälkeen. Juoma-aineenamme oli nyt vain viina, mutta tämä
+inhoittava neste poltti kurkkuani, enkä kärsinyt sitä nähdäkään.
+Minusta oli ilma tukahduttava, väsymys teki minut hervottomaksi ja
+useita kertoja olin kaatumaisillani. Me seisahduimme silloin ja
+setäni tahi islantilainen koettivat virkistää minua niin hyvin kuin
+taisivat. Mutta minä näin jo, että edellinen vain sangen vaikeasti
+taisteli lopullista uupumusta ja janon tuskia vastaan.</p>
+
+<p>Tiistaina heinäkuun 9 p:nä saavuimme viimeinkin nääntyneinä,
+melkein ryömien, käytäväin yhdyntäpaikalle. Siellä kaaduin maahan
+laavapohjalle. Kello oli kymmenen aamupäivällä.</p>
+
+<p>Nojaten seinää vastaan Hannu ja setäni koettivat pureksia muutamia
+korpunpalasia. Syviä huokauksia kohosi työläästi paisuneilta
+huuliltani, kunnes viimein menin tainnuksiin.</p>
+
+<p>Hetkisen kuluttua lähestyi setäni minua ja nosti minut syliinsä.</p>
+
+<p>&mdash; Lapsi parka! mutisi hän itsekseen todella hellällä äänellä.</p>
+
+<p>Tulin liikutetuksi näistä sanoista, sillä olin tottumaton kuulemaan
+ystävällisiä sanoja tuimalta professorilta; otin hänen vapisevat
+kätensä käsiini, ja hän salli sen katsellen minua kyynelsilmin.</p>
+
+<p>Silloin näin hänen tarttuvan pulloon, joka riippui hänen kaulassaan,
+ja suureksi hämmästyksekseni hän asetti sen huulilleni.</p>
+
+<p>&mdash; Juo! sanoi hän.</p>
+
+<p>Kuulinko oikein? Oliko setäni hullu? Katsoin häneen hämmästyneenä
+enkä voinut käsittää hänen sanojansa.</p>
+
+<p>&mdash; Juo! sanoi hän uudelleen, ja nostaen pullon huulilleni hän
+tyhjensi sen sisällön kokonaan suuhuni.</p>
+
+<p>Ah, mikä nautinto! Kulaus vettä kostutti kuivaa suutani, yksi ainoa
+kulaus vain, mutta se oli kylliksi virkistämään riutuvia elinvoimiani.</p>
+
+<p>Kiitin setääni kädet ristissä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, sanoi hän, kulaus vettä! Viimeinen! ymmärrätkö? Viimeinen!
+Minä olin sitä säilyttänyt suurena kalleutena pullossani.
+Parikymmentä kertaa, sata kertaa olen voittanut suuren haluni juoda!
+Mutta ei, Akseli, säästin sen sinulle.</p>
+
+<p>&mdash; Setäni! mutisin minä, ja suuret kyyneleet tulivat silmiini.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, lapsi raukkani, minä tiesin, että sinä tänne päästyämme
+kaatuisit maahan puolikuolleena, ja sentähden säästin viimeiset
+vedenpisarani, virvoittaakseni niillä sinua.</p>
+
+<p>&mdash; Kiitoksia, kiitoksia setä, sanoin minä.</p>
+
+<p>Vaikka janoni oli vain hiukan vähentynyt, olin kuitenkin saanut uusia
+voimia. Kurkkuni kutistunet jänteet ja turvonneet huuleni pehmenivät,
+ja saatoin puhua.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapa nyt, sanoin minä, meillä ei ole kuin yksi keino
+jäljellä; koska ei ole vettä, niin meidän täytyy; kääntyä takaisin.</p>
+
+<p>Setäni kaihtoi katsettani, kun lausuin nämä sanat; hän painoi päänsä
+alas.</p>
+
+<p>&mdash; Meidän täytyy kääntyä takaisin, huudahdin minä, ja mennä takaisin
+Sneffelsiin. Suokoon Jumala meille voimia nousta ylös vuoren huipulle!</p>
+
+<p>&mdash; Kääntyä takaisin! sanoi setäni, ikäänkuin olisi vastannut
+pikemminkin itselleen kuin minulle.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kääntyä takaisin, viivyttelemättä silmänräpäystäkään.</p>
+
+<p>Pitkä aika kului äänettömyyden vallitessa.</p>
+
+<p>&mdash; Eivätkö siis, Akseli, nämä vesipisarat ole antaneet sinulle voimaa
+ja rohkeutta? kysyi professori omituisella äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Rohkeuttako!</p>
+
+<p>&mdash; Näen sinun olevan yhtä alakuloinen kuin ennenkin; olet vieläkin
+aivan epätoivoinen.</p>
+
+<p>Minkälaisen ihmisen kanssa olinkaan tekemisissä, ja mitä tuumia hän
+hautoikaan rohkeassa sielussaan?</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Ettekö tahdo? &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Luopuako tästä matkasta, kun kaikki ennustaa, että se onnistuu? En
+suinkaan!</p>
+
+<p>&mdash; Meidän siis täytyy menehtyä?</p>
+
+<p>&mdash; Ei, Akseli, ei! Palaa sinä! Minä en tahdo aiheuttaa sinun
+kuolemaasi! Hannu seuratkoon sinua. Jätä minut!</p>
+
+<p>&mdash; Hylkäisinkö teidät!</p>
+
+<p>&mdash; Jätä minut yksin, sanon sinulle! Minä olen lähtenyt tälle matkalle
+ja menen perille asti, kävi miten kävi. Mene tiehesi, Akseli, mene
+tiehesi!</p>
+
+<p>Setäni puhui hyvin kiivaasti. Hänen äänensä, joka oli vähän aikaa
+ollut lempeä, tuli taas kovaksi ja uhkaavaksi. Synkän itsepintaisesti
+hän taisteli mahdottomuutta vastaan. Minä en tahtonut jättää häntä
+tänne syvyyden pohjalle, vaikka toiselta puolen itsesäilytysvaistoni
+käski minun paeta.</p>
+
+<p>Hannu katseli tätä kohtausta tavalliseen välinpitämättömään
+tapaansa, mutta hän ymmärsi nähtävästi kuitenkin, mistä hänen
+molemmat matkakumppaninsa keskustelivat. Meidän liikkeemme ja eleemme
+osoittivat kyllä selvästi, mille suunnalle kumpikin meistä koetti
+toistansa saada lähtemään; mutta Hannusta näytti samantekevältä,
+missä hänen henkensä oli vaarassa; hän oli valmis jatkamaan matkaa,
+jos annettaisiin lähtömerkki, ja valmis myöskin seisahtumaan herransa
+vähimmästäkin viittauksesta.</p>
+
+<p>Jospa minä tällä hetkellä olisin voinut saada Hannun käsittämään
+sanojani! Sanani, huokaukseni, ääneni olisivat pehmittäneet tämän
+kovan luonnon. Minä olisin hänelle selittänyt, olisin niin sanoakseni
+selittänyt hänelle kouraan tuntuvasti niitä vaaroja, joita hän ei
+näyttänyt aavistavankaan, ja meidän molempien yhdessä olisi ehkä
+onnistunut saada itsepäinen professori taipumaan. Jos olisi tarvittu,
+olisimme voineet pakottaa hänet palaamaan Sneffelsin huipulle!</p>
+
+<p>Minä lähestyin Hannua ja laskin käteni hänen kädellensä: hän ei
+liikahtanut. Minä osoitin hänelle tietä vuoren aukon suuhun; hän
+pysyi järkähtämättömänä. Läähättävät keuhkoni ilmaisivat tuskani,
+mutta islantilainen pudisti vain päätänsä ja osoitti tyynesti setääni.</p>
+
+<p>&mdash; Herra! sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Herra! huusin minä. Hullu! Hän ei ole elämäsi herra! Meidän täytyy
+paeta! Meidän täytyy viedä hänet pois! Kuuletko? Ymmärrätkö?</p>
+
+<p>Olin tarttunut Hannua käsivarteen ja tahdoin pakottaa hänet nousemaan
+ylös ja auttamaan minua, mutta setäni tuli väliin.</p>
+
+<p>&mdash; Malta mielesi, Akseli! sanoi hän. Sinä et saa tätä itsepintaista
+palvelijaa taivutetuksi. Kuule siis, mitä ehdotan sinulle.</p>
+
+<p>Panin käsivarteni ristiin ja katsoin setää suoraan silmiin.</p>
+
+<p>&mdash; Veden puute, sanoi hän, on ainoana esteenä aikomuksieni
+täyttämiselle. Tästä itäisestä käytävästä, joka on muodostunut
+laava-aineen, liuskakiven ja hiilien sisään, emme ole löytäneet
+tippaakaan vettä. On mahdollista, että meillä on parempi onni, jos
+seuraamme läntistä käytävää.</p>
+
+<p>Minä pudistin päätäni hyvin epäilevän näköisenä.</p>
+
+<p>&mdash; Kuule minua loppuun asti, sanoi professori koroittaen ääntänsä.
+Sillä aikaa kuin sinä makasit tässä tainnuksissa, liikkumattomana,
+olen minä tutkinut tämän käytävän muodostusta. Se vie suoraan
+maan sisukseen ja saattaa meidät muutaman tunnin kuluessa vahvalle
+graniittipohjalle, jossa tapaamme lähteitä runsaasti. Kuule siis
+mitä sanon. Kun Kolumbus pyysi laivaväeltänsä kolmen päivän aikaa,
+löytääksensä uusia maita, niin miehistö myöntyi hänen pyyntöönsä,
+vaikka olivat sairaita ja kauhistuneita, ja hän löysikin kokonaisen
+uuden maailman. Minä, näiden maanalaisten seutujen Kolumbus, pyydän
+sinulta ainoastaan yhtä päivää. Jollemme tämän ajan kuluessa ole
+löytäneet vettä, niin minä vannon, että palaamme maan pinnalle
+takaisin.</p>
+
+<p>Vaikka olin hyvin levoton, tulin kuitenkin liikutetuksi näistä
+sanoista ja siitä uhrautuvaisuudesta, jota setäni osoitti puhuessaan
+tällä tavalla.</p>
+
+<p>&mdash; No, olkoon menneeksi, vastasin, tapahtukoon kuten tahdotte ja
+palkitkoon Taivaan herra teidän suurenmoisen rohkeutenne. Teillä on
+vain muutama tunti aikaa koetella onneanne. Eteenpäin!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXII" id="XXII">XXII</a></h2>
+
+
+<p>Me rupesimme kulkemaan taas alaspäin, mutta tällä kertaa uutta
+käytävää. Hannu kulki tapansa mukaan edellä. Emme olleet menneet
+sataa askelta, kun professori, joka lyhdyllänsä valaisi muuria, jo
+huudahti:</p>
+
+<p>&mdash; Tässä on alkuajan eli prekambrisen maailmankauden maakerroksia!
+Olemme oikealla tiellä. Eteenpäin! eteenpäin!</p>
+
+<p>Kun maapallo maailman alkuaikoina vähitellen jäähtyi, aiheutti sen
+supistuminen ulkokuoren mullistuksia, räjähdyksiä, kutistumisia
+ja halkeamia. Se käytävä, jota kuljimme, oli halkeama, jonka
+kautta ulossyöksevä graniitti kerran oli raivannut itselleen tien.
+Sen tuhannet mutkat muodostivat sekavan sokkelon ensimmäisen
+maailmankauden maakerroksissa.</p>
+
+<p>Sitä mukaa kuin tulimme alemmaksi, tuli näkyviin niitä kerroksia,
+jotka muodostivat maan. Geologinen tiede on huomannut kolme eri
+kerrosta: liuskakivi, gneissi ja katinkultakivi, &mdash; jotka perustuvat
+sille järkähtämättömälle pohjalle, jota sanotaan graniitiksi.</p>
+
+<p>Mutta eipä ole mineralogeja koskaan sattunut tällaiselle
+merkilliselle paikalle luontoa tutkimaan. Mitä eloton pora ei ole
+voinut nostaa maan pinnalle, sitä saatoimme tutkia silmillämme ja
+koskettaa käsillämme.</p>
+
+<p>Kauniin viheliäisen liuskakivikerroksen läpi kulki vaski- ja
+manganisuonia, ja sitä paitsi näkyi hiukan platinaa ja kultaa. Kuinka
+suuria rikkauksia olikaan kätkettyinä maapallon sisustaan, joista
+ihmisten ahneus ei koskaan pääsisi nauttimaan! Ensimmäisten päivien
+mullistukset olivat haudanneet nämä aarteet niin syvälle, ettei
+kuokka eikä rautakiila niitä ikänä voi sieltä temmata.</p>
+
+<p>Liuskakiven alapuolella oli suoraviivaisesti muodostunutta gneissiä,
+joka oli huomattavaa säännöllisten muotojensa vuoksi; sen jälkeen
+suuriliuskaista katinkultaa, joka hämmästytti komealla kiillollansa.</p>
+
+<p>Sähkölyhdyn valo, joka heijastui katinkullan loistavasta pinnasta,
+säihkyi kaikista kulmista; oli kuin olisin kulkenut onton timantin
+läpi, jossa valon säteet taittuivat tuhansiin häikäiseviin eri
+väreihin.</p>
+
+<p>Kello kuuden paikoilla alkoi valon loisto huomattavasti vähetä,
+melkeinpä lakkasi tykkänään; seinillä oli kiteellinen mutta synkempi
+väri, katinkulta yhtyi kiinteämmin vuolukiveen ja ukonkiveen,
+muodostaen varsinaista kalliota, joka on kaikkein kovinta kiveä, ja
+joka musertumatta kannattaa maapallon neljää ylempää kerrosta. Me
+olimme saapuneet ikäänkuin äärettömään graniittivankilaan.</p>
+
+<p>Kello oli kahdeksan illalla. Vettä ei löytynyt vieläkään, ja minä
+kärsin hirveästi. Setäni kulki edellä eikä tahtonut seisahtua; hän
+toivoi kuulevansa jonkin lähteen lorisemista, vaan ei kuullut mitään!</p>
+
+<p>Jalkani lakkasivat kannattamasta minua, mutta minä koetin
+valittamatta kestää tuskiani, etten pakottaisi setääni seisahtumaan;
+se olisi ollut hänelle epätoivoinen isku, sillä hänen viimeinen
+määräpäivänsä oli loppumaisillaan.</p>
+
+<p>Vihdoin voimani uupuivat; minulta pääsi huuto ja kaaduin.</p>
+
+<p>&mdash; Auttakaa! Minä kuolen.</p>
+
+<p>Setäni kääntyi takaisin; hän katseli minua käsivarret ristissä ja
+lausui viimein seuraavat synkeät sanat:</p>
+
+<p>&mdash; Kaikki on lopussa!</p>
+
+<p>Silmäni painuivat umpeen.</p>
+
+<p>Kun taas avasin ne, näin molempien toverieni makaavan liikkumattomina
+vaippoihinsa kääriytyneinä. Nukkuivatko he? Minä puolestani en
+saattanut nukkua silmänräpäystäkään: kärsin liian suuresti, varsinkin
+siitä ajatuksesta, ettei ollut enää pelastumisen toivoa. Setäni
+viimeiset sanat kaikuivat korvissani: kaikki on lopussa! Sellaisessa
+heikkouden tilassa ei ollut ajattelemistakaan enää kiivetä maan
+pinnalle.</p>
+
+<p>Meillä oli puolentoista penikulman paksuinen maakuori päällämme, ja
+minusta tuntui kuin koko tämä paino olisi levännyt hartioillani.
+Tunsin itseni muserretuksi ja tein äärettömiä ponnistuksia
+kääntyäkseni graniittivuoteellani.</p>
+
+<p>Muutama tunti kului. Haudan hiljaisuus vallitsi ympärillämme; ei
+vähintäkään ääntä tunkenut näiden muurien läpi, joista kaikista
+ohuinkin oli muutaman penikulman paksuinen.</p>
+
+<p>Tässä äärimmäisen raukeuden tilassa luulin kuulevani jotakin jyrinää.
+Käytävässä oli pimeä, mutta kun tarkemmin katsoin, saatoin nähdä
+islantilaisen poistuvan lamppu kädessä.</p>
+
+<p>Miksikä Hannu meni pois? Hylkäsikö hän meidät? Setä nukkui. Minä
+koetin huutaa, mutta ääneni ei tahtonut kuulua kuivettuneilta
+huuliltani. Nyt oli aivan pimeä ja viimeinen ääni oli vaiennut.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu hylkää meidät! Hannu! Hannu! Nämä sanat lausuin vain
+itsekseni, etäämmäksi ne eivät kuuluneet. Mutta ensimmäisen
+kauhistuksen haihduttua häpesin, että olin epäillyt miestä, jonka
+käytöksessä ei siihen asti ollut näkynyt mitään epäiltävää. Hannun
+poismeno ei saattanut olla pakoa, sillä sen sijaan, että hän olisi
+käynyt käytävää ylöspäin, meni hän alaspäin. Tämä ajatus rauhoitti
+minua, ja saattoi minut toisiin mietteisiin. Ainoastaan jokin tärkeä
+seikka saattoi ajaa tämän rauhallisen miehen levoltaan. Oliko hän
+yön hiljaisuudessa kuullut kohinaa, jota minun korvani eivät olleet
+erottaneet?</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXIII" id="XXIII">XXIII</a></h2>
+
+
+<p>Tunnin ajan koetin täydellisesti pyörällä päästäni miettiä niitä
+syitä, jotka voivat saada hiljaisen linnustajan poistumaan, ja toinen
+toistansa mielettömämpi ajatus syntyi aivoissani. Luulin jo tulevani
+hulluksi!</p>
+
+<p>Mutta vihdoinkin kuului jalkojen töminää käytävän syvyydestä ja
+Hannu tuli taas ylös. Heikkoa valoa alkoi näkyä seinillä, tulvahtaen
+viimein esiin käytävän aukosta. Hannu tuli näkyviin.</p>
+
+<p>Hän meni setäni luo, laski kätensä hiljaa hänen olkapäällensä ja
+herätti hänet. Setäni nousi ylös.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä nyt? kysyi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Vettä! vastasi linnustaja.</p>
+
+<p>Voisinpa luulla, että jokainen, tuntiessaan ankaraa kipua, muuttuu
+polyglotiksi, joka ymmärtää kaikki kielet. Minä en ymmärtänyt
+sanaakaan tanskan kieltä, mutta käsitin kuitenkin vaistomaisesti
+Hannun sanat.</p>
+
+<p>&mdash; Vettä! Vettä! huusin, taputtaen käsiäni ja viittaillen kuin hullu.</p>
+
+<p>&mdash; Vettä! lausui taas setäni. Missä? kysyi hän islannin kielellä.</p>
+
+<p>&mdash; Alhaalla, vastasi Hannu.</p>
+
+<p>&mdash; Missä? Alhaalla! Ymmärsin kaikki. Tartuin linnustajan käsiin ja
+puristin niitä; hän katsoi vain tyynesti minuun.</p>
+
+<p>Emme kauan siekailleet, ja kohta kuljimme käytävää, joka kävi yhä
+jyrkemmäksi.</p>
+
+<p>Tunnin kuluttua olimme kulkeneet noin tuhat syltä ja tulleet paria
+tuhatta jalkaa alemmaksi.</p>
+
+<p>Tällöin kuulin selvästi eriskummallisen äänen graniittiseinän läpi,
+jonkinlaisen kumisevan pauhinan, ikäänkuin kaukaisen ukkosen jyrinän.
+Kun ensimmäisen puolen tunnin kuluessa emme löytäneetkään puheena
+olevaa vesilähdettä, tunsin taas ahdistavaa tuskaa, mutta setäni
+ilmoitti silloin syyn jyrinään, jonka kuulimme.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu ei ole pettynyt, sanoi hän, pauhu, minkä kuulet, on puron
+kohinaa.</p>
+
+<p>&mdash; Puron! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä: maanalainen virta kulkee lähellämme!</p>
+
+<p>Toivon elähdyttäminä kiirehdimme kulkuamme. En tuntenut enää
+väsymystä. Jo pelkkä veden kohina elähdytti minua. Se lisääntyi
+huomattavasti; virta, joka oli kulkenut yläpuolellamme, pauhasi nyt
+vasemmanpuolisen seinän sisällä. Koettelin usein seinää, toivoen
+huomaavani jotakin hikoilemista tahi kosteutta, mutta turhaan. Vielä
+kului puoli tuntia ja puoli penikulmaa kuljettiin.</p>
+
+<p>Nyt minulle selvisi, että linnustaja, erottuaan meistä, ei ollut
+tutkinut matkaa tätä etäämmäksi. Vuorelaisille ja veden etsijöille
+ominaisella vaistolla hän "tunsi" tämän virran kallion läpi, mutta
+hän ei varmaankaan ollut nähnyt tätä arvaamattoman kallisarvoista
+nestettä, eikä ollut sillä sammuttanut janoansa.</p>
+
+<p>Pian huomasimme, että jos kulkisimme vielä etäämmäksi, joutuisimme
+loitommaksi virrasta, jonka pauhina alkoi heikontua heikontumistaan.</p>
+
+<p>Silloin käännyimme takaisin. Hannu seisahtui juuri sille paikalle,
+missä virta tuntui olevan meitä lähinnä.</p>
+
+<p>Istahdin muurin viereen; vesi virtasi tavattoman vuolaana kahden
+jalan päässä minusta, mutta kivinen seinä erotti meidät siitä.</p>
+
+<p>Ajattelematta ja miettimättä, olisiko mitään keinoa saada tätä vettä,
+jättäysin silmänräpäykseksi epätoivon valtaan.</p>
+
+<p>Hannu katsoi minuun ja luulinpa näkeväni hymyn hänen huulillansa.</p>
+
+<p>Hän nousi ja otti lamppunsa; seurasin häntä. Hän kulki seinää kohti;
+katsoin häneen. Hän painoi korvansa kuivaa kalliota vastaan ja
+kuljetti päätään hitaasti pitkin seinää kuunnellen tarkasti. Ymmärsin
+hänen hakevan juuri sitä paikkaa, mistä virran pauhina kuului
+selvimmin, ja tämän paikan hän löysi vasemmalta sivuseinältä, kolmen
+jalan korkeudella maasta.</p>
+
+<p>Tunsin itseni sangen liikutetuksi enkä uskaltanut arvaillakaan, mitä
+linnustaja aikoin tehdä; kiittelin häntä ylenmäärin, kun näin hänen
+tarttuvan rautakankeen puhkaistakseen sillä kallion.</p>
+
+<p>&mdash; Pelastetut! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä kyllä, huusi setäni innoissaan, Hannu on oikeassa. Kiitos
+olkoon uljaan linnustajamme! Itse emme olisi keksineet tätä keinoa!</p>
+
+<p>Sen kyllä uskon! Sellainen keino ei olisi koskaan juolahtanut meidän
+mieleemme, vaikka se olikin varsin yksinkertainen, sillä oli kovin
+vaarallista hakata kuokalla tätä seinää. Maa olisi voinut ruveta
+vierimään ja olisi haudannut meidät! Ja jos virta vielä tempaisi
+meidät mukaansa syöstessänsä kallion läpi! Nämä vaarat eivät suinkaan
+olleet luuloteltuja, mutta ei vierimisen tahi tulvan pelko voinut
+enää pidättää meitä, ja meidän janomme oli niin suuri, että sitä
+sammuttaaksemme olisimme kaivaneet vaikka valtameren pohjan puhki.
+Hannu ryhtyi tähän työhän, joka ei olisi sujunut sedältäni eikä
+minulta. Me olisimme jyskyttäneet malttamattomasti, ja kivi olisi
+mennyt pieniksi kappaleiksi kuokan edessä. Rauhallinen ja älykäs
+oppaamme sitä vastoin jyskytteli kiviseinää lakkaamatta hiljaisella
+sysäyksellä, mutta taajaan, ja teki siten kuutta tuumaa avaran aukon.
+Kuulin virran pauhun kovenevan, ja minusta oli ikäänkuin virkistävä
+vesi jo olisi huuliani kostuttanut.</p>
+
+<p>Pian oli rautakanki tunkenut pari jalkaa kiven sisään. Työtä oli
+kestänyt toista tuntia ja minä voihkailin malttamattomuudesta! Setäni
+tahtoi ryhtyä tehokkaampiin keinoihin; saatoin töintuskin hillitä
+häntä, ja hän tarttui jo rautakankeensa, kun silloin äkkiä kuului
+suhinaa ja esiin syöksi vesisuihku, joka taittui vastapäätä olevaan
+seinään.</p>
+
+<p>Hannu, joka oli sysäyksestä melkein kaatua, ei voinut pidättää
+tuskanhuutoa, ja käsitin syyn siihen, kun pistin käteni esiin
+suihkuavaan veteen, ja sitten vuorostani päästin hätäisen huudon &mdash;
+vesi oli kiehuvan kuumaa.</p>
+
+<p>&mdash; Sadan asteen lämpöistä vettä! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; No! kylläpähän jäähtyy! vastasi setäni.</p>
+
+<p>Käytävä tuli höyryä täyteen ja samalla muodostui puro, joka katosi
+maanalaisiin koukerteleviin rotkoihin; ja vähän ajan kuluttua me ensi
+kerran siitä ryyppäsimme.</p>
+
+<p>Mikä nautinto! Mikä sanomaton suloisuus! Mitä vettä tämä oli? Mistä
+se tuli? Se oli meistä samantekevää, se oli vain vettä, ja vaikka se
+vielä oli lämmintä, niin se palautti meihin henkemme, joka oli meistä
+lähtemäisillään. Join lakkaamatta, en edes maistellutkaan. Vasta
+vähän aikaa sitä nautittuani huusin:</p>
+
+<p>&mdash; Tämähän on raudansekaista vettä!</p>
+
+<p>&mdash; Oivallista vatsalle, vastasi setäni, ja erittäin vahvistavaa. Tämä
+on yhtä terveellistä kuin jos matkustaisi terveyslähteille Spaahan
+tahi Töplitziin!</p>
+
+<p>&mdash; Ah! kuinka tämä on hyvää!</p>
+
+<p>&mdash; Sen kyllä uskon; tämä vesi virtaa kahden penikulman syvyydestä
+maanpinnan alapuolella. Se maistuu melkein kirjoitusmusteelle, joka
+ei olekaan niin pahanmakuista. Hannu on nyt tehnyt meille hyvän työn
+ja ehdottaisin siis, että annamme hänen nimensä tälle terveyspurolle.</p>
+
+<p>&mdash; Oikein! huusin minä.</p>
+
+<p>Ja nimi Hannun-puro hyväksyttiin heti.</p>
+
+<p>Hannu ei tullut tuosta juuri ylpeämmäksi, ja kohtuullisesti
+virvoitusta nautittuaan istui hän nurkkaan yhtä levollisena kuin
+ennenkin.</p>
+
+<p>&mdash; Älkäämme nyt antako tämän veden vuotaa kuiviin, sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitäpä sen tukkeamisesta olisi hyötyä? sanoi setäni. Luulen, että
+se tulee ehtymättömästä lähteestä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä se meihin kuuluu? Täyttäkäämme säkkimme ja pullomme ja
+koettakaamme sitten tukkia reikää.</p>
+
+<p>Neuvoani seurattiin. Hannu koki tukkia reikää kivillä ja
+vaatekappaleilla; mutta sepä ei ollutkaan helppoa, sillä vesi poltti
+hänen käsiänsä ja syöksyi esiin niin kovalla vauhdilla, että kaikki
+ponnistuksemme olivat hyödyttömät.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan selvästi, sanoin minä, ovat tämän puron säiliöt sangen
+korkealla, päättäen veden voimasta.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, vastasi setäni; vesi, joka tulee kolmenkymmenen
+kahden tuhannen jalan korkeudesta, painaa tuhannen atmosferin
+painolla. Mutta nyt päähäni juolahti ajatus!</p>
+
+<p>&mdash; Mikä?</p>
+
+<p>&mdash; Minkätähden tahdomme väkisin tukkia tämän reiän?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden että &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Minä en todellakaan keksinyt oikein pätevää syytä.</p>
+
+<p>&mdash; Onko meillä varmuutta siitä, että taas saamme pullomme täyteen,
+kun ne tulevat tyhjiksi?</p>
+
+<p>&mdash; Ei suinkaan.</p>
+
+<p>&mdash; No antakaammepa sitten veden virrata! Se virtaa luonnon lain
+mukaan alaspäin ja on meillä johdattajana, samalla kun se matkalla
+virkistää meitä!</p>
+
+<p>&mdash; Sepä oli älykäs keksintö! huusin minä, ja kun meillä on tämä puro
+johdattajana, niin ei ole mitään syytä pelätä, ettemme onnistuisi
+aikeissamme.</p>
+
+<p>&mdash; Ahaa! Niinkö luulet, poikaseni? sanoi professori nauraen.</p>
+
+<p>&mdash; En ainoastaan luule, vaan olen siitä vakuutettukin.</p>
+
+<p>&mdash; Malta hiukkasen. Alkakaamme uusin voimin, kun olemme muutaman
+tunnin levänneet.</p>
+
+<p>Unohdin todellakin, että oli yö, mutta kronometri muistutti meitä
+siitä, ja kohta vaivuimme kaikki virvoittuneina sikeään uneen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXIV" id="XXIV">XXIV</a></h2>
+
+
+<p>Seuraavana aamuna olimme jo unohtaneet kärsityt tuskamme. Ensiksi
+ihmettelin, etten ollut janoissani, ja arvelin mikä siihen mahtoi
+olla syynä, kunnes puro, joka lorisi jalkojeni juuressa, antoi siihen
+selityksen.</p>
+
+<p>Söimme aamiaista ja joimme kaikki tätä oivallista raudansekaista
+vettä. Tunsin taas olevani terve ja olin vahvasti päättänyt kävellä
+pitkän matkan. Minkäpätähden ei luottamusta uhkuva mies, jommoinen
+setäni oli, onnistuisi, kun hänellä oli mukanaan taitava opas,
+sellainen kuin Hannu, ja "päättäväinen" veljenpoika sellainen kuin
+Hannu, ja "päättäväinen" veljenpoika niinkuin minä. Sellaisia olivat
+ne kauniit ajatukset, jotka askartelivat mielessäni. Jos minulle
+olisi ehdotettu, että jälleen nousisimme ylös Sneffelsin huipulle,
+niin olisin närkästyneenä kieltäytynyt.</p>
+
+<p>Mutta kaikeksi onneksi oli vain kysymys alaspäin menosta.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme! huusin minä herättäen innokkaalla äänelläni maapallon
+ikivanhat kaiut.</p>
+
+<p>Marssi alkoi taas torstai-aamuna kello 8. Kalliokäytävä mutkisteli,
+teki odottamattomia käänteitä ja oli ikäänkuin jonkin harhasokkelon
+alku; mutta sen pääsuunta oli aina kaakkoinen. Setäni ei unohtanut
+tutkia mitä huolellisimmin kompassiansa saadaksensa tarkan tiedon
+kuljetusta matkasta.</p>
+
+<p>Käytävä vei eteenpäin melkein vaakasuoraan, laskeutuen enintään
+kaksi tuumaa joka syleltä. Puro virtasi hiljaa loristen jalkojemme
+juuressa; minä vertasin sitä hyväntahtoiseen haltijaan, joka
+johdatti meitä maan lävitse, ja hyväilin kädelläni tuota haaleata
+aallotarta, jonka laulu seurasi askeliamme. Ajatukseni kääntyivät
+pian mytologiseen suuntaan.</p>
+
+<p>Mitä taas setääni tuli, niin hän, joka vain ajatteli pystysuoraa
+suuntaa, äkäili siitä, että tie oli tasainen. Hänen matkansa piteni
+loppumattomasti, sillä sen sijaan, että hänen sanojensa mukaan
+olisimme seuranneet maan sädettä, kuljimmekin hypotenusaa myöten.
+Mutta meillä ei ollut varaa valita, ja emme saaneet valittaa niin
+kauan kuin lähenimme maan keskipistettä, vaikkapa vähäisenkin.</p>
+
+<p>Muutoin luisut silloin tällöin kävivät jyrkemmiksi; aallottaremme
+alkoi hyppiä vallattomasti eteenpäin, ja me astuimme sen seurassa yhä
+alemmaksi.</p>
+
+<p>Sanalla sanoen, me kuljimme tämän ja seuraavan päivän aikana pitkän
+matkaa vaakasuoraan suuntaan, mutta verraten vähän alaspäin.</p>
+
+<p>Perjantai-iltana, heinäkuun 12 p:nä, piti meidän, laskujemme mukaan,
+olla kolmenkymmenen penikulman päässä Reykjavikistä kaakkoiseen päin
+ja puolenkolmatta penikulman syvyydellä.</p>
+
+<p>Silloin avautui eteemme kauhistuttava aukko. Setäni ei malttanut olla
+taputtamatta käsiänsä, kun hän summittain arvioi sivujen jyrkkyyttä.</p>
+
+<p>&mdash; Tuo viepi meidät pitkälle, huusi hän, ja se viepi meidät helposti,
+sillä kallion syrjät muodostavat oikeita portaita!</p>
+
+<p>Tapaturman välttämiseksi piti Hannu köydet valmiina, ja laskeutuminen
+alkoi. En tahdo sanoa sitä vaaralliseksi, sillä olin jo tottunut
+tällaiseen.</p>
+
+<p>Aukko, jonka läpi kuljimme, oli kovaan kallioon muodostunut halkeama,
+samanlainen kuin poikkipuoliset rotkot kivihiilikaivoksessa, ja oli
+nähtävästi syntynyt maan aineen kutistumisen kautta siihen aikaan
+kuin maa jäähtyi. Jos tämä halkeama oli muinoin ollut kulkuväylänä
+niille aineille, joita Sneffels silloin purki sisuksistaan, niin oli
+vaikea selittää sitä seikkaa, etteivät ne olleet jättäneet mitään
+jälkiä. Me laskeuduimme jonkinmoisia kiertoportaita myöten, joita
+olisi luullut ihmisten tekemiksi. Joka neljännestunti piti meidän
+pysähtyä lepuuttamaan jalkojamme ja keräämään uusia voimia. Silloin
+istahdimme kallion lohkareelle, heiluttelimme sääriämme, juttelimme
+syödessämme ja joimme purosta.</p>
+
+<p>Sen arvaa sanomattakin, että Hannun puro muuttui tässä halkeamassa
+vesiputoukseksi, vähemmän jyrkällä paikalla sen tietysti taas
+täytyi muuttua puroksi ja kulkea tavallista hiljaista juoksuansa.
+Tässä silmänräpäyksessä se muistutti kelpo setääni, hänen
+malttamattomuuttansa ja vihastumistansa, kun se sitävastoin tyynesti
+juostessaan oli kuin tuo hiljainen islantilainen linnustajamme.</p>
+
+<p>Heinäkuun 13 ja 14 p:nä kuljimme rotkon kiertoportaita myöten ja
+tulimme aina syvemmälle maankuoren sisään. Me olimme nyt likimäärin
+5 penikulmaa meren pinnan alapuolella. Mutta 15 päivänä päivällisen
+aikaan rotko alkoi käydä vähemmän jyrkäksi, ainoastaan noin 45
+astetta kaltevaksi, ja sen suunta oli aina vain kaakkoinen.</p>
+
+<p>Tie kävi silloin helppokulkuiseksi ja varsin yksitoikkoiseksi.</p>
+
+<p>Keskiviikkona 17 p:nä olimme vihdoin 7 penikulman syvyydessä maan
+alla, ja noin 50 penikulman päässä Sneffelsistä. Vaikka olimme hiukan
+väsyksissä, niin terveytemme oli kuitenkin hyvä ja matkalääkkeemme
+liikuttamatta.</p>
+
+<p>Tunti tunnilta setäni kirjoitti muistiin, mitä kompassi, kronometri,
+manometri ja lämpömittari osoittivat, julkaistakseen palattuaan
+kaikki huomionsa tieteellisessä kertomuksessa retkestänsä. Helposti
+saattoikin ottaa selon asemastamme. Kun hän ilmoitti minulle, että
+olimme kulkeneet vaakasuoraan suuntaan 50 penikulmaa, niin en voinut
+olla huudahtamatta.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä nyt on hätänä? kysyi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Ei mikään, pälkähti vain eräs arvelu päähäni.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä arvelu, poikaseni?</p>
+
+<p>&mdash; Se vain, että jos teidän laskunne ovat oikeat, emme enää olekaan
+Islannin alla.</p>
+
+<p>&mdash; Niinkö ajattelet?</p>
+
+<p>&mdash; Sen saamme helposti selville, sanoin minä, ja mittasin matkan
+kartalla. Enpä olekaan pettynyt, pitkitin puhettani. Me olemme
+jättäneet Cap Portlandin, ja nämä 50 penikulmaa ovat vieneet meidät
+meren alle.</p>
+
+<p>&mdash; Meren alle, vastasi setäni, hieroen käsiänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Siis valtameri aaltoilee meidän yläpuolellamme, huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, mikään ei ole luonnollisempaa! Eikö Newcastlessa ole
+kivihiilikaivoksia, jotka ulottuvat kauas veden alle?</p>
+
+<p>Professorin mielestä tämä oli sangen luonnollista, mutta ajatus,
+että kuljimme meren pohjan alla, ei lakannut minua vaivaamasta. Ja
+kumminkin oli aivan sama, olivatko Islannin tasangot ja vuoret tahi
+Atlantin valtameren aallot päämme yläpuolella, kun vain kalliokatto
+yllämme oli eheä. Sitäpaitsi totuin pian tähän ajatukseen, sillä
+käytävä vei, joskus suorana, toisen kerran mutkistelevana,
+oikullisena luisuissansa ja mutkissansa, mutta alinomaa kulkien
+kaakkoiseen suuntaan ja aina laskeutuen syvemmälle, meidät pian
+melkoiseen syvyyteen.</p>
+
+<p>Kolme päivää myöhemmin, lauantaina heinäkuun 20 p:nä, tulimme illalla
+jonkinlaiseen avaraan luolaan; setäni maksoi Hannulle sopimuksen
+mukaan kolme taaleria viikon palkaksi, ja päätti käyttää seuraavan
+päivän lepopäiväksi.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXV" id="XXV">XXV</a></h2>
+
+
+<p>Lauantai-aamuna siis heräsin tarvitsematta ajatella heti
+tapahtuvaa matkaanlähtöä; ja vaikka olimme syvällä pohjattomassa
+rotkossa, oli sunnuntai-aamu kuitenkin yhtä miellyttävä. Olimme
+muutoin jo tottuneet tähän luolaelämään; tuskin ajattelinkaan
+aurinkoa, tähtiä, kuuta, puita, taloja ja kaupunkeja, kaikkia
+noita ylellisyystavaroita, jotka ihminen on tehnyt itselleen
+välttämättömiksi; koska kerran olimme kivennäisiä, ylenkatsoimme
+kaikki näitä joutavia esineitä.</p>
+
+<p>Luola muodosti suuren huoneen; sen kalliolattialla juoksi hiljaa
+uskollinen puromme, jonka vesi näin pitkän matkan päässä lähteestä ei
+ollut lämpöisempää kuin ympärillä oleva ilmakaan.</p>
+
+<p>Iltapäivällä professori tahtoi käyttää muutaman tunnin ajan
+päivittäisten muistiinpanojensa järjestämiseen.</p>
+
+<p>&mdash; Ensiksikin, sanoi hän, tahdon laskea tarkalleen, millä paikalla
+olemme. Palattuani tahdon piirustaa kartan matkastamme, jonkinlaisen
+läpileikkauksen maapallosta, josta näkyy ikäänkuin sivultakatsottuna
+tutkimusmatkamme kokonaisuudessaan.</p>
+
+<p>&mdash; Siitä tulee varsin omituinen kartta, setä; mutta ovatko teidän
+merkintänne kylliksi tarkat?</p>
+
+<p>&mdash; Ovat! Minä olen huolellisesti merkinnyt kulmat ja kaltevuudet,
+ja olen vakuutettu siitä, etten ole erehtynyt. Katsokaammepa nyt
+ensiksi, missä olemme. Ota kompassi ja katso, mitä ilmansuuntaa se
+osoittaa!</p>
+
+<p>Tarkastettuani sitä tyystin vastasin:</p>
+
+<p>&mdash; Kaakkoista.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! sanoi professori, kirjoittaen tämän huomion muistiinsa, ja
+teki muutamia pikaisia laskelmia. Minä päätän siitä, että olemme
+kulkeneet kaikkiaan 85 penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; Siis kuljemme Atlantin valtameren alla?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin.</p>
+
+<p>&mdash; Ja tällä hetkellä siellä ehkä raivoaa myrsky, ja laineet ja tuuli
+viskelevät laivoja meidän yläpuolellamme?</p>
+
+<p>&mdash; Se on kyllä mahdollista.</p>
+
+<p>&mdash; Ja merikalat pieksävät pyrstöllänsä vankilamme kattoa?</p>
+
+<p>&mdash; Ole huoleti, Akseli, eivät ne saa sitä rikotuksi. Mutta
+palatkaamme taas laskuihimme. Me olemme 85 penikulman päässä
+Sneffelsin juuresta, ja arvioin sen syvyyden, johon olemme tulleet,
+kuudeksitoista penikulmaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Kuudeksitoista penikulmaksi! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta sehän on äärimmäinen raja, jonka tiede määrää maankuoren
+paksuudelle!</p>
+
+<p>&mdash; Sen kyllä myönnän.</p>
+
+<p>&mdash; Ja täällä pitäisi olla, lämmön lisääntymisen lakien mukaan,
+tuhannenviidensadan asteen kuumuus.</p>
+
+<p>&mdash; "Pitäisi" poikaseni.</p>
+
+<p>&mdash; Ja tämä graniittipaljous ei voisi pysyä kiinteässä muodossa, vaan
+olisi täydellisesti sulana.</p>
+
+<p>&mdash; Näethän, ettei niin ole laita, ja että todellisuus, kuten
+tavallista, todistaa teoriat tyhjiksi.</p>
+
+<p>&mdash; Minun täytyy se myöntää, mutta se kummastuttaa minua kuitenkin.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä lämpömittari osoittaa?</p>
+
+<p>&mdash; Seitsemänkolmatta kokonaista ja kuusi kymmenettäosaa astetta.
+&mdash; Siis puuttuu ainoastaan tuhatneljäsataaseitsemänkymmentäkaksi
+ja neljä kymmenettä osaa astetta, jotta oppineet miehet olisivat
+oikeassa. Se oppi, että lämpö suhteellisesti enenee, on siis
+erehdystä. Humphry Davy ei siis ole pettynyt, ja minä olin oikeassa
+uskoessani häntä. Mitä sinulla on siihen vastattavaa?</p>
+
+<p>&mdash; Ei mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Minulla olisi kuitenkin ollut paljonkin vastattavaa. Minä en
+mitenkään hyväksynyt Davyn teoriaa; päinvastoin uskoin yhä, että
+maassa oli keskustuli, vaikka en tuntenut sen vaikutuksia. Kernaammin
+tahdon myöntää, että tämä sammuneen tulivuoren savutorvi, joka
+oli tulenkestävällä laava-aineella ikäänkuin sisältä vuorattu, ei
+sallinut lämmön levitä seinien läpi.</p>
+
+<p>Mutta kuluttamatta aikaani hakeakseni uusia todistuksia, tyydyin
+asemaan sellaisena kuin se oli.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapas, setä, sanoin minä, pidän teidän laskelmianne oikeina,
+mutta sallikaa minun tehdä niistä tarkka johtopäätös.</p>
+
+<p>&mdash; Sallinhan toki, poikaseni.</p>
+
+<p>&mdash; Sillä paikalla, missä olemme, Islannin leveysasteen kohdalla, on
+maan säde noin tuhatviisisataakahdeksankymmentäkolme peninkulmaa?</p>
+
+<p>&mdash; Tuhatviisisataakahdeksankymmentäkolme ja kolmasosa penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; Otaksukaamme tuhatkuusisataa penikulmaa. Siitä matkasta olemme
+kulkeneet kaksitoista penikulmaa?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin.</p>
+
+<p>&mdash; Ja sitäpaitsi olemme suotta kulkeneet 85 penikulmaa viistoon
+suuntaan.</p>
+
+<p>&mdash; Se on oikein.</p>
+
+<p>&mdash; Parinakymmenenä päivänä?</p>
+
+<p>&mdash; Niin olemme.</p>
+
+<p>&mdash; Kuusitoista penikulmaa olisi sadasosa maan säteestä. Jos samalla
+tavalla jatkamme matkaamme, niin meiltä menee kaksituhatta päivää,
+eli lähes puolikuudetta vuotta!</p>
+
+<p>Professori ei vastannut.</p>
+
+<p>&mdash; Se on vielä ottamatta lukuun, että jos kuljetaan kuusitoista
+penikulmaa alaspäin kahdeksankymmenenviiden penikulman matkalla
+vaakasuoraan suuntaan, niin se tietää kahdeksantuhatta penikulmaa
+kaakkoiseen päin, joten kestää kauan aikaa, ennenkuin tulemme
+keskipisteeseen!</p>
+
+<p>&mdash; Mene tiehesi laskuinesi! vastasi setäni närkästyneenä. Vie jo
+männikköön kaikki otaksumisesi! Mihinkä ne perustuvat? Kuka sanoo,
+ettei tämä käytävä vie suoraan meidän päämääräämme? Sitäpaitsi on
+muistettava, että ennen minua on toinen henkilö tehnyt tämän matkan,
+ja koska hän on onnistunut, niin täytyy minunkin onnistua vuorostani.</p>
+
+<p>&mdash; Sitä minäkin toivon; mutta olkoon kuitenkin sallittu &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Sinun on parasta pitää suusi kiinni, Akseli, kun rupeat
+lörpöttelemään tuollaisia tyhmyyksiä.</p>
+
+<p>Minä ymmärsin varsin hyvin, että pelättävä professori uhkasi tulla
+esiin sedän hahmossa, ja otin tämän seikan huomioon.</p>
+
+<p>&mdash; Katsopas nyt manometria, virkkoi hän taas. Mitä se osoittaa?</p>
+
+<p>&mdash; Sangen suurta painetta.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Nyt näet, että vähitellen laskeutuen alemmaksi totumme
+ilman paineeseen, emmekä kärsi siitä mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Emme ollenkaan, paitsi että korvia hiukan pakottaa.</p>
+
+<p>&mdash; Se ei haittaa; ja tämän hankaluuden voit poistaa siten, että
+hengität syvään.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan oikein, vastasin minä, päättäen lujasti, etten enää
+vastustaisi setääni. Onpa todella oikein hauskaa laskeutua tähän
+tiiviimpään ilmaan; oletteko huomannut, kuinka voimakkaasti täällä
+ääni kuuluu?</p>
+
+<p>&mdash; Olen kyllä. Täällä kuurokin viimein kuulisi oivallisesti.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta epäilemättä tämä tiiviys aina lisääntyy?</p>
+
+<p>&mdash; Niin tekee, mutta määräämättömän säännön mukaan. Tosin paino
+vähenee samassa suhteessa kuin tulemme alemmaksi. Tiedäthän, että
+painovoiman vaikutus parhaiten huomataan maan pinnalla ja että
+esineillä ei ole mitään painoa keskipisteen kohdalla?</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä tiedän; mutta sanokaapa: eikö tämä ilma viimein tule yhtä
+tiiviiksi kuin vesi?</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, seitsemänsadan ilmakehän paineen alaisena.</p>
+
+<p>&mdash; Entä syvemmällä?</p>
+
+<p>&mdash; Syvemmällä tiiviys vielä enenee.</p>
+
+<p>&mdash; Mitenkä sitten pääsemme alas?</p>
+
+<p>&mdash; Hm! Meidän täytyy tupata taskumme kiviä täyteen.</p>
+
+<p>&mdash; Onpa teillä, setä, todellakin vastaus valmiina kaikkiin
+kysymyksiin!</p>
+
+<p>En uskaltanut enää pitkittää otaksumisiani, sillä olisin taas
+joutunut johonkin mahdottomuuteen, joka olisi voinut virittää tulen
+tappuroihin.</p>
+
+<p>Kumminkin oli selvä asia, että ilma paineessa, joka on mitattava
+tuhansissa ilmakehissä, välttämättömästi muuttuisi juoksevaksi
+aineeksi; ja jospa otaksuttaisiinkin, että ruumiimme kestäisi sitä,
+niin täytyisi meidän kumminkin seisahtua, sanottakoon mitä hyvänsä.</p>
+
+<p>Mutta minä en lausunut tätä ääneen, sillä setäni olisi taas ottanut
+todistukseksi tuon ikuisen Saknussemminsa, mitättömän edelläkävijän;
+vaikkapa otaksuttaisiinkin, että tämä islantilainen oppinut puhui
+totta, niin oli aina jäljellä sangen yksinkertainen kysymys:</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka Saknussemm saattoi kuudennellatoista vuosisadalla, jolloin
+ei tunnettu barometria eikä manometriä, päätellä varmasti tulleensa
+maapallon keskipisteeseen?</p>
+
+<p>Tätä kysymystä en lausunut, odotin vain asioiden menoa.</p>
+
+<p>Loppupuoli päivää kului tehtäessä laskuja ja keskustellen. Olin
+olevinani kaikessa yksimielinen professori Lidenbrockin kanssa ja
+kadehdin Hannun täydellistä välinpitämättömyyttä, hän kun sokeasti
+meni, minne onni hänet vei, pitämättä lukua syistä tai seurauksista.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXVI" id="XXVI">XXVI</a></h2>
+
+
+<p>Täytyy tunnustaa, että kaikki oli tähän asti käynyt hyvin, ja että
+olisin tehnyt väärin, jos olisin valittanut. Jos vain vaikeuksien
+"keskimäärä" ei lisääntyisi, niin me varmaan voisimme saavuttaa
+tarkoituksemme. Ja mikä kunnia tästä koituisi meille! Olin jo
+tottunut täydellä todella ajattelemaan näin à la Lidenbrock.
+Olikohan tämä seuraus niistä oudoista olosuhteista, joissa elin?
+Kenties.</p>
+
+<p>Jyrkemmät rinteet, muutamat oikein hirvittävät jyrkänteet, veivät
+meidät muutaman päivän kuluessa syvälle maan sisimmäiseen ytimeen.
+Eräänäkin päivänä pääsimme puolitoista ja parikin penikulmaa
+lähemmäksi keskipistettä. Se oli vaarallista alaslaskeutumista, jossa
+Hannun taitavuus ja ihmeteltävä pelottomuus oli meille suureksi
+hyödyksi. Karskiluontoinen islantilainen pani henkensä alttiiksi
+käsittämättömän välinpitämättömästi, ja hänen avullansa suoriuduimme
+monista vaarallisista paikoista, joista yksinämme emme olisi päässeet
+ehjin nahoin.</p>
+
+<p>Hannun vaiteliaisuus eneni päivä päivältä, ja luulenpa, että se
+tarttui meihinkin. Ulkonaisilla esineillä on todellakin vaikutusta
+meidän aivoihimme, ja se, joka sulkeutuu neljän seinän sisäpuolelle,
+kadottaa viimein taidon yhdistää ajatuksia ja sanoja. Kuinka monet
+yksinäisissä kammioissa istuvat vangit ovat tulleet tylsäjärkisiksi,
+jopa hulluiksi siitä syystä, että heiltä puuttui ajatusvoiman
+harjoitusta!</p>
+
+<p>Edelläkuvattua keskusteluamme seuraavina kahtena viikkona ei
+tapahtunut mitään mainittavampaa.</p>
+
+<p>Muistiini on tarttunut vain yksi tärkeä tapaus, jonka pienimmätkin
+seikat ovat lähtemättömästi painuneet mieleeni.</p>
+
+<p>Elokuun 7 päivänä oli meidän alituinen laskeutumisemme vienyt
+meidät kolmentoista penikulman syvyydelle, s.o. yläpuolellamme
+oli kolmetoista penikulmaa kallioita, valtameriä, mantereita ja
+kaupunkeja. Laskujemme mukaan meidän piti olla noin 200 penikulmaan
+päässä Islannista.</p>
+
+<p>Tuona päivänä käytävä vei vähemmän viettävään suuntaan.</p>
+
+<p>Minä astuin edellä. Setäni kantoi toista Ruhmkorffin konetta, minä
+toista. Käydessämme tarkastelin graniittikerroksia.</p>
+
+<p>Yhtäkkiä, kun sattumalta katsahdin taakseni, huomasin olevani yksin.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! ajattelin, minä olen astunut liian kiivaasti, tahi
+kenties setäni ja Hannu ovat seisahtuneet matkalla; minun täytyy
+etsiä heitä. Kaikeksi onneksi ei tie ole kovin jyrkkä.</p>
+
+<p>Käännyin takaisin, ja kuljin neljänneksen tuntia. Katselin
+ympärilleni, ei näkynyt ketään. Huusin; ei kuulunut vastausta. Ääneni
+hukkui siihen moninkertaiseen kaikuun, jonka se herätti.</p>
+
+<p>Aloin käydä levottomaksi, ja kauhunväreet karmivat selkäpiitäni.</p>
+
+<p>&mdash; Vähän rauhallisuutta vain! sanoin kovalla äänellä; olen vakuutettu
+siitä, että löydän toverini. Kahta tietä ei ole! Minä olen heidän
+edellänsä; käännyn siis takaisin. Puolen tuntia kuljin taas ylöspäin;
+kuuntelin, eikö minua huudettaisi, sillä tässä tiiviissä ilmassa
+kuuluisi ääni pitkän matkan päähän; mutta syvä äänettömyys vallitsi
+äärettömässä käytävässä.</p>
+
+<p>Seisahduin voimatta uskoa tätä todeksi; sen kyllä myönsin, että olin
+eksynyt, vaan en sitä, että olin suuressa vaarassa. Kun on joutunut
+eksyksiin, niin oikea tie löytyy jälleen.</p>
+
+<p>&mdash; Annapas olla, sanoin taas; koska ei ole muuta kuin yksi tie, jota
+toverini kulkevat, niin minun täytyy löytää heidät; minun tarvitsee
+vain kulkea pitemmälle ylöspäin, jolleivät he, kun eivät näe minua ja
+ehkä unhottivat, että minä kuljin heidän edellänsä, ole saaneet samaa
+tuumaa päähänsä kuin minäkin, ja siis kääntyneet takaisin. Mutta
+siinäkin tapauksessa minun pitäisi löytää heidät, jos vain kiiruhdan.
+Sehän on selvää!</p>
+
+<p>Toistelin itsekseni näitä viimeisiä sanoja, jotka eivät kuitenkaan
+voineet rauhoittaa mieltäni.</p>
+
+<p>Silloin heräsi minussa epäilys: olinkohan todellakin heidän
+edellänsä? Tottahan toki! Hannu seurasi minua ja kulki setäni edellä.
+Olihan hän seisahtunutkin kerran muutamaksi silmänräpäykseksi
+korjaamaan kantamustaan, ja tämä tapaus johtui mieleeni. Luultavasti
+olin juuri sillä hetkellä kulkenut eteenpäin.</p>
+
+<p>&mdash; Sitäpaitsi, ajattelin, minun on mahdotonta eksyä, sillä minulla on
+johdattaja tässä sokkelossa, erehtymätön opas, nimittäin uskollinen
+puromme. Kun vain seuraan puroa ylöspäin, niin varmasti löydän
+toverieni jäljet.</p>
+
+<p>Nämä ajatukset antoivat minulle uutta rohkeutta ja päätin lähteä
+matkaan kadottamatta silmänräpäystäkään.</p>
+
+<p>Kuinka siunasinkaan setäni aavistusta, kun hän kielsi linnustajaa
+tukkimasta reikää, jonka tämä oli tehnyt kiviseinään! Nyt tämä
+hyväätekevä lähde, virvoitettuansa meitä matkalla, johdattaisi minua
+maan sisuksessa suikertelevien rotkojen kautta.</p>
+
+<p>Mutta ennenkuin lähdin ylöspäin, arvelin, että peseytyminen tekisi
+minulle hyvää.</p>
+
+<p>Kumarruin sentähden kastellakseni pääni Hannun purossa.</p>
+
+<p>Mutta suuri oli hämmästykseni!</p>
+
+<p>Edessäni oli kuiva ja tasainen kallio! Puro ei enää virrannutkaan
+jalkojeni juuressa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXVII" id="XXVII">XXVII</a></h2>
+
+
+<p>Toivottomuuteni oli kuvaamaton; ihmiskielen sanat eivät pysty
+tulkitsemaan tunteitani. Olin elävältä haudattu, ja kohtalonani oli
+kuolla nälkään ja janoon.</p>
+
+<p>Kuinka kuivalta tuntuikaan tuo kallio! Koneellisesti laskin kuumat
+käteni maata vastaan.</p>
+
+<p>Mutta kuinka olinkaan joutunut eroon purosta, jota ei enää näkynyt?
+Nyt ymmärsin syyn siihen ihmeelliseen äänettömyyteen, jonka olin
+äsken huomannut, kun viimeisen kerran kuuntelin, eikö kuuluisi
+toverieni huutoja. Lähtiessäni kulkemaan väärää polkua en ollut
+huomannut, ettei puroa enää ollutkaan, ja nyt oli selvää, että
+käytävä oli jakautunut ja että Hannun-puro, seuraten toista
+kulkutietä, oli mennyt seuraajineen tuntemattomiin syvyyksiin!</p>
+
+<p>Kuinka löytäisin takaisin? Ei ollut mitään jälkiä, eikä jalkani
+tehnyt mitään merkkiä kovaan kallioon. Vaivasin aivojani
+selittääkseni tätä vaikeata kysymystä, mutta tilaani saattoi kuvata
+vain yhdellä sanalla: kadotettu!</p>
+
+<p>Niin! Kadotettu syvyyteen, joka mielestäni oli mittaamattoman
+suuri! Tämä kolmenkymmenen penikulman vahvuinen maakerros painoi
+kauhistuttavana taakkana hartioitani; tunsin itseni muserretuksi.</p>
+
+<p>Koetin kääntää ajatukseni maallisiin seikkoihin, mutta se onnistui
+huonosti. Hampuri, talo Kuninkaankadun varrella, Graüben raukkani,
+koko se maailma, jonka alla nyt vaelsin, vilahti nopeasti kiihtyneen
+mielikuvitukseni ohitse. Kuin houraillen mietin kaikkia matkamme
+tapauksia, purjehdustamme, Islantia, Fridrikssonia, Sneffelsiä! Ja
+sanoin itsekseni, että jos minulla vielä tällaisessa tilanteessa oli
+vähääkään toivoa jäljellä, niin se juuri olisi hulluuden merkki, ja
+että parempi olis suorastaan heittäytyä epätoivoon!</p>
+
+<p>Mikä inhimillinen voima olisikaan todella enää voinut viedä minut
+takaisin maapallon pinnalle ja avata sen ammottavan holvin, joka
+kohosi ylläni?</p>
+
+<p>&mdash; Voi, setäni! huusin minä epätoivoisella äänellä.</p>
+
+<p>Tämä oli ainoa nuhteleva sana, joka pääsi huuliltani, sillä käsitin
+hyvin, mitä tuskia tämä onneton mies kärsi, hakiessaan vuorostansa
+minua.</p>
+
+<p>Kun siis huomasin olevani ihmisavun saavuttamattomissa,
+kykenemättömänä tekemään mitään pelastuksekseni, ajattelin taivaan
+apua. Mieleeni johtui muistoja lapsuudestani ja äidistäni, jota en
+ollut nähnyt sitten kuin pienenä lapsena. Turvausin rukoukseen,
+vaikkei minulla ollut oikeutta toivoa, että Jumala kuulisi minua, kun
+vasta näin myöhään käännyin hänen puoleensa, kuitenkin rukoilin häntä
+palavasti.</p>
+
+<p>Rukous rauhoitti minua hiukan, ja saatoin käyttää kaikki
+sielunvoimani ajatellakseni asemaani.</p>
+
+<p>Minulla oli mukanani ruokaa kolmeksi päiväksi, ja vesipulloni oli
+täynnä. Kumminkaan en voinut jäädä kauemmaksi aikaa tähän; mutta
+pitikö minun kulkea ylös- vai alaspäin?</p>
+
+<p>Nähtävästi ylöspäin! Aina vain ylöspäin!</p>
+
+<p>Sillä tavoin minun täytyi viimein tulla sille paikalle, missä erkanin
+purosta, tuohon onnettomaan käytäväin haaraan. Kun kerran sinne
+pääsisin, niin puroa seuraten voisin kenties saavuttaa Sneffelsin
+huipun.</p>
+
+<p>Miksi en sitä ennen tullut ajatelleeksi? Siinä oli selvä pelastuksen
+toivo, ja tärkeintä oli siis löytää Hannun puro.</p>
+
+<p>Miksi en sitä jo aikaisemmin tullut ajatelleeksi? Siinä oli selvä
+pelastuksen mahdollisuus, ja tärkeintä oli siis löytää' Hannun-puro.</p>
+
+<p>Nousin ja kuljin jyrkkää mäkeä ylös, nojaten rautakärkiseen keppiini.
+Kuljin toivorikkaana ja rauhallisena, kuten ainakin mies, jonka tie
+on selvä.</p>
+
+<p>Kuljin puoli tuntia pysähtymättä kertaakaan; koettelin tunnustella
+äsken kulkemaani tietä käytävän muodosta, muutamien kivien
+epätasaisuudesta ja tien mutkauksista, mutta en löytänyt mitään
+erikoista tuntomerkkiä, ja huomasin pian, ettei tämä käytävä
+voinut viedä minua takaisin haarautumispaikalle. Vastaani tuli
+läpipääsemätön seinä; kaaduin pitkäkseni kalliolle.</p>
+
+<p>Sitä kauhistusta ja epätoivoa, joka minut silloin valtasi, en voi
+kertoakaan; olin peräti masentunut. Viimeiset toiveeni oli tämä
+kivinen seinä tehnyt tyhjiksi.</p>
+
+<p>Kadotettuna tässä harhakäytävässä, jonka mutkat kulkivat ristiin
+rastiin joka suunnalle, voimatta enää toivoakaan pelastusta! Minun
+täytyi kuolla mitä hirveimmällä tavalla! Mutta, kummallista kyllä,
+johtui mieleeni ajatus, että jos kivettynyt ruumiini joskus löytyisi,
+niin sen löytyminen kolmenkymmenen penikulman syvyydestä maan sisästä
+antaisi aihetta tieteellisiin keskusteluihin!</p>
+
+<p>Koetin puhua kovalla äänellä, mutta en jaksanut saada kuivettuneilta
+huuliltani muuta kuin sekavia äännähdyksiä; huohotin tuskissani.</p>
+
+<p>Keskellä tätä hätää kohtasi minua uusi onnettomuus. Lamppuni putosi
+maahan ja meni rikki; minulla ei ollut mitään, millä saatoin panna
+sen kuntoon. Valo riutui ja oli jo sammumaisillaan!</p>
+
+<p>Näin kuinka valo alkoi himmentyä lasitorvessa. Pitkä jono liikkuvia
+varjoja häilyi pimeillä seinillä. En uskaltanut räpäyttää silmiäni,
+sillä pelkäsin kadottavani viimeisenkin valonpilkahduksen! Joka
+silmänräpäys odotin, että se sammuisi ja pimeys nielisi minut.</p>
+
+<p>Lepattava liekki tuikahti vielä kerran; keskitin kaiken näkövoimani
+siihen kuin viimeiseen valon vilahdukseen, joka minun oli sallittu
+koskaan enää nähdä; ja sen jälkeen synkkä pimeys kääri minut
+vaippaansa.</p>
+
+<p>Minulta pääsi kauhea hätähuuto! Maan päältä ei valo pimeimpänäkään
+yönä häviä kokonaan! Se on epäselvää, hyvin heikkoa, mutta olkoonpa
+vaikka kuinka vähän valoa jäljellä, niin näemme kuitenkin hiukkasen!
+Mutta täällä ei ollut yhtään valoa. Täydellinen pimeys teki minut
+aivan sokeaksi.</p>
+
+<p>Silloin menivät ajatukseni sekaisin. Nousin, ojensin käteni ja aloin
+tuskallisesti haparoida. Pakenin, syöksyin umpimähkään eteenpäin
+tässä sekavassa sokkelossa, alituisesti alaspäin, juosten pimeätä
+käytävää ikäänkuin maanalaisten luolain asukas, huutaen, kiljuen,
+mölisten, joskus loukaten itseni epätasaisia kallioita vastaan,
+kaatuen ja taas nousten pystyyn verisenä, koettaen juoda verta, joka
+vuoti kasvoilleni ja odottaen joka hetki, että kallioseinä musertaisi
+vihdoinkin pääni!</p>
+
+<p>Mihin tämä hurja juoksu? Siitä olin aivan tietämätön. Monen tunnin
+kuluttua vaivuin lopen uupuneena ja menehtyneenä kiviseinän viereen
+ja menin tainnoksiin!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXVIII" id="XXVIII">XXVIII</a></h2>
+
+
+<p>Kun jälleen virkosin, olivat kasvoni kyynelistä kosteat. En voi
+sanoa, kuinka kauan tätä tunnottomuuden tilaa kesti, sillä en
+enää voinut pitää vaaria ajan kulusta. Tunsin itseni äärimmäisen
+yksinäiseksi ja hylätyksi.</p>
+
+<p>Kaaduttuani olin menettänyt paljon verta ja tunsin aivan olevani
+veren tahraama. Voi, kuinka surin, etten jo ollut kuollut! En
+tahtonut ajatella enää, vaan karkoitin kaikki mietteet aivoistani;
+tuskissani laahauduin likelle vastakkaista seinää.</p>
+
+<p>Tunsin jo kadottavani uudestaan tajuntani, kun kova jyrinä kuului
+korviini. Se oli ikäänkuin kauan kestävä ukkosen jyrinä, ja kuulin
+ääniaaltojen vähitellen häviävän syvyyden kaukaiseen äärettömyyteen.</p>
+
+<p>Mistä tämä jyrinä? Epäilemättä jostakin ilmiöstä, joka tapahtui
+maan sisuksissa! Kaasuräjähdys tahi mahdottoman suuren maalohkareen
+putoaminen!</p>
+
+<p>Kuuntelin, kuuluisiko tätä jyrinää toistamiseen. Neljännestunti
+kului, jolloin käytävässä vallitsi niin syvä äänettömyys, että kuulin
+oman sydämenikin sykinnän.</p>
+
+<p>Yhtäkkiä kuului korvaani, joka sattumalta oli aivan seinän likellä,
+sekavia, käsittämättömiä, kaukaisia sanoja. Minua värisytti.</p>
+
+<p>&mdash; Se on vain kuvittelua! ajattelin itsekseni.</p>
+
+<p>Mutta ei! kuunnellessani tarkemmin kuulin selvästi äänten sorinaa,
+vaikka heikkouteni esti minua erottamasta mitä sanottiin. Kumminkin
+puhuttiin, siitä olin vakuutettu.</p>
+
+<p>Silmänräpäyksen ajan pelkäsin, että kaiku kenties kertasi vain omat
+sanani. Kenties olin tietämättäni huutanut; sentähden suljin lujasti
+huuleni ja painoin taas korvani seinää vasten.</p>
+
+<p>&mdash; Niin! aivan varmaan siellä puhutaan!</p>
+
+<p>Siirtyessäni muutaman jalan verran pitkin seinää kuulin vielä
+selvemmin ihmisääniä. Erotin sanoja, vaikka vallan sekavia ja
+käsittämättömiä, jotka saapuivat korviini hiljaisina. Sana "kadotettu"
+lausuttiin useita kertoja surullisella äänellä.</p>
+
+<p>Mitä tämä merkitsi? Kuka sen lausui? Epäilemättä setäni tahi Hannu.
+Mutta jos minä kerran kuulin heidän äänensä, niin pitäisihän
+heidänkin kuulla minun ääneni.</p>
+
+<p>&mdash; Tännepäin! huusin kaikin voimin, tännepäin!</p>
+
+<p>Odotin vastausta tahi huutoa, mutta mitään ei kuulunut. Muutama
+minuutti kului. Luulin, että toverini eivät voineet kuulla
+heikontunutta ääntäni.</p>
+
+<p>&mdash; Sillä toverini täällä puhuvat, sanoin taas. Ketäpä muita täällä
+olisi, kolmekymmentä penikulmaa maanpinnan alapuolella?</p>
+
+<p>Aloin taas kuunnella. Kun muuttelin korvaani paikasta toiseen
+edestakaisin, löysin yhden paikan, jossa äänet kuuluivat
+voimakkaammin kuin muualla. Sana "kadotettu" saapui taas korvaani, ja
+sen jälkeen kuulin taas tuo ukkosen jyrinä, joka oli herättänyt minut
+tainnoksista.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, sanoin minä, ei! Nämä äänet eivät kuulu vuoren läpi. Seinä
+on muodostunut kivestä, jonka lävitse ei kuuluisi kovimmankaan
+laukauksen kaiku. Tämä jyrinä tulee itse käytävästä! Tämä johtuu
+aivan varmaan omituisista ääniopillisista seikoista.</p>
+
+<p>Taas kuuntelin, ja tällä kertaa &mdash; &mdash; niin, aivan oikein! &mdash; tällä
+kertaa kuulin selvästi huudettavan nimeäni.</p>
+
+<p>Setäni oli huutanut nimeäni! Hän keskusteli Hannun kanssa.</p>
+
+<p>Nyt ymmärsin kaikki. Saadakseni ääneni kuulumaan piti minun
+puhua tämän seinän vieressä, joka johti ääntä samoin kuin
+sähkölennätinlanka johtaa sähköä.</p>
+
+<p>Mutta en saanut hukata hetkeäkään. Toverieni tarvitsi vain väistyä
+muutamia askeleita, niin koko ilmiö lakkaisi. Lähestyin seinää ja
+lausuin niin selvästi kuin taisin sanat: Setä Lidenbrock!</p>
+
+<p>Nyt odotin mitä suurimman tuskan vallassa. Äänen nopeus ei ole
+erikoisen suuri, eikä edes ilmakerroksien tiiviys enennä sitä.
+Muutamia pitkiä sekunteja kului, kunnes vihdoin nämä sanat sattuivat
+korviini:</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, Akseli! Sinäkö se olet?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Niin, niin! vastasin minä.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Lapseni, missä olet?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Olen kadotettu, mitä synkimmässä pimeydessä.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Entä lyhtysi?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Se on sammunut.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Ja puro?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Kadonnut.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, poikaraukkani, rohkaise mielesi!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Voimani ovat lopussa! En jaksa vastata. Mutta puhukaa edes minulle!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Rohkeutta, sanoi taas setäni. Älä puhu, vaani kuuntele minua.
+Olemme etsineet sinua sekä ylhäältä että alhaalta käytävästä.
+Mahdotonta löytää sinua! Voi, kuinka olen surrut sinua, lapseni!
+Kun luulimme sinun yhä olevan Hannun-puron tiellä, niin menimme
+viimein alaspäin, silloin tällöin laukaisten pyssymme. Se seikka,
+että kuulemme toistemme äänet, on kokonaan akustinen ilmiö! Emme voi
+puristaa toistemme kättä! Mutta älä ole epätoivoissasi, Akseli! Onhan
+sekin jo jotakin, että kuulee toinen toisensa äänen.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Sillävälin olin tuumaillut tilaani, ja sieluuni palasi jälleen heikko
+toivo. Mutta ennen kaikkea oli yksi asia tärkeä. Asetin siis suuni
+likelle seinää ja sanoin:</p>
+
+<p>&mdash; Setä!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Lapseni! vastattiin minulle hetkisen kuluttua.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Meidän täytyy ennen kaikkea saada tietää, kuinka kaukana olemme
+toisistamme.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Se ei ole vaikeata.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Onhan teillä kronometri?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; On.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! ottakaa se. Lausukaa minun nimeni ja katsokaa tarkoin
+kellosta, millä hetkellä te puhutte. Minä taas lausun nimeni, heti
+kun ääni saapuu luokseni, ja te tarkastatte samoin oitis sitä
+silmänräpäystä, jolloin vastaukseni saapuu luoksenne.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! ja puolet siitä ajasta, joka kuluu kysymykseni ja
+vastauksesi välillä, ilmoittaa, kuinka kauan ääneni viipyy matkalla
+luoksesi.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Niin, setä.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Oletko nyt valmis?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Olen.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Pidä siis varasi! Lausun nimesi.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Painoin korvani seinään ja niin pian kuin nimi "Akseli" kuului,
+vastasin heti "Akseli" ja odotin sitten.</p>
+
+<p>Neljäkymmentä sekuntia oli kulunut molempain sanojen välillä; ääni
+tarvitsee siis kaksikymmentä sekuntia kulkeaksensa välillämme olevan
+matkan. Koska ääni kulkee tuhatkaksikymmentä jalkaa sekunnissa, niin
+on meidän välillämme kaksikymmentätuhattaneljäsataa jalkaa, eli yksi
+kokonainen ja viisi kahdeksattaosaa penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Puolitoista penikulmaa! mutisin minä.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; No! Akseli, jaksathan kulkea sen matkan.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mutta pitääkö kulkea ylös- vai alaspäin?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Alaspäin! ja kuule, mistä syystä! Olemme tulleet avaraan luolaan,
+jossa yhtyy suuri joukko käytäviä. Se käytävä, jota myöten sinä olet
+kulkenut, johtaa varmaan tänne, sillä näyttää siltä, kuin kaikki
+nämä rotkot ja maan halkeamat lähtisivät tästä äärettömän suuresta
+ontelosta, jossa me nyt olemme. Nouse sentähden ylös ja lähde taas
+eteenpäin. Astu, ryömi jos niin tarvitaan, luista pitkin jyrkkiä
+luisuja, ja käsivartemme ovat valmiina ottamaan sinua vastaan matkan
+päässä. Eteenpäin, lapseni, eteenpäin!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Nämä sanat kiihoittivat taas rohkeuttani.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvästi setä! huusin minä; nyt lähden. Äänemme eivät enää voi
+kuulua toisillemme siitä hetkestä alkaen kun minä hievahdan tältä
+paikalta! Hyvästi siis!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Hyvästi Akseli, tapaamme toisemme! Nämä olivat viimeiset sanat,
+jotka kuulin.</p>
+
+<p>Tämä hämmästyttävä keskustelu, joka tapahtui maan sisuksissa, enemmän
+kuin penikulman päässä toisistamme, loppui näillä lohduttavilla
+sanoilla. Huokasin kiitosrukouksen Jumalalle, joka oli tämän
+mittaamattoman, synkän käytävän läpi johdattanut minut sille ainoalle
+paikalle, missä saatoin kuulla toverieni äänen. Tämän ihmeellisen
+ääni-ilmiön voi sangen helposti selittää fysiikan sääntöjen mukaan:
+sen aiheutti tunnelin muoto ja kiviseinien äänenjohtamiskyky.
+Useita esimerkkejä voidaan mainita samanlaisesta äänenjohdatuksesta
+pitemmän matkan päähän sitä välimatkalla kuulematta. Muistelenpa,
+että samanlainen ilmiö on huomattu muun muassa Lontoossa olevan P.
+Paavalin kirkon holvissa, ja ennen kaikkea muutamissa merkillisissä
+luolissa Sisiliassa, Syrakusan lähellä olevissa kivilouhoksissa,
+joista tässä suhteessa merkillisin on tunnettu nimellä Dionysoksen
+korva.</p>
+
+<p>Nämä muistot palasivat mieleeni, ja ymmärsin selvästi, ettei meitä
+erottanut mikään este, koska kerran setäni ääni pääsi saapumaan
+luokseni. Jos kulkisin samaa tietä kuin äänikin, niin tietysti
+pääsisin perille, jolleivät voimani loppuisi kesken.</p>
+
+<p>Nousin siis ylös ja pikemminkin laahausin eteenpäin kuin astuin.
+Luisu oli jotenkin jyrkkää ja luistin alamäkeen.</p>
+
+<p>Kohta alkoi alastuloni käydä hirvittävän nopeaksi, ja luulin pian
+suorastaan putoavani; mutta minulla ei ollut enää voimaa seisauttaa
+kulkuani.</p>
+
+<p>Äkkiä katosi jalansija altani, ja tunsin syöksyväni alaspäin kuin
+kaivoon, törmäillen käytävän epätasaisia sivuja vastaan. Pääni
+kolahti terävään kivensyrjään, ja menin tainnoksiin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXIX" id="XXIX">XXIX</a></h2>
+
+
+<p>Kun virkosin, olin puolipimeässä, pitkälläni paksuja peitteiden
+päällä. Setäni istui vieressäni katsoen minuun, näkyisikö jotain elon
+merkkiä. Kun ensimmäisen kerran huokasin, tarttui hän käteeni, ja
+avattuani silmäni pääsi häneltä ilonhuudahdus.</p>
+
+<p>&mdash; Hän elää! hän elää! huusi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Niin! vastasin heikolla äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Lapseni! sanoi setäni puristaen minua rintaansa vasten, olet siis
+pelastettu!</p>
+
+<p>Tulin syvästi liikutetuksi siitä äänestä, jolla nämä sanat
+lausuttiin, ja vielä enemmän siitä, että hän näytti olevan huolissaan
+vuokseni. Mutta täytyi todellakin sattua tällaisia tapauksia,
+ennenkuin setäni näin paljasti hellemmät tunteensa.</p>
+
+<p>Tällä kertaa tuli myös Hannu esiin, ja uskallanpa sanoa, että hänen
+silmistänsä loisti selvä tyytyväisyys, kun hän näki käteni setäni
+kädessä.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvää päivää, sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvää päivää, Hannu, hyvää päivää, mutisin minä. Mutta sanokaa
+nyt, setä, missä me tällä kertaa olemme.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna, Akseli, huomenna; nyt olet vielä liian heikko. Olen
+käärinyt pääsi siteisiin, joita ei saa liikuttaa paikaltansa. Makaa
+sentähden, poikaseni, niin saat huomenna tietää kaikki.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta sanokaa toki minulle, kyselin taas, paljonko kello on, ja
+mikä päivä on tänään?</p>
+
+<p>&mdash; Kello on 11 illalla, ja meillä on tänään sunnuntai elokuun 11 p.;
+mutta en salli sinun enää kysellä mitään ennenkuin 12 päivänä.</p>
+
+<p>Tunsin todellakin itseni hyvin heikoksi, ja silmäni painuivat
+väkisinkin umpeen. Tarvitsin vielä yhden yön levon, ja nukuin siinä
+luulossa, että yksinäisyyttäni oli kestänyt neljä pitkää päivää.</p>
+
+<p>Kun seuraavana aamuna heräsin, katselin ensi työkseni ympärilleni.
+Vuoteeni, joka oli valmistettu matkapeitteistämme, oli ihastuttavassa
+luolassa, jota koristivat välkkyvät kiteet, lattiana oli hieno
+hiekka. Luolassa oli puoleksi pimeää; tulisoihtua tai lamppua ei
+ollut sytytetty, ja kuitenkin näkyi päivänvaloa ulkoa ahtaasta
+aukosta. Kuulin myös jotakin epäselvää ääntä, ikäänkuin aaltojen
+loiskimista rantaa vasten, ja joskus tunsin kuin tuulen leyhkäyksen.</p>
+
+<p>Arvelin itsekseni, olinko valveilla vai uneksinko vielä, tahi oliko
+kaikki pelkkää kuvittelua. Mutta tällä kertaa eivät silmäni eivätkä
+korvanakaan voineet pettää.</p>
+
+<p>&mdash; Sehän on päivänsäde, joka näkyy tuosta kallionhalkeamasta!
+ajattelin minä. Todellakin, sieltä kuuluu aaltojen pauhinaa! Ah!
+tunnen raittiin tuulen henkäyksen! Petynkö, vai olemmeko taas
+tulleet maan pinnalle. Onko setä luopunut matkastansa vai onko se jo
+onnellisesti päättynyt?</p>
+
+<p>Näitä selittämättömiä kysymyksiä aprikoidessani tuli professori
+sisään.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvää huomenta, Akseli, sanoi hän iloisesti. Löisinpä vetoa, että
+voit hyvin.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä kyllä, vastasin nousten istumaan vuoteessani.</p>
+
+<p>&mdash; Niin täytyy ollakin, sillä olet maannut levollisesti. Hannu ja
+minä olemme vuorotellen valvoneet vuoteesi ääressä ja olemme nähneet,
+että parantumisesi on edistynyt.</p>
+
+<p>&mdash; Tunnenpa todellakin virkistyneeni, ja todistukseksi siitä aion
+kelpo tavalla syödä aamiaista, jonka luultavasti tarjoatte minulle.</p>
+
+<p>&mdash; Saat kyllä syödä, poikaseni. Kuumeesi on kadonnut, Hannu on pannut
+haavoihisi jonkinlaista voidetta, jonka salaisuuden islantilaiset
+tuntevat, ja ne ovat parantuneet oivallisesti. Linnustajamme on kelpo
+mies!</p>
+
+<p>Puhellessaan setä laittoi ruokaa, jonka halukkaasti ahmaisin suuhuni
+huolimatta hänen varoituksistaan. Sillävälin kyselin häneltä
+ehtimiseen yhtä ja toista ja hän kiiruhti selittämään.</p>
+
+<p>Sain tietää, että onnellinen putoamiseni oli paiskannut minut
+suoraan melkein pystysuoran aukon pohjaan; ja kun olin vierinyt
+alas kivivirrassa, joista pieninkin oli kylliksi suuri musertamaan
+minut, niin täytyy siitä päättää, että osa maastakin oli lohjennut
+ja syössyt alas samalla kertaa kuin minäkin. Tällainen hirvittävä
+putoaminen oli tuonut minut suoraan setäni syliin, johon vaivuin
+verisenä ja tainnoksissa.</p>
+
+<p>&mdash; Onpa todellakin kummallista, että et jo tuhannesti kuollut. Mutta
+älkäämme Jumalan tähden enää erotko, sillä voisi tapahtua, ettemme
+ikinä löytäisi toisiamme.</p>
+
+<p>"Älkäämme erotko toisistamme!" Matka ei siis ollutkaan lopussa?
+Silmäni suurenivat hämmästyksestä, minkävuoksi setäni kysyi:</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitat, Akseli?</p>
+
+<p>&mdash; Kysyisin teiltä yhtä asiaa. Uskottehan, että olen terve?</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä!</p>
+
+<p>&mdash; Ja kaikki jäseneni eheät?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kaiketikin!</p>
+
+<p>&mdash; Entäs pääni?</p>
+
+<p>&mdash; Pääsikin on, muutamia kolauksia lukuunottamatta, täydellisesti
+täydellisesti vahingoittumattomana paikallansa hartioillasi.</p>
+
+<p>&mdash; No sitten pelkään, että järkeni on sekaisin.</p>
+
+<p>&mdash; Sekaisinko?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, sekaisin. Emmekö ole tulleet jälleen maan pinnalle?</p>
+
+<p>&mdash; Emme suinkaan!</p>
+
+<p>&mdash; No sitten olen varmaankin päästäni pilalla, sillä näen päivänvaloa
+ja kuulen tuulen huminaa ja aaltojen pauhua.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Eikö mitään muuta?</p>
+
+<p>&mdash; Tahtoisitteko selittää minulle? &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; En selitä sinulle mitään, sillä sitä on mahdoton selittää, mutta
+saat nähdä ja ymmärtää, että geologinen tiede ei ole vielä lausunut
+viimeistä sanaansa.</p>
+
+<p>&mdash; Käykäämme siis ulos, huusin minä nousten kiireesti ylös.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, Akseli, ei, raitis ilma voisi vahingoittaa sinua.</p>
+
+<p>&mdash; Raitis ilmako?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, tuuli on jotenkin ankara, enkä tahdo antaa sinun vilustua.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta vakuutan, että voin varsin hyvin.</p>
+
+<p>&mdash; Vähän kärsivällisyyttä! poikaseni. Jos uudestaan sairastuisit,
+niin olisimme pahassa pulassa; emme saa hukata aikaa, sillä vesimatka
+saattaa olla pitkä.</p>
+
+<p>&mdash; Vesimatkako?</p>
+
+<p>&mdash; Niin; lepää vielä tänäkin päivänä, niin huomenna lähdemme
+purjehtimaan.</p>
+
+<p>&mdash; Lähdemme purjehtimaan?</p>
+
+<p>Tämän sanoessani syöksyin ylös.</p>
+
+<p>Lähdemme purjehtimaan! Oliko täällä siis virta tahi meri? Oliko siis
+laiva satamassa maan sisuksissa?</p>
+
+<p>Uteliaisuuteni oli noussut korkeimmilleen ja setäni koetti turhaan
+pidättää minua. Kun hän näki, että malttamattomuuteni vahingoittaisi
+minua enemmän kuin uteliaisuuteni tyydyttäminen, antoi hän myöten.</p>
+
+<p>Puin kiireesti päälleni ja käärin varovaisuuden vuoksi ympärilleni
+yhden peitteistämme astuen sitten ulos luolasta.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXX" id="XXX">XXX</a></h2>
+
+
+<p>Ensi alussa en nähnyt mitään, sillä silmäni, jotka olivat
+tottumattomat valoon, sulkeutuivat häikäistyneinä. Mutta kun taas
+saatoin avata ne, hämmästyin enemmän kuin ihastuin.</p>
+
+<p>&mdash; Meri! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin kyllä! vastasi setäni, Lidenbrockin meri; ja luulenpa, ettei
+kukaan purjehtija kiellä minulta sitä kunniaa, että olen sen löytänyt
+ja että nimitän sitä omalla nimelläni.</p>
+
+<p>Lavea vedenpinta, kuin suuri järvi tahi maanalainen meri, levisi
+silmiemme eteen. Rannikossa oli syviä mutkia, ja laineet loiskivat
+rantaan hienolle kultaiselle hiekalle; siinä oli näkinkenkiä, joissa
+nähtävästi luomisen ensimmäiset eläimet olivat eläneet. Laineet
+loiskivat soinnukkaasti, ikäänkuin suuressa suljetussa huoneessa.
+Vieno tuuli haihdutti vaahtoa puhaltaen kasvoihini kosteata
+sumua. Rannalla noin sadan sylen päässä vedestä kohosivat kalliot
+mittaamattomaan korkeuteen. Muutamat niistä pirstoivat rantaa
+terävin kulmin muodostaen niemiä ja esiinpistäviä kielekkeitä, joita
+meren aallot pieksivät. Kauempana saattoi erottaa niiden harjanteet,
+jotka kuvastuivat taivaan rantaa vasten.</p>
+
+<p>Tämä oli todellakin valtameri, rannikoiltaan yhtä oikullisesti
+muodostunut kuin maan päälläkin, mutta muuten varsin kolkko ja
+hirvittävän aution näköinen.</p>
+
+<p>Saatoin nähdä kauas meren ulapalle, mikä johtui siitä, että omituinen
+valo valaisi pienimmätkin esineet. Se ei ollut auringonpaistetta
+häikäisevine valonsäteineen, eikä kuutamon himmeää, epäselvää ja
+kelmeää valoa, joka on vain kylmää heijastumista eikä lämmitä. Ei!
+Tämän hajanaisen valon voima, sen kirkas valkeus, sen lämmöttömyys
+sekä sen loisto, osoittivat selvästi, että sen aiheuttajana oli
+sähkö. Se oli, ikäänkuin revontuletkin, pysyväinen kosmillinen ilmiö,
+valaisten täydellisesti tämän luolan, joka oli niin iso, että siihen
+saattoi mahtua kokonainen valtameri.</p>
+
+<p>Holvi, joka kaareutui yllämme, taivas, jos niin tahtoo sanoa, näytti
+olevan muodostunut suurista pilvistä, jotka olivat liikkuvia höyryjä
+ja joskus nähtävästi saattoivat tiivistyä sateeksi. Olisi luullut,
+että veden haihtuminen olisi ollut mahdotonta suuren ilmanpaineen
+tähden, mutta kuitenkin oli jostakin minulle tuntemattomasta
+syystä ilmassa suuria pilviä. Oli "kaunis sää". Sähkö aikaansai
+pilvissä merkillisiä valoilmiöitä. Synkkiä varjoja muodostui
+niiden alimmaisiin kerroksiin, ja joskus tunkeusi erittäin kirkas
+säde pilvikerroksien välitse alas. Mutta tämä ei kuitenkaan ollut
+auringonsäde, sillä siltä puuttui lämpöä, ja sen vaikutus oli
+synkeä, varsin surullinen. Taivaanlaen asemesta tuikkivine tähtineen
+ajattelin kivistä holvia, joka painollansa musersi minut, ja koko
+tämä avaruus, niin suuri kuin olikin, ei olisi kuitenkaan ollut
+kylliksi avara pienimmänkään kiertotähden radalle.</p>
+
+<p>Muistin erään englantilaisen kapteenin teorian; hän vertasi maata
+suureen onttoon palloon, jonka sisässä ilma paineen johdosta käy
+loistavaksi ja jossa muka kaksi kiertotähteä, Pluto ja Proserpina,
+kulkevat salaperäisiä ratojansa myöten. Olikohan hän kenties oikeassa?</p>
+
+<p>Olimme todellakin äärettömän suuressa ontelossa, jonka leveyttä
+emme voineet arvioida sentähden, että rannat olivat kauempana kuin
+silmä kantoi, enempää kuin sen pituuttakaan, koska sekin ulottui
+näköpiirin ulkopuolelle. Sen korkeus saattoi olla useita penikulmia.
+Silmä ei voinut eroittaa, missä holvin kannatusmuurit yhtyivät;
+mutta ilmassa häilyvät pilvet olivat arviolta parin tuhannen sylen
+korkeudella, siis korkeammalla kuin maan pinnalta nousseet höyryt,
+mikä epäilemättä johtui ilman tiiviydestä.</p>
+
+<p>Sana "luola" ei kuvaa tätä mittaamattoman suurta aukkoa; mutta
+eiväthän inhimillisten kielten sanat voikaan riittää niille, jotka
+uskaltavat laskeutua maapallon pohjattomuuksiin.</p>
+
+<p>En tiedä, minkälaisen geologisen ilmiön avulla tällaisen aukon
+syntyminen olisi selitettävä. Kenties se on syntynyt maan
+jäähtymisestä. Tosin olin kuullut kerrottavan muutamista suurista
+luolista, mutta mikään niistä ei ollut näin tavattoman suuri.</p>
+
+<p>Jollei mainio luonnontutkija Humboldt olisi kahden
+tuhannenviidensadan jalan syvyydeltä löytänyt Columbiassa olevan
+Guachara-luolan päätä, jonka luolan avaruus siihen asti oli ollut
+tuntematon, niin ei sitä luultavasti olisi kuitenkaan suuremmaksikaan
+arvioitu. Mahdottoman suuri Mammuth-luola Kentuckyssä näyttää
+tosin tavattoman tilavalta, sillä sen holvi kohoaa viisisataa
+jalkaa mittaamattoman syvän järven pinnan yli, ja matkustavaiset
+ovat kulkeneet enemmän kuin kymmenen penikulmaa, löytämättä sen
+loppupäätä. Mutta mitä olivat nämä luolat sen rinnalla, jota minä nyt
+ihmettelin, luolan, jossa oli pilvitaivas, sähkövalaistus ja meri.</p>
+
+<p>Äänettömänä katselin kaikkia näitä ihmeitä, sillä minulta puuttui
+sanoja ilmaistakseni tunteitani. Luulinpa olevani jossakin
+kaukaisessa kiertotähdessä, esim. Uranuksessa tahi Neptunuksessa,
+ja näkeväni siellä ilmiöitä, joita "maallinen" luontoni ei
+käsittänyt. Uusille kokemuksille tarvitaan uusia sanojakin, mutta
+mielikuvitukseni ei löytänyt sellaisia. Katselin, ajattelin ja
+ihmettelin kummastellen ja tuntien samalla jonkinlaista kauhistusta.</p>
+
+<p>Tämä arvaamaton näky virkisti minua; koetin sen avulla voittaa
+heikkouttani, parantaen itseäni tällä uudella lääkitsemistavalla;
+muutoin minua todellakin virkisti tiiviin ilman elähdyttävä voima,
+tuoden keuhkoihini enemmän happea.</p>
+
+<p>Helposti voi ymmärtää, että tuntui erinomaiselta nautinnolta
+hengittää tätä kosteata, suolaisten höyryjen kyllästämää ilmaa, sen
+jälkeen kuin olimme olleet neljäkymmentäseitsemän päivää suljettuina
+ahtaaseen käytävään.</p>
+
+<p>En tarvinnut katua, että olin tullut ulos pimeästä luolasta. Setäni
+oli jo näihin ihmeisiin tottunut, eikä kummastellut niitä enää.</p>
+
+<p>&mdash; Luuletko jaksavasi kävellä vähän matkaa kanssani? kysyi hän
+minulta.</p>
+
+<p>&mdash; Luulen kyllä.</p>
+
+<p>&mdash; Tartu sitten käsivarteeni, Akseli, ja kulkekaamme pitkin rantaa.</p>
+
+<p>Suostuin ilomielin ja aloimme kulkea pitkin tämän uuden meren
+rantoja. Vasemmalla puolellamme oli jyrkkiä kallioita, jotka
+muodostivat ihmeteltävän jättiläisröykkiön. Pitkin niiden sivuja
+syöksi lukemattomia vesiputouksia mereen kirkkaina, pauhaavina
+virtoina. Hienot höyrypilvet, jotka häilyivät siellä täällä
+kallioilla, ilmaisivat niillä paikoin olevan lämpimiä lähteitä.</p>
+
+<p>Rantapurojen joukosta tunsin uskollisen matkatoverimme, Hannun-puron,
+joka rauhallisena virtasi mereen, ikäänkuin ei olisi muuta tehnytkään
+maailman alusta asti.</p>
+
+<p>&mdash; Tästälähin meidän täytyy olla ilman sitä, sanoin huoaten.</p>
+
+<p>&mdash; Joutavia! Tuo puro, tahi joku toinen, &mdash; se on samantekevää.</p>
+
+<p>Vastaus oli mielestäni sangen kiittämätön.</p>
+
+<p>Mutta tällä kertaa kiintyi huomioni odottamattomaan näkyyn.
+Viidensadan askeleen päässä kasvoi jyrkän kallioseinän mutkauksessa
+korkea tiheä metsä. Siinä oli keskikokoisia puita, jotka olivat
+muodostuneet sateenvarjojen muotoisiksi, tarkasti määrättyine
+säännöllisine särmineen; tuulenhenkäykset eivät näyttäneet
+vaikuttavan niiden lehtiin, ja kovassakin tuulessa ne pysyivät
+liikkumattomina muodostaen ikäänkuin kivettyneen puiston. &mdash;</p>
+
+<p>Joudutin askeleitani. En tiennyt näiden ihmeellisten kasvien
+nimeä. Kuuluivatkohan ne ollenkaan tähän asti tunnettujen
+kahdensadantuhannen kasvilajin joukkoon? Tultuamme metsikön varjoon
+muuttui hämmästykseni ihmettelemiseksi.</p>
+
+<p>Edessäni oli todellakin varsin "maallisia" kasveja, mutta
+jättiläismittaisia, ja setäni tiesi heti niiden oikean nimen.</p>
+
+<p>&mdash; Tämähän on herkkusienimetsä, sanoi hän.</p>
+
+<p>Eikä hän erehtynytkään. Voi ymmärtää, että sienet kasvoivat näin
+suuriksi tässä lämpöisessä ja kosteassa ilmanalassa. Tiesin, että
+<i>Lycoperdon giganteum</i> saavuttaa kahdeksan ja yhdeksän jalan
+paksuuden ympärimitaten, kuten Bulliard väittää; mutta tässä oli
+kysymys valkoisista pyöreähattuisista herkkusienistä, jotka olivat
+kolmen- tai neljänkymmenen jalan korkuisia. Sellaisia siellä oli
+tuhansittain. Valo ei voinut tunkea tähän tiheään sienimetsään ja
+täydellinen pimeys vallitsi kasvien kupujen alla, jotka olivat
+vierekkäin niinkuin pyöreät katot afrikkalaisessa kylässä.</p>
+
+<p>Kuitenkin tahdoin tunkeutua syvemmälle, huolimatta kylmästä
+henkäyksestä, joka tuulahti vastaani näiden ikäänkuin lihaisten
+holvien alta. Puolen tunnin ajan kuljimme tässä kosteassa, pimeässä
+holvissa, ja tuntuipa todellakin hyvältä, kun taas tulimme meren
+rannalle.</p>
+
+<p>Mutta kasvullisuus tässä maanalaisessa seudussa ei päättynytkään
+pelkkiin sieniin. Kauempana kohosi joukoittain muita puita, joilla
+oli vaalistuneet lehdet. Ne saattoi helposti tuntea kasveiksi, joita
+tavattiin, tosin sangen vähäpätöisinä, maan päälläkin; vaikka ne
+olivat täällä jättiläissuuria; siellä oli sadan jalan korkuisia
+liekoja, mahdottoman suuria sigillarioita, sananjalkoja, jotka olivat
+pohjoismaiden kuusien kokoisia; siellä oli lepidodendron, jonka
+moninkertaisesti haarautunut runko päättyi pitkiin lehtiin ja oli
+karkeiden havuneulasten peittämä.</p>
+
+<p>&mdash; Ihmeellistä, jumalaista! huusi setäni. Täällä on kivihiilikauden
+kasvikunta. Katsopas tässä kasvitarhojemme vähäpätöisiä kasveja,
+jotka ovat olleet puita maan ensimmäisien vuosisatojen aikana! Katso,
+Akseli, ja ihmettele, sillä kasvientutkijalla ei ole koskaan ollut
+tällaista juhlahetkeä.</p>
+
+<p>&mdash; Olettepa oikeassa, setä. Luoja näyttää tahtoneen säilyttää tässä
+äärettömässä ansarissa nämä muinaiset kasvit, jotka oppineiden
+miesten uutteruus on niin suurella menestyksellä sommitellut
+uudestaan.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä kyllä, poikaseni, onhan tämä jonkinlainen ansari, mutta
+olisit osunut paremmin oikeaan, jos olisit sanonut tätä myöskin
+eläintarhaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Eläintarhaksiko?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, epäilemättä; katsopas vain tätä tomua, jota jalkamme
+polkevat, ja näitä luita pitkin maata.</p>
+
+<p>&mdash; Luita! ihmettelin minä. Niin on, näen mä, luita, muinaisten
+hirviöiden luita.</p>
+
+<p>Hyökkäsin näiden vuosituhansia vanhojen jäännöksien kimppuun, jotka
+olivat muuttuneet häviämättömäksi kivennäisaineeksi, ja luokittelin
+epäröimättä nämä jättiläisluut, jotka olivat kuin kuivuneita
+puunrunkoja. &mdash; Kas tässä on mastodontin<a name="FNanchor_51" id="FNanchor_51"></a><a href="#Footnote_51" class="fnanchor">[51]</a> alaleuanluu, sanoin
+minä, tässä on dinotheriumin<a name="FNanchor_52" id="FNanchor_52"></a><a href="#Footnote_52" class="fnanchor">[52]</a> leukaluu; tässä on luu, joka ei
+voi olla muun kuin kaikkein suurimman eläimen, Megatheriumin<a name="FNanchor_53" id="FNanchor_53"></a><a href="#Footnote_53" class="fnanchor">[53]</a>
+reisiluu. Onpa tämä todellakin oikea eläintarha, sillä nämä
+luukokoelmat eivät ole voineet tulla tänne minkään vedenpaisumuksen
+kuljettamina. Nämä eläimet, joiden luita tässä näemme, ovat eläneet
+tämän meren rannikoilla sen puunkaltaisten ruohojen varjossa. Mutta
+maltapas, näkyyhän tässä olevan kokonaisia luurankojakin.
+Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mutta mitä? sanoi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Minä en käsitä tällaisten nelijalkaisten oloa tässä kallioluolassa.</p>
+
+<p>&mdash; Miksi et?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden, että elollisia olentoja on ollut maan päällä vasta,
+mikäli tunnetaan, paleozoisella maailmankaudella; kun nisäkkäät
+ilmestyivät vasta tertiäärikauden alussa, on mahdotonta ymmärtää,
+miten ne ovat tähän luolaan joutuneet. Onko elollisuus kehittynyt
+täällä rinnan maanpäällisen elämän kanssa?</p>
+
+<p>&mdash; Vaikea sanoa, Akseli, mutta mitä näihin luihin tulee, on
+siihen hyvin yksinkertainen selitys, nimittäin se, että tämä on
+kerrostunutta maata.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka! Tällaisessa syvyydessä, maanpinnan alla!</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, ja tämän seikan voi geologisesti selittää. Niin
+varhaisina aikoina oli maa ainoastaan kimmoisa kuori, joka vetovoiman
+vaikutuksesta vuorotellen kohosi ja laskeusi. On siis luultavaa, että
+maahan muodostui vajoamisia ja että osa kerrostuneesta maasta äkkiä
+upposi auenneisiin kuiluihin.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoonpa niin. Nuo luut ovat todellakin voineet joutua tänne
+sillä tavalla. Mutta jos elollisuus yleensä, vaikkakin myöhästyen,
+kuten tuosta sieni- ja kortemetsästä voisi päättää, on kehittynyt
+samoja uria kuin maapallon pinnalla, niin kuka voi väittää, ettei
+hirmupetoja vieläkin harhaile näissä pimeissä metsissä tahi näiden
+jyrkkien kallioiden takana?</p>
+
+<p>Tätä ajatellessani tarkastin jäätävän kauhun vallassa näköpiiriä,
+mutta ainoatakaan elävää olentoa ei näkynyt näillä elottomilla
+rannikoilla.</p>
+
+<p>Olin hieman väsyksissä ja istahdin sentähden kallioisen niemen
+äärimmäiselle syrjälle, jonka juurelle aallot pauhaten murtuivat, ja
+josta saatoin nähdä koko tämän lahdelman. Sen perukassa oli pyramidin
+muotoisten kallioiden suojassa vähäinen poukama, joka oli tuulen
+suojassa. Priki ja pari kolme kuunaria olisivat varsin hyvin voineet
+olla siellä ankkurissa; oikeinpa odotin saavani nähdä sieltä tulevan
+jonkin laivan täysin purjein ja lähtevän ulapalle.</p>
+
+<p>Tämä kuvittelu hävisi kuitenkin pian. Me olimme varmaankin ainoat
+elävät olennot tässä maanalaisessa maailmassa. Kun välistä tyyntyi,
+niin vallitsi jyrkkien kallioiden yllä äänettömyys, hiljaisempi kuin
+erämaassa; tuntui kuin olisi se oikein painanut merenpintaa. Koetin
+silloin katsella kaukaisen sumun läpi, nähdäkseni sen verhon taakse,
+joka peitti näköpiirin takana olevan salaperäisen osan luolasta.
+Missä tämä meri loppui? Mihin sitä myöten pääsi? Näkisimmekö koskaan
+sen toista rantaa?</p>
+
+<p>Setä puolestansa ei sitä vähintäkään epäillyt. Minä sekä toivoin että
+pelkäsin sitä.</p>
+
+<p>Tunnin kuluttua, jonka käytimme tätä ihmeteltävää näkyä
+katsellaksemme, lähdimme takaisin pitkin rantaa, palataksemme
+luolaan, jossa vaivuin sikeään uneen, miettien mitä kummallisimpia
+seikkoja.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXI" id="XXXI">XXXI</a></h2>
+
+
+<p>Seuraavana aamuna heräsin täydellisesti parantuneena. Arvellen, että
+kylpy saattaisi olla hyvin terveellistä, menin muutamiksi minuuteiksi
+uimaan tähän Välimeren veteen, sillä tätä saattoi täydellä syyllä
+sanoa Välimereksi. Palasin aamiaiselle, joka maistui oivallisesti.
+Hannu osasi laittaa hyvää ruokaa; kun hänellä oli käytettävänä sekä
+tulta että vettä, voi hän vaihdellakin tavallista jokapäiväistä
+ruokajärjestystämme. Ruoan jälkeen hän tarjosi meille muutaman kupin
+kahvia, eikä tämä hyvä juoma koskaan maistunut mielestäni paremmalta
+kuin silloin.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt, sanoi setäni, on nousuveden aika, emmekä saa jättää
+tutkimatta tätä ilmiötä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! Nousuvettäkö? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin juuri.</p>
+
+<p>&mdash; Ulottuisikohan auringon ja kuun vaikutusvoima tänne asti?</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei? Eikö yleinen attraktsionilaki koske kaikkia kappaleita,
+ja siis tätäkin merta. Huolimatta ilmanpaineesta saat nähdä, että se
+kohoaa kuten Atlantin valtamerikin.</p>
+
+<p>Lähestyimme rantaa; laineet rupesivat jo nousemaan.</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa! Vuoksi alkaa tuntua! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin Akseli, ja näistä meren jättämistä merkeistä näet, että vesi
+kohoaa noin kymmenen jalkaa.</p>
+
+<p>&mdash; Sepä on kummallista!</p>
+
+<p>&mdash; Ei, vaan luonnollista!</p>
+
+<p>&mdash; Sanokaa, setä, mitä sanotte, mutta minun mielestäni tämä kaikki
+näyttää eriskummalliselta, ja tuskin voin uskoa silmiänikään.
+Kuka olisikaan voinut luulla, että tässä luolassa olisi todellinen
+valtameri nousu- ja pakovesineen, tuulineen, myrskyineen!</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei? Onkohan mitään syytä, joka tekisi sen mahdottomaksi?</p>
+
+<p>&mdash; En tunne sellaista, jos kerran teoria maan keskuksessa olevasta
+tulesta hylätään.</p>
+
+<p>&mdash; Tähän asti on siis Davyn teoria pitänyt paikkansa.</p>
+
+<p>&mdash; Tietysti, mikään ei tee mahdottomaksi väitettä, että maan sisässä
+on meriä ja maita.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, mutta ne ovat asumattomia.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoonpa niinkin; mutta miksi ei näissä vesissä saattaisi olla
+joitakin tuntemattomia kalalajeja?</p>
+
+<p>&mdash; Emme ole kuitenkaan tähän asti keksineet ainoatakaan.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta voimmehan tehdä itsellemme onkia ja koetella, kannattaako
+onkiminen täällä yhtä hyvin kuin maan pinnalla olevissa vesissä.</p>
+
+<p>&mdash; Koetelkaamme, Akseli, sillä meidän pitää tutkia näiden seutujen
+kaikkia salaisuuksia.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta missä olemme nyt, setä? En ole teiltä vielä kysynyt tätä,
+josta tieteelliset koneenne lienevät toki antaneet selityksen.</p>
+
+<p>&mdash; Olemme kolmensadanviidenkymmenen penikulman päässä Islannista,
+vaakasuoraan suuntaan.</p>
+
+<p>&mdash; Niinkö kaukana?</p>
+
+<p>&mdash; Olen varma, etten erehdy laskuissani viittäsataa syltä.</p>
+
+<p>&mdash; Ja kompassi osoittaa aina vain kaakkoista?</p>
+
+<p>&mdash; Niin tekee; sen deklinatsioni on läntinen, yhdeksäntoista astetta
+ja neljäkymmentäkaksi minuuttia, aivan kuin maan pinnallakin. Mitä
+sen inklinatsioniin tulee, niin siinä esiintyy merkillinen seikka,
+jota olen mitä huolellisimmin tutkinut.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä se on?</p>
+
+<p>&mdash; Se, että neula, sen sijaan että se painuisi napaa kohti, niinkuin
+se tekee pohjoisella pallonpuoliskolla, päinvastoin kohoaa ylöspäin.</p>
+
+<p>&mdash; Siitä täytyy siis päättää, että magneettinen napa on maanpinnan ja
+sen pisteen välillä, mihin olemme tulleet?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin; ja on hyvin mahdollista, että jos tulemme
+napaseutuihin seitsemännenkymmenen leveysasteen kohdalle, missä James
+Ross löysi magneettisen navan, niin magneettineula siellä nousee
+suorastaan pystyyn. Tämä salaperäinen piste ei siis olekaan varsin
+syvällä.</p>
+
+<p>&mdash; Sitä seikkaa ei tiede vielä ole aavistanutkaan.</p>
+
+<p>&mdash; Tiede hairahtuu, poikaseni, mutta hairahdukset ovat hyödyllisiä,
+sillä ne johdattavat vähitellen totuuteen.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka syvällä olemme?</p>
+
+<p>&mdash; Kolmenkymmenenviiden penikulman syvyydessä.</p>
+
+<p>&mdash; Suoraan yläpuolellamme on siis, sanoin minä katsellessani
+karttaa, Skotlannin vuorinen osa, missä Grampian vuoret kohottavat
+lumipeittoiset huippunsa hämmästyttävään korkeuteen.</p>
+
+<p>&mdash; Niin on, sanoi professori naurahtaen. Onhan se jotenkin raskas
+kuorma, mutta holvi on tukeva. Suuri maailman rakennusmestari on
+rakentanut sen hyvistä aineista, eikä kukaan ihminen olisi voinut
+tehdä tätä holvia niin laajaksi! Mitä ovat siltojen kaaret ja
+tuomiokirkkojen kupukatot verrattuina tähän kolmen penikulman
+korkuiseen holviin, jonka alla aaltoilee valtameri myrskyineen?</p>
+
+<p>&mdash; En minäkään pelkää, että taivas putoaisi päällemme. Mutta mitä te,
+setä, aiotte nyt tehdä? Aiotteko kääntyä takaisin maan pinnalle?</p>
+
+<p>&mdash; Kääntyäkö takaisin. Johan nyt! Päinvastoin on aikomukseni
+pitkittää matkaamme, koska kaikki on tähän asti onnistunut hyvin.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta en käsitä, kuinka pääsemme tämän vesitasangon alle.</p>
+
+<p>&mdash; En aiokaan syöstä siihen suin päin; mutta tämän sisämeren
+ympärillä on varmasti kiinteitä kalliojoukkoja.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä.</p>
+
+<p>&mdash; Ja sen vastakkaiselta rannalta uskon löytäväni alaspääsytien.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka pitkän luulette tämän meren olevan?</p>
+
+<p>&mdash; Kolmekymmentä tahi neljäkymmentä penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; Vain niin! vastasin, ajatellen itsekseni, että tämä lasku saattoi
+olla hyvinkin virheellinen.</p>
+
+<p>&mdash; Meillä ei siis ole yhtään aikaa hukattavana; jo huomenna lähdemme
+merelle.</p>
+
+<p>Silmäni etsivät alusta, joka veisi meidät toiselle rannalle.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin, sanoin minä, lähdemme siis merelle. Hyvä! Mutta millä
+laivalla?</p>
+
+<p>&mdash; Emme millään laivalla, poikaseni, vaan hyvällä ja tukevalla
+lautalla.</p>
+
+<p>&mdash; Lautalla! huudahdin minä. Mutta onhan sellainen yhtä vaikea
+rakentaa kuin laivakin, enkä ymmärrä &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Et ymmärrä, Akseli, mutta jos kuuntelisit, niin voisit
+kuulla &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Kuullako?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kuulla vasaran pauketta, joka sinulle ilmoittaisi, että
+Hannu on jo täydessä työssä &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Lauttaako rakentamassa?</p>
+
+<p>&mdash; Niin juuri.</p>
+
+<p>&mdash; Onko hän jo hakannut tarpeelliset rakennuspuut?</p>
+
+<p>&mdash; Puut olivat jo edeltäpäin kaadetut. Tule, niin saat nähdä, kuinka
+hän tekee työtä.</p>
+
+<p>Neljänneksen tuntia astuttuamme näin niemen toisella puolella, johon
+oli muodostunut pieni luonnollinen satama, Hannun täydessä työssä.
+Vielä muutama askel ja seisoin hänen vieressänsä. Suureksi ihmeekseni
+näin rannalla puolitekoisen lautan, joka oli rakennettu jos
+jonkinlaisista omituisista puulajeista, ja suuri joukko kaikenlaisia
+lankkuja, polvipuita ja panttureita oli hänen ympärillään. Siellä oli
+puuta vaikka kokonaisen laivaston rakentamiseen.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä puulajia tämä on, setä? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Siinä on petäjää, kuusta, koivua ja kaikenlaista pohjoismaiden
+havupuuta, joka on meriveden vaikutuksesta kivettynyt.</p>
+
+<p>&mdash; Onko se mahdollista?</p>
+
+<p>&mdash; Se on niin sanottua "surtur brandur'ia", eli
+kivennäisrakennuspuuta.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta pitäisihän sen sitten olla samanlaista kuin ligniitti, kovaa
+kuin kivi, ja veteen uppoavaa?</p>
+
+<p>&mdash; Kuitenkin tapahtuu joskus, että se pysyy veden päällä; on
+sellaisia puita, jotka ovat muuttuneet todellisiksi antrasiiteiksi,
+mutta on toisia, jotka, samoin kuin nämäkin puut tässä, ovat vasta
+alkaneet kivettyä. Katsopas tänne, sanoi setäni ja viskasi yhden
+näistä kallisarvoisista meren hylkäämistä puista veteen.</p>
+
+<p>Puukappale upposi ensin, mutta nousi taas veden pinnalle, johon se
+jäi kiikkumaan laineille.</p>
+
+<p>&mdash; No, oletko nyt vakuutettu? kysyi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Ennen kaikkia olen vakuutettu siitä, että tämä on uskomatonta!</p>
+
+<p>Seuraavana iltana oli kätevä Hannu saanut lautan valmiiksi. Se oli
+kymmentä jalkaa pitkä ja viittä leveä; kivettyneet puut, yhdistetyt
+toisiinsa kestävillä köysillä, muodostivat tukevan pinnan; kun lautta
+oli valmis, sysättiin se veteen ja keinui rauhallisesti Lidenbrockin
+meren laineilla.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXII" id="XXXII">XXXII</a></h2>
+
+
+<p>Elokuun 13 päivänä nousimme ylös aikaisin, sillä meidän piti koettaa
+uutta, nopeata ja käytännöllistä kulkuneuvoamme.</p>
+
+<p>Kahdesta paksusta kepistä tehty masto, kolmannesta kepistä tehty
+raakapuu, sekä matkapeitteistämme tehty purje, siinä koko lautan
+taklinki. Köysiä ei puuttunut; kaikki oli kestävää.</p>
+
+<p>Kello kuuden aikaan professori antoi merkin nousta lautalle.
+Ruokatavaramme, köydet ja muut työkalumme, aseemme sekä runsaasti
+suolatonta vettä, jota kallioiden koloista olimme koonneet, oli
+lautalla.</p>
+
+<p>Hannu oli kyhännyt peräsimen, jolla hän saattoi ohjata alustansa,
+minkä toimen hän ottikin tehdäksensä; irroitin köyden, purje
+pystytettiin ja pian olimme ulapalla.</p>
+
+<p>Kun olimme jättämäisillämme pienen sataman, niin setäni, joka piti
+suurta melua maantieteellisestä nimistöstänsä, tahtoi antaa satamalle
+nimen, ja ehdotti siksi minun nimeäni.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, sanoin minä, minulla on toinen ehdotus.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä?</p>
+
+<p>&mdash; Graüben. Port-Graüben näyttäisi hyvin somalta kartalla.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi sitten, Port-Graüben.</p>
+
+<p>Ja tällä tavoin liittyi muisto armaasta vierlantilaisesta tytöstäni
+vaaralliseen matkaamme.</p>
+
+<p>Tuuli puhalsi koillisesta ja purjehdimme nopeasti eteenpäin hyvällä
+tuulella. Tiheillä ilmakerroksilla oli suuri voima ja ne vaikuttivat
+purjeeseen ikäänkuin mahdottoman suuri palje.</p>
+
+<p>Tunnin kuluttua saattoi setäni jokseenkin tarkoin määrätä kulkumme
+nopeuden.</p>
+
+<p>&mdash; Jos matkamme sujuu tällä tavoin, niin neljässäkolmatta tunnissa
+voimme kulkea vähintäänkin kolmekymmentä penikulmaa, eikä viivykään
+kauan, ennenkuin näemme vastakkaisen rannan.</p>
+
+<p>En vastannut mitään, vaan istuuduin lautan etupäähän. Jo alkoi
+pohjoinen ranta vaipua meren pintaan ja rannat levisivät kahden
+puolen ikäänkuin helpottaakseen lähtöämme. Silmieni eteen aukeni
+ääretön meri. Suurien pilvien harmaat varjot kiitivät nopeasti
+sen pinnalla ja näyttivät ikäänkuin painavan sen synkeätä vettä.
+Sähköisen valon hopeanhohtavat säteet, siellä täällä heijastuen
+jostakin vesipisarasta, loistivat aluksen jäljessä. Kohta oli maa
+kadonnut näkyvistä, silmillämme ei ollut enää leposijaa ja ellei
+kohiseva vesi olisi osoittanut, että lautta oli kiivaassa vauhdissa,
+niin olisi voinut luulla sen pysyvän paikoillaan.</p>
+
+<p>Päivällisen aikana ilmestyi näkyviin mahdottoman suuria leviä, jotka
+kiikkuivat veden pinnalla. Tunsin näiden kasvien elinvoiman: ne
+nousevat meren pohjasta noin kahdentoistatuhannen jalan syvyydestä,
+ja kasvavat enemmän kuin neljänsadan ilmakehän paineessa, kietoutuen
+toisiinsa niin sitkeäksi ainejoukoksi, että se muodostaa usein
+matalikkoja, jotka voivat estää laivojenkin kulkua; mutta luullakseni
+ei kukaan ole koskaan nähnyt suurempia leviä kuin ne, jotka kasvoivat
+Lidenbrockin meressä.</p>
+
+<p>Lauttamme kulki noin kolmen-, neljäntuhannen jalan pituisten
+leväryhmien sivu; nämä olivat ikäänkuin mahdottoman suuria käärmeitä,
+jotka luikertelivat näköpiiriä ulommaksi; huvikseni katselin näitä
+loppumattomia nauhoja, luullen aina näkeväni niiden loppupään, mutta
+niitä riitti ihmeekseni aivan loppumattomiin.</p>
+
+<p>Mikä luonnon voima saattoi tuottaa sellaisia kasveja, ja minkälainen
+mahtoi maa olla luomisen alkupäivinä, kun kasvikunta yksin kehkeytyi
+sen pinnalla, lämmön ja kosteuden vaikutuksesta?</p>
+
+<p>Tuli ilta, mutta ilma oli yhtä loistavaa, kuten jo edellisenä päivänä
+olin huomannut. Se oli pysyväinen ilmiö, jonka kestäväisyyteen voi
+luottaa.</p>
+
+<p>Syötyämme illallisen laskeusin levolle maston juurelle ja vaivuin
+pian rauhalliseen uneen.</p>
+
+<p>Hannu seisoi liikkumattomana antaen lautan mennä; myötätuulen
+vallitessa sitä tuskin tarvitsikaan ohjata.</p>
+
+<p>Sitte kun olimme lähteneet Port-Graübenistä, antoi professori
+Lidenbrock minulle toimeksi pitää "purjehdus-päiväkirjaa", kirjoittaa
+muistiin vähimmätkin huomiot, hupaiset luonnonilmiöt, tuulen suunnan,
+nopeuden ja kuljetun matkan pituuden, sanalla sanoen kaikki tämän
+merkillisen purjehdusmatkan tapaukset.</p>
+
+<p>Julkaisen tässä lyhykäisyydessään seuraavat jokapäiväiset
+muistiinpanot, jotka ovat kirjoitetut niin sanoakseni tapausten
+kuluessa.</p>
+
+<p><i>Perjantaina elokuun 16 p:nä</i>. &mdash; Tasainen koillistuuli. Lautta
+purjehtii nopeasti ja suoraan. Ranta yhä näkyvissä 30 penikulman
+päässä tuulen alla. Valon voima muuttumaton. Kaunis sää, pilvet
+kulkevat hyvin korkealla, ovat utuisia ja ikäänkuin uivat valkoisessa
+hopeanhohtoisessa ilmassa; lämpömittari: 320 Cels.</p>
+
+<p>Keskipäivällä Hannu panee ongenkoukun nuoran päähän; syötiksi hän
+pistää pienen lihapalan ja heittää siiman mereen. Kahden tunnin
+aikana hän ei saa mitään. Vedet lienevät siis asujamitta? Ei,
+nykäiseminen tuntuu; Hannu vetäisee onkeansa ja saapi kalan, joka
+potkii kiivaasti.</p>
+
+<p>&mdash; Kala! huutaa setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Se on sampi! lisään minä vuorostani; se on pieni sampi!</p>
+
+<p>Professori tarkastelee kalaa, mutta ei ole samaa mieltä kanssani.
+Tällä kalalla on litteän pyöreä pää, ja ruumiin etupuolta peittävät
+luiset kilvet; suu on hampaaton, rintaevät ovat sangen kehittyneet ja
+soveltuvat pyrstöttömälle ruumiille. Tämä kala tosin kuuluu samaan
+luokkaan, johon luonnontutkijat ovat lukeneet samminkin, mutta eroaa
+siitä eräiden tärkeiden ominaisuuksien puolesta.</p>
+
+<p>Setäni ei erehdy, sillä lyhyen tarkastelun jälkeen hän sanoo:</p>
+
+<p>&mdash; Tämä kala kuuluu vuosituhansia sitten hävinneeseen sukuun, josta
+tavataan kivettyneitä jäännöksiä devonisissa kerrostumissa.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? sanon minä, olemmeko saaneet elävänä alkuperäisten merien
+asukkaan?</p>
+
+<p>&mdash; Olemme, vastaa professori, jatkaen tarkasteluaan, ja nyt näet,
+että nämä kivettyneet kalat eivät ole samanlaisia kuin nykyiset
+kalalajit. Mutta saada tällainen olento elävänä käsiinsä on
+todellinen onni luonnontutkijalle.</p>
+
+<p>&mdash; Mihin luokkaan se kuuluu?</p>
+
+<p>&mdash; Se kuuluu Ganoidien luokkaan, heimo Cephalaspis.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Pterychtis-sukuun,<a name="FNanchor_54" id="FNanchor_54"></a><a href="#Footnote_54" class="fnanchor">[54]</a> sen voisin vannoa. Mutta tällä on eräs
+omituisuus, joka tavataan ainoastaan maanalaisissa vesissä elävillä
+kaloilla.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä omituisuus?</p>
+
+<p>&mdash; Se on sokea!</p>
+
+<p>&mdash; Sokeako?</p>
+
+<p>&mdash; Ei ainoastaan sokea, vaan siltä puuttuvat kokonaan näköelimet.</p>
+
+<p>Tarkastelen kalaa ja huomaan professorin ilmoituksen todeksi. Mutta
+saattaahan tämä olla vain erikoistapaus, joten onki heitetään
+uudestaan mereen, varustettuna uudella syötillä. Luultavasti
+tämä meri on hyvin kalarikas, sillä vähemmässä kuin kahdessa
+tunnissa saamme suuren joukon sekä Pterychtis- että hävinneeseen
+Dipteris-sukuun kuuluvia kaloja, joiden lajinimeä setäni ei onnistu
+saamaan selville; kaikilta puuttuvat silmät. Tämä odottamaton
+kalansaalis on hyödyllisenä lisänä ruokatavaroihimme.</p>
+
+<p>Näyttää siis varmalta, että tässä meressä on vain sellaisia
+eläinlajeja, joita muuten tavataan ainoastaan kivettyneinä.</p>
+
+<p>Kenties näkisimme täällä jonkun niistä matelijoista, joiden muodon
+tiede on osannut kuvata jonkin luukappaleen mukaan. Otan kiikarin ja
+tarkastan merta, mutta se on autio; luultavasti olemme vielä liian
+lähellä rantaa. Silmäilen ylöspäin. Miksi ei joku niistä linnuista,
+joita kuolematon Cuvier on piirustanut, halkaise siivillänsä näitä
+tiiviitä ilmakerroksia? Kalat olisivat niiden ravintona. Tutkin
+avaruutta, mutta se on autio ja tyhjä, samoin kuin rannatkin.</p>
+
+<p>Sillävälin mielikuvitukseni johdattaa minut palaeontologian
+ihmeelliseen maailmaan. Aivan valveillani uneksin. Veden pinnalla
+olen näkevinäni mahdottomia Chersitejä, noita suunnattoman suuria
+tertiäärikauden kilpikonnia, jotka olivat kuin uiskentelevia
+saaria. Synkillä rannoilla kuljeksii tertiäärin suuria nisäkkäitä:
+luulen kuulevani pleistoseenin hirmupetojen, luolaleijonan ja
+sapelihampaisen tiikerin kiljuntaa; kauempana piiloutuu kallioiden
+taa paksunahkainen jättiläistapiiri Lophiodon, valmiina taistelemaan
+saaliista Anoplotheriumia, tuota kummallista kavio-eläintä vastaan,
+joka samalla kertaa on sarvikuonon, hevosen, virtahevon ja kamelin
+näköinen, ikäänkuin Luoja kiireissänsä maailman ensi hetkinä olisi
+yhdistänyt monta eläintä yhdeksi ainoaksi. Jättiläissuuri mastodontti
+heiluttaa kärsäänsä musertaen torahampaillansa rannan kiviä, samalla
+kuin Megatherium, jättiläislaiskiainen, mahdottomilla käpälillään
+kaapii maata mölisten niin, että kalliot kaikuvat. Ylempänä kiipeää
+kallion reunoja myöten ensimmäinen apina, ja vielä korkeammalla
+liihottelee Pterodactylus, alkulintu, joka kädellisine siipineen
+muistuttaa suurta lepakkoa. Vihdoin suunnattoman suuret linnut,
+suuremmat kuin kasuaari, vieläpä strutsiakin suuremmat, levittävät
+pitkät siipensä yläilmoissa ja lyövät joskus päänsä kivikattoon.</p>
+
+<p>Koko tämä kivettynyt maailma ilmestyy mielikuvituksessani uudestaan
+silmieni eteen, ja olen elävinäni maailman alkupäivinä, paljoa
+aikaisemmin kuin ihminen luotiin, kun kehittymätön maa ei vielä
+voinut häntä elättää. Unelmani kuljettavat minua kausi kaudelta aina
+ensimmäisten elävien olentojen syntymäkaudelle saakka. Nisäkkäät
+katoavat, sitten linnut, sen jälkeen matelijat, ja viimein kalat,
+äyriäiset, nilviäiset ja niveleläimet. Vanhimman aikakauden
+Zoophytit<a name="FNanchor_55" id="FNanchor_55"></a><a href="#Footnote_55" class="fnanchor">[55]</a> häviävät vuorostansa. Koko maan elollisuus keskittyy
+minuun, ja sydämeni on ainoa, joka tykyttää asumattomassa maailmassa.
+Ei ole enää vuodenaikoja eikä ilmanaloja, maapallon oma lämpö
+lisääntyy alituisesti tehden tyhjäksi loistavan auringon lämmön.
+Kasvillisuus tulee ylenpalttiseksi; ikäänkuin varjo kuljeksin
+puunkorkuisien sananjalkojen välissä, epävakaisin askelin, polkien
+maanpinnan kiiltävää hiekkaa ja kirjavaa savea; nojaudun äärettömän
+korkeita havupuita vastaan ja rupean levolle suunnattoman suurien
+Lycopodioiden varjoon.</p>
+
+<p>Vuosisadat kuluvat kuin päivät! Käyn maan kaikkien vaiheiden läpi.
+Kasvit katoavat, graniittikalliot kadottavat kovuutensa; kiinteä aine
+sulaa kaikki nesteeksi ankaran kuumuuden vaikutuksesta. Vesi peittää
+maanpinnan; se kiehuu ja muuttuu kaasuksi, höyryt ympäröivät maata,
+joka vähitellen on muuttunut kaasumaiseksi; se on punertava, auringon
+kokoinen ja loistaa samoin kuin sekin!</p>
+
+<p>Keskellä tätä nebulosaa eli sumujoukkoa, joka on neljätoistatuhatta
+kertaa suurempi kuin se pallo, jonka se kerran on muodostava,
+kiidän taivaankappaleiden joukkoon avaruuteen! Ruumiini muuttuu
+kaasuksi, katoaa vuorostansa ja sekautuu punnitsemattomana atoomina
+näihin mittaamattomiin höyryihin, jotka piirtävät loistavat ratansa
+äärettömään avaruuteen!</p>
+
+<p>Millainen unelma! Mihin se on vienyt minut? Kuumeentapaisesti piirtää
+käteni kummallisia kuvauksia paperille! Olen unhottanut kaikki,
+professorin, Hannun ja lautan! Sieluni täyttää eräs näky &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mikä sinua vaivaa? kysyy setäni.</p>
+
+<p>Silmäni ovat auki ja katson häneen, näkemättä kuitenkaan häntä.</p>
+
+<p>&mdash; Varo itseäsi, Akseli, ettet putoa veteen!</p>
+
+<p>Ja samalla tunnen Hannun tarttuvan lujasti käsivarteeni; ilman häntä
+olisin unelmani vallassa pudonnut lautalta.</p>
+
+<p>&mdash; Onko hän tullut hulluksi? huudahtaa professori.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä hätänä? kysyn viimeinkin.</p>
+
+<p>&mdash; Oletko kipeä?</p>
+
+<p>&mdash; En. Minulla oli vain näky, mutta nyt se on ohitse. Käykö muutoin
+kaikki hyvin?</p>
+
+<p>&mdash; Käy; hyvä tuuli, selvä väylä! Purjehdimme nopeasti, ja jolleivät
+laskuni petä, ei kestä kauan, ennenkuin pääsemme maihin.</p>
+
+<p>Kuullessani tämän nousen ylös ja tarkastelen taivaan rantaa, mutta
+vedenpinta leviää yhä vain silmin kantamattomiin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXIII" id="XXXIII">XXXIII</a></h2>
+
+
+<p><i>Lauantaina elokuun 17 p:nä</i>. &mdash; Meri pysyy yhä vain yhtä
+yksitoikkoisena. Taivaanranta näkyy kaukana.</p>
+
+<p>Pääni tuntuu vielä raskaalta vilkkaan unelmani johdosta. Setäni ei
+ole uneksinut, mutta on pahalla päällä; hän tarkastaa kiikarillansa
+taivaanrantaa ja panee pettyneen näköisenä käsivartensa ristiin.</p>
+
+<p>Huomaan, että professori osoittaa taipumusta muuttua samaksi
+maltittomaksi mieheksi kuin entisinäkin aikoina, ja kirjoitan tämän
+seikan päiväkirjaani. Kestämäni vaara ja kärsimykseni olivat hiukan
+pehmittäneet häntä, mutta kun olin parantunut, niin hänen entinen
+luontonsa pääsi taas voitolle. Mutta mitä tässä kiukutteleminen
+auttaisi? Eikö matka suju varsin onnellisesti? Kulkeehan lautta
+eteenpäin ihmeteltävän nopeasti!</p>
+
+<p>&mdash; Olettepa rauhattoman näköinen, setä! sanon minä, kun hän
+alituisesti nostaa kiikarin silmillensä.</p>
+
+<p>&mdash; Rauhaton? En ole!</p>
+
+<p>&mdash; Malttamaton sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Sellaiseksi voipi käydä vähemmästäkin!</p>
+
+<p>&mdash; Kuljemmehan niin nopeasti &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mitä se minua liikuttaa! Nopeus on hyvä, mutta meri on liian suuri!</p>
+
+<p>Silloin muistin, että professori ennen lähtöämme oli arvioinut tämän
+meren pituuden kolmeksikymmeneksi penikulmaksi; mutta olemme jo
+kulkeneet kolmesti sen matkan, eikä vielä näy eteläisiä rantoja!</p>
+
+<p>--- Emme pääse alaspäin! sanoo professori taas. Kaikki tämä on
+hukkaan mennyttä aikaa, enkä minä ole tullut niin pitkän matkan
+päästä tehdäkseni joutavaa huvimatkaa mokomalla lammikolla!</p>
+
+<p>Hän kutsuu tätä purjehtimistamme huvimatkaksi ja tätä merta
+lammikoksi!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta, sanon minä, olemmehan kulkeneet sitä tietä, jonka
+Saknussemm on osoittanut.</p>
+
+<p>&mdash; Siinäpä juuri on kysymys. Olemmeko seuranneet hänen tietänsä! Onko
+Saknussemm tullut tälle merelle? Onko hän kulkenut sen yli? Eiköhän
+puro, jonka otimme oppaaksemme, ole vienyt meitä kokonaan väärään?</p>
+
+<p>&mdash; Kaikissa tapauksissa ei tarvitse katua, että olemme tulleet tänne.
+Tämä näky on komea ja &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Ei ole puhettakaan näkemisestä. Olen asettanut itselleni
+päämäärän, jonka tahdon saavuttaa! Älä siis puhukaan minulle
+ihmettelemisestä!</p>
+
+<p>Tämän panen visusti muistiini ja jätän professorin
+malttamattomuudessaan pureskelemaan huuliansa. Kello kuuden aikaan
+iltasella Hannu pyytää palkkaansa ja hänelle luetaan kouraan hänen
+kolme taaleriansa.</p>
+
+<p><i>Sunnuntaina elokuun 18 p:nä</i>. &mdash; Ei mitään uutta. Samanlainen sää
+kuin ennenkin. Tuuli näyttää vähän kiihtyvän. Kohta herättyäni
+kiiruhdan katsomaan, onko valon voima pysynyt muuttumattomana, sillä
+pelkään lakkaamatta, että sähköilmiö haihtuisi ja viimein sammuisi.
+Mutta pelkoni on aivan turha, ja lautta kuvastuu selvästi laineisiin.</p>
+
+<p>Tämä meri on todellakin loppumaton! Sillä mahtaa olla Välimeren tahi
+Atlantin leveys. Miksi ei?</p>
+
+<p>Setäni mittaa syvyyttä useita kertoja. Hän sitoo raskaimman
+rautakankemme köyden päähän, jonka hän antaa luistaa kahdensadan
+sylen syvyyteen, tapaamatta pohjaa; suunnattomalla vaivalla saamme
+luotimme ylös hinatuksi.</p>
+
+<p>Kun rautakanki taas oli lautalla, kiinnitti Hannu huomioni siihen
+seikkaan, että sen pinnassa oli syviä orkosia; olisi voinut sanoa,
+että tätä kankea oli kovasti litistetty kahden kovan kappaleen
+välissä.</p>
+
+<p>Katsahdin kysyvästi Hannuun?</p>
+
+<p>&mdash; Hampaita! sanoo hän.</p>
+
+<p>En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, vaan käännyin setäni puoleen,
+joka oli vaipunut syviin mietteisiin. En tahtonut häntä häiritä,
+vaan käännyin uudestaan islantilaiseen päin, joka useasti avaten ja
+sulkien suutansa tekee minulle selväksi tarkoituksensa.</p>
+
+<p>&mdash; Hampaita! huudahdan minä hämmästyneenä ja katselen tarkemmin
+rautakankea.</p>
+
+<p>Niin, siinä oli todellakin hampaiden jälkiä, jotka olivat uponneet
+rautaan! Kauhea voima mahtoi olla niissä leuoissa, joissa oli
+sellaiset hampaat. Olikohan purija joku hävinneeseen sukuun kuuluva
+hirviö, joka oli ahnaampi kuin hai ja pelättävämpi kuin valas?
+Tarkastelin kauhun vallassa puoleksi läpipurtua rautakankea! Jokohan
+siis edellisenä yönä näkemäni uni käy toteen? Nämä ajatukset
+ahdistavat minua kaiken päivää, ja töin tuskin rauhoittuu mieleni
+muutamia tunteja maattuani.</p>
+
+<p><i>Maanantaina elokuun 19 p:nä</i>. &mdash; Koetan muistella, mitä
+ominaisuuksia oli trias-, jura- ja liitukauden eläimillä; nämä
+seurasivat nilviäisiä, äyriäisiä ja kaloja, jotka elivät ennen
+varsinaisten nisäkkäiden aikaa. Silloin oli maailma hirveiden
+matelijoiden vallassa, jotka olivat valtiaina jura-kauden
+merissä.<a name="FNanchor_56" id="FNanchor_56"></a><a href="#Footnote_56" class="fnanchor">[56]</a> Luonto oli antanut niille mitä täydellisimmän
+ruumiinrakenteen. Mikä suunnaton koko! Mikä erinomainen voima!
+Nykyiset sisiliskot, joista alligaattorit ja krokodiilit ovat
+suurimmat ja pelättävimmät, ovat ainoastaan heikkoja varjoja
+maapallon keskikaudella eläneistä esi-isistänsä.</p>
+
+<p>Kauhistun ajatellessani näitä hirviöitä, joita ei yksikään ihminen
+ole elävänä nähnyt. Ne olivat maan päällä tuhansia vuosisatoja ennen
+ihmistä, mutta kivettyneiden luiden mukaan, joita on löydetty siitä
+saven kaltaisesta kalkkimaasta, jolle englantilaiset ovat antaneet
+nimen "lias", on niiden ruumis voitu anatoomisesti sommitella
+uudestaan; ja siten on opittu tuntemaan niiden mahdottoman suuri koko.</p>
+
+<p>Hampurin museossa olen nähnyt erään tällaisen sisiliskon luurangon,
+joka oli kolmekymmentä jalkaa pitkä. Saisinkohan minä, joka olen maan
+asukas, katsoa tällaista muinaisuuden hirviötä silmästä silmään?
+Eihän toki! Mahdotontahan se olisi! Mutta rautakangessa näkyy
+syviä hampaiden puremia, joista huomaa, että hampaat ovat olleet
+keilanmuotoiset niinkuin krokodiilillakin.</p>
+
+<p>Kauhistuen katselen merelle, josta pelkään näkeväni joukon näitä
+matelijoita nousevan.</p>
+
+<p>Luulenpa, että professori ajattelee samaa, sillä katseltuansa
+rautakankea hän silmäilee merta ympäriinsä.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä kirottu ajatus! Ruveta nyt tässä meren syvyyttä mittailemaan!
+ajattelin itsekseni. Hän on häirinnyt jonkin eläimen lepoa; kunhan
+vain ei joku noista pedoista hätyyttäisi meitä matkalla! &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Tarkastelen aseitamme, tullakseni vakuutetuksi siitä, että ne
+ovat hyvässä kunnossa. Setäni näkee, mitä teen, ja hyväksyy sen.
+Merkilliset poreet vedenpinnalla ilmoittavat, että jotakin liikkuu
+sen pohjalla. Vaara on likellä; täytyy olla varuillansa.</p>
+
+<p><i>Tiistaina elokuun 20 p:nä</i>. &mdash; Ilta lähestyy, tahi oikeammin
+sanoen se aika, jolloin uni painaa silmäluomiamme, sillä täällä
+merellä ei ole ensinkään yötä, vaan alituinen valo; se väsyttää
+suuresti silmiämme, aivan kuin jos purjehtisimme Pohjoisjäämerellä
+ainaisessa auringonpaisteessa. Hannu seisoo pitämässä perää ja hänen
+vartiollansa minä nukun.</p>
+
+<p>Pari tuntia myöhemmin herään kovaan jysäykseen. Lautta on
+mahdottomalla voimalla nostettu ylös vedestä ja paiskattu
+parinkymmenen sylen päähän.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä nyt? huutaa setäni, olemmeko ajaneet karille?</p>
+
+<p>Hannu osoittaa sormellansa jotakin mustaa, joka vuorotellen kohoaa ja
+laskehtii parin sadan sylen päässä. Katselen sitä ja huudahdan:</p>
+
+<p>&mdash; Se on mahdottoman suuri merisika!</p>
+
+<p>&mdash; Niin on, vastaa setäni; ja tuolla on suunnattoman iso
+merisisilisko!</p>
+
+<p>&mdash; Ja tuolla kauhea krokodiili! Kas, miten leveä leuka sillä on, ja
+minkälaiset hampaat suussa! Kas! Nyt se katoaa!</p>
+
+<p>&mdash; Valas! valas! huutaa professori. Näen sen julman suuret evät;
+katsokaapa, kuinka se ruiskuttaa vettä ja ilmaa ulos sieraimistansa!</p>
+
+<p>Kaksi vesipatsasta nousee nyt korkealle ilmaan. Olemme pelon,
+hämmästyksen ja kauhun vallassa, sillä pieninkin näistä äärettömän
+suurista meripedoista voisi yhdellä puraisulla musertaa koko
+lauttamme. Hannu tahtoo kääntää lautan takaisin, välttääksensä tätä
+vaarallista seuraa, mutta toisella puolella hän huomaa muita yhtä
+pelättäviä vihollisia: neljäkymmentä jalkaa leveän kilpikonnan,
+ja kolmekymmentä jalkaa pitkän käärmeen, joka kääntelee hirveätä
+päätänsä laineiden yllä.</p>
+
+<p>Mahdotonta paeta. Matelijat lähestyvät, kiitäen lautan ympärillä
+nopeammin kuin pikajuna. Tartun pyssyyni, mutta minkäpä vaikutuksen
+mahtanee pyssynluoti tehdä sellaiseen suomusvarustukseen, joka
+peittää näiden eläimien ruumista.</p>
+
+<p>Olemme kauhun jäykistämät. Ne lähestyvät. Toisella puolen krokodiili,
+toisella käärme; toiset pedot ovat kadonneet. Minä ampuisin, mutta
+Hannu viittaa kieltävästi. Molemmat pedot ovat viidenkymmenen sylen
+päässä lautasta, syöksyvät toisiansa vastaan, ja heidän raivonsa
+estää heitä huomaamasta meitä.</p>
+
+<p>Tappelu alkaa sadan sylen päässä lautalta ja näemme selvästi molemmat
+tappelevat eläimet.</p>
+
+<p>Nyt luulen näkeväni, että toisetkin pedot tulevat ottamaan osaa
+tappeluun: merisika, valas, sisilisko ja kilpikonna; näen ne ja
+osoitan niitä islantilaiselle, mutta tämä pudistaa päätänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Kaksi! sanoo hän.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! Kaksiko! Hän väittää, että ainoastaan kaksi eläintä &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Hän on oikeassa, sanoo setäni, joka lakkaamatta on kiikarilla
+katsellut petoja.</p>
+
+<p>&mdash; Sepä kummallista!</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ensimmäisellä näistä hirviöistä on teräväleukainen,
+suippo pää, ja hampaat kuin krokodiililla, ja tämä seikka on meitä
+erehdyttänyt. Se on kalalisko, Ichtyosaurus, vaarallisin Jura-merien
+matelijoista.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs toinen?</p>
+
+<p>&mdash; Toinen on edellisen leppymätön vihollinen, Plesiosaurus,
+joutsenlisko.</p>
+
+<p>Hannu on oikeassa. Ainoastaan kaksi eläintä liikkuu meressä ja
+silmieni edessä näen pari alkuperäisten merien matelijaa. Voinpa
+erottaa Ichtyosauruksen verisen silmän, joka on ihmisen pään
+kokoinen. Luonto on sille antanut varsin voimalliset näköelimet,
+jotka voivat vastustaa kovaa vedenpainetta alhaalla syvyyksissä,
+joissa se asuu. Täydellä syyllä saattaa sitä sanoa sisiliskojen
+valaaksi, sillä sillä on valaan suuruus ja nopeus. Se on vähintään
+kymmenen metriä pitkä, ja sen suuruuden voi arvata, kun se kohottaa
+evänsä laineiden yli; leuat ovat mahdottoman isot ja niissä on, kuten
+luonnontutkijat väittävät, satakahdeksankymmentäkaksi hammasta.</p>
+
+<p>Plesiosauruksella, joka on pyöreäruumiinen lyhytpyrstöinen käärme, on
+airontapaiset jalat; vatsan peitteenä on kilpikonnan kuoren tapainen
+suojus ja kaula, joka on notkea, kuin häntä, kohoaa kolmekymmentä
+jalkaa vedenpinnan yli.</p>
+
+<p>Nämä pedot hyökkäävät toisiansa vastaan äärettömällä vimmalla,
+viskaavat ylös kokonaisia vesivuoria, joiden synnyttämät
+hyökyaallot saapuvat lautalle asti, ja parikymmentä kertaa olemme
+kaatumaisillamme. Erittäin kimeitä ääniä kuuluu; pedot kietoutuvat
+toistensa ympärille, enkä voi enää erottaa niitä toisistansa.</p>
+
+<p>Tunti tahi parikin tuntia kuluu, tappelua kestää yhä; pedot
+kamppailevat kiukkuisesti, milloin lähestyen lauttaa, milloin taas
+väistyen edemmäksi; seisomme liikkumattomina, valmiina käyttämään
+pyssyjämme.</p>
+
+<p>Äkkiä katoavat sekä Ichtyosaurus että Plesiosaurus, tehden suuren
+kurimuksen veteen. Useita minuutteja kuluu. Loppuukohan tappelu meren
+syvyydessä?</p>
+
+<p>Pian pistää esiin Plesiosauruksen hirveä pää; tuo peto on
+kuolettavasti haavoittunut. En näe enää sen mahdotonta selkää,
+ainoastaan pitkä kaula kohoaa ylös, vetäytyy koukkuun, ojentuu ja
+koukistuu taas, pieksää laineita ikäänkuin kauhean suuri ruoska,
+ja väänteleikse niinkuin poikki hakattu mato. Vesi pauhaa vaahtona
+pitkän matkan päässä estäen meitä näkemästä; mutta pian loppuu pedon
+kuolinkamppailu, sen liikkeet vähenevät, väänteleminen lakkaa ja
+pitkä käärmeen ruumis lepää liikkumattomana tyyntyneillä laineilla.</p>
+
+<p>Entä Ichtyosaurus? Onko se palannut meren syvyyteen luolaansa, vai
+näyttäytyyköhän se vielä vedenpinnalla?</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXIV" id="XXXIV">XXXIV</a></h2>
+
+
+<p><i>Keskiviikkona elokuun 21 p:nä</i>. &mdash; Kaikeksi onneksemme on kova
+tuuli kiidättänyt meidät pois tappelupaikalta. Hannu on yhä vielä
+peränpitäjänä. Setäni, joka tappelun aikana heräsi ajatuksistaan,
+vaipuu uudestaan syviin mietteisiin ja tarkastelee merta.</p>
+
+<p>Matka käy taas yhtä yksitoikkoiseksi kuin ennenkin, enkä tahtoisi,
+että sitä vilkastuttaisivat ainakaan niin vaaralliset tapaukset kuin
+eiliset.</p>
+
+<p><i>Torstaina elokuun 22 p:nä</i>. &mdash; Jotenkin epätasainen tuuli
+pohjois-koillisesta. Ilma lämmin. Kuljemme puolen neljättä penikulman
+nopeudella tunnissa.</p>
+
+<p>Keskipäivällä kuuluu hyvin kaukaa keskeytymätöntä jyminää; kirjoitan
+tämän seikan muistikirjaan.</p>
+
+<p>Se on jokin kaukainen kallio, sanoo professori, tahi jokin saari,
+jonka rantaan meren aallot murtuvat.</p>
+
+<p>Hannu kiipeää maston nenään, mutta ei huomaa mitään luotoa; meri on
+tasainen niin pitkältä kuin silmä kantaa.</p>
+
+<p>Kolme tuntia kuluu. Pauhina näyttää kuuluvan jostakin kaukaisesta
+vesiputouksesta, ja lausun tämän otaksuman sedälleni, joka vain
+pudistaa päätänsä; olen kuitenkin varma siitä, etten erehdy.
+Lähestymmekö siis jotakin suurta koskea, joka syöksee meidät
+pohjattomuuteen? Kenties tällainen tapa päästä alaspäin miellyttäisi
+professoria, sillä sehän kävisi jotenkin pystysuoraan suuntaan,
+mutta minä puolestani &mdash; &mdash; &mdash; Kaikissa tapauksissa täytyy muutaman
+penikulman päässä olla jokin pauhaava ilmiö, sillä pauhu kuuluu nyt
+sangen voimakkaasti. Tuleeko se taivaasta vai merestä?</p>
+
+<p>Katselen ilmassa kulkevia höyryjä, ja koetan arvioida niiden
+tiiviyttä. Taivas on kirkas. Pilvet, jotka häilyvät korkealla
+holvissa, näyttävät liikkumattomilta ja katoavat valon voimakkaaseen
+säteilyyn. Täytyy siis etsiä pauhinan syytä muualta.</p>
+
+<p>Tarkastan silloin kirkasta ja sumutonta taivaanrantaa, jossa ei näy
+mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta jos tämä pauhina tulee
+jostakin vesiputouksesta, jostakin koskesta, jos tämä meri virtaa
+johonkin alempana olevaan vesistöön, niin täytyy virran nopeuden
+kiihtyä ja siitä huomaisimme meitä uhkaavan vaaran. Tutkin asiaa,
+mutta en totea mitään virtaa; tyhjä pullo, joka heitetään veteen,
+jääpi vedenpinnalla samalle paikalle.</p>
+
+<p>Kello neljän aikaan Hannu nousee mastoon ja kiipeää sen huippuun,
+josta hän voi katsella niin kauas kuin silmä kantaa; silloin hänen
+katseensa kiintyi määrättyyn kohtaan. Hänen kasvoissaan ei näy mitään
+hämmästystä, mutta hän on huomannut jotakin.</p>
+
+<p>&mdash; Hän on nähnyt jotakin, sanoo setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä luulen.</p>
+
+<p>Hannu laskeutuu taas alas, viittaa kädellään etelää ja sanoo:</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla!</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla? toistaa setäni kysyvästi; sitten hän katsoo kiikarillaan
+mainittuun suuntaan minuutin verran, joka aika mielestäni tuntuu
+pitkältä kuin nälkävuosi.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, niin! huutaa hän vihdoin.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä näette?</p>
+
+<p>&mdash; Näen ikäänkuin mahdottoman lyhteen, joka kohoaa aalloista.</p>
+
+<p>&mdash; Joku uusi merieläin?</p>
+
+<p>&mdash; Kenties.</p>
+
+<p>&mdash; Suunnatkaamme sitten matkamme länteen päin, sillä tiedämmehän,
+mikä meidät perii, jos kohtaamme näitä vedenpaisumuksen hirviöitä,
+sanon minä.</p>
+
+<p>&mdash; Antaa mennä vain tätä suuntaa, vastaa setäni. Jos me sellaisen
+matkan päähän, kuin mikä on meidän ja tämän eläimen välillä, &mdash; ja
+se matka täytyy arvioida kahdeksitoista penikulmaksi &mdash; voimme nähdä
+vesipatsaan, joka syöksyy ulos sen purskureiästä, niin silloin sen
+täytyy välttämättömästi olla ylenluonnollisen suuri. Pako olisi
+viisainta, mitä voisimme tehdä; mutta emmepä olekaan tulleet tänne
+ollaksemme ymmärtäväisiä.</p>
+
+<p>Jatkamme siis matkaamme eteenpäin. Kuta lähemmäksi tulemme, sitä
+suuremmaksi käy vesipatsas. Mikähän kummitus voikaan särpiä sisäänsä
+sellaisen vesimäärän ja sitten ruiskuttaa sen ulos katkeamattomana
+suihkuna.</p>
+
+<p>Kello kahdeksan illalla olimme siitä vain parin penikulman päässä.
+Sen musta, mahdottoman suuri vuorimainen ruumis lepää meressä
+kuin saari. Onko tämä mielikuvitusta? Onko tämä kauhun aiheuttama
+harhanäky?</p>
+
+<p>Sen pituus näyttää minusta olevan enemmän kuin tuhat syltä!
+Mikäs valas tämä onkaan, josta ei Cuvier eikä Blumenbach ole
+aavistaneetkaan mitään?</p>
+
+<p>Se makaa liikkumattomana, ikäänkuin nukuksissa, ja meri ei näy
+jaksavan kohottaa sen ruumista, vaikka laineet pauhaavat sen kylkiä
+vastaan. Vesipatsas, joka kohoaa viidensadan jalan korkeudelle,
+putoaa takaisin pauhaavana ryöppynä. Aivan kuin hullut kiidämme tätä
+hirveän suurta möhkälettä kohti, jolle sata valasta päivää kohti ei
+olisi riittänyt ruoaksi.</p>
+
+<p>Kauhistus valtaa minut; en tahdo kulkea eteenpäin! Jos kävisi
+päinsä, niin katkaisisin purjeen nostoköyden! Tahdon tehdä kapinan
+professoria vastaan; hän ei edes vastaa minulle.</p>
+
+<p>Äkkiä Hannu nousee ja osoittaa sormellaan tuota uhkaavaa esinettä
+edessämme.</p>
+
+<p>&mdash; Saari, sanoo hän.</p>
+
+<p>&mdash; Saari! huudahtaa setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Saariko? sanon minäkin vuorostani, kohottaen olkapäitäni.</p>
+
+<p>&mdash; Silminnähtävästi, vastaa professori, purskahtaen kaikuvaan nauruun.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs tämä vesipatsas?</p>
+
+<p>&mdash; "Geysir", sanoo Hannu.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä se on geysir, sanoo setäni; samanlainen geysir kuin
+Islannissakin.<a name="FNanchor_57" id="FNanchor_57"></a><a href="#Footnote_57" class="fnanchor">[57]</a></p>
+
+<p>Alussa en tahtonut myöntää niin suuresti erehtyneeni, että olin
+luullut saarta merieläimeksi. Mutta todistus on silmieni edessä,
+ja minun täytyy viimein tunnustaa erehtyneeni. Tämä oli vain
+luonnonilmiö.</p>
+
+<p>Kuta lähemmäksi tulemme, sitä suuremmalta näyttää suihkuava
+vesipatsas. Saari on erehdyttävästi suuren valaan näköinen, jonka
+pää kohoaa kymmenen sylen korkeudelle vedestä. Geysir, joka
+islanninkielessä merkitsee "raivoa", kohoaa majesteetillisena sen
+toisessa päässä. Aika ajoittain kuuluu jymiseviä ääniä ja tuo ääretön
+vesipatsas, joka syöksee esiin yhä kiivaammin, heiluttaa utuista
+töyhtöänsä kohoten alimmaisiin pilvikerroksiin asti. Se on ainoa
+paikallansa; ympärillä ei ole mitään savutupruja, ei mitään kuumia
+lähteitä, koko vulkaaninen voima on siihen keskittynyt. Sähkövalon
+säteet sattuvat vesipatsaan loistavaan lyhteeseen, jossa jokainen
+pisara loistaa sateenkaaren kaikissa väreissä. &mdash; Laskekaamme
+maihin; sanoo professori. Mutta meidän täytyi lähestyä varovaisesti
+vesipatsasta, joka silmänräpäyksessä olisi kaatanut lauttamme. Hannu
+ohjaa taitavasti lauttaa vieden meidät saaren toiseen päähän.</p>
+
+<p>Hyppään kalliolle; setäni seuraa heti jäljessäni, mutta linnustaja
+pysyy alallansa, niinkuin vakava mies ainakin, joka halveksii
+uteliasta ihmettelemistä.</p>
+
+<p>Seisomme piisoran sekaisella graniittipohjalla; maa on polttavan
+kuuma kuin tulikuumaa höyryä täynnä olevan kattilan seinä. Kohta
+huomaamme vesisäiliön, josta geysir nousee. Pistin lämpömittarin
+kiehuvaan veteen ja huomasin sen osoittavan satakuusikymmentäkolme
+astetta.</p>
+
+<p>Vesi tulee siis jostakin hehkuvan kuumasta paikasta, joka seikka
+näyttää vastustavan professori Lidenbrockin teorioja; en voi olla
+siitä hänelle huomauttamatta.</p>
+
+<p>&mdash; No, kysyy hän, mitä tämä todistaa minun väitöstäni vastaan?</p>
+
+<p>&mdash; Ei mitään, vastasin lyhyesti, kun näin kohtaavani järkähtämätöntä
+itsepäisyyttä.</p>
+
+<p>Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että tähän asti olemme suoriutuneet
+erittäin hyvin ja että matka on tuntemattomasta syystä tapahtunut
+selittämättömän tasaisen lämpömäärän vallitessa, mutta minusta
+näyttää aivan selvältä, että jonakuna päivänä saapuisimme vielä
+sellaisiin seutuihin, joissa maan keskuksen lämpö kohoaa niin, että
+sitä on mahdoton lämpömittarilla mitata.</p>
+
+<p>&mdash; Saammehan nähdä, sanoo professori ja antaa merkin nousta uudestaan
+lautalle, annettuansa tälle tuliperäiselle saarelle veljenpoikansa
+nimen.</p>
+
+<p>Jään vielä muutamaksi minuutiksi katselernaan geysiriä; huomaan,
+että sen vesi suihkuaa epätasaisesti, joskus hieman heikommin, mutta
+sitten taas toista vertaa kiivaammin; tähän luulen olevan syynä sen
+erilaisen paineen, joka on saaren sisukseen kokoontuneilla höyryillä.</p>
+
+<p>Viimein lähdemme sieltä pois, kiertäen saaren etelärannalla olevat
+jyrkät kalliot. Hannu oli tällä lyhyellä pysähdysajalla korjannut
+lautan jälleen kuntoon.</p>
+
+<p>Mutta ennenkuin lähdemme, lasken havaintojeni mukaan kuljetun
+matkan pituuden ja kirjoitan sen muistikirjaani. Olemme etääntyneet
+kaksisataaseitsemänkymmentä penikulmaa Port-Graübenistä, ja olemme
+kuudensadankahdenkymmenen penikulman päässä Islannista, Englannin
+alapuolella.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXV" id="XXXV">XXXV</a></h2>
+
+
+<p><i>Perjantaina elokuun 23 p:nä</i>. &mdash; Seuraavana aamuna on komea Geysir
+kadonnut näkyvistämme. Tuuli on kiihtynyt ja vienyt meidät nopeasti
+pois Akselin-saarelta; pauhu on vähitellen vaiennut.</p>
+
+<p>Ilmanmuutos, jos niin sopii sanoa, tapahtuu pian. Ilmakehä tulee
+täyteen höyryjä, jotka sisältävät suolaisen veden haihtumisesta
+syntynyttä sähköä; pilvet laskeutuvat muuttuen viimein vihertäviksi;
+sähköiset säteet tuskin voivat tunkea niiden läpi; on kuin olisi
+synkkä verho laskeutunut näyttämön eteen, jossa myrskynäytelmä on
+pian nähtävänä.</p>
+
+<p>Tunnen mieleni omituisesti liikutetuksi, niinkuin jokainen
+ihmisolento jonkin suuren tapahtuman lähestyessä. Pyöreähköt,
+päällekkäin kasaantuneet pilvet etelässä näyttävät ennustavan pahaa;
+niillä on sellainen "järkähtämätön" ulkonäkö, jonka usein olen
+huomannut myrskyn alkaessa. Ilma on raskas, meri tyyni.</p>
+
+<p>Etäällä ovat pilvet äärettömän suurien pumpulitukkojen näköisiä;
+vähitellen ne paisuvat ja käyvät sitä harvalukuisemmiksi, kuta
+suuremmiksi ne venyvät kooltaan; ne ovat niin raskaita, etteivät
+nouse ylemmäksi taivaan rantaa, mutta kasaantuvat vähitellen tuulen
+kiihtyessä muodostaen vihdoin synkän, hirveän näköisen röykkiön.</p>
+
+<p>Ilmakehä on hyvin sähköistä, ja sama "aine" tunkee ruumiini läpi;
+hiukseni nousevat pystyyn ja minusta tuntuu kuin toverini saisivat
+voimakkaan sysäyksen, jos he tällä hetkellä koskettaisivat minuun.</p>
+
+<p><i>Lauantaina elokuun 24 p:nä</i>. &mdash; Kello 10 aamulla ovat myrskyn
+enteet vielä selvemmät; voisi sanoa, että tuuli tyyntyy vetääksensä
+henkeänsä; pilvet ovat ikäänkuin suuri säkki, johon tuulet
+kokoontuvat.</p>
+
+<p>En tahdo uskoa näitä enteitä, mutta en voi kuitenkaan olla sanomatta:</p>
+
+<p>&mdash; Huono sää tulossa.</p>
+
+<p>Professori ei vastannut. Hän oli ilkeällä tuulella, sillä hän näki
+ulapan rajattomana edessänsä, ja kohautti vain hartioitaan kaikelle,
+mitä sanottiin.</p>
+
+<p>&mdash; Nousee myrsky, sanon minä, osoittaen taivaan rantaa. Pilvet
+laskeutuivat alemmaksi musertavan raskaina.</p>
+
+<p>Yleinen äänettömyys. Tuulikin on hiljaa; luonto on kuin kuollut eikä
+vedä henkäystäkään. Velttona riippuu purje pitkin mastoa, jonka
+huipussa jo näen vähäisen sähköliekin. Lautta pysyy liikkumattomana
+tyynellä veden pinnalla. Mutta kun emme pääse edemmäksi, niin
+mitä varten pidämme purjettakaan pystyssä? Ensimmäisessä myrskyn
+puuskauksessa se saattaa aiheuttaa meille perikadon?</p>
+
+<p>&mdash; Ottakaamme purje alas, sanon minä, ja kaatakaamme masto kumoon! Se
+olisi viisainta!</p>
+
+<p>&mdash; Älä hiidessä! huutaa setäni, tuhat kertaa ei! Antaa tuulen
+kuljettaa meitä! Vieköön meidät myrsky, kunhan kerrankin saan nähdä
+rannan, vaikkapa lauttamme murtuisi tuhanteen kappaleeseen!</p>
+
+<p>Tuskin ennätti professori lausua nämä sanat, ennen kuin eteläisellä
+taivaanrannalla tapahtui muutos. Kokoontuneet höyryt purkautuvat
+sateeksi ja ilma, joka syöksee täyttämään tihennyksen johdosta
+syntynyttä tyhjää paikkaa, muuttuu myrskyksi, joka tunkee esiin
+jättiläisluolan salaisimmista sopukoista. Pimeys enenee ja tuskin
+voin enää kirjoittaa vaillinaisiakaan muistiinpanoja.</p>
+
+<p>Myrsky tempaa lautan liikkeelle ja kiidättää sitä eteenpäin. Setäni
+keikahtaa kumoon ja ryömin hänen luoksensa. Hän pitää lujasti kiinni
+paksusta köyden päästä ja näyttää ilolla katselevan luonnonvoimien
+raivoa.</p>
+
+<p>Hannu ei liiku paikaltansa. Hänen pitkät hiuksensa, jotka myrsky
+puhaltaa hänen liikkumattomille kasvoillensa, tekevät hänet
+kummallisen näköiseksi, sillä jokaisen hiuskarvan päässä on kiiltävä
+sähkökipinä. Hän on kuin mikäkin hirviö, kuin vedenpaisumuksen
+aikainen ihminen, joka on saman ikäinen Ichtyosauruksien ja
+Megatherioiden kanssa.</p>
+
+<p>Masto pysyy paikoillansa, vaikka purje on pingoittunut niinkuin rakko
+ja halkeamaisillaan. Lautta kiitää niin nopeasti, etten voi kuljetun
+matkan pituutta laskeakaan, mutta kuitenkin hitaammin kuin aallot sen
+ympärillä.</p>
+
+<p>&mdash; Purje! purje! huudan minä ja viittaan, että se otettaisiin alas,</p>
+
+<p>&mdash; Ei! vastaa setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Ei! sanoo Hannukin pudistaen päätään.</p>
+
+<p>Sillävälin sade muodostaa eteemme pauhaavan vesiputouksen, jota
+vastaan syöksymme. Mutta ennenkuin saavutamme sen, pilvivaippa
+repeää halki, meri rupeaa kuohumaan, ja sähkö jota kehkeytyy suuren
+kemiallisen ilmiön vaikutuksesta ylemmissä ilmakerroksissa, yhtyy
+myöskin leikkiin. Salaman loistavat liekit sekaantuvat ukkosen
+jyrinään, lukemattomat salamat risteilevät ilmassa pitkäisen
+jymistessä, höyryt näyttävät hehkuvilta, rakeet muuttuvat
+loistaviksi, kun ne sattuvat työkalujemme tahi aseittemme
+metalliosiin, eteenpäin vyöryvät aallot näyttävät tulta syökseviltä
+kukkuloilta, joiden sisässä riehuu tuli ja joiden harjoja liekit
+ympäröivät.</p>
+
+<p>Silmäni huikenevat valon kirkkaudesta, korvani menevät lumpeuksiin
+ukkosen jyrinästä! Minun täytyy pysytellä kiinni mastossa, jossa
+heilun niinkuin ruoho myrskyssä!</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>(Tästälähin ovat muistiinpanoni varsin vaillinaisia eikä niitä
+ole kuin muutamia hajanaisia, niin sanoakseni koneentapaisesti
+kirjoitettuja lappuja. Mutta vaikka ne ovatkin hyvin lyhyet
+ja epäselvätkin, niin ne kumminkin osoittavat, minkälaisen
+mielenliikutuksen vallassa olin, ja antavat selvemmän kuvauksen
+tilastamme kuin muistini.)</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p><i>Sunnuntaina elokuun 25 p:nä</i>. &mdash; Missä olemme? Kiidämme eteenpäin
+äärettömällä nopeudella.</p>
+
+<p>Yö on ollut kauhistuttava. Myrsky ei tyynny; elämme alituisessa
+jyrinässä, lakkaamattomassa paukkeessa; korvistamme vuotaa verta;
+emme voi puhua sanaakaan.</p>
+
+<p>Leimaukset eivät lakkaa silmänräpäykseksikään; näen salamoiden
+kulkevan ristiin rastiin, nousevan nopeasti säteinä alhaalta ylöspäin
+sekä iskevän kalliokattoon. Jos se vielä romahtaisi alas! Toiset
+salamat jakautuvat kahtia tahi muodostuvat tulipalloiksi, jotka
+räjähtävät rikki kuin pommit; mutta jyrinä ei siitä kuitenkaan
+kovene, sillä se on jo saavuttanut korkeimman määrän, jonka ihmisen
+korvat voivat tajuta, ja jos kaiken maailman ruutikellarit yht'aikaa
+räjähtäisivät ilmaan, niin "ei se kuuluisi tämän kovemmalta".</p>
+
+<p>Pilvien pinnalta tulvii alituisesti valoa; sähköä kehittyy
+alituisesti molekyyleistä, ilman kaasumaiset alkuaineet ovat
+kaaostilassa; lukemattomat vesipatsaat syöksevät ilmoille ja putoavat
+alas vaahtona.</p>
+
+<p>Mihin joudumme? &mdash; &mdash; &mdash; Setäni on pitkällänsä lautan toisessa päässä.</p>
+
+<p>Lämpö nousee toista vertaa suuremmaksi; katson lämpömittariin, joka
+osoittaa &mdash; &mdash; &mdash; (numero on hävinnyt).</p>
+
+<p><i>Maanantaina elokuun 26 p:nä</i>. &mdash; Tästä ei ikinä tule loppua! Miksi
+ei ilmanpaine kerran tasoituttuaan pysy asemillansa?</p>
+
+<p>Olemme nääntyneet väsymyksestä; Hannu vain on samanlainen kuin
+ennenkin. Lautta kulkee edelleenkin kaakkoiseen, ja olemme kulkeneet
+enemmän kuin kaksisataa penikulmaa Akselin saarelta.</p>
+
+<p>Keskipäivällä myrskyn raivo käy kahta kauheammaksi; kaikki tavaramme
+täytyy köyttää lujasti kiinni, ja jokainen meistä köyttää itsensäkin
+kiinni lauttaan. Laineet lyövät ylitsemme.</p>
+
+<p>Kolmen päivän aikana meidän on mahdotonta virkkaa sanaakaan
+toisillemme. Suumme aukenevat ja huulemme liikkuvat, mutta ei
+kuulu ääntäkään; emme kuule mitään, vaikka huutaisimme toistemme
+korvanjuuressa.</p>
+
+<p>Setäni lähestyy minua lausuen muutaman sanan; luulen hänen sanoneen:
+"Olemme hukassa", mutta en ole siitä varma.</p>
+
+<p>Minä puolestani kirjoitin hänelle sanat: "Laskekaamme purje alas".</p>
+
+<p>Hän viittaa suostuvansa siihen.</p>
+
+<p>Ennenkuin hän ennättää nostaa päätänsä, näkyy lautan reunalla tulinen
+pallo. Masto ja purje ovat yhtäkkiä kadonneet, ja näen niiden
+lentävän ilmaan niinkuin muinaismaailman liskolintu Pterodaktylus.</p>
+
+<p>Jähmetymme kauhusta. Sinertävänvalkoinen tulipallo, noin
+kymmentuumaisen pommin kokoinen, kulkee hitaasti eteenpäin,
+kieppuen ihmeteltävän kiivaasti myrskyn pyörteessä. Se pomppii
+sinne tänne, kulkee lautan palkkeja myöten, hypähtää ruokasäkkiemme
+päälle, laskeutuu taas hiljaa pois, ja tekee hyppäyksen hipaisten
+ruutitynnyriämme. Oi kauhistusta! Lennämme ilmaan! Ei! Loistava pallo
+etenee taas; se lähestyy Hannua, joka vakavasti katselee sitä; sitten
+setääni, joka laskeutuu polvillensa välttääkseen sitä; senjälkeen
+se lähestyy minua; huolimatta valosta ja lämmöstä olen kalpea ja
+vapisen; se hyppelee jalkaini juuressa ja koetan vetää jalkani pois,
+mutta en voi.</p>
+
+<p>Salpietarikaasun haju täyttää ilman, se tunkee kurkkuun ja
+keuhkoihin, niin että tahtoo tukehtua.</p>
+
+<p>Miksi en voi liikuttaa jalkojani? Ovatko ne siis tarttuneet kiinni
+lauttaan? Tämä sähköinen pallo on tehnyt kaiken lautallamme olevan
+raudan magneettiseksi; tieteelliset koneet, työkalut ja aseemmekin
+liikkuvat ja kolahtavat kovasti helisten yhteen; saappaitteni
+korkojen rautanaulat ovat tarttuneet kovasti kiinni lauttaan lyötyyn
+rautakappaleeseen.</p>
+
+<p>Ponnistaen kovasti voimiani nykäisen vihdoin jalkani irti, juuri kun
+pallo on vetämäisillänsä sen pyörteeseensä ja tempaamaisillaan
+minut &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Ah! mikä huikaiseva valo! Pallo poksahtaa rikki! Tulenliekit
+hulmahtavat päällemme.</p>
+
+<p>Sitten tulee kaikki pimeäksi, mutta sitä ennen ehdin nähdä setäni
+pitkällänsä lautalla ja Hannun yhä vain peräsimessä, sähkön
+vaikutuksesta "sylkevän tulta".</p>
+
+<p>Mihin menemme? Mihin joudumme?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p><i>Tiistaina elokuun 27 p:nä</i>. &mdash; Herään pitkällisestä taintumuksesta.
+Myrskyä kestää yhä, salamat sähisevät ilmassa kuin käärmeet.</p>
+
+<p>Olemmeko vielä merellä? Olemme ja syöksymme eteenpäin arvaamattoman
+nopeasti. Olemme kulkeneet Englannin kanavan, Ranskan, kenties koko
+Euroopan alitse!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Kuuluu taas jyrinää! Se on selvästi aaltojen pauhua kallioita
+vastaan! &mdash; &mdash; &mdash; Mutta silloin &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXVI" id="XXXVI">XXXVI</a></h2>
+
+
+<p>Tähän loppuvat ne muistiinpanot, joita nimitän "laivan
+päiväkirjaksi", ja jotka kaikeksi onneksi pelastuivat haaksirikosta;
+tästälähin siis aloitan uudelleen kertomukseni.</p>
+
+<p>En tiedä, mitä tapahtui silloin, kun lautta törmäsi rannan kivikkoon.
+Tunsin syökseväni aaltoihin ja se, etten jäänyt sinne iäksi päiväksi
+ja ettei ruumiini musertunut teräviin kallioihin, johtui siitä, että
+Hannun voimakas käsi nosti minut syvyydestä...</p>
+
+<p>Rohkea islantilainen kantoi minut aalloista hiekalle, joka oli
+polttavan kuuma; herätessäni huomasin makaavani pitkälläni setäni
+vieressä.</p>
+
+<p>Hannu palasi sitten kallioiden luo, joita vastaan riehuvat aallot
+murtuivat, pelastaaksensa tavaroitamme haaksirikosta. En voinut
+puhua ja olin mielenliikutuksesta ja väsymyksestä niin uupunut, että
+tarvitsin kokonaisen tunnin tointuakseni.</p>
+
+<p>Sade valui oikeana vedenpaisumuksena, kaksinverroin kiivaana, kuten
+on tavallista vähää ennen myrskyn päättymistä. Muutamat ulkonevat
+kalliot olivat suojanamme. Hannu valmisti meille ruokaa, jota tosin
+en voinut maistaakaan, ja pian me kaikki vaivuimme sikeään uneen,
+sillä olimme väsyneet kolmen yön valvomisesta.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä sää oli ihana; taivas ja meri olivat ikäänkuin
+yhteisestä suostumuksesta jälleen rauhoittuneet. Kaikki myrskyn
+jäljet olivat kadonneet. Herätessäni professori tervehti minua
+muutamalla iloisella sanalla, sillä hän oli kovin hyvällä tuulella.</p>
+
+<p>&mdash; No, poikaseni, huudahti hän, oletko nukkunut hyvin?</p>
+
+<p>Olisi voinut luulla, että olimme kotona Kuninkaankadun varrella, että
+astuin rauhallisesti alakerrokseen aamiaiselle tahi että vielä samana
+päivänä viettäisin häitäni pikku Graübenin kanssa?</p>
+
+<p>Oi! Jos myrsky olisi kuljettanut lauttaamme edes hiukan itäänpäin,
+niin olisimme kulkeneet Saksan alitse, rakastetun Hampurin alitse,
+jossa asui se, jota eniten rakastin tässä maailmassa. Silloin tuskin
+40 penikulmaa olisi ollut välillämme!</p>
+
+<p>Kaikki nämä tuskalliset ajatukset tulivat mieleeni, ennenkuin
+vastasin setäni kysymykseen.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! sanoi hän, etkö olekaan nukkunut hyvin?</p>
+
+<p>&mdash; Varsin hyvin, vastasin minä. Tosin tunnen itseni aivan murjotuksi,
+mutta se ei tee mitään. Olen hiukan väsyksissä, siinä koko juttu.
+Mutta te näytätte mielestäni varsin iloiselta tänään, setä.</p>
+
+<p>&mdash; Riemuissani olenkin, poikani, oikein riemuissani! Olemme päässeet
+perille!</p>
+
+<p>&mdash; Matkammeko perille?</p>
+
+<p>&mdash; Ei, mutta tämän meren yli, joka ei näyttänyt ikinä loppuvan. Nyt
+jatkamme taas matkaamme maata myöten, ja alamme todenteolla laskeutua
+maan sisuksiin.</p>
+
+<p>&mdash; Setä! sallikaa minun tehdä vain yksi kysymys.</p>
+
+<p>&mdash; Kysy, Akseli.</p>
+
+<p>&mdash; Paluumatka?</p>
+
+<p>&mdash; Paluumatka! Sinä ajattelet paluumatkaa, vaikka emme ole vielä
+tulleet perillekään?</p>
+
+<p>&mdash; En, kysyn vain, miten se käy päinsä?</p>
+
+<p>&mdash; Kun olemme päässeet maan keskipisteeseen, niin joko löydämme
+toisen tien, jota myöten palaamme, tahi käännymme takaisin koreasti
+samaa tietä, jota olemme tulleetkin. Luulenpa, ettei kukaan salpaa
+sitä kiinni takanamme.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta sitten meidän täytyy korjata lautta.</p>
+
+<p>&mdash; Se on välttämätöntä.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta onko meillä jäljellä niin paljon ruokavaroja kuin mitä
+tarvitsemme nämä suurtyöt tehdäksemme?</p>
+
+<p>&mdash; Tottahan toki! Hannu on taitava poika ja olen varma siitä, että
+hän on pelastanut suurimman osan lastistamme. Ottakaamme selkoa siitä.</p>
+
+<p>Menimme ulos luolasta, joka oli alttiina tuulille. Olin toivon ja
+pelon vaiheilla; minusta oli mahdotonta, ettei kaikki, mitä lautalla
+oli ollut, ollut hukkunut haaksirikossa. Mutta erehdyin. Kun tulimme
+rannalle, näin Hannun suuren hyvinjärjestetyn tavarakasan keskellä.
+Setäni puristi hänen kättänsä suuresti kiitollisena; tämä mies, joka
+osoitti erinomaista, aivan harvinaista uskollisuutta, oli tehnyt
+työtä meidän nukkuessamme ja oli oman henkensä uhalla pelastanut
+kallisarvoisimmat tavarat.</p>
+
+<p>Tosin olimme kärsineet tuntuvia vahinkoja, muun muassa kadottaneet
+aseemme, mutta hätätilassa saimme tulla toimeen ilman niitä.
+Ruutivarastomme oli vahingoittumatta, vaikka se myrskyssä oli ollut
+räjähtämäisillään ilmaan.</p>
+
+<p>&mdash; Noh! huudahti professori, pyssyjemme menettäminen vaikuttaa vain
+sen, että meidän täytyy luopua metsästyksestä.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Entä tieteelliset kojeet?</p>
+
+<p>&mdash; Tässä on manometri, hyödyllisin kaikista; ennen olisin antanut
+kaikkien muiden mennä kuin sen. Tämän avulla voin laskea syvyyden,
+mihin tulemme, ja tiedän, milloin tulemme keskipisteeseen; jollei
+meillä olisi sitä, voisimme mennä keskipisteen ohitse ja tulla ulos
+toiselta puolelta maapalloa.</p>
+
+<p>Tämä pilapuhe oli minusta vastenmielistä.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta kompassi? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Tässä se on kivellä, täydessä kunnossa; samaten kronometri ja
+molemmat lämpömittarit. Hannu on sentään kelpo mies!</p>
+
+<p>Siinä asiassa olin samaa mieltä. Tieteellisistä koneista ei puuttunut
+ainoatakaan. Mitä työkaluihimme tulee, niin huomasin rannalla
+hajallaan portaita, köysiä, rautakankia, kuokkia j.n.e.</p>
+
+<p>Mutta vielä oli tarkastettava ruokatavarat. Laatikot, joissa
+niitä säilytettiin, olivat rannalla järjestettyinä riviin, aivan
+vahingoittumattomina; meri on säästänyt ne, ja saatoimme siis luottaa
+siihen, että meillä oli ruokaa kyllin neljäksi kuukaudeksi. Meillä
+oli korppuja, suolaista lihaa, viinaa ja kuivaa kalaa.</p>
+
+<p>&mdash; Neljä kuukautta! virkkoi professori. Sillä ajalla ehdimme mennä
+perille ja palata takaisin, ja tähteistä tarjoan suuret päivälliset
+kaikille Johannaeumissa oleville virkatovereilleni.</p>
+
+<p>Vaikka minun olisi pitänyt aikoja sitten olla tottunut setäni
+luonteeseen, niin silti hän kuitenkin yhä uudelleen ihmetytti minua.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt, sanoi hän, meidän pitää täyttää vesiastiamme sadevedellä,
+jota myrsky on valanut näihin kivenkoloihin; meidän ei siis tarvitse
+pelätä janoa. Mitä lauttaan tulee, niin sanon Hannulle, että hän
+korjaa sen niin hyvin kuin voi, vaikka emme luullakseni tarvitse sitä
+enää!</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka niin? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Minulla on omat luuloni, poikaseni, ja ajattelenpa, ettemme palaa
+samaa tietä kuin tulimme.</p>
+
+<p>Katselin professoria epäillen ja tuumin, oliko hän tullut hulluksi.
+Eikä hänen puheensa kuitenkaan ollut "varsin hullua".</p>
+
+<p>&mdash; Syökäämme aamiaista, sanoi hän.</p>
+
+<p>Hän antoi määräyksiä Hannulle, jonka jälkeen seurasin häntä korkealle
+niemelle, jossa söimme kuivattua lihaa ja korppuja sekä joimme teetä;
+tämä ateria maistui oivalliselta, melkeinpä parhaimmalta mitä koskaan
+olen syönyt. Nälkä, raitis ilma ja mielenliikutuksia seurannut rauha
+vaikuttivat, että minulla oli sangen hyvä ruokahalu.</p>
+
+<p>Syödessämme tiedustelin sedältäni, missä tällä kertaa olimme.</p>
+
+<p>&mdash; Mielestäni on sitä asiaa vaikea arvioida, sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kyllä sitä on vaikea tarkoin määrätä, vastasi hän. Onpa se
+mahdotontakin, koska en koko kolmipäiväisen myrskyn ajalla voinut
+laskea kulkumme nopeutta ja suuntaa; mutta voimmehan likimäärin
+arvioida, missä olemme.</p>
+
+<p>&mdash; Viimeinen havainto tehtiin geysir-saarella &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Akselinsaarella, poikaseni. Älä hylkää sitä kunniaa, että olet
+antanut nimesi ensimmäiselle saarelle, joka on maan sisuksista
+löydetty.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi! Akselinsaaren kohdalla olimme purjehtineet noin
+kaksisataaseitsemänkymmentä penikulmaa, ja olimme Islannista enemmän
+kuin kuudensadan penikulman päässä.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Ottakaamme siis tämä saari lähtökohdaksi ja laskekaamme
+neljän päivän myrsky, jolla ajalla nopeutemme ei voinut olla pienempi
+kuin 80 penikulmaa vuorokaudessa.</p>
+
+<p>&mdash; Niin minäkin luulen, ja siinä tapauksessa olisimme kulkeneet
+kolmesataa penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ja Lidenbrockin meri olisi siis likimäärin kuuttasataa
+penikulmaa laaja toiselta rannalta toiselle. Tiedätkös Akseli, että
+se siis voi kilpailla suuruudessa Välimeren kanssa?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan hyvin, varsinkin jos olemme kulkeneet suoraan sen poikki?</p>
+
+<p>&mdash; Se on hyvin mahdollista.</p>
+
+<p>&mdash; Ja kummallista kyllä, sanoin minä, on juuri Välimeri
+yläpuolellamme, jos laskumme ovat oikeat.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, todellakin!</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan, sillä olemme yhdeksänsadan penikulman päässä
+Reykjavikistä.</p>
+
+<p>&mdash; Se on pitkä matka, poikaseni, mutta olemmeko Balkanin vai Atlantin
+meren alapuolella vai Välimeren kohdalla, sen saatamme määrätä
+ainoastaan siinä tapauksessa, ettemme ole poikenneet alkuperäisestä
+suunnastamme.</p>
+
+<p>&mdash; Emme ole, sillä tuuli oli varmaankin tasainen, ja sentähden
+luulen, että tämä rannikko on kaakkoon päin Port-Graübenistä.</p>
+
+<p>&mdash; Senhän saa helposti selville, kun vain tarkastaa kompassia.
+Katsokaamme sitä!</p>
+
+<p>Professori meni kiven luo, jolle Hannu oli asettanut kaikki
+tieteelliset koneet. Hän oli iloinen ja hyvillä mielin, hykerteli
+käsiänsä ja koukisteli ruumistansa! Hän oli oikein nuoren näköinen.
+Minä seurasin häntä uteliaana saadakseni tietää, olinko erehtynyt
+laskuissani.</p>
+
+<p>Tultuansa kiven luo otti setäni kompassin, asetti sen vaakasuoraan
+asentoon ja tarkasteli neulaa, joka värähteli edestakaisin muutaman
+silmänräpäyksen ja seisahtui viimein, osoittaen määrättyä suuntaa
+magneettisen voiman vaikutuksesta.</p>
+
+<p>Setäni katseli kompassia, hieroi silmiänsä ja tarkasteli sitä
+uudestaan. Viimein hän hämmästyneen näköisenä kääntyi minuun.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä nyt? kysyin minä.</p>
+
+<p>Hän käski minun tutkia kompassia; minulta pääsi hämmästyksen huuto,
+sillä neula osoitti pohjoista sinnepäin, missä luulimme olevan
+etelän. Se kääntyi rantaan päin, sen sijaan että olisi osoittanut
+avaraa merta!</p>
+
+<p>Pudistelin kompassia ja tarkastelin sitä uudelleen; se oli täydelleen
+kunnossa. Asettipa neulan mihin asentoon hyvänsä, aina se kääntyi
+samaan odottamattomaan suuntaan.</p>
+
+<p>Emme siis enää voineet epäillä, ettei tuuli ollut myrskyn aikana
+meidän huomaamattamme kääntynyt ja vienyt meitä takaisin sille
+rannikolle, jonka setä luuli meidän jättäneen taaksemme.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXVII" id="XXXVII">XXXVII</a></h2>
+
+
+<p>Olisi mahdotonta selittää niitä tunteita, jotka vaihtelivat
+professori Lidenbrockin sielussa, hänen hämmästystänsä, epäilyänsä ja
+viimein hänen suuttumustansa. En ole koskaan nähnyt ketään ihmistä
+niin ällistyneenä ja niin kiukkuisena. Vesimatkan vaivat, kaikki
+kärsimämme vaarat &mdash; kaikki nämä oli aloitettava uudestaan. Olimme
+kulkeneet takaperin, emmekä eteenpäin! Mutta setäni palasi pian
+järkiinsä.</p>
+
+<p>&mdash; Hm! Sallimus tekee minulle näitä kolttosia! virkkoi hän.
+Luonnonvoimat liittoutuvat minua vastaan. Ilma, tuuli ja vesi
+yhdistävät voimansa estääksensä matkaani! No niin! Saakootpa siis
+tuntea, mitä tahtoni saapi aikaan! Minä en aio antaa perään enkä
+väistyä tuumaakaan, ja saammehan nähdä, kumpi pääsee voitolle,
+ihminen vai luonto!</p>
+
+<p>Seisoen suorana kalliolla, vihastuneena ja uhkaavana, näytti Otto
+Lidenbrock, niinkuin raivoisa Aias, julkeasti uhmaavan jumalia.
+Mutta minä katsoin soveliaaksi ruveta välittäjäksi ja hillitä hänen
+mieletöntä kiukkuansa.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaa minua, sanoin hänelle vakavalla äänellä, kaikella
+kunnianhimolla on tässä maailmassa rajansa, eikä ihminen voi
+taistella mahdotonta vastaan. Me olemme huonosti varustautuneet
+merimatkalle. Viittäsataa penikulmaa ei raivoavassa vastatuulessa
+kuljeta huonosti kokoonkyhättyjen pölkkyjen varassa aluksella, jossa
+on peite purjeena ja keppi mastona. Me emme voi ohjata matkaamme,
+olemme tuulien leikkikaluna, ja olisimme mielettömiä, jos vielä
+koettaisimme lähteä tälle mahdottomalle matkalle meren yli!</p>
+
+<p>Keskeyttämättä olisin voinut jatkaa kymmenen minuuttia puhettani,
+ladellen esiin kaikki nämä kumoamattomat syyt, sillä professori oli
+tällä kertaa niin hajamielinen, ettei hän kuullut sanaakaan kaikista
+todistuksistani.</p>
+
+<p>&mdash; Lautalle! virkkoi hän viimein.</p>
+
+<p>Tässä koko hänen vastauksensa. Teinpä mitä hyvänsä, rukoilin tahi
+uhkasin, niin hänen tahtonsa pysyi kovana kuin kallio.</p>
+
+<p>Hannu lopetti lautan korjauksen; olisipa luullut, että
+tämä kummallinen mies aavisti setäni aikomukset. Muutamalla
+puunkappaleella oli hän korjannut sen täyteen kuntoon; uusi purje oli
+jo pystyssä ja tuuli heilutteli sen liehuvia poimuja.</p>
+
+<p>Professori lausui muutamia sanoja Hannulle, joka heti sen jälkeen
+alkoi kantaa tavaroitamme lautalle ja valmistaa lähtöä. Ilma oli
+kirkas ja tuuli puhalsi tasaisesti kaakosta.</p>
+
+<p>Mitä taisin tehdä? Yksinänikö ruveta kahta miestä vastustamaan?
+Mahdotonta! Jos edes Hannu rupeaisi minun puolelleni, mutta ei!
+Islantilaisella ei tuntunut olevan lainkaan omaa tahtoa, vaan hän
+näytti tehneen kuuliaisuuden valan sedälleni. Ei voinut mitään tälle
+palvelijalle, joka oli herrallensa alamainen. Meidän täytyi lähteä
+eteenpäin.</p>
+
+<p>Olin jo asettumaisillani lautalle tavalliselle paikalleni, kun setäni
+viittasi minua pysähtymään.</p>
+
+<p>&mdash; Emme lähde ennenkuin huomenna, sanoi hän.</p>
+
+<p>Minä selitin hänelle, että tottelisin hänen käskyjään.</p>
+
+<p>&mdash; Ei saa laiminlyödä mitään, sanoi hän, ja koska sallimus on tuonut
+minut tälle rannikolle, en tahdo lähteä täältä tutkimatta sitä.</p>
+
+<p>Tämän muistutuksen käsittää parhaiten, kun ajattelee, että me
+tosin olimme tulleet pohjoiselle rannikolle, mutta emme kuitenkaan
+samalle paikalle, mistä olimme lähteneet vesille. Port-Graüben oli
+todennäköisesti kauempana lännessä päin. Kaikkein selvintä oli siis
+tutkia huolellisesti ympärillä olevat seudut.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme löytöretkelle! sanoin minä.</p>
+
+<p>Lähdimme matkaan jättäen Hannun tekemään työtään. Meren rannan ja
+kallioseinän välinen maakaistale oli jotenkin leveä, niin että
+astuimme puolen tuntia kohtaamatta mitään estettä. Jalkojemme
+alla musertui ääretön joukko kaikenmuotoisia ja -kokoisia
+näkinkengänkuoria, joissa ensimmäisten aikakausien eläimet olivat
+eläneet. Löysinpä mahdottoman suuria kilpikonnankuoriakin,
+jotka usein olivat enemmän kuin 15 jalkaa läpimitaten ja jotka
+olivat olleet kilpenä jättiläissuurilla glyptodontti-eläimillä
+plioseeni-aikakaudella;<a name="FNanchor_58" id="FNanchor_58"></a><a href="#Footnote_58" class="fnanchor">[58]</a> niistä ovat nykyajan vyötiäiset
+ainoastaan heikkoja "mukaelmia". Muun muassa huomasin maan pinnalla
+suuren joukon kivilohkareita, jonkinlaisia mukulakiviä, joita
+aallot olivat pyöristäneet ja järjestäneet riviin. Tästä tein sen
+johtopäätöksen, että meri oli muinoin huuhdellut tätä paikkaa.
+Ainakin näkyi ympäristön kallioissa, joihin meren aallot eivät
+ulottuneet, selviä merkkejä veden vaikutuksesta.</p>
+
+<p>Täten voidaan jotenkuten selittää, miten tällainen valtameri on
+syntynyt neljänkymmenen penikulman syvyydelle maanpinnan alle.
+Mutta minun mielestäni pitäisi veden tästä merestä vähitellen valua
+maan sisuksiin; nähtävästi se oli alkuisin maan pinnalla olevista
+valtameristä, joista vesi oli vuotanut tänne. Kumminkin täytyi
+otaksua, että tuo rako oli nykyään ummessa, sillä muutenhan koko
+tämä jättiläisluola tahi pikemmin mahdottoman suuri vesisäiliö pian
+tulvahtaisi täpötäyteen. Kenties myöskin osa tästä vedestä, joka
+oli taistellut maanalaisen tulen kanssa, oli muuttunut höyryksi.
+Sillä tavoin saattoi selittää yläpuolellamme leijaavien pilvien
+muodostumisen, siten oli kehittynyt sähkö, joka aiheutti myrskyjä
+maan sisässä.</p>
+
+<p>Tämä teoria niistä ilmiöistä, joita olimme nähneet, oli minusta
+tyydyttävä, sillä luonnon ihmeet voidaan selittää järjellisellä
+tavalla, vaikka ne olisivat suuriakin.</p>
+
+<p>Me kuljimme siis jonkinlaisella pohjakerroksella, jonka vesi oli
+muodostanut samoinkuin kaikki muutkin tällaiset maanlaadut, joita
+niin runsaasti tavataan maan pinnalla. Professori tarkasteli
+huolellisesti jokaista kallionhalkeamaa; missä vaan näkyi jotakin
+aukkoa, hän kohta tutki sen syvyyden tärkeän näköisenä.</p>
+
+<p>Olimme astuneet penikulman verran Lidenbrockin meren rantaa myöten,
+kun maan pinta äkkiä muuttui toisennäköiseksi, ollen aivankuin
+mullistettu. Monet rotkot ja kukkulat osoittivat, että maa oli
+väkivaltaisen voiman vaikutuksesta järkkynyt alkuperäisestä
+asemastaan.</p>
+
+<p>Suurella vaivalla kuljimme näiden luonnon kivilouhoksien yli, joissa
+oli sekaisin piikiveä, ukonkiveä ja lietteiden jäännöksiä; silloin
+levisi silmiemme eteen keto, tahi pikemmin suuri tasanko, joka
+oli melkein luiden peitossa. Sitä olisi voinut sanoa äärettömäksi
+kalmistoksi, jossa olivat sekaisin parinkymmenen vuosisadan
+sukupolvien jäännökset. Edempänä oli niitä suuria läjiä; niitä näkyi
+niin pitkältä kuin silmä kantoi, muodostaen aaltomaisia viivoja
+taivaan rantaa vastaan, jonka takana etäisimmät haihtuivat sumuun.
+Siellä oli kenties kolmen neliöpenikulman alalla yhdessä koossa koko
+elollisen elämän historia.</p>
+
+<p>Vastustamaton uteliaisuus ajoi meitä yhä eteenpäin. Jalkojemme
+alla musertui muinaisaikuisten eläinten ja noiden kivettyneiden
+eläimistöjen jäännöksiä, joiden harvinaisista sirpaleista suurien
+kaupunkien museot kiistelevät ja riitelevät. Tuhannen Cuvier'n
+elinaika ei olisi riittänyt näiden luurankojen kokoamiseen, jotka
+olivat tässä komeassa luutarhassa.</p>
+
+<p>Seisahduin hämmästyneenä, ja setäni kohotti pitkät kätensä kohti
+kiviholvia, joka oli meillä taivaanlakena.</p>
+
+<p>Hänen suunsa oli ammollansa, silmät välkkyivät sankalasien takaa,
+pää nyökkyi edestakaisin ylös ja alas, oikealle ja vasemmalle,
+sanalla sanoen: hänen ilmeensä osoittivat ääretöntä kummastusta.
+Hän oli keskellä verratonta kokoelmaa, jossa oli leptoteriuksia,
+mericoteriumeja, lophodiumeja, anoplotheriuksia, megateriumeja,
+mastodontteja, protopitekejä ja pterodaktyluksia. Hän näki kaikki
+paleontologian hirviöt koottuina yhteen paikkaan hänen tiedonhalunsa
+tyydyttämiseksi. Ajateltakoon vain, kuinka innostunut kirjatoukka
+olisi päästessään mainioon Aleksandrian kirjastoon, jonka Omar
+poltatti, jos nimittäin tämä kirjasto voisi ihmeen kautta nousta
+tuhkastansa. Sellainen oli professori Lidenbrock tällä kertaa!</p>
+
+<p>Mutta vielä enemmän hän ihastui, kun hän töytäillessään näiden
+jäännöksien keskellä löysi pääkallon; hän huusi ääni liikutuksesta
+väristen:</p>
+
+<p>&mdash; Akseli hoi! Akseli! Ihmisen pääkallo!</p>
+
+<p>&mdash; Ihmisenkö pääkallo! setä? vastasin minä yhtä hämmästyneenä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin lapseni! Ah! Milne Edvards! Ah! de Quatrefages! Miksi ette
+ole täällä, jossa minä Otto Lidenbrock olen?</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXVIII" id="XXXVIII">XXXVIII</a></h2>
+
+
+<p>Ymmärtääksensä, miksi setäni huusi nimeltään näitä mainioita
+ranskalaisia luonnontutkijoita, tulee lukijan tietää, että jonkin
+aikaa ennen matkalle lähtöämme oli oppineiden kesken syntynyt
+väittelyä eräästä hyvin tärkeästä paleontologisesta kysymyksestä.</p>
+
+<p>Muutamat työmiehet, jotka Boucher du Perthen johdolla suorittivat
+kaivaustöitä kivilouhoksissa Moulin-Quignon'issa lähellä Abbevilleä
+Sommen departementissa Ranskassa, löysivät maaliskuun 28 päivänä
+1863 neljäntoista jalan syvyydestä maan pinnasta ihmisen leukaluun.
+Tämä oli ensimmäinen senlaatuinen kivettynyt löytö, joka oli tullut
+päivän valoon. Läheltä löytyi kivestä tehtyjä kirveitä ja piikivisiä
+puukkoja, kaikki ruosteen tapaisen homeen peitossa.</p>
+
+<p>Sanoma tästä löydöstä levisi laajalti, ei ainoastaan Ranskaan, vaan
+myöskin Englantiin ja Saksaan. Useat Ranskan Tiedeakatemian jäsenet,
+muiden muassa Milne Edvards ja de Quatrefages, kiinnittivät löytöön
+suurta huomiota, todistaen, että mainitut luut aivan selvään olivat
+todellisia ihmisen jäännöksiä, ja ruveten innokkaasti puolustamaan
+tätä "leukajuttua", joksi englantilaiset sitä sanoivat.</p>
+
+<p>Kolmen yhdistetyn kuningaskunnan geologit, esim. Falconer, Busk,
+Carpenter y.m., pitivät asiaa selväksi todistettuna, ja heidän
+mielipiteeseensä yhtyivät Saksankin oppineet, näiden etupäässä
+innokkaimpana kaikista setäni Lidenbrock.</p>
+
+<p>Näytti siis olevan aivan todistettu ja myönnetty asia, että
+kvartääri-aikakaudelta oli löydetty todellinen jäännös ihmisestä.</p>
+
+<p>Elie de Beaumont oli kuitenkin kiivaasti vastustanut tätä otaksumaa.
+Tämä mies, jota oppineiden kesken pidettiin suuressa arvossa, väitti,
+että Moulin-Quignon'in luona olevat maakerrokset eivät kuuluneet
+"diluvium'iin", vaan myöhempään aikakauteen, eikä myöntänyt, että
+ihminen olisi ollut olemassa samaan aikaan kuin kvartääri-aikakauden
+eläimet, jota viime väitettä myöskin Cuvier puolusti. Setä
+Lidenbrock, joka kuului geologien suureen enemmistöön, oli pysynyt
+lujana, sekä väitellyt ja keskustellut niin, että Elie de Beaumont
+oli jäänyt melkein yksinänsä väitettään puolustamaan.</p>
+
+<p>Kaikki nämä tämän kysymyksen vaiheet me tunsimme, mutta emme
+tienneet, että juttu oli selvinnyt lähtömme jälkeen. Toisia
+yhtäläisiä, vaikka eri rotuihin ja kansoihin kuuluneiden ihmisten
+leukaluita löydettiin muutamista luolista Ranskasta, Sveitsistä ja
+Belgiasta, harmaasta ja kuohkeasta maasta; samoin löytyi niiden
+mukana aseita, huonekaluja ja työkapineita sekä lapsien, nuorukaisten
+ja vanhuksien luita. Ihmisen olemassaolo kvartääriaikakaudella tuli
+siis päivä päivältä yhä sitovammin todistetuksi.</p>
+
+<p>Mutta asia ei loppunut siihen. Uudet jäännökset, joita oli kaivettu
+esiin tertiääriaikakauden plioseeni-muodostuksista, olivat antaneet
+vielä rohkeammille tutkijoille aihetta väittää ihmissukua vielä
+paljoa vanhemmaksi. Nämä jäännökset tosin eivät olleet ihmisten
+luita, vaan ihmisten teollisuuden tuotteita, nimittäin säännöllisesti
+särmikkäitä, niin sanoaksemme piirtokuvilla koristettuja sääriluita
+ja kivettyneitä reisiluitakin, jotka olivat todistuksina ihmisten
+ensimmäisistä taiteellisista harrastuksista.</p>
+
+<p>Yhdellä askeleella siis ihminen laskeutui vuosituhansia ajan
+portaita alaspäin. Ihmissuku todistettiin vanhemmaksi kuin "Elephas
+meridionalis"; se oli siis ainakin satatuhatta vuotta vanha, sillä
+etevimmät geologit väittävät plioseeni-muodostusta vähintäänkin niin
+vanhaksi.</p>
+
+<p>Sillä kannalla oli silloin palaeontologinen tiede, ja se minkä siitä
+tiesimme, riitti selittämään meille tämän Lidenbrockin meren rannalta
+löytämämme luutarhan olemassaolon. Voipi siis helposti ymmärtää
+setäni hämmästyksen ja ihastuksen, kun hän parinkymmenen askeleen
+päässä löysi edestään yhden näitä kvartääriaikakauden ihmisiä.</p>
+
+<p>Se oli selvästi tunnettava ihmisen ruumis. Olisikohan jokin erikoinen
+maanlaatu, sellainen kuin esim. Bordeaux'n P. Mikaelin hautausmaan,
+voinut säilyttää sitä vuosituhansia? Sitä ei voi sanoa. Mutta tämä
+ruumis, jolla oli kiinteä pergamentin kaltainen nahka ja ainakin
+ulkonäöstä päättäen vielä jäntevät jäsenet, täydelliset hampaat,
+erinomaisen tuuhea tukka ja hirvittävän pitkät kynnet sormissa ja
+varpaissa, oli edessämme samannäköisenä jollainen se oli ollut
+eläessänsäkin.</p>
+
+<p>Minä seisoin hämmästyksestä äänettömänä, nähdessäni tämän
+muinaisilmiön. Setänikin, joka tavallisesti oli puhelias ja
+keskusteli innokkaasti, oli tällä kertaa ääneti. Nostimme ruumiin
+maasta ja asetimme sen pystyyn. Tyhjillä silmäkuopillaan se katsoa
+tuijotti meihin; me koputimme sen rintakehää, joka oli tyhjä ja
+kumiseva.</p>
+
+<p>Jonkin ajan kuluttua pääsi professori sedässäni voitolle.
+Innostuneena Otto Lidenbrock unohti matkamme, paikan missä olimme ja
+suuren luolan, joka meitä ympäröi. Epäilemättä hän luuli olevansa
+Johannaeumissa pitämässä luentoa oppilailleen, sillä hän alkoi
+opettajan tavoin puhua olemattomille kuulijoilleen:</p>
+
+<p>&mdash; Hyvät herrat! sanoi hän, minulla on kunnia esittää teille tässä
+kvartääriaikakauden ihminen. Kuuluisat oppineet väittävät, ettei
+häntä ole ollut olemassa; toiset yhtä etevät ovat väittäneet
+päinvastoin. Jos nyt paleontologiset epäilijät olisivat täällä, niin
+he voisivat koetella tätä sormillansa, ja heidän täytyisi myöntää
+erehtyneensä. Minä tiedän varsin hyvin, että tiedemiesten täytyy
+visusti pitää varansa joutuessaan tekemisiin tällaisten keksintöjen
+kanssa. Tiedän ja tunnen hyvinkin, kuinka Barnum ja muut mokomat
+huijarit ovat pettäneet maailmaa kivettyneillä ihmisruumiilla. Tunnen
+jutun Aiaksen polviluusta, Oresteen ruumiista, jonka Spartalaiset
+väittivät löytäneensä, ja Asteriuksen viittätoista jalkaa pitkästä
+ruumiista, josta Pausanius puhuu. Olen lukenut kuvaukset siitä
+luurangosta, joka Ludvig XVI:n ajalla löydettiin likeltä Trapania ja
+jota väitettiin Polyfemokseksi; samoin olen lukenut kertomuksen siitä
+jättiläisestä, joka kaivettiin maasta Palermon lähistöltä Ludvig
+XVI:n hallituksen aikana. Yhtähyvin kuin minäkin, tiedätte te, hyvät
+herrat, kuinka Luzernin seuduilla v. 1577 tutkittiin muutamia suuria
+luita, jotka mainio lääkäri Feliks Plater väitti 19 jalkaa pitkän
+jättiläisen jäännöksiksi. Olenpa lukenut Cassanionin selitykset sekä
+kaikki ne muistelmat, lentokirjat, puheet ja vastalauseet, jotka
+on julkaistu Kimbrien kuninkaan Teutobochuksen luurangosta, tämän
+kuninkaan, joka valloitti Gallian ja jonka ruumis kaivettiin ylös
+hiekkakuopasta v. 1613. Kahdeksannellatoista vuosisadalla olisin
+Pierre Campet'n kanssa väittänyt esi-aatamilaisten olemassa oloa
+valheeksi, joita taas Scheuchzer väitti olleen olemassa! Minulla on
+ollut käsissäni kirja nimeltä Gigans &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Tässä setäni, jonka oli työlästä lausua vaikeita sanoja, joutui
+pulaan tämän heikkoutensa vuoksi.</p>
+
+<p>&mdash; Kirja nimeltä <i>Gigans</i> &mdash; &mdash; &mdash; sanoi hän uudestaan. Enempää hän
+ei saanut sanotuksi. &mdash; &mdash;</p>
+
+<p><i>Giganteo</i> &mdash; &mdash; &mdash; Mahdotonta! tuo ilkeä sana ei tahtonut tulla
+suusta ulos! Nyt olisivat Johannaeumissa kuulijat hänelle oikein
+nauraneet!</p>
+
+<p><i>Gigantosteologia</i>, onnistui professorin viimein sanoa.</p>
+
+<p>Sitten hän taas jatkoi vapaasti ja aineestansa innostuneena:</p>
+
+<p>&mdash; Niin, hyvät herrat, kaiken tämän tiedän. Tiedän myöskin,
+että Cuvier ja Blumenbach määrittelivät nämä luut pelkiksi
+kvartääri-aikakauden mammut- ja muiden eläinten vähäpätöisiksi
+jäännöksiksi. Mutta tässä tekisi jo suuren loukkauksen tiedettä
+vastaan, jos epäilisi! Onhan tässä raato jäljellä. Sen voitte nähdä,
+ja koetella sitä! Se ei ole pelkkä luuranko, vaan vahingoittumaton
+ruumis, joka on säilynyt kokonaisena antropologista tarkoitusta
+varten. Jos voisin pestä sitä rikkihappoliuoksessa, niin voisin
+poistaa siitä kaikki nämä maa-aineet ja loistavat simpukan
+kuoret, jotka ovat siihen tarttuneet. Mutta minulta puuttuu tämä
+kallisarvoinen liuos. Sellaisena, kuin tämä ruumis on, se kertoo
+meille historiansa.</p>
+
+<p>Nyt professori tarttui tuohon kivettyneeseen ihmisjäännökseen
+käsitellen sitä yhtä taitavasti kuin eriskummallisien esineiden
+näyttelijä.</p>
+
+<p>&mdash; Te näette hänet, sanoi hän, hän ei ole kuuttakaan jalkaa pitkä;
+emme siis ole tekemisissä minkään jättiläisen kanssa, joita hoetaan
+ennen olleen. Mitä taas tulee tämän rotuun, niin hän epäilemättä
+kuuluu kaukaasialaiseen, se on, valkoiseen rotuun, meidän omaan
+rotuumme! Tämän kivettyneen ruumiin pääkallo on säännöllisesti munan
+muotoinen, siinä ei ole huomattavissa esiin pistäviä poskipäitä eikä
+leukaa. Tässä ei mikään osoita sitä prognantismia,<a name="FNanchor_59" id="FNanchor_59"></a><a href="#Footnote_59" class="fnanchor">[59]</a> joka muuttaa
+kasvokulman. Mittaa tämä kulma, niin se on melkein 90 astetta. Mutta
+minä menen johtopäätöksissäni vielä pitemmälle ja uskallan väittää,
+että tämä näyteihminen kuuluu siihen laajaan sukuun, joka on levinnyt
+Intiasta länsi-Euroopan rajoille. Älkää naurako, hyvät herrat!</p>
+
+<p>Tietysti ei kukaan nauranutkaan, mutta professori oli tottunut
+näkemään kuulijoittensa kasvot hymyilevinä, kun hän piti tieteellisiä
+esitelmiänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin! jatkoi hän lisääntyneellä innolla, tämä on kivettynyt
+ihminen, joka on saman ikäinen kuin mastodontit, joiden luut
+peittävät tämän kedon. Mutta mitä tietä myöten hän on tullut tänne,
+ja kuinka nämä maakerrokset, joiden seassa hän on maannut, ovat
+liukuneet tähän äärettömään suureen aukkoon maapallon sisään, siitä
+seikasta en aio ruveta teille mitään puhumaan. Epäilemättä on
+kvartääri-aikakaudella tapahtunut suuria mullistuksia maan pinnalla,
+maapallon jäähtyessä on muodostunut suuria halkeamia, rakoja ja
+kuiluja, joihin on nähtävästi vajonnut osa maan pinnasta. En tahdo
+väittää sitä varmaan, mutta ihminen on kumminkin täällä, ja onpa
+tässä hänen käsitöitänsäkin, nimittäin nämä kiviset työkalut,
+joista kivikausi on saanut nimensä, ja jollei hän ole tullut tänne
+matkustajana, niinkuin minäkin, niin ei voi epäillä hänen ikivanhaa
+alkuperäänsä.</p>
+
+<p>Professori vaikeni, ja minä osoitin empimättä kannatustani. Setäni
+oli muuten aivan oikeassa, ja oppineempiakin miehiä kuin hänen
+veljensä poikaa olisi suuresti hävettänyt ruveta todistamaan hänen
+puhettaan vääräksi.</p>
+
+<p>Sitäpaitsi oli toinenkin todistus. Tämä kivettynyt ruumis ei ollut
+ainoa tässä mahdottomassa luutarhassa; toisia ruumiita näkyi pian
+joka askeleella, jonka otimme näiden jäännöksien keskellä, ja setäni
+olisi voinut valita mielestänsä soveliaimman ruumiin saadaksensa
+epäilevät uskomaan.</p>
+
+<p>Oli todellakin hämmästyttävää nähdä näitä kokonaisia sukupolvia
+ihmisiä ja eläimiä sekaisin toistensa kanssa tässä kalmistossa. Mutta
+heräsipä tärkeä kysymys, jota emme uskaltaneet ratkaista. Olivatkohan
+nämä muinoin elolliset olennot joutuneet jonkin ankaran mullistuksen
+kautta tähän suureen luolaan Lidenbrockin meren rannoille vasta
+sitten, kun olivat kuolleet? Vai olivatko he pikemminkin eläneet
+tässä maanalaisessa maailmassa tämän tekotaivaan alla, aloittaen ja
+päättäen elämänsä niinkuin maan päälläkin? Tähän asti olimme nähneet
+elävinä ainoastaan meripetoja ja kaloja! Harhailikohan kenties joku
+syvyyden mies näillä autioilla rannikoilla?</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXIX" id="XXXIX">XXXIX</a></h2>
+
+
+<p>Vielä puolen tuntia jalkamme tallasivat luita, ja kuljimme yhä
+eteenpäin erittäin uteliaina. Mitähän muita ihmeitä ja mitä tieteelle
+tärkeitä aarteita tämä luola mahtoi vielä sisältääkään? Katseeni etsi
+yhä uusia hämmästyttäviä esineitä ja mielikuvitukseni aina vain uusia
+ihmeitä.</p>
+
+<p>Meren ranta oli jo aikoja sitten kadonnut näkyvistämme kalmiston
+kukkuloiden taakse. Varomaton professori, joka ei pelännyt eksyvänsä,
+vei minut mukanansa aina kauemmaksi. Me kuljimme eteenpäin
+äänettöminä; sähkövalo valaisi kirkkaasti kulkuamme. Jonkin ilmiön
+vaikutuksesta, jota en taida selittää, sekä siitä syystä, että valo
+hajosi tasaisesti joka haaralle, valaisi se kaikki esineet kaikilta
+puolin yhtäläisesti. Valo ei lähtenyt mistään määrätystä pisteestä,
+minkävuoksi se ei luonut lainkaan varjoa. Olisi voinut luulla
+olevansa keskipäivällä kesällä jossakin päiväntasaajan seuduilla,
+jossa auringon säteet tulevat kohtisuoraan maata vasten. Ei ole
+vähääkään höyryä näkyvissä; kalliot, kaukaiset vuoret ja kaukana
+epäselvästi häämöttävä metsä näyttivät kummannäköisiltä tässä
+tasaisesti leviävässä valossa. Me olimme aivan kuin mies, joka oli
+kadottanut varjonsa. Tunnin aikaa kuljettuamme näkyi edessämme suuri
+metsä, jommoisen olimme nähneet Port-Graübenin luona.</p>
+
+<p>Täällä oli tertiääri-aikakauden kasvikunta täydessä loistossaan.
+Näimme Coniferae-heimoon kuuluvia kasveja, suuria nykyjään hävinneitä
+palmupuulajeja, komeita palmacitejä, mäntyjä, marjakuusia, kypressejä
+ja tuija-lajeja, joita kietoivat yhteen sekaisin sotkeutuneet
+köynnöskasvit. Sammalet muodostivat pehmoisen peitteen maan pinnalle.
+Puiden suojassa, jota tuskin saattoi suojaksi nimittääkään, kun
+ei siellä edes ollut varjoa, virtasi solisten puroja, joiden
+varsilla kasvoi erittäin hyötyisiä sananjalkoja, jotka olivat hyvin
+samannäköisiä kuin kuuman ilmanalan sananjalat asutussa maailmassa.
+Mutta nämä puut, pensaat ja muut kasvit, joilta puuttui auringon
+elähdyttävä lämpö, olivat värittömiä; kaikki oli samannäköistä,
+ruskeaa ja ikäänkuin kuihtunutta. Lehdistä puuttui vihreä; yksinpä
+kukatkin, jotka saivat alkunsa tertiäri-kaudella, jolloin niitä
+oli runsaasti, olivat täällä aivan kuin paperista tehdyt ja ilman
+vaikutuksesta vaalenneet.</p>
+
+<p>Setäni Lidenbrock tunkeutui rohkeasti näihin viidakkoihin, ja minä
+seurasin häntä hiukan epävarmana. Voisihan siellä olla joitakin
+nisäkkäitä, petoja, kun kerran luonto oli tuottanut niin runsaasti
+kasviravintoa. Muutamissa paikoin, missä suuria puita oli kaatunut
+ja lahonnut paikoilleen, huomasin siten syntyneillä aukkopaikoilla
+kasvavan monenlaisia palkokasveja, värikasveja ja tuhannenkin
+laatuisia syötäviä pensaskasveja, joita imettäväiset eläimet
+ovat kaikkina aikoina halukkaasti syöneet. Muutoin näkyi täällä
+kasvavan sekaisin mitä erilaisimpien seutujen kasveja; tammi kasvoi
+palmupuiden joukossa, austraalialainen kuumepuu nojautui norjalaista
+hopeakuusta vasten; pohjoismaiden koivujen ritvat työntyivät
+uusseelantilaisen kauripetäjän oksien lomaan. Siellä oli kylliksi
+kasveja saattamaan maallisten kasvien kekseliäimmätkin järjestäjät
+pyörryksiin.</p>
+
+<p>Äkkiä pysähdytin setäni kädelläni.</p>
+
+<p>Joka haaralle leviävä valo teki mahdolliseksi nähdä pienimmätkin
+esineet pitkän matkan päähän metsässä. Luulin nähneeni &mdash; &mdash; &mdash;
+Ei! minä näin todellakin mahdottoman suuria olentoja puiden alla.
+Ne olivat jättiläiseläimiä, kokonainen lauma mastodontteja, jotka
+eivät olleet kivettyneitä, vaan eläviä, aivan samanlaisia kuin ne,
+jotka löydettiin Ohion suoperäisiltä mailta! Näin nämä hirveän isot
+eläimet, joiden kärsät liikkuivat puiden alla kuin käärmeet. Kuulin
+jyskeen, joka syntyi niiden työntäessä torahampaansa vanhoihin
+puunrunkoihin. Oksat rasahtelivat niiden riipiessä joukottain lehtiä,
+jotka katosivat hirviöiden kitaan.</p>
+
+<p>Uneni, jossa olin nähnyt koko tämän tertiääri- ja kvartääri-kauden
+muinaismaailman, muuttui siis täydeksi todeksi. Ja me olimme yksin
+täällä maan sisässä, noiden hirveiden petojen vallassa!</p>
+
+<p>Setäni katseli niitä tiedemiehen kiihkolla.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme, sanoi hän äkkiä tarttuen käsivarteeni, eteenpäin,
+eteenpäin!</p>
+
+<p>&mdash; Ei, huusin minä, ei! Eihän meillä ole aseitakaan! Mitä tekisimme
+noiden jättiläiseläinten joukossa? Tulkaa, setä, tulkaa! Ei kukaan
+ihminen voi vastustaa noiden raivoa.</p>
+
+<p>&mdash; Eikö kukaan ihminen? vastasi setäni, puhuen hiljaisemmalla
+äänellä. Sinä erehdyt, Akseli! Katsopa tuonne etemmäksi! Tuolla
+luulen näkeväni meidän kaltaisemme olennon, ihmisen!</p>
+
+<p>Vilkaisin sinnepäin, kohottaen olkapäitäni, sillä päätin pysyä
+epäuskoisena niin kauan kuin mahdollista; mutta tällä kertaa minun
+täytyi myöntää totuus.</p>
+
+<p>Vähemmän kuin neljännespenikulman päässä minä todellakin näin
+ihmisolennon nojautuneena äärettömän suurta kuusipuuta vasten; se oli
+oikea manalan Proteus, uusi Neptunuksen poika, joka paimensi tätä
+ääretöntä mastodonttilaumaa!</p>
+
+<p><i>Immanis pecoris custos immanior ipse!</i><a name="FNanchor_60" id="FNanchor_60"></a><a href="#Footnote_60" class="fnanchor">[60]</a></p>
+
+<p>Todellakin <i>immanior ipse!</i> Tämä ei enää ollut tuo kivettynyt
+olento, jonka ruumiin löysimme kedolta luiden seasta, vaan elävä
+jättiläinen, joka kykeni pitämään näitä hirviöitä kurissa. Hän
+oli enemmän kuin kahdentoista jalan pituinen; pää oli suuri kuin
+puhvelihärällä ja ruokkoamattoman tukan peittämä; häntä olisi voinut
+sanoa todelliseksi ensimmäisten elefanttien aikakauden ihmiseksi.
+Kädessään hän heilutteli julman suurta puun oksaa, joka oli sovelias
+sauva tälle muinaisajan paimenelle. Me seisahduimme liikkumattomina
+hämmästyksestä. Mutta meidät voitiin huomata; täytyi siis paeta.</p>
+
+<p>&mdash; Tulkaa, tulkaa! virkoin minä, vetäen setääni mukaani, ja nyt hän
+ensi kerran elämässään noudatti järjellistä neuvoa. Neljännestunnin
+kuluttua emme enää olleet tämän peloittavan vihollisen näkyvissä.</p>
+
+<p>Kun nyt hiljaisuudessa taas muistelen näitä asioita, kun rauha taas
+on palannut sieluuni, kun kuukausia on kulunut tämän kummallisen
+ja yliluonnollisen kohtaamisen jälkeen, niin en tiedä, mitä
+arvelisinkaan ja uskoisin koko asiasta. Ei, mahdotontahan tuo
+toki lieneekin! Aistimme ovat pettäneet meidät, silmämme eivät
+ole nähneet, mitä olivat näkevinänsä. Eihän tuolla maanalaisessa
+maailmassa ollut mitään ihmisolentoa. Eihän mikään ihmissukupolvi
+ole asumassa maan sisuksissa, aavistamattakaan sen pinnalla olevan
+asukkaita ja olematta lainkaan yhteydessä heidän kanssansa!
+Hulluuttahan sellainen luulo on! Suurinta hulluutta!</p>
+
+<p>Mieluummin myöntäisin, että on jokin muu eläin, joka
+ruumiinrakenteeltaan on melkein ihmisen muotoinen, jokin
+ensimmäisiltä geologisilta aikakausilta oleva apina, jokin
+protopiteki tahi mesopiteki, samanlainen kuin se, jonka Lartet löysi
+luukerroksista Sansanin luota. Mutta tämän suuruus meni kaikkein
+niiden rajojen yli, jotka uudemman ajan paleontologia tuntee. Se
+ei merkitse mitään! Apinahan se oli, niin, oikea apina, vaikka se
+kuuluisikin kuinka kummalliselta hyvänsä! Mutta mahdotontahan on,
+että siellä olisi ollut ihminen, oikea elävä ihminen, kenties koko
+sukupolvi, suljettuna maan sisuksiin! Kerrassaan mahdotonta!</p>
+
+<p>Olimme lähteneet tuosta kirkkaasta loistavasta metsästä, äänettöminä
+ihmettelystä ja niin hämmästyneinä, melkein kuin päästämme pyörällä.
+Juoksimme vastoin tahtoamme ja tunsimme ilkeän tunteen kuin
+olisi meillä ollut painajainen. Vaistomaisesti tulimme takaisin
+Lidenbrockin merelle, enkä tiedä, mihin sieluni olisi hairahtunut,
+jollei uusi ajatus olisi vienyt minua käytännöllisempiin huomioihin.</p>
+
+<p>Vaikka olin vakuutettu siitä, että kuljimme sellaisia maita, joissa
+emme vielä ennen olleet käyneet, niin huomasin usein kallioita,
+jotka olivat jotenkin samanmuotoisia kuin Port-Graübenin kalliotkin.
+Sitäpaitsi todistivat kompassin suunta ja vastentahtoinen
+palaamisemme Lidenbrockin meren pohjoisrannalle samaa asiaa. Joskus
+oli yhtäläisyys oikein erehdyttävä. Kallioilta ryöppysi sadoittain
+puroja ja pieniä putouksia, ja luulin tuntevani suturbrand-puut,
+uskollisen Hannun-puromme ja luolan, jossa olin elpynyt henkiin.
+Mutta jonkin matkaa kuljettuani herättivät taas mäen rinteet, uusi
+puro tahi jonkin kallion hämmästyttävä muoto mielessäni epäilyksiä.</p>
+
+<p>Ilmaisin epäilykseni sedälleni, ja hän epäili samoin kuin minäkin. Ei
+hänkään voinut tuntea tätä yksitoikkoista näköalaa.</p>
+
+<p>&mdash; Nähtävästi emme ole tulleet samalle paikalle, mistä lähdimme
+vesille, sanoin minä hänelle, vaan myrsky on vienyt meidät
+jonnekin etemmäksi, ja jos kuljemme pitkin rantaa, niin tulemme
+Port-Graübeniin.</p>
+
+<p>&mdash; Siinä tapauksessa on turhaa jatkaa tätä tutkimista, vastasi
+setäni, ja parasta on, että palaamme lautalle. Mutta ethän vain
+erehtyne Akseli?</p>
+
+<p>&mdash; Sitä on vaikea päättää, setä, sillä nämä kalliot ovat niin
+yhdennäköiset. Luulen toki tuntevani sen niemen, jonka vieressä Hannu
+rakensi lauttamme; meidän pitäisi olla likellä sitä pientä satamaa,
+josta lähdimme, ellei se juuri olekin tässä! sanoin tarkastellen
+vähäistä lahdelmaa, jonka luulin tuntevani.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, Akseli, tuntisimmehan edes omat jälkemme, mutta minä en näe
+mitään. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mutta minä kyllä näen, sanoin minä, ja sieppasin kiiltävän esineen
+hiekalta.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä sitten näet?</p>
+
+<p>&mdash; Tämän, vastasin minä, ja näytin sedälleni ruostuneen tikarin,
+jonka olin löytänyt.</p>
+
+<p>&mdash; Kas kummaa! sanoi hän; oliko sinulla siis mukanasi tämä ase
+lähtiessämme?</p>
+
+<p>&mdash; Minullako? Ei suinkaan! Mutta teillä. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Ei tietääkseni, vastasi professori. Minulla ei ole ikinä ollut
+tätä kapinetta hallussani.</p>
+
+<p>&mdash; Sepä on kummallista!</p>
+
+<p>&mdash; Ei, se on varsin yksinkertainen asia, Akseli: islantilaisilla
+on usein tällaisia aseita, ja tämä on Hannun oma, häneltä se on
+varmaankin kadonnut. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Pudistin epäillen päätäni.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä tikari ei ole koskaan ollut Hannun.</p>
+
+<p>&mdash; Olisikohan tämä siis jonkun muinais-ajan ihmisen ase, jonkun vielä
+elävän ihmisen, joka on tuon jättiläispaimenen aikalaisia? Eipä
+niinkään! Eihän tämä ole pronssikaudeltakaan, sillä tämän terä on
+teräksestä. &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Setäni hillitsi minua joutumasta arveluitteni kautta harhatielle, ja
+sanoi vakavalla äänellänsä:</p>
+
+<p>&mdash; Malta mielesi, Akseli, ja palaa täyteen järkeesi! Tämä tikari on
+kuudenneltatoista vuosisadalta, oikea tikari, jommoisia aateliset
+siihen aikaan pitivät vyöllänsä antaakseen viholliselleen viimeisen
+kuoleman piston. Se on espanjalainen ase, joka ei ole sinun eikä
+minun eikä linnustajan eikä kenenkään muun ihmisolennon, jotka
+kenties ovat maan sisässä asuneet!</p>
+
+<p>&mdash; Uskallatteko sanoa?</p>
+
+<p>&mdash; Katsopas, se ei olisi tällä tavoin taittunut siitä, että se on
+pistetty ihmisen kurkkuun; terä on ruosteen peitossa, joka ei ole
+yhden päivän tahi vuoden eikä yhden vuosisadan ikäinen.</p>
+
+<p>Tavallisuuden mukaan professori kävi yhä innokkaammaksi, kun hän
+jättihe mielikuvittelunsa valtaan.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli! sanoi hän, me olemme tekemässä suuren keksinnön! Tämä ase
+on ollut virumassa hiekalla sata, pari sataa tahi kolmekin sataa
+vuotta ja on taittunut kallioita vastaan tämän maanalaisen meren
+rannalla!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta eihän se ole tänne yksinänsä tullut, väitin minä
+innokkaasti; eihän se toki ole itsestänsä taittunut! Joku on täällä
+ollut ennen meitä! &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Niin, joku mies.</p>
+
+<p>&mdash; Ja tämä mies?</p>
+
+<p>&mdash; Hän on piirtänyt nimensä tällä tikarilla! Tämä mies on vielä
+kerran tahtonut kädellänsä merkitä tien keskipisteeseen! Etsikäämme!
+Etsikäämme!</p>
+
+<p>Hyvin uteliaina kuljimme pitkin kallion muurin sivua, tutkien
+vähäisimpiäkin rakoja, jotka voisivat levitä käytäväksi.</p>
+
+<p>Sillä tavoin tulimme paikalle, missä rantasuikale oli kapeampi. Meri
+ulottui melkein kallion juureen saakka ja jätti korkeintaan sylen
+levyisen maakaistaleen vuoren ja rannan välille, ja kahden sinne
+pistävän kallion välissä huomattiin pimeän käytävän suu.</p>
+
+<p>Paadessa näimme kaksi puoleksi hävinnyttä kummallista kirjainta; tuon
+rohkean matkustajan nimen molemmat alkukirjaimet:</p>
+
+<p>
+A. S.<br />
+</p>
+
+<p>&mdash; A. S! huudahti setäni. Arne Saknussemm! Aina vain Arne Saknussemm!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXX" id="XXXX">XXXX</a></h2>
+
+
+<p>Matkamme alusta asti olin saanut niin monta kertaa hämmästyä, että
+jo luulin osaavani olla ällistymättä ja pysyä välinpitämättömänä
+ihmettelemättä mitään. Mutta nähdessäni nämä kolmesataa vuotta sitten
+hakatut kirjaimet, valtasi minut sittenkin hämmästys. Edessäni oli
+tuon oppineen alkemistin puumerkki ja olipa tikarikin, jolla se
+oli piirretty, minun kädessäni. En siis enää voinut epäillä, ettei
+tuota mainiota matkustajaa olisi ollut ja ettei hän todella olisi
+pääsyt matkansa perille. Sillävälin kun nämä mietteet pyörivät
+päässäni, ylisteli professori Lidenbrock Saknussemmia eräänlaisella
+dityrambisella ylistyspuheella.</p>
+
+<p>&mdash; Oi sinä nerokas mies! lausui hän, sinä et ole unohtanut mitään,
+joka muille kuolevaisille avaa tien maan läpi, ja sinun vertaisesi
+voivat löytää ne jäljet, jotka sinun jalkasi ovat tehneet kolme sataa
+vuotta sitte näiden pimeiden maanalaisten luolain pohjaan! Sinä olet
+antanut muidenkin silmien, kuin omiesi, katsella näitä ihmeitä!
+Soveliaisiin paikkoihin piirretty nimesi johdattaa matkustajan
+suoraan perille, jos hän on kylliksi rohkea seuraamaan sinua, ja
+tämän maamme keskipisteessä se vielä on piirrettynä omalla kädelläsi!
+Ah! Käynpä minäkin piirtämässä nimeni viimeiseen kallioon. Mutta
+tästä hetkestä alkaen olkoon tämä niemi, jonka olet nähnyt tämän
+keksimäsi meren rannalla, aina nimeltänsä Cap Saknussemm!</p>
+
+<p>Kuullessani setäni puhelevan jotenkin näillä sanoilla tunsin saman
+innostuksen syttyvän itsessänikin. Sisällinen tuli paloi rinnassani.
+Minä unohdin kaikki, sekä menomatkamme vaarat että palaamisemme
+vaikeudet. Mitä toinen ihminen oli tehnyt, sen tahdoin minäkin tehdä,
+eikä nyt mikään inhimillinen enää tuntunut mahdottomalta!</p>
+
+<p>&mdash; Eteenpäin, eteenpäin! huusin minä.</p>
+
+<p>Kiiruhdin jo pimeätä käytävää kohti, kun professori seisahdutti
+minut, ja vaikka hän olikin varsin herkkä innostumaan, niin hän
+kehoitti kuitenkin minua olemaan kärsivällinen ja kylmäverinen.</p>
+
+<p>&mdash; Palatkaamme ensin takaisin Hannun luokse, sanoi hän, ja tuokaamme
+lautta tälle kohdalle.</p>
+
+<p>Tottelin käskyä vastahakoisesti, ja kohta kuljimme kiiruusti
+rantakallioita myöten.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapa setä, sanoin minä kulkiessamme, tähän asti ovat kaikki
+asianhaarat olleet meille varsin suotuisat.</p>
+
+<p>&mdash; Niinkö arvelet, Akseli?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan; yksin myrskykin on ollut meille edullinen, sillä
+se vei meidät oikealle tielle. Siunattu olkoon myrsky! Se vei meidät
+takaisin tälle rannalle, josta kaunis sää vei meidät pois. Jos
+otaksuisimme, että pieni lauttamme olisi joutunut Lidenbrockin meren
+etelärannalle, mihin olisimme silloin joutuneet? Saknussemmin nimi ei
+olisi tullut silmiemme eteen, ja tällä kertaa olisimme kokonaan oman
+onnemme nojassa.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä kyllä, Akseli, olipa todellakin Jumalan sallimus, että
+kulkiessamme etelään ajauduimme suoraan pohjoiseen Cap Saknussemmiin.
+Minun täytyy tunnustaa, että se seikka on enemmän kuin kummastuttava
+sekä senluontoinen, että minä en taida sitä millään tavoin selittää.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä se haittaa? Ei tapauksia tarvitse selitellä vaan käyttää
+niitä hyödyksensä!</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, poikaseni, mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mutta meidän täytyy palata pohjoista kohti, kulkea
+pohjois-Euroopan, Ruotsin, Venäjän, Siperian ja kukaties minkä muiden
+maiden alitse, sen sijaan että laskeutuisimme Afrikan erämaiden tahi
+valtameren aaltojen alle; muusta en pidä lukua!</p>
+
+<p>&mdash; Niin, Akseli, sinä olet oikeassa, ja kaikki on taas hyvin, kun
+pääsemme tältä vaakasuoralta mereltä, joka ei voinut viedä meitä
+mihinkään maaliin. Meidän tulee laskeutua alaspäin, aina vain syvää
+syvemmälle! Muistapas, että meillä on puolentoistatuhannen penikulman
+matka tullaksemme maan keskipisteeseen.</p>
+
+<p>&mdash; Joutavia! sanoin minä, siitä ei kannata puhua. Eteenpäin vain!</p>
+
+<p>Tätä järjetöntä keskustelua kesti vielä sittenkin, kun olimme
+tavanneet Hannun. Kaikki oli valmiina lähteäksemme heti; jokainen
+tavaramytty oli mukanamme. Me nousimme lautalle, purje nostettiin ja
+Hannu ohjasi kulkumme pitkin rantaa Cap Saknussemmiin päin.</p>
+
+<p>Tuuli ei ollut tällä kertaa sovelias lautallemme, jok ei voinut
+luovia, ja monessa kohdin meidän täytyi työnnellä sitä eteenpäin
+rautakärkisillä sauvoillamme. Usein täytyi meidän kiertää jotenkin
+pitkältä veden pinnassa olevia kareja; mutta kolmen tunnin
+purjehduksen jälkeen, s.o. noin kello kuuden seuduilla iltapäivällä,
+tulimme sopivaan valkamaan.</p>
+
+<p>Hyppäsin maalle ensimäisenä, sitten seurasi setäni ja islantilainen.
+Merimatka ei ollut minua vähääkään rauhoittanut, vaan päinvastoin
+tehnyt entistä rauhattomammaksi. Esitin vielä, että polttaisimme
+"laivamme" tehdäksemme paluun mahdottomaksi, mutta setäni vastusti
+tuumaa; ja mielestäni hän tuntui nyt sangen laimealta.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme edes viipymättä hetkeäkään.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme vain, poikaseni, mutta meidän pitää ensin tutkia tätä
+uutta käytävää, tietääksemme tarvitseeko laittaa köysiportaat kuntoon.</p>
+
+<p>Setäni sytytti Ruhmkorffin koneeseen sähkön palamaan, lautta
+sidottiin rantaan kiinni; käytävän suu oli vain parin kymmenen
+askeleen päässä, ja minä tunkeusin sinne pienen joukkomme etunenässä.</p>
+
+<p>Aukon suu oli melkein ympyriäinen ja noin viisi jalkaa läpimitaten.
+Se oli syntynyt kovaan kallioon, ja sen kautta muinoin syöksyneet
+tulikuumat aineet olivat tasoittaneet sen hyvin sileäksi; aukon
+alareuna oli maan tasalla, niin että helposti pääsimme sisään.</p>
+
+<p>Kuljimme melkein tasaista tietä, kunnes suuri kivilohkare sulki
+muutaman askeleen päässä meiltä tien.</p>
+
+<p>&mdash; Kirottu kallionlohkare! huusin äkeissäni, kun äkkiä huomasin että
+voittamaton este pidätti kulkuamme.</p>
+
+<p>Etsimme oikealta ja vasemmalta puolelta, mutta mitään tietä tai
+aukkoa ei löytynyt. Huomasin pettyneeni sangen suuresti toiveissani,
+enkä tahtonut myöntää, että tämä este todellakin pidätti meitä.
+Kumarruin etsimään aukkoa kalliolohkareen ala- ja yläpuolelta, mutta
+joka paikassa oli edessäni samanlainen kivinen seinä. Hannu kuljetti
+lamppua pitkin koko seinää, mutta silläkin puolen oli kallio eheänä
+edessämme. Meiltä meni kaikki toivo päästä eteenpäin.</p>
+
+<p>Istahdin maahan, setäni asteli pitkään edestakaisin käytävässä.</p>
+
+<p>&mdash; No, entä Saknussemm? virkoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, sanoi setäni, seisahtuikohan hänkin tämän kivisen portin
+eteen?</p>
+
+<p>&mdash; Ei suinkaan, sanoin minä kiivaasti. Tämä kallion lohkare on
+myöhemmin sulkenut tien maanjäristyksen tahi jonkin magneettisen
+ilmiön vaikutuksesta. Monta vuotta on kulunut Saknussemmin
+paluumatkan ja tämän kiven tähän ilmestymisen välillä. Eikö ole
+selvä asia, että tämä käytävä on ennen ollut niiden ulossyöksyvien
+aineiden kulkuväylänä, jotka silloin esteettömästi kulkivat?
+Katsokaa vain näitä halkeamia, jotka risteilevät sinne tänne
+vuoressa. Koko vuori on muodostunut yhteenkasautuneista kappaleista,
+suunnattomista kivistä, ikäänkuin jättiläiset olisivat rakentaneet
+sen; mutta viimein paino kasvoi liian suureksi, ja lohkare putosi
+alas, sulkien siten tiemme niinkuin luhistuneessa holvissa. Tämä
+on vain satunnainen este, jota Saknussemm ei tavannut, ja jollemme
+voi raivata sitä tieltämme, niin olemme arvottomia pääsemään maan
+keskipisteeseen.</p>
+
+<p>Minähän tässä puhuin näin; professorin henki oli kokonansa vallannut
+minut. Keksintöhimo kannusti minua; minä unohdin menneet tapaukset
+ja halveksin tulevia. En ajatellut enää mitään siitä, mitä tämän
+pallon pinnalla oli, jonka keskipisteeseen kuljin; en muistanut
+kaupunkeja enkä maaseutuja, en Hampuria enkä Kuninkaankatua enkä
+Graüben-raukkaakaan, joka varmaankin uskoi minun hukkuneen maan
+sisustaan.</p>
+
+<p>&mdash; Saamme siis, jatkoi setäni, raivata itsellemme tien rautakangella,
+ja kuokalla! Puhkaiskaamme tämä muuri!</p>
+
+<p>&mdash; Se oli liian kova rautakangella murrettavaksi, väitin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Entä kuokalla?</p>
+
+<p>&mdash; Liian vaikeaa!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Entä ruuti! Tehdään miina ja laukaistaan koko este ilmaan!</p>
+
+<p>&mdash; Ruudillako?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin! Meillä on vain kallion lohkare murrettavana.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu, työhön käsiksi! sanoi setäni.</p>
+
+<p>Islantilainen palasi lautalle ja tuli pian takaisin tuoden mukanansa
+rautakangen, jota hän käytti hakatessaan kiveen reikää. Sepä ei
+ollutkaan mikään helppo tehtävä, sillä tarvittiin siksi iso reikä,
+että siihen mahtui viisikymmentä naulaa pumpuliruutia, jonka
+räjähdysvoima on neljä vertaa suurempi kuin tavallisen ruudin.</p>
+
+<p>Olin tavattomassa sielunjännityksessä. Sillä aikaa kuin Hannu
+teki työtä, autoin minä ahkerasti setääni pitkän sytyttimen
+valmistamisessa; se tehtiin kostutetusta ruudista ja liinavaatteesta.</p>
+
+<p>&mdash; Meidän täytyy päästä eteenpäin! sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kyllä meidän täytyy päästä, sanoi setäkin.</p>
+
+<p>Puoliyön aikana työmme oli valmis, ruuti oli sovitettu reikään, ja
+sytytin, joka oli pitkin käytävää, ulottui sen ulkopuolelle.</p>
+
+<p>Kipinä vain tarvittiin sytyttämään tämä hirveä panos.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna! sanoi professori.</p>
+
+<p>Minun täytyi siis tyytyä odottamaan vielä kuusi pitkää tuntia.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXI" id="XXXXI">XXXXI</a></h2>
+
+
+<p>Seuraava päivä, torstai elokuun 29 p., oli kaikinpuolin merkillinen,
+enkä voi koskaan ajatella sitä kauhistuksen saattamatta sydäntäni
+kiivaammin tykyttämään. Tästä ajasta alkaen ei meidän järjellämme
+eikä ymmärryksellämme ollut mitään sanottavaa, vaan me olimme
+täydellisesti luonnonvoimien heiteltävinä.</p>
+
+<p>Kello kuusi olimme liikkeessä. Nyt lähestyi hetki, jolloin meidän
+piti ruudin avulla raivata itsellemme tie kallioiden lävitse.</p>
+
+<p>Tahdoin itselleni kunnian saada sytyttää miinan. Kun tämä oli
+tehty, piti minun mennä toverieni luokse lautalle, jossa kaikki
+tavarat olivat vielä paikoillansa; sitten oli aikomuksemme laskea
+ulommaksi selälle, välttääksemme räjähdyksen seurauksia, jotka ehkä
+vaikuttaisivat ankarasti vuoren sisuksiin.</p>
+
+<p>Laskumme mukaan sytyttimen piti kestää kymmenen minuuttia, ennenkuin
+se sytyttäisi panoksen, ja minulla oli siis hyvää aikaa palata
+lautalle.</p>
+
+<p>Varustauduin arvelematta täyttämään tehtävääni.</p>
+
+<p>Kiiruusti syötyämme menivät setäni ja Hannu lautalle, mutta minä jäin
+rannalle mukanani lyhty, josta aioin ottaa tulen sytyttimeen.</p>
+
+<p>&mdash; Mene nyt, poikaseni, sanoi setäni minulle, ja palaa heti takaisin
+luoksemme!</p>
+
+<p>&mdash; Olkaa huoleti, vastasin minä; en minä leikittele matkalla.</p>
+
+<p>Menin heti käytävän suulle, avasin lyhtyni ja otin käteeni sytyttimen
+pään.</p>
+
+<p>Professori piti kelloansa kädessään.</p>
+
+<p>&mdash; Oletko valmis? huusi hän minulle.</p>
+
+<p>&mdash; Olen!</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Sytytä nyt siis, poikaseni!</p>
+
+<p>Sytytin nopeasti tulilangan, joka rätisi kuin tuli tappuroissa, ja
+sitten juoksin kiiruusti rantaan.</p>
+
+<p>&mdash; Tule lautalle, ja lähtekäämme ulommaksi rannasta! sanoi setäni.</p>
+
+<p>Voimakkaalla sysäyksellä vei Hannu meidät ulommaksi; lautta meni
+parin kymmenen sylen päähän rannasta.</p>
+
+<p>Nyt oli tärkeä hetki, professori seurasi kellon osoitinten liikuntoa.</p>
+
+<p>&mdash; Vielä viisi minuuttia! sanoi hän. Vielä neljä! Kolme!</p>
+
+<p>Valtimoni sykki kahdesti sekunnissa.</p>
+
+<p>&mdash; Vielä kaksi! Yksi! &mdash; &mdash; Hajotkaa vuoret!</p>
+
+<p>Mitä tapahtui? En luule kuulleeni räjähdyksen pamausta, mutta kalliot
+saivat silmieni edessä toisen muodon ja hajosivat ikäänkuin verho.
+Näin pohjattoman syvyyden aukeavan rannalle. Meri nousi hirveään
+pauhuun, mutta muodosti ainoastaan yhden suunnattoman hyökyaallon,
+jonka harjalle lauttamme kohosi pystysuoraan.</p>
+
+<p>Me kaaduimme kaikki kolme pitkäksemme. Vähemmässä kuin sekunnissa
+tuli päivän valon sijaan musta pimeys, minkä jälkeen tunsin vakavan
+pohjan katoavan, ei jalkojeni, vaan lautan alta. Luulin sen syöksevän
+suoraan alaspäin, mutta niin ei ollut asia; tahdoin puhua sedälleni,
+mutta veden pauhina olisi estänyt häntä kuulemasta puhettani.</p>
+
+<p>Huolimatta pimeästä, pauhinasta, hämmästyksestä ja
+mielenliikutuksesta käsitin kuitenkin, mitä oli tapahtunut.</p>
+
+<p>Ilmaan räjähtäneen kallion alla oli ollut suuri aukko; räjähdys oli
+vaikuttanut jonkinlaisen maanjäristyksen tässä maanpinnassa, joka
+jo entisestään oli ristiin rastiin halkeillut; aukko avautui, ja
+kurimukseksi muuttunut meri tempaisi meidät mukaansa. Luulin olevamme
+hukassa.</p>
+
+<p>Tunti, parikin tuntia &mdash; kukaties kuinka pitkä aika? &mdash; kului tällä
+tavoin. Me pysyttelimme yhdessä ja pidimme toisistamme kiinni,
+ettemme putoaisi pois lautalta, joka sai kestää mahdottoman ankaroita
+sysäyksiä, kun se sattui kallion syrjiin. Näitä sysäyksiä sattui
+kuitenkin verraten harvoin, mistä päättelin, että käytävä oli sangen
+avara. Tämä oli epäilemättä Saknussemmin kulkema tie, mutta nyt emme
+matkustaneet sitä yksin, vaan olimme ymmärtämättömyydessämme vetäneet
+mukaamme koko meren.</p>
+
+<p>Nämä ajatukset johtuivat mieleeni jotenkin epäselvinä ja hämärinä,
+kuten helposti ymmärtää; ja töin tuskin saatoin pitää ajatuksiani
+koossa tällä huimaavalla matkalla, joka oli kuin yhtämittaista
+putoamista. Päättäen tuulesta, joka puhalsi vasten silmiäni, mahtoi
+kulkumme olla nopeampaa kuin nopeimman pikajunan; sellaisessa
+menossa oli siis aivan mahdotonta sytyttää tulisoihtua, ja viimeinen
+sähkökoneemme oli mennyt rikki räjähdyksessä.</p>
+
+<p>Hämmästyin siis kelpo lailla, kun yhtäkkiä näin tulen valon
+vieressäni ja Hannun rauhallisen olemuksen valaistuna. Taitavan
+linnustajan oli onnistunut saada viritetyksi lyhtyyn valkea, ja
+vaikka tuli ilman vedossa alituisesti uhkasi sammua, se kuitenkin
+levitti vähän valoa tähän kamalaan pimeyteen.</p>
+
+<p>Käytävä oli avara, niinkuin olin arvannutkin, eikä niukka valo
+sallinut meidän yhtaikaa nähdä molempia sivuseiniä. Vesi, joka
+kiidätti meitä mukanansa, putosi korkeammalta kuin Amerikan
+pahimmissa putouksissa. Sen pinta oli ikäänkuin nopeasti eteenpäin
+kiitävä nuolikimppu; sopivampaa vertausta en löydä sille tunteelle,
+jonka se minussa herätti. Välistä joutui lauttamme vesipyörteisiin
+ja kulki silloin eteenpäin nopeasti pyörien ympäri. Kun se lähestyi
+käytävän seiniä, käänsin lyhdyn sinnepäin ja saatoin arvata
+kulkumme nopeuden siitä, että kallioseinän epätasaisuudet näyttivät
+loppumattomilta viivoilta ja että oli kuin olisimme olleet suljetut
+liikkuvista viivoista kudottuun verkkoon. Arveluni mukaan kuljimme
+noin kolmekymmentä penikulmaa tunnissa.</p>
+
+<p>Setäni ja minä tuijotimme tylsästi eteemme ja tartuimme jäljelle
+jääneeseen mastontynkään, sillä masto oli räjähdyksessä katkennut
+keskeltä poikki. Me käänsimme selkämme ilmanvetoa vastaan, ettemme
+tukehtuisi liikunnon kiivaudesta, jota ei mikään ihmisvoima voinut
+hillitä.</p>
+
+<p>Sillävälin kului aika; asemamme ei tullut vähääkään paremmaksi,
+päinvastoin sattui tapaus, joka saattoi sen yhä hankalammaksi.</p>
+
+<p>Koettaessani järjestää tavaroitamme huomasin, että suurin osa
+niistä oli kadonnut, kun meri räjähdyksen jälkeen tempasi meidät
+niin väkivaltaisesti mukaansa. Tahdoin tarkalleen tietää mitä
+varoja meillä oli mukanamme, ja aloin lyhty kädessä tutkia asiaa.
+Tieteellisistä kojeistamme ei ollut jäljellä muita kuin kompassi
+ja kronometri. Köysistä ja portaista ei ollut jäljellä muuta kuin
+maston ympäri kääritty köydenpätkä. Meillä ei enää ollut kuokkaa, ei
+rautakankea, ei vasaraa, ja pahin juttu kaikista, ei ruokaa enempää
+kuin päiväksi!</p>
+
+<p>Tutkin pienimmätkin raot lautalla, yksin vähäisimmät kolotkin hirsien
+ja lankkujen saumoissa. Kaikki tyhjää! Meillä ei ollut muuta evästä
+kuin palanen kuivaa lihaa ja muutamia kuivia korppuja.</p>
+
+<p>Tunsin itseni peräti masentuneeksi, enkä voinut käsittää, miten
+selviytyä! Ja kumminkin, mitä vaaraa minä niin kovin pelkäsin?
+Kuinka voisimme päästä ylös niistä syvyyksistä, johon vastustamaton
+virta meidät vei, vaikka meillä olisi ollut evästä kuukausiksi ja
+vuosiksikin? Mitä hyödytti hätäillä kuolevamme nälkään, kun kuolema
+oli edessämme niin monessa muussakin muodossa? Saisimmekohan edes
+aikaa kuolla nälkään?</p>
+
+<p>Kuvaillessani mielessäni näitä unohdin nykyisen vaaran, ja pelkäsin
+vain tulevaisuuden uhkaa, joka hirveänä tuli mieleeni. Kenties
+kuitenkin voisimme pelastua veden raivosta ja palata maan pinnalle?
+Mutta millä tavoin? Sitä en tiedä. Mistä? Se olisi samantekevää. Yksi
+mahdollisuus tuhansista on kumminkin mahdollisuus, mutta nälkäkuolema
+sitävastoin ei jättänyt meille vähintäkään toivoa.</p>
+
+<p>Mieleeni johtui puhua sedälleni asemastamme osoittaakseni hänelle,
+mimmoisessa kurjassa tilassa olimme, ja tarkoin laskeaksemme
+kuinka pitkä aika meillä vielä oli elettävänä, mutta minulla oli
+kylliksi voimia pitää suuni kiinni ja antaa hänen pysyä tyynessä
+kylmäkiskoisuudessaan.</p>
+
+<p>Tällä kertaa alkoi tuli lyhdystämme vähetä vähenemistään sammuen
+viimein kokonaan. Kynttilän sydän oli palanut loppuun, emmekä enää
+voineet ajatellakaan valaista sysimustaa pimeyttä. Meillä oli tosin
+vielä tulisoihtu, mutta sitä ei saattanut polttaa kovassa tuulessa.
+Silloin ummistin silmäni niinkuin lapsi, etten tarvitsisi nähdä
+pimeyttä.</p>
+
+<p>Pitkän ajan kuluttua kävi kulkumme kahta vertaa nopeammaksi, päättäen
+ilman puhaltamisesta kasvojani vastaan. Vesi syöksyi erittäin
+jyrkästi alaspäin, ja luulin todellakin, ettemme enää kulkeneet
+veden päällä, vaan putosimme suoraan alas, sillä tunsin omituista
+putoamisen tunnetta. Setäni ja Hannu olivat tarttuneet lujasti
+käsivarsiini ja pitivät minusta kiinni.</p>
+
+<p>Kun oli kulunut jonkin aikaa &mdash; kuinka kauan, sitä en saata
+arvostella &mdash; tunsin yhtäkkiä nytkähdyksen; lautta ei sattunut
+mihinkään kovaan esineeseen, mutta seisahtui kuitenkin. Suunnaton
+vedenpaljous syöksi sen yli; olin tukehtua &mdash; &mdash; &mdash; olin
+hukkumaisillani &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Mutta tätä vedenpaisumusta ei kestänyt kauan, ja muutaman sekunnin
+kuluttua olin taas vapaassa ilmassa, jota vedin keuhkoihini täysin
+henkäyksin. Setäni ja Hannu puristivat käsiäni, niin että ne olivat
+musertua, ja vielä kerran vei lautta meitä eteenpäin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXII" id="XXXXII">XXXXII</a></h2>
+
+
+<p>Luulen että kello oli noin kymmenen paikoilla illalla. Kuulo oli
+ensimmäinen aistini, joka teki tehtävänsä viime tapauksen jälkeen.
+Minä kuulin melkein heti paikalla, &mdash; sillä olihan se oikeaa
+kuulemista &mdash; äänettömyyden vallitsevan käytävässä sen ankaran
+pauhinan jälkeen, joka monen tunnin kuluessa oli täyttänyt korvani.
+Vihdoin kuuluivat korviini epäselvänä mutinana setäni sanat:</p>
+
+<p>&mdash; Me nousemme ylöspäin!</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitatte? huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, me nousemme! me nousemme!</p>
+
+<p>Kun ojensin käteni koetellakseni kallioseinää, loukkasin sormeni;
+nousimme ylöspäin hyvin nopeasti.</p>
+
+<p>&mdash; Tulisoihtu! tulisoihtu! huusi professori.</p>
+
+<p>Hyvin työläästi sai Hannu soihdun viimeinkin sytytetyksi, ja vaikka
+nousimme yhä ylöspäin, kohosi liekkikin samoin ylöspäin ja levitti
+kylliksi valoa valaistaksensa koko näköpiirimme.</p>
+
+<p>&mdash; Niin on kuin luulinkin, sanoi setäni. Me olemme ahtaassa kaivossa,
+joka on vähemmän kuin neljän sylen laajuinen laidasta laitaan. Vesi,
+joka on ehtinyt sen pohjaan, kohoaa nyt ja me sen mukana.</p>
+
+<p>&mdash; Mihin?</p>
+
+<p>&mdash; Sitä en tiedä, mutta meidän täytyy olla valmiit kaikkeen.
+Me kuljemme ylöspäin vauhtia, jonka arvioin kahdeksi syleksi
+sekunnissa; se on satakaksikymmentä syltä minuutissa eli enemmän kuin
+puolikolmatta penikulmaa tunnissa. Kyllä tälläkin tavalla pääsee
+eteenpäin maailmassa.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, jollei satu estettä tielle ja jos tässä kaivossa on aukko!
+Mutta jos se on umpinainen, jos ilma vähitellen pusertuu kokoon veden
+painaessa alhaalta, niin olemme hukassa!</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, vastasi professori aivan tyynenä, meidän tilamme on
+melkein epätoivoinen, mutta onhan meillä edes jokin pelastuksen
+toivo, ja tätä minä juuri tahdon koettaa. Jos me joka silmänräpäys
+voimme tuhoutua, niin voimme myös joka silmänräpäys pelastua.
+Olkaamme siis valmiit käyttämään jokaista tilaisuutta hyväksemme.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta mitä sitten voimme tehdä?</p>
+
+<p>&mdash; Voimmehan syömällä vahvistaa voimiamme.</p>
+
+<p>Tämän kuullessani katselin tylsästi setääni; nyt minun täytyi
+ilmoittaa, mitä en olisi tahtonut, ja sanoin:</p>
+
+<p>&mdash; Syömälläkö?</p>
+
+<p>&mdash; Niin kyllä, viipymättä.</p>
+
+<p>Professori lausui sen lisäksi muutaman sanan tanskaksi. Hannu pudisti
+päätään.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? huusi professori, ovatko ruokatavaramme joutuneet hukkaan?</p>
+
+<p>&mdash; Ovat, tässä on kaikki mitä on jäljellä! pieni lihapalanen meille
+kolmelle yhteensä!</p>
+
+<p>Setäni katsoi minuun eikä tahtonut ymmärtää sanojani.</p>
+
+<p>&mdash; No, luuletteko vielä, että pelastumme?</p>
+
+<p>En saanut vastausta.</p>
+
+<p>Tunti kului ja rupesin tuntemaan ankaraa nälkää, mutta ei kukaan
+meistä rohjennut liikuttaakaan vähäistä evään jäännöstämme.</p>
+
+<p>Sillävälin nousimme lakkaamatta huimaavan nopeasti. Välistä
+ilmanhenki esti meitä hengittämästä, aivan kuin silloin, kun
+ilmapurjehtijat joskus nousevat liian nopeasti. Mutta sen sijaan,
+että nämä tuntevat vilua samassa suhteessa kuin nousevat ylöspäin
+ilmakehän ylempiin kerroksiin, oli meillä päinvastainen tunne. Lämpö
+kohosi hämmästyttävän nopeasti nousten varmaankin tällä hetkellä
+neljäänkymmeneen asteeseen. Mitä tämä muutos merkitsi? Tähän asti
+oli todellisuus osoittanut Davyn ja Lidenbrockin teoriat oikeiksi;
+tähän asti olivat erityiset seikat &mdash; tulenkestävät kalliot, sähkö ja
+magnetismi &mdash; lieventäneet luonnon yleisiä lakeja ja antaneet meille
+kohtuullisen lämmön, sillä minun mielestäni oli oppi maanalaisesta
+tulesta yhä vain ainoa todellinen ja selvä selitys maapallostamme.
+Olimmekohan nyt menossa sellaiseen paikkaan, jossa kaikki nämä
+luonnonvoimat riehuvat valtoiminaan ja jossa kuumuus sulattaa kaikki
+kalliotkin? Juuri sitä pelkäsin, ja siksi lausuin professorille:</p>
+
+<p>&mdash; Jollemme huku veteen tahi muserru kallioita vastaan, emmekä kuole
+nälkään, niin on meillä ainakin odotettavana sellainen kohtalo, että
+kärvennymme elävältä.</p>
+
+<p>Hän ei vastannut, vaan kohautti sääliväisesti olkapäitään ja vaipui
+jälleen ajatuksiinsa.</p>
+
+<p>Tunti kului, eikä tilassamme tapahtunut mitään muutosta, paitsi että
+lämpö kohosi hiukan. Viimein setäni alkoi taas puhua:</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapa nyt, sanoi hän, meidän täytyy tehdä päätös.</p>
+
+<p>&mdash; Tehdä päätös? sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, meidän täytyy vahvistaa voimiamme. Jos koetamme pitkittää
+elämäämme joitakuita tunteja sillä tavoin, että säästämme tätä ruoan
+jäännöstä, niin uuvumme jo ennen loppuamme.</p>
+
+<p>&mdash; Niin kyllä, ennen loppuamme, jota emme kauan tarvitsekaan odottaa.</p>
+
+<p>&mdash; Entä jos ilmestyy pelastuksen tilaisuus, jolloin silmänräpäyksen
+ajan täytyy reippaasti toimia, niin mistä silloin saamme voimia, jos
+nyt uuvutamme itsemme nälällä?</p>
+
+<p>&mdash; Mutta, setä, mitä meillä sitten on jäljellä, kun olemme syöneet
+tämän lihapalan?</p>
+
+<p>&mdash; Ei mitään! Akseli, ei mitään! Mutta tuletko siitä kylläisemmäksi,
+jos vain katselet sitä? Niinhän puhut kuin ainakin ihminen, jolla ei
+ole omaa tahtoa, kuin voimaton olento!</p>
+
+<p>&mdash; Ettekö sitten itse ole epätoivoissanne? kysyin äreästi.</p>
+
+<p>&mdash; En! vastasi professori vakavasti.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Luuletteko vielä mahdolliseksi, että pelastumme?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan! Ja niin kauan kuin sydämeni sykkii ja veri virtaa
+suonissani, en hyväksy sitä, että ajatteleva olento antautuu
+epätoivon valtaan.</p>
+
+<p>Mitkä erinomaiset sanat! Miehen, joka tällaisessa tilanteessa saattoi
+puhua sellaisia sanoja, täytyi olla harvinainen ihminen.</p>
+
+<p>&mdash; No mitä siis aiotte tehdä? kysäisin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Syödä jäljellä olevan ruokamme viimeistä suupalaa myöten
+vahvistaaksemme riutuneita voimiamme. Saattaa olla, että tämä on
+viimeinen ateriamme; olkoon menneeksi! Mutta olemmehan edes täysissä
+voimissa emmekä uuvuksissa.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi sitten! Syökäämme siis! sanoin minä.</p>
+
+<p>Setäni otti lihapalan ja ne muutamat korput, jotka olivat säilyneet
+haaksirikostamme, jakoi ne tasan kolmeen osaan, joten kukin meistä
+sai osaksensa naulan verran. Professori söi halukkaasti melkein
+kuumeentapaisella kiireellä; minä sitävastoin haluttomasti, melkein
+vastahakoisesti, vaikka olin nälissäni; Hannu taas söi hiljaisesti,
+kohtuullisesti, äänettömänä pureskellen pieniä paloja ja niellen
+palansa tyynesti, niinkuin ainakin se, jota eivät tulevaisuuden
+huolet hätyytä. Tarkasti etsittyänsä hän löysi puoli pulloa viinaa,
+jota hän tarjosi meille, ja tämä oivallinen juoma virkistikin minua.</p>
+
+<p>&mdash; Oivallista! sanoi Hannu kun hänen vuoronsa tuli.</p>
+
+<p>&mdash; Erinomaista! vakuutti setäkin.</p>
+
+<p>Minä olin taas saanut hiukan toivoa, mutta viimeinen ateriamme oli
+syöty; kello oli viisi aamulla.</p>
+
+<p>Ihminen on kertakaikkiaan sellainen, että kun ravinnon tarve on
+tyydytetty, niin on vaikeaa ymmärtää nälän tuskia: niitä täytyy itse
+tuntea voidakseen käsittää oikein. Pitkän paastoamisen jälkeen siis
+lihapalanen ja muutamat korput saattoivat entiset kärsimyksemme
+unohduksiin.</p>
+
+<p>Syötyämme jättäytyi jokainen meistä mietteittensä valtaan. Mitähän
+Hannu mahtoi ajatella, hän, joka oli kotoisin kaukaiselta saareltansa
+ja jolla oli itämaalaisen nöyryys taipua kohtaloonsa? Minä puolestani
+vaivuin muistelmiini; ne veivät minut takaisin maapallon pinnalle,
+josta minun ei olisi pitänyt ikinä lähteä. Kuninkaankadun varrella
+oleva talo, Graüben raukkani, sekä lempeä Martta kulkivat sieluni
+silmien ohi, ja tuo kohtalokas pauhina, joka kuului maan sisustasta,
+oli mielestäni kuin kaupunkien melu tuolla ylhäällä.</p>
+
+<p>Setäni sitävastoin pysyi aina vain asiassa ja tutki tarkoin maan
+laatua tulisoihtu kädessä; hän koetti päästä varmuuteen asemastamme
+tarkastelemalla maakerroksia. Tämä laskelma, tai pikemmin arvio,
+sattui tietysti vain likimaille, mutta oppinut mies on aina oppinut,
+kun hän vain pysyy levollisena, ja varmaa on, että tätä ominaisuutta
+oli professori Lidenbrockilla sangen suuri määrä. Kuulin hänen
+mutisevan geologisia sanoja, ymmärsin ne ja tunsin vastoin tahtoani
+tämän tutkimuksen huvittavan itseäni vielä elämäni yhdennellätoista
+hetkellä.</p>
+
+<p>&mdash; Tulensyöksemää graniittia! virkkoi hän. Vielä olemme ensimmäisen
+aikakauden rajojen sisällä, mutta me nousemme! Me nousemme! Kuka
+tietää?</p>
+
+<p>Kuka tietää? Hänellä on vielä toivoa! Hän koetteli kädellänsä
+pystysuoraa seinää ja lausui muutaman silmänräpäyksen kuluttua:</p>
+
+<p>&mdash; Tässä on gneissiä! Katinkultaa! Hyvä! Kohta olemme
+siirtymisaikakauden kerroksissa, ja sitten &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Mitä hän tarkoitti? Saattoiko hän mitata päämme yläpuolella olevan
+maakuoren vahvuutta? Oliko hänellä mitään keinoa laskea sitä? Ei!
+Manometri oli menetetty, eikä mikään arviolasku voinut korvata sitä.</p>
+
+<p>Kuumuus eneni enenemistään, tunsin hikoilevani kuin tulisessa
+löylyssä. En voi verrata sitä muuhun kuin siihen kuumuuteen, joka
+lähtee raudan sulatusuunista silloin kuin sulaa rautaa paraikaa
+valetaan muotteihin. Vähitellen täytyi Hannun, sedän ja minun riisua
+takkimme ja liivimmekin; vähimmätkin vaatekappaleet olivat meille
+harmiksi ja kiusaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Kohoammeko me tulisena hehkuviin kerroksiin? huusin minä, kun
+kuumuus kävi kahta vertaa ankarammaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Ei! vastasi setäni; sehän on mahdotonta! Aivan mahdotonta!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta onhan kallio kuuma! sanoin minä koeteltuani seinää.</p>
+
+<p>Kun heti sen jälkeen käteni sattui veteen, täytyi minun tempaista se
+takaisin.</p>
+
+<p>&mdash; Vesi on kiehuvan kuumaa! huusin minä.</p>
+
+<p>Tällä kertaa professorin ainoana vastauksena oli vihainen viittaus.</p>
+
+<p>Silloin valtasi minut vastustamaton kauhistus, enkä voinut siitä
+enää päästä; tunsin jo edeltäpäin jotakin erikoista tapahtuvaksi,
+jommoista ei rohkeinkaan mielikuvitus voi keksiä. Mieleeni iski
+ajatus, joka ensin tuntui epätodennäköiseltä, mutta muuttui viimein
+varmuudeksi; koetin karkoittaa sitä mielestäni, mutta se palasi
+alinomaa takaisin. En uskaltanut lausua sitä julki, mutta muutamat
+huomiot, jotka vastoin tahtoani tulin tehneeksi, osoittivat
+vakaumukseni todeksi. Tulisoihdun himmeässä valossa huomasin
+kallioiden levottomasti liikkuvan; nähtävästi oli tapahtumaisillaan
+jokin ilmiö, jossa sähkölläkin oli osansa; sen lisäksi tämmöinen
+hirveä kuumuus, tämä kiehuva vesi! &mdash; &mdash; minä katsoin kompassiin.</p>
+
+<p>Se oli kuin hulluna!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXIII" id="XXXXIII">XXXXIII</a></h2>
+
+
+<p>Niin! Kompassi oli hulluna. Neula hyppeli jyrkästi pohjoisesta
+etelään, kääntyili kaikkiin ilmansuuntiin ja heilui edestakaisin,
+ikäänkuin sitä olisi pyörryttänyt.</p>
+
+<p>Tiesin varsin hyvin, että maan malmipitoinen ulkokuori ei ole koskaan
+levossa; ne muutokset, jotka tapahtuvat sisimpien aineiden sulamisen
+vaikutuksesta, samoinkuin tärähdykset, joita suuret virrat ja
+magnetismi synnyttävät, muuttavat alituisesti sen tilaa, silloinkin
+kun sen pinnalla asuvat olennot eivät huomaa sen liikkumista. Minun
+ei siis olisi pitänyt hämmästyä tästä ilmiöstä tahi ei ainakaan
+päästää sellaista hirveätä ajatusta syntymään aivoissani.</p>
+
+<p>Mutta minä en voinut enää erehtyä muutamista muista seikoista. Pauke
+ja jyske kävivät hirvittäviksi; en voinut verrata niitä muuhun kuin
+tykkipatterin räminään ja jyrinään kivikadulla. Se oli yhtämittaista
+ukkosen jyrinää.</p>
+
+<p>Sähköilmiöiden riivaama hurja kompassi tuki osaltaan käsitystäni.
+Maan malminen kuori oli puhkeamaisillaan, kalliot näyttivät uhkaavan
+syöksyä jälleen yhteen, rako oli menossa umpeen ja tyhjä paikka
+täyttymäisillään. Silloin me pienet raukat olisimme litistyneet
+hienoksi moisessa peloittavassa syleilyssä.</p>
+
+<p>&mdash; Setä! setä! huusin minä, me olemme hukassa.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä hätä sinulla taas on? vastasi hän hämmästyttävän
+levollisesti. Mitä nyt?</p>
+
+<p>&mdash; Mikäkö nyt on hätänä! Katsokaa kuinka seinät horjuvat, kuinka
+kallio liikkuu! Ja tämä polttava helle, tämä kiehuva vesi, nämä
+höyryt, tämä hurja kompassi, kaikki ovat maanjäristyksen enteitä.</p>
+
+<p>Setäni pudisti hiljaa päätänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Maanjäristyksenkö? virkkoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Niin!</p>
+
+<p>&mdash; Poikani, luulenpa, että erehdyt!</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! ettekö tunne näitä enteitä? &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Maanjäristyksen enteitäkö? En! Minä odotan jotakin parempaa!</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitatte?</p>
+
+<p>&mdash; Tulivuoren purkausta, Akseli!</p>
+
+<p>&mdash; Tulivuoren purkausta! sanoin minä. Me olemme siis tulivuoren
+aukossa!</p>
+
+<p>&mdash; Niin minäkin luulen, vastasi professori hymyillen, ja se onkin
+parasta, mitä meille voi tapahtua!</p>
+
+<p>Parasta mitä voi tapahtua! Olikohan setäni hullu? Mitä tämä merkitsi?
+Miksi hän oli näin tyynellä mielellä ja hymyili?</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! huusin minä, me olemme joutuneet tulivuoren purkaukseen!
+Sallimus on tuonut meidät tulisen laava-aineen, sulavien kallioiden,
+kiehuvan veden ja kaikkien ulossyöksevien aineiden kulkuväylään!
+Nämä aineet sysäävät meitä eteenpäin, ajavat meidät ulos maan
+sisuksista, tulivuori viskaa meidät ilmaan kivien mukana, tuhka- ja
+kuonasateessa, oksentaa meidät ilmoille tuliliekkien keskellä, ja
+tämä on sitten parasta, mitä meille saattaa tapahtua!</p>
+
+<p>&mdash; Niin! vastasi professori, katsellen minuun silmälasiensa ylitse,
+sillä se on ainoa keino, jolla voimme päästä takaisin maan pinnalle!</p>
+
+<p>Minun täytyy jättää mainitsematta ne tuhannet eri ajatukset, jotka
+risteilivät aivoissani. Setäni oli oikeassa, aivan oikeassa;
+eikä hän ollut milloinkaan näyttänyt mielestäni rohkeammalta tai
+turvallisemmalta kuin tällä kertaa, kun hän tyynesti odotti ja
+edeltäpäin laski tulivuoren purkautumisen mahdollisuutta.</p>
+
+<p>Me nousimme yhä; yö kului samalla tavalla. Pauhina ympärillämme
+kasvoi monta vertaa kovemmaksi; olin tukehtumaisillani, luulin jo
+viimeisen hetkeni olevan käsissä, ja yhtäkaikki mielikuvitukseni
+toimi niin, että rupesin taas ajattelemaan. Mutta seurasin
+tahdottomana ajatusteni juoksua yrittämättäkään hillitä niitä!</p>
+
+<p>Oli selvää, että tulivuoren purkaus sysäsi meitä eteenpäin; lauttamme
+alla oli kiehuvaa vettä ja veden alla kokonainen laavatulva,
+kivisekoitus, joka tulivuoren huipulla hajoaisi joka suuntaan. Me
+olimme siis tulivuoren kidassa. Siitä ei ollut epäilystä.</p>
+
+<p>Mutta sammuneen Sneffels-vuoren sijaan olimme nyt jossakin
+todellisesti tulta syöksevässä vuoressa. Minä siis ihmettelin
+itsekseni, mikähän vuori se mahtoi olla, ja mihin maapallon paikkaan
+se oksentaisi meidät kidastaan.</p>
+
+<p>Tietysti jonnekin pohjoisiin seutuihin, se oli selvää. Kompassimme
+oli aina vain osoittanut oikealle päin, ennenkuin se tuli hulluksi.
+Cap Saknussemmista alkaen olimme ajautuneet satoja penikulmia
+suoraan pohjoiseen päin. Olimmekohan kenties joutuneet takaisin
+Islantiin? Syöksyisimmeköhän ilmoille Heklan suusta tahi jostakin
+niistä seitsemästä muusta tulivuoresta, jotka ovat tällä saarella?
+Viidensadan penikulman päässä länteen päin en muistanut tällä
+leveysasteella olevan mitään muita tulivuoria paitsi eräitä vähän
+tunnettuja Amerikan luoteisrannalla. Idässäpäin oli yksi ainoa,
+kahdeksannellakymmenennellä leveysasteella, nimittäin Esk, Jean Mayen
+saarella, Huippuvuorten läheisyydessä! Tulivuorenaukoista ei siis
+ollut puutetta, ja ne olivat kylliksi avaroita oksentaaksensa vaikka
+kokonaisia armeijoja! Mutta sitä yritin aprikoida, mistä aukosta
+meidän oli määrä pujahtaa ulos.</p>
+
+<p>Aamulla nousimme ylöspäin yhä kiivaammin. Sen sijaan että kuumuus
+olisi vähentynyt lähempänä maan pintaa, se yhä eneni, mutta siihen
+oli syynä tulivuoren vaikutus ja se seikka, että kuumuus oli tälle
+paikalle ominaista. Meitä eteenpäin kuljettavasta voimasta ei minulla
+ollut mitään epäilyä. Ääretön, monen sadan ilmakehän paine, joka
+oli syntynyt maan sisukseen keräytyneistä höyryistä, ajoi meitä
+vastustamattomasti eteenpäin. Mutta mihin lukemattomiin vaaroihin se
+meidät veikään!</p>
+
+<p>Kohta levisi tähän pystyyn käytävään kellertävää valoa; oikealla ja
+vasemmalla huomasin syviä käytäviä, jotka olivat ikäänkuin äärettömiä
+aukkoja, joista syöksyi esiin paksua höyryä; rätisevät tulenliekit
+näyttivät nuoleksivan seiniä.</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa, setä! katsokaa! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ne ovat rikkiliekkejä. Ei ole mikään sen luonnollisempaa
+tulivuoren purkautumisessa.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta entäs jos ne sulkevat meidät keskeensä.</p>
+
+<p>&mdash; Eivät ne tee sitä.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs jos ne tukehduttavat meidät?</p>
+
+<p>&mdash; Eivät ne meitä tukehdutakaan! Käytävä levenee laajemmaksi, ja jos
+niin tarvitaan, niin voimme lähteä pois lautalta ja etsiä suojaa
+jostakin vuoren loukosta.</p>
+
+<p>&mdash; Entä vesi, kohoava vesi?</p>
+
+<p>&mdash; Ei täällä enää olekaan vettä, Akseli, vaan jonkinlaista
+laavapuuroa, joka viepi meidät mukanansa tulivuoren suulle.</p>
+
+<p>Vesi oli todellakin kadonnut aitamme. Sen tilalle oli ilmestynyt
+jotenkin tiheitä, mutta kuitenkin kiehuvia aineita. Ilma kävi
+sietämättömän kuumaksi, ja jos meillä olisi ollut lämpömittari, niin
+se olisi varmaankin osoittanut seitsemääkymmentä astetta! Hiki valui
+meistä virtanaan; ja jollemme olisi nousseet niin vinhaa vauhtia
+ylöspäin, niin olisimme varmaan tukehtuneet.</p>
+
+<p>Professori ei kuitenkaan vaatinut meitä noudattamaan esitystään
+ja poistumaan lautalta, ja oikeassa hän olikin. Nämä muutamat
+kokoonkyhätyt pölkyt muodostivat sentään vakavan pinnan, turvallisen
+jalansijan, jota emme mistään muualta olisi löytäneet.</p>
+
+<p>Kello kahdeksan aamulla tapahtui jotakin, jota ennen ei ollut
+sattunut. Kohoava liike lakkasi yhtäkkiä; lautta oli aivan
+liikkumattomana.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä nyt on? kysyin minä, kun horjahdin tästä seisahtumisesta,
+ikäänkuin jostakin sysäyksestä.</p>
+
+<p>&mdash; Pysähdys, vastasi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Pysähtyykö tulivuoren purkaus?</p>
+
+<p>Edessämme näkyivät kauniin meren välkkyvät laineet.</p>
+
+<p>&mdash; Enpä luule.</p>
+
+<p>Minä nousin ja katselin ympärilleni. Kenties esiinpistävä
+kallionkieleke oli seisahduttanut lautan, joka nyt silmänräpäyksen
+ajan vastusti ulossyökseviä aineita. Siinä tapauksessa pitäisi
+koettaa saada lautta irti niin pian kuin suinkin mahdollista.</p>
+
+<p>Mutta niin ei ollut; kaikki ulossyöksevät aineet, tuhka, kuona ja
+kivisirpaleet, olivat seisahtuneet ja lakanneet kohoamasta.</p>
+
+<p>&mdash; Taukoaakohan tulivuoren purkaus? huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Oh! virkkoi professori, pelkäätkö sitä, poikaseni? Ole huoleti; ei
+tätä lepoa kauan kestä: sitä on jo kestänyt viisi minuuttia, ja pian
+jatkamme nousuamme vuoren aukon suulle.</p>
+
+<p>Näin puhellessansa professori alinomaa katseli kelloansa, ja nytkin
+kävi hänen ennustuksensa toteen. Kohta rupesi lautta taas kiivaasti
+liikkumaan, kulkien noin pari minuuttia, jolloin se seisahtui
+uudestaan.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! sanoi setäni, katsoen kelloonsa, kymmenen minuutin kuluttua
+se taas lähtee liikkeelle.</p>
+
+<p>&mdash; Kymmenenkö minuutin kuluttua?</p>
+
+<p>&mdash; Niin; tällä tulivuorella on ajoittaiset purkaukset. Se sallii
+meidän vetää henkeämme samalla kun se itsekin hengittää.</p>
+
+<p>Se oli totta. Määrättyyn aikaan syöksyimme taas ylöspäin erinomaisen
+nopeasti. Meidän täytyi tarttua lujasti kiinni lautan pölkkyihin
+pysyäksemme sillä. Sitten se taas pysähtyi.</p>
+
+<p>Olen myöhemmin monesti aprikoinut tätä kummallista ilmiötä keksimättä
+siihen tyydyttävää selitystä. Minusta on kuitenkin selvää, ettemme
+olleet tulivuoren päätorvessa, vaan jossakin sivu-uomassa, jossa
+tuntui jonkinlainen vastavaikutus.</p>
+
+<p>En voi sanoa, kuinka nopeasti tämä temppu uudistui. Sen ainoastaan
+voin vakuuttaa, että me jokaisella uudella sysäyksellä syöksyimme
+eteenpäin yhä kiivaammin ja lensimme ylöspäin tykin luodin vauhdilla.
+Joka kerta kuin pysähdyimme, olimme tukehtumaisillamme; kun kuljimme
+eteenpäin, niin tulinen ilma melkein esti meitä hengittämästä.
+Ajattelin jo, mikä erinomainen nautinto olisi, jos äkkiä tulisimme
+pohjoisiin seutuihin, joissa olisi kolmenkymmenen asteen pakkanen.
+Mielikuvituksissani olin jo kulkevinani napaseutujen lumikedoilla,
+ja halusin päästä niin pian kuin mahdollista kierittelemään
+lumihangessa! Pääni joutui vähitellen pyörryksiin alituisista
+sysäyksistä. Jollei Hannua olisi ollut, niin olisin jo monta kertaa
+loukannut pääni kallioseinään.</p>
+
+<p>En niin ollen muista aivan selvään, mitä tapahtui seuraavain tuntien
+aikana; ainoastaan himmeästi tajusin yhtämittaisen pauhinan,
+vuoren vapisemisen ja että lauttamme kieppui ympäri kuin kehässä.
+Se kiikkui laavavirralla, tuhkasateessa, rätisevien liekkien
+keskellä. Myrskytuuli, jonka olisi luullut saaneen alkunsa jostakin
+suunnattoman suuresta palkeesta, ylläpiti maanalaista tulta. Vielä
+kerran näin Hannun kasvot punertavassa valossa ja tunsin tällä kertaa
+samaa kauhua, jonka syntinen raukkakin tuntee seisoessaan tykin
+suuhun sidottuna ja odottaessaan laukausta, joka paukahtaessaan
+siroittaa hänen jäsenensä ilmaan.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXIV" id="XXXXIV">XXXXIV</a></h2>
+
+
+<p>Kun jälleen avasin silmäni, tunsin Hannun toisella kädellään pitävän
+minua tanakasti kiinni vyötäistä, ja toisella huomasin hänen tukevan
+setääni. En ollut pahoin loukkautunut, vaan pikemmin kuin pehmeäksi
+piesty, kun olin heittänyt vaarallisella tavalla kuperkeikkaa pitkin
+vuoren rinnettä; älysin olevani vuoren rinteellä parin askeleen
+päässä jyrkästä kuilusta, johon olisin syöksynyt, jos olisin
+hievahtanutkaan. Hannu oli pelastanut minut kuolemasta luisuessani
+pitkin vuoren sivua.</p>
+
+<p>&mdash; Missä me nyt olemme? kysyi setäni, joka näytti mielestäni olevan
+äkeissänsä siitä, että olimme taas maan pinnalla.</p>
+
+<p>Hannu kohotti olkapäitään tietämättömyyden merkiksi.</p>
+
+<p>&mdash; Islannissa, vastasin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Emmepä olekaan, virkkoi Hannu.</p>
+
+<p>&mdash; Emme suinkaan, todisti professorikin.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu erehtyy! sanoin minä, nousten pystyyn.</p>
+
+<p>Vielä kohtasi meitä hämmästys niin monen ihmeen lisäksi, joita jo
+olimme matkallamme nähneet ja kokeneet. Odotin näkeväni ikuisen
+lumen peittämän vuoren huipun, pohjoisten seutujen hedelmättömät
+maat napaseutujen kelmeän taivaan alla, pohjoisempana kuin mitkään
+tähän asti tunnetut leveysasteet, mutta vastoin kaikkia näitä luuloja
+olimme setäni, islantilainen ja minä mukavasti pitkällämme polttavan
+auringon paahteessa vuoren rinteellä, lämpöisessä ilmanalassa.</p>
+
+<p>En tahtonut oikein uskoa silmiäni; mutta ruumiini ei sallinut epäillä
+sitä. Puolialastomina olimme tulleet ulos tulivuoresta, emmekä olleet
+nähneet aurinkoa kahteen kuukauteen; nyt näimme sen loistavana
+yläpuolellamme taivaanlaella, josta se vuodatti häikäiseviä säteitään
+tuhlaamalla tuhlaten lämpöä ja valoa.</p>
+
+<p>Kun silmäni olivat ehtineet tottua tähän ylenpalttiseen valoon ja
+loisteeseen, käytin niitä oikaistakseni mielikuvitukseni ensimmäisen
+erehdyksen. Tahdoin kuitenkin väittää, että olimme Huippuvuorilla,
+enkä aikonut ilman muuta luopua tästä ajatuksestani.</p>
+
+<p>Professori alkoi puhua ensin ja sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Ei todellakaan näytä siltä, kuin olisimme Islannissa.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta entä Jan Mayenin saari...? vastasin siihen.</p>
+
+<p>&mdash; Eipä niinkään, poikaseni. Eihän tämä ole louhikkoinen
+lumipeitteinen pohjoismainen tulivuori.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Katsopa, Akseli, tuonne!</p>
+
+<p>Korkeintaan viisisataa jalkaa päämme yläpuolella kohosi tulivuoren
+huippu, josta nousi noin joka neljännestunti kovasti jyristen
+korkea tulipatsas ja samalla isot joukot hohkakiveä, tuhkaa ja
+laava-ainetta. Tunsin tärinää vuoressa, joka huokui kuin suuri valas
+ja syöksi aika ajoin tulta ja kaasuja suuresta purskureiästänsä.
+Alempana oli jyrkkinä röykkiöinä suuret määrät seitsemän- tai
+kahdeksansadan jalan paksuudelta tulivuoren oksentamia aineita, joten
+koko vuoren korkeus ei ollut kolmeakaan sataa syltä. Vuoren juuri
+oli viheriäisten puiden peitossa! Huomasin siellä muiden ohessa
+öljypuita, viikunapuita ja viiniköynnöksiä, joissa riippui runsaasti
+punaisia rypäleitä.</p>
+
+<p>Täytyi myöntää, että tämä ei ollut pohjoinen maisema.</p>
+
+<p>Kun katsoimme tämän viheriäisen vyöhykkeen ulkopuolelle, avautuivat
+nähtäväksemme ihmeellisen kauniin meren välkkyvät laineet, jotka
+rajoittivat tämän ihanan maan vain muutaman penikulman pituiseksi
+saareksi. Idässäpäin näkyi pienoinen satama, jonka ympärillä oli
+muutamia rakennuksia ja jossa omituisen muotoisia laivoja liikkui
+taivaansinisellä vedenpinnalla. Etempänä kohosi vedenpinnasta niin
+laaja saaristo, että se näytti mahdottoman suurelta muurahaispesältä.
+Lännessäpäin kaareutui taivasta vastaan kaksi kaukaista rannikkoa;
+toisella niistä näkyi kauniisti muodostuneita siintäviä
+vuorenselänteitä; toisella, kaukaisemmalla, rantamaalla näkyi
+summattoman korkea vuoren huippu, jonka kärjessä liehui savutöyhtö.
+Pohjoisessa levisi ääretön meren ulappa, joka kimalteli auringon
+säteissä ja jossa näkyi siellä täällä maston huippu tahi tuulen
+paisuttama purje. Se seikka, ettemme olleet aavistaneet tällaista,
+enensi sen ihmeellistä kauneutta satakertaisesti.</p>
+
+<p>&mdash; Missä me olemme? Missä? kyselin minä puoliääneen.</p>
+
+<p>Hannu sulki silmänsä välinpitämättömästi, ja setäni katseli
+ympärillensä ymmärtämättä mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoonpa tämä mikä vuori hyvänsä, sanoi hän viimein, mutta tulta
+oksentava se kuitenkin on; tulen syöksymiset eivät lakkaa, eikä
+todellakaan maksa vaivaa päästä hengissä tulivuoren purkauksesta
+saadaksensa lopuksi kuitenkin kivimöhkäleen päähänsä. Lähtekäämme
+sentähden alas, niin saamme tietää, mihin toimiin meidän on
+ryhtyminen. Olen sitäpaitsi kuolemaisillani nälkään ja janoon.</p>
+
+<p>Professori ei varmaankaan ollut mietiskelijä-luonne. Minä puolestani
+unhotin sekä vaivamme että tarpeemme, ja olisin voinut jäädä
+tälle paikalle vielä moneksi tunniksi, mutta minun täytyi seurata
+tovereitani.</p>
+
+<p>Vuoren rinteillä oli sangen korkeita jyrkänteitä, ja pudota
+tupsahdimme syviin tuhkahautoihin vältellessämme laavavirtoja, jotka
+luikertelivat alas ikäänkuin tuliset käärmeet. Laskeutuessamme minä
+puhelin innokkaasti, sillä mielikuvitukseni oli liiaksi kiihtynyt.</p>
+
+<p>&mdash; Me olemme Aasiassa, virkoin minä; Intian rantamilla, tahi
+Tyynenmeren saaristossa! Me olemme kulkeneet toisen maapallon
+puoliskon lävitse ja tulleet takaisin toisella puolella, Eurooppaa
+vastapäätä.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta kompassi? väitti setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Niin kompassi! vastasin minä hämilläni; jos uskoisimme sitä, niin
+olisimme kaiken aikaa kulkeneet pohjoista kohti.</p>
+
+<p>&mdash; Se on siis osoittanut väärin?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan!</p>
+
+<p>&mdash; Jollei tämä ole pohjoisnapa!</p>
+
+<p>&mdash; Tämäkö pohjoisnapa? Eihän toki! Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Tämä oli selittämätön seikka, enkä tiennyt, mitä uskoa.</p>
+
+<p>Sillävälin lähestyimme viheriäistä metsikköä, jota silmämme
+ihailivat. Nälkä ja jano kiusasivat minua kovasti. Pari tuntia
+astuttuamme levisi silmiemme eteen ihana lakeus täpötäynnänsä
+öljy- ja granaattipuita sekä viiniköynnöksiä, jotka näkyivät olevan sen
+omaisuutta, joka ensin niitä lähestyi. Hätääntyneessä tilassamme emme
+pitäneet lukua mistään muodollisuuksista. Mikä suloinen nautinto
+olikaan pistellä suuhunsa näitä meheviä hedelmiä, ahmia kokonaisia
+rypäleterttuja näistä viiniköynnöksistä, joiden hedelmät jo olivat
+kypsyneet mustapuhuviksi! Aivan lähellä huomasin nurmikossa puiden
+suloisessa varjossa kirkkaan lähteen, jossa me kohta huuhdoimme
+kasvomme ja kätemme.</p>
+
+<p>Kun sitten heittäysimme levolle, näimme lapsen parin öljypuumetsikön
+välissä.</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa, tuolla on tämän onnellisen maan asukkaita!</p>
+
+<p>Lapsi oli pieni raukka, repaleinen ja kituliaan näköinen, ja näytti
+säikähtävän hirveästi nähdessänsä meidät; kun olimme puolialastomina
+ja aivan siivottomasti parroittuneet, olimme todellakin inhoittavan
+näköisiä ja omiamme peloittamaan piloille maan asukkaat, jollei tämä
+ollut pelkkien rosvojen ja ryövärien maa.</p>
+
+<p>Kun poika oli juuri lähtemäisillään käpälämäkeen, juoksi Hannu hänen
+luoksensa ja sieppasi hänet kiinni, vaikka hän kyllä koetti huutaa ja
+potkia.</p>
+
+<p>Setäni alkoi rauhoittaa häntä niin hyvin kuin taisi ja kysyi häneltä
+saksaksi:</p>
+
+<p>&mdash; Sanopas, pieni ystäväni, mikä tämän vuoren nimi on?</p>
+
+<p>Lapsi ei vastannut.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä, virkkoi setäni, emme ole Saksassa.</p>
+
+<p>Hän uudisti saman kysymyksen englanninkielellä. Lapsi ei sittenkään
+vastannut mitään; olin kuin tulisilla hiilillä.</p>
+
+<p>&mdash; Onko hän mykkä? tiuskaisi professori, joka ylpeänä
+kielitaidostansa uudisti kysymyksensä ranskaksi.</p>
+
+<p>Lapsi oli vain äänetönnä.</p>
+
+<p>&mdash; No koetetaanpa italian kieltä, virkkoi setäni, ja lausui:</p>
+
+<p>&mdash; <i>Dove noi siamo?</i></p>
+
+<p>Niin, missä me olemme? matkin minä maltitonna. Poika ei virkkanut
+mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä nyt? Etkö vastaa? ärjäsi professori, joka alkoi vihastua ja
+ravisteli poikaa korvista. <i>Come si noma questa isola?</i></p>
+
+<p>&mdash; Stromboli, vastasi paimenpoika ja pujahti pakoon Hannun käsistä
+lähtien juoksemaan kedon halki.</p>
+
+<p>Me emme aikoneetkaan pidättää häntä. Stromboli! Minkä vaikutuksen
+tämä odottamaton sana tekikään! Me olimme siis keskellä Välimerta,
+mytologiasta tunnetussa Aiolian saaristossa, Strongylumissa, jossa
+Aiolos piti tuulia ja myrskyjä kahleissa. Ja nuo kaukana idässä
+siintävät vuoret olivat Calabrian vuoret! Ja tuolla etelässä kohoava
+tulivuori oli Etna; raju ja villi Etna!</p>
+
+<p>&mdash; Stromboli! Stromboli! toistin minä.</p>
+
+<p>Setäni viittaili ja puheli niinkuin minäkin; olisi voinut luulla,
+että veisasimme ylistysvirttä.</p>
+
+<p>Oi mikä matka! Mikä merkillinen matkustus! Tunkeuduttuamme
+tulivuoreen tulimme ulos toisesta, joka oli enemmän kuin
+tuhannenkahdensadan penikulman päässä Sneffelsistä tuolla autiossa
+maailman ääreen heitetyssä Islannissa! Sattumalta olimme tulleet
+maapallon ihanimpiin seutuihin. Ikuisen lumen maista olimme joutuneet
+ikuisen vihannuuden tienoille; kylmän seudun harmaasta usvasta olimme
+sukeltaneet maan uumeniin tullaksemme Sisilian tummansinisen taivaan
+alle.</p>
+
+<p>Syötyämme erittäin maukkaan hedelmäaterian ja ryypättyämme raikasta
+vettä palanpaineeksi lähdimme jälleen kulkemaan päästäksemme
+Strombolin satamaan. Varovaisuuden vuoksi emme puhuneet sanaakaan
+siitä, millä tavoin olimme joutuneet saarelle, sillä taikauskoiset
+italialaiset olisivat luultavasti pitäneet meitä manalasta karanneina
+paholaisina; meidän täytyi siis selittää kaikille olevamme
+poloisia haaksirikkoutuneita. Se oli vähemmän kunniakasta, mutta
+turvallisempaa. Kulkiessamme setä mutisi itsekseen:</p>
+
+<p>&mdash; Mutta kompassi! kompassi, joka osoitti pohjoista! Kuinka saatan
+selittää tämän?</p>
+
+<p>&mdash; Kas kummaa! sanoin minä ylenkatseellisesti, sitä ei voi selittää,
+se on varsin yksinkertaista!</p>
+
+<p>&mdash; Kas sepä olisi kaunista! Johannaeumin professori ei osaa selittää
+kosmillista ilmiötä, sehän on häpeä!</p>
+
+<p>Tämän sanottuansa asetti setäni taas silmälasit nenällensä ja muuttui
+ankaraksi mineralogian professoriksi, seisoen puoleksi alastomana
+nahkavyö vyötäisillänsä.</p>
+
+<p>Tuntia myöhemmin, kun olimme lähteneet olivimetsiköstä,
+tulimme San-Vincenzon satamaan, jossa Hannu tahtoi palkkansa
+kolmanneltakymmenenneltä palvelusviikoltansa; ystävällisesti
+puristaen hänen kättänsä maksoi setäni hänelle palkan.</p>
+
+<p>Vaikk'ei Hannu ollut yhtä liikutettu kuin me, niin osoitti hän
+kuitenkin tällä kertaa erinomaista sydämellisyyttä.</p>
+
+<p>Sormenpäillään hän puristi hymyillen kättämme.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXV" id="XXXXV">XXXXV</a></h2>
+
+
+<p>Tähän loppuu nyt kertomukseni, joka on sellainen, etteivät sitä usko
+todeksi nekään, jotka eivät ole tottuneet epäilemään mitään asiaa.
+Mutta minä olen siihen jo edeltäkäsin valmistunut.</p>
+
+<p>Strombolin kalastajat osoittivat meille kaikkea ystävällisyyttä,
+jota haaksirikkoon joutuneet voivat toivoa, ja lahjoittivat meille
+vaatteita ja ruokaa.</p>
+
+<p>Pari vuorokautta odotettuamme pääsimme maltalaisessa purjeveneessä
+syyskuun 2 päivänä Messinaan, jossa muutaman päivän lepo virkisti
+meitä kaikista vaivoistamme ja rasituksistamme.</p>
+
+<p>Perjantaina syyskuun 6 päivänä lähdimme ranskalaisessa postilaivassa
+<i>Volturnossa</i> matkaan, ja kolmen päivän perästä nousimme maihin
+Marseillessa, ajatellen ainoastaan yhtä asiaa, nimittäin tuota
+kirottua kompassia; tämä selittämätön seikka ei lakannut minua
+vaivaamasta. Syyskuun 11 päivän iltana tulimme Hampuriin.</p>
+
+<p>En rupea selittämään Martan hämmästystä enkä Graübenin ihastusta.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt kun olet sankari, sanoi rakastettava morsiameni, ei sinun
+tarvitse enää lähteä luotani, Akseli!</p>
+
+<p>Minä katsoin häneen, hän itki ja hymyili yht'aikaa. Saattaa
+arvata, miten suurta huomiota professori Lidenbrockin palaaminen
+herätti Hampurissa. Puhelias Martta oli lennättänyt uutisen hänen
+matkustuksestansa maan keskipisteeseen ympäri kaupunkia. Sitä ei
+kukaan tahtonut uskoa, ja vaikka professorin nähtiinkin palanneen
+kotiin, ei hänen matkaansa pidetty silti totena.</p>
+
+<p>Mutta Hannun täälläolo ja kertomukset Islannista muuttivat vähitellen
+asian uskottavaksi.</p>
+
+<p>Sedästäni tuli siis kuuluisa mies, ja minusta kuuluisan miehen
+veljenpoika, ja merkitseehän sekin aina jotakin. Hampurin
+kaupunkilaiset pitivät juhlan kunniaksemme. Johannaeumissa
+pidettiin julkinen kokous, jossa professori kertoi matkastansa,
+jättäen kuitenkin mainitsematta ne seikat, jotka olivat yhteydessä
+kompassimme kanssa. Samana päivänä hän luovutti Saknussemmin
+kirjoituksen kaupungin arkistoon lausuen mielipahansa senjohdosta,
+että useat seikat, jotka olivat voimakkaammat kuin hänen tahtonsa,
+olivat estäneet häntä seuraamasta islantilaisen matkustajan jälkiä
+maan keskipisteeseen asti. Hän oli kunniassansa kaino, ja sentähden
+hänen arvonsa nousi vielä enemmän.</p>
+
+<p>Näin suuri kunnia tuotti hänelle tietysti kadehtijoita. Sellaisia
+hänelle karttuikin, ja kun hänen teoriansa, joka perustui
+tosiseikkoihin, vastusti tieteen otaksumaa maanalaisesta tulesta,
+niin hän kirjallisesti ja suullisesti kävi merkillistä sanasotaa
+kaikkien maiden oppineiden kanssa.</p>
+
+<p>Minä puolestani en voi hyväksyä hänen teoriaansa maan jäähtymisestä.
+Huolimatta kaikesta siitä mitä olen nähnyt, olen vakuutettu siitä,
+että maan sisuksissa on tulta; mutta myönnän kyllä, että tähän asti
+selittämättömiksi jääneet seikat voivat luonnollisten ilmiöiden
+vaikutuksesta lieventää tätä lakia.</p>
+
+<p>Kun näitä seikkoja juuri tutkittiin mitä kiihkeimmin, sai setäni
+kokea todellista surua. Huolimatta hänen rukouksistaan lähti Hannu
+Hampurista; tämä mies, jolle olimme kiitollisuuden velassa kaikesta,
+ei antanut meidän maksaa velkaamme. Hannulle tuli ikävä kotimaahansa
+Islantiin.</p>
+
+<p>Me olimme kovin mieltyneet rehtiin linnustajaamme, emmekä suinkaan
+unhoita häntä, vaikka hän onkin poissa, sillä pelastihan hän
+henkemme; aion vielä kerran ennen kuolemaani käydä tervehtimässä
+häntä.</p>
+
+<p>Lopuksi minun tulee mainita, että tämä <i>matkustus maan
+keskipisteeseen</i> herätti tavatonta huomiota koko maailmassa. Se
+painettiin ja käännettiin monelle kielelle, etevimmät sanomalehdet
+painattivat tärkeimpiä kohtia siitä, ja sen ihmeitä pohdittiin,
+niistä keskusteltiin, niitä väitettiin perättömiksi ja puolustettiin
+yhtä innokkaasti. Kumma kyllä, setäni sai eläessään nauttia koko
+ansaitsemansa kunnian, ja mr. Barnum esitti hänelle, että hän hyvin
+suuresta hinnasta antaisi näytellä itseään Yhdysvalloissa.</p>
+
+<p>Mutta kaikessa tässä kunniassa oli yksi ikävä seikka, tahi pikemmin
+kiusa, nimittäin tuo ilkeä kompassijuttu, ja oppineelle miehelle
+mokoma selittämätön ilmiö muuttuu siveelliseksi kiusaksi. Mutta
+taivas soi sedälleni lopultakin häiriytymättömän onnen.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun järjestelin hänen työhuoneessansa
+kivennäikokoelmaa, huomasin tuon merkillisen kompassin ja otin sen
+käsiini tutkakseni sitä.</p>
+
+<p>Kuinka hämmästyinkään! Minulta pääsi huuto, ja professori kiiruhti
+luokseni.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä nyt? kysäisi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Kompassi!</p>
+
+<p>&mdash; No entä sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Neula osoittaa etelää, eikä pohjoista.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä sanot?</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa itse. Sen navat ovat vaihtuneet.</p>
+
+<p>&mdash; Vaihtuneet!</p>
+
+<p>Setäni katseli, vertaili ja hypähti viimein niin, että koko huone
+tärähti.</p>
+
+<p>Äkkiä selkeni asia hänelle ja minulle!</p>
+
+<p>&mdash; Tämä neula peijakas, huusi hän, niin pian kuin sai puhutuksi, on
+osoittanut etelää aina siitä asti kuin tulimme Cap Saknussemmiin?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, siltä näyttää!</p>
+
+<p>&mdash; Sitten on erehdyksemme selitetty. Mutta mikä ilmiö aiheutti
+kompassin hairahduksen?</p>
+
+<p>&mdash; Ei ole mikään sen selvempää.</p>
+
+<p>&mdash; Selitäpä, poikaseni, sanasi!</p>
+
+<p>&mdash; Tuo tulinen pallo, joka myrskyssä Lidenbrockin merellä muutti
+lautallamme raudan magneettiseksi, on aivan yksinkertaisesti
+vaikuttanut kompassiimmekin!</p>
+
+<p>&mdash; Ahaa! nauroi professori, siis vain sähkön tekemä kepponen.</p>
+
+<p>Tästä päivästä alkaen oli setäni onnellisin oppineista miehistä ja
+minä onnellisin aviomiehistä, sillä kaunis vierlantilainen tyttöni
+lakkasi olemasta holhottina talossamme ja sai korkeamman arvon, kun
+hänestä tuli sekä veljentytär että aviovaimo. Sen vain mainitsen,
+että hänen setänsä oli mainio professori Otto Lidenbrock, kaikkien
+viiden maanosan kaikkien oppineiden maantieteellisten ja mineralogien
+seurojen kirjeenvaihtajajäsen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Viiteselitykset" id="Viiteselitykset">Viiteselitykset:</a></h2>
+
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_1" id="Footnote_1"></a><a href="#FNanchor_1"><span class="label">[1]</span></a> Tunnettu kimnaasi Hampurissa.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_2" id="Footnote_2"></a><a href="#FNanchor_2"><span class="label">[2]</span></a> <i>Humphry Davy</i> (1778-1829) oli kuuluisa englantilainen
+kemisti, joka teki tärkeitä tutkimuksia sähkövirran vaikutuksista
+erilaisiin kemiallisiin yhdistyksiin; hän on kaliumin ja natriumin
+keksijä, jakoi ensimmäisenä veden sen alkutekijöihin, vetyyn ja
+happeen, ja keksi sähkövalon. Hänen keksimänsä on myös kaivoksissa
+käytetty varmuuslamppu.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_3" id="Footnote_3"></a><a href="#FNanchor_3"><span class="label">[3]</span></a> <i>Friedrich Wilhelm Humboldt</i> (1769-1859), kuuluisa
+saksalainen luonnontutkija ja tutkimusretkeilijä, jonka
+Etelä-Amerikkaan tekemät matkat ovat olleet tavattoman tärkeät sekä
+kasvi- ja eläintieteelle että muillekin luonnontieteen haaroille.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_4" id="Footnote_4"></a><a href="#FNanchor_4"><span class="label">[4]</span></a> <i>John Franklin</i> (1786-1847), kuuluisa naparetkeilijä,
+joka tuhoutui viimeisellä pohjoisnaparetkellään.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_5" id="Footnote_5"></a><a href="#FNanchor_5"><span class="label">[5]</span></a> <i>Edward Sabine</i> (1788-1883) oli englantilainen fysiikan
+tutkija, joka on tehnyt tärkeitä huomioita maamagnetismista.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_6" id="Footnote_6"></a><a href="#FNanchor_6"><span class="label">[6]</span></a> <i>A.C. Becquerel</i> (1788-1878), ranskalainen sähköopin
+tutkija.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_7" id="Footnote_7"></a><a href="#FNanchor_7"><span class="label">[7]</span></a> <i>David Brewster</i> (1781-1868), skotlantilainen fysiikan
+tutkija, joka on saavuttanut mainetta valo-opin alalla.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_8" id="Footnote_8"></a><a href="#FNanchor_8"><span class="label">[8]</span></a> <i>Jean Dumas</i> (1800-1884) oli ranskalainen kemisti, joka
+teki tärkeitä atomipainoa koskevia tutkimuksia.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_9" id="Footnote_9"></a><a href="#FNanchor_9"><span class="label">[9]</span></a> <i>Milne Edvards</i> (1800-1885) oli kuuluisa ranskalainen
+eläintieteen tutkija, Cuvier'in oppilaita.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_10" id="Footnote_10"></a><a href="#FNanchor_10"><span class="label">[10]</span></a> "Transcendentaalisesta kristallografiasta" =
+ylikokemusperäisistä kidemuodoista s.o. kristallimuodoista, joista
+ei kokemuksen kautta ole mitään tietoa, mutta jotka matemaattisesti
+kuitenkin voidaan edellyttää.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_11" id="Footnote_11"></a><a href="#FNanchor_11"><span class="label">[11]</span></a> Tarkoittanee venäläistä tiedemiestä I. v. <i>Struwea</i>
+(1793-1864), joka oli Pulkovan observatorion johtaja ja kuuluisa
+tähtitieteilijä.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_12" id="Footnote_12"></a><a href="#FNanchor_12"><span class="label">[12]</span></a> Tugendbund &mdash; "hyveenliitto", perustettiin 1848
+Königsbergissä. Tarkoituksena oli työskennellä saksalaisen
+isänmaallisen hengen elvyttämiseksi.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_13" id="Footnote_13"></a><a href="#FNanchor_13"><span class="label">[13]</span></a> <i>Vierlanden</i>, neljä Hampurin lähellä, Elben ja Billen
+välillä olevaa piirikuntaa.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_14" id="Footnote_14"></a><a href="#FNanchor_14"><span class="label">[14]</span></a> Islannin kuuluisimpia historioitsijoita (1178-1241).
+Hänen kirjoittamiaan ovat n.s. nuorempi <i>Edda</i> ja yllämainittu
+<i>Heimskringla</i> &mdash; <i>Riimikronikka</i> on runomitallinen, kronologista
+järjestystä noudattava kertomus joistakin tapahtumista, tavallinen
+vanhojen historiallisten lähteitten muoto.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_15" id="Footnote_15"></a><a href="#FNanchor_15"><span class="label">[15]</span></a> Riimukirjoitus oli germaaneilla tavallinen; säilyi
+Islannissa 15:nnelle vuosisadalle.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_16" id="Footnote_16"></a><a href="#FNanchor_16"><span class="label">[16]</span></a> Alkemiaa, jonka päätehtäviä oli kullantekotaito, voi
+pitää kemian edeltäjänä, ja useimmat keskiajan oppineet harrastivat
+sitä. <i>Avicenna</i> oli kuuluisa muhamettilainen oppinut, joka eli
+noin v. 1000. &mdash; <i>Roger Bacon</i> (1214-1294) oli englantilainen
+fransiskaanimunkki, jota vainottiin kovasti hänen fysikaalisten
+ja kemiallisten kokeittensa vuoksi. Hänen sanotaan keksineen
+isonnuslasin ja ilmapumpun sekä huomanneen ensimmäisenä Julianisen
+kalenterin virheet. Hän taisteli munkkien siveetöntä elämää vastaan
+ja vietti viimeiset elämänsä 14 vuotta vankeudessa. <i>Raimundus
+Lullus</i> (1235-1315), jumaluusoppinut ja lähetyssaarnaaja, kirjoitti
+n.s. "suuren taiteen" ("ars magna"), jossa hän uskoi ratkaisseensa
+kaikki viisaustieteen arvoitukset ja jonka piti saada joka mies
+vakuutetuksi kristinuskon kumoamattomasta totuudesta. <i>Aureolus
+Bombastus Paracelsus</i> (1493-1541) oli sveitsiläinen lääkäri, joka
+sai kärsiä vainoa uskonpuhdistusta suosivan esiintymisensä vuoksi.
+Toisaalla pidetään häntä lääkintätaidon uudistajana, toisaalla
+haaveilijana ja petturina. Useat hänen nimellään kulkevat teokset
+eivät ole hänen kirjoittamiaan.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_17" id="Footnote_17"></a><a href="#FNanchor_17"><span class="label">[17]</span></a> <i>Galileo Galilei</i> (1564-1642) oli kuuluisa matematiikan
+ja tähtitieteen tutkija. Kun hän julkisesti puolusti Kopernikuksen
+tähtitieteellistä järjestelmää, pakotti inkvisitsioni hänet
+julkisesti peruuttamaan mielipiteensä, että "aurinko on maailman
+liikkumaton keskus, ja että maa ei ole liikkumaton". Galilei
+määritteli heiluriliikkeen lait ja kehitti kaukoputken soveliaaksi
+tähtitieteen tarkoituksiin; siten keksi hän kuun vuoret, Jupiterin 4
+kuuta, Saturnuksen renkaat ja auringonpilkut.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_18" id="Footnote_18"></a><a href="#FNanchor_18"><span class="label">[18]</span></a> Alster, Elben lisäjoki, virtaa Hampurin eteläpuolitse.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_19" id="Footnote_19"></a><a href="#FNanchor_19"><span class="label">[19]</span></a> "Utrechtin sametilla" päällystetylle tuolille; eräs
+tällä nimellä tunnettu huonekalukangas.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_20" id="Footnote_20"></a><a href="#FNanchor_20"><span class="label">[20]</span></a> Laite, jota käytetään osoittamaan sähkön kokoontumista.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_21" id="Footnote_21"></a><a href="#FNanchor_21"><span class="label">[21]</span></a> Pitää olla Hendersson: Skotlantilainen pappi, joka
+muutti Kööpenhaminaan ja matkusteli Islannissa Engl. Pipliaseuran
+lähettinä.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_22" id="Footnote_22"></a><a href="#FNanchor_22"><span class="label">[22]</span></a> Vuoren nimi on tanskaksi: Snäfials-Jökull.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_23" id="Footnote_23"></a><a href="#FNanchor_23"><span class="label">[23]</span></a> Snäfials-tulivuorella oli purkaus vielä v. 1821, joten
+tekijän tiedonanto on virheellinen.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_24" id="Footnote_24"></a><a href="#FNanchor_24"><span class="label">[24]</span></a> <i>Fourier</i> (1768-1830) oli ranskalainen tiedemies, jonka
+teos "Lämmön analyyttinen teoria" muodostaa käännekohdan lämmön
+tutkimisessa.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_25" id="Footnote_25"></a><a href="#FNanchor_25"><span class="label">[25]</span></a> <i>S.D. Poisson</i> (1781-1840) oli kuuluisa ranskalainen
+matemaatikko, joka on suorittanut tärkeitä tutkimuksia matemaattisen
+fysiikan alalla.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_26" id="Footnote_26"></a><a href="#FNanchor_26"><span class="label">[26]</span></a> Tekijän kuvaus Kööpenhaminasta on vanhentunut.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_27" id="Footnote_27"></a><a href="#FNanchor_27"><span class="label">[27]</span></a> Vielä toimiva tulivuori.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_28" id="Footnote_28"></a><a href="#FNanchor_28"><span class="label">[28]</span></a> Islannin lounainen niemi.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_29" id="Footnote_29"></a><a href="#FNanchor_29"><span class="label">[29]</span></a> <i>Olafsen</i> ja <i>Povlsen</i>, edellinen luonnontutkija,
+jälkimmäinen lääkäri, kävivät tutkimassa Islannin luontoa ja oloja
+Kööpenhaminan tiedeseuran toimesta.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_30" id="Footnote_30"></a><a href="#FNanchor_30"><span class="label">[30]</span></a> <i>La Recherche</i>-laivan lähetti amiraali Duperre
+vuonna 1835 etsimään jäännöksiä Blossevillen retkikunnasta ja <i>La
+Lillois</i>-laivasta, josta ei koskaan saatu tietoa.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_31" id="Footnote_31"></a><a href="#FNanchor_31"><span class="label">[31]</span></a> Ruhmkorffin koneessa on Bunsenin sähköpatteri pantu
+vaikuttamaan kromihappoisella kalilla, joka ei levitä mitään hajua;
+induktionirulla johtaa patterissa syntyvän sähkön erityiseen
+lyhtyyn. Tässä lyhdyssä on ilmaton lasitorvi. Kun kone toimii,
+niin lasiputkeen jäänyt hapen jäännös käy loistavaksi kehittäen
+valkoisen pysyväisen valon. Patteri ja sähkölanka säilytetään
+nahkaisessa pussissa, jonka matkustaja kantaa hihnassa olkapäällään.
+Lyhty sovitetaan ulommaksi ruumiista, ja se antaa kylliksi
+valoa synkimmässäkin pimeydessä; tarvitsematta pelätä ympärillä
+olevien kaasujen syttyvän, voipi tämän lyhdyn valossa tunkeutua
+tulenarimpienkin kaasujen keskeen, eikä se sammu syvimmässäkään
+vedessä. Ruhmkorff oli oppinut ja taitava fysiikan tutkija. Hänen
+suuri keksintönsä on <i>induktionirulla</i>, jonka avulla saadaan voimakas
+sähkövirta. Vuonna 1864 hän sai 50,000 frangin suuruisen palkinnon,
+jonka Ranskan valtio oli luvannut älykkäimmälle sähkön käytäntöön
+sovelluttajalle.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_32" id="Footnote_32"></a><a href="#FNanchor_32"><span class="label">[32]</span></a> Ja osoittipa kohtalo meille minkä tien hyvänsä,
+seuratkaamme sitä.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_33" id="Footnote_33"></a><a href="#FNanchor_33"><span class="label">[33]</span></a> <i>Trakytiksi</i> sanotaan erästä tulivuorikivilajia, joka
+on väriltään vaaleata ja rakenteeltaan kidemäistä; sen pääosana on
+<i>sanidin</i> lasimainen kali-maasälpä ja katinkulta.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_34" id="Footnote_34"></a><a href="#FNanchor_34"><span class="label">[34]</span></a> Islantilaisen talonpojan pirtti.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_35" id="Footnote_35"></a><a href="#FNanchor_35"><span class="label">[35]</span></a> Hvalfjörd ja Kollafjörd, Faxa-vuonon lahtia.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_36" id="Footnote_36"></a><a href="#FNanchor_36"><span class="label">[36]</span></a> Penikulmalla tarkoitetaan tässä saksal. penikulmaa, 7,5
+km.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_37" id="Footnote_37"></a><a href="#FNanchor_37"><span class="label">[37]</span></a> Orografia = vuorien rakennetta käsittelevä tiede.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_38" id="Footnote_38"></a><a href="#FNanchor_38"><span class="label">[38]</span></a> "Karsta" on käytetty merkitsemään sitä tuliperäistä
+kivilaji, joka tunnetaan nimellä "tuffi".</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_39" id="Footnote_39"></a><a href="#FNanchor_39"><span class="label">[39]</span></a> <i>Syeniitti</i> on kiderakeista, graniittia muistuttavaa,
+harmaata tai punaista tuliperäistä kivilajia.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_40" id="Footnote_40"></a><a href="#FNanchor_40"><span class="label">[40]</span></a> Seuraava geologisten kausien luettelo on lukijalle
+valaiseva; nuorin eli nykyinen kausi on ylinnä:
+</p>
+
+<pre>
+<span style="margin-left: 1.5em;">Maailmankaudet&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;  Kaudet&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;  Kausien osastot</span>
+
+<span style="margin-left: 0.5em;">Kenozoinen maailmankausi&nbsp;  | Kvartääri&nbsp; &nbsp; | Holoseni. Nykyaik. ihminen</span>
+<span style="margin-left: 0.5em;">(Nisäkkäiden! aikakausi)&nbsp;  |&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; | Pleistoseeni. Mammutti</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">|</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Tertiääri&nbsp; &nbsp; | Plioseeni.&nbsp; Erilaisia nykyisin</span>
+<span style="margin-left: 25.75em;">| Mioseeni.&nbsp;  elävien nisäkkäiden</span>
+<span style="margin-left: 25.75em;">| Oligoseeni. aikaisempia</span>
+<span style="margin-left: 25.75em;">| Eioseeni.&nbsp;  kehitysmuotoja</span>
+
+<span style="margin-left: 0.5em;">Mesozoinen maailmankausi&nbsp;  | Liitu&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; | Kala- ja</span>
+<span style="margin-left: 0.5em;">(Matelijain kukoistusaika) | Jura&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;  | joutsenlisko</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Trias&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; | Ensimmäiset nisäkkäät</span>
+
+<span style="margin-left: 0.5em;">Paleozoinen maailmankausi&nbsp; | Permi&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; |</span>
+<span style="margin-left: 0.5em;">(Trilobiittien ajanjakso)&nbsp; | Kivihiili&nbsp; &nbsp; |</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Devoni&nbsp; &nbsp; &nbsp;  | Varhaiseläinten ja</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Siluuri&nbsp; &nbsp; &nbsp; | -kasvimuotojen</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Ordoviki&nbsp; &nbsp;  | ajanjaksoja</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Kambri&nbsp; &nbsp; &nbsp;  |</span>
+
+<span style="margin-left: 0.5em;">Prekambriset maailmankaudet.</span>
+</pre></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_41" id="Footnote_41"></a><a href="#FNanchor_41"><span class="label">[41]</span></a> "Helppo tie alas Avernuksen pohjattomaan järveen".
+Tähän Napolin lähellä olevaan, vanhaan tulivuoren aukkoon
+muodostuneeseen synkkään järveen liittyi roomalaisilla paljon
+taikauskoisia taruja &mdash; siitä m.m. vei tie manalaan.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_42" id="Footnote_42"></a><a href="#FNanchor_42"><span class="label">[42]</span></a> <i>Inklinatsioni</i> on se kulma, jonka maamagnetismin
+voiman suunta tekee vaakasuoran tason kanssa. &mdash; <i>Deviatsioni</i> on se
+kulma, jonka kompassi poikkeaa magneettisesta meridianista.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_43" id="Footnote_43"></a><a href="#FNanchor_43"><span class="label">[43]</span></a> Siksi sanottu sentähden, että tämän kauden maakerrokset
+ovat yleisiä niillä seuduilla Englannissa, missä muinoin kelttiläinen
+siluurien kansakunta asui. Sitä sanotaan myös <i>gotlantilaiseksi</i>
+kaudeksi siksi, että sen kerrostumat ovat hyvin selvät Gotlannissa.
+Siluurista kalkkikiveä, jossa selvästi näkyy suorien torvimaisten
+näkinkenkäin kuoria, on m.m. Helsingissä käytetty paljon
+porraskäytävissä. Sitä on tuotu Virosta.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_44" id="Footnote_44"></a><a href="#FNanchor_44"><span class="label">[44]</span></a> Levä- ja sanikkais-kasveja.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_45" id="Footnote_45"></a><a href="#FNanchor_45"><span class="label">[45]</span></a> Siira.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_46" id="Footnote_46"></a><a href="#FNanchor_46"><span class="label">[46]</span></a> Trilobitit olivat paleozoisen maailmankauden
+tunnusmerkillisimpiä äyriäisiä; nimensä ne ovat saaneet siitä, että
+selkäkilpi on kolmen pitkittäisen juovan kautta ikäänkuin jakaantunut
+kolmeen osaan.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_47" id="Footnote_47"></a><a href="#FNanchor_47"><span class="label">[47]</span></a> <i>Siluuria</i> seurannutta kautta sanotaan <i>devoniksi</i>,
+Devonshiressä ensiksi tehtyjen löytöjen mukaan.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_48" id="Footnote_48"></a><a href="#FNanchor_48"><span class="label">[48]</span></a> <i>Ganoidit</i> ovat "emaljisuomuisia (siitä nimi)
+panssarikaloja", jotka kerran olivat vallitsevina devonista aina
+liitukauteen saakka.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_49" id="Footnote_49"></a><a href="#FNanchor_49"><span class="label">[49]</span></a> <i>Sauropterygia</i> = paleontologiset matelijamuodot.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_50" id="Footnote_50"></a><a href="#FNanchor_50"><span class="label">[50]</span></a> Matkustajat olivat siis kulkeneet ylöspäin, sillä
+<i>karboni</i>- eli kivihiilikausi tulee devonin jälkeen.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_51" id="Footnote_51"></a><a href="#FNanchor_51"><span class="label">[51]</span></a> <i>Mastodontti</i> = jättiläisnorsu, joka eli m.m.
+Amerikassa pleistoseenikaudella.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_52" id="Footnote_52"></a><a href="#FNanchor_52"><span class="label">[52]</span></a> <i>Dinotherium</i> = mioseenikauden norsu, jonka alaleuka
+oli muodostunut alaspäin kääntyneeksi torahampaaksi.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_53" id="Footnote_53"></a><a href="#FNanchor_53"><span class="label">[53]</span></a> <i>Megatherium</i> = pleistoseeniin kuuluva
+jättiläislaiskiainen.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_54" id="Footnote_54"></a><a href="#FNanchor_54"><span class="label">[54]</span></a> Panssarikaloja devonikaudelta.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_55" id="Footnote_55"></a><a href="#FNanchor_55"><span class="label">[55]</span></a> "Eläinkasvit" &mdash; sellaisten eläinten yleisnimitys,
+jotka ulkomuodoltaan muistuttavat kasveja.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_56" id="Footnote_56"></a><a href="#FNanchor_56"><span class="label">[56]</span></a> Siksi sanotaan niitä mesozoisen maailmankauden meriä,
+jotka ovat muodostaneet Jura-vuorissa tavatut maakerrokset.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_57" id="Footnote_57"></a><a href="#FNanchor_57"><span class="label">[57]</span></a> Hyvin kuuluisa kuuma suihkulähde Hekla-vuoren juurella.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_58" id="Footnote_58"></a><a href="#FNanchor_58"><span class="label">[58]</span></a> <i>Glyptodontit</i> olivat noin 4 m pituisia
+jättiläisvyötiäisiä, joilla oli paksut panssarit. Ne elivät
+plioseeni-(pleon = enemmän) kaudella, siis aikana, jonka suoranainen
+jatko oli Neandertal-ihmisen aika (pleistoseeni = enimmät). Ne olivat
+sepelihammastiikerin pääravintona.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_59" id="Footnote_59"></a><a href="#FNanchor_59"><span class="label">[59]</span></a> Prognantismiksi sanotaan antropologiassa sitä alaleuan
+eteenpäin ulottumista, jonka kautta kasvokulma muuttuu.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_60" id="Footnote_60"></a><a href="#FNanchor_60"><span class="label">[60]</span></a> "Hirviömäisten nautojen vielä hirviömäisempi paimen".</p></div>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+<div>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 48460 ***</div>
+</body>
+</html>
+
diff --git a/48460-h/images/01.png b/48460-h/images/01.png
new file mode 100644
index 0000000..5389a9f
--- /dev/null
+++ b/48460-h/images/01.png
diff --git a/48460-h/images/02.png b/48460-h/images/02.png
new file mode 100644
index 0000000..3379501
--- /dev/null
+++ b/48460-h/images/02.png
diff --git a/48460-h/images/03.png b/48460-h/images/03.png
new file mode 100644
index 0000000..3379501
--- /dev/null
+++ b/48460-h/images/03.png
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..22be433
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #48460 (https://www.gutenberg.org/ebooks/48460)
diff --git a/old/48460-8.txt b/old/48460-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..54645be
--- /dev/null
+++ b/old/48460-8.txt
@@ -0,0 +1,10366 @@
+The Project Gutenberg eBook, Matkustus maan keskipisteeseen, by Jules
+Verne, Translated by Arvo Airio
+
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
+other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
+whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
+the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
+www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
+to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
+
+
+
+
+Title: Matkustus maan keskipisteeseen
+
+
+Author: Jules Verne
+
+
+
+Release Date: March 11, 2015  [eBook #48460]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+
+***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MATKUSTUS MAAN KESKIPISTEESEEN***
+
+
+E-text prepared by Tapio Riikonen
+
+
+
+Note: Project Gutenberg also has an HTML version of this
+      file which includes the original illustrations.
+      See 48460-h.htm or 48460-h.zip:
+      (http://www.gutenberg.org/files/48460/48460-h/48460-h.htm)
+      or
+      (http://www.gutenberg.org/files/48460/48460-h.zip)
+
+
+
+
+
+MATKUSTUS MAAN KESKIPISTEESEEN
+
+Kirj.
+
+JULES VERNE
+
+Suomentanut Arvo Airio
+
+
+
+
+
+
+Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1917.
+
+
+
+
+JULES VERNE
+
+
+Jules Verne on kirjailijanimi, joka tuntuu tutulta ja mieluiselta
+miljoonille koko sivistyneessä maailmassa. Siihen yhdistyy jotakin
+elämän hauskimmista muistoista, mikäli sellaisia jo nuoruudessa on
+kirjallisuudesta saatavissa, jotakin salaperäistä ja jännittävää,
+mutta samalla opettavaista ja isällisen toverillista. Samalla se
+muistuttaa mieleen sen valtavan kehityksen ja ne kunnioitettavat
+tulokset, joita viime vuosisadalla saavutettiin nimenomaan
+luonnontieteiden alalla. Kun ajatellaan, kuinka ratkaisevasti ja
+kehittävästi ne tulokset ovat vaikuttaneet maailmankatsomuksemme
+muodostumiseen, voi ymmärtää, kuinka arvokas ja tärkeä on sen
+miehen elämäntyö, joka on levittänyt näitä uuden ajan totuuksia ja
+kehityssaavutuksia laajempiin piireihin kuin mihin tiede luultavasti
+koskaan olisi omine aseineen pystynyt tunkeutumaan. Tässä valossa
+on Jules Vernen kirjailijatyö ymmärrettävä, sillä ainoastaan siitä
+saadaan sen arvioimiseen oikea mittapuu.
+
+Jules Verne syntyi Ranskassa Nantes'in kaupungissa 1828. Hänen
+vanhempansa olivat varakkaita antaen pojalleen hyvän kasvatuksen.
+Vaikka hän tunsi jo aikaisin halua luonnontieteellisiin tutkimuksiin,
+rupesi hän silti lakimiehen uralle, luopuen siltä kuitenkin pian;
+kirjallisuuden tenho houkutteli häntä yhä enemmän. Hän yritti
+näytelmäkirjailijaksi, mutta luopui tästäkin, ja oli luultavasti
+jonkin aikaa epätietoinen kirjallisesta kutsumuksestaan, koskapahan
+koetteli onneaan pörssikauppiaanakin. Tällä välin hän oli kuitenkin
+alati harrastanut luonnontieteitä lukien sen alan kirjallisuutta, ja
+näiden tutkimusten tuloksena ilmestyi hänen ensimmäinen kuviteltu
+matkaromaaninsa "Viisi viikkoa ilmapallossa" (1863); se saavutti heti
+suuren menestyksen ja sai tekijän ratkaisevasti antautumaan täten
+valitsemalleen alalle. Nopeasti ilmestyi häneltä nyt teos toisensa
+jälkeen, jotka pian levisivät kaikkialle, missä oli nuorukaishenkistä
+ja tiedonjanoista yleisöä. Mainittakoon niistä tässä m.m.
+_Kapteeni Hatteras'in seikkailut; Maasta kuuhun; Kapteeni Grantin
+lapset; Kolmen venäläisen ja kolmen englantilaisen seikkailut;
+Kahdeksannentoista vuosisadan suuret purjehtijat; Uiva kaupunki;
+Matkustus maan ympäri 80 päivässä; Salaperäinen saari; Begum'in 500
+miljoonaa; 15-vuotias kapteeni; Sukelluslaivalla maapallon ympäri_;
+y.m.
+
+Yleisö otti ne kaikki yhtä suosiollisesti vastaan. Tekijä oli
+ymmärtänyt aikansa vaatimuksen luodessaan kirjallisuuden alan,
+joka kelpasi samalla sekä opettajaksi että huvittajaksi, opastaen
+luonnon tuntemiseen ja luonnontieteellisten asiain ymmärtämiseen.
+Lukemattomat, joiden kasvatus tahi aika ei ole sallinut saada näiltä
+aloilta sanottavia tietoja ja joiden pohjasivistys on liian pieni
+heidän voidakseen menestyksellä lukea tieteellistä kirjallisuutta,
+ovat saaneet helposti ja mieltymyksellä Jules Vernen kirjoista
+mielenkiintoisia ja valistavia tietoja. Tieteen kansantajuistuttajana
+hänellä tuskin lieneekään vertaistaan. Kun lisäksi muistetaan, että
+hänen teoksensa ovat aina jännittävän ja hyvin kirjoitetun romaanin
+muodossa, voi ymmärtää niiden tavattoman suuren arvon erikoisesti
+juuri nuorisokirjallisuutena.
+
+Mitä niiden kaunokirjalliseen asuun tulee, on niillä sitäpaitsi
+jo sellaisina suuria ansioita. Hänen kuvauksensa ovat yleensä
+hämmästyttävän vilkkaita ja eloisia maistumatta vähääkään pöydän
+ääressä tehdyiltä. Jännittävimmissä kohdissa hän kohoaa ytimekkääseen
+lennokkuuteen, joka lyhyine lauseineen ja terävine vuorosanoineen
+on sukua näyttämö-esitykselle. Tälle kuvausten vilkkaudelle ja
+luonnollisuudelle hän hankki tosipohjan jokakesäisillä laajoilla
+matkoillaan maailman merillä, vilkkaudelle ja luonnollisuudelle
+hän hankki tosipohjan jonne vastustamaton halu oli nuoruudesta
+saakka houkutellut häntä. Pitempien matkojen välillä vietti hän
+kuukausimääriä purjehdusretkillä kotoisilla rannoilla, kulkien
+purjeveneellään pitkin Ranskan ja Espanjan rannikoita. Hänen
+kuvauksissaan on paljon vaikutelmia näiltä matkoilta, joilla hän
+joskus oli suurissa vaaroissakin. Näin hän, tuo kirjallisuuden
+suuri fantasti, sai tavallaan ympäröivästä elämästä ja luonnosta
+kuvauksiinsa uutta tuoreutta ja viehätystä.
+
+Toinen kirjailijana onnellinen ominaisuus oli hänen humoristinen
+kykynsä. Jules Verne on kaikessa vaatimattomuudessaan suurempi
+humoristi kuin ne monet, jotka tahtoisivat tulla siitä erikoisesti
+mainituiksi. Samalla kuin hän muutamin vedoin haahmoittelee
+henkilönsä ilmieläviksi antaen näiden suorittaa omia yksilöllisiä
+tehtäviänsä, hän rupeaa kehittelemään heissä erikoispiirteitä, jotka
+lopulta asettavat heidät sangen humoristiseen valoon. Unohtumatonhan
+on professori Otto Lidenbrock, esilläolevan kertomuksen sankari,
+tuo "pitkä ja laiha mies", jonka kiivas luonto ja sammumaton
+tieteellinen innostus, kykenemättömyys lausua mutkallisia oppineita
+sanoja ja salainen hellyys suojattejaan kohtaan, oppineen
+itserakkaus ja hajamielisyys tekevät kuolemattomimmaksi kaikista
+professorityypeistä. Miksi hän on niin laiha? -- siksi, että tiede,
+hengen tuli, kalvaa hänestä kaiken liiallisen aineellisuuden; miksi
+on hän niin kauhean oppinut? -- siksi, että nerokas ja vilkas
+ranskalainen laskee hänen persoonassaan pilaa siitä jylhästä ja
+peloittavasta raskaudesta ja syvämietteisyydestä, josta saksalaista
+tiedettä on väliin moitittu. Unohtumaton on myös Hannu, tuo vakaa
+islantilainen, joka pysyy järkähtämättä sopimuksessaan, olipa sitten
+mentävä vaikka kuinka vihamielisten elementtien läpi. Onnellisessa
+sopusoinnussa esiintyvät Jules Vernen tuotannossa tiedemies ja
+lahjakas kaunokirjailija.
+
+Siirtyäksemme sitten itse teokseen huomautettakoon heti, että
+_Matkustus maan keskipisteeseen_ pääsee vasta silloin oikeaan
+arvoonsa, kun täysin ymmärretään sen pohjana oleva tieteellinen
+tarkoitus, joka on _maapallon muodostumisen ja muinaisen kasvi- ja
+eläinmaailman kuvaaminen_. Kirjailija tahtoo tehdä läpileikkauksen
+maapallon "kuoresta", vieläpä nähdä tuon läpileikkauksen omin
+silmin, ja siksi hän antaa kertomuksensa sankarien astua alas
+sammuneen tulivuoren aukosta. Tutustutaan tulivuorten purkausten
+yhteydessä oleviin kivennäisiin laava-muodostuksiin, kivihiilikauteen
+liuska-, kalkki- ja hiekkakivikerroksineen, kivihiilimetsineen
+ja näkinkenkälajeineen, aikaan, jolloin kasvoi ainoastaan
+jättiläiskokoisia kortteita, sananjalkoja, liekoja, sigillarioita
+y.m. tuhansia eri lajeja. Alempana tavataan jo kristallirakenteista
+kiveä, gneissiä ja katinkultakiveä, kunnes lopuksi saavutaan
+järkkymättömän alkukallion, graniitin, muodostamaan kerrokseen.
+Viehättyen seuraa lukija kirjailijan vilkkaita kuvauksia näistä
+maan uumenista, jotka tuntuvat kätkevän salamyhkäisiä, mieltä
+kiehtovia aarteita, kunnes vihdoin saavutaan "Otto Lidenbrockin
+merelle", joka on tekijän valtavan mielikuvituksen huippkeksintö
+tässä teoksessa. Voidakseen kuvata _paleontologisen_ (tarkoittaa
+elollisen maailman muinaisia, nyt jo hävinneitä kehitysasteita)
+_elämän_ täydellisyydessään, kuvittelee hän, että maan sisässä,
+suunnattoman suuressa luolassa, jossa sähkön y.m. voimain
+vaikutuksesta ovat säilyneet elollisen elämän edellytykset, on
+vielä vallalla _paleontologinen kehitysaste_, ei ainoastaan
+_paleophytologisessa_ (muinaisen ajan kasvistoa koskevassa) ja
+_paleozoologisessa_ (muinaisajan eläimistöä koskevassa), vaan myöskin
+_paleoantropologisessa_ (muinaisajan ihmistäkoskevassa) suhteessa.
+Luolan täyttää suurimmaksi osaksi vesi, jonka syvyyksissä vielä
+asustaa kamalia matelijapetoja, joutsenkaulainen _plesiosaurus_
+ja kalaa muistuttava _ichtyosaurus_. Luolameren rannoilla kasvaa
+diluvianisen kauden metsiä, joissa jättiläismäinen alkuihminen
+paimentaa mastodonttilaumojaan. Emme paljasta enempää kirjan
+salaisuuksia, ettemme vähentäisi lukijan nautintoa, vaan lausumme
+ainoastaan, että kirjailijan "paleontologisissa näyissä" on
+puhtaan tietomääränsä lisäksi jotakin jylhän runollista, joka saa
+ne unohtumattomasti painumaan mieleen. Näistä kaikista asioista
+tehtäväin oppineitten huomioiden ja selitysten lähteenä on tuo
+jo mainittu kuuluisa professori Otto Lidenbrock, rautatahtoinen,
+suoraan asiaan käypä mies, joka vetää aina vastahankaa, kun yleensä
+tunnustetut tieteelliset käsitykset ovat kysymyksessä. Hänen
+veljenpoikansa ja matkatoverinsa Akseli muistuttaa väitteillään
+ja epäilyksillään aina juuri noista tieteellisistä otaksumista
+aiheuttaen täten vilkkaita ja valaisevia väittelyjä, joiden kuluessa
+professorin on vaikea hillitä itseään. Näin suoritetaan tuo
+merkillinen matka, jossa on osallisena maapallon sekä nykyisyys että
+menneisyys ja kaikki sen salatut ja tunnetut luonnonvoimat.
+
+Suomentaja on pitänyt tarpeellisena liittää tekstiin sinne tänne
+selvittäviä muistutuksia, jotka auttavat geologian ja paleontologian
+alkeisiin perehtymättömiä ymmärtämään oikein sellaiset kohdat.
+Toivottavasti teos tässä muodossaan saavuttaa kaiken sen suosion
+ja menestyksen, minkä se ansaitsee. Velvollisuus on mainita, että
+teoksen vanhasta suomennoksesta on ollut suurta apua, varsinkin kun
+käytettävänä ollut ranskankielinen koulupainos on hiukan lyhennetty.
+
+Jules Verne kuoli 1905. Loppuvuosina hän menetti melkein kokonaan
+näkönsä, mutta seurasi siitä huolimatta vilkkaasti aikansa
+kehitystä. Kun lentokoneet ja sukellusveneet keksittiin, tuntui
+hänestä varmaankin siltä, että jonkunmoinen profeetallinen näkemys
+oli hänen kynäänsä ohjannut silloin kun hän kirjoitteli niistä
+asioista kuin saavuttamattomista ihanteista. Siten aika toteuttaa
+uskomattomimpiakin inhimillisistä haaveista. "Runoilijat ovat
+tietäjiä".
+
+_Suomentaja_.
+
+_Runoilijan opetus:_
+
+_Vaikka päämäärä näyttäisi olevan saavuttamattomissa, on sitä kohden
+arvelematta ruvettava ponnistelemaan, jos sillä kerran on merkitystä
+ihmiskunnan onnelle_.
+
+
+
+
+I
+
+
+Sunnuntaina toukokuun 24 päivänä 1863 tuli setäni, professori
+Lidenbrock, pitkin askelin pieneen taloonsa Kuninkaankatu 19; katu on
+vanhimpia Hampurin vanhassa kaupunginosassa.
+
+Hänen hyvänsävyinen taloudenhoitajattarensa Martta luuli todellakin
+myöhästyneensä askareissaan, sillä päivällistähän oli tuskin vielä
+pantu tulelle.
+
+-- Saadaanpas nähdä, mietin minä; -- jos setä, joka on maailman
+maltittomimpia ihmisiä, on nälissään, niin hän varmaan nostaa
+harmissaan kamalan metelin.
+
+-- Oliko se itse professori? kysyi kunnon Martta hämmästyneenä ja
+raotti ruokasalin ovea.
+
+-- Oli, Martta hyvä, mutta päivällisellä ei ole kiirettä, sillä kello
+ei ole vielä kahta; vast'ikäänhän se löi vasta puoli P. Mikaelin
+kirkon tornissa.
+
+-- No, miksi siis professori on tullut kotiin?
+
+-- Luultavasti hän sanoo sen meille.
+
+-- Tuolla hän jo on! Minä menen nyt pakoon, herra Akseli; koettakaa
+te rauhoittaa häntä.
+
+Ja hyvänsävyinen Martta kiiruhti keittiöönsä.
+
+Jäin yksin. Ei ollutkaan helppoa saada kiivasluontoista
+professoria rauhoittumaan, varsinkin kun omaki luonteeni oli
+jotenkin vaihtelevainen. Senpätähden valmistauduin varmuuden
+vuoksi pujahtamaan piiloon pieneen ullakkokamariini kuullessani
+portin saranoiden narisevan; puuportaat natisivat raskaitten
+askelten painosta, ja talon herra syöksyi ruokasalin läpi suoraan
+työhuoneeseensa.
+
+Mutta kiivaasta vauhdistansa huolimatta hän oli ehtinyt heittää
+pähkinäpuunuppisen keppinsä nurkkaan, suuren nukkavierun hattunsa
+pöydälle ja kovalla äänellä huutaa minulle:
+
+-- Akseli! seuraa minua!
+
+En ollut ennättänyt vielä liikahtaakaan, ennenkuin professori jo
+huusi kiivaasti ja kärsimättömästi:
+
+-- No! Etkö tule jo!
+
+Minä suorastaan syöksyin ankaran isäntäni huoneeseen.
+
+Otto Lidenbrock ei ole paha ihminen, sen mielelläni tunnustan, mutta
+ellei joitakin aivan uskomattomia muutoksia tapahdu, hän kuolee
+kammottavan omituisena ihmisenä.
+
+Hän oli professorina Johannaeumissa[1] ja piti mineralogian luentoja,
+saaden näillä luennoilla säännöllisesti muutamia raivonpuuskia. Hän
+ei välittänyt siitä, oliko hänellä ahkeria oppilaita luennoillansa,
+eikä siitä, miten tarkasti he kuuntelivat häntä, enempää kuin
+siitäkään, minkä verran hänen oppilaansa oppivat hänen luennoistaan;
+sellaiset vähäiset seikat eivät hänen rauhaansa häirinneet. Hän
+piti luentonsa vain "subjektiivisesti", käyttääksemme saksalaisen
+filosofian sanontatapaa, itsekseen, eikä muita varten. Hän oli
+oppinut egoisti, tieteen kaivo, jonka nostokoneisto narisi, jos sillä
+piti ammentaa jotakin, sanalla sanoen: hän oli saituri.
+
+Sellaisia professoreita on Saksassa paljon. Valitettavasti oli setäni
+vaikeaa esittää ajatuksiansa suullisesti, jollei juuri yksityisessä
+elämässä, niin ainakin silloin, kun hän esiintyi julkisesti, ja tämä
+on paha vika puhujalle. Hänen luennoillansa Johannaeumissa tapahtui
+todellakin usein, että professori kävi yht'äkkiä äänettömäksi;
+hän taisteli jonkin vastahakoisen sanan kanssa, joka ei tahtonut
+suusta sujua, tuollaisen vastustelevan sanan kanssa, joka paisuu ja
+purskahtaa viimein esiin niin sanoaksemme vähimmän tieteellisessä
+muodossa, nimittäin kirouksena. Ja silloin oli aina seurauksena
+suuttumus.
+
+Muutoin on mineralogiassa koko joukko puoleksi kreikkalaisia,
+puoleksi latinalaisia nimityksiä, joita on vaikea lausua,
+tuollaisia hankaloita nimiä, jotka voivat kuivata runoilijan suun.
+En suinkaan tahdo sanoa mitään pahaa itse tieteestä, -- olkoon se
+kaukana minusta! -- mutta kun on puhe sellaisista asioista kuin
+romboedrisistä kristalleista, retinasfaltista, geleniitistä, niin
+suotakoon anteeksi, jos harjaantuneinkin kieli joskus erehtyy.
+
+Kaupungissa oli tämä setäni anteeksisuotava heikkous tunnettu ja sitä
+käytettiin väärin. Häntä pidettiin silmällä, kun hän joutui kankeissa
+lauselmissa raivoihinsa, ja hänelle naurettiin, mitä ei voi pitää
+sopivana edes saksalaistenkaan keskuudessa. Ja vaikka professori
+Lidenbrockin luennoilla aina olikin suuri joukko kuulijoita, niin
+harva niitä tarkoin seurasi, sillä useimmat tulivat luennoille vain
+saadakseen nauraa professorin vihanpuuskille!
+
+Setäni oli kumminkin, sitä en voi kylliksi usein mainita, todellakin
+oppinut mies. Vaikka hän joskus liian kiivaassa tutkimisinnossaan
+murensi tutkittavan esineen murskaksi, niin oli hänellä kuitenkin
+sekä mineralogin tarkka silmä että geologin nerous. Varustettuna
+vasarallansa, alasimellansa, magneettineulalla, juottopillillä
+ja salpietarihappopullolla hän oli suuri mies. Kivennäisen
+murtumispinnasta, ulkonäöstä, kovuudesta, sulavaisuudesta, helinästä,
+hajusta tahi mausta päättäen taisi hän arvelematta määrätä sen oikean
+paikan niiden noin kuudensadan eri lajin joukossa, joihin tiede
+meidän aikanamme kivennäiset jakaa.
+
+Lidenbrockin nimi olikin sentähden kuuluisa oppineessa maailmassa
+ja eri kansojen tiedeseuroissa Humphry Davy,[2] Humboldt[3] ja
+kapteenit Franklin[4] ja Sabine[5] eivät lyöneet laimin käydä häntä
+tervehtimässä poiketessaan matkoillaan Hampuriin. Becquerel,[6]
+Brewster,[7] Dumas[8] ja Milne Edvards[9] keskustelivat mielellään
+hänen kanssaan tärkeimmistä kysymyksistä tieteen alalla. Kemiassa hän
+oli tehnyt monta tärkeätä keksintöä, ja vuonna 1853 oli Leipzigissä
+ilmestynyt professori Otto Lidenbrockin folio-kokoinen värikuvilla
+varustettu tutkimus _Transcendentaalisesta kristallografiasta_,[10]
+joka kirja ei kuitenkaan maksanut kustannuksia.
+
+Sen lisäksi oli setäni vielä konservaattorina Venäjän lähettilään
+Struven[11] mineralogisessa museossa, joka kallisarvoinen kokoelma on
+saavuttanut suurta mainetta koko Euroopassa.
+
+Sellainen oli se mies, joka niin maltittomasti kutsui minua luokseen.
+Ajatelkaa: pitkä ja laiha mies, terveys vahva kuin rauta, nuorekkaan
+vaaleaverinen, ulkonäöltään kymmenkunnan vuotta ikävuosiaan nuorempi.
+Hänen suuret silmänsä vilkkuivat aina suurien silmälasien takaa;
+hänen pitkä ja kapea nenänsä oli kuin teräväksi hiottu miekka;
+väittivätpä muutamat panettelijat, että se oli magneettinen ja että
+se muka veti itseensä rautaista viilajauhoa. Pelkkää perätöntä lorua!
+Se ei vetänyt itseensä muuta kuin nuuskaa, mutta sitä se vetikin
+suoraan sanoen kelpo lailla.
+
+Kun sen lisäksi mainitsen, että setäni aina astui tarkoin puolen
+sylen pituisilla askelilla ja että hänellä käydessään oli kädet
+lujasti puristettuina nyrkkiin, mikä on kiivasluntoisuuden
+tuntomerkki, tuntee hänet jokainen tarpeeksi hyvin.
+
+Hän asui pienessä talossaan Kuninkaankadun varrella; rakennus oli
+puoleksi puusta, puoleksi tiilistä, päätyseinä suippo; se oli
+erään kanavan varrella, niiden, jotka kulkevat Hampurin vanhan
+kaupunginosan halki, joka kaikeksi onneksi säästyi suuressa
+tulipalossa v. 1842.
+
+Tosin oli tuo vanha rakennus hiukan kallellansa ja oli kallistunut
+hiukan ulospäin, tosin katto oli vinossa aivan kuin Tugendbundin[12]
+ylioppilaan lakki, ja tosin olisi sen seinien kaltevuus antanut
+aihetta moneen muistutukseen, mutta yleensä se pysyi vielä jotenkin
+lujana, varsinkin vanhan jalavan turvin, joka kannatti voimallisesti
+rakennuksen etupuolta, ojentanen keväällä kukkaterttunsa ikkunan läpi
+huoneeseen.
+
+Ollakseen saksalainen professori tuli setäni hyvin toimeen.
+Talo kaikkinensa oli kokonaan hänen omaisuuttansa. Muun ohessa
+kuului siihen hänen ristityttärensä Graüben, nuori 17-vuotias
+vierlantilainen[13] tyttö, vanha Martta ja minä, orpo veljenpoika,
+joka olin setäni apulaisena hänen tieteellisissä kokeissaan.
+
+Minä myönnän, että antausin kiihkolla harrastamaan geologisia
+tutkimuksia, sillä olihan minulla mineralogiverta suonissani; minulle
+ei tullut milloinkaan ikävä raskaitten kivieni seurassa.
+
+Sanalla sanoen: tässä pienessä talossa Kuninkaankadun varrella voi
+elää onnellisena huolimatta isännän hermostuneisuudesta, sillä vaikka
+hän joskus olikin kiukkuinen, piti hän siitä huolimatta paljon
+minusta. Mutta itseänsä se mies ei taitanut hillitä, vaan esiintyi
+usein liian malttamattomasti.
+
+Kun hän huhtikuussa oli istuttanut resedaa tahi muita kukkia
+posliiniruukkuihin salin ikkunalle, niin kävi hän säännöllisesti joka
+aamu nykimässä niitä lehdistä kiirehtiäksensä niiden kasvua.
+
+Sellaisen eriskummallisen miehen veljenpoikana tiesin, ettei ollut
+muuta neuvoa kuin totella. Kiiruhdin siis hänen huoneeseensa.
+
+
+
+
+II
+
+
+Se oli suorastaan museo. Siellä oli kaikenlaisia kivikunnan
+näytteitä, jokainen nimilipulla varustettuna, järjestettyinä mitä
+täydellisimmin kivennäisaineiden kemiallisen jaon mukaan kuuteen
+suureen ryhmään.
+
+Tunsin varsin hyvin nämä kivennäistieteen näytteet, jotka niin
+monelle muulle olivat arvottomat. Kuinka usein olinkaan niitä
+huvikseni puhdistellut, pyyhkinyt pölyä näistä grafiiteista,
+antrasiiteista, hiilistä, pihkaisista puukappaleista ja
+turvepalasista, silloin kun olisin voinut olla ulkona leikkiä
+lyömässä ikäisteni poikien kanssa. Ja nämä hartsit, pihkat ja
+orgaaniset suolat, joihin ei vähäisinkään tomuhiukkanen saanut
+päästä! Ja nämä metallit, raudasta kultaan saakka, joka kadotti
+keinotekoisen arvonsa, kun sitä tieteen aineksena verrattiin muihin
+lajinsa näytteisiin! Entäs kaikki nämä kivet, jotka olisivat
+riittäneet melkeinpä koko talon rakentamiseen uudestaan, vieläpä
+yhteen lisäkamariinkin, jonka minä sitten olisin järjestänyt
+itselleni varsin mukavaksi.
+
+Mutta kun nyt tulin hänen työhuoneeseensa, en edes ajatellutkaan
+kaikkia näitä merkillisyyksiä. Ajattelin vain setääni. Hän istui
+Utrechtin villasametilla päällystetyssä nojatuolissaan, kädessänsä
+kirja, jota hän selaili mitä suurimmalla ihastuksella.
+
+-- Mikä kirja! mikä kirja! huudahti hän.
+
+Tämä huudahdus muistutti minulle, että professori Lidenbrock oli
+joutohetkinänsä innostunut kirjojenkin keräilijä; vanha kirja
+oli kuitenkin hänen mielestänsä arvoton, ellei joko ollut vallan
+mahdotonta saada sitä käsiinsä tahi ainakin tavattoman vaikeata lukea
+sitä.
+
+-- No, virkkoi hän minulle, etkö huomaa? Onhan tämä verraton aarre,
+jonka löysin tänä aamuna myllertäessäni juutalais-Heveliuksen
+myymälässä.
+
+-- Suurenmoista! vastasin velvollisuudentuntoisesti ihmetellen.
+
+Mitä hyötyä kaikesta tästä melusta mokoman vanhan nelitaitteisen
+kirjan takia, jonka selkämys ja kannet näyttivät olevan tehdyt
+huonosta vasikannahasta; tämähän oli vain kellastunut kirjakulu,
+jossa riippui iänikuinen vaalistunut sinetti!
+
+Professorin ihmettelevät äännähtelyt eivät kuitenkaan loppuneet.
+
+-- Katsopa! sanoi hän, kysyen ja vastaten itse, eikö olekin kaunis
+teos? On kyllä, oikein ihmeteltävä! Mikä side! Eikö kirja aukea
+aivan itsestänsä? Aukeaa! Sehän pysyy auki, avasi sen miltä kohdalta
+hyvänsä. Ja eikös se mene hyvin kiinni? Totta kaiketi! Kannethan
+painuvat visusti yhteen, irvistelemättä minnekään päin! Entäs
+tämä selkämys, jossa ei ole ainoatakaan taitetta vaikka side on
+seitsemänsadan vuoden vanha. Oh! tällaisesta sidoksesta olisivat
+etevimmätkin ammattimiehet olleet ylpeät!
+
+Puhellessaan setäni availi ja sulki tuota vanhaa kirjakulua. En
+voinut muuta kuin kysyä häneltä sen sisältöä, vaikka se ei vähääkään
+huvittanut minua.
+
+-- Mikä on sitten tuon niin ihmeellisen kirjan nimi? kysyin niin
+kiihkeästi, ettei mielenkiintoani voitu luulla teeskennellyksi.
+
+-- Tämä teos, vastasi enoni innostuen, on _Heimskringla_, jonka
+on kirjoittanut _Snorre Sturlason_,[14] kuuluisa islantilainen
+kirjailija, joka eli kahdennellatoista vuosisadalla. Se on niiden
+norjalaisten kuninkaiden riimikronikka, jotka hallitsivat Islannissa!
+
+-- Todellakin! sanoin minä jotenkin uteliaasti; ja luultavasti se on
+saksalainen käännös?
+
+-- Mitä puhut? tokaisi professori innokkaasti; käännöskö? Mitä
+minä käännöksellä tekisin? Kuka käännöksestä välittää. Tämä on
+alkuperäinen islanninkielinen teos, kirjoitettu tuolla loistavalla
+kielellä, joka on samalla rikas ja yksinkertainen, sisältäen mitä
+moninaisimpia kieliopillisia yhdistyksiä ja mitä monilukuisimpia
+sanojen vivahduksia.
+
+-- Aivan kuin meidän kielemme! pistin minä sukkelasti väliin.
+
+-- Niin, vastasi setäni, kohauttaen olkapäitään, sillä erotuksella,
+että islannin kielessä on kolme eri teonsanan taivutusmuotoa niinkuin
+kreikan kielessäkin, ja että siinä _nomina propria_ taivutetaan
+samalla tavalla kuin latinan kielessä!
+
+-- Vai niin! arvelin hiukan innostuneempana, ja onkos kirja painettu
+edes kauniilla kirjaimilla?
+
+-- Painettu? Kuka on puhunut painamisesta, sinä onneton Akseli!
+Vielähän tässä on kirjapainosta puhetta? Luulet kaiketi että tämä on
+painettu? Tiedä siis, sinä pöllö, että tämä on käsikirjoitus, vieläpä
+riimukirjaimilla kirjoitettu![15]
+
+-- Riimukirjaimillako?
+
+-- Niin juuri! Pitäisikö minun sekin sinulle selittää?
+
+-- Ei tarvitse, vastasin minä kuivasti, sillä itserakkauttani oli
+loukattu.
+
+Mutta setäni jatkoi edelleen ja selitti minulle asioita, joista en
+paljoakaan välittänyt.
+
+-- Riimukirjaimiksi, kertasi hän, sanotaan niitä kirjoitusmerkkejä,
+joita muinoin käytettiin Islannissa, ja jotka, kuten tarina kertoo,
+itse Odin on keksinyt! Katso nyt siis itsekin ja ihmettele sinä
+epäuskoinen, näitä kirjaimia, jotka ovat tuon muinaisen jumalan
+mielikuvituksen keksimiä.
+
+Koska minulta puuttui sopivia sanoja vastaukseksi, aioin jo langeta
+polvilleni, sillä olihan tällainen vastaustapa otollinen sekä
+jumalille että kuninkaille, varsinkin kun siitä on sitäpaitsi se etu,
+että näin vastatessa ei koskaan joudu hämillensä, mutta silloin eräs
+tapaus käänsi keskustelun toiseen suuntaan.
+
+Olipahan vain rutistunut pergamenttipalanen, joka luiskahti kirjan
+sisästä lattialle.
+
+Setäni syöksyi kiihkeän uteliaana tavoittamaan tue pergamenttipalasta.
+
+Vanha kirjoitus, säilynyt vanhan kirjan sisässä, kenties vuosisatoja,
+-- kas sekös hänen mielestänsä oli kallisarvoinen esine!
+
+-- Mitähän siinä on? voihkaisi hän.
+
+Ja samalla hän levitti sen heti huolellisesti pöydälle, se oli viittä
+tuumaa pitkä ja kolmea tuumaa leveä pergamenttikappale, jossa oli
+rivissä poikkipuolin salaperäisen näköisiä merkkejä.
+
+Tässä on niistä tarkka kuva. Pidän velvollisuutenani esittää lukijan
+nähtäväksi nämä salamyhkäiset merkit, sillä ne olivat syynä siihen
+matkaan, jonka professori Lidenbrock ja hänen veljenpoikansa tekivät,
+ja joka on kummallisimpia, mitä tehtiin yhdeksännellätoista
+vuosisadalla.
+
+[Kuva: Riimukirjoitusta kolmessa sarakkeessa, 132 merkkiä.]
+
+Professori katseli vähän aikaa näitä kirjainsarjoja; viimein hän
+sysäsi silmälasit otsallensa sanoen:
+
+-- Ne ovat riimukirjaimia; ne ovat aivan samanlaisia kuin Snorre
+Sturlasonin käsikirjoituksessakin. Mutta mitähän ne mahtanevat
+merkitä?
+
+Koska riimukirjaimet minun mielestäni näyttivät olevan oppineiden
+keksintö yksinkertaisten ihmisten peijaaniseksi, ei minua vähääkään
+surettanut se, ettei setäni saanut niistä mitään selkoa. Ainakin
+näytti siltä päättäen hänen sormistansa, jotka pelottavasti
+rummuttivat pöytää.
+
+-- Tämä on varmaankin vanhanaikuista islanninkieltä, mutisi hän
+hampaittensa välistä.
+
+Professori Lidenbrockin olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää sitäkin,
+sillä häntä pidettiin oikeana kielitaiturina, ei juuri siksi, että
+hän olisi puhunut sujuvasti kaikkia niitä kahtatuhatta eri kieltä ja
+neljäätuhatta eri murretta, joita maan päällä puhutaan, vaan siksi,
+että hän taisi niistä kuitenkin melkoisen osan.
+
+Hän oli tämän esteen johdosta päästämäisillään valloilleen koko
+kiivautensa ja aavistin jo, että ankara kahakka oli tulossa, kun
+pieni pöytäkello uunin kulmalla oi kaksi.
+
+Samassa avasi vanha Martta oven setäni huoneeseen ja sanoi:
+
+-- Ruoka on pöydässä!
+
+-- Hiiteen ruoat! huusi setäni. Lempo vieköön sekä sen keittäjät että
+syöjät!
+
+Martta meni tiehensä. Minä kiiruhdin hänen jälkeensä ja jouduin
+huomaamattani istumaan tavalliselle paikalleni ruokasalissa. Odotin
+vähän aikaa. Professoria ei kuulunut tulevaksi.
+
+Tietääkseni hän oli nyt ensimmäistä kertaa poissa juhlalliselta
+päivällisaterialtamme. Ja minkälaisilta päivällisiltä!
+Vihanneslientä, lihaomeletteja ja muskottikastiketta,
+vasikanselkäpaistia ja luumuhilloa, ja jälkiruoaksi pieniä
+sokeroituja äyriäisiä, sekä vanhaa hyvää Mosel-viiniä.
+
+Vanhan paperipalan tähden setäni jätti kaikki nämä herkut
+sikseen. Koska olin hänen kuuliainen veljenpoikansa, luulin
+velvollisuudekseni syödä samalla hänen puolestaan, minkä teinkin
+hyvin omantunnontarkasti.
+
+-- Enpä ole koskaan moista nähnyt, sanoi hiljaa Martta; että
+professori ei syö päivällistä!
+
+-- Niin, se on todellakin kummallista!
+
+-- Se ennustaa jotakin tärkeätä tapausta! sanoi vanha palvelija
+nyökyttäen päätänsä.
+
+Ajattelin, ettei se ennustanut muuta kuin sitä hirveätä melua, jonka
+setäni nostaisi huomatessaan päivällisensä syödyksi.
+
+Jyrsin parhaillaan viimeistä krapua, kun äkillinen karjaisu tempaisi
+minut jälkiruokien nautinnosta. Yhdellä hyppäyksellä syöksyin salista
+työhuoneeseen.
+
+
+
+
+III
+
+
+-- Nähtävästi nämä ovat riimukirjaimia, sanoi professori rypistäen
+silmäkulmiaan. Mutta näihin on kätketty jokin salaisuus, ja minun
+pitää saada se selville, ellei -- -- --
+
+Kiivas kädenliike päätti hänen lauseensa.
+
+-- Istu tuonne, lisäsi hän viitaten sormellaan pöytään päin, ja
+kirjoita!
+
+Silmänräpäyksessä olin valmiina.
+
+-- Nyt luen sinulle jokaisen kirjaimen meidän aakkosista, joka vastaa
+kutakin näistä islantilaisista kirjaimista. Saadaanpa nähdä mitä
+siitä syntyy. Mutta varo, ettet kirjoita väärin!
+
+Hän alkoi sanella ja minä tein parastani. Jokainen kirjain lueteltiin
+yksi erältänsä ja siitä syntyi seuraava käsittämätön kirjainjakso:
+
+m . r n ll s  | e s r e u e l | s e e c l d e
+s g t s s m f | u n t e i e f | n i e d r k e
+k t , s a m n | a t r a t e S | S a o d r r n
+e m t n a e l | n u a e c t   | r r i l s a
+A t v a a r   | . n s c r c   | i e a a b s
+c c d r m i   | e e u t u l   | f r a n t u
+d t , i a c   | o s e i b o   | K e d i i l
+
+Kirjoitettuani tämän sieppasi setäni nopeasti paperipalan, jolle olin
+sarjan kirjoittanut, ja tarkasteli sitä kauan huolellisesti.
+
+-- Mitä tämä merkitsee? toisteli hän koneellisesi. Enpä todellakaan
+olisi voinut selittää sitä hänelle. Muutoin hän ei minulta
+kysellytkään, vaan puheli edelleen itseksensä:
+
+-- Me sanomme tällaista kryptogrammaksi, jupisi hän, jossa ajatus
+on salattu siten, että kirjaimet on tahallansa muutettu toiseen
+järjestykseen, mutta muodostavat oikeita lauseita, jos ne soveliaalla
+tavalla järjestetään. Minua aavistuttaa, että tässä on jonkin suuren
+keksinnön selitys tahi ilmoitus!
+
+Minä puolestani arvelin, ettei tuo kirjainsarja merkinnyt mitään,
+mutta en virkkanut kuitenkaan halaistua sanaa.
+
+Professori otti sitten kirjan ja pergamenttipalasen verraten niitä
+keskenänsä.
+
+-- Nämä molemmat kirjoitukset eivät ole saman miehen kirjoittamia,
+sanoi hän; kryptogramma on nuorempi iältänsä kuin kirja, mistä näen
+tässä selvän todistuksen. Ensimmäinen kirjain on kaksinkertainen
+M, jota turhaan saapi etsiä Sturlasonin kirjasta, sillä se tuli
+islantilaiseen kirjaimistoon vasta neljännellätoista vuosisadalla. Siis
+vähintäänkin kahdensadan vuoden aika on käsikirjoituksen ja tämän
+kirjoitetun pergamentin väillä.
+
+Tämä oli mielestäni jotenkin todennäköistä, sen tunnustan.
+
+-- Tulen siis siihen johtopäätökseen, jatkoi setäni, että joku tämän
+kirjan omistajista on kirjoittanut nämä salaperäiset kirjaimet. Mutta
+kukahan sen vietävä tuo omistaja oli? Eiköhän tuo ole edes nimeänsä
+kirjoittanut johonkin paikkaan tässä käsikirjoituksessa?
+
+Setäni lykkäsi silmälasinsa otsalleen, otti väkevän suurennuslasin ja
+tarkasteli kirjan ensimmäisiä sivuja. Toisella sivulla hän huomasi
+pilkun, joka pelkällä silmällä katsoen oli kuin musteläikkä. Mutta
+tarkemmin katsoen siinä saattoi erottaa muutamia puoleksi hävinneitä
+kirjaimia. Setäni ymmärsi, että tämä nyt oli tärkein kohta; hän
+käänsi huomionsa kokonaan siihen ja suurennuslasin avulla saattoi hän
+viimein selvittää siitä seuraavat merkit, riimukirjaimet, jotka hän
+arvelematta luki:
+
+[Kuva: Riimukirjoituksella Arne Saknussemm.]
+
+-- Arne Saknussemm! huudahti hän riemuitsevalla äänellä; mutta sehän
+on oikea nimi, vieläpä oppineet islantilaisen miehen nimi; hän eli
+kuudennellatoista vuosisadalla ja oli mainio alkemisti.
+
+Katselin setääni ihmetellen.
+
+-- Nämä alkemistit, jatkoi hän, Avicenna, Bacon, Lullus ja
+Paracelsus,[16] olivat aikansa ainoita todellisia oppineita miehiä.
+He tekivät keksintöjä, joita me saamme ihmetellä. Miksipä ei siis
+tämäkin Saknussemm olisi kätkenyt jotakin hämmästyttävää keksintöä
+tämmöiseen käsittämättömään kryptogrammaan? Asian täytyy olla niin.
+Ja niin se onkin!
+
+Tästä otaksumisesta sai professorin mielikuvitus virikettä.
+
+-- Epäilemättä, uskalsin vastata, mutta mitäpä hyötyä olisi tällä
+oppineella miehellä ollut siitä, että hän näin olisi kätkenyt
+merkillisen keksinnön?
+
+-- Miksikä? Minkätähden? Hä! Mistä minä sen tiedän? Eikös Galilei[17]
+tehnyt samoin, kun hän oli keksinyt Saturnuksen renkaat? Saammepa
+nähdä. Minun pitää saada selko tämän kirjoituksen salaisuudesta; en
+syö enkä makaa ennenkuin olen ottanut siitä selon.
+
+-- No voi sun! huokailin minä.
+
+-- Etkä sinäkään, Akseli, jatkoi hän.
+
+-- Tuhat tulimmaista! arvelin minä, olipa onni, että söin kahden
+miehen edestä!
+
+-- Mutta ensiksi on saatava selville, millä kielellä tämä
+salakirjoitus on kirjoitettu, ja se luullakseni ei olekaan vaikeata.
+
+Tämän kuullessani kohautin hartioitani. Setä jatkoi vain puhettaan:
+
+-- Ei mikään ole sen helpompaa. Tässä kirjoituksessa on 132
+kirjainta, joista 79 on kerakkeita ja 53 ääntiöitä. Sehän on
+likimäärin se suhde, jonka mukaan sanat etelä-Euroopan kielissä ovat
+muodostetut, jotavastoin pohjoismaiden kielet ovat monta vertaa
+rikkaammat kerakkeista. Siis on nyt kysymys jostakin etelämaisesta
+kielestä.
+
+Nämä johtopäätökset olivat liiankin oikeat. Mutta mistä kielestä
+sitten?
+
+Tähän pulmaan luulin oppineen professorin kompastuvan, mutta nytpä
+huomasinkin, miten älykäs tutkija hän oli.
+
+-- Tämä Saknussemm, jatkoi hän, oli oppinut mies, koska hän
+ei kirjoittanut omalla äidinkielellänsä, käytti hän tietenkin
+etupäässä sitä kieltä, jota enimmäkseen käytettiin kuudennellatoista
+vuosisadalla oppineiden kesken, nimittäin latinaa. Jos siinä
+erehtyisin, voisimme koettaa espanjan, ranskan, italian, kreikan
+tahi heprean kieltä. Mutta kuudennentoista vuosisadan oppineet
+käyttivät kirjoituksissaan parhaasta päästä latinaa. Minä voin siis
+ennakkovarmuudella sanoa: Tämä on latinaa.
+
+Minä säpsähdin. Muistin senverran latinaa, etten voinut uskoa
+tämmöisen sekasotkun olevan samaa kieltä kuin Vergiliuksen ihanat
+runot.
+
+-- Niin, latinaahan tämä on, toisti setä sanansa, mutta kerrassaan
+takaperoista latinaa.
+
+-- Olkoon menneeksi, ajattelin, mutta oletpa miesten mies, setä
+kulta, jos otat siitä selvän.
+
+-- Koetelkaamme, sanoi hän, ottaen taas paperin, johon olin
+kirjoittanut. Tässä on jakso 132:sta kirjaimesta, jotka näköjään ovat
+epäjärjestyksessä. Siinä on sanoja, joissa on pelkkiä kerakkeita,
+niinkuin esim. ensimmäinen: "mrnlls", toisia taas, joissa päinvastoin
+ylen paljon ääntiöitä, niinkuin esimerkiksi viides sana "unteief",
+tahi viimeistä edellinen: "oseibo". Tätä jakoa ei ole tehty
+umpimähkään, vaan se on _matemaattinen_ tulos siitä järjestelmästä,
+jota on käytetty tätä salakirjoitusta laadittaessa. Minusta näyttää
+varmalta, että alkuperäinen sisältö on ensin kirjoitettu oikeassa
+järjestyksessä ja sitten käännetty jonkin säännön mukaan, tämä
+sääntö on saatava selville. Kun vain olisi avain tämän kirjoituksen
+selittämiseen, voisi lukea sen esteettä. Mutta mistä löytäisin tämän
+avaimen? Akseli, oletko sinä siitä selvillä?
+
+Tähän kysymykseen en vastannut mitään, ja täysin pätevästä syystä.
+Katseeni oli näet kiintynyt seinällä olevaan ihastuttavaan kuvaan:
+se oli Graübenin kuva. Setäni holhotti oli paraikaa Altonassa
+erään sukulaisensa luona, ja hänen poissaolonsa teki minut varsin
+alakuloiseksi, sillä, voinhan minä tunnustaa sen nyt, tuo kaunis
+vierlantilainen tyttö ja setäni veljenpoika rakastivat toisiansa
+oikein saksalaisella pitkämielisyydellä ja tyyneydellä. Me olimme
+setäni tietämättä kihloissa, sillä hän oli liiaksi geologi
+käsittääkseen sellaisia tunteita. Graüben oli ihastuttava nuori
+tyttö, vaaleaverinen ja sinisilmäinen, hiukan hidas ja vakaa
+luonteeltaan, ja hän rakasti minua sangen suuresti. Minä puolestani
+jumaloin häntä. Vierlantilaisen tyttöseni kuva vei siis minut
+todellisuudesta haaveilun ja muistojen maailmaan.
+
+Näin hänet, tuon uskollisen toverin töissäni ja huveissani. Hän
+auttoi minua joka päivä järjestäessäni setäni kallisarvoisia kiviä
+ja varustaessani niitä nimilipuilla. Graüben-neiti olikin varsin
+etevä mineralogi. Hän oli kivennäistieteeseen perehtyneempi kuin
+moni oppinut, ja häntä huvitti tutkia juurta jaksain tieteen
+vaikeimpia kysymyksiä. Ah, kuinka suloisia hetkiä olimmekaan
+viettäneet lukiessamme yhdessä! Ja kuinka minä kadehdinkaan noita
+kylmäkiskoisia kiviä, joita hän piteli ihastuttavissa kätösissään!
+Entä kun tuli joutohetki! Silloin menimme ulos, käyskentelimme
+tuuheissa puistikoissa Alsterjoen[18] varrella kulkien yhdessä
+vanhalle tervatulle myllylle asti, joka on niin runollisen näköinen;
+matkalla juttelimme ja kävelimme käsityksin. Kerroin hänelle kaskuja,
+joille hän aina nauroi niin raikkaasti. Sitten tulimme Elben rannalle
+saakka, ja sanottuamme hyvää yötä joutsenille, jotka uiskentelivat
+suurien valkoisten lumpeiden keskellä, palasimme satamaan
+höyrylaivalla.
+
+Näin pitkälle olin tullut unelmissani, kun setäni kutsui minut
+todellisuuteen takomalla kyynärpäitään pöytään.
+
+-- Odotahan nyt, sanoi hän; ensimmäinen keino, jota tulee
+ajatelleeksi, kun haluaa myllertää jonkin lauseen kirjaimet, on
+mielestäni se, että ne kirjoitetaan pystyriveihin vaakasuorien
+asemesta.
+
+-- Kas vain! tuumailin minä.
+
+-- Pitääpä katsoa, mikä tulos siitä olisi. Akseli, kirjoitapas
+jokin lause, mikä tahansa, tälle paperille, mutta sen sijaan, että
+kirjoittaisit kirjaimet perättäin vaakasuoriin riveihin, järjestä ne
+noin viiteen tahi kuuteen pystyriviin.
+
+Minä oivalsin mistä oli kysymys ja kirjoitin heti ylhäältä alaspäin:
+
+    M m n a u n
+    i m u ü l i
+    n i a b t !
+    ä n , e a
+    l s G n s
+    e i r k e
+
+-- No hyvä, sanoi professori, katsomatta mitä olin kirjoittanut;
+asetapa nyt nämä kirjaimet vaakasuoriin riveihin!
+
+Tein niin ja siitä syntyi seuraava kirjainsarja:
+
+Mmnaun imuüli niabt! än, ea lsGns eirke.
+
+-- Hyvä! virkkoi setäni tempaisten paperin käsistäni; tämä on jo
+jotenkin vanhanaikuisen kirjoituksen näköistä; ääntiöt ja kerakkeet
+ovat samassa epäjärjestyksessä; onpa suuriakin kirjaimia keskellä
+sanaa, ikäänkuin välimerkkeinä, aivan samoin kuin Saknussemminkin
+kirjoituksessa!
+
+En voinut olla huomaamatta, että nämä muistutukset olivat varsin
+älykkäitä.
+
+-- Tahi, sanoi setäni, puhuen nyt minulle, voidakseni siis lukea sen
+lauseen, jonka äsken kirjoitit, tarvitsee minun vain ottaa perättäin
+ensimmäinen kirjain joka sanasta, sitten toinen, sen jälkeen kolmas
+j.n.e.
+
+Ja suureksi hämmästykseksi itselleen, mutta erittäinkin minulle, luki
+setäni: _Minä lemmin sinua, Graüben kultaseni!_
+
+-- Mitä! virkkoi professori.
+
+Aivan tietämättäni olin minä rakastunut hupsu kirjoittanut tämän
+harmittavan lauseen.
+
+-- Vai niin! Vai rakastat sinä Graübeniä? sanoi setäni oikein
+holhoojan äänellä.
+
+Niin ... ei ... änkytin minä.
+
+-- Ahaa! sinä rakastat Graübeniä, toisti hän koneellisesti. Noh!
+Käytetäänpä nyt esittämääni keinoa kysymyksessä olevan kirjoituksen
+selittämiseksi!
+
+Vaipuen uudestaan syvälliseen mietiskelyynsä unohti setäni jo
+ajattelemattomat sanani. Ajattelemattomat, sanon, sillä eiväthän
+oppineen miehen aivot käsitä sydämmen salaisuuksia. Mutta kaikeksi
+onneksi hän vain ajatteli vanhaa kirjoitustansa.
+
+Professori Lidenbrockin silmät säihkyivät silmälasien takaa, kun hän
+oli tekemäisillään pääkokeensa. Hänen sormensa vapisivat tarttuessaan
+taas tuohon vanhaan pergamenttiin. Hän oli kovasti liikutettu.
+Viimein hän rykäisi ja lausuen perättäin ensimmäisen kirjaimen joka
+sanasta, sitten toisen j.n.e. luki hän juhlallisella äänellä minulle
+seuraavan kirjainjakson:
+
+_mmessinka SenrA. icefdo K.segnittamurtn
+ecertserrette, rotaivsadua, ednecsedsadne
+lacartniilu J siratrac Sarbmutabiledmek
+meretarciluco I sleffen Sn I_.
+
+Kun olimme lopettaneet, olin minäkin liikutettu, sillä myönnän;
+nämä kirjaimet, yksitellen lausuttuina, eivät muodostaneet mitään
+lausetta; olin odottanut, että professorin huulilta kaikuisi jokin
+lause oivallisella latinan kielellä. Mutta, kuka taisi aavistaa
+sellaista! -- ankara nyrkin isku tärisytti pöytää. Kirjoitusmuste
+roiskahti ympäri ja kynä putosi kädestäni.
+
+-- Ei se ole niin! huusi setäni, eihän tässä ole rahtuakaan järkeä!
+
+Syöksyttyään kuin luoti huoneen läpi hän töytäisi rappusia alas kuin
+lumivyöry, hyökkäsi Kuninkaankadulle ja poistui pitkin askelin.
+
+
+
+
+IV
+
+
+-- Onko professori mennyt ulos? huusi Martta, joka kiiruhti katsomaan
+kuultuaan porstuan oven paukahtavan, sillä se lyötiin kiinni niin
+kiivaasti, että koko talo tärisi.
+
+-- On, vastasin, se on varmaa!
+
+-- Entäs päivällinen? sanoi vanha palvelijatar.
+
+-- Professori ei syö päivällistä.
+
+-- Tottahan illallista?
+
+-- Ei illallistakaan!
+
+-- Kuinka? kysyi Martta ristien kätensä.
+
+-- Ei, Martta kulta, hän ei syö, eikä kukaan muukaan saa syödä tässä
+talossa. Setä Lidenbrock panee meidät kaikki paastoamaan, kunnes
+hänen on onnistunut saada selko eräästä vanhasta kirjoituksesta, jota
+on peräti mahdoton selittää!
+
+-- Herra varjele! Eihän meillä ole sitten muuta neuvoa kuin kuolla
+nälkään!
+
+En uskaltanut myöntää, että se oli välttämätön kohtalo mokoman
+yksipäisen miehen talossa kuin setäni oli.
+
+Hyvin levottomana palasi vanha palvelijatar huokaillen keittiöönsä.
+
+Kun jäin yksin, juolahti mieleeni mennä puhumaan kaikesta
+Graübenille. Mutta mitenkä pääsisin pois talosta? Professori saattoi
+palata milloin hyvänsä. Ja entä jos hän kutsuisi minua? Ja entä
+jos hän taas aloittaisi tämän kirjainarvoitustyönsä, jota vanha
+kreikkalainen Oidipuskaan ei olisi pystynyt ratkaisemaan? Mitähän
+tapahtuisi, jollen vastaisikaan hänen kutsuunsa?
+
+Parasta oli pysyä kotona. Eräs kivennäisten tutkija oli juuri
+äskettäin lähettänyt sedälleni Besançonista kokoelman piihappoisia
+kivennäisiä, jotka minun piti järjestää. Ryhdyin siis työhön.
+Järjestin, laadin nimilappuja ja asettelin eri osastoihin kaikki nämä
+kivet, joista pienet kristallit kimaltelivat.
+
+Mutta ajatukseni eivät pysyneet työssäni. Tuo vanha paperi ei
+lakannut kiusaamasta mieltäni kummallisella tavalla. Päätäni poltti
+ja outo rauhattomuus vainosi minua. Aavistin jotakin onnettomuutta.
+
+Tunnin kuluttua olivat kiveni jo täydellisesti järjestyksessä.
+Silloin istuuduin isolle utrechtilaiselle[19] tuolille kädet
+riipuksissa ja nojaten päätäni taaksepäin. Sitten sytytettyäni
+piippuni, jossa oli pitkä ja väärä hammasluu ja jonka koppa oli
+kuin veltosti ojentunut vedenneito, heittäysin joutilaana huvikseni
+tupakoimaan; tupakoiminen muutti vähitellen vedenneitoseni
+täydelliseksi neekerinaiseksi. Silloin tällöin kuuntelin, kuuluisiko
+portaista askelia, mutta ei! Missähän setäni lienee tällä hetkellä?
+Kuvittelin hänen juoksevan kauniiden puiden varjossa Altonaan
+vievällä tiellä, hosuen kepillänsä ja hakaten maahan ruohoa, lyöden
+poikki ohdakkeita ja häiriten yksinäisiä haikaroita heidän levossansa.
+
+Palaako hän iloiten vai alakuloisena? Kumpikohan vie voiton,
+salaisuusko vai hän? Niin kyselin itsekseni ja otin koneellisesti
+paperilapun, johon olin kirjoittanut tuon käsittämättömän
+kirjainsarjan. Itsekseni sanoin:
+
+-- Mitähän tämä merkitsee?
+
+Koettelin asetella kirjaimia siten, että ne muodostavat sanoja.
+Mahdotonta! Asettelipa niitä miten hyvänsä, kaksittain, kolme, viisi
+tahi kuusi kerralla, niin ei siitä syntynyt mitään ymmärrettävää.
+Muodostivathan neljästoista, viidestoista ja kuudestoista kirjain
+englantilaisen sanan "ice"; neljäs-, viides- ja kuudesyhdeksättä
+kirjain sanan "Sir". Lopuksi huomasin keskellä kirjoitusta
+kolmannella rivillä latinalaiset sanat "rota", "mutabile", "ira",
+"nec", "atra".
+
+-- Kissanjalka! ajattelin minä, näistä sanoista päättäen näyttää
+siltä, kuin olisi setäni oikeassa mitä siihen kieleen tulee, millä
+kirjoitus on kirjoitettu! Vielä huomasin sanan "luco", joka merkitsee
+"pyhä metsikkö". Tosin oli kolmannella rivillä sana "tabiled", joka
+oli täydellisesti heprealainen, ja viimeisellä rivillä sanat "mer",
+"arc" ja "mère", jotka ovat selvää ranskan kieltä.
+
+Mokomastahan saattaa pää mennä pyörälle! Neljä eri kieltä
+tuommoisessa hullussa lorussa! Mitä yhteyttä voi olla sellaisten
+sanojen välillä kuin "jää, herra, viha, julma, pyhä metsikkö,
+muuttuvainen, meri, jousi, tahi äiti?" Ensimmäisen ja viimeisen
+voi helposti yhdistää; eihän ollut ihmeteltävää, että Islannissa
+kirjoitetussa kirjoituksessa oli kysymys jäämerestä. Mutta toista oli
+sentään ymmärtää loppu tuosta kryptokrammasta.
+
+Kuitenkin ponnistelin yhä tuota selittämätöntä vaikeutta vastaan;
+aivoni kuumentuivat, silmäni tirkistelivät paperiin, nuo
+satakaksineljättä kirjainta näyttivät tanssivan ympärilläni kuin
+kiiltävät pisteet, jotka kiitävät ilmassa ohitsemme, kun veri joutuu
+nopeaan liikkeeseen.
+
+Olin kuin houreissa; tuntui kuin olisin ollut tukehtumaisillani;
+minun täytyi saada raitista ilmaa. Koneellisesti löyhyttelin
+paperilla, jonka molemmat puolet vuorotellen näkyivät silmiini.
+
+Suuri oli hämmästykseni, kun kerran paperin kääntyessä, juuri kun
+paperin takasivu oli minuun päin, luulin näkeväni aivan selviä
+latinankielisiä sanoja, muiden muassa sanat "craterem" ja "terrestre".
+
+Äkkiä juolahti mieleeni valoisa ajatus! Nämä viittaukset paljastivat
+minulle koko totuuden; olin keksinyt kirjoituksen avaimen!
+Ymmärtääkseen kirjoituksen ei tarvinnut edes lukea sitä paperin
+lävitse nurealta puolelta katsoen! Ei, aivan semmoisena kuin se
+siinä oli, saattoi sen mukavasti lukea. Kaikki professorin älykkäät
+arvelut kävivät toteen. Hän oli oikeassa otaksuessaan salaisuuden
+olevan kirjainten järjestyksessä ja myöskin siinä, mitä kieleen tuli.
+Ainoastaan pieni vähäpätöinen seikka puuttui, ja hän olisi voinut
+lukea tämän latinalaisen kirjoituksen alusta loppuun asti; nyt tämä
+"vähäpätöisyys" oli sattumalta minulle selvinnyt!
+
+Saattaa arvata, että olin liikutettu! Silmiäni hämärti, enkä voinut
+tehdä mitään. Paperin olin laskenut pöydälle, ja minun tarvitsi vain
+katsahtaa siihen saadakseni tietää salaisuuden.
+
+Vihdoin onnistui minun hillitä rauhattomuuteni. Pakotin itseni,
+rauhoittaakseni hermojani, astumaan kaksi kertaa ympäri huonetta
+ennenkuin taas istuuduin mukavalle tuolille.
+
+-- Lukekaamme nyt! huudahdin vedettyäni kylliksi ilmaa keuhkoihini.
+
+Nojasin pöytää vasten, asetin etusormeni jokaisen kirjaimen kohdalle
+yksitellen ja luin kovalla äänellä koko sisällön pysähtymättä ja
+epäilemättä vähääkään.
+
+Mutta kuinka mahdottomasti säikähdinkään, suorastaan kauhistuin! Olin
+ensin kuin olisin saanut äkillisen iskun. Kuinka! Olisiko todellakin
+voinut tapahtua sellaista, mitä olin lukenut! Ihminen olisi siis
+ollut kylliksi rohkea tunkeutuakseen!... -- -- --
+
+Mutta ei! huudahdin hypähtäen ylös. Ei! Ei! Setäni ei saa tietää
+tästä. Se vielä puuttuisi, että hän saisi tietää sellaisesta
+matkasta! Varmaankin hänkin tahtosi itse lähteä samanlaiselle. Häntä
+ei pidättäisi mikään. Tuo perin päättäväinen geologi! Aivan varmaan
+hän lähtisi matkalle huolimatta kaikista esteistä, pitämättä lukua
+mistään! Ja jos hän ottaisi minut mukaansa emmekä palaisi takaisin!
+Ei koskaan, ei milloinkaan!
+
+Olin sellaisessa kuumeentapaisessa tilassa, että sitä on vaikea
+kuvata.
+
+-- Ei! Ei! Se ei saa tapahtua, sanoin vakavasti. Tahdon estää
+sellaisen ajatuksen valtaamasta hirmuvaltiaani sielua. Mutta kenties
+hän sattumalta keksii salaisuuden käännellessään tätä paperia
+käsissään. Hävittäkäämme koko paperi!
+
+Vielä on vähän tulta pesässä. Sieppasin sekä paperilehden että
+Saknussemmin kirjoituksen ja olin juuri viskaamaisillani vapisevin
+käsin kaikkityyni tuleen, hävittääkseni tuon vaarallisen salaisuuden,
+kun ovi aukeni ja setäni astui sisään.
+
+
+
+
+V
+
+
+Hädin tuskin ennätin laskea tuon onnettomuutta tuottavan kirjoituksen
+takaisin pöydälle.
+
+Professori Lidenbrock näkyi vaipuneen syviin ajatuksiin. Hänen
+kaikkia tutkiva ajatuksensa ei antanut hänelle silmänräpäykseksi
+rauhaa; hän oli nähtävästi tutkinut, aprikoinut juurta jaksain asiaa,
+käyttänyt kävellessään mielikuvituksensa kaikkia keinoja ja palasi
+nyt koetellakseen jotakin uutta selitystapaa.
+
+Hän istahti kiireesti nojatuoliinsa ja rupesi kirjoittelemaan
+kaavoja, jotka muistuttivat algebran yhtälöitä.
+
+Katselin hänen vapisevaa kättänsä, panin merkille hänen jokaisen
+liikkeensä. Mikähän odottamaton seuraus siitä nyt olisi? Suorastaan
+vapisin ajatellessani sitä, vaikka syyttä, sillä koska ainoa oikea
+selitys jo oli keksitty, olivat kaikki muut kokeet luonnollisesti
+turhia.
+
+Kolme pitkää tuntia teki setäni työtä puhumatta mitään, nostamatta
+edes päätään, pyyhkien pois kirjoituksensa ja taas niitä korjaillen,
+raappien ja tuhannesti kirjoittaen uudestaan.
+
+Tiesin vallan hyvin, että jos hänelle onnistuisi järjestää nämä
+kirjaimet kaikkiin niihin eri asemiin, jotka ne voivat keskenänsä
+muodostaa, niin oikeakin lause löytyisi niiden joukosta.
+Mutta minä tiesin myöskin, että vaikka olisi ollut ainoastaan
+kaksikymmentä kirjainta, olisi ne voitu saada kaksi kvintiljoonaa
+neljäsataakolmekymmentäkaksi kvadriljoonaa yhdeksänsataakaksi
+triljoonaa kahdeksan miljardia sataseitsemänkymmentäkuusi
+miljoonaa kuusisataaneljäkymmentätuhatta kertaa eri asemaan. Ja
+kun nyt tässä kirjoituksessa oli satakolmekymentäkaksi kirjainta,
+niin nämä 132 kirjainta sisälsivät niin suuren määrän eri
+lauseita, että sitä ilmoittava luku merkittäisiin vähintäänkin
+sadallakolmellakymmenelläkolmella numerolla, jommoista lukua on
+melkein mahdotonta lausua ja joka on käsittämättömän suuri.
+
+En siis pelännyt, että professori pystyisi helposti selittämään tämän
+arvoituksen.
+
+Sillä välin kului aika; tuli yö, melu kaduilla vaimeni, setäni pysyi
+vain kumartuneena paperinsa yli eikä nähnyt mitään ympärillänsä, ei
+edes kelpo Marttaa, joka raotti ovea; setäni ei kuullut mitään, ei
+edes rehellisen palvelijattarensa sanoja, kun tämä kysyi:
+
+-- Tuleeko professori tänään illalliselle?
+
+Martta sai mennä saamatta vastausta. Vastustettuani jonkin aikaa unta
+jouduin lopuksi väkisinkin sen valtaan ja nukahdin sohvan nurkkaan
+sill'aikaa kun setä Lidenbrock yhä vain vuorotellen laski lukujansa
+tai pyyhki pois laskujansa.
+
+Kun aamulla heräsin, istui hän vielä uupumatta työssään. Hänen
+punareunaiset silmänsä, kelmeä ihonsa, kuumeen hermostuttamien käsien
+pörröttämä tukkansa ja punertavat poskipäänsä osoittivat kylliksi
+selvästi kuinka hirveätä taistelua hän kävi mahdottomuutta vastaan ja
+missä sielun voimain ponnistuksessa sekä aivojen rasituksessa hänen
+aikansa oli kulunut.
+
+Minun tuli häntä todellakin sääli. Huolimatta niistä nuhteista,
+joita luulin kohtuudella voivani hänellä lausua, tulin liikutetuksi.
+Miesrukka oli niin kiintynyt tehtäväänsä, että hän ei muistanut
+suuttua. Kaikki hänen sielun- ja ruumiinvoimansa olivat kiintyneet
+tuohon yhteen ainoaan asiaan, ja kun ne eivät päässeet kulkemaan
+tavallista latuaan, oli syytä pelätä, että sellainen luonnoton
+jännitys tappaisi hänet millä hetkellä hyvänsä.
+
+Yhdellä viittauksella, yhdellä ainoalla sanalla olisin voinut
+irroittaa sen rautasiteen, joka ympäröi hänen aivojansa, mutta
+kuitenkaan en sanonut mitään.
+
+Ja minulla oli kuitenkin hyvä sydän. Miksi siis olin ääneti näin
+tärkeänä hetkenä? Vaikenin setäni hyödyksi.
+
+Ei! Ei! sanoin itsekseni montakin kertaa, en puhu! Hän lähtisi
+varmasti sinne; minä tunnen hänet kyllä; häntä ei voisi mikään
+pidättää. Hänen mielikuvituksensa on kuin tulivuori, ja hän panisi
+henkensä vaaraan, voittaakseen jotakin sellaista, mitä muut geologit
+eivät ole tehneet. Minun pitää olla vaiti ja säilyttää salaisuus,
+joka sattumalta on tullut tietooni! Sen ilmoittaminen olisi samaa
+kuin professori Lidenbrockin tappaminen! Aavistakoon hän sen, jos
+taitaa. Minä en suinkaan tahdo koskaan tulla syylliseksi hänen
+kuolemaansa!
+
+Päätettyäni tämän laskin käsivarteni ristiin ja odotin. Mutta olinpa
+tehnyt päätökseni aavistamatta erästä tapausta, joka sattui muutamia
+tunteja myöhemmin.
+
+Kun kelpo Martta aikoi mennä torille, oli portti suljettu; sen
+iso avain ei ollutkaan enää lukossa. Kukahan lienee sen ottanut?
+Nähtävästi setäni, palatessaan edellisenä iltana äkkipikaiselta
+kävelyltänsä?
+
+Olikohan avain otettu tahallansa? Vai ottikohan professori sen
+huomaamattansa? Tahtoikohan setäni kiusata meitä nälällä? Mielestäni
+olisi sellainen ollut melkein liikaa. Kuinka! Pitikö Martan ja
+minun joutua kärsimään sellaisesta asiasta, joka ei meitä vähääkään
+liikuttanut? Epäilemättä! Ja nytpä muistin vielä erään tapauksen,
+joka säikähdytti meitä. Joku vuosi takaperin, kun setäni työskenteli
+suuren mineralogisen luokkajakonsa selvittämisessä, oli hän
+todellakin kerran tehnyt työtä neljäkymmentäkahdeksan tuntia aivan
+syömätä, ja koko talon oli täytynyt mukautua tähän tieteelliseen
+ruokajärjestykseen. Minä puolestani tunsin vatsassani kovia
+kouristuksia, vähemmän terveellisiä miehelle, jolla on hyvä ruokahalu.
+
+Joka tapauksessa näytti siltä kuin jäisi aamiaisen syönti sikseen,
+kuten illallisenkin syönti eilen. Kuitenkin päätin olla rohkea, enkä
+antaa perään nälän vaatimuksille. Martta-raukka pani asian kovin
+pahaksensa ja oli aivan lohduttamaton. Mitä minuun tulee, ajattelin
+enemmän sitä, että oli mahdoton päästä pois talosta, ja miksi juuri
+sitä ajattelin, sen kyllä ymmärrätte.
+
+Setä teki työtä lakkaamatta; hänen mielikuvituksensa harhaili
+sanayhdistelmien aatteellisessa maailmassa; hän oli kaukana maasta ja
+maallisten tarpeiden ulkopuolella.
+
+Myöhemmin päivällä alkoi nälkä kuitenkin kiusata minua kovasti.
+Aavistamatta tällaista oli Martta edellisenä päivänä syönyt
+viimeisenkin ruoan ruokahuoneesta, eikä koko talossa ollut enää
+mitään syötävää. Minä pysyin yhtäkaikki lujana, pitäen kestävyyttä
+tässä oikein kunnian asiana.
+
+Kello löi kaksi. Tämähän kävi naurettavaksi, jopa sietämättömäksi.
+Aloin arvella itsekseni, että pidin tuota kirjoitusta liian
+tärkeänä; että setäni ei uskoisi, sitä, että hän pitäisi sitä vain
+typeränä salaperäisyytenä; että pahimmassa tapauksessa voitaisiin
+väkipakolla estää hänen lähtönsä, jos hän tahallansa haluaisi panna
+itsensä vaaroille alttiiksi; että hän viimein saattaisi itse keksiä
+selityksen kirjoitukseen, jolloin minä olin suotta itseäni kiusannut.
+
+Nämä syyt, jotka edellisenä iltana olin närkästyneenä hylännyt,
+olivat nyt mielestäni oivallisia; pidinpä itseäni varsin tyhmänä, kun
+olin niin kauan odottanut, ja päätin sanoa kaikkityyni.
+
+Miettiessäni johdannoksi alkupuhetta, joka ei olisi aivan liian
+päätäpähkäinen, nousi professori istuimeltaan, pani hatun päähänsä ja
+valmistihe lähtemään ulos.
+
+Mitä! Nyt hän lähtisi taas, jättäisi talon ja salpaisi meidät sisään.
+Se ei saanut tapahtua.
+
+-- Kuulkaapa setä! sanoin minä.
+
+Hän ei näyttänyt kuulevan minua.
+
+-- Setä Lidenbrock! sanoin uudestaan kovemmalla äänellä.
+
+-- Mitä! kysyi hän, heräten ikäänkuin unesta.
+
+-- Avain?
+
+-- Mikä avain? Portinko avain?
+
+-- Ei, lausuin minä, avain eli kirjoituksen selitys!
+
+Professori katseli minua silmälasiensa ylitse; epäilemättä hän
+huomasi jotakin erikoista minun kasvoissani, sillä hän tarttui
+kiireesti käsivarteeni, kysyvän näköisenä, kykenemättä puhumaan. Hän
+oli kuin elävä kysymysmerkki.
+
+Minä nyökäytin päätäni.
+
+Hän pudisteli päätänsä säälivästi ikäänkuin olisi puhunut mielipuolen
+kanssa.
+
+Minä viittasin myöntävästi.
+
+Hänen silmänsä alkoivat loistaa kirkkaasti ja hänen kätensä kohosi
+uhkaavasti.
+
+Tämä äänetön keskustelu näissä oloissa olisi huvittanut
+välinpitämättömintäkin katsojaa. Ja lopuksi en enää todellakaan
+uskaltanut puhua, sillä pelkäsin, että setäni tukehduttaisi minut
+ensimmäisessä ilonsa purskahduksessa.
+
+Mutta hän kävi niin kiihkeäksi, että minun täytyi.
+
+-- Niin, tämä selitys -- -- -- sattumalta -- --
+
+-- Mitä sanot? huusi hän sanoinkuvaamattoman liikutettuna.
+
+-- Kas tässä, sanoin ojentaen hänelle paperilapun, johon olin
+kirjoittanut. Lukekaa!
+
+-- Mutta eihän tämä ole mitään! vastasi hän rutistaen paperin kokoon.
+
+-- Niin, ei mitään, jos luetaan alusta alkaen, mutta jos aloitetaan
+lopusta -- -- --
+
+En ehtinyt lausettani vielä lopettaa, kun professorilta jo pääsi
+kiljahdus, taikka oikeammin sanoen oikein kova ärjyntä! Hänelle
+valkeni äkkiä kaikki; hän oli muuttunut.
+
+-- Ah! sinä nerokas Saknussemm! lausui hän, sinä kirjoititkin siis
+lauseesi takaperin?
+
+Hyökäten paperin kimppuun luki hän kyynelsilmin ja liikutetulla
+äänellä koko kirjoituksen, viimeisestä kirjaimesta ensimmäiseen asti.
+
+Kirjoitus oli tämä:
+
+    _In Sneffels loculis craterem kem delibat
+    umbra Scartaris Iulii intra calendas descende
+    audas viator, et terreste centrum attinges.
+    Kod feci, Arne Saknussemm_.
+
+Sen voinee tästä huonosta latinasta suomentaa näin:
+
+    _Astu alas, rohkea matkustaja, Sneffels Jokulinrotkoon, jota
+    Scartaris'en varjo koskee ennen heinäkuun alkua, niin pääset maan
+    keskipisteeseen, kuten olen tehnyt. Arne Saknussemm_.
+
+Tämän luettuansa setäni säpsähti kuin olisi aavistamattansa
+koskettanut Leydenin pulloon.[20] Hän oli suuremmoinen rohkeudessaan,
+ilossaan ja vakaumuksessaan. Hän astui edestakaisin, piteli päätään
+molemmilla käsillään ja sysäsi tuoleja sinne tänne, latoi kirjat
+pinoon päällekkäin ja, kummallista kyllä, nakkeli kallisarvoisia
+kiviänsä kuin palloja; toista paikkaa hän löi nyrkillään, toista
+taas paineli. Viimeinkin hänen hermonsa rauhoittuivat ja hän vaipui
+nojatuoliin uupuneena tuhlattuaan kaiken elinvoimaansa.
+
+-- Mutta paljonko kello on nyt? kysäisi hän oltuaan vähän aikaa vaiti.
+
+-- Kolme, vastasin minä.
+
+-- Kas kummaa! Onpa päivällisen aika pian mennyt. Minä olen
+kuolemaisillani nälkään. Nyt pöytään! Ja sitten -- -- --
+
+-- Sitten?
+
+-- Sitten saat järjestää matkalaukkuni.
+
+-- Mitä! huudahdin minä.
+
+-- Niin, ja omasi myöskin, vastasi järkähtämätön professori astuen
+ruokasaliin.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Kuullessani tämän kävi kylmä väristys läpi koko ruumiini. Kuitenkin
+maltoin mieleni ja päätin pysyä tyynenä: ainoastaan tieteelliset
+perusteet saattoivat hillitä professori Lidenbrockia. Sellaisia,
+ja oikein päteviä, olikin mokoman matkan mahdollisuutta vastaan.
+Matkustaa maan keskipisteeseen! Mitä hullutusta! Mutta säästin
+perusteluni sopivaan tilaisuuteen ja ajattelin vain ruokaa.
+
+Turhaa olisi kuvailla setäni vimmastusta, kun hän näki, ettei pöytää
+oltukaan katettu. Kaikki selveni kuitenkin: kelpo Martta pääsi
+jälleen vapaaksi, kiiruhti torille ja tekikin tehtävänsä niin hyvin,
+että tunnin kuluttua oli nälkäni tyydytetty, ja rupesin jälleen
+harkitsemaan asemaani.
+
+Syödessämme oli setäni suorastaan hilpeä ja suvaitsi laskea
+oppineiden miesten leikkipuheita, jotka eivät milloinkaan ole
+vaarallista laatua. Syötyämme jälkiruoan viittasi hän minua
+seuraamaan häntä työhuoneeseen.
+
+Minä tottelin. Me istuuduimme molemmin puolin kirjoituspöytää.
+
+-- Akseli, sanoi hän hyvin lauhkealla äänellä, sinä olet sangen
+nerokas poika ja olet tehnyt minulle suuren palveluksen, sillä
+uupuneena turhasta taistelusta olin jättämäisilläni tuon
+kirjainarvoituksen sillensä. Mihinkä järkeni lieneekään eksynyt? Sitä
+ei taida kukaan tietää. Poikani, tätä en koskaan unohda, ja sinun
+pitää saada osasi siitä kunniasta, jota saamme nauttia.
+
+-- Kas niin! ajattelin, nyt hän on hyvällä tuulella; nyt on aika
+keskustella tuosta kunniasta.
+
+-- Ennen kaikkea, pitkitti setäni, vaadin sinulta täydellistä
+vaitioloa, ymmärräthän? Oppineiden maailmassa ei minulta puutu
+kadehtijoita ja moni haluaisi lähteä tälle matkalle, josta heillä ei
+ole aavistustakaan ennenkuin me jo palaamme.
+
+-- Luuletteko, että olisi kovinkaan monta näin rohkeata?
+
+-- Aivan varmaan! Kukapa epäröisi, kun voi hankkia itselleen
+sellaisen maineen? Jos vain tämä kirjoitus olisi tunnettu, niin
+kokonainen geologien armeija syöksyisi seuraamaan Arne Saknussemmin
+jälkiä.
+
+-- Siitä en ole vakuutettu, setä, sillä ei mikään todista, että Arne
+Saknussemm on todella kirjoittanut tuon kirjoituksen.
+
+-- Kuinka! Eikö sekään kirja, jonka sisästä sen löysimme?
+
+-- No hyvä, minä myönnän, että tuo Saknussemm on kirjoittanet nämä
+rivit, mutta tokkohan sentään on välttämätöntä, että hän todella
+on tehnyt tällaista matkaa, ja eiköhän tuo lause tässä vanhassa
+pergamentissä liene vain pilantekoa?
+
+Kaduin, että olin lausunut tämän viimeisen sanan. Professori rypisti
+tuuheita kulmakarvojaan, ja minä pelkäsin, että olin katkaissut
+keskustelun. Kuitenkaan ei käynyt niin. Ankaran puhetoverini huulilla
+näkyi ikäänkuin hymyn häivettä hänen vastatessaan:
+
+-- Senhän saamme nähdä.
+
+-- No! sanoin minä hiukan rauhattomana, sallikaa toki minun lausua
+kaikki väitteeni tätä kirjoitus vastaan.
+
+-- Puhu, poikaseni, äläkä ujostele! Sallin sinun lausua ajatuksesi
+täysin vapaasti. Ethän ole enää veljenpoika, vaan virkatoveri. Jatka
+siis vain puhettasi!
+
+-- No siis, ensiksi kysyisin teiltä, mitä nuo Jokul, Sneffels ja
+Scartaris ovat, sillä niistä en ole koskaan kuullut puhuttavan?
+
+-- Ei mikään ole sen yksinkertaisempaa. Juuri äskettäin sain
+ystävältäni Augustus Petermannilta Leipzigistä kartan; se ei olisi
+voinut tulla sopivampaan aikaan. Ota suuren kirjaston toisesta
+osastosta kolmas karttakirja, jakso Z, lehti N:o 4.
+
+Nousin ja menin kirjastoon, josta löysin pian tuon tarkan ilmoituksen
+mukaan oikean karttakirjan. Setäni avasi sen ja sanoi:
+
+-- Tämä on parhaimpia Islannin karttoja mitä on olemassa; tämä on
+Handerson'in[21] laatima, ja luulenpa, että tämä selittää meille
+kaikki epäselvyydet.
+
+Kumarruin katselemaan karttaa.
+
+-- Katsopa tätä saarta, joka on muodostunut tulivuoresta, ja
+huomaa, että niillä kaikilla on nimenä Jokul. Tämä sana merkitsee
+islannin kielellä jäävuorta, ja koska Islanti on niin pohjoisella
+leveysasteella, tapahtuvat useimmat tulivuorien purkautumiset siellä
+jääkerroksien läpi. Sentähden sanotaan kaikkia saaren tulivuoria
+Jokuleiksi.
+
+-- No hyvä, vastasin minä, mutta missä on sitten Sneffels? Minä jo
+toivoin, ettei siihen kysymykseen löytyisikään vastausta, mutta
+petyin, sillä setäni jatkoi puhettaan seuraavasti:
+
+-- Seuraa minua pitkin Islannin läntistä rannikkoa. Näetkö
+pääkaupunkia, Reykjavikia? Näethän sen. No hyvä! Nouse siitä ylöspäin
+pitkin meren syövyttämien rantojen lukemattomia vuonoja ja seisahdu
+hiukan alapuolelle kuudettakymmenettäviidettä leveysastetta. Mitä
+näet siinä?
+
+-- Näenpä niemen tapaisen, joka on näöltänsä ikäänkuin
+poikkikatkaistu sääriluu, joka päättyy mahdottoman suureen
+polvilumpioon.
+
+-- Vertauksesi on aivan oikea, poikaseni; no, etkö näe mitään tuossa
+polvilumpiossa?
+
+-- Kyllä näen, siinä on vuori, joka näyttää pistäytyvän mereen.
+
+-- Oikein! se on Sneffels.[22]
+
+-- Sneffelskö?
+
+-- Niin juuri; viidentuhannen jalan korkuinen, merkillisimpiä koko
+saarella ja varmaan koko maailmassa, jos vain sen aukon kautta pääsee
+maan keskipisteeseen.
+
+-- Mutta se on mahdotonta! sanoin minä kohauttaen olkapäitäni ja
+vastustaen sellaista otaksumista.
+
+-- Mahdotontako? vastasi professori Lidenbrock ankaralla äänellä.
+Miksi se olisi mahdotonta?
+
+-- Sentähden, että tämä aukko on tietysti laava-aineen, tulisten
+kivien tukkima, ja siis -- -- --
+
+-- Entäpä jos se on sammunut tulivuori?
+
+-- Sammunut?
+
+-- Niin; tultasyökseviä vuoria ei ole nykyään maailmassa kuin
+kolmensadan paikoilla, mutta sammuneita tulivuoria on koko joukon
+enempi. Sneffels on viimeksimainittuja, ja historiallisena aikana ei
+sillä ole ollut enempää kuin yksi ainoa purkaus, nimittäin vuonna
+1219; siitä ajasta alkaen on sen rauhattomuus vähitellen tauonnut
+eikä se nyt enää kuulu tultasyöksevien joukkoon.[23]
+
+Näihin varmoihin selityksiin ei minulla ollut mitään vastaamista;
+siirryin siis tarkastamaan kirjoituksen niitä kohtia, jotka näyttivät
+epäselviltä.
+
+-- Mitä Scartaris merkitsee? kysyin minä, ja mitä tuo Calendas Julii
+on merkitsevinänsä?
+
+Setäni mietti muutamia sekunteja. Aloin jo toivoa, 53 ettei hän saisi
+tätä selvitetyksi, mutta toivoni petti heti, sillä pian hän vastasi:
+
+-- Mitä sinä sanot epäselväksi, on minulle aivan selvää. Juuri tämä
+todistaa sitä nerokasta huolenpitoa, jolla Saknussemm on tahtonut
+määritellä keksintönsä. Sneffels-vuoressa on useita aukkoja; oli siis
+tarpeellista määrätä, mikä aukko johtaa maan keskukseen. Minkä keinon
+keksi nyt tuo oppinut islantilainen? Hän huomasi, että kun heinäkuun
+ensimmäinen päivä lähestyi, niin silloin, kesäkuun viimeisinä
+päivinä, yksi vuoren huipuista, Scartaris, loi varjonsa kysymyksessä
+olevan aukon suulle, ja tämän seikan hän mainitsi kirjoituksessaan.
+Voiko ajatellakaan enää tarkempaa määräystä ja onko mahdollista, että
+voisi enää syntyäkään epäilyä oikeasta tiestä, kun kerran olemme
+päässeet Sneffelsin huipulle?
+
+Setäni osasi selittää kaiken. Näin selvästi, että häntä oli mahdoton
+solmita sanoilla asioissa, jotka koskivat tuota vanhaa pergamenttia.
+Siis lakkasin häntä hätyyttämästä ja, koska ennen kaikkea oli
+tärkeää saada hänet vakuutetuksi asian yleisestä mahdottomuudesta,
+turvautumalla tieteellisiin väitöksiin, jotka mielestäni olivat
+paljon tärkeämmät.
+
+-- Olkoon menneeksi, sanoin minä, täytyy myöntää, että Saknussemmin
+kirjoitus on selvä, eikä voi jättää mitään epäilyksen alaiseksi.
+Senkin myönnän, että tuo kirjoitus näyttää olevan alkuperäinen.
+Tämä oppinut mies on laskeutunut Sneffelsin pohjaan, hän on nähnyt
+Scartarisen varjon siimestävän aukon reunoja ennen heinäkuun 1
+päivää; kenties hän on vielä kuullutkin senaikuisia juttuja, että
+muka tämä aukko veisi maan keskukseen; mutta mitä siihen tulee, että
+hän itse olisi sinne tunkeutunut, että hän olisi tehnyt semmoisen
+matkan ja sieltä palannut, jos hän sille matkalle olisi yrittänytkin,
+en usko todeksi, en, sata kertaa en!
+
+-- Mistä syystä et? kysyi setäni kummastellen.
+
+-- Siksi, että kaikki tieteelliset teoriat todistavat sellaisen
+suunnitelman käytännössä mahdottomaksi.
+
+-- Todistanevatko kaikki teoriat niin? vastasi professori
+hyväntahtoisen näköisenä. Nuo kirotut teoriat! Kyllä niistä onkin
+meille vastus, noista teoriaparoista!
+
+Minä näin, että hän teki minusta pilkkaa, mutta jatkoin vain:
+
+-- Niin, onhan aivan tunnettu asia, että lämpö lisääntyy noin asteen
+verran joka sadankahdeksankymmenen jalan syvyydellä maan pinnasta,
+ja kun maapallon säde on kuusisataa peninkulmaa, niin keskipisteen
+seudulla kuumuus nousee yli kahdensadankuudentoistatuhannen asteen.
+Maan sisässä olevat aineet ovat sentähden valkoisena hehkuvana
+kaasuna, sillä metallit, kulta, hopea ja platina tahi kovimmatkaan
+kalliot eivät kestä sellaista kuumuutta. Sentähden on täysi syy
+kysyä, onko mahdollista tunkea sellaiseen keskipisteeseen?
+
+-- Sinua siis vaivaa liiallinen helle?
+
+-- Epäilemättä. Jos pääsisimme vaikkapa kolmen penikulman syvyydelle,
+niin tulemme jo kovan maakuoren rajalle, ja siellä on jo lämpöä
+enemmän kuin tuhatkolmesataa astetta.
+
+-- Taidat pelätä sulavasi?
+
+-- Sen kysymyksen saatte itse ratkaista, vastasin närkästyneenä.
+
+-- Kuuntele minua, virkkoi professori Lidenbrock mahtavalla äänellä:
+et sinä eikä kukaan muukaan tiedä varmuudella, mitä maan sisustassa
+tapahtuu, sentähden, ettei vielä tunneta kahdettatoistatuhannetta
+osaa maan säteestä; tiede edistyy alituisesti, ja jokaisen teorian
+kumoaa alituisesti jokin toinen teoria. Eikö Fourier'n[24] aikoihin
+asti ole luultu, että taivaan avaruudessa lämpö alenee alenemistaan,
+ja nyt kuitenkin tiedetään, että kovin pakkanen ei ole suurempi kuin
+40 tai 50 astetta C. Miksi ei maan sisällä olevan lämmön laita ole
+samoin? Voipihan se jonkin määrätyn matkan päässä kohota johonkin
+määrään, josta se ei enää nouse, puhumattakaan siitä, että se
+kohoaisi niin suunnattomaksi, että kestävimmätkin metallit sulavat?
+
+Kun setäni täten johti kysymyksen otaksumien alalle, en osannut
+vastata mitään.
+
+-- No hyvä. Sanon sinulle, että todellisesti oppineet miehet, kuten
+esimerkiksi Poisson,[25] ovat todistaneet, että jos maan keskuksessa
+olisi kahdensadantuhannen asteen kuumuus, niin ne hehkuvat kaasut,
+jotka syntyvät sulavista aineista, olisivat niin kimmoavia, ettei
+kova maankuori kestäisi niiden ponnistusta, vaan räjähtäisi kuin
+huono höyrykattila höyryn paineesta.
+
+-- Se on Poissonin arvelu, setäni, ja siinä koko juttu.
+
+-- Sen kyllä myönnän, mutta muutkin nerokkaat maantutkijat arvelevat,
+ettei maan sisusta ole kaasua eikä vettä, eikä raskaintakaan
+kivilajia, mitä tunnemme, sillä siinä tapauksessa maan paino olisi
+kahta vertaa pienempi.
+
+-- Pyhyh!! Kyllähän numeroilla voi todistaa, mitä ikinä tahtoo!
+
+-- Ja tosiseikoilla myöskin, poikaseni! Eikö ole tosi, että
+tulivuorien luku on melkoisesti vähentynyt maailman alkupäivistä
+asti? Ja jos tuommoista keskuskuumuutta olisi, eikö juuri siitä voisi
+päättää, että se kuumuus on jäähtymässä?
+
+-- Setä! Jos menette otaksumisien alalle, niin ei minulla ole mitään
+sanottavaa.
+
+-- Mutta minulla on, sillä useimpien niiden oppineitten mielipiteet,
+jotka tätä asiaa kykenevät arvostelemaan, yhtyvät tässä. Muistatko,
+kun mainio englantilainen kemian tutkija Humphry Davy kävi luonani
+vuonna 1825?
+
+-- Kuinka voisin sen muistaa; vastahan minä tulin maailmaan
+yhdeksäätoista vuotta myöhemmin.
+
+-- No hyvä! Humphry Davy kävi luonani matkustaessaan Hampurin kautta.
+Paitsi muista asioista keskustelimme kauan siitä otaksumasta, että
+maan sisus olisi sulaa ainetta. Olimme yksimieliset siitä, ettei se
+voinut olla totta, ja seuraavasta syystä.
+
+-- Mistä? kysyin kummastuneena.
+
+-- Siitä, että tämä sula aine olisi, samoinkuin valtameretkin, kuun
+vetovoiman vaikutuksen alainen, joten siis kahdesti päivässä syntyisi
+sisällinen luode ja vuoksi, jotka kohottaisivat kovaa maankuorta ja
+vaikuttaisivat säännöllisesti toistuvia maanjäristyksiä.
+
+-- Mutta selväähän on, että maan pinta on ennen ollut hehkuvassa
+tilassa, ja voidaan hyvin otaksua, että puolinen kuori on ensiksi
+jäähtynyt ja että kuumuus on vetäytynyt keskipisteeseen päin.
+
+-- Erehdystä, vastasi setäni; maa on kuumentunut pinnan palamisen
+kautta, eikä muulla tavalla. Sen pinnalla oli iso joukko metalleja,
+niinkuin kaliumia, natriumia ja muuta, joilla on se ominaisuus,
+että ne syttyvät palamaan joutuessaan yhteyteen ilman tahi veden
+kanssa. Nämä metallit syttyivät tuleen, kun ilmapiirissä olevat
+höyryt lankesivat sateena maahan; ja vähitellen, veden tunkeutuessa
+maanpinnan rakoihin, ne aiheuttivat uusia räjähdyksiä ja tulipaloja.
+Siten voidaan selittää se seikka, että maailman alussa on ollut
+tulivuoria enemmän kuin tähän aikaan.
+
+-- Se on todellakin älykäs selitys, huudahdin melkein vasten tahtoani.
+
+-- Jonka Humphry Davy todisti tällä aivan yksinkertaisella kokeella.
+Hän teki pääasiallisesti niistä metalleista, joita mainittiin,
+pallon, täydellisesti maapallon kaltaisen. Kun annettiin hienon
+kasteen langeta sen pinnalle, niin se paisui ja happeutui muodostaen
+pienen vuoren, jonka kärkeen syntyi vähäinen aukko; sitten seurasi
+tulen purkautuminen, joka teki pallon niin kuumaksi, ettei sitä
+mitenkään kärsinyt pitää kädessä.
+
+Vakaumukseni rupesi todellakin jo horjumaan professorin todisteiden
+tähden, joita hän tavallisella kiihkollansa ja innollansa väitti
+oikeiksi.
+
+-- Nyt käsität, Akseli, lisäsi hän, että geologit ovat maan sisustan
+laadusta saaneet monenlaisia käsityksiä; ei ole voitu todistaa tämän
+sisällisen tulen olemassaoloa. Minun ajatukseni on, ettei sitä ole
+eikä voikaan olla. Sen saamme muutoin nähdä; ja samoin kuin Arne
+Saknussemmkin saamme mekin tietää, mitä meidän todella pitää ajatella
+tästä kysymyksestä.
+
+-- No niin, olkoon menneeksi! vastasin minä tuntien, että hänen
+kiihkonsa alkoi syttyä minussakin; sen saamme nähdä, jos siellä
+muutoin voi nähdä mitään.
+
+-- Miksi ei? Voihan siellä olla joitakin sähköilmiöitä, jotka antavat
+meille valoa; saattaapa ilmakin painon kautta tulla loistavaksi, kun
+lähestytään keskipistettä.
+
+-- Kyllä, sanoin minä, se on todellakin mahdollista.
+
+-- Se on aivan varmaa! sanoi setäni riemuiten. Mutta vaiti!
+Ymmärräthän? Tästä et saa hiiskua kenellekään, ja kunpa ei vaan
+kenenkään päähän pälkähtäisi ehättää keksimään maan keskipistettä
+ennen meitä!
+
+
+
+
+VII
+
+
+Niin loppui tämä merkillinen neuvottelu. Se tuotti minulle
+kuumetta. Tulin setäni työhuoneesta aivan pyörällä päästäni, eikä
+Hampurin kaduilla ollut kylliksi raitista ilmaa virvoittamaan minua
+entiselleni. Menin siis ulommaksi, pitkin Elben rantaa, sitä puolta,
+missä höyrylautta välittää yhteyttä kaupungin ja Harburgiin menevän
+rautatien välillä.
+
+Olinko vakuutettu siitä, mitä äsken olin kuullut? Eiköhän professori
+Lidenbrockin etevyys vaikuttanut minuun? Pitiköhän minun todellakin
+uskoa, että hän oli tehnyt vakaan päätöksen matkustaa maan
+keskipisteeseen? Olikohan se, mitä äsken olin kuullut, mielipuolen
+hurjia tuumia vai oppineen miehen tieteellisiä päätelmiä! Mikä tässä
+oli totta, ja mikä oli erehdystä?
+
+Mielessäni risteili tuhansia ajatuksia, mutta en voinut harkita
+niistä ainoatakaan vakaasti.
+
+Kuitenkin muistan olleeni vakuutettu asian mahdollisuudesta, vaikka
+intoni alkoikin laimeta. Olisin tahtonut matkustaa heti saamatta
+vähääkään ajatuksen aikaa. Siinä silmänräpäyksessä ei minulta olisi
+puuttunut rohkeutta lähteä matkalle.
+
+Minun täytyy kuitenkin myöntää, että tämä liiallinen jännitys lakkasi
+tunnin kuluttua; hermoni herpautuivat, ja maapallon syvistä uumenista
+nousin taas sen pinnalle.
+
+-- Sehän on hulluutta! sanoin minä, siinä ei ole rahtuakaan selvää
+järkeä! Eihän semmoista voi tosi mielessä esittääkään järkevälle
+nuorelle miehelle. Tämä kaikki on kai ollut pelkkää kuvittelua; olen
+varmaankin nukkunut rauhattomasti ja nähnyt pahaa unta.
+
+Sillä välin olin kulkenut pitkin Elben rantaa ja tullut kaupungin
+ulkopuolelle; olin nyt Altonaan vievällä tiellä. Jokin aavistus johti
+minua käydenkin toteen, sillä pian näin Graübenin, armaani, kulkevan
+kevein askelin kaupunkia kohden.
+
+-- Graüben! huusin hänelle jo kaukaa.
+
+Nuori tyttö seisahtui hämmästyneenä, kun hänen nimeään näin
+huudettiin julkisella maantiellä. Kymmenellä askeleella olin hänen
+vierellänsä.
+
+-- Akseli! sanoi hän äkkiä, ihastuen. Ah, oletko tullut vastaani! Se
+oli hyvin tehty, ystäväni.
+
+Mutta katsoessaan minuun hän varmaan näki hätäisen, rauhattoman
+ilmeeni.
+
+-- Mikä sinua vaivaa? kysyi hän ojentaen minulle kätensä.
+
+-- Mikäkö vaivaa, Graüben? sanoin minä.
+
+Muutamassa sekunnissa olin selittänyt parilla sanalla kauniille
+neidolleni koko seikan. Vähän aikaa hän oli ääneti; tykyttiköhän
+hänen sydämensä yhtä kiivaasti kuin minun? Sitä en tiedä, mutta
+hänen kätensä vapisi kädessäni, ja me astuimme äänettöminä noin sata
+askelta eteenpäin.
+
+-- Akseli! lausui hän vihdoin.
+
+-- Armas Graüben!
+
+-- Siitä tulee ihana matka.
+
+Tämän kuultuani suorastaan hypähdin.
+
+-- Niin, Akseli, sellainen matka, joka on oppineen miehen
+veljenpojalle sopiva. On hyvä, että mies kunnostautuu jollakin
+suurella yrityksellä.
+
+-- No mutta Graüben, sinä et siis ollenkaan kiellä minua menemästä
+mokomalle matkalle?
+
+-- En, rakas Akseli, ja tulisinpa mielelläni sedän ja sinun seuraasi,
+jollen, tyttöraukka, olisi teille esteeksi.
+
+-- Puhutko totta?
+
+-- Aivan totta!
+
+Ah! Te puolisot ja tytöt, te aina arvoitukselliset naissydämet! Koska
+olette ujoimmat kaikista olennoista, olette rohkeimmat! Järjellä ei
+ole kanssanne mitään tekemistä. Tämä lapsi kehoitti minua ottamaan
+osaa tuollaiseen matkaan. Hän ei vähääkään säikähtänyt sellaista
+vaarallista yritystä. Hän pakotti minut siihen; minut, jota hän
+kumminkin rakasti!
+
+Olin hämilläni ja, miksipä en sitä tunnustaisi, kovasti häpeissäni.
+
+-- Graüben, jatkoin minä, saammepa nähdä, puhutko huomenna samalla
+tavalla.
+
+-- Huomenna, rakas Akselini, puhun aivan samoin kuin tänäänkin.
+
+Kuljimme eteenpäin, Graüben ja minä, käsityksin, mutta aivan
+äänettöminä. Olin uupunut kaikista päivän mielenliikutuksista.
+
+-- Kun oikein mietin, arvelin minä, on vielä pitkä aika heinäkuun 1
+päivään, ja sitä ennen saattaa tapahtua monta seikkaa, jotka voivat
+parantaa setäni hänen himostansa matkustaa maan alle. Yö oli jo
+tullut, kun saavuimme kotitaloon Kuninkaankadun varrelle. Luulin
+tapaavani kotona kaikki rauhassa, setäni tapansa mukaan pitkällänsä
+sängyssä ja Martan pyyhkimässä viimeistä pölyä ruokasalissa.
+
+Mutta enpä ollut ottanut huomioon professorin maltittomuutta.
+Tullessamme oli hän paraillaan huutamassa ja viittoilemassa keskellä
+suurta tavarajoukkoa, jonka kantomiehet juuri olivat tuoneet
+eteiseen; vanha palvelijattaremme ei tiennyt mihin päänsä pistää.
+
+-- No joudu nyt viimeinkin, Akseli, joudu kiireesti, sinä onneton
+mies! huusi setäni, niinpian kuin oli kaukaa minut huomannut. Entäs
+matkalaukkusi, joka on kuntoon panematta, ja paperini, jotka ovat
+järjestämättä, ja minun tavarareppuni, jonka avainta en löydä, ja
+säärykseni, joita ei vielä ole tuotu!
+
+Minä pysähdyin ällistyneenä. Ääneni tukahtui. Vaivalla sain
+änkytetyksi seuraavat sanat:
+
+-- Pitääkö meidän siis lähteä?
+
+-- Pitää kyllä, onneton poika, joka menet kävelylle sen sijaan, että
+olisit täällä.
+
+-- Matkalleko? sanoin taas heikolla äänellä.
+
+-- Niin kyllä, ylihuomenna kello yksi.
+
+En jaksanut kuulla enempää, vaan pakenin yläkertaan pieneen kamariini.
+
+Ei ollut epäilemistäkään! Setäni oli käyttänyt iltapäivän
+hankkiaksensa niitä tavaroita, jotka olivat tarpeelliset hänen
+matkallensa; eteinen oli täpötäynnä köysiportaita, solmuisia köysiä,
+tulisoihtuja, rautaisia kuokkia, matkapulloja y.m. -- taakkaa
+kylliksi ainakin kymmenelle miehelle.
+
+Seuraava yö tuntui inhoittavan ilkeältä. Aamulla varhain minua
+huudettiin. Olin lujasti päättänyt, etten avaisi oveani, mutta kuinka
+taisin vastustaa suloista ääntä, joka lausui: "Rakas Akselini?"
+
+Tulin kamaristani ja luulin, että raukea näköni, kalpeuteni ja
+unettomuudesta punareunaiset silmäni liikuttaisivat Graüben'iä ja
+muuttaisivat hänen mielensä.
+
+-- Ah! rakas Akselini, sanoi hän, näen, että voit paremmin ja että
+olet rauhoittunut yöllä.
+
+-- Rauhoittunut! huusin minä ja syöksyin peilin eteen. Olin
+todellakin vähemmän surkean näköinen kuin luulinkaan. Se oli melkein
+uskomatonta.
+
+-- Akseli, sanoi Graüben, olen puhunut kauan holhoojani kanssa.
+Hän on rohkea tiedemies, jolla on suuri usko, ja muistathan, että
+hänen vertansa virtaa minunkin suonissani. Hän on kertonut minulle
+aikeensa, toiveensa ja miten hän uskoo saavuttavansa päämaalinsa;
+enkä epäile, ettei hän sitä saavuta. Oi Akselini! Kaunista on
+antautua kokonaan tieteelle! Mikä kunnia odottaa professoria; ja
+siitähän tulee osa hänen seuralaisellensa! Palattuasi, Akselini, olet
+hänen vertaisensa mies, vapaa puhumaan, vapaa toimimaan ja vihdoin
+vapaa -- -- --
+
+Nuori tyttö keskeytti punastuen puheensa. Hänen sanansa herättivät
+jälleen rohkeuteni. Mutta en vieläkään tahtonut uskoa lähtöämme. Vein
+Graüben'in professori huoneeseen.
+
+-- Setä, sanoin minä, onko siis vakaasti päätetty, että me lähdemme?
+
+-- Mitä? Epäiletkö sitä?
+
+-- En, sanoin minä, etten vastustaisi häntä. Mutta tahtoisin kysyä
+teiltä, mikä pakottaa meidät lähtemään niin pian?
+
+-- Aika; aika, joka kulkee auttamattoman nopeasti.
+
+-- Mutta vastahan meillä on toukokuun 26 p. ja kesäkuun
+loppuun -- -- --
+
+-- Joutavia! Luuletko sinä, typerä ihminen, että niin pian päästään
+Islantiin? Jollet olisi juossut tiehesi niinkuin hullu, niin olisin
+vienyt sinut Liffender ja Kumppanin tanskalaiseen konttoriin, josta
+olisit saanut tietää, että Kööpenhaminan ja Reykjavikin välillä ei
+ole kuin yksi kulkuvuoro, joka kuukauden 22 päivänä.
+
+-- Noh?
+
+-- Noh? Jos viipyisimme kesäkuun 22 päivään, tulisimme liian myöhään
+nähdäksemme Scartarisen varjon siimestämässä Sneffelsiä; sentähden
+pitää meidän mennä niin pian kuin mahdollista Kööpenhaminaan
+päästäksemme siellä laivaan, joka vie meidät perille. Mene, laita
+matkalaukkusi kuntoon!
+
+Tähän ei käynyt vastaaminen mitään. Menin taas kamariini. Graüben
+seurasi minua. Hän otti vaivakseen sulloa matkaani varten
+tarpeellisimmat tavarat pieneen matkalaukkuun. Hän ei ollut enemmän
+liikutettu, kuin jos olisi lähdetty huvimatkalle Lyypekkiin tahi
+Helgolantiin; hänen pienet kätensä liikkuivat edes takaisin ilman
+mitään kiirettä. Hän keskusteli tyynesti ja selitti minulle
+järjellisimmät syyt matkaamme. Hän oli oikein ihastuttava, ja minä
+tunsin suuttuvani häneen. Välistä olin vähällä kiivastua, mutta hän
+ei ollut sitä huomaavinaankaan, vaan jatkoi rauhallisesti hiljaista
+työtänsä.
+
+Vihdoin oli viimeinen hihna matkalaukussani kiinni, ja minä menin
+alakerrokseen.
+
+Tämän päivän kuluessa tuli tavarain tuojia yhä enemmän, eteiseen
+ilmestyi fysikaalisia kojeita, aseita ja sähkökoneita. Martta parka
+oli vallan ymmällä.
+
+-- Onko herra tullut hulluksi? kysyi hän.
+
+Tein myöntävän liikkeen.
+
+-- Ja hän ottaa teidät mukaansa?
+
+Sama liike.
+
+-- Mihin? kysäisi Martta.
+
+Osoitin sormellani maan keskipistettä kohti.
+
+-- Alas kellariinko? parkaisi eukko.
+
+-- Ei, sanoin minä, syvemmälle toki.
+
+Ilta tuli; en tiennyt kuinka pitkälle aika oli kulunut.
+
+-- Huomenna varhain, sanoi setä, määrällensä kello 6, lähdemme
+matkalle.
+
+Kello 10 vaivuin vuoteelleni lopen väsyneenä. Yöllä kauhistukseni
+palasi. Koko yön uneksein pohjattomista syvyyksistä. Olin aivan
+kuin hulluna; olin tuntevinani professorin käden tarttuvan itseeni,
+laahaavan minua jälessään, tunsin itseäni vedettävän syvyyteen ja
+vaipuvani! Putosin äärettömien synkkyyksien pohjalle kiihtyvällä
+nopeudella, niinkuin ainakin avaruuteen viskatut esineet. Elämäni oli
+vain yhtä ainoata ääretöntä putoamista.
+
+Kello 5 aamulla heräsin; olin väsynyt ja mielenliikutuksen uuvuttama.
+Menin ruokasaliin, jossa setäni jo ahmi suurella kiireellä. Katselin
+häntä tuntien kauhistusta. Mutta olihan edes Graüben siellä. En
+virkkanut mitään. En voinut ollenkaan syödä.
+
+Kello kuuden aikaan kuulin kadulta rattaiden kolinaa: avarat vaunut
+tulivat viemään meitä Altonan asemalle; pian olivat setäni tavarat
+sovitetut vaunuihin.
+
+-- Entä sinun matkalaukkusi? kysyi setä minulta.
+
+-- Kyllä se on reilassa, vastasin vaisulla äänellä.
+
+-- Kanna se sitten joutuisasti alas, muuten on sinun syysi, jos
+myöhästymme junalta!
+
+Nyt näin, että oli mahdotonta taistella kohtaloa vastaan. Menin
+kamariini, otin matkareppuni ja annoin sen luistaa portaita myöten
+alas, kiiruhtaen itse perässä.
+
+Nyt jätti setäni talon "hallituksen ohjat" Graübenin käsiin, jolloin
+kaunis vierlantilainen tyttö pysyi yhtä vakavana kuin ennenkin. Hän
+suuteli setää, mutta ei sentään voinut pidättää kyyneliä tulemasta
+silmiinsä koskettaessaan poskipäitäni sulohuulillansa.
+
+-- Graüben! sanoin minä.
+
+-- Matkusta, rakas Akselini, matkusta! Nyt jätät morsiamesi, mutta
+palatessasi löydät puolisosi.
+
+Minä painoin Graübenin rintaani vasten ja istuin vaunuihin. Martta ja
+nuori tyttö viittasivat meille viimeiset jäähyväiset, minkäjälkeen
+kuski huitaisi piiskallaan ja hevoset lähtivät täyttä laukkaa
+Altonaan vievää tietä myöten.
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Altona, Hampurin varsinainen asema, on loppupäässä Kielin rautatietä,
+jota myöten meidän piti matkustaa Beltin rannoille. Ei viipynyt
+kahtakymmentä minuuttiakaan, ennenkuin jo olimme Holsteinin alueella.
+
+Kello puoli seitsemän vaunut seisattuivat asemalle; setäni
+monilukuiset, paljon tilaa ottavat matkakapineet purettiin vaunuista,
+vietiin pois, punnittiin, merkittiin ja lastattiin tavaravaunuihin.
+Kello 7 olimme istumassa vastatusten samassa matkustajavaunussa.
+Höyrypilli vihelsi, juna lähti liikkeelle. Olimme matkalla.
+
+Olinko nyt levollinen? En vielä. Raitis ulkoilma ja ikkunasta näkyvät
+maisemat, jotka nopeasti vilahtivat ohitse junan porhaltaessa
+eteenpäin, haihduttivat kuitenkin alakuloisuuttani.
+
+Mitä professorin ajatuksiin tulee, niin ne tietysti olivat jo
+etempänä kuin tämä juna, joka kulki liian hitaasti tyydyttääkseen
+hänen maltittomuuttansa. Olimme kahden vaunussa, mutta emme puhuneet
+mitään. Setäni tutki taskujansa erittäin tarkasti, ja näin selvästi,
+ettei häneltä puuttunut mitään, mitä hän tarvitsi aikeittensa
+toimeenpanemiseen.
+
+Muun muassa oli hänellä huolellisesti kokoon käännetty paperi,
+jossa oli Tanskan konsuliviraston merkki ja johon professorin
+ystävä, Tanskan konsuli herra Christensen oli kirjoittanut nimensä;
+tarkoituksena oli, että me Kööpenhaminassa sen paperin avulla
+helposti saisimme suosituskirjan Islannin kuvernöörille. Huomasinpa
+vielä tuon turmiollisen pergamentinkin hyvin kätkettynä kirjalaukun
+salaisimpaan osaan. Sydämeni pohjasta kiroten koko pergamentin
+rupesin taas katselemaan maisemaa, joka suurimmaksi osaksi oli
+yksitoikkoista, mutaista ja hedelmätöntä tasankoa ilman erikoisemmin
+silmäänpistäviä kohtia; se oli varsin sopivaa maata rautateiden
+rakentamiselle ja hyvin sovelias suorille linjoille, joista
+rautatieyhtiöt niin paljon pitävät. Mutta tämä yksitoikkoisuus ei
+ehtinyt käydä väsyttäväksi, sillä kolme tuntia lähtömme jälkeen juna
+seisattui Kielissä, parin askeleen päässä merestä.
+
+Matkatavaramme merkittiin lähetettäviksi Kööpenhaminaan, meidän
+tarvitsematta pitää niistä huolta, mutta professori katseli silti
+levottomana, kun niitä muutettiin höyrylaivan lastiruumaan.
+
+Kiireessänsä setäni oli varannut aikaa niin runsaasti, että meille
+jäi kokonainen päivä liikaa. Höyrylaiva _Eleonora_ lähti vasta
+seuraavana yönä. Seurauksena siitä oli yhdeksäntuntinen kuume,
+jolloin oppinut matkustajamme, joka oli herkkä suuttumaan, kiroili
+sekä höyrylaivan isäntiä että rautatien johtokuntaa ja hallitusta
+jotka sallivat sellaista väärinkäyttöä. Vähällä olin yhtyä samaan
+ääneen, kun hän rupesi hätyyttämään asiasta _Eleonoran_ kapteenia ja
+tahtoi pakottaa hänet hetikohta silmänräpäystäkään viivyttelemättä,
+lämmittämään höyrykattilan. Kapteeni käski setäni mennä tiehensä.
+
+Kielissä, niinkuin muuallakin, piti toki saada yksi päivä
+kulumaan. Kun olimme astuskelleet pitkin merenlahden viheriöitä
+rannikoita, jonka pohjukassa kaupunki on, ja kuljeksineet tuuheissa
+metsiköissä, jotka saavat kaupungin näyttämään risukimppuun
+rakennetulta linnunpesältä, ja käveltyämme vielä ihaillen huviloita,
+joissa jokaisessa oli vähäinen kylpyhuoneensakin, ja viimeiseksi
+marssittuamme kiroillen sinne tänne, kului lopultakin päivä kello
+kymmeneen iltasella.
+
+_Eleonoran_ savu tuprusi ilmaan, laivan kansi tärisi koneen
+jyskyttäessä; olimme laivassa, ja kummallekin oli tehty vuode sen
+ainoaan hyttiin.
+
+Kun kello oli neljännestä yli kymmenen, heitettiin köydet irti,
+ja laiva lähti nopeasti halkomaan Ison-Beltin tummia laineita. Yö
+oli pimeä, tuuli jotenkin kovasti, ja laineet kohosivat korkeiksi;
+muutamia tulia näkyi rannalta; myöhemmin näkyi laineiden yli välkkyvä
+majakka, mutta en tiennyt, mikä se oli. Muuta en muista tältä
+ensimmäiseltä merimatkalta.
+
+Kello 7 nousimme maihin Korsörissä, joka on pieni kaupunki Seelannin
+länsirannalla; siellä laivamatka loppui, ja lähdimme eteenpäin
+junalla, joka vei meidät yhtä aukean maan halki, kuin Holsteinin
+tasangot olivat. Meillä oli vielä kolmen tunnin matka Tanskan
+pääkaupunkiin. Setäni ei ollut ummistanut silmiänsä koko yönä,
+ja luulenpa, että hän maltittomuudessaan koetti potkia vaunuja
+kiivaampaan kulkuun. Viimein hän huomasi kaistaleen merta.
+
+-- Salmi! huusi hän.
+
+Vasemmalla puolella meistä oli suuri rakennus, joka näytti olevan
+sairaala.
+
+-- Se on mielisairaala, selitteli joku matkatovereistamme.
+
+-- Hyvä, ajattelin minä, sehän on juuri sellainen laitos, jossa
+meidän pitäisi päättää maallinen vaelluksemme. Mutta olkoon tämä
+sairaala kuinka tilava hyvänsä, niin se on kumminkin liian pieni
+kaikelle professori Lidenbrockin hulluudelle.
+
+Viimein kello 10 a.p. tulimme Kööpenhaminaan. Tavaramme asetettiin
+rattaille ja tuotiin mukanamme Phoenix-hotelliin Bred-Gaden varrelle;
+tähän kului puoli tuntia, sillä asema oli siihen aikaan kaupungin
+ulkopuolella. Setäni pukeutui sen jälkeen pikaisesti ja vei minut
+mukaansa kaupungille. Hotellin ovenvartija puhui saksaa ja englantia,
+mutta professori, joka taisi monta kieltä, kysyi häneltä selvällä
+tanskan kielellä, missä pohjoismaiden muinaismuseo oli, ja sai yhtä
+selvällä tanskan kielellä vastauksen.
+
+Esimiehenä tässä omituisessa laitoksessa, johon oli koottu niitä
+ihmeellisiä esineitä, joiden avulla voi uudelleen sommitella maan
+historian ja olot kaikkine vanhoine menoinensa, kiviaseinensa,
+juomapikareinensa ja koristeinensa, oli oppinut professori Thomsen,
+Hampurissa olevan konsulin ystävä.
+
+Sedälläni oli hänelle lämmin suosituskirje. Ylipäänsä oppinut mies
+vastaanottaa toisen oppineen jotenkin kylmäkiskoisesti, mutta
+tällä kertaa asia oli vallan toisin. Valmiina auttamaan tervehti
+professori Thomsen sydämellisesti sekä professori Lidenbrockia että
+hänen veljenpoikaansa. Tuskin tarvinnee mainita, että setäni varoi
+huolellisesti ilmaisemasta salaisuuttansa tuolle miellyttävälle
+museon johtajalle; hän sanoi vain, että meillä oli aikomuksena käydä
+Islannissa muka yleensä vain tieteen harrastajina.
+
+Herra Thomsen antautui kokonaan meidän palvelukseemme, ja kuljimme
+laivasillalta toiselle etsien laivaa, joka olisi lähdössä Islantiin.
+
+Toivoin, ettei löytyisi mitään keinoa päästä sinne, mutta ikävä
+kyllä ei niin käynyt. Pienen _Valkyyria_-nimisen kuunarin piti
+lähteä purjehtimaan Reykjavikiin kesäkuun 2 päivänä. Kapteeni
+Bjarne oli laivassa, ja hänen tuleva matkustajansa oli iloissansa
+puristaa hänen kätensä murskaksi. Oikeinpa tuo kelpo mies hämmästyi
+sellaisesta kädenlyönnistä. Hänestä oli Islantiin purjehtiminen
+vallan yksinkertainen asia, sillä sehän oli hänen ammattinsa. Setäni
+mielestä se oli jotakin erinomaisen ylevää, ja kapteeni käytti tätä
+hänen ihastustansa hyväksensä antaakseen meidän maksaa kaksinkertaisen
+matkarahan; mutta siitä emme niin paljon välittäneet.
+
+-- Tulkaa laivaan tiistaiaamuna kello 7, sanoi kapteeni Bjarne
+pistettyänsä melkoisen joukon hopeakolikoita taskuunsa.
+
+Kiitettyämme herra Thomsenia hänen suuresta avustansa palasimme
+hotelliin.
+
+-- Tämä käy hyvin, vallan hyvin! sanoi setäni. Mikä erikoinen onni,
+että sattumalta löysimme tämän lähtövalmiin laivan. Syökäämme nyt
+aamiaista, ja käykäämme siten kaupunkia katselemaan.
+
+Menimme säännöttömälle aukealle torille, jonka nimi on Kongens
+Nytorv ja jossa oli tykkipatteri; sen kaksi pientä tykkiä ei voinut
+säikähdyttää ketään. Aivan lähellä, talossa N:o 5, oli ranskalainen
+ravintola, jota piti eräs Vincent-niminen kokki, ja siellä saimme
+oivallisen aamiaisen, josta maksoimme vain neljä markkaa hengeltä.
+
+Sitten huvittelin kuin lapsi käyskennellen ympäri kaupunkia; setäni
+käytti ajuria eikä nähnyt mitään koko kaupungista, ei vähäpätöistä
+kuninkaallista palatsia, ei kaunista siltaa, joka on rakennettu
+seitsemännellätoista vuosisadalla museon kanavan poikki; ei
+Thorvaldsenin tavattoman suurta muistorakennusta, jonka seinät
+ovat ulkopuolelta koristetut epäonnistuneilla maalauksilla, vaikka
+se kuitenkin sisältää tämän kuvanveistäjän taideteokset; setäni
+ei nähnyt pientä Rosenborgin linnaa, joka on ihastuttavan somasti
+rakennettu puistoon, eikä sen kellotornia, joka on muodostettu neljän
+vaskisen lohikäärmeen yhteenkietoutuneista pyrstöistä; hän ei nähnyt
+valleilla suuria tuulimyllyjä, joiden pitkät siivet paisuivat kuin
+laivan purjeet tuulessa merellä.[26]
+
+Kuinka viehättäviä kävelymatkoja olisinkaan voinut tehdä kauniin
+vierlantilaisen tyttöni kanssa sille puolelle satamaa, missä
+kaksikantiset laivat ja fregatit hiljaa keinuivat laineilla pitkin
+Juutinrauman viheriöitä rantoja; keskellä näitä varjoisia lehdikköjä,
+joiden helmassa on piilossa linnoitus, jonka tykit ojentavat suunsa
+piilipuiden oksien välitse!
+
+Mutta hän oli kaukana poissa, Graüben raukkani, eikä minulla ollut
+toivoakaan saada nähdä häntä enää!
+
+Vaikka setäni ei huomannutkaan näitä luonnonihania seutuja, niin
+hän kuitenkin hämmästyi suuresti nähdessään erään kirkontornin
+Amager-saarella, joka muodostaa lounaisen osan Kööpenhaminan
+kaupunkia.
+
+Minä sain käskyn marssia sinnepäin, ja astuin siis pieneen
+höyryveneeseen, joka pysähtyi muutaman hetken kuluttua laivatokan
+satamaan. Kuljettuamme joitakin ahtaita katuja myöten, joilla
+työskenteli vankeja päällysmiestensä keppien komennon mukaan
+puettuina puoleksi keltaisiin, puoleksi harmaisiin housuihin, tulimme
+Vor-Frelsers-Kirke'n luo. Itse kirkossa ei ollut mitään erikoista.
+Mutta syynä siihen, että sen korkea torni herätti professorin
+huomiota, oli se, että tasakatosta alkaen sen huipun ympäri kohosivat
+kiertoportaat, joiden kierteet olivat paljaan taivaan alla.
+
+-- Nouskaamme ylös! sanoi setä.
+
+-- Minua pyörryttää! väitin vastaan.
+
+-- Sitä suurempi syy on sinulla nousta ylös, sillä pyörryttämiseen
+täytyy tottua.
+
+-- Mutta -- -- --
+
+-- Tule! sanon minä, älkäämme tuhlatko aikaa.
+
+Minun täytyi totella. Vahti, joka asui kadun toisella puolella, antoi
+meille avaimen, ja aloimme kiivetä.
+
+Setäni astui edelläni kevein askelin. Minä seurasin häntä peläten,
+sillä valitettavasti alkaa päätäni helposti huimata; minulla ei ole
+kotkan vakavuutta eikä sen lujia hermoja.
+
+Niin kauan kuin olimme portailla tornin sisäpuolella, kävi kaikki
+hyvin, mutta sataviisikymmentä askelta noustuamme virtasi raitis
+ilma kasvoihini. Olimme päässeet tornin parvekkeelle, josta nuo
+ilmaan kohoavat portaat alkoivat; niitä suojelivat vähäiset kaiteet,
+ja yhä kapenevat porraslaudat näyttivät vievän taivaan äärettömään
+avaruuteen.
+
+-- En voi! vaikeroin minä.
+
+-- Oletko kenties pelkuri? Eteenpäin vain! komensi taipumaton
+professori.
+
+Minun täytyi seurata häntä, pidellen kaiteesta kiinni niin hyvin kuin
+taisin. Raitis ilma ensin toinnutti ja virkisti minua; mutta kun
+tunsin tornin huojuvan tuulen puuskauksista, eivät jalkani tahtoneet
+kannattaa; kohta ryömin polvillani, sitten vatsallani; ummistin
+lopuksi silmäni ja tunsin ilkeän tyhjyyden tunteen.
+
+Viimein setä tarttui kaulukseeni ja laahasi minut liki tornin
+huipussa olevaa palloa.
+
+-- Katso, sanoi hän, katso hyvin tarkoin ympärillesi. Täytyy
+totuttautua katsomaan syvyyksiin.
+
+Avasin silmäni ja näin talot litistyneinä maahan kuin musertuneina
+pudottuaan alas. Yläpuolellani kulki hajanaisia pilviä, jotka
+näköharhan vuoksi näyttivät liikkumattomilta, jotavastoin torni,
+pallo ja minä itse olimme kulkevinamme ajatuksen nopeudella
+eteenpäin. Kaukana toisella puolella levisivät eteeni viheriät kedot,
+toisella puolella kimalteli meri auringon paisteessa. Juutinrauma
+kimalteli Helsingörin kohdalla; siinä näkyi joitakuita valkoisia
+purjeita, jotka olivat ikäänkuin kalalokin siivet, ja sumun seasta
+idästäpäin siinti tuskin näkyvänä Ruotsin rannikko. Koko tämä
+äärettömän suuri näköala oli silmieni edessä.
+
+Minun täytyi nousta seisaalleni, seisoa suorana ja katsoa
+ympärilleni. Ensimmäinen pyörtymisen estämisharjoitus kesti tunnin.
+Kun setä salli minun laskeutua tornista, olivat jäseneni aivan
+jäykistyneet.
+
+-- Huomenna aloitamme uudelleen, sanoi professori.
+
+Ja todellakin; tämä huimaava harjoitus uudistettiin viitenä päivänä;
+tahtoen tai tahtomattani edistyin suuresti "ylhäisten katselujen"
+taidossa.
+
+
+
+
+IX
+
+
+Lähtöpäivä koitti. Edellisenä iltana oli kohtelias herra Thomsen
+antanut meille suosituskirjeet Islannin maaherralle, kreivi
+Trampelle, piispan apulaiselle, herra Picturssonille ja Reykjavikin
+pormestarille Finsenille. Vastalahjaksi setäni pudisti mitä
+pontevimmin hänen kättänsä.
+
+Kesäkuun 2 p:nä kello kuusi aamulla olivat kallisarvoiset
+matkakapineemme laivassa. Kapteeni vei meidät melko ahtaisiin
+hytteihimme.
+
+-- Onko meillä purjetuuli? kysyi setäni.
+
+-- On, ja hyvä, vastasi kapteeni Bjarne, se on kaakkoinen. Me
+pääsemme satamasta merelle täysin purjein.
+
+Muutaman hetken kuluttua kuunari oli lähtövalmis ja kiiti täysin
+purjein ulos satamasta. Tunnin kuluttua näytti Tanskan pääkaupunki
+vaipuvan kaukaisiin laineisiin, ja _Valkyyria_ purjehti läheltä
+rannikkoa Helsingörin kohdalla. Olin liikutettu ja odotinpa
+näkeväni Hamletin haamun harhailevan tuon linnan historiallisesti
+muistettavilla valleilla.
+
+-- Ylevä haaveksija! sanoin itsekseni, sinä kyllä antaisit meille
+suostumuksesi! Kenties seuraisit merta etsiäksesi maan keskipisteestä
+selitystä ikuiseen epäilykseesi?
+
+Mutta noilla vanhoilla muureilla ei näkynyt ketään. Sitäpaitsi linna
+on paljoa nuorempi kuin mainittu Tanskan urhokas prinssi. Nyt se
+on Juutinrauman kapeimman kohdan vartion komeana asuntona; tästä
+purjehtii ohitse vuosittain viisitoistatuhatta laivaa.
+
+Kronborgin linna katosi pian sumuun, samoin Ruotsin puolella
+kohoava Helsingborgin torni; kuunarimme kallisteli hiukan tuulessa
+Kattegatilla.
+
+_Valkyyria_ oli hyvä purjehtija, mutta purjelaivassa ei koskaan tiedä
+edeltäkäsin, kuinka matka sujuu. Aluksemme purjehti Reykjavikiin
+lastinansa hiiliä, talouskapineita, saviastioita, villavaatteita
+ja viljaa. Viisi miestä, kaikki tanskalaisia, oli kylliksi laivaa
+hortelemaan.
+
+-- Kuinka kauan matka kestää? kysyi setäni kapteenilta.
+
+-- Noin kymmenen päivää, vastasi tämä, jollemme kohtaa kovia
+luodetuulia Fär-saarien kohdalla.
+
+-- Ettehän pelänne mitään pitempää viivykettä.
+
+-- En, herra professori, olkaa huoleti, kyllä me perille pääsemme.
+
+Iltapäivällä kuunari sivuutti Skagenin niemen, Tanskan pohjoisimman
+kohdan, kulki yöllä Skagerrakin halki, purjehti Norjan äärimmäisen
+niemen Cap Lindesnaesin ohi ja laski Pohjanmerelle.
+
+Kaksi päivää sen jälkeen alkoi Skottlannin rannikko siintää
+Peterheadin kohdalta, ja _Valkyyria_ kääntyi Fär-saaria kohti kulkien
+Orkney- ja Shetlannin saarien välitse. Kohta huuhtelivat Atlantin
+valtameren aallot kuunariamme; sen täytyi risteillä pohjoistuulta
+vastaan, ja se pääsi töin tuskin Fär-saarille. Kesäkuun 8 päivänä
+tuli näkyviin itäisin näistä saarista, ja siitä alkaen piti kapteeni
+suoraa suuntaa Cap Portlandia kohti, joka on Islannin etelärannalla.
+
+Matkalla ei sattunut mitään erikoisen tärkeätä. Kohtalaisen hyvin
+pidin puoleni meritautia vastaan; setäni sitä vastoin oli kaiken
+aikaa kipeänä, mistä hän oli varsin harmissaan mutta vielä enemmän
+häpeissänsä.
+
+Hän ei siis voinut saada mitään tietoja kapteeni Bjarnelta
+Sneffels-vuoresta, kulkuneuvoista ja tavaran kuljetuksen
+helppoudesta; hänen täytyi jättää nämä kyselemiset siksi, kunnes
+tulisimme perille. Niin hän kulutti aikansa pitkällänsä hytissään,
+jonka seinät natisivat laivan kovasti kiikkuessa. Täytyy myöntää,
+että setäni itse oli suureksi osaksi ansainnut kohtalonsa.
+
+Kesäkuun 11 päivänä saatoimme määrätä Cap Portlandin aseman. Ilma oli
+silloin selkeä, niin että voimme nähdä Myrdalin Jokulin,[27] joka
+kohoaa sen yläpuolella.
+
+_Valkyyria_ pysytteli tarpeellisen matkan päässä rannasta kulkien
+pitkin sitä länteen päin suuren valas- ja haikalaparven halki.
+Kohta näkyi mahdottoman suuri kallioholvi, jonka lävitse meri
+syöksi hirveällä pauhinalla. Vestmanin saaret näyttivät nousevan
+valtamerestä ikäänkuin hajalleen kylvetyt luodot kiiltävällä
+pinnalla. Siitä lähtien kynti kuunari ulompana meren selkää
+päästäkseen hyvän matkan päässä Cap Reykianaesin ympäri, joka
+muodostaa Islannin läntisimmän niemekkeen. Ankara merenkäynti esti
+setääni nousemasta laivan kannelle ihailemaan näitä syvään uurrettuja
+lounatuulen pieksämiä rannikoita.
+
+Neljäkymmentäkahdeksan tuntia myöhemmin, kun kuunari oli ollut
+pakotettu kokoon käärityin purjein pakenemaan myrskyä, näkyi
+idästäpäin merkkikumpu Skagen'in niemeltä,[28] jonka vaaralliset
+karit ulottuvat kauaksi merelle. Islantilainen luotsi tuli laivaan,
+ja kolmea tuntia myöhemmin _Valkyyria_ laski ankkurinsa Reykjavikin
+edustalle Faxa-vuonoon.
+
+Professori tuli vihdoinkin esiin hytistänsä hyvin kalpeana ja
+uupuneena, mutta yhtä innokkaana, ja hänen silmissänsä oli
+tyytyväinen katse.
+
+Kaupungin väestö kokoontui satamaan, sillä jokaista heistä huvitti
+laivan tulo, kun he tiesivät, että kullakin oli siitä saamista.
+
+Sedällä oli kiire päästä pois veden päällä uiskentelevasta
+vankilastansa tahi pikemmin sairashuoneestansa. Mutta ennenkuin hän
+lähti kuunarin kannelta, vei hän minut laivan kokkaan osoittaen
+sormellaan korkeaa vuorta lahden pohjoisrannalla; vuorella oli kaksi
+huippua, se oli kaksoiskeilan muotoinen ja ikuisen lumen peittämä.
+
+-- Sneffels! huusi hän, Sneffels!
+
+Viitaten minua olemaan ehdottomasti vaiti hän astui sen jälkeen
+venheeseen, joka odotti meitä. Minä seurasin häntä, ja kohta sen
+jälkeen laskimme jalkamme Islannin kamaralle.
+
+Heti sen jälkeen tuli saapuville hyväluontoisen näköinen mies
+kenraalin puvussa; hän oli saaren korkein virkamies, maaherra
+kreivi Trampe omassa persoonassaan. Professori älysi kohta, kuka
+tämä mies oli; hän jätti siis maaherralle Kööpenhaminasta saadut
+suosituskirjeensä, ja heidän kesken sukeutui tanskan kielellä
+lyhykäinen keskustelu, josta minä hyvin ymmärrettävistä syistä en
+käsittänyt mitään. Mutta seurauksena tästä keskustelusta oli, että
+kreivi Trampe tarjoutui auliisti auttamaan professori Lidenbrockia.
+
+Pormestari Finsen, joka pukunsa puolesta oli yhtä sotaisa kuin
+maaherrakin mutta luonteeltaan ja ammattinsa puolesta myös yhtä
+rauhallinen, vastaanotti setäni varsin kohteliaasti.
+
+Mitä tulee piispan apulaiseen, herra Picturssoniin, niin hän oli
+juuri piispallisella paimenmatkalla saaren pohjoispiirissä, joten
+meille ei oltu suotu kunniaa päästä hänen tuttavuuteensa. Sitävastoin
+tulimme tuntemaan Reykjavikin koulun luonnontieteen opettajan, herra
+Fridrikssonin, jonka apu oli meille varsin tervetullut; hän oli
+sangen miellyttävä mies. Tämä nöyrä oppinut osasi puhua ainoastaan
+islannin kieltä ja latinaa; hän tarjosi heti minulle apuansa
+Horatiuksen kielellä ja tunsin kohta, että me olimme syntyneet
+ymmärtämään toisiamme. Hän olikin todella ainoa ihminen, jonka kanssa
+taisin vaihtaa sanoja Islannissa ollessani.
+
+Niistä kolmesta huoneesta, jotka hänellä oli talossansa, antoi tuo
+erinomainen mies kaksi meidän haltuumme, ja pian majoituimme sinne
+kapineinemme, joiden paljoudesta kelpo Reykjavikiläiset jokseenkin
+suuresti ällistyivät.
+
+-- Noh, Akseli! sanoi setäni, kaikki käy hyvin, vaikein tehtävä on jo
+suoritettu.
+
+-- Mitä, vaikeinko? ihmettelin minä.
+
+-- Epäilemättä! Nythän ei tarvitse muuta kuin laskeutua alaspäin!
+
+-- Jos niin arvelette, niin olette oikeassa; mutta kun on
+laskeuduttu, alas, pitää myös nousta ylös, luulen ma.
+
+-- Oh! Siitä minä vähät! Maltapas! Älkäämme hukatko kallista aikaa.
+Menen kirjastoon. Ehkä siellä on jokin Saknussemmin käsikirjoitus; ja
+olisinpa varsin iloissani, jos saisin siitä jotakin neuvoa.
+
+Menin ulos ja kuljeksin sinne tänne mihin sattui. Eipä olisikaan
+ollut helppoa joutua eksyksiin Reykjavikin kaduilla; minun ei siis
+tarvinnut kysyä keneltäkään tietä, jotapaitsi sellainen pelkin
+viittauksin tehty kysymys olisi saattanut aiheuttaa minulle monta
+erehdystä.
+
+Kaupunki on jokseenkin matalalla ja suoperäisellä maalla kahden
+kukkulan välissä. Äärettömän suuri laavakerros peittää maan
+toisella puolella viettäen loivasti aina mereen asti. Toisella
+puolella on lavea Faxa-vuono, jossa _Valkyyria_ oli tällä kertaa
+ankkurissa ja jota Sneffelsin suuri lumitunturi rajoittaa
+pohjoisessa. Tavallisesti tapaa täällä satamassa englantilaisia ja
+ranskalaisia kalastuspäällysmiehiä, mutta tällä kertaa he olivat
+saaren itäpuolella virkatoimissaan. Reykjavikin pisin katu kulkee
+samansuuntaisena meren rannan kanssa; sen varrella asuvat kaikki
+kauppiaat mökeissänsä, jotka ovat rakennetut hirsistä ja maalatut
+punaisiksi; toinen katu, joka on lännempänä, viepi pienelle järvelle,
+jonka rannalla on piispan talo.
+
+Pian olin kiivennyt näitä kivisiä ja synkkiä teitä myöten ylös;
+välistä näin kitukasvuista heinää, joka oli kuin paljosta pidosta
+vaalentunut vanha villainen paita; toisaalla oli hiukan puutarhan
+tapaista, jonka vähäiset kasvit, peruna, kaali ja vuohenkaali,
+olisivat varsin hyvin soveltuneet kääpiöiden pöydälle; lisäksi
+jokunen surkastunut kukkanen koetti tavoittaa edes muutaman
+auringonsäteen.
+
+Viimeksimainitun kadun päästä löysin yhteisen hautausmaan, joka oli
+avara ja multavallin ympäröimä. Muutaman askeleen päässä sieltä
+oli kuvernöörin asunto, joka oli huono hökkeli verrattuna Hampurin
+raatihuoneeseen, mutta täydellinen palatsi muun Islannin väestön
+asuntojen rinnalla.
+
+Pienen järven ja kaupungin välillä kohosi kirkko, rakennettuna
+protestanttisen tyylin mukaan kalkkikivestä, jonka lohkomisesta
+tulivuoret itse pitävät huolen; sen punainen tiilikatto oli
+selvästi hajoamaisillaan ankarain länsituulien kynsissä hartaiden
+kirkossakävijöiden suureksi mielipahaksi.
+
+Likeisellä kummulla huomasin oppilaitoksen, joss, kuten myöhemmin
+sain isännältämme tietää, opetettiin heprean, englannin, ranskan
+ja tanskan kieltä; neljää kieltä, joista suureksi häpeäkseni
+en ymmärtänyt sanaakaan. Olisin ollut ihan viimeinen koulun
+neljästäkymmenestä oppilaasta, enkä olisi ollut kelvollinen asumaa
+heidän kanssaan niissä ahtaissa kammioissa, joissa heikoimmat
+ensimmäisestä yöstä alkaen olivat tukehtumaisillaan.
+
+Kolmessa tunnissa olin kuljeksinut sekä kaupungin että ympäristönkin
+läpi. Ympäristö kokonaisuudessaan näyttää omituisen synkältä. Ei
+puuta, ei kasvullisuutta sanottavasti. Kaikkialla teräviä kulmia ja
+tulen muodostamia kallioita. Islantilaisten asumukset ovat tehdyt
+maasta ja turpeista; seinät ovat kaarretut sisäänpäin, ja koko
+talo on melkein pelkkää kattoa. Mutta nämä katot ovat verraten
+reheväkasvuisia niittyjä, joilla kasvaa pitkää ruohoa, sillä huoneen
+lämpö kasvattaa sitä; tämä ruoho korjataan tarkkaan heinänteon
+aikana, sillä muuten kotieläimet söisivät sen suuhunsa näiltä
+viheriöitseviltä katoilta.
+
+Kävellessäni kohtasin vain vähän asukkaita. Palatessani kauppakadulle
+oli suurin osa väestöstä kuivaamassa, suolaamassa ja panemassa
+tynnyreihin kapakalaa, joka on saaren tärkein vientitavara. Miehet
+näyttivät olevan vahvoja ruumiiltaan, mutta muuten kömpelöitä,
+vaaleaverisiä germaaneja; heidän syvämietteisestä katsannostaan
+saattoi otaksua, että he tunsivat olevansa kuin ulkopuolella
+ihmiskuntaa, maanpakolaisraukkoja, karkoitettuja tähän jäämaahan,
+jonka luonto olisi paremmin soveltunut eskimoille. Turhaan etsin
+hymyä heidän kasvoiltaan; joskus he tosin naurahtivat kutistaen
+jotenkin väkinäisesti kasvolihaksiaan, mutta eivät koskaan
+hymyilleet. Heidän pukunansa oli mustasta villavaatteesta kehnosti
+tehty takki, joka skandinaavisissa maissa tunnetaan nimellä "sarka",
+sen lisäksi leveälierinen hattu, punajuovaiset housut ja jalassa
+kengäntapaisiksi käännetyt nahkakappaleet.
+
+Vaimot, joiden katse oli surullinen ja nöyrä ja joiden ulkonäkö oli
+jokseenkin miellyttävä, vaikka eloton, olivat puetut sarkaisiin
+liiveihin ja hameisiin; tytöillä oli palmikoidun tukkansa verhona
+pieni kudottu myssy, jotavastoin naimisissa olevilla naisilla oli
+päässä kirjava huivi, jonka päällä oli jonkinlainen valkoisesta
+vaatteesta tehty koriste.
+
+Kun pitkän matkan näin kuljettuani palasin herra Fridrikssonin
+taloon, oli setäni jo siellä isäntämme seurassa.
+
+
+
+
+X
+
+
+Päivällinen oli valmis, ja professori Lidenbrock kävi siihen ahnaasti
+käsiksi, sillä hänen pakollinen paastonsa laivalla oli enentänyt
+hänen ruokahaluansa, joka muutoinkin luonnostaan oli sangen hyvä.
+Ateria, joka oli paremmin tanskalainen kuin islantilainen, ei
+ollut missään suhteessa merkillinen; mutta isäntämme, joka oli
+enemmän islantilainen kuin tanskalainen, johdatti mieleeni vanhan
+ajan kestiystävyyden sankarit, sillä selvästi huomasi, että meitä
+pidettiin hänen huoneessansa tärkeämpinä henkilöinä kuin häntä
+itseään.
+
+Keskusteltiin maan omalla kielellä, johon setäni lisäsi saksaa
+ja herra Fridriksson latinaa, jotta minäkin ymmärtäisin sitä.
+Puhuttiin tieteellisistä kysymyksistä, kuten tiedemiehen sopii; mutta
+professori noudatti lauseissansa mitä suurinta varovaisuutta käskien
+silmäyksillään minun pysyä visusti vaiti aikeistamme.
+
+Heti alussa Fridriksson kysyi sedältäni hänen tutkimuksiensa
+menestystä kirjastossa.
+
+-- Teidän kirjastonne! vastasi professori, siinähän on vain
+vaillinaisia kirjoja melkein tyhjillä hyllyillä.
+
+-- Mitä? huudahti Fridriksson; meillä on kahdeksantuhatta nidosta,
+joista useat ovat kallisarvoisia ja harvinaisia, vanhalla
+skandinavialaisella kielellä kirjoitettuja teoksia; sitäpaitsi meillä
+on kaikki kirja-uutuudet, mitkä Kööpenhaminassa vuosittain ilmestyvät.
+
+-- Missä ovat sitten nuo kahdeksantuhatta nidosta? Minä
+puolestani -- -- --?
+
+-- Oh, herra professori, ne ovat luettavina ympäri maata. Vanhalla
+jääsaarellamme on ihmisillä lukuhalua. Täällä ei ole ainoaakaan
+vuokraajaa eikä kalastajaakaan, joka ei osaisi lukea ja joka ei
+lukisi. Me islantilaiset ajattelemme, että sen sijaan, että kirjat
+lahoaisivat rautaristikon takana niiden tarkoituksena pikemmin on
+kulua lukijoiden käsissä. Senpätähden nämä kirjat kulkevatkin kädestä
+käteen ja kuluvat, niitä luetaan yhä uudelleen, ja usein tapahtuu,
+etteivät ne palaa paikallensa ennenkuin vuoden tahi parin kuluttua.
+
+-- Ja sillävälin, vastasi setäni toivossaan pettyneenä, muukalaiset
+-- -- --
+
+-- Niin, kukapa sitä voi auttaa! Muukalaisilla on omat kirjastonsa,
+ja meidän maanmiehemme tarvitsevat etupäässä valistusta. Sanon
+vieläkin: lukemisen halu on islantilaisella veressä. Jo vuonna
+1816 me perustimme tieteellisen seuran, joka yhä edistyy;
+muukalaiset oppineet pitävät kunniana päästä sen jäseneksi; se
+painattaa kirjoja kansalaistemme opetusta varten ja tekee maallemme
+todellista hyötyä. Jos te, herra professori, suvaitsette ruveta
+sen kirjeenvaihtajajäseneksi, niin tuotatte meille sangen suuren
+mielihyvän.
+
+Setäni, joka jo ennestään oli jäsenenä noin sadassa eri
+tiedeseurassa, vastaanotti tarjouksen kohteliaasti, mikä suuresti
+miellytti herra Fridrikssonia.
+
+-- Olkaa hyvä, jatkoi tämä, ja mainitkaa minulle ne kirjat, joita
+haluaisitte saada kirjastostamme; ehkä voisin antaa teille jotakin
+tietoa niistä?
+
+Katsahdin setääni; hän epäili, vastaisiko tähän tarjoukseen,
+joka näin suorastaan kosketti hänen aiettaan. Mutta muutaman
+silmänräpäyksen kuluttua hän päätti puhua.
+
+-- Herra Fridriksson, hän sanoi, olisin tahtonut tietää, onko teillä
+kirjastossanne vanhojen kirjojen joukossa Arne Saknussemmin teoksia?
+
+-- Arne Saknussemm! vastasi Reykjavikin professori, varmaan
+tarkoitatte tuota oppinutta miestä, joka eli kuudennellatoista
+vuosisadalla, oli yht'aikaa suuri luonnontutkija, suuri alkemisti ja
+mainio matkustaja?
+
+-- Aivan niin.
+
+-- Joka oli Islannin kirjallisuuden ja tieteiden loistava tähti?
+
+-- Kuten sanotte.
+
+-- Kaikkia muita etevämpi mies?
+
+-- Sen myönnän.
+
+-- Ja jonka rohkeus oli yhtä suuri kuin hänen neronsakin?
+
+-- Huomaan, että tunnette hänet hyvin.
+
+Setäni oli ylenmäärin iloissaan, kun kuuli näin puhuttavan
+sankaristansa, ja hänen silmänsä loistivat ihastuksesta.
+
+-- No, kysäisi hän, entäs hänen teoksensa?
+
+-- Oi! Hänen teoksiansa meillä ei ole.
+
+-- Mitä! Islannissako?
+
+-- Niitä ei ole missään, sillä Arne Saknussemmia syytettiin
+kerettiläisyydestä ja hänen teoksensa poltettiin Kööpenhaminassa v.
+1573.
+
+-- Varsin hyvin! Oivallista! huusi setäni, luonnontieteen professorin
+suureksi hämmästykseksi.
+
+-- Mitä tarkoitatte? hän kysyi.
+
+-- Nyt tulee kaikki ilmi, olen ollut oikeassa, asia on selvä, ja
+nyt ymmärrän, miksi Saknussemm ahdistettuna, pakotettuna salaamaan
+neronsa keksinnöitä, on käsittämättömään kryptogrammaan kätkenyt
+salaisuuden -- -- --
+
+-- Minkä salaisuuden, kysyi Fridriksson innokkaasti.
+
+-- Salaisuuden, joka -- -- -- josta -- -- -- vastasi setäni änkyttäen.
+
+-- Oletteko kenties löytänyt jonkin hänen kirjoituksensa? kysäisi
+isäntämme.
+
+-- Ei! lausuin vain arvelun.
+
+-- No hyvä! vastasi Fridriksson, joka oli niin kohtelias,
+ettei ruvennut enempää utelemaan huomatessaan vieraansa
+hämilläänolon. Toivon, ettette lähde pois saareltamme tutkimatta
+sen kivennäisrikkauksia.
+
+-- Se on tietty, vastasi setäni, mutta tulenpa jotenkin myöhään;
+onhan täällä ollut tutkijoita jo ennenkin, vai kuinka?
+
+-- On kyllä, herra professori; voin mainita herrojen Olafsenin ja
+Povlsenin työt,[29] tehdyt kuninkaan käskystä, Troilin tutkimukset,
+herrojen Gaimardin ja Robertin tieteellisen lähetysmatkan
+ranskalaisella _La Recherche_[30] korvetilla, sekä viimeiseksi
+niiden oppineiden miesten havainnot, jotka olivat _La Reine
+Hortense_-nimisellä fregatilla; ne ovat suuresti edistäneet Islannin
+tuntemista. Mutta uskokaa minua, paljon on vielä tutkimatta.
+
+-- Niinkö luulette? kysyi setäni suopean näköisenä koettaen salata
+silmiensä loistoa.
+
+-- Niin! Kuinka monta vuorta, jäätikköä ja tulitunturia täällä onkaan
+tutkittavana, jotka eivät vielä ole tunnettuja! Eikä tarvitse mennä
+kauaksikaan: näettehän tuon vuoren, joka kohoaa taivaan rannalla? Se
+on Sneffels.
+
+-- Ahaa! sanoi setäni, vai Sneffels. -- Niin, merkillisimpiä
+tulivuoria, mitä on; sen aukkoa on harvoin tutkittu.
+
+-- Kenties se on sammunut?
+
+-- Se on sammunut viisisataa vuotta sitten.
+
+-- No hyvä! sanoi setäni, joka hurjasti koetti puristaa säärensä
+tiukasti ristiin, ettei hyppäisi korkealle ilmaan; minä haluaisin
+aloittaa geologiset tutkimuksen tästä Seffel -- -- -- Fessel -- -- --
+mikä se taas olikaan?
+
+-- Sneffels, oikaisi kohtelias Fridriksson. Tämä osa keskustelua
+puhuttiin latinaksi, joten minä ymmärsin kaiken. Töin tuskin saatoin
+pysyä totisena, kun näin setäni yritykset hillitä iloansa, joka
+pyrki nousemaan yli äyräiden, ja kun hän koetti näyttää maailman
+tietämättömimmältä ihmiseltä.
+
+-- Teidän tietojenne johdosta, hän sanoi, minä teen päätökseni. Me
+koetamme siis nousta tälle Sneffels-vuorelle, ehkäpä tutkia sen
+aukkoakin!
+
+-- Valitan, vastasi Fridriksson, että ammattini ei salli minun lähteä
+kotoani, muuten olisi minulle ollut suureksi hyödyksi ja huviksi
+saada seurata teitä.
+
+-- Ah, ei, ei, vastasi setäni innokkaasti, emme tahdo olla
+kenellekään haitaksi, herra Fridriksson, kiitän teitä sydämestäni.
+Teidänlaisenne oppineen miehen läsnäolo olisi meille ollut suureksi
+hyödyksi, mutta virkanne kutsuu teitä.
+
+Luulenpa, ettei isäntämme islantilaisen sielunsa viattomuudessa
+huomannut setäni suurta teeskentelyä.
+
+-- Hyväksyn täydellisesti, herra professori, sanoi hän, päätöksenne
+aloittaa tutkimuksenne tästä tulivuoresta, sillä siellä teillä
+on tilaisuus tehdä runsaasti mielenkiintoisia havaintoja. Mutta
+sanokaapas, miten aiotte päästä Sneffelsin niemimaalle?
+
+-- Meritse, lahden yli, sehän on lyhyin tie.
+
+-- Epäilemättä, mutta sitä on mahdoton kulkea.
+
+-- Minkätähden?
+
+-- Sentähden, ettei meillä Reykjavikissa ole ainoatakaan venhettä.
+
+-- Tuhat tulimmaista!
+
+-- Täytyy matkustaa maata myöten pitkin rannikkoa; se on pitempi,
+mutta hauskempi matka.
+
+-- No hyvä! Hankin itselleni matkaoppaan.
+
+-- Tiedän siihen toimeen sopivan henkilön.
+
+-- Onko hän älykäs mies?
+
+-- Oikein älykäs; hän on siltä niemeltä kotoisin. Hän on taitava
+haahkatelkän pyytäjä; tulette olemaan tyytyväinen häneen. Hän puhuu
+sujuvasti tanskan kieltä.
+
+-- Milloin saan tavata häntä?
+
+-- Huomenna, jos haluatte.
+
+-- Miksi ei jo tänään?
+
+-- Sentähden, ettei hän tule tänne ennenkuin huomenna.
+
+-- Huomenna siis, sanoi setäni huoaten.
+
+Tämä tärkeä keskustelu loppui kohta senjälkeen siten, että
+saksalainen professori lausui sulimmat kiitoksensa islantilaiselle.
+Aterioidessa oli setäni saanut tietää useita tärkeitä seikkoja,
+muun ohessa Saknussemmin elämäntarinan ja syyn, miksi hän kätki
+keksintönsä kummalliseen kirjoitukseen; sen lisäksi hän sai tietää,
+ettei isäntämme seuraisi meitä matkallamme ja että me huomisesta
+päivästä alkaen saisimme matkaoppaan mukaamme.
+
+
+
+
+XI
+
+
+Iltasella kävelin vähän aikaa pitkin Reykjavikin rantoja ja palasin
+aikaiseen, laskeusin levolle sänkyyni, joka oli tehty paksuista
+laudoista, ja nukuin kohta sikeästi.
+
+Herätessäni kuulin setäni puhuvan innokkaasti viereisessä huoneessa;
+nousin heti, ja kiiruhdin hänen luoksensa.
+
+Hän keskusteli tanskankielellä rotevan, vantteran nuoren miehen
+kanssa, joka näytti olevan erittäin väkevä. Hänen päänsä oli
+hyvin iso ja hänen silmissänsä, jotka mielestäni olivat älykkään
+näköiset, oli unelias katse; hänen pitkä tukkansa, jota Englannissa
+olisi sanottu punaiseksi, valui hänen voimakkaille hartioillensa.
+Tämän saarelaisen liikkeet olivat notkeat, mutta hän liikutti
+vain vähän käsiänsä, niinkuin sellainen henkilö, joka ei osaa
+tahi ei tahdo viittailla. Hän näytti hiljaiselta ja levolliselta,
+mutta ei välinpitämättömältä. Hänestä huomasi, ettei hän pyytänyt
+mitään muilta, että hän teki työtä oman mielensä mukaan, ja että
+hänen käsityksensä maailmanmenosta ei sallinut kummeksimista eikä
+levottomuutta. Nämä islantilaisen luonnonlaadun ominaisuudet huomasin
+siitä tavasta, miten hän kuunteli puhetoverinsa kiihkeätä sanatulvaa.
+Hän seisoi käsivarret ristissä liikkumattomana setäni innokkaasti
+puhuessa ja viittaillessa jos jollakin tavoin; tahtoessaan vastata
+kieltävästi hän vain pudisti päätään ja myöntääksensä hän vain
+nyökkäsi, mutta nämä liikkeet olivat niin vähäiset, että hänen pitkä
+tukkansa tuskin liikahti. Hän oli oikein saita, kun oli kysymyksessä
+liikuntojen säästäminen.
+
+Nähdessäni tämän miehen en suinkaan olisi aavistanutkaan, että
+hän oli metsästäjä; tosin ei otus olisi häntä säikähtänyt, mutta
+käsittämätöntä oli silti, kuinka hän voi saavuttaa sen?
+
+Tämä selvisi, kun Fridriksson selitti minulle, että tuo rauhallinen
+mies pyysi vain haahkatelkkiä, joiden untuvat ovat saaren suurin
+rikkaus. Haahkan untuvien kokoamiseen ei tarvitakaan paljon
+liikkuvaisuutta.
+
+Kesän alkupäivinä alkaa haahkatelkkä tehdä pesäänsä rantakallioiden
+väliin niiden kaitaisten vuonojen rannoille, jotka halkovat Islannin
+rannikoita. Kun pesä on tehty, sisustaa lintu sen hienoilla
+höyhenillä, joita se nyhtää rinnastaan. Kohta sen jälkeen tulee
+linnustaja tahi oikeammin kauppias, ja ottaa pois untuvat pesästä,
+jolloin lintu alkaa työnsä uudelleen; kun naaras on repinyt kaikki
+untuvansa, tulee koiraksen vuoro. Mutta koska tämän suuremmilla ja
+kovemmilla höyhenillä ei kaupassa ole suurta arvoa, ei linnustaja
+enää otakaan pois poikien alustaa; pesä siis tulee valmiiksi, naaras
+munii munansa, pojat syntyvät ja seuraavana vuonna alkaa taas
+haahkanuntuvien saanti.
+
+Koska haahkatelkkä ei valitse asuinpaikaksensa jyrkkiä kallioita,
+vaan tasaisia ja sellaisia, joille se helposti pääsee, niin
+islantilainen linnustaja saattaa hoitaa ammattiansa ilman suurta
+ponnistusta. Hän on maamies, joka ei kylvä eikä leikkaa eloansa, vaan
+kokoaa sen vain.
+
+Tämän totisen, hitaan ja harvapuheisen miehen nimi oli Hannu Bjelke,
+ja hän tuli palvelukseemme Fridrikssonin puoltosanan perusteella.
+Hän oli tuleva matkaoppaamme; hänen käytöstapansa oli kummallinen
+vastakohta setäni käytökselle.
+
+Kuitenkin he sopivat hyvästi kaupoista. Ei kumpikaan pitänyt lukua
+hinnasta, toinen oli valmis vastaanottamaan, mitä hänelle tarjottiin,
+toinen altis antamaan, mitä vaadittiin. Ei milloinkaan ole kauppaa
+helpommin tehty.
+
+Sopimus oli, että Hannu sitoutui viemään meidät Stapi-nimiseen
+kylään, Sneffels-niemen etelärannalle, liki tulivuoren juurta.
+Maamatkaa oli noin kaksikolmatta penikulmaa, setäni arvelun mukaan
+parin päivän matka.
+
+Mutta kun hän sai tietää, että oli kysymys tanskalaisista
+penikulmista, joissa on neljäkolmatta tuhatta jalkaa, piti hänen
+antaa perään laskuissansa, ja, huonoihin teihin katsoen, laskea
+matkaan seitsemän tahi kahdeksan päivää.
+
+Setäni saisi käytettäväkseen neljä hevosta, kaksi hänelle ja minulle
+ratsuiksi ja kaksi kantamaan tavaroitamme. Hannu kulkisi tapansa
+mukaan jalkaisin. Hän tunsi täydellisesti tämän osan rantamasta ja
+lupasi viedä meidät lyhyintä tietä.
+
+Hänen palveluksensa ei loppuisi tultuamme Stapi-kylään, vaan
+kestäisi se koko sen ajan, minkä setäni tarvitsi tieteellisiin
+tutkimusmatkoihinsa; hänellä oli palkkaa kolme taaleria viikossa.
+Mutta välttämättömäksi ehdoksi määrättiin nimenomaan, että tämä summa
+maksettaisiin hänelle joka lauantai-ehtoona.
+
+Lähtöpäivä määrättiin kesäkuun 16 päiväksi. Setäni tahtoi antaa
+linnustajalle käsirahaa, mutta tämä epäsi sen yhdellä ainoalla
+sanalla.
+
+-- Jäljestäpäin, hän sanoi, ja professori tulkitsi tämän heti minulle.
+
+Kun sopimus oli tehty, meni Hannu heti pois.
+
+-- Oivallinen mies, sanoi setäni, mutta hän tuskin ymmärtää sitä
+kummallista tehtävää, joka hänellä on edessä.
+
+-- Hän siis seuraa meitä aina -- -- --.
+
+-- Niin, Akseli, aina maan keskipisteeseen saakka.
+
+Vielä oli jäljellä neljäkymmentäkahdeksan tuntia, jotka minun piti
+suureksi harmikseni käyttää valmistuksiin; panimme kaiken kykymme
+liikkeelle sovittaaksemme kaikki tavarat parhaiten, tieteelliset
+kojeet toiseen, aseet toiseen paikkaan, työkalut yhteen nippuun ja
+ruokatavarat toiseen.
+
+Tieteelliset kojeemme olivat:
+
+1:ksi. Sata-asteinen Eigelin lämpömittari, viivoitettu
+sataanviiteenkymmeneen asteeseen, mikä mielestäni oli joko liian
+paljon tahi liian vähän: liian paljon, jos lämpö kohoaisi niin
+korkealle, jossa tapauksessa tulisimme keitetyiksi; liian vähän, jos
+piti mitata kuumien lähteiden tai muiden sulien aineiden lämpöä.
+
+2:ksi. Manometri eli ilman paineen mittari, jolla voitiin mitata
+suurempaa painetta kuin ilman paine meren pinnan kohdalla. Tavallinen
+ilmapuntari ei todella olisikaan riittänyt, sillä ilman paine
+tietysti lisääntyisi samassa suhteessa kuin laskeutuisimme maan
+pinnan alle.
+
+3:ksi. Geneveläisen Boissonnas nuoremman tekemä kronometrikello,
+tarkoin asetettu Hampurin puolipäiväpiirin mukaan.
+
+4:ksi. Kaksi inklinationi- ja deklinationi-kompassia.
+
+5:ksi. Yökiikari.
+
+6:ksi. Kaksi Ruhmkorffin konetta, jotka sähkövirran voimasta
+kehittivät tasaisen ja riittävän valon; kojeen saattoi kantaa
+mukanansa.[31]
+
+Aseinamme oli kaksi kivääriä Purdley Moore ja Kumppanien tehtaasta
+sekä kaksi Coltin revolveri-pistoolia. Mitähän varten näitä aseita
+otettiin mukaan! Eihän luullakseni tarvinnut pelätä villi-ihmisiä
+eikä petoeläimiäkään? Setäni piti yhtä tarkan huolen aseistaan kuin
+tieteellisistä kojeistaankin, erittäinkin pumpuliruudista, joka ei
+pahene kostumisesta ja on paljoa voimakkaampaa kuin tavallinen ruuti.
+
+Työkalumme olivat: kaksi rautakankea, kaksi kivikuokkaa, silkkiset
+portaat, kolme rautakärkistä keppiä, kirves, vasara, tusina rautaisia
+kiiloja ja rengaspäisiä ruuveja, sekä pitkiä solmuköysiä, jotka
+kaikki yhteensä muodostivat suuren kuorman, portaatkin kun olivat 300
+jalan pituiset.
+
+Lopuksi oli vielä ruokatavaroita, jotka eivät vieneet paljon tilaa,
+mutta joita oli kuitenkin riittävästi, sillä tiesin, että meillä
+oli säilykelihaa ja kuivattua leipää kuudeksi kuukaudeksi. Ainoa
+juoma-aine matkaeväissämme oli viina, vettä ei ollut ollenkaan;
+meillä oli kuitenkin suuria pulloja, ja setäni luotti siihen, että
+löytäisimme lähteitä, joista voisimme täyttää pullomme; turhaan
+koetin huomauttaa, että ne kenties olisivat kelvottomia tahi kuumia
+tahi ettei niitä olisi ollenkaan.
+
+Tehdäkseni täydellisen luettelon tavaroistamme tahdon mainita
+kuljetettavan apteekin, jossa oli tylppäkärkisiä saksia, lastoja
+luun taittumisen parantamista varten, haavasiteitä ja hauderiepuja,
+laastarilappuja, suoneniskuvehkeet, -- kaikki hirveitä kaluja; sen
+lisäksi kokoelma pulloja, joissa oli dextriiniä, haavaa lääkitsevää
+väkiviinaa, etikkahappoista lyijyhappeumaa, eetteriä ja ammoniakkia
+-- kaikkityyni tavaroita, jotka olivat sangen peloittavia -- ja
+viimeksi laitteet Ruhmkorffin koneisiin...
+
+Setäni ei unohtanut varustaa itselleen tupakkaa, ampumaruutia ja
+taulaa, sekä nahkaista vyötä, jonka hän piti vyöllänsä ja jossa
+hänellä oli melkoinen määrä kulta-, hopea- ja paperirahaa. Työkalujen
+joukossa oli myös kuusi paria vahvoja kenkiä, jotka oli tehty
+vedenpitäviksi tervansekaisella kautsukkivoiteella.
+
+-- Tällä tavoin vaatetettuina ja varustettuina ei meitä mikään estä
+kulkemasta kauaksi, sanoi setäni.
+
+Näitä erilaisia tavaroita kokoon pannessamme kului meiltä koko
+päivä. Ehtoolla söimme illallista kreivi Trampen luona, Reykjavikin
+pormestarin ja tohtori Hyaltalinin, saaren etevän lääkärin, seurassa.
+Fridriksson ei ollut kutsuttujen vieraiden joukossa. Sittemmin
+sain tietää, että kuvernööri ja hän olivat eri mieltä jostakin
+hallintokysymyksestä ja että he eivät sentähden seurustelleet. En
+siis ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä lausuttiin näissä puoleksi
+virallisissa pidoissa; sen vain panin mieleeni, että setäni puhui
+koko ajan.
+
+Seuraavana päivänä, kesäkuun 15:ntenä, lopetettiin valmistukset.
+Isäntämme teki professorille suuren palveluksen lahjoittaessaan
+hänelle Islannin kartan, joka oli verrattomasti parempi kuin
+Hendersonin tekemä; sen oli Olavi Nikolaus Olsen tehnyt Scheel
+Frisacin maanmittaustöiden ja Björn Gumlaugsonin topografisien
+mittauksien perusteella mittakaavassa 1:480000, ja Islannin oppinut
+seura oli kustantanut sen. Se oli kivennäisten tutkijalle varsin
+kallisarvoinen paperi.
+
+Viimeinen ilta kului ystävällisesti keskustellessa Fridrikssonin
+kanssa, johon minä suuresti miellyin, ja sitten seurasi jotenkin
+rauhaton uni, ainakin minun osaltani.
+
+Kello viisi aamulla heräsin neljän hevosen hirnumiseen, jotka
+tepastelivat ulkona ikkunani edessä. Pukeuduin pian ja menin kadulle,
+jossa Hannu paraikaa asetteli viimeisiä tavaroitamme hevosten
+selkään, niin sanoakseni liikkumatta, vaikka hän toimitti tehtävänsä
+erittäin taitavasti. Setäni piti enemmän melua kuin teki hyötyä, eikä
+matkaopas näyttänyt pitävän lukua hänen määräyksistänsä.
+
+Kello kuusi oli kaikki valmiina, ja Fridriksson paiskasi meille kättä
+jäähyväisiksi. Setäni kiitti häntä sangen sydämellisesti islannin
+kielellä hänen erinomaisesta vieraanvaraisuudestansa. Mitä minuun
+tulee, niin lausuin parhaalla latinallani sydämelliset jäähyväiset,
+jonka jälkeen nousimme satulaan ja Fridriksson lausui viimeisenä
+jäähyväistervehdyksenään seuraavan värssyn, jonka Vergilius näyttää
+kirjoittaneen meille matkustajille, jotka emme tunteneet tietämme:
+
+    _Et, qvamcumque viam dederit fortuna, seqvamur_.[32]
+
+
+
+
+XII
+
+
+Lähdimme matkaan pilvisellä, mutta tasaisella säällä, jolloin ei
+tarvinnut pelätä liiallista kuumuutta eikä sadetta, -- oikein
+matkustajain ilmalla.
+
+Se huvi, että sain ratsain kulkea tuntemattoman maan halki, sai
+minut leppymään. Olinpa suorastaan innostunut, mielessäni liikkui
+kaikenlaisia toivomuksia, ja aloin jo tyytyä kohtalooni.
+
+Mikäpä minulla muuten olikaan hätänä? arvelin. Matkustaa varsin
+kummallisessa maassa! Nousta merkilliselle vuorelle! Pahimmassa
+tapauksessa laskeutua sammuneeseen aukkoon! Onhan aivan selvä asia,
+ettei tuokaan Saknussemm ole mitään sen enempää tehnyt. Mitä tulee
+siihen, että löytyisi joku käytävä, joka veisi maan keskipisteeseen,
+niin sehän on pelkkää luuloa, selvä mahdottomuus! Ottakaamme siis
+tinkimättä vastaan se huvi, mitä tästä matkasta voi olla.
+
+Tuskin olin lopettanut nämä mietteeni, kun jo olimme jättäneet
+Reykjavikin taaksemme.
+
+Hannu kulki nopein askelin matkueen etupäässä. Molemmat kuormahevoset
+seurasivat hänen jäljessänsä hänen tarvitsematta ohjata niitä. Sitten
+tulimme setä ja minä, suoraan sanoen varsin komean näköisinä pienten,
+mutta väkevien hevostemme selässä.
+
+Islanti on Euroopan suurimpia saaria, 1,400 neliöpenikulmaa laaja ja
+asukkaita 60 tuhatta. Maantieteen tutkijat ovat jakaneet sen neljään
+piirikuntaan; me matkustimme viistoon sen piirikunnan halki, jonka
+nimenä on lounainen neljännes, "Sudvester Fjordùngr".
+
+Hannu oli Reykjavikistä lähdettyämme melkein lakkaamatta seurannut
+meren rantaa. Me sivuutimme laihoja laitumia, jotka töin tuskin
+pääsivät muuttumaan viheriäisiksi, keltainen väri kun oli niissä
+vallitseva. Mahdottoman suurien trakyti-röykkiöiden[33] punertavat
+huiput näyttivät poikki katkenneilta taivaan rannan itäisissä
+sumupilvissä; muutamia lumipälviä loisti siellä täällä kaukaisten
+kukkuloiden rinteillä; toiset jyrkemmiksi muodostuneet huiput
+pistivät harmaiden pilvien läpi ja kohosivat uudelleen noiden
+häilyvien sumujen yläpuolella ikäänkuin taivaan laelle hajonneet
+salakarit.
+
+Usein nämä äkkijyrkät kukkulajonot muodostivat mereen niemen ja
+tunkeusivat laitumillekin, mutta aina oli jäljellä kylliksi tilaa
+matkustaa. Muutoin valitsivat hevosemmekin vaistomaisesti mukavimmat
+paikat hiljentämättä kulkuansa. Sedälläni ei ollut edes sitä
+lohdutusta, että olisi saanut karjuen tahi ruoskallansa kiirehtiä
+hevostansa, sillä hänelle ei ollut aikaa kiivailla. En voinut
+pidättää hymyäni, kun näin hänet, suurikokoisen miehen, pienen
+hevosen selässä; hänen pitkät säärensä ylettyivät melkein maahan,
+joten hän muistutti kuusijalkaista kentauria.
+
+-- Oivallinen eläin! Oikein kelpo eläin! hän ylisti.
+
+-- Tiedätkös Akseli, ettei ole eläintä, joka älykkäisyydessä
+voittaisi islantilaisen hevosen. Lumituiskut, myrskyt, kelvottomat
+tiet, kalliot, jäätiköt, ei mikään estä sitä. Se on rohkea, malttava
+ja vakava. Se ei koskaan astu harha-askelta eikä tee vastarintaa!
+Jos on mentävä virran tahi vuonon poikki, ja sellainen vielä tulee
+eteemme, niin saat nähdä, että se arvelematta heittäytyy veteen kuin
+vesieläin ja ui toiselle rannalle! Mutta älkäämme sitä ahdistako,
+vaan antakaamme sen pitää tapansa, niin pääsemme etenemään kolme
+penikulmaa päivässä.
+
+-- Niin, kyllä kai me epäilemättä kuljemme sen matkan, vastasin minä,
+mutta entäs oppaamme?
+
+-- Hänestä ei ole huolta. Nämä ihmiset kävelevät kuin huomaamattansa,
+ja me kuljemme niin hitaasti, ettei hänen pitäisi väsyä. Sitäpaitsi
+jos tarvitaan, annan hänelle hevoseni, sillä pian saisin sääriini
+suonenvedon, jollen olisi liikkeessä. Käsieni laita on vallan hyvin,
+mutta pitäähän sääriänsäkin muistaa.
+
+Sillä välin kuljimme rivakasti eteenpäin. Maa oli melkein autio:
+siellä täällä näkyi yksinäinen puusta, turpeista ja laavankappaleista
+rakennettu talo, tuollainen yksinäinen boër,[34] ikäänkuin
+kerjäläinen mutkaisen tien varrella. Nämä rappiolle joutuneet
+mökit näyttivät rukoilevan ohitse kulkevien armeliaisuutta, ja
+vähemmästäkin syystä olisi niille antanut almun. Teitä ei tässä
+maassa ollut ollenkaan, ei edes polkujakaan, ja kasvillisuus, niin
+kitukasvuista kuin se olikin, oli kuitenkin hävittänyt nekin jäljet,
+joita joku yksinäinen kulkija oli tehnyt.
+
+Ja kuitenkin luettiin tämä osa maakunnasta, joka oli pääkaupungin
+ääressä, Islannin viljeltyjen ja asuttujen seutujen joukkoon.
+Minkähänlaisia lienevät sitten muut seudut olleetkaan, koska siis
+olivat vieläkin autiompia kuin tämä erämaa? Kuljettuamme puoli
+penikulmaa emme vielä olleet nähneet ainoatakaan maamiestä mökkinsä
+ovella, emme yhtään villiä paimenta kaitsemassa laumaansa, vaan
+ainoastaan joitakuita oman onnensa nojaan jätetyitä lehmiä ja
+lampaita. Mimmoisia mahtoivat olla saaren muut seudut, joita
+maanjäristykset olivat raadelleet ja mullistaneet?
+
+Myöhemmin jouduimme näkemään sellaisiakin seutuja, mutta
+katsahtaessani Olsenin karttaan huomasin, että näitä seutuja
+karteltiin siten, että kuljettiin pitkin meren lahdekasta rantaa.
+Sisällisen tulen suuri voima on vaikuttanut pääasiallisesti
+saaren keskustassa, jossa vaakasuorasti päällekkäin kasautuneet
+kalliokerrokset, joita skandinaavien kielellä sanotaan "portaiksi",
+"trappor" -- röykkiöisiä vuorijonoja, purkautunutta basaltti-ainetta,
+karstakiveä, kaikenlaisia sisäisen tulen tekemiä sekoituksia,
+sulan laava-aineen ja porfyyrin tulvia -- muodostavat erikoisen
+synkeännäköisen seudun. En silloin aavistanutkaan, minkälainen
+näköala meillä olisi Sneffelsin niemeltä, jossa kaikki hurjan luonnon
+hävitykset esiintyvät hirvittävänä sekasortona.
+
+Kahden tunnin kuluttua lähdöstämme Reykjavikistä tulimme
+Gufunaes-nimiseen kylään, jota nimitetään "aoalkirkja'ksi" eli
+pääkirkoksi; siitä ei ole mitään erinomaista mainittavaa. Siinä oli
+ainoastaan jokunen mökki, tuskin kylliksi edes saksalaisen talonpojan
+kartanoksi.
+
+Siellä Hannu pysähtyi puolen tunnin ajaksi ja otti osaa
+yksinkertaiseen aamiaiseemme, vastaten "niin" tahi "ei", kun setäni
+kyseli tiestä, ja kun hän kysyi missä Hannu aikoi viettää yönsä, tämä
+vastasi yhdellä ainoalla sanalla:
+
+-- Gardar.
+
+Katsoin karttaan nähdäkseni, missä tuo Gardar oli, ja huomasin
+sennimellisen kauppalan Valasvuonon[35] rannalla, neljän penikulman
+päässä Reykjavikistä. Näytin paikan sedälleni.
+
+-- Neljä penikulmaa vain! sanoi hän. Neljä penikulmaa
+kahdestakolmatta! Sehän on pieni kävelymatka.
+
+Hän tahtoi huomauttaa oppaallemme, mutta tämä ei vastannut, vaan meni
+paikallensa hevosten edelle ja jatkoi kulkua.
+
+Kolme tuntia myöhemmin, kun olimme levähtämättä tallanneet laitumien
+laihaa ruohoa, piti meidän kiertää Kollavuono, sillä tämä kävi sekä
+nopeammin että helpommin kuin matka suoraan lahden poikki. Pian
+tulimme erääseen "pingstoer'iin" eli kunnallistuomioistuinpaikkaan,
+nimeltä Ejulberg, jossa kello olisi lyönyt kaksitoista,
+jos islantilaiset kirkot olisivat olleet kylliksi rikkaita
+kustantaaksensa itselleen tornikellot; mutta tässä suhteessa ne ovat
+seurakuntalaistensa kaltaisia, joilla ei myöskään ole kelloja ja
+jotka tulevat toimeen ilman niitä.
+
+Siellä saivat hevoset levätä; sitten kuljimme kapeata
+rantakaistaletta myöten meren ja kukkulajonon välillä; lepäämättä
+hevosemme toivat meidät Brantarin "aoalkirkjan" luo ja sieltä
+penikulman matkan "Saurböerin annexiaan" eli apukirkolle Valasvuonon
+etelärannalle.
+
+Kello oli silloin neljä i.p., ja olimme kulkeneet neljä
+penikulmaa.[36]
+
+Vuono oli tällä kohdalla ainakin puolen penikulman levyinen, ja
+aallot murtuivat pauhaten teräviä kallioita vastaan; lahti levisi
+kalliomuurien välillä, jotka muodostivat jonkinlaisen 3,000 jalkaa
+korkean luisun; tämän erikoisuutena oli tumma väri, joka erotti
+toisistaan punertavat karstakivikerrokset. Vaikka hevosemme olisivat
+olleet kuinka viisaat hyvänsä, en olisi ennustanut hyvää yrityksestä
+koettaa mennä nelijalkaisen eläimen selässä suuren merenlahden yli.
+
+Jos ne vain ovat älykkäitä, niin ne eivät yritäkään veteen menoa.
+Kaikessa tapauksessa minä koetan olla älykäs niidenkin puolesta.
+
+Mutta setäni ei olisi tahtonut odottaa, vaan kannusti hevostansa
+veteen. Se meni niin pitkälle, että laineet kastelivat sen kavioita,
+ja seisahtui. Setäni piti oman päänsä ja pakotti sitä eteenpäin.
+Hevonen taas teki vastarintaa ja pudisti vain päätään. Sitten
+seurasi kirouksia ja piiskan lyöntejä, mutta hevonen ponnisteli
+viimeiseen asti ajajaansa vastaan; se potki taaksepäin ja tahtoi
+heittää maahan ratsastajansa. Viimein se notkisti polvensa, vetäytyi
+pois professorin jalkojen välistä ja jätti hänet seisomaan rannalle
+kahdelle kivelle samaan asentoon kuin muinoin Rhodos-saaren
+jättiläiskuvapatsas.
+
+-- Kirottu hevonen! huusi ratsastaja, joka oli yhtäkkiä muuttunut
+jalkamieheksi, ja häpesi kuin jalkaväkeen siirretty ratsuväen upseeri.
+
+-- Lautta! sanoi opas koskettaen hänen olkapäätänsä.
+
+-- Mitä? Lauttako?
+
+-- Tuolla, vastasi Hannu osoittaen venhettä.
+
+-- Niin, virkoin minä, se on lautta.
+
+-- Se on toinen asia! Eteenpäin siis!
+
+-- Nousuvesi, sanoi taas opas.
+
+-- Mitä hän sanoo?
+
+-- Hän sanoo, että täällä on luode ja vuoksi, vastasi setäni,
+tulkiten minulle tanskalaisen lauseen.
+
+-- Epäilemättä meidän pitää odottaa nousuvettä?
+
+-- Odottaako? kysyi setäni.
+
+-- Niin, vastasi Hannu.
+
+Setäni polki jalkaa suutuksissansa; sillä aikaa kulkivat hevoset
+lauttaa kohti.
+
+Käsitin vallan hyvin, että oli välttämätöntä odottaa määrähetkeä,
+jolloin vesi saavutettuansa suurimman korkeutensa, on hiljaa.
+Silloin on merenvirta asemillansa, eikä lautta ole vaarassa lähteä
+ajelehtimaan, ei lähden pohjaan eikä aavalle merelle.
+
+Tämä sovelias hetki ei tullut ennenkuin kello kuusi illalla; setäni,
+minä, opastajamme, kaksi lautturia ja neljä hevostamme saimme
+sovittautua jokseenkin heikkoon venheeseen. Minä olin tottunut
+Elbevirran höyrylauttoihin, joten tämä oli mielestäni surkea
+kulkuneuvo. Enemmän kuin tunnin aika kului yli menemiseen, mutta
+vihdoinkin päättyi matka ilman mitään tapaturmaa.
+
+Puolta tuntia myöhemmin saavuimme Gardarin "aoalkirkjalle".
+
+
+
+
+XIII
+
+
+Oli yö, mutta kuudennenkymmenennenviidennen leveysasteen kohdalla
+ei sovi ihmetellä yön kirkkautta, sillä Islannissa ei aurinko laske
+ollenkaan kesä- ja heinäkuussa.
+
+Ilma oli kuitenkin jotenkin kolkko. Minun oli kylmä, ja olin hyvin
+nälissäni; tervehdin siis ilolla "boëria", joka vieraanvaraisesti
+avautui ottamaan meitä vastaan.
+
+Se oli talonpoikaistupa, mutta kuitenkin vieraannvaraisuudessa
+kuninkaallisen palatsin vertainen. Tullessamme sisään, ojensi isäntä
+meille kätensä ja antoi pitemmittä mutkitta meille merkin seurata
+häntä.
+
+Tietysti seurasimme häntä, sillä olisipa ollut mahdotonta kulkea
+hänen rinnallansa. Pitkä, pimeä ja ahdas käytävä vei asumukseen, joka
+oli rakennettu kömpelöistä nelikulmaisiksi veistetyistä hirsistä.
+Erityisiä huoneita oli luvultansa neljä, nimittäin keittohuone,
+kutomahuone, "badstofan" eli perheen sauna sekä paras kaikista,
+vierashuone. Setäni, jonka vartaloa ei liene otettu lukuun huoneita
+rakennettaessa, ei voinut olla lyömättä päätänsä kattoon kolmea
+neljää kertaa.
+
+Meidät vietiin huoneeseemme, jonkinlaiseen suureen saliin, jonka
+permanto oli tehty tasaiseksi tallatusta savesta, ja joka sai valonsa
+yhdestä ikkunasta; ikkunaruudut oli tehty huonosti läpikuultavasta
+lampaan rakosta. Sänkyvaatteiden sijasta oli kuivia heiniä puisien
+kaiteiden välissä, jotka olivat punaisiksi maalatut ja koristetun
+islantilaisilla muistolauseilla. En odottanutkaan sellaista
+mukavuutta; mutta koko huoneessa vallitsi kuivattujen heinien,
+liotetun lihan ja piimämaidon haju, joka vaivasi hajuaistimiani.
+
+Niin pian kuin olimme riisuneet päältämme matkapukumme, kuului
+isännän ääni kutsuvan meitä keittohuoneeseen, ainoaan suojaan, jossa
+kovimmallakaan pakkasella pidettiin tulta.
+
+Setäni kiiruhti tottelemaan ystävällistä kutsua ja minä seurasin
+häntä.
+
+Keittohuoneen liesi oli ikivanhaa mallia; huoneen keskellä oli kivi,
+joka toimitti tulisijan virkaa, ja katossa oli aukko, josta savu meni
+ulos. Tätä huonetta käytettiin myöskin ruokailuhuoneena.
+
+Sisään astuessamme isäntä tervehti meitä sanalla "saellvertu", joka
+merkitsee "olkaa onnelliset", ikäänkuin hän ei olisi ennen nähnyt
+meitä, ja suuteli meitä poskelle. Hänen vaimonsa lausui saman sanan
+ja teki samat temput, jonka jälkeen molemmat aviopuolisot panivat
+oikean kätensä rinnallensa ja kumarsivat syvään.
+
+Tässä tahdon heti mainita, että tämä islantilainen nainen oli
+yhdeksäntoista lapsen äiti, jotka kaikki, suuret ja pienet, ryömivät
+sekaisin keskellä niitä savupilviä, jotka tuprusivat tulisijalta ja
+täyttivät huoneen. Tuon tuostakin huomasin, miten heidän pienet,
+vaaleaveriset, vähän surumielisen näköiset kasvonsa pistivät esiin
+savusta; heitä olisi voinut luulla huonosti pestyksi enkeliparveksi.
+
+Setäni ja minä kohtelimme heitä kaikkia sangen ystävällisesti, ja
+kohta oli meillä kolme neljä näitä veitikoita hartioillamme, yhtä
+monta polvillamme ja loput jalkojemme välissä. Ne, jotka taisivat
+puhua, sanoivat kukin "saellvertu" kaikissa eri äänilajeissa, ja ne,
+jotka eivät osanneet vielä puhua, huusivat sitä kovemmin.
+
+Tämä melu lakkasi, kun ilmoitettiin aterian olevan valmiin. Samassa
+tuli linnustajakin sisään; hän oli vienyt hevoset syömään, se on,
+hän oli säästäväisesti kyllä laskenut ne irti kedolle. Eläinraukat
+tyytyivät syömään niukkaa sammalta kallioilta ja huonosti ravitsevaa
+meriajokasta, tullaksensa seuraavana aamuna itsestänsä jatkamaan
+edellisen päivän työtä.
+
+"Saellvertu" sanoi Hannu, minkä jälkeen hän rauhallisesti suuteli
+isäntää, emäntää ja heidän yhdeksäätoista lastansa, panematta
+suukkoselle enempää painoa kuin toisellekaan.
+
+Kun nämä temput oli tehty, istuttiin ruoalle; meitä oli neljäkolmatta
+henkeä, ja olimme siis toinen toisemme tiellä. Onnellisimmalla oli
+vain yksi lapsi kummallakin polvella.
+
+Kumminkin tuli hiljaisuus tähän vähäiseen piiriin, kun keitto tuotiin
+näkyviin, ja äänettömyys, joka on synnynnäinen hyve islantilaisissa
+poikanulikoissakin, pääsi vallalle. Isäntä jakeli meille Islannin
+jäkälästä keitettyä keittoa, joka ei ollut kovin vastenmielistä,
+ja sen jälkeen suunnattoman annoksen kuivaa kalaa, joka uiskenteli
+parinkymmenen vuoden vanhassa eltaantuneessa voissa, jota
+islantilaisten herkkusuiden käsitteiden mukaan pidetään parempana
+kuin tuoretta voita. Sen lisäksi oli "skyr" nimistä ruokalajia,
+jonkinlaista juustomaitoa, johon oli sekoitettu kuivattua leipää
+ja katajanmarjamehua, sekä viimeiseksi juomaa, joka oli tehty
+sekoittamalla maitoa, maidon heraa ja vettä, ja jota siinä maassa
+nimitettiin "blanda'ksi". Oliko tämmöinen kummallinen ruoka hyvää vai
+ei, sitä en taida sanoa. Minulla oli nälkä, ja jälkiruoaksi nielaisin
+koko kupillisen sakeata tattarivelliä.
+
+Aterian loputtua lapset hajaantuivat; vanhemmat heistä asettuivat
+tulisijan ympärille, jossa oli palamassa turvetta, kanervia, lehmän
+lantaa ja kuivattuja kalan luita. Tästä saatuansa kipenen lämmintä
+menivät eri seurueet itsekukin huoneisiinsa. Emäntä tarjoutui maan
+tavan mukaan vetämään jaloistamme sukkiamme ja housujamme; mutta kun
+kohteliaimmalla tavalla olimme sen kieltäneet, luopui hän yrityksestä
+ja niin sain viimeinkin käydä pehkuvuoteeseeni.
+
+Kello viisi seuraavana aamuna sanoimme jäähyväiset tälle
+islantilaiselle talonpojalle; töin tuskin sai setäni hänet
+vastaanottamaan sopivan maksun, ja Hannu antoi lähtömerkin.
+
+Sata askelta Gardarista alkoi seutu muuttua toisenlaiseksi; se oli
+soista ja vähemmän sopivaa matkallemme. Oikealla puolella jatkui
+vuorijono yhä ikäänkuin jonakin luonnollisena varustusrivinä, jonka
+ulkopuolista rinnettä me kuljimme; usein tapasimme puroja, joiden
+poikki meidän täytyi kahlata tavaroitamme kastelematta.
+
+Maisema tuli yhä jylhemmäksi; joskus näkyi ihmishaamu pakenevan kauas
+pois, ja kun tien mutka sattumalta saattoi meidät tällaisen oudon
+aaveen läheisyyteen, niin tunsin heti ilkeätä inhoa nähdessäni hänen
+turvonneen hiuksettoman päänsä ja hänen ruumiinsa kiiltävän nahkan ja
+inhoittavat haavat, joita kehnot vaaterepaleet eivät voineet peittää.
+
+Tuo onneton olento ei tullut ojentamaan rumaa kättänsä; päinvastoin
+hän pakeni, mutta ei kuitenkaan niin pian, ettei Hannu olisi ehtinyt
+tervehtiä häntä tavallisella "saellvertu"-sanallansa.
+
+-- Spitaalinen, sanoi hän.
+
+-- Spitaalinen! kertasi setäni.
+
+Tämä ainoa sana inhoitti. Ilkeä spitaalitauti on jotenkin yleinen
+Islannissa; se ei ole tarttuvainen, mutta on perinnöllinen, jonka
+vuoksi nuo onnettomat eivät saa mennä naimisiinkaan.
+
+Nämä ilmiöt eivät erikoisemmin elähdyttäneet seutua, joka muutenkin
+kävi yhä kolkommaksi. Viimeiset heinänkorret olivat jalkojemme
+alta kadonneet; ei näkynyt ainoatakaan puuta, paitsi joitakuita
+pensaantapaisia vaivaiskoivuja; ei muita eläimiä kuin jokin hevonen,
+jonka omistaja ei jaksanut elättää sitä, ja joka itseksensä jätettynä
+harhaili autioilla kedoilla. Joskus liiteli haukka harmaissa pilvissä
+ja pakeni nopeasti etelään päin; tätä tylyä luontoa katsellessani
+tulin alakuloiseksi ja ajattelin syntymämaatani.
+
+Kohta sen jälkeen piti meidän kulkea useampien vähäisten vuorten
+yli ja viimein todellisen meren lahden poikki; vesi oli silloin
+tyyni, joten matka edistyi nopeasti, ja niin saavuimme pian
+Alftanaes-nimiseen kylään, penikulman päässä eteenpäin.
+
+Kahlattuamme kahden virran, Alfan ja Hetan, poikki, joissa oli paljon
+lohia ja haukia, täytyi meidän jäädä yöksi autioon mökkiin, joka
+oli kaikkien skandinavialaisten mytologiassa mainittujen tonttujen
+asunto. Varmaankin oli pakkasen haltia asettunut asumaan sinne ja
+piti ilveitänsä koko yön.
+
+Seuraava päivä ei ollut merkillinen minkään erityisen tapauksen
+vuoksi. Aina vain samaa suoperäistä maata, sama yksitoikkoisuus, sama
+surullinen näköala. Illalla olimme kulkeneet matkastamme puolet ja
+lepäsimme Krösolbtin "annexian" luona.
+
+Kesäkuun 19 päivänä kuljimme penikulman verran laava-aineen
+muodostamaa maanpintaa, jota maan kielellä nimitetään "hraun'iksi";
+halkeamat sen pinnalla olivat joskus ikäänkuin viivoittimella
+vedetyt, toisen kerran taas kuin sekaisin sotketut köydet; mahdoton
+laavatulva oli valunut pitkin läheisien vuorien rinteitä; ne olivat
+sammuneita tulivuoria, mutta nämä jäännökset kyllä todistivat niiden
+entistä rajua väkivaltaisuutta. Siellä täällä näkyi usvapilvi
+nousevan kuumasta lähteestä.
+
+Meillä ei ollut aikaa tutkia näitä ilmiöitä, sillä meidän piti
+kiiruhtaa eteenpäin. Kohta oli taaskin maa hevostemme jalkojen alla
+suoperäistä, ja joskus tapasimme järven. Matkamme kulki nyt itään,
+sillä olimme tosiaan nyt kulkeneet suuren Faxa-vuonon ympäri, ja
+Sneffelsin valkoinen kaksoishuippu kohosi noin viiden penikulman
+päässä pilviä kohti.
+
+Hevoset kävelivät nopeasti, eikä maan epätasaisuus niitä estänyt.
+Minua alkoi jo hyvin väsyttää, mutta setäni pysyi yhtä rivakkana
+ja suorana kuin ensimmäisenäkin päivänä, enkä minä voinut olla
+ihmettelemättä sekä häntä että opastamme, joka piti tätä matkaa vain
+vähäisenä huvikävelynä.
+
+Lauantaina kesäk. 20 p:nä kello 6 i.p. saavuimme Budir-nimiseen
+kauppalaan meren rannalla; opas tahtoi sovittua palkkaansa, ja
+setä maksoi sen hänelle. Hannun oma perhe, se on hänen setänsä
+ja orpanansa, osoitti meille vieraanvaraisuuttansa; meidät
+vastaanotettiin hyvin, ja käyttämättä väärin näiden rehellisten
+ihmisten hyväntahtoisuutta olisin mielelläni virvoittanut itseäni
+heidän luonansa matkan vaivoista. Mutta setäni, joka ei tarvinnut
+lepoa, ei ymmärtänyt asiaa samalla tavalla, ja seuraavana aamuna piti
+meidän siis taas nousta kelpo hevostemme selkään.
+
+Maassa oli merkkejä vuoren läheisyydestä, ja siellä täällä pisti
+harmaa kivi ylös maanpinnasta kuin vanhan tammen juuri. Kiersimme
+suuren, loivarinteisen tulivuoren juuritse. Professori ei siirtänyt
+siitä katsettansa; hän viittaili ja näytti kohtelevan sitä kuin
+uhalla, sanoen: Kas tuossa on se jättiläinen, jonka minä aion
+voittaa! Kuljettuansa neljä tuntia seisattuivat hevoset viimein
+itsestänsä Stapin pappilassa.
+
+
+
+
+XIV
+
+
+Stapi on kauppala, jossa on noin 30 pelkästä laava-aineesta
+rakennettua mökkiä. Se on vähäisen vuono rannalla, jota ympäröivät
+kummalliset basalttimuurit. Basaltti on, kuten tiedetään, ruskahtavaa
+tuliperäiskivilajia, joka lohkeilee ihmeteltävän säännöllisiin
+pylväisiin. Luonto on tässä työskennellyt mittausopillisesti, tehnyt
+työtä ihmisten tavalla, ikäänkuin se olisi käyttänyt kulmamittaa,
+kompassia ja luotilautaa. Vaikka se muuten näyttää taitoansa suurissa
+ainejoukoissa, jotka ovat hajallaan siellä täällä ilman järjestystä,
+tuskin aloitettuina keiloina, keskentekoisina pyramiideinä ja
+säännöttöminä viivoina, niin se tässä on tahtonut antaa esimerkin
+täydellisestä järjestyksestä ja on paljoa aikaisemmin kuin vanhanajan
+rakennusmestarit muodostanut oikein vakavan rakennuskaavan, jota ei
+Babylonin loisto eivätkä Kreikanmaan ihmetyöt ikänä ole voittaneet.
+
+Tosin olin kuullut puhuttavan Islannissa olevasta jättiläiskäytävästä
+ja Hebridien saariston Fingalin luolasta, mutta basalttirakennusta en
+vielä ollut omin silmin nähnyt.
+
+Stapin luona tämä ilmiö näkyi koko kauneudessansa. Vuonon
+samoinkuin koko niemimaan rannat ovat täynnä pitkiä riviä pystyjä,
+kolmenkymmenen jalan korkuisia patsaita, joilla on suhdallinen
+koko, ja jotka kannattavat leveätä listaa; tämä on muodostunut
+vaakasuorista patsaista, joiden päät ulottuvat ulommaksi kuin
+kannatuspatsaat muodostaen holvin meren yli. Määrättyjen välimatkojen
+päässä tämän luonnollisen katoksen alla voi huomata ihmeteltävällä
+tavalla muodostuneita suippokaarisia aukkoja, joiden läpi
+meren aallot pauhaten syöksevät. Muutamat meren irti tempaamat
+basalttipylväät ovat maassa pitkällänsä aivankuin jonkin muinaisajan
+temppelin jäännökset; ne ovat iäisesti nuoria raunioita, jotka ovat
+vahingoittumatta kestäneet vuosisatoja.
+
+Sellainen oli viimeinen maanpäällinen pysähdyspaikkamme, johon Hannu
+tunnontarkasti oli opastanut meidät, ja minä tunsin itseni vähän
+levollisemmaksi ajatellessani, että hän seuraisi meitä etemmäksikin.
+
+Tullessamme pastorin asunnolle, joka oli köyhä mökki eikä vähääkään
+kauniimpi tahi mukavampi kuin naapurienkaan, näin miehen vasara
+kädessä ja nahkainen esiliina vyöllä hevosta kengittämässä.
+
+-- "Saelvertu", linnustaja sanoi hänelle.
+
+-- Hyvää päivää, vastasi hevosen kengittäjä selvällä tanskan kielellä.
+
+-- Kirkkoherra, sanoi Hannu kääntyen setään päin.
+
+-- Näyttääpä siltä, Akseli, kuin tämä kelpo mies olis todellakin
+kirkkoherra, sanoi setäni, tulkiten tuon sanan minulle.
+
+Sillävälin opas ilmoitti kirkkoherralle, missä tarkoituksessa olimme
+tulleet, jonka jälkeen tämä jätti työnsä kesken ja päästi omituisen
+huudon, jolla hevoskauppiaat kutsuvat hevosiaan; heti tuli kookas
+naisihminen ulos mökistä. Jos hän ei ollut kuutta jalkaa pitkä, niin
+ei ainakaan paljoa puuttunut. Jopa pelkäsin, että hän antaisi meille
+matkustavaisille tuon islantilaisen suutelon; siitä ei kuitenkaan
+tullut mitään, osoittipa hän vielä suurta vastahakoisuutta ollenkaan
+pyytää meitä sisään.
+
+Vierashuone, joka oli ahdas, siivoton ja terveydelle vahingollinen,
+näytti minusta olevan huonoin huone koko pappilassa, mutta täytyihän
+siihen tyytyä. Kirkkoherra ei näyttänyt suosivan vanhanaikaista
+vieraanvaraisuutta. Ennen päivän loppua näin, että hän oli joko
+seppä, kalastaja, metsästäjä tahi puuseppä, mutta ei mikään Herran
+palvelija. Olimmehan tosin keskellä viikkoa, ja ehkäpä hän teki
+parannuksen sunnuntaiksi.
+
+En tahdo sanoa mitään pahaa näistä pappiparoista, jotka, kun kaikki
+asianhaarat punnitaan, ovat peräti köyhiä; he saavat Tanskan
+hallitukselta naurettavan vähän palkkaa ja seurakunnaltansa neljännen
+osan kymmenyksistä, summan, joka ei nouse seitsemäänkymmeneen
+taaleriin. Siitä seuraa, että he ovat pakotetut tekemään työtä
+voidaksensa elää, ja kalastaessansa, metsästäessänsä ja hevosia
+kengittäessänsä he viimein tottuvat metsästäjäin, kalastajain ja
+muiden sivistymättömien ihmisten tavoille. Illalla huomasin vielä,
+ettei isäntämme hyviin tapoihin kuulunut raittiuskaan.
+
+Setäni huomasi pian, kenen kanssa hän oli tekemisissä, että hän
+oli tavannut hyvän, kelvollisen, oppineen miehen asemasta typerän
+ja oppimattoman talonpojan; sentähden hän päätti niin pian kuin
+mahdollista aloittaa suuren tutkimusmatkansa ja jättää pappilan,
+joka oli kaikkea muuta kuin vieraanvarainen. Hän ei pitänyt lukua
+vaivoistani, vaan päätti viettää muutamia päiviä vuoristossa.
+
+Matkavalmistukset alotettiin siis jo seuraavana aamuna. Hannu otti
+kolme islantilaista palvelukseemme kuljettamaan tavaroitamme hevosien
+asemasta; mutta kun olimme tulleet aukon pohjalle, piti näiden maan
+asukasten kääntyä takaisin ja jättää meidät itseksemme. Tästä asiasta
+sovittiin täydellisesti.
+
+Tässä tilaisuudessa täytyi setäni ilmoittaa linnustajalle, että hänen
+aikomuksensa oli tutkia tulivuorta sen syvimpiin uumeniin saakka.
+
+Hannu vain nyökkäsi päätänsä. Hänestä oli samantekevää,
+matkustettiinko saaren pintaa vai sen sisään. Matkan tapaukset
+olivat saattaneet minut senverran hajamieliseksi, että olin jossakin
+määrin unhottanut tulevaisuuden, mutta nyt tunsin itseni kovasti
+liikutetuksi. Mitä minun piti tekemän? Jos olisin koettanut vastustaa
+professori Lidenbrockia, niin se olisi saanut epäkuntoon lujemmatkin
+hermot, kuin minun ovat.
+
+-- Annapas olla, tuumasin, meillä on siis aikonut nousta Sneffelsin
+huipulle. No hyvä! Me käymme sen aukossakin. Olkoon menneeksi! Senhän
+ovat muutkin tehneet joutumatta sentähden kuoleman omiksi. Mutta
+siinä ei ole kaikki. Jos sieltä löytyisi tie maan keskipisteeseen,
+jos tuo kirottu Saknussemm on puhunut totta niin eksymme tulivuoren
+maanalaisiin käytäviin. Eikä mikään todista, että Sneffels on
+sammunut! Kuka todistaa, ettei se vieläkin voisi purkautua! Jos tämä
+hirviö vuodesta 1229 saakka on ollut nukuksissa, niin tokkohan siitä
+seuraa, ettei se enää pääse valveille? Ja jos se herää, niin mikä
+meidät perii?
+
+Tässä oli jotakin miettimistä, ja minä kyllä mietin. En voinut
+nukkua uneksimatta tulivuoren purkauksesta; sanalla sanoen: minusta
+oli varsin vastenmielistä muuttua palaneeksi kuonaksi. -- Viimein
+kärsivällisyyteni loppui, ja päätin esittää sedälleni tämän
+kysymyksen niin kekseliäästi kuin mahdollista, jonkin täydellisesti
+mahdottoman otaksumisen muodossa.
+
+Menin hänen luoksensa, ilmaisin hänelle pelkoni, ja siirryin sitten
+vähän kauemmaksi antaakseni hänen purkaa mieltään.
+
+-- Kyllä minä olen ajatellut sitä, vastasi hän vain.
+
+Mitähän nämä sanat merkitsivät? Olikohan hän todellakin valmis
+kuulemaan järjen ääntä? Aikoiko hän lykätä tuumansa toistaiseksi?
+Sitä tuskin saatoin toivoakaan.
+
+Jonkin silmänräpäyksen äänettömyyden jälkeen, jota minä en rohjennut
+kysymyksillä keskeyttää, hän taas sanoi:
+
+-- Olen ajatellut sitä. Tultuamme Stapiin olen miettinyt tuota
+tärkeätä kysymystä, jonka lausuit, sillä emme saa toimia
+ymmärtämättömästi.
+
+-- Emme saakaan, vastasin painokkaasti.
+
+-- Sneffels on ollut kuusisataa vuotta äänetönnä, mutta se voi taas
+kohottaa äänensä. Purkauksien edellä havaitaan aina hyvin tunnetut
+ilmiöt; sentähden olen kysellyt saaren asukkailta asiaa, olen
+tutkinut maata ja voin vakuuttaa sinulle, Akseli, ettei purkausta
+tapahdu.
+
+Hämmästyin niin tästä vakuutuksesta, etten osannut vastata sanaakaan.
+
+-- Epäiletkö sanojani? kysyi setäni. No hyvä, seuraa minua.
+
+Tottelin koneellisesti. Professori lähti ulos ja kulki suoraa tietä
+pitkin basalttimuurin aukeamaa kedolle, jos siksi voisi nimittää
+mahdottoman suurta joukkoa tulivuoren syöksemiä aineita. Maa oli
+ikäänkuin muserrettu, kun siihen oli satanut äärettömiä porras-,
+basaltti- ja graniitti-kiviä sekä muitakin tulen vaikutuksesta
+syntyneitä kivilajeja.
+
+Sieltä täältä nousi usvapyörteitä ylös ilmaan. Nämä valkoiset kaasut,
+islannin kielellä "reykir", tulivat kuumista lähteistä ja todistivat
+voimakkuudellansa maan suurta tuliperäisyyttä, joten pelkoni näytti
+oikeutetulta; sentähden hämmästyin, kun setäni sanoi:
+
+-- Näethän, Akseli, nämä savupyörteet? Ne juuri todistavat, ettei
+tarvitse pelätä tulivuoren raivoa.
+
+-- Ohoh! huudahdin minä.
+
+-- Kuule nyt tarkasti, virkkoi professori taas; kun purkaus lähestyy,
+tulevat nämä savupyörteet toista vertaa kiivaammiksi, mutta häviävät
+kokonansa purkauksen aikana, sillä nämä kimmoavaiset kaasut, joilla
+silloin ei ole kylliksi voimaa, kulkevat vuoren aukon kautta, sen
+sijaan että tunkisivat maankuoren halkeamien läpi. Jos siis nämä
+höyryt pysyvät tällaisina, eivätkä paisu voimallisemmiksi, ja jos sen
+lisäksi ajattelet, ettei tule tuulia ja sadetta tyynen sään sijaan,
+niin voit olla varma siitä, ettei purkausta varsin pian tapahdu.
+
+-- Mutta -- -- --
+
+-- Vaiti! kun tiede on puhunut, niin ei ole muuta jäljellä kuin olla
+ääneti.
+
+Aivan alakuloisena palasin pappilaan; setäni oli kukistanut minut
+tieteellisillä aseillansa. Kuitenkin oli minulla vielä se toivo,
+että kun kerran olisimme päässeet vuoren aukon pohjalle, olisi
+mahdotonta kulkea syvemmälle kaiken maailman Saknussemmien kiusaksi,
+kun ei olisi mitään syvemmälle viepää reikää. -- Koko seuraavan yön
+kiusasivat ilkeät unennäöt minua; olin olevinani keskellä tulivuoren
+sisustaa, ja maan sisimmistä rotkoista tunsin syöksyväni tuliperäisen
+kiven tavoin ylös tähtitaivaalle.
+
+Seuraavana aamuna, kesäkuun 23 p:nä, odotti meitä Hannu
+seuralaisinensa kuormitettuina ruoka-aineilla, työkaluilla ja
+tieteellisillä kojeilla. Kaksi rautakärkistä sauvaa, kaksi pyssyä ja
+kaksi patruunalaukkua oli säästetty sedälleni ja minulle. Varovaisena
+miehenä Hannu oli lisännyt tavaroihimme vedellä täytetyn nahkasäkin,
+joka yhdessä pullojemme kanssa takasi, että vettä riittäisi
+kahdeksaksi päiväksi.
+
+Kello oli yhdeksän aamulla. Kirkkoherra ja hänen kookas vaimonsa
+seisoivat ovella: epäilemättä he tahtoivat lausua ystävälliset
+jäähyväiset matkustaville. Nämä jäähyväiset esitettiin kuitenkin
+aavistamatta pitkän laskun muodossa, jossa vaadittiin maksua
+kaikesta, melkeinpä ilmastakin -- uskallanpa sanoa saastaisesta
+ilmasta. -- Tuo oivallinen pariskunta veloitti meitä aivan kuin
+sveitsiläinen ravintolan pitäjä ja kiskoi ylettömän hinnan huonosta
+vierasvaraisuudestansa.
+
+Setäni maksoi tinkimättä; mies, joka matkusti maan keskipisteeseen,
+ei pitänyt lukua muutamasta taalerista.
+
+Kun lasku oli maksettu, antoi Hannu lähtömerkin, ja kohta sen jälkeen
+olimme jättäneet Stapin taaksemme.
+
+
+
+
+XV
+
+
+Sneffels on viidentuhannen jalan korkuinen ja päättää
+kaksikärkisellä huipullansa sen trachytisarjan, joka eroaa koko saaren
+orografillisesta[37] rakenteesta. Meidän lähtöpaikaltamme ei voinut
+erottaa sen molempia huippuja taivaan harmaata pohjaa vastaan; näin
+vain äärettömän suuren lumilakin, joka oli luisunut jättiläisen
+otsalle. -- Kuljimme eteenpäin perätysten, linnustaja etunenässä,
+kiiveten ylös ahtaita polkuja myöten, joita kaksi henkeä ei voinut
+käydä rinnatusten; siten kävi kaikki keskustelu melkein mahdottomaksi.
+
+Stapi-vuonon basalttimuurien yläpuolella näytti maakerros olevan
+rihmamaista sammalta, joka näytti muodostuneen niemimaan suoperäisten
+maiden muinaisesta kasvillisuudesta; tämä vielä käyttämätön
+polttoainevarasto olisi riittänyt lämmitysaineeksi koko vuosisadan
+ajaksi kaikille Islannin asukkaille. Pohjasta alkaen oli tämä
+lavea sammalsuo muutamissa kuiluissa usein seitsemänkymmenen jalan
+syvyinen, ja siinä oli päällekkäisiä kerroksia hiiltyneitä kasvien
+jäännöksiä, erotettuina toisistansa ohuilla hohkakiven sekaisilla
+kalkkikerroksilla.[38]
+
+Arvokkaana professori Lidenbrockin veljenpoikana ja
+huolimatta syvistä mietteistäni tarkastelin mielenkiinnolla niitä
+kivennäistieteen kummallisuuksia, joita oli täällä hajallansa kuin
+suunnattoman suuressa luonnontieteellisessä museossa; samalla
+tutkistelin ajatuksissani Islannin koko geologista historiaa.
+
+Tämä kummallinen saari on nähtävästi kohonnut meren pohjasta verraten
+myöhäisellä aikakaudella, ja kenties se kohoaa vieläkin, vaikka niin
+hitaasti, ettei sitä huomaa. Jos niin on, niin siihen ei voi olla
+syynä mikään muu kuin maanalainen tuli, ja siinä tapauksessa Humphry
+Davy'n teoria, Saknussemmin kirjoitus ja setäni kaikki väitteet,
+vieläpä kaikki muutkin teoriat osoittautuvat mitättömiksi. Tämä
+otaksuminen sai minut huolellisesti tarkastamaan maanlaatua, ja
+pian olin saanut selvän käsityksen niistä ilmiöistä, jotka olivat
+tapahtuneet sen muodostuksessa.
+
+Islannista puuttuvat kokonaan sellaiset maakerrokset, jotka ovat
+syntyneet mutautumisen kautta; siellä on yksinomaan tuliperäistä
+maata, s.o. tuhan, hohkaisien kivien ja kallioiden sekoituksia.
+Ennenkuin tulivuoret olivat syntyneet, oli saari pelkkää kiveä, joka
+hiljaa maanalaisten voimain sysäyksestä oli kohonnut laineista.
+Sisällinen tuli ei ollut vielä päässyt ulos. Mutta myöhemmin aukeni
+saaren halki lounaasta koilliseen rako, josta koko trachyti-paljous
+pursusi esiin. Silloin tämä ilmiö tapahtui ilman erikoista
+väkivaltaa; tulva oli ääretön, sulat aineet, jotka tunkeusivat esiin
+maan sisustasta, levisivät hiljalleen ikäänkuin leveinä verhoina tahi
+ryhmyisinä joukkoina. Tällä aikakaudella muodostuivat vuolukivi,
+syeniitti[39] ja porfyyri.
+
+Mutta tämän tulvan kautta eneni saaren paksuus suuresti, ja siten
+myös sen vastustava voima. Helposti voi käsittää, kuinka suuret
+määrät kimmoavia sulia aineita keräytyi saaren sisustaan, kun siinä
+trachytikuoren jäädyttyä ei enää ollut mitään aukkoa. Nyt tapahtui,
+että näiden kaasujen mekaaninen voima tuli niin suureksi, että se
+kohotti raskasta maakuorta ja puhkaisi itselleen korkeat tulitorvet.
+Siten muodostui maakuoren kohoamisen kautta tulivuoria, joiden
+huippuun syntyi äkkiä aukko.
+
+Nyt seurasi sisällisen tulen aiheuttamia ilmiöitä. Äsken
+muodostuneiden aukkojen kautta purkautui esiin basalttimaisia
+aineita, joista oli mitä ihmeellisimpiä näytteitä silmiemme edessä
+kedolla. Me kävelimme tummanharmaiden raskaiden kallionkappaleiden
+päällä, jotka jäähtyessään olivat muodostuneet kuusikulmaisiksi
+prismoiksi eli särmiöiksi. Pitemmän matkan päässä näkyi suuri joukko
+tasapäisiä keiloja, jotka muinoin olivat olleet tultasyökseviä
+aukkoja.
+
+Kun basalttisyöksy oli loppunut, niin tulivuori, jonka voima eneni
+sitä mukaa kuin toiset vuoret sammuivat, syöksi laava-ainetta ja
+näitä tuhka- ja kuona-kerroksia, joita oli suuret joukot ympäri
+vuoren sivuja kuin koristuksina.
+
+Näin olivat ne ilmiöt seuranneet toisiansa, jotka muodostivat
+Islannin; ne olivat kaikki seurauksia sisällisen tulen vaikutuksesta,
+ja hullua oli otaksuakaan, ettei sisällinen ainejoukko olisi
+pysyväisesti valkohehkuvassa tilassa, sulana kuumuudesta. Ennen
+kaikkea oli hulluutta puhua menosta maapallon keskipisteeseen! Minä
+rauhoituin siis matkamme päättymiseen nähden, samalla kuin nousin yhä
+korkeammalle Sneffelsin rinteitä myöten.
+
+Tie kävi yhä vaikeammaksi, maa kohosi, kalliolohkareet vaappuivat
+jalkojemme alla, ja mitä suurinta tarkkuutta vaadittiin välttääksemme
+vaarallista putoamista.
+
+Rauhallisena kulki Hannu edellä, ikäänkuin olisi ollut
+tasaisella maalla; joskus katosi hän näkyvistämme mahdottomain
+kallionkappaleiden taakse, kunnes hänen kimeä vihellyksensä
+ilmoitti meille suunnan, mihin meidän piti kulkea. Usein hän myös
+seisahtui, kokosi muutamia kiviä ja järjesti ne silmiin pistävällä
+tavalla, tehden siten erikoiset merkit, joiden piti osoittaa tietä
+paluumatkalla; tämä varovaisuuskeino oli tosin itsessänsä hyvä,
+vaikkakin tulevat tapaukset tekivät sen hyödyttömäksi.
+
+Kolmen tunnin vaivalloisen marssin jälkeen olimme vasta päässeet
+vuoren juurelle. Hannu antoi pysähdysmerkin, ja aamiainen syötiin
+kiireesti; setäni söi kahta vertaa enemmän kuin tavallisesti
+voidakseen kulkea sitä nopeammin. Mutta vaikka tämä seisahdus
+tarkoitti sekä ravitsemista että lepoa, täytyi meidän kuitenkin
+mukautua tienopastajamme tahtoon, ja tunnin pysähdyksen jälkeen hän
+antoi taas lähtömerkin. Nuo kolme islantilaista, jotka olivat yhtä
+harvapuheisia kuin meidän toverimmekin, linnustaja, eivät virkkaneet
+sanaakaan ja söivät kohtuullisesti.
+
+Nyt aloimme kiivetä Sneffelsin rinnettä. Vuoriseuduilla usein
+tapahtuvan näköhairahduksen vuoksi näytti sen lumipeittoinen
+huippu olevan aivan likellä, mutta useita tuntia kuitenkin kului,
+ennenkuin saavuimme sinne! Ja ennen kaikkea, mikä suuri vaiva
+oli sinne kiivetessä! Kivet, joita ei multa eikä ruoho ollut
+pitämässä paikallaan, vyöryivät alas lumivyöryn nopeudella ja
+katosivat. Paikoittain muodostivat vuoren kupeet vähintäänkin
+kolmenkymmenenkuuden asteen kulman taivaan rantaa vastaan; niitä
+myöten oli mahdoton kiivetä, jonkatähden tällaiset penkereet täytyi
+työläästi kiertää; me autoimme toisiamme rautakärkisillä sauvoillamme.
+
+Minun tulee mainita, että setäni pysytteli mikäli mahdollista
+minun rinnallani ja että hänen kätensä oli monesti minulle
+turvallisena tukena. Itsellänsä oli hänellä luultavasti synnynnäinen
+tasapainovaisto, sillä hän ei horjunut. Islantilaiset kiipesivät
+vuorelaisten sukkeluudella jyrkkää vuorenrinnettä myöten, vaikka
+heillä olikin kuormat kannettavana.
+
+Kun minä silmämitalla arvostelin Sneffelsin huipun korkeutta,
+näytti minusta mahdottomalta nousta sille tältä puolelta, jollei
+rinne muuttuisi loivemmaksi. Vaivalloisen tunnin kuluttua, kun
+usein olimme kahlanneet lumessakin, jota oli pitkin vuoren sivuja,
+oli äkkiarvaamatta edessämme jonkinlainen porras, joka helpotti
+kiipeämistämme. Se oli muodostunut niistä kivivirroista, jotka
+tulivuorien purkautuessa purskahtavat esiin, ja niitä nimitetään
+Islannin kielellä "stinâ'ksi".
+
+Jollei vuoren kupeiden rakenne olisi pysähdyttänyt tätä kivitulvaa,
+olisi se syöksynyt mereen ja muodostanut uusia saaria. Nyt siitä
+oli meille suurta hyötyä. Jyrkkyys vain lisääntyi, mutta näitä
+kiviportaita oli silti mukava nousta ylöspäin, vieläpä niin
+nopeastikin että kun hetkiseksi seisahduin ja matkatoverini kulkivat
+eteenpäin, he vähän ajan kuluttua olivat pienenneet mikroskoopillisen
+pieniksi.
+
+Kello seitsemän illalla olimme nousseet näitä portaita myöten kaksi
+tuhatta askelta ja tulleet jonkinlaiselle tasanteelle, jonka päällä
+aukon varsinainen perustus lepäsi.
+
+Meri oli 3,200 jalkaa meidän alapuolellamme; olimme jo kulkeneet
+ikuisen lumen rajan yli, joka Islannissa ei olekaan korkealla
+ilmanalan alituisen kosteuden tähden. Pakkanen oli sangen kova ja
+tuuli puhalsi ankarasti; voimani olivat lopussa. Professori näki,
+etteivät jalkani enää tahtoneet minua kannattaa, ja päätti huolimatta
+malttamattomuudestansa pysähtyä. Hän viittasi Hannulle, mutta tämä
+vain pudisti päätänsä ja sanoi:
+
+-- Tuolla ylhäällä.
+
+-- Näyttääpä siltä, kuin meidän täytyisi nousta korkeammalle, sanoi
+setäni, ja pyysi sen jälkeen Hannulta selitystä.
+
+-- "Mistour", sanoi hän.
+
+-- Niin "mistour", toisti eräs islantilaisista jokseenkin
+hätäytyneellä äänellä.
+
+-- Mitä se sana merkitsee? kysyin rauhattomana sedältäni.
+
+-- Katso, sanoi setäni.
+
+Katsahdin tasangolle. Mahdottoman suuri hohkakivijauhosta, hiekasta
+ja pölystä muodostunut patsas kohosi pyörien kuin tuuliaispää ja
+kiitäen sitä Sneffelsin kylkeä kohden, missä me olimme; kohta se
+oli auringon edessä kuin musta verho luoden vuoreen synkeän varjon.
+Jos tämä patsas poikkeaisi suunnastansa, niin se varmasti vetäisi
+meidätkin pyörteeseensä. Tämä luonnonilmiö, joka esiintyy jokseenkin
+usein tuulen puhaltaessa jäätiköiltä, on saanut islanninkielellä
+nimen "mistour".
+
+-- "Kiireesti, kiireesti!" huusi oppaamme.
+
+Vaikka en ymmärtänyt tanskan kieltä, käsitin kuitenkin, että meidän
+piti niin pian kuin mahdollista seurata Hannua, joka alkoi vinosti
+kiertää vuoren keilamaista huippua, helpottaaksensa sillä tavalla
+käyntiämme. Pian törmästi patsas vuoreen, joka tärisi jysäyksestä;
+tuuliaispää tempasi ilmaan kiviä, joita sateli ylt'ympäri kuin
+tulivuoren purkautuessa. Onneksemme olimme jo toisella puolella
+vuorta ja turvassa kaikelta vaaralta, mutta ilman oppaan huolenpitoa
+ja tarkkaavaisuutta olisi meidän käynyt huonosti; ruumiimme olisivat
+ruhjoutuneet ja musertuneet ja olleet kuin jonkin tuntemattoman
+meteorikiven jäännöksiä.
+
+Hannu ei kumminkaan pitänyt turvallisena yönviettoa keilan rinteellä,
+ja niin jatkoimme nousuamme viistoon ylöspäin; ne 1,500 jalkaa, jotka
+vielä oli noustava, veivät aikaa melkein viisi tuntia, ja kiertävät
+vinot tiet sekä kulkeminen edestakaisin muodostivat yhteensä kolmen
+penikulman matkan. En jaksanut kiivetä enää, olin uupunut nälästä ja
+pakkasesta, eikä ohentunut ilma riittänyt keuhkojeni tarpeeksi.
+
+Vihdoinkin kello 11 illalla pääsimme Sneffelsin huipulle, ja
+ennenkuin etsin turvapaikkaa aukon sisäpuolelta, katselin, kuinka
+aurinko sydänyöllä valoi kuulakkaat säteensä saarelle, joka oli uneen
+vaipuneena jalkojeni juurella.
+
+
+
+
+XVI
+
+
+Illallinen syötiin kiireesti, ja pieni joukkomme majoittui yöksi
+niin hyvin kuin suinkin taisi. Vuode oli kova, suoja epäluotettava
+ja olo sangen kiusallista viidentuhannen jalan korkeudella meren
+yläpuolella. Kuitenkin oli uneni erittäin rauhallinen tänä yönä, joka
+oli levollisimpia mitä pitkään aikaan olin viettänyt. En edes nähnyt
+uniakaan.
+
+Seuraavana aamuna heräsin puoleksi jähmettyneenä; ilma oli sangen
+kylmää, aurinko loistava. Nousin graniittivuoteeltani ja menin
+ihailemaan komeata näköalaa, joka levisi silmieni eteen. Seisoin
+Sneffelsin toisen huipun kärjellä, nimittäin eteläisemmän, ja näin
+sieltä suurimman osan koko saaresta. Perspektiivin vaikutuksesta
+sen rannat näyttivät korkeilta, kun keskuskohdat sitävastoin
+näyttivät matalammilta. Olisipa voinut luulla, että jokin Helbesmerin
+korkokartta oli levitetty eteeni. Näin syvien laaksojen risteilevän
+joka suunnalle, jyrkänteet syvinä kuin kaivot, järvet kuin lammikot,
+virrat kuin purot. Oikealla puolellani oli lukemattomia jäätiköitä
+peräkkäin ja monenkaltaisia vuorenhuippuja; muutamien huippujen
+yllä häilyi hienoinen usvapilvi. Näiden lukemattomien vuorien
+aaltomaiset ääriviivat, ja se seikka, että vuoret lumihuippuineen
+näyttivät olevan ikäänkuin vaahdon peittämät, muistuttivat mielestäni
+myrskyisenä pauhaavaa merta. Kun käännyin länteen päin, levisi siellä
+valtameri majesteetillisessa äärettömyydessänsä ikäänkuin jatkona
+näille valkopäisille vuorenhuipuille. Silmäni tuskin voi erottaa,
+missä maa loppui ja meri alkoi. Jouduin lumoavan ihastuksen valtaan,
+jollaista voi tuntea vain suurissa korkeuksissa, mutta tällä kertaa
+ei minua pyörryttänyt, sillä aloin jo viimeinkin tottua katselemaan
+korkeuksista. Häikäistynein silmin ikäänkuin join auringonsäteiden
+läpikuultavaa loistoa. Unhotin aivan, kuka olin ja missä olin,
+elääkseni vain keijukaisten tahi ilmattarien, skandinaavien
+pakanallisen jumaluustaruston olentojen, elämää. Nautin kyllikseni
+korkeuden hekumallista iloa, ajattelematta niitä syvyyksiä, joihin
+sallimus oli pian upottava minut; mutta minä palasin jälleen
+todellisuuteen, kun professori ja Hannu tulivat luokseni vuoren
+korkeimmalle huipulle.
+
+Setäni kääntyi länteenpäin ja osoitti kädellänsä hienoa höyryä,
+sumupilveä, joka oli ikäänkuin kaukana siintävä maa, kuvastuen hiukan
+meren pintaa vastaan.
+
+-- Grönlanti! sanoi hän.
+
+-- Grönlantiko? kysyin minä.
+
+-- Niin; emme ole sieltä viidenneljättäkään penikulman päässä
+ja jäiden lähtiessä tulevat jääkarhut usein Islantiin saakka,
+purjehtien kulkujäiden päällä. Mutta tämä on vähäpätöinen seikka. Nyt
+olemme Sneffels-vuoren huipulla, ja tässä on kaksi kärkeä, toinen
+pohjoisempana, toinen eteläisempänä; Hannu sanokoon meille miksi
+islantilaiset sanovat tätä, jolla tällä kertaa seisomme.
+
+Hannu vastasi:
+
+-- Scartaris.
+
+Setäni loi minuun voitonriemuisen silmäyksen.
+
+-- Nyt aukolle! hän virkkoi.
+
+Sneffelsin aukko oli kuin ylösalaisin käännetty keila, jonka suu
+laidasta laitaan saattoi olla puoli penikulmaa; syvyyden laskin
+arviolta olevan noin parituhatta jalkaa. Hyvin saattoi kuvitella,
+minkälainen suppilo se mahtoi olla, kun se oli täynnä ukkosta ja
+tulta. Reiän pohja ei luullakseni ollut enempää kuin viisisataa
+jalkaa ympäriinsä, jonkavuoksi saattoi jotenkin helposti laskeutua
+alas sen rinnettä. Aivan vastoin tahtoani tulin verranneeksi tätä
+tulivuoren aukkoa äärettömän suureen väkipyssyyn, ja tämä vertaus
+säikäytti minua.
+
+Astua väkipyssyn sisään, kun se ehkä on ladattuna ja panos saattaa
+laueta vähimmästäkin sysäyksestä, sehän vasta on mieletön yritys!
+Mutta minä en saanut peräytyä. Hannu meni välinpitämättömän
+näköisenä paikallensa matkueen etupäähän, ja minä seurasin sanaakaan
+virkkamatta.
+
+Helpottaaksensa alaslaskeutumista Hannu kulki hyvin loivaa kierrettä
+keilan sisustassa. Meidän täytyi kulkea kalliolohkareiden keskellä,
+joista muutamat kolisten syöksyivät syvyyteen ja vieriessään
+herättivät kumean kaiun.
+
+Muutamissa kohdin oli aukon sisässä jäätiköitä, ja Hannu kulki
+silloin tavattoman varovaisesti, koetellen maata rautakärkisellä
+sauvallansa huomataksensa, oliko siinä halkeamia. Muutamilla
+paikoilla, jotka näyttivät vaarallisilta, täytyi meidän köydellä
+sitoa itsemme kiinni toisiimme siinä tarkoituksessa, että jos joku
+sattuisi kompastumaan, hänen seuraajansa pidättäisi häntä syöksymästä
+alas. Tämä oli kyllä hyvä varokeino, mutta se ei kuitenkaan poistanut
+kaikkea vaaraa.
+
+Vaikka meidän olikin vaikea astua alas vieruja myöten, sujui matkamme
+kumminkin ilman mitään tapaturmaa, paitsi että yksi köysikimppu
+joutui hukkaan; se luiskahti erään islantilaisen käsistä vierien
+suorinta tietä pohjaan.
+
+Päivällisen aikana pääsimme alas. Katsoin ylöspäin ja näin aukon
+suun, josta näkyi vähäinen osa taivasta, muodostavan omituisesti
+supistetun, mutta melkein täydellisen ympyrän. Ainoastaan yhdessä
+paikassa pisti esiin Scartariksen huippu, joka näytti katoavan
+äärettömään avaruuteen.
+
+Aukon pohjalta avautui kolme reikää, kuin savutorvia, joiden kautta
+maan sisällinen tuli Sneffelsin purkauksen aikana oli työntänyt
+ilmoille laava-aineitansa ja höyryjänsä. Jokainen näistä edessämme
+ammottavista rei'istä oli noin sata jalkaa läpimitaten. Minulla
+ei ollut rohkeutta katsoa alas niihin. Professori Lidenbrock
+oli pikaisesti tutkinut niiden jakautumista; hän läähätti
+malttamattomuudesta ja juoksi toiselta reiältä toiselle viittaillen
+ja mutisten itsekseen käsittämättömiä sanoja. Hannu ja hänen
+toverinsa istuivat laavankappaleilla ja seurasivat tarkkaan hänen
+vilkkaita liikkeitänsä; nähtävästi he pitivät häntä heikkopäisenä.
+
+Äkkiä setäni huudahti. Minä jo luulin, että hän oli luiskahtanut ja
+pudonnut alas johonkin noista kolmesta kuilusta. Mutta ei! Tapasin
+hänet kädet pystyssä, sääret hajallansa seisomassa aukon keskuksessa
+olevan graniittikallion edessä, joka oli ikäänkuin mahdottoman suuri
+Pluton kuvapatsaan aluskivi. Hänen ilmeensä osoitti hämmästystä, joka
+muuttui pian mielettömäksi iloksi.
+
+-- Akseli, Akseli! hän huusi, tule tänne! tule tänne!
+
+Minä kiiruhdin esiin; ei Hannu eivätkä toisetkaan islantilaiset
+liikkuneet paikoiltansa.
+
+Hämmästyneenä kuten hänkin, vaikka en juuri ihastuneena, luin
+kallion läntiseen kylkeen vanhoilla, puoleksi ajan hävittämillä
+riimukirjaimilla hakatun, tuhannesti kirotun nimen:
+
+-- Arne Saknussemm! huusi setäni, vieläkö epäilet?
+
+[Kuva: Riimukirjoituksella Arne Saknussemm.]
+
+En vastannut, vaan palasin hämilläni laavaistuimelleni.
+
+En tiedä, kuinka kauan istuin siinä mietteisiin vaipuneena. Muistan
+vain sen, että kun taas kohotin päätäni, näin setäni ja Hannun yksin
+aukon pohjalla. Islantilaisille oli annettu ero palveluksesta, ja he
+kulkivat nyt alaspäin Sneffelsin ulkorinteitä myöten, palataksensa
+Stapiin. Hannu makasi rauhallisesti kallion juurella, johon hän oli
+varustanut itsellensä tilapäisen vuoteen; setäni käyskenteli ympäri
+aukon pohjalla niinkuin susi ridassa. Minulla ei ollut halua eikä
+voimiakaan nousta, minkävuoksi seurasin Hannun esimerkkiä, ja vaivuin
+pian levottomaan uneen, jossa luulin kuulevani jyrinää ja tuntevani
+tärähdyksiä vuoren kupeissa.
+
+Siten kului tämä ensimmäinen yö vuoren aukon pohjalla.
+
+Seuraavana aamuna taivas oli harmaa ja pilvinen, minkä huomasin
+alhaalla aukolla vallitsevasta pimeydestä, mutta vielä paremmin
+setäni suuttumuksenpuuskasta.
+
+Käsitin syyn siihen ja aloin jälleen hiukan toivoa. Syy oli seuraava:
+
+Niistä kolmesta tiestä, jotka avautuivat jalkojemme eteen, oli
+Saknussemm seurannut yhtä ainoaa. Tuon oppineen islantilaisen sanojen
+mukaan piti oikea tie tunnettaman siitä omituisesta seikasta, joka
+salakirjoituksessa mainittiin, että nimittäin Scartariksen varjo
+lankeaisi kesäkuun viimeisinä päivinä sen reunaan.
+
+Todellakin voi tältä paikalta nähdä sen terävän huipun; ikäänkuin
+neula äärettömän isossa aurinkokellossa se osoitti määrättynä päivänä
+tietä maan keskipisteeseen. Jos aurinko ei nyt näyttäytyisi, niin ei
+näkyisi varjoakaan, eikä siis löytyisi tietäkään. Nyt oli kesäkuun
+25 päivä. Jos taivas pysyisi kuusi päivää pilvisenä, täytyisi lykätä
+koko tutkimus seuraavaan vuoteen.
+
+En rupea kuvaamaan professori Lidenbrockin voimatonta kiukkua.
+Päivä kului eikä mitään varjoa näkynyt aukon pohjalla. Hannu ei
+liikkunut paikaltaan; hän luultavasti aprikoitsi itsekseen, mitä
+me mahdoimme odottaa, jos hän yleensä mietti mitään. Setäni ei
+kertaakaan virkkanut minulle sanaakaan, ja hänen silmänsä, jotka
+alinomaan tarkastelivat taivasta, tuijottivat synkästi sen sumuisiin,
+harmaisiin pilviin.
+
+Samalla tavalla kului vielä 26 päivä. Lumiräntää satoi kaiken
+päivää. Hannu teki pienen majan laavankappaleista, ja minä katselin
+huvikseni tuhansia aukon sisärinteille syntyneitä vesiputouksia,
+joiden kumisevaa pauhua jokainen kivi lisäsi; setäni oli raivossaan,
+ja olisihan sellaisesta tyyniluontoisempikin suuttunut, sillä tämähän
+oli todellakin ikäänkuin haaksirikko keskellä satamaa. -- Mutta
+taivas salli suurien surujen perästä tulla suuren ilon, tuottaen
+professori Lidenbrockille tyydytyksen, joka oli yhtä suuri kuin hänen
+äskeinen epätoivonsa.
+
+Seuraavana päivänä taivas oli vieläkin pilvinen, mutta sunnuntaina
+kesäkuun 28 päivänä, kolmantena päivänä kuukauden lopusta, seurasi
+kuun vaiheen ohessa myös ilman muutos, ja aurinko lähetti tulvimalla
+säteitänsä alas vuoren aukkoon. Jokainen vähänkin kohoava paikka,
+jokainen kallio, kivi ja epätasaisuus sai osansa valon runsaudesta
+ja loi varjonsa maahan. Ennenkaikkea kuvastui Scartariksen varjo
+selvästi ja kääntyi hiljaa sitä mukaa kuin aurinko liikkui.
+
+Setäni väänsi itseänsä samalla tavalla.
+
+Keskipäivällä, kun varjo oli kaikkein lyhyin, se osoitti keskimmäisen
+aukon reunaa.
+
+-- Tuossa se on! huusi professori. Tuossa se on! Maan
+keskipisteeseen! hän lisäsi tanskan kielellä.
+
+-- Eteenpäin! sanoi Hannu tyynesti.
+
+-- Eteenpäin! vastasi setäni. Kello oli 1.13 päivällä.
+
+
+
+
+XVII
+
+
+Nyt alkoi varsinainen matkustuksemme. Tähän asti olivat tavalliset
+matkahankaluudet olleet suuremmat kuin varsinaiset vaikeudet, mutta
+tästä lähtien viimeksi mainitut kasvoivat suoraan sanoen jalkojemme
+alla.
+
+En ollut vielä vilkaissutkaan siihen mittaamattomaan kaivoon, johon
+minun piti laskeutua. Nyt oli se hetki tullut; vielä voisin päättää
+joko ryhtyä yritykseen tahi kieltäytyä siitä. Mutta häpesin näyttää
+Hannulle pelkoani. Hannu ryhtyi tähän vaaralliseen yritykseen niin
+rauhallisesti ja välinpitämättömästi, niin täydellisesti huoletonna
+kaikesta vaarasta, että oikein punastuin, kun ajattelin, että olisin
+vähemmän rohkea kuin hän. Kahden kesken sedän kanssa olisin ladellut
+esiin koko pitkän sarjan todisteita, mutta oppaamme läsnäollessa olin
+ääneti; ajatukseni kiitivät kauniin vierlantilaisen tyttöni luo,
+lähestyessäni keskimmäistä aukkoa.
+
+Olen jo maininnut, että se oli läpimitaten noin sata jalkaa, eli
+ympäriinsä noin kolmesataa jalkaa. Menin ulkonevalle kallion
+kielekkeelle ja kurkistin alas. Hiukseni nousivat pystyyn. Koko
+olentoani järkytti tämä tyhjä avaruus; tunsin painopisteen
+ruumiissani muuttuvan ja pyörtymisen nousevan päähäni ikäänkuin
+juopumisen; olin putoamaisillani; eräs käsi pidätti minut -- se oli
+Hannun. Silminnähtävästi en ollut saanut kylliksi usein opetusta
+Vor-Frelser-Kirken huipulla Kööpenhaminassa.
+
+Mutta vaikka olin uskaltanut vain vilkaista alas kaivoon, olin jo
+ennättänyt saada käsityksen sen muodosta. Sen melkein pystysuorissa
+seinissä oli monilukuisia esiin pistäviä kärkiä, jotka luonnollisesti
+helpottivat alasmenoa. Mutta vaikka olikin portaat, niin ei ollut
+käsipuita. Aukon suuhun kiinnitetty köysi olisi ollut kylliksi meitä
+auttamaan, mutta kuinka saisimme sen irti, kun olimme laskeutuneet
+sen alapäähän?
+
+Setäni keksi tähän varsin yksinkertaisen keinon. Hän kiersi auki
+kokoonkäärityn köyden, joka oli tuumaa paksu läpimitaten ja
+neljäsataa jalkaa pitkä; puolet siitä hän heitti alas, pisti sitten
+köyden mutkan esiinpistävän laavamöhkäleen ympäri ja laski senjälkeen
+toisenkin puolen alas syvyyteen. Saatoimme silloin laskeutua alas
+siten, että otimme käteen köyden molemmat puolet, jotka silloin eivät
+voineet luistaa, ja kun oli kuljettu kaksisataa jalkaa alaspäin,
+heitettiin toinen pää irti ja lapettiin toisesta. Tätä keinoa saattoi
+sitten käyttää edelleenkin.
+
+-- Kun olemme lopettaneet nämä valmistukset, niin sitten on
+matkatavaroiden vuoro, sanoi setäni; ne pitää jakaa kolmeen eri
+osaan, joista yksi jokaiselle meistä. Puhun vain särkyvistä
+kapineistamme.
+
+Rohkea professori ei nähtävästi lukenut meitä näiden
+viimeksimainittujen joukkoon.
+
+-- Hannu, sanoi hän, ottakoon työkalut ja osan ruokatavaroistamme;
+sinä, Akseli, saat ottaa toisen osan ruokatavaroista ja aseet, ja
+minä otan viimeisen osan ruokatavaroistamme sekä varovasti pidettävät
+tieteelliset kojeet.
+
+-- Entäs vaatteet sitten, sanoin minä, ja tämä paljous köysiä ja
+portaita, kuka ne ottaa?
+
+-- Ne tulevat itsestänsä.
+
+-- Millä tavalla?
+
+-- Sen saat nähdä.
+
+Setäni ryhtyi nopeasti ja epäröimättä tehokkaisiin toimenpiteisiin.
+Hänen käskystänsä kokosi Hannu kaikki vähemmän särkyvät tavarat
+yhteen ainoaan myttyyn, joka sidottiin lujasti kokoon ja muitta
+mutkitta syöstiin syvyyteen.
+
+Kuulin selvästi suhinan mytyn pudotessa ammottavaan syvyyteen.
+Kumartuen katsomaan kuiluun tarkasti setäni tyytyväisen näköisenä
+kapineiden alasmenoa, eikä noussut, ennenkuin ne olivat kadonneet
+näkyvistä.
+
+-- Hyvä! sanoi hän. Nyt on meidän vuoromme.
+
+Minä kysyn jokaiselta tervejärkiseltä ihmiseltä, oliko mahdollista
+kuulla sellaisia sanoja kauhistumatta? Professori sitoi selkäänsä
+tavaramytyn, jossa oli tieteelliset koneet. Hannu otti työkalut ja
+minä aseet. Laskeutuminen alkoi seuraavassa järjestyksessä: Hannu
+ensin, sitten setäni ja minä viimeiseksi. Alaslaskeutuminen tapahtui
+mitä syvimmässä äänettömyydessä, jonka keskeytti ainoastaan joku
+kiviliuska, joka vieri alas ja syöksi pohjattomuuteen.
+
+Annoin itseni niin sanoakseni liukua alas, toisella kädelläni
+pitäen lujasti kiinni kaksinkertaisesta köydestä, ja toisella
+nojaten rautakärkiseen keppiini. Yksi ainoa ajatus vaivasi minua:
+pelkäsin, että se kivi, jossa köysi oli kiinni, lohkeaisi. Köysi
+näytti arveluttavan heikolta kannattamaan kolmea henkeä, ja käytin
+sitä niin vähän kuin mahdollista, vaappuen merkillisellä tavalla
+esiinpistävillä laavankappaleilla, joihin koetin tarttua jaloillani.
+
+Kun jokin näistä epäluotettavista jalansijoista järkkyi Hannun
+jalkojen alla, sanoi hän vakaisella äänellänsä:
+
+-- Huomatkaa!
+
+-- Huomatkaa! todisti setäni saksaksi.
+
+Puolen tunnin kuluttua olimme tulleet tasaiselle kallionkappaleelle,
+joka oli lujasti kiinni maanalaisen torven seinässä.
+
+Hannu veti köyden toisesta päästä, ja toinen pää nousi ylöspäin,
+kunnes se päästyään kiinnityspaikan sivu putosi alas, tuoden
+mukanansa vaarallisen sateen tahi paremmin sanoen raesateen pieniä
+kiviä ja laavanmuruja.
+
+Kun kurotin katsomaan alas ahtaalta tasaiselta paikaltamme, niin
+huomasin, että tämän reiän pohja ei ollut vielä näkyvissä.
+
+Köysi kiinnitettiin taas samalla tavalla, ja toisen puolen tunnin
+kuluttua olimme joutuneet kahtasataa jalkaa syvemmälle.
+
+En tiedä, olisiko kukaan geologi voinut edes yrittääkään tällaisen
+alaslaskeutumisen ohessa tutkia ympärillä olevien esineiden
+laatua. Minua ei liikuttanut vähääkään, olivatko nämä kerrokset
+plioseeniä, mioseenia, eosiiniä, liitua, juraa, triasta, permiläistä,
+kivihiilikerrosta, devonia, siluria tahi muuta.[40] Mutta professori
+teki epäilemättä havaintojansa ja muistiinpanojansa, sillä kun kerran
+seisahduimme, sanoi hän minulle:
+
+-- Kuta kauemmaksi menen, sitä varmemmaksi käy vakaumukseni. Näiden
+tuliperäisien seutujen laatu vahvistaa täydellisesti Davyn teorian.
+Nyt olemme alkukauden maassa, missä kemiallinen ilmiö, metallien
+syttyminen yhtymisestä ilman ja veden kanssa, on tapahtunut. Minä
+väitän jyrkästi, ettei maan keskustulta olekaan. Saammehan muutoin
+nähdä.
+
+Aina vain sama loppulause. Sen kyllä ymmärtää, ettei minua haluttanut
+väittää häntä vastaan. Kun olin ääneti, selitti setäni vaitioloni
+myöntymiseksi, ja laskeutuminen alkoi uudestaan.
+
+Kolmen tunnin kuluttua ei reiän pohjaa vieläkään näkynyt. Kun
+katsoin ylöspäin, saatoin vielä erottaa sen suun, joka kumminkin
+silminnähtävästi pieneni. Sen seinät alkoivat lähestyä toisiansa
+käyden hiukan loivemmiksi. Pimeys tiheni vähitellen.
+
+Sillävälin laskeuduimme alinomaa alemmaksi; kivet, jotka seinistä
+irtautuivat, putosivat mielestäni heikommasti jyristen, ja luulin,
+että ne saavuttivat syvyyden pohjan pikemmin kuin sitä ennen.
+
+Olin tarkoin laskenut, kuinka usein olimme muuttaneet köyttämme, ja
+saatoin siis tarkoin tietää, kuinka syvällä olimme ja kuinka pitkä
+aika oli kulunut.
+
+Neljätoista kertaa olimme uudistaneet saman tempun, jota aina kesti
+puoli tuntia. Aikaa oli siis kulunut seitsemän tuntia, sekä levätessä
+puoli neljättä tuntia, eli yhteensä kymmenen ja puoli tuntia. Olimme
+lähteneet kello yksi, ja nyt pitäisi siis kellon olla yksitoista.
+Mitä syvyyteen tulee, jonka olimme saavuttaneet, niin tämä
+neljätoista muuttoa kahdensadan jalan pituisella köydellä tekivät
+yhteensä kaksituhatta kahdeksansataa jalkaa. Tässä silmänräpäyksessä
+kuului Hannun ääni:
+
+-- Seis! sanoi hän.
+
+Minä seisahduin juuri kun olin potkaisemaisillani setääni päähän.
+
+-- Me olemme perillä, sanoi hän.
+
+-- Missä? kysyin minä liukuen hänen luokseen.
+
+-- Pystysuoran aukon pohjalla.
+
+-- Eikö ole uloskäytävää?
+
+-- Voin erottaa jonkinlaisen käytävän, joka vie oikealle. Saammepahan
+huomenna nähdä. Syökäämme nyt ensin illallista ja levätkäämme sitten.
+
+Ei ollut vielä täydellisesti pimeä. Me aukaisimme eväspussimme,
+söimme ja paneuduimme maata kivistä ja laavankappaleista tehdylle
+vuoteelle niin hyvin kuin taisimme.
+
+Kun laskemin selälleni ja aukaisin silmäni, näin kiiltävän pisteen
+tämän jättiläiskaukoputkeksi muuttuneen kolmentuhannen jalan pituisen
+torven päässä.
+
+Se oli tähti, laskuni mukaan eräs Pienen Otavan tähtiä.
+
+Sen jälkeen vaivuin sikeään uneen.
+
+
+
+
+XVIII
+
+
+Kello kahdeksan aamulla valonsäde herätti meidät. Tuhannet
+särmät seinien laava-aineessa heijastivat sen säihkyvänä sateena
+ympärillemme.
+
+Valo oli niin kirkas, että saatoimme erottaa ympärillä olevat esineet.
+
+-- No, Akseli, mitä tästä sanot? huudahti setäni, hieroen käsiänsä.
+Oletko milloinkaan nukkunut rauhallisemmin talossamme Kuninkaankadun
+varrella? Et. Täällä ei kuulu mitään kärryjen jyrinää, ei kulkevien
+kaupustelijoiden huutoja eikä soutajain riitelemistä!
+
+-- Epäilemättä olemme rauhassa tämän kaivon pohjalla, mutta juuri
+tässä rauhassa on jotakin kauhistuttavaa.
+
+-- Herra varjelkoon! huusi setäni, jos nyt jo olet peloissasi, niin
+miten sitten lopussa käy? Emmehän ole tunkeutuneet maan sisustaan
+vielä tuumankaan vertaa.
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Minä vain tarkoitan, että olemme vasta ennättäneet saaren pinnan
+kohdalle! Tämä pystysuora pitkä reikä, joka päättyy Sneffels'in
+aukkoon, ulottuu likimäärin meren pinnan kohdalle.
+
+-- Oletteko varma siitä?
+
+-- Olen ihan varma. Katso ilmapuntaria.
+
+Elohopea, joka oli vähitellen noussut lasiputkessa, oli todellakin
+seisahtunut yhdeksänkolmatta tuuman korkeudelle.
+
+-- Näethän, sanoi professori, että meillä ei vielä ole kuin yhden
+atmosfäärin paino, ja haluaisin vain, että ilmapuntarin sijasta
+saisimme käyttää manometriä.
+
+Ilmapuntari kävikin todella tarpeettomaksi, kun ilman paino tulisi
+suuremmaksi kuin mitä se oli meren pinnan kohdalla.
+
+-- Mutta, sanoin minä, eikö ole pelättävissä, että tämä alituisesti
+kasvava paino käy meille tuskalliseksi?
+
+-- Ei, me astumme hitaasti alaspäin, ja keuhkomme tottuvat
+hengittämään enemmän kokoonpuserrettua ilmaa. Ilmapallolla
+kulkijat eivät lopullisesti saa kylliksensä ilmaa, kun he kohoavat
+yläilmoihin, kun sitä vastoin me saamme sitä ehkä liiaksikin, mutta
+siitä minä pidän. Älkäämme hukatko yhtään silmänräpäystä. Missä on se
+tavarakäärö, joka pudotettiin edeltäkäsin vuoren sisään?
+
+Nyt muistin, että edellisenä iltana olimme turhaan etsineet sitä.
+Setäni kysyi sitä Hannulta, joka, katseltuaan ympärilleen linnustajan
+terävällä katseella, vastasi:
+
+-- Tuolla ylhäällä!
+
+Käärö oli todellakin tarttunut kallion syrjään sata jalkaa päämme
+yläpuolella. Islantilainen kiipesi ylös sukkelasti kuin kissa, ja
+muutaman minuutin perästä hän pudotti tavaramytyn alas luoksemme.
+
+-- Syökäämme nyt aamiaista, sanoi setäni, ja syökäämme niinkuin
+pitkälle matkalle lähtevät.
+
+Korput ja kuivattu liha kostutettiin viinan sekaisella vedellä.
+
+Syötyämme otti setä taskustansa havaintomuistikirjansa, tutki
+kojeitansa ja kirjoitti:
+
+Maanantaina heinäkuun 1 p:nä 1863.
+
+    Kronometri: 8 t. 17 min. a.p.
+    Barometri: 29 tuum. 7 linj..
+    Lämpömittari: 6 ast.
+    Suunta: I. Ka.
+
+Viimeinen muistutus koski pimeätä käytävää, jonka ilmansuuntaa
+kompassi osoitti.
+
+-- No nyt, Akseli, sanoi professori innokkaasti, nyt me todella
+alamme laskeutua maan uumeniin. Siis nyt tällä hetkellä alkaa
+matkamme.
+
+Näin sanoen otti setäni toiseen käteensä Ruhmkorffin koneen, joka
+riippui hänen kaulassaan, ja yhdisti toisella sähkövirran lyhdyn
+lasitorveen, jolloin kirkas vala poisti pimeyden käytävästä. Tämä
+nerokas koje, jolla me saimme syntymään keinotekoisen päivänvalon,
+salli meidän kulkea eteenpäin tulenarkojen kaasujenkin lävitse.
+
+-- Eteenpäin! sanoi setäni.
+
+Jokainen otti taas taakan selkäänsä. Hannu otti vierittääkseen
+kääröä, jossa vaatteet ja köydet olivat, minkä jälkeen kuljimme
+käytävään, minä viimeisenä.
+
+Kun meidän piti mennä tuohon pimeään aukkoon, katselin vielä kerran
+tuon suunnattoman putken läpi islantilaista taivasta, jota kenties en
+enää tulisi näkemään.
+
+Kun vuori viimeisen kerran syöksi tulta v. 1229, oli laava-aine
+murtanut itselleen kulkuväylän tämän tunnelin kautta ja oli
+päällystänyt sen sisustan paksulla loistavalla kerroksella, josta
+sähköinen valo heijastui satakertaisesti.
+
+Kulkiessa oli vaikeinta pitää varansa, ettei liian kiivaasti luisunut
+45 asteen jyrkännettä myöten. Kaikeksi onneksemme oli käytävässä
+epätasaisuuksia, syvennyksiä ja korkeampia paikkoja, jotka olivat
+meille portaina, ja meidän tarvitsi vain astua alaspäin ja antaa
+tavaroidemme vieriä, sidottuna kiinni pitkään köyteen.
+
+Mutta se, mikä oli jalkojemme alla portaina, muuttui seinillä
+tippukiveksi. Paikoittain oli kuohkeassa laava-aineessa pieniä
+pyöreitä rakkoja; tummat, läpikuultavilla lasipisaroilla koristetut
+ukonkivikiteet, jotka riippuivat holvissa ikäänkuin lamput päällämme,
+näyttivät syttyvän tuleen, kun menimme ohitse. Olisi voinut
+luulla, että syvyyden haltijat valaisivat ilotulilla asumuksensa
+vastaanottaakseen vieraita maan päältä.
+
+-- Tämähän on kaunista! lausuin vastoin tahtoani. Katsokaapa, setä,
+mikä näky! Ettekö ihmettele näitä muunnoksia laava-aineessa, joka
+huomaamattomin vivahduksin vaihtelee ruskean punaisesta loistavan
+keltaiseen? Katsokaapa noita kiteitä, jotka ovat ikäänkuin loistavat
+pallot!
+
+-- Vai niin! Niinkö arvelet, Akseli? sanoi setäni. Mielestäsi tämä
+on loistavaa, poikani! Mutta toivonpa, että saat nähdä parempaakin.
+Käykäämme eteenpäin!
+
+Pikemmin hänen olisi ollut syytä sanoa "luisukaamme", sillä ilman
+mitään vaivaa tulimme alas vieruja myöten. Tämähän oli Vergiliuksen
+mainitsema _facilis descensus Averni_.[41] Kompassi, jota minä usein
+katsoin, osoitti järkähtämättä kaakosta luoteeseen; laavakäytävä ei
+kääntynyt mihinkään päin, vaan kulki muuttumattoman suoraa linjaa.
+
+Sillävälin ei lämpö lisääntynyt sanottavasti, mikä seikka todisti
+Davyn teorian oikeaksi, ja usein katselin ihmetellen lämpömittariin.
+Kahden tunnin kuluttua se ei osoittanut enempää kuin kymmenen
+astetta, s.o. neljän asteen lisääntymistä, joka saattoi minut
+ajattelemaan, että laskeutumisemme tapahtui enemmän vaakasuoraan
+kuin pystysuoraan suuntaan. Sitäpaitsi saataisiin, helposti
+selville, kuinka syvälle olimme saapuneet. Professori mittasi tien
+inklinatsioni- ja deviatsionikulmat,[42] mutta piti mittauksen
+tulokset omina tietoinaan.
+
+Kello kahdeksan aikaan illalla hän antoi pysähdysmerkin, ja Hannu
+istui heti. Lamppumme kiinnitettiin esiinpistävään laavakappaleeseen.
+Olimme luolan tapaisessa aukossa, josta ei puuttunut raitista
+ilmaa; päinvastoin tunsimme tuulenhenkäyksiä. Mikähän mahtoi olla
+niiden aiheuttajana? Sitä seikkaa en kuitenkaan ruvennut tällä
+kertaa aprikoimaan, sillä väsymys ja nälkä heikonsivat minua, niin
+etten jaksanut ajatella mitään. Seitsemäntuntinen yhtämittainen
+laskeutuminen jyrkkää rinnettä ei voi tapahtua ilman ruumiinvoimain
+vähenemistä, ja minun voimani olivat jo lopussa. Suureksi
+huojennuksekseni siis kuulin sanan: "Seis!" Hannu järjesti aterian
+laavankappaleelle, ja söimme kaikki hyvällä ruokahalulla. Mutta yksi
+asia huoletti minua: vesivarastomme oli puoleksi kulunut. Setäni
+luotti maanalaisiin lähteisiin, joista voisimme uudestaan täyttää
+pullomme, mutta tähän asti ei niitä ollut näkynyt, enkä voinut olla
+huomauttamatta sedälleni tästä.
+
+-- Sitäkö kummastelet, ettei lähteitä ole vielä löytynyt? sanoi hän.
+
+-- Olen siitä asiasta sangen levoton. Meillä ei ole vettä kuin
+viideksi päiväksi.
+
+-- Ole huoleti, Akseli, minä takaan, että löydämme vettä, vieläpä
+enemmän kuin tarvitsemmekaan.
+
+-- Milloin?
+
+-- Niin pian kuin olemme päässeet tämän laavakerroksen ohi. Kuinka
+luulisit veden pääsevän tällaisten seinien läpi?
+
+-- Mutta tämä käytävä ulottuu kenties sangen syvälle, ja minusta
+tuntuu, kuin emme vielä olisi laskeutuneet kovinkaan syvälle.
+
+-- Miksi sinä niin luulet?
+
+-- Siksi, että lämpö olisi suurempi, jos olisimme syvällä maan
+sisustassa.
+
+-- Sinun otaksumasi mukaan, vastasi setäni. Mitä lämpömittari
+osoittaa?
+
+-- Tuskin viittätoista astetta; se on siis noussut ainoastaan
+yhdeksän astetta sen jälkeen kun lähdimme.
+
+-- No hyvä, tee sitten johtopäätöksesi!
+
+-- Se on seuraava: mitä tarkimpien havaintojen mukaan lämpö lisäytyy
+maan sisässä asteen verran joka sadalta jalalta. Mutta erikoiset
+paikalliset olosuhteet saattavat tässä vaikuttaa; esimerkiksi
+Jakutskissa Siperiassa on huomattu, että lämpö lisäytyy asteen
+joka kolmeltakymmeneltäkuudelta jalalta. Tämä erotus riippui
+nähtävästi vuorien lämmönjohtamiskyvystä, ja tahtoisin sen
+lisäksi mainita, että on huomattu lämmön lisäytyvän sammuneen
+tulivuoren läheisyydessä ja gneissin läpi ainoastaan asteen joka
+sadaltakahdeltakymmeneltäviideltä jalalta. Ottakaamme vaari tästä
+viimeisestä otaksumasta, joka on parhaiten meille soveltuva, ja
+laskekaamme sen mukaan.
+
+-- Laske, poikaseni.
+
+-- Ei ole mikään sen helpompaa, sanoin minä, ja kirjoitin muutamia
+numeroita muistikirjaani. Yhdeksän kertaa sataviisikolmatta jalkaa on
+tuhannensadanviidenkolmatta jalan syvyys.
+
+-- Aivan oikein.
+
+-- No siis?
+
+-- No, minun laskujeni mukaan olemme kymmenentuhatta jalkaa
+merenpintaa alempana.
+
+-- Onko se mahdollista?
+
+-- O, muutoin eivät numerot olekaan enää numeroita!
+
+Professorin laskut pitivät paikkansa. Olimme jo kuuttatuhatta
+jalkaa syvemmällä kuin minne ihmiset koskaan ovat päässeet. Olimme
+kuuttatuhatta jalkaa syvemmällä kuin Kitz-Bahlin kaivokset Tyrolissa
+sekä samanlaiset kaivokset Württembergissä ja Böhmissä.
+
+Ilma, jonka näin syvällä olisi pitänyt olla kahdeksankymmenen asteen
+lämpöistä, oli tuskin viisitoista-asteista, seikka, joka antoi
+minulle paljon ajattelemisen aihetta.
+
+
+
+
+XIX
+
+
+Seuraavana päivänä, tiistaina heinäkuun 2:sena, jatkettiin
+laskeutumista. Me kuljimme yhä vielä laavakäytävää, joka muodosti
+luonnollisia tasaisesti viettäviä rappusia, ikäänkuin kaltevia
+portaita, joita tavataan vanhoissa rakennuksissa. Siten laskeuduttiin
+kello 12.17 asti päivällä, jolloin saavutimme Hannun, joka oli
+seisahtunut vähää ennen.
+
+-- Vihdoinkin, sanoi setäni, olemme päässeet tämän savupiipun pohjaan.
+
+Katsoin ympärilleni. Olimme tienhaarassa, josta alkoi kaksi tietä,
+kumpikin ahtaita ja pimeitä. Kumpaako nyt piti seurata? Sitä oli
+vaikea päättää.
+
+Setäni ei tahtonut näyttää epätietoiselta minun eikä oppaankaan
+silmissä; hän osoitti siis idänpuolista käytävää, ja pian olimme
+kaikki kolme lähteneet sitä tietä.
+
+Vaikea olisi muutoin ollut harkitsemalla päättää, kumpaako näistä
+seuraisi, sillä ei kummassakaan ollut mitään merkkiä, josta olisi
+voinut tehdä joitakin johtopäätöksiä; siinä täytyi jättäytyä kokonaan
+sattuman varaan.
+
+Tämän uuden käytävän kaltevuus oli tuskin huomattava, ja sen
+läpileikkauspinta oli varsin erilainen. Joskus avautui eteemme
+jakso kaariholveja, jotka muistuttivat huippukaarisia goottilaisia
+kirkkoja. Keskiajan taiteilijat olisivat voineet täällä tutkia tämän
+rakennustyylin kaikkia muotoja. Etäämpänä jouduimme roomalaisten
+tynnyriholvien alle, joiden vahvat tukevat patsaat näyttivät taipuvan
+niiden painosta. Muutamin paikoin tuli näiden holvien sijaan ahtaita
+solia, ikäänkuin majavanpesiä, jotka pakottivat meidät kulkemaan
+ryömimällä ahtaiden aukkojen läpi.
+
+Lämpö pysyi kohtuullisena. Ajattelin vastoin tahtoani sen voimaa
+siihen aikaan, kun Sneffelsin syöksemä laava-aine kulki tämän kanavan
+kautta, joka nyt oli niin hiljainen. Kuvittelin mielessäni, kuinka
+tuliset virrat murtuivat käytävän kulmiin, ja kuinka tulikuumat
+höyryt puristuivat kokoon tässä ahtaassa reiässä!
+
+-- Kunhan vain ei vuori vanhoilla päivillänsä rupeaisi
+hulluttelemaan! tuumin itsekseni.
+
+Näitä tuumiani en ilmoittanut setä Lidenbrockille, sillä hän ei
+olisi ymmärtänyt niitä; hänen ainoa ajatuksensa oli vain mennä
+eteenpäin. Hän käveli, luisui, jopa kieriskeli eteenpäin, alati niin
+luottavaisena, että se oli suoraan sanoen ihmeteltävää.
+
+Käveltyämme tuntematta suurtakaan väsymystä, olimme kello kuuden
+aikaan kulkeneet kaksi penikulmaa etelään päin, mutta tuskin neljättä
+osaakaan alaspäin.
+
+Setäni antoi levähdysmerkin. Söimme paljoa puhumatta ja nukuimme
+liikoja miettimättä.
+
+Varustuksemme yötä varten olivat varsin yksinkertaiset, ja
+matkapeite, johon kukin meistä kääriytyi makaamaan, oli ainoa
+vuoteemme. Ei tarvinnut pelätä kylmää eikä päällekarkausta.
+Matkustajat, jotka kulkevat Afrikan erämaissa tahi uuden mantereen
+aarniometsissä, ovat pakotetut vuorotellen valvomaan toisten
+maatessa; täällä sitävastoin oli täydellinen yksinäisyys; ei ollut
+villi-ihmisiä eikä petoja.
+
+Aamulla heräsimme terveinä ja levänneinä. Matkaa jatkettiin
+laavatietä myöten kuten ennenkin, mutta oli tahdotonta tutkia
+maanlaatua niillä seuduilla, jossa kuljimme. Sen sijaan että tiemme
+olisi laskeutunut maan sisuksiin päin, se näytti kulkevan aivan
+vaakasuoraan; luulinpa huomanneeni, että se kohosi ylös maan pintaan
+päin. Tämä käytävän suunnan muuttuminen alkoi kello kymmenen aikaan
+olla niin huomattava, ja niin väsyttäväkin, että minun täytyi
+hiljentää käyntiäni.
+
+-- No, Akseli? kysyi professori malttamattomasti.
+
+-- En jaksa kulkea enää, vastasin minä.
+
+-- Mitä? Astuttuasi kolme tuntia oivallista tietä myöten?
+
+-- Oivallista kyllä, sitä en tahdo kieltää, mutta varmaan väsyttävää.
+
+-- Mitä? Kävellä alamäkeä!
+
+-- Eipä, kun nousta ylämäkeä, jos suvaitsette.
+
+-- Noustako ylöspäin! sanoi setäni kohottaen olkapäitään.
+
+-- Epäilemättä. Puolen tunnin ajan on kaltevuus vähentynyt, ja jos
+tällaista kulkua kestää vielä pitemmältä, niin tulemme varmaan
+takaisin Islantiin.
+
+Professori pudisti päätään tahtomatta uskoa tätä todeksi. Koetin
+taas jatkaa keskustelua, mutta hän ei vastannut mitään, vaan antoi
+lähtömerkin. Näin varsin hyvin, ettei hänen äänettömyyteensä ollut
+muuta syytä kuin se, että hän oli hyvin huonolla tuulella.
+
+Siispä otin uljaasti taakkani ja seurasin kiireesti Hannua, joka
+astui setäni jäljessä. Pidin kunnia-asianani, etten jäisi jälkeen,
+ja koetin varoa, ettei toverini pääsisi näkymättömiin; vapisin
+ajatellessani, että eksyisin tässä maanalaisessa harhasokkelossa.
+
+Vaikka kulku tien kohoamisen kautta kävi yhä vaivalloisemmaksi,
+lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että lähenin maan pintaa. Tämä
+toivo vahvistui joka askeleella, ja iloitsin ajatellessani, että
+saisin vielä nähdä pikku Graübenini.
+
+Keskipäivällä tapahtui käytävän seinien ulkonäössä muutos, jonka
+minä huomasin siitä, että sähkövalon heijastus niistä väheni.
+Laavapeitteen jälkeen seurasi luonnollisia kallioita, jotka olivat
+kaltevina ja usein pystysuorinakin kerroksina. Me olimme keskellä
+siluurista kautta.[43]
+
+-- On selvää, sanoin minä, että nämä kerrostumat ovat muodostuneet
+toisella maailmankaudella liuskakivestä, kalkista ja hiekkakivestä!
+Me käännämme selkämme graniittipohjalle! Mehän teemme aivan kuin
+lähtisimme Hampurista Hannoverin kautta Lyypekkiin.
+
+Olisi ollut parempi vaieta näistä huomioista, mutta innostukseni
+geologiaan oli suurempi kuin viisauteni, joten setäni kuuli puheeni.
+
+-- Mikä on hätänä? kysyi hän.
+
+-- Katsokaa, sanoin, ja osoitin hänelle hiekka- ja
+kalkkikivikerrosta, sekä ensimmäisiä merkkejä liuskakiven kaltaisista
+vuorilajeista.
+
+-- No entä sitten?
+
+-- Olemme tulleet sille maailmankaudelle, jolloin ensimmäiset kasvit
+ja eläimet syntyivät.
+
+-- Vai niin! Niinkö luulet?
+
+-- Mutta katsokaapa! Tarkastakaa, tutkikaa!
+
+Pyysin professoria valaisemaan lampullansa käytävän seinää ja odotin,
+että hän sanoisi jotakin hämmästyksissään; mutta hän ei virkkanut
+sanaakaan, vaan jatkoi kulkuansa eteenpäin.
+
+Oliko hän ymmärtänyt sanojani vai ei? Kävikö hänen kunnialleen setänä
+ja oppineena miehenä tunnustaa erehtyneensä valitessaan tämän itäisen
+käytävän, vai oliko hän päättänyt tutkia sen perille saakka? Se vain
+oli selvää, että olimme jättäneet laava-aineen kulkuväylän ja ettei
+tämä käytävä voinut viedä Sneffelsin ahjoon.
+
+Kysyin itseltäni, enkö pannut liian suurta painoa tälle maakerroksien
+vaihtumiselle. Enkö pettänyt itseäni? Kuljimmehan todella niiden
+kalliokerroksien läpi, jotka ovat graniittipohjalla.
+
+-- Jos vain minä olen oikeassa, niin minun täytyy löytää joitakin
+ikivanhojen kasvien jätteitä, ja silloin asia on varma. Etsikäämme!
+
+En ollut kulkenut sataakaan askelta ennenkuin silminnähtävät
+todistukset olivat edessäni. Siluurisella aikakaudella oli merissä
+enemmän kuin tuhatviisisataa eri kasvi- ja eläinlajia. Jalkani, jotka
+olivat tottuneet kovaan laava-aineeseen, polkivat nyt tomua, joka oli
+syntynyt ruohojen ja simpukkain jätteistä, ja seinillä näkyi selvästi
+jälkiä fucus- ja lycopodium-kasveista.[44]
+
+Professori Lidenbrock ei voinut erehtyä näistä, mutta hän ummisti
+silmänsä jatkaen matkaansa yhtä kiireesti kuin ennenkin. Tämähän oli
+itsepäisyyttä, joka meni kaikkien rajojen yli, enkä voinut enää sitä
+kärsiä. Otin käteeni täydellisesti säilyneen näkinkengän kuoren,
+joka oli melkein samanlainen kuin nykyajan Oniscus,[45] menin sitten
+setäni luo ja sanoin hänelle:
+
+-- Katsokaa tätä!
+
+-- Niinpä näkyy, sanoi hän tyynesti, se on simpukan kuori, joka
+kuuluu trilobitien[46] hävinneeseen sukuun. Ei sen enempää!
+
+-- Mutta ettekö päätä sen johdosta...?
+
+-- Samaa kuin sinäkin? Päätän kyllä. Olemme jättäneet graniittipohjan
+ja laava-aineen kulkuväylän. Onpa mahdollista, että olen erehtynyt,
+mutta en ole siitä vakuutettu, ennenkuin olen päässyt tämän käytävän
+päähän.
+
+-- Se on oikein, setä, että teette niin, ja minä hyväksyisin
+menettelynne, jollei meitä uhkaisi vaara.
+
+-- Mikä sitten?
+
+-- Veden puute. -- Meidän pitää jakaa se määrättyihin päiväannoksiin!
+
+
+
+
+XX
+
+
+Oli todellakin välttämätöntä säästää juomavettä, sillä illallista
+syödessämme huomasin, ettei sitä voinut riittää enemmäksi kuin
+kolmeksi päiväksi. Sen lisäksi tuli vielä sekin harmi, että meillä
+oli sangen vähän toivoa löytää mitään lähdettä näissä tämän
+maailmankauden muodostamissa kerroksissa.
+
+Koko seuraavan päivän käytävän holvit yhä kaareutuivat yllämme, ja
+kuljimme virkkaen tuskin sanaakaan. Me aloimme muuttua melkein yhtä
+vaiteliaiksi kuin Hannukin.
+
+Tie ei kohonnut, ei ainakaan sanottavasti; välistä se näytti
+viettävän alaspäinkin. Mutta tämä tuskin huomattava suunnanmuutos ei
+voinut rauhoittaa professoria, sillä maakerroksien laatu pysyi aivan
+muuttumattomana.
+
+Seinien liuska- ja kalkkikivikerrokset sekä vanha punainen hiekkakivi
+välkkyivät komeasti sähkölyhtymme kirkkaassa valossa. Olisi voinut
+luulla olevansa avatussa malmisuonessa keskellä Devonshireä, josta
+tällaiset maakerrokset ovat saaneet nimensäkin.[47]
+
+Loistavat marmorilajit peittivät käytävän seiniä; muutamat lajit
+olivat agaatti-harmaita, täynnä kummallisia valkoisia suonia,
+toiset ruusunpunaisia tahi keltaisia, punapilkkuisia; etäämpänä oli
+näytteitä tummista puna- ja ruskeapilkkuisista lajeista, joissa
+kalkkikivi aikaansai kauniita värivivahduksia.
+
+Suurimmassa osassa näitä marmorilajeja oli ikivanhojen eläimien
+jälkiä. Eilisestä päivästä alkaen oli kehitys selvästi edistynyt.
+
+Trilobiittien asemesta huomasin kehittyneempien lajien jätteitä,
+muiden ohessa _Ganoidi_-kaloja,[48] sekä noita varhaisimpia
+_Sauropteris_-eläimiä,[49] joiden paleontologit ovat huomanneet
+olevan matelijoiden ensimmäisiä muotoja. Devonisissa merissä eli
+suuri määrä tällaisia, ja niitä sortui tuhansittain uudempien
+kerrosten alle.
+
+Oli siis aivan selvää, että nousimme ylöspäin eläimellisen elämän
+astuimia myöten, joiden korkeimmalla portaalla ihminen on. Mutta
+professori ei näkynyt välittävän siitä.
+
+Hän odotti kahta asiaa: että ilmaantuisi jyrkkä rotko, joka sallisi
+hänen taas jatkaa alaspäin, tahi että vastaamme tulisi jokin este,
+joka keskeyttäisi hänen kulkunsa tätä tietä myöten. Mutta ilta tuli
+tämän toivon täyttymättä.
+
+Perjantaina painui vähäinen retkikuntamme yhä syvemmälle käytävän
+sokkeloihin; yöllä aloin jo tuntea janon tuskaa.
+
+Kymmenen tunnin kävelyn jälkeen huomasin, että lampun valo ei enää
+heijastunutkaan seinistä. Marmorin, liuska-, kalkki- ja hiekkakiven
+sijaan peitti seiniä tumma kiiltämätön aine. Eräässä paikassa, missä
+tunneli oli ahdas, nojausin vasempaa seinää vastaan, ja kun vedin
+käteni takaisin, oli se aivan musta. Minä tarkastin seinää likemmin
+ja huomasin, että olimme keskellä kivihiili-aarniota.[50]
+
+-- Kivihiili-aarnio! huudahdin minä.
+
+-- Aarnio ilman työmiehiä, vastasi setäni.
+
+-- Oh, kukapa sen niin tietää?
+
+-- Sen tiedän minä, vastasi setäni lyhyesti, ja olen varma siitä,
+että tämä käytävä, joka vie hiilikerroksien lävitse, ei ole
+ihmiskätten työtä. Mutta on yhdentekevää, olipa se luonnon muodostama
+taikka ei. Nyt on ruoka-aika; sentähden syökäämme.
+
+Hannu otti esiin vähän ruokaa; söin vain hiukkasen, mutta join
+sen vähäisen vesitilkan, joka oli minun osani. Oppaamme pullo oli
+puolillansa vettä ja siinä oli kaikki, mitä oli jäljellä kolmen
+hengen janon sammuttamiseksi.
+
+Syötyämme kääriytyivät matkatoverini peitteisiinsä, saadakseen unesta
+virkistystä vaivoillensa. Minä puolestani en nukkunut, vaan luin
+aamuun asti.
+
+Kello kuuden aikaan lauantaina lähdimme taas matkaan. Kahdenkymmenen
+minuutin kuluttua tulimme avaraan aukeamaan, ja ymmärsin silloin,
+etteivät ihmiskädet olleet voineet kaivaa tätä kaivosta, sillä holvit
+olisivat siinä tapauksessa olleet pönkitetyt. Oli varsin ihmeellistä,
+että ne vielä voivat olla pystyssä.
+
+Luola oli sataa jalkaa leveä ja sataaviittäkymmentä korkea. Se oli
+syntynyt jonkin maanalaisen liikunnon vaikutuksesta; kestämättä
+jotakin voimallista sysäystä oli maankuori auennut ja tehnyt tämän
+suuren aukon, johon nyt ensimmäisen kerran tunkeusi maanpinnan
+asukkaita.
+
+Koko kivihiilikauden historia oli kirjoitettu näille mustille
+seinille, ja geologi olisi helposti voinut niistä seurata kaikkia eri
+kehityskausia. Hiilikerroksia erottivat toisistaan tiheät hiekka- ja
+savikerrokset, joiden välissä ne olivat ikäänkuin musertuneina.
+
+Tänä aikana, joka oli lähinnä nuorin paleontologisen maailmankauden
+jaksoista, oli maa erinomaisen rehevän kasvullisuuden peitossa;
+siihen oli kaksi syytä, nimittäin kuuma ilmanala ja alituinen kosteus.
+
+Silloin ei kasvanut paljon puita, vaan ainoastaan kortteita,
+äärettömiä heinälaitumia, sananjalkoja, liekoja, sigillarioita:
+asterofyliittejä ja muita harvinaisia kasvisukuja, joita siihen
+aikaan oli tuhansia eri lajeja. Juuri tästä tavattoman runsaasta
+kasvullisuudesta kivihiilet ovat saaneet alkunsa. Kasvit vajosivat
+veden alle ja muodostivat vähitellen paksuja kerroksia.
+
+Silloin alkoi luonnollisen kemian vaikutus; merien pohjalla
+kasviaineet ensiksi muodostuivat turpeiksi, alkoivat sitten kaasujen
+vaikutuksesta lämmetä ja kivettyivät lopuksi täydellisesti.
+
+Siten muodostuivat nämä äärettömät hiilipaljoudet, joiden kuitenkin
+vähemmässä kuin kolmessa vuosisadassa täytyy loppua liiallisen
+kuluttamisen kautta, jolleivät teollisuutta harjoittavat kansat
+ajoissa hillitse tuhlaavaisuuttansa.
+
+Nämä ajatukset johtuivat mieleeni katsellessani luolan
+hiilirikkauksia. Luultavasti ne eivät koskaan tule päivänvaloon,
+sillä näin syvällä olevien aarnioiden kaivaminen vaatisi liian suuria
+kustannuksia. Ja mitäpä se muutoin hyödyttäisikään, kun kerran niin
+paljo hiiltä vielä on monin paikoin niin sanoaksemme maanpinnalle
+levitettynä? Sellaisina kuin nämä hiilikerrokset nyt ovat, pysyvät ne
+maailman loppuun asti.
+
+Silläväin kuljimme eteenpäin, ja unhotin tien pituuden, vaipuen
+geologisiin mietteisiin, ilman lämpö pysyi yhtäläisenä kuin se oli
+ollut kulkiessamme laava-aineen ja liuskakiven muodostamien kerrosten
+lävitse. Mutta minä tunsin sangen selvästi hiilivedyn hajun. Huomasin
+heti, että käytävässä oli sangen paljon tätä vaarallista kaasua, jota
+vuorityömiehet sanovat kaivoskaasuksi ja jonka räjähtäminen on niin
+usein aikaansaanut hirveitä tapaturmia.
+
+Onneksi oli valaistusneuvonamme Ruhmkorffin älykäs kone; mutta jos
+olisimme olleet niin typeriä, että tulisoihtu kädessä olisimme
+tutkineet tätä käytävää, niin olisi hirveä räjähdys tehnyt lopun
+matkastamme tappaen meidät.
+
+Tätä kävelyä kivihiilen keskellä kesti iltaan asti. Setäni taisi
+tuskin hillitä malttamattomuuttansa, jota hän tunsi tiemme
+vaakasuoran suunnan tähden. Kahdenkymmenen askeleen päässä oli synkkä
+pimeys, joten käytävän pituutta ei voinut nähdä, ja minä jo rupesin
+luulemaan sitä loppumattomaksi, kun kello kuuden aikana ilmestyi
+äkkiarvaamatta seinä eteemme. Ei oikealla eikä vasemmalla puolella,
+ei ylhäällä eikä alhaalla ollut mitään tietä! Me olimme tulleet
+umpinaiseen sopukkaan.
+
+-- No sen parempi! huusi setäni. Sittenpähän tiedän, mitä teen. Me
+emme ole Saknussemmin kulkemalla tiellä, eikä auta muu kuin kääntyä
+takaisin. Levätkäämme nyt yö, ja kolmen päivän kuluttua tulemme
+takaisin sille kohdalle, missä käytävät haarautuvat.
+
+-- Niin, sanoin minä, jos meillä on siihen voimia!
+
+-- Miksi ei olisi?
+
+-- Siksi, että vesi on huomenna tykkänään lopussa.
+
+-- Entäs rohkeus? Onko sekin lopussa? kysyi professori katsoen minuun
+ankaran näköisenä. En uskaltanut vastata.
+
+
+
+
+XXI
+
+
+Seuraavana päivänä lähdimme aikaiseen matkalle; meidän täytyi
+kiiruhtaa, sillä olimme viiden päivämatkan päässä siitä käytävien
+risteyksestä, jossa olimme menneet harhaan. En tahdo lähemmin
+kuvailla kärsimyksiämme paluumatkalla. Setäni kesti ne sellaisen
+närkästyksen vallassa, jota mies tuntee tietäessään olleensa
+väärässä; Hannu tyynen luonteensa mukaan kärsivällisesti ja minä
+valitellen ja epätoivoisena, sen myönnän. En jaksanut rohkeasti
+kestää vastoinkäymisiä.
+
+Niinkuin olin ennustanutkin, vesi loppui kokonaan ensimmäisen päivän
+marssin jälkeen. Juoma-aineenamme oli nyt vain viina, mutta tämä
+inhoittava neste poltti kurkkuani, enkä kärsinyt sitä nähdäkään.
+Minusta oli ilma tukahduttava, väsymys teki minut hervottomaksi ja
+useita kertoja olin kaatumaisillani. Me seisahduimme silloin ja
+setäni tahi islantilainen koettivat virkistää minua niin hyvin kuin
+taisivat. Mutta minä näin jo, että edellinen vain sangen vaikeasti
+taisteli lopullista uupumusta ja janon tuskia vastaan.
+
+Tiistaina heinäkuun 9 p:nä saavuimme viimeinkin nääntyneinä,
+melkein ryömien, käytäväin yhdyntäpaikalle. Siellä kaaduin maahan
+laavapohjalle. Kello oli kymmenen aamupäivällä.
+
+Nojaten seinää vastaan Hannu ja setäni koettivat pureksia muutamia
+korpunpalasia. Syviä huokauksia kohosi työläästi paisuneilta
+huuliltani, kunnes viimein menin tainnuksiin.
+
+Hetkisen kuluttua lähestyi setäni minua ja nosti minut syliinsä.
+
+-- Lapsi parka! mutisi hän itsekseen todella hellällä äänellä.
+
+Tulin liikutetuksi näistä sanoista, sillä olin tottumaton kuulemaan
+ystävällisiä sanoja tuimalta professorilta; otin hänen vapisevat
+kätensä käsiini, ja hän salli sen katsellen minua kyynelsilmin.
+
+Silloin näin hänen tarttuvan pulloon, joka riippui hänen kaulassaan,
+ja suureksi hämmästyksekseni hän asetti sen huulilleni.
+
+-- Juo! sanoi hän.
+
+Kuulinko oikein? Oliko setäni hullu? Katsoin häneen hämmästyneenä
+enkä voinut käsittää hänen sanojansa.
+
+-- Juo! sanoi hän uudelleen, ja nostaen pullon huulilleni hän
+tyhjensi sen sisällön kokonaan suuhuni.
+
+Ah, mikä nautinto! Kulaus vettä kostutti kuivaa suutani, yksi ainoa
+kulaus vain, mutta se oli kylliksi virkistämään riutuvia elinvoimiani.
+
+Kiitin setääni kädet ristissä.
+
+-- Niin, sanoi hän, kulaus vettä! Viimeinen! ymmärrätkö? Viimeinen!
+Minä olin sitä säilyttänyt suurena kalleutena pullossani.
+Parikymmentä kertaa, sata kertaa olen voittanut suuren haluni juoda!
+Mutta ei, Akseli, säästin sen sinulle.
+
+-- Setäni! mutisin minä, ja suuret kyyneleet tulivat silmiini.
+
+-- Niin, lapsi raukkani, minä tiesin, että sinä tänne päästyämme
+kaatuisit maahan puolikuolleena, ja sentähden säästin viimeiset
+vedenpisarani, virvoittaakseni niillä sinua.
+
+-- Kiitoksia, kiitoksia setä, sanoin minä.
+
+Vaikka janoni oli vain hiukan vähentynyt, olin kuitenkin saanut uusia
+voimia. Kurkkuni kutistunet jänteet ja turvonneet huuleni pehmenivät,
+ja saatoin puhua.
+
+-- Kuulkaapa nyt, sanoin minä, meillä ei ole kuin yksi keino
+jäljellä; koska ei ole vettä, niin meidän täytyy; kääntyä takaisin.
+
+Setäni kaihtoi katsettani, kun lausuin nämä sanat; hän painoi päänsä
+alas.
+
+-- Meidän täytyy kääntyä takaisin, huudahdin minä, ja mennä takaisin
+Sneffelsiin. Suokoon Jumala meille voimia nousta ylös vuoren huipulle!
+
+-- Kääntyä takaisin! sanoi setäni, ikäänkuin olisi vastannut
+pikemminkin itselleen kuin minulle.
+
+-- Niin, kääntyä takaisin, viivyttelemättä silmänräpäystäkään.
+
+Pitkä aika kului äänettömyyden vallitessa.
+
+-- Eivätkö siis, Akseli, nämä vesipisarat ole antaneet sinulle voimaa
+ja rohkeutta? kysyi professori omituisella äänellä.
+
+-- Rohkeuttako!
+
+-- Näen sinun olevan yhtä alakuloinen kuin ennenkin; olet vieläkin
+aivan epätoivoinen.
+
+Minkälaisen ihmisen kanssa olinkaan tekemisissä, ja mitä tuumia hän
+hautoikaan rohkeassa sielussaan?
+
+-- Mitä? Ettekö tahdo? -- -- --
+
+-- Luopuako tästä matkasta, kun kaikki ennustaa, että se onnistuu? En
+suinkaan!
+
+-- Meidän siis täytyy menehtyä?
+
+-- Ei, Akseli, ei! Palaa sinä! Minä en tahdo aiheuttaa sinun
+kuolemaasi! Hannu seuratkoon sinua. Jätä minut!
+
+-- Hylkäisinkö teidät!
+
+-- Jätä minut yksin, sanon sinulle! Minä olen lähtenyt tälle matkalle
+ja menen perille asti, kävi miten kävi. Mene tiehesi, Akseli, mene
+tiehesi!
+
+Setäni puhui hyvin kiivaasti. Hänen äänensä, joka oli vähän aikaa
+ollut lempeä, tuli taas kovaksi ja uhkaavaksi. Synkän itsepintaisesti
+hän taisteli mahdottomuutta vastaan. Minä en tahtonut jättää häntä
+tänne syvyyden pohjalle, vaikka toiselta puolen itsesäilytysvaistoni
+käski minun paeta.
+
+Hannu katseli tätä kohtausta tavalliseen välinpitämättömään
+tapaansa, mutta hän ymmärsi nähtävästi kuitenkin, mistä hänen
+molemmat matkakumppaninsa keskustelivat. Meidän liikkeemme ja eleemme
+osoittivat kyllä selvästi, mille suunnalle kumpikin meistä koetti
+toistansa saada lähtemään; mutta Hannusta näytti samantekevältä,
+missä hänen henkensä oli vaarassa; hän oli valmis jatkamaan matkaa,
+jos annettaisiin lähtömerkki, ja valmis myöskin seisahtumaan herransa
+vähimmästäkin viittauksesta.
+
+Jospa minä tällä hetkellä olisin voinut saada Hannun käsittämään
+sanojani! Sanani, huokaukseni, ääneni olisivat pehmittäneet tämän
+kovan luonnon. Minä olisin hänelle selittänyt, olisin niin sanoakseni
+selittänyt hänelle kouraan tuntuvasti niitä vaaroja, joita hän ei
+näyttänyt aavistavankaan, ja meidän molempien yhdessä olisi ehkä
+onnistunut saada itsepäinen professori taipumaan. Jos olisi tarvittu,
+olisimme voineet pakottaa hänet palaamaan Sneffelsin huipulle!
+
+Minä lähestyin Hannua ja laskin käteni hänen kädellensä: hän ei
+liikahtanut. Minä osoitin hänelle tietä vuoren aukon suuhun; hän
+pysyi järkähtämättömänä. Läähättävät keuhkoni ilmaisivat tuskani,
+mutta islantilainen pudisti vain päätänsä ja osoitti tyynesti setääni.
+
+-- Herra! sanoi hän.
+
+-- Herra! huusin minä. Hullu! Hän ei ole elämäsi herra! Meidän täytyy
+paeta! Meidän täytyy viedä hänet pois! Kuuletko? Ymmärrätkö?
+
+Olin tarttunut Hannua käsivarteen ja tahdoin pakottaa hänet nousemaan
+ylös ja auttamaan minua, mutta setäni tuli väliin.
+
+-- Malta mielesi, Akseli! sanoi hän. Sinä et saa tätä itsepintaista
+palvelijaa taivutetuksi. Kuule siis, mitä ehdotan sinulle.
+
+Panin käsivarteni ristiin ja katsoin setää suoraan silmiin.
+
+-- Veden puute, sanoi hän, on ainoana esteenä aikomuksieni
+täyttämiselle. Tästä itäisestä käytävästä, joka on muodostunut
+laava-aineen, liuskakiven ja hiilien sisään, emme ole löytäneet
+tippaakaan vettä. On mahdollista, että meillä on parempi onni, jos
+seuraamme läntistä käytävää.
+
+Minä pudistin päätäni hyvin epäilevän näköisenä.
+
+-- Kuule minua loppuun asti, sanoi professori koroittaen ääntänsä.
+Sillä aikaa kuin sinä makasit tässä tainnuksissa, liikkumattomana,
+olen minä tutkinut tämän käytävän muodostusta. Se vie suoraan
+maan sisukseen ja saattaa meidät muutaman tunnin kuluessa vahvalle
+graniittipohjalle, jossa tapaamme lähteitä runsaasti. Kuule siis
+mitä sanon. Kun Kolumbus pyysi laivaväeltänsä kolmen päivän aikaa,
+löytääksensä uusia maita, niin miehistö myöntyi hänen pyyntöönsä,
+vaikka olivat sairaita ja kauhistuneita, ja hän löysikin kokonaisen
+uuden maailman. Minä, näiden maanalaisten seutujen Kolumbus, pyydän
+sinulta ainoastaan yhtä päivää. Jollemme tämän ajan kuluessa ole
+löytäneet vettä, niin minä vannon, että palaamme maan pinnalle
+takaisin.
+
+Vaikka olin hyvin levoton, tulin kuitenkin liikutetuksi näistä
+sanoista ja siitä uhrautuvaisuudesta, jota setäni osoitti puhuessaan
+tällä tavalla.
+
+-- No, olkoon menneeksi, vastasin, tapahtukoon kuten tahdotte ja
+palkitkoon Taivaan herra teidän suurenmoisen rohkeutenne. Teillä on
+vain muutama tunti aikaa koetella onneanne. Eteenpäin!
+
+
+
+
+XXII
+
+
+Me rupesimme kulkemaan taas alaspäin, mutta tällä kertaa uutta
+käytävää. Hannu kulki tapansa mukaan edellä. Emme olleet menneet
+sataa askelta, kun professori, joka lyhdyllänsä valaisi muuria, jo
+huudahti:
+
+-- Tässä on alkuajan eli prekambrisen maailmankauden maakerroksia!
+Olemme oikealla tiellä. Eteenpäin! eteenpäin!
+
+Kun maapallo maailman alkuaikoina vähitellen jäähtyi, aiheutti sen
+supistuminen ulkokuoren mullistuksia, räjähdyksiä, kutistumisia
+ja halkeamia. Se käytävä, jota kuljimme, oli halkeama, jonka
+kautta ulossyöksevä graniitti kerran oli raivannut itselleen tien.
+Sen tuhannet mutkat muodostivat sekavan sokkelon ensimmäisen
+maailmankauden maakerroksissa.
+
+Sitä mukaa kuin tulimme alemmaksi, tuli näkyviin niitä kerroksia,
+jotka muodostivat maan. Geologinen tiede on huomannut kolme eri
+kerrosta: liuskakivi, gneissi ja katinkultakivi, -- jotka perustuvat
+sille järkähtämättömälle pohjalle, jota sanotaan graniitiksi.
+
+Mutta eipä ole mineralogeja koskaan sattunut tällaiselle
+merkilliselle paikalle luontoa tutkimaan. Mitä eloton pora ei ole
+voinut nostaa maan pinnalle, sitä saatoimme tutkia silmillämme ja
+koskettaa käsillämme.
+
+Kauniin viheliäisen liuskakivikerroksen läpi kulki vaski- ja
+manganisuonia, ja sitä paitsi näkyi hiukan platinaa ja kultaa. Kuinka
+suuria rikkauksia olikaan kätkettyinä maapallon sisustaan, joista
+ihmisten ahneus ei koskaan pääsisi nauttimaan! Ensimmäisten päivien
+mullistukset olivat haudanneet nämä aarteet niin syvälle, ettei
+kuokka eikä rautakiila niitä ikänä voi sieltä temmata.
+
+Liuskakiven alapuolella oli suoraviivaisesti muodostunutta gneissiä,
+joka oli huomattavaa säännöllisten muotojensa vuoksi; sen jälkeen
+suuriliuskaista katinkultaa, joka hämmästytti komealla kiillollansa.
+
+Sähkölyhdyn valo, joka heijastui katinkullan loistavasta pinnasta,
+säihkyi kaikista kulmista; oli kuin olisin kulkenut onton timantin
+läpi, jossa valon säteet taittuivat tuhansiin häikäiseviin eri
+väreihin.
+
+Kello kuuden paikoilla alkoi valon loisto huomattavasti vähetä,
+melkeinpä lakkasi tykkänään; seinillä oli kiteellinen mutta synkempi
+väri, katinkulta yhtyi kiinteämmin vuolukiveen ja ukonkiveen,
+muodostaen varsinaista kalliota, joka on kaikkein kovinta kiveä, ja
+joka musertumatta kannattaa maapallon neljää ylempää kerrosta. Me
+olimme saapuneet ikäänkuin äärettömään graniittivankilaan.
+
+Kello oli kahdeksan illalla. Vettä ei löytynyt vieläkään, ja minä
+kärsin hirveästi. Setäni kulki edellä eikä tahtonut seisahtua; hän
+toivoi kuulevansa jonkin lähteen lorisemista, vaan ei kuullut mitään!
+
+Jalkani lakkasivat kannattamasta minua, mutta minä koetin
+valittamatta kestää tuskiani, etten pakottaisi setääni seisahtumaan;
+se olisi ollut hänelle epätoivoinen isku, sillä hänen viimeinen
+määräpäivänsä oli loppumaisillaan.
+
+Vihdoin voimani uupuivat; minulta pääsi huuto ja kaaduin.
+
+-- Auttakaa! Minä kuolen.
+
+Setäni kääntyi takaisin; hän katseli minua käsivarret ristissä ja
+lausui viimein seuraavat synkeät sanat:
+
+-- Kaikki on lopussa!
+
+Silmäni painuivat umpeen.
+
+Kun taas avasin ne, näin molempien toverieni makaavan liikkumattomina
+vaippoihinsa kääriytyneinä. Nukkuivatko he? Minä puolestani en
+saattanut nukkua silmänräpäystäkään: kärsin liian suuresti, varsinkin
+siitä ajatuksesta, ettei ollut enää pelastumisen toivoa. Setäni
+viimeiset sanat kaikuivat korvissani: kaikki on lopussa! Sellaisessa
+heikkouden tilassa ei ollut ajattelemistakaan enää kiivetä maan
+pinnalle.
+
+Meillä oli puolentoista penikulman paksuinen maakuori päällämme, ja
+minusta tuntui kuin koko tämä paino olisi levännyt hartioillani.
+Tunsin itseni muserretuksi ja tein äärettömiä ponnistuksia
+kääntyäkseni graniittivuoteellani.
+
+Muutama tunti kului. Haudan hiljaisuus vallitsi ympärillämme; ei
+vähintäkään ääntä tunkenut näiden muurien läpi, joista kaikista
+ohuinkin oli muutaman penikulman paksuinen.
+
+Tässä äärimmäisen raukeuden tilassa luulin kuulevani jotakin jyrinää.
+Käytävässä oli pimeä, mutta kun tarkemmin katsoin, saatoin nähdä
+islantilaisen poistuvan lamppu kädessä.
+
+Miksikä Hannu meni pois? Hylkäsikö hän meidät? Setä nukkui. Minä
+koetin huutaa, mutta ääneni ei tahtonut kuulua kuivettuneilta
+huuliltani. Nyt oli aivan pimeä ja viimeinen ääni oli vaiennut.
+
+-- Hannu hylkää meidät! Hannu! Hannu! Nämä sanat lausuin vain
+itsekseni, etäämmäksi ne eivät kuuluneet. Mutta ensimmäisen
+kauhistuksen haihduttua häpesin, että olin epäillyt miestä, jonka
+käytöksessä ei siihen asti ollut näkynyt mitään epäiltävää. Hannun
+poismeno ei saattanut olla pakoa, sillä sen sijaan, että hän olisi
+käynyt käytävää ylöspäin, meni hän alaspäin. Tämä ajatus rauhoitti
+minua, ja saattoi minut toisiin mietteisiin. Ainoastaan jokin tärkeä
+seikka saattoi ajaa tämän rauhallisen miehen levoltaan. Oliko hän
+yön hiljaisuudessa kuullut kohinaa, jota minun korvani eivät olleet
+erottaneet?
+
+
+
+
+XXIII
+
+
+Tunnin ajan koetin täydellisesti pyörällä päästäni miettiä niitä
+syitä, jotka voivat saada hiljaisen linnustajan poistumaan, ja toinen
+toistansa mielettömämpi ajatus syntyi aivoissani. Luulin jo tulevani
+hulluksi!
+
+Mutta vihdoinkin kuului jalkojen töminää käytävän syvyydestä ja
+Hannu tuli taas ylös. Heikkoa valoa alkoi näkyä seinillä, tulvahtaen
+viimein esiin käytävän aukosta. Hannu tuli näkyviin.
+
+Hän meni setäni luo, laski kätensä hiljaa hänen olkapäällensä ja
+herätti hänet. Setäni nousi ylös.
+
+-- Mitä nyt? kysyi hän.
+
+-- Vettä! vastasi linnustaja.
+
+Voisinpa luulla, että jokainen, tuntiessaan ankaraa kipua, muuttuu
+polyglotiksi, joka ymmärtää kaikki kielet. Minä en ymmärtänyt
+sanaakaan tanskan kieltä, mutta käsitin kuitenkin vaistomaisesti
+Hannun sanat.
+
+-- Vettä! Vettä! huusin, taputtaen käsiäni ja viittaillen kuin hullu.
+
+-- Vettä! lausui taas setäni. Missä? kysyi hän islannin kielellä.
+
+-- Alhaalla, vastasi Hannu.
+
+-- Missä? Alhaalla! Ymmärsin kaikki. Tartuin linnustajan käsiin ja
+puristin niitä; hän katsoi vain tyynesti minuun.
+
+Emme kauan siekailleet, ja kohta kuljimme käytävää, joka kävi yhä
+jyrkemmäksi.
+
+Tunnin kuluttua olimme kulkeneet noin tuhat syltä ja tulleet paria
+tuhatta jalkaa alemmaksi.
+
+Tällöin kuulin selvästi eriskummallisen äänen graniittiseinän läpi,
+jonkinlaisen kumisevan pauhinan, ikäänkuin kaukaisen ukkosen jyrinän.
+Kun ensimmäisen puolen tunnin kuluessa emme löytäneetkään puheena
+olevaa vesilähdettä, tunsin taas ahdistavaa tuskaa, mutta setäni
+ilmoitti silloin syyn jyrinään, jonka kuulimme.
+
+-- Hannu ei ole pettynyt, sanoi hän, pauhu, minkä kuulet, on puron
+kohinaa.
+
+-- Puron! huusin minä.
+
+-- Epäilemättä: maanalainen virta kulkee lähellämme!
+
+Toivon elähdyttäminä kiirehdimme kulkuamme. En tuntenut enää
+väsymystä. Jo pelkkä veden kohina elähdytti minua. Se lisääntyi
+huomattavasti; virta, joka oli kulkenut yläpuolellamme, pauhasi nyt
+vasemmanpuolisen seinän sisällä. Koettelin usein seinää, toivoen
+huomaavani jotakin hikoilemista tahi kosteutta, mutta turhaan. Vielä
+kului puoli tuntia ja puoli penikulmaa kuljettiin.
+
+Nyt minulle selvisi, että linnustaja, erottuaan meistä, ei ollut
+tutkinut matkaa tätä etäämmäksi. Vuorelaisille ja veden etsijöille
+ominaisella vaistolla hän "tunsi" tämän virran kallion läpi, mutta
+hän ei varmaankaan ollut nähnyt tätä arvaamattoman kallisarvoista
+nestettä, eikä ollut sillä sammuttanut janoansa.
+
+Pian huomasimme, että jos kulkisimme vielä etäämmäksi, joutuisimme
+loitommaksi virrasta, jonka pauhina alkoi heikontua heikontumistaan.
+
+Silloin käännyimme takaisin. Hannu seisahtui juuri sille paikalle,
+missä virta tuntui olevan meitä lähinnä.
+
+Istahdin muurin viereen; vesi virtasi tavattoman vuolaana kahden
+jalan päässä minusta, mutta kivinen seinä erotti meidät siitä.
+
+Ajattelematta ja miettimättä, olisiko mitään keinoa saada tätä vettä,
+jättäysin silmänräpäykseksi epätoivon valtaan.
+
+Hannu katsoi minuun ja luulinpa näkeväni hymyn hänen huulillansa.
+
+Hän nousi ja otti lamppunsa; seurasin häntä. Hän kulki seinää kohti;
+katsoin häneen. Hän painoi korvansa kuivaa kalliota vastaan ja
+kuljetti päätään hitaasti pitkin seinää kuunnellen tarkasti. Ymmärsin
+hänen hakevan juuri sitä paikkaa, mistä virran pauhina kuului
+selvimmin, ja tämän paikan hän löysi vasemmalta sivuseinältä, kolmen
+jalan korkeudella maasta.
+
+Tunsin itseni sangen liikutetuksi enkä uskaltanut arvaillakaan, mitä
+linnustaja aikoin tehdä; kiittelin häntä ylenmäärin, kun näin hänen
+tarttuvan rautakankeen puhkaistakseen sillä kallion.
+
+-- Pelastetut! huusin minä.
+
+-- Niinpä kyllä, huusi setäni innoissaan, Hannu on oikeassa. Kiitos
+olkoon uljaan linnustajamme! Itse emme olisi keksineet tätä keinoa!
+
+Sen kyllä uskon! Sellainen keino ei olisi koskaan juolahtanut meidän
+mieleemme, vaikka se olikin varsin yksinkertainen, sillä oli kovin
+vaarallista hakata kuokalla tätä seinää. Maa olisi voinut ruveta
+vierimään ja olisi haudannut meidät! Ja jos virta vielä tempaisi
+meidät mukaansa syöstessänsä kallion läpi! Nämä vaarat eivät suinkaan
+olleet luuloteltuja, mutta ei vierimisen tahi tulvan pelko voinut
+enää pidättää meitä, ja meidän janomme oli niin suuri, että sitä
+sammuttaaksemme olisimme kaivaneet vaikka valtameren pohjan puhki.
+Hannu ryhtyi tähän työhän, joka ei olisi sujunut sedältäni eikä
+minulta. Me olisimme jyskyttäneet malttamattomasti, ja kivi olisi
+mennyt pieniksi kappaleiksi kuokan edessä. Rauhallinen ja älykäs
+oppaamme sitä vastoin jyskytteli kiviseinää lakkaamatta hiljaisella
+sysäyksellä, mutta taajaan, ja teki siten kuutta tuumaa avaran aukon.
+Kuulin virran pauhun kovenevan, ja minusta oli ikäänkuin virkistävä
+vesi jo olisi huuliani kostuttanut.
+
+Pian oli rautakanki tunkenut pari jalkaa kiven sisään. Työtä oli
+kestänyt toista tuntia ja minä voihkailin malttamattomuudesta! Setäni
+tahtoi ryhtyä tehokkaampiin keinoihin; saatoin töintuskin hillitä
+häntä, ja hän tarttui jo rautakankeensa, kun silloin äkkiä kuului
+suhinaa ja esiin syöksi vesisuihku, joka taittui vastapäätä olevaan
+seinään.
+
+Hannu, joka oli sysäyksestä melkein kaatua, ei voinut pidättää
+tuskanhuutoa, ja käsitin syyn siihen, kun pistin käteni esiin
+suihkuavaan veteen, ja sitten vuorostani päästin hätäisen huudon --
+vesi oli kiehuvan kuumaa.
+
+-- Sadan asteen lämpöistä vettä! huusin minä.
+
+-- No! kylläpähän jäähtyy! vastasi setäni.
+
+Käytävä tuli höyryä täyteen ja samalla muodostui puro, joka katosi
+maanalaisiin koukerteleviin rotkoihin; ja vähän ajan kuluttua me ensi
+kerran siitä ryyppäsimme.
+
+Mikä nautinto! Mikä sanomaton suloisuus! Mitä vettä tämä oli? Mistä
+se tuli? Se oli meistä samantekevää, se oli vain vettä, ja vaikka se
+vielä oli lämmintä, niin se palautti meihin henkemme, joka oli meistä
+lähtemäisillään. Join lakkaamatta, en edes maistellutkaan. Vasta
+vähän aikaa sitä nautittuani huusin:
+
+-- Tämähän on raudansekaista vettä!
+
+-- Oivallista vatsalle, vastasi setäni, ja erittäin vahvistavaa. Tämä
+on yhtä terveellistä kuin jos matkustaisi terveyslähteille Spaahan
+tahi Töplitziin!
+
+-- Ah! kuinka tämä on hyvää!
+
+-- Sen kyllä uskon; tämä vesi virtaa kahden penikulman syvyydestä
+maanpinnan alapuolella. Se maistuu melkein kirjoitusmusteelle, joka
+ei olekaan niin pahanmakuista. Hannu on nyt tehnyt meille hyvän työn
+ja ehdottaisin siis, että annamme hänen nimensä tälle terveyspurolle.
+
+-- Oikein! huusin minä.
+
+Ja nimi Hannun-puro hyväksyttiin heti.
+
+Hannu ei tullut tuosta juuri ylpeämmäksi, ja kohtuullisesti
+virvoitusta nautittuaan istui hän nurkkaan yhtä levollisena kuin
+ennenkin.
+
+-- Älkäämme nyt antako tämän veden vuotaa kuiviin, sanoin minä.
+
+-- Mitäpä sen tukkeamisesta olisi hyötyä? sanoi setäni. Luulen, että
+se tulee ehtymättömästä lähteestä.
+
+-- Mitä se meihin kuuluu? Täyttäkäämme säkkimme ja pullomme ja
+koettakaamme sitten tukkia reikää.
+
+Neuvoani seurattiin. Hannu koki tukkia reikää kivillä ja
+vaatekappaleilla; mutta sepä ei ollutkaan helppoa, sillä vesi poltti
+hänen käsiänsä ja syöksyi esiin niin kovalla vauhdilla, että kaikki
+ponnistuksemme olivat hyödyttömät.
+
+-- Aivan selvästi, sanoin minä, ovat tämän puron säiliöt sangen
+korkealla, päättäen veden voimasta.
+
+-- Epäilemättä, vastasi setäni; vesi, joka tulee kolmenkymmenen
+kahden tuhannen jalan korkeudesta, painaa tuhannen atmosferin
+painolla. Mutta nyt päähäni juolahti ajatus!
+
+-- Mikä?
+
+-- Minkätähden tahdomme väkisin tukkia tämän reiän?
+
+-- Sentähden että -- -- --
+
+Minä en todellakaan keksinyt oikein pätevää syytä.
+
+-- Onko meillä varmuutta siitä, että taas saamme pullomme täyteen,
+kun ne tulevat tyhjiksi?
+
+-- Ei suinkaan.
+
+-- No antakaammepa sitten veden virrata! Se virtaa luonnon lain
+mukaan alaspäin ja on meillä johdattajana, samalla kun se matkalla
+virkistää meitä!
+
+-- Sepä oli älykäs keksintö! huusin minä, ja kun meillä on tämä puro
+johdattajana, niin ei ole mitään syytä pelätä, ettemme onnistuisi
+aikeissamme.
+
+-- Ahaa! Niinkö luulet, poikaseni? sanoi professori nauraen.
+
+-- En ainoastaan luule, vaan olen siitä vakuutettukin.
+
+-- Malta hiukkasen. Alkakaamme uusin voimin, kun olemme muutaman
+tunnin levänneet.
+
+Unohdin todellakin, että oli yö, mutta kronometri muistutti meitä
+siitä, ja kohta vaivuimme kaikki virvoittuneina sikeään uneen.
+
+
+
+
+XXIV
+
+
+Seuraavana aamuna olimme jo unohtaneet kärsityt tuskamme. Ensiksi
+ihmettelin, etten ollut janoissani, ja arvelin mikä siihen mahtoi
+olla syynä, kunnes puro, joka lorisi jalkojeni juuressa, antoi siihen
+selityksen.
+
+Söimme aamiaista ja joimme kaikki tätä oivallista raudansekaista
+vettä. Tunsin taas olevani terve ja olin vahvasti päättänyt kävellä
+pitkän matkan. Minkäpätähden ei luottamusta uhkuva mies, jommoinen
+setäni oli, onnistuisi, kun hänellä oli mukanaan taitava opas,
+sellainen kuin Hannu, ja "päättäväinen" veljenpoika sellainen kuin
+Hannu, ja "päättäväinen" veljenpoika niinkuin minä. Sellaisia olivat
+ne kauniit ajatukset, jotka askartelivat mielessäni. Jos minulle
+olisi ehdotettu, että jälleen nousisimme ylös Sneffelsin huipulle,
+niin olisin närkästyneenä kieltäytynyt.
+
+Mutta kaikeksi onneksi oli vain kysymys alaspäin menosta.
+
+-- Lähtekäämme! huusin minä herättäen innokkaalla äänelläni maapallon
+ikivanhat kaiut.
+
+Marssi alkoi taas torstai-aamuna kello 8. Kalliokäytävä mutkisteli,
+teki odottamattomia käänteitä ja oli ikäänkuin jonkin harhasokkelon
+alku; mutta sen pääsuunta oli aina kaakkoinen. Setäni ei unohtanut
+tutkia mitä huolellisimmin kompassiansa saadaksensa tarkan tiedon
+kuljetusta matkasta.
+
+Käytävä vei eteenpäin melkein vaakasuoraan, laskeutuen enintään
+kaksi tuumaa joka syleltä. Puro virtasi hiljaa loristen jalkojemme
+juuressa; minä vertasin sitä hyväntahtoiseen haltijaan, joka
+johdatti meitä maan lävitse, ja hyväilin kädelläni tuota haaleata
+aallotarta, jonka laulu seurasi askeliamme. Ajatukseni kääntyivät
+pian mytologiseen suuntaan.
+
+Mitä taas setääni tuli, niin hän, joka vain ajatteli pystysuoraa
+suuntaa, äkäili siitä, että tie oli tasainen. Hänen matkansa piteni
+loppumattomasti, sillä sen sijaan, että hänen sanojensa mukaan
+olisimme seuranneet maan sädettä, kuljimmekin hypotenusaa myöten.
+Mutta meillä ei ollut varaa valita, ja emme saaneet valittaa niin
+kauan kuin lähenimme maan keskipistettä, vaikkapa vähäisenkin.
+
+Muutoin luisut silloin tällöin kävivät jyrkemmiksi; aallottaremme
+alkoi hyppiä vallattomasti eteenpäin, ja me astuimme sen seurassa yhä
+alemmaksi.
+
+Sanalla sanoen, me kuljimme tämän ja seuraavan päivän aikana pitkän
+matkaa vaakasuoraan suuntaan, mutta verraten vähän alaspäin.
+
+Perjantai-iltana, heinäkuun 12 p:nä, piti meidän, laskujemme mukaan,
+olla kolmenkymmenen penikulman päässä Reykjavikistä kaakkoiseen päin
+ja puolenkolmatta penikulman syvyydellä.
+
+Silloin avautui eteemme kauhistuttava aukko. Setäni ei malttanut olla
+taputtamatta käsiänsä, kun hän summittain arvioi sivujen jyrkkyyttä.
+
+-- Tuo viepi meidät pitkälle, huusi hän, ja se viepi meidät helposti,
+sillä kallion syrjät muodostavat oikeita portaita!
+
+Tapaturman välttämiseksi piti Hannu köydet valmiina, ja laskeutuminen
+alkoi. En tahdo sanoa sitä vaaralliseksi, sillä olin jo tottunut
+tällaiseen.
+
+Aukko, jonka läpi kuljimme, oli kovaan kallioon muodostunut halkeama,
+samanlainen kuin poikkipuoliset rotkot kivihiilikaivoksessa, ja oli
+nähtävästi syntynyt maan aineen kutistumisen kautta siihen aikaan
+kuin maa jäähtyi. Jos tämä halkeama oli muinoin ollut kulkuväylänä
+niille aineille, joita Sneffels silloin purki sisuksistaan, niin oli
+vaikea selittää sitä seikkaa, etteivät ne olleet jättäneet mitään
+jälkiä. Me laskeuduimme jonkinmoisia kiertoportaita myöten, joita
+olisi luullut ihmisten tekemiksi. Joka neljännestunti piti meidän
+pysähtyä lepuuttamaan jalkojamme ja keräämään uusia voimia. Silloin
+istahdimme kallion lohkareelle, heiluttelimme sääriämme, juttelimme
+syödessämme ja joimme purosta.
+
+Sen arvaa sanomattakin, että Hannun puro muuttui tässä halkeamassa
+vesiputoukseksi, vähemmän jyrkällä paikalla sen tietysti taas
+täytyi muuttua puroksi ja kulkea tavallista hiljaista juoksuansa.
+Tässä silmänräpäyksessä se muistutti kelpo setääni, hänen
+malttamattomuuttansa ja vihastumistansa, kun se sitävastoin tyynesti
+juostessaan oli kuin tuo hiljainen islantilainen linnustajamme.
+
+Heinäkuun 13 ja 14 p:nä kuljimme rotkon kiertoportaita myöten ja
+tulimme aina syvemmälle maankuoren sisään. Me olimme nyt likimäärin
+5 penikulmaa meren pinnan alapuolella. Mutta 15 päivänä päivällisen
+aikaan rotko alkoi käydä vähemmän jyrkäksi, ainoastaan noin 45
+astetta kaltevaksi, ja sen suunta oli aina vain kaakkoinen.
+
+Tie kävi silloin helppokulkuiseksi ja varsin yksitoikkoiseksi.
+
+Keskiviikkona 17 p:nä olimme vihdoin 7 penikulman syvyydessä maan
+alla, ja noin 50 penikulman päässä Sneffelsistä. Vaikka olimme hiukan
+väsyksissä, niin terveytemme oli kuitenkin hyvä ja matkalääkkeemme
+liikuttamatta.
+
+Tunti tunnilta setäni kirjoitti muistiin, mitä kompassi, kronometri,
+manometri ja lämpömittari osoittivat, julkaistakseen palattuaan
+kaikki huomionsa tieteellisessä kertomuksessa retkestänsä. Helposti
+saattoikin ottaa selon asemastamme. Kun hän ilmoitti minulle, että
+olimme kulkeneet vaakasuoraan suuntaan 50 penikulmaa, niin en voinut
+olla huudahtamatta.
+
+-- Mikä nyt on hätänä? kysyi hän.
+
+-- Ei mikään, pälkähti vain eräs arvelu päähäni.
+
+-- Mikä arvelu, poikaseni?
+
+-- Se vain, että jos teidän laskunne ovat oikeat, emme enää olekaan
+Islannin alla.
+
+-- Niinkö ajattelet?
+
+-- Sen saamme helposti selville, sanoin minä, ja mittasin matkan
+kartalla. Enpä olekaan pettynyt, pitkitin puhettani. Me olemme
+jättäneet Cap Portlandin, ja nämä 50 penikulmaa ovat vieneet meidät
+meren alle.
+
+-- Meren alle, vastasi setäni, hieroen käsiänsä.
+
+-- Siis valtameri aaltoilee meidän yläpuolellamme, huusin minä.
+
+-- Akseli, mikään ei ole luonnollisempaa! Eikö Newcastlessa ole
+kivihiilikaivoksia, jotka ulottuvat kauas veden alle?
+
+Professorin mielestä tämä oli sangen luonnollista, mutta ajatus,
+että kuljimme meren pohjan alla, ei lakannut minua vaivaamasta. Ja
+kumminkin oli aivan sama, olivatko Islannin tasangot ja vuoret tahi
+Atlantin valtameren aallot päämme yläpuolella, kun vain kalliokatto
+yllämme oli eheä. Sitäpaitsi totuin pian tähän ajatukseen, sillä
+käytävä vei, joskus suorana, toisen kerran mutkistelevana,
+oikullisena luisuissansa ja mutkissansa, mutta alinomaa kulkien
+kaakkoiseen suuntaan ja aina laskeutuen syvemmälle, meidät pian
+melkoiseen syvyyteen.
+
+Kolme päivää myöhemmin, lauantaina heinäkuun 20 p:nä, tulimme illalla
+jonkinlaiseen avaraan luolaan; setäni maksoi Hannulle sopimuksen
+mukaan kolme taaleria viikon palkaksi, ja päätti käyttää seuraavan
+päivän lepopäiväksi.
+
+
+
+
+XXV
+
+
+Lauantai-aamuna siis heräsin tarvitsematta ajatella heti
+tapahtuvaa matkaanlähtöä; ja vaikka olimme syvällä pohjattomassa
+rotkossa, oli sunnuntai-aamu kuitenkin yhtä miellyttävä. Olimme
+muutoin jo tottuneet tähän luolaelämään; tuskin ajattelinkaan
+aurinkoa, tähtiä, kuuta, puita, taloja ja kaupunkeja, kaikkia
+noita ylellisyystavaroita, jotka ihminen on tehnyt itselleen
+välttämättömiksi; koska kerran olimme kivennäisiä, ylenkatsoimme
+kaikki näitä joutavia esineitä.
+
+Luola muodosti suuren huoneen; sen kalliolattialla juoksi hiljaa
+uskollinen puromme, jonka vesi näin pitkän matkan päässä lähteestä ei
+ollut lämpöisempää kuin ympärillä oleva ilmakaan.
+
+Iltapäivällä professori tahtoi käyttää muutaman tunnin ajan
+päivittäisten muistiinpanojensa järjestämiseen.
+
+-- Ensiksikin, sanoi hän, tahdon laskea tarkalleen, millä paikalla
+olemme. Palattuani tahdon piirustaa kartan matkastamme, jonkinlaisen
+läpileikkauksen maapallosta, josta näkyy ikäänkuin sivultakatsottuna
+tutkimusmatkamme kokonaisuudessaan.
+
+-- Siitä tulee varsin omituinen kartta, setä; mutta ovatko teidän
+merkintänne kylliksi tarkat?
+
+-- Ovat! Minä olen huolellisesti merkinnyt kulmat ja kaltevuudet,
+ja olen vakuutettu siitä, etten ole erehtynyt. Katsokaammepa nyt
+ensiksi, missä olemme. Ota kompassi ja katso, mitä ilmansuuntaa se
+osoittaa!
+
+Tarkastettuani sitä tyystin vastasin:
+
+-- Kaakkoista.
+
+-- Hyvä! sanoi professori, kirjoittaen tämän huomion muistiinsa, ja
+teki muutamia pikaisia laskelmia. Minä päätän siitä, että olemme
+kulkeneet kaikkiaan 85 penikulmaa.
+
+-- Siis kuljemme Atlantin valtameren alla?
+
+-- Aivan niin.
+
+-- Ja tällä hetkellä siellä ehkä raivoaa myrsky, ja laineet ja tuuli
+viskelevät laivoja meidän yläpuolellamme?
+
+-- Se on kyllä mahdollista.
+
+-- Ja merikalat pieksävät pyrstöllänsä vankilamme kattoa?
+
+-- Ole huoleti, Akseli, eivät ne saa sitä rikotuksi. Mutta
+palatkaamme taas laskuihimme. Me olemme 85 penikulman päässä
+Sneffelsin juuresta, ja arvioin sen syvyyden, johon olemme tulleet,
+kuudeksitoista penikulmaksi.
+
+-- Kuudeksitoista penikulmaksi! huusin minä.
+
+-- Aivan varmaan.
+
+-- Mutta sehän on äärimmäinen raja, jonka tiede määrää maankuoren
+paksuudelle!
+
+-- Sen kyllä myönnän.
+
+-- Ja täällä pitäisi olla, lämmön lisääntymisen lakien mukaan,
+tuhannenviidensadan asteen kuumuus.
+
+-- "Pitäisi" poikaseni.
+
+-- Ja tämä graniittipaljous ei voisi pysyä kiinteässä muodossa, vaan
+olisi täydellisesti sulana.
+
+-- Näethän, ettei niin ole laita, ja että todellisuus, kuten
+tavallista, todistaa teoriat tyhjiksi.
+
+-- Minun täytyy se myöntää, mutta se kummastuttaa minua kuitenkin.
+
+-- Mitä lämpömittari osoittaa?
+
+-- Seitsemänkolmatta kokonaista ja kuusi kymmenettäosaa astetta.
+-- Siis puuttuu ainoastaan tuhatneljäsataaseitsemänkymmentäkaksi
+ja neljä kymmenettä osaa astetta, jotta oppineet miehet olisivat
+oikeassa. Se oppi, että lämpö suhteellisesti enenee, on siis
+erehdystä. Humphry Davy ei siis ole pettynyt, ja minä olin oikeassa
+uskoessani häntä. Mitä sinulla on siihen vastattavaa?
+
+-- Ei mitään.
+
+-- Minulla olisi kuitenkin ollut paljonkin vastattavaa. Minä en
+mitenkään hyväksynyt Davyn teoriaa; päinvastoin uskoin yhä, että
+maassa oli keskustuli, vaikka en tuntenut sen vaikutuksia. Kernaammin
+tahdon myöntää, että tämä sammuneen tulivuoren savutorvi, joka
+oli tulenkestävällä laava-aineella ikäänkuin sisältä vuorattu, ei
+sallinut lämmön levitä seinien läpi.
+
+Mutta kuluttamatta aikaani hakeakseni uusia todistuksia, tyydyin
+asemaan sellaisena kuin se oli.
+
+-- Kuulkaapas, setä, sanoin minä, pidän teidän laskelmianne oikeina,
+mutta sallikaa minun tehdä niistä tarkka johtopäätös.
+
+-- Sallinhan toki, poikaseni.
+
+-- Sillä paikalla, missä olemme, Islannin leveysasteen kohdalla, on
+maan säde noin tuhatviisisataakahdeksankymmentäkolme peninkulmaa?
+
+-- Tuhatviisisataakahdeksankymmentäkolme ja kolmasosa penikulmaa.
+
+-- Otaksukaamme tuhatkuusisataa penikulmaa. Siitä matkasta olemme
+kulkeneet kaksitoista penikulmaa?
+
+-- Aivan niin.
+
+-- Ja sitäpaitsi olemme suotta kulkeneet 85 penikulmaa viistoon
+suuntaan.
+
+-- Se on oikein.
+
+-- Parinakymmenenä päivänä?
+
+-- Niin olemme.
+
+-- Kuusitoista penikulmaa olisi sadasosa maan säteestä. Jos samalla
+tavalla jatkamme matkaamme, niin meiltä menee kaksituhatta päivää,
+eli lähes puolikuudetta vuotta!
+
+Professori ei vastannut.
+
+-- Se on vielä ottamatta lukuun, että jos kuljetaan kuusitoista
+penikulmaa alaspäin kahdeksankymmenenviiden penikulman matkalla
+vaakasuoraan suuntaan, niin se tietää kahdeksantuhatta penikulmaa
+kaakkoiseen päin, joten kestää kauan aikaa, ennenkuin tulemme
+keskipisteeseen!
+
+-- Mene tiehesi laskuinesi! vastasi setäni närkästyneenä. Vie jo
+männikköön kaikki otaksumisesi! Mihinkä ne perustuvat? Kuka sanoo,
+ettei tämä käytävä vie suoraan meidän päämääräämme? Sitäpaitsi on
+muistettava, että ennen minua on toinen henkilö tehnyt tämän matkan,
+ja koska hän on onnistunut, niin täytyy minunkin onnistua vuorostani.
+
+-- Sitä minäkin toivon; mutta olkoon kuitenkin sallittu -- -- --
+
+-- Sinun on parasta pitää suusi kiinni, Akseli, kun rupeat
+lörpöttelemään tuollaisia tyhmyyksiä.
+
+Minä ymmärsin varsin hyvin, että pelättävä professori uhkasi tulla
+esiin sedän hahmossa, ja otin tämän seikan huomioon.
+
+-- Katsopas nyt manometria, virkkoi hän taas. Mitä se osoittaa?
+
+-- Sangen suurta painetta.
+
+-- No hyvä! Nyt näet, että vähitellen laskeutuen alemmaksi totumme
+ilman paineeseen, emmekä kärsi siitä mitään.
+
+-- Emme ollenkaan, paitsi että korvia hiukan pakottaa.
+
+-- Se ei haittaa; ja tämän hankaluuden voit poistaa siten, että
+hengität syvään.
+
+-- Aivan oikein, vastasin minä, päättäen lujasti, etten enää
+vastustaisi setääni. Onpa todella oikein hauskaa laskeutua tähän
+tiiviimpään ilmaan; oletteko huomannut, kuinka voimakkaasti täällä
+ääni kuuluu?
+
+-- Olen kyllä. Täällä kuurokin viimein kuulisi oivallisesti.
+
+-- Mutta epäilemättä tämä tiiviys aina lisääntyy?
+
+-- Niin tekee, mutta määräämättömän säännön mukaan. Tosin paino
+vähenee samassa suhteessa kuin tulemme alemmaksi. Tiedäthän, että
+painovoiman vaikutus parhaiten huomataan maan pinnalla ja että
+esineillä ei ole mitään painoa keskipisteen kohdalla?
+
+-- Kyllä tiedän; mutta sanokaapa: eikö tämä ilma viimein tule yhtä
+tiiviiksi kuin vesi?
+
+-- Epäilemättä, seitsemänsadan ilmakehän paineen alaisena.
+
+-- Entä syvemmällä?
+
+-- Syvemmällä tiiviys vielä enenee.
+
+-- Mitenkä sitten pääsemme alas?
+
+-- Hm! Meidän täytyy tupata taskumme kiviä täyteen.
+
+-- Onpa teillä, setä, todellakin vastaus valmiina kaikkiin
+kysymyksiin!
+
+En uskaltanut enää pitkittää otaksumisiani, sillä olisin taas
+joutunut johonkin mahdottomuuteen, joka olisi voinut virittää tulen
+tappuroihin.
+
+Kumminkin oli selvä asia, että ilma paineessa, joka on mitattava
+tuhansissa ilmakehissä, välttämättömästi muuttuisi juoksevaksi
+aineeksi; ja jospa otaksuttaisiinkin, että ruumiimme kestäisi sitä,
+niin täytyisi meidän kumminkin seisahtua, sanottakoon mitä hyvänsä.
+
+Mutta minä en lausunut tätä ääneen, sillä setäni olisi taas ottanut
+todistukseksi tuon ikuisen Saknussemminsa, mitättömän edelläkävijän;
+vaikkapa otaksuttaisiinkin, että tämä islantilainen oppinut puhui
+totta, niin oli aina jäljellä sangen yksinkertainen kysymys:
+
+-- Kuinka Saknussemm saattoi kuudennellatoista vuosisadalla, jolloin
+ei tunnettu barometria eikä manometriä, päätellä varmasti tulleensa
+maapallon keskipisteeseen?
+
+Tätä kysymystä en lausunut, odotin vain asioiden menoa.
+
+Loppupuoli päivää kului tehtäessä laskuja ja keskustellen. Olin
+olevinani kaikessa yksimielinen professori Lidenbrockin kanssa ja
+kadehdin Hannun täydellistä välinpitämättömyyttä, hän kun sokeasti
+meni, minne onni hänet vei, pitämättä lukua syistä tai seurauksista.
+
+
+
+
+XXVI
+
+
+Täytyy tunnustaa, että kaikki oli tähän asti käynyt hyvin, ja että
+olisin tehnyt väärin, jos olisin valittanut. Jos vain vaikeuksien
+"keskimäärä" ei lisääntyisi, niin me varmaan voisimme saavuttaa
+tarkoituksemme. Ja mikä kunnia tästä koituisi meille! Olin jo
+tottunut täydellä todella ajattelemaan näin à la Lidenbrock.
+Olikohan tämä seuraus niistä oudoista olosuhteista, joissa elin?
+Kenties.
+
+Jyrkemmät rinteet, muutamat oikein hirvittävät jyrkänteet, veivät
+meidät muutaman päivän kuluessa syvälle maan sisimmäiseen ytimeen.
+Eräänäkin päivänä pääsimme puolitoista ja parikin penikulmaa
+lähemmäksi keskipistettä. Se oli vaarallista alaslaskeutumista, jossa
+Hannun taitavuus ja ihmeteltävä pelottomuus oli meille suureksi
+hyödyksi. Karskiluontoinen islantilainen pani henkensä alttiiksi
+käsittämättömän välinpitämättömästi, ja hänen avullansa suoriuduimme
+monista vaarallisista paikoista, joista yksinämme emme olisi päässeet
+ehjin nahoin.
+
+Hannun vaiteliaisuus eneni päivä päivältä, ja luulenpa, että se
+tarttui meihinkin. Ulkonaisilla esineillä on todellakin vaikutusta
+meidän aivoihimme, ja se, joka sulkeutuu neljän seinän sisäpuolelle,
+kadottaa viimein taidon yhdistää ajatuksia ja sanoja. Kuinka monet
+yksinäisissä kammioissa istuvat vangit ovat tulleet tylsäjärkisiksi,
+jopa hulluiksi siitä syystä, että heiltä puuttui ajatusvoiman
+harjoitusta!
+
+Edelläkuvattua keskusteluamme seuraavina kahtena viikkona ei
+tapahtunut mitään mainittavampaa.
+
+Muistiini on tarttunut vain yksi tärkeä tapaus, jonka pienimmätkin
+seikat ovat lähtemättömästi painuneet mieleeni.
+
+Elokuun 7 päivänä oli meidän alituinen laskeutumisemme vienyt
+meidät kolmentoista penikulman syvyydelle, s.o. yläpuolellamme
+oli kolmetoista penikulmaa kallioita, valtameriä, mantereita ja
+kaupunkeja. Laskujemme mukaan meidän piti olla noin 200 penikulmaan
+päässä Islannista.
+
+Tuona päivänä käytävä vei vähemmän viettävään suuntaan.
+
+Minä astuin edellä. Setäni kantoi toista Ruhmkorffin konetta, minä
+toista. Käydessämme tarkastelin graniittikerroksia.
+
+Yhtäkkiä, kun sattumalta katsahdin taakseni, huomasin olevani yksin.
+
+-- No hyvä! ajattelin, minä olen astunut liian kiivaasti, tahi
+kenties setäni ja Hannu ovat seisahtuneet matkalla; minun täytyy
+etsiä heitä. Kaikeksi onneksi ei tie ole kovin jyrkkä.
+
+Käännyin takaisin, ja kuljin neljänneksen tuntia. Katselin
+ympärilleni, ei näkynyt ketään. Huusin; ei kuulunut vastausta. Ääneni
+hukkui siihen moninkertaiseen kaikuun, jonka se herätti.
+
+Aloin käydä levottomaksi, ja kauhunväreet karmivat selkäpiitäni.
+
+-- Vähän rauhallisuutta vain! sanoin kovalla äänellä; olen vakuutettu
+siitä, että löydän toverini. Kahta tietä ei ole! Minä olen heidän
+edellänsä; käännyn siis takaisin. Puolen tuntia kuljin taas ylöspäin;
+kuuntelin, eikö minua huudettaisi, sillä tässä tiiviissä ilmassa
+kuuluisi ääni pitkän matkan päähän; mutta syvä äänettömyys vallitsi
+äärettömässä käytävässä.
+
+Seisahduin voimatta uskoa tätä todeksi; sen kyllä myönsin, että olin
+eksynyt, vaan en sitä, että olin suuressa vaarassa. Kun on joutunut
+eksyksiin, niin oikea tie löytyy jälleen.
+
+-- Annapas olla, sanoin taas; koska ei ole muuta kuin yksi tie, jota
+toverini kulkevat, niin minun täytyy löytää heidät; minun tarvitsee
+vain kulkea pitemmälle ylöspäin, jolleivät he, kun eivät näe minua ja
+ehkä unhottivat, että minä kuljin heidän edellänsä, ole saaneet samaa
+tuumaa päähänsä kuin minäkin, ja siis kääntyneet takaisin. Mutta
+siinäkin tapauksessa minun pitäisi löytää heidät, jos vain kiiruhdan.
+Sehän on selvää!
+
+Toistelin itsekseni näitä viimeisiä sanoja, jotka eivät kuitenkaan
+voineet rauhoittaa mieltäni.
+
+Silloin heräsi minussa epäilys: olinkohan todellakin heidän
+edellänsä? Tottahan toki! Hannu seurasi minua ja kulki setäni edellä.
+Olihan hän seisahtunutkin kerran muutamaksi silmänräpäykseksi
+korjaamaan kantamustaan, ja tämä tapaus johtui mieleeni. Luultavasti
+olin juuri sillä hetkellä kulkenut eteenpäin.
+
+-- Sitäpaitsi, ajattelin, minun on mahdotonta eksyä, sillä minulla on
+johdattaja tässä sokkelossa, erehtymätön opas, nimittäin uskollinen
+puromme. Kun vain seuraan puroa ylöspäin, niin varmasti löydän
+toverieni jäljet.
+
+Nämä ajatukset antoivat minulle uutta rohkeutta ja päätin lähteä
+matkaan kadottamatta silmänräpäystäkään.
+
+Kuinka siunasinkaan setäni aavistusta, kun hän kielsi linnustajaa
+tukkimasta reikää, jonka tämä oli tehnyt kiviseinään! Nyt tämä
+hyväätekevä lähde, virvoitettuansa meitä matkalla, johdattaisi minua
+maan sisuksessa suikertelevien rotkojen kautta.
+
+Mutta ennenkuin lähdin ylöspäin, arvelin, että peseytyminen tekisi
+minulle hyvää.
+
+Kumarruin sentähden kastellakseni pääni Hannun purossa.
+
+Mutta suuri oli hämmästykseni!
+
+Edessäni oli kuiva ja tasainen kallio! Puro ei enää virrannutkaan
+jalkojeni juuressa.
+
+
+
+
+XXVII
+
+
+Toivottomuuteni oli kuvaamaton; ihmiskielen sanat eivät pysty
+tulkitsemaan tunteitani. Olin elävältä haudattu, ja kohtalonani oli
+kuolla nälkään ja janoon.
+
+Kuinka kuivalta tuntuikaan tuo kallio! Koneellisesti laskin kuumat
+käteni maata vastaan.
+
+Mutta kuinka olinkaan joutunut eroon purosta, jota ei enää näkynyt?
+Nyt ymmärsin syyn siihen ihmeelliseen äänettömyyteen, jonka olin
+äsken huomannut, kun viimeisen kerran kuuntelin, eikö kuuluisi
+toverieni huutoja. Lähtiessäni kulkemaan väärää polkua en ollut
+huomannut, ettei puroa enää ollutkaan, ja nyt oli selvää, että
+käytävä oli jakautunut ja että Hannun-puro, seuraten toista
+kulkutietä, oli mennyt seuraajineen tuntemattomiin syvyyksiin!
+
+Kuinka löytäisin takaisin? Ei ollut mitään jälkiä, eikä jalkani
+tehnyt mitään merkkiä kovaan kallioon. Vaivasin aivojani
+selittääkseni tätä vaikeata kysymystä, mutta tilaani saattoi kuvata
+vain yhdellä sanalla: kadotettu!
+
+Niin! Kadotettu syvyyteen, joka mielestäni oli mittaamattoman
+suuri! Tämä kolmenkymmenen penikulman vahvuinen maakerros painoi
+kauhistuttavana taakkana hartioitani; tunsin itseni muserretuksi.
+
+Koetin kääntää ajatukseni maallisiin seikkoihin, mutta se onnistui
+huonosti. Hampuri, talo Kuninkaankadun varrella, Graüben raukkani,
+koko se maailma, jonka alla nyt vaelsin, vilahti nopeasti kiihtyneen
+mielikuvitukseni ohitse. Kuin houraillen mietin kaikkia matkamme
+tapauksia, purjehdustamme, Islantia, Fridrikssonia, Sneffelsiä! Ja
+sanoin itsekseni, että jos minulla vielä tällaisessa tilanteessa oli
+vähääkään toivoa jäljellä, niin se juuri olisi hulluuden merkki, ja
+että parempi olis suorastaan heittäytyä epätoivoon!
+
+Mikä inhimillinen voima olisikaan todella enää voinut viedä minut
+takaisin maapallon pinnalle ja avata sen ammottavan holvin, joka
+kohosi ylläni?
+
+-- Voi, setäni! huusin minä epätoivoisella äänellä.
+
+Tämä oli ainoa nuhteleva sana, joka pääsi huuliltani, sillä käsitin
+hyvin, mitä tuskia tämä onneton mies kärsi, hakiessaan vuorostansa
+minua.
+
+Kun siis huomasin olevani ihmisavun saavuttamattomissa,
+kykenemättömänä tekemään mitään pelastuksekseni, ajattelin taivaan
+apua. Mieleeni johtui muistoja lapsuudestani ja äidistäni, jota en
+ollut nähnyt sitten kuin pienenä lapsena. Turvausin rukoukseen,
+vaikkei minulla ollut oikeutta toivoa, että Jumala kuulisi minua, kun
+vasta näin myöhään käännyin hänen puoleensa, kuitenkin rukoilin häntä
+palavasti.
+
+Rukous rauhoitti minua hiukan, ja saatoin käyttää kaikki
+sielunvoimani ajatellakseni asemaani.
+
+Minulla oli mukanani ruokaa kolmeksi päiväksi, ja vesipulloni oli
+täynnä. Kumminkaan en voinut jäädä kauemmaksi aikaa tähän; mutta
+pitikö minun kulkea ylös- vai alaspäin?
+
+Nähtävästi ylöspäin! Aina vain ylöspäin!
+
+Sillä tavoin minun täytyi viimein tulla sille paikalle, missä erkanin
+purosta, tuohon onnettomaan käytäväin haaraan. Kun kerran sinne
+pääsisin, niin puroa seuraten voisin kenties saavuttaa Sneffelsin
+huipun.
+
+Miksi en sitä ennen tullut ajatelleeksi? Siinä oli selvä pelastuksen
+toivo, ja tärkeintä oli siis löytää Hannun puro.
+
+Miksi en sitä jo aikaisemmin tullut ajatelleeksi? Siinä oli selvä
+pelastuksen mahdollisuus, ja tärkeintä oli siis löytää' Hannun-puro.
+
+Nousin ja kuljin jyrkkää mäkeä ylös, nojaten rautakärkiseen keppiini.
+Kuljin toivorikkaana ja rauhallisena, kuten ainakin mies, jonka tie
+on selvä.
+
+Kuljin puoli tuntia pysähtymättä kertaakaan; koettelin tunnustella
+äsken kulkemaani tietä käytävän muodosta, muutamien kivien
+epätasaisuudesta ja tien mutkauksista, mutta en löytänyt mitään
+erikoista tuntomerkkiä, ja huomasin pian, ettei tämä käytävä
+voinut viedä minua takaisin haarautumispaikalle. Vastaani tuli
+läpipääsemätön seinä; kaaduin pitkäkseni kalliolle.
+
+Sitä kauhistusta ja epätoivoa, joka minut silloin valtasi, en voi
+kertoakaan; olin peräti masentunut. Viimeiset toiveeni oli tämä
+kivinen seinä tehnyt tyhjiksi.
+
+Kadotettuna tässä harhakäytävässä, jonka mutkat kulkivat ristiin
+rastiin joka suunnalle, voimatta enää toivoakaan pelastusta! Minun
+täytyi kuolla mitä hirveimmällä tavalla! Mutta, kummallista kyllä,
+johtui mieleeni ajatus, että jos kivettynyt ruumiini joskus löytyisi,
+niin sen löytyminen kolmenkymmenen penikulman syvyydestä maan sisästä
+antaisi aihetta tieteellisiin keskusteluihin!
+
+Koetin puhua kovalla äänellä, mutta en jaksanut saada kuivettuneilta
+huuliltani muuta kuin sekavia äännähdyksiä; huohotin tuskissani.
+
+Keskellä tätä hätää kohtasi minua uusi onnettomuus. Lamppuni putosi
+maahan ja meni rikki; minulla ei ollut mitään, millä saatoin panna
+sen kuntoon. Valo riutui ja oli jo sammumaisillaan!
+
+Näin kuinka valo alkoi himmentyä lasitorvessa. Pitkä jono liikkuvia
+varjoja häilyi pimeillä seinillä. En uskaltanut räpäyttää silmiäni,
+sillä pelkäsin kadottavani viimeisenkin valonpilkahduksen! Joka
+silmänräpäys odotin, että se sammuisi ja pimeys nielisi minut.
+
+Lepattava liekki tuikahti vielä kerran; keskitin kaiken näkövoimani
+siihen kuin viimeiseen valon vilahdukseen, joka minun oli sallittu
+koskaan enää nähdä; ja sen jälkeen synkkä pimeys kääri minut
+vaippaansa.
+
+Minulta pääsi kauhea hätähuuto! Maan päältä ei valo pimeimpänäkään
+yönä häviä kokonaan! Se on epäselvää, hyvin heikkoa, mutta olkoonpa
+vaikka kuinka vähän valoa jäljellä, niin näemme kuitenkin hiukkasen!
+Mutta täällä ei ollut yhtään valoa. Täydellinen pimeys teki minut
+aivan sokeaksi.
+
+Silloin menivät ajatukseni sekaisin. Nousin, ojensin käteni ja aloin
+tuskallisesti haparoida. Pakenin, syöksyin umpimähkään eteenpäin
+tässä sekavassa sokkelossa, alituisesti alaspäin, juosten pimeätä
+käytävää ikäänkuin maanalaisten luolain asukas, huutaen, kiljuen,
+mölisten, joskus loukaten itseni epätasaisia kallioita vastaan,
+kaatuen ja taas nousten pystyyn verisenä, koettaen juoda verta, joka
+vuoti kasvoilleni ja odottaen joka hetki, että kallioseinä musertaisi
+vihdoinkin pääni!
+
+Mihin tämä hurja juoksu? Siitä olin aivan tietämätön. Monen tunnin
+kuluttua vaivuin lopen uupuneena ja menehtyneenä kiviseinän viereen
+ja menin tainnoksiin!
+
+
+
+
+XXVIII
+
+
+Kun jälleen virkosin, olivat kasvoni kyynelistä kosteat. En voi
+sanoa, kuinka kauan tätä tunnottomuuden tilaa kesti, sillä en
+enää voinut pitää vaaria ajan kulusta. Tunsin itseni äärimmäisen
+yksinäiseksi ja hylätyksi.
+
+Kaaduttuani olin menettänyt paljon verta ja tunsin aivan olevani
+veren tahraama. Voi, kuinka surin, etten jo ollut kuollut! En
+tahtonut ajatella enää, vaan karkoitin kaikki mietteet aivoistani;
+tuskissani laahauduin likelle vastakkaista seinää.
+
+Tunsin jo kadottavani uudestaan tajuntani, kun kova jyrinä kuului
+korviini. Se oli ikäänkuin kauan kestävä ukkosen jyrinä, ja kuulin
+ääniaaltojen vähitellen häviävän syvyyden kaukaiseen äärettömyyteen.
+
+Mistä tämä jyrinä? Epäilemättä jostakin ilmiöstä, joka tapahtui
+maan sisuksissa! Kaasuräjähdys tahi mahdottoman suuren maalohkareen
+putoaminen!
+
+Kuuntelin, kuuluisiko tätä jyrinää toistamiseen. Neljännestunti
+kului, jolloin käytävässä vallitsi niin syvä äänettömyys, että kuulin
+oman sydämenikin sykinnän.
+
+Yhtäkkiä kuului korvaani, joka sattumalta oli aivan seinän likellä,
+sekavia, käsittämättömiä, kaukaisia sanoja. Minua värisytti.
+
+-- Se on vain kuvittelua! ajattelin itsekseni.
+
+Mutta ei! kuunnellessani tarkemmin kuulin selvästi äänten sorinaa,
+vaikka heikkouteni esti minua erottamasta mitä sanottiin. Kumminkin
+puhuttiin, siitä olin vakuutettu.
+
+Silmänräpäyksen ajan pelkäsin, että kaiku kenties kertasi vain omat
+sanani. Kenties olin tietämättäni huutanut; sentähden suljin lujasti
+huuleni ja painoin taas korvani seinää vasten.
+
+-- Niin! aivan varmaan siellä puhutaan!
+
+Siirtyessäni muutaman jalan verran pitkin seinää kuulin vielä
+selvemmin ihmisääniä. Erotin sanoja, vaikka vallan sekavia ja
+käsittämättömiä, jotka saapuivat korviini hiljaisina. Sana "kadotettu"
+lausuttiin useita kertoja surullisella äänellä.
+
+Mitä tämä merkitsi? Kuka sen lausui? Epäilemättä setäni tahi Hannu.
+Mutta jos minä kerran kuulin heidän äänensä, niin pitäisihän
+heidänkin kuulla minun ääneni.
+
+-- Tännepäin! huusin kaikin voimin, tännepäin!
+
+Odotin vastausta tahi huutoa, mutta mitään ei kuulunut. Muutama
+minuutti kului. Luulin, että toverini eivät voineet kuulla
+heikontunutta ääntäni.
+
+-- Sillä toverini täällä puhuvat, sanoin taas. Ketäpä muita täällä
+olisi, kolmekymmentä penikulmaa maanpinnan alapuolella?
+
+Aloin taas kuunnella. Kun muuttelin korvaani paikasta toiseen
+edestakaisin, löysin yhden paikan, jossa äänet kuuluivat
+voimakkaammin kuin muualla. Sana "kadotettu" saapui taas korvaani, ja
+sen jälkeen kuulin taas tuo ukkosen jyrinä, joka oli herättänyt minut
+tainnoksista.
+
+-- Ei, sanoin minä, ei! Nämä äänet eivät kuulu vuoren läpi. Seinä
+on muodostunut kivestä, jonka lävitse ei kuuluisi kovimmankaan
+laukauksen kaiku. Tämä jyrinä tulee itse käytävästä! Tämä johtuu
+aivan varmaan omituisista ääniopillisista seikoista.
+
+Taas kuuntelin, ja tällä kertaa -- -- niin, aivan oikein! -- tällä
+kertaa kuulin selvästi huudettavan nimeäni.
+
+Setäni oli huutanut nimeäni! Hän keskusteli Hannun kanssa.
+
+Nyt ymmärsin kaikki. Saadakseni ääneni kuulumaan piti minun
+puhua tämän seinän vieressä, joka johti ääntä samoin kuin
+sähkölennätinlanka johtaa sähköä.
+
+Mutta en saanut hukata hetkeäkään. Toverieni tarvitsi vain väistyä
+muutamia askeleita, niin koko ilmiö lakkaisi. Lähestyin seinää ja
+lausuin niin selvästi kuin taisin sanat: Setä Lidenbrock!
+
+Nyt odotin mitä suurimman tuskan vallassa. Äänen nopeus ei ole
+erikoisen suuri, eikä edes ilmakerroksien tiiviys enennä sitä.
+Muutamia pitkiä sekunteja kului, kunnes vihdoin nämä sanat sattuivat
+korviini:
+
+-- Akseli, Akseli! Sinäkö se olet?
+
+-- -- --
+
+-- Niin, niin! vastasin minä.
+
+-- -- --
+
+-- Lapseni, missä olet?
+
+-- -- --
+
+-- Olen kadotettu, mitä synkimmässä pimeydessä.
+
+-- -- --
+
+-- Entä lyhtysi?
+
+-- -- --
+
+-- Se on sammunut.
+
+-- -- --
+
+-- Ja puro?
+
+-- -- --
+
+-- Kadonnut.
+
+-- -- --
+
+-- Akseli, poikaraukkani, rohkaise mielesi!
+
+-- -- --
+
+-- Voimani ovat lopussa! En jaksa vastata. Mutta puhukaa edes minulle!
+
+-- -- --
+
+-- Rohkeutta, sanoi taas setäni. Älä puhu, vaani kuuntele minua.
+Olemme etsineet sinua sekä ylhäältä että alhaalta käytävästä.
+Mahdotonta löytää sinua! Voi, kuinka olen surrut sinua, lapseni!
+Kun luulimme sinun yhä olevan Hannun-puron tiellä, niin menimme
+viimein alaspäin, silloin tällöin laukaisten pyssymme. Se seikka,
+että kuulemme toistemme äänet, on kokonaan akustinen ilmiö! Emme voi
+puristaa toistemme kättä! Mutta älä ole epätoivoissasi, Akseli! Onhan
+sekin jo jotakin, että kuulee toinen toisensa äänen.
+
+-- -- --
+
+Sillävälin olin tuumaillut tilaani, ja sieluuni palasi jälleen heikko
+toivo. Mutta ennen kaikkea oli yksi asia tärkeä. Asetin siis suuni
+likelle seinää ja sanoin:
+
+-- Setä!
+
+-- -- --
+
+-- Lapseni! vastattiin minulle hetkisen kuluttua.
+
+-- -- --
+
+-- Meidän täytyy ennen kaikkea saada tietää, kuinka kaukana olemme
+toisistamme.
+
+-- -- --
+
+-- Se ei ole vaikeata.
+
+-- -- --
+
+-- Onhan teillä kronometri?
+
+-- -- --
+
+-- On.
+
+-- -- --
+
+-- No hyvä! ottakaa se. Lausukaa minun nimeni ja katsokaa tarkoin
+kellosta, millä hetkellä te puhutte. Minä taas lausun nimeni, heti
+kun ääni saapuu luokseni, ja te tarkastatte samoin oitis sitä
+silmänräpäystä, jolloin vastaukseni saapuu luoksenne.
+
+-- -- --
+
+-- Hyvä! ja puolet siitä ajasta, joka kuluu kysymykseni ja
+vastauksesi välillä, ilmoittaa, kuinka kauan ääneni viipyy matkalla
+luoksesi.
+
+-- -- --
+
+-- Niin, setä.
+
+-- -- --
+
+-- Oletko nyt valmis?
+
+-- -- --
+
+-- Olen.
+
+-- -- --
+
+-- Pidä siis varasi! Lausun nimesi.
+
+-- -- --
+
+Painoin korvani seinään ja niin pian kuin nimi "Akseli" kuului,
+vastasin heti "Akseli" ja odotin sitten.
+
+Neljäkymmentä sekuntia oli kulunut molempain sanojen välillä; ääni
+tarvitsee siis kaksikymmentä sekuntia kulkeaksensa välillämme olevan
+matkan. Koska ääni kulkee tuhatkaksikymmentä jalkaa sekunnissa, niin
+on meidän välillämme kaksikymmentätuhattaneljäsataa jalkaa, eli yksi
+kokonainen ja viisi kahdeksattaosaa penikulmaa.
+
+-- -- --
+
+-- Puolitoista penikulmaa! mutisin minä.
+
+-- -- --
+
+-- No! Akseli, jaksathan kulkea sen matkan.
+
+-- -- --
+
+-- Mutta pitääkö kulkea ylös- vai alaspäin?
+
+-- -- --
+
+-- Alaspäin! ja kuule, mistä syystä! Olemme tulleet avaraan luolaan,
+jossa yhtyy suuri joukko käytäviä. Se käytävä, jota myöten sinä olet
+kulkenut, johtaa varmaan tänne, sillä näyttää siltä, kuin kaikki
+nämä rotkot ja maan halkeamat lähtisivät tästä äärettömän suuresta
+ontelosta, jossa me nyt olemme. Nouse sentähden ylös ja lähde taas
+eteenpäin. Astu, ryömi jos niin tarvitaan, luista pitkin jyrkkiä
+luisuja, ja käsivartemme ovat valmiina ottamaan sinua vastaan matkan
+päässä. Eteenpäin, lapseni, eteenpäin!
+
+-- -- --
+
+Nämä sanat kiihoittivat taas rohkeuttani.
+
+-- Hyvästi setä! huusin minä; nyt lähden. Äänemme eivät enää voi
+kuulua toisillemme siitä hetkestä alkaen kun minä hievahdan tältä
+paikalta! Hyvästi siis!
+
+-- -- --
+
+-- Hyvästi Akseli, tapaamme toisemme! Nämä olivat viimeiset sanat,
+jotka kuulin.
+
+Tämä hämmästyttävä keskustelu, joka tapahtui maan sisuksissa, enemmän
+kuin penikulman päässä toisistamme, loppui näillä lohduttavilla
+sanoilla. Huokasin kiitosrukouksen Jumalalle, joka oli tämän
+mittaamattoman, synkän käytävän läpi johdattanut minut sille ainoalle
+paikalle, missä saatoin kuulla toverieni äänen. Tämän ihmeellisen
+ääni-ilmiön voi sangen helposti selittää fysiikan sääntöjen mukaan:
+sen aiheutti tunnelin muoto ja kiviseinien äänenjohtamiskyky.
+Useita esimerkkejä voidaan mainita samanlaisesta äänenjohdatuksesta
+pitemmän matkan päähän sitä välimatkalla kuulematta. Muistelenpa,
+että samanlainen ilmiö on huomattu muun muassa Lontoossa olevan P.
+Paavalin kirkon holvissa, ja ennen kaikkea muutamissa merkillisissä
+luolissa Sisiliassa, Syrakusan lähellä olevissa kivilouhoksissa,
+joista tässä suhteessa merkillisin on tunnettu nimellä Dionysoksen
+korva.
+
+Nämä muistot palasivat mieleeni, ja ymmärsin selvästi, ettei meitä
+erottanut mikään este, koska kerran setäni ääni pääsi saapumaan
+luokseni. Jos kulkisin samaa tietä kuin äänikin, niin tietysti
+pääsisin perille, jolleivät voimani loppuisi kesken.
+
+Nousin siis ylös ja pikemminkin laahausin eteenpäin kuin astuin.
+Luisu oli jotenkin jyrkkää ja luistin alamäkeen.
+
+Kohta alkoi alastuloni käydä hirvittävän nopeaksi, ja luulin pian
+suorastaan putoavani; mutta minulla ei ollut enää voimaa seisauttaa
+kulkuani.
+
+Äkkiä katosi jalansija altani, ja tunsin syöksyväni alaspäin kuin
+kaivoon, törmäillen käytävän epätasaisia sivuja vastaan. Pääni
+kolahti terävään kivensyrjään, ja menin tainnoksiin.
+
+
+
+
+XXIX
+
+
+Kun virkosin, olin puolipimeässä, pitkälläni paksuja peitteiden
+päällä. Setäni istui vieressäni katsoen minuun, näkyisikö jotain elon
+merkkiä. Kun ensimmäisen kerran huokasin, tarttui hän käteeni, ja
+avattuani silmäni pääsi häneltä ilonhuudahdus.
+
+-- Hän elää! hän elää! huusi hän.
+
+-- Niin! vastasin heikolla äänellä.
+
+-- Lapseni! sanoi setäni puristaen minua rintaansa vasten, olet siis
+pelastettu!
+
+Tulin syvästi liikutetuksi siitä äänestä, jolla nämä sanat
+lausuttiin, ja vielä enemmän siitä, että hän näytti olevan huolissaan
+vuokseni. Mutta täytyi todellakin sattua tällaisia tapauksia,
+ennenkuin setäni näin paljasti hellemmät tunteensa.
+
+Tällä kertaa tuli myös Hannu esiin, ja uskallanpa sanoa, että hänen
+silmistänsä loisti selvä tyytyväisyys, kun hän näki käteni setäni
+kädessä.
+
+-- Hyvää päivää, sanoi hän.
+
+-- Hyvää päivää, Hannu, hyvää päivää, mutisin minä. Mutta sanokaa
+nyt, setä, missä me tällä kertaa olemme.
+
+-- Huomenna, Akseli, huomenna; nyt olet vielä liian heikko. Olen
+käärinyt pääsi siteisiin, joita ei saa liikuttaa paikaltansa. Makaa
+sentähden, poikaseni, niin saat huomenna tietää kaikki.
+
+-- Mutta sanokaa toki minulle, kyselin taas, paljonko kello on, ja
+mikä päivä on tänään?
+
+-- Kello on 11 illalla, ja meillä on tänään sunnuntai elokuun 11 p.;
+mutta en salli sinun enää kysellä mitään ennenkuin 12 päivänä.
+
+Tunsin todellakin itseni hyvin heikoksi, ja silmäni painuivat
+väkisinkin umpeen. Tarvitsin vielä yhden yön levon, ja nukuin siinä
+luulossa, että yksinäisyyttäni oli kestänyt neljä pitkää päivää.
+
+Kun seuraavana aamuna heräsin, katselin ensi työkseni ympärilleni.
+Vuoteeni, joka oli valmistettu matkapeitteistämme, oli ihastuttavassa
+luolassa, jota koristivat välkkyvät kiteet, lattiana oli hieno
+hiekka. Luolassa oli puoleksi pimeää; tulisoihtua tai lamppua ei
+ollut sytytetty, ja kuitenkin näkyi päivänvaloa ulkoa ahtaasta
+aukosta. Kuulin myös jotakin epäselvää ääntä, ikäänkuin aaltojen
+loiskimista rantaa vasten, ja joskus tunsin kuin tuulen leyhkäyksen.
+
+Arvelin itsekseni, olinko valveilla vai uneksinko vielä, tahi oliko
+kaikki pelkkää kuvittelua. Mutta tällä kertaa eivät silmäni eivätkä
+korvanakaan voineet pettää.
+
+-- Sehän on päivänsäde, joka näkyy tuosta kallionhalkeamasta!
+ajattelin minä. Todellakin, sieltä kuuluu aaltojen pauhinaa! Ah!
+tunnen raittiin tuulen henkäyksen! Petynkö, vai olemmeko taas
+tulleet maan pinnalle. Onko setä luopunut matkastansa vai onko se jo
+onnellisesti päättynyt?
+
+Näitä selittämättömiä kysymyksiä aprikoidessani tuli professori
+sisään.
+
+-- Hyvää huomenta, Akseli, sanoi hän iloisesti. Löisinpä vetoa, että
+voit hyvin.
+
+-- Niinpä kyllä, vastasin nousten istumaan vuoteessani.
+
+-- Niin täytyy ollakin, sillä olet maannut levollisesti. Hannu ja
+minä olemme vuorotellen valvoneet vuoteesi ääressä ja olemme nähneet,
+että parantumisesi on edistynyt.
+
+-- Tunnenpa todellakin virkistyneeni, ja todistukseksi siitä aion
+kelpo tavalla syödä aamiaista, jonka luultavasti tarjoatte minulle.
+
+-- Saat kyllä syödä, poikaseni. Kuumeesi on kadonnut, Hannu on pannut
+haavoihisi jonkinlaista voidetta, jonka salaisuuden islantilaiset
+tuntevat, ja ne ovat parantuneet oivallisesti. Linnustajamme on kelpo
+mies!
+
+Puhellessaan setä laittoi ruokaa, jonka halukkaasti ahmaisin suuhuni
+huolimatta hänen varoituksistaan. Sillävälin kyselin häneltä
+ehtimiseen yhtä ja toista ja hän kiiruhti selittämään.
+
+Sain tietää, että onnellinen putoamiseni oli paiskannut minut
+suoraan melkein pystysuoran aukon pohjaan; ja kun olin vierinyt
+alas kivivirrassa, joista pieninkin oli kylliksi suuri musertamaan
+minut, niin täytyy siitä päättää, että osa maastakin oli lohjennut
+ja syössyt alas samalla kertaa kuin minäkin. Tällainen hirvittävä
+putoaminen oli tuonut minut suoraan setäni syliin, johon vaivuin
+verisenä ja tainnoksissa.
+
+-- Onpa todellakin kummallista, että et jo tuhannesti kuollut. Mutta
+älkäämme Jumalan tähden enää erotko, sillä voisi tapahtua, ettemme
+ikinä löytäisi toisiamme.
+
+"Älkäämme erotko toisistamme!" Matka ei siis ollutkaan lopussa?
+Silmäni suurenivat hämmästyksestä, minkävuoksi setäni kysyi:
+
+-- Mitä tarkoitat, Akseli?
+
+-- Kysyisin teiltä yhtä asiaa. Uskottehan, että olen terve?
+
+-- Epäilemättä!
+
+-- Ja kaikki jäseneni eheät?
+
+-- Niin, kaiketikin!
+
+-- Entäs pääni?
+
+-- Pääsikin on, muutamia kolauksia lukuunottamatta, täydellisesti
+täydellisesti vahingoittumattomana paikallansa hartioillasi.
+
+-- No sitten pelkään, että järkeni on sekaisin.
+
+-- Sekaisinko?
+
+-- Niin, sekaisin. Emmekö ole tulleet jälleen maan pinnalle?
+
+-- Emme suinkaan!
+
+-- No sitten olen varmaankin päästäni pilalla, sillä näen päivänvaloa
+ja kuulen tuulen huminaa ja aaltojen pauhua.
+
+-- Vai niin! Eikö mitään muuta?
+
+-- Tahtoisitteko selittää minulle? -- --
+
+-- En selitä sinulle mitään, sillä sitä on mahdoton selittää, mutta
+saat nähdä ja ymmärtää, että geologinen tiede ei ole vielä lausunut
+viimeistä sanaansa.
+
+-- Käykäämme siis ulos, huusin minä nousten kiireesti ylös.
+
+-- Ei, Akseli, ei, raitis ilma voisi vahingoittaa sinua.
+
+-- Raitis ilmako?
+
+-- Niin, tuuli on jotenkin ankara, enkä tahdo antaa sinun vilustua.
+
+-- Mutta vakuutan, että voin varsin hyvin.
+
+-- Vähän kärsivällisyyttä! poikaseni. Jos uudestaan sairastuisit,
+niin olisimme pahassa pulassa; emme saa hukata aikaa, sillä vesimatka
+saattaa olla pitkä.
+
+-- Vesimatkako?
+
+-- Niin; lepää vielä tänäkin päivänä, niin huomenna lähdemme
+purjehtimaan.
+
+-- Lähdemme purjehtimaan?
+
+Tämän sanoessani syöksyin ylös.
+
+Lähdemme purjehtimaan! Oliko täällä siis virta tahi meri? Oliko siis
+laiva satamassa maan sisuksissa?
+
+Uteliaisuuteni oli noussut korkeimmilleen ja setäni koetti turhaan
+pidättää minua. Kun hän näki, että malttamattomuuteni vahingoittaisi
+minua enemmän kuin uteliaisuuteni tyydyttäminen, antoi hän myöten.
+
+Puin kiireesti päälleni ja käärin varovaisuuden vuoksi ympärilleni
+yhden peitteistämme astuen sitten ulos luolasta.
+
+
+
+
+XXX
+
+
+Ensi alussa en nähnyt mitään, sillä silmäni, jotka olivat
+tottumattomat valoon, sulkeutuivat häikäistyneinä. Mutta kun taas
+saatoin avata ne, hämmästyin enemmän kuin ihastuin.
+
+-- Meri! huusin minä.
+
+-- Niin kyllä! vastasi setäni, Lidenbrockin meri; ja luulenpa, ettei
+kukaan purjehtija kiellä minulta sitä kunniaa, että olen sen löytänyt
+ja että nimitän sitä omalla nimelläni.
+
+Lavea vedenpinta, kuin suuri järvi tahi maanalainen meri, levisi
+silmiemme eteen. Rannikossa oli syviä mutkia, ja laineet loiskivat
+rantaan hienolle kultaiselle hiekalle; siinä oli näkinkenkiä, joissa
+nähtävästi luomisen ensimmäiset eläimet olivat eläneet. Laineet
+loiskivat soinnukkaasti, ikäänkuin suuressa suljetussa huoneessa.
+Vieno tuuli haihdutti vaahtoa puhaltaen kasvoihini kosteata
+sumua. Rannalla noin sadan sylen päässä vedestä kohosivat kalliot
+mittaamattomaan korkeuteen. Muutamat niistä pirstoivat rantaa
+terävin kulmin muodostaen niemiä ja esiinpistäviä kielekkeitä, joita
+meren aallot pieksivät. Kauempana saattoi erottaa niiden harjanteet,
+jotka kuvastuivat taivaan rantaa vasten.
+
+Tämä oli todellakin valtameri, rannikoiltaan yhtä oikullisesti
+muodostunut kuin maan päälläkin, mutta muuten varsin kolkko ja
+hirvittävän aution näköinen.
+
+Saatoin nähdä kauas meren ulapalle, mikä johtui siitä, että omituinen
+valo valaisi pienimmätkin esineet. Se ei ollut auringonpaistetta
+häikäisevine valonsäteineen, eikä kuutamon himmeää, epäselvää ja
+kelmeää valoa, joka on vain kylmää heijastumista eikä lämmitä. Ei!
+Tämän hajanaisen valon voima, sen kirkas valkeus, sen lämmöttömyys
+sekä sen loisto, osoittivat selvästi, että sen aiheuttajana oli
+sähkö. Se oli, ikäänkuin revontuletkin, pysyväinen kosmillinen ilmiö,
+valaisten täydellisesti tämän luolan, joka oli niin iso, että siihen
+saattoi mahtua kokonainen valtameri.
+
+Holvi, joka kaareutui yllämme, taivas, jos niin tahtoo sanoa, näytti
+olevan muodostunut suurista pilvistä, jotka olivat liikkuvia höyryjä
+ja joskus nähtävästi saattoivat tiivistyä sateeksi. Olisi luullut,
+että veden haihtuminen olisi ollut mahdotonta suuren ilmanpaineen
+tähden, mutta kuitenkin oli jostakin minulle tuntemattomasta
+syystä ilmassa suuria pilviä. Oli "kaunis sää". Sähkö aikaansai
+pilvissä merkillisiä valoilmiöitä. Synkkiä varjoja muodostui
+niiden alimmaisiin kerroksiin, ja joskus tunkeusi erittäin kirkas
+säde pilvikerroksien välitse alas. Mutta tämä ei kuitenkaan ollut
+auringonsäde, sillä siltä puuttui lämpöä, ja sen vaikutus oli
+synkeä, varsin surullinen. Taivaanlaen asemesta tuikkivine tähtineen
+ajattelin kivistä holvia, joka painollansa musersi minut, ja koko
+tämä avaruus, niin suuri kuin olikin, ei olisi kuitenkaan ollut
+kylliksi avara pienimmänkään kiertotähden radalle.
+
+Muistin erään englantilaisen kapteenin teorian; hän vertasi maata
+suureen onttoon palloon, jonka sisässä ilma paineen johdosta käy
+loistavaksi ja jossa muka kaksi kiertotähteä, Pluto ja Proserpina,
+kulkevat salaperäisiä ratojansa myöten. Olikohan hän kenties oikeassa?
+
+Olimme todellakin äärettömän suuressa ontelossa, jonka leveyttä
+emme voineet arvioida sentähden, että rannat olivat kauempana kuin
+silmä kantoi, enempää kuin sen pituuttakaan, koska sekin ulottui
+näköpiirin ulkopuolelle. Sen korkeus saattoi olla useita penikulmia.
+Silmä ei voinut eroittaa, missä holvin kannatusmuurit yhtyivät;
+mutta ilmassa häilyvät pilvet olivat arviolta parin tuhannen sylen
+korkeudella, siis korkeammalla kuin maan pinnalta nousseet höyryt,
+mikä epäilemättä johtui ilman tiiviydestä.
+
+Sana "luola" ei kuvaa tätä mittaamattoman suurta aukkoa; mutta
+eiväthän inhimillisten kielten sanat voikaan riittää niille, jotka
+uskaltavat laskeutua maapallon pohjattomuuksiin.
+
+En tiedä, minkälaisen geologisen ilmiön avulla tällaisen aukon
+syntyminen olisi selitettävä. Kenties se on syntynyt maan
+jäähtymisestä. Tosin olin kuullut kerrottavan muutamista suurista
+luolista, mutta mikään niistä ei ollut näin tavattoman suuri.
+
+Jollei mainio luonnontutkija Humboldt olisi kahden
+tuhannenviidensadan jalan syvyydeltä löytänyt Columbiassa olevan
+Guachara-luolan päätä, jonka luolan avaruus siihen asti oli ollut
+tuntematon, niin ei sitä luultavasti olisi kuitenkaan suuremmaksikaan
+arvioitu. Mahdottoman suuri Mammuth-luola Kentuckyssä näyttää
+tosin tavattoman tilavalta, sillä sen holvi kohoaa viisisataa
+jalkaa mittaamattoman syvän järven pinnan yli, ja matkustavaiset
+ovat kulkeneet enemmän kuin kymmenen penikulmaa, löytämättä sen
+loppupäätä. Mutta mitä olivat nämä luolat sen rinnalla, jota minä nyt
+ihmettelin, luolan, jossa oli pilvitaivas, sähkövalaistus ja meri.
+
+Äänettömänä katselin kaikkia näitä ihmeitä, sillä minulta puuttui
+sanoja ilmaistakseni tunteitani. Luulinpa olevani jossakin
+kaukaisessa kiertotähdessä, esim. Uranuksessa tahi Neptunuksessa,
+ja näkeväni siellä ilmiöitä, joita "maallinen" luontoni ei
+käsittänyt. Uusille kokemuksille tarvitaan uusia sanojakin, mutta
+mielikuvitukseni ei löytänyt sellaisia. Katselin, ajattelin ja
+ihmettelin kummastellen ja tuntien samalla jonkinlaista kauhistusta.
+
+Tämä arvaamaton näky virkisti minua; koetin sen avulla voittaa
+heikkouttani, parantaen itseäni tällä uudella lääkitsemistavalla;
+muutoin minua todellakin virkisti tiiviin ilman elähdyttävä voima,
+tuoden keuhkoihini enemmän happea.
+
+Helposti voi ymmärtää, että tuntui erinomaiselta nautinnolta
+hengittää tätä kosteata, suolaisten höyryjen kyllästämää ilmaa, sen
+jälkeen kuin olimme olleet neljäkymmentäseitsemän päivää suljettuina
+ahtaaseen käytävään.
+
+En tarvinnut katua, että olin tullut ulos pimeästä luolasta. Setäni
+oli jo näihin ihmeisiin tottunut, eikä kummastellut niitä enää.
+
+-- Luuletko jaksavasi kävellä vähän matkaa kanssani? kysyi hän
+minulta.
+
+-- Luulen kyllä.
+
+-- Tartu sitten käsivarteeni, Akseli, ja kulkekaamme pitkin rantaa.
+
+Suostuin ilomielin ja aloimme kulkea pitkin tämän uuden meren
+rantoja. Vasemmalla puolellamme oli jyrkkiä kallioita, jotka
+muodostivat ihmeteltävän jättiläisröykkiön. Pitkin niiden sivuja
+syöksi lukemattomia vesiputouksia mereen kirkkaina, pauhaavina
+virtoina. Hienot höyrypilvet, jotka häilyivät siellä täällä
+kallioilla, ilmaisivat niillä paikoin olevan lämpimiä lähteitä.
+
+Rantapurojen joukosta tunsin uskollisen matkatoverimme, Hannun-puron,
+joka rauhallisena virtasi mereen, ikäänkuin ei olisi muuta tehnytkään
+maailman alusta asti.
+
+-- Tästälähin meidän täytyy olla ilman sitä, sanoin huoaten.
+
+-- Joutavia! Tuo puro, tahi joku toinen, -- se on samantekevää.
+
+Vastaus oli mielestäni sangen kiittämätön.
+
+Mutta tällä kertaa kiintyi huomioni odottamattomaan näkyyn.
+Viidensadan askeleen päässä kasvoi jyrkän kallioseinän mutkauksessa
+korkea tiheä metsä. Siinä oli keskikokoisia puita, jotka olivat
+muodostuneet sateenvarjojen muotoisiksi, tarkasti määrättyine
+säännöllisine särmineen; tuulenhenkäykset eivät näyttäneet
+vaikuttavan niiden lehtiin, ja kovassakin tuulessa ne pysyivät
+liikkumattomina muodostaen ikäänkuin kivettyneen puiston. --
+
+Joudutin askeleitani. En tiennyt näiden ihmeellisten kasvien
+nimeä. Kuuluivatkohan ne ollenkaan tähän asti tunnettujen
+kahdensadantuhannen kasvilajin joukkoon? Tultuamme metsikön varjoon
+muuttui hämmästykseni ihmettelemiseksi.
+
+Edessäni oli todellakin varsin "maallisia" kasveja, mutta
+jättiläismittaisia, ja setäni tiesi heti niiden oikean nimen.
+
+-- Tämähän on herkkusienimetsä, sanoi hän.
+
+Eikä hän erehtynytkään. Voi ymmärtää, että sienet kasvoivat näin
+suuriksi tässä lämpöisessä ja kosteassa ilmanalassa. Tiesin, että
+_Lycoperdon giganteum_ saavuttaa kahdeksan ja yhdeksän jalan
+paksuuden ympärimitaten, kuten Bulliard väittää; mutta tässä oli
+kysymys valkoisista pyöreähattuisista herkkusienistä, jotka olivat
+kolmen- tai neljänkymmenen jalan korkuisia. Sellaisia siellä oli
+tuhansittain. Valo ei voinut tunkea tähän tiheään sienimetsään ja
+täydellinen pimeys vallitsi kasvien kupujen alla, jotka olivat
+vierekkäin niinkuin pyöreät katot afrikkalaisessa kylässä.
+
+Kuitenkin tahdoin tunkeutua syvemmälle, huolimatta kylmästä
+henkäyksestä, joka tuulahti vastaani näiden ikäänkuin lihaisten
+holvien alta. Puolen tunnin ajan kuljimme tässä kosteassa, pimeässä
+holvissa, ja tuntuipa todellakin hyvältä, kun taas tulimme meren
+rannalle.
+
+Mutta kasvullisuus tässä maanalaisessa seudussa ei päättynytkään
+pelkkiin sieniin. Kauempana kohosi joukoittain muita puita, joilla
+oli vaalistuneet lehdet. Ne saattoi helposti tuntea kasveiksi, joita
+tavattiin, tosin sangen vähäpätöisinä, maan päälläkin; vaikka ne
+olivat täällä jättiläissuuria; siellä oli sadan jalan korkuisia
+liekoja, mahdottoman suuria sigillarioita, sananjalkoja, jotka olivat
+pohjoismaiden kuusien kokoisia; siellä oli lepidodendron, jonka
+moninkertaisesti haarautunut runko päättyi pitkiin lehtiin ja oli
+karkeiden havuneulasten peittämä.
+
+-- Ihmeellistä, jumalaista! huusi setäni. Täällä on kivihiilikauden
+kasvikunta. Katsopas tässä kasvitarhojemme vähäpätöisiä kasveja,
+jotka ovat olleet puita maan ensimmäisien vuosisatojen aikana! Katso,
+Akseli, ja ihmettele, sillä kasvientutkijalla ei ole koskaan ollut
+tällaista juhlahetkeä.
+
+-- Olettepa oikeassa, setä. Luoja näyttää tahtoneen säilyttää tässä
+äärettömässä ansarissa nämä muinaiset kasvit, jotka oppineiden
+miesten uutteruus on niin suurella menestyksellä sommitellut
+uudestaan.
+
+-- Niinpä kyllä, poikaseni, onhan tämä jonkinlainen ansari, mutta
+olisit osunut paremmin oikeaan, jos olisit sanonut tätä myöskin
+eläintarhaksi.
+
+-- Eläintarhaksiko?
+
+-- Niin, epäilemättä; katsopas vain tätä tomua, jota jalkamme
+polkevat, ja näitä luita pitkin maata.
+
+-- Luita! ihmettelin minä. Niin on, näen mä, luita, muinaisten
+hirviöiden luita.
+
+Hyökkäsin näiden vuosituhansia vanhojen jäännöksien kimppuun, jotka
+olivat muuttuneet häviämättömäksi kivennäisaineeksi, ja luokittelin
+epäröimättä nämä jättiläisluut, jotka olivat kuin kuivuneita
+puunrunkoja. -- Kas tässä on mastodontin[51] alaleuanluu, sanoin
+minä, tässä on dinotheriumin[52] leukaluu; tässä on luu, joka ei
+voi olla muun kuin kaikkein suurimman eläimen, Megatheriumin[53]
+reisiluu. Onpa tämä todellakin oikea eläintarha, sillä nämä
+luukokoelmat eivät ole voineet tulla tänne minkään vedenpaisumuksen
+kuljettamina. Nämä eläimet, joiden luita tässä näemme, ovat eläneet
+tämän meren rannikoilla sen puunkaltaisten ruohojen varjossa. Mutta
+maltapas, näkyyhän tässä olevan kokonaisia luurankojakin.
+Mutta -- -- --
+
+-- Mutta mitä? sanoi setäni.
+
+-- Minä en käsitä tällaisten nelijalkaisten oloa tässä kallioluolassa.
+
+-- Miksi et?
+
+-- Sentähden, että elollisia olentoja on ollut maan päällä vasta,
+mikäli tunnetaan, paleozoisella maailmankaudella; kun nisäkkäät
+ilmestyivät vasta tertiäärikauden alussa, on mahdotonta ymmärtää,
+miten ne ovat tähän luolaan joutuneet. Onko elollisuus kehittynyt
+täällä rinnan maanpäällisen elämän kanssa?
+
+-- Vaikea sanoa, Akseli, mutta mitä näihin luihin tulee, on
+siihen hyvin yksinkertainen selitys, nimittäin se, että tämä on
+kerrostunutta maata.
+
+-- Kuinka! Tällaisessa syvyydessä, maanpinnan alla!
+
+-- Epäilemättä, ja tämän seikan voi geologisesti selittää. Niin
+varhaisina aikoina oli maa ainoastaan kimmoisa kuori, joka vetovoiman
+vaikutuksesta vuorotellen kohosi ja laskeusi. On siis luultavaa, että
+maahan muodostui vajoamisia ja että osa kerrostuneesta maasta äkkiä
+upposi auenneisiin kuiluihin.
+
+-- Olkoonpa niin. Nuo luut ovat todellakin voineet joutua tänne
+sillä tavalla. Mutta jos elollisuus yleensä, vaikkakin myöhästyen,
+kuten tuosta sieni- ja kortemetsästä voisi päättää, on kehittynyt
+samoja uria kuin maapallon pinnalla, niin kuka voi väittää, ettei
+hirmupetoja vieläkin harhaile näissä pimeissä metsissä tahi näiden
+jyrkkien kallioiden takana?
+
+Tätä ajatellessani tarkastin jäätävän kauhun vallassa näköpiiriä,
+mutta ainoatakaan elävää olentoa ei näkynyt näillä elottomilla
+rannikoilla.
+
+Olin hieman väsyksissä ja istahdin sentähden kallioisen niemen
+äärimmäiselle syrjälle, jonka juurelle aallot pauhaten murtuivat, ja
+josta saatoin nähdä koko tämän lahdelman. Sen perukassa oli pyramidin
+muotoisten kallioiden suojassa vähäinen poukama, joka oli tuulen
+suojassa. Priki ja pari kolme kuunaria olisivat varsin hyvin voineet
+olla siellä ankkurissa; oikeinpa odotin saavani nähdä sieltä tulevan
+jonkin laivan täysin purjein ja lähtevän ulapalle.
+
+Tämä kuvittelu hävisi kuitenkin pian. Me olimme varmaankin ainoat
+elävät olennot tässä maanalaisessa maailmassa. Kun välistä tyyntyi,
+niin vallitsi jyrkkien kallioiden yllä äänettömyys, hiljaisempi kuin
+erämaassa; tuntui kuin olisi se oikein painanut merenpintaa. Koetin
+silloin katsella kaukaisen sumun läpi, nähdäkseni sen verhon taakse,
+joka peitti näköpiirin takana olevan salaperäisen osan luolasta.
+Missä tämä meri loppui? Mihin sitä myöten pääsi? Näkisimmekö koskaan
+sen toista rantaa?
+
+Setä puolestansa ei sitä vähintäkään epäillyt. Minä sekä toivoin että
+pelkäsin sitä.
+
+Tunnin kuluttua, jonka käytimme tätä ihmeteltävää näkyä
+katsellaksemme, lähdimme takaisin pitkin rantaa, palataksemme
+luolaan, jossa vaivuin sikeään uneen, miettien mitä kummallisimpia
+seikkoja.
+
+
+
+
+XXXI
+
+
+Seuraavana aamuna heräsin täydellisesti parantuneena. Arvellen, että
+kylpy saattaisi olla hyvin terveellistä, menin muutamiksi minuuteiksi
+uimaan tähän Välimeren veteen, sillä tätä saattoi täydellä syyllä
+sanoa Välimereksi. Palasin aamiaiselle, joka maistui oivallisesti.
+Hannu osasi laittaa hyvää ruokaa; kun hänellä oli käytettävänä sekä
+tulta että vettä, voi hän vaihdellakin tavallista jokapäiväistä
+ruokajärjestystämme. Ruoan jälkeen hän tarjosi meille muutaman kupin
+kahvia, eikä tämä hyvä juoma koskaan maistunut mielestäni paremmalta
+kuin silloin.
+
+-- Nyt, sanoi setäni, on nousuveden aika, emmekä saa jättää
+tutkimatta tätä ilmiötä.
+
+-- Mitä! Nousuvettäkö? kysyin minä.
+
+-- Niin juuri.
+
+-- Ulottuisikohan auringon ja kuun vaikutusvoima tänne asti?
+
+-- Miksi ei? Eikö yleinen attraktsionilaki koske kaikkia kappaleita,
+ja siis tätäkin merta. Huolimatta ilmanpaineesta saat nähdä, että se
+kohoaa kuten Atlantin valtamerikin.
+
+Lähestyimme rantaa; laineet rupesivat jo nousemaan.
+
+-- Katsokaa! Vuoksi alkaa tuntua! huusin minä.
+
+-- Niin Akseli, ja näistä meren jättämistä merkeistä näet, että vesi
+kohoaa noin kymmenen jalkaa.
+
+-- Sepä on kummallista!
+
+-- Ei, vaan luonnollista!
+
+-- Sanokaa, setä, mitä sanotte, mutta minun mielestäni tämä kaikki
+näyttää eriskummalliselta, ja tuskin voin uskoa silmiänikään.
+Kuka olisikaan voinut luulla, että tässä luolassa olisi todellinen
+valtameri nousu- ja pakovesineen, tuulineen, myrskyineen!
+
+-- Miksi ei? Onkohan mitään syytä, joka tekisi sen mahdottomaksi?
+
+-- En tunne sellaista, jos kerran teoria maan keskuksessa olevasta
+tulesta hylätään.
+
+-- Tähän asti on siis Davyn teoria pitänyt paikkansa.
+
+-- Tietysti, mikään ei tee mahdottomaksi väitettä, että maan sisässä
+on meriä ja maita.
+
+-- Epäilemättä, mutta ne ovat asumattomia.
+
+-- Olkoonpa niinkin; mutta miksi ei näissä vesissä saattaisi olla
+joitakin tuntemattomia kalalajeja?
+
+-- Emme ole kuitenkaan tähän asti keksineet ainoatakaan.
+
+-- Mutta voimmehan tehdä itsellemme onkia ja koetella, kannattaako
+onkiminen täällä yhtä hyvin kuin maan pinnalla olevissa vesissä.
+
+-- Koetelkaamme, Akseli, sillä meidän pitää tutkia näiden seutujen
+kaikkia salaisuuksia.
+
+-- Mutta missä olemme nyt, setä? En ole teiltä vielä kysynyt tätä,
+josta tieteelliset koneenne lienevät toki antaneet selityksen.
+
+-- Olemme kolmensadanviidenkymmenen penikulman päässä Islannista,
+vaakasuoraan suuntaan.
+
+-- Niinkö kaukana?
+
+-- Olen varma, etten erehdy laskuissani viittäsataa syltä.
+
+-- Ja kompassi osoittaa aina vain kaakkoista?
+
+-- Niin tekee; sen deklinatsioni on läntinen, yhdeksäntoista astetta
+ja neljäkymmentäkaksi minuuttia, aivan kuin maan pinnallakin. Mitä
+sen inklinatsioniin tulee, niin siinä esiintyy merkillinen seikka,
+jota olen mitä huolellisimmin tutkinut.
+
+-- Mikä se on?
+
+-- Se, että neula, sen sijaan että se painuisi napaa kohti, niinkuin
+se tekee pohjoisella pallonpuoliskolla, päinvastoin kohoaa ylöspäin.
+
+-- Siitä täytyy siis päättää, että magneettinen napa on maanpinnan ja
+sen pisteen välillä, mihin olemme tulleet?
+
+-- Aivan niin; ja on hyvin mahdollista, että jos tulemme
+napaseutuihin seitsemännenkymmenen leveysasteen kohdalle, missä James
+Ross löysi magneettisen navan, niin magneettineula siellä nousee
+suorastaan pystyyn. Tämä salaperäinen piste ei siis olekaan varsin
+syvällä.
+
+-- Sitä seikkaa ei tiede vielä ole aavistanutkaan.
+
+-- Tiede hairahtuu, poikaseni, mutta hairahdukset ovat hyödyllisiä,
+sillä ne johdattavat vähitellen totuuteen.
+
+-- Kuinka syvällä olemme?
+
+-- Kolmenkymmenenviiden penikulman syvyydessä.
+
+-- Suoraan yläpuolellamme on siis, sanoin minä katsellessani
+karttaa, Skotlannin vuorinen osa, missä Grampian vuoret kohottavat
+lumipeittoiset huippunsa hämmästyttävään korkeuteen.
+
+-- Niin on, sanoi professori naurahtaen. Onhan se jotenkin raskas
+kuorma, mutta holvi on tukeva. Suuri maailman rakennusmestari on
+rakentanut sen hyvistä aineista, eikä kukaan ihminen olisi voinut
+tehdä tätä holvia niin laajaksi! Mitä ovat siltojen kaaret ja
+tuomiokirkkojen kupukatot verrattuina tähän kolmen penikulman
+korkuiseen holviin, jonka alla aaltoilee valtameri myrskyineen?
+
+-- En minäkään pelkää, että taivas putoaisi päällemme. Mutta mitä te,
+setä, aiotte nyt tehdä? Aiotteko kääntyä takaisin maan pinnalle?
+
+-- Kääntyäkö takaisin. Johan nyt! Päinvastoin on aikomukseni
+pitkittää matkaamme, koska kaikki on tähän asti onnistunut hyvin.
+
+-- Mutta en käsitä, kuinka pääsemme tämän vesitasangon alle.
+
+-- En aiokaan syöstä siihen suin päin; mutta tämän sisämeren
+ympärillä on varmasti kiinteitä kalliojoukkoja.
+
+-- Epäilemättä.
+
+-- Ja sen vastakkaiselta rannalta uskon löytäväni alaspääsytien.
+
+-- Kuinka pitkän luulette tämän meren olevan?
+
+-- Kolmekymmentä tahi neljäkymmentä penikulmaa.
+
+-- Vain niin! vastasin, ajatellen itsekseni, että tämä lasku saattoi
+olla hyvinkin virheellinen.
+
+-- Meillä ei siis ole yhtään aikaa hukattavana; jo huomenna lähdemme
+merelle.
+
+Silmäni etsivät alusta, joka veisi meidät toiselle rannalle.
+
+-- Vai niin, sanoin minä, lähdemme siis merelle. Hyvä! Mutta millä
+laivalla?
+
+-- Emme millään laivalla, poikaseni, vaan hyvällä ja tukevalla
+lautalla.
+
+-- Lautalla! huudahdin minä. Mutta onhan sellainen yhtä vaikea
+rakentaa kuin laivakin, enkä ymmärrä -- -- --
+
+-- Et ymmärrä, Akseli, mutta jos kuuntelisit, niin voisit
+kuulla -- -- --
+
+-- Kuullako?
+
+-- Niin, kuulla vasaran pauketta, joka sinulle ilmoittaisi, että
+Hannu on jo täydessä työssä -- -- --
+
+-- Lauttaako rakentamassa?
+
+-- Niin juuri.
+
+-- Onko hän jo hakannut tarpeelliset rakennuspuut?
+
+-- Puut olivat jo edeltäpäin kaadetut. Tule, niin saat nähdä, kuinka
+hän tekee työtä.
+
+Neljänneksen tuntia astuttuamme näin niemen toisella puolella, johon
+oli muodostunut pieni luonnollinen satama, Hannun täydessä työssä.
+Vielä muutama askel ja seisoin hänen vieressänsä. Suureksi ihmeekseni
+näin rannalla puolitekoisen lautan, joka oli rakennettu jos
+jonkinlaisista omituisista puulajeista, ja suuri joukko kaikenlaisia
+lankkuja, polvipuita ja panttureita oli hänen ympärillään. Siellä oli
+puuta vaikka kokonaisen laivaston rakentamiseen.
+
+-- Mitä puulajia tämä on, setä? kysyin minä.
+
+-- Siinä on petäjää, kuusta, koivua ja kaikenlaista pohjoismaiden
+havupuuta, joka on meriveden vaikutuksesta kivettynyt.
+
+-- Onko se mahdollista?
+
+-- Se on niin sanottua "surtur brandur'ia", eli
+kivennäisrakennuspuuta.
+
+-- Mutta pitäisihän sen sitten olla samanlaista kuin ligniitti, kovaa
+kuin kivi, ja veteen uppoavaa?
+
+-- Kuitenkin tapahtuu joskus, että se pysyy veden päällä; on
+sellaisia puita, jotka ovat muuttuneet todellisiksi antrasiiteiksi,
+mutta on toisia, jotka, samoin kuin nämäkin puut tässä, ovat vasta
+alkaneet kivettyä. Katsopas tänne, sanoi setäni ja viskasi yhden
+näistä kallisarvoisista meren hylkäämistä puista veteen.
+
+Puukappale upposi ensin, mutta nousi taas veden pinnalle, johon se
+jäi kiikkumaan laineille.
+
+-- No, oletko nyt vakuutettu? kysyi setäni.
+
+-- Ennen kaikkia olen vakuutettu siitä, että tämä on uskomatonta!
+
+Seuraavana iltana oli kätevä Hannu saanut lautan valmiiksi. Se oli
+kymmentä jalkaa pitkä ja viittä leveä; kivettyneet puut, yhdistetyt
+toisiinsa kestävillä köysillä, muodostivat tukevan pinnan; kun lautta
+oli valmis, sysättiin se veteen ja keinui rauhallisesti Lidenbrockin
+meren laineilla.
+
+
+
+
+XXXII
+
+
+Elokuun 13 päivänä nousimme ylös aikaisin, sillä meidän piti koettaa
+uutta, nopeata ja käytännöllistä kulkuneuvoamme.
+
+Kahdesta paksusta kepistä tehty masto, kolmannesta kepistä tehty
+raakapuu, sekä matkapeitteistämme tehty purje, siinä koko lautan
+taklinki. Köysiä ei puuttunut; kaikki oli kestävää.
+
+Kello kuuden aikaan professori antoi merkin nousta lautalle.
+Ruokatavaramme, köydet ja muut työkalumme, aseemme sekä runsaasti
+suolatonta vettä, jota kallioiden koloista olimme koonneet, oli
+lautalla.
+
+Hannu oli kyhännyt peräsimen, jolla hän saattoi ohjata alustansa,
+minkä toimen hän ottikin tehdäksensä; irroitin köyden, purje
+pystytettiin ja pian olimme ulapalla.
+
+Kun olimme jättämäisillämme pienen sataman, niin setäni, joka piti
+suurta melua maantieteellisestä nimistöstänsä, tahtoi antaa satamalle
+nimen, ja ehdotti siksi minun nimeäni.
+
+-- Ei, sanoin minä, minulla on toinen ehdotus.
+
+-- Mikä?
+
+-- Graüben. Port-Graüben näyttäisi hyvin somalta kartalla.
+
+-- Olkoon menneeksi sitten, Port-Graüben.
+
+Ja tällä tavoin liittyi muisto armaasta vierlantilaisesta tytöstäni
+vaaralliseen matkaamme.
+
+Tuuli puhalsi koillisesta ja purjehdimme nopeasti eteenpäin hyvällä
+tuulella. Tiheillä ilmakerroksilla oli suuri voima ja ne vaikuttivat
+purjeeseen ikäänkuin mahdottoman suuri palje.
+
+Tunnin kuluttua saattoi setäni jokseenkin tarkoin määrätä kulkumme
+nopeuden.
+
+-- Jos matkamme sujuu tällä tavoin, niin neljässäkolmatta tunnissa
+voimme kulkea vähintäänkin kolmekymmentä penikulmaa, eikä viivykään
+kauan, ennenkuin näemme vastakkaisen rannan.
+
+En vastannut mitään, vaan istuuduin lautan etupäähän. Jo alkoi
+pohjoinen ranta vaipua meren pintaan ja rannat levisivät kahden
+puolen ikäänkuin helpottaakseen lähtöämme. Silmieni eteen aukeni
+ääretön meri. Suurien pilvien harmaat varjot kiitivät nopeasti
+sen pinnalla ja näyttivät ikäänkuin painavan sen synkeätä vettä.
+Sähköisen valon hopeanhohtavat säteet, siellä täällä heijastuen
+jostakin vesipisarasta, loistivat aluksen jäljessä. Kohta oli maa
+kadonnut näkyvistä, silmillämme ei ollut enää leposijaa ja ellei
+kohiseva vesi olisi osoittanut, että lautta oli kiivaassa vauhdissa,
+niin olisi voinut luulla sen pysyvän paikoillaan.
+
+Päivällisen aikana ilmestyi näkyviin mahdottoman suuria leviä, jotka
+kiikkuivat veden pinnalla. Tunsin näiden kasvien elinvoiman: ne
+nousevat meren pohjasta noin kahdentoistatuhannen jalan syvyydestä,
+ja kasvavat enemmän kuin neljänsadan ilmakehän paineessa, kietoutuen
+toisiinsa niin sitkeäksi ainejoukoksi, että se muodostaa usein
+matalikkoja, jotka voivat estää laivojenkin kulkua; mutta luullakseni
+ei kukaan ole koskaan nähnyt suurempia leviä kuin ne, jotka kasvoivat
+Lidenbrockin meressä.
+
+Lauttamme kulki noin kolmen-, neljäntuhannen jalan pituisten
+leväryhmien sivu; nämä olivat ikäänkuin mahdottoman suuria käärmeitä,
+jotka luikertelivat näköpiiriä ulommaksi; huvikseni katselin näitä
+loppumattomia nauhoja, luullen aina näkeväni niiden loppupään, mutta
+niitä riitti ihmeekseni aivan loppumattomiin.
+
+Mikä luonnon voima saattoi tuottaa sellaisia kasveja, ja minkälainen
+mahtoi maa olla luomisen alkupäivinä, kun kasvikunta yksin kehkeytyi
+sen pinnalla, lämmön ja kosteuden vaikutuksesta?
+
+Tuli ilta, mutta ilma oli yhtä loistavaa, kuten jo edellisenä päivänä
+olin huomannut. Se oli pysyväinen ilmiö, jonka kestäväisyyteen voi
+luottaa.
+
+Syötyämme illallisen laskeusin levolle maston juurelle ja vaivuin
+pian rauhalliseen uneen.
+
+Hannu seisoi liikkumattomana antaen lautan mennä; myötätuulen
+vallitessa sitä tuskin tarvitsikaan ohjata.
+
+Sitte kun olimme lähteneet Port-Graübenistä, antoi professori
+Lidenbrock minulle toimeksi pitää "purjehdus-päiväkirjaa", kirjoittaa
+muistiin vähimmätkin huomiot, hupaiset luonnonilmiöt, tuulen suunnan,
+nopeuden ja kuljetun matkan pituuden, sanalla sanoen kaikki tämän
+merkillisen purjehdusmatkan tapaukset.
+
+Julkaisen tässä lyhykäisyydessään seuraavat jokapäiväiset
+muistiinpanot, jotka ovat kirjoitetut niin sanoakseni tapausten
+kuluessa.
+
+_Perjantaina elokuun 16 p:nä_. -- Tasainen koillistuuli. Lautta
+purjehtii nopeasti ja suoraan. Ranta yhä näkyvissä 30 penikulman
+päässä tuulen alla. Valon voima muuttumaton. Kaunis sää, pilvet
+kulkevat hyvin korkealla, ovat utuisia ja ikäänkuin uivat valkoisessa
+hopeanhohtoisessa ilmassa; lämpömittari: 320 Cels.
+
+Keskipäivällä Hannu panee ongenkoukun nuoran päähän; syötiksi hän
+pistää pienen lihapalan ja heittää siiman mereen. Kahden tunnin
+aikana hän ei saa mitään. Vedet lienevät siis asujamitta? Ei,
+nykäiseminen tuntuu; Hannu vetäisee onkeansa ja saapi kalan, joka
+potkii kiivaasti.
+
+-- Kala! huutaa setäni.
+
+-- Se on sampi! lisään minä vuorostani; se on pieni sampi!
+
+Professori tarkastelee kalaa, mutta ei ole samaa mieltä kanssani.
+Tällä kalalla on litteän pyöreä pää, ja ruumiin etupuolta peittävät
+luiset kilvet; suu on hampaaton, rintaevät ovat sangen kehittyneet ja
+soveltuvat pyrstöttömälle ruumiille. Tämä kala tosin kuuluu samaan
+luokkaan, johon luonnontutkijat ovat lukeneet samminkin, mutta eroaa
+siitä eräiden tärkeiden ominaisuuksien puolesta.
+
+Setäni ei erehdy, sillä lyhyen tarkastelun jälkeen hän sanoo:
+
+-- Tämä kala kuuluu vuosituhansia sitten hävinneeseen sukuun, josta
+tavataan kivettyneitä jäännöksiä devonisissa kerrostumissa.
+
+-- Mitä? sanon minä, olemmeko saaneet elävänä alkuperäisten merien
+asukkaan?
+
+-- Olemme, vastaa professori, jatkaen tarkasteluaan, ja nyt näet,
+että nämä kivettyneet kalat eivät ole samanlaisia kuin nykyiset
+kalalajit. Mutta saada tällainen olento elävänä käsiinsä on
+todellinen onni luonnontutkijalle.
+
+-- Mihin luokkaan se kuuluu?
+
+-- Se kuuluu Ganoidien luokkaan, heimo Cephalaspis.
+
+-- Entäs sitten?
+
+-- Pterychtis-sukuun,[54] sen voisin vannoa. Mutta tällä on eräs
+omituisuus, joka tavataan ainoastaan maanalaisissa vesissä elävillä
+kaloilla.
+
+-- Mikä omituisuus?
+
+-- Se on sokea!
+
+-- Sokeako?
+
+-- Ei ainoastaan sokea, vaan siltä puuttuvat kokonaan näköelimet.
+
+Tarkastelen kalaa ja huomaan professorin ilmoituksen todeksi. Mutta
+saattaahan tämä olla vain erikoistapaus, joten onki heitetään
+uudestaan mereen, varustettuna uudella syötillä. Luultavasti
+tämä meri on hyvin kalarikas, sillä vähemmässä kuin kahdessa
+tunnissa saamme suuren joukon sekä Pterychtis- että hävinneeseen
+Dipteris-sukuun kuuluvia kaloja, joiden lajinimeä setäni ei onnistu
+saamaan selville; kaikilta puuttuvat silmät. Tämä odottamaton
+kalansaalis on hyödyllisenä lisänä ruokatavaroihimme.
+
+Näyttää siis varmalta, että tässä meressä on vain sellaisia
+eläinlajeja, joita muuten tavataan ainoastaan kivettyneinä.
+
+Kenties näkisimme täällä jonkun niistä matelijoista, joiden muodon
+tiede on osannut kuvata jonkin luukappaleen mukaan. Otan kiikarin ja
+tarkastan merta, mutta se on autio; luultavasti olemme vielä liian
+lähellä rantaa. Silmäilen ylöspäin. Miksi ei joku niistä linnuista,
+joita kuolematon Cuvier on piirustanut, halkaise siivillänsä näitä
+tiiviitä ilmakerroksia? Kalat olisivat niiden ravintona. Tutkin
+avaruutta, mutta se on autio ja tyhjä, samoin kuin rannatkin.
+
+Sillävälin mielikuvitukseni johdattaa minut palaeontologian
+ihmeelliseen maailmaan. Aivan valveillani uneksin. Veden pinnalla
+olen näkevinäni mahdottomia Chersitejä, noita suunnattoman suuria
+tertiäärikauden kilpikonnia, jotka olivat kuin uiskentelevia
+saaria. Synkillä rannoilla kuljeksii tertiäärin suuria nisäkkäitä:
+luulen kuulevani pleistoseenin hirmupetojen, luolaleijonan ja
+sapelihampaisen tiikerin kiljuntaa; kauempana piiloutuu kallioiden
+taa paksunahkainen jättiläistapiiri Lophiodon, valmiina taistelemaan
+saaliista Anoplotheriumia, tuota kummallista kavio-eläintä vastaan,
+joka samalla kertaa on sarvikuonon, hevosen, virtahevon ja kamelin
+näköinen, ikäänkuin Luoja kiireissänsä maailman ensi hetkinä olisi
+yhdistänyt monta eläintä yhdeksi ainoaksi. Jättiläissuuri mastodontti
+heiluttaa kärsäänsä musertaen torahampaillansa rannan kiviä, samalla
+kuin Megatherium, jättiläislaiskiainen, mahdottomilla käpälillään
+kaapii maata mölisten niin, että kalliot kaikuvat. Ylempänä kiipeää
+kallion reunoja myöten ensimmäinen apina, ja vielä korkeammalla
+liihottelee Pterodactylus, alkulintu, joka kädellisine siipineen
+muistuttaa suurta lepakkoa. Vihdoin suunnattoman suuret linnut,
+suuremmat kuin kasuaari, vieläpä strutsiakin suuremmat, levittävät
+pitkät siipensä yläilmoissa ja lyövät joskus päänsä kivikattoon.
+
+Koko tämä kivettynyt maailma ilmestyy mielikuvituksessani uudestaan
+silmieni eteen, ja olen elävinäni maailman alkupäivinä, paljoa
+aikaisemmin kuin ihminen luotiin, kun kehittymätön maa ei vielä
+voinut häntä elättää. Unelmani kuljettavat minua kausi kaudelta aina
+ensimmäisten elävien olentojen syntymäkaudelle saakka. Nisäkkäät
+katoavat, sitten linnut, sen jälkeen matelijat, ja viimein kalat,
+äyriäiset, nilviäiset ja niveleläimet. Vanhimman aikakauden
+Zoophytit[55] häviävät vuorostansa. Koko maan elollisuus keskittyy
+minuun, ja sydämeni on ainoa, joka tykyttää asumattomassa maailmassa.
+Ei ole enää vuodenaikoja eikä ilmanaloja, maapallon oma lämpö
+lisääntyy alituisesti tehden tyhjäksi loistavan auringon lämmön.
+Kasvillisuus tulee ylenpalttiseksi; ikäänkuin varjo kuljeksin
+puunkorkuisien sananjalkojen välissä, epävakaisin askelin, polkien
+maanpinnan kiiltävää hiekkaa ja kirjavaa savea; nojaudun äärettömän
+korkeita havupuita vastaan ja rupean levolle suunnattoman suurien
+Lycopodioiden varjoon.
+
+Vuosisadat kuluvat kuin päivät! Käyn maan kaikkien vaiheiden läpi.
+Kasvit katoavat, graniittikalliot kadottavat kovuutensa; kiinteä aine
+sulaa kaikki nesteeksi ankaran kuumuuden vaikutuksesta. Vesi peittää
+maanpinnan; se kiehuu ja muuttuu kaasuksi, höyryt ympäröivät maata,
+joka vähitellen on muuttunut kaasumaiseksi; se on punertava, auringon
+kokoinen ja loistaa samoin kuin sekin!
+
+Keskellä tätä nebulosaa eli sumujoukkoa, joka on neljätoistatuhatta
+kertaa suurempi kuin se pallo, jonka se kerran on muodostava,
+kiidän taivaankappaleiden joukkoon avaruuteen! Ruumiini muuttuu
+kaasuksi, katoaa vuorostansa ja sekautuu punnitsemattomana atoomina
+näihin mittaamattomiin höyryihin, jotka piirtävät loistavat ratansa
+äärettömään avaruuteen!
+
+Millainen unelma! Mihin se on vienyt minut? Kuumeentapaisesti piirtää
+käteni kummallisia kuvauksia paperille! Olen unhottanut kaikki,
+professorin, Hannun ja lautan! Sieluni täyttää eräs näky -- -- --
+
+-- Mikä sinua vaivaa? kysyy setäni.
+
+Silmäni ovat auki ja katson häneen, näkemättä kuitenkaan häntä.
+
+-- Varo itseäsi, Akseli, ettet putoa veteen!
+
+Ja samalla tunnen Hannun tarttuvan lujasti käsivarteeni; ilman häntä
+olisin unelmani vallassa pudonnut lautalta.
+
+-- Onko hän tullut hulluksi? huudahtaa professori.
+
+-- Mikä hätänä? kysyn viimeinkin.
+
+-- Oletko kipeä?
+
+-- En. Minulla oli vain näky, mutta nyt se on ohitse. Käykö muutoin
+kaikki hyvin?
+
+-- Käy; hyvä tuuli, selvä väylä! Purjehdimme nopeasti, ja jolleivät
+laskuni petä, ei kestä kauan, ennenkuin pääsemme maihin.
+
+Kuullessani tämän nousen ylös ja tarkastelen taivaan rantaa, mutta
+vedenpinta leviää yhä vain silmin kantamattomiin.
+
+
+
+
+XXXIII
+
+
+_Lauantaina elokuun 17 p:nä_. -- Meri pysyy yhä vain yhtä
+yksitoikkoisena. Taivaanranta näkyy kaukana.
+
+Pääni tuntuu vielä raskaalta vilkkaan unelmani johdosta. Setäni ei
+ole uneksinut, mutta on pahalla päällä; hän tarkastaa kiikarillansa
+taivaanrantaa ja panee pettyneen näköisenä käsivartensa ristiin.
+
+Huomaan, että professori osoittaa taipumusta muuttua samaksi
+maltittomaksi mieheksi kuin entisinäkin aikoina, ja kirjoitan tämän
+seikan päiväkirjaani. Kestämäni vaara ja kärsimykseni olivat hiukan
+pehmittäneet häntä, mutta kun olin parantunut, niin hänen entinen
+luontonsa pääsi taas voitolle. Mutta mitä tässä kiukutteleminen
+auttaisi? Eikö matka suju varsin onnellisesti? Kulkeehan lautta
+eteenpäin ihmeteltävän nopeasti!
+
+-- Olettepa rauhattoman näköinen, setä! sanon minä, kun hän
+alituisesti nostaa kiikarin silmillensä.
+
+-- Rauhaton? En ole!
+
+-- Malttamaton sitten?
+
+-- Sellaiseksi voipi käydä vähemmästäkin!
+
+-- Kuljemmehan niin nopeasti -- -- --
+
+-- Mitä se minua liikuttaa! Nopeus on hyvä, mutta meri on liian suuri!
+
+Silloin muistin, että professori ennen lähtöämme oli arvioinut tämän
+meren pituuden kolmeksikymmeneksi penikulmaksi; mutta olemme jo
+kulkeneet kolmesti sen matkan, eikä vielä näy eteläisiä rantoja!
+
+--- Emme pääse alaspäin! sanoo professori taas. Kaikki tämä on
+hukkaan mennyttä aikaa, enkä minä ole tullut niin pitkän matkan
+päästä tehdäkseni joutavaa huvimatkaa mokomalla lammikolla!
+
+Hän kutsuu tätä purjehtimistamme huvimatkaksi ja tätä merta
+lammikoksi!
+
+-- Mutta, sanon minä, olemmehan kulkeneet sitä tietä, jonka
+Saknussemm on osoittanut.
+
+-- Siinäpä juuri on kysymys. Olemmeko seuranneet hänen tietänsä! Onko
+Saknussemm tullut tälle merelle? Onko hän kulkenut sen yli? Eiköhän
+puro, jonka otimme oppaaksemme, ole vienyt meitä kokonaan väärään?
+
+-- Kaikissa tapauksissa ei tarvitse katua, että olemme tulleet tänne.
+Tämä näky on komea ja --
+
+-- Ei ole puhettakaan näkemisestä. Olen asettanut itselleni
+päämäärän, jonka tahdon saavuttaa! Älä siis puhukaan minulle
+ihmettelemisestä!
+
+Tämän panen visusti muistiini ja jätän professorin
+malttamattomuudessaan pureskelemaan huuliansa. Kello kuuden aikaan
+iltasella Hannu pyytää palkkaansa ja hänelle luetaan kouraan hänen
+kolme taaleriansa.
+
+_Sunnuntaina elokuun 18 p:nä_. -- Ei mitään uutta. Samanlainen sää
+kuin ennenkin. Tuuli näyttää vähän kiihtyvän. Kohta herättyäni
+kiiruhdan katsomaan, onko valon voima pysynyt muuttumattomana, sillä
+pelkään lakkaamatta, että sähköilmiö haihtuisi ja viimein sammuisi.
+Mutta pelkoni on aivan turha, ja lautta kuvastuu selvästi laineisiin.
+
+Tämä meri on todellakin loppumaton! Sillä mahtaa olla Välimeren tahi
+Atlantin leveys. Miksi ei?
+
+Setäni mittaa syvyyttä useita kertoja. Hän sitoo raskaimman
+rautakankemme köyden päähän, jonka hän antaa luistaa kahdensadan
+sylen syvyyteen, tapaamatta pohjaa; suunnattomalla vaivalla saamme
+luotimme ylös hinatuksi.
+
+Kun rautakanki taas oli lautalla, kiinnitti Hannu huomioni siihen
+seikkaan, että sen pinnassa oli syviä orkosia; olisi voinut sanoa,
+että tätä kankea oli kovasti litistetty kahden kovan kappaleen
+välissä.
+
+Katsahdin kysyvästi Hannuun?
+
+-- Hampaita! sanoo hän.
+
+En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, vaan käännyin setäni puoleen,
+joka oli vaipunut syviin mietteisiin. En tahtonut häntä häiritä,
+vaan käännyin uudestaan islantilaiseen päin, joka useasti avaten ja
+sulkien suutansa tekee minulle selväksi tarkoituksensa.
+
+-- Hampaita! huudahdan minä hämmästyneenä ja katselen tarkemmin
+rautakankea.
+
+Niin, siinä oli todellakin hampaiden jälkiä, jotka olivat uponneet
+rautaan! Kauhea voima mahtoi olla niissä leuoissa, joissa oli
+sellaiset hampaat. Olikohan purija joku hävinneeseen sukuun kuuluva
+hirviö, joka oli ahnaampi kuin hai ja pelättävämpi kuin valas?
+Tarkastelin kauhun vallassa puoleksi läpipurtua rautakankea! Jokohan
+siis edellisenä yönä näkemäni uni käy toteen? Nämä ajatukset
+ahdistavat minua kaiken päivää, ja töin tuskin rauhoittuu mieleni
+muutamia tunteja maattuani.
+
+_Maanantaina elokuun 19 p:nä_. -- Koetan muistella, mitä
+ominaisuuksia oli trias-, jura- ja liitukauden eläimillä; nämä
+seurasivat nilviäisiä, äyriäisiä ja kaloja, jotka elivät ennen
+varsinaisten nisäkkäiden aikaa. Silloin oli maailma hirveiden
+matelijoiden vallassa, jotka olivat valtiaina jura-kauden
+merissä.[56] Luonto oli antanut niille mitä täydellisimmän
+ruumiinrakenteen. Mikä suunnaton koko! Mikä erinomainen voima!
+Nykyiset sisiliskot, joista alligaattorit ja krokodiilit ovat
+suurimmat ja pelättävimmät, ovat ainoastaan heikkoja varjoja
+maapallon keskikaudella eläneistä esi-isistänsä.
+
+Kauhistun ajatellessani näitä hirviöitä, joita ei yksikään ihminen
+ole elävänä nähnyt. Ne olivat maan päällä tuhansia vuosisatoja ennen
+ihmistä, mutta kivettyneiden luiden mukaan, joita on löydetty siitä
+saven kaltaisesta kalkkimaasta, jolle englantilaiset ovat antaneet
+nimen "lias", on niiden ruumis voitu anatoomisesti sommitella
+uudestaan; ja siten on opittu tuntemaan niiden mahdottoman suuri koko.
+
+Hampurin museossa olen nähnyt erään tällaisen sisiliskon luurangon,
+joka oli kolmekymmentä jalkaa pitkä. Saisinkohan minä, joka olen maan
+asukas, katsoa tällaista muinaisuuden hirviötä silmästä silmään?
+Eihän toki! Mahdotontahan se olisi! Mutta rautakangessa näkyy
+syviä hampaiden puremia, joista huomaa, että hampaat ovat olleet
+keilanmuotoiset niinkuin krokodiilillakin.
+
+Kauhistuen katselen merelle, josta pelkään näkeväni joukon näitä
+matelijoita nousevan.
+
+Luulenpa, että professori ajattelee samaa, sillä katseltuansa
+rautakankea hän silmäilee merta ympäriinsä.
+
+-- Mikä kirottu ajatus! Ruveta nyt tässä meren syvyyttä mittailemaan!
+ajattelin itsekseni. Hän on häirinnyt jonkin eläimen lepoa; kunhan
+vain ei joku noista pedoista hätyyttäisi meitä matkalla! -- -- --
+
+Tarkastelen aseitamme, tullakseni vakuutetuksi siitä, että ne
+ovat hyvässä kunnossa. Setäni näkee, mitä teen, ja hyväksyy sen.
+Merkilliset poreet vedenpinnalla ilmoittavat, että jotakin liikkuu
+sen pohjalla. Vaara on likellä; täytyy olla varuillansa.
+
+_Tiistaina elokuun 20 p:nä_. -- Ilta lähestyy, tahi oikeammin
+sanoen se aika, jolloin uni painaa silmäluomiamme, sillä täällä
+merellä ei ole ensinkään yötä, vaan alituinen valo; se väsyttää
+suuresti silmiämme, aivan kuin jos purjehtisimme Pohjoisjäämerellä
+ainaisessa auringonpaisteessa. Hannu seisoo pitämässä perää ja hänen
+vartiollansa minä nukun.
+
+Pari tuntia myöhemmin herään kovaan jysäykseen. Lautta on
+mahdottomalla voimalla nostettu ylös vedestä ja paiskattu
+parinkymmenen sylen päähän.
+
+-- Mikä nyt? huutaa setäni, olemmeko ajaneet karille?
+
+Hannu osoittaa sormellansa jotakin mustaa, joka vuorotellen kohoaa ja
+laskehtii parin sadan sylen päässä. Katselen sitä ja huudahdan:
+
+-- Se on mahdottoman suuri merisika!
+
+-- Niin on, vastaa setäni; ja tuolla on suunnattoman iso
+merisisilisko!
+
+-- Ja tuolla kauhea krokodiili! Kas, miten leveä leuka sillä on, ja
+minkälaiset hampaat suussa! Kas! Nyt se katoaa!
+
+-- Valas! valas! huutaa professori. Näen sen julman suuret evät;
+katsokaapa, kuinka se ruiskuttaa vettä ja ilmaa ulos sieraimistansa!
+
+Kaksi vesipatsasta nousee nyt korkealle ilmaan. Olemme pelon,
+hämmästyksen ja kauhun vallassa, sillä pieninkin näistä äärettömän
+suurista meripedoista voisi yhdellä puraisulla musertaa koko
+lauttamme. Hannu tahtoo kääntää lautan takaisin, välttääksensä tätä
+vaarallista seuraa, mutta toisella puolella hän huomaa muita yhtä
+pelättäviä vihollisia: neljäkymmentä jalkaa leveän kilpikonnan,
+ja kolmekymmentä jalkaa pitkän käärmeen, joka kääntelee hirveätä
+päätänsä laineiden yllä.
+
+Mahdotonta paeta. Matelijat lähestyvät, kiitäen lautan ympärillä
+nopeammin kuin pikajuna. Tartun pyssyyni, mutta minkäpä vaikutuksen
+mahtanee pyssynluoti tehdä sellaiseen suomusvarustukseen, joka
+peittää näiden eläimien ruumista.
+
+Olemme kauhun jäykistämät. Ne lähestyvät. Toisella puolen krokodiili,
+toisella käärme; toiset pedot ovat kadonneet. Minä ampuisin, mutta
+Hannu viittaa kieltävästi. Molemmat pedot ovat viidenkymmenen sylen
+päässä lautasta, syöksyvät toisiansa vastaan, ja heidän raivonsa
+estää heitä huomaamasta meitä.
+
+Tappelu alkaa sadan sylen päässä lautalta ja näemme selvästi molemmat
+tappelevat eläimet.
+
+Nyt luulen näkeväni, että toisetkin pedot tulevat ottamaan osaa
+tappeluun: merisika, valas, sisilisko ja kilpikonna; näen ne ja
+osoitan niitä islantilaiselle, mutta tämä pudistaa päätänsä.
+
+-- Kaksi! sanoo hän.
+
+-- Mitä! Kaksiko! Hän väittää, että ainoastaan kaksi eläintä -- -- --
+
+-- Hän on oikeassa, sanoo setäni, joka lakkaamatta on kiikarilla
+katsellut petoja.
+
+-- Sepä kummallista!
+
+-- Niin, ensimmäisellä näistä hirviöistä on teräväleukainen,
+suippo pää, ja hampaat kuin krokodiililla, ja tämä seikka on meitä
+erehdyttänyt. Se on kalalisko, Ichtyosaurus, vaarallisin Jura-merien
+matelijoista.
+
+-- Entäs toinen?
+
+-- Toinen on edellisen leppymätön vihollinen, Plesiosaurus,
+joutsenlisko.
+
+Hannu on oikeassa. Ainoastaan kaksi eläintä liikkuu meressä ja
+silmieni edessä näen pari alkuperäisten merien matelijaa. Voinpa
+erottaa Ichtyosauruksen verisen silmän, joka on ihmisen pään
+kokoinen. Luonto on sille antanut varsin voimalliset näköelimet,
+jotka voivat vastustaa kovaa vedenpainetta alhaalla syvyyksissä,
+joissa se asuu. Täydellä syyllä saattaa sitä sanoa sisiliskojen
+valaaksi, sillä sillä on valaan suuruus ja nopeus. Se on vähintään
+kymmenen metriä pitkä, ja sen suuruuden voi arvata, kun se kohottaa
+evänsä laineiden yli; leuat ovat mahdottoman isot ja niissä on, kuten
+luonnontutkijat väittävät, satakahdeksankymmentäkaksi hammasta.
+
+Plesiosauruksella, joka on pyöreäruumiinen lyhytpyrstöinen käärme, on
+airontapaiset jalat; vatsan peitteenä on kilpikonnan kuoren tapainen
+suojus ja kaula, joka on notkea, kuin häntä, kohoaa kolmekymmentä
+jalkaa vedenpinnan yli.
+
+Nämä pedot hyökkäävät toisiansa vastaan äärettömällä vimmalla,
+viskaavat ylös kokonaisia vesivuoria, joiden synnyttämät
+hyökyaallot saapuvat lautalle asti, ja parikymmentä kertaa olemme
+kaatumaisillamme. Erittäin kimeitä ääniä kuuluu; pedot kietoutuvat
+toistensa ympärille, enkä voi enää erottaa niitä toisistansa.
+
+Tunti tahi parikin tuntia kuluu, tappelua kestää yhä; pedot
+kamppailevat kiukkuisesti, milloin lähestyen lauttaa, milloin taas
+väistyen edemmäksi; seisomme liikkumattomina, valmiina käyttämään
+pyssyjämme.
+
+Äkkiä katoavat sekä Ichtyosaurus että Plesiosaurus, tehden suuren
+kurimuksen veteen. Useita minuutteja kuluu. Loppuukohan tappelu meren
+syvyydessä?
+
+Pian pistää esiin Plesiosauruksen hirveä pää; tuo peto on
+kuolettavasti haavoittunut. En näe enää sen mahdotonta selkää,
+ainoastaan pitkä kaula kohoaa ylös, vetäytyy koukkuun, ojentuu ja
+koukistuu taas, pieksää laineita ikäänkuin kauhean suuri ruoska,
+ja väänteleikse niinkuin poikki hakattu mato. Vesi pauhaa vaahtona
+pitkän matkan päässä estäen meitä näkemästä; mutta pian loppuu pedon
+kuolinkamppailu, sen liikkeet vähenevät, väänteleminen lakkaa ja
+pitkä käärmeen ruumis lepää liikkumattomana tyyntyneillä laineilla.
+
+Entä Ichtyosaurus? Onko se palannut meren syvyyteen luolaansa, vai
+näyttäytyyköhän se vielä vedenpinnalla?
+
+
+
+
+XXXIV
+
+
+_Keskiviikkona elokuun 21 p:nä_. -- Kaikeksi onneksemme on kova
+tuuli kiidättänyt meidät pois tappelupaikalta. Hannu on yhä vielä
+peränpitäjänä. Setäni, joka tappelun aikana heräsi ajatuksistaan,
+vaipuu uudestaan syviin mietteisiin ja tarkastelee merta.
+
+Matka käy taas yhtä yksitoikkoiseksi kuin ennenkin, enkä tahtoisi,
+että sitä vilkastuttaisivat ainakaan niin vaaralliset tapaukset kuin
+eiliset.
+
+_Torstaina elokuun 22 p:nä_. -- Jotenkin epätasainen tuuli
+pohjois-koillisesta. Ilma lämmin. Kuljemme puolen neljättä penikulman
+nopeudella tunnissa.
+
+Keskipäivällä kuuluu hyvin kaukaa keskeytymätöntä jyminää; kirjoitan
+tämän seikan muistikirjaan.
+
+Se on jokin kaukainen kallio, sanoo professori, tahi jokin saari,
+jonka rantaan meren aallot murtuvat.
+
+Hannu kiipeää maston nenään, mutta ei huomaa mitään luotoa; meri on
+tasainen niin pitkältä kuin silmä kantaa.
+
+Kolme tuntia kuluu. Pauhina näyttää kuuluvan jostakin kaukaisesta
+vesiputouksesta, ja lausun tämän otaksuman sedälleni, joka vain
+pudistaa päätänsä; olen kuitenkin varma siitä, etten erehdy.
+Lähestymmekö siis jotakin suurta koskea, joka syöksee meidät
+pohjattomuuteen? Kenties tällainen tapa päästä alaspäin miellyttäisi
+professoria, sillä sehän kävisi jotenkin pystysuoraan suuntaan,
+mutta minä puolestani -- -- -- Kaikissa tapauksissa täytyy muutaman
+penikulman päässä olla jokin pauhaava ilmiö, sillä pauhu kuuluu nyt
+sangen voimakkaasti. Tuleeko se taivaasta vai merestä?
+
+Katselen ilmassa kulkevia höyryjä, ja koetan arvioida niiden
+tiiviyttä. Taivas on kirkas. Pilvet, jotka häilyvät korkealla
+holvissa, näyttävät liikkumattomilta ja katoavat valon voimakkaaseen
+säteilyyn. Täytyy siis etsiä pauhinan syytä muualta.
+
+Tarkastan silloin kirkasta ja sumutonta taivaanrantaa, jossa ei näy
+mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta jos tämä pauhina tulee
+jostakin vesiputouksesta, jostakin koskesta, jos tämä meri virtaa
+johonkin alempana olevaan vesistöön, niin täytyy virran nopeuden
+kiihtyä ja siitä huomaisimme meitä uhkaavan vaaran. Tutkin asiaa,
+mutta en totea mitään virtaa; tyhjä pullo, joka heitetään veteen,
+jääpi vedenpinnalla samalle paikalle.
+
+Kello neljän aikaan Hannu nousee mastoon ja kiipeää sen huippuun,
+josta hän voi katsella niin kauas kuin silmä kantaa; silloin hänen
+katseensa kiintyi määrättyyn kohtaan. Hänen kasvoissaan ei näy mitään
+hämmästystä, mutta hän on huomannut jotakin.
+
+-- Hän on nähnyt jotakin, sanoo setäni.
+
+-- Niinpä luulen.
+
+Hannu laskeutuu taas alas, viittaa kädellään etelää ja sanoo:
+
+-- Tuolla!
+
+-- Tuolla? toistaa setäni kysyvästi; sitten hän katsoo kiikarillaan
+mainittuun suuntaan minuutin verran, joka aika mielestäni tuntuu
+pitkältä kuin nälkävuosi.
+
+-- Niin, niin! huutaa hän vihdoin.
+
+-- Mitä näette?
+
+-- Näen ikäänkuin mahdottoman lyhteen, joka kohoaa aalloista.
+
+-- Joku uusi merieläin?
+
+-- Kenties.
+
+-- Suunnatkaamme sitten matkamme länteen päin, sillä tiedämmehän,
+mikä meidät perii, jos kohtaamme näitä vedenpaisumuksen hirviöitä,
+sanon minä.
+
+-- Antaa mennä vain tätä suuntaa, vastaa setäni. Jos me sellaisen
+matkan päähän, kuin mikä on meidän ja tämän eläimen välillä, -- ja
+se matka täytyy arvioida kahdeksitoista penikulmaksi -- voimme nähdä
+vesipatsaan, joka syöksyy ulos sen purskureiästä, niin silloin sen
+täytyy välttämättömästi olla ylenluonnollisen suuri. Pako olisi
+viisainta, mitä voisimme tehdä; mutta emmepä olekaan tulleet tänne
+ollaksemme ymmärtäväisiä.
+
+Jatkamme siis matkaamme eteenpäin. Kuta lähemmäksi tulemme, sitä
+suuremmaksi käy vesipatsas. Mikähän kummitus voikaan särpiä sisäänsä
+sellaisen vesimäärän ja sitten ruiskuttaa sen ulos katkeamattomana
+suihkuna.
+
+Kello kahdeksan illalla olimme siitä vain parin penikulman päässä.
+Sen musta, mahdottoman suuri vuorimainen ruumis lepää meressä
+kuin saari. Onko tämä mielikuvitusta? Onko tämä kauhun aiheuttama
+harhanäky?
+
+Sen pituus näyttää minusta olevan enemmän kuin tuhat syltä!
+Mikäs valas tämä onkaan, josta ei Cuvier eikä Blumenbach ole
+aavistaneetkaan mitään?
+
+Se makaa liikkumattomana, ikäänkuin nukuksissa, ja meri ei näy
+jaksavan kohottaa sen ruumista, vaikka laineet pauhaavat sen kylkiä
+vastaan. Vesipatsas, joka kohoaa viidensadan jalan korkeudelle,
+putoaa takaisin pauhaavana ryöppynä. Aivan kuin hullut kiidämme tätä
+hirveän suurta möhkälettä kohti, jolle sata valasta päivää kohti ei
+olisi riittänyt ruoaksi.
+
+Kauhistus valtaa minut; en tahdo kulkea eteenpäin! Jos kävisi
+päinsä, niin katkaisisin purjeen nostoköyden! Tahdon tehdä kapinan
+professoria vastaan; hän ei edes vastaa minulle.
+
+Äkkiä Hannu nousee ja osoittaa sormellaan tuota uhkaavaa esinettä
+edessämme.
+
+-- Saari, sanoo hän.
+
+-- Saari! huudahtaa setäni.
+
+-- Saariko? sanon minäkin vuorostani, kohottaen olkapäitäni.
+
+-- Silminnähtävästi, vastaa professori, purskahtaen kaikuvaan nauruun.
+
+-- Entäs tämä vesipatsas?
+
+-- "Geysir", sanoo Hannu.
+
+-- Epäilemättä se on geysir, sanoo setäni; samanlainen geysir kuin
+Islannissakin.[57]
+
+Alussa en tahtonut myöntää niin suuresti erehtyneeni, että olin
+luullut saarta merieläimeksi. Mutta todistus on silmieni edessä,
+ja minun täytyy viimein tunnustaa erehtyneeni. Tämä oli vain
+luonnonilmiö.
+
+Kuta lähemmäksi tulemme, sitä suuremmalta näyttää suihkuava
+vesipatsas. Saari on erehdyttävästi suuren valaan näköinen, jonka
+pää kohoaa kymmenen sylen korkeudelle vedestä. Geysir, joka
+islanninkielessä merkitsee "raivoa", kohoaa majesteetillisena sen
+toisessa päässä. Aika ajoittain kuuluu jymiseviä ääniä ja tuo ääretön
+vesipatsas, joka syöksee esiin yhä kiivaammin, heiluttaa utuista
+töyhtöänsä kohoten alimmaisiin pilvikerroksiin asti. Se on ainoa
+paikallansa; ympärillä ei ole mitään savutupruja, ei mitään kuumia
+lähteitä, koko vulkaaninen voima on siihen keskittynyt. Sähkövalon
+säteet sattuvat vesipatsaan loistavaan lyhteeseen, jossa jokainen
+pisara loistaa sateenkaaren kaikissa väreissä. -- Laskekaamme
+maihin; sanoo professori. Mutta meidän täytyi lähestyä varovaisesti
+vesipatsasta, joka silmänräpäyksessä olisi kaatanut lauttamme. Hannu
+ohjaa taitavasti lauttaa vieden meidät saaren toiseen päähän.
+
+Hyppään kalliolle; setäni seuraa heti jäljessäni, mutta linnustaja
+pysyy alallansa, niinkuin vakava mies ainakin, joka halveksii
+uteliasta ihmettelemistä.
+
+Seisomme piisoran sekaisella graniittipohjalla; maa on polttavan
+kuuma kuin tulikuumaa höyryä täynnä olevan kattilan seinä. Kohta
+huomaamme vesisäiliön, josta geysir nousee. Pistin lämpömittarin
+kiehuvaan veteen ja huomasin sen osoittavan satakuusikymmentäkolme
+astetta.
+
+Vesi tulee siis jostakin hehkuvan kuumasta paikasta, joka seikka
+näyttää vastustavan professori Lidenbrockin teorioja; en voi olla
+siitä hänelle huomauttamatta.
+
+-- No, kysyy hän, mitä tämä todistaa minun väitöstäni vastaan?
+
+-- Ei mitään, vastasin lyhyesti, kun näin kohtaavani järkähtämätöntä
+itsepäisyyttä.
+
+Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että tähän asti olemme suoriutuneet
+erittäin hyvin ja että matka on tuntemattomasta syystä tapahtunut
+selittämättömän tasaisen lämpömäärän vallitessa, mutta minusta
+näyttää aivan selvältä, että jonakuna päivänä saapuisimme vielä
+sellaisiin seutuihin, joissa maan keskuksen lämpö kohoaa niin, että
+sitä on mahdoton lämpömittarilla mitata.
+
+-- Saammehan nähdä, sanoo professori ja antaa merkin nousta uudestaan
+lautalle, annettuansa tälle tuliperäiselle saarelle veljenpoikansa
+nimen.
+
+Jään vielä muutamaksi minuutiksi katselernaan geysiriä; huomaan,
+että sen vesi suihkuaa epätasaisesti, joskus hieman heikommin, mutta
+sitten taas toista vertaa kiivaammin; tähän luulen olevan syynä sen
+erilaisen paineen, joka on saaren sisukseen kokoontuneilla höyryillä.
+
+Viimein lähdemme sieltä pois, kiertäen saaren etelärannalla olevat
+jyrkät kalliot. Hannu oli tällä lyhyellä pysähdysajalla korjannut
+lautan jälleen kuntoon.
+
+Mutta ennenkuin lähdemme, lasken havaintojeni mukaan kuljetun
+matkan pituuden ja kirjoitan sen muistikirjaani. Olemme etääntyneet
+kaksisataaseitsemänkymmentä penikulmaa Port-Graübenistä, ja olemme
+kuudensadankahdenkymmenen penikulman päässä Islannista, Englannin
+alapuolella.
+
+
+
+
+XXXV
+
+
+_Perjantaina elokuun 23 p:nä_. -- Seuraavana aamuna on komea Geysir
+kadonnut näkyvistämme. Tuuli on kiihtynyt ja vienyt meidät nopeasti
+pois Akselin-saarelta; pauhu on vähitellen vaiennut.
+
+Ilmanmuutos, jos niin sopii sanoa, tapahtuu pian. Ilmakehä tulee
+täyteen höyryjä, jotka sisältävät suolaisen veden haihtumisesta
+syntynyttä sähköä; pilvet laskeutuvat muuttuen viimein vihertäviksi;
+sähköiset säteet tuskin voivat tunkea niiden läpi; on kuin olisi
+synkkä verho laskeutunut näyttämön eteen, jossa myrskynäytelmä on
+pian nähtävänä.
+
+Tunnen mieleni omituisesti liikutetuksi, niinkuin jokainen
+ihmisolento jonkin suuren tapahtuman lähestyessä. Pyöreähköt,
+päällekkäin kasaantuneet pilvet etelässä näyttävät ennustavan pahaa;
+niillä on sellainen "järkähtämätön" ulkonäkö, jonka usein olen
+huomannut myrskyn alkaessa. Ilma on raskas, meri tyyni.
+
+Etäällä ovat pilvet äärettömän suurien pumpulitukkojen näköisiä;
+vähitellen ne paisuvat ja käyvät sitä harvalukuisemmiksi, kuta
+suuremmiksi ne venyvät kooltaan; ne ovat niin raskaita, etteivät
+nouse ylemmäksi taivaan rantaa, mutta kasaantuvat vähitellen tuulen
+kiihtyessä muodostaen vihdoin synkän, hirveän näköisen röykkiön.
+
+Ilmakehä on hyvin sähköistä, ja sama "aine" tunkee ruumiini läpi;
+hiukseni nousevat pystyyn ja minusta tuntuu kuin toverini saisivat
+voimakkaan sysäyksen, jos he tällä hetkellä koskettaisivat minuun.
+
+_Lauantaina elokuun 24 p:nä_. -- Kello 10 aamulla ovat myrskyn
+enteet vielä selvemmät; voisi sanoa, että tuuli tyyntyy vetääksensä
+henkeänsä; pilvet ovat ikäänkuin suuri säkki, johon tuulet
+kokoontuvat.
+
+En tahdo uskoa näitä enteitä, mutta en voi kuitenkaan olla sanomatta:
+
+-- Huono sää tulossa.
+
+Professori ei vastannut. Hän oli ilkeällä tuulella, sillä hän näki
+ulapan rajattomana edessänsä, ja kohautti vain hartioitaan kaikelle,
+mitä sanottiin.
+
+-- Nousee myrsky, sanon minä, osoittaen taivaan rantaa. Pilvet
+laskeutuivat alemmaksi musertavan raskaina.
+
+Yleinen äänettömyys. Tuulikin on hiljaa; luonto on kuin kuollut eikä
+vedä henkäystäkään. Velttona riippuu purje pitkin mastoa, jonka
+huipussa jo näen vähäisen sähköliekin. Lautta pysyy liikkumattomana
+tyynellä veden pinnalla. Mutta kun emme pääse edemmäksi, niin
+mitä varten pidämme purjettakaan pystyssä? Ensimmäisessä myrskyn
+puuskauksessa se saattaa aiheuttaa meille perikadon?
+
+-- Ottakaamme purje alas, sanon minä, ja kaatakaamme masto kumoon! Se
+olisi viisainta!
+
+-- Älä hiidessä! huutaa setäni, tuhat kertaa ei! Antaa tuulen
+kuljettaa meitä! Vieköön meidät myrsky, kunhan kerrankin saan nähdä
+rannan, vaikkapa lauttamme murtuisi tuhanteen kappaleeseen!
+
+Tuskin ennätti professori lausua nämä sanat, ennen kuin eteläisellä
+taivaanrannalla tapahtui muutos. Kokoontuneet höyryt purkautuvat
+sateeksi ja ilma, joka syöksee täyttämään tihennyksen johdosta
+syntynyttä tyhjää paikkaa, muuttuu myrskyksi, joka tunkee esiin
+jättiläisluolan salaisimmista sopukoista. Pimeys enenee ja tuskin
+voin enää kirjoittaa vaillinaisiakaan muistiinpanoja.
+
+Myrsky tempaa lautan liikkeelle ja kiidättää sitä eteenpäin. Setäni
+keikahtaa kumoon ja ryömin hänen luoksensa. Hän pitää lujasti kiinni
+paksusta köyden päästä ja näyttää ilolla katselevan luonnonvoimien
+raivoa.
+
+Hannu ei liiku paikaltansa. Hänen pitkät hiuksensa, jotka myrsky
+puhaltaa hänen liikkumattomille kasvoillensa, tekevät hänet
+kummallisen näköiseksi, sillä jokaisen hiuskarvan päässä on kiiltävä
+sähkökipinä. Hän on kuin mikäkin hirviö, kuin vedenpaisumuksen
+aikainen ihminen, joka on saman ikäinen Ichtyosauruksien ja
+Megatherioiden kanssa.
+
+Masto pysyy paikoillansa, vaikka purje on pingoittunut niinkuin rakko
+ja halkeamaisillaan. Lautta kiitää niin nopeasti, etten voi kuljetun
+matkan pituutta laskeakaan, mutta kuitenkin hitaammin kuin aallot sen
+ympärillä.
+
+-- Purje! purje! huudan minä ja viittaan, että se otettaisiin alas,
+
+-- Ei! vastaa setäni.
+
+-- Ei! sanoo Hannukin pudistaen päätään.
+
+Sillävälin sade muodostaa eteemme pauhaavan vesiputouksen, jota
+vastaan syöksymme. Mutta ennenkuin saavutamme sen, pilvivaippa
+repeää halki, meri rupeaa kuohumaan, ja sähkö jota kehkeytyy suuren
+kemiallisen ilmiön vaikutuksesta ylemmissä ilmakerroksissa, yhtyy
+myöskin leikkiin. Salaman loistavat liekit sekaantuvat ukkosen
+jyrinään, lukemattomat salamat risteilevät ilmassa pitkäisen
+jymistessä, höyryt näyttävät hehkuvilta, rakeet muuttuvat
+loistaviksi, kun ne sattuvat työkalujemme tahi aseittemme
+metalliosiin, eteenpäin vyöryvät aallot näyttävät tulta syökseviltä
+kukkuloilta, joiden sisässä riehuu tuli ja joiden harjoja liekit
+ympäröivät.
+
+Silmäni huikenevat valon kirkkaudesta, korvani menevät lumpeuksiin
+ukkosen jyrinästä! Minun täytyy pysytellä kiinni mastossa, jossa
+heilun niinkuin ruoho myrskyssä!
+
+       *       *       *       *       *
+
+(Tästälähin ovat muistiinpanoni varsin vaillinaisia eikä niitä
+ole kuin muutamia hajanaisia, niin sanoakseni koneentapaisesti
+kirjoitettuja lappuja. Mutta vaikka ne ovatkin hyvin lyhyet
+ja epäselvätkin, niin ne kumminkin osoittavat, minkälaisen
+mielenliikutuksen vallassa olin, ja antavat selvemmän kuvauksen
+tilastamme kuin muistini.)
+
+       *       *       *       *       *
+
+_Sunnuntaina elokuun 25 p:nä_. -- Missä olemme? Kiidämme eteenpäin
+äärettömällä nopeudella.
+
+Yö on ollut kauhistuttava. Myrsky ei tyynny; elämme alituisessa
+jyrinässä, lakkaamattomassa paukkeessa; korvistamme vuotaa verta;
+emme voi puhua sanaakaan.
+
+Leimaukset eivät lakkaa silmänräpäykseksikään; näen salamoiden
+kulkevan ristiin rastiin, nousevan nopeasti säteinä alhaalta ylöspäin
+sekä iskevän kalliokattoon. Jos se vielä romahtaisi alas! Toiset
+salamat jakautuvat kahtia tahi muodostuvat tulipalloiksi, jotka
+räjähtävät rikki kuin pommit; mutta jyrinä ei siitä kuitenkaan
+kovene, sillä se on jo saavuttanut korkeimman määrän, jonka ihmisen
+korvat voivat tajuta, ja jos kaiken maailman ruutikellarit yht'aikaa
+räjähtäisivät ilmaan, niin "ei se kuuluisi tämän kovemmalta".
+
+Pilvien pinnalta tulvii alituisesti valoa; sähköä kehittyy
+alituisesti molekyyleistä, ilman kaasumaiset alkuaineet ovat
+kaaostilassa; lukemattomat vesipatsaat syöksevät ilmoille ja putoavat
+alas vaahtona.
+
+Mihin joudumme? -- -- -- Setäni on pitkällänsä lautan toisessa päässä.
+
+Lämpö nousee toista vertaa suuremmaksi; katson lämpömittariin, joka
+osoittaa -- -- -- (numero on hävinnyt).
+
+_Maanantaina elokuun 26 p:nä_. -- Tästä ei ikinä tule loppua! Miksi
+ei ilmanpaine kerran tasoituttuaan pysy asemillansa?
+
+Olemme nääntyneet väsymyksestä; Hannu vain on samanlainen kuin
+ennenkin. Lautta kulkee edelleenkin kaakkoiseen, ja olemme kulkeneet
+enemmän kuin kaksisataa penikulmaa Akselin saarelta.
+
+Keskipäivällä myrskyn raivo käy kahta kauheammaksi; kaikki tavaramme
+täytyy köyttää lujasti kiinni, ja jokainen meistä köyttää itsensäkin
+kiinni lauttaan. Laineet lyövät ylitsemme.
+
+Kolmen päivän aikana meidän on mahdotonta virkkaa sanaakaan
+toisillemme. Suumme aukenevat ja huulemme liikkuvat, mutta ei
+kuulu ääntäkään; emme kuule mitään, vaikka huutaisimme toistemme
+korvanjuuressa.
+
+Setäni lähestyy minua lausuen muutaman sanan; luulen hänen sanoneen:
+"Olemme hukassa", mutta en ole siitä varma.
+
+Minä puolestani kirjoitin hänelle sanat: "Laskekaamme purje alas".
+
+Hän viittaa suostuvansa siihen.
+
+Ennenkuin hän ennättää nostaa päätänsä, näkyy lautan reunalla tulinen
+pallo. Masto ja purje ovat yhtäkkiä kadonneet, ja näen niiden
+lentävän ilmaan niinkuin muinaismaailman liskolintu Pterodaktylus.
+
+Jähmetymme kauhusta. Sinertävänvalkoinen tulipallo, noin
+kymmentuumaisen pommin kokoinen, kulkee hitaasti eteenpäin,
+kieppuen ihmeteltävän kiivaasti myrskyn pyörteessä. Se pomppii
+sinne tänne, kulkee lautan palkkeja myöten, hypähtää ruokasäkkiemme
+päälle, laskeutuu taas hiljaa pois, ja tekee hyppäyksen hipaisten
+ruutitynnyriämme. Oi kauhistusta! Lennämme ilmaan! Ei! Loistava pallo
+etenee taas; se lähestyy Hannua, joka vakavasti katselee sitä; sitten
+setääni, joka laskeutuu polvillensa välttääkseen sitä; senjälkeen
+se lähestyy minua; huolimatta valosta ja lämmöstä olen kalpea ja
+vapisen; se hyppelee jalkaini juuressa ja koetan vetää jalkani pois,
+mutta en voi.
+
+Salpietarikaasun haju täyttää ilman, se tunkee kurkkuun ja
+keuhkoihin, niin että tahtoo tukehtua.
+
+Miksi en voi liikuttaa jalkojani? Ovatko ne siis tarttuneet kiinni
+lauttaan? Tämä sähköinen pallo on tehnyt kaiken lautallamme olevan
+raudan magneettiseksi; tieteelliset koneet, työkalut ja aseemmekin
+liikkuvat ja kolahtavat kovasti helisten yhteen; saappaitteni
+korkojen rautanaulat ovat tarttuneet kovasti kiinni lauttaan lyötyyn
+rautakappaleeseen.
+
+Ponnistaen kovasti voimiani nykäisen vihdoin jalkani irti, juuri kun
+pallo on vetämäisillänsä sen pyörteeseensä ja tempaamaisillaan
+minut -- -- --
+
+Ah! mikä huikaiseva valo! Pallo poksahtaa rikki! Tulenliekit
+hulmahtavat päällemme.
+
+Sitten tulee kaikki pimeäksi, mutta sitä ennen ehdin nähdä setäni
+pitkällänsä lautalla ja Hannun yhä vain peräsimessä, sähkön
+vaikutuksesta "sylkevän tulta".
+
+Mihin menemme? Mihin joudumme?
+
+-- -- --
+
+_Tiistaina elokuun 27 p:nä_. -- Herään pitkällisestä taintumuksesta.
+Myrskyä kestää yhä, salamat sähisevät ilmassa kuin käärmeet.
+
+Olemmeko vielä merellä? Olemme ja syöksymme eteenpäin arvaamattoman
+nopeasti. Olemme kulkeneet Englannin kanavan, Ranskan, kenties koko
+Euroopan alitse!
+
+-- -- --
+
+Kuuluu taas jyrinää! Se on selvästi aaltojen pauhua kallioita
+vastaan! -- -- -- Mutta silloin -- -- --
+
+
+
+
+XXXVI
+
+
+Tähän loppuvat ne muistiinpanot, joita nimitän "laivan
+päiväkirjaksi", ja jotka kaikeksi onneksi pelastuivat haaksirikosta;
+tästälähin siis aloitan uudelleen kertomukseni.
+
+En tiedä, mitä tapahtui silloin, kun lautta törmäsi rannan kivikkoon.
+Tunsin syökseväni aaltoihin ja se, etten jäänyt sinne iäksi päiväksi
+ja ettei ruumiini musertunut teräviin kallioihin, johtui siitä, että
+Hannun voimakas käsi nosti minut syvyydestä...
+
+Rohkea islantilainen kantoi minut aalloista hiekalle, joka oli
+polttavan kuuma; herätessäni huomasin makaavani pitkälläni setäni
+vieressä.
+
+Hannu palasi sitten kallioiden luo, joita vastaan riehuvat aallot
+murtuivat, pelastaaksensa tavaroitamme haaksirikosta. En voinut
+puhua ja olin mielenliikutuksesta ja väsymyksestä niin uupunut, että
+tarvitsin kokonaisen tunnin tointuakseni.
+
+Sade valui oikeana vedenpaisumuksena, kaksinverroin kiivaana, kuten
+on tavallista vähää ennen myrskyn päättymistä. Muutamat ulkonevat
+kalliot olivat suojanamme. Hannu valmisti meille ruokaa, jota tosin
+en voinut maistaakaan, ja pian me kaikki vaivuimme sikeään uneen,
+sillä olimme väsyneet kolmen yön valvomisesta.
+
+Seuraavana päivänä sää oli ihana; taivas ja meri olivat ikäänkuin
+yhteisestä suostumuksesta jälleen rauhoittuneet. Kaikki myrskyn
+jäljet olivat kadonneet. Herätessäni professori tervehti minua
+muutamalla iloisella sanalla, sillä hän oli kovin hyvällä tuulella.
+
+-- No, poikaseni, huudahti hän, oletko nukkunut hyvin?
+
+Olisi voinut luulla, että olimme kotona Kuninkaankadun varrella, että
+astuin rauhallisesti alakerrokseen aamiaiselle tahi että vielä samana
+päivänä viettäisin häitäni pikku Graübenin kanssa?
+
+Oi! Jos myrsky olisi kuljettanut lauttaamme edes hiukan itäänpäin,
+niin olisimme kulkeneet Saksan alitse, rakastetun Hampurin alitse,
+jossa asui se, jota eniten rakastin tässä maailmassa. Silloin tuskin
+40 penikulmaa olisi ollut välillämme!
+
+Kaikki nämä tuskalliset ajatukset tulivat mieleeni, ennenkuin
+vastasin setäni kysymykseen.
+
+-- Vai niin! sanoi hän, etkö olekaan nukkunut hyvin?
+
+-- Varsin hyvin, vastasin minä. Tosin tunnen itseni aivan murjotuksi,
+mutta se ei tee mitään. Olen hiukan väsyksissä, siinä koko juttu.
+Mutta te näytätte mielestäni varsin iloiselta tänään, setä.
+
+-- Riemuissani olenkin, poikani, oikein riemuissani! Olemme päässeet
+perille!
+
+-- Matkammeko perille?
+
+-- Ei, mutta tämän meren yli, joka ei näyttänyt ikinä loppuvan. Nyt
+jatkamme taas matkaamme maata myöten, ja alamme todenteolla laskeutua
+maan sisuksiin.
+
+-- Setä! sallikaa minun tehdä vain yksi kysymys.
+
+-- Kysy, Akseli.
+
+-- Paluumatka?
+
+-- Paluumatka! Sinä ajattelet paluumatkaa, vaikka emme ole vielä
+tulleet perillekään?
+
+-- En, kysyn vain, miten se käy päinsä?
+
+-- Kun olemme päässeet maan keskipisteeseen, niin joko löydämme
+toisen tien, jota myöten palaamme, tahi käännymme takaisin koreasti
+samaa tietä, jota olemme tulleetkin. Luulenpa, ettei kukaan salpaa
+sitä kiinni takanamme.
+
+-- Mutta sitten meidän täytyy korjata lautta.
+
+-- Se on välttämätöntä.
+
+-- Mutta onko meillä jäljellä niin paljon ruokavaroja kuin mitä
+tarvitsemme nämä suurtyöt tehdäksemme?
+
+-- Tottahan toki! Hannu on taitava poika ja olen varma siitä, että
+hän on pelastanut suurimman osan lastistamme. Ottakaamme selkoa siitä.
+
+Menimme ulos luolasta, joka oli alttiina tuulille. Olin toivon ja
+pelon vaiheilla; minusta oli mahdotonta, ettei kaikki, mitä lautalla
+oli ollut, ollut hukkunut haaksirikossa. Mutta erehdyin. Kun tulimme
+rannalle, näin Hannun suuren hyvinjärjestetyn tavarakasan keskellä.
+Setäni puristi hänen kättänsä suuresti kiitollisena; tämä mies, joka
+osoitti erinomaista, aivan harvinaista uskollisuutta, oli tehnyt
+työtä meidän nukkuessamme ja oli oman henkensä uhalla pelastanut
+kallisarvoisimmat tavarat.
+
+Tosin olimme kärsineet tuntuvia vahinkoja, muun muassa kadottaneet
+aseemme, mutta hätätilassa saimme tulla toimeen ilman niitä.
+Ruutivarastomme oli vahingoittumatta, vaikka se myrskyssä oli ollut
+räjähtämäisillään ilmaan.
+
+-- Noh! huudahti professori, pyssyjemme menettäminen vaikuttaa vain
+sen, että meidän täytyy luopua metsästyksestä.
+
+-- Vai niin! Entä tieteelliset kojeet?
+
+-- Tässä on manometri, hyödyllisin kaikista; ennen olisin antanut
+kaikkien muiden mennä kuin sen. Tämän avulla voin laskea syvyyden,
+mihin tulemme, ja tiedän, milloin tulemme keskipisteeseen; jollei
+meillä olisi sitä, voisimme mennä keskipisteen ohitse ja tulla ulos
+toiselta puolelta maapalloa.
+
+Tämä pilapuhe oli minusta vastenmielistä.
+
+-- Mutta kompassi? kysyin minä.
+
+-- Tässä se on kivellä, täydessä kunnossa; samaten kronometri ja
+molemmat lämpömittarit. Hannu on sentään kelpo mies!
+
+Siinä asiassa olin samaa mieltä. Tieteellisistä koneista ei puuttunut
+ainoatakaan. Mitä työkaluihimme tulee, niin huomasin rannalla
+hajallaan portaita, köysiä, rautakankia, kuokkia j.n.e.
+
+Mutta vielä oli tarkastettava ruokatavarat. Laatikot, joissa
+niitä säilytettiin, olivat rannalla järjestettyinä riviin, aivan
+vahingoittumattomina; meri on säästänyt ne, ja saatoimme siis luottaa
+siihen, että meillä oli ruokaa kyllin neljäksi kuukaudeksi. Meillä
+oli korppuja, suolaista lihaa, viinaa ja kuivaa kalaa.
+
+-- Neljä kuukautta! virkkoi professori. Sillä ajalla ehdimme mennä
+perille ja palata takaisin, ja tähteistä tarjoan suuret päivälliset
+kaikille Johannaeumissa oleville virkatovereilleni.
+
+Vaikka minun olisi pitänyt aikoja sitten olla tottunut setäni
+luonteeseen, niin silti hän kuitenkin yhä uudelleen ihmetytti minua.
+
+-- Nyt, sanoi hän, meidän pitää täyttää vesiastiamme sadevedellä,
+jota myrsky on valanut näihin kivenkoloihin; meidän ei siis tarvitse
+pelätä janoa. Mitä lauttaan tulee, niin sanon Hannulle, että hän
+korjaa sen niin hyvin kuin voi, vaikka emme luullakseni tarvitse sitä
+enää!
+
+-- Kuinka niin? kysyin minä.
+
+-- Minulla on omat luuloni, poikaseni, ja ajattelenpa, ettemme palaa
+samaa tietä kuin tulimme.
+
+Katselin professoria epäillen ja tuumin, oliko hän tullut hulluksi.
+Eikä hänen puheensa kuitenkaan ollut "varsin hullua".
+
+-- Syökäämme aamiaista, sanoi hän.
+
+Hän antoi määräyksiä Hannulle, jonka jälkeen seurasin häntä korkealle
+niemelle, jossa söimme kuivattua lihaa ja korppuja sekä joimme teetä;
+tämä ateria maistui oivalliselta, melkeinpä parhaimmalta mitä koskaan
+olen syönyt. Nälkä, raitis ilma ja mielenliikutuksia seurannut rauha
+vaikuttivat, että minulla oli sangen hyvä ruokahalu.
+
+Syödessämme tiedustelin sedältäni, missä tällä kertaa olimme.
+
+-- Mielestäni on sitä asiaa vaikea arvioida, sanoin minä.
+
+-- Niin, kyllä sitä on vaikea tarkoin määrätä, vastasi hän. Onpa se
+mahdotontakin, koska en koko kolmipäiväisen myrskyn ajalla voinut
+laskea kulkumme nopeutta ja suuntaa; mutta voimmehan likimäärin
+arvioida, missä olemme.
+
+-- Viimeinen havainto tehtiin geysir-saarella -- -- --
+
+-- Akselinsaarella, poikaseni. Älä hylkää sitä kunniaa, että olet
+antanut nimesi ensimmäiselle saarelle, joka on maan sisuksista
+löydetty.
+
+-- Olkoon menneeksi! Akselinsaaren kohdalla olimme purjehtineet noin
+kaksisataaseitsemänkymmentä penikulmaa, ja olimme Islannista enemmän
+kuin kuudensadan penikulman päässä.
+
+-- No hyvä! Ottakaamme siis tämä saari lähtökohdaksi ja laskekaamme
+neljän päivän myrsky, jolla ajalla nopeutemme ei voinut olla pienempi
+kuin 80 penikulmaa vuorokaudessa.
+
+-- Niin minäkin luulen, ja siinä tapauksessa olisimme kulkeneet
+kolmesataa penikulmaa.
+
+-- Niin, ja Lidenbrockin meri olisi siis likimäärin kuuttasataa
+penikulmaa laaja toiselta rannalta toiselle. Tiedätkös Akseli, että
+se siis voi kilpailla suuruudessa Välimeren kanssa?
+
+-- Aivan hyvin, varsinkin jos olemme kulkeneet suoraan sen poikki?
+
+-- Se on hyvin mahdollista.
+
+-- Ja kummallista kyllä, sanoin minä, on juuri Välimeri
+yläpuolellamme, jos laskumme ovat oikeat.
+
+-- Niin, todellakin!
+
+-- Aivan varmaan, sillä olemme yhdeksänsadan penikulman päässä
+Reykjavikistä.
+
+-- Se on pitkä matka, poikaseni, mutta olemmeko Balkanin vai Atlantin
+meren alapuolella vai Välimeren kohdalla, sen saatamme määrätä
+ainoastaan siinä tapauksessa, ettemme ole poikenneet alkuperäisestä
+suunnastamme.
+
+-- Emme ole, sillä tuuli oli varmaankin tasainen, ja sentähden
+luulen, että tämä rannikko on kaakkoon päin Port-Graübenistä.
+
+-- Senhän saa helposti selville, kun vain tarkastaa kompassia.
+Katsokaamme sitä!
+
+Professori meni kiven luo, jolle Hannu oli asettanut kaikki
+tieteelliset koneet. Hän oli iloinen ja hyvillä mielin, hykerteli
+käsiänsä ja koukisteli ruumistansa! Hän oli oikein nuoren näköinen.
+Minä seurasin häntä uteliaana saadakseni tietää, olinko erehtynyt
+laskuissani.
+
+Tultuansa kiven luo otti setäni kompassin, asetti sen vaakasuoraan
+asentoon ja tarkasteli neulaa, joka värähteli edestakaisin muutaman
+silmänräpäyksen ja seisahtui viimein, osoittaen määrättyä suuntaa
+magneettisen voiman vaikutuksesta.
+
+Setäni katseli kompassia, hieroi silmiänsä ja tarkasteli sitä
+uudestaan. Viimein hän hämmästyneen näköisenä kääntyi minuun.
+
+-- Mikä nyt? kysyin minä.
+
+Hän käski minun tutkia kompassia; minulta pääsi hämmästyksen huuto,
+sillä neula osoitti pohjoista sinnepäin, missä luulimme olevan
+etelän. Se kääntyi rantaan päin, sen sijaan että olisi osoittanut
+avaraa merta!
+
+Pudistelin kompassia ja tarkastelin sitä uudelleen; se oli täydelleen
+kunnossa. Asettipa neulan mihin asentoon hyvänsä, aina se kääntyi
+samaan odottamattomaan suuntaan.
+
+Emme siis enää voineet epäillä, ettei tuuli ollut myrskyn aikana
+meidän huomaamattamme kääntynyt ja vienyt meitä takaisin sille
+rannikolle, jonka setä luuli meidän jättäneen taaksemme.
+
+
+
+
+XXXVII
+
+
+Olisi mahdotonta selittää niitä tunteita, jotka vaihtelivat
+professori Lidenbrockin sielussa, hänen hämmästystänsä, epäilyänsä ja
+viimein hänen suuttumustansa. En ole koskaan nähnyt ketään ihmistä
+niin ällistyneenä ja niin kiukkuisena. Vesimatkan vaivat, kaikki
+kärsimämme vaarat -- kaikki nämä oli aloitettava uudestaan. Olimme
+kulkeneet takaperin, emmekä eteenpäin! Mutta setäni palasi pian
+järkiinsä.
+
+-- Hm! Sallimus tekee minulle näitä kolttosia! virkkoi hän.
+Luonnonvoimat liittoutuvat minua vastaan. Ilma, tuuli ja vesi
+yhdistävät voimansa estääksensä matkaani! No niin! Saakootpa siis
+tuntea, mitä tahtoni saapi aikaan! Minä en aio antaa perään enkä
+väistyä tuumaakaan, ja saammehan nähdä, kumpi pääsee voitolle,
+ihminen vai luonto!
+
+Seisoen suorana kalliolla, vihastuneena ja uhkaavana, näytti Otto
+Lidenbrock, niinkuin raivoisa Aias, julkeasti uhmaavan jumalia.
+Mutta minä katsoin soveliaaksi ruveta välittäjäksi ja hillitä hänen
+mieletöntä kiukkuansa.
+
+-- Kuulkaa minua, sanoin hänelle vakavalla äänellä, kaikella
+kunnianhimolla on tässä maailmassa rajansa, eikä ihminen voi
+taistella mahdotonta vastaan. Me olemme huonosti varustautuneet
+merimatkalle. Viittäsataa penikulmaa ei raivoavassa vastatuulessa
+kuljeta huonosti kokoonkyhättyjen pölkkyjen varassa aluksella, jossa
+on peite purjeena ja keppi mastona. Me emme voi ohjata matkaamme,
+olemme tuulien leikkikaluna, ja olisimme mielettömiä, jos vielä
+koettaisimme lähteä tälle mahdottomalle matkalle meren yli!
+
+Keskeyttämättä olisin voinut jatkaa kymmenen minuuttia puhettani,
+ladellen esiin kaikki nämä kumoamattomat syyt, sillä professori oli
+tällä kertaa niin hajamielinen, ettei hän kuullut sanaakaan kaikista
+todistuksistani.
+
+-- Lautalle! virkkoi hän viimein.
+
+Tässä koko hänen vastauksensa. Teinpä mitä hyvänsä, rukoilin tahi
+uhkasin, niin hänen tahtonsa pysyi kovana kuin kallio.
+
+Hannu lopetti lautan korjauksen; olisipa luullut, että
+tämä kummallinen mies aavisti setäni aikomukset. Muutamalla
+puunkappaleella oli hän korjannut sen täyteen kuntoon; uusi purje oli
+jo pystyssä ja tuuli heilutteli sen liehuvia poimuja.
+
+Professori lausui muutamia sanoja Hannulle, joka heti sen jälkeen
+alkoi kantaa tavaroitamme lautalle ja valmistaa lähtöä. Ilma oli
+kirkas ja tuuli puhalsi tasaisesti kaakosta.
+
+Mitä taisin tehdä? Yksinänikö ruveta kahta miestä vastustamaan?
+Mahdotonta! Jos edes Hannu rupeaisi minun puolelleni, mutta ei!
+Islantilaisella ei tuntunut olevan lainkaan omaa tahtoa, vaan hän
+näytti tehneen kuuliaisuuden valan sedälleni. Ei voinut mitään tälle
+palvelijalle, joka oli herrallensa alamainen. Meidän täytyi lähteä
+eteenpäin.
+
+Olin jo asettumaisillani lautalle tavalliselle paikalleni, kun setäni
+viittasi minua pysähtymään.
+
+-- Emme lähde ennenkuin huomenna, sanoi hän.
+
+Minä selitin hänelle, että tottelisin hänen käskyjään.
+
+-- Ei saa laiminlyödä mitään, sanoi hän, ja koska sallimus on tuonut
+minut tälle rannikolle, en tahdo lähteä täältä tutkimatta sitä.
+
+Tämän muistutuksen käsittää parhaiten, kun ajattelee, että me
+tosin olimme tulleet pohjoiselle rannikolle, mutta emme kuitenkaan
+samalle paikalle, mistä olimme lähteneet vesille. Port-Graüben oli
+todennäköisesti kauempana lännessä päin. Kaikkein selvintä oli siis
+tutkia huolellisesti ympärillä olevat seudut.
+
+-- Lähtekäämme löytöretkelle! sanoin minä.
+
+Lähdimme matkaan jättäen Hannun tekemään työtään. Meren rannan ja
+kallioseinän välinen maakaistale oli jotenkin leveä, niin että
+astuimme puolen tuntia kohtaamatta mitään estettä. Jalkojemme
+alla musertui ääretön joukko kaikenmuotoisia ja -kokoisia
+näkinkengänkuoria, joissa ensimmäisten aikakausien eläimet olivat
+eläneet. Löysinpä mahdottoman suuria kilpikonnankuoriakin,
+jotka usein olivat enemmän kuin 15 jalkaa läpimitaten ja jotka
+olivat olleet kilpenä jättiläissuurilla glyptodontti-eläimillä
+plioseeni-aikakaudella;[58] niistä ovat nykyajan vyötiäiset
+ainoastaan heikkoja "mukaelmia". Muun muassa huomasin maan pinnalla
+suuren joukon kivilohkareita, jonkinlaisia mukulakiviä, joita
+aallot olivat pyöristäneet ja järjestäneet riviin. Tästä tein sen
+johtopäätöksen, että meri oli muinoin huuhdellut tätä paikkaa.
+Ainakin näkyi ympäristön kallioissa, joihin meren aallot eivät
+ulottuneet, selviä merkkejä veden vaikutuksesta.
+
+Täten voidaan jotenkuten selittää, miten tällainen valtameri on
+syntynyt neljänkymmenen penikulman syvyydelle maanpinnan alle.
+Mutta minun mielestäni pitäisi veden tästä merestä vähitellen valua
+maan sisuksiin; nähtävästi se oli alkuisin maan pinnalla olevista
+valtameristä, joista vesi oli vuotanut tänne. Kumminkin täytyi
+otaksua, että tuo rako oli nykyään ummessa, sillä muutenhan koko
+tämä jättiläisluola tahi pikemmin mahdottoman suuri vesisäiliö pian
+tulvahtaisi täpötäyteen. Kenties myöskin osa tästä vedestä, joka
+oli taistellut maanalaisen tulen kanssa, oli muuttunut höyryksi.
+Sillä tavoin saattoi selittää yläpuolellamme leijaavien pilvien
+muodostumisen, siten oli kehittynyt sähkö, joka aiheutti myrskyjä
+maan sisässä.
+
+Tämä teoria niistä ilmiöistä, joita olimme nähneet, oli minusta
+tyydyttävä, sillä luonnon ihmeet voidaan selittää järjellisellä
+tavalla, vaikka ne olisivat suuriakin.
+
+Me kuljimme siis jonkinlaisella pohjakerroksella, jonka vesi oli
+muodostanut samoinkuin kaikki muutkin tällaiset maanlaadut, joita
+niin runsaasti tavataan maan pinnalla. Professori tarkasteli
+huolellisesti jokaista kallionhalkeamaa; missä vaan näkyi jotakin
+aukkoa, hän kohta tutki sen syvyyden tärkeän näköisenä.
+
+Olimme astuneet penikulman verran Lidenbrockin meren rantaa myöten,
+kun maan pinta äkkiä muuttui toisennäköiseksi, ollen aivankuin
+mullistettu. Monet rotkot ja kukkulat osoittivat, että maa oli
+väkivaltaisen voiman vaikutuksesta järkkynyt alkuperäisestä
+asemastaan.
+
+Suurella vaivalla kuljimme näiden luonnon kivilouhoksien yli, joissa
+oli sekaisin piikiveä, ukonkiveä ja lietteiden jäännöksiä; silloin
+levisi silmiemme eteen keto, tahi pikemmin suuri tasanko, joka
+oli melkein luiden peitossa. Sitä olisi voinut sanoa äärettömäksi
+kalmistoksi, jossa olivat sekaisin parinkymmenen vuosisadan
+sukupolvien jäännökset. Edempänä oli niitä suuria läjiä; niitä näkyi
+niin pitkältä kuin silmä kantoi, muodostaen aaltomaisia viivoja
+taivaan rantaa vastaan, jonka takana etäisimmät haihtuivat sumuun.
+Siellä oli kenties kolmen neliöpenikulman alalla yhdessä koossa koko
+elollisen elämän historia.
+
+Vastustamaton uteliaisuus ajoi meitä yhä eteenpäin. Jalkojemme
+alla musertui muinaisaikuisten eläinten ja noiden kivettyneiden
+eläimistöjen jäännöksiä, joiden harvinaisista sirpaleista suurien
+kaupunkien museot kiistelevät ja riitelevät. Tuhannen Cuvier'n
+elinaika ei olisi riittänyt näiden luurankojen kokoamiseen, jotka
+olivat tässä komeassa luutarhassa.
+
+Seisahduin hämmästyneenä, ja setäni kohotti pitkät kätensä kohti
+kiviholvia, joka oli meillä taivaanlakena.
+
+Hänen suunsa oli ammollansa, silmät välkkyivät sankalasien takaa,
+pää nyökkyi edestakaisin ylös ja alas, oikealle ja vasemmalle,
+sanalla sanoen: hänen ilmeensä osoittivat ääretöntä kummastusta.
+Hän oli keskellä verratonta kokoelmaa, jossa oli leptoteriuksia,
+mericoteriumeja, lophodiumeja, anoplotheriuksia, megateriumeja,
+mastodontteja, protopitekejä ja pterodaktyluksia. Hän näki kaikki
+paleontologian hirviöt koottuina yhteen paikkaan hänen tiedonhalunsa
+tyydyttämiseksi. Ajateltakoon vain, kuinka innostunut kirjatoukka
+olisi päästessään mainioon Aleksandrian kirjastoon, jonka Omar
+poltatti, jos nimittäin tämä kirjasto voisi ihmeen kautta nousta
+tuhkastansa. Sellainen oli professori Lidenbrock tällä kertaa!
+
+Mutta vielä enemmän hän ihastui, kun hän töytäillessään näiden
+jäännöksien keskellä löysi pääkallon; hän huusi ääni liikutuksesta
+väristen:
+
+-- Akseli hoi! Akseli! Ihmisen pääkallo!
+
+-- Ihmisenkö pääkallo! setä? vastasin minä yhtä hämmästyneenä.
+
+-- Niin lapseni! Ah! Milne Edvards! Ah! de Quatrefages! Miksi ette
+ole täällä, jossa minä Otto Lidenbrock olen?
+
+
+
+
+XXXVIII
+
+
+Ymmärtääksensä, miksi setäni huusi nimeltään näitä mainioita
+ranskalaisia luonnontutkijoita, tulee lukijan tietää, että jonkin
+aikaa ennen matkalle lähtöämme oli oppineiden kesken syntynyt
+väittelyä eräästä hyvin tärkeästä paleontologisesta kysymyksestä.
+
+Muutamat työmiehet, jotka Boucher du Perthen johdolla suorittivat
+kaivaustöitä kivilouhoksissa Moulin-Quignon'issa lähellä Abbevilleä
+Sommen departementissa Ranskassa, löysivät maaliskuun 28 päivänä
+1863 neljäntoista jalan syvyydestä maan pinnasta ihmisen leukaluun.
+Tämä oli ensimmäinen senlaatuinen kivettynyt löytö, joka oli tullut
+päivän valoon. Läheltä löytyi kivestä tehtyjä kirveitä ja piikivisiä
+puukkoja, kaikki ruosteen tapaisen homeen peitossa.
+
+Sanoma tästä löydöstä levisi laajalti, ei ainoastaan Ranskaan, vaan
+myöskin Englantiin ja Saksaan. Useat Ranskan Tiedeakatemian jäsenet,
+muiden muassa Milne Edvards ja de Quatrefages, kiinnittivät löytöön
+suurta huomiota, todistaen, että mainitut luut aivan selvään olivat
+todellisia ihmisen jäännöksiä, ja ruveten innokkaasti puolustamaan
+tätä "leukajuttua", joksi englantilaiset sitä sanoivat.
+
+Kolmen yhdistetyn kuningaskunnan geologit, esim. Falconer, Busk,
+Carpenter y.m., pitivät asiaa selväksi todistettuna, ja heidän
+mielipiteeseensä yhtyivät Saksankin oppineet, näiden etupäässä
+innokkaimpana kaikista setäni Lidenbrock.
+
+Näytti siis olevan aivan todistettu ja myönnetty asia, että
+kvartääri-aikakaudelta oli löydetty todellinen jäännös ihmisestä.
+
+Elie de Beaumont oli kuitenkin kiivaasti vastustanut tätä otaksumaa.
+Tämä mies, jota oppineiden kesken pidettiin suuressa arvossa, väitti,
+että Moulin-Quignon'in luona olevat maakerrokset eivät kuuluneet
+"diluvium'iin", vaan myöhempään aikakauteen, eikä myöntänyt, että
+ihminen olisi ollut olemassa samaan aikaan kuin kvartääri-aikakauden
+eläimet, jota viime väitettä myöskin Cuvier puolusti. Setä
+Lidenbrock, joka kuului geologien suureen enemmistöön, oli pysynyt
+lujana, sekä väitellyt ja keskustellut niin, että Elie de Beaumont
+oli jäänyt melkein yksinänsä väitettään puolustamaan.
+
+Kaikki nämä tämän kysymyksen vaiheet me tunsimme, mutta emme
+tienneet, että juttu oli selvinnyt lähtömme jälkeen. Toisia
+yhtäläisiä, vaikka eri rotuihin ja kansoihin kuuluneiden ihmisten
+leukaluita löydettiin muutamista luolista Ranskasta, Sveitsistä ja
+Belgiasta, harmaasta ja kuohkeasta maasta; samoin löytyi niiden
+mukana aseita, huonekaluja ja työkapineita sekä lapsien, nuorukaisten
+ja vanhuksien luita. Ihmisen olemassaolo kvartääriaikakaudella tuli
+siis päivä päivältä yhä sitovammin todistetuksi.
+
+Mutta asia ei loppunut siihen. Uudet jäännökset, joita oli kaivettu
+esiin tertiääriaikakauden plioseeni-muodostuksista, olivat antaneet
+vielä rohkeammille tutkijoille aihetta väittää ihmissukua vielä
+paljoa vanhemmaksi. Nämä jäännökset tosin eivät olleet ihmisten
+luita, vaan ihmisten teollisuuden tuotteita, nimittäin säännöllisesti
+särmikkäitä, niin sanoaksemme piirtokuvilla koristettuja sääriluita
+ja kivettyneitä reisiluitakin, jotka olivat todistuksina ihmisten
+ensimmäisistä taiteellisista harrastuksista.
+
+Yhdellä askeleella siis ihminen laskeutui vuosituhansia ajan
+portaita alaspäin. Ihmissuku todistettiin vanhemmaksi kuin "Elephas
+meridionalis"; se oli siis ainakin satatuhatta vuotta vanha, sillä
+etevimmät geologit väittävät plioseeni-muodostusta vähintäänkin niin
+vanhaksi.
+
+Sillä kannalla oli silloin palaeontologinen tiede, ja se minkä siitä
+tiesimme, riitti selittämään meille tämän Lidenbrockin meren rannalta
+löytämämme luutarhan olemassaolon. Voipi siis helposti ymmärtää
+setäni hämmästyksen ja ihastuksen, kun hän parinkymmenen askeleen
+päässä löysi edestään yhden näitä kvartääriaikakauden ihmisiä.
+
+Se oli selvästi tunnettava ihmisen ruumis. Olisikohan jokin erikoinen
+maanlaatu, sellainen kuin esim. Bordeaux'n P. Mikaelin hautausmaan,
+voinut säilyttää sitä vuosituhansia? Sitä ei voi sanoa. Mutta tämä
+ruumis, jolla oli kiinteä pergamentin kaltainen nahka ja ainakin
+ulkonäöstä päättäen vielä jäntevät jäsenet, täydelliset hampaat,
+erinomaisen tuuhea tukka ja hirvittävän pitkät kynnet sormissa ja
+varpaissa, oli edessämme samannäköisenä jollainen se oli ollut
+eläessänsäkin.
+
+Minä seisoin hämmästyksestä äänettömänä, nähdessäni tämän
+muinaisilmiön. Setänikin, joka tavallisesti oli puhelias ja
+keskusteli innokkaasti, oli tällä kertaa ääneti. Nostimme ruumiin
+maasta ja asetimme sen pystyyn. Tyhjillä silmäkuopillaan se katsoa
+tuijotti meihin; me koputimme sen rintakehää, joka oli tyhjä ja
+kumiseva.
+
+Jonkin ajan kuluttua pääsi professori sedässäni voitolle.
+Innostuneena Otto Lidenbrock unohti matkamme, paikan missä olimme ja
+suuren luolan, joka meitä ympäröi. Epäilemättä hän luuli olevansa
+Johannaeumissa pitämässä luentoa oppilailleen, sillä hän alkoi
+opettajan tavoin puhua olemattomille kuulijoilleen:
+
+-- Hyvät herrat! sanoi hän, minulla on kunnia esittää teille tässä
+kvartääriaikakauden ihminen. Kuuluisat oppineet väittävät, ettei
+häntä ole ollut olemassa; toiset yhtä etevät ovat väittäneet
+päinvastoin. Jos nyt paleontologiset epäilijät olisivat täällä, niin
+he voisivat koetella tätä sormillansa, ja heidän täytyisi myöntää
+erehtyneensä. Minä tiedän varsin hyvin, että tiedemiesten täytyy
+visusti pitää varansa joutuessaan tekemisiin tällaisten keksintöjen
+kanssa. Tiedän ja tunnen hyvinkin, kuinka Barnum ja muut mokomat
+huijarit ovat pettäneet maailmaa kivettyneillä ihmisruumiilla. Tunnen
+jutun Aiaksen polviluusta, Oresteen ruumiista, jonka Spartalaiset
+väittivät löytäneensä, ja Asteriuksen viittätoista jalkaa pitkästä
+ruumiista, josta Pausanius puhuu. Olen lukenut kuvaukset siitä
+luurangosta, joka Ludvig XVI:n ajalla löydettiin likeltä Trapania ja
+jota väitettiin Polyfemokseksi; samoin olen lukenut kertomuksen siitä
+jättiläisestä, joka kaivettiin maasta Palermon lähistöltä Ludvig
+XVI:n hallituksen aikana. Yhtähyvin kuin minäkin, tiedätte te, hyvät
+herrat, kuinka Luzernin seuduilla v. 1577 tutkittiin muutamia suuria
+luita, jotka mainio lääkäri Feliks Plater väitti 19 jalkaa pitkän
+jättiläisen jäännöksiksi. Olenpa lukenut Cassanionin selitykset sekä
+kaikki ne muistelmat, lentokirjat, puheet ja vastalauseet, jotka
+on julkaistu Kimbrien kuninkaan Teutobochuksen luurangosta, tämän
+kuninkaan, joka valloitti Gallian ja jonka ruumis kaivettiin ylös
+hiekkakuopasta v. 1613. Kahdeksannellatoista vuosisadalla olisin
+Pierre Campet'n kanssa väittänyt esi-aatamilaisten olemassa oloa
+valheeksi, joita taas Scheuchzer väitti olleen olemassa! Minulla on
+ollut käsissäni kirja nimeltä Gigans -- -- --
+
+Tässä setäni, jonka oli työlästä lausua vaikeita sanoja, joutui
+pulaan tämän heikkoutensa vuoksi.
+
+-- Kirja nimeltä _Gigans_ -- -- -- sanoi hän uudestaan. Enempää hän
+ei saanut sanotuksi. -- --
+
+_Giganteo_ -- -- -- Mahdotonta! tuo ilkeä sana ei tahtonut tulla
+suusta ulos! Nyt olisivat Johannaeumissa kuulijat hänelle oikein
+nauraneet!
+
+_Gigantosteologia_, onnistui professorin viimein sanoa.
+
+Sitten hän taas jatkoi vapaasti ja aineestansa innostuneena:
+
+-- Niin, hyvät herrat, kaiken tämän tiedän. Tiedän myöskin,
+että Cuvier ja Blumenbach määrittelivät nämä luut pelkiksi
+kvartääri-aikakauden mammut- ja muiden eläinten vähäpätöisiksi
+jäännöksiksi. Mutta tässä tekisi jo suuren loukkauksen tiedettä
+vastaan, jos epäilisi! Onhan tässä raato jäljellä. Sen voitte nähdä,
+ja koetella sitä! Se ei ole pelkkä luuranko, vaan vahingoittumaton
+ruumis, joka on säilynyt kokonaisena antropologista tarkoitusta
+varten. Jos voisin pestä sitä rikkihappoliuoksessa, niin voisin
+poistaa siitä kaikki nämä maa-aineet ja loistavat simpukan
+kuoret, jotka ovat siihen tarttuneet. Mutta minulta puuttuu tämä
+kallisarvoinen liuos. Sellaisena, kuin tämä ruumis on, se kertoo
+meille historiansa.
+
+Nyt professori tarttui tuohon kivettyneeseen ihmisjäännökseen
+käsitellen sitä yhtä taitavasti kuin eriskummallisien esineiden
+näyttelijä.
+
+-- Te näette hänet, sanoi hän, hän ei ole kuuttakaan jalkaa pitkä;
+emme siis ole tekemisissä minkään jättiläisen kanssa, joita hoetaan
+ennen olleen. Mitä taas tulee tämän rotuun, niin hän epäilemättä
+kuuluu kaukaasialaiseen, se on, valkoiseen rotuun, meidän omaan
+rotuumme! Tämän kivettyneen ruumiin pääkallo on säännöllisesti munan
+muotoinen, siinä ei ole huomattavissa esiin pistäviä poskipäitä eikä
+leukaa. Tässä ei mikään osoita sitä prognantismia,[59] joka muuttaa
+kasvokulman. Mittaa tämä kulma, niin se on melkein 90 astetta. Mutta
+minä menen johtopäätöksissäni vielä pitemmälle ja uskallan väittää,
+että tämä näyteihminen kuuluu siihen laajaan sukuun, joka on levinnyt
+Intiasta länsi-Euroopan rajoille. Älkää naurako, hyvät herrat!
+
+Tietysti ei kukaan nauranutkaan, mutta professori oli tottunut
+näkemään kuulijoittensa kasvot hymyilevinä, kun hän piti tieteellisiä
+esitelmiänsä.
+
+-- Niin! jatkoi hän lisääntyneellä innolla, tämä on kivettynyt
+ihminen, joka on saman ikäinen kuin mastodontit, joiden luut
+peittävät tämän kedon. Mutta mitä tietä myöten hän on tullut tänne,
+ja kuinka nämä maakerrokset, joiden seassa hän on maannut, ovat
+liukuneet tähän äärettömään suureen aukkoon maapallon sisään, siitä
+seikasta en aio ruveta teille mitään puhumaan. Epäilemättä on
+kvartääri-aikakaudella tapahtunut suuria mullistuksia maan pinnalla,
+maapallon jäähtyessä on muodostunut suuria halkeamia, rakoja ja
+kuiluja, joihin on nähtävästi vajonnut osa maan pinnasta. En tahdo
+väittää sitä varmaan, mutta ihminen on kumminkin täällä, ja onpa
+tässä hänen käsitöitänsäkin, nimittäin nämä kiviset työkalut,
+joista kivikausi on saanut nimensä, ja jollei hän ole tullut tänne
+matkustajana, niinkuin minäkin, niin ei voi epäillä hänen ikivanhaa
+alkuperäänsä.
+
+Professori vaikeni, ja minä osoitin empimättä kannatustani. Setäni
+oli muuten aivan oikeassa, ja oppineempiakin miehiä kuin hänen
+veljensä poikaa olisi suuresti hävettänyt ruveta todistamaan hänen
+puhettaan vääräksi.
+
+Sitäpaitsi oli toinenkin todistus. Tämä kivettynyt ruumis ei ollut
+ainoa tässä mahdottomassa luutarhassa; toisia ruumiita näkyi pian
+joka askeleella, jonka otimme näiden jäännöksien keskellä, ja setäni
+olisi voinut valita mielestänsä soveliaimman ruumiin saadaksensa
+epäilevät uskomaan.
+
+Oli todellakin hämmästyttävää nähdä näitä kokonaisia sukupolvia
+ihmisiä ja eläimiä sekaisin toistensa kanssa tässä kalmistossa. Mutta
+heräsipä tärkeä kysymys, jota emme uskaltaneet ratkaista. Olivatkohan
+nämä muinoin elolliset olennot joutuneet jonkin ankaran mullistuksen
+kautta tähän suureen luolaan Lidenbrockin meren rannoille vasta
+sitten, kun olivat kuolleet? Vai olivatko he pikemminkin eläneet
+tässä maanalaisessa maailmassa tämän tekotaivaan alla, aloittaen ja
+päättäen elämänsä niinkuin maan päälläkin? Tähän asti olimme nähneet
+elävinä ainoastaan meripetoja ja kaloja! Harhailikohan kenties joku
+syvyyden mies näillä autioilla rannikoilla?
+
+
+
+
+XXXIX
+
+
+Vielä puolen tuntia jalkamme tallasivat luita, ja kuljimme yhä
+eteenpäin erittäin uteliaina. Mitähän muita ihmeitä ja mitä tieteelle
+tärkeitä aarteita tämä luola mahtoi vielä sisältääkään? Katseeni etsi
+yhä uusia hämmästyttäviä esineitä ja mielikuvitukseni aina vain uusia
+ihmeitä.
+
+Meren ranta oli jo aikoja sitten kadonnut näkyvistämme kalmiston
+kukkuloiden taakse. Varomaton professori, joka ei pelännyt eksyvänsä,
+vei minut mukanansa aina kauemmaksi. Me kuljimme eteenpäin
+äänettöminä; sähkövalo valaisi kirkkaasti kulkuamme. Jonkin ilmiön
+vaikutuksesta, jota en taida selittää, sekä siitä syystä, että valo
+hajosi tasaisesti joka haaralle, valaisi se kaikki esineet kaikilta
+puolin yhtäläisesti. Valo ei lähtenyt mistään määrätystä pisteestä,
+minkävuoksi se ei luonut lainkaan varjoa. Olisi voinut luulla
+olevansa keskipäivällä kesällä jossakin päiväntasaajan seuduilla,
+jossa auringon säteet tulevat kohtisuoraan maata vasten. Ei ole
+vähääkään höyryä näkyvissä; kalliot, kaukaiset vuoret ja kaukana
+epäselvästi häämöttävä metsä näyttivät kummannäköisiltä tässä
+tasaisesti leviävässä valossa. Me olimme aivan kuin mies, joka oli
+kadottanut varjonsa. Tunnin aikaa kuljettuamme näkyi edessämme suuri
+metsä, jommoisen olimme nähneet Port-Graübenin luona.
+
+Täällä oli tertiääri-aikakauden kasvikunta täydessä loistossaan.
+Näimme Coniferae-heimoon kuuluvia kasveja, suuria nykyjään hävinneitä
+palmupuulajeja, komeita palmacitejä, mäntyjä, marjakuusia, kypressejä
+ja tuija-lajeja, joita kietoivat yhteen sekaisin sotkeutuneet
+köynnöskasvit. Sammalet muodostivat pehmoisen peitteen maan pinnalle.
+Puiden suojassa, jota tuskin saattoi suojaksi nimittääkään, kun
+ei siellä edes ollut varjoa, virtasi solisten puroja, joiden
+varsilla kasvoi erittäin hyötyisiä sananjalkoja, jotka olivat hyvin
+samannäköisiä kuin kuuman ilmanalan sananjalat asutussa maailmassa.
+Mutta nämä puut, pensaat ja muut kasvit, joilta puuttui auringon
+elähdyttävä lämpö, olivat värittömiä; kaikki oli samannäköistä,
+ruskeaa ja ikäänkuin kuihtunutta. Lehdistä puuttui vihreä; yksinpä
+kukatkin, jotka saivat alkunsa tertiäri-kaudella, jolloin niitä
+oli runsaasti, olivat täällä aivan kuin paperista tehdyt ja ilman
+vaikutuksesta vaalenneet.
+
+Setäni Lidenbrock tunkeutui rohkeasti näihin viidakkoihin, ja minä
+seurasin häntä hiukan epävarmana. Voisihan siellä olla joitakin
+nisäkkäitä, petoja, kun kerran luonto oli tuottanut niin runsaasti
+kasviravintoa. Muutamissa paikoin, missä suuria puita oli kaatunut
+ja lahonnut paikoilleen, huomasin siten syntyneillä aukkopaikoilla
+kasvavan monenlaisia palkokasveja, värikasveja ja tuhannenkin
+laatuisia syötäviä pensaskasveja, joita imettäväiset eläimet
+ovat kaikkina aikoina halukkaasti syöneet. Muutoin näkyi täällä
+kasvavan sekaisin mitä erilaisimpien seutujen kasveja; tammi kasvoi
+palmupuiden joukossa, austraalialainen kuumepuu nojautui norjalaista
+hopeakuusta vasten; pohjoismaiden koivujen ritvat työntyivät
+uusseelantilaisen kauripetäjän oksien lomaan. Siellä oli kylliksi
+kasveja saattamaan maallisten kasvien kekseliäimmätkin järjestäjät
+pyörryksiin.
+
+Äkkiä pysähdytin setäni kädelläni.
+
+Joka haaralle leviävä valo teki mahdolliseksi nähdä pienimmätkin
+esineet pitkän matkan päähän metsässä. Luulin nähneeni -- -- --
+Ei! minä näin todellakin mahdottoman suuria olentoja puiden alla.
+Ne olivat jättiläiseläimiä, kokonainen lauma mastodontteja, jotka
+eivät olleet kivettyneitä, vaan eläviä, aivan samanlaisia kuin ne,
+jotka löydettiin Ohion suoperäisiltä mailta! Näin nämä hirveän isot
+eläimet, joiden kärsät liikkuivat puiden alla kuin käärmeet. Kuulin
+jyskeen, joka syntyi niiden työntäessä torahampaansa vanhoihin
+puunrunkoihin. Oksat rasahtelivat niiden riipiessä joukottain lehtiä,
+jotka katosivat hirviöiden kitaan.
+
+Uneni, jossa olin nähnyt koko tämän tertiääri- ja kvartääri-kauden
+muinaismaailman, muuttui siis täydeksi todeksi. Ja me olimme yksin
+täällä maan sisässä, noiden hirveiden petojen vallassa!
+
+Setäni katseli niitä tiedemiehen kiihkolla.
+
+-- Lähtekäämme, sanoi hän äkkiä tarttuen käsivarteeni, eteenpäin,
+eteenpäin!
+
+-- Ei, huusin minä, ei! Eihän meillä ole aseitakaan! Mitä tekisimme
+noiden jättiläiseläinten joukossa? Tulkaa, setä, tulkaa! Ei kukaan
+ihminen voi vastustaa noiden raivoa.
+
+-- Eikö kukaan ihminen? vastasi setäni, puhuen hiljaisemmalla
+äänellä. Sinä erehdyt, Akseli! Katsopa tuonne etemmäksi! Tuolla
+luulen näkeväni meidän kaltaisemme olennon, ihmisen!
+
+Vilkaisin sinnepäin, kohottaen olkapäitäni, sillä päätin pysyä
+epäuskoisena niin kauan kuin mahdollista; mutta tällä kertaa minun
+täytyi myöntää totuus.
+
+Vähemmän kuin neljännespenikulman päässä minä todellakin näin
+ihmisolennon nojautuneena äärettömän suurta kuusipuuta vasten; se oli
+oikea manalan Proteus, uusi Neptunuksen poika, joka paimensi tätä
+ääretöntä mastodonttilaumaa!
+
+_Immanis pecoris custos immanior ipse!_[60]
+
+Todellakin _immanior ipse!_ Tämä ei enää ollut tuo kivettynyt
+olento, jonka ruumiin löysimme kedolta luiden seasta, vaan elävä
+jättiläinen, joka kykeni pitämään näitä hirviöitä kurissa. Hän
+oli enemmän kuin kahdentoista jalan pituinen; pää oli suuri kuin
+puhvelihärällä ja ruokkoamattoman tukan peittämä; häntä olisi voinut
+sanoa todelliseksi ensimmäisten elefanttien aikakauden ihmiseksi.
+Kädessään hän heilutteli julman suurta puun oksaa, joka oli sovelias
+sauva tälle muinaisajan paimenelle. Me seisahduimme liikkumattomina
+hämmästyksestä. Mutta meidät voitiin huomata; täytyi siis paeta.
+
+-- Tulkaa, tulkaa! virkoin minä, vetäen setääni mukaani, ja nyt hän
+ensi kerran elämässään noudatti järjellistä neuvoa. Neljännestunnin
+kuluttua emme enää olleet tämän peloittavan vihollisen näkyvissä.
+
+Kun nyt hiljaisuudessa taas muistelen näitä asioita, kun rauha taas
+on palannut sieluuni, kun kuukausia on kulunut tämän kummallisen
+ja yliluonnollisen kohtaamisen jälkeen, niin en tiedä, mitä
+arvelisinkaan ja uskoisin koko asiasta. Ei, mahdotontahan tuo
+toki lieneekin! Aistimme ovat pettäneet meidät, silmämme eivät
+ole nähneet, mitä olivat näkevinänsä. Eihän tuolla maanalaisessa
+maailmassa ollut mitään ihmisolentoa. Eihän mikään ihmissukupolvi
+ole asumassa maan sisuksissa, aavistamattakaan sen pinnalla olevan
+asukkaita ja olematta lainkaan yhteydessä heidän kanssansa!
+Hulluuttahan sellainen luulo on! Suurinta hulluutta!
+
+Mieluummin myöntäisin, että on jokin muu eläin, joka
+ruumiinrakenteeltaan on melkein ihmisen muotoinen, jokin
+ensimmäisiltä geologisilta aikakausilta oleva apina, jokin
+protopiteki tahi mesopiteki, samanlainen kuin se, jonka Lartet löysi
+luukerroksista Sansanin luota. Mutta tämän suuruus meni kaikkein
+niiden rajojen yli, jotka uudemman ajan paleontologia tuntee. Se
+ei merkitse mitään! Apinahan se oli, niin, oikea apina, vaikka se
+kuuluisikin kuinka kummalliselta hyvänsä! Mutta mahdotontahan on,
+että siellä olisi ollut ihminen, oikea elävä ihminen, kenties koko
+sukupolvi, suljettuna maan sisuksiin! Kerrassaan mahdotonta!
+
+Olimme lähteneet tuosta kirkkaasta loistavasta metsästä, äänettöminä
+ihmettelystä ja niin hämmästyneinä, melkein kuin päästämme pyörällä.
+Juoksimme vastoin tahtoamme ja tunsimme ilkeän tunteen kuin
+olisi meillä ollut painajainen. Vaistomaisesti tulimme takaisin
+Lidenbrockin merelle, enkä tiedä, mihin sieluni olisi hairahtunut,
+jollei uusi ajatus olisi vienyt minua käytännöllisempiin huomioihin.
+
+Vaikka olin vakuutettu siitä, että kuljimme sellaisia maita, joissa
+emme vielä ennen olleet käyneet, niin huomasin usein kallioita,
+jotka olivat jotenkin samanmuotoisia kuin Port-Graübenin kalliotkin.
+Sitäpaitsi todistivat kompassin suunta ja vastentahtoinen
+palaamisemme Lidenbrockin meren pohjoisrannalle samaa asiaa. Joskus
+oli yhtäläisyys oikein erehdyttävä. Kallioilta ryöppysi sadoittain
+puroja ja pieniä putouksia, ja luulin tuntevani suturbrand-puut,
+uskollisen Hannun-puromme ja luolan, jossa olin elpynyt henkiin.
+Mutta jonkin matkaa kuljettuani herättivät taas mäen rinteet, uusi
+puro tahi jonkin kallion hämmästyttävä muoto mielessäni epäilyksiä.
+
+Ilmaisin epäilykseni sedälleni, ja hän epäili samoin kuin minäkin. Ei
+hänkään voinut tuntea tätä yksitoikkoista näköalaa.
+
+-- Nähtävästi emme ole tulleet samalle paikalle, mistä lähdimme
+vesille, sanoin minä hänelle, vaan myrsky on vienyt meidät
+jonnekin etemmäksi, ja jos kuljemme pitkin rantaa, niin tulemme
+Port-Graübeniin.
+
+-- Siinä tapauksessa on turhaa jatkaa tätä tutkimista, vastasi
+setäni, ja parasta on, että palaamme lautalle. Mutta ethän vain
+erehtyne Akseli?
+
+-- Sitä on vaikea päättää, setä, sillä nämä kalliot ovat niin
+yhdennäköiset. Luulen toki tuntevani sen niemen, jonka vieressä Hannu
+rakensi lauttamme; meidän pitäisi olla likellä sitä pientä satamaa,
+josta lähdimme, ellei se juuri olekin tässä! sanoin tarkastellen
+vähäistä lahdelmaa, jonka luulin tuntevani.
+
+-- Ei, Akseli, tuntisimmehan edes omat jälkemme, mutta minä en näe
+mitään. -- -- --
+
+-- Mutta minä kyllä näen, sanoin minä, ja sieppasin kiiltävän esineen
+hiekalta.
+
+-- Mitä sitten näet?
+
+-- Tämän, vastasin minä, ja näytin sedälleni ruostuneen tikarin,
+jonka olin löytänyt.
+
+-- Kas kummaa! sanoi hän; oliko sinulla siis mukanasi tämä ase
+lähtiessämme?
+
+-- Minullako? Ei suinkaan! Mutta teillä. -- -- --
+
+-- Ei tietääkseni, vastasi professori. Minulla ei ole ikinä ollut
+tätä kapinetta hallussani.
+
+-- Sepä on kummallista!
+
+-- Ei, se on varsin yksinkertainen asia, Akseli: islantilaisilla
+on usein tällaisia aseita, ja tämä on Hannun oma, häneltä se on
+varmaankin kadonnut. -- -- --
+
+Pudistin epäillen päätäni.
+
+-- Tämä tikari ei ole koskaan ollut Hannun.
+
+-- Olisikohan tämä siis jonkun muinais-ajan ihmisen ase, jonkun vielä
+elävän ihmisen, joka on tuon jättiläispaimenen aikalaisia? Eipä
+niinkään! Eihän tämä ole pronssikaudeltakaan, sillä tämän terä on
+teräksestä. -- --
+
+Setäni hillitsi minua joutumasta arveluitteni kautta harhatielle, ja
+sanoi vakavalla äänellänsä:
+
+-- Malta mielesi, Akseli, ja palaa täyteen järkeesi! Tämä tikari on
+kuudenneltatoista vuosisadalta, oikea tikari, jommoisia aateliset
+siihen aikaan pitivät vyöllänsä antaakseen viholliselleen viimeisen
+kuoleman piston. Se on espanjalainen ase, joka ei ole sinun eikä
+minun eikä linnustajan eikä kenenkään muun ihmisolennon, jotka
+kenties ovat maan sisässä asuneet!
+
+-- Uskallatteko sanoa?
+
+-- Katsopas, se ei olisi tällä tavoin taittunut siitä, että se on
+pistetty ihmisen kurkkuun; terä on ruosteen peitossa, joka ei ole
+yhden päivän tahi vuoden eikä yhden vuosisadan ikäinen.
+
+Tavallisuuden mukaan professori kävi yhä innokkaammaksi, kun hän
+jättihe mielikuvittelunsa valtaan.
+
+-- Akseli! sanoi hän, me olemme tekemässä suuren keksinnön! Tämä ase
+on ollut virumassa hiekalla sata, pari sataa tahi kolmekin sataa
+vuotta ja on taittunut kallioita vastaan tämän maanalaisen meren
+rannalla!
+
+-- Mutta eihän se ole tänne yksinänsä tullut, väitin minä
+innokkaasti; eihän se toki ole itsestänsä taittunut! Joku on täällä
+ollut ennen meitä! -- -- --
+
+-- Niin, joku mies.
+
+-- Ja tämä mies?
+
+-- Hän on piirtänyt nimensä tällä tikarilla! Tämä mies on vielä
+kerran tahtonut kädellänsä merkitä tien keskipisteeseen! Etsikäämme!
+Etsikäämme!
+
+Hyvin uteliaina kuljimme pitkin kallion muurin sivua, tutkien
+vähäisimpiäkin rakoja, jotka voisivat levitä käytäväksi.
+
+Sillä tavoin tulimme paikalle, missä rantasuikale oli kapeampi. Meri
+ulottui melkein kallion juureen saakka ja jätti korkeintaan sylen
+levyisen maakaistaleen vuoren ja rannan välille, ja kahden sinne
+pistävän kallion välissä huomattiin pimeän käytävän suu.
+
+Paadessa näimme kaksi puoleksi hävinnyttä kummallista kirjainta; tuon
+rohkean matkustajan nimen molemmat alkukirjaimet:
+
+        A. S.
+
+-- A. S! huudahti setäni. Arne Saknussemm! Aina vain Arne Saknussemm!
+
+
+
+
+XXXX
+
+
+Matkamme alusta asti olin saanut niin monta kertaa hämmästyä, että
+jo luulin osaavani olla ällistymättä ja pysyä välinpitämättömänä
+ihmettelemättä mitään. Mutta nähdessäni nämä kolmesataa vuotta sitten
+hakatut kirjaimet, valtasi minut sittenkin hämmästys. Edessäni oli
+tuon oppineen alkemistin puumerkki ja olipa tikarikin, jolla se
+oli piirretty, minun kädessäni. En siis enää voinut epäillä, ettei
+tuota mainiota matkustajaa olisi ollut ja ettei hän todella olisi
+pääsyt matkansa perille. Sillävälin kun nämä mietteet pyörivät
+päässäni, ylisteli professori Lidenbrock Saknussemmia eräänlaisella
+dityrambisella ylistyspuheella.
+
+-- Oi sinä nerokas mies! lausui hän, sinä et ole unohtanut mitään,
+joka muille kuolevaisille avaa tien maan läpi, ja sinun vertaisesi
+voivat löytää ne jäljet, jotka sinun jalkasi ovat tehneet kolme sataa
+vuotta sitte näiden pimeiden maanalaisten luolain pohjaan! Sinä olet
+antanut muidenkin silmien, kuin omiesi, katsella näitä ihmeitä!
+Soveliaisiin paikkoihin piirretty nimesi johdattaa matkustajan
+suoraan perille, jos hän on kylliksi rohkea seuraamaan sinua, ja
+tämän maamme keskipisteessä se vielä on piirrettynä omalla kädelläsi!
+Ah! Käynpä minäkin piirtämässä nimeni viimeiseen kallioon. Mutta
+tästä hetkestä alkaen olkoon tämä niemi, jonka olet nähnyt tämän
+keksimäsi meren rannalla, aina nimeltänsä Cap Saknussemm!
+
+Kuullessani setäni puhelevan jotenkin näillä sanoilla tunsin saman
+innostuksen syttyvän itsessänikin. Sisällinen tuli paloi rinnassani.
+Minä unohdin kaikki, sekä menomatkamme vaarat että palaamisemme
+vaikeudet. Mitä toinen ihminen oli tehnyt, sen tahdoin minäkin tehdä,
+eikä nyt mikään inhimillinen enää tuntunut mahdottomalta!
+
+-- Eteenpäin, eteenpäin! huusin minä.
+
+Kiiruhdin jo pimeätä käytävää kohti, kun professori seisahdutti
+minut, ja vaikka hän olikin varsin herkkä innostumaan, niin hän
+kehoitti kuitenkin minua olemaan kärsivällinen ja kylmäverinen.
+
+-- Palatkaamme ensin takaisin Hannun luokse, sanoi hän, ja tuokaamme
+lautta tälle kohdalle.
+
+Tottelin käskyä vastahakoisesti, ja kohta kuljimme kiiruusti
+rantakallioita myöten.
+
+-- Kuulkaapa setä, sanoin minä kulkiessamme, tähän asti ovat kaikki
+asianhaarat olleet meille varsin suotuisat.
+
+-- Niinkö arvelet, Akseli?
+
+-- Aivan varmaan; yksin myrskykin on ollut meille edullinen, sillä
+se vei meidät oikealle tielle. Siunattu olkoon myrsky! Se vei meidät
+takaisin tälle rannalle, josta kaunis sää vei meidät pois. Jos
+otaksuisimme, että pieni lauttamme olisi joutunut Lidenbrockin meren
+etelärannalle, mihin olisimme silloin joutuneet? Saknussemmin nimi ei
+olisi tullut silmiemme eteen, ja tällä kertaa olisimme kokonaan oman
+onnemme nojassa.
+
+-- Niinpä kyllä, Akseli, olipa todellakin Jumalan sallimus, että
+kulkiessamme etelään ajauduimme suoraan pohjoiseen Cap Saknussemmiin.
+Minun täytyy tunnustaa, että se seikka on enemmän kuin kummastuttava
+sekä senluontoinen, että minä en taida sitä millään tavoin selittää.
+
+-- Mitä se haittaa? Ei tapauksia tarvitse selitellä vaan käyttää
+niitä hyödyksensä!
+
+-- Epäilemättä, poikaseni, mutta -- -- --
+
+-- Mutta meidän täytyy palata pohjoista kohti, kulkea
+pohjois-Euroopan, Ruotsin, Venäjän, Siperian ja kukaties minkä muiden
+maiden alitse, sen sijaan että laskeutuisimme Afrikan erämaiden tahi
+valtameren aaltojen alle; muusta en pidä lukua!
+
+-- Niin, Akseli, sinä olet oikeassa, ja kaikki on taas hyvin, kun
+pääsemme tältä vaakasuoralta mereltä, joka ei voinut viedä meitä
+mihinkään maaliin. Meidän tulee laskeutua alaspäin, aina vain syvää
+syvemmälle! Muistapas, että meillä on puolentoistatuhannen penikulman
+matka tullaksemme maan keskipisteeseen.
+
+-- Joutavia! sanoin minä, siitä ei kannata puhua. Eteenpäin vain!
+
+Tätä järjetöntä keskustelua kesti vielä sittenkin, kun olimme
+tavanneet Hannun. Kaikki oli valmiina lähteäksemme heti; jokainen
+tavaramytty oli mukanamme. Me nousimme lautalle, purje nostettiin ja
+Hannu ohjasi kulkumme pitkin rantaa Cap Saknussemmiin päin.
+
+Tuuli ei ollut tällä kertaa sovelias lautallemme, jok ei voinut
+luovia, ja monessa kohdin meidän täytyi työnnellä sitä eteenpäin
+rautakärkisillä sauvoillamme. Usein täytyi meidän kiertää jotenkin
+pitkältä veden pinnassa olevia kareja; mutta kolmen tunnin
+purjehduksen jälkeen, s.o. noin kello kuuden seuduilla iltapäivällä,
+tulimme sopivaan valkamaan.
+
+Hyppäsin maalle ensimäisenä, sitten seurasi setäni ja islantilainen.
+Merimatka ei ollut minua vähääkään rauhoittanut, vaan päinvastoin
+tehnyt entistä rauhattomammaksi. Esitin vielä, että polttaisimme
+"laivamme" tehdäksemme paluun mahdottomaksi, mutta setäni vastusti
+tuumaa; ja mielestäni hän tuntui nyt sangen laimealta.
+
+-- Lähtekäämme edes viipymättä hetkeäkään.
+
+-- Lähtekäämme vain, poikaseni, mutta meidän pitää ensin tutkia tätä
+uutta käytävää, tietääksemme tarvitseeko laittaa köysiportaat kuntoon.
+
+Setäni sytytti Ruhmkorffin koneeseen sähkön palamaan, lautta
+sidottiin rantaan kiinni; käytävän suu oli vain parin kymmenen
+askeleen päässä, ja minä tunkeusin sinne pienen joukkomme etunenässä.
+
+Aukon suu oli melkein ympyriäinen ja noin viisi jalkaa läpimitaten.
+Se oli syntynyt kovaan kallioon, ja sen kautta muinoin syöksyneet
+tulikuumat aineet olivat tasoittaneet sen hyvin sileäksi; aukon
+alareuna oli maan tasalla, niin että helposti pääsimme sisään.
+
+Kuljimme melkein tasaista tietä, kunnes suuri kivilohkare sulki
+muutaman askeleen päässä meiltä tien.
+
+-- Kirottu kallionlohkare! huusin äkeissäni, kun äkkiä huomasin että
+voittamaton este pidätti kulkuamme.
+
+Etsimme oikealta ja vasemmalta puolelta, mutta mitään tietä tai
+aukkoa ei löytynyt. Huomasin pettyneeni sangen suuresti toiveissani,
+enkä tahtonut myöntää, että tämä este todellakin pidätti meitä.
+Kumarruin etsimään aukkoa kalliolohkareen ala- ja yläpuolelta, mutta
+joka paikassa oli edessäni samanlainen kivinen seinä. Hannu kuljetti
+lamppua pitkin koko seinää, mutta silläkin puolen oli kallio eheänä
+edessämme. Meiltä meni kaikki toivo päästä eteenpäin.
+
+Istahdin maahan, setäni asteli pitkään edestakaisin käytävässä.
+
+-- No, entä Saknussemm? virkoin minä.
+
+-- Niin, sanoi setäni, seisahtuikohan hänkin tämän kivisen portin
+eteen?
+
+-- Ei suinkaan, sanoin minä kiivaasti. Tämä kallion lohkare on
+myöhemmin sulkenut tien maanjäristyksen tahi jonkin magneettisen
+ilmiön vaikutuksesta. Monta vuotta on kulunut Saknussemmin
+paluumatkan ja tämän kiven tähän ilmestymisen välillä. Eikö ole
+selvä asia, että tämä käytävä on ennen ollut niiden ulossyöksyvien
+aineiden kulkuväylänä, jotka silloin esteettömästi kulkivat?
+Katsokaa vain näitä halkeamia, jotka risteilevät sinne tänne
+vuoressa. Koko vuori on muodostunut yhteenkasautuneista kappaleista,
+suunnattomista kivistä, ikäänkuin jättiläiset olisivat rakentaneet
+sen; mutta viimein paino kasvoi liian suureksi, ja lohkare putosi
+alas, sulkien siten tiemme niinkuin luhistuneessa holvissa. Tämä
+on vain satunnainen este, jota Saknussemm ei tavannut, ja jollemme
+voi raivata sitä tieltämme, niin olemme arvottomia pääsemään maan
+keskipisteeseen.
+
+Minähän tässä puhuin näin; professorin henki oli kokonansa vallannut
+minut. Keksintöhimo kannusti minua; minä unohdin menneet tapaukset
+ja halveksin tulevia. En ajatellut enää mitään siitä, mitä tämän
+pallon pinnalla oli, jonka keskipisteeseen kuljin; en muistanut
+kaupunkeja enkä maaseutuja, en Hampuria enkä Kuninkaankatua enkä
+Graüben-raukkaakaan, joka varmaankin uskoi minun hukkuneen maan
+sisustaan.
+
+-- Saamme siis, jatkoi setäni, raivata itsellemme tien rautakangella,
+ja kuokalla! Puhkaiskaamme tämä muuri!
+
+-- Se oli liian kova rautakangella murrettavaksi, väitin minä.
+
+-- Entä kuokalla?
+
+-- Liian vaikeaa!
+
+-- Mutta -- -- --
+
+-- Entä ruuti! Tehdään miina ja laukaistaan koko este ilmaan!
+
+-- Ruudillako?
+
+-- Aivan niin! Meillä on vain kallion lohkare murrettavana.
+
+-- Hannu, työhön käsiksi! sanoi setäni.
+
+Islantilainen palasi lautalle ja tuli pian takaisin tuoden mukanansa
+rautakangen, jota hän käytti hakatessaan kiveen reikää. Sepä ei
+ollutkaan mikään helppo tehtävä, sillä tarvittiin siksi iso reikä,
+että siihen mahtui viisikymmentä naulaa pumpuliruutia, jonka
+räjähdysvoima on neljä vertaa suurempi kuin tavallisen ruudin.
+
+Olin tavattomassa sielunjännityksessä. Sillä aikaa kuin Hannu
+teki työtä, autoin minä ahkerasti setääni pitkän sytyttimen
+valmistamisessa; se tehtiin kostutetusta ruudista ja liinavaatteesta.
+
+-- Meidän täytyy päästä eteenpäin! sanoin minä.
+
+-- Niin, kyllä meidän täytyy päästä, sanoi setäkin.
+
+Puoliyön aikana työmme oli valmis, ruuti oli sovitettu reikään, ja
+sytytin, joka oli pitkin käytävää, ulottui sen ulkopuolelle.
+
+Kipinä vain tarvittiin sytyttämään tämä hirveä panos.
+
+-- Huomenna! sanoi professori.
+
+Minun täytyi siis tyytyä odottamaan vielä kuusi pitkää tuntia.
+
+
+
+
+XXXXI
+
+
+Seuraava päivä, torstai elokuun 29 p., oli kaikinpuolin merkillinen,
+enkä voi koskaan ajatella sitä kauhistuksen saattamatta sydäntäni
+kiivaammin tykyttämään. Tästä ajasta alkaen ei meidän järjellämme
+eikä ymmärryksellämme ollut mitään sanottavaa, vaan me olimme
+täydellisesti luonnonvoimien heiteltävinä.
+
+Kello kuusi olimme liikkeessä. Nyt lähestyi hetki, jolloin meidän
+piti ruudin avulla raivata itsellemme tie kallioiden lävitse.
+
+Tahdoin itselleni kunnian saada sytyttää miinan. Kun tämä oli
+tehty, piti minun mennä toverieni luokse lautalle, jossa kaikki
+tavarat olivat vielä paikoillansa; sitten oli aikomuksemme laskea
+ulommaksi selälle, välttääksemme räjähdyksen seurauksia, jotka ehkä
+vaikuttaisivat ankarasti vuoren sisuksiin.
+
+Laskumme mukaan sytyttimen piti kestää kymmenen minuuttia, ennenkuin
+se sytyttäisi panoksen, ja minulla oli siis hyvää aikaa palata
+lautalle.
+
+Varustauduin arvelematta täyttämään tehtävääni.
+
+Kiiruusti syötyämme menivät setäni ja Hannu lautalle, mutta minä jäin
+rannalle mukanani lyhty, josta aioin ottaa tulen sytyttimeen.
+
+-- Mene nyt, poikaseni, sanoi setäni minulle, ja palaa heti takaisin
+luoksemme!
+
+-- Olkaa huoleti, vastasin minä; en minä leikittele matkalla.
+
+Menin heti käytävän suulle, avasin lyhtyni ja otin käteeni sytyttimen
+pään.
+
+Professori piti kelloansa kädessään.
+
+-- Oletko valmis? huusi hän minulle.
+
+-- Olen!
+
+-- No hyvä! Sytytä nyt siis, poikaseni!
+
+Sytytin nopeasti tulilangan, joka rätisi kuin tuli tappuroissa, ja
+sitten juoksin kiiruusti rantaan.
+
+-- Tule lautalle, ja lähtekäämme ulommaksi rannasta! sanoi setäni.
+
+Voimakkaalla sysäyksellä vei Hannu meidät ulommaksi; lautta meni
+parin kymmenen sylen päähän rannasta.
+
+Nyt oli tärkeä hetki, professori seurasi kellon osoitinten liikuntoa.
+
+-- Vielä viisi minuuttia! sanoi hän. Vielä neljä! Kolme!
+
+Valtimoni sykki kahdesti sekunnissa.
+
+-- Vielä kaksi! Yksi! -- -- Hajotkaa vuoret!
+
+Mitä tapahtui? En luule kuulleeni räjähdyksen pamausta, mutta kalliot
+saivat silmieni edessä toisen muodon ja hajosivat ikäänkuin verho.
+Näin pohjattoman syvyyden aukeavan rannalle. Meri nousi hirveään
+pauhuun, mutta muodosti ainoastaan yhden suunnattoman hyökyaallon,
+jonka harjalle lauttamme kohosi pystysuoraan.
+
+Me kaaduimme kaikki kolme pitkäksemme. Vähemmässä kuin sekunnissa
+tuli päivän valon sijaan musta pimeys, minkä jälkeen tunsin vakavan
+pohjan katoavan, ei jalkojeni, vaan lautan alta. Luulin sen syöksevän
+suoraan alaspäin, mutta niin ei ollut asia; tahdoin puhua sedälleni,
+mutta veden pauhina olisi estänyt häntä kuulemasta puhettani.
+
+Huolimatta pimeästä, pauhinasta, hämmästyksestä ja
+mielenliikutuksesta käsitin kuitenkin, mitä oli tapahtunut.
+
+Ilmaan räjähtäneen kallion alla oli ollut suuri aukko; räjähdys oli
+vaikuttanut jonkinlaisen maanjäristyksen tässä maanpinnassa, joka
+jo entisestään oli ristiin rastiin halkeillut; aukko avautui, ja
+kurimukseksi muuttunut meri tempaisi meidät mukaansa. Luulin olevamme
+hukassa.
+
+Tunti, parikin tuntia -- kukaties kuinka pitkä aika? -- kului tällä
+tavoin. Me pysyttelimme yhdessä ja pidimme toisistamme kiinni,
+ettemme putoaisi pois lautalta, joka sai kestää mahdottoman ankaroita
+sysäyksiä, kun se sattui kallion syrjiin. Näitä sysäyksiä sattui
+kuitenkin verraten harvoin, mistä päättelin, että käytävä oli sangen
+avara. Tämä oli epäilemättä Saknussemmin kulkema tie, mutta nyt emme
+matkustaneet sitä yksin, vaan olimme ymmärtämättömyydessämme vetäneet
+mukaamme koko meren.
+
+Nämä ajatukset johtuivat mieleeni jotenkin epäselvinä ja hämärinä,
+kuten helposti ymmärtää; ja töin tuskin saatoin pitää ajatuksiani
+koossa tällä huimaavalla matkalla, joka oli kuin yhtämittaista
+putoamista. Päättäen tuulesta, joka puhalsi vasten silmiäni, mahtoi
+kulkumme olla nopeampaa kuin nopeimman pikajunan; sellaisessa
+menossa oli siis aivan mahdotonta sytyttää tulisoihtua, ja viimeinen
+sähkökoneemme oli mennyt rikki räjähdyksessä.
+
+Hämmästyin siis kelpo lailla, kun yhtäkkiä näin tulen valon
+vieressäni ja Hannun rauhallisen olemuksen valaistuna. Taitavan
+linnustajan oli onnistunut saada viritetyksi lyhtyyn valkea, ja
+vaikka tuli ilman vedossa alituisesti uhkasi sammua, se kuitenkin
+levitti vähän valoa tähän kamalaan pimeyteen.
+
+Käytävä oli avara, niinkuin olin arvannutkin, eikä niukka valo
+sallinut meidän yhtaikaa nähdä molempia sivuseiniä. Vesi, joka
+kiidätti meitä mukanansa, putosi korkeammalta kuin Amerikan
+pahimmissa putouksissa. Sen pinta oli ikäänkuin nopeasti eteenpäin
+kiitävä nuolikimppu; sopivampaa vertausta en löydä sille tunteelle,
+jonka se minussa herätti. Välistä joutui lauttamme vesipyörteisiin
+ja kulki silloin eteenpäin nopeasti pyörien ympäri. Kun se lähestyi
+käytävän seiniä, käänsin lyhdyn sinnepäin ja saatoin arvata
+kulkumme nopeuden siitä, että kallioseinän epätasaisuudet näyttivät
+loppumattomilta viivoilta ja että oli kuin olisimme olleet suljetut
+liikkuvista viivoista kudottuun verkkoon. Arveluni mukaan kuljimme
+noin kolmekymmentä penikulmaa tunnissa.
+
+Setäni ja minä tuijotimme tylsästi eteemme ja tartuimme jäljelle
+jääneeseen mastontynkään, sillä masto oli räjähdyksessä katkennut
+keskeltä poikki. Me käänsimme selkämme ilmanvetoa vastaan, ettemme
+tukehtuisi liikunnon kiivaudesta, jota ei mikään ihmisvoima voinut
+hillitä.
+
+Sillävälin kului aika; asemamme ei tullut vähääkään paremmaksi,
+päinvastoin sattui tapaus, joka saattoi sen yhä hankalammaksi.
+
+Koettaessani järjestää tavaroitamme huomasin, että suurin osa
+niistä oli kadonnut, kun meri räjähdyksen jälkeen tempasi meidät
+niin väkivaltaisesti mukaansa. Tahdoin tarkalleen tietää mitä
+varoja meillä oli mukanamme, ja aloin lyhty kädessä tutkia asiaa.
+Tieteellisistä kojeistamme ei ollut jäljellä muita kuin kompassi
+ja kronometri. Köysistä ja portaista ei ollut jäljellä muuta kuin
+maston ympäri kääritty köydenpätkä. Meillä ei enää ollut kuokkaa, ei
+rautakankea, ei vasaraa, ja pahin juttu kaikista, ei ruokaa enempää
+kuin päiväksi!
+
+Tutkin pienimmätkin raot lautalla, yksin vähäisimmät kolotkin hirsien
+ja lankkujen saumoissa. Kaikki tyhjää! Meillä ei ollut muuta evästä
+kuin palanen kuivaa lihaa ja muutamia kuivia korppuja.
+
+Tunsin itseni peräti masentuneeksi, enkä voinut käsittää, miten
+selviytyä! Ja kumminkin, mitä vaaraa minä niin kovin pelkäsin?
+Kuinka voisimme päästä ylös niistä syvyyksistä, johon vastustamaton
+virta meidät vei, vaikka meillä olisi ollut evästä kuukausiksi ja
+vuosiksikin? Mitä hyödytti hätäillä kuolevamme nälkään, kun kuolema
+oli edessämme niin monessa muussakin muodossa? Saisimmekohan edes
+aikaa kuolla nälkään?
+
+Kuvaillessani mielessäni näitä unohdin nykyisen vaaran, ja pelkäsin
+vain tulevaisuuden uhkaa, joka hirveänä tuli mieleeni. Kenties
+kuitenkin voisimme pelastua veden raivosta ja palata maan pinnalle?
+Mutta millä tavoin? Sitä en tiedä. Mistä? Se olisi samantekevää. Yksi
+mahdollisuus tuhansista on kumminkin mahdollisuus, mutta nälkäkuolema
+sitävastoin ei jättänyt meille vähintäkään toivoa.
+
+Mieleeni johtui puhua sedälleni asemastamme osoittaakseni hänelle,
+mimmoisessa kurjassa tilassa olimme, ja tarkoin laskeaksemme
+kuinka pitkä aika meillä vielä oli elettävänä, mutta minulla oli
+kylliksi voimia pitää suuni kiinni ja antaa hänen pysyä tyynessä
+kylmäkiskoisuudessaan.
+
+Tällä kertaa alkoi tuli lyhdystämme vähetä vähenemistään sammuen
+viimein kokonaan. Kynttilän sydän oli palanut loppuun, emmekä enää
+voineet ajatellakaan valaista sysimustaa pimeyttä. Meillä oli tosin
+vielä tulisoihtu, mutta sitä ei saattanut polttaa kovassa tuulessa.
+Silloin ummistin silmäni niinkuin lapsi, etten tarvitsisi nähdä
+pimeyttä.
+
+Pitkän ajan kuluttua kävi kulkumme kahta vertaa nopeammaksi, päättäen
+ilman puhaltamisesta kasvojani vastaan. Vesi syöksyi erittäin
+jyrkästi alaspäin, ja luulin todellakin, ettemme enää kulkeneet
+veden päällä, vaan putosimme suoraan alas, sillä tunsin omituista
+putoamisen tunnetta. Setäni ja Hannu olivat tarttuneet lujasti
+käsivarsiini ja pitivät minusta kiinni.
+
+Kun oli kulunut jonkin aikaa -- kuinka kauan, sitä en saata
+arvostella -- tunsin yhtäkkiä nytkähdyksen; lautta ei sattunut
+mihinkään kovaan esineeseen, mutta seisahtui kuitenkin. Suunnaton
+vedenpaljous syöksi sen yli; olin tukehtua -- -- -- olin
+hukkumaisillani -- -- --
+
+Mutta tätä vedenpaisumusta ei kestänyt kauan, ja muutaman sekunnin
+kuluttua olin taas vapaassa ilmassa, jota vedin keuhkoihini täysin
+henkäyksin. Setäni ja Hannu puristivat käsiäni, niin että ne olivat
+musertua, ja vielä kerran vei lautta meitä eteenpäin.
+
+
+
+
+XXXXII
+
+
+Luulen että kello oli noin kymmenen paikoilla illalla. Kuulo oli
+ensimmäinen aistini, joka teki tehtävänsä viime tapauksen jälkeen.
+Minä kuulin melkein heti paikalla, -- sillä olihan se oikeaa
+kuulemista -- äänettömyyden vallitsevan käytävässä sen ankaran
+pauhinan jälkeen, joka monen tunnin kuluessa oli täyttänyt korvani.
+Vihdoin kuuluivat korviini epäselvänä mutinana setäni sanat:
+
+-- Me nousemme ylöspäin!
+
+-- Mitä tarkoitatte? huusin minä.
+
+-- Niin, me nousemme! me nousemme!
+
+Kun ojensin käteni koetellakseni kallioseinää, loukkasin sormeni;
+nousimme ylöspäin hyvin nopeasti.
+
+-- Tulisoihtu! tulisoihtu! huusi professori.
+
+Hyvin työläästi sai Hannu soihdun viimeinkin sytytetyksi, ja vaikka
+nousimme yhä ylöspäin, kohosi liekkikin samoin ylöspäin ja levitti
+kylliksi valoa valaistaksensa koko näköpiirimme.
+
+-- Niin on kuin luulinkin, sanoi setäni. Me olemme ahtaassa kaivossa,
+joka on vähemmän kuin neljän sylen laajuinen laidasta laitaan. Vesi,
+joka on ehtinyt sen pohjaan, kohoaa nyt ja me sen mukana.
+
+-- Mihin?
+
+-- Sitä en tiedä, mutta meidän täytyy olla valmiit kaikkeen.
+Me kuljemme ylöspäin vauhtia, jonka arvioin kahdeksi syleksi
+sekunnissa; se on satakaksikymmentä syltä minuutissa eli enemmän kuin
+puolikolmatta penikulmaa tunnissa. Kyllä tälläkin tavalla pääsee
+eteenpäin maailmassa.
+
+-- Niin, jollei satu estettä tielle ja jos tässä kaivossa on aukko!
+Mutta jos se on umpinainen, jos ilma vähitellen pusertuu kokoon veden
+painaessa alhaalta, niin olemme hukassa!
+
+-- Akseli, vastasi professori aivan tyynenä, meidän tilamme on
+melkein epätoivoinen, mutta onhan meillä edes jokin pelastuksen
+toivo, ja tätä minä juuri tahdon koettaa. Jos me joka silmänräpäys
+voimme tuhoutua, niin voimme myös joka silmänräpäys pelastua.
+Olkaamme siis valmiit käyttämään jokaista tilaisuutta hyväksemme.
+
+-- Mutta mitä sitten voimme tehdä?
+
+-- Voimmehan syömällä vahvistaa voimiamme.
+
+Tämän kuullessani katselin tylsästi setääni; nyt minun täytyi
+ilmoittaa, mitä en olisi tahtonut, ja sanoin:
+
+-- Syömälläkö?
+
+-- Niin kyllä, viipymättä.
+
+Professori lausui sen lisäksi muutaman sanan tanskaksi. Hannu pudisti
+päätään.
+
+-- Mitä? huusi professori, ovatko ruokatavaramme joutuneet hukkaan?
+
+-- Ovat, tässä on kaikki mitä on jäljellä! pieni lihapalanen meille
+kolmelle yhteensä!
+
+Setäni katsoi minuun eikä tahtonut ymmärtää sanojani.
+
+-- No, luuletteko vielä, että pelastumme?
+
+En saanut vastausta.
+
+Tunti kului ja rupesin tuntemaan ankaraa nälkää, mutta ei kukaan
+meistä rohjennut liikuttaakaan vähäistä evään jäännöstämme.
+
+Sillävälin nousimme lakkaamatta huimaavan nopeasti. Välistä
+ilmanhenki esti meitä hengittämästä, aivan kuin silloin, kun
+ilmapurjehtijat joskus nousevat liian nopeasti. Mutta sen sijaan,
+että nämä tuntevat vilua samassa suhteessa kuin nousevat ylöspäin
+ilmakehän ylempiin kerroksiin, oli meillä päinvastainen tunne. Lämpö
+kohosi hämmästyttävän nopeasti nousten varmaankin tällä hetkellä
+neljäänkymmeneen asteeseen. Mitä tämä muutos merkitsi? Tähän asti
+oli todellisuus osoittanut Davyn ja Lidenbrockin teoriat oikeiksi;
+tähän asti olivat erityiset seikat -- tulenkestävät kalliot, sähkö ja
+magnetismi -- lieventäneet luonnon yleisiä lakeja ja antaneet meille
+kohtuullisen lämmön, sillä minun mielestäni oli oppi maanalaisesta
+tulesta yhä vain ainoa todellinen ja selvä selitys maapallostamme.
+Olimmekohan nyt menossa sellaiseen paikkaan, jossa kaikki nämä
+luonnonvoimat riehuvat valtoiminaan ja jossa kuumuus sulattaa kaikki
+kalliotkin? Juuri sitä pelkäsin, ja siksi lausuin professorille:
+
+-- Jollemme huku veteen tahi muserru kallioita vastaan, emmekä kuole
+nälkään, niin on meillä ainakin odotettavana sellainen kohtalo, että
+kärvennymme elävältä.
+
+Hän ei vastannut, vaan kohautti sääliväisesti olkapäitään ja vaipui
+jälleen ajatuksiinsa.
+
+Tunti kului, eikä tilassamme tapahtunut mitään muutosta, paitsi että
+lämpö kohosi hiukan. Viimein setäni alkoi taas puhua:
+
+-- Kuulkaapa nyt, sanoi hän, meidän täytyy tehdä päätös.
+
+-- Tehdä päätös? sanoin minä.
+
+-- Niin, meidän täytyy vahvistaa voimiamme. Jos koetamme pitkittää
+elämäämme joitakuita tunteja sillä tavoin, että säästämme tätä ruoan
+jäännöstä, niin uuvumme jo ennen loppuamme.
+
+-- Niin kyllä, ennen loppuamme, jota emme kauan tarvitsekaan odottaa.
+
+-- Entä jos ilmestyy pelastuksen tilaisuus, jolloin silmänräpäyksen
+ajan täytyy reippaasti toimia, niin mistä silloin saamme voimia, jos
+nyt uuvutamme itsemme nälällä?
+
+-- Mutta, setä, mitä meillä sitten on jäljellä, kun olemme syöneet
+tämän lihapalan?
+
+-- Ei mitään! Akseli, ei mitään! Mutta tuletko siitä kylläisemmäksi,
+jos vain katselet sitä? Niinhän puhut kuin ainakin ihminen, jolla ei
+ole omaa tahtoa, kuin voimaton olento!
+
+-- Ettekö sitten itse ole epätoivoissanne? kysyin äreästi.
+
+-- En! vastasi professori vakavasti.
+
+-- Mitä? Luuletteko vielä mahdolliseksi, että pelastumme?
+
+-- Aivan varmaan! Ja niin kauan kuin sydämeni sykkii ja veri virtaa
+suonissani, en hyväksy sitä, että ajatteleva olento antautuu
+epätoivon valtaan.
+
+Mitkä erinomaiset sanat! Miehen, joka tällaisessa tilanteessa saattoi
+puhua sellaisia sanoja, täytyi olla harvinainen ihminen.
+
+-- No mitä siis aiotte tehdä? kysäisin minä.
+
+-- Syödä jäljellä olevan ruokamme viimeistä suupalaa myöten
+vahvistaaksemme riutuneita voimiamme. Saattaa olla, että tämä on
+viimeinen ateriamme; olkoon menneeksi! Mutta olemmehan edes täysissä
+voimissa emmekä uuvuksissa.
+
+-- Olkoon menneeksi sitten! Syökäämme siis! sanoin minä.
+
+Setäni otti lihapalan ja ne muutamat korput, jotka olivat säilyneet
+haaksirikostamme, jakoi ne tasan kolmeen osaan, joten kukin meistä
+sai osaksensa naulan verran. Professori söi halukkaasti melkein
+kuumeentapaisella kiireellä; minä sitävastoin haluttomasti, melkein
+vastahakoisesti, vaikka olin nälissäni; Hannu taas söi hiljaisesti,
+kohtuullisesti, äänettömänä pureskellen pieniä paloja ja niellen
+palansa tyynesti, niinkuin ainakin se, jota eivät tulevaisuuden
+huolet hätyytä. Tarkasti etsittyänsä hän löysi puoli pulloa viinaa,
+jota hän tarjosi meille, ja tämä oivallinen juoma virkistikin minua.
+
+-- Oivallista! sanoi Hannu kun hänen vuoronsa tuli.
+
+-- Erinomaista! vakuutti setäkin.
+
+Minä olin taas saanut hiukan toivoa, mutta viimeinen ateriamme oli
+syöty; kello oli viisi aamulla.
+
+Ihminen on kertakaikkiaan sellainen, että kun ravinnon tarve on
+tyydytetty, niin on vaikeaa ymmärtää nälän tuskia: niitä täytyy itse
+tuntea voidakseen käsittää oikein. Pitkän paastoamisen jälkeen siis
+lihapalanen ja muutamat korput saattoivat entiset kärsimyksemme
+unohduksiin.
+
+Syötyämme jättäytyi jokainen meistä mietteittensä valtaan. Mitähän
+Hannu mahtoi ajatella, hän, joka oli kotoisin kaukaiselta saareltansa
+ja jolla oli itämaalaisen nöyryys taipua kohtaloonsa? Minä puolestani
+vaivuin muistelmiini; ne veivät minut takaisin maapallon pinnalle,
+josta minun ei olisi pitänyt ikinä lähteä. Kuninkaankadun varrella
+oleva talo, Graüben raukkani, sekä lempeä Martta kulkivat sieluni
+silmien ohi, ja tuo kohtalokas pauhina, joka kuului maan sisustasta,
+oli mielestäni kuin kaupunkien melu tuolla ylhäällä.
+
+Setäni sitävastoin pysyi aina vain asiassa ja tutki tarkoin maan
+laatua tulisoihtu kädessä; hän koetti päästä varmuuteen asemastamme
+tarkastelemalla maakerroksia. Tämä laskelma, tai pikemmin arvio,
+sattui tietysti vain likimaille, mutta oppinut mies on aina oppinut,
+kun hän vain pysyy levollisena, ja varmaa on, että tätä ominaisuutta
+oli professori Lidenbrockilla sangen suuri määrä. Kuulin hänen
+mutisevan geologisia sanoja, ymmärsin ne ja tunsin vastoin tahtoani
+tämän tutkimuksen huvittavan itseäni vielä elämäni yhdennellätoista
+hetkellä.
+
+-- Tulensyöksemää graniittia! virkkoi hän. Vielä olemme ensimmäisen
+aikakauden rajojen sisällä, mutta me nousemme! Me nousemme! Kuka
+tietää?
+
+Kuka tietää? Hänellä on vielä toivoa! Hän koetteli kädellänsä
+pystysuoraa seinää ja lausui muutaman silmänräpäyksen kuluttua:
+
+-- Tässä on gneissiä! Katinkultaa! Hyvä! Kohta olemme
+siirtymisaikakauden kerroksissa, ja sitten -- --
+
+Mitä hän tarkoitti? Saattoiko hän mitata päämme yläpuolella olevan
+maakuoren vahvuutta? Oliko hänellä mitään keinoa laskea sitä? Ei!
+Manometri oli menetetty, eikä mikään arviolasku voinut korvata sitä.
+
+Kuumuus eneni enenemistään, tunsin hikoilevani kuin tulisessa
+löylyssä. En voi verrata sitä muuhun kuin siihen kuumuuteen, joka
+lähtee raudan sulatusuunista silloin kuin sulaa rautaa paraikaa
+valetaan muotteihin. Vähitellen täytyi Hannun, sedän ja minun riisua
+takkimme ja liivimmekin; vähimmätkin vaatekappaleet olivat meille
+harmiksi ja kiusaksi.
+
+-- Kohoammeko me tulisena hehkuviin kerroksiin? huusin minä, kun
+kuumuus kävi kahta vertaa ankarammaksi.
+
+-- Ei! vastasi setäni; sehän on mahdotonta! Aivan mahdotonta!
+
+-- Mutta onhan kallio kuuma! sanoin minä koeteltuani seinää.
+
+Kun heti sen jälkeen käteni sattui veteen, täytyi minun tempaista se
+takaisin.
+
+-- Vesi on kiehuvan kuumaa! huusin minä.
+
+Tällä kertaa professorin ainoana vastauksena oli vihainen viittaus.
+
+Silloin valtasi minut vastustamaton kauhistus, enkä voinut siitä
+enää päästä; tunsin jo edeltäpäin jotakin erikoista tapahtuvaksi,
+jommoista ei rohkeinkaan mielikuvitus voi keksiä. Mieleeni iski
+ajatus, joka ensin tuntui epätodennäköiseltä, mutta muuttui viimein
+varmuudeksi; koetin karkoittaa sitä mielestäni, mutta se palasi
+alinomaa takaisin. En uskaltanut lausua sitä julki, mutta muutamat
+huomiot, jotka vastoin tahtoani tulin tehneeksi, osoittivat
+vakaumukseni todeksi. Tulisoihdun himmeässä valossa huomasin
+kallioiden levottomasti liikkuvan; nähtävästi oli tapahtumaisillaan
+jokin ilmiö, jossa sähkölläkin oli osansa; sen lisäksi tämmöinen
+hirveä kuumuus, tämä kiehuva vesi! -- -- minä katsoin kompassiin.
+
+Se oli kuin hulluna!
+
+
+
+
+XXXXIII
+
+
+Niin! Kompassi oli hulluna. Neula hyppeli jyrkästi pohjoisesta
+etelään, kääntyili kaikkiin ilmansuuntiin ja heilui edestakaisin,
+ikäänkuin sitä olisi pyörryttänyt.
+
+Tiesin varsin hyvin, että maan malmipitoinen ulkokuori ei ole koskaan
+levossa; ne muutokset, jotka tapahtuvat sisimpien aineiden sulamisen
+vaikutuksesta, samoinkuin tärähdykset, joita suuret virrat ja
+magnetismi synnyttävät, muuttavat alituisesti sen tilaa, silloinkin
+kun sen pinnalla asuvat olennot eivät huomaa sen liikkumista. Minun
+ei siis olisi pitänyt hämmästyä tästä ilmiöstä tahi ei ainakaan
+päästää sellaista hirveätä ajatusta syntymään aivoissani.
+
+Mutta minä en voinut enää erehtyä muutamista muista seikoista. Pauke
+ja jyske kävivät hirvittäviksi; en voinut verrata niitä muuhun kuin
+tykkipatterin räminään ja jyrinään kivikadulla. Se oli yhtämittaista
+ukkosen jyrinää.
+
+Sähköilmiöiden riivaama hurja kompassi tuki osaltaan käsitystäni.
+Maan malminen kuori oli puhkeamaisillaan, kalliot näyttivät uhkaavan
+syöksyä jälleen yhteen, rako oli menossa umpeen ja tyhjä paikka
+täyttymäisillään. Silloin me pienet raukat olisimme litistyneet
+hienoksi moisessa peloittavassa syleilyssä.
+
+-- Setä! setä! huusin minä, me olemme hukassa.
+
+-- Mikä hätä sinulla taas on? vastasi hän hämmästyttävän
+levollisesti. Mitä nyt?
+
+-- Mikäkö nyt on hätänä! Katsokaa kuinka seinät horjuvat, kuinka
+kallio liikkuu! Ja tämä polttava helle, tämä kiehuva vesi, nämä
+höyryt, tämä hurja kompassi, kaikki ovat maanjäristyksen enteitä.
+
+Setäni pudisti hiljaa päätänsä.
+
+-- Maanjäristyksenkö? virkkoi hän.
+
+-- Niin!
+
+-- Poikani, luulenpa, että erehdyt!
+
+-- Mitä! ettekö tunne näitä enteitä? -- -- --
+
+-- Maanjäristyksen enteitäkö? En! Minä odotan jotakin parempaa!
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Tulivuoren purkausta, Akseli!
+
+-- Tulivuoren purkausta! sanoin minä. Me olemme siis tulivuoren
+aukossa!
+
+-- Niin minäkin luulen, vastasi professori hymyillen, ja se onkin
+parasta, mitä meille voi tapahtua!
+
+Parasta mitä voi tapahtua! Olikohan setäni hullu? Mitä tämä merkitsi?
+Miksi hän oli näin tyynellä mielellä ja hymyili?
+
+-- Mitä! huusin minä, me olemme joutuneet tulivuoren purkaukseen!
+Sallimus on tuonut meidät tulisen laava-aineen, sulavien kallioiden,
+kiehuvan veden ja kaikkien ulossyöksevien aineiden kulkuväylään!
+Nämä aineet sysäävät meitä eteenpäin, ajavat meidät ulos maan
+sisuksista, tulivuori viskaa meidät ilmaan kivien mukana, tuhka- ja
+kuonasateessa, oksentaa meidät ilmoille tuliliekkien keskellä, ja
+tämä on sitten parasta, mitä meille saattaa tapahtua!
+
+-- Niin! vastasi professori, katsellen minuun silmälasiensa ylitse,
+sillä se on ainoa keino, jolla voimme päästä takaisin maan pinnalle!
+
+Minun täytyy jättää mainitsematta ne tuhannet eri ajatukset, jotka
+risteilivät aivoissani. Setäni oli oikeassa, aivan oikeassa;
+eikä hän ollut milloinkaan näyttänyt mielestäni rohkeammalta tai
+turvallisemmalta kuin tällä kertaa, kun hän tyynesti odotti ja
+edeltäpäin laski tulivuoren purkautumisen mahdollisuutta.
+
+Me nousimme yhä; yö kului samalla tavalla. Pauhina ympärillämme
+kasvoi monta vertaa kovemmaksi; olin tukehtumaisillani, luulin jo
+viimeisen hetkeni olevan käsissä, ja yhtäkaikki mielikuvitukseni
+toimi niin, että rupesin taas ajattelemaan. Mutta seurasin
+tahdottomana ajatusteni juoksua yrittämättäkään hillitä niitä!
+
+Oli selvää, että tulivuoren purkaus sysäsi meitä eteenpäin; lauttamme
+alla oli kiehuvaa vettä ja veden alla kokonainen laavatulva,
+kivisekoitus, joka tulivuoren huipulla hajoaisi joka suuntaan. Me
+olimme siis tulivuoren kidassa. Siitä ei ollut epäilystä.
+
+Mutta sammuneen Sneffels-vuoren sijaan olimme nyt jossakin
+todellisesti tulta syöksevässä vuoressa. Minä siis ihmettelin
+itsekseni, mikähän vuori se mahtoi olla, ja mihin maapallon paikkaan
+se oksentaisi meidät kidastaan.
+
+Tietysti jonnekin pohjoisiin seutuihin, se oli selvää. Kompassimme
+oli aina vain osoittanut oikealle päin, ennenkuin se tuli hulluksi.
+Cap Saknussemmista alkaen olimme ajautuneet satoja penikulmia
+suoraan pohjoiseen päin. Olimmekohan kenties joutuneet takaisin
+Islantiin? Syöksyisimmeköhän ilmoille Heklan suusta tahi jostakin
+niistä seitsemästä muusta tulivuoresta, jotka ovat tällä saarella?
+Viidensadan penikulman päässä länteen päin en muistanut tällä
+leveysasteella olevan mitään muita tulivuoria paitsi eräitä vähän
+tunnettuja Amerikan luoteisrannalla. Idässäpäin oli yksi ainoa,
+kahdeksannellakymmenennellä leveysasteella, nimittäin Esk, Jean Mayen
+saarella, Huippuvuorten läheisyydessä! Tulivuorenaukoista ei siis
+ollut puutetta, ja ne olivat kylliksi avaroita oksentaaksensa vaikka
+kokonaisia armeijoja! Mutta sitä yritin aprikoida, mistä aukosta
+meidän oli määrä pujahtaa ulos.
+
+Aamulla nousimme ylöspäin yhä kiivaammin. Sen sijaan että kuumuus
+olisi vähentynyt lähempänä maan pintaa, se yhä eneni, mutta siihen
+oli syynä tulivuoren vaikutus ja se seikka, että kuumuus oli tälle
+paikalle ominaista. Meitä eteenpäin kuljettavasta voimasta ei minulla
+ollut mitään epäilyä. Ääretön, monen sadan ilmakehän paine, joka
+oli syntynyt maan sisukseen keräytyneistä höyryistä, ajoi meitä
+vastustamattomasti eteenpäin. Mutta mihin lukemattomiin vaaroihin se
+meidät veikään!
+
+Kohta levisi tähän pystyyn käytävään kellertävää valoa; oikealla ja
+vasemmalla huomasin syviä käytäviä, jotka olivat ikäänkuin äärettömiä
+aukkoja, joista syöksyi esiin paksua höyryä; rätisevät tulenliekit
+näyttivät nuoleksivan seiniä.
+
+-- Katsokaa, setä! katsokaa! huusin minä.
+
+-- Niin, ne ovat rikkiliekkejä. Ei ole mikään sen luonnollisempaa
+tulivuoren purkautumisessa.
+
+-- Mutta entäs jos ne sulkevat meidät keskeensä.
+
+-- Eivät ne tee sitä.
+
+-- Entäs jos ne tukehduttavat meidät?
+
+-- Eivät ne meitä tukehdutakaan! Käytävä levenee laajemmaksi, ja jos
+niin tarvitaan, niin voimme lähteä pois lautalta ja etsiä suojaa
+jostakin vuoren loukosta.
+
+-- Entä vesi, kohoava vesi?
+
+-- Ei täällä enää olekaan vettä, Akseli, vaan jonkinlaista
+laavapuuroa, joka viepi meidät mukanansa tulivuoren suulle.
+
+Vesi oli todellakin kadonnut aitamme. Sen tilalle oli ilmestynyt
+jotenkin tiheitä, mutta kuitenkin kiehuvia aineita. Ilma kävi
+sietämättömän kuumaksi, ja jos meillä olisi ollut lämpömittari, niin
+se olisi varmaankin osoittanut seitsemääkymmentä astetta! Hiki valui
+meistä virtanaan; ja jollemme olisi nousseet niin vinhaa vauhtia
+ylöspäin, niin olisimme varmaan tukehtuneet.
+
+Professori ei kuitenkaan vaatinut meitä noudattamaan esitystään
+ja poistumaan lautalta, ja oikeassa hän olikin. Nämä muutamat
+kokoonkyhätyt pölkyt muodostivat sentään vakavan pinnan, turvallisen
+jalansijan, jota emme mistään muualta olisi löytäneet.
+
+Kello kahdeksan aamulla tapahtui jotakin, jota ennen ei ollut
+sattunut. Kohoava liike lakkasi yhtäkkiä; lautta oli aivan
+liikkumattomana.
+
+-- Mikä nyt on? kysyin minä, kun horjahdin tästä seisahtumisesta,
+ikäänkuin jostakin sysäyksestä.
+
+-- Pysähdys, vastasi setäni.
+
+-- Pysähtyykö tulivuoren purkaus?
+
+Edessämme näkyivät kauniin meren välkkyvät laineet.
+
+-- Enpä luule.
+
+Minä nousin ja katselin ympärilleni. Kenties esiinpistävä
+kallionkieleke oli seisahduttanut lautan, joka nyt silmänräpäyksen
+ajan vastusti ulossyökseviä aineita. Siinä tapauksessa pitäisi
+koettaa saada lautta irti niin pian kuin suinkin mahdollista.
+
+Mutta niin ei ollut; kaikki ulossyöksevät aineet, tuhka, kuona ja
+kivisirpaleet, olivat seisahtuneet ja lakanneet kohoamasta.
+
+-- Taukoaakohan tulivuoren purkaus? huusin minä.
+
+-- Oh! virkkoi professori, pelkäätkö sitä, poikaseni? Ole huoleti; ei
+tätä lepoa kauan kestä: sitä on jo kestänyt viisi minuuttia, ja pian
+jatkamme nousuamme vuoren aukon suulle.
+
+Näin puhellessansa professori alinomaa katseli kelloansa, ja nytkin
+kävi hänen ennustuksensa toteen. Kohta rupesi lautta taas kiivaasti
+liikkumaan, kulkien noin pari minuuttia, jolloin se seisahtui
+uudestaan.
+
+-- Hyvä! sanoi setäni, katsoen kelloonsa, kymmenen minuutin kuluttua
+se taas lähtee liikkeelle.
+
+-- Kymmenenkö minuutin kuluttua?
+
+-- Niin; tällä tulivuorella on ajoittaiset purkaukset. Se sallii
+meidän vetää henkeämme samalla kun se itsekin hengittää.
+
+Se oli totta. Määrättyyn aikaan syöksyimme taas ylöspäin erinomaisen
+nopeasti. Meidän täytyi tarttua lujasti kiinni lautan pölkkyihin
+pysyäksemme sillä. Sitten se taas pysähtyi.
+
+Olen myöhemmin monesti aprikoinut tätä kummallista ilmiötä keksimättä
+siihen tyydyttävää selitystä. Minusta on kuitenkin selvää, ettemme
+olleet tulivuoren päätorvessa, vaan jossakin sivu-uomassa, jossa
+tuntui jonkinlainen vastavaikutus.
+
+En voi sanoa, kuinka nopeasti tämä temppu uudistui. Sen ainoastaan
+voin vakuuttaa, että me jokaisella uudella sysäyksellä syöksyimme
+eteenpäin yhä kiivaammin ja lensimme ylöspäin tykin luodin vauhdilla.
+Joka kerta kuin pysähdyimme, olimme tukehtumaisillamme; kun kuljimme
+eteenpäin, niin tulinen ilma melkein esti meitä hengittämästä.
+Ajattelin jo, mikä erinomainen nautinto olisi, jos äkkiä tulisimme
+pohjoisiin seutuihin, joissa olisi kolmenkymmenen asteen pakkanen.
+Mielikuvituksissani olin jo kulkevinani napaseutujen lumikedoilla,
+ja halusin päästä niin pian kuin mahdollista kierittelemään
+lumihangessa! Pääni joutui vähitellen pyörryksiin alituisista
+sysäyksistä. Jollei Hannua olisi ollut, niin olisin jo monta kertaa
+loukannut pääni kallioseinään.
+
+En niin ollen muista aivan selvään, mitä tapahtui seuraavain tuntien
+aikana; ainoastaan himmeästi tajusin yhtämittaisen pauhinan,
+vuoren vapisemisen ja että lauttamme kieppui ympäri kuin kehässä.
+Se kiikkui laavavirralla, tuhkasateessa, rätisevien liekkien
+keskellä. Myrskytuuli, jonka olisi luullut saaneen alkunsa jostakin
+suunnattoman suuresta palkeesta, ylläpiti maanalaista tulta. Vielä
+kerran näin Hannun kasvot punertavassa valossa ja tunsin tällä kertaa
+samaa kauhua, jonka syntinen raukkakin tuntee seisoessaan tykin
+suuhun sidottuna ja odottaessaan laukausta, joka paukahtaessaan
+siroittaa hänen jäsenensä ilmaan.
+
+
+
+
+XXXXIV
+
+
+Kun jälleen avasin silmäni, tunsin Hannun toisella kädellään pitävän
+minua tanakasti kiinni vyötäistä, ja toisella huomasin hänen tukevan
+setääni. En ollut pahoin loukkautunut, vaan pikemmin kuin pehmeäksi
+piesty, kun olin heittänyt vaarallisella tavalla kuperkeikkaa pitkin
+vuoren rinnettä; älysin olevani vuoren rinteellä parin askeleen
+päässä jyrkästä kuilusta, johon olisin syöksynyt, jos olisin
+hievahtanutkaan. Hannu oli pelastanut minut kuolemasta luisuessani
+pitkin vuoren sivua.
+
+-- Missä me nyt olemme? kysyi setäni, joka näytti mielestäni olevan
+äkeissänsä siitä, että olimme taas maan pinnalla.
+
+Hannu kohotti olkapäitään tietämättömyyden merkiksi.
+
+-- Islannissa, vastasin minä.
+
+-- Emmepä olekaan, virkkoi Hannu.
+
+-- Emme suinkaan, todisti professorikin.
+
+-- Hannu erehtyy! sanoin minä, nousten pystyyn.
+
+Vielä kohtasi meitä hämmästys niin monen ihmeen lisäksi, joita jo
+olimme matkallamme nähneet ja kokeneet. Odotin näkeväni ikuisen
+lumen peittämän vuoren huipun, pohjoisten seutujen hedelmättömät
+maat napaseutujen kelmeän taivaan alla, pohjoisempana kuin mitkään
+tähän asti tunnetut leveysasteet, mutta vastoin kaikkia näitä luuloja
+olimme setäni, islantilainen ja minä mukavasti pitkällämme polttavan
+auringon paahteessa vuoren rinteellä, lämpöisessä ilmanalassa.
+
+En tahtonut oikein uskoa silmiäni; mutta ruumiini ei sallinut epäillä
+sitä. Puolialastomina olimme tulleet ulos tulivuoresta, emmekä olleet
+nähneet aurinkoa kahteen kuukauteen; nyt näimme sen loistavana
+yläpuolellamme taivaanlaella, josta se vuodatti häikäiseviä säteitään
+tuhlaamalla tuhlaten lämpöä ja valoa.
+
+Kun silmäni olivat ehtineet tottua tähän ylenpalttiseen valoon ja
+loisteeseen, käytin niitä oikaistakseni mielikuvitukseni ensimmäisen
+erehdyksen. Tahdoin kuitenkin väittää, että olimme Huippuvuorilla,
+enkä aikonut ilman muuta luopua tästä ajatuksestani.
+
+Professori alkoi puhua ensin ja sanoi:
+
+-- Ei todellakaan näytä siltä, kuin olisimme Islannissa.
+
+-- Mutta entä Jan Mayenin saari...? vastasin siihen.
+
+-- Eipä niinkään, poikaseni. Eihän tämä ole louhikkoinen
+lumipeitteinen pohjoismainen tulivuori.
+
+-- Mutta -- -- --
+
+-- Katsopa, Akseli, tuonne!
+
+Korkeintaan viisisataa jalkaa päämme yläpuolella kohosi tulivuoren
+huippu, josta nousi noin joka neljännestunti kovasti jyristen
+korkea tulipatsas ja samalla isot joukot hohkakiveä, tuhkaa ja
+laava-ainetta. Tunsin tärinää vuoressa, joka huokui kuin suuri valas
+ja syöksi aika ajoin tulta ja kaasuja suuresta purskureiästänsä.
+Alempana oli jyrkkinä röykkiöinä suuret määrät seitsemän- tai
+kahdeksansadan jalan paksuudelta tulivuoren oksentamia aineita, joten
+koko vuoren korkeus ei ollut kolmeakaan sataa syltä. Vuoren juuri
+oli viheriäisten puiden peitossa! Huomasin siellä muiden ohessa
+öljypuita, viikunapuita ja viiniköynnöksiä, joissa riippui runsaasti
+punaisia rypäleitä.
+
+Täytyi myöntää, että tämä ei ollut pohjoinen maisema.
+
+Kun katsoimme tämän viheriäisen vyöhykkeen ulkopuolelle, avautuivat
+nähtäväksemme ihmeellisen kauniin meren välkkyvät laineet, jotka
+rajoittivat tämän ihanan maan vain muutaman penikulman pituiseksi
+saareksi. Idässäpäin näkyi pienoinen satama, jonka ympärillä oli
+muutamia rakennuksia ja jossa omituisen muotoisia laivoja liikkui
+taivaansinisellä vedenpinnalla. Etempänä kohosi vedenpinnasta niin
+laaja saaristo, että se näytti mahdottoman suurelta muurahaispesältä.
+Lännessäpäin kaareutui taivasta vastaan kaksi kaukaista rannikkoa;
+toisella niistä näkyi kauniisti muodostuneita siintäviä
+vuorenselänteitä; toisella, kaukaisemmalla, rantamaalla näkyi
+summattoman korkea vuoren huippu, jonka kärjessä liehui savutöyhtö.
+Pohjoisessa levisi ääretön meren ulappa, joka kimalteli auringon
+säteissä ja jossa näkyi siellä täällä maston huippu tahi tuulen
+paisuttama purje. Se seikka, ettemme olleet aavistaneet tällaista,
+enensi sen ihmeellistä kauneutta satakertaisesti.
+
+-- Missä me olemme? Missä? kyselin minä puoliääneen.
+
+Hannu sulki silmänsä välinpitämättömästi, ja setäni katseli
+ympärillensä ymmärtämättä mitään.
+
+-- Olkoonpa tämä mikä vuori hyvänsä, sanoi hän viimein, mutta tulta
+oksentava se kuitenkin on; tulen syöksymiset eivät lakkaa, eikä
+todellakaan maksa vaivaa päästä hengissä tulivuoren purkauksesta
+saadaksensa lopuksi kuitenkin kivimöhkäleen päähänsä. Lähtekäämme
+sentähden alas, niin saamme tietää, mihin toimiin meidän on
+ryhtyminen. Olen sitäpaitsi kuolemaisillani nälkään ja janoon.
+
+Professori ei varmaankaan ollut mietiskelijä-luonne. Minä puolestani
+unhotin sekä vaivamme että tarpeemme, ja olisin voinut jäädä
+tälle paikalle vielä moneksi tunniksi, mutta minun täytyi seurata
+tovereitani.
+
+Vuoren rinteillä oli sangen korkeita jyrkänteitä, ja pudota
+tupsahdimme syviin tuhkahautoihin vältellessämme laavavirtoja, jotka
+luikertelivat alas ikäänkuin tuliset käärmeet. Laskeutuessamme minä
+puhelin innokkaasti, sillä mielikuvitukseni oli liiaksi kiihtynyt.
+
+-- Me olemme Aasiassa, virkoin minä; Intian rantamilla, tahi
+Tyynenmeren saaristossa! Me olemme kulkeneet toisen maapallon
+puoliskon lävitse ja tulleet takaisin toisella puolella, Eurooppaa
+vastapäätä.
+
+-- Mutta kompassi? väitti setäni.
+
+-- Niin kompassi! vastasin minä hämilläni; jos uskoisimme sitä, niin
+olisimme kaiken aikaa kulkeneet pohjoista kohti.
+
+-- Se on siis osoittanut väärin?
+
+-- Aivan varmaan!
+
+-- Jollei tämä ole pohjoisnapa!
+
+-- Tämäkö pohjoisnapa? Eihän toki! Mutta -- -- --
+
+Tämä oli selittämätön seikka, enkä tiennyt, mitä uskoa.
+
+Sillävälin lähestyimme viheriäistä metsikköä, jota silmämme
+ihailivat. Nälkä ja jano kiusasivat minua kovasti. Pari tuntia
+astuttuamme levisi silmiemme eteen ihana lakeus täpötäynnänsä
+öljy- ja granaattipuita sekä viiniköynnöksiä, jotka näkyivät olevan sen
+omaisuutta, joka ensin niitä lähestyi. Hätääntyneessä tilassamme emme
+pitäneet lukua mistään muodollisuuksista. Mikä suloinen nautinto
+olikaan pistellä suuhunsa näitä meheviä hedelmiä, ahmia kokonaisia
+rypäleterttuja näistä viiniköynnöksistä, joiden hedelmät jo olivat
+kypsyneet mustapuhuviksi! Aivan lähellä huomasin nurmikossa puiden
+suloisessa varjossa kirkkaan lähteen, jossa me kohta huuhdoimme
+kasvomme ja kätemme.
+
+Kun sitten heittäysimme levolle, näimme lapsen parin öljypuumetsikön
+välissä.
+
+-- Katsokaa, tuolla on tämän onnellisen maan asukkaita!
+
+Lapsi oli pieni raukka, repaleinen ja kituliaan näköinen, ja näytti
+säikähtävän hirveästi nähdessänsä meidät; kun olimme puolialastomina
+ja aivan siivottomasti parroittuneet, olimme todellakin inhoittavan
+näköisiä ja omiamme peloittamaan piloille maan asukkaat, jollei tämä
+ollut pelkkien rosvojen ja ryövärien maa.
+
+Kun poika oli juuri lähtemäisillään käpälämäkeen, juoksi Hannu hänen
+luoksensa ja sieppasi hänet kiinni, vaikka hän kyllä koetti huutaa ja
+potkia.
+
+Setäni alkoi rauhoittaa häntä niin hyvin kuin taisi ja kysyi häneltä
+saksaksi:
+
+-- Sanopas, pieni ystäväni, mikä tämän vuoren nimi on?
+
+Lapsi ei vastannut.
+
+-- No hyvä, virkkoi setäni, emme ole Saksassa.
+
+Hän uudisti saman kysymyksen englanninkielellä. Lapsi ei sittenkään
+vastannut mitään; olin kuin tulisilla hiilillä.
+
+-- Onko hän mykkä? tiuskaisi professori, joka ylpeänä
+kielitaidostansa uudisti kysymyksensä ranskaksi.
+
+Lapsi oli vain äänetönnä.
+
+-- No koetetaanpa italian kieltä, virkkoi setäni, ja lausui:
+
+-- _Dove noi siamo?_
+
+Niin, missä me olemme? matkin minä maltitonna. Poika ei virkkanut
+mitään.
+
+-- Mitä nyt? Etkö vastaa? ärjäsi professori, joka alkoi vihastua ja
+ravisteli poikaa korvista. _Come si noma questa isola?_
+
+-- Stromboli, vastasi paimenpoika ja pujahti pakoon Hannun käsistä
+lähtien juoksemaan kedon halki.
+
+Me emme aikoneetkaan pidättää häntä. Stromboli! Minkä vaikutuksen
+tämä odottamaton sana tekikään! Me olimme siis keskellä Välimerta,
+mytologiasta tunnetussa Aiolian saaristossa, Strongylumissa, jossa
+Aiolos piti tuulia ja myrskyjä kahleissa. Ja nuo kaukana idässä
+siintävät vuoret olivat Calabrian vuoret! Ja tuolla etelässä kohoava
+tulivuori oli Etna; raju ja villi Etna!
+
+-- Stromboli! Stromboli! toistin minä.
+
+Setäni viittaili ja puheli niinkuin minäkin; olisi voinut luulla,
+että veisasimme ylistysvirttä.
+
+Oi mikä matka! Mikä merkillinen matkustus! Tunkeuduttuamme
+tulivuoreen tulimme ulos toisesta, joka oli enemmän kuin
+tuhannenkahdensadan penikulman päässä Sneffelsistä tuolla autiossa
+maailman ääreen heitetyssä Islannissa! Sattumalta olimme tulleet
+maapallon ihanimpiin seutuihin. Ikuisen lumen maista olimme joutuneet
+ikuisen vihannuuden tienoille; kylmän seudun harmaasta usvasta olimme
+sukeltaneet maan uumeniin tullaksemme Sisilian tummansinisen taivaan
+alle.
+
+Syötyämme erittäin maukkaan hedelmäaterian ja ryypättyämme raikasta
+vettä palanpaineeksi lähdimme jälleen kulkemaan päästäksemme
+Strombolin satamaan. Varovaisuuden vuoksi emme puhuneet sanaakaan
+siitä, millä tavoin olimme joutuneet saarelle, sillä taikauskoiset
+italialaiset olisivat luultavasti pitäneet meitä manalasta karanneina
+paholaisina; meidän täytyi siis selittää kaikille olevamme
+poloisia haaksirikkoutuneita. Se oli vähemmän kunniakasta, mutta
+turvallisempaa. Kulkiessamme setä mutisi itsekseen:
+
+-- Mutta kompassi! kompassi, joka osoitti pohjoista! Kuinka saatan
+selittää tämän?
+
+-- Kas kummaa! sanoin minä ylenkatseellisesti, sitä ei voi selittää,
+se on varsin yksinkertaista!
+
+-- Kas sepä olisi kaunista! Johannaeumin professori ei osaa selittää
+kosmillista ilmiötä, sehän on häpeä!
+
+Tämän sanottuansa asetti setäni taas silmälasit nenällensä ja muuttui
+ankaraksi mineralogian professoriksi, seisoen puoleksi alastomana
+nahkavyö vyötäisillänsä.
+
+Tuntia myöhemmin, kun olimme lähteneet olivimetsiköstä,
+tulimme San-Vincenzon satamaan, jossa Hannu tahtoi palkkansa
+kolmanneltakymmenenneltä palvelusviikoltansa; ystävällisesti
+puristaen hänen kättänsä maksoi setäni hänelle palkan.
+
+Vaikk'ei Hannu ollut yhtä liikutettu kuin me, niin osoitti hän
+kuitenkin tällä kertaa erinomaista sydämellisyyttä.
+
+Sormenpäillään hän puristi hymyillen kättämme.
+
+
+
+
+XXXXV
+
+
+Tähän loppuu nyt kertomukseni, joka on sellainen, etteivät sitä usko
+todeksi nekään, jotka eivät ole tottuneet epäilemään mitään asiaa.
+Mutta minä olen siihen jo edeltäkäsin valmistunut.
+
+Strombolin kalastajat osoittivat meille kaikkea ystävällisyyttä,
+jota haaksirikkoon joutuneet voivat toivoa, ja lahjoittivat meille
+vaatteita ja ruokaa.
+
+Pari vuorokautta odotettuamme pääsimme maltalaisessa purjeveneessä
+syyskuun 2 päivänä Messinaan, jossa muutaman päivän lepo virkisti
+meitä kaikista vaivoistamme ja rasituksistamme.
+
+Perjantaina syyskuun 6 päivänä lähdimme ranskalaisessa postilaivassa
+_Volturnossa_ matkaan, ja kolmen päivän perästä nousimme maihin
+Marseillessa, ajatellen ainoastaan yhtä asiaa, nimittäin tuota
+kirottua kompassia; tämä selittämätön seikka ei lakannut minua
+vaivaamasta. Syyskuun 11 päivän iltana tulimme Hampuriin.
+
+En rupea selittämään Martan hämmästystä enkä Graübenin ihastusta.
+
+-- Nyt kun olet sankari, sanoi rakastettava morsiameni, ei sinun
+tarvitse enää lähteä luotani, Akseli!
+
+Minä katsoin häneen, hän itki ja hymyili yht'aikaa. Saattaa
+arvata, miten suurta huomiota professori Lidenbrockin palaaminen
+herätti Hampurissa. Puhelias Martta oli lennättänyt uutisen hänen
+matkustuksestansa maan keskipisteeseen ympäri kaupunkia. Sitä ei
+kukaan tahtonut uskoa, ja vaikka professorin nähtiinkin palanneen
+kotiin, ei hänen matkaansa pidetty silti totena.
+
+Mutta Hannun täälläolo ja kertomukset Islannista muuttivat vähitellen
+asian uskottavaksi.
+
+Sedästäni tuli siis kuuluisa mies, ja minusta kuuluisan miehen
+veljenpoika, ja merkitseehän sekin aina jotakin. Hampurin
+kaupunkilaiset pitivät juhlan kunniaksemme. Johannaeumissa
+pidettiin julkinen kokous, jossa professori kertoi matkastansa,
+jättäen kuitenkin mainitsematta ne seikat, jotka olivat yhteydessä
+kompassimme kanssa. Samana päivänä hän luovutti Saknussemmin
+kirjoituksen kaupungin arkistoon lausuen mielipahansa senjohdosta,
+että useat seikat, jotka olivat voimakkaammat kuin hänen tahtonsa,
+olivat estäneet häntä seuraamasta islantilaisen matkustajan jälkiä
+maan keskipisteeseen asti. Hän oli kunniassansa kaino, ja sentähden
+hänen arvonsa nousi vielä enemmän.
+
+Näin suuri kunnia tuotti hänelle tietysti kadehtijoita. Sellaisia
+hänelle karttuikin, ja kun hänen teoriansa, joka perustui
+tosiseikkoihin, vastusti tieteen otaksumaa maanalaisesta tulesta,
+niin hän kirjallisesti ja suullisesti kävi merkillistä sanasotaa
+kaikkien maiden oppineiden kanssa.
+
+Minä puolestani en voi hyväksyä hänen teoriaansa maan jäähtymisestä.
+Huolimatta kaikesta siitä mitä olen nähnyt, olen vakuutettu siitä,
+että maan sisuksissa on tulta; mutta myönnän kyllä, että tähän asti
+selittämättömiksi jääneet seikat voivat luonnollisten ilmiöiden
+vaikutuksesta lieventää tätä lakia.
+
+Kun näitä seikkoja juuri tutkittiin mitä kiihkeimmin, sai setäni
+kokea todellista surua. Huolimatta hänen rukouksistaan lähti Hannu
+Hampurista; tämä mies, jolle olimme kiitollisuuden velassa kaikesta,
+ei antanut meidän maksaa velkaamme. Hannulle tuli ikävä kotimaahansa
+Islantiin.
+
+Me olimme kovin mieltyneet rehtiin linnustajaamme, emmekä suinkaan
+unhoita häntä, vaikka hän onkin poissa, sillä pelastihan hän
+henkemme; aion vielä kerran ennen kuolemaani käydä tervehtimässä
+häntä.
+
+Lopuksi minun tulee mainita, että tämä _matkustus maan
+keskipisteeseen_ herätti tavatonta huomiota koko maailmassa. Se
+painettiin ja käännettiin monelle kielelle, etevimmät sanomalehdet
+painattivat tärkeimpiä kohtia siitä, ja sen ihmeitä pohdittiin,
+niistä keskusteltiin, niitä väitettiin perättömiksi ja puolustettiin
+yhtä innokkaasti. Kumma kyllä, setäni sai eläessään nauttia koko
+ansaitsemansa kunnian, ja mr. Barnum esitti hänelle, että hän hyvin
+suuresta hinnasta antaisi näytellä itseään Yhdysvalloissa.
+
+Mutta kaikessa tässä kunniassa oli yksi ikävä seikka, tahi pikemmin
+kiusa, nimittäin tuo ilkeä kompassijuttu, ja oppineelle miehelle
+mokoma selittämätön ilmiö muuttuu siveelliseksi kiusaksi. Mutta
+taivas soi sedälleni lopultakin häiriytymättömän onnen.
+
+Eräänä päivänä, kun järjestelin hänen työhuoneessansa
+kivennäikokoelmaa, huomasin tuon merkillisen kompassin ja otin sen
+käsiini tutkakseni sitä.
+
+Kuinka hämmästyinkään! Minulta pääsi huuto, ja professori kiiruhti
+luokseni.
+
+-- Mitä nyt? kysäisi hän.
+
+-- Kompassi!
+
+-- No entä sitten?
+
+-- Neula osoittaa etelää, eikä pohjoista.
+
+-- Mitä sanot?
+
+-- Katsokaa itse. Sen navat ovat vaihtuneet.
+
+-- Vaihtuneet!
+
+Setäni katseli, vertaili ja hypähti viimein niin, että koko huone
+tärähti.
+
+Äkkiä selkeni asia hänelle ja minulle!
+
+-- Tämä neula peijakas, huusi hän, niin pian kuin sai puhutuksi, on
+osoittanut etelää aina siitä asti kuin tulimme Cap Saknussemmiin?
+
+-- Niin, siltä näyttää!
+
+-- Sitten on erehdyksemme selitetty. Mutta mikä ilmiö aiheutti
+kompassin hairahduksen?
+
+-- Ei ole mikään sen selvempää.
+
+-- Selitäpä, poikaseni, sanasi!
+
+-- Tuo tulinen pallo, joka myrskyssä Lidenbrockin merellä muutti
+lautallamme raudan magneettiseksi, on aivan yksinkertaisesti
+vaikuttanut kompassiimmekin!
+
+-- Ahaa! nauroi professori, siis vain sähkön tekemä kepponen.
+
+Tästä päivästä alkaen oli setäni onnellisin oppineista miehistä ja
+minä onnellisin aviomiehistä, sillä kaunis vierlantilainen tyttöni
+lakkasi olemasta holhottina talossamme ja sai korkeamman arvon, kun
+hänestä tuli sekä veljentytär että aviovaimo. Sen vain mainitsen,
+että hänen setänsä oli mainio professori Otto Lidenbrock, kaikkien
+viiden maanosan kaikkien oppineiden maantieteellisten ja mineralogien
+seurojen kirjeenvaihtajajäsen.
+
+
+
+
+Viiteselitykset:
+
+
+[1] Tunnettu kimnaasi Hampurissa.
+
+[2] _Humphry Davy_ (1778-1829) oli kuuluisa englantilainen kemisti,
+joka teki tärkeitä tutkimuksia sähkövirran vaikutuksista erilaisiin
+kemiallisiin yhdistyksiin; hän on kaliumin ja natriumin keksijä,
+jakoi ensimmäisenä veden sen alkutekijöihin, vetyyn ja happeen, ja
+keksi sähkövalon. Hänen keksimänsä on myös kaivoksissa käytetty
+varmuuslamppu.
+
+[3] _Friedrich Wilhelm Humboldt_ (1769-1859), kuuluisa saksalainen
+luonnontutkija ja tutkimusretkeilijä, jonka Etelä-Amerikkaan tekemät
+matkat ovat olleet tavattoman tärkeät sekä kasvi- ja eläintieteelle
+että muillekin luonnontieteen haaroille.
+
+[4] _John Franklin_ (1786-1847), kuuluisa naparetkeilijä, joka
+tuhoutui viimeisellä pohjoisnaparetkellään.
+
+[5] _Edward Sabine_ (1788-1883) oli englantilainen fysiikan tutkija,
+joka on tehnyt tärkeitä huomioita maamagnetismista.
+
+[6] _A.C. Becquerel_ (1788-1878), ranskalainen sähköopin tutkija.
+
+[7] _David Brewster_ (1781-1868), skotlantilainen fysiikan tutkija,
+joka on saavuttanut mainetta valo-opin alalla.
+
+[8] _Jean Dumas_ (1800-1884) oli ranskalainen kemisti, joka teki
+tärkeitä atomipainoa koskevia tutkimuksia.
+
+[9] _Milne Edvards_ (1800-1885) oli kuuluisa ranskalainen
+eläintieteen tutkija, Cuvier'in oppilaita.
+
+[10] "Transcendentaalisesta kristallografiasta" =
+ylikokemusperäisistä kidemuodoista s.o. kristallimuodoista, joista
+ei kokemuksen kautta ole mitään tietoa, mutta jotka matemaattisesti
+kuitenkin voidaan edellyttää.
+
+[11] Tarkoittanee venäläistä tiedemiestä I. v. _Struwea_ (1793-1864),
+joka oli Pulkovan observatorion johtaja ja kuuluisa tähtitieteilijä.
+
+[12] Tugendbund -- "hyveenliitto", perustettiin 1848 Königsbergissä.
+Tarkoituksena oli työskennellä saksalaisen isänmaallisen hengen
+elvyttämiseksi.
+
+[13] _Vierlanden_, neljä Hampurin lähellä, Elben ja Billen välillä
+olevaa piirikuntaa.
+
+[14] Islannin kuuluisimpia historioitsijoita (1178-1241).
+Hänen kirjoittamiaan ovat n.s. nuorempi _Edda_ ja yllämainittu
+_Heimskringla_ -- _Riimikronikka_ on runomitallinen, kronologista
+järjestystä noudattava kertomus joistakin tapahtumista, tavallinen
+vanhojen historiallisten lähteitten muoto.
+
+[15] Riimukirjoitus oli germaaneilla tavallinen; säilyi Islannissa
+15:nnelle vuosisadalle.
+
+[16] Alkemiaa, jonka päätehtäviä oli kullantekotaito, voi pitää
+kemian edeltäjänä, ja useimmat keskiajan oppineet harrastivat
+sitä. _Avicenna_ oli kuuluisa muhamettilainen oppinut, joka eli
+noin v. 1000. -- _Roger Bacon_ (1214-1294) oli englantilainen
+fransiskaanimunkki, jota vainottiin kovasti hänen fysikaalisten
+ja kemiallisten kokeittensa vuoksi. Hänen sanotaan keksineen
+isonnuslasin ja ilmapumpun sekä huomanneen ensimmäisenä Julianisen
+kalenterin virheet. Hän taisteli munkkien siveetöntä elämää vastaan
+ja vietti viimeiset elämänsä 14 vuotta vankeudessa. _Raimundus
+Lullus_ (1235-1315), jumaluusoppinut ja lähetyssaarnaaja, kirjoitti
+n.s. "suuren taiteen" ("ars magna"), jossa hän uskoi ratkaisseensa
+kaikki viisaustieteen arvoitukset ja jonka piti saada joka mies
+vakuutetuksi kristinuskon kumoamattomasta totuudesta. _Aureolus
+Bombastus Paracelsus_ (1493-1541) oli sveitsiläinen lääkäri, joka
+sai kärsiä vainoa uskonpuhdistusta suosivan esiintymisensä vuoksi.
+Toisaalla pidetään häntä lääkintätaidon uudistajana, toisaalla
+haaveilijana ja petturina. Useat hänen nimellään kulkevat teokset
+eivät ole hänen kirjoittamiaan.
+
+[17] _Galileo Galilei_ (1564-1642) oli kuuluisa matematiikan ja
+tähtitieteen tutkija. Kun hän julkisesti puolusti Kopernikuksen
+tähtitieteellistä järjestelmää, pakotti inkvisitsioni hänet
+julkisesti peruuttamaan mielipiteensä, että "aurinko on maailman
+liikkumaton keskus, ja että maa ei ole liikkumaton". Galilei
+määritteli heiluriliikkeen lait ja kehitti kaukoputken soveliaaksi
+tähtitieteen tarkoituksiin; siten keksi hän kuun vuoret, Jupiterin 4
+kuuta, Saturnuksen renkaat ja auringonpilkut.
+
+[18] Alster, Elben lisäjoki, virtaa Hampurin eteläpuolitse.
+
+[19] "Utrechtin sametilla" päällystetylle tuolille; eräs tällä
+nimellä tunnettu huonekalukangas.
+
+[20] Laite, jota käytetään osoittamaan sähkön kokoontumista.
+
+[21] Pitää olla Hendersson: Skotlantilainen pappi, joka muutti
+Kööpenhaminaan ja matkusteli Islannissa Engl. Pipliaseuran lähettinä.
+
+[22] Vuoren nimi on tanskaksi: Snäfials-Jökull.
+
+[23] Snäfials-tulivuorella oli purkaus vielä v. 1821, joten tekijän
+tiedonanto on virheellinen.
+
+[24] _Fourier_ (1768-1830) oli ranskalainen tiedemies, jonka
+teos "Lämmön analyyttinen teoria" muodostaa käännekohdan lämmön
+tutkimisessa.
+
+[25] _S.D. Poisson_ (1781-1840) oli kuuluisa ranskalainen
+matemaatikko, joka on suorittanut tärkeitä tutkimuksia matemaattisen
+fysiikan alalla.
+
+[26] Tekijän kuvaus Kööpenhaminasta on vanhentunut.
+
+[27] Vielä toimiva tulivuori.
+
+[28] Islannin lounainen niemi.
+
+[29] _Olafsen_ ja _Povlsen_, edellinen luonnontutkija, jälkimmäinen
+lääkäri, kävivät tutkimassa Islannin luontoa ja oloja Kööpenhaminan
+tiedeseuran toimesta.
+
+[30] _La Recherche_-laivan lähetti amiraali Duperre vuonna
+1835 etsimään jäännöksiä Blossevillen retkikunnasta ja _La
+Lillois_-laivasta, josta ei koskaan saatu tietoa.
+
+[31] Ruhmkorffin koneessa on Bunsenin sähköpatteri pantu
+vaikuttamaan kromihappoisella kalilla, joka ei levitä mitään hajua;
+induktionirulla johtaa patterissa syntyvän sähkön erityiseen
+lyhtyyn. Tässä lyhdyssä on ilmaton lasitorvi. Kun kone toimii,
+niin lasiputkeen jäänyt hapen jäännös käy loistavaksi kehittäen
+valkoisen pysyväisen valon. Patteri ja sähkölanka säilytetään
+nahkaisessa pussissa, jonka matkustaja kantaa hihnassa olkapäällään.
+Lyhty sovitetaan ulommaksi ruumiista, ja se antaa kylliksi
+valoa synkimmässäkin pimeydessä; tarvitsematta pelätä ympärillä
+olevien kaasujen syttyvän, voipi tämän lyhdyn valossa tunkeutua
+tulenarimpienkin kaasujen keskeen, eikä se sammu syvimmässäkään
+vedessä. Ruhmkorff oli oppinut ja taitava fysiikan tutkija. Hänen
+suuri keksintönsä on _induktionirulla_, jonka avulla saadaan voimakas
+sähkövirta. Vuonna 1864 hän sai 50,000 frangin suuruisen palkinnon,
+jonka Ranskan valtio oli luvannut älykkäimmälle sähkön käytäntöön
+sovelluttajalle.
+
+[32] Ja osoittipa kohtalo meille minkä tien hyvänsä, seuratkaamme
+sitä.
+
+[33] _Trakytiksi_ sanotaan erästä tulivuorikivilajia, joka on
+väriltään vaaleata ja rakenteeltaan kidemäistä; sen pääosana on
+_sanidin_ lasimainen kali-maasälpä ja katinkulta.
+
+[34] Islantilaisen talonpojan pirtti.
+
+[35] Hvalfjörd ja Kollafjörd, Faxa-vuonon lahtia.
+
+[36] Penikulmalla tarkoitetaan tässä saksal. penikulmaa, 7,5 km.
+
+[37] Orografia = vuorien rakennetta käsittelevä tiede.
+
+[38] "Karsta" on käytetty merkitsemään sitä tuliperäistä kivilaji,
+joka tunnetaan nimellä "tuffi".
+
+[39] _Syeniitti_ on kiderakeista, graniittia muistuttavaa, harmaata
+tai punaista tuliperäistä kivilajia.
+
+[40] Seuraava geologisten kausien luettelo on lukijalle valaiseva;
+nuorin eli nykyinen kausi on ylinnä:
+
+  Maailmankaudet             Kaudet         Kausien osastot
+
+Kenozoinen maailmankausi   | Kvartääri    | Holoseni. Nykyaik. ihminen
+(Nisäkkäiden! aikakausi)   |              | Pleistoseeni. Mammutti
+                           |
+                           | Tertiääri | Plioseeni.  Erilaisia nykyisin
+                                       | Mioseeni.   elävien nisäkkäiden
+                                       | Oligoseeni. aikaisempia
+                                       | Eioseeni.   kehitysmuotoja
+
+Mesozoinen maailmankausi   | Liitu | Kala- ja
+(Matelijain kukoistusaika) | Jura  | joutsenlisko
+                           | Trias | Ensimmäiset nisäkkäät
+
+Paleozoinen maailmankausi  | Permi     |
+(Trilobiittien ajanjakso)  | Kivihiili |
+                           | Devoni    | Varhaiseläinten ja
+                           | Siluuri   | -kasvimuotojen
+                           | Ordoviki  | ajanjaksoja
+                           | Kambri    |
+
+Prekambriset maailmankaudet.
+
+[41] "Helppo tie alas Avernuksen pohjattomaan järveen". Tähän Napolin
+lähellä olevaan, vanhaan tulivuoren aukkoon muodostuneeseen synkkään
+järveen liittyi roomalaisilla paljon taikauskoisia taruja -- siitä
+m.m. vei tie manalaan.
+
+[42] _Inklinatsioni_ on se kulma, jonka maamagnetismin voiman suunta
+tekee vaakasuoran tason kanssa. -- _Deviatsioni_ on se kulma, jonka
+kompassi poikkeaa magneettisesta meridianista.
+
+[43] Siksi sanottu sentähden, että tämän kauden maakerrokset ovat
+yleisiä niillä seuduilla Englannissa, missä muinoin kelttiläinen
+siluurien kansakunta asui. Sitä sanotaan myös _gotlantilaiseksi_
+kaudeksi siksi, että sen kerrostumat ovat hyvin selvät Gotlannissa.
+Siluurista kalkkikiveä, jossa selvästi näkyy suorien torvimaisten
+näkinkenkäin kuoria, on m.m. Helsingissä käytetty paljon
+porraskäytävissä. Sitä on tuotu Virosta.
+
+[44] Levä- ja sanikkais-kasveja.
+
+[45] Siira.
+
+[46] Trilobitit olivat paleozoisen maailmankauden
+tunnusmerkillisimpiä äyriäisiä; nimensä ne ovat saaneet siitä, että
+selkäkilpi on kolmen pitkittäisen juovan kautta ikäänkuin jakaantunut
+kolmeen osaan.
+
+[47] _Siluuria_ seurannutta kautta sanotaan _devoniksi_,
+Devonshiressä ensiksi tehtyjen löytöjen mukaan.
+
+[48] _Ganoidit_ ovat "emaljisuomuisia (siitä nimi) panssarikaloja",
+jotka kerran olivat vallitsevina devonista aina liitukauteen saakka.
+
+[49] _Sauropterygia_ = paleontologiset matelijamuodot.
+
+[50] Matkustajat olivat siis kulkeneet ylöspäin, sillä _karboni_- eli
+kivihiilikausi tulee devonin jälkeen.
+
+[51] _Mastodontti_ = jättiläisnorsu, joka eli m.m. Amerikassa
+pleistoseenikaudella.
+
+[52] _Dinotherium_ = mioseenikauden norsu, jonka alaleuka oli
+muodostunut alaspäin kääntyneeksi torahampaaksi.
+
+[53] _Megatherium_ = pleistoseeniin kuuluva jättiläislaiskiainen.
+
+[54] Panssarikaloja devonikaudelta.
+
+[55] "Eläinkasvit" -- sellaisten eläinten yleisnimitys, jotka
+ulkomuodoltaan muistuttavat kasveja.
+
+[56] Siksi sanotaan niitä mesozoisen maailmankauden meriä, jotka ovat
+muodostaneet Jura-vuorissa tavatut maakerrokset.
+
+[57] Hyvin kuuluisa kuuma suihkulähde Hekla-vuoren juurella.
+
+[58] _Glyptodontit_ olivat noin 4 m pituisia jättiläisvyötiäisiä,
+joilla oli paksut panssarit. Ne elivät plioseeni-(pleon = enemmän)
+kaudella, siis aikana, jonka suoranainen jatko oli Neandertal-ihmisen
+aika (pleistoseeni = enimmät). Ne olivat sepelihammastiikerin
+pääravintona.
+
+[59] Prognantismiksi sanotaan antropologiassa sitä alaleuan eteenpäin
+ulottumista, jonka kautta kasvokulma muuttuu.
+
+[60] "Hirviömäisten nautojen vielä hirviömäisempi paimen".
+
+
+
+***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MATKUSTUS MAAN KESKIPISTEESEEN***
+
+
+******* This file should be named 48460-8.txt or 48460-8.zip *******
+
+
+This and all associated files of various formats will be found in:
+http://www.gutenberg.org/dirs/4/8/4/6/48460
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
+States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
+specific permission. If you do not charge anything for copies of this
+eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
+for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
+performances and research. They may be modified and printed and given
+away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
+not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
+trademark license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country outside the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you'll have to check the laws of the country where you
+  are located before using this ebook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that
+
+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."
+
+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.
+
+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+* You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
+Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
+trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org 
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
+Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
+mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
+volunteers and employees are scattered throughout numerous
+locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
+Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
+date contact information can be found at the Foundation's web site and
+official page at www.gutenberg.org/contact
+
+For additional contact information:
+
+    Dr. Gregory B. Newby
+    Chief Executive and Director
+    gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
diff --git a/old/48460-8.zip b/old/48460-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..0d50347
--- /dev/null
+++ b/old/48460-8.zip
diff --git a/old/48460-h.zip b/old/48460-h.zip
new file mode 100644
index 0000000..500037c
--- /dev/null
+++ b/old/48460-h.zip
diff --git a/old/48460-h/48460-h.htm b/old/48460-h/48460-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..25e7ef2
--- /dev/null
+++ b/old/48460-h/48460-h.htm
@@ -0,0 +1,10673 @@
+<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN"
+    "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd">
+<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml">
+<head>
+<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=ISO-8859-1" />
+<title>The Project Gutenberg eBook of Matkustus maan keskipisteeseen, by Jules Verne</title>
+    <style type="text/css">
+
+.by {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 2em;
+}
+
+.author {
+    text-align: center;
+    font-size: 135%;
+}
+
+.transl {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 2em;
+}
+
+.co {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 5em;
+}
+
+.year {
+    text-align: center;
+    font-size: 130%;
+    padding-bottom: 3em;
+}
+
+body {
+    margin-left: 10%;
+    margin-right: 10%;
+}
+
+    h1,h2,h3 {
+    text-align: center;
+    clear: both;
+}
+
+p {
+    margin-top: .51em;
+    text-align: left;
+    margin-bottom: .49em;
+}
+
+.p2       {margin-top: 2em;}
+.p4       {margin-top: 4em;}
+.p6       {margin-top: 6em;}
+
+hr {
+    width: 33%;
+    margin-top: 2em;
+    margin-bottom: 2em;
+    margin-left: auto;
+    margin-right: auto;
+    clear: both;
+}
+
+hr.tb   {width: 45%;}
+hr.chap {width: 65%}
+
+.sig {
+    text-align: right;
+    margin-right: 15%;
+}
+
+.caption  {font-weight: bold;}
+
+/* Images */
+.figcenter   {
+    margin: auto;
+    text-align: center;
+}
+
+/* Footnotes */
+.footnotes        {border: dashed 1px;}
+
+.footnote         {margin-left: 10%; margin-right: 10%; font-size: 0.9em;}
+
+.footnote .label  {position: absolute; right: 84%; text-align: right;}
+
+.fnanchor {
+    vertical-align: 0.3em;
+    font-size: .8em;
+    text-decoration:
+    none;
+}
+
+.poem {
+    margin-left:10%;
+    margin-right:10%;
+    text-align: left;
+}
+
+.poem .stanza {margin: 1em 0em 1em 0em;}
+    .poem span.i0     {display: block; margin-left: 0em; padding-left: 3em; text-indent: -3em;}
+
+    hr.full { width: 100%;
+              margin-top: 3em;
+              margin-bottom: 0em;
+              margin-left: auto;
+              margin-right: auto;
+              height: 4px;
+              border-width: 4px 0 0 0; /* remove all borders except the top one */
+              border-style: solid;
+              border-color: #000000;
+              clear: both; }
+    </style>
+</head>
+<body>
+<h1>The Project Gutenberg eBook, Matkustus maan keskipisteeseen, by Jules
+Verne, Translated by Arvo Airio</h1>
+<p>This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States
+and most other parts of the world at no cost and with almost no
+restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it
+under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+eBook or online at <a
+href="http://www.gutenberg.org">www.gutenberg.org</a>.  If you are not
+located in the United States, you'll have to check the laws of the
+country where you are located before using this ebook.</p>
+<p>Title: Matkustus maan keskipisteeseen</p>
+<p>Author: Jules Verne</p>
+<p>Release Date: March 11, 2015  [eBook #48460]</p>
+<p>Language: Finnish</p>
+<p>Character set encoding: ISO-8859-1</p>
+<p>***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MATKUSTUS MAAN KESKIPISTEESEEN***</p>
+<p>&nbsp;</p>
+<h3>E-text prepared by Tapio Riikonen</h3>
+<p>&nbsp;</p>
+<hr class="full" />
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<h1>MATKUSTUS MAAN KESKIPISTEESEEN</h1>
+
+<p class="by">Kirj.</p>
+
+<p class="author"><b>Jules Verne</b></p>
+
+<p class="transl">Suomentanut<br />
+Arvo Airio</p>
+
+<p class="co">Kust.Oy Kirja, Helsinki</p>
+
+<p class="year"><b>1917.</b></p>
+
+
+<p class="p4" />
+
+<p><b>SISÄLLYS:</b></p>
+
+<p>
+<a href="#Jules_Verne">Jules Verne</a><br />
+<a href="#I">I</a><br />
+<a href="#II">II</a><br />
+<a href="#III">III</a><br />
+<a href="#IV">IV</a><br />
+<a href="#V">V</a><br />
+<a href="#VI">VI</a><br />
+<a href="#VII">VII</a><br />
+<a href="#VIII">VIII</a><br />
+<a href="#IX">IX</a><br />
+<a href="#X">X</a><br />
+<a href="#XI">XI</a><br />
+<a href="#XII">XII</a><br />
+<a href="#XIII">XIII</a><br />
+<a href="#XIV">XIV</a><br />
+<a href="#XV">XV</a><br />
+<a href="#XVI">XVI</a><br />
+<a href="#XVII">XVII</a><br />
+<a href="#XVIII">XVIII</a><br />
+<a href="#XIX">XIX</a><br />
+<a href="#XX">XX</a><br />
+<a href="#XXI">XXI</a><br />
+<a href="#XXII">XXII</a><br />
+<a href="#XXIII">XXIII</a><br />
+<a href="#XXIV">XXIV</a><br />
+<a href="#XXV">XXV</a><br />
+<a href="#XXVI">XXVI</a><br />
+<a href="#XXVII">XXVII</a><br />
+<a href="#XXVIII">XXVIII</a><br />
+<a href="#XXIX">XXIX</a><br />
+<a href="#XXX">XXX</a><br />
+<a href="#XXXI">XXXI</a><br />
+<a href="#XXXII">XXXII</a><br />
+<a href="#XXXIII">XXXIII</a><br />
+<a href="#XXXIV">XXXIV</a><br />
+<a href="#XXXV">XXXV</a><br />
+<a href="#XXXVI">XXXVI</a><br />
+<a href="#XXXVII">XXXVII</a><br />
+<a href="#XXXVIII">XXXVIII</a><br />
+<a href="#XXXIX">XXXIX</a><br />
+<a href="#XXXX">XXXX</a><br />
+<a href="#XXXXI">XXXXI</a><br />
+<a href="#XXXXII">XXXXII</a><br />
+<a href="#XXXXIII">XXXXIII</a><br />
+<a href="#XXXXIV">XXXXIV</a><br />
+<a href="#XXXXV">XXXXV</a><br />
+<a href="#Viiteselitykset">Viiteselitykset:</a><br />
+</p>
+
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Jules_Verne" id="Jules_Verne">Jules Verne</a></h2>
+
+
+<p>Jules Verne on kirjailijanimi, joka tuntuu tutulta ja mieluiselta
+miljoonille koko sivistyneessä maailmassa. Siihen yhdistyy jotakin
+elämän hauskimmista muistoista, mikäli sellaisia jo nuoruudessa on
+kirjallisuudesta saatavissa, jotakin salaperäistä ja jännittävää,
+mutta samalla opettavaista ja isällisen toverillista. Samalla se
+muistuttaa mieleen sen valtavan kehityksen ja ne kunnioitettavat
+tulokset, joita viime vuosisadalla saavutettiin nimenomaan
+luonnontieteiden alalla. Kun ajatellaan, kuinka ratkaisevasti ja
+kehittävästi ne tulokset ovat vaikuttaneet maailmankatsomuksemme
+muodostumiseen, voi ymmärtää, kuinka arvokas ja tärkeä on sen
+miehen elämäntyö, joka on levittänyt näitä uuden ajan totuuksia ja
+kehityssaavutuksia laajempiin piireihin kuin mihin tiede luultavasti
+koskaan olisi omine aseineen pystynyt tunkeutumaan. Tässä valossa
+on Jules Vernen kirjailijatyö ymmärrettävä, sillä ainoastaan siitä
+saadaan sen arvioimiseen oikea mittapuu.</p>
+
+<p>Jules Verne syntyi Ranskassa Nantes'in kaupungissa 1828. Hänen
+vanhempansa olivat varakkaita antaen pojalleen hyvän kasvatuksen.
+Vaikka hän tunsi jo aikaisin halua luonnontieteellisiin tutkimuksiin,
+rupesi hän silti lakimiehen uralle, luopuen siltä kuitenkin pian;
+kirjallisuuden tenho houkutteli häntä yhä enemmän. Hän yritti
+näytelmäkirjailijaksi, mutta luopui tästäkin, ja oli luultavasti
+jonkin aikaa epätietoinen kirjallisesta kutsumuksestaan, koskapahan
+koetteli onneaan pörssikauppiaanakin. Tällä välin hän oli kuitenkin
+alati harrastanut luonnontieteitä lukien sen alan kirjallisuutta, ja
+näiden tutkimusten tuloksena ilmestyi hänen ensimmäinen kuviteltu
+matkaromaaninsa "Viisi viikkoa ilmapallossa" (1863); se saavutti heti
+suuren menestyksen ja sai tekijän ratkaisevasti antautumaan täten
+valitsemalleen alalle. Nopeasti ilmestyi häneltä nyt teos toisensa
+jälkeen, jotka pian levisivät kaikkialle, missä oli nuorukaishenkistä
+ja tiedonjanoista yleisöä. Mainittakoon niistä tässä m.m.
+<i>Kapteeni Hatteras'in seikkailut; Maasta kuuhun; Kapteeni Grantin
+lapset; Kolmen venäläisen ja kolmen englantilaisen seikkailut;
+Kahdeksannentoista vuosisadan suuret purjehtijat; Uiva kaupunki;
+Matkustus maan ympäri 80 päivässä; Salaperäinen saari; Begum'in 500
+miljoonaa; 15-vuotias kapteeni; Sukelluslaivalla maapallon ympäri</i>;
+y.m.</p>
+
+<p>Yleisö otti ne kaikki yhtä suosiollisesti vastaan. Tekijä oli
+ymmärtänyt aikansa vaatimuksen luodessaan kirjallisuuden alan,
+joka kelpasi samalla sekä opettajaksi että huvittajaksi, opastaen
+luonnon tuntemiseen ja luonnontieteellisten asiain ymmärtämiseen.
+Lukemattomat, joiden kasvatus tahi aika ei ole sallinut saada näiltä
+aloilta sanottavia tietoja ja joiden pohjasivistys on liian pieni
+heidän voidakseen menestyksellä lukea tieteellistä kirjallisuutta,
+ovat saaneet helposti ja mieltymyksellä Jules Vernen kirjoista
+mielenkiintoisia ja valistavia tietoja. Tieteen kansantajuistuttajana
+hänellä tuskin lieneekään vertaistaan. Kun lisäksi muistetaan, että
+hänen teoksensa ovat aina jännittävän ja hyvin kirjoitetun romaanin
+muodossa, voi ymmärtää niiden tavattoman suuren arvon erikoisesti
+juuri nuorisokirjallisuutena.</p>
+
+<p>Mitä niiden kaunokirjalliseen asuun tulee, on niillä sitäpaitsi
+jo sellaisina suuria ansioita. Hänen kuvauksensa ovat yleensä
+hämmästyttävän vilkkaita ja eloisia maistumatta vähääkään pöydän
+ääressä tehdyiltä. Jännittävimmissä kohdissa hän kohoaa ytimekkääseen
+lennokkuuteen, joka lyhyine lauseineen ja terävine vuorosanoineen
+on sukua näyttämö-esitykselle. Tälle kuvausten vilkkaudelle ja
+luonnollisuudelle hän hankki tosipohjan jokakesäisillä laajoilla
+matkoillaan maailman merillä, vilkkaudelle ja luonnollisuudelle
+hän hankki tosipohjan jonne vastustamaton halu oli nuoruudesta
+saakka houkutellut häntä. Pitempien matkojen välillä vietti hän
+kuukausimääriä purjehdusretkillä kotoisilla rannoilla, kulkien
+purjeveneellään pitkin Ranskan ja Espanjan rannikoita. Hänen
+kuvauksissaan on paljon vaikutelmia näiltä matkoilta, joilla hän
+joskus oli suurissa vaaroissakin. Näin hän, tuo kirjallisuuden
+suuri fantasti, sai tavallaan ympäröivästä elämästä ja luonnosta
+kuvauksiinsa uutta tuoreutta ja viehätystä.</p>
+
+<p>Toinen kirjailijana onnellinen ominaisuus oli hänen humoristinen
+kykynsä. Jules Verne on kaikessa vaatimattomuudessaan suurempi
+humoristi kuin ne monet, jotka tahtoisivat tulla siitä erikoisesti
+mainituiksi. Samalla kuin hän muutamin vedoin haahmoittelee
+henkilönsä ilmieläviksi antaen näiden suorittaa omia yksilöllisiä
+tehtäviänsä, hän rupeaa kehittelemään heissä erikoispiirteitä, jotka
+lopulta asettavat heidät sangen humoristiseen valoon. Unohtumatonhan
+on professori Otto Lidenbrock, esilläolevan kertomuksen sankari,
+tuo "pitkä ja laiha mies", jonka kiivas luonto ja sammumaton
+tieteellinen innostus, kykenemättömyys lausua mutkallisia oppineita
+sanoja ja salainen hellyys suojattejaan kohtaan, oppineen
+itserakkaus ja hajamielisyys tekevät kuolemattomimmaksi kaikista
+professorityypeistä. Miksi hän on niin laiha? &mdash; siksi, että tiede,
+hengen tuli, kalvaa hänestä kaiken liiallisen aineellisuuden; miksi
+on hän niin kauhean oppinut? &mdash; siksi, että nerokas ja vilkas
+ranskalainen laskee hänen persoonassaan pilaa siitä jylhästä ja
+peloittavasta raskaudesta ja syvämietteisyydestä, josta saksalaista
+tiedettä on väliin moitittu. Unohtumaton on myös Hannu, tuo vakaa
+islantilainen, joka pysyy järkähtämättä sopimuksessaan, olipa sitten
+mentävä vaikka kuinka vihamielisten elementtien läpi. Onnellisessa
+sopusoinnussa esiintyvät Jules Vernen tuotannossa tiedemies ja
+lahjakas kaunokirjailija.</p>
+
+<p>Siirtyäksemme sitten itse teokseen huomautettakoon heti, että
+<i>Matkustus maan keskipisteeseen</i> pääsee vasta silloin oikeaan
+arvoonsa, kun täysin ymmärretään sen pohjana oleva tieteellinen
+tarkoitus, joka on <i>maapallon muodostumisen ja muinaisen kasvi- ja
+eläinmaailman kuvaaminen</i>. Kirjailija tahtoo tehdä läpileikkauksen
+maapallon "kuoresta", vieläpä nähdä tuon läpileikkauksen omin
+silmin, ja siksi hän antaa kertomuksensa sankarien astua alas
+sammuneen tulivuoren aukosta. Tutustutaan tulivuorten purkausten
+yhteydessä oleviin kivennäisiin laava-muodostuksiin, kivihiilikauteen
+liuska-, kalkki- ja hiekkakivikerroksineen, kivihiilimetsineen
+ja näkinkenkälajeineen, aikaan, jolloin kasvoi ainoastaan
+jättiläiskokoisia kortteita, sananjalkoja, liekoja, sigillarioita
+y.m. tuhansia eri lajeja. Alempana tavataan jo kristallirakenteista
+kiveä, gneissiä ja katinkultakiveä, kunnes lopuksi saavutaan
+järkkymättömän alkukallion, graniitin, muodostamaan kerrokseen.
+Viehättyen seuraa lukija kirjailijan vilkkaita kuvauksia näistä
+maan uumenista, jotka tuntuvat kätkevän salamyhkäisiä, mieltä
+kiehtovia aarteita, kunnes vihdoin saavutaan "Otto Lidenbrockin
+merelle", joka on tekijän valtavan mielikuvituksen huippkeksintö
+tässä teoksessa. Voidakseen kuvata <i>paleontologisen</i> (tarkoittaa
+elollisen maailman muinaisia, nyt jo hävinneitä kehitysasteita)
+<i>elämän</i> täydellisyydessään, kuvittelee hän, että maan sisässä,
+suunnattoman suuressa luolassa, jossa sähkön y.m. voimain
+vaikutuksesta ovat säilyneet elollisen elämän edellytykset, on
+vielä vallalla <i>paleontologinen kehitysaste</i>, ei ainoastaan
+<i>paleophytologisessa</i> (muinaisen ajan kasvistoa koskevassa) ja
+<i>paleozoologisessa</i> (muinaisajan eläimistöä koskevassa), vaan myöskin
+<i>paleoantropologisessa</i> (muinaisajan ihmistäkoskevassa) suhteessa.
+Luolan täyttää suurimmaksi osaksi vesi, jonka syvyyksissä vielä
+asustaa kamalia matelijapetoja, joutsenkaulainen <i>plesiosaurus</i>
+ja kalaa muistuttava <i>ichtyosaurus</i>. Luolameren rannoilla kasvaa
+diluvianisen kauden metsiä, joissa jättiläismäinen alkuihminen
+paimentaa mastodonttilaumojaan. Emme paljasta enempää kirjan
+salaisuuksia, ettemme vähentäisi lukijan nautintoa, vaan lausumme
+ainoastaan, että kirjailijan "paleontologisissa näyissä" on
+puhtaan tietomääränsä lisäksi jotakin jylhän runollista, joka saa
+ne unohtumattomasti painumaan mieleen. Näistä kaikista asioista
+tehtäväin oppineitten huomioiden ja selitysten lähteenä on tuo
+jo mainittu kuuluisa professori Otto Lidenbrock, rautatahtoinen,
+suoraan asiaan käypä mies, joka vetää aina vastahankaa, kun yleensä
+tunnustetut tieteelliset käsitykset ovat kysymyksessä. Hänen
+veljenpoikansa ja matkatoverinsa Akseli muistuttaa väitteillään
+ja epäilyksillään aina juuri noista tieteellisistä otaksumista
+aiheuttaen täten vilkkaita ja valaisevia väittelyjä, joiden kuluessa
+professorin on vaikea hillitä itseään. Näin suoritetaan tuo
+merkillinen matka, jossa on osallisena maapallon sekä nykyisyys että
+menneisyys ja kaikki sen salatut ja tunnetut luonnonvoimat.</p>
+
+<p>Suomentaja on pitänyt tarpeellisena liittää tekstiin sinne tänne
+selvittäviä muistutuksia, jotka auttavat geologian ja paleontologian
+alkeisiin perehtymättömiä ymmärtämään oikein sellaiset kohdat.
+Toivottavasti teos tässä muodossaan saavuttaa kaiken sen suosion
+ja menestyksen, minkä se ansaitsee. Velvollisuus on mainita, että
+teoksen vanhasta suomennoksesta on ollut suurta apua, varsinkin kun
+käytettävänä ollut ranskankielinen koulupainos on hiukan lyhennetty.</p>
+
+<p>Jules Verne kuoli 1905. Loppuvuosina hän menetti melkein kokonaan
+näkönsä, mutta seurasi siitä huolimatta vilkkaasti aikansa
+kehitystä. Kun lentokoneet ja sukellusveneet keksittiin, tuntui
+hänestä varmaankin siltä, että jonkunmoinen profeetallinen näkemys
+oli hänen kynäänsä ohjannut silloin kun hän kirjoitteli niistä
+asioista kuin saavuttamattomista ihanteista. Siten aika toteuttaa
+uskomattomimpiakin inhimillisistä haaveista. "Runoilijat ovat
+tietäjiä".</p>
+
+<p class="sig">_Suomentaja_.</p>
+
+<p><i>Runoilijan opetus:</i></p>
+
+<p><i>Vaikka päämäärä näyttäisi olevan saavuttamattomissa, on sitä kohden
+arvelematta ruvettava ponnistelemaan, jos sillä kerran on merkitystä
+ihmiskunnan onnelle</i>.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="I" id="I">I</a></h2>
+
+
+<p>Sunnuntaina toukokuun 24 päivänä 1863 tuli setäni, professori
+Lidenbrock, pitkin askelin pieneen taloonsa Kuninkaankatu 19; katu on
+vanhimpia Hampurin vanhassa kaupunginosassa.</p>
+
+<p>Hänen hyvänsävyinen taloudenhoitajattarensa Martta luuli todellakin
+myöhästyneensä askareissaan, sillä päivällistähän oli tuskin vielä
+pantu tulelle.</p>
+
+<p>&mdash; Saadaanpas nähdä, mietin minä; &mdash; jos setä, joka on maailman
+maltittomimpia ihmisiä, on nälissään, niin hän varmaan nostaa
+harmissaan kamalan metelin.</p>
+
+<p>&mdash; Oliko se itse professori? kysyi kunnon Martta hämmästyneenä ja
+raotti ruokasalin ovea.</p>
+
+<p>&mdash; Oli, Martta hyvä, mutta päivällisellä ei ole kiirettä, sillä kello
+ei ole vielä kahta; vast'ikäänhän se löi vasta puoli P. Mikaelin
+kirkon tornissa.</p>
+
+<p>&mdash; No, miksi siis professori on tullut kotiin?</p>
+
+<p>&mdash; Luultavasti hän sanoo sen meille.</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla hän jo on! Minä menen nyt pakoon, herra Akseli; koettakaa
+te rauhoittaa häntä.</p>
+
+<p>Ja hyvänsävyinen Martta kiiruhti keittiöönsä.</p>
+
+<p>Jäin yksin. Ei ollutkaan helppoa saada kiivasluontoista
+professoria rauhoittumaan, varsinkin kun omaki luonteeni oli
+jotenkin vaihtelevainen. Senpätähden valmistauduin varmuuden
+vuoksi pujahtamaan piiloon pieneen ullakkokamariini kuullessani
+portin saranoiden narisevan; puuportaat natisivat raskaitten
+askelten painosta, ja talon herra syöksyi ruokasalin läpi suoraan
+työhuoneeseensa.</p>
+
+<p>Mutta kiivaasta vauhdistansa huolimatta hän oli ehtinyt heittää
+pähkinäpuunuppisen keppinsä nurkkaan, suuren nukkavierun hattunsa
+pöydälle ja kovalla äänellä huutaa minulle:</p>
+
+<p>&mdash; Akseli! seuraa minua!</p>
+
+<p>En ollut ennättänyt vielä liikahtaakaan, ennenkuin professori jo
+huusi kiivaasti ja kärsimättömästi:</p>
+
+<p>&mdash; No! Etkö tule jo!</p>
+
+<p>Minä suorastaan syöksyin ankaran isäntäni huoneeseen.</p>
+
+<p>Otto Lidenbrock ei ole paha ihminen, sen mielelläni tunnustan, mutta
+ellei joitakin aivan uskomattomia muutoksia tapahdu, hän kuolee
+kammottavan omituisena ihmisenä.</p>
+
+<p>Hän oli professorina Johannaeumissa<a name="FNanchor_1" id="FNanchor_1"></a><a href="#Footnote_1" class="fnanchor">[1]</a> ja piti mineralogian luentoja,
+saaden näillä luennoilla säännöllisesti muutamia raivonpuuskia. Hän
+ei välittänyt siitä, oliko hänellä ahkeria oppilaita luennoillansa,
+eikä siitä, miten tarkasti he kuuntelivat häntä, enempää kuin
+siitäkään, minkä verran hänen oppilaansa oppivat hänen luennoistaan;
+sellaiset vähäiset seikat eivät hänen rauhaansa häirinneet. Hän
+piti luentonsa vain "subjektiivisesti", käyttääksemme saksalaisen
+filosofian sanontatapaa, itsekseen, eikä muita varten. Hän oli
+oppinut egoisti, tieteen kaivo, jonka nostokoneisto narisi, jos sillä
+piti ammentaa jotakin, sanalla sanoen: hän oli saituri.</p>
+
+<p>Sellaisia professoreita on Saksassa paljon. Valitettavasti oli setäni
+vaikeaa esittää ajatuksiansa suullisesti, jollei juuri yksityisessä
+elämässä, niin ainakin silloin, kun hän esiintyi julkisesti, ja tämä
+on paha vika puhujalle. Hänen luennoillansa Johannaeumissa tapahtui
+todellakin usein, että professori kävi yht'äkkiä äänettömäksi;
+hän taisteli jonkin vastahakoisen sanan kanssa, joka ei tahtonut
+suusta sujua, tuollaisen vastustelevan sanan kanssa, joka paisuu ja
+purskahtaa viimein esiin niin sanoaksemme vähimmän tieteellisessä
+muodossa, nimittäin kirouksena. Ja silloin oli aina seurauksena
+suuttumus.</p>
+
+<p>Muutoin on mineralogiassa koko joukko puoleksi kreikkalaisia,
+puoleksi latinalaisia nimityksiä, joita on vaikea lausua,
+tuollaisia hankaloita nimiä, jotka voivat kuivata runoilijan suun.
+En suinkaan tahdo sanoa mitään pahaa itse tieteestä, &mdash; olkoon se
+kaukana minusta! &mdash; mutta kun on puhe sellaisista asioista kuin
+romboedrisistä kristalleista, retinasfaltista, geleniitistä, niin
+suotakoon anteeksi, jos harjaantuneinkin kieli joskus erehtyy.</p>
+
+<p>Kaupungissa oli tämä setäni anteeksisuotava heikkous tunnettu ja sitä
+käytettiin väärin. Häntä pidettiin silmällä, kun hän joutui kankeissa
+lauselmissa raivoihinsa, ja hänelle naurettiin, mitä ei voi pitää
+sopivana edes saksalaistenkaan keskuudessa. Ja vaikka professori
+Lidenbrockin luennoilla aina olikin suuri joukko kuulijoita, niin
+harva niitä tarkoin seurasi, sillä useimmat tulivat luennoille vain
+saadakseen nauraa professorin vihanpuuskille!</p>
+
+<p>Setäni oli kumminkin, sitä en voi kylliksi usein mainita, todellakin
+oppinut mies. Vaikka hän joskus liian kiivaassa tutkimisinnossaan
+murensi tutkittavan esineen murskaksi, niin oli hänellä kuitenkin
+sekä mineralogin tarkka silmä että geologin nerous. Varustettuna
+vasarallansa, alasimellansa, magneettineulalla, juottopillillä
+ja salpietarihappopullolla hän oli suuri mies. Kivennäisen
+murtumispinnasta, ulkonäöstä, kovuudesta, sulavaisuudesta, helinästä,
+hajusta tahi mausta päättäen taisi hän arvelematta määrätä sen oikean
+paikan niiden noin kuudensadan eri lajin joukossa, joihin tiede
+meidän aikanamme kivennäiset jakaa.</p>
+
+<p>Lidenbrockin nimi olikin sentähden kuuluisa oppineessa maailmassa
+ja eri kansojen tiedeseuroissa Humphry Davy,<a name="FNanchor_2" id="FNanchor_2"></a><a href="#Footnote_2" class="fnanchor">[2]</a> Humboldt<a name="FNanchor_3" id="FNanchor_3"></a><a href="#Footnote_3" class="fnanchor">[3]</a> ja
+kapteenit Franklin<a name="FNanchor_4" id="FNanchor_4"></a><a href="#Footnote_4" class="fnanchor">[4]</a> ja Sabine<a name="FNanchor_5" id="FNanchor_5"></a><a href="#Footnote_5" class="fnanchor">[5]</a> eivät lyöneet laimin käydä häntä
+tervehtimässä poiketessaan matkoillaan Hampuriin. Becquerel,<a name="FNanchor_6" id="FNanchor_6"></a><a href="#Footnote_6" class="fnanchor">[6]</a>
+Brewster,<a name="FNanchor_7" id="FNanchor_7"></a><a href="#Footnote_7" class="fnanchor">[7]</a> Dumas<a name="FNanchor_8" id="FNanchor_8"></a><a href="#Footnote_8" class="fnanchor">[8]</a> ja Milne Edvards<a name="FNanchor_9" id="FNanchor_9"></a><a href="#Footnote_9" class="fnanchor">[9]</a> keskustelivat mielellään
+hänen kanssaan tärkeimmistä kysymyksistä tieteen alalla. Kemiassa hän
+oli tehnyt monta tärkeätä keksintöä, ja vuonna 1853 oli Leipzigissä
+ilmestynyt professori Otto Lidenbrockin folio-kokoinen värikuvilla
+varustettu tutkimus <i>Transcendentaalisesta kristallografiasta</i>,<a name="FNanchor_10" id="FNanchor_10"></a><a href="#Footnote_10" class="fnanchor">[10]</a>
+joka kirja ei kuitenkaan maksanut kustannuksia.</p>
+
+<p>Sen lisäksi oli setäni vielä konservaattorina Venäjän lähettilään
+Struven<a name="FNanchor_11" id="FNanchor_11"></a><a href="#Footnote_11" class="fnanchor">[11]</a> mineralogisessa museossa, joka kallisarvoinen kokoelma on
+saavuttanut suurta mainetta koko Euroopassa.</p>
+
+<p>Sellainen oli se mies, joka niin maltittomasti kutsui minua luokseen.
+Ajatelkaa: pitkä ja laiha mies, terveys vahva kuin rauta, nuorekkaan
+vaaleaverinen, ulkonäöltään kymmenkunnan vuotta ikävuosiaan nuorempi.
+Hänen suuret silmänsä vilkkuivat aina suurien silmälasien takaa;
+hänen pitkä ja kapea nenänsä oli kuin teräväksi hiottu miekka;
+väittivätpä muutamat panettelijat, että se oli magneettinen ja että
+se muka veti itseensä rautaista viilajauhoa. Pelkkää perätöntä lorua!
+Se ei vetänyt itseensä muuta kuin nuuskaa, mutta sitä se vetikin
+suoraan sanoen kelpo lailla.</p>
+
+<p>Kun sen lisäksi mainitsen, että setäni aina astui tarkoin puolen
+sylen pituisilla askelilla ja että hänellä käydessään oli kädet
+lujasti puristettuina nyrkkiin, mikä on kiivasluntoisuuden
+tuntomerkki, tuntee hänet jokainen tarpeeksi hyvin.</p>
+
+<p>Hän asui pienessä talossaan Kuninkaankadun varrella; rakennus oli
+puoleksi puusta, puoleksi tiilistä, päätyseinä suippo; se oli
+erään kanavan varrella, niiden, jotka kulkevat Hampurin vanhan
+kaupunginosan halki, joka kaikeksi onneksi säästyi suuressa
+tulipalossa v. 1842.</p>
+
+<p>Tosin oli tuo vanha rakennus hiukan kallellansa ja oli kallistunut
+hiukan ulospäin, tosin katto oli vinossa aivan kuin Tugendbundin<a name="FNanchor_12" id="FNanchor_12"></a><a href="#Footnote_12" class="fnanchor">[12]</a>
+ylioppilaan lakki, ja tosin olisi sen seinien kaltevuus antanut
+aihetta moneen muistutukseen, mutta yleensä se pysyi vielä jotenkin
+lujana, varsinkin vanhan jalavan turvin, joka kannatti voimallisesti
+rakennuksen etupuolta, ojentanen keväällä kukkaterttunsa ikkunan läpi
+huoneeseen.</p>
+
+<p>Ollakseen saksalainen professori tuli setäni hyvin toimeen.
+Talo kaikkinensa oli kokonaan hänen omaisuuttansa. Muun ohessa
+kuului siihen hänen ristityttärensä Graüben, nuori 17-vuotias
+vierlantilainen<a name="FNanchor_13" id="FNanchor_13"></a><a href="#Footnote_13" class="fnanchor">[13]</a> tyttö, vanha Martta ja minä, orpo veljenpoika,
+joka olin setäni apulaisena hänen tieteellisissä kokeissaan.</p>
+
+<p>Minä myönnän, että antausin kiihkolla harrastamaan geologisia
+tutkimuksia, sillä olihan minulla mineralogiverta suonissani; minulle
+ei tullut milloinkaan ikävä raskaitten kivieni seurassa.</p>
+
+<p>Sanalla sanoen: tässä pienessä talossa Kuninkaankadun varrella voi
+elää onnellisena huolimatta isännän hermostuneisuudesta, sillä vaikka
+hän joskus olikin kiukkuinen, piti hän siitä huolimatta paljon
+minusta. Mutta itseänsä se mies ei taitanut hillitä, vaan esiintyi
+usein liian malttamattomasti.</p>
+
+<p>Kun hän huhtikuussa oli istuttanut resedaa tahi muita kukkia
+posliiniruukkuihin salin ikkunalle, niin kävi hän säännöllisesti joka
+aamu nykimässä niitä lehdistä kiirehtiäksensä niiden kasvua.</p>
+
+<p>Sellaisen eriskummallisen miehen veljenpoikana tiesin, ettei ollut
+muuta neuvoa kuin totella. Kiiruhdin siis hänen huoneeseensa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="II" id="II">II</a></h2>
+
+
+<p>Se oli suorastaan museo. Siellä oli kaikenlaisia kivikunnan
+näytteitä, jokainen nimilipulla varustettuna, järjestettyinä mitä
+täydellisimmin kivennäisaineiden kemiallisen jaon mukaan kuuteen
+suureen ryhmään.</p>
+
+<p>Tunsin varsin hyvin nämä kivennäistieteen näytteet, jotka niin
+monelle muulle olivat arvottomat. Kuinka usein olinkaan niitä
+huvikseni puhdistellut, pyyhkinyt pölyä näistä grafiiteista,
+antrasiiteista, hiilistä, pihkaisista puukappaleista ja
+turvepalasista, silloin kun olisin voinut olla ulkona leikkiä
+lyömässä ikäisteni poikien kanssa. Ja nämä hartsit, pihkat ja
+orgaaniset suolat, joihin ei vähäisinkään tomuhiukkanen saanut
+päästä! Ja nämä metallit, raudasta kultaan saakka, joka kadotti
+keinotekoisen arvonsa, kun sitä tieteen aineksena verrattiin muihin
+lajinsa näytteisiin! Entäs kaikki nämä kivet, jotka olisivat
+riittäneet melkeinpä koko talon rakentamiseen uudestaan, vieläpä
+yhteen lisäkamariinkin, jonka minä sitten olisin järjestänyt
+itselleni varsin mukavaksi.</p>
+
+<p>Mutta kun nyt tulin hänen työhuoneeseensa, en edes ajatellutkaan
+kaikkia näitä merkillisyyksiä. Ajattelin vain setääni. Hän istui
+Utrechtin villasametilla päällystetyssä nojatuolissaan, kädessänsä
+kirja, jota hän selaili mitä suurimmalla ihastuksella.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä kirja! mikä kirja! huudahti hän.</p>
+
+<p>Tämä huudahdus muistutti minulle, että professori Lidenbrock oli
+joutohetkinänsä innostunut kirjojenkin keräilijä; vanha kirja
+oli kuitenkin hänen mielestänsä arvoton, ellei joko ollut vallan
+mahdotonta saada sitä käsiinsä tahi ainakin tavattoman vaikeata lukea
+sitä.</p>
+
+<p>&mdash; No, virkkoi hän minulle, etkö huomaa? Onhan tämä verraton aarre,
+jonka löysin tänä aamuna myllertäessäni juutalais-Heveliuksen
+myymälässä.</p>
+
+<p>&mdash; Suurenmoista! vastasin velvollisuudentuntoisesti ihmetellen.</p>
+
+<p>Mitä hyötyä kaikesta tästä melusta mokoman vanhan nelitaitteisen
+kirjan takia, jonka selkämys ja kannet näyttivät olevan tehdyt
+huonosta vasikannahasta; tämähän oli vain kellastunut kirjakulu,
+jossa riippui iänikuinen vaalistunut sinetti!</p>
+
+<p>Professorin ihmettelevät äännähtelyt eivät kuitenkaan loppuneet.</p>
+
+<p>&mdash; Katsopa! sanoi hän, kysyen ja vastaten itse, eikö olekin kaunis
+teos? On kyllä, oikein ihmeteltävä! Mikä side! Eikö kirja aukea
+aivan itsestänsä? Aukeaa! Sehän pysyy auki, avasi sen miltä kohdalta
+hyvänsä. Ja eikös se mene hyvin kiinni? Totta kaiketi! Kannethan
+painuvat visusti yhteen, irvistelemättä minnekään päin! Entäs
+tämä selkämys, jossa ei ole ainoatakaan taitetta vaikka side on
+seitsemänsadan vuoden vanha. Oh! tällaisesta sidoksesta olisivat
+etevimmätkin ammattimiehet olleet ylpeät!</p>
+
+<p>Puhellessaan setäni availi ja sulki tuota vanhaa kirjakulua. En
+voinut muuta kuin kysyä häneltä sen sisältöä, vaikka se ei vähääkään
+huvittanut minua.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä on sitten tuon niin ihmeellisen kirjan nimi? kysyin niin
+kiihkeästi, ettei mielenkiintoani voitu luulla teeskennellyksi.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä teos, vastasi enoni innostuen, on <i>Heimskringla</i>, jonka
+on kirjoittanut <i>Snorre Sturlason</i>,<a name="FNanchor_14" id="FNanchor_14"></a><a href="#Footnote_14" class="fnanchor">[14]</a> kuuluisa islantilainen
+kirjailija, joka eli kahdennellatoista vuosisadalla. Se on niiden
+norjalaisten kuninkaiden riimikronikka, jotka hallitsivat Islannissa!</p>
+
+<p>&mdash; Todellakin! sanoin minä jotenkin uteliaasti; ja luultavasti se on
+saksalainen käännös?</p>
+
+<p>&mdash; Mitä puhut? tokaisi professori innokkaasti; käännöskö? Mitä
+minä käännöksellä tekisin? Kuka käännöksestä välittää. Tämä on
+alkuperäinen islanninkielinen teos, kirjoitettu tuolla loistavalla
+kielellä, joka on samalla rikas ja yksinkertainen, sisältäen mitä
+moninaisimpia kieliopillisia yhdistyksiä ja mitä monilukuisimpia
+sanojen vivahduksia.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan kuin meidän kielemme! pistin minä sukkelasti väliin.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, vastasi setäni, kohauttaen olkapäitään, sillä erotuksella,
+että islannin kielessä on kolme eri teonsanan taivutusmuotoa niinkuin
+kreikan kielessäkin, ja että siinä <i>nomina propria</i> taivutetaan
+samalla tavalla kuin latinan kielessä!</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! arvelin hiukan innostuneempana, ja onkos kirja painettu
+edes kauniilla kirjaimilla?</p>
+
+<p>&mdash; Painettu? Kuka on puhunut painamisesta, sinä onneton Akseli!
+Vielähän tässä on kirjapainosta puhetta? Luulet kaiketi että tämä on
+painettu? Tiedä siis, sinä pöllö, että tämä on käsikirjoitus, vieläpä
+riimukirjaimilla kirjoitettu!<a name="FNanchor_15" id="FNanchor_15"></a><a href="#Footnote_15" class="fnanchor">[15]</a></p>
+
+<p>&mdash; Riimukirjaimillako?</p>
+
+<p>&mdash; Niin juuri! Pitäisikö minun sekin sinulle selittää?</p>
+
+<p>&mdash; Ei tarvitse, vastasin minä kuivasti, sillä itserakkauttani oli
+loukattu.</p>
+
+<p>Mutta setäni jatkoi edelleen ja selitti minulle asioita, joista en
+paljoakaan välittänyt.</p>
+
+<p>&mdash; Riimukirjaimiksi, kertasi hän, sanotaan niitä kirjoitusmerkkejä,
+joita muinoin käytettiin Islannissa, ja jotka, kuten tarina kertoo,
+itse Odin on keksinyt! Katso nyt siis itsekin ja ihmettele sinä
+epäuskoinen, näitä kirjaimia, jotka ovat tuon muinaisen jumalan
+mielikuvituksen keksimiä.</p>
+
+<p>Koska minulta puuttui sopivia sanoja vastaukseksi, aioin jo langeta
+polvilleni, sillä olihan tällainen vastaustapa otollinen sekä
+jumalille että kuninkaille, varsinkin kun siitä on sitäpaitsi se etu,
+että näin vastatessa ei koskaan joudu hämillensä, mutta silloin eräs
+tapaus käänsi keskustelun toiseen suuntaan.</p>
+
+<p>Olipahan vain rutistunut pergamenttipalanen, joka luiskahti kirjan
+sisästä lattialle.</p>
+
+<p>Setäni syöksyi kiihkeän uteliaana tavoittamaan tue pergamenttipalasta.</p>
+
+<p>Vanha kirjoitus, säilynyt vanhan kirjan sisässä, kenties vuosisatoja,
+&mdash; kas sekös hänen mielestänsä oli kallisarvoinen esine!</p>
+
+<p>&mdash; Mitähän siinä on? voihkaisi hän.</p>
+
+<p>Ja samalla hän levitti sen heti huolellisesti pöydälle, se oli viittä
+tuumaa pitkä ja kolmea tuumaa leveä pergamenttikappale, jossa oli
+rivissä poikkipuolin salaperäisen näköisiä merkkejä.</p>
+
+<p>Tässä on niistä tarkka kuva. Pidän velvollisuutenani esittää lukijan
+nähtäväksi nämä salamyhkäiset merkit, sillä ne olivat syynä siihen
+matkaan, jonka professori Lidenbrock ja hänen veljenpoikansa tekivät,
+ja joka on kummallisimpia, mitä tehtiin yhdeksännellätoista
+vuosisadalla.</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 700px;">
+<img src="images/01.png" width="700" height="258" alt="Kolme riviä riimukirjoitusta" />
+</div>
+
+<p>Professori katseli vähän aikaa näitä kirjainsarjoja; viimein hän
+sysäsi silmälasit otsallensa sanoen:</p>
+
+<p>&mdash; Ne ovat riimukirjaimia; ne ovat aivan samanlaisia kuin Snorre
+Sturlasonin käsikirjoituksessakin. Mutta mitähän ne mahtanevat
+merkitä?</p>
+
+<p>Koska riimukirjaimet minun mielestäni näyttivät olevan oppineiden
+keksintö yksinkertaisten ihmisten peijaaniseksi, ei minua vähääkään
+surettanut se, ettei setäni saanut niistä mitään selkoa. Ainakin
+näytti siltä päättäen hänen sormistansa, jotka pelottavasti
+rummuttivat pöytää.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä on varmaankin vanhanaikuista islanninkieltä, mutisi hän
+hampaittensa välistä.</p>
+
+<p>Professori Lidenbrockin olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää sitäkin,
+sillä häntä pidettiin oikeana kielitaiturina, ei juuri siksi, että
+hän olisi puhunut sujuvasti kaikkia niitä kahtatuhatta eri kieltä ja
+neljäätuhatta eri murretta, joita maan päällä puhutaan, vaan siksi,
+että hän taisi niistä kuitenkin melkoisen osan.</p>
+
+<p>Hän oli tämän esteen johdosta päästämäisillään valloilleen koko
+kiivautensa ja aavistin jo, että ankara kahakka oli tulossa, kun
+pieni pöytäkello uunin kulmalla oi kaksi.</p>
+
+<p>Samassa avasi vanha Martta oven setäni huoneeseen ja sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Ruoka on pöydässä!</p>
+
+<p>&mdash; Hiiteen ruoat! huusi setäni. Lempo vieköön sekä sen keittäjät että
+syöjät!</p>
+
+<p>Martta meni tiehensä. Minä kiiruhdin hänen jälkeensä ja jouduin
+huomaamattani istumaan tavalliselle paikalleni ruokasalissa. Odotin
+vähän aikaa. Professoria ei kuulunut tulevaksi.</p>
+
+<p>Tietääkseni hän oli nyt ensimmäistä kertaa poissa juhlalliselta
+päivällisaterialtamme. Ja minkälaisilta päivällisiltä!
+Vihanneslientä, lihaomeletteja ja muskottikastiketta,
+vasikanselkäpaistia ja luumuhilloa, ja jälkiruoaksi pieniä
+sokeroituja äyriäisiä, sekä vanhaa hyvää Mosel-viiniä.</p>
+
+<p>Vanhan paperipalan tähden setäni jätti kaikki nämä herkut
+sikseen. Koska olin hänen kuuliainen veljenpoikansa, luulin
+velvollisuudekseni syödä samalla hänen puolestaan, minkä teinkin
+hyvin omantunnontarkasti.</p>
+
+<p>&mdash; Enpä ole koskaan moista nähnyt, sanoi hiljaa Martta; että
+professori ei syö päivällistä!</p>
+
+<p>&mdash; Niin, se on todellakin kummallista!</p>
+
+<p>&mdash; Se ennustaa jotakin tärkeätä tapausta! sanoi vanha palvelija
+nyökyttäen päätänsä.</p>
+
+<p>Ajattelin, ettei se ennustanut muuta kuin sitä hirveätä melua, jonka
+setäni nostaisi huomatessaan päivällisensä syödyksi.</p>
+
+<p>Jyrsin parhaillaan viimeistä krapua, kun äkillinen karjaisu tempaisi
+minut jälkiruokien nautinnosta. Yhdellä hyppäyksellä syöksyin salista
+työhuoneeseen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="III" id="III">III</a></h2>
+
+
+<p>&mdash; Nähtävästi nämä ovat riimukirjaimia, sanoi professori rypistäen
+silmäkulmiaan. Mutta näihin on kätketty jokin salaisuus, ja minun
+pitää saada se selville, ellei &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Kiivas kädenliike päätti hänen lauseensa.</p>
+
+<p>&mdash; Istu tuonne, lisäsi hän viitaten sormellaan pöytään päin, ja
+kirjoita!</p>
+
+<p>Silmänräpäyksessä olin valmiina.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt luen sinulle jokaisen kirjaimen meidän aakkosista, joka vastaa
+kutakin näistä islantilaisista kirjaimista. Saadaanpa nähdä mitä
+siitä syntyy. Mutta varo, ettet kirjoita väärin!</p>
+
+<p>Hän alkoi sanella ja minä tein parastani. Jokainen kirjain lueteltiin
+yksi erältänsä ja siitä syntyi seuraava käsittämätön kirjainjakso:</p>
+
+<pre>
+m . r n ll s  | e s r e u e l | s e e c l d e
+s g t s s m f | u n t e i e f | n i e d r k e
+k t , s a m n | a t r a t e S | S a o d r r n
+e m t n a e l | n u a e c t   | r r i l s a
+A t v a a r   | . n s c r c   | i e a a b s
+c c d r m i   | e e u t u l   | f r a n t u
+d t , i a c   | o s e i b o   | K e d i i l
+</pre>
+
+<p>Kirjoitettuani tämän sieppasi setäni nopeasti paperipalan, jolle olin
+sarjan kirjoittanut, ja tarkasteli sitä kauan huolellisesti.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tämä merkitsee? toisteli hän koneellisesi. Enpä todellakaan
+olisi voinut selittää sitä hänelle. Muutoin hän ei minulta
+kysellytkään, vaan puheli edelleen itseksensä:</p>
+
+<p>&mdash; Me sanomme tällaista kryptogrammaksi, jupisi hän, jossa ajatus
+on salattu siten, että kirjaimet on tahallansa muutettu toiseen
+järjestykseen, mutta muodostavat oikeita lauseita, jos ne soveliaalla
+tavalla järjestetään. Minua aavistuttaa, että tässä on jonkin suuren
+keksinnön selitys tahi ilmoitus!</p>
+
+<p>Minä puolestani arvelin, ettei tuo kirjainsarja merkinnyt mitään,
+mutta en virkkanut kuitenkaan halaistua sanaa.</p>
+
+<p>Professori otti sitten kirjan ja pergamenttipalasen verraten niitä
+keskenänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Nämä molemmat kirjoitukset eivät ole saman miehen kirjoittamia,
+sanoi hän; kryptogramma on nuorempi iältänsä kuin kirja, mistä näen
+tässä selvän todistuksen. Ensimmäinen kirjain on kaksinkertainen
+M, jota turhaan saapi etsiä Sturlasonin kirjasta, sillä se tuli
+islantilaiseen kirjaimistoon vasta neljännellätoista vuosisadalla. Siis
+vähintäänkin kahdensadan vuoden aika on käsikirjoituksen ja tämän
+kirjoitetun pergamentin väillä.</p>
+
+<p>Tämä oli mielestäni jotenkin todennäköistä, sen tunnustan.</p>
+
+<p>&mdash; Tulen siis siihen johtopäätökseen, jatkoi setäni, että joku tämän
+kirjan omistajista on kirjoittanut nämä salaperäiset kirjaimet. Mutta
+kukahan sen vietävä tuo omistaja oli? Eiköhän tuo ole edes nimeänsä
+kirjoittanut johonkin paikkaan tässä käsikirjoituksessa?</p>
+
+<p>Setäni lykkäsi silmälasinsa otsalleen, otti väkevän suurennuslasin ja
+tarkasteli kirjan ensimmäisiä sivuja. Toisella sivulla hän huomasi
+pilkun, joka pelkällä silmällä katsoen oli kuin musteläikkä. Mutta
+tarkemmin katsoen siinä saattoi erottaa muutamia puoleksi hävinneitä
+kirjaimia. Setäni ymmärsi, että tämä nyt oli tärkein kohta; hän
+käänsi huomionsa kokonaan siihen ja suurennuslasin avulla saattoi hän
+viimein selvittää siitä seuraavat merkit, riimukirjaimet, jotka hän
+arvelematta luki:</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 650px;">
+<img src="images/02.png" width="650" height="101" alt="Arne Saknussemm riimukirjoituksella" />
+</div>
+
+<p>&mdash; Arne Saknussemm! huudahti hän riemuitsevalla äänellä; mutta sehän
+on oikea nimi, vieläpä oppineet islantilaisen miehen nimi; hän eli
+kuudennellatoista vuosisadalla ja oli mainio alkemisti.</p>
+
+<p>Katselin setääni ihmetellen.</p>
+
+<p>&mdash; Nämä alkemistit, jatkoi hän, Avicenna, Bacon, Lullus ja
+Paracelsus,<a name="FNanchor_16" id="FNanchor_16"></a><a href="#Footnote_16" class="fnanchor">[16]</a> olivat aikansa ainoita todellisia oppineita miehiä.
+He tekivät keksintöjä, joita me saamme ihmetellä. Miksipä ei siis
+tämäkin Saknussemm olisi kätkenyt jotakin hämmästyttävää keksintöä
+tämmöiseen käsittämättömään kryptogrammaan? Asian täytyy olla niin.
+Ja niin se onkin!</p>
+
+<p>Tästä otaksumisesta sai professorin mielikuvitus virikettä.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, uskalsin vastata, mutta mitäpä hyötyä olisi tällä
+oppineella miehellä ollut siitä, että hän näin olisi kätkenyt
+merkillisen keksinnön?</p>
+
+<p>&mdash; Miksikä? Minkätähden? Hä! Mistä minä sen tiedän? Eikös Galilei<a name="FNanchor_17" id="FNanchor_17"></a><a href="#Footnote_17" class="fnanchor">[17]</a>
+tehnyt samoin, kun hän oli keksinyt Saturnuksen renkaat? Saammepa
+nähdä. Minun pitää saada selko tämän kirjoituksen salaisuudesta; en
+syö enkä makaa ennenkuin olen ottanut siitä selon.</p>
+
+<p>&mdash; No voi sun! huokailin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Etkä sinäkään, Akseli, jatkoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Tuhat tulimmaista! arvelin minä, olipa onni, että söin kahden
+miehen edestä!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta ensiksi on saatava selville, millä kielellä tämä
+salakirjoitus on kirjoitettu, ja se luullakseni ei olekaan vaikeata.</p>
+
+<p>Tämän kuullessani kohautin hartioitani. Setä jatkoi vain puhettaan:</p>
+
+<p>&mdash; Ei mikään ole sen helpompaa. Tässä kirjoituksessa on 132
+kirjainta, joista 79 on kerakkeita ja 53 ääntiöitä. Sehän on
+likimäärin se suhde, jonka mukaan sanat etelä-Euroopan kielissä ovat
+muodostetut, jotavastoin pohjoismaiden kielet ovat monta vertaa
+rikkaammat kerakkeista. Siis on nyt kysymys jostakin etelämaisesta
+kielestä.</p>
+
+<p>Nämä johtopäätökset olivat liiankin oikeat. Mutta mistä kielestä
+sitten?</p>
+
+<p>Tähän pulmaan luulin oppineen professorin kompastuvan, mutta nytpä
+huomasinkin, miten älykäs tutkija hän oli.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä Saknussemm, jatkoi hän, oli oppinut mies, koska hän
+ei kirjoittanut omalla äidinkielellänsä, käytti hän tietenkin
+etupäässä sitä kieltä, jota enimmäkseen käytettiin kuudennellatoista
+vuosisadalla oppineiden kesken, nimittäin latinaa. Jos siinä
+erehtyisin, voisimme koettaa espanjan, ranskan, italian, kreikan
+tahi heprean kieltä. Mutta kuudennentoista vuosisadan oppineet
+käyttivät kirjoituksissaan parhaasta päästä latinaa. Minä voin siis
+ennakkovarmuudella sanoa: Tämä on latinaa.</p>
+
+<p>Minä säpsähdin. Muistin senverran latinaa, etten voinut uskoa
+tämmöisen sekasotkun olevan samaa kieltä kuin Vergiliuksen ihanat
+runot.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, latinaahan tämä on, toisti setä sanansa, mutta kerrassaan
+takaperoista latinaa.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi, ajattelin, mutta oletpa miesten mies, setä
+kulta, jos otat siitä selvän.</p>
+
+<p>&mdash; Koetelkaamme, sanoi hän, ottaen taas paperin, johon olin
+kirjoittanut. Tässä on jakso 132:sta kirjaimesta, jotka näköjään ovat
+epäjärjestyksessä. Siinä on sanoja, joissa on pelkkiä kerakkeita,
+niinkuin esim. ensimmäinen: "mrnlls", toisia taas, joissa päinvastoin
+ylen paljon ääntiöitä, niinkuin esimerkiksi viides sana "unteief",
+tahi viimeistä edellinen: "oseibo". Tätä jakoa ei ole tehty
+umpimähkään, vaan se on <i>matemaattinen</i> tulos siitä järjestelmästä,
+jota on käytetty tätä salakirjoitusta laadittaessa. Minusta näyttää
+varmalta, että alkuperäinen sisältö on ensin kirjoitettu oikeassa
+järjestyksessä ja sitten käännetty jonkin säännön mukaan, tämä
+sääntö on saatava selville. Kun vain olisi avain tämän kirjoituksen
+selittämiseen, voisi lukea sen esteettä. Mutta mistä löytäisin tämän
+avaimen? Akseli, oletko sinä siitä selvillä?</p>
+
+<p>Tähän kysymykseen en vastannut mitään, ja täysin pätevästä syystä.
+Katseeni oli näet kiintynyt seinällä olevaan ihastuttavaan kuvaan:
+se oli Graübenin kuva. Setäni holhotti oli paraikaa Altonassa
+erään sukulaisensa luona, ja hänen poissaolonsa teki minut varsin
+alakuloiseksi, sillä, voinhan minä tunnustaa sen nyt, tuo kaunis
+vierlantilainen tyttö ja setäni veljenpoika rakastivat toisiansa
+oikein saksalaisella pitkämielisyydellä ja tyyneydellä. Me olimme
+setäni tietämättä kihloissa, sillä hän oli liiaksi geologi
+käsittääkseen sellaisia tunteita. Graüben oli ihastuttava nuori
+tyttö, vaaleaverinen ja sinisilmäinen, hiukan hidas ja vakaa
+luonteeltaan, ja hän rakasti minua sangen suuresti. Minä puolestani
+jumaloin häntä. Vierlantilaisen tyttöseni kuva vei siis minut
+todellisuudesta haaveilun ja muistojen maailmaan.</p>
+
+<p>Näin hänet, tuon uskollisen toverin töissäni ja huveissani. Hän
+auttoi minua joka päivä järjestäessäni setäni kallisarvoisia kiviä
+ja varustaessani niitä nimilipuilla. Graüben-neiti olikin varsin
+etevä mineralogi. Hän oli kivennäistieteeseen perehtyneempi kuin
+moni oppinut, ja häntä huvitti tutkia juurta jaksain tieteen
+vaikeimpia kysymyksiä. Ah, kuinka suloisia hetkiä olimmekaan
+viettäneet lukiessamme yhdessä! Ja kuinka minä kadehdinkaan noita
+kylmäkiskoisia kiviä, joita hän piteli ihastuttavissa kätösissään!
+Entä kun tuli joutohetki! Silloin menimme ulos, käyskentelimme
+tuuheissa puistikoissa Alsterjoen<a name="FNanchor_18" id="FNanchor_18"></a><a href="#Footnote_18" class="fnanchor">[18]</a> varrella kulkien yhdessä
+vanhalle tervatulle myllylle asti, joka on niin runollisen näköinen;
+matkalla juttelimme ja kävelimme käsityksin. Kerroin hänelle kaskuja,
+joille hän aina nauroi niin raikkaasti. Sitten tulimme Elben rannalle
+saakka, ja sanottuamme hyvää yötä joutsenille, jotka uiskentelivat
+suurien valkoisten lumpeiden keskellä, palasimme satamaan
+höyrylaivalla.</p>
+
+<p>Näin pitkälle olin tullut unelmissani, kun setäni kutsui minut
+todellisuuteen takomalla kyynärpäitään pöytään.</p>
+
+<p>&mdash; Odotahan nyt, sanoi hän; ensimmäinen keino, jota tulee
+ajatelleeksi, kun haluaa myllertää jonkin lauseen kirjaimet, on
+mielestäni se, että ne kirjoitetaan pystyriveihin vaakasuorien
+asemesta.</p>
+
+<p>&mdash; Kas vain! tuumailin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Pitääpä katsoa, mikä tulos siitä olisi. Akseli, kirjoitapas
+jokin lause, mikä tahansa, tälle paperille, mutta sen sijaan, että
+kirjoittaisit kirjaimet perättäin vaakasuoriin riveihin, järjestä ne
+noin viiteen tahi kuuteen pystyriviin.</p>
+
+<p>Minä oivalsin mistä oli kysymys ja kirjoitin heti ylhäältä alaspäin:</p>
+
+<pre>
+<span style="margin-left: 2em;">M m n a u n</span>
+<span style="margin-left: 2em;">i m u ü l i</span>
+<span style="margin-left: 2em;">n i a b t !</span>
+<span style="margin-left: 2em;">ä n , e a</span>
+<span style="margin-left: 2em;">l s G n s</span>
+<span style="margin-left: 2em;">e i r k e</span>
+</pre>
+
+<p>&mdash; No hyvä, sanoi professori, katsomatta mitä olin kirjoittanut;
+asetapa nyt nämä kirjaimet vaakasuoriin riveihin!</p>
+
+<p>Tein niin ja siitä syntyi seuraava kirjainsarja:</p>
+
+<p>
+Mmnaun imuüli niabt! än, ea lsGns eirke.<br />
+</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! virkkoi setäni tempaisten paperin käsistäni; tämä on jo
+jotenkin vanhanaikuisen kirjoituksen näköistä; ääntiöt ja kerakkeet
+ovat samassa epäjärjestyksessä; onpa suuriakin kirjaimia keskellä
+sanaa, ikäänkuin välimerkkeinä, aivan samoin kuin Saknussemminkin
+kirjoituksessa!</p>
+
+<p>En voinut olla huomaamatta, että nämä muistutukset olivat varsin
+älykkäitä.</p>
+
+<p>&mdash; Tahi, sanoi setäni, puhuen nyt minulle, voidakseni siis lukea sen
+lauseen, jonka äsken kirjoitit, tarvitsee minun vain ottaa perättäin
+ensimmäinen kirjain joka sanasta, sitten toinen, sen jälkeen kolmas
+j.n.e.</p>
+
+<p>Ja suureksi hämmästykseksi itselleen, mutta erittäinkin minulle, luki
+setäni: <i>Minä lemmin sinua, Graüben kultaseni!</i></p>
+
+<p>&mdash; Mitä! virkkoi professori.</p>
+
+<p>Aivan tietämättäni olin minä rakastunut hupsu kirjoittanut tämän
+harmittavan lauseen.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Vai rakastat sinä Graübeniä? sanoi setäni oikein
+holhoojan äänellä.</p>
+
+<p>Niin ... ei ... änkytin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Ahaa! sinä rakastat Graübeniä, toisti hän koneellisesti. Noh!
+Käytetäänpä nyt esittämääni keinoa kysymyksessä olevan kirjoituksen
+selittämiseksi!</p>
+
+<p>Vaipuen uudestaan syvälliseen mietiskelyynsä unohti setäni jo
+ajattelemattomat sanani. Ajattelemattomat, sanon, sillä eiväthän
+oppineen miehen aivot käsitä sydämmen salaisuuksia. Mutta kaikeksi
+onneksi hän vain ajatteli vanhaa kirjoitustansa.</p>
+
+<p>Professori Lidenbrockin silmät säihkyivät silmälasien takaa, kun hän
+oli tekemäisillään pääkokeensa. Hänen sormensa vapisivat tarttuessaan
+taas tuohon vanhaan pergamenttiin. Hän oli kovasti liikutettu.
+Viimein hän rykäisi ja lausuen perättäin ensimmäisen kirjaimen joka
+sanasta, sitten toisen j.n.e. luki hän juhlallisella äänellä minulle
+seuraavan kirjainjakson:</p>
+
+<p>
+<i>mmessinka SenrA. icefdo K.segnittamurtn<br />
+ecertserrette, rotaivsadua, ednecsedsadne<br />
+lacartniilu J siratrac Sarbmutabiledmek<br />
+meretarciluco I sleffen Sn I</i>.<br />
+</p>
+
+<p>Kun olimme lopettaneet, olin minäkin liikutettu, sillä myönnän;
+nämä kirjaimet, yksitellen lausuttuina, eivät muodostaneet mitään
+lausetta; olin odottanut, että professorin huulilta kaikuisi jokin
+lause oivallisella latinan kielellä. Mutta, kuka taisi aavistaa
+sellaista! &mdash; ankara nyrkin isku tärisytti pöytää. Kirjoitusmuste
+roiskahti ympäri ja kynä putosi kädestäni.</p>
+
+<p>&mdash; Ei se ole niin! huusi setäni, eihän tässä ole rahtuakaan järkeä!</p>
+
+<p>Syöksyttyään kuin luoti huoneen läpi hän töytäisi rappusia alas kuin
+lumivyöry, hyökkäsi Kuninkaankadulle ja poistui pitkin askelin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="IV" id="IV">IV</a></h2>
+
+
+<p>&mdash; Onko professori mennyt ulos? huusi Martta, joka kiiruhti katsomaan
+kuultuaan porstuan oven paukahtavan, sillä se lyötiin kiinni niin
+kiivaasti, että koko talo tärisi.</p>
+
+<p>&mdash; On, vastasin, se on varmaa!</p>
+
+<p>&mdash; Entäs päivällinen? sanoi vanha palvelijatar.</p>
+
+<p>&mdash; Professori ei syö päivällistä.</p>
+
+<p>&mdash; Tottahan illallista?</p>
+
+<p>&mdash; Ei illallistakaan!</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka? kysyi Martta ristien kätensä.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, Martta kulta, hän ei syö, eikä kukaan muukaan saa syödä tässä
+talossa. Setä Lidenbrock panee meidät kaikki paastoamaan, kunnes
+hänen on onnistunut saada selko eräästä vanhasta kirjoituksesta, jota
+on peräti mahdoton selittää!</p>
+
+<p>&mdash; Herra varjele! Eihän meillä ole sitten muuta neuvoa kuin kuolla
+nälkään!</p>
+
+<p>En uskaltanut myöntää, että se oli välttämätön kohtalo mokoman
+yksipäisen miehen talossa kuin setäni oli.</p>
+
+<p>Hyvin levottomana palasi vanha palvelijatar huokaillen keittiöönsä.</p>
+
+<p>Kun jäin yksin, juolahti mieleeni mennä puhumaan kaikesta
+Graübenille. Mutta mitenkä pääsisin pois talosta? Professori saattoi
+palata milloin hyvänsä. Ja entä jos hän kutsuisi minua? Ja entä
+jos hän taas aloittaisi tämän kirjainarvoitustyönsä, jota vanha
+kreikkalainen Oidipuskaan ei olisi pystynyt ratkaisemaan? Mitähän
+tapahtuisi, jollen vastaisikaan hänen kutsuunsa?</p>
+
+<p>Parasta oli pysyä kotona. Eräs kivennäisten tutkija oli juuri
+äskettäin lähettänyt sedälleni Besançonista kokoelman piihappoisia
+kivennäisiä, jotka minun piti järjestää. Ryhdyin siis työhön.
+Järjestin, laadin nimilappuja ja asettelin eri osastoihin kaikki nämä
+kivet, joista pienet kristallit kimaltelivat.</p>
+
+<p>Mutta ajatukseni eivät pysyneet työssäni. Tuo vanha paperi ei
+lakannut kiusaamasta mieltäni kummallisella tavalla. Päätäni poltti
+ja outo rauhattomuus vainosi minua. Aavistin jotakin onnettomuutta.</p>
+
+<p>Tunnin kuluttua olivat kiveni jo täydellisesti järjestyksessä.
+Silloin istuuduin isolle utrechtilaiselle<a name="FNanchor_19" id="FNanchor_19"></a><a href="#Footnote_19" class="fnanchor">[19]</a> tuolille kädet
+riipuksissa ja nojaten päätäni taaksepäin. Sitten sytytettyäni
+piippuni, jossa oli pitkä ja väärä hammasluu ja jonka koppa oli
+kuin veltosti ojentunut vedenneito, heittäysin joutilaana huvikseni
+tupakoimaan; tupakoiminen muutti vähitellen vedenneitoseni
+täydelliseksi neekerinaiseksi. Silloin tällöin kuuntelin, kuuluisiko
+portaista askelia, mutta ei! Missähän setäni lienee tällä hetkellä?
+Kuvittelin hänen juoksevan kauniiden puiden varjossa Altonaan
+vievällä tiellä, hosuen kepillänsä ja hakaten maahan ruohoa, lyöden
+poikki ohdakkeita ja häiriten yksinäisiä haikaroita heidän levossansa.</p>
+
+<p>Palaako hän iloiten vai alakuloisena? Kumpikohan vie voiton,
+salaisuusko vai hän? Niin kyselin itsekseni ja otin koneellisesti
+paperilapun, johon olin kirjoittanut tuon käsittämättömän
+kirjainsarjan. Itsekseni sanoin:</p>
+
+<p>&mdash; Mitähän tämä merkitsee?</p>
+
+<p>Koettelin asetella kirjaimia siten, että ne muodostavat sanoja.
+Mahdotonta! Asettelipa niitä miten hyvänsä, kaksittain, kolme, viisi
+tahi kuusi kerralla, niin ei siitä syntynyt mitään ymmärrettävää.
+Muodostivathan neljästoista, viidestoista ja kuudestoista kirjain
+englantilaisen sanan "ice"; neljäs-, viides- ja kuudesyhdeksättä
+kirjain sanan "Sir". Lopuksi huomasin keskellä kirjoitusta
+kolmannella rivillä latinalaiset sanat "rota", "mutabile", "ira",
+"nec", "atra".</p>
+
+<p>&mdash; Kissanjalka! ajattelin minä, näistä sanoista päättäen näyttää
+siltä, kuin olisi setäni oikeassa mitä siihen kieleen tulee, millä
+kirjoitus on kirjoitettu! Vielä huomasin sanan "luco", joka merkitsee
+"pyhä metsikkö". Tosin oli kolmannella rivillä sana "tabiled", joka
+oli täydellisesti heprealainen, ja viimeisellä rivillä sanat "mer",
+"arc" ja "mère", jotka ovat selvää ranskan kieltä.</p>
+
+<p>Mokomastahan saattaa pää mennä pyörälle! Neljä eri kieltä
+tuommoisessa hullussa lorussa! Mitä yhteyttä voi olla sellaisten
+sanojen välillä kuin "jää, herra, viha, julma, pyhä metsikkö,
+muuttuvainen, meri, jousi, tahi äiti?" Ensimmäisen ja viimeisen
+voi helposti yhdistää; eihän ollut ihmeteltävää, että Islannissa
+kirjoitetussa kirjoituksessa oli kysymys jäämerestä. Mutta toista oli
+sentään ymmärtää loppu tuosta kryptokrammasta.</p>
+
+<p>Kuitenkin ponnistelin yhä tuota selittämätöntä vaikeutta vastaan;
+aivoni kuumentuivat, silmäni tirkistelivät paperiin, nuo
+satakaksineljättä kirjainta näyttivät tanssivan ympärilläni kuin
+kiiltävät pisteet, jotka kiitävät ilmassa ohitsemme, kun veri joutuu
+nopeaan liikkeeseen.</p>
+
+<p>Olin kuin houreissa; tuntui kuin olisin ollut tukehtumaisillani;
+minun täytyi saada raitista ilmaa. Koneellisesti löyhyttelin
+paperilla, jonka molemmat puolet vuorotellen näkyivät silmiini.</p>
+
+<p>Suuri oli hämmästykseni, kun kerran paperin kääntyessä, juuri kun
+paperin takasivu oli minuun päin, luulin näkeväni aivan selviä
+latinankielisiä sanoja, muiden muassa sanat "craterem" ja "terrestre".</p>
+
+<p>Äkkiä juolahti mieleeni valoisa ajatus! Nämä viittaukset paljastivat
+minulle koko totuuden; olin keksinyt kirjoituksen avaimen!
+Ymmärtääkseen kirjoituksen ei tarvinnut edes lukea sitä paperin
+lävitse nurealta puolelta katsoen! Ei, aivan semmoisena kuin se
+siinä oli, saattoi sen mukavasti lukea. Kaikki professorin älykkäät
+arvelut kävivät toteen. Hän oli oikeassa otaksuessaan salaisuuden
+olevan kirjainten järjestyksessä ja myöskin siinä, mitä kieleen tuli.
+Ainoastaan pieni vähäpätöinen seikka puuttui, ja hän olisi voinut
+lukea tämän latinalaisen kirjoituksen alusta loppuun asti; nyt tämä
+"vähäpätöisyys" oli sattumalta minulle selvinnyt!</p>
+
+<p>Saattaa arvata, että olin liikutettu! Silmiäni hämärti, enkä voinut
+tehdä mitään. Paperin olin laskenut pöydälle, ja minun tarvitsi vain
+katsahtaa siihen saadakseni tietää salaisuuden.</p>
+
+<p>Vihdoin onnistui minun hillitä rauhattomuuteni. Pakotin itseni,
+rauhoittaakseni hermojani, astumaan kaksi kertaa ympäri huonetta
+ennenkuin taas istuuduin mukavalle tuolille.</p>
+
+<p>&mdash; Lukekaamme nyt! huudahdin vedettyäni kylliksi ilmaa keuhkoihini.</p>
+
+<p>Nojasin pöytää vasten, asetin etusormeni jokaisen kirjaimen kohdalle
+yksitellen ja luin kovalla äänellä koko sisällön pysähtymättä ja
+epäilemättä vähääkään.</p>
+
+<p>Mutta kuinka mahdottomasti säikähdinkään, suorastaan kauhistuin! Olin
+ensin kuin olisin saanut äkillisen iskun. Kuinka! Olisiko todellakin
+voinut tapahtua sellaista, mitä olin lukenut! Ihminen olisi siis
+ollut kylliksi rohkea tunkeutuakseen!... &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Mutta ei! huudahdin hypähtäen ylös. Ei! Ei! Setäni ei saa tietää
+tästä. Se vielä puuttuisi, että hän saisi tietää sellaisesta
+matkasta! Varmaankin hänkin tahtosi itse lähteä samanlaiselle. Häntä
+ei pidättäisi mikään. Tuo perin päättäväinen geologi! Aivan varmaan
+hän lähtisi matkalle huolimatta kaikista esteistä, pitämättä lukua
+mistään! Ja jos hän ottaisi minut mukaansa emmekä palaisi takaisin!
+Ei koskaan, ei milloinkaan!</p>
+
+<p>Olin sellaisessa kuumeentapaisessa tilassa, että sitä on vaikea
+kuvata.</p>
+
+<p>&mdash; Ei! Ei! Se ei saa tapahtua, sanoin vakavasti. Tahdon estää
+sellaisen ajatuksen valtaamasta hirmuvaltiaani sielua. Mutta kenties
+hän sattumalta keksii salaisuuden käännellessään tätä paperia
+käsissään. Hävittäkäämme koko paperi!</p>
+
+<p>Vielä on vähän tulta pesässä. Sieppasin sekä paperilehden että
+Saknussemmin kirjoituksen ja olin juuri viskaamaisillani vapisevin
+käsin kaikkityyni tuleen, hävittääkseni tuon vaarallisen salaisuuden,
+kun ovi aukeni ja setäni astui sisään.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="V" id="V">V</a></h2>
+
+
+<p>Hädin tuskin ennätin laskea tuon onnettomuutta tuottavan kirjoituksen
+takaisin pöydälle.</p>
+
+<p>Professori Lidenbrock näkyi vaipuneen syviin ajatuksiin. Hänen
+kaikkia tutkiva ajatuksensa ei antanut hänelle silmänräpäykseksi
+rauhaa; hän oli nähtävästi tutkinut, aprikoinut juurta jaksain asiaa,
+käyttänyt kävellessään mielikuvituksensa kaikkia keinoja ja palasi
+nyt koetellakseen jotakin uutta selitystapaa.</p>
+
+<p>Hän istahti kiireesti nojatuoliinsa ja rupesi kirjoittelemaan
+kaavoja, jotka muistuttivat algebran yhtälöitä.</p>
+
+<p>Katselin hänen vapisevaa kättänsä, panin merkille hänen jokaisen
+liikkeensä. Mikähän odottamaton seuraus siitä nyt olisi? Suorastaan
+vapisin ajatellessani sitä, vaikka syyttä, sillä koska ainoa oikea
+selitys jo oli keksitty, olivat kaikki muut kokeet luonnollisesti
+turhia.</p>
+
+<p>Kolme pitkää tuntia teki setäni työtä puhumatta mitään, nostamatta
+edes päätään, pyyhkien pois kirjoituksensa ja taas niitä korjaillen,
+raappien ja tuhannesti kirjoittaen uudestaan.</p>
+
+<p>Tiesin vallan hyvin, että jos hänelle onnistuisi järjestää nämä
+kirjaimet kaikkiin niihin eri asemiin, jotka ne voivat keskenänsä
+muodostaa, niin oikeakin lause löytyisi niiden joukosta.
+Mutta minä tiesin myöskin, että vaikka olisi ollut ainoastaan
+kaksikymmentä kirjainta, olisi ne voitu saada kaksi kvintiljoonaa
+neljäsataakolmekymmentäkaksi kvadriljoonaa yhdeksänsataakaksi
+triljoonaa kahdeksan miljardia sataseitsemänkymmentäkuusi
+miljoonaa kuusisataaneljäkymmentätuhatta kertaa eri asemaan. Ja
+kun nyt tässä kirjoituksessa oli satakolmekymentäkaksi kirjainta,
+niin nämä 132 kirjainta sisälsivät niin suuren määrän eri
+lauseita, että sitä ilmoittava luku merkittäisiin vähintäänkin
+sadallakolmellakymmenelläkolmella numerolla, jommoista lukua on
+melkein mahdotonta lausua ja joka on käsittämättömän suuri.</p>
+
+<p>En siis pelännyt, että professori pystyisi helposti selittämään tämän
+arvoituksen.</p>
+
+<p>Sillä välin kului aika; tuli yö, melu kaduilla vaimeni, setäni pysyi
+vain kumartuneena paperinsa yli eikä nähnyt mitään ympärillänsä, ei
+edes kelpo Marttaa, joka raotti ovea; setäni ei kuullut mitään, ei
+edes rehellisen palvelijattarensa sanoja, kun tämä kysyi:</p>
+
+<p>&mdash; Tuleeko professori tänään illalliselle?</p>
+
+<p>Martta sai mennä saamatta vastausta. Vastustettuani jonkin aikaa unta
+jouduin lopuksi väkisinkin sen valtaan ja nukahdin sohvan nurkkaan
+sill'aikaa kun setä Lidenbrock yhä vain vuorotellen laski lukujansa
+tai pyyhki pois laskujansa.</p>
+
+<p>Kun aamulla heräsin, istui hän vielä uupumatta työssään. Hänen
+punareunaiset silmänsä, kelmeä ihonsa, kuumeen hermostuttamien käsien
+pörröttämä tukkansa ja punertavat poskipäänsä osoittivat kylliksi
+selvästi kuinka hirveätä taistelua hän kävi mahdottomuutta vastaan ja
+missä sielun voimain ponnistuksessa sekä aivojen rasituksessa hänen
+aikansa oli kulunut.</p>
+
+<p>Minun tuli häntä todellakin sääli. Huolimatta niistä nuhteista,
+joita luulin kohtuudella voivani hänellä lausua, tulin liikutetuksi.
+Miesrukka oli niin kiintynyt tehtäväänsä, että hän ei muistanut
+suuttua. Kaikki hänen sielun- ja ruumiinvoimansa olivat kiintyneet
+tuohon yhteen ainoaan asiaan, ja kun ne eivät päässeet kulkemaan
+tavallista latuaan, oli syytä pelätä, että sellainen luonnoton
+jännitys tappaisi hänet millä hetkellä hyvänsä.</p>
+
+<p>Yhdellä viittauksella, yhdellä ainoalla sanalla olisin voinut
+irroittaa sen rautasiteen, joka ympäröi hänen aivojansa, mutta
+kuitenkaan en sanonut mitään.</p>
+
+<p>Ja minulla oli kuitenkin hyvä sydän. Miksi siis olin ääneti näin
+tärkeänä hetkenä? Vaikenin setäni hyödyksi.</p>
+
+<p>Ei! Ei! sanoin itsekseni montakin kertaa, en puhu! Hän lähtisi
+varmasti sinne; minä tunnen hänet kyllä; häntä ei voisi mikään
+pidättää. Hänen mielikuvituksensa on kuin tulivuori, ja hän panisi
+henkensä vaaraan, voittaakseen jotakin sellaista, mitä muut geologit
+eivät ole tehneet. Minun pitää olla vaiti ja säilyttää salaisuus,
+joka sattumalta on tullut tietooni! Sen ilmoittaminen olisi samaa
+kuin professori Lidenbrockin tappaminen! Aavistakoon hän sen, jos
+taitaa. Minä en suinkaan tahdo koskaan tulla syylliseksi hänen
+kuolemaansa!</p>
+
+<p>Päätettyäni tämän laskin käsivarteni ristiin ja odotin. Mutta olinpa
+tehnyt päätökseni aavistamatta erästä tapausta, joka sattui muutamia
+tunteja myöhemmin.</p>
+
+<p>Kun kelpo Martta aikoi mennä torille, oli portti suljettu; sen
+iso avain ei ollutkaan enää lukossa. Kukahan lienee sen ottanut?
+Nähtävästi setäni, palatessaan edellisenä iltana äkkipikaiselta
+kävelyltänsä?</p>
+
+<p>Olikohan avain otettu tahallansa? Vai ottikohan professori sen
+huomaamattansa? Tahtoikohan setäni kiusata meitä nälällä? Mielestäni
+olisi sellainen ollut melkein liikaa. Kuinka! Pitikö Martan ja
+minun joutua kärsimään sellaisesta asiasta, joka ei meitä vähääkään
+liikuttanut? Epäilemättä! Ja nytpä muistin vielä erään tapauksen,
+joka säikähdytti meitä. Joku vuosi takaperin, kun setäni työskenteli
+suuren mineralogisen luokkajakonsa selvittämisessä, oli hän
+todellakin kerran tehnyt työtä neljäkymmentäkahdeksan tuntia aivan
+syömätä, ja koko talon oli täytynyt mukautua tähän tieteelliseen
+ruokajärjestykseen. Minä puolestani tunsin vatsassani kovia
+kouristuksia, vähemmän terveellisiä miehelle, jolla on hyvä ruokahalu.</p>
+
+<p>Joka tapauksessa näytti siltä kuin jäisi aamiaisen syönti sikseen,
+kuten illallisenkin syönti eilen. Kuitenkin päätin olla rohkea, enkä
+antaa perään nälän vaatimuksille. Martta-raukka pani asian kovin
+pahaksensa ja oli aivan lohduttamaton. Mitä minuun tulee, ajattelin
+enemmän sitä, että oli mahdoton päästä pois talosta, ja miksi juuri
+sitä ajattelin, sen kyllä ymmärrätte.</p>
+
+<p>Setä teki työtä lakkaamatta; hänen mielikuvituksensa harhaili
+sanayhdistelmien aatteellisessa maailmassa; hän oli kaukana maasta ja
+maallisten tarpeiden ulkopuolella.</p>
+
+<p>Myöhemmin päivällä alkoi nälkä kuitenkin kiusata minua kovasti.
+Aavistamatta tällaista oli Martta edellisenä päivänä syönyt
+viimeisenkin ruoan ruokahuoneesta, eikä koko talossa ollut enää
+mitään syötävää. Minä pysyin yhtäkaikki lujana, pitäen kestävyyttä
+tässä oikein kunnian asiana.</p>
+
+<p>Kello löi kaksi. Tämähän kävi naurettavaksi, jopa sietämättömäksi.
+Aloin arvella itsekseni, että pidin tuota kirjoitusta liian
+tärkeänä; että setäni ei uskoisi, sitä, että hän pitäisi sitä vain
+typeränä salaperäisyytenä; että pahimmassa tapauksessa voitaisiin
+väkipakolla estää hänen lähtönsä, jos hän tahallansa haluaisi panna
+itsensä vaaroille alttiiksi; että hän viimein saattaisi itse keksiä
+selityksen kirjoitukseen, jolloin minä olin suotta itseäni kiusannut.</p>
+
+<p>Nämä syyt, jotka edellisenä iltana olin närkästyneenä hylännyt,
+olivat nyt mielestäni oivallisia; pidinpä itseäni varsin tyhmänä, kun
+olin niin kauan odottanut, ja päätin sanoa kaikkityyni.</p>
+
+<p>Miettiessäni johdannoksi alkupuhetta, joka ei olisi aivan liian
+päätäpähkäinen, nousi professori istuimeltaan, pani hatun päähänsä ja
+valmistihe lähtemään ulos.</p>
+
+<p>Mitä! Nyt hän lähtisi taas, jättäisi talon ja salpaisi meidät sisään.
+Se ei saanut tapahtua.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapa setä! sanoin minä.</p>
+
+<p>Hän ei näyttänyt kuulevan minua.</p>
+
+<p>&mdash; Setä Lidenbrock! sanoin uudestaan kovemmalla äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! kysyi hän, heräten ikäänkuin unesta.</p>
+
+<p>&mdash; Avain?</p>
+
+<p>&mdash; Mikä avain? Portinko avain?</p>
+
+<p>&mdash; Ei, lausuin minä, avain eli kirjoituksen selitys!</p>
+
+<p>Professori katseli minua silmälasiensa ylitse; epäilemättä hän
+huomasi jotakin erikoista minun kasvoissani, sillä hän tarttui
+kiireesti käsivarteeni, kysyvän näköisenä, kykenemättä puhumaan. Hän
+oli kuin elävä kysymysmerkki.</p>
+
+<p>Minä nyökäytin päätäni.</p>
+
+<p>Hän pudisteli päätänsä säälivästi ikäänkuin olisi puhunut mielipuolen
+kanssa.</p>
+
+<p>Minä viittasin myöntävästi.</p>
+
+<p>Hänen silmänsä alkoivat loistaa kirkkaasti ja hänen kätensä kohosi
+uhkaavasti.</p>
+
+<p>Tämä äänetön keskustelu näissä oloissa olisi huvittanut
+välinpitämättömintäkin katsojaa. Ja lopuksi en enää todellakaan
+uskaltanut puhua, sillä pelkäsin, että setäni tukehduttaisi minut
+ensimmäisessä ilonsa purskahduksessa.</p>
+
+<p>Mutta hän kävi niin kiihkeäksi, että minun täytyi.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, tämä selitys &mdash; &mdash; &mdash; sattumalta &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mitä sanot? huusi hän sanoinkuvaamattoman liikutettuna.</p>
+
+<p>&mdash; Kas tässä, sanoin ojentaen hänelle paperilapun, johon olin
+kirjoittanut. Lukekaa!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta eihän tämä ole mitään! vastasi hän rutistaen paperin kokoon.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ei mitään, jos luetaan alusta alkaen, mutta jos aloitetaan
+lopusta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>En ehtinyt lausettani vielä lopettaa, kun professorilta jo pääsi
+kiljahdus, taikka oikeammin sanoen oikein kova ärjyntä! Hänelle
+valkeni äkkiä kaikki; hän oli muuttunut.</p>
+
+<p>&mdash; Ah! sinä nerokas Saknussemm! lausui hän, sinä kirjoititkin siis
+lauseesi takaperin?</p>
+
+<p>Hyökäten paperin kimppuun luki hän kyynelsilmin ja liikutetulla
+äänellä koko kirjoituksen, viimeisestä kirjaimesta ensimmäiseen asti.</p>
+
+<p>Kirjoitus oli tämä:</p>
+
+<p>
+<i>In Sneffels loculis craterem kem delibat<br />
+umbra Scartaris Iulii intra calendas descende<br />
+audas viator, et terreste centrum attinges.<br />
+Kod feci, Arne Saknussemm</i>.<br />
+</p>
+
+<p>Sen voinee tästä huonosta latinasta suomentaa näin:</p>
+
+<p>
+<i>Astu alas, rohkea matkustaja, Sneffels Jokulinrotkoon, jota<br />
+Scartaris'en varjo koskee ennen heinäkuun alkua, niin pääset maan<br />
+keskipisteeseen, kuten olen tehnyt. Arne Saknussemm</i>.<br />
+</p>
+
+<p>Tämän luettuansa setäni säpsähti kuin olisi aavistamattansa
+koskettanut Leydenin pulloon.<a name="FNanchor_20" id="FNanchor_20"></a><a href="#Footnote_20" class="fnanchor">[20]</a> Hän oli suuremmoinen rohkeudessaan,
+ilossaan ja vakaumuksessaan. Hän astui edestakaisin, piteli päätään
+molemmilla käsillään ja sysäsi tuoleja sinne tänne, latoi kirjat
+pinoon päällekkäin ja, kummallista kyllä, nakkeli kallisarvoisia
+kiviänsä kuin palloja; toista paikkaa hän löi nyrkillään, toista
+taas paineli. Viimeinkin hänen hermonsa rauhoittuivat ja hän vaipui
+nojatuoliin uupuneena tuhlattuaan kaiken elinvoimaansa.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta paljonko kello on nyt? kysäisi hän oltuaan vähän aikaa vaiti.</p>
+
+<p>&mdash; Kolme, vastasin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Kas kummaa! Onpa päivällisen aika pian mennyt. Minä olen
+kuolemaisillani nälkään. Nyt pöytään! Ja sitten &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Sitten saat järjestää matkalaukkuni.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! huudahdin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ja omasi myöskin, vastasi järkähtämätön professori astuen
+ruokasaliin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="VI" id="VI">VI</a></h2>
+
+
+<p>Kuullessani tämän kävi kylmä väristys läpi koko ruumiini. Kuitenkin
+maltoin mieleni ja päätin pysyä tyynenä: ainoastaan tieteelliset
+perusteet saattoivat hillitä professori Lidenbrockia. Sellaisia,
+ja oikein päteviä, olikin mokoman matkan mahdollisuutta vastaan.
+Matkustaa maan keskipisteeseen! Mitä hullutusta! Mutta säästin
+perusteluni sopivaan tilaisuuteen ja ajattelin vain ruokaa.</p>
+
+<p>Turhaa olisi kuvailla setäni vimmastusta, kun hän näki, ettei pöytää
+oltukaan katettu. Kaikki selveni kuitenkin: kelpo Martta pääsi
+jälleen vapaaksi, kiiruhti torille ja tekikin tehtävänsä niin hyvin,
+että tunnin kuluttua oli nälkäni tyydytetty, ja rupesin jälleen
+harkitsemaan asemaani.</p>
+
+<p>Syödessämme oli setäni suorastaan hilpeä ja suvaitsi laskea
+oppineiden miesten leikkipuheita, jotka eivät milloinkaan ole
+vaarallista laatua. Syötyämme jälkiruoan viittasi hän minua
+seuraamaan häntä työhuoneeseen.</p>
+
+<p>Minä tottelin. Me istuuduimme molemmin puolin kirjoituspöytää.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, sanoi hän hyvin lauhkealla äänellä, sinä olet sangen
+nerokas poika ja olet tehnyt minulle suuren palveluksen, sillä
+uupuneena turhasta taistelusta olin jättämäisilläni tuon
+kirjainarvoituksen sillensä. Mihinkä järkeni lieneekään eksynyt? Sitä
+ei taida kukaan tietää. Poikani, tätä en koskaan unohda, ja sinun
+pitää saada osasi siitä kunniasta, jota saamme nauttia.</p>
+
+<p>&mdash; Kas niin! ajattelin, nyt hän on hyvällä tuulella; nyt on aika
+keskustella tuosta kunniasta.</p>
+
+<p>&mdash; Ennen kaikkea, pitkitti setäni, vaadin sinulta täydellistä
+vaitioloa, ymmärräthän? Oppineiden maailmassa ei minulta puutu
+kadehtijoita ja moni haluaisi lähteä tälle matkalle, josta heillä ei
+ole aavistustakaan ennenkuin me jo palaamme.</p>
+
+<p>&mdash; Luuletteko, että olisi kovinkaan monta näin rohkeata?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan! Kukapa epäröisi, kun voi hankkia itselleen
+sellaisen maineen? Jos vain tämä kirjoitus olisi tunnettu, niin
+kokonainen geologien armeija syöksyisi seuraamaan Arne Saknussemmin
+jälkiä.</p>
+
+<p>&mdash; Siitä en ole vakuutettu, setä, sillä ei mikään todista, että Arne
+Saknussemm on todella kirjoittanut tuon kirjoituksen.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka! Eikö sekään kirja, jonka sisästä sen löysimme?</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä, minä myönnän, että tuo Saknussemm on kirjoittanet nämä
+rivit, mutta tokkohan sentään on välttämätöntä, että hän todella
+on tehnyt tällaista matkaa, ja eiköhän tuo lause tässä vanhassa
+pergamentissä liene vain pilantekoa?</p>
+
+<p>Kaduin, että olin lausunut tämän viimeisen sanan. Professori rypisti
+tuuheita kulmakarvojaan, ja minä pelkäsin, että olin katkaissut
+keskustelun. Kuitenkaan ei käynyt niin. Ankaran puhetoverini huulilla
+näkyi ikäänkuin hymyn häivettä hänen vastatessaan:</p>
+
+<p>&mdash; Senhän saamme nähdä.</p>
+
+<p>&mdash; No! sanoin minä hiukan rauhattomana, sallikaa toki minun lausua
+kaikki väitteeni tätä kirjoitus vastaan.</p>
+
+<p>&mdash; Puhu, poikaseni, äläkä ujostele! Sallin sinun lausua ajatuksesi
+täysin vapaasti. Ethän ole enää veljenpoika, vaan virkatoveri. Jatka
+siis vain puhettasi!</p>
+
+<p>&mdash; No siis, ensiksi kysyisin teiltä, mitä nuo Jokul, Sneffels ja
+Scartaris ovat, sillä niistä en ole koskaan kuullut puhuttavan?</p>
+
+<p>&mdash; Ei mikään ole sen yksinkertaisempaa. Juuri äskettäin sain
+ystävältäni Augustus Petermannilta Leipzigistä kartan; se ei olisi
+voinut tulla sopivampaan aikaan. Ota suuren kirjaston toisesta
+osastosta kolmas karttakirja, jakso Z, lehti N:o 4.</p>
+
+<p>Nousin ja menin kirjastoon, josta löysin pian tuon tarkan ilmoituksen
+mukaan oikean karttakirjan. Setäni avasi sen ja sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Tämä on parhaimpia Islannin karttoja mitä on olemassa; tämä on
+Handerson'in<a name="FNanchor_21" id="FNanchor_21"></a><a href="#Footnote_21" class="fnanchor">[21]</a> laatima, ja luulenpa, että tämä selittää meille
+kaikki epäselvyydet.</p>
+
+<p>Kumarruin katselemaan karttaa.</p>
+
+<p>&mdash; Katsopa tätä saarta, joka on muodostunut tulivuoresta, ja
+huomaa, että niillä kaikilla on nimenä Jokul. Tämä sana merkitsee
+islannin kielellä jäävuorta, ja koska Islanti on niin pohjoisella
+leveysasteella, tapahtuvat useimmat tulivuorien purkautumiset siellä
+jääkerroksien läpi. Sentähden sanotaan kaikkia saaren tulivuoria
+Jokuleiksi.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä, vastasin minä, mutta missä on sitten Sneffels? Minä jo
+toivoin, ettei siihen kysymykseen löytyisikään vastausta, mutta
+petyin, sillä setäni jatkoi puhettaan seuraavasti:</p>
+
+<p>&mdash; Seuraa minua pitkin Islannin läntistä rannikkoa. Näetkö
+pääkaupunkia, Reykjavikia? Näethän sen. No hyvä! Nouse siitä ylöspäin
+pitkin meren syövyttämien rantojen lukemattomia vuonoja ja seisahdu
+hiukan alapuolelle kuudettakymmenettäviidettä leveysastetta. Mitä
+näet siinä?</p>
+
+<p>&mdash; Näenpä niemen tapaisen, joka on näöltänsä ikäänkuin
+poikkikatkaistu sääriluu, joka päättyy mahdottoman suureen
+polvilumpioon.</p>
+
+<p>&mdash; Vertauksesi on aivan oikea, poikaseni; no, etkö näe mitään tuossa
+polvilumpiossa?</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä näen, siinä on vuori, joka näyttää pistäytyvän mereen.</p>
+
+<p>&mdash; Oikein! se on Sneffels.<a name="FNanchor_22" id="FNanchor_22"></a><a href="#Footnote_22" class="fnanchor">[22]</a></p>
+
+<p>&mdash; Sneffelskö?</p>
+
+<p>&mdash; Niin juuri; viidentuhannen jalan korkuinen, merkillisimpiä koko
+saarella ja varmaan koko maailmassa, jos vain sen aukon kautta pääsee
+maan keskipisteeseen.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta se on mahdotonta! sanoin minä kohauttaen olkapäitäni ja
+vastustaen sellaista otaksumista.</p>
+
+<p>&mdash; Mahdotontako? vastasi professori Lidenbrock ankaralla äänellä.
+Miksi se olisi mahdotonta?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden, että tämä aukko on tietysti laava-aineen, tulisten
+kivien tukkima, ja siis &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Entäpä jos se on sammunut tulivuori?</p>
+
+<p>&mdash; Sammunut?</p>
+
+<p>&mdash; Niin; tultasyökseviä vuoria ei ole nykyään maailmassa kuin
+kolmensadan paikoilla, mutta sammuneita tulivuoria on koko joukon
+enempi. Sneffels on viimeksimainittuja, ja historiallisena aikana ei
+sillä ole ollut enempää kuin yksi ainoa purkaus, nimittäin vuonna
+1219; siitä ajasta alkaen on sen rauhattomuus vähitellen tauonnut
+eikä se nyt enää kuulu tultasyöksevien joukkoon.<a name="FNanchor_23" id="FNanchor_23"></a><a href="#Footnote_23" class="fnanchor">[23]</a></p>
+
+<p>Näihin varmoihin selityksiin ei minulla ollut mitään vastaamista;
+siirryin siis tarkastamaan kirjoituksen niitä kohtia, jotka näyttivät
+epäselviltä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä Scartaris merkitsee? kysyin minä, ja mitä tuo Calendas Julii
+on merkitsevinänsä?</p>
+
+<p>Setäni mietti muutamia sekunteja. Aloin jo toivoa, 53 ettei hän saisi
+tätä selvitetyksi, mutta toivoni petti heti, sillä pian hän vastasi:</p>
+
+<p>&mdash; Mitä sinä sanot epäselväksi, on minulle aivan selvää. Juuri tämä
+todistaa sitä nerokasta huolenpitoa, jolla Saknussemm on tahtonut
+määritellä keksintönsä. Sneffels-vuoressa on useita aukkoja; oli siis
+tarpeellista määrätä, mikä aukko johtaa maan keskukseen. Minkä keinon
+keksi nyt tuo oppinut islantilainen? Hän huomasi, että kun heinäkuun
+ensimmäinen päivä lähestyi, niin silloin, kesäkuun viimeisinä
+päivinä, yksi vuoren huipuista, Scartaris, loi varjonsa kysymyksessä
+olevan aukon suulle, ja tämän seikan hän mainitsi kirjoituksessaan.
+Voiko ajatellakaan enää tarkempaa määräystä ja onko mahdollista, että
+voisi enää syntyäkään epäilyä oikeasta tiestä, kun kerran olemme
+päässeet Sneffelsin huipulle?</p>
+
+<p>Setäni osasi selittää kaiken. Näin selvästi, että häntä oli mahdoton
+solmita sanoilla asioissa, jotka koskivat tuota vanhaa pergamenttia.
+Siis lakkasin häntä hätyyttämästä ja, koska ennen kaikkea oli
+tärkeää saada hänet vakuutetuksi asian yleisestä mahdottomuudesta,
+turvautumalla tieteellisiin väitöksiin, jotka mielestäni olivat
+paljon tärkeämmät.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi, sanoin minä, täytyy myöntää, että Saknussemmin
+kirjoitus on selvä, eikä voi jättää mitään epäilyksen alaiseksi.
+Senkin myönnän, että tuo kirjoitus näyttää olevan alkuperäinen.
+Tämä oppinut mies on laskeutunut Sneffelsin pohjaan, hän on nähnyt
+Scartarisen varjon siimestävän aukon reunoja ennen heinäkuun 1
+päivää; kenties hän on vielä kuullutkin senaikuisia juttuja, että
+muka tämä aukko veisi maan keskukseen; mutta mitä siihen tulee, että
+hän itse olisi sinne tunkeutunut, että hän olisi tehnyt semmoisen
+matkan ja sieltä palannut, jos hän sille matkalle olisi yrittänytkin,
+en usko todeksi, en, sata kertaa en!</p>
+
+<p>&mdash; Mistä syystä et? kysyi setäni kummastellen.</p>
+
+<p>&mdash; Siksi, että kaikki tieteelliset teoriat todistavat sellaisen
+suunnitelman käytännössä mahdottomaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Todistanevatko kaikki teoriat niin? vastasi professori
+hyväntahtoisen näköisenä. Nuo kirotut teoriat! Kyllä niistä onkin
+meille vastus, noista teoriaparoista!</p>
+
+<p>Minä näin, että hän teki minusta pilkkaa, mutta jatkoin vain:</p>
+
+<p>&mdash; Niin, onhan aivan tunnettu asia, että lämpö lisääntyy noin asteen
+verran joka sadankahdeksankymmenen jalan syvyydellä maan pinnasta,
+ja kun maapallon säde on kuusisataa peninkulmaa, niin keskipisteen
+seudulla kuumuus nousee yli kahdensadankuudentoistatuhannen asteen.
+Maan sisässä olevat aineet ovat sentähden valkoisena hehkuvana
+kaasuna, sillä metallit, kulta, hopea ja platina tahi kovimmatkaan
+kalliot eivät kestä sellaista kuumuutta. Sentähden on täysi syy
+kysyä, onko mahdollista tunkea sellaiseen keskipisteeseen?</p>
+
+<p>&mdash; Sinua siis vaivaa liiallinen helle?</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä. Jos pääsisimme vaikkapa kolmen penikulman syvyydelle,
+niin tulemme jo kovan maakuoren rajalle, ja siellä on jo lämpöä
+enemmän kuin tuhatkolmesataa astetta.</p>
+
+<p>&mdash; Taidat pelätä sulavasi?</p>
+
+<p>&mdash; Sen kysymyksen saatte itse ratkaista, vastasin närkästyneenä.</p>
+
+<p>&mdash; Kuuntele minua, virkkoi professori Lidenbrock mahtavalla äänellä:
+et sinä eikä kukaan muukaan tiedä varmuudella, mitä maan sisustassa
+tapahtuu, sentähden, ettei vielä tunneta kahdettatoistatuhannetta
+osaa maan säteestä; tiede edistyy alituisesti, ja jokaisen teorian
+kumoaa alituisesti jokin toinen teoria. Eikö Fourier'n<a name="FNanchor_24" id="FNanchor_24"></a><a href="#Footnote_24" class="fnanchor">[24]</a> aikoihin
+asti ole luultu, että taivaan avaruudessa lämpö alenee alenemistaan,
+ja nyt kuitenkin tiedetään, että kovin pakkanen ei ole suurempi kuin
+40 tai 50 astetta C. Miksi ei maan sisällä olevan lämmön laita ole
+samoin? Voipihan se jonkin määrätyn matkan päässä kohota johonkin
+määrään, josta se ei enää nouse, puhumattakaan siitä, että se
+kohoaisi niin suunnattomaksi, että kestävimmätkin metallit sulavat?</p>
+
+<p>Kun setäni täten johti kysymyksen otaksumien alalle, en osannut
+vastata mitään.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä. Sanon sinulle, että todellisesti oppineet miehet, kuten
+esimerkiksi Poisson,<a name="FNanchor_25" id="FNanchor_25"></a><a href="#Footnote_25" class="fnanchor">[25]</a> ovat todistaneet, että jos maan keskuksessa
+olisi kahdensadantuhannen asteen kuumuus, niin ne hehkuvat kaasut,
+jotka syntyvät sulavista aineista, olisivat niin kimmoavia, ettei
+kova maankuori kestäisi niiden ponnistusta, vaan räjähtäisi kuin
+huono höyrykattila höyryn paineesta.</p>
+
+<p>&mdash; Se on Poissonin arvelu, setäni, ja siinä koko juttu.</p>
+
+<p>&mdash; Sen kyllä myönnän, mutta muutkin nerokkaat maantutkijat arvelevat,
+ettei maan sisusta ole kaasua eikä vettä, eikä raskaintakaan
+kivilajia, mitä tunnemme, sillä siinä tapauksessa maan paino olisi
+kahta vertaa pienempi.</p>
+
+<p>&mdash; Pyhyh!! Kyllähän numeroilla voi todistaa, mitä ikinä tahtoo!</p>
+
+<p>&mdash; Ja tosiseikoilla myöskin, poikaseni! Eikö ole tosi, että
+tulivuorien luku on melkoisesti vähentynyt maailman alkupäivistä
+asti? Ja jos tuommoista keskuskuumuutta olisi, eikö juuri siitä voisi
+päättää, että se kuumuus on jäähtymässä?</p>
+
+<p>&mdash; Setä! Jos menette otaksumisien alalle, niin ei minulla ole mitään
+sanottavaa.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta minulla on, sillä useimpien niiden oppineitten mielipiteet,
+jotka tätä asiaa kykenevät arvostelemaan, yhtyvät tässä. Muistatko,
+kun mainio englantilainen kemian tutkija Humphry Davy kävi luonani
+vuonna 1825?</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka voisin sen muistaa; vastahan minä tulin maailmaan
+yhdeksäätoista vuotta myöhemmin.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Humphry Davy kävi luonani matkustaessaan Hampurin kautta.
+Paitsi muista asioista keskustelimme kauan siitä otaksumasta, että
+maan sisus olisi sulaa ainetta. Olimme yksimieliset siitä, ettei se
+voinut olla totta, ja seuraavasta syystä.</p>
+
+<p>&mdash; Mistä? kysyin kummastuneena.</p>
+
+<p>&mdash; Siitä, että tämä sula aine olisi, samoinkuin valtameretkin, kuun
+vetovoiman vaikutuksen alainen, joten siis kahdesti päivässä syntyisi
+sisällinen luode ja vuoksi, jotka kohottaisivat kovaa maankuorta ja
+vaikuttaisivat säännöllisesti toistuvia maanjäristyksiä.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta selväähän on, että maan pinta on ennen ollut hehkuvassa
+tilassa, ja voidaan hyvin otaksua, että puolinen kuori on ensiksi
+jäähtynyt ja että kuumuus on vetäytynyt keskipisteeseen päin.</p>
+
+<p>&mdash; Erehdystä, vastasi setäni; maa on kuumentunut pinnan palamisen
+kautta, eikä muulla tavalla. Sen pinnalla oli iso joukko metalleja,
+niinkuin kaliumia, natriumia ja muuta, joilla on se ominaisuus,
+että ne syttyvät palamaan joutuessaan yhteyteen ilman tahi veden
+kanssa. Nämä metallit syttyivät tuleen, kun ilmapiirissä olevat
+höyryt lankesivat sateena maahan; ja vähitellen, veden tunkeutuessa
+maanpinnan rakoihin, ne aiheuttivat uusia räjähdyksiä ja tulipaloja.
+Siten voidaan selittää se seikka, että maailman alussa on ollut
+tulivuoria enemmän kuin tähän aikaan.</p>
+
+<p>&mdash; Se on todellakin älykäs selitys, huudahdin melkein vasten tahtoani.</p>
+
+<p>&mdash; Jonka Humphry Davy todisti tällä aivan yksinkertaisella kokeella.
+Hän teki pääasiallisesti niistä metalleista, joita mainittiin,
+pallon, täydellisesti maapallon kaltaisen. Kun annettiin hienon
+kasteen langeta sen pinnalle, niin se paisui ja happeutui muodostaen
+pienen vuoren, jonka kärkeen syntyi vähäinen aukko; sitten seurasi
+tulen purkautuminen, joka teki pallon niin kuumaksi, ettei sitä
+mitenkään kärsinyt pitää kädessä.</p>
+
+<p>Vakaumukseni rupesi todellakin jo horjumaan professorin todisteiden
+tähden, joita hän tavallisella kiihkollansa ja innollansa väitti
+oikeiksi.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt käsität, Akseli, lisäsi hän, että geologit ovat maan sisustan
+laadusta saaneet monenlaisia käsityksiä; ei ole voitu todistaa tämän
+sisällisen tulen olemassaoloa. Minun ajatukseni on, ettei sitä ole
+eikä voikaan olla. Sen saamme muutoin nähdä; ja samoin kuin Arne
+Saknussemmkin saamme mekin tietää, mitä meidän todella pitää ajatella
+tästä kysymyksestä.</p>
+
+<p>&mdash; No niin, olkoon menneeksi! vastasin minä tuntien, että hänen
+kiihkonsa alkoi syttyä minussakin; sen saamme nähdä, jos siellä
+muutoin voi nähdä mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei? Voihan siellä olla joitakin sähköilmiöitä, jotka antavat
+meille valoa; saattaapa ilmakin painon kautta tulla loistavaksi, kun
+lähestytään keskipistettä.</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä, sanoin minä, se on todellakin mahdollista.</p>
+
+<p>&mdash; Se on aivan varmaa! sanoi setäni riemuiten. Mutta vaiti!
+Ymmärräthän? Tästä et saa hiiskua kenellekään, ja kunpa ei vaan
+kenenkään päähän pälkähtäisi ehättää keksimään maan keskipistettä
+ennen meitä!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="VII" id="VII">VII</a></h2>
+
+
+<p>Niin loppui tämä merkillinen neuvottelu. Se tuotti minulle
+kuumetta. Tulin setäni työhuoneesta aivan pyörällä päästäni, eikä
+Hampurin kaduilla ollut kylliksi raitista ilmaa virvoittamaan minua
+entiselleni. Menin siis ulommaksi, pitkin Elben rantaa, sitä puolta,
+missä höyrylautta välittää yhteyttä kaupungin ja Harburgiin menevän
+rautatien välillä.</p>
+
+<p>Olinko vakuutettu siitä, mitä äsken olin kuullut? Eiköhän professori
+Lidenbrockin etevyys vaikuttanut minuun? Pitiköhän minun todellakin
+uskoa, että hän oli tehnyt vakaan päätöksen matkustaa maan
+keskipisteeseen? Olikohan se, mitä äsken olin kuullut, mielipuolen
+hurjia tuumia vai oppineen miehen tieteellisiä päätelmiä! Mikä tässä
+oli totta, ja mikä oli erehdystä?</p>
+
+<p>Mielessäni risteili tuhansia ajatuksia, mutta en voinut harkita
+niistä ainoatakaan vakaasti.</p>
+
+<p>Kuitenkin muistan olleeni vakuutettu asian mahdollisuudesta, vaikka
+intoni alkoikin laimeta. Olisin tahtonut matkustaa heti saamatta
+vähääkään ajatuksen aikaa. Siinä silmänräpäyksessä ei minulta olisi
+puuttunut rohkeutta lähteä matkalle.</p>
+
+<p>Minun täytyy kuitenkin myöntää, että tämä liiallinen jännitys lakkasi
+tunnin kuluttua; hermoni herpautuivat, ja maapallon syvistä uumenista
+nousin taas sen pinnalle.</p>
+
+<p>&mdash; Sehän on hulluutta! sanoin minä, siinä ei ole rahtuakaan selvää
+järkeä! Eihän semmoista voi tosi mielessä esittääkään järkevälle
+nuorelle miehelle. Tämä kaikki on kai ollut pelkkää kuvittelua; olen
+varmaankin nukkunut rauhattomasti ja nähnyt pahaa unta.</p>
+
+<p>Sillä välin olin kulkenut pitkin Elben rantaa ja tullut kaupungin
+ulkopuolelle; olin nyt Altonaan vievällä tiellä. Jokin aavistus johti
+minua käydenkin toteen, sillä pian näin Graübenin, armaani, kulkevan
+kevein askelin kaupunkia kohden.</p>
+
+<p>&mdash; Graüben! huusin hänelle jo kaukaa.</p>
+
+<p>Nuori tyttö seisahtui hämmästyneenä, kun hänen nimeään näin
+huudettiin julkisella maantiellä. Kymmenellä askeleella olin hänen
+vierellänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli! sanoi hän äkkiä, ihastuen. Ah, oletko tullut vastaani! Se
+oli hyvin tehty, ystäväni.</p>
+
+<p>Mutta katsoessaan minuun hän varmaan näki hätäisen, rauhattoman
+ilmeeni.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä sinua vaivaa? kysyi hän ojentaen minulle kätensä.</p>
+
+<p>&mdash; Mikäkö vaivaa, Graüben? sanoin minä.</p>
+
+<p>Muutamassa sekunnissa olin selittänyt parilla sanalla kauniille
+neidolleni koko seikan. Vähän aikaa hän oli ääneti; tykyttiköhän
+hänen sydämensä yhtä kiivaasti kuin minun? Sitä en tiedä, mutta
+hänen kätensä vapisi kädessäni, ja me astuimme äänettöminä noin sata
+askelta eteenpäin.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli! lausui hän vihdoin.</p>
+
+<p>&mdash; Armas Graüben!</p>
+
+<p>&mdash; Siitä tulee ihana matka.</p>
+
+<p>Tämän kuultuani suorastaan hypähdin.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, Akseli, sellainen matka, joka on oppineen miehen
+veljenpojalle sopiva. On hyvä, että mies kunnostautuu jollakin
+suurella yrityksellä.</p>
+
+<p>&mdash; No mutta Graüben, sinä et siis ollenkaan kiellä minua menemästä
+mokomalle matkalle?</p>
+
+<p>&mdash; En, rakas Akseli, ja tulisinpa mielelläni sedän ja sinun seuraasi,
+jollen, tyttöraukka, olisi teille esteeksi.</p>
+
+<p>&mdash; Puhutko totta?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan totta!</p>
+
+<p>Ah! Te puolisot ja tytöt, te aina arvoitukselliset naissydämet! Koska
+olette ujoimmat kaikista olennoista, olette rohkeimmat! Järjellä ei
+ole kanssanne mitään tekemistä. Tämä lapsi kehoitti minua ottamaan
+osaa tuollaiseen matkaan. Hän ei vähääkään säikähtänyt sellaista
+vaarallista yritystä. Hän pakotti minut siihen; minut, jota hän
+kumminkin rakasti!</p>
+
+<p>Olin hämilläni ja, miksipä en sitä tunnustaisi, kovasti häpeissäni.</p>
+
+<p>&mdash; Graüben, jatkoin minä, saammepa nähdä, puhutko huomenna samalla
+tavalla.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna, rakas Akselini, puhun aivan samoin kuin tänäänkin.</p>
+
+<p>Kuljimme eteenpäin, Graüben ja minä, käsityksin, mutta aivan
+äänettöminä. Olin uupunut kaikista päivän mielenliikutuksista.</p>
+
+<p>&mdash; Kun oikein mietin, arvelin minä, on vielä pitkä aika heinäkuun 1
+päivään, ja sitä ennen saattaa tapahtua monta seikkaa, jotka voivat
+parantaa setäni hänen himostansa matkustaa maan alle. Yö oli jo
+tullut, kun saavuimme kotitaloon Kuninkaankadun varrelle. Luulin
+tapaavani kotona kaikki rauhassa, setäni tapansa mukaan pitkällänsä
+sängyssä ja Martan pyyhkimässä viimeistä pölyä ruokasalissa.</p>
+
+<p>Mutta enpä ollut ottanut huomioon professorin maltittomuutta.
+Tullessamme oli hän paraillaan huutamassa ja viittoilemassa keskellä
+suurta tavarajoukkoa, jonka kantomiehet juuri olivat tuoneet
+eteiseen; vanha palvelijattaremme ei tiennyt mihin päänsä pistää.</p>
+
+<p>&mdash; No joudu nyt viimeinkin, Akseli, joudu kiireesti, sinä onneton
+mies! huusi setäni, niinpian kuin oli kaukaa minut huomannut. Entäs
+matkalaukkusi, joka on kuntoon panematta, ja paperini, jotka ovat
+järjestämättä, ja minun tavarareppuni, jonka avainta en löydä, ja
+säärykseni, joita ei vielä ole tuotu!</p>
+
+<p>Minä pysähdyin ällistyneenä. Ääneni tukahtui. Vaivalla sain
+änkytetyksi seuraavat sanat:</p>
+
+<p>&mdash; Pitääkö meidän siis lähteä?</p>
+
+<p>&mdash; Pitää kyllä, onneton poika, joka menet kävelylle sen sijaan, että
+olisit täällä.</p>
+
+<p>&mdash; Matkalleko? sanoin taas heikolla äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin kyllä, ylihuomenna kello yksi.</p>
+
+<p>En jaksanut kuulla enempää, vaan pakenin yläkertaan pieneen kamariini.</p>
+
+<p>Ei ollut epäilemistäkään! Setäni oli käyttänyt iltapäivän
+hankkiaksensa niitä tavaroita, jotka olivat tarpeelliset hänen
+matkallensa; eteinen oli täpötäynnä köysiportaita, solmuisia köysiä,
+tulisoihtuja, rautaisia kuokkia, matkapulloja y.m. &mdash; taakkaa
+kylliksi ainakin kymmenelle miehelle.</p>
+
+<p>Seuraava yö tuntui inhoittavan ilkeältä. Aamulla varhain minua
+huudettiin. Olin lujasti päättänyt, etten avaisi oveani, mutta kuinka
+taisin vastustaa suloista ääntä, joka lausui: "Rakas Akselini?"</p>
+
+<p>Tulin kamaristani ja luulin, että raukea näköni, kalpeuteni ja
+unettomuudesta punareunaiset silmäni liikuttaisivat Graüben'iä ja
+muuttaisivat hänen mielensä.</p>
+
+<p>&mdash; Ah! rakas Akselini, sanoi hän, näen, että voit paremmin ja että
+olet rauhoittunut yöllä.</p>
+
+<p>&mdash; Rauhoittunut! huusin minä ja syöksyin peilin eteen. Olin
+todellakin vähemmän surkean näköinen kuin luulinkaan. Se oli melkein
+uskomatonta.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, sanoi Graüben, olen puhunut kauan holhoojani kanssa.
+Hän on rohkea tiedemies, jolla on suuri usko, ja muistathan, että
+hänen vertansa virtaa minunkin suonissani. Hän on kertonut minulle
+aikeensa, toiveensa ja miten hän uskoo saavuttavansa päämaalinsa;
+enkä epäile, ettei hän sitä saavuta. Oi Akselini! Kaunista on
+antautua kokonaan tieteelle! Mikä kunnia odottaa professoria; ja
+siitähän tulee osa hänen seuralaisellensa! Palattuasi, Akselini, olet
+hänen vertaisensa mies, vapaa puhumaan, vapaa toimimaan ja vihdoin
+vapaa &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Nuori tyttö keskeytti punastuen puheensa. Hänen sanansa herättivät
+jälleen rohkeuteni. Mutta en vieläkään tahtonut uskoa lähtöämme. Vein
+Graüben'in professori huoneeseen.</p>
+
+<p>&mdash; Setä, sanoin minä, onko siis vakaasti päätetty, että me lähdemme?</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Epäiletkö sitä?</p>
+
+<p>&mdash; En, sanoin minä, etten vastustaisi häntä. Mutta tahtoisin kysyä
+teiltä, mikä pakottaa meidät lähtemään niin pian?</p>
+
+<p>&mdash; Aika; aika, joka kulkee auttamattoman nopeasti.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta vastahan meillä on toukokuun 26 p. ja kesäkuun
+loppuun &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Joutavia! Luuletko sinä, typerä ihminen, että niin pian päästään
+Islantiin? Jollet olisi juossut tiehesi niinkuin hullu, niin olisin
+vienyt sinut Liffender ja Kumppanin tanskalaiseen konttoriin, josta
+olisit saanut tietää, että Kööpenhaminan ja Reykjavikin välillä ei
+ole kuin yksi kulkuvuoro, joka kuukauden 22 päivänä.</p>
+
+<p>&mdash; Noh?</p>
+
+<p>&mdash; Noh? Jos viipyisimme kesäkuun 22 päivään, tulisimme liian myöhään
+nähdäksemme Scartarisen varjon siimestämässä Sneffelsiä; sentähden
+pitää meidän mennä niin pian kuin mahdollista Kööpenhaminaan
+päästäksemme siellä laivaan, joka vie meidät perille. Mene, laita
+matkalaukkusi kuntoon!</p>
+
+<p>Tähän ei käynyt vastaaminen mitään. Menin taas kamariini. Graüben
+seurasi minua. Hän otti vaivakseen sulloa matkaani varten
+tarpeellisimmat tavarat pieneen matkalaukkuun. Hän ei ollut enemmän
+liikutettu, kuin jos olisi lähdetty huvimatkalle Lyypekkiin tahi
+Helgolantiin; hänen pienet kätensä liikkuivat edes takaisin ilman
+mitään kiirettä. Hän keskusteli tyynesti ja selitti minulle
+järjellisimmät syyt matkaamme. Hän oli oikein ihastuttava, ja minä
+tunsin suuttuvani häneen. Välistä olin vähällä kiivastua, mutta hän
+ei ollut sitä huomaavinaankaan, vaan jatkoi rauhallisesti hiljaista
+työtänsä.</p>
+
+<p>Vihdoin oli viimeinen hihna matkalaukussani kiinni, ja minä menin
+alakerrokseen.</p>
+
+<p>Tämän päivän kuluessa tuli tavarain tuojia yhä enemmän, eteiseen
+ilmestyi fysikaalisia kojeita, aseita ja sähkökoneita. Martta parka
+oli vallan ymmällä.</p>
+
+<p>&mdash; Onko herra tullut hulluksi? kysyi hän.</p>
+
+<p>Tein myöntävän liikkeen.</p>
+
+<p>&mdash; Ja hän ottaa teidät mukaansa?</p>
+
+<p>Sama liike.</p>
+
+<p>&mdash; Mihin? kysäisi Martta.</p>
+
+<p>Osoitin sormellani maan keskipistettä kohti.</p>
+
+<p>&mdash; Alas kellariinko? parkaisi eukko.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, sanoin minä, syvemmälle toki.</p>
+
+<p>Ilta tuli; en tiennyt kuinka pitkälle aika oli kulunut.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna varhain, sanoi setä, määrällensä kello 6, lähdemme
+matkalle.</p>
+
+<p>Kello 10 vaivuin vuoteelleni lopen väsyneenä. Yöllä kauhistukseni
+palasi. Koko yön uneksein pohjattomista syvyyksistä. Olin aivan
+kuin hulluna; olin tuntevinani professorin käden tarttuvan itseeni,
+laahaavan minua jälessään, tunsin itseäni vedettävän syvyyteen ja
+vaipuvani! Putosin äärettömien synkkyyksien pohjalle kiihtyvällä
+nopeudella, niinkuin ainakin avaruuteen viskatut esineet. Elämäni oli
+vain yhtä ainoata ääretöntä putoamista.</p>
+
+<p>Kello 5 aamulla heräsin; olin väsynyt ja mielenliikutuksen uuvuttama.
+Menin ruokasaliin, jossa setäni jo ahmi suurella kiireellä. Katselin
+häntä tuntien kauhistusta. Mutta olihan edes Graüben siellä. En
+virkkanut mitään. En voinut ollenkaan syödä.</p>
+
+<p>Kello kuuden aikaan kuulin kadulta rattaiden kolinaa: avarat vaunut
+tulivat viemään meitä Altonan asemalle; pian olivat setäni tavarat
+sovitetut vaunuihin.</p>
+
+<p>&mdash; Entä sinun matkalaukkusi? kysyi setä minulta.</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä se on reilassa, vastasin vaisulla äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Kanna se sitten joutuisasti alas, muuten on sinun syysi, jos
+myöhästymme junalta!</p>
+
+<p>Nyt näin, että oli mahdotonta taistella kohtaloa vastaan. Menin
+kamariini, otin matkareppuni ja annoin sen luistaa portaita myöten
+alas, kiiruhtaen itse perässä.</p>
+
+<p>Nyt jätti setäni talon "hallituksen ohjat" Graübenin käsiin, jolloin
+kaunis vierlantilainen tyttö pysyi yhtä vakavana kuin ennenkin. Hän
+suuteli setää, mutta ei sentään voinut pidättää kyyneliä tulemasta
+silmiinsä koskettaessaan poskipäitäni sulohuulillansa.</p>
+
+<p>&mdash; Graüben! sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Matkusta, rakas Akselini, matkusta! Nyt jätät morsiamesi, mutta
+palatessasi löydät puolisosi.</p>
+
+<p>Minä painoin Graübenin rintaani vasten ja istuin vaunuihin. Martta ja
+nuori tyttö viittasivat meille viimeiset jäähyväiset, minkäjälkeen
+kuski huitaisi piiskallaan ja hevoset lähtivät täyttä laukkaa
+Altonaan vievää tietä myöten.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="VIII" id="VIII">VIII</a></h2>
+
+
+<p>Altona, Hampurin varsinainen asema, on loppupäässä Kielin rautatietä,
+jota myöten meidän piti matkustaa Beltin rannoille. Ei viipynyt
+kahtakymmentä minuuttiakaan, ennenkuin jo olimme Holsteinin alueella.</p>
+
+<p>Kello puoli seitsemän vaunut seisattuivat asemalle; setäni
+monilukuiset, paljon tilaa ottavat matkakapineet purettiin vaunuista,
+vietiin pois, punnittiin, merkittiin ja lastattiin tavaravaunuihin.
+Kello 7 olimme istumassa vastatusten samassa matkustajavaunussa.
+Höyrypilli vihelsi, juna lähti liikkeelle. Olimme matkalla.</p>
+
+<p>Olinko nyt levollinen? En vielä. Raitis ulkoilma ja ikkunasta näkyvät
+maisemat, jotka nopeasti vilahtivat ohitse junan porhaltaessa
+eteenpäin, haihduttivat kuitenkin alakuloisuuttani.</p>
+
+<p>Mitä professorin ajatuksiin tulee, niin ne tietysti olivat jo
+etempänä kuin tämä juna, joka kulki liian hitaasti tyydyttääkseen
+hänen maltittomuuttansa. Olimme kahden vaunussa, mutta emme puhuneet
+mitään. Setäni tutki taskujansa erittäin tarkasti, ja näin selvästi,
+ettei häneltä puuttunut mitään, mitä hän tarvitsi aikeittensa
+toimeenpanemiseen.</p>
+
+<p>Muun muassa oli hänellä huolellisesti kokoon käännetty paperi,
+jossa oli Tanskan konsuliviraston merkki ja johon professorin
+ystävä, Tanskan konsuli herra Christensen oli kirjoittanut nimensä;
+tarkoituksena oli, että me Kööpenhaminassa sen paperin avulla
+helposti saisimme suosituskirjan Islannin kuvernöörille. Huomasinpa
+vielä tuon turmiollisen pergamentinkin hyvin kätkettynä kirjalaukun
+salaisimpaan osaan. Sydämeni pohjasta kiroten koko pergamentin
+rupesin taas katselemaan maisemaa, joka suurimmaksi osaksi oli
+yksitoikkoista, mutaista ja hedelmätöntä tasankoa ilman erikoisemmin
+silmäänpistäviä kohtia; se oli varsin sopivaa maata rautateiden
+rakentamiselle ja hyvin sovelias suorille linjoille, joista
+rautatieyhtiöt niin paljon pitävät. Mutta tämä yksitoikkoisuus ei
+ehtinyt käydä väsyttäväksi, sillä kolme tuntia lähtömme jälkeen juna
+seisattui Kielissä, parin askeleen päässä merestä.</p>
+
+<p>Matkatavaramme merkittiin lähetettäviksi Kööpenhaminaan, meidän
+tarvitsematta pitää niistä huolta, mutta professori katseli silti
+levottomana, kun niitä muutettiin höyrylaivan lastiruumaan.</p>
+
+<p>Kiireessänsä setäni oli varannut aikaa niin runsaasti, että meille
+jäi kokonainen päivä liikaa. Höyrylaiva <i>Eleonora</i> lähti vasta
+seuraavana yönä. Seurauksena siitä oli yhdeksäntuntinen kuume,
+jolloin oppinut matkustajamme, joka oli herkkä suuttumaan, kiroili
+sekä höyrylaivan isäntiä että rautatien johtokuntaa ja hallitusta
+jotka sallivat sellaista väärinkäyttöä. Vähällä olin yhtyä samaan
+ääneen, kun hän rupesi hätyyttämään asiasta <i>Eleonoran</i> kapteenia ja
+tahtoi pakottaa hänet hetikohta silmänräpäystäkään viivyttelemättä,
+lämmittämään höyrykattilan. Kapteeni käski setäni mennä tiehensä.</p>
+
+<p>Kielissä, niinkuin muuallakin, piti toki saada yksi päivä
+kulumaan. Kun olimme astuskelleet pitkin merenlahden viheriöitä
+rannikoita, jonka pohjukassa kaupunki on, ja kuljeksineet tuuheissa
+metsiköissä, jotka saavat kaupungin näyttämään risukimppuun
+rakennetulta linnunpesältä, ja käveltyämme vielä ihaillen huviloita,
+joissa jokaisessa oli vähäinen kylpyhuoneensakin, ja viimeiseksi
+marssittuamme kiroillen sinne tänne, kului lopultakin päivä kello
+kymmeneen iltasella.</p>
+
+<p><i>Eleonoran</i> savu tuprusi ilmaan, laivan kansi tärisi koneen
+jyskyttäessä; olimme laivassa, ja kummallekin oli tehty vuode sen
+ainoaan hyttiin.</p>
+
+<p>Kun kello oli neljännestä yli kymmenen, heitettiin köydet irti,
+ja laiva lähti nopeasti halkomaan Ison-Beltin tummia laineita. Yö
+oli pimeä, tuuli jotenkin kovasti, ja laineet kohosivat korkeiksi;
+muutamia tulia näkyi rannalta; myöhemmin näkyi laineiden yli välkkyvä
+majakka, mutta en tiennyt, mikä se oli. Muuta en muista tältä
+ensimmäiseltä merimatkalta.</p>
+
+<p>Kello 7 nousimme maihin Korsörissä, joka on pieni kaupunki Seelannin
+länsirannalla; siellä laivamatka loppui, ja lähdimme eteenpäin
+junalla, joka vei meidät yhtä aukean maan halki, kuin Holsteinin
+tasangot olivat. Meillä oli vielä kolmen tunnin matka Tanskan
+pääkaupunkiin. Setäni ei ollut ummistanut silmiänsä koko yönä,
+ja luulenpa, että hän maltittomuudessaan koetti potkia vaunuja
+kiivaampaan kulkuun. Viimein hän huomasi kaistaleen merta.</p>
+
+<p>&mdash; Salmi! huusi hän.</p>
+
+<p>Vasemmalla puolella meistä oli suuri rakennus, joka näytti olevan
+sairaala.</p>
+
+<p>&mdash; Se on mielisairaala, selitteli joku matkatovereistamme.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä, ajattelin minä, sehän on juuri sellainen laitos, jossa
+meidän pitäisi päättää maallinen vaelluksemme. Mutta olkoon tämä
+sairaala kuinka tilava hyvänsä, niin se on kumminkin liian pieni
+kaikelle professori Lidenbrockin hulluudelle.</p>
+
+<p>Viimein kello 10 a.p. tulimme Kööpenhaminaan. Tavaramme asetettiin
+rattaille ja tuotiin mukanamme Phoenix-hotelliin Bred-Gaden varrelle;
+tähän kului puoli tuntia, sillä asema oli siihen aikaan kaupungin
+ulkopuolella. Setäni pukeutui sen jälkeen pikaisesti ja vei minut
+mukaansa kaupungille. Hotellin ovenvartija puhui saksaa ja englantia,
+mutta professori, joka taisi monta kieltä, kysyi häneltä selvällä
+tanskan kielellä, missä pohjoismaiden muinaismuseo oli, ja sai yhtä
+selvällä tanskan kielellä vastauksen.</p>
+
+<p>Esimiehenä tässä omituisessa laitoksessa, johon oli koottu niitä
+ihmeellisiä esineitä, joiden avulla voi uudelleen sommitella maan
+historian ja olot kaikkine vanhoine menoinensa, kiviaseinensa,
+juomapikareinensa ja koristeinensa, oli oppinut professori Thomsen,
+Hampurissa olevan konsulin ystävä.</p>
+
+<p>Sedälläni oli hänelle lämmin suosituskirje. Ylipäänsä oppinut mies
+vastaanottaa toisen oppineen jotenkin kylmäkiskoisesti, mutta
+tällä kertaa asia oli vallan toisin. Valmiina auttamaan tervehti
+professori Thomsen sydämellisesti sekä professori Lidenbrockia että
+hänen veljenpoikaansa. Tuskin tarvinnee mainita, että setäni varoi
+huolellisesti ilmaisemasta salaisuuttansa tuolle miellyttävälle
+museon johtajalle; hän sanoi vain, että meillä oli aikomuksena käydä
+Islannissa muka yleensä vain tieteen harrastajina.</p>
+
+<p>Herra Thomsen antautui kokonaan meidän palvelukseemme, ja kuljimme
+laivasillalta toiselle etsien laivaa, joka olisi lähdössä Islantiin.</p>
+
+<p>Toivoin, ettei löytyisi mitään keinoa päästä sinne, mutta ikävä
+kyllä ei niin käynyt. Pienen <i>Valkyyria</i>-nimisen kuunarin piti
+lähteä purjehtimaan Reykjavikiin kesäkuun 2 päivänä. Kapteeni
+Bjarne oli laivassa, ja hänen tuleva matkustajansa oli iloissansa
+puristaa hänen kätensä murskaksi. Oikeinpa tuo kelpo mies hämmästyi
+sellaisesta kädenlyönnistä. Hänestä oli Islantiin purjehtiminen
+vallan yksinkertainen asia, sillä sehän oli hänen ammattinsa. Setäni
+mielestä se oli jotakin erinomaisen ylevää, ja kapteeni käytti tätä
+hänen ihastustansa hyväksensä antaakseen meidän maksaa kaksinkertaisen
+matkarahan; mutta siitä emme niin paljon välittäneet.</p>
+
+<p>&mdash; Tulkaa laivaan tiistaiaamuna kello 7, sanoi kapteeni Bjarne
+pistettyänsä melkoisen joukon hopeakolikoita taskuunsa.</p>
+
+<p>Kiitettyämme herra Thomsenia hänen suuresta avustansa palasimme
+hotelliin.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä käy hyvin, vallan hyvin! sanoi setäni. Mikä erikoinen onni,
+että sattumalta löysimme tämän lähtövalmiin laivan. Syökäämme nyt
+aamiaista, ja käykäämme siten kaupunkia katselemaan.</p>
+
+<p>Menimme säännöttömälle aukealle torille, jonka nimi on Kongens
+Nytorv ja jossa oli tykkipatteri; sen kaksi pientä tykkiä ei voinut
+säikähdyttää ketään. Aivan lähellä, talossa N:o 5, oli ranskalainen
+ravintola, jota piti eräs Vincent-niminen kokki, ja siellä saimme
+oivallisen aamiaisen, josta maksoimme vain neljä markkaa hengeltä.</p>
+
+<p>Sitten huvittelin kuin lapsi käyskennellen ympäri kaupunkia; setäni
+käytti ajuria eikä nähnyt mitään koko kaupungista, ei vähäpätöistä
+kuninkaallista palatsia, ei kaunista siltaa, joka on rakennettu
+seitsemännellätoista vuosisadalla museon kanavan poikki; ei
+Thorvaldsenin tavattoman suurta muistorakennusta, jonka seinät
+ovat ulkopuolelta koristetut epäonnistuneilla maalauksilla, vaikka
+se kuitenkin sisältää tämän kuvanveistäjän taideteokset; setäni
+ei nähnyt pientä Rosenborgin linnaa, joka on ihastuttavan somasti
+rakennettu puistoon, eikä sen kellotornia, joka on muodostettu neljän
+vaskisen lohikäärmeen yhteenkietoutuneista pyrstöistä; hän ei nähnyt
+valleilla suuria tuulimyllyjä, joiden pitkät siivet paisuivat kuin
+laivan purjeet tuulessa merellä.<a name="FNanchor_26" id="FNanchor_26"></a><a href="#Footnote_26" class="fnanchor">[26]</a></p>
+
+<p>Kuinka viehättäviä kävelymatkoja olisinkaan voinut tehdä kauniin
+vierlantilaisen tyttöni kanssa sille puolelle satamaa, missä
+kaksikantiset laivat ja fregatit hiljaa keinuivat laineilla pitkin
+Juutinrauman viheriöitä rantoja; keskellä näitä varjoisia lehdikköjä,
+joiden helmassa on piilossa linnoitus, jonka tykit ojentavat suunsa
+piilipuiden oksien välitse!</p>
+
+<p>Mutta hän oli kaukana poissa, Graüben raukkani, eikä minulla ollut
+toivoakaan saada nähdä häntä enää!</p>
+
+<p>Vaikka setäni ei huomannutkaan näitä luonnonihania seutuja, niin
+hän kuitenkin hämmästyi suuresti nähdessään erään kirkontornin
+Amager-saarella, joka muodostaa lounaisen osan Kööpenhaminan
+kaupunkia.</p>
+
+<p>Minä sain käskyn marssia sinnepäin, ja astuin siis pieneen
+höyryveneeseen, joka pysähtyi muutaman hetken kuluttua laivatokan
+satamaan. Kuljettuamme joitakin ahtaita katuja myöten, joilla
+työskenteli vankeja päällysmiestensä keppien komennon mukaan
+puettuina puoleksi keltaisiin, puoleksi harmaisiin housuihin, tulimme
+Vor-Frelsers-Kirke'n luo. Itse kirkossa ei ollut mitään erikoista.
+Mutta syynä siihen, että sen korkea torni herätti professorin
+huomiota, oli se, että tasakatosta alkaen sen huipun ympäri kohosivat
+kiertoportaat, joiden kierteet olivat paljaan taivaan alla.</p>
+
+<p>&mdash; Nouskaamme ylös! sanoi setä.</p>
+
+<p>&mdash; Minua pyörryttää! väitin vastaan.</p>
+
+<p>&mdash; Sitä suurempi syy on sinulla nousta ylös, sillä pyörryttämiseen
+täytyy tottua.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Tule! sanon minä, älkäämme tuhlatko aikaa.</p>
+
+<p>Minun täytyi totella. Vahti, joka asui kadun toisella puolella, antoi
+meille avaimen, ja aloimme kiivetä.</p>
+
+<p>Setäni astui edelläni kevein askelin. Minä seurasin häntä peläten,
+sillä valitettavasti alkaa päätäni helposti huimata; minulla ei ole
+kotkan vakavuutta eikä sen lujia hermoja.</p>
+
+<p>Niin kauan kuin olimme portailla tornin sisäpuolella, kävi kaikki
+hyvin, mutta sataviisikymmentä askelta noustuamme virtasi raitis
+ilma kasvoihini. Olimme päässeet tornin parvekkeelle, josta nuo
+ilmaan kohoavat portaat alkoivat; niitä suojelivat vähäiset kaiteet,
+ja yhä kapenevat porraslaudat näyttivät vievän taivaan äärettömään
+avaruuteen.</p>
+
+<p>&mdash; En voi! vaikeroin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Oletko kenties pelkuri? Eteenpäin vain! komensi taipumaton
+professori.</p>
+
+<p>Minun täytyi seurata häntä, pidellen kaiteesta kiinni niin hyvin kuin
+taisin. Raitis ilma ensin toinnutti ja virkisti minua; mutta kun
+tunsin tornin huojuvan tuulen puuskauksista, eivät jalkani tahtoneet
+kannattaa; kohta ryömin polvillani, sitten vatsallani; ummistin
+lopuksi silmäni ja tunsin ilkeän tyhjyyden tunteen.</p>
+
+<p>Viimein setä tarttui kaulukseeni ja laahasi minut liki tornin
+huipussa olevaa palloa.</p>
+
+<p>&mdash; Katso, sanoi hän, katso hyvin tarkoin ympärillesi. Täytyy
+totuttautua katsomaan syvyyksiin.</p>
+
+<p>Avasin silmäni ja näin talot litistyneinä maahan kuin musertuneina
+pudottuaan alas. Yläpuolellani kulki hajanaisia pilviä, jotka
+näköharhan vuoksi näyttivät liikkumattomilta, jotavastoin torni,
+pallo ja minä itse olimme kulkevinamme ajatuksen nopeudella
+eteenpäin. Kaukana toisella puolella levisivät eteeni viheriät kedot,
+toisella puolella kimalteli meri auringon paisteessa. Juutinrauma
+kimalteli Helsingörin kohdalla; siinä näkyi joitakuita valkoisia
+purjeita, jotka olivat ikäänkuin kalalokin siivet, ja sumun seasta
+idästäpäin siinti tuskin näkyvänä Ruotsin rannikko. Koko tämä
+äärettömän suuri näköala oli silmieni edessä.</p>
+
+<p>Minun täytyi nousta seisaalleni, seisoa suorana ja katsoa
+ympärilleni. Ensimmäinen pyörtymisen estämisharjoitus kesti tunnin.
+Kun setä salli minun laskeutua tornista, olivat jäseneni aivan
+jäykistyneet.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna aloitamme uudelleen, sanoi professori.</p>
+
+<p>Ja todellakin; tämä huimaava harjoitus uudistettiin viitenä päivänä;
+tahtoen tai tahtomattani edistyin suuresti "ylhäisten katselujen"
+taidossa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="IX" id="IX">IX</a></h2>
+
+
+<p>Lähtöpäivä koitti. Edellisenä iltana oli kohtelias herra Thomsen
+antanut meille suosituskirjeet Islannin maaherralle, kreivi
+Trampelle, piispan apulaiselle, herra Picturssonille ja Reykjavikin
+pormestarille Finsenille. Vastalahjaksi setäni pudisti mitä
+pontevimmin hänen kättänsä.</p>
+
+<p>Kesäkuun 2 p:nä kello kuusi aamulla olivat kallisarvoiset
+matkakapineemme laivassa. Kapteeni vei meidät melko ahtaisiin
+hytteihimme.</p>
+
+<p>&mdash; Onko meillä purjetuuli? kysyi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; On, ja hyvä, vastasi kapteeni Bjarne, se on kaakkoinen. Me
+pääsemme satamasta merelle täysin purjein.</p>
+
+<p>Muutaman hetken kuluttua kuunari oli lähtövalmis ja kiiti täysin
+purjein ulos satamasta. Tunnin kuluttua näytti Tanskan pääkaupunki
+vaipuvan kaukaisiin laineisiin, ja <i>Valkyyria</i> purjehti läheltä
+rannikkoa Helsingörin kohdalla. Olin liikutettu ja odotinpa
+näkeväni Hamletin haamun harhailevan tuon linnan historiallisesti
+muistettavilla valleilla.</p>
+
+<p>&mdash; Ylevä haaveksija! sanoin itsekseni, sinä kyllä antaisit meille
+suostumuksesi! Kenties seuraisit merta etsiäksesi maan keskipisteestä
+selitystä ikuiseen epäilykseesi?</p>
+
+<p>Mutta noilla vanhoilla muureilla ei näkynyt ketään. Sitäpaitsi linna
+on paljoa nuorempi kuin mainittu Tanskan urhokas prinssi. Nyt se
+on Juutinrauman kapeimman kohdan vartion komeana asuntona; tästä
+purjehtii ohitse vuosittain viisitoistatuhatta laivaa.</p>
+
+<p>Kronborgin linna katosi pian sumuun, samoin Ruotsin puolella
+kohoava Helsingborgin torni; kuunarimme kallisteli hiukan tuulessa
+Kattegatilla.</p>
+
+<p><i>Valkyyria</i> oli hyvä purjehtija, mutta purjelaivassa ei koskaan tiedä
+edeltäkäsin, kuinka matka sujuu. Aluksemme purjehti Reykjavikiin
+lastinansa hiiliä, talouskapineita, saviastioita, villavaatteita
+ja viljaa. Viisi miestä, kaikki tanskalaisia, oli kylliksi laivaa
+hortelemaan.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka kauan matka kestää? kysyi setäni kapteenilta.</p>
+
+<p>&mdash; Noin kymmenen päivää, vastasi tämä, jollemme kohtaa kovia
+luodetuulia Fär-saarien kohdalla.</p>
+
+<p>&mdash; Ettehän pelänne mitään pitempää viivykettä.</p>
+
+<p>&mdash; En, herra professori, olkaa huoleti, kyllä me perille pääsemme.</p>
+
+<p>Iltapäivällä kuunari sivuutti Skagenin niemen, Tanskan pohjoisimman
+kohdan, kulki yöllä Skagerrakin halki, purjehti Norjan äärimmäisen
+niemen Cap Lindesnaesin ohi ja laski Pohjanmerelle.</p>
+
+<p>Kaksi päivää sen jälkeen alkoi Skottlannin rannikko siintää
+Peterheadin kohdalta, ja <i>Valkyyria</i> kääntyi Fär-saaria kohti kulkien
+Orkney- ja Shetlannin saarien välitse. Kohta huuhtelivat Atlantin
+valtameren aallot kuunariamme; sen täytyi risteillä pohjoistuulta
+vastaan, ja se pääsi töin tuskin Fär-saarille. Kesäkuun 8 päivänä
+tuli näkyviin itäisin näistä saarista, ja siitä alkaen piti kapteeni
+suoraa suuntaa Cap Portlandia kohti, joka on Islannin etelärannalla.</p>
+
+<p>Matkalla ei sattunut mitään erikoisen tärkeätä. Kohtalaisen hyvin
+pidin puoleni meritautia vastaan; setäni sitä vastoin oli kaiken
+aikaa kipeänä, mistä hän oli varsin harmissaan mutta vielä enemmän
+häpeissänsä.</p>
+
+<p>Hän ei siis voinut saada mitään tietoja kapteeni Bjarnelta
+Sneffels-vuoresta, kulkuneuvoista ja tavaran kuljetuksen
+helppoudesta; hänen täytyi jättää nämä kyselemiset siksi, kunnes
+tulisimme perille. Niin hän kulutti aikansa pitkällänsä hytissään,
+jonka seinät natisivat laivan kovasti kiikkuessa. Täytyy myöntää,
+että setäni itse oli suureksi osaksi ansainnut kohtalonsa.</p>
+
+<p>Kesäkuun 11 päivänä saatoimme määrätä Cap Portlandin aseman. Ilma oli
+silloin selkeä, niin että voimme nähdä Myrdalin Jokulin,<a name="FNanchor_27" id="FNanchor_27"></a><a href="#Footnote_27" class="fnanchor">[27]</a> joka
+kohoaa sen yläpuolella.</p>
+
+<p><i>Valkyyria</i> pysytteli tarpeellisen matkan päässä rannasta kulkien
+pitkin sitä länteen päin suuren valas- ja haikalaparven halki.
+Kohta näkyi mahdottoman suuri kallioholvi, jonka lävitse meri
+syöksi hirveällä pauhinalla. Vestmanin saaret näyttivät nousevan
+valtamerestä ikäänkuin hajalleen kylvetyt luodot kiiltävällä
+pinnalla. Siitä lähtien kynti kuunari ulompana meren selkää
+päästäkseen hyvän matkan päässä Cap Reykianaesin ympäri, joka
+muodostaa Islannin läntisimmän niemekkeen. Ankara merenkäynti esti
+setääni nousemasta laivan kannelle ihailemaan näitä syvään uurrettuja
+lounatuulen pieksämiä rannikoita.</p>
+
+<p>Neljäkymmentäkahdeksan tuntia myöhemmin, kun kuunari oli ollut
+pakotettu kokoon käärityin purjein pakenemaan myrskyä, näkyi
+idästäpäin merkkikumpu Skagen'in niemeltä,<a name="FNanchor_28" id="FNanchor_28"></a><a href="#Footnote_28" class="fnanchor">[28]</a> jonka vaaralliset
+karit ulottuvat kauaksi merelle. Islantilainen luotsi tuli laivaan,
+ja kolmea tuntia myöhemmin <i>Valkyyria</i> laski ankkurinsa Reykjavikin
+edustalle Faxa-vuonoon.</p>
+
+<p>Professori tuli vihdoinkin esiin hytistänsä hyvin kalpeana ja
+uupuneena, mutta yhtä innokkaana, ja hänen silmissänsä oli
+tyytyväinen katse.</p>
+
+<p>Kaupungin väestö kokoontui satamaan, sillä jokaista heistä huvitti
+laivan tulo, kun he tiesivät, että kullakin oli siitä saamista.</p>
+
+<p>Sedällä oli kiire päästä pois veden päällä uiskentelevasta
+vankilastansa tahi pikemmin sairashuoneestansa. Mutta ennenkuin hän
+lähti kuunarin kannelta, vei hän minut laivan kokkaan osoittaen
+sormellaan korkeaa vuorta lahden pohjoisrannalla; vuorella oli kaksi
+huippua, se oli kaksoiskeilan muotoinen ja ikuisen lumen peittämä.</p>
+
+<p>&mdash; Sneffels! huusi hän, Sneffels!</p>
+
+<p>Viitaten minua olemaan ehdottomasti vaiti hän astui sen jälkeen
+venheeseen, joka odotti meitä. Minä seurasin häntä, ja kohta sen
+jälkeen laskimme jalkamme Islannin kamaralle.</p>
+
+<p>Heti sen jälkeen tuli saapuville hyväluontoisen näköinen mies
+kenraalin puvussa; hän oli saaren korkein virkamies, maaherra
+kreivi Trampe omassa persoonassaan. Professori älysi kohta, kuka
+tämä mies oli; hän jätti siis maaherralle Kööpenhaminasta saadut
+suosituskirjeensä, ja heidän kesken sukeutui tanskan kielellä
+lyhykäinen keskustelu, josta minä hyvin ymmärrettävistä syistä en
+käsittänyt mitään. Mutta seurauksena tästä keskustelusta oli, että
+kreivi Trampe tarjoutui auliisti auttamaan professori Lidenbrockia.</p>
+
+<p>Pormestari Finsen, joka pukunsa puolesta oli yhtä sotaisa kuin
+maaherrakin mutta luonteeltaan ja ammattinsa puolesta myös yhtä
+rauhallinen, vastaanotti setäni varsin kohteliaasti.</p>
+
+<p>Mitä tulee piispan apulaiseen, herra Picturssoniin, niin hän oli
+juuri piispallisella paimenmatkalla saaren pohjoispiirissä, joten
+meille ei oltu suotu kunniaa päästä hänen tuttavuuteensa. Sitävastoin
+tulimme tuntemaan Reykjavikin koulun luonnontieteen opettajan, herra
+Fridrikssonin, jonka apu oli meille varsin tervetullut; hän oli
+sangen miellyttävä mies. Tämä nöyrä oppinut osasi puhua ainoastaan
+islannin kieltä ja latinaa; hän tarjosi heti minulle apuansa
+Horatiuksen kielellä ja tunsin kohta, että me olimme syntyneet
+ymmärtämään toisiamme. Hän olikin todella ainoa ihminen, jonka kanssa
+taisin vaihtaa sanoja Islannissa ollessani.</p>
+
+<p>Niistä kolmesta huoneesta, jotka hänellä oli talossansa, antoi tuo
+erinomainen mies kaksi meidän haltuumme, ja pian majoituimme sinne
+kapineinemme, joiden paljoudesta kelpo Reykjavikiläiset jokseenkin
+suuresti ällistyivät.</p>
+
+<p>&mdash; Noh, Akseli! sanoi setäni, kaikki käy hyvin, vaikein tehtävä on jo
+suoritettu.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä, vaikeinko? ihmettelin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä! Nythän ei tarvitse muuta kuin laskeutua alaspäin!</p>
+
+<p>&mdash; Jos niin arvelette, niin olette oikeassa; mutta kun on
+laskeuduttu, alas, pitää myös nousta ylös, luulen ma.</p>
+
+<p>&mdash; Oh! Siitä minä vähät! Maltapas! Älkäämme hukatko kallista aikaa.
+Menen kirjastoon. Ehkä siellä on jokin Saknussemmin käsikirjoitus; ja
+olisinpa varsin iloissani, jos saisin siitä jotakin neuvoa.</p>
+
+<p>Menin ulos ja kuljeksin sinne tänne mihin sattui. Eipä olisikaan
+ollut helppoa joutua eksyksiin Reykjavikin kaduilla; minun ei siis
+tarvinnut kysyä keneltäkään tietä, jotapaitsi sellainen pelkin
+viittauksin tehty kysymys olisi saattanut aiheuttaa minulle monta
+erehdystä.</p>
+
+<p>Kaupunki on jokseenkin matalalla ja suoperäisellä maalla kahden
+kukkulan välissä. Äärettömän suuri laavakerros peittää maan
+toisella puolella viettäen loivasti aina mereen asti. Toisella
+puolella on lavea Faxa-vuono, jossa <i>Valkyyria</i> oli tällä kertaa
+ankkurissa ja jota Sneffelsin suuri lumitunturi rajoittaa
+pohjoisessa. Tavallisesti tapaa täällä satamassa englantilaisia ja
+ranskalaisia kalastuspäällysmiehiä, mutta tällä kertaa he olivat
+saaren itäpuolella virkatoimissaan. Reykjavikin pisin katu kulkee
+samansuuntaisena meren rannan kanssa; sen varrella asuvat kaikki
+kauppiaat mökeissänsä, jotka ovat rakennetut hirsistä ja maalatut
+punaisiksi; toinen katu, joka on lännempänä, viepi pienelle järvelle,
+jonka rannalla on piispan talo.</p>
+
+<p>Pian olin kiivennyt näitä kivisiä ja synkkiä teitä myöten ylös;
+välistä näin kitukasvuista heinää, joka oli kuin paljosta pidosta
+vaalentunut vanha villainen paita; toisaalla oli hiukan puutarhan
+tapaista, jonka vähäiset kasvit, peruna, kaali ja vuohenkaali,
+olisivat varsin hyvin soveltuneet kääpiöiden pöydälle; lisäksi
+jokunen surkastunut kukkanen koetti tavoittaa edes muutaman
+auringonsäteen.</p>
+
+<p>Viimeksimainitun kadun päästä löysin yhteisen hautausmaan, joka oli
+avara ja multavallin ympäröimä. Muutaman askeleen päässä sieltä
+oli kuvernöörin asunto, joka oli huono hökkeli verrattuna Hampurin
+raatihuoneeseen, mutta täydellinen palatsi muun Islannin väestön
+asuntojen rinnalla.</p>
+
+<p>Pienen järven ja kaupungin välillä kohosi kirkko, rakennettuna
+protestanttisen tyylin mukaan kalkkikivestä, jonka lohkomisesta
+tulivuoret itse pitävät huolen; sen punainen tiilikatto oli
+selvästi hajoamaisillaan ankarain länsituulien kynsissä hartaiden
+kirkossakävijöiden suureksi mielipahaksi.</p>
+
+<p>Likeisellä kummulla huomasin oppilaitoksen, joss, kuten myöhemmin
+sain isännältämme tietää, opetettiin heprean, englannin, ranskan
+ja tanskan kieltä; neljää kieltä, joista suureksi häpeäkseni
+en ymmärtänyt sanaakaan. Olisin ollut ihan viimeinen koulun
+neljästäkymmenestä oppilaasta, enkä olisi ollut kelvollinen asumaa
+heidän kanssaan niissä ahtaissa kammioissa, joissa heikoimmat
+ensimmäisestä yöstä alkaen olivat tukehtumaisillaan.</p>
+
+<p>Kolmessa tunnissa olin kuljeksinut sekä kaupungin että ympäristönkin
+läpi. Ympäristö kokonaisuudessaan näyttää omituisen synkältä. Ei
+puuta, ei kasvullisuutta sanottavasti. Kaikkialla teräviä kulmia ja
+tulen muodostamia kallioita. Islantilaisten asumukset ovat tehdyt
+maasta ja turpeista; seinät ovat kaarretut sisäänpäin, ja koko
+talo on melkein pelkkää kattoa. Mutta nämä katot ovat verraten
+reheväkasvuisia niittyjä, joilla kasvaa pitkää ruohoa, sillä huoneen
+lämpö kasvattaa sitä; tämä ruoho korjataan tarkkaan heinänteon
+aikana, sillä muuten kotieläimet söisivät sen suuhunsa näiltä
+viheriöitseviltä katoilta.</p>
+
+<p>Kävellessäni kohtasin vain vähän asukkaita. Palatessani kauppakadulle
+oli suurin osa väestöstä kuivaamassa, suolaamassa ja panemassa
+tynnyreihin kapakalaa, joka on saaren tärkein vientitavara. Miehet
+näyttivät olevan vahvoja ruumiiltaan, mutta muuten kömpelöitä,
+vaaleaverisiä germaaneja; heidän syvämietteisestä katsannostaan
+saattoi otaksua, että he tunsivat olevansa kuin ulkopuolella
+ihmiskuntaa, maanpakolaisraukkoja, karkoitettuja tähän jäämaahan,
+jonka luonto olisi paremmin soveltunut eskimoille. Turhaan etsin
+hymyä heidän kasvoiltaan; joskus he tosin naurahtivat kutistaen
+jotenkin väkinäisesti kasvolihaksiaan, mutta eivät koskaan
+hymyilleet. Heidän pukunansa oli mustasta villavaatteesta kehnosti
+tehty takki, joka skandinaavisissa maissa tunnetaan nimellä "sarka",
+sen lisäksi leveälierinen hattu, punajuovaiset housut ja jalassa
+kengäntapaisiksi käännetyt nahkakappaleet.</p>
+
+<p>Vaimot, joiden katse oli surullinen ja nöyrä ja joiden ulkonäkö oli
+jokseenkin miellyttävä, vaikka eloton, olivat puetut sarkaisiin
+liiveihin ja hameisiin; tytöillä oli palmikoidun tukkansa verhona
+pieni kudottu myssy, jotavastoin naimisissa olevilla naisilla oli
+päässä kirjava huivi, jonka päällä oli jonkinlainen valkoisesta
+vaatteesta tehty koriste.</p>
+
+<p>Kun pitkän matkan näin kuljettuani palasin herra Fridrikssonin
+taloon, oli setäni jo siellä isäntämme seurassa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="X" id="X">X</a></h2>
+
+
+<p>Päivällinen oli valmis, ja professori Lidenbrock kävi siihen ahnaasti
+käsiksi, sillä hänen pakollinen paastonsa laivalla oli enentänyt
+hänen ruokahaluansa, joka muutoinkin luonnostaan oli sangen hyvä.
+Ateria, joka oli paremmin tanskalainen kuin islantilainen, ei
+ollut missään suhteessa merkillinen; mutta isäntämme, joka oli
+enemmän islantilainen kuin tanskalainen, johdatti mieleeni vanhan
+ajan kestiystävyyden sankarit, sillä selvästi huomasi, että meitä
+pidettiin hänen huoneessansa tärkeämpinä henkilöinä kuin häntä
+itseään.</p>
+
+<p>Keskusteltiin maan omalla kielellä, johon setäni lisäsi saksaa
+ja herra Fridriksson latinaa, jotta minäkin ymmärtäisin sitä.
+Puhuttiin tieteellisistä kysymyksistä, kuten tiedemiehen sopii; mutta
+professori noudatti lauseissansa mitä suurinta varovaisuutta käskien
+silmäyksillään minun pysyä visusti vaiti aikeistamme.</p>
+
+<p>Heti alussa Fridriksson kysyi sedältäni hänen tutkimuksiensa
+menestystä kirjastossa.</p>
+
+<p>&mdash; Teidän kirjastonne! vastasi professori, siinähän on vain
+vaillinaisia kirjoja melkein tyhjillä hyllyillä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? huudahti Fridriksson; meillä on kahdeksantuhatta nidosta,
+joista useat ovat kallisarvoisia ja harvinaisia, vanhalla
+skandinavialaisella kielellä kirjoitettuja teoksia; sitäpaitsi meillä
+on kaikki kirja-uutuudet, mitkä Kööpenhaminassa vuosittain ilmestyvät.</p>
+
+<p>&mdash; Missä ovat sitten nuo kahdeksantuhatta nidosta? Minä
+puolestani &mdash; &mdash; &mdash;?</p>
+
+<p>&mdash; Oh, herra professori, ne ovat luettavina ympäri maata. Vanhalla
+jääsaarellamme on ihmisillä lukuhalua. Täällä ei ole ainoaakaan
+vuokraajaa eikä kalastajaakaan, joka ei osaisi lukea ja joka ei
+lukisi. Me islantilaiset ajattelemme, että sen sijaan, että kirjat
+lahoaisivat rautaristikon takana niiden tarkoituksena pikemmin on
+kulua lukijoiden käsissä. Senpätähden nämä kirjat kulkevatkin kädestä
+käteen ja kuluvat, niitä luetaan yhä uudelleen, ja usein tapahtuu,
+etteivät ne palaa paikallensa ennenkuin vuoden tahi parin kuluttua.</p>
+
+<p>&mdash; Ja sillävälin, vastasi setäni toivossaan pettyneenä, muukalaiset
+&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kukapa sitä voi auttaa! Muukalaisilla on omat kirjastonsa,
+ja meidän maanmiehemme tarvitsevat etupäässä valistusta. Sanon
+vieläkin: lukemisen halu on islantilaisella veressä. Jo vuonna
+1816 me perustimme tieteellisen seuran, joka yhä edistyy;
+muukalaiset oppineet pitävät kunniana päästä sen jäseneksi; se
+painattaa kirjoja kansalaistemme opetusta varten ja tekee maallemme
+todellista hyötyä. Jos te, herra professori, suvaitsette ruveta
+sen kirjeenvaihtajajäseneksi, niin tuotatte meille sangen suuren
+mielihyvän.</p>
+
+<p>Setäni, joka jo ennestään oli jäsenenä noin sadassa eri
+tiedeseurassa, vastaanotti tarjouksen kohteliaasti, mikä suuresti
+miellytti herra Fridrikssonia.</p>
+
+<p>&mdash; Olkaa hyvä, jatkoi tämä, ja mainitkaa minulle ne kirjat, joita
+haluaisitte saada kirjastostamme; ehkä voisin antaa teille jotakin
+tietoa niistä?</p>
+
+<p>Katsahdin setääni; hän epäili, vastaisiko tähän tarjoukseen,
+joka näin suorastaan kosketti hänen aiettaan. Mutta muutaman
+silmänräpäyksen kuluttua hän päätti puhua.</p>
+
+<p>&mdash; Herra Fridriksson, hän sanoi, olisin tahtonut tietää, onko teillä
+kirjastossanne vanhojen kirjojen joukossa Arne Saknussemmin teoksia?</p>
+
+<p>&mdash; Arne Saknussemm! vastasi Reykjavikin professori, varmaan
+tarkoitatte tuota oppinutta miestä, joka eli kuudennellatoista
+vuosisadalla, oli yht'aikaa suuri luonnontutkija, suuri alkemisti ja
+mainio matkustaja?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin.</p>
+
+<p>&mdash; Joka oli Islannin kirjallisuuden ja tieteiden loistava tähti?</p>
+
+<p>&mdash; Kuten sanotte.</p>
+
+<p>&mdash; Kaikkia muita etevämpi mies?</p>
+
+<p>&mdash; Sen myönnän.</p>
+
+<p>&mdash; Ja jonka rohkeus oli yhtä suuri kuin hänen neronsakin?</p>
+
+<p>&mdash; Huomaan, että tunnette hänet hyvin.</p>
+
+<p>Setäni oli ylenmäärin iloissaan, kun kuuli näin puhuttavan
+sankaristansa, ja hänen silmänsä loistivat ihastuksesta.</p>
+
+<p>&mdash; No, kysäisi hän, entäs hänen teoksensa?</p>
+
+<p>&mdash; Oi! Hänen teoksiansa meillä ei ole.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! Islannissako?</p>
+
+<p>&mdash; Niitä ei ole missään, sillä Arne Saknussemmia syytettiin
+kerettiläisyydestä ja hänen teoksensa poltettiin Kööpenhaminassa v.
+1573.</p>
+
+<p>&mdash; Varsin hyvin! Oivallista! huusi setäni, luonnontieteen professorin
+suureksi hämmästykseksi.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitatte? hän kysyi.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt tulee kaikki ilmi, olen ollut oikeassa, asia on selvä, ja
+nyt ymmärrän, miksi Saknussemm ahdistettuna, pakotettuna salaamaan
+neronsa keksinnöitä, on käsittämättömään kryptogrammaan kätkenyt
+salaisuuden &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Minkä salaisuuden, kysyi Fridriksson innokkaasti.</p>
+
+<p>&mdash; Salaisuuden, joka &mdash; &mdash; &mdash; josta &mdash; &mdash; &mdash; vastasi setäni änkyttäen.</p>
+
+<p>&mdash; Oletteko kenties löytänyt jonkin hänen kirjoituksensa? kysäisi
+isäntämme.</p>
+
+<p>&mdash; Ei! lausuin vain arvelun.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! vastasi Fridriksson, joka oli niin kohtelias,
+ettei ruvennut enempää utelemaan huomatessaan vieraansa
+hämilläänolon. Toivon, ettette lähde pois saareltamme tutkimatta
+sen kivennäisrikkauksia.</p>
+
+<p>&mdash; Se on tietty, vastasi setäni, mutta tulenpa jotenkin myöhään;
+onhan täällä ollut tutkijoita jo ennenkin, vai kuinka?</p>
+
+<p>&mdash; On kyllä, herra professori; voin mainita herrojen Olafsenin ja
+Povlsenin työt,<a name="FNanchor_29" id="FNanchor_29"></a><a href="#Footnote_29" class="fnanchor">[29]</a> tehdyt kuninkaan käskystä, Troilin tutkimukset,
+herrojen Gaimardin ja Robertin tieteellisen lähetysmatkan
+ranskalaisella <i>La Recherche</i><a name="FNanchor_30" id="FNanchor_30"></a><a href="#Footnote_30" class="fnanchor">[30]</a> korvetilla, sekä viimeiseksi
+niiden oppineiden miesten havainnot, jotka olivat <i>La Reine
+Hortense</i>-nimisellä fregatilla; ne ovat suuresti edistäneet Islannin
+tuntemista. Mutta uskokaa minua, paljon on vielä tutkimatta.</p>
+
+<p>&mdash; Niinkö luulette? kysyi setäni suopean näköisenä koettaen salata
+silmiensä loistoa.</p>
+
+<p>&mdash; Niin! Kuinka monta vuorta, jäätikköä ja tulitunturia täällä onkaan
+tutkittavana, jotka eivät vielä ole tunnettuja! Eikä tarvitse mennä
+kauaksikaan: näettehän tuon vuoren, joka kohoaa taivaan rannalla? Se
+on Sneffels.</p>
+
+<p>&mdash; Ahaa! sanoi setäni, vai Sneffels. &mdash; Niin, merkillisimpiä
+tulivuoria, mitä on; sen aukkoa on harvoin tutkittu.</p>
+
+<p>&mdash; Kenties se on sammunut?</p>
+
+<p>&mdash; Se on sammunut viisisataa vuotta sitten.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! sanoi setäni, joka hurjasti koetti puristaa säärensä
+tiukasti ristiin, ettei hyppäisi korkealle ilmaan; minä haluaisin
+aloittaa geologiset tutkimuksen tästä Seffel &mdash; &mdash; &mdash; Fessel &mdash; &mdash; &mdash;
+mikä se taas olikaan?</p>
+
+<p>&mdash; Sneffels, oikaisi kohtelias Fridriksson. Tämä osa keskustelua
+puhuttiin latinaksi, joten minä ymmärsin kaiken. Töin tuskin saatoin
+pysyä totisena, kun näin setäni yritykset hillitä iloansa, joka
+pyrki nousemaan yli äyräiden, ja kun hän koetti näyttää maailman
+tietämättömimmältä ihmiseltä.</p>
+
+<p>&mdash; Teidän tietojenne johdosta, hän sanoi, minä teen päätökseni. Me
+koetamme siis nousta tälle Sneffels-vuorelle, ehkäpä tutkia sen
+aukkoakin!</p>
+
+<p>&mdash; Valitan, vastasi Fridriksson, että ammattini ei salli minun lähteä
+kotoani, muuten olisi minulle ollut suureksi hyödyksi ja huviksi
+saada seurata teitä.</p>
+
+<p>&mdash; Ah, ei, ei, vastasi setäni innokkaasti, emme tahdo olla
+kenellekään haitaksi, herra Fridriksson, kiitän teitä sydämestäni.
+Teidänlaisenne oppineen miehen läsnäolo olisi meille ollut suureksi
+hyödyksi, mutta virkanne kutsuu teitä.</p>
+
+<p>Luulenpa, ettei isäntämme islantilaisen sielunsa viattomuudessa
+huomannut setäni suurta teeskentelyä.</p>
+
+<p>&mdash; Hyväksyn täydellisesti, herra professori, sanoi hän, päätöksenne
+aloittaa tutkimuksenne tästä tulivuoresta, sillä siellä teillä
+on tilaisuus tehdä runsaasti mielenkiintoisia havaintoja. Mutta
+sanokaapas, miten aiotte päästä Sneffelsin niemimaalle?</p>
+
+<p>&mdash; Meritse, lahden yli, sehän on lyhyin tie.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, mutta sitä on mahdoton kulkea.</p>
+
+<p>&mdash; Minkätähden?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden, ettei meillä Reykjavikissa ole ainoatakaan venhettä.</p>
+
+<p>&mdash; Tuhat tulimmaista!</p>
+
+<p>&mdash; Täytyy matkustaa maata myöten pitkin rannikkoa; se on pitempi,
+mutta hauskempi matka.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Hankin itselleni matkaoppaan.</p>
+
+<p>&mdash; Tiedän siihen toimeen sopivan henkilön.</p>
+
+<p>&mdash; Onko hän älykäs mies?</p>
+
+<p>&mdash; Oikein älykäs; hän on siltä niemeltä kotoisin. Hän on taitava
+haahkatelkän pyytäjä; tulette olemaan tyytyväinen häneen. Hän puhuu
+sujuvasti tanskan kieltä.</p>
+
+<p>&mdash; Milloin saan tavata häntä?</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna, jos haluatte.</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei jo tänään?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden, ettei hän tule tänne ennenkuin huomenna.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna siis, sanoi setäni huoaten.</p>
+
+<p>Tämä tärkeä keskustelu loppui kohta senjälkeen siten, että
+saksalainen professori lausui sulimmat kiitoksensa islantilaiselle.
+Aterioidessa oli setäni saanut tietää useita tärkeitä seikkoja,
+muun ohessa Saknussemmin elämäntarinan ja syyn, miksi hän kätki
+keksintönsä kummalliseen kirjoitukseen; sen lisäksi hän sai tietää,
+ettei isäntämme seuraisi meitä matkallamme ja että me huomisesta
+päivästä alkaen saisimme matkaoppaan mukaamme.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XI" id="XI">XI</a></h2>
+
+
+<p>Iltasella kävelin vähän aikaa pitkin Reykjavikin rantoja ja palasin
+aikaiseen, laskeusin levolle sänkyyni, joka oli tehty paksuista
+laudoista, ja nukuin kohta sikeästi.</p>
+
+<p>Herätessäni kuulin setäni puhuvan innokkaasti viereisessä huoneessa;
+nousin heti, ja kiiruhdin hänen luoksensa.</p>
+
+<p>Hän keskusteli tanskankielellä rotevan, vantteran nuoren miehen
+kanssa, joka näytti olevan erittäin väkevä. Hänen päänsä oli
+hyvin iso ja hänen silmissänsä, jotka mielestäni olivat älykkään
+näköiset, oli unelias katse; hänen pitkä tukkansa, jota Englannissa
+olisi sanottu punaiseksi, valui hänen voimakkaille hartioillensa.
+Tämän saarelaisen liikkeet olivat notkeat, mutta hän liikutti
+vain vähän käsiänsä, niinkuin sellainen henkilö, joka ei osaa
+tahi ei tahdo viittailla. Hän näytti hiljaiselta ja levolliselta,
+mutta ei välinpitämättömältä. Hänestä huomasi, ettei hän pyytänyt
+mitään muilta, että hän teki työtä oman mielensä mukaan, ja että
+hänen käsityksensä maailmanmenosta ei sallinut kummeksimista eikä
+levottomuutta. Nämä islantilaisen luonnonlaadun ominaisuudet huomasin
+siitä tavasta, miten hän kuunteli puhetoverinsa kiihkeätä sanatulvaa.
+Hän seisoi käsivarret ristissä liikkumattomana setäni innokkaasti
+puhuessa ja viittaillessa jos jollakin tavoin; tahtoessaan vastata
+kieltävästi hän vain pudisti päätään ja myöntääksensä hän vain
+nyökkäsi, mutta nämä liikkeet olivat niin vähäiset, että hänen pitkä
+tukkansa tuskin liikahti. Hän oli oikein saita, kun oli kysymyksessä
+liikuntojen säästäminen.</p>
+
+<p>Nähdessäni tämän miehen en suinkaan olisi aavistanutkaan, että
+hän oli metsästäjä; tosin ei otus olisi häntä säikähtänyt, mutta
+käsittämätöntä oli silti, kuinka hän voi saavuttaa sen?</p>
+
+<p>Tämä selvisi, kun Fridriksson selitti minulle, että tuo rauhallinen
+mies pyysi vain haahkatelkkiä, joiden untuvat ovat saaren suurin
+rikkaus. Haahkan untuvien kokoamiseen ei tarvitakaan paljon
+liikkuvaisuutta.</p>
+
+<p>Kesän alkupäivinä alkaa haahkatelkkä tehdä pesäänsä rantakallioiden
+väliin niiden kaitaisten vuonojen rannoille, jotka halkovat Islannin
+rannikoita. Kun pesä on tehty, sisustaa lintu sen hienoilla
+höyhenillä, joita se nyhtää rinnastaan. Kohta sen jälkeen tulee
+linnustaja tahi oikeammin kauppias, ja ottaa pois untuvat pesästä,
+jolloin lintu alkaa työnsä uudelleen; kun naaras on repinyt kaikki
+untuvansa, tulee koiraksen vuoro. Mutta koska tämän suuremmilla ja
+kovemmilla höyhenillä ei kaupassa ole suurta arvoa, ei linnustaja
+enää otakaan pois poikien alustaa; pesä siis tulee valmiiksi, naaras
+munii munansa, pojat syntyvät ja seuraavana vuonna alkaa taas
+haahkanuntuvien saanti.</p>
+
+<p>Koska haahkatelkkä ei valitse asuinpaikaksensa jyrkkiä kallioita,
+vaan tasaisia ja sellaisia, joille se helposti pääsee, niin
+islantilainen linnustaja saattaa hoitaa ammattiansa ilman suurta
+ponnistusta. Hän on maamies, joka ei kylvä eikä leikkaa eloansa, vaan
+kokoaa sen vain.</p>
+
+<p>Tämän totisen, hitaan ja harvapuheisen miehen nimi oli Hannu Bjelke,
+ja hän tuli palvelukseemme Fridrikssonin puoltosanan perusteella.
+Hän oli tuleva matkaoppaamme; hänen käytöstapansa oli kummallinen
+vastakohta setäni käytökselle.</p>
+
+<p>Kuitenkin he sopivat hyvästi kaupoista. Ei kumpikaan pitänyt lukua
+hinnasta, toinen oli valmis vastaanottamaan, mitä hänelle tarjottiin,
+toinen altis antamaan, mitä vaadittiin. Ei milloinkaan ole kauppaa
+helpommin tehty.</p>
+
+<p>Sopimus oli, että Hannu sitoutui viemään meidät Stapi-nimiseen
+kylään, Sneffels-niemen etelärannalle, liki tulivuoren juurta.
+Maamatkaa oli noin kaksikolmatta penikulmaa, setäni arvelun mukaan
+parin päivän matka.</p>
+
+<p>Mutta kun hän sai tietää, että oli kysymys tanskalaisista
+penikulmista, joissa on neljäkolmatta tuhatta jalkaa, piti hänen
+antaa perään laskuissansa, ja, huonoihin teihin katsoen, laskea
+matkaan seitsemän tahi kahdeksan päivää.</p>
+
+<p>Setäni saisi käytettäväkseen neljä hevosta, kaksi hänelle ja minulle
+ratsuiksi ja kaksi kantamaan tavaroitamme. Hannu kulkisi tapansa
+mukaan jalkaisin. Hän tunsi täydellisesti tämän osan rantamasta ja
+lupasi viedä meidät lyhyintä tietä.</p>
+
+<p>Hänen palveluksensa ei loppuisi tultuamme Stapi-kylään, vaan
+kestäisi se koko sen ajan, minkä setäni tarvitsi tieteellisiin
+tutkimusmatkoihinsa; hänellä oli palkkaa kolme taaleria viikossa.
+Mutta välttämättömäksi ehdoksi määrättiin nimenomaan, että tämä summa
+maksettaisiin hänelle joka lauantai-ehtoona.</p>
+
+<p>Lähtöpäivä määrättiin kesäkuun 16 päiväksi. Setäni tahtoi antaa
+linnustajalle käsirahaa, mutta tämä epäsi sen yhdellä ainoalla
+sanalla.</p>
+
+<p>&mdash; Jäljestäpäin, hän sanoi, ja professori tulkitsi tämän heti minulle.</p>
+
+<p>Kun sopimus oli tehty, meni Hannu heti pois.</p>
+
+<p>&mdash; Oivallinen mies, sanoi setäni, mutta hän tuskin ymmärtää sitä
+kummallista tehtävää, joka hänellä on edessä.</p>
+
+<p>&mdash; Hän siis seuraa meitä aina &mdash; &mdash; &mdash;.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, Akseli, aina maan keskipisteeseen saakka.</p>
+
+<p>Vielä oli jäljellä neljäkymmentäkahdeksan tuntia, jotka minun piti
+suureksi harmikseni käyttää valmistuksiin; panimme kaiken kykymme
+liikkeelle sovittaaksemme kaikki tavarat parhaiten, tieteelliset
+kojeet toiseen, aseet toiseen paikkaan, työkalut yhteen nippuun ja
+ruokatavarat toiseen.</p>
+
+<p>Tieteelliset kojeemme olivat:</p>
+
+<p>1:ksi. Sata-asteinen Eigelin lämpömittari, viivoitettu
+sataanviiteenkymmeneen asteeseen, mikä mielestäni oli joko liian
+paljon tahi liian vähän: liian paljon, jos lämpö kohoaisi niin
+korkealle, jossa tapauksessa tulisimme keitetyiksi; liian vähän, jos
+piti mitata kuumien lähteiden tai muiden sulien aineiden lämpöä.</p>
+
+<p>2:ksi. Manometri eli ilman paineen mittari, jolla voitiin mitata
+suurempaa painetta kuin ilman paine meren pinnan kohdalla. Tavallinen
+ilmapuntari ei todella olisikaan riittänyt, sillä ilman paine
+tietysti lisääntyisi samassa suhteessa kuin laskeutuisimme maan
+pinnan alle.</p>
+
+<p>3:ksi. Geneveläisen Boissonnas nuoremman tekemä kronometrikello,
+tarkoin asetettu Hampurin puolipäiväpiirin mukaan.</p>
+
+<p>4:ksi. Kaksi inklinationi- ja deklinationi-kompassia.</p>
+
+<p>5:ksi. Yökiikari.</p>
+
+<p>6:ksi. Kaksi Ruhmkorffin konetta, jotka sähkövirran voimasta
+kehittivät tasaisen ja riittävän valon; kojeen saattoi kantaa
+mukanansa.<a name="FNanchor_31" id="FNanchor_31"></a><a href="#Footnote_31" class="fnanchor">[31]</a></p>
+
+<p>Aseinamme oli kaksi kivääriä Purdley Moore ja Kumppanien tehtaasta
+sekä kaksi Coltin revolveri-pistoolia. Mitähän varten näitä aseita
+otettiin mukaan! Eihän luullakseni tarvinnut pelätä villi-ihmisiä
+eikä petoeläimiäkään? Setäni piti yhtä tarkan huolen aseistaan kuin
+tieteellisistä kojeistaankin, erittäinkin pumpuliruudista, joka ei
+pahene kostumisesta ja on paljoa voimakkaampaa kuin tavallinen ruuti.</p>
+
+<p>Työkalumme olivat: kaksi rautakankea, kaksi kivikuokkaa, silkkiset
+portaat, kolme rautakärkistä keppiä, kirves, vasara, tusina rautaisia
+kiiloja ja rengaspäisiä ruuveja, sekä pitkiä solmuköysiä, jotka
+kaikki yhteensä muodostivat suuren kuorman, portaatkin kun olivat 300
+jalan pituiset.</p>
+
+<p>Lopuksi oli vielä ruokatavaroita, jotka eivät vieneet paljon tilaa,
+mutta joita oli kuitenkin riittävästi, sillä tiesin, että meillä
+oli säilykelihaa ja kuivattua leipää kuudeksi kuukaudeksi. Ainoa
+juoma-aine matkaeväissämme oli viina, vettä ei ollut ollenkaan;
+meillä oli kuitenkin suuria pulloja, ja setäni luotti siihen, että
+löytäisimme lähteitä, joista voisimme täyttää pullomme; turhaan
+koetin huomauttaa, että ne kenties olisivat kelvottomia tahi kuumia
+tahi ettei niitä olisi ollenkaan.</p>
+
+<p>Tehdäkseni täydellisen luettelon tavaroistamme tahdon mainita
+kuljetettavan apteekin, jossa oli tylppäkärkisiä saksia, lastoja
+luun taittumisen parantamista varten, haavasiteitä ja hauderiepuja,
+laastarilappuja, suoneniskuvehkeet, &mdash; kaikki hirveitä kaluja; sen
+lisäksi kokoelma pulloja, joissa oli dextriiniä, haavaa lääkitsevää
+väkiviinaa, etikkahappoista lyijyhappeumaa, eetteriä ja ammoniakkia
+&mdash; kaikkityyni tavaroita, jotka olivat sangen peloittavia &mdash; ja
+viimeksi laitteet Ruhmkorffin koneisiin...</p>
+
+<p>Setäni ei unohtanut varustaa itselleen tupakkaa, ampumaruutia ja
+taulaa, sekä nahkaista vyötä, jonka hän piti vyöllänsä ja jossa
+hänellä oli melkoinen määrä kulta-, hopea- ja paperirahaa. Työkalujen
+joukossa oli myös kuusi paria vahvoja kenkiä, jotka oli tehty
+vedenpitäviksi tervansekaisella kautsukkivoiteella.</p>
+
+<p>&mdash; Tällä tavoin vaatetettuina ja varustettuina ei meitä mikään estä
+kulkemasta kauaksi, sanoi setäni.</p>
+
+<p>Näitä erilaisia tavaroita kokoon pannessamme kului meiltä koko
+päivä. Ehtoolla söimme illallista kreivi Trampen luona, Reykjavikin
+pormestarin ja tohtori Hyaltalinin, saaren etevän lääkärin, seurassa.
+Fridriksson ei ollut kutsuttujen vieraiden joukossa. Sittemmin
+sain tietää, että kuvernööri ja hän olivat eri mieltä jostakin
+hallintokysymyksestä ja että he eivät sentähden seurustelleet. En
+siis ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä lausuttiin näissä puoleksi
+virallisissa pidoissa; sen vain panin mieleeni, että setäni puhui
+koko ajan.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä, kesäkuun 15:ntenä, lopetettiin valmistukset.
+Isäntämme teki professorille suuren palveluksen lahjoittaessaan
+hänelle Islannin kartan, joka oli verrattomasti parempi kuin
+Hendersonin tekemä; sen oli Olavi Nikolaus Olsen tehnyt Scheel
+Frisacin maanmittaustöiden ja Björn Gumlaugsonin topografisien
+mittauksien perusteella mittakaavassa 1:480000, ja Islannin oppinut
+seura oli kustantanut sen. Se oli kivennäisten tutkijalle varsin
+kallisarvoinen paperi.</p>
+
+<p>Viimeinen ilta kului ystävällisesti keskustellessa Fridrikssonin
+kanssa, johon minä suuresti miellyin, ja sitten seurasi jotenkin
+rauhaton uni, ainakin minun osaltani.</p>
+
+<p>Kello viisi aamulla heräsin neljän hevosen hirnumiseen, jotka
+tepastelivat ulkona ikkunani edessä. Pukeuduin pian ja menin kadulle,
+jossa Hannu paraikaa asetteli viimeisiä tavaroitamme hevosten
+selkään, niin sanoakseni liikkumatta, vaikka hän toimitti tehtävänsä
+erittäin taitavasti. Setäni piti enemmän melua kuin teki hyötyä, eikä
+matkaopas näyttänyt pitävän lukua hänen määräyksistänsä.</p>
+
+<p>Kello kuusi oli kaikki valmiina, ja Fridriksson paiskasi meille kättä
+jäähyväisiksi. Setäni kiitti häntä sangen sydämellisesti islannin
+kielellä hänen erinomaisesta vieraanvaraisuudestansa. Mitä minuun
+tulee, niin lausuin parhaalla latinallani sydämelliset jäähyväiset,
+jonka jälkeen nousimme satulaan ja Fridriksson lausui viimeisenä
+jäähyväistervehdyksenään seuraavan värssyn, jonka Vergilius näyttää
+kirjoittaneen meille matkustajille, jotka emme tunteneet tietämme:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0"><i>Et, qvamcumque viam dederit fortuna, seqvamur</i>.<a name="FNanchor_32" id="FNanchor_32"></a><a href="#Footnote_32" class="fnanchor">[32]</a><br /></span>
+</div></div>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XII" id="XII">XII</a></h2>
+
+
+<p>Lähdimme matkaan pilvisellä, mutta tasaisella säällä, jolloin ei
+tarvinnut pelätä liiallista kuumuutta eikä sadetta, &mdash; oikein
+matkustajain ilmalla.</p>
+
+<p>Se huvi, että sain ratsain kulkea tuntemattoman maan halki, sai
+minut leppymään. Olinpa suorastaan innostunut, mielessäni liikkui
+kaikenlaisia toivomuksia, ja aloin jo tyytyä kohtalooni.</p>
+
+<p>Mikäpä minulla muuten olikaan hätänä? arvelin. Matkustaa varsin
+kummallisessa maassa! Nousta merkilliselle vuorelle! Pahimmassa
+tapauksessa laskeutua sammuneeseen aukkoon! Onhan aivan selvä asia,
+ettei tuokaan Saknussemm ole mitään sen enempää tehnyt. Mitä tulee
+siihen, että löytyisi joku käytävä, joka veisi maan keskipisteeseen,
+niin sehän on pelkkää luuloa, selvä mahdottomuus! Ottakaamme siis
+tinkimättä vastaan se huvi, mitä tästä matkasta voi olla.</p>
+
+<p>Tuskin olin lopettanut nämä mietteeni, kun jo olimme jättäneet
+Reykjavikin taaksemme.</p>
+
+<p>Hannu kulki nopein askelin matkueen etupäässä. Molemmat kuormahevoset
+seurasivat hänen jäljessänsä hänen tarvitsematta ohjata niitä. Sitten
+tulimme setä ja minä, suoraan sanoen varsin komean näköisinä pienten,
+mutta väkevien hevostemme selässä.</p>
+
+<p>Islanti on Euroopan suurimpia saaria, 1,400 neliöpenikulmaa laaja ja
+asukkaita 60 tuhatta. Maantieteen tutkijat ovat jakaneet sen neljään
+piirikuntaan; me matkustimme viistoon sen piirikunnan halki, jonka
+nimenä on lounainen neljännes, "Sudvester Fjordùngr".</p>
+
+<p>Hannu oli Reykjavikistä lähdettyämme melkein lakkaamatta seurannut
+meren rantaa. Me sivuutimme laihoja laitumia, jotka töin tuskin
+pääsivät muuttumaan viheriäisiksi, keltainen väri kun oli niissä
+vallitseva. Mahdottoman suurien trakyti-röykkiöiden<a name="FNanchor_33" id="FNanchor_33"></a><a href="#Footnote_33" class="fnanchor">[33]</a> punertavat
+huiput näyttivät poikki katkenneilta taivaan rannan itäisissä
+sumupilvissä; muutamia lumipälviä loisti siellä täällä kaukaisten
+kukkuloiden rinteillä; toiset jyrkemmiksi muodostuneet huiput
+pistivät harmaiden pilvien läpi ja kohosivat uudelleen noiden
+häilyvien sumujen yläpuolella ikäänkuin taivaan laelle hajonneet
+salakarit.</p>
+
+<p>Usein nämä äkkijyrkät kukkulajonot muodostivat mereen niemen ja
+tunkeusivat laitumillekin, mutta aina oli jäljellä kylliksi tilaa
+matkustaa. Muutoin valitsivat hevosemmekin vaistomaisesti mukavimmat
+paikat hiljentämättä kulkuansa. Sedälläni ei ollut edes sitä
+lohdutusta, että olisi saanut karjuen tahi ruoskallansa kiirehtiä
+hevostansa, sillä hänelle ei ollut aikaa kiivailla. En voinut
+pidättää hymyäni, kun näin hänet, suurikokoisen miehen, pienen
+hevosen selässä; hänen pitkät säärensä ylettyivät melkein maahan,
+joten hän muistutti kuusijalkaista kentauria.</p>
+
+<p>&mdash; Oivallinen eläin! Oikein kelpo eläin! hän ylisti.</p>
+
+<p>&mdash; Tiedätkös Akseli, ettei ole eläintä, joka älykkäisyydessä
+voittaisi islantilaisen hevosen. Lumituiskut, myrskyt, kelvottomat
+tiet, kalliot, jäätiköt, ei mikään estä sitä. Se on rohkea, malttava
+ja vakava. Se ei koskaan astu harha-askelta eikä tee vastarintaa!
+Jos on mentävä virran tahi vuonon poikki, ja sellainen vielä tulee
+eteemme, niin saat nähdä, että se arvelematta heittäytyy veteen kuin
+vesieläin ja ui toiselle rannalle! Mutta älkäämme sitä ahdistako,
+vaan antakaamme sen pitää tapansa, niin pääsemme etenemään kolme
+penikulmaa päivässä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kyllä kai me epäilemättä kuljemme sen matkan, vastasin minä,
+mutta entäs oppaamme?</p>
+
+<p>&mdash; Hänestä ei ole huolta. Nämä ihmiset kävelevät kuin huomaamattansa,
+ja me kuljemme niin hitaasti, ettei hänen pitäisi väsyä. Sitäpaitsi
+jos tarvitaan, annan hänelle hevoseni, sillä pian saisin sääriini
+suonenvedon, jollen olisi liikkeessä. Käsieni laita on vallan hyvin,
+mutta pitäähän sääriänsäkin muistaa.</p>
+
+<p>Sillä välin kuljimme rivakasti eteenpäin. Maa oli melkein autio:
+siellä täällä näkyi yksinäinen puusta, turpeista ja laavankappaleista
+rakennettu talo, tuollainen yksinäinen boër,<a name="FNanchor_34" id="FNanchor_34"></a><a href="#Footnote_34" class="fnanchor">[34]</a> ikäänkuin
+kerjäläinen mutkaisen tien varrella. Nämä rappiolle joutuneet
+mökit näyttivät rukoilevan ohitse kulkevien armeliaisuutta, ja
+vähemmästäkin syystä olisi niille antanut almun. Teitä ei tässä
+maassa ollut ollenkaan, ei edes polkujakaan, ja kasvillisuus, niin
+kitukasvuista kuin se olikin, oli kuitenkin hävittänyt nekin jäljet,
+joita joku yksinäinen kulkija oli tehnyt.</p>
+
+<p>Ja kuitenkin luettiin tämä osa maakunnasta, joka oli pääkaupungin
+ääressä, Islannin viljeltyjen ja asuttujen seutujen joukkoon.
+Minkähänlaisia lienevät sitten muut seudut olleetkaan, koska siis
+olivat vieläkin autiompia kuin tämä erämaa? Kuljettuamme puoli
+penikulmaa emme vielä olleet nähneet ainoatakaan maamiestä mökkinsä
+ovella, emme yhtään villiä paimenta kaitsemassa laumaansa, vaan
+ainoastaan joitakuita oman onnensa nojaan jätetyitä lehmiä ja
+lampaita. Mimmoisia mahtoivat olla saaren muut seudut, joita
+maanjäristykset olivat raadelleet ja mullistaneet?</p>
+
+<p>Myöhemmin jouduimme näkemään sellaisiakin seutuja, mutta
+katsahtaessani Olsenin karttaan huomasin, että näitä seutuja
+karteltiin siten, että kuljettiin pitkin meren lahdekasta rantaa.
+Sisällisen tulen suuri voima on vaikuttanut pääasiallisesti
+saaren keskustassa, jossa vaakasuorasti päällekkäin kasautuneet
+kalliokerrokset, joita skandinaavien kielellä sanotaan "portaiksi",
+"trappor" &mdash; röykkiöisiä vuorijonoja, purkautunutta basaltti-ainetta,
+karstakiveä, kaikenlaisia sisäisen tulen tekemiä sekoituksia,
+sulan laava-aineen ja porfyyrin tulvia &mdash; muodostavat erikoisen
+synkeännäköisen seudun. En silloin aavistanutkaan, minkälainen
+näköala meillä olisi Sneffelsin niemeltä, jossa kaikki hurjan luonnon
+hävitykset esiintyvät hirvittävänä sekasortona.</p>
+
+<p>Kahden tunnin kuluttua lähdöstämme Reykjavikistä tulimme
+Gufunaes-nimiseen kylään, jota nimitetään "aoalkirkja'ksi" eli
+pääkirkoksi; siitä ei ole mitään erinomaista mainittavaa. Siinä oli
+ainoastaan jokunen mökki, tuskin kylliksi edes saksalaisen talonpojan
+kartanoksi.</p>
+
+<p>Siellä Hannu pysähtyi puolen tunnin ajaksi ja otti osaa
+yksinkertaiseen aamiaiseemme, vastaten "niin" tahi "ei", kun setäni
+kyseli tiestä, ja kun hän kysyi missä Hannu aikoi viettää yönsä, tämä
+vastasi yhdellä ainoalla sanalla:</p>
+
+<p>&mdash; Gardar.</p>
+
+<p>Katsoin karttaan nähdäkseni, missä tuo Gardar oli, ja huomasin
+sennimellisen kauppalan Valasvuonon<a name="FNanchor_35" id="FNanchor_35"></a><a href="#Footnote_35" class="fnanchor">[35]</a> rannalla, neljän penikulman
+päässä Reykjavikistä. Näytin paikan sedälleni.</p>
+
+<p>&mdash; Neljä penikulmaa vain! sanoi hän. Neljä penikulmaa
+kahdestakolmatta! Sehän on pieni kävelymatka.</p>
+
+<p>Hän tahtoi huomauttaa oppaallemme, mutta tämä ei vastannut, vaan meni
+paikallensa hevosten edelle ja jatkoi kulkua.</p>
+
+<p>Kolme tuntia myöhemmin, kun olimme levähtämättä tallanneet laitumien
+laihaa ruohoa, piti meidän kiertää Kollavuono, sillä tämä kävi sekä
+nopeammin että helpommin kuin matka suoraan lahden poikki. Pian
+tulimme erääseen "pingstoer'iin" eli kunnallistuomioistuinpaikkaan,
+nimeltä Ejulberg, jossa kello olisi lyönyt kaksitoista,
+jos islantilaiset kirkot olisivat olleet kylliksi rikkaita
+kustantaaksensa itselleen tornikellot; mutta tässä suhteessa ne ovat
+seurakuntalaistensa kaltaisia, joilla ei myöskään ole kelloja ja
+jotka tulevat toimeen ilman niitä.</p>
+
+<p>Siellä saivat hevoset levätä; sitten kuljimme kapeata
+rantakaistaletta myöten meren ja kukkulajonon välillä; lepäämättä
+hevosemme toivat meidät Brantarin "aoalkirkjan" luo ja sieltä
+penikulman matkan "Saurböerin annexiaan" eli apukirkolle Valasvuonon
+etelärannalle.</p>
+
+<p>Kello oli silloin neljä i.p., ja olimme kulkeneet neljä
+penikulmaa.<a name="FNanchor_36" id="FNanchor_36"></a><a href="#Footnote_36" class="fnanchor">[36]</a></p>
+
+<p>Vuono oli tällä kohdalla ainakin puolen penikulman levyinen, ja
+aallot murtuivat pauhaten teräviä kallioita vastaan; lahti levisi
+kalliomuurien välillä, jotka muodostivat jonkinlaisen 3,000 jalkaa
+korkean luisun; tämän erikoisuutena oli tumma väri, joka erotti
+toisistaan punertavat karstakivikerrokset. Vaikka hevosemme olisivat
+olleet kuinka viisaat hyvänsä, en olisi ennustanut hyvää yrityksestä
+koettaa mennä nelijalkaisen eläimen selässä suuren merenlahden yli.</p>
+
+<p>Jos ne vain ovat älykkäitä, niin ne eivät yritäkään veteen menoa.
+Kaikessa tapauksessa minä koetan olla älykäs niidenkin puolesta.</p>
+
+<p>Mutta setäni ei olisi tahtonut odottaa, vaan kannusti hevostansa
+veteen. Se meni niin pitkälle, että laineet kastelivat sen kavioita,
+ja seisahtui. Setäni piti oman päänsä ja pakotti sitä eteenpäin.
+Hevonen taas teki vastarintaa ja pudisti vain päätään. Sitten
+seurasi kirouksia ja piiskan lyöntejä, mutta hevonen ponnisteli
+viimeiseen asti ajajaansa vastaan; se potki taaksepäin ja tahtoi
+heittää maahan ratsastajansa. Viimein se notkisti polvensa, vetäytyi
+pois professorin jalkojen välistä ja jätti hänet seisomaan rannalle
+kahdelle kivelle samaan asentoon kuin muinoin Rhodos-saaren
+jättiläiskuvapatsas.</p>
+
+<p>&mdash; Kirottu hevonen! huusi ratsastaja, joka oli yhtäkkiä muuttunut
+jalkamieheksi, ja häpesi kuin jalkaväkeen siirretty ratsuväen upseeri.</p>
+
+<p>&mdash; Lautta! sanoi opas koskettaen hänen olkapäätänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Lauttako?</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla, vastasi Hannu osoittaen venhettä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, virkoin minä, se on lautta.</p>
+
+<p>&mdash; Se on toinen asia! Eteenpäin siis!</p>
+
+<p>&mdash; Nousuvesi, sanoi taas opas.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä hän sanoo?</p>
+
+<p>&mdash; Hän sanoo, että täällä on luode ja vuoksi, vastasi setäni,
+tulkiten minulle tanskalaisen lauseen.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä meidän pitää odottaa nousuvettä?</p>
+
+<p>&mdash; Odottaako? kysyi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, vastasi Hannu.</p>
+
+<p>Setäni polki jalkaa suutuksissansa; sillä aikaa kulkivat hevoset
+lauttaa kohti.</p>
+
+<p>Käsitin vallan hyvin, että oli välttämätöntä odottaa määrähetkeä,
+jolloin vesi saavutettuansa suurimman korkeutensa, on hiljaa.
+Silloin on merenvirta asemillansa, eikä lautta ole vaarassa lähteä
+ajelehtimaan, ei lähden pohjaan eikä aavalle merelle.</p>
+
+<p>Tämä sovelias hetki ei tullut ennenkuin kello kuusi illalla; setäni,
+minä, opastajamme, kaksi lautturia ja neljä hevostamme saimme
+sovittautua jokseenkin heikkoon venheeseen. Minä olin tottunut
+Elbevirran höyrylauttoihin, joten tämä oli mielestäni surkea
+kulkuneuvo. Enemmän kuin tunnin aika kului yli menemiseen, mutta
+vihdoinkin päättyi matka ilman mitään tapaturmaa.</p>
+
+<p>Puolta tuntia myöhemmin saavuimme Gardarin "aoalkirkjalle".</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XIII" id="XIII">XIII</a></h2>
+
+
+<p>Oli yö, mutta kuudennenkymmenennenviidennen leveysasteen kohdalla
+ei sovi ihmetellä yön kirkkautta, sillä Islannissa ei aurinko laske
+ollenkaan kesä- ja heinäkuussa.</p>
+
+<p>Ilma oli kuitenkin jotenkin kolkko. Minun oli kylmä, ja olin hyvin
+nälissäni; tervehdin siis ilolla "boëria", joka vieraanvaraisesti
+avautui ottamaan meitä vastaan.</p>
+
+<p>Se oli talonpoikaistupa, mutta kuitenkin vieraannvaraisuudessa
+kuninkaallisen palatsin vertainen. Tullessamme sisään, ojensi isäntä
+meille kätensä ja antoi pitemmittä mutkitta meille merkin seurata
+häntä.</p>
+
+<p>Tietysti seurasimme häntä, sillä olisipa ollut mahdotonta kulkea
+hänen rinnallansa. Pitkä, pimeä ja ahdas käytävä vei asumukseen, joka
+oli rakennettu kömpelöistä nelikulmaisiksi veistetyistä hirsistä.
+Erityisiä huoneita oli luvultansa neljä, nimittäin keittohuone,
+kutomahuone, "badstofan" eli perheen sauna sekä paras kaikista,
+vierashuone. Setäni, jonka vartaloa ei liene otettu lukuun huoneita
+rakennettaessa, ei voinut olla lyömättä päätänsä kattoon kolmea
+neljää kertaa.</p>
+
+<p>Meidät vietiin huoneeseemme, jonkinlaiseen suureen saliin, jonka
+permanto oli tehty tasaiseksi tallatusta savesta, ja joka sai valonsa
+yhdestä ikkunasta; ikkunaruudut oli tehty huonosti läpikuultavasta
+lampaan rakosta. Sänkyvaatteiden sijasta oli kuivia heiniä puisien
+kaiteiden välissä, jotka olivat punaisiksi maalatut ja koristetun
+islantilaisilla muistolauseilla. En odottanutkaan sellaista
+mukavuutta; mutta koko huoneessa vallitsi kuivattujen heinien,
+liotetun lihan ja piimämaidon haju, joka vaivasi hajuaistimiani.</p>
+
+<p>Niin pian kuin olimme riisuneet päältämme matkapukumme, kuului
+isännän ääni kutsuvan meitä keittohuoneeseen, ainoaan suojaan, jossa
+kovimmallakaan pakkasella pidettiin tulta.</p>
+
+<p>Setäni kiiruhti tottelemaan ystävällistä kutsua ja minä seurasin
+häntä.</p>
+
+<p>Keittohuoneen liesi oli ikivanhaa mallia; huoneen keskellä oli kivi,
+joka toimitti tulisijan virkaa, ja katossa oli aukko, josta savu meni
+ulos. Tätä huonetta käytettiin myöskin ruokailuhuoneena.</p>
+
+<p>Sisään astuessamme isäntä tervehti meitä sanalla "saellvertu", joka
+merkitsee "olkaa onnelliset", ikäänkuin hän ei olisi ennen nähnyt
+meitä, ja suuteli meitä poskelle. Hänen vaimonsa lausui saman sanan
+ja teki samat temput, jonka jälkeen molemmat aviopuolisot panivat
+oikean kätensä rinnallensa ja kumarsivat syvään.</p>
+
+<p>Tässä tahdon heti mainita, että tämä islantilainen nainen oli
+yhdeksäntoista lapsen äiti, jotka kaikki, suuret ja pienet, ryömivät
+sekaisin keskellä niitä savupilviä, jotka tuprusivat tulisijalta ja
+täyttivät huoneen. Tuon tuostakin huomasin, miten heidän pienet,
+vaaleaveriset, vähän surumielisen näköiset kasvonsa pistivät esiin
+savusta; heitä olisi voinut luulla huonosti pestyksi enkeliparveksi.</p>
+
+<p>Setäni ja minä kohtelimme heitä kaikkia sangen ystävällisesti, ja
+kohta oli meillä kolme neljä näitä veitikoita hartioillamme, yhtä
+monta polvillamme ja loput jalkojemme välissä. Ne, jotka taisivat
+puhua, sanoivat kukin "saellvertu" kaikissa eri äänilajeissa, ja ne,
+jotka eivät osanneet vielä puhua, huusivat sitä kovemmin.</p>
+
+<p>Tämä melu lakkasi, kun ilmoitettiin aterian olevan valmiin. Samassa
+tuli linnustajakin sisään; hän oli vienyt hevoset syömään, se on,
+hän oli säästäväisesti kyllä laskenut ne irti kedolle. Eläinraukat
+tyytyivät syömään niukkaa sammalta kallioilta ja huonosti ravitsevaa
+meriajokasta, tullaksensa seuraavana aamuna itsestänsä jatkamaan
+edellisen päivän työtä.</p>
+
+<p>"Saellvertu" sanoi Hannu, minkä jälkeen hän rauhallisesti suuteli
+isäntää, emäntää ja heidän yhdeksäätoista lastansa, panematta
+suukkoselle enempää painoa kuin toisellekaan.</p>
+
+<p>Kun nämä temput oli tehty, istuttiin ruoalle; meitä oli neljäkolmatta
+henkeä, ja olimme siis toinen toisemme tiellä. Onnellisimmalla oli
+vain yksi lapsi kummallakin polvella.</p>
+
+<p>Kumminkin tuli hiljaisuus tähän vähäiseen piiriin, kun keitto tuotiin
+näkyviin, ja äänettömyys, joka on synnynnäinen hyve islantilaisissa
+poikanulikoissakin, pääsi vallalle. Isäntä jakeli meille Islannin
+jäkälästä keitettyä keittoa, joka ei ollut kovin vastenmielistä,
+ja sen jälkeen suunnattoman annoksen kuivaa kalaa, joka uiskenteli
+parinkymmenen vuoden vanhassa eltaantuneessa voissa, jota
+islantilaisten herkkusuiden käsitteiden mukaan pidetään parempana
+kuin tuoretta voita. Sen lisäksi oli "skyr" nimistä ruokalajia,
+jonkinlaista juustomaitoa, johon oli sekoitettu kuivattua leipää
+ja katajanmarjamehua, sekä viimeiseksi juomaa, joka oli tehty
+sekoittamalla maitoa, maidon heraa ja vettä, ja jota siinä maassa
+nimitettiin "blanda'ksi". Oliko tämmöinen kummallinen ruoka hyvää vai
+ei, sitä en taida sanoa. Minulla oli nälkä, ja jälkiruoaksi nielaisin
+koko kupillisen sakeata tattarivelliä.</p>
+
+<p>Aterian loputtua lapset hajaantuivat; vanhemmat heistä asettuivat
+tulisijan ympärille, jossa oli palamassa turvetta, kanervia, lehmän
+lantaa ja kuivattuja kalan luita. Tästä saatuansa kipenen lämmintä
+menivät eri seurueet itsekukin huoneisiinsa. Emäntä tarjoutui maan
+tavan mukaan vetämään jaloistamme sukkiamme ja housujamme; mutta kun
+kohteliaimmalla tavalla olimme sen kieltäneet, luopui hän yrityksestä
+ja niin sain viimeinkin käydä pehkuvuoteeseeni.</p>
+
+<p>Kello viisi seuraavana aamuna sanoimme jäähyväiset tälle
+islantilaiselle talonpojalle; töin tuskin sai setäni hänet
+vastaanottamaan sopivan maksun, ja Hannu antoi lähtömerkin.</p>
+
+<p>Sata askelta Gardarista alkoi seutu muuttua toisenlaiseksi; se oli
+soista ja vähemmän sopivaa matkallemme. Oikealla puolella jatkui
+vuorijono yhä ikäänkuin jonakin luonnollisena varustusrivinä, jonka
+ulkopuolista rinnettä me kuljimme; usein tapasimme puroja, joiden
+poikki meidän täytyi kahlata tavaroitamme kastelematta.</p>
+
+<p>Maisema tuli yhä jylhemmäksi; joskus näkyi ihmishaamu pakenevan kauas
+pois, ja kun tien mutka sattumalta saattoi meidät tällaisen oudon
+aaveen läheisyyteen, niin tunsin heti ilkeätä inhoa nähdessäni hänen
+turvonneen hiuksettoman päänsä ja hänen ruumiinsa kiiltävän nahkan ja
+inhoittavat haavat, joita kehnot vaaterepaleet eivät voineet peittää.</p>
+
+<p>Tuo onneton olento ei tullut ojentamaan rumaa kättänsä; päinvastoin
+hän pakeni, mutta ei kuitenkaan niin pian, ettei Hannu olisi ehtinyt
+tervehtiä häntä tavallisella "saellvertu"-sanallansa.</p>
+
+<p>&mdash; Spitaalinen, sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Spitaalinen! kertasi setäni.</p>
+
+<p>Tämä ainoa sana inhoitti. Ilkeä spitaalitauti on jotenkin yleinen
+Islannissa; se ei ole tarttuvainen, mutta on perinnöllinen, jonka
+vuoksi nuo onnettomat eivät saa mennä naimisiinkaan.</p>
+
+<p>Nämä ilmiöt eivät erikoisemmin elähdyttäneet seutua, joka muutenkin
+kävi yhä kolkommaksi. Viimeiset heinänkorret olivat jalkojemme
+alta kadonneet; ei näkynyt ainoatakaan puuta, paitsi joitakuita
+pensaantapaisia vaivaiskoivuja; ei muita eläimiä kuin jokin hevonen,
+jonka omistaja ei jaksanut elättää sitä, ja joka itseksensä jätettynä
+harhaili autioilla kedoilla. Joskus liiteli haukka harmaissa pilvissä
+ja pakeni nopeasti etelään päin; tätä tylyä luontoa katsellessani
+tulin alakuloiseksi ja ajattelin syntymämaatani.</p>
+
+<p>Kohta sen jälkeen piti meidän kulkea useampien vähäisten vuorten
+yli ja viimein todellisen meren lahden poikki; vesi oli silloin
+tyyni, joten matka edistyi nopeasti, ja niin saavuimme pian
+Alftanaes-nimiseen kylään, penikulman päässä eteenpäin.</p>
+
+<p>Kahlattuamme kahden virran, Alfan ja Hetan, poikki, joissa oli paljon
+lohia ja haukia, täytyi meidän jäädä yöksi autioon mökkiin, joka
+oli kaikkien skandinavialaisten mytologiassa mainittujen tonttujen
+asunto. Varmaankin oli pakkasen haltia asettunut asumaan sinne ja
+piti ilveitänsä koko yön.</p>
+
+<p>Seuraava päivä ei ollut merkillinen minkään erityisen tapauksen
+vuoksi. Aina vain samaa suoperäistä maata, sama yksitoikkoisuus, sama
+surullinen näköala. Illalla olimme kulkeneet matkastamme puolet ja
+lepäsimme Krösolbtin "annexian" luona.</p>
+
+<p>Kesäkuun 19 päivänä kuljimme penikulman verran laava-aineen
+muodostamaa maanpintaa, jota maan kielellä nimitetään "hraun'iksi";
+halkeamat sen pinnalla olivat joskus ikäänkuin viivoittimella
+vedetyt, toisen kerran taas kuin sekaisin sotketut köydet; mahdoton
+laavatulva oli valunut pitkin läheisien vuorien rinteitä; ne olivat
+sammuneita tulivuoria, mutta nämä jäännökset kyllä todistivat niiden
+entistä rajua väkivaltaisuutta. Siellä täällä näkyi usvapilvi
+nousevan kuumasta lähteestä.</p>
+
+<p>Meillä ei ollut aikaa tutkia näitä ilmiöitä, sillä meidän piti
+kiiruhtaa eteenpäin. Kohta oli taaskin maa hevostemme jalkojen alla
+suoperäistä, ja joskus tapasimme järven. Matkamme kulki nyt itään,
+sillä olimme tosiaan nyt kulkeneet suuren Faxa-vuonon ympäri, ja
+Sneffelsin valkoinen kaksoishuippu kohosi noin viiden penikulman
+päässä pilviä kohti.</p>
+
+<p>Hevoset kävelivät nopeasti, eikä maan epätasaisuus niitä estänyt.
+Minua alkoi jo hyvin väsyttää, mutta setäni pysyi yhtä rivakkana
+ja suorana kuin ensimmäisenäkin päivänä, enkä minä voinut olla
+ihmettelemättä sekä häntä että opastamme, joka piti tätä matkaa vain
+vähäisenä huvikävelynä.</p>
+
+<p>Lauantaina kesäk. 20 p:nä kello 6 i.p. saavuimme Budir-nimiseen
+kauppalaan meren rannalla; opas tahtoi sovittua palkkaansa, ja
+setä maksoi sen hänelle. Hannun oma perhe, se on hänen setänsä
+ja orpanansa, osoitti meille vieraanvaraisuuttansa; meidät
+vastaanotettiin hyvin, ja käyttämättä väärin näiden rehellisten
+ihmisten hyväntahtoisuutta olisin mielelläni virvoittanut itseäni
+heidän luonansa matkan vaivoista. Mutta setäni, joka ei tarvinnut
+lepoa, ei ymmärtänyt asiaa samalla tavalla, ja seuraavana aamuna piti
+meidän siis taas nousta kelpo hevostemme selkään.</p>
+
+<p>Maassa oli merkkejä vuoren läheisyydestä, ja siellä täällä pisti
+harmaa kivi ylös maanpinnasta kuin vanhan tammen juuri. Kiersimme
+suuren, loivarinteisen tulivuoren juuritse. Professori ei siirtänyt
+siitä katsettansa; hän viittaili ja näytti kohtelevan sitä kuin
+uhalla, sanoen: Kas tuossa on se jättiläinen, jonka minä aion
+voittaa! Kuljettuansa neljä tuntia seisattuivat hevoset viimein
+itsestänsä Stapin pappilassa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XIV" id="XIV">XIV</a></h2>
+
+
+<p>Stapi on kauppala, jossa on noin 30 pelkästä laava-aineesta
+rakennettua mökkiä. Se on vähäisen vuono rannalla, jota ympäröivät
+kummalliset basalttimuurit. Basaltti on, kuten tiedetään, ruskahtavaa
+tuliperäiskivilajia, joka lohkeilee ihmeteltävän säännöllisiin
+pylväisiin. Luonto on tässä työskennellyt mittausopillisesti, tehnyt
+työtä ihmisten tavalla, ikäänkuin se olisi käyttänyt kulmamittaa,
+kompassia ja luotilautaa. Vaikka se muuten näyttää taitoansa suurissa
+ainejoukoissa, jotka ovat hajallaan siellä täällä ilman järjestystä,
+tuskin aloitettuina keiloina, keskentekoisina pyramiideinä ja
+säännöttöminä viivoina, niin se tässä on tahtonut antaa esimerkin
+täydellisestä järjestyksestä ja on paljoa aikaisemmin kuin vanhanajan
+rakennusmestarit muodostanut oikein vakavan rakennuskaavan, jota ei
+Babylonin loisto eivätkä Kreikanmaan ihmetyöt ikänä ole voittaneet.</p>
+
+<p>Tosin olin kuullut puhuttavan Islannissa olevasta jättiläiskäytävästä
+ja Hebridien saariston Fingalin luolasta, mutta basalttirakennusta en
+vielä ollut omin silmin nähnyt.</p>
+
+<p>Stapin luona tämä ilmiö näkyi koko kauneudessansa. Vuonon
+samoinkuin koko niemimaan rannat ovat täynnä pitkiä riviä pystyjä,
+kolmenkymmenen jalan korkuisia patsaita, joilla on suhdallinen
+koko, ja jotka kannattavat leveätä listaa; tämä on muodostunut
+vaakasuorista patsaista, joiden päät ulottuvat ulommaksi kuin
+kannatuspatsaat muodostaen holvin meren yli. Määrättyjen välimatkojen
+päässä tämän luonnollisen katoksen alla voi huomata ihmeteltävällä
+tavalla muodostuneita suippokaarisia aukkoja, joiden läpi
+meren aallot pauhaten syöksevät. Muutamat meren irti tempaamat
+basalttipylväät ovat maassa pitkällänsä aivankuin jonkin muinaisajan
+temppelin jäännökset; ne ovat iäisesti nuoria raunioita, jotka ovat
+vahingoittumatta kestäneet vuosisatoja.</p>
+
+<p>Sellainen oli viimeinen maanpäällinen pysähdyspaikkamme, johon Hannu
+tunnontarkasti oli opastanut meidät, ja minä tunsin itseni vähän
+levollisemmaksi ajatellessani, että hän seuraisi meitä etemmäksikin.</p>
+
+<p>Tullessamme pastorin asunnolle, joka oli köyhä mökki eikä vähääkään
+kauniimpi tahi mukavampi kuin naapurienkaan, näin miehen vasara
+kädessä ja nahkainen esiliina vyöllä hevosta kengittämässä.</p>
+
+<p>&mdash; "Saelvertu", linnustaja sanoi hänelle.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvää päivää, vastasi hevosen kengittäjä selvällä tanskan kielellä.</p>
+
+<p>&mdash; Kirkkoherra, sanoi Hannu kääntyen setään päin.</p>
+
+<p>&mdash; Näyttääpä siltä, Akseli, kuin tämä kelpo mies olis todellakin
+kirkkoherra, sanoi setäni, tulkiten tuon sanan minulle.</p>
+
+<p>Sillävälin opas ilmoitti kirkkoherralle, missä tarkoituksessa olimme
+tulleet, jonka jälkeen tämä jätti työnsä kesken ja päästi omituisen
+huudon, jolla hevoskauppiaat kutsuvat hevosiaan; heti tuli kookas
+naisihminen ulos mökistä. Jos hän ei ollut kuutta jalkaa pitkä, niin
+ei ainakaan paljoa puuttunut. Jopa pelkäsin, että hän antaisi meille
+matkustavaisille tuon islantilaisen suutelon; siitä ei kuitenkaan
+tullut mitään, osoittipa hän vielä suurta vastahakoisuutta ollenkaan
+pyytää meitä sisään.</p>
+
+<p>Vierashuone, joka oli ahdas, siivoton ja terveydelle vahingollinen,
+näytti minusta olevan huonoin huone koko pappilassa, mutta täytyihän
+siihen tyytyä. Kirkkoherra ei näyttänyt suosivan vanhanaikaista
+vieraanvaraisuutta. Ennen päivän loppua näin, että hän oli joko
+seppä, kalastaja, metsästäjä tahi puuseppä, mutta ei mikään Herran
+palvelija. Olimmehan tosin keskellä viikkoa, ja ehkäpä hän teki
+parannuksen sunnuntaiksi.</p>
+
+<p>En tahdo sanoa mitään pahaa näistä pappiparoista, jotka, kun kaikki
+asianhaarat punnitaan, ovat peräti köyhiä; he saavat Tanskan
+hallitukselta naurettavan vähän palkkaa ja seurakunnaltansa neljännen
+osan kymmenyksistä, summan, joka ei nouse seitsemäänkymmeneen
+taaleriin. Siitä seuraa, että he ovat pakotetut tekemään työtä
+voidaksensa elää, ja kalastaessansa, metsästäessänsä ja hevosia
+kengittäessänsä he viimein tottuvat metsästäjäin, kalastajain ja
+muiden sivistymättömien ihmisten tavoille. Illalla huomasin vielä,
+ettei isäntämme hyviin tapoihin kuulunut raittiuskaan.</p>
+
+<p>Setäni huomasi pian, kenen kanssa hän oli tekemisissä, että hän
+oli tavannut hyvän, kelvollisen, oppineen miehen asemasta typerän
+ja oppimattoman talonpojan; sentähden hän päätti niin pian kuin
+mahdollista aloittaa suuren tutkimusmatkansa ja jättää pappilan,
+joka oli kaikkea muuta kuin vieraanvarainen. Hän ei pitänyt lukua
+vaivoistani, vaan päätti viettää muutamia päiviä vuoristossa.</p>
+
+<p>Matkavalmistukset alotettiin siis jo seuraavana aamuna. Hannu otti
+kolme islantilaista palvelukseemme kuljettamaan tavaroitamme hevosien
+asemasta; mutta kun olimme tulleet aukon pohjalle, piti näiden maan
+asukasten kääntyä takaisin ja jättää meidät itseksemme. Tästä asiasta
+sovittiin täydellisesti.</p>
+
+<p>Tässä tilaisuudessa täytyi setäni ilmoittaa linnustajalle, että hänen
+aikomuksensa oli tutkia tulivuorta sen syvimpiin uumeniin saakka.</p>
+
+<p>Hannu vain nyökkäsi päätänsä. Hänestä oli samantekevää,
+matkustettiinko saaren pintaa vai sen sisään. Matkan tapaukset
+olivat saattaneet minut senverran hajamieliseksi, että olin jossakin
+määrin unhottanut tulevaisuuden, mutta nyt tunsin itseni kovasti
+liikutetuksi. Mitä minun piti tekemän? Jos olisin koettanut vastustaa
+professori Lidenbrockia, niin se olisi saanut epäkuntoon lujemmatkin
+hermot, kuin minun ovat.</p>
+
+<p>&mdash; Annapas olla, tuumasin, meillä on siis aikonut nousta Sneffelsin
+huipulle. No hyvä! Me käymme sen aukossakin. Olkoon menneeksi! Senhän
+ovat muutkin tehneet joutumatta sentähden kuoleman omiksi. Mutta
+siinä ei ole kaikki. Jos sieltä löytyisi tie maan keskipisteeseen,
+jos tuo kirottu Saknussemm on puhunut totta niin eksymme tulivuoren
+maanalaisiin käytäviin. Eikä mikään todista, että Sneffels on
+sammunut! Kuka todistaa, ettei se vieläkin voisi purkautua! Jos tämä
+hirviö vuodesta 1229 saakka on ollut nukuksissa, niin tokkohan siitä
+seuraa, ettei se enää pääse valveille? Ja jos se herää, niin mikä
+meidät perii?</p>
+
+<p>Tässä oli jotakin miettimistä, ja minä kyllä mietin. En voinut
+nukkua uneksimatta tulivuoren purkauksesta; sanalla sanoen: minusta
+oli varsin vastenmielistä muuttua palaneeksi kuonaksi. &mdash; Viimein
+kärsivällisyyteni loppui, ja päätin esittää sedälleni tämän
+kysymyksen niin kekseliäästi kuin mahdollista, jonkin täydellisesti
+mahdottoman otaksumisen muodossa.</p>
+
+<p>Menin hänen luoksensa, ilmaisin hänelle pelkoni, ja siirryin sitten
+vähän kauemmaksi antaakseni hänen purkaa mieltään.</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä minä olen ajatellut sitä, vastasi hän vain.</p>
+
+<p>Mitähän nämä sanat merkitsivät? Olikohan hän todellakin valmis
+kuulemaan järjen ääntä? Aikoiko hän lykätä tuumansa toistaiseksi?
+Sitä tuskin saatoin toivoakaan.</p>
+
+<p>Jonkin silmänräpäyksen äänettömyyden jälkeen, jota minä en rohjennut
+kysymyksillä keskeyttää, hän taas sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Olen ajatellut sitä. Tultuamme Stapiin olen miettinyt tuota
+tärkeätä kysymystä, jonka lausuit, sillä emme saa toimia
+ymmärtämättömästi.</p>
+
+<p>&mdash; Emme saakaan, vastasin painokkaasti.</p>
+
+<p>&mdash; Sneffels on ollut kuusisataa vuotta äänetönnä, mutta se voi taas
+kohottaa äänensä. Purkauksien edellä havaitaan aina hyvin tunnetut
+ilmiöt; sentähden olen kysellyt saaren asukkailta asiaa, olen
+tutkinut maata ja voin vakuuttaa sinulle, Akseli, ettei purkausta
+tapahdu.</p>
+
+<p>Hämmästyin niin tästä vakuutuksesta, etten osannut vastata sanaakaan.</p>
+
+<p>&mdash; Epäiletkö sanojani? kysyi setäni. No hyvä, seuraa minua.</p>
+
+<p>Tottelin koneellisesti. Professori lähti ulos ja kulki suoraa tietä
+pitkin basalttimuurin aukeamaa kedolle, jos siksi voisi nimittää
+mahdottoman suurta joukkoa tulivuoren syöksemiä aineita. Maa oli
+ikäänkuin muserrettu, kun siihen oli satanut äärettömiä porras-,
+basaltti- ja graniitti-kiviä sekä muitakin tulen vaikutuksesta
+syntyneitä kivilajeja.</p>
+
+<p>Sieltä täältä nousi usvapyörteitä ylös ilmaan. Nämä valkoiset kaasut,
+islannin kielellä "reykir", tulivat kuumista lähteistä ja todistivat
+voimakkuudellansa maan suurta tuliperäisyyttä, joten pelkoni näytti
+oikeutetulta; sentähden hämmästyin, kun setäni sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Näethän, Akseli, nämä savupyörteet? Ne juuri todistavat, ettei
+tarvitse pelätä tulivuoren raivoa.</p>
+
+<p>&mdash; Ohoh! huudahdin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Kuule nyt tarkasti, virkkoi professori taas; kun purkaus lähestyy,
+tulevat nämä savupyörteet toista vertaa kiivaammiksi, mutta häviävät
+kokonansa purkauksen aikana, sillä nämä kimmoavaiset kaasut, joilla
+silloin ei ole kylliksi voimaa, kulkevat vuoren aukon kautta, sen
+sijaan että tunkisivat maankuoren halkeamien läpi. Jos siis nämä
+höyryt pysyvät tällaisina, eivätkä paisu voimallisemmiksi, ja jos sen
+lisäksi ajattelet, ettei tule tuulia ja sadetta tyynen sään sijaan,
+niin voit olla varma siitä, ettei purkausta varsin pian tapahdu.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Vaiti! kun tiede on puhunut, niin ei ole muuta jäljellä kuin olla
+ääneti.</p>
+
+<p>Aivan alakuloisena palasin pappilaan; setäni oli kukistanut minut
+tieteellisillä aseillansa. Kuitenkin oli minulla vielä se toivo,
+että kun kerran olisimme päässeet vuoren aukon pohjalle, olisi
+mahdotonta kulkea syvemmälle kaiken maailman Saknussemmien kiusaksi,
+kun ei olisi mitään syvemmälle viepää reikää. &mdash; Koko seuraavan yön
+kiusasivat ilkeät unennäöt minua; olin olevinani keskellä tulivuoren
+sisustaa, ja maan sisimmistä rotkoista tunsin syöksyväni tuliperäisen
+kiven tavoin ylös tähtitaivaalle.</p>
+
+<p>Seuraavana aamuna, kesäkuun 23 p:nä, odotti meitä Hannu
+seuralaisinensa kuormitettuina ruoka-aineilla, työkaluilla ja
+tieteellisillä kojeilla. Kaksi rautakärkistä sauvaa, kaksi pyssyä ja
+kaksi patruunalaukkua oli säästetty sedälleni ja minulle. Varovaisena
+miehenä Hannu oli lisännyt tavaroihimme vedellä täytetyn nahkasäkin,
+joka yhdessä pullojemme kanssa takasi, että vettä riittäisi
+kahdeksaksi päiväksi.</p>
+
+<p>Kello oli yhdeksän aamulla. Kirkkoherra ja hänen kookas vaimonsa
+seisoivat ovella: epäilemättä he tahtoivat lausua ystävälliset
+jäähyväiset matkustaville. Nämä jäähyväiset esitettiin kuitenkin
+aavistamatta pitkän laskun muodossa, jossa vaadittiin maksua
+kaikesta, melkeinpä ilmastakin &mdash; uskallanpa sanoa saastaisesta
+ilmasta. &mdash; Tuo oivallinen pariskunta veloitti meitä aivan kuin
+sveitsiläinen ravintolan pitäjä ja kiskoi ylettömän hinnan huonosta
+vierasvaraisuudestansa.</p>
+
+<p>Setäni maksoi tinkimättä; mies, joka matkusti maan keskipisteeseen,
+ei pitänyt lukua muutamasta taalerista.</p>
+
+<p>Kun lasku oli maksettu, antoi Hannu lähtömerkin, ja kohta sen jälkeen
+olimme jättäneet Stapin taaksemme.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XV" id="XV">XV</a></h2>
+
+
+<p>Sneffels on viidentuhannen jalan korkuinen ja päättää
+kaksikärkisellä huipullansa sen trachytisarjan, joka eroaa koko saaren
+orografillisesta<a name="FNanchor_37" id="FNanchor_37"></a><a href="#Footnote_37" class="fnanchor">[37]</a> rakenteesta. Meidän lähtöpaikaltamme ei voinut
+erottaa sen molempia huippuja taivaan harmaata pohjaa vastaan; näin
+vain äärettömän suuren lumilakin, joka oli luisunut jättiläisen
+otsalle. &mdash; Kuljimme eteenpäin perätysten, linnustaja etunenässä,
+kiiveten ylös ahtaita polkuja myöten, joita kaksi henkeä ei voinut
+käydä rinnatusten; siten kävi kaikki keskustelu melkein mahdottomaksi.</p>
+
+<p>Stapi-vuonon basalttimuurien yläpuolella näytti maakerros olevan
+rihmamaista sammalta, joka näytti muodostuneen niemimaan suoperäisten
+maiden muinaisesta kasvillisuudesta; tämä vielä käyttämätön
+polttoainevarasto olisi riittänyt lämmitysaineeksi koko vuosisadan
+ajaksi kaikille Islannin asukkaille. Pohjasta alkaen oli tämä
+lavea sammalsuo muutamissa kuiluissa usein seitsemänkymmenen jalan
+syvyinen, ja siinä oli päällekkäisiä kerroksia hiiltyneitä kasvien
+jäännöksiä, erotettuina toisistansa ohuilla hohkakiven sekaisilla
+kalkkikerroksilla.<a name="FNanchor_38" id="FNanchor_38"></a><a href="#Footnote_38" class="fnanchor">[38]</a></p>
+
+<p>Arvokkaana professori Lidenbrockin veljenpoikana ja
+huolimatta syvistä mietteistäni tarkastelin mielenkiinnolla niitä
+kivennäistieteen kummallisuuksia, joita oli täällä hajallansa kuin
+suunnattoman suuressa luonnontieteellisessä museossa; samalla
+tutkistelin ajatuksissani Islannin koko geologista historiaa.</p>
+
+<p>Tämä kummallinen saari on nähtävästi kohonnut meren pohjasta verraten
+myöhäisellä aikakaudella, ja kenties se kohoaa vieläkin, vaikka niin
+hitaasti, ettei sitä huomaa. Jos niin on, niin siihen ei voi olla
+syynä mikään muu kuin maanalainen tuli, ja siinä tapauksessa Humphry
+Davy'n teoria, Saknussemmin kirjoitus ja setäni kaikki väitteet,
+vieläpä kaikki muutkin teoriat osoittautuvat mitättömiksi. Tämä
+otaksuminen sai minut huolellisesti tarkastamaan maanlaatua, ja
+pian olin saanut selvän käsityksen niistä ilmiöistä, jotka olivat
+tapahtuneet sen muodostuksessa.</p>
+
+<p>Islannista puuttuvat kokonaan sellaiset maakerrokset, jotka ovat
+syntyneet mutautumisen kautta; siellä on yksinomaan tuliperäistä
+maata, s.o. tuhan, hohkaisien kivien ja kallioiden sekoituksia.
+Ennenkuin tulivuoret olivat syntyneet, oli saari pelkkää kiveä, joka
+hiljaa maanalaisten voimain sysäyksestä oli kohonnut laineista.
+Sisällinen tuli ei ollut vielä päässyt ulos. Mutta myöhemmin aukeni
+saaren halki lounaasta koilliseen rako, josta koko trachyti-paljous
+pursusi esiin. Silloin tämä ilmiö tapahtui ilman erikoista
+väkivaltaa; tulva oli ääretön, sulat aineet, jotka tunkeusivat esiin
+maan sisustasta, levisivät hiljalleen ikäänkuin leveinä verhoina tahi
+ryhmyisinä joukkoina. Tällä aikakaudella muodostuivat vuolukivi,
+syeniitti<a name="FNanchor_39" id="FNanchor_39"></a><a href="#Footnote_39" class="fnanchor">[39]</a> ja porfyyri.</p>
+
+<p>Mutta tämän tulvan kautta eneni saaren paksuus suuresti, ja siten
+myös sen vastustava voima. Helposti voi käsittää, kuinka suuret
+määrät kimmoavia sulia aineita keräytyi saaren sisustaan, kun siinä
+trachytikuoren jäädyttyä ei enää ollut mitään aukkoa. Nyt tapahtui,
+että näiden kaasujen mekaaninen voima tuli niin suureksi, että se
+kohotti raskasta maakuorta ja puhkaisi itselleen korkeat tulitorvet.
+Siten muodostui maakuoren kohoamisen kautta tulivuoria, joiden
+huippuun syntyi äkkiä aukko.</p>
+
+<p>Nyt seurasi sisällisen tulen aiheuttamia ilmiöitä. Äsken
+muodostuneiden aukkojen kautta purkautui esiin basalttimaisia
+aineita, joista oli mitä ihmeellisimpiä näytteitä silmiemme edessä
+kedolla. Me kävelimme tummanharmaiden raskaiden kallionkappaleiden
+päällä, jotka jäähtyessään olivat muodostuneet kuusikulmaisiksi
+prismoiksi eli särmiöiksi. Pitemmän matkan päässä näkyi suuri joukko
+tasapäisiä keiloja, jotka muinoin olivat olleet tultasyökseviä
+aukkoja.</p>
+
+<p>Kun basalttisyöksy oli loppunut, niin tulivuori, jonka voima eneni
+sitä mukaa kuin toiset vuoret sammuivat, syöksi laava-ainetta ja
+näitä tuhka- ja kuona-kerroksia, joita oli suuret joukot ympäri
+vuoren sivuja kuin koristuksina.</p>
+
+<p>Näin olivat ne ilmiöt seuranneet toisiansa, jotka muodostivat
+Islannin; ne olivat kaikki seurauksia sisällisen tulen vaikutuksesta,
+ja hullua oli otaksuakaan, ettei sisällinen ainejoukko olisi
+pysyväisesti valkohehkuvassa tilassa, sulana kuumuudesta. Ennen
+kaikkea oli hulluutta puhua menosta maapallon keskipisteeseen! Minä
+rauhoituin siis matkamme päättymiseen nähden, samalla kuin nousin yhä
+korkeammalle Sneffelsin rinteitä myöten.</p>
+
+<p>Tie kävi yhä vaikeammaksi, maa kohosi, kalliolohkareet vaappuivat
+jalkojemme alla, ja mitä suurinta tarkkuutta vaadittiin välttääksemme
+vaarallista putoamista.</p>
+
+<p>Rauhallisena kulki Hannu edellä, ikäänkuin olisi ollut
+tasaisella maalla; joskus katosi hän näkyvistämme mahdottomain
+kallionkappaleiden taakse, kunnes hänen kimeä vihellyksensä
+ilmoitti meille suunnan, mihin meidän piti kulkea. Usein hän myös
+seisahtui, kokosi muutamia kiviä ja järjesti ne silmiin pistävällä
+tavalla, tehden siten erikoiset merkit, joiden piti osoittaa tietä
+paluumatkalla; tämä varovaisuuskeino oli tosin itsessänsä hyvä,
+vaikkakin tulevat tapaukset tekivät sen hyödyttömäksi.</p>
+
+<p>Kolmen tunnin vaivalloisen marssin jälkeen olimme vasta päässeet
+vuoren juurelle. Hannu antoi pysähdysmerkin, ja aamiainen syötiin
+kiireesti; setäni söi kahta vertaa enemmän kuin tavallisesti
+voidakseen kulkea sitä nopeammin. Mutta vaikka tämä seisahdus
+tarkoitti sekä ravitsemista että lepoa, täytyi meidän kuitenkin
+mukautua tienopastajamme tahtoon, ja tunnin pysähdyksen jälkeen hän
+antoi taas lähtömerkin. Nuo kolme islantilaista, jotka olivat yhtä
+harvapuheisia kuin meidän toverimmekin, linnustaja, eivät virkkaneet
+sanaakaan ja söivät kohtuullisesti.</p>
+
+<p>Nyt aloimme kiivetä Sneffelsin rinnettä. Vuoriseuduilla usein
+tapahtuvan näköhairahduksen vuoksi näytti sen lumipeittoinen
+huippu olevan aivan likellä, mutta useita tuntia kuitenkin kului,
+ennenkuin saavuimme sinne! Ja ennen kaikkea, mikä suuri vaiva
+oli sinne kiivetessä! Kivet, joita ei multa eikä ruoho ollut
+pitämässä paikallaan, vyöryivät alas lumivyöryn nopeudella ja
+katosivat. Paikoittain muodostivat vuoren kupeet vähintäänkin
+kolmenkymmenenkuuden asteen kulman taivaan rantaa vastaan; niitä
+myöten oli mahdoton kiivetä, jonkatähden tällaiset penkereet täytyi
+työläästi kiertää; me autoimme toisiamme rautakärkisillä sauvoillamme.</p>
+
+<p>Minun tulee mainita, että setäni pysytteli mikäli mahdollista
+minun rinnallani ja että hänen kätensä oli monesti minulle
+turvallisena tukena. Itsellänsä oli hänellä luultavasti synnynnäinen
+tasapainovaisto, sillä hän ei horjunut. Islantilaiset kiipesivät
+vuorelaisten sukkeluudella jyrkkää vuorenrinnettä myöten, vaikka
+heillä olikin kuormat kannettavana.</p>
+
+<p>Kun minä silmämitalla arvostelin Sneffelsin huipun korkeutta,
+näytti minusta mahdottomalta nousta sille tältä puolelta, jollei
+rinne muuttuisi loivemmaksi. Vaivalloisen tunnin kuluttua, kun
+usein olimme kahlanneet lumessakin, jota oli pitkin vuoren sivuja,
+oli äkkiarvaamatta edessämme jonkinlainen porras, joka helpotti
+kiipeämistämme. Se oli muodostunut niistä kivivirroista, jotka
+tulivuorien purkautuessa purskahtavat esiin, ja niitä nimitetään
+Islannin kielellä "stinâ'ksi".</p>
+
+<p>Jollei vuoren kupeiden rakenne olisi pysähdyttänyt tätä kivitulvaa,
+olisi se syöksynyt mereen ja muodostanut uusia saaria. Nyt siitä
+oli meille suurta hyötyä. Jyrkkyys vain lisääntyi, mutta näitä
+kiviportaita oli silti mukava nousta ylöspäin, vieläpä niin
+nopeastikin että kun hetkiseksi seisahduin ja matkatoverini kulkivat
+eteenpäin, he vähän ajan kuluttua olivat pienenneet mikroskoopillisen
+pieniksi.</p>
+
+<p>Kello seitsemän illalla olimme nousseet näitä portaita myöten kaksi
+tuhatta askelta ja tulleet jonkinlaiselle tasanteelle, jonka päällä
+aukon varsinainen perustus lepäsi.</p>
+
+<p>Meri oli 3,200 jalkaa meidän alapuolellamme; olimme jo kulkeneet
+ikuisen lumen rajan yli, joka Islannissa ei olekaan korkealla
+ilmanalan alituisen kosteuden tähden. Pakkanen oli sangen kova ja
+tuuli puhalsi ankarasti; voimani olivat lopussa. Professori näki,
+etteivät jalkani enää tahtoneet minua kannattaa, ja päätti huolimatta
+malttamattomuudestansa pysähtyä. Hän viittasi Hannulle, mutta tämä
+vain pudisti päätänsä ja sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla ylhäällä.</p>
+
+<p>&mdash; Näyttääpä siltä, kuin meidän täytyisi nousta korkeammalle, sanoi
+setäni, ja pyysi sen jälkeen Hannulta selitystä.</p>
+
+<p>&mdash; "Mistour", sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Niin "mistour", toisti eräs islantilaisista jokseenkin
+hätäytyneellä äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä se sana merkitsee? kysyin rauhattomana sedältäni.</p>
+
+<p>&mdash; Katso, sanoi setäni.</p>
+
+<p>Katsahdin tasangolle. Mahdottoman suuri hohkakivijauhosta, hiekasta
+ja pölystä muodostunut patsas kohosi pyörien kuin tuuliaispää ja
+kiitäen sitä Sneffelsin kylkeä kohden, missä me olimme; kohta se
+oli auringon edessä kuin musta verho luoden vuoreen synkeän varjon.
+Jos tämä patsas poikkeaisi suunnastansa, niin se varmasti vetäisi
+meidätkin pyörteeseensä. Tämä luonnonilmiö, joka esiintyy jokseenkin
+usein tuulen puhaltaessa jäätiköiltä, on saanut islanninkielellä
+nimen "mistour".</p>
+
+<p>&mdash; "Kiireesti, kiireesti!" huusi oppaamme.</p>
+
+<p>Vaikka en ymmärtänyt tanskan kieltä, käsitin kuitenkin, että meidän
+piti niin pian kuin mahdollista seurata Hannua, joka alkoi vinosti
+kiertää vuoren keilamaista huippua, helpottaaksensa sillä tavalla
+käyntiämme. Pian törmästi patsas vuoreen, joka tärisi jysäyksestä;
+tuuliaispää tempasi ilmaan kiviä, joita sateli ylt'ympäri kuin
+tulivuoren purkautuessa. Onneksemme olimme jo toisella puolella
+vuorta ja turvassa kaikelta vaaralta, mutta ilman oppaan huolenpitoa
+ja tarkkaavaisuutta olisi meidän käynyt huonosti; ruumiimme olisivat
+ruhjoutuneet ja musertuneet ja olleet kuin jonkin tuntemattoman
+meteorikiven jäännöksiä.</p>
+
+<p>Hannu ei kumminkaan pitänyt turvallisena yönviettoa keilan rinteellä,
+ja niin jatkoimme nousuamme viistoon ylöspäin; ne 1,500 jalkaa, jotka
+vielä oli noustava, veivät aikaa melkein viisi tuntia, ja kiertävät
+vinot tiet sekä kulkeminen edestakaisin muodostivat yhteensä kolmen
+penikulman matkan. En jaksanut kiivetä enää, olin uupunut nälästä ja
+pakkasesta, eikä ohentunut ilma riittänyt keuhkojeni tarpeeksi.</p>
+
+<p>Vihdoinkin kello 11 illalla pääsimme Sneffelsin huipulle, ja
+ennenkuin etsin turvapaikkaa aukon sisäpuolelta, katselin, kuinka
+aurinko sydänyöllä valoi kuulakkaat säteensä saarelle, joka oli uneen
+vaipuneena jalkojeni juurella.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XVI" id="XVI">XVI</a></h2>
+
+
+<p>Illallinen syötiin kiireesti, ja pieni joukkomme majoittui yöksi
+niin hyvin kuin suinkin taisi. Vuode oli kova, suoja epäluotettava
+ja olo sangen kiusallista viidentuhannen jalan korkeudella meren
+yläpuolella. Kuitenkin oli uneni erittäin rauhallinen tänä yönä, joka
+oli levollisimpia mitä pitkään aikaan olin viettänyt. En edes nähnyt
+uniakaan.</p>
+
+<p>Seuraavana aamuna heräsin puoleksi jähmettyneenä; ilma oli sangen
+kylmää, aurinko loistava. Nousin graniittivuoteeltani ja menin
+ihailemaan komeata näköalaa, joka levisi silmieni eteen. Seisoin
+Sneffelsin toisen huipun kärjellä, nimittäin eteläisemmän, ja näin
+sieltä suurimman osan koko saaresta. Perspektiivin vaikutuksesta
+sen rannat näyttivät korkeilta, kun keskuskohdat sitävastoin
+näyttivät matalammilta. Olisipa voinut luulla, että jokin Helbesmerin
+korkokartta oli levitetty eteeni. Näin syvien laaksojen risteilevän
+joka suunnalle, jyrkänteet syvinä kuin kaivot, järvet kuin lammikot,
+virrat kuin purot. Oikealla puolellani oli lukemattomia jäätiköitä
+peräkkäin ja monenkaltaisia vuorenhuippuja; muutamien huippujen
+yllä häilyi hienoinen usvapilvi. Näiden lukemattomien vuorien
+aaltomaiset ääriviivat, ja se seikka, että vuoret lumihuippuineen
+näyttivät olevan ikäänkuin vaahdon peittämät, muistuttivat mielestäni
+myrskyisenä pauhaavaa merta. Kun käännyin länteen päin, levisi siellä
+valtameri majesteetillisessa äärettömyydessänsä ikäänkuin jatkona
+näille valkopäisille vuorenhuipuille. Silmäni tuskin voi erottaa,
+missä maa loppui ja meri alkoi. Jouduin lumoavan ihastuksen valtaan,
+jollaista voi tuntea vain suurissa korkeuksissa, mutta tällä kertaa
+ei minua pyörryttänyt, sillä aloin jo viimeinkin tottua katselemaan
+korkeuksista. Häikäistynein silmin ikäänkuin join auringonsäteiden
+läpikuultavaa loistoa. Unhotin aivan, kuka olin ja missä olin,
+elääkseni vain keijukaisten tahi ilmattarien, skandinaavien
+pakanallisen jumaluustaruston olentojen, elämää. Nautin kyllikseni
+korkeuden hekumallista iloa, ajattelematta niitä syvyyksiä, joihin
+sallimus oli pian upottava minut; mutta minä palasin jälleen
+todellisuuteen, kun professori ja Hannu tulivat luokseni vuoren
+korkeimmalle huipulle.</p>
+
+<p>Setäni kääntyi länteenpäin ja osoitti kädellänsä hienoa höyryä,
+sumupilveä, joka oli ikäänkuin kaukana siintävä maa, kuvastuen hiukan
+meren pintaa vastaan.</p>
+
+<p>&mdash; Grönlanti! sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Grönlantiko? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin; emme ole sieltä viidenneljättäkään penikulman päässä
+ja jäiden lähtiessä tulevat jääkarhut usein Islantiin saakka,
+purjehtien kulkujäiden päällä. Mutta tämä on vähäpätöinen seikka. Nyt
+olemme Sneffels-vuoren huipulla, ja tässä on kaksi kärkeä, toinen
+pohjoisempana, toinen eteläisempänä; Hannu sanokoon meille miksi
+islantilaiset sanovat tätä, jolla tällä kertaa seisomme.</p>
+
+<p>Hannu vastasi:</p>
+
+<p>&mdash; Scartaris.</p>
+
+<p>Setäni loi minuun voitonriemuisen silmäyksen.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt aukolle! hän virkkoi.</p>
+
+<p>Sneffelsin aukko oli kuin ylösalaisin käännetty keila, jonka suu
+laidasta laitaan saattoi olla puoli penikulmaa; syvyyden laskin
+arviolta olevan noin parituhatta jalkaa. Hyvin saattoi kuvitella,
+minkälainen suppilo se mahtoi olla, kun se oli täynnä ukkosta ja
+tulta. Reiän pohja ei luullakseni ollut enempää kuin viisisataa
+jalkaa ympäriinsä, jonkavuoksi saattoi jotenkin helposti laskeutua
+alas sen rinnettä. Aivan vastoin tahtoani tulin verranneeksi tätä
+tulivuoren aukkoa äärettömän suureen väkipyssyyn, ja tämä vertaus
+säikäytti minua.</p>
+
+<p>Astua väkipyssyn sisään, kun se ehkä on ladattuna ja panos saattaa
+laueta vähimmästäkin sysäyksestä, sehän vasta on mieletön yritys!
+Mutta minä en saanut peräytyä. Hannu meni välinpitämättömän
+näköisenä paikallensa matkueen etupäähän, ja minä seurasin sanaakaan
+virkkamatta.</p>
+
+<p>Helpottaaksensa alaslaskeutumista Hannu kulki hyvin loivaa kierrettä
+keilan sisustassa. Meidän täytyi kulkea kalliolohkareiden keskellä,
+joista muutamat kolisten syöksyivät syvyyteen ja vieriessään
+herättivät kumean kaiun.</p>
+
+<p>Muutamissa kohdin oli aukon sisässä jäätiköitä, ja Hannu kulki
+silloin tavattoman varovaisesti, koetellen maata rautakärkisellä
+sauvallansa huomataksensa, oliko siinä halkeamia. Muutamilla
+paikoilla, jotka näyttivät vaarallisilta, täytyi meidän köydellä
+sitoa itsemme kiinni toisiimme siinä tarkoituksessa, että jos joku
+sattuisi kompastumaan, hänen seuraajansa pidättäisi häntä syöksymästä
+alas. Tämä oli kyllä hyvä varokeino, mutta se ei kuitenkaan poistanut
+kaikkea vaaraa.</p>
+
+<p>Vaikka meidän olikin vaikea astua alas vieruja myöten, sujui matkamme
+kumminkin ilman mitään tapaturmaa, paitsi että yksi köysikimppu
+joutui hukkaan; se luiskahti erään islantilaisen käsistä vierien
+suorinta tietä pohjaan.</p>
+
+<p>Päivällisen aikana pääsimme alas. Katsoin ylöspäin ja näin aukon
+suun, josta näkyi vähäinen osa taivasta, muodostavan omituisesti
+supistetun, mutta melkein täydellisen ympyrän. Ainoastaan yhdessä
+paikassa pisti esiin Scartariksen huippu, joka näytti katoavan
+äärettömään avaruuteen.</p>
+
+<p>Aukon pohjalta avautui kolme reikää, kuin savutorvia, joiden kautta
+maan sisällinen tuli Sneffelsin purkauksen aikana oli työntänyt
+ilmoille laava-aineitansa ja höyryjänsä. Jokainen näistä edessämme
+ammottavista rei'istä oli noin sata jalkaa läpimitaten. Minulla
+ei ollut rohkeutta katsoa alas niihin. Professori Lidenbrock
+oli pikaisesti tutkinut niiden jakautumista; hän läähätti
+malttamattomuudesta ja juoksi toiselta reiältä toiselle viittaillen
+ja mutisten itsekseen käsittämättömiä sanoja. Hannu ja hänen
+toverinsa istuivat laavankappaleilla ja seurasivat tarkkaan hänen
+vilkkaita liikkeitänsä; nähtävästi he pitivät häntä heikkopäisenä.</p>
+
+<p>Äkkiä setäni huudahti. Minä jo luulin, että hän oli luiskahtanut ja
+pudonnut alas johonkin noista kolmesta kuilusta. Mutta ei! Tapasin
+hänet kädet pystyssä, sääret hajallansa seisomassa aukon keskuksessa
+olevan graniittikallion edessä, joka oli ikäänkuin mahdottoman suuri
+Pluton kuvapatsaan aluskivi. Hänen ilmeensä osoitti hämmästystä, joka
+muuttui pian mielettömäksi iloksi.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, Akseli! hän huusi, tule tänne! tule tänne!</p>
+
+<p>Minä kiiruhdin esiin; ei Hannu eivätkä toisetkaan islantilaiset
+liikkuneet paikoiltansa.</p>
+
+<p>Hämmästyneenä kuten hänkin, vaikka en juuri ihastuneena, luin
+kallion läntiseen kylkeen vanhoilla, puoleksi ajan hävittämillä
+riimukirjaimilla hakatun, tuhannesti kirotun nimen:</p>
+
+<p>&mdash; Arne Saknussemm! huusi setäni, vieläkö epäilet?</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 650px;">
+<img src="images/03.png" width="650" height="101" alt="Arne Saknussemm riimukirjoituksella" />
+</div>
+
+<p>En vastannut, vaan palasin hämilläni laavaistuimelleni.</p>
+
+<p>En tiedä, kuinka kauan istuin siinä mietteisiin vaipuneena. Muistan
+vain sen, että kun taas kohotin päätäni, näin setäni ja Hannun yksin
+aukon pohjalla. Islantilaisille oli annettu ero palveluksesta, ja he
+kulkivat nyt alaspäin Sneffelsin ulkorinteitä myöten, palataksensa
+Stapiin. Hannu makasi rauhallisesti kallion juurella, johon hän oli
+varustanut itsellensä tilapäisen vuoteen; setäni käyskenteli ympäri
+aukon pohjalla niinkuin susi ridassa. Minulla ei ollut halua eikä
+voimiakaan nousta, minkävuoksi seurasin Hannun esimerkkiä, ja vaivuin
+pian levottomaan uneen, jossa luulin kuulevani jyrinää ja tuntevani
+tärähdyksiä vuoren kupeissa.</p>
+
+<p>Siten kului tämä ensimmäinen yö vuoren aukon pohjalla.</p>
+
+<p>Seuraavana aamuna taivas oli harmaa ja pilvinen, minkä huomasin
+alhaalla aukolla vallitsevasta pimeydestä, mutta vielä paremmin
+setäni suuttumuksenpuuskasta.</p>
+
+<p>Käsitin syyn siihen ja aloin jälleen hiukan toivoa. Syy oli seuraava:</p>
+
+<p>Niistä kolmesta tiestä, jotka avautuivat jalkojemme eteen, oli
+Saknussemm seurannut yhtä ainoaa. Tuon oppineen islantilaisen sanojen
+mukaan piti oikea tie tunnettaman siitä omituisesta seikasta, joka
+salakirjoituksessa mainittiin, että nimittäin Scartariksen varjo
+lankeaisi kesäkuun viimeisinä päivinä sen reunaan.</p>
+
+<p>Todellakin voi tältä paikalta nähdä sen terävän huipun; ikäänkuin
+neula äärettömän isossa aurinkokellossa se osoitti määrättynä päivänä
+tietä maan keskipisteeseen. Jos aurinko ei nyt näyttäytyisi, niin ei
+näkyisi varjoakaan, eikä siis löytyisi tietäkään. Nyt oli kesäkuun
+25 päivä. Jos taivas pysyisi kuusi päivää pilvisenä, täytyisi lykätä
+koko tutkimus seuraavaan vuoteen.</p>
+
+<p>En rupea kuvaamaan professori Lidenbrockin voimatonta kiukkua.
+Päivä kului eikä mitään varjoa näkynyt aukon pohjalla. Hannu ei
+liikkunut paikaltaan; hän luultavasti aprikoitsi itsekseen, mitä
+me mahdoimme odottaa, jos hän yleensä mietti mitään. Setäni ei
+kertaakaan virkkanut minulle sanaakaan, ja hänen silmänsä, jotka
+alinomaan tarkastelivat taivasta, tuijottivat synkästi sen sumuisiin,
+harmaisiin pilviin.</p>
+
+<p>Samalla tavalla kului vielä 26 päivä. Lumiräntää satoi kaiken
+päivää. Hannu teki pienen majan laavankappaleista, ja minä katselin
+huvikseni tuhansia aukon sisärinteille syntyneitä vesiputouksia,
+joiden kumisevaa pauhua jokainen kivi lisäsi; setäni oli raivossaan,
+ja olisihan sellaisesta tyyniluontoisempikin suuttunut, sillä tämähän
+oli todellakin ikäänkuin haaksirikko keskellä satamaa. &mdash; Mutta
+taivas salli suurien surujen perästä tulla suuren ilon, tuottaen
+professori Lidenbrockille tyydytyksen, joka oli yhtä suuri kuin hänen
+äskeinen epätoivonsa.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä taivas oli vieläkin pilvinen, mutta sunnuntaina
+kesäkuun 28 päivänä, kolmantena päivänä kuukauden lopusta, seurasi
+kuun vaiheen ohessa myös ilman muutos, ja aurinko lähetti tulvimalla
+säteitänsä alas vuoren aukkoon. Jokainen vähänkin kohoava paikka,
+jokainen kallio, kivi ja epätasaisuus sai osansa valon runsaudesta
+ja loi varjonsa maahan. Ennenkaikkea kuvastui Scartariksen varjo
+selvästi ja kääntyi hiljaa sitä mukaa kuin aurinko liikkui.</p>
+
+<p>Setäni väänsi itseänsä samalla tavalla.</p>
+
+<p>Keskipäivällä, kun varjo oli kaikkein lyhyin, se osoitti keskimmäisen
+aukon reunaa.</p>
+
+<p>&mdash; Tuossa se on! huusi professori. Tuossa se on! Maan
+keskipisteeseen! hän lisäsi tanskan kielellä.</p>
+
+<p>&mdash; Eteenpäin! sanoi Hannu tyynesti.</p>
+
+<p>&mdash; Eteenpäin! vastasi setäni. Kello oli 1.13 päivällä.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XVII" id="XVII">XVII</a></h2>
+
+
+<p>Nyt alkoi varsinainen matkustuksemme. Tähän asti olivat tavalliset
+matkahankaluudet olleet suuremmat kuin varsinaiset vaikeudet, mutta
+tästä lähtien viimeksi mainitut kasvoivat suoraan sanoen jalkojemme
+alla.</p>
+
+<p>En ollut vielä vilkaissutkaan siihen mittaamattomaan kaivoon, johon
+minun piti laskeutua. Nyt oli se hetki tullut; vielä voisin päättää
+joko ryhtyä yritykseen tahi kieltäytyä siitä. Mutta häpesin näyttää
+Hannulle pelkoani. Hannu ryhtyi tähän vaaralliseen yritykseen niin
+rauhallisesti ja välinpitämättömästi, niin täydellisesti huoletonna
+kaikesta vaarasta, että oikein punastuin, kun ajattelin, että olisin
+vähemmän rohkea kuin hän. Kahden kesken sedän kanssa olisin ladellut
+esiin koko pitkän sarjan todisteita, mutta oppaamme läsnäollessa olin
+ääneti; ajatukseni kiitivät kauniin vierlantilaisen tyttöni luo,
+lähestyessäni keskimmäistä aukkoa.</p>
+
+<p>Olen jo maininnut, että se oli läpimitaten noin sata jalkaa, eli
+ympäriinsä noin kolmesataa jalkaa. Menin ulkonevalle kallion
+kielekkeelle ja kurkistin alas. Hiukseni nousivat pystyyn. Koko
+olentoani järkytti tämä tyhjä avaruus; tunsin painopisteen
+ruumiissani muuttuvan ja pyörtymisen nousevan päähäni ikäänkuin
+juopumisen; olin putoamaisillani; eräs käsi pidätti minut &mdash; se oli
+Hannun. Silminnähtävästi en ollut saanut kylliksi usein opetusta
+Vor-Frelser-Kirken huipulla Kööpenhaminassa.</p>
+
+<p>Mutta vaikka olin uskaltanut vain vilkaista alas kaivoon, olin jo
+ennättänyt saada käsityksen sen muodosta. Sen melkein pystysuorissa
+seinissä oli monilukuisia esiin pistäviä kärkiä, jotka luonnollisesti
+helpottivat alasmenoa. Mutta vaikka olikin portaat, niin ei ollut
+käsipuita. Aukon suuhun kiinnitetty köysi olisi ollut kylliksi meitä
+auttamaan, mutta kuinka saisimme sen irti, kun olimme laskeutuneet
+sen alapäähän?</p>
+
+<p>Setäni keksi tähän varsin yksinkertaisen keinon. Hän kiersi auki
+kokoonkäärityn köyden, joka oli tuumaa paksu läpimitaten ja
+neljäsataa jalkaa pitkä; puolet siitä hän heitti alas, pisti sitten
+köyden mutkan esiinpistävän laavamöhkäleen ympäri ja laski senjälkeen
+toisenkin puolen alas syvyyteen. Saatoimme silloin laskeutua alas
+siten, että otimme käteen köyden molemmat puolet, jotka silloin eivät
+voineet luistaa, ja kun oli kuljettu kaksisataa jalkaa alaspäin,
+heitettiin toinen pää irti ja lapettiin toisesta. Tätä keinoa saattoi
+sitten käyttää edelleenkin.</p>
+
+<p>&mdash; Kun olemme lopettaneet nämä valmistukset, niin sitten on
+matkatavaroiden vuoro, sanoi setäni; ne pitää jakaa kolmeen eri
+osaan, joista yksi jokaiselle meistä. Puhun vain särkyvistä
+kapineistamme.</p>
+
+<p>Rohkea professori ei nähtävästi lukenut meitä näiden
+viimeksimainittujen joukkoon.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu, sanoi hän, ottakoon työkalut ja osan ruokatavaroistamme;
+sinä, Akseli, saat ottaa toisen osan ruokatavaroista ja aseet, ja
+minä otan viimeisen osan ruokatavaroistamme sekä varovasti pidettävät
+tieteelliset kojeet.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs vaatteet sitten, sanoin minä, ja tämä paljous köysiä ja
+portaita, kuka ne ottaa?</p>
+
+<p>&mdash; Ne tulevat itsestänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Millä tavalla?</p>
+
+<p>&mdash; Sen saat nähdä.</p>
+
+<p>Setäni ryhtyi nopeasti ja epäröimättä tehokkaisiin toimenpiteisiin.
+Hänen käskystänsä kokosi Hannu kaikki vähemmän särkyvät tavarat
+yhteen ainoaan myttyyn, joka sidottiin lujasti kokoon ja muitta
+mutkitta syöstiin syvyyteen.</p>
+
+<p>Kuulin selvästi suhinan mytyn pudotessa ammottavaan syvyyteen.
+Kumartuen katsomaan kuiluun tarkasti setäni tyytyväisen näköisenä
+kapineiden alasmenoa, eikä noussut, ennenkuin ne olivat kadonneet
+näkyvistä.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! sanoi hän. Nyt on meidän vuoromme.</p>
+
+<p>Minä kysyn jokaiselta tervejärkiseltä ihmiseltä, oliko mahdollista
+kuulla sellaisia sanoja kauhistumatta? Professori sitoi selkäänsä
+tavaramytyn, jossa oli tieteelliset koneet. Hannu otti työkalut ja
+minä aseet. Laskeutuminen alkoi seuraavassa järjestyksessä: Hannu
+ensin, sitten setäni ja minä viimeiseksi. Alaslaskeutuminen tapahtui
+mitä syvimmässä äänettömyydessä, jonka keskeytti ainoastaan joku
+kiviliuska, joka vieri alas ja syöksi pohjattomuuteen.</p>
+
+<p>Annoin itseni niin sanoakseni liukua alas, toisella kädelläni
+pitäen lujasti kiinni kaksinkertaisesta köydestä, ja toisella
+nojaten rautakärkiseen keppiini. Yksi ainoa ajatus vaivasi minua:
+pelkäsin, että se kivi, jossa köysi oli kiinni, lohkeaisi. Köysi
+näytti arveluttavan heikolta kannattamaan kolmea henkeä, ja käytin
+sitä niin vähän kuin mahdollista, vaappuen merkillisellä tavalla
+esiinpistävillä laavankappaleilla, joihin koetin tarttua jaloillani.</p>
+
+<p>Kun jokin näistä epäluotettavista jalansijoista järkkyi Hannun
+jalkojen alla, sanoi hän vakaisella äänellänsä:</p>
+
+<p>&mdash; Huomatkaa!</p>
+
+<p>&mdash; Huomatkaa! todisti setäni saksaksi.</p>
+
+<p>Puolen tunnin kuluttua olimme tulleet tasaiselle kallionkappaleelle,
+joka oli lujasti kiinni maanalaisen torven seinässä.</p>
+
+<p>Hannu veti köyden toisesta päästä, ja toinen pää nousi ylöspäin,
+kunnes se päästyään kiinnityspaikan sivu putosi alas, tuoden
+mukanansa vaarallisen sateen tahi paremmin sanoen raesateen pieniä
+kiviä ja laavanmuruja.</p>
+
+<p>Kun kurotin katsomaan alas ahtaalta tasaiselta paikaltamme, niin
+huomasin, että tämän reiän pohja ei ollut vielä näkyvissä.</p>
+
+<p>Köysi kiinnitettiin taas samalla tavalla, ja toisen puolen tunnin
+kuluttua olimme joutuneet kahtasataa jalkaa syvemmälle.</p>
+
+<p>En tiedä, olisiko kukaan geologi voinut edes yrittääkään tällaisen
+alaslaskeutumisen ohessa tutkia ympärillä olevien esineiden
+laatua. Minua ei liikuttanut vähääkään, olivatko nämä kerrokset
+plioseeniä, mioseenia, eosiiniä, liitua, juraa, triasta, permiläistä,
+kivihiilikerrosta, devonia, siluria tahi muuta.<a name="FNanchor_40" id="FNanchor_40"></a><a href="#Footnote_40" class="fnanchor">[40]</a> Mutta professori
+teki epäilemättä havaintojansa ja muistiinpanojansa, sillä kun kerran
+seisahduimme, sanoi hän minulle:</p>
+
+<p>&mdash; Kuta kauemmaksi menen, sitä varmemmaksi käy vakaumukseni. Näiden
+tuliperäisien seutujen laatu vahvistaa täydellisesti Davyn teorian.
+Nyt olemme alkukauden maassa, missä kemiallinen ilmiö, metallien
+syttyminen yhtymisestä ilman ja veden kanssa, on tapahtunut. Minä
+väitän jyrkästi, ettei maan keskustulta olekaan. Saammehan muutoin
+nähdä.</p>
+
+<p>Aina vain sama loppulause. Sen kyllä ymmärtää, ettei minua haluttanut
+väittää häntä vastaan. Kun olin ääneti, selitti setäni vaitioloni
+myöntymiseksi, ja laskeutuminen alkoi uudestaan.</p>
+
+<p>Kolmen tunnin kuluttua ei reiän pohjaa vieläkään näkynyt. Kun
+katsoin ylöspäin, saatoin vielä erottaa sen suun, joka kumminkin
+silminnähtävästi pieneni. Sen seinät alkoivat lähestyä toisiansa
+käyden hiukan loivemmiksi. Pimeys tiheni vähitellen.</p>
+
+<p>Sillävälin laskeuduimme alinomaa alemmaksi; kivet, jotka seinistä
+irtautuivat, putosivat mielestäni heikommasti jyristen, ja luulin,
+että ne saavuttivat syvyyden pohjan pikemmin kuin sitä ennen.</p>
+
+<p>Olin tarkoin laskenut, kuinka usein olimme muuttaneet köyttämme, ja
+saatoin siis tarkoin tietää, kuinka syvällä olimme ja kuinka pitkä
+aika oli kulunut.</p>
+
+<p>Neljätoista kertaa olimme uudistaneet saman tempun, jota aina kesti
+puoli tuntia. Aikaa oli siis kulunut seitsemän tuntia, sekä levätessä
+puoli neljättä tuntia, eli yhteensä kymmenen ja puoli tuntia. Olimme
+lähteneet kello yksi, ja nyt pitäisi siis kellon olla yksitoista.
+Mitä syvyyteen tulee, jonka olimme saavuttaneet, niin tämä
+neljätoista muuttoa kahdensadan jalan pituisella köydellä tekivät
+yhteensä kaksituhatta kahdeksansataa jalkaa. Tässä silmänräpäyksessä
+kuului Hannun ääni:</p>
+
+<p>&mdash; Seis! sanoi hän.</p>
+
+<p>Minä seisahduin juuri kun olin potkaisemaisillani setääni päähän.</p>
+
+<p>&mdash; Me olemme perillä, sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Missä? kysyin minä liukuen hänen luokseen.</p>
+
+<p>&mdash; Pystysuoran aukon pohjalla.</p>
+
+<p>&mdash; Eikö ole uloskäytävää?</p>
+
+<p>&mdash; Voin erottaa jonkinlaisen käytävän, joka vie oikealle. Saammepahan
+huomenna nähdä. Syökäämme nyt ensin illallista ja levätkäämme sitten.</p>
+
+<p>Ei ollut vielä täydellisesti pimeä. Me aukaisimme eväspussimme,
+söimme ja paneuduimme maata kivistä ja laavankappaleista tehdylle
+vuoteelle niin hyvin kuin taisimme.</p>
+
+<p>Kun laskemin selälleni ja aukaisin silmäni, näin kiiltävän pisteen
+tämän jättiläiskaukoputkeksi muuttuneen kolmentuhannen jalan pituisen
+torven päässä.</p>
+
+<p>Se oli tähti, laskuni mukaan eräs Pienen Otavan tähtiä.</p>
+
+<p>Sen jälkeen vaivuin sikeään uneen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XVIII" id="XVIII">XVIII</a></h2>
+
+
+<p>Kello kahdeksan aamulla valonsäde herätti meidät. Tuhannet
+särmät seinien laava-aineessa heijastivat sen säihkyvänä sateena
+ympärillemme.</p>
+
+<p>Valo oli niin kirkas, että saatoimme erottaa ympärillä olevat esineet.</p>
+
+<p>&mdash; No, Akseli, mitä tästä sanot? huudahti setäni, hieroen käsiänsä.
+Oletko milloinkaan nukkunut rauhallisemmin talossamme Kuninkaankadun
+varrella? Et. Täällä ei kuulu mitään kärryjen jyrinää, ei kulkevien
+kaupustelijoiden huutoja eikä soutajain riitelemistä!</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä olemme rauhassa tämän kaivon pohjalla, mutta juuri
+tässä rauhassa on jotakin kauhistuttavaa.</p>
+
+<p>&mdash; Herra varjelkoon! huusi setäni, jos nyt jo olet peloissasi, niin
+miten sitten lopussa käy? Emmehän ole tunkeutuneet maan sisustaan
+vielä tuumankaan vertaa.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitatte?</p>
+
+<p>&mdash; Minä vain tarkoitan, että olemme vasta ennättäneet saaren pinnan
+kohdalle! Tämä pystysuora pitkä reikä, joka päättyy Sneffels'in
+aukkoon, ulottuu likimäärin meren pinnan kohdalle.</p>
+
+<p>&mdash; Oletteko varma siitä?</p>
+
+<p>&mdash; Olen ihan varma. Katso ilmapuntaria.</p>
+
+<p>Elohopea, joka oli vähitellen noussut lasiputkessa, oli todellakin
+seisahtunut yhdeksänkolmatta tuuman korkeudelle.</p>
+
+<p>&mdash; Näethän, sanoi professori, että meillä ei vielä ole kuin yhden
+atmosfäärin paino, ja haluaisin vain, että ilmapuntarin sijasta
+saisimme käyttää manometriä.</p>
+
+<p>Ilmapuntari kävikin todella tarpeettomaksi, kun ilman paino tulisi
+suuremmaksi kuin mitä se oli meren pinnan kohdalla.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta, sanoin minä, eikö ole pelättävissä, että tämä alituisesti
+kasvava paino käy meille tuskalliseksi?</p>
+
+<p>&mdash; Ei, me astumme hitaasti alaspäin, ja keuhkomme tottuvat
+hengittämään enemmän kokoonpuserrettua ilmaa. Ilmapallolla
+kulkijat eivät lopullisesti saa kylliksensä ilmaa, kun he kohoavat
+yläilmoihin, kun sitä vastoin me saamme sitä ehkä liiaksikin, mutta
+siitä minä pidän. Älkäämme hukatko yhtään silmänräpäystä. Missä on se
+tavarakäärö, joka pudotettiin edeltäkäsin vuoren sisään?</p>
+
+<p>Nyt muistin, että edellisenä iltana olimme turhaan etsineet sitä.
+Setäni kysyi sitä Hannulta, joka, katseltuaan ympärilleen linnustajan
+terävällä katseella, vastasi:</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla ylhäällä!</p>
+
+<p>Käärö oli todellakin tarttunut kallion syrjään sata jalkaa päämme
+yläpuolella. Islantilainen kiipesi ylös sukkelasti kuin kissa, ja
+muutaman minuutin perästä hän pudotti tavaramytyn alas luoksemme.</p>
+
+<p>&mdash; Syökäämme nyt aamiaista, sanoi setäni, ja syökäämme niinkuin
+pitkälle matkalle lähtevät.</p>
+
+<p>Korput ja kuivattu liha kostutettiin viinan sekaisella vedellä.</p>
+
+<p>Syötyämme otti setä taskustansa havaintomuistikirjansa, tutki
+kojeitansa ja kirjoitti:</p>
+
+<p>
+Maanantaina heinäkuun 1 p:nä 1863.
+<br />
+Kronometri: 8 t. 17 min. a.p.<br />
+Barometri: 29 tuum. 7 linj..<br />
+Lämpömittari: 6 ast.<br />
+Suunta: I. Ka.<br />
+</p>
+
+<p>Viimeinen muistutus koski pimeätä käytävää, jonka ilmansuuntaa
+kompassi osoitti.</p>
+
+<p>&mdash; No nyt, Akseli, sanoi professori innokkaasti, nyt me todella
+alamme laskeutua maan uumeniin. Siis nyt tällä hetkellä alkaa
+matkamme.</p>
+
+<p>Näin sanoen otti setäni toiseen käteensä Ruhmkorffin koneen, joka
+riippui hänen kaulassaan, ja yhdisti toisella sähkövirran lyhdyn
+lasitorveen, jolloin kirkas vala poisti pimeyden käytävästä. Tämä
+nerokas koje, jolla me saimme syntymään keinotekoisen päivänvalon,
+salli meidän kulkea eteenpäin tulenarkojen kaasujenkin lävitse.</p>
+
+<p>&mdash; Eteenpäin! sanoi setäni.</p>
+
+<p>Jokainen otti taas taakan selkäänsä. Hannu otti vierittääkseen
+kääröä, jossa vaatteet ja köydet olivat, minkä jälkeen kuljimme
+käytävään, minä viimeisenä.</p>
+
+<p>Kun meidän piti mennä tuohon pimeään aukkoon, katselin vielä kerran
+tuon suunnattoman putken läpi islantilaista taivasta, jota kenties en
+enää tulisi näkemään.</p>
+
+<p>Kun vuori viimeisen kerran syöksi tulta v. 1229, oli laava-aine
+murtanut itselleen kulkuväylän tämän tunnelin kautta ja oli
+päällystänyt sen sisustan paksulla loistavalla kerroksella, josta
+sähköinen valo heijastui satakertaisesti.</p>
+
+<p>Kulkiessa oli vaikeinta pitää varansa, ettei liian kiivaasti luisunut
+45 asteen jyrkännettä myöten. Kaikeksi onneksemme oli käytävässä
+epätasaisuuksia, syvennyksiä ja korkeampia paikkoja, jotka olivat
+meille portaina, ja meidän tarvitsi vain astua alaspäin ja antaa
+tavaroidemme vieriä, sidottuna kiinni pitkään köyteen.</p>
+
+<p>Mutta se, mikä oli jalkojemme alla portaina, muuttui seinillä
+tippukiveksi. Paikoittain oli kuohkeassa laava-aineessa pieniä
+pyöreitä rakkoja; tummat, läpikuultavilla lasipisaroilla koristetut
+ukonkivikiteet, jotka riippuivat holvissa ikäänkuin lamput päällämme,
+näyttivät syttyvän tuleen, kun menimme ohitse. Olisi voinut
+luulla, että syvyyden haltijat valaisivat ilotulilla asumuksensa
+vastaanottaakseen vieraita maan päältä.</p>
+
+<p>&mdash; Tämähän on kaunista! lausuin vastoin tahtoani. Katsokaapa, setä,
+mikä näky! Ettekö ihmettele näitä muunnoksia laava-aineessa, joka
+huomaamattomin vivahduksin vaihtelee ruskean punaisesta loistavan
+keltaiseen? Katsokaapa noita kiteitä, jotka ovat ikäänkuin loistavat
+pallot!</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Niinkö arvelet, Akseli? sanoi setäni. Mielestäsi tämä
+on loistavaa, poikani! Mutta toivonpa, että saat nähdä parempaakin.
+Käykäämme eteenpäin!</p>
+
+<p>Pikemmin hänen olisi ollut syytä sanoa "luisukaamme", sillä ilman
+mitään vaivaa tulimme alas vieruja myöten. Tämähän oli Vergiliuksen
+mainitsema <i>facilis descensus Averni</i>.<a name="FNanchor_41" id="FNanchor_41"></a><a href="#Footnote_41" class="fnanchor">[41]</a> Kompassi, jota minä usein
+katsoin, osoitti järkähtämättä kaakosta luoteeseen; laavakäytävä ei
+kääntynyt mihinkään päin, vaan kulki muuttumattoman suoraa linjaa.</p>
+
+<p>Sillävälin ei lämpö lisääntynyt sanottavasti, mikä seikka todisti
+Davyn teorian oikeaksi, ja usein katselin ihmetellen lämpömittariin.
+Kahden tunnin kuluttua se ei osoittanut enempää kuin kymmenen
+astetta, s.o. neljän asteen lisääntymistä, joka saattoi minut
+ajattelemaan, että laskeutumisemme tapahtui enemmän vaakasuoraan
+kuin pystysuoraan suuntaan. Sitäpaitsi saataisiin, helposti
+selville, kuinka syvälle olimme saapuneet. Professori mittasi tien
+inklinatsioni- ja deviatsionikulmat,<a name="FNanchor_42" id="FNanchor_42"></a><a href="#Footnote_42" class="fnanchor">[42]</a> mutta piti mittauksen
+tulokset omina tietoinaan.</p>
+
+<p>Kello kahdeksan aikaan illalla hän antoi pysähdysmerkin, ja Hannu
+istui heti. Lamppumme kiinnitettiin esiinpistävään laavakappaleeseen.
+Olimme luolan tapaisessa aukossa, josta ei puuttunut raitista
+ilmaa; päinvastoin tunsimme tuulenhenkäyksiä. Mikähän mahtoi olla
+niiden aiheuttajana? Sitä seikkaa en kuitenkaan ruvennut tällä
+kertaa aprikoimaan, sillä väsymys ja nälkä heikonsivat minua, niin
+etten jaksanut ajatella mitään. Seitsemäntuntinen yhtämittainen
+laskeutuminen jyrkkää rinnettä ei voi tapahtua ilman ruumiinvoimain
+vähenemistä, ja minun voimani olivat jo lopussa. Suureksi
+huojennuksekseni siis kuulin sanan: "Seis!" Hannu järjesti aterian
+laavankappaleelle, ja söimme kaikki hyvällä ruokahalulla. Mutta yksi
+asia huoletti minua: vesivarastomme oli puoleksi kulunut. Setäni
+luotti maanalaisiin lähteisiin, joista voisimme uudestaan täyttää
+pullomme, mutta tähän asti ei niitä ollut näkynyt, enkä voinut olla
+huomauttamatta sedälleni tästä.</p>
+
+<p>&mdash; Sitäkö kummastelet, ettei lähteitä ole vielä löytynyt? sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Olen siitä asiasta sangen levoton. Meillä ei ole vettä kuin
+viideksi päiväksi.</p>
+
+<p>&mdash; Ole huoleti, Akseli, minä takaan, että löydämme vettä, vieläpä
+enemmän kuin tarvitsemmekaan.</p>
+
+<p>&mdash; Milloin?</p>
+
+<p>&mdash; Niin pian kuin olemme päässeet tämän laavakerroksen ohi. Kuinka
+luulisit veden pääsevän tällaisten seinien läpi?</p>
+
+<p>&mdash; Mutta tämä käytävä ulottuu kenties sangen syvälle, ja minusta
+tuntuu, kuin emme vielä olisi laskeutuneet kovinkaan syvälle.</p>
+
+<p>&mdash; Miksi sinä niin luulet?</p>
+
+<p>&mdash; Siksi, että lämpö olisi suurempi, jos olisimme syvällä maan
+sisustassa.</p>
+
+<p>&mdash; Sinun otaksumasi mukaan, vastasi setäni. Mitä lämpömittari
+osoittaa?</p>
+
+<p>&mdash; Tuskin viittätoista astetta; se on siis noussut ainoastaan
+yhdeksän astetta sen jälkeen kun lähdimme.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä, tee sitten johtopäätöksesi!</p>
+
+<p>&mdash; Se on seuraava: mitä tarkimpien havaintojen mukaan lämpö lisäytyy
+maan sisässä asteen verran joka sadalta jalalta. Mutta erikoiset
+paikalliset olosuhteet saattavat tässä vaikuttaa; esimerkiksi
+Jakutskissa Siperiassa on huomattu, että lämpö lisäytyy asteen
+joka kolmeltakymmeneltäkuudelta jalalta. Tämä erotus riippui
+nähtävästi vuorien lämmönjohtamiskyvystä, ja tahtoisin sen
+lisäksi mainita, että on huomattu lämmön lisäytyvän sammuneen
+tulivuoren läheisyydessä ja gneissin läpi ainoastaan asteen joka
+sadaltakahdeltakymmeneltäviideltä jalalta. Ottakaamme vaari tästä
+viimeisestä otaksumasta, joka on parhaiten meille soveltuva, ja
+laskekaamme sen mukaan.</p>
+
+<p>&mdash; Laske, poikaseni.</p>
+
+<p>&mdash; Ei ole mikään sen helpompaa, sanoin minä, ja kirjoitin muutamia
+numeroita muistikirjaani. Yhdeksän kertaa sataviisikolmatta jalkaa on
+tuhannensadanviidenkolmatta jalan syvyys.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan oikein.</p>
+
+<p>&mdash; No siis?</p>
+
+<p>&mdash; No, minun laskujeni mukaan olemme kymmenentuhatta jalkaa
+merenpintaa alempana.</p>
+
+<p>&mdash; Onko se mahdollista?</p>
+
+<p>&mdash; O, muutoin eivät numerot olekaan enää numeroita!</p>
+
+<p>Professorin laskut pitivät paikkansa. Olimme jo kuuttatuhatta
+jalkaa syvemmällä kuin minne ihmiset koskaan ovat päässeet. Olimme
+kuuttatuhatta jalkaa syvemmällä kuin Kitz-Bahlin kaivokset Tyrolissa
+sekä samanlaiset kaivokset Württembergissä ja Böhmissä.</p>
+
+<p>Ilma, jonka näin syvällä olisi pitänyt olla kahdeksankymmenen asteen
+lämpöistä, oli tuskin viisitoista-asteista, seikka, joka antoi
+minulle paljon ajattelemisen aihetta.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XIX" id="XIX">XIX</a></h2>
+
+
+<p>Seuraavana päivänä, tiistaina heinäkuun 2:sena, jatkettiin
+laskeutumista. Me kuljimme yhä vielä laavakäytävää, joka muodosti
+luonnollisia tasaisesti viettäviä rappusia, ikäänkuin kaltevia
+portaita, joita tavataan vanhoissa rakennuksissa. Siten laskeuduttiin
+kello 12.17 asti päivällä, jolloin saavutimme Hannun, joka oli
+seisahtunut vähää ennen.</p>
+
+<p>&mdash; Vihdoinkin, sanoi setäni, olemme päässeet tämän savupiipun pohjaan.</p>
+
+<p>Katsoin ympärilleni. Olimme tienhaarassa, josta alkoi kaksi tietä,
+kumpikin ahtaita ja pimeitä. Kumpaako nyt piti seurata? Sitä oli
+vaikea päättää.</p>
+
+<p>Setäni ei tahtonut näyttää epätietoiselta minun eikä oppaankaan
+silmissä; hän osoitti siis idänpuolista käytävää, ja pian olimme
+kaikki kolme lähteneet sitä tietä.</p>
+
+<p>Vaikea olisi muutoin ollut harkitsemalla päättää, kumpaako näistä
+seuraisi, sillä ei kummassakaan ollut mitään merkkiä, josta olisi
+voinut tehdä joitakin johtopäätöksiä; siinä täytyi jättäytyä kokonaan
+sattuman varaan.</p>
+
+<p>Tämän uuden käytävän kaltevuus oli tuskin huomattava, ja sen
+läpileikkauspinta oli varsin erilainen. Joskus avautui eteemme
+jakso kaariholveja, jotka muistuttivat huippukaarisia goottilaisia
+kirkkoja. Keskiajan taiteilijat olisivat voineet täällä tutkia tämän
+rakennustyylin kaikkia muotoja. Etäämpänä jouduimme roomalaisten
+tynnyriholvien alle, joiden vahvat tukevat patsaat näyttivät taipuvan
+niiden painosta. Muutamin paikoin tuli näiden holvien sijaan ahtaita
+solia, ikäänkuin majavanpesiä, jotka pakottivat meidät kulkemaan
+ryömimällä ahtaiden aukkojen läpi.</p>
+
+<p>Lämpö pysyi kohtuullisena. Ajattelin vastoin tahtoani sen voimaa
+siihen aikaan, kun Sneffelsin syöksemä laava-aine kulki tämän kanavan
+kautta, joka nyt oli niin hiljainen. Kuvittelin mielessäni, kuinka
+tuliset virrat murtuivat käytävän kulmiin, ja kuinka tulikuumat
+höyryt puristuivat kokoon tässä ahtaassa reiässä!</p>
+
+<p>&mdash; Kunhan vain ei vuori vanhoilla päivillänsä rupeaisi
+hulluttelemaan! tuumin itsekseni.</p>
+
+<p>Näitä tuumiani en ilmoittanut setä Lidenbrockille, sillä hän ei
+olisi ymmärtänyt niitä; hänen ainoa ajatuksensa oli vain mennä
+eteenpäin. Hän käveli, luisui, jopa kieriskeli eteenpäin, alati niin
+luottavaisena, että se oli suoraan sanoen ihmeteltävää.</p>
+
+<p>Käveltyämme tuntematta suurtakaan väsymystä, olimme kello kuuden
+aikaan kulkeneet kaksi penikulmaa etelään päin, mutta tuskin neljättä
+osaakaan alaspäin.</p>
+
+<p>Setäni antoi levähdysmerkin. Söimme paljoa puhumatta ja nukuimme
+liikoja miettimättä.</p>
+
+<p>Varustuksemme yötä varten olivat varsin yksinkertaiset, ja
+matkapeite, johon kukin meistä kääriytyi makaamaan, oli ainoa
+vuoteemme. Ei tarvinnut pelätä kylmää eikä päällekarkausta.
+Matkustajat, jotka kulkevat Afrikan erämaissa tahi uuden mantereen
+aarniometsissä, ovat pakotetut vuorotellen valvomaan toisten
+maatessa; täällä sitävastoin oli täydellinen yksinäisyys; ei ollut
+villi-ihmisiä eikä petoja.</p>
+
+<p>Aamulla heräsimme terveinä ja levänneinä. Matkaa jatkettiin
+laavatietä myöten kuten ennenkin, mutta oli tahdotonta tutkia
+maanlaatua niillä seuduilla, jossa kuljimme. Sen sijaan että tiemme
+olisi laskeutunut maan sisuksiin päin, se näytti kulkevan aivan
+vaakasuoraan; luulinpa huomanneeni, että se kohosi ylös maan pintaan
+päin. Tämä käytävän suunnan muuttuminen alkoi kello kymmenen aikaan
+olla niin huomattava, ja niin väsyttäväkin, että minun täytyi
+hiljentää käyntiäni.</p>
+
+<p>&mdash; No, Akseli? kysyi professori malttamattomasti.</p>
+
+<p>&mdash; En jaksa kulkea enää, vastasin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Astuttuasi kolme tuntia oivallista tietä myöten?</p>
+
+<p>&mdash; Oivallista kyllä, sitä en tahdo kieltää, mutta varmaan väsyttävää.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Kävellä alamäkeä!</p>
+
+<p>&mdash; Eipä, kun nousta ylämäkeä, jos suvaitsette.</p>
+
+<p>&mdash; Noustako ylöspäin! sanoi setäni kohottaen olkapäitään.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä. Puolen tunnin ajan on kaltevuus vähentynyt, ja jos
+tällaista kulkua kestää vielä pitemmältä, niin tulemme varmaan
+takaisin Islantiin.</p>
+
+<p>Professori pudisti päätään tahtomatta uskoa tätä todeksi. Koetin
+taas jatkaa keskustelua, mutta hän ei vastannut mitään, vaan antoi
+lähtömerkin. Näin varsin hyvin, ettei hänen äänettömyyteensä ollut
+muuta syytä kuin se, että hän oli hyvin huonolla tuulella.</p>
+
+<p>Siispä otin uljaasti taakkani ja seurasin kiireesti Hannua, joka
+astui setäni jäljessä. Pidin kunnia-asianani, etten jäisi jälkeen,
+ja koetin varoa, ettei toverini pääsisi näkymättömiin; vapisin
+ajatellessani, että eksyisin tässä maanalaisessa harhasokkelossa.</p>
+
+<p>Vaikka kulku tien kohoamisen kautta kävi yhä vaivalloisemmaksi,
+lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että lähenin maan pintaa. Tämä
+toivo vahvistui joka askeleella, ja iloitsin ajatellessani, että
+saisin vielä nähdä pikku Graübenini.</p>
+
+<p>Keskipäivällä tapahtui käytävän seinien ulkonäössä muutos, jonka
+minä huomasin siitä, että sähkövalon heijastus niistä väheni.
+Laavapeitteen jälkeen seurasi luonnollisia kallioita, jotka olivat
+kaltevina ja usein pystysuorinakin kerroksina. Me olimme keskellä
+siluurista kautta.<a name="FNanchor_43" id="FNanchor_43"></a><a href="#Footnote_43" class="fnanchor">[43]</a></p>
+
+<p>&mdash; On selvää, sanoin minä, että nämä kerrostumat ovat muodostuneet
+toisella maailmankaudella liuskakivestä, kalkista ja hiekkakivestä!
+Me käännämme selkämme graniittipohjalle! Mehän teemme aivan kuin
+lähtisimme Hampurista Hannoverin kautta Lyypekkiin.</p>
+
+<p>Olisi ollut parempi vaieta näistä huomioista, mutta innostukseni
+geologiaan oli suurempi kuin viisauteni, joten setäni kuuli puheeni.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä on hätänä? kysyi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa, sanoin, ja osoitin hänelle hiekka- ja
+kalkkikivikerrosta, sekä ensimmäisiä merkkejä liuskakiven kaltaisista
+vuorilajeista.</p>
+
+<p>&mdash; No entä sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Olemme tulleet sille maailmankaudelle, jolloin ensimmäiset kasvit
+ja eläimet syntyivät.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Niinkö luulet?</p>
+
+<p>&mdash; Mutta katsokaapa! Tarkastakaa, tutkikaa!</p>
+
+<p>Pyysin professoria valaisemaan lampullansa käytävän seinää ja odotin,
+että hän sanoisi jotakin hämmästyksissään; mutta hän ei virkkanut
+sanaakaan, vaan jatkoi kulkuansa eteenpäin.</p>
+
+<p>Oliko hän ymmärtänyt sanojani vai ei? Kävikö hänen kunnialleen setänä
+ja oppineena miehenä tunnustaa erehtyneensä valitessaan tämän itäisen
+käytävän, vai oliko hän päättänyt tutkia sen perille saakka? Se vain
+oli selvää, että olimme jättäneet laava-aineen kulkuväylän ja ettei
+tämä käytävä voinut viedä Sneffelsin ahjoon.</p>
+
+<p>Kysyin itseltäni, enkö pannut liian suurta painoa tälle maakerroksien
+vaihtumiselle. Enkö pettänyt itseäni? Kuljimmehan todella niiden
+kalliokerroksien läpi, jotka ovat graniittipohjalla.</p>
+
+<p>&mdash; Jos vain minä olen oikeassa, niin minun täytyy löytää joitakin
+ikivanhojen kasvien jätteitä, ja silloin asia on varma. Etsikäämme!</p>
+
+<p>En ollut kulkenut sataakaan askelta ennenkuin silminnähtävät
+todistukset olivat edessäni. Siluurisella aikakaudella oli merissä
+enemmän kuin tuhatviisisataa eri kasvi- ja eläinlajia. Jalkani, jotka
+olivat tottuneet kovaan laava-aineeseen, polkivat nyt tomua, joka oli
+syntynyt ruohojen ja simpukkain jätteistä, ja seinillä näkyi selvästi
+jälkiä fucus- ja lycopodium-kasveista.<a name="FNanchor_44" id="FNanchor_44"></a><a href="#Footnote_44" class="fnanchor">[44]</a></p>
+
+<p>Professori Lidenbrock ei voinut erehtyä näistä, mutta hän ummisti
+silmänsä jatkaen matkaansa yhtä kiireesti kuin ennenkin. Tämähän oli
+itsepäisyyttä, joka meni kaikkien rajojen yli, enkä voinut enää sitä
+kärsiä. Otin käteeni täydellisesti säilyneen näkinkengän kuoren,
+joka oli melkein samanlainen kuin nykyajan Oniscus,<a name="FNanchor_45" id="FNanchor_45"></a><a href="#Footnote_45" class="fnanchor">[45]</a> menin sitten
+setäni luo ja sanoin hänelle:</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa tätä!</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä näkyy, sanoi hän tyynesti, se on simpukan kuori, joka
+kuuluu trilobitien<a name="FNanchor_46" id="FNanchor_46"></a><a href="#Footnote_46" class="fnanchor">[46]</a> hävinneeseen sukuun. Ei sen enempää!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta ettekö päätä sen johdosta...?</p>
+
+<p>&mdash; Samaa kuin sinäkin? Päätän kyllä. Olemme jättäneet graniittipohjan
+ja laava-aineen kulkuväylän. Onpa mahdollista, että olen erehtynyt,
+mutta en ole siitä vakuutettu, ennenkuin olen päässyt tämän käytävän
+päähän.</p>
+
+<p>&mdash; Se on oikein, setä, että teette niin, ja minä hyväksyisin
+menettelynne, jollei meitä uhkaisi vaara.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Veden puute. &mdash; Meidän pitää jakaa se määrättyihin päiväannoksiin!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XX" id="XX">XX</a></h2>
+
+
+<p>Oli todellakin välttämätöntä säästää juomavettä, sillä illallista
+syödessämme huomasin, ettei sitä voinut riittää enemmäksi kuin
+kolmeksi päiväksi. Sen lisäksi tuli vielä sekin harmi, että meillä
+oli sangen vähän toivoa löytää mitään lähdettä näissä tämän
+maailmankauden muodostamissa kerroksissa.</p>
+
+<p>Koko seuraavan päivän käytävän holvit yhä kaareutuivat yllämme, ja
+kuljimme virkkaen tuskin sanaakaan. Me aloimme muuttua melkein yhtä
+vaiteliaiksi kuin Hannukin.</p>
+
+<p>Tie ei kohonnut, ei ainakaan sanottavasti; välistä se näytti
+viettävän alaspäinkin. Mutta tämä tuskin huomattava suunnanmuutos ei
+voinut rauhoittaa professoria, sillä maakerroksien laatu pysyi aivan
+muuttumattomana.</p>
+
+<p>Seinien liuska- ja kalkkikivikerrokset sekä vanha punainen hiekkakivi
+välkkyivät komeasti sähkölyhtymme kirkkaassa valossa. Olisi voinut
+luulla olevansa avatussa malmisuonessa keskellä Devonshireä, josta
+tällaiset maakerrokset ovat saaneet nimensäkin.<a name="FNanchor_47" id="FNanchor_47"></a><a href="#Footnote_47" class="fnanchor">[47]</a></p>
+
+<p>Loistavat marmorilajit peittivät käytävän seiniä; muutamat lajit
+olivat agaatti-harmaita, täynnä kummallisia valkoisia suonia,
+toiset ruusunpunaisia tahi keltaisia, punapilkkuisia; etäämpänä oli
+näytteitä tummista puna- ja ruskeapilkkuisista lajeista, joissa
+kalkkikivi aikaansai kauniita värivivahduksia.</p>
+
+<p>Suurimmassa osassa näitä marmorilajeja oli ikivanhojen eläimien
+jälkiä. Eilisestä päivästä alkaen oli kehitys selvästi edistynyt.</p>
+
+<p>Trilobiittien asemesta huomasin kehittyneempien lajien jätteitä,
+muiden ohessa <i>Ganoidi</i>-kaloja,<a name="FNanchor_48" id="FNanchor_48"></a><a href="#Footnote_48" class="fnanchor">[48]</a> sekä noita varhaisimpia
+<i>Sauropteris</i>-eläimiä,<a name="FNanchor_49" id="FNanchor_49"></a><a href="#Footnote_49" class="fnanchor">[49]</a> joiden paleontologit ovat huomanneet
+olevan matelijoiden ensimmäisiä muotoja. Devonisissa merissä eli
+suuri määrä tällaisia, ja niitä sortui tuhansittain uudempien
+kerrosten alle.</p>
+
+<p>Oli siis aivan selvää, että nousimme ylöspäin eläimellisen elämän
+astuimia myöten, joiden korkeimmalla portaalla ihminen on. Mutta
+professori ei näkynyt välittävän siitä.</p>
+
+<p>Hän odotti kahta asiaa: että ilmaantuisi jyrkkä rotko, joka sallisi
+hänen taas jatkaa alaspäin, tahi että vastaamme tulisi jokin este,
+joka keskeyttäisi hänen kulkunsa tätä tietä myöten. Mutta ilta tuli
+tämän toivon täyttymättä.</p>
+
+<p>Perjantaina painui vähäinen retkikuntamme yhä syvemmälle käytävän
+sokkeloihin; yöllä aloin jo tuntea janon tuskaa.</p>
+
+<p>Kymmenen tunnin kävelyn jälkeen huomasin, että lampun valo ei enää
+heijastunutkaan seinistä. Marmorin, liuska-, kalkki- ja hiekkakiven
+sijaan peitti seiniä tumma kiiltämätön aine. Eräässä paikassa, missä
+tunneli oli ahdas, nojausin vasempaa seinää vastaan, ja kun vedin
+käteni takaisin, oli se aivan musta. Minä tarkastin seinää likemmin
+ja huomasin, että olimme keskellä kivihiili-aarniota.<a name="FNanchor_50" id="FNanchor_50"></a><a href="#Footnote_50" class="fnanchor">[50]</a></p>
+
+<p>&mdash; Kivihiili-aarnio! huudahdin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Aarnio ilman työmiehiä, vastasi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Oh, kukapa sen niin tietää?</p>
+
+<p>&mdash; Sen tiedän minä, vastasi setäni lyhyesti, ja olen varma siitä,
+että tämä käytävä, joka vie hiilikerroksien lävitse, ei ole
+ihmiskätten työtä. Mutta on yhdentekevää, olipa se luonnon muodostama
+taikka ei. Nyt on ruoka-aika; sentähden syökäämme.</p>
+
+<p>Hannu otti esiin vähän ruokaa; söin vain hiukkasen, mutta join
+sen vähäisen vesitilkan, joka oli minun osani. Oppaamme pullo oli
+puolillansa vettä ja siinä oli kaikki, mitä oli jäljellä kolmen
+hengen janon sammuttamiseksi.</p>
+
+<p>Syötyämme kääriytyivät matkatoverini peitteisiinsä, saadakseen unesta
+virkistystä vaivoillensa. Minä puolestani en nukkunut, vaan luin
+aamuun asti.</p>
+
+<p>Kello kuuden aikaan lauantaina lähdimme taas matkaan. Kahdenkymmenen
+minuutin kuluttua tulimme avaraan aukeamaan, ja ymmärsin silloin,
+etteivät ihmiskädet olleet voineet kaivaa tätä kaivosta, sillä holvit
+olisivat siinä tapauksessa olleet pönkitetyt. Oli varsin ihmeellistä,
+että ne vielä voivat olla pystyssä.</p>
+
+<p>Luola oli sataa jalkaa leveä ja sataaviittäkymmentä korkea. Se oli
+syntynyt jonkin maanalaisen liikunnon vaikutuksesta; kestämättä
+jotakin voimallista sysäystä oli maankuori auennut ja tehnyt tämän
+suuren aukon, johon nyt ensimmäisen kerran tunkeusi maanpinnan
+asukkaita.</p>
+
+<p>Koko kivihiilikauden historia oli kirjoitettu näille mustille
+seinille, ja geologi olisi helposti voinut niistä seurata kaikkia eri
+kehityskausia. Hiilikerroksia erottivat toisistaan tiheät hiekka- ja
+savikerrokset, joiden välissä ne olivat ikäänkuin musertuneina.</p>
+
+<p>Tänä aikana, joka oli lähinnä nuorin paleontologisen maailmankauden
+jaksoista, oli maa erinomaisen rehevän kasvullisuuden peitossa;
+siihen oli kaksi syytä, nimittäin kuuma ilmanala ja alituinen kosteus.</p>
+
+<p>Silloin ei kasvanut paljon puita, vaan ainoastaan kortteita,
+äärettömiä heinälaitumia, sananjalkoja, liekoja, sigillarioita:
+asterofyliittejä ja muita harvinaisia kasvisukuja, joita siihen
+aikaan oli tuhansia eri lajeja. Juuri tästä tavattoman runsaasta
+kasvullisuudesta kivihiilet ovat saaneet alkunsa. Kasvit vajosivat
+veden alle ja muodostivat vähitellen paksuja kerroksia.</p>
+
+<p>Silloin alkoi luonnollisen kemian vaikutus; merien pohjalla
+kasviaineet ensiksi muodostuivat turpeiksi, alkoivat sitten kaasujen
+vaikutuksesta lämmetä ja kivettyivät lopuksi täydellisesti.</p>
+
+<p>Siten muodostuivat nämä äärettömät hiilipaljoudet, joiden kuitenkin
+vähemmässä kuin kolmessa vuosisadassa täytyy loppua liiallisen
+kuluttamisen kautta, jolleivät teollisuutta harjoittavat kansat
+ajoissa hillitse tuhlaavaisuuttansa.</p>
+
+<p>Nämä ajatukset johtuivat mieleeni katsellessani luolan
+hiilirikkauksia. Luultavasti ne eivät koskaan tule päivänvaloon,
+sillä näin syvällä olevien aarnioiden kaivaminen vaatisi liian suuria
+kustannuksia. Ja mitäpä se muutoin hyödyttäisikään, kun kerran niin
+paljo hiiltä vielä on monin paikoin niin sanoaksemme maanpinnalle
+levitettynä? Sellaisina kuin nämä hiilikerrokset nyt ovat, pysyvät ne
+maailman loppuun asti.</p>
+
+<p>Silläväin kuljimme eteenpäin, ja unhotin tien pituuden, vaipuen
+geologisiin mietteisiin, ilman lämpö pysyi yhtäläisenä kuin se oli
+ollut kulkiessamme laava-aineen ja liuskakiven muodostamien kerrosten
+lävitse. Mutta minä tunsin sangen selvästi hiilivedyn hajun. Huomasin
+heti, että käytävässä oli sangen paljon tätä vaarallista kaasua, jota
+vuorityömiehet sanovat kaivoskaasuksi ja jonka räjähtäminen on niin
+usein aikaansaanut hirveitä tapaturmia.</p>
+
+<p>Onneksi oli valaistusneuvonamme Ruhmkorffin älykäs kone; mutta jos
+olisimme olleet niin typeriä, että tulisoihtu kädessä olisimme
+tutkineet tätä käytävää, niin olisi hirveä räjähdys tehnyt lopun
+matkastamme tappaen meidät.</p>
+
+<p>Tätä kävelyä kivihiilen keskellä kesti iltaan asti. Setäni taisi
+tuskin hillitä malttamattomuuttansa, jota hän tunsi tiemme
+vaakasuoran suunnan tähden. Kahdenkymmenen askeleen päässä oli synkkä
+pimeys, joten käytävän pituutta ei voinut nähdä, ja minä jo rupesin
+luulemaan sitä loppumattomaksi, kun kello kuuden aikana ilmestyi
+äkkiarvaamatta seinä eteemme. Ei oikealla eikä vasemmalla puolella,
+ei ylhäällä eikä alhaalla ollut mitään tietä! Me olimme tulleet
+umpinaiseen sopukkaan.</p>
+
+<p>&mdash; No sen parempi! huusi setäni. Sittenpähän tiedän, mitä teen. Me
+emme ole Saknussemmin kulkemalla tiellä, eikä auta muu kuin kääntyä
+takaisin. Levätkäämme nyt yö, ja kolmen päivän kuluttua tulemme
+takaisin sille kohdalle, missä käytävät haarautuvat.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, sanoin minä, jos meillä on siihen voimia!</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei olisi?</p>
+
+<p>&mdash; Siksi, että vesi on huomenna tykkänään lopussa.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs rohkeus? Onko sekin lopussa? kysyi professori katsoen minuun
+ankaran näköisenä. En uskaltanut vastata.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXI" id="XXI">XXI</a></h2>
+
+
+<p>Seuraavana päivänä lähdimme aikaiseen matkalle; meidän täytyi
+kiiruhtaa, sillä olimme viiden päivämatkan päässä siitä käytävien
+risteyksestä, jossa olimme menneet harhaan. En tahdo lähemmin
+kuvailla kärsimyksiämme paluumatkalla. Setäni kesti ne sellaisen
+närkästyksen vallassa, jota mies tuntee tietäessään olleensa
+väärässä; Hannu tyynen luonteensa mukaan kärsivällisesti ja minä
+valitellen ja epätoivoisena, sen myönnän. En jaksanut rohkeasti
+kestää vastoinkäymisiä.</p>
+
+<p>Niinkuin olin ennustanutkin, vesi loppui kokonaan ensimmäisen päivän
+marssin jälkeen. Juoma-aineenamme oli nyt vain viina, mutta tämä
+inhoittava neste poltti kurkkuani, enkä kärsinyt sitä nähdäkään.
+Minusta oli ilma tukahduttava, väsymys teki minut hervottomaksi ja
+useita kertoja olin kaatumaisillani. Me seisahduimme silloin ja
+setäni tahi islantilainen koettivat virkistää minua niin hyvin kuin
+taisivat. Mutta minä näin jo, että edellinen vain sangen vaikeasti
+taisteli lopullista uupumusta ja janon tuskia vastaan.</p>
+
+<p>Tiistaina heinäkuun 9 p:nä saavuimme viimeinkin nääntyneinä,
+melkein ryömien, käytäväin yhdyntäpaikalle. Siellä kaaduin maahan
+laavapohjalle. Kello oli kymmenen aamupäivällä.</p>
+
+<p>Nojaten seinää vastaan Hannu ja setäni koettivat pureksia muutamia
+korpunpalasia. Syviä huokauksia kohosi työläästi paisuneilta
+huuliltani, kunnes viimein menin tainnuksiin.</p>
+
+<p>Hetkisen kuluttua lähestyi setäni minua ja nosti minut syliinsä.</p>
+
+<p>&mdash; Lapsi parka! mutisi hän itsekseen todella hellällä äänellä.</p>
+
+<p>Tulin liikutetuksi näistä sanoista, sillä olin tottumaton kuulemaan
+ystävällisiä sanoja tuimalta professorilta; otin hänen vapisevat
+kätensä käsiini, ja hän salli sen katsellen minua kyynelsilmin.</p>
+
+<p>Silloin näin hänen tarttuvan pulloon, joka riippui hänen kaulassaan,
+ja suureksi hämmästyksekseni hän asetti sen huulilleni.</p>
+
+<p>&mdash; Juo! sanoi hän.</p>
+
+<p>Kuulinko oikein? Oliko setäni hullu? Katsoin häneen hämmästyneenä
+enkä voinut käsittää hänen sanojansa.</p>
+
+<p>&mdash; Juo! sanoi hän uudelleen, ja nostaen pullon huulilleni hän
+tyhjensi sen sisällön kokonaan suuhuni.</p>
+
+<p>Ah, mikä nautinto! Kulaus vettä kostutti kuivaa suutani, yksi ainoa
+kulaus vain, mutta se oli kylliksi virkistämään riutuvia elinvoimiani.</p>
+
+<p>Kiitin setääni kädet ristissä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, sanoi hän, kulaus vettä! Viimeinen! ymmärrätkö? Viimeinen!
+Minä olin sitä säilyttänyt suurena kalleutena pullossani.
+Parikymmentä kertaa, sata kertaa olen voittanut suuren haluni juoda!
+Mutta ei, Akseli, säästin sen sinulle.</p>
+
+<p>&mdash; Setäni! mutisin minä, ja suuret kyyneleet tulivat silmiini.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, lapsi raukkani, minä tiesin, että sinä tänne päästyämme
+kaatuisit maahan puolikuolleena, ja sentähden säästin viimeiset
+vedenpisarani, virvoittaakseni niillä sinua.</p>
+
+<p>&mdash; Kiitoksia, kiitoksia setä, sanoin minä.</p>
+
+<p>Vaikka janoni oli vain hiukan vähentynyt, olin kuitenkin saanut uusia
+voimia. Kurkkuni kutistunet jänteet ja turvonneet huuleni pehmenivät,
+ja saatoin puhua.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapa nyt, sanoin minä, meillä ei ole kuin yksi keino
+jäljellä; koska ei ole vettä, niin meidän täytyy; kääntyä takaisin.</p>
+
+<p>Setäni kaihtoi katsettani, kun lausuin nämä sanat; hän painoi päänsä
+alas.</p>
+
+<p>&mdash; Meidän täytyy kääntyä takaisin, huudahdin minä, ja mennä takaisin
+Sneffelsiin. Suokoon Jumala meille voimia nousta ylös vuoren huipulle!</p>
+
+<p>&mdash; Kääntyä takaisin! sanoi setäni, ikäänkuin olisi vastannut
+pikemminkin itselleen kuin minulle.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kääntyä takaisin, viivyttelemättä silmänräpäystäkään.</p>
+
+<p>Pitkä aika kului äänettömyyden vallitessa.</p>
+
+<p>&mdash; Eivätkö siis, Akseli, nämä vesipisarat ole antaneet sinulle voimaa
+ja rohkeutta? kysyi professori omituisella äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Rohkeuttako!</p>
+
+<p>&mdash; Näen sinun olevan yhtä alakuloinen kuin ennenkin; olet vieläkin
+aivan epätoivoinen.</p>
+
+<p>Minkälaisen ihmisen kanssa olinkaan tekemisissä, ja mitä tuumia hän
+hautoikaan rohkeassa sielussaan?</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Ettekö tahdo? &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Luopuako tästä matkasta, kun kaikki ennustaa, että se onnistuu? En
+suinkaan!</p>
+
+<p>&mdash; Meidän siis täytyy menehtyä?</p>
+
+<p>&mdash; Ei, Akseli, ei! Palaa sinä! Minä en tahdo aiheuttaa sinun
+kuolemaasi! Hannu seuratkoon sinua. Jätä minut!</p>
+
+<p>&mdash; Hylkäisinkö teidät!</p>
+
+<p>&mdash; Jätä minut yksin, sanon sinulle! Minä olen lähtenyt tälle matkalle
+ja menen perille asti, kävi miten kävi. Mene tiehesi, Akseli, mene
+tiehesi!</p>
+
+<p>Setäni puhui hyvin kiivaasti. Hänen äänensä, joka oli vähän aikaa
+ollut lempeä, tuli taas kovaksi ja uhkaavaksi. Synkän itsepintaisesti
+hän taisteli mahdottomuutta vastaan. Minä en tahtonut jättää häntä
+tänne syvyyden pohjalle, vaikka toiselta puolen itsesäilytysvaistoni
+käski minun paeta.</p>
+
+<p>Hannu katseli tätä kohtausta tavalliseen välinpitämättömään
+tapaansa, mutta hän ymmärsi nähtävästi kuitenkin, mistä hänen
+molemmat matkakumppaninsa keskustelivat. Meidän liikkeemme ja eleemme
+osoittivat kyllä selvästi, mille suunnalle kumpikin meistä koetti
+toistansa saada lähtemään; mutta Hannusta näytti samantekevältä,
+missä hänen henkensä oli vaarassa; hän oli valmis jatkamaan matkaa,
+jos annettaisiin lähtömerkki, ja valmis myöskin seisahtumaan herransa
+vähimmästäkin viittauksesta.</p>
+
+<p>Jospa minä tällä hetkellä olisin voinut saada Hannun käsittämään
+sanojani! Sanani, huokaukseni, ääneni olisivat pehmittäneet tämän
+kovan luonnon. Minä olisin hänelle selittänyt, olisin niin sanoakseni
+selittänyt hänelle kouraan tuntuvasti niitä vaaroja, joita hän ei
+näyttänyt aavistavankaan, ja meidän molempien yhdessä olisi ehkä
+onnistunut saada itsepäinen professori taipumaan. Jos olisi tarvittu,
+olisimme voineet pakottaa hänet palaamaan Sneffelsin huipulle!</p>
+
+<p>Minä lähestyin Hannua ja laskin käteni hänen kädellensä: hän ei
+liikahtanut. Minä osoitin hänelle tietä vuoren aukon suuhun; hän
+pysyi järkähtämättömänä. Läähättävät keuhkoni ilmaisivat tuskani,
+mutta islantilainen pudisti vain päätänsä ja osoitti tyynesti setääni.</p>
+
+<p>&mdash; Herra! sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Herra! huusin minä. Hullu! Hän ei ole elämäsi herra! Meidän täytyy
+paeta! Meidän täytyy viedä hänet pois! Kuuletko? Ymmärrätkö?</p>
+
+<p>Olin tarttunut Hannua käsivarteen ja tahdoin pakottaa hänet nousemaan
+ylös ja auttamaan minua, mutta setäni tuli väliin.</p>
+
+<p>&mdash; Malta mielesi, Akseli! sanoi hän. Sinä et saa tätä itsepintaista
+palvelijaa taivutetuksi. Kuule siis, mitä ehdotan sinulle.</p>
+
+<p>Panin käsivarteni ristiin ja katsoin setää suoraan silmiin.</p>
+
+<p>&mdash; Veden puute, sanoi hän, on ainoana esteenä aikomuksieni
+täyttämiselle. Tästä itäisestä käytävästä, joka on muodostunut
+laava-aineen, liuskakiven ja hiilien sisään, emme ole löytäneet
+tippaakaan vettä. On mahdollista, että meillä on parempi onni, jos
+seuraamme läntistä käytävää.</p>
+
+<p>Minä pudistin päätäni hyvin epäilevän näköisenä.</p>
+
+<p>&mdash; Kuule minua loppuun asti, sanoi professori koroittaen ääntänsä.
+Sillä aikaa kuin sinä makasit tässä tainnuksissa, liikkumattomana,
+olen minä tutkinut tämän käytävän muodostusta. Se vie suoraan
+maan sisukseen ja saattaa meidät muutaman tunnin kuluessa vahvalle
+graniittipohjalle, jossa tapaamme lähteitä runsaasti. Kuule siis
+mitä sanon. Kun Kolumbus pyysi laivaväeltänsä kolmen päivän aikaa,
+löytääksensä uusia maita, niin miehistö myöntyi hänen pyyntöönsä,
+vaikka olivat sairaita ja kauhistuneita, ja hän löysikin kokonaisen
+uuden maailman. Minä, näiden maanalaisten seutujen Kolumbus, pyydän
+sinulta ainoastaan yhtä päivää. Jollemme tämän ajan kuluessa ole
+löytäneet vettä, niin minä vannon, että palaamme maan pinnalle
+takaisin.</p>
+
+<p>Vaikka olin hyvin levoton, tulin kuitenkin liikutetuksi näistä
+sanoista ja siitä uhrautuvaisuudesta, jota setäni osoitti puhuessaan
+tällä tavalla.</p>
+
+<p>&mdash; No, olkoon menneeksi, vastasin, tapahtukoon kuten tahdotte ja
+palkitkoon Taivaan herra teidän suurenmoisen rohkeutenne. Teillä on
+vain muutama tunti aikaa koetella onneanne. Eteenpäin!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXII" id="XXII">XXII</a></h2>
+
+
+<p>Me rupesimme kulkemaan taas alaspäin, mutta tällä kertaa uutta
+käytävää. Hannu kulki tapansa mukaan edellä. Emme olleet menneet
+sataa askelta, kun professori, joka lyhdyllänsä valaisi muuria, jo
+huudahti:</p>
+
+<p>&mdash; Tässä on alkuajan eli prekambrisen maailmankauden maakerroksia!
+Olemme oikealla tiellä. Eteenpäin! eteenpäin!</p>
+
+<p>Kun maapallo maailman alkuaikoina vähitellen jäähtyi, aiheutti sen
+supistuminen ulkokuoren mullistuksia, räjähdyksiä, kutistumisia
+ja halkeamia. Se käytävä, jota kuljimme, oli halkeama, jonka
+kautta ulossyöksevä graniitti kerran oli raivannut itselleen tien.
+Sen tuhannet mutkat muodostivat sekavan sokkelon ensimmäisen
+maailmankauden maakerroksissa.</p>
+
+<p>Sitä mukaa kuin tulimme alemmaksi, tuli näkyviin niitä kerroksia,
+jotka muodostivat maan. Geologinen tiede on huomannut kolme eri
+kerrosta: liuskakivi, gneissi ja katinkultakivi, &mdash; jotka perustuvat
+sille järkähtämättömälle pohjalle, jota sanotaan graniitiksi.</p>
+
+<p>Mutta eipä ole mineralogeja koskaan sattunut tällaiselle
+merkilliselle paikalle luontoa tutkimaan. Mitä eloton pora ei ole
+voinut nostaa maan pinnalle, sitä saatoimme tutkia silmillämme ja
+koskettaa käsillämme.</p>
+
+<p>Kauniin viheliäisen liuskakivikerroksen läpi kulki vaski- ja
+manganisuonia, ja sitä paitsi näkyi hiukan platinaa ja kultaa. Kuinka
+suuria rikkauksia olikaan kätkettyinä maapallon sisustaan, joista
+ihmisten ahneus ei koskaan pääsisi nauttimaan! Ensimmäisten päivien
+mullistukset olivat haudanneet nämä aarteet niin syvälle, ettei
+kuokka eikä rautakiila niitä ikänä voi sieltä temmata.</p>
+
+<p>Liuskakiven alapuolella oli suoraviivaisesti muodostunutta gneissiä,
+joka oli huomattavaa säännöllisten muotojensa vuoksi; sen jälkeen
+suuriliuskaista katinkultaa, joka hämmästytti komealla kiillollansa.</p>
+
+<p>Sähkölyhdyn valo, joka heijastui katinkullan loistavasta pinnasta,
+säihkyi kaikista kulmista; oli kuin olisin kulkenut onton timantin
+läpi, jossa valon säteet taittuivat tuhansiin häikäiseviin eri
+väreihin.</p>
+
+<p>Kello kuuden paikoilla alkoi valon loisto huomattavasti vähetä,
+melkeinpä lakkasi tykkänään; seinillä oli kiteellinen mutta synkempi
+väri, katinkulta yhtyi kiinteämmin vuolukiveen ja ukonkiveen,
+muodostaen varsinaista kalliota, joka on kaikkein kovinta kiveä, ja
+joka musertumatta kannattaa maapallon neljää ylempää kerrosta. Me
+olimme saapuneet ikäänkuin äärettömään graniittivankilaan.</p>
+
+<p>Kello oli kahdeksan illalla. Vettä ei löytynyt vieläkään, ja minä
+kärsin hirveästi. Setäni kulki edellä eikä tahtonut seisahtua; hän
+toivoi kuulevansa jonkin lähteen lorisemista, vaan ei kuullut mitään!</p>
+
+<p>Jalkani lakkasivat kannattamasta minua, mutta minä koetin
+valittamatta kestää tuskiani, etten pakottaisi setääni seisahtumaan;
+se olisi ollut hänelle epätoivoinen isku, sillä hänen viimeinen
+määräpäivänsä oli loppumaisillaan.</p>
+
+<p>Vihdoin voimani uupuivat; minulta pääsi huuto ja kaaduin.</p>
+
+<p>&mdash; Auttakaa! Minä kuolen.</p>
+
+<p>Setäni kääntyi takaisin; hän katseli minua käsivarret ristissä ja
+lausui viimein seuraavat synkeät sanat:</p>
+
+<p>&mdash; Kaikki on lopussa!</p>
+
+<p>Silmäni painuivat umpeen.</p>
+
+<p>Kun taas avasin ne, näin molempien toverieni makaavan liikkumattomina
+vaippoihinsa kääriytyneinä. Nukkuivatko he? Minä puolestani en
+saattanut nukkua silmänräpäystäkään: kärsin liian suuresti, varsinkin
+siitä ajatuksesta, ettei ollut enää pelastumisen toivoa. Setäni
+viimeiset sanat kaikuivat korvissani: kaikki on lopussa! Sellaisessa
+heikkouden tilassa ei ollut ajattelemistakaan enää kiivetä maan
+pinnalle.</p>
+
+<p>Meillä oli puolentoista penikulman paksuinen maakuori päällämme, ja
+minusta tuntui kuin koko tämä paino olisi levännyt hartioillani.
+Tunsin itseni muserretuksi ja tein äärettömiä ponnistuksia
+kääntyäkseni graniittivuoteellani.</p>
+
+<p>Muutama tunti kului. Haudan hiljaisuus vallitsi ympärillämme; ei
+vähintäkään ääntä tunkenut näiden muurien läpi, joista kaikista
+ohuinkin oli muutaman penikulman paksuinen.</p>
+
+<p>Tässä äärimmäisen raukeuden tilassa luulin kuulevani jotakin jyrinää.
+Käytävässä oli pimeä, mutta kun tarkemmin katsoin, saatoin nähdä
+islantilaisen poistuvan lamppu kädessä.</p>
+
+<p>Miksikä Hannu meni pois? Hylkäsikö hän meidät? Setä nukkui. Minä
+koetin huutaa, mutta ääneni ei tahtonut kuulua kuivettuneilta
+huuliltani. Nyt oli aivan pimeä ja viimeinen ääni oli vaiennut.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu hylkää meidät! Hannu! Hannu! Nämä sanat lausuin vain
+itsekseni, etäämmäksi ne eivät kuuluneet. Mutta ensimmäisen
+kauhistuksen haihduttua häpesin, että olin epäillyt miestä, jonka
+käytöksessä ei siihen asti ollut näkynyt mitään epäiltävää. Hannun
+poismeno ei saattanut olla pakoa, sillä sen sijaan, että hän olisi
+käynyt käytävää ylöspäin, meni hän alaspäin. Tämä ajatus rauhoitti
+minua, ja saattoi minut toisiin mietteisiin. Ainoastaan jokin tärkeä
+seikka saattoi ajaa tämän rauhallisen miehen levoltaan. Oliko hän
+yön hiljaisuudessa kuullut kohinaa, jota minun korvani eivät olleet
+erottaneet?</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXIII" id="XXIII">XXIII</a></h2>
+
+
+<p>Tunnin ajan koetin täydellisesti pyörällä päästäni miettiä niitä
+syitä, jotka voivat saada hiljaisen linnustajan poistumaan, ja toinen
+toistansa mielettömämpi ajatus syntyi aivoissani. Luulin jo tulevani
+hulluksi!</p>
+
+<p>Mutta vihdoinkin kuului jalkojen töminää käytävän syvyydestä ja
+Hannu tuli taas ylös. Heikkoa valoa alkoi näkyä seinillä, tulvahtaen
+viimein esiin käytävän aukosta. Hannu tuli näkyviin.</p>
+
+<p>Hän meni setäni luo, laski kätensä hiljaa hänen olkapäällensä ja
+herätti hänet. Setäni nousi ylös.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä nyt? kysyi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Vettä! vastasi linnustaja.</p>
+
+<p>Voisinpa luulla, että jokainen, tuntiessaan ankaraa kipua, muuttuu
+polyglotiksi, joka ymmärtää kaikki kielet. Minä en ymmärtänyt
+sanaakaan tanskan kieltä, mutta käsitin kuitenkin vaistomaisesti
+Hannun sanat.</p>
+
+<p>&mdash; Vettä! Vettä! huusin, taputtaen käsiäni ja viittaillen kuin hullu.</p>
+
+<p>&mdash; Vettä! lausui taas setäni. Missä? kysyi hän islannin kielellä.</p>
+
+<p>&mdash; Alhaalla, vastasi Hannu.</p>
+
+<p>&mdash; Missä? Alhaalla! Ymmärsin kaikki. Tartuin linnustajan käsiin ja
+puristin niitä; hän katsoi vain tyynesti minuun.</p>
+
+<p>Emme kauan siekailleet, ja kohta kuljimme käytävää, joka kävi yhä
+jyrkemmäksi.</p>
+
+<p>Tunnin kuluttua olimme kulkeneet noin tuhat syltä ja tulleet paria
+tuhatta jalkaa alemmaksi.</p>
+
+<p>Tällöin kuulin selvästi eriskummallisen äänen graniittiseinän läpi,
+jonkinlaisen kumisevan pauhinan, ikäänkuin kaukaisen ukkosen jyrinän.
+Kun ensimmäisen puolen tunnin kuluessa emme löytäneetkään puheena
+olevaa vesilähdettä, tunsin taas ahdistavaa tuskaa, mutta setäni
+ilmoitti silloin syyn jyrinään, jonka kuulimme.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu ei ole pettynyt, sanoi hän, pauhu, minkä kuulet, on puron
+kohinaa.</p>
+
+<p>&mdash; Puron! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä: maanalainen virta kulkee lähellämme!</p>
+
+<p>Toivon elähdyttäminä kiirehdimme kulkuamme. En tuntenut enää
+väsymystä. Jo pelkkä veden kohina elähdytti minua. Se lisääntyi
+huomattavasti; virta, joka oli kulkenut yläpuolellamme, pauhasi nyt
+vasemmanpuolisen seinän sisällä. Koettelin usein seinää, toivoen
+huomaavani jotakin hikoilemista tahi kosteutta, mutta turhaan. Vielä
+kului puoli tuntia ja puoli penikulmaa kuljettiin.</p>
+
+<p>Nyt minulle selvisi, että linnustaja, erottuaan meistä, ei ollut
+tutkinut matkaa tätä etäämmäksi. Vuorelaisille ja veden etsijöille
+ominaisella vaistolla hän "tunsi" tämän virran kallion läpi, mutta
+hän ei varmaankaan ollut nähnyt tätä arvaamattoman kallisarvoista
+nestettä, eikä ollut sillä sammuttanut janoansa.</p>
+
+<p>Pian huomasimme, että jos kulkisimme vielä etäämmäksi, joutuisimme
+loitommaksi virrasta, jonka pauhina alkoi heikontua heikontumistaan.</p>
+
+<p>Silloin käännyimme takaisin. Hannu seisahtui juuri sille paikalle,
+missä virta tuntui olevan meitä lähinnä.</p>
+
+<p>Istahdin muurin viereen; vesi virtasi tavattoman vuolaana kahden
+jalan päässä minusta, mutta kivinen seinä erotti meidät siitä.</p>
+
+<p>Ajattelematta ja miettimättä, olisiko mitään keinoa saada tätä vettä,
+jättäysin silmänräpäykseksi epätoivon valtaan.</p>
+
+<p>Hannu katsoi minuun ja luulinpa näkeväni hymyn hänen huulillansa.</p>
+
+<p>Hän nousi ja otti lamppunsa; seurasin häntä. Hän kulki seinää kohti;
+katsoin häneen. Hän painoi korvansa kuivaa kalliota vastaan ja
+kuljetti päätään hitaasti pitkin seinää kuunnellen tarkasti. Ymmärsin
+hänen hakevan juuri sitä paikkaa, mistä virran pauhina kuului
+selvimmin, ja tämän paikan hän löysi vasemmalta sivuseinältä, kolmen
+jalan korkeudella maasta.</p>
+
+<p>Tunsin itseni sangen liikutetuksi enkä uskaltanut arvaillakaan, mitä
+linnustaja aikoin tehdä; kiittelin häntä ylenmäärin, kun näin hänen
+tarttuvan rautakankeen puhkaistakseen sillä kallion.</p>
+
+<p>&mdash; Pelastetut! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä kyllä, huusi setäni innoissaan, Hannu on oikeassa. Kiitos
+olkoon uljaan linnustajamme! Itse emme olisi keksineet tätä keinoa!</p>
+
+<p>Sen kyllä uskon! Sellainen keino ei olisi koskaan juolahtanut meidän
+mieleemme, vaikka se olikin varsin yksinkertainen, sillä oli kovin
+vaarallista hakata kuokalla tätä seinää. Maa olisi voinut ruveta
+vierimään ja olisi haudannut meidät! Ja jos virta vielä tempaisi
+meidät mukaansa syöstessänsä kallion läpi! Nämä vaarat eivät suinkaan
+olleet luuloteltuja, mutta ei vierimisen tahi tulvan pelko voinut
+enää pidättää meitä, ja meidän janomme oli niin suuri, että sitä
+sammuttaaksemme olisimme kaivaneet vaikka valtameren pohjan puhki.
+Hannu ryhtyi tähän työhän, joka ei olisi sujunut sedältäni eikä
+minulta. Me olisimme jyskyttäneet malttamattomasti, ja kivi olisi
+mennyt pieniksi kappaleiksi kuokan edessä. Rauhallinen ja älykäs
+oppaamme sitä vastoin jyskytteli kiviseinää lakkaamatta hiljaisella
+sysäyksellä, mutta taajaan, ja teki siten kuutta tuumaa avaran aukon.
+Kuulin virran pauhun kovenevan, ja minusta oli ikäänkuin virkistävä
+vesi jo olisi huuliani kostuttanut.</p>
+
+<p>Pian oli rautakanki tunkenut pari jalkaa kiven sisään. Työtä oli
+kestänyt toista tuntia ja minä voihkailin malttamattomuudesta! Setäni
+tahtoi ryhtyä tehokkaampiin keinoihin; saatoin töintuskin hillitä
+häntä, ja hän tarttui jo rautakankeensa, kun silloin äkkiä kuului
+suhinaa ja esiin syöksi vesisuihku, joka taittui vastapäätä olevaan
+seinään.</p>
+
+<p>Hannu, joka oli sysäyksestä melkein kaatua, ei voinut pidättää
+tuskanhuutoa, ja käsitin syyn siihen, kun pistin käteni esiin
+suihkuavaan veteen, ja sitten vuorostani päästin hätäisen huudon &mdash;
+vesi oli kiehuvan kuumaa.</p>
+
+<p>&mdash; Sadan asteen lämpöistä vettä! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; No! kylläpähän jäähtyy! vastasi setäni.</p>
+
+<p>Käytävä tuli höyryä täyteen ja samalla muodostui puro, joka katosi
+maanalaisiin koukerteleviin rotkoihin; ja vähän ajan kuluttua me ensi
+kerran siitä ryyppäsimme.</p>
+
+<p>Mikä nautinto! Mikä sanomaton suloisuus! Mitä vettä tämä oli? Mistä
+se tuli? Se oli meistä samantekevää, se oli vain vettä, ja vaikka se
+vielä oli lämmintä, niin se palautti meihin henkemme, joka oli meistä
+lähtemäisillään. Join lakkaamatta, en edes maistellutkaan. Vasta
+vähän aikaa sitä nautittuani huusin:</p>
+
+<p>&mdash; Tämähän on raudansekaista vettä!</p>
+
+<p>&mdash; Oivallista vatsalle, vastasi setäni, ja erittäin vahvistavaa. Tämä
+on yhtä terveellistä kuin jos matkustaisi terveyslähteille Spaahan
+tahi Töplitziin!</p>
+
+<p>&mdash; Ah! kuinka tämä on hyvää!</p>
+
+<p>&mdash; Sen kyllä uskon; tämä vesi virtaa kahden penikulman syvyydestä
+maanpinnan alapuolella. Se maistuu melkein kirjoitusmusteelle, joka
+ei olekaan niin pahanmakuista. Hannu on nyt tehnyt meille hyvän työn
+ja ehdottaisin siis, että annamme hänen nimensä tälle terveyspurolle.</p>
+
+<p>&mdash; Oikein! huusin minä.</p>
+
+<p>Ja nimi Hannun-puro hyväksyttiin heti.</p>
+
+<p>Hannu ei tullut tuosta juuri ylpeämmäksi, ja kohtuullisesti
+virvoitusta nautittuaan istui hän nurkkaan yhtä levollisena kuin
+ennenkin.</p>
+
+<p>&mdash; Älkäämme nyt antako tämän veden vuotaa kuiviin, sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitäpä sen tukkeamisesta olisi hyötyä? sanoi setäni. Luulen, että
+se tulee ehtymättömästä lähteestä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä se meihin kuuluu? Täyttäkäämme säkkimme ja pullomme ja
+koettakaamme sitten tukkia reikää.</p>
+
+<p>Neuvoani seurattiin. Hannu koki tukkia reikää kivillä ja
+vaatekappaleilla; mutta sepä ei ollutkaan helppoa, sillä vesi poltti
+hänen käsiänsä ja syöksyi esiin niin kovalla vauhdilla, että kaikki
+ponnistuksemme olivat hyödyttömät.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan selvästi, sanoin minä, ovat tämän puron säiliöt sangen
+korkealla, päättäen veden voimasta.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, vastasi setäni; vesi, joka tulee kolmenkymmenen
+kahden tuhannen jalan korkeudesta, painaa tuhannen atmosferin
+painolla. Mutta nyt päähäni juolahti ajatus!</p>
+
+<p>&mdash; Mikä?</p>
+
+<p>&mdash; Minkätähden tahdomme väkisin tukkia tämän reiän?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden että &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Minä en todellakaan keksinyt oikein pätevää syytä.</p>
+
+<p>&mdash; Onko meillä varmuutta siitä, että taas saamme pullomme täyteen,
+kun ne tulevat tyhjiksi?</p>
+
+<p>&mdash; Ei suinkaan.</p>
+
+<p>&mdash; No antakaammepa sitten veden virrata! Se virtaa luonnon lain
+mukaan alaspäin ja on meillä johdattajana, samalla kun se matkalla
+virkistää meitä!</p>
+
+<p>&mdash; Sepä oli älykäs keksintö! huusin minä, ja kun meillä on tämä puro
+johdattajana, niin ei ole mitään syytä pelätä, ettemme onnistuisi
+aikeissamme.</p>
+
+<p>&mdash; Ahaa! Niinkö luulet, poikaseni? sanoi professori nauraen.</p>
+
+<p>&mdash; En ainoastaan luule, vaan olen siitä vakuutettukin.</p>
+
+<p>&mdash; Malta hiukkasen. Alkakaamme uusin voimin, kun olemme muutaman
+tunnin levänneet.</p>
+
+<p>Unohdin todellakin, että oli yö, mutta kronometri muistutti meitä
+siitä, ja kohta vaivuimme kaikki virvoittuneina sikeään uneen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXIV" id="XXIV">XXIV</a></h2>
+
+
+<p>Seuraavana aamuna olimme jo unohtaneet kärsityt tuskamme. Ensiksi
+ihmettelin, etten ollut janoissani, ja arvelin mikä siihen mahtoi
+olla syynä, kunnes puro, joka lorisi jalkojeni juuressa, antoi siihen
+selityksen.</p>
+
+<p>Söimme aamiaista ja joimme kaikki tätä oivallista raudansekaista
+vettä. Tunsin taas olevani terve ja olin vahvasti päättänyt kävellä
+pitkän matkan. Minkäpätähden ei luottamusta uhkuva mies, jommoinen
+setäni oli, onnistuisi, kun hänellä oli mukanaan taitava opas,
+sellainen kuin Hannu, ja "päättäväinen" veljenpoika sellainen kuin
+Hannu, ja "päättäväinen" veljenpoika niinkuin minä. Sellaisia olivat
+ne kauniit ajatukset, jotka askartelivat mielessäni. Jos minulle
+olisi ehdotettu, että jälleen nousisimme ylös Sneffelsin huipulle,
+niin olisin närkästyneenä kieltäytynyt.</p>
+
+<p>Mutta kaikeksi onneksi oli vain kysymys alaspäin menosta.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme! huusin minä herättäen innokkaalla äänelläni maapallon
+ikivanhat kaiut.</p>
+
+<p>Marssi alkoi taas torstai-aamuna kello 8. Kalliokäytävä mutkisteli,
+teki odottamattomia käänteitä ja oli ikäänkuin jonkin harhasokkelon
+alku; mutta sen pääsuunta oli aina kaakkoinen. Setäni ei unohtanut
+tutkia mitä huolellisimmin kompassiansa saadaksensa tarkan tiedon
+kuljetusta matkasta.</p>
+
+<p>Käytävä vei eteenpäin melkein vaakasuoraan, laskeutuen enintään
+kaksi tuumaa joka syleltä. Puro virtasi hiljaa loristen jalkojemme
+juuressa; minä vertasin sitä hyväntahtoiseen haltijaan, joka
+johdatti meitä maan lävitse, ja hyväilin kädelläni tuota haaleata
+aallotarta, jonka laulu seurasi askeliamme. Ajatukseni kääntyivät
+pian mytologiseen suuntaan.</p>
+
+<p>Mitä taas setääni tuli, niin hän, joka vain ajatteli pystysuoraa
+suuntaa, äkäili siitä, että tie oli tasainen. Hänen matkansa piteni
+loppumattomasti, sillä sen sijaan, että hänen sanojensa mukaan
+olisimme seuranneet maan sädettä, kuljimmekin hypotenusaa myöten.
+Mutta meillä ei ollut varaa valita, ja emme saaneet valittaa niin
+kauan kuin lähenimme maan keskipistettä, vaikkapa vähäisenkin.</p>
+
+<p>Muutoin luisut silloin tällöin kävivät jyrkemmiksi; aallottaremme
+alkoi hyppiä vallattomasti eteenpäin, ja me astuimme sen seurassa yhä
+alemmaksi.</p>
+
+<p>Sanalla sanoen, me kuljimme tämän ja seuraavan päivän aikana pitkän
+matkaa vaakasuoraan suuntaan, mutta verraten vähän alaspäin.</p>
+
+<p>Perjantai-iltana, heinäkuun 12 p:nä, piti meidän, laskujemme mukaan,
+olla kolmenkymmenen penikulman päässä Reykjavikistä kaakkoiseen päin
+ja puolenkolmatta penikulman syvyydellä.</p>
+
+<p>Silloin avautui eteemme kauhistuttava aukko. Setäni ei malttanut olla
+taputtamatta käsiänsä, kun hän summittain arvioi sivujen jyrkkyyttä.</p>
+
+<p>&mdash; Tuo viepi meidät pitkälle, huusi hän, ja se viepi meidät helposti,
+sillä kallion syrjät muodostavat oikeita portaita!</p>
+
+<p>Tapaturman välttämiseksi piti Hannu köydet valmiina, ja laskeutuminen
+alkoi. En tahdo sanoa sitä vaaralliseksi, sillä olin jo tottunut
+tällaiseen.</p>
+
+<p>Aukko, jonka läpi kuljimme, oli kovaan kallioon muodostunut halkeama,
+samanlainen kuin poikkipuoliset rotkot kivihiilikaivoksessa, ja oli
+nähtävästi syntynyt maan aineen kutistumisen kautta siihen aikaan
+kuin maa jäähtyi. Jos tämä halkeama oli muinoin ollut kulkuväylänä
+niille aineille, joita Sneffels silloin purki sisuksistaan, niin oli
+vaikea selittää sitä seikkaa, etteivät ne olleet jättäneet mitään
+jälkiä. Me laskeuduimme jonkinmoisia kiertoportaita myöten, joita
+olisi luullut ihmisten tekemiksi. Joka neljännestunti piti meidän
+pysähtyä lepuuttamaan jalkojamme ja keräämään uusia voimia. Silloin
+istahdimme kallion lohkareelle, heiluttelimme sääriämme, juttelimme
+syödessämme ja joimme purosta.</p>
+
+<p>Sen arvaa sanomattakin, että Hannun puro muuttui tässä halkeamassa
+vesiputoukseksi, vähemmän jyrkällä paikalla sen tietysti taas
+täytyi muuttua puroksi ja kulkea tavallista hiljaista juoksuansa.
+Tässä silmänräpäyksessä se muistutti kelpo setääni, hänen
+malttamattomuuttansa ja vihastumistansa, kun se sitävastoin tyynesti
+juostessaan oli kuin tuo hiljainen islantilainen linnustajamme.</p>
+
+<p>Heinäkuun 13 ja 14 p:nä kuljimme rotkon kiertoportaita myöten ja
+tulimme aina syvemmälle maankuoren sisään. Me olimme nyt likimäärin
+5 penikulmaa meren pinnan alapuolella. Mutta 15 päivänä päivällisen
+aikaan rotko alkoi käydä vähemmän jyrkäksi, ainoastaan noin 45
+astetta kaltevaksi, ja sen suunta oli aina vain kaakkoinen.</p>
+
+<p>Tie kävi silloin helppokulkuiseksi ja varsin yksitoikkoiseksi.</p>
+
+<p>Keskiviikkona 17 p:nä olimme vihdoin 7 penikulman syvyydessä maan
+alla, ja noin 50 penikulman päässä Sneffelsistä. Vaikka olimme hiukan
+väsyksissä, niin terveytemme oli kuitenkin hyvä ja matkalääkkeemme
+liikuttamatta.</p>
+
+<p>Tunti tunnilta setäni kirjoitti muistiin, mitä kompassi, kronometri,
+manometri ja lämpömittari osoittivat, julkaistakseen palattuaan
+kaikki huomionsa tieteellisessä kertomuksessa retkestänsä. Helposti
+saattoikin ottaa selon asemastamme. Kun hän ilmoitti minulle, että
+olimme kulkeneet vaakasuoraan suuntaan 50 penikulmaa, niin en voinut
+olla huudahtamatta.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä nyt on hätänä? kysyi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Ei mikään, pälkähti vain eräs arvelu päähäni.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä arvelu, poikaseni?</p>
+
+<p>&mdash; Se vain, että jos teidän laskunne ovat oikeat, emme enää olekaan
+Islannin alla.</p>
+
+<p>&mdash; Niinkö ajattelet?</p>
+
+<p>&mdash; Sen saamme helposti selville, sanoin minä, ja mittasin matkan
+kartalla. Enpä olekaan pettynyt, pitkitin puhettani. Me olemme
+jättäneet Cap Portlandin, ja nämä 50 penikulmaa ovat vieneet meidät
+meren alle.</p>
+
+<p>&mdash; Meren alle, vastasi setäni, hieroen käsiänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Siis valtameri aaltoilee meidän yläpuolellamme, huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, mikään ei ole luonnollisempaa! Eikö Newcastlessa ole
+kivihiilikaivoksia, jotka ulottuvat kauas veden alle?</p>
+
+<p>Professorin mielestä tämä oli sangen luonnollista, mutta ajatus,
+että kuljimme meren pohjan alla, ei lakannut minua vaivaamasta. Ja
+kumminkin oli aivan sama, olivatko Islannin tasangot ja vuoret tahi
+Atlantin valtameren aallot päämme yläpuolella, kun vain kalliokatto
+yllämme oli eheä. Sitäpaitsi totuin pian tähän ajatukseen, sillä
+käytävä vei, joskus suorana, toisen kerran mutkistelevana,
+oikullisena luisuissansa ja mutkissansa, mutta alinomaa kulkien
+kaakkoiseen suuntaan ja aina laskeutuen syvemmälle, meidät pian
+melkoiseen syvyyteen.</p>
+
+<p>Kolme päivää myöhemmin, lauantaina heinäkuun 20 p:nä, tulimme illalla
+jonkinlaiseen avaraan luolaan; setäni maksoi Hannulle sopimuksen
+mukaan kolme taaleria viikon palkaksi, ja päätti käyttää seuraavan
+päivän lepopäiväksi.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXV" id="XXV">XXV</a></h2>
+
+
+<p>Lauantai-aamuna siis heräsin tarvitsematta ajatella heti
+tapahtuvaa matkaanlähtöä; ja vaikka olimme syvällä pohjattomassa
+rotkossa, oli sunnuntai-aamu kuitenkin yhtä miellyttävä. Olimme
+muutoin jo tottuneet tähän luolaelämään; tuskin ajattelinkaan
+aurinkoa, tähtiä, kuuta, puita, taloja ja kaupunkeja, kaikkia
+noita ylellisyystavaroita, jotka ihminen on tehnyt itselleen
+välttämättömiksi; koska kerran olimme kivennäisiä, ylenkatsoimme
+kaikki näitä joutavia esineitä.</p>
+
+<p>Luola muodosti suuren huoneen; sen kalliolattialla juoksi hiljaa
+uskollinen puromme, jonka vesi näin pitkän matkan päässä lähteestä ei
+ollut lämpöisempää kuin ympärillä oleva ilmakaan.</p>
+
+<p>Iltapäivällä professori tahtoi käyttää muutaman tunnin ajan
+päivittäisten muistiinpanojensa järjestämiseen.</p>
+
+<p>&mdash; Ensiksikin, sanoi hän, tahdon laskea tarkalleen, millä paikalla
+olemme. Palattuani tahdon piirustaa kartan matkastamme, jonkinlaisen
+läpileikkauksen maapallosta, josta näkyy ikäänkuin sivultakatsottuna
+tutkimusmatkamme kokonaisuudessaan.</p>
+
+<p>&mdash; Siitä tulee varsin omituinen kartta, setä; mutta ovatko teidän
+merkintänne kylliksi tarkat?</p>
+
+<p>&mdash; Ovat! Minä olen huolellisesti merkinnyt kulmat ja kaltevuudet,
+ja olen vakuutettu siitä, etten ole erehtynyt. Katsokaammepa nyt
+ensiksi, missä olemme. Ota kompassi ja katso, mitä ilmansuuntaa se
+osoittaa!</p>
+
+<p>Tarkastettuani sitä tyystin vastasin:</p>
+
+<p>&mdash; Kaakkoista.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! sanoi professori, kirjoittaen tämän huomion muistiinsa, ja
+teki muutamia pikaisia laskelmia. Minä päätän siitä, että olemme
+kulkeneet kaikkiaan 85 penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; Siis kuljemme Atlantin valtameren alla?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin.</p>
+
+<p>&mdash; Ja tällä hetkellä siellä ehkä raivoaa myrsky, ja laineet ja tuuli
+viskelevät laivoja meidän yläpuolellamme?</p>
+
+<p>&mdash; Se on kyllä mahdollista.</p>
+
+<p>&mdash; Ja merikalat pieksävät pyrstöllänsä vankilamme kattoa?</p>
+
+<p>&mdash; Ole huoleti, Akseli, eivät ne saa sitä rikotuksi. Mutta
+palatkaamme taas laskuihimme. Me olemme 85 penikulman päässä
+Sneffelsin juuresta, ja arvioin sen syvyyden, johon olemme tulleet,
+kuudeksitoista penikulmaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Kuudeksitoista penikulmaksi! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta sehän on äärimmäinen raja, jonka tiede määrää maankuoren
+paksuudelle!</p>
+
+<p>&mdash; Sen kyllä myönnän.</p>
+
+<p>&mdash; Ja täällä pitäisi olla, lämmön lisääntymisen lakien mukaan,
+tuhannenviidensadan asteen kuumuus.</p>
+
+<p>&mdash; "Pitäisi" poikaseni.</p>
+
+<p>&mdash; Ja tämä graniittipaljous ei voisi pysyä kiinteässä muodossa, vaan
+olisi täydellisesti sulana.</p>
+
+<p>&mdash; Näethän, ettei niin ole laita, ja että todellisuus, kuten
+tavallista, todistaa teoriat tyhjiksi.</p>
+
+<p>&mdash; Minun täytyy se myöntää, mutta se kummastuttaa minua kuitenkin.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä lämpömittari osoittaa?</p>
+
+<p>&mdash; Seitsemänkolmatta kokonaista ja kuusi kymmenettäosaa astetta.
+&mdash; Siis puuttuu ainoastaan tuhatneljäsataaseitsemänkymmentäkaksi
+ja neljä kymmenettä osaa astetta, jotta oppineet miehet olisivat
+oikeassa. Se oppi, että lämpö suhteellisesti enenee, on siis
+erehdystä. Humphry Davy ei siis ole pettynyt, ja minä olin oikeassa
+uskoessani häntä. Mitä sinulla on siihen vastattavaa?</p>
+
+<p>&mdash; Ei mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Minulla olisi kuitenkin ollut paljonkin vastattavaa. Minä en
+mitenkään hyväksynyt Davyn teoriaa; päinvastoin uskoin yhä, että
+maassa oli keskustuli, vaikka en tuntenut sen vaikutuksia. Kernaammin
+tahdon myöntää, että tämä sammuneen tulivuoren savutorvi, joka
+oli tulenkestävällä laava-aineella ikäänkuin sisältä vuorattu, ei
+sallinut lämmön levitä seinien läpi.</p>
+
+<p>Mutta kuluttamatta aikaani hakeakseni uusia todistuksia, tyydyin
+asemaan sellaisena kuin se oli.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapas, setä, sanoin minä, pidän teidän laskelmianne oikeina,
+mutta sallikaa minun tehdä niistä tarkka johtopäätös.</p>
+
+<p>&mdash; Sallinhan toki, poikaseni.</p>
+
+<p>&mdash; Sillä paikalla, missä olemme, Islannin leveysasteen kohdalla, on
+maan säde noin tuhatviisisataakahdeksankymmentäkolme peninkulmaa?</p>
+
+<p>&mdash; Tuhatviisisataakahdeksankymmentäkolme ja kolmasosa penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; Otaksukaamme tuhatkuusisataa penikulmaa. Siitä matkasta olemme
+kulkeneet kaksitoista penikulmaa?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin.</p>
+
+<p>&mdash; Ja sitäpaitsi olemme suotta kulkeneet 85 penikulmaa viistoon
+suuntaan.</p>
+
+<p>&mdash; Se on oikein.</p>
+
+<p>&mdash; Parinakymmenenä päivänä?</p>
+
+<p>&mdash; Niin olemme.</p>
+
+<p>&mdash; Kuusitoista penikulmaa olisi sadasosa maan säteestä. Jos samalla
+tavalla jatkamme matkaamme, niin meiltä menee kaksituhatta päivää,
+eli lähes puolikuudetta vuotta!</p>
+
+<p>Professori ei vastannut.</p>
+
+<p>&mdash; Se on vielä ottamatta lukuun, että jos kuljetaan kuusitoista
+penikulmaa alaspäin kahdeksankymmenenviiden penikulman matkalla
+vaakasuoraan suuntaan, niin se tietää kahdeksantuhatta penikulmaa
+kaakkoiseen päin, joten kestää kauan aikaa, ennenkuin tulemme
+keskipisteeseen!</p>
+
+<p>&mdash; Mene tiehesi laskuinesi! vastasi setäni närkästyneenä. Vie jo
+männikköön kaikki otaksumisesi! Mihinkä ne perustuvat? Kuka sanoo,
+ettei tämä käytävä vie suoraan meidän päämääräämme? Sitäpaitsi on
+muistettava, että ennen minua on toinen henkilö tehnyt tämän matkan,
+ja koska hän on onnistunut, niin täytyy minunkin onnistua vuorostani.</p>
+
+<p>&mdash; Sitä minäkin toivon; mutta olkoon kuitenkin sallittu &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Sinun on parasta pitää suusi kiinni, Akseli, kun rupeat
+lörpöttelemään tuollaisia tyhmyyksiä.</p>
+
+<p>Minä ymmärsin varsin hyvin, että pelättävä professori uhkasi tulla
+esiin sedän hahmossa, ja otin tämän seikan huomioon.</p>
+
+<p>&mdash; Katsopas nyt manometria, virkkoi hän taas. Mitä se osoittaa?</p>
+
+<p>&mdash; Sangen suurta painetta.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Nyt näet, että vähitellen laskeutuen alemmaksi totumme
+ilman paineeseen, emmekä kärsi siitä mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Emme ollenkaan, paitsi että korvia hiukan pakottaa.</p>
+
+<p>&mdash; Se ei haittaa; ja tämän hankaluuden voit poistaa siten, että
+hengität syvään.</p>
+
+<p>&mdash; Aivan oikein, vastasin minä, päättäen lujasti, etten enää
+vastustaisi setääni. Onpa todella oikein hauskaa laskeutua tähän
+tiiviimpään ilmaan; oletteko huomannut, kuinka voimakkaasti täällä
+ääni kuuluu?</p>
+
+<p>&mdash; Olen kyllä. Täällä kuurokin viimein kuulisi oivallisesti.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta epäilemättä tämä tiiviys aina lisääntyy?</p>
+
+<p>&mdash; Niin tekee, mutta määräämättömän säännön mukaan. Tosin paino
+vähenee samassa suhteessa kuin tulemme alemmaksi. Tiedäthän, että
+painovoiman vaikutus parhaiten huomataan maan pinnalla ja että
+esineillä ei ole mitään painoa keskipisteen kohdalla?</p>
+
+<p>&mdash; Kyllä tiedän; mutta sanokaapa: eikö tämä ilma viimein tule yhtä
+tiiviiksi kuin vesi?</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, seitsemänsadan ilmakehän paineen alaisena.</p>
+
+<p>&mdash; Entä syvemmällä?</p>
+
+<p>&mdash; Syvemmällä tiiviys vielä enenee.</p>
+
+<p>&mdash; Mitenkä sitten pääsemme alas?</p>
+
+<p>&mdash; Hm! Meidän täytyy tupata taskumme kiviä täyteen.</p>
+
+<p>&mdash; Onpa teillä, setä, todellakin vastaus valmiina kaikkiin
+kysymyksiin!</p>
+
+<p>En uskaltanut enää pitkittää otaksumisiani, sillä olisin taas
+joutunut johonkin mahdottomuuteen, joka olisi voinut virittää tulen
+tappuroihin.</p>
+
+<p>Kumminkin oli selvä asia, että ilma paineessa, joka on mitattava
+tuhansissa ilmakehissä, välttämättömästi muuttuisi juoksevaksi
+aineeksi; ja jospa otaksuttaisiinkin, että ruumiimme kestäisi sitä,
+niin täytyisi meidän kumminkin seisahtua, sanottakoon mitä hyvänsä.</p>
+
+<p>Mutta minä en lausunut tätä ääneen, sillä setäni olisi taas ottanut
+todistukseksi tuon ikuisen Saknussemminsa, mitättömän edelläkävijän;
+vaikkapa otaksuttaisiinkin, että tämä islantilainen oppinut puhui
+totta, niin oli aina jäljellä sangen yksinkertainen kysymys:</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka Saknussemm saattoi kuudennellatoista vuosisadalla, jolloin
+ei tunnettu barometria eikä manometriä, päätellä varmasti tulleensa
+maapallon keskipisteeseen?</p>
+
+<p>Tätä kysymystä en lausunut, odotin vain asioiden menoa.</p>
+
+<p>Loppupuoli päivää kului tehtäessä laskuja ja keskustellen. Olin
+olevinani kaikessa yksimielinen professori Lidenbrockin kanssa ja
+kadehdin Hannun täydellistä välinpitämättömyyttä, hän kun sokeasti
+meni, minne onni hänet vei, pitämättä lukua syistä tai seurauksista.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXVI" id="XXVI">XXVI</a></h2>
+
+
+<p>Täytyy tunnustaa, että kaikki oli tähän asti käynyt hyvin, ja että
+olisin tehnyt väärin, jos olisin valittanut. Jos vain vaikeuksien
+"keskimäärä" ei lisääntyisi, niin me varmaan voisimme saavuttaa
+tarkoituksemme. Ja mikä kunnia tästä koituisi meille! Olin jo
+tottunut täydellä todella ajattelemaan näin à la Lidenbrock.
+Olikohan tämä seuraus niistä oudoista olosuhteista, joissa elin?
+Kenties.</p>
+
+<p>Jyrkemmät rinteet, muutamat oikein hirvittävät jyrkänteet, veivät
+meidät muutaman päivän kuluessa syvälle maan sisimmäiseen ytimeen.
+Eräänäkin päivänä pääsimme puolitoista ja parikin penikulmaa
+lähemmäksi keskipistettä. Se oli vaarallista alaslaskeutumista, jossa
+Hannun taitavuus ja ihmeteltävä pelottomuus oli meille suureksi
+hyödyksi. Karskiluontoinen islantilainen pani henkensä alttiiksi
+käsittämättömän välinpitämättömästi, ja hänen avullansa suoriuduimme
+monista vaarallisista paikoista, joista yksinämme emme olisi päässeet
+ehjin nahoin.</p>
+
+<p>Hannun vaiteliaisuus eneni päivä päivältä, ja luulenpa, että se
+tarttui meihinkin. Ulkonaisilla esineillä on todellakin vaikutusta
+meidän aivoihimme, ja se, joka sulkeutuu neljän seinän sisäpuolelle,
+kadottaa viimein taidon yhdistää ajatuksia ja sanoja. Kuinka monet
+yksinäisissä kammioissa istuvat vangit ovat tulleet tylsäjärkisiksi,
+jopa hulluiksi siitä syystä, että heiltä puuttui ajatusvoiman
+harjoitusta!</p>
+
+<p>Edelläkuvattua keskusteluamme seuraavina kahtena viikkona ei
+tapahtunut mitään mainittavampaa.</p>
+
+<p>Muistiini on tarttunut vain yksi tärkeä tapaus, jonka pienimmätkin
+seikat ovat lähtemättömästi painuneet mieleeni.</p>
+
+<p>Elokuun 7 päivänä oli meidän alituinen laskeutumisemme vienyt
+meidät kolmentoista penikulman syvyydelle, s.o. yläpuolellamme
+oli kolmetoista penikulmaa kallioita, valtameriä, mantereita ja
+kaupunkeja. Laskujemme mukaan meidän piti olla noin 200 penikulmaan
+päässä Islannista.</p>
+
+<p>Tuona päivänä käytävä vei vähemmän viettävään suuntaan.</p>
+
+<p>Minä astuin edellä. Setäni kantoi toista Ruhmkorffin konetta, minä
+toista. Käydessämme tarkastelin graniittikerroksia.</p>
+
+<p>Yhtäkkiä, kun sattumalta katsahdin taakseni, huomasin olevani yksin.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! ajattelin, minä olen astunut liian kiivaasti, tahi
+kenties setäni ja Hannu ovat seisahtuneet matkalla; minun täytyy
+etsiä heitä. Kaikeksi onneksi ei tie ole kovin jyrkkä.</p>
+
+<p>Käännyin takaisin, ja kuljin neljänneksen tuntia. Katselin
+ympärilleni, ei näkynyt ketään. Huusin; ei kuulunut vastausta. Ääneni
+hukkui siihen moninkertaiseen kaikuun, jonka se herätti.</p>
+
+<p>Aloin käydä levottomaksi, ja kauhunväreet karmivat selkäpiitäni.</p>
+
+<p>&mdash; Vähän rauhallisuutta vain! sanoin kovalla äänellä; olen vakuutettu
+siitä, että löydän toverini. Kahta tietä ei ole! Minä olen heidän
+edellänsä; käännyn siis takaisin. Puolen tuntia kuljin taas ylöspäin;
+kuuntelin, eikö minua huudettaisi, sillä tässä tiiviissä ilmassa
+kuuluisi ääni pitkän matkan päähän; mutta syvä äänettömyys vallitsi
+äärettömässä käytävässä.</p>
+
+<p>Seisahduin voimatta uskoa tätä todeksi; sen kyllä myönsin, että olin
+eksynyt, vaan en sitä, että olin suuressa vaarassa. Kun on joutunut
+eksyksiin, niin oikea tie löytyy jälleen.</p>
+
+<p>&mdash; Annapas olla, sanoin taas; koska ei ole muuta kuin yksi tie, jota
+toverini kulkevat, niin minun täytyy löytää heidät; minun tarvitsee
+vain kulkea pitemmälle ylöspäin, jolleivät he, kun eivät näe minua ja
+ehkä unhottivat, että minä kuljin heidän edellänsä, ole saaneet samaa
+tuumaa päähänsä kuin minäkin, ja siis kääntyneet takaisin. Mutta
+siinäkin tapauksessa minun pitäisi löytää heidät, jos vain kiiruhdan.
+Sehän on selvää!</p>
+
+<p>Toistelin itsekseni näitä viimeisiä sanoja, jotka eivät kuitenkaan
+voineet rauhoittaa mieltäni.</p>
+
+<p>Silloin heräsi minussa epäilys: olinkohan todellakin heidän
+edellänsä? Tottahan toki! Hannu seurasi minua ja kulki setäni edellä.
+Olihan hän seisahtunutkin kerran muutamaksi silmänräpäykseksi
+korjaamaan kantamustaan, ja tämä tapaus johtui mieleeni. Luultavasti
+olin juuri sillä hetkellä kulkenut eteenpäin.</p>
+
+<p>&mdash; Sitäpaitsi, ajattelin, minun on mahdotonta eksyä, sillä minulla on
+johdattaja tässä sokkelossa, erehtymätön opas, nimittäin uskollinen
+puromme. Kun vain seuraan puroa ylöspäin, niin varmasti löydän
+toverieni jäljet.</p>
+
+<p>Nämä ajatukset antoivat minulle uutta rohkeutta ja päätin lähteä
+matkaan kadottamatta silmänräpäystäkään.</p>
+
+<p>Kuinka siunasinkaan setäni aavistusta, kun hän kielsi linnustajaa
+tukkimasta reikää, jonka tämä oli tehnyt kiviseinään! Nyt tämä
+hyväätekevä lähde, virvoitettuansa meitä matkalla, johdattaisi minua
+maan sisuksessa suikertelevien rotkojen kautta.</p>
+
+<p>Mutta ennenkuin lähdin ylöspäin, arvelin, että peseytyminen tekisi
+minulle hyvää.</p>
+
+<p>Kumarruin sentähden kastellakseni pääni Hannun purossa.</p>
+
+<p>Mutta suuri oli hämmästykseni!</p>
+
+<p>Edessäni oli kuiva ja tasainen kallio! Puro ei enää virrannutkaan
+jalkojeni juuressa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXVII" id="XXVII">XXVII</a></h2>
+
+
+<p>Toivottomuuteni oli kuvaamaton; ihmiskielen sanat eivät pysty
+tulkitsemaan tunteitani. Olin elävältä haudattu, ja kohtalonani oli
+kuolla nälkään ja janoon.</p>
+
+<p>Kuinka kuivalta tuntuikaan tuo kallio! Koneellisesti laskin kuumat
+käteni maata vastaan.</p>
+
+<p>Mutta kuinka olinkaan joutunut eroon purosta, jota ei enää näkynyt?
+Nyt ymmärsin syyn siihen ihmeelliseen äänettömyyteen, jonka olin
+äsken huomannut, kun viimeisen kerran kuuntelin, eikö kuuluisi
+toverieni huutoja. Lähtiessäni kulkemaan väärää polkua en ollut
+huomannut, ettei puroa enää ollutkaan, ja nyt oli selvää, että
+käytävä oli jakautunut ja että Hannun-puro, seuraten toista
+kulkutietä, oli mennyt seuraajineen tuntemattomiin syvyyksiin!</p>
+
+<p>Kuinka löytäisin takaisin? Ei ollut mitään jälkiä, eikä jalkani
+tehnyt mitään merkkiä kovaan kallioon. Vaivasin aivojani
+selittääkseni tätä vaikeata kysymystä, mutta tilaani saattoi kuvata
+vain yhdellä sanalla: kadotettu!</p>
+
+<p>Niin! Kadotettu syvyyteen, joka mielestäni oli mittaamattoman
+suuri! Tämä kolmenkymmenen penikulman vahvuinen maakerros painoi
+kauhistuttavana taakkana hartioitani; tunsin itseni muserretuksi.</p>
+
+<p>Koetin kääntää ajatukseni maallisiin seikkoihin, mutta se onnistui
+huonosti. Hampuri, talo Kuninkaankadun varrella, Graüben raukkani,
+koko se maailma, jonka alla nyt vaelsin, vilahti nopeasti kiihtyneen
+mielikuvitukseni ohitse. Kuin houraillen mietin kaikkia matkamme
+tapauksia, purjehdustamme, Islantia, Fridrikssonia, Sneffelsiä! Ja
+sanoin itsekseni, että jos minulla vielä tällaisessa tilanteessa oli
+vähääkään toivoa jäljellä, niin se juuri olisi hulluuden merkki, ja
+että parempi olis suorastaan heittäytyä epätoivoon!</p>
+
+<p>Mikä inhimillinen voima olisikaan todella enää voinut viedä minut
+takaisin maapallon pinnalle ja avata sen ammottavan holvin, joka
+kohosi ylläni?</p>
+
+<p>&mdash; Voi, setäni! huusin minä epätoivoisella äänellä.</p>
+
+<p>Tämä oli ainoa nuhteleva sana, joka pääsi huuliltani, sillä käsitin
+hyvin, mitä tuskia tämä onneton mies kärsi, hakiessaan vuorostansa
+minua.</p>
+
+<p>Kun siis huomasin olevani ihmisavun saavuttamattomissa,
+kykenemättömänä tekemään mitään pelastuksekseni, ajattelin taivaan
+apua. Mieleeni johtui muistoja lapsuudestani ja äidistäni, jota en
+ollut nähnyt sitten kuin pienenä lapsena. Turvausin rukoukseen,
+vaikkei minulla ollut oikeutta toivoa, että Jumala kuulisi minua, kun
+vasta näin myöhään käännyin hänen puoleensa, kuitenkin rukoilin häntä
+palavasti.</p>
+
+<p>Rukous rauhoitti minua hiukan, ja saatoin käyttää kaikki
+sielunvoimani ajatellakseni asemaani.</p>
+
+<p>Minulla oli mukanani ruokaa kolmeksi päiväksi, ja vesipulloni oli
+täynnä. Kumminkaan en voinut jäädä kauemmaksi aikaa tähän; mutta
+pitikö minun kulkea ylös- vai alaspäin?</p>
+
+<p>Nähtävästi ylöspäin! Aina vain ylöspäin!</p>
+
+<p>Sillä tavoin minun täytyi viimein tulla sille paikalle, missä erkanin
+purosta, tuohon onnettomaan käytäväin haaraan. Kun kerran sinne
+pääsisin, niin puroa seuraten voisin kenties saavuttaa Sneffelsin
+huipun.</p>
+
+<p>Miksi en sitä ennen tullut ajatelleeksi? Siinä oli selvä pelastuksen
+toivo, ja tärkeintä oli siis löytää Hannun puro.</p>
+
+<p>Miksi en sitä jo aikaisemmin tullut ajatelleeksi? Siinä oli selvä
+pelastuksen mahdollisuus, ja tärkeintä oli siis löytää' Hannun-puro.</p>
+
+<p>Nousin ja kuljin jyrkkää mäkeä ylös, nojaten rautakärkiseen keppiini.
+Kuljin toivorikkaana ja rauhallisena, kuten ainakin mies, jonka tie
+on selvä.</p>
+
+<p>Kuljin puoli tuntia pysähtymättä kertaakaan; koettelin tunnustella
+äsken kulkemaani tietä käytävän muodosta, muutamien kivien
+epätasaisuudesta ja tien mutkauksista, mutta en löytänyt mitään
+erikoista tuntomerkkiä, ja huomasin pian, ettei tämä käytävä
+voinut viedä minua takaisin haarautumispaikalle. Vastaani tuli
+läpipääsemätön seinä; kaaduin pitkäkseni kalliolle.</p>
+
+<p>Sitä kauhistusta ja epätoivoa, joka minut silloin valtasi, en voi
+kertoakaan; olin peräti masentunut. Viimeiset toiveeni oli tämä
+kivinen seinä tehnyt tyhjiksi.</p>
+
+<p>Kadotettuna tässä harhakäytävässä, jonka mutkat kulkivat ristiin
+rastiin joka suunnalle, voimatta enää toivoakaan pelastusta! Minun
+täytyi kuolla mitä hirveimmällä tavalla! Mutta, kummallista kyllä,
+johtui mieleeni ajatus, että jos kivettynyt ruumiini joskus löytyisi,
+niin sen löytyminen kolmenkymmenen penikulman syvyydestä maan sisästä
+antaisi aihetta tieteellisiin keskusteluihin!</p>
+
+<p>Koetin puhua kovalla äänellä, mutta en jaksanut saada kuivettuneilta
+huuliltani muuta kuin sekavia äännähdyksiä; huohotin tuskissani.</p>
+
+<p>Keskellä tätä hätää kohtasi minua uusi onnettomuus. Lamppuni putosi
+maahan ja meni rikki; minulla ei ollut mitään, millä saatoin panna
+sen kuntoon. Valo riutui ja oli jo sammumaisillaan!</p>
+
+<p>Näin kuinka valo alkoi himmentyä lasitorvessa. Pitkä jono liikkuvia
+varjoja häilyi pimeillä seinillä. En uskaltanut räpäyttää silmiäni,
+sillä pelkäsin kadottavani viimeisenkin valonpilkahduksen! Joka
+silmänräpäys odotin, että se sammuisi ja pimeys nielisi minut.</p>
+
+<p>Lepattava liekki tuikahti vielä kerran; keskitin kaiken näkövoimani
+siihen kuin viimeiseen valon vilahdukseen, joka minun oli sallittu
+koskaan enää nähdä; ja sen jälkeen synkkä pimeys kääri minut
+vaippaansa.</p>
+
+<p>Minulta pääsi kauhea hätähuuto! Maan päältä ei valo pimeimpänäkään
+yönä häviä kokonaan! Se on epäselvää, hyvin heikkoa, mutta olkoonpa
+vaikka kuinka vähän valoa jäljellä, niin näemme kuitenkin hiukkasen!
+Mutta täällä ei ollut yhtään valoa. Täydellinen pimeys teki minut
+aivan sokeaksi.</p>
+
+<p>Silloin menivät ajatukseni sekaisin. Nousin, ojensin käteni ja aloin
+tuskallisesti haparoida. Pakenin, syöksyin umpimähkään eteenpäin
+tässä sekavassa sokkelossa, alituisesti alaspäin, juosten pimeätä
+käytävää ikäänkuin maanalaisten luolain asukas, huutaen, kiljuen,
+mölisten, joskus loukaten itseni epätasaisia kallioita vastaan,
+kaatuen ja taas nousten pystyyn verisenä, koettaen juoda verta, joka
+vuoti kasvoilleni ja odottaen joka hetki, että kallioseinä musertaisi
+vihdoinkin pääni!</p>
+
+<p>Mihin tämä hurja juoksu? Siitä olin aivan tietämätön. Monen tunnin
+kuluttua vaivuin lopen uupuneena ja menehtyneenä kiviseinän viereen
+ja menin tainnoksiin!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXVIII" id="XXVIII">XXVIII</a></h2>
+
+
+<p>Kun jälleen virkosin, olivat kasvoni kyynelistä kosteat. En voi
+sanoa, kuinka kauan tätä tunnottomuuden tilaa kesti, sillä en
+enää voinut pitää vaaria ajan kulusta. Tunsin itseni äärimmäisen
+yksinäiseksi ja hylätyksi.</p>
+
+<p>Kaaduttuani olin menettänyt paljon verta ja tunsin aivan olevani
+veren tahraama. Voi, kuinka surin, etten jo ollut kuollut! En
+tahtonut ajatella enää, vaan karkoitin kaikki mietteet aivoistani;
+tuskissani laahauduin likelle vastakkaista seinää.</p>
+
+<p>Tunsin jo kadottavani uudestaan tajuntani, kun kova jyrinä kuului
+korviini. Se oli ikäänkuin kauan kestävä ukkosen jyrinä, ja kuulin
+ääniaaltojen vähitellen häviävän syvyyden kaukaiseen äärettömyyteen.</p>
+
+<p>Mistä tämä jyrinä? Epäilemättä jostakin ilmiöstä, joka tapahtui
+maan sisuksissa! Kaasuräjähdys tahi mahdottoman suuren maalohkareen
+putoaminen!</p>
+
+<p>Kuuntelin, kuuluisiko tätä jyrinää toistamiseen. Neljännestunti
+kului, jolloin käytävässä vallitsi niin syvä äänettömyys, että kuulin
+oman sydämenikin sykinnän.</p>
+
+<p>Yhtäkkiä kuului korvaani, joka sattumalta oli aivan seinän likellä,
+sekavia, käsittämättömiä, kaukaisia sanoja. Minua värisytti.</p>
+
+<p>&mdash; Se on vain kuvittelua! ajattelin itsekseni.</p>
+
+<p>Mutta ei! kuunnellessani tarkemmin kuulin selvästi äänten sorinaa,
+vaikka heikkouteni esti minua erottamasta mitä sanottiin. Kumminkin
+puhuttiin, siitä olin vakuutettu.</p>
+
+<p>Silmänräpäyksen ajan pelkäsin, että kaiku kenties kertasi vain omat
+sanani. Kenties olin tietämättäni huutanut; sentähden suljin lujasti
+huuleni ja painoin taas korvani seinää vasten.</p>
+
+<p>&mdash; Niin! aivan varmaan siellä puhutaan!</p>
+
+<p>Siirtyessäni muutaman jalan verran pitkin seinää kuulin vielä
+selvemmin ihmisääniä. Erotin sanoja, vaikka vallan sekavia ja
+käsittämättömiä, jotka saapuivat korviini hiljaisina. Sana "kadotettu"
+lausuttiin useita kertoja surullisella äänellä.</p>
+
+<p>Mitä tämä merkitsi? Kuka sen lausui? Epäilemättä setäni tahi Hannu.
+Mutta jos minä kerran kuulin heidän äänensä, niin pitäisihän
+heidänkin kuulla minun ääneni.</p>
+
+<p>&mdash; Tännepäin! huusin kaikin voimin, tännepäin!</p>
+
+<p>Odotin vastausta tahi huutoa, mutta mitään ei kuulunut. Muutama
+minuutti kului. Luulin, että toverini eivät voineet kuulla
+heikontunutta ääntäni.</p>
+
+<p>&mdash; Sillä toverini täällä puhuvat, sanoin taas. Ketäpä muita täällä
+olisi, kolmekymmentä penikulmaa maanpinnan alapuolella?</p>
+
+<p>Aloin taas kuunnella. Kun muuttelin korvaani paikasta toiseen
+edestakaisin, löysin yhden paikan, jossa äänet kuuluivat
+voimakkaammin kuin muualla. Sana "kadotettu" saapui taas korvaani, ja
+sen jälkeen kuulin taas tuo ukkosen jyrinä, joka oli herättänyt minut
+tainnoksista.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, sanoin minä, ei! Nämä äänet eivät kuulu vuoren läpi. Seinä
+on muodostunut kivestä, jonka lävitse ei kuuluisi kovimmankaan
+laukauksen kaiku. Tämä jyrinä tulee itse käytävästä! Tämä johtuu
+aivan varmaan omituisista ääniopillisista seikoista.</p>
+
+<p>Taas kuuntelin, ja tällä kertaa &mdash; &mdash; niin, aivan oikein! &mdash; tällä
+kertaa kuulin selvästi huudettavan nimeäni.</p>
+
+<p>Setäni oli huutanut nimeäni! Hän keskusteli Hannun kanssa.</p>
+
+<p>Nyt ymmärsin kaikki. Saadakseni ääneni kuulumaan piti minun
+puhua tämän seinän vieressä, joka johti ääntä samoin kuin
+sähkölennätinlanka johtaa sähköä.</p>
+
+<p>Mutta en saanut hukata hetkeäkään. Toverieni tarvitsi vain väistyä
+muutamia askeleita, niin koko ilmiö lakkaisi. Lähestyin seinää ja
+lausuin niin selvästi kuin taisin sanat: Setä Lidenbrock!</p>
+
+<p>Nyt odotin mitä suurimman tuskan vallassa. Äänen nopeus ei ole
+erikoisen suuri, eikä edes ilmakerroksien tiiviys enennä sitä.
+Muutamia pitkiä sekunteja kului, kunnes vihdoin nämä sanat sattuivat
+korviini:</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, Akseli! Sinäkö se olet?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Niin, niin! vastasin minä.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Lapseni, missä olet?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Olen kadotettu, mitä synkimmässä pimeydessä.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Entä lyhtysi?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Se on sammunut.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Ja puro?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Kadonnut.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, poikaraukkani, rohkaise mielesi!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Voimani ovat lopussa! En jaksa vastata. Mutta puhukaa edes minulle!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Rohkeutta, sanoi taas setäni. Älä puhu, vaani kuuntele minua.
+Olemme etsineet sinua sekä ylhäältä että alhaalta käytävästä.
+Mahdotonta löytää sinua! Voi, kuinka olen surrut sinua, lapseni!
+Kun luulimme sinun yhä olevan Hannun-puron tiellä, niin menimme
+viimein alaspäin, silloin tällöin laukaisten pyssymme. Se seikka,
+että kuulemme toistemme äänet, on kokonaan akustinen ilmiö! Emme voi
+puristaa toistemme kättä! Mutta älä ole epätoivoissasi, Akseli! Onhan
+sekin jo jotakin, että kuulee toinen toisensa äänen.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Sillävälin olin tuumaillut tilaani, ja sieluuni palasi jälleen heikko
+toivo. Mutta ennen kaikkea oli yksi asia tärkeä. Asetin siis suuni
+likelle seinää ja sanoin:</p>
+
+<p>&mdash; Setä!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Lapseni! vastattiin minulle hetkisen kuluttua.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Meidän täytyy ennen kaikkea saada tietää, kuinka kaukana olemme
+toisistamme.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Se ei ole vaikeata.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Onhan teillä kronometri?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; On.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! ottakaa se. Lausukaa minun nimeni ja katsokaa tarkoin
+kellosta, millä hetkellä te puhutte. Minä taas lausun nimeni, heti
+kun ääni saapuu luokseni, ja te tarkastatte samoin oitis sitä
+silmänräpäystä, jolloin vastaukseni saapuu luoksenne.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! ja puolet siitä ajasta, joka kuluu kysymykseni ja
+vastauksesi välillä, ilmoittaa, kuinka kauan ääneni viipyy matkalla
+luoksesi.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Niin, setä.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Oletko nyt valmis?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Olen.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Pidä siis varasi! Lausun nimesi.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Painoin korvani seinään ja niin pian kuin nimi "Akseli" kuului,
+vastasin heti "Akseli" ja odotin sitten.</p>
+
+<p>Neljäkymmentä sekuntia oli kulunut molempain sanojen välillä; ääni
+tarvitsee siis kaksikymmentä sekuntia kulkeaksensa välillämme olevan
+matkan. Koska ääni kulkee tuhatkaksikymmentä jalkaa sekunnissa, niin
+on meidän välillämme kaksikymmentätuhattaneljäsataa jalkaa, eli yksi
+kokonainen ja viisi kahdeksattaosaa penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Puolitoista penikulmaa! mutisin minä.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; No! Akseli, jaksathan kulkea sen matkan.</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mutta pitääkö kulkea ylös- vai alaspäin?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Alaspäin! ja kuule, mistä syystä! Olemme tulleet avaraan luolaan,
+jossa yhtyy suuri joukko käytäviä. Se käytävä, jota myöten sinä olet
+kulkenut, johtaa varmaan tänne, sillä näyttää siltä, kuin kaikki
+nämä rotkot ja maan halkeamat lähtisivät tästä äärettömän suuresta
+ontelosta, jossa me nyt olemme. Nouse sentähden ylös ja lähde taas
+eteenpäin. Astu, ryömi jos niin tarvitaan, luista pitkin jyrkkiä
+luisuja, ja käsivartemme ovat valmiina ottamaan sinua vastaan matkan
+päässä. Eteenpäin, lapseni, eteenpäin!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Nämä sanat kiihoittivat taas rohkeuttani.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvästi setä! huusin minä; nyt lähden. Äänemme eivät enää voi
+kuulua toisillemme siitä hetkestä alkaen kun minä hievahdan tältä
+paikalta! Hyvästi siis!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Hyvästi Akseli, tapaamme toisemme! Nämä olivat viimeiset sanat,
+jotka kuulin.</p>
+
+<p>Tämä hämmästyttävä keskustelu, joka tapahtui maan sisuksissa, enemmän
+kuin penikulman päässä toisistamme, loppui näillä lohduttavilla
+sanoilla. Huokasin kiitosrukouksen Jumalalle, joka oli tämän
+mittaamattoman, synkän käytävän läpi johdattanut minut sille ainoalle
+paikalle, missä saatoin kuulla toverieni äänen. Tämän ihmeellisen
+ääni-ilmiön voi sangen helposti selittää fysiikan sääntöjen mukaan:
+sen aiheutti tunnelin muoto ja kiviseinien äänenjohtamiskyky.
+Useita esimerkkejä voidaan mainita samanlaisesta äänenjohdatuksesta
+pitemmän matkan päähän sitä välimatkalla kuulematta. Muistelenpa,
+että samanlainen ilmiö on huomattu muun muassa Lontoossa olevan P.
+Paavalin kirkon holvissa, ja ennen kaikkea muutamissa merkillisissä
+luolissa Sisiliassa, Syrakusan lähellä olevissa kivilouhoksissa,
+joista tässä suhteessa merkillisin on tunnettu nimellä Dionysoksen
+korva.</p>
+
+<p>Nämä muistot palasivat mieleeni, ja ymmärsin selvästi, ettei meitä
+erottanut mikään este, koska kerran setäni ääni pääsi saapumaan
+luokseni. Jos kulkisin samaa tietä kuin äänikin, niin tietysti
+pääsisin perille, jolleivät voimani loppuisi kesken.</p>
+
+<p>Nousin siis ylös ja pikemminkin laahausin eteenpäin kuin astuin.
+Luisu oli jotenkin jyrkkää ja luistin alamäkeen.</p>
+
+<p>Kohta alkoi alastuloni käydä hirvittävän nopeaksi, ja luulin pian
+suorastaan putoavani; mutta minulla ei ollut enää voimaa seisauttaa
+kulkuani.</p>
+
+<p>Äkkiä katosi jalansija altani, ja tunsin syöksyväni alaspäin kuin
+kaivoon, törmäillen käytävän epätasaisia sivuja vastaan. Pääni
+kolahti terävään kivensyrjään, ja menin tainnoksiin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXIX" id="XXIX">XXIX</a></h2>
+
+
+<p>Kun virkosin, olin puolipimeässä, pitkälläni paksuja peitteiden
+päällä. Setäni istui vieressäni katsoen minuun, näkyisikö jotain elon
+merkkiä. Kun ensimmäisen kerran huokasin, tarttui hän käteeni, ja
+avattuani silmäni pääsi häneltä ilonhuudahdus.</p>
+
+<p>&mdash; Hän elää! hän elää! huusi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Niin! vastasin heikolla äänellä.</p>
+
+<p>&mdash; Lapseni! sanoi setäni puristaen minua rintaansa vasten, olet siis
+pelastettu!</p>
+
+<p>Tulin syvästi liikutetuksi siitä äänestä, jolla nämä sanat
+lausuttiin, ja vielä enemmän siitä, että hän näytti olevan huolissaan
+vuokseni. Mutta täytyi todellakin sattua tällaisia tapauksia,
+ennenkuin setäni näin paljasti hellemmät tunteensa.</p>
+
+<p>Tällä kertaa tuli myös Hannu esiin, ja uskallanpa sanoa, että hänen
+silmistänsä loisti selvä tyytyväisyys, kun hän näki käteni setäni
+kädessä.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvää päivää, sanoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvää päivää, Hannu, hyvää päivää, mutisin minä. Mutta sanokaa
+nyt, setä, missä me tällä kertaa olemme.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna, Akseli, huomenna; nyt olet vielä liian heikko. Olen
+käärinyt pääsi siteisiin, joita ei saa liikuttaa paikaltansa. Makaa
+sentähden, poikaseni, niin saat huomenna tietää kaikki.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta sanokaa toki minulle, kyselin taas, paljonko kello on, ja
+mikä päivä on tänään?</p>
+
+<p>&mdash; Kello on 11 illalla, ja meillä on tänään sunnuntai elokuun 11 p.;
+mutta en salli sinun enää kysellä mitään ennenkuin 12 päivänä.</p>
+
+<p>Tunsin todellakin itseni hyvin heikoksi, ja silmäni painuivat
+väkisinkin umpeen. Tarvitsin vielä yhden yön levon, ja nukuin siinä
+luulossa, että yksinäisyyttäni oli kestänyt neljä pitkää päivää.</p>
+
+<p>Kun seuraavana aamuna heräsin, katselin ensi työkseni ympärilleni.
+Vuoteeni, joka oli valmistettu matkapeitteistämme, oli ihastuttavassa
+luolassa, jota koristivat välkkyvät kiteet, lattiana oli hieno
+hiekka. Luolassa oli puoleksi pimeää; tulisoihtua tai lamppua ei
+ollut sytytetty, ja kuitenkin näkyi päivänvaloa ulkoa ahtaasta
+aukosta. Kuulin myös jotakin epäselvää ääntä, ikäänkuin aaltojen
+loiskimista rantaa vasten, ja joskus tunsin kuin tuulen leyhkäyksen.</p>
+
+<p>Arvelin itsekseni, olinko valveilla vai uneksinko vielä, tahi oliko
+kaikki pelkkää kuvittelua. Mutta tällä kertaa eivät silmäni eivätkä
+korvanakaan voineet pettää.</p>
+
+<p>&mdash; Sehän on päivänsäde, joka näkyy tuosta kallionhalkeamasta!
+ajattelin minä. Todellakin, sieltä kuuluu aaltojen pauhinaa! Ah!
+tunnen raittiin tuulen henkäyksen! Petynkö, vai olemmeko taas
+tulleet maan pinnalle. Onko setä luopunut matkastansa vai onko se jo
+onnellisesti päättynyt?</p>
+
+<p>Näitä selittämättömiä kysymyksiä aprikoidessani tuli professori
+sisään.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvää huomenta, Akseli, sanoi hän iloisesti. Löisinpä vetoa, että
+voit hyvin.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä kyllä, vastasin nousten istumaan vuoteessani.</p>
+
+<p>&mdash; Niin täytyy ollakin, sillä olet maannut levollisesti. Hannu ja
+minä olemme vuorotellen valvoneet vuoteesi ääressä ja olemme nähneet,
+että parantumisesi on edistynyt.</p>
+
+<p>&mdash; Tunnenpa todellakin virkistyneeni, ja todistukseksi siitä aion
+kelpo tavalla syödä aamiaista, jonka luultavasti tarjoatte minulle.</p>
+
+<p>&mdash; Saat kyllä syödä, poikaseni. Kuumeesi on kadonnut, Hannu on pannut
+haavoihisi jonkinlaista voidetta, jonka salaisuuden islantilaiset
+tuntevat, ja ne ovat parantuneet oivallisesti. Linnustajamme on kelpo
+mies!</p>
+
+<p>Puhellessaan setä laittoi ruokaa, jonka halukkaasti ahmaisin suuhuni
+huolimatta hänen varoituksistaan. Sillävälin kyselin häneltä
+ehtimiseen yhtä ja toista ja hän kiiruhti selittämään.</p>
+
+<p>Sain tietää, että onnellinen putoamiseni oli paiskannut minut
+suoraan melkein pystysuoran aukon pohjaan; ja kun olin vierinyt
+alas kivivirrassa, joista pieninkin oli kylliksi suuri musertamaan
+minut, niin täytyy siitä päättää, että osa maastakin oli lohjennut
+ja syössyt alas samalla kertaa kuin minäkin. Tällainen hirvittävä
+putoaminen oli tuonut minut suoraan setäni syliin, johon vaivuin
+verisenä ja tainnoksissa.</p>
+
+<p>&mdash; Onpa todellakin kummallista, että et jo tuhannesti kuollut. Mutta
+älkäämme Jumalan tähden enää erotko, sillä voisi tapahtua, ettemme
+ikinä löytäisi toisiamme.</p>
+
+<p>"Älkäämme erotko toisistamme!" Matka ei siis ollutkaan lopussa?
+Silmäni suurenivat hämmästyksestä, minkävuoksi setäni kysyi:</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitat, Akseli?</p>
+
+<p>&mdash; Kysyisin teiltä yhtä asiaa. Uskottehan, että olen terve?</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä!</p>
+
+<p>&mdash; Ja kaikki jäseneni eheät?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kaiketikin!</p>
+
+<p>&mdash; Entäs pääni?</p>
+
+<p>&mdash; Pääsikin on, muutamia kolauksia lukuunottamatta, täydellisesti
+täydellisesti vahingoittumattomana paikallansa hartioillasi.</p>
+
+<p>&mdash; No sitten pelkään, että järkeni on sekaisin.</p>
+
+<p>&mdash; Sekaisinko?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, sekaisin. Emmekö ole tulleet jälleen maan pinnalle?</p>
+
+<p>&mdash; Emme suinkaan!</p>
+
+<p>&mdash; No sitten olen varmaankin päästäni pilalla, sillä näen päivänvaloa
+ja kuulen tuulen huminaa ja aaltojen pauhua.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Eikö mitään muuta?</p>
+
+<p>&mdash; Tahtoisitteko selittää minulle? &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; En selitä sinulle mitään, sillä sitä on mahdoton selittää, mutta
+saat nähdä ja ymmärtää, että geologinen tiede ei ole vielä lausunut
+viimeistä sanaansa.</p>
+
+<p>&mdash; Käykäämme siis ulos, huusin minä nousten kiireesti ylös.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, Akseli, ei, raitis ilma voisi vahingoittaa sinua.</p>
+
+<p>&mdash; Raitis ilmako?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, tuuli on jotenkin ankara, enkä tahdo antaa sinun vilustua.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta vakuutan, että voin varsin hyvin.</p>
+
+<p>&mdash; Vähän kärsivällisyyttä! poikaseni. Jos uudestaan sairastuisit,
+niin olisimme pahassa pulassa; emme saa hukata aikaa, sillä vesimatka
+saattaa olla pitkä.</p>
+
+<p>&mdash; Vesimatkako?</p>
+
+<p>&mdash; Niin; lepää vielä tänäkin päivänä, niin huomenna lähdemme
+purjehtimaan.</p>
+
+<p>&mdash; Lähdemme purjehtimaan?</p>
+
+<p>Tämän sanoessani syöksyin ylös.</p>
+
+<p>Lähdemme purjehtimaan! Oliko täällä siis virta tahi meri? Oliko siis
+laiva satamassa maan sisuksissa?</p>
+
+<p>Uteliaisuuteni oli noussut korkeimmilleen ja setäni koetti turhaan
+pidättää minua. Kun hän näki, että malttamattomuuteni vahingoittaisi
+minua enemmän kuin uteliaisuuteni tyydyttäminen, antoi hän myöten.</p>
+
+<p>Puin kiireesti päälleni ja käärin varovaisuuden vuoksi ympärilleni
+yhden peitteistämme astuen sitten ulos luolasta.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXX" id="XXX">XXX</a></h2>
+
+
+<p>Ensi alussa en nähnyt mitään, sillä silmäni, jotka olivat
+tottumattomat valoon, sulkeutuivat häikäistyneinä. Mutta kun taas
+saatoin avata ne, hämmästyin enemmän kuin ihastuin.</p>
+
+<p>&mdash; Meri! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin kyllä! vastasi setäni, Lidenbrockin meri; ja luulenpa, ettei
+kukaan purjehtija kiellä minulta sitä kunniaa, että olen sen löytänyt
+ja että nimitän sitä omalla nimelläni.</p>
+
+<p>Lavea vedenpinta, kuin suuri järvi tahi maanalainen meri, levisi
+silmiemme eteen. Rannikossa oli syviä mutkia, ja laineet loiskivat
+rantaan hienolle kultaiselle hiekalle; siinä oli näkinkenkiä, joissa
+nähtävästi luomisen ensimmäiset eläimet olivat eläneet. Laineet
+loiskivat soinnukkaasti, ikäänkuin suuressa suljetussa huoneessa.
+Vieno tuuli haihdutti vaahtoa puhaltaen kasvoihini kosteata
+sumua. Rannalla noin sadan sylen päässä vedestä kohosivat kalliot
+mittaamattomaan korkeuteen. Muutamat niistä pirstoivat rantaa
+terävin kulmin muodostaen niemiä ja esiinpistäviä kielekkeitä, joita
+meren aallot pieksivät. Kauempana saattoi erottaa niiden harjanteet,
+jotka kuvastuivat taivaan rantaa vasten.</p>
+
+<p>Tämä oli todellakin valtameri, rannikoiltaan yhtä oikullisesti
+muodostunut kuin maan päälläkin, mutta muuten varsin kolkko ja
+hirvittävän aution näköinen.</p>
+
+<p>Saatoin nähdä kauas meren ulapalle, mikä johtui siitä, että omituinen
+valo valaisi pienimmätkin esineet. Se ei ollut auringonpaistetta
+häikäisevine valonsäteineen, eikä kuutamon himmeää, epäselvää ja
+kelmeää valoa, joka on vain kylmää heijastumista eikä lämmitä. Ei!
+Tämän hajanaisen valon voima, sen kirkas valkeus, sen lämmöttömyys
+sekä sen loisto, osoittivat selvästi, että sen aiheuttajana oli
+sähkö. Se oli, ikäänkuin revontuletkin, pysyväinen kosmillinen ilmiö,
+valaisten täydellisesti tämän luolan, joka oli niin iso, että siihen
+saattoi mahtua kokonainen valtameri.</p>
+
+<p>Holvi, joka kaareutui yllämme, taivas, jos niin tahtoo sanoa, näytti
+olevan muodostunut suurista pilvistä, jotka olivat liikkuvia höyryjä
+ja joskus nähtävästi saattoivat tiivistyä sateeksi. Olisi luullut,
+että veden haihtuminen olisi ollut mahdotonta suuren ilmanpaineen
+tähden, mutta kuitenkin oli jostakin minulle tuntemattomasta
+syystä ilmassa suuria pilviä. Oli "kaunis sää". Sähkö aikaansai
+pilvissä merkillisiä valoilmiöitä. Synkkiä varjoja muodostui
+niiden alimmaisiin kerroksiin, ja joskus tunkeusi erittäin kirkas
+säde pilvikerroksien välitse alas. Mutta tämä ei kuitenkaan ollut
+auringonsäde, sillä siltä puuttui lämpöä, ja sen vaikutus oli
+synkeä, varsin surullinen. Taivaanlaen asemesta tuikkivine tähtineen
+ajattelin kivistä holvia, joka painollansa musersi minut, ja koko
+tämä avaruus, niin suuri kuin olikin, ei olisi kuitenkaan ollut
+kylliksi avara pienimmänkään kiertotähden radalle.</p>
+
+<p>Muistin erään englantilaisen kapteenin teorian; hän vertasi maata
+suureen onttoon palloon, jonka sisässä ilma paineen johdosta käy
+loistavaksi ja jossa muka kaksi kiertotähteä, Pluto ja Proserpina,
+kulkevat salaperäisiä ratojansa myöten. Olikohan hän kenties oikeassa?</p>
+
+<p>Olimme todellakin äärettömän suuressa ontelossa, jonka leveyttä
+emme voineet arvioida sentähden, että rannat olivat kauempana kuin
+silmä kantoi, enempää kuin sen pituuttakaan, koska sekin ulottui
+näköpiirin ulkopuolelle. Sen korkeus saattoi olla useita penikulmia.
+Silmä ei voinut eroittaa, missä holvin kannatusmuurit yhtyivät;
+mutta ilmassa häilyvät pilvet olivat arviolta parin tuhannen sylen
+korkeudella, siis korkeammalla kuin maan pinnalta nousseet höyryt,
+mikä epäilemättä johtui ilman tiiviydestä.</p>
+
+<p>Sana "luola" ei kuvaa tätä mittaamattoman suurta aukkoa; mutta
+eiväthän inhimillisten kielten sanat voikaan riittää niille, jotka
+uskaltavat laskeutua maapallon pohjattomuuksiin.</p>
+
+<p>En tiedä, minkälaisen geologisen ilmiön avulla tällaisen aukon
+syntyminen olisi selitettävä. Kenties se on syntynyt maan
+jäähtymisestä. Tosin olin kuullut kerrottavan muutamista suurista
+luolista, mutta mikään niistä ei ollut näin tavattoman suuri.</p>
+
+<p>Jollei mainio luonnontutkija Humboldt olisi kahden
+tuhannenviidensadan jalan syvyydeltä löytänyt Columbiassa olevan
+Guachara-luolan päätä, jonka luolan avaruus siihen asti oli ollut
+tuntematon, niin ei sitä luultavasti olisi kuitenkaan suuremmaksikaan
+arvioitu. Mahdottoman suuri Mammuth-luola Kentuckyssä näyttää
+tosin tavattoman tilavalta, sillä sen holvi kohoaa viisisataa
+jalkaa mittaamattoman syvän järven pinnan yli, ja matkustavaiset
+ovat kulkeneet enemmän kuin kymmenen penikulmaa, löytämättä sen
+loppupäätä. Mutta mitä olivat nämä luolat sen rinnalla, jota minä nyt
+ihmettelin, luolan, jossa oli pilvitaivas, sähkövalaistus ja meri.</p>
+
+<p>Äänettömänä katselin kaikkia näitä ihmeitä, sillä minulta puuttui
+sanoja ilmaistakseni tunteitani. Luulinpa olevani jossakin
+kaukaisessa kiertotähdessä, esim. Uranuksessa tahi Neptunuksessa,
+ja näkeväni siellä ilmiöitä, joita "maallinen" luontoni ei
+käsittänyt. Uusille kokemuksille tarvitaan uusia sanojakin, mutta
+mielikuvitukseni ei löytänyt sellaisia. Katselin, ajattelin ja
+ihmettelin kummastellen ja tuntien samalla jonkinlaista kauhistusta.</p>
+
+<p>Tämä arvaamaton näky virkisti minua; koetin sen avulla voittaa
+heikkouttani, parantaen itseäni tällä uudella lääkitsemistavalla;
+muutoin minua todellakin virkisti tiiviin ilman elähdyttävä voima,
+tuoden keuhkoihini enemmän happea.</p>
+
+<p>Helposti voi ymmärtää, että tuntui erinomaiselta nautinnolta
+hengittää tätä kosteata, suolaisten höyryjen kyllästämää ilmaa, sen
+jälkeen kuin olimme olleet neljäkymmentäseitsemän päivää suljettuina
+ahtaaseen käytävään.</p>
+
+<p>En tarvinnut katua, että olin tullut ulos pimeästä luolasta. Setäni
+oli jo näihin ihmeisiin tottunut, eikä kummastellut niitä enää.</p>
+
+<p>&mdash; Luuletko jaksavasi kävellä vähän matkaa kanssani? kysyi hän
+minulta.</p>
+
+<p>&mdash; Luulen kyllä.</p>
+
+<p>&mdash; Tartu sitten käsivarteeni, Akseli, ja kulkekaamme pitkin rantaa.</p>
+
+<p>Suostuin ilomielin ja aloimme kulkea pitkin tämän uuden meren
+rantoja. Vasemmalla puolellamme oli jyrkkiä kallioita, jotka
+muodostivat ihmeteltävän jättiläisröykkiön. Pitkin niiden sivuja
+syöksi lukemattomia vesiputouksia mereen kirkkaina, pauhaavina
+virtoina. Hienot höyrypilvet, jotka häilyivät siellä täällä
+kallioilla, ilmaisivat niillä paikoin olevan lämpimiä lähteitä.</p>
+
+<p>Rantapurojen joukosta tunsin uskollisen matkatoverimme, Hannun-puron,
+joka rauhallisena virtasi mereen, ikäänkuin ei olisi muuta tehnytkään
+maailman alusta asti.</p>
+
+<p>&mdash; Tästälähin meidän täytyy olla ilman sitä, sanoin huoaten.</p>
+
+<p>&mdash; Joutavia! Tuo puro, tahi joku toinen, &mdash; se on samantekevää.</p>
+
+<p>Vastaus oli mielestäni sangen kiittämätön.</p>
+
+<p>Mutta tällä kertaa kiintyi huomioni odottamattomaan näkyyn.
+Viidensadan askeleen päässä kasvoi jyrkän kallioseinän mutkauksessa
+korkea tiheä metsä. Siinä oli keskikokoisia puita, jotka olivat
+muodostuneet sateenvarjojen muotoisiksi, tarkasti määrättyine
+säännöllisine särmineen; tuulenhenkäykset eivät näyttäneet
+vaikuttavan niiden lehtiin, ja kovassakin tuulessa ne pysyivät
+liikkumattomina muodostaen ikäänkuin kivettyneen puiston. &mdash;</p>
+
+<p>Joudutin askeleitani. En tiennyt näiden ihmeellisten kasvien
+nimeä. Kuuluivatkohan ne ollenkaan tähän asti tunnettujen
+kahdensadantuhannen kasvilajin joukkoon? Tultuamme metsikön varjoon
+muuttui hämmästykseni ihmettelemiseksi.</p>
+
+<p>Edessäni oli todellakin varsin "maallisia" kasveja, mutta
+jättiläismittaisia, ja setäni tiesi heti niiden oikean nimen.</p>
+
+<p>&mdash; Tämähän on herkkusienimetsä, sanoi hän.</p>
+
+<p>Eikä hän erehtynytkään. Voi ymmärtää, että sienet kasvoivat näin
+suuriksi tässä lämpöisessä ja kosteassa ilmanalassa. Tiesin, että
+<i>Lycoperdon giganteum</i> saavuttaa kahdeksan ja yhdeksän jalan
+paksuuden ympärimitaten, kuten Bulliard väittää; mutta tässä oli
+kysymys valkoisista pyöreähattuisista herkkusienistä, jotka olivat
+kolmen- tai neljänkymmenen jalan korkuisia. Sellaisia siellä oli
+tuhansittain. Valo ei voinut tunkea tähän tiheään sienimetsään ja
+täydellinen pimeys vallitsi kasvien kupujen alla, jotka olivat
+vierekkäin niinkuin pyöreät katot afrikkalaisessa kylässä.</p>
+
+<p>Kuitenkin tahdoin tunkeutua syvemmälle, huolimatta kylmästä
+henkäyksestä, joka tuulahti vastaani näiden ikäänkuin lihaisten
+holvien alta. Puolen tunnin ajan kuljimme tässä kosteassa, pimeässä
+holvissa, ja tuntuipa todellakin hyvältä, kun taas tulimme meren
+rannalle.</p>
+
+<p>Mutta kasvullisuus tässä maanalaisessa seudussa ei päättynytkään
+pelkkiin sieniin. Kauempana kohosi joukoittain muita puita, joilla
+oli vaalistuneet lehdet. Ne saattoi helposti tuntea kasveiksi, joita
+tavattiin, tosin sangen vähäpätöisinä, maan päälläkin; vaikka ne
+olivat täällä jättiläissuuria; siellä oli sadan jalan korkuisia
+liekoja, mahdottoman suuria sigillarioita, sananjalkoja, jotka olivat
+pohjoismaiden kuusien kokoisia; siellä oli lepidodendron, jonka
+moninkertaisesti haarautunut runko päättyi pitkiin lehtiin ja oli
+karkeiden havuneulasten peittämä.</p>
+
+<p>&mdash; Ihmeellistä, jumalaista! huusi setäni. Täällä on kivihiilikauden
+kasvikunta. Katsopas tässä kasvitarhojemme vähäpätöisiä kasveja,
+jotka ovat olleet puita maan ensimmäisien vuosisatojen aikana! Katso,
+Akseli, ja ihmettele, sillä kasvientutkijalla ei ole koskaan ollut
+tällaista juhlahetkeä.</p>
+
+<p>&mdash; Olettepa oikeassa, setä. Luoja näyttää tahtoneen säilyttää tässä
+äärettömässä ansarissa nämä muinaiset kasvit, jotka oppineiden
+miesten uutteruus on niin suurella menestyksellä sommitellut
+uudestaan.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä kyllä, poikaseni, onhan tämä jonkinlainen ansari, mutta
+olisit osunut paremmin oikeaan, jos olisit sanonut tätä myöskin
+eläintarhaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Eläintarhaksiko?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, epäilemättä; katsopas vain tätä tomua, jota jalkamme
+polkevat, ja näitä luita pitkin maata.</p>
+
+<p>&mdash; Luita! ihmettelin minä. Niin on, näen mä, luita, muinaisten
+hirviöiden luita.</p>
+
+<p>Hyökkäsin näiden vuosituhansia vanhojen jäännöksien kimppuun, jotka
+olivat muuttuneet häviämättömäksi kivennäisaineeksi, ja luokittelin
+epäröimättä nämä jättiläisluut, jotka olivat kuin kuivuneita
+puunrunkoja. &mdash; Kas tässä on mastodontin<a name="FNanchor_51" id="FNanchor_51"></a><a href="#Footnote_51" class="fnanchor">[51]</a> alaleuanluu, sanoin
+minä, tässä on dinotheriumin<a name="FNanchor_52" id="FNanchor_52"></a><a href="#Footnote_52" class="fnanchor">[52]</a> leukaluu; tässä on luu, joka ei
+voi olla muun kuin kaikkein suurimman eläimen, Megatheriumin<a name="FNanchor_53" id="FNanchor_53"></a><a href="#Footnote_53" class="fnanchor">[53]</a>
+reisiluu. Onpa tämä todellakin oikea eläintarha, sillä nämä
+luukokoelmat eivät ole voineet tulla tänne minkään vedenpaisumuksen
+kuljettamina. Nämä eläimet, joiden luita tässä näemme, ovat eläneet
+tämän meren rannikoilla sen puunkaltaisten ruohojen varjossa. Mutta
+maltapas, näkyyhän tässä olevan kokonaisia luurankojakin.
+Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mutta mitä? sanoi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Minä en käsitä tällaisten nelijalkaisten oloa tässä kallioluolassa.</p>
+
+<p>&mdash; Miksi et?</p>
+
+<p>&mdash; Sentähden, että elollisia olentoja on ollut maan päällä vasta,
+mikäli tunnetaan, paleozoisella maailmankaudella; kun nisäkkäät
+ilmestyivät vasta tertiäärikauden alussa, on mahdotonta ymmärtää,
+miten ne ovat tähän luolaan joutuneet. Onko elollisuus kehittynyt
+täällä rinnan maanpäällisen elämän kanssa?</p>
+
+<p>&mdash; Vaikea sanoa, Akseli, mutta mitä näihin luihin tulee, on
+siihen hyvin yksinkertainen selitys, nimittäin se, että tämä on
+kerrostunutta maata.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka! Tällaisessa syvyydessä, maanpinnan alla!</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, ja tämän seikan voi geologisesti selittää. Niin
+varhaisina aikoina oli maa ainoastaan kimmoisa kuori, joka vetovoiman
+vaikutuksesta vuorotellen kohosi ja laskeusi. On siis luultavaa, että
+maahan muodostui vajoamisia ja että osa kerrostuneesta maasta äkkiä
+upposi auenneisiin kuiluihin.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoonpa niin. Nuo luut ovat todellakin voineet joutua tänne
+sillä tavalla. Mutta jos elollisuus yleensä, vaikkakin myöhästyen,
+kuten tuosta sieni- ja kortemetsästä voisi päättää, on kehittynyt
+samoja uria kuin maapallon pinnalla, niin kuka voi väittää, ettei
+hirmupetoja vieläkin harhaile näissä pimeissä metsissä tahi näiden
+jyrkkien kallioiden takana?</p>
+
+<p>Tätä ajatellessani tarkastin jäätävän kauhun vallassa näköpiiriä,
+mutta ainoatakaan elävää olentoa ei näkynyt näillä elottomilla
+rannikoilla.</p>
+
+<p>Olin hieman väsyksissä ja istahdin sentähden kallioisen niemen
+äärimmäiselle syrjälle, jonka juurelle aallot pauhaten murtuivat, ja
+josta saatoin nähdä koko tämän lahdelman. Sen perukassa oli pyramidin
+muotoisten kallioiden suojassa vähäinen poukama, joka oli tuulen
+suojassa. Priki ja pari kolme kuunaria olisivat varsin hyvin voineet
+olla siellä ankkurissa; oikeinpa odotin saavani nähdä sieltä tulevan
+jonkin laivan täysin purjein ja lähtevän ulapalle.</p>
+
+<p>Tämä kuvittelu hävisi kuitenkin pian. Me olimme varmaankin ainoat
+elävät olennot tässä maanalaisessa maailmassa. Kun välistä tyyntyi,
+niin vallitsi jyrkkien kallioiden yllä äänettömyys, hiljaisempi kuin
+erämaassa; tuntui kuin olisi se oikein painanut merenpintaa. Koetin
+silloin katsella kaukaisen sumun läpi, nähdäkseni sen verhon taakse,
+joka peitti näköpiirin takana olevan salaperäisen osan luolasta.
+Missä tämä meri loppui? Mihin sitä myöten pääsi? Näkisimmekö koskaan
+sen toista rantaa?</p>
+
+<p>Setä puolestansa ei sitä vähintäkään epäillyt. Minä sekä toivoin että
+pelkäsin sitä.</p>
+
+<p>Tunnin kuluttua, jonka käytimme tätä ihmeteltävää näkyä
+katsellaksemme, lähdimme takaisin pitkin rantaa, palataksemme
+luolaan, jossa vaivuin sikeään uneen, miettien mitä kummallisimpia
+seikkoja.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXI" id="XXXI">XXXI</a></h2>
+
+
+<p>Seuraavana aamuna heräsin täydellisesti parantuneena. Arvellen, että
+kylpy saattaisi olla hyvin terveellistä, menin muutamiksi minuuteiksi
+uimaan tähän Välimeren veteen, sillä tätä saattoi täydellä syyllä
+sanoa Välimereksi. Palasin aamiaiselle, joka maistui oivallisesti.
+Hannu osasi laittaa hyvää ruokaa; kun hänellä oli käytettävänä sekä
+tulta että vettä, voi hän vaihdellakin tavallista jokapäiväistä
+ruokajärjestystämme. Ruoan jälkeen hän tarjosi meille muutaman kupin
+kahvia, eikä tämä hyvä juoma koskaan maistunut mielestäni paremmalta
+kuin silloin.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt, sanoi setäni, on nousuveden aika, emmekä saa jättää
+tutkimatta tätä ilmiötä.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! Nousuvettäkö? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin juuri.</p>
+
+<p>&mdash; Ulottuisikohan auringon ja kuun vaikutusvoima tänne asti?</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei? Eikö yleinen attraktsionilaki koske kaikkia kappaleita,
+ja siis tätäkin merta. Huolimatta ilmanpaineesta saat nähdä, että se
+kohoaa kuten Atlantin valtamerikin.</p>
+
+<p>Lähestyimme rantaa; laineet rupesivat jo nousemaan.</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa! Vuoksi alkaa tuntua! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin Akseli, ja näistä meren jättämistä merkeistä näet, että vesi
+kohoaa noin kymmenen jalkaa.</p>
+
+<p>&mdash; Sepä on kummallista!</p>
+
+<p>&mdash; Ei, vaan luonnollista!</p>
+
+<p>&mdash; Sanokaa, setä, mitä sanotte, mutta minun mielestäni tämä kaikki
+näyttää eriskummalliselta, ja tuskin voin uskoa silmiänikään.
+Kuka olisikaan voinut luulla, että tässä luolassa olisi todellinen
+valtameri nousu- ja pakovesineen, tuulineen, myrskyineen!</p>
+
+<p>&mdash; Miksi ei? Onkohan mitään syytä, joka tekisi sen mahdottomaksi?</p>
+
+<p>&mdash; En tunne sellaista, jos kerran teoria maan keskuksessa olevasta
+tulesta hylätään.</p>
+
+<p>&mdash; Tähän asti on siis Davyn teoria pitänyt paikkansa.</p>
+
+<p>&mdash; Tietysti, mikään ei tee mahdottomaksi väitettä, että maan sisässä
+on meriä ja maita.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, mutta ne ovat asumattomia.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoonpa niinkin; mutta miksi ei näissä vesissä saattaisi olla
+joitakin tuntemattomia kalalajeja?</p>
+
+<p>&mdash; Emme ole kuitenkaan tähän asti keksineet ainoatakaan.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta voimmehan tehdä itsellemme onkia ja koetella, kannattaako
+onkiminen täällä yhtä hyvin kuin maan pinnalla olevissa vesissä.</p>
+
+<p>&mdash; Koetelkaamme, Akseli, sillä meidän pitää tutkia näiden seutujen
+kaikkia salaisuuksia.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta missä olemme nyt, setä? En ole teiltä vielä kysynyt tätä,
+josta tieteelliset koneenne lienevät toki antaneet selityksen.</p>
+
+<p>&mdash; Olemme kolmensadanviidenkymmenen penikulman päässä Islannista,
+vaakasuoraan suuntaan.</p>
+
+<p>&mdash; Niinkö kaukana?</p>
+
+<p>&mdash; Olen varma, etten erehdy laskuissani viittäsataa syltä.</p>
+
+<p>&mdash; Ja kompassi osoittaa aina vain kaakkoista?</p>
+
+<p>&mdash; Niin tekee; sen deklinatsioni on läntinen, yhdeksäntoista astetta
+ja neljäkymmentäkaksi minuuttia, aivan kuin maan pinnallakin. Mitä
+sen inklinatsioniin tulee, niin siinä esiintyy merkillinen seikka,
+jota olen mitä huolellisimmin tutkinut.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä se on?</p>
+
+<p>&mdash; Se, että neula, sen sijaan että se painuisi napaa kohti, niinkuin
+se tekee pohjoisella pallonpuoliskolla, päinvastoin kohoaa ylöspäin.</p>
+
+<p>&mdash; Siitä täytyy siis päättää, että magneettinen napa on maanpinnan ja
+sen pisteen välillä, mihin olemme tulleet?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin; ja on hyvin mahdollista, että jos tulemme
+napaseutuihin seitsemännenkymmenen leveysasteen kohdalle, missä James
+Ross löysi magneettisen navan, niin magneettineula siellä nousee
+suorastaan pystyyn. Tämä salaperäinen piste ei siis olekaan varsin
+syvällä.</p>
+
+<p>&mdash; Sitä seikkaa ei tiede vielä ole aavistanutkaan.</p>
+
+<p>&mdash; Tiede hairahtuu, poikaseni, mutta hairahdukset ovat hyödyllisiä,
+sillä ne johdattavat vähitellen totuuteen.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka syvällä olemme?</p>
+
+<p>&mdash; Kolmenkymmenenviiden penikulman syvyydessä.</p>
+
+<p>&mdash; Suoraan yläpuolellamme on siis, sanoin minä katsellessani
+karttaa, Skotlannin vuorinen osa, missä Grampian vuoret kohottavat
+lumipeittoiset huippunsa hämmästyttävään korkeuteen.</p>
+
+<p>&mdash; Niin on, sanoi professori naurahtaen. Onhan se jotenkin raskas
+kuorma, mutta holvi on tukeva. Suuri maailman rakennusmestari on
+rakentanut sen hyvistä aineista, eikä kukaan ihminen olisi voinut
+tehdä tätä holvia niin laajaksi! Mitä ovat siltojen kaaret ja
+tuomiokirkkojen kupukatot verrattuina tähän kolmen penikulman
+korkuiseen holviin, jonka alla aaltoilee valtameri myrskyineen?</p>
+
+<p>&mdash; En minäkään pelkää, että taivas putoaisi päällemme. Mutta mitä te,
+setä, aiotte nyt tehdä? Aiotteko kääntyä takaisin maan pinnalle?</p>
+
+<p>&mdash; Kääntyäkö takaisin. Johan nyt! Päinvastoin on aikomukseni
+pitkittää matkaamme, koska kaikki on tähän asti onnistunut hyvin.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta en käsitä, kuinka pääsemme tämän vesitasangon alle.</p>
+
+<p>&mdash; En aiokaan syöstä siihen suin päin; mutta tämän sisämeren
+ympärillä on varmasti kiinteitä kalliojoukkoja.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä.</p>
+
+<p>&mdash; Ja sen vastakkaiselta rannalta uskon löytäväni alaspääsytien.</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka pitkän luulette tämän meren olevan?</p>
+
+<p>&mdash; Kolmekymmentä tahi neljäkymmentä penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; Vain niin! vastasin, ajatellen itsekseni, että tämä lasku saattoi
+olla hyvinkin virheellinen.</p>
+
+<p>&mdash; Meillä ei siis ole yhtään aikaa hukattavana; jo huomenna lähdemme
+merelle.</p>
+
+<p>Silmäni etsivät alusta, joka veisi meidät toiselle rannalle.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin, sanoin minä, lähdemme siis merelle. Hyvä! Mutta millä
+laivalla?</p>
+
+<p>&mdash; Emme millään laivalla, poikaseni, vaan hyvällä ja tukevalla
+lautalla.</p>
+
+<p>&mdash; Lautalla! huudahdin minä. Mutta onhan sellainen yhtä vaikea
+rakentaa kuin laivakin, enkä ymmärrä &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Et ymmärrä, Akseli, mutta jos kuuntelisit, niin voisit
+kuulla &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Kuullako?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kuulla vasaran pauketta, joka sinulle ilmoittaisi, että
+Hannu on jo täydessä työssä &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Lauttaako rakentamassa?</p>
+
+<p>&mdash; Niin juuri.</p>
+
+<p>&mdash; Onko hän jo hakannut tarpeelliset rakennuspuut?</p>
+
+<p>&mdash; Puut olivat jo edeltäpäin kaadetut. Tule, niin saat nähdä, kuinka
+hän tekee työtä.</p>
+
+<p>Neljänneksen tuntia astuttuamme näin niemen toisella puolella, johon
+oli muodostunut pieni luonnollinen satama, Hannun täydessä työssä.
+Vielä muutama askel ja seisoin hänen vieressänsä. Suureksi ihmeekseni
+näin rannalla puolitekoisen lautan, joka oli rakennettu jos
+jonkinlaisista omituisista puulajeista, ja suuri joukko kaikenlaisia
+lankkuja, polvipuita ja panttureita oli hänen ympärillään. Siellä oli
+puuta vaikka kokonaisen laivaston rakentamiseen.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä puulajia tämä on, setä? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Siinä on petäjää, kuusta, koivua ja kaikenlaista pohjoismaiden
+havupuuta, joka on meriveden vaikutuksesta kivettynyt.</p>
+
+<p>&mdash; Onko se mahdollista?</p>
+
+<p>&mdash; Se on niin sanottua "surtur brandur'ia", eli
+kivennäisrakennuspuuta.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta pitäisihän sen sitten olla samanlaista kuin ligniitti, kovaa
+kuin kivi, ja veteen uppoavaa?</p>
+
+<p>&mdash; Kuitenkin tapahtuu joskus, että se pysyy veden päällä; on
+sellaisia puita, jotka ovat muuttuneet todellisiksi antrasiiteiksi,
+mutta on toisia, jotka, samoin kuin nämäkin puut tässä, ovat vasta
+alkaneet kivettyä. Katsopas tänne, sanoi setäni ja viskasi yhden
+näistä kallisarvoisista meren hylkäämistä puista veteen.</p>
+
+<p>Puukappale upposi ensin, mutta nousi taas veden pinnalle, johon se
+jäi kiikkumaan laineille.</p>
+
+<p>&mdash; No, oletko nyt vakuutettu? kysyi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Ennen kaikkia olen vakuutettu siitä, että tämä on uskomatonta!</p>
+
+<p>Seuraavana iltana oli kätevä Hannu saanut lautan valmiiksi. Se oli
+kymmentä jalkaa pitkä ja viittä leveä; kivettyneet puut, yhdistetyt
+toisiinsa kestävillä köysillä, muodostivat tukevan pinnan; kun lautta
+oli valmis, sysättiin se veteen ja keinui rauhallisesti Lidenbrockin
+meren laineilla.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXII" id="XXXII">XXXII</a></h2>
+
+
+<p>Elokuun 13 päivänä nousimme ylös aikaisin, sillä meidän piti koettaa
+uutta, nopeata ja käytännöllistä kulkuneuvoamme.</p>
+
+<p>Kahdesta paksusta kepistä tehty masto, kolmannesta kepistä tehty
+raakapuu, sekä matkapeitteistämme tehty purje, siinä koko lautan
+taklinki. Köysiä ei puuttunut; kaikki oli kestävää.</p>
+
+<p>Kello kuuden aikaan professori antoi merkin nousta lautalle.
+Ruokatavaramme, köydet ja muut työkalumme, aseemme sekä runsaasti
+suolatonta vettä, jota kallioiden koloista olimme koonneet, oli
+lautalla.</p>
+
+<p>Hannu oli kyhännyt peräsimen, jolla hän saattoi ohjata alustansa,
+minkä toimen hän ottikin tehdäksensä; irroitin köyden, purje
+pystytettiin ja pian olimme ulapalla.</p>
+
+<p>Kun olimme jättämäisillämme pienen sataman, niin setäni, joka piti
+suurta melua maantieteellisestä nimistöstänsä, tahtoi antaa satamalle
+nimen, ja ehdotti siksi minun nimeäni.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, sanoin minä, minulla on toinen ehdotus.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä?</p>
+
+<p>&mdash; Graüben. Port-Graüben näyttäisi hyvin somalta kartalla.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi sitten, Port-Graüben.</p>
+
+<p>Ja tällä tavoin liittyi muisto armaasta vierlantilaisesta tytöstäni
+vaaralliseen matkaamme.</p>
+
+<p>Tuuli puhalsi koillisesta ja purjehdimme nopeasti eteenpäin hyvällä
+tuulella. Tiheillä ilmakerroksilla oli suuri voima ja ne vaikuttivat
+purjeeseen ikäänkuin mahdottoman suuri palje.</p>
+
+<p>Tunnin kuluttua saattoi setäni jokseenkin tarkoin määrätä kulkumme
+nopeuden.</p>
+
+<p>&mdash; Jos matkamme sujuu tällä tavoin, niin neljässäkolmatta tunnissa
+voimme kulkea vähintäänkin kolmekymmentä penikulmaa, eikä viivykään
+kauan, ennenkuin näemme vastakkaisen rannan.</p>
+
+<p>En vastannut mitään, vaan istuuduin lautan etupäähän. Jo alkoi
+pohjoinen ranta vaipua meren pintaan ja rannat levisivät kahden
+puolen ikäänkuin helpottaakseen lähtöämme. Silmieni eteen aukeni
+ääretön meri. Suurien pilvien harmaat varjot kiitivät nopeasti
+sen pinnalla ja näyttivät ikäänkuin painavan sen synkeätä vettä.
+Sähköisen valon hopeanhohtavat säteet, siellä täällä heijastuen
+jostakin vesipisarasta, loistivat aluksen jäljessä. Kohta oli maa
+kadonnut näkyvistä, silmillämme ei ollut enää leposijaa ja ellei
+kohiseva vesi olisi osoittanut, että lautta oli kiivaassa vauhdissa,
+niin olisi voinut luulla sen pysyvän paikoillaan.</p>
+
+<p>Päivällisen aikana ilmestyi näkyviin mahdottoman suuria leviä, jotka
+kiikkuivat veden pinnalla. Tunsin näiden kasvien elinvoiman: ne
+nousevat meren pohjasta noin kahdentoistatuhannen jalan syvyydestä,
+ja kasvavat enemmän kuin neljänsadan ilmakehän paineessa, kietoutuen
+toisiinsa niin sitkeäksi ainejoukoksi, että se muodostaa usein
+matalikkoja, jotka voivat estää laivojenkin kulkua; mutta luullakseni
+ei kukaan ole koskaan nähnyt suurempia leviä kuin ne, jotka kasvoivat
+Lidenbrockin meressä.</p>
+
+<p>Lauttamme kulki noin kolmen-, neljäntuhannen jalan pituisten
+leväryhmien sivu; nämä olivat ikäänkuin mahdottoman suuria käärmeitä,
+jotka luikertelivat näköpiiriä ulommaksi; huvikseni katselin näitä
+loppumattomia nauhoja, luullen aina näkeväni niiden loppupään, mutta
+niitä riitti ihmeekseni aivan loppumattomiin.</p>
+
+<p>Mikä luonnon voima saattoi tuottaa sellaisia kasveja, ja minkälainen
+mahtoi maa olla luomisen alkupäivinä, kun kasvikunta yksin kehkeytyi
+sen pinnalla, lämmön ja kosteuden vaikutuksesta?</p>
+
+<p>Tuli ilta, mutta ilma oli yhtä loistavaa, kuten jo edellisenä päivänä
+olin huomannut. Se oli pysyväinen ilmiö, jonka kestäväisyyteen voi
+luottaa.</p>
+
+<p>Syötyämme illallisen laskeusin levolle maston juurelle ja vaivuin
+pian rauhalliseen uneen.</p>
+
+<p>Hannu seisoi liikkumattomana antaen lautan mennä; myötätuulen
+vallitessa sitä tuskin tarvitsikaan ohjata.</p>
+
+<p>Sitte kun olimme lähteneet Port-Graübenistä, antoi professori
+Lidenbrock minulle toimeksi pitää "purjehdus-päiväkirjaa", kirjoittaa
+muistiin vähimmätkin huomiot, hupaiset luonnonilmiöt, tuulen suunnan,
+nopeuden ja kuljetun matkan pituuden, sanalla sanoen kaikki tämän
+merkillisen purjehdusmatkan tapaukset.</p>
+
+<p>Julkaisen tässä lyhykäisyydessään seuraavat jokapäiväiset
+muistiinpanot, jotka ovat kirjoitetut niin sanoakseni tapausten
+kuluessa.</p>
+
+<p><i>Perjantaina elokuun 16 p:nä</i>. &mdash; Tasainen koillistuuli. Lautta
+purjehtii nopeasti ja suoraan. Ranta yhä näkyvissä 30 penikulman
+päässä tuulen alla. Valon voima muuttumaton. Kaunis sää, pilvet
+kulkevat hyvin korkealla, ovat utuisia ja ikäänkuin uivat valkoisessa
+hopeanhohtoisessa ilmassa; lämpömittari: 320 Cels.</p>
+
+<p>Keskipäivällä Hannu panee ongenkoukun nuoran päähän; syötiksi hän
+pistää pienen lihapalan ja heittää siiman mereen. Kahden tunnin
+aikana hän ei saa mitään. Vedet lienevät siis asujamitta? Ei,
+nykäiseminen tuntuu; Hannu vetäisee onkeansa ja saapi kalan, joka
+potkii kiivaasti.</p>
+
+<p>&mdash; Kala! huutaa setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Se on sampi! lisään minä vuorostani; se on pieni sampi!</p>
+
+<p>Professori tarkastelee kalaa, mutta ei ole samaa mieltä kanssani.
+Tällä kalalla on litteän pyöreä pää, ja ruumiin etupuolta peittävät
+luiset kilvet; suu on hampaaton, rintaevät ovat sangen kehittyneet ja
+soveltuvat pyrstöttömälle ruumiille. Tämä kala tosin kuuluu samaan
+luokkaan, johon luonnontutkijat ovat lukeneet samminkin, mutta eroaa
+siitä eräiden tärkeiden ominaisuuksien puolesta.</p>
+
+<p>Setäni ei erehdy, sillä lyhyen tarkastelun jälkeen hän sanoo:</p>
+
+<p>&mdash; Tämä kala kuuluu vuosituhansia sitten hävinneeseen sukuun, josta
+tavataan kivettyneitä jäännöksiä devonisissa kerrostumissa.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? sanon minä, olemmeko saaneet elävänä alkuperäisten merien
+asukkaan?</p>
+
+<p>&mdash; Olemme, vastaa professori, jatkaen tarkasteluaan, ja nyt näet,
+että nämä kivettyneet kalat eivät ole samanlaisia kuin nykyiset
+kalalajit. Mutta saada tällainen olento elävänä käsiinsä on
+todellinen onni luonnontutkijalle.</p>
+
+<p>&mdash; Mihin luokkaan se kuuluu?</p>
+
+<p>&mdash; Se kuuluu Ganoidien luokkaan, heimo Cephalaspis.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Pterychtis-sukuun,<a name="FNanchor_54" id="FNanchor_54"></a><a href="#Footnote_54" class="fnanchor">[54]</a> sen voisin vannoa. Mutta tällä on eräs
+omituisuus, joka tavataan ainoastaan maanalaisissa vesissä elävillä
+kaloilla.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä omituisuus?</p>
+
+<p>&mdash; Se on sokea!</p>
+
+<p>&mdash; Sokeako?</p>
+
+<p>&mdash; Ei ainoastaan sokea, vaan siltä puuttuvat kokonaan näköelimet.</p>
+
+<p>Tarkastelen kalaa ja huomaan professorin ilmoituksen todeksi. Mutta
+saattaahan tämä olla vain erikoistapaus, joten onki heitetään
+uudestaan mereen, varustettuna uudella syötillä. Luultavasti
+tämä meri on hyvin kalarikas, sillä vähemmässä kuin kahdessa
+tunnissa saamme suuren joukon sekä Pterychtis- että hävinneeseen
+Dipteris-sukuun kuuluvia kaloja, joiden lajinimeä setäni ei onnistu
+saamaan selville; kaikilta puuttuvat silmät. Tämä odottamaton
+kalansaalis on hyödyllisenä lisänä ruokatavaroihimme.</p>
+
+<p>Näyttää siis varmalta, että tässä meressä on vain sellaisia
+eläinlajeja, joita muuten tavataan ainoastaan kivettyneinä.</p>
+
+<p>Kenties näkisimme täällä jonkun niistä matelijoista, joiden muodon
+tiede on osannut kuvata jonkin luukappaleen mukaan. Otan kiikarin ja
+tarkastan merta, mutta se on autio; luultavasti olemme vielä liian
+lähellä rantaa. Silmäilen ylöspäin. Miksi ei joku niistä linnuista,
+joita kuolematon Cuvier on piirustanut, halkaise siivillänsä näitä
+tiiviitä ilmakerroksia? Kalat olisivat niiden ravintona. Tutkin
+avaruutta, mutta se on autio ja tyhjä, samoin kuin rannatkin.</p>
+
+<p>Sillävälin mielikuvitukseni johdattaa minut palaeontologian
+ihmeelliseen maailmaan. Aivan valveillani uneksin. Veden pinnalla
+olen näkevinäni mahdottomia Chersitejä, noita suunnattoman suuria
+tertiäärikauden kilpikonnia, jotka olivat kuin uiskentelevia
+saaria. Synkillä rannoilla kuljeksii tertiäärin suuria nisäkkäitä:
+luulen kuulevani pleistoseenin hirmupetojen, luolaleijonan ja
+sapelihampaisen tiikerin kiljuntaa; kauempana piiloutuu kallioiden
+taa paksunahkainen jättiläistapiiri Lophiodon, valmiina taistelemaan
+saaliista Anoplotheriumia, tuota kummallista kavio-eläintä vastaan,
+joka samalla kertaa on sarvikuonon, hevosen, virtahevon ja kamelin
+näköinen, ikäänkuin Luoja kiireissänsä maailman ensi hetkinä olisi
+yhdistänyt monta eläintä yhdeksi ainoaksi. Jättiläissuuri mastodontti
+heiluttaa kärsäänsä musertaen torahampaillansa rannan kiviä, samalla
+kuin Megatherium, jättiläislaiskiainen, mahdottomilla käpälillään
+kaapii maata mölisten niin, että kalliot kaikuvat. Ylempänä kiipeää
+kallion reunoja myöten ensimmäinen apina, ja vielä korkeammalla
+liihottelee Pterodactylus, alkulintu, joka kädellisine siipineen
+muistuttaa suurta lepakkoa. Vihdoin suunnattoman suuret linnut,
+suuremmat kuin kasuaari, vieläpä strutsiakin suuremmat, levittävät
+pitkät siipensä yläilmoissa ja lyövät joskus päänsä kivikattoon.</p>
+
+<p>Koko tämä kivettynyt maailma ilmestyy mielikuvituksessani uudestaan
+silmieni eteen, ja olen elävinäni maailman alkupäivinä, paljoa
+aikaisemmin kuin ihminen luotiin, kun kehittymätön maa ei vielä
+voinut häntä elättää. Unelmani kuljettavat minua kausi kaudelta aina
+ensimmäisten elävien olentojen syntymäkaudelle saakka. Nisäkkäät
+katoavat, sitten linnut, sen jälkeen matelijat, ja viimein kalat,
+äyriäiset, nilviäiset ja niveleläimet. Vanhimman aikakauden
+Zoophytit<a name="FNanchor_55" id="FNanchor_55"></a><a href="#Footnote_55" class="fnanchor">[55]</a> häviävät vuorostansa. Koko maan elollisuus keskittyy
+minuun, ja sydämeni on ainoa, joka tykyttää asumattomassa maailmassa.
+Ei ole enää vuodenaikoja eikä ilmanaloja, maapallon oma lämpö
+lisääntyy alituisesti tehden tyhjäksi loistavan auringon lämmön.
+Kasvillisuus tulee ylenpalttiseksi; ikäänkuin varjo kuljeksin
+puunkorkuisien sananjalkojen välissä, epävakaisin askelin, polkien
+maanpinnan kiiltävää hiekkaa ja kirjavaa savea; nojaudun äärettömän
+korkeita havupuita vastaan ja rupean levolle suunnattoman suurien
+Lycopodioiden varjoon.</p>
+
+<p>Vuosisadat kuluvat kuin päivät! Käyn maan kaikkien vaiheiden läpi.
+Kasvit katoavat, graniittikalliot kadottavat kovuutensa; kiinteä aine
+sulaa kaikki nesteeksi ankaran kuumuuden vaikutuksesta. Vesi peittää
+maanpinnan; se kiehuu ja muuttuu kaasuksi, höyryt ympäröivät maata,
+joka vähitellen on muuttunut kaasumaiseksi; se on punertava, auringon
+kokoinen ja loistaa samoin kuin sekin!</p>
+
+<p>Keskellä tätä nebulosaa eli sumujoukkoa, joka on neljätoistatuhatta
+kertaa suurempi kuin se pallo, jonka se kerran on muodostava,
+kiidän taivaankappaleiden joukkoon avaruuteen! Ruumiini muuttuu
+kaasuksi, katoaa vuorostansa ja sekautuu punnitsemattomana atoomina
+näihin mittaamattomiin höyryihin, jotka piirtävät loistavat ratansa
+äärettömään avaruuteen!</p>
+
+<p>Millainen unelma! Mihin se on vienyt minut? Kuumeentapaisesti piirtää
+käteni kummallisia kuvauksia paperille! Olen unhottanut kaikki,
+professorin, Hannun ja lautan! Sieluni täyttää eräs näky &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mikä sinua vaivaa? kysyy setäni.</p>
+
+<p>Silmäni ovat auki ja katson häneen, näkemättä kuitenkaan häntä.</p>
+
+<p>&mdash; Varo itseäsi, Akseli, ettet putoa veteen!</p>
+
+<p>Ja samalla tunnen Hannun tarttuvan lujasti käsivarteeni; ilman häntä
+olisin unelmani vallassa pudonnut lautalta.</p>
+
+<p>&mdash; Onko hän tullut hulluksi? huudahtaa professori.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä hätänä? kysyn viimeinkin.</p>
+
+<p>&mdash; Oletko kipeä?</p>
+
+<p>&mdash; En. Minulla oli vain näky, mutta nyt se on ohitse. Käykö muutoin
+kaikki hyvin?</p>
+
+<p>&mdash; Käy; hyvä tuuli, selvä väylä! Purjehdimme nopeasti, ja jolleivät
+laskuni petä, ei kestä kauan, ennenkuin pääsemme maihin.</p>
+
+<p>Kuullessani tämän nousen ylös ja tarkastelen taivaan rantaa, mutta
+vedenpinta leviää yhä vain silmin kantamattomiin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXIII" id="XXXIII">XXXIII</a></h2>
+
+
+<p><i>Lauantaina elokuun 17 p:nä</i>. &mdash; Meri pysyy yhä vain yhtä
+yksitoikkoisena. Taivaanranta näkyy kaukana.</p>
+
+<p>Pääni tuntuu vielä raskaalta vilkkaan unelmani johdosta. Setäni ei
+ole uneksinut, mutta on pahalla päällä; hän tarkastaa kiikarillansa
+taivaanrantaa ja panee pettyneen näköisenä käsivartensa ristiin.</p>
+
+<p>Huomaan, että professori osoittaa taipumusta muuttua samaksi
+maltittomaksi mieheksi kuin entisinäkin aikoina, ja kirjoitan tämän
+seikan päiväkirjaani. Kestämäni vaara ja kärsimykseni olivat hiukan
+pehmittäneet häntä, mutta kun olin parantunut, niin hänen entinen
+luontonsa pääsi taas voitolle. Mutta mitä tässä kiukutteleminen
+auttaisi? Eikö matka suju varsin onnellisesti? Kulkeehan lautta
+eteenpäin ihmeteltävän nopeasti!</p>
+
+<p>&mdash; Olettepa rauhattoman näköinen, setä! sanon minä, kun hän
+alituisesti nostaa kiikarin silmillensä.</p>
+
+<p>&mdash; Rauhaton? En ole!</p>
+
+<p>&mdash; Malttamaton sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Sellaiseksi voipi käydä vähemmästäkin!</p>
+
+<p>&mdash; Kuljemmehan niin nopeasti &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mitä se minua liikuttaa! Nopeus on hyvä, mutta meri on liian suuri!</p>
+
+<p>Silloin muistin, että professori ennen lähtöämme oli arvioinut tämän
+meren pituuden kolmeksikymmeneksi penikulmaksi; mutta olemme jo
+kulkeneet kolmesti sen matkan, eikä vielä näy eteläisiä rantoja!</p>
+
+<p>--- Emme pääse alaspäin! sanoo professori taas. Kaikki tämä on
+hukkaan mennyttä aikaa, enkä minä ole tullut niin pitkän matkan
+päästä tehdäkseni joutavaa huvimatkaa mokomalla lammikolla!</p>
+
+<p>Hän kutsuu tätä purjehtimistamme huvimatkaksi ja tätä merta
+lammikoksi!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta, sanon minä, olemmehan kulkeneet sitä tietä, jonka
+Saknussemm on osoittanut.</p>
+
+<p>&mdash; Siinäpä juuri on kysymys. Olemmeko seuranneet hänen tietänsä! Onko
+Saknussemm tullut tälle merelle? Onko hän kulkenut sen yli? Eiköhän
+puro, jonka otimme oppaaksemme, ole vienyt meitä kokonaan väärään?</p>
+
+<p>&mdash; Kaikissa tapauksissa ei tarvitse katua, että olemme tulleet tänne.
+Tämä näky on komea ja &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Ei ole puhettakaan näkemisestä. Olen asettanut itselleni
+päämäärän, jonka tahdon saavuttaa! Älä siis puhukaan minulle
+ihmettelemisestä!</p>
+
+<p>Tämän panen visusti muistiini ja jätän professorin
+malttamattomuudessaan pureskelemaan huuliansa. Kello kuuden aikaan
+iltasella Hannu pyytää palkkaansa ja hänelle luetaan kouraan hänen
+kolme taaleriansa.</p>
+
+<p><i>Sunnuntaina elokuun 18 p:nä</i>. &mdash; Ei mitään uutta. Samanlainen sää
+kuin ennenkin. Tuuli näyttää vähän kiihtyvän. Kohta herättyäni
+kiiruhdan katsomaan, onko valon voima pysynyt muuttumattomana, sillä
+pelkään lakkaamatta, että sähköilmiö haihtuisi ja viimein sammuisi.
+Mutta pelkoni on aivan turha, ja lautta kuvastuu selvästi laineisiin.</p>
+
+<p>Tämä meri on todellakin loppumaton! Sillä mahtaa olla Välimeren tahi
+Atlantin leveys. Miksi ei?</p>
+
+<p>Setäni mittaa syvyyttä useita kertoja. Hän sitoo raskaimman
+rautakankemme köyden päähän, jonka hän antaa luistaa kahdensadan
+sylen syvyyteen, tapaamatta pohjaa; suunnattomalla vaivalla saamme
+luotimme ylös hinatuksi.</p>
+
+<p>Kun rautakanki taas oli lautalla, kiinnitti Hannu huomioni siihen
+seikkaan, että sen pinnassa oli syviä orkosia; olisi voinut sanoa,
+että tätä kankea oli kovasti litistetty kahden kovan kappaleen
+välissä.</p>
+
+<p>Katsahdin kysyvästi Hannuun?</p>
+
+<p>&mdash; Hampaita! sanoo hän.</p>
+
+<p>En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, vaan käännyin setäni puoleen,
+joka oli vaipunut syviin mietteisiin. En tahtonut häntä häiritä,
+vaan käännyin uudestaan islantilaiseen päin, joka useasti avaten ja
+sulkien suutansa tekee minulle selväksi tarkoituksensa.</p>
+
+<p>&mdash; Hampaita! huudahdan minä hämmästyneenä ja katselen tarkemmin
+rautakankea.</p>
+
+<p>Niin, siinä oli todellakin hampaiden jälkiä, jotka olivat uponneet
+rautaan! Kauhea voima mahtoi olla niissä leuoissa, joissa oli
+sellaiset hampaat. Olikohan purija joku hävinneeseen sukuun kuuluva
+hirviö, joka oli ahnaampi kuin hai ja pelättävämpi kuin valas?
+Tarkastelin kauhun vallassa puoleksi läpipurtua rautakankea! Jokohan
+siis edellisenä yönä näkemäni uni käy toteen? Nämä ajatukset
+ahdistavat minua kaiken päivää, ja töin tuskin rauhoittuu mieleni
+muutamia tunteja maattuani.</p>
+
+<p><i>Maanantaina elokuun 19 p:nä</i>. &mdash; Koetan muistella, mitä
+ominaisuuksia oli trias-, jura- ja liitukauden eläimillä; nämä
+seurasivat nilviäisiä, äyriäisiä ja kaloja, jotka elivät ennen
+varsinaisten nisäkkäiden aikaa. Silloin oli maailma hirveiden
+matelijoiden vallassa, jotka olivat valtiaina jura-kauden
+merissä.<a name="FNanchor_56" id="FNanchor_56"></a><a href="#Footnote_56" class="fnanchor">[56]</a> Luonto oli antanut niille mitä täydellisimmän
+ruumiinrakenteen. Mikä suunnaton koko! Mikä erinomainen voima!
+Nykyiset sisiliskot, joista alligaattorit ja krokodiilit ovat
+suurimmat ja pelättävimmät, ovat ainoastaan heikkoja varjoja
+maapallon keskikaudella eläneistä esi-isistänsä.</p>
+
+<p>Kauhistun ajatellessani näitä hirviöitä, joita ei yksikään ihminen
+ole elävänä nähnyt. Ne olivat maan päällä tuhansia vuosisatoja ennen
+ihmistä, mutta kivettyneiden luiden mukaan, joita on löydetty siitä
+saven kaltaisesta kalkkimaasta, jolle englantilaiset ovat antaneet
+nimen "lias", on niiden ruumis voitu anatoomisesti sommitella
+uudestaan; ja siten on opittu tuntemaan niiden mahdottoman suuri koko.</p>
+
+<p>Hampurin museossa olen nähnyt erään tällaisen sisiliskon luurangon,
+joka oli kolmekymmentä jalkaa pitkä. Saisinkohan minä, joka olen maan
+asukas, katsoa tällaista muinaisuuden hirviötä silmästä silmään?
+Eihän toki! Mahdotontahan se olisi! Mutta rautakangessa näkyy
+syviä hampaiden puremia, joista huomaa, että hampaat ovat olleet
+keilanmuotoiset niinkuin krokodiilillakin.</p>
+
+<p>Kauhistuen katselen merelle, josta pelkään näkeväni joukon näitä
+matelijoita nousevan.</p>
+
+<p>Luulenpa, että professori ajattelee samaa, sillä katseltuansa
+rautakankea hän silmäilee merta ympäriinsä.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä kirottu ajatus! Ruveta nyt tässä meren syvyyttä mittailemaan!
+ajattelin itsekseni. Hän on häirinnyt jonkin eläimen lepoa; kunhan
+vain ei joku noista pedoista hätyyttäisi meitä matkalla! &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Tarkastelen aseitamme, tullakseni vakuutetuksi siitä, että ne
+ovat hyvässä kunnossa. Setäni näkee, mitä teen, ja hyväksyy sen.
+Merkilliset poreet vedenpinnalla ilmoittavat, että jotakin liikkuu
+sen pohjalla. Vaara on likellä; täytyy olla varuillansa.</p>
+
+<p><i>Tiistaina elokuun 20 p:nä</i>. &mdash; Ilta lähestyy, tahi oikeammin
+sanoen se aika, jolloin uni painaa silmäluomiamme, sillä täällä
+merellä ei ole ensinkään yötä, vaan alituinen valo; se väsyttää
+suuresti silmiämme, aivan kuin jos purjehtisimme Pohjoisjäämerellä
+ainaisessa auringonpaisteessa. Hannu seisoo pitämässä perää ja hänen
+vartiollansa minä nukun.</p>
+
+<p>Pari tuntia myöhemmin herään kovaan jysäykseen. Lautta on
+mahdottomalla voimalla nostettu ylös vedestä ja paiskattu
+parinkymmenen sylen päähän.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä nyt? huutaa setäni, olemmeko ajaneet karille?</p>
+
+<p>Hannu osoittaa sormellansa jotakin mustaa, joka vuorotellen kohoaa ja
+laskehtii parin sadan sylen päässä. Katselen sitä ja huudahdan:</p>
+
+<p>&mdash; Se on mahdottoman suuri merisika!</p>
+
+<p>&mdash; Niin on, vastaa setäni; ja tuolla on suunnattoman iso
+merisisilisko!</p>
+
+<p>&mdash; Ja tuolla kauhea krokodiili! Kas, miten leveä leuka sillä on, ja
+minkälaiset hampaat suussa! Kas! Nyt se katoaa!</p>
+
+<p>&mdash; Valas! valas! huutaa professori. Näen sen julman suuret evät;
+katsokaapa, kuinka se ruiskuttaa vettä ja ilmaa ulos sieraimistansa!</p>
+
+<p>Kaksi vesipatsasta nousee nyt korkealle ilmaan. Olemme pelon,
+hämmästyksen ja kauhun vallassa, sillä pieninkin näistä äärettömän
+suurista meripedoista voisi yhdellä puraisulla musertaa koko
+lauttamme. Hannu tahtoo kääntää lautan takaisin, välttääksensä tätä
+vaarallista seuraa, mutta toisella puolella hän huomaa muita yhtä
+pelättäviä vihollisia: neljäkymmentä jalkaa leveän kilpikonnan,
+ja kolmekymmentä jalkaa pitkän käärmeen, joka kääntelee hirveätä
+päätänsä laineiden yllä.</p>
+
+<p>Mahdotonta paeta. Matelijat lähestyvät, kiitäen lautan ympärillä
+nopeammin kuin pikajuna. Tartun pyssyyni, mutta minkäpä vaikutuksen
+mahtanee pyssynluoti tehdä sellaiseen suomusvarustukseen, joka
+peittää näiden eläimien ruumista.</p>
+
+<p>Olemme kauhun jäykistämät. Ne lähestyvät. Toisella puolen krokodiili,
+toisella käärme; toiset pedot ovat kadonneet. Minä ampuisin, mutta
+Hannu viittaa kieltävästi. Molemmat pedot ovat viidenkymmenen sylen
+päässä lautasta, syöksyvät toisiansa vastaan, ja heidän raivonsa
+estää heitä huomaamasta meitä.</p>
+
+<p>Tappelu alkaa sadan sylen päässä lautalta ja näemme selvästi molemmat
+tappelevat eläimet.</p>
+
+<p>Nyt luulen näkeväni, että toisetkin pedot tulevat ottamaan osaa
+tappeluun: merisika, valas, sisilisko ja kilpikonna; näen ne ja
+osoitan niitä islantilaiselle, mutta tämä pudistaa päätänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Kaksi! sanoo hän.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! Kaksiko! Hän väittää, että ainoastaan kaksi eläintä &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Hän on oikeassa, sanoo setäni, joka lakkaamatta on kiikarilla
+katsellut petoja.</p>
+
+<p>&mdash; Sepä kummallista!</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ensimmäisellä näistä hirviöistä on teräväleukainen,
+suippo pää, ja hampaat kuin krokodiililla, ja tämä seikka on meitä
+erehdyttänyt. Se on kalalisko, Ichtyosaurus, vaarallisin Jura-merien
+matelijoista.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs toinen?</p>
+
+<p>&mdash; Toinen on edellisen leppymätön vihollinen, Plesiosaurus,
+joutsenlisko.</p>
+
+<p>Hannu on oikeassa. Ainoastaan kaksi eläintä liikkuu meressä ja
+silmieni edessä näen pari alkuperäisten merien matelijaa. Voinpa
+erottaa Ichtyosauruksen verisen silmän, joka on ihmisen pään
+kokoinen. Luonto on sille antanut varsin voimalliset näköelimet,
+jotka voivat vastustaa kovaa vedenpainetta alhaalla syvyyksissä,
+joissa se asuu. Täydellä syyllä saattaa sitä sanoa sisiliskojen
+valaaksi, sillä sillä on valaan suuruus ja nopeus. Se on vähintään
+kymmenen metriä pitkä, ja sen suuruuden voi arvata, kun se kohottaa
+evänsä laineiden yli; leuat ovat mahdottoman isot ja niissä on, kuten
+luonnontutkijat väittävät, satakahdeksankymmentäkaksi hammasta.</p>
+
+<p>Plesiosauruksella, joka on pyöreäruumiinen lyhytpyrstöinen käärme, on
+airontapaiset jalat; vatsan peitteenä on kilpikonnan kuoren tapainen
+suojus ja kaula, joka on notkea, kuin häntä, kohoaa kolmekymmentä
+jalkaa vedenpinnan yli.</p>
+
+<p>Nämä pedot hyökkäävät toisiansa vastaan äärettömällä vimmalla,
+viskaavat ylös kokonaisia vesivuoria, joiden synnyttämät
+hyökyaallot saapuvat lautalle asti, ja parikymmentä kertaa olemme
+kaatumaisillamme. Erittäin kimeitä ääniä kuuluu; pedot kietoutuvat
+toistensa ympärille, enkä voi enää erottaa niitä toisistansa.</p>
+
+<p>Tunti tahi parikin tuntia kuluu, tappelua kestää yhä; pedot
+kamppailevat kiukkuisesti, milloin lähestyen lauttaa, milloin taas
+väistyen edemmäksi; seisomme liikkumattomina, valmiina käyttämään
+pyssyjämme.</p>
+
+<p>Äkkiä katoavat sekä Ichtyosaurus että Plesiosaurus, tehden suuren
+kurimuksen veteen. Useita minuutteja kuluu. Loppuukohan tappelu meren
+syvyydessä?</p>
+
+<p>Pian pistää esiin Plesiosauruksen hirveä pää; tuo peto on
+kuolettavasti haavoittunut. En näe enää sen mahdotonta selkää,
+ainoastaan pitkä kaula kohoaa ylös, vetäytyy koukkuun, ojentuu ja
+koukistuu taas, pieksää laineita ikäänkuin kauhean suuri ruoska,
+ja väänteleikse niinkuin poikki hakattu mato. Vesi pauhaa vaahtona
+pitkän matkan päässä estäen meitä näkemästä; mutta pian loppuu pedon
+kuolinkamppailu, sen liikkeet vähenevät, väänteleminen lakkaa ja
+pitkä käärmeen ruumis lepää liikkumattomana tyyntyneillä laineilla.</p>
+
+<p>Entä Ichtyosaurus? Onko se palannut meren syvyyteen luolaansa, vai
+näyttäytyyköhän se vielä vedenpinnalla?</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXIV" id="XXXIV">XXXIV</a></h2>
+
+
+<p><i>Keskiviikkona elokuun 21 p:nä</i>. &mdash; Kaikeksi onneksemme on kova
+tuuli kiidättänyt meidät pois tappelupaikalta. Hannu on yhä vielä
+peränpitäjänä. Setäni, joka tappelun aikana heräsi ajatuksistaan,
+vaipuu uudestaan syviin mietteisiin ja tarkastelee merta.</p>
+
+<p>Matka käy taas yhtä yksitoikkoiseksi kuin ennenkin, enkä tahtoisi,
+että sitä vilkastuttaisivat ainakaan niin vaaralliset tapaukset kuin
+eiliset.</p>
+
+<p><i>Torstaina elokuun 22 p:nä</i>. &mdash; Jotenkin epätasainen tuuli
+pohjois-koillisesta. Ilma lämmin. Kuljemme puolen neljättä penikulman
+nopeudella tunnissa.</p>
+
+<p>Keskipäivällä kuuluu hyvin kaukaa keskeytymätöntä jyminää; kirjoitan
+tämän seikan muistikirjaan.</p>
+
+<p>Se on jokin kaukainen kallio, sanoo professori, tahi jokin saari,
+jonka rantaan meren aallot murtuvat.</p>
+
+<p>Hannu kiipeää maston nenään, mutta ei huomaa mitään luotoa; meri on
+tasainen niin pitkältä kuin silmä kantaa.</p>
+
+<p>Kolme tuntia kuluu. Pauhina näyttää kuuluvan jostakin kaukaisesta
+vesiputouksesta, ja lausun tämän otaksuman sedälleni, joka vain
+pudistaa päätänsä; olen kuitenkin varma siitä, etten erehdy.
+Lähestymmekö siis jotakin suurta koskea, joka syöksee meidät
+pohjattomuuteen? Kenties tällainen tapa päästä alaspäin miellyttäisi
+professoria, sillä sehän kävisi jotenkin pystysuoraan suuntaan,
+mutta minä puolestani &mdash; &mdash; &mdash; Kaikissa tapauksissa täytyy muutaman
+penikulman päässä olla jokin pauhaava ilmiö, sillä pauhu kuuluu nyt
+sangen voimakkaasti. Tuleeko se taivaasta vai merestä?</p>
+
+<p>Katselen ilmassa kulkevia höyryjä, ja koetan arvioida niiden
+tiiviyttä. Taivas on kirkas. Pilvet, jotka häilyvät korkealla
+holvissa, näyttävät liikkumattomilta ja katoavat valon voimakkaaseen
+säteilyyn. Täytyy siis etsiä pauhinan syytä muualta.</p>
+
+<p>Tarkastan silloin kirkasta ja sumutonta taivaanrantaa, jossa ei näy
+mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta jos tämä pauhina tulee
+jostakin vesiputouksesta, jostakin koskesta, jos tämä meri virtaa
+johonkin alempana olevaan vesistöön, niin täytyy virran nopeuden
+kiihtyä ja siitä huomaisimme meitä uhkaavan vaaran. Tutkin asiaa,
+mutta en totea mitään virtaa; tyhjä pullo, joka heitetään veteen,
+jääpi vedenpinnalla samalle paikalle.</p>
+
+<p>Kello neljän aikaan Hannu nousee mastoon ja kiipeää sen huippuun,
+josta hän voi katsella niin kauas kuin silmä kantaa; silloin hänen
+katseensa kiintyi määrättyyn kohtaan. Hänen kasvoissaan ei näy mitään
+hämmästystä, mutta hän on huomannut jotakin.</p>
+
+<p>&mdash; Hän on nähnyt jotakin, sanoo setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä luulen.</p>
+
+<p>Hannu laskeutuu taas alas, viittaa kädellään etelää ja sanoo:</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla!</p>
+
+<p>&mdash; Tuolla? toistaa setäni kysyvästi; sitten hän katsoo kiikarillaan
+mainittuun suuntaan minuutin verran, joka aika mielestäni tuntuu
+pitkältä kuin nälkävuosi.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, niin! huutaa hän vihdoin.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä näette?</p>
+
+<p>&mdash; Näen ikäänkuin mahdottoman lyhteen, joka kohoaa aalloista.</p>
+
+<p>&mdash; Joku uusi merieläin?</p>
+
+<p>&mdash; Kenties.</p>
+
+<p>&mdash; Suunnatkaamme sitten matkamme länteen päin, sillä tiedämmehän,
+mikä meidät perii, jos kohtaamme näitä vedenpaisumuksen hirviöitä,
+sanon minä.</p>
+
+<p>&mdash; Antaa mennä vain tätä suuntaa, vastaa setäni. Jos me sellaisen
+matkan päähän, kuin mikä on meidän ja tämän eläimen välillä, &mdash; ja
+se matka täytyy arvioida kahdeksitoista penikulmaksi &mdash; voimme nähdä
+vesipatsaan, joka syöksyy ulos sen purskureiästä, niin silloin sen
+täytyy välttämättömästi olla ylenluonnollisen suuri. Pako olisi
+viisainta, mitä voisimme tehdä; mutta emmepä olekaan tulleet tänne
+ollaksemme ymmärtäväisiä.</p>
+
+<p>Jatkamme siis matkaamme eteenpäin. Kuta lähemmäksi tulemme, sitä
+suuremmaksi käy vesipatsas. Mikähän kummitus voikaan särpiä sisäänsä
+sellaisen vesimäärän ja sitten ruiskuttaa sen ulos katkeamattomana
+suihkuna.</p>
+
+<p>Kello kahdeksan illalla olimme siitä vain parin penikulman päässä.
+Sen musta, mahdottoman suuri vuorimainen ruumis lepää meressä
+kuin saari. Onko tämä mielikuvitusta? Onko tämä kauhun aiheuttama
+harhanäky?</p>
+
+<p>Sen pituus näyttää minusta olevan enemmän kuin tuhat syltä!
+Mikäs valas tämä onkaan, josta ei Cuvier eikä Blumenbach ole
+aavistaneetkaan mitään?</p>
+
+<p>Se makaa liikkumattomana, ikäänkuin nukuksissa, ja meri ei näy
+jaksavan kohottaa sen ruumista, vaikka laineet pauhaavat sen kylkiä
+vastaan. Vesipatsas, joka kohoaa viidensadan jalan korkeudelle,
+putoaa takaisin pauhaavana ryöppynä. Aivan kuin hullut kiidämme tätä
+hirveän suurta möhkälettä kohti, jolle sata valasta päivää kohti ei
+olisi riittänyt ruoaksi.</p>
+
+<p>Kauhistus valtaa minut; en tahdo kulkea eteenpäin! Jos kävisi
+päinsä, niin katkaisisin purjeen nostoköyden! Tahdon tehdä kapinan
+professoria vastaan; hän ei edes vastaa minulle.</p>
+
+<p>Äkkiä Hannu nousee ja osoittaa sormellaan tuota uhkaavaa esinettä
+edessämme.</p>
+
+<p>&mdash; Saari, sanoo hän.</p>
+
+<p>&mdash; Saari! huudahtaa setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Saariko? sanon minäkin vuorostani, kohottaen olkapäitäni.</p>
+
+<p>&mdash; Silminnähtävästi, vastaa professori, purskahtaen kaikuvaan nauruun.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs tämä vesipatsas?</p>
+
+<p>&mdash; "Geysir", sanoo Hannu.</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä se on geysir, sanoo setäni; samanlainen geysir kuin
+Islannissakin.<a name="FNanchor_57" id="FNanchor_57"></a><a href="#Footnote_57" class="fnanchor">[57]</a></p>
+
+<p>Alussa en tahtonut myöntää niin suuresti erehtyneeni, että olin
+luullut saarta merieläimeksi. Mutta todistus on silmieni edessä,
+ja minun täytyy viimein tunnustaa erehtyneeni. Tämä oli vain
+luonnonilmiö.</p>
+
+<p>Kuta lähemmäksi tulemme, sitä suuremmalta näyttää suihkuava
+vesipatsas. Saari on erehdyttävästi suuren valaan näköinen, jonka
+pää kohoaa kymmenen sylen korkeudelle vedestä. Geysir, joka
+islanninkielessä merkitsee "raivoa", kohoaa majesteetillisena sen
+toisessa päässä. Aika ajoittain kuuluu jymiseviä ääniä ja tuo ääretön
+vesipatsas, joka syöksee esiin yhä kiivaammin, heiluttaa utuista
+töyhtöänsä kohoten alimmaisiin pilvikerroksiin asti. Se on ainoa
+paikallansa; ympärillä ei ole mitään savutupruja, ei mitään kuumia
+lähteitä, koko vulkaaninen voima on siihen keskittynyt. Sähkövalon
+säteet sattuvat vesipatsaan loistavaan lyhteeseen, jossa jokainen
+pisara loistaa sateenkaaren kaikissa väreissä. &mdash; Laskekaamme
+maihin; sanoo professori. Mutta meidän täytyi lähestyä varovaisesti
+vesipatsasta, joka silmänräpäyksessä olisi kaatanut lauttamme. Hannu
+ohjaa taitavasti lauttaa vieden meidät saaren toiseen päähän.</p>
+
+<p>Hyppään kalliolle; setäni seuraa heti jäljessäni, mutta linnustaja
+pysyy alallansa, niinkuin vakava mies ainakin, joka halveksii
+uteliasta ihmettelemistä.</p>
+
+<p>Seisomme piisoran sekaisella graniittipohjalla; maa on polttavan
+kuuma kuin tulikuumaa höyryä täynnä olevan kattilan seinä. Kohta
+huomaamme vesisäiliön, josta geysir nousee. Pistin lämpömittarin
+kiehuvaan veteen ja huomasin sen osoittavan satakuusikymmentäkolme
+astetta.</p>
+
+<p>Vesi tulee siis jostakin hehkuvan kuumasta paikasta, joka seikka
+näyttää vastustavan professori Lidenbrockin teorioja; en voi olla
+siitä hänelle huomauttamatta.</p>
+
+<p>&mdash; No, kysyy hän, mitä tämä todistaa minun väitöstäni vastaan?</p>
+
+<p>&mdash; Ei mitään, vastasin lyhyesti, kun näin kohtaavani järkähtämätöntä
+itsepäisyyttä.</p>
+
+<p>Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että tähän asti olemme suoriutuneet
+erittäin hyvin ja että matka on tuntemattomasta syystä tapahtunut
+selittämättömän tasaisen lämpömäärän vallitessa, mutta minusta
+näyttää aivan selvältä, että jonakuna päivänä saapuisimme vielä
+sellaisiin seutuihin, joissa maan keskuksen lämpö kohoaa niin, että
+sitä on mahdoton lämpömittarilla mitata.</p>
+
+<p>&mdash; Saammehan nähdä, sanoo professori ja antaa merkin nousta uudestaan
+lautalle, annettuansa tälle tuliperäiselle saarelle veljenpoikansa
+nimen.</p>
+
+<p>Jään vielä muutamaksi minuutiksi katselernaan geysiriä; huomaan,
+että sen vesi suihkuaa epätasaisesti, joskus hieman heikommin, mutta
+sitten taas toista vertaa kiivaammin; tähän luulen olevan syynä sen
+erilaisen paineen, joka on saaren sisukseen kokoontuneilla höyryillä.</p>
+
+<p>Viimein lähdemme sieltä pois, kiertäen saaren etelärannalla olevat
+jyrkät kalliot. Hannu oli tällä lyhyellä pysähdysajalla korjannut
+lautan jälleen kuntoon.</p>
+
+<p>Mutta ennenkuin lähdemme, lasken havaintojeni mukaan kuljetun
+matkan pituuden ja kirjoitan sen muistikirjaani. Olemme etääntyneet
+kaksisataaseitsemänkymmentä penikulmaa Port-Graübenistä, ja olemme
+kuudensadankahdenkymmenen penikulman päässä Islannista, Englannin
+alapuolella.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXV" id="XXXV">XXXV</a></h2>
+
+
+<p><i>Perjantaina elokuun 23 p:nä</i>. &mdash; Seuraavana aamuna on komea Geysir
+kadonnut näkyvistämme. Tuuli on kiihtynyt ja vienyt meidät nopeasti
+pois Akselin-saarelta; pauhu on vähitellen vaiennut.</p>
+
+<p>Ilmanmuutos, jos niin sopii sanoa, tapahtuu pian. Ilmakehä tulee
+täyteen höyryjä, jotka sisältävät suolaisen veden haihtumisesta
+syntynyttä sähköä; pilvet laskeutuvat muuttuen viimein vihertäviksi;
+sähköiset säteet tuskin voivat tunkea niiden läpi; on kuin olisi
+synkkä verho laskeutunut näyttämön eteen, jossa myrskynäytelmä on
+pian nähtävänä.</p>
+
+<p>Tunnen mieleni omituisesti liikutetuksi, niinkuin jokainen
+ihmisolento jonkin suuren tapahtuman lähestyessä. Pyöreähköt,
+päällekkäin kasaantuneet pilvet etelässä näyttävät ennustavan pahaa;
+niillä on sellainen "järkähtämätön" ulkonäkö, jonka usein olen
+huomannut myrskyn alkaessa. Ilma on raskas, meri tyyni.</p>
+
+<p>Etäällä ovat pilvet äärettömän suurien pumpulitukkojen näköisiä;
+vähitellen ne paisuvat ja käyvät sitä harvalukuisemmiksi, kuta
+suuremmiksi ne venyvät kooltaan; ne ovat niin raskaita, etteivät
+nouse ylemmäksi taivaan rantaa, mutta kasaantuvat vähitellen tuulen
+kiihtyessä muodostaen vihdoin synkän, hirveän näköisen röykkiön.</p>
+
+<p>Ilmakehä on hyvin sähköistä, ja sama "aine" tunkee ruumiini läpi;
+hiukseni nousevat pystyyn ja minusta tuntuu kuin toverini saisivat
+voimakkaan sysäyksen, jos he tällä hetkellä koskettaisivat minuun.</p>
+
+<p><i>Lauantaina elokuun 24 p:nä</i>. &mdash; Kello 10 aamulla ovat myrskyn
+enteet vielä selvemmät; voisi sanoa, että tuuli tyyntyy vetääksensä
+henkeänsä; pilvet ovat ikäänkuin suuri säkki, johon tuulet
+kokoontuvat.</p>
+
+<p>En tahdo uskoa näitä enteitä, mutta en voi kuitenkaan olla sanomatta:</p>
+
+<p>&mdash; Huono sää tulossa.</p>
+
+<p>Professori ei vastannut. Hän oli ilkeällä tuulella, sillä hän näki
+ulapan rajattomana edessänsä, ja kohautti vain hartioitaan kaikelle,
+mitä sanottiin.</p>
+
+<p>&mdash; Nousee myrsky, sanon minä, osoittaen taivaan rantaa. Pilvet
+laskeutuivat alemmaksi musertavan raskaina.</p>
+
+<p>Yleinen äänettömyys. Tuulikin on hiljaa; luonto on kuin kuollut eikä
+vedä henkäystäkään. Velttona riippuu purje pitkin mastoa, jonka
+huipussa jo näen vähäisen sähköliekin. Lautta pysyy liikkumattomana
+tyynellä veden pinnalla. Mutta kun emme pääse edemmäksi, niin
+mitä varten pidämme purjettakaan pystyssä? Ensimmäisessä myrskyn
+puuskauksessa se saattaa aiheuttaa meille perikadon?</p>
+
+<p>&mdash; Ottakaamme purje alas, sanon minä, ja kaatakaamme masto kumoon! Se
+olisi viisainta!</p>
+
+<p>&mdash; Älä hiidessä! huutaa setäni, tuhat kertaa ei! Antaa tuulen
+kuljettaa meitä! Vieköön meidät myrsky, kunhan kerrankin saan nähdä
+rannan, vaikkapa lauttamme murtuisi tuhanteen kappaleeseen!</p>
+
+<p>Tuskin ennätti professori lausua nämä sanat, ennen kuin eteläisellä
+taivaanrannalla tapahtui muutos. Kokoontuneet höyryt purkautuvat
+sateeksi ja ilma, joka syöksee täyttämään tihennyksen johdosta
+syntynyttä tyhjää paikkaa, muuttuu myrskyksi, joka tunkee esiin
+jättiläisluolan salaisimmista sopukoista. Pimeys enenee ja tuskin
+voin enää kirjoittaa vaillinaisiakaan muistiinpanoja.</p>
+
+<p>Myrsky tempaa lautan liikkeelle ja kiidättää sitä eteenpäin. Setäni
+keikahtaa kumoon ja ryömin hänen luoksensa. Hän pitää lujasti kiinni
+paksusta köyden päästä ja näyttää ilolla katselevan luonnonvoimien
+raivoa.</p>
+
+<p>Hannu ei liiku paikaltansa. Hänen pitkät hiuksensa, jotka myrsky
+puhaltaa hänen liikkumattomille kasvoillensa, tekevät hänet
+kummallisen näköiseksi, sillä jokaisen hiuskarvan päässä on kiiltävä
+sähkökipinä. Hän on kuin mikäkin hirviö, kuin vedenpaisumuksen
+aikainen ihminen, joka on saman ikäinen Ichtyosauruksien ja
+Megatherioiden kanssa.</p>
+
+<p>Masto pysyy paikoillansa, vaikka purje on pingoittunut niinkuin rakko
+ja halkeamaisillaan. Lautta kiitää niin nopeasti, etten voi kuljetun
+matkan pituutta laskeakaan, mutta kuitenkin hitaammin kuin aallot sen
+ympärillä.</p>
+
+<p>&mdash; Purje! purje! huudan minä ja viittaan, että se otettaisiin alas,</p>
+
+<p>&mdash; Ei! vastaa setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Ei! sanoo Hannukin pudistaen päätään.</p>
+
+<p>Sillävälin sade muodostaa eteemme pauhaavan vesiputouksen, jota
+vastaan syöksymme. Mutta ennenkuin saavutamme sen, pilvivaippa
+repeää halki, meri rupeaa kuohumaan, ja sähkö jota kehkeytyy suuren
+kemiallisen ilmiön vaikutuksesta ylemmissä ilmakerroksissa, yhtyy
+myöskin leikkiin. Salaman loistavat liekit sekaantuvat ukkosen
+jyrinään, lukemattomat salamat risteilevät ilmassa pitkäisen
+jymistessä, höyryt näyttävät hehkuvilta, rakeet muuttuvat
+loistaviksi, kun ne sattuvat työkalujemme tahi aseittemme
+metalliosiin, eteenpäin vyöryvät aallot näyttävät tulta syökseviltä
+kukkuloilta, joiden sisässä riehuu tuli ja joiden harjoja liekit
+ympäröivät.</p>
+
+<p>Silmäni huikenevat valon kirkkaudesta, korvani menevät lumpeuksiin
+ukkosen jyrinästä! Minun täytyy pysytellä kiinni mastossa, jossa
+heilun niinkuin ruoho myrskyssä!</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>(Tästälähin ovat muistiinpanoni varsin vaillinaisia eikä niitä
+ole kuin muutamia hajanaisia, niin sanoakseni koneentapaisesti
+kirjoitettuja lappuja. Mutta vaikka ne ovatkin hyvin lyhyet
+ja epäselvätkin, niin ne kumminkin osoittavat, minkälaisen
+mielenliikutuksen vallassa olin, ja antavat selvemmän kuvauksen
+tilastamme kuin muistini.)</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p><i>Sunnuntaina elokuun 25 p:nä</i>. &mdash; Missä olemme? Kiidämme eteenpäin
+äärettömällä nopeudella.</p>
+
+<p>Yö on ollut kauhistuttava. Myrsky ei tyynny; elämme alituisessa
+jyrinässä, lakkaamattomassa paukkeessa; korvistamme vuotaa verta;
+emme voi puhua sanaakaan.</p>
+
+<p>Leimaukset eivät lakkaa silmänräpäykseksikään; näen salamoiden
+kulkevan ristiin rastiin, nousevan nopeasti säteinä alhaalta ylöspäin
+sekä iskevän kalliokattoon. Jos se vielä romahtaisi alas! Toiset
+salamat jakautuvat kahtia tahi muodostuvat tulipalloiksi, jotka
+räjähtävät rikki kuin pommit; mutta jyrinä ei siitä kuitenkaan
+kovene, sillä se on jo saavuttanut korkeimman määrän, jonka ihmisen
+korvat voivat tajuta, ja jos kaiken maailman ruutikellarit yht'aikaa
+räjähtäisivät ilmaan, niin "ei se kuuluisi tämän kovemmalta".</p>
+
+<p>Pilvien pinnalta tulvii alituisesti valoa; sähköä kehittyy
+alituisesti molekyyleistä, ilman kaasumaiset alkuaineet ovat
+kaaostilassa; lukemattomat vesipatsaat syöksevät ilmoille ja putoavat
+alas vaahtona.</p>
+
+<p>Mihin joudumme? &mdash; &mdash; &mdash; Setäni on pitkällänsä lautan toisessa päässä.</p>
+
+<p>Lämpö nousee toista vertaa suuremmaksi; katson lämpömittariin, joka
+osoittaa &mdash; &mdash; &mdash; (numero on hävinnyt).</p>
+
+<p><i>Maanantaina elokuun 26 p:nä</i>. &mdash; Tästä ei ikinä tule loppua! Miksi
+ei ilmanpaine kerran tasoituttuaan pysy asemillansa?</p>
+
+<p>Olemme nääntyneet väsymyksestä; Hannu vain on samanlainen kuin
+ennenkin. Lautta kulkee edelleenkin kaakkoiseen, ja olemme kulkeneet
+enemmän kuin kaksisataa penikulmaa Akselin saarelta.</p>
+
+<p>Keskipäivällä myrskyn raivo käy kahta kauheammaksi; kaikki tavaramme
+täytyy köyttää lujasti kiinni, ja jokainen meistä köyttää itsensäkin
+kiinni lauttaan. Laineet lyövät ylitsemme.</p>
+
+<p>Kolmen päivän aikana meidän on mahdotonta virkkaa sanaakaan
+toisillemme. Suumme aukenevat ja huulemme liikkuvat, mutta ei
+kuulu ääntäkään; emme kuule mitään, vaikka huutaisimme toistemme
+korvanjuuressa.</p>
+
+<p>Setäni lähestyy minua lausuen muutaman sanan; luulen hänen sanoneen:
+"Olemme hukassa", mutta en ole siitä varma.</p>
+
+<p>Minä puolestani kirjoitin hänelle sanat: "Laskekaamme purje alas".</p>
+
+<p>Hän viittaa suostuvansa siihen.</p>
+
+<p>Ennenkuin hän ennättää nostaa päätänsä, näkyy lautan reunalla tulinen
+pallo. Masto ja purje ovat yhtäkkiä kadonneet, ja näen niiden
+lentävän ilmaan niinkuin muinaismaailman liskolintu Pterodaktylus.</p>
+
+<p>Jähmetymme kauhusta. Sinertävänvalkoinen tulipallo, noin
+kymmentuumaisen pommin kokoinen, kulkee hitaasti eteenpäin,
+kieppuen ihmeteltävän kiivaasti myrskyn pyörteessä. Se pomppii
+sinne tänne, kulkee lautan palkkeja myöten, hypähtää ruokasäkkiemme
+päälle, laskeutuu taas hiljaa pois, ja tekee hyppäyksen hipaisten
+ruutitynnyriämme. Oi kauhistusta! Lennämme ilmaan! Ei! Loistava pallo
+etenee taas; se lähestyy Hannua, joka vakavasti katselee sitä; sitten
+setääni, joka laskeutuu polvillensa välttääkseen sitä; senjälkeen
+se lähestyy minua; huolimatta valosta ja lämmöstä olen kalpea ja
+vapisen; se hyppelee jalkaini juuressa ja koetan vetää jalkani pois,
+mutta en voi.</p>
+
+<p>Salpietarikaasun haju täyttää ilman, se tunkee kurkkuun ja
+keuhkoihin, niin että tahtoo tukehtua.</p>
+
+<p>Miksi en voi liikuttaa jalkojani? Ovatko ne siis tarttuneet kiinni
+lauttaan? Tämä sähköinen pallo on tehnyt kaiken lautallamme olevan
+raudan magneettiseksi; tieteelliset koneet, työkalut ja aseemmekin
+liikkuvat ja kolahtavat kovasti helisten yhteen; saappaitteni
+korkojen rautanaulat ovat tarttuneet kovasti kiinni lauttaan lyötyyn
+rautakappaleeseen.</p>
+
+<p>Ponnistaen kovasti voimiani nykäisen vihdoin jalkani irti, juuri kun
+pallo on vetämäisillänsä sen pyörteeseensä ja tempaamaisillaan
+minut &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Ah! mikä huikaiseva valo! Pallo poksahtaa rikki! Tulenliekit
+hulmahtavat päällemme.</p>
+
+<p>Sitten tulee kaikki pimeäksi, mutta sitä ennen ehdin nähdä setäni
+pitkällänsä lautalla ja Hannun yhä vain peräsimessä, sähkön
+vaikutuksesta "sylkevän tulta".</p>
+
+<p>Mihin menemme? Mihin joudumme?</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p><i>Tiistaina elokuun 27 p:nä</i>. &mdash; Herään pitkällisestä taintumuksesta.
+Myrskyä kestää yhä, salamat sähisevät ilmassa kuin käärmeet.</p>
+
+<p>Olemmeko vielä merellä? Olemme ja syöksymme eteenpäin arvaamattoman
+nopeasti. Olemme kulkeneet Englannin kanavan, Ranskan, kenties koko
+Euroopan alitse!</p>
+
+<p>&mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Kuuluu taas jyrinää! Se on selvästi aaltojen pauhua kallioita
+vastaan! &mdash; &mdash; &mdash; Mutta silloin &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXVI" id="XXXVI">XXXVI</a></h2>
+
+
+<p>Tähän loppuvat ne muistiinpanot, joita nimitän "laivan
+päiväkirjaksi", ja jotka kaikeksi onneksi pelastuivat haaksirikosta;
+tästälähin siis aloitan uudelleen kertomukseni.</p>
+
+<p>En tiedä, mitä tapahtui silloin, kun lautta törmäsi rannan kivikkoon.
+Tunsin syökseväni aaltoihin ja se, etten jäänyt sinne iäksi päiväksi
+ja ettei ruumiini musertunut teräviin kallioihin, johtui siitä, että
+Hannun voimakas käsi nosti minut syvyydestä...</p>
+
+<p>Rohkea islantilainen kantoi minut aalloista hiekalle, joka oli
+polttavan kuuma; herätessäni huomasin makaavani pitkälläni setäni
+vieressä.</p>
+
+<p>Hannu palasi sitten kallioiden luo, joita vastaan riehuvat aallot
+murtuivat, pelastaaksensa tavaroitamme haaksirikosta. En voinut
+puhua ja olin mielenliikutuksesta ja väsymyksestä niin uupunut, että
+tarvitsin kokonaisen tunnin tointuakseni.</p>
+
+<p>Sade valui oikeana vedenpaisumuksena, kaksinverroin kiivaana, kuten
+on tavallista vähää ennen myrskyn päättymistä. Muutamat ulkonevat
+kalliot olivat suojanamme. Hannu valmisti meille ruokaa, jota tosin
+en voinut maistaakaan, ja pian me kaikki vaivuimme sikeään uneen,
+sillä olimme väsyneet kolmen yön valvomisesta.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä sää oli ihana; taivas ja meri olivat ikäänkuin
+yhteisestä suostumuksesta jälleen rauhoittuneet. Kaikki myrskyn
+jäljet olivat kadonneet. Herätessäni professori tervehti minua
+muutamalla iloisella sanalla, sillä hän oli kovin hyvällä tuulella.</p>
+
+<p>&mdash; No, poikaseni, huudahti hän, oletko nukkunut hyvin?</p>
+
+<p>Olisi voinut luulla, että olimme kotona Kuninkaankadun varrella, että
+astuin rauhallisesti alakerrokseen aamiaiselle tahi että vielä samana
+päivänä viettäisin häitäni pikku Graübenin kanssa?</p>
+
+<p>Oi! Jos myrsky olisi kuljettanut lauttaamme edes hiukan itäänpäin,
+niin olisimme kulkeneet Saksan alitse, rakastetun Hampurin alitse,
+jossa asui se, jota eniten rakastin tässä maailmassa. Silloin tuskin
+40 penikulmaa olisi ollut välillämme!</p>
+
+<p>Kaikki nämä tuskalliset ajatukset tulivat mieleeni, ennenkuin
+vastasin setäni kysymykseen.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! sanoi hän, etkö olekaan nukkunut hyvin?</p>
+
+<p>&mdash; Varsin hyvin, vastasin minä. Tosin tunnen itseni aivan murjotuksi,
+mutta se ei tee mitään. Olen hiukan väsyksissä, siinä koko juttu.
+Mutta te näytätte mielestäni varsin iloiselta tänään, setä.</p>
+
+<p>&mdash; Riemuissani olenkin, poikani, oikein riemuissani! Olemme päässeet
+perille!</p>
+
+<p>&mdash; Matkammeko perille?</p>
+
+<p>&mdash; Ei, mutta tämän meren yli, joka ei näyttänyt ikinä loppuvan. Nyt
+jatkamme taas matkaamme maata myöten, ja alamme todenteolla laskeutua
+maan sisuksiin.</p>
+
+<p>&mdash; Setä! sallikaa minun tehdä vain yksi kysymys.</p>
+
+<p>&mdash; Kysy, Akseli.</p>
+
+<p>&mdash; Paluumatka?</p>
+
+<p>&mdash; Paluumatka! Sinä ajattelet paluumatkaa, vaikka emme ole vielä
+tulleet perillekään?</p>
+
+<p>&mdash; En, kysyn vain, miten se käy päinsä?</p>
+
+<p>&mdash; Kun olemme päässeet maan keskipisteeseen, niin joko löydämme
+toisen tien, jota myöten palaamme, tahi käännymme takaisin koreasti
+samaa tietä, jota olemme tulleetkin. Luulenpa, ettei kukaan salpaa
+sitä kiinni takanamme.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta sitten meidän täytyy korjata lautta.</p>
+
+<p>&mdash; Se on välttämätöntä.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta onko meillä jäljellä niin paljon ruokavaroja kuin mitä
+tarvitsemme nämä suurtyöt tehdäksemme?</p>
+
+<p>&mdash; Tottahan toki! Hannu on taitava poika ja olen varma siitä, että
+hän on pelastanut suurimman osan lastistamme. Ottakaamme selkoa siitä.</p>
+
+<p>Menimme ulos luolasta, joka oli alttiina tuulille. Olin toivon ja
+pelon vaiheilla; minusta oli mahdotonta, ettei kaikki, mitä lautalla
+oli ollut, ollut hukkunut haaksirikossa. Mutta erehdyin. Kun tulimme
+rannalle, näin Hannun suuren hyvinjärjestetyn tavarakasan keskellä.
+Setäni puristi hänen kättänsä suuresti kiitollisena; tämä mies, joka
+osoitti erinomaista, aivan harvinaista uskollisuutta, oli tehnyt
+työtä meidän nukkuessamme ja oli oman henkensä uhalla pelastanut
+kallisarvoisimmat tavarat.</p>
+
+<p>Tosin olimme kärsineet tuntuvia vahinkoja, muun muassa kadottaneet
+aseemme, mutta hätätilassa saimme tulla toimeen ilman niitä.
+Ruutivarastomme oli vahingoittumatta, vaikka se myrskyssä oli ollut
+räjähtämäisillään ilmaan.</p>
+
+<p>&mdash; Noh! huudahti professori, pyssyjemme menettäminen vaikuttaa vain
+sen, että meidän täytyy luopua metsästyksestä.</p>
+
+<p>&mdash; Vai niin! Entä tieteelliset kojeet?</p>
+
+<p>&mdash; Tässä on manometri, hyödyllisin kaikista; ennen olisin antanut
+kaikkien muiden mennä kuin sen. Tämän avulla voin laskea syvyyden,
+mihin tulemme, ja tiedän, milloin tulemme keskipisteeseen; jollei
+meillä olisi sitä, voisimme mennä keskipisteen ohitse ja tulla ulos
+toiselta puolelta maapalloa.</p>
+
+<p>Tämä pilapuhe oli minusta vastenmielistä.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta kompassi? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Tässä se on kivellä, täydessä kunnossa; samaten kronometri ja
+molemmat lämpömittarit. Hannu on sentään kelpo mies!</p>
+
+<p>Siinä asiassa olin samaa mieltä. Tieteellisistä koneista ei puuttunut
+ainoatakaan. Mitä työkaluihimme tulee, niin huomasin rannalla
+hajallaan portaita, köysiä, rautakankia, kuokkia j.n.e.</p>
+
+<p>Mutta vielä oli tarkastettava ruokatavarat. Laatikot, joissa
+niitä säilytettiin, olivat rannalla järjestettyinä riviin, aivan
+vahingoittumattomina; meri on säästänyt ne, ja saatoimme siis luottaa
+siihen, että meillä oli ruokaa kyllin neljäksi kuukaudeksi. Meillä
+oli korppuja, suolaista lihaa, viinaa ja kuivaa kalaa.</p>
+
+<p>&mdash; Neljä kuukautta! virkkoi professori. Sillä ajalla ehdimme mennä
+perille ja palata takaisin, ja tähteistä tarjoan suuret päivälliset
+kaikille Johannaeumissa oleville virkatovereilleni.</p>
+
+<p>Vaikka minun olisi pitänyt aikoja sitten olla tottunut setäni
+luonteeseen, niin silti hän kuitenkin yhä uudelleen ihmetytti minua.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt, sanoi hän, meidän pitää täyttää vesiastiamme sadevedellä,
+jota myrsky on valanut näihin kivenkoloihin; meidän ei siis tarvitse
+pelätä janoa. Mitä lauttaan tulee, niin sanon Hannulle, että hän
+korjaa sen niin hyvin kuin voi, vaikka emme luullakseni tarvitse sitä
+enää!</p>
+
+<p>&mdash; Kuinka niin? kysyin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Minulla on omat luuloni, poikaseni, ja ajattelenpa, ettemme palaa
+samaa tietä kuin tulimme.</p>
+
+<p>Katselin professoria epäillen ja tuumin, oliko hän tullut hulluksi.
+Eikä hänen puheensa kuitenkaan ollut "varsin hullua".</p>
+
+<p>&mdash; Syökäämme aamiaista, sanoi hän.</p>
+
+<p>Hän antoi määräyksiä Hannulle, jonka jälkeen seurasin häntä korkealle
+niemelle, jossa söimme kuivattua lihaa ja korppuja sekä joimme teetä;
+tämä ateria maistui oivalliselta, melkeinpä parhaimmalta mitä koskaan
+olen syönyt. Nälkä, raitis ilma ja mielenliikutuksia seurannut rauha
+vaikuttivat, että minulla oli sangen hyvä ruokahalu.</p>
+
+<p>Syödessämme tiedustelin sedältäni, missä tällä kertaa olimme.</p>
+
+<p>&mdash; Mielestäni on sitä asiaa vaikea arvioida, sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kyllä sitä on vaikea tarkoin määrätä, vastasi hän. Onpa se
+mahdotontakin, koska en koko kolmipäiväisen myrskyn ajalla voinut
+laskea kulkumme nopeutta ja suuntaa; mutta voimmehan likimäärin
+arvioida, missä olemme.</p>
+
+<p>&mdash; Viimeinen havainto tehtiin geysir-saarella &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Akselinsaarella, poikaseni. Älä hylkää sitä kunniaa, että olet
+antanut nimesi ensimmäiselle saarelle, joka on maan sisuksista
+löydetty.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi! Akselinsaaren kohdalla olimme purjehtineet noin
+kaksisataaseitsemänkymmentä penikulmaa, ja olimme Islannista enemmän
+kuin kuudensadan penikulman päässä.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Ottakaamme siis tämä saari lähtökohdaksi ja laskekaamme
+neljän päivän myrsky, jolla ajalla nopeutemme ei voinut olla pienempi
+kuin 80 penikulmaa vuorokaudessa.</p>
+
+<p>&mdash; Niin minäkin luulen, ja siinä tapauksessa olisimme kulkeneet
+kolmesataa penikulmaa.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ja Lidenbrockin meri olisi siis likimäärin kuuttasataa
+penikulmaa laaja toiselta rannalta toiselle. Tiedätkös Akseli, että
+se siis voi kilpailla suuruudessa Välimeren kanssa?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan hyvin, varsinkin jos olemme kulkeneet suoraan sen poikki?</p>
+
+<p>&mdash; Se on hyvin mahdollista.</p>
+
+<p>&mdash; Ja kummallista kyllä, sanoin minä, on juuri Välimeri
+yläpuolellamme, jos laskumme ovat oikeat.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, todellakin!</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan, sillä olemme yhdeksänsadan penikulman päässä
+Reykjavikistä.</p>
+
+<p>&mdash; Se on pitkä matka, poikaseni, mutta olemmeko Balkanin vai Atlantin
+meren alapuolella vai Välimeren kohdalla, sen saatamme määrätä
+ainoastaan siinä tapauksessa, ettemme ole poikenneet alkuperäisestä
+suunnastamme.</p>
+
+<p>&mdash; Emme ole, sillä tuuli oli varmaankin tasainen, ja sentähden
+luulen, että tämä rannikko on kaakkoon päin Port-Graübenistä.</p>
+
+<p>&mdash; Senhän saa helposti selville, kun vain tarkastaa kompassia.
+Katsokaamme sitä!</p>
+
+<p>Professori meni kiven luo, jolle Hannu oli asettanut kaikki
+tieteelliset koneet. Hän oli iloinen ja hyvillä mielin, hykerteli
+käsiänsä ja koukisteli ruumistansa! Hän oli oikein nuoren näköinen.
+Minä seurasin häntä uteliaana saadakseni tietää, olinko erehtynyt
+laskuissani.</p>
+
+<p>Tultuansa kiven luo otti setäni kompassin, asetti sen vaakasuoraan
+asentoon ja tarkasteli neulaa, joka värähteli edestakaisin muutaman
+silmänräpäyksen ja seisahtui viimein, osoittaen määrättyä suuntaa
+magneettisen voiman vaikutuksesta.</p>
+
+<p>Setäni katseli kompassia, hieroi silmiänsä ja tarkasteli sitä
+uudestaan. Viimein hän hämmästyneen näköisenä kääntyi minuun.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä nyt? kysyin minä.</p>
+
+<p>Hän käski minun tutkia kompassia; minulta pääsi hämmästyksen huuto,
+sillä neula osoitti pohjoista sinnepäin, missä luulimme olevan
+etelän. Se kääntyi rantaan päin, sen sijaan että olisi osoittanut
+avaraa merta!</p>
+
+<p>Pudistelin kompassia ja tarkastelin sitä uudelleen; se oli täydelleen
+kunnossa. Asettipa neulan mihin asentoon hyvänsä, aina se kääntyi
+samaan odottamattomaan suuntaan.</p>
+
+<p>Emme siis enää voineet epäillä, ettei tuuli ollut myrskyn aikana
+meidän huomaamattamme kääntynyt ja vienyt meitä takaisin sille
+rannikolle, jonka setä luuli meidän jättäneen taaksemme.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXVII" id="XXXVII">XXXVII</a></h2>
+
+
+<p>Olisi mahdotonta selittää niitä tunteita, jotka vaihtelivat
+professori Lidenbrockin sielussa, hänen hämmästystänsä, epäilyänsä ja
+viimein hänen suuttumustansa. En ole koskaan nähnyt ketään ihmistä
+niin ällistyneenä ja niin kiukkuisena. Vesimatkan vaivat, kaikki
+kärsimämme vaarat &mdash; kaikki nämä oli aloitettava uudestaan. Olimme
+kulkeneet takaperin, emmekä eteenpäin! Mutta setäni palasi pian
+järkiinsä.</p>
+
+<p>&mdash; Hm! Sallimus tekee minulle näitä kolttosia! virkkoi hän.
+Luonnonvoimat liittoutuvat minua vastaan. Ilma, tuuli ja vesi
+yhdistävät voimansa estääksensä matkaani! No niin! Saakootpa siis
+tuntea, mitä tahtoni saapi aikaan! Minä en aio antaa perään enkä
+väistyä tuumaakaan, ja saammehan nähdä, kumpi pääsee voitolle,
+ihminen vai luonto!</p>
+
+<p>Seisoen suorana kalliolla, vihastuneena ja uhkaavana, näytti Otto
+Lidenbrock, niinkuin raivoisa Aias, julkeasti uhmaavan jumalia.
+Mutta minä katsoin soveliaaksi ruveta välittäjäksi ja hillitä hänen
+mieletöntä kiukkuansa.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaa minua, sanoin hänelle vakavalla äänellä, kaikella
+kunnianhimolla on tässä maailmassa rajansa, eikä ihminen voi
+taistella mahdotonta vastaan. Me olemme huonosti varustautuneet
+merimatkalle. Viittäsataa penikulmaa ei raivoavassa vastatuulessa
+kuljeta huonosti kokoonkyhättyjen pölkkyjen varassa aluksella, jossa
+on peite purjeena ja keppi mastona. Me emme voi ohjata matkaamme,
+olemme tuulien leikkikaluna, ja olisimme mielettömiä, jos vielä
+koettaisimme lähteä tälle mahdottomalle matkalle meren yli!</p>
+
+<p>Keskeyttämättä olisin voinut jatkaa kymmenen minuuttia puhettani,
+ladellen esiin kaikki nämä kumoamattomat syyt, sillä professori oli
+tällä kertaa niin hajamielinen, ettei hän kuullut sanaakaan kaikista
+todistuksistani.</p>
+
+<p>&mdash; Lautalle! virkkoi hän viimein.</p>
+
+<p>Tässä koko hänen vastauksensa. Teinpä mitä hyvänsä, rukoilin tahi
+uhkasin, niin hänen tahtonsa pysyi kovana kuin kallio.</p>
+
+<p>Hannu lopetti lautan korjauksen; olisipa luullut, että
+tämä kummallinen mies aavisti setäni aikomukset. Muutamalla
+puunkappaleella oli hän korjannut sen täyteen kuntoon; uusi purje oli
+jo pystyssä ja tuuli heilutteli sen liehuvia poimuja.</p>
+
+<p>Professori lausui muutamia sanoja Hannulle, joka heti sen jälkeen
+alkoi kantaa tavaroitamme lautalle ja valmistaa lähtöä. Ilma oli
+kirkas ja tuuli puhalsi tasaisesti kaakosta.</p>
+
+<p>Mitä taisin tehdä? Yksinänikö ruveta kahta miestä vastustamaan?
+Mahdotonta! Jos edes Hannu rupeaisi minun puolelleni, mutta ei!
+Islantilaisella ei tuntunut olevan lainkaan omaa tahtoa, vaan hän
+näytti tehneen kuuliaisuuden valan sedälleni. Ei voinut mitään tälle
+palvelijalle, joka oli herrallensa alamainen. Meidän täytyi lähteä
+eteenpäin.</p>
+
+<p>Olin jo asettumaisillani lautalle tavalliselle paikalleni, kun setäni
+viittasi minua pysähtymään.</p>
+
+<p>&mdash; Emme lähde ennenkuin huomenna, sanoi hän.</p>
+
+<p>Minä selitin hänelle, että tottelisin hänen käskyjään.</p>
+
+<p>&mdash; Ei saa laiminlyödä mitään, sanoi hän, ja koska sallimus on tuonut
+minut tälle rannikolle, en tahdo lähteä täältä tutkimatta sitä.</p>
+
+<p>Tämän muistutuksen käsittää parhaiten, kun ajattelee, että me
+tosin olimme tulleet pohjoiselle rannikolle, mutta emme kuitenkaan
+samalle paikalle, mistä olimme lähteneet vesille. Port-Graüben oli
+todennäköisesti kauempana lännessä päin. Kaikkein selvintä oli siis
+tutkia huolellisesti ympärillä olevat seudut.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme löytöretkelle! sanoin minä.</p>
+
+<p>Lähdimme matkaan jättäen Hannun tekemään työtään. Meren rannan ja
+kallioseinän välinen maakaistale oli jotenkin leveä, niin että
+astuimme puolen tuntia kohtaamatta mitään estettä. Jalkojemme
+alla musertui ääretön joukko kaikenmuotoisia ja -kokoisia
+näkinkengänkuoria, joissa ensimmäisten aikakausien eläimet olivat
+eläneet. Löysinpä mahdottoman suuria kilpikonnankuoriakin,
+jotka usein olivat enemmän kuin 15 jalkaa läpimitaten ja jotka
+olivat olleet kilpenä jättiläissuurilla glyptodontti-eläimillä
+plioseeni-aikakaudella;<a name="FNanchor_58" id="FNanchor_58"></a><a href="#Footnote_58" class="fnanchor">[58]</a> niistä ovat nykyajan vyötiäiset
+ainoastaan heikkoja "mukaelmia". Muun muassa huomasin maan pinnalla
+suuren joukon kivilohkareita, jonkinlaisia mukulakiviä, joita
+aallot olivat pyöristäneet ja järjestäneet riviin. Tästä tein sen
+johtopäätöksen, että meri oli muinoin huuhdellut tätä paikkaa.
+Ainakin näkyi ympäristön kallioissa, joihin meren aallot eivät
+ulottuneet, selviä merkkejä veden vaikutuksesta.</p>
+
+<p>Täten voidaan jotenkuten selittää, miten tällainen valtameri on
+syntynyt neljänkymmenen penikulman syvyydelle maanpinnan alle.
+Mutta minun mielestäni pitäisi veden tästä merestä vähitellen valua
+maan sisuksiin; nähtävästi se oli alkuisin maan pinnalla olevista
+valtameristä, joista vesi oli vuotanut tänne. Kumminkin täytyi
+otaksua, että tuo rako oli nykyään ummessa, sillä muutenhan koko
+tämä jättiläisluola tahi pikemmin mahdottoman suuri vesisäiliö pian
+tulvahtaisi täpötäyteen. Kenties myöskin osa tästä vedestä, joka
+oli taistellut maanalaisen tulen kanssa, oli muuttunut höyryksi.
+Sillä tavoin saattoi selittää yläpuolellamme leijaavien pilvien
+muodostumisen, siten oli kehittynyt sähkö, joka aiheutti myrskyjä
+maan sisässä.</p>
+
+<p>Tämä teoria niistä ilmiöistä, joita olimme nähneet, oli minusta
+tyydyttävä, sillä luonnon ihmeet voidaan selittää järjellisellä
+tavalla, vaikka ne olisivat suuriakin.</p>
+
+<p>Me kuljimme siis jonkinlaisella pohjakerroksella, jonka vesi oli
+muodostanut samoinkuin kaikki muutkin tällaiset maanlaadut, joita
+niin runsaasti tavataan maan pinnalla. Professori tarkasteli
+huolellisesti jokaista kallionhalkeamaa; missä vaan näkyi jotakin
+aukkoa, hän kohta tutki sen syvyyden tärkeän näköisenä.</p>
+
+<p>Olimme astuneet penikulman verran Lidenbrockin meren rantaa myöten,
+kun maan pinta äkkiä muuttui toisennäköiseksi, ollen aivankuin
+mullistettu. Monet rotkot ja kukkulat osoittivat, että maa oli
+väkivaltaisen voiman vaikutuksesta järkkynyt alkuperäisestä
+asemastaan.</p>
+
+<p>Suurella vaivalla kuljimme näiden luonnon kivilouhoksien yli, joissa
+oli sekaisin piikiveä, ukonkiveä ja lietteiden jäännöksiä; silloin
+levisi silmiemme eteen keto, tahi pikemmin suuri tasanko, joka
+oli melkein luiden peitossa. Sitä olisi voinut sanoa äärettömäksi
+kalmistoksi, jossa olivat sekaisin parinkymmenen vuosisadan
+sukupolvien jäännökset. Edempänä oli niitä suuria läjiä; niitä näkyi
+niin pitkältä kuin silmä kantoi, muodostaen aaltomaisia viivoja
+taivaan rantaa vastaan, jonka takana etäisimmät haihtuivat sumuun.
+Siellä oli kenties kolmen neliöpenikulman alalla yhdessä koossa koko
+elollisen elämän historia.</p>
+
+<p>Vastustamaton uteliaisuus ajoi meitä yhä eteenpäin. Jalkojemme
+alla musertui muinaisaikuisten eläinten ja noiden kivettyneiden
+eläimistöjen jäännöksiä, joiden harvinaisista sirpaleista suurien
+kaupunkien museot kiistelevät ja riitelevät. Tuhannen Cuvier'n
+elinaika ei olisi riittänyt näiden luurankojen kokoamiseen, jotka
+olivat tässä komeassa luutarhassa.</p>
+
+<p>Seisahduin hämmästyneenä, ja setäni kohotti pitkät kätensä kohti
+kiviholvia, joka oli meillä taivaanlakena.</p>
+
+<p>Hänen suunsa oli ammollansa, silmät välkkyivät sankalasien takaa,
+pää nyökkyi edestakaisin ylös ja alas, oikealle ja vasemmalle,
+sanalla sanoen: hänen ilmeensä osoittivat ääretöntä kummastusta.
+Hän oli keskellä verratonta kokoelmaa, jossa oli leptoteriuksia,
+mericoteriumeja, lophodiumeja, anoplotheriuksia, megateriumeja,
+mastodontteja, protopitekejä ja pterodaktyluksia. Hän näki kaikki
+paleontologian hirviöt koottuina yhteen paikkaan hänen tiedonhalunsa
+tyydyttämiseksi. Ajateltakoon vain, kuinka innostunut kirjatoukka
+olisi päästessään mainioon Aleksandrian kirjastoon, jonka Omar
+poltatti, jos nimittäin tämä kirjasto voisi ihmeen kautta nousta
+tuhkastansa. Sellainen oli professori Lidenbrock tällä kertaa!</p>
+
+<p>Mutta vielä enemmän hän ihastui, kun hän töytäillessään näiden
+jäännöksien keskellä löysi pääkallon; hän huusi ääni liikutuksesta
+väristen:</p>
+
+<p>&mdash; Akseli hoi! Akseli! Ihmisen pääkallo!</p>
+
+<p>&mdash; Ihmisenkö pääkallo! setä? vastasin minä yhtä hämmästyneenä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin lapseni! Ah! Milne Edvards! Ah! de Quatrefages! Miksi ette
+ole täällä, jossa minä Otto Lidenbrock olen?</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXVIII" id="XXXVIII">XXXVIII</a></h2>
+
+
+<p>Ymmärtääksensä, miksi setäni huusi nimeltään näitä mainioita
+ranskalaisia luonnontutkijoita, tulee lukijan tietää, että jonkin
+aikaa ennen matkalle lähtöämme oli oppineiden kesken syntynyt
+väittelyä eräästä hyvin tärkeästä paleontologisesta kysymyksestä.</p>
+
+<p>Muutamat työmiehet, jotka Boucher du Perthen johdolla suorittivat
+kaivaustöitä kivilouhoksissa Moulin-Quignon'issa lähellä Abbevilleä
+Sommen departementissa Ranskassa, löysivät maaliskuun 28 päivänä
+1863 neljäntoista jalan syvyydestä maan pinnasta ihmisen leukaluun.
+Tämä oli ensimmäinen senlaatuinen kivettynyt löytö, joka oli tullut
+päivän valoon. Läheltä löytyi kivestä tehtyjä kirveitä ja piikivisiä
+puukkoja, kaikki ruosteen tapaisen homeen peitossa.</p>
+
+<p>Sanoma tästä löydöstä levisi laajalti, ei ainoastaan Ranskaan, vaan
+myöskin Englantiin ja Saksaan. Useat Ranskan Tiedeakatemian jäsenet,
+muiden muassa Milne Edvards ja de Quatrefages, kiinnittivät löytöön
+suurta huomiota, todistaen, että mainitut luut aivan selvään olivat
+todellisia ihmisen jäännöksiä, ja ruveten innokkaasti puolustamaan
+tätä "leukajuttua", joksi englantilaiset sitä sanoivat.</p>
+
+<p>Kolmen yhdistetyn kuningaskunnan geologit, esim. Falconer, Busk,
+Carpenter y.m., pitivät asiaa selväksi todistettuna, ja heidän
+mielipiteeseensä yhtyivät Saksankin oppineet, näiden etupäässä
+innokkaimpana kaikista setäni Lidenbrock.</p>
+
+<p>Näytti siis olevan aivan todistettu ja myönnetty asia, että
+kvartääri-aikakaudelta oli löydetty todellinen jäännös ihmisestä.</p>
+
+<p>Elie de Beaumont oli kuitenkin kiivaasti vastustanut tätä otaksumaa.
+Tämä mies, jota oppineiden kesken pidettiin suuressa arvossa, väitti,
+että Moulin-Quignon'in luona olevat maakerrokset eivät kuuluneet
+"diluvium'iin", vaan myöhempään aikakauteen, eikä myöntänyt, että
+ihminen olisi ollut olemassa samaan aikaan kuin kvartääri-aikakauden
+eläimet, jota viime väitettä myöskin Cuvier puolusti. Setä
+Lidenbrock, joka kuului geologien suureen enemmistöön, oli pysynyt
+lujana, sekä väitellyt ja keskustellut niin, että Elie de Beaumont
+oli jäänyt melkein yksinänsä väitettään puolustamaan.</p>
+
+<p>Kaikki nämä tämän kysymyksen vaiheet me tunsimme, mutta emme
+tienneet, että juttu oli selvinnyt lähtömme jälkeen. Toisia
+yhtäläisiä, vaikka eri rotuihin ja kansoihin kuuluneiden ihmisten
+leukaluita löydettiin muutamista luolista Ranskasta, Sveitsistä ja
+Belgiasta, harmaasta ja kuohkeasta maasta; samoin löytyi niiden
+mukana aseita, huonekaluja ja työkapineita sekä lapsien, nuorukaisten
+ja vanhuksien luita. Ihmisen olemassaolo kvartääriaikakaudella tuli
+siis päivä päivältä yhä sitovammin todistetuksi.</p>
+
+<p>Mutta asia ei loppunut siihen. Uudet jäännökset, joita oli kaivettu
+esiin tertiääriaikakauden plioseeni-muodostuksista, olivat antaneet
+vielä rohkeammille tutkijoille aihetta väittää ihmissukua vielä
+paljoa vanhemmaksi. Nämä jäännökset tosin eivät olleet ihmisten
+luita, vaan ihmisten teollisuuden tuotteita, nimittäin säännöllisesti
+särmikkäitä, niin sanoaksemme piirtokuvilla koristettuja sääriluita
+ja kivettyneitä reisiluitakin, jotka olivat todistuksina ihmisten
+ensimmäisistä taiteellisista harrastuksista.</p>
+
+<p>Yhdellä askeleella siis ihminen laskeutui vuosituhansia ajan
+portaita alaspäin. Ihmissuku todistettiin vanhemmaksi kuin "Elephas
+meridionalis"; se oli siis ainakin satatuhatta vuotta vanha, sillä
+etevimmät geologit väittävät plioseeni-muodostusta vähintäänkin niin
+vanhaksi.</p>
+
+<p>Sillä kannalla oli silloin palaeontologinen tiede, ja se minkä siitä
+tiesimme, riitti selittämään meille tämän Lidenbrockin meren rannalta
+löytämämme luutarhan olemassaolon. Voipi siis helposti ymmärtää
+setäni hämmästyksen ja ihastuksen, kun hän parinkymmenen askeleen
+päässä löysi edestään yhden näitä kvartääriaikakauden ihmisiä.</p>
+
+<p>Se oli selvästi tunnettava ihmisen ruumis. Olisikohan jokin erikoinen
+maanlaatu, sellainen kuin esim. Bordeaux'n P. Mikaelin hautausmaan,
+voinut säilyttää sitä vuosituhansia? Sitä ei voi sanoa. Mutta tämä
+ruumis, jolla oli kiinteä pergamentin kaltainen nahka ja ainakin
+ulkonäöstä päättäen vielä jäntevät jäsenet, täydelliset hampaat,
+erinomaisen tuuhea tukka ja hirvittävän pitkät kynnet sormissa ja
+varpaissa, oli edessämme samannäköisenä jollainen se oli ollut
+eläessänsäkin.</p>
+
+<p>Minä seisoin hämmästyksestä äänettömänä, nähdessäni tämän
+muinaisilmiön. Setänikin, joka tavallisesti oli puhelias ja
+keskusteli innokkaasti, oli tällä kertaa ääneti. Nostimme ruumiin
+maasta ja asetimme sen pystyyn. Tyhjillä silmäkuopillaan se katsoa
+tuijotti meihin; me koputimme sen rintakehää, joka oli tyhjä ja
+kumiseva.</p>
+
+<p>Jonkin ajan kuluttua pääsi professori sedässäni voitolle.
+Innostuneena Otto Lidenbrock unohti matkamme, paikan missä olimme ja
+suuren luolan, joka meitä ympäröi. Epäilemättä hän luuli olevansa
+Johannaeumissa pitämässä luentoa oppilailleen, sillä hän alkoi
+opettajan tavoin puhua olemattomille kuulijoilleen:</p>
+
+<p>&mdash; Hyvät herrat! sanoi hän, minulla on kunnia esittää teille tässä
+kvartääriaikakauden ihminen. Kuuluisat oppineet väittävät, ettei
+häntä ole ollut olemassa; toiset yhtä etevät ovat väittäneet
+päinvastoin. Jos nyt paleontologiset epäilijät olisivat täällä, niin
+he voisivat koetella tätä sormillansa, ja heidän täytyisi myöntää
+erehtyneensä. Minä tiedän varsin hyvin, että tiedemiesten täytyy
+visusti pitää varansa joutuessaan tekemisiin tällaisten keksintöjen
+kanssa. Tiedän ja tunnen hyvinkin, kuinka Barnum ja muut mokomat
+huijarit ovat pettäneet maailmaa kivettyneillä ihmisruumiilla. Tunnen
+jutun Aiaksen polviluusta, Oresteen ruumiista, jonka Spartalaiset
+väittivät löytäneensä, ja Asteriuksen viittätoista jalkaa pitkästä
+ruumiista, josta Pausanius puhuu. Olen lukenut kuvaukset siitä
+luurangosta, joka Ludvig XVI:n ajalla löydettiin likeltä Trapania ja
+jota väitettiin Polyfemokseksi; samoin olen lukenut kertomuksen siitä
+jättiläisestä, joka kaivettiin maasta Palermon lähistöltä Ludvig
+XVI:n hallituksen aikana. Yhtähyvin kuin minäkin, tiedätte te, hyvät
+herrat, kuinka Luzernin seuduilla v. 1577 tutkittiin muutamia suuria
+luita, jotka mainio lääkäri Feliks Plater väitti 19 jalkaa pitkän
+jättiläisen jäännöksiksi. Olenpa lukenut Cassanionin selitykset sekä
+kaikki ne muistelmat, lentokirjat, puheet ja vastalauseet, jotka
+on julkaistu Kimbrien kuninkaan Teutobochuksen luurangosta, tämän
+kuninkaan, joka valloitti Gallian ja jonka ruumis kaivettiin ylös
+hiekkakuopasta v. 1613. Kahdeksannellatoista vuosisadalla olisin
+Pierre Campet'n kanssa väittänyt esi-aatamilaisten olemassa oloa
+valheeksi, joita taas Scheuchzer väitti olleen olemassa! Minulla on
+ollut käsissäni kirja nimeltä Gigans &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Tässä setäni, jonka oli työlästä lausua vaikeita sanoja, joutui
+pulaan tämän heikkoutensa vuoksi.</p>
+
+<p>&mdash; Kirja nimeltä <i>Gigans</i> &mdash; &mdash; &mdash; sanoi hän uudestaan. Enempää hän
+ei saanut sanotuksi. &mdash; &mdash;</p>
+
+<p><i>Giganteo</i> &mdash; &mdash; &mdash; Mahdotonta! tuo ilkeä sana ei tahtonut tulla
+suusta ulos! Nyt olisivat Johannaeumissa kuulijat hänelle oikein
+nauraneet!</p>
+
+<p><i>Gigantosteologia</i>, onnistui professorin viimein sanoa.</p>
+
+<p>Sitten hän taas jatkoi vapaasti ja aineestansa innostuneena:</p>
+
+<p>&mdash; Niin, hyvät herrat, kaiken tämän tiedän. Tiedän myöskin,
+että Cuvier ja Blumenbach määrittelivät nämä luut pelkiksi
+kvartääri-aikakauden mammut- ja muiden eläinten vähäpätöisiksi
+jäännöksiksi. Mutta tässä tekisi jo suuren loukkauksen tiedettä
+vastaan, jos epäilisi! Onhan tässä raato jäljellä. Sen voitte nähdä,
+ja koetella sitä! Se ei ole pelkkä luuranko, vaan vahingoittumaton
+ruumis, joka on säilynyt kokonaisena antropologista tarkoitusta
+varten. Jos voisin pestä sitä rikkihappoliuoksessa, niin voisin
+poistaa siitä kaikki nämä maa-aineet ja loistavat simpukan
+kuoret, jotka ovat siihen tarttuneet. Mutta minulta puuttuu tämä
+kallisarvoinen liuos. Sellaisena, kuin tämä ruumis on, se kertoo
+meille historiansa.</p>
+
+<p>Nyt professori tarttui tuohon kivettyneeseen ihmisjäännökseen
+käsitellen sitä yhtä taitavasti kuin eriskummallisien esineiden
+näyttelijä.</p>
+
+<p>&mdash; Te näette hänet, sanoi hän, hän ei ole kuuttakaan jalkaa pitkä;
+emme siis ole tekemisissä minkään jättiläisen kanssa, joita hoetaan
+ennen olleen. Mitä taas tulee tämän rotuun, niin hän epäilemättä
+kuuluu kaukaasialaiseen, se on, valkoiseen rotuun, meidän omaan
+rotuumme! Tämän kivettyneen ruumiin pääkallo on säännöllisesti munan
+muotoinen, siinä ei ole huomattavissa esiin pistäviä poskipäitä eikä
+leukaa. Tässä ei mikään osoita sitä prognantismia,<a name="FNanchor_59" id="FNanchor_59"></a><a href="#Footnote_59" class="fnanchor">[59]</a> joka muuttaa
+kasvokulman. Mittaa tämä kulma, niin se on melkein 90 astetta. Mutta
+minä menen johtopäätöksissäni vielä pitemmälle ja uskallan väittää,
+että tämä näyteihminen kuuluu siihen laajaan sukuun, joka on levinnyt
+Intiasta länsi-Euroopan rajoille. Älkää naurako, hyvät herrat!</p>
+
+<p>Tietysti ei kukaan nauranutkaan, mutta professori oli tottunut
+näkemään kuulijoittensa kasvot hymyilevinä, kun hän piti tieteellisiä
+esitelmiänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin! jatkoi hän lisääntyneellä innolla, tämä on kivettynyt
+ihminen, joka on saman ikäinen kuin mastodontit, joiden luut
+peittävät tämän kedon. Mutta mitä tietä myöten hän on tullut tänne,
+ja kuinka nämä maakerrokset, joiden seassa hän on maannut, ovat
+liukuneet tähän äärettömään suureen aukkoon maapallon sisään, siitä
+seikasta en aio ruveta teille mitään puhumaan. Epäilemättä on
+kvartääri-aikakaudella tapahtunut suuria mullistuksia maan pinnalla,
+maapallon jäähtyessä on muodostunut suuria halkeamia, rakoja ja
+kuiluja, joihin on nähtävästi vajonnut osa maan pinnasta. En tahdo
+väittää sitä varmaan, mutta ihminen on kumminkin täällä, ja onpa
+tässä hänen käsitöitänsäkin, nimittäin nämä kiviset työkalut,
+joista kivikausi on saanut nimensä, ja jollei hän ole tullut tänne
+matkustajana, niinkuin minäkin, niin ei voi epäillä hänen ikivanhaa
+alkuperäänsä.</p>
+
+<p>Professori vaikeni, ja minä osoitin empimättä kannatustani. Setäni
+oli muuten aivan oikeassa, ja oppineempiakin miehiä kuin hänen
+veljensä poikaa olisi suuresti hävettänyt ruveta todistamaan hänen
+puhettaan vääräksi.</p>
+
+<p>Sitäpaitsi oli toinenkin todistus. Tämä kivettynyt ruumis ei ollut
+ainoa tässä mahdottomassa luutarhassa; toisia ruumiita näkyi pian
+joka askeleella, jonka otimme näiden jäännöksien keskellä, ja setäni
+olisi voinut valita mielestänsä soveliaimman ruumiin saadaksensa
+epäilevät uskomaan.</p>
+
+<p>Oli todellakin hämmästyttävää nähdä näitä kokonaisia sukupolvia
+ihmisiä ja eläimiä sekaisin toistensa kanssa tässä kalmistossa. Mutta
+heräsipä tärkeä kysymys, jota emme uskaltaneet ratkaista. Olivatkohan
+nämä muinoin elolliset olennot joutuneet jonkin ankaran mullistuksen
+kautta tähän suureen luolaan Lidenbrockin meren rannoille vasta
+sitten, kun olivat kuolleet? Vai olivatko he pikemminkin eläneet
+tässä maanalaisessa maailmassa tämän tekotaivaan alla, aloittaen ja
+päättäen elämänsä niinkuin maan päälläkin? Tähän asti olimme nähneet
+elävinä ainoastaan meripetoja ja kaloja! Harhailikohan kenties joku
+syvyyden mies näillä autioilla rannikoilla?</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXIX" id="XXXIX">XXXIX</a></h2>
+
+
+<p>Vielä puolen tuntia jalkamme tallasivat luita, ja kuljimme yhä
+eteenpäin erittäin uteliaina. Mitähän muita ihmeitä ja mitä tieteelle
+tärkeitä aarteita tämä luola mahtoi vielä sisältääkään? Katseeni etsi
+yhä uusia hämmästyttäviä esineitä ja mielikuvitukseni aina vain uusia
+ihmeitä.</p>
+
+<p>Meren ranta oli jo aikoja sitten kadonnut näkyvistämme kalmiston
+kukkuloiden taakse. Varomaton professori, joka ei pelännyt eksyvänsä,
+vei minut mukanansa aina kauemmaksi. Me kuljimme eteenpäin
+äänettöminä; sähkövalo valaisi kirkkaasti kulkuamme. Jonkin ilmiön
+vaikutuksesta, jota en taida selittää, sekä siitä syystä, että valo
+hajosi tasaisesti joka haaralle, valaisi se kaikki esineet kaikilta
+puolin yhtäläisesti. Valo ei lähtenyt mistään määrätystä pisteestä,
+minkävuoksi se ei luonut lainkaan varjoa. Olisi voinut luulla
+olevansa keskipäivällä kesällä jossakin päiväntasaajan seuduilla,
+jossa auringon säteet tulevat kohtisuoraan maata vasten. Ei ole
+vähääkään höyryä näkyvissä; kalliot, kaukaiset vuoret ja kaukana
+epäselvästi häämöttävä metsä näyttivät kummannäköisiltä tässä
+tasaisesti leviävässä valossa. Me olimme aivan kuin mies, joka oli
+kadottanut varjonsa. Tunnin aikaa kuljettuamme näkyi edessämme suuri
+metsä, jommoisen olimme nähneet Port-Graübenin luona.</p>
+
+<p>Täällä oli tertiääri-aikakauden kasvikunta täydessä loistossaan.
+Näimme Coniferae-heimoon kuuluvia kasveja, suuria nykyjään hävinneitä
+palmupuulajeja, komeita palmacitejä, mäntyjä, marjakuusia, kypressejä
+ja tuija-lajeja, joita kietoivat yhteen sekaisin sotkeutuneet
+köynnöskasvit. Sammalet muodostivat pehmoisen peitteen maan pinnalle.
+Puiden suojassa, jota tuskin saattoi suojaksi nimittääkään, kun
+ei siellä edes ollut varjoa, virtasi solisten puroja, joiden
+varsilla kasvoi erittäin hyötyisiä sananjalkoja, jotka olivat hyvin
+samannäköisiä kuin kuuman ilmanalan sananjalat asutussa maailmassa.
+Mutta nämä puut, pensaat ja muut kasvit, joilta puuttui auringon
+elähdyttävä lämpö, olivat värittömiä; kaikki oli samannäköistä,
+ruskeaa ja ikäänkuin kuihtunutta. Lehdistä puuttui vihreä; yksinpä
+kukatkin, jotka saivat alkunsa tertiäri-kaudella, jolloin niitä
+oli runsaasti, olivat täällä aivan kuin paperista tehdyt ja ilman
+vaikutuksesta vaalenneet.</p>
+
+<p>Setäni Lidenbrock tunkeutui rohkeasti näihin viidakkoihin, ja minä
+seurasin häntä hiukan epävarmana. Voisihan siellä olla joitakin
+nisäkkäitä, petoja, kun kerran luonto oli tuottanut niin runsaasti
+kasviravintoa. Muutamissa paikoin, missä suuria puita oli kaatunut
+ja lahonnut paikoilleen, huomasin siten syntyneillä aukkopaikoilla
+kasvavan monenlaisia palkokasveja, värikasveja ja tuhannenkin
+laatuisia syötäviä pensaskasveja, joita imettäväiset eläimet
+ovat kaikkina aikoina halukkaasti syöneet. Muutoin näkyi täällä
+kasvavan sekaisin mitä erilaisimpien seutujen kasveja; tammi kasvoi
+palmupuiden joukossa, austraalialainen kuumepuu nojautui norjalaista
+hopeakuusta vasten; pohjoismaiden koivujen ritvat työntyivät
+uusseelantilaisen kauripetäjän oksien lomaan. Siellä oli kylliksi
+kasveja saattamaan maallisten kasvien kekseliäimmätkin järjestäjät
+pyörryksiin.</p>
+
+<p>Äkkiä pysähdytin setäni kädelläni.</p>
+
+<p>Joka haaralle leviävä valo teki mahdolliseksi nähdä pienimmätkin
+esineet pitkän matkan päähän metsässä. Luulin nähneeni &mdash; &mdash; &mdash;
+Ei! minä näin todellakin mahdottoman suuria olentoja puiden alla.
+Ne olivat jättiläiseläimiä, kokonainen lauma mastodontteja, jotka
+eivät olleet kivettyneitä, vaan eläviä, aivan samanlaisia kuin ne,
+jotka löydettiin Ohion suoperäisiltä mailta! Näin nämä hirveän isot
+eläimet, joiden kärsät liikkuivat puiden alla kuin käärmeet. Kuulin
+jyskeen, joka syntyi niiden työntäessä torahampaansa vanhoihin
+puunrunkoihin. Oksat rasahtelivat niiden riipiessä joukottain lehtiä,
+jotka katosivat hirviöiden kitaan.</p>
+
+<p>Uneni, jossa olin nähnyt koko tämän tertiääri- ja kvartääri-kauden
+muinaismaailman, muuttui siis täydeksi todeksi. Ja me olimme yksin
+täällä maan sisässä, noiden hirveiden petojen vallassa!</p>
+
+<p>Setäni katseli niitä tiedemiehen kiihkolla.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme, sanoi hän äkkiä tarttuen käsivarteeni, eteenpäin,
+eteenpäin!</p>
+
+<p>&mdash; Ei, huusin minä, ei! Eihän meillä ole aseitakaan! Mitä tekisimme
+noiden jättiläiseläinten joukossa? Tulkaa, setä, tulkaa! Ei kukaan
+ihminen voi vastustaa noiden raivoa.</p>
+
+<p>&mdash; Eikö kukaan ihminen? vastasi setäni, puhuen hiljaisemmalla
+äänellä. Sinä erehdyt, Akseli! Katsopa tuonne etemmäksi! Tuolla
+luulen näkeväni meidän kaltaisemme olennon, ihmisen!</p>
+
+<p>Vilkaisin sinnepäin, kohottaen olkapäitäni, sillä päätin pysyä
+epäuskoisena niin kauan kuin mahdollista; mutta tällä kertaa minun
+täytyi myöntää totuus.</p>
+
+<p>Vähemmän kuin neljännespenikulman päässä minä todellakin näin
+ihmisolennon nojautuneena äärettömän suurta kuusipuuta vasten; se oli
+oikea manalan Proteus, uusi Neptunuksen poika, joka paimensi tätä
+ääretöntä mastodonttilaumaa!</p>
+
+<p><i>Immanis pecoris custos immanior ipse!</i><a name="FNanchor_60" id="FNanchor_60"></a><a href="#Footnote_60" class="fnanchor">[60]</a></p>
+
+<p>Todellakin <i>immanior ipse!</i> Tämä ei enää ollut tuo kivettynyt
+olento, jonka ruumiin löysimme kedolta luiden seasta, vaan elävä
+jättiläinen, joka kykeni pitämään näitä hirviöitä kurissa. Hän
+oli enemmän kuin kahdentoista jalan pituinen; pää oli suuri kuin
+puhvelihärällä ja ruokkoamattoman tukan peittämä; häntä olisi voinut
+sanoa todelliseksi ensimmäisten elefanttien aikakauden ihmiseksi.
+Kädessään hän heilutteli julman suurta puun oksaa, joka oli sovelias
+sauva tälle muinaisajan paimenelle. Me seisahduimme liikkumattomina
+hämmästyksestä. Mutta meidät voitiin huomata; täytyi siis paeta.</p>
+
+<p>&mdash; Tulkaa, tulkaa! virkoin minä, vetäen setääni mukaani, ja nyt hän
+ensi kerran elämässään noudatti järjellistä neuvoa. Neljännestunnin
+kuluttua emme enää olleet tämän peloittavan vihollisen näkyvissä.</p>
+
+<p>Kun nyt hiljaisuudessa taas muistelen näitä asioita, kun rauha taas
+on palannut sieluuni, kun kuukausia on kulunut tämän kummallisen
+ja yliluonnollisen kohtaamisen jälkeen, niin en tiedä, mitä
+arvelisinkaan ja uskoisin koko asiasta. Ei, mahdotontahan tuo
+toki lieneekin! Aistimme ovat pettäneet meidät, silmämme eivät
+ole nähneet, mitä olivat näkevinänsä. Eihän tuolla maanalaisessa
+maailmassa ollut mitään ihmisolentoa. Eihän mikään ihmissukupolvi
+ole asumassa maan sisuksissa, aavistamattakaan sen pinnalla olevan
+asukkaita ja olematta lainkaan yhteydessä heidän kanssansa!
+Hulluuttahan sellainen luulo on! Suurinta hulluutta!</p>
+
+<p>Mieluummin myöntäisin, että on jokin muu eläin, joka
+ruumiinrakenteeltaan on melkein ihmisen muotoinen, jokin
+ensimmäisiltä geologisilta aikakausilta oleva apina, jokin
+protopiteki tahi mesopiteki, samanlainen kuin se, jonka Lartet löysi
+luukerroksista Sansanin luota. Mutta tämän suuruus meni kaikkein
+niiden rajojen yli, jotka uudemman ajan paleontologia tuntee. Se
+ei merkitse mitään! Apinahan se oli, niin, oikea apina, vaikka se
+kuuluisikin kuinka kummalliselta hyvänsä! Mutta mahdotontahan on,
+että siellä olisi ollut ihminen, oikea elävä ihminen, kenties koko
+sukupolvi, suljettuna maan sisuksiin! Kerrassaan mahdotonta!</p>
+
+<p>Olimme lähteneet tuosta kirkkaasta loistavasta metsästä, äänettöminä
+ihmettelystä ja niin hämmästyneinä, melkein kuin päästämme pyörällä.
+Juoksimme vastoin tahtoamme ja tunsimme ilkeän tunteen kuin
+olisi meillä ollut painajainen. Vaistomaisesti tulimme takaisin
+Lidenbrockin merelle, enkä tiedä, mihin sieluni olisi hairahtunut,
+jollei uusi ajatus olisi vienyt minua käytännöllisempiin huomioihin.</p>
+
+<p>Vaikka olin vakuutettu siitä, että kuljimme sellaisia maita, joissa
+emme vielä ennen olleet käyneet, niin huomasin usein kallioita,
+jotka olivat jotenkin samanmuotoisia kuin Port-Graübenin kalliotkin.
+Sitäpaitsi todistivat kompassin suunta ja vastentahtoinen
+palaamisemme Lidenbrockin meren pohjoisrannalle samaa asiaa. Joskus
+oli yhtäläisyys oikein erehdyttävä. Kallioilta ryöppysi sadoittain
+puroja ja pieniä putouksia, ja luulin tuntevani suturbrand-puut,
+uskollisen Hannun-puromme ja luolan, jossa olin elpynyt henkiin.
+Mutta jonkin matkaa kuljettuani herättivät taas mäen rinteet, uusi
+puro tahi jonkin kallion hämmästyttävä muoto mielessäni epäilyksiä.</p>
+
+<p>Ilmaisin epäilykseni sedälleni, ja hän epäili samoin kuin minäkin. Ei
+hänkään voinut tuntea tätä yksitoikkoista näköalaa.</p>
+
+<p>&mdash; Nähtävästi emme ole tulleet samalle paikalle, mistä lähdimme
+vesille, sanoin minä hänelle, vaan myrsky on vienyt meidät
+jonnekin etemmäksi, ja jos kuljemme pitkin rantaa, niin tulemme
+Port-Graübeniin.</p>
+
+<p>&mdash; Siinä tapauksessa on turhaa jatkaa tätä tutkimista, vastasi
+setäni, ja parasta on, että palaamme lautalle. Mutta ethän vain
+erehtyne Akseli?</p>
+
+<p>&mdash; Sitä on vaikea päättää, setä, sillä nämä kalliot ovat niin
+yhdennäköiset. Luulen toki tuntevani sen niemen, jonka vieressä Hannu
+rakensi lauttamme; meidän pitäisi olla likellä sitä pientä satamaa,
+josta lähdimme, ellei se juuri olekin tässä! sanoin tarkastellen
+vähäistä lahdelmaa, jonka luulin tuntevani.</p>
+
+<p>&mdash; Ei, Akseli, tuntisimmehan edes omat jälkemme, mutta minä en näe
+mitään. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mutta minä kyllä näen, sanoin minä, ja sieppasin kiiltävän esineen
+hiekalta.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä sitten näet?</p>
+
+<p>&mdash; Tämän, vastasin minä, ja näytin sedälleni ruostuneen tikarin,
+jonka olin löytänyt.</p>
+
+<p>&mdash; Kas kummaa! sanoi hän; oliko sinulla siis mukanasi tämä ase
+lähtiessämme?</p>
+
+<p>&mdash; Minullako? Ei suinkaan! Mutta teillä. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Ei tietääkseni, vastasi professori. Minulla ei ole ikinä ollut
+tätä kapinetta hallussani.</p>
+
+<p>&mdash; Sepä on kummallista!</p>
+
+<p>&mdash; Ei, se on varsin yksinkertainen asia, Akseli: islantilaisilla
+on usein tällaisia aseita, ja tämä on Hannun oma, häneltä se on
+varmaankin kadonnut. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Pudistin epäillen päätäni.</p>
+
+<p>&mdash; Tämä tikari ei ole koskaan ollut Hannun.</p>
+
+<p>&mdash; Olisikohan tämä siis jonkun muinais-ajan ihmisen ase, jonkun vielä
+elävän ihmisen, joka on tuon jättiläispaimenen aikalaisia? Eipä
+niinkään! Eihän tämä ole pronssikaudeltakaan, sillä tämän terä on
+teräksestä. &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Setäni hillitsi minua joutumasta arveluitteni kautta harhatielle, ja
+sanoi vakavalla äänellänsä:</p>
+
+<p>&mdash; Malta mielesi, Akseli, ja palaa täyteen järkeesi! Tämä tikari on
+kuudenneltatoista vuosisadalta, oikea tikari, jommoisia aateliset
+siihen aikaan pitivät vyöllänsä antaakseen viholliselleen viimeisen
+kuoleman piston. Se on espanjalainen ase, joka ei ole sinun eikä
+minun eikä linnustajan eikä kenenkään muun ihmisolennon, jotka
+kenties ovat maan sisässä asuneet!</p>
+
+<p>&mdash; Uskallatteko sanoa?</p>
+
+<p>&mdash; Katsopas, se ei olisi tällä tavoin taittunut siitä, että se on
+pistetty ihmisen kurkkuun; terä on ruosteen peitossa, joka ei ole
+yhden päivän tahi vuoden eikä yhden vuosisadan ikäinen.</p>
+
+<p>Tavallisuuden mukaan professori kävi yhä innokkaammaksi, kun hän
+jättihe mielikuvittelunsa valtaan.</p>
+
+<p>&mdash; Akseli! sanoi hän, me olemme tekemässä suuren keksinnön! Tämä ase
+on ollut virumassa hiekalla sata, pari sataa tahi kolmekin sataa
+vuotta ja on taittunut kallioita vastaan tämän maanalaisen meren
+rannalla!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta eihän se ole tänne yksinänsä tullut, väitin minä
+innokkaasti; eihän se toki ole itsestänsä taittunut! Joku on täällä
+ollut ennen meitä! &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Niin, joku mies.</p>
+
+<p>&mdash; Ja tämä mies?</p>
+
+<p>&mdash; Hän on piirtänyt nimensä tällä tikarilla! Tämä mies on vielä
+kerran tahtonut kädellänsä merkitä tien keskipisteeseen! Etsikäämme!
+Etsikäämme!</p>
+
+<p>Hyvin uteliaina kuljimme pitkin kallion muurin sivua, tutkien
+vähäisimpiäkin rakoja, jotka voisivat levitä käytäväksi.</p>
+
+<p>Sillä tavoin tulimme paikalle, missä rantasuikale oli kapeampi. Meri
+ulottui melkein kallion juureen saakka ja jätti korkeintaan sylen
+levyisen maakaistaleen vuoren ja rannan välille, ja kahden sinne
+pistävän kallion välissä huomattiin pimeän käytävän suu.</p>
+
+<p>Paadessa näimme kaksi puoleksi hävinnyttä kummallista kirjainta; tuon
+rohkean matkustajan nimen molemmat alkukirjaimet:</p>
+
+<p>
+A. S.<br />
+</p>
+
+<p>&mdash; A. S! huudahti setäni. Arne Saknussemm! Aina vain Arne Saknussemm!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXX" id="XXXX">XXXX</a></h2>
+
+
+<p>Matkamme alusta asti olin saanut niin monta kertaa hämmästyä, että
+jo luulin osaavani olla ällistymättä ja pysyä välinpitämättömänä
+ihmettelemättä mitään. Mutta nähdessäni nämä kolmesataa vuotta sitten
+hakatut kirjaimet, valtasi minut sittenkin hämmästys. Edessäni oli
+tuon oppineen alkemistin puumerkki ja olipa tikarikin, jolla se
+oli piirretty, minun kädessäni. En siis enää voinut epäillä, ettei
+tuota mainiota matkustajaa olisi ollut ja ettei hän todella olisi
+pääsyt matkansa perille. Sillävälin kun nämä mietteet pyörivät
+päässäni, ylisteli professori Lidenbrock Saknussemmia eräänlaisella
+dityrambisella ylistyspuheella.</p>
+
+<p>&mdash; Oi sinä nerokas mies! lausui hän, sinä et ole unohtanut mitään,
+joka muille kuolevaisille avaa tien maan läpi, ja sinun vertaisesi
+voivat löytää ne jäljet, jotka sinun jalkasi ovat tehneet kolme sataa
+vuotta sitte näiden pimeiden maanalaisten luolain pohjaan! Sinä olet
+antanut muidenkin silmien, kuin omiesi, katsella näitä ihmeitä!
+Soveliaisiin paikkoihin piirretty nimesi johdattaa matkustajan
+suoraan perille, jos hän on kylliksi rohkea seuraamaan sinua, ja
+tämän maamme keskipisteessä se vielä on piirrettynä omalla kädelläsi!
+Ah! Käynpä minäkin piirtämässä nimeni viimeiseen kallioon. Mutta
+tästä hetkestä alkaen olkoon tämä niemi, jonka olet nähnyt tämän
+keksimäsi meren rannalla, aina nimeltänsä Cap Saknussemm!</p>
+
+<p>Kuullessani setäni puhelevan jotenkin näillä sanoilla tunsin saman
+innostuksen syttyvän itsessänikin. Sisällinen tuli paloi rinnassani.
+Minä unohdin kaikki, sekä menomatkamme vaarat että palaamisemme
+vaikeudet. Mitä toinen ihminen oli tehnyt, sen tahdoin minäkin tehdä,
+eikä nyt mikään inhimillinen enää tuntunut mahdottomalta!</p>
+
+<p>&mdash; Eteenpäin, eteenpäin! huusin minä.</p>
+
+<p>Kiiruhdin jo pimeätä käytävää kohti, kun professori seisahdutti
+minut, ja vaikka hän olikin varsin herkkä innostumaan, niin hän
+kehoitti kuitenkin minua olemaan kärsivällinen ja kylmäverinen.</p>
+
+<p>&mdash; Palatkaamme ensin takaisin Hannun luokse, sanoi hän, ja tuokaamme
+lautta tälle kohdalle.</p>
+
+<p>Tottelin käskyä vastahakoisesti, ja kohta kuljimme kiiruusti
+rantakallioita myöten.</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapa setä, sanoin minä kulkiessamme, tähän asti ovat kaikki
+asianhaarat olleet meille varsin suotuisat.</p>
+
+<p>&mdash; Niinkö arvelet, Akseli?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan; yksin myrskykin on ollut meille edullinen, sillä
+se vei meidät oikealle tielle. Siunattu olkoon myrsky! Se vei meidät
+takaisin tälle rannalle, josta kaunis sää vei meidät pois. Jos
+otaksuisimme, että pieni lauttamme olisi joutunut Lidenbrockin meren
+etelärannalle, mihin olisimme silloin joutuneet? Saknussemmin nimi ei
+olisi tullut silmiemme eteen, ja tällä kertaa olisimme kokonaan oman
+onnemme nojassa.</p>
+
+<p>&mdash; Niinpä kyllä, Akseli, olipa todellakin Jumalan sallimus, että
+kulkiessamme etelään ajauduimme suoraan pohjoiseen Cap Saknussemmiin.
+Minun täytyy tunnustaa, että se seikka on enemmän kuin kummastuttava
+sekä senluontoinen, että minä en taida sitä millään tavoin selittää.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä se haittaa? Ei tapauksia tarvitse selitellä vaan käyttää
+niitä hyödyksensä!</p>
+
+<p>&mdash; Epäilemättä, poikaseni, mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Mutta meidän täytyy palata pohjoista kohti, kulkea
+pohjois-Euroopan, Ruotsin, Venäjän, Siperian ja kukaties minkä muiden
+maiden alitse, sen sijaan että laskeutuisimme Afrikan erämaiden tahi
+valtameren aaltojen alle; muusta en pidä lukua!</p>
+
+<p>&mdash; Niin, Akseli, sinä olet oikeassa, ja kaikki on taas hyvin, kun
+pääsemme tältä vaakasuoralta mereltä, joka ei voinut viedä meitä
+mihinkään maaliin. Meidän tulee laskeutua alaspäin, aina vain syvää
+syvemmälle! Muistapas, että meillä on puolentoistatuhannen penikulman
+matka tullaksemme maan keskipisteeseen.</p>
+
+<p>&mdash; Joutavia! sanoin minä, siitä ei kannata puhua. Eteenpäin vain!</p>
+
+<p>Tätä järjetöntä keskustelua kesti vielä sittenkin, kun olimme
+tavanneet Hannun. Kaikki oli valmiina lähteäksemme heti; jokainen
+tavaramytty oli mukanamme. Me nousimme lautalle, purje nostettiin ja
+Hannu ohjasi kulkumme pitkin rantaa Cap Saknussemmiin päin.</p>
+
+<p>Tuuli ei ollut tällä kertaa sovelias lautallemme, jok ei voinut
+luovia, ja monessa kohdin meidän täytyi työnnellä sitä eteenpäin
+rautakärkisillä sauvoillamme. Usein täytyi meidän kiertää jotenkin
+pitkältä veden pinnassa olevia kareja; mutta kolmen tunnin
+purjehduksen jälkeen, s.o. noin kello kuuden seuduilla iltapäivällä,
+tulimme sopivaan valkamaan.</p>
+
+<p>Hyppäsin maalle ensimäisenä, sitten seurasi setäni ja islantilainen.
+Merimatka ei ollut minua vähääkään rauhoittanut, vaan päinvastoin
+tehnyt entistä rauhattomammaksi. Esitin vielä, että polttaisimme
+"laivamme" tehdäksemme paluun mahdottomaksi, mutta setäni vastusti
+tuumaa; ja mielestäni hän tuntui nyt sangen laimealta.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme edes viipymättä hetkeäkään.</p>
+
+<p>&mdash; Lähtekäämme vain, poikaseni, mutta meidän pitää ensin tutkia tätä
+uutta käytävää, tietääksemme tarvitseeko laittaa köysiportaat kuntoon.</p>
+
+<p>Setäni sytytti Ruhmkorffin koneeseen sähkön palamaan, lautta
+sidottiin rantaan kiinni; käytävän suu oli vain parin kymmenen
+askeleen päässä, ja minä tunkeusin sinne pienen joukkomme etunenässä.</p>
+
+<p>Aukon suu oli melkein ympyriäinen ja noin viisi jalkaa läpimitaten.
+Se oli syntynyt kovaan kallioon, ja sen kautta muinoin syöksyneet
+tulikuumat aineet olivat tasoittaneet sen hyvin sileäksi; aukon
+alareuna oli maan tasalla, niin että helposti pääsimme sisään.</p>
+
+<p>Kuljimme melkein tasaista tietä, kunnes suuri kivilohkare sulki
+muutaman askeleen päässä meiltä tien.</p>
+
+<p>&mdash; Kirottu kallionlohkare! huusin äkeissäni, kun äkkiä huomasin että
+voittamaton este pidätti kulkuamme.</p>
+
+<p>Etsimme oikealta ja vasemmalta puolelta, mutta mitään tietä tai
+aukkoa ei löytynyt. Huomasin pettyneeni sangen suuresti toiveissani,
+enkä tahtonut myöntää, että tämä este todellakin pidätti meitä.
+Kumarruin etsimään aukkoa kalliolohkareen ala- ja yläpuolelta, mutta
+joka paikassa oli edessäni samanlainen kivinen seinä. Hannu kuljetti
+lamppua pitkin koko seinää, mutta silläkin puolen oli kallio eheänä
+edessämme. Meiltä meni kaikki toivo päästä eteenpäin.</p>
+
+<p>Istahdin maahan, setäni asteli pitkään edestakaisin käytävässä.</p>
+
+<p>&mdash; No, entä Saknussemm? virkoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, sanoi setäni, seisahtuikohan hänkin tämän kivisen portin
+eteen?</p>
+
+<p>&mdash; Ei suinkaan, sanoin minä kiivaasti. Tämä kallion lohkare on
+myöhemmin sulkenut tien maanjäristyksen tahi jonkin magneettisen
+ilmiön vaikutuksesta. Monta vuotta on kulunut Saknussemmin
+paluumatkan ja tämän kiven tähän ilmestymisen välillä. Eikö ole
+selvä asia, että tämä käytävä on ennen ollut niiden ulossyöksyvien
+aineiden kulkuväylänä, jotka silloin esteettömästi kulkivat?
+Katsokaa vain näitä halkeamia, jotka risteilevät sinne tänne
+vuoressa. Koko vuori on muodostunut yhteenkasautuneista kappaleista,
+suunnattomista kivistä, ikäänkuin jättiläiset olisivat rakentaneet
+sen; mutta viimein paino kasvoi liian suureksi, ja lohkare putosi
+alas, sulkien siten tiemme niinkuin luhistuneessa holvissa. Tämä
+on vain satunnainen este, jota Saknussemm ei tavannut, ja jollemme
+voi raivata sitä tieltämme, niin olemme arvottomia pääsemään maan
+keskipisteeseen.</p>
+
+<p>Minähän tässä puhuin näin; professorin henki oli kokonansa vallannut
+minut. Keksintöhimo kannusti minua; minä unohdin menneet tapaukset
+ja halveksin tulevia. En ajatellut enää mitään siitä, mitä tämän
+pallon pinnalla oli, jonka keskipisteeseen kuljin; en muistanut
+kaupunkeja enkä maaseutuja, en Hampuria enkä Kuninkaankatua enkä
+Graüben-raukkaakaan, joka varmaankin uskoi minun hukkuneen maan
+sisustaan.</p>
+
+<p>&mdash; Saamme siis, jatkoi setäni, raivata itsellemme tien rautakangella,
+ja kuokalla! Puhkaiskaamme tämä muuri!</p>
+
+<p>&mdash; Se oli liian kova rautakangella murrettavaksi, väitin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Entä kuokalla?</p>
+
+<p>&mdash; Liian vaikeaa!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Entä ruuti! Tehdään miina ja laukaistaan koko este ilmaan!</p>
+
+<p>&mdash; Ruudillako?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan niin! Meillä on vain kallion lohkare murrettavana.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu, työhön käsiksi! sanoi setäni.</p>
+
+<p>Islantilainen palasi lautalle ja tuli pian takaisin tuoden mukanansa
+rautakangen, jota hän käytti hakatessaan kiveen reikää. Sepä ei
+ollutkaan mikään helppo tehtävä, sillä tarvittiin siksi iso reikä,
+että siihen mahtui viisikymmentä naulaa pumpuliruutia, jonka
+räjähdysvoima on neljä vertaa suurempi kuin tavallisen ruudin.</p>
+
+<p>Olin tavattomassa sielunjännityksessä. Sillä aikaa kuin Hannu
+teki työtä, autoin minä ahkerasti setääni pitkän sytyttimen
+valmistamisessa; se tehtiin kostutetusta ruudista ja liinavaatteesta.</p>
+
+<p>&mdash; Meidän täytyy päästä eteenpäin! sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, kyllä meidän täytyy päästä, sanoi setäkin.</p>
+
+<p>Puoliyön aikana työmme oli valmis, ruuti oli sovitettu reikään, ja
+sytytin, joka oli pitkin käytävää, ulottui sen ulkopuolelle.</p>
+
+<p>Kipinä vain tarvittiin sytyttämään tämä hirveä panos.</p>
+
+<p>&mdash; Huomenna! sanoi professori.</p>
+
+<p>Minun täytyi siis tyytyä odottamaan vielä kuusi pitkää tuntia.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXI" id="XXXXI">XXXXI</a></h2>
+
+
+<p>Seuraava päivä, torstai elokuun 29 p., oli kaikinpuolin merkillinen,
+enkä voi koskaan ajatella sitä kauhistuksen saattamatta sydäntäni
+kiivaammin tykyttämään. Tästä ajasta alkaen ei meidän järjellämme
+eikä ymmärryksellämme ollut mitään sanottavaa, vaan me olimme
+täydellisesti luonnonvoimien heiteltävinä.</p>
+
+<p>Kello kuusi olimme liikkeessä. Nyt lähestyi hetki, jolloin meidän
+piti ruudin avulla raivata itsellemme tie kallioiden lävitse.</p>
+
+<p>Tahdoin itselleni kunnian saada sytyttää miinan. Kun tämä oli
+tehty, piti minun mennä toverieni luokse lautalle, jossa kaikki
+tavarat olivat vielä paikoillansa; sitten oli aikomuksemme laskea
+ulommaksi selälle, välttääksemme räjähdyksen seurauksia, jotka ehkä
+vaikuttaisivat ankarasti vuoren sisuksiin.</p>
+
+<p>Laskumme mukaan sytyttimen piti kestää kymmenen minuuttia, ennenkuin
+se sytyttäisi panoksen, ja minulla oli siis hyvää aikaa palata
+lautalle.</p>
+
+<p>Varustauduin arvelematta täyttämään tehtävääni.</p>
+
+<p>Kiiruusti syötyämme menivät setäni ja Hannu lautalle, mutta minä jäin
+rannalle mukanani lyhty, josta aioin ottaa tulen sytyttimeen.</p>
+
+<p>&mdash; Mene nyt, poikaseni, sanoi setäni minulle, ja palaa heti takaisin
+luoksemme!</p>
+
+<p>&mdash; Olkaa huoleti, vastasin minä; en minä leikittele matkalla.</p>
+
+<p>Menin heti käytävän suulle, avasin lyhtyni ja otin käteeni sytyttimen
+pään.</p>
+
+<p>Professori piti kelloansa kädessään.</p>
+
+<p>&mdash; Oletko valmis? huusi hän minulle.</p>
+
+<p>&mdash; Olen!</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä! Sytytä nyt siis, poikaseni!</p>
+
+<p>Sytytin nopeasti tulilangan, joka rätisi kuin tuli tappuroissa, ja
+sitten juoksin kiiruusti rantaan.</p>
+
+<p>&mdash; Tule lautalle, ja lähtekäämme ulommaksi rannasta! sanoi setäni.</p>
+
+<p>Voimakkaalla sysäyksellä vei Hannu meidät ulommaksi; lautta meni
+parin kymmenen sylen päähän rannasta.</p>
+
+<p>Nyt oli tärkeä hetki, professori seurasi kellon osoitinten liikuntoa.</p>
+
+<p>&mdash; Vielä viisi minuuttia! sanoi hän. Vielä neljä! Kolme!</p>
+
+<p>Valtimoni sykki kahdesti sekunnissa.</p>
+
+<p>&mdash; Vielä kaksi! Yksi! &mdash; &mdash; Hajotkaa vuoret!</p>
+
+<p>Mitä tapahtui? En luule kuulleeni räjähdyksen pamausta, mutta kalliot
+saivat silmieni edessä toisen muodon ja hajosivat ikäänkuin verho.
+Näin pohjattoman syvyyden aukeavan rannalle. Meri nousi hirveään
+pauhuun, mutta muodosti ainoastaan yhden suunnattoman hyökyaallon,
+jonka harjalle lauttamme kohosi pystysuoraan.</p>
+
+<p>Me kaaduimme kaikki kolme pitkäksemme. Vähemmässä kuin sekunnissa
+tuli päivän valon sijaan musta pimeys, minkä jälkeen tunsin vakavan
+pohjan katoavan, ei jalkojeni, vaan lautan alta. Luulin sen syöksevän
+suoraan alaspäin, mutta niin ei ollut asia; tahdoin puhua sedälleni,
+mutta veden pauhina olisi estänyt häntä kuulemasta puhettani.</p>
+
+<p>Huolimatta pimeästä, pauhinasta, hämmästyksestä ja
+mielenliikutuksesta käsitin kuitenkin, mitä oli tapahtunut.</p>
+
+<p>Ilmaan räjähtäneen kallion alla oli ollut suuri aukko; räjähdys oli
+vaikuttanut jonkinlaisen maanjäristyksen tässä maanpinnassa, joka
+jo entisestään oli ristiin rastiin halkeillut; aukko avautui, ja
+kurimukseksi muuttunut meri tempaisi meidät mukaansa. Luulin olevamme
+hukassa.</p>
+
+<p>Tunti, parikin tuntia &mdash; kukaties kuinka pitkä aika? &mdash; kului tällä
+tavoin. Me pysyttelimme yhdessä ja pidimme toisistamme kiinni,
+ettemme putoaisi pois lautalta, joka sai kestää mahdottoman ankaroita
+sysäyksiä, kun se sattui kallion syrjiin. Näitä sysäyksiä sattui
+kuitenkin verraten harvoin, mistä päättelin, että käytävä oli sangen
+avara. Tämä oli epäilemättä Saknussemmin kulkema tie, mutta nyt emme
+matkustaneet sitä yksin, vaan olimme ymmärtämättömyydessämme vetäneet
+mukaamme koko meren.</p>
+
+<p>Nämä ajatukset johtuivat mieleeni jotenkin epäselvinä ja hämärinä,
+kuten helposti ymmärtää; ja töin tuskin saatoin pitää ajatuksiani
+koossa tällä huimaavalla matkalla, joka oli kuin yhtämittaista
+putoamista. Päättäen tuulesta, joka puhalsi vasten silmiäni, mahtoi
+kulkumme olla nopeampaa kuin nopeimman pikajunan; sellaisessa
+menossa oli siis aivan mahdotonta sytyttää tulisoihtua, ja viimeinen
+sähkökoneemme oli mennyt rikki räjähdyksessä.</p>
+
+<p>Hämmästyin siis kelpo lailla, kun yhtäkkiä näin tulen valon
+vieressäni ja Hannun rauhallisen olemuksen valaistuna. Taitavan
+linnustajan oli onnistunut saada viritetyksi lyhtyyn valkea, ja
+vaikka tuli ilman vedossa alituisesti uhkasi sammua, se kuitenkin
+levitti vähän valoa tähän kamalaan pimeyteen.</p>
+
+<p>Käytävä oli avara, niinkuin olin arvannutkin, eikä niukka valo
+sallinut meidän yhtaikaa nähdä molempia sivuseiniä. Vesi, joka
+kiidätti meitä mukanansa, putosi korkeammalta kuin Amerikan
+pahimmissa putouksissa. Sen pinta oli ikäänkuin nopeasti eteenpäin
+kiitävä nuolikimppu; sopivampaa vertausta en löydä sille tunteelle,
+jonka se minussa herätti. Välistä joutui lauttamme vesipyörteisiin
+ja kulki silloin eteenpäin nopeasti pyörien ympäri. Kun se lähestyi
+käytävän seiniä, käänsin lyhdyn sinnepäin ja saatoin arvata
+kulkumme nopeuden siitä, että kallioseinän epätasaisuudet näyttivät
+loppumattomilta viivoilta ja että oli kuin olisimme olleet suljetut
+liikkuvista viivoista kudottuun verkkoon. Arveluni mukaan kuljimme
+noin kolmekymmentä penikulmaa tunnissa.</p>
+
+<p>Setäni ja minä tuijotimme tylsästi eteemme ja tartuimme jäljelle
+jääneeseen mastontynkään, sillä masto oli räjähdyksessä katkennut
+keskeltä poikki. Me käänsimme selkämme ilmanvetoa vastaan, ettemme
+tukehtuisi liikunnon kiivaudesta, jota ei mikään ihmisvoima voinut
+hillitä.</p>
+
+<p>Sillävälin kului aika; asemamme ei tullut vähääkään paremmaksi,
+päinvastoin sattui tapaus, joka saattoi sen yhä hankalammaksi.</p>
+
+<p>Koettaessani järjestää tavaroitamme huomasin, että suurin osa
+niistä oli kadonnut, kun meri räjähdyksen jälkeen tempasi meidät
+niin väkivaltaisesti mukaansa. Tahdoin tarkalleen tietää mitä
+varoja meillä oli mukanamme, ja aloin lyhty kädessä tutkia asiaa.
+Tieteellisistä kojeistamme ei ollut jäljellä muita kuin kompassi
+ja kronometri. Köysistä ja portaista ei ollut jäljellä muuta kuin
+maston ympäri kääritty köydenpätkä. Meillä ei enää ollut kuokkaa, ei
+rautakankea, ei vasaraa, ja pahin juttu kaikista, ei ruokaa enempää
+kuin päiväksi!</p>
+
+<p>Tutkin pienimmätkin raot lautalla, yksin vähäisimmät kolotkin hirsien
+ja lankkujen saumoissa. Kaikki tyhjää! Meillä ei ollut muuta evästä
+kuin palanen kuivaa lihaa ja muutamia kuivia korppuja.</p>
+
+<p>Tunsin itseni peräti masentuneeksi, enkä voinut käsittää, miten
+selviytyä! Ja kumminkin, mitä vaaraa minä niin kovin pelkäsin?
+Kuinka voisimme päästä ylös niistä syvyyksistä, johon vastustamaton
+virta meidät vei, vaikka meillä olisi ollut evästä kuukausiksi ja
+vuosiksikin? Mitä hyödytti hätäillä kuolevamme nälkään, kun kuolema
+oli edessämme niin monessa muussakin muodossa? Saisimmekohan edes
+aikaa kuolla nälkään?</p>
+
+<p>Kuvaillessani mielessäni näitä unohdin nykyisen vaaran, ja pelkäsin
+vain tulevaisuuden uhkaa, joka hirveänä tuli mieleeni. Kenties
+kuitenkin voisimme pelastua veden raivosta ja palata maan pinnalle?
+Mutta millä tavoin? Sitä en tiedä. Mistä? Se olisi samantekevää. Yksi
+mahdollisuus tuhansista on kumminkin mahdollisuus, mutta nälkäkuolema
+sitävastoin ei jättänyt meille vähintäkään toivoa.</p>
+
+<p>Mieleeni johtui puhua sedälleni asemastamme osoittaakseni hänelle,
+mimmoisessa kurjassa tilassa olimme, ja tarkoin laskeaksemme
+kuinka pitkä aika meillä vielä oli elettävänä, mutta minulla oli
+kylliksi voimia pitää suuni kiinni ja antaa hänen pysyä tyynessä
+kylmäkiskoisuudessaan.</p>
+
+<p>Tällä kertaa alkoi tuli lyhdystämme vähetä vähenemistään sammuen
+viimein kokonaan. Kynttilän sydän oli palanut loppuun, emmekä enää
+voineet ajatellakaan valaista sysimustaa pimeyttä. Meillä oli tosin
+vielä tulisoihtu, mutta sitä ei saattanut polttaa kovassa tuulessa.
+Silloin ummistin silmäni niinkuin lapsi, etten tarvitsisi nähdä
+pimeyttä.</p>
+
+<p>Pitkän ajan kuluttua kävi kulkumme kahta vertaa nopeammaksi, päättäen
+ilman puhaltamisesta kasvojani vastaan. Vesi syöksyi erittäin
+jyrkästi alaspäin, ja luulin todellakin, ettemme enää kulkeneet
+veden päällä, vaan putosimme suoraan alas, sillä tunsin omituista
+putoamisen tunnetta. Setäni ja Hannu olivat tarttuneet lujasti
+käsivarsiini ja pitivät minusta kiinni.</p>
+
+<p>Kun oli kulunut jonkin aikaa &mdash; kuinka kauan, sitä en saata
+arvostella &mdash; tunsin yhtäkkiä nytkähdyksen; lautta ei sattunut
+mihinkään kovaan esineeseen, mutta seisahtui kuitenkin. Suunnaton
+vedenpaljous syöksi sen yli; olin tukehtua &mdash; &mdash; &mdash; olin
+hukkumaisillani &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Mutta tätä vedenpaisumusta ei kestänyt kauan, ja muutaman sekunnin
+kuluttua olin taas vapaassa ilmassa, jota vedin keuhkoihini täysin
+henkäyksin. Setäni ja Hannu puristivat käsiäni, niin että ne olivat
+musertua, ja vielä kerran vei lautta meitä eteenpäin.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXII" id="XXXXII">XXXXII</a></h2>
+
+
+<p>Luulen että kello oli noin kymmenen paikoilla illalla. Kuulo oli
+ensimmäinen aistini, joka teki tehtävänsä viime tapauksen jälkeen.
+Minä kuulin melkein heti paikalla, &mdash; sillä olihan se oikeaa
+kuulemista &mdash; äänettömyyden vallitsevan käytävässä sen ankaran
+pauhinan jälkeen, joka monen tunnin kuluessa oli täyttänyt korvani.
+Vihdoin kuuluivat korviini epäselvänä mutinana setäni sanat:</p>
+
+<p>&mdash; Me nousemme ylöspäin!</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitatte? huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, me nousemme! me nousemme!</p>
+
+<p>Kun ojensin käteni koetellakseni kallioseinää, loukkasin sormeni;
+nousimme ylöspäin hyvin nopeasti.</p>
+
+<p>&mdash; Tulisoihtu! tulisoihtu! huusi professori.</p>
+
+<p>Hyvin työläästi sai Hannu soihdun viimeinkin sytytetyksi, ja vaikka
+nousimme yhä ylöspäin, kohosi liekkikin samoin ylöspäin ja levitti
+kylliksi valoa valaistaksensa koko näköpiirimme.</p>
+
+<p>&mdash; Niin on kuin luulinkin, sanoi setäni. Me olemme ahtaassa kaivossa,
+joka on vähemmän kuin neljän sylen laajuinen laidasta laitaan. Vesi,
+joka on ehtinyt sen pohjaan, kohoaa nyt ja me sen mukana.</p>
+
+<p>&mdash; Mihin?</p>
+
+<p>&mdash; Sitä en tiedä, mutta meidän täytyy olla valmiit kaikkeen.
+Me kuljemme ylöspäin vauhtia, jonka arvioin kahdeksi syleksi
+sekunnissa; se on satakaksikymmentä syltä minuutissa eli enemmän kuin
+puolikolmatta penikulmaa tunnissa. Kyllä tälläkin tavalla pääsee
+eteenpäin maailmassa.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, jollei satu estettä tielle ja jos tässä kaivossa on aukko!
+Mutta jos se on umpinainen, jos ilma vähitellen pusertuu kokoon veden
+painaessa alhaalta, niin olemme hukassa!</p>
+
+<p>&mdash; Akseli, vastasi professori aivan tyynenä, meidän tilamme on
+melkein epätoivoinen, mutta onhan meillä edes jokin pelastuksen
+toivo, ja tätä minä juuri tahdon koettaa. Jos me joka silmänräpäys
+voimme tuhoutua, niin voimme myös joka silmänräpäys pelastua.
+Olkaamme siis valmiit käyttämään jokaista tilaisuutta hyväksemme.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta mitä sitten voimme tehdä?</p>
+
+<p>&mdash; Voimmehan syömällä vahvistaa voimiamme.</p>
+
+<p>Tämän kuullessani katselin tylsästi setääni; nyt minun täytyi
+ilmoittaa, mitä en olisi tahtonut, ja sanoin:</p>
+
+<p>&mdash; Syömälläkö?</p>
+
+<p>&mdash; Niin kyllä, viipymättä.</p>
+
+<p>Professori lausui sen lisäksi muutaman sanan tanskaksi. Hannu pudisti
+päätään.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? huusi professori, ovatko ruokatavaramme joutuneet hukkaan?</p>
+
+<p>&mdash; Ovat, tässä on kaikki mitä on jäljellä! pieni lihapalanen meille
+kolmelle yhteensä!</p>
+
+<p>Setäni katsoi minuun eikä tahtonut ymmärtää sanojani.</p>
+
+<p>&mdash; No, luuletteko vielä, että pelastumme?</p>
+
+<p>En saanut vastausta.</p>
+
+<p>Tunti kului ja rupesin tuntemaan ankaraa nälkää, mutta ei kukaan
+meistä rohjennut liikuttaakaan vähäistä evään jäännöstämme.</p>
+
+<p>Sillävälin nousimme lakkaamatta huimaavan nopeasti. Välistä
+ilmanhenki esti meitä hengittämästä, aivan kuin silloin, kun
+ilmapurjehtijat joskus nousevat liian nopeasti. Mutta sen sijaan,
+että nämä tuntevat vilua samassa suhteessa kuin nousevat ylöspäin
+ilmakehän ylempiin kerroksiin, oli meillä päinvastainen tunne. Lämpö
+kohosi hämmästyttävän nopeasti nousten varmaankin tällä hetkellä
+neljäänkymmeneen asteeseen. Mitä tämä muutos merkitsi? Tähän asti
+oli todellisuus osoittanut Davyn ja Lidenbrockin teoriat oikeiksi;
+tähän asti olivat erityiset seikat &mdash; tulenkestävät kalliot, sähkö ja
+magnetismi &mdash; lieventäneet luonnon yleisiä lakeja ja antaneet meille
+kohtuullisen lämmön, sillä minun mielestäni oli oppi maanalaisesta
+tulesta yhä vain ainoa todellinen ja selvä selitys maapallostamme.
+Olimmekohan nyt menossa sellaiseen paikkaan, jossa kaikki nämä
+luonnonvoimat riehuvat valtoiminaan ja jossa kuumuus sulattaa kaikki
+kalliotkin? Juuri sitä pelkäsin, ja siksi lausuin professorille:</p>
+
+<p>&mdash; Jollemme huku veteen tahi muserru kallioita vastaan, emmekä kuole
+nälkään, niin on meillä ainakin odotettavana sellainen kohtalo, että
+kärvennymme elävältä.</p>
+
+<p>Hän ei vastannut, vaan kohautti sääliväisesti olkapäitään ja vaipui
+jälleen ajatuksiinsa.</p>
+
+<p>Tunti kului, eikä tilassamme tapahtunut mitään muutosta, paitsi että
+lämpö kohosi hiukan. Viimein setäni alkoi taas puhua:</p>
+
+<p>&mdash; Kuulkaapa nyt, sanoi hän, meidän täytyy tehdä päätös.</p>
+
+<p>&mdash; Tehdä päätös? sanoin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, meidän täytyy vahvistaa voimiamme. Jos koetamme pitkittää
+elämäämme joitakuita tunteja sillä tavoin, että säästämme tätä ruoan
+jäännöstä, niin uuvumme jo ennen loppuamme.</p>
+
+<p>&mdash; Niin kyllä, ennen loppuamme, jota emme kauan tarvitsekaan odottaa.</p>
+
+<p>&mdash; Entä jos ilmestyy pelastuksen tilaisuus, jolloin silmänräpäyksen
+ajan täytyy reippaasti toimia, niin mistä silloin saamme voimia, jos
+nyt uuvutamme itsemme nälällä?</p>
+
+<p>&mdash; Mutta, setä, mitä meillä sitten on jäljellä, kun olemme syöneet
+tämän lihapalan?</p>
+
+<p>&mdash; Ei mitään! Akseli, ei mitään! Mutta tuletko siitä kylläisemmäksi,
+jos vain katselet sitä? Niinhän puhut kuin ainakin ihminen, jolla ei
+ole omaa tahtoa, kuin voimaton olento!</p>
+
+<p>&mdash; Ettekö sitten itse ole epätoivoissanne? kysyin äreästi.</p>
+
+<p>&mdash; En! vastasi professori vakavasti.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä? Luuletteko vielä mahdolliseksi, että pelastumme?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan! Ja niin kauan kuin sydämeni sykkii ja veri virtaa
+suonissani, en hyväksy sitä, että ajatteleva olento antautuu
+epätoivon valtaan.</p>
+
+<p>Mitkä erinomaiset sanat! Miehen, joka tällaisessa tilanteessa saattoi
+puhua sellaisia sanoja, täytyi olla harvinainen ihminen.</p>
+
+<p>&mdash; No mitä siis aiotte tehdä? kysäisin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Syödä jäljellä olevan ruokamme viimeistä suupalaa myöten
+vahvistaaksemme riutuneita voimiamme. Saattaa olla, että tämä on
+viimeinen ateriamme; olkoon menneeksi! Mutta olemmehan edes täysissä
+voimissa emmekä uuvuksissa.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoon menneeksi sitten! Syökäämme siis! sanoin minä.</p>
+
+<p>Setäni otti lihapalan ja ne muutamat korput, jotka olivat säilyneet
+haaksirikostamme, jakoi ne tasan kolmeen osaan, joten kukin meistä
+sai osaksensa naulan verran. Professori söi halukkaasti melkein
+kuumeentapaisella kiireellä; minä sitävastoin haluttomasti, melkein
+vastahakoisesti, vaikka olin nälissäni; Hannu taas söi hiljaisesti,
+kohtuullisesti, äänettömänä pureskellen pieniä paloja ja niellen
+palansa tyynesti, niinkuin ainakin se, jota eivät tulevaisuuden
+huolet hätyytä. Tarkasti etsittyänsä hän löysi puoli pulloa viinaa,
+jota hän tarjosi meille, ja tämä oivallinen juoma virkistikin minua.</p>
+
+<p>&mdash; Oivallista! sanoi Hannu kun hänen vuoronsa tuli.</p>
+
+<p>&mdash; Erinomaista! vakuutti setäkin.</p>
+
+<p>Minä olin taas saanut hiukan toivoa, mutta viimeinen ateriamme oli
+syöty; kello oli viisi aamulla.</p>
+
+<p>Ihminen on kertakaikkiaan sellainen, että kun ravinnon tarve on
+tyydytetty, niin on vaikeaa ymmärtää nälän tuskia: niitä täytyy itse
+tuntea voidakseen käsittää oikein. Pitkän paastoamisen jälkeen siis
+lihapalanen ja muutamat korput saattoivat entiset kärsimyksemme
+unohduksiin.</p>
+
+<p>Syötyämme jättäytyi jokainen meistä mietteittensä valtaan. Mitähän
+Hannu mahtoi ajatella, hän, joka oli kotoisin kaukaiselta saareltansa
+ja jolla oli itämaalaisen nöyryys taipua kohtaloonsa? Minä puolestani
+vaivuin muistelmiini; ne veivät minut takaisin maapallon pinnalle,
+josta minun ei olisi pitänyt ikinä lähteä. Kuninkaankadun varrella
+oleva talo, Graüben raukkani, sekä lempeä Martta kulkivat sieluni
+silmien ohi, ja tuo kohtalokas pauhina, joka kuului maan sisustasta,
+oli mielestäni kuin kaupunkien melu tuolla ylhäällä.</p>
+
+<p>Setäni sitävastoin pysyi aina vain asiassa ja tutki tarkoin maan
+laatua tulisoihtu kädessä; hän koetti päästä varmuuteen asemastamme
+tarkastelemalla maakerroksia. Tämä laskelma, tai pikemmin arvio,
+sattui tietysti vain likimaille, mutta oppinut mies on aina oppinut,
+kun hän vain pysyy levollisena, ja varmaa on, että tätä ominaisuutta
+oli professori Lidenbrockilla sangen suuri määrä. Kuulin hänen
+mutisevan geologisia sanoja, ymmärsin ne ja tunsin vastoin tahtoani
+tämän tutkimuksen huvittavan itseäni vielä elämäni yhdennellätoista
+hetkellä.</p>
+
+<p>&mdash; Tulensyöksemää graniittia! virkkoi hän. Vielä olemme ensimmäisen
+aikakauden rajojen sisällä, mutta me nousemme! Me nousemme! Kuka
+tietää?</p>
+
+<p>Kuka tietää? Hänellä on vielä toivoa! Hän koetteli kädellänsä
+pystysuoraa seinää ja lausui muutaman silmänräpäyksen kuluttua:</p>
+
+<p>&mdash; Tässä on gneissiä! Katinkultaa! Hyvä! Kohta olemme
+siirtymisaikakauden kerroksissa, ja sitten &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Mitä hän tarkoitti? Saattoiko hän mitata päämme yläpuolella olevan
+maakuoren vahvuutta? Oliko hänellä mitään keinoa laskea sitä? Ei!
+Manometri oli menetetty, eikä mikään arviolasku voinut korvata sitä.</p>
+
+<p>Kuumuus eneni enenemistään, tunsin hikoilevani kuin tulisessa
+löylyssä. En voi verrata sitä muuhun kuin siihen kuumuuteen, joka
+lähtee raudan sulatusuunista silloin kuin sulaa rautaa paraikaa
+valetaan muotteihin. Vähitellen täytyi Hannun, sedän ja minun riisua
+takkimme ja liivimmekin; vähimmätkin vaatekappaleet olivat meille
+harmiksi ja kiusaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Kohoammeko me tulisena hehkuviin kerroksiin? huusin minä, kun
+kuumuus kävi kahta vertaa ankarammaksi.</p>
+
+<p>&mdash; Ei! vastasi setäni; sehän on mahdotonta! Aivan mahdotonta!</p>
+
+<p>&mdash; Mutta onhan kallio kuuma! sanoin minä koeteltuani seinää.</p>
+
+<p>Kun heti sen jälkeen käteni sattui veteen, täytyi minun tempaista se
+takaisin.</p>
+
+<p>&mdash; Vesi on kiehuvan kuumaa! huusin minä.</p>
+
+<p>Tällä kertaa professorin ainoana vastauksena oli vihainen viittaus.</p>
+
+<p>Silloin valtasi minut vastustamaton kauhistus, enkä voinut siitä
+enää päästä; tunsin jo edeltäpäin jotakin erikoista tapahtuvaksi,
+jommoista ei rohkeinkaan mielikuvitus voi keksiä. Mieleeni iski
+ajatus, joka ensin tuntui epätodennäköiseltä, mutta muuttui viimein
+varmuudeksi; koetin karkoittaa sitä mielestäni, mutta se palasi
+alinomaa takaisin. En uskaltanut lausua sitä julki, mutta muutamat
+huomiot, jotka vastoin tahtoani tulin tehneeksi, osoittivat
+vakaumukseni todeksi. Tulisoihdun himmeässä valossa huomasin
+kallioiden levottomasti liikkuvan; nähtävästi oli tapahtumaisillaan
+jokin ilmiö, jossa sähkölläkin oli osansa; sen lisäksi tämmöinen
+hirveä kuumuus, tämä kiehuva vesi! &mdash; &mdash; minä katsoin kompassiin.</p>
+
+<p>Se oli kuin hulluna!</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXIII" id="XXXXIII">XXXXIII</a></h2>
+
+
+<p>Niin! Kompassi oli hulluna. Neula hyppeli jyrkästi pohjoisesta
+etelään, kääntyili kaikkiin ilmansuuntiin ja heilui edestakaisin,
+ikäänkuin sitä olisi pyörryttänyt.</p>
+
+<p>Tiesin varsin hyvin, että maan malmipitoinen ulkokuori ei ole koskaan
+levossa; ne muutokset, jotka tapahtuvat sisimpien aineiden sulamisen
+vaikutuksesta, samoinkuin tärähdykset, joita suuret virrat ja
+magnetismi synnyttävät, muuttavat alituisesti sen tilaa, silloinkin
+kun sen pinnalla asuvat olennot eivät huomaa sen liikkumista. Minun
+ei siis olisi pitänyt hämmästyä tästä ilmiöstä tahi ei ainakaan
+päästää sellaista hirveätä ajatusta syntymään aivoissani.</p>
+
+<p>Mutta minä en voinut enää erehtyä muutamista muista seikoista. Pauke
+ja jyske kävivät hirvittäviksi; en voinut verrata niitä muuhun kuin
+tykkipatterin räminään ja jyrinään kivikadulla. Se oli yhtämittaista
+ukkosen jyrinää.</p>
+
+<p>Sähköilmiöiden riivaama hurja kompassi tuki osaltaan käsitystäni.
+Maan malminen kuori oli puhkeamaisillaan, kalliot näyttivät uhkaavan
+syöksyä jälleen yhteen, rako oli menossa umpeen ja tyhjä paikka
+täyttymäisillään. Silloin me pienet raukat olisimme litistyneet
+hienoksi moisessa peloittavassa syleilyssä.</p>
+
+<p>&mdash; Setä! setä! huusin minä, me olemme hukassa.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä hätä sinulla taas on? vastasi hän hämmästyttävän
+levollisesti. Mitä nyt?</p>
+
+<p>&mdash; Mikäkö nyt on hätänä! Katsokaa kuinka seinät horjuvat, kuinka
+kallio liikkuu! Ja tämä polttava helle, tämä kiehuva vesi, nämä
+höyryt, tämä hurja kompassi, kaikki ovat maanjäristyksen enteitä.</p>
+
+<p>Setäni pudisti hiljaa päätänsä.</p>
+
+<p>&mdash; Maanjäristyksenkö? virkkoi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Niin!</p>
+
+<p>&mdash; Poikani, luulenpa, että erehdyt!</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! ettekö tunne näitä enteitä? &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Maanjäristyksen enteitäkö? En! Minä odotan jotakin parempaa!</p>
+
+<p>&mdash; Mitä tarkoitatte?</p>
+
+<p>&mdash; Tulivuoren purkausta, Akseli!</p>
+
+<p>&mdash; Tulivuoren purkausta! sanoin minä. Me olemme siis tulivuoren
+aukossa!</p>
+
+<p>&mdash; Niin minäkin luulen, vastasi professori hymyillen, ja se onkin
+parasta, mitä meille voi tapahtua!</p>
+
+<p>Parasta mitä voi tapahtua! Olikohan setäni hullu? Mitä tämä merkitsi?
+Miksi hän oli näin tyynellä mielellä ja hymyili?</p>
+
+<p>&mdash; Mitä! huusin minä, me olemme joutuneet tulivuoren purkaukseen!
+Sallimus on tuonut meidät tulisen laava-aineen, sulavien kallioiden,
+kiehuvan veden ja kaikkien ulossyöksevien aineiden kulkuväylään!
+Nämä aineet sysäävät meitä eteenpäin, ajavat meidät ulos maan
+sisuksista, tulivuori viskaa meidät ilmaan kivien mukana, tuhka- ja
+kuonasateessa, oksentaa meidät ilmoille tuliliekkien keskellä, ja
+tämä on sitten parasta, mitä meille saattaa tapahtua!</p>
+
+<p>&mdash; Niin! vastasi professori, katsellen minuun silmälasiensa ylitse,
+sillä se on ainoa keino, jolla voimme päästä takaisin maan pinnalle!</p>
+
+<p>Minun täytyy jättää mainitsematta ne tuhannet eri ajatukset, jotka
+risteilivät aivoissani. Setäni oli oikeassa, aivan oikeassa;
+eikä hän ollut milloinkaan näyttänyt mielestäni rohkeammalta tai
+turvallisemmalta kuin tällä kertaa, kun hän tyynesti odotti ja
+edeltäpäin laski tulivuoren purkautumisen mahdollisuutta.</p>
+
+<p>Me nousimme yhä; yö kului samalla tavalla. Pauhina ympärillämme
+kasvoi monta vertaa kovemmaksi; olin tukehtumaisillani, luulin jo
+viimeisen hetkeni olevan käsissä, ja yhtäkaikki mielikuvitukseni
+toimi niin, että rupesin taas ajattelemaan. Mutta seurasin
+tahdottomana ajatusteni juoksua yrittämättäkään hillitä niitä!</p>
+
+<p>Oli selvää, että tulivuoren purkaus sysäsi meitä eteenpäin; lauttamme
+alla oli kiehuvaa vettä ja veden alla kokonainen laavatulva,
+kivisekoitus, joka tulivuoren huipulla hajoaisi joka suuntaan. Me
+olimme siis tulivuoren kidassa. Siitä ei ollut epäilystä.</p>
+
+<p>Mutta sammuneen Sneffels-vuoren sijaan olimme nyt jossakin
+todellisesti tulta syöksevässä vuoressa. Minä siis ihmettelin
+itsekseni, mikähän vuori se mahtoi olla, ja mihin maapallon paikkaan
+se oksentaisi meidät kidastaan.</p>
+
+<p>Tietysti jonnekin pohjoisiin seutuihin, se oli selvää. Kompassimme
+oli aina vain osoittanut oikealle päin, ennenkuin se tuli hulluksi.
+Cap Saknussemmista alkaen olimme ajautuneet satoja penikulmia
+suoraan pohjoiseen päin. Olimmekohan kenties joutuneet takaisin
+Islantiin? Syöksyisimmeköhän ilmoille Heklan suusta tahi jostakin
+niistä seitsemästä muusta tulivuoresta, jotka ovat tällä saarella?
+Viidensadan penikulman päässä länteen päin en muistanut tällä
+leveysasteella olevan mitään muita tulivuoria paitsi eräitä vähän
+tunnettuja Amerikan luoteisrannalla. Idässäpäin oli yksi ainoa,
+kahdeksannellakymmenennellä leveysasteella, nimittäin Esk, Jean Mayen
+saarella, Huippuvuorten läheisyydessä! Tulivuorenaukoista ei siis
+ollut puutetta, ja ne olivat kylliksi avaroita oksentaaksensa vaikka
+kokonaisia armeijoja! Mutta sitä yritin aprikoida, mistä aukosta
+meidän oli määrä pujahtaa ulos.</p>
+
+<p>Aamulla nousimme ylöspäin yhä kiivaammin. Sen sijaan että kuumuus
+olisi vähentynyt lähempänä maan pintaa, se yhä eneni, mutta siihen
+oli syynä tulivuoren vaikutus ja se seikka, että kuumuus oli tälle
+paikalle ominaista. Meitä eteenpäin kuljettavasta voimasta ei minulla
+ollut mitään epäilyä. Ääretön, monen sadan ilmakehän paine, joka
+oli syntynyt maan sisukseen keräytyneistä höyryistä, ajoi meitä
+vastustamattomasti eteenpäin. Mutta mihin lukemattomiin vaaroihin se
+meidät veikään!</p>
+
+<p>Kohta levisi tähän pystyyn käytävään kellertävää valoa; oikealla ja
+vasemmalla huomasin syviä käytäviä, jotka olivat ikäänkuin äärettömiä
+aukkoja, joista syöksyi esiin paksua höyryä; rätisevät tulenliekit
+näyttivät nuoleksivan seiniä.</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa, setä! katsokaa! huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Niin, ne ovat rikkiliekkejä. Ei ole mikään sen luonnollisempaa
+tulivuoren purkautumisessa.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta entäs jos ne sulkevat meidät keskeensä.</p>
+
+<p>&mdash; Eivät ne tee sitä.</p>
+
+<p>&mdash; Entäs jos ne tukehduttavat meidät?</p>
+
+<p>&mdash; Eivät ne meitä tukehdutakaan! Käytävä levenee laajemmaksi, ja jos
+niin tarvitaan, niin voimme lähteä pois lautalta ja etsiä suojaa
+jostakin vuoren loukosta.</p>
+
+<p>&mdash; Entä vesi, kohoava vesi?</p>
+
+<p>&mdash; Ei täällä enää olekaan vettä, Akseli, vaan jonkinlaista
+laavapuuroa, joka viepi meidät mukanansa tulivuoren suulle.</p>
+
+<p>Vesi oli todellakin kadonnut aitamme. Sen tilalle oli ilmestynyt
+jotenkin tiheitä, mutta kuitenkin kiehuvia aineita. Ilma kävi
+sietämättömän kuumaksi, ja jos meillä olisi ollut lämpömittari, niin
+se olisi varmaankin osoittanut seitsemääkymmentä astetta! Hiki valui
+meistä virtanaan; ja jollemme olisi nousseet niin vinhaa vauhtia
+ylöspäin, niin olisimme varmaan tukehtuneet.</p>
+
+<p>Professori ei kuitenkaan vaatinut meitä noudattamaan esitystään
+ja poistumaan lautalta, ja oikeassa hän olikin. Nämä muutamat
+kokoonkyhätyt pölkyt muodostivat sentään vakavan pinnan, turvallisen
+jalansijan, jota emme mistään muualta olisi löytäneet.</p>
+
+<p>Kello kahdeksan aamulla tapahtui jotakin, jota ennen ei ollut
+sattunut. Kohoava liike lakkasi yhtäkkiä; lautta oli aivan
+liikkumattomana.</p>
+
+<p>&mdash; Mikä nyt on? kysyin minä, kun horjahdin tästä seisahtumisesta,
+ikäänkuin jostakin sysäyksestä.</p>
+
+<p>&mdash; Pysähdys, vastasi setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Pysähtyykö tulivuoren purkaus?</p>
+
+<p>Edessämme näkyivät kauniin meren välkkyvät laineet.</p>
+
+<p>&mdash; Enpä luule.</p>
+
+<p>Minä nousin ja katselin ympärilleni. Kenties esiinpistävä
+kallionkieleke oli seisahduttanut lautan, joka nyt silmänräpäyksen
+ajan vastusti ulossyökseviä aineita. Siinä tapauksessa pitäisi
+koettaa saada lautta irti niin pian kuin suinkin mahdollista.</p>
+
+<p>Mutta niin ei ollut; kaikki ulossyöksevät aineet, tuhka, kuona ja
+kivisirpaleet, olivat seisahtuneet ja lakanneet kohoamasta.</p>
+
+<p>&mdash; Taukoaakohan tulivuoren purkaus? huusin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Oh! virkkoi professori, pelkäätkö sitä, poikaseni? Ole huoleti; ei
+tätä lepoa kauan kestä: sitä on jo kestänyt viisi minuuttia, ja pian
+jatkamme nousuamme vuoren aukon suulle.</p>
+
+<p>Näin puhellessansa professori alinomaa katseli kelloansa, ja nytkin
+kävi hänen ennustuksensa toteen. Kohta rupesi lautta taas kiivaasti
+liikkumaan, kulkien noin pari minuuttia, jolloin se seisahtui
+uudestaan.</p>
+
+<p>&mdash; Hyvä! sanoi setäni, katsoen kelloonsa, kymmenen minuutin kuluttua
+se taas lähtee liikkeelle.</p>
+
+<p>&mdash; Kymmenenkö minuutin kuluttua?</p>
+
+<p>&mdash; Niin; tällä tulivuorella on ajoittaiset purkaukset. Se sallii
+meidän vetää henkeämme samalla kun se itsekin hengittää.</p>
+
+<p>Se oli totta. Määrättyyn aikaan syöksyimme taas ylöspäin erinomaisen
+nopeasti. Meidän täytyi tarttua lujasti kiinni lautan pölkkyihin
+pysyäksemme sillä. Sitten se taas pysähtyi.</p>
+
+<p>Olen myöhemmin monesti aprikoinut tätä kummallista ilmiötä keksimättä
+siihen tyydyttävää selitystä. Minusta on kuitenkin selvää, ettemme
+olleet tulivuoren päätorvessa, vaan jossakin sivu-uomassa, jossa
+tuntui jonkinlainen vastavaikutus.</p>
+
+<p>En voi sanoa, kuinka nopeasti tämä temppu uudistui. Sen ainoastaan
+voin vakuuttaa, että me jokaisella uudella sysäyksellä syöksyimme
+eteenpäin yhä kiivaammin ja lensimme ylöspäin tykin luodin vauhdilla.
+Joka kerta kuin pysähdyimme, olimme tukehtumaisillamme; kun kuljimme
+eteenpäin, niin tulinen ilma melkein esti meitä hengittämästä.
+Ajattelin jo, mikä erinomainen nautinto olisi, jos äkkiä tulisimme
+pohjoisiin seutuihin, joissa olisi kolmenkymmenen asteen pakkanen.
+Mielikuvituksissani olin jo kulkevinani napaseutujen lumikedoilla,
+ja halusin päästä niin pian kuin mahdollista kierittelemään
+lumihangessa! Pääni joutui vähitellen pyörryksiin alituisista
+sysäyksistä. Jollei Hannua olisi ollut, niin olisin jo monta kertaa
+loukannut pääni kallioseinään.</p>
+
+<p>En niin ollen muista aivan selvään, mitä tapahtui seuraavain tuntien
+aikana; ainoastaan himmeästi tajusin yhtämittaisen pauhinan,
+vuoren vapisemisen ja että lauttamme kieppui ympäri kuin kehässä.
+Se kiikkui laavavirralla, tuhkasateessa, rätisevien liekkien
+keskellä. Myrskytuuli, jonka olisi luullut saaneen alkunsa jostakin
+suunnattoman suuresta palkeesta, ylläpiti maanalaista tulta. Vielä
+kerran näin Hannun kasvot punertavassa valossa ja tunsin tällä kertaa
+samaa kauhua, jonka syntinen raukkakin tuntee seisoessaan tykin
+suuhun sidottuna ja odottaessaan laukausta, joka paukahtaessaan
+siroittaa hänen jäsenensä ilmaan.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXIV" id="XXXXIV">XXXXIV</a></h2>
+
+
+<p>Kun jälleen avasin silmäni, tunsin Hannun toisella kädellään pitävän
+minua tanakasti kiinni vyötäistä, ja toisella huomasin hänen tukevan
+setääni. En ollut pahoin loukkautunut, vaan pikemmin kuin pehmeäksi
+piesty, kun olin heittänyt vaarallisella tavalla kuperkeikkaa pitkin
+vuoren rinnettä; älysin olevani vuoren rinteellä parin askeleen
+päässä jyrkästä kuilusta, johon olisin syöksynyt, jos olisin
+hievahtanutkaan. Hannu oli pelastanut minut kuolemasta luisuessani
+pitkin vuoren sivua.</p>
+
+<p>&mdash; Missä me nyt olemme? kysyi setäni, joka näytti mielestäni olevan
+äkeissänsä siitä, että olimme taas maan pinnalla.</p>
+
+<p>Hannu kohotti olkapäitään tietämättömyyden merkiksi.</p>
+
+<p>&mdash; Islannissa, vastasin minä.</p>
+
+<p>&mdash; Emmepä olekaan, virkkoi Hannu.</p>
+
+<p>&mdash; Emme suinkaan, todisti professorikin.</p>
+
+<p>&mdash; Hannu erehtyy! sanoin minä, nousten pystyyn.</p>
+
+<p>Vielä kohtasi meitä hämmästys niin monen ihmeen lisäksi, joita jo
+olimme matkallamme nähneet ja kokeneet. Odotin näkeväni ikuisen
+lumen peittämän vuoren huipun, pohjoisten seutujen hedelmättömät
+maat napaseutujen kelmeän taivaan alla, pohjoisempana kuin mitkään
+tähän asti tunnetut leveysasteet, mutta vastoin kaikkia näitä luuloja
+olimme setäni, islantilainen ja minä mukavasti pitkällämme polttavan
+auringon paahteessa vuoren rinteellä, lämpöisessä ilmanalassa.</p>
+
+<p>En tahtonut oikein uskoa silmiäni; mutta ruumiini ei sallinut epäillä
+sitä. Puolialastomina olimme tulleet ulos tulivuoresta, emmekä olleet
+nähneet aurinkoa kahteen kuukauteen; nyt näimme sen loistavana
+yläpuolellamme taivaanlaella, josta se vuodatti häikäiseviä säteitään
+tuhlaamalla tuhlaten lämpöä ja valoa.</p>
+
+<p>Kun silmäni olivat ehtineet tottua tähän ylenpalttiseen valoon ja
+loisteeseen, käytin niitä oikaistakseni mielikuvitukseni ensimmäisen
+erehdyksen. Tahdoin kuitenkin väittää, että olimme Huippuvuorilla,
+enkä aikonut ilman muuta luopua tästä ajatuksestani.</p>
+
+<p>Professori alkoi puhua ensin ja sanoi:</p>
+
+<p>&mdash; Ei todellakaan näytä siltä, kuin olisimme Islannissa.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta entä Jan Mayenin saari...? vastasin siihen.</p>
+
+<p>&mdash; Eipä niinkään, poikaseni. Eihän tämä ole louhikkoinen
+lumipeitteinen pohjoismainen tulivuori.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>&mdash; Katsopa, Akseli, tuonne!</p>
+
+<p>Korkeintaan viisisataa jalkaa päämme yläpuolella kohosi tulivuoren
+huippu, josta nousi noin joka neljännestunti kovasti jyristen
+korkea tulipatsas ja samalla isot joukot hohkakiveä, tuhkaa ja
+laava-ainetta. Tunsin tärinää vuoressa, joka huokui kuin suuri valas
+ja syöksi aika ajoin tulta ja kaasuja suuresta purskureiästänsä.
+Alempana oli jyrkkinä röykkiöinä suuret määrät seitsemän- tai
+kahdeksansadan jalan paksuudelta tulivuoren oksentamia aineita, joten
+koko vuoren korkeus ei ollut kolmeakaan sataa syltä. Vuoren juuri
+oli viheriäisten puiden peitossa! Huomasin siellä muiden ohessa
+öljypuita, viikunapuita ja viiniköynnöksiä, joissa riippui runsaasti
+punaisia rypäleitä.</p>
+
+<p>Täytyi myöntää, että tämä ei ollut pohjoinen maisema.</p>
+
+<p>Kun katsoimme tämän viheriäisen vyöhykkeen ulkopuolelle, avautuivat
+nähtäväksemme ihmeellisen kauniin meren välkkyvät laineet, jotka
+rajoittivat tämän ihanan maan vain muutaman penikulman pituiseksi
+saareksi. Idässäpäin näkyi pienoinen satama, jonka ympärillä oli
+muutamia rakennuksia ja jossa omituisen muotoisia laivoja liikkui
+taivaansinisellä vedenpinnalla. Etempänä kohosi vedenpinnasta niin
+laaja saaristo, että se näytti mahdottoman suurelta muurahaispesältä.
+Lännessäpäin kaareutui taivasta vastaan kaksi kaukaista rannikkoa;
+toisella niistä näkyi kauniisti muodostuneita siintäviä
+vuorenselänteitä; toisella, kaukaisemmalla, rantamaalla näkyi
+summattoman korkea vuoren huippu, jonka kärjessä liehui savutöyhtö.
+Pohjoisessa levisi ääretön meren ulappa, joka kimalteli auringon
+säteissä ja jossa näkyi siellä täällä maston huippu tahi tuulen
+paisuttama purje. Se seikka, ettemme olleet aavistaneet tällaista,
+enensi sen ihmeellistä kauneutta satakertaisesti.</p>
+
+<p>&mdash; Missä me olemme? Missä? kyselin minä puoliääneen.</p>
+
+<p>Hannu sulki silmänsä välinpitämättömästi, ja setäni katseli
+ympärillensä ymmärtämättä mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Olkoonpa tämä mikä vuori hyvänsä, sanoi hän viimein, mutta tulta
+oksentava se kuitenkin on; tulen syöksymiset eivät lakkaa, eikä
+todellakaan maksa vaivaa päästä hengissä tulivuoren purkauksesta
+saadaksensa lopuksi kuitenkin kivimöhkäleen päähänsä. Lähtekäämme
+sentähden alas, niin saamme tietää, mihin toimiin meidän on
+ryhtyminen. Olen sitäpaitsi kuolemaisillani nälkään ja janoon.</p>
+
+<p>Professori ei varmaankaan ollut mietiskelijä-luonne. Minä puolestani
+unhotin sekä vaivamme että tarpeemme, ja olisin voinut jäädä
+tälle paikalle vielä moneksi tunniksi, mutta minun täytyi seurata
+tovereitani.</p>
+
+<p>Vuoren rinteillä oli sangen korkeita jyrkänteitä, ja pudota
+tupsahdimme syviin tuhkahautoihin vältellessämme laavavirtoja, jotka
+luikertelivat alas ikäänkuin tuliset käärmeet. Laskeutuessamme minä
+puhelin innokkaasti, sillä mielikuvitukseni oli liiaksi kiihtynyt.</p>
+
+<p>&mdash; Me olemme Aasiassa, virkoin minä; Intian rantamilla, tahi
+Tyynenmeren saaristossa! Me olemme kulkeneet toisen maapallon
+puoliskon lävitse ja tulleet takaisin toisella puolella, Eurooppaa
+vastapäätä.</p>
+
+<p>&mdash; Mutta kompassi? väitti setäni.</p>
+
+<p>&mdash; Niin kompassi! vastasin minä hämilläni; jos uskoisimme sitä, niin
+olisimme kaiken aikaa kulkeneet pohjoista kohti.</p>
+
+<p>&mdash; Se on siis osoittanut väärin?</p>
+
+<p>&mdash; Aivan varmaan!</p>
+
+<p>&mdash; Jollei tämä ole pohjoisnapa!</p>
+
+<p>&mdash; Tämäkö pohjoisnapa? Eihän toki! Mutta &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Tämä oli selittämätön seikka, enkä tiennyt, mitä uskoa.</p>
+
+<p>Sillävälin lähestyimme viheriäistä metsikköä, jota silmämme
+ihailivat. Nälkä ja jano kiusasivat minua kovasti. Pari tuntia
+astuttuamme levisi silmiemme eteen ihana lakeus täpötäynnänsä
+öljy- ja granaattipuita sekä viiniköynnöksiä, jotka näkyivät olevan sen
+omaisuutta, joka ensin niitä lähestyi. Hätääntyneessä tilassamme emme
+pitäneet lukua mistään muodollisuuksista. Mikä suloinen nautinto
+olikaan pistellä suuhunsa näitä meheviä hedelmiä, ahmia kokonaisia
+rypäleterttuja näistä viiniköynnöksistä, joiden hedelmät jo olivat
+kypsyneet mustapuhuviksi! Aivan lähellä huomasin nurmikossa puiden
+suloisessa varjossa kirkkaan lähteen, jossa me kohta huuhdoimme
+kasvomme ja kätemme.</p>
+
+<p>Kun sitten heittäysimme levolle, näimme lapsen parin öljypuumetsikön
+välissä.</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa, tuolla on tämän onnellisen maan asukkaita!</p>
+
+<p>Lapsi oli pieni raukka, repaleinen ja kituliaan näköinen, ja näytti
+säikähtävän hirveästi nähdessänsä meidät; kun olimme puolialastomina
+ja aivan siivottomasti parroittuneet, olimme todellakin inhoittavan
+näköisiä ja omiamme peloittamaan piloille maan asukkaat, jollei tämä
+ollut pelkkien rosvojen ja ryövärien maa.</p>
+
+<p>Kun poika oli juuri lähtemäisillään käpälämäkeen, juoksi Hannu hänen
+luoksensa ja sieppasi hänet kiinni, vaikka hän kyllä koetti huutaa ja
+potkia.</p>
+
+<p>Setäni alkoi rauhoittaa häntä niin hyvin kuin taisi ja kysyi häneltä
+saksaksi:</p>
+
+<p>&mdash; Sanopas, pieni ystäväni, mikä tämän vuoren nimi on?</p>
+
+<p>Lapsi ei vastannut.</p>
+
+<p>&mdash; No hyvä, virkkoi setäni, emme ole Saksassa.</p>
+
+<p>Hän uudisti saman kysymyksen englanninkielellä. Lapsi ei sittenkään
+vastannut mitään; olin kuin tulisilla hiilillä.</p>
+
+<p>&mdash; Onko hän mykkä? tiuskaisi professori, joka ylpeänä
+kielitaidostansa uudisti kysymyksensä ranskaksi.</p>
+
+<p>Lapsi oli vain äänetönnä.</p>
+
+<p>&mdash; No koetetaanpa italian kieltä, virkkoi setäni, ja lausui:</p>
+
+<p>&mdash; <i>Dove noi siamo?</i></p>
+
+<p>Niin, missä me olemme? matkin minä maltitonna. Poika ei virkkanut
+mitään.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä nyt? Etkö vastaa? ärjäsi professori, joka alkoi vihastua ja
+ravisteli poikaa korvista. <i>Come si noma questa isola?</i></p>
+
+<p>&mdash; Stromboli, vastasi paimenpoika ja pujahti pakoon Hannun käsistä
+lähtien juoksemaan kedon halki.</p>
+
+<p>Me emme aikoneetkaan pidättää häntä. Stromboli! Minkä vaikutuksen
+tämä odottamaton sana tekikään! Me olimme siis keskellä Välimerta,
+mytologiasta tunnetussa Aiolian saaristossa, Strongylumissa, jossa
+Aiolos piti tuulia ja myrskyjä kahleissa. Ja nuo kaukana idässä
+siintävät vuoret olivat Calabrian vuoret! Ja tuolla etelässä kohoava
+tulivuori oli Etna; raju ja villi Etna!</p>
+
+<p>&mdash; Stromboli! Stromboli! toistin minä.</p>
+
+<p>Setäni viittaili ja puheli niinkuin minäkin; olisi voinut luulla,
+että veisasimme ylistysvirttä.</p>
+
+<p>Oi mikä matka! Mikä merkillinen matkustus! Tunkeuduttuamme
+tulivuoreen tulimme ulos toisesta, joka oli enemmän kuin
+tuhannenkahdensadan penikulman päässä Sneffelsistä tuolla autiossa
+maailman ääreen heitetyssä Islannissa! Sattumalta olimme tulleet
+maapallon ihanimpiin seutuihin. Ikuisen lumen maista olimme joutuneet
+ikuisen vihannuuden tienoille; kylmän seudun harmaasta usvasta olimme
+sukeltaneet maan uumeniin tullaksemme Sisilian tummansinisen taivaan
+alle.</p>
+
+<p>Syötyämme erittäin maukkaan hedelmäaterian ja ryypättyämme raikasta
+vettä palanpaineeksi lähdimme jälleen kulkemaan päästäksemme
+Strombolin satamaan. Varovaisuuden vuoksi emme puhuneet sanaakaan
+siitä, millä tavoin olimme joutuneet saarelle, sillä taikauskoiset
+italialaiset olisivat luultavasti pitäneet meitä manalasta karanneina
+paholaisina; meidän täytyi siis selittää kaikille olevamme
+poloisia haaksirikkoutuneita. Se oli vähemmän kunniakasta, mutta
+turvallisempaa. Kulkiessamme setä mutisi itsekseen:</p>
+
+<p>&mdash; Mutta kompassi! kompassi, joka osoitti pohjoista! Kuinka saatan
+selittää tämän?</p>
+
+<p>&mdash; Kas kummaa! sanoin minä ylenkatseellisesti, sitä ei voi selittää,
+se on varsin yksinkertaista!</p>
+
+<p>&mdash; Kas sepä olisi kaunista! Johannaeumin professori ei osaa selittää
+kosmillista ilmiötä, sehän on häpeä!</p>
+
+<p>Tämän sanottuansa asetti setäni taas silmälasit nenällensä ja muuttui
+ankaraksi mineralogian professoriksi, seisoen puoleksi alastomana
+nahkavyö vyötäisillänsä.</p>
+
+<p>Tuntia myöhemmin, kun olimme lähteneet olivimetsiköstä,
+tulimme San-Vincenzon satamaan, jossa Hannu tahtoi palkkansa
+kolmanneltakymmenenneltä palvelusviikoltansa; ystävällisesti
+puristaen hänen kättänsä maksoi setäni hänelle palkan.</p>
+
+<p>Vaikk'ei Hannu ollut yhtä liikutettu kuin me, niin osoitti hän
+kuitenkin tällä kertaa erinomaista sydämellisyyttä.</p>
+
+<p>Sormenpäillään hän puristi hymyillen kättämme.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="XXXXV" id="XXXXV">XXXXV</a></h2>
+
+
+<p>Tähän loppuu nyt kertomukseni, joka on sellainen, etteivät sitä usko
+todeksi nekään, jotka eivät ole tottuneet epäilemään mitään asiaa.
+Mutta minä olen siihen jo edeltäkäsin valmistunut.</p>
+
+<p>Strombolin kalastajat osoittivat meille kaikkea ystävällisyyttä,
+jota haaksirikkoon joutuneet voivat toivoa, ja lahjoittivat meille
+vaatteita ja ruokaa.</p>
+
+<p>Pari vuorokautta odotettuamme pääsimme maltalaisessa purjeveneessä
+syyskuun 2 päivänä Messinaan, jossa muutaman päivän lepo virkisti
+meitä kaikista vaivoistamme ja rasituksistamme.</p>
+
+<p>Perjantaina syyskuun 6 päivänä lähdimme ranskalaisessa postilaivassa
+<i>Volturnossa</i> matkaan, ja kolmen päivän perästä nousimme maihin
+Marseillessa, ajatellen ainoastaan yhtä asiaa, nimittäin tuota
+kirottua kompassia; tämä selittämätön seikka ei lakannut minua
+vaivaamasta. Syyskuun 11 päivän iltana tulimme Hampuriin.</p>
+
+<p>En rupea selittämään Martan hämmästystä enkä Graübenin ihastusta.</p>
+
+<p>&mdash; Nyt kun olet sankari, sanoi rakastettava morsiameni, ei sinun
+tarvitse enää lähteä luotani, Akseli!</p>
+
+<p>Minä katsoin häneen, hän itki ja hymyili yht'aikaa. Saattaa
+arvata, miten suurta huomiota professori Lidenbrockin palaaminen
+herätti Hampurissa. Puhelias Martta oli lennättänyt uutisen hänen
+matkustuksestansa maan keskipisteeseen ympäri kaupunkia. Sitä ei
+kukaan tahtonut uskoa, ja vaikka professorin nähtiinkin palanneen
+kotiin, ei hänen matkaansa pidetty silti totena.</p>
+
+<p>Mutta Hannun täälläolo ja kertomukset Islannista muuttivat vähitellen
+asian uskottavaksi.</p>
+
+<p>Sedästäni tuli siis kuuluisa mies, ja minusta kuuluisan miehen
+veljenpoika, ja merkitseehän sekin aina jotakin. Hampurin
+kaupunkilaiset pitivät juhlan kunniaksemme. Johannaeumissa
+pidettiin julkinen kokous, jossa professori kertoi matkastansa,
+jättäen kuitenkin mainitsematta ne seikat, jotka olivat yhteydessä
+kompassimme kanssa. Samana päivänä hän luovutti Saknussemmin
+kirjoituksen kaupungin arkistoon lausuen mielipahansa senjohdosta,
+että useat seikat, jotka olivat voimakkaammat kuin hänen tahtonsa,
+olivat estäneet häntä seuraamasta islantilaisen matkustajan jälkiä
+maan keskipisteeseen asti. Hän oli kunniassansa kaino, ja sentähden
+hänen arvonsa nousi vielä enemmän.</p>
+
+<p>Näin suuri kunnia tuotti hänelle tietysti kadehtijoita. Sellaisia
+hänelle karttuikin, ja kun hänen teoriansa, joka perustui
+tosiseikkoihin, vastusti tieteen otaksumaa maanalaisesta tulesta,
+niin hän kirjallisesti ja suullisesti kävi merkillistä sanasotaa
+kaikkien maiden oppineiden kanssa.</p>
+
+<p>Minä puolestani en voi hyväksyä hänen teoriaansa maan jäähtymisestä.
+Huolimatta kaikesta siitä mitä olen nähnyt, olen vakuutettu siitä,
+että maan sisuksissa on tulta; mutta myönnän kyllä, että tähän asti
+selittämättömiksi jääneet seikat voivat luonnollisten ilmiöiden
+vaikutuksesta lieventää tätä lakia.</p>
+
+<p>Kun näitä seikkoja juuri tutkittiin mitä kiihkeimmin, sai setäni
+kokea todellista surua. Huolimatta hänen rukouksistaan lähti Hannu
+Hampurista; tämä mies, jolle olimme kiitollisuuden velassa kaikesta,
+ei antanut meidän maksaa velkaamme. Hannulle tuli ikävä kotimaahansa
+Islantiin.</p>
+
+<p>Me olimme kovin mieltyneet rehtiin linnustajaamme, emmekä suinkaan
+unhoita häntä, vaikka hän onkin poissa, sillä pelastihan hän
+henkemme; aion vielä kerran ennen kuolemaani käydä tervehtimässä
+häntä.</p>
+
+<p>Lopuksi minun tulee mainita, että tämä <i>matkustus maan
+keskipisteeseen</i> herätti tavatonta huomiota koko maailmassa. Se
+painettiin ja käännettiin monelle kielelle, etevimmät sanomalehdet
+painattivat tärkeimpiä kohtia siitä, ja sen ihmeitä pohdittiin,
+niistä keskusteltiin, niitä väitettiin perättömiksi ja puolustettiin
+yhtä innokkaasti. Kumma kyllä, setäni sai eläessään nauttia koko
+ansaitsemansa kunnian, ja mr. Barnum esitti hänelle, että hän hyvin
+suuresta hinnasta antaisi näytellä itseään Yhdysvalloissa.</p>
+
+<p>Mutta kaikessa tässä kunniassa oli yksi ikävä seikka, tahi pikemmin
+kiusa, nimittäin tuo ilkeä kompassijuttu, ja oppineelle miehelle
+mokoma selittämätön ilmiö muuttuu siveelliseksi kiusaksi. Mutta
+taivas soi sedälleni lopultakin häiriytymättömän onnen.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun järjestelin hänen työhuoneessansa
+kivennäikokoelmaa, huomasin tuon merkillisen kompassin ja otin sen
+käsiini tutkakseni sitä.</p>
+
+<p>Kuinka hämmästyinkään! Minulta pääsi huuto, ja professori kiiruhti
+luokseni.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä nyt? kysäisi hän.</p>
+
+<p>&mdash; Kompassi!</p>
+
+<p>&mdash; No entä sitten?</p>
+
+<p>&mdash; Neula osoittaa etelää, eikä pohjoista.</p>
+
+<p>&mdash; Mitä sanot?</p>
+
+<p>&mdash; Katsokaa itse. Sen navat ovat vaihtuneet.</p>
+
+<p>&mdash; Vaihtuneet!</p>
+
+<p>Setäni katseli, vertaili ja hypähti viimein niin, että koko huone
+tärähti.</p>
+
+<p>Äkkiä selkeni asia hänelle ja minulle!</p>
+
+<p>&mdash; Tämä neula peijakas, huusi hän, niin pian kuin sai puhutuksi, on
+osoittanut etelää aina siitä asti kuin tulimme Cap Saknussemmiin?</p>
+
+<p>&mdash; Niin, siltä näyttää!</p>
+
+<p>&mdash; Sitten on erehdyksemme selitetty. Mutta mikä ilmiö aiheutti
+kompassin hairahduksen?</p>
+
+<p>&mdash; Ei ole mikään sen selvempää.</p>
+
+<p>&mdash; Selitäpä, poikaseni, sanasi!</p>
+
+<p>&mdash; Tuo tulinen pallo, joka myrskyssä Lidenbrockin merellä muutti
+lautallamme raudan magneettiseksi, on aivan yksinkertaisesti
+vaikuttanut kompassiimmekin!</p>
+
+<p>&mdash; Ahaa! nauroi professori, siis vain sähkön tekemä kepponen.</p>
+
+<p>Tästä päivästä alkaen oli setäni onnellisin oppineista miehistä ja
+minä onnellisin aviomiehistä, sillä kaunis vierlantilainen tyttöni
+lakkasi olemasta holhottina talossamme ja sai korkeamman arvon, kun
+hänestä tuli sekä veljentytär että aviovaimo. Sen vain mainitsen,
+että hänen setänsä oli mainio professori Otto Lidenbrock, kaikkien
+viiden maanosan kaikkien oppineiden maantieteellisten ja mineralogien
+seurojen kirjeenvaihtajajäsen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Viiteselitykset" id="Viiteselitykset">Viiteselitykset:</a></h2>
+
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_1" id="Footnote_1"></a><a href="#FNanchor_1"><span class="label">[1]</span></a> Tunnettu kimnaasi Hampurissa.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_2" id="Footnote_2"></a><a href="#FNanchor_2"><span class="label">[2]</span></a> <i>Humphry Davy</i> (1778-1829) oli kuuluisa englantilainen
+kemisti, joka teki tärkeitä tutkimuksia sähkövirran vaikutuksista
+erilaisiin kemiallisiin yhdistyksiin; hän on kaliumin ja natriumin
+keksijä, jakoi ensimmäisenä veden sen alkutekijöihin, vetyyn ja
+happeen, ja keksi sähkövalon. Hänen keksimänsä on myös kaivoksissa
+käytetty varmuuslamppu.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_3" id="Footnote_3"></a><a href="#FNanchor_3"><span class="label">[3]</span></a> <i>Friedrich Wilhelm Humboldt</i> (1769-1859), kuuluisa
+saksalainen luonnontutkija ja tutkimusretkeilijä, jonka
+Etelä-Amerikkaan tekemät matkat ovat olleet tavattoman tärkeät sekä
+kasvi- ja eläintieteelle että muillekin luonnontieteen haaroille.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_4" id="Footnote_4"></a><a href="#FNanchor_4"><span class="label">[4]</span></a> <i>John Franklin</i> (1786-1847), kuuluisa naparetkeilijä,
+joka tuhoutui viimeisellä pohjoisnaparetkellään.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_5" id="Footnote_5"></a><a href="#FNanchor_5"><span class="label">[5]</span></a> <i>Edward Sabine</i> (1788-1883) oli englantilainen fysiikan
+tutkija, joka on tehnyt tärkeitä huomioita maamagnetismista.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_6" id="Footnote_6"></a><a href="#FNanchor_6"><span class="label">[6]</span></a> <i>A.C. Becquerel</i> (1788-1878), ranskalainen sähköopin
+tutkija.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_7" id="Footnote_7"></a><a href="#FNanchor_7"><span class="label">[7]</span></a> <i>David Brewster</i> (1781-1868), skotlantilainen fysiikan
+tutkija, joka on saavuttanut mainetta valo-opin alalla.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_8" id="Footnote_8"></a><a href="#FNanchor_8"><span class="label">[8]</span></a> <i>Jean Dumas</i> (1800-1884) oli ranskalainen kemisti, joka
+teki tärkeitä atomipainoa koskevia tutkimuksia.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_9" id="Footnote_9"></a><a href="#FNanchor_9"><span class="label">[9]</span></a> <i>Milne Edvards</i> (1800-1885) oli kuuluisa ranskalainen
+eläintieteen tutkija, Cuvier'in oppilaita.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_10" id="Footnote_10"></a><a href="#FNanchor_10"><span class="label">[10]</span></a> "Transcendentaalisesta kristallografiasta" =
+ylikokemusperäisistä kidemuodoista s.o. kristallimuodoista, joista
+ei kokemuksen kautta ole mitään tietoa, mutta jotka matemaattisesti
+kuitenkin voidaan edellyttää.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_11" id="Footnote_11"></a><a href="#FNanchor_11"><span class="label">[11]</span></a> Tarkoittanee venäläistä tiedemiestä I. v. <i>Struwea</i>
+(1793-1864), joka oli Pulkovan observatorion johtaja ja kuuluisa
+tähtitieteilijä.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_12" id="Footnote_12"></a><a href="#FNanchor_12"><span class="label">[12]</span></a> Tugendbund &mdash; "hyveenliitto", perustettiin 1848
+Königsbergissä. Tarkoituksena oli työskennellä saksalaisen
+isänmaallisen hengen elvyttämiseksi.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_13" id="Footnote_13"></a><a href="#FNanchor_13"><span class="label">[13]</span></a> <i>Vierlanden</i>, neljä Hampurin lähellä, Elben ja Billen
+välillä olevaa piirikuntaa.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_14" id="Footnote_14"></a><a href="#FNanchor_14"><span class="label">[14]</span></a> Islannin kuuluisimpia historioitsijoita (1178-1241).
+Hänen kirjoittamiaan ovat n.s. nuorempi <i>Edda</i> ja yllämainittu
+<i>Heimskringla</i> &mdash; <i>Riimikronikka</i> on runomitallinen, kronologista
+järjestystä noudattava kertomus joistakin tapahtumista, tavallinen
+vanhojen historiallisten lähteitten muoto.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_15" id="Footnote_15"></a><a href="#FNanchor_15"><span class="label">[15]</span></a> Riimukirjoitus oli germaaneilla tavallinen; säilyi
+Islannissa 15:nnelle vuosisadalle.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_16" id="Footnote_16"></a><a href="#FNanchor_16"><span class="label">[16]</span></a> Alkemiaa, jonka päätehtäviä oli kullantekotaito, voi
+pitää kemian edeltäjänä, ja useimmat keskiajan oppineet harrastivat
+sitä. <i>Avicenna</i> oli kuuluisa muhamettilainen oppinut, joka eli
+noin v. 1000. &mdash; <i>Roger Bacon</i> (1214-1294) oli englantilainen
+fransiskaanimunkki, jota vainottiin kovasti hänen fysikaalisten
+ja kemiallisten kokeittensa vuoksi. Hänen sanotaan keksineen
+isonnuslasin ja ilmapumpun sekä huomanneen ensimmäisenä Julianisen
+kalenterin virheet. Hän taisteli munkkien siveetöntä elämää vastaan
+ja vietti viimeiset elämänsä 14 vuotta vankeudessa. <i>Raimundus
+Lullus</i> (1235-1315), jumaluusoppinut ja lähetyssaarnaaja, kirjoitti
+n.s. "suuren taiteen" ("ars magna"), jossa hän uskoi ratkaisseensa
+kaikki viisaustieteen arvoitukset ja jonka piti saada joka mies
+vakuutetuksi kristinuskon kumoamattomasta totuudesta. <i>Aureolus
+Bombastus Paracelsus</i> (1493-1541) oli sveitsiläinen lääkäri, joka
+sai kärsiä vainoa uskonpuhdistusta suosivan esiintymisensä vuoksi.
+Toisaalla pidetään häntä lääkintätaidon uudistajana, toisaalla
+haaveilijana ja petturina. Useat hänen nimellään kulkevat teokset
+eivät ole hänen kirjoittamiaan.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_17" id="Footnote_17"></a><a href="#FNanchor_17"><span class="label">[17]</span></a> <i>Galileo Galilei</i> (1564-1642) oli kuuluisa matematiikan
+ja tähtitieteen tutkija. Kun hän julkisesti puolusti Kopernikuksen
+tähtitieteellistä järjestelmää, pakotti inkvisitsioni hänet
+julkisesti peruuttamaan mielipiteensä, että "aurinko on maailman
+liikkumaton keskus, ja että maa ei ole liikkumaton". Galilei
+määritteli heiluriliikkeen lait ja kehitti kaukoputken soveliaaksi
+tähtitieteen tarkoituksiin; siten keksi hän kuun vuoret, Jupiterin 4
+kuuta, Saturnuksen renkaat ja auringonpilkut.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_18" id="Footnote_18"></a><a href="#FNanchor_18"><span class="label">[18]</span></a> Alster, Elben lisäjoki, virtaa Hampurin eteläpuolitse.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_19" id="Footnote_19"></a><a href="#FNanchor_19"><span class="label">[19]</span></a> "Utrechtin sametilla" päällystetylle tuolille; eräs
+tällä nimellä tunnettu huonekalukangas.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_20" id="Footnote_20"></a><a href="#FNanchor_20"><span class="label">[20]</span></a> Laite, jota käytetään osoittamaan sähkön kokoontumista.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_21" id="Footnote_21"></a><a href="#FNanchor_21"><span class="label">[21]</span></a> Pitää olla Hendersson: Skotlantilainen pappi, joka
+muutti Kööpenhaminaan ja matkusteli Islannissa Engl. Pipliaseuran
+lähettinä.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_22" id="Footnote_22"></a><a href="#FNanchor_22"><span class="label">[22]</span></a> Vuoren nimi on tanskaksi: Snäfials-Jökull.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_23" id="Footnote_23"></a><a href="#FNanchor_23"><span class="label">[23]</span></a> Snäfials-tulivuorella oli purkaus vielä v. 1821, joten
+tekijän tiedonanto on virheellinen.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_24" id="Footnote_24"></a><a href="#FNanchor_24"><span class="label">[24]</span></a> <i>Fourier</i> (1768-1830) oli ranskalainen tiedemies, jonka
+teos "Lämmön analyyttinen teoria" muodostaa käännekohdan lämmön
+tutkimisessa.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_25" id="Footnote_25"></a><a href="#FNanchor_25"><span class="label">[25]</span></a> <i>S.D. Poisson</i> (1781-1840) oli kuuluisa ranskalainen
+matemaatikko, joka on suorittanut tärkeitä tutkimuksia matemaattisen
+fysiikan alalla.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_26" id="Footnote_26"></a><a href="#FNanchor_26"><span class="label">[26]</span></a> Tekijän kuvaus Kööpenhaminasta on vanhentunut.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_27" id="Footnote_27"></a><a href="#FNanchor_27"><span class="label">[27]</span></a> Vielä toimiva tulivuori.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_28" id="Footnote_28"></a><a href="#FNanchor_28"><span class="label">[28]</span></a> Islannin lounainen niemi.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_29" id="Footnote_29"></a><a href="#FNanchor_29"><span class="label">[29]</span></a> <i>Olafsen</i> ja <i>Povlsen</i>, edellinen luonnontutkija,
+jälkimmäinen lääkäri, kävivät tutkimassa Islannin luontoa ja oloja
+Kööpenhaminan tiedeseuran toimesta.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_30" id="Footnote_30"></a><a href="#FNanchor_30"><span class="label">[30]</span></a> <i>La Recherche</i>-laivan lähetti amiraali Duperre
+vuonna 1835 etsimään jäännöksiä Blossevillen retkikunnasta ja <i>La
+Lillois</i>-laivasta, josta ei koskaan saatu tietoa.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_31" id="Footnote_31"></a><a href="#FNanchor_31"><span class="label">[31]</span></a> Ruhmkorffin koneessa on Bunsenin sähköpatteri pantu
+vaikuttamaan kromihappoisella kalilla, joka ei levitä mitään hajua;
+induktionirulla johtaa patterissa syntyvän sähkön erityiseen
+lyhtyyn. Tässä lyhdyssä on ilmaton lasitorvi. Kun kone toimii,
+niin lasiputkeen jäänyt hapen jäännös käy loistavaksi kehittäen
+valkoisen pysyväisen valon. Patteri ja sähkölanka säilytetään
+nahkaisessa pussissa, jonka matkustaja kantaa hihnassa olkapäällään.
+Lyhty sovitetaan ulommaksi ruumiista, ja se antaa kylliksi
+valoa synkimmässäkin pimeydessä; tarvitsematta pelätä ympärillä
+olevien kaasujen syttyvän, voipi tämän lyhdyn valossa tunkeutua
+tulenarimpienkin kaasujen keskeen, eikä se sammu syvimmässäkään
+vedessä. Ruhmkorff oli oppinut ja taitava fysiikan tutkija. Hänen
+suuri keksintönsä on <i>induktionirulla</i>, jonka avulla saadaan voimakas
+sähkövirta. Vuonna 1864 hän sai 50,000 frangin suuruisen palkinnon,
+jonka Ranskan valtio oli luvannut älykkäimmälle sähkön käytäntöön
+sovelluttajalle.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_32" id="Footnote_32"></a><a href="#FNanchor_32"><span class="label">[32]</span></a> Ja osoittipa kohtalo meille minkä tien hyvänsä,
+seuratkaamme sitä.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_33" id="Footnote_33"></a><a href="#FNanchor_33"><span class="label">[33]</span></a> <i>Trakytiksi</i> sanotaan erästä tulivuorikivilajia, joka
+on väriltään vaaleata ja rakenteeltaan kidemäistä; sen pääosana on
+<i>sanidin</i> lasimainen kali-maasälpä ja katinkulta.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_34" id="Footnote_34"></a><a href="#FNanchor_34"><span class="label">[34]</span></a> Islantilaisen talonpojan pirtti.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_35" id="Footnote_35"></a><a href="#FNanchor_35"><span class="label">[35]</span></a> Hvalfjörd ja Kollafjörd, Faxa-vuonon lahtia.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_36" id="Footnote_36"></a><a href="#FNanchor_36"><span class="label">[36]</span></a> Penikulmalla tarkoitetaan tässä saksal. penikulmaa, 7,5
+km.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_37" id="Footnote_37"></a><a href="#FNanchor_37"><span class="label">[37]</span></a> Orografia = vuorien rakennetta käsittelevä tiede.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_38" id="Footnote_38"></a><a href="#FNanchor_38"><span class="label">[38]</span></a> "Karsta" on käytetty merkitsemään sitä tuliperäistä
+kivilaji, joka tunnetaan nimellä "tuffi".</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_39" id="Footnote_39"></a><a href="#FNanchor_39"><span class="label">[39]</span></a> <i>Syeniitti</i> on kiderakeista, graniittia muistuttavaa,
+harmaata tai punaista tuliperäistä kivilajia.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_40" id="Footnote_40"></a><a href="#FNanchor_40"><span class="label">[40]</span></a> Seuraava geologisten kausien luettelo on lukijalle
+valaiseva; nuorin eli nykyinen kausi on ylinnä:
+</p>
+
+<pre>
+<span style="margin-left: 1.5em;">Maailmankaudet&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;  Kaudet&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;  Kausien osastot</span>
+
+<span style="margin-left: 0.5em;">Kenozoinen maailmankausi&nbsp;  | Kvartääri&nbsp; &nbsp; | Holoseni. Nykyaik. ihminen</span>
+<span style="margin-left: 0.5em;">(Nisäkkäiden! aikakausi)&nbsp;  |&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; | Pleistoseeni. Mammutti</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">|</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Tertiääri&nbsp; &nbsp; | Plioseeni.&nbsp; Erilaisia nykyisin</span>
+<span style="margin-left: 25.75em;">| Mioseeni.&nbsp;  elävien nisäkkäiden</span>
+<span style="margin-left: 25.75em;">| Oligoseeni. aikaisempia</span>
+<span style="margin-left: 25.75em;">| Eioseeni.&nbsp;  kehitysmuotoja</span>
+
+<span style="margin-left: 0.5em;">Mesozoinen maailmankausi&nbsp;  | Liitu&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; | Kala- ja</span>
+<span style="margin-left: 0.5em;">(Matelijain kukoistusaika) | Jura&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;  | joutsenlisko</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Trias&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; | Ensimmäiset nisäkkäät</span>
+
+<span style="margin-left: 0.5em;">Paleozoinen maailmankausi&nbsp; | Permi&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; |</span>
+<span style="margin-left: 0.5em;">(Trilobiittien ajanjakso)&nbsp; | Kivihiili&nbsp; &nbsp; |</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Devoni&nbsp; &nbsp; &nbsp;  | Varhaiseläinten ja</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Siluuri&nbsp; &nbsp; &nbsp; | -kasvimuotojen</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Ordoviki&nbsp; &nbsp;  | ajanjaksoja</span>
+<span style="margin-left: 16.75em;">| Kambri&nbsp; &nbsp; &nbsp;  |</span>
+
+<span style="margin-left: 0.5em;">Prekambriset maailmankaudet.</span>
+</pre></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_41" id="Footnote_41"></a><a href="#FNanchor_41"><span class="label">[41]</span></a> "Helppo tie alas Avernuksen pohjattomaan järveen".
+Tähän Napolin lähellä olevaan, vanhaan tulivuoren aukkoon
+muodostuneeseen synkkään järveen liittyi roomalaisilla paljon
+taikauskoisia taruja &mdash; siitä m.m. vei tie manalaan.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_42" id="Footnote_42"></a><a href="#FNanchor_42"><span class="label">[42]</span></a> <i>Inklinatsioni</i> on se kulma, jonka maamagnetismin
+voiman suunta tekee vaakasuoran tason kanssa. &mdash; <i>Deviatsioni</i> on se
+kulma, jonka kompassi poikkeaa magneettisesta meridianista.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_43" id="Footnote_43"></a><a href="#FNanchor_43"><span class="label">[43]</span></a> Siksi sanottu sentähden, että tämän kauden maakerrokset
+ovat yleisiä niillä seuduilla Englannissa, missä muinoin kelttiläinen
+siluurien kansakunta asui. Sitä sanotaan myös <i>gotlantilaiseksi</i>
+kaudeksi siksi, että sen kerrostumat ovat hyvin selvät Gotlannissa.
+Siluurista kalkkikiveä, jossa selvästi näkyy suorien torvimaisten
+näkinkenkäin kuoria, on m.m. Helsingissä käytetty paljon
+porraskäytävissä. Sitä on tuotu Virosta.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_44" id="Footnote_44"></a><a href="#FNanchor_44"><span class="label">[44]</span></a> Levä- ja sanikkais-kasveja.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_45" id="Footnote_45"></a><a href="#FNanchor_45"><span class="label">[45]</span></a> Siira.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_46" id="Footnote_46"></a><a href="#FNanchor_46"><span class="label">[46]</span></a> Trilobitit olivat paleozoisen maailmankauden
+tunnusmerkillisimpiä äyriäisiä; nimensä ne ovat saaneet siitä, että
+selkäkilpi on kolmen pitkittäisen juovan kautta ikäänkuin jakaantunut
+kolmeen osaan.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_47" id="Footnote_47"></a><a href="#FNanchor_47"><span class="label">[47]</span></a> <i>Siluuria</i> seurannutta kautta sanotaan <i>devoniksi</i>,
+Devonshiressä ensiksi tehtyjen löytöjen mukaan.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_48" id="Footnote_48"></a><a href="#FNanchor_48"><span class="label">[48]</span></a> <i>Ganoidit</i> ovat "emaljisuomuisia (siitä nimi)
+panssarikaloja", jotka kerran olivat vallitsevina devonista aina
+liitukauteen saakka.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_49" id="Footnote_49"></a><a href="#FNanchor_49"><span class="label">[49]</span></a> <i>Sauropterygia</i> = paleontologiset matelijamuodot.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_50" id="Footnote_50"></a><a href="#FNanchor_50"><span class="label">[50]</span></a> Matkustajat olivat siis kulkeneet ylöspäin, sillä
+<i>karboni</i>- eli kivihiilikausi tulee devonin jälkeen.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_51" id="Footnote_51"></a><a href="#FNanchor_51"><span class="label">[51]</span></a> <i>Mastodontti</i> = jättiläisnorsu, joka eli m.m.
+Amerikassa pleistoseenikaudella.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_52" id="Footnote_52"></a><a href="#FNanchor_52"><span class="label">[52]</span></a> <i>Dinotherium</i> = mioseenikauden norsu, jonka alaleuka
+oli muodostunut alaspäin kääntyneeksi torahampaaksi.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_53" id="Footnote_53"></a><a href="#FNanchor_53"><span class="label">[53]</span></a> <i>Megatherium</i> = pleistoseeniin kuuluva
+jättiläislaiskiainen.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_54" id="Footnote_54"></a><a href="#FNanchor_54"><span class="label">[54]</span></a> Panssarikaloja devonikaudelta.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_55" id="Footnote_55"></a><a href="#FNanchor_55"><span class="label">[55]</span></a> "Eläinkasvit" &mdash; sellaisten eläinten yleisnimitys,
+jotka ulkomuodoltaan muistuttavat kasveja.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_56" id="Footnote_56"></a><a href="#FNanchor_56"><span class="label">[56]</span></a> Siksi sanotaan niitä mesozoisen maailmankauden meriä,
+jotka ovat muodostaneet Jura-vuorissa tavatut maakerrokset.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_57" id="Footnote_57"></a><a href="#FNanchor_57"><span class="label">[57]</span></a> Hyvin kuuluisa kuuma suihkulähde Hekla-vuoren juurella.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_58" id="Footnote_58"></a><a href="#FNanchor_58"><span class="label">[58]</span></a> <i>Glyptodontit</i> olivat noin 4 m pituisia
+jättiläisvyötiäisiä, joilla oli paksut panssarit. Ne elivät
+plioseeni-(pleon = enemmän) kaudella, siis aikana, jonka suoranainen
+jatko oli Neandertal-ihmisen aika (pleistoseeni = enimmät). Ne olivat
+sepelihammastiikerin pääravintona.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_59" id="Footnote_59"></a><a href="#FNanchor_59"><span class="label">[59]</span></a> Prognantismiksi sanotaan antropologiassa sitä alaleuan
+eteenpäin ulottumista, jonka kautta kasvokulma muuttuu.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_60" id="Footnote_60"></a><a href="#FNanchor_60"><span class="label">[60]</span></a> "Hirviömäisten nautojen vielä hirviömäisempi paimen".</p></div>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+<hr class="full" />
+<p>***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MATKUSTUS MAAN KESKIPISTEESEEN***</p>
+<p>******* This file should be named 48460-h.htm or 48460-h.zip *******</p>
+<p>This and all associated files of various formats will be found in:<br />
+<a href="http://www.gutenberg.org/dirs/4/8/4/6/48460">http://www.gutenberg.org/4/8/4/6/48460</a></p>
+<p>
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.</p>
+
+<p>Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
+States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
+specific permission. If you do not charge anything for copies of this
+eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
+for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
+performances and research. They may be modified and printed and given
+away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
+not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
+trademark license, especially commercial redistribution.
+</p>
+
+<h2>START: FULL LICENSE<br />
+<br />
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE<br />
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK</h2>
+
+<p>To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.</p>
+
+<h3>Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works</h3>
+
+<p>1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.</p>
+
+<p>1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.</p>
+
+<p>1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.</p>
+
+<p>1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country outside the United States.</p>
+
+<p>1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:</p>
+
+<p>1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:</p>
+
+<blockquote><p>This eBook is for the use of anyone anywhere in the United
+  States and most other parts of the world at no cost and with almost
+  no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use
+  it under the terms of the Project Gutenberg License included with
+  this eBook or online
+  at <a href="http://www.gutenberg.org">www.gutenberg.org</a>. If you
+  are not located in the United States, you'll have to check the laws
+  of the country where you are located before using this
+  ebook.</p></blockquote>
+
+<p>1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.</p>
+
+<p>1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.</p>
+
+<p>1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.</p>
+
+<p>1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.</p>
+
+<p>1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.</p>
+
+<p>1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.</p>
+
+<p>1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that</p>
+
+<ul>
+<li>You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."</li>
+
+<li>You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.</li>
+
+<li>You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.</li>
+
+<li>You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.</li>
+</ul>
+
+<p>1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
+Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
+trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.</p>
+
+<p>1.F.</p>
+
+<p>1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.</p>
+
+<p>1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.</p>
+
+<p>1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.</p>
+
+<p>1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.</p>
+
+<p>1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.</p>
+
+<p>1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.  </p>
+
+<h3>Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm</h3>
+
+<p>Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.</p>
+
+<p>Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org.</p>
+
+<h3>Section 3. Information about the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation</h3>
+
+<p>The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.</p>
+
+<p>The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
+mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
+volunteers and employees are scattered throughout numerous
+locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
+Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
+date contact information can be found at the Foundation's web site and
+official page at www.gutenberg.org/contact</p>
+
+<p>For additional contact information:</p>
+
+<p> Dr. Gregory B. Newby<br />
+    Chief Executive and Director<br />
+    gbnewby@pglaf.org</p>
+
+<h3>Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation</h3>
+
+<p>Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.</p>
+
+<p>The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit <a href="http://www.gutenberg.org/donate">www.gutenberg.org/donate</a>.</p>
+
+<p>While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.</p>
+
+<p>International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.</p>
+
+<p>Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate</p>
+
+<h3>Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.</h3>
+
+<p>Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.</p>
+
+<p>Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.</p>
+
+<p>Most people start at our Web site which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org</p>
+
+<p>This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.</p>
+
+</body>
+</html>
+
diff --git a/old/48460-h/images/01.png b/old/48460-h/images/01.png
new file mode 100644
index 0000000..5389a9f
--- /dev/null
+++ b/old/48460-h/images/01.png
diff --git a/old/48460-h/images/02.png b/old/48460-h/images/02.png
new file mode 100644
index 0000000..3379501
--- /dev/null
+++ b/old/48460-h/images/02.png
diff --git a/old/48460-h/images/03.png b/old/48460-h/images/03.png
new file mode 100644
index 0000000..3379501
--- /dev/null
+++ b/old/48460-h/images/03.png