initial commit of ebook 44265HEADmain

15 files changed, 24335 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/44265-0.txt b/44265-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..71bf294
--- /dev/null
+++ b/44265-0.txt
@@ -0,0 +1,5670 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44265 ***
+
+SIIPIRIKKO
+
+Ernst Ahlgren kirjailijana ja ihmisenä
+
+
+Kirj.
+
+HELMI SETÄLÄ [o.s. Krohn]
+
+
+
+Otava, Helsinki, 1915.
+
+
+
+    "Det er det store Triste, at en
+    Menneskesjæl er altid allene."
+
+                    J. P. Jacobsen.
+
+
+    _Tätä teosta varten on kirjoittaja saanut avustusta
+    "Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahastosta."_
+
+
+         _Ottilie Pelisskylle,
+         äidilliselle ystävälleni
+    kiitokseksi monivuotisesta rakkaudesta,
+      kehoituksesta ja kannatuksesta
+
+                            tekijä_.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ Alkusanat.
+ Lapsuusvuodet.
+ Avioliitto.
+ Ensimäinen alku.
+ Ernst Ahlgren.
+ Axel Lundegård
+ "Pengar."
+ Uusia siteitä.
+ Väljemmillä vesillä.
+ Epätoivon partaalla.
+ "Fru Marianne."
+ Ernst Ahlgren novellinkirjoittajana.
+ Kirjallisia otteluita.
+ Viimeiset vaiheet.
+ "Implora pace."
+ Viittauksia.
+ Lähteitä.
+
+
+
+
+Päästäessäni julkisuuteen tämän kirjasen, jota varten useiden vuosien
+kuluessa olen kerännyt aineksia, pyydän saada lausua vilpittömät
+kiitokseni rouva _Matti af Geijerstamille_ Tukholmassa, joka
+suullisesti on antanut minulle tietoja äitipuolestansa, sekä kirjailija
+_Axel Lundegårdille_, jonka välityksellä minulla on ollut
+tilaisuutta käyttää työtäni varten osittain Ernst Ahlgrenin itsensä
+keräämiä aineksia. Niinikään tahdon kiitoksella mainita, että rouva
+_Maria af Geijerstam_ on sallinut minun julkaista otteita Ernst
+Ahlgrenin kirjailija Gustaf af Geijerstamille kirjoittamista ja ennen
+julkaisemattomista kirjeistä, jotka suuressa määrin valaisevat Ernst
+Ahlgrenin viimeisiä elinvuosia.
+
+
+
+
+Alkusanat.
+
+
+Niiden monien kirjallisten kykyjen parissa, jotka loivat 1880-luvun
+realistisen kaunokirjallisuuden Ruotsissa, on Ernst Ahlgrenin nimi,
+joskaan ei kaikkein loistavimpia, niin joka tapauksessa kaikkein
+tyypillisimpiä. Tyypillinen etupäässä siksi, että koko hänen
+tuotantonsa rajoittuu 80-lukuun, ja että hänen elämäntehtävänsä on jo
+loppuunsuoritettu, ennenkuin uudet kirjalliset virtaukset ennättävät
+päästä voimaan.
+
+Ernst Ahlgrenin nimi on kerrassaan outo nykyiselle nuorelle polvelle,
+ja kuitenkin hän on etupäässä juuri nuorten kirjailija. Hänen raitis ja
+terve elämänkatsomuksensa ja hänen uupumaton taistelunsa kaikkea
+puolinaista ja kaksinaista vastaan elämässä, on omansa etupäässä
+herättämään vastakaikua nuorten povessa. Hänen merkityksensä 80-luvun
+nuorisolle olikin kieltämätön. Ja vaikka hän nykyään onkin joutunut
+unhotuksiin, niin voipi yksin hänen nimensä mainitseminen vielä tänäkin
+päivänä nostattaa lämpimän tunteen niiden mielessä, jotka ovat häneltä
+vastaanottaneet vaikutteita.
+
+Harvan kirjailijan tuotanto on puhjennut esiin samassa määrin hänen
+omasta elämästänsä kuin Ernst Ahlgrenin. Jokainen sana, jonka hän
+kirjoittaa, on ikäänkuin taistelua hänen omasta olemassaolostansa. Hän
+nousee haarniskaan elämän puolinaisuutta vastaan siksi, että hän itse
+on murtua sen painon alle, hän taistelee elämän kaksinaisuutta vastaan
+siksi, että se uhkaa viedä hänet itsensä perikatoon. Ja koko suuren
+rakkautensa elämää kohtaan hän päästää teoksissaan valloilleen
+sentähden, että hän itse taistelee sairaalloista epätoivoa ja kuoleman
+huumausta vastaan.
+
+Ernst Ahlgrenin oma elämä on syvästi traagillinen ja se herättää meidän
+mielenkiintoamme yhtä suuressa määrässä kuin hänen tuotantonsakin. Me
+näemme hänessä rikaslahjaisen sielun, jolle luonto on tuhlannut
+runsaita lahjojaan, mutta jonka elämä tekee siipirikoksi ja lopulta
+murtaa kokonaan. Me näemme hänessä voimakkaan persoonallisuuden, joka
+yksinäisyydessä kypsyy ja kehittyy ja jolla on jo ikäänkuin veressään
+ne ihanteet, joiden puolesta koko 80-luvun kirjailijajoukko taisteli.
+Tuskin 16-vuotiaana hän valitsee mielilauseekseen: "työ ja totuus", nuo
+sanat, jotka muodostavat ikäänkuin koko realistisen suunnan ytimen,
+valitsee ne paljoa ennemmin kuin realistisesta kirjallisuudesta vielä
+voi olla puhettakaan. Ja kuitenkin hän tavallaan ilmestyi liian
+myöhään. Hän oli jo iältään, joskaan ei tunnemaailmaltaan, kypsynyt
+nainen, ryhtyessään kirjalliseen työhön. Hänen ensimäiset haparoivat
+yrityksensä, koko valmistustyö, joka on välttämätön kirjailijalle,
+kohdistui ikäkauteen, jolloin toiset ovat jo saavuttaneet ensimäiset
+voittonsa. Häneltä puuttui sitä joustavuutta ja huolettomuutta, jolla
+nuori kirjailija niin helposti voittaa ensimäiset vaikeudet ja
+vastoinkäymiset. Jokainen pettymys oli hänelle kaksin kerroin raskas
+siksi, että hänellä ei ollut varaa tuhlata aikaa valmistukseen, hänen
+täytyi yhdellä iskulla joko voittaa tai kadottaa kaikki. Ja vielä
+sittenkin kun hän oli voittanut, oli jokainen uusi vastoinkäyminen ja
+pettymys hänelle kuin myrkkyä, joka heikonsi hänen vastustuskykyään. Ei
+silti, että hänellä olisi ollut niin suuret ajatukset omasta kyvystään,
+ettei hän olisi voinut arvostelua sietää. Mutta kirjallinen työ oli
+hänen elämänsä ainoa pelastuskeino, ja kun se petti, niin ei hänellä
+mielestään ollut syytä enää sen kauemmin ylläpitää tuota elämää.
+
+Neljännesvuosisata on kulunut umpeen Ernst Ahlgrenin kuolemasta. Uudet
+aatteet ja uudet ihanteet ovat päässeet vallalle sekä uudet aatteiden
+ja ihanteiden lipunkantajat. Mutta tositaiteen kulmakivenä pysyvät
+alati nuo sanat "työ ja totuus", jotka Ernst Ahlgren oli valinnut
+johtotähdekseen ja joita hän koko elämällään ja tuotannollaan
+uskollisesti seurasi.
+
+
+
+
+Lapsuusvuodet.
+
+
+"Jos olisin itse saanut valita vanhempani", on Ernst Ahlgren kerta
+sanonut, "niin olisin ennen kaikkea toivonut heidät nuoremmiksi. Minun
+varttuessani olivat isä ja äiti ennättäneet jo unohtaa, että he kerran
+itsekin olivat olleet nuoret; niin pitkä aika oli siitä kulunut."
+
+Tilanomistaja Thure Bruzelius ja hänen vaimonsa, o.s. Finérus, olivat
+kumpikin jo lähes viidenkymmenen-vuotiaat, kun heidän nuorin lapsensa,
+Victoria syntyi 6 p. maaliskuuta 1850. Tyttösen tulo tähän maailmaan
+tapahtui vastoin kaikkia edellytyksiä ja tarkoituksia; vanhimmat lapset
+olivat jo täysi-ikäisiä, ja aviopuolisoiden suhde oli vuosikausia ollut
+rikkoontuneena. He asuivat tosin samassa talossa, mutta kumpikin eri
+siipirakennuksessa ja tapasivat toisensa vain päivällispöydässä,
+jolloin ei montakaan sanaa heidän välillään vaihdettu. Mutta syynä
+tähän odottamattomaan perhelisäykseen oli ollut se, että kun vanhemmat
+vihdoin monien epäilysten ja vastustusten jälkeen suostuivat vanhimman
+tyttären ja perheen kotiopettajan liittoon, joutui koko talo
+hetkellisen hempeämielisyyden valtaan, niin että vanhemmatkin tekivät
+sulan sovinnon. Mutta kun tyttönen mahdollisimman pian tämän tapahtuman
+jälkeen syntyi maailmaan, oli sovinto jo ennättänyt taas haihtua,
+eivätkä vanhemmat voineet päästä yksimielisyyteen edes hänen nimestään,
+vaan almanakka sai ratkaista asian: hänestä tehtiin Victoria, koska hän
+sattui syntymään Viktorin päivänä.
+
+"En muista isääni muuta kuin harmaahapsisena ja vanhana", kertoo Ernst
+Ahlgren, "mutta hänen ryhtinsä oli sotilaallinen ja hänen terveytensä
+rautainen; hän oli oikea jättiläinen. Ei mistään koko maailmassa hän
+ollut niin ylpeä kuin käsivoimistaan, kauniista vartalostaan ja
+pienistä jaloistaan."
+
+Sotilasuralle tilanomistaja Bruzeliuksen mieli nuorena miehenä oli
+palanutkin, mutta hän oli vanhaa pappissukua ja siksi piti hänestäkin
+tulla pappi. Isän kuoltua hän oli kuitenkin heittänyt vastenmieliset
+luvut sikseen ja ruvennut maanviljelijäksi, koska hänen oli
+myöhäistä enää antautua sotilaaksi. Tosin hän ei ymmärtänyt suuria
+maanviljelyksestä, mutta olihan hänellä tilallansa, joka sijaitsi
+Etelä-Ruotsissa, Trelleborgin laajoilla lakeuksilla, ainakin
+tilaisuutta ulkoilma-elämään ja urheiluun, jota hän innokkaasti
+harrasti. Luonteeltaan hän oli kiivas ja hillitön ja kodissaan
+itsevaltias. Mutta tuon karhean kuoren alla piili hyvä sydän ja herkkä
+runollinen sielu.
+
+Äiti oli isän täydellinen vastakohta. "Hän olisi sopinut parhaiten
+abbedissaksi luostariin", kuuluu tyttären arvostelu hänestä. Hän oli
+ankara periaatteen ihminen ja syvästi uskonnollinen, aina alakuloinen
+ja hiukan traagillinen.
+
+Näiden molempien ihmisten välissä, jotka sisäisesti olivat toisilleen
+aivan vieraat, kasvoi pikku Victoria vailla ikäistensä seuraa, sillä
+sisarista oli toinen häntä kahtakymmentä, toinen neljäätoista vuotta
+vanhempi. Hän kasvoi vanhempiensa välissä, ollen kodissa alituisena
+riidanesineenä. Kumpikin vanhemmista yritti vetää häntä puolellensa.
+Äiti, joka arveli isän pilaavan lapsen hemmottelullaan, mutta ennen
+kaikkea pelkäsi sen naisen turmiollista vaikutusta, joka oli anastanut
+kodissa hänen paikkansa ja oli syynä hänen katkeriin kokemuksiinsa,
+koetti vieroittaa tyttöä isästä ja tuhlasi sen vuoksi hänelle runsain
+määrin sekä kiihkeää rakkautta että kovia sanoja. Tyttö, joka siten ei
+saanut osakseen sitä lempeää ja turvallista rakkautta, jota lapsen
+sielu kaipaa aivan kuin kukka aurinkoa voidakseen kasvaa ja kehittyä,
+tuli tämän johdosta epäluuloiseksi ja araksi, ja yrittäessään olla
+molemmille vanhemmilleen mieliksi hänen suhteensa heihin tuli kieroksi
+ja hän oppi valehtelemaan molemmille. "Tämä lapsuudenkokemus", sanoo
+hän itse myöhemmin, "on vaikuttanut sen, että aikaihmisenä olen ollut
+melkein brutaali totuudenrakkaudessani."
+
+Pikku tyttösen luonnostaan vilkas ja iloinen mieli veti häntä kuitenkin
+ensi sijassa isän puolelle. Sillä äidin huoneessa, jossa vallitsi aina
+raskas ja alakuloinen tunnelma, hän ei koskaan voinut olla täysin
+vapaa, sitä paitsi muistuivat täällä usein mieleen ne tuskalliset
+hetket, jolloin hän, vain hämärästi aavistaen mistä oli kysymys, oli
+nähnyt isän äkillisen katumuksen vallassa tunkeutuvan äidin
+rauhoitetulle alalle, koettaen liikuttavin sanoin ja lupauksin saada
+heidän välillään sovintoa aikaan. Varsinkaan ei tyttönen voinut
+mielestään saada äidin kasvojen liikkumatonta ja tunteetonta ilmettä
+hänen kuunnellessaan isän tunteenpurkauksia.
+
+Isän puolella sitä vastoin vallitsi aivan toinen tunnelma. Niinpian
+kuin tyttönen oli oppinut kävelemään ja puhua lepertämään, oli isä
+pitänyt häntä ikäänkuin leikkikalunaan tai lempielukkanaan. Ja mitä
+suuremmaksi hän tuli, sitä voimakkaammin isän huone veti häntä
+puoleensa. Joka kerta kun hän äidiltä salaa pääsi sinne livahtamaan,
+kiipesi hän isän polvelle ja henkeään pidätellen kuunteli hänen
+kertomuksiansa, vuoroin purskahtaen katkeraan itkuun, vuoroin nauraen
+sydämensä pohjasta, aina sen mukaan, mitä sydämen kieliä kertomukset
+sattuivat koskettamaan. Isä olikin verraton satuseppä, yhtä taitava
+kertomaan mitä hän kirjoista oli lukenut kuin sepittämään omiaankin;
+useimmiten nämät hauskat hetket katkesivat kuitenkin kesken, sillä niin
+pian kuin tyttönen vain kaukaakin eroitti äidin askeleet, laskeutui hän
+alas isän polvelta ja pakeni pois.
+
+Myös isän urheiluinto tarttui tyttöseen. Isä opetti häntä ratsastamaan,
+ampumaan ja painimaan ja otti hänet mukanaan kaikille retkillensä. Hän
+kohteli häntä aivan kuin poikaa, antoipa hänen käydä pojan
+vaatteissakin. Viettäessään täten raitista ulkoilma-elämää tyttönen
+tuli reippaaksi ja rohkeaksi, mutta samalla se herätti hänessä myös
+jonkinlaisen häpeäntunteen omaa sukupuoltaan kohtaan. Hän tunsi
+vaistomaisesti, että isä halveksi naisia, ja ettei reippainkaan tyttö
+hänen mielestään voinut vetää vertoja pojalle. Tämä selvisi hänelle
+eräällä ratsastusretkellä, jolloin isä, nähdessään tytön epäröiden
+pysäyttävän hevosensa leveän ojan reunalle, oli tuikeasti häneen
+katsoen huutanut: pelkäätkö sinä! Samaa hän usein myöhemminkin sai
+tuntea, ja katkeralla mielellä hän monta kertaa totesi, että se mikä
+pojalle oli luvallista, useimmiten ei ollut tytölle sallittua.
+
+Mutta eipä vain se seikka, että tyttö pojan vaatteistaan ja tavoistaan
+huolimatta oli auttamattomasti vain tyttö, estänyt häntä täysin määrin
+nauttimasta raittiista ulkoilma-elämästä, vaan äidin ankaruus ja
+nuhteet pilasivat häneltä myös monta viatonta iloa. Kartano, jossa
+Bruzeliuksen perhe asusti, sijaitsi keskellä laajaa, viljavaa seutua,
+jonka moniväriset, aaltomaisesti kohoavat ja laskeutuvat pelto- ja
+niittymaat levisivät niin pitkälle kuin silmä kantoi. Mutta tuon laajan
+peltomeren takana lainehti oikeakin meri, hopeisena vyönä se siinsi
+silmään talontakaiselta, korkealta kummulta, josta tyttönen sitä
+kaihomielin katseli; sillä meren rannalle hänellä ei ollut lupa mennä.
+Mutta eräänä päivänä otti isä hänet mukanaan kalastajakylään, ja hänen
+ilonsa oli rajaton, kun he astuivat veneeseen ja alkoivat soudella
+peilikirkkaalla merenpinnalla. Äkkiä kuitenkin äidin ankarat kiellot
+muistuivat tyttösen mieleen ja alakuloisena hän pyysi isää palaamaan
+rantaan. Samoin hän äidin pakoittamana kieltäytyi rakkaimmasta
+huvistaan, ratsastamisestakin, rohkeasti vakuuttaen isälle, ettei se
+muka enää häntä huvittanut.
+
+Paitsi isän seura veti myös väentupa ja palvelusväki tyttöstä
+puoleensa, vaikka sekin huvi oli kiellettyä tavaraa. Siitä huolimatta
+hän hiipi usein kuuntelemaan heidän puheitaan ja juttujaan, kun he
+takkavalkean ääressä tekivät puhdetöitään. Näiden yksinkertaisten
+ihmisten parissa hän saattoi olla aivan vapaa tarvitsematta pelätä
+ketään. Sillä hän tunsi vaistomaisesti, että he rakastivat häntä
+sellaisena kuin hän oli ja osoittivat hänelle ystävyyttä ilman
+minkäänlaisia sivutarkoituksia tai vaatimatta häneltä vastapalvelusta.
+
+Suurin osa tyttösen päivää kului kuitenkin opiskeluun, ja äiti itse,
+joka oli saanut erittäin huolellisen kasvatuksen, ohjasi lukuja. Kuusi
+tuntia päivässä luettiin, mutta koko opetus rajoittui yksinomaan
+sisälukuun. Kaikkia eri aineita oli luettava ääneen, kaikki kirjat
+kannesta kanteen, ei minkäänlaisia kysymyksiä tehty eikä läksyjä
+annettu. Katkismuksen sai tyttönen lukea niin moneen kertaan, että hän
+vihdoin osasi sen aivan ulkoa. Ja vähitellen hän saavutti niin suuren
+taituruuden sisäluvussa, että huulet lausuivat joka sanan kirjasta,
+jota hän piti kädessään, mutta ajatukset liitelivät vapaasti muualla.
+Kaikki isän kertomat sadut nousivat nyt mieleen, hän näki prinsessoja,
+jotka taikasauvalla avasivat kallioseiniä ja kuljettivat häntä kädestä
+suuriin saleihin, jotka hohtivat hopeaa ja kultaa. Ja hän sepitti itse
+lisää noihin satuihin, jatkoi niitä mielessään päivä päivältä ja
+eläytyi niin kokonaan unelmiensa valtaan, että ne tuntuivat hänestä
+todellisemmilta kuin itse todellinen elämä.
+
+Äiti, joka osasi piirustaa kukkia, opetti myös tätä taitoa
+tyttärelleen, mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin kukkien piirustaminen
+tuntui hänestä yksitoikkoiselta, ja hän alkoi lomahetkinään piirtää
+kaikenlaista muutakin, sekä ihmisiä että jumalia. Tuo työ oli hänestä
+yhtä hauskaa kuin uneksiminenkin. Hän piirusti enimmäkseen alastomia
+ihmisiä, mutta peläten saavansa äidiltä nuhteita, jos tämä sattuisi
+näkemään, hän "puki" ne jälestäpäin kauniisiin kreikkalaisiin pukuihin
+poistaen vartalojen ääriviivat. Harjoittelipa tyttönen vielä toistakin
+"taidetta" päästyään hiukan toiselle kymmenelle. Äiti oli joskus,
+heidän istuessaan kahden kotona, kertonut hänelle teatterista, ja nuo
+kertomukset herättivät siinä määrin tytön uteliaisuutta, että hän
+tahtoi saada kaikesta tarkat tiedot. Ennen pitkää hän rakensi itse
+näyttämön vanhasta kitaran kotelosta, maalasi kulissit ja paperinuket
+sitä varten ja sai koko nukketeatterin kuntoon, näytelmäkappaletta
+lukuunottamatta, sillä sellaista ei ollut koko talossa. Mutta neuvoton
+hän ei ollut tässäkään suhteessa. Käden käänteessä oli eräs kertomus
+muodostettu näytelmäksi. Tyttönen, joka muuten oli niin ujo ja arka,
+ettei hän vieraan läsnäollessa saanut punastumatta sanaakaan suustaan
+ja omaistensakin parissa oli hyvin harvapuheinen, tuli rohkeaksi niin
+pian kuin hän saattoi piiloutua teatterinsa taakse, jolloin ei kukaan
+voinut nähdä häntä. Kerran kuitenkin, kun isä pyysi häntä näyttelemään
+vieraille, pelästyi hän niin pahasti, että heitti nurkkaan kaikki
+teatterikojeensa ja poltti näytelmänsä. Sen jälkeen kynä tuli hänelle
+entistä rakkaammaksi ja hän käytti kaikki vapaahetkensä piirustamiseen.
+Äidin mielestä hän oli kuitenkin jo siksi suuri tyttö -- neljän-,
+viidentoista-vuotias -- että olisi voinut käyttää parempaankin aikansa,
+virkata pitsiä tai ommella. Mutta tyttö keksi keinon: hän pakeni
+suureen saliin, joka sijaitsi isän huoneen takana ja jota ei käytetty
+siksi, ettei sitä voitu lämmittää. Täällä hän sai rauhassa
+työskennellä, sillä ei kukaan uskaltanut isän huoneen kautta tulla
+häntä häiritsemään ja nuhtelemaan, ja vaikka siellä talvella olikin
+kovin kylmä, niin ei tyttönen siitä välittänyt. Hän oli tyytyväinen
+saadessaan tehdä mielityötänsä ja huomatessaan päivä päivältä
+edistyvänsä.
+
+Sisarensa ja lankonsa välityksellä sai nuori tyttö vihdoin
+vanhemmiltansa luvan jatkaa piirustusopintojaan Malmössä. Opiskeltuaan
+siellä pari kuukautta kehoitti opettaja häntä pyrkimään Tukholman
+taideakatemiaan. Kahdesti ei häntä siihen tarvittu kehoittaa. Hän
+kirjoitti heti asiasta isälleen, mutta vastaus oli kieltävä, perheen
+varat eivät riittäneet niin suuriin kustannuksiin. Tämä vastoinkäyminen
+ei lannistanut kuitenkaan tyttösen mieltä, vaan hän päätti itse ansaita
+tarvittavat varat. Hän oli juuri täyttänyt 17 vuotta, ja vaikka hänen
+opintonsa olivatkin varsin hajanaiset ja pintapuoliset, päätti hän
+pyrkiä kotiopettajattareksi. Hän saikin sellaisen toimen ja käytti nyt
+suurimman osan lomahetkistään itseopiskelua varten voidakseen
+vuorossaan opettaa nuorta oppilastansa. Sillä välin hän piirusti
+ahkerasti ja usein istui myöhään yöhön saakka joko kirjojensa tai
+stafliansa ääressä. Kolmen vuoden kuluttua hän oli säästänyt sen verran
+rahoja, että olisi voinut oleskella vuoden Tukholmassa. Mutta tälläkin
+kertaa hänen aikeensa raukesivat tyhjiin. Isä, joka oli jo antanut
+suostumuksensa, peruutti sanansa neuvoteltuansa perheen muiden jäsenten
+kanssa: tyttö oli vielä liian nuori lähteäkseen yksin maailmalle. Isä
+vetosi myös rovastin sanoihin, joka oli kehoittanut tyttöä muistamaan
+neljättä käskyä, ja lopulta hän turvautui siihen keinoon, jota usein
+ennenkin häntä kasvatettaessa oli käytetty: hän lupasi antaa hänelle
+100 kr. vuosittain, jos hän heittäisi Tukholman matkan sikseen. "Ja
+minä möin tulevaisuuteni 100 kruunusta -- hah, hah, haa! erinomainen
+kauppa, eikö totta!" kirjoitti hän vähäistä myöhemmin pilkaten omaa
+heikkouttansa. Mutta isän auktoriteetti oli siksi voimakas, että hänen
+täytyi alistua sen alle, joskin vertavuotavin sydämin.
+
+Vaikka tuo kielto saattoi nuoren tytön aivan suunniltansa ja vaikka
+tulevaisuus tuntui hänestä kerrassaan hukkaanmenneeltä, niin ei hän
+sittenkään aavistanut, miten syvät seuraukset sillä tulisi olemaan koko
+hänen elämäänsä. Hänen mielensä katkeroitui näet omaisia kohtaan siinä
+määrin, että hän hinnalla millä hyvänsä halusi päästä pois kotoa. Ja
+siksi hän, jolle taide oli ollut kaikki kaikessa, ja joka ei koskaan,
+niinkuin muut hänen ikäisensä tytöt, ollut uneksinut kodin ja rakkauden
+onnesta, tarttui ensimäiseen tilaisuuteen, joka hänelle tarjoutui ja
+meni naimisiin miehen kanssa, jota kohtaan hän ei tuntenut vähintäkään
+rakkautta.
+
+
+
+
+Avioliitto.
+
+
+Hörbyn postikonttorin ja Skånen yksityisen pankin haaraosaston johtaja,
+Christian Benedictsson oli Bruzeliuksen perheen läheinen ystävä. Hän
+oli lähes 50-vuotias, hyväntahtoinen, mutta hidasluonteinen ja
+tottumuksiinsa piintynyt leskimies, joka kaiken ikänsä oli ahertanut
+pienissä virkatoimissaan taistellen jokapäiväisen leipänsä puolesta.
+Aatteellisia harrastuksia ei hänellä ollut koskaan ollut. Hän oli
+käytännön mies, joka antautumatta minkäänlaisiin mietiskelyihin otti
+elämän sellaisena kuin se oli.
+
+Jäätyään vaimonsa kuoltua leskeksi kääntyi hänen huomionsa varsin pian
+ystävänsä, Bruzeliuksen nuoreen tyttäreen toivoen saavansa hänestä
+orvoksi jääneille lapsilleen äidin ja kodilleen hoitajan. Vaikka tyttö
+antoikin hänelle rukkaset, uudisti hän kuitenkin vuoden kuluttua
+kosintansa. Tämä tapahtui juuri siihen aikaan, jolloin nuori tyttö,
+isänsä jyrkän kiellon johdosta, oli vaipunut täydellisen masennuksen ja
+toivottomuuden tilaan, ja sen vuoksi Benedictsson myötätunnollaan ja
+hyväntahtoisuudellaan voitti varsin helposti hänen luottamuksensa. Tosin
+tyttö hänen uudistaessaan kosintansa antoi hänelle sen vastauksen, ettei
+hän nytkään voinut tuntea muuta kuin ystävyyttä häntä kohtaan, mutta
+Benedictsson ei vaatinutkaan sen enempää. Ja kun hän yhä edelleen
+ahdisti tyttöä rukouksilla, uhkauksilla, kyynelillä ja lupauksilla, niin
+tämä vihdoin antoi myöten. Hän oli niin väsynyt ja alakuloinen ja
+välinpitämätön kaikesta. Osittain häntä yllytti myös se seikka, että
+omaiset olivat tätä liittoa vastaan, sulhanen kun oli leskimies, viiden
+lapsen isä sekä 27 vuotta vanhempi morsiantansa. Mutta jonkun ajan
+kuluttua tyttö itsekin, niin kiihkeästi kuin hän halusikin päästä pois
+kotoa, alkoi katua tekoansa. Sillä vaikka hän tavallaan olikin kiintynyt
+Benedictssoniin, niin aavisti hän sittenkin tehneensä auttamattoman
+erehdyksen. "Minä pidän sinusta," kirjoitti hän sulhaselleen vähää ennen
+häitä, "mutta sitä, mitä rakkaudeksi sanotaan, en koskaan ole tuntenut;
+minä rakastan Jumalaa ja kaikkia hänen luomiansa, mutta minä pelkään
+sitä kiihkeää, tulista tunnetta, jota tavallisesti rakkaudeksi
+nimitetään... Olen tehnyt anteeksiantamattoman erehdyksen, mutta minä
+kärsin sen seuraukset. En riko lupaustani, pidän sen, _jollei_ minua
+vapaaehtoisesti _vapauteta_ sanastani."[1] Mutta Benedictsson oli
+päättänyt saada Victoria Bruzeliuksen omaksensa. Hänen kotinsa kaipasi
+hoitajaa, hänen lapsensa äitiä, hän itse aviopuolisoa. Hänen mieleensä
+ei juolahtanutkaan käsittää morsiamensa sanoja vakavalta kannalta eikä
+vapauttaa häntä lupauksestansa. Ja Victoria puolestaan ei voinut
+sanaansa rikkoa. Ainoa tulos, johon hänen suora tunnustuksensa johti,
+oli se, että sulhanen kiiruhti häiden viettoa.
+
+Hiukan syrjässä Tukholman--Malmön valtarautatieltä, keskellä Skånen
+viljavaa tasankoa, sijaitsi Hörbyn suuri maalaiskylä. 70-luvun
+alkupuolella, kymmenkunta vuotta aikaisemmin ennenkuin Hörin ja Hörbyn
+välinen rautatie oli muuttanut sen tavalliseksi asemayhteiskunnaksi,
+oli se varsin idyllinen paikka. Parikymmentä taloa ja kartanoa oli
+ryhmittynyt notkoon, jonka läpi virtasi pieni joki kestikievarin,
+hautausmaan ja pappilan alitse. Pieni, valkeaksi silattu kirkko kohosi
+hautausmaanmuurin yläpuolella ja sen kummankin puolin kulki kaksi
+pitkää ja varjoisaa lehtikujaa, toinen korkeiden kastanjien, toinen
+jalavien ja saarnipuiden reunustama. Maantie, joka sivuutti
+hautausmaan, leveni kestikievaritalon edustalla aukeaksi toriksi ja sen
+toisessa päässä, tien kavetessa jälleen, seisoi yksinkertainen,
+olkikattoinen rakennus, kylän postikonttori. Joskin sen julkisivu antoi
+vain tomuiselle kyläkadulle, niin takapihana oli sitä varjoisampi ja
+tuuheampi puutarha.
+
+Tässä talossa oli postimestari Benedictsson asunut vuosikausia
+ensimäisen vaimonsa kanssa, tässä hän leskimiehenä oli viettänyt pari
+ilotonta vuotta vanhan, naimattoman sisaren ohjaessa ankaralla kädellä
+sekä kotia että lapsilaumaa, ja tänne hän toi myös toisen vaimonsa.
+Kuin pieni arka lintu saapui Victoria Benedictsson uuteen kotiinsa, ja
+monet ja raskaat olivat ne velvollisuudet, jotka hän otti nuorille
+21-vuotiaille hartioillensa.
+
+Äitipuolen velvollisuudet eivät kuitenkaan olleet vaikeimmat, vaikka
+hän epäilemättä niitä edeltäpäin enimmin pelkäsi, sillä vanhimmat
+lapsista olivat jo melkein yhtä vanhat kuin hän itsekin. Ei myöskään
+emännän huolet, vaikka hän olikin taloudenhoitoon aivan tottumaton ja
+vaikka käly, joka ei tahtonut luovuttaa oikeuksiaan nuorelle emännälle,
+antoi aihetta moneen katkeraan ja tuskalliseen hetkeen. Vaan raskaimman
+kärsimyksen tuotti hänelle hänen aviollinen suhteensa, saattoipa hänet
+siinä määrin epätoivoon, että hän jo ensimäisinä avioliittovuosinaan
+yritti tehdä itsemurhan.
+
+Victoria Benedictssonin koko olento oli vielä umpuunsa sulkeutunut
+hänen mennessään naimisiin. Hän oli elänyt niin kokonaan kirjojensa ja
+piirustustensa parissa, ettei rakkaus- ja tunne-elämälle ollut jäänyt
+minkäänlaista tilaa. Hän olisi tarvinnut hellävaraisen käden, joka
+vähitellen olisi herättänyt hänessä naisen hereille, sillä mikään kylmä
+luonne hän ei ollut, vaan pikemmin kiihkeä ja kuumaverinen. Siihen
+postimestari Benedictsson ei kuitenkaan kyennyt. Ikäeroitus teki sen
+kai myös mahdottomaksi, sekä molemminpuolinen ymmärtämyksen puute, tuo
+"näkymätön kuilu", joka, joskin Victoria Benedictsson tunsi
+kunnioitusta ja kiitollisuutta miestänsä kohtaan, auttamattomasti
+eroitti heidät toisistaan. Ja seurauksena tästä oli, että Victoria
+Benedictssonin tunne-elämä tukehtui ensimäiseen alkuunsa ja että hän
+sulkeutui yhä enemmän omaan kuoreensa. "Voin tuskin ajatella ensimäisiä
+vuosia uudessa kodissani sydämeni puristumatta tuskasta kokoon", kuuluu
+hänen oma todistuksensa. Ja kuitenkin oli Victoria Benedictssonilla
+sielussaan kaikki onnellisen elämän edellytykset: usko ihmisiin,
+rakkaus elämään ja palava halu työhön. Ensimäiset kosketukset
+todellisen elämän kanssa repivät kuitenkin rikki hänen hennoimmat
+sydänjuurensa. Mutta kaikista kärsimyksistään huolimatta oli hänellä
+sittenkin rehellinen ja hyvä tahto täyttää parhaan kykynsä mukaan ne
+velvollisuudet, joita koti hänelle asetti. Perheen varat eivät olleet
+suuret, ja siksi hän työskenteli miehensä apuna sekä postikonttorissa
+että pankissa ja hoiti yhdessä tytärpuoliensa kanssa pientä
+kirjakauppaa. Siinä sivussa hän antoi soittotuntejakin ja kopioi
+tunnettuja tauluja, joita hän möi 75 kr. kappaleelta. Ensi alussa hän
+otti myös innolla osaa talouteen ja hänen kunnia-asianaan oli
+valmistaa hyvää ruokaa, mutta kun mies ei kiinnittänyt siihen
+vähintäkään huomiota, laimeni hänen intonsa ja oli sittemmin vain
+jouluvalmistuksissa mukana.
+
+Kaikkein suurimmalla rakkaudella hän antautui kuitenkin
+lapsipuolillensa. Äitipuolella oli hänen korvissaan huono kaiku, siksi
+hän tahtoi näyttää maailmalle, että saattoi olla hyviäkin äitipuolia.
+Hän oli heille kuin vanhempi sisar, joka toverillisella ja herttaisella
+käytöksellään heti alusta alkaen voitti heidän rakkautensa ja
+luottamuksensa, eikä tämä hyvä suhde muuttunut sittenkään, kun hänen
+omat lapsensa, joista toinen kuitenkin heti kuoli, tulivat maailmaan.
+Pikemmin hänen oma tyttärensä joutui lapsipuolen asemaan, sillä hän ei
+voinut koskaan voittaa samaa sijaa äidin sydämessä kuin nuorin
+lapsipuolista, Mathisa eli Matti, joka Victoria Benedictssonin tullessa
+taloon oli vain kuuden vuoden vanha.
+
+Se kuva, jonka Matti, ainoa omaisista, joka vuosien kuluessa
+seisoi henkisesti Victoria Benedictssonia lähellä, on piirtänyt
+äitipuolestaan, antaa meille parhaan todistuksen hänen hyvästä
+tahdostaan ja rehellisistä ponnistuksistaan.
+
+"Äiti oli meille kaikille kodissa suureksi iloksi," sanoo hän, "ja
+varsinkin minulle koko elämäni onnenlähde. Olen hänelle suuressa
+kiitollisuuden velassa, sillä hän antoi minulle onnellisen lapsuuden ja
+nuoruuden.
+
+"Lapsilla ei ollut aavistustakaan siitä katkeruudesta, jota hän tunsi
+elämää kohtaan. Hän hillitsi tahtoansa niin, etteivät nuo synkät hetket
+tulleet esille. Hän tuntui meistä tyytyväiseltä eikä lainkaan
+onnettomalta, ja hän oli meille paras kasvattaja ja äiti."
+
+Ja hän kertoo edelleen: "Ensi vuosista ovat muistiin painuneet
+varsinkin satuillat. Millä ilolla me kaikki keräännyimmekään hänen
+ympärilleen, suureen vanhanaikuiseen sohvaan, miten me aina kiistelimme
+siitä, kuka saisi istua häntä lähinnä, ja miten onnellinen se oli, joka
+sai painaa päänsä hänen syliinsä. Takkavalkea yksin valaisi huonetta,
+ja mitä pimeämmäksi tuli, sitä lähemmäksi me painauduimme toisiimme
+kuunnellessamme ihastuttavia, jännittäviä kertomuksia. Äiti kertoi
+vilkkaasti, ja se näytti huvittavan häntä itseäänkin."
+
+Tai milloin ei satuja kerrottu, istahti äiti pianon ääreen ja soitti ja
+lauloi lapsille. Aina hän keksi heille jotain hupaista ja hauskaa,
+milloin sepitti runoja juhla- ja merkkipäiviksi, milloin pani toimeen
+pitkiä kävely- ja huviretkiä kylän ulkopuolelle tai läksi heidän
+kanssaan hiihtämään. Eikä hän pitänyt huolta yksin heidän
+huvituksistansa. Jonkun aikaa hän opetti tytärpuoliaan kaikissa
+kouluaineissa ja iltasin luettiin usein ääneen, varsinkin pohjoismaista
+kirjallisuutta, jota helposti saatiin oman kirjakaupan välityksellä.
+
+"Isä ei ottanut osaa meidän huveihimme", kertoo tytärpuoli edelleen,
+"hänellä oli aina paljon työtä. Mutta hän antoi meidän toimia mielemme
+mukaan, kunhan kaikki kodissa kävi säännöllistä kulkuaan."
+
+Kodin ulkopuolellakin Victoria Benedictsson viihtyi parhaiten nuorten
+parissa. Seuraelämä Hörbyssä, niinkuin maalaiskylässä ainakin, jossa
+jokainen tunsi toisensa ja piti oikeutenaan sekaantua toisten asioihin,
+oli kovin tyhjää ja rajoittui pääasiallisesti vain kortinpeluuseen,
+tanssiin ja juorupuheisiin. Suurella uteliaisuudella olivat kylän
+rouvat odottaneet postimestarin nuorta rouvaa, jonka he istuttivat
+keskeensä ja ottivat äidilliseen suojaansa jo paljon ennen kuin hän
+ilmestyi heidän näköpiiriinsäkään ja kuvailivat mielessään, että hän
+olisi pieni, hento ja heikko olento, jonka he helposti voisivat kietoa
+sormensa ympäri. Pettymys ei siksi ollut niinkään pieni, kun he näkivät
+pyöreän ja pullean postimestarin rinnalla pitkän ja kookkaan naisen,
+joka jäykästi vastasi tervehdyksiin ja vain hajamielisesti kuunteli
+"kaikkein tuoreimpia uutisia", päästämättä ketään lähellensä. Ja
+paheksuminen yltyi kovaääniseksi, kun nuori rouva yhä useammin vetäytyi
+pois kutsuista tai pakeni nuorten seuraan soittaen heille milloin
+tanssimusiikkia, milloin auttaen heitä kuvaelmien toimeenpanossa. Siten
+hän voitti nuorten jakamattoman suosion ja ihailun, ja hänen
+vaikutusvaltansa oli heihin rajaton.
+
+Mutta eivät yksin lapsipuolet ja seudun nuoriso ihailleet häntä, vaan
+usein hän, vanhan miehen nuori vaimo, joutui toistenkin miesten ihailun
+esineeksi. Tästä hänelle kuitenkin useimmiten koitui ikävyyttä, sillä
+postimestari Benedictsson, varsinkin avioliiton alkuvuosina, kiusasi
+mustasukkaisuudellaan usein syyttäkin vaimoansa. Kerran tuollainen
+ihailu oli saada vakavankin käänteen. Eräs Benedictssonin
+nuoruudenystävä, joskin häntä paljoa nuorempi, asettui pitemmäksi aikaa
+Hörbyhyn ja hänestä tuli postimestarin talossa jokapäiväinen vieras.
+Hän oli tullut suoraan Amerikasta ja toi mukanaan raittiin tuulahduksen
+suuresta, vapaasta maailmasta. Hänen ja nuoren rouvan välillä sukeutui
+ystävyydensuhde, joka toi uutta rikkautta ja sisältöä yksinäisen naisen
+elämään. [Tätä persoonallista kokemusta on Ernst Ahlgren epäilemättä
+käyttänyt aiheena teoksessaan "Fru Marianne".] Mutta huomatessaan mikä
+vaara siinä piili, hän vetosi mieheensä, saadakseen häneltä tukea. Mies
+käänsi kuitenkin asian vain leikiksi, ja vierotti siten vaimon
+itsestänsä; kuilu, joka alkuaankin oli heidät toisistaan eroittanut,
+muuttui nyt ylipääsemättömäksi.
+
+Kaiken tämän lisäksi tuli vielä toinenkin seikka, joka vaikutti
+häiritsevästi ei yksin perheen sisälliseen elämään, vaan vieläpä koko
+pieneen yhteis-kuntaan. Taiteilija heräsi jälleen eloon nuoressa
+rouvassa, ja samoin kuin kerran lapsuusvuosina, kohtasi hän jälleen
+mitä ankarinta vastustusta. Miehen mielestä hänen kirjoittamisensa oli
+vain ajanhukkaa, sillä hän ei uskonut hänen kykyynsä. Kirjoittaminen
+oli hänestä yleensä sopimatonta työtä naiselle, joka oli äiti ja
+puoliso. Hänen ei pitänyt pyrkiä sinisukaksi. Ja sitä paitsi, jos hän
+epäonnistuisi, tekisi hän vain miehensä naurunalaiseksi ja karkoittaisi
+rattoisuuden kodista. Samaa mieltä oli koko kyläkin. Eikö hän ollut
+vaimo ja äiti? Saisiko nainen laiminlyödä lähimmät velvollisuutensa
+turhan kunnianhimon takia?
+
+Toistamiseen Victoria Benedictsson taisteli vapautensa puolesta. Mutta
+vaikka taistelu tällä kertaa oli paljoa ankarampi kuin edellisellä, ei
+hänen mielensä sittenkään lannistunut. Lapsesta hän tällä välin oli
+kehittynyt naiseksi. Ja se mikä lapselle oli ollut enemmän tai vähemmän
+mielitekoa, merkitsi naiselle nyt koko elämää. Siksi hän voittajana
+suoriutuikin tästä taistelusta.
+
+
+
+
+Ensimäinen alku.
+
+
+Toisella puolella kapeata eteistä, josta kuljettiin perheen asuntoon,
+oli toinenkin ovi, joka johti "kirjakaupan" puolelle, huoneeseen, jossa
+kodikkaat matot peittivät lattian, seinät olivat kirjoja täynnä ja
+jossa ikkunan eteen asetettu pelipöytä sai tehdä sekä pulpetin että
+kauppapöydän virkaa.
+
+Tämä kirjakauppa oli alusta alkaen ollut perheen naispuolisten jäsenten
+hoidossa ja se se myös kaikkein ensiksi veti nuoren rouvan puoleensa.
+Sillä kirjakaupassa, jossa kauppa kävi varsin laimeasti ja jossa vain
+almanakoilla, virsikirjoilla ja katkismuksilla oli menekkinsä, oli
+hänellä tilaisuutta tyydyttää palavaa luku- ja tiedonhaluaan. Istuen
+tuntikausia joka päivä ikkunanalaisen pöydän ääressä hän suurella
+mielenkiinnolla avasi kaikki kirjalähetykset ja vieläkin suuremmalla
+innolla alkoi ahmia niitä, jos joku vähemmän kaupaksi käypä kirja oli
+sattunut joukkoon.
+
+Istuessaan tässä hiljaisessa huoneessa, joka muodosti ikäänkuin oman
+pienen maailmansa, saivat ajatukset vapaasti liidellä, ja usein ne
+eksyivät entisiin aikoihin, jolloin hän, samoinkuin nytkin, oli istunut
+erillään muusta perheestä ja -- piirustanut. Se aika oli kauan sitten
+mennyt, eikä voinut koskaan enää palata, sillä mitenkä hän, jonka kädet
+ja jalat olivat sidotut, olisi voinut harjoittaa opintoja? Ei,
+taiteilija-ajatukset olivat aikoja sitten haudatut. Mutta niiden
+sijalle nousi näinä hiljaisina hetkinä uusia, jotka kerran herättyänsä
+eivät jättäneet häntä enää rauhaan. Pensseli oli häneltä kielletty,
+mutta olihan hänellä sen sijaan kynä jäljellä. Ja ikäänkuin leikillä
+hän alkoi panna paperille ajatuksiaan ja mielikuviaan, ja melkein kuin
+sattumalta hänen käsistään syntyi pieni novelli, "Sirénen", jonka hän
+lähetti "Snällpostenin" toimittajalle Malmöseen ja vastoin kaikkia
+odotuksiaan sai sen hyväksytyksi. "Novellinne on kovin kypsymätön",
+kirjoitti lehden toimittaja,[2] "mutta esikoisteokseksi ei niinkään
+huono; teillä on epäilemättä luovaa mielikuvitusta, mikä on kirjailijan
+elinehto."
+
+Nämät sanat kiihoittivat nuorta rouvaa jatkamaan ja kuumeentapaisella
+innolla hän ryhtyi nyt työhön, kirjoitti usein salaa öisinkin ja siinä
+sivussa luki ja teki havaintojansa. Sillä alusta alkaen hän
+asetti päämääränsä korkealle, hän ei tahtonut tyytyä mihinkään
+keskinkertaiseen, siksi hän liiaksi rakasti ja kunnioitti taidettaan.
+"Minä en tahdo tulla huonoksi kirjailijaksi", vastaa hän samaiselle
+toimittajalle, "jollei minulla ole edistymisen mahdollisuutta, niin
+jätän yritykseni sikseen; minulla ei ole mitään iloa siitä, jos saan
+nähdä kyhäykseni painettuna, sillä turhamaisuudesta en ole koettanut
+kirjoittaa. Rakastan taidetta sen itsensä vuoksi, en vain siksi, että
+se joillekuille antaa laakereita ja kultaa; rakastan sitä siksi, että
+se on minussa, etten voi olla sitä rakastamatta, ja voisin uhrata koko
+elämäni sille ja ehkä siten tulla onnelliseksikin... Että minulla on
+taipumuksia, siitä olen varma, mutta kannattaako niitä viljellä, on
+toinen asia."[3]
+
+Tämä epäilys ja epävarmuudentunne omaa kykyä kohtaan kiusasi häntä
+alituisesti palavasta halustaan huolimatta. "Sisälläni on jotain, joka
+myllertää ja pyrkii esille", sanoo hän kerrankin, "en tiedä johtuuko se
+vain levottomasta mielestäni, vai synnynnäisestä pensselin tai kynän
+käyttämistaipumuksestani".[4] Ja toisen kerran hän valittaa
+sisarellensa, rouva Margarethe Ekströmille puhuessaan kirjallisesta
+työstään: "Minusta ei tule koskaan oikein hyvää kirjailijaa, sillä
+mielikuvitukseni on maalarin eikä kielitaiteilijan... Koetan maalata
+kynällä ja musteella, mutta se käy huonosti."[5] Samalla häntä myös
+painosti se tieto, ettei hän ollut kyllin valmistunut tehtäväänsä, että
+hänen opintonsa olivat vaillinaiset ja että olosuhteet, joihin hän oli
+sidottu, ehkäisivät hänen kehitysmahdollisuuttaan. "Minä olen miltei
+_oikein_ onnellinen kirjoittaessani", sanoo hän niinikään
+sisarellensa, "ja _kuitenkin_ tiedän, että se on vain roskaa, ei
+kerrassaan minkään arvoista. Minulla on ehkä hiukan taipumuksia ja
+ehkäpä joku hyvä ajatuskin, mutta olen niin oppimaton, että joskus olen
+aivan epätoivoissani sen johdosta. -- Ah, jospa nuoruudessani olisin
+saanut jotain oppia! Tiedonhaluni on niin voimakas, että se on tullut
+suorastaan elämäni kiusaksi."[6]
+
+Ja seuraavassa kirjeessään hän jatkaa: "Ei minusta tule kirjailijaa,
+sillä elämäni on yksitoikkoista ja yksinäistä; paljoa laajempi
+näköpiiri ja raittiimpi elämä olisi välttämätöntä, ja vaikka
+ponnistelisin miten paljon hyvänsä, niin en sittenkään voisi saada
+mitään aikaan. Oi, kuningaskuntani housuparista! Jospa olisin mies,
+niin ei minun tarvitsisi täällä torkkua."[7]
+
+Kaiken lisäksi häntä masensi vielä se tieto, ettei hänellä ollut
+ketään, jonka puoleen kääntyä saadakseen neuvoa ja ohjausta. Samalla
+hän myös pelkäsi alottaneensa liian myöhään, olevansa jo siksi vanha,
+ettei hänen kannattanut enää yrittää.
+
+Päästäkseen jonkinmoiseen varmuuteen ja saadakseen tietää pitikö hänen
+tukahduttaa kirjoittamishalunsa vai viljellä sitä edelleen, hän kääntyi
+nuoren kirjailijan, Edvard Bäckströmin puoleen ja lähetti hänen
+tarkastettavakseen muutamia tekeleitänsä. Hän ei ilmaissut kuitenkaan
+omaa nimeään, toivoen siten saavansa rehellisemmän arvostelun, vaan
+kätkeytyi salanimen, Ivar Tardifin taakse, jota hän oli käyttänyt
+julkaistessaan ensimäisenkin novellinsa.
+
+Bäckströmin vastaus oli sekä kehoittava että masentava. Hän myönsi
+hänellä olevan hyviä taipumuksia, mutta lopullista arvostelua hänen oli
+sittenkin mahdoton antaa ennenkuin oli saanut lähempiä tietoja hänen
+olosuhteistaan sekä iästänsä. "Jos te esim. olette vielä nuori",
+kirjoittaa hän, "niin teidän kyhäyksenne ilmaisevat jo varsin suurta
+kypsyyttä, mutta jos olette yli kahdenkymmenen, niin kehoittaisin teitä
+jättämään kirjailijauran mielestänne."[8]
+
+Saadessaan tämän tuomion oli Victoria Benedictsson 28 vuoden vanha!
+
+"Olen pahoillani, että olen niin vanha", sanoo hän vastauksessaan
+Edvard Bäckströmille, "Tardif tulee aina liian myöhään -- Tardif parka!
+-- sen jo hänen nimensäkin ilmaisee."[9]
+
+Mutta ikäänkuin puolustaakseen ikäänsä hän jatkaa samassa kirjeessä:
+"Niin kauaksi kuin taaksepäin muistan, olen rakastanut taidetta niin
+kiihkeästi ja hillittömästi kuin vain niin suljettu ja syvä luonne kuin
+omani kykenee, olen koettanut taistella tätä rakkautta vastaan, mutta
+niin pian kuin minun jossakin määrin on onnistunut unohtaa se, on elämä
+muuttunut minulle arvottomaksi, tai oikeammin sietämättömäksi taakaksi.
+-- -- Miksi olen kuin auringonkukka, joka aina kääntyy saman esineen
+puoleen? Miksi on minussa opinhalua, miksi pyrkimystä totuuteen ja
+kauneuteen, kun tuo halu ei sittenkään ole siksi voimakas, että se
+saattaisi minut perille? En tiedä; tiedän vain sen, että kiitos
+ei merkitse minulle mitään, ei rahat eikä ylellisyys, että
+eteenpäinpyrkiminen on onnea ja paikallaanolo epätoivoa!"
+
+"Kuluneet vuodet ovat menneet valmistustöihin", sanoo hän kerran
+myöhemmin palaten samaan asiaan, "eikä ole kumma, että siihen on
+tarvittu niin runsaasti aikaa, kun muistaa, että lapsena en koskaan
+käynyt koulua, että elin kuin erakko ja että vasta 17 vuoden vanhana
+tulin kosketukseen ulkomaailman kanssa. Ansiotyökin vei aikansa ja
+opintoja harjoitettiin vain salassa. Siinä syy hitaaseen
+kehitykseeni."[10]
+
+"Minä kirjoitan siksi, että ajoittain elämä tuntuu sietämättömältä
+taakalta", oli hän jo kerran aikaisemmin tunnustanut Edvard
+Bäckströmille, "siksi että tahdon unohtaa itseni ja sen sijaan eläytyä
+toisen elämään; minun tielleni on eksynyt niin harvoja auringonsäteitä,
+siksi tahdon koota ne, jotka valaisevat toisia, iloita niistä ja jos
+mahdollista muodostaa niistä pieniä, todellisuudenmukaisia kuvia,
+joihin samalla voin haudata jotain omasta sielustanikin."[11]
+
+Sitä neuvonantajaa, jota Victoria Benedictsson olisi kaivannut,
+ei hän kuitenkaan Bäckströmistä saanut, siksi vieras oli Victoria
+Benedictssonin yhä enemmän realistiseen suuntaan pyrkivä
+taiteilijatemperamentti tälle romanttisuuteen taipuvalle kirjailijalle,
+mutta hänen rohkeuttaan ei Bäckström myöskään voinut lannistaa.
+Victoria Benedictsson työskenteli edelleen uutterasti, käyttäen ainakin
+yhtä paljon aikaa itseopiskeluun kuin kirjoittamiseen, ja lähetti vähä
+väliä milloin mihinkin lehteen kyhäyksiänsä, joista jotkut löysivät
+tiensä julkisuuteen, mutta useimmat katosivat tietymättömiin.
+Odottaessansa viikkokausia turhaan vastausta kävi hänen mielensä
+useinkin apeaksi, ja silloin tällöin tuo synkkä painajainen, joka
+lopulta tuhosi hänen elämänsä, pisti päänsä esiin. "Ah, nopea, helppo
+kuolema! Se olisi kaikkein parasta", kirjoittaa hän päiväkirjaansa
+syksyllä 1878. Ja seuraavana keväänä kuuluvat hänen sanansa jälleen:
+"Kuljin puutarhassa kahden kuoleman kanssa. Minä pelkään kipuja, inhoan
+itsemurhaa, ja kuitenkin sen täytyy tapahtua." Ettei kuitenkaan itse
+työ johtanut häntä näihin synkkiin ajatuksiin, käy ilmi seuraavista
+sanoista: "Kirjoitin kuin henkeni edestä. Sen pitää olla valmista
+ennenkuin todellisuus tulee ja saattaa minut unohtamaan mielikuvani;
+_nyt_ ne auttavat minua unohtamaan..."[12] Tai toisen kerran:
+"Mitä voin toivoa tai odottaa elämältä? Kaikki mitä olen rakastanut,
+liukuu vain käsistäni -- -- tyhjyyttä, vain tyhjyyttä, kaikki."[13]
+
+Alakuloisuuden lisäksi tuli vielä sairaus. Mutta tämä uusi
+vastoinkäyminen, niin katkeralta kuin se alussa tuntuikin, oli
+sittenkin se, joka pelasti Victoria Benedictssonin ja teki hänestä
+varsinaisesti kirjailijan.
+
+
+
+
+Ernst Ahlgren.
+
+
+Keväällä 1881 Victoria Benedictsson loukkasi polvensa niin pahasti,
+että hänen täytyi melkein yhteen menoon olla kaksi vuotta vuoteenomana
+ja kauan vielä jälkeenkinpäin liikkua kainalosauvojen nojassa. Tämä
+aika, johon yhdistyi mitä hirveimmät tuskat ja kärsimykset -- kolmasti
+oli pakko jalkaa leikata eikä heikon sydämen vuoksi voitu häntä
+nukuttaa -- muodostui merkillisimmäksi ja tavallaan rikkaimmaksi hänen
+elämässänsä.
+
+Itse hän tälle ajalle antoi nimen: _vakavuus_, ja
+kaksinkertaisessakin merkityksessä, sillä sen mukana seurasi kärsimys
+ja elämäntyö.
+
+Mutta vaikka Victoria Benedictsson sai kestää niin paljon ruumiillista
+tuskaa, kantoi hän tämän kärsimyksen mitä ihmeteltävimmällä
+kärsivällisyydellä. "Hän oli meille kaikille oikea ihme", sanoo
+tytärpuoli, hänen "pikku tohtorinsa", joka uskollisesti hoiti häntä
+koko tänä sairauden aikana, "sillä hän se meitä rohkaisi ja koetti
+saada iloiselle mielelle." Milloin ikänä tuskat sallivat, oli hän
+täydessä työssä: leikkasi varjokuvia, piirusti, luki, teki
+muistiinpanoja ja kirjoitti: "Minä itse ja vuoteeni ovat aina haudatut
+kirjojen alle", kertoo hän. Hänen mielikirjailijoitansa olivat sen
+aikuiset suuret pohjoismaalaiset kirjailijat, Ibsen, Kierkegaard,
+Brandes, J.P. Jacobsen, Kielland sekä venäläiset mestarit Turgenjev ja
+Tolstoi, mutta niiden ohella hän luki myös klassillista kirjallisuutta,
+varsinkin Shakespearen teoksiin hän erityisellä hartaudella syventyi.
+Niinikään englantilaiset kirjailijat, Dickens ja varsinkin Byron,
+kiinnittivät hänen huomiotansa. Myöskin hän ahmimalla ahmi
+elämäkertoja, memoaareja ja kirjekokoelmia. Naiskirjailijoista George
+Eliot oli ainoa, joka häntä miellytti, sillä hänessä hän löysi suuren
+määrän omaa luonnettansa ja taiteilijatemperamenttiänsä: saman
+rakkauden työhön, saman valoisan uskon elämään ja herkän silmän
+huomaamaan elämän humoristisia puolia.
+
+Tänä aikana Victoria Benedictsson alkoi myös kirjoittaa
+"suurta kirjaansa", johon hän koko loppuelämänsä ajan merkitsi
+muistiin kaiken sen, mikä hänestä oli muistamisen arvoista:
+tilapäisiä ajatuksia ja tunnelmia, keskusteluja, luonnonkuvauksia ja
+kaikenlaisia pikkupiirteitä, aivankuin maalari, joka matkallaan kerää
+luonnoksia skitsikirjaansa. Tuo "suuri kirja" tuli vähitellen hänen
+rippi-isäkseen, se oli elävä olento, jonka kanssa hän jutteli, ainoa
+ystävä, jolle hän saattoi uskoa sekä ilonsa että huolensa. "Kun minusta
+tuntuu kuin musertuisin", sanoo hän kerta, "kun istun kyynelettömin
+silmin ja kadehdin niitä, jotka voivat itkeä, niin minulla ei ole
+ketään muuta kuin sinut..." Ja kerran myöhemmin hän kirjoittaa "suureen
+kirjaansa" seuraavat sanat: "Kuka lienetkin, joka luet 'suurta
+kirjaani' -- niin koeta ymmärtää, miten yksin minä olen, miten minun
+täytyy hillitä taiteilija- tai mustalaisvertani, joka kiihkeämmin
+kuohuu suonissani kuin kukaan voi aavistaa. Ajattele, miten joka päivä,
+melkein joka tunti olen pakoitettu näyttelemään komediiaa, jotta
+tuntuisin levolliselta ja järkevältä. Tämä pakko vaikuttaa sen, että
+kaikki se, mikä minussa kuohuu, ei purkaudu luonnollisella tavalla
+esille, vaan teennäisellä. Se ei puhkea ilmi suhteessani ihmisiin; ei
+vihana eikä rakkautena, loukattuna ylpeytenä eikä nöyränä ihailuna --
+sillä kaikki nuo äärimäisyydet, joiden välillä luonteeni huojuu, täytyy
+minun herkän poikkeusihmisen koko arkuudella piiloittaa."[14]
+
+Ei yksin sieluntuskiansa hän salannut ympäristöltänsä, vaan
+ruumiillisiakin. Mutta öisin, kun hän ei saanut niiltä nukutuksi,
+purkautuivat ne "suuressa kirjassa" esille. "Onko kukaan teistä ollut
+sairaana?" kirjoittaa hän kerrankin. "Ei vain päivän tai viikon -- vaan
+kokonaisen vuoden? Ei vanhuuden heikkoudesta, vaan täysissä voimissa
+ollessaan, jolloin ihminen jaksaa koko voimallaan kärsiä, yöt päivät
+kitua mitä hirveimpiä tuskia, ikäänkuin piinapenkille pantuna,
+kuolemaan asti väsähtäneenä voimatta kuitenkaan saada lepoa. Entäs
+lääkärin veitsi, joka hitaasti soljuu pitkin ihoa, kunnes se tunkeutuu
+sisään -- -- Miten monta päivää onkaan yhdessä vuodessa ja miten monta
+ajatusta sisältyykään yhteen ainoaan hiljaiseen, yksitoikkoiseen
+päivään! Ajatuksia, jotka vilpoisten varjojen lailla huokuvat polttavan
+päänaluksen yli, mutta tunkeutuvat myös kauas tulevaisuuteen painaen
+siihen synkän ja ilottoman leimansa -- -- Miten omituinen tunne -- kun
+seisoo ikäänkuin elämän ulkopuolella ja kuitenkin elää."
+
+Miten kaukana Victoria Benedictsson tänä sairauden aikana oli itse
+elämästä, todistaa parhaiten hänen vastauksensa "pikku tohtorilleen",
+tämän ihmetellessä miten hän saattoi aina olla tyytyväinen: "Olin niin
+varma siitä, että saisin kuolla, ja se tuntui niin suurelta onnelta."
+Mutta niin pian kuin ilmaantui jokin hiukankin valoisampi hetki, heräsi
+työhalu jälleen. Ajatukset saivat silloin entistä häiritsemättömämmin
+kulkea, uudet aiheet nousivat mieleen, uudet ja samalla vahat, sillä
+Victoria Benedictsson, joka tähän asti oli käsitellyt enimmäkseen vain
+romanttisia rakkausaiheita, alkoi nyt kaivaa esiin lapsuudenaikuisia
+muistojaan, tapauksia ja kohtauksia, joita hän itse oli nähnyt tai
+kuullut oleskellessaan kansan parissa kotikartanossansa. Ja näiden
+vanhojen muistojen lisäksi tuli vielä toisia, myöhempiä, sillä
+naimisiinkin mentyään hän oli yhä edelleen pysynyt kosketuksessa
+talonpoikaisen kansan kanssa. Hän tunsi skånelaisen talonpojan
+perinpohjin, hän ymmärsi hänen ajatuskantansa ja tiesi kuinka paljon
+sydäntä sykki tuon karhean pinnan alla. Kokonaisen sarjan
+kansankuvauksia hän nyt sepitti lyhyessä ajassa, ja lähettäessään ne
+maailmalle ne saavuttivat heti ansaittua huomiota. Kääntyessään
+tällä kertaa "Fyris" nimisen aikakauslehden puoleen, jonka
+kirjallisuusosastonhoitajana toimi tohtori Frans von Schéele, sai hän
+hänestä sen neuvonantajan ja auttajan, jota hän niin kauan oli
+halunnut. Schéele ei julkaissut vain lehdessään näitä pikku
+kertomuksia, vaan hän hankki Victoria Benedictssonille myös
+kustantajan. Ja siten keväällä 1884 ilmestyi julkisuuteen novelleja
+käsittävä esikoisteos, "Från Skåne" (Skånesta), jonka tekijä käytti nyt
+salanimeä _Ernst Ahlgren_. On helppo ymmärtää mitä tämä tapaus
+merkitsi Victoria Benedictssonille eli Ernst Ahlgrenille, niinkuin me
+tästä lähin tahdomme häntä nimittää, sillä tätä nimeä hän itse sekä
+hänen ystävänsä kernaimmin käyttivät ja se se jälkimaailmalle on
+myöskin säilynyt. Vuosikausia työskenneltyänsä ja omin voimin
+ponnisteltuansa eteenpäin hän nyt 33-vuotiaana oli astunut "nuorten
+riviin". Sairaus oli antanut hänelle sen, mitä hän terveenä turhaan oli
+tavoitellut. "Kipeä polveni antaa minulle täyden oikeuden antautua
+kokonaan kirjakauppani hoitoon ja kirjalliseen työhöni", kirjoittaa hän
+näinä aikoina sisarelleen, rouva Margarethe Ekströmille, ainoalle, joka
+myötätunnolla oli seurannut hänen kirjallisia yrityksiänsä, "tämä
+sairaus on kuin ylhäältä tullut viittaus, se on ollut kylliksi kova
+syrjäyttääkseen kaikki epäilyt."[15] Mutta siihen iloon, jonka tämä
+myötäkäyminen hänelle tuotti, sekaantui myös toinen tunne. "En voi
+tehdä työtä", tunnustaa hän "suurelle kirjalleen", "en olla levollinen,
+ja luulenpa että rajaton ilo kiduttaa minua yhtä paljon kuin
+tuskallinen pelkokin. Tuntuu siltä kuin odottaisin onnettomuutta, ja
+kuitenkin tämä tunne johtuu vain siitä kiitoksesta, jonka olen osakseni
+saanut."[16] Ja vieläkin selvemmässä muodossa tämä epäilys ilmenee
+kirjeessä sisarelle: "Satunnainen menestys melkein masentaa minut",
+sanoo hän, "sillä tiedän liiankin hyvin, että jokaisen kiittävän sanan
+saan tulevaisuudessa maksaa sitä ankarammalla moitteella, kun sanotaan:
+ei ole vastannut niitä toiveita, joita aikaisemmin herätti j.n.e."[17]
+
+Mutta sillä aikaa kuin Ernst Ahlgren hiljaisessa nurkassaan sekä
+iloitsi että tuskaili maailmalle lähettämänsä esikoisen puolesta, kulki
+teos omia teitään herättäen huomiota sekä lähimmässä ympäristössä että
+kirjallisissa piireissä ja sanomalehdissä. Niin eristettynä kuin Ernst
+Ahlgren varsinkin sairautensa aikana oli elänyt, sai pieni Hörbyn
+yhteiskunta sittenkin varsin pian vihiä siitä, mitä postimestarinna
+suljettujen seiniensä takana puuhaili, ja rouvat, jotka alusta
+alkaen eivät olleet katsoneet häntä suopein silmin, alkoivat heti
+novellikokoelman ilmestyttyä aavistaa pahaa verta. "Koko yhteiskunta on
+kapinassa oletettujen henkilöiden vuoksi", kertoo Ernst Ahlgren
+äskenmainitussa kirjeessä sisarelleen, "sillä he ovat tuntevinaan
+kaikkein mahdottomimpiakin piirteitä. Sekä minua että kirjaa on
+haukuttava, se on luonnollista. Sen ankarampaa arvostelua ei ole kuin
+lähimmän ympäristön, niin, voisipa sanoa: ei sen kierompaa, jollei tuo
+sana olisi minulle niin vastenmielinen, kun itsestäni on kysymys."
+
+Mutta joskin Ernst Ahlgrenin lähin ympäristö seurasi karsain silmin
+hänen työtänsä, niin herätti hän toisaalla aivan päinvastaista
+huomiota. Vapaaherratar Sofi Adlersparre, tunnettu innokas
+naisasianajaja "Esselde" sekä "Tidskrift för Hemmet" ja "Dagny" lehtien
+tarmokas toimittaja, tervehti ilolla tuntematonta tekijää, joka
+esikoisteoksellaan näyttäytyi terveen ja voimakkaan realismin
+edustajaksi.
+
+"Oletteko nuori vai vanha, sitä en tiedä", kirjoittaa hän Ernst
+Ahlgrenille, "sen tiedän vain, että olette silmännyt elämään ja
+ihmisten sydämiin syvemmältä ja kuitenkin sovinnollisemmin kuin suurin
+osa uusia runoilijoitamme."[18]
+
+Ja koko sanomalehdistö yhtyy tähän kiitokseen. "Nämä kertomukset
+todistavat hyvää ja tervettä huomiokykyä ja lämmintä myötätuntoa
+inhimillistä elämää kohtaan,"[19] sanoo Fyris, joka kaikkein ensiksi
+oli julkaissut palstoillaan muutamia niistä. Ja eräs toinen lehti
+puhkeaa sanomaan: "Selvästi huomaa, ettei tekijä kirjoista ole
+tutustunut kansaan, vaan että hän todellakin on nähnyt ja tuntenut sitä
+elämää, jota hän kuvaa."[20] Samoin annetaan täysi tunnustus hänen
+tyylilleenkin, jossa on mahdoton huomata "alottelijan haparoimista" ja
+joka on vailla "kaikkea prameilevaa sanahelinää ja nuorekasta
+epäselvyyttä". "On todellakin hämmästyttävää, että ensikertalainen voi
+olla näin kypsä."[21]
+
+Ja tämä arvostelu pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Ernst
+Ahlgrenin tyyli on tavattoman joustavaa jo tässä hänen ensimäisessä
+teoksessansa, ja ihmetellä täytyy sitä välitöntä, omaperäistä sävyä,
+joka on painanut siihen leimansa. Kansanelämänkuvaukset, jotka ovat
+kokoelman parhaat, ovat kuin laatukuvia, joissa hän muutamilla
+voimakkailla pensselinvedoilla loihtii eteemme jonkin tilanteen, usein
+aiheeltaan varsin vähäpätöisen, mutta silti elävän ja todellisen. Millä
+syvällä myötätunnolla onkaan semmoinen kertomus kuin "Förlust" (Tappio)
+piirretty, jossa hän kuvaa yksinkertaisen talonpojan tunteita vaimonsa
+paarien ääressä. Sivullisten mielestä on kuolema vapauttanut miehen
+raskaasta taakasta, koska vaimo vuosikausia on ollut vuoteen omana.
+Mutta itse hän tuntee kalvavaa surua ja yksinäisyydentunnetta, sillä
+kotona ei ole enää ketään, joka kääntäisi kaihoavan katseensa häneen
+hänen astuessaan sisään, ei kalpeita kasvoja, jotka hymyilisivät
+hänelle hänen kumartuessaan niiden yli, ei laihoja käsivarsia, jotka
+hellästi kietoutuisivat hänen kaulaansa.
+
+Liikuttava koruttomuudessaan on myös "Jeppa", kertomus variksenpojasta,
+jonka sydämetön isäntä tappaa, koska renkituvassa ilmankin on joukkoa
+enemmän kuin tarpeeksi.
+
+Vakavaluontoisten kertomusten rinnalla vetävät huomiota puoleensa
+kokoelman humoristisetkin kuvaukset. Verraton on varsinkin "Giftermål
+på besparing" (Säästäväisyydelle rakennettu naimiskauppa), juttu
+kahdesta kihlatusta, jotka aikovat purkaa liittonsa, vaikka kolmasti on
+jo kuuluutettu, ja kumpikin valita toiset elämäntoverit, mutta
+luopuvatkin aikeestaan saadessaan kuulla, että kulut kuuluutuksen
+peruuttamisesta nousevat kymmeneen kruunuun.
+
+Paitsi kansanelämänkuvauksia sisältää kokoelma muutamia muitakin
+kertomuksia, joiden aiheet ovat persoonallisempaa laatua. "En kris"
+(Käännekohta) käsittelee aviollisia ristiriitoja; kuvaus "Folkvännen"
+(Kansanystävä) esittää Ernst Ahlgrenin omia katkeria kokemuksia
+kirjallisella alalla. Kertomukset "Far och son" (Isä ja poika) sekä "En
+musikafton" (Musiikki-ilta), samalla kun ne todistavat tekijän
+musikaalisia taipumuksia, tuovat selvästi esille hänen oman suhteensa
+taiteeseen sekä taiteen merkityksen hänen elämässänsä. Kuulemmehan
+hänen sydämensä sisimpien kielien heläjävän sellaisessakin kohdassa
+kuin seuraavassa:
+
+"Tässä viulussa piili salaisuus. Hän tiesi sen, hän ylpeili siitä ja
+hän tunsi jonkinlaista vahingoniloa sen johdosta, ettei kukaan muu kuin
+hän aavistanut tätä salaisuutta. Viulussa asui henki, elävä olento,
+kauniimpi ja voimakkaampi kuin mikään ihmislapsi, joskin se oli näin
+kehnoon kuoreen verhottu; sen mitä ei kukaan tiennyt eikä kukaan voinut
+ilmituoda, sen viulun henki paljasti omistajalleen yksinäisinä hetkinä.
+Koko lapsuusajan satumaailma, kaikki arat toiveet ja aavistukset
+piilivät sen sisällä."
+
+Ernst Ahlgren oli nyt astunut ensimäisen askeleensa kirjallisella
+uralla. Hiljaisesta kammiostaan hän oli äkkiä vedetty julkisuuteen,
+joskaan ei persoonallisesti, niin kuitenkin välillisesti. Hänen
+olemassaolonsa tuli tunnetuksi ja häneen kiinnitettiin toiveita. Hän
+tunsi itsekin suurta edesvastuuntunnetta ja se ilmeni ensi sijassa
+haluna tehdä jotakin niiden nuorten hyväksi, jotka työskentelivät
+samalla alalla kuin hänkin. Ja tämä tunne se epäilemättä kaikkein
+ensiksi kiinnitti myös hänen huomionsa nuorukaiseen, joka, oleskellen
+samalla paikkakunnalla kuin hänkin ja taistellen, joskaan ei
+samanlaisia, niin ainakin yhtä suuria vaikeuksia vastaan kuin hänkin,
+oli valinnut myös kirjallisen työn elämäntehtäväkseen.
+
+Yhteiset harrastukset veivät Ernst Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin yhteen
+ja heidän välillään syntyi luja ystävyyden ja työtoveruuden suhde, joka
+jätti syvät jäljet kummankin elämään.
+
+
+
+
+Axel Lundegård.
+
+
+Keväällä 1881 oli kirkkoherra Lundegård perheineen muuttanut Hörbyhyn.
+Kirkkoherra itse oli vanhanajan mies, ankara ja suvaitsematon
+uskonnollisissa asioissa, mutta sitä vapaamielisempi ja rohkeampi
+mielipiteiltänsä oli hänen vanhin poikansa, Axel, 19-vuotias
+keltanokka. Hänen häikäilemätön käytöksensä ja uhkarohkeat
+hyökkäyksensä kaikkia perintätapoja ja -mielipiteitä vastaan antoivat
+loppumatonta puheenaihetta kylän asukkaille ja herättivät heidän
+parissaan sanomatonta paheksumista ja inhoa. Kylällä kiertelevät huhut
+tunkeutuivat tietenkin postimestarinkin taloon, samoinkuin yhteiset
+tuttavat pitivät myös huolta siitä, että nuoren ylioppilaan korviin
+tuli jos jonkinmoisia huhuja postimestarin sairaasta rouvasta, joka
+ajankulukseen viljeli kaikenlaisia sivuharrastuksia.
+
+Siten ystävät ja kylänmiehet välittivät Ernst Ahlgrenin ja Axel
+Lundegårdin tuttavuuden jo ennenkuin he persoonallisesti olivat
+tavanneetkaan toisensa.
+
+Kesällä 1881 Axel Lundegård ensi kerran kävi äitinsä seurassa Ernst
+Ahlgrenia tervehtimässä ja tästä kohtauksesta on hänen mieleensä jäänyt
+muisto jostain "riutuneen läpinäkyvästä, miltei ruumiittomasta,
+kärsimysten runtelemista kasvoista sairasvuoteen valkeaa taustaa
+kohti..."
+
+Tuttavuus oli kuitenkin aivan pintapuolinen, ja vasta kolme vuotta
+myöhemmin, keväällä 1884, siis samoihin aikoihin, jolloin "Från Skåne"
+ilmestyi, se varsinaisesti uudistettiin.
+
+Tällä kertaa Ernst Ahlgren itse otti ensimäisen askeleen.
+
+Edellisenä talvena olivat Hörbyn pappilassa vastakkaiset mielipiteet
+kärjistyneet siinä määrin, että julkiriita oli syntynyt isän ja pojan
+välillä, ja seurauksena oli ollut se, että poika oli saanut väistyä
+kotoa ja yrittää omin päin kirjallisella työllä hankkia elatuksensa
+Tukholmassa. Se ei kuitenkaan ollut niinkään helppoa, päinvastoin hän
+oli saanut kokea lukemattomia pettymyksiä turhaan yrittäessään saada
+kynänsä tuotteita julkisuuteen ja lopulta hänen olonsa oli muodostunut
+miltei epätoivoiseksi.
+
+Ernst Ahlgren, joka nuorukaisen äidin kautta oli seurannut hänen
+vaiheitansa, tunsi harrasta myötätuntoa häntä kohtaan, ja
+rohkaistakseen hänen mieltänsä hän kirjoitti hänelle ensimäisen
+kirjeensä, jonka puhuttelusana ilmaisee jo selvästi, millaiseksi hän
+toivoi heidän tuttavuutensa kehittyvän.
+
+"Toveri!" siten hän alottaa kirjeensä. "Tiedän, että me monessa asiassa
+olemme samaa mieltä ja että me molemmat, ainakin osittain, tulemme
+taistelemaan saman asian puolesta, sillä tekin kuulutte 'meidän' --
+harhauskoisen nuoren Ruotsin joukkoon. Mutta vaikkei niin olisikaan, ei
+se sittenkään estäisi minua tarjoamasta teille toverillista
+kädenlyöntiä, sillä en mitään vihaa niinkuin ammattikunta-henkeä.
+Rehellisyys, kas se on pääasia! Levollinen, hillitty rehellisyys ja
+väsymätön totuuden tavoittelu olkoot alati silmiemme edessä. Vaikea on
+tosin olla oma itsensä, mutta siihen kaiken itsekasvatuksen sittenkin
+tulee pyrkiä."[22]
+
+Lähestyessään täten Lundegårdia Ernst Ahlgren toivoi voivansa
+olla hänelle avuksi, mutta samalla hän myös halusi saada hänestä
+hyvän toverin, jonka kanssa hän voisi keskustella töistään ja
+harrastuksistaan. Hänen omat katkerat kokemuksensa olivat vieneet hänet
+siihen, että hän piti miehen ja naisen välistä toverillista suhdetta
+ihanteena, jota hän olisi tahtonut toteuttaa omassa elämässään
+saadakseen näyttää, mihin hän miehen toverina voisi kelvata.
+"Tuntevatkohan muutkin naiset", kirjoittaa hän kerran "suureen
+kirjaansa", "tätä samaa ystävyyden ja levollisen kiintymyksen tarvetta,
+joka saavuttamattomana aina on ollut elämäni kiusa, mutta joka
+tyydytettynä voisi olla suurin onneni? Naisten välisessä ystävyydessä
+on jotain noloa, miehen ystävyyttä ei uskalla tavoitella, sillä se 'ei
+ole sopiva', sekä mies että muut käsittäisivät sen vain väärin.
+Pahoittelen sitä suuresti, sillä voisin olla älykkään miehen verraton
+liittolainen, jos hän vain itse tietäisi mitä hän tahtoo ja kykenisi
+sen selvästi selittämään minulle. Minun väsymätön tarmoni ja
+sukkeluuteni voisivat hänen palveluksessaan ja hänen vaikutuksensa
+alaisena saada ihmeitä aikaan, mutta yksin en kykene mihinkään, sillä
+-- olen vain nainen. Minä tarvitsen toisen vahvemman tahdon tukea ja
+toisen terävämmän katseen valoa." Ja joskin tätä ihannetta oli ehkä
+mahdoton täydelleen toteuttaa, niin kehittyi sittenkin Ernst Ahlgrenin
+ja Axel Lundegårdin välisestä suhteesta mitä lämpimin ystävyys, jota
+toiselta puolen luonteiden hengenheimolaisuus, toiselta puolen yhteiset
+työt ja harrastukset lujittivat.
+
+Siitä huolimatta tutustuminen kävi hyvin hitaasti. Ernst Ahlgrenin
+ystävällinen ja toverillinen kädenlyönti tuotti tosin nuorelle
+vasta-alkajalle suurta iloa, ja ensi työkseen, käydessään myöhemmin
+kesällä kotonaan, hän tuli häntä tervehtimään. Mutta he olivat molemmat
+niin ujoja luonteeltansa, etteivät he voineet vapaasti seurustella.
+Varsinkin Ernst Ahlgren oli vieraiden seurassa jäykkä ja hiljainen, ja
+kaikista ponnistuksistaan huolimatta hänen oli melkein mahdoton voittaa
+arkuuttansa. Yhtä helposti kuin hän kirjoitti, yhtä vaikea hänen oli
+puhua. Sanat ikäänkuin takertuivat kurkkuun, hän punastui ja änkytti
+saamatta esille sitä mitä olisi halunnut sanoa. Suureksi osaksi tämä
+tavaton ujous riippui myös siitä täydellisestä itseluottamuksen
+puutteesta, joka oli hänelle ominaista. Hän seisoi mielestänsä kaikkia
+muita alempana, oli sekä ruumiillisesti että henkisesti "moukkamainen",
+oppimaton, tavoiltaan ja esiintymiseltään kömpelö ja sen vuoksi hän ei
+myöskään koskaan voinut vapautua siitä tunteesta, että hän kuului vain
+"kirjalliseen alaluokkaan", ettei hän koskaan voisi saada mitään suurta
+ja ensiluokkaista aikaan. Ja kaiken lisäksi hän kärsi vielä ikäänkuin
+koko sukupuolensa puolesta, jonka heikkoudet kiusasivat häntä siinä
+määrin, että hän halveksi ja vihasi naisia ja arveli niiden joka
+suhteessa, ei vain olosuhteiden pakosta, vaan omasta tahdostaankin,
+seisovan alapuolella miehiä.
+
+Tämä sairaalloinen vaatimattomuus ja omanarvontunnon puute, josta hän
+itse ehkä enimmin kärsi, oli, niinkuin jo sanottu, juurtunut häneen jo
+lapsesta, eikä hän myöhemmälläkään iällä voinut siitä kokonaan
+vapautua.
+
+Mutta sittenkin tuli Lundegårdista Ernst Ahlgrenin miltei jokapäiväinen
+vieras, ja määräajalla iltapäivin nuorukainen pistäytyi aina
+kirjakauppaan, jossa hän tiesi hänen työskentelevän. Useimmiten hän toi
+mukanaan novellin tai palasen pitempää kertomusta, jonka hän juuri oli
+saanut käsistään, ja lähtiessään vei kotiinsa jonkun Ernst Ahlgrenin
+tekeleen. Tavatessa seuraavalla kerralla kumpikin lausui luetun
+johdosta arvostelunsa, mikä useinkin sattui varsin ankaraksi. Sillä
+kumpainenkin vaati täyttä suoruutta ja totuutta toiselta. Mutta kun
+siksi tuli, ei kiitosta eikä rohkaisuakaan säästetty.
+
+Aluksi, niinkuin sanottu, ei keskustelu sujunut luontevasti, ja usein
+kumpainenkin puhui melkein kuumeisella kiihkolla, jotta keskustelu vain
+ei taukoaisi. Varsinkin Ernst Ahlgren kärsi sanomattomasti tästä
+teennäisyydestä, ja tuo tuskallinen tunne kävi miltei sietämättömäksi,
+kun hän huomasi Lundegårdin tuntevan pettymystä ja pahoittelevan sitä,
+ettei saanut häneltä sitä mitä oli odottanut.
+
+Mutta arkuus ja teennäisyys katosi kokonaan, kun Lundegård syksyllä
+matkusti pois ja väkinäisen seurustelun sijaan astui kirjeenvaihto. Nyt
+Ernst Ahlgren saattoi olla täysin oma itsensä ja tarvitsematta
+pakoittaa itseään puhumaan ja kuulemaan omaa ääntänsä, joka oli hänelle
+kovin vastenmielinen, sai lausua ilmi ajatuksensa ystävälle, jonka hän
+tiesi häntä ymmärtävän. Kirjeissään hän saattoikin puhua aivan
+häikäilemättömän suoraan, eivätkä puheenaiheet häneltä koskaan
+loppuneet.
+
+Tämä kirjeenvaihto, jossa he pohtivat kaikkia mahdollisia kysymyksiä
+taivaan ja maan välillä, oli tavattoman tärkeä kummankin kehitykselle,
+sillä se pakotti heidät muodostamaan itselleen mielipiteen kaikista
+asioista ja puolustamaan sitä toisiaan vastaan. Sillä vaikka he
+olivatkin saman hengen lapsia, niin erosivat heidän käsityskantansa
+toisistaan sittenkin monessa suhteessa. Se riippui jo suuresti
+ikäeroituksesta, sillä olihan Ernst Ahlgren toistakymmentä vuotta
+vanhempi Axel Lundegårdia, sekä toisekseen siitä, että kaiken sen,
+minkä nuorukainen periaatteellisesti oli itselleen omistanut, oli Ernst
+Ahlgren itse elämässään kokenut.
+
+Innostuttuaan kerta johonkin asiaan saattoi Ernst Ahlgren laveasti
+esittää mielipiteitään ja ajatuskantaansa, useinpa valaista kysymystä
+esimerkeillä, jotka olivat mitä täydellisimpään tyylilliseen muotoon
+puetut. Tämä puoli Ernst Ahlgrenissa oli Lundegårdille jotakin aivan
+uutta, hänen puheliaisuutensa ja avomielisyytensä "kulissien takana"
+niin sanoakseni hämmästytti ja ilahdutti häntä. Ja niinpä kerran hän
+leikkiä laskien kysyykin häneltä, minnekä "puukuva", jonka hän "niin
+usein oli nähnyt kirjakaupassa", minnekä "etana, joka ei koskaan
+uskaltanut tulla ulos kuorestaan", oli voinut kadota.
+
+Sen jälkeen kuin Ernst Ahlgren alkoi kirjeenvaihtonsa Lundegårdin
+kanssa, ei "suuri kirjakaan" ollut enää hänelle yhtä tarpeellinen kuin
+ennen, sillä kaiken sen, minkä hän tähän asti oli sille uskonut, hän
+saattoi nyt kirjoittaa Lundegårdille. Heidän suhteensa muodostuikin
+aikaa voittaen yhä toverillisemmaksi, he tunsivat olevansa yhtä vapaat
+toistensa suhteen kuin kaksi miehistä toveria, joiden ainoana
+yhdyssiteenä ovat yhteiset työt ja harrastukset.
+
+"Ensimäinen ehto sinun ja minun välillä on ja tule olemaan:
+_vapaus_", kirjoittaa Ernst Ahlgren. "Ei mitään pakkoa, lupausta
+eikä velvoitusta. Jos huomaisin, että sinulla olisi vaikka kuinkakin
+vähän velvollisuudentunnetta minua kohtaan, niin olisin onneton. Minä
+sanoisin: 'mene, et koskaan ole ymmärtänyt minua!' Jos epäilisin sinun
+kirjoittavan minulle vain siksi, että arvelisit minun tulevan
+pahoilleni jollet sitä tekisi, niin vetäytyisin heti syrjään. Sillä
+vain täydellisessä vapauden tunteessa sielunelämä voi syvästi ja täysin
+siemauksin hengittää. Minun puolestani sinä olet vapaa kuin taivaan
+lintu; en yritäkään sinua edes pikkusormellani pidättää. Niin, sinä
+olet yhtä vapaa kuin poikani olisi, jos olisin niin onnellinen, että
+minulla olisi poika."[23]
+
+Tämä ystävyys vaikutti mitä hedelmöittävimmin kumpaisenkin kehitykseen,
+ei yksin kirjailijoina, vaan ihmisinäkin. Se antoi Ernst Ahlgrenille
+itseluottamusta ja elämänhalua, se enensi hänen työkykyään ja kannusti
+häntä pyrkimään eteenpäin. Ja samalla se esti häntä tulemasta
+yksipuoliseksi ja ahtaaksi, mikä vaara kuitenkin oli niin lähellä
+niissä olosuhteissa, joihin kohtalo oli hänet sitonut. Ilman
+Lundegårdia hänestä olisi varmaan tullut tuollainen "yksinäinen
+olento", niinkuin hän sanoo kerran kirjeessään Ellen Keylle, "joiden
+pakostakin täytyy kehittyä yksipuolisiksi. Sillä jonkunmoinen suhde
+miehen ja naisen välillä on välttämätön", sanoo hän, "minä tarkoitan
+sielullinen suhde, jotta heidän kehityksensä voisi saavuttaa
+mahdollisimman kukoistuksen. Se on minun vakaumukseni, niin, vieläpä
+enemmänkin: koko elämänkokemukseni. Siksi se on myös salainen
+keppihevoseni. Mies, joka ei koskaan ole ollut lähellä ketään
+naista ... siten, että heidän välillään olisi voinut muodostua
+rauhallinen ja luottava suhde, ei voi koskaan saavuttaa täydellistä
+sopusointua, hänen olentonsa hienoimmat vivahdukset eivät koskaan voi
+puhjeta esiin. Ja samoin on meidän naistenkin laita, ehkäpä vieläkin
+suuremmassa määrässä; sillä kasvatuksemme on alusta alkaen
+suunnattu siihen, että me pakostakin tulemme yksipuolisiksi ja
+ahdasmielisiksi."[24] Ja Lundegårdille itselleen hän kirjoittaa: "Minä
+luulen, että toveruutemme on suuresti vaikuttanut kehitykseeni. Sillä
+minussa on suuri varasto mahdollisuusarvoja, jotka eivät läheskään
+vielä ole ennättäneet tulla muokatuiksi siksi miksi ne voivat tulla.
+Ennen tunsin itseni aina yksinäiseksi kaikessa siinä, mikä koski
+kirjallisuutta ja työtäni, eihän minulla ollut ainoatakaan ihmistä,
+jonka kanssa olisin voinut keskustella siitä. Minä tein työtä, mutta
+epätoivoisella sitkeydellä, sillä enhän sittenkään kelvannut mihinkään.
+Tosin minun menestyksentoivoni ei nytkään ole suuri, mutta sitä on joka
+tapauksessa olemassa -- ja sitä paitsi on minulla toveri! Ja
+ymmärräthän miten suloista se on, kun on elänyt niin eristettynä kuin
+minä!"[25]
+
+Ja toisen kerran hän sanoo, puhuessaan siitä mahdollisuudesta, että
+heidän ystävyytensä ehkä ei tulisi olemaan kovin pitkäaikainen, sillä
+voisihan sattua, että hän "pikemmin kuin he aavistivatkaan soluisi
+pois" tai että hän "väsyisi kirjeenvaihtoon" tai tuntisi olevansa
+"tarpeeton". "Mutta se ainakin on varma", lisää hän, "että olkoon
+eromme syynä mikä hyvänsä ja tapahtukoon se milloin hyvänsä, sinä
+silloin et ole sama ihminen kuin meidän tutustuessamme toisiimme.
+Meidän kehityksessämme on toisen vaikutus aina tuntuva, yhteistyö ja se
+onni, että naamiotta olemme saaneet seurustella yhdessä, on ikiajoiksi
+jättävä siihen jälkensä. Ja minun on mahdoton ajatella, että koskaan
+voisimme katkeruudella muistella tätä aikaa."[26]
+
+Tämä ystävyyssuhde oli niin vailla kaikkea eroottista tunnetta kuin
+miehen ja naisen suhde yleensä voi olla, pikemmin heitä yhdisti äidin
+ja pojan välinen tunne, sellainen toverillinen ystävyys, joka on
+mahdollinen nuoren ja aikansa henkisiä rientoja seuraavan äidin ja
+lahjakkaan pojan välillä. Mitä kauneimman ilmaisunsa tämä heidän
+suhteensa on saanut heidän yhteisessä teoksessaan "Modern" (Äiti),
+jossa varsinkin äidin hienotunteinen ja epäitsekäs luonne on suurella
+myötätunnolla piirretty. Myöskin pojan luonteenkuvaus vastaa sitä
+kuvaa, jonka Ernst Ahlgren antaa sisarelleen puhuessaan Lundegårdin
+"kulmikkaisuudesta ja jäykkyydestä" ja hänen "halustaan salata
+mahdollisimman tyystin kaikki hyvät puolensa",[27] tai sanoessaan
+hänestä Gustaf af Geijerstamille, että "hän on sellainen huimapää, joka
+työntää kaikki ihmiset luotaan".[28]
+
+Mielenkiintoisinta Ernst Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin kirjeenvaihdossa
+on se kirjallinen kritiikki, jota he harjoittivat keskenänsä, sillä se
+tuo ilmi heidän rehellisen pyrkimyksensä totuuteen taiteessaan sekä
+samalla kuvaa kummankin erilaista taiteilijatemperamenttiä. Niinpä
+Ernst Ahlgren kerrankin kirjoittaa:
+
+"Minäkö haluaisin saada sinun tyylisi omani kaltaiseksi -- ei, ei!
+Mutta sinulla itselläsi on siinä suhteessa paljon edellytyksiä, joista
+sinulla ei ole aavistustakaan. Et tiedä miten joustava kielesi olisi,
+jos käsittelisit sitä hiukan huolellisemmin, jollet vaistomaisesti
+koettaisi saada sitä niin karkeatekoiseksi. Minä rakastan voimaa ja
+minä nautin siitä, että häikäilemättömästi uskallat käyttää jotakin
+määrättyä sanaa, joka paremmin kuin mikään muu ilmaisee juuri sitä,
+mitä tahdot saada sanotuksi, mutta minä toivoisin, että sama ääni, joka
+kykenee linkoamaan ilmaan tuon sanan niin voimakkaasti, että toisen
+täytyy hätkähtää ja pidellä korviaan, että sama ääni hallitsisi koko
+sävelasteikkoa, että se kykenisi tulkitsemaan joka ainoaa värähtelyä
+ihmissielussa. Karkeatekoinen on sinun vahvin puolesi, mutta
+yksitoikkoisuus on aina väsyttävä."[29]
+
+Ernst Ahlgrenin suora puhe ei kuitenkaan aina ollut Lundegårdille
+mieleen, eikä tämä salannutkaan mielipahaansa jos siksi tuli. Mutta
+Ernst Ahlgren ei voinut imarrella, sitä paitsi koko heidän
+toverillisella suhteellaan ei olisi hänen mielestään ollut mitään
+merkitystä, jollei se olisi ollut rakennettu täydelle luottamukselle ja
+suoruudelle. "Luuletko, että olisin ollut niin ilkeä", sanoo hän
+kerrankin, "jollen olisi uskonut kertomuksessasi piilevän suuriakin
+mahdollisuuksia? Kannustetaanko hevosta, jolla ei ole voimaa
+hypätä?"[30]
+
+Ja toisen kerran hän vieläkin voimakkaammin, miltei loukkaantuneena
+puolustaa itseänsä ja heidän täysin vapaata ja riippumatonta
+suhdettansa: "Etkö voi ymmärtää, että kun minä teen huomautuksiani,
+niin ei se tapahdu siinä tarkoituksessa, että sinä todellakin ottaisit
+ne varteen, vaan minä lausun vain ilmi mielipiteeni siltä varalta, että
+mahdollisesti _joskus_ voisin huomauttaa jotain, joka sinulta
+itseltäsi on jäänyt huomaamatta. -- 'Holhooja-ääni!' En koskaan enää
+pyydä saada lukea käsikirjoituksiasi, saanhan lukea ne myöhemmin
+painettuina ja voin erinomaisesti tyytyä siihen 'holhoojasydämeni'
+tuntematta vähintäkään okaanpistosta sen johdosta. Mutta jos siitä
+huolimatta edelleen tahdot tarkastaa minun tekeleitäni, niin olen
+sinulle hyvin kiitollinen, sinun 'holhouksesi' ei koskaan ole
+rasittanut minua. Mutta jollet halua, niin sano suoraan, me voimme
+silti olla ystäviä -- jos sinua haluttaa. 'Sinä et pane vähintäkään
+huomiota todellisesti vaikuttaviin kohtiin', sanot sinä. Vai niin, enkö
+todellakaan! Olisiko minun ehkä pitänyt pidättää käsikirjoitus
+vuorokautta kauemmin luonani ennättääkseni kertoa sinulle, mitä
+ihailtavaa siinä oli? Ei suinkaan siitä, mikä on hyvää, ole mitään
+sanottavaa, ei suinkaan sitä ole tarvis tarkastaa tai mahdollisesti
+korjata?"
+
+Mutta sitten hän jatkaa jälleen leppyneenä: "Älkäämme riidelkö kuin
+lapset, vaan ajatelkaamme levollisesti! Jos voit saada minut
+vakuutetuksi siitä, että olen väärässä, niin annan myöten ... minä en
+pane päätäni pantiksi siitä, että kaikki mielipiteeni olisivat
+oikeat."[31]
+
+Mutta samoinkuin Ernst Ahlgren ei tahtonut tyrkyttää mielipiteitään
+Lundegårdille, samoin hän ei myöskään ottanut sokeasti varteen hänen
+neuvojansa, vaan puolusti rohkeasti omaa kantaansa. Kerrankin
+lähettäessään luku luvulta Lundegårdin tarkastettavaksi parasta aikaa
+tekeillä olevaa "Pengar" (Rahaa) teostansa hän vastauksissaan
+Lundegårdin muistutuksiin toi puolustuksekseen esiin monta erittäin
+mielenkiintoista kohtaa. Kerrankin, kun Lundegård huomauttaa, ettei hän
+sanallakaan ilmaise päähenkilön, nuoren rouvan mielentilaa hääyön
+jälkeen, vastaa Ernst Ahlgren:
+
+"Turhan kaino en ole, kun minun mielestäni on pakko puhua, sen tiedät
+itse. Mutta jos olisin tässä kohdassa käyttänyt todellisuuden mustia
+värejä, niin olisin heikontanut loppukohtauksen vaikutusta, jolloin hän
+itse puhuu avioelämästään. Siksi tahdoin tässä paikassa kosketella
+asiaa niin hellävaroen kuin suinkin. Sillä jos olisin ruvennut
+puhumaan, niin olisin antanut iskun, kovemman kuin mitä koko kirjassa
+on. Minä isken joko koko voimallani, tai en edes nosta kättäni. Mutta
+jos nimeni saa hyvän kaiun, niin että se leviää laajoihin piireihin,
+silloin en hillitse enää iskujani, ja sen iskun nimenä on silloin oleva
+'äidinrakkaus'. Tahtoisin heittää tämän kuulumattoman valheen vasten
+sovinnaisuuden kasvoja: orjan väkivaltainen viha kuohuu suonissani vain
+ajatellessanikin sitä! Mutta moni ennen minua on oppinut vaikenemaan
+unohtamatta silti lyömisen taitoa...
+
+"Minkä vaikutuksen _se_ nuoreen naiseen teki? kysyt sinä. Luulin,
+että hänen mielialansa olisi käynyt ilmi kylmästä ja koleasta
+aamutunnelmasta, hänen väristyksistään, hänen huokauksestaan katseen
+osuessa morsiushuntuun, joka 'eilen' oli vielä niin kaunis. Mitä tulee
+tuohon 'antaa-mennä'-tunnelmaan, josta sinä puhut, niin on sitä
+jossakin määrin olemassa, mutta hän ei kykene vielä täysin ymmärtämään,
+että kaikki on mennyttä."
+
+Naisen ja miehen välinen suhde, se olikin se kysymys, jonka ympärillä
+Ernst Ahlgrenin ajatukset alituisesti liikkuivat, ja sitä hän
+lukemattomat kerrat koskettelee myös kirjeissään Lundegårdille.
+Kaikkein ensimäisen aiheen tämän kysymyksen pohtimiseen antoi hänelle
+Strindbergin vasta ilmestynyt "Giftas" teos, jonka tyyli loukkasi
+häntä, mutta jonka kuvaukset kaikesta räikeydestään huolimatta olivat
+hänestä tosia eivätkä estäneet häntä näkemästä sitä voimakasta
+persoonallisuutta, joka piili niiden takana. "Useimmissa tapauksissa
+olen yhtä mieltä hänen kanssansa," sanoo Ernst Ahlgren. "Hänen
+hyökkäyksensä sukupuoltani vastaan ovat aivan oikeutettuja. Hän on ehkä
+yksipuolinen, sitä en kiellä, mutta hänen väitteissään on hyvin paljon
+tervettä totuutta. Minä tunnen olevani ikäänkuin rehellisempi ja
+parempi luettuani hänen kirjansa. Sillä hänen käsityksensä on
+pohjaltaan oikea: sivistyneen naisen laiskuutta vastaan meidän juuri
+pitää sotia. Tuollaisissa keskiluokan avioliitoissa _mies_ joutuu
+kärsimään vääryyttä, nainen on liiaksi hieno tehdäkseen työtä, jota
+vastoin mies saa raataa kuin orja. Minä olen ollut siitä selvillä jo
+paljoa ennen kuin Strindberg alkoi siitä puhua. Mielipiteet käyvät siis
+yhteen omieni kanssa ja siksi teos on riistänyt minut mukaansa, joskin
+sävyssä on jotakin epämiellyttävää -- hutiloitua."[32]
+
+Vieläkin selvemmin kuin Lundegårdille Ernst Ahlgren kirjoittaa tästä
+samasta asiasta Karl af Geijerstamille. Joskin kirja hänen mielestään
+sisältää "paljon väärää ja epäoikeutettua", niin on sen perusajatus
+kuitenkin oikea, sanoo hän, se nimittäin, että keskiluokan mies saa
+yksin kantaa koko perheen taakan. "On väärin kasvattaa nuoria tyttöjä
+niinkuin heitä nykyään kasvatetaan. Pitäisi toki ottaa huomioon se
+mahdollisuus, että heistä voi tulla perheen äitejä."
+
+Ja sitten hän jatkaa:
+
+"Mutta Strindberg tekee saman erehdyksen kuin naisasianaisetkin, hän
+asettaa miehen ja naisen kahteen vastakkaiseen riviin, aivan kuin kaksi
+toisiaan vastaan taistelevaa voimaa. Ja hän koettaa kaikella tavalla
+pitää tätä käsitystä vireillä. Sellaisesta ei koskaan voi koitua mitään
+hyvää. Eikä se voi olla luonnon tarkoituskaan. Päin vastoin, juuri
+ymmärtämystä molempien sukupuolien välillä kaivataan. On luonnotonta,
+että he taistelevat toisiansa vastaan, mutta luonnollista, että he
+ahertavat rinnan yhteisessä työssä täydentäen toisiaan. Kaikki muu on
+johtava vääryyksiin toisella tai toisella puolella.
+
+"Strindberg on oikeassa sanoessaan, että naisella on velvollisuuksia,
+mutta hän on väärässä leimatessaan hänet kauttaaltaan pahaksi. Hän on
+kokonaan unohtanut, miten suuresti miehen pintapuolisuus on vaikuttanut
+naisen turhamaisuuteen. Eikä hän ota huomioon sitä, että vapauden puute
+aina kasvattaa petollisuutta, yhtä suuressa määrin orjuutettujen
+miesten kuin naistenkin parissa. Lain puustavi on ollut naisia vastaan,
+siksi naiset ovat viekkaudella anastaneet itselleen inhimilliset
+oikeutensa, viekkaus heikontaa luonnetta ja huono luonne riistää
+itselleen mitä ikänä se voi välittämättä siitä, tekeekö hän toiselle
+vääryyttä... Strindberg ei näe asioita niiden yläpuolelta, siksi hän ei
+ole oikeudenmukainen. Mutta kaikkien hänen kierojen ja väärien
+väitteittensä joukossa on kuitenkin sellaistakin, jota on pakko
+sanoa."[33]
+
+Varsinkin Strindbergin puolustamia aikaisia avioliittoja Ernst Ahlgren
+vastustaa. "Eikö ensimäinen rakkaus ole vain laululintu, joka julistaa
+kaikkien mahdollisuuksien heränneen henkiin", sanoo hän Lundegårdille.
+"Eikö se ihastuksen tunne, joka silloin valtaa mielen, sen sijaan että
+se tarkoittaisi sitä 'esinettä', joka sattumalta on joutunut tiellemme,
+pikemmin vain kohdistuu siihen ihanteeseen, jonka olemassa-olon me
+silloin ensi kertaa vasta aavistamme ja jota me ikävöimme koko
+olemuksellamme -- sekä ruumiillamme että sielullamme -- ihmishengen
+sammumattomalla kaipuulla?"[34]
+
+Ja tästä hän johtuu kysymykseen, tuleeko avioliiton olla koko
+elämänaikuisen vai ei.
+
+"Olkoon avioliitto lyhyt- tai pitkäaikuinen, kirkollinen tai laiton --
+_minun_ sanakirjani ei koskaan kunnioita sitä avioliiton nimellä,
+jollei se ole solmittu siinä vakavassa tarkoituksessa, että
+aviopuolisot jakavat keskenään tasan sekä elämän taistelut ja
+kärsimykset, että ilot ja nautinnot."[35]
+
+"Minä en taistele avioliittoa, vaan ainoastaan sen irvikuvaa vastaan",
+kirjoittaa hän myös kerta sisarelleen. "Minun mielestäni naisen osaksi
+ei voi tulla sen suurempaa kunniaa eikä täydellisempää onnea kuin olla
+kelpo miehen vaimona; jos nimittäin nuo kaksi rakastavat toisiaan
+niinkuin kaksi ihmisolentoa voi rakastaa."[36]
+
+Mutta mikä on syynä siihen, että avioliitto tuottaa useimmille paljoa
+enemmän tuskaa ja kärsimystä kuin iloa ja rauhaa, kysyy hän. Yksi
+tärkeimpiä syitä on se, että he astuvat elämään tuntematta sitä sekä
+omaa itseään. Vanhemmat koettavat pitää tyttäriä niin tietämättöminä
+kuin suinkin, ja he joutuvat avioliittoon aavistamatta mitä vaatimuksia
+ja velvollisuuksia se mies voi asettaa heille, jonka kanssa heidän
+tulee elää.
+
+Yhdenvertaisuus on se perusta, jolle avioliitto on rakennettava, sanoo
+hän. Mutta ei yksin yhteiskunnallinen yhdenvertaisuus riitä, vaan ensi
+sijassa sen tulee tunkeutua ihmisten omaan tietoisuuteen. Sillä "naiset
+ovat suureksi osaksi itse syypäät siihen, ettei yhdenvertaisuutta ole
+olemassa molempien sukupuolten välillä: heidän mielistelyhalunsa ja
+häveliäisyytensä ovat suurimpana esteenä."[37]
+
+"Jospa miesten ja naisten välinen suhde voisi muuttua inhimilliseksi.
+Jospa he puhuisivat ja eläisivät ja tekisivät yhdessä työtä, eivätkä
+valehtelisi ja teeskentelisi toisilleen ja esiintyisi toistensa
+seurassa kuin valkeiksi silatut haudat."[38]
+
+Mutta samalla Ernst Ahlgren käsittää myös sen vaaran, joka seuraa
+yhdenvertaisuuden mukana. "Jos yhdenvertaisuus eri sukupuolien välillä
+kehittyisi siihen suuntaan, että kumpaisetkin tulisivat yhtä
+siveettömiksi", sanoo hän Lundegårdille, "niin luulen, että nykyiset
+olot ovat paremmat. Ei, minä toivoisin, että naiset oppisivat
+ymmärtämään miehiä, ja katsomaan tervein silmin kaikkea, mikä koskee
+'rakkautta'. Mutta tulla teidän kaltaisiksenne? Ei, ei, ei!"[39]
+
+Ja koko luontaisella kiihkeydellään hän koettaa kumota Lundegårdin
+käsityskantaa, kun tämä vastustaa nuorten tyttöjen askeettista
+elämäntapaa. "Voisitko täydellä todella, silmä silmästä, levollisesti
+harkiten ja seisoen itse asian ulkopuolella kehoittaa nuorta tyttöä,
+joka täydellä luottamuksella kääntyy puoleesi -- voisitko kehoittaa
+häntä heittämään askeesinsa mereen ja vain aistillisuuden
+tyydyttämiseksi pilaamaan yhteiskunnallisen asemansa? Eikö sinuun
+koskisi, jos joku, joka olisi sinulle rakas, toteuttaisi teoriasi?...
+Minulla on aivan toisellainen edesvastuuntunne kuin sinulla siksi, että
+olen äiti, äiti, jolla on niin suuri vaikutusvalta nuoreen mieleen kuin
+luullakseni vain ani harvoilla äideillä."[40]
+
+Mutta silti "aistillisuus on oikeutettua", hän näkee siinä jotain
+"tervettä, raitista ja luonnollista -- ja siis kaunistakin", niinkuin
+hän Lundegårdille kirjoittaa. "Se voi olla yksinkertaista, kohtuullista
+niinkuin luonto itse, enkä minä siinä voi nähdä mitään rumaa tai
+vastenmielistä. Päin vastoin. Sillä mikä on luonnollista on myös
+puhdasta; vain teennäisyys ja luonnottomuus on inhottavaa ja
+paheellista."[41]
+
+Ja samalla hänen terve ja luonnollinen käsityskantansa nousee
+sitä sovinnaista ja kieroa yleistä mielipidettä vastaan, joka
+siveellisyyskysymyksissä ei arvostele naista samalla mittakaavalla kuin
+miestä. "Varsinkin sanaa 'vietelty' tahtoisin höyhentää", huudahtaa
+hän. "Aivan kuin meillä naisilla ei olisi tahtoa eikä järkeä eikä
+edesvastuuntunnetta yhtä hyvin kuin miehilläkin. Mutta vika on kokonaan
+siinä, että meitä pidetään jonkinmoisena omaisuutena. Jos miehellä on
+laiton rakkaussuhde, jää se hänen yksityisasiakseen, mutta jos naisella
+on sellainen, niin pidetään sitä yhteiskunnallisena varkautena. Hän on
+varastanut jotakin itseltään, sellaista, mikä ei ole ollut hänen
+omaisuuttaan, vaan toisten; siksi hänet vedetään edesvastuuseen, siksi
+hän on tuomittava; siksi hän on pelkuri, siksi hän itse (tai pikemmin
+mies, joka on tekeytynyt naisen asianajajaksi) on keksinyt sanan
+'vietelty'. Mutta kun naiset saavuttavat saman inhimillisen arvon kuin
+miehetkin sekä heidän että omissa silmissään, silloin tuokin sana
+joutuu pois käytännöstä."[42]
+
+Ernst Ahlgren puhuu tästä samasta asiasta kerran myös kirjeessä Ellen
+Keylle, josta selvemmin kuin mistään muusta lausunnosta käy esille
+hänen ennakkoluuloton ja puolueeton käsityskantansa. Hän sanoo siinä:
+
+"Olen kovin huvitettu kuulemaan kummankin puolen (sekä miesten että
+naisten) mielipiteitä, mutta että olisi olemassa jotain ehdottomasti
+oikeata, jota voisi sovelluttaa kaikkiin oloihin ja kaikkiin ihmisiin
+siveellisyysasiaan nähden ... ei, sitä minä en voi uskoa. Minun olisi
+kerrassaan mahdotonta sanoa, mihin 'leiriin' minä kuulun. Minä elän
+kuin askeetti ja inhoan siveettömyyttä... Mutta minä en usko, että
+jokaisen miehen, joka on käynyt ostetun naisen luona, tarvitsee olla
+irstas, ja minä tiedän, että moni, joka elää vain vaimonsa kanssa, voi
+sitä olla. Tällaisissa asioissa on minun arvosteluni toinen kuin
+useimpien naisten."
+
+Eräässä kirjeessä Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren pohtii
+niinikään tätä kysymystä. "Etten kuulu minkäänlaiseen naisten
+jumaloimisliigaan, sen sinä tiedät", sanoo hän. "Minä asetan
+ehdottomasti miehen korkeammalle kuin naisen kaikessa muussa paitsi
+siveellisyydessä. Me naiset olemme siveellisiä siksi, että meidät
+leimataan kunniattomiksi tässä miesten järjestämässä yhteiskunnassa,
+jollemme (naimattomina ollessamme) tukahduta sukupuolielämäämme."[43]
+
+Tämä kysymys oli varsinkin talvella 1884 Ernst Ahlgrenin mielessä,
+hänen kirjoittaessaan ensimäistä suurempaa teostansa "Pengar",
+jossa hän, niinkuin hän itse sanoo, tahtoi näyttää, miten paljon
+"nurjaa ja kieroa oli olemassa naisellisen 'siveellisyyden'
+vanginvartijajärjestelmässä". Pohtiessaan tätä kysymystä Lundegårdin
+kanssa monet seikat hänelle itselleenkin vasta selvisivät ja vain
+vähitellen hän sai muodostetuksi sen terveen ja ennakkoluuloista
+vapautuneen elämänkatsomuksen, mikä hänen teoksilleen on ominaista.
+
+Mutta niin suuri kuin Lundegårdin vaikutus olikin häneen, niin ei hän
+sittenkään ilman muuta omistanut itselleen nuoremman toverinsa
+mielipiteitä, varsinkin niiden sovelluttamisessa itse elämään hän
+säilytti oman itsenäisen kantansa. Hän ei voinut hyväksyä sitä
+rynnistävää tapaa, jota Lundegård nuorekkaassa innossaan puolusti, vaan
+kannatti suurempaa maltillisuutta arvellen, että vain vähä kerrallaan
+oli uutta koetettava saada vanhentuneen sijaan.
+
+Mutta joka tapauksessa Ernst Ahlgrenilla oli aivan verratonta apua
+tästä miehisestä ystävästään ja työtoveristaan ja samalla tämä ystävyys
+oli suurena ilonlähteenä hänen elämässään, jossa itsessään oli niin
+niukalta iloa. Ja mikä vieläkin enemmän: hän tunsi ensi sijassa
+olevansa ihminen Lundegårdin silmissä, eikä vain nainen, ja siihen hän
+pani kaikkein enimmin arvoa.
+
+Sitä katkerammalta hänestä tuntui, kun ulkoa tulevat sora-äänet
+alkoivat häiritä tätä sopusointuista ystävyyttä ja joksikin aikaa
+vieroittivat heidät toisistaan. Jo aivan heidän tuttavuutensa ensi
+aikoina olivat Lundegårdin taajat käynnit Ernst Ahlgrenin luona
+antaneet aihetta puheihin, olipa häntä kehoitettu suurempaan
+varovaisuuteenkin, jotta hän ei yllyttäisi postimestarin
+mustasukkaisuutta. Lundegård oli pitänyt sitä kuitenkin aivan
+mahdottomana, puolustaen itseään sillä, että Ernst Ahlgren oli "paljoa
+enemmän henkeä kuin ruumista". Niin kauan kuin heidän suhteensa
+supistuikin miltei yksinomaan kirjeenvaihtoon, eivätkä mitkään vieraat
+elementit päässeet heitä häiritsemään, kävikin kaikki tasaista
+kulkuaan. Mutta kun Ernst Ahlgren joutui lähempään kosketukseen muun
+maailman kanssa ja ihmiset antoivat heidän ystävyydelleen toisen
+värityksen kuin mitä sillä todellisuudessa oli, eivät hekään voineet
+väistää väärinkäsitysten kareja.
+
+Ei mikään ollut sen vieraampaa Ernst Ahlgrenille hänen suhteessaan
+Lundegårdiin kuin eroottinen tunne, ja siksi muiden ihmisten epäilykset
+kiusasivat häntä, varsinkin kun hän pelkäsi Lundegårdinkin samaa
+olettavan. "Tukholmassa pelkäsin vielä tavallista enemmän, että
+luulisit minun olevan rakastuneen sinuun ja että olettaisit minun
+tulleen sinne vain sinun tähtesi", kirjoittaa hän Lundegårdille, "ja
+siksi luulin sinun jäykkyytesikin johtuvan vain siitä vastenmielisestä
+tunteesta, jota tämän luonnottoman oletuksen täytyi sinussa
+herättää."[44] Ja "suureen kirjaansa" hän samoihin aikoihin kirjoittaa:
+"Koko olentoni tahtoo ikäänkuin liueta yhdeksi ainoaksi suureksi
+pilkannauruksi sen johdosta, että minua koetetaan ryvettää erotiikalla,
+minua, joka ajoittain tuskin ajattelenkaan, mitä sukupuolta olen."
+Mutta samalla tähän pelkoon sekaantuu toinenkin tunne: että Lundegård
+vain säälistä jatkaisi ystävyyttä tietäessään miten iloton ja
+yksinäinen hänen elämänsä oli. Vapautuakseen tästä nöyryyttävästä
+tunteesta, Ernst Ahlgren sanoo hänelle: "Minustakin tuntuu
+vapautukselta, kun ei tarvitse enää kirjoittaa. Aavistin, että näin
+kävisi. Mutta en ole katkera silti. Minulla ei ole ainoatakaan pahaa
+muistoa meidän ystävyydestämme. Se tuntuu nyt vain niin
+kaukaiselta."[45]
+
+Mutta tähän rikkoontumiseen oli toinenkin syy. "Pengar'in" ilmestyttyä
+olivat ystävykset Ernst Ahlgrenin ehdoituksesta ryhtyneet yhdessä
+kirjoittamaan näytelmäkappaletta, johon aihe otettiin hänen "Koketten"
+nimisestä novellistaan. Suullisesti he aluksi keskustelivat
+henkilöittensä luonteista, jakoivat sitten eri kohtaukset keskenänsä,
+tarkastivat toistensa työtä, lisäsivät, pyyhkivät ja korjasivat ja
+jälleen keskustelivat suullisesti keskenään, kunnes näytös näytökseltä
+valmistui heidän käsistään. Ja kun sitten "Final" syksyllä 1885 tuli
+painosta, ilmestyivät molempien työtoverien nimet ensi kertaa
+rinnakkain julkisuudessa. Ernst Ahlgrenin nimellä oli silloin jo hyvä
+kaiku yleisön parissa, sillä edellisenä keväänä oli hänen "Pengar"
+teoksensa suuresti vahvistanut hänen kirjailijamainettaan, Lundegård
+sitä vastoin yritti vasta ensi askeleitaan kirjallisella alalla.
+Siksipä yleisö käsitti tämän nimien yhdistelmän vain jonkunmoiseksi
+naiiviksi yritykseksi Ernst Ahlgrenin puolelta vetää esille
+persoonallinen ystävänsä, eikä tällaisia epähienoja viittauksia
+puuttunut arvosteluistakaan. Se oletus, että Lundegård olisi siis vain
+jonkinlainen kirjallinen parasiitti, loukkasi luonnollisesti hänen
+kirjailija-ylpeyttään.
+
+Kirjeenvaihtoa jatkui kuitenkin aina syksyyn 1886, joskin sävystä voi
+huomata, ettei toverillinen suhde ollut entisellään. Se katkesikin
+kokonaan, kun norjalaisen H. Jaegerin romaani "Kristiania-bohémen",
+jota Ernst Ahlgren ankarasti paheksui, mutta Lundegård sitä vastoin
+julkisestikin puolusti, otettiin takavarikkoon, ja kesti kokonaisen
+vuoden, ennenkuin heidän välinsä tuli jälleen entiselleen.
+
+Kuinka syvästi tämä tapaus koski Ernst Ahlgreniin, siitä on selviä
+todistuksia "suuressa kirjassa". Niinpä hän kirjoittaa:
+
+"Nyt minulla ei ole enää mitään ilon syytä. Hän ei ole tehnyt minulle
+mitään vääryyttä, minä en voi syyttää häntä mistään. Kaikki kävi
+niinkuin oli pakko käydä; se oli välttämättömyyden laki...
+
+"Minä tahdon, että sinä lähdet minun luotani minun koettamattakaan
+pidättää sinua. Minä tahdon itsekin poistua. Mutta vain kehittyäkseni
+hiljaisuudessa, voidakseni kerran taas palata, ojentaa sinulle käteni
+ja sanoa: kelpaanko minä nyt sinun vanhaksi toveriksesi?
+
+"... Minä toivon, että voisit rakastua, sillä sinun erotiikkasi ei
+liikuta minua. Minä olen kuin sinun isoäitisi, sinun setäsi, sinun mitä
+hyvänsä. Ja kun sinä kerran pääset siitä selville, niin joutuu meidän
+suhteemme taas tasapainoon. Me emme anna liian paljon, mutta emme
+myöskään liian vähän toisillemme. Ja hankaukset loppuvat. Siihen
+välinpitämättömyyteen, joka kaikesta tästä on seurauksena, yhdistyy
+samalla myös hyväntahtoisuutta... Sellainen ystävyys yksin on
+kestävä ... se on inhimillisten tunteiden vakuutuslaitos; sillä kun
+suuret kapitaalit katoavat ja ihminen sydämen haaksirikon jälkeen
+seisoo tyhjin käsin, niin on aina tallella pieni varasto vanhaa
+hyväntahtoisuutta rauhoittavine välinpitämättömyyden annoksineen, kun
+sellaista tekee mieli. Me vanhat olemme tulleet vanhoiksi voidaksemme
+ymmärtää teitä, jotka olette nuoria. Se ainakin on luonnon tarkoitus,
+vaikka ihmiset turmelevat kaikki."[46]
+
+Paria viikkoa myöhemmin on viimeinenkin katkeruuden kärki kadonnut,
+mutta kaipaus on silti yhtä syvä:
+
+"Tunnen hiljaista, haikeaa kaihoa", kirjoittaa hän, "ikäänkuin joku
+rakkaista omaisistani olisi kuollut ja jokapäiväinen elämä olisi
+peittänyt hänet alleen, niin ettei pintapuolinen katselija voisi mitään
+huomata...
+
+"Sen tosiasian, että minun kaipaukseni on niin syvä ja hänen niin
+vähäinen meidän erottuamme toisistamme, pitäisi todistaa minulle, miten
+henkisesti köyhä minä olen, sillä jos hänellä olisi ollut yhtä paljon
+iloa minusta kuin minulla hänestä, niin ei hän tällä tavalla olisi
+lähtenyt luotani... Mutta tämän täytyy kannustaa minua: tahdon näyttää
+hänelle, että olisi maksanut vaivaa pysyä luonani..."[47]
+
+Kaikki väärinkäsitykset ja erimielisyydet olivat kuitenkin kuin
+poispuhalletut, kun Ernst Ahlgren ja Axel Lundegård seuraavana kesänä
+kohtasivat toisensa Kööpenhaminassa. Ja ystävyys jatkui sitten
+samentumatta siihen saakka, kunnes toinen, heitä itseään väkevämpi
+voima, katkaisi sen.
+
+
+
+
+"Pengar."
+
+
+Naisasia, tuo 1880-luvun polttavin päivänkysymys, jonka pohjoismainen
+kirjallisuus oli ottanut ohjelmistoonsa ja jota naiset omassa
+leirissäänkin alkoivat yhä suuremmalla kiihkolla ajaa, ei jättänyt
+Ernst Ahlgreniakaan rauhaan. Tosin hän vain kirjallisuuden välityksellä
+saattoi seurata mukana, naisasianajajista ei ainoakaan ollut hänelle
+persoonallisesti tuttu, mutta hänellä oli ikäänkuin veressä kaikki ne
+aatteet, jotka hänen ympärillään kytivät. Olihan hän omassa elämässään
+taistellut juuri näiden samojen oikeuksien puolesta, joita
+naisasianajajat vaativat, olihan hän itse kapinoinut niitä
+ennakkoluuloja vastaan, jotka ehkäisivät naisen vapaata kehitystä ja
+kielsivät häneltä oikean ihmisarvon.
+
+Mikä oli siis sen luonnollisempaa kuin että Ernst Ahlgren, ryhtyessään
+syksyllä 1884 kirjoittamaan ensimäistä suurempaa teostansa, tahtoi myös
+sanoa sanansa tässä asiassa. Hän tahtoi näyttää maailmalle, että
+"naisetkin ovat _ihmisiä_, joiden tulee itse valvoa tekojansa,
+eivätkä vain kauppatavaraa, joita on hoidettava tulevan ostajan taikka
+nykyisen omistajan varalta". Ja hänellä oli nyt jo selvillä, että
+"jokainen työ", jonka hän tästä lähin oli suorittava, "oli valaiseva
+vain jotakin uutta puolta tästä samasta asiasta".[48]
+
+Mutta vaikka Ernst Ahlgrenilla täten oli programmi aivan selvillä, niin
+tendenssi oli hänestä sittenkin kaukana. Etupäässä siksi, ettei hän
+ollut mikään teorian ihminen, vaan taiteilija kauttaaltansa. Hän ei
+ollut koskaan vain teoreettisesti pohtinut näitä kysymyksiä joko
+samaa-ajattelevien tai vastustajien kanssa, hän ei ollut koskaan
+ottanut osaa yhdistys- eikä kokouselämään, mutta sen sijaan hän oli
+itse elänyt, katsonut näitä riitakysymyksiä suoraan silmiin. Hän ei
+ollut reformaattori, joka rakkaudesta koko naissukupuolta kohtaan olisi
+ruvennut yhteistä asiaa ajamaan, vaan hän kuului itse niiden joukkoon,
+jotka omassa elämässään olivat saaneet kärsiä. "Minä en ole
+ajattelija," sanoo Ernst Ahlgren itsekin, "vielä vähemmän
+maailmanparantaja. Minä olen vain maalarin silmä, jossa oma aikani
+kuvastuu. Enkä minä pyydä muuta kuin taiteilijan varmaa kättä, jotta
+voisin esittää kaiken sen, minkä näen."
+
+"Tendenssikirjailijaa ei minusta koskaan tule", kirjoittaa hän kerran
+Gustaf af Geijerstamille, "se on aivan luonnettani vastaan ja sitä
+paitsi on minulla se varma vakaumus, että taiteella on oikeutta olla
+olemassa oman itsensä vuoksi, puoluetta palvelematta. -- Että
+individuaalinen elämänkatsomukseni pilkistää joskus kertomuksen alta
+esiin, niinkuin merenpohja veden läpi, ei ole myöskään mitään
+tendenssiä: se on vain luonnollinen seuraus siitä, että minussa on
+yksilöllisyyttä."[49]
+
+Tätä kantaansa hän selittää laajemmin eräässä kirjeessään Ellen Keylle:
+"Minä sanon nyt kerta kaikkiaan, että olen liiaksi yksinomaan
+taiteilija voidakseni ottaa 'kysymyksiä' periaatteelliselta kannalta.
+Minulle kaikki on relatiivista, minä tarkastelen jokaista teoriaa eri
+puolilta, mutta aina määrätyssä suhteessa itse yksilöön tai
+kysymyksessä-olevaan tilanteeseen. Jos esiintyisin siveyssaarnaajana,
+olisi se äärettömän suuri vika minun puoleltani, sillä minun tehtäväni
+ei ole saarnata, vaan kuvata omaa aikaani. Minä rakastan mitä
+intohimoisimmin lihaa ja verta. Mitä dogmit minua liikuttavat!
+
+"Rakkauteni kaikkea inhimillistä kohtaan vaikuttaa sen, että helposti
+viekoitun näkemään sen silmillä, jonka kanssa puhun, tunkeutumaan hänen
+ajatusjuoksuunsa; kaikkein helpoimmin tietysti, jos tuo henkilö on
+minulle rakas. Se ei ole vilpillisyyttä poissaolevia kohtaan. Se ei ole
+oikeastaan epäitsenäisyyttäkään, sillä voinhan joskus seisoa aivan
+yksin ylivaltaa vastaan, olenhan sitä täällä (Hörbyssä) tehnyt aina
+viime vuosiin saakka; mutta silloin eivät yleiset väitteet ole
+kysymyksessä, vaan teot, itse elämä. En tahdo myöskään tulla
+valetuksi määrättyihin ihmiskaavoihin, minulla on yllin kyllin työtä
+tutkiessani erikseen kutakin elävää ihmistä yksilönä, minä en kirjoita
+tendenssin vuoksi, en voi koota eetillisiä periaatteitani miksikään
+järjestelmäksi, minä en tahdo sitä tehdä, se ei ole minun asiani; jos
+yritetään muodostaa sellaista järjestelmää minun lausunnoistani ...
+niin ei se ole monenkaan äyrin arvoinen. Minulla on sekä mielipiteitä
+että periaatteita, mutta ne ovat vain ikäänkuin yksityistarvetta varten
+olemassa. _Minä_ toimin niiden ja oman luonteeni mukaan, mutta
+minulla ei ole suurta halua ympätä niitä muihin. En halua mitään muuta
+kuin käsittää sitä henkilöä, jonka kanssa keskustelen. Tahdon ammentaa
+enkä antaa. Minun luonteeni on sellainen. Minä tarvitsen aiheita,
+aiheita, aiheita! Minä tarvitsen moninaisuutta, vivahteita, elämää.
+Niin pian kuin on kysymyksessä abstraktisen aatteen joko puolustaminen
+tai vastustaminen, olen aivan kyvytön. Puoluemiehenä en kelpaa
+mihinkään. Minun mielestäni melkein jokainen ihminen on oikeassa,
+_omalta_ kannaltaan katsoen; ja sitten minä riistäydyn mukaan ja
+katson asiaa siltä kannalta niin kauan, kunnes olen syventynyt hänen
+ajatusjuoksuunsa. Sitä _ei_ voi sanoa horjuvaisuudeksi. Kun minun
+on tehtävä jokin päätös asiassa, joka koskee minua itseäni, näen sen
+myös omin silmin, mutta toisten suhteen ei minulla ole omaa
+mielipidettä."
+
+Ja ikäänkuin pisteenä kaikille näille väitteilleen hän sanoo lopuksi:
+
+"Kaikki, jotka ovat huvitetut minun mielipiteistäni, etsikööt niitä
+teoksistani ja teoistani, älkööt kiinnittäkö huomiota siihen, mitä muut
+väittävät minun ajattelevan. Olen siksi suljettu, ettei kukaan voi
+tuntea minua niinkuin nurinkäännettyä hansikasta. On todellakin
+naurettavaa, että ystäväni väittelevät keskenään olenko siveyden vai
+epäsiveyden apostoli. Minua eivät mitkään abstraktiset kysymykset
+sinänsä huvita, kaikki on minulle relatiivista. Eihän kukaan vaivaa
+päätänsä sillä, onko suuri kuormahevonen kala vai lintu; jokainen
+tietää, ettei se ole kumpaakaan. Samoin on myös minun laitani."
+
+Samoinkuin Ernst Ahlgren esikoisteostansa varten oli valinnut aiheet
+siitä todellisuudesta, joka oli hänelle täysin tuttu, samoin hän ei
+tälläkään kertaa lähtenyt kauaksi aineksia etsimään. Hän meni vain
+omaan sydämeensä, tehden tiliä omasta elämästänsä: lapsuudestansa,
+jonka ristiriitaiset olot olivat laskeneet perustuksen hänen säröiselle
+luonteelleen, nuoruudestansa, jolloin vanhemman auktoriteetti oli
+tehnyt tyhjäksi kaikki hänen aikeensa ja estänyt hänen kehitystänsä
+vain siksi, että hän oli nainen, ja avioliitostansa, jonka nöyryytykset
+ja kärsimykset olivat vihdoin tehneet hänestä itsenäisen ja voimakkaan
+persoonallisuuden.
+
+"Pengar" on Ernst Ahlgrenin itsetunnustus. Mutta samalla se on myös
+kaikkien murrosajan naisten itsetunnustus. Ja tuo seikka antaakin sille
+sen varsinaisen lennon. Sillä siinä ei ole sairaalloisen ja kärsineen
+sielun hempeämielistä vaikeroimista, joka ei jaksa kohota omaa
+rajoitettua ajatuspiiriänsä korkeammalle, vaan se tulkitsee kokonaisen
+sukupolven kohtaloa, kokemuksia, jotka vaikuttavat eletyn voimalla
+siksi, että ne ennen taiteellisen muotonsa saavuttamista ovat
+kiteytyneet tekijän omassa sielussa.
+
+Selmassa Ernst Ahlgren on luonut kuvan lahjakkaasta, opinhaluisesta ja
+tarmokkaasta naisesta, jolla on suuret kehitysmahdollisuudet ja kaikki
+edellytykset itsenäiseen elämään, mutta ahtaitten olojen ja
+ennakkoluulojen pakosta tukahduttaa halunsa ja alistuu kohtaloonsa,
+kunnes hänen olentonsa sulut vihdoin murtautuvat rikki ja hän alottaa
+elämänsä alusta. Ne kahleet, joihin kohtalo hänet aluksi kytkee,
+estävät häntä luonnollisella ja terveellä tavalla käyttämästä
+sisällistä voimaansa ja hän jäykistyy ja kovettuu siksi, että hänen
+elämänsä on vailla rakkauden lämmittävää ja jalostavaa voimaa. Sen
+vuoksi ei naisellisuus pääse hänessä puhkeamaan täyteen kukkaansa,
+hänen kykynsä ja lahjansa eivät kehity oikeaan kauneuteensa, ja hänestä
+tulee tuollainen omituinen olento, joka ei oikeastaan ole kumpaakaan
+sukupuolta.
+
+Selman kaikki taipumukset viittaavat taiteilijauralle. Mutta kun tämä
+tie häneltä suljetaan, menee hän uhalla naimisiin itseään paljoa
+vanhemman miehen kanssa, siksi että hän siten luulee saavuttavansa
+vapauden. Ja tavallaan hän sen saavuttaakin. Hänestä tulee rikkaan
+miehen vaimo, jonka pienimmätkin toiveet ja oikut täytetään,
+ulkonaisesti häneltä ei puutu mitään, mutta sisällisesti hänen elämänsä
+on ontto ja tyhjä. Rakkaudetta hän on solminut liittonsa, ja vaikka
+mies ei vaadikaan häneltä muuta kuin oikeuden saada häntä rakastaa,
+niin juuri se seikka, että hänen on pakko alistua siihen voimatta itse
+tuntea vastarakkautta, nostattaa hänessä häpeän tunteen, saa hänet
+halveksimaan sekä itseään että miestään. Tästä alennustilasta herättää
+hänet hänen lapsuudentoverinsa, jota hän tietämättään on vuosikausia
+rakastanut, ja hänen vaikutuksestaan hän alkaa kehittää itseään,
+opiskella ja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Koko hänen elämänsä saa
+uutta sisältöä, mutta samalla myös vapautumisenhalu hänessä kasvaa.
+Hänellä ei ole enää sitä kimmoavaisuutta, että hän voisi kiintyä
+toiseen ihmiseen, hänen aviolliset kokemuksensa ovat järkyttäneet hänen
+sisintänsä siinä määrin, ettei hän kykene näkemään rakkaudessa enää
+muuta kuin jotain rumaa ja alhaista. Hänen tunne-elämänsä on siksi
+näivettynyt, ettei hän jaksa enää uskoa oman rakkautensa voimaan eikä
+kykyyn tehdä toista onnelliseksi. Mutta hänellä on koko tarmonsa ja
+työkykynsä vielä jäljellä, rakkautensa taiteeseen, ja se antaa hänelle
+voiman rikkoa avioliittonsa ja alottaa elämänsä alusta.
+
+Loppukohtaukseen, jossa Selma ilmaisee päätöksensä miehelleen, joka
+vuosikausia on elänyt hänen rinnallaan aavistamatta mitään, kärjistyy
+kaikki se, mitä Ernst Ahlgren tällä teoksellaan on tahtonut sanoa.
+"Vihkiminen antaa laillisen oikeuden", sanoo Selma miehelleen, "mutta
+ei siveellistä. Sinä, joka itse olet vapaa, etkä koskaan voi muuta
+olla, tuskin voit mielessäsi kuvitellakaan miltä tuntuu, kun on
+kadottanut kaiken oikeutensa omaan itseensä, vaikka tietääkin olevansa
+oikea elävä ihminen, ajatteleva olento, jolla on oma tahto... Minä en
+ole toisten naisten kaltainen, minä en voi arvioida itseäni rahassa,
+olkoon summa suuri tai pieni... Minä tahdon elättää itseni omalla
+työlläni."
+
+Miehelle vaimon koko käsityskanta on aivan vieras, heidän välillään ei
+ole minkäänlaisia henkisiä kosketuskohtia. Hänelle vaimo merkitsee vain
+oman aistillisuuden tyydyttämistä, hän ei hetkeäkään epäröisi, jos
+hänen pitäisi valita vaimon "persoonallisuuden tai ruumiin" välillä,
+niinkuin Selma sanoo. Hänen mieleensä ei ole edes se epäilys
+juolahtanut, ettei hän olisi voinut hänelle kaikkea antaa, sillä hän on
+luullut rahan voivan kaikki korvata ja luottanut täydesti siihen
+oletukseen, että "rakkaus tulee jälestäpäin". Hän ei käsitä, että se
+vastenmielisyyden tunne, jonka jo ensimäinen suudelma herättää nuoressa
+tytössä, on juurtunut niin syvälle, ettei se koskaan voi haihtua, vaan
+että sen täytyy viedä eroon niin pian kuin tyttö on naiseksi herännyt.
+Hän ei ymmärrä, että nainen, joka rakkaudetta antautuu miehelle,
+olkoonpa vain hänen vihitty aviopuolisonsa, tuntee itsensä
+"langenneeksi" naiseksi, joka ruumiillaan maksaa kaiken sen, minkä hän
+miehen kädestä vastaanottaa. Ja tämä alentava kokemus, se nostaa nuoren
+naisen haarniskaan sitä kieroa yhteiskunnallista lakia vastaan, joka
+antaa naiselle oikeuden mennä naimisiin ennenkuin hän on täysi-ikäinen
+ja ennenkuin hänet voi asettaa edesvastuuseen omista tunteistaan ja
+teoistansa.
+
+"Mitä minä olin meidän mennessämme naimisiin?" sanoo Selma. "Lapsi,
+joka tunsi yhtä vähän ihmisiä kuin itseäänkään, joka ei tiennyt mitä
+hänellä oli edessä ja joka oli valmis rakastamaan koko maailmaa siksi,
+että hän kaikissa asioissa oli yhtä naiivin tietämätön. Minulla ei
+ollut oikeutta hoitaa itse omaisuuttani, mutta vielä paljoa vähemmän
+minulla olisi pitänyt olla oikeutta määrätä omasta itsestäni." Ja
+sentähden "lapsen antama lupaus ei voi olla sitova naiselle", sanoo
+hän, "yhdentekevää onko tämä lupaus annettu alttarin ääressä tai
+muualla."
+
+Vuosikausia on Selma tarvinnut tullakseen tähän johtopäätökseen ja
+voidakseen rikkoa avioliittonsa. Vuosikausia hän on alistunut ja
+vaiennut, mutta kun hän kerran rikkoo kaikki sulut ja häikäilemättä
+katsoo totuutta suoraan silmiin, niin on hänellä myös voimia panna
+aikeensa täytäntöön. Hän jättää kotinsa ja alkaa kahdella tyhjällä
+kädellä elämänsä alusta.
+
+Eräässä senaikuisessa arvostelussa sanotaan kirjan lopun liiaksi
+muistuttavan Ibsenin "Nooraa". "Loppukohtaus on suorastaan tekemällä
+tehty, jotta tekijällä olisi tilaisuutta esittää ohjelmansa.
+Selma puhuu kuin kirja tai kuin nainen, joka pitää esitelmää
+naisasiasta."[50]
+
+Aivan epäoikeutettu ei tämä arvostelu olekaan, sillä kirjan loppu eroaa
+suuresti sen yleissävystä. Tendenssi, josta muuten ei ole jälkeäkään,
+pistää tässä päänsä esille ja todellisen elämän sijalle astuu teoria,
+joka heikontaa itse tilanteen uskottavuutta. Sillä vaikka koko kirja
+onkin ikäänkuin tämän viimeisen päätöksen valmistelua, niin tulee
+sittenkin epäilleeksi, tokko Selma lopulta kuitenkaan on kypsä ottamaan
+tätä askelta. Tämän loppukohtauksen heikkoudelle ei Ernst Ahlgren
+itsekään ollut sokea, ja hän suunnittelikin teokselle toista loppua
+siltä varalta, että uusi painos olisi tullut kysymykseen.
+
+Mutta toisaalta sai "Pengar" runsaasti kiitosta osakseen. Tälläkin
+kertaa, samoinkuin hänen esikoisteoksensa ilmestyessä, arvostelu
+kiinnitti huomiota ensi sijassa hänen omaperäisyyteensä, terävään
+huomiokykyynsä ja myötätuntoonsa kuvaamiaan aiheita kohtaan. "Paljon ja
+puhdasta ihanteellisuutta on realisti Ernst Ahlgrenilla", sanoo eräskin
+arvostelija. "Hän ei arkaile repiä alas olevia oloja, mutta hän näyttää
+selvästi asettaneen päämääräkseen rakentaa jotain sijaankin. Hän on
+etevä kirjailijayksilö, joka käsittelee tässä teoksessaan yhtä nykyajan
+tärkeintä kysymystä, ja ne mielipiteet, jotka hän tuo esiin, ovat
+lävitsensä terveitä, puhtaita ja jaloja."[51] Eräs toinen arvostelija
+sanoo häntä "naisasian puolustajaksi", lisäten samalla, ettei hän silti
+ole mikään "emansipatsioni-kiihkoilija". -- Ja etevä esteetikko,
+professori Karl Warburg lausuu teoksen johdosta: "Tekijä osoittautuu
+olevansa hyvä kertoja, terve ja luonnollinen, ja hänellä on silmää
+elämän ilmiöille -- niin hyvin ulkonaisille kuin sisäisillekin...
+Nuoren naisen kehityshistorian psykolooginen kuvaus ilmaisee sitä
+naisen sisimmän olennon ymmärtämystä, mikä on ominaisempaa nais- kuin
+mieskirjailijalle. Tekijä puhuu siinä _yksilön_ kehityksen
+puolesta."[52]
+
+Myöskin Norjan sanomalehdet asettuivat kiittävälle kannalle. "Aihe on
+käsitelty tavalla, joka herättää kunnioitusta, sen varma, hillitty ja
+maltillinen sävy ei ole alottelevalle kirjailijalle ominainen. Tekijä
+kunnioittaa siinä määrin aihettaan, että hän on jättänyt kaiken väärän
+häveliäisyyden siksensä. Yhtä vakavasti kuin hän käsittelee asiaansa,
+yhtä suoraan ja peittelemättömästi hän käy myös siihen käsiksi. Teos on
+kauttaaltaan vakava ja puhdas. Ei ainoakaan lause voi siinä loukata
+tervettä mieltä... Tekijällä on kunniaa siitä sekä taiteilijana että
+ihmisenä."[53]
+
+Kaikki se tunnustus, joka täten tuli Ernst Ahlgrenin osaksi, ilahdutti
+häntä suuresti. Hän tuli siten lähempään yhteyteen muun maailman
+kanssa, eikä hän tuntenut itseään enää yhtä yksinäiseksi kuin ennen.
+Hänenkin elämälleen tuli nyt jokin tarkoitus ja päämäärä, jotain jonka
+hyväksi elää ja tehdä työtä. Ja miten rakas työ hänelle oli, siitä
+meillä on lukemattomia todistuksia. Niinpä hän kerrankin kirjoittaa
+Hellen Lindgrenille: "Ettekö rakasta työtä sen itsensä vuoksi? Minulle
+se on kaikkea muuta rakkaampi, lähinnä itse elämää, Jumalaa ... lähinnä
+kaikkea sitä, joka jää jäljelle, kun me itse olemme poissa ja joka
+antaa meille jonkinmoisen onnentunteen kesken onnettomuuttakin. Työ on
+minulle kuin hellä äiti, joka vain vähitellen on voittanut sydämeni,
+mutta nyt omistaa sen kokonaan... Ja kuitenkin olen joskus
+epäkiitollinen, kun hän ei ole lahjoittanut minulle kylliksi
+leikkikaluja -- sellaisia, joita muut omistavat ja kadottavat, saavat
+ja hävittävät. Kun elämä joskus tuntuu liian raskaalta -- ja siltäkin
+se väliin tuntuu -- niin työllä on suuret, pehmeät kädet, joilla se
+lohduttaen sivelee väsynyttä päätä; ja kun joskus tuntuu yksinäiseltä,
+niin on sillä syvät, vakavat silmät, jotka voivat lempeästi hymyillä,
+ikäänkuin ne tahtoisivat sanoa: eikö sinulla ole minua? -- ja kun
+toimeentulo näyttää synkältä, nyökkää työ rohkaisevasti päätään:
+käännyhän minun puoleeni!"[54]
+
+"Toivoisin, että minulla olisi työ, joka tuottaisi minulle
+jokapäiväisen leipäni", uskoo hän toisen kerran "suurelle kirjalleen",
+"työ, jota voisin tehdä aamusta iltaan, jotta joka ilta voisin paneutua
+oikein väsyneenä levolle ja aamulla noustuani tarttua siihen jälleen
+kiinni. Jos voisin vain säästää sen verran, että minulle jäisi
+kaksikymmentäviisi äyriä yli joka päivä, niin en tuntisi olevani
+kelvoton kaikkeen tässä maailmassa."
+
+Ja mikä työnilo puhkeaakaan esille seuraavista sanoista: "Huonoista
+raha-asioista ja surkeista kulkuneuvoista huolimatta olen loistavalla
+tuulella. Se johtuu siitä, että minulla on niin tulinen työinto ja koko
+syli täynnä aiheita. Ne ikäänkuin nostavat päänsä esiin mullasta joka
+puolelta. Mutta onhan myös kevät ja aurinko paistaa ylitseni niin pian
+kuin pistän nenäni ovesta ulos... Ja Hörby on oikea kultakaivos niin
+pian kuin on kysymyksessä tyyppien ja henkilöiden etsiminen."[55]
+
+Ja yksinäisyyden hetkinä, tuntiessaan persoonallisen onnen kaipuuta,
+hän lohduttaa itseään sanomalla: "Ei mitään itsellesi; kaikki
+työllesi." Ja sitten hän jatkaa: "Sinä hiljainen, yksinäinen työni,
+suuri, lämmin rakkauteni! Etkö sinä ole minulle kylliksi? Etkö ole
+minulle enemmän kuin joku ihminen -- enemmän kuin sanat, joihin
+luottaisin, enemmän kuin ääni, jota kuuntelisin?"[56]
+
+Ja toisen kerran hän kirjoittaa "suureen kirjaansa": "Työ on voima. Työ
+on sekä Jumala että saatana, sillä työ on kaikkea sitä, mitä sinussa on
+valoisaa ja pimeää. Kokonaan on sille antauduttava, ei vain
+puolittain... Sillä muuten on ihminen vain tyhjä kuori, jonka työ
+hylkynä heittää pois. Sisimmässäni jokin itkee ja valittaa.
+Herkkämielisyys -- -- naisluonne. Tartu käsinesi itkevää kurkusta ja
+kurista hänet. Sen mitä minä kaipaan, sen mitä nainen minussa
+polvillaan rukoilee, sen täytyy olla vain sivuseikka, jotain, jota työ
+aivan huolettomasti vain lahjoittaa ikäänkuin kaupanpäällisiksi, se ei
+saa merkitä mitään... Työ vaatii verta ennenkuin se antaa mitään.
+Molok, olen valmis heittämään kaikki kitaasi. Kunnianko vuoksi? Kunnia
+on humbuugia. Ei, vaan sen vuoksi, mikä merkitsee minulle elämää
+kuoleman jälkeen, taivasta ja autuutta _ja korkeinta_: mikä yksin
+on mielestäni suurta, kaikkein korkeinta, nimittäin: _rauha_.
+Rauha, se ei ole velttoutta; rauha on kaiken voiman yhdistymistä; rauha
+on täydellisintä sopusointua, missä kaikki on tasapainossa eikä
+ainoatakaan epäkohtaa ole. Rauha on viisaan lepo, se mitä kristityt
+sanovat levoksi Jumalassa."[57]
+
+Mutta niin rakasta kuin työ Ernst Ahlgrenille olikin, niin itse
+kirjoitustyö oli sittenkin usein hänelle raskasta, hänen oli vaikea
+löytää oikeita sanoja, ja työ edistyi hitaasti. "Minä teen hitaasti
+työtä", valittaa hän. "Tavallisesti kirjoitan käsikirjoituksen neljään,
+viiteen kertaan, ennenkuin jätän sen kirjapainoon... Niin kauan kuin
+kykenen parantamaan sitä -- keksimään sattuvampia sanoja saadakseni
+sanotuksi sen mitä haluan -- niin muovailen, pyyhin ja kirjoitan
+uudestaan. Pyyhkiminen on vahvin puoleni. En kuitenkaan pyyhi
+repliikkejä. Tavallisesti ne saavat jäädä sellaisiksi kuin ne suoraa
+päätä olen kirjoittanut. Minä olen ikäänkuin saanut ne suorastaan
+toisten suusta, minun henkilöni puhuvat, siksi siinä ei ole mitään
+muutettavaa. Mutta kuvauksiin minä panen hirveän paljon työtä."[58]
+
+"Koko voimani on siinä", sanoo hän toisen kerran, "etten koskaan pelkää
+mitään vaivaa. Kyvystäni ei edes kannata puhua -- se on niin
+sanomattoman tavallinen, mutta minulla on harvinaisen väsymätön ja
+kestävä työvoima."[59]
+
+Tavallisesti Ernst Ahlgrenilla oli monta työtä samalla kertaa tekeillä
+ja hän kirjoitti sitä, mikä kulloinkin oli hänen omaa tunnelmaansa
+lähinnä, antaen sattuman määrätä, mikä ensin valmistui. Teoksen
+syntymisestä ja työtavastaan hän kertoo kirjeessä Ellen Keylle
+seuraavasti:
+
+"Enimmäkseen selviää minulle luonteen kehityshistoria
+kokonaisuudessaan, se selviää minulle salamannopeudella, saan sen
+ikäänkuin lahjaksi. Mutta sitten aihe alkaa vähitellen kasvaa, tuskin
+itsekään tiedän miten se tapahtuu, eri kohtaukset ja tilanteet
+muodostuvat, ne ovat ikäänkuin lepokohtia -- faktoja -- alkaessani
+kirjoittaa. Tämä ensimänen alku, joka tapahtuu päässä ilman
+minkäänlaisia ulkonaisia keinoja, se on tervettä ja vahvistavaa, se
+karkoittaa kaikki omat pikkuhuolet, se laajentaa katsetta ja
+elämänkäsitystä. Mutta kun sitten lasken kynän paperille, niin täytyy
+minun käyttää koko tahdonvoimani, sillä en saa sanoja aina lahjaksi,
+minun on pakko puristaa ne esiin omasta sielustani. Se kysyy työtä ja
+itsekidutusta, mutta se on minulle rakasta sittenkin. Miten voinkaan
+etsiä, kääntää ja punnita sanavarastoani, kun pitäisi saada esille
+juuri se, mikä on ominaisinta ihmisen luonteelle. Muistini on kuin
+äänirauta, mutta joskus on kovin vaikea kaikkien sanojen parista keksiä
+juuri se, jolla on oikea ääni. Minun pitää kuunnella ja kuunnella yhä
+uudestaan. Mutta kun sitten saan oikean äänen esille -- mikä nautinto!
+Sitä ei voi kukaan muu kuin kirjailija käsittää. Tavallisille ihmisille
+on toinen synonyymi yhtä hyvä kuin toinenkin; niin ei ole minun
+laitani; sillä kaikkien sanojen joukossa ei voi olla kuin yksi ainoa
+oikea, eikä aina sitäkään." --
+
+"Ei mikään onnettomuus olisi suurempi kuin jos minulta riistettäisiin
+työ", sanoo hän vielä yllämainitussa kirjeessä. "... Minun sielussani
+liikkuu ihmisiä, sellaisia, joita olen nähnyt tai jotka ovat
+muodostuneet, en itsekään tiedä miten; minä kuulen heidän äänensä, minä
+näen heidät, minulle he ovat lihaa ja verta. Vain se ajatuskin, että
+antaisin heidän kuolla, on tukehduttaa minut, yhtä hyvin voisin tappaa
+jotain todellakin elävää ja minulle itselleni rakasta."
+
+Monta todistusta on meillä Ernst Ahlgrenin omissa saneissa myös siitä,
+miten selvillä hän oli elämäntehtävästään ja suhteestaan työhönsä.
+Niinpä hän kerrankin kirjoittaa Georg Nordensvanille:
+
+"Kirjoittaa sydänverellään? Se sana ei sovi minulle...
+Proosakirjailijan tulee olla objektiivinen, levollinen ja
+selvänäköinen. Jos hän todellakin on taiteilija, niin hän kirjoittaa
+sittenkin koko olennollansa, sielunelämänsä hienoimmilla säikeillä,
+valaa siihen kaiken sen, mikä on vaikuttanut hänen elämäänsä, mikä
+unelmana, kaipauksena, pelkona tai kärsimyksenä on takertunut hänen
+mieleensä -- kaiken sen mikä on hänelle itselleen totta. Harvoin
+ajattelen, onko se viisainta, vastustamaton voima vain pakoittaa minut
+siihen: halu saada elää edelleen -- tuo vaistomainen synnyttämisen
+halu, joka on yhteinen kaikille oleellisille olennoille, kohdistukoon
+se ruumiiseen tai sieluun.
+
+"Kaikki mikä on totta, onnistuu lopulta, kunhan se vain on tavannut
+oikean muotonsa, ja vain tosi, täysin inhimillinen voi elää. Jos tahdon
+edelleen elää työssäni, niin täytyy minun ennen kaikkea pyrkiä
+totuuteen. Minun täytyy tunkeutua oman minuuteni pohjaan saakka ja
+koettaa tälle taustalle kuvata todellisuuden moninaisia kuvia. Tämä on
+minun kirjallinen uskontunnustukseni."[60]
+
+Rehellisemmin kuin missään muussa teoksessaan Ernst Ahlgren juuri
+"Pengar'issa" on toteuttanut tämän periaatteensa: "kuvannut oman
+minuutensa taustaa vasten todellisuuden moninaisia kuvia". Ja siinä
+selitys myös siihen kirjalliseen menestykseen, jonka teos saavutti.
+Yhdellä iskulla se kohotti Ernst Ahlgrenin "Nuoren Ruotsin"
+kirjailijoiden eturiviin, teki hänestä tunnustetun kirjailijan. Hänen
+ei tarvinnut nyt enää epäillä kutsumustansa, ei taistella itsensä
+kanssa elämäntehtävästänsä. Hän oli murtanut itselleen tien ja hän
+saattoi nyt vakavin askelin astua sitä edelleen.
+
+
+
+
+Uusia siteitä.
+
+
+"Pengar'in" ilmestymistä ei tervehditty ilolla ainoastaan siinä
+kirjallisessa piirissä, joka nimitti itseään "Nuoreksi Ruotsiksi" ja
+johon kuuluivat kaikki ne lupaavat kyvyt, jotka muodostivat sittemmin
+1890-luvun kirjallisen kukoistuksen Ruotsissa, vaan toinenkin leiri,
+vieläpä aivan vastakkainen, naisasianajajat, tahtoivat omistaa Ernst
+Ahlgrenin omakseen. He käsittivät näet "Pengar" kirjan yksinomaan
+tendenssiteokseksi, jossa sen tekijä tahtoi ajaa heidän asiatansa. Ja
+he tunsivat vilpitöntä iloa toivoessansa voivansa sulkea hänet omaan
+piiriinsä ja saavansa hänestä uuden ja kyvykkään työvoiman.
+
+Ernst Ahlgren oli kuitenkin elänyt yksin siksi kauan ja omin voimin
+tehnyt työtä ja taistellut, ettei hän ilman muuta halunnut yhtyä
+mihinkään määrättyyn piiriin. Hän oli myös liiaksi taiteilija,
+voidakseen antautua jonkun puolueen palvelukseen, ei edes naisasian,
+joka kuitenkin merkitsi hänelle "kaikkein polttavinta kysymystä". Tosin
+hän vilpittömällä ilolla otti vastaan Esselden vapaaherratar Sofi
+Adlersparren lähentelyn, kun tämä naisasian etevin johtaja pyysi hänen
+avustustansa toimittamalleen aikakauslehdelle "Tidskrift för Hemmet" ja
+kutsui hänet vieraakseen Tukholmaan; mutta niinpian kuin hän vainusi,
+että toinen koetti jollakin tavalla holhota häntä tai rajoittaa hänen
+vapauttansa, nousi hän heti vastarintaan.
+
+Esselde ja Ernst Ahlgren olivatkin liiaksi erilaisia sekä luonteeltaan
+että mielipiteiltään voidakseen täysin ymmärtää toisiansa. Esselde
+kuului edelliseen polveen, joka kaiken työnsä ja tarmonsa oli uhrannut
+yksinomaan naisemansipatsioonin hyväksi ja joka kiihkeässä
+taistelussaan naisten oikeuksien puolesta oli jäänyt vieraaksi niille
+aatteille, jotka Ernst Ahlgren oli omaksunut. Hän oli "tullut
+vanhaksi", niinkuin hän itse sanoi, "nuoret eivät ymmärtäneet häntä
+enää eivätkä ajatelleet niinkuin hän ja hänen aikalaisensa". Ernst
+Ahlgren sen sijaan oli kokonaan oman aikansa lapsi, täysiverinen
+realisti, joka vuorossaan ei osannut antaa täyttä arvoa Esselden
+uraauurtavalle työlle. Siksipä oli luonnollista, että tuttavuus, joka
+aluksi näytti niin lupaavalta, ei koskaan voinut kehittyä syvemmäksi,
+molemminpuoliseksi ymmärtämykseksi, vaan johti moniin väittelyihin ja
+erimielisyyksiin.
+
+Jo ennenkuin persoonallinen tuttavuus oli tehtykään, oli Ernst
+Ahlgrenilla tilaisuutta tuoda esiin oma, kaikista puolueista
+riippumaton kantansa. Esselde oli näet uudistaessaan kutsunsa samalla
+sanonut pelkäävänsä, että Ernst Ahlgren oleskelunsa aikana Tukholmassa
+voisi "kadottaa sen tuoreuden ja iloisen elämänhalun", joka oli hänen
+"suurin voimansa luultavasti sekä kirjailijana että ihmisenä" sekä
+tulla "vedetyksi kirjalliseen vasemmistoon, niin että siinä vallitseva
+elämänkyllästys ja nihilismi" voisi tarttua häneenkin. "Paljoa parempi
+näin ollen olisi", lausuu Esselde lopuksi, "että ainiaaksi jäisitte
+Hörbyhyn. Sillä me tarvitsemme jotakin vastapainoa kaikelle tälle --
+milloin typerästi, milloin nerokkaasti tulkitulle -- pessimismille ja
+radikalismille."[61]
+
+Ernst Ahlgren, joka luonteeltaan oli häikäilemättömän suora, tarttui
+heti näihin sanoihin kiihkeästi kiinni. "Jospa te ette vain luulisi
+minua muuksi kuin mitä olen!" huudahtaa hän. "Tendenssikirjailijaa ei
+minusta koskaan tule; siksi rakastan liiaksi elämän moninaisuutta. Ehkä
+olen myös huono 'puoluemies', sillä kun ihminen on saavuttanut
+mielipiteensä ja elämänkatsomuksensa n.s. käytännöllistä tietä,
+taistelemalla epäedullisissa oloissa ja omilla kokemuksillaan elämän
+koulussa, siinä koulussa, jossa saa maksaa sakkoa tyhmyyksistänsä,
+jossa omin kyynärpäin on pakko voittaa itselleen tilaa, jossa on
+nauranut oikeaa naurua ja vuodattanut oikeita kyyneleitä, kunnes on
+oppinut rakastamaan yksin riitatovereitansakin, vieläpä sitä vitsaa,
+jota on saanut maistaa, -- niin silloin on vaikea alistua mihinkään
+'ohjelmaan', sanottakoon sitä oikeistoksi tai vasemmistoksi,
+vapaamieliseksi tai vanhoilliseksi.
+
+"Kaikki liioittelu ja yksipuolisuus on minulle vastenmielistä, ja
+kaikkein vastenmielisintä on minusta olla solidaarinen jonkun kanssa,
+olkoon se sitten joku korporatsiooni tai yksilö. -- 'Tulla vedetyksi
+kirjalliseen vasemmistoon', sanotte te. Minä kuulun jo siihen. En
+siten, että olisin edesvastuussa toisista, yksi kaikkien puolesta ja
+kaikki yhden puolesta, vaan siten, että _jos_ en voisi olla
+kuulumatta johonkin puolueeseen, niin yhtyisin vasemmistoon... Olen
+ollut yksin ympäristössä, jossa hän, jonka olisi pitänyt seisoa minua
+lähinnä, on leimannut 'Pengar'in' epämoraaliseksi, olen yksin
+uskaltanut kulkea tietäni eteenpäin. Luuletteko, että olisin hansikas,
+jonka kuka hyvänsä voisi käteensä vetää, että lyhytaikuinen oleskelu
+Tukholmassa voisi antaa minulle uuden elämänsuunnan, tehdä minut
+toiseksi, kuin miksi toisella paikkakunnalla olisin voinut tulla?...
+Luuletteko, että olen oikea parkusuu, joka aina on valmis toitottamaan
+muille mielipiteitänsä! Minun mielipiteeni muodostavat sen perustuksen,
+jolle rakennan elämäni, ne ovat syvällä kätkössä minua itseäni varten;
+ne eivät ole järjestetyt filosofisten järjestelmien mukaan, ne ovat
+hakatut ja muodostetut luonteeni ja olentoni mukaan, siitä
+elämästä, jota olen elänyt. En _tahdo_ paljastaa uskoani ja
+elämänkäsitystäni koko maailmalle. Ne henkivät työssäni. Ne painavat
+leimansa tekoihini. Sieltä niitä etsittäköön. Minä olen kertoja, en
+mikään teoreetikko tai filosofi. Kaikkein vähimmin olen pessimisti. En
+koskaan voisi siksi tulla. Se on liiaksi luonnettani vastaan... Vaikka
+minä kärsinkin tuskia, niin on elämä sittenkin ihana. Vaikka minä
+joutuisinkin perikatoon, niin aurinko suo sittenkin valoa uusille
+sukupolville. Siinä missä minun käteni väsähtävät, tarttuvat nuoret
+kädet työhön. Minä olen hiekkajyvänen, joka voi tulla maahan
+muserretuksi. Mitä sitten! Onko maailma silti vähemmän kaunis?...
+Minäkö pessimisti? Siinähän juuri minun voimani, omaperäisyyteni ja
+tuoreuteni on, etten ole sitä. Minä rakastan niitä ihmisiä, joita
+kuvaan, kaikkine vikoineen ja heikkouksineen. En koskaan voi unohtaa,
+että olen tuomittu, sairas, murtunut -- sen vuoksi rakastan kaikkea
+tervettä ja voimakasta... _Minä_ kuolen, siksi rakastan kaikkea
+mikä elää...
+
+"Mutta minkään lipun alla en seiso. En suljetuin silmin ainakaan. Missä
+voin olla hyödyksi, missä parhaita voimiani voidaan käyttää, sinne minä
+asetun ja pysyn paikallani niin kauan kuin voimani riittävät ja _niin
+pitkälle kuin se soveltuu minun kehitykseeni_..."
+
+Ja sitten hän lisää vielä:
+
+"Olen kauan aikaa ollut kirjeenvaihdossa muutamien kirjailijoidemme
+kanssa, ja molemminpuolinen arvostelu on välittänyt tuttavuutta; kun
+olen ollut masentuneella mielellä ja ystävällinen sana on antanut
+minulle jälleen luottamusta, niin tämä sana on aina tullut
+vasemmistosta... On siis luonnollista, että tulen seurustelemaan näiden
+ihmisten kanssa. Minä en suosi 'klikkejä', en voi yksinomaan liittyä
+vain yhteen yhteiskuntaluokkaan tai leiriin. Kaikista, kaikista voi
+jotakin oppia, jos vain pitää silmänsä auki. Mitä monipuolisempi
+kokemus, sitä runsaammat työainekset."
+
+Mutta ikäänkuin lieventääkseen sanojensa vaikutusta hän lopuksi puhkeaa
+sanomaan: "Olen pahoillani, että kirjeeni on ehkä saanut karhean
+sivumaun, jonka te voitte ymmärtää väärin. Minua ei ole kovin vaikea
+käsitellä. Ystävällisyys ja täydellinen vapauden tunne tekee minut
+vahaakin pehmeämmäksi."[62]
+
+Esselden tarkoitus ei ollutkaan rajoittaa Ernst Ahlgrenin vapautta, ei
+edes tyrkyttää hänelle omia mielipiteitään, hän tahtoi ainoastaan
+varoittaa häntä. Sillä hän tunsi mitä lämpimintä myötätuntoa häntä
+kohtaan ja hän tahtoi käyttää hyväkseen hänen kykyään, joka hänen
+mielestään herätti suurempia toiveita kuin ainoankaan senaikuisista
+naiskirjailijoista.
+
+"Te saatte olla minun luonani yhtä vapaa kuin lintu", vastaa hän Ernst
+Ahlgrenin kirjeeseen, "vapaasti te saatte työskennellä huoneessanne,
+josta voitte nähdä vuolaan virran, saatte mielenne mukaan puhua tai
+olla vaiti, lukea tai vaipua mietteihinne salissa lampun ääressä tai
+omassa huoneessanne, vapaasti voitte tulla ja mennä, seurustella
+kanssani tai olla yksiksenne -- aivan miten itse kernaimmin
+haluatte."[63]
+
+Marraskuun alussa 1885 Ernst Ahlgren, Esselden ystävällistä kutsua
+noudattaen, saapuikin Tukholmaan. Vain kerran ennen hän oli käynyt
+pääkaupungissa, keväällä 1878, jolloin hän kirjailija Edvard
+Bäckströmin kehoituksesta matkusti sinne persoonallisesti tutustuakseen
+häneen ja saadakseen häneltä suullisia neuvoja kirjallisten töittensä
+suhteen. Mutta tällä kertaa hän saapui sinne jo tunnettuna ja
+tunnustettuna kirjailijana ja itse hän odotti paljon tästä matkastansa,
+toivoi tekevänsä tuttavuuksia kirjallisissa piireissä ja saavansa uusia
+herätteitä ja vaikutelmia. Ja ennen kaikkea hän toivoi pääsevänsä
+vapaampiin ja suurempiin oloihin. Hän oli niin läpeensä väsynyt pieneen
+maaseutukyläänsä, jossa hän toistakymmentä vuotta oli nyt elänyt; sillä
+siellä hänellä "ei ollut ainoatakaan ihmistä, jonka kanssa hän olisi
+voinut puhua töistänsä, harrastuksistansa tai toiveistansa", niinkuin
+hän Esseldelle valittaa, ei väsymyksen hetkinä "mitään muuta kuin
+painostavaa yksinäisyyttä".[64]
+
+Yksinäisyydentunnetta oli vielä suuresti lisännyt monivuotinen sairaus,
+joka esti häntä vapaasti liikkumasta. Tosin hän ei enää pitkään aikaan
+ollut vuoteenomana ollut muuta kuin ajoittain, mutta hänen terveytensä
+oli sittenkin horjuva ja kainalosauvoitta hänen yhä edelleen oli
+mahdoton liikkua. Kaikkien hänen aikeittensa toteuttaminen riippui
+alituisesti tästä tyrannista, joka milloin hyvänsä kuumeenväristyksinä
+saattoi yllättää hänet ja sitoa hänet useiksi päiviksi huoneeseen.
+"Jollen tule sairaaksi, olen marraskuun 3 p:nä Tukholmassa",[65]
+kirjoittaa hän nytkin Esseldelle. "Jos terveyteni vain sallii", nuo
+sanat ovat alituisesti hänen huulillaan. Mutta hänen henkinen voimansa,
+hänen tavaton tarmonsa auttoi häntä kerta toisensa jälkeen voittamaan
+ruumiillisen heikkouden.
+
+Ernst Ahlgren oli pelännyt tekevänsä epäedullisen vaikutuksen
+Esseldeen, sillä hän tunsi liiankin hyvin oman jäykkyytensä ja
+ujoutensa vieraitten parissa. Esselden suuri ihmistuntemus ja
+hienostunut sivistys auttoi heidät kuitenkin ensimäisen jäykkyyden yli
+ja heidän välillään muodostui tuttavallinen ja lämmin ystävyydensuhde,
+joka tosin ei perustunut sielujen sympatiiaan, mutta johon toisen
+suojeleva, miltei äidillinen tunne ja toisen syvä kiitollisuus painoi
+leimansa.
+
+Esselde tekikin kaikki mitä hän saattoi, jotta hänen vieraansa
+viihtyisi. Hän antoi hänen käytettäväkseen hauskan dubbletin, jossa
+Ernst Ahlgren saattoi rauhassa työskennellä, hän vei hänet mukanaan
+kokouksiin, konsertteihin ja teattereihin ja pani toimeen kutsuja
+kodissaan, jotta hänen vieraansa voisi tutustua pääkaupungin
+huomattaviin henkilöihin, varsinkin naisasianajajiin.
+
+Seuraavan erittäin mielenkiintoisen kuvauksen antaa Ellen Key eräästä
+illanvietosta "Nya Idun" nimisessä naisten yhdistyksessä, jonne Ernst
+Ahlgren oli kutsuttu:
+
+Keskustelu, joka oli ollut tavattoman vilkasta, keskeytyi äkkiä, kun
+tuttujen kasvojen keskelle ilmestyi kookas, mustapukuinen olento. Kuka
+oli tuo vieras?
+
+Jalomuotoinen pää, pieni ja siro kuin antiikin patsaan; miten kauniisti
+se kohosikaan solakan ja kauniskasvuisen vartalon varassa! Tumma tukka
+oli kierretty yksinkertaiseen, kreikkalaiseen solmuun -- tässäkin
+suhteessa ei mikään häirinnyt harmoniiaa. Paksut, ikäänkuin noella
+piirretyt kulmakarvat, avoin, älykäs otsa, korkea, voimakas nenä, suu,
+jonka piirteet olivat sekä viehkeät että tarmokkaat -- kaikki tämä
+ilmaisi rohkeutta ja elinvoimaa. Mutta syvä ryppy oli uurtunut
+kulmakarvojen väliin; epäilemättä ne usein olivat tuskasta vetäytyneet
+kokoon; hienoja poimuja, sellaisia, joita vain vuosikausia
+kestänyt kärsimys voi uurtaa, oli suun ympärillä; ja tarkkaavien,
+teräksensinisten silmien pohjalla piili alakuloisuutta. Sellaiseksi
+olisi traagillinen laulunjumalatar kuvattava tai Elektra -- tai
+Antigone, sillä juuri samassa kaunis hymy kirkasti puhdaspiirteisiä
+kasvoja. Sellaiseltako hän näytti, tuo keski-ikäinen postimestarinrouva
+Skånesta, hän, jonka sanottiin piilevän miehisen salanimen takana?
+
+"Hänen oma kärsimyshistoriansa oli varmaan vielä paljoa järkyttävämpi
+kuin kaikki mitä hän oli kuvannut. Ainakin sai siitä hiukan vihiä, kun
+hän tarttui kainalosauvoihin, jotka seisoivat hänen vieressään ja kulki
+niiden avulla sohvan luo, mutta hän liikkui niin joustavan sulavasti,
+että tuskin huomasi hänen turvautuvan niiden apuun."[66]
+
+Ernst Ahlgren herättikin ulkonaisella olennollaan huomiota missä ikänä
+hän liikkui. Kadulla ihmiset pysähtyivät häntä katsomaan kysyen
+ihmeissänsä, kuka tuo tummaverinen, kainalosauvojen varassa liikkuva
+nainen saattoi olla, jolla oli niin kauniit silmät. Ja Lundegård kertoo
+yllämainitun "Nya Idun'in" illanvieton johdosta seuraavan keskustelun,
+joka oli sukeutunut erään tilaisuudessa läsnäolleen rouvan ja tämän
+miehen välillä. "No, minkä näköinen tuo uusi kirjailijatar oli?"
+tiedusteli mies kotiinpalanneelta rouvaltansa. "Kuin kuningatar",
+kuului ihastunut vastaus. "Kuin kuningatar -- kainalosauvojenko
+varassa?" miehen ääni ilmaisi epäilystä. Mutta kun hän itse vähäistä
+myöhemmin oli tilaisuudessa näkemään Ernst Ahlgrenin teatterissa, oli
+hän valmis todentamaan rouvansa sanat: "Kuin kuningatar -- vaikkapa
+vain kainalosauvojen varassa!"
+
+"Mutta se, joka seurassa läheni Ernst Ahlgrenia", kertoo Ellen Key
+edelleen, "toivoen saavansa keskustella hänen kanssaan, erehtyi
+suuresti. Ei kukaan voinut sen järkähtämättömämmin olla vaiti suuressa
+seurassa kuin hän, ja pienemmässäkin hän harvoin yhtyi vilkkaampaan
+keskusteluun. Vain kahdenkesken hän saattoi esteettömästi puhua. Mutta
+miten hän sensijaan osasi kuunnella! Kuinka viisas hänen katseensa oli
+hänen seuratessaan keskustelua; miten suurta ymmärtämystä hänen
+hymyilynsä ilmaisikaan, kun jokin omaperäinen ajatus tai tunteenpurkaus
+puhkesi ilmi; miten kiitollista ja helppoa oli viekoitella esille hänen
+puoleksi hillittyä, mutta lapsellisen helmeilevää nauruaan, joka oli
+niin liikuttavaa siksi, että siitä pulppusivat esiin kaikki ne
+tukahdetut ilonlähteet, jotka piilivät hänen luonteensa pohjalla."[67]
+
+Ernst Ahlgrenkin on "suureen kirjaansa" merkinnyt omat vaikutelmansa
+tästä illasta, jotka samalla ovat hänen ujolle ja aralle luonteelleen
+sekä hänen suurelle vaatimattomuudelleen kuvaavia. Hän sanoo: "Minua
+kiusasivat niin sanomattomasti kaikki nuo koreat valheet 'Pengar'in
+johdosta, joilla 'Nya Idun'in illanvietossa pitkin iltaa minua
+pommittivat ventovieraat ihmiset, joiden nimiä en edes voi muistaa.
+Miten nololta tuntuikaan seisoa siinä ja ottaa vain vastaan, voimatta
+heille vasten silmiä lingota, etten uskonut sanaakaan kaikesta siitä,
+mitä he sanoivat, vaan että tiesin, että kaikki oli vain komediiaa ja
+uteliaisuutta. Että minä olin tuollainen uusi ja kumma eläin, jota
+kaikki kiiruhtivat katsomaan, jotta heillä sitten olisi jotakin
+puheenainetta."[68]
+
+Niin suurta ystävällisyyttä kuin Esselde osoittikin Ernst Ahlgrenille,
+niin ei Ernst Ahlgren sittenkään oikein viihtynyt hänen luonansa. Hänen
+vapauttansa sitoi Esselden liiallinen huolenpito ja holhous, häntä
+kiusasi se, että Esselden mielestä oli sopimatonta, jos hän esim.
+Lundegårdin tai jonkun muun miehisen tuttavansa kanssa läksi yksin
+teatteriin, ja tällaisista seikoista heidän välillään syntyi joskus
+kiivaitakin otteluja. Suurinta haittaa oli Ernst Ahlgrenilla kuitenkin
+siitä, että Esselde asui kaukana keskikaupungilta, ja koska hän ei
+voinut vapaasti liikkua, tunsi hän usein olevansa aivan ulkopuolella
+sitä kiihkeästi sykkivää elämää, jota hän kaipasi. "Ikkunastani näen
+lyhtyjen tuikkivan kaupungilta", kirjoittaa hän päiväkirjaansa, "ja
+minä tunnen hivuuttavaa kaipausta sinne; tahtoisin, että ihmisvilinä
+olisi aivan oveni ulkopuolella, tahtoisin voida kulkea edestakaisin
+lyhtyjen valossa ja valaistujen puotien edustalla kadulla... Haluaisin
+pistäytyä johonkin kahvilaan, kun mieleni tekisi... Minulla täytyy olla
+eloa ympärilläni, muuten alakuloisuus yllättää minut... Jollen pimeän
+tultua ole tilannut itselleni hevosta, olen täällä yhtä sidottu kuin
+maatessani sairasvuoteella."[69]
+
+Niinpä Ernst Ahlgren muutamien viikkojen kuluttua vuokrasikin itselleen
+kaksi pientä huonetta keskikaupungilla ja sen jälkeen hänen olonsa
+muuttui paljoa viihtyisemmäksi. Hän tunsi itsensä onnelliseksi
+omistaessaan nyt oman kodin, niin yksinkertainen ja tilapäinen kuin se
+olikin. Mutta joka tapauksessa se oli hänen omansa, josta hän itse
+suoritti vuokran, jonka hän järjesti oman mielensä mukaan ja jossa hän
+otti vastaan keitä hän halusi. Ja niin kodikas ja hauska tämä pieni
+koti olikin, että se veti puoleensa mitä erilaisempia ihmisiä, jotka
+kaikki viihtyivät siinä erinomaisesti.
+
+Ani harvoin Ernst Ahlgren, joka enimmäkseen lepäsi sohvalla kipeän
+jalkansa vuoksi, sai ollakaan yksin. Hänellä oli, niinkuin Ellen Key
+kertoo, "aivan erinomainen kyky kerätä ympärilleen pienen piirin. Hän
+ei yrittänytkään pitää salonkia eikä panna toimeen henkisiä turnauksia,
+joissa hän itse olisi saanut esiintyä palkintotuomarina. Mutta hän
+vilkastutti pientä piiriään siksi, että hän itse oli aina niin kokonaan
+mukana; hän osoitti niin suurta mielenkiintoa jokaiselle erikseen, että
+hän sai kustakin aina parhaan puolen esille. Hänen sympatiiansa oli
+niin taipuisa, ja hän oli niin vapaa kaikista ennakkoluuloista ja
+dogmeista, että hän saattoi ymmärtää aivan vastakkaitakin
+mielipiteitä."[70]
+
+Useihin niihin henkilöihin, joiden kanssa hän joutui nyt yhteyteen, hän
+oli tutustunut jo aikaisemmin kirjeellisesti. Ensi sijassa ovat
+mainittavat veljekset Gustaf ja Karl af Geijerstam, edellinen "Nuoren
+Ruotsin" parhaita kirjallisia kykyjä, jälkimäinen ammatiltaan
+insinööri, syvä, filosofiseen mietiskelyyn taipuvainen luonne; molemmat
+pysyivät Ernst Ahlgrenin lähimpinä ja uskollisimpina ystävinä aina
+hänen kuolemaansa saakka. Samoin kirjailijat Georg Nordensvan, Oscar
+Levertin ja Hellen Lindgren kuuluivat hänen lähimpään piiriinsä.
+Naiskirjailijoista hän tunsi suurinta hengenheimolaisuutta Ellen Keytä
+kohtaan; "hän on oikea ihminen, vailla kaikkea pikkumaisuutta", sanoo
+hän kerta hänestä Gustaf af Geijerstamille; samoin hän oli suuresti
+kiintynyt "yksinkertaiseen ja herttaiseen" Amanda Kerfstedtiin, jota
+vastoin "pirteä ja vilkas, hiukan itsetietoinen" Anne Charlotte
+Edgren-Leffler ja venakko Sonja Kovalevsky, "joka oli vain tulta ja
+leimausta", pysyivät hänelle vieraina, joskin he herättivät hänen
+mielenkiintoansa.
+
+Kokonaista kolme kuukautta Ernst Ahlgren viipyi Tukholmassa. Jollei hän
+kotoa lähtiessään suorastaan toivonutkaan voivansa kokonaan muuttaa
+sinne, niin ajatteli hän kuitenkin jonkinlaisella kateudella kaikkia
+niitä, jotka olivat tilaisuudessa elämään pääkaupungin suuremmissa
+oloissa ja nauttimaan kaikista sen eduista. Mutta oltuaan siellä jonkun
+aikaa pääkaupungin elämä ei vastannut kuitenkaan hänen odotuksiansa.
+Niin hauska kuin hänellä usein saattoikin olla, tympäisi seuraelämä
+häntä, sen tyhjyys ja onttous pisti liiaksi hänelle silmiin, hän itse
+oli liian vakava voidakseen siitä ammentaa tyydytystä. Ja huomatessaan,
+ettei hän soveltunut tähän ympäristöön, näki hän kaikki vieläkin
+synkemmässä valossa kuin mitä todellisuus oli. Hänen pettymyksensä
+herätti hänessä katkeruutta, jota hän purkaa "suurelle kirjalleen".
+
+Jo kaikkein ensimäinen vaikutus, jonka Tukholma häneen teki, oli
+epäedullinen. "Kas niin, nyt olen Tukholmassa", kirjoittaa hän
+tulopäivänsä iltana. "Tunnetko nyt itsesi vapaaksi? En, en ainakaan
+vielä. Ehkäpä se riippuu ilmasta... Ei, ei, ei; minua painostaa tämä
+naismaisuus. Sanottakoon mitä hyvänsä, minä en sovi yhteen naisten
+kanssa... Minua kiusaa kuullessani alituisesti puhuttavan siitä mikä
+käy laatuun -- tai 'mikä ei sovi'! Tunnen tuon kaiken jo ilmassa."[71]
+
+Ja pari päivää myöhemmin hän todentaa, ettei tämä ensimäinen vaikutus
+ollut vain tilapäinen. "Tunnen itseni yhä vielä niin vieraaksi täällä
+ja olen kerrassaan ymmällä", sanoo hän. "Jalkanikin on kipeä. Mutta on
+siihen toinenkin syy.
+
+"Koko sisimpäni tuskittelee tukahdetun, kuohuvan vihan tunteen
+vallassa. Kaikki nämät ihmiset ovat sisimpien pyrkimysteni vihollisia.
+He ottavat elämän vain leikin kannalta, minulle se on vakavuutta.
+Kaikkialta lyö vastaani valheen ja vilpillisyyden löyhkä; se on
+tukahduttaa minut ja samalla lihakseni pingoittuvat voimattomassa
+raivossa. Mitä nuo ihmiset kaikki lörpöttelevät! Naisasiasta, työväen
+asiasta. Lorua. Lorua kaikki! -- Kaikki heidän puheensa ovat yhtä
+liukkaat kuin saippuoidut tangot, ne luistavat käsistä, niihin ei voi
+millään tavalla tarttua kiinni. -- Yksi ainoakin teko -- osoittakaa
+minulle yksi ainoa terve ja voimakas teko, teoria, jossa olisi eloa!
+Olen aivan sairaana kaikesta tästä komediiasta, tästä tyhjästä
+laverruksesta, tästä ulkokultaisuudesta...
+
+"Millaista elämää he täällä elävät? Tyhjentävät itsensä hermostuneella
+levottomuudellaan... Näyttäytyvät, pyrkivät esille. Aina vaan oma itse!
+Ei, jospa se olisi edes _sitä_; olisihan se sittenkin oikeutettua,
+mutta jokainen ajattelee vain omaa pientä kurjaa klikkiänsä. Klikin
+pitää päästä esille siksi, että joku yksityinen tahtoo kohota toisten
+olkapäille. -- Tämä on muka sitä suurta maailmaa."[72]
+
+Ja vielä sittenkin, vaikka hän on valmis myöntämään, että "kaikki ovat
+niin ystävällisiä, että olen aivan hämmästynyt", kun hänellä on
+tilaisuutta seurustella monien ystäviensä parissa ja vaihtaa ajatuksia
+heidän kanssaan, vielä sittenkin hän sanoo: "Tukholma on juuri sitä
+mitä odotinkin. Suuri juorupesä. Ja kirjalliset suuruudet ovat pieniä,
+onttoja, kehnoja. Jokaisella on oman piirinsä leima. Ei kukaan uskalla
+olla oma itsensä. Täällä voi olla hauska -- ihastuttavan hauska", lisää
+hän vielä, "mutta olla köyhä, päästä työllänsä eteenpäin ja kasvattaa
+itseään, se taitaisi olla vaikeaa. Minulle olisi oikea kirous asua
+täällä aina. Täällä ihminen joutuu väärään ja kieroon asemaan, hän
+ajattelee vain mainettaan ja turhamaisuuttaan eikä työtä!"[73]
+
+Joulu-aatto, jota Ernst Ahlgren vietti tässä vieraassa ympäristössä ja
+kaukana kotoa, on epäilemättä ollut hänellä esikuvana, kun hän "Herr
+Tobiasson" nimisessä novellissaan kuvaa vanhan erakon tunteita, jonka
+sielussa taistelee keskenään kaksi olentoa, toinen "vanha höperö, joka
+ei voi olla rakastamatta koko maailmaa", toinen "piintynyt skeptikko,
+joka tekee pilkkaa omasta hempeämielisyydestään".
+
+Miten hyvin me tunnemme Ernst Ahlgrenin itsensä herra Tobiassonissa,
+joka koettaa unohtaa, että on joulu-aatto ja aikoo viettää sen aivan
+kuin minkä tavallisen illan tahansa. Hän on yksin ja kuvittelee
+mielessään tahtovansakin olla yksin, mutta siitä huolimatta hiipivät
+kaikenlaiset jouluajatukset mieleen. Hänen täytyy vasten tahtoaankin
+tuottaa jouluiloa palvelijalle, joka hänen huonettaan siivoo, samoin
+emännälle, jolta hän on huoneen vuokrannut, sekä hänen lapsilleen;
+hänen täytyy se tehdä, vaikka hän samalla ei voi olla moittimatta
+itseään kevytmielisyydestä, johon hänellä ei olisi varaa. Ja hän seuraa
+vastenmielisesti nuorta sukulaistansa, kun tämä melkein väkipakolla vie
+hänet kotiinsa, ja epäilevin katsein hän tarkastelee nuoren parin iloa
+ja onnea, kunnes hän itsekin vastaanponnistuksistaan huolimatta joutuu
+saman ilon ja onnentunteen valtaan.
+
+Me tunnemme tuossa erakossa Ernst Ahlgrenin oman jäykän,
+luotaantyöntävän luonteen, jonka kovan kuoren alla piilee niin paljon
+hellää ja epäitsekästä ja rakkautta janoavaa, mutta jonka
+ilmipuhkeamiseen tarvitaan miltei väkivaltaa toisten puolelta.
+
+Oleskelu Tukholmassa, monet sekä vanhat että uudet ystävät, ne ne
+sittenkin kaikista Ernst Ahlgrenin mielenpurkauksista huolimatta olivat
+väkipakolla saaneet hänen luonteensa valoisamman puolen puhkeamaan
+esille. Sillä kun hän palasi jälleen kotiinsa, tuntui yksinäisyys kahta
+vertaa raskaammalta, ja "suuri kirja" tietää kertoa kovista
+synkkämielisyyden puuskista, jotka voittivat kaikki entiset oireet. Tuo
+synkkämielisyys, joka oli Ernst Ahlgrenilla suorastaan veressä -- hän
+sanoo itse perineensä sen "aivan laillista tietä" isältään, iloiselta
+Thure Bruzeliukselta, joka pelkäsi siinä määrin yksinäisyyttä, että hän
+keskellä päivääkin saattoi nähdä kummituksia -- se oli ilmennyt hänessä
+jo lapsena, ja tuo sairaalloinen tunne, niinkuin tiedämme, oli
+puhjennut itsemurhayrityksenä ilmi jo hänen avioliittonsa ensiaikoina.
+Sittemmin sairaus oli suuressa määrin sitä kiihoittanut. Silloin
+tällöin päiväkirja sisältääkin sellaisia lauseita kuin: "Ajattelen
+täydellä todella itsemurhaa", "Alan yhä vähemmän pelätä kuolemaa",
+j.n.e. Hän koetti parhaansa mukaan taistella tätä elämänkyllästystä
+vastaan, usein hän tuntikausia kulki ulkona rauhoittaakseen mieltään
+tai sulkeutui huoneeseensa, kun hän tunsi sen lähestyvän. Hänen
+toiselta puolen terve ja voimakas luonteensa voittikin useimmiten
+varsin pian tämän hänen elämänsä pahimman vihollisen, ja kun puuska oli
+ohi, saattoi hän iloita elämästä ja sen vähimmistäkin ilmaisumuodoista
+kuin lapsi. Mutta "suuri kirja" kantaa useassa kohdin näiden
+taistelujen jälkiä.
+
+"Isäni luonne, joka vähä väliä kuohahtaa minussa esiin,
+voittamattomalla voimalla ja mitä erilaisimmissa muodoissa", kirjoittaa
+hän kerta, "miltei peloittaa minua. Se peloittaa minua siksi, että se
+samalla tuntuu minusta niin vieraalta, se nousee sitä tervettä ja
+kylmää järkeä vastaan, jonka olen perinyt äidiltäni. Miten olenkaan
+taistellut kaikkia näitä luonnonvoimia vastaan, jotka ovat veressäni --
+taistellut ja hävinnyt, taistellut ja voittanut -- mutta saamatta
+koskaan rauhaa, tuntematta koskaan aselepoa! -- -- Mutta vielä minä
+uskon tahdon ja järjen voimaan, vielä tahdon purra hampaani yhteen ja
+otella kaikkea sitä vastaan, mikä on sekä ulkopuolellani että
+sisälläni."
+
+Mikä tuska ja yksinäisyyden pelko väräjääkään myös seuraavista
+sanoista, jotka hän kirjoitti heti palattuansa Tukholmasta kotiin:
+
+"Kuljeskelen näissä huoneissa, joissa aina olen ollut vieras. Suruni on
+syvä, ikäänkuin joku minulle hyvin rakas olento juuri äsken olisi
+kannettu pois mustassa arkussaan, jotta koti on muuttunut yhdeksi
+ainoaksi, ammottavaksi tyhjyydeksi. Kaikki on autiota, ja sittenkin
+minun täytyy laahata jäljessäni elämän raskaita kahleita; -- yksin --
+yksin! Polttavat kyyneleet tunkeutuvat silmäluomieni alta esiin
+kirjoittaessani, tahtoisin itkeä, rajusti kuin ukkossade, mutta se on
+mahdotonta tässä kuoleman jähmentämässä hiljaisuudessa. Tahtoisin
+omistaa ihmisen, jonka kanssa voisin puhua -- jonkun, joka olisi minua
+rikkaampi, jonkun, joka olisi kaltaiseni, mutta paljoa suurempi,
+parempi kuin minä. Minä suren, etten koskaan ole sellaista tavannut.
+Sillä en voi jakaa ystävyyttäni, en voi antaa pois osaa siitä, kun en
+voi antaa sitä kokonaan.
+
+"Olla onnellinen, se merkitsee, että voi unohtaa kuoleman, sairauden ja
+köyhyyden. Näistä kolmesta on luullakseni köyhyys pahin. Tai, minä
+tarkoitan, köyhyyden pelko. Tuo pelko on kuin kummitus minulle, fiksi
+ideea. Täällä se on suorastaan ilmassa. Se puristaa minua kuin
+painajainen eikä minulla ole voimaa vapautua siitä. En voi liikuttaa
+itseäni, sillä olen kuin halvattu; en voi hengittää, sillä kurkkuni on
+kokoonpuristunut; en voi huutaa, sillä ääneni haihtuisi ilmaan
+kenenkään kuulematta; en voi toivoa, sillä minulla ei ole enää voimaa
+elää.
+
+"Kaikki on vain tyhjyyttä ja pimeyttä, silloin tällöin leimahtaa vain
+itsemurhanajatus mielessäni viimeisenä pelastuskeinona. Minä sureksin
+vain yhtä asiaa: onko minulla rohkeutta tehdä sitä? Minä tarkoitan,
+voisinko kestää epäonnistumisen vaaraa ja siten hankkia itselleni vain
+uusia kärsimyksiä. Mutta samalla ajattelen, että olisi järjetöntä tehdä
+se nyt. Täytyyhän minun ensiksi ainakin koettaa käyttää aiheitani.
+Jäähän tuo viimeinen keino sittenkin vielä jäljelle. Ainoa, jota
+pelkään, on se, että minulla ehkä sitten on vähemmän rohkeutta panna se
+toimeen. Turha pelko! Onnettomuuden tunne on aina siksi voimakas, että
+se voi voittaa pelon; ja jollei se sitä ole, niin ei se myöskään ole
+mikään voittamaton onnettomuus, eikä silloin ole myöskään syytä
+kuolla."[74]
+
+Ja mikä katkeruus ihmisiä kohtaan huokuukaan hänen sanoistaan, kun hän
+jatkaa:
+
+"En tahdo saada kukkia arkulleni, en ainoatakaan... Sillä ne ivaisivat
+vain minun elämääni. Ihmiset, jotka eivät koskaan ole antaneet minulle
+ainoatakaan ropoa, kun köyhyys painosti minua, käyttäisivät nyt
+rahojaan seppeleihin, kun minulla ei enää voi olla hyötyä kaiken
+maailman hyvästä! Ne, jotka ovat seisoneet minua lähellä elämässä
+ojentamatta minulle apuaan, luulisivat sovittaneensa kaikki kukilla ja
+nyyhkytyksillä. Ne, jotka ovat mustanneet mainettani, kunnioittaisivat
+nyt muistoani; ja ne, joita olen pitänyt loitolla itsestäni niin kauan
+kuin olen voinut, lähestyisivät nyt minua siksi, että kuollut ruumis ei
+voi kauhuissaan väristä heidän viekkautensa ja valheellisuutensa
+vuoksi."[75]
+
+Tähän epätoivoiseen mielentilaan vaikuttivat epäilemättä myös
+taloudelliset huolet, niinkuin ylläolevasta otteestakin voi huomata.
+Sen jälkeen kuin Ernst Ahlgren oli ruvennut hiukan ansaitsemaan
+kirjallisella työllään, piti hän näet kunnia-asianaan suorittaa kaikki
+omat menonsa, hän tahtoi sen siksikin tehdä, että se tuotti hänelle
+suurempaa riippumattomuutta ja vapautti hänet miehensä holhouksen alta.
+Varsinkin sen jälkeen kun hän oli sanonut itsensä irti kaikista
+aviollisista velvollisuuksistaan, tuntui hänestä vastenmieliseltä ottaa
+mieheltä vastaan rahaa yksityisiä tarpeitansa varten.
+
+Vähäisen silmäyksen Ernst Ahlgrenin kotielämään suo meille seuraava ote
+eräästä kirjeestä Gustaf af Geijerstamille. Kerrottuaan ensin, että
+jokainen päivä, jolloin mies oli poissa kotoa, tuntui hänestä
+juhlapäivältä, jolloin hän yhdessä tytärpuoliensa kanssa läksi
+ajelemaan tai istui hämärän tultua heidän kanssaan salissa hauskasti
+jutellen, hän jatkaa: "Älä siltä luule, että ukko on minulle paha. Hän
+on aina koettanut saada minut alistumaan, mutta se ei ole koskaan
+onnistunut, hän on hyvin vanhoillinen ja kiihkeä ja hän vihaa minua
+hiukan kaikessa hiljaisuudessa, varsinkin hän inhoaa kaikkia mies- ja
+naishenkilöltä, joihin hän luulee minun kiintyneen... Me emme riitele
+koskaan, mutta minä olen kovin väsynyt siihen hiljaiseen, itsepäiseen
+taisteluun, jota minun täytyy käydä rakasta sukuani vastaan. Kotona
+olevat lapset eivät kuitenkaan ole minua vastaan, he pitävät kaikki
+minun puoltani, jos siksi tulee... Hyvä Jumala, miten rakkaat he sen
+vuoksi ovatkin minulle. Jollei minulla olisi sellaisia lapsipuolia,
+niin en nyt olisikaan elossa."[76]
+
+Eräs pieni episoodi, jonka Ernst Ahlgren kertoo tytärpuolelleen
+Matille, valaisee myös osaltaan aviopuolisoiden suhdetta. Hän sanoo:
+"Minä tahtoisin niin kernaasti, että isä ajattelisi hiukan
+ystävällisesti minusta. Hyvä Jumala, miten hän loukkasikaan minua kerta
+Malmöössä, kun makasin siellä sairaana. Olihan minulla vuosikausia
+ollut tapana nimittää häntä 'pikku isäksi' ja 'isä kullaksi', kun olin
+herkällä mielellä, sillä se sana ilmaisi juuri sitä, mitä saatoin
+hänelle antaa... Mutta tällä kertaa hän ärjäsi minulle: 'Minä tulen
+tänne sinun _miehenäsi_, enkä isänäsi. En tahdo tietää sellaisesta
+nimestä.'
+
+"Minä lupasin, etten käyttäisi sitä sanaa enää, koska hän ei halunnut.
+Mutta sinä hetkenä hellyyteni kuoli. Hän työnsi luotaan sen ainoan,
+mitä saatoin hänelle antaa. Oi, miten kaipasinkaan sitä aikaa, jolloin
+sain käyttää tuota pientä hyväilysanaa ja jolloin hänellä oli
+ystävällinen katse varattuna minullekin! Hän ei tiedä, miten paljon
+silloin kadotin. Miten tyhjäksi koti tuli sen jälkeen! Olisin pitänyt
+hänestä, jos olisin saanut pitää hänestä omalla tavallani. Hän
+vaati erotiikkaa, ja se oli mahdotonta -- tai oikeammin _on_
+mahdotonta."[77]
+
+Kun Matti kerta myöhemmin kysyi äitipuoleltaan, eikö hänestä tuntunut
+kauhealta vääryydeltä sekä itseään että miestään kohtaan, kun hän ei
+rikkonut avioliittoaan, joka useaan vuoteen ei ollut kuitenkaan
+ollut muuta kuin valeliitto, niin hän vastasi ottavansa asian
+periaatteelliselta eikä käytännölliseltä kannalta, "mihinkä hän, köyhä
+nainen, olisi voinut ryhtyä keskenkasvuisen tyttärensä kera?"
+
+Mutta niinkuin sanottu, taloudelliset huolet painoivat raskaasti
+hänen mieltänsä, varsinkin sellaisina aikoina, jolloin hän ei
+jaksanut tehdä työtä. Ja sellaisia aikoja olivat kaikki nuo
+elämäänkyllästymisen hetket. "Kaikilla meillä kirjailijoilla pitäisi
+olla jokin käytännöllinen työ", sanoo hän Gustaf af Geijerstamille,
+"jolla voisimme ansaita rahaa, muuten me turmelemme itsemme,
+tuotteliaisuutemme käy kovin ohueksi ja kassamme laihaksi".[78]
+
+Esseldelle hän niinikään valittaa ahdinkotilaansa ja tiedustelee,
+voisiko hän hankkia hänelle jotain sopivaa työtä, käännöstä tai muuta
+sen kaltaista. Ja Esselde keksikin keinon, joka ainakin hetkeksi poisti
+pahimman rahapulan ja mielenmasennuksen. Hän kehoitti Ernst Ahlgrenia
+kirjoittamaan englantilaisen kirjailijattaren, Harriet Martineaun
+elämäkerran vasta perustettua "Dagny" lehteä varten. Tämä pieni
+rohkaisu ja apu toisen puolelta oli kylliksi karkoittamaan kaikki
+synkät ajatukset.
+
+"Niin -- huh hei!" kirjoittaa hän tämän johdosta Lundegårdille. "Kriisi
+on tältä kerralta todellakin voitettu. Mutta sitä kesti kaksi viikkoa,
+ja minä kärsin hirveästi. Kuljin vain edestakaisin kuin villieläin
+häkissään ja taistelin tuon yhden ainoan ajatuksen kanssa. Mutta minun
+pitänee kertoa, miksi olen niin iloinen. Sillä vaikka voin tulla
+vähästä iloiseksi ja vähästä surulliseksi, niin jokin syy siihen aina
+täytyy olla. Minulla on kädet työtä täynnä. Kirjoitan pientä
+elämäkertaa Harriet Martineausta ... kirjoitan sen lomatyönäni ja saan
+siten hiukan käsirahaa. Olinkin aivan ilman ja silloin sitä tulee niin
+kauhean synkäksi mieleltänsä."[79]
+
+Tätä tyytyväisyyttä ja iloa jatkuu pitkin kevättä ja vähä väliä näkyy
+"suuressa kirjassa" ilonpurkauksia, jotka tavallisesti aiheutuvat aivan
+vähäpätöisistä syistä.
+
+"Mikä päivä eilen! Tunsin olevani niin terve ja iloinen, että olisin
+tahtonut syleillä koko maailmaa," kirjoittaa hän. "Olisin voinut
+merkitä almanakkaani niinkuin ennen muinoin: täydellisesti onnellinen
+päivä. Olin onnellinen nykyhetkestä sekä huoleton huomisesta, en voinut
+tehdä työtä. Olisin tahtonut kirjoittaa vanhaan rakkaaseen kirjaani,
+mutta en edes sitä voinut. Sillä minulla oli niin suuri halu nauraa ja
+laskea leikkiä, ja vanha kirjani on melankoolikko, hän raukka ei naura
+koskaan."[80]
+
+"Mikä ihana kevätpäivä tänään!" jatkaa hän paria päivää myöhemmin, --
+"niin hieno ja enteistä rikas. Luonto on täynnä odotusta. Kaikki on
+ikäänkuin pysähtynyt. Ilma ei ole kirkas, mutta taivas on omituisella
+tavalla pilvessä, se on valkeanharmaa, metallisen pehmeä. Ei
+ainoatakaan tuulenhenkäystä. Kaikki on hiljaista. En kuule varpusten
+viserrystä, kukko kiekahtaa vain silloin tällöin pitkien väliaikojen
+jälkeen, ja se kuuluu niin kaukaa, niin verhotusti, että tuskin voin
+käsittää korvani sitä selittävän. Olen kulkenut ulkona omissa
+mietteissäni, en tunne vähintäkään kipua tai pahaa tunnetta
+ruumiissani, koko olentoni on kietoutunut hiljaiseen hyvinvointiin kuin
+pehmeään, avaraan viittaan. Sellaisia päiviä täytyy pitää mielessä,
+sillä ihminen kärsii ja valittaa niin usein, tai jollei niin useinkaan,
+niin ainakin on hän halukas aina muistelemaan juuri niitä hetkiä.
+Ja se on väärin elämää kohtaan, vain pikkumainen luonne napisee
+epäkiitollisena, vaikka kerta toisensa jälkeen saakin sylin täydeltä
+rikkautta. Niinkuin nyt tänäkin päivänä! Sydämeni on niin täynnä onnea,
+että ikäänkuin etsin jotakin, jota vastaan voisin huuleni painaa --
+maata vasten, jota poljen, ryhmyisiä runkoja vasten, joiden oksat
+parissa viikossa puhkeavat ensi vihreyteensä. Mieleni on niin
+rauhallinen, niinkuin olisin pienin hiekkajyvänen maassa, joka yhtä
+vähän tuntee iloa kuin surua. Tuntuu siltä kuin työni olisi minä itse,
+kuin koko persoonallisuuteni olisi siihen sulautunut, kuin ihmiset ja
+olot eivät koskaan voisi tunkeutua minun ja työni väliin; sanalla
+sanoen, kuin eläisin yksinomaan siinä. Sen sopusointuisempaa oloa kuin
+tämä ei ihmismielelle voi ajatellakaan." -- --
+
+Niinkuin sanottu, olivat Geijerstam-veljekset tukholmalaisista
+tuttavista Ernst Ahlgrenille kaikkein läheisimmät. Ystävyys Karl af
+Geijerstamiin sai alkunsa siten, että Ernst Ahlgren ennen lähtöään
+Tukholmasta oli kutsunut tytärpuolensa, Matin luoksensa, ja kun hän
+itse kipeän jalkansa vuoksi ei kyennyt näyttämään hänelle kaupunkia,
+tarjoutui Karl af Geijerstam nuoren tytön oppaaksi ja joutui siten
+usein olemaan heidän seurassansa. Gustaf af Geijerstamiin oli
+Ernst Ahlgren jo aikaisemmin kirjeellisesti tutustunut ja tämän
+valoisa ja iloinen luonnonlaatu veti häntä puoleensa varsinkin siksi,
+että se muodosti terveellisen vastapainon hänen omalle synkälle
+tempperamentilleen. Ystävyydestään häntä ja hänen nuorta vaimoaan
+kohtaan Ernst Ahlgren puhuu eräässä kirjeessään seuraavasti:
+
+"Minulla ei ole juuri tapana pitää ihmisistä, mutta minusta tuntuu
+siltä, kuin me olisimme aina olleet tuttavia, ikäänkuin jokin kohta
+vanhassa erakkosydämessäni olisi sulanut ja toinen puoli olentoani
+-- -- sillä minä olen jonkinmoinen Janus-olento -- se puoli, joka on
+vielä aivan nuori ja virkeä, olisi ihmeellisen läheistä sukua teille.
+En tiedä ketään, jonka seurassa yhtä helposti kuin teidän olisin voinut
+voittaa persoonallisen, tahtoisinpa miltei sanoa, ruumiillisen
+arkuuteni."[81]
+
+Mutta tähän ystävyyteen vaikutti myös suuresti se seikka, että
+Geijerstamin kirjallinen tuotanto oli Ernst Ahlgrenille läheistä sukua
+ja että hän pani häneen suurta arvoa kirjailijana. Puhuessaan esim.
+Geijerstamin vasta ilmestyneestä romaanista "Erik Granesta", joka m.m.
+koskettelee sukupuolikysymystä, sanoo hän: "Todellisuudessa, aivan
+tavallisessa arkipäiväisyydessä voi joskus piillä niin hienoa ja
+herkkää runoutta, että se voittaa kaikki maailman runoelmat, mutta
+samalla se on niin syvää ja haihtuvaista, että ihmiskäden on vaikea
+sitä kosketella turmelematta sitä samalla. Sinun on onnistunut
+kosketella tuollaista todellisuutta ilman että se sinun käsissäsi on
+särkynyt, sinä olet voinut siirtää sen teokseesi. Sen hienotunteisuuden
+vuoksi, joka on tehnyt tämän siirron mahdolliseksi, minä opin pitämään
+sinusta."[82]
+
+Ja puhuttuaan lavealti saman teoksen johdosta äitien suhteesta
+poikiinsa sekä siveellisyyskysymyksestä, hän siirtyy lastenkasvatukseen
+yleensä. "Älä uneksi koskaan", sanoo hän, "että poikasi on jatkava
+elämäntyötäsi; siinä on vanhempien erehdys, että he kasvattavat
+lapsiaan siinä toivossa ja tuntevat sitten pettymystä, kun nämä
+kulkevatkin omia teitään, elävät omaa elämäänsä ja kompastuvat omiin
+loukkauskiviinsä. Opettaa heitä seuraamaan omaa luonnettaan ja vapaasti
+kehittämään omia voimiaan, erikoisominaisuuksiaan ja edellytyksiään,
+siinä kaiken kasvatuksen salaisuus. Mutta siihen vaaditaan
+vanhemmilta laajanäköisyyttä, ja myönnettävä on, että se, joka ei ole
+arvostelukyvyltään ja luonteeltaan harvinaisen itsenäinen, vuosien
+kuluessa kehittyy aina jossakin määrin yksipuoliseksi ja
+ahdasmieliseksi."[83]
+
+Tämän kevään kuluessa Ernst Ahlgren alkoi kirjoittaa toista suurta
+teostansa "Fru Marianne'a" (Rouva Marianne). Hitaasti työ kuitenkin
+sujui, "keskimäärin kolme riviä päivässä", niinkuin hän Geijerstamille
+kirjoittaa,[84] mutta kesän tultua työvauhti parantuu ja sen
+loppupuolella hän on niin työssään kiinni, että jos hän "hetkeksikin
+sen jättää, kaipaa hän sitä kuin hullu". Kaiken aikaa työtä tehdessään
+hän on "mieleltään iloinen ja onnellinen ja täysin tasapainossa".[85]
+Tähän tyytyväisyyteen vaikutti suuresti sekin, että hän Esselden
+välityksellä alkukesällä oli saanut vastaanottaa sievän rahalahjan, 300
+kr. eräältä naismesenaatilta, rouva Fredrika Limnelliltä, ja sen
+johdosta hän saattoi nyt toteuttaa erään kauan toivotun lempituumansa:
+vuokrata pari huonetta sivurakennuksessa ja järjestää ne työhuoneeksi
+itseänsä varten. "Tuntuu aivan sanomattoman suloiselta", kirjoittaa hän
+Lundegårdille, "kun saan istua yksin omassa pesässäni, omalla
+tuolillani, oman pöytäni ääressä, jonka omalla työlläni olen
+maksanut."[86]
+
+Loppukesällä, juuri kun Ernst Ahlgren oli saanut ensimäisen luonnoksen
+"Fru Marianne'en" valmiiksi, tuli Ellen Key ja Karl af Geijerstam hänen
+luokseen vieraisille, ja hän luki heille tuoreeltaan uuden teoksensa.
+Nämät päivät, jolloin hän sai viettää yhdessä ystäviensä kanssa, olivat
+hänelle suurena ilonlähteenä, eikä iloa suinkaan vähentänyt se seikka,
+että ennen heidän lähtöään koko elämänaikuinen liitto solmiutui Karl af
+Geijerstamin ja Ernst Ahlgrenin rakkaimman lapsipuolen, Matin välillä.
+"Olen kovin onnellinen", kirjoittaa hän myöhemmin tulevalle
+vävypojalleen, "olen aina kadehtinut naisia, joilla on ollut poikia ja
+joille he todellisessa merkityksessä ovat voineet jotain olla.
+Sukulaisuussiteet eivät merkitse minulle mitään, ja sittenkin on
+minulla tavattoman selvät kotielämä- ja perhevaistot. Vanhoilla
+päivilläni on minulle tullut suuri tarve saada rakastaa ja tulla itse
+rakastetuksi, josta voin huomata, että kaikessa suhteessa olen oikea
+äitiluonne. Siksi olen niin itsekkään iloinen, että sinä tunnet
+kiintymystä minuun."[87]
+
+Ernst Ahlgren olisi tuskin voinut saada sopivampaa vävypoikaa kuin mitä
+Karl af Geijerstam oli. Hän oli harvinaisen hieno ja syvä luonne,
+runollisen herkkä ja taipuvainen mietiskelyyn, mutta samalla hänellä
+oli silmää kaikille elämän käytännöllisille ilmiöille. Häntä on
+tahdottu leimata ateistiksi, ja vapaitten mielipiteittensä vuoksi hän
+saikin kestää mitä ankarimpia hyökkäyksiä; mutta pikemmin hän oli vain
+etsijäsielu, joka ei kieltänyt korkeimman olemassaoloa, vaikkei hän
+voinutkaan hyväksyä kirkon oppia. Hän, samoin kuin Ernst Ahlgren, ei
+tahtonut repiä kaikkea alas rakentamatta jotakin sijaan, vaikka hänen
+lyhyt elämänsä, jonka hän omisti kokonaan työlleen, eikä vähimmin sille
+työmiehistölle, joka kuului hänen johtonsa alle, sekä perheelleen, esti
+häntä toteuttamasta kaikkea sitä, mitä hän oli toivonut.
+
+Tälle miehelle, joka epäilemättä suuressa määrin vastasi
+Ernst Ahlgrenin mies-ihannetta, hän antoi "ajatustensa, koko
+elämäntaistelunsa lapsen", niinkuin hän Mattia nimittää. "Eikö ole
+omituista, että kohtalo johti sinut kiintymään niin ennakkoluulottomaan
+tyttöön", kirjoittaa hän Karl af Geijerstamille. "Näyttää aivan siltä,
+kuin olisin kasvattanut hänet varta vasten sinulle." Ja sitten hän
+kuvailee hänelle omaa suhdettaan tytärpuoleensa: "Matin kehitys on
+käynyt murroksitta, askel askeleelta ilman mitään häiriöitä. Siinä on
+ollut jotakin yhtenäistä, mikä ei ole niinkään tavallista. Ja sitten
+se, että hän ja minä olemme aina eläneet yhdessä; minulla on ollut
+vaivalloinen ja tuulen ajelehdittavaksi heitetty kehitystyö takanani,
+sen vaivoista ja häiriöistä ei Matti ole paljonkaan tiennyt, tulokset
+hän on vain imenyt itseensä niinkuin ilmasta. Hän on minun
+elämänperiaatteitteni ruumistuminen, hän on päivä päivältä puhjennut
+esiin minun omasta elämästäni: siinä selitys meidän harvinaiseen
+hellään suhteeseemme...
+
+"Enkö minä siis ole hänen äitinsä?"[88]
+
+Mutta samalla kun Ernst Ahlgren ymmärsi, että tästälähin "tyttären oli
+mentävä omaa tietään", hän työnsi kerrassaan sen ajatuksen luotaan,
+että sulhanen voisi ehkä vieroittaa heidät toisistaan. Hänen
+rakkautensa Mattiin oli niin vapaata kaikesta itsekkäisyydestä, ettei
+hänen mieleensä voinut edes juolahtaakaan, että hän tämän kihlauksen
+johdosta voisi jotakin kadottaa. "Minun sylini on avoinna", kirjoittaa
+hän, "kun teillä on halua tulla vanhan äitinne luo, mutta teidän ei
+tarvitse minun tähteni tulla luokseni, ei siksi, että pelkäisitte minun
+jäävän yksin, sillä sellainen ajatuskin tuntuisi pakonalaiselta, ei
+ulkonaisessa, vaan sisällisessä suhteessa, ja voisi muuttua sääliksi.
+Niin kauan kuin meidän molemminpuoliset tunteemme ovat elinvoimaisia,
+on teidän mahdoton vieraantua minusta, mutta jos ne heikkonevat, niin
+mitä iloa minulla siitä olisi, vaikka te omantunnonmukaisesti
+yrittäisittekin saada tunteenne jälleen eloon. Ei, älkää miettikö,
+älkää saivarrelko; olkoon tunteenne vapaa ja välitön, eläköön se omaa
+elämäänsä ja kuolkoon, jollei jaksa elää."[89]
+
+Näiden kahden nuoren rakkaudessa Ernst Ahlgren näki toteutuneena kaiken
+sen, mitä vailla hän itse oli saanut elämässä olla, ja se teki, että
+hänen myötätuntonsa heitä kohtaan tuli vielä kahta vertaa suuremmaksi.
+Viimeiseen asti hän iloitsi heidän onnestaan ja osoitti aina mitä
+herkintä ymmärtämystä heitä kohtaan. "Rakas lapseni", kirjoittaa hän
+kerrankin Karl af Geijerstamille, "etkö luule minun tietävän, miten
+sinä kaipaat Mattia! Mutta ajattelehan, että teillä on vielä koko pitkä
+yhteinen elämä edessä! Mikä ilo piileekään siinä tiedossa. Ajattele
+sitä, kun levottomuus ja kärsimättömyys käyvät ylivoimaisiksi... Sillä
+rauha, hillitty levollisuus, se minun luullakseni antaa tunteille
+syvyyttä ja kestävyyttä, jota ne eivät koskaan voi saavuttaa, jos
+sallii niiden kuohua liiaksi ja tyhjentää itsensä... Sinä olet niin
+onnellinen, että koko elämän pitäisi avautua eteesi kuin aurinkoinen
+tie. Jospa voisit olla myös hiukan levollinen. Ajattelehan niitä monia,
+monia päiviä kokonaisen ihmiselämän varrella!"[90]
+
+Kirjoittaessaan nämät sanat Ernst Ahlgren ei aavistanut, että onnen
+päivät, jotka olivat näille kahdelle suodut, olivat jo lasketut ja että
+nuorukaisen elämä, joka näytti olevan vasta alullansa, murtui kesken
+parasta miehuuden voimaa onnen hymyillessä hänelle kaikkein
+kauneimmillaan.
+
+
+
+
+Väljemmillä vesillä.
+
+
+"Minulla on muuttolinnun luonne", kirjoittaa Ernst Ahlgren keväällä
+1886 Gustaf af Geijerstamille, "kun kauan aikaa olen sidottu samoihin
+ihmisiin ja samaan paikkaan, niin kuivetun henkisesti, ja silloin en
+voi muuta kuin tehdä työtä, purra hampaani yhteen ja vaieta, sillä
+ajatukseni eivät silloin ole iloisia eikä ystävällisiä."[91]
+
+Tuo muuttolinnun luonne pääsi syksystä 1886 alkaen siinä määrin
+oikeuksiinsa, että Ernst Ahlgrenin elämä tästä lähin muuttui
+yhtämittaiseksi, rauhattomaksi matkustelemiseksi paikasta toiseen.
+
+Kööpenhamina oli jo aikaisemmin ollut hänellä jonkunlaisena
+pakopaikkana, jonne hän läksi päiväksi tai pariksi tuulottelemaan, kun
+hän ei enää kestänyt kodin ummehtunutta ilmaa eikä ympäristön ahtaita
+oloja. Teatterit ja konsertit vetivät häntä puoleensa, ja matkan lyhyys
+oli aluksi syynä siihen, että hän valitsi Kööpenhaminan matkojensa
+määräksi eikä Tukholman. Mutta syksystä 1886 alkaen Kööpenhamina tuli
+ikäänkuin hänen varsinaiseksi olinpaikakseen ja vain käymältä hän enää
+pistäysi kotonaan.
+
+Eräässä kirjeessä Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren viittaa
+siihen, joskaan ei aivan suoraan, että hän oli ajatellut täydellistäkin
+eroa kodistaan. "Ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu", sanoo hän siinä.
+"Voisihan olla mahdollista, että palaisinkin takaisin."[92]
+
+Joka tapauksessa vapautumisenhalu kasvoi hänessä yhä voimakkaammaksi.
+Hän halusi päästä uusiin oloihin, nähdä uusia ihmisiä ja uusia seutuja.
+Kulkea suurkaupungin kaduilla, kadota ihmisvilinään, tuntemattomana
+tehdä huomioitaan ja nauttia vapaudestaan. Parisi päilyi alati hänen
+silmiensä edessä, ja vain puuttuvat varat ja epävakainen terveys
+pakoittivat häntä siirtämään matkaa alituisesti tuonnemmaksi.
+Kööpenhaminassa hän tunsi jo olevansa ikäänkuin lähempänä matkansa
+varsinaista määrää, joskin olosuhteet muuttuivatkin siten, että juuri
+Kööpenhamina kytki hänet itseensä vankemmilla siteillä kuin mikään muu
+ja yhä uudelleen viekoitteli häntä puoleensa.
+
+Koko talvikauden 1886-87, niinkuin sanottu, lyhempiä käyntejä kotona
+lukuunottamatta, Ernst Ahlgren oleskeli Kööpenhaminassa. Tullessaan nyt
+tällä kertaa sinne, oli hän tunnettu ja suosiota saavuttanut kirjailija
+"kuninkaan kauniissa kaupungissakin", sillä hänen "Pengar" kirjansa oli
+tullut käännetyksi myös tanskankielelle. Monet sekä entiset että uudet
+tuttavat ottivat hänet avosylin vastaan, sitä paitsi hän heti
+saavuttuaan kaupunkiin sai kehoituksen esiintyä julkisesti
+"Sprogforening" nimisen yhdistyksen illanvietossa, jossa hän luki
+novellinsa "Herr Tobiasson'in" lukuisalle, innokkaalle yleisölle. Tämä
+olikin ensimäinen ja ainoa kerta, jolloin Ernst Ahlgren esiintyi
+julkisesti. Jonkinlaisella pelolla hän oli suostunut pyyntöön, peläten
+ettei hänen äänensä kantaisi niin suuressa salissa ja ettei hänen
+kieltänsäkään ymmärrettäisi. Mutta noustuaan lavalle ja voitettuaan
+ensimäisen arkuutensa hän huomasi ihmeekseen, että hänen äänensä täytti
+salin, ja katsoessaan ympärilleen hän näki kaikkialla "vieraita,
+hartaita kasvoja", jotka imivät joka ainoan sanan hänen huuliltaan.
+"Yleisö nauroi ja kyyneltyi", kirjoittaa hän Matille. "He ymmärsivät
+minua! Se merkitsi minulle paljoa enemmän kuin käsientaputus, jolla
+minua tervehdittiin astuessani alas... Käsiäni puristettiin ja minua
+kiitettiin koko sillä kielten sekasorrolla, joka vallitsee
+kieliyhdistyksessä... 'Kun, niinkuin te, voi saada ihmiset itkemään ja
+nauramaan, niin on jo saavuttanut kaikkein korkeimman huipun', sanoi
+eräskin minulle. Olihan se varsin kaunis komplimangi."[93]
+
+Pitkin syksyä Ernst Ahlgren viimeisteli "Fru Marianne'a", jonka oli
+määrä ilmestyä seuraavana keväänä, ja Kööpenhaminassa hän teki
+sopimuksen kustantajan kanssa tanskalaisesta käännöksestä. Hänellä oli
+jälleen valoisampi aikansa, jolloin työ häneltä sujui. Kirjoittamisen
+ohella hän otti myös tunteja sekä ranskan että englannin kielessä ja
+kävi ahkerasti yliopistollisia luentoja kuuntelemassa. Hän koetti
+kaikella tavalla käyttää hyväkseen tätä aikaa, jolloin hän oli vapaana
+arkipäivän huolista ja hänen painajaisensa, "musta piru", niinkuin hän
+kutsui synkkämielisyyden puuskiaan, hellitti otettaan.
+
+Tämä talvikausi olikin Ernst Ahlgrenille monessa suhteessa
+entisiä valoisampi tai ainakin kokemuksista rikkaampi. Ensi kertaa
+eläessään hän tuli nyt kosketukseen ihmisen kanssa, joka veti häntä
+vastustamattomasti puoleensa, ei vain yhteisten töiden ja harrastusten
+vuoksi, vaan etupäässä persoonallisuudellaan. Vaikka Ernst Ahlgren oli
+jo ennättänyt 36 vuoden ikäiseksi, niin oli hän tähän asti pysynyt
+tunteeltaan aivan koskemattomana, mies ei ollut koskaan merkinnyt
+mitään hänen elämässään. Hänellä ei ollut koskaan ollut ainoatakaan
+ihmistä, joka olisi seisonut häntä lähempänä kuin toiset, ei ketään,
+jolle hän olisi voinut antaa enemmän kuin toisille. Hän ei ollut
+koskaan tavannut miestä, joka kaikessa suhteessa olisi seisonut häntä
+itseään korkeammalla, jota hän olisi voinut ehdottomasti ihailla. Työ
+oli ollut hänen ainoa rakkautensa. Mutta niin rakas kuin se hänelle
+olikin, ei se sittenkään voinut tyydyttää hänen sisintä kaipuutaan,
+tarvetta saada rakastaa toista ihmistä.
+
+Tuosta kaipuustaan hän kerran jo aikaisemmin oli kirjoittanut Hellen
+Lindgrenille: "Minä tahtoisin tuntea suhteessani ihmisiin jotain, jota
+voisin nimittää ylempi- ja alempiarvoiseksi. Minä tarkoitan: olisin
+iloinen, jos yksikin niistä, joista minä pidän, astuisi rivistä esiin
+ja vaatisi minulta enemmän kuin mitä annan muille. Mutta se ei tapahdu,
+sillä silloin tämä ainoa olisi yhtä yksinäinen kuin minäkin. Ja siksi
+ei suhteessani ihmisiin voi olla mitään ylempi- eikä alempiarvoista ...
+työni on ainoa, joka on ylempiarvoista, yli kaiken muun."[94]
+
+Ja toisen kerran hän valittaa: "Ei koko maailmassa ole ketään, joka
+seisoisi minua oikein lähellä. Kaikille minä olen toisessa sijassa,
+niin, totta puhuen, minä pistäisin käteni vaikka tuleen, jos siten
+voisin saavuttaa sen ensimäisen sijan, jota minulla ei koskaan ole
+ollut. Vähäpätöisinkin nainen voi sen omistaa -- vaan en minä."
+
+Ei mikään ollut itsessään sen luonnollisempaa kuin tämä rakkauden
+kaipuu, sillä vaikka Ernst Ahlgren ulkonaisesti tekikin hillityn,
+miltei kylmän vaikutuksen, kyti tuon ulkokuoren alla mitä tulisin
+sielu, ja yhtä luonnolliselta tuntuu myös sekin, että hänen
+kiintymisensä kohdistui juuri Georg Brandesiin. Jo paljoa ennen kuin
+hän oli persoonallisesti tutustunut häneen, tunsi hän hänet hänen
+teostensa kautta ja ihaili hänessä nerokasta ja vapaamielistä
+ajattelijaa. Olihan Brandes siihen aikaan koko pohjoismaiden nuorison
+ihanne, olihan hän uhkarohkeasti lukemattomat kerrat pannut oman
+itsensä alttiiksi taistellessaan vapauden puolesta. Hänen sytyttävät
+sanansa olivat kuin kulovalkea levinneet yltympärille ja kaikkialla
+keränneet nuorisoa hänen lippunsa alle.
+
+Kauan oli Ernst Ahlgrenkin toivonut saavansa persoonallisesti tutustua
+häneen, ja kun hän tultuaan Kööpenhaminaan syksyllä 1886 pyysi häntä
+luonaan käymään -- kainalosauvojensa vuoksi hänen täytyi välttää
+liikkumista niin paljon kuin suinkin -- niin kumpikin teki voimakkaalla
+persoonallisuudellaan syvän vaikutuksen toisiinsa. Sillä niin naisten
+hemmoittelema kuin Brandes olikin ja niin monenlaisia eri tyyppejä kuin
+hän olikin kohdannut elämänsä varrella, niin täytyi hänen sittenkin
+myöntää, ettei Ernst Ahlgren ollut mikään tavallinen nainen. Hänen
+peittelemätön ihailunsa veti häntä puoleensa, mutta samalla myös hänen
+henkevyytensä ja omaperäisyytensä.
+
+Se seikka, että Ernst Ahlgren oli rampa, vaikutti kuitenkin sen, että
+Brandes katsoi häntä toisin silmin kuin naisia yleensä, ja käsitti
+hänen tunteensa vain sisarillisiksi tai äidillisiksi, huolimatta siitä,
+että hän oli useita vuosia Ernst Ahlgrenia vanhempi. Eikä Ernst
+Ahlgrenin omista kirjeistäkään, joissa hän tosin hyvin niukasti
+koskettelee tätä seikkaa, käy esille muuta kuin henkistä ihailua ja
+toverillista ystävyyttä. Ensimäisen kohtauksen jälkeen Kööpenhaminassa
+hän kirjoittaa Gustaf af Geijerstamille: "Georg Brandes oli niin
+ystävällinen ja kävi luonani. Olin aivan ihastunut häneen." Ja Matille
+hän kerta toisensa jälkeen kertoo Brandesin käynneistä: "Mikä
+ihmeellinen tunnelma! Saatoin juuri Georg Brandesin ovelle, hän kävi
+minua tapaamassa ja oli -- niin sanomattoman miellyttävä."[95] Tai
+toisen kerran: "Brandes on kovin kiltti. Hänellä on hirveän paljon
+työtä, mutta silloin tällöin hän pistäytyy pariksi minuutiksi luokseni
+ja silloin hän on niin herttainen, että tuntuu oikein liikuttavalta.
+Jos hän epäilee polveani pakoittavan, niin hän välttämättä tahtoo vetää
+tuolin esille, jolle voin nostaa jalkani, ja hän pitää minusta niin
+hyvää huolta ikäänkuin hän olisi vanha tottunut sairaanhoitaja tai itse
+pikku Matti. Niin hellä ja sääliväinen hän ei suinkaan osaisi olla,
+jollei hänellä olisi pikku lapsiaan, joihin hän on sanomattoman
+kiintynyt -- sellainen pehmentää ihmistä ja tekee hänet hyväksi.
+Kuulisitpa vain kun hän puhuu heistä. 'Minun _täytyy_ mennä
+kotiin', sanoo hän, kun ruoka-aika lähestyy, 'pikku tyttöjeni on
+nälkä!'"[96]
+
+Vietettyään joulua kotona, jona aikana synkkämielisyys sai Ernst
+Ahlgrenin jälleen valtaansa, niin että hän oli kykenemätön kaikkeen
+työhön, hän palasi seuraavan vuoden alussa jälleen Kööpenhaminaan ja
+kuvailee tytärpuolelleen oloaan siellä seuraavasti:
+
+"Hän (Brandes) pistäytyy silloin tällöin luonani noin puolen tunnin
+ajaksi ennen illallista ja hän on niin ystävällinen, hyvä ja järkevä,
+että pakostakin täytyy pitää hänestä.
+
+"Muuten elän enimmäkseen itsekseni, panen varhain maata, kieltäydyn
+kaikista kutsuista, lepään kun olen väsynyt ja teen työtä kun haluttaa.
+Oloni on tavattoman mieluisa. Olen kovin tyytyväinen, että pidin
+puoliani ja tulin tänne... Minä kerään ikäänkuin voimia tulevia töitä
+varten. Ei ainoatakaan hapanta ilmettä ympärilläni, ei mitään
+valituksia rahan kulutuksen johdosta, ei vähintäkään pelkoa, että
+tulisi väärinymmärretyksi ja täydellinen vapaus! Minä tunnen itseni
+varsin onnelliseksi, niin levollisen onnelliseksi, kuin vanha,
+vanha ihminen, mutta samalla minulla mielestäni on niin paljon
+mahdollisuuksia, sillä tunnen joka päivä miten kehityn, tulen yhä
+sopusointuisemmaksi, kokonaisemmaksi ja myös paremmaksi. Minä ikäänkuin
+juon lepoa, juon sielunvoimaa itse huolettomuudesta...
+
+"Koko kirjeen sävystä kuuluu kyllä, että olen virkistynyt. Mutta minä
+en hengitäkään Hörbyn ilmaa, eikä kaikkialla, minne vain silmäni
+käännän, synkkämielisyys uhkaa minua kuin raskas pilvi."[97]
+
+Ja paria päivää myöhemmin hän jatkaa:
+
+"Tiedätkös, nyt minä olen jo jonkinmoinen 'pikku-äiti' itse
+tohtorillenikin, Georg Brandesille. Kun hän on oikein alakuloinen, voi
+hän istua ja jutella minulle niin koruttomasti kuin äidille, siksi että
+äiti ymmärtää, siksi että hänellä on suuri vanha sydän. Ja silloin
+tuntuu siltä, kuin minä kasvaisin, ja hän muuttuisi yhdeksi minun
+monista pikku lapsistani, jotka laskevat kaikki huolensa äidin helmaan.
+Miten omituinen ihminen minä mahdankaan olla! Se johtunee vain siitä,
+ettei sovinnaisuus sido minua -- etten koskaan kysy, mikä on tapana,
+vaan otan aina huomioon sen, mikä on puhtaasti inhimillistä, sen mikä
+tuottaa kärsimystä tai helpoittaa tuskia."[98]
+
+Ja jonkun viikon kuluttua hän vielä vakuuttaa Matille:
+
+"Meidän välillämme näyttää kehittyvän levollinen, turvallinen ystävyys,
+joka ei aluksi ole liian kiihkeä, ei vaadi liiaksi sanoja ja jonka siis
+ei myöskään tarvitse kehittyä vihamielisyydeksi."[99]
+
+Mutta tuo turvallinen, rauhallinen ystävyys katoaa jonkun ajan
+kuluttua, ja ne harvat kerrat, jolloin Ernst Ahlgren enää mainitsee
+tästä suhteestaan lähimmille ystävilleen, voi rivien välistä huomata
+sekä katkeruutta että väsähtymistä. "Sellainen hermostunut luonne kuin
+Brandesin repii minut palasiksi",[100] kirjoittaa hän Matille myöhemmin
+keväällä Parisista, ja palattuaan jälleen Kööpenhaminaan hän sanoo
+Gustaf af Geijerstamille: "Olen ollut huonolla tuulella: eripuraisuutta
+Brandesin ja minun välilläni."[101] Jonkinmoisen aavistuksen siitä
+taistelusta, joka tänä aikana riehui Ernst Ahlgrenin sielussa, antavat
+myös seuraavat sanat kirjeestä Matille: "Hän (Brandes) raukka on niin
+rikkirevitty ja hermostunut. Mutta minulla ei ole varaa tuntea sääliä
+häntä kohtaan; välinpitämättömyyden tulee astua sijalle: se se yksin
+voi tehdä minut levolliseksi."[102]
+
+Mutta kaikkein selvimmän selityksen, suorastaan avaimen heidän
+suhteeseensa saamme Ernst Ahlgrenin kirjeestä Lundegårdille, jonka hän
+kirjoitti kesällä 1887 tehtyään lopputilinsä elämän kanssa ja jossa hän
+muun muassa sanoo: "Olihan se luonnollista, että se loppuisi
+traagillisesti; minun tunteeni ovat siksi syvät ja kiihkeät, 'rajaton
+jakautuminen' ei sovellu sellaiselle luonteelle. Olen liian hyvä
+ollakseni leikkikalu ja liiaksi intohimoinen voidakseni unohtaa..."
+
+Useissa jälkeenjättämissä luonnoksissaan ja muistiinpanoissansa Ernst
+Ahlgren viittaa tähän suhteeseen, jopa on kokonaan rakentanut ne sen
+perustalle. Muistialmanakkaansa v. 1887 joulukuun 13:nnen ja 14:nnen
+päivän kohdalle hän on merkinnyt seuraavat sanat: "Taaskin itsemurhan
+partaalla. Kirjoitin Axelille, ja hän oli kanssani koko päivän. -- Axel
+vaali minua kuin sairasta eläintä. Minä kerroin hänelle koko elämäni.
+Kaikki! Kaikki!"
+
+Yllämainittua tapausta kuvaa epäilemättä kertomus "Ur mörkret", joka
+muutamia kuukausia Ernst Ahlgrenin kuoleman jälkeen ilmestyi
+kokoelmassa "Berättelser och utkast". Ernst Ahlgren on antanut siinä
+niin peittelemättömän kuvan lapsuudenkodistaan, isästään ja
+kasvatuksestaan, ettei ole epäilemistäkään sen totuudesta, yhtä vähän
+kuin tarvitsee olla kahdenvaiheilla siitäkään, ketä hän seuraavalla
+kuvauksella on tarkoittanut:
+
+"Kaikki on naisessa häpeää, sillä hän ei ole mikään sinänsä, vain
+sukupuoliolento. Minä tein työtä miesten parissa, väitin olevani
+sukupuoleton ja ivasin kylmyyttäni. Luulin miltei itsekin olevani
+suvuton, ja sekin oli häpeä. Pelkäsin, että leukaani voisi kasvaa
+parransänkeä, ja sitä miehet vuorossaan olisivat pilkanneet. Mutta
+eräänä päivänä tunsinkin olevani nainen, sillä minä rakastin... Minut
+valtasi samanlainen tunne kuin sen, joka koko elämänsä on kulkenut
+kuraisia, vettyneitä teitä keskellä usvaista talvipäivää, näkemättä
+koskaan aurinkoa tai edes uskaltamatta toivoa saavansa koskaan sitä
+nähdä -- -- ja sitten äkkiä huomaakin auringon tulevan esiin ja näkee,
+että kaikki on kasvanut ja itänyt kosteassa maassa, että puut alkavat
+vihoittaa ja kukat puhjeta -- -- auringon valossa!
+
+"Olisin antanut koko elämäni, jos olisin voinut olla hänen ystävänsä,
+mutta se oli mahdotonta -- olin vain hänen ystävättärensä...
+
+"Sinä tiedät, mitä minä olin hänen käsissänsä. Hän paljasti aivoni
+nähdäkseen miten ne työskentelivät, hän kaivoi leikkausveitsellään
+minun sisintäni rikastuttaakseen ihmistuntemustansa, ja hän raateli
+minun sydäntäni -- kuin pahankurinen lapsi -- vain siksi, että hän näki
+sen sykkivän. Ja kun ei ollut enää ainoatakaan tuskaa jäljellä, jota
+olisin voinut kestää henkeäni heittämättä -- viskasi hän minut pois. Ei
+siksi että olisin kohdellut häntä pahoin, tai ollut vilpillinen tai
+puolinainen -- sillä mistään sellaisesta ei minua voi syyttää! Vaan
+ainoastaan siksi, että olin nainen. En ystävä, vaan ystävätär!
+
+"Nainen on sama kuin paaria, joka ei koskaan voi kohota kastiaan
+korkeammalle. Että olen nainen, siinä elämäni kirous."
+
+Neljätoista vuotta Ernst Ahlgrenin kuoleman jälkeen julkaisi Lundegård
+"Elsa Finne" nimisen romaanin, jonka toinen osa perustuu Ernst
+Ahlgrenin yksityisiin muistiinpanoihin, juuri samoihin, joista hän
+viimeisessä kirjeessään Axel Lundegårdille sanoo: "Älä hävitä
+yksityisiä muistiinpanojani, -- -- varmaan pyydän sinua vielä sitä
+tekemään, mutta se ei saa tapahtua. Jokainen sana on totta, ja
+siitä totuudesta, jonka minä voin kuolemallani vahvistaa, pitäisi
+hänelläkin olla rohkeutta vastata."[103] Toivoessaan että nämä hänen
+muistiinpanonsa säilyisivät jälkimaailmalle Ernst Ahlgren ei kuitenkaan
+ajatellut ensi sijassa itseään eikä omaa puolustustaan, vaan itse
+asiata, vapaata rakkautta, jota vastaan hän tahtoi taistella.
+
+Axel Lundegårdia on sekä yksityisesti että julkisesti moitittu
+tämän teoksen julkaisemisesta, onpa häntä syytetty Ernst Ahlgrenin
+muiston häpäisemisestäkin. Ja myönnettävä on, että asia on siksi
+arkaluontoinen, että ehkä olisi ollut parempi vieläkin kauemmin antaa
+ainesten levätä. Mutta toisaalta, kysymystä psykologiselta kannalta
+arvosteltaessa, täytyy tunnustaa, että tämä teos on tavattoman
+mielenkiintoinen sille, joka ei halua vain uteliaisuuttaan tyydyttää,
+vaan tahtoo syvemmältä tunkeutua Ernst Ahlgrenin elämään ja koettaa
+ymmärtää häntä.
+
+Tosin olisi väärin pitää "Elsa Finne'ä" luotettavana lähteenä, jonka
+mukaan voisi varmoja johtopäätöksiä vetää. Sillä se on kaunokirjallinen
+teos, vieläpä kahden kirjailija-mielikuvituksen hedelmöittämä. Mutta
+se, joka tuntee tarkemmin Ernst Ahlgrenin elämänvaiheet, voi helposti
+eroittaa tosiasiat mielikuvista. Jo ensimäisessäkin osassa, joka
+kuitenkin niin suureksi osaksi on "satua", on runsaasti todellisia
+piirteitä, vieläpä Ernst Ahlgrenin omia sanojakin. Päähenkilön, Elsa
+Finnen suhde mieheensä on jokseenkin totuudesta kiinnipitävä, samoin
+voi ilman vaikeutta löytää Knut Hermanin ja Ivar Mörcken esikuvat.
+Myöskin Elsa Finnen luonne vastaa täysin Ernst Ahlgrenin omaa
+luonnetta, kummallakin on aivan samat taipumukset, sama elämäntyö, sama
+yksinäisyyden tuska ja kuoleman kiihko. Ja Ernst Ahlgrenin sisimmän
+olennon paljastavat meille ne sanat, joihin koko teoksen ydin on
+ikäänkuin kristallisoitunut:
+
+"Nykyaikaisen naisen tunne-elämä on arka. Hänen kaipuunsa on paljoa
+kuumempaa kuin vain veren kiihkoa, paljoa voimakkaampaa kuin vain
+sydämen kaihoa; korkeimmalle kehittyneissä se on hivuuttavaa hengen
+nälkää, joka voi johtaa kuolemaan, jollei sitä tyydytetä -- ja tuskin
+koskaan se tuleekaan tyydytetyksi!"
+
+Tätä hivuuttavaa nälkää kuvaa kirjan toinen osa Elsa Finnen
+omin sanoin. Kun hän kohtaa Ivar Mörcken, tuon miehen, joka
+nerokkaisuudellaan ja persoonallisella viehätyksellään lumoaa hänet,
+joutuu hän kokonaan hänen orjakseen. Hän luulee löytäneensä hänessä
+ihanteensa, sen miehen, joka kaikessa seisoo häntä itseään ylempänä, ja
+joka voi tyydyttää hänen henkensä kaipuun. Mutta rakkaus, joka hänelle
+itselleen on ankarinta vakavuutta, onkin miehelle vain leikkiä
+ja ajanvietettä. Niin kauan kuin hän jaksaa vastustaa hänen
+viekoitustaan, himoitsee mies häntä, mutta kun hän on kadottanut kaiken
+vastustusvoimansa, kun hän antautuu kokonaan hänelle, väsyy tämä ennen
+pitkää leikkiin ja heittää hänet luotaan. Ja vaikka hän näkee miehen
+kehnouden ja halveksii häntä ihmisenä, niin ei hän sittenkään voi
+vapautua hänen vallastaan. Hän kituu, kunnes kaikki hänen voimansa ovat
+lopussa, kunnes ei muuta pelastusta ole kuin kuolema.
+
+"Vapaa rakkaus", sanoo Elsa Finne, "sinä olet myrkyttänyt minun
+elämäni. Rakkausko? Mikä nimi sellaiselle! Minun täytyy kuolla, sillä
+en voi elää... Sinun oppiasi minä vihaan, vihaan, vihaan! Sillä ei ole
+mitään tekemistä rakkauden kanssa! ... minä en kunnioita sinua -- --
+mutta rakastan sittenkin."
+
+Georg Brandes on kerran yksityisesti sanonut, ettei kehittyneitten
+ihmisten välillä voi olla kysymystäkään muunlaisesta kuin
+molemminpuolisesta rakkaudesta, ja että siis sitä tunnetta, joka ei
+saavuta vastakaikua, ei voi rakkaudeksi nimittää. Tämän mukaan ei Ernst
+Ahlgrenin rakkautta voisi siis rakkaudeksi sanoa. Mutta minkä muun
+tunteen sanelema sellainenkin pieni hieno palanen voisi olla kuin
+seuraava, joka löytyi hänen jälkeenjääneiden paperiensa parista:
+
+"Me seisomme tässä -- sinä ja minä, kaksi lasta puutarhassa -- ja
+kädessäni minä pitelen pientä kuollutta varpusta... Älkäämme antako sen
+maata maassa sateessa ja auringonpaisteessa, mädätä ja löyhkätä, jotta
+meidän on pakko inhota sitä, pikku elukka raukkaa! Ei, haudatkaamme se
+niinkauan kuin se tuntuu vielä lämpimältä, haudatkaamme se yhdessä,
+sovinnossa, me molemmat; siunatkaamme sen pikku ruumis ja erotkaamme
+sitten kumpikin tahollemme.
+
+"Miten rentona sen pää lepää kädessäni! -- avuttoman rentona, jollei
+sitä kannateta -- tuo hieno, ruskeanharmahtava pää! Sydän on laannut
+sykkimästä ja harmaa kaihi peittää sen silmät, nuo uskolliset silmät,
+jotka eivät koskaan enää kirkkaina katso meihin. Se oli meidän ilonamme
+vuoden -- vajaan vuoden: kesän tai pari lyhyttä päivää sateitten ja
+kuurojen lomassa. Sinulle se oli ajanviete, minulle rakkahin ystävä;
+minun tehtäväni oli ruokkia ja hoitaa sitä, mutta sinä olit poika,
+täynnä pojan vallattomuuksia ja päähänpistoja ja koska sinulla oli sama
+oikeus siihen kuin minullakin, niin sinä kiusasit sen hengiltä.
+Loukkaavin sanoin sinä pistelit sen ruumista, ei ainoatakaan kohtaa,
+johon et olisi okaita iskenyt; ivalla sinä hitaasti sen myrkytit, ja
+kun se vaikeni, niin pahoittelit, että sen siivet olivat lerpallaan ja
+ettei se enää visertänyt.
+
+"Minä tiesin, että se kuolisi, ja sydäntäni vihloi, mutta en tahtonut
+antaa sen kärsiä, ja siksi minusta oli parasta kun viskasit sen pois ja
+annoit sen vetää viimeiset hengenvetonsa ensimäisenä hyisenä
+hallayönä...
+
+"Pikku lintu on kuollut eikä mikään voi sen ruumista enää lämmittää --
+haavoittunutta, raadeltua rakkauttani, joka paleltui kuoliaaksi."
+
+Taiteellisessa suhteessa paljoa etevämmin ja samalla myös
+inhimillisemmin on Ernst Ahlgren puhunut vapaata rakkautta vastaan myös
+näytelmässään "Den Bergtagna", (Lumottu), jonka niinikään Axel
+Lundegård on viimeistellyt ja julkaissut Ernst Ahlgrenin kuoleman
+jälkeen. Epäilemättä tämän teoksen käsikirjoitus oli kaikin puolin
+paljoa täydellisempi ja viimeistellympi kuin "Elsa Finne'n", johon ei
+ollut valmista sommittelua olemassa, ainoastaan muistiinpanoja.
+Näytelmässä "Den Bergtagna" ei ole jälkeäkään yhteistyöstä johtuvasta
+epätasaisuudesta niinkuin "Elsa Finne'ssä", jonka eri osat eivät hyvin
+suhtaannu toisiinsa. Se on paljoa eheämpi kuin mikään muu Ernst
+Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin yhteistöistä, jonka vuoksi olisinkin
+halukas arvioimaan Axel Lundegårdin työtä tämän teoksen suhteen
+hyvinkin vähäiseksi.
+
+Näytelmän juoni ja aate on kokonaan Ernst Ahlgrenin. Se on läpeensä
+hänen omalla sydänverellään kirjoitettu ja kuvastaa paremmin kuin
+mikään muu hänen elämänsä traagillisuutta. Louisella on sama tunteen
+intensiteetti kuin Ernst Ahlgrenilla itsellään, sama rajaton kaipuu ja
+täydellinen antautuminen. Hän ei tunne mitään tasaista keskitietä, hän
+ei tiedä mitään sovitteluista eikä tinkimisistä. Hän ei voi olla
+puolinainen yhtä vähän onnessa kuin surussakaan. Louisen, samoinkuin
+Elsa Finnenkin, täytyy sokeasti seurata sitä miestä, joka on tullut
+hänen "kohtaloksensa". Ja Alland on täydellinen vastine Ivar Mörckelle.
+Hänellä on kaikki hänen avunsa, mutta myös kaikki hänen heikkoutensa.
+Hän on naisten hemmoittelema, hänen ei koskaan ole tarvinnut muuta kuin
+viitata kädellään, jotta jokainen häntä seuraisi, ja väsyttyään yhteen
+hänellä aina on ollut kymmenen muuta valittavanaan. Hän ei salaa
+heikkouttansa, hän ei tee itseään hituistakaan paremmaksi kuin mitä hän
+on, mutta hän seuraa varmaa ja monin kerroin koettelemaansa taktiikkaa,
+jolla hän pitää naiset vallassansa. Hän murtaa sydämiä tusinakaupalla,
+mutta hän itse suoriutuu aina ehein nahoin vaarallisimmastakin pelistä.
+
+Sellaisen miehen on aivan mahdoton edes ymmärtää, että naiselle rakkaus
+voi olla täyttä vakavuutta. "Sinä peloitat minua", sanoo Alland
+Louiselle. "Eihän voi olla mahdollista, että olisit rakastanut minua
+täydellä todella -- -- niinkuin nainen ensi kertaa rakastaessansa --
+siten että hän kokonaan antautuu tunteensa valtaan, että rakkaus
+täyttää koko hänen olentonsa, ettei hänen tahtonsakaan enää ole vapaa,
+vaan kokonaan toisesta riippuva?" Ja hänen kevyt elämänkäsityksensä
+puhkeaa täydesti esille hänen sanoessansa: "Lapsi, miten sinä saatoit
+rakastaa _minua_? Enhän minä ole kylliksi välitön, voidakseni
+tuntea samanlaista rakkautta... Kaksikymmentä naista on rakastanut
+minua ennen sinua... Ja voihan se olla, ettet sinäkään ole viimeinen."
+
+"Jos joku on niin hyvä ja uskollinen sinulle kuin minä olisin voinut
+olla, niin suon sinut hänelle -- ja hänet sinulle", vastaa Louise.
+Mutta tuossa vastauksessa on hänen kärsimyksensä kalkki täyttynyt jo
+reunojaan myöten. Kuoleman tuulahdus tuntuu jo hänen otsallaan. Ja
+kevytmielinen Allandkin tuntee pistoksen sydämessään. Ehkä tuo rakkaus,
+jota hän on pitänyt vain leikkinään, on sittenkin jonkin arvoinen, ehkä
+kannattaisi sittenkin kätkeä se povelleen, uhrata jotain itsekin sen
+puolesta, kerrankin unohtaa oma itsensä toisen vuoksi... Tämä selviää
+hänelle kuitenkin liian myöhään, vasta sitten, kun toinen on jo etsinyt
+ja löytänyt kuoleman.
+
+Mikä kohtalon iva kajahtaakaan Allandin sanoista, kun hän, aavistaen
+pahinta, tunkeutuu väkivallalla Louisen huoneeseen puolustaen itseään
+seuraavin sanoin: "Nyt minulla on oikeus mennä sinne; hän on tuleva
+minun vaimokseni."
+
+Kaiken sen onnen, jonka Ernst Ahlgren omassa suhteessaan Brandesiin sai
+kokea, mutta myös kaiken sen tuskan ja epätoivon, niin vieläpä kaiken
+alennuksen ja halveksumisen omaa itseään ja heikkouttaan kohtaan, on
+hän tähän teokseensa valanut.
+
+"Avioliitossa voi olla onnen mahdollisuuksia; vapaassa rakkaudessa ei
+koskaan", niin kirjoittaa hän "suureen kirjaansa" huhtikuussa 1888,
+kolmisen kuukautta ennen epätoivoista loppuaan.
+
+
+
+
+Epätoivon partaalla.
+
+
+Kun Ernst Ahlgren oli saanut suuren romaaninsa, "Fru Marianne'n"
+valmiiksi, kun sopimukset kustantajien kanssa olivat tehdyt sekä
+Tukholmassa että Kööpenhaminassa ja tekijäpalkka nostettu, läksi hän
+huhtikuun alussa Parisiin. Hän oli siis vihdoinkin päässyt tuon
+unelmansa perille. Vastasiko tämä matka hänen odotuksiansa, on
+kuitenkin epäilyttävää. Ensimäiset kirjeet ainakin ilmaisevat
+jonkinmoista pettymystä.
+
+"En ole tavannut ainoatakaan sielua", kirjoittaa hän Matille, "käyn
+vaan ja katselen kaikkia nähtävyyksiä tai luen ranskalaista
+kirjallisuutta päivät pitkin. Elän yksinomaan vanhojen mamselien,
+kuivuneiden koulukoni-parkojen parissa! Oi, jospa tuntisin täällä edes
+yhden oikean ihmisen! Tarkoitan, jonkun hiukankin elämänhaluisen
+sielun. Omituista, miten vähän tyydytystä seurustelu useimpien naisten
+kanssa voi antaa ... yhtä hyvin voisi puhua seinän kanssa."[104]
+
+Kuukautta myöhemmin on kirjeillä jo hilpeämpi sävy. "Päivä päivältä
+viihdyn yhä paremmin Parisissa", kirjoittaa hän Karl af Geijerstamille.
+"Syreenit kukkivat, koko luonto on vihanta ja tuore; täällä on ihanaa,
+ihanaa! Kunhan voisin näyttää tätä kaikille rakkailleni! Oi jospa
+Gustaf (af Geijerstam) olisi täällä! Miten hyvin me viihtyisimme
+yhdessä -- nauttisimme vapaudestamme ja iloitsisimme siitä, että
+olisimme niin kaukana kaikesta puuhasta ja riidasta."[105]
+
+Kaksi kuukautta Ernst Ahlgren oleskeli Parisissa, mutta vasta
+loppuajalla, jouduttuaan yhteyteen muiden pohjoismaalaisten kanssa, hän
+alkoi siellä viihtyä. Varsinkin Jonas Lie voitti hänen sydämensä ja hän
+oleskeli paljon hänen ja hänen vaimonsa seurassa. "Hän (Lie) on
+kaikkein herttaisimpia ihmisiä mitä koskaan olen tavannut", kirjoittaa
+Ernst Ahlgren Esseldelle, "seurustelu hänen kanssaan on yhtä
+miellyttävää kuin jos oikein harmaanpilvisenä ja tuulisena päivänä
+pääsee lämpimään ja kodikkaaseen huoneeseen. Koko hänen olentonsa on
+yhtä ainoaa sopusointuista hyvinvointia."[106]
+
+Björnson, jonka tuttavuuden Ernst Ahlgren niinikään teki, ei
+miellyttänyt häntä samassa määrin kuin Jonas Lie, eikä heidän välillään
+syntynyt mitään läheistä persoonallista yhteyttä. "Björnson oli myös
+_omalla_ tavallaan ystävällinen", kertoo hän yllämainitussa
+kirjeessään. "Mutta hänen seurassaan tuntee koko ajan hengittävänsä
+itsevaltiasta ympäröivää ilmaa, olevansa tekemisessä sellaisen
+persoonallisuuden kanssa, joka nielee kaiken, mikä sen lähelle sattuu,
+-- minä tarkoitan, joka vaistomaisesti tahtoo pakoittaa kaikki
+vaikutusvaltansa alle, siksi että hänen luonteensa kerta on sellainen."
+
+Toukokuun 17 p:nä panivat norjalaiset Parisissa toimeen juhlan, jossa
+suuri joukko pohjoismaalaisia oli läsnä, heidän parissaan Ernst
+Ahlgrenkin. Minkä vaikutuksen hän teki läsnäoleviin, käy ilmi
+professori Werner Söderhjelmin kuvauksesta Valvojassa: "Norjalaisten
+juhlassa hänen olentonsa kaikkia suuresti viehätti", kirjoittaa hän.
+"Hän oli iloinen kuin lapsi siitä, että oli päässyt Parisiin...
+Enimmäkseen hän kävi yksin ympäri kaupunkia, aina jalkaisin ja
+kainalosauvoistaan huolimatta kulkien pitkät matkat, eikä mitään ollut
+sellaista, jota eivät hänen tarkkaavat silmänsä olisi huomanneet.
+Iltasin hän yhtyi ystäväinsä seuraan ja -- jollei ketään vierasta ollut
+läsnä -- laski hän valloilleen koko erinomaisen esityskykynsä ja koko
+huumorinsa kyllyyden kertoessaan, mitä hän päivän kuluessa oli nähnyt
+taikka kuvaillessaan kotiseutunsa oloja. Sen hilpeämpää ja
+sopusointuisempaa persoonallisuutta olisi ollut vaikea löytää."
+
+"Hänen tyytyväisyytensä näytti kohoavan korkeimmilleen, kun hän sai
+ensimäiset valmiiksi painetut kappaleet 'Fru Marianne'a Parisiin. Hän
+ei salannut, että hän tällä teoksella odotti varsinaisesti murtavansa
+itselleen oman uran Ruotsin kirjallisuudessa ja hankkivansa itselleen
+aseman, joka palkitsisi sen pitkällisen työn, minkä hän siihen oli
+pannut. Hän viittasi myös siihen, ettei hän koskaan enää kirjoittaisi
+mitään niin suurta."[107]
+
+Kesäkuun alkupäivinä Ernst Ahlgren palasi Parisista Hörbyhyn. Hän
+pelkäsi jo edeltäpäin, ettei hän voisi viihtyä "pienessä,
+yksitoikkoisessa Hörbyssä" sillä hän "tarvitsi ihmisiä", niinkuin hän
+Matille kirjoittaa. "Olen viime aikoina aivan muuttunut."[108] Ja sen
+vuoksi hän suunnittelee mielessään, miten hän voisi saada jonkun
+kirjailijaystävistään kesäksi luokseen, jotta hänellä iltasin,
+työpäivän loputtua olisi joku, jonka kanssa puhella. "Minä aion tehdä
+työtä kuin orja lähimmät kymmenen kuukautta", sanoo hän Matille, "mutta
+tuntuu kerrassaan kauhealta, jollei iltasin, ankaran työpäivän
+päätyttyä ole ketään, jonka kanssa puhua. Sellaisissa oloissa ihmisen
+kaikki mahdollisuudet kuivettuvat."[109]
+
+Mutta kaikki kesäsuunnitelmat menivätkin häneltä myttyyn. Kesäkuun 25
+p:nä julkaisi tanskalainen "Politiken" lehti vasta ilmestyneestä "Fru
+Marianne" kirjasta ankaran arvostelun, joka kokonaan mursi Ernst
+Ahlgrenin uskon omaan itseensä, kykyynsä ja kirjalliseen työhönsä, ja
+saattoi hänet mitä hirveimmän epätoivon partaalle. Hänen vanha
+vihollisensa, tuo salakavala elämänkyllästys, joka niin usein ennenkin
+oli vainonut häntä, tarttui häneen nyt rautakourin, ja usein hän
+tuskissaan pakeni puutarhaan, kaikkein perimäiseen soppeen, jossa hän
+saattoi olla ihmisiltä rauhassa, ja kulki siellä levottomasti
+edestakaisin taistellen ja kamppaillen itsensä kanssa.
+
+Viikon päivät kuljettuaan kodissaan kuin rauhaton sielu, hän läksi
+jälleen Kööpenhaminaan. Täällä hän tapasi Axel Lundegårdin, josta hän
+kokonaisen vuoden ajan oli ollut erillään. Kaikki väärinkäsitykset ja
+erimielisyydet olivat kuitenkin nyt kadonneet. Sillä kaikki se, mikä
+oli eroittanut heidät toisistaan, tuntui nyt niin vähäiseltä ja
+pieneltä sen suuren vakavuuden edessä, jonka Lundegårdkin tunsi
+ikäänkuin ilmassa.
+
+Sillä lähtiessään tällä kertaa kotoaan Ernst Ahlgren oli tehnyt
+päätöksensä. Kärsimykselläkin täytyi olla rajansa. Hän oli kyllin kauan
+jo taistellut, oli kuluttanut viimeisetkin voimansa loppuun, hän ei
+halunnut enää muuta kuin kuolemaa.
+
+Hän oli aikonut panna päätöksensä toimeen heti saavuttuaan
+Kööpenhaminaan, oli järjestänyt kaikki asiansa jo sitä varten, ja aikoi
+vain kirjoittaa vielä viimeiset kirjeensä niille harvoille, jotka
+olivat lähellä hänen sydäntänsä. Sähkösanomakin oli jo valmiiksi
+kirjoitettuna Matille, mutta samassa hänen mieleensä iski ajatus, että
+yritys ehkä ei onnistuisikaan, hän voisi ehkä vain haavoittaa itseään,
+ja siinä tapauksessa pitäisi olla rahaa varattuna, jotta omaisilla
+olisi helpompi hankkia hänen tuskilleen lievitystä. Parasta siis lykätä
+päätöksen toimeenpano vielä seuraavaan päivään, käväistä aamupäivällä
+Malmössä nostamassa rahoja ja sitten illalla, palattua takaisin --
+nukkua ikuiseen uneen.
+
+Juuri kun Ernst Ahlgren, istuessaan hotellihuoneessaan, teki näitä
+suunnittelujaan, astui Lundegård sisään. Keskustelun, joka sukeutui nyt
+heidän välillään, on Ernst Ahlgren itse merkinnyt muistun "suureen
+kirjaansa". Muutamalla rivillä hän siinä paljastaa mielentilansa tänä
+raskaana hetkenä ja samalla loihtii eteemme Axel Lundegårdin --
+hienotunteisen, huolehtivan, säälivän ystävän -- kuvan.
+
+"En ollut arka enkä ujo, kertoo Ernst Ahlgren, "näyttäydyin aivan
+sellaisena kuin olin. Mitäpä tuollainen turhanpäiväinen pelko joutua
+naurunalaiseksi nyt merkitsi -- mielessäni liikkui aivan toisia
+ajatuksia.
+
+"Hetken kuluttua sanoi Axel hiukan ihmetellen: Miten herkkä sinä
+oletkaan kaikelle.
+
+"-- Niin, sellaiset ihmiset kuin minä olisivatkin otettavat hengiltä jo
+syntyessään, sillä elämä muodostuu lakkaamattomaksi kidutukseksi
+heille. Minun laitani on miltei vielä pahempi kuin muiden
+itsehillitsemiskykyni vuoksi: ihmiset voivat kiusata minua niin
+rajattomasti aavistamatta sitä itse.
+
+"Axel oli hetken aikaa ääneti, sitten hän kohotti katseensa minuun.
+
+"-- Kuinka paljon minä tänä iltapuolena olen kiusannut sinua? kysyi hän
+hiljaisella äänellä.
+
+"-- Et lainkaan, et vähintäkään.
+
+"Minä kuljin ympäri huonetta, minulla ei ollut hetkenkään rauhaa. Axel
+nojasi tuoliin ikkunan ääressä. Silloin tällöin me vaihdoimme vain
+jonkun sanan aivan vähäpätöisistä asioista, mutta enimmäkseen me olimme
+vaiti.
+
+"-- Tahdotko persoonallisesti minulle tehdä hyvin suuren palveluksen?
+sanoi Axel äkkiä. Hän luultavasti epäili minun suostuvan hänen
+pyyntöönsä, koska hänen oli niin vaikea saada noita sanoja suustaan.
+Minä hätkähdin, ikäänkuin peläten jotain vaaraa.
+
+"-- Jos vain _kykenen_ sitä tekemään, vastasin epäröiden. -- Mitä
+se on?
+
+"-- Ei, minä en voi sitä sanoa.
+
+"-- Kyllä, sano vaan.
+
+"-- Minä en voi.
+
+"-- Voit kyllä, mitä minun pitäisi tehdä?
+
+"-- _Odottaa_.
+
+"Huoneessa vallitsi äänettömyys.
+
+"Ihminen, joka pyysi, etten kuolisi.
+
+"Kyyneleet kohosivat silmiini. Mieleni suli niin kiitolliseksi ja
+pehmeäksi, minun oli niin kumma olla. Tulin niin iloiseksi, että ilosta
+olin vähällä purskahtaa itkuun, mutta tämä ilo ilmaisi minulle samalla,
+miten tyhjä elämäni oli.
+
+"-- Olisiko _se_ sinulle palvelus?
+
+"-- Olisi.
+
+"Minä päästin hänen kätensä irti. Minä astuin pari askelta syrjään ja
+asetuin pöydän ääreen. Niin, pari viikkoa, ehkäpä pari kuukauttakin
+luulin voivani elää ikäänkuin hänen tahdostaan."
+
+Ernst Ahlgrenin oli kuitenkin mahdoton odottaa. Jäätyään yksin hän
+päätti sittenkin toteuttaa aikeensa, ja kirjoitti jäähyväiskirjeen
+Lundegårdille, jossa hän antaa niin kauniin tunnustuksen miehiselle
+ystävälleen ja työtoverilleen, kuin tuskin kukaan muu nainen lie
+antanut, samalla selittäen hänelle kuolemansa syyn ja tehden
+kirjallisen testamenttinsa.
+
+"Rakas toveri.
+
+"Kun kaikki on ohitse, niin ota avain, joka seuraa tämän kirjeen
+mukana. Se kuuluu kirjoituspöytäni kolmeen ylimpään laatikkoon. Sieltä
+löydät muistiinpanoni; ne ovat sinun yksin. Polta enin osa, käytä mitä
+haluat. Olisin tahtonut antaa sinulle suunnitelman kertomukseen 'Att
+dö' sekä suureen romaaniini, mutta kaikki 'maalliset' asiat ovat
+minulle nyt aivan yhdentekeviä. Ihminen on suuri egoisti, rakas
+poikani. Olisin niin kernaasti tahtonut tehdä sinulle mieliksi ja
+odottaa, niinkuin pyysit. Kiitos, teki niin hyvää, että joku tahtoi
+pidättää minut täällä, että jotkut ovat pitäneet minusta.
+
+"Sinä olet aina ollut minulle hyvä ja hienotunteinen ystävä, sinähän et
+koskaan voisi olla raaka? Sinä tulet säilyttämään minut muistossasi ja
+minun tähteni olet tuomitseva meitä naisparkoja lempeästi, tai
+oikeammin: sinä olet tuomitseva meitä oikeudenmukaisesti etkä leimaava
+meitä vain sieluttomiksi, miehen vastakkaisiksi sukupuoliolennoiksi.
+Meidän välillämmehän ei koskaan ole ollut erotiikkaa, ei mitään
+epäpuhdasta, ei minkäänlaista intohimoa. Se on tehnyt meidän suhteemme
+hienoksi ja vapaaksi. Sinä olet kunnioittanut minua, ja miehen
+kunnioitus on kalleinta mitä nainen voi saada. Sinä olet huomaava
+rumia, omaa etua silmälläpitäviä piirteitä luonteessani, sillä sinä
+omistat kaikki salaisimmat tunnustukseni: muistiinpanoni. Mutta sinä
+olet ymmärtävä, että kaikessa on myös kuonaa.
+
+"Kapeista, irtonaisista muistiinpanolehdistä, jotka ovat
+kirjoituspöytäni suurimmassa laatikossa kahteen kuoreen suljettuina,
+saat nähdä jotain, jota luultavasti et ole odottanut. Olihan
+luonnollista, että se loppuisi traagillisesti; minun tunteeni ovat
+siksi syvät ja kiihkeät, 'rajaton jakautuminen' ei sovellu tällaiselle
+luonteelle. Olen liian hyvä ollakseni leikkikalu ja liiaksi
+intohimoinen voidakseni unohtaa, tai oikeammin ... no, kylliksi siitä.
+
+"Syynä kuolemaani on se, että olen epäonnistunut taiteilijaurallani.
+Mutta tuosta toisestakaan ristiriidasta ei mikään muu kuin kuolema
+olisi voinut minua pelastaa.
+
+"En tunne vihaa enkä katkeruutta häntä kohtaan. Hän on seurannut
+luonnettansa, samoinkuin minäkin omaani... Hän syytti minua
+kaksinaisuudesta, siinä hän teki väärin. Minä olin arka, siksi että
+olin kuin pieni kurja mato hänen tavattoman nerollisuutensa ja koko
+persoonallisuutensa rinnalla, mutta kaksinainen en ollut; minä koetin
+vain salata häneltä kärsimyksiäni.
+
+"Kustannusoikeuden kaikkiin teoksiini sekä käsikirjoituksiini saat
+sinä. -- -- --
+
+"Sinä olet melkein liian hyvä tullaksesi ruotsalaiseksi kirjailijaksi.
+Mutta yhdentekevää miksi sinä tulet, kunhan vain teet työtä, teet työtä
+ja teet työtä.
+
+"Ja tule niin onnelliseksi ja tyytyväiseksi kuin minä sinulle
+toivoisin."[110]
+
+Lopetettuaan kirjeensä Ernst Ahlgren istui pöytänsä ääressä, kunnes
+aamu alkoi sarastaa, ja tänä yön hiljaisena hetkenä hän loi yhden
+syvällisimmistä novelleistansa, "Förbrytareblod", jossa epätoivontuska
+ja kuoleman läheisyys väräjää joka ainoalta riviltä. Kylmät hikipisarat
+kostuttivat hänen otsaansa, kun hän vihdoin nousi pöytänsä äärestä ja
+astui avonaisen akkunan luo, ei edes kesäisen aamun viileä henki voinut
+karkoittaa sitä tukahduttavaa tuskaa, joka nousi hänen sydänalastaan
+kurkkua kohti.
+
+Mutta ennenkuin hän läksi laivarantaan matkustaakseen Malmöseen, alkoi
+hänen päätöksensä jälleen horjua ja ikäänkuin hukkuva hän tarttui
+viimeiseen oljenkorteen kiinni. Hän kirjoitti Brandesille pari sanaa
+ilmaisten hänelle aikeensa ja pyysi saada tavata häntä vielä viimeisen
+kerran. Palatessaan takaisin olikin Brandes häntä laivarannassa
+vastassa ja vietti koko päivän hänen seurassaan, kunnes sai hänet
+tyyntymään ja luopumaan itsemurha-aikeestansa. Ernst Ahlgren itse
+kertoo tästä kirjeessä Matille seuraavasti:
+
+"Brandes oli levollinen ja järkevä, hän sanoi, ettei kellään ollut
+oikeutta estää minua, mutta hän tahtoi keskustella perinpohjaisesti
+motiiveistani. Olin niin väsynyt ja kiusaantunut, etten voinut mitään
+ajatella, olin aivan tahdoton ja tottelin vain koneellisesti häntä. Hän
+vei minut ajelemaan Langelinielle, pakoitti minut syömään, pakoitti
+minut vastaamaan. 'Teidän täytyy vain tulla komennon alle, muuta ei
+tarvitse', sanoi hän, 'teidän täytyy totella, tehdä niinkuin minä
+käsken; minulla on työtä teitä varten'. -- 'Niin työtä!' Minä ikäänkuin
+heräsin hetkeksi tylsyydestäni. -- 'Mutta se on suuri työ, ei vain
+novellien kirjoittamista. -- Te ette saa ottaa itseänne hengiltä, teitä
+tarvitaan, te voitte olla hyödyksi.' -- No, sellaisellahan vain lapsia
+lohdutetaan. Mutta sairas mieleni tunsi lepoa saadessaan alistua
+komennon alle, minä tottelin kuin koira. Brandes tiedusteli kassaani,
+määräsi, että jäisin tänne, hän saattoi minut kotiin ja istutti minut
+sohvannurkkaan kiltisti kuin lapsen, joka on saanut vitsaa, ja sitten
+hän vielä lopuksi läksytti minua ja sanoi miten tyhmä olin ollut; hyvin
+tervetullut läksytys se olikin, ja sitten 'mamma-Brandes' läksi."[111]
+
+Vain vähitellen Ernst Ahlgren toipui ja hänen mielensä tuli jälleen
+tasapainoon. Mutta entiselleen hän ei jaksanut enää nousta. Siksi kova
+oli isku ollut. "Olen levollinen nyt", kirjoittaa hän kymmenen päivää
+myöhemmin Matille. "Työvoimani on murtunut, mutta ehkäpä se vielä
+palaa, luonto auttaa kyllä itseänsä, kun ystävällisten ihmisten kädet
+tulevat avuksi ja aika ennättää vaikuttaa... Nyt olen, niinkuin
+sanottu, levollinen. Väsynyt ja levollinen. En ole enää tuon vieraan
+tahdon vallassa, irtaannun siitä päivä päivältä yhä enemmän, hiljaa ja
+lempeästi... Elämä on nuori, terve ja kaunis elää. Minä vain olen vanha
+ja väsynyt ja sairas mieleltäni... Kuoleman käsi on kova, silloinkin
+kun se ei iske; koko sisimpäni on yhtenä ainoana vertavuotavana ja
+väräjävänä massana... Voinko tulla terveeksi ja voimakkaaksi, on aivan
+tietymätöntä."
+
+Myöskin sisarelleen, rouva Margarethe Ekströmille kirjoittaa Ernst
+Ahlgren voitettuaan pahimman kriisin:
+
+"Kirjailijatoiminnassani on minua kohdannut kova isku, olen käynyt läpi
+sisällisen taistelun, joka on vienyt kaikki voimani. Olen kuin riepu.
+Olen seisonut itsemurhan partaalla, ja vain ystävieni huolenpito ja
+hienotunteinen hellyys on pelastanut minut tästä kauheudesta, jota
+itsekin kammolla ajattelen. Pahin on voitettu, mutta olen heikko kuin
+lapsi ja minusta tuntuu, ikäänkuin sisäinen olentoni olisi saanut kovan
+iskun, se vapisee ja vuotaa verta ja salainen tuska kalvaa minua
+alituisesti. En ole lähimainkaan parantunut; ja pieninkin tapaus veisi
+painaa vaa'an alas ja saattaa minut tekemään lopun elämästä, joka
+tuntuu minusta niin tyhjältä, -- niin kauhistuttavan tyhjältä.
+
+"-- -- Ymmärrän kyllä kuinka itsekkäältä minä tunnun. Minä tiedän, että
+se on itsekkyyttä. Mutta rakas, pikku sisar, sinähän olet aina
+rakastanut nuorinta raukkaa -- häntä, jonka on täytynyt käydä niin
+köyhänä elämän läpi ja joka ei koskaan ole saanut kokea onnea. Ja
+olethan sinä nähnyt, miten olen kärsinyt kärsivällisesti, valittamatta.
+Nyt en voi enää; voimani uupuvat. Suo minulle rauha; ehkäpä sitten voin
+elää. Sinähän rakastat minua; ajattele, että ponnistelet ja kestät
+minun puolestani. Ajattele, että lunastat minun elämäni joka päivältä,
+joka kuluu."[113]
+
+Jo ennen tätä Kööpenhaminan matkaansa oli Ernst Ahlgren, samana päivänä,
+jolloin hän oli lukenut "Politiken'in" ankaran arvostelun, kirjoittanut
+Gustaf af Geijerstamille: "Nyt ei ole enää puhetta hankauksista
+(Brandesin ja hänen välillään). Jotain aivan toista on kysymyksessä:
+minun työni... Minulla ei ole voimaa tulla taiteilijaksi -- minä
+tarkoitan, minussa ei ole kylliksi omaperäisyyttä tullakseni siksi eikä
+diletantin elämää mielestäni kannata elää. Elää, kun se on niin
+tympäisevän banaalia."[114]
+
+Ja päivää ennen kuin hän aikoi panna itsemurhayrityksensä toimeen, hän
+selittää vielä Geijerstamille: "Tässä syy, miksi en voi elää. Olen jo
+kauan tuntenut elämäni niin tyhjäksi, että kernaammin tahtoisin kuolla
+kuin elää. Mutta niin kauan kuin uskoin, että minulla oli hiukan
+kirjailijakykyä, saatoin sittenkin kestää. Työ täytti tyhjyyden, ja
+minä luulin tulevaisuudessa, saavutettuani vaikutusvaltaa ja suosiota,
+voivani suurestikin hyödyttää puoluettani juuri kohtuullisuudellani ja
+uutteruudellani, joka ei koskaan petä, kun työskentelen jonkun
+päämäärän saavuttamiseksi.
+
+"'Politiken'in arvostelu antoi minulle viimeisen iskun. Luullakseni
+Brandes on oikeassa: minulta puuttuu kykyä. Minä halveksin
+diletantismia; jollei minusta voi tulla kirjailijaa, niin en tahdo
+kirjoittaa, ja jollei minulla ole työtä, johon voin ajatukseni
+keskittää, niin on minun mahdoton kestää: elämä on minulle liian
+autio."[115]
+
+Mitä tuo "Politiken'in" arvostelu sitten sisälsi, koska se saattoi niin
+täydellisesti murtaa Ernst Ahlgrenin elinvoiman? Arvostelu, joka oli
+_nimetön_, kuului, lukuunottamatta varsin ivalliseen sävyyn
+kirjoitettua selostusta itse teoksesta, seuraavasti: "Koska rouva
+Benedictsson on liittänyt tämän kirjan kansilehdelle oikean nimensä
+salanimensä rinnalle, niin on hän varmaan luullut sitä parhaaksi
+tuotteekseen, joka voisi pitää puoliaan ilman anonymiteetin
+vaatimatonta suojaa. Sen pahempi puuttuu rouva Benedictssonilta,
+niinkuin niin monelta muultakin kirjailijalta, jossakin määrin
+itsekritiikkiä; sillä 'Fru Marianne' on epäilemättä hänen kynänsä
+kaikkein heikoimpia tuotteita. Hänen romaaninsa 'Pengar' seisoo, sen
+nuorekkaista virheistä huolimatta, äärettömän paljoa korkeammalla kuin
+tämä viimeinen teos, joka näyttää etsivän esikuvansa saksalaisten ja
+englantilaisten guvernantti-romaanien, sellaisten kuin esim. Marlittin
+kevyitten teosten parista.
+
+"Täytyy ihmetellä, että uudenaikainen henkevä ja älykäs nainen voi
+tehdä itsensä syypääksi näin kouraantuntuvaan erehdykseen. Toiselta
+puolen on varmaan olemassa suurikin yleisö, joka suosii sellaisia
+kirjoja. Rouva Schorringin teoksia luetaan epäilemättä monessa
+paikassa, missä 'Rosmersholm' on kiellettyä tavaraa, ja rouva
+Benedictsson saa varmaan kiitosta sellaisissa lehdissä, joissa
+Strindbergiä pidetään verivihollisena. Kuitenkin monet olivat luulleet
+rouva Benedictssonin pyrkivän korkeammalle. -- -- --
+
+"'Fru Mariannen' tekijätär on tyytynyt elämän kaikkein sileimpään
+pintaan, ja näitä pieniä väreilyjä, jotka kulkevat tällä hiljaisella
+merellä, hän kuvaa ikäänkuin ne olisivat intohimon myrskyjen
+nostattamina. Hän ei ole kylvänyt tuulta ja siksi hän ei voi myöskään
+niittää myrskyä. Hänen henkilönsä ovat yhtä litteitä kuin se paperi,
+jolle ne ovat kuvatut; ihmisiä ei niin helposti käsitellä kuin näitä
+olentoja tässä teoksessa, jossa naiset säikähtävät ensimäistä suudelmaa
+ja alkavat kehrätä, ja miehet kaikkoavat maailmalle muille kaikkein
+soveliaimpana hetkenä.
+
+"'Fru Marianne' ei vie kirjallisuutta hituistakaan edemmäksi, jos nyt
+kerran kirjallisuuden tehtävänä on lausua totuus niistä asioista,
+joihin tiede ei kajoa. Ja se on surkuteltavaa näinä aikoina, jolloin
+täällä pohjoisessa tarvittaisiin totuuttaetsivää kirjallista
+työtä."[116]
+
+Niinkuin edellämainitusta kirjeestä Gustaf af Geijerstamille[117]
+saattaa huomata, otaksui Ernst Ahlgren, että tämä nimeään ilmaisematon
+arvostelija, joka kevyesti veti viivan koko hänen kirjailijatoimensa
+ylitse, oli Georg Brandes itse. Vahvistusta tähän väitteeseen antaa
+vielä toinen, viikkoa myöhemmin kirjoitettu kirje niinikään
+Geijerstamille, jossa Ernst Ahlgren lopuksi sanoo: "Edvard Brandes
+onkin tuon arvostelun kirjoittanut. Georg Brandes ja minä olemme
+puhuneet siitä."[118]
+
+Ja pari päivää myöhemmin hän lisää: "Edvard Brandes kävi tänään minua
+tapaamassa, mutta en ollut kotona. Luulen hänen huomaavan, miten huono
+shakkiveto oli käydä juuri minun kimppuuni, minustahan olisi voinut
+tulla niin luotettava liittolainen -- sillä taantumuspuoluelaista ei
+minusta koskaan tule sielultani eikä sydämeltäni."
+
+Arvostelu sinänsä, niin ankara ja ivallinen kuin se olikin, tuskin
+sittenkään olisi masentanut Ernst Ahlgrenia siinä määrin, että hän
+olisi arvellut kuoleman ainoaksi pelastuksekseen, sillä kaikesta
+vaatimattomuudestaan ja itseluottamuksen puutteestaan huolimatta hän
+sisimmässään sittenkin uskoi kirjailijatehtäväänsä ja ennen kaikkea
+rakasti työtään. Mutta hänen täydellinen epätoivonsa on käsitettävissä,
+kun tiedämme, että hän luuli sen miehen, jonka sanaan hän pani
+suurempaa arvoa kuin kenenkään muun ja johon hän koko kaihoavan
+sydämensä kiihkolla oli kiintynyt, kun hän luuli sen miehen halveksivan
+hänen työtänsä ja pilkkaavan sitä, mikä hänelle oli pyhintä. Eikä edes
+sittenkään, vaikka hän huomasi erehtyneensä, hän voinut täydellisesti
+voittaa tätä iskua, joka oli järkyttänyt koko hänen olemuksensa.
+
+Vielä sittenkin, kun hän heinäkuun loppupuolella, Gustaf af
+Geijerstamin ja hänen vaimonsa ystävällistä kutsua seuraten, läksi
+heidän luokseen Tukholman saaristoon, on hän ikäänkuin tehnyt vain
+aselevon vihollisensa kanssa. "Olen iloinen, huoleton, melkein
+onnellinen", kirjoittaa hän Matille, "mutta musta piru ei ole kuollut.
+Ehkäpä se palaa vielä kerran -- ei kiusanhenkenä, vaan rakkaana
+ystävänä. Mustalla pirulla minä tarkoitan tuota fiksiä ideaa, joka on
+jonkunmoinen kummallinen sekoitus rauhan kaipuuta ja kuoleman mukana
+seuraavien ruumiillisten tuskien pelkoa.
+
+"Mutta kun olen voittanut tuskien pelon", jatkaa hän, "sitten olen
+täysin onnellinen ihminen, sitten en valita enää, että olen syntynyt
+maailmaan, sitten rakkauteni kaikkea elollista kohtaan on kasvava
+voimakkaammaksi ja suuremmaksi kuin koskaan ennen, sitten kaikki, mikä
+on tuottanut minulle surua, on tuntuva vähäpätöiseltä ja kaikki, mikä
+on ollut minulle ilonaiheena, on tuntuva suurelta. Sitten -- vasta
+sitten -- iloitsen siitä, että olen elänyt."[119]
+
+Ernst Ahlgren viipyi Geijerstamin kodissa koko loppukesän, aina
+syyskuun keskivaiheille saakka, ja kauniin luonnon helmassa ja
+hyvien ja ymmärtävien ystävien parissa työhalu palasi jälleen. "Teen
+työtä kuin kuumeessa joka päivä", kirjoittaa hän Lundegårdille,
+"-- kirjoitan, luen ja (ajattelehan!) puhun... Minä pinnistän jokaista
+lihassäiettäni saadakseni esille jotain todellista ja kelvollista --
+ja sittenkin! Mutta työtä aion tehdä viimeiseen saakka. Sillä
+resignatsioni on sana, jonka merkitystä minun luonteeni ei ymmärrä. Se
+ei tiedä muusta kuin taistelusta ja epätoivosta. Kesyksi minä en tule
+koskaan."[120]
+
+Ja samassa kirjeessä hän edelleen muutamalla piirteellä antaa kuvan
+elämästään Geijerstam-puolisoiden kodissa:
+
+"Koko tänä aikana olen tuskin ainoatakaan ihmistä tavannut.
+Lukuunottamatta tietenkin Geijerstameja. Minun huoneeni on Gustafin
+työhuoneen takana, mutta hänellä parasta aikaa ei ole mitään teosta
+tekeillä -- hän pistäytyy vähä väliä luokseni ja juttelee kanssani. Hän
+sanoo minua pahaksi omaksitunnokseen ahkeruuteni vuoksi. Iltasin me
+istumme kolmen hänen huoneessaan, aivan ihmeellinen kodikkuuden
+tunnelma on ominainen perhehetkille tällä saarella, jossa olemme aivan
+eristetyt koko maailmasta ja jossa tuuli vinkuu ja vyöryy yli suurten
+kalliopaasien ja aavojen vesien. Luonto on täällä ihana. Mutta minä
+katselen sitä kuollein silmin. Tuo yö Kööpenhaminassa -- se jätti
+leimansa minuun!"[121]
+
+Kuinka syvän leiman tuo "itsemurhayö", niinkuin Ernst Ahlgren sitä
+nimitti, jätti häneen, käy ilmi seuraavasta kirjeestä Gustaf af
+Geijerstamille, joka on kirjoitettu 1888 vuoden alkupuolella:
+
+"Se yö, jolloin makasin yksin ja katsoin kuolemaa silmästä silmään ja
+näin edessäni kuoleman kasvojen vääristyvän, vääristyvän elämäksi,
+josta juuri olin etsinyt pelastusta; se yö on painanut leimansa minuun.
+Elämäntuskani ei johdu sentimentaalisista oikuista, se tulee siitä,
+etten usko minunlaiseni kunnon kirjailijan voivan elää kynällään muuta
+kuin kurjuudessa, ja olen taistellut liian kauan pienten olosuhteitten,
+köyhyyden ja elatushuolien painon alla. Jollei tästä sen parempaa tule,
+niin taiteilija-ituni tukehtuu sen sijaan, että se puhkeaisi täyteen
+voimaansa. Olen liiaksi taiteilija voidakseni katsella taantumistani;
+olen liiaksi yksinäinen voidakseni persoonallisesti tuntea olevani
+sidottu elämään työhuoneeni neljän seinän sisäpuolella; tuntuu siltä
+kuin kaikki se, mihin olen ollut kiintynyt, olisi vetäytynyt kauaksi
+minusta ja kuin seisoisin keskellä aavaa erämaata, jonka äärtä väsyneet
+jalkani eivät koskaan voi saavuttaa."
+
+Syyskuussa Ernst Ahlgren vietti parisen viikkoa Tukholmassa, palasi
+sitten Hörbyhyn, jolloin novellikokoelma "Folklif och småberättelser"
+tuli julkisuuteen, mutta vaikka hän tuntui iloiselta ja levolliselta
+ja oli hyvällä työtuulella, yltyi synkkämielisyys kuitenkin
+sitä myöten mitä pitemmälle syksy kului. Lokakuussa hän läksi
+jälleen Kööpenhaminaan ja koetti kaikella tavalla taistella
+elämänkyllästymistään vastaan, hän voimisteli, liikkui ulkoilmassa ja
+nautti vahvistavia lääkkeitä, mutta kaikki oli turhaa. Hänen voimansa
+menivät päivä päivältä alaspäin, ja vastustuskyky heikkeni niiden
+mukana.
+
+Käväistyään jouluna kotona Ernst Ahlgren palasi vuoden viimeisinä
+päivinä takaisin Kööpenhaminaan.
+
+Yöllä vasten tammikuun 9 p:ää 1888 hän teki itsemurhayrityksen, joka ei
+kuitenkaan onnistunut. Hän nautti morfiinia, mutta ennenkuin myrkky
+ennätti vaikuttaa, valtasi hänet niin kova jano, että hänen pakostakin
+täytyi juoda, jolloin myrkky ei tehnytkään tehtäväänsä.
+
+Hänen tuskansa oli ääretön, kun hänen täytyi jälleen ruveta elämään,
+vaikka hän jo toistamiseen oli tehnyt tilin elämän kanssa. Ja joskin
+hän vähitellen alkoi jälleen elää ja pääsi taas työhönsä kiinni, niin
+kaikki kävi enää vain puolella voimalla.
+
+Siten nuo kaksi voimaa, elämä ja kuolema kamppailivat keskenään hänen
+sielussaan, kunnes hänen kärsimystensä mitta vihdoinkin oli täysi ja
+vapautuksen hetki koitti.
+
+
+
+
+"Fru Marianne."
+
+
+Jo elokuussa 1885, siis heti "Pengar'in" ilmestyttyä, kirjoittaa Ernst
+Ahlgren Georg Nordensvanille: "Minulla on tekeillä pienempi novelli,
+'Fru Marianne', kertomus nuoresta rouvasta, joka on turmeltunut
+romaaninluvusta, mutta jossa sittenkin on vielä niin paljon itua, että
+hänestä lopulta tulee ihminen." Teos paisui kuitenkin paljoa
+laajemmaksi ja vaati paljoa enemmän aikaa kuin mitä Ernst Ahlgren oli
+olettanut. Vasta tammikuussa 1887 se on aivan valmis, niinkuin käy
+selville kirjeestä Gustaf af Geijerstamille: "Olen nyt kirjoittanut
+loppusanat 'Fru Marianne'en. Tuntuu oikein juhlallisen hartaalta, kun
+sellaisen työn on saanut valmiiksi. Siinä on kolmen vuoden ajatukset ja
+vuoden pitkä, ahkera työ. Olen koettanut olla tosi, ja vaikka arvostelu
+painaisi sen kuinka alas hyvänsä, niin en häpeä sittenkään itseni
+edessä."
+
+Ja sitten hän puhkeaa sanomaan:
+
+"Työ on minulle -- niin ainakin luulen -- jotakin aivan toista kuin
+teille muille. Työ yksin sitoo minut elämään, työ yksin valaa aurinkoa
+olemassaolooni -- minun elämääni, joka on niin vailla persoonallista
+onnea, ja sittenkin on elämä niin suuri ja terve ja rikas! Minä
+rakastan elämää, en omaa elämääni, mutta kaikkea mikä on elollista.
+
+"Olen iloinen, että olen kirjoittanut 'Fru Marianne'n. Monasti, kun
+sairaus yllätti minut, tuskailin mielessäni: 'loppuvatko voimani,
+ennenkuin minun on sallittu lausua edes tämä pieni sana!' Ja työkuume
+kiehui suonissani ja voitti sairauden."[122]
+
+Se "sana", jonka Ernst Ahlgren halusi saada lausutuksi tässä
+teoksessaan, tarkoitti, samoinkuin "Pengar'issakin", miehen ja naisen
+välisen suhteen selvittämistä, vaikka se tässä onkin otettu aivan
+toiselta kannalta. "Pengar'issa" hän taistelee naisen oikeuksien
+puolesta, hänen Selmansa on uuden ajan nainen, joka vaatii itselleen
+kehitysmahdollisuutta ja vapautta. "Fru Marianne" esittää hänen
+kantaansa siveellisyyskysymyksessä, se on hyökkäys kaikkea
+_puolinaisuutta_ vastaan. Hän asettaa Mariannen siinä kahden
+alternatiivin eteen, hänen täytyy tehdä valintansa ja sitten olla
+kokonaan sitä, mitä hän on, heilumatta puolelle tai toiselle.
+"Epäsiveellistä on vain se, jos Marianne antaa puolet Börjelle ja
+puolet Pålille", sanoo Ernst Ahlgren itse kirjeessään Georg
+Nordensvanille. "Jos hän valitsee sen, jonka kanssa hän on naimisissa
+tai toisen, on minulle aivan yhdentekevää, kunhan hän vain valitsee ja
+valitsee kokonaisesti."[123]
+
+Siinä on itse teoksen ydinkohta. Ja ankaralla johdonmukaisuudella Ernst
+Ahlgren on kehittänyt tätä ajatustaan. Hän on kuvannut Mariannessa
+luonteeltaan kevyttä ja turhamaista kaupunkilaistyttöä, joka tullakseen
+turvatuksi ottaa ensimäisen parhaan, joka hänelle tarjoutuu ja joutuu
+siten aivan uuteen ja outoon ympäristöön. Hän ei yritäkään kotiutua
+maalaisoloihin, joista hänen miehensä on lähtenyt ja jotka muodostavat
+koko hänen elämänsä. Hän ei koeta edes perehtyä niihin töihin, jotka
+hänelle maanviljelijän vaimona lähinnä kuuluisivat, hän vajoaa vain
+romaanien lukemiseen ja epäterveeseen tunne-elämään ja antautuu
+vähitellen täydellisen apatian valtaan. Tästä haluttomuuden ja
+ikävystymisen tilasta herättää hänet miehen ystävä, joka palattuaan
+monivuotiselta ulkomaanmatkalta asettuu heidän luokseen asumaan.
+Ystävällä on kaikki ne edut, jotka mieheltä puuttuvat, maailmanmiehen
+miellyttävä käytöstapa, laajat harrastukset ja ennen kaikkea kyky
+kiehtoa naisten mielet pauloihinsa, lumota heidät. Hänen rinnallaan
+aviomies, joka karkeasta kuorestaan huolimatta on luonteeltaan
+kelvollinen ja luotettava ja mieleltään pehmeä ja herkkä, jonka
+todelliset ominaisuudet vievät monin kerroin voiton hänen ystävästään,
+tekee varsin haalean ja nolon vaikutuksen. Marianne ei voi olla
+tekemättä vertauksiansa, ja ne lankeavat kaikki ystävän eduksi. Melkein
+huomaamattaan hän soljuu yhä enemmän hänen valtaansa, hiljaiset
+hämärähetket takkavalkean ääressä, jolloin luottamuksia vaihdetaan
+kummallakin puolen ja kaivetaan esille kaikki salatut huolet ja
+kaipuut, vahvistavat osaltaan ystävyyttä, kunnes se kiihtyy
+molemminpuoliseksi rakkaudeksi. Ensimäinen suudelma saa kuitenkin
+Mariannen omantunnon heräämään, ja hän karkoittaa ystävän talosta.
+Mutta vaikka hän voittaakin kokonaan tämän tunteensa, ei hänen
+omatuntonsa lakkaa häntä soimaamasta ennenkuin hän on tunnustanut
+kaikki miehelleen. Hänen tunnustuksensa kylmentää kuitenkin kokonaan
+aviopuolisoiden välin, sillä mies, joka on käsillään kantanut vaimoansa
+ja rakastanut ystäväänsä, ei voi antaa anteeksi sitä, että he hänen
+silmiensä edessä ovat häntä pettäneet, eikä uskoa vaimon jälleen
+rakastavan häntä.
+
+Mutta samalla kun väli rikkoontuu, herää Mariannen rakkaus mieheensä
+vasta täyteen voimaansa. Hän koettaa nyt voittaa hänet jälleen
+omakseen, hän herää ikäänkuin uuteen elämään, hän tarttuu tosityöhön
+kiinni, ottaa kodin ohjakset käsiinsä, perehtyy kaikkiin emännän
+toimiin, löytääpä yksin tien yksinkertaisen kansan sydämeen. Kaikki se,
+mitä hän ennen on ylenkatsonut ja halveksinut, muuttuu nyt hänelle
+rakkaaksi siksi, että se on sen miehen maailma, jonka kunnioituksen ja
+rakkauden hän tahtoo voittaa. Ja se onnistuu hänelle vihdoin. Mies ei
+voi olla huomaamatta sitä suurta muutosta, joka vaimossa on tapahtunut,
+ja hänen rakkautensa herää jälleen.
+
+Koko se puoli kirjaa, joka kuvaa Mariannen taistelua, on syvää,
+kaunista taidetta. Se on taistelua elämästä ja kuolemasta, joka
+vaikuttaa vakuuttavasti ja todesti. Teoksen alkupuoli sen sijaan on
+paljoa heikompi. Se on liiaksi venytetty, siinä ei ole sitä tyylin
+tuoreutta kuin "Pengar'issa", ei samaa yksinkertaista ja puhdasta
+muovailua. Niinikään vuoropuhelut ovat paljoa heikommat ja
+värittömämmät. Koko teoksessa on jotain tekemällä tehtyä, melkeinpä
+sovinnaista, se on vailla sitä välittömyyttä ja voimaa, mikä
+edelliselle on niin ominaista.
+
+Senaikuiset arvostelijat yleensä ovat varsin suopeita "Fru
+Marianne'lle", muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikkein kehuvin
+on "Aftonbladet". "'Fru Marianne' osoittaa ehdottomasti suurta
+edistystä", sanoo sen arvostelija... "Kertomataidossa Ernst Ahlgren on
+saavuttanut miltei mestaruuden; niin tasainen ja selvä on hänen
+tyylinsä ja niin kiinteästi se mukautuu kuvatun aiheen laadun mukaan...
+Joskus on kuitenkin sullottu liian paljon yksityiskohtia yhteen ja
+kuvattu niitä turhan tarkasti sekä liiaksi toistettu pohjaltaan aivan
+samoja aiheita; myöskin monet episodiset kohtaukset ovat venytetyt
+väsyttävän pitkiksi... Teos on ehdottomasti parhaita mitä 'uusi
+koulumme' on päästänyt julkisuuteen, mutta arvonsa sille etupäässä
+antaa se seikka, että se on tunteellisen runoilijasielun luoma."[124]
+
+Samoin professori Karl Warburgin arvostelu on kiittävä ja hän sanoo
+teoksesta, että "molempien päähenkilöiden kuvauksessa on monta hyvää
+ja tervettä piirrettä, jotka ovat otetut suoraan luonnosta".[125]
+"Dagny'ssa" nimimerkki F.S. osuu epäilemättä lähimmäksi tekijän omaa
+tarkoitusta sanoessansa, että teos "on terve ja raitis ylistyslaulu
+työn ja todellisen elämänilon kunniaksi".[126]
+
+Myöskin suomalaiset lehdet asettuivat "Fru Marianne'n" suhteen hyvin
+suosiolliselle kannalle. "Finsk Tidskrift" sanoo sen "uskollisemmin ja
+luonnollisemmin kuin minkään muun ruotsalaisen romaanin kuvaavan
+todellisuutta",[127] ja Werner Söderhjelm "Helsingfors Dagbladet'issa"
+antaa siitä seuraavan kehuvan todistuksen: "Jos tahtoisi luetella
+kaikki 'Fru Marianne'n ansiot, niin koituisi siitä pitkä ansioluettelo.
+Me tyydymme vain sanomaan, ettei Ruotsissa pitkiin aikoihin ole
+kirjoitettu kirjaa, joka sisältäisi niin runsaasti runoutta ja niin
+paljon lämmintä tunnetta elämää kohtaan, sellaisena kuin se ilmenee
+yhteiskunnan pienissä oloissa. Nuoren Ruotsin kirjallisuus voi pitää
+'Fru Marianne'a suurimpana voittonaan, mitä sillä pitkiin aikoihin on
+ollut, ja Ernst Ahlgrenille, nuorelle rouvalle, joka piiloutuu tämän
+miehisen salanimen taakse, takaa tämä suuri menestys varman
+voiton."[128]
+
+Sensijaan Tanskassa, jossa "Fru Marianne" ilmestyi yhteen aikaan kuin
+Ruotsissakin, teos sai hyvinkin vastakkaisia arvosteluja osakseen.
+"Politiken'in" murhaavasta arvostelusta on ollut jo puhetta. Se ei
+suorastaan myöntänyt kirjalle minkäänlaisia ansioita. Ja sen vaikutusta
+voi selvästi huomata useissa muissakin lehdissä. Niinpä esim. eräs
+maaseutulehti, myönnettyään, että muutamat yksityiskohdat olivat varsin
+kauniita ja todistivat tekijän älykkyyttä, sanoo: "Kokonaisuutena on
+'Fru Marianne' kehno kirja. Huonoimpia kohtia on viimeinen yhtymä
+nuoren vaimon ja 'perheen ystävän' välillä -- varsinkin
+viimeksimainitun suuhun pannut sanat saavat raakuudessaan ja
+tyhjänpäiväisyydessään etsiä vertaisiaan."[129]
+
+Sitä vastoin monet muut tanskalaiset lehdet ovat hyvinkin suosiollisia,
+niinkuin esim. seuraavasta otteesta voi todentaa: "Lukiessa tätä kirjaa
+joutuu ehdottomasti sen vaikutuksen valtaan, että on tekemisissä
+vakavan ja hienon kirjailijapersoonallisuuden kanssa, jolla
+mahdollisesti vielä voi olla yhtä ja toista opittavaa, ennenkuin hän
+täysin saa hallituksi muotoa ja keinoja, mutta jonka kyky kuvata elämää
+ja ihmisiä on jo kylliksi kypsä ja rikas, luodakseen teoksia, jotka
+kohoavat keskitasoa paljoa korkeammalle."[130]
+
+Esselde lausuu niinikään ilonsa ja kiitoksensa tästä teoksesta,
+saatuaan sen suoraan tekijältä itseltään. "_Hyvä_ kirja",
+kirjoittaa hän Ernst Ahlgrenille, "vailla varsinaista tendenssiä ja
+samalla niin mieltäkiehtova, että on vaikea jättää sitä käsistään
+ennenkuin yhteen menoon on ahminut kaikki 400 sivua -- miten kauan
+siitä onkaan, kun kotimainen kirjallisuus tarjosi meille jotain tämän
+kaltaista."[131]
+
+Ernst Ahlgren oli edeltäkäsin koettanut terästää mieltään kaikkia
+arvosteluja, sekä kiittäviä että moittivia vastaan. Hän tiesi itse
+tehneensä parastansa ja panneensa koko sisimpänsä työhönsä. Jollei se
+sittenkään täyttäisi vaatimuksia, niin se todistaisi vain, niinkuin hän
+itse sanoo Georg Nordensvanille, ettei hänellä "yleensä ollut kykyä
+kirjoittaa".[132] Mutta kun isku kohtasi häntä, kun "Politiken'in"
+kohtalokas arvostelu tuli julkisuuteen, ei hänellä sittenkään ollut
+vastustuskykyä. Miksi se hänet mursi, sen me jo tiedämme. Ja siten tämä
+teos, johon hän itse ja epäilemättä myös hänen ystävänsä oli
+kiinnittänyt paljon toiveita, tuli hänelle suureksi pettymykseksi ja
+voittamattoman tuskan lähteeksi.
+
+
+
+
+Ernst Ahlgren novellinkirjoittajana.
+
+
+Ernst Ahlgren alotti kirjallisen uransa novellikokoelmalla ja
+novellikokoelmalla hän sen myös lopetti. Nuo pienet kertomukset, jotka
+kaikista hänen elämänsä ristiriidoista ja taisteluista huolimatta
+heruivat hänen kynästään ja jotka hänen omasta mielestään olivat vain
+välityötä suurempien tehtävien lomassa, ovat sittenkin kaikkein
+omaperäisimmät hänen taiteilijaluonteelleen. Sillä ensi sijassa Ernst
+Ahlgren oli sittenkin kansan kirjailija, skånelaisen talonpojan
+kuvaaja. Jo hänen esikoisteoksessaan ne kertomukset, joiden aiheet ovat
+kansanelämästä saadut, ovat ehdottomasti parhaat, sillä näissä hänen
+suuri ihmisrakkautensa ja suvaitsevaisuutensa saa kaikkein kauneimman
+ilmaisunsa, samalla kuin hänen voimakas tempperamenttinsa ja terve
+arvostelukykynsä pääsee parhaiten oikeuksiinsa.
+
+Vielä paljoa korkeammalle kuin nämät ensimäiset kertomukset ovat ne
+novellit asetettavat, joita hän v. 1884 jälkeen julkaisi monissa eri
+lehdissä ja julkaisuissa ja jotka ilmestyivät erityisinä kokoelmina
+osittain syksyllä 1887, osittain vasta hänen kuolemansa jälkeen. Näissä
+kolmessa kokoelmassa, "Folklif och småberättelser" (Kansanelämää ja
+pikkukertomuksia), "Berättelser och utkast" (Kertomuksia ja luonnoksia)
+ja "Efterskörd" (Jälkisato) on sellaisia aitohelmiä, että ne
+asettavat Ernst Ahlgrenin ei yksin paljoa korkeammalle kaikkia hänen
+aikuisiaan naiskirjailijoita, vaan yleensä parhaiden ruotsalaisten
+novellinkirjoittajien tasalle. Sellaiset pienet palaset kuin "Vid
+sotsängen", "Mor Malenas höna", "Kamrater", "Herr Tobiasson",
+"Cedergren gör sexa i qväll", sekä nuo syvintä epätoivoa ja tuskaa
+väräjävät kuvaukset "Förbrytareblod", "Lifsleda" ja "Ur mörkret" monia
+muita mainitsemattakaan, ovat kaikki suoraan elävästä elämästä
+temmatut.
+
+Nämät pienet novellit edustavat mitä erilaisimpia aiheita, joilla
+kuitenkin kaikilla on jonkinmoinen yhteinen sisällinen yhtymäkohta. Se
+ryhmä, joka suorastaan on otettu kansan elämästä, on niinkuin sanottu,
+paras ja myös lukuisin. Eri ryhmän muodostavat sitäpaitsi ne
+kertomukset, jotka käsittelevät tekijän omia kokemuksia, hänen
+lapsuuttansa, sairauttansa, kirjallisen työnsä alkuaikoja ja hänen
+viimeisten elinvuosiensa taistelua kuoleman ajatusta vastaan. Toisissa
+hän koskettaa taas yleisempiä kysymyksiä ja tuo esiin oman
+uskonnollisen tai siveellisen käsityskantansa.
+
+Ernst Ahlgren itse tunsi seisovansa lähellä kansaa, olevansa työntekijä
+niinkuin hekin. Ja juuri tälle työtätekevälle kansalle hän tahtoi
+kirjoittaa, hän tahtoi kehittyä "sellaiseksi kertojaksi, jonka teosten
+lukeminen voisi tuottaa heille lepoa ja huvia". Jo v. 1885 hän
+kirjoitti Lundegårdille seuraavat sanat, jotka paremmin kuin mikään muu
+selvittää meille tämän hänen suhteensa kansaan:
+
+"Toivoisin olevani siksi rikas, ettei minun -- ei ainakaan ensi kädessä
+-- tarvitsisi kirjoittaa yleisölle... Mutta jos minulla pitäisi olla
+yleisö, niin tahtoisin saada sen niin laajalta ja niin syvältä kansan
+riveistä kuin mahdollista. Ja jospa sitten voisin näyttää heille kaiken
+sen, mikä heissä itsessään on tervettä ja voimakasta, jotta he eivät
+mistään hinnasta maailmassa tahtoisi vaihtaa sitä siihen liukkaaseen
+vernissaan, joka voi kiilloittaa kaiken mädänneen niin ihmeen
+koreaksi."[133]
+
+Juuri sen, mikä kansassa on tervettä ja voimakasta, onkin Ernst Ahlgren
+näissä kuvauksissaan saanut esille.
+
+Tarkastakaamme esim. sellaista kertomusta kuin "Vid sotsängen"
+(Kuolinvuoteella). Nuori pappi on kutsuttu antamaan ehtoollista
+köyhälle torpparille, joka makaa henkitoreissaan. Hän tulee paikalle
+mieli täynnä ankaria moitteita, sillä hän tietää, että mies on elänyt
+laittomassa suhteessa naisen kanssa, joka on istunut vankilassa
+lapsenmurhasta. Kun hän nyt näkee tuon naisen sairasvuoteen ääressä,
+moittii hän heitä sen vuoksi, etteivät he ole menneet naimisiin, vaan
+ovat kasanneet toisen rikoksen toisen päälle. "Eikö pastori tiedä
+millainen minä olen?" kysyy vaimo. Heti päästyään vapaaksi vankilasta
+hän oli tullut taloon, jossa vaimo äsken oli kuollut ja lapset
+sairastuneet isoonrokkoon, sillä "täytyihän jonkun heitä hoitaa.
+Minunlaiseeni ei mikään tartu." Ja siten hän 21 vuotta oli palvellut
+talossa, ollut miehen uskollisena vaimona ja lasten hyvänä äitinä,
+mutta itsepäisesti koko ajan vastustanut vihkimistä, samoinkuin
+ehtoollisellekin menoa, sillä mitenkä hänenlaisensa olisi sellaiseen
+kelvannut.
+
+Yhtä ymmälle saattaa kuoleva torpparikin nuoren papin.
+Kuumeentapaisella kiihkolla hän on odottanut papin tuloa ja ehtoollisen
+jakamista, jota vailla hänen on mahdoton rauhassa kuolla, mutta niin
+pian kuin juhlallinen toimitus on suoritettu, siirtyvät hänen
+ajatuksensa jälleen maallisiin asioihin. Papin puhuessa hänelle
+lunastuksesta ja Jumalan armosta, sairas kohoaa istualleen ja
+huomatessaan raskaitten pilvien keräytyvän taivaalle, hän huudahtaa
+hätääntyneenä: "Marna, miten herran nimessä patruuna saa rukiin
+korjatuksi, jos syksy muuttuu sateiseksi!" Nuo sanat loukkaavat pappia,
+pitäisihän kuolevan toki ajatella sieluaan eikä surra maallisia
+asioita. "Hän on palvellut kartanossa 35 vuotta", selittää vaimo,
+"vanhat asiat istuvat hänessä sitkeässä, ja kun patruunasta on kysymys,
+unohtaa hän kaiken muun."
+
+Pappi ja torpanväki edustavat kahta aivan vastakkaista maailmaa, joilla
+ei ole vähimpiäkään edellytyksiä ymmärtää toisiansa. He puhuvat
+kumpikin aivan eri kieltä ja seuraavat elämässään aivan eri lakia ja
+moraalia.
+
+Kertomuksessa "Kamrater" (Toverit) kuvaa Ernst Ahlgren vanhan
+karjanhoitajan rakkautta elukkoihinsa ja varsinkin vanhaan uskolliseen
+koiraansa. Mies pelastaa oman henkensä uhalla tulenvaarasta kartanon
+karjan, ja kun isäntä kehuu hänen rohkeuttansa ja toimekkuuttansa, niin
+antaa hän koko kunnian koiralleen, eipä edes suostu ottamaan vastaan
+kunniamitalia, jollei koira saa hänen rinnallaan olla läsnä
+juhlatilaisuudessa kirkossa.
+
+Erinomaisella huumorilla ovat kertomukset "Mor Malenas höna" (Malena
+muorin kana) ja "Medan kaffet kokar" (Kahvin kiehuessa) kerrotut.
+Edellinen antaa meille pienen silmäyksen vaivaistaloon, jonka harmaiden
+seinien sisäpuolelle niin hyvin ilo kuin surukin löytää tiensä,
+jälkimäinen on varsin räikeä kuvaus kansannaisen järkiperäisestä
+suhtautumisesta avioliittokysymykseen. Aivan päinvastainen sävyltään on
+"Historien om en näsduk" (Nenäliinan tarina), joka antaa mitä
+liikuttavimman todisteen siitä hellästä ja lämpimästä suhteesta, mikä
+kansan miehen ja naisen välillä voi vallita, vaikka kaikki ulkonaiset
+merkit ja todistukset puuttuvatkin.
+
+Kansankuvauksina erinomaisia ovat myös "Storhandel" (Suurkauppa) ja
+"Efter torgdagen" (Toripäivän jälkeen), jotka samalla kuvaavat meille
+Ernst Ahlgrenia itseään kirjakauppiaana. Varsinkin jälkimäinen, jossa
+tekijä näyttää toteen, että hyviä ja kauniita piirteitä voi piillä
+yksin humaltuneen ja raa'an ihmisen sielun pohjalla.
+
+"Minä rakastan sitä kauneutta, jota on rumuudessa", kirjoittaa Ernst
+Ahlgren näiden kertomusten johdosta tohtori C.D. af Wirsénille, "sitä
+hyvää, mikä on rikollisessa; minä rakastan kaikkea sitä, joka voi
+muuttaa tuomion ja kovuuden myötätunnoksi tai hyväntahtoiseksi
+nauruksi. Minä rakastan kaikkea, mikä parantaa ja sovittaa, sillä olen
+itse kärsinyt."
+
+Tavattomalla intensiivisyydellä ovat kertomukset "I väntrummet"
+(Odotussalissa) ja "Bland stackare" (Raukkojen parissa) kirjoitetut.
+Vain se, joka itse on saanut kestää kovia ruumiillisia kipuja, kykenee
+kuvaamaan jotain senkaltaista kuin nuo kertomukset. Lukija tuntee itse
+miltei fyysillistä tuskaa seuratessaan sairaan pojan ajatuksenjuoksua,
+joka pelosta vavisten odottaa sitä hetkeä, jolloin hänen vuoronsa on
+joutua lääkärin veitsen raadeltavaksi, mutta joka sittenkin salaa
+pelkonsa niin tyystin, ettei kellään ole siitä vähintäkään aavistusta.
+
+Kahdessa pikku palasessa, "Tvist" (Riita) ja "I kupén" (Junassa) Ernst
+Ahlgren ivaa naisten väärää sovinnaisuuden tunnetta, ja kertomuksessa
+"Siffror" (Numeroita) hän kuvaa räikeällä tavalla kirjailijoiden kehnoa
+taloudellista asemaa ja lausuu purevia totuuksia yleisölle, joka ei
+henno uhrata varoja kirjojen ostoon, mutta kyllä on valmis laskemaan
+seppeleitä kirjailijan haudalle, varsinkin jos sen kautta voi saada
+nimensä sanomalehdissä mainituksi.
+
+"Förbrytareblod" (Rikoksentekijän veri), "Lifsleda" (Elämänkyllästys)
+ja "Ur mörkret" (Pimeydestä), nuo kolme novellia, jotka ovat lähteneet
+Ernst Ahlgrenin syvimmästä sydämestä, kuvaavat hänen omaa epätoivoista
+taisteluaan kuolemaa vastaan. Ensimäisen niistä, niinkuin jo mainittu,
+hän kirjoitti itsemurha-yönään Kööpenhaminassa kesällä 1887. Se on
+kertomus nuoresta miehestä, joka aikoo tehdä itsemurhan siksi, että
+tyttö, jota hän rakastaa, on hyljännyt hänet, mutta hän ottaakin tytön
+hengiltä, kun tämä ivaa hänen tunnettansa ja yrittää kääntää asian
+leikiksi. Itse aiheessa ei ole mitään erikoista, pikemmin se on miltei
+banaali, mutta kertomatapa on suorastaan mestarillinen. Sen takana on
+ihminen, joka on katsonut kuolemaa suoraan silmiin, se on puhjennut
+esille inhimillisen tuskan syvimmästä hetteestä, jokainen sana, joka on
+paperille piirretty, on kyynelillä ja verellä kostutettu.
+
+"Lifsleda" on syntynyt varmaan samana kesänä, Ernst Ahlgrenin
+oleskellessa Gustaf af Geijerstamin luona. Itsemurha-ajatuksen
+vainoomana hän samoili yksin metsissä ja kuuli alituisesti kiusaajan
+äänen korvissansa. Ehkäpä hänetkin, niinkuin kertomuksessa, pieni lapsi
+sai estetyksi täyttämästä synkkää aiettansa, pieni lapsi, joka päivisin
+seurasi hänen kintereillään, öisin pyrki hänen makuutoverikseen ja
+siten vähitellen pehmeällä kätösellään ja luottavalla äänellään sai
+hänessä jälleen elämänhalun heräämään.
+
+"Ur mörkret", niinkuin jo aikasemmin on mainittu, kuvaa erästä
+joulukuuniltaa v. 1887, jolloin Ernst Ahlgren, taisteltuaan jälleen
+itsemurha-ajatusta vastaan, kertoi Axel Lundegårdille elämäntarinansa.
+Hämärissä mies ja nainen istuvat siinä yhdessä ja pimeän läpi kajahtaa
+elämän kanssa lopullisen tilinsä tehneen naisen ääni. Hän puhuu siinä
+suhteestaan isäänsä, joka kasvatti häntä kuin poikaa, hän kuvaa sitä
+häpeän ja alennuksen tunnetta, joka heräsi hänessä jo lapsena siksi,
+että hän pojan puvustaan ja tavoistaan huolimatta oli sittenkin vain
+tyttö, nainen, jolla ei ollut edes ihmisoikeutta, hän kertoo siinä
+avioliitostaan, siitä häpeästä, jonka sekin hänen ylitsensä veti, ja
+vihdoin suhteestaan mieheen, johon hän koko sielullaan oli kiintynyt,
+mutta joka piteli häntä vain leikkikalunaan ja heitti hänet luotaan
+väsyttyään tähän leikkiin. Ernst Ahlgrenin koko elämän traagillisuus on
+kuvattuna tässä pienessä palasessa, mutta samalla sillä on laajempikin
+kantavuutensa. Se on palanen naisen kohtaloa yleensä, "paarian, joka ei
+koskaan voi kohota kastiaan korkeammalle".
+
+Näiden novellien joukossa on pari kertomusta, joissa Ernst Ahlgren
+siksi voimakkaasti heilutti ivan ruoskaansa, että ne nostattivat pahaa
+verta häntä vastaan. Niinpä esim. "Cedergren gör sexa i qväll"
+(Cedergren pitää illalliset tänä iltana) nimisen kertomuksen johdosta
+hän sai vastaanottaa seuraavan nimettömän kirjeen, joka kuvaa selvästi
+sen ajan ahdasta käsityskantaa:
+
+"Olen lukenut 'Sveassa' kertomuksen nimeltä 'Cedergren gör sexa i
+qväll'. Jos te sen olette kirjoittanut, niin rukoilen Jumalaa
+varjelemaan minua, etten tulisi lukeneeksi enää mitään muuta teidän
+kynänne tuotetta. Tiedättekö, miten paljon myrkkyä teidän sanoissanne
+piilee? Tiedättekö miten paljon katkeraa sappea te voitte vuodattaa
+äidin sydämeen? Mitä ovat nuo siveettömät romaanit, jotka kiihoittavat
+aistillisuutta, tällaiseen kertomukseen verrattuna? Ne kiihoittavat
+hetkeksi, mutta kiihoitus menee ohitse, te sen sijaan turmelette
+ihmisen ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Ajatelkaa tätä ennenkuin on liian
+myöhäistä!"
+
+Kertomus kuvaa vetelehtivää ylioppilasta, joka salatakseen oman
+laiskuutensa ja kehnoutensa vetää nenästä kaupunkiin tullutta vanhaa
+äitiään ja pitää hänen kustannuksellaan iloiset juomakestit. Ylioppilas
+on tosin räikein värein kuvattu, mutta hän ei pohjaltaan ole sittenkään
+turmeltunut, hän rakastaa vanhaa äitiään kaikesta huolimatta ja hänen
+pilansa, koettaessaan pelastaa oman nahkansa, ei mitenkään ole
+tarkoitettu petokseksi. Tämän kevytmielisen pojan rinnalla kohoaa äidin
+hahmo kahta vertaa kauniimpana ja ihanteellisempana. Jos Ernst
+Ahlgrenilla tätä kertomusta kirjoittaessaan on ollut jokin määrätty
+tarkoitus, niin on hän tahtonut kuvata syvintä ja itsensäuhraavinta
+äidinrakkautta eikä suinkaan äidin halveksimista ja pilkkanapitämistä,
+niinkuin yllämainitun kirjeen kirjoittaja olettaa.
+
+Toinen kertomus, joka tuotti Ernst Ahlgrenille ikävyyttä, oli
+"Fairbrooks krögare" (Fairbrookin kapakoitsija), sillä se herätti
+paljon paheksumista hyvässä Hörbyssä. Hörbyläiset, niinkuin sanottu,
+eivät katsoneet Ernst Ahlgrenin tuotantoa suopein silmin, ja kun tämä
+kertomus nyt ilmestyi, olivat he heti tuntevinaan siinä itsensä.
+Kertomuksessa oli varsinkin kaksi kohtaa, jotka heidän mielestään
+erehtymättömästi olivat suunnatut heitä vastaan: siinä esiintyy näet
+kaksi emansipeerattua rouvaa, jotka syövät päivällistä ravintolassa
+miestensä seurassa -- sellaista oli todellakin kerta tapahtunut
+Hörbyssä! sekä kuvataan hautajaisia, joissa vainajan juomaveikot
+kulkevat ruumissaatossa kuin "parvi suuria, kömpelöitä elukoita" --
+siitä ei ollut kovinkaan kauan, kun Hörbyn totiherrat olivat saattaneet
+erään pienen yhteiskuntansa jäsenen viimeiseen lepoonsa.
+
+Olihan tässä yllin kyllin syytä, jotta viha alkaisi kiehua kyläläisten
+suonissa! He uhkasivat murskata Ernst Ahlgrenin kainalosauvat
+palasiksi, koska hän oli uskaltanut haukkua heitä elukoiksi. Eikä
+siinäkään kylliksi. Hänelle oli kostettava tuntuvalla tavalla, vieläpä
+samoilla aseilla, joita hän itsekin oli käyttänyt: ja niinpä ilmestyi
+painosta häväistyskirjoitus: "Fairbrooks blåstrumpa. Hennes lefnad och
+gärning och slutliga ändalykt" (Fairbrookin sinisukka. Hänen elämänsä
+ja toimintansa ja lopullinen kuolemansa.) Tämä tekele, joka tuli
+julkisuuteen vuotta ennen Ernst Ahlgrenin kuolemaa ja osoittaa
+puolestaan miten vähän arvoa hänen lähin ympäristönsä pani hänen
+työhönsä, oli kuitenkin siksi hävytön ja liioiteltu, että se ampui
+kerrassaan yli maalinsa. Se ei saanut muuta aikaan, kuin että välit yhä
+enemmän kiristyivät ja että Ernst Ahlgrenin vastenmielisyys Hörbytä
+kohtaan kasvoi vielä entistään suuremmaksi. Mutta taiteilijaan hänessä
+se ei ulottunut. "Se on kylliksi, enemmän kuin kylliksi!" kirjoittaa
+hän sen johdosta Matille. "Suorastaan reklaami minulle. Ei ainoakaan
+sana osu minuun! Valheet liian karkeita. Sävy niin raaka, että yksin
+minun ulkomuotonikin pitäisi todistaa jokaiselle ihmiselle, että ... no
+niin. Jos pääskynen olisi pudottanut hiukan likaa päälleni, niin se ei
+olisi tehnyt minuun sen kummempaa vaikutusta kuin tämäkään: minä
+hymyilen ja näpäytän sormellani pois sen, minkä pikku eläin on päälleni
+karistanut."[134]
+
+Mutta Ernst Ahlgrenin kimppuun kävivät arvokkaammatkin vastustajat kuin
+yllämainittujen nimettömien sepustuksien kirjoittajat, syyttäen häntä
+siitä, että hän liiaksi tahtoi kuvata kaikkea sellaista, mikä oli
+rumaa. Gustaf af Geijerstamin toimittamassa julkaisussa "Revy" oli v.
+1886 ilmestynyt Ernst Ahlgrenin kirjoittama novelli "Om en hökass"
+(Heinäkuorman ääressä), joka antoi "Vårt land" lehden arvostelijalle
+aihetta ankaraan hyökkäykseen; hän väitti sen näet liian yksipuolisesti
+tuovan esiin ruotsalaisen talonpojan rumia puolia, sen taipumusta
+juoppouteen, riitaisuuteen ja kiroilemiseen.
+
+Tämän arvostelun johdosta Ernst Ahlgren tarttui itse kynään puolustaen
+sekä itseään että sitä kansaa, joka oli niin lähellä hänen sydäntään.
+
+"Sanoessanne, että se piirre, jota heinäkuormakertomuksessani olen
+kuvannut, on 'luonnon mukaan esitetty'", vastaa hän arvostelijalle, "te
+myönnätte että, joskin kuvaus on raaka ja inhottava, tämä raakuus ja
+inhottavuus on ominaista niille esikuville, joita luonnonmukaisesti
+olen kuvannut. Sallikaa minun kaikkein ensiksi sanoa pari sanaa siitä
+kansasta, jonka keskuudessa olen kasvanut ja jonka elämäntavoista ja
+käsityskannasta en voi kokonaan vieraantua, niinkauan kuin mielessäni
+säilyy yksi ainoakin lapsuudenmuisto.
+
+"Skånelainen pienviljelijä, päivätyöläinen, torppari tai maanviljelijä
+käyttää usein sellaista puhetapaa, joka voi loukata hienotunteisempia
+korvia. Mutta moni sana, joka hienon maailman mielestä tuntuu raa'alta
+ja epähienolta, ei ole sitä näiden ihmisten mielestä, sillä heillä ei
+ole näille asioille muunlaisia ilmaisumuotoja kuin sellaisia, jotka
+tuntuvat meistä karkeilta. Heillä on toinen kieli kuin meillä, siinä
+koko asia!"
+
+Myöskin kirjeessään Ruotsin Akademian sihteerille, tohtori C.D. af
+Wirsénille, joka arvosteluissaan yleensä aivan sokeasti tuomitsi koko
+uudemman kirjallisuuden, Ernst Ahlgren puolustaa kantaansa seuraavin
+sanoin:
+
+"Minä olen maksanut veroni rumuuden kuvaamiselle. Niin! Minä rakastan
+sitä, mikä on rumaa. Minä rakastan sitä intohimoisesti, jos siinä on
+hitunenkin kauneutta, hiukankin huumoria, yksi ainoakin sovittava
+piirre; silloin tahdon kuvata rumuutta voidakseni tuoda esiin tämän
+ainoan piirteen ja sanoa: 'katsokaa, yksin tässä alhaisessa ja rumassa
+ja huonossakin on jotakin hyvää'. Niin, tahtoisin opettaa ihmisiä
+rakastamaan sitä kauneuden hitusta, mikä rumuudessa piilee. Kuinka
+usein elämässä tapaamme täydellistä kauneutta? Mutta rumuutta me
+tapaamme joka päivä, ja miten usein kuljemme inhoten sen ohi -- vaikka
+siinä voikin olla pienoinen valontäplä, joskaan meidän silmämme ei sitä
+keksi. Minä rakastan sitä kauneutta, mikä rumuudessa on, sitä hyvää,
+mikä rikollisessa on; minä rakastan kaikkea sitä, joka voi kääntää
+tuomion ja kovuuden myötätunnoksi tai hyväntahtoiseksi pilaksi. Minä
+rakastan kaikkea, mikä sovittaa ja parantaa, sillä minä olen itse
+kärsinyt.
+
+"Siksi minä pyydän saada kuvata rumuutta, kaikkea sitä mitä ympärilläni
+olen nähnyt, ilman minkäänlaista kultausta."[135]
+
+Mutta väärin olisi olettaa, ettei Ernst Ahlgren olisi niittänyt myös
+julkista kiitosta novellikokoelmiensa johdosta. Ellen Key kirjoitti
+erittäin suosiollisen arvostelun "Dagny" lehteen sanoen siinä m.m.,
+että "oleskelu maalla on tehnyt Ernst Ahlgrenista varsinaisesti
+_maaseudun_ runoilijan", jolla alalla "hän Ruotsin kirjailijoiden
+parissa viime kuluneena vuosikymmenenä onkin ainoa". Ja sitten hän
+jatkaa: "Ei mikään luokka ole erikoisesti hänen haaveilunsa tai
+epäilynsä esineenä. Miehet yhtä paljon kuin naiset, eläimet yhtä paljon
+kuin ihmiset, rikkaat yhtä paljon kuin köyhät, vanhoilliset yhtä paljon
+kuin vapaamieliset -- kaikki he saavuttavat hänen myötätuntonsa."[136]
+
+Ernst Ahlgren, joka asetti myös itse pienet kertomuksensa suurten
+romaaniensa edelle, pani epäilemättä eniten arvoa seuraavaan
+arvosteluun, jonka Georg Brandes julkaisi 'Politiken'issä "Folklif och
+småberättelser" teoksen johdosta, ja jossa hän antaa kauniin
+tunnustuksen Ernst Ahlgrenin tuotannolle ja hänen kirjalliselle
+kyvylleen yleensä.
+
+"Ne kaksi romaania, joita rouva Benedictsson saa kiittää maineestaan",
+kirjoittaa Georg Brandes, "eivät anna oikeaa eikä parasta käsitystä
+hänen kyvystänsä. 'Pengar' on varsin rohkea kirja, mutta se loppuu
+kapinaan, ja meillä on ollut kirjallisuudessa jo niin monta miehen ja
+naisen välistä kapinaa, ettemme enää siedä useampia.
+
+"'Fru Marianne', joka oli omansa voittamaan suuren lukijakunnan
+puolelleen, oli varovainen kirja ja liian lavea.
+
+"Omaperäisimmät, mitä hän tähän asti on tuottanut, ovat hänen
+ensimäiset kertomuksensa 'Från Skåne' sekä pieni reipas ja elokas
+näytelmä 'Final', jonka hän yhdessä Axel Lundegårdin kanssa on
+sepittänyt. Siinä on kaksi naishahmoa, hyljätty vaimo, joka viimeiseen
+asti yrittää pysyä nuorena ja kauniina, ja elämänhaluinen, toimekas,
+omia etujaan valvova koketti -- kumpikin erinomaisella terävyydellä ja
+voimalla kuvatut.
+
+"Uudessa teoksessaan 'Folklif och småberättelser' on tekijä hankkinut
+itselleen täydellisen hyvityksen siitä tappiosta, jonka 'Fru Marianne'
+hänelle tuotti. Kokoelma on omaperäinen ja arvokas ja antaa meille
+käsityksen hänen kykynsä kantavuudesta. Näissä enimmäkseen lyhyissä
+kertomuksissa on sama tuoreus ja elokkaisuus, kuin etevän maalarin
+luonnon mukaan maalaamissa luonnoksissa, joita useinkin voi asettaa
+suurempien, valmiiksi maalattujen taulujen edelle. Niiden lämmin
+väritys ja miehuullisen voimakas sävy johtuu siitä, että tekijä tuntee
+tarkasti ja perinpohjaisesti sekä ihmiset että olot Etelä-Ruotsissa,
+josta hän kernaimmin aiheensa ammentaa. Hän tuntee skånelaisensa
+samoinkuin rouva Ancher skagenilaisensa. Hän on itse elänyt heidän
+parissaan, hän on käyttänyt sekä silmiään että korviaan ja ottanut
+sydämellään kaikkeen osaa.
+
+"Vanhoissa tarinoissa kerrotaan usein jostakin taikakeinosta, joka
+oikealla tavalla käytettynä saattaa ihmisen ymmärtämään lintujen
+kieltä. Ja niinpian kuin hän sen oppii, avautuu hänelle uusi maailma.
+Mutta yhtä vaikea kuin sadun prinssin on oppia ymmärtämään siivekkäiden
+olentojen kieltä, yhtä vaikea on kaupunkilaisenkin ymmärtää
+itseensäsulkeutuneen maalaiskansan tunteita ja ajatuksenjuoksua. Hän
+tarvitsee avaimen voidakseen selittää tätä mielikuvituksen ja
+ennakkoluulojen ja unelmien salakirjoitusta.
+
+"Rouva Benedictssonilla on tämä avain; hän on täydellisesti selvillä
+skånelaisen talonpojan käsitys- ja ajatuskannasta kaikissa
+elinkysymyksissä, aivankuin hän kaikessa olisi hänen vertaisensa.
+
+"Kokoelman kertomukset ovat useammilta eri vuosilta, mutta parhaat,
+ilahduttavasti kyllä, ovat vuodelta 1887, yhtä verrattomia sekä
+havaintojen että muodon puolesta sekä aito-taiteilijalle täysin
+arvokkaita...
+
+"Kaksikin eri seikkaa niissä viehättää lukijan mieltä: ensinkin se
+tavaton varmuus, jolla todellisuutta on kuvattu, se täsmällinen
+varmuus, jonka tarmokas tyyneys tekee lukijaan sen vaikutuksen, että
+kaikki on tapahtunut juuri niinkuin on kuvattu: juuri tuolla tavalla
+ajattelee ja tuntee vanha talonpoika kuolinvuoteellaan, juuri
+tuollainen on hänen uskollinen jalkavaimonsa, joka miehen vuoksi ei ole
+suostunut hänen vihityksi vaimoksensa, tai: juuri tällä tavalla
+mustasukkaisuuden aiheuttama murha tapahtuu maalla, juuri tuon
+luonnonvälttämättömyyden vaatimuksesta, joka on kaikkia perusteluita
+voimakkaampi.
+
+"Toiseksi tuottaa mieluisan yllätyksen tekijän herkkä silmä
+näkemään kaikkea koomillisuutta, joka ilmaisumuodossaan on
+niin täysin hillittyä. Kuu hän on vakava, kuvaa hän yhtä rohkeasti
+todellista elämää epäpuhtaine tai traagillisine omituisuuksineen
+kuin Henrik Pontoppidan meillä lyhyissä, mestarillisissa
+kansanelämänkuvauksissansa. Kun hän esittää jonkun koomillisen
+tilanteen -- ja sen hän tekee varsin usein -- astuu hän samoja jälkiä
+kuin Schandorph meillä. Mutta siinä, missä Schandorph nauraa, on Ernst
+Ahlgrenilla vain veitikka silmässä...
+
+"Kokonaisuutena kokoelma on keväisen terve kuin heikosti tuoksuva,
+mutta väririkas ruoho- ja metsäkukkakimppu, jonka poimii varhain
+aamulla kasteen ollessa vielä maassa."[137]
+
+Tällä myötätuntoisella ja täyttä tunnustusta antavalla arvostelullaan
+Georg Brandes tahtoi lieventää sitä murhaavaa tuomiota, joka edellisenä
+kesänä "Politiken" lehdessä oli tullut "Fru Marianne'n" osaksi, joskaan
+hän ei sitä suorastaan peruuttanut,
+
+
+
+
+Kirjallisia otteluita.
+
+
+"Nuoren Ruotsin" kirjailijat, joita aluksi kaikilla tahoilla oli
+tervehditty ilolla uuden kirjallisen kukoistusajan edelläkävijöinä,
+joutuivat 80-luvun loppupuolella mitä ankarimman vastustuksen ja vainon
+alaisiksi. Siihen vaikutti osaltaan heidän hyökkäyksensä uskontoa ja
+yhteiskuntajärjestelmää vastaan, mutta ensi sijassa sittenkin
+Strindbergin teokset. Varsinkin sen jälkeen kuin "Giftas" teosta
+vastaan nostettu oikeusjuttu päättyi Strindbergin eduksi, kiihtyi
+taistelu konservatiivisella puolella äärimäisyyteen asti. C.D. af
+Wirsén hyökkäsi vasta perustetussa "Vårt land" lehdessä, jonka
+ohjelmaan kuului "epäsiveellisen ja herjaavan kirjallisuuden
+vastustaminen", ei yksin ruotsalaisen, vaan myöskin ulkomaalaisen
+realistisen kirjallisuuden kimppuun, ilmaisten niin suurta
+ahdasmielisyyttä ja naurettavaa kömpelyyttä arvostelutavassaan, että
+sen vertaista tuskin missään muussa maassa on tavattu. Naurettavan
+surullinen oli niinikään n.s. "siveellisyysanomus", jonka useat
+henkilöt, niiden joukossa myös yllämainittu "Vårt land" lehden
+arvostelija ja Ruotsin Akademian sihteeri, jättivät kuninkaalle,
+valittaen siinä, "että itsessään niin hyödyllistä painovapautta oli
+viime aikoina häikäilemättömästi väärinkäytetty ja että kaikkein
+siveettömimmät painotuotteet kaunokirjallisuuden nimellä ja muka
+vapauden, valistuksen ja kehityksen edistämisen tarkoituksessa olivat
+ruvenneet levittämään vietteleviä oppejansa, sekoittaneet yleisön
+oikeudentunnon sekä riistäneet siltä uskon Jumalaan ja hänen pyhään
+sanaansa siten tuottaen turmelusta sekä ajaksi että iankaikkisesti".
+Vähä väliä ilmestyi niinikään vanhoillisten lehtien palstoilla
+lähetettyjä kirjoituksia, jotka olivat milloin "Opettajan", milloin
+"Olevien olojen ystävän" y.m. allekirjoittamia ja jotka sanojaan
+säästelemättä sättivät sekä nuoria kirjailijoita että heidän
+kustantajaansa, Albert Bonnieriä. Voiton kaikista tällaisista
+hyökkäyksistä vei kuitenkin v. 1887 ilmestynyt lehtori John Personnen
+lentokirjanen "Strindbergs-litteraturen och osedligheten bland
+skolungdomen" (Srindberg-kirjallisuus ja siveettömyys koulunuorison
+parissa), jossa tekijä väittää koko uudenaikaisen ruotsalaisen
+kirjallisuuden puolustavan täydellisesti vapaata sukupuoli-elämää ja
+syytti sitä siitä epäsiveellisestä elämästä, joka vallitsi koulujen
+oppilaiden keskuudessa. Kirja, jolla ahdasmielisyydessä ja räikeydessä
+tuskin on vertaistansa, herätti suurta paheksumista "Nuoren Ruotsin"
+kirjailijoiden parissa, ja Gustaf af Geijerstam kehoitti m.m. Ernst
+Ahlgrenia julkisesti panemaan vastalauseensa.
+
+Ernst Ahlgren, joka parasta aikaa oli Parisissa, ei tahtonut sitä
+kuitenkaan tehdä. Vaikka hän persoonallisesti seisoikin lähellä useita
+nuoria kirjailijoita, niin ei hän sittenkään tuntenut niin täydellistä
+yhteenkuuluvaisuutta, että hän olisi voinut ikäänkuin astua rivistä
+esiin ja puhua kaikkien puolesta. Vastatessaan kieltävästi Gustaf af
+Geijerstamille selittää hän lähemmin kantaansa seuraavasti:
+
+"Kun minä ymmärrän, _miksi_ ihmiset ovat tulleet sellaisiksi kuin
+he ovat, niin en voi oikein olla harmissani siitä, että he ovat
+sellaisia. Jos voisin manata esiin jonkinmoista paheksumista suuntaan
+tai toiseen, niin kirjallinen asemani olisi paljoa helpompi, silloin
+voisin yhtyä samaa-ajatteleviin, voisin olla huomaamatta sitä hyvää,
+mikä vastapuolueessakin on. Vaan nyt! Minulla on pohjaton halu nähdä ja
+ymmärtää; kaikkea, kaikkea, mihin voin ylettyä. Mihinkä sitä kelpaa
+sellaisella luonteella? Tämä luontainen vaistoni, haluni käsittää
+kaikkea, minkä voin tavoittaa, on voimakkaampi tahtoani ja järkeäni. Se
+on jonkinmoinen traagillinen kohtalo, sillä kun minulla samalla on niin
+onneton tarve voittaa ihmisten myötätuntoa, joudun tahtomattanikin
+persoonallisiin hankauksiin ja ristiriitoihin, joita vastaan luontaisen
+herkkämielisyyteni vuoksi en voi koskaan kyllin panssaroitua."[138]
+
+Samoin Ernst Ahlgren seuraavana syksynä kirjeessään Gustaf af
+Geijerstamille puhuu jälleen suhteestaan "nuoriin" vastustaen sitä
+ajatusta, että kaikki nuoremmat kirjailijat voisivat lukeutua ikäänkuin
+yhteen puolueeseen. Geijerstam, jonka oli määrä pitää esitelmiä
+ruotsalaisesta kirjallisuudesta, oli näet maininnut Ernst Ahlgrenille
+aikovansa käsitellä häntä yhdessä Tor Hedbergin sekä muiden nuorten
+kanssa, ja sen johdosta Ernst Ahlgren sai aihetta puhua itsestään sekä
+asemastaan eri puolueihin nähden. "Minä kannatan aseellista
+puolueettomuutta", sanoo hän. "Minkään puolueen puolesta en tahdo
+taistella... En yhdy mihinkään ohjelmaan, joka sitoo minut taistelemaan
+uskontoa ja voimassa-olevaa moraalia vastaan... Sinua, Tor Hedbergiä ja
+Levertiniä seison lähempänä kuin toisia. Mutta me olemme toistaiseksi
+saaneet aivan liian vähän aikaan voidaksemme rynnistäen toimia.
+Pysykäämme yhdessä ja voittakaamme maa-alaa, hiljaa mutta varmasti. Ei
+kellään meistä ole vielä kylliksi voimaa taistella ja voittaa, ja
+jokaisen yksityisen tappio vahingoittaa nuorta kirjallisuuttamme
+kokonaisuudessansa.
+
+"Sen tähden en millään ehdolla ota osaa pitkin koko linjaa ulottuvaan
+taisteluun."[139]
+
+Ernst Ahlgren oli kuitenkin valmis persoonallisesti ottamaan osaa
+toiseen taisteluun sekä julkisesti lausumaan siitä mielipiteensä.
+Keväällä 1887 oli Georg Brandes julkaissut "Politiken" lehdessä
+kirjoituksen siveellisyyskysymyksestä, jossa hän hyökkäsi yhtä sen
+innokkainta kannattajaa, neiti Elisabeth Grundvigia vastaan, herättäen
+siten hänen hengenheimolaistensa parissa koko pohjoismaissa mitä
+suurinta paheksumista ja nostattaen sanomalehdistössä kiihkeän
+väittelyn, johon m.m. Björnson ja tanskalainen kirjailija Hostrup
+ottivat osaa ankarasti ahdistaen Brandesia. Vaikka Ernst Ahlgren ei
+kannattanut Brandesin vapaata käsityskantaa siveellisyyskysymyksessä,
+niin ei hän silti voinut hyväksyä vastapuoluettakaan, joka
+ahdasmielisyydessään teki itsensä syypääksi yhtä suureen liioitteluun
+kuin Brandeskin. Varsinkin hän paheksui sitä, että yleinen mielipide
+kahlehti yksilöiden toiminta- ja sananvapautta ja harjoitti
+terrorismia, etenkin naisten suhteen, jos nämä uskalsivat ilmaista
+yleisestä mielipiteestä poikkeavan kantansa.
+
+Näitä mielipiteitään Ernst Ahlgren esitti kirjoituksessaan
+"Saedligheds-Terrorismen paa svensk Grund" (Siveellisyyshirmuvalta
+ruotsalaisella pohjalla) "Politiken" lehdessä syysk. 13 p:nä 1887,
+valaisten väitteitään useilla mielenkiintoisilla esimerkeillä.
+Niinpä hän esim. kertoo, miten eräs nainen, joka ei muiden mukana
+ollut poistunut eräästä kokouksesta, jossa oli keskusteltu
+siveellisyyskysymyksestä, julistettiin pannaan, s.o. kaikki hänen
+tuttavansa vetäytyivät erilleen hänen seurastansa. Samoin eräs
+ylioppilas, joka samassa kokouksessa oli uskaltanut lausua ilmi
+mielipiteensä, oli kadottanut apurahansa, ja kun hänelle yksityisesti
+kerättiin varoja opintojen jatkamista varten, oli eräs vapaamielinen
+virkamies luvannut avustaa häntä vain sillä ehdolla, että avustajien
+nimet eivät tulisi julkisuuteen. -- Kustantajayhdistys oli niinikään
+päättänyt eroittaa joukostaan jokaisen kustantajan, joka uskalsi
+painattaa jonkun julkisesti epäsiveelliseksi julistetun kirjoituksen.
+-- Ja eräältä naislehden toimittajalta oli koetettu salaisesti
+agiteeraamalla riistää hänen yksityistuntinsa, koska hän vapaata
+keskusteluoikeutta puolustavassa lehdessään oli antanut tilaa nuoren
+tytön sairaalloista tunne-elämää esittävälle kuvaukselle.
+
+"Sellainen on siveellisyys-hirmuvalta," huudahtaa Ernst Ahlgren. Ja
+lopuksi hän vielä omasta puolestaan lausuu seuraavat sanat niille,
+jotka ehkä hänen "sanojensa johdosta tahtoisivat asettaa hänet nurkkaan
+häpeämään epäsiveellisyysapostolien tai muiden pahantekijöiden pariin":
+
+"Minulle on aivan yhdentekevää, ovatko ne, joita tämä hirmuvalta uhkaa,
+oikeassa tai väärässä. Että tällainen hirmuhallitus on olemassa, on
+kylliksi tehdäkseen minusta sen leppymättömän vihollisen. Vaikkapa,
+niinkuin itse Björnson, asettaisin neitseellisen puhtausvaatimuksen
+jokaiselle sulhaselle tai samalla kauhulla kuin yhteiskuntamoraalimme
+valvoja, C.D. af Wirsén torjuisin luotani miehen ja naisen välisen
+yhdenvertaisuusvaatimuksen, niin inhoisin sittenkin yhtä suuressa
+määrin tätä hirmuvaltaa.
+
+"Sillä niin kauan kuin ulkonaista painostusta käytetään syiden ja
+vastasyiden asemesta, ei tämä uusi kysymys ole mitään muuta kuin vanha
+valhe, ja me omistamme yhä edelleenkin: vain kalkittuja hautoja
+mädänneitten tapojen ympärillä."
+
+Vaikka tämä kirjoitus ei suoranaisesti puolustakaan Brandesia, niin
+hänen vastustajansa antoivat sille sittenkin sellaisen selityksen, kun
+paria kuukautta myöhemmin Ernst Ahlgrenin kirjoitus "Georg Brandes
+esitelmöitsijänä" "Hemvännen" lehdessä toi uutta vettä heidän
+myllyynsä. Ernst Ahlgren oli näet Kööpenhaminassa seurannut suurella
+ihastuksella ja innolla Brandesin luentoja ja kuvasi nyt yllämainitussa
+kirjoituksessaan sekä kuulijakunnan innostusta että luennoitsijan
+suurta esittämiskykyä ja persoonallista viehätysvoimaa. Osoitteena
+Ernst Ahlgrenin tyylistä sekä hänen suuresta innostuksestansa saakoon
+tämä kirjoitus tässä sijansa.
+
+"'Frue Kirke' kohoaa synkkänä pilvistä iltataivasta vasten, yliopiston
+kiviröykkiö rajoittaa aukiota toiselta puolen, portailla seisoo
+vihmasateessa tiheään sulloutunut ihmisjoukko riippuen suuren suljetun
+oven edustalla kuin mehiläisliuta ennen parveilua -- ulottuen aina
+katukäytävälle saakka, missä muutamat ylioppilaat lämpimikseen astuvat
+edestakaisin.
+
+"Sisällä opinahjossa, valtavien ovien takana on hiljaista, käytävät
+ovat tyhjinä ja ovenvartija torkkuu arvokkaana paikallaan; leveät
+portaat ovat puolipimeät, mutta seinämaalauksille lankeaa valo
+pääportaiden korkeista kandelaabreista, jotka valaisevat ylintä
+käytävää. Ovia alhaalla ei avata ennenkuin täsmälleen seitsemältä,
+väräjävässä kaasuvalossa värjöttää äänettömänä ja autiona pitkä käytävä
+hukkuen lopulta pimeään.
+
+"Varjosta astuu esiin yksinäinen mies, eroittuen valoa vasten kuin
+selväpiirteinen varjokuva. Solakka vartalo; joustava käynti;
+karakteristinen pää, hiukan eteenpäin kumartunut, mutta silti ylpeä
+ryhdiltänsä, jonka suora, kiiltävä musta tukka, kohottuaan ensin
+ylöspäin yhtenä ainoana kaarena, laskeutuu alas otsalle. Piirteitä on
+mahdoton eroittaa, ei muuta kuin pään muodon, mutta sekin jo riittää,
+jotta tuntisi sen kerrankin nähtyänsä.
+
+"Mies asettuu seisomaan reunimmaisten portaitten ääreen, nojautuu
+kandelaabrien tummaa rautaa vasten, sulautuu ikäänkuin kokonaan niihin.
+Ja siihen hän jää liikkumattomana odottamaan.
+
+"Mitä hän odottaa?
+
+"Ehkäpä hän haluaa nähdä, miten hänen tähtensä paikoista tapellaan, tai
+ehkäpä häntä vain huvittaa tarkata täältä kuulijakuntaa, jonka hän
+ennen on nähnyt vain kateederista käsin.
+
+"Kello lyö. Alhaalta kuuluu kohinaa, ikäänkuin kuohuvan veden ääntä,
+ihmisaalto syöksyy lähimpiä portaita ylös, täyttää sen kuin yhdellä
+ainoalla valtavalla suoneniskulla, ja virtaa sitten eteenpäin käytävän
+läpi kiiruhtavien askelten äänen kajahtaessa holvikatoksen alla. Ei
+kukaan astu, kaikki juoksevat virran kantamina, kuljettamina, ajamina
+eteenpäin.
+
+"Mutta ei mikään virta ulotu yksinäisen miehen luo tyhjien portaitten
+päähän, ei kukaan pane häneen huomiota: itsesäilytysvaisto valtaa
+jokaisen mielen.
+
+"Sisällä luentosalissa on turvallisesta paikasta hauska tarkata kaikkia
+noita erilaisia kasvojenilmeitä, jotka pistävät esiin pahimman
+tungoksen keskeltä: siinä on intoa, harmia, epätoivoa, kun kaikki
+ponnistukset näyttävät turhilta ja kyynärpäät askaroivat joka puolella;
+siellä täällä joku elämänhaluinen nuorukainen, joka nauraa joko omille
+tai toisten ponnistuksille; ylioppilaita, jotka harppaavat penkkien ja
+pöytien yli anastaakseen itselleen istumapaikan; naisia, jotka
+mittelevät tarmokkaasti voimiaan miessukupuolen kanssa. Ei ketään
+arkailla. Kukin on itseään lähinnä.
+
+"Jokainen nurkka, jossa ihminen vain voi seisoa, on ennätetty, aina
+käytävään saakka, missä kauloja kurotetaan ja varpaille kohotaan
+toivossa, että sieltäkin saattaisi jotain nähdä ja kuulla.
+
+"Melu vaimenee suhinaksi ja sitten äkkiä kaikki hiljenee. Joukon
+keskellä häämöittää tumma pää ja ylöspäin työntynyt tukka, mikä antaa
+koko ulkomuodolle taistelun leiman. Se on Georg Brandes.
+
+"Tuossa hän seisoo, hiukan hengästyneenä -- siltä ainakin tuntuu -- ja
+ennenkuin hän alkaa puhua, luo hän kuulijajoukkoon levollisen, miltei
+välinpitämättömän katseen, joka ponnistuksitta näyttää huomaavan
+pienimmätkin seikat ja joka säkenöi kylmää ja terävää järkeä, järkeä,
+joka ei lainkaan ole sopusoinnussa hänen hermostuneitten, vuoroon
+katkeruutta ja kovuutta, vuoroin miltei lempeyttä ilmaisevien
+kasvojensa kanssa.
+
+"Nämät kalpeat kasvot, liikkuvat kulmakarvat, suora, matala, poimujen
+uurtama otsa, herkät sieramet ja etsivä, teräksenharmaa katse tietävät
+paljonkin kertoa ja vieläkin enemmän selittää sille, joka tarkasti
+niiden vaihtelua seuraa. Helposti voi ymmärtää, miten tätä miestä,
+jolla on niin terävä ja läpitunkeva arvostelukyky ja niin terve järki,
+jonka maailmankäsitys on täysin helleeninen ja jonka suonissa virtaa
+itämaista verta, miten tätä miestä ehdottomasti täytyy joko sokeasti
+ihailla tai sokeasti vihata, aina sen mukaan vetääkö hän puoleensa vai
+työntää luotaan -- voi ymmärtää, että kaikkein vähimmin hänen osakseen
+voi tulla sitä, mitä jokaisella ensi sijassa on oikeus vaatia:
+nimittäin _oikeutta_.
+
+"Hän alkaa puhua. Kun vertaa äänen hillittyä rauhallisuutta kasvojen
+intohimoiseen levottomuuteen, joita hän ei koskaan saata kokonaan
+hillitä, muistuu ehdottomasti mieleen hänen omat sanansa 'Berlinin'
+esipuheensa: 'Tunnelmani ovat usein ristiriidassa keskenään, mutta
+ajatukseni ani harvoin.' Esityksen levollinen varmuus on sukua
+'Hovedstrømninger'lle sekä niille kirjallisille luonnekuville, jotka
+ovat opettaneet meitä ihailemaan Georg Brandesin voimakasta ja eheätä
+persoonallisuutta, mutta kasvojen nopeat vaihtelut sen sijaan tuovat
+mieleen poleemikon, ja kesken vakavaa esitystä välähtää joskus esille
+tuo taisteluun valmis sukkeluus, säälimätön iva ja taitava
+aseidenkäyttö, jotka helposti voivat iskeä sellaisia haavoja, jotka
+umpeen mentyäänkin kätkevät arpiensa alle kalvavaa vihaa.
+
+"Georg Brandes ei vaikuta käsien liikkeillä eikä hän ehdoin tahdoin
+anna tilaisuutta suosionosoituksille, opittu kaunopuheisuus on hänelle
+vierasta, hän ei koeta millään väkinäisellä tavalla imponeerata.
+Teennäisyydestä vapaa yksinkertaisuus ja luonnollinen tasaisuus on
+ominaista hänen esitykselleen. Hän kahlehtii kuulijoiden huomion
+esityksensä sisällöllä ja ajatusjuoksunsa selvyydellä, milloin hän
+haluaa selittää tai tutkia jotain seikkaa, sekä taiteellisella
+havainnollisuudellaan, kun hänen mielensä tekee kuvata jotakin. Hän
+osaa keskittää ajatuksensa, puristaa aineensa siinä määrin kokoon, että
+hän tunnin rajoitetussa kehyksessä voi esittää äärettömän joukon
+tietoja ja tosiasioita olematta silti kuiva. Kuulija tuntee todellakin
+oppivansa jotain, ja siksi aine herättää hänen mielenkiintoaan. Voisipa
+kohteliaisuutena mainita, että esitelmän aikana itse esittäjä unohtuu."
+
+Vaikka tämä kirjoitus ei vähimmälläkään tavalla koskettele Brandesin
+mielipiteitä, käsittivät hänen vastustajansa sen suoranaiseksi
+hyökkäykseksi heitä itseään vastaan sekä Brandesin mielipiteiden
+puolustukseksi. Etenkin naisemansipatsionipiireissä se herätti suurta
+paheksumista, ehkäisten mm. kirjailija-apurahan keräystä, jota Ernst
+Ahlgrenin hyväksi oli pantu alulle. Varsinkin eräs lahjoittajista,
+rouva Fredrika Limnell, jota Ernst Ahlgren sai kiittää eräästä jo
+aikaisemmasta rahalahjasta ja jonka antiudesta kyseenäolevakin apuraha
+suurimmaksi osaksi riippui, loukkaantui syvästi tämän kirjoituksen
+johdosta ja ilmaisi mielipahaansa eräässä Esseldelle kirjoittamassaan
+kirjeessä. Samalla kun Esselde lähetti Ernst Ahlgrenille rouva
+Limnellin kirjeen, koetti hän omasta puolestaan saada häntä
+peruuttamaan tai ainakin tyydyttävällä tavalla selittämään
+kirjoitustansa, jotta apurahahanke ei menisi myttyyn.
+
+Seuraava vastaus Esseldelle, joka ilmaisee syvää loukkaantumista ja
+katkeruutta, on hyvin kuvaava Ernst Ahlgrenin itsenäiselle luonteelle,
+joka persoonallisista eduista välittämättä ei koskaan voinut tinkiä
+hitustakaan siitä, minkä hän piti oikeana.
+
+"Täti sanoo, että minun pitäisi levollisesti ajatella 'asiaa'",
+kirjoittaa Ernst Ahlgren, "eikä loukkaantua, vaikka minua vaaditaankin
+tilille sen johdosta, että olen uskaltanut kirjoittaa Georg Brandesista
+_esitelmöitsijänä_ (huom. ei poleemikona, moraalifilosofina eikä
+reaktsionäärinä, vaan _ainoastaan_ esitelmöitsijänä).
+
+"Ei, levollisesti en voi sitä ajatella, sillä harmi kiehuu minussa...
+
+"Koko tädin kirje kohdistuu vain yhteen ainoaan seikkaan:
+'puolustaudu'. -- -- -- Puolustaisinko itseäni?!
+
+"No niin:
+
+"Arvellaan olevan syytä asettaa minut _edesvastuuseen_ sellaisesta
+artikkelista kuin 'Hemvännen'issä julkaisemastani! Artikkelista,
+jossa ei ole sanaakaan, joka kohdistuisi uskontoon, moraaliin tai
+siveellisyyteen; ei ainoatakaan sanaa, joka loukkaisi säädyllisyyttä;
+ei yhtään kevytmielistä eikä raakaa sanaa. Olen vain uskaltanut puhua
+henkilöstä, jota syytetään ateistiksi ja siveellisyyden herjaajaksi; en
+ole puhunut hänen suhteestaan uskontoon enkä siveellisyyteen, olen
+tarkastanut häntä vain kirjalliselta kannalta -- hänen asemaansa
+kirjallisuushistorioitsijana. Ja tämän johdosta minua vaaditaan
+tilille! Minä ymmärrän.
+
+"Tiedetään, että olen ollut sairas, että olen sitä vieläkin, että voi
+kulua pitkiä aikoja, jolloin en jaksa tehdä työtä, että luultavasti en
+koskaan tule aivan terveeksi; sen vuoksi on pantu toimeen rahankeräys
+-- vai mikä se lienee! -- jotta minulle kahdeksi vuodeksi voitaisiin
+taata 1,000:nnen, jopa 1,200 kr:n vuotuinen summa.
+
+"Eikö totta?
+
+"Minulle ojennetaan tämä summa ja sanotaan: myö sielusi! Ja jos minä
+otan sen vastaan, niin sanotaan: nyt olet meidän.
+
+"'Juuri nyt' lienee oikea aika, juuri nyt minä lienen niin köyhä, että
+ryömin rahan edessä ja suostun ehtoihin.
+
+"Vai mitä tarkoittavat nämät sanat: -- 'Erikoisesta syystä on ikävä,
+että _juuri nyt_ tuollainen pelko saisi vallan ystäviesi parissa.'
+[Esselden sanat.]
+
+"Niissä piilee uhkausta ja kaupan hierontaa. Mutta minua ei voida
+lahjoa. Sano se 'ystäville'.
+
+"Olen irtaantunut kieroista, arvottomista perhesuhteista monivuotisen,
+kovan taistelun jälkeen; olen yksin työlläni hankkinut itselleni
+jokaisen pienen tiedonjyväsen ilman minkäänlaista johtoa tai
+koulunkäyntiä; olen omin ponnistuksin kaivautunut esille syrjäisestä
+myyränkolostani. Tämä pitkä myyräntyöni on tehnyt minusta karaktäärin.
+Eikä karaktäärejä osteta.
+
+"Jos minulle olisi tahdottu antaa apuraha ilman minkäänlaisia ehtoja ja
+täydellä luottamuksella karaktääriäni kohtaan, niin olisin ottanut sen
+vastaan, en nöyrästi kuin almun, vaan niinkuin kelvollinen työntekijä
+-- joka ulkonaisten olojen pakosta on joutunut avun tarpeeseen ja joka
+tietää voivansa hyödyllisesti käyttää avustusta -- ottaa vastaan
+avunannon työnantajaltaan. Mutta kun on tarkoitus sitoa käteni,
+koukistaa niskani ja siten saada minut johdetuksi sinne, minne
+halutaan, niin vastaan kieltävästi. Pitäkää avustuksenne ja antakaa
+minun mennä hukkaan, jollen jaksa pysyä pystyssä! Jos isänmaallani on
+niin useita ja niin eteviä kirjailijoita, ettei minua tarvita, no --
+niin! Minun yksityisasiani on sitten osoittaa, kuulunko niihin, jotka
+kaikessa hiljaisuudessa ovat hirtettävät. Meidän etevimmillä
+näyttelijättärillämme on valtiolta vuotuista palkkaa noin 4-6,000 kr.
+Sinä vuonna, jolloin _minä_ kirjoitin 'Fru Marianne'n, kohosivat
+kirjalliset tuloni 533 kr:uun (300 nimettömänä lahjana), sillä
+palkkioni sain vasta sinä vuonna, jolloin kirja ilmestyi painosta. Se
+maa, joka noin auliisti huolehtii niistä kyvyistä, joita se pitää
+lupaavimpina, voi odottaa suuria kirjallisuudeltansa!
+
+"-- Täytyy elää, sanoo kirjailija.
+
+"-- En käsitä, miksi se olisi välttämätöntä, vastaa hänen aikansa. Ja
+hänen aikansa on oikeassa; koska se ei tarvitse enää useampia hänen
+teoksiansa.
+
+"Ja niin sitä ollaan kuitit.
+
+"Lyhyesti:
+
+"Minä _en_ aio millään tavalla kaunistella Brandes-artikkeliani;
+minä en lupaa kirjoittaa toisten mielen mukaan ja olla seuraamatta omaa
+mieltäni; minä en salli kenenkään vartioida 'omaperäisyyttäni'.
+
+"Tehtäköön miten parhaaksi nähdään apurahan suhteen. Mutta ei millään
+apurahalla voida minun sananvapauttani ja itsenäistä asemaani ostaa.
+
+"Se on järkähtämätön vastaukseni. Ja mitä siihen tulee, ettei minun
+'pitäisi julkisesti kosketella asiaa' niin sanon päinvastoin: kernaasti
+minun puolestani! -- jos minua vaaditaan otteluun.
+
+"Ei ainoatakaan sanaa Brandes-artikkelissa minun tarvitse peruuttaa,
+hävetä tai salata. Minä tahdon puolustaa joka ainoaa, sekä yksityisesti
+että julkisesti. On olemassa yksi ainoa asia, jota vastaan ennen olen
+taistellut ja jota vastaan taistelen niin kauan kuin minulla on voimaa
+liikuttaa kynääni, ja tämä ainoa asia on juuri _suukapulajärjestelmä_,
+sama -- jota nyt minun suhteeni on tahdottu käyttää. Vain se
+_yrityskin_, että väkivallalla ja uhkauksilla, lahjomisilla ja lunnailla
+tahdotaan pakoittaa ihmistä salaamaan vakaumuksensa, kiihoittaa minua.
+Ja minäkö möisin vakaumukseni vain 'Mollefossin' [viittaa Ibsenin
+Rosmersholmiin] pelosta! Ei, jos se on tarkoituksena, niin kernaammin
+taistelu elämästä ja kuolemasta, avoin taistelu.
+
+"Täti sanoo:
+
+"'Toinen selitys on se, että herra Brandesin mielestä on ollut varsin
+sopivaa Ruotsin suosituimman kirjailijattaren välityksellä tehdä
+reklaamia aiotuille esitelmilleen -- mikä minun mielestäni onkin paljoa
+uskottavampaa.'
+
+"1:o. Minä en anna käyttää itseäni reklaamia varten.
+
+"2:o. Brandes ei aio tulla Ruotsiin. Minä tiesin sen ennenkuin
+kirjoitin artikkelini.
+
+"Lopuksi tahdon kysyä, onko pahempi kirjoittaa 'Hemvännen'iin ateisti
+Brandesista kuin 'Dagny'yn ateisti Harriet Martineausta?"
+
+Ylläoleva kirje ei ole päivätty, mutta luultavasti se on kirjoitettu
+Kööpenhaminassa maaliskuun alkupäivinä 1888 päättäen siitä, että toinen
+myöhäisempi ja laadultaan yksityisempi kirje niinikään Esseldelle,
+jossa Ernst Ahlgren selittää vielä tarkemmin suhtautumistaan Brandesin
+mielipiteisiin, on maaliskuun 7 p:ltä.
+
+"Se mitä täti sanoo kuohumiseksi, ei voi laskeutua", kirjoittaa Ernst
+Ahlgren. "Minä tunnen rinnassani haavan kirvelevän, ja aina
+kuolinhetkeeni saakka olen pitävä sitä halpamaisuutena, jos annetaan
+taiteilijan joutua perikatoon vaan sentähden, että hän tahtoo tehdä
+työtä -- tai oikeammin: siksi ettei hän _voinut_ työskennellä --
+muuta kuin vapaasti..
+
+"Minä ihailen Georg Brandesin loistavia henkisiä ominaisuuksia; minä
+vastustan jyrkästi hänen käsityskantaansa sukupuoliasiassa. (Ei
+sovinnaisista, vaan puhtaasti inhimillisistä syistä: sellaista
+moraalia, joka perustun sääliin. S.o. vanhan ajan kristillistä
+moraalia, ei kirkollista, sillä se ei merkitse minulle mitään, jollei
+se suhtaudu edelliseen.) Mutta minä en tahdo, että eroavien
+mielipiteiden vuoksi unohdetaan, ettei hän ole mikään tavallinen
+persoonallisuus. Hänen julistamansa vapaan rakkauden oppi on
+sydämettömyyden evankeliumia, ja mitä lähemmin olen oppinut häntä
+tuntemaan, mitä enemmän osaan persoonallisesti panna arvoa siihen
+sielun hienouteen ja rohkeuteen, jotka viihtyvät niiden vähemmän
+jalojen ominaisuuksien rinnalla, jotka meille kaikille ovat tutut ja
+joita minä huomaan, vaikka en tahdo niistä puhua -- sitä kammottavampi
+on minun mielestäni tämä oppi, joka perustuu naisten halveksimiseen ja
+julmuuteen. Minä pidän Georg Brandesista samoin kuin monet muutkin,
+jotka ovat joutuneet hänen läheisyyteensä, mutta tuotantooni en voi
+valaa muuta kuin omaa vakaumustani enkä tahdo esittää muuta, kuin mitä
+omin silmin olen nähnyt. Minä en ole moralisti, vaan huomioidentekijä;
+olen sekä täällä että Parisissa nähnyt 'vapaita' suhteita, ja minä olen
+käyttävä huomioitani teoksissani. Minä olen osoittava, mihin '_päivän
+tai parin rakkaus_' aina johtaa: onnettomuuteen, tuskaan,
+katumukseen, katkeruuteen, halveksumiseen. Tämä ei ole tendenssiä. Minä
+olen tehnyt huomioitani muodostamatta ennakolta mielipidettäni, minä en
+perusta mihinkään suunnitteluun, vaan rakennan sille, mitä olen nähnyt
+ja kuullut. Ehkäpä minua tullaan sanomaan epäsiveelliseksi, koska
+koskettelen laittomia suhteita, mutta minä pidän velvollisuutenani
+puhua ja minä tulen puhumaan. Jos terveyteni sen sallii.
+
+"En tiedä tullaanko sitä leimaamaan siveellisyydeksi vai
+siveettömyydeksi. Tahdon olla yhtä häikäilemätön kuin itse elämäkin.
+
+"Kaikki tämä on tarkoitettu vastustamaan päähänpistorakkautta.
+Vastustamaan sitä, jota Georg Brandes puolustaa. Ja siitä huolimatta,
+että olen hänen ystävänsä ja tulen sinä pysymään, vaikka hän kääntäisi
+aseensa minua vastaan...
+
+"Mutta ansaita apuraha esiintymällä toisten kehoituksesta häntä
+vastaan? Ei.
+
+"Olen ollut sairas joulusta saakka...
+
+"Tädin ja rouva Limnellin kirjeet repivät minua, jotta tulin
+huonommaksi, ja kun sittenkin yritin pysyä pystyssä, sai tauti ankaran
+käänteen... Työtä en luultavasti voi pitkään aikaan tehdä, matkustan
+kotiin Hörbyhyn, jossa voin elää halvemmalla ja kirjoitan ehkä sitten
+vielä yhden kirjan, rehellisen ja kelvollisen kirjan. Tahdon ainakin
+koettaa. Ja sitten tahdon -- ei, en _tahdo_, mutta varmaan elämä
+pahoittaa minut sinne, minne en tahdo: Mollefossiin.
+
+"Perheoloni vievät minut perikatoon, kun en voi vapautua niistä...
+Kaiken sen lisäksi köyhyyttä -- köyhyyttä -- köyhyyttä. Ja oman
+taiteilijaluonteeni vapauden ja uusien vaikuttimien kaipausta!
+
+"En kadu Brandes-kirjoitelmaani, en ryömien tavoittele ainoatakaan
+äyriä. Mutta minä joudun perikatoon."
+
+Saman kirjeen loppuun on Ernst Ahlgren lisännyt vielä seuraavat sanat
+palattuaan Hörbyhyn:
+
+"Parhaana todisteena siitä, että kiintymykseni Georg Brandesiin ei
+tarvitse vaikuttaa tuotantooni, on se monivuotinen ystävyys, joka on
+vallinnut minun ja 'epäsiveellisyys-apostolin' Axel Lundegårdin välillä
+ja mikä on sekä 'Pengar'ia että 'Fru Marianne'a vanhempi."
+
+Vaikka Esselde vastauksessaan Ernst Ahlgrenille vakuuttikin, ettei
+kukaan ollut aikonutkaan sitoa häntä tai peruuttaa lupaustansa,[140]
+jäi kysymyksessä oleva apuraha sittenkin tulematta. Luultavasti
+"ystävät" olivat päättäneet siirtää sen antamisen toistaiseksi, koska
+Ruotsin Akademia samoihin aikoihin myönsi Ernst Ahlgrenille 500 kr:n
+suuruisen apurahan. Ja ennenkuin apurahan keräys otettiin uudestaan
+puheeksi, oli Ernst Ahlgren jo ennättänyt sinne, missä sellaisia ei
+enää kaivata.
+
+
+
+
+Viimeiset vaiheet.
+
+
+Vuosi 1888 oli koittanut Ernst Ahlgrenille synkkänä, Niinkuin jo
+mainittu, oli hän tammikuun alussa yrittänyt tehdä itsemurhan, vaikka
+aie epäonnistuikin. Kauan aikaa hän sen jälkeen eli vain puolinaista
+elämää. Lääkärin hoidosta huolimatta voimat pysyivät peloittavan
+alhaalla ja työkyky oli enimmäkseen lamassa. Silloin tällöin vain hän
+kuumeisella kiireellä teki muistiinpanojaan ja hahmoitteli monia
+suunnitelmiaan. Ruotsin Akademian myöntämä apuraha oli ainoa valonsäde
+talven kuluessa, joka herätti hänessä hiukan elämänhalua ja
+tulevaisuudentoivoa. Iloansa hän purkaa Lundegårdille seuraavin sanoin:
+
+"Parasta aikaa levätessäni aamupäivällä, tultiin minulle ilmoittamaan,
+että olin saanut 500 kr:n suuruisen apurahan Ruotsin Akademialta... En
+olisi koskaan voinut uskoa, että jokin Ruotsin Akademiasta lähtevä asia
+voisi vaikuttaa minuun niin valtavasti: minä kaivoin nenäni tyynyyn ja
+nyyhkytin.
+
+"Olen kovin iloissani siitä, en niin suuresti itse rahojen vuoksi,
+sillä eiväthän ne pitkälle riitä, vaan siksi että osakkeitteni täytyy
+nousta epäkriitillisen yleisön silmissä, kun Akademia suojelee minua.
+Sanomalehdessä oli sitä paitsi julkaistuna erityinen uutinen, jossa
+mainittiin ne syyt, joiden nojalla apuraha minulle oli annettu. Ja tämä
+uutinen, joka luultavasti tulee kiertämään kaikkialla maaseudulla,
+vaikuttaa kahden viimeisen teokseni menekkiin enemmän kuin mikään
+kirjakauppailmoitus. Sitä ei kernaasti epäillä, jonka Akademia ottaa
+turviinsa, ja ehkäpä seuraavat teokseni sen johdosta tulevat nostamaan
+vähemmän melua."[141]
+
+Tämän ilon jälkiä tuntuu vielä seuraavissakin kirjeissä. "Olen niin
+iloinen, kun minun ei tarvitse ajatella rahoja", kirjoittaa hän
+Lundegårdille, "-- kun saan antaa päivien mennä menoaan ja
+ruumiinvoimien lisääntyä. Voin tulla vielä suureksi ja voimakkaaksi,
+vaikka tyhjyys yhä ammoittaakin. Tahdon niin kernaasti tulla terveeksi,
+muuten en jaksa kirjoittaa."[142]
+
+Työ, se oli Ernst Ahlgrenilla alituisesti mielessä, vaikka hänen
+elonkipinänsä heikkonemistaan heikkonikin ja hän ikäänkuin vain laski
+niitä päiviä, jotka hänellä vielä olivat jäljellä. Töistään hän
+Esseldellekin kirjoittaa tarttuen innolla hänen ilmilausumaansa
+ajatukseen, että hänelle mahdollisesti seuraavana vuonna voitaisiin
+myöntää Akademian matka-apuraha. "Niin, jos minä elän v:teen 1889-90,
+niin kyllähän kernaasti haluaisin saada matka-apurahan, sillä sitä
+oppii niin paljon päästessään elämän suurille, avaroille tantereille.
+Mutta en koskaan ajattele tulevaisuutta, se masentaa vain mieltäni ja
+saattaa minut epätoivoon. Koetan keskittää ajatukseni päivän työhön
+ajattelematta huomista kauemmaksi. En usko, että koskaan voi tehdä sen
+omantunnonmukaisemmin työtä kuin muistaessaan, että viimeinen vuosi on
+ehkä käsissä.
+
+"Minä iloitsen siitäkin, että suuri yleisö voi ehkä oppia minua
+ymmärtämään, vaikka valitsisinkin aiheita, jotka ovat enemmän
+inhimillisiä kuin _comme il faut;_ ehkäpä se oppii ymmärtämään,
+etten minä kuulu niihin, jotka repivät kaikki alas, yhtä vähän kuin
+niininkään, jotka väittelevät laeista ja yhteiskuntaproblemeista, vaan
+että kuulun niihin, jotka tarkkaavat ihmisluonteita, jotka sanovat:
+'sellainen on kärsimys, sieluntuska, kiusaus, mielenrauha, katumus,
+sääli, hairahdus'. -- Luullakseni jokainen, joka lämmöllä ja totuudella
+kykenee kuvaamaan todellista elämää, voi siten myös hyödyttää,
+tarvitsematta käsitellä teorioja ja yhteiskuntakysymyksiä. Luulisin,
+että kirjailijan tehtävänä on opettaa ihmisiä _näkemään_, tai minä
+tarkoitan ehkä, opettaa heitä rakastamaan ja ymmärtämään... Minun
+silmissäni ei ole olemassa rikoksia, syntejä j.n.e. Minä tarkoitan,
+olen siksi paljon taiteilija ja niin vähän moraalifilosofi; siinä missä
+moraalifilosofi näkee _rikoksen_, joka on rangaistava, siinä minä
+en näe asteetonta, ehdotonta abstraktsionia, vaan _ihmisen, joka teki
+rikoksen_. En tahdo sanoa, ettei rikosta olisi rangaistava, mutta
+_minun_ taiteeni tehtävänä on näyttää, miten rikollinen kärsii, --
+tai miten hän itse ehkä on tekoaan huonompi. Kaikki mikä on salaista,
+mikä ei päily pinnalla, kaikki puhtaasti inhimillinen kuuluu minun
+alaani. Minun on tutkittava tekstiäni ihmisten mielten hienoista
+säikeistä.
+
+"Täti on oikeassa: yhtä paljon voi antaa pienillä kertomuksillaan
+kuin suurillakin. Minä puolestani asetan viimeksi julkaisemani
+novellikokoelman kaikkein korkeimmalle tuotteistani. Minä annan
+sisällisen ääneni ohjata itseäni siten, että minulla usein on monta
+teosta yhtä aikaa käsillä, ja kirjoitan sitten sitä, mikä kunakin
+hetkenä on lähinnä tunnelmaani, jättäen sattuman määrättäväksi, mikä
+ensin valmistuu, mikä viimeksi. Ajatuksissani minulla on valmiina
+romaani, jonka pääajatus on 'Fru Marianne'a vanhempi, mutta en ole
+ollut kypsä kirjoittamaan sitä, sillä paikoittain se on rakennettu
+oletusten eikä omien huomioiden nojaan. Minä kerroin aiheen Jonas
+Lielle, ja hänestä se oli hyvä. Nyt voin panna sen paperille milloin
+hyvänsä, sillä päähenkilöni elävät jo kuin oikeat ihmiset.
+
+"Mutta minähän teen aina niin hitaasti työtä. En jaksa kirjoittaa
+paljon kerrallaan...
+
+"'I telefon' on jo käännetty ... tanskaksi. Parasta aikaa sitä
+käännetään suomeksi Helsingin Suomalaista teatteria varten... Pienen
+näytelmäni 'Romeos Julia'n ostamisesta on myös puhetta..."[143]
+
+Paitsi yksityisiä muistiinpanojaan, jotka ovat "Elsa Finne'n" pohjana,
+kirjoitti Ernst Ahlgren tänä kevättalvena näytelmänsä "Den Bergtagna",
+jonka hän itse arveli elävän kauimmin hänen jälkeensä. Myöskin kertomus
+"Modern" oli hänellä nyt käsillä. Sitä paitsi hän sepitti novellin
+"Lifsleda", teki luonnokset kertomuksiin "Ur mörkret", "Ett
+önskningsmål", "En baldams historia" ja "Ludde" ja valmisti näytelmänsä
+"Romeos Julia".
+
+Kiihkeästi, suorastaan kuumeentapaisesti hän työskenteli tänä
+viimeisenä keväänä, tuntien liiankin selvästi, että hänen hetkensä
+olivat luetut ja peläten, ettei hän ehtisi panna paperille edes osaa
+kaikista niistä aiheista, jotka hänen mielessään kytivät. Eräästä hänen
+kirjoituksestansa, "Verklighetsdiktning" (Todellisuusrunous), joka
+löytyi hänen jälkeenjääneitten papereittensa joukosta, me voimme nähdä,
+millaiseksi hän arvelee sellaisen kirjailijan työn muodostuvan, joka
+työskentelee kuolema alituisesti silmiensä edessä. Hän sanoo siinä:
+
+"Miten toiselta asia näyttääkään siltä, jonka joka kerta uuteen työhön
+ryhtyessään täytyy ajatella: onko tämä ehkä viimeinen; minun täytyy
+saada sanotuksi se, mitä haluan sanoa, ja juuri tällä hetkellä.
+
+"Samantekevää onko kirjailija nuori vai vanha. Vuosien lukumäärä ei
+merkitse mitään, sillä nuoren eletty elämä voi olla paljoa rikkaampi
+kuin vanhan, kaikki riippuu vain tunteen syvyydestä ja elettyjen
+kokemusten laajuudesta.
+
+"Jos hän siihen asti on elänyt suljettua ja yksinäistä elämää, niin voi
+hänet äkkiä vallata halu puhua niin kauan kuin hän vielä voi saattaa
+itsensä ymmärretyksi ja ennenkuin pitkä äänettömyys alkaa.
+
+"Ehkäpä siihen vaikuttaa myös se haikea tunne, että kaikki muistot,
+jotka ovat olleet hänelle rakkaat, kuolevat hänen mukanansa, tai että
+hänestä tuntuu siltä, kuin ne eivät yksin olisi hänen omaisuuttaan,
+tai, -- kukapa tiesi! -- ehkäpä yksinäisyydentunne valtaa hänet, kun
+hänen on pakko erota siitä elämästä, joka on antanut hänelle niin
+paljon ja jolle hän korvaukseksi on voinut antaa niin sanomattoman
+vähän.
+
+"Ehkäpä hän ajatellessaan eroa tuntee halun saada ojentaa kätensä
+kaikkea sitä kohti, josta hänen on pakko erota -- ja ehkäpä hän etsii
+ystävää, joka tahtoo pusertaa hänen kättään merkiksi siitä, että hän on
+muistava häntä.
+
+"Minä kuvailen mielessäni, että jos niin on laita, niin jonkunmoisen
+rauhan tulee lyödä leimansa hänen työhönsä.
+
+"Sellainen kirjailija ei voi olla tuottelias, sillä hänen täytyy
+punnita sanansa tarkemmalla kuin vain sointuvaisuuden vaa'alla ja pitää
+mielikuvituksensa ohjakset kireällä sekä usein kiristäessään niitä
+kysyä itseltänsä: 'onko tämä totta, tarkoitinko tätä? Ja jollen koskaan
+voi peruuttaa näitä sanoja, niin voinko vastata niistä?'
+
+"Hänen esityksensä on hillittyä; hän ei mielellään näyttäydy itse,
+sillä hänellä ei ole tilaisuutta puolustaa itseään vastustajia vastaan
+eikä korjata väärinkäsityksiä, ja jonkinlaisesta arkatuntoisuudesta
+itseään kohtaan hän ei mielellään paljasta itseään. Ei hän myöskään
+esiinny itsetietoisena yleisön edessä; mutta hän ei pelkää niin paljon
+kirjallisia vastoinkäymisiä kuin sitä, että hän kaikesta huolimatta
+voisi tuoda huonosti ilmi ajatuksensa ja huomaisi sen vasta sitten, --
+kun sitä olisi myöhäistä korjata.
+
+"Tästä hänen tavaton ahkeruutensa johtuu, hänen pyrkimyksensä saada
+työnsä niin täydelliseksi kuin suinkin, olkoon kehys miten pieni
+tahansa.
+
+"Se tieto, että hänen tulee jättää sydämensä lapsi yksin ja
+turvattomana vieraiden pariin, vaikuttaa sen, että hän tavattomalla
+tarkkuudella huolehtii sen ulkonaisesta varustuksesta, ja miltei
+äidillistä huolenpitoa piilee jokaisessa hänen verhonsa laskoksessa."
+
+Mutta kesken kuumeista työkiihkoaan Ernst Ahlgrenin täytyi taas jättää
+kaikki kesken, sillä maa poltti hänen jalkojensa alla. Oleskeltuaan
+kaiken talvea vuoroin Kööpenhaminassa, vuoroin Hörbyssä, hän toukokuun
+keskivaiheilla läksi toistamiseen Parisiin, päästäkseen vain pois
+jonnekin, uusien ihmisten pariin ja uusiin oloihin. Mutta sielläkin,
+keskellä ihmisvilinää ja suurta maailmaa, hän tunsi itsensä yhtä
+yksinäiseksi ja vieraaksi kuin kaikkialla muuallakin. Hänellä ei ollut
+enää voimaa iloita eikä nauttia mistään, hän harhaili vain kuin
+kummittelija paikasta toiseen.
+
+"Minä kirjoitan ja kirjoitan", sanoo hän kirjeessä Lundegårdille.
+"Minusta tuntuu ikäänkuin istuisin vankilassa ja vain työtä tekemällä
+voisin saavuttaa vapauteni. Mutta en koskaan ole tehnyt niin toivotonta
+työtä kuin nyt. Ikäänkuin olisin kuollut ja kuivasti kuin luuranko
+merkitsisin vain muistiin ne kertomukset, joita aivoni ovat kehränneet
+kokoon minun ollessani vielä hengissä. -- --
+
+"-- -- Jos sairastaisin parantumatonta tautia, niin ei loppuni
+luullakseni voisi olla sen varmempi kuin nyt. Siinä ei ole mitään
+viekoittelevaa, että minua pakoitetaan vuosi vuodelta julkaisemaan
+huonoja teoksia voidakseni elää ja laahata eteenpäin tätä elämää. Olen
+juureton täällä. Olen kuin kummitus ja töin tuskin uskallan elävien
+pariin. Kaikki tämä on naurettavaa hempeämielisyyttä. Kerran minäkin
+vielä sille nauran. --
+
+"Minulla ei ole mitään tästä kirjavasta elämästä. Se tuskin suo
+ihmiselle oikeutta kuolla."[144]
+
+Ja vieläkin väsyneempi sävy vallitsee seuraavassa kirjeessä, joka on
+kirjoitettu paria viikkoa myöhemmin: "Voisin kernaasti jäädä kokonaan
+tänne, minä pidän tästä suuresta, kauniista Parisista; mutta halua elää
+täällä en ole tuntenut hetkeäkään, tai oikeammin: olen tuntenut halua
+mutta en usko voivani sitä tehdä. Työkykyni on murtunut. Raskas paino
+lepää kaikella sillä, mitä kirjoitan. Ikäänkuin pyövelin käsi painaisi
+olkapäätäni. Minä kirjoitan ja kirjoitan saadakseni kasan täyteen ja
+säilytyshuoneeni tyhjäksi, mutta ei ainoakaan auringon eikä ilon säde
+valaise työtäni.
+
+"Olen aivan levollinen ja täydessä tasapainossa, en vähintäkään
+hermostunut. En ikävöi pois täältä, en halua 'kotiin'. Varmaankin tulen
+matkustamaan vain paikasta toiseen, sillä unohdan työtä tehdessäni
+missä kulloinkin olen, ja mikä hotellipöytä hyvänsä on minulle yhtä
+hyvä. Hörbyssä en voi vakituisesti elää, en tahdo hautaantua sinne,
+mutta pari päivää tai viikkoa voin siellä joskus työtä tehdä. Minulle
+on aivan yhdentekevää missä olen.
+
+"En ole sen hempeämielisempi kuin että voisin jäädä tänne ja sitten
+jonakuna päivänä -- väsyneenä turhiin taiteilijaponnistuksiini --
+lopettaa elämäni täällä. Se olisi ehkä parasta. Kaikki kävisi melutta
+ja huomiotta. En tiedä itsekään mitä odotan tai mitä toivon. Sisäinen
+ääni sanoo minulle: vielä ei kaikki ole lopussa."[145]
+
+Ja paria päivää myöhemmin hän lopettaa seuraavin sanoin kirjeensä
+Lundegårdille, viimeisen, jonka tämä vastaanottaa hänen vielä
+eläessänsä:
+
+"En enää koskaan tule tehneeksi mitään. Mutta mitä se tekee! Olen
+mielestäni kuin vanha ajurihevonen, jolta valjaat riisutaan. Grålle saa
+mennä laitumelle, kompuroida auringonpaisteessa ja tuntea kesän lämpöä.
+Siinä kaikki!
+
+"Minä toivon niin usein, kuljeskellessani täällä -- ja täällä on niin
+satumaisen kaunista -- niin minä toivon, että voisin pysähtyä, tarttua
+jotakuta käsivarteen kiinni, viitata kädelläni ja sanoa: 'katso!' Ja
+tietää sitten, että joku tuntisi aivan samaa kuin minäkin. Mutta ketään
+sellaista ei ole. Kaikilla on kiire. Ja minussa on siksi paljon
+taiteilijaa, että tunnen tuskaa nähdessäni yksin niin paljon kaunista.
+Minä tahtoisin kuvata sitä, siivilöidä sen omien silmieni läpi ja antaa
+sen sitten koko maailmalle. Mutta minä en voi.
+
+"Olkaamme silti yhtä iloisia."[146]
+
+Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren myös valittaa yksinäisyyttänsä,
+sitä, että hän tuntee olevansa jo ikäänkuin kaiken ulkopuolella.
+"Minusta tuntuu yhä siltä, kuin en kuuluisi tänne", kirjoittaa hän;
+"minä käyn ja katselen kaikkea ikäänkuin jotakin näyttelyä, jonka
+tunnen jo perinpohjin. Paljoa enemmän luonteeni mukaista olisi maatua
+maassa ja kasvaa lehdiksi ja pensaiksi ja kaikenlaiseksi rikkaruohoksi
+ja palata maan päälle jälleen vaikkapa jonkin eläimen hahmossa.
+
+"Se, joka kerran täydellä todella on suorittanut hotellilaskunsa, ei
+halua jälleen purkaa matkalaukkuaan, vaikkei matkalla olisikaan kovaa
+kiirettä."[147]
+
+Kuinka lopussa hän oli sekä henkisesti että ruumiillisesti käy
+parhaiten selville seuraavasta Parisista kirjoittamastaan kirjeestä
+Matille:
+
+"Vaikea sydämentykytykseni ja sitä seuraavat tukahduskohtaukset ovat
+epäilyttävässä määrässä lisääntyneet. En jaksa tehdä työtä. Minä yritän
+ja yritän; se ei käy. Työkykyni on kokonaan murtunut. Kun me tapaamme
+jälleen, niin älä koskaan kysy työstäni mitään, älä tiedustele 'miten
+kirjoittaminen tänään on käynyt', ei mitään, mikä sitä koskee. Minä
+tuhrin paperille, sillä tuntuu jonkunmoiselta lohdutukselta saada
+piirtää kirjaimia. Mutta joustavuuteni on kadonnut. Olen vain
+työhevonen, jonka selkäranka on taittunut. Kysymys, voinko
+kohota tästä vielä, tuottaisi minulle kaikessa hyväntahtoisuudessaan
+vain sanomatonta kärsimystä. Anna vanhan hevosen kompuroida
+auringonpaisteessa, jos hän jaksaa; ettei hän kelpaa enää mihinkään,
+kiusaa häntä itseään, tuota raukkaa, kaikkein eniten!
+
+"Vapauta minut 'toivomisen' velvollisuudesta, älä vaadi, että
+näyttäisin iloiselta. Minä kannan surua rakkaimpani, työni tähden.
+
+"Älä _puhu_ siitä enää. Älä _mainitse_ sitä koskaan.
+_Kaikki_ kysymykset kiusaavat minua. Minä taistelen sielun
+sairautta vastaan, ja mitä enemmän yksin saan taistella, sitä
+parempi...
+
+"Minun pitäisi kai jäädä tänne; ajattelin tänne lähtiessäni
+olla lainkaan palaamatta. Jos täällä tulisi pyyhkäistyksi pois
+olemassa-olosta, niin joutuisi myös samalla pian unohduksiin. Se olisi
+parasta omaisilleni. Mutta minä toivon vielä parantuvani. Rahani eivät
+myöskään ole vielä lopussa. Ei kukaan voi uskoa, miten voimakkaasti
+riipun elämässä kiinni, tai oikeammin siinä toivossa, että voisin tulla
+siihen jälleen sidotuksi.
+
+"Olen kirjoittanut täällä aika kasan. _Tahdon näyttää, etten
+laiskuudesta ole tuottamatta mitään_. Ihmeellistä lukea läpi sitä,
+mitä olen kirjoittanut. Sanoja, sanoja, sanoja! Elämä puuttuu. Voin
+kirjoittaa vaikka kuinka paljon -- mutta se ei kelpaa painettavaksi. Se
+ei ole sekavaa, mutta se todistaa henkistä jähmettymistä. Se on kuin
+sokean työtä: täsmällistä, mutta väritöntä. Se on kuin puuta --
+leikeltyä, mutta maalaamatonta puuta...
+
+"Kun sanon olevani sielultani sairas, niin se ei merkitse, että olisin
+sekava, en edes 'hermostunut'. Se on taiteilijantautia, ehkäpä sitä
+voisi sanoa työntuskaksi."[148]
+
+Juhannukseksi Ernst Ahlgren palasi Hörbyhyn, mutta heinäkuun
+alkupäivinä hän läksi jälleen Kööpenhaminaan, jossa parasta aikaa eräs
+etevä saksalainen teatteriseurue näytteli ja jonka esityksiä hän halusi
+nähdä. Tältä matkaltaan hän ei koskaan enää palannut.
+
+Ernst Ahlgrenin viimeisestä illasta kertoo Lundegård seuraavasti:
+
+"Lauantaina 21 p:nä heinäkuuta kävin häntä iltapuolella tapaamassa. Hän
+lepäsi sohvalla lukien Björnsonin 'Kongen' teosta.
+
+"Minä istuin hänen luonaan kello 7:ään illalla ja me keskustelimme
+kaikenlaisista asioista, niinkuin tavallisestikin. Hän näytti olevan
+aivan ennallaan, ei paremmissa eikä huonommissa voimissa kuin
+muulloinkaan. Hänen olennossaan oli aina jotakin murtunutta näinä viime
+aikoina, mutta hän hillitsi itseään niin täydellisesti, ettei hän
+ainoallakaan sanalla, ei kasvojen ilmeellä eikä äänensävyllä ilmaissut,
+mikä hänellä oli edessä.
+
+"Vasta seuraavana päivänä, saatuani tietää mitä oli tapahtunut, muistui
+tästä viimeisestä kohtaamisestamme mieleen pikkuseikkoja -- kaikkein
+vähäpätöisimmätkin asiat olivat kuin raudalla poltetut muistiini --
+pikkuseikkoja, jotka jälkeenpäin tuntuivat hyvinkin kuvaavilta.
+
+"Muistan miten veri syöksähti hetkeksi hänen kasvoihinsa minun
+astuessani sisään; se johtui siitä valtavasta ilontunteesta, kun
+hänelle oli suotu viettää edes pari jäljelläolevista pitkistä tunneista
+ystävän parissa; muistan myös, että hänen silmissään oli tavallista
+syvempi loiste ja että ne jäykkinä kiintyivät lattiaan, kun hyvästiksi
+ojensin hänelle käteni. Hän pelkäsi, että niiden katseeseen olisi
+voinut tänä viimeisenä hyvästijätön hetkenä tarttua kuolevan tuskaa ja
+että tämä ilme olisi voinut antaa hänet ilmi.
+
+"Kohtaus, jota hän luki, esitti kuninkaan viimeistä hyvästijättöä
+yhteiskunnan edustajille: papille, kenraalille, voudille ja
+kauppiaalle.
+
+"'Minä olen, niinkuin sanotaan, petetty mies ... elämän
+ihanteellisimmat voimat ovat pettäneet minut. --
+
+"Niin -- nyt minä olen siis valmis!'"
+
+Niin -- nyt minä olen siis valmis! saattoi Ernst Ahlgrenkin sanoa. Ja
+Lundegårdin poistuttua hän toteutti kauan hautomansa aikeen, lopetti
+elämänsä omalla kädellään.
+
+Kun seuraavana aamuna, heinäkuun 22 p:nä, astuttiin hänen huoneeseensa,
+lepäsi hänen ruumiinsa kuoleman kangistamana vuoteella. Pöydällä,
+vuoteen ääressä oli jäähyväiskirje Lundegårdille, päivätty 18:na
+heinäkuuta.
+
+"Toveri!
+
+"Mitäpä sanoisin! Sinä tiedät kaikki ja kaikki on sinun. Pidänkö
+sinusta enemmän kuin -- -- sitä en voi ratkaista. Minun tulee kiittää
+sinua niin paljosta, niin paljosta, etten voi kiittää. Sinä olet ollut
+ystävä ja veli ja perhe minulle. Sinä olet persoonallisuus.
+
+"Rakkaani! Tee työtä! Kirjoita, vaikka sinusta tuntuisikin, kuin aivosi
+särkyisivät. Kirjoita julki sisimmät ajatuksesi, vaikkapa sinusta
+tuntuisi, kuin sinun pitäisi häpeästä vaipua maan alle, kun et voi olla
+kova ja kylmä. Työ yksin vie onneen, ja onnea on olemassa. Ne, jotka
+väittävät vastaan, ovat yksipuolisia tai teeskentelevät.
+
+"Olen koettanut tänään kirjoittaa pienen novellin, mutta se ei ota
+onnistuakseen. Se mikä minulla on edessä, riistää mielenkiintoni
+kaikista kuvitelluista tapahtumista...
+
+"Miten raskasta minun on luopua luonnoksistani ja työsuunnitelmistani,
+on minun vaikea selittää. Mutta mieleni on liiaksi lamassa; en voi
+niitä päättää. -- -- --
+
+"Pahimmin pelkään, että käteni ratkaisevana hetkenä on liian kevyt ja
+että epäonnistun samoinkuin viimeksikin.
+
+"Minusta tuntuu, etten usko Jumalaan, mutta minä tahdon sittenkin
+rukoilla häntä viimeisenä hetkenäni, niin kiihkeä on kuolevan halu
+tuntea lähellään elävän olennon läsnäoloa...
+
+"Sinähän tiedät paremmin kuin kukaan muu, etten toimi hätäillen.
+
+"Olen iloinen, kun kaikki on ohitse. Olen niin suuri pelkuri, että
+jolleivät ylivoimaiset kärsimykset päivä päivältä olisi vieneet minua
+yhä lähemmäksi sitä, joka herättää kauhuani, niin en koskaan olisi
+uskaltanut sitä tehdä.
+
+"Jos olisi vähintäkin elämisen mahdollisuutta, niin en tekisi sitä.
+Mutta puolentoista vuoden taistelu on osoittanut minulle, kuinka turhaa
+on taistella kohtaloaan vastaan.
+
+"Pelastusta ei ole olemassa. Alas mustaan kuiluun!
+
+"Onnellinen se, joka saa kuolla omaistensa parissa ja tuntea heidän
+kätensä lämpimän puristuksen. Elä onnellisena. Rakas ystävä.
+
+                                             "Ystäväsi Ernst."
+
+Ja yöllä vasten 22 p:ää, juuri ennen kuin hänen silmänsä iäksi sammui,
+hän lisäsi tähän kirjeeseen vielä seuraavat sanat, viimeiset, jotka
+hänen kädestään lähtivät ja jotka viittaavat hänen suhteeseensa Georg
+Brandesiin:
+
+"Älä hävitä yksityisiä muistiinpanojani, -- -- varmaan pyydän sinua
+vielä sitä tekemään, mutta se ei saa tapahtua. Jokainen sana on totta,
+ja siitä totuudesta, jonka minä voin kuolemallani vahvistaa, pitäisi
+hänelläkin olla rohkeutta vastata."
+
+Paitsi yllämainittua kirjettä oli Ernst Ahlgren jättänyt jälkeensä myös
+kirjoituksen "Jälkeenjääneille", joka niinikään oli päivätty
+"Kööpenhaminassa 18 p:nä heinäkuuta 1888". Paitsi kirjallista
+testamenttiaan se sisälsi seuraavat sanat:
+
+"Minun hartain toiveeni on jos mahdollista saada levätä Tanskan maan
+povessa.
+
+"En kykene sanoin tulkitsemaan tunteitani kaikille niille, jotka ovat
+osoittaneet minulle hyväntahtoisuutta ja hyvyyttä. Minä pyydän, että
+kaikki ne, jotka ovat olleet minua lähellä, eivät luulisi tämän
+tapahtuneen sydämettömyydestä. Minun on paha mieli, kun minun täytyy
+tuottaa heille surua; mutta tehkää eläville kaikki se hyvä, jota te
+olisitte suoneet minulle, kaikki se hyvä, jota itse olisin tahtonut
+tehdä, jos minun olisi ollut mahdollista elää! -- -- Kiitos kaikesta."
+
+Ja kirjeessä, jonka hän kirjoitti rakkaimmalle tyttärelleen Matille,
+"koko elämäntaistelunsa lapselle", hän lopun lopuksi lausuu:
+
+"Unohda minut. Tule hyväksi, nöyräksi ja onnelliseksi. Tervehdi,
+_tervehdi kaikkia!_ Rukoile Jumalaa, jos tunnet tarvetta sitä
+tehdä. Karl ja minä emme saa sitoa uskoasi.
+
+"Jos on olemassa Jumala, niin hän ei työnnä minua luotaan, sillä hänen
+täytyy olla rakastava ja hyvä -- hän tietää, etten uhkarohkeudesta
+tehnyt väkivaltaa itselleni, vaan että olin niin heikko, etten voinut
+elää.
+
+"Huolehdi kaikista omaisistani. Opeta heitä iloitsemaan, kunhan minä
+vain kuolen."
+
+
+
+
+"Implora pace."
+
+
+"Siinä on elämän suuri haikeus, että ihmissielu on aina yksin",
+kirjoitti Ernst Ahlgren kerta Hellen Lindgrenille siteeraten
+tanskalaisen J.P. Jacobsenin sanoja. Ja jos kuka, niin Ernst Ahlgren
+oli yksin. Yksin elämässä, yksin kuolemassa. Jollei hän olisi ollut
+niin yksin, niin hän varmaan olisi paremmin jaksanut vastustaa
+itsemurhakiihkoaan, joka kyti hänessä jo aivan nuoresta alkaen. Sillä
+hänessä oli kaksi luonnetta, niinkuin hän itsekin usein huomautti,
+toinen synkkä ja heikko, joka saattoi hänet sairaalloiseen
+mielentilaan, toinen valoisa, terve ja voimakas, joka tahtoi elää ja
+toimia. Seuraavat sanat, jotka ovat peräisin aivan hänen viime
+ajoiltaan, todistavat puolestansa, kuinka kovaa taistelua nuo kaksi
+luonnetta hänessä kävivät:
+
+"Minulle on kerrassaan vieras tuo melkein hekumallinen kuolemanajatus,
+jolla monet luonteeltaan alakuloiset ja eroottiset naiset kiemailevat,
+varsinkin ne, joilla ei ole oikeata työtä. Päinvastoin, minusta
+eläminen on ihanaa, minä käytän mielelläni työkykyäni. Kun ajattelen
+kuolemaa tai puhun siitä, niin en tee sitä salaisella nautinnon
+tunteella, vaan tuskalla, joka on musertaa koko olentoni. Kuolema on
+minulle kummitus, joka kaikkien onnettomuuksien, surujen ja
+eripuraisuuksien kasaantuessa ylitseni asettuu eteeni ja tehden minut
+melkein tajuttomaksi pelosta katselee minua, ojentaa luurankoiset
+kätensä minua kohti ja sanoo: katso, sinä et pääse pakoon, elämä --
+jota rakastat -- on tuominnut sinut niin kauheihin piinapenkintuskiin,
+jotta sinusta tuntuu helpoitukselta, kun tälläkin hinnalla pääset
+vapaaksi."
+
+Ja sama rakkaus elämään huokuu myös kirjeestä Hellen Lindgrenille,
+jossa hän sanoo:
+
+"Ettekö näe kuinka suuri ja terve elämä on, joskin teidän ja minun
+-- -- niin, joskin teidän ja minun täytyy erota siitä. Mitä se tekee?
+Kunhan on vain saanut jotakin aikaan, jättänyt jälkeensä -- vaikka
+kuinkakin pienen -- jäljen, panoksellaan ottanut osaa suureen
+kehitykseen. Ah, jospa te tietäisitte, kuinka minä rakastan kaikkea
+mikä hengittää, kasvaa ja elää! Jospa hetkeksikin voisin lainata teille
+silmäni ja keuhkoni."[149]
+
+Mutta kaikki hänen elämänvaiheensa ja kokemuksensa olivat omansa
+ikäänkuin tukahduttamaan tätä rakkautta elämään. Hänen iloton
+lapsuutensa ja nuoruudenaikansa ja varsinkin hänen avioelämänsä
+tuottamat pettymykset lisäsivät puolestaan hänen perinnäistä
+synkkämielisyyttään, jolle hänen katkerat persoonalliset kokemuksensa
+myöhemmällä iällä antoivat vielä viimeisen sysäyksen. Eikä se sisäinen
+tyydytys ja ilo, jonka kirjallinen työ hänelle tuotti, voinut yksin
+pitää tasapainoa yllä, varsinkin sen jälkeen kun epäilys sitäkin
+kohtaan heräsi hänen sielussaan.
+
+Pitkällisen sairautensa aikana Ernst Ahlgren oli niin täydellisesti
+eläytynyt kuoleman ajatukseen, ettei se tuntunut hänestä enää
+peloittavalta viholliselta, vaan pikemmin ystävältä, joka saattoi
+päästää hänet kaikista kärsimyksistä ja antaa hänelle rauhan. Mutta
+samalla kun se tarjosi vapautusta, se ikäänkuin myös kehoitti häntä
+iloitsemaan elämästä niinkauan kuin vielä oli aikaa, rakastamaan
+kaikkea elollista, niinkauan kuin siihen oli tilaisuutta. Tarve saada
+elää heikkoni kuitenkin päivä päivältä ja toivo päästä rauhaan kasvoi
+yhä voimakkaammaksi, kunnes tämä ainoa ajatus sai hänet kokonaan
+valtaansa.
+
+Ernst Ahlgrenin oman toivomuksen mukaan hänen ruumiinsa kätkettiin
+Tanskan maan poveen, sen maan, jota hän niin suuresti oli rakastanut,
+vaikka se olikin tuottanut hänelle niin paljon pettymystä.
+Kööpenhaminan läntisellä hautausmaalla, kaukana suurista käytävistä ja
+komeista muistomerkeistä, kohoaa hänen yksinkertainen hautapatsaansa,
+johon nimen alle on piirretty sanat: _Implora pace_, rukoile
+rauhaa. Nuo sanat hän oli ikäänkuin itse valinnut omaksi
+hautakirjoituksekseen jo vuosia ennen kuolemaansa. Sillä tutkiessaan
+Byronin elämää ja teoksia ja kääntäessään hänen kirjeitään ruotsiksi,
+oli hänen huomionsa kiintynyt seuraaviin sanoihin, jotka Byron,
+käydessään kerta Certosan hautausmaalla Italiassa, oli kirjoittanut:
+"Eräässä hautakivessä näin nimen alla nämät kauniit sanat: _Implora
+pace_. Ei mitään muuta, mutta minusta tuntuu kuin noihin sanoihin
+sisältyisi kaikki, mitä siinä voi sanoa. Niihin sisältyy epäilystä,
+toivoa ja nöyryyttä. Ei mikään voi olla sen liikuttavampaa kuin tuo
+sana 'rukoile' -- vainaja on saanut kyllikseen elämästä, hän ei pyydä
+enää muuta kuin rauhaa."
+
+Sama tunne valtaa mielen Ernst Ahlgreninkin haudan ääressä. _Implora
+pace!_ Se oli hänenkin viimeinen ja ainoa rukouksensa.
+
+
+
+
+Viittauksia.
+
+
+[1] 31/3 1871.
+
+[2] Carl Herslow 10/10 1875.
+
+[3] Kirjeestä C. Herslowille 1876.
+
+[4] Kirjeestä C. Herslowille 12/10 1875.
+
+[5] Kirjeestä Margarethe Ekströmille 13/3 1878.
+
+[6] Kirjeestä Margarethe Ekströmille 25/3 1878.
+
+[7] Kirjeestä Margarethe Ekströmille 29/7 1879.
+
+[8] 21/4 1878.
+
+[9] 29/4 1878.
+
+[10] Kirjeestä Ny III. Tidningin toimittajalle, Ernst Beckmanille.
+
+[11] 28/10 1877.
+
+[12] 2/2 1880.
+
+[13] 12/4 1880.
+
+[14] Jouluk. 1886.
+
+[15] 15/12 1883.
+
+[16] 27/7 1883.
+
+[17] 25/8 1884.
+
+[18] 15/12 1884.
+
+[19] Kesäk. 1884.
+
+[20] Gefle-posten 1884.
+
+[21] Barometern 1884.
+
+[22] Toukok. 1884.
+
+[23] 15/12 1884.
+
+[24] Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 33.
+
+[25] 3/2 1885.
+
+[26] 15/12 1884.
+
+[27] 17/2 1885.
+
+[28] 27/3 1886.
+
+[29] 15/12 1884.
+
+[30] 15/12 1884.
+
+[31] 30/l 1885.
+
+[32] 1/11 1886.
+
+[33] Kirjeestä Karl af Geijerstamille 2/11 1886.
+
+[34] 25/10 1884.
+
+[35] 25/10 1884.
+
+[36] 28/2 1885.
+
+[37] 5/11 1884.
+
+[38] 22/3 1886.
+
+[39] 22/3 1886.
+
+[40] 22/3 1886.
+
+[41] 13/1 1885.
+
+[42] 15/4 1888.
+
+[43] 6/12 1886.
+
+[44] 8/6 1886.
+
+[45] 8/6 1886.
+
+[46] 10/7 1886.
+
+[47] 30/7 1886.
+
+[48] Kirjeestä Margarethe Ekströmille 22/2 1885.
+
+[49] 6/12 1886.
+
+[50] Söndagen, J.A. Runström.
+
+[51] Ny Illustrerad Tidning, 1885.
+
+[52] Göteborgs Handels och Sjöfarts Tidning 12/8 1885.
+
+[53] Morgenbladet 25/10 1885.
+
+[54] 29/8 1886.
+
+[55] Kirjeestä Lundegårdille 13/4 1885.
+
+[56] Jouluk. 1886.
+
+[57] Jouluk. 1886.
+
+[58] Kirjeestä Georg Nordensvanille 30/8 1885.
+
+[59] 15/12 1884.
+
+[60] 20/8 1885.
+
+[61] 18/10 1885.
+
+[62] 24/10 1885.
+
+[63] 25/10 1885.
+
+[64] 14/10 1885.
+
+[65] 28/10 1885.
+
+[66] Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 41.
+
+[67] Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 43.
+
+[68] 5/11 1885.
+
+[69] 12/11 1885.
+
+[70] Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 44.
+
+[71] 3/11 1885.
+
+[72] 5/11 1885.
+
+[73] Tammik. 1886.
+
+[74] 3/2 1886.
+
+[75] 3/2 1886.
+
+[76] 21/5 1886.
+
+[77] 1887.
+
+[78] 24/2 1886.
+
+[79] 18/2 1886.
+
+[80] 13/4 1886.
+
+[81] 24/2 1886.
+
+[82] 24/2 1886.
+
+[83] 27/3 1886.
+
+[84] 5/6 1886.
+
+[85] 16/8 1886.
+
+[86] 1/11 1886.
+
+[87] 20/9 1886.
+
+[88] 20/9 1886.
+
+[89] 20/9 1886.
+
+[90] Maalisk. 1887.
+
+[91] 5/6 1886.
+
+[92] Marrask. 1887.
+
+[93] 5/12 1886.
+
+[94] 20/8 1886.
+
+[95] 1/10 1886.
+
+[96] 8/12 1886.
+
+[97] 4/2 1887.
+
+[98] Helmik. 1887.
+
+[99] Helmik. 1887.
+
+[100] 24/5 1887.
+
+[101] 23/6 1887.
+
+[102] 12/7 1887.
+
+[103] 22/7 1888.
+
+[104] 15/4 1887.
+
+[105] 11/5 1887.
+
+[106] 10/6 1887.
+
+[107] Maalisk. 1889.
+
+[108] 24/5 1887.
+
+[109] 24/5 18S7.
+
+[110] 1/7 1887.
+
+[111] 2/7 1887.
+
+[112] 12/7 1887.
+
+[113] 12/7 1887.
+
+[114] 25/6 1887.
+
+[115] 30/6 1887.
+
+[116] 25/6 1887.
+
+[117] 30/6 1887.
+
+[118] 8/7 1887.
+
+[119] 3/8 1887.
+
+[120] 6/9 1887.
+
+[121] 6/8 1887.
+
+[122] 23/1 1887.
+
+[123] 10/10 1887.
+
+[124] 18/6 1887.
+
+[125] Göteborgs Handels och Sjöfarts Tidning 22/6 1887.
+
+[126] 1887.
+
+[127] Kesäkuu 1887.
+
+[128] 15/9 1887.
+
+[129] Jyllandsposten 3/7 1887.
+
+[130] Dagens Nyheder 4/6 1887.
+
+[131] 13/6 1887.
+
+[132] 9/6 1887
+
+[133] 21/10 1885.
+
+[134] 7/2 1887.
+
+[135] 1888.
+
+[136] N:o 11, 12, 1887.
+
+[137] 19/12 1887, Julkaistu myös G. Brandesin kootuissa teoksissa III,
+s. 679.
+
+[138] Toukok. 1887.
+
+[139] 6/12 1887.
+
+[140] 10/3 1888.
+
+[141] 31/3 1888.
+
+[142] Huhtik. 1888.
+
+[143] 17/3 1888.
+
+[144] 28/5 1888.
+
+[145] 11/6 1888.
+
+[146] 14/6 18S8.
+
+[147] 2/6 1888.
+
+[148] 8/6 1888.
+
+[149] 29/8 1888.
+
+
+
+
+Lähteitä:
+
+
+Victoria Benedictsson (Ernst Ahlgren). En själfbiografi ur bref och
+anteckningar samlade och utgifna af _Axel Lundegård_.
+
+Bref från Victoria Benedictsson (Ernst Ahlgren) till Karl och Matti af
+Geijerstam. Utgifna af _Matti af Geijerstam_.
+
+_Ellen Key_. Ernst Ahlgren. NÃ¥gra biografiska meddelanden.
+
+Ernst Ahlgren och Esselde. En brefväxling utgifven af _Sigrid
+Leijonhufvud_.
+
+_David Sprengel_: De nya poeterna. (80-talet.)
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Siipirikko, by Helmi Setälä (née Krohn)
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44265 ***
diff --git a/44265-h/44265-h.htm b/44265-h/44265-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..9428b6f
--- /dev/null
+++ b/44265-h/44265-h.htm
@@ -0,0 +1,6092 @@
+<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN"
+    "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd">
+<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml" xml:lang="fi" lang="fi">
+  <head>
+    <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=UTF-8" />
+    <meta http-equiv="Content-Style-Type" content="text/css" />
+    <title>
+      The Project Gutenberg eBook of Siipirikko, by Helmi Setälä.
+    </title>
+    <style type="text/css">
+
+.subtitle {
+    text-align: center;
+    font-size: 135%;
+}
+
+.by {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 2em;
+}
+
+.author {
+    text-align: center;
+    font-size: 135%;
+}
+
+.co {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 5em;
+}
+
+.year {
+    text-align: center;
+    font-size: 130%;
+    padding-bottom: 3em;
+}
+
+
+body {
+    margin-left: 10%;
+    margin-right: 10%;
+}
+
+    h1,h2 {
+    text-align: center;
+    clear: both;
+}
+
+p {
+    margin-top: .51em;
+    text-align: left;
+    margin-bottom: .49em;
+}
+
+.p4       {margin-top: 4em;}
+.p6       {margin-top: 6em;}
+
+hr {
+    width: 33%;
+    margin-top: 2em;
+    margin-bottom: 2em;
+    margin-left: auto;
+    margin-right: auto;
+    clear: both;
+}
+
+hr.chap {width: 65%}
+
+.sig {
+    text-align: right;
+    margin-right: 15%;
+}
+
+
+.caption  {font-weight: bold;}
+
+/* Images */
+.figcenter   {
+    margin: auto;
+    text-align: center;
+}
+
+/* Footnotes */
+.footnotes        {border: dashed 1px;}
+
+.footnote         {margin-left: 10%; margin-right: 10%; font-size: 0.9em;}
+
+.footnote .label  {position: absolute; right: 84%; text-align: right;}
+
+.fnanchor {
+    vertical-align: 0.3em;
+    font-size: .8em;
+    text-decoration:
+    none;
+}
+
+    </style>
+  </head>
+
+<body>
+<div>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44265 ***</div>
+
+<h1>SIIPIRIKKO</h1>
+
+<p class="subtitle"><b>Ernst Ahlgren kirjailijana ja ihmisenä</b></p>
+
+<p class="by">Kirj.</p>
+
+<p class="author"><b>Helmi Setälä</b></p>
+
+<p class="co">Otava, Helsinki</p>
+
+<p class="year"><b>1915.</b></p>
+
+
+<p class="p6" />
+<p>
+<span style="margin-left: 2em;">"Det er det store Triste, at en</span><br />
+<span style="margin-left: 2em;">Menneskesjæl er altid allene."</span><br />
+<br />
+<span style="margin-left: 10em;">J. P. Jacobsen.</span><br />
+<br />
+<br />
+<span style="margin-left: 2em;"><i>Tätä teosta varten on kirjoittaja saanut avustusta</i></span><br />
+<span style="margin-left: 2em;"><i>"Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahastosta."</i></span><br />
+<br />
+<br />
+<span style="margin-left: 4.5em;"><i>Ottilie Pelisskylle</i>,</span><br />
+<span style="margin-left: 4.5em;"><i>äidilliselle ystävälleni</i></span><br />
+<span style="margin-left: 2em;"><i>kiitokseksi monivuotisesta rakkaudesta</i>,</span><br />
+<span style="margin-left: 3em;"><i>kehoituksesta ja kannatuksesta</i></span><br />
+<br />
+<span style="margin-left: 14em;"><i>tekijä</i>.</span><br />
+</p>
+
+<p class="p4" />
+<div class="figcenter" style="width: 367px;">
+<img src="images/01.png" width="367" height="450" alt="" />
+<div class="caption">
+
+<p>Ernst Ahlgren 28 vuoden vanhana.</p></div>
+</div>
+
+
+<p class="p4" />
+<p>SISÄLLYS:</p>
+
+<p>
+<a href="#Alkusanat">Alkusanat.</a><br />
+<a href="#Lapsuusvuodet">Lapsuusvuodet.</a><br />
+<a href="#Avioliitto">Avioliitto.</a><br />
+<a href="#Ensimainen_alku">Ensimäinen alku.</a><br />
+<a href="#Ernst_Ahlgren">Ernst Ahlgren.</a><br />
+<a href="#Axel_Lundegard">Axel Lundegård.</a><br />
+<a href="#Pengar">"Pengar."</a><br />
+<a href="#Uusia_siteita">Uusia siteitä.</a><br />
+<a href="#Valjemmilla_vesilla">Väljemmillä vesillä.</a><br />
+<a href="#Epatoivon_partaalla">Epätoivon partaalla.</a><br />
+<a href="#Fru_Marianne">"Fru Marianne."</a><br />
+<a href="#Ernst_Ahlgren_novellinkirjoittajana">Ernst Ahlgren novellinkirjoittajana.</a><br />
+<a href="#Kirjallisia_otteluita">Kirjallisia otteluita.</a><br />
+<a href="#Viimeiset_vaiheet">Viimeiset vaiheet.</a><br />
+<a href="#Implora_pace">"Implora pace."</a><br />
+<a href="#Viittauksia">Viittauksia.</a><br />
+<a href="#Lahteita">Lähteitä:</a><br />
+</p>
+
+
+<p class="p4" />
+<p>Päästäessäni julkisuuteen tämän kirjasen, jota varten useiden vuosien
+kuluessa olen kerännyt aineksia, pyydän saada lausua vilpittömät
+kiitokseni rouva <i>Matti af Geijerstamille</i> Tukholmassa, joka
+suullisesti on antanut minulle tietoja äitipuolestansa, sekä kirjailija
+<i>Axel Lundegårdille</i>, jonka välityksellä minulla on ollut
+tilaisuutta käyttää työtäni varten osittain Ernst Ahlgrenin itsensä
+keräämiä aineksia. Niinikään tahdon kiitoksella mainita, että rouva
+<i>Maria af Geijerstam</i> on sallinut minun julkaista otteita Ernst
+Ahlgrenin kirjailija Gustaf af Geijerstamille kirjoittamista ja ennen
+julkaisemattomista kirjeistä, jotka suuressa määrin valaisevat Ernst
+Ahlgrenin viimeisiä elinvuosia.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Alkusanat" id="Alkusanat">Alkusanat.</a></h2>
+
+
+<p>Niiden monien kirjallisten kykyjen parissa, jotka loivat 1880-luvun
+realistisen kaunokirjallisuuden Ruotsissa, on Ernst Ahlgrenin nimi,
+joskaan ei kaikkein loistavimpia, niin joka tapauksessa kaikkein
+tyypillisimpiä. Tyypillinen etupäässä siksi, että koko hänen
+tuotantonsa rajoittuu 80-lukuun, ja että hänen elämäntehtävänsä on jo
+loppuunsuoritettu, ennenkuin uudet kirjalliset virtaukset ennättävät
+päästä voimaan.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin nimi on kerrassaan outo nykyiselle nuorelle polvelle,
+ja kuitenkin hän on etupäässä juuri nuorten kirjailija. Hänen raitis ja
+terve elämänkatsomuksensa ja hänen uupumaton taistelunsa kaikkea
+puolinaista ja kaksinaista vastaan elämässä, on omansa etupäässä
+herättämään vastakaikua nuorten povessa. Hänen merkityksensä 80-luvun
+nuorisolle olikin kieltämätön. Ja vaikka hän nykyään onkin joutunut
+unhotuksiin, niin voipi yksin hänen nimensä mainitseminen vielä tänäkin
+päivänä nostattaa lämpimän tunteen niiden mielessä, jotka ovat häneltä
+vastaanottaneet vaikutteita.</p>
+
+<p>Harvan kirjailijan tuotanto on puhjennut esiin samassa määrin hänen
+omasta elämästänsä kuin Ernst Ahlgrenin. Jokainen sana, jonka hän
+kirjoittaa, on ikäänkuin taistelua hänen omasta olemassaolostansa. Hän
+nousee haarniskaan elämän puolinaisuutta vastaan siksi, että hän itse
+on murtua sen painon alle, hän taistelee elämän kaksinaisuutta vastaan
+siksi, että se uhkaa viedä hänet itsensä perikatoon. Ja koko suuren
+rakkautensa elämää kohtaan hän päästää teoksissaan valloilleen
+sentähden, että hän itse taistelee sairaalloista epätoivoa ja kuoleman
+huumausta vastaan.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin oma elämä on syvästi traagillinen ja se herättää meidän
+mielenkiintoamme yhtä suuressa määrässä kuin hänen tuotantonsakin. Me
+näemme hänessä rikaslahjaisen sielun, jolle luonto on tuhlannut
+runsaita lahjojaan, mutta jonka elämä tekee siipirikoksi ja lopulta
+murtaa kokonaan. Me näemme hänessä voimakkaan persoonallisuuden, joka
+yksinäisyydessä kypsyy ja kehittyy ja jolla on jo ikäänkuin veressään
+ne ihanteet, joiden puolesta koko 80-luvun kirjailijajoukko taisteli.
+Tuskin 16-vuotiaana hän valitsee mielilauseekseen: "työ ja totuus", nuo
+sanat, jotka muodostavat ikäänkuin koko realistisen suunnan ytimen,
+valitsee ne paljoa ennemmin kuin realistisesta kirjallisuudesta vielä
+voi olla puhettakaan. Ja kuitenkin hän tavallaan ilmestyi liian
+myöhään. Hän oli jo iältään, joskaan ei tunnemaailmaltaan, kypsynyt
+nainen, ryhtyessään kirjalliseen työhön. Hänen ensimäiset haparoivat
+yrityksensä, koko valmistustyö, joka on välttämätön kirjailijalle,
+kohdistui ikäkauteen, jolloin toiset ovat jo saavuttaneet ensimäiset
+voittonsa. Häneltä puuttui sitä joustavuutta ja huolettomuutta, jolla
+nuori kirjailija niin helposti voittaa ensimäiset vaikeudet ja
+vastoinkäymiset. Jokainen pettymys oli hänelle kaksin kerroin raskas
+siksi, että hänellä ei ollut varaa tuhlata aikaa valmistukseen, hänen
+täytyi yhdellä iskulla joko voittaa tai kadottaa kaikki. Ja vielä
+sittenkin kun hän oli voittanut, oli jokainen uusi vastoinkäyminen ja
+pettymys hänelle kuin myrkkyä, joka heikonsi hänen vastustuskykyään. Ei
+silti, että hänellä olisi ollut niin suuret ajatukset omasta kyvystään,
+ettei hän olisi voinut arvostelua sietää. Mutta kirjallinen työ oli
+hänen elämänsä ainoa pelastuskeino, ja kun se petti, niin ei hänellä
+mielestään ollut syytä enää sen kauemmin ylläpitää tuota elämää.</p>
+
+<p>Neljännesvuosisata on kulunut umpeen Ernst Ahlgrenin kuolemasta. Uudet
+aatteet ja uudet ihanteet ovat päässeet vallalle sekä uudet aatteiden
+ja ihanteiden lipunkantajat. Mutta tositaiteen kulmakivenä pysyvät
+alati nuo sanat "työ ja totuus", jotka Ernst Ahlgren oli valinnut
+johtotähdekseen ja joita hän koko elämällään ja tuotannollaan
+uskollisesti seurasi.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Lapsuusvuodet" id="Lapsuusvuodet">Lapsuusvuodet.</a></h2>
+
+
+<p>"Jos olisin itse saanut valita vanhempani", on Ernst Ahlgren kerta
+sanonut, "niin olisin ennen kaikkea toivonut heidät nuoremmiksi. Minun
+varttuessani olivat isä ja äiti ennättäneet jo unohtaa, että he kerran
+itsekin olivat olleet nuoret; niin pitkä aika oli siitä kulunut."</p>
+
+<p>Tilanomistaja Thure Bruzelius ja hänen vaimonsa, o.s. Finérus, olivat
+kumpikin jo lähes viidenkymmenen-vuotiaat, kun heidän nuorin lapsensa,
+Victoria syntyi 6 p. maaliskuuta 1850. Tyttösen tulo tähän maailmaan
+tapahtui vastoin kaikkia edellytyksiä ja tarkoituksia; vanhimmat lapset
+olivat jo täysi-ikäisiä, ja aviopuolisoiden suhde oli vuosikausia ollut
+rikkoontuneena. He asuivat tosin samassa talossa, mutta kumpikin eri
+siipirakennuksessa ja tapasivat toisensa vain päivällispöydässä,
+jolloin ei montakaan sanaa heidän välillään vaihdettu. Mutta syynä
+tähän odottamattomaan perhelisäykseen oli ollut se, että kun vanhemmat
+vihdoin monien epäilysten ja vastustusten jälkeen suostuivat vanhimman
+tyttären ja perheen kotiopettajan liittoon, joutui koko talo
+hetkellisen hempeämielisyyden valtaan, niin että vanhemmatkin tekivät
+sulan sovinnon. Mutta kun tyttönen mahdollisimman pian tämän tapahtuman
+jälkeen syntyi maailmaan, oli sovinto jo ennättänyt taas haihtua,
+eivätkä vanhemmat voineet päästä yksimielisyyteen edes hänen nimestään,
+vaan almanakka sai ratkaista asian: hänestä tehtiin Victoria, koska hän
+sattui syntymään Viktorin päivänä.</p>
+
+<p>"En muista isääni muuta kuin harmaahapsisena ja vanhana", kertoo Ernst
+Ahlgren, "mutta hänen ryhtinsä oli sotilaallinen ja hänen terveytensä
+rautainen; hän oli oikea jättiläinen. Ei mistään koko maailmassa hän
+ollut niin ylpeä kuin käsivoimistaan, kauniista vartalostaan ja
+pienistä jaloistaan."</p>
+
+<p>Sotilasuralle tilanomistaja Bruzeliuksen mieli nuorena miehenä oli
+palanutkin, mutta hän oli vanhaa pappissukua ja siksi piti hänestäkin
+tulla pappi. Isän kuoltua hän oli kuitenkin heittänyt vastenmieliset
+luvut sikseen ja ruvennut maanviljelijäksi, koska hänen oli
+myöhäistä enää antautua sotilaaksi. Tosin hän ei ymmärtänyt suuria
+maanviljelyksestä, mutta olihan hänellä tilallansa, joka sijaitsi
+Etelä-Ruotsissa, Trelleborgin laajoilla lakeuksilla, ainakin
+tilaisuutta ulkoilma-elämään ja urheiluun, jota hän innokkaasti
+harrasti. Luonteeltaan hän oli kiivas ja hillitön ja kodissaan
+itsevaltias. Mutta tuon karhean kuoren alla piili hyvä sydän ja herkkä
+runollinen sielu.</p>
+
+<p>Äiti oli isän täydellinen vastakohta. "Hän olisi sopinut parhaiten
+abbedissaksi luostariin", kuuluu tyttären arvostelu hänestä. Hän oli
+ankara periaatteen ihminen ja syvästi uskonnollinen, aina alakuloinen
+ja hiukan traagillinen.</p>
+
+<p>Näiden molempien ihmisten välissä, jotka sisäisesti olivat toisilleen
+aivan vieraat, kasvoi pikku Victoria vailla ikäistensä seuraa, sillä
+sisarista oli toinen häntä kahtakymmentä, toinen neljäätoista vuotta
+vanhempi. Hän kasvoi vanhempiensa välissä, ollen kodissa alituisena
+riidanesineenä. Kumpikin vanhemmista yritti vetää häntä puolellensa.
+Äiti, joka arveli isän pilaavan lapsen hemmottelullaan, mutta ennen
+kaikkea pelkäsi sen naisen turmiollista vaikutusta, joka oli anastanut
+kodissa hänen paikkansa ja oli syynä hänen katkeriin kokemuksiinsa,
+koetti vieroittaa tyttöä isästä ja tuhlasi sen vuoksi hänelle runsain
+määrin sekä kiihkeää rakkautta että kovia sanoja. Tyttö, joka siten ei
+saanut osakseen sitä lempeää ja turvallista rakkautta, jota lapsen
+sielu kaipaa aivan kuin kukka aurinkoa voidakseen kasvaa ja kehittyä,
+tuli tämän johdosta epäluuloiseksi ja araksi, ja yrittäessään olla
+molemmille vanhemmilleen mieliksi hänen suhteensa heihin tuli kieroksi
+ja hän oppi valehtelemaan molemmille. "Tämä lapsuudenkokemus", sanoo
+hän itse myöhemmin, "on vaikuttanut sen, että aikaihmisenä olen ollut
+melkein brutaali totuudenrakkaudessani."</p>
+
+<p>Pikku tyttösen luonnostaan vilkas ja iloinen mieli veti häntä kuitenkin
+ensi sijassa isän puolelle. Sillä äidin huoneessa, jossa vallitsi aina
+raskas ja alakuloinen tunnelma, hän ei koskaan voinut olla täysin
+vapaa, sitä paitsi muistuivat täällä usein mieleen ne tuskalliset
+hetket, jolloin hän, vain hämärästi aavistaen mistä oli kysymys, oli
+nähnyt isän äkillisen katumuksen vallassa tunkeutuvan äidin
+rauhoitetulle alalle, koettaen liikuttavin sanoin ja lupauksin saada
+heidän välillään sovintoa aikaan. Varsinkaan ei tyttönen voinut
+mielestään saada äidin kasvojen liikkumatonta ja tunteetonta ilmettä
+hänen kuunnellessaan isän tunteenpurkauksia.</p>
+
+<p>Isän puolella sitä vastoin vallitsi aivan toinen tunnelma. Niinpian
+kuin tyttönen oli oppinut kävelemään ja puhua lepertämään, oli isä
+pitänyt häntä ikäänkuin leikkikalunaan tai lempielukkanaan. Ja mitä
+suuremmaksi hän tuli, sitä voimakkaammin isän huone veti häntä
+puoleensa. Joka kerta kun hän äidiltä salaa pääsi sinne livahtamaan,
+kiipesi hän isän polvelle ja henkeään pidätellen kuunteli hänen
+kertomuksiansa, vuoroin purskahtaen katkeraan itkuun, vuoroin nauraen
+sydämensä pohjasta, aina sen mukaan, mitä sydämen kieliä kertomukset
+sattuivat koskettamaan. Isä olikin verraton satuseppä, yhtä taitava
+kertomaan mitä hän kirjoista oli lukenut kuin sepittämään omiaankin;
+useimmiten nämät hauskat hetket katkesivat kuitenkin kesken, sillä niin
+pian kuin tyttönen vain kaukaakin eroitti äidin askeleet, laskeutui hän
+alas isän polvelta ja pakeni pois.</p>
+
+<p>Myös isän urheiluinto tarttui tyttöseen. Isä opetti häntä ratsastamaan,
+ampumaan ja painimaan ja otti hänet mukanaan kaikille retkillensä. Hän
+kohteli häntä aivan kuin poikaa, antoipa hänen käydä pojan
+vaatteissakin. Viettäessään täten raitista ulkoilma-elämää tyttönen
+tuli reippaaksi ja rohkeaksi, mutta samalla se herätti hänessä myös
+jonkinlaisen häpeäntunteen omaa sukupuoltaan kohtaan. Hän tunsi
+vaistomaisesti, että isä halveksi naisia, ja ettei reippainkaan tyttö
+hänen mielestään voinut vetää vertoja pojalle. Tämä selvisi hänelle
+eräällä ratsastusretkellä, jolloin isä, nähdessään tytön epäröiden
+pysäyttävän hevosensa leveän ojan reunalle, oli tuikeasti häneen
+katsoen huutanut: pelkäätkö sinä! Samaa hän usein myöhemminkin sai
+tuntea, ja katkeralla mielellä hän monta kertaa totesi, että se mikä
+pojalle oli luvallista, useimmiten ei ollut tytölle sallittua.</p>
+
+<p>Mutta eipä vain se seikka, että tyttö pojan vaatteistaan ja tavoistaan
+huolimatta oli auttamattomasti vain tyttö, estänyt häntä täysin määrin
+nauttimasta raittiista ulkoilma-elämästä, vaan äidin ankaruus ja
+nuhteet pilasivat häneltä myös monta viatonta iloa. Kartano, jossa
+Bruzeliuksen perhe asusti, sijaitsi keskellä laajaa, viljavaa seutua,
+jonka moniväriset, aaltomaisesti kohoavat ja laskeutuvat pelto- ja
+niittymaat levisivät niin pitkälle kuin silmä kantoi. Mutta tuon laajan
+peltomeren takana lainehti oikeakin meri, hopeisena vyönä se siinsi
+silmään talontakaiselta, korkealta kummulta, josta tyttönen sitä
+kaihomielin katseli; sillä meren rannalle hänellä ei ollut lupa mennä.
+Mutta eräänä päivänä otti isä hänet mukanaan kalastajakylään, ja hänen
+ilonsa oli rajaton, kun he astuivat veneeseen ja alkoivat soudella
+peilikirkkaalla merenpinnalla. Äkkiä kuitenkin äidin ankarat kiellot
+muistuivat tyttösen mieleen ja alakuloisena hän pyysi isää palaamaan
+rantaan. Samoin hän äidin pakoittamana kieltäytyi rakkaimmasta
+huvistaan, ratsastamisestakin, rohkeasti vakuuttaen isälle, ettei se
+muka enää häntä huvittanut.</p>
+
+<p>Paitsi isän seura veti myös väentupa ja palvelusväki tyttöstä
+puoleensa, vaikka sekin huvi oli kiellettyä tavaraa. Siitä huolimatta
+hän hiipi usein kuuntelemaan heidän puheitaan ja juttujaan, kun he
+takkavalkean ääressä tekivät puhdetöitään. Näiden yksinkertaisten
+ihmisten parissa hän saattoi olla aivan vapaa tarvitsematta pelätä
+ketään. Sillä hän tunsi vaistomaisesti, että he rakastivat häntä
+sellaisena kuin hän oli ja osoittivat hänelle ystävyyttä ilman
+minkäänlaisia sivutarkoituksia tai vaatimatta häneltä vastapalvelusta.</p>
+
+<p>Suurin osa tyttösen päivää kului kuitenkin opiskeluun, ja äiti itse,
+joka oli saanut erittäin huolellisen kasvatuksen, ohjasi lukuja. Kuusi
+tuntia päivässä luettiin, mutta koko opetus rajoittui yksinomaan
+sisälukuun. Kaikkia eri aineita oli luettava ääneen, kaikki kirjat
+kannesta kanteen, ei minkäänlaisia kysymyksiä tehty eikä läksyjä
+annettu. Katkismuksen sai tyttönen lukea niin moneen kertaan, että hän
+vihdoin osasi sen aivan ulkoa. Ja vähitellen hän saavutti niin suuren
+taituruuden sisäluvussa, että huulet lausuivat joka sanan kirjasta,
+jota hän piti kädessään, mutta ajatukset liitelivät vapaasti muualla.
+Kaikki isän kertomat sadut nousivat nyt mieleen, hän näki prinsessoja,
+jotka taikasauvalla avasivat kallioseiniä ja kuljettivat häntä kädestä
+suuriin saleihin, jotka hohtivat hopeaa ja kultaa. Ja hän sepitti itse
+lisää noihin satuihin, jatkoi niitä mielessään päivä päivältä ja
+eläytyi niin kokonaan unelmiensa valtaan, että ne tuntuivat hänestä
+todellisemmilta kuin itse todellinen elämä.</p>
+
+<p>Äiti, joka osasi piirustaa kukkia, opetti myös tätä taitoa
+tyttärelleen, mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin kukkien piirustaminen
+tuntui hänestä yksitoikkoiselta, ja hän alkoi lomahetkinään piirtää
+kaikenlaista muutakin, sekä ihmisiä että jumalia. Tuo työ oli hänestä
+yhtä hauskaa kuin uneksiminenkin. Hän piirusti enimmäkseen alastomia
+ihmisiä, mutta peläten saavansa äidiltä nuhteita, jos tämä sattuisi
+näkemään, hän "puki" ne jälestäpäin kauniisiin kreikkalaisiin pukuihin
+poistaen vartalojen ääriviivat. Harjoittelipa tyttönen vielä toistakin
+"taidetta" päästyään hiukan toiselle kymmenelle. Äiti oli joskus,
+heidän istuessaan kahden kotona, kertonut hänelle teatterista, ja nuo
+kertomukset herättivät siinä määrin tytön uteliaisuutta, että hän
+tahtoi saada kaikesta tarkat tiedot. Ennen pitkää hän rakensi itse
+näyttämön vanhasta kitaran kotelosta, maalasi kulissit ja paperinuket
+sitä varten ja sai koko nukketeatterin kuntoon, näytelmäkappaletta
+lukuunottamatta, sillä sellaista ei ollut koko talossa. Mutta neuvoton
+hän ei ollut tässäkään suhteessa. Käden käänteessä oli eräs kertomus
+muodostettu näytelmäksi. Tyttönen, joka muuten oli niin ujo ja arka,
+ettei hän vieraan läsnäollessa saanut punastumatta sanaakaan suustaan
+ja omaistensakin parissa oli hyvin harvapuheinen, tuli rohkeaksi niin
+pian kuin hän saattoi piiloutua teatterinsa taakse, jolloin ei kukaan
+voinut nähdä häntä. Kerran kuitenkin, kun isä pyysi häntä näyttelemään
+vieraille, pelästyi hän niin pahasti, että heitti nurkkaan kaikki
+teatterikojeensa ja poltti näytelmänsä. Sen jälkeen kynä tuli hänelle
+entistä rakkaammaksi ja hän käytti kaikki vapaahetkensä piirustamiseen.
+Äidin mielestä hän oli kuitenkin jo siksi suuri tyttö &mdash; neljän-,
+viidentoista-vuotias &mdash; että olisi voinut käyttää parempaankin aikansa,
+virkata pitsiä tai ommella. Mutta tyttö keksi keinon: hän pakeni
+suureen saliin, joka sijaitsi isän huoneen takana ja jota ei käytetty
+siksi, ettei sitä voitu lämmittää. Täällä hän sai rauhassa
+työskennellä, sillä ei kukaan uskaltanut isän huoneen kautta tulla
+häntä häiritsemään ja nuhtelemaan, ja vaikka siellä talvella olikin
+kovin kylmä, niin ei tyttönen siitä välittänyt. Hän oli tyytyväinen
+saadessaan tehdä mielityötänsä ja huomatessaan päivä päivältä
+edistyvänsä.</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 246px;">
+<img src="images/02.png" width="246" height="400" alt="" />
+<div class="caption">
+
+<p>Victoria Bruzelius 16-vuotiaana.</p></div>
+</div>
+
+
+<p>Sisarensa ja lankonsa välityksellä sai nuori tyttö vihdoin
+vanhemmiltansa luvan jatkaa piirustusopintojaan Malmössä. Opiskeltuaan
+siellä pari kuukautta kehoitti opettaja häntä pyrkimään Tukholman
+taideakatemiaan. Kahdesti ei häntä siihen tarvittu kehoittaa. Hän
+kirjoitti heti asiasta isälleen, mutta vastaus oli kieltävä, perheen
+varat eivät riittäneet niin suuriin kustannuksiin. Tämä vastoinkäyminen
+ei lannistanut kuitenkaan tyttösen mieltä, vaan hän päätti itse ansaita
+tarvittavat varat. Hän oli juuri täyttänyt 17 vuotta, ja vaikka hänen
+opintonsa olivatkin varsin hajanaiset ja pintapuoliset, päätti hän
+pyrkiä kotiopettajattareksi. Hän saikin sellaisen toimen ja käytti nyt
+suurimman osan lomahetkistään itseopiskelua varten voidakseen
+vuorossaan opettaa nuorta oppilastansa. Sillä välin hän piirusti
+ahkerasti ja usein istui myöhään yöhön saakka joko kirjojensa tai
+stafliansa ääressä. Kolmen vuoden kuluttua hän oli säästänyt sen verran
+rahoja, että olisi voinut oleskella vuoden Tukholmassa. Mutta tälläkin
+kertaa hänen aikeensa raukesivat tyhjiin. Isä, joka oli jo antanut
+suostumuksensa, peruutti sanansa neuvoteltuansa perheen muiden jäsenten
+kanssa: tyttö oli vielä liian nuori lähteäkseen yksin maailmalle. Isä
+vetosi myös rovastin sanoihin, joka oli kehoittanut tyttöä muistamaan
+neljättä käskyä, ja lopulta hän turvautui siihen keinoon, jota usein
+ennenkin häntä kasvatettaessa oli käytetty: hän lupasi antaa hänelle
+100 kr. vuosittain, jos hän heittäisi Tukholman matkan sikseen. "Ja
+minä möin tulevaisuuteni 100 kruunusta &mdash; hah, hah, haa! erinomainen
+kauppa, eikö totta!" kirjoitti hän vähäistä myöhemmin pilkaten omaa
+heikkouttansa. Mutta isän auktoriteetti oli siksi voimakas, että hänen
+täytyi alistua sen alle, joskin vertavuotavin sydämin.</p>
+
+<p>Vaikka tuo kielto saattoi nuoren tytön aivan suunniltansa ja vaikka
+tulevaisuus tuntui hänestä kerrassaan hukkaanmenneeltä, niin ei hän
+sittenkään aavistanut, miten syvät seuraukset sillä tulisi olemaan koko
+hänen elämäänsä. Hänen mielensä katkeroitui näet omaisia kohtaan siinä
+määrin, että hän hinnalla millä hyvänsä halusi päästä pois kotoa. Ja
+siksi hän, jolle taide oli ollut kaikki kaikessa, ja joka ei koskaan,
+niinkuin muut hänen ikäisensä tytöt, ollut uneksinut kodin ja rakkauden
+onnesta, tarttui ensimäiseen tilaisuuteen, joka hänelle tarjoutui ja
+meni naimisiin miehen kanssa, jota kohtaan hän ei tuntenut vähintäkään
+rakkautta.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Avioliitto" id="Avioliitto">Avioliitto.</a></h2>
+
+
+<p>Hörbyn postikonttorin ja Skånen yksityisen pankin haaraosaston johtaja,
+Christian Benedictsson oli Bruzeliuksen perheen läheinen ystävä. Hän
+oli lähes 50-vuotias, hyväntahtoinen, mutta hidasluonteinen ja
+tottumuksiinsa piintynyt leskimies, joka kaiken ikänsä oli ahertanut
+pienissä virkatoimissaan taistellen jokapäiväisen leipänsä puolesta.
+Aatteellisia harrastuksia ei hänellä ollut koskaan ollut. Hän oli
+käytännön mies, joka antautumatta minkäänlaisiin mietiskelyihin otti
+elämän sellaisena kuin se oli.</p>
+
+<p>Jäätyään vaimonsa kuoltua leskeksi kääntyi hänen huomionsa varsin pian
+ystävänsä, Bruzeliuksen nuoreen tyttäreen toivoen saavansa hänestä
+orvoksi jääneille lapsilleen äidin ja kodilleen hoitajan. Vaikka tyttö
+antoikin hänelle rukkaset, uudisti hän kuitenkin vuoden kuluttua
+kosintansa. Tämä tapahtui juuri siihen aikaan, jolloin nuori tyttö,
+isänsä jyrkän kiellon johdosta, oli vaipunut täydellisen masennuksen ja
+toivottomuuden tilaan, ja sen vuoksi Benedictsson myötätunnollaan ja
+hyväntahtoisuudellaan voitti varsin helposti hänen luottamuksensa. Tosin
+tyttö hänen uudistaessaan kosintansa antoi hänelle sen vastauksen, ettei
+hän nytkään voinut tuntea muuta kuin ystävyyttä häntä kohtaan, mutta
+Benedictsson ei vaatinutkaan sen enempää. Ja kun hän yhä edelleen
+ahdisti tyttöä rukouksilla, uhkauksilla, kyynelillä ja lupauksilla, niin
+tämä vihdoin antoi myöten. Hän oli niin väsynyt ja alakuloinen ja
+välinpitämätön kaikesta. Osittain häntä yllytti myös se seikka, että
+omaiset olivat tätä liittoa vastaan, sulhanen kun oli leskimies, viiden
+lapsen isä sekä 27 vuotta vanhempi morsiantansa. Mutta jonkun ajan
+kuluttua tyttö itsekin, niin kiihkeästi kuin hän halusikin päästä pois
+kotoa, alkoi katua tekoansa. Sillä vaikka hän tavallaan olikin kiintynyt
+Benedictssoniin, niin aavisti hän sittenkin tehneensä auttamattoman
+erehdyksen. "Minä pidän sinusta," kirjoitti hän sulhaselleen vähää ennen
+häitä, "mutta sitä, mitä rakkaudeksi sanotaan, en koskaan ole tuntenut;
+minä rakastan Jumalaa ja kaikkia hänen luomiansa, mutta minä pelkään
+sitä kiihkeää, tulista tunnetta, jota tavallisesti rakkaudeksi
+nimitetään... Olen tehnyt anteeksiantamattoman erehdyksen, mutta minä
+kärsin sen seuraukset. En riko lupaustani, pidän sen, <i>jollei</i> minua
+vapaaehtoisesti <i>vapauteta</i> sanastani."<a name="FNanchor_1" id="FNanchor_1"></a><a href="#Footnote_1" class="fnanchor">[1]</a> Mutta Benedictsson oli
+päättänyt saada Victoria Bruzeliuksen omaksensa. Hänen kotinsa kaipasi
+hoitajaa, hänen lapsensa äitiä, hän itse aviopuolisoa. Hänen mieleensä
+ei juolahtanutkaan käsittää morsiamensa sanoja vakavalta kannalta eikä
+vapauttaa häntä lupauksestansa. Ja Victoria puolestaan ei voinut
+sanaansa rikkoa. Ainoa tulos, johon hänen suora tunnustuksensa johti,
+oli se, että sulhanen kiiruhti häiden viettoa.</p>
+
+<p>Hiukan syrjässä Tukholman&mdash;Malmön valtarautatieltä, keskellä Skånen
+viljavaa tasankoa, sijaitsi Hörbyn suuri maalaiskylä. 70-luvun
+alkupuolella, kymmenkunta vuotta aikaisemmin ennenkuin Hörin ja Hörbyn
+välinen rautatie oli muuttanut sen tavalliseksi asemayhteiskunnaksi,
+oli se varsin idyllinen paikka. Parikymmentä taloa ja kartanoa oli
+ryhmittynyt notkoon, jonka läpi virtasi pieni joki kestikievarin,
+hautausmaan ja pappilan alitse. Pieni, valkeaksi silattu kirkko kohosi
+hautausmaanmuurin yläpuolella ja sen kummankin puolin kulki kaksi
+pitkää ja varjoisaa lehtikujaa, toinen korkeiden kastanjien, toinen
+jalavien ja saarnipuiden reunustama. Maantie, joka sivuutti
+hautausmaan, leveni kestikievaritalon edustalla aukeaksi toriksi ja sen
+toisessa päässä, tien kavetessa jälleen, seisoi yksinkertainen,
+olkikattoinen rakennus, kylän postikonttori. Joskin sen julkisivu antoi
+vain tomuiselle kyläkadulle, niin takapihana oli sitä varjoisampi ja
+tuuheampi puutarha.</p>
+
+<p>Tässä talossa oli postimestari Benedictsson asunut vuosikausia
+ensimäisen vaimonsa kanssa, tässä hän leskimiehenä oli viettänyt pari
+ilotonta vuotta vanhan, naimattoman sisaren ohjaessa ankaralla kädellä
+sekä kotia että lapsilaumaa, ja tänne hän toi myös toisen vaimonsa.
+Kuin pieni arka lintu saapui Victoria Benedictsson uuteen kotiinsa, ja
+monet ja raskaat olivat ne velvollisuudet, jotka hän otti nuorille
+21-vuotiaille hartioillensa.</p>
+
+<p>Äitipuolen velvollisuudet eivät kuitenkaan olleet vaikeimmat, vaikka
+hän epäilemättä niitä edeltäpäin enimmin pelkäsi, sillä vanhimmat
+lapsista olivat jo melkein yhtä vanhat kuin hän itsekin. Ei myöskään
+emännän huolet, vaikka hän olikin taloudenhoitoon aivan tottumaton ja
+vaikka käly, joka ei tahtonut luovuttaa oikeuksiaan nuorelle emännälle,
+antoi aihetta moneen katkeraan ja tuskalliseen hetkeen. Vaan raskaimman
+kärsimyksen tuotti hänelle hänen aviollinen suhteensa, saattoipa hänet
+siinä määrin epätoivoon, että hän jo ensimäisinä avioliittovuosinaan
+yritti tehdä itsemurhan.</p>
+
+<p>Victoria Benedictssonin koko olento oli vielä umpuunsa sulkeutunut
+hänen mennessään naimisiin. Hän oli elänyt niin kokonaan kirjojensa ja
+piirustustensa parissa, ettei rakkaus- ja tunne-elämälle ollut jäänyt
+minkäänlaista tilaa. Hän olisi tarvinnut hellävaraisen käden, joka
+vähitellen olisi herättänyt hänessä naisen hereille, sillä mikään kylmä
+luonne hän ei ollut, vaan pikemmin kiihkeä ja kuumaverinen. Siihen
+postimestari Benedictsson ei kuitenkaan kyennyt. Ikäeroitus teki sen
+kai myös mahdottomaksi, sekä molemminpuolinen ymmärtämyksen puute, tuo
+"näkymätön kuilu", joka, joskin Victoria Benedictsson tunsi
+kunnioitusta ja kiitollisuutta miestänsä kohtaan, auttamattomasti
+eroitti heidät toisistaan. Ja seurauksena tästä oli, että Victoria
+Benedictssonin tunne-elämä tukehtui ensimäiseen alkuunsa ja että hän
+sulkeutui yhä enemmän omaan kuoreensa. "Voin tuskin ajatella ensimäisiä
+vuosia uudessa kodissani sydämeni puristumatta tuskasta kokoon", kuuluu
+hänen oma todistuksensa. Ja kuitenkin oli Victoria Benedictssonilla
+sielussaan kaikki onnellisen elämän edellytykset: usko ihmisiin,
+rakkaus elämään ja palava halu työhön. Ensimäiset kosketukset
+todellisen elämän kanssa repivät kuitenkin rikki hänen hennoimmat
+sydänjuurensa. Mutta kaikista kärsimyksistään huolimatta oli hänellä
+sittenkin rehellinen ja hyvä tahto täyttää parhaan kykynsä mukaan ne
+velvollisuudet, joita koti hänelle asetti. Perheen varat eivät olleet
+suuret, ja siksi hän työskenteli miehensä apuna sekä postikonttorissa
+että pankissa ja hoiti yhdessä tytärpuoliensa kanssa pientä
+kirjakauppaa. Siinä sivussa hän antoi soittotuntejakin ja kopioi
+tunnettuja tauluja, joita hän möi 75 kr. kappaleelta. Ensi alussa hän
+otti myös innolla osaa talouteen ja hänen kunnia-asianaan oli
+valmistaa hyvää ruokaa, mutta kun mies ei kiinnittänyt siihen
+vähintäkään huomiota, laimeni hänen intonsa ja oli sittemmin vain
+jouluvalmistuksissa mukana.</p>
+
+<p>Kaikkein suurimmalla rakkaudella hän antautui kuitenkin
+lapsipuolillensa. Äitipuolella oli hänen korvissaan huono kaiku, siksi
+hän tahtoi näyttää maailmalle, että saattoi olla hyviäkin äitipuolia.
+Hän oli heille kuin vanhempi sisar, joka toverillisella ja herttaisella
+käytöksellään heti alusta alkaen voitti heidän rakkautensa ja
+luottamuksensa, eikä tämä hyvä suhde muuttunut sittenkään, kun hänen
+omat lapsensa, joista toinen kuitenkin heti kuoli, tulivat maailmaan.
+Pikemmin hänen oma tyttärensä joutui lapsipuolen asemaan, sillä hän ei
+voinut koskaan voittaa samaa sijaa äidin sydämessä kuin nuorin
+lapsipuolista, Mathisa eli Matti, joka Victoria Benedictssonin tullessa
+taloon oli vain kuuden vuoden vanha.</p>
+
+<p>Se kuva, jonka Matti, ainoa omaisista, joka vuosien kuluessa
+seisoi henkisesti Victoria Benedictssonia lähellä, on piirtänyt
+äitipuolestaan, antaa meille parhaan todistuksen hänen hyvästä
+tahdostaan ja rehellisistä ponnistuksistaan.</p>
+
+<p>"Äiti oli meille kaikille kodissa suureksi iloksi," sanoo hän, "ja
+varsinkin minulle koko elämäni onnenlähde. Olen hänelle suuressa
+kiitollisuuden velassa, sillä hän antoi minulle onnellisen lapsuuden ja
+nuoruuden.</p>
+
+<p>"Lapsilla ei ollut aavistustakaan siitä katkeruudesta, jota hän tunsi
+elämää kohtaan. Hän hillitsi tahtoansa niin, etteivät nuo synkät hetket
+tulleet esille. Hän tuntui meistä tyytyväiseltä eikä lainkaan
+onnettomalta, ja hän oli meille paras kasvattaja ja äiti."</p>
+
+<p>Ja hän kertoo edelleen: "Ensi vuosista ovat muistiin painuneet
+varsinkin satuillat. Millä ilolla me kaikki keräännyimmekään hänen
+ympärilleen, suureen vanhanaikuiseen sohvaan, miten me aina kiistelimme
+siitä, kuka saisi istua häntä lähinnä, ja miten onnellinen se oli, joka
+sai painaa päänsä hänen syliinsä. Takkavalkea yksin valaisi huonetta,
+ja mitä pimeämmäksi tuli, sitä lähemmäksi me painauduimme toisiimme
+kuunnellessamme ihastuttavia, jännittäviä kertomuksia. Äiti kertoi
+vilkkaasti, ja se näytti huvittavan häntä itseäänkin."</p>
+
+<p>Tai milloin ei satuja kerrottu, istahti äiti pianon ääreen ja soitti ja
+lauloi lapsille. Aina hän keksi heille jotain hupaista ja hauskaa,
+milloin sepitti runoja juhla- ja merkkipäiviksi, milloin pani toimeen
+pitkiä kävely- ja huviretkiä kylän ulkopuolelle tai läksi heidän
+kanssaan hiihtämään. Eikä hän pitänyt huolta yksin heidän
+huvituksistansa. Jonkun aikaa hän opetti tytärpuoliaan kaikissa
+kouluaineissa ja iltasin luettiin usein ääneen, varsinkin pohjoismaista
+kirjallisuutta, jota helposti saatiin oman kirjakaupan välityksellä.</p>
+
+<p>"Isä ei ottanut osaa meidän huveihimme", kertoo tytärpuoli edelleen,
+"hänellä oli aina paljon työtä. Mutta hän antoi meidän toimia mielemme
+mukaan, kunhan kaikki kodissa kävi säännöllistä kulkuaan."</p>
+
+<p>Kodin ulkopuolellakin Victoria Benedictsson viihtyi parhaiten nuorten
+parissa. Seuraelämä Hörbyssä, niinkuin maalaiskylässä ainakin, jossa
+jokainen tunsi toisensa ja piti oikeutenaan sekaantua toisten asioihin,
+oli kovin tyhjää ja rajoittui pääasiallisesti vain kortinpeluuseen,
+tanssiin ja juorupuheisiin. Suurella uteliaisuudella olivat kylän
+rouvat odottaneet postimestarin nuorta rouvaa, jonka he istuttivat
+keskeensä ja ottivat äidilliseen suojaansa jo paljon ennen kuin hän
+ilmestyi heidän näköpiiriinsäkään ja kuvailivat mielessään, että hän
+olisi pieni, hento ja heikko olento, jonka he helposti voisivat kietoa
+sormensa ympäri. Pettymys ei siksi ollut niinkään pieni, kun he näkivät
+pyöreän ja pullean postimestarin rinnalla pitkän ja kookkaan naisen,
+joka jäykästi vastasi tervehdyksiin ja vain hajamielisesti kuunteli
+"kaikkein tuoreimpia uutisia", päästämättä ketään lähellensä. Ja
+paheksuminen yltyi kovaääniseksi, kun nuori rouva yhä useammin vetäytyi
+pois kutsuista tai pakeni nuorten seuraan soittaen heille milloin
+tanssimusiikkia, milloin auttaen heitä kuvaelmien toimeenpanossa. Siten
+hän voitti nuorten jakamattoman suosion ja ihailun, ja hänen
+vaikutusvaltansa oli heihin rajaton.</p>
+
+<p>Mutta eivät yksin lapsipuolet ja seudun nuoriso ihailleet häntä, vaan
+usein hän, vanhan miehen nuori vaimo, joutui toistenkin miesten ihailun
+esineeksi. Tästä hänelle kuitenkin useimmiten koitui ikävyyttä, sillä
+postimestari Benedictsson, varsinkin avioliiton alkuvuosina, kiusasi
+mustasukkaisuudellaan usein syyttäkin vaimoansa. Kerran tuollainen
+ihailu oli saada vakavankin käänteen. Eräs Benedictssonin
+nuoruudenystävä, joskin häntä paljoa nuorempi, asettui pitemmäksi aikaa
+Hörbyhyn ja hänestä tuli postimestarin talossa jokapäiväinen vieras.
+Hän oli tullut suoraan Amerikasta ja toi mukanaan raittiin tuulahduksen
+suuresta, vapaasta maailmasta. Hänen ja nuoren rouvan välillä sukeutui
+ystävyydensuhde, joka toi uutta rikkautta ja sisältöä yksinäisen naisen
+elämään. [Tätä persoonallista kokemusta on Ernst Ahlgren epäilemättä
+käyttänyt aiheena teoksessaan "Fru Marianne".] Mutta huomatessaan mikä
+vaara siinä piili, hän vetosi mieheensä, saadakseen häneltä tukea. Mies
+käänsi kuitenkin asian vain leikiksi, ja vierotti siten vaimon
+itsestänsä; kuilu, joka alkuaankin oli heidät toisistaan eroittanut,
+muuttui nyt ylipääsemättömäksi.</p>
+
+<p>Kaiken tämän lisäksi tuli vielä toinenkin seikka, joka vaikutti
+häiritsevästi ei yksin perheen sisälliseen elämään, vaan vieläpä koko
+pieneen yhteis-kuntaan. Taiteilija heräsi jälleen eloon nuoressa
+rouvassa, ja samoin kuin kerran lapsuusvuosina, kohtasi hän jälleen
+mitä ankarinta vastustusta. Miehen mielestä hänen kirjoittamisensa oli
+vain ajanhukkaa, sillä hän ei uskonut hänen kykyynsä. Kirjoittaminen
+oli hänestä yleensä sopimatonta työtä naiselle, joka oli äiti ja
+puoliso. Hänen ei pitänyt pyrkiä sinisukaksi. Ja sitä paitsi, jos hän
+epäonnistuisi, tekisi hän vain miehensä naurunalaiseksi ja karkoittaisi
+rattoisuuden kodista. Samaa mieltä oli koko kyläkin. Eikö hän ollut
+vaimo ja äiti? Saisiko nainen laiminlyödä lähimmät velvollisuutensa
+turhan kunnianhimon takia?</p>
+
+<p>Toistamiseen Victoria Benedictsson taisteli vapautensa puolesta. Mutta
+vaikka taistelu tällä kertaa oli paljoa ankarampi kuin edellisellä, ei
+hänen mielensä sittenkään lannistunut. Lapsesta hän tällä välin oli
+kehittynyt naiseksi. Ja se mikä lapselle oli ollut enemmän tai vähemmän
+mielitekoa, merkitsi naiselle nyt koko elämää. Siksi hän voittajana
+suoriutuikin tästä taistelusta.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Ensimainen_alku" id="Ensimainen_alku">Ensimäinen alku.</a></h2>
+
+
+<p>Toisella puolella kapeata eteistä, josta kuljettiin perheen asuntoon,
+oli toinenkin ovi, joka johti "kirjakaupan" puolelle, huoneeseen, jossa
+kodikkaat matot peittivät lattian, seinät olivat kirjoja täynnä ja
+jossa ikkunan eteen asetettu pelipöytä sai tehdä sekä pulpetin että
+kauppapöydän virkaa.</p>
+
+<p>Tämä kirjakauppa oli alusta alkaen ollut perheen naispuolisten jäsenten
+hoidossa ja se se myös kaikkein ensiksi veti nuoren rouvan puoleensa.
+Sillä kirjakaupassa, jossa kauppa kävi varsin laimeasti ja jossa vain
+almanakoilla, virsikirjoilla ja katkismuksilla oli menekkinsä, oli
+hänellä tilaisuutta tyydyttää palavaa luku- ja tiedonhaluaan. Istuen
+tuntikausia joka päivä ikkunanalaisen pöydän ääressä hän suurella
+mielenkiinnolla avasi kaikki kirjalähetykset ja vieläkin suuremmalla
+innolla alkoi ahmia niitä, jos joku vähemmän kaupaksi käypä kirja oli
+sattunut joukkoon.</p>
+
+<p>Istuessaan tässä hiljaisessa huoneessa, joka muodosti ikäänkuin oman
+pienen maailmansa, saivat ajatukset vapaasti liidellä, ja usein ne
+eksyivät entisiin aikoihin, jolloin hän, samoinkuin nytkin, oli istunut
+erillään muusta perheestä ja &mdash; piirustanut. Se aika oli kauan sitten
+mennyt, eikä voinut koskaan enää palata, sillä mitenkä hän, jonka kädet
+ja jalat olivat sidotut, olisi voinut harjoittaa opintoja? Ei,
+taiteilija-ajatukset olivat aikoja sitten haudatut. Mutta niiden
+sijalle nousi näinä hiljaisina hetkinä uusia, jotka kerran herättyänsä
+eivät jättäneet häntä enää rauhaan. Pensseli oli häneltä kielletty,
+mutta olihan hänellä sen sijaan kynä jäljellä. Ja ikäänkuin leikillä
+hän alkoi panna paperille ajatuksiaan ja mielikuviaan, ja melkein kuin
+sattumalta hänen käsistään syntyi pieni novelli, "Sirénen", jonka hän
+lähetti "Snällpostenin" toimittajalle Malmöseen ja vastoin kaikkia
+odotuksiaan sai sen hyväksytyksi. "Novellinne on kovin kypsymätön",
+kirjoitti lehden toimittaja,<a name="FNanchor_2" id="FNanchor_2"></a><a href="#Footnote_2" class="fnanchor">[2]</a> "mutta esikoisteokseksi ei niinkään
+huono; teillä on epäilemättä luovaa mielikuvitusta, mikä on kirjailijan
+elinehto."</p>
+
+<p>Nämät sanat kiihoittivat nuorta rouvaa jatkamaan ja kuumeentapaisella
+innolla hän ryhtyi nyt työhön, kirjoitti usein salaa öisinkin ja siinä
+sivussa luki ja teki havaintojansa. Sillä alusta alkaen hän
+asetti päämääränsä korkealle, hän ei tahtonut tyytyä mihinkään
+keskinkertaiseen, siksi hän liiaksi rakasti ja kunnioitti taidettaan.
+"Minä en tahdo tulla huonoksi kirjailijaksi", vastaa hän samaiselle
+toimittajalle, "jollei minulla ole edistymisen mahdollisuutta, niin
+jätän yritykseni sikseen; minulla ei ole mitään iloa siitä, jos saan
+nähdä kyhäykseni painettuna, sillä turhamaisuudesta en ole koettanut
+kirjoittaa. Rakastan taidetta sen itsensä vuoksi, en vain siksi, että
+se joillekuille antaa laakereita ja kultaa; rakastan sitä siksi, että
+se on minussa, etten voi olla sitä rakastamatta, ja voisin uhrata koko
+elämäni sille ja ehkä siten tulla onnelliseksikin... Että minulla on
+taipumuksia, siitä olen varma, mutta kannattaako niitä viljellä, on
+toinen asia."<a name="FNanchor_3" id="FNanchor_3"></a><a href="#Footnote_3" class="fnanchor">[3]</a></p>
+
+<p>Tämä epäilys ja epävarmuudentunne omaa kykyä kohtaan kiusasi häntä
+alituisesti palavasta halustaan huolimatta. "Sisälläni on jotain, joka
+myllertää ja pyrkii esille", sanoo hän kerrankin, "en tiedä johtuuko se
+vain levottomasta mielestäni, vai synnynnäisestä pensselin tai kynän
+käyttämistaipumuksestani".<a name="FNanchor_4" id="FNanchor_4"></a><a href="#Footnote_4" class="fnanchor">[4]</a> Ja toisen kerran hän valittaa
+sisarellensa, rouva Margarethe Ekströmille puhuessaan kirjallisesta
+työstään: "Minusta ei tule koskaan oikein hyvää kirjailijaa, sillä
+mielikuvitukseni on maalarin eikä kielitaiteilijan... Koetan maalata
+kynällä ja musteella, mutta se käy huonosti."<a name="FNanchor_5" id="FNanchor_5"></a><a href="#Footnote_5" class="fnanchor">[5]</a> Samalla häntä myös
+painosti se tieto, ettei hän ollut kyllin valmistunut tehtäväänsä, että
+hänen opintonsa olivat vaillinaiset ja että olosuhteet, joihin hän oli
+sidottu, ehkäisivät hänen kehitysmahdollisuuttaan. "Minä olen miltei
+<i>oikein</i> onnellinen kirjoittaessani", sanoo hän niinikään
+sisarellensa, "ja <i>kuitenkin</i> tiedän, että se on vain roskaa, ei
+kerrassaan minkään arvoista. Minulla on ehkä hiukan taipumuksia ja
+ehkäpä joku hyvä ajatuskin, mutta olen niin oppimaton, että joskus olen
+aivan epätoivoissani sen johdosta. &mdash; Ah, jospa nuoruudessani olisin
+saanut jotain oppia! Tiedonhaluni on niin voimakas, että se on tullut
+suorastaan elämäni kiusaksi."<a name="FNanchor_6" id="FNanchor_6"></a><a href="#Footnote_6" class="fnanchor">[6]</a></p>
+
+<p>Ja seuraavassa kirjeessään hän jatkaa: "Ei minusta tule kirjailijaa,
+sillä elämäni on yksitoikkoista ja yksinäistä; paljoa laajempi
+näköpiiri ja raittiimpi elämä olisi välttämätöntä, ja vaikka
+ponnistelisin miten paljon hyvänsä, niin en sittenkään voisi saada
+mitään aikaan. Oi, kuningaskuntani housuparista! Jospa olisin mies,
+niin ei minun tarvitsisi täällä torkkua."<a name="FNanchor_7" id="FNanchor_7"></a><a href="#Footnote_7" class="fnanchor">[7]</a></p>
+
+<p>Kaiken lisäksi häntä masensi vielä se tieto, ettei hänellä ollut
+ketään, jonka puoleen kääntyä saadakseen neuvoa ja ohjausta. Samalla
+hän myös pelkäsi alottaneensa liian myöhään, olevansa jo siksi vanha,
+ettei hänen kannattanut enää yrittää.</p>
+
+<p>Päästäkseen jonkinmoiseen varmuuteen ja saadakseen tietää pitikö hänen
+tukahduttaa kirjoittamishalunsa vai viljellä sitä edelleen, hän kääntyi
+nuoren kirjailijan, Edvard Bäckströmin puoleen ja lähetti hänen
+tarkastettavakseen muutamia tekeleitänsä. Hän ei ilmaissut kuitenkaan
+omaa nimeään, toivoen siten saavansa rehellisemmän arvostelun, vaan
+kätkeytyi salanimen, Ivar Tardifin taakse, jota hän oli käyttänyt
+julkaistessaan ensimäisenkin novellinsa.</p>
+
+<p>Bäckströmin vastaus oli sekä kehoittava että masentava. Hän myönsi
+hänellä olevan hyviä taipumuksia, mutta lopullista arvostelua hänen oli
+sittenkin mahdoton antaa ennenkuin oli saanut lähempiä tietoja hänen
+olosuhteistaan sekä iästänsä. "Jos te esim. olette vielä nuori",
+kirjoittaa hän, "niin teidän kyhäyksenne ilmaisevat jo varsin suurta
+kypsyyttä, mutta jos olette yli kahdenkymmenen, niin kehoittaisin teitä
+jättämään kirjailijauran mielestänne."<a name="FNanchor_8" id="FNanchor_8"></a><a href="#Footnote_8" class="fnanchor">[8]</a></p>
+
+<p>Saadessaan tämän tuomion oli Victoria Benedictsson 28 vuoden vanha!</p>
+
+<p>"Olen pahoillani, että olen niin vanha", sanoo hän vastauksessaan
+Edvard Bäckströmille, "Tardif tulee aina liian myöhään &mdash; Tardif parka!
+&mdash; sen jo hänen nimensäkin ilmaisee."<a name="FNanchor_9" id="FNanchor_9"></a><a href="#Footnote_9" class="fnanchor">[9]</a></p>
+
+<p>Mutta ikäänkuin puolustaakseen ikäänsä hän jatkaa samassa kirjeessä:
+"Niin kauaksi kuin taaksepäin muistan, olen rakastanut taidetta niin
+kiihkeästi ja hillittömästi kuin vain niin suljettu ja syvä luonne kuin
+omani kykenee, olen koettanut taistella tätä rakkautta vastaan, mutta
+niin pian kuin minun jossakin määrin on onnistunut unohtaa se, on elämä
+muuttunut minulle arvottomaksi, tai oikeammin sietämättömäksi taakaksi.
+&mdash; &mdash; Miksi olen kuin auringonkukka, joka aina kääntyy saman esineen
+puoleen? Miksi on minussa opinhalua, miksi pyrkimystä totuuteen ja
+kauneuteen, kun tuo halu ei sittenkään ole siksi voimakas, että se
+saattaisi minut perille? En tiedä; tiedän vain sen, että kiitos
+ei merkitse minulle mitään, ei rahat eikä ylellisyys, että
+eteenpäinpyrkiminen on onnea ja paikallaanolo epätoivoa!"</p>
+
+<p>"Kuluneet vuodet ovat menneet valmistustöihin", sanoo hän kerran
+myöhemmin palaten samaan asiaan, "eikä ole kumma, että siihen on
+tarvittu niin runsaasti aikaa, kun muistaa, että lapsena en koskaan
+käynyt koulua, että elin kuin erakko ja että vasta 17 vuoden vanhana
+tulin kosketukseen ulkomaailman kanssa. Ansiotyökin vei aikansa ja
+opintoja harjoitettiin vain salassa. Siinä syy hitaaseen
+kehitykseeni."<a name="FNanchor_10" id="FNanchor_10"></a><a href="#Footnote_10" class="fnanchor">[10]</a></p>
+
+<p>"Minä kirjoitan siksi, että ajoittain elämä tuntuu sietämättömältä
+taakalta", oli hän jo kerran aikaisemmin tunnustanut Edvard
+Bäckströmille, "siksi että tahdon unohtaa itseni ja sen sijaan eläytyä
+toisen elämään; minun tielleni on eksynyt niin harvoja auringonsäteitä,
+siksi tahdon koota ne, jotka valaisevat toisia, iloita niistä ja jos
+mahdollista muodostaa niistä pieniä, todellisuudenmukaisia kuvia,
+joihin samalla voin haudata jotain omasta sielustanikin."<a name="FNanchor_11" id="FNanchor_11"></a><a href="#Footnote_11" class="fnanchor">[11]</a></p>
+
+<p>Sitä neuvonantajaa, jota Victoria Benedictsson olisi kaivannut,
+ei hän kuitenkaan Bäckströmistä saanut, siksi vieras oli Victoria
+Benedictssonin yhä enemmän realistiseen suuntaan pyrkivä
+taiteilijatemperamentti tälle romanttisuuteen taipuvalle kirjailijalle,
+mutta hänen rohkeuttaan ei Bäckström myöskään voinut lannistaa.
+Victoria Benedictsson työskenteli edelleen uutterasti, käyttäen ainakin
+yhtä paljon aikaa itseopiskeluun kuin kirjoittamiseen, ja lähetti vähä
+väliä milloin mihinkin lehteen kyhäyksiänsä, joista jotkut löysivät
+tiensä julkisuuteen, mutta useimmat katosivat tietymättömiin.
+Odottaessansa viikkokausia turhaan vastausta kävi hänen mielensä
+useinkin apeaksi, ja silloin tällöin tuo synkkä painajainen, joka
+lopulta tuhosi hänen elämänsä, pisti päänsä esiin. "Ah, nopea, helppo
+kuolema! Se olisi kaikkein parasta", kirjoittaa hän päiväkirjaansa
+syksyllä 1878. Ja seuraavana keväänä kuuluvat hänen sanansa jälleen:
+"Kuljin puutarhassa kahden kuoleman kanssa. Minä pelkään kipuja, inhoan
+itsemurhaa, ja kuitenkin sen täytyy tapahtua." Ettei kuitenkaan itse
+työ johtanut häntä näihin synkkiin ajatuksiin, käy ilmi seuraavista
+sanoista: "Kirjoitin kuin henkeni edestä. Sen pitää olla valmista
+ennenkuin todellisuus tulee ja saattaa minut unohtamaan mielikuvani;
+<i>nyt</i> ne auttavat minua unohtamaan..."<a name="FNanchor_12" id="FNanchor_12"></a><a href="#Footnote_12" class="fnanchor">[12]</a> Tai toisen kerran:
+"Mitä voin toivoa tai odottaa elämältä? Kaikki mitä olen rakastanut,
+liukuu vain käsistäni &mdash; &mdash; tyhjyyttä, vain tyhjyyttä, kaikki."<a name="FNanchor_13" id="FNanchor_13"></a><a href="#Footnote_13" class="fnanchor">[13]</a></p>
+
+<p>Alakuloisuuden lisäksi tuli vielä sairaus. Mutta tämä uusi
+vastoinkäyminen, niin katkeralta kuin se alussa tuntuikin, oli
+sittenkin se, joka pelasti Victoria Benedictssonin ja teki hänestä
+varsinaisesti kirjailijan.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Ernst_Ahlgren" id="Ernst_Ahlgren">Ernst Ahlgren.</a></h2>
+
+
+<p>Keväällä 1881 Victoria Benedictsson loukkasi polvensa niin pahasti,
+että hänen täytyi melkein yhteen menoon olla kaksi vuotta vuoteenomana
+ja kauan vielä jälkeenkinpäin liikkua kainalosauvojen nojassa. Tämä
+aika, johon yhdistyi mitä hirveimmät tuskat ja kärsimykset &mdash; kolmasti
+oli pakko jalkaa leikata eikä heikon sydämen vuoksi voitu häntä
+nukuttaa &mdash; muodostui merkillisimmäksi ja tavallaan rikkaimmaksi hänen
+elämässänsä.</p>
+
+<p>Itse hän tälle ajalle antoi nimen: <i>vakavuus</i>, ja
+kaksinkertaisessakin merkityksessä, sillä sen mukana seurasi kärsimys
+ja elämäntyö.</p>
+
+<p>Mutta vaikka Victoria Benedictsson sai kestää niin paljon ruumiillista
+tuskaa, kantoi hän tämän kärsimyksen mitä ihmeteltävimmällä
+kärsivällisyydellä. "Hän oli meille kaikille oikea ihme", sanoo
+tytärpuoli, hänen "pikku tohtorinsa", joka uskollisesti hoiti häntä
+koko tänä sairauden aikana, "sillä hän se meitä rohkaisi ja koetti
+saada iloiselle mielelle." Milloin ikänä tuskat sallivat, oli hän
+täydessä työssä: leikkasi varjokuvia, piirusti, luki, teki
+muistiinpanoja ja kirjoitti: "Minä itse ja vuoteeni ovat aina haudatut
+kirjojen alle", kertoo hän. Hänen mielikirjailijoitansa olivat sen
+aikuiset suuret pohjoismaalaiset kirjailijat, Ibsen, Kierkegaard,
+Brandes, J.P. Jacobsen, Kielland sekä venäläiset mestarit Turgenjev ja
+Tolstoi, mutta niiden ohella hän luki myös klassillista kirjallisuutta,
+varsinkin Shakespearen teoksiin hän erityisellä hartaudella syventyi.
+Niinikään englantilaiset kirjailijat, Dickens ja varsinkin Byron,
+kiinnittivät hänen huomiotansa. Myöskin hän ahmimalla ahmi
+elämäkertoja, memoaareja ja kirjekokoelmia. Naiskirjailijoista George
+Eliot oli ainoa, joka häntä miellytti, sillä hänessä hän löysi suuren
+määrän omaa luonnettansa ja taiteilijatemperamenttiänsä: saman
+rakkauden työhön, saman valoisan uskon elämään ja herkän silmän
+huomaamaan elämän humoristisia puolia.</p>
+
+<p>Tänä aikana Victoria Benedictsson alkoi myös kirjoittaa
+"suurta kirjaansa", johon hän koko loppuelämänsä ajan merkitsi
+muistiin kaiken sen, mikä hänestä oli muistamisen arvoista:
+tilapäisiä ajatuksia ja tunnelmia, keskusteluja, luonnonkuvauksia ja
+kaikenlaisia pikkupiirteitä, aivankuin maalari, joka matkallaan kerää
+luonnoksia skitsikirjaansa. Tuo "suuri kirja" tuli vähitellen hänen
+rippi-isäkseen, se oli elävä olento, jonka kanssa hän jutteli, ainoa
+ystävä, jolle hän saattoi uskoa sekä ilonsa että huolensa. "Kun minusta
+tuntuu kuin musertuisin", sanoo hän kerta, "kun istun kyynelettömin
+silmin ja kadehdin niitä, jotka voivat itkeä, niin minulla ei ole
+ketään muuta kuin sinut..." Ja kerran myöhemmin hän kirjoittaa "suureen
+kirjaansa" seuraavat sanat: "Kuka lienetkin, joka luet 'suurta
+kirjaani' &mdash; niin koeta ymmärtää, miten yksin minä olen, miten minun
+täytyy hillitä taiteilija- tai mustalaisvertani, joka kiihkeämmin
+kuohuu suonissani kuin kukaan voi aavistaa. Ajattele, miten joka päivä,
+melkein joka tunti olen pakoitettu näyttelemään komediiaa, jotta
+tuntuisin levolliselta ja järkevältä. Tämä pakko vaikuttaa sen, että
+kaikki se, mikä minussa kuohuu, ei purkaudu luonnollisella tavalla
+esille, vaan teennäisellä. Se ei puhkea ilmi suhteessani ihmisiin; ei
+vihana eikä rakkautena, loukattuna ylpeytenä eikä nöyränä ihailuna &mdash;
+sillä kaikki nuo äärimäisyydet, joiden välillä luonteeni huojuu, täytyy
+minun herkän poikkeusihmisen koko arkuudella piiloittaa."<a name="FNanchor_14" id="FNanchor_14"></a><a href="#Footnote_14" class="fnanchor">[14]</a></p>
+
+<p>Ei yksin sieluntuskiansa hän salannut ympäristöltänsä, vaan
+ruumiillisiakin. Mutta öisin, kun hän ei saanut niiltä nukutuksi,
+purkautuivat ne "suuressa kirjassa" esille. "Onko kukaan teistä ollut
+sairaana?" kirjoittaa hän kerrankin. "Ei vain päivän tai viikon &mdash; vaan
+kokonaisen vuoden? Ei vanhuuden heikkoudesta, vaan täysissä voimissa
+ollessaan, jolloin ihminen jaksaa koko voimallaan kärsiä, yöt päivät
+kitua mitä hirveimpiä tuskia, ikäänkuin piinapenkille pantuna,
+kuolemaan asti väsähtäneenä voimatta kuitenkaan saada lepoa. Entäs
+lääkärin veitsi, joka hitaasti soljuu pitkin ihoa, kunnes se tunkeutuu
+sisään &mdash; &mdash; Miten monta päivää onkaan yhdessä vuodessa ja miten monta
+ajatusta sisältyykään yhteen ainoaan hiljaiseen, yksitoikkoiseen
+päivään! Ajatuksia, jotka vilpoisten varjojen lailla huokuvat polttavan
+päänaluksen yli, mutta tunkeutuvat myös kauas tulevaisuuteen painaen
+siihen synkän ja ilottoman leimansa &mdash; &mdash; Miten omituinen tunne &mdash; kun
+seisoo ikäänkuin elämän ulkopuolella ja kuitenkin elää."</p>
+
+<p>Miten kaukana Victoria Benedictsson tänä sairauden aikana oli itse
+elämästä, todistaa parhaiten hänen vastauksensa "pikku tohtorilleen",
+tämän ihmetellessä miten hän saattoi aina olla tyytyväinen: "Olin niin
+varma siitä, että saisin kuolla, ja se tuntui niin suurelta onnelta."
+Mutta niin pian kuin ilmaantui jokin hiukankin valoisampi hetki, heräsi
+työhalu jälleen. Ajatukset saivat silloin entistä häiritsemättömämmin
+kulkea, uudet aiheet nousivat mieleen, uudet ja samalla vahat, sillä
+Victoria Benedictsson, joka tähän asti oli käsitellyt enimmäkseen vain
+romanttisia rakkausaiheita, alkoi nyt kaivaa esiin lapsuudenaikuisia
+muistojaan, tapauksia ja kohtauksia, joita hän itse oli nähnyt tai
+kuullut oleskellessaan kansan parissa kotikartanossansa. Ja näiden
+vanhojen muistojen lisäksi tuli vielä toisia, myöhempiä, sillä
+naimisiinkin mentyään hän oli yhä edelleen pysynyt kosketuksessa
+talonpoikaisen kansan kanssa. Hän tunsi skånelaisen talonpojan
+perinpohjin, hän ymmärsi hänen ajatuskantansa ja tiesi kuinka paljon
+sydäntä sykki tuon karhean pinnan alla. Kokonaisen sarjan
+kansankuvauksia hän nyt sepitti lyhyessä ajassa, ja lähettäessään ne
+maailmalle ne saavuttivat heti ansaittua huomiota. Kääntyessään
+tällä kertaa "Fyris" nimisen aikakauslehden puoleen, jonka
+kirjallisuusosastonhoitajana toimi tohtori Frans von Schéele, sai hän
+hänestä sen neuvonantajan ja auttajan, jota hän niin kauan oli
+halunnut. Schéele ei julkaissut vain lehdessään näitä pikku
+kertomuksia, vaan hän hankki Victoria Benedictssonille myös
+kustantajan. Ja siten keväällä 1884 ilmestyi julkisuuteen novelleja
+käsittävä esikoisteos, "Från Skåne" (Skånesta), jonka tekijä käytti nyt
+salanimeä <i>Ernst Ahlgren</i>. On helppo ymmärtää mitä tämä tapaus
+merkitsi Victoria Benedictssonille eli Ernst Ahlgrenille, niinkuin me
+tästä lähin tahdomme häntä nimittää, sillä tätä nimeä hän itse sekä
+hänen ystävänsä kernaimmin käyttivät ja se se jälkimaailmalle on
+myöskin säilynyt. Vuosikausia työskenneltyänsä ja omin voimin
+ponnisteltuansa eteenpäin hän nyt 33-vuotiaana oli astunut "nuorten
+riviin". Sairaus oli antanut hänelle sen, mitä hän terveenä turhaan oli
+tavoitellut. "Kipeä polveni antaa minulle täyden oikeuden antautua
+kokonaan kirjakauppani hoitoon ja kirjalliseen työhöni", kirjoittaa hän
+näinä aikoina sisarelleen, rouva Margarethe Ekströmille, ainoalle, joka
+myötätunnolla oli seurannut hänen kirjallisia yrityksiänsä, "tämä
+sairaus on kuin ylhäältä tullut viittaus, se on ollut kylliksi kova
+syrjäyttääkseen kaikki epäilyt."<a name="FNanchor_15" id="FNanchor_15"></a><a href="#Footnote_15" class="fnanchor">[15]</a> Mutta siihen iloon, jonka tämä
+myötäkäyminen hänelle tuotti, sekaantui myös toinen tunne. "En voi
+tehdä työtä", tunnustaa hän "suurelle kirjalleen", "en olla levollinen,
+ja luulenpa että rajaton ilo kiduttaa minua yhtä paljon kuin
+tuskallinen pelkokin. Tuntuu siltä kuin odottaisin onnettomuutta, ja
+kuitenkin tämä tunne johtuu vain siitä kiitoksesta, jonka olen osakseni
+saanut."<a name="FNanchor_16" id="FNanchor_16"></a><a href="#Footnote_16" class="fnanchor">[16]</a> Ja vieläkin selvemmässä muodossa tämä epäilys ilmenee
+kirjeessä sisarelle: "Satunnainen menestys melkein masentaa minut",
+sanoo hän, "sillä tiedän liiankin hyvin, että jokaisen kiittävän sanan
+saan tulevaisuudessa maksaa sitä ankarammalla moitteella, kun sanotaan:
+ei ole vastannut niitä toiveita, joita aikaisemmin herätti j.n.e."<a name="FNanchor_17" id="FNanchor_17"></a><a href="#Footnote_17" class="fnanchor">[17]</a></p>
+
+<p>Mutta sillä aikaa kuin Ernst Ahlgren hiljaisessa nurkassaan sekä
+iloitsi että tuskaili maailmalle lähettämänsä esikoisen puolesta, kulki
+teos omia teitään herättäen huomiota sekä lähimmässä ympäristössä että
+kirjallisissa piireissä ja sanomalehdissä. Niin eristettynä kuin Ernst
+Ahlgren varsinkin sairautensa aikana oli elänyt, sai pieni Hörbyn
+yhteiskunta sittenkin varsin pian vihiä siitä, mitä postimestarinna
+suljettujen seiniensä takana puuhaili, ja rouvat, jotka alusta
+alkaen eivät olleet katsoneet häntä suopein silmin, alkoivat heti
+novellikokoelman ilmestyttyä aavistaa pahaa verta. "Koko yhteiskunta on
+kapinassa oletettujen henkilöiden vuoksi", kertoo Ernst Ahlgren
+äskenmainitussa kirjeessä sisarelleen, "sillä he ovat tuntevinaan
+kaikkein mahdottomimpiakin piirteitä. Sekä minua että kirjaa on
+haukuttava, se on luonnollista. Sen ankarampaa arvostelua ei ole kuin
+lähimmän ympäristön, niin, voisipa sanoa: ei sen kierompaa, jollei tuo
+sana olisi minulle niin vastenmielinen, kun itsestäni on kysymys."</p>
+
+<p>Mutta joskin Ernst Ahlgrenin lähin ympäristö seurasi karsain silmin
+hänen työtänsä, niin herätti hän toisaalla aivan päinvastaista
+huomiota. Vapaaherratar Sofi Adlersparre, tunnettu innokas
+naisasianajaja "Esselde" sekä "Tidskrift för Hemmet" ja "Dagny" lehtien
+tarmokas toimittaja, tervehti ilolla tuntematonta tekijää, joka
+esikoisteoksellaan näyttäytyi terveen ja voimakkaan realismin
+edustajaksi.</p>
+
+<p>"Oletteko nuori vai vanha, sitä en tiedä", kirjoittaa hän Ernst
+Ahlgrenille, "sen tiedän vain, että olette silmännyt elämään ja
+ihmisten sydämiin syvemmältä ja kuitenkin sovinnollisemmin kuin suurin
+osa uusia runoilijoitamme."<a name="FNanchor_18" id="FNanchor_18"></a><a href="#Footnote_18" class="fnanchor">[18]</a></p>
+
+<p>Ja koko sanomalehdistö yhtyy tähän kiitokseen. "Nämä kertomukset
+todistavat hyvää ja tervettä huomiokykyä ja lämmintä myötätuntoa
+inhimillistä elämää kohtaan,"<a name="FNanchor_19" id="FNanchor_19"></a><a href="#Footnote_19" class="fnanchor">[19]</a> sanoo Fyris, joka kaikkein ensiksi
+oli julkaissut palstoillaan muutamia niistä. Ja eräs toinen lehti
+puhkeaa sanomaan: "Selvästi huomaa, ettei tekijä kirjoista ole
+tutustunut kansaan, vaan että hän todellakin on nähnyt ja tuntenut sitä
+elämää, jota hän kuvaa."<a name="FNanchor_20" id="FNanchor_20"></a><a href="#Footnote_20" class="fnanchor">[20]</a> Samoin annetaan täysi tunnustus hänen
+tyylilleenkin, jossa on mahdoton huomata "alottelijan haparoimista" ja
+joka on vailla "kaikkea prameilevaa sanahelinää ja nuorekasta
+epäselvyyttä". "On todellakin hämmästyttävää, että ensikertalainen voi
+olla näin kypsä."<a name="FNanchor_21" id="FNanchor_21"></a><a href="#Footnote_21" class="fnanchor">[21]</a></p>
+
+<p>Ja tämä arvostelu pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Ernst
+Ahlgrenin tyyli on tavattoman joustavaa jo tässä hänen ensimäisessä
+teoksessansa, ja ihmetellä täytyy sitä välitöntä, omaperäistä sävyä,
+joka on painanut siihen leimansa. Kansanelämänkuvaukset, jotka ovat
+kokoelman parhaat, ovat kuin laatukuvia, joissa hän muutamilla
+voimakkailla pensselinvedoilla loihtii eteemme jonkin tilanteen, usein
+aiheeltaan varsin vähäpätöisen, mutta silti elävän ja todellisen. Millä
+syvällä myötätunnolla onkaan semmoinen kertomus kuin "Förlust" (Tappio)
+piirretty, jossa hän kuvaa yksinkertaisen talonpojan tunteita vaimonsa
+paarien ääressä. Sivullisten mielestä on kuolema vapauttanut miehen
+raskaasta taakasta, koska vaimo vuosikausia on ollut vuoteen omana.
+Mutta itse hän tuntee kalvavaa surua ja yksinäisyydentunnetta, sillä
+kotona ei ole enää ketään, joka kääntäisi kaihoavan katseensa häneen
+hänen astuessaan sisään, ei kalpeita kasvoja, jotka hymyilisivät
+hänelle hänen kumartuessaan niiden yli, ei laihoja käsivarsia, jotka
+hellästi kietoutuisivat hänen kaulaansa.</p>
+
+<p>Liikuttava koruttomuudessaan on myös "Jeppa", kertomus variksenpojasta,
+jonka sydämetön isäntä tappaa, koska renkituvassa ilmankin on joukkoa
+enemmän kuin tarpeeksi.</p>
+
+<p>Vakavaluontoisten kertomusten rinnalla vetävät huomiota puoleensa
+kokoelman humoristisetkin kuvaukset. Verraton on varsinkin "Giftermål
+på besparing" (Säästäväisyydelle rakennettu naimiskauppa), juttu
+kahdesta kihlatusta, jotka aikovat purkaa liittonsa, vaikka kolmasti on
+jo kuuluutettu, ja kumpikin valita toiset elämäntoverit, mutta
+luopuvatkin aikeestaan saadessaan kuulla, että kulut kuuluutuksen
+peruuttamisesta nousevat kymmeneen kruunuun.</p>
+
+<p>Paitsi kansanelämänkuvauksia sisältää kokoelma muutamia muitakin
+kertomuksia, joiden aiheet ovat persoonallisempaa laatua. "En kris"
+(Käännekohta) käsittelee aviollisia ristiriitoja; kuvaus "Folkvännen"
+(Kansanystävä) esittää Ernst Ahlgrenin omia katkeria kokemuksia
+kirjallisella alalla. Kertomukset "Far och son" (Isä ja poika) sekä "En
+musikafton" (Musiikki-ilta), samalla kun ne todistavat tekijän
+musikaalisia taipumuksia, tuovat selvästi esille hänen oman suhteensa
+taiteeseen sekä taiteen merkityksen hänen elämässänsä. Kuulemmehan
+hänen sydämensä sisimpien kielien heläjävän sellaisessakin kohdassa
+kuin seuraavassa:</p>
+
+<p>"Tässä viulussa piili salaisuus. Hän tiesi sen, hän ylpeili siitä ja
+hän tunsi jonkinlaista vahingoniloa sen johdosta, ettei kukaan muu kuin
+hän aavistanut tätä salaisuutta. Viulussa asui henki, elävä olento,
+kauniimpi ja voimakkaampi kuin mikään ihmislapsi, joskin se oli näin
+kehnoon kuoreen verhottu; sen mitä ei kukaan tiennyt eikä kukaan voinut
+ilmituoda, sen viulun henki paljasti omistajalleen yksinäisinä hetkinä.
+Koko lapsuusajan satumaailma, kaikki arat toiveet ja aavistukset
+piilivät sen sisällä."</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli nyt astunut ensimäisen askeleensa kirjallisella
+uralla. Hiljaisesta kammiostaan hän oli äkkiä vedetty julkisuuteen,
+joskaan ei persoonallisesti, niin kuitenkin välillisesti. Hänen
+olemassaolonsa tuli tunnetuksi ja häneen kiinnitettiin toiveita. Hän
+tunsi itsekin suurta edesvastuuntunnetta ja se ilmeni ensi sijassa
+haluna tehdä jotakin niiden nuorten hyväksi, jotka työskentelivät
+samalla alalla kuin hänkin. Ja tämä tunne se epäilemättä kaikkein
+ensiksi kiinnitti myös hänen huomionsa nuorukaiseen, joka, oleskellen
+samalla paikkakunnalla kuin hänkin ja taistellen, joskaan ei
+samanlaisia, niin ainakin yhtä suuria vaikeuksia vastaan kuin hänkin,
+oli valinnut myös kirjallisen työn elämäntehtäväkseen.</p>
+
+<p>Yhteiset harrastukset veivät Ernst Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin yhteen
+ja heidän välillään syntyi luja ystävyyden ja työtoveruuden suhde, joka
+jätti syvät jäljet kummankin elämään.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Axel_Lundegard" id="Axel_Lundegard">Axel Lundegård.</a></h2>
+
+
+<p>Keväällä 1881 oli kirkkoherra Lundegård perheineen muuttanut Hörbyhyn.
+Kirkkoherra itse oli vanhanajan mies, ankara ja suvaitsematon
+uskonnollisissa asioissa, mutta sitä vapaamielisempi ja rohkeampi
+mielipiteiltänsä oli hänen vanhin poikansa, Axel, 19-vuotias
+keltanokka. Hänen häikäilemätön käytöksensä ja uhkarohkeat
+hyökkäyksensä kaikkia perintätapoja ja -mielipiteitä vastaan antoivat
+loppumatonta puheenaihetta kylän asukkaille ja herättivät heidän
+parissaan sanomatonta paheksumista ja inhoa. Kylällä kiertelevät huhut
+tunkeutuivat tietenkin postimestarinkin taloon, samoinkuin yhteiset
+tuttavat pitivät myös huolta siitä, että nuoren ylioppilaan korviin
+tuli jos jonkinmoisia huhuja postimestarin sairaasta rouvasta, joka
+ajankulukseen viljeli kaikenlaisia sivuharrastuksia.</p>
+
+<p>Siten ystävät ja kylänmiehet välittivät Ernst Ahlgrenin ja Axel
+Lundegårdin tuttavuuden jo ennenkuin he persoonallisesti olivat
+tavanneetkaan toisensa.</p>
+
+<p>Kesällä 1881 Axel Lundegård ensi kerran kävi äitinsä seurassa Ernst
+Ahlgrenia tervehtimässä ja tästä kohtauksesta on hänen mieleensä jäänyt
+muisto jostain "riutuneen läpinäkyvästä, miltei ruumiittomasta,
+kärsimysten runtelemista kasvoista sairasvuoteen valkeaa taustaa
+kohti..."</p>
+
+<p>Tuttavuus oli kuitenkin aivan pintapuolinen, ja vasta kolme vuotta
+myöhemmin, keväällä 1884, siis samoihin aikoihin, jolloin "Från Skåne"
+ilmestyi, se varsinaisesti uudistettiin.</p>
+
+<p>Tällä kertaa Ernst Ahlgren itse otti ensimäisen askeleen.</p>
+
+<p>Edellisenä talvena olivat Hörbyn pappilassa vastakkaiset mielipiteet
+kärjistyneet siinä määrin, että julkiriita oli syntynyt isän ja pojan
+välillä, ja seurauksena oli ollut se, että poika oli saanut väistyä
+kotoa ja yrittää omin päin kirjallisella työllä hankkia elatuksensa
+Tukholmassa. Se ei kuitenkaan ollut niinkään helppoa, päinvastoin hän
+oli saanut kokea lukemattomia pettymyksiä turhaan yrittäessään saada
+kynänsä tuotteita julkisuuteen ja lopulta hänen olonsa oli muodostunut
+miltei epätoivoiseksi.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren, joka nuorukaisen äidin kautta oli seurannut hänen
+vaiheitansa, tunsi harrasta myötätuntoa häntä kohtaan, ja
+rohkaistakseen hänen mieltänsä hän kirjoitti hänelle ensimäisen
+kirjeensä, jonka puhuttelusana ilmaisee jo selvästi, millaiseksi hän
+toivoi heidän tuttavuutensa kehittyvän.</p>
+
+<p>"Toveri!" siten hän alottaa kirjeensä. "Tiedän, että me monessa asiassa
+olemme samaa mieltä ja että me molemmat, ainakin osittain, tulemme
+taistelemaan saman asian puolesta, sillä tekin kuulutte 'meidän' &mdash;
+harhauskoisen nuoren Ruotsin joukkoon. Mutta vaikkei niin olisikaan, ei
+se sittenkään estäisi minua tarjoamasta teille toverillista
+kädenlyöntiä, sillä en mitään vihaa niinkuin ammattikunta-henkeä.
+Rehellisyys, kas se on pääasia! Levollinen, hillitty rehellisyys ja
+väsymätön totuuden tavoittelu olkoot alati silmiemme edessä. Vaikea on
+tosin olla oma itsensä, mutta siihen kaiken itsekasvatuksen sittenkin
+tulee pyrkiä."<a name="FNanchor_22" id="FNanchor_22"></a><a href="#Footnote_22" class="fnanchor">[22]</a></p>
+
+<p>Lähestyessään täten Lundegårdia Ernst Ahlgren toivoi voivansa
+olla hänelle avuksi, mutta samalla hän myös halusi saada hänestä
+hyvän toverin, jonka kanssa hän voisi keskustella töistään ja
+harrastuksistaan. Hänen omat katkerat kokemuksensa olivat vieneet hänet
+siihen, että hän piti miehen ja naisen välistä toverillista suhdetta
+ihanteena, jota hän olisi tahtonut toteuttaa omassa elämässään
+saadakseen näyttää, mihin hän miehen toverina voisi kelvata.
+"Tuntevatkohan muutkin naiset", kirjoittaa hän kerran "suureen
+kirjaansa", "tätä samaa ystävyyden ja levollisen kiintymyksen tarvetta,
+joka saavuttamattomana aina on ollut elämäni kiusa, mutta joka
+tyydytettynä voisi olla suurin onneni? Naisten välisessä ystävyydessä
+on jotain noloa, miehen ystävyyttä ei uskalla tavoitella, sillä se 'ei
+ole sopiva', sekä mies että muut käsittäisivät sen vain väärin.
+Pahoittelen sitä suuresti, sillä voisin olla älykkään miehen verraton
+liittolainen, jos hän vain itse tietäisi mitä hän tahtoo ja kykenisi
+sen selvästi selittämään minulle. Minun väsymätön tarmoni ja
+sukkeluuteni voisivat hänen palveluksessaan ja hänen vaikutuksensa
+alaisena saada ihmeitä aikaan, mutta yksin en kykene mihinkään, sillä
+&mdash; olen vain nainen. Minä tarvitsen toisen vahvemman tahdon tukea ja
+toisen terävämmän katseen valoa." Ja joskin tätä ihannetta oli ehkä
+mahdoton täydelleen toteuttaa, niin kehittyi sittenkin Ernst Ahlgrenin
+ja Axel Lundegårdin välisestä suhteesta mitä lämpimin ystävyys, jota
+toiselta puolen luonteiden hengenheimolaisuus, toiselta puolen yhteiset
+työt ja harrastukset lujittivat.</p>
+
+<p>Siitä huolimatta tutustuminen kävi hyvin hitaasti. Ernst Ahlgrenin
+ystävällinen ja toverillinen kädenlyönti tuotti tosin nuorelle
+vasta-alkajalle suurta iloa, ja ensi työkseen, käydessään myöhemmin
+kesällä kotonaan, hän tuli häntä tervehtimään. Mutta he olivat molemmat
+niin ujoja luonteeltansa, etteivät he voineet vapaasti seurustella.
+Varsinkin Ernst Ahlgren oli vieraiden seurassa jäykkä ja hiljainen, ja
+kaikista ponnistuksistaan huolimatta hänen oli melkein mahdoton voittaa
+arkuuttansa. Yhtä helposti kuin hän kirjoitti, yhtä vaikea hänen oli
+puhua. Sanat ikäänkuin takertuivat kurkkuun, hän punastui ja änkytti
+saamatta esille sitä mitä olisi halunnut sanoa. Suureksi osaksi tämä
+tavaton ujous riippui myös siitä täydellisestä itseluottamuksen
+puutteesta, joka oli hänelle ominaista. Hän seisoi mielestänsä kaikkia
+muita alempana, oli sekä ruumiillisesti että henkisesti "moukkamainen",
+oppimaton, tavoiltaan ja esiintymiseltään kömpelö ja sen vuoksi hän ei
+myöskään koskaan voinut vapautua siitä tunteesta, että hän kuului vain
+"kirjalliseen alaluokkaan", ettei hän koskaan voisi saada mitään suurta
+ja ensiluokkaista aikaan. Ja kaiken lisäksi hän kärsi vielä ikäänkuin
+koko sukupuolensa puolesta, jonka heikkoudet kiusasivat häntä siinä
+määrin, että hän halveksi ja vihasi naisia ja arveli niiden joka
+suhteessa, ei vain olosuhteiden pakosta, vaan omasta tahdostaankin,
+seisovan alapuolella miehiä.</p>
+
+<p>Tämä sairaalloinen vaatimattomuus ja omanarvontunnon puute, josta hän
+itse ehkä enimmin kärsi, oli, niinkuin jo sanottu, juurtunut häneen jo
+lapsesta, eikä hän myöhemmälläkään iällä voinut siitä kokonaan
+vapautua.</p>
+
+<p>Mutta sittenkin tuli Lundegårdista Ernst Ahlgrenin miltei jokapäiväinen
+vieras, ja määräajalla iltapäivin nuorukainen pistäytyi aina
+kirjakauppaan, jossa hän tiesi hänen työskentelevän. Useimmiten hän toi
+mukanaan novellin tai palasen pitempää kertomusta, jonka hän juuri oli
+saanut käsistään, ja lähtiessään vei kotiinsa jonkun Ernst Ahlgrenin
+tekeleen. Tavatessa seuraavalla kerralla kumpikin lausui luetun
+johdosta arvostelunsa, mikä useinkin sattui varsin ankaraksi. Sillä
+kumpainenkin vaati täyttä suoruutta ja totuutta toiselta. Mutta kun
+siksi tuli, ei kiitosta eikä rohkaisuakaan säästetty.</p>
+
+<p>Aluksi, niinkuin sanottu, ei keskustelu sujunut luontevasti, ja usein
+kumpainenkin puhui melkein kuumeisella kiihkolla, jotta keskustelu vain
+ei taukoaisi. Varsinkin Ernst Ahlgren kärsi sanomattomasti tästä
+teennäisyydestä, ja tuo tuskallinen tunne kävi miltei sietämättömäksi,
+kun hän huomasi Lundegårdin tuntevan pettymystä ja pahoittelevan sitä,
+ettei saanut häneltä sitä mitä oli odottanut.</p>
+
+<p>Mutta arkuus ja teennäisyys katosi kokonaan, kun Lundegård syksyllä
+matkusti pois ja väkinäisen seurustelun sijaan astui kirjeenvaihto. Nyt
+Ernst Ahlgren saattoi olla täysin oma itsensä ja tarvitsematta
+pakoittaa itseään puhumaan ja kuulemaan omaa ääntänsä, joka oli hänelle
+kovin vastenmielinen, sai lausua ilmi ajatuksensa ystävälle, jonka hän
+tiesi häntä ymmärtävän. Kirjeissään hän saattoikin puhua aivan
+häikäilemättömän suoraan, eivätkä puheenaiheet häneltä koskaan
+loppuneet.</p>
+
+<p>Tämä kirjeenvaihto, jossa he pohtivat kaikkia mahdollisia kysymyksiä
+taivaan ja maan välillä, oli tavattoman tärkeä kummankin kehitykselle,
+sillä se pakotti heidät muodostamaan itselleen mielipiteen kaikista
+asioista ja puolustamaan sitä toisiaan vastaan. Sillä vaikka he
+olivatkin saman hengen lapsia, niin erosivat heidän käsityskantansa
+toisistaan sittenkin monessa suhteessa. Se riippui jo suuresti
+ikäeroituksesta, sillä olihan Ernst Ahlgren toistakymmentä vuotta
+vanhempi Axel Lundegårdia, sekä toisekseen siitä, että kaiken sen,
+minkä nuorukainen periaatteellisesti oli itselleen omistanut, oli Ernst
+Ahlgren itse elämässään kokenut.</p>
+
+<p>Innostuttuaan kerta johonkin asiaan saattoi Ernst Ahlgren laveasti
+esittää mielipiteitään ja ajatuskantaansa, useinpa valaista kysymystä
+esimerkeillä, jotka olivat mitä täydellisimpään tyylilliseen muotoon
+puetut. Tämä puoli Ernst Ahlgrenissa oli Lundegårdille jotakin aivan
+uutta, hänen puheliaisuutensa ja avomielisyytensä "kulissien takana"
+niin sanoakseni hämmästytti ja ilahdutti häntä. Ja niinpä kerran hän
+leikkiä laskien kysyykin häneltä, minnekä "puukuva", jonka hän "niin
+usein oli nähnyt kirjakaupassa", minnekä "etana, joka ei koskaan
+uskaltanut tulla ulos kuorestaan", oli voinut kadota.</p>
+
+<p>Sen jälkeen kuin Ernst Ahlgren alkoi kirjeenvaihtonsa Lundegårdin
+kanssa, ei "suuri kirjakaan" ollut enää hänelle yhtä tarpeellinen kuin
+ennen, sillä kaiken sen, minkä hän tähän asti oli sille uskonut, hän
+saattoi nyt kirjoittaa Lundegårdille. Heidän suhteensa muodostuikin
+aikaa voittaen yhä toverillisemmaksi, he tunsivat olevansa yhtä vapaat
+toistensa suhteen kuin kaksi miehistä toveria, joiden ainoana
+yhdyssiteenä ovat yhteiset työt ja harrastukset.</p>
+
+<p>"Ensimäinen ehto sinun ja minun välillä on ja tule olemaan:
+<i>vapaus</i>", kirjoittaa Ernst Ahlgren. "Ei mitään pakkoa, lupausta
+eikä velvoitusta. Jos huomaisin, että sinulla olisi vaikka kuinkakin
+vähän velvollisuudentunnetta minua kohtaan, niin olisin onneton. Minä
+sanoisin: 'mene, et koskaan ole ymmärtänyt minua!' Jos epäilisin sinun
+kirjoittavan minulle vain siksi, että arvelisit minun tulevan
+pahoilleni jollet sitä tekisi, niin vetäytyisin heti syrjään. Sillä
+vain täydellisessä vapauden tunteessa sielunelämä voi syvästi ja täysin
+siemauksin hengittää. Minun puolestani sinä olet vapaa kuin taivaan
+lintu; en yritäkään sinua edes pikkusormellani pidättää. Niin, sinä
+olet yhtä vapaa kuin poikani olisi, jos olisin niin onnellinen, että
+minulla olisi poika."<a name="FNanchor_23" id="FNanchor_23"></a><a href="#Footnote_23" class="fnanchor">[23]</a></p>
+
+<p>Tämä ystävyys vaikutti mitä hedelmöittävimmin kumpaisenkin kehitykseen,
+ei yksin kirjailijoina, vaan ihmisinäkin. Se antoi Ernst Ahlgrenille
+itseluottamusta ja elämänhalua, se enensi hänen työkykyään ja kannusti
+häntä pyrkimään eteenpäin. Ja samalla se esti häntä tulemasta
+yksipuoliseksi ja ahtaaksi, mikä vaara kuitenkin oli niin lähellä
+niissä olosuhteissa, joihin kohtalo oli hänet sitonut. Ilman
+Lundegårdia hänestä olisi varmaan tullut tuollainen "yksinäinen
+olento", niinkuin hän sanoo kerran kirjeessään Ellen Keylle, "joiden
+pakostakin täytyy kehittyä yksipuolisiksi. Sillä jonkunmoinen suhde
+miehen ja naisen välillä on välttämätön", sanoo hän, "minä tarkoitan
+sielullinen suhde, jotta heidän kehityksensä voisi saavuttaa
+mahdollisimman kukoistuksen. Se on minun vakaumukseni, niin, vieläpä
+enemmänkin: koko elämänkokemukseni. Siksi se on myös salainen
+keppihevoseni. Mies, joka ei koskaan ole ollut lähellä ketään
+naista ... siten, että heidän välillään olisi voinut muodostua
+rauhallinen ja luottava suhde, ei voi koskaan saavuttaa täydellistä
+sopusointua, hänen olentonsa hienoimmat vivahdukset eivät koskaan voi
+puhjeta esiin. Ja samoin on meidän naistenkin laita, ehkäpä vieläkin
+suuremmassa määrässä; sillä kasvatuksemme on alusta alkaen
+suunnattu siihen, että me pakostakin tulemme yksipuolisiksi ja
+ahdasmielisiksi."<a name="FNanchor_24" id="FNanchor_24"></a><a href="#Footnote_24" class="fnanchor">[24]</a> Ja Lundegårdille itselleen hän kirjoittaa: "Minä
+luulen, että toveruutemme on suuresti vaikuttanut kehitykseeni. Sillä
+minussa on suuri varasto mahdollisuusarvoja, jotka eivät läheskään
+vielä ole ennättäneet tulla muokatuiksi siksi miksi ne voivat tulla.
+Ennen tunsin itseni aina yksinäiseksi kaikessa siinä, mikä koski
+kirjallisuutta ja työtäni, eihän minulla ollut ainoatakaan ihmistä,
+jonka kanssa olisin voinut keskustella siitä. Minä tein työtä, mutta
+epätoivoisella sitkeydellä, sillä enhän sittenkään kelvannut mihinkään.
+Tosin minun menestyksentoivoni ei nytkään ole suuri, mutta sitä on joka
+tapauksessa olemassa &mdash; ja sitä paitsi on minulla toveri! Ja
+ymmärräthän miten suloista se on, kun on elänyt niin eristettynä kuin
+minä!"<a name="FNanchor_25" id="FNanchor_25"></a><a href="#Footnote_25" class="fnanchor">[25]</a></p>
+
+<p>Ja toisen kerran hän sanoo, puhuessaan siitä mahdollisuudesta, että
+heidän ystävyytensä ehkä ei tulisi olemaan kovin pitkäaikainen, sillä
+voisihan sattua, että hän "pikemmin kuin he aavistivatkaan soluisi
+pois" tai että hän "väsyisi kirjeenvaihtoon" tai tuntisi olevansa
+"tarpeeton". "Mutta se ainakin on varma", lisää hän, "että olkoon
+eromme syynä mikä hyvänsä ja tapahtukoon se milloin hyvänsä, sinä
+silloin et ole sama ihminen kuin meidän tutustuessamme toisiimme.
+Meidän kehityksessämme on toisen vaikutus aina tuntuva, yhteistyö ja se
+onni, että naamiotta olemme saaneet seurustella yhdessä, on ikiajoiksi
+jättävä siihen jälkensä. Ja minun on mahdoton ajatella, että koskaan
+voisimme katkeruudella muistella tätä aikaa."<a name="FNanchor_26" id="FNanchor_26"></a><a href="#Footnote_26" class="fnanchor">[26]</a></p>
+
+<p>Tämä ystävyyssuhde oli niin vailla kaikkea eroottista tunnetta kuin
+miehen ja naisen suhde yleensä voi olla, pikemmin heitä yhdisti äidin
+ja pojan välinen tunne, sellainen toverillinen ystävyys, joka on
+mahdollinen nuoren ja aikansa henkisiä rientoja seuraavan äidin ja
+lahjakkaan pojan välillä. Mitä kauneimman ilmaisunsa tämä heidän
+suhteensa on saanut heidän yhteisessä teoksessaan "Modern" (Äiti),
+jossa varsinkin äidin hienotunteinen ja epäitsekäs luonne on suurella
+myötätunnolla piirretty. Myöskin pojan luonteenkuvaus vastaa sitä
+kuvaa, jonka Ernst Ahlgren antaa sisarelleen puhuessaan Lundegårdin
+"kulmikkaisuudesta ja jäykkyydestä" ja hänen "halustaan salata
+mahdollisimman tyystin kaikki hyvät puolensa",<a name="FNanchor_27" id="FNanchor_27"></a><a href="#Footnote_27" class="fnanchor">[27]</a> tai sanoessaan
+hänestä Gustaf af Geijerstamille, että "hän on sellainen huimapää, joka
+työntää kaikki ihmiset luotaan".<a name="FNanchor_28" id="FNanchor_28"></a><a href="#Footnote_28" class="fnanchor">[28]</a></p>
+
+<p>Mielenkiintoisinta Ernst Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin kirjeenvaihdossa
+on se kirjallinen kritiikki, jota he harjoittivat keskenänsä, sillä se
+tuo ilmi heidän rehellisen pyrkimyksensä totuuteen taiteessaan sekä
+samalla kuvaa kummankin erilaista taiteilijatemperamenttiä. Niinpä
+Ernst Ahlgren kerrankin kirjoittaa:</p>
+
+<p>"Minäkö haluaisin saada sinun tyylisi omani kaltaiseksi &mdash; ei, ei!
+Mutta sinulla itselläsi on siinä suhteessa paljon edellytyksiä, joista
+sinulla ei ole aavistustakaan. Et tiedä miten joustava kielesi olisi,
+jos käsittelisit sitä hiukan huolellisemmin, jollet vaistomaisesti
+koettaisi saada sitä niin karkeatekoiseksi. Minä rakastan voimaa ja
+minä nautin siitä, että häikäilemättömästi uskallat käyttää jotakin
+määrättyä sanaa, joka paremmin kuin mikään muu ilmaisee juuri sitä,
+mitä tahdot saada sanotuksi, mutta minä toivoisin, että sama ääni, joka
+kykenee linkoamaan ilmaan tuon sanan niin voimakkaasti, että toisen
+täytyy hätkähtää ja pidellä korviaan, että sama ääni hallitsisi koko
+sävelasteikkoa, että se kykenisi tulkitsemaan joka ainoaa värähtelyä
+ihmissielussa. Karkeatekoinen on sinun vahvin puolesi, mutta
+yksitoikkoisuus on aina väsyttävä."<a name="FNanchor_29" id="FNanchor_29"></a><a href="#Footnote_29" class="fnanchor">[29]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin suora puhe ei kuitenkaan aina ollut Lundegårdille
+mieleen, eikä tämä salannutkaan mielipahaansa jos siksi tuli. Mutta
+Ernst Ahlgren ei voinut imarrella, sitä paitsi koko heidän
+toverillisella suhteellaan ei olisi hänen mielestään ollut mitään
+merkitystä, jollei se olisi ollut rakennettu täydelle luottamukselle ja
+suoruudelle. "Luuletko, että olisin ollut niin ilkeä", sanoo hän
+kerrankin, "jollen olisi uskonut kertomuksessasi piilevän suuriakin
+mahdollisuuksia? Kannustetaanko hevosta, jolla ei ole voimaa
+hypätä?"<a name="FNanchor_30" id="FNanchor_30"></a><a href="#Footnote_30" class="fnanchor">[30]</a></p>
+
+<p>Ja toisen kerran hän vieläkin voimakkaammin, miltei loukkaantuneena
+puolustaa itseänsä ja heidän täysin vapaata ja riippumatonta
+suhdettansa: "Etkö voi ymmärtää, että kun minä teen huomautuksiani,
+niin ei se tapahdu siinä tarkoituksessa, että sinä todellakin ottaisit
+ne varteen, vaan minä lausun vain ilmi mielipiteeni siltä varalta, että
+mahdollisesti <i>joskus</i> voisin huomauttaa jotain, joka sinulta
+itseltäsi on jäänyt huomaamatta. &mdash; 'Holhooja-ääni!' En koskaan enää
+pyydä saada lukea käsikirjoituksiasi, saanhan lukea ne myöhemmin
+painettuina ja voin erinomaisesti tyytyä siihen 'holhoojasydämeni'
+tuntematta vähintäkään okaanpistosta sen johdosta. Mutta jos siitä
+huolimatta edelleen tahdot tarkastaa minun tekeleitäni, niin olen
+sinulle hyvin kiitollinen, sinun 'holhouksesi' ei koskaan ole
+rasittanut minua. Mutta jollet halua, niin sano suoraan, me voimme
+silti olla ystäviä &mdash; jos sinua haluttaa. 'Sinä et pane vähintäkään
+huomiota todellisesti vaikuttaviin kohtiin', sanot sinä. Vai niin, enkö
+todellakaan! Olisiko minun ehkä pitänyt pidättää käsikirjoitus
+vuorokautta kauemmin luonani ennättääkseni kertoa sinulle, mitä
+ihailtavaa siinä oli? Ei suinkaan siitä, mikä on hyvää, ole mitään
+sanottavaa, ei suinkaan sitä ole tarvis tarkastaa tai mahdollisesti
+korjata?"</p>
+
+<p>Mutta sitten hän jatkaa jälleen leppyneenä: "Älkäämme riidelkö kuin
+lapset, vaan ajatelkaamme levollisesti! Jos voit saada minut
+vakuutetuksi siitä, että olen väärässä, niin annan myöten ... minä en
+pane päätäni pantiksi siitä, että kaikki mielipiteeni olisivat
+oikeat."<a name="FNanchor_31" id="FNanchor_31"></a><a href="#Footnote_31" class="fnanchor">[31]</a></p>
+
+<p>Mutta samoinkuin Ernst Ahlgren ei tahtonut tyrkyttää mielipiteitään
+Lundegårdille, samoin hän ei myöskään ottanut sokeasti varteen hänen
+neuvojansa, vaan puolusti rohkeasti omaa kantaansa. Kerrankin
+lähettäessään luku luvulta Lundegårdin tarkastettavaksi parasta aikaa
+tekeillä olevaa "Pengar" (Rahaa) teostansa hän vastauksissaan
+Lundegårdin muistutuksiin toi puolustuksekseen esiin monta erittäin
+mielenkiintoista kohtaa. Kerrankin, kun Lundegård huomauttaa, ettei hän
+sanallakaan ilmaise päähenkilön, nuoren rouvan mielentilaa hääyön
+jälkeen, vastaa Ernst Ahlgren:</p>
+
+<p>"Turhan kaino en ole, kun minun mielestäni on pakko puhua, sen tiedät
+itse. Mutta jos olisin tässä kohdassa käyttänyt todellisuuden mustia
+värejä, niin olisin heikontanut loppukohtauksen vaikutusta, jolloin hän
+itse puhuu avioelämästään. Siksi tahdoin tässä paikassa kosketella
+asiaa niin hellävaroen kuin suinkin. Sillä jos olisin ruvennut
+puhumaan, niin olisin antanut iskun, kovemman kuin mitä koko kirjassa
+on. Minä isken joko koko voimallani, tai en edes nosta kättäni. Mutta
+jos nimeni saa hyvän kaiun, niin että se leviää laajoihin piireihin,
+silloin en hillitse enää iskujani, ja sen iskun nimenä on silloin oleva
+'äidinrakkaus'. Tahtoisin heittää tämän kuulumattoman valheen vasten
+sovinnaisuuden kasvoja: orjan väkivaltainen viha kuohuu suonissani vain
+ajatellessanikin sitä! Mutta moni ennen minua on oppinut vaikenemaan
+unohtamatta silti lyömisen taitoa...</p>
+
+<p>"Minkä vaikutuksen <i>se</i> nuoreen naiseen teki? kysyt sinä. Luulin,
+että hänen mielialansa olisi käynyt ilmi kylmästä ja koleasta
+aamutunnelmasta, hänen väristyksistään, hänen huokauksestaan katseen
+osuessa morsiushuntuun, joka 'eilen' oli vielä niin kaunis. Mitä tulee
+tuohon 'antaa-mennä'-tunnelmaan, josta sinä puhut, niin on sitä
+jossakin määrin olemassa, mutta hän ei kykene vielä täysin ymmärtämään,
+että kaikki on mennyttä."</p>
+
+<p>Naisen ja miehen välinen suhde, se olikin se kysymys, jonka ympärillä
+Ernst Ahlgrenin ajatukset alituisesti liikkuivat, ja sitä hän
+lukemattomat kerrat koskettelee myös kirjeissään Lundegårdille.
+Kaikkein ensimäisen aiheen tämän kysymyksen pohtimiseen antoi hänelle
+Strindbergin vasta ilmestynyt "Giftas" teos, jonka tyyli loukkasi
+häntä, mutta jonka kuvaukset kaikesta räikeydestään huolimatta olivat
+hänestä tosia eivätkä estäneet häntä näkemästä sitä voimakasta
+persoonallisuutta, joka piili niiden takana. "Useimmissa tapauksissa
+olen yhtä mieltä hänen kanssansa," sanoo Ernst Ahlgren. "Hänen
+hyökkäyksensä sukupuoltani vastaan ovat aivan oikeutettuja. Hän on ehkä
+yksipuolinen, sitä en kiellä, mutta hänen väitteissään on hyvin paljon
+tervettä totuutta. Minä tunnen olevani ikäänkuin rehellisempi ja
+parempi luettuani hänen kirjansa. Sillä hänen käsityksensä on
+pohjaltaan oikea: sivistyneen naisen laiskuutta vastaan meidän juuri
+pitää sotia. Tuollaisissa keskiluokan avioliitoissa <i>mies</i> joutuu
+kärsimään vääryyttä, nainen on liiaksi hieno tehdäkseen työtä, jota
+vastoin mies saa raataa kuin orja. Minä olen ollut siitä selvillä jo
+paljoa ennen kuin Strindberg alkoi siitä puhua. Mielipiteet käyvät siis
+yhteen omieni kanssa ja siksi teos on riistänyt minut mukaansa, joskin
+sävyssä on jotakin epämiellyttävää &mdash; hutiloitua."<a name="FNanchor_32" id="FNanchor_32"></a><a href="#Footnote_32" class="fnanchor">[32]</a></p>
+
+<p>Vieläkin selvemmin kuin Lundegårdille Ernst Ahlgren kirjoittaa tästä
+samasta asiasta Karl af Geijerstamille. Joskin kirja hänen mielestään
+sisältää "paljon väärää ja epäoikeutettua", niin on sen perusajatus
+kuitenkin oikea, sanoo hän, se nimittäin, että keskiluokan mies saa
+yksin kantaa koko perheen taakan. "On väärin kasvattaa nuoria tyttöjä
+niinkuin heitä nykyään kasvatetaan. Pitäisi toki ottaa huomioon se
+mahdollisuus, että heistä voi tulla perheen äitejä."</p>
+
+<p>Ja sitten hän jatkaa:</p>
+
+<p>"Mutta Strindberg tekee saman erehdyksen kuin naisasianaisetkin, hän
+asettaa miehen ja naisen kahteen vastakkaiseen riviin, aivan kuin kaksi
+toisiaan vastaan taistelevaa voimaa. Ja hän koettaa kaikella tavalla
+pitää tätä käsitystä vireillä. Sellaisesta ei koskaan voi koitua mitään
+hyvää. Eikä se voi olla luonnon tarkoituskaan. Päin vastoin, juuri
+ymmärtämystä molempien sukupuolien välillä kaivataan. On luonnotonta,
+että he taistelevat toisiansa vastaan, mutta luonnollista, että he
+ahertavat rinnan yhteisessä työssä täydentäen toisiaan. Kaikki muu on
+johtava vääryyksiin toisella tai toisella puolella.</p>
+
+<p>"Strindberg on oikeassa sanoessaan, että naisella on velvollisuuksia,
+mutta hän on väärässä leimatessaan hänet kauttaaltaan pahaksi. Hän on
+kokonaan unohtanut, miten suuresti miehen pintapuolisuus on vaikuttanut
+naisen turhamaisuuteen. Eikä hän ota huomioon sitä, että vapauden puute
+aina kasvattaa petollisuutta, yhtä suuressa määrin orjuutettujen
+miesten kuin naistenkin parissa. Lain puustavi on ollut naisia vastaan,
+siksi naiset ovat viekkaudella anastaneet itselleen inhimilliset
+oikeutensa, viekkaus heikontaa luonnetta ja huono luonne riistää
+itselleen mitä ikänä se voi välittämättä siitä, tekeekö hän toiselle
+vääryyttä... Strindberg ei näe asioita niiden yläpuolelta, siksi hän ei
+ole oikeudenmukainen. Mutta kaikkien hänen kierojen ja väärien
+väitteittensä joukossa on kuitenkin sellaistakin, jota on pakko
+sanoa."<a name="FNanchor_33" id="FNanchor_33"></a><a href="#Footnote_33" class="fnanchor">[33]</a></p>
+
+<p>Varsinkin Strindbergin puolustamia aikaisia avioliittoja Ernst Ahlgren
+vastustaa. "Eikö ensimäinen rakkaus ole vain laululintu, joka julistaa
+kaikkien mahdollisuuksien heränneen henkiin", sanoo hän Lundegårdille.
+"Eikö se ihastuksen tunne, joka silloin valtaa mielen, sen sijaan että
+se tarkoittaisi sitä 'esinettä', joka sattumalta on joutunut tiellemme,
+pikemmin vain kohdistuu siihen ihanteeseen, jonka olemassa-olon me
+silloin ensi kertaa vasta aavistamme ja jota me ikävöimme koko
+olemuksellamme &mdash; sekä ruumiillamme että sielullamme &mdash; ihmishengen
+sammumattomalla kaipuulla?"<a name="FNanchor_34" id="FNanchor_34"></a><a href="#Footnote_34" class="fnanchor">[34]</a></p>
+
+<p>Ja tästä hän johtuu kysymykseen, tuleeko avioliiton olla koko
+elämänaikuisen vai ei.</p>
+
+<p>"Olkoon avioliitto lyhyt- tai pitkäaikuinen, kirkollinen tai laiton &mdash;
+<i>minun</i> sanakirjani ei koskaan kunnioita sitä avioliiton nimellä,
+jollei se ole solmittu siinä vakavassa tarkoituksessa, että
+aviopuolisot jakavat keskenään tasan sekä elämän taistelut ja
+kärsimykset, että ilot ja nautinnot."<a name="FNanchor_35" id="FNanchor_35"></a><a href="#Footnote_35" class="fnanchor">[35]</a></p>
+
+<p>"Minä en taistele avioliittoa, vaan ainoastaan sen irvikuvaa vastaan",
+kirjoittaa hän myös kerta sisarelleen. "Minun mielestäni naisen osaksi
+ei voi tulla sen suurempaa kunniaa eikä täydellisempää onnea kuin olla
+kelpo miehen vaimona; jos nimittäin nuo kaksi rakastavat toisiaan
+niinkuin kaksi ihmisolentoa voi rakastaa."<a name="FNanchor_36" id="FNanchor_36"></a><a href="#Footnote_36" class="fnanchor">[36]</a></p>
+
+<p>Mutta mikä on syynä siihen, että avioliitto tuottaa useimmille paljoa
+enemmän tuskaa ja kärsimystä kuin iloa ja rauhaa, kysyy hän. Yksi
+tärkeimpiä syitä on se, että he astuvat elämään tuntematta sitä sekä
+omaa itseään. Vanhemmat koettavat pitää tyttäriä niin tietämättöminä
+kuin suinkin, ja he joutuvat avioliittoon aavistamatta mitä vaatimuksia
+ja velvollisuuksia se mies voi asettaa heille, jonka kanssa heidän
+tulee elää.</p>
+
+<p>Yhdenvertaisuus on se perusta, jolle avioliitto on rakennettava, sanoo
+hän. Mutta ei yksin yhteiskunnallinen yhdenvertaisuus riitä, vaan ensi
+sijassa sen tulee tunkeutua ihmisten omaan tietoisuuteen. Sillä "naiset
+ovat suureksi osaksi itse syypäät siihen, ettei yhdenvertaisuutta ole
+olemassa molempien sukupuolten välillä: heidän mielistelyhalunsa ja
+häveliäisyytensä ovat suurimpana esteenä."<a name="FNanchor_37" id="FNanchor_37"></a><a href="#Footnote_37" class="fnanchor">[37]</a></p>
+
+<p>"Jospa miesten ja naisten välinen suhde voisi muuttua inhimilliseksi.
+Jospa he puhuisivat ja eläisivät ja tekisivät yhdessä työtä, eivätkä
+valehtelisi ja teeskentelisi toisilleen ja esiintyisi toistensa
+seurassa kuin valkeiksi silatut haudat."<a name="FNanchor_38" id="FNanchor_38"></a><a href="#Footnote_38" class="fnanchor">[38]</a></p>
+
+<p>Mutta samalla Ernst Ahlgren käsittää myös sen vaaran, joka seuraa
+yhdenvertaisuuden mukana. "Jos yhdenvertaisuus eri sukupuolien välillä
+kehittyisi siihen suuntaan, että kumpaisetkin tulisivat yhtä
+siveettömiksi", sanoo hän Lundegårdille, "niin luulen, että nykyiset
+olot ovat paremmat. Ei, minä toivoisin, että naiset oppisivat
+ymmärtämään miehiä, ja katsomaan tervein silmin kaikkea, mikä koskee
+'rakkautta'. Mutta tulla teidän kaltaisiksenne? Ei, ei, ei!"<a name="FNanchor_39" id="FNanchor_39"></a><a href="#Footnote_39" class="fnanchor">[39]</a></p>
+
+<p>Ja koko luontaisella kiihkeydellään hän koettaa kumota Lundegårdin
+käsityskantaa, kun tämä vastustaa nuorten tyttöjen askeettista
+elämäntapaa. "Voisitko täydellä todella, silmä silmästä, levollisesti
+harkiten ja seisoen itse asian ulkopuolella kehoittaa nuorta tyttöä,
+joka täydellä luottamuksella kääntyy puoleesi &mdash; voisitko kehoittaa
+häntä heittämään askeesinsa mereen ja vain aistillisuuden
+tyydyttämiseksi pilaamaan yhteiskunnallisen asemansa? Eikö sinuun
+koskisi, jos joku, joka olisi sinulle rakas, toteuttaisi teoriasi?...
+Minulla on aivan toisellainen edesvastuuntunne kuin sinulla siksi, että
+olen äiti, äiti, jolla on niin suuri vaikutusvalta nuoreen mieleen kuin
+luullakseni vain ani harvoilla äideillä."<a name="FNanchor_40" id="FNanchor_40"></a><a href="#Footnote_40" class="fnanchor">[40]</a></p>
+
+<p>Mutta silti "aistillisuus on oikeutettua", hän näkee siinä jotain
+"tervettä, raitista ja luonnollista &mdash; ja siis kaunistakin", niinkuin
+hän Lundegårdille kirjoittaa. "Se voi olla yksinkertaista, kohtuullista
+niinkuin luonto itse, enkä minä siinä voi nähdä mitään rumaa tai
+vastenmielistä. Päin vastoin. Sillä mikä on luonnollista on myös
+puhdasta; vain teennäisyys ja luonnottomuus on inhottavaa ja
+paheellista."<a name="FNanchor_41" id="FNanchor_41"></a><a href="#Footnote_41" class="fnanchor">[41]</a></p>
+
+<p>Ja samalla hänen terve ja luonnollinen käsityskantansa nousee
+sitä sovinnaista ja kieroa yleistä mielipidettä vastaan, joka
+siveellisyyskysymyksissä ei arvostele naista samalla mittakaavalla kuin
+miestä. "Varsinkin sanaa 'vietelty' tahtoisin höyhentää", huudahtaa
+hän. "Aivan kuin meillä naisilla ei olisi tahtoa eikä järkeä eikä
+edesvastuuntunnetta yhtä hyvin kuin miehilläkin. Mutta vika on kokonaan
+siinä, että meitä pidetään jonkinmoisena omaisuutena. Jos miehellä on
+laiton rakkaussuhde, jää se hänen yksityisasiakseen, mutta jos naisella
+on sellainen, niin pidetään sitä yhteiskunnallisena varkautena. Hän on
+varastanut jotakin itseltään, sellaista, mikä ei ole ollut hänen
+omaisuuttaan, vaan toisten; siksi hänet vedetään edesvastuuseen, siksi
+hän on tuomittava; siksi hän on pelkuri, siksi hän itse (tai pikemmin
+mies, joka on tekeytynyt naisen asianajajaksi) on keksinyt sanan
+'vietelty'. Mutta kun naiset saavuttavat saman inhimillisen arvon kuin
+miehetkin sekä heidän että omissa silmissään, silloin tuokin sana
+joutuu pois käytännöstä."<a name="FNanchor_42" id="FNanchor_42"></a><a href="#Footnote_42" class="fnanchor">[42]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren puhuu tästä samasta asiasta kerran myös kirjeessä Ellen
+Keylle, josta selvemmin kuin mistään muusta lausunnosta käy esille
+hänen ennakkoluuloton ja puolueeton käsityskantansa. Hän sanoo siinä:</p>
+
+<p>"Olen kovin huvitettu kuulemaan kummankin puolen (sekä miesten että
+naisten) mielipiteitä, mutta että olisi olemassa jotain ehdottomasti
+oikeata, jota voisi sovelluttaa kaikkiin oloihin ja kaikkiin ihmisiin
+siveellisyysasiaan nähden ... ei, sitä minä en voi uskoa. Minun olisi
+kerrassaan mahdotonta sanoa, mihin 'leiriin' minä kuulun. Minä elän
+kuin askeetti ja inhoan siveettömyyttä... Mutta minä en usko, että
+jokaisen miehen, joka on käynyt ostetun naisen luona, tarvitsee olla
+irstas, ja minä tiedän, että moni, joka elää vain vaimonsa kanssa, voi
+sitä olla. Tällaisissa asioissa on minun arvosteluni toinen kuin
+useimpien naisten."</p>
+
+<p>Eräässä kirjeessä Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren pohtii
+niinikään tätä kysymystä. "Etten kuulu minkäänlaiseen naisten
+jumaloimisliigaan, sen sinä tiedät", sanoo hän. "Minä asetan
+ehdottomasti miehen korkeammalle kuin naisen kaikessa muussa paitsi
+siveellisyydessä. Me naiset olemme siveellisiä siksi, että meidät
+leimataan kunniattomiksi tässä miesten järjestämässä yhteiskunnassa,
+jollemme (naimattomina ollessamme) tukahduta sukupuolielämäämme."<a name="FNanchor_43" id="FNanchor_43"></a><a href="#Footnote_43" class="fnanchor">[43]</a></p>
+
+<p>Tämä kysymys oli varsinkin talvella 1884 Ernst Ahlgrenin mielessä,
+hänen kirjoittaessaan ensimäistä suurempaa teostansa "Pengar",
+jossa hän, niinkuin hän itse sanoo, tahtoi näyttää, miten paljon
+"nurjaa ja kieroa oli olemassa naisellisen 'siveellisyyden'
+vanginvartijajärjestelmässä". Pohtiessaan tätä kysymystä Lundegårdin
+kanssa monet seikat hänelle itselleenkin vasta selvisivät ja vain
+vähitellen hän sai muodostetuksi sen terveen ja ennakkoluuloista
+vapautuneen elämänkatsomuksen, mikä hänen teoksilleen on ominaista.</p>
+
+<p>Mutta niin suuri kuin Lundegårdin vaikutus olikin häneen, niin ei hän
+sittenkään ilman muuta omistanut itselleen nuoremman toverinsa
+mielipiteitä, varsinkin niiden sovelluttamisessa itse elämään hän
+säilytti oman itsenäisen kantansa. Hän ei voinut hyväksyä sitä
+rynnistävää tapaa, jota Lundegård nuorekkaassa innossaan puolusti, vaan
+kannatti suurempaa maltillisuutta arvellen, että vain vähä kerrallaan
+oli uutta koetettava saada vanhentuneen sijaan.</p>
+
+<p>Mutta joka tapauksessa Ernst Ahlgrenilla oli aivan verratonta apua
+tästä miehisestä ystävästään ja työtoveristaan ja samalla tämä ystävyys
+oli suurena ilonlähteenä hänen elämässään, jossa itsessään oli niin
+niukalta iloa. Ja mikä vieläkin enemmän: hän tunsi ensi sijassa
+olevansa ihminen Lundegårdin silmissä, eikä vain nainen, ja siihen hän
+pani kaikkein enimmin arvoa.</p>
+
+<p>Sitä katkerammalta hänestä tuntui, kun ulkoa tulevat sora-äänet
+alkoivat häiritä tätä sopusointuista ystävyyttä ja joksikin aikaa
+vieroittivat heidät toisistaan. Jo aivan heidän tuttavuutensa ensi
+aikoina olivat Lundegårdin taajat käynnit Ernst Ahlgrenin luona
+antaneet aihetta puheihin, olipa häntä kehoitettu suurempaan
+varovaisuuteenkin, jotta hän ei yllyttäisi postimestarin
+mustasukkaisuutta. Lundegård oli pitänyt sitä kuitenkin aivan
+mahdottomana, puolustaen itseään sillä, että Ernst Ahlgren oli "paljoa
+enemmän henkeä kuin ruumista". Niin kauan kuin heidän suhteensa
+supistuikin miltei yksinomaan kirjeenvaihtoon, eivätkä mitkään vieraat
+elementit päässeet heitä häiritsemään, kävikin kaikki tasaista
+kulkuaan. Mutta kun Ernst Ahlgren joutui lähempään kosketukseen muun
+maailman kanssa ja ihmiset antoivat heidän ystävyydelleen toisen
+värityksen kuin mitä sillä todellisuudessa oli, eivät hekään voineet
+väistää väärinkäsitysten kareja.</p>
+
+<p>Ei mikään ollut sen vieraampaa Ernst Ahlgrenille hänen suhteessaan
+Lundegårdiin kuin eroottinen tunne, ja siksi muiden ihmisten epäilykset
+kiusasivat häntä, varsinkin kun hän pelkäsi Lundegårdinkin samaa
+olettavan. "Tukholmassa pelkäsin vielä tavallista enemmän, että
+luulisit minun olevan rakastuneen sinuun ja että olettaisit minun
+tulleen sinne vain sinun tähtesi", kirjoittaa hän Lundegårdille, "ja
+siksi luulin sinun jäykkyytesikin johtuvan vain siitä vastenmielisestä
+tunteesta, jota tämän luonnottoman oletuksen täytyi sinussa
+herättää."<a name="FNanchor_44" id="FNanchor_44"></a><a href="#Footnote_44" class="fnanchor">[44]</a> Ja "suureen kirjaansa" hän samoihin aikoihin kirjoittaa:
+"Koko olentoni tahtoo ikäänkuin liueta yhdeksi ainoaksi suureksi
+pilkannauruksi sen johdosta, että minua koetetaan ryvettää erotiikalla,
+minua, joka ajoittain tuskin ajattelenkaan, mitä sukupuolta olen."
+Mutta samalla tähän pelkoon sekaantuu toinenkin tunne: että Lundegård
+vain säälistä jatkaisi ystävyyttä tietäessään miten iloton ja
+yksinäinen hänen elämänsä oli. Vapautuakseen tästä nöyryyttävästä
+tunteesta, Ernst Ahlgren sanoo hänelle: "Minustakin tuntuu
+vapautukselta, kun ei tarvitse enää kirjoittaa. Aavistin, että näin
+kävisi. Mutta en ole katkera silti. Minulla ei ole ainoatakaan pahaa
+muistoa meidän ystävyydestämme. Se tuntuu nyt vain niin
+kaukaiselta."<a name="FNanchor_45" id="FNanchor_45"></a><a href="#Footnote_45" class="fnanchor">[45]</a></p>
+
+<p>Mutta tähän rikkoontumiseen oli toinenkin syy. "Pengar'in" ilmestyttyä
+olivat ystävykset Ernst Ahlgrenin ehdoituksesta ryhtyneet yhdessä
+kirjoittamaan näytelmäkappaletta, johon aihe otettiin hänen "Koketten"
+nimisestä novellistaan. Suullisesti he aluksi keskustelivat
+henkilöittensä luonteista, jakoivat sitten eri kohtaukset keskenänsä,
+tarkastivat toistensa työtä, lisäsivät, pyyhkivät ja korjasivat ja
+jälleen keskustelivat suullisesti keskenään, kunnes näytös näytökseltä
+valmistui heidän käsistään. Ja kun sitten "Final" syksyllä 1885 tuli
+painosta, ilmestyivät molempien työtoverien nimet ensi kertaa
+rinnakkain julkisuudessa. Ernst Ahlgrenin nimellä oli silloin jo hyvä
+kaiku yleisön parissa, sillä edellisenä keväänä oli hänen "Pengar"
+teoksensa suuresti vahvistanut hänen kirjailijamainettaan, Lundegård
+sitä vastoin yritti vasta ensi askeleitaan kirjallisella alalla.
+Siksipä yleisö käsitti tämän nimien yhdistelmän vain jonkunmoiseksi
+naiiviksi yritykseksi Ernst Ahlgrenin puolelta vetää esille
+persoonallinen ystävänsä, eikä tällaisia epähienoja viittauksia
+puuttunut arvosteluistakaan. Se oletus, että Lundegård olisi siis vain
+jonkinlainen kirjallinen parasiitti, loukkasi luonnollisesti hänen
+kirjailija-ylpeyttään.</p>
+
+<p>Kirjeenvaihtoa jatkui kuitenkin aina syksyyn 1886, joskin sävystä voi
+huomata, ettei toverillinen suhde ollut entisellään. Se katkesikin
+kokonaan, kun norjalaisen H. Jaegerin romaani "Kristiania-bohémen",
+jota Ernst Ahlgren ankarasti paheksui, mutta Lundegård sitä vastoin
+julkisestikin puolusti, otettiin takavarikkoon, ja kesti kokonaisen
+vuoden, ennenkuin heidän välinsä tuli jälleen entiselleen.</p>
+
+<p>Kuinka syvästi tämä tapaus koski Ernst Ahlgreniin, siitä on selviä
+todistuksia "suuressa kirjassa". Niinpä hän kirjoittaa:</p>
+
+<p>"Nyt minulla ei ole enää mitään ilon syytä. Hän ei ole tehnyt minulle
+mitään vääryyttä, minä en voi syyttää häntä mistään. Kaikki kävi
+niinkuin oli pakko käydä; se oli välttämättömyyden laki...</p>
+
+<p>"Minä tahdon, että sinä lähdet minun luotani minun koettamattakaan
+pidättää sinua. Minä tahdon itsekin poistua. Mutta vain kehittyäkseni
+hiljaisuudessa, voidakseni kerran taas palata, ojentaa sinulle käteni
+ja sanoa: kelpaanko minä nyt sinun vanhaksi toveriksesi?</p>
+
+<p>"... Minä toivon, että voisit rakastua, sillä sinun erotiikkasi ei
+liikuta minua. Minä olen kuin sinun isoäitisi, sinun setäsi, sinun mitä
+hyvänsä. Ja kun sinä kerran pääset siitä selville, niin joutuu meidän
+suhteemme taas tasapainoon. Me emme anna liian paljon, mutta emme
+myöskään liian vähän toisillemme. Ja hankaukset loppuvat. Siihen
+välinpitämättömyyteen, joka kaikesta tästä on seurauksena, yhdistyy
+samalla myös hyväntahtoisuutta... Sellainen ystävyys yksin on
+kestävä ... se on inhimillisten tunteiden vakuutuslaitos; sillä kun
+suuret kapitaalit katoavat ja ihminen sydämen haaksirikon jälkeen
+seisoo tyhjin käsin, niin on aina tallella pieni varasto vanhaa
+hyväntahtoisuutta rauhoittavine välinpitämättömyyden annoksineen, kun
+sellaista tekee mieli. Me vanhat olemme tulleet vanhoiksi voidaksemme
+ymmärtää teitä, jotka olette nuoria. Se ainakin on luonnon tarkoitus,
+vaikka ihmiset turmelevat kaikki."<a name="FNanchor_46" id="FNanchor_46"></a><a href="#Footnote_46" class="fnanchor">[46]</a></p>
+
+<p>Paria viikkoa myöhemmin on viimeinenkin katkeruuden kärki kadonnut,
+mutta kaipaus on silti yhtä syvä:</p>
+
+<p>"Tunnen hiljaista, haikeaa kaihoa", kirjoittaa hän, "ikäänkuin joku
+rakkaista omaisistani olisi kuollut ja jokapäiväinen elämä olisi
+peittänyt hänet alleen, niin ettei pintapuolinen katselija voisi mitään
+huomata...</p>
+
+<p>"Sen tosiasian, että minun kaipaukseni on niin syvä ja hänen niin
+vähäinen meidän erottuamme toisistamme, pitäisi todistaa minulle, miten
+henkisesti köyhä minä olen, sillä jos hänellä olisi ollut yhtä paljon
+iloa minusta kuin minulla hänestä, niin ei hän tällä tavalla olisi
+lähtenyt luotani... Mutta tämän täytyy kannustaa minua: tahdon näyttää
+hänelle, että olisi maksanut vaivaa pysyä luonani..."<a name="FNanchor_47" id="FNanchor_47"></a><a href="#Footnote_47" class="fnanchor">[47]</a></p>
+
+<p>Kaikki väärinkäsitykset ja erimielisyydet olivat kuitenkin kuin
+poispuhalletut, kun Ernst Ahlgren ja Axel Lundegård seuraavana kesänä
+kohtasivat toisensa Kööpenhaminassa. Ja ystävyys jatkui sitten
+samentumatta siihen saakka, kunnes toinen, heitä itseään väkevämpi
+voima, katkaisi sen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Pengar" id="Pengar">"Pengar."</a></h2>
+
+
+<p>Naisasia, tuo 1880-luvun polttavin päivänkysymys, jonka pohjoismainen
+kirjallisuus oli ottanut ohjelmistoonsa ja jota naiset omassa
+leirissäänkin alkoivat yhä suuremmalla kiihkolla ajaa, ei jättänyt
+Ernst Ahlgreniakaan rauhaan. Tosin hän vain kirjallisuuden välityksellä
+saattoi seurata mukana, naisasianajajista ei ainoakaan ollut hänelle
+persoonallisesti tuttu, mutta hänellä oli ikäänkuin veressä kaikki ne
+aatteet, jotka hänen ympärillään kytivät. Olihan hän omassa elämässään
+taistellut juuri näiden samojen oikeuksien puolesta, joita
+naisasianajajat vaativat, olihan hän itse kapinoinut niitä
+ennakkoluuloja vastaan, jotka ehkäisivät naisen vapaata kehitystä ja
+kielsivät häneltä oikean ihmisarvon.</p>
+
+<p>Mikä oli siis sen luonnollisempaa kuin että Ernst Ahlgren, ryhtyessään
+syksyllä 1884 kirjoittamaan ensimäistä suurempaa teostansa, tahtoi myös
+sanoa sanansa tässä asiassa. Hän tahtoi näyttää maailmalle, että
+"naisetkin ovat <i>ihmisiä</i>, joiden tulee itse valvoa tekojansa,
+eivätkä vain kauppatavaraa, joita on hoidettava tulevan ostajan taikka
+nykyisen omistajan varalta". Ja hänellä oli nyt jo selvillä, että
+"jokainen työ", jonka hän tästä lähin oli suorittava, "oli valaiseva
+vain jotakin uutta puolta tästä samasta asiasta".<a name="FNanchor_48" id="FNanchor_48"></a><a href="#Footnote_48" class="fnanchor">[48]</a></p>
+
+<p>Mutta vaikka Ernst Ahlgrenilla täten oli programmi aivan selvillä, niin
+tendenssi oli hänestä sittenkin kaukana. Etupäässä siksi, ettei hän
+ollut mikään teorian ihminen, vaan taiteilija kauttaaltansa. Hän ei
+ollut koskaan vain teoreettisesti pohtinut näitä kysymyksiä joko
+samaa-ajattelevien tai vastustajien kanssa, hän ei ollut koskaan
+ottanut osaa yhdistys- eikä kokouselämään, mutta sen sijaan hän oli
+itse elänyt, katsonut näitä riitakysymyksiä suoraan silmiin. Hän ei
+ollut reformaattori, joka rakkaudesta koko naissukupuolta kohtaan olisi
+ruvennut yhteistä asiaa ajamaan, vaan hän kuului itse niiden joukkoon,
+jotka omassa elämässään olivat saaneet kärsiä. "Minä en ole
+ajattelija," sanoo Ernst Ahlgren itsekin, "vielä vähemmän
+maailmanparantaja. Minä olen vain maalarin silmä, jossa oma aikani
+kuvastuu. Enkä minä pyydä muuta kuin taiteilijan varmaa kättä, jotta
+voisin esittää kaiken sen, minkä näen."</p>
+
+<p>"Tendenssikirjailijaa ei minusta koskaan tule", kirjoittaa hän kerran
+Gustaf af Geijerstamille, "se on aivan luonnettani vastaan ja sitä
+paitsi on minulla se varma vakaumus, että taiteella on oikeutta olla
+olemassa oman itsensä vuoksi, puoluetta palvelematta. &mdash; Että
+individuaalinen elämänkatsomukseni pilkistää joskus kertomuksen alta
+esiin, niinkuin merenpohja veden läpi, ei ole myöskään mitään
+tendenssiä: se on vain luonnollinen seuraus siitä, että minussa on
+yksilöllisyyttä."<a name="FNanchor_49" id="FNanchor_49"></a><a href="#Footnote_49" class="fnanchor">[49]</a></p>
+
+<p>Tätä kantaansa hän selittää laajemmin eräässä kirjeessään Ellen Keylle:
+"Minä sanon nyt kerta kaikkiaan, että olen liiaksi yksinomaan
+taiteilija voidakseni ottaa 'kysymyksiä' periaatteelliselta kannalta.
+Minulle kaikki on relatiivista, minä tarkastelen jokaista teoriaa eri
+puolilta, mutta aina määrätyssä suhteessa itse yksilöön tai
+kysymyksessä-olevaan tilanteeseen. Jos esiintyisin siveyssaarnaajana,
+olisi se äärettömän suuri vika minun puoleltani, sillä minun tehtäväni
+ei ole saarnata, vaan kuvata omaa aikaani. Minä rakastan mitä
+intohimoisimmin lihaa ja verta. Mitä dogmit minua liikuttavat!</p>
+
+<p>"Rakkauteni kaikkea inhimillistä kohtaan vaikuttaa sen, että helposti
+viekoitun näkemään sen silmillä, jonka kanssa puhun, tunkeutumaan hänen
+ajatusjuoksuunsa; kaikkein helpoimmin tietysti, jos tuo henkilö on
+minulle rakas. Se ei ole vilpillisyyttä poissaolevia kohtaan. Se ei ole
+oikeastaan epäitsenäisyyttäkään, sillä voinhan joskus seisoa aivan
+yksin ylivaltaa vastaan, olenhan sitä täällä (Hörbyssä) tehnyt aina
+viime vuosiin saakka; mutta silloin eivät yleiset väitteet ole
+kysymyksessä, vaan teot, itse elämä. En tahdo myöskään tulla
+valetuksi määrättyihin ihmiskaavoihin, minulla on yllin kyllin työtä
+tutkiessani erikseen kutakin elävää ihmistä yksilönä, minä en kirjoita
+tendenssin vuoksi, en voi koota eetillisiä periaatteitani miksikään
+järjestelmäksi, minä en tahdo sitä tehdä, se ei ole minun asiani; jos
+yritetään muodostaa sellaista järjestelmää minun lausunnoistani ...
+niin ei se ole monenkaan äyrin arvoinen. Minulla on sekä mielipiteitä
+että periaatteita, mutta ne ovat vain ikäänkuin yksityistarvetta varten
+olemassa. <i>Minä</i> toimin niiden ja oman luonteeni mukaan, mutta
+minulla ei ole suurta halua ympätä niitä muihin. En halua mitään muuta
+kuin käsittää sitä henkilöä, jonka kanssa keskustelen. Tahdon ammentaa
+enkä antaa. Minun luonteeni on sellainen. Minä tarvitsen aiheita,
+aiheita, aiheita! Minä tarvitsen moninaisuutta, vivahteita, elämää.
+Niin pian kuin on kysymyksessä abstraktisen aatteen joko puolustaminen
+tai vastustaminen, olen aivan kyvytön. Puoluemiehenä en kelpaa
+mihinkään. Minun mielestäni melkein jokainen ihminen on oikeassa,
+<i>omalta</i> kannaltaan katsoen; ja sitten minä riistäydyn mukaan ja
+katson asiaa siltä kannalta niin kauan, kunnes olen syventynyt hänen
+ajatusjuoksuunsa. Sitä <i>ei</i> voi sanoa horjuvaisuudeksi. Kun minun
+on tehtävä jokin päätös asiassa, joka koskee minua itseäni, näen sen
+myös omin silmin, mutta toisten suhteen ei minulla ole omaa
+mielipidettä."</p>
+
+<p>Ja ikäänkuin pisteenä kaikille näille väitteilleen hän sanoo lopuksi:</p>
+
+<p>"Kaikki, jotka ovat huvitetut minun mielipiteistäni, etsikööt niitä
+teoksistani ja teoistani, älkööt kiinnittäkö huomiota siihen, mitä muut
+väittävät minun ajattelevan. Olen siksi suljettu, ettei kukaan voi
+tuntea minua niinkuin nurinkäännettyä hansikasta. On todellakin
+naurettavaa, että ystäväni väittelevät keskenään olenko siveyden vai
+epäsiveyden apostoli. Minua eivät mitkään abstraktiset kysymykset
+sinänsä huvita, kaikki on minulle relatiivista. Eihän kukaan vaivaa
+päätänsä sillä, onko suuri kuormahevonen kala vai lintu; jokainen
+tietää, ettei se ole kumpaakaan. Samoin on myös minun laitani."</p>
+
+<p>Samoinkuin Ernst Ahlgren esikoisteostansa varten oli valinnut aiheet
+siitä todellisuudesta, joka oli hänelle täysin tuttu, samoin hän ei
+tälläkään kertaa lähtenyt kauaksi aineksia etsimään. Hän meni vain
+omaan sydämeensä, tehden tiliä omasta elämästänsä: lapsuudestansa,
+jonka ristiriitaiset olot olivat laskeneet perustuksen hänen säröiselle
+luonteelleen, nuoruudestansa, jolloin vanhemman auktoriteetti oli
+tehnyt tyhjäksi kaikki hänen aikeensa ja estänyt hänen kehitystänsä
+vain siksi, että hän oli nainen, ja avioliitostansa, jonka nöyryytykset
+ja kärsimykset olivat vihdoin tehneet hänestä itsenäisen ja voimakkaan
+persoonallisuuden.</p>
+
+<p>"Pengar" on Ernst Ahlgrenin itsetunnustus. Mutta samalla se on myös
+kaikkien murrosajan naisten itsetunnustus. Ja tuo seikka antaakin sille
+sen varsinaisen lennon. Sillä siinä ei ole sairaalloisen ja kärsineen
+sielun hempeämielistä vaikeroimista, joka ei jaksa kohota omaa
+rajoitettua ajatuspiiriänsä korkeammalle, vaan se tulkitsee kokonaisen
+sukupolven kohtaloa, kokemuksia, jotka vaikuttavat eletyn voimalla
+siksi, että ne ennen taiteellisen muotonsa saavuttamista ovat
+kiteytyneet tekijän omassa sielussa.</p>
+
+<p>Selmassa Ernst Ahlgren on luonut kuvan lahjakkaasta, opinhaluisesta ja
+tarmokkaasta naisesta, jolla on suuret kehitysmahdollisuudet ja kaikki
+edellytykset itsenäiseen elämään, mutta ahtaitten olojen ja
+ennakkoluulojen pakosta tukahduttaa halunsa ja alistuu kohtaloonsa,
+kunnes hänen olentonsa sulut vihdoin murtautuvat rikki ja hän alottaa
+elämänsä alusta. Ne kahleet, joihin kohtalo hänet aluksi kytkee,
+estävät häntä luonnollisella ja terveellä tavalla käyttämästä
+sisällistä voimaansa ja hän jäykistyy ja kovettuu siksi, että hänen
+elämänsä on vailla rakkauden lämmittävää ja jalostavaa voimaa. Sen
+vuoksi ei naisellisuus pääse hänessä puhkeamaan täyteen kukkaansa,
+hänen kykynsä ja lahjansa eivät kehity oikeaan kauneuteensa, ja hänestä
+tulee tuollainen omituinen olento, joka ei oikeastaan ole kumpaakaan
+sukupuolta.</p>
+
+<p>Selman kaikki taipumukset viittaavat taiteilijauralle. Mutta kun tämä
+tie häneltä suljetaan, menee hän uhalla naimisiin itseään paljoa
+vanhemman miehen kanssa, siksi että hän siten luulee saavuttavansa
+vapauden. Ja tavallaan hän sen saavuttaakin. Hänestä tulee rikkaan
+miehen vaimo, jonka pienimmätkin toiveet ja oikut täytetään,
+ulkonaisesti häneltä ei puutu mitään, mutta sisällisesti hänen elämänsä
+on ontto ja tyhjä. Rakkaudetta hän on solminut liittonsa, ja vaikka
+mies ei vaadikaan häneltä muuta kuin oikeuden saada häntä rakastaa,
+niin juuri se seikka, että hänen on pakko alistua siihen voimatta itse
+tuntea vastarakkautta, nostattaa hänessä häpeän tunteen, saa hänet
+halveksimaan sekä itseään että miestään. Tästä alennustilasta herättää
+hänet hänen lapsuudentoverinsa, jota hän tietämättään on vuosikausia
+rakastanut, ja hänen vaikutuksestaan hän alkaa kehittää itseään,
+opiskella ja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Koko hänen elämänsä saa
+uutta sisältöä, mutta samalla myös vapautumisenhalu hänessä kasvaa.
+Hänellä ei ole enää sitä kimmoavaisuutta, että hän voisi kiintyä
+toiseen ihmiseen, hänen aviolliset kokemuksensa ovat järkyttäneet hänen
+sisintänsä siinä määrin, ettei hän kykene näkemään rakkaudessa enää
+muuta kuin jotain rumaa ja alhaista. Hänen tunne-elämänsä on siksi
+näivettynyt, ettei hän jaksa enää uskoa oman rakkautensa voimaan eikä
+kykyyn tehdä toista onnelliseksi. Mutta hänellä on koko tarmonsa ja
+työkykynsä vielä jäljellä, rakkautensa taiteeseen, ja se antaa hänelle
+voiman rikkoa avioliittonsa ja alottaa elämänsä alusta.</p>
+
+<p>Loppukohtaukseen, jossa Selma ilmaisee päätöksensä miehelleen, joka
+vuosikausia on elänyt hänen rinnallaan aavistamatta mitään, kärjistyy
+kaikki se, mitä Ernst Ahlgren tällä teoksellaan on tahtonut sanoa.
+"Vihkiminen antaa laillisen oikeuden", sanoo Selma miehelleen, "mutta
+ei siveellistä. Sinä, joka itse olet vapaa, etkä koskaan voi muuta
+olla, tuskin voit mielessäsi kuvitellakaan miltä tuntuu, kun on
+kadottanut kaiken oikeutensa omaan itseensä, vaikka tietääkin olevansa
+oikea elävä ihminen, ajatteleva olento, jolla on oma tahto... Minä en
+ole toisten naisten kaltainen, minä en voi arvioida itseäni rahassa,
+olkoon summa suuri tai pieni... Minä tahdon elättää itseni omalla
+työlläni."</p>
+
+<p>Miehelle vaimon koko käsityskanta on aivan vieras, heidän välillään ei
+ole minkäänlaisia henkisiä kosketuskohtia. Hänelle vaimo merkitsee vain
+oman aistillisuuden tyydyttämistä, hän ei hetkeäkään epäröisi, jos
+hänen pitäisi valita vaimon "persoonallisuuden tai ruumiin" välillä,
+niinkuin Selma sanoo. Hänen mieleensä ei ole edes se epäilys
+juolahtanut, ettei hän olisi voinut hänelle kaikkea antaa, sillä hän on
+luullut rahan voivan kaikki korvata ja luottanut täydesti siihen
+oletukseen, että "rakkaus tulee jälestäpäin". Hän ei käsitä, että se
+vastenmielisyyden tunne, jonka jo ensimäinen suudelma herättää nuoressa
+tytössä, on juurtunut niin syvälle, ettei se koskaan voi haihtua, vaan
+että sen täytyy viedä eroon niin pian kuin tyttö on naiseksi herännyt.
+Hän ei ymmärrä, että nainen, joka rakkaudetta antautuu miehelle,
+olkoonpa vain hänen vihitty aviopuolisonsa, tuntee itsensä
+"langenneeksi" naiseksi, joka ruumiillaan maksaa kaiken sen, minkä hän
+miehen kädestä vastaanottaa. Ja tämä alentava kokemus, se nostaa nuoren
+naisen haarniskaan sitä kieroa yhteiskunnallista lakia vastaan, joka
+antaa naiselle oikeuden mennä naimisiin ennenkuin hän on täysi-ikäinen
+ja ennenkuin hänet voi asettaa edesvastuuseen omista tunteistaan ja
+teoistansa.</p>
+
+<p>"Mitä minä olin meidän mennessämme naimisiin?" sanoo Selma. "Lapsi,
+joka tunsi yhtä vähän ihmisiä kuin itseäänkään, joka ei tiennyt mitä
+hänellä oli edessä ja joka oli valmis rakastamaan koko maailmaa siksi,
+että hän kaikissa asioissa oli yhtä naiivin tietämätön. Minulla ei
+ollut oikeutta hoitaa itse omaisuuttani, mutta vielä paljoa vähemmän
+minulla olisi pitänyt olla oikeutta määrätä omasta itsestäni." Ja
+sentähden "lapsen antama lupaus ei voi olla sitova naiselle", sanoo
+hän, "yhdentekevää onko tämä lupaus annettu alttarin ääressä tai
+muualla."</p>
+
+<p>Vuosikausia on Selma tarvinnut tullakseen tähän johtopäätökseen ja
+voidakseen rikkoa avioliittonsa. Vuosikausia hän on alistunut ja
+vaiennut, mutta kun hän kerran rikkoo kaikki sulut ja häikäilemättä
+katsoo totuutta suoraan silmiin, niin on hänellä myös voimia panna
+aikeensa täytäntöön. Hän jättää kotinsa ja alkaa kahdella tyhjällä
+kädellä elämänsä alusta.</p>
+
+<p>Eräässä senaikuisessa arvostelussa sanotaan kirjan lopun liiaksi
+muistuttavan Ibsenin "Nooraa". "Loppukohtaus on suorastaan tekemällä
+tehty, jotta tekijällä olisi tilaisuutta esittää ohjelmansa.
+Selma puhuu kuin kirja tai kuin nainen, joka pitää esitelmää
+naisasiasta."<a name="FNanchor_50" id="FNanchor_50"></a><a href="#Footnote_50" class="fnanchor">[50]</a></p>
+
+<p>Aivan epäoikeutettu ei tämä arvostelu olekaan, sillä kirjan loppu eroaa
+suuresti sen yleissävystä. Tendenssi, josta muuten ei ole jälkeäkään,
+pistää tässä päänsä esille ja todellisen elämän sijalle astuu teoria,
+joka heikontaa itse tilanteen uskottavuutta. Sillä vaikka koko kirja
+onkin ikäänkuin tämän viimeisen päätöksen valmistelua, niin tulee
+sittenkin epäilleeksi, tokko Selma lopulta kuitenkaan on kypsä ottamaan
+tätä askelta. Tämän loppukohtauksen heikkoudelle ei Ernst Ahlgren
+itsekään ollut sokea, ja hän suunnittelikin teokselle toista loppua
+siltä varalta, että uusi painos olisi tullut kysymykseen.</p>
+
+<p>Mutta toisaalta sai "Pengar" runsaasti kiitosta osakseen. Tälläkin
+kertaa, samoinkuin hänen esikoisteoksensa ilmestyessä, arvostelu
+kiinnitti huomiota ensi sijassa hänen omaperäisyyteensä, terävään
+huomiokykyynsä ja myötätuntoonsa kuvaamiaan aiheita kohtaan. "Paljon ja
+puhdasta ihanteellisuutta on realisti Ernst Ahlgrenilla", sanoo eräskin
+arvostelija. "Hän ei arkaile repiä alas olevia oloja, mutta hän näyttää
+selvästi asettaneen päämääräkseen rakentaa jotain sijaankin. Hän on
+etevä kirjailijayksilö, joka käsittelee tässä teoksessaan yhtä nykyajan
+tärkeintä kysymystä, ja ne mielipiteet, jotka hän tuo esiin, ovat
+lävitsensä terveitä, puhtaita ja jaloja."<a name="FNanchor_51" id="FNanchor_51"></a><a href="#Footnote_51" class="fnanchor">[51]</a> Eräs toinen arvostelija
+sanoo häntä "naisasian puolustajaksi", lisäten samalla, ettei hän silti
+ole mikään "emansipatsioni-kiihkoilija". &mdash; Ja etevä esteetikko,
+professori Karl Warburg lausuu teoksen johdosta: "Tekijä osoittautuu
+olevansa hyvä kertoja, terve ja luonnollinen, ja hänellä on silmää
+elämän ilmiöille &mdash; niin hyvin ulkonaisille kuin sisäisillekin...
+Nuoren naisen kehityshistorian psykolooginen kuvaus ilmaisee sitä
+naisen sisimmän olennon ymmärtämystä, mikä on ominaisempaa nais- kuin
+mieskirjailijalle. Tekijä puhuu siinä <i>yksilön</i> kehityksen
+puolesta."<a name="FNanchor_52" id="FNanchor_52"></a><a href="#Footnote_52" class="fnanchor">[52]</a></p>
+
+<p>Myöskin Norjan sanomalehdet asettuivat kiittävälle kannalle. "Aihe on
+käsitelty tavalla, joka herättää kunnioitusta, sen varma, hillitty ja
+maltillinen sävy ei ole alottelevalle kirjailijalle ominainen. Tekijä
+kunnioittaa siinä määrin aihettaan, että hän on jättänyt kaiken väärän
+häveliäisyyden siksensä. Yhtä vakavasti kuin hän käsittelee asiaansa,
+yhtä suoraan ja peittelemättömästi hän käy myös siihen käsiksi. Teos on
+kauttaaltaan vakava ja puhdas. Ei ainoakaan lause voi siinä loukata
+tervettä mieltä... Tekijällä on kunniaa siitä sekä taiteilijana että
+ihmisenä."<a name="FNanchor_53" id="FNanchor_53"></a><a href="#Footnote_53" class="fnanchor">[53]</a></p>
+
+<p>Kaikki se tunnustus, joka täten tuli Ernst Ahlgrenin osaksi, ilahdutti
+häntä suuresti. Hän tuli siten lähempään yhteyteen muun maailman
+kanssa, eikä hän tuntenut itseään enää yhtä yksinäiseksi kuin ennen.
+Hänenkin elämälleen tuli nyt jokin tarkoitus ja päämäärä, jotain jonka
+hyväksi elää ja tehdä työtä. Ja miten rakas työ hänelle oli, siitä
+meillä on lukemattomia todistuksia. Niinpä hän kerrankin kirjoittaa
+Hellen Lindgrenille: "Ettekö rakasta työtä sen itsensä vuoksi? Minulle
+se on kaikkea muuta rakkaampi, lähinnä itse elämää, Jumalaa ... lähinnä
+kaikkea sitä, joka jää jäljelle, kun me itse olemme poissa ja joka
+antaa meille jonkinmoisen onnentunteen kesken onnettomuuttakin. Työ on
+minulle kuin hellä äiti, joka vain vähitellen on voittanut sydämeni,
+mutta nyt omistaa sen kokonaan... Ja kuitenkin olen joskus
+epäkiitollinen, kun hän ei ole lahjoittanut minulle kylliksi
+leikkikaluja &mdash; sellaisia, joita muut omistavat ja kadottavat, saavat
+ja hävittävät. Kun elämä joskus tuntuu liian raskaalta &mdash; ja siltäkin
+se väliin tuntuu &mdash; niin työllä on suuret, pehmeät kädet, joilla se
+lohduttaen sivelee väsynyttä päätä; ja kun joskus tuntuu yksinäiseltä,
+niin on sillä syvät, vakavat silmät, jotka voivat lempeästi hymyillä,
+ikäänkuin ne tahtoisivat sanoa: eikö sinulla ole minua? &mdash; ja kun
+toimeentulo näyttää synkältä, nyökkää työ rohkaisevasti päätään:
+käännyhän minun puoleeni!"<a name="FNanchor_54" id="FNanchor_54"></a><a href="#Footnote_54" class="fnanchor">[54]</a></p>
+
+<p>"Toivoisin, että minulla olisi työ, joka tuottaisi minulle
+jokapäiväisen leipäni", uskoo hän toisen kerran "suurelle kirjalleen",
+"työ, jota voisin tehdä aamusta iltaan, jotta joka ilta voisin paneutua
+oikein väsyneenä levolle ja aamulla noustuani tarttua siihen jälleen
+kiinni. Jos voisin vain säästää sen verran, että minulle jäisi
+kaksikymmentäviisi äyriä yli joka päivä, niin en tuntisi olevani
+kelvoton kaikkeen tässä maailmassa."</p>
+
+<p>Ja mikä työnilo puhkeaakaan esille seuraavista sanoista: "Huonoista
+raha-asioista ja surkeista kulkuneuvoista huolimatta olen loistavalla
+tuulella. Se johtuu siitä, että minulla on niin tulinen työinto ja koko
+syli täynnä aiheita. Ne ikäänkuin nostavat päänsä esiin mullasta joka
+puolelta. Mutta onhan myös kevät ja aurinko paistaa ylitseni niin pian
+kuin pistän nenäni ovesta ulos... Ja Hörby on oikea kultakaivos niin
+pian kuin on kysymyksessä tyyppien ja henkilöiden etsiminen."<a name="FNanchor_55" id="FNanchor_55"></a><a href="#Footnote_55" class="fnanchor">[55]</a></p>
+
+<p>Ja yksinäisyyden hetkinä, tuntiessaan persoonallisen onnen kaipuuta,
+hän lohduttaa itseään sanomalla: "Ei mitään itsellesi; kaikki
+työllesi." Ja sitten hän jatkaa: "Sinä hiljainen, yksinäinen työni,
+suuri, lämmin rakkauteni! Etkö sinä ole minulle kylliksi? Etkö ole
+minulle enemmän kuin joku ihminen &mdash; enemmän kuin sanat, joihin
+luottaisin, enemmän kuin ääni, jota kuuntelisin?"<a name="FNanchor_56" id="FNanchor_56"></a><a href="#Footnote_56" class="fnanchor">[56]</a></p>
+
+<p>Ja toisen kerran hän kirjoittaa "suureen kirjaansa": "Työ on voima. Työ
+on sekä Jumala että saatana, sillä työ on kaikkea sitä, mitä sinussa on
+valoisaa ja pimeää. Kokonaan on sille antauduttava, ei vain
+puolittain... Sillä muuten on ihminen vain tyhjä kuori, jonka työ
+hylkynä heittää pois. Sisimmässäni jokin itkee ja valittaa.
+Herkkämielisyys &mdash; &mdash; naisluonne. Tartu käsinesi itkevää kurkusta ja
+kurista hänet. Sen mitä minä kaipaan, sen mitä nainen minussa
+polvillaan rukoilee, sen täytyy olla vain sivuseikka, jotain, jota työ
+aivan huolettomasti vain lahjoittaa ikäänkuin kaupanpäällisiksi, se ei
+saa merkitä mitään... Työ vaatii verta ennenkuin se antaa mitään.
+Molok, olen valmis heittämään kaikki kitaasi. Kunnianko vuoksi? Kunnia
+on humbuugia. Ei, vaan sen vuoksi, mikä merkitsee minulle elämää
+kuoleman jälkeen, taivasta ja autuutta <i>ja korkeinta</i>: mikä yksin
+on mielestäni suurta, kaikkein korkeinta, nimittäin: <i>rauha</i>.
+Rauha, se ei ole velttoutta; rauha on kaiken voiman yhdistymistä; rauha
+on täydellisintä sopusointua, missä kaikki on tasapainossa eikä
+ainoatakaan epäkohtaa ole. Rauha on viisaan lepo, se mitä kristityt
+sanovat levoksi Jumalassa."<a name="FNanchor_57" id="FNanchor_57"></a><a href="#Footnote_57" class="fnanchor">[57]</a></p>
+
+<p>Mutta niin rakasta kuin työ Ernst Ahlgrenille olikin, niin itse
+kirjoitustyö oli sittenkin usein hänelle raskasta, hänen oli vaikea
+löytää oikeita sanoja, ja työ edistyi hitaasti. "Minä teen hitaasti
+työtä", valittaa hän. "Tavallisesti kirjoitan käsikirjoituksen neljään,
+viiteen kertaan, ennenkuin jätän sen kirjapainoon... Niin kauan kuin
+kykenen parantamaan sitä &mdash; keksimään sattuvampia sanoja saadakseni
+sanotuksi sen mitä haluan &mdash; niin muovailen, pyyhin ja kirjoitan
+uudestaan. Pyyhkiminen on vahvin puoleni. En kuitenkaan pyyhi
+repliikkejä. Tavallisesti ne saavat jäädä sellaisiksi kuin ne suoraa
+päätä olen kirjoittanut. Minä olen ikäänkuin saanut ne suorastaan
+toisten suusta, minun henkilöni puhuvat, siksi siinä ei ole mitään
+muutettavaa. Mutta kuvauksiin minä panen hirveän paljon työtä."<a name="FNanchor_58" id="FNanchor_58"></a><a href="#Footnote_58" class="fnanchor">[58]</a></p>
+
+<p>"Koko voimani on siinä", sanoo hän toisen kerran, "etten koskaan pelkää
+mitään vaivaa. Kyvystäni ei edes kannata puhua &mdash; se on niin
+sanomattoman tavallinen, mutta minulla on harvinaisen väsymätön ja
+kestävä työvoima."<a name="FNanchor_59" id="FNanchor_59"></a><a href="#Footnote_59" class="fnanchor">[59]</a></p>
+
+<p>Tavallisesti Ernst Ahlgrenilla oli monta työtä samalla kertaa tekeillä
+ja hän kirjoitti sitä, mikä kulloinkin oli hänen omaa tunnelmaansa
+lähinnä, antaen sattuman määrätä, mikä ensin valmistui. Teoksen
+syntymisestä ja työtavastaan hän kertoo kirjeessä Ellen Keylle
+seuraavasti:</p>
+
+<p>"Enimmäkseen selviää minulle luonteen kehityshistoria
+kokonaisuudessaan, se selviää minulle salamannopeudella, saan sen
+ikäänkuin lahjaksi. Mutta sitten aihe alkaa vähitellen kasvaa, tuskin
+itsekään tiedän miten se tapahtuu, eri kohtaukset ja tilanteet
+muodostuvat, ne ovat ikäänkuin lepokohtia &mdash; faktoja &mdash; alkaessani
+kirjoittaa. Tämä ensimänen alku, joka tapahtuu päässä ilman
+minkäänlaisia ulkonaisia keinoja, se on tervettä ja vahvistavaa, se
+karkoittaa kaikki omat pikkuhuolet, se laajentaa katsetta ja
+elämänkäsitystä. Mutta kun sitten lasken kynän paperille, niin täytyy
+minun käyttää koko tahdonvoimani, sillä en saa sanoja aina lahjaksi,
+minun on pakko puristaa ne esiin omasta sielustani. Se kysyy työtä ja
+itsekidutusta, mutta se on minulle rakasta sittenkin. Miten voinkaan
+etsiä, kääntää ja punnita sanavarastoani, kun pitäisi saada esille
+juuri se, mikä on ominaisinta ihmisen luonteelle. Muistini on kuin
+äänirauta, mutta joskus on kovin vaikea kaikkien sanojen parista keksiä
+juuri se, jolla on oikea ääni. Minun pitää kuunnella ja kuunnella yhä
+uudestaan. Mutta kun sitten saan oikean äänen esille &mdash; mikä nautinto!
+Sitä ei voi kukaan muu kuin kirjailija käsittää. Tavallisille ihmisille
+on toinen synonyymi yhtä hyvä kuin toinenkin; niin ei ole minun
+laitani; sillä kaikkien sanojen joukossa ei voi olla kuin yksi ainoa
+oikea, eikä aina sitäkään." &mdash;</p>
+
+<p>"Ei mikään onnettomuus olisi suurempi kuin jos minulta riistettäisiin
+työ", sanoo hän vielä yllämainitussa kirjeessä. "... Minun sielussani
+liikkuu ihmisiä, sellaisia, joita olen nähnyt tai jotka ovat
+muodostuneet, en itsekään tiedä miten; minä kuulen heidän äänensä, minä
+näen heidät, minulle he ovat lihaa ja verta. Vain se ajatuskin, että
+antaisin heidän kuolla, on tukehduttaa minut, yhtä hyvin voisin tappaa
+jotain todellakin elävää ja minulle itselleni rakasta."</p>
+
+<p>Monta todistusta on meillä Ernst Ahlgrenin omissa saneissa myös siitä,
+miten selvillä hän oli elämäntehtävästään ja suhteestaan työhönsä.
+Niinpä hän kerrankin kirjoittaa Georg Nordensvanille:</p>
+
+<p>"Kirjoittaa sydänverellään? Se sana ei sovi minulle...
+Proosakirjailijan tulee olla objektiivinen, levollinen ja
+selvänäköinen. Jos hän todellakin on taiteilija, niin hän kirjoittaa
+sittenkin koko olennollansa, sielunelämänsä hienoimmilla säikeillä,
+valaa siihen kaiken sen, mikä on vaikuttanut hänen elämäänsä, mikä
+unelmana, kaipauksena, pelkona tai kärsimyksenä on takertunut hänen
+mieleensä &mdash; kaiken sen mikä on hänelle itselleen totta. Harvoin
+ajattelen, onko se viisainta, vastustamaton voima vain pakoittaa minut
+siihen: halu saada elää edelleen &mdash; tuo vaistomainen synnyttämisen
+halu, joka on yhteinen kaikille oleellisille olennoille, kohdistukoon
+se ruumiiseen tai sieluun.</p>
+
+<p>"Kaikki mikä on totta, onnistuu lopulta, kunhan se vain on tavannut
+oikean muotonsa, ja vain tosi, täysin inhimillinen voi elää. Jos tahdon
+edelleen elää työssäni, niin täytyy minun ennen kaikkea pyrkiä
+totuuteen. Minun täytyy tunkeutua oman minuuteni pohjaan saakka ja
+koettaa tälle taustalle kuvata todellisuuden moninaisia kuvia. Tämä on
+minun kirjallinen uskontunnustukseni."<a name="FNanchor_60" id="FNanchor_60"></a><a href="#Footnote_60" class="fnanchor">[60]</a></p>
+
+<p>Rehellisemmin kuin missään muussa teoksessaan Ernst Ahlgren juuri
+"Pengar'issa" on toteuttanut tämän periaatteensa: "kuvannut oman
+minuutensa taustaa vasten todellisuuden moninaisia kuvia". Ja siinä
+selitys myös siihen kirjalliseen menestykseen, jonka teos saavutti.
+Yhdellä iskulla se kohotti Ernst Ahlgrenin "Nuoren Ruotsin"
+kirjailijoiden eturiviin, teki hänestä tunnustetun kirjailijan. Hänen
+ei tarvinnut nyt enää epäillä kutsumustansa, ei taistella itsensä
+kanssa elämäntehtävästänsä. Hän oli murtanut itselleen tien ja hän
+saattoi nyt vakavin askelin astua sitä edelleen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Uusia_siteita" id="Uusia_siteita">Uusia siteitä.</a></h2>
+
+
+<p>"Pengar'in" ilmestymistä ei tervehditty ilolla ainoastaan siinä
+kirjallisessa piirissä, joka nimitti itseään "Nuoreksi Ruotsiksi" ja
+johon kuuluivat kaikki ne lupaavat kyvyt, jotka muodostivat sittemmin
+1890-luvun kirjallisen kukoistuksen Ruotsissa, vaan toinenkin leiri,
+vieläpä aivan vastakkainen, naisasianajajat, tahtoivat omistaa Ernst
+Ahlgrenin omakseen. He käsittivät näet "Pengar" kirjan yksinomaan
+tendenssiteokseksi, jossa sen tekijä tahtoi ajaa heidän asiatansa. Ja
+he tunsivat vilpitöntä iloa toivoessansa voivansa sulkea hänet omaan
+piiriinsä ja saavansa hänestä uuden ja kyvykkään työvoiman.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli kuitenkin elänyt yksin siksi kauan ja omin voimin
+tehnyt työtä ja taistellut, ettei hän ilman muuta halunnut yhtyä
+mihinkään määrättyyn piiriin. Hän oli myös liiaksi taiteilija,
+voidakseen antautua jonkun puolueen palvelukseen, ei edes naisasian,
+joka kuitenkin merkitsi hänelle "kaikkein polttavinta kysymystä". Tosin
+hän vilpittömällä ilolla otti vastaan Esselden vapaaherratar Sofi
+Adlersparren lähentelyn, kun tämä naisasian etevin johtaja pyysi hänen
+avustustansa toimittamalleen aikakauslehdelle "Tidskrift för Hemmet" ja
+kutsui hänet vieraakseen Tukholmaan; mutta niinpian kuin hän vainusi,
+että toinen koetti jollakin tavalla holhota häntä tai rajoittaa hänen
+vapauttansa, nousi hän heti vastarintaan.</p>
+
+<p>Esselde ja Ernst Ahlgren olivatkin liiaksi erilaisia sekä luonteeltaan
+että mielipiteiltään voidakseen täysin ymmärtää toisiansa. Esselde
+kuului edelliseen polveen, joka kaiken työnsä ja tarmonsa oli uhrannut
+yksinomaan naisemansipatsioonin hyväksi ja joka kiihkeässä
+taistelussaan naisten oikeuksien puolesta oli jäänyt vieraaksi niille
+aatteille, jotka Ernst Ahlgren oli omaksunut. Hän oli "tullut
+vanhaksi", niinkuin hän itse sanoi, "nuoret eivät ymmärtäneet häntä
+enää eivätkä ajatelleet niinkuin hän ja hänen aikalaisensa". Ernst
+Ahlgren sen sijaan oli kokonaan oman aikansa lapsi, täysiverinen
+realisti, joka vuorossaan ei osannut antaa täyttä arvoa Esselden
+uraauurtavalle työlle. Siksipä oli luonnollista, että tuttavuus, joka
+aluksi näytti niin lupaavalta, ei koskaan voinut kehittyä syvemmäksi,
+molemminpuoliseksi ymmärtämykseksi, vaan johti moniin väittelyihin ja
+erimielisyyksiin.</p>
+
+<p>Jo ennenkuin persoonallinen tuttavuus oli tehtykään, oli Ernst
+Ahlgrenilla tilaisuutta tuoda esiin oma, kaikista puolueista
+riippumaton kantansa. Esselde oli näet uudistaessaan kutsunsa samalla
+sanonut pelkäävänsä, että Ernst Ahlgren oleskelunsa aikana Tukholmassa
+voisi "kadottaa sen tuoreuden ja iloisen elämänhalun", joka oli hänen
+"suurin voimansa luultavasti sekä kirjailijana että ihmisenä" sekä
+tulla "vedetyksi kirjalliseen vasemmistoon, niin että siinä vallitseva
+elämänkyllästys ja nihilismi" voisi tarttua häneenkin. "Paljoa parempi
+näin ollen olisi", lausuu Esselde lopuksi, "että ainiaaksi jäisitte
+Hörbyhyn. Sillä me tarvitsemme jotakin vastapainoa kaikelle tälle &mdash;
+milloin typerästi, milloin nerokkaasti tulkitulle &mdash; pessimismille ja
+radikalismille."<a name="FNanchor_61" id="FNanchor_61"></a><a href="#Footnote_61" class="fnanchor">[61]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren, joka luonteeltaan oli häikäilemättömän suora, tarttui
+heti näihin sanoihin kiihkeästi kiinni. "Jospa te ette vain luulisi
+minua muuksi kuin mitä olen!" huudahtaa hän. "Tendenssikirjailijaa ei
+minusta koskaan tule; siksi rakastan liiaksi elämän moninaisuutta. Ehkä
+olen myös huono 'puoluemies', sillä kun ihminen on saavuttanut
+mielipiteensä ja elämänkatsomuksensa n.s. käytännöllistä tietä,
+taistelemalla epäedullisissa oloissa ja omilla kokemuksillaan elämän
+koulussa, siinä koulussa, jossa saa maksaa sakkoa tyhmyyksistänsä,
+jossa omin kyynärpäin on pakko voittaa itselleen tilaa, jossa on
+nauranut oikeaa naurua ja vuodattanut oikeita kyyneleitä, kunnes on
+oppinut rakastamaan yksin riitatovereitansakin, vieläpä sitä vitsaa,
+jota on saanut maistaa, &mdash; niin silloin on vaikea alistua mihinkään
+'ohjelmaan', sanottakoon sitä oikeistoksi tai vasemmistoksi,
+vapaamieliseksi tai vanhoilliseksi.</p>
+
+<p>"Kaikki liioittelu ja yksipuolisuus on minulle vastenmielistä, ja
+kaikkein vastenmielisintä on minusta olla solidaarinen jonkun kanssa,
+olkoon se sitten joku korporatsiooni tai yksilö. &mdash; 'Tulla vedetyksi
+kirjalliseen vasemmistoon', sanotte te. Minä kuulun jo siihen. En
+siten, että olisin edesvastuussa toisista, yksi kaikkien puolesta ja
+kaikki yhden puolesta, vaan siten, että <i>jos</i> en voisi olla
+kuulumatta johonkin puolueeseen, niin yhtyisin vasemmistoon... Olen
+ollut yksin ympäristössä, jossa hän, jonka olisi pitänyt seisoa minua
+lähinnä, on leimannut 'Pengar'in' epämoraaliseksi, olen yksin
+uskaltanut kulkea tietäni eteenpäin. Luuletteko, että olisin hansikas,
+jonka kuka hyvänsä voisi käteensä vetää, että lyhytaikuinen oleskelu
+Tukholmassa voisi antaa minulle uuden elämänsuunnan, tehdä minut
+toiseksi, kuin miksi toisella paikkakunnalla olisin voinut tulla?...
+Luuletteko, että olen oikea parkusuu, joka aina on valmis toitottamaan
+muille mielipiteitänsä! Minun mielipiteeni muodostavat sen perustuksen,
+jolle rakennan elämäni, ne ovat syvällä kätkössä minua itseäni varten;
+ne eivät ole järjestetyt filosofisten järjestelmien mukaan, ne ovat
+hakatut ja muodostetut luonteeni ja olentoni mukaan, siitä
+elämästä, jota olen elänyt. En <i>tahdo</i> paljastaa uskoani ja
+elämänkäsitystäni koko maailmalle. Ne henkivät työssäni. Ne painavat
+leimansa tekoihini. Sieltä niitä etsittäköön. Minä olen kertoja, en
+mikään teoreetikko tai filosofi. Kaikkein vähimmin olen pessimisti. En
+koskaan voisi siksi tulla. Se on liiaksi luonnettani vastaan... Vaikka
+minä kärsinkin tuskia, niin on elämä sittenkin ihana. Vaikka minä
+joutuisinkin perikatoon, niin aurinko suo sittenkin valoa uusille
+sukupolville. Siinä missä minun käteni väsähtävät, tarttuvat nuoret
+kädet työhön. Minä olen hiekkajyvänen, joka voi tulla maahan
+muserretuksi. Mitä sitten! Onko maailma silti vähemmän kaunis?...
+Minäkö pessimisti? Siinähän juuri minun voimani, omaperäisyyteni ja
+tuoreuteni on, etten ole sitä. Minä rakastan niitä ihmisiä, joita
+kuvaan, kaikkine vikoineen ja heikkouksineen. En koskaan voi unohtaa,
+että olen tuomittu, sairas, murtunut &mdash; sen vuoksi rakastan kaikkea
+tervettä ja voimakasta... <i>Minä</i> kuolen, siksi rakastan kaikkea
+mikä elää...</p>
+
+<p>"Mutta minkään lipun alla en seiso. En suljetuin silmin ainakaan. Missä
+voin olla hyödyksi, missä parhaita voimiani voidaan käyttää, sinne minä
+asetun ja pysyn paikallani niin kauan kuin voimani riittävät ja <i>niin
+pitkälle kuin se soveltuu minun kehitykseeni</i>..."</p>
+
+<p>Ja sitten hän lisää vielä:</p>
+
+<p>"Olen kauan aikaa ollut kirjeenvaihdossa muutamien kirjailijoidemme
+kanssa, ja molemminpuolinen arvostelu on välittänyt tuttavuutta; kun
+olen ollut masentuneella mielellä ja ystävällinen sana on antanut
+minulle jälleen luottamusta, niin tämä sana on aina tullut
+vasemmistosta... On siis luonnollista, että tulen seurustelemaan näiden
+ihmisten kanssa. Minä en suosi 'klikkejä', en voi yksinomaan liittyä
+vain yhteen yhteiskuntaluokkaan tai leiriin. Kaikista, kaikista voi
+jotakin oppia, jos vain pitää silmänsä auki. Mitä monipuolisempi
+kokemus, sitä runsaammat työainekset."</p>
+
+<p>Mutta ikäänkuin lieventääkseen sanojensa vaikutusta hän lopuksi puhkeaa
+sanomaan: "Olen pahoillani, että kirjeeni on ehkä saanut karhean
+sivumaun, jonka te voitte ymmärtää väärin. Minua ei ole kovin vaikea
+käsitellä. Ystävällisyys ja täydellinen vapauden tunne tekee minut
+vahaakin pehmeämmäksi."<a name="FNanchor_62" id="FNanchor_62"></a><a href="#Footnote_62" class="fnanchor">[62]</a></p>
+
+<p>Esselden tarkoitus ei ollutkaan rajoittaa Ernst Ahlgrenin vapautta, ei
+edes tyrkyttää hänelle omia mielipiteitään, hän tahtoi ainoastaan
+varoittaa häntä. Sillä hän tunsi mitä lämpimintä myötätuntoa häntä
+kohtaan ja hän tahtoi käyttää hyväkseen hänen kykyään, joka hänen
+mielestään herätti suurempia toiveita kuin ainoankaan senaikuisista
+naiskirjailijoista.</p>
+
+<p>"Te saatte olla minun luonani yhtä vapaa kuin lintu", vastaa hän Ernst
+Ahlgrenin kirjeeseen, "vapaasti te saatte työskennellä huoneessanne,
+josta voitte nähdä vuolaan virran, saatte mielenne mukaan puhua tai
+olla vaiti, lukea tai vaipua mietteihinne salissa lampun ääressä tai
+omassa huoneessanne, vapaasti voitte tulla ja mennä, seurustella
+kanssani tai olla yksiksenne &mdash; aivan miten itse kernaimmin
+haluatte."<a name="FNanchor_63" id="FNanchor_63"></a><a href="#Footnote_63" class="fnanchor">[63]</a></p>
+
+<p>Marraskuun alussa 1885 Ernst Ahlgren, Esselden ystävällistä kutsua
+noudattaen, saapuikin Tukholmaan. Vain kerran ennen hän oli käynyt
+pääkaupungissa, keväällä 1878, jolloin hän kirjailija Edvard
+Bäckströmin kehoituksesta matkusti sinne persoonallisesti tutustuakseen
+häneen ja saadakseen häneltä suullisia neuvoja kirjallisten töittensä
+suhteen. Mutta tällä kertaa hän saapui sinne jo tunnettuna ja
+tunnustettuna kirjailijana ja itse hän odotti paljon tästä matkastansa,
+toivoi tekevänsä tuttavuuksia kirjallisissa piireissä ja saavansa uusia
+herätteitä ja vaikutelmia. Ja ennen kaikkea hän toivoi pääsevänsä
+vapaampiin ja suurempiin oloihin. Hän oli niin läpeensä väsynyt pieneen
+maaseutukyläänsä, jossa hän toistakymmentä vuotta oli nyt elänyt; sillä
+siellä hänellä "ei ollut ainoatakaan ihmistä, jonka kanssa hän olisi
+voinut puhua töistänsä, harrastuksistansa tai toiveistansa", niinkuin
+hän Esseldelle valittaa, ei väsymyksen hetkinä "mitään muuta kuin
+painostavaa yksinäisyyttä".<a name="FNanchor_64" id="FNanchor_64"></a><a href="#Footnote_64" class="fnanchor">[64]</a></p>
+
+<p>Yksinäisyydentunnetta oli vielä suuresti lisännyt monivuotinen sairaus,
+joka esti häntä vapaasti liikkumasta. Tosin hän ei enää pitkään aikaan
+ollut vuoteenomana ollut muuta kuin ajoittain, mutta hänen terveytensä
+oli sittenkin horjuva ja kainalosauvoitta hänen yhä edelleen oli
+mahdoton liikkua. Kaikkien hänen aikeittensa toteuttaminen riippui
+alituisesti tästä tyrannista, joka milloin hyvänsä kuumeenväristyksinä
+saattoi yllättää hänet ja sitoa hänet useiksi päiviksi huoneeseen.
+"Jollen tule sairaaksi, olen marraskuun 3 p:nä Tukholmassa",<a name="FNanchor_65" id="FNanchor_65"></a><a href="#Footnote_65" class="fnanchor">[65]</a>
+kirjoittaa hän nytkin Esseldelle. "Jos terveyteni vain sallii", nuo
+sanat ovat alituisesti hänen huulillaan. Mutta hänen henkinen voimansa,
+hänen tavaton tarmonsa auttoi häntä kerta toisensa jälkeen voittamaan
+ruumiillisen heikkouden.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli pelännyt tekevänsä epäedullisen vaikutuksen
+Esseldeen, sillä hän tunsi liiankin hyvin oman jäykkyytensä ja
+ujoutensa vieraitten parissa. Esselden suuri ihmistuntemus ja
+hienostunut sivistys auttoi heidät kuitenkin ensimäisen jäykkyyden yli
+ja heidän välillään muodostui tuttavallinen ja lämmin ystävyydensuhde,
+joka tosin ei perustunut sielujen sympatiiaan, mutta johon toisen
+suojeleva, miltei äidillinen tunne ja toisen syvä kiitollisuus painoi
+leimansa.</p>
+
+<p>Esselde tekikin kaikki mitä hän saattoi, jotta hänen vieraansa
+viihtyisi. Hän antoi hänen käytettäväkseen hauskan dubbletin, jossa
+Ernst Ahlgren saattoi rauhassa työskennellä, hän vei hänet mukanaan
+kokouksiin, konsertteihin ja teattereihin ja pani toimeen kutsuja
+kodissaan, jotta hänen vieraansa voisi tutustua pääkaupungin
+huomattaviin henkilöihin, varsinkin naisasianajajiin.</p>
+
+<p>Seuraavan erittäin mielenkiintoisen kuvauksen antaa Ellen Key eräästä
+illanvietosta "Nya Idun" nimisessä naisten yhdistyksessä, jonne Ernst
+Ahlgren oli kutsuttu:</p>
+
+<p>Keskustelu, joka oli ollut tavattoman vilkasta, keskeytyi äkkiä, kun
+tuttujen kasvojen keskelle ilmestyi kookas, mustapukuinen olento. Kuka
+oli tuo vieras?</p>
+
+<p>Jalomuotoinen pää, pieni ja siro kuin antiikin patsaan; miten kauniisti
+se kohosikaan solakan ja kauniskasvuisen vartalon varassa! Tumma tukka
+oli kierretty yksinkertaiseen, kreikkalaiseen solmuun &mdash; tässäkin
+suhteessa ei mikään häirinnyt harmoniiaa. Paksut, ikäänkuin noella
+piirretyt kulmakarvat, avoin, älykäs otsa, korkea, voimakas nenä, suu,
+jonka piirteet olivat sekä viehkeät että tarmokkaat &mdash; kaikki tämä
+ilmaisi rohkeutta ja elinvoimaa. Mutta syvä ryppy oli uurtunut
+kulmakarvojen väliin; epäilemättä ne usein olivat tuskasta vetäytyneet
+kokoon; hienoja poimuja, sellaisia, joita vain vuosikausia
+kestänyt kärsimys voi uurtaa, oli suun ympärillä; ja tarkkaavien,
+teräksensinisten silmien pohjalla piili alakuloisuutta. Sellaiseksi
+olisi traagillinen laulunjumalatar kuvattava tai Elektra &mdash; tai
+Antigone, sillä juuri samassa kaunis hymy kirkasti puhdaspiirteisiä
+kasvoja. Sellaiseltako hän näytti, tuo keski-ikäinen postimestarinrouva
+Skånesta, hän, jonka sanottiin piilevän miehisen salanimen takana?</p>
+
+<p>"Hänen oma kärsimyshistoriansa oli varmaan vielä paljoa järkyttävämpi
+kuin kaikki mitä hän oli kuvannut. Ainakin sai siitä hiukan vihiä, kun
+hän tarttui kainalosauvoihin, jotka seisoivat hänen vieressään ja kulki
+niiden avulla sohvan luo, mutta hän liikkui niin joustavan sulavasti,
+että tuskin huomasi hänen turvautuvan niiden apuun."<a name="FNanchor_66" id="FNanchor_66"></a><a href="#Footnote_66" class="fnanchor">[66]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren herättikin ulkonaisella olennollaan huomiota missä ikänä
+hän liikkui. Kadulla ihmiset pysähtyivät häntä katsomaan kysyen
+ihmeissänsä, kuka tuo tummaverinen, kainalosauvojen varassa liikkuva
+nainen saattoi olla, jolla oli niin kauniit silmät. Ja Lundegård kertoo
+yllämainitun "Nya Idun'in" illanvieton johdosta seuraavan keskustelun,
+joka oli sukeutunut erään tilaisuudessa läsnäolleen rouvan ja tämän
+miehen välillä. "No, minkä näköinen tuo uusi kirjailijatar oli?"
+tiedusteli mies kotiinpalanneelta rouvaltansa. "Kuin kuningatar",
+kuului ihastunut vastaus. "Kuin kuningatar &mdash; kainalosauvojenko
+varassa?" miehen ääni ilmaisi epäilystä. Mutta kun hän itse vähäistä
+myöhemmin oli tilaisuudessa näkemään Ernst Ahlgrenin teatterissa, oli
+hän valmis todentamaan rouvansa sanat: "Kuin kuningatar &mdash; vaikkapa
+vain kainalosauvojen varassa!"</p>
+
+<p>"Mutta se, joka seurassa läheni Ernst Ahlgrenia", kertoo Ellen Key
+edelleen, "toivoen saavansa keskustella hänen kanssaan, erehtyi
+suuresti. Ei kukaan voinut sen järkähtämättömämmin olla vaiti suuressa
+seurassa kuin hän, ja pienemmässäkin hän harvoin yhtyi vilkkaampaan
+keskusteluun. Vain kahdenkesken hän saattoi esteettömästi puhua. Mutta
+miten hän sensijaan osasi kuunnella! Kuinka viisas hänen katseensa oli
+hänen seuratessaan keskustelua; miten suurta ymmärtämystä hänen
+hymyilynsä ilmaisikaan, kun jokin omaperäinen ajatus tai tunteenpurkaus
+puhkesi ilmi; miten kiitollista ja helppoa oli viekoitella esille hänen
+puoleksi hillittyä, mutta lapsellisen helmeilevää nauruaan, joka oli
+niin liikuttavaa siksi, että siitä pulppusivat esiin kaikki ne
+tukahdetut ilonlähteet, jotka piilivät hänen luonteensa pohjalla."<a name="FNanchor_67" id="FNanchor_67"></a><a href="#Footnote_67" class="fnanchor">[67]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenkin on "suureen kirjaansa" merkinnyt omat vaikutelmansa
+tästä illasta, jotka samalla ovat hänen ujolle ja aralle luonteelleen
+sekä hänen suurelle vaatimattomuudelleen kuvaavia. Hän sanoo: "Minua
+kiusasivat niin sanomattomasti kaikki nuo koreat valheet 'Pengar'in
+johdosta, joilla 'Nya Idun'in illanvietossa pitkin iltaa minua
+pommittivat ventovieraat ihmiset, joiden nimiä en edes voi muistaa.
+Miten nololta tuntuikaan seisoa siinä ja ottaa vain vastaan, voimatta
+heille vasten silmiä lingota, etten uskonut sanaakaan kaikesta siitä,
+mitä he sanoivat, vaan että tiesin, että kaikki oli vain komediiaa ja
+uteliaisuutta. Että minä olin tuollainen uusi ja kumma eläin, jota
+kaikki kiiruhtivat katsomaan, jotta heillä sitten olisi jotakin
+puheenainetta."<a name="FNanchor_68" id="FNanchor_68"></a><a href="#Footnote_68" class="fnanchor">[68]</a></p>
+
+<p>Niin suurta ystävällisyyttä kuin Esselde osoittikin Ernst Ahlgrenille,
+niin ei Ernst Ahlgren sittenkään oikein viihtynyt hänen luonansa. Hänen
+vapauttansa sitoi Esselden liiallinen huolenpito ja holhous, häntä
+kiusasi se, että Esselden mielestä oli sopimatonta, jos hän esim.
+Lundegårdin tai jonkun muun miehisen tuttavansa kanssa läksi yksin
+teatteriin, ja tällaisista seikoista heidän välillään syntyi joskus
+kiivaitakin otteluja. Suurinta haittaa oli Ernst Ahlgrenilla kuitenkin
+siitä, että Esselde asui kaukana keskikaupungilta, ja koska hän ei
+voinut vapaasti liikkua, tunsi hän usein olevansa aivan ulkopuolella
+sitä kiihkeästi sykkivää elämää, jota hän kaipasi. "Ikkunastani näen
+lyhtyjen tuikkivan kaupungilta", kirjoittaa hän päiväkirjaansa, "ja
+minä tunnen hivuuttavaa kaipausta sinne; tahtoisin, että ihmisvilinä
+olisi aivan oveni ulkopuolella, tahtoisin voida kulkea edestakaisin
+lyhtyjen valossa ja valaistujen puotien edustalla kadulla... Haluaisin
+pistäytyä johonkin kahvilaan, kun mieleni tekisi... Minulla täytyy olla
+eloa ympärilläni, muuten alakuloisuus yllättää minut... Jollen pimeän
+tultua ole tilannut itselleni hevosta, olen täällä yhtä sidottu kuin
+maatessani sairasvuoteella."<a name="FNanchor_69" id="FNanchor_69"></a><a href="#Footnote_69" class="fnanchor">[69]</a></p>
+
+<p>Niinpä Ernst Ahlgren muutamien viikkojen kuluttua vuokrasikin itselleen
+kaksi pientä huonetta keskikaupungilla ja sen jälkeen hänen olonsa
+muuttui paljoa viihtyisemmäksi. Hän tunsi itsensä onnelliseksi
+omistaessaan nyt oman kodin, niin yksinkertainen ja tilapäinen kuin se
+olikin. Mutta joka tapauksessa se oli hänen omansa, josta hän itse
+suoritti vuokran, jonka hän järjesti oman mielensä mukaan ja jossa hän
+otti vastaan keitä hän halusi. Ja niin kodikas ja hauska tämä pieni
+koti olikin, että se veti puoleensa mitä erilaisempia ihmisiä, jotka
+kaikki viihtyivät siinä erinomaisesti.</p>
+
+<p>Ani harvoin Ernst Ahlgren, joka enimmäkseen lepäsi sohvalla kipeän
+jalkansa vuoksi, sai ollakaan yksin. Hänellä oli, niinkuin Ellen Key
+kertoo, "aivan erinomainen kyky kerätä ympärilleen pienen piirin. Hän
+ei yrittänytkään pitää salonkia eikä panna toimeen henkisiä turnauksia,
+joissa hän itse olisi saanut esiintyä palkintotuomarina. Mutta hän
+vilkastutti pientä piiriään siksi, että hän itse oli aina niin kokonaan
+mukana; hän osoitti niin suurta mielenkiintoa jokaiselle erikseen, että
+hän sai kustakin aina parhaan puolen esille. Hänen sympatiiansa oli
+niin taipuisa, ja hän oli niin vapaa kaikista ennakkoluuloista ja
+dogmeista, että hän saattoi ymmärtää aivan vastakkaitakin
+mielipiteitä."<a name="FNanchor_70" id="FNanchor_70"></a><a href="#Footnote_70" class="fnanchor">[70]</a></p>
+
+<p>Useihin niihin henkilöihin, joiden kanssa hän joutui nyt yhteyteen, hän
+oli tutustunut jo aikaisemmin kirjeellisesti. Ensi sijassa ovat
+mainittavat veljekset Gustaf ja Karl af Geijerstam, edellinen "Nuoren
+Ruotsin" parhaita kirjallisia kykyjä, jälkimäinen ammatiltaan
+insinööri, syvä, filosofiseen mietiskelyyn taipuvainen luonne; molemmat
+pysyivät Ernst Ahlgrenin lähimpinä ja uskollisimpina ystävinä aina
+hänen kuolemaansa saakka. Samoin kirjailijat Georg Nordensvan, Oscar
+Levertin ja Hellen Lindgren kuuluivat hänen lähimpään piiriinsä.
+Naiskirjailijoista hän tunsi suurinta hengenheimolaisuutta Ellen Keytä
+kohtaan; "hän on oikea ihminen, vailla kaikkea pikkumaisuutta", sanoo
+hän kerta hänestä Gustaf af Geijerstamille; samoin hän oli suuresti
+kiintynyt "yksinkertaiseen ja herttaiseen" Amanda Kerfstedtiin, jota
+vastoin "pirteä ja vilkas, hiukan itsetietoinen" Anne Charlotte
+Edgren-Leffler ja venakko Sonja Kovalevsky, "joka oli vain tulta ja
+leimausta", pysyivät hänelle vieraina, joskin he herättivät hänen
+mielenkiintoansa.</p>
+
+<p>Kokonaista kolme kuukautta Ernst Ahlgren viipyi Tukholmassa. Jollei hän
+kotoa lähtiessään suorastaan toivonutkaan voivansa kokonaan muuttaa
+sinne, niin ajatteli hän kuitenkin jonkinlaisella kateudella kaikkia
+niitä, jotka olivat tilaisuudessa elämään pääkaupungin suuremmissa
+oloissa ja nauttimaan kaikista sen eduista. Mutta oltuaan siellä jonkun
+aikaa pääkaupungin elämä ei vastannut kuitenkaan hänen odotuksiansa.
+Niin hauska kuin hänellä usein saattoikin olla, tympäisi seuraelämä
+häntä, sen tyhjyys ja onttous pisti liiaksi hänelle silmiin, hän itse
+oli liian vakava voidakseen siitä ammentaa tyydytystä. Ja huomatessaan,
+ettei hän soveltunut tähän ympäristöön, näki hän kaikki vieläkin
+synkemmässä valossa kuin mitä todellisuus oli. Hänen pettymyksensä
+herätti hänessä katkeruutta, jota hän purkaa "suurelle kirjalleen".</p>
+
+<p>Jo kaikkein ensimäinen vaikutus, jonka Tukholma häneen teki, oli
+epäedullinen. "Kas niin, nyt olen Tukholmassa", kirjoittaa hän
+tulopäivänsä iltana. "Tunnetko nyt itsesi vapaaksi? En, en ainakaan
+vielä. Ehkäpä se riippuu ilmasta... Ei, ei, ei; minua painostaa tämä
+naismaisuus. Sanottakoon mitä hyvänsä, minä en sovi yhteen naisten
+kanssa... Minua kiusaa kuullessani alituisesti puhuttavan siitä mikä
+käy laatuun &mdash; tai 'mikä ei sovi'! Tunnen tuon kaiken jo ilmassa."<a name="FNanchor_71" id="FNanchor_71"></a><a href="#Footnote_71" class="fnanchor">[71]</a></p>
+
+<p>Ja pari päivää myöhemmin hän todentaa, ettei tämä ensimäinen vaikutus
+ollut vain tilapäinen. "Tunnen itseni yhä vielä niin vieraaksi täällä
+ja olen kerrassaan ymmällä", sanoo hän. "Jalkanikin on kipeä. Mutta on
+siihen toinenkin syy.</p>
+
+<p>"Koko sisimpäni tuskittelee tukahdetun, kuohuvan vihan tunteen
+vallassa. Kaikki nämät ihmiset ovat sisimpien pyrkimysteni vihollisia.
+He ottavat elämän vain leikin kannalta, minulle se on vakavuutta.
+Kaikkialta lyö vastaani valheen ja vilpillisyyden löyhkä; se on
+tukahduttaa minut ja samalla lihakseni pingoittuvat voimattomassa
+raivossa. Mitä nuo ihmiset kaikki lörpöttelevät! Naisasiasta, työväen
+asiasta. Lorua. Lorua kaikki! &mdash; Kaikki heidän puheensa ovat yhtä
+liukkaat kuin saippuoidut tangot, ne luistavat käsistä, niihin ei voi
+millään tavalla tarttua kiinni. &mdash; Yksi ainoakin teko &mdash; osoittakaa
+minulle yksi ainoa terve ja voimakas teko, teoria, jossa olisi eloa!
+Olen aivan sairaana kaikesta tästä komediiasta, tästä tyhjästä
+laverruksesta, tästä ulkokultaisuudesta...</p>
+
+<p>"Millaista elämää he täällä elävät? Tyhjentävät itsensä hermostuneella
+levottomuudellaan... Näyttäytyvät, pyrkivät esille. Aina vaan oma itse!
+Ei, jospa se olisi edes <i>sitä</i>; olisihan se sittenkin oikeutettua,
+mutta jokainen ajattelee vain omaa pientä kurjaa klikkiänsä. Klikin
+pitää päästä esille siksi, että joku yksityinen tahtoo kohota toisten
+olkapäille. &mdash; Tämä on muka sitä suurta maailmaa."<a name="FNanchor_72" id="FNanchor_72"></a><a href="#Footnote_72" class="fnanchor">[72]</a></p>
+
+<p>Ja vielä sittenkin, vaikka hän on valmis myöntämään, että "kaikki ovat
+niin ystävällisiä, että olen aivan hämmästynyt", kun hänellä on
+tilaisuutta seurustella monien ystäviensä parissa ja vaihtaa ajatuksia
+heidän kanssaan, vielä sittenkin hän sanoo: "Tukholma on juuri sitä
+mitä odotinkin. Suuri juorupesä. Ja kirjalliset suuruudet ovat pieniä,
+onttoja, kehnoja. Jokaisella on oman piirinsä leima. Ei kukaan uskalla
+olla oma itsensä. Täällä voi olla hauska &mdash; ihastuttavan hauska", lisää
+hän vielä, "mutta olla köyhä, päästä työllänsä eteenpäin ja kasvattaa
+itseään, se taitaisi olla vaikeaa. Minulle olisi oikea kirous asua
+täällä aina. Täällä ihminen joutuu väärään ja kieroon asemaan, hän
+ajattelee vain mainettaan ja turhamaisuuttaan eikä työtä!"<a name="FNanchor_73" id="FNanchor_73"></a><a href="#Footnote_73" class="fnanchor">[73]</a></p>
+
+<p>Joulu-aatto, jota Ernst Ahlgren vietti tässä vieraassa ympäristössä ja
+kaukana kotoa, on epäilemättä ollut hänellä esikuvana, kun hän "Herr
+Tobiasson" nimisessä novellissaan kuvaa vanhan erakon tunteita, jonka
+sielussa taistelee keskenään kaksi olentoa, toinen "vanha höperö, joka
+ei voi olla rakastamatta koko maailmaa", toinen "piintynyt skeptikko,
+joka tekee pilkkaa omasta hempeämielisyydestään".</p>
+
+<p>Miten hyvin me tunnemme Ernst Ahlgrenin itsensä herra Tobiassonissa,
+joka koettaa unohtaa, että on joulu-aatto ja aikoo viettää sen aivan
+kuin minkä tavallisen illan tahansa. Hän on yksin ja kuvittelee
+mielessään tahtovansakin olla yksin, mutta siitä huolimatta hiipivät
+kaikenlaiset jouluajatukset mieleen. Hänen täytyy vasten tahtoaankin
+tuottaa jouluiloa palvelijalle, joka hänen huonettaan siivoo, samoin
+emännälle, jolta hän on huoneen vuokrannut, sekä hänen lapsilleen;
+hänen täytyy se tehdä, vaikka hän samalla ei voi olla moittimatta
+itseään kevytmielisyydestä, johon hänellä ei olisi varaa. Ja hän seuraa
+vastenmielisesti nuorta sukulaistansa, kun tämä melkein väkipakolla vie
+hänet kotiinsa, ja epäilevin katsein hän tarkastelee nuoren parin iloa
+ja onnea, kunnes hän itsekin vastaanponnistuksistaan huolimatta joutuu
+saman ilon ja onnentunteen valtaan.</p>
+
+<p>Me tunnemme tuossa erakossa Ernst Ahlgrenin oman jäykän,
+luotaantyöntävän luonteen, jonka kovan kuoren alla piilee niin paljon
+hellää ja epäitsekästä ja rakkautta janoavaa, mutta jonka
+ilmipuhkeamiseen tarvitaan miltei väkivaltaa toisten puolelta.</p>
+
+<p>Oleskelu Tukholmassa, monet sekä vanhat että uudet ystävät, ne ne
+sittenkin kaikista Ernst Ahlgrenin mielenpurkauksista huolimatta olivat
+väkipakolla saaneet hänen luonteensa valoisamman puolen puhkeamaan
+esille. Sillä kun hän palasi jälleen kotiinsa, tuntui yksinäisyys kahta
+vertaa raskaammalta, ja "suuri kirja" tietää kertoa kovista
+synkkämielisyyden puuskista, jotka voittivat kaikki entiset oireet. Tuo
+synkkämielisyys, joka oli Ernst Ahlgrenilla suorastaan veressä &mdash; hän
+sanoo itse perineensä sen "aivan laillista tietä" isältään, iloiselta
+Thure Bruzeliukselta, joka pelkäsi siinä määrin yksinäisyyttä, että hän
+keskellä päivääkin saattoi nähdä kummituksia &mdash; se oli ilmennyt hänessä
+jo lapsena, ja tuo sairaalloinen tunne, niinkuin tiedämme, oli
+puhjennut itsemurhayrityksenä ilmi jo hänen avioliittonsa ensiaikoina.
+Sittemmin sairaus oli suuressa määrin sitä kiihoittanut. Silloin
+tällöin päiväkirja sisältääkin sellaisia lauseita kuin: "Ajattelen
+täydellä todella itsemurhaa", "Alan yhä vähemmän pelätä kuolemaa",
+j.n.e. Hän koetti parhaansa mukaan taistella tätä elämänkyllästystä
+vastaan, usein hän tuntikausia kulki ulkona rauhoittaakseen mieltään
+tai sulkeutui huoneeseensa, kun hän tunsi sen lähestyvän. Hänen
+toiselta puolen terve ja voimakas luonteensa voittikin useimmiten
+varsin pian tämän hänen elämänsä pahimman vihollisen, ja kun puuska oli
+ohi, saattoi hän iloita elämästä ja sen vähimmistäkin ilmaisumuodoista
+kuin lapsi. Mutta "suuri kirja" kantaa useassa kohdin näiden
+taistelujen jälkiä.</p>
+
+<p>"Isäni luonne, joka vähä väliä kuohahtaa minussa esiin,
+voittamattomalla voimalla ja mitä erilaisimmissa muodoissa", kirjoittaa
+hän kerta, "miltei peloittaa minua. Se peloittaa minua siksi, että se
+samalla tuntuu minusta niin vieraalta, se nousee sitä tervettä ja
+kylmää järkeä vastaan, jonka olen perinyt äidiltäni. Miten olenkaan
+taistellut kaikkia näitä luonnonvoimia vastaan, jotka ovat veressäni &mdash;
+taistellut ja hävinnyt, taistellut ja voittanut &mdash; mutta saamatta
+koskaan rauhaa, tuntematta koskaan aselepoa! &mdash; &mdash; Mutta vielä minä
+uskon tahdon ja järjen voimaan, vielä tahdon purra hampaani yhteen ja
+otella kaikkea sitä vastaan, mikä on sekä ulkopuolellani että
+sisälläni."</p>
+
+<p>Mikä tuska ja yksinäisyyden pelko väräjääkään myös seuraavista
+sanoista, jotka hän kirjoitti heti palattuansa Tukholmasta kotiin:</p>
+
+<p>"Kuljeskelen näissä huoneissa, joissa aina olen ollut vieras. Suruni on
+syvä, ikäänkuin joku minulle hyvin rakas olento juuri äsken olisi
+kannettu pois mustassa arkussaan, jotta koti on muuttunut yhdeksi
+ainoaksi, ammottavaksi tyhjyydeksi. Kaikki on autiota, ja sittenkin
+minun täytyy laahata jäljessäni elämän raskaita kahleita; &mdash; yksin &mdash;
+yksin! Polttavat kyyneleet tunkeutuvat silmäluomieni alta esiin
+kirjoittaessani, tahtoisin itkeä, rajusti kuin ukkossade, mutta se on
+mahdotonta tässä kuoleman jähmentämässä hiljaisuudessa. Tahtoisin
+omistaa ihmisen, jonka kanssa voisin puhua &mdash; jonkun, joka olisi minua
+rikkaampi, jonkun, joka olisi kaltaiseni, mutta paljoa suurempi,
+parempi kuin minä. Minä suren, etten koskaan ole sellaista tavannut.
+Sillä en voi jakaa ystävyyttäni, en voi antaa pois osaa siitä, kun en
+voi antaa sitä kokonaan.</p>
+
+<p>"Olla onnellinen, se merkitsee, että voi unohtaa kuoleman, sairauden ja
+köyhyyden. Näistä kolmesta on luullakseni köyhyys pahin. Tai, minä
+tarkoitan, köyhyyden pelko. Tuo pelko on kuin kummitus minulle, fiksi
+ideea. Täällä se on suorastaan ilmassa. Se puristaa minua kuin
+painajainen eikä minulla ole voimaa vapautua siitä. En voi liikuttaa
+itseäni, sillä olen kuin halvattu; en voi hengittää, sillä kurkkuni on
+kokoonpuristunut; en voi huutaa, sillä ääneni haihtuisi ilmaan
+kenenkään kuulematta; en voi toivoa, sillä minulla ei ole enää voimaa
+elää.</p>
+
+<p>"Kaikki on vain tyhjyyttä ja pimeyttä, silloin tällöin leimahtaa vain
+itsemurhanajatus mielessäni viimeisenä pelastuskeinona. Minä sureksin
+vain yhtä asiaa: onko minulla rohkeutta tehdä sitä? Minä tarkoitan,
+voisinko kestää epäonnistumisen vaaraa ja siten hankkia itselleni vain
+uusia kärsimyksiä. Mutta samalla ajattelen, että olisi järjetöntä tehdä
+se nyt. Täytyyhän minun ensiksi ainakin koettaa käyttää aiheitani.
+Jäähän tuo viimeinen keino sittenkin vielä jäljelle. Ainoa, jota
+pelkään, on se, että minulla ehkä sitten on vähemmän rohkeutta panna se
+toimeen. Turha pelko! Onnettomuuden tunne on aina siksi voimakas, että
+se voi voittaa pelon; ja jollei se sitä ole, niin ei se myöskään ole
+mikään voittamaton onnettomuus, eikä silloin ole myöskään syytä
+kuolla."<a name="FNanchor_74" id="FNanchor_74"></a><a href="#Footnote_74" class="fnanchor">[74]</a></p>
+
+<p>Ja mikä katkeruus ihmisiä kohtaan huokuukaan hänen sanoistaan, kun hän
+jatkaa:</p>
+
+<p>"En tahdo saada kukkia arkulleni, en ainoatakaan... Sillä ne ivaisivat
+vain minun elämääni. Ihmiset, jotka eivät koskaan ole antaneet minulle
+ainoatakaan ropoa, kun köyhyys painosti minua, käyttäisivät nyt
+rahojaan seppeleihin, kun minulla ei enää voi olla hyötyä kaiken
+maailman hyvästä! Ne, jotka ovat seisoneet minua lähellä elämässä
+ojentamatta minulle apuaan, luulisivat sovittaneensa kaikki kukilla ja
+nyyhkytyksillä. Ne, jotka ovat mustanneet mainettani, kunnioittaisivat
+nyt muistoani; ja ne, joita olen pitänyt loitolla itsestäni niin kauan
+kuin olen voinut, lähestyisivät nyt minua siksi, että kuollut ruumis ei
+voi kauhuissaan väristä heidän viekkautensa ja valheellisuutensa
+vuoksi."<a name="FNanchor_75" id="FNanchor_75"></a><a href="#Footnote_75" class="fnanchor">[75]</a></p>
+
+<p>Tähän epätoivoiseen mielentilaan vaikuttivat epäilemättä myös
+taloudelliset huolet, niinkuin ylläolevasta otteestakin voi huomata.
+Sen jälkeen kuin Ernst Ahlgren oli ruvennut hiukan ansaitsemaan
+kirjallisella työllään, piti hän näet kunnia-asianaan suorittaa kaikki
+omat menonsa, hän tahtoi sen siksikin tehdä, että se tuotti hänelle
+suurempaa riippumattomuutta ja vapautti hänet miehensä holhouksen alta.
+Varsinkin sen jälkeen kun hän oli sanonut itsensä irti kaikista
+aviollisista velvollisuuksistaan, tuntui hänestä vastenmieliseltä ottaa
+mieheltä vastaan rahaa yksityisiä tarpeitansa varten.</p>
+
+<p>Vähäisen silmäyksen Ernst Ahlgrenin kotielämään suo meille seuraava ote
+eräästä kirjeestä Gustaf af Geijerstamille. Kerrottuaan ensin, että
+jokainen päivä, jolloin mies oli poissa kotoa, tuntui hänestä
+juhlapäivältä, jolloin hän yhdessä tytärpuoliensa kanssa läksi
+ajelemaan tai istui hämärän tultua heidän kanssaan salissa hauskasti
+jutellen, hän jatkaa: "Älä siltä luule, että ukko on minulle paha. Hän
+on aina koettanut saada minut alistumaan, mutta se ei ole koskaan
+onnistunut, hän on hyvin vanhoillinen ja kiihkeä ja hän vihaa minua
+hiukan kaikessa hiljaisuudessa, varsinkin hän inhoaa kaikkia mies- ja
+naishenkilöltä, joihin hän luulee minun kiintyneen... Me emme riitele
+koskaan, mutta minä olen kovin väsynyt siihen hiljaiseen, itsepäiseen
+taisteluun, jota minun täytyy käydä rakasta sukuani vastaan. Kotona
+olevat lapset eivät kuitenkaan ole minua vastaan, he pitävät kaikki
+minun puoltani, jos siksi tulee... Hyvä Jumala, miten rakkaat he sen
+vuoksi ovatkin minulle. Jollei minulla olisi sellaisia lapsipuolia,
+niin en nyt olisikaan elossa."<a name="FNanchor_76" id="FNanchor_76"></a><a href="#Footnote_76" class="fnanchor">[76]</a></p>
+
+<p>Eräs pieni episoodi, jonka Ernst Ahlgren kertoo tytärpuolelleen
+Matille, valaisee myös osaltaan aviopuolisoiden suhdetta. Hän sanoo:
+"Minä tahtoisin niin kernaasti, että isä ajattelisi hiukan
+ystävällisesti minusta. Hyvä Jumala, miten hän loukkasikaan minua kerta
+Malmöössä, kun makasin siellä sairaana. Olihan minulla vuosikausia
+ollut tapana nimittää häntä 'pikku isäksi' ja 'isä kullaksi', kun olin
+herkällä mielellä, sillä se sana ilmaisi juuri sitä, mitä saatoin
+hänelle antaa... Mutta tällä kertaa hän ärjäsi minulle: 'Minä tulen
+tänne sinun <i>miehenäsi</i>, enkä isänäsi. En tahdo tietää sellaisesta
+nimestä.'</p>
+
+<p>"Minä lupasin, etten käyttäisi sitä sanaa enää, koska hän ei halunnut.
+Mutta sinä hetkenä hellyyteni kuoli. Hän työnsi luotaan sen ainoan,
+mitä saatoin hänelle antaa. Oi, miten kaipasinkaan sitä aikaa, jolloin
+sain käyttää tuota pientä hyväilysanaa ja jolloin hänellä oli
+ystävällinen katse varattuna minullekin! Hän ei tiedä, miten paljon
+silloin kadotin. Miten tyhjäksi koti tuli sen jälkeen! Olisin pitänyt
+hänestä, jos olisin saanut pitää hänestä omalla tavallani. Hän
+vaati erotiikkaa, ja se oli mahdotonta &mdash; tai oikeammin <i>on</i>
+mahdotonta."<a name="FNanchor_77" id="FNanchor_77"></a><a href="#Footnote_77" class="fnanchor">[77]</a></p>
+
+<p>Kun Matti kerta myöhemmin kysyi äitipuoleltaan, eikö hänestä tuntunut
+kauhealta vääryydeltä sekä itseään että miestään kohtaan, kun hän ei
+rikkonut avioliittoaan, joka useaan vuoteen ei ollut kuitenkaan
+ollut muuta kuin valeliitto, niin hän vastasi ottavansa asian
+periaatteelliselta eikä käytännölliseltä kannalta, "mihinkä hän, köyhä
+nainen, olisi voinut ryhtyä keskenkasvuisen tyttärensä kera?"</p>
+
+<p>Mutta niinkuin sanottu, taloudelliset huolet painoivat raskaasti
+hänen mieltänsä, varsinkin sellaisina aikoina, jolloin hän ei
+jaksanut tehdä työtä. Ja sellaisia aikoja olivat kaikki nuo
+elämäänkyllästymisen hetket. "Kaikilla meillä kirjailijoilla pitäisi
+olla jokin käytännöllinen työ", sanoo hän Gustaf af Geijerstamille,
+"jolla voisimme ansaita rahaa, muuten me turmelemme itsemme,
+tuotteliaisuutemme käy kovin ohueksi ja kassamme laihaksi".<a name="FNanchor_78" id="FNanchor_78"></a><a href="#Footnote_78" class="fnanchor">[78]</a></p>
+
+<p>Esseldelle hän niinikään valittaa ahdinkotilaansa ja tiedustelee,
+voisiko hän hankkia hänelle jotain sopivaa työtä, käännöstä tai muuta
+sen kaltaista. Ja Esselde keksikin keinon, joka ainakin hetkeksi poisti
+pahimman rahapulan ja mielenmasennuksen. Hän kehoitti Ernst Ahlgrenia
+kirjoittamaan englantilaisen kirjailijattaren, Harriet Martineaun
+elämäkerran vasta perustettua "Dagny" lehteä varten. Tämä pieni
+rohkaisu ja apu toisen puolelta oli kylliksi karkoittamaan kaikki
+synkät ajatukset.</p>
+
+<p>"Niin &mdash; huh hei!" kirjoittaa hän tämän johdosta Lundegårdille. "Kriisi
+on tältä kerralta todellakin voitettu. Mutta sitä kesti kaksi viikkoa,
+ja minä kärsin hirveästi. Kuljin vain edestakaisin kuin villieläin
+häkissään ja taistelin tuon yhden ainoan ajatuksen kanssa. Mutta minun
+pitänee kertoa, miksi olen niin iloinen. Sillä vaikka voin tulla
+vähästä iloiseksi ja vähästä surulliseksi, niin jokin syy siihen aina
+täytyy olla. Minulla on kädet työtä täynnä. Kirjoitan pientä
+elämäkertaa Harriet Martineausta ... kirjoitan sen lomatyönäni ja saan
+siten hiukan käsirahaa. Olinkin aivan ilman ja silloin sitä tulee niin
+kauhean synkäksi mieleltänsä."<a name="FNanchor_79" id="FNanchor_79"></a><a href="#Footnote_79" class="fnanchor">[79]</a></p>
+
+<p>Tätä tyytyväisyyttä ja iloa jatkuu pitkin kevättä ja vähä väliä näkyy
+"suuressa kirjassa" ilonpurkauksia, jotka tavallisesti aiheutuvat aivan
+vähäpätöisistä syistä.</p>
+
+<p>"Mikä päivä eilen! Tunsin olevani niin terve ja iloinen, että olisin
+tahtonut syleillä koko maailmaa," kirjoittaa hän. "Olisin voinut
+merkitä almanakkaani niinkuin ennen muinoin: täydellisesti onnellinen
+päivä. Olin onnellinen nykyhetkestä sekä huoleton huomisesta, en voinut
+tehdä työtä. Olisin tahtonut kirjoittaa vanhaan rakkaaseen kirjaani,
+mutta en edes sitä voinut. Sillä minulla oli niin suuri halu nauraa ja
+laskea leikkiä, ja vanha kirjani on melankoolikko, hän raukka ei naura
+koskaan."<a name="FNanchor_80" id="FNanchor_80"></a><a href="#Footnote_80" class="fnanchor">[80]</a></p>
+
+<p>"Mikä ihana kevätpäivä tänään!" jatkaa hän paria päivää myöhemmin, &mdash;
+"niin hieno ja enteistä rikas. Luonto on täynnä odotusta. Kaikki on
+ikäänkuin pysähtynyt. Ilma ei ole kirkas, mutta taivas on omituisella
+tavalla pilvessä, se on valkeanharmaa, metallisen pehmeä. Ei
+ainoatakaan tuulenhenkäystä. Kaikki on hiljaista. En kuule varpusten
+viserrystä, kukko kiekahtaa vain silloin tällöin pitkien väliaikojen
+jälkeen, ja se kuuluu niin kaukaa, niin verhotusti, että tuskin voin
+käsittää korvani sitä selittävän. Olen kulkenut ulkona omissa
+mietteissäni, en tunne vähintäkään kipua tai pahaa tunnetta
+ruumiissani, koko olentoni on kietoutunut hiljaiseen hyvinvointiin kuin
+pehmeään, avaraan viittaan. Sellaisia päiviä täytyy pitää mielessä,
+sillä ihminen kärsii ja valittaa niin usein, tai jollei niin useinkaan,
+niin ainakin on hän halukas aina muistelemaan juuri niitä hetkiä.
+Ja se on väärin elämää kohtaan, vain pikkumainen luonne napisee
+epäkiitollisena, vaikka kerta toisensa jälkeen saakin sylin täydeltä
+rikkautta. Niinkuin nyt tänäkin päivänä! Sydämeni on niin täynnä onnea,
+että ikäänkuin etsin jotakin, jota vastaan voisin huuleni painaa &mdash;
+maata vasten, jota poljen, ryhmyisiä runkoja vasten, joiden oksat
+parissa viikossa puhkeavat ensi vihreyteensä. Mieleni on niin
+rauhallinen, niinkuin olisin pienin hiekkajyvänen maassa, joka yhtä
+vähän tuntee iloa kuin surua. Tuntuu siltä kuin työni olisi minä itse,
+kuin koko persoonallisuuteni olisi siihen sulautunut, kuin ihmiset ja
+olot eivät koskaan voisi tunkeutua minun ja työni väliin; sanalla
+sanoen, kuin eläisin yksinomaan siinä. Sen sopusointuisempaa oloa kuin
+tämä ei ihmismielelle voi ajatellakaan." &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Niinkuin sanottu, olivat Geijerstam-veljekset tukholmalaisista
+tuttavista Ernst Ahlgrenille kaikkein läheisimmät. Ystävyys Karl af
+Geijerstamiin sai alkunsa siten, että Ernst Ahlgren ennen lähtöään
+Tukholmasta oli kutsunut tytärpuolensa, Matin luoksensa, ja kun hän
+itse kipeän jalkansa vuoksi ei kyennyt näyttämään hänelle kaupunkia,
+tarjoutui Karl af Geijerstam nuoren tytön oppaaksi ja joutui siten
+usein olemaan heidän seurassansa. Gustaf af Geijerstamiin oli
+Ernst Ahlgren jo aikaisemmin kirjeellisesti tutustunut ja tämän
+valoisa ja iloinen luonnonlaatu veti häntä puoleensa varsinkin siksi,
+että se muodosti terveellisen vastapainon hänen omalle synkälle
+tempperamentilleen. Ystävyydestään häntä ja hänen nuorta vaimoaan
+kohtaan Ernst Ahlgren puhuu eräässä kirjeessään seuraavasti:</p>
+
+<p>"Minulla ei ole juuri tapana pitää ihmisistä, mutta minusta tuntuu
+siltä, kuin me olisimme aina olleet tuttavia, ikäänkuin jokin kohta
+vanhassa erakkosydämessäni olisi sulanut ja toinen puoli olentoani
+&mdash; &mdash; sillä minä olen jonkinmoinen Janus-olento &mdash; se puoli, joka on
+vielä aivan nuori ja virkeä, olisi ihmeellisen läheistä sukua teille.
+En tiedä ketään, jonka seurassa yhtä helposti kuin teidän olisin voinut
+voittaa persoonallisen, tahtoisinpa miltei sanoa, ruumiillisen
+arkuuteni."<a name="FNanchor_81" id="FNanchor_81"></a><a href="#Footnote_81" class="fnanchor">[81]</a></p>
+
+<p>Mutta tähän ystävyyteen vaikutti myös suuresti se seikka, että
+Geijerstamin kirjallinen tuotanto oli Ernst Ahlgrenille läheistä sukua
+ja että hän pani häneen suurta arvoa kirjailijana. Puhuessaan esim.
+Geijerstamin vasta ilmestyneestä romaanista "Erik Granesta", joka m.m.
+koskettelee sukupuolikysymystä, sanoo hän: "Todellisuudessa, aivan
+tavallisessa arkipäiväisyydessä voi joskus piillä niin hienoa ja
+herkkää runoutta, että se voittaa kaikki maailman runoelmat, mutta
+samalla se on niin syvää ja haihtuvaista, että ihmiskäden on vaikea
+sitä kosketella turmelematta sitä samalla. Sinun on onnistunut
+kosketella tuollaista todellisuutta ilman että se sinun käsissäsi on
+särkynyt, sinä olet voinut siirtää sen teokseesi. Sen hienotunteisuuden
+vuoksi, joka on tehnyt tämän siirron mahdolliseksi, minä opin pitämään
+sinusta."<a name="FNanchor_82" id="FNanchor_82"></a><a href="#Footnote_82" class="fnanchor">[82]</a></p>
+
+<p>Ja puhuttuaan lavealti saman teoksen johdosta äitien suhteesta
+poikiinsa sekä siveellisyyskysymyksestä, hän siirtyy lastenkasvatukseen
+yleensä. "Älä uneksi koskaan", sanoo hän, "että poikasi on jatkava
+elämäntyötäsi; siinä on vanhempien erehdys, että he kasvattavat
+lapsiaan siinä toivossa ja tuntevat sitten pettymystä, kun nämä
+kulkevatkin omia teitään, elävät omaa elämäänsä ja kompastuvat omiin
+loukkauskiviinsä. Opettaa heitä seuraamaan omaa luonnettaan ja vapaasti
+kehittämään omia voimiaan, erikoisominaisuuksiaan ja edellytyksiään,
+siinä kaiken kasvatuksen salaisuus. Mutta siihen vaaditaan
+vanhemmilta laajanäköisyyttä, ja myönnettävä on, että se, joka ei ole
+arvostelukyvyltään ja luonteeltaan harvinaisen itsenäinen, vuosien
+kuluessa kehittyy aina jossakin määrin yksipuoliseksi ja
+ahdasmieliseksi."<a name="FNanchor_83" id="FNanchor_83"></a><a href="#Footnote_83" class="fnanchor">[83]</a></p>
+
+<p>Tämän kevään kuluessa Ernst Ahlgren alkoi kirjoittaa toista suurta
+teostansa "Fru Marianne'a" (Rouva Marianne). Hitaasti työ kuitenkin
+sujui, "keskimäärin kolme riviä päivässä", niinkuin hän Geijerstamille
+kirjoittaa,<a name="FNanchor_84" id="FNanchor_84"></a><a href="#Footnote_84" class="fnanchor">[84]</a> mutta kesän tultua työvauhti parantuu ja sen
+loppupuolella hän on niin työssään kiinni, että jos hän "hetkeksikin
+sen jättää, kaipaa hän sitä kuin hullu". Kaiken aikaa työtä tehdessään
+hän on "mieleltään iloinen ja onnellinen ja täysin tasapainossa".<a name="FNanchor_85" id="FNanchor_85"></a><a href="#Footnote_85" class="fnanchor">[85]</a>
+Tähän tyytyväisyyteen vaikutti suuresti sekin, että hän Esselden
+välityksellä alkukesällä oli saanut vastaanottaa sievän rahalahjan, 300
+kr. eräältä naismesenaatilta, rouva Fredrika Limnelliltä, ja sen
+johdosta hän saattoi nyt toteuttaa erään kauan toivotun lempituumansa:
+vuokrata pari huonetta sivurakennuksessa ja järjestää ne työhuoneeksi
+itseänsä varten. "Tuntuu aivan sanomattoman suloiselta", kirjoittaa hän
+Lundegårdille, "kun saan istua yksin omassa pesässäni, omalla
+tuolillani, oman pöytäni ääressä, jonka omalla työlläni olen
+maksanut."<a name="FNanchor_86" id="FNanchor_86"></a><a href="#Footnote_86" class="fnanchor">[86]</a></p>
+
+<p>Loppukesällä, juuri kun Ernst Ahlgren oli saanut ensimäisen luonnoksen
+"Fru Marianne'en" valmiiksi, tuli Ellen Key ja Karl af Geijerstam hänen
+luokseen vieraisille, ja hän luki heille tuoreeltaan uuden teoksensa.
+Nämät päivät, jolloin hän sai viettää yhdessä ystäviensä kanssa, olivat
+hänelle suurena ilonlähteenä, eikä iloa suinkaan vähentänyt se seikka,
+että ennen heidän lähtöään koko elämänaikuinen liitto solmiutui Karl af
+Geijerstamin ja Ernst Ahlgrenin rakkaimman lapsipuolen, Matin välillä.
+"Olen kovin onnellinen", kirjoittaa hän myöhemmin tulevalle
+vävypojalleen, "olen aina kadehtinut naisia, joilla on ollut poikia ja
+joille he todellisessa merkityksessä ovat voineet jotain olla.
+Sukulaisuussiteet eivät merkitse minulle mitään, ja sittenkin on
+minulla tavattoman selvät kotielämä- ja perhevaistot. Vanhoilla
+päivilläni on minulle tullut suuri tarve saada rakastaa ja tulla itse
+rakastetuksi, josta voin huomata, että kaikessa suhteessa olen oikea
+äitiluonne. Siksi olen niin itsekkään iloinen, että sinä tunnet
+kiintymystä minuun."<a name="FNanchor_87" id="FNanchor_87"></a><a href="#Footnote_87" class="fnanchor">[87]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren olisi tuskin voinut saada sopivampaa vävypoikaa kuin mitä
+Karl af Geijerstam oli. Hän oli harvinaisen hieno ja syvä luonne,
+runollisen herkkä ja taipuvainen mietiskelyyn, mutta samalla hänellä
+oli silmää kaikille elämän käytännöllisille ilmiöille. Häntä on
+tahdottu leimata ateistiksi, ja vapaitten mielipiteittensä vuoksi hän
+saikin kestää mitä ankarimpia hyökkäyksiä; mutta pikemmin hän oli vain
+etsijäsielu, joka ei kieltänyt korkeimman olemassaoloa, vaikkei hän
+voinutkaan hyväksyä kirkon oppia. Hän, samoin kuin Ernst Ahlgren, ei
+tahtonut repiä kaikkea alas rakentamatta jotakin sijaan, vaikka hänen
+lyhyt elämänsä, jonka hän omisti kokonaan työlleen, eikä vähimmin sille
+työmiehistölle, joka kuului hänen johtonsa alle, sekä perheelleen, esti
+häntä toteuttamasta kaikkea sitä, mitä hän oli toivonut.</p>
+
+<p>Tälle miehelle, joka epäilemättä suuressa määrin vastasi
+Ernst Ahlgrenin mies-ihannetta, hän antoi "ajatustensa, koko
+elämäntaistelunsa lapsen", niinkuin hän Mattia nimittää. "Eikö ole
+omituista, että kohtalo johti sinut kiintymään niin ennakkoluulottomaan
+tyttöön", kirjoittaa hän Karl af Geijerstamille. "Näyttää aivan siltä,
+kuin olisin kasvattanut hänet varta vasten sinulle." Ja sitten hän
+kuvailee hänelle omaa suhdettaan tytärpuoleensa: "Matin kehitys on
+käynyt murroksitta, askel askeleelta ilman mitään häiriöitä. Siinä on
+ollut jotakin yhtenäistä, mikä ei ole niinkään tavallista. Ja sitten
+se, että hän ja minä olemme aina eläneet yhdessä; minulla on ollut
+vaivalloinen ja tuulen ajelehdittavaksi heitetty kehitystyö takanani,
+sen vaivoista ja häiriöistä ei Matti ole paljonkaan tiennyt, tulokset
+hän on vain imenyt itseensä niinkuin ilmasta. Hän on minun
+elämänperiaatteitteni ruumistuminen, hän on päivä päivältä puhjennut
+esiin minun omasta elämästäni: siinä selitys meidän harvinaiseen
+hellään suhteeseemme...</p>
+
+<p>"Enkö minä siis ole hänen äitinsä?"<a name="FNanchor_88" id="FNanchor_88"></a><a href="#Footnote_88" class="fnanchor">[88]</a></p>
+
+<p>Mutta samalla kun Ernst Ahlgren ymmärsi, että tästälähin "tyttären oli
+mentävä omaa tietään", hän työnsi kerrassaan sen ajatuksen luotaan,
+että sulhanen voisi ehkä vieroittaa heidät toisistaan. Hänen
+rakkautensa Mattiin oli niin vapaata kaikesta itsekkäisyydestä, ettei
+hänen mieleensä voinut edes juolahtaakaan, että hän tämän kihlauksen
+johdosta voisi jotakin kadottaa. "Minun sylini on avoinna", kirjoittaa
+hän, "kun teillä on halua tulla vanhan äitinne luo, mutta teidän ei
+tarvitse minun tähteni tulla luokseni, ei siksi, että pelkäisitte minun
+jäävän yksin, sillä sellainen ajatuskin tuntuisi pakonalaiselta, ei
+ulkonaisessa, vaan sisällisessä suhteessa, ja voisi muuttua sääliksi.
+Niin kauan kuin meidän molemminpuoliset tunteemme ovat elinvoimaisia,
+on teidän mahdoton vieraantua minusta, mutta jos ne heikkonevat, niin
+mitä iloa minulla siitä olisi, vaikka te omantunnonmukaisesti
+yrittäisittekin saada tunteenne jälleen eloon. Ei, älkää miettikö,
+älkää saivarrelko; olkoon tunteenne vapaa ja välitön, eläköön se omaa
+elämäänsä ja kuolkoon, jollei jaksa elää."<a name="FNanchor_89" id="FNanchor_89"></a><a href="#Footnote_89" class="fnanchor">[89]</a></p>
+
+<p>Näiden kahden nuoren rakkaudessa Ernst Ahlgren näki toteutuneena kaiken
+sen, mitä vailla hän itse oli saanut elämässä olla, ja se teki, että
+hänen myötätuntonsa heitä kohtaan tuli vielä kahta vertaa suuremmaksi.
+Viimeiseen asti hän iloitsi heidän onnestaan ja osoitti aina mitä
+herkintä ymmärtämystä heitä kohtaan. "Rakas lapseni", kirjoittaa hän
+kerrankin Karl af Geijerstamille, "etkö luule minun tietävän, miten
+sinä kaipaat Mattia! Mutta ajattelehan, että teillä on vielä koko pitkä
+yhteinen elämä edessä! Mikä ilo piileekään siinä tiedossa. Ajattele
+sitä, kun levottomuus ja kärsimättömyys käyvät ylivoimaisiksi... Sillä
+rauha, hillitty levollisuus, se minun luullakseni antaa tunteille
+syvyyttä ja kestävyyttä, jota ne eivät koskaan voi saavuttaa, jos
+sallii niiden kuohua liiaksi ja tyhjentää itsensä... Sinä olet niin
+onnellinen, että koko elämän pitäisi avautua eteesi kuin aurinkoinen
+tie. Jospa voisit olla myös hiukan levollinen. Ajattelehan niitä monia,
+monia päiviä kokonaisen ihmiselämän varrella!"<a name="FNanchor_90" id="FNanchor_90"></a><a href="#Footnote_90" class="fnanchor">[90]</a></p>
+
+<p>Kirjoittaessaan nämät sanat Ernst Ahlgren ei aavistanut, että onnen
+päivät, jotka olivat näille kahdelle suodut, olivat jo lasketut ja että
+nuorukaisen elämä, joka näytti olevan vasta alullansa, murtui kesken
+parasta miehuuden voimaa onnen hymyillessä hänelle kaikkein
+kauneimmillaan.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Valjemmilla_vesilla" id="Valjemmilla_vesilla">Väljemmillä vesillä.</a></h2>
+
+
+<p>"Minulla on muuttolinnun luonne", kirjoittaa Ernst Ahlgren keväällä
+1886 Gustaf af Geijerstamille, "kun kauan aikaa olen sidottu samoihin
+ihmisiin ja samaan paikkaan, niin kuivetun henkisesti, ja silloin en
+voi muuta kuin tehdä työtä, purra hampaani yhteen ja vaieta, sillä
+ajatukseni eivät silloin ole iloisia eikä ystävällisiä."<a name="FNanchor_91" id="FNanchor_91"></a><a href="#Footnote_91" class="fnanchor">[91]</a></p>
+
+<p>Tuo muuttolinnun luonne pääsi syksystä 1886 alkaen siinä määrin
+oikeuksiinsa, että Ernst Ahlgrenin elämä tästä lähin muuttui
+yhtämittaiseksi, rauhattomaksi matkustelemiseksi paikasta toiseen.</p>
+
+<p>Kööpenhamina oli jo aikaisemmin ollut hänellä jonkunlaisena
+pakopaikkana, jonne hän läksi päiväksi tai pariksi tuulottelemaan, kun
+hän ei enää kestänyt kodin ummehtunutta ilmaa eikä ympäristön ahtaita
+oloja. Teatterit ja konsertit vetivät häntä puoleensa, ja matkan lyhyys
+oli aluksi syynä siihen, että hän valitsi Kööpenhaminan matkojensa
+määräksi eikä Tukholman. Mutta syksystä 1886 alkaen Kööpenhamina tuli
+ikäänkuin hänen varsinaiseksi olinpaikakseen ja vain käymältä hän enää
+pistäysi kotonaan.</p>
+
+<p>Eräässä kirjeessä Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren viittaa
+siihen, joskaan ei aivan suoraan, että hän oli ajatellut täydellistäkin
+eroa kodistaan. "Ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu", sanoo hän siinä.
+"Voisihan olla mahdollista, että palaisinkin takaisin."<a name="FNanchor_92" id="FNanchor_92"></a><a href="#Footnote_92" class="fnanchor">[92]</a></p>
+
+<p>Joka tapauksessa vapautumisenhalu kasvoi hänessä yhä voimakkaammaksi.
+Hän halusi päästä uusiin oloihin, nähdä uusia ihmisiä ja uusia seutuja.
+Kulkea suurkaupungin kaduilla, kadota ihmisvilinään, tuntemattomana
+tehdä huomioitaan ja nauttia vapaudestaan. Parisi päilyi alati hänen
+silmiensä edessä, ja vain puuttuvat varat ja epävakainen terveys
+pakoittivat häntä siirtämään matkaa alituisesti tuonnemmaksi.
+Kööpenhaminassa hän tunsi jo olevansa ikäänkuin lähempänä matkansa
+varsinaista määrää, joskin olosuhteet muuttuivatkin siten, että juuri
+Kööpenhamina kytki hänet itseensä vankemmilla siteillä kuin mikään muu
+ja yhä uudelleen viekoitteli häntä puoleensa.</p>
+
+<p>Koko talvikauden 1886-87, niinkuin sanottu, lyhempiä käyntejä kotona
+lukuunottamatta, Ernst Ahlgren oleskeli Kööpenhaminassa. Tullessaan nyt
+tällä kertaa sinne, oli hän tunnettu ja suosiota saavuttanut kirjailija
+"kuninkaan kauniissa kaupungissakin", sillä hänen "Pengar" kirjansa oli
+tullut käännetyksi myös tanskankielelle. Monet sekä entiset että uudet
+tuttavat ottivat hänet avosylin vastaan, sitä paitsi hän heti
+saavuttuaan kaupunkiin sai kehoituksen esiintyä julkisesti
+"Sprogforening" nimisen yhdistyksen illanvietossa, jossa hän luki
+novellinsa "Herr Tobiasson'in" lukuisalle, innokkaalle yleisölle. Tämä
+olikin ensimäinen ja ainoa kerta, jolloin Ernst Ahlgren esiintyi
+julkisesti. Jonkinlaisella pelolla hän oli suostunut pyyntöön, peläten
+ettei hänen äänensä kantaisi niin suuressa salissa ja ettei hänen
+kieltänsäkään ymmärrettäisi. Mutta noustuaan lavalle ja voitettuaan
+ensimäisen arkuutensa hän huomasi ihmeekseen, että hänen äänensä täytti
+salin, ja katsoessaan ympärilleen hän näki kaikkialla "vieraita,
+hartaita kasvoja", jotka imivät joka ainoan sanan hänen huuliltaan.
+"Yleisö nauroi ja kyyneltyi", kirjoittaa hän Matille. "He ymmärsivät
+minua! Se merkitsi minulle paljoa enemmän kuin käsientaputus, jolla
+minua tervehdittiin astuessani alas... Käsiäni puristettiin ja minua
+kiitettiin koko sillä kielten sekasorrolla, joka vallitsee
+kieliyhdistyksessä... 'Kun, niinkuin te, voi saada ihmiset itkemään ja
+nauramaan, niin on jo saavuttanut kaikkein korkeimman huipun', sanoi
+eräskin minulle. Olihan se varsin kaunis komplimangi."<a name="FNanchor_93" id="FNanchor_93"></a><a href="#Footnote_93" class="fnanchor">[93]</a></p>
+
+<p>Pitkin syksyä Ernst Ahlgren viimeisteli "Fru Marianne'a", jonka oli
+määrä ilmestyä seuraavana keväänä, ja Kööpenhaminassa hän teki
+sopimuksen kustantajan kanssa tanskalaisesta käännöksestä. Hänellä oli
+jälleen valoisampi aikansa, jolloin työ häneltä sujui. Kirjoittamisen
+ohella hän otti myös tunteja sekä ranskan että englannin kielessä ja
+kävi ahkerasti yliopistollisia luentoja kuuntelemassa. Hän koetti
+kaikella tavalla käyttää hyväkseen tätä aikaa, jolloin hän oli vapaana
+arkipäivän huolista ja hänen painajaisensa, "musta piru", niinkuin hän
+kutsui synkkämielisyyden puuskiaan, hellitti otettaan.</p>
+
+<p>Tämä talvikausi olikin Ernst Ahlgrenille monessa suhteessa
+entisiä valoisampi tai ainakin kokemuksista rikkaampi. Ensi kertaa
+eläessään hän tuli nyt kosketukseen ihmisen kanssa, joka veti häntä
+vastustamattomasti puoleensa, ei vain yhteisten töiden ja harrastusten
+vuoksi, vaan etupäässä persoonallisuudellaan. Vaikka Ernst Ahlgren oli
+jo ennättänyt 36 vuoden ikäiseksi, niin oli hän tähän asti pysynyt
+tunteeltaan aivan koskemattomana, mies ei ollut koskaan merkinnyt
+mitään hänen elämässään. Hänellä ei ollut koskaan ollut ainoatakaan
+ihmistä, joka olisi seisonut häntä lähempänä kuin toiset, ei ketään,
+jolle hän olisi voinut antaa enemmän kuin toisille. Hän ei ollut
+koskaan tavannut miestä, joka kaikessa suhteessa olisi seisonut häntä
+itseään korkeammalla, jota hän olisi voinut ehdottomasti ihailla. Työ
+oli ollut hänen ainoa rakkautensa. Mutta niin rakas kuin se hänelle
+olikin, ei se sittenkään voinut tyydyttää hänen sisintä kaipuutaan,
+tarvetta saada rakastaa toista ihmistä.</p>
+
+<p>Tuosta kaipuustaan hän kerran jo aikaisemmin oli kirjoittanut Hellen
+Lindgrenille: "Minä tahtoisin tuntea suhteessani ihmisiin jotain, jota
+voisin nimittää ylempi- ja alempiarvoiseksi. Minä tarkoitan: olisin
+iloinen, jos yksikin niistä, joista minä pidän, astuisi rivistä esiin
+ja vaatisi minulta enemmän kuin mitä annan muille. Mutta se ei tapahdu,
+sillä silloin tämä ainoa olisi yhtä yksinäinen kuin minäkin. Ja siksi
+ei suhteessani ihmisiin voi olla mitään ylempi- eikä alempiarvoista ...
+työni on ainoa, joka on ylempiarvoista, yli kaiken muun."<a name="FNanchor_94" id="FNanchor_94"></a><a href="#Footnote_94" class="fnanchor">[94]</a></p>
+
+<p>Ja toisen kerran hän valittaa: "Ei koko maailmassa ole ketään, joka
+seisoisi minua oikein lähellä. Kaikille minä olen toisessa sijassa,
+niin, totta puhuen, minä pistäisin käteni vaikka tuleen, jos siten
+voisin saavuttaa sen ensimäisen sijan, jota minulla ei koskaan ole
+ollut. Vähäpätöisinkin nainen voi sen omistaa &mdash; vaan en minä."</p>
+
+<p>Ei mikään ollut itsessään sen luonnollisempaa kuin tämä rakkauden
+kaipuu, sillä vaikka Ernst Ahlgren ulkonaisesti tekikin hillityn,
+miltei kylmän vaikutuksen, kyti tuon ulkokuoren alla mitä tulisin
+sielu, ja yhtä luonnolliselta tuntuu myös sekin, että hänen
+kiintymisensä kohdistui juuri Georg Brandesiin. Jo paljoa ennen kuin
+hän oli persoonallisesti tutustunut häneen, tunsi hän hänet hänen
+teostensa kautta ja ihaili hänessä nerokasta ja vapaamielistä
+ajattelijaa. Olihan Brandes siihen aikaan koko pohjoismaiden nuorison
+ihanne, olihan hän uhkarohkeasti lukemattomat kerrat pannut oman
+itsensä alttiiksi taistellessaan vapauden puolesta. Hänen sytyttävät
+sanansa olivat kuin kulovalkea levinneet yltympärille ja kaikkialla
+keränneet nuorisoa hänen lippunsa alle.</p>
+
+<p>Kauan oli Ernst Ahlgrenkin toivonut saavansa persoonallisesti tutustua
+häneen, ja kun hän tultuaan Kööpenhaminaan syksyllä 1886 pyysi häntä
+luonaan käymään &mdash; kainalosauvojensa vuoksi hänen täytyi välttää
+liikkumista niin paljon kuin suinkin &mdash; niin kumpikin teki voimakkaalla
+persoonallisuudellaan syvän vaikutuksen toisiinsa. Sillä niin naisten
+hemmoittelema kuin Brandes olikin ja niin monenlaisia eri tyyppejä kuin
+hän olikin kohdannut elämänsä varrella, niin täytyi hänen sittenkin
+myöntää, ettei Ernst Ahlgren ollut mikään tavallinen nainen. Hänen
+peittelemätön ihailunsa veti häntä puoleensa, mutta samalla myös hänen
+henkevyytensä ja omaperäisyytensä.</p>
+
+<p>Se seikka, että Ernst Ahlgren oli rampa, vaikutti kuitenkin sen, että
+Brandes katsoi häntä toisin silmin kuin naisia yleensä, ja käsitti
+hänen tunteensa vain sisarillisiksi tai äidillisiksi, huolimatta siitä,
+että hän oli useita vuosia Ernst Ahlgrenia vanhempi. Eikä Ernst
+Ahlgrenin omista kirjeistäkään, joissa hän tosin hyvin niukasti
+koskettelee tätä seikkaa, käy esille muuta kuin henkistä ihailua ja
+toverillista ystävyyttä. Ensimäisen kohtauksen jälkeen Kööpenhaminassa
+hän kirjoittaa Gustaf af Geijerstamille: "Georg Brandes oli niin
+ystävällinen ja kävi luonani. Olin aivan ihastunut häneen." Ja Matille
+hän kerta toisensa jälkeen kertoo Brandesin käynneistä: "Mikä
+ihmeellinen tunnelma! Saatoin juuri Georg Brandesin ovelle, hän kävi
+minua tapaamassa ja oli &mdash; niin sanomattoman miellyttävä."<a name="FNanchor_95" id="FNanchor_95"></a><a href="#Footnote_95" class="fnanchor">[95]</a> Tai
+toisen kerran: "Brandes on kovin kiltti. Hänellä on hirveän paljon
+työtä, mutta silloin tällöin hän pistäytyy pariksi minuutiksi luokseni
+ja silloin hän on niin herttainen, että tuntuu oikein liikuttavalta.
+Jos hän epäilee polveani pakoittavan, niin hän välttämättä tahtoo vetää
+tuolin esille, jolle voin nostaa jalkani, ja hän pitää minusta niin
+hyvää huolta ikäänkuin hän olisi vanha tottunut sairaanhoitaja tai itse
+pikku Matti. Niin hellä ja sääliväinen hän ei suinkaan osaisi olla,
+jollei hänellä olisi pikku lapsiaan, joihin hän on sanomattoman
+kiintynyt &mdash; sellainen pehmentää ihmistä ja tekee hänet hyväksi.
+Kuulisitpa vain kun hän puhuu heistä. 'Minun <i>täytyy</i> mennä
+kotiin', sanoo hän, kun ruoka-aika lähestyy, 'pikku tyttöjeni on
+nälkä!'"<a name="FNanchor_96" id="FNanchor_96"></a><a href="#Footnote_96" class="fnanchor">[96]</a></p>
+
+<p>Vietettyään joulua kotona, jona aikana synkkämielisyys sai Ernst
+Ahlgrenin jälleen valtaansa, niin että hän oli kykenemätön kaikkeen
+työhön, hän palasi seuraavan vuoden alussa jälleen Kööpenhaminaan ja
+kuvailee tytärpuolelleen oloaan siellä seuraavasti:</p>
+
+<p>"Hän (Brandes) pistäytyy silloin tällöin luonani noin puolen tunnin
+ajaksi ennen illallista ja hän on niin ystävällinen, hyvä ja järkevä,
+että pakostakin täytyy pitää hänestä.</p>
+
+<p>"Muuten elän enimmäkseen itsekseni, panen varhain maata, kieltäydyn
+kaikista kutsuista, lepään kun olen väsynyt ja teen työtä kun haluttaa.
+Oloni on tavattoman mieluisa. Olen kovin tyytyväinen, että pidin
+puoliani ja tulin tänne... Minä kerään ikäänkuin voimia tulevia töitä
+varten. Ei ainoatakaan hapanta ilmettä ympärilläni, ei mitään
+valituksia rahan kulutuksen johdosta, ei vähintäkään pelkoa, että
+tulisi väärinymmärretyksi ja täydellinen vapaus! Minä tunnen itseni
+varsin onnelliseksi, niin levollisen onnelliseksi, kuin vanha,
+vanha ihminen, mutta samalla minulla mielestäni on niin paljon
+mahdollisuuksia, sillä tunnen joka päivä miten kehityn, tulen yhä
+sopusointuisemmaksi, kokonaisemmaksi ja myös paremmaksi. Minä ikäänkuin
+juon lepoa, juon sielunvoimaa itse huolettomuudesta...</p>
+
+<p>"Koko kirjeen sävystä kuuluu kyllä, että olen virkistynyt. Mutta minä
+en hengitäkään Hörbyn ilmaa, eikä kaikkialla, minne vain silmäni
+käännän, synkkämielisyys uhkaa minua kuin raskas pilvi."<a name="FNanchor_97" id="FNanchor_97"></a><a href="#Footnote_97" class="fnanchor">[97]</a></p>
+
+<p>Ja paria päivää myöhemmin hän jatkaa:</p>
+
+<p>"Tiedätkös, nyt minä olen jo jonkinmoinen 'pikku-äiti' itse
+tohtorillenikin, Georg Brandesille. Kun hän on oikein alakuloinen, voi
+hän istua ja jutella minulle niin koruttomasti kuin äidille, siksi että
+äiti ymmärtää, siksi että hänellä on suuri vanha sydän. Ja silloin
+tuntuu siltä, kuin minä kasvaisin, ja hän muuttuisi yhdeksi minun
+monista pikku lapsistani, jotka laskevat kaikki huolensa äidin helmaan.
+Miten omituinen ihminen minä mahdankaan olla! Se johtunee vain siitä,
+ettei sovinnaisuus sido minua &mdash; etten koskaan kysy, mikä on tapana,
+vaan otan aina huomioon sen, mikä on puhtaasti inhimillistä, sen mikä
+tuottaa kärsimystä tai helpoittaa tuskia."<a name="FNanchor_98" id="FNanchor_98"></a><a href="#Footnote_98" class="fnanchor">[98]</a></p>
+
+<p>Ja jonkun viikon kuluttua hän vielä vakuuttaa Matille:</p>
+
+<p>"Meidän välillämme näyttää kehittyvän levollinen, turvallinen ystävyys,
+joka ei aluksi ole liian kiihkeä, ei vaadi liiaksi sanoja ja jonka siis
+ei myöskään tarvitse kehittyä vihamielisyydeksi."<a name="FNanchor_99" id="FNanchor_99"></a><a href="#Footnote_99" class="fnanchor">[99]</a></p>
+
+<p>Mutta tuo turvallinen, rauhallinen ystävyys katoaa jonkun ajan
+kuluttua, ja ne harvat kerrat, jolloin Ernst Ahlgren enää mainitsee
+tästä suhteestaan lähimmille ystävilleen, voi rivien välistä huomata
+sekä katkeruutta että väsähtymistä. "Sellainen hermostunut luonne kuin
+Brandesin repii minut palasiksi",<a name="FNanchor_100" id="FNanchor_100"></a><a href="#Footnote_100" class="fnanchor">[100]</a> kirjoittaa hän Matille myöhemmin
+keväällä Parisista, ja palattuaan jälleen Kööpenhaminaan hän sanoo
+Gustaf af Geijerstamille: "Olen ollut huonolla tuulella: eripuraisuutta
+Brandesin ja minun välilläni."<a name="FNanchor_101" id="FNanchor_101"></a><a href="#Footnote_101" class="fnanchor">[101]</a> Jonkinmoisen aavistuksen siitä
+taistelusta, joka tänä aikana riehui Ernst Ahlgrenin sielussa, antavat
+myös seuraavat sanat kirjeestä Matille: "Hän (Brandes) raukka on niin
+rikkirevitty ja hermostunut. Mutta minulla ei ole varaa tuntea sääliä
+häntä kohtaan; välinpitämättömyyden tulee astua sijalle: se se yksin
+voi tehdä minut levolliseksi."<a name="FNanchor_102" id="FNanchor_102"></a><a href="#Footnote_102" class="fnanchor">[102]</a></p>
+
+<p>Mutta kaikkein selvimmän selityksen, suorastaan avaimen heidän
+suhteeseensa saamme Ernst Ahlgrenin kirjeestä Lundegårdille, jonka hän
+kirjoitti kesällä 1887 tehtyään lopputilinsä elämän kanssa ja jossa hän
+muun muassa sanoo: "Olihan se luonnollista, että se loppuisi
+traagillisesti; minun tunteeni ovat siksi syvät ja kiihkeät, 'rajaton
+jakautuminen' ei sovellu sellaiselle luonteelle. Olen liian hyvä
+ollakseni leikkikalu ja liiaksi intohimoinen voidakseni unohtaa..."</p>
+
+<p>Useissa jälkeenjättämissä luonnoksissaan ja muistiinpanoissansa Ernst
+Ahlgren viittaa tähän suhteeseen, jopa on kokonaan rakentanut ne sen
+perustalle. Muistialmanakkaansa v. 1887 joulukuun 13:nnen ja 14:nnen
+päivän kohdalle hän on merkinnyt seuraavat sanat: "Taaskin itsemurhan
+partaalla. Kirjoitin Axelille, ja hän oli kanssani koko päivän. &mdash; Axel
+vaali minua kuin sairasta eläintä. Minä kerroin hänelle koko elämäni.
+Kaikki! Kaikki!"</p>
+
+<p>Yllämainittua tapausta kuvaa epäilemättä kertomus "Ur mörkret", joka
+muutamia kuukausia Ernst Ahlgrenin kuoleman jälkeen ilmestyi
+kokoelmassa "Berättelser och utkast". Ernst Ahlgren on antanut siinä
+niin peittelemättömän kuvan lapsuudenkodistaan, isästään ja
+kasvatuksestaan, ettei ole epäilemistäkään sen totuudesta, yhtä vähän
+kuin tarvitsee olla kahdenvaiheilla siitäkään, ketä hän seuraavalla
+kuvauksella on tarkoittanut:</p>
+
+<p>"Kaikki on naisessa häpeää, sillä hän ei ole mikään sinänsä, vain
+sukupuoliolento. Minä tein työtä miesten parissa, väitin olevani
+sukupuoleton ja ivasin kylmyyttäni. Luulin miltei itsekin olevani
+suvuton, ja sekin oli häpeä. Pelkäsin, että leukaani voisi kasvaa
+parransänkeä, ja sitä miehet vuorossaan olisivat pilkanneet. Mutta
+eräänä päivänä tunsinkin olevani nainen, sillä minä rakastin... Minut
+valtasi samanlainen tunne kuin sen, joka koko elämänsä on kulkenut
+kuraisia, vettyneitä teitä keskellä usvaista talvipäivää, näkemättä
+koskaan aurinkoa tai edes uskaltamatta toivoa saavansa koskaan sitä
+nähdä &mdash; &mdash; ja sitten äkkiä huomaakin auringon tulevan esiin ja näkee,
+että kaikki on kasvanut ja itänyt kosteassa maassa, että puut alkavat
+vihoittaa ja kukat puhjeta &mdash; &mdash; auringon valossa!</p>
+
+<p>"Olisin antanut koko elämäni, jos olisin voinut olla hänen ystävänsä,
+mutta se oli mahdotonta &mdash; olin vain hänen ystävättärensä...</p>
+
+<p>"Sinä tiedät, mitä minä olin hänen käsissänsä. Hän paljasti aivoni
+nähdäkseen miten ne työskentelivät, hän kaivoi leikkausveitsellään
+minun sisintäni rikastuttaakseen ihmistuntemustansa, ja hän raateli
+minun sydäntäni &mdash; kuin pahankurinen lapsi &mdash; vain siksi, että hän näki
+sen sykkivän. Ja kun ei ollut enää ainoatakaan tuskaa jäljellä, jota
+olisin voinut kestää henkeäni heittämättä &mdash; viskasi hän minut pois. Ei
+siksi että olisin kohdellut häntä pahoin, tai ollut vilpillinen tai
+puolinainen &mdash; sillä mistään sellaisesta ei minua voi syyttää! Vaan
+ainoastaan siksi, että olin nainen. En ystävä, vaan ystävätär!</p>
+
+<p>"Nainen on sama kuin paaria, joka ei koskaan voi kohota kastiaan
+korkeammalle. Että olen nainen, siinä elämäni kirous."</p>
+
+<p>Neljätoista vuotta Ernst Ahlgrenin kuoleman jälkeen julkaisi Lundegård
+"Elsa Finne" nimisen romaanin, jonka toinen osa perustuu Ernst
+Ahlgrenin yksityisiin muistiinpanoihin, juuri samoihin, joista hän
+viimeisessä kirjeessään Axel Lundegårdille sanoo: "Älä hävitä
+yksityisiä muistiinpanojani, &mdash; &mdash; varmaan pyydän sinua vielä sitä
+tekemään, mutta se ei saa tapahtua. Jokainen sana on totta, ja
+siitä totuudesta, jonka minä voin kuolemallani vahvistaa, pitäisi
+hänelläkin olla rohkeutta vastata."<a name="FNanchor_103" id="FNanchor_103"></a><a href="#Footnote_103" class="fnanchor">[103]</a> Toivoessaan että nämä hänen
+muistiinpanonsa säilyisivät jälkimaailmalle Ernst Ahlgren ei kuitenkaan
+ajatellut ensi sijassa itseään eikä omaa puolustustaan, vaan itse
+asiata, vapaata rakkautta, jota vastaan hän tahtoi taistella.</p>
+
+<p>Axel Lundegårdia on sekä yksityisesti että julkisesti moitittu
+tämän teoksen julkaisemisesta, onpa häntä syytetty Ernst Ahlgrenin
+muiston häpäisemisestäkin. Ja myönnettävä on, että asia on siksi
+arkaluontoinen, että ehkä olisi ollut parempi vieläkin kauemmin antaa
+ainesten levätä. Mutta toisaalta, kysymystä psykologiselta kannalta
+arvosteltaessa, täytyy tunnustaa, että tämä teos on tavattoman
+mielenkiintoinen sille, joka ei halua vain uteliaisuuttaan tyydyttää,
+vaan tahtoo syvemmältä tunkeutua Ernst Ahlgrenin elämään ja koettaa
+ymmärtää häntä.</p>
+
+<p>Tosin olisi väärin pitää "Elsa Finne'ä" luotettavana lähteenä, jonka
+mukaan voisi varmoja johtopäätöksiä vetää. Sillä se on kaunokirjallinen
+teos, vieläpä kahden kirjailija-mielikuvituksen hedelmöittämä. Mutta
+se, joka tuntee tarkemmin Ernst Ahlgrenin elämänvaiheet, voi helposti
+eroittaa tosiasiat mielikuvista. Jo ensimäisessäkin osassa, joka
+kuitenkin niin suureksi osaksi on "satua", on runsaasti todellisia
+piirteitä, vieläpä Ernst Ahlgrenin omia sanojakin. Päähenkilön, Elsa
+Finnen suhde mieheensä on jokseenkin totuudesta kiinnipitävä, samoin
+voi ilman vaikeutta löytää Knut Hermanin ja Ivar Mörcken esikuvat.
+Myöskin Elsa Finnen luonne vastaa täysin Ernst Ahlgrenin omaa
+luonnetta, kummallakin on aivan samat taipumukset, sama elämäntyö, sama
+yksinäisyyden tuska ja kuoleman kiihko. Ja Ernst Ahlgrenin sisimmän
+olennon paljastavat meille ne sanat, joihin koko teoksen ydin on
+ikäänkuin kristallisoitunut:</p>
+
+<p>"Nykyaikaisen naisen tunne-elämä on arka. Hänen kaipuunsa on paljoa
+kuumempaa kuin vain veren kiihkoa, paljoa voimakkaampaa kuin vain
+sydämen kaihoa; korkeimmalle kehittyneissä se on hivuuttavaa hengen
+nälkää, joka voi johtaa kuolemaan, jollei sitä tyydytetä &mdash; ja tuskin
+koskaan se tuleekaan tyydytetyksi!"</p>
+
+<p>Tätä hivuuttavaa nälkää kuvaa kirjan toinen osa Elsa Finnen
+omin sanoin. Kun hän kohtaa Ivar Mörcken, tuon miehen, joka
+nerokkaisuudellaan ja persoonallisella viehätyksellään lumoaa hänet,
+joutuu hän kokonaan hänen orjakseen. Hän luulee löytäneensä hänessä
+ihanteensa, sen miehen, joka kaikessa seisoo häntä itseään ylempänä, ja
+joka voi tyydyttää hänen henkensä kaipuun. Mutta rakkaus, joka hänelle
+itselleen on ankarinta vakavuutta, onkin miehelle vain leikkiä
+ja ajanvietettä. Niin kauan kuin hän jaksaa vastustaa hänen
+viekoitustaan, himoitsee mies häntä, mutta kun hän on kadottanut kaiken
+vastustusvoimansa, kun hän antautuu kokonaan hänelle, väsyy tämä ennen
+pitkää leikkiin ja heittää hänet luotaan. Ja vaikka hän näkee miehen
+kehnouden ja halveksii häntä ihmisenä, niin ei hän sittenkään voi
+vapautua hänen vallastaan. Hän kituu, kunnes kaikki hänen voimansa ovat
+lopussa, kunnes ei muuta pelastusta ole kuin kuolema.</p>
+
+<p>"Vapaa rakkaus", sanoo Elsa Finne, "sinä olet myrkyttänyt minun
+elämäni. Rakkausko? Mikä nimi sellaiselle! Minun täytyy kuolla, sillä
+en voi elää... Sinun oppiasi minä vihaan, vihaan, vihaan! Sillä ei ole
+mitään tekemistä rakkauden kanssa! ... minä en kunnioita sinua &mdash; &mdash;
+mutta rakastan sittenkin."</p>
+
+<p>Georg Brandes on kerran yksityisesti sanonut, ettei kehittyneitten
+ihmisten välillä voi olla kysymystäkään muunlaisesta kuin
+molemminpuolisesta rakkaudesta, ja että siis sitä tunnetta, joka ei
+saavuta vastakaikua, ei voi rakkaudeksi nimittää. Tämän mukaan ei Ernst
+Ahlgrenin rakkautta voisi siis rakkaudeksi sanoa. Mutta minkä muun
+tunteen sanelema sellainenkin pieni hieno palanen voisi olla kuin
+seuraava, joka löytyi hänen jälkeenjääneiden paperiensa parista:</p>
+
+<p>"Me seisomme tässä &mdash; sinä ja minä, kaksi lasta puutarhassa &mdash; ja
+kädessäni minä pitelen pientä kuollutta varpusta... Älkäämme antako sen
+maata maassa sateessa ja auringonpaisteessa, mädätä ja löyhkätä, jotta
+meidän on pakko inhota sitä, pikku elukka raukkaa! Ei, haudatkaamme se
+niinkauan kuin se tuntuu vielä lämpimältä, haudatkaamme se yhdessä,
+sovinnossa, me molemmat; siunatkaamme sen pikku ruumis ja erotkaamme
+sitten kumpikin tahollemme.</p>
+
+<p>"Miten rentona sen pää lepää kädessäni! &mdash; avuttoman rentona, jollei
+sitä kannateta &mdash; tuo hieno, ruskeanharmahtava pää! Sydän on laannut
+sykkimästä ja harmaa kaihi peittää sen silmät, nuo uskolliset silmät,
+jotka eivät koskaan enää kirkkaina katso meihin. Se oli meidän ilonamme
+vuoden &mdash; vajaan vuoden: kesän tai pari lyhyttä päivää sateitten ja
+kuurojen lomassa. Sinulle se oli ajanviete, minulle rakkahin ystävä;
+minun tehtäväni oli ruokkia ja hoitaa sitä, mutta sinä olit poika,
+täynnä pojan vallattomuuksia ja päähänpistoja ja koska sinulla oli sama
+oikeus siihen kuin minullakin, niin sinä kiusasit sen hengiltä.
+Loukkaavin sanoin sinä pistelit sen ruumista, ei ainoatakaan kohtaa,
+johon et olisi okaita iskenyt; ivalla sinä hitaasti sen myrkytit, ja
+kun se vaikeni, niin pahoittelit, että sen siivet olivat lerpallaan ja
+ettei se enää visertänyt.</p>
+
+<p>"Minä tiesin, että se kuolisi, ja sydäntäni vihloi, mutta en tahtonut
+antaa sen kärsiä, ja siksi minusta oli parasta kun viskasit sen pois ja
+annoit sen vetää viimeiset hengenvetonsa ensimäisenä hyisenä
+hallayönä...</p>
+
+<p>"Pikku lintu on kuollut eikä mikään voi sen ruumista enää lämmittää &mdash;
+haavoittunutta, raadeltua rakkauttani, joka paleltui kuoliaaksi."</p>
+
+<p>Taiteellisessa suhteessa paljoa etevämmin ja samalla myös
+inhimillisemmin on Ernst Ahlgren puhunut vapaata rakkautta vastaan myös
+näytelmässään "Den Bergtagna", (Lumottu), jonka niinikään Axel
+Lundegård on viimeistellyt ja julkaissut Ernst Ahlgrenin kuoleman
+jälkeen. Epäilemättä tämän teoksen käsikirjoitus oli kaikin puolin
+paljoa täydellisempi ja viimeistellympi kuin "Elsa Finne'n", johon ei
+ollut valmista sommittelua olemassa, ainoastaan muistiinpanoja.
+Näytelmässä "Den Bergtagna" ei ole jälkeäkään yhteistyöstä johtuvasta
+epätasaisuudesta niinkuin "Elsa Finne'ssä", jonka eri osat eivät hyvin
+suhtaannu toisiinsa. Se on paljoa eheämpi kuin mikään muu Ernst
+Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin yhteistöistä, jonka vuoksi olisinkin
+halukas arvioimaan Axel Lundegårdin työtä tämän teoksen suhteen
+hyvinkin vähäiseksi.</p>
+
+<p>Näytelmän juoni ja aate on kokonaan Ernst Ahlgrenin. Se on läpeensä
+hänen omalla sydänverellään kirjoitettu ja kuvastaa paremmin kuin
+mikään muu hänen elämänsä traagillisuutta. Louisella on sama tunteen
+intensiteetti kuin Ernst Ahlgrenilla itsellään, sama rajaton kaipuu ja
+täydellinen antautuminen. Hän ei tunne mitään tasaista keskitietä, hän
+ei tiedä mitään sovitteluista eikä tinkimisistä. Hän ei voi olla
+puolinainen yhtä vähän onnessa kuin surussakaan. Louisen, samoinkuin
+Elsa Finnenkin, täytyy sokeasti seurata sitä miestä, joka on tullut
+hänen "kohtaloksensa". Ja Alland on täydellinen vastine Ivar Mörckelle.
+Hänellä on kaikki hänen avunsa, mutta myös kaikki hänen heikkoutensa.
+Hän on naisten hemmoittelema, hänen ei koskaan ole tarvinnut muuta kuin
+viitata kädellään, jotta jokainen häntä seuraisi, ja väsyttyään yhteen
+hänellä aina on ollut kymmenen muuta valittavanaan. Hän ei salaa
+heikkouttansa, hän ei tee itseään hituistakaan paremmaksi kuin mitä hän
+on, mutta hän seuraa varmaa ja monin kerroin koettelemaansa taktiikkaa,
+jolla hän pitää naiset vallassansa. Hän murtaa sydämiä tusinakaupalla,
+mutta hän itse suoriutuu aina ehein nahoin vaarallisimmastakin pelistä.</p>
+
+<p>Sellaisen miehen on aivan mahdoton edes ymmärtää, että naiselle rakkaus
+voi olla täyttä vakavuutta. "Sinä peloitat minua", sanoo Alland
+Louiselle. "Eihän voi olla mahdollista, että olisit rakastanut minua
+täydellä todella &mdash; &mdash; niinkuin nainen ensi kertaa rakastaessansa &mdash;
+siten että hän kokonaan antautuu tunteensa valtaan, että rakkaus
+täyttää koko hänen olentonsa, ettei hänen tahtonsakaan enää ole vapaa,
+vaan kokonaan toisesta riippuva?" Ja hänen kevyt elämänkäsityksensä
+puhkeaa täydesti esille hänen sanoessansa: "Lapsi, miten sinä saatoit
+rakastaa <i>minua</i>? Enhän minä ole kylliksi välitön, voidakseni
+tuntea samanlaista rakkautta... Kaksikymmentä naista on rakastanut
+minua ennen sinua... Ja voihan se olla, ettet sinäkään ole viimeinen."</p>
+
+<p>"Jos joku on niin hyvä ja uskollinen sinulle kuin minä olisin voinut
+olla, niin suon sinut hänelle &mdash; ja hänet sinulle", vastaa Louise.
+Mutta tuossa vastauksessa on hänen kärsimyksensä kalkki täyttynyt jo
+reunojaan myöten. Kuoleman tuulahdus tuntuu jo hänen otsallaan. Ja
+kevytmielinen Allandkin tuntee pistoksen sydämessään. Ehkä tuo rakkaus,
+jota hän on pitänyt vain leikkinään, on sittenkin jonkin arvoinen, ehkä
+kannattaisi sittenkin kätkeä se povelleen, uhrata jotain itsekin sen
+puolesta, kerrankin unohtaa oma itsensä toisen vuoksi... Tämä selviää
+hänelle kuitenkin liian myöhään, vasta sitten, kun toinen on jo etsinyt
+ja löytänyt kuoleman.</p>
+
+<p>Mikä kohtalon iva kajahtaakaan Allandin sanoista, kun hän, aavistaen
+pahinta, tunkeutuu väkivallalla Louisen huoneeseen puolustaen itseään
+seuraavin sanoin: "Nyt minulla on oikeus mennä sinne; hän on tuleva
+minun vaimokseni."</p>
+
+<p>Kaiken sen onnen, jonka Ernst Ahlgren omassa suhteessaan Brandesiin sai
+kokea, mutta myös kaiken sen tuskan ja epätoivon, niin vieläpä kaiken
+alennuksen ja halveksumisen omaa itseään ja heikkouttaan kohtaan, on
+hän tähän teokseensa valanut.</p>
+
+<p>"Avioliitossa voi olla onnen mahdollisuuksia; vapaassa rakkaudessa ei
+koskaan", niin kirjoittaa hän "suureen kirjaansa" huhtikuussa 1888,
+kolmisen kuukautta ennen epätoivoista loppuaan.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Epatoivon_partaalla" id="Epatoivon_partaalla">Epätoivon partaalla.</a></h2>
+
+
+<p>Kun Ernst Ahlgren oli saanut suuren romaaninsa, "Fru Marianne'n"
+valmiiksi, kun sopimukset kustantajien kanssa olivat tehdyt sekä
+Tukholmassa että Kööpenhaminassa ja tekijäpalkka nostettu, läksi hän
+huhtikuun alussa Parisiin. Hän oli siis vihdoinkin päässyt tuon
+unelmansa perille. Vastasiko tämä matka hänen odotuksiansa, on
+kuitenkin epäilyttävää. Ensimäiset kirjeet ainakin ilmaisevat
+jonkinmoista pettymystä.</p>
+
+<p>"En ole tavannut ainoatakaan sielua", kirjoittaa hän Matille, "käyn
+vaan ja katselen kaikkia nähtävyyksiä tai luen ranskalaista
+kirjallisuutta päivät pitkin. Elän yksinomaan vanhojen mamselien,
+kuivuneiden koulukoni-parkojen parissa! Oi, jospa tuntisin täällä edes
+yhden oikean ihmisen! Tarkoitan, jonkun hiukankin elämänhaluisen
+sielun. Omituista, miten vähän tyydytystä seurustelu useimpien naisten
+kanssa voi antaa ... yhtä hyvin voisi puhua seinän kanssa."<a name="FNanchor_104" id="FNanchor_104"></a><a href="#Footnote_104" class="fnanchor">[104]</a></p>
+
+<p>Kuukautta myöhemmin on kirjeillä jo hilpeämpi sävy. "Päivä päivältä
+viihdyn yhä paremmin Parisissa", kirjoittaa hän Karl af Geijerstamille.
+"Syreenit kukkivat, koko luonto on vihanta ja tuore; täällä on ihanaa,
+ihanaa! Kunhan voisin näyttää tätä kaikille rakkailleni! Oi jospa
+Gustaf (af Geijerstam) olisi täällä! Miten hyvin me viihtyisimme
+yhdessä &mdash; nauttisimme vapaudestamme ja iloitsisimme siitä, että
+olisimme niin kaukana kaikesta puuhasta ja riidasta."<a name="FNanchor_105" id="FNanchor_105"></a><a href="#Footnote_105" class="fnanchor">[105]</a></p>
+
+<p>Kaksi kuukautta Ernst Ahlgren oleskeli Parisissa, mutta vasta
+loppuajalla, jouduttuaan yhteyteen muiden pohjoismaalaisten kanssa, hän
+alkoi siellä viihtyä. Varsinkin Jonas Lie voitti hänen sydämensä ja hän
+oleskeli paljon hänen ja hänen vaimonsa seurassa. "Hän (Lie) on
+kaikkein herttaisimpia ihmisiä mitä koskaan olen tavannut", kirjoittaa
+Ernst Ahlgren Esseldelle, "seurustelu hänen kanssaan on yhtä
+miellyttävää kuin jos oikein harmaanpilvisenä ja tuulisena päivänä
+pääsee lämpimään ja kodikkaaseen huoneeseen. Koko hänen olentonsa on
+yhtä ainoaa sopusointuista hyvinvointia."<a name="FNanchor_106" id="FNanchor_106"></a><a href="#Footnote_106" class="fnanchor">[106]</a></p>
+
+<p>Björnson, jonka tuttavuuden Ernst Ahlgren niinikään teki, ei
+miellyttänyt häntä samassa määrin kuin Jonas Lie, eikä heidän välillään
+syntynyt mitään läheistä persoonallista yhteyttä. "Björnson oli myös
+<i>omalla</i> tavallaan ystävällinen", kertoo hän yllämainitussa
+kirjeessään. "Mutta hänen seurassaan tuntee koko ajan hengittävänsä
+itsevaltiasta ympäröivää ilmaa, olevansa tekemisessä sellaisen
+persoonallisuuden kanssa, joka nielee kaiken, mikä sen lähelle sattuu,
+&mdash; minä tarkoitan, joka vaistomaisesti tahtoo pakoittaa kaikki
+vaikutusvaltansa alle, siksi että hänen luonteensa kerta on sellainen."</p>
+
+<p>Toukokuun 17 p:nä panivat norjalaiset Parisissa toimeen juhlan, jossa
+suuri joukko pohjoismaalaisia oli läsnä, heidän parissaan Ernst
+Ahlgrenkin. Minkä vaikutuksen hän teki läsnäoleviin, käy ilmi
+professori Werner Söderhjelmin kuvauksesta Valvojassa: "Norjalaisten
+juhlassa hänen olentonsa kaikkia suuresti viehätti", kirjoittaa hän.
+"Hän oli iloinen kuin lapsi siitä, että oli päässyt Parisiin...
+Enimmäkseen hän kävi yksin ympäri kaupunkia, aina jalkaisin ja
+kainalosauvoistaan huolimatta kulkien pitkät matkat, eikä mitään ollut
+sellaista, jota eivät hänen tarkkaavat silmänsä olisi huomanneet.
+Iltasin hän yhtyi ystäväinsä seuraan ja &mdash; jollei ketään vierasta ollut
+läsnä &mdash; laski hän valloilleen koko erinomaisen esityskykynsä ja koko
+huumorinsa kyllyyden kertoessaan, mitä hän päivän kuluessa oli nähnyt
+taikka kuvaillessaan kotiseutunsa oloja. Sen hilpeämpää ja
+sopusointuisempaa persoonallisuutta olisi ollut vaikea löytää."</p>
+
+<p>"Hänen tyytyväisyytensä näytti kohoavan korkeimmilleen, kun hän sai
+ensimäiset valmiiksi painetut kappaleet 'Fru Marianne'a Parisiin. Hän
+ei salannut, että hän tällä teoksella odotti varsinaisesti murtavansa
+itselleen oman uran Ruotsin kirjallisuudessa ja hankkivansa itselleen
+aseman, joka palkitsisi sen pitkällisen työn, minkä hän siihen oli
+pannut. Hän viittasi myös siihen, ettei hän koskaan enää kirjoittaisi
+mitään niin suurta."<a name="FNanchor_107" id="FNanchor_107"></a><a href="#Footnote_107" class="fnanchor">[107]</a></p>
+
+<p>Kesäkuun alkupäivinä Ernst Ahlgren palasi Parisista Hörbyhyn. Hän
+pelkäsi jo edeltäpäin, ettei hän voisi viihtyä "pienessä,
+yksitoikkoisessa Hörbyssä" sillä hän "tarvitsi ihmisiä", niinkuin hän
+Matille kirjoittaa. "Olen viime aikoina aivan muuttunut."<a name="FNanchor_108" id="FNanchor_108"></a><a href="#Footnote_108" class="fnanchor">[108]</a> Ja sen
+vuoksi hän suunnittelee mielessään, miten hän voisi saada jonkun
+kirjailijaystävistään kesäksi luokseen, jotta hänellä iltasin,
+työpäivän loputtua olisi joku, jonka kanssa puhella. "Minä aion tehdä
+työtä kuin orja lähimmät kymmenen kuukautta", sanoo hän Matille, "mutta
+tuntuu kerrassaan kauhealta, jollei iltasin, ankaran työpäivän
+päätyttyä ole ketään, jonka kanssa puhua. Sellaisissa oloissa ihmisen
+kaikki mahdollisuudet kuivettuvat."<a name="FNanchor_109" id="FNanchor_109"></a><a href="#Footnote_109" class="fnanchor">[109]</a></p>
+
+<p>Mutta kaikki kesäsuunnitelmat menivätkin häneltä myttyyn. Kesäkuun 25
+p:nä julkaisi tanskalainen "Politiken" lehti vasta ilmestyneestä "Fru
+Marianne" kirjasta ankaran arvostelun, joka kokonaan mursi Ernst
+Ahlgrenin uskon omaan itseensä, kykyynsä ja kirjalliseen työhönsä, ja
+saattoi hänet mitä hirveimmän epätoivon partaalle. Hänen vanha
+vihollisensa, tuo salakavala elämänkyllästys, joka niin usein ennenkin
+oli vainonut häntä, tarttui häneen nyt rautakourin, ja usein hän
+tuskissaan pakeni puutarhaan, kaikkein perimäiseen soppeen, jossa hän
+saattoi olla ihmisiltä rauhassa, ja kulki siellä levottomasti
+edestakaisin taistellen ja kamppaillen itsensä kanssa.</p>
+
+<p>Viikon päivät kuljettuaan kodissaan kuin rauhaton sielu, hän läksi
+jälleen Kööpenhaminaan. Täällä hän tapasi Axel Lundegårdin, josta hän
+kokonaisen vuoden ajan oli ollut erillään. Kaikki väärinkäsitykset ja
+erimielisyydet olivat kuitenkin nyt kadonneet. Sillä kaikki se, mikä
+oli eroittanut heidät toisistaan, tuntui nyt niin vähäiseltä ja
+pieneltä sen suuren vakavuuden edessä, jonka Lundegårdkin tunsi
+ikäänkuin ilmassa.</p>
+
+<p>Sillä lähtiessään tällä kertaa kotoaan Ernst Ahlgren oli tehnyt
+päätöksensä. Kärsimykselläkin täytyi olla rajansa. Hän oli kyllin kauan
+jo taistellut, oli kuluttanut viimeisetkin voimansa loppuun, hän ei
+halunnut enää muuta kuin kuolemaa.</p>
+
+<p>Hän oli aikonut panna päätöksensä toimeen heti saavuttuaan
+Kööpenhaminaan, oli järjestänyt kaikki asiansa jo sitä varten, ja aikoi
+vain kirjoittaa vielä viimeiset kirjeensä niille harvoille, jotka
+olivat lähellä hänen sydäntänsä. Sähkösanomakin oli jo valmiiksi
+kirjoitettuna Matille, mutta samassa hänen mieleensä iski ajatus, että
+yritys ehkä ei onnistuisikaan, hän voisi ehkä vain haavoittaa itseään,
+ja siinä tapauksessa pitäisi olla rahaa varattuna, jotta omaisilla
+olisi helpompi hankkia hänen tuskilleen lievitystä. Parasta siis lykätä
+päätöksen toimeenpano vielä seuraavaan päivään, käväistä aamupäivällä
+Malmössä nostamassa rahoja ja sitten illalla, palattua takaisin &mdash;
+nukkua ikuiseen uneen.</p>
+
+<p>Juuri kun Ernst Ahlgren, istuessaan hotellihuoneessaan, teki näitä
+suunnittelujaan, astui Lundegård sisään. Keskustelun, joka sukeutui nyt
+heidän välillään, on Ernst Ahlgren itse merkinnyt muistun "suureen
+kirjaansa". Muutamalla rivillä hän siinä paljastaa mielentilansa tänä
+raskaana hetkenä ja samalla loihtii eteemme Axel Lundegårdin &mdash;
+hienotunteisen, huolehtivan, säälivän ystävän &mdash; kuvan.</p>
+
+<p>"En ollut arka enkä ujo, kertoo Ernst Ahlgren, "näyttäydyin aivan
+sellaisena kuin olin. Mitäpä tuollainen turhanpäiväinen pelko joutua
+naurunalaiseksi nyt merkitsi &mdash; mielessäni liikkui aivan toisia
+ajatuksia.</p>
+
+<p>"Hetken kuluttua sanoi Axel hiukan ihmetellen: Miten herkkä sinä
+oletkaan kaikelle.</p>
+
+<p>"&mdash; Niin, sellaiset ihmiset kuin minä olisivatkin otettavat hengiltä jo
+syntyessään, sillä elämä muodostuu lakkaamattomaksi kidutukseksi
+heille. Minun laitani on miltei vielä pahempi kuin muiden
+itsehillitsemiskykyni vuoksi: ihmiset voivat kiusata minua niin
+rajattomasti aavistamatta sitä itse.</p>
+
+<p>"Axel oli hetken aikaa ääneti, sitten hän kohotti katseensa minuun.</p>
+
+<p>"&mdash; Kuinka paljon minä tänä iltapuolena olen kiusannut sinua? kysyi hän
+hiljaisella äänellä.</p>
+
+<p>"&mdash; Et lainkaan, et vähintäkään.</p>
+
+<p>"Minä kuljin ympäri huonetta, minulla ei ollut hetkenkään rauhaa. Axel
+nojasi tuoliin ikkunan ääressä. Silloin tällöin me vaihdoimme vain
+jonkun sanan aivan vähäpätöisistä asioista, mutta enimmäkseen me olimme
+vaiti.</p>
+
+<p>"&mdash; Tahdotko persoonallisesti minulle tehdä hyvin suuren palveluksen?
+sanoi Axel äkkiä. Hän luultavasti epäili minun suostuvan hänen
+pyyntöönsä, koska hänen oli niin vaikea saada noita sanoja suustaan.
+Minä hätkähdin, ikäänkuin peläten jotain vaaraa.</p>
+
+<p>"&mdash; Jos vain <i>kykenen</i> sitä tekemään, vastasin epäröiden. &mdash; Mitä
+se on?</p>
+
+<p>"&mdash; Ei, minä en voi sitä sanoa.</p>
+
+<p>"&mdash; Kyllä, sano vaan.</p>
+
+<p>"&mdash; Minä en voi.</p>
+
+<p>"&mdash; Voit kyllä, mitä minun pitäisi tehdä?</p>
+
+<p>"&mdash; <i>Odottaa</i>.</p>
+
+<p>"Huoneessa vallitsi äänettömyys.</p>
+
+<p>"Ihminen, joka pyysi, etten kuolisi.</p>
+
+<p>"Kyyneleet kohosivat silmiini. Mieleni suli niin kiitolliseksi ja
+pehmeäksi, minun oli niin kumma olla. Tulin niin iloiseksi, että ilosta
+olin vähällä purskahtaa itkuun, mutta tämä ilo ilmaisi minulle samalla,
+miten tyhjä elämäni oli.</p>
+
+<p>"&mdash; Olisiko <i>se</i> sinulle palvelus?</p>
+
+<p>"&mdash; Olisi.</p>
+
+<p>"Minä päästin hänen kätensä irti. Minä astuin pari askelta syrjään ja
+asetuin pöydän ääreen. Niin, pari viikkoa, ehkäpä pari kuukauttakin
+luulin voivani elää ikäänkuin hänen tahdostaan."</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin oli kuitenkin mahdoton odottaa. Jäätyään yksin hän
+päätti sittenkin toteuttaa aikeensa, ja kirjoitti jäähyväiskirjeen
+Lundegårdille, jossa hän antaa niin kauniin tunnustuksen miehiselle
+ystävälleen ja työtoverilleen, kuin tuskin kukaan muu nainen lie
+antanut, samalla selittäen hänelle kuolemansa syyn ja tehden
+kirjallisen testamenttinsa.</p>
+
+<blockquote>
+
+<p>"Rakas toveri.</p>
+
+<p>"Kun kaikki on ohitse, niin ota avain, joka seuraa tämän kirjeen
+mukana. Se kuuluu kirjoituspöytäni kolmeen ylimpään laatikkoon. Sieltä
+löydät muistiinpanoni; ne ovat sinun yksin. Polta enin osa, käytä mitä
+haluat. Olisin tahtonut antaa sinulle suunnitelman kertomukseen 'Att
+dö' sekä suureen romaaniini, mutta kaikki 'maalliset' asiat ovat
+minulle nyt aivan yhdentekeviä. Ihminen on suuri egoisti, rakas
+poikani. Olisin niin kernaasti tahtonut tehdä sinulle mieliksi ja
+odottaa, niinkuin pyysit. Kiitos, teki niin hyvää, että joku tahtoi
+pidättää minut täällä, että jotkut ovat pitäneet minusta.</p>
+
+<p>"Sinä olet aina ollut minulle hyvä ja hienotunteinen ystävä, sinähän et
+koskaan voisi olla raaka? Sinä tulet säilyttämään minut muistossasi ja
+minun tähteni olet tuomitseva meitä naisparkoja lempeästi, tai
+oikeammin: sinä olet tuomitseva meitä oikeudenmukaisesti etkä leimaava
+meitä vain sieluttomiksi, miehen vastakkaisiksi sukupuoliolennoiksi.
+Meidän välillämmehän ei koskaan ole ollut erotiikkaa, ei mitään
+epäpuhdasta, ei minkäänlaista intohimoa. Se on tehnyt meidän suhteemme
+hienoksi ja vapaaksi. Sinä olet kunnioittanut minua, ja miehen
+kunnioitus on kalleinta mitä nainen voi saada. Sinä olet huomaava
+rumia, omaa etua silmälläpitäviä piirteitä luonteessani, sillä sinä
+omistat kaikki salaisimmat tunnustukseni: muistiinpanoni. Mutta sinä
+olet ymmärtävä, että kaikessa on myös kuonaa.</p>
+
+<p>"Kapeista, irtonaisista muistiinpanolehdistä, jotka ovat
+kirjoituspöytäni suurimmassa laatikossa kahteen kuoreen suljettuina,
+saat nähdä jotain, jota luultavasti et ole odottanut. Olihan
+luonnollista, että se loppuisi traagillisesti; minun tunteeni ovat
+siksi syvät ja kiihkeät, 'rajaton jakautuminen' ei sovellu tällaiselle
+luonteelle. Olen liian hyvä ollakseni leikkikalu ja liiaksi
+intohimoinen voidakseni unohtaa, tai oikeammin ... no, kylliksi siitä.</p>
+
+<p>"Syynä kuolemaani on se, että olen epäonnistunut taiteilijaurallani.
+Mutta tuosta toisestakaan ristiriidasta ei mikään muu kuin kuolema
+olisi voinut minua pelastaa.</p>
+
+<p>"En tunne vihaa enkä katkeruutta häntä kohtaan. Hän on seurannut
+luonnettansa, samoinkuin minäkin omaani... Hän syytti minua
+kaksinaisuudesta, siinä hän teki väärin. Minä olin arka, siksi että
+olin kuin pieni kurja mato hänen tavattoman nerollisuutensa ja koko
+persoonallisuutensa rinnalla, mutta kaksinainen en ollut; minä koetin
+vain salata häneltä kärsimyksiäni.</p>
+
+<p>"Kustannusoikeuden kaikkiin teoksiini sekä käsikirjoituksiini saat
+sinä. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>"Sinä olet melkein liian hyvä tullaksesi ruotsalaiseksi kirjailijaksi.
+Mutta yhdentekevää miksi sinä tulet, kunhan vain teet työtä, teet työtä
+ja teet työtä.</p>
+
+<p>"Ja tule niin onnelliseksi ja tyytyväiseksi kuin minä sinulle
+toivoisin."<a name="FNanchor_110" id="FNanchor_110"></a><a href="#Footnote_110" class="fnanchor">[110]</a></p></blockquote>
+
+<p>Lopetettuaan kirjeensä Ernst Ahlgren istui pöytänsä ääressä, kunnes
+aamu alkoi sarastaa, ja tänä yön hiljaisena hetkenä hän loi yhden
+syvällisimmistä novelleistansa, "Förbrytareblod", jossa epätoivontuska
+ja kuoleman läheisyys väräjää joka ainoalta riviltä. Kylmät hikipisarat
+kostuttivat hänen otsaansa, kun hän vihdoin nousi pöytänsä äärestä ja
+astui avonaisen akkunan luo, ei edes kesäisen aamun viileä henki voinut
+karkoittaa sitä tukahduttavaa tuskaa, joka nousi hänen sydänalastaan
+kurkkua kohti.</p>
+
+<p>Mutta ennenkuin hän läksi laivarantaan matkustaakseen Malmöseen, alkoi
+hänen päätöksensä jälleen horjua ja ikäänkuin hukkuva hän tarttui
+viimeiseen oljenkorteen kiinni. Hän kirjoitti Brandesille pari sanaa
+ilmaisten hänelle aikeensa ja pyysi saada tavata häntä vielä viimeisen
+kerran. Palatessaan takaisin olikin Brandes häntä laivarannassa
+vastassa ja vietti koko päivän hänen seurassaan, kunnes sai hänet
+tyyntymään ja luopumaan itsemurha-aikeestansa. Ernst Ahlgren itse
+kertoo tästä kirjeessä Matille seuraavasti:</p>
+
+<p>"Brandes oli levollinen ja järkevä, hän sanoi, ettei kellään ollut
+oikeutta estää minua, mutta hän tahtoi keskustella perinpohjaisesti
+motiiveistani. Olin niin väsynyt ja kiusaantunut, etten voinut mitään
+ajatella, olin aivan tahdoton ja tottelin vain koneellisesti häntä. Hän
+vei minut ajelemaan Langelinielle, pakoitti minut syömään, pakoitti
+minut vastaamaan. 'Teidän täytyy vain tulla komennon alle, muuta ei
+tarvitse', sanoi hän, 'teidän täytyy totella, tehdä niinkuin minä
+käsken; minulla on työtä teitä varten'. &mdash; 'Niin työtä!' Minä ikäänkuin
+heräsin hetkeksi tylsyydestäni. &mdash; 'Mutta se on suuri työ, ei vain
+novellien kirjoittamista. &mdash; Te ette saa ottaa itseänne hengiltä, teitä
+tarvitaan, te voitte olla hyödyksi.' &mdash; No, sellaisellahan vain lapsia
+lohdutetaan. Mutta sairas mieleni tunsi lepoa saadessaan alistua
+komennon alle, minä tottelin kuin koira. Brandes tiedusteli kassaani,
+määräsi, että jäisin tänne, hän saattoi minut kotiin ja istutti minut
+sohvannurkkaan kiltisti kuin lapsen, joka on saanut vitsaa, ja sitten
+hän vielä lopuksi läksytti minua ja sanoi miten tyhmä olin ollut; hyvin
+tervetullut läksytys se olikin, ja sitten 'mamma-Brandes' läksi."<a name="FNanchor_111" id="FNanchor_111"></a><a href="#Footnote_111" class="fnanchor">[111]</a></p>
+
+<p>Vain vähitellen Ernst Ahlgren toipui ja hänen mielensä tuli jälleen
+tasapainoon. Mutta entiselleen hän ei jaksanut enää nousta. Siksi kova
+oli isku ollut. "Olen levollinen nyt", kirjoittaa hän kymmenen päivää
+myöhemmin Matille. "Työvoimani on murtunut, mutta ehkäpä se vielä
+palaa, luonto auttaa kyllä itseänsä, kun ystävällisten ihmisten kädet
+tulevat avuksi ja aika ennättää vaikuttaa... Nyt olen, niinkuin
+sanottu, levollinen. Väsynyt ja levollinen. En ole enää tuon vieraan
+tahdon vallassa, irtaannun siitä päivä päivältä yhä enemmän, hiljaa ja
+lempeästi... Elämä on nuori, terve ja kaunis elää. Minä vain olen vanha
+ja väsynyt ja sairas mieleltäni... Kuoleman käsi on kova, silloinkin
+kun se ei iske; koko sisimpäni on yhtenä ainoana vertavuotavana ja
+väräjävänä massana... Voinko tulla terveeksi ja voimakkaaksi, on aivan
+tietymätöntä."<a name="FNanchor_112" id="FNanchor_112"></a><a href="#Footnote_112" class="fnanchor">[112]</a></p>
+
+<p>Myöskin sisarelleen, rouva Margarethe Ekströmille kirjoittaa Ernst
+Ahlgren voitettuaan pahimman kriisin:</p>
+
+<p>"Kirjailijatoiminnassani on minua kohdannut kova isku, olen käynyt läpi
+sisällisen taistelun, joka on vienyt kaikki voimani. Olen kuin riepu.
+Olen seisonut itsemurhan partaalla, ja vain ystävieni huolenpito ja
+hienotunteinen hellyys on pelastanut minut tästä kauheudesta, jota
+itsekin kammolla ajattelen. Pahin on voitettu, mutta olen heikko kuin
+lapsi ja minusta tuntuu, ikäänkuin sisäinen olentoni olisi saanut kovan
+iskun, se vapisee ja vuotaa verta ja salainen tuska kalvaa minua
+alituisesti. En ole lähimainkaan parantunut; ja pieninkin tapaus veisi
+painaa vaa'an alas ja saattaa minut tekemään lopun elämästä, joka
+tuntuu minusta niin tyhjältä, &mdash; niin kauhistuttavan tyhjältä.</p>
+
+<p>"&mdash; &mdash; Ymmärrän kyllä kuinka itsekkäältä minä tunnun. Minä tiedän, että
+se on itsekkyyttä. Mutta rakas, pikku sisar, sinähän olet aina
+rakastanut nuorinta raukkaa &mdash; häntä, jonka on täytynyt käydä niin
+köyhänä elämän läpi ja joka ei koskaan ole saanut kokea onnea. Ja
+olethan sinä nähnyt, miten olen kärsinyt kärsivällisesti, valittamatta.
+Nyt en voi enää; voimani uupuvat. Suo minulle rauha; ehkäpä sitten voin
+elää. Sinähän rakastat minua; ajattele, että ponnistelet ja kestät
+minun puolestani. Ajattele, että lunastat minun elämäni joka päivältä,
+joka kuluu."<a name="FNanchor_113" id="FNanchor_113"></a><a href="#Footnote_113" class="fnanchor">[113]</a></p>
+
+<p>Jo ennen tätä Kööpenhaminan matkaansa oli Ernst Ahlgren, samana päivänä,
+jolloin hän oli lukenut "Politiken'in" ankaran arvostelun, kirjoittanut
+Gustaf af Geijerstamille: "Nyt ei ole enää puhetta hankauksista
+(Brandesin ja hänen välillään). Jotain aivan toista on kysymyksessä:
+minun työni... Minulla ei ole voimaa tulla taiteilijaksi &mdash; minä
+tarkoitan, minussa ei ole kylliksi omaperäisyyttä tullakseni siksi eikä
+diletantin elämää mielestäni kannata elää. Elää, kun se on niin
+tympäisevän banaalia."<a name="FNanchor_114" id="FNanchor_114"></a><a href="#Footnote_114" class="fnanchor">[114]</a></p>
+
+<p>Ja päivää ennen kuin hän aikoi panna itsemurhayrityksensä toimeen, hän
+selittää vielä Geijerstamille: "Tässä syy, miksi en voi elää. Olen jo
+kauan tuntenut elämäni niin tyhjäksi, että kernaammin tahtoisin kuolla
+kuin elää. Mutta niin kauan kuin uskoin, että minulla oli hiukan
+kirjailijakykyä, saatoin sittenkin kestää. Työ täytti tyhjyyden, ja
+minä luulin tulevaisuudessa, saavutettuani vaikutusvaltaa ja suosiota,
+voivani suurestikin hyödyttää puoluettani juuri kohtuullisuudellani ja
+uutteruudellani, joka ei koskaan petä, kun työskentelen jonkun
+päämäärän saavuttamiseksi.</p>
+
+<p>"'Politiken'in arvostelu antoi minulle viimeisen iskun. Luullakseni
+Brandes on oikeassa: minulta puuttuu kykyä. Minä halveksin
+diletantismia; jollei minusta voi tulla kirjailijaa, niin en tahdo
+kirjoittaa, ja jollei minulla ole työtä, johon voin ajatukseni
+keskittää, niin on minun mahdoton kestää: elämä on minulle liian
+autio."<a name="FNanchor_115" id="FNanchor_115"></a><a href="#Footnote_115" class="fnanchor">[115]</a></p>
+
+<p>Mitä tuo "Politiken'in" arvostelu sitten sisälsi, koska se saattoi niin
+täydellisesti murtaa Ernst Ahlgrenin elinvoiman? Arvostelu, joka oli
+<i>nimetön</i>, kuului, lukuunottamatta varsin ivalliseen sävyyn
+kirjoitettua selostusta itse teoksesta, seuraavasti: "Koska rouva
+Benedictsson on liittänyt tämän kirjan kansilehdelle oikean nimensä
+salanimensä rinnalle, niin on hän varmaan luullut sitä parhaaksi
+tuotteekseen, joka voisi pitää puoliaan ilman anonymiteetin
+vaatimatonta suojaa. Sen pahempi puuttuu rouva Benedictssonilta,
+niinkuin niin monelta muultakin kirjailijalta, jossakin määrin
+itsekritiikkiä; sillä 'Fru Marianne' on epäilemättä hänen kynänsä
+kaikkein heikoimpia tuotteita. Hänen romaaninsa 'Pengar' seisoo, sen
+nuorekkaista virheistä huolimatta, äärettömän paljoa korkeammalla kuin
+tämä viimeinen teos, joka näyttää etsivän esikuvansa saksalaisten ja
+englantilaisten guvernantti-romaanien, sellaisten kuin esim. Marlittin
+kevyitten teosten parista.</p>
+
+<p>"Täytyy ihmetellä, että uudenaikainen henkevä ja älykäs nainen voi
+tehdä itsensä syypääksi näin kouraantuntuvaan erehdykseen. Toiselta
+puolen on varmaan olemassa suurikin yleisö, joka suosii sellaisia
+kirjoja. Rouva Schorringin teoksia luetaan epäilemättä monessa
+paikassa, missä 'Rosmersholm' on kiellettyä tavaraa, ja rouva
+Benedictsson saa varmaan kiitosta sellaisissa lehdissä, joissa
+Strindbergiä pidetään verivihollisena. Kuitenkin monet olivat luulleet
+rouva Benedictssonin pyrkivän korkeammalle. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>"'Fru Mariannen' tekijätär on tyytynyt elämän kaikkein sileimpään
+pintaan, ja näitä pieniä väreilyjä, jotka kulkevat tällä hiljaisella
+merellä, hän kuvaa ikäänkuin ne olisivat intohimon myrskyjen
+nostattamina. Hän ei ole kylvänyt tuulta ja siksi hän ei voi myöskään
+niittää myrskyä. Hänen henkilönsä ovat yhtä litteitä kuin se paperi,
+jolle ne ovat kuvatut; ihmisiä ei niin helposti käsitellä kuin näitä
+olentoja tässä teoksessa, jossa naiset säikähtävät ensimäistä suudelmaa
+ja alkavat kehrätä, ja miehet kaikkoavat maailmalle muille kaikkein
+soveliaimpana hetkenä.</p>
+
+<p>"'Fru Marianne' ei vie kirjallisuutta hituistakaan edemmäksi, jos nyt
+kerran kirjallisuuden tehtävänä on lausua totuus niistä asioista,
+joihin tiede ei kajoa. Ja se on surkuteltavaa näinä aikoina, jolloin
+täällä pohjoisessa tarvittaisiin totuuttaetsivää kirjallista
+työtä."<a name="FNanchor_116" id="FNanchor_116"></a><a href="#Footnote_116" class="fnanchor">[116]</a></p>
+
+<p>Niinkuin edellämainitusta kirjeestä Gustaf af Geijerstamille<a name="FNanchor_117" id="FNanchor_117"></a><a href="#Footnote_117" class="fnanchor">[117]</a>
+saattaa huomata, otaksui Ernst Ahlgren, että tämä nimeään ilmaisematon
+arvostelija, joka kevyesti veti viivan koko hänen kirjailijatoimensa
+ylitse, oli Georg Brandes itse. Vahvistusta tähän väitteeseen antaa
+vielä toinen, viikkoa myöhemmin kirjoitettu kirje niinikään
+Geijerstamille, jossa Ernst Ahlgren lopuksi sanoo: "Edvard Brandes
+onkin tuon arvostelun kirjoittanut. Georg Brandes ja minä olemme
+puhuneet siitä."<a name="FNanchor_118" id="FNanchor_118"></a><a href="#Footnote_118" class="fnanchor">[118]</a></p>
+
+<p>Ja pari päivää myöhemmin hän lisää: "Edvard Brandes kävi tänään minua
+tapaamassa, mutta en ollut kotona. Luulen hänen huomaavan, miten huono
+shakkiveto oli käydä juuri minun kimppuuni, minustahan olisi voinut
+tulla niin luotettava liittolainen &mdash; sillä taantumuspuoluelaista ei
+minusta koskaan tule sielultani eikä sydämeltäni."</p>
+
+<p>Arvostelu sinänsä, niin ankara ja ivallinen kuin se olikin, tuskin
+sittenkään olisi masentanut Ernst Ahlgrenia siinä määrin, että hän
+olisi arvellut kuoleman ainoaksi pelastuksekseen, sillä kaikesta
+vaatimattomuudestaan ja itseluottamuksen puutteestaan huolimatta hän
+sisimmässään sittenkin uskoi kirjailijatehtäväänsä ja ennen kaikkea
+rakasti työtään. Mutta hänen täydellinen epätoivonsa on käsitettävissä,
+kun tiedämme, että hän luuli sen miehen, jonka sanaan hän pani
+suurempaa arvoa kuin kenenkään muun ja johon hän koko kaihoavan
+sydämensä kiihkolla oli kiintynyt, kun hän luuli sen miehen halveksivan
+hänen työtänsä ja pilkkaavan sitä, mikä hänelle oli pyhintä. Eikä edes
+sittenkään, vaikka hän huomasi erehtyneensä, hän voinut täydellisesti
+voittaa tätä iskua, joka oli järkyttänyt koko hänen olemuksensa.</p>
+
+<p>Vielä sittenkin, kun hän heinäkuun loppupuolella, Gustaf af
+Geijerstamin ja hänen vaimonsa ystävällistä kutsua seuraten, läksi
+heidän luokseen Tukholman saaristoon, on hän ikäänkuin tehnyt vain
+aselevon vihollisensa kanssa. "Olen iloinen, huoleton, melkein
+onnellinen", kirjoittaa hän Matille, "mutta musta piru ei ole kuollut.
+Ehkäpä se palaa vielä kerran &mdash; ei kiusanhenkenä, vaan rakkaana
+ystävänä. Mustalla pirulla minä tarkoitan tuota fiksiä ideaa, joka on
+jonkunmoinen kummallinen sekoitus rauhan kaipuuta ja kuoleman mukana
+seuraavien ruumiillisten tuskien pelkoa.</p>
+
+<p>"Mutta kun olen voittanut tuskien pelon", jatkaa hän, "sitten olen
+täysin onnellinen ihminen, sitten en valita enää, että olen syntynyt
+maailmaan, sitten rakkauteni kaikkea elollista kohtaan on kasvava
+voimakkaammaksi ja suuremmaksi kuin koskaan ennen, sitten kaikki, mikä
+on tuottanut minulle surua, on tuntuva vähäpätöiseltä ja kaikki, mikä
+on ollut minulle ilonaiheena, on tuntuva suurelta. Sitten &mdash; vasta
+sitten &mdash; iloitsen siitä, että olen elänyt."<a name="FNanchor_119" id="FNanchor_119"></a><a href="#Footnote_119" class="fnanchor">[119]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren viipyi Geijerstamin kodissa koko loppukesän, aina
+syyskuun keskivaiheille saakka, ja kauniin luonnon helmassa ja
+hyvien ja ymmärtävien ystävien parissa työhalu palasi jälleen. "Teen
+työtä kuin kuumeessa joka päivä", kirjoittaa hän Lundegårdille,
+"&mdash; kirjoitan, luen ja (ajattelehan!) puhun... Minä pinnistän jokaista
+lihassäiettäni saadakseni esille jotain todellista ja kelvollista &mdash;
+ja sittenkin! Mutta työtä aion tehdä viimeiseen saakka. Sillä
+resignatsioni on sana, jonka merkitystä minun luonteeni ei ymmärrä. Se
+ei tiedä muusta kuin taistelusta ja epätoivosta. Kesyksi minä en tule
+koskaan."<a name="FNanchor_120" id="FNanchor_120"></a><a href="#Footnote_120" class="fnanchor">[120]</a></p>
+
+<p>Ja samassa kirjeessä hän edelleen muutamalla piirteellä antaa kuvan
+elämästään Geijerstam-puolisoiden kodissa:</p>
+
+<p>"Koko tänä aikana olen tuskin ainoatakaan ihmistä tavannut.
+Lukuunottamatta tietenkin Geijerstameja. Minun huoneeni on Gustafin
+työhuoneen takana, mutta hänellä parasta aikaa ei ole mitään teosta
+tekeillä &mdash; hän pistäytyy vähä väliä luokseni ja juttelee kanssani. Hän
+sanoo minua pahaksi omaksitunnokseen ahkeruuteni vuoksi. Iltasin me
+istumme kolmen hänen huoneessaan, aivan ihmeellinen kodikkuuden
+tunnelma on ominainen perhehetkille tällä saarella, jossa olemme aivan
+eristetyt koko maailmasta ja jossa tuuli vinkuu ja vyöryy yli suurten
+kalliopaasien ja aavojen vesien. Luonto on täällä ihana. Mutta minä
+katselen sitä kuollein silmin. Tuo yö Kööpenhaminassa &mdash; se jätti
+leimansa minuun!"<a name="FNanchor_121" id="FNanchor_121"></a><a href="#Footnote_121" class="fnanchor">[121]</a></p>
+
+<p>Kuinka syvän leiman tuo "itsemurhayö", niinkuin Ernst Ahlgren sitä
+nimitti, jätti häneen, käy ilmi seuraavasta kirjeestä Gustaf af
+Geijerstamille, joka on kirjoitettu 1888 vuoden alkupuolella:</p>
+
+<p>"Se yö, jolloin makasin yksin ja katsoin kuolemaa silmästä silmään ja
+näin edessäni kuoleman kasvojen vääristyvän, vääristyvän elämäksi,
+josta juuri olin etsinyt pelastusta; se yö on painanut leimansa minuun.
+Elämäntuskani ei johdu sentimentaalisista oikuista, se tulee siitä,
+etten usko minunlaiseni kunnon kirjailijan voivan elää kynällään muuta
+kuin kurjuudessa, ja olen taistellut liian kauan pienten olosuhteitten,
+köyhyyden ja elatushuolien painon alla. Jollei tästä sen parempaa tule,
+niin taiteilija-ituni tukehtuu sen sijaan, että se puhkeaisi täyteen
+voimaansa. Olen liiaksi taiteilija voidakseni katsella taantumistani;
+olen liiaksi yksinäinen voidakseni persoonallisesti tuntea olevani
+sidottu elämään työhuoneeni neljän seinän sisäpuolella; tuntuu siltä
+kuin kaikki se, mihin olen ollut kiintynyt, olisi vetäytynyt kauaksi
+minusta ja kuin seisoisin keskellä aavaa erämaata, jonka äärtä väsyneet
+jalkani eivät koskaan voi saavuttaa."</p>
+
+<p>Syyskuussa Ernst Ahlgren vietti parisen viikkoa Tukholmassa, palasi
+sitten Hörbyhyn, jolloin novellikokoelma "Folklif och småberättelser"
+tuli julkisuuteen, mutta vaikka hän tuntui iloiselta ja levolliselta
+ja oli hyvällä työtuulella, yltyi synkkämielisyys kuitenkin
+sitä myöten mitä pitemmälle syksy kului. Lokakuussa hän läksi
+jälleen Kööpenhaminaan ja koetti kaikella tavalla taistella
+elämänkyllästymistään vastaan, hän voimisteli, liikkui ulkoilmassa ja
+nautti vahvistavia lääkkeitä, mutta kaikki oli turhaa. Hänen voimansa
+menivät päivä päivältä alaspäin, ja vastustuskyky heikkeni niiden
+mukana.</p>
+
+<p>Käväistyään jouluna kotona Ernst Ahlgren palasi vuoden viimeisinä
+päivinä takaisin Kööpenhaminaan.</p>
+
+<p>Yöllä vasten tammikuun 9 p:ää 1888 hän teki itsemurhayrityksen, joka ei
+kuitenkaan onnistunut. Hän nautti morfiinia, mutta ennenkuin myrkky
+ennätti vaikuttaa, valtasi hänet niin kova jano, että hänen pakostakin
+täytyi juoda, jolloin myrkky ei tehnytkään tehtäväänsä.</p>
+
+<p>Hänen tuskansa oli ääretön, kun hänen täytyi jälleen ruveta elämään,
+vaikka hän jo toistamiseen oli tehnyt tilin elämän kanssa. Ja joskin
+hän vähitellen alkoi jälleen elää ja pääsi taas työhönsä kiinni, niin
+kaikki kävi enää vain puolella voimalla.</p>
+
+<p>Siten nuo kaksi voimaa, elämä ja kuolema kamppailivat keskenään hänen
+sielussaan, kunnes hänen kärsimystensä mitta vihdoinkin oli täysi ja
+vapautuksen hetki koitti.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Fru_Marianne" id="Fru_Marianne">"Fru Marianne."</a></h2>
+
+
+<p>Jo elokuussa 1885, siis heti "Pengar'in" ilmestyttyä, kirjoittaa Ernst
+Ahlgren Georg Nordensvanille: "Minulla on tekeillä pienempi novelli,
+'Fru Marianne', kertomus nuoresta rouvasta, joka on turmeltunut
+romaaninluvusta, mutta jossa sittenkin on vielä niin paljon itua, että
+hänestä lopulta tulee ihminen." Teos paisui kuitenkin paljoa
+laajemmaksi ja vaati paljoa enemmän aikaa kuin mitä Ernst Ahlgren oli
+olettanut. Vasta tammikuussa 1887 se on aivan valmis, niinkuin käy
+selville kirjeestä Gustaf af Geijerstamille: "Olen nyt kirjoittanut
+loppusanat 'Fru Marianne'en. Tuntuu oikein juhlallisen hartaalta, kun
+sellaisen työn on saanut valmiiksi. Siinä on kolmen vuoden ajatukset ja
+vuoden pitkä, ahkera työ. Olen koettanut olla tosi, ja vaikka arvostelu
+painaisi sen kuinka alas hyvänsä, niin en häpeä sittenkään itseni
+edessä."</p>
+
+<p>Ja sitten hän puhkeaa sanomaan:</p>
+
+<p>"Työ on minulle &mdash; niin ainakin luulen &mdash; jotakin aivan toista kuin
+teille muille. Työ yksin sitoo minut elämään, työ yksin valaa aurinkoa
+olemassaolooni &mdash; minun elämääni, joka on niin vailla persoonallista
+onnea, ja sittenkin on elämä niin suuri ja terve ja rikas! Minä
+rakastan elämää, en omaa elämääni, mutta kaikkea mikä on elollista.</p>
+
+<p>"Olen iloinen, että olen kirjoittanut 'Fru Marianne'n. Monasti, kun
+sairaus yllätti minut, tuskailin mielessäni: 'loppuvatko voimani,
+ennenkuin minun on sallittu lausua edes tämä pieni sana!' Ja työkuume
+kiehui suonissani ja voitti sairauden."<a name="FNanchor_122" id="FNanchor_122"></a><a href="#Footnote_122" class="fnanchor">[122]</a></p>
+
+<p>Se "sana", jonka Ernst Ahlgren halusi saada lausutuksi tässä
+teoksessaan, tarkoitti, samoinkuin "Pengar'issakin", miehen ja naisen
+välisen suhteen selvittämistä, vaikka se tässä onkin otettu aivan
+toiselta kannalta. "Pengar'issa" hän taistelee naisen oikeuksien
+puolesta, hänen Selmansa on uuden ajan nainen, joka vaatii itselleen
+kehitysmahdollisuutta ja vapautta. "Fru Marianne" esittää hänen
+kantaansa siveellisyyskysymyksessä, se on hyökkäys kaikkea
+<i>puolinaisuutta</i> vastaan. Hän asettaa Mariannen siinä kahden
+alternatiivin eteen, hänen täytyy tehdä valintansa ja sitten olla
+kokonaan sitä, mitä hän on, heilumatta puolelle tai toiselle.
+"Epäsiveellistä on vain se, jos Marianne antaa puolet Börjelle ja
+puolet Pålille", sanoo Ernst Ahlgren itse kirjeessään Georg
+Nordensvanille. "Jos hän valitsee sen, jonka kanssa hän on naimisissa
+tai toisen, on minulle aivan yhdentekevää, kunhan hän vain valitsee ja
+valitsee kokonaisesti."<a name="FNanchor_123" id="FNanchor_123"></a><a href="#Footnote_123" class="fnanchor">[123]</a></p>
+
+<p>Siinä on itse teoksen ydinkohta. Ja ankaralla johdonmukaisuudella Ernst
+Ahlgren on kehittänyt tätä ajatustaan. Hän on kuvannut Mariannessa
+luonteeltaan kevyttä ja turhamaista kaupunkilaistyttöä, joka tullakseen
+turvatuksi ottaa ensimäisen parhaan, joka hänelle tarjoutuu ja joutuu
+siten aivan uuteen ja outoon ympäristöön. Hän ei yritäkään kotiutua
+maalaisoloihin, joista hänen miehensä on lähtenyt ja jotka muodostavat
+koko hänen elämänsä. Hän ei koeta edes perehtyä niihin töihin, jotka
+hänelle maanviljelijän vaimona lähinnä kuuluisivat, hän vajoaa vain
+romaanien lukemiseen ja epäterveeseen tunne-elämään ja antautuu
+vähitellen täydellisen apatian valtaan. Tästä haluttomuuden ja
+ikävystymisen tilasta herättää hänet miehen ystävä, joka palattuaan
+monivuotiselta ulkomaanmatkalta asettuu heidän luokseen asumaan.
+Ystävällä on kaikki ne edut, jotka mieheltä puuttuvat, maailmanmiehen
+miellyttävä käytöstapa, laajat harrastukset ja ennen kaikkea kyky
+kiehtoa naisten mielet pauloihinsa, lumota heidät. Hänen rinnallaan
+aviomies, joka karkeasta kuorestaan huolimatta on luonteeltaan
+kelvollinen ja luotettava ja mieleltään pehmeä ja herkkä, jonka
+todelliset ominaisuudet vievät monin kerroin voiton hänen ystävästään,
+tekee varsin haalean ja nolon vaikutuksen. Marianne ei voi olla
+tekemättä vertauksiansa, ja ne lankeavat kaikki ystävän eduksi. Melkein
+huomaamattaan hän soljuu yhä enemmän hänen valtaansa, hiljaiset
+hämärähetket takkavalkean ääressä, jolloin luottamuksia vaihdetaan
+kummallakin puolen ja kaivetaan esille kaikki salatut huolet ja
+kaipuut, vahvistavat osaltaan ystävyyttä, kunnes se kiihtyy
+molemminpuoliseksi rakkaudeksi. Ensimäinen suudelma saa kuitenkin
+Mariannen omantunnon heräämään, ja hän karkoittaa ystävän talosta.
+Mutta vaikka hän voittaakin kokonaan tämän tunteensa, ei hänen
+omatuntonsa lakkaa häntä soimaamasta ennenkuin hän on tunnustanut
+kaikki miehelleen. Hänen tunnustuksensa kylmentää kuitenkin kokonaan
+aviopuolisoiden välin, sillä mies, joka on käsillään kantanut vaimoansa
+ja rakastanut ystäväänsä, ei voi antaa anteeksi sitä, että he hänen
+silmiensä edessä ovat häntä pettäneet, eikä uskoa vaimon jälleen
+rakastavan häntä.</p>
+
+<p>Mutta samalla kun väli rikkoontuu, herää Mariannen rakkaus mieheensä
+vasta täyteen voimaansa. Hän koettaa nyt voittaa hänet jälleen
+omakseen, hän herää ikäänkuin uuteen elämään, hän tarttuu tosityöhön
+kiinni, ottaa kodin ohjakset käsiinsä, perehtyy kaikkiin emännän
+toimiin, löytääpä yksin tien yksinkertaisen kansan sydämeen. Kaikki se,
+mitä hän ennen on ylenkatsonut ja halveksinut, muuttuu nyt hänelle
+rakkaaksi siksi, että se on sen miehen maailma, jonka kunnioituksen ja
+rakkauden hän tahtoo voittaa. Ja se onnistuu hänelle vihdoin. Mies ei
+voi olla huomaamatta sitä suurta muutosta, joka vaimossa on tapahtunut,
+ja hänen rakkautensa herää jälleen.</p>
+
+<p>Koko se puoli kirjaa, joka kuvaa Mariannen taistelua, on syvää,
+kaunista taidetta. Se on taistelua elämästä ja kuolemasta, joka
+vaikuttaa vakuuttavasti ja todesti. Teoksen alkupuoli sen sijaan on
+paljoa heikompi. Se on liiaksi venytetty, siinä ei ole sitä tyylin
+tuoreutta kuin "Pengar'issa", ei samaa yksinkertaista ja puhdasta
+muovailua. Niinikään vuoropuhelut ovat paljoa heikommat ja
+värittömämmät. Koko teoksessa on jotain tekemällä tehtyä, melkeinpä
+sovinnaista, se on vailla sitä välittömyyttä ja voimaa, mikä
+edelliselle on niin ominaista.</p>
+
+<p>Senaikuiset arvostelijat yleensä ovat varsin suopeita "Fru
+Marianne'lle", muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikkein kehuvin
+on "Aftonbladet". "'Fru Marianne' osoittaa ehdottomasti suurta
+edistystä", sanoo sen arvostelija... "Kertomataidossa Ernst Ahlgren on
+saavuttanut miltei mestaruuden; niin tasainen ja selvä on hänen
+tyylinsä ja niin kiinteästi se mukautuu kuvatun aiheen laadun mukaan...
+Joskus on kuitenkin sullottu liian paljon yksityiskohtia yhteen ja
+kuvattu niitä turhan tarkasti sekä liiaksi toistettu pohjaltaan aivan
+samoja aiheita; myöskin monet episodiset kohtaukset ovat venytetyt
+väsyttävän pitkiksi... Teos on ehdottomasti parhaita mitä 'uusi
+koulumme' on päästänyt julkisuuteen, mutta arvonsa sille etupäässä
+antaa se seikka, että se on tunteellisen runoilijasielun luoma."<a name="FNanchor_124" id="FNanchor_124"></a><a href="#Footnote_124" class="fnanchor">[124]</a></p>
+
+<p>Samoin professori Karl Warburgin arvostelu on kiittävä ja hän sanoo
+teoksesta, että "molempien päähenkilöiden kuvauksessa on monta hyvää
+ja tervettä piirrettä, jotka ovat otetut suoraan luonnosta".<a name="FNanchor_125" id="FNanchor_125"></a><a href="#Footnote_125" class="fnanchor">[125]</a>
+"Dagny'ssa" nimimerkki F.S. osuu epäilemättä lähimmäksi tekijän omaa
+tarkoitusta sanoessansa, että teos "on terve ja raitis ylistyslaulu
+työn ja todellisen elämänilon kunniaksi".<a name="FNanchor_126" id="FNanchor_126"></a><a href="#Footnote_126" class="fnanchor">[126]</a></p>
+
+<p>Myöskin suomalaiset lehdet asettuivat "Fru Marianne'n" suhteen hyvin
+suosiolliselle kannalle. "Finsk Tidskrift" sanoo sen "uskollisemmin ja
+luonnollisemmin kuin minkään muun ruotsalaisen romaanin kuvaavan
+todellisuutta",<a name="FNanchor_127" id="FNanchor_127"></a><a href="#Footnote_127" class="fnanchor">[127]</a> ja Werner Söderhjelm "Helsingfors Dagbladet'issa"
+antaa siitä seuraavan kehuvan todistuksen: "Jos tahtoisi luetella
+kaikki 'Fru Marianne'n ansiot, niin koituisi siitä pitkä ansioluettelo.
+Me tyydymme vain sanomaan, ettei Ruotsissa pitkiin aikoihin ole
+kirjoitettu kirjaa, joka sisältäisi niin runsaasti runoutta ja niin
+paljon lämmintä tunnetta elämää kohtaan, sellaisena kuin se ilmenee
+yhteiskunnan pienissä oloissa. Nuoren Ruotsin kirjallisuus voi pitää
+'Fru Marianne'a suurimpana voittonaan, mitä sillä pitkiin aikoihin on
+ollut, ja Ernst Ahlgrenille, nuorelle rouvalle, joka piiloutuu tämän
+miehisen salanimen taakse, takaa tämä suuri menestys varman
+voiton."<a name="FNanchor_128" id="FNanchor_128"></a><a href="#Footnote_128" class="fnanchor">[128]</a></p>
+
+<p>Sensijaan Tanskassa, jossa "Fru Marianne" ilmestyi yhteen aikaan kuin
+Ruotsissakin, teos sai hyvinkin vastakkaisia arvosteluja osakseen.
+"Politiken'in" murhaavasta arvostelusta on ollut jo puhetta. Se ei
+suorastaan myöntänyt kirjalle minkäänlaisia ansioita. Ja sen vaikutusta
+voi selvästi huomata useissa muissakin lehdissä. Niinpä esim. eräs
+maaseutulehti, myönnettyään, että muutamat yksityiskohdat olivat varsin
+kauniita ja todistivat tekijän älykkyyttä, sanoo: "Kokonaisuutena on
+'Fru Marianne' kehno kirja. Huonoimpia kohtia on viimeinen yhtymä
+nuoren vaimon ja 'perheen ystävän' välillä &mdash; varsinkin
+viimeksimainitun suuhun pannut sanat saavat raakuudessaan ja
+tyhjänpäiväisyydessään etsiä vertaisiaan."<a name="FNanchor_129" id="FNanchor_129"></a><a href="#Footnote_129" class="fnanchor">[129]</a></p>
+
+<p>Sitä vastoin monet muut tanskalaiset lehdet ovat hyvinkin suosiollisia,
+niinkuin esim. seuraavasta otteesta voi todentaa: "Lukiessa tätä kirjaa
+joutuu ehdottomasti sen vaikutuksen valtaan, että on tekemisissä
+vakavan ja hienon kirjailijapersoonallisuuden kanssa, jolla
+mahdollisesti vielä voi olla yhtä ja toista opittavaa, ennenkuin hän
+täysin saa hallituksi muotoa ja keinoja, mutta jonka kyky kuvata elämää
+ja ihmisiä on jo kylliksi kypsä ja rikas, luodakseen teoksia, jotka
+kohoavat keskitasoa paljoa korkeammalle."<a name="FNanchor_130" id="FNanchor_130"></a><a href="#Footnote_130" class="fnanchor">[130]</a></p>
+
+<p>Esselde lausuu niinikään ilonsa ja kiitoksensa tästä teoksesta,
+saatuaan sen suoraan tekijältä itseltään. "<i>Hyvä</i> kirja",
+kirjoittaa hän Ernst Ahlgrenille, "vailla varsinaista tendenssiä ja
+samalla niin mieltäkiehtova, että on vaikea jättää sitä käsistään
+ennenkuin yhteen menoon on ahminut kaikki 400 sivua &mdash; miten kauan
+siitä onkaan, kun kotimainen kirjallisuus tarjosi meille jotain tämän
+kaltaista."<a name="FNanchor_131" id="FNanchor_131"></a><a href="#Footnote_131" class="fnanchor">[131]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli edeltäkäsin koettanut terästää mieltään kaikkia
+arvosteluja, sekä kiittäviä että moittivia vastaan. Hän tiesi itse
+tehneensä parastansa ja panneensa koko sisimpänsä työhönsä. Jollei se
+sittenkään täyttäisi vaatimuksia, niin se todistaisi vain, niinkuin hän
+itse sanoo Georg Nordensvanille, ettei hänellä "yleensä ollut kykyä
+kirjoittaa".<a name="FNanchor_132" id="FNanchor_132"></a><a href="#Footnote_132" class="fnanchor">[132]</a> Mutta kun isku kohtasi häntä, kun "Politiken'in"
+kohtalokas arvostelu tuli julkisuuteen, ei hänellä sittenkään ollut
+vastustuskykyä. Miksi se hänet mursi, sen me jo tiedämme. Ja siten tämä
+teos, johon hän itse ja epäilemättä myös hänen ystävänsä oli
+kiinnittänyt paljon toiveita, tuli hänelle suureksi pettymykseksi ja
+voittamattoman tuskan lähteeksi.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Ernst_Ahlgren_novellinkirjoittajana" id="Ernst_Ahlgren_novellinkirjoittajana">Ernst Ahlgren novellinkirjoittajana.</a></h2>
+
+
+<p>Ernst Ahlgren alotti kirjallisen uransa novellikokoelmalla ja
+novellikokoelmalla hän sen myös lopetti. Nuo pienet kertomukset, jotka
+kaikista hänen elämänsä ristiriidoista ja taisteluista huolimatta
+heruivat hänen kynästään ja jotka hänen omasta mielestään olivat vain
+välityötä suurempien tehtävien lomassa, ovat sittenkin kaikkein
+omaperäisimmät hänen taiteilijaluonteelleen. Sillä ensi sijassa Ernst
+Ahlgren oli sittenkin kansan kirjailija, skånelaisen talonpojan
+kuvaaja. Jo hänen esikoisteoksessaan ne kertomukset, joiden aiheet ovat
+kansanelämästä saadut, ovat ehdottomasti parhaat, sillä näissä hänen
+suuri ihmisrakkautensa ja suvaitsevaisuutensa saa kaikkein kauneimman
+ilmaisunsa, samalla kuin hänen voimakas tempperamenttinsa ja terve
+arvostelukykynsä pääsee parhaiten oikeuksiinsa.</p>
+
+<p>Vielä paljoa korkeammalle kuin nämät ensimäiset kertomukset ovat ne
+novellit asetettavat, joita hän v. 1884 jälkeen julkaisi monissa eri
+lehdissä ja julkaisuissa ja jotka ilmestyivät erityisinä kokoelmina
+osittain syksyllä 1887, osittain vasta hänen kuolemansa jälkeen. Näissä
+kolmessa kokoelmassa, "Folklif och småberättelser" (Kansanelämää ja
+pikkukertomuksia), "Berättelser och utkast" (Kertomuksia ja luonnoksia)
+ja "Efterskörd" (Jälkisato) on sellaisia aitohelmiä, että ne
+asettavat Ernst Ahlgrenin ei yksin paljoa korkeammalle kaikkia hänen
+aikuisiaan naiskirjailijoita, vaan yleensä parhaiden ruotsalaisten
+novellinkirjoittajien tasalle. Sellaiset pienet palaset kuin "Vid
+sotsängen", "Mor Malenas höna", "Kamrater", "Herr Tobiasson",
+"Cedergren gör sexa i qväll", sekä nuo syvintä epätoivoa ja tuskaa
+väräjävät kuvaukset "Förbrytareblod", "Lifsleda" ja "Ur mörkret" monia
+muita mainitsemattakaan, ovat kaikki suoraan elävästä elämästä
+temmatut.</p>
+
+<p>Nämät pienet novellit edustavat mitä erilaisimpia aiheita, joilla
+kuitenkin kaikilla on jonkinmoinen yhteinen sisällinen yhtymäkohta. Se
+ryhmä, joka suorastaan on otettu kansan elämästä, on niinkuin sanottu,
+paras ja myös lukuisin. Eri ryhmän muodostavat sitäpaitsi ne
+kertomukset, jotka käsittelevät tekijän omia kokemuksia, hänen
+lapsuuttansa, sairauttansa, kirjallisen työnsä alkuaikoja ja hänen
+viimeisten elinvuosiensa taistelua kuoleman ajatusta vastaan. Toisissa
+hän koskettaa taas yleisempiä kysymyksiä ja tuo esiin oman
+uskonnollisen tai siveellisen käsityskantansa.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren itse tunsi seisovansa lähellä kansaa, olevansa työntekijä
+niinkuin hekin. Ja juuri tälle työtätekevälle kansalle hän tahtoi
+kirjoittaa, hän tahtoi kehittyä "sellaiseksi kertojaksi, jonka teosten
+lukeminen voisi tuottaa heille lepoa ja huvia". Jo v. 1885 hän
+kirjoitti Lundegårdille seuraavat sanat, jotka paremmin kuin mikään muu
+selvittää meille tämän hänen suhteensa kansaan:</p>
+
+<p>"Toivoisin olevani siksi rikas, ettei minun &mdash; ei ainakaan ensi kädessä
+&mdash; tarvitsisi kirjoittaa yleisölle... Mutta jos minulla pitäisi olla
+yleisö, niin tahtoisin saada sen niin laajalta ja niin syvältä kansan
+riveistä kuin mahdollista. Ja jospa sitten voisin näyttää heille kaiken
+sen, mikä heissä itsessään on tervettä ja voimakasta, jotta he eivät
+mistään hinnasta maailmassa tahtoisi vaihtaa sitä siihen liukkaaseen
+vernissaan, joka voi kiilloittaa kaiken mädänneen niin ihmeen
+koreaksi."<a name="FNanchor_133" id="FNanchor_133"></a><a href="#Footnote_133" class="fnanchor">[133]</a></p>
+
+<p>Juuri sen, mikä kansassa on tervettä ja voimakasta, onkin Ernst Ahlgren
+näissä kuvauksissaan saanut esille.</p>
+
+<p>Tarkastakaamme esim. sellaista kertomusta kuin "Vid sotsängen"
+(Kuolinvuoteella). Nuori pappi on kutsuttu antamaan ehtoollista
+köyhälle torpparille, joka makaa henkitoreissaan. Hän tulee paikalle
+mieli täynnä ankaria moitteita, sillä hän tietää, että mies on elänyt
+laittomassa suhteessa naisen kanssa, joka on istunut vankilassa
+lapsenmurhasta. Kun hän nyt näkee tuon naisen sairasvuoteen ääressä,
+moittii hän heitä sen vuoksi, etteivät he ole menneet naimisiin, vaan
+ovat kasanneet toisen rikoksen toisen päälle. "Eikö pastori tiedä
+millainen minä olen?" kysyy vaimo. Heti päästyään vapaaksi vankilasta
+hän oli tullut taloon, jossa vaimo äsken oli kuollut ja lapset
+sairastuneet isoonrokkoon, sillä "täytyihän jonkun heitä hoitaa.
+Minunlaiseeni ei mikään tartu." Ja siten hän 21 vuotta oli palvellut
+talossa, ollut miehen uskollisena vaimona ja lasten hyvänä äitinä,
+mutta itsepäisesti koko ajan vastustanut vihkimistä, samoinkuin
+ehtoollisellekin menoa, sillä mitenkä hänenlaisensa olisi sellaiseen
+kelvannut.</p>
+
+<p>Yhtä ymmälle saattaa kuoleva torpparikin nuoren papin.
+Kuumeentapaisella kiihkolla hän on odottanut papin tuloa ja ehtoollisen
+jakamista, jota vailla hänen on mahdoton rauhassa kuolla, mutta niin
+pian kuin juhlallinen toimitus on suoritettu, siirtyvät hänen
+ajatuksensa jälleen maallisiin asioihin. Papin puhuessa hänelle
+lunastuksesta ja Jumalan armosta, sairas kohoaa istualleen ja
+huomatessaan raskaitten pilvien keräytyvän taivaalle, hän huudahtaa
+hätääntyneenä: "Marna, miten herran nimessä patruuna saa rukiin
+korjatuksi, jos syksy muuttuu sateiseksi!" Nuo sanat loukkaavat pappia,
+pitäisihän kuolevan toki ajatella sieluaan eikä surra maallisia
+asioita. "Hän on palvellut kartanossa 35 vuotta", selittää vaimo,
+"vanhat asiat istuvat hänessä sitkeässä, ja kun patruunasta on kysymys,
+unohtaa hän kaiken muun."</p>
+
+<p>Pappi ja torpanväki edustavat kahta aivan vastakkaista maailmaa, joilla
+ei ole vähimpiäkään edellytyksiä ymmärtää toisiansa. He puhuvat
+kumpikin aivan eri kieltä ja seuraavat elämässään aivan eri lakia ja
+moraalia.</p>
+
+<p>Kertomuksessa "Kamrater" (Toverit) kuvaa Ernst Ahlgren vanhan
+karjanhoitajan rakkautta elukkoihinsa ja varsinkin vanhaan uskolliseen
+koiraansa. Mies pelastaa oman henkensä uhalla tulenvaarasta kartanon
+karjan, ja kun isäntä kehuu hänen rohkeuttansa ja toimekkuuttansa, niin
+antaa hän koko kunnian koiralleen, eipä edes suostu ottamaan vastaan
+kunniamitalia, jollei koira saa hänen rinnallaan olla läsnä
+juhlatilaisuudessa kirkossa.</p>
+
+<p>Erinomaisella huumorilla ovat kertomukset "Mor Malenas höna" (Malena
+muorin kana) ja "Medan kaffet kokar" (Kahvin kiehuessa) kerrotut.
+Edellinen antaa meille pienen silmäyksen vaivaistaloon, jonka harmaiden
+seinien sisäpuolelle niin hyvin ilo kuin surukin löytää tiensä,
+jälkimäinen on varsin räikeä kuvaus kansannaisen järkiperäisestä
+suhtautumisesta avioliittokysymykseen. Aivan päinvastainen sävyltään on
+"Historien om en näsduk" (Nenäliinan tarina), joka antaa mitä
+liikuttavimman todisteen siitä hellästä ja lämpimästä suhteesta, mikä
+kansan miehen ja naisen välillä voi vallita, vaikka kaikki ulkonaiset
+merkit ja todistukset puuttuvatkin.</p>
+
+<p>Kansankuvauksina erinomaisia ovat myös "Storhandel" (Suurkauppa) ja
+"Efter torgdagen" (Toripäivän jälkeen), jotka samalla kuvaavat meille
+Ernst Ahlgrenia itseään kirjakauppiaana. Varsinkin jälkimäinen, jossa
+tekijä näyttää toteen, että hyviä ja kauniita piirteitä voi piillä
+yksin humaltuneen ja raa'an ihmisen sielun pohjalla.</p>
+
+<p>"Minä rakastan sitä kauneutta, jota on rumuudessa", kirjoittaa Ernst
+Ahlgren näiden kertomusten johdosta tohtori C.D. af Wirsénille, "sitä
+hyvää, mikä on rikollisessa; minä rakastan kaikkea sitä, joka voi
+muuttaa tuomion ja kovuuden myötätunnoksi tai hyväntahtoiseksi
+nauruksi. Minä rakastan kaikkea, mikä parantaa ja sovittaa, sillä olen
+itse kärsinyt."</p>
+
+<p>Tavattomalla intensiivisyydellä ovat kertomukset "I väntrummet"
+(Odotussalissa) ja "Bland stackare" (Raukkojen parissa) kirjoitetut.
+Vain se, joka itse on saanut kestää kovia ruumiillisia kipuja, kykenee
+kuvaamaan jotain senkaltaista kuin nuo kertomukset. Lukija tuntee itse
+miltei fyysillistä tuskaa seuratessaan sairaan pojan ajatuksenjuoksua,
+joka pelosta vavisten odottaa sitä hetkeä, jolloin hänen vuoronsa on
+joutua lääkärin veitsen raadeltavaksi, mutta joka sittenkin salaa
+pelkonsa niin tyystin, ettei kellään ole siitä vähintäkään aavistusta.</p>
+
+<p>Kahdessa pikku palasessa, "Tvist" (Riita) ja "I kupén" (Junassa) Ernst
+Ahlgren ivaa naisten väärää sovinnaisuuden tunnetta, ja kertomuksessa
+"Siffror" (Numeroita) hän kuvaa räikeällä tavalla kirjailijoiden kehnoa
+taloudellista asemaa ja lausuu purevia totuuksia yleisölle, joka ei
+henno uhrata varoja kirjojen ostoon, mutta kyllä on valmis laskemaan
+seppeleitä kirjailijan haudalle, varsinkin jos sen kautta voi saada
+nimensä sanomalehdissä mainituksi.</p>
+
+<p>"Förbrytareblod" (Rikoksentekijän veri), "Lifsleda" (Elämänkyllästys)
+ja "Ur mörkret" (Pimeydestä), nuo kolme novellia, jotka ovat lähteneet
+Ernst Ahlgrenin syvimmästä sydämestä, kuvaavat hänen omaa epätoivoista
+taisteluaan kuolemaa vastaan. Ensimäisen niistä, niinkuin jo mainittu,
+hän kirjoitti itsemurha-yönään Kööpenhaminassa kesällä 1887. Se on
+kertomus nuoresta miehestä, joka aikoo tehdä itsemurhan siksi, että
+tyttö, jota hän rakastaa, on hyljännyt hänet, mutta hän ottaakin tytön
+hengiltä, kun tämä ivaa hänen tunnettansa ja yrittää kääntää asian
+leikiksi. Itse aiheessa ei ole mitään erikoista, pikemmin se on miltei
+banaali, mutta kertomatapa on suorastaan mestarillinen. Sen takana on
+ihminen, joka on katsonut kuolemaa suoraan silmiin, se on puhjennut
+esille inhimillisen tuskan syvimmästä hetteestä, jokainen sana, joka on
+paperille piirretty, on kyynelillä ja verellä kostutettu.</p>
+
+<p>"Lifsleda" on syntynyt varmaan samana kesänä, Ernst Ahlgrenin
+oleskellessa Gustaf af Geijerstamin luona. Itsemurha-ajatuksen
+vainoomana hän samoili yksin metsissä ja kuuli alituisesti kiusaajan
+äänen korvissansa. Ehkäpä hänetkin, niinkuin kertomuksessa, pieni lapsi
+sai estetyksi täyttämästä synkkää aiettansa, pieni lapsi, joka päivisin
+seurasi hänen kintereillään, öisin pyrki hänen makuutoverikseen ja
+siten vähitellen pehmeällä kätösellään ja luottavalla äänellään sai
+hänessä jälleen elämänhalun heräämään.</p>
+
+<p>"Ur mörkret", niinkuin jo aikasemmin on mainittu, kuvaa erästä
+joulukuuniltaa v. 1887, jolloin Ernst Ahlgren, taisteltuaan jälleen
+itsemurha-ajatusta vastaan, kertoi Axel Lundegårdille elämäntarinansa.
+Hämärissä mies ja nainen istuvat siinä yhdessä ja pimeän läpi kajahtaa
+elämän kanssa lopullisen tilinsä tehneen naisen ääni. Hän puhuu siinä
+suhteestaan isäänsä, joka kasvatti häntä kuin poikaa, hän kuvaa sitä
+häpeän ja alennuksen tunnetta, joka heräsi hänessä jo lapsena siksi,
+että hän pojan puvustaan ja tavoistaan huolimatta oli sittenkin vain
+tyttö, nainen, jolla ei ollut edes ihmisoikeutta, hän kertoo siinä
+avioliitostaan, siitä häpeästä, jonka sekin hänen ylitsensä veti, ja
+vihdoin suhteestaan mieheen, johon hän koko sielullaan oli kiintynyt,
+mutta joka piteli häntä vain leikkikalunaan ja heitti hänet luotaan
+väsyttyään tähän leikkiin. Ernst Ahlgrenin koko elämän traagillisuus on
+kuvattuna tässä pienessä palasessa, mutta samalla sillä on laajempikin
+kantavuutensa. Se on palanen naisen kohtaloa yleensä, "paarian, joka ei
+koskaan voi kohota kastiaan korkeammalle".</p>
+
+<p>Näiden novellien joukossa on pari kertomusta, joissa Ernst Ahlgren
+siksi voimakkaasti heilutti ivan ruoskaansa, että ne nostattivat pahaa
+verta häntä vastaan. Niinpä esim. "Cedergren gör sexa i qväll"
+(Cedergren pitää illalliset tänä iltana) nimisen kertomuksen johdosta
+hän sai vastaanottaa seuraavan nimettömän kirjeen, joka kuvaa selvästi
+sen ajan ahdasta käsityskantaa:</p>
+
+<p>"Olen lukenut 'Sveassa' kertomuksen nimeltä 'Cedergren gör sexa i
+qväll'. Jos te sen olette kirjoittanut, niin rukoilen Jumalaa
+varjelemaan minua, etten tulisi lukeneeksi enää mitään muuta teidän
+kynänne tuotetta. Tiedättekö, miten paljon myrkkyä teidän sanoissanne
+piilee? Tiedättekö miten paljon katkeraa sappea te voitte vuodattaa
+äidin sydämeen? Mitä ovat nuo siveettömät romaanit, jotka kiihoittavat
+aistillisuutta, tällaiseen kertomukseen verrattuna? Ne kiihoittavat
+hetkeksi, mutta kiihoitus menee ohitse, te sen sijaan turmelette
+ihmisen ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Ajatelkaa tätä ennenkuin on liian
+myöhäistä!"</p>
+
+<p>Kertomus kuvaa vetelehtivää ylioppilasta, joka salatakseen oman
+laiskuutensa ja kehnoutensa vetää nenästä kaupunkiin tullutta vanhaa
+äitiään ja pitää hänen kustannuksellaan iloiset juomakestit. Ylioppilas
+on tosin räikein värein kuvattu, mutta hän ei pohjaltaan ole sittenkään
+turmeltunut, hän rakastaa vanhaa äitiään kaikesta huolimatta ja hänen
+pilansa, koettaessaan pelastaa oman nahkansa, ei mitenkään ole
+tarkoitettu petokseksi. Tämän kevytmielisen pojan rinnalla kohoaa äidin
+hahmo kahta vertaa kauniimpana ja ihanteellisempana. Jos Ernst
+Ahlgrenilla tätä kertomusta kirjoittaessaan on ollut jokin määrätty
+tarkoitus, niin on hän tahtonut kuvata syvintä ja itsensäuhraavinta
+äidinrakkautta eikä suinkaan äidin halveksimista ja pilkkanapitämistä,
+niinkuin yllämainitun kirjeen kirjoittaja olettaa.</p>
+
+<p>Toinen kertomus, joka tuotti Ernst Ahlgrenille ikävyyttä, oli
+"Fairbrooks krögare" (Fairbrookin kapakoitsija), sillä se herätti
+paljon paheksumista hyvässä Hörbyssä. Hörbyläiset, niinkuin sanottu,
+eivät katsoneet Ernst Ahlgrenin tuotantoa suopein silmin, ja kun tämä
+kertomus nyt ilmestyi, olivat he heti tuntevinaan siinä itsensä.
+Kertomuksessa oli varsinkin kaksi kohtaa, jotka heidän mielestään
+erehtymättömästi olivat suunnatut heitä vastaan: siinä esiintyy näet
+kaksi emansipeerattua rouvaa, jotka syövät päivällistä ravintolassa
+miestensä seurassa &mdash; sellaista oli todellakin kerta tapahtunut
+Hörbyssä! sekä kuvataan hautajaisia, joissa vainajan juomaveikot
+kulkevat ruumissaatossa kuin "parvi suuria, kömpelöitä elukoita" &mdash;
+siitä ei ollut kovinkaan kauan, kun Hörbyn totiherrat olivat saattaneet
+erään pienen yhteiskuntansa jäsenen viimeiseen lepoonsa.</p>
+
+<p>Olihan tässä yllin kyllin syytä, jotta viha alkaisi kiehua kyläläisten
+suonissa! He uhkasivat murskata Ernst Ahlgrenin kainalosauvat
+palasiksi, koska hän oli uskaltanut haukkua heitä elukoiksi. Eikä
+siinäkään kylliksi. Hänelle oli kostettava tuntuvalla tavalla, vieläpä
+samoilla aseilla, joita hän itsekin oli käyttänyt: ja niinpä ilmestyi
+painosta häväistyskirjoitus: "Fairbrooks blåstrumpa. Hennes lefnad och
+gärning och slutliga ändalykt" (Fairbrookin sinisukka. Hänen elämänsä
+ja toimintansa ja lopullinen kuolemansa.) Tämä tekele, joka tuli
+julkisuuteen vuotta ennen Ernst Ahlgrenin kuolemaa ja osoittaa
+puolestaan miten vähän arvoa hänen lähin ympäristönsä pani hänen
+työhönsä, oli kuitenkin siksi hävytön ja liioiteltu, että se ampui
+kerrassaan yli maalinsa. Se ei saanut muuta aikaan, kuin että välit yhä
+enemmän kiristyivät ja että Ernst Ahlgrenin vastenmielisyys Hörbytä
+kohtaan kasvoi vielä entistään suuremmaksi. Mutta taiteilijaan hänessä
+se ei ulottunut. "Se on kylliksi, enemmän kuin kylliksi!" kirjoittaa
+hän sen johdosta Matille. "Suorastaan reklaami minulle. Ei ainoakaan
+sana osu minuun! Valheet liian karkeita. Sävy niin raaka, että yksin
+minun ulkomuotonikin pitäisi todistaa jokaiselle ihmiselle, että ... no
+niin. Jos pääskynen olisi pudottanut hiukan likaa päälleni, niin se ei
+olisi tehnyt minuun sen kummempaa vaikutusta kuin tämäkään: minä
+hymyilen ja näpäytän sormellani pois sen, minkä pikku eläin on päälleni
+karistanut."<a name="FNanchor_134" id="FNanchor_134"></a><a href="#Footnote_134" class="fnanchor">[134]</a></p>
+
+<p>Mutta Ernst Ahlgrenin kimppuun kävivät arvokkaammatkin vastustajat kuin
+yllämainittujen nimettömien sepustuksien kirjoittajat, syyttäen häntä
+siitä, että hän liiaksi tahtoi kuvata kaikkea sellaista, mikä oli
+rumaa. Gustaf af Geijerstamin toimittamassa julkaisussa "Revy" oli v.
+1886 ilmestynyt Ernst Ahlgrenin kirjoittama novelli "Om en hökass"
+(Heinäkuorman ääressä), joka antoi "Vårt land" lehden arvostelijalle
+aihetta ankaraan hyökkäykseen; hän väitti sen näet liian yksipuolisesti
+tuovan esiin ruotsalaisen talonpojan rumia puolia, sen taipumusta
+juoppouteen, riitaisuuteen ja kiroilemiseen.</p>
+
+<p>Tämän arvostelun johdosta Ernst Ahlgren tarttui itse kynään puolustaen
+sekä itseään että sitä kansaa, joka oli niin lähellä hänen sydäntään.</p>
+
+<p>"Sanoessanne, että se piirre, jota heinäkuormakertomuksessani olen
+kuvannut, on 'luonnon mukaan esitetty'", vastaa hän arvostelijalle, "te
+myönnätte että, joskin kuvaus on raaka ja inhottava, tämä raakuus ja
+inhottavuus on ominaista niille esikuville, joita luonnonmukaisesti
+olen kuvannut. Sallikaa minun kaikkein ensiksi sanoa pari sanaa siitä
+kansasta, jonka keskuudessa olen kasvanut ja jonka elämäntavoista ja
+käsityskannasta en voi kokonaan vieraantua, niinkauan kuin mielessäni
+säilyy yksi ainoakin lapsuudenmuisto.</p>
+
+<p>"Skånelainen pienviljelijä, päivätyöläinen, torppari tai maanviljelijä
+käyttää usein sellaista puhetapaa, joka voi loukata hienotunteisempia
+korvia. Mutta moni sana, joka hienon maailman mielestä tuntuu raa'alta
+ja epähienolta, ei ole sitä näiden ihmisten mielestä, sillä heillä ei
+ole näille asioille muunlaisia ilmaisumuotoja kuin sellaisia, jotka
+tuntuvat meistä karkeilta. Heillä on toinen kieli kuin meillä, siinä
+koko asia!"</p>
+
+<p>Myöskin kirjeessään Ruotsin Akademian sihteerille, tohtori C.D. af
+Wirsénille, joka arvosteluissaan yleensä aivan sokeasti tuomitsi koko
+uudemman kirjallisuuden, Ernst Ahlgren puolustaa kantaansa seuraavin
+sanoin:</p>
+
+<p>"Minä olen maksanut veroni rumuuden kuvaamiselle. Niin! Minä rakastan
+sitä, mikä on rumaa. Minä rakastan sitä intohimoisesti, jos siinä on
+hitunenkin kauneutta, hiukankin huumoria, yksi ainoakin sovittava
+piirre; silloin tahdon kuvata rumuutta voidakseni tuoda esiin tämän
+ainoan piirteen ja sanoa: 'katsokaa, yksin tässä alhaisessa ja rumassa
+ja huonossakin on jotakin hyvää'. Niin, tahtoisin opettaa ihmisiä
+rakastamaan sitä kauneuden hitusta, mikä rumuudessa piilee. Kuinka
+usein elämässä tapaamme täydellistä kauneutta? Mutta rumuutta me
+tapaamme joka päivä, ja miten usein kuljemme inhoten sen ohi &mdash; vaikka
+siinä voikin olla pienoinen valontäplä, joskaan meidän silmämme ei sitä
+keksi. Minä rakastan sitä kauneutta, mikä rumuudessa on, sitä hyvää,
+mikä rikollisessa on; minä rakastan kaikkea sitä, joka voi kääntää
+tuomion ja kovuuden myötätunnoksi tai hyväntahtoiseksi pilaksi. Minä
+rakastan kaikkea, mikä sovittaa ja parantaa, sillä minä olen itse
+kärsinyt.</p>
+
+<p>"Siksi minä pyydän saada kuvata rumuutta, kaikkea sitä mitä ympärilläni
+olen nähnyt, ilman minkäänlaista kultausta."<a name="FNanchor_135" id="FNanchor_135"></a><a href="#Footnote_135" class="fnanchor">[135]</a></p>
+
+<p>Mutta väärin olisi olettaa, ettei Ernst Ahlgren olisi niittänyt myös
+julkista kiitosta novellikokoelmiensa johdosta. Ellen Key kirjoitti
+erittäin suosiollisen arvostelun "Dagny" lehteen sanoen siinä m.m.,
+että "oleskelu maalla on tehnyt Ernst Ahlgrenista varsinaisesti
+<i>maaseudun</i> runoilijan", jolla alalla "hän Ruotsin kirjailijoiden
+parissa viime kuluneena vuosikymmenenä onkin ainoa". Ja sitten hän
+jatkaa: "Ei mikään luokka ole erikoisesti hänen haaveilunsa tai
+epäilynsä esineenä. Miehet yhtä paljon kuin naiset, eläimet yhtä paljon
+kuin ihmiset, rikkaat yhtä paljon kuin köyhät, vanhoilliset yhtä paljon
+kuin vapaamieliset &mdash; kaikki he saavuttavat hänen myötätuntonsa."<a name="FNanchor_136" id="FNanchor_136"></a><a href="#Footnote_136" class="fnanchor">[136]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren, joka asetti myös itse pienet kertomuksensa suurten
+romaaniensa edelle, pani epäilemättä eniten arvoa seuraavaan
+arvosteluun, jonka Georg Brandes julkaisi 'Politiken'issä "Folklif och
+småberättelser" teoksen johdosta, ja jossa hän antaa kauniin
+tunnustuksen Ernst Ahlgrenin tuotannolle ja hänen kirjalliselle
+kyvylleen yleensä.</p>
+
+<p>"Ne kaksi romaania, joita rouva Benedictsson saa kiittää maineestaan",
+kirjoittaa Georg Brandes, "eivät anna oikeaa eikä parasta käsitystä
+hänen kyvystänsä. 'Pengar' on varsin rohkea kirja, mutta se loppuu
+kapinaan, ja meillä on ollut kirjallisuudessa jo niin monta miehen ja
+naisen välistä kapinaa, ettemme enää siedä useampia.</p>
+
+<p>"'Fru Marianne', joka oli omansa voittamaan suuren lukijakunnan
+puolelleen, oli varovainen kirja ja liian lavea.</p>
+
+<p>"Omaperäisimmät, mitä hän tähän asti on tuottanut, ovat hänen
+ensimäiset kertomuksensa 'Från Skåne' sekä pieni reipas ja elokas
+näytelmä 'Final', jonka hän yhdessä Axel Lundegårdin kanssa on
+sepittänyt. Siinä on kaksi naishahmoa, hyljätty vaimo, joka viimeiseen
+asti yrittää pysyä nuorena ja kauniina, ja elämänhaluinen, toimekas,
+omia etujaan valvova koketti &mdash; kumpikin erinomaisella terävyydellä ja
+voimalla kuvatut.</p>
+
+<p>"Uudessa teoksessaan 'Folklif och småberättelser' on tekijä hankkinut
+itselleen täydellisen hyvityksen siitä tappiosta, jonka 'Fru Marianne'
+hänelle tuotti. Kokoelma on omaperäinen ja arvokas ja antaa meille
+käsityksen hänen kykynsä kantavuudesta. Näissä enimmäkseen lyhyissä
+kertomuksissa on sama tuoreus ja elokkaisuus, kuin etevän maalarin
+luonnon mukaan maalaamissa luonnoksissa, joita useinkin voi asettaa
+suurempien, valmiiksi maalattujen taulujen edelle. Niiden lämmin
+väritys ja miehuullisen voimakas sävy johtuu siitä, että tekijä tuntee
+tarkasti ja perinpohjaisesti sekä ihmiset että olot Etelä-Ruotsissa,
+josta hän kernaimmin aiheensa ammentaa. Hän tuntee skånelaisensa
+samoinkuin rouva Ancher skagenilaisensa. Hän on itse elänyt heidän
+parissaan, hän on käyttänyt sekä silmiään että korviaan ja ottanut
+sydämellään kaikkeen osaa.</p>
+
+<p>"Vanhoissa tarinoissa kerrotaan usein jostakin taikakeinosta, joka
+oikealla tavalla käytettynä saattaa ihmisen ymmärtämään lintujen
+kieltä. Ja niinpian kuin hän sen oppii, avautuu hänelle uusi maailma.
+Mutta yhtä vaikea kuin sadun prinssin on oppia ymmärtämään siivekkäiden
+olentojen kieltä, yhtä vaikea on kaupunkilaisenkin ymmärtää
+itseensäsulkeutuneen maalaiskansan tunteita ja ajatuksenjuoksua. Hän
+tarvitsee avaimen voidakseen selittää tätä mielikuvituksen ja
+ennakkoluulojen ja unelmien salakirjoitusta.</p>
+
+<p>"Rouva Benedictssonilla on tämä avain; hän on täydellisesti selvillä
+skånelaisen talonpojan käsitys- ja ajatuskannasta kaikissa
+elinkysymyksissä, aivankuin hän kaikessa olisi hänen vertaisensa.</p>
+
+<p>"Kokoelman kertomukset ovat useammilta eri vuosilta, mutta parhaat,
+ilahduttavasti kyllä, ovat vuodelta 1887, yhtä verrattomia sekä
+havaintojen että muodon puolesta sekä aito-taiteilijalle täysin
+arvokkaita...</p>
+
+<p>"Kaksikin eri seikkaa niissä viehättää lukijan mieltä: ensinkin se
+tavaton varmuus, jolla todellisuutta on kuvattu, se täsmällinen
+varmuus, jonka tarmokas tyyneys tekee lukijaan sen vaikutuksen, että
+kaikki on tapahtunut juuri niinkuin on kuvattu: juuri tuolla tavalla
+ajattelee ja tuntee vanha talonpoika kuolinvuoteellaan, juuri
+tuollainen on hänen uskollinen jalkavaimonsa, joka miehen vuoksi ei ole
+suostunut hänen vihityksi vaimoksensa, tai: juuri tällä tavalla
+mustasukkaisuuden aiheuttama murha tapahtuu maalla, juuri tuon
+luonnonvälttämättömyyden vaatimuksesta, joka on kaikkia perusteluita
+voimakkaampi.</p>
+
+<p>"Toiseksi tuottaa mieluisan yllätyksen tekijän herkkä silmä
+näkemään kaikkea koomillisuutta, joka ilmaisumuodossaan on
+niin täysin hillittyä. Kuu hän on vakava, kuvaa hän yhtä rohkeasti
+todellista elämää epäpuhtaine tai traagillisine omituisuuksineen
+kuin Henrik Pontoppidan meillä lyhyissä, mestarillisissa
+kansanelämänkuvauksissansa. Kun hän esittää jonkun koomillisen
+tilanteen &mdash; ja sen hän tekee varsin usein &mdash; astuu hän samoja jälkiä
+kuin Schandorph meillä. Mutta siinä, missä Schandorph nauraa, on Ernst
+Ahlgrenilla vain veitikka silmässä...</p>
+
+<p>"Kokonaisuutena kokoelma on keväisen terve kuin heikosti tuoksuva,
+mutta väririkas ruoho- ja metsäkukkakimppu, jonka poimii varhain
+aamulla kasteen ollessa vielä maassa."<a name="FNanchor_137" id="FNanchor_137"></a><a href="#Footnote_137" class="fnanchor">[137]</a></p>
+
+<p>Tällä myötätuntoisella ja täyttä tunnustusta antavalla arvostelullaan
+Georg Brandes tahtoi lieventää sitä murhaavaa tuomiota, joka edellisenä
+kesänä "Politiken" lehdessä oli tullut "Fru Marianne'n" osaksi, joskaan
+hän ei sitä suorastaan peruuttanut,</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Kirjallisia_otteluita" id="Kirjallisia_otteluita">Kirjallisia otteluita.</a></h2>
+
+
+<p>"Nuoren Ruotsin" kirjailijat, joita aluksi kaikilla tahoilla oli
+tervehditty ilolla uuden kirjallisen kukoistusajan edelläkävijöinä,
+joutuivat 80-luvun loppupuolella mitä ankarimman vastustuksen ja vainon
+alaisiksi. Siihen vaikutti osaltaan heidän hyökkäyksensä uskontoa ja
+yhteiskuntajärjestelmää vastaan, mutta ensi sijassa sittenkin
+Strindbergin teokset. Varsinkin sen jälkeen kuin "Giftas" teosta
+vastaan nostettu oikeusjuttu päättyi Strindbergin eduksi, kiihtyi
+taistelu konservatiivisella puolella äärimäisyyteen asti. C.D. af
+Wirsén hyökkäsi vasta perustetussa "Vårt land" lehdessä, jonka
+ohjelmaan kuului "epäsiveellisen ja herjaavan kirjallisuuden
+vastustaminen", ei yksin ruotsalaisen, vaan myöskin ulkomaalaisen
+realistisen kirjallisuuden kimppuun, ilmaisten niin suurta
+ahdasmielisyyttä ja naurettavaa kömpelyyttä arvostelutavassaan, että
+sen vertaista tuskin missään muussa maassa on tavattu. Naurettavan
+surullinen oli niinikään n.s. "siveellisyysanomus", jonka useat
+henkilöt, niiden joukossa myös yllämainittu "Vårt land" lehden
+arvostelija ja Ruotsin Akademian sihteeri, jättivät kuninkaalle,
+valittaen siinä, "että itsessään niin hyödyllistä painovapautta oli
+viime aikoina häikäilemättömästi väärinkäytetty ja että kaikkein
+siveettömimmät painotuotteet kaunokirjallisuuden nimellä ja muka
+vapauden, valistuksen ja kehityksen edistämisen tarkoituksessa olivat
+ruvenneet levittämään vietteleviä oppejansa, sekoittaneet yleisön
+oikeudentunnon sekä riistäneet siltä uskon Jumalaan ja hänen pyhään
+sanaansa siten tuottaen turmelusta sekä ajaksi että iankaikkisesti".
+Vähä väliä ilmestyi niinikään vanhoillisten lehtien palstoilla
+lähetettyjä kirjoituksia, jotka olivat milloin "Opettajan", milloin
+"Olevien olojen ystävän" y.m. allekirjoittamia ja jotka sanojaan
+säästelemättä sättivät sekä nuoria kirjailijoita että heidän
+kustantajaansa, Albert Bonnieriä. Voiton kaikista tällaisista
+hyökkäyksistä vei kuitenkin v. 1887 ilmestynyt lehtori John Personnen
+lentokirjanen "Strindbergs-litteraturen och osedligheten bland
+skolungdomen" (Srindberg-kirjallisuus ja siveettömyys koulunuorison
+parissa), jossa tekijä väittää koko uudenaikaisen ruotsalaisen
+kirjallisuuden puolustavan täydellisesti vapaata sukupuoli-elämää ja
+syytti sitä siitä epäsiveellisestä elämästä, joka vallitsi koulujen
+oppilaiden keskuudessa. Kirja, jolla ahdasmielisyydessä ja räikeydessä
+tuskin on vertaistansa, herätti suurta paheksumista "Nuoren Ruotsin"
+kirjailijoiden parissa, ja Gustaf af Geijerstam kehoitti m.m. Ernst
+Ahlgrenia julkisesti panemaan vastalauseensa.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren, joka parasta aikaa oli Parisissa, ei tahtonut sitä
+kuitenkaan tehdä. Vaikka hän persoonallisesti seisoikin lähellä useita
+nuoria kirjailijoita, niin ei hän sittenkään tuntenut niin täydellistä
+yhteenkuuluvaisuutta, että hän olisi voinut ikäänkuin astua rivistä
+esiin ja puhua kaikkien puolesta. Vastatessaan kieltävästi Gustaf af
+Geijerstamille selittää hän lähemmin kantaansa seuraavasti:</p>
+
+<p>"Kun minä ymmärrän, <i>miksi</i> ihmiset ovat tulleet sellaisiksi kuin
+he ovat, niin en voi oikein olla harmissani siitä, että he ovat
+sellaisia. Jos voisin manata esiin jonkinmoista paheksumista suuntaan
+tai toiseen, niin kirjallinen asemani olisi paljoa helpompi, silloin
+voisin yhtyä samaa-ajatteleviin, voisin olla huomaamatta sitä hyvää,
+mikä vastapuolueessakin on. Vaan nyt! Minulla on pohjaton halu nähdä ja
+ymmärtää; kaikkea, kaikkea, mihin voin ylettyä. Mihinkä sitä kelpaa
+sellaisella luonteella? Tämä luontainen vaistoni, haluni käsittää
+kaikkea, minkä voin tavoittaa, on voimakkaampi tahtoani ja järkeäni. Se
+on jonkinmoinen traagillinen kohtalo, sillä kun minulla samalla on niin
+onneton tarve voittaa ihmisten myötätuntoa, joudun tahtomattanikin
+persoonallisiin hankauksiin ja ristiriitoihin, joita vastaan luontaisen
+herkkämielisyyteni vuoksi en voi koskaan kyllin panssaroitua."<a name="FNanchor_138" id="FNanchor_138"></a><a href="#Footnote_138" class="fnanchor">[138]</a></p>
+
+<p>Samoin Ernst Ahlgren seuraavana syksynä kirjeessään Gustaf af
+Geijerstamille puhuu jälleen suhteestaan "nuoriin" vastustaen sitä
+ajatusta, että kaikki nuoremmat kirjailijat voisivat lukeutua ikäänkuin
+yhteen puolueeseen. Geijerstam, jonka oli määrä pitää esitelmiä
+ruotsalaisesta kirjallisuudesta, oli näet maininnut Ernst Ahlgrenille
+aikovansa käsitellä häntä yhdessä Tor Hedbergin sekä muiden nuorten
+kanssa, ja sen johdosta Ernst Ahlgren sai aihetta puhua itsestään sekä
+asemastaan eri puolueihin nähden. "Minä kannatan aseellista
+puolueettomuutta", sanoo hän. "Minkään puolueen puolesta en tahdo
+taistella... En yhdy mihinkään ohjelmaan, joka sitoo minut taistelemaan
+uskontoa ja voimassa-olevaa moraalia vastaan... Sinua, Tor Hedbergiä ja
+Levertiniä seison lähempänä kuin toisia. Mutta me olemme toistaiseksi
+saaneet aivan liian vähän aikaan voidaksemme rynnistäen toimia.
+Pysykäämme yhdessä ja voittakaamme maa-alaa, hiljaa mutta varmasti. Ei
+kellään meistä ole vielä kylliksi voimaa taistella ja voittaa, ja
+jokaisen yksityisen tappio vahingoittaa nuorta kirjallisuuttamme
+kokonaisuudessansa.</p>
+
+<p>"Sen tähden en millään ehdolla ota osaa pitkin koko linjaa ulottuvaan
+taisteluun."<a name="FNanchor_139" id="FNanchor_139"></a><a href="#Footnote_139" class="fnanchor">[139]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli kuitenkin valmis persoonallisesti ottamaan osaa
+toiseen taisteluun sekä julkisesti lausumaan siitä mielipiteensä.
+Keväällä 1887 oli Georg Brandes julkaissut "Politiken" lehdessä
+kirjoituksen siveellisyyskysymyksestä, jossa hän hyökkäsi yhtä sen
+innokkainta kannattajaa, neiti Elisabeth Grundvigia vastaan, herättäen
+siten hänen hengenheimolaistensa parissa koko pohjoismaissa mitä
+suurinta paheksumista ja nostattaen sanomalehdistössä kiihkeän
+väittelyn, johon m.m. Björnson ja tanskalainen kirjailija Hostrup
+ottivat osaa ankarasti ahdistaen Brandesia. Vaikka Ernst Ahlgren ei
+kannattanut Brandesin vapaata käsityskantaa siveellisyyskysymyksessä,
+niin ei hän silti voinut hyväksyä vastapuoluettakaan, joka
+ahdasmielisyydessään teki itsensä syypääksi yhtä suureen liioitteluun
+kuin Brandeskin. Varsinkin hän paheksui sitä, että yleinen mielipide
+kahlehti yksilöiden toiminta- ja sananvapautta ja harjoitti
+terrorismia, etenkin naisten suhteen, jos nämä uskalsivat ilmaista
+yleisestä mielipiteestä poikkeavan kantansa.</p>
+
+<p>Näitä mielipiteitään Ernst Ahlgren esitti kirjoituksessaan
+"Saedligheds-Terrorismen paa svensk Grund" (Siveellisyyshirmuvalta
+ruotsalaisella pohjalla) "Politiken" lehdessä syysk. 13 p:nä 1887,
+valaisten väitteitään useilla mielenkiintoisilla esimerkeillä.
+Niinpä hän esim. kertoo, miten eräs nainen, joka ei muiden mukana
+ollut poistunut eräästä kokouksesta, jossa oli keskusteltu
+siveellisyyskysymyksestä, julistettiin pannaan, s.o. kaikki hänen
+tuttavansa vetäytyivät erilleen hänen seurastansa. Samoin eräs
+ylioppilas, joka samassa kokouksessa oli uskaltanut lausua ilmi
+mielipiteensä, oli kadottanut apurahansa, ja kun hänelle yksityisesti
+kerättiin varoja opintojen jatkamista varten, oli eräs vapaamielinen
+virkamies luvannut avustaa häntä vain sillä ehdolla, että avustajien
+nimet eivät tulisi julkisuuteen. &mdash; Kustantajayhdistys oli niinikään
+päättänyt eroittaa joukostaan jokaisen kustantajan, joka uskalsi
+painattaa jonkun julkisesti epäsiveelliseksi julistetun kirjoituksen.
+&mdash; Ja eräältä naislehden toimittajalta oli koetettu salaisesti
+agiteeraamalla riistää hänen yksityistuntinsa, koska hän vapaata
+keskusteluoikeutta puolustavassa lehdessään oli antanut tilaa nuoren
+tytön sairaalloista tunne-elämää esittävälle kuvaukselle.</p>
+
+<p>"Sellainen on siveellisyys-hirmuvalta," huudahtaa Ernst Ahlgren. Ja
+lopuksi hän vielä omasta puolestaan lausuu seuraavat sanat niille,
+jotka ehkä hänen "sanojensa johdosta tahtoisivat asettaa hänet nurkkaan
+häpeämään epäsiveellisyysapostolien tai muiden pahantekijöiden pariin":</p>
+
+<p>"Minulle on aivan yhdentekevää, ovatko ne, joita tämä hirmuvalta uhkaa,
+oikeassa tai väärässä. Että tällainen hirmuhallitus on olemassa, on
+kylliksi tehdäkseen minusta sen leppymättömän vihollisen. Vaikkapa,
+niinkuin itse Björnson, asettaisin neitseellisen puhtausvaatimuksen
+jokaiselle sulhaselle tai samalla kauhulla kuin yhteiskuntamoraalimme
+valvoja, C.D. af Wirsén torjuisin luotani miehen ja naisen välisen
+yhdenvertaisuusvaatimuksen, niin inhoisin sittenkin yhtä suuressa
+määrin tätä hirmuvaltaa.</p>
+
+<p>"Sillä niin kauan kuin ulkonaista painostusta käytetään syiden ja
+vastasyiden asemesta, ei tämä uusi kysymys ole mitään muuta kuin vanha
+valhe, ja me omistamme yhä edelleenkin: vain kalkittuja hautoja
+mädänneitten tapojen ympärillä."</p>
+
+<p>Vaikka tämä kirjoitus ei suoranaisesti puolustakaan Brandesia, niin
+hänen vastustajansa antoivat sille sittenkin sellaisen selityksen, kun
+paria kuukautta myöhemmin Ernst Ahlgrenin kirjoitus "Georg Brandes
+esitelmöitsijänä" "Hemvännen" lehdessä toi uutta vettä heidän
+myllyynsä. Ernst Ahlgren oli näet Kööpenhaminassa seurannut suurella
+ihastuksella ja innolla Brandesin luentoja ja kuvasi nyt yllämainitussa
+kirjoituksessaan sekä kuulijakunnan innostusta että luennoitsijan
+suurta esittämiskykyä ja persoonallista viehätysvoimaa. Osoitteena
+Ernst Ahlgrenin tyylistä sekä hänen suuresta innostuksestansa saakoon
+tämä kirjoitus tässä sijansa.</p>
+
+<p>"'Frue Kirke' kohoaa synkkänä pilvistä iltataivasta vasten, yliopiston
+kiviröykkiö rajoittaa aukiota toiselta puolen, portailla seisoo
+vihmasateessa tiheään sulloutunut ihmisjoukko riippuen suuren suljetun
+oven edustalla kuin mehiläisliuta ennen parveilua &mdash; ulottuen aina
+katukäytävälle saakka, missä muutamat ylioppilaat lämpimikseen astuvat
+edestakaisin.</p>
+
+<p>"Sisällä opinahjossa, valtavien ovien takana on hiljaista, käytävät
+ovat tyhjinä ja ovenvartija torkkuu arvokkaana paikallaan; leveät
+portaat ovat puolipimeät, mutta seinämaalauksille lankeaa valo
+pääportaiden korkeista kandelaabreista, jotka valaisevat ylintä
+käytävää. Ovia alhaalla ei avata ennenkuin täsmälleen seitsemältä,
+väräjävässä kaasuvalossa värjöttää äänettömänä ja autiona pitkä käytävä
+hukkuen lopulta pimeään.</p>
+
+<p>"Varjosta astuu esiin yksinäinen mies, eroittuen valoa vasten kuin
+selväpiirteinen varjokuva. Solakka vartalo; joustava käynti;
+karakteristinen pää, hiukan eteenpäin kumartunut, mutta silti ylpeä
+ryhdiltänsä, jonka suora, kiiltävä musta tukka, kohottuaan ensin
+ylöspäin yhtenä ainoana kaarena, laskeutuu alas otsalle. Piirteitä on
+mahdoton eroittaa, ei muuta kuin pään muodon, mutta sekin jo riittää,
+jotta tuntisi sen kerrankin nähtyänsä.</p>
+
+<p>"Mies asettuu seisomaan reunimmaisten portaitten ääreen, nojautuu
+kandelaabrien tummaa rautaa vasten, sulautuu ikäänkuin kokonaan niihin.
+Ja siihen hän jää liikkumattomana odottamaan.</p>
+
+<p>"Mitä hän odottaa?</p>
+
+<p>"Ehkäpä hän haluaa nähdä, miten hänen tähtensä paikoista tapellaan, tai
+ehkäpä häntä vain huvittaa tarkata täältä kuulijakuntaa, jonka hän
+ennen on nähnyt vain kateederista käsin.</p>
+
+<p>"Kello lyö. Alhaalta kuuluu kohinaa, ikäänkuin kuohuvan veden ääntä,
+ihmisaalto syöksyy lähimpiä portaita ylös, täyttää sen kuin yhdellä
+ainoalla valtavalla suoneniskulla, ja virtaa sitten eteenpäin käytävän
+läpi kiiruhtavien askelten äänen kajahtaessa holvikatoksen alla. Ei
+kukaan astu, kaikki juoksevat virran kantamina, kuljettamina, ajamina
+eteenpäin.</p>
+
+<p>"Mutta ei mikään virta ulotu yksinäisen miehen luo tyhjien portaitten
+päähän, ei kukaan pane häneen huomiota: itsesäilytysvaisto valtaa
+jokaisen mielen.</p>
+
+<p>"Sisällä luentosalissa on turvallisesta paikasta hauska tarkata kaikkia
+noita erilaisia kasvojenilmeitä, jotka pistävät esiin pahimman
+tungoksen keskeltä: siinä on intoa, harmia, epätoivoa, kun kaikki
+ponnistukset näyttävät turhilta ja kyynärpäät askaroivat joka puolella;
+siellä täällä joku elämänhaluinen nuorukainen, joka nauraa joko omille
+tai toisten ponnistuksille; ylioppilaita, jotka harppaavat penkkien ja
+pöytien yli anastaakseen itselleen istumapaikan; naisia, jotka
+mittelevät tarmokkaasti voimiaan miessukupuolen kanssa. Ei ketään
+arkailla. Kukin on itseään lähinnä.</p>
+
+<p>"Jokainen nurkka, jossa ihminen vain voi seisoa, on ennätetty, aina
+käytävään saakka, missä kauloja kurotetaan ja varpaille kohotaan
+toivossa, että sieltäkin saattaisi jotain nähdä ja kuulla.</p>
+
+<p>"Melu vaimenee suhinaksi ja sitten äkkiä kaikki hiljenee. Joukon
+keskellä häämöittää tumma pää ja ylöspäin työntynyt tukka, mikä antaa
+koko ulkomuodolle taistelun leiman. Se on Georg Brandes.</p>
+
+<p>"Tuossa hän seisoo, hiukan hengästyneenä &mdash; siltä ainakin tuntuu &mdash; ja
+ennenkuin hän alkaa puhua, luo hän kuulijajoukkoon levollisen, miltei
+välinpitämättömän katseen, joka ponnistuksitta näyttää huomaavan
+pienimmätkin seikat ja joka säkenöi kylmää ja terävää järkeä, järkeä,
+joka ei lainkaan ole sopusoinnussa hänen hermostuneitten, vuoroon
+katkeruutta ja kovuutta, vuoroin miltei lempeyttä ilmaisevien
+kasvojensa kanssa.</p>
+
+<p>"Nämät kalpeat kasvot, liikkuvat kulmakarvat, suora, matala, poimujen
+uurtama otsa, herkät sieramet ja etsivä, teräksenharmaa katse tietävät
+paljonkin kertoa ja vieläkin enemmän selittää sille, joka tarkasti
+niiden vaihtelua seuraa. Helposti voi ymmärtää, miten tätä miestä,
+jolla on niin terävä ja läpitunkeva arvostelukyky ja niin terve järki,
+jonka maailmankäsitys on täysin helleeninen ja jonka suonissa virtaa
+itämaista verta, miten tätä miestä ehdottomasti täytyy joko sokeasti
+ihailla tai sokeasti vihata, aina sen mukaan vetääkö hän puoleensa vai
+työntää luotaan &mdash; voi ymmärtää, että kaikkein vähimmin hänen osakseen
+voi tulla sitä, mitä jokaisella ensi sijassa on oikeus vaatia:
+nimittäin <i>oikeutta</i>.</p>
+
+<p>"Hän alkaa puhua. Kun vertaa äänen hillittyä rauhallisuutta kasvojen
+intohimoiseen levottomuuteen, joita hän ei koskaan saata kokonaan
+hillitä, muistuu ehdottomasti mieleen hänen omat sanansa 'Berlinin'
+esipuheensa: 'Tunnelmani ovat usein ristiriidassa keskenään, mutta
+ajatukseni ani harvoin.' Esityksen levollinen varmuus on sukua
+'Hovedstrømninger'lle sekä niille kirjallisille luonnekuville, jotka
+ovat opettaneet meitä ihailemaan Georg Brandesin voimakasta ja eheätä
+persoonallisuutta, mutta kasvojen nopeat vaihtelut sen sijaan tuovat
+mieleen poleemikon, ja kesken vakavaa esitystä välähtää joskus esille
+tuo taisteluun valmis sukkeluus, säälimätön iva ja taitava
+aseidenkäyttö, jotka helposti voivat iskeä sellaisia haavoja, jotka
+umpeen mentyäänkin kätkevät arpiensa alle kalvavaa vihaa.</p>
+
+<p>"Georg Brandes ei vaikuta käsien liikkeillä eikä hän ehdoin tahdoin
+anna tilaisuutta suosionosoituksille, opittu kaunopuheisuus on hänelle
+vierasta, hän ei koeta millään väkinäisellä tavalla imponeerata.
+Teennäisyydestä vapaa yksinkertaisuus ja luonnollinen tasaisuus on
+ominaista hänen esitykselleen. Hän kahlehtii kuulijoiden huomion
+esityksensä sisällöllä ja ajatusjuoksunsa selvyydellä, milloin hän
+haluaa selittää tai tutkia jotain seikkaa, sekä taiteellisella
+havainnollisuudellaan, kun hänen mielensä tekee kuvata jotakin. Hän
+osaa keskittää ajatuksensa, puristaa aineensa siinä määrin kokoon, että
+hän tunnin rajoitetussa kehyksessä voi esittää äärettömän joukon
+tietoja ja tosiasioita olematta silti kuiva. Kuulija tuntee todellakin
+oppivansa jotain, ja siksi aine herättää hänen mielenkiintoaan. Voisipa
+kohteliaisuutena mainita, että esitelmän aikana itse esittäjä unohtuu."</p>
+
+<p>Vaikka tämä kirjoitus ei vähimmälläkään tavalla koskettele Brandesin
+mielipiteitä, käsittivät hänen vastustajansa sen suoranaiseksi
+hyökkäykseksi heitä itseään vastaan sekä Brandesin mielipiteiden
+puolustukseksi. Etenkin naisemansipatsionipiireissä se herätti suurta
+paheksumista, ehkäisten mm. kirjailija-apurahan keräystä, jota Ernst
+Ahlgrenin hyväksi oli pantu alulle. Varsinkin eräs lahjoittajista,
+rouva Fredrika Limnell, jota Ernst Ahlgren sai kiittää eräästä jo
+aikaisemmasta rahalahjasta ja jonka antiudesta kyseenäolevakin apuraha
+suurimmaksi osaksi riippui, loukkaantui syvästi tämän kirjoituksen
+johdosta ja ilmaisi mielipahaansa eräässä Esseldelle kirjoittamassaan
+kirjeessä. Samalla kun Esselde lähetti Ernst Ahlgrenille rouva
+Limnellin kirjeen, koetti hän omasta puolestaan saada häntä
+peruuttamaan tai ainakin tyydyttävällä tavalla selittämään
+kirjoitustansa, jotta apurahahanke ei menisi myttyyn.</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 200px;">
+<img src="images/03.png" width="200" height="300" alt="" />
+<div class="caption">
+
+<p>Ernst Ahlgren 1888.</p></div>
+</div>
+
+
+<p>Seuraava vastaus Esseldelle, joka ilmaisee syvää loukkaantumista ja
+katkeruutta, on hyvin kuvaava Ernst Ahlgrenin itsenäiselle luonteelle,
+joka persoonallisista eduista välittämättä ei koskaan voinut tinkiä
+hitustakaan siitä, minkä hän piti oikeana.</p>
+
+<p>"Täti sanoo, että minun pitäisi levollisesti ajatella 'asiaa'",
+kirjoittaa Ernst Ahlgren, "eikä loukkaantua, vaikka minua vaaditaankin
+tilille sen johdosta, että olen uskaltanut kirjoittaa Georg Brandesista
+<i>esitelmöitsijänä</i> (huom. ei poleemikona, moraalifilosofina eikä
+reaktsionäärinä, vaan <i>ainoastaan</i> esitelmöitsijänä).</p>
+
+<p>"Ei, levollisesti en voi sitä ajatella, sillä harmi kiehuu minussa...</p>
+
+<p>"Koko tädin kirje kohdistuu vain yhteen ainoaan seikkaan:
+'puolustaudu'. &mdash; &mdash; &mdash; Puolustaisinko itseäni?!</p>
+
+<p>"No niin:</p>
+
+<p>"Arvellaan olevan syytä asettaa minut <i>edesvastuuseen</i> sellaisesta
+artikkelista kuin 'Hemvännen'issä julkaisemastani! Artikkelista,
+jossa ei ole sanaakaan, joka kohdistuisi uskontoon, moraaliin tai
+siveellisyyteen; ei ainoatakaan sanaa, joka loukkaisi säädyllisyyttä;
+ei yhtään kevytmielistä eikä raakaa sanaa. Olen vain uskaltanut puhua
+henkilöstä, jota syytetään ateistiksi ja siveellisyyden herjaajaksi; en
+ole puhunut hänen suhteestaan uskontoon enkä siveellisyyteen, olen
+tarkastanut häntä vain kirjalliselta kannalta &mdash; hänen asemaansa
+kirjallisuushistorioitsijana. Ja tämän johdosta minua vaaditaan
+tilille! Minä ymmärrän.</p>
+
+<p>"Tiedetään, että olen ollut sairas, että olen sitä vieläkin, että voi
+kulua pitkiä aikoja, jolloin en jaksa tehdä työtä, että luultavasti en
+koskaan tule aivan terveeksi; sen vuoksi on pantu toimeen rahankeräys
+&mdash; vai mikä se lienee! &mdash; jotta minulle kahdeksi vuodeksi voitaisiin
+taata 1,000:nnen, jopa 1,200 kr:n vuotuinen summa.</p>
+
+<p>"Eikö totta?</p>
+
+<p>"Minulle ojennetaan tämä summa ja sanotaan: myö sielusi! Ja jos minä
+otan sen vastaan, niin sanotaan: nyt olet meidän.</p>
+
+<p>"'Juuri nyt' lienee oikea aika, juuri nyt minä lienen niin köyhä, että
+ryömin rahan edessä ja suostun ehtoihin.</p>
+
+<p>"Vai mitä tarkoittavat nämät sanat: &mdash; 'Erikoisesta syystä on ikävä,
+että <i>juuri nyt</i> tuollainen pelko saisi vallan ystäviesi parissa.'
+[Esselden sanat.]</p>
+
+<p>"Niissä piilee uhkausta ja kaupan hierontaa. Mutta minua ei voida
+lahjoa. Sano se 'ystäville'.</p>
+
+<p>"Olen irtaantunut kieroista, arvottomista perhesuhteista monivuotisen,
+kovan taistelun jälkeen; olen yksin työlläni hankkinut itselleni
+jokaisen pienen tiedonjyväsen ilman minkäänlaista johtoa tai
+koulunkäyntiä; olen omin ponnistuksin kaivautunut esille syrjäisestä
+myyränkolostani. Tämä pitkä myyräntyöni on tehnyt minusta karaktäärin.
+Eikä karaktäärejä osteta.</p>
+
+<p>"Jos minulle olisi tahdottu antaa apuraha ilman minkäänlaisia ehtoja ja
+täydellä luottamuksella karaktääriäni kohtaan, niin olisin ottanut sen
+vastaan, en nöyrästi kuin almun, vaan niinkuin kelvollinen työntekijä
+&mdash; joka ulkonaisten olojen pakosta on joutunut avun tarpeeseen ja joka
+tietää voivansa hyödyllisesti käyttää avustusta &mdash; ottaa vastaan
+avunannon työnantajaltaan. Mutta kun on tarkoitus sitoa käteni,
+koukistaa niskani ja siten saada minut johdetuksi sinne, minne
+halutaan, niin vastaan kieltävästi. Pitäkää avustuksenne ja antakaa
+minun mennä hukkaan, jollen jaksa pysyä pystyssä! Jos isänmaallani on
+niin useita ja niin eteviä kirjailijoita, ettei minua tarvita, no &mdash;
+niin! Minun yksityisasiani on sitten osoittaa, kuulunko niihin, jotka
+kaikessa hiljaisuudessa ovat hirtettävät. Meidän etevimmillä
+näyttelijättärillämme on valtiolta vuotuista palkkaa noin 4-6,000 kr.
+Sinä vuonna, jolloin <i>minä</i> kirjoitin 'Fru Marianne'n, kohosivat
+kirjalliset tuloni 533 kr:uun (300 nimettömänä lahjana), sillä
+palkkioni sain vasta sinä vuonna, jolloin kirja ilmestyi painosta. Se
+maa, joka noin auliisti huolehtii niistä kyvyistä, joita se pitää
+lupaavimpina, voi odottaa suuria kirjallisuudeltansa!</p>
+
+<p>"&mdash; Täytyy elää, sanoo kirjailija.</p>
+
+<p>"&mdash; En käsitä, miksi se olisi välttämätöntä, vastaa hänen aikansa. Ja
+hänen aikansa on oikeassa; koska se ei tarvitse enää useampia hänen
+teoksiansa.</p>
+
+<p>"Ja niin sitä ollaan kuitit.</p>
+
+<p>"Lyhyesti:</p>
+
+<p>"Minä <i>en</i> aio millään tavalla kaunistella Brandes-artikkeliani;
+minä en lupaa kirjoittaa toisten mielen mukaan ja olla seuraamatta omaa
+mieltäni; minä en salli kenenkään vartioida 'omaperäisyyttäni'.</p>
+
+<p>"Tehtäköön miten parhaaksi nähdään apurahan suhteen. Mutta ei millään
+apurahalla voida minun sananvapauttani ja itsenäistä asemaani ostaa.</p>
+
+<p>"Se on järkähtämätön vastaukseni. Ja mitä siihen tulee, ettei minun
+'pitäisi julkisesti kosketella asiaa' niin sanon päinvastoin: kernaasti
+minun puolestani! &mdash; jos minua vaaditaan otteluun.</p>
+
+<p>"Ei ainoatakaan sanaa Brandes-artikkelissa minun tarvitse peruuttaa,
+hävetä tai salata. Minä tahdon puolustaa joka ainoaa, sekä yksityisesti
+että julkisesti. On olemassa yksi ainoa asia, jota vastaan ennen olen
+taistellut ja jota vastaan taistelen niin kauan kuin minulla on voimaa
+liikuttaa kynääni, ja tämä ainoa asia on juuri <i>suukapulajärjestelmä</i>,
+sama &mdash; jota nyt minun suhteeni on tahdottu käyttää. Vain se
+<i>yrityskin</i>, että väkivallalla ja uhkauksilla, lahjomisilla ja lunnailla
+tahdotaan pakoittaa ihmistä salaamaan vakaumuksensa, kiihoittaa minua.
+Ja minäkö möisin vakaumukseni vain 'Mollefossin' [viittaa Ibsenin
+Rosmersholmiin] pelosta! Ei, jos se on tarkoituksena, niin kernaammin
+taistelu elämästä ja kuolemasta, avoin taistelu.</p>
+
+<p>"Täti sanoo:</p>
+
+<p>"'Toinen selitys on se, että herra Brandesin mielestä on ollut varsin
+sopivaa Ruotsin suosituimman kirjailijattaren välityksellä tehdä
+reklaamia aiotuille esitelmilleen &mdash; mikä minun mielestäni onkin paljoa
+uskottavampaa.'</p>
+
+<p>"1:o. Minä en anna käyttää itseäni reklaamia varten.</p>
+
+<p>"2:o. Brandes ei aio tulla Ruotsiin. Minä tiesin sen ennenkuin
+kirjoitin artikkelini.</p>
+
+<p>"Lopuksi tahdon kysyä, onko pahempi kirjoittaa 'Hemvännen'iin ateisti
+Brandesista kuin 'Dagny'yn ateisti Harriet Martineausta?"</p>
+
+<p>Ylläoleva kirje ei ole päivätty, mutta luultavasti se on kirjoitettu
+Kööpenhaminassa maaliskuun alkupäivinä 1888 päättäen siitä, että toinen
+myöhäisempi ja laadultaan yksityisempi kirje niinikään Esseldelle,
+jossa Ernst Ahlgren selittää vielä tarkemmin suhtautumistaan Brandesin
+mielipiteisiin, on maaliskuun 7 p:ltä.</p>
+
+<p>"Se mitä täti sanoo kuohumiseksi, ei voi laskeutua", kirjoittaa Ernst
+Ahlgren. "Minä tunnen rinnassani haavan kirvelevän, ja aina
+kuolinhetkeeni saakka olen pitävä sitä halpamaisuutena, jos annetaan
+taiteilijan joutua perikatoon vaan sentähden, että hän tahtoo tehdä
+työtä &mdash; tai oikeammin: siksi ettei hän <i>voinut</i> työskennellä &mdash;
+muuta kuin vapaasti..</p>
+
+<p>"Minä ihailen Georg Brandesin loistavia henkisiä ominaisuuksia; minä
+vastustan jyrkästi hänen käsityskantaansa sukupuoliasiassa. (Ei
+sovinnaisista, vaan puhtaasti inhimillisistä syistä: sellaista
+moraalia, joka perustun sääliin. S.o. vanhan ajan kristillistä
+moraalia, ei kirkollista, sillä se ei merkitse minulle mitään, jollei
+se suhtaudu edelliseen.) Mutta minä en tahdo, että eroavien
+mielipiteiden vuoksi unohdetaan, ettei hän ole mikään tavallinen
+persoonallisuus. Hänen julistamansa vapaan rakkauden oppi on
+sydämettömyyden evankeliumia, ja mitä lähemmin olen oppinut häntä
+tuntemaan, mitä enemmän osaan persoonallisesti panna arvoa siihen
+sielun hienouteen ja rohkeuteen, jotka viihtyvät niiden vähemmän
+jalojen ominaisuuksien rinnalla, jotka meille kaikille ovat tutut ja
+joita minä huomaan, vaikka en tahdo niistä puhua &mdash; sitä kammottavampi
+on minun mielestäni tämä oppi, joka perustuu naisten halveksimiseen ja
+julmuuteen. Minä pidän Georg Brandesista samoin kuin monet muutkin,
+jotka ovat joutuneet hänen läheisyyteensä, mutta tuotantooni en voi
+valaa muuta kuin omaa vakaumustani enkä tahdo esittää muuta, kuin mitä
+omin silmin olen nähnyt. Minä en ole moralisti, vaan huomioidentekijä;
+olen sekä täällä että Parisissa nähnyt 'vapaita' suhteita, ja minä olen
+käyttävä huomioitani teoksissani. Minä olen osoittava, mihin '<i>päivän
+tai parin rakkaus</i>' aina johtaa: onnettomuuteen, tuskaan,
+katumukseen, katkeruuteen, halveksumiseen. Tämä ei ole tendenssiä. Minä
+olen tehnyt huomioitani muodostamatta ennakolta mielipidettäni, minä en
+perusta mihinkään suunnitteluun, vaan rakennan sille, mitä olen nähnyt
+ja kuullut. Ehkäpä minua tullaan sanomaan epäsiveelliseksi, koska
+koskettelen laittomia suhteita, mutta minä pidän velvollisuutenani
+puhua ja minä tulen puhumaan. Jos terveyteni sen sallii.</p>
+
+<p>"En tiedä tullaanko sitä leimaamaan siveellisyydeksi vai
+siveettömyydeksi. Tahdon olla yhtä häikäilemätön kuin itse elämäkin.</p>
+
+<p>"Kaikki tämä on tarkoitettu vastustamaan päähänpistorakkautta.
+Vastustamaan sitä, jota Georg Brandes puolustaa. Ja siitä huolimatta,
+että olen hänen ystävänsä ja tulen sinä pysymään, vaikka hän kääntäisi
+aseensa minua vastaan...</p>
+
+<p>"Mutta ansaita apuraha esiintymällä toisten kehoituksesta häntä
+vastaan? Ei.</p>
+
+<p>"Olen ollut sairas joulusta saakka...</p>
+
+<p>"Tädin ja rouva Limnellin kirjeet repivät minua, jotta tulin
+huonommaksi, ja kun sittenkin yritin pysyä pystyssä, sai tauti ankaran
+käänteen... Työtä en luultavasti voi pitkään aikaan tehdä, matkustan
+kotiin Hörbyhyn, jossa voin elää halvemmalla ja kirjoitan ehkä sitten
+vielä yhden kirjan, rehellisen ja kelvollisen kirjan. Tahdon ainakin
+koettaa. Ja sitten tahdon &mdash; ei, en <i>tahdo</i>, mutta varmaan elämä
+pahoittaa minut sinne, minne en tahdo: Mollefossiin.</p>
+
+<p>"Perheoloni vievät minut perikatoon, kun en voi vapautua niistä...
+Kaiken sen lisäksi köyhyyttä &mdash; köyhyyttä &mdash; köyhyyttä. Ja oman
+taiteilijaluonteeni vapauden ja uusien vaikuttimien kaipausta!</p>
+
+<p>"En kadu Brandes-kirjoitelmaani, en ryömien tavoittele ainoatakaan
+äyriä. Mutta minä joudun perikatoon."</p>
+
+<p>Saman kirjeen loppuun on Ernst Ahlgren lisännyt vielä seuraavat sanat
+palattuaan Hörbyhyn:</p>
+
+<p>"Parhaana todisteena siitä, että kiintymykseni Georg Brandesiin ei
+tarvitse vaikuttaa tuotantooni, on se monivuotinen ystävyys, joka on
+vallinnut minun ja 'epäsiveellisyys-apostolin' Axel Lundegårdin välillä
+ja mikä on sekä 'Pengar'ia että 'Fru Marianne'a vanhempi."</p>
+
+<p>Vaikka Esselde vastauksessaan Ernst Ahlgrenille vakuuttikin, ettei
+kukaan ollut aikonutkaan sitoa häntä tai peruuttaa lupaustansa,<a name="FNanchor_140" id="FNanchor_140"></a><a href="#Footnote_140" class="fnanchor">[140]</a>
+jäi kysymyksessä oleva apuraha sittenkin tulematta. Luultavasti
+"ystävät" olivat päättäneet siirtää sen antamisen toistaiseksi, koska
+Ruotsin Akademia samoihin aikoihin myönsi Ernst Ahlgrenille 500 kr:n
+suuruisen apurahan. Ja ennenkuin apurahan keräys otettiin uudestaan
+puheeksi, oli Ernst Ahlgren jo ennättänyt sinne, missä sellaisia ei
+enää kaivata.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Viimeiset_vaiheet" id="Viimeiset_vaiheet">Viimeiset vaiheet.</a></h2>
+
+
+<p>Vuosi 1888 oli koittanut Ernst Ahlgrenille synkkänä, Niinkuin jo
+mainittu, oli hän tammikuun alussa yrittänyt tehdä itsemurhan, vaikka
+aie epäonnistuikin. Kauan aikaa hän sen jälkeen eli vain puolinaista
+elämää. Lääkärin hoidosta huolimatta voimat pysyivät peloittavan
+alhaalla ja työkyky oli enimmäkseen lamassa. Silloin tällöin vain hän
+kuumeisella kiireellä teki muistiinpanojaan ja hahmoitteli monia
+suunnitelmiaan. Ruotsin Akademian myöntämä apuraha oli ainoa valonsäde
+talven kuluessa, joka herätti hänessä hiukan elämänhalua ja
+tulevaisuudentoivoa. Iloansa hän purkaa Lundegårdille seuraavin sanoin:</p>
+
+<p>"Parasta aikaa levätessäni aamupäivällä, tultiin minulle ilmoittamaan,
+että olin saanut 500 kr:n suuruisen apurahan Ruotsin Akademialta... En
+olisi koskaan voinut uskoa, että jokin Ruotsin Akademiasta lähtevä asia
+voisi vaikuttaa minuun niin valtavasti: minä kaivoin nenäni tyynyyn ja
+nyyhkytin.</p>
+
+<p>"Olen kovin iloissani siitä, en niin suuresti itse rahojen vuoksi,
+sillä eiväthän ne pitkälle riitä, vaan siksi että osakkeitteni täytyy
+nousta epäkriitillisen yleisön silmissä, kun Akademia suojelee minua.
+Sanomalehdessä oli sitä paitsi julkaistuna erityinen uutinen, jossa
+mainittiin ne syyt, joiden nojalla apuraha minulle oli annettu. Ja tämä
+uutinen, joka luultavasti tulee kiertämään kaikkialla maaseudulla,
+vaikuttaa kahden viimeisen teokseni menekkiin enemmän kuin mikään
+kirjakauppailmoitus. Sitä ei kernaasti epäillä, jonka Akademia ottaa
+turviinsa, ja ehkäpä seuraavat teokseni sen johdosta tulevat nostamaan
+vähemmän melua."<a name="FNanchor_141" id="FNanchor_141"></a><a href="#Footnote_141" class="fnanchor">[141]</a></p>
+
+<p>Tämän ilon jälkiä tuntuu vielä seuraavissakin kirjeissä. "Olen niin
+iloinen, kun minun ei tarvitse ajatella rahoja", kirjoittaa hän
+Lundegårdille, "&mdash; kun saan antaa päivien mennä menoaan ja
+ruumiinvoimien lisääntyä. Voin tulla vielä suureksi ja voimakkaaksi,
+vaikka tyhjyys yhä ammoittaakin. Tahdon niin kernaasti tulla terveeksi,
+muuten en jaksa kirjoittaa."<a name="FNanchor_142" id="FNanchor_142"></a><a href="#Footnote_142" class="fnanchor">[142]</a></p>
+
+<p>Työ, se oli Ernst Ahlgrenilla alituisesti mielessä, vaikka hänen
+elonkipinänsä heikkonemistaan heikkonikin ja hän ikäänkuin vain laski
+niitä päiviä, jotka hänellä vielä olivat jäljellä. Töistään hän
+Esseldellekin kirjoittaa tarttuen innolla hänen ilmilausumaansa
+ajatukseen, että hänelle mahdollisesti seuraavana vuonna voitaisiin
+myöntää Akademian matka-apuraha. "Niin, jos minä elän v:teen 1889-90,
+niin kyllähän kernaasti haluaisin saada matka-apurahan, sillä sitä
+oppii niin paljon päästessään elämän suurille, avaroille tantereille.
+Mutta en koskaan ajattele tulevaisuutta, se masentaa vain mieltäni ja
+saattaa minut epätoivoon. Koetan keskittää ajatukseni päivän työhön
+ajattelematta huomista kauemmaksi. En usko, että koskaan voi tehdä sen
+omantunnonmukaisemmin työtä kuin muistaessaan, että viimeinen vuosi on
+ehkä käsissä.</p>
+
+<p>"Minä iloitsen siitäkin, että suuri yleisö voi ehkä oppia minua
+ymmärtämään, vaikka valitsisinkin aiheita, jotka ovat enemmän
+inhimillisiä kuin <i>comme il faut;</i> ehkäpä se oppii ymmärtämään,
+etten minä kuulu niihin, jotka repivät kaikki alas, yhtä vähän kuin
+niininkään, jotka väittelevät laeista ja yhteiskuntaproblemeista, vaan
+että kuulun niihin, jotka tarkkaavat ihmisluonteita, jotka sanovat:
+'sellainen on kärsimys, sieluntuska, kiusaus, mielenrauha, katumus,
+sääli, hairahdus'. &mdash; Luullakseni jokainen, joka lämmöllä ja totuudella
+kykenee kuvaamaan todellista elämää, voi siten myös hyödyttää,
+tarvitsematta käsitellä teorioja ja yhteiskuntakysymyksiä. Luulisin,
+että kirjailijan tehtävänä on opettaa ihmisiä <i>näkemään</i>, tai minä
+tarkoitan ehkä, opettaa heitä rakastamaan ja ymmärtämään... Minun
+silmissäni ei ole olemassa rikoksia, syntejä j.n.e. Minä tarkoitan,
+olen siksi paljon taiteilija ja niin vähän moraalifilosofi; siinä missä
+moraalifilosofi näkee <i>rikoksen</i>, joka on rangaistava, siinä minä
+en näe asteetonta, ehdotonta abstraktsionia, vaan <i>ihmisen, joka teki
+rikoksen</i>. En tahdo sanoa, ettei rikosta olisi rangaistava, mutta
+<i>minun</i> taiteeni tehtävänä on näyttää, miten rikollinen kärsii, &mdash;
+tai miten hän itse ehkä on tekoaan huonompi. Kaikki mikä on salaista,
+mikä ei päily pinnalla, kaikki puhtaasti inhimillinen kuuluu minun
+alaani. Minun on tutkittava tekstiäni ihmisten mielten hienoista
+säikeistä.</p>
+
+<p>"Täti on oikeassa: yhtä paljon voi antaa pienillä kertomuksillaan
+kuin suurillakin. Minä puolestani asetan viimeksi julkaisemani
+novellikokoelman kaikkein korkeimmalle tuotteistani. Minä annan
+sisällisen ääneni ohjata itseäni siten, että minulla usein on monta
+teosta yhtä aikaa käsillä, ja kirjoitan sitten sitä, mikä kunakin
+hetkenä on lähinnä tunnelmaani, jättäen sattuman määrättäväksi, mikä
+ensin valmistuu, mikä viimeksi. Ajatuksissani minulla on valmiina
+romaani, jonka pääajatus on 'Fru Marianne'a vanhempi, mutta en ole
+ollut kypsä kirjoittamaan sitä, sillä paikoittain se on rakennettu
+oletusten eikä omien huomioiden nojaan. Minä kerroin aiheen Jonas
+Lielle, ja hänestä se oli hyvä. Nyt voin panna sen paperille milloin
+hyvänsä, sillä päähenkilöni elävät jo kuin oikeat ihmiset.</p>
+
+<p>"Mutta minähän teen aina niin hitaasti työtä. En jaksa kirjoittaa
+paljon kerrallaan...</p>
+
+<p>"'I telefon' on jo käännetty ... tanskaksi. Parasta aikaa sitä
+käännetään suomeksi Helsingin Suomalaista teatteria varten... Pienen
+näytelmäni 'Romeos Julia'n ostamisesta on myös puhetta..."<a name="FNanchor_143" id="FNanchor_143"></a><a href="#Footnote_143" class="fnanchor">[143]</a></p>
+
+<p>Paitsi yksityisiä muistiinpanojaan, jotka ovat "Elsa Finne'n" pohjana,
+kirjoitti Ernst Ahlgren tänä kevättalvena näytelmänsä "Den Bergtagna",
+jonka hän itse arveli elävän kauimmin hänen jälkeensä. Myöskin kertomus
+"Modern" oli hänellä nyt käsillä. Sitä paitsi hän sepitti novellin
+"Lifsleda", teki luonnokset kertomuksiin "Ur mörkret", "Ett
+önskningsmål", "En baldams historia" ja "Ludde" ja valmisti näytelmänsä
+"Romeos Julia".</p>
+
+<p>Kiihkeästi, suorastaan kuumeentapaisesti hän työskenteli tänä
+viimeisenä keväänä, tuntien liiankin selvästi, että hänen hetkensä
+olivat luetut ja peläten, ettei hän ehtisi panna paperille edes osaa
+kaikista niistä aiheista, jotka hänen mielessään kytivät. Eräästä hänen
+kirjoituksestansa, "Verklighetsdiktning" (Todellisuusrunous), joka
+löytyi hänen jälkeenjääneitten papereittensa joukosta, me voimme nähdä,
+millaiseksi hän arvelee sellaisen kirjailijan työn muodostuvan, joka
+työskentelee kuolema alituisesti silmiensä edessä. Hän sanoo siinä:</p>
+
+<p>"Miten toiselta asia näyttääkään siltä, jonka joka kerta uuteen työhön
+ryhtyessään täytyy ajatella: onko tämä ehkä viimeinen; minun täytyy
+saada sanotuksi se, mitä haluan sanoa, ja juuri tällä hetkellä.</p>
+
+<p>"Samantekevää onko kirjailija nuori vai vanha. Vuosien lukumäärä ei
+merkitse mitään, sillä nuoren eletty elämä voi olla paljoa rikkaampi
+kuin vanhan, kaikki riippuu vain tunteen syvyydestä ja elettyjen
+kokemusten laajuudesta.</p>
+
+<p>"Jos hän siihen asti on elänyt suljettua ja yksinäistä elämää, niin voi
+hänet äkkiä vallata halu puhua niin kauan kuin hän vielä voi saattaa
+itsensä ymmärretyksi ja ennenkuin pitkä äänettömyys alkaa.</p>
+
+<p>"Ehkäpä siihen vaikuttaa myös se haikea tunne, että kaikki muistot,
+jotka ovat olleet hänelle rakkaat, kuolevat hänen mukanansa, tai että
+hänestä tuntuu siltä, kuin ne eivät yksin olisi hänen omaisuuttaan,
+tai, &mdash; kukapa tiesi! &mdash; ehkäpä yksinäisyydentunne valtaa hänet, kun
+hänen on pakko erota siitä elämästä, joka on antanut hänelle niin
+paljon ja jolle hän korvaukseksi on voinut antaa niin sanomattoman
+vähän.</p>
+
+<p>"Ehkäpä hän ajatellessaan eroa tuntee halun saada ojentaa kätensä
+kaikkea sitä kohti, josta hänen on pakko erota &mdash; ja ehkäpä hän etsii
+ystävää, joka tahtoo pusertaa hänen kättään merkiksi siitä, että hän on
+muistava häntä.</p>
+
+<p>"Minä kuvailen mielessäni, että jos niin on laita, niin jonkunmoisen
+rauhan tulee lyödä leimansa hänen työhönsä.</p>
+
+<p>"Sellainen kirjailija ei voi olla tuottelias, sillä hänen täytyy
+punnita sanansa tarkemmalla kuin vain sointuvaisuuden vaa'alla ja pitää
+mielikuvituksensa ohjakset kireällä sekä usein kiristäessään niitä
+kysyä itseltänsä: 'onko tämä totta, tarkoitinko tätä? Ja jollen koskaan
+voi peruuttaa näitä sanoja, niin voinko vastata niistä?'</p>
+
+<p>"Hänen esityksensä on hillittyä; hän ei mielellään näyttäydy itse,
+sillä hänellä ei ole tilaisuutta puolustaa itseään vastustajia vastaan
+eikä korjata väärinkäsityksiä, ja jonkinlaisesta arkatuntoisuudesta
+itseään kohtaan hän ei mielellään paljasta itseään. Ei hän myöskään
+esiinny itsetietoisena yleisön edessä; mutta hän ei pelkää niin paljon
+kirjallisia vastoinkäymisiä kuin sitä, että hän kaikesta huolimatta
+voisi tuoda huonosti ilmi ajatuksensa ja huomaisi sen vasta sitten, &mdash;
+kun sitä olisi myöhäistä korjata.</p>
+
+<p>"Tästä hänen tavaton ahkeruutensa johtuu, hänen pyrkimyksensä saada
+työnsä niin täydelliseksi kuin suinkin, olkoon kehys miten pieni
+tahansa.</p>
+
+<p>"Se tieto, että hänen tulee jättää sydämensä lapsi yksin ja
+turvattomana vieraiden pariin, vaikuttaa sen, että hän tavattomalla
+tarkkuudella huolehtii sen ulkonaisesta varustuksesta, ja miltei
+äidillistä huolenpitoa piilee jokaisessa hänen verhonsa laskoksessa."</p>
+
+<p>Mutta kesken kuumeista työkiihkoaan Ernst Ahlgrenin täytyi taas jättää
+kaikki kesken, sillä maa poltti hänen jalkojensa alla. Oleskeltuaan
+kaiken talvea vuoroin Kööpenhaminassa, vuoroin Hörbyssä, hän toukokuun
+keskivaiheilla läksi toistamiseen Parisiin, päästäkseen vain pois
+jonnekin, uusien ihmisten pariin ja uusiin oloihin. Mutta sielläkin,
+keskellä ihmisvilinää ja suurta maailmaa, hän tunsi itsensä yhtä
+yksinäiseksi ja vieraaksi kuin kaikkialla muuallakin. Hänellä ei ollut
+enää voimaa iloita eikä nauttia mistään, hän harhaili vain kuin
+kummittelija paikasta toiseen.</p>
+
+<p>"Minä kirjoitan ja kirjoitan", sanoo hän kirjeessä Lundegårdille.
+"Minusta tuntuu ikäänkuin istuisin vankilassa ja vain työtä tekemällä
+voisin saavuttaa vapauteni. Mutta en koskaan ole tehnyt niin toivotonta
+työtä kuin nyt. Ikäänkuin olisin kuollut ja kuivasti kuin luuranko
+merkitsisin vain muistiin ne kertomukset, joita aivoni ovat kehränneet
+kokoon minun ollessani vielä hengissä. &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>"&mdash; &mdash; Jos sairastaisin parantumatonta tautia, niin ei loppuni
+luullakseni voisi olla sen varmempi kuin nyt. Siinä ei ole mitään
+viekoittelevaa, että minua pakoitetaan vuosi vuodelta julkaisemaan
+huonoja teoksia voidakseni elää ja laahata eteenpäin tätä elämää. Olen
+juureton täällä. Olen kuin kummitus ja töin tuskin uskallan elävien
+pariin. Kaikki tämä on naurettavaa hempeämielisyyttä. Kerran minäkin
+vielä sille nauran. &mdash;</p>
+
+<p>"Minulla ei ole mitään tästä kirjavasta elämästä. Se tuskin suo
+ihmiselle oikeutta kuolla."<a name="FNanchor_144" id="FNanchor_144"></a><a href="#Footnote_144" class="fnanchor">[144]</a></p>
+
+<p>Ja vieläkin väsyneempi sävy vallitsee seuraavassa kirjeessä, joka on
+kirjoitettu paria viikkoa myöhemmin: "Voisin kernaasti jäädä kokonaan
+tänne, minä pidän tästä suuresta, kauniista Parisista; mutta halua elää
+täällä en ole tuntenut hetkeäkään, tai oikeammin: olen tuntenut halua
+mutta en usko voivani sitä tehdä. Työkykyni on murtunut. Raskas paino
+lepää kaikella sillä, mitä kirjoitan. Ikäänkuin pyövelin käsi painaisi
+olkapäätäni. Minä kirjoitan ja kirjoitan saadakseni kasan täyteen ja
+säilytyshuoneeni tyhjäksi, mutta ei ainoakaan auringon eikä ilon säde
+valaise työtäni.</p>
+
+<p>"Olen aivan levollinen ja täydessä tasapainossa, en vähintäkään
+hermostunut. En ikävöi pois täältä, en halua 'kotiin'. Varmaankin tulen
+matkustamaan vain paikasta toiseen, sillä unohdan työtä tehdessäni
+missä kulloinkin olen, ja mikä hotellipöytä hyvänsä on minulle yhtä
+hyvä. Hörbyssä en voi vakituisesti elää, en tahdo hautaantua sinne,
+mutta pari päivää tai viikkoa voin siellä joskus työtä tehdä. Minulle
+on aivan yhdentekevää missä olen.</p>
+
+<p>"En ole sen hempeämielisempi kuin että voisin jäädä tänne ja sitten
+jonakuna päivänä &mdash; väsyneenä turhiin taiteilijaponnistuksiini &mdash;
+lopettaa elämäni täällä. Se olisi ehkä parasta. Kaikki kävisi melutta
+ja huomiotta. En tiedä itsekään mitä odotan tai mitä toivon. Sisäinen
+ääni sanoo minulle: vielä ei kaikki ole lopussa."<a name="FNanchor_145" id="FNanchor_145"></a><a href="#Footnote_145" class="fnanchor">[145]</a></p>
+
+<p>Ja paria päivää myöhemmin hän lopettaa seuraavin sanoin kirjeensä
+Lundegårdille, viimeisen, jonka tämä vastaanottaa hänen vielä
+eläessänsä:</p>
+
+<p>"En enää koskaan tule tehneeksi mitään. Mutta mitä se tekee! Olen
+mielestäni kuin vanha ajurihevonen, jolta valjaat riisutaan. Grålle saa
+mennä laitumelle, kompuroida auringonpaisteessa ja tuntea kesän lämpöä.
+Siinä kaikki!</p>
+
+<p>"Minä toivon niin usein, kuljeskellessani täällä &mdash; ja täällä on niin
+satumaisen kaunista &mdash; niin minä toivon, että voisin pysähtyä, tarttua
+jotakuta käsivarteen kiinni, viitata kädelläni ja sanoa: 'katso!' Ja
+tietää sitten, että joku tuntisi aivan samaa kuin minäkin. Mutta ketään
+sellaista ei ole. Kaikilla on kiire. Ja minussa on siksi paljon
+taiteilijaa, että tunnen tuskaa nähdessäni yksin niin paljon kaunista.
+Minä tahtoisin kuvata sitä, siivilöidä sen omien silmieni läpi ja antaa
+sen sitten koko maailmalle. Mutta minä en voi.</p>
+
+<p>"Olkaamme silti yhtä iloisia."<a name="FNanchor_146" id="FNanchor_146"></a><a href="#Footnote_146" class="fnanchor">[146]</a></p>
+
+<p>Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren myös valittaa yksinäisyyttänsä,
+sitä, että hän tuntee olevansa jo ikäänkuin kaiken ulkopuolella.
+"Minusta tuntuu yhä siltä, kuin en kuuluisi tänne", kirjoittaa hän;
+"minä käyn ja katselen kaikkea ikäänkuin jotakin näyttelyä, jonka
+tunnen jo perinpohjin. Paljoa enemmän luonteeni mukaista olisi maatua
+maassa ja kasvaa lehdiksi ja pensaiksi ja kaikenlaiseksi rikkaruohoksi
+ja palata maan päälle jälleen vaikkapa jonkin eläimen hahmossa.</p>
+
+<p>"Se, joka kerran täydellä todella on suorittanut hotellilaskunsa, ei
+halua jälleen purkaa matkalaukkuaan, vaikkei matkalla olisikaan kovaa
+kiirettä."<a name="FNanchor_147" id="FNanchor_147"></a><a href="#Footnote_147" class="fnanchor">[147]</a></p>
+
+<p>Kuinka lopussa hän oli sekä henkisesti että ruumiillisesti käy
+parhaiten selville seuraavasta Parisista kirjoittamastaan kirjeestä
+Matille:</p>
+
+<p>"Vaikea sydämentykytykseni ja sitä seuraavat tukahduskohtaukset ovat
+epäilyttävässä määrässä lisääntyneet. En jaksa tehdä työtä. Minä yritän
+ja yritän; se ei käy. Työkykyni on kokonaan murtunut. Kun me tapaamme
+jälleen, niin älä koskaan kysy työstäni mitään, älä tiedustele 'miten
+kirjoittaminen tänään on käynyt', ei mitään, mikä sitä koskee. Minä
+tuhrin paperille, sillä tuntuu jonkunmoiselta lohdutukselta saada
+piirtää kirjaimia. Mutta joustavuuteni on kadonnut. Olen vain
+työhevonen, jonka selkäranka on taittunut. Kysymys, voinko
+kohota tästä vielä, tuottaisi minulle kaikessa hyväntahtoisuudessaan
+vain sanomatonta kärsimystä. Anna vanhan hevosen kompuroida
+auringonpaisteessa, jos hän jaksaa; ettei hän kelpaa enää mihinkään,
+kiusaa häntä itseään, tuota raukkaa, kaikkein eniten!</p>
+
+<p>"Vapauta minut 'toivomisen' velvollisuudesta, älä vaadi, että
+näyttäisin iloiselta. Minä kannan surua rakkaimpani, työni tähden.</p>
+
+<p>"Älä <i>puhu</i> siitä enää. Älä <i>mainitse</i> sitä koskaan.
+<i>Kaikki</i> kysymykset kiusaavat minua. Minä taistelen sielun
+sairautta vastaan, ja mitä enemmän yksin saan taistella, sitä
+parempi...</p>
+
+<p>"Minun pitäisi kai jäädä tänne; ajattelin tänne lähtiessäni
+olla lainkaan palaamatta. Jos täällä tulisi pyyhkäistyksi pois
+olemassa-olosta, niin joutuisi myös samalla pian unohduksiin. Se olisi
+parasta omaisilleni. Mutta minä toivon vielä parantuvani. Rahani eivät
+myöskään ole vielä lopussa. Ei kukaan voi uskoa, miten voimakkaasti
+riipun elämässä kiinni, tai oikeammin siinä toivossa, että voisin tulla
+siihen jälleen sidotuksi.</p>
+
+<p>"Olen kirjoittanut täällä aika kasan. <i>Tahdon näyttää, etten
+laiskuudesta ole tuottamatta mitään</i>. Ihmeellistä lukea läpi sitä,
+mitä olen kirjoittanut. Sanoja, sanoja, sanoja! Elämä puuttuu. Voin
+kirjoittaa vaikka kuinka paljon &mdash; mutta se ei kelpaa painettavaksi. Se
+ei ole sekavaa, mutta se todistaa henkistä jähmettymistä. Se on kuin
+sokean työtä: täsmällistä, mutta väritöntä. Se on kuin puuta &mdash;
+leikeltyä, mutta maalaamatonta puuta...</p>
+
+<p>"Kun sanon olevani sielultani sairas, niin se ei merkitse, että olisin
+sekava, en edes 'hermostunut'. Se on taiteilijantautia, ehkäpä sitä
+voisi sanoa työntuskaksi."<a name="FNanchor_148" id="FNanchor_148"></a><a href="#Footnote_148" class="fnanchor">[148]</a></p>
+
+<p>Juhannukseksi Ernst Ahlgren palasi Hörbyhyn, mutta heinäkuun
+alkupäivinä hän läksi jälleen Kööpenhaminaan, jossa parasta aikaa eräs
+etevä saksalainen teatteriseurue näytteli ja jonka esityksiä hän halusi
+nähdä. Tältä matkaltaan hän ei koskaan enää palannut.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin viimeisestä illasta kertoo Lundegård seuraavasti:</p>
+
+<p>"Lauantaina 21 p:nä heinäkuuta kävin häntä iltapuolella tapaamassa. Hän
+lepäsi sohvalla lukien Björnsonin 'Kongen' teosta.</p>
+
+<p>"Minä istuin hänen luonaan kello 7:ään illalla ja me keskustelimme
+kaikenlaisista asioista, niinkuin tavallisestikin. Hän näytti olevan
+aivan ennallaan, ei paremmissa eikä huonommissa voimissa kuin
+muulloinkaan. Hänen olennossaan oli aina jotakin murtunutta näinä viime
+aikoina, mutta hän hillitsi itseään niin täydellisesti, ettei hän
+ainoallakaan sanalla, ei kasvojen ilmeellä eikä äänensävyllä ilmaissut,
+mikä hänellä oli edessä.</p>
+
+<p>"Vasta seuraavana päivänä, saatuani tietää mitä oli tapahtunut, muistui
+tästä viimeisestä kohtaamisestamme mieleen pikkuseikkoja &mdash; kaikkein
+vähäpätöisimmätkin asiat olivat kuin raudalla poltetut muistiini &mdash;
+pikkuseikkoja, jotka jälkeenpäin tuntuivat hyvinkin kuvaavilta.</p>
+
+<p>"Muistan miten veri syöksähti hetkeksi hänen kasvoihinsa minun
+astuessani sisään; se johtui siitä valtavasta ilontunteesta, kun
+hänelle oli suotu viettää edes pari jäljelläolevista pitkistä tunneista
+ystävän parissa; muistan myös, että hänen silmissään oli tavallista
+syvempi loiste ja että ne jäykkinä kiintyivät lattiaan, kun hyvästiksi
+ojensin hänelle käteni. Hän pelkäsi, että niiden katseeseen olisi
+voinut tänä viimeisenä hyvästijätön hetkenä tarttua kuolevan tuskaa ja
+että tämä ilme olisi voinut antaa hänet ilmi.</p>
+
+<p>"Kohtaus, jota hän luki, esitti kuninkaan viimeistä hyvästijättöä
+yhteiskunnan edustajille: papille, kenraalille, voudille ja
+kauppiaalle.</p>
+
+<p>"'Minä olen, niinkuin sanotaan, petetty mies ... elämän
+ihanteellisimmat voimat ovat pettäneet minut. &mdash;</p>
+
+<p>"Niin &mdash; nyt minä olen siis valmis!'"</p>
+
+<p>Niin &mdash; nyt minä olen siis valmis! saattoi Ernst Ahlgrenkin sanoa. Ja
+Lundegårdin poistuttua hän toteutti kauan hautomansa aikeen, lopetti
+elämänsä omalla kädellään.</p>
+
+<p>Kun seuraavana aamuna, heinäkuun 22 p:nä, astuttiin hänen huoneeseensa,
+lepäsi hänen ruumiinsa kuoleman kangistamana vuoteella. Pöydällä,
+vuoteen ääressä oli jäähyväiskirje Lundegårdille, päivätty 18:na
+heinäkuuta.</p>
+
+<blockquote>
+
+<p>"Toveri!</p>
+
+<p>"Mitäpä sanoisin! Sinä tiedät kaikki ja kaikki on sinun. Pidänkö
+sinusta enemmän kuin &mdash; &mdash; sitä en voi ratkaista. Minun tulee kiittää
+sinua niin paljosta, niin paljosta, etten voi kiittää. Sinä olet ollut
+ystävä ja veli ja perhe minulle. Sinä olet persoonallisuus.</p>
+
+<p>"Rakkaani! Tee työtä! Kirjoita, vaikka sinusta tuntuisikin, kuin aivosi
+särkyisivät. Kirjoita julki sisimmät ajatuksesi, vaikkapa sinusta
+tuntuisi, kuin sinun pitäisi häpeästä vaipua maan alle, kun et voi olla
+kova ja kylmä. Työ yksin vie onneen, ja onnea on olemassa. Ne, jotka
+väittävät vastaan, ovat yksipuolisia tai teeskentelevät.</p>
+
+<p>"Olen koettanut tänään kirjoittaa pienen novellin, mutta se ei ota
+onnistuakseen. Se mikä minulla on edessä, riistää mielenkiintoni
+kaikista kuvitelluista tapahtumista...</p>
+
+<p>"Miten raskasta minun on luopua luonnoksistani ja työsuunnitelmistani,
+on minun vaikea selittää. Mutta mieleni on liiaksi lamassa; en voi
+niitä päättää. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>"Pahimmin pelkään, että käteni ratkaisevana hetkenä on liian kevyt ja
+että epäonnistun samoinkuin viimeksikin.</p>
+
+<p>"Minusta tuntuu, etten usko Jumalaan, mutta minä tahdon sittenkin
+rukoilla häntä viimeisenä hetkenäni, niin kiihkeä on kuolevan halu
+tuntea lähellään elävän olennon läsnäoloa...</p>
+
+<p>"Sinähän tiedät paremmin kuin kukaan muu, etten toimi hätäillen.</p>
+
+<p>"Olen iloinen, kun kaikki on ohitse. Olen niin suuri pelkuri, että
+jolleivät ylivoimaiset kärsimykset päivä päivältä olisi vieneet minua
+yhä lähemmäksi sitä, joka herättää kauhuani, niin en koskaan olisi
+uskaltanut sitä tehdä.</p>
+
+<p>"Jos olisi vähintäkin elämisen mahdollisuutta, niin en tekisi sitä.
+Mutta puolentoista vuoden taistelu on osoittanut minulle, kuinka turhaa
+on taistella kohtaloaan vastaan.</p>
+
+<p>"Pelastusta ei ole olemassa. Alas mustaan kuiluun!</p>
+
+<p>"Onnellinen se, joka saa kuolla omaistensa parissa ja tuntea heidän
+kätensä lämpimän puristuksen. Elä onnellisena. Rakas ystävä.</p>
+
+<p class="sig">"Ystäväsi Ernst."</p></blockquote>
+
+<p>Ja yöllä vasten 22 p:ää, juuri ennen kuin hänen silmänsä iäksi sammui,
+hän lisäsi tähän kirjeeseen vielä seuraavat sanat, viimeiset, jotka
+hänen kädestään lähtivät ja jotka viittaavat hänen suhteeseensa Georg
+Brandesiin:</p>
+
+<p>"Älä hävitä yksityisiä muistiinpanojani, &mdash; &mdash; varmaan pyydän sinua
+vielä sitä tekemään, mutta se ei saa tapahtua. Jokainen sana on totta,
+ja siitä totuudesta, jonka minä voin kuolemallani vahvistaa, pitäisi
+hänelläkin olla rohkeutta vastata."</p>
+
+<p>Paitsi yllämainittua kirjettä oli Ernst Ahlgren jättänyt jälkeensä myös
+kirjoituksen "Jälkeenjääneille", joka niinikään oli päivätty
+"Kööpenhaminassa 18 p:nä heinäkuuta 1888". Paitsi kirjallista
+testamenttiaan se sisälsi seuraavat sanat:</p>
+
+<p>"Minun hartain toiveeni on jos mahdollista saada levätä Tanskan maan
+povessa.</p>
+
+<p>"En kykene sanoin tulkitsemaan tunteitani kaikille niille, jotka ovat
+osoittaneet minulle hyväntahtoisuutta ja hyvyyttä. Minä pyydän, että
+kaikki ne, jotka ovat olleet minua lähellä, eivät luulisi tämän
+tapahtuneen sydämettömyydestä. Minun on paha mieli, kun minun täytyy
+tuottaa heille surua; mutta tehkää eläville kaikki se hyvä, jota te
+olisitte suoneet minulle, kaikki se hyvä, jota itse olisin tahtonut
+tehdä, jos minun olisi ollut mahdollista elää! &mdash; &mdash; Kiitos kaikesta."</p>
+
+<p>Ja kirjeessä, jonka hän kirjoitti rakkaimmalle tyttärelleen Matille,
+"koko elämäntaistelunsa lapselle", hän lopun lopuksi lausuu:</p>
+
+<p>"Unohda minut. Tule hyväksi, nöyräksi ja onnelliseksi. Tervehdi,
+<i>tervehdi kaikkia!</i> Rukoile Jumalaa, jos tunnet tarvetta sitä
+tehdä. Karl ja minä emme saa sitoa uskoasi.</p>
+
+<p>"Jos on olemassa Jumala, niin hän ei työnnä minua luotaan, sillä hänen
+täytyy olla rakastava ja hyvä &mdash; hän tietää, etten uhkarohkeudesta
+tehnyt väkivaltaa itselleni, vaan että olin niin heikko, etten voinut
+elää.</p>
+
+<p>"Huolehdi kaikista omaisistani. Opeta heitä iloitsemaan, kunhan minä
+vain kuolen."</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Implora_pace" id="Implora_pace">"Implora pace."</a></h2>
+
+
+<p>"Siinä on elämän suuri haikeus, että ihmissielu on aina yksin",
+kirjoitti Ernst Ahlgren kerta Hellen Lindgrenille siteeraten
+tanskalaisen J.P. Jacobsenin sanoja. Ja jos kuka, niin Ernst Ahlgren
+oli yksin. Yksin elämässä, yksin kuolemassa. Jollei hän olisi ollut
+niin yksin, niin hän varmaan olisi paremmin jaksanut vastustaa
+itsemurhakiihkoaan, joka kyti hänessä jo aivan nuoresta alkaen. Sillä
+hänessä oli kaksi luonnetta, niinkuin hän itsekin usein huomautti,
+toinen synkkä ja heikko, joka saattoi hänet sairaalloiseen
+mielentilaan, toinen valoisa, terve ja voimakas, joka tahtoi elää ja
+toimia. Seuraavat sanat, jotka ovat peräisin aivan hänen viime
+ajoiltaan, todistavat puolestansa, kuinka kovaa taistelua nuo kaksi
+luonnetta hänessä kävivät:</p>
+
+<p>"Minulle on kerrassaan vieras tuo melkein hekumallinen kuolemanajatus,
+jolla monet luonteeltaan alakuloiset ja eroottiset naiset kiemailevat,
+varsinkin ne, joilla ei ole oikeata työtä. Päinvastoin, minusta
+eläminen on ihanaa, minä käytän mielelläni työkykyäni. Kun ajattelen
+kuolemaa tai puhun siitä, niin en tee sitä salaisella nautinnon
+tunteella, vaan tuskalla, joka on musertaa koko olentoni. Kuolema on
+minulle kummitus, joka kaikkien onnettomuuksien, surujen ja
+eripuraisuuksien kasaantuessa ylitseni asettuu eteeni ja tehden minut
+melkein tajuttomaksi pelosta katselee minua, ojentaa luurankoiset
+kätensä minua kohti ja sanoo: katso, sinä et pääse pakoon, elämä &mdash;
+jota rakastat &mdash; on tuominnut sinut niin kauheihin piinapenkintuskiin,
+jotta sinusta tuntuu helpoitukselta, kun tälläkin hinnalla pääset
+vapaaksi."</p>
+
+<p>Ja sama rakkaus elämään huokuu myös kirjeestä Hellen Lindgrenille,
+jossa hän sanoo:</p>
+
+<p>"Ettekö näe kuinka suuri ja terve elämä on, joskin teidän ja minun
+&mdash; &mdash; niin, joskin teidän ja minun täytyy erota siitä. Mitä se tekee?
+Kunhan on vain saanut jotakin aikaan, jättänyt jälkeensä &mdash; vaikka
+kuinkakin pienen &mdash; jäljen, panoksellaan ottanut osaa suureen
+kehitykseen. Ah, jospa te tietäisitte, kuinka minä rakastan kaikkea
+mikä hengittää, kasvaa ja elää! Jospa hetkeksikin voisin lainata teille
+silmäni ja keuhkoni."<a name="FNanchor_149" id="FNanchor_149"></a><a href="#Footnote_149" class="fnanchor">[149]</a></p>
+
+<p>Mutta kaikki hänen elämänvaiheensa ja kokemuksensa olivat omansa
+ikäänkuin tukahduttamaan tätä rakkautta elämään. Hänen iloton
+lapsuutensa ja nuoruudenaikansa ja varsinkin hänen avioelämänsä
+tuottamat pettymykset lisäsivät puolestaan hänen perinnäistä
+synkkämielisyyttään, jolle hänen katkerat persoonalliset kokemuksensa
+myöhemmällä iällä antoivat vielä viimeisen sysäyksen. Eikä se sisäinen
+tyydytys ja ilo, jonka kirjallinen työ hänelle tuotti, voinut yksin
+pitää tasapainoa yllä, varsinkin sen jälkeen kun epäilys sitäkin
+kohtaan heräsi hänen sielussaan.</p>
+
+<p>Pitkällisen sairautensa aikana Ernst Ahlgren oli niin täydellisesti
+eläytynyt kuoleman ajatukseen, ettei se tuntunut hänestä enää
+peloittavalta viholliselta, vaan pikemmin ystävältä, joka saattoi
+päästää hänet kaikista kärsimyksistä ja antaa hänelle rauhan. Mutta
+samalla kun se tarjosi vapautusta, se ikäänkuin myös kehoitti häntä
+iloitsemaan elämästä niinkauan kuin vielä oli aikaa, rakastamaan
+kaikkea elollista, niinkauan kuin siihen oli tilaisuutta. Tarve saada
+elää heikkoni kuitenkin päivä päivältä ja toivo päästä rauhaan kasvoi
+yhä voimakkaammaksi, kunnes tämä ainoa ajatus sai hänet kokonaan
+valtaansa.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin oman toivomuksen mukaan hänen ruumiinsa kätkettiin
+Tanskan maan poveen, sen maan, jota hän niin suuresti oli rakastanut,
+vaikka se olikin tuottanut hänelle niin paljon pettymystä.
+Kööpenhaminan läntisellä hautausmaalla, kaukana suurista käytävistä ja
+komeista muistomerkeistä, kohoaa hänen yksinkertainen hautapatsaansa,
+johon nimen alle on piirretty sanat: <i>Implora pace</i>, rukoile
+rauhaa. Nuo sanat hän oli ikäänkuin itse valinnut omaksi
+hautakirjoituksekseen jo vuosia ennen kuolemaansa. Sillä tutkiessaan
+Byronin elämää ja teoksia ja kääntäessään hänen kirjeitään ruotsiksi,
+oli hänen huomionsa kiintynyt seuraaviin sanoihin, jotka Byron,
+käydessään kerta Certosan hautausmaalla Italiassa, oli kirjoittanut:
+"Eräässä hautakivessä näin nimen alla nämät kauniit sanat: <i>Implora
+pace</i>. Ei mitään muuta, mutta minusta tuntuu kuin noihin sanoihin
+sisältyisi kaikki, mitä siinä voi sanoa. Niihin sisältyy epäilystä,
+toivoa ja nöyryyttä. Ei mikään voi olla sen liikuttavampaa kuin tuo
+sana 'rukoile' &mdash; vainaja on saanut kyllikseen elämästä, hän ei pyydä
+enää muuta kuin rauhaa."</p>
+
+<p>Sama tunne valtaa mielen Ernst Ahlgreninkin haudan ääressä. <i>Implora
+pace!</i> Se oli hänenkin viimeinen ja ainoa rukouksensa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Viittauksia" id="Viittauksia">Viittauksia.</a></h2>
+
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_1" id="Footnote_1"></a><a href="#FNanchor_1"><span class="label">[1]</span></a> 31/3 1871.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_2" id="Footnote_2"></a><a href="#FNanchor_2"><span class="label">[2]</span></a> Carl Herslow 10/10 1875.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_3" id="Footnote_3"></a><a href="#FNanchor_3"><span class="label">[3]</span></a> Kirjeestä C. Herslowille 1876.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_4" id="Footnote_4"></a><a href="#FNanchor_4"><span class="label">[4]</span></a> Kirjeestä C. Herslowille 12/10 1875.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_5" id="Footnote_5"></a><a href="#FNanchor_5"><span class="label">[5]</span></a> Kirjeestä Margarethe Ekströmille 13/3 1878.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_6" id="Footnote_6"></a><a href="#FNanchor_6"><span class="label">[6]</span></a> Kirjeestä Margarethe Ekströmille 25/3 1878.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_7" id="Footnote_7"></a><a href="#FNanchor_7"><span class="label">[7]</span></a> Kirjeestä Margarethe Ekströmille 29/7 1879.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_8" id="Footnote_8"></a><a href="#FNanchor_8"><span class="label">[8]</span></a> 21/4 1878.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_9" id="Footnote_9"></a><a href="#FNanchor_9"><span class="label">[9]</span></a> 29/4 1878.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_10" id="Footnote_10"></a><a href="#FNanchor_10"><span class="label">[10]</span></a> Kirjeestä Ny III. Tidningin toimittajalle, Ernst Beckmanille.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_11" id="Footnote_11"></a><a href="#FNanchor_11"><span class="label">[11]</span></a> 28/10 1877.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_12" id="Footnote_12"></a><a href="#FNanchor_12"><span class="label">[12]</span></a> 2/2 1880.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_13" id="Footnote_13"></a><a href="#FNanchor_13"><span class="label">[13]</span></a> 12/4 1880.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_14" id="Footnote_14"></a><a href="#FNanchor_14"><span class="label">[14]</span></a> Jouluk. 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_15" id="Footnote_15"></a><a href="#FNanchor_15"><span class="label">[15]</span></a> 15/12 1883.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_16" id="Footnote_16"></a><a href="#FNanchor_16"><span class="label">[16]</span></a> 27/7 1883.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_17" id="Footnote_17"></a><a href="#FNanchor_17"><span class="label">[17]</span></a> 25/8 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_18" id="Footnote_18"></a><a href="#FNanchor_18"><span class="label">[18]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_19" id="Footnote_19"></a><a href="#FNanchor_19"><span class="label">[19]</span></a> Kesäk. 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_20" id="Footnote_20"></a><a href="#FNanchor_20"><span class="label">[20]</span></a> Gefle-posten 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_21" id="Footnote_21"></a><a href="#FNanchor_21"><span class="label">[21]</span></a> Barometern 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_22" id="Footnote_22"></a><a href="#FNanchor_22"><span class="label">[22]</span></a> Toukok. 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_23" id="Footnote_23"></a><a href="#FNanchor_23"><span class="label">[23]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_24" id="Footnote_24"></a><a href="#FNanchor_24"><span class="label">[24]</span></a> Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 33.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_25" id="Footnote_25"></a><a href="#FNanchor_25"><span class="label">[25]</span></a> 3/2 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_26" id="Footnote_26"></a><a href="#FNanchor_26"><span class="label">[26]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_27" id="Footnote_27"></a><a href="#FNanchor_27"><span class="label">[27]</span></a> 17/2 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_28" id="Footnote_28"></a><a href="#FNanchor_28"><span class="label">[28]</span></a> 27/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_29" id="Footnote_29"></a><a href="#FNanchor_29"><span class="label">[29]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_30" id="Footnote_30"></a><a href="#FNanchor_30"><span class="label">[30]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_31" id="Footnote_31"></a><a href="#FNanchor_31"><span class="label">[31]</span></a> 30/l 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_32" id="Footnote_32"></a><a href="#FNanchor_32"><span class="label">[32]</span></a> 1/11 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_33" id="Footnote_33"></a><a href="#FNanchor_33"><span class="label">[33]</span></a> Kirjeestä Karl af Geijerstamille 2/11 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_34" id="Footnote_34"></a><a href="#FNanchor_34"><span class="label">[34]</span></a> 25/10 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_35" id="Footnote_35"></a><a href="#FNanchor_35"><span class="label">[35]</span></a> 25/10 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_36" id="Footnote_36"></a><a href="#FNanchor_36"><span class="label">[36]</span></a> 28/2 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_37" id="Footnote_37"></a><a href="#FNanchor_37"><span class="label">[37]</span></a> 5/11 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_38" id="Footnote_38"></a><a href="#FNanchor_38"><span class="label">[38]</span></a> 22/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_39" id="Footnote_39"></a><a href="#FNanchor_39"><span class="label">[39]</span></a> 22/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_40" id="Footnote_40"></a><a href="#FNanchor_40"><span class="label">[40]</span></a> 22/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_41" id="Footnote_41"></a><a href="#FNanchor_41"><span class="label">[41]</span></a> 13/1 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_42" id="Footnote_42"></a><a href="#FNanchor_42"><span class="label">[42]</span></a> 15/4 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_43" id="Footnote_43"></a><a href="#FNanchor_43"><span class="label">[43]</span></a> 6/12 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_44" id="Footnote_44"></a><a href="#FNanchor_44"><span class="label">[44]</span></a> 8/6 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_45" id="Footnote_45"></a><a href="#FNanchor_45"><span class="label">[45]</span></a> 8/6 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_46" id="Footnote_46"></a><a href="#FNanchor_46"><span class="label">[46]</span></a> 10/7 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_47" id="Footnote_47"></a><a href="#FNanchor_47"><span class="label">[47]</span></a> 30/7 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_48" id="Footnote_48"></a><a href="#FNanchor_48"><span class="label">[48]</span></a> Kirjeestä Margarethe Ekströmille 22/2 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_49" id="Footnote_49"></a><a href="#FNanchor_49"><span class="label">[49]</span></a> 6/12 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_50" id="Footnote_50"></a><a href="#FNanchor_50"><span class="label">[50]</span></a> Söndagen, J.A. Runström.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_51" id="Footnote_51"></a><a href="#FNanchor_51"><span class="label">[51]</span></a> Ny Illustrerad Tidning, 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_52" id="Footnote_52"></a><a href="#FNanchor_52"><span class="label">[52]</span></a> Göteborgs Handels och Sjöfarts Tidning 12/8 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_53" id="Footnote_53"></a><a href="#FNanchor_53"><span class="label">[53]</span></a> Morgenbladet 25/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_54" id="Footnote_54"></a><a href="#FNanchor_54"><span class="label">[54]</span></a> 29/8 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_55" id="Footnote_55"></a><a href="#FNanchor_55"><span class="label">[55]</span></a> Kirjeestä Lundegårdille 13/4 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_56" id="Footnote_56"></a><a href="#FNanchor_56"><span class="label">[56]</span></a> Jouluk. 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_57" id="Footnote_57"></a><a href="#FNanchor_57"><span class="label">[57]</span></a> Jouluk. 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_58" id="Footnote_58"></a><a href="#FNanchor_58"><span class="label">[58]</span></a> Kirjeestä Georg Nordensvanille 30/8 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_59" id="Footnote_59"></a><a href="#FNanchor_59"><span class="label">[59]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_60" id="Footnote_60"></a><a href="#FNanchor_60"><span class="label">[60]</span></a> 20/8 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_61" id="Footnote_61"></a><a href="#FNanchor_61"><span class="label">[61]</span></a> 18/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_62" id="Footnote_62"></a><a href="#FNanchor_62"><span class="label">[62]</span></a> 24/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_63" id="Footnote_63"></a><a href="#FNanchor_63"><span class="label">[63]</span></a> 25/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_64" id="Footnote_64"></a><a href="#FNanchor_64"><span class="label">[64]</span></a> 14/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_65" id="Footnote_65"></a><a href="#FNanchor_65"><span class="label">[65]</span></a> 28/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_66" id="Footnote_66"></a><a href="#FNanchor_66"><span class="label">[66]</span></a> Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 41.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_67" id="Footnote_67"></a><a href="#FNanchor_67"><span class="label">[67]</span></a> Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 43.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_68" id="Footnote_68"></a><a href="#FNanchor_68"><span class="label">[68]</span></a> 5/11 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_69" id="Footnote_69"></a><a href="#FNanchor_69"><span class="label">[69]</span></a> 12/11 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_70" id="Footnote_70"></a><a href="#FNanchor_70"><span class="label">[70]</span></a> Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 44.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_71" id="Footnote_71"></a><a href="#FNanchor_71"><span class="label">[71]</span></a> 3/11 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_72" id="Footnote_72"></a><a href="#FNanchor_72"><span class="label">[72]</span></a> 5/11 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_73" id="Footnote_73"></a><a href="#FNanchor_73"><span class="label">[73]</span></a> Tammik. 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_74" id="Footnote_74"></a><a href="#FNanchor_74"><span class="label">[74]</span></a> 3/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_75" id="Footnote_75"></a><a href="#FNanchor_75"><span class="label">[75]</span></a> 3/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_76" id="Footnote_76"></a><a href="#FNanchor_76"><span class="label">[76]</span></a> 21/5 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_77" id="Footnote_77"></a><a href="#FNanchor_77"><span class="label">[77]</span></a> 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_78" id="Footnote_78"></a><a href="#FNanchor_78"><span class="label">[78]</span></a> 24/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_79" id="Footnote_79"></a><a href="#FNanchor_79"><span class="label">[79]</span></a> 18/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_80" id="Footnote_80"></a><a href="#FNanchor_80"><span class="label">[80]</span></a> 13/4 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_81" id="Footnote_81"></a><a href="#FNanchor_81"><span class="label">[81]</span></a> 24/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_82" id="Footnote_82"></a><a href="#FNanchor_82"><span class="label">[82]</span></a> 24/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_83" id="Footnote_83"></a><a href="#FNanchor_83"><span class="label">[83]</span></a> 27/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_84" id="Footnote_84"></a><a href="#FNanchor_84"><span class="label">[84]</span></a> 5/6 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_85" id="Footnote_85"></a><a href="#FNanchor_85"><span class="label">[85]</span></a> 16/8 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_86" id="Footnote_86"></a><a href="#FNanchor_86"><span class="label">[86]</span></a> 1/11 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_87" id="Footnote_87"></a><a href="#FNanchor_87"><span class="label">[87]</span></a> 20/9 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_88" id="Footnote_88"></a><a href="#FNanchor_88"><span class="label">[88]</span></a> 20/9 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_89" id="Footnote_89"></a><a href="#FNanchor_89"><span class="label">[89]</span></a> 20/9 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_90" id="Footnote_90"></a><a href="#FNanchor_90"><span class="label">[90]</span></a> Maalisk. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_91" id="Footnote_91"></a><a href="#FNanchor_91"><span class="label">[91]</span></a> 5/6 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_92" id="Footnote_92"></a><a href="#FNanchor_92"><span class="label">[92]</span></a> Marrask. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_93" id="Footnote_93"></a><a href="#FNanchor_93"><span class="label">[93]</span></a> 5/12 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_94" id="Footnote_94"></a><a href="#FNanchor_94"><span class="label">[94]</span></a> 20/8 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_95" id="Footnote_95"></a><a href="#FNanchor_95"><span class="label">[95]</span></a> 1/10 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_96" id="Footnote_96"></a><a href="#FNanchor_96"><span class="label">[96]</span></a> 8/12 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_97" id="Footnote_97"></a><a href="#FNanchor_97"><span class="label">[97]</span></a> 4/2 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_98" id="Footnote_98"></a><a href="#FNanchor_98"><span class="label">[98]</span></a> Helmik. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_99" id="Footnote_99"></a><a href="#FNanchor_99"><span class="label">[99]</span></a> Helmik. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_100" id="Footnote_100"></a><a href="#FNanchor_100"><span class="label">[100]</span></a> 24/5 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_101" id="Footnote_101"></a><a href="#FNanchor_101"><span class="label">[101]</span></a> 23/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_102" id="Footnote_102"></a><a href="#FNanchor_102"><span class="label">[102]</span></a> 12/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_103" id="Footnote_103"></a><a href="#FNanchor_103"><span class="label">[103]</span></a> 22/7 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_104" id="Footnote_104"></a><a href="#FNanchor_104"><span class="label">[104]</span></a> 15/4 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_105" id="Footnote_105"></a><a href="#FNanchor_105"><span class="label">[105]</span></a> 11/5 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_106" id="Footnote_106"></a><a href="#FNanchor_106"><span class="label">[106]</span></a> 10/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_107" id="Footnote_107"></a><a href="#FNanchor_107"><span class="label">[107]</span></a> Maalisk. 1889.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_108" id="Footnote_108"></a><a href="#FNanchor_108"><span class="label">[108]</span></a> 24/5 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_109" id="Footnote_109"></a><a href="#FNanchor_109"><span class="label">[109]</span></a> 24/5 18S7.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_110" id="Footnote_110"></a><a href="#FNanchor_110"><span class="label">[110]</span></a> 1/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_111" id="Footnote_111"></a><a href="#FNanchor_111"><span class="label">[111]</span></a> 2/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_112" id="Footnote_112"></a><a href="#FNanchor_112"><span class="label">[112]</span></a> 12/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_113" id="Footnote_113"></a><a href="#FNanchor_113"><span class="label">[113]</span></a> 12/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_114" id="Footnote_114"></a><a href="#FNanchor_114"><span class="label">[114]</span></a> 25/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_115" id="Footnote_115"></a><a href="#FNanchor_115"><span class="label">[115]</span></a> 30/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_116" id="Footnote_116"></a><a href="#FNanchor_116"><span class="label">[116]</span></a> 25/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_117" id="Footnote_117"></a><a href="#FNanchor_117"><span class="label">[117]</span></a> 30/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_118" id="Footnote_118"></a><a href="#FNanchor_118"><span class="label">[118]</span></a> 8/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_119" id="Footnote_119"></a><a href="#FNanchor_119"><span class="label">[119]</span></a> 3/8 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_120" id="Footnote_120"></a><a href="#FNanchor_120"><span class="label">[120]</span></a> 6/9 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_121" id="Footnote_121"></a><a href="#FNanchor_121"><span class="label">[121]</span></a> 6/8 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_122" id="Footnote_122"></a><a href="#FNanchor_122"><span class="label">[122]</span></a> 23/1 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_123" id="Footnote_123"></a><a href="#FNanchor_123"><span class="label">[123]</span></a> 10/10 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_124" id="Footnote_124"></a><a href="#FNanchor_124"><span class="label">[124]</span></a> 18/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_125" id="Footnote_125"></a><a href="#FNanchor_125"><span class="label">[125]</span></a> Göteborgs Handels och Sjöfarts Tidning 22/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_126" id="Footnote_126"></a><a href="#FNanchor_126"><span class="label">[126]</span></a> 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_127" id="Footnote_127"></a><a href="#FNanchor_127"><span class="label">[127]</span></a> Kesäkuu 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_128" id="Footnote_128"></a><a href="#FNanchor_128"><span class="label">[128]</span></a> 15/9 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_129" id="Footnote_129"></a><a href="#FNanchor_129"><span class="label">[129]</span></a> Jyllandsposten 3/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_130" id="Footnote_130"></a><a href="#FNanchor_130"><span class="label">[130]</span></a> Dagens Nyheder 4/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_131" id="Footnote_131"></a><a href="#FNanchor_131"><span class="label">[131]</span></a> 13/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_132" id="Footnote_132"></a><a href="#FNanchor_132"><span class="label">[132]</span></a> 9/6 1887</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_133" id="Footnote_133"></a><a href="#FNanchor_133"><span class="label">[133]</span></a> 21/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_134" id="Footnote_134"></a><a href="#FNanchor_134"><span class="label">[134]</span></a> 7/2 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_135" id="Footnote_135"></a><a href="#FNanchor_135"><span class="label">[135]</span></a> 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_136" id="Footnote_136"></a><a href="#FNanchor_136"><span class="label">[136]</span></a> N:o 11, 12, 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_137" id="Footnote_137"></a><a href="#FNanchor_137"><span class="label">[137]</span></a> 19/12 1887, Julkaistu myös G. Brandesin kootuissa teoksissa III,
+s. 679.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_138" id="Footnote_138"></a><a href="#FNanchor_138"><span class="label">[138]</span></a> Toukok. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_139" id="Footnote_139"></a><a href="#FNanchor_139"><span class="label">[139]</span></a> 6/12 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_140" id="Footnote_140"></a><a href="#FNanchor_140"><span class="label">[140]</span></a> 10/3 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_141" id="Footnote_141"></a><a href="#FNanchor_141"><span class="label">[141]</span></a> 31/3 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_142" id="Footnote_142"></a><a href="#FNanchor_142"><span class="label">[142]</span></a> Huhtik. 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_143" id="Footnote_143"></a><a href="#FNanchor_143"><span class="label">[143]</span></a> 17/3 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_144" id="Footnote_144"></a><a href="#FNanchor_144"><span class="label">[144]</span></a> 28/5 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_145" id="Footnote_145"></a><a href="#FNanchor_145"><span class="label">[145]</span></a> 11/6 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_146" id="Footnote_146"></a><a href="#FNanchor_146"><span class="label">[146]</span></a> 14/6 18S8.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_147" id="Footnote_147"></a><a href="#FNanchor_147"><span class="label">[147]</span></a> 2/6 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_148" id="Footnote_148"></a><a href="#FNanchor_148"><span class="label">[148]</span></a> 8/6 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_149" id="Footnote_149"></a><a href="#FNanchor_149"><span class="label">[149]</span></a> 29/8 1888.</p></div>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Lahteita" id="Lahteita">Lähteitä:</a></h2>
+
+
+<p>Victoria Benedictsson (Ernst Ahlgren). En själfbiografi ur bref och
+anteckningar samlade och utgifna af <i>Axel Lundegård</i>.</p>
+
+<p>Bref från Victoria Benedictsson (Ernst Ahlgren) till Karl och Matti af
+Geijerstam. Utgifna af <i>Matti af Geijerstam</i>.</p>
+
+<p><i>Ellen Key</i>. Ernst Ahlgren. NÃ¥gra biografiska meddelanden.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren och Esselde. En brefväxling utgifven af <i>Sigrid
+Leijonhufvud</i>.</p>
+
+<p><i>David Sprengel</i>: De nya poeterna. (80-talet.)</p>
+
+<div>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44265 ***</div>
+</body>
+</html>
diff --git a/44265-h/images/01.png b/44265-h/images/01.png
new file mode 100644
index 0000000..bcdb55b
--- /dev/null
+++ b/44265-h/images/01.png
diff --git a/44265-h/images/02.png b/44265-h/images/02.png
new file mode 100644
index 0000000..9afd223
--- /dev/null
+++ b/44265-h/images/02.png
diff --git a/44265-h/images/03.png b/44265-h/images/03.png
new file mode 100644
index 0000000..a204620
--- /dev/null
+++ b/44265-h/images/03.png
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ffd2d63
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #44265 (https://www.gutenberg.org/ebooks/44265)
diff --git a/old/44265-8.txt b/old/44265-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..e5801a0
--- /dev/null
+++ b/old/44265-8.txt
@@ -0,0 +1,6053 @@
+The Project Gutenberg EBook of Siipirikko, by Helmi Setälä (née Krohn)
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Siipirikko
+       Ernst Ahlgren kirjailijana ja ihmisenä
+
+Author: Helmi Setälä (née Krohn)
+
+Release Date: November 23, 2013 [EBook #44265]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIIPIRIKKO ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+SIIPIRIKKO
+
+Ernst Ahlgren kirjailijana ja ihmisenä
+
+
+Kirj.
+
+HELMI SETÄLÄ [o.s. Krohn]
+
+
+
+Otava, Helsinki, 1915.
+
+
+
+    "Det er det store Triste, at en
+    Menneskesjæl er altid allene."
+
+                    J. P. Jacobsen.
+
+
+    _Tätä teosta varten on kirjoittaja saanut avustusta
+    "Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahastosta."_
+
+
+         _Ottilie Pelisskylle,
+         äidilliselle ystävälleni
+    kiitokseksi monivuotisesta rakkaudesta,
+      kehoituksesta ja kannatuksesta
+
+                            tekijä_.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ Alkusanat.
+ Lapsuusvuodet.
+ Avioliitto.
+ Ensimäinen alku.
+ Ernst Ahlgren.
+ Axel Lundegård
+ "Pengar."
+ Uusia siteitä.
+ Väljemmillä vesillä.
+ Epätoivon partaalla.
+ "Fru Marianne."
+ Ernst Ahlgren novellinkirjoittajana.
+ Kirjallisia otteluita.
+ Viimeiset vaiheet.
+ "Implora pace."
+ Viittauksia.
+ Lähteitä.
+
+
+
+
+Päästäessäni julkisuuteen tämän kirjasen, jota varten useiden vuosien
+kuluessa olen kerännyt aineksia, pyydän saada lausua vilpittömät
+kiitokseni rouva _Matti af Geijerstamille_ Tukholmassa, joka
+suullisesti on antanut minulle tietoja äitipuolestansa, sekä kirjailija
+_Axel Lundegårdille_, jonka välityksellä minulla on ollut
+tilaisuutta käyttää työtäni varten osittain Ernst Ahlgrenin itsensä
+keräämiä aineksia. Niinikään tahdon kiitoksella mainita, että rouva
+_Maria af Geijerstam_ on sallinut minun julkaista otteita Ernst
+Ahlgrenin kirjailija Gustaf af Geijerstamille kirjoittamista ja ennen
+julkaisemattomista kirjeistä, jotka suuressa määrin valaisevat Ernst
+Ahlgrenin viimeisiä elinvuosia.
+
+
+
+
+Alkusanat.
+
+
+Niiden monien kirjallisten kykyjen parissa, jotka loivat 1880-luvun
+realistisen kaunokirjallisuuden Ruotsissa, on Ernst Ahlgrenin nimi,
+joskaan ei kaikkein loistavimpia, niin joka tapauksessa kaikkein
+tyypillisimpiä. Tyypillinen etupäässä siksi, että koko hänen
+tuotantonsa rajoittuu 80-lukuun, ja että hänen elämäntehtävänsä on jo
+loppuunsuoritettu, ennenkuin uudet kirjalliset virtaukset ennättävät
+päästä voimaan.
+
+Ernst Ahlgrenin nimi on kerrassaan outo nykyiselle nuorelle polvelle,
+ja kuitenkin hän on etupäässä juuri nuorten kirjailija. Hänen raitis ja
+terve elämänkatsomuksensa ja hänen uupumaton taistelunsa kaikkea
+puolinaista ja kaksinaista vastaan elämässä, on omansa etupäässä
+herättämään vastakaikua nuorten povessa. Hänen merkityksensä 80-luvun
+nuorisolle olikin kieltämätön. Ja vaikka hän nykyään onkin joutunut
+unhotuksiin, niin voipi yksin hänen nimensä mainitseminen vielä tänäkin
+päivänä nostattaa lämpimän tunteen niiden mielessä, jotka ovat häneltä
+vastaanottaneet vaikutteita.
+
+Harvan kirjailijan tuotanto on puhjennut esiin samassa määrin hänen
+omasta elämästänsä kuin Ernst Ahlgrenin. Jokainen sana, jonka hän
+kirjoittaa, on ikäänkuin taistelua hänen omasta olemassaolostansa. Hän
+nousee haarniskaan elämän puolinaisuutta vastaan siksi, että hän itse
+on murtua sen painon alle, hän taistelee elämän kaksinaisuutta vastaan
+siksi, että se uhkaa viedä hänet itsensä perikatoon. Ja koko suuren
+rakkautensa elämää kohtaan hän päästää teoksissaan valloilleen
+sentähden, että hän itse taistelee sairaalloista epätoivoa ja kuoleman
+huumausta vastaan.
+
+Ernst Ahlgrenin oma elämä on syvästi traagillinen ja se herättää meidän
+mielenkiintoamme yhtä suuressa määrässä kuin hänen tuotantonsakin. Me
+näemme hänessä rikaslahjaisen sielun, jolle luonto on tuhlannut
+runsaita lahjojaan, mutta jonka elämä tekee siipirikoksi ja lopulta
+murtaa kokonaan. Me näemme hänessä voimakkaan persoonallisuuden, joka
+yksinäisyydessä kypsyy ja kehittyy ja jolla on jo ikäänkuin veressään
+ne ihanteet, joiden puolesta koko 80-luvun kirjailijajoukko taisteli.
+Tuskin 16-vuotiaana hän valitsee mielilauseekseen: "työ ja totuus", nuo
+sanat, jotka muodostavat ikäänkuin koko realistisen suunnan ytimen,
+valitsee ne paljoa ennemmin kuin realistisesta kirjallisuudesta vielä
+voi olla puhettakaan. Ja kuitenkin hän tavallaan ilmestyi liian
+myöhään. Hän oli jo iältään, joskaan ei tunnemaailmaltaan, kypsynyt
+nainen, ryhtyessään kirjalliseen työhön. Hänen ensimäiset haparoivat
+yrityksensä, koko valmistustyö, joka on välttämätön kirjailijalle,
+kohdistui ikäkauteen, jolloin toiset ovat jo saavuttaneet ensimäiset
+voittonsa. Häneltä puuttui sitä joustavuutta ja huolettomuutta, jolla
+nuori kirjailija niin helposti voittaa ensimäiset vaikeudet ja
+vastoinkäymiset. Jokainen pettymys oli hänelle kaksin kerroin raskas
+siksi, että hänellä ei ollut varaa tuhlata aikaa valmistukseen, hänen
+täytyi yhdellä iskulla joko voittaa tai kadottaa kaikki. Ja vielä
+sittenkin kun hän oli voittanut, oli jokainen uusi vastoinkäyminen ja
+pettymys hänelle kuin myrkkyä, joka heikonsi hänen vastustuskykyään. Ei
+silti, että hänellä olisi ollut niin suuret ajatukset omasta kyvystään,
+ettei hän olisi voinut arvostelua sietää. Mutta kirjallinen työ oli
+hänen elämänsä ainoa pelastuskeino, ja kun se petti, niin ei hänellä
+mielestään ollut syytä enää sen kauemmin ylläpitää tuota elämää.
+
+Neljännesvuosisata on kulunut umpeen Ernst Ahlgrenin kuolemasta. Uudet
+aatteet ja uudet ihanteet ovat päässeet vallalle sekä uudet aatteiden
+ja ihanteiden lipunkantajat. Mutta tositaiteen kulmakivenä pysyvät
+alati nuo sanat "työ ja totuus", jotka Ernst Ahlgren oli valinnut
+johtotähdekseen ja joita hän koko elämällään ja tuotannollaan
+uskollisesti seurasi.
+
+
+
+
+Lapsuusvuodet.
+
+
+"Jos olisin itse saanut valita vanhempani", on Ernst Ahlgren kerta
+sanonut, "niin olisin ennen kaikkea toivonut heidät nuoremmiksi. Minun
+varttuessani olivat isä ja äiti ennättäneet jo unohtaa, että he kerran
+itsekin olivat olleet nuoret; niin pitkä aika oli siitä kulunut."
+
+Tilanomistaja Thure Bruzelius ja hänen vaimonsa, o.s. Finérus, olivat
+kumpikin jo lähes viidenkymmenen-vuotiaat, kun heidän nuorin lapsensa,
+Victoria syntyi 6 p. maaliskuuta 1850. Tyttösen tulo tähän maailmaan
+tapahtui vastoin kaikkia edellytyksiä ja tarkoituksia; vanhimmat lapset
+olivat jo täysi-ikäisiä, ja aviopuolisoiden suhde oli vuosikausia ollut
+rikkoontuneena. He asuivat tosin samassa talossa, mutta kumpikin eri
+siipirakennuksessa ja tapasivat toisensa vain päivällispöydässä,
+jolloin ei montakaan sanaa heidän välillään vaihdettu. Mutta syynä
+tähän odottamattomaan perhelisäykseen oli ollut se, että kun vanhemmat
+vihdoin monien epäilysten ja vastustusten jälkeen suostuivat vanhimman
+tyttären ja perheen kotiopettajan liittoon, joutui koko talo
+hetkellisen hempeämielisyyden valtaan, niin että vanhemmatkin tekivät
+sulan sovinnon. Mutta kun tyttönen mahdollisimman pian tämän tapahtuman
+jälkeen syntyi maailmaan, oli sovinto jo ennättänyt taas haihtua,
+eivätkä vanhemmat voineet päästä yksimielisyyteen edes hänen nimestään,
+vaan almanakka sai ratkaista asian: hänestä tehtiin Victoria, koska hän
+sattui syntymään Viktorin päivänä.
+
+"En muista isääni muuta kuin harmaahapsisena ja vanhana", kertoo Ernst
+Ahlgren, "mutta hänen ryhtinsä oli sotilaallinen ja hänen terveytensä
+rautainen; hän oli oikea jättiläinen. Ei mistään koko maailmassa hän
+ollut niin ylpeä kuin käsivoimistaan, kauniista vartalostaan ja
+pienistä jaloistaan."
+
+Sotilasuralle tilanomistaja Bruzeliuksen mieli nuorena miehenä oli
+palanutkin, mutta hän oli vanhaa pappissukua ja siksi piti hänestäkin
+tulla pappi. Isän kuoltua hän oli kuitenkin heittänyt vastenmieliset
+luvut sikseen ja ruvennut maanviljelijäksi, koska hänen oli
+myöhäistä enää antautua sotilaaksi. Tosin hän ei ymmärtänyt suuria
+maanviljelyksestä, mutta olihan hänellä tilallansa, joka sijaitsi
+Etelä-Ruotsissa, Trelleborgin laajoilla lakeuksilla, ainakin
+tilaisuutta ulkoilma-elämään ja urheiluun, jota hän innokkaasti
+harrasti. Luonteeltaan hän oli kiivas ja hillitön ja kodissaan
+itsevaltias. Mutta tuon karhean kuoren alla piili hyvä sydän ja herkkä
+runollinen sielu.
+
+Äiti oli isän täydellinen vastakohta. "Hän olisi sopinut parhaiten
+abbedissaksi luostariin", kuuluu tyttären arvostelu hänestä. Hän oli
+ankara periaatteen ihminen ja syvästi uskonnollinen, aina alakuloinen
+ja hiukan traagillinen.
+
+Näiden molempien ihmisten välissä, jotka sisäisesti olivat toisilleen
+aivan vieraat, kasvoi pikku Victoria vailla ikäistensä seuraa, sillä
+sisarista oli toinen häntä kahtakymmentä, toinen neljäätoista vuotta
+vanhempi. Hän kasvoi vanhempiensa välissä, ollen kodissa alituisena
+riidanesineenä. Kumpikin vanhemmista yritti vetää häntä puolellensa.
+Äiti, joka arveli isän pilaavan lapsen hemmottelullaan, mutta ennen
+kaikkea pelkäsi sen naisen turmiollista vaikutusta, joka oli anastanut
+kodissa hänen paikkansa ja oli syynä hänen katkeriin kokemuksiinsa,
+koetti vieroittaa tyttöä isästä ja tuhlasi sen vuoksi hänelle runsain
+määrin sekä kiihkeää rakkautta että kovia sanoja. Tyttö, joka siten ei
+saanut osakseen sitä lempeää ja turvallista rakkautta, jota lapsen
+sielu kaipaa aivan kuin kukka aurinkoa voidakseen kasvaa ja kehittyä,
+tuli tämän johdosta epäluuloiseksi ja araksi, ja yrittäessään olla
+molemmille vanhemmilleen mieliksi hänen suhteensa heihin tuli kieroksi
+ja hän oppi valehtelemaan molemmille. "Tämä lapsuudenkokemus", sanoo
+hän itse myöhemmin, "on vaikuttanut sen, että aikaihmisenä olen ollut
+melkein brutaali totuudenrakkaudessani."
+
+Pikku tyttösen luonnostaan vilkas ja iloinen mieli veti häntä kuitenkin
+ensi sijassa isän puolelle. Sillä äidin huoneessa, jossa vallitsi aina
+raskas ja alakuloinen tunnelma, hän ei koskaan voinut olla täysin
+vapaa, sitä paitsi muistuivat täällä usein mieleen ne tuskalliset
+hetket, jolloin hän, vain hämärästi aavistaen mistä oli kysymys, oli
+nähnyt isän äkillisen katumuksen vallassa tunkeutuvan äidin
+rauhoitetulle alalle, koettaen liikuttavin sanoin ja lupauksin saada
+heidän välillään sovintoa aikaan. Varsinkaan ei tyttönen voinut
+mielestään saada äidin kasvojen liikkumatonta ja tunteetonta ilmettä
+hänen kuunnellessaan isän tunteenpurkauksia.
+
+Isän puolella sitä vastoin vallitsi aivan toinen tunnelma. Niinpian
+kuin tyttönen oli oppinut kävelemään ja puhua lepertämään, oli isä
+pitänyt häntä ikäänkuin leikkikalunaan tai lempielukkanaan. Ja mitä
+suuremmaksi hän tuli, sitä voimakkaammin isän huone veti häntä
+puoleensa. Joka kerta kun hän äidiltä salaa pääsi sinne livahtamaan,
+kiipesi hän isän polvelle ja henkeään pidätellen kuunteli hänen
+kertomuksiansa, vuoroin purskahtaen katkeraan itkuun, vuoroin nauraen
+sydämensä pohjasta, aina sen mukaan, mitä sydämen kieliä kertomukset
+sattuivat koskettamaan. Isä olikin verraton satuseppä, yhtä taitava
+kertomaan mitä hän kirjoista oli lukenut kuin sepittämään omiaankin;
+useimmiten nämät hauskat hetket katkesivat kuitenkin kesken, sillä niin
+pian kuin tyttönen vain kaukaakin eroitti äidin askeleet, laskeutui hän
+alas isän polvelta ja pakeni pois.
+
+Myös isän urheiluinto tarttui tyttöseen. Isä opetti häntä ratsastamaan,
+ampumaan ja painimaan ja otti hänet mukanaan kaikille retkillensä. Hän
+kohteli häntä aivan kuin poikaa, antoipa hänen käydä pojan
+vaatteissakin. Viettäessään täten raitista ulkoilma-elämää tyttönen
+tuli reippaaksi ja rohkeaksi, mutta samalla se herätti hänessä myös
+jonkinlaisen häpeäntunteen omaa sukupuoltaan kohtaan. Hän tunsi
+vaistomaisesti, että isä halveksi naisia, ja ettei reippainkaan tyttö
+hänen mielestään voinut vetää vertoja pojalle. Tämä selvisi hänelle
+eräällä ratsastusretkellä, jolloin isä, nähdessään tytön epäröiden
+pysäyttävän hevosensa leveän ojan reunalle, oli tuikeasti häneen
+katsoen huutanut: pelkäätkö sinä! Samaa hän usein myöhemminkin sai
+tuntea, ja katkeralla mielellä hän monta kertaa totesi, että se mikä
+pojalle oli luvallista, useimmiten ei ollut tytölle sallittua.
+
+Mutta eipä vain se seikka, että tyttö pojan vaatteistaan ja tavoistaan
+huolimatta oli auttamattomasti vain tyttö, estänyt häntä täysin määrin
+nauttimasta raittiista ulkoilma-elämästä, vaan äidin ankaruus ja
+nuhteet pilasivat häneltä myös monta viatonta iloa. Kartano, jossa
+Bruzeliuksen perhe asusti, sijaitsi keskellä laajaa, viljavaa seutua,
+jonka moniväriset, aaltomaisesti kohoavat ja laskeutuvat pelto- ja
+niittymaat levisivät niin pitkälle kuin silmä kantoi. Mutta tuon laajan
+peltomeren takana lainehti oikeakin meri, hopeisena vyönä se siinsi
+silmään talontakaiselta, korkealta kummulta, josta tyttönen sitä
+kaihomielin katseli; sillä meren rannalle hänellä ei ollut lupa mennä.
+Mutta eräänä päivänä otti isä hänet mukanaan kalastajakylään, ja hänen
+ilonsa oli rajaton, kun he astuivat veneeseen ja alkoivat soudella
+peilikirkkaalla merenpinnalla. Äkkiä kuitenkin äidin ankarat kiellot
+muistuivat tyttösen mieleen ja alakuloisena hän pyysi isää palaamaan
+rantaan. Samoin hän äidin pakoittamana kieltäytyi rakkaimmasta
+huvistaan, ratsastamisestakin, rohkeasti vakuuttaen isälle, ettei se
+muka enää häntä huvittanut.
+
+Paitsi isän seura veti myös väentupa ja palvelusväki tyttöstä
+puoleensa, vaikka sekin huvi oli kiellettyä tavaraa. Siitä huolimatta
+hän hiipi usein kuuntelemaan heidän puheitaan ja juttujaan, kun he
+takkavalkean ääressä tekivät puhdetöitään. Näiden yksinkertaisten
+ihmisten parissa hän saattoi olla aivan vapaa tarvitsematta pelätä
+ketään. Sillä hän tunsi vaistomaisesti, että he rakastivat häntä
+sellaisena kuin hän oli ja osoittivat hänelle ystävyyttä ilman
+minkäänlaisia sivutarkoituksia tai vaatimatta häneltä vastapalvelusta.
+
+Suurin osa tyttösen päivää kului kuitenkin opiskeluun, ja äiti itse,
+joka oli saanut erittäin huolellisen kasvatuksen, ohjasi lukuja. Kuusi
+tuntia päivässä luettiin, mutta koko opetus rajoittui yksinomaan
+sisälukuun. Kaikkia eri aineita oli luettava ääneen, kaikki kirjat
+kannesta kanteen, ei minkäänlaisia kysymyksiä tehty eikä läksyjä
+annettu. Katkismuksen sai tyttönen lukea niin moneen kertaan, että hän
+vihdoin osasi sen aivan ulkoa. Ja vähitellen hän saavutti niin suuren
+taituruuden sisäluvussa, että huulet lausuivat joka sanan kirjasta,
+jota hän piti kädessään, mutta ajatukset liitelivät vapaasti muualla.
+Kaikki isän kertomat sadut nousivat nyt mieleen, hän näki prinsessoja,
+jotka taikasauvalla avasivat kallioseiniä ja kuljettivat häntä kädestä
+suuriin saleihin, jotka hohtivat hopeaa ja kultaa. Ja hän sepitti itse
+lisää noihin satuihin, jatkoi niitä mielessään päivä päivältä ja
+eläytyi niin kokonaan unelmiensa valtaan, että ne tuntuivat hänestä
+todellisemmilta kuin itse todellinen elämä.
+
+Äiti, joka osasi piirustaa kukkia, opetti myös tätä taitoa
+tyttärelleen, mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin kukkien piirustaminen
+tuntui hänestä yksitoikkoiselta, ja hän alkoi lomahetkinään piirtää
+kaikenlaista muutakin, sekä ihmisiä että jumalia. Tuo työ oli hänestä
+yhtä hauskaa kuin uneksiminenkin. Hän piirusti enimmäkseen alastomia
+ihmisiä, mutta peläten saavansa äidiltä nuhteita, jos tämä sattuisi
+näkemään, hän "puki" ne jälestäpäin kauniisiin kreikkalaisiin pukuihin
+poistaen vartalojen ääriviivat. Harjoittelipa tyttönen vielä toistakin
+"taidetta" päästyään hiukan toiselle kymmenelle. Äiti oli joskus,
+heidän istuessaan kahden kotona, kertonut hänelle teatterista, ja nuo
+kertomukset herättivät siinä määrin tytön uteliaisuutta, että hän
+tahtoi saada kaikesta tarkat tiedot. Ennen pitkää hän rakensi itse
+näyttämön vanhasta kitaran kotelosta, maalasi kulissit ja paperinuket
+sitä varten ja sai koko nukketeatterin kuntoon, näytelmäkappaletta
+lukuunottamatta, sillä sellaista ei ollut koko talossa. Mutta neuvoton
+hän ei ollut tässäkään suhteessa. Käden käänteessä oli eräs kertomus
+muodostettu näytelmäksi. Tyttönen, joka muuten oli niin ujo ja arka,
+ettei hän vieraan läsnäollessa saanut punastumatta sanaakaan suustaan
+ja omaistensakin parissa oli hyvin harvapuheinen, tuli rohkeaksi niin
+pian kuin hän saattoi piiloutua teatterinsa taakse, jolloin ei kukaan
+voinut nähdä häntä. Kerran kuitenkin, kun isä pyysi häntä näyttelemään
+vieraille, pelästyi hän niin pahasti, että heitti nurkkaan kaikki
+teatterikojeensa ja poltti näytelmänsä. Sen jälkeen kynä tuli hänelle
+entistä rakkaammaksi ja hän käytti kaikki vapaahetkensä piirustamiseen.
+Äidin mielestä hän oli kuitenkin jo siksi suuri tyttö -- neljän-,
+viidentoista-vuotias -- että olisi voinut käyttää parempaankin aikansa,
+virkata pitsiä tai ommella. Mutta tyttö keksi keinon: hän pakeni
+suureen saliin, joka sijaitsi isän huoneen takana ja jota ei käytetty
+siksi, ettei sitä voitu lämmittää. Täällä hän sai rauhassa
+työskennellä, sillä ei kukaan uskaltanut isän huoneen kautta tulla
+häntä häiritsemään ja nuhtelemaan, ja vaikka siellä talvella olikin
+kovin kylmä, niin ei tyttönen siitä välittänyt. Hän oli tyytyväinen
+saadessaan tehdä mielityötänsä ja huomatessaan päivä päivältä
+edistyvänsä.
+
+Sisarensa ja lankonsa välityksellä sai nuori tyttö vihdoin
+vanhemmiltansa luvan jatkaa piirustusopintojaan Malmössä. Opiskeltuaan
+siellä pari kuukautta kehoitti opettaja häntä pyrkimään Tukholman
+taideakatemiaan. Kahdesti ei häntä siihen tarvittu kehoittaa. Hän
+kirjoitti heti asiasta isälleen, mutta vastaus oli kieltävä, perheen
+varat eivät riittäneet niin suuriin kustannuksiin. Tämä vastoinkäyminen
+ei lannistanut kuitenkaan tyttösen mieltä, vaan hän päätti itse ansaita
+tarvittavat varat. Hän oli juuri täyttänyt 17 vuotta, ja vaikka hänen
+opintonsa olivatkin varsin hajanaiset ja pintapuoliset, päätti hän
+pyrkiä kotiopettajattareksi. Hän saikin sellaisen toimen ja käytti nyt
+suurimman osan lomahetkistään itseopiskelua varten voidakseen
+vuorossaan opettaa nuorta oppilastansa. Sillä välin hän piirusti
+ahkerasti ja usein istui myöhään yöhön saakka joko kirjojensa tai
+stafliansa ääressä. Kolmen vuoden kuluttua hän oli säästänyt sen verran
+rahoja, että olisi voinut oleskella vuoden Tukholmassa. Mutta tälläkin
+kertaa hänen aikeensa raukesivat tyhjiin. Isä, joka oli jo antanut
+suostumuksensa, peruutti sanansa neuvoteltuansa perheen muiden jäsenten
+kanssa: tyttö oli vielä liian nuori lähteäkseen yksin maailmalle. Isä
+vetosi myös rovastin sanoihin, joka oli kehoittanut tyttöä muistamaan
+neljättä käskyä, ja lopulta hän turvautui siihen keinoon, jota usein
+ennenkin häntä kasvatettaessa oli käytetty: hän lupasi antaa hänelle
+100 kr. vuosittain, jos hän heittäisi Tukholman matkan sikseen. "Ja
+minä möin tulevaisuuteni 100 kruunusta -- hah, hah, haa! erinomainen
+kauppa, eikö totta!" kirjoitti hän vähäistä myöhemmin pilkaten omaa
+heikkouttansa. Mutta isän auktoriteetti oli siksi voimakas, että hänen
+täytyi alistua sen alle, joskin vertavuotavin sydämin.
+
+Vaikka tuo kielto saattoi nuoren tytön aivan suunniltansa ja vaikka
+tulevaisuus tuntui hänestä kerrassaan hukkaanmenneeltä, niin ei hän
+sittenkään aavistanut, miten syvät seuraukset sillä tulisi olemaan koko
+hänen elämäänsä. Hänen mielensä katkeroitui näet omaisia kohtaan siinä
+määrin, että hän hinnalla millä hyvänsä halusi päästä pois kotoa. Ja
+siksi hän, jolle taide oli ollut kaikki kaikessa, ja joka ei koskaan,
+niinkuin muut hänen ikäisensä tytöt, ollut uneksinut kodin ja rakkauden
+onnesta, tarttui ensimäiseen tilaisuuteen, joka hänelle tarjoutui ja
+meni naimisiin miehen kanssa, jota kohtaan hän ei tuntenut vähintäkään
+rakkautta.
+
+
+
+
+Avioliitto.
+
+
+Hörbyn postikonttorin ja Skånen yksityisen pankin haaraosaston johtaja,
+Christian Benedictsson oli Bruzeliuksen perheen läheinen ystävä. Hän
+oli lähes 50-vuotias, hyväntahtoinen, mutta hidasluonteinen ja
+tottumuksiinsa piintynyt leskimies, joka kaiken ikänsä oli ahertanut
+pienissä virkatoimissaan taistellen jokapäiväisen leipänsä puolesta.
+Aatteellisia harrastuksia ei hänellä ollut koskaan ollut. Hän oli
+käytännön mies, joka antautumatta minkäänlaisiin mietiskelyihin otti
+elämän sellaisena kuin se oli.
+
+Jäätyään vaimonsa kuoltua leskeksi kääntyi hänen huomionsa varsin pian
+ystävänsä, Bruzeliuksen nuoreen tyttäreen toivoen saavansa hänestä
+orvoksi jääneille lapsilleen äidin ja kodilleen hoitajan. Vaikka tyttö
+antoikin hänelle rukkaset, uudisti hän kuitenkin vuoden kuluttua
+kosintansa. Tämä tapahtui juuri siihen aikaan, jolloin nuori tyttö,
+isänsä jyrkän kiellon johdosta, oli vaipunut täydellisen masennuksen ja
+toivottomuuden tilaan, ja sen vuoksi Benedictsson myötätunnollaan ja
+hyväntahtoisuudellaan voitti varsin helposti hänen luottamuksensa. Tosin
+tyttö hänen uudistaessaan kosintansa antoi hänelle sen vastauksen, ettei
+hän nytkään voinut tuntea muuta kuin ystävyyttä häntä kohtaan, mutta
+Benedictsson ei vaatinutkaan sen enempää. Ja kun hän yhä edelleen
+ahdisti tyttöä rukouksilla, uhkauksilla, kyynelillä ja lupauksilla, niin
+tämä vihdoin antoi myöten. Hän oli niin väsynyt ja alakuloinen ja
+välinpitämätön kaikesta. Osittain häntä yllytti myös se seikka, että
+omaiset olivat tätä liittoa vastaan, sulhanen kun oli leskimies, viiden
+lapsen isä sekä 27 vuotta vanhempi morsiantansa. Mutta jonkun ajan
+kuluttua tyttö itsekin, niin kiihkeästi kuin hän halusikin päästä pois
+kotoa, alkoi katua tekoansa. Sillä vaikka hän tavallaan olikin kiintynyt
+Benedictssoniin, niin aavisti hän sittenkin tehneensä auttamattoman
+erehdyksen. "Minä pidän sinusta," kirjoitti hän sulhaselleen vähää ennen
+häitä, "mutta sitä, mitä rakkaudeksi sanotaan, en koskaan ole tuntenut;
+minä rakastan Jumalaa ja kaikkia hänen luomiansa, mutta minä pelkään
+sitä kiihkeää, tulista tunnetta, jota tavallisesti rakkaudeksi
+nimitetään... Olen tehnyt anteeksiantamattoman erehdyksen, mutta minä
+kärsin sen seuraukset. En riko lupaustani, pidän sen, _jollei_ minua
+vapaaehtoisesti _vapauteta_ sanastani."[1] Mutta Benedictsson oli
+päättänyt saada Victoria Bruzeliuksen omaksensa. Hänen kotinsa kaipasi
+hoitajaa, hänen lapsensa äitiä, hän itse aviopuolisoa. Hänen mieleensä
+ei juolahtanutkaan käsittää morsiamensa sanoja vakavalta kannalta eikä
+vapauttaa häntä lupauksestansa. Ja Victoria puolestaan ei voinut
+sanaansa rikkoa. Ainoa tulos, johon hänen suora tunnustuksensa johti,
+oli se, että sulhanen kiiruhti häiden viettoa.
+
+Hiukan syrjässä Tukholman--Malmön valtarautatieltä, keskellä Skånen
+viljavaa tasankoa, sijaitsi Hörbyn suuri maalaiskylä. 70-luvun
+alkupuolella, kymmenkunta vuotta aikaisemmin ennenkuin Hörin ja Hörbyn
+välinen rautatie oli muuttanut sen tavalliseksi asemayhteiskunnaksi,
+oli se varsin idyllinen paikka. Parikymmentä taloa ja kartanoa oli
+ryhmittynyt notkoon, jonka läpi virtasi pieni joki kestikievarin,
+hautausmaan ja pappilan alitse. Pieni, valkeaksi silattu kirkko kohosi
+hautausmaanmuurin yläpuolella ja sen kummankin puolin kulki kaksi
+pitkää ja varjoisaa lehtikujaa, toinen korkeiden kastanjien, toinen
+jalavien ja saarnipuiden reunustama. Maantie, joka sivuutti
+hautausmaan, leveni kestikievaritalon edustalla aukeaksi toriksi ja sen
+toisessa päässä, tien kavetessa jälleen, seisoi yksinkertainen,
+olkikattoinen rakennus, kylän postikonttori. Joskin sen julkisivu antoi
+vain tomuiselle kyläkadulle, niin takapihana oli sitä varjoisampi ja
+tuuheampi puutarha.
+
+Tässä talossa oli postimestari Benedictsson asunut vuosikausia
+ensimäisen vaimonsa kanssa, tässä hän leskimiehenä oli viettänyt pari
+ilotonta vuotta vanhan, naimattoman sisaren ohjaessa ankaralla kädellä
+sekä kotia että lapsilaumaa, ja tänne hän toi myös toisen vaimonsa.
+Kuin pieni arka lintu saapui Victoria Benedictsson uuteen kotiinsa, ja
+monet ja raskaat olivat ne velvollisuudet, jotka hän otti nuorille
+21-vuotiaille hartioillensa.
+
+Äitipuolen velvollisuudet eivät kuitenkaan olleet vaikeimmat, vaikka
+hän epäilemättä niitä edeltäpäin enimmin pelkäsi, sillä vanhimmat
+lapsista olivat jo melkein yhtä vanhat kuin hän itsekin. Ei myöskään
+emännän huolet, vaikka hän olikin taloudenhoitoon aivan tottumaton ja
+vaikka käly, joka ei tahtonut luovuttaa oikeuksiaan nuorelle emännälle,
+antoi aihetta moneen katkeraan ja tuskalliseen hetkeen. Vaan raskaimman
+kärsimyksen tuotti hänelle hänen aviollinen suhteensa, saattoipa hänet
+siinä määrin epätoivoon, että hän jo ensimäisinä avioliittovuosinaan
+yritti tehdä itsemurhan.
+
+Victoria Benedictssonin koko olento oli vielä umpuunsa sulkeutunut
+hänen mennessään naimisiin. Hän oli elänyt niin kokonaan kirjojensa ja
+piirustustensa parissa, ettei rakkaus- ja tunne-elämälle ollut jäänyt
+minkäänlaista tilaa. Hän olisi tarvinnut hellävaraisen käden, joka
+vähitellen olisi herättänyt hänessä naisen hereille, sillä mikään kylmä
+luonne hän ei ollut, vaan pikemmin kiihkeä ja kuumaverinen. Siihen
+postimestari Benedictsson ei kuitenkaan kyennyt. Ikäeroitus teki sen
+kai myös mahdottomaksi, sekä molemminpuolinen ymmärtämyksen puute, tuo
+"näkymätön kuilu", joka, joskin Victoria Benedictsson tunsi
+kunnioitusta ja kiitollisuutta miestänsä kohtaan, auttamattomasti
+eroitti heidät toisistaan. Ja seurauksena tästä oli, että Victoria
+Benedictssonin tunne-elämä tukehtui ensimäiseen alkuunsa ja että hän
+sulkeutui yhä enemmän omaan kuoreensa. "Voin tuskin ajatella ensimäisiä
+vuosia uudessa kodissani sydämeni puristumatta tuskasta kokoon", kuuluu
+hänen oma todistuksensa. Ja kuitenkin oli Victoria Benedictssonilla
+sielussaan kaikki onnellisen elämän edellytykset: usko ihmisiin,
+rakkaus elämään ja palava halu työhön. Ensimäiset kosketukset
+todellisen elämän kanssa repivät kuitenkin rikki hänen hennoimmat
+sydänjuurensa. Mutta kaikista kärsimyksistään huolimatta oli hänellä
+sittenkin rehellinen ja hyvä tahto täyttää parhaan kykynsä mukaan ne
+velvollisuudet, joita koti hänelle asetti. Perheen varat eivät olleet
+suuret, ja siksi hän työskenteli miehensä apuna sekä postikonttorissa
+että pankissa ja hoiti yhdessä tytärpuoliensa kanssa pientä
+kirjakauppaa. Siinä sivussa hän antoi soittotuntejakin ja kopioi
+tunnettuja tauluja, joita hän möi 75 kr. kappaleelta. Ensi alussa hän
+otti myös innolla osaa talouteen ja hänen kunnia-asianaan oli
+valmistaa hyvää ruokaa, mutta kun mies ei kiinnittänyt siihen
+vähintäkään huomiota, laimeni hänen intonsa ja oli sittemmin vain
+jouluvalmistuksissa mukana.
+
+Kaikkein suurimmalla rakkaudella hän antautui kuitenkin
+lapsipuolillensa. Äitipuolella oli hänen korvissaan huono kaiku, siksi
+hän tahtoi näyttää maailmalle, että saattoi olla hyviäkin äitipuolia.
+Hän oli heille kuin vanhempi sisar, joka toverillisella ja herttaisella
+käytöksellään heti alusta alkaen voitti heidän rakkautensa ja
+luottamuksensa, eikä tämä hyvä suhde muuttunut sittenkään, kun hänen
+omat lapsensa, joista toinen kuitenkin heti kuoli, tulivat maailmaan.
+Pikemmin hänen oma tyttärensä joutui lapsipuolen asemaan, sillä hän ei
+voinut koskaan voittaa samaa sijaa äidin sydämessä kuin nuorin
+lapsipuolista, Mathisa eli Matti, joka Victoria Benedictssonin tullessa
+taloon oli vain kuuden vuoden vanha.
+
+Se kuva, jonka Matti, ainoa omaisista, joka vuosien kuluessa
+seisoi henkisesti Victoria Benedictssonia lähellä, on piirtänyt
+äitipuolestaan, antaa meille parhaan todistuksen hänen hyvästä
+tahdostaan ja rehellisistä ponnistuksistaan.
+
+"Äiti oli meille kaikille kodissa suureksi iloksi," sanoo hän, "ja
+varsinkin minulle koko elämäni onnenlähde. Olen hänelle suuressa
+kiitollisuuden velassa, sillä hän antoi minulle onnellisen lapsuuden ja
+nuoruuden.
+
+"Lapsilla ei ollut aavistustakaan siitä katkeruudesta, jota hän tunsi
+elämää kohtaan. Hän hillitsi tahtoansa niin, etteivät nuo synkät hetket
+tulleet esille. Hän tuntui meistä tyytyväiseltä eikä lainkaan
+onnettomalta, ja hän oli meille paras kasvattaja ja äiti."
+
+Ja hän kertoo edelleen: "Ensi vuosista ovat muistiin painuneet
+varsinkin satuillat. Millä ilolla me kaikki keräännyimmekään hänen
+ympärilleen, suureen vanhanaikuiseen sohvaan, miten me aina kiistelimme
+siitä, kuka saisi istua häntä lähinnä, ja miten onnellinen se oli, joka
+sai painaa päänsä hänen syliinsä. Takkavalkea yksin valaisi huonetta,
+ja mitä pimeämmäksi tuli, sitä lähemmäksi me painauduimme toisiimme
+kuunnellessamme ihastuttavia, jännittäviä kertomuksia. Äiti kertoi
+vilkkaasti, ja se näytti huvittavan häntä itseäänkin."
+
+Tai milloin ei satuja kerrottu, istahti äiti pianon ääreen ja soitti ja
+lauloi lapsille. Aina hän keksi heille jotain hupaista ja hauskaa,
+milloin sepitti runoja juhla- ja merkkipäiviksi, milloin pani toimeen
+pitkiä kävely- ja huviretkiä kylän ulkopuolelle tai läksi heidän
+kanssaan hiihtämään. Eikä hän pitänyt huolta yksin heidän
+huvituksistansa. Jonkun aikaa hän opetti tytärpuoliaan kaikissa
+kouluaineissa ja iltasin luettiin usein ääneen, varsinkin pohjoismaista
+kirjallisuutta, jota helposti saatiin oman kirjakaupan välityksellä.
+
+"Isä ei ottanut osaa meidän huveihimme", kertoo tytärpuoli edelleen,
+"hänellä oli aina paljon työtä. Mutta hän antoi meidän toimia mielemme
+mukaan, kunhan kaikki kodissa kävi säännöllistä kulkuaan."
+
+Kodin ulkopuolellakin Victoria Benedictsson viihtyi parhaiten nuorten
+parissa. Seuraelämä Hörbyssä, niinkuin maalaiskylässä ainakin, jossa
+jokainen tunsi toisensa ja piti oikeutenaan sekaantua toisten asioihin,
+oli kovin tyhjää ja rajoittui pääasiallisesti vain kortinpeluuseen,
+tanssiin ja juorupuheisiin. Suurella uteliaisuudella olivat kylän
+rouvat odottaneet postimestarin nuorta rouvaa, jonka he istuttivat
+keskeensä ja ottivat äidilliseen suojaansa jo paljon ennen kuin hän
+ilmestyi heidän näköpiiriinsäkään ja kuvailivat mielessään, että hän
+olisi pieni, hento ja heikko olento, jonka he helposti voisivat kietoa
+sormensa ympäri. Pettymys ei siksi ollut niinkään pieni, kun he näkivät
+pyöreän ja pullean postimestarin rinnalla pitkän ja kookkaan naisen,
+joka jäykästi vastasi tervehdyksiin ja vain hajamielisesti kuunteli
+"kaikkein tuoreimpia uutisia", päästämättä ketään lähellensä. Ja
+paheksuminen yltyi kovaääniseksi, kun nuori rouva yhä useammin vetäytyi
+pois kutsuista tai pakeni nuorten seuraan soittaen heille milloin
+tanssimusiikkia, milloin auttaen heitä kuvaelmien toimeenpanossa. Siten
+hän voitti nuorten jakamattoman suosion ja ihailun, ja hänen
+vaikutusvaltansa oli heihin rajaton.
+
+Mutta eivät yksin lapsipuolet ja seudun nuoriso ihailleet häntä, vaan
+usein hän, vanhan miehen nuori vaimo, joutui toistenkin miesten ihailun
+esineeksi. Tästä hänelle kuitenkin useimmiten koitui ikävyyttä, sillä
+postimestari Benedictsson, varsinkin avioliiton alkuvuosina, kiusasi
+mustasukkaisuudellaan usein syyttäkin vaimoansa. Kerran tuollainen
+ihailu oli saada vakavankin käänteen. Eräs Benedictssonin
+nuoruudenystävä, joskin häntä paljoa nuorempi, asettui pitemmäksi aikaa
+Hörbyhyn ja hänestä tuli postimestarin talossa jokapäiväinen vieras.
+Hän oli tullut suoraan Amerikasta ja toi mukanaan raittiin tuulahduksen
+suuresta, vapaasta maailmasta. Hänen ja nuoren rouvan välillä sukeutui
+ystävyydensuhde, joka toi uutta rikkautta ja sisältöä yksinäisen naisen
+elämään. [Tätä persoonallista kokemusta on Ernst Ahlgren epäilemättä
+käyttänyt aiheena teoksessaan "Fru Marianne".] Mutta huomatessaan mikä
+vaara siinä piili, hän vetosi mieheensä, saadakseen häneltä tukea. Mies
+käänsi kuitenkin asian vain leikiksi, ja vierotti siten vaimon
+itsestänsä; kuilu, joka alkuaankin oli heidät toisistaan eroittanut,
+muuttui nyt ylipääsemättömäksi.
+
+Kaiken tämän lisäksi tuli vielä toinenkin seikka, joka vaikutti
+häiritsevästi ei yksin perheen sisälliseen elämään, vaan vieläpä koko
+pieneen yhteis-kuntaan. Taiteilija heräsi jälleen eloon nuoressa
+rouvassa, ja samoin kuin kerran lapsuusvuosina, kohtasi hän jälleen
+mitä ankarinta vastustusta. Miehen mielestä hänen kirjoittamisensa oli
+vain ajanhukkaa, sillä hän ei uskonut hänen kykyynsä. Kirjoittaminen
+oli hänestä yleensä sopimatonta työtä naiselle, joka oli äiti ja
+puoliso. Hänen ei pitänyt pyrkiä sinisukaksi. Ja sitä paitsi, jos hän
+epäonnistuisi, tekisi hän vain miehensä naurunalaiseksi ja karkoittaisi
+rattoisuuden kodista. Samaa mieltä oli koko kyläkin. Eikö hän ollut
+vaimo ja äiti? Saisiko nainen laiminlyödä lähimmät velvollisuutensa
+turhan kunnianhimon takia?
+
+Toistamiseen Victoria Benedictsson taisteli vapautensa puolesta. Mutta
+vaikka taistelu tällä kertaa oli paljoa ankarampi kuin edellisellä, ei
+hänen mielensä sittenkään lannistunut. Lapsesta hän tällä välin oli
+kehittynyt naiseksi. Ja se mikä lapselle oli ollut enemmän tai vähemmän
+mielitekoa, merkitsi naiselle nyt koko elämää. Siksi hän voittajana
+suoriutuikin tästä taistelusta.
+
+
+
+
+Ensimäinen alku.
+
+
+Toisella puolella kapeata eteistä, josta kuljettiin perheen asuntoon,
+oli toinenkin ovi, joka johti "kirjakaupan" puolelle, huoneeseen, jossa
+kodikkaat matot peittivät lattian, seinät olivat kirjoja täynnä ja
+jossa ikkunan eteen asetettu pelipöytä sai tehdä sekä pulpetin että
+kauppapöydän virkaa.
+
+Tämä kirjakauppa oli alusta alkaen ollut perheen naispuolisten jäsenten
+hoidossa ja se se myös kaikkein ensiksi veti nuoren rouvan puoleensa.
+Sillä kirjakaupassa, jossa kauppa kävi varsin laimeasti ja jossa vain
+almanakoilla, virsikirjoilla ja katkismuksilla oli menekkinsä, oli
+hänellä tilaisuutta tyydyttää palavaa luku- ja tiedonhaluaan. Istuen
+tuntikausia joka päivä ikkunanalaisen pöydän ääressä hän suurella
+mielenkiinnolla avasi kaikki kirjalähetykset ja vieläkin suuremmalla
+innolla alkoi ahmia niitä, jos joku vähemmän kaupaksi käypä kirja oli
+sattunut joukkoon.
+
+Istuessaan tässä hiljaisessa huoneessa, joka muodosti ikäänkuin oman
+pienen maailmansa, saivat ajatukset vapaasti liidellä, ja usein ne
+eksyivät entisiin aikoihin, jolloin hän, samoinkuin nytkin, oli istunut
+erillään muusta perheestä ja -- piirustanut. Se aika oli kauan sitten
+mennyt, eikä voinut koskaan enää palata, sillä mitenkä hän, jonka kädet
+ja jalat olivat sidotut, olisi voinut harjoittaa opintoja? Ei,
+taiteilija-ajatukset olivat aikoja sitten haudatut. Mutta niiden
+sijalle nousi näinä hiljaisina hetkinä uusia, jotka kerran herättyänsä
+eivät jättäneet häntä enää rauhaan. Pensseli oli häneltä kielletty,
+mutta olihan hänellä sen sijaan kynä jäljellä. Ja ikäänkuin leikillä
+hän alkoi panna paperille ajatuksiaan ja mielikuviaan, ja melkein kuin
+sattumalta hänen käsistään syntyi pieni novelli, "Sirénen", jonka hän
+lähetti "Snällpostenin" toimittajalle Malmöseen ja vastoin kaikkia
+odotuksiaan sai sen hyväksytyksi. "Novellinne on kovin kypsymätön",
+kirjoitti lehden toimittaja,[2] "mutta esikoisteokseksi ei niinkään
+huono; teillä on epäilemättä luovaa mielikuvitusta, mikä on kirjailijan
+elinehto."
+
+Nämät sanat kiihoittivat nuorta rouvaa jatkamaan ja kuumeentapaisella
+innolla hän ryhtyi nyt työhön, kirjoitti usein salaa öisinkin ja siinä
+sivussa luki ja teki havaintojansa. Sillä alusta alkaen hän
+asetti päämääränsä korkealle, hän ei tahtonut tyytyä mihinkään
+keskinkertaiseen, siksi hän liiaksi rakasti ja kunnioitti taidettaan.
+"Minä en tahdo tulla huonoksi kirjailijaksi", vastaa hän samaiselle
+toimittajalle, "jollei minulla ole edistymisen mahdollisuutta, niin
+jätän yritykseni sikseen; minulla ei ole mitään iloa siitä, jos saan
+nähdä kyhäykseni painettuna, sillä turhamaisuudesta en ole koettanut
+kirjoittaa. Rakastan taidetta sen itsensä vuoksi, en vain siksi, että
+se joillekuille antaa laakereita ja kultaa; rakastan sitä siksi, että
+se on minussa, etten voi olla sitä rakastamatta, ja voisin uhrata koko
+elämäni sille ja ehkä siten tulla onnelliseksikin... Että minulla on
+taipumuksia, siitä olen varma, mutta kannattaako niitä viljellä, on
+toinen asia."[3]
+
+Tämä epäilys ja epävarmuudentunne omaa kykyä kohtaan kiusasi häntä
+alituisesti palavasta halustaan huolimatta. "Sisälläni on jotain, joka
+myllertää ja pyrkii esille", sanoo hän kerrankin, "en tiedä johtuuko se
+vain levottomasta mielestäni, vai synnynnäisestä pensselin tai kynän
+käyttämistaipumuksestani".[4] Ja toisen kerran hän valittaa
+sisarellensa, rouva Margarethe Ekströmille puhuessaan kirjallisesta
+työstään: "Minusta ei tule koskaan oikein hyvää kirjailijaa, sillä
+mielikuvitukseni on maalarin eikä kielitaiteilijan... Koetan maalata
+kynällä ja musteella, mutta se käy huonosti."[5] Samalla häntä myös
+painosti se tieto, ettei hän ollut kyllin valmistunut tehtäväänsä, että
+hänen opintonsa olivat vaillinaiset ja että olosuhteet, joihin hän oli
+sidottu, ehkäisivät hänen kehitysmahdollisuuttaan. "Minä olen miltei
+_oikein_ onnellinen kirjoittaessani", sanoo hän niinikään
+sisarellensa, "ja _kuitenkin_ tiedän, että se on vain roskaa, ei
+kerrassaan minkään arvoista. Minulla on ehkä hiukan taipumuksia ja
+ehkäpä joku hyvä ajatuskin, mutta olen niin oppimaton, että joskus olen
+aivan epätoivoissani sen johdosta. -- Ah, jospa nuoruudessani olisin
+saanut jotain oppia! Tiedonhaluni on niin voimakas, että se on tullut
+suorastaan elämäni kiusaksi."[6]
+
+Ja seuraavassa kirjeessään hän jatkaa: "Ei minusta tule kirjailijaa,
+sillä elämäni on yksitoikkoista ja yksinäistä; paljoa laajempi
+näköpiiri ja raittiimpi elämä olisi välttämätöntä, ja vaikka
+ponnistelisin miten paljon hyvänsä, niin en sittenkään voisi saada
+mitään aikaan. Oi, kuningaskuntani housuparista! Jospa olisin mies,
+niin ei minun tarvitsisi täällä torkkua."[7]
+
+Kaiken lisäksi häntä masensi vielä se tieto, ettei hänellä ollut
+ketään, jonka puoleen kääntyä saadakseen neuvoa ja ohjausta. Samalla
+hän myös pelkäsi alottaneensa liian myöhään, olevansa jo siksi vanha,
+ettei hänen kannattanut enää yrittää.
+
+Päästäkseen jonkinmoiseen varmuuteen ja saadakseen tietää pitikö hänen
+tukahduttaa kirjoittamishalunsa vai viljellä sitä edelleen, hän kääntyi
+nuoren kirjailijan, Edvard Bäckströmin puoleen ja lähetti hänen
+tarkastettavakseen muutamia tekeleitänsä. Hän ei ilmaissut kuitenkaan
+omaa nimeään, toivoen siten saavansa rehellisemmän arvostelun, vaan
+kätkeytyi salanimen, Ivar Tardifin taakse, jota hän oli käyttänyt
+julkaistessaan ensimäisenkin novellinsa.
+
+Bäckströmin vastaus oli sekä kehoittava että masentava. Hän myönsi
+hänellä olevan hyviä taipumuksia, mutta lopullista arvostelua hänen oli
+sittenkin mahdoton antaa ennenkuin oli saanut lähempiä tietoja hänen
+olosuhteistaan sekä iästänsä. "Jos te esim. olette vielä nuori",
+kirjoittaa hän, "niin teidän kyhäyksenne ilmaisevat jo varsin suurta
+kypsyyttä, mutta jos olette yli kahdenkymmenen, niin kehoittaisin teitä
+jättämään kirjailijauran mielestänne."[8]
+
+Saadessaan tämän tuomion oli Victoria Benedictsson 28 vuoden vanha!
+
+"Olen pahoillani, että olen niin vanha", sanoo hän vastauksessaan
+Edvard Bäckströmille, "Tardif tulee aina liian myöhään -- Tardif parka!
+-- sen jo hänen nimensäkin ilmaisee."[9]
+
+Mutta ikäänkuin puolustaakseen ikäänsä hän jatkaa samassa kirjeessä:
+"Niin kauaksi kuin taaksepäin muistan, olen rakastanut taidetta niin
+kiihkeästi ja hillittömästi kuin vain niin suljettu ja syvä luonne kuin
+omani kykenee, olen koettanut taistella tätä rakkautta vastaan, mutta
+niin pian kuin minun jossakin määrin on onnistunut unohtaa se, on elämä
+muuttunut minulle arvottomaksi, tai oikeammin sietämättömäksi taakaksi.
+-- -- Miksi olen kuin auringonkukka, joka aina kääntyy saman esineen
+puoleen? Miksi on minussa opinhalua, miksi pyrkimystä totuuteen ja
+kauneuteen, kun tuo halu ei sittenkään ole siksi voimakas, että se
+saattaisi minut perille? En tiedä; tiedän vain sen, että kiitos
+ei merkitse minulle mitään, ei rahat eikä ylellisyys, että
+eteenpäinpyrkiminen on onnea ja paikallaanolo epätoivoa!"
+
+"Kuluneet vuodet ovat menneet valmistustöihin", sanoo hän kerran
+myöhemmin palaten samaan asiaan, "eikä ole kumma, että siihen on
+tarvittu niin runsaasti aikaa, kun muistaa, että lapsena en koskaan
+käynyt koulua, että elin kuin erakko ja että vasta 17 vuoden vanhana
+tulin kosketukseen ulkomaailman kanssa. Ansiotyökin vei aikansa ja
+opintoja harjoitettiin vain salassa. Siinä syy hitaaseen
+kehitykseeni."[10]
+
+"Minä kirjoitan siksi, että ajoittain elämä tuntuu sietämättömältä
+taakalta", oli hän jo kerran aikaisemmin tunnustanut Edvard
+Bäckströmille, "siksi että tahdon unohtaa itseni ja sen sijaan eläytyä
+toisen elämään; minun tielleni on eksynyt niin harvoja auringonsäteitä,
+siksi tahdon koota ne, jotka valaisevat toisia, iloita niistä ja jos
+mahdollista muodostaa niistä pieniä, todellisuudenmukaisia kuvia,
+joihin samalla voin haudata jotain omasta sielustanikin."[11]
+
+Sitä neuvonantajaa, jota Victoria Benedictsson olisi kaivannut,
+ei hän kuitenkaan Bäckströmistä saanut, siksi vieras oli Victoria
+Benedictssonin yhä enemmän realistiseen suuntaan pyrkivä
+taiteilijatemperamentti tälle romanttisuuteen taipuvalle kirjailijalle,
+mutta hänen rohkeuttaan ei Bäckström myöskään voinut lannistaa.
+Victoria Benedictsson työskenteli edelleen uutterasti, käyttäen ainakin
+yhtä paljon aikaa itseopiskeluun kuin kirjoittamiseen, ja lähetti vähä
+väliä milloin mihinkin lehteen kyhäyksiänsä, joista jotkut löysivät
+tiensä julkisuuteen, mutta useimmat katosivat tietymättömiin.
+Odottaessansa viikkokausia turhaan vastausta kävi hänen mielensä
+useinkin apeaksi, ja silloin tällöin tuo synkkä painajainen, joka
+lopulta tuhosi hänen elämänsä, pisti päänsä esiin. "Ah, nopea, helppo
+kuolema! Se olisi kaikkein parasta", kirjoittaa hän päiväkirjaansa
+syksyllä 1878. Ja seuraavana keväänä kuuluvat hänen sanansa jälleen:
+"Kuljin puutarhassa kahden kuoleman kanssa. Minä pelkään kipuja, inhoan
+itsemurhaa, ja kuitenkin sen täytyy tapahtua." Ettei kuitenkaan itse
+työ johtanut häntä näihin synkkiin ajatuksiin, käy ilmi seuraavista
+sanoista: "Kirjoitin kuin henkeni edestä. Sen pitää olla valmista
+ennenkuin todellisuus tulee ja saattaa minut unohtamaan mielikuvani;
+_nyt_ ne auttavat minua unohtamaan..."[12] Tai toisen kerran:
+"Mitä voin toivoa tai odottaa elämältä? Kaikki mitä olen rakastanut,
+liukuu vain käsistäni -- -- tyhjyyttä, vain tyhjyyttä, kaikki."[13]
+
+Alakuloisuuden lisäksi tuli vielä sairaus. Mutta tämä uusi
+vastoinkäyminen, niin katkeralta kuin se alussa tuntuikin, oli
+sittenkin se, joka pelasti Victoria Benedictssonin ja teki hänestä
+varsinaisesti kirjailijan.
+
+
+
+
+Ernst Ahlgren.
+
+
+Keväällä 1881 Victoria Benedictsson loukkasi polvensa niin pahasti,
+että hänen täytyi melkein yhteen menoon olla kaksi vuotta vuoteenomana
+ja kauan vielä jälkeenkinpäin liikkua kainalosauvojen nojassa. Tämä
+aika, johon yhdistyi mitä hirveimmät tuskat ja kärsimykset -- kolmasti
+oli pakko jalkaa leikata eikä heikon sydämen vuoksi voitu häntä
+nukuttaa -- muodostui merkillisimmäksi ja tavallaan rikkaimmaksi hänen
+elämässänsä.
+
+Itse hän tälle ajalle antoi nimen: _vakavuus_, ja
+kaksinkertaisessakin merkityksessä, sillä sen mukana seurasi kärsimys
+ja elämäntyö.
+
+Mutta vaikka Victoria Benedictsson sai kestää niin paljon ruumiillista
+tuskaa, kantoi hän tämän kärsimyksen mitä ihmeteltävimmällä
+kärsivällisyydellä. "Hän oli meille kaikille oikea ihme", sanoo
+tytärpuoli, hänen "pikku tohtorinsa", joka uskollisesti hoiti häntä
+koko tänä sairauden aikana, "sillä hän se meitä rohkaisi ja koetti
+saada iloiselle mielelle." Milloin ikänä tuskat sallivat, oli hän
+täydessä työssä: leikkasi varjokuvia, piirusti, luki, teki
+muistiinpanoja ja kirjoitti: "Minä itse ja vuoteeni ovat aina haudatut
+kirjojen alle", kertoo hän. Hänen mielikirjailijoitansa olivat sen
+aikuiset suuret pohjoismaalaiset kirjailijat, Ibsen, Kierkegaard,
+Brandes, J.P. Jacobsen, Kielland sekä venäläiset mestarit Turgenjev ja
+Tolstoi, mutta niiden ohella hän luki myös klassillista kirjallisuutta,
+varsinkin Shakespearen teoksiin hän erityisellä hartaudella syventyi.
+Niinikään englantilaiset kirjailijat, Dickens ja varsinkin Byron,
+kiinnittivät hänen huomiotansa. Myöskin hän ahmimalla ahmi
+elämäkertoja, memoaareja ja kirjekokoelmia. Naiskirjailijoista George
+Eliot oli ainoa, joka häntä miellytti, sillä hänessä hän löysi suuren
+määrän omaa luonnettansa ja taiteilijatemperamenttiänsä: saman
+rakkauden työhön, saman valoisan uskon elämään ja herkän silmän
+huomaamaan elämän humoristisia puolia.
+
+Tänä aikana Victoria Benedictsson alkoi myös kirjoittaa
+"suurta kirjaansa", johon hän koko loppuelämänsä ajan merkitsi
+muistiin kaiken sen, mikä hänestä oli muistamisen arvoista:
+tilapäisiä ajatuksia ja tunnelmia, keskusteluja, luonnonkuvauksia ja
+kaikenlaisia pikkupiirteitä, aivankuin maalari, joka matkallaan kerää
+luonnoksia skitsikirjaansa. Tuo "suuri kirja" tuli vähitellen hänen
+rippi-isäkseen, se oli elävä olento, jonka kanssa hän jutteli, ainoa
+ystävä, jolle hän saattoi uskoa sekä ilonsa että huolensa. "Kun minusta
+tuntuu kuin musertuisin", sanoo hän kerta, "kun istun kyynelettömin
+silmin ja kadehdin niitä, jotka voivat itkeä, niin minulla ei ole
+ketään muuta kuin sinut..." Ja kerran myöhemmin hän kirjoittaa "suureen
+kirjaansa" seuraavat sanat: "Kuka lienetkin, joka luet 'suurta
+kirjaani' -- niin koeta ymmärtää, miten yksin minä olen, miten minun
+täytyy hillitä taiteilija- tai mustalaisvertani, joka kiihkeämmin
+kuohuu suonissani kuin kukaan voi aavistaa. Ajattele, miten joka päivä,
+melkein joka tunti olen pakoitettu näyttelemään komediiaa, jotta
+tuntuisin levolliselta ja järkevältä. Tämä pakko vaikuttaa sen, että
+kaikki se, mikä minussa kuohuu, ei purkaudu luonnollisella tavalla
+esille, vaan teennäisellä. Se ei puhkea ilmi suhteessani ihmisiin; ei
+vihana eikä rakkautena, loukattuna ylpeytenä eikä nöyränä ihailuna --
+sillä kaikki nuo äärimäisyydet, joiden välillä luonteeni huojuu, täytyy
+minun herkän poikkeusihmisen koko arkuudella piiloittaa."[14]
+
+Ei yksin sieluntuskiansa hän salannut ympäristöltänsä, vaan
+ruumiillisiakin. Mutta öisin, kun hän ei saanut niiltä nukutuksi,
+purkautuivat ne "suuressa kirjassa" esille. "Onko kukaan teistä ollut
+sairaana?" kirjoittaa hän kerrankin. "Ei vain päivän tai viikon -- vaan
+kokonaisen vuoden? Ei vanhuuden heikkoudesta, vaan täysissä voimissa
+ollessaan, jolloin ihminen jaksaa koko voimallaan kärsiä, yöt päivät
+kitua mitä hirveimpiä tuskia, ikäänkuin piinapenkille pantuna,
+kuolemaan asti väsähtäneenä voimatta kuitenkaan saada lepoa. Entäs
+lääkärin veitsi, joka hitaasti soljuu pitkin ihoa, kunnes se tunkeutuu
+sisään -- -- Miten monta päivää onkaan yhdessä vuodessa ja miten monta
+ajatusta sisältyykään yhteen ainoaan hiljaiseen, yksitoikkoiseen
+päivään! Ajatuksia, jotka vilpoisten varjojen lailla huokuvat polttavan
+päänaluksen yli, mutta tunkeutuvat myös kauas tulevaisuuteen painaen
+siihen synkän ja ilottoman leimansa -- -- Miten omituinen tunne -- kun
+seisoo ikäänkuin elämän ulkopuolella ja kuitenkin elää."
+
+Miten kaukana Victoria Benedictsson tänä sairauden aikana oli itse
+elämästä, todistaa parhaiten hänen vastauksensa "pikku tohtorilleen",
+tämän ihmetellessä miten hän saattoi aina olla tyytyväinen: "Olin niin
+varma siitä, että saisin kuolla, ja se tuntui niin suurelta onnelta."
+Mutta niin pian kuin ilmaantui jokin hiukankin valoisampi hetki, heräsi
+työhalu jälleen. Ajatukset saivat silloin entistä häiritsemättömämmin
+kulkea, uudet aiheet nousivat mieleen, uudet ja samalla vahat, sillä
+Victoria Benedictsson, joka tähän asti oli käsitellyt enimmäkseen vain
+romanttisia rakkausaiheita, alkoi nyt kaivaa esiin lapsuudenaikuisia
+muistojaan, tapauksia ja kohtauksia, joita hän itse oli nähnyt tai
+kuullut oleskellessaan kansan parissa kotikartanossansa. Ja näiden
+vanhojen muistojen lisäksi tuli vielä toisia, myöhempiä, sillä
+naimisiinkin mentyään hän oli yhä edelleen pysynyt kosketuksessa
+talonpoikaisen kansan kanssa. Hän tunsi skånelaisen talonpojan
+perinpohjin, hän ymmärsi hänen ajatuskantansa ja tiesi kuinka paljon
+sydäntä sykki tuon karhean pinnan alla. Kokonaisen sarjan
+kansankuvauksia hän nyt sepitti lyhyessä ajassa, ja lähettäessään ne
+maailmalle ne saavuttivat heti ansaittua huomiota. Kääntyessään
+tällä kertaa "Fyris" nimisen aikakauslehden puoleen, jonka
+kirjallisuusosastonhoitajana toimi tohtori Frans von Schéele, sai hän
+hänestä sen neuvonantajan ja auttajan, jota hän niin kauan oli
+halunnut. Schéele ei julkaissut vain lehdessään näitä pikku
+kertomuksia, vaan hän hankki Victoria Benedictssonille myös
+kustantajan. Ja siten keväällä 1884 ilmestyi julkisuuteen novelleja
+käsittävä esikoisteos, "Från Skåne" (Skånesta), jonka tekijä käytti nyt
+salanimeä _Ernst Ahlgren_. On helppo ymmärtää mitä tämä tapaus
+merkitsi Victoria Benedictssonille eli Ernst Ahlgrenille, niinkuin me
+tästä lähin tahdomme häntä nimittää, sillä tätä nimeä hän itse sekä
+hänen ystävänsä kernaimmin käyttivät ja se se jälkimaailmalle on
+myöskin säilynyt. Vuosikausia työskenneltyänsä ja omin voimin
+ponnisteltuansa eteenpäin hän nyt 33-vuotiaana oli astunut "nuorten
+riviin". Sairaus oli antanut hänelle sen, mitä hän terveenä turhaan oli
+tavoitellut. "Kipeä polveni antaa minulle täyden oikeuden antautua
+kokonaan kirjakauppani hoitoon ja kirjalliseen työhöni", kirjoittaa hän
+näinä aikoina sisarelleen, rouva Margarethe Ekströmille, ainoalle, joka
+myötätunnolla oli seurannut hänen kirjallisia yrityksiänsä, "tämä
+sairaus on kuin ylhäältä tullut viittaus, se on ollut kylliksi kova
+syrjäyttääkseen kaikki epäilyt."[15] Mutta siihen iloon, jonka tämä
+myötäkäyminen hänelle tuotti, sekaantui myös toinen tunne. "En voi
+tehdä työtä", tunnustaa hän "suurelle kirjalleen", "en olla levollinen,
+ja luulenpa että rajaton ilo kiduttaa minua yhtä paljon kuin
+tuskallinen pelkokin. Tuntuu siltä kuin odottaisin onnettomuutta, ja
+kuitenkin tämä tunne johtuu vain siitä kiitoksesta, jonka olen osakseni
+saanut."[16] Ja vieläkin selvemmässä muodossa tämä epäilys ilmenee
+kirjeessä sisarelle: "Satunnainen menestys melkein masentaa minut",
+sanoo hän, "sillä tiedän liiankin hyvin, että jokaisen kiittävän sanan
+saan tulevaisuudessa maksaa sitä ankarammalla moitteella, kun sanotaan:
+ei ole vastannut niitä toiveita, joita aikaisemmin herätti j.n.e."[17]
+
+Mutta sillä aikaa kuin Ernst Ahlgren hiljaisessa nurkassaan sekä
+iloitsi että tuskaili maailmalle lähettämänsä esikoisen puolesta, kulki
+teos omia teitään herättäen huomiota sekä lähimmässä ympäristössä että
+kirjallisissa piireissä ja sanomalehdissä. Niin eristettynä kuin Ernst
+Ahlgren varsinkin sairautensa aikana oli elänyt, sai pieni Hörbyn
+yhteiskunta sittenkin varsin pian vihiä siitä, mitä postimestarinna
+suljettujen seiniensä takana puuhaili, ja rouvat, jotka alusta
+alkaen eivät olleet katsoneet häntä suopein silmin, alkoivat heti
+novellikokoelman ilmestyttyä aavistaa pahaa verta. "Koko yhteiskunta on
+kapinassa oletettujen henkilöiden vuoksi", kertoo Ernst Ahlgren
+äskenmainitussa kirjeessä sisarelleen, "sillä he ovat tuntevinaan
+kaikkein mahdottomimpiakin piirteitä. Sekä minua että kirjaa on
+haukuttava, se on luonnollista. Sen ankarampaa arvostelua ei ole kuin
+lähimmän ympäristön, niin, voisipa sanoa: ei sen kierompaa, jollei tuo
+sana olisi minulle niin vastenmielinen, kun itsestäni on kysymys."
+
+Mutta joskin Ernst Ahlgrenin lähin ympäristö seurasi karsain silmin
+hänen työtänsä, niin herätti hän toisaalla aivan päinvastaista
+huomiota. Vapaaherratar Sofi Adlersparre, tunnettu innokas
+naisasianajaja "Esselde" sekä "Tidskrift för Hemmet" ja "Dagny" lehtien
+tarmokas toimittaja, tervehti ilolla tuntematonta tekijää, joka
+esikoisteoksellaan näyttäytyi terveen ja voimakkaan realismin
+edustajaksi.
+
+"Oletteko nuori vai vanha, sitä en tiedä", kirjoittaa hän Ernst
+Ahlgrenille, "sen tiedän vain, että olette silmännyt elämään ja
+ihmisten sydämiin syvemmältä ja kuitenkin sovinnollisemmin kuin suurin
+osa uusia runoilijoitamme."[18]
+
+Ja koko sanomalehdistö yhtyy tähän kiitokseen. "Nämä kertomukset
+todistavat hyvää ja tervettä huomiokykyä ja lämmintä myötätuntoa
+inhimillistä elämää kohtaan,"[19] sanoo Fyris, joka kaikkein ensiksi
+oli julkaissut palstoillaan muutamia niistä. Ja eräs toinen lehti
+puhkeaa sanomaan: "Selvästi huomaa, ettei tekijä kirjoista ole
+tutustunut kansaan, vaan että hän todellakin on nähnyt ja tuntenut sitä
+elämää, jota hän kuvaa."[20] Samoin annetaan täysi tunnustus hänen
+tyylilleenkin, jossa on mahdoton huomata "alottelijan haparoimista" ja
+joka on vailla "kaikkea prameilevaa sanahelinää ja nuorekasta
+epäselvyyttä". "On todellakin hämmästyttävää, että ensikertalainen voi
+olla näin kypsä."[21]
+
+Ja tämä arvostelu pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Ernst
+Ahlgrenin tyyli on tavattoman joustavaa jo tässä hänen ensimäisessä
+teoksessansa, ja ihmetellä täytyy sitä välitöntä, omaperäistä sävyä,
+joka on painanut siihen leimansa. Kansanelämänkuvaukset, jotka ovat
+kokoelman parhaat, ovat kuin laatukuvia, joissa hän muutamilla
+voimakkailla pensselinvedoilla loihtii eteemme jonkin tilanteen, usein
+aiheeltaan varsin vähäpätöisen, mutta silti elävän ja todellisen. Millä
+syvällä myötätunnolla onkaan semmoinen kertomus kuin "Förlust" (Tappio)
+piirretty, jossa hän kuvaa yksinkertaisen talonpojan tunteita vaimonsa
+paarien ääressä. Sivullisten mielestä on kuolema vapauttanut miehen
+raskaasta taakasta, koska vaimo vuosikausia on ollut vuoteen omana.
+Mutta itse hän tuntee kalvavaa surua ja yksinäisyydentunnetta, sillä
+kotona ei ole enää ketään, joka kääntäisi kaihoavan katseensa häneen
+hänen astuessaan sisään, ei kalpeita kasvoja, jotka hymyilisivät
+hänelle hänen kumartuessaan niiden yli, ei laihoja käsivarsia, jotka
+hellästi kietoutuisivat hänen kaulaansa.
+
+Liikuttava koruttomuudessaan on myös "Jeppa", kertomus variksenpojasta,
+jonka sydämetön isäntä tappaa, koska renkituvassa ilmankin on joukkoa
+enemmän kuin tarpeeksi.
+
+Vakavaluontoisten kertomusten rinnalla vetävät huomiota puoleensa
+kokoelman humoristisetkin kuvaukset. Verraton on varsinkin "Giftermål
+på besparing" (Säästäväisyydelle rakennettu naimiskauppa), juttu
+kahdesta kihlatusta, jotka aikovat purkaa liittonsa, vaikka kolmasti on
+jo kuuluutettu, ja kumpikin valita toiset elämäntoverit, mutta
+luopuvatkin aikeestaan saadessaan kuulla, että kulut kuuluutuksen
+peruuttamisesta nousevat kymmeneen kruunuun.
+
+Paitsi kansanelämänkuvauksia sisältää kokoelma muutamia muitakin
+kertomuksia, joiden aiheet ovat persoonallisempaa laatua. "En kris"
+(Käännekohta) käsittelee aviollisia ristiriitoja; kuvaus "Folkvännen"
+(Kansanystävä) esittää Ernst Ahlgrenin omia katkeria kokemuksia
+kirjallisella alalla. Kertomukset "Far och son" (Isä ja poika) sekä "En
+musikafton" (Musiikki-ilta), samalla kun ne todistavat tekijän
+musikaalisia taipumuksia, tuovat selvästi esille hänen oman suhteensa
+taiteeseen sekä taiteen merkityksen hänen elämässänsä. Kuulemmehan
+hänen sydämensä sisimpien kielien heläjävän sellaisessakin kohdassa
+kuin seuraavassa:
+
+"Tässä viulussa piili salaisuus. Hän tiesi sen, hän ylpeili siitä ja
+hän tunsi jonkinlaista vahingoniloa sen johdosta, ettei kukaan muu kuin
+hän aavistanut tätä salaisuutta. Viulussa asui henki, elävä olento,
+kauniimpi ja voimakkaampi kuin mikään ihmislapsi, joskin se oli näin
+kehnoon kuoreen verhottu; sen mitä ei kukaan tiennyt eikä kukaan voinut
+ilmituoda, sen viulun henki paljasti omistajalleen yksinäisinä hetkinä.
+Koko lapsuusajan satumaailma, kaikki arat toiveet ja aavistukset
+piilivät sen sisällä."
+
+Ernst Ahlgren oli nyt astunut ensimäisen askeleensa kirjallisella
+uralla. Hiljaisesta kammiostaan hän oli äkkiä vedetty julkisuuteen,
+joskaan ei persoonallisesti, niin kuitenkin välillisesti. Hänen
+olemassaolonsa tuli tunnetuksi ja häneen kiinnitettiin toiveita. Hän
+tunsi itsekin suurta edesvastuuntunnetta ja se ilmeni ensi sijassa
+haluna tehdä jotakin niiden nuorten hyväksi, jotka työskentelivät
+samalla alalla kuin hänkin. Ja tämä tunne se epäilemättä kaikkein
+ensiksi kiinnitti myös hänen huomionsa nuorukaiseen, joka, oleskellen
+samalla paikkakunnalla kuin hänkin ja taistellen, joskaan ei
+samanlaisia, niin ainakin yhtä suuria vaikeuksia vastaan kuin hänkin,
+oli valinnut myös kirjallisen työn elämäntehtäväkseen.
+
+Yhteiset harrastukset veivät Ernst Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin yhteen
+ja heidän välillään syntyi luja ystävyyden ja työtoveruuden suhde, joka
+jätti syvät jäljet kummankin elämään.
+
+
+
+
+Axel Lundegård.
+
+
+Keväällä 1881 oli kirkkoherra Lundegård perheineen muuttanut Hörbyhyn.
+Kirkkoherra itse oli vanhanajan mies, ankara ja suvaitsematon
+uskonnollisissa asioissa, mutta sitä vapaamielisempi ja rohkeampi
+mielipiteiltänsä oli hänen vanhin poikansa, Axel, 19-vuotias
+keltanokka. Hänen häikäilemätön käytöksensä ja uhkarohkeat
+hyökkäyksensä kaikkia perintätapoja ja -mielipiteitä vastaan antoivat
+loppumatonta puheenaihetta kylän asukkaille ja herättivät heidän
+parissaan sanomatonta paheksumista ja inhoa. Kylällä kiertelevät huhut
+tunkeutuivat tietenkin postimestarinkin taloon, samoinkuin yhteiset
+tuttavat pitivät myös huolta siitä, että nuoren ylioppilaan korviin
+tuli jos jonkinmoisia huhuja postimestarin sairaasta rouvasta, joka
+ajankulukseen viljeli kaikenlaisia sivuharrastuksia.
+
+Siten ystävät ja kylänmiehet välittivät Ernst Ahlgrenin ja Axel
+Lundegårdin tuttavuuden jo ennenkuin he persoonallisesti olivat
+tavanneetkaan toisensa.
+
+Kesällä 1881 Axel Lundegård ensi kerran kävi äitinsä seurassa Ernst
+Ahlgrenia tervehtimässä ja tästä kohtauksesta on hänen mieleensä jäänyt
+muisto jostain "riutuneen läpinäkyvästä, miltei ruumiittomasta,
+kärsimysten runtelemista kasvoista sairasvuoteen valkeaa taustaa
+kohti..."
+
+Tuttavuus oli kuitenkin aivan pintapuolinen, ja vasta kolme vuotta
+myöhemmin, keväällä 1884, siis samoihin aikoihin, jolloin "Från Skåne"
+ilmestyi, se varsinaisesti uudistettiin.
+
+Tällä kertaa Ernst Ahlgren itse otti ensimäisen askeleen.
+
+Edellisenä talvena olivat Hörbyn pappilassa vastakkaiset mielipiteet
+kärjistyneet siinä määrin, että julkiriita oli syntynyt isän ja pojan
+välillä, ja seurauksena oli ollut se, että poika oli saanut väistyä
+kotoa ja yrittää omin päin kirjallisella työllä hankkia elatuksensa
+Tukholmassa. Se ei kuitenkaan ollut niinkään helppoa, päinvastoin hän
+oli saanut kokea lukemattomia pettymyksiä turhaan yrittäessään saada
+kynänsä tuotteita julkisuuteen ja lopulta hänen olonsa oli muodostunut
+miltei epätoivoiseksi.
+
+Ernst Ahlgren, joka nuorukaisen äidin kautta oli seurannut hänen
+vaiheitansa, tunsi harrasta myötätuntoa häntä kohtaan, ja
+rohkaistakseen hänen mieltänsä hän kirjoitti hänelle ensimäisen
+kirjeensä, jonka puhuttelusana ilmaisee jo selvästi, millaiseksi hän
+toivoi heidän tuttavuutensa kehittyvän.
+
+"Toveri!" siten hän alottaa kirjeensä. "Tiedän, että me monessa asiassa
+olemme samaa mieltä ja että me molemmat, ainakin osittain, tulemme
+taistelemaan saman asian puolesta, sillä tekin kuulutte 'meidän' --
+harhauskoisen nuoren Ruotsin joukkoon. Mutta vaikkei niin olisikaan, ei
+se sittenkään estäisi minua tarjoamasta teille toverillista
+kädenlyöntiä, sillä en mitään vihaa niinkuin ammattikunta-henkeä.
+Rehellisyys, kas se on pääasia! Levollinen, hillitty rehellisyys ja
+väsymätön totuuden tavoittelu olkoot alati silmiemme edessä. Vaikea on
+tosin olla oma itsensä, mutta siihen kaiken itsekasvatuksen sittenkin
+tulee pyrkiä."[22]
+
+Lähestyessään täten Lundegårdia Ernst Ahlgren toivoi voivansa
+olla hänelle avuksi, mutta samalla hän myös halusi saada hänestä
+hyvän toverin, jonka kanssa hän voisi keskustella töistään ja
+harrastuksistaan. Hänen omat katkerat kokemuksensa olivat vieneet hänet
+siihen, että hän piti miehen ja naisen välistä toverillista suhdetta
+ihanteena, jota hän olisi tahtonut toteuttaa omassa elämässään
+saadakseen näyttää, mihin hän miehen toverina voisi kelvata.
+"Tuntevatkohan muutkin naiset", kirjoittaa hän kerran "suureen
+kirjaansa", "tätä samaa ystävyyden ja levollisen kiintymyksen tarvetta,
+joka saavuttamattomana aina on ollut elämäni kiusa, mutta joka
+tyydytettynä voisi olla suurin onneni? Naisten välisessä ystävyydessä
+on jotain noloa, miehen ystävyyttä ei uskalla tavoitella, sillä se 'ei
+ole sopiva', sekä mies että muut käsittäisivät sen vain väärin.
+Pahoittelen sitä suuresti, sillä voisin olla älykkään miehen verraton
+liittolainen, jos hän vain itse tietäisi mitä hän tahtoo ja kykenisi
+sen selvästi selittämään minulle. Minun väsymätön tarmoni ja
+sukkeluuteni voisivat hänen palveluksessaan ja hänen vaikutuksensa
+alaisena saada ihmeitä aikaan, mutta yksin en kykene mihinkään, sillä
+-- olen vain nainen. Minä tarvitsen toisen vahvemman tahdon tukea ja
+toisen terävämmän katseen valoa." Ja joskin tätä ihannetta oli ehkä
+mahdoton täydelleen toteuttaa, niin kehittyi sittenkin Ernst Ahlgrenin
+ja Axel Lundegårdin välisestä suhteesta mitä lämpimin ystävyys, jota
+toiselta puolen luonteiden hengenheimolaisuus, toiselta puolen yhteiset
+työt ja harrastukset lujittivat.
+
+Siitä huolimatta tutustuminen kävi hyvin hitaasti. Ernst Ahlgrenin
+ystävällinen ja toverillinen kädenlyönti tuotti tosin nuorelle
+vasta-alkajalle suurta iloa, ja ensi työkseen, käydessään myöhemmin
+kesällä kotonaan, hän tuli häntä tervehtimään. Mutta he olivat molemmat
+niin ujoja luonteeltansa, etteivät he voineet vapaasti seurustella.
+Varsinkin Ernst Ahlgren oli vieraiden seurassa jäykkä ja hiljainen, ja
+kaikista ponnistuksistaan huolimatta hänen oli melkein mahdoton voittaa
+arkuuttansa. Yhtä helposti kuin hän kirjoitti, yhtä vaikea hänen oli
+puhua. Sanat ikäänkuin takertuivat kurkkuun, hän punastui ja änkytti
+saamatta esille sitä mitä olisi halunnut sanoa. Suureksi osaksi tämä
+tavaton ujous riippui myös siitä täydellisestä itseluottamuksen
+puutteesta, joka oli hänelle ominaista. Hän seisoi mielestänsä kaikkia
+muita alempana, oli sekä ruumiillisesti että henkisesti "moukkamainen",
+oppimaton, tavoiltaan ja esiintymiseltään kömpelö ja sen vuoksi hän ei
+myöskään koskaan voinut vapautua siitä tunteesta, että hän kuului vain
+"kirjalliseen alaluokkaan", ettei hän koskaan voisi saada mitään suurta
+ja ensiluokkaista aikaan. Ja kaiken lisäksi hän kärsi vielä ikäänkuin
+koko sukupuolensa puolesta, jonka heikkoudet kiusasivat häntä siinä
+määrin, että hän halveksi ja vihasi naisia ja arveli niiden joka
+suhteessa, ei vain olosuhteiden pakosta, vaan omasta tahdostaankin,
+seisovan alapuolella miehiä.
+
+Tämä sairaalloinen vaatimattomuus ja omanarvontunnon puute, josta hän
+itse ehkä enimmin kärsi, oli, niinkuin jo sanottu, juurtunut häneen jo
+lapsesta, eikä hän myöhemmälläkään iällä voinut siitä kokonaan
+vapautua.
+
+Mutta sittenkin tuli Lundegårdista Ernst Ahlgrenin miltei jokapäiväinen
+vieras, ja määräajalla iltapäivin nuorukainen pistäytyi aina
+kirjakauppaan, jossa hän tiesi hänen työskentelevän. Useimmiten hän toi
+mukanaan novellin tai palasen pitempää kertomusta, jonka hän juuri oli
+saanut käsistään, ja lähtiessään vei kotiinsa jonkun Ernst Ahlgrenin
+tekeleen. Tavatessa seuraavalla kerralla kumpikin lausui luetun
+johdosta arvostelunsa, mikä useinkin sattui varsin ankaraksi. Sillä
+kumpainenkin vaati täyttä suoruutta ja totuutta toiselta. Mutta kun
+siksi tuli, ei kiitosta eikä rohkaisuakaan säästetty.
+
+Aluksi, niinkuin sanottu, ei keskustelu sujunut luontevasti, ja usein
+kumpainenkin puhui melkein kuumeisella kiihkolla, jotta keskustelu vain
+ei taukoaisi. Varsinkin Ernst Ahlgren kärsi sanomattomasti tästä
+teennäisyydestä, ja tuo tuskallinen tunne kävi miltei sietämättömäksi,
+kun hän huomasi Lundegårdin tuntevan pettymystä ja pahoittelevan sitä,
+ettei saanut häneltä sitä mitä oli odottanut.
+
+Mutta arkuus ja teennäisyys katosi kokonaan, kun Lundegård syksyllä
+matkusti pois ja väkinäisen seurustelun sijaan astui kirjeenvaihto. Nyt
+Ernst Ahlgren saattoi olla täysin oma itsensä ja tarvitsematta
+pakoittaa itseään puhumaan ja kuulemaan omaa ääntänsä, joka oli hänelle
+kovin vastenmielinen, sai lausua ilmi ajatuksensa ystävälle, jonka hän
+tiesi häntä ymmärtävän. Kirjeissään hän saattoikin puhua aivan
+häikäilemättömän suoraan, eivätkä puheenaiheet häneltä koskaan
+loppuneet.
+
+Tämä kirjeenvaihto, jossa he pohtivat kaikkia mahdollisia kysymyksiä
+taivaan ja maan välillä, oli tavattoman tärkeä kummankin kehitykselle,
+sillä se pakotti heidät muodostamaan itselleen mielipiteen kaikista
+asioista ja puolustamaan sitä toisiaan vastaan. Sillä vaikka he
+olivatkin saman hengen lapsia, niin erosivat heidän käsityskantansa
+toisistaan sittenkin monessa suhteessa. Se riippui jo suuresti
+ikäeroituksesta, sillä olihan Ernst Ahlgren toistakymmentä vuotta
+vanhempi Axel Lundegårdia, sekä toisekseen siitä, että kaiken sen,
+minkä nuorukainen periaatteellisesti oli itselleen omistanut, oli Ernst
+Ahlgren itse elämässään kokenut.
+
+Innostuttuaan kerta johonkin asiaan saattoi Ernst Ahlgren laveasti
+esittää mielipiteitään ja ajatuskantaansa, useinpa valaista kysymystä
+esimerkeillä, jotka olivat mitä täydellisimpään tyylilliseen muotoon
+puetut. Tämä puoli Ernst Ahlgrenissa oli Lundegårdille jotakin aivan
+uutta, hänen puheliaisuutensa ja avomielisyytensä "kulissien takana"
+niin sanoakseni hämmästytti ja ilahdutti häntä. Ja niinpä kerran hän
+leikkiä laskien kysyykin häneltä, minnekä "puukuva", jonka hän "niin
+usein oli nähnyt kirjakaupassa", minnekä "etana, joka ei koskaan
+uskaltanut tulla ulos kuorestaan", oli voinut kadota.
+
+Sen jälkeen kuin Ernst Ahlgren alkoi kirjeenvaihtonsa Lundegårdin
+kanssa, ei "suuri kirjakaan" ollut enää hänelle yhtä tarpeellinen kuin
+ennen, sillä kaiken sen, minkä hän tähän asti oli sille uskonut, hän
+saattoi nyt kirjoittaa Lundegårdille. Heidän suhteensa muodostuikin
+aikaa voittaen yhä toverillisemmaksi, he tunsivat olevansa yhtä vapaat
+toistensa suhteen kuin kaksi miehistä toveria, joiden ainoana
+yhdyssiteenä ovat yhteiset työt ja harrastukset.
+
+"Ensimäinen ehto sinun ja minun välillä on ja tule olemaan:
+_vapaus_", kirjoittaa Ernst Ahlgren. "Ei mitään pakkoa, lupausta
+eikä velvoitusta. Jos huomaisin, että sinulla olisi vaikka kuinkakin
+vähän velvollisuudentunnetta minua kohtaan, niin olisin onneton. Minä
+sanoisin: 'mene, et koskaan ole ymmärtänyt minua!' Jos epäilisin sinun
+kirjoittavan minulle vain siksi, että arvelisit minun tulevan
+pahoilleni jollet sitä tekisi, niin vetäytyisin heti syrjään. Sillä
+vain täydellisessä vapauden tunteessa sielunelämä voi syvästi ja täysin
+siemauksin hengittää. Minun puolestani sinä olet vapaa kuin taivaan
+lintu; en yritäkään sinua edes pikkusormellani pidättää. Niin, sinä
+olet yhtä vapaa kuin poikani olisi, jos olisin niin onnellinen, että
+minulla olisi poika."[23]
+
+Tämä ystävyys vaikutti mitä hedelmöittävimmin kumpaisenkin kehitykseen,
+ei yksin kirjailijoina, vaan ihmisinäkin. Se antoi Ernst Ahlgrenille
+itseluottamusta ja elämänhalua, se enensi hänen työkykyään ja kannusti
+häntä pyrkimään eteenpäin. Ja samalla se esti häntä tulemasta
+yksipuoliseksi ja ahtaaksi, mikä vaara kuitenkin oli niin lähellä
+niissä olosuhteissa, joihin kohtalo oli hänet sitonut. Ilman
+Lundegårdia hänestä olisi varmaan tullut tuollainen "yksinäinen
+olento", niinkuin hän sanoo kerran kirjeessään Ellen Keylle, "joiden
+pakostakin täytyy kehittyä yksipuolisiksi. Sillä jonkunmoinen suhde
+miehen ja naisen välillä on välttämätön", sanoo hän, "minä tarkoitan
+sielullinen suhde, jotta heidän kehityksensä voisi saavuttaa
+mahdollisimman kukoistuksen. Se on minun vakaumukseni, niin, vieläpä
+enemmänkin: koko elämänkokemukseni. Siksi se on myös salainen
+keppihevoseni. Mies, joka ei koskaan ole ollut lähellä ketään
+naista ... siten, että heidän välillään olisi voinut muodostua
+rauhallinen ja luottava suhde, ei voi koskaan saavuttaa täydellistä
+sopusointua, hänen olentonsa hienoimmat vivahdukset eivät koskaan voi
+puhjeta esiin. Ja samoin on meidän naistenkin laita, ehkäpä vieläkin
+suuremmassa määrässä; sillä kasvatuksemme on alusta alkaen
+suunnattu siihen, että me pakostakin tulemme yksipuolisiksi ja
+ahdasmielisiksi."[24] Ja Lundegårdille itselleen hän kirjoittaa: "Minä
+luulen, että toveruutemme on suuresti vaikuttanut kehitykseeni. Sillä
+minussa on suuri varasto mahdollisuusarvoja, jotka eivät läheskään
+vielä ole ennättäneet tulla muokatuiksi siksi miksi ne voivat tulla.
+Ennen tunsin itseni aina yksinäiseksi kaikessa siinä, mikä koski
+kirjallisuutta ja työtäni, eihän minulla ollut ainoatakaan ihmistä,
+jonka kanssa olisin voinut keskustella siitä. Minä tein työtä, mutta
+epätoivoisella sitkeydellä, sillä enhän sittenkään kelvannut mihinkään.
+Tosin minun menestyksentoivoni ei nytkään ole suuri, mutta sitä on joka
+tapauksessa olemassa -- ja sitä paitsi on minulla toveri! Ja
+ymmärräthän miten suloista se on, kun on elänyt niin eristettynä kuin
+minä!"[25]
+
+Ja toisen kerran hän sanoo, puhuessaan siitä mahdollisuudesta, että
+heidän ystävyytensä ehkä ei tulisi olemaan kovin pitkäaikainen, sillä
+voisihan sattua, että hän "pikemmin kuin he aavistivatkaan soluisi
+pois" tai että hän "väsyisi kirjeenvaihtoon" tai tuntisi olevansa
+"tarpeeton". "Mutta se ainakin on varma", lisää hän, "että olkoon
+eromme syynä mikä hyvänsä ja tapahtukoon se milloin hyvänsä, sinä
+silloin et ole sama ihminen kuin meidän tutustuessamme toisiimme.
+Meidän kehityksessämme on toisen vaikutus aina tuntuva, yhteistyö ja se
+onni, että naamiotta olemme saaneet seurustella yhdessä, on ikiajoiksi
+jättävä siihen jälkensä. Ja minun on mahdoton ajatella, että koskaan
+voisimme katkeruudella muistella tätä aikaa."[26]
+
+Tämä ystävyyssuhde oli niin vailla kaikkea eroottista tunnetta kuin
+miehen ja naisen suhde yleensä voi olla, pikemmin heitä yhdisti äidin
+ja pojan välinen tunne, sellainen toverillinen ystävyys, joka on
+mahdollinen nuoren ja aikansa henkisiä rientoja seuraavan äidin ja
+lahjakkaan pojan välillä. Mitä kauneimman ilmaisunsa tämä heidän
+suhteensa on saanut heidän yhteisessä teoksessaan "Modern" (Äiti),
+jossa varsinkin äidin hienotunteinen ja epäitsekäs luonne on suurella
+myötätunnolla piirretty. Myöskin pojan luonteenkuvaus vastaa sitä
+kuvaa, jonka Ernst Ahlgren antaa sisarelleen puhuessaan Lundegårdin
+"kulmikkaisuudesta ja jäykkyydestä" ja hänen "halustaan salata
+mahdollisimman tyystin kaikki hyvät puolensa",[27] tai sanoessaan
+hänestä Gustaf af Geijerstamille, että "hän on sellainen huimapää, joka
+työntää kaikki ihmiset luotaan".[28]
+
+Mielenkiintoisinta Ernst Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin kirjeenvaihdossa
+on se kirjallinen kritiikki, jota he harjoittivat keskenänsä, sillä se
+tuo ilmi heidän rehellisen pyrkimyksensä totuuteen taiteessaan sekä
+samalla kuvaa kummankin erilaista taiteilijatemperamenttiä. Niinpä
+Ernst Ahlgren kerrankin kirjoittaa:
+
+"Minäkö haluaisin saada sinun tyylisi omani kaltaiseksi -- ei, ei!
+Mutta sinulla itselläsi on siinä suhteessa paljon edellytyksiä, joista
+sinulla ei ole aavistustakaan. Et tiedä miten joustava kielesi olisi,
+jos käsittelisit sitä hiukan huolellisemmin, jollet vaistomaisesti
+koettaisi saada sitä niin karkeatekoiseksi. Minä rakastan voimaa ja
+minä nautin siitä, että häikäilemättömästi uskallat käyttää jotakin
+määrättyä sanaa, joka paremmin kuin mikään muu ilmaisee juuri sitä,
+mitä tahdot saada sanotuksi, mutta minä toivoisin, että sama ääni, joka
+kykenee linkoamaan ilmaan tuon sanan niin voimakkaasti, että toisen
+täytyy hätkähtää ja pidellä korviaan, että sama ääni hallitsisi koko
+sävelasteikkoa, että se kykenisi tulkitsemaan joka ainoaa värähtelyä
+ihmissielussa. Karkeatekoinen on sinun vahvin puolesi, mutta
+yksitoikkoisuus on aina väsyttävä."[29]
+
+Ernst Ahlgrenin suora puhe ei kuitenkaan aina ollut Lundegårdille
+mieleen, eikä tämä salannutkaan mielipahaansa jos siksi tuli. Mutta
+Ernst Ahlgren ei voinut imarrella, sitä paitsi koko heidän
+toverillisella suhteellaan ei olisi hänen mielestään ollut mitään
+merkitystä, jollei se olisi ollut rakennettu täydelle luottamukselle ja
+suoruudelle. "Luuletko, että olisin ollut niin ilkeä", sanoo hän
+kerrankin, "jollen olisi uskonut kertomuksessasi piilevän suuriakin
+mahdollisuuksia? Kannustetaanko hevosta, jolla ei ole voimaa
+hypätä?"[30]
+
+Ja toisen kerran hän vieläkin voimakkaammin, miltei loukkaantuneena
+puolustaa itseänsä ja heidän täysin vapaata ja riippumatonta
+suhdettansa: "Etkö voi ymmärtää, että kun minä teen huomautuksiani,
+niin ei se tapahdu siinä tarkoituksessa, että sinä todellakin ottaisit
+ne varteen, vaan minä lausun vain ilmi mielipiteeni siltä varalta, että
+mahdollisesti _joskus_ voisin huomauttaa jotain, joka sinulta
+itseltäsi on jäänyt huomaamatta. -- 'Holhooja-ääni!' En koskaan enää
+pyydä saada lukea käsikirjoituksiasi, saanhan lukea ne myöhemmin
+painettuina ja voin erinomaisesti tyytyä siihen 'holhoojasydämeni'
+tuntematta vähintäkään okaanpistosta sen johdosta. Mutta jos siitä
+huolimatta edelleen tahdot tarkastaa minun tekeleitäni, niin olen
+sinulle hyvin kiitollinen, sinun 'holhouksesi' ei koskaan ole
+rasittanut minua. Mutta jollet halua, niin sano suoraan, me voimme
+silti olla ystäviä -- jos sinua haluttaa. 'Sinä et pane vähintäkään
+huomiota todellisesti vaikuttaviin kohtiin', sanot sinä. Vai niin, enkö
+todellakaan! Olisiko minun ehkä pitänyt pidättää käsikirjoitus
+vuorokautta kauemmin luonani ennättääkseni kertoa sinulle, mitä
+ihailtavaa siinä oli? Ei suinkaan siitä, mikä on hyvää, ole mitään
+sanottavaa, ei suinkaan sitä ole tarvis tarkastaa tai mahdollisesti
+korjata?"
+
+Mutta sitten hän jatkaa jälleen leppyneenä: "Älkäämme riidelkö kuin
+lapset, vaan ajatelkaamme levollisesti! Jos voit saada minut
+vakuutetuksi siitä, että olen väärässä, niin annan myöten ... minä en
+pane päätäni pantiksi siitä, että kaikki mielipiteeni olisivat
+oikeat."[31]
+
+Mutta samoinkuin Ernst Ahlgren ei tahtonut tyrkyttää mielipiteitään
+Lundegårdille, samoin hän ei myöskään ottanut sokeasti varteen hänen
+neuvojansa, vaan puolusti rohkeasti omaa kantaansa. Kerrankin
+lähettäessään luku luvulta Lundegårdin tarkastettavaksi parasta aikaa
+tekeillä olevaa "Pengar" (Rahaa) teostansa hän vastauksissaan
+Lundegårdin muistutuksiin toi puolustuksekseen esiin monta erittäin
+mielenkiintoista kohtaa. Kerrankin, kun Lundegård huomauttaa, ettei hän
+sanallakaan ilmaise päähenkilön, nuoren rouvan mielentilaa hääyön
+jälkeen, vastaa Ernst Ahlgren:
+
+"Turhan kaino en ole, kun minun mielestäni on pakko puhua, sen tiedät
+itse. Mutta jos olisin tässä kohdassa käyttänyt todellisuuden mustia
+värejä, niin olisin heikontanut loppukohtauksen vaikutusta, jolloin hän
+itse puhuu avioelämästään. Siksi tahdoin tässä paikassa kosketella
+asiaa niin hellävaroen kuin suinkin. Sillä jos olisin ruvennut
+puhumaan, niin olisin antanut iskun, kovemman kuin mitä koko kirjassa
+on. Minä isken joko koko voimallani, tai en edes nosta kättäni. Mutta
+jos nimeni saa hyvän kaiun, niin että se leviää laajoihin piireihin,
+silloin en hillitse enää iskujani, ja sen iskun nimenä on silloin oleva
+'äidinrakkaus'. Tahtoisin heittää tämän kuulumattoman valheen vasten
+sovinnaisuuden kasvoja: orjan väkivaltainen viha kuohuu suonissani vain
+ajatellessanikin sitä! Mutta moni ennen minua on oppinut vaikenemaan
+unohtamatta silti lyömisen taitoa...
+
+"Minkä vaikutuksen _se_ nuoreen naiseen teki? kysyt sinä. Luulin,
+että hänen mielialansa olisi käynyt ilmi kylmästä ja koleasta
+aamutunnelmasta, hänen väristyksistään, hänen huokauksestaan katseen
+osuessa morsiushuntuun, joka 'eilen' oli vielä niin kaunis. Mitä tulee
+tuohon 'antaa-mennä'-tunnelmaan, josta sinä puhut, niin on sitä
+jossakin määrin olemassa, mutta hän ei kykene vielä täysin ymmärtämään,
+että kaikki on mennyttä."
+
+Naisen ja miehen välinen suhde, se olikin se kysymys, jonka ympärillä
+Ernst Ahlgrenin ajatukset alituisesti liikkuivat, ja sitä hän
+lukemattomat kerrat koskettelee myös kirjeissään Lundegårdille.
+Kaikkein ensimäisen aiheen tämän kysymyksen pohtimiseen antoi hänelle
+Strindbergin vasta ilmestynyt "Giftas" teos, jonka tyyli loukkasi
+häntä, mutta jonka kuvaukset kaikesta räikeydestään huolimatta olivat
+hänestä tosia eivätkä estäneet häntä näkemästä sitä voimakasta
+persoonallisuutta, joka piili niiden takana. "Useimmissa tapauksissa
+olen yhtä mieltä hänen kanssansa," sanoo Ernst Ahlgren. "Hänen
+hyökkäyksensä sukupuoltani vastaan ovat aivan oikeutettuja. Hän on ehkä
+yksipuolinen, sitä en kiellä, mutta hänen väitteissään on hyvin paljon
+tervettä totuutta. Minä tunnen olevani ikäänkuin rehellisempi ja
+parempi luettuani hänen kirjansa. Sillä hänen käsityksensä on
+pohjaltaan oikea: sivistyneen naisen laiskuutta vastaan meidän juuri
+pitää sotia. Tuollaisissa keskiluokan avioliitoissa _mies_ joutuu
+kärsimään vääryyttä, nainen on liiaksi hieno tehdäkseen työtä, jota
+vastoin mies saa raataa kuin orja. Minä olen ollut siitä selvillä jo
+paljoa ennen kuin Strindberg alkoi siitä puhua. Mielipiteet käyvät siis
+yhteen omieni kanssa ja siksi teos on riistänyt minut mukaansa, joskin
+sävyssä on jotakin epämiellyttävää -- hutiloitua."[32]
+
+Vieläkin selvemmin kuin Lundegårdille Ernst Ahlgren kirjoittaa tästä
+samasta asiasta Karl af Geijerstamille. Joskin kirja hänen mielestään
+sisältää "paljon väärää ja epäoikeutettua", niin on sen perusajatus
+kuitenkin oikea, sanoo hän, se nimittäin, että keskiluokan mies saa
+yksin kantaa koko perheen taakan. "On väärin kasvattaa nuoria tyttöjä
+niinkuin heitä nykyään kasvatetaan. Pitäisi toki ottaa huomioon se
+mahdollisuus, että heistä voi tulla perheen äitejä."
+
+Ja sitten hän jatkaa:
+
+"Mutta Strindberg tekee saman erehdyksen kuin naisasianaisetkin, hän
+asettaa miehen ja naisen kahteen vastakkaiseen riviin, aivan kuin kaksi
+toisiaan vastaan taistelevaa voimaa. Ja hän koettaa kaikella tavalla
+pitää tätä käsitystä vireillä. Sellaisesta ei koskaan voi koitua mitään
+hyvää. Eikä se voi olla luonnon tarkoituskaan. Päin vastoin, juuri
+ymmärtämystä molempien sukupuolien välillä kaivataan. On luonnotonta,
+että he taistelevat toisiansa vastaan, mutta luonnollista, että he
+ahertavat rinnan yhteisessä työssä täydentäen toisiaan. Kaikki muu on
+johtava vääryyksiin toisella tai toisella puolella.
+
+"Strindberg on oikeassa sanoessaan, että naisella on velvollisuuksia,
+mutta hän on väärässä leimatessaan hänet kauttaaltaan pahaksi. Hän on
+kokonaan unohtanut, miten suuresti miehen pintapuolisuus on vaikuttanut
+naisen turhamaisuuteen. Eikä hän ota huomioon sitä, että vapauden puute
+aina kasvattaa petollisuutta, yhtä suuressa määrin orjuutettujen
+miesten kuin naistenkin parissa. Lain puustavi on ollut naisia vastaan,
+siksi naiset ovat viekkaudella anastaneet itselleen inhimilliset
+oikeutensa, viekkaus heikontaa luonnetta ja huono luonne riistää
+itselleen mitä ikänä se voi välittämättä siitä, tekeekö hän toiselle
+vääryyttä... Strindberg ei näe asioita niiden yläpuolelta, siksi hän ei
+ole oikeudenmukainen. Mutta kaikkien hänen kierojen ja väärien
+väitteittensä joukossa on kuitenkin sellaistakin, jota on pakko
+sanoa."[33]
+
+Varsinkin Strindbergin puolustamia aikaisia avioliittoja Ernst Ahlgren
+vastustaa. "Eikö ensimäinen rakkaus ole vain laululintu, joka julistaa
+kaikkien mahdollisuuksien heränneen henkiin", sanoo hän Lundegårdille.
+"Eikö se ihastuksen tunne, joka silloin valtaa mielen, sen sijaan että
+se tarkoittaisi sitä 'esinettä', joka sattumalta on joutunut tiellemme,
+pikemmin vain kohdistuu siihen ihanteeseen, jonka olemassa-olon me
+silloin ensi kertaa vasta aavistamme ja jota me ikävöimme koko
+olemuksellamme -- sekä ruumiillamme että sielullamme -- ihmishengen
+sammumattomalla kaipuulla?"[34]
+
+Ja tästä hän johtuu kysymykseen, tuleeko avioliiton olla koko
+elämänaikuisen vai ei.
+
+"Olkoon avioliitto lyhyt- tai pitkäaikuinen, kirkollinen tai laiton --
+_minun_ sanakirjani ei koskaan kunnioita sitä avioliiton nimellä,
+jollei se ole solmittu siinä vakavassa tarkoituksessa, että
+aviopuolisot jakavat keskenään tasan sekä elämän taistelut ja
+kärsimykset, että ilot ja nautinnot."[35]
+
+"Minä en taistele avioliittoa, vaan ainoastaan sen irvikuvaa vastaan",
+kirjoittaa hän myös kerta sisarelleen. "Minun mielestäni naisen osaksi
+ei voi tulla sen suurempaa kunniaa eikä täydellisempää onnea kuin olla
+kelpo miehen vaimona; jos nimittäin nuo kaksi rakastavat toisiaan
+niinkuin kaksi ihmisolentoa voi rakastaa."[36]
+
+Mutta mikä on syynä siihen, että avioliitto tuottaa useimmille paljoa
+enemmän tuskaa ja kärsimystä kuin iloa ja rauhaa, kysyy hän. Yksi
+tärkeimpiä syitä on se, että he astuvat elämään tuntematta sitä sekä
+omaa itseään. Vanhemmat koettavat pitää tyttäriä niin tietämättöminä
+kuin suinkin, ja he joutuvat avioliittoon aavistamatta mitä vaatimuksia
+ja velvollisuuksia se mies voi asettaa heille, jonka kanssa heidän
+tulee elää.
+
+Yhdenvertaisuus on se perusta, jolle avioliitto on rakennettava, sanoo
+hän. Mutta ei yksin yhteiskunnallinen yhdenvertaisuus riitä, vaan ensi
+sijassa sen tulee tunkeutua ihmisten omaan tietoisuuteen. Sillä "naiset
+ovat suureksi osaksi itse syypäät siihen, ettei yhdenvertaisuutta ole
+olemassa molempien sukupuolten välillä: heidän mielistelyhalunsa ja
+häveliäisyytensä ovat suurimpana esteenä."[37]
+
+"Jospa miesten ja naisten välinen suhde voisi muuttua inhimilliseksi.
+Jospa he puhuisivat ja eläisivät ja tekisivät yhdessä työtä, eivätkä
+valehtelisi ja teeskentelisi toisilleen ja esiintyisi toistensa
+seurassa kuin valkeiksi silatut haudat."[38]
+
+Mutta samalla Ernst Ahlgren käsittää myös sen vaaran, joka seuraa
+yhdenvertaisuuden mukana. "Jos yhdenvertaisuus eri sukupuolien välillä
+kehittyisi siihen suuntaan, että kumpaisetkin tulisivat yhtä
+siveettömiksi", sanoo hän Lundegårdille, "niin luulen, että nykyiset
+olot ovat paremmat. Ei, minä toivoisin, että naiset oppisivat
+ymmärtämään miehiä, ja katsomaan tervein silmin kaikkea, mikä koskee
+'rakkautta'. Mutta tulla teidän kaltaisiksenne? Ei, ei, ei!"[39]
+
+Ja koko luontaisella kiihkeydellään hän koettaa kumota Lundegårdin
+käsityskantaa, kun tämä vastustaa nuorten tyttöjen askeettista
+elämäntapaa. "Voisitko täydellä todella, silmä silmästä, levollisesti
+harkiten ja seisoen itse asian ulkopuolella kehoittaa nuorta tyttöä,
+joka täydellä luottamuksella kääntyy puoleesi -- voisitko kehoittaa
+häntä heittämään askeesinsa mereen ja vain aistillisuuden
+tyydyttämiseksi pilaamaan yhteiskunnallisen asemansa? Eikö sinuun
+koskisi, jos joku, joka olisi sinulle rakas, toteuttaisi teoriasi?...
+Minulla on aivan toisellainen edesvastuuntunne kuin sinulla siksi, että
+olen äiti, äiti, jolla on niin suuri vaikutusvalta nuoreen mieleen kuin
+luullakseni vain ani harvoilla äideillä."[40]
+
+Mutta silti "aistillisuus on oikeutettua", hän näkee siinä jotain
+"tervettä, raitista ja luonnollista -- ja siis kaunistakin", niinkuin
+hän Lundegårdille kirjoittaa. "Se voi olla yksinkertaista, kohtuullista
+niinkuin luonto itse, enkä minä siinä voi nähdä mitään rumaa tai
+vastenmielistä. Päin vastoin. Sillä mikä on luonnollista on myös
+puhdasta; vain teennäisyys ja luonnottomuus on inhottavaa ja
+paheellista."[41]
+
+Ja samalla hänen terve ja luonnollinen käsityskantansa nousee
+sitä sovinnaista ja kieroa yleistä mielipidettä vastaan, joka
+siveellisyyskysymyksissä ei arvostele naista samalla mittakaavalla kuin
+miestä. "Varsinkin sanaa 'vietelty' tahtoisin höyhentää", huudahtaa
+hän. "Aivan kuin meillä naisilla ei olisi tahtoa eikä järkeä eikä
+edesvastuuntunnetta yhtä hyvin kuin miehilläkin. Mutta vika on kokonaan
+siinä, että meitä pidetään jonkinmoisena omaisuutena. Jos miehellä on
+laiton rakkaussuhde, jää se hänen yksityisasiakseen, mutta jos naisella
+on sellainen, niin pidetään sitä yhteiskunnallisena varkautena. Hän on
+varastanut jotakin itseltään, sellaista, mikä ei ole ollut hänen
+omaisuuttaan, vaan toisten; siksi hänet vedetään edesvastuuseen, siksi
+hän on tuomittava; siksi hän on pelkuri, siksi hän itse (tai pikemmin
+mies, joka on tekeytynyt naisen asianajajaksi) on keksinyt sanan
+'vietelty'. Mutta kun naiset saavuttavat saman inhimillisen arvon kuin
+miehetkin sekä heidän että omissa silmissään, silloin tuokin sana
+joutuu pois käytännöstä."[42]
+
+Ernst Ahlgren puhuu tästä samasta asiasta kerran myös kirjeessä Ellen
+Keylle, josta selvemmin kuin mistään muusta lausunnosta käy esille
+hänen ennakkoluuloton ja puolueeton käsityskantansa. Hän sanoo siinä:
+
+"Olen kovin huvitettu kuulemaan kummankin puolen (sekä miesten että
+naisten) mielipiteitä, mutta että olisi olemassa jotain ehdottomasti
+oikeata, jota voisi sovelluttaa kaikkiin oloihin ja kaikkiin ihmisiin
+siveellisyysasiaan nähden ... ei, sitä minä en voi uskoa. Minun olisi
+kerrassaan mahdotonta sanoa, mihin 'leiriin' minä kuulun. Minä elän
+kuin askeetti ja inhoan siveettömyyttä... Mutta minä en usko, että
+jokaisen miehen, joka on käynyt ostetun naisen luona, tarvitsee olla
+irstas, ja minä tiedän, että moni, joka elää vain vaimonsa kanssa, voi
+sitä olla. Tällaisissa asioissa on minun arvosteluni toinen kuin
+useimpien naisten."
+
+Eräässä kirjeessä Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren pohtii
+niinikään tätä kysymystä. "Etten kuulu minkäänlaiseen naisten
+jumaloimisliigaan, sen sinä tiedät", sanoo hän. "Minä asetan
+ehdottomasti miehen korkeammalle kuin naisen kaikessa muussa paitsi
+siveellisyydessä. Me naiset olemme siveellisiä siksi, että meidät
+leimataan kunniattomiksi tässä miesten järjestämässä yhteiskunnassa,
+jollemme (naimattomina ollessamme) tukahduta sukupuolielämäämme."[43]
+
+Tämä kysymys oli varsinkin talvella 1884 Ernst Ahlgrenin mielessä,
+hänen kirjoittaessaan ensimäistä suurempaa teostansa "Pengar",
+jossa hän, niinkuin hän itse sanoo, tahtoi näyttää, miten paljon
+"nurjaa ja kieroa oli olemassa naisellisen 'siveellisyyden'
+vanginvartijajärjestelmässä". Pohtiessaan tätä kysymystä Lundegårdin
+kanssa monet seikat hänelle itselleenkin vasta selvisivät ja vain
+vähitellen hän sai muodostetuksi sen terveen ja ennakkoluuloista
+vapautuneen elämänkatsomuksen, mikä hänen teoksilleen on ominaista.
+
+Mutta niin suuri kuin Lundegårdin vaikutus olikin häneen, niin ei hän
+sittenkään ilman muuta omistanut itselleen nuoremman toverinsa
+mielipiteitä, varsinkin niiden sovelluttamisessa itse elämään hän
+säilytti oman itsenäisen kantansa. Hän ei voinut hyväksyä sitä
+rynnistävää tapaa, jota Lundegård nuorekkaassa innossaan puolusti, vaan
+kannatti suurempaa maltillisuutta arvellen, että vain vähä kerrallaan
+oli uutta koetettava saada vanhentuneen sijaan.
+
+Mutta joka tapauksessa Ernst Ahlgrenilla oli aivan verratonta apua
+tästä miehisestä ystävästään ja työtoveristaan ja samalla tämä ystävyys
+oli suurena ilonlähteenä hänen elämässään, jossa itsessään oli niin
+niukalta iloa. Ja mikä vieläkin enemmän: hän tunsi ensi sijassa
+olevansa ihminen Lundegårdin silmissä, eikä vain nainen, ja siihen hän
+pani kaikkein enimmin arvoa.
+
+Sitä katkerammalta hänestä tuntui, kun ulkoa tulevat sora-äänet
+alkoivat häiritä tätä sopusointuista ystävyyttä ja joksikin aikaa
+vieroittivat heidät toisistaan. Jo aivan heidän tuttavuutensa ensi
+aikoina olivat Lundegårdin taajat käynnit Ernst Ahlgrenin luona
+antaneet aihetta puheihin, olipa häntä kehoitettu suurempaan
+varovaisuuteenkin, jotta hän ei yllyttäisi postimestarin
+mustasukkaisuutta. Lundegård oli pitänyt sitä kuitenkin aivan
+mahdottomana, puolustaen itseään sillä, että Ernst Ahlgren oli "paljoa
+enemmän henkeä kuin ruumista". Niin kauan kuin heidän suhteensa
+supistuikin miltei yksinomaan kirjeenvaihtoon, eivätkä mitkään vieraat
+elementit päässeet heitä häiritsemään, kävikin kaikki tasaista
+kulkuaan. Mutta kun Ernst Ahlgren joutui lähempään kosketukseen muun
+maailman kanssa ja ihmiset antoivat heidän ystävyydelleen toisen
+värityksen kuin mitä sillä todellisuudessa oli, eivät hekään voineet
+väistää väärinkäsitysten kareja.
+
+Ei mikään ollut sen vieraampaa Ernst Ahlgrenille hänen suhteessaan
+Lundegårdiin kuin eroottinen tunne, ja siksi muiden ihmisten epäilykset
+kiusasivat häntä, varsinkin kun hän pelkäsi Lundegårdinkin samaa
+olettavan. "Tukholmassa pelkäsin vielä tavallista enemmän, että
+luulisit minun olevan rakastuneen sinuun ja että olettaisit minun
+tulleen sinne vain sinun tähtesi", kirjoittaa hän Lundegårdille, "ja
+siksi luulin sinun jäykkyytesikin johtuvan vain siitä vastenmielisestä
+tunteesta, jota tämän luonnottoman oletuksen täytyi sinussa
+herättää."[44] Ja "suureen kirjaansa" hän samoihin aikoihin kirjoittaa:
+"Koko olentoni tahtoo ikäänkuin liueta yhdeksi ainoaksi suureksi
+pilkannauruksi sen johdosta, että minua koetetaan ryvettää erotiikalla,
+minua, joka ajoittain tuskin ajattelenkaan, mitä sukupuolta olen."
+Mutta samalla tähän pelkoon sekaantuu toinenkin tunne: että Lundegård
+vain säälistä jatkaisi ystävyyttä tietäessään miten iloton ja
+yksinäinen hänen elämänsä oli. Vapautuakseen tästä nöyryyttävästä
+tunteesta, Ernst Ahlgren sanoo hänelle: "Minustakin tuntuu
+vapautukselta, kun ei tarvitse enää kirjoittaa. Aavistin, että näin
+kävisi. Mutta en ole katkera silti. Minulla ei ole ainoatakaan pahaa
+muistoa meidän ystävyydestämme. Se tuntuu nyt vain niin
+kaukaiselta."[45]
+
+Mutta tähän rikkoontumiseen oli toinenkin syy. "Pengar'in" ilmestyttyä
+olivat ystävykset Ernst Ahlgrenin ehdoituksesta ryhtyneet yhdessä
+kirjoittamaan näytelmäkappaletta, johon aihe otettiin hänen "Koketten"
+nimisestä novellistaan. Suullisesti he aluksi keskustelivat
+henkilöittensä luonteista, jakoivat sitten eri kohtaukset keskenänsä,
+tarkastivat toistensa työtä, lisäsivät, pyyhkivät ja korjasivat ja
+jälleen keskustelivat suullisesti keskenään, kunnes näytös näytökseltä
+valmistui heidän käsistään. Ja kun sitten "Final" syksyllä 1885 tuli
+painosta, ilmestyivät molempien työtoverien nimet ensi kertaa
+rinnakkain julkisuudessa. Ernst Ahlgrenin nimellä oli silloin jo hyvä
+kaiku yleisön parissa, sillä edellisenä keväänä oli hänen "Pengar"
+teoksensa suuresti vahvistanut hänen kirjailijamainettaan, Lundegård
+sitä vastoin yritti vasta ensi askeleitaan kirjallisella alalla.
+Siksipä yleisö käsitti tämän nimien yhdistelmän vain jonkunmoiseksi
+naiiviksi yritykseksi Ernst Ahlgrenin puolelta vetää esille
+persoonallinen ystävänsä, eikä tällaisia epähienoja viittauksia
+puuttunut arvosteluistakaan. Se oletus, että Lundegård olisi siis vain
+jonkinlainen kirjallinen parasiitti, loukkasi luonnollisesti hänen
+kirjailija-ylpeyttään.
+
+Kirjeenvaihtoa jatkui kuitenkin aina syksyyn 1886, joskin sävystä voi
+huomata, ettei toverillinen suhde ollut entisellään. Se katkesikin
+kokonaan, kun norjalaisen H. Jaegerin romaani "Kristiania-bohémen",
+jota Ernst Ahlgren ankarasti paheksui, mutta Lundegård sitä vastoin
+julkisestikin puolusti, otettiin takavarikkoon, ja kesti kokonaisen
+vuoden, ennenkuin heidän välinsä tuli jälleen entiselleen.
+
+Kuinka syvästi tämä tapaus koski Ernst Ahlgreniin, siitä on selviä
+todistuksia "suuressa kirjassa". Niinpä hän kirjoittaa:
+
+"Nyt minulla ei ole enää mitään ilon syytä. Hän ei ole tehnyt minulle
+mitään vääryyttä, minä en voi syyttää häntä mistään. Kaikki kävi
+niinkuin oli pakko käydä; se oli välttämättömyyden laki...
+
+"Minä tahdon, että sinä lähdet minun luotani minun koettamattakaan
+pidättää sinua. Minä tahdon itsekin poistua. Mutta vain kehittyäkseni
+hiljaisuudessa, voidakseni kerran taas palata, ojentaa sinulle käteni
+ja sanoa: kelpaanko minä nyt sinun vanhaksi toveriksesi?
+
+"... Minä toivon, että voisit rakastua, sillä sinun erotiikkasi ei
+liikuta minua. Minä olen kuin sinun isoäitisi, sinun setäsi, sinun mitä
+hyvänsä. Ja kun sinä kerran pääset siitä selville, niin joutuu meidän
+suhteemme taas tasapainoon. Me emme anna liian paljon, mutta emme
+myöskään liian vähän toisillemme. Ja hankaukset loppuvat. Siihen
+välinpitämättömyyteen, joka kaikesta tästä on seurauksena, yhdistyy
+samalla myös hyväntahtoisuutta... Sellainen ystävyys yksin on
+kestävä ... se on inhimillisten tunteiden vakuutuslaitos; sillä kun
+suuret kapitaalit katoavat ja ihminen sydämen haaksirikon jälkeen
+seisoo tyhjin käsin, niin on aina tallella pieni varasto vanhaa
+hyväntahtoisuutta rauhoittavine välinpitämättömyyden annoksineen, kun
+sellaista tekee mieli. Me vanhat olemme tulleet vanhoiksi voidaksemme
+ymmärtää teitä, jotka olette nuoria. Se ainakin on luonnon tarkoitus,
+vaikka ihmiset turmelevat kaikki."[46]
+
+Paria viikkoa myöhemmin on viimeinenkin katkeruuden kärki kadonnut,
+mutta kaipaus on silti yhtä syvä:
+
+"Tunnen hiljaista, haikeaa kaihoa", kirjoittaa hän, "ikäänkuin joku
+rakkaista omaisistani olisi kuollut ja jokapäiväinen elämä olisi
+peittänyt hänet alleen, niin ettei pintapuolinen katselija voisi mitään
+huomata...
+
+"Sen tosiasian, että minun kaipaukseni on niin syvä ja hänen niin
+vähäinen meidän erottuamme toisistamme, pitäisi todistaa minulle, miten
+henkisesti köyhä minä olen, sillä jos hänellä olisi ollut yhtä paljon
+iloa minusta kuin minulla hänestä, niin ei hän tällä tavalla olisi
+lähtenyt luotani... Mutta tämän täytyy kannustaa minua: tahdon näyttää
+hänelle, että olisi maksanut vaivaa pysyä luonani..."[47]
+
+Kaikki väärinkäsitykset ja erimielisyydet olivat kuitenkin kuin
+poispuhalletut, kun Ernst Ahlgren ja Axel Lundegård seuraavana kesänä
+kohtasivat toisensa Kööpenhaminassa. Ja ystävyys jatkui sitten
+samentumatta siihen saakka, kunnes toinen, heitä itseään väkevämpi
+voima, katkaisi sen.
+
+
+
+
+"Pengar."
+
+
+Naisasia, tuo 1880-luvun polttavin päivänkysymys, jonka pohjoismainen
+kirjallisuus oli ottanut ohjelmistoonsa ja jota naiset omassa
+leirissäänkin alkoivat yhä suuremmalla kiihkolla ajaa, ei jättänyt
+Ernst Ahlgreniakaan rauhaan. Tosin hän vain kirjallisuuden välityksellä
+saattoi seurata mukana, naisasianajajista ei ainoakaan ollut hänelle
+persoonallisesti tuttu, mutta hänellä oli ikäänkuin veressä kaikki ne
+aatteet, jotka hänen ympärillään kytivät. Olihan hän omassa elämässään
+taistellut juuri näiden samojen oikeuksien puolesta, joita
+naisasianajajat vaativat, olihan hän itse kapinoinut niitä
+ennakkoluuloja vastaan, jotka ehkäisivät naisen vapaata kehitystä ja
+kielsivät häneltä oikean ihmisarvon.
+
+Mikä oli siis sen luonnollisempaa kuin että Ernst Ahlgren, ryhtyessään
+syksyllä 1884 kirjoittamaan ensimäistä suurempaa teostansa, tahtoi myös
+sanoa sanansa tässä asiassa. Hän tahtoi näyttää maailmalle, että
+"naisetkin ovat _ihmisiä_, joiden tulee itse valvoa tekojansa,
+eivätkä vain kauppatavaraa, joita on hoidettava tulevan ostajan taikka
+nykyisen omistajan varalta". Ja hänellä oli nyt jo selvillä, että
+"jokainen työ", jonka hän tästä lähin oli suorittava, "oli valaiseva
+vain jotakin uutta puolta tästä samasta asiasta".[48]
+
+Mutta vaikka Ernst Ahlgrenilla täten oli programmi aivan selvillä, niin
+tendenssi oli hänestä sittenkin kaukana. Etupäässä siksi, ettei hän
+ollut mikään teorian ihminen, vaan taiteilija kauttaaltansa. Hän ei
+ollut koskaan vain teoreettisesti pohtinut näitä kysymyksiä joko
+samaa-ajattelevien tai vastustajien kanssa, hän ei ollut koskaan
+ottanut osaa yhdistys- eikä kokouselämään, mutta sen sijaan hän oli
+itse elänyt, katsonut näitä riitakysymyksiä suoraan silmiin. Hän ei
+ollut reformaattori, joka rakkaudesta koko naissukupuolta kohtaan olisi
+ruvennut yhteistä asiaa ajamaan, vaan hän kuului itse niiden joukkoon,
+jotka omassa elämässään olivat saaneet kärsiä. "Minä en ole
+ajattelija," sanoo Ernst Ahlgren itsekin, "vielä vähemmän
+maailmanparantaja. Minä olen vain maalarin silmä, jossa oma aikani
+kuvastuu. Enkä minä pyydä muuta kuin taiteilijan varmaa kättä, jotta
+voisin esittää kaiken sen, minkä näen."
+
+"Tendenssikirjailijaa ei minusta koskaan tule", kirjoittaa hän kerran
+Gustaf af Geijerstamille, "se on aivan luonnettani vastaan ja sitä
+paitsi on minulla se varma vakaumus, että taiteella on oikeutta olla
+olemassa oman itsensä vuoksi, puoluetta palvelematta. -- Että
+individuaalinen elämänkatsomukseni pilkistää joskus kertomuksen alta
+esiin, niinkuin merenpohja veden läpi, ei ole myöskään mitään
+tendenssiä: se on vain luonnollinen seuraus siitä, että minussa on
+yksilöllisyyttä."[49]
+
+Tätä kantaansa hän selittää laajemmin eräässä kirjeessään Ellen Keylle:
+"Minä sanon nyt kerta kaikkiaan, että olen liiaksi yksinomaan
+taiteilija voidakseni ottaa 'kysymyksiä' periaatteelliselta kannalta.
+Minulle kaikki on relatiivista, minä tarkastelen jokaista teoriaa eri
+puolilta, mutta aina määrätyssä suhteessa itse yksilöön tai
+kysymyksessä-olevaan tilanteeseen. Jos esiintyisin siveyssaarnaajana,
+olisi se äärettömän suuri vika minun puoleltani, sillä minun tehtäväni
+ei ole saarnata, vaan kuvata omaa aikaani. Minä rakastan mitä
+intohimoisimmin lihaa ja verta. Mitä dogmit minua liikuttavat!
+
+"Rakkauteni kaikkea inhimillistä kohtaan vaikuttaa sen, että helposti
+viekoitun näkemään sen silmillä, jonka kanssa puhun, tunkeutumaan hänen
+ajatusjuoksuunsa; kaikkein helpoimmin tietysti, jos tuo henkilö on
+minulle rakas. Se ei ole vilpillisyyttä poissaolevia kohtaan. Se ei ole
+oikeastaan epäitsenäisyyttäkään, sillä voinhan joskus seisoa aivan
+yksin ylivaltaa vastaan, olenhan sitä täällä (Hörbyssä) tehnyt aina
+viime vuosiin saakka; mutta silloin eivät yleiset väitteet ole
+kysymyksessä, vaan teot, itse elämä. En tahdo myöskään tulla
+valetuksi määrättyihin ihmiskaavoihin, minulla on yllin kyllin työtä
+tutkiessani erikseen kutakin elävää ihmistä yksilönä, minä en kirjoita
+tendenssin vuoksi, en voi koota eetillisiä periaatteitani miksikään
+järjestelmäksi, minä en tahdo sitä tehdä, se ei ole minun asiani; jos
+yritetään muodostaa sellaista järjestelmää minun lausunnoistani ...
+niin ei se ole monenkaan äyrin arvoinen. Minulla on sekä mielipiteitä
+että periaatteita, mutta ne ovat vain ikäänkuin yksityistarvetta varten
+olemassa. _Minä_ toimin niiden ja oman luonteeni mukaan, mutta
+minulla ei ole suurta halua ympätä niitä muihin. En halua mitään muuta
+kuin käsittää sitä henkilöä, jonka kanssa keskustelen. Tahdon ammentaa
+enkä antaa. Minun luonteeni on sellainen. Minä tarvitsen aiheita,
+aiheita, aiheita! Minä tarvitsen moninaisuutta, vivahteita, elämää.
+Niin pian kuin on kysymyksessä abstraktisen aatteen joko puolustaminen
+tai vastustaminen, olen aivan kyvytön. Puoluemiehenä en kelpaa
+mihinkään. Minun mielestäni melkein jokainen ihminen on oikeassa,
+_omalta_ kannaltaan katsoen; ja sitten minä riistäydyn mukaan ja
+katson asiaa siltä kannalta niin kauan, kunnes olen syventynyt hänen
+ajatusjuoksuunsa. Sitä _ei_ voi sanoa horjuvaisuudeksi. Kun minun
+on tehtävä jokin päätös asiassa, joka koskee minua itseäni, näen sen
+myös omin silmin, mutta toisten suhteen ei minulla ole omaa
+mielipidettä."
+
+Ja ikäänkuin pisteenä kaikille näille väitteilleen hän sanoo lopuksi:
+
+"Kaikki, jotka ovat huvitetut minun mielipiteistäni, etsikööt niitä
+teoksistani ja teoistani, älkööt kiinnittäkö huomiota siihen, mitä muut
+väittävät minun ajattelevan. Olen siksi suljettu, ettei kukaan voi
+tuntea minua niinkuin nurinkäännettyä hansikasta. On todellakin
+naurettavaa, että ystäväni väittelevät keskenään olenko siveyden vai
+epäsiveyden apostoli. Minua eivät mitkään abstraktiset kysymykset
+sinänsä huvita, kaikki on minulle relatiivista. Eihän kukaan vaivaa
+päätänsä sillä, onko suuri kuormahevonen kala vai lintu; jokainen
+tietää, ettei se ole kumpaakaan. Samoin on myös minun laitani."
+
+Samoinkuin Ernst Ahlgren esikoisteostansa varten oli valinnut aiheet
+siitä todellisuudesta, joka oli hänelle täysin tuttu, samoin hän ei
+tälläkään kertaa lähtenyt kauaksi aineksia etsimään. Hän meni vain
+omaan sydämeensä, tehden tiliä omasta elämästänsä: lapsuudestansa,
+jonka ristiriitaiset olot olivat laskeneet perustuksen hänen säröiselle
+luonteelleen, nuoruudestansa, jolloin vanhemman auktoriteetti oli
+tehnyt tyhjäksi kaikki hänen aikeensa ja estänyt hänen kehitystänsä
+vain siksi, että hän oli nainen, ja avioliitostansa, jonka nöyryytykset
+ja kärsimykset olivat vihdoin tehneet hänestä itsenäisen ja voimakkaan
+persoonallisuuden.
+
+"Pengar" on Ernst Ahlgrenin itsetunnustus. Mutta samalla se on myös
+kaikkien murrosajan naisten itsetunnustus. Ja tuo seikka antaakin sille
+sen varsinaisen lennon. Sillä siinä ei ole sairaalloisen ja kärsineen
+sielun hempeämielistä vaikeroimista, joka ei jaksa kohota omaa
+rajoitettua ajatuspiiriänsä korkeammalle, vaan se tulkitsee kokonaisen
+sukupolven kohtaloa, kokemuksia, jotka vaikuttavat eletyn voimalla
+siksi, että ne ennen taiteellisen muotonsa saavuttamista ovat
+kiteytyneet tekijän omassa sielussa.
+
+Selmassa Ernst Ahlgren on luonut kuvan lahjakkaasta, opinhaluisesta ja
+tarmokkaasta naisesta, jolla on suuret kehitysmahdollisuudet ja kaikki
+edellytykset itsenäiseen elämään, mutta ahtaitten olojen ja
+ennakkoluulojen pakosta tukahduttaa halunsa ja alistuu kohtaloonsa,
+kunnes hänen olentonsa sulut vihdoin murtautuvat rikki ja hän alottaa
+elämänsä alusta. Ne kahleet, joihin kohtalo hänet aluksi kytkee,
+estävät häntä luonnollisella ja terveellä tavalla käyttämästä
+sisällistä voimaansa ja hän jäykistyy ja kovettuu siksi, että hänen
+elämänsä on vailla rakkauden lämmittävää ja jalostavaa voimaa. Sen
+vuoksi ei naisellisuus pääse hänessä puhkeamaan täyteen kukkaansa,
+hänen kykynsä ja lahjansa eivät kehity oikeaan kauneuteensa, ja hänestä
+tulee tuollainen omituinen olento, joka ei oikeastaan ole kumpaakaan
+sukupuolta.
+
+Selman kaikki taipumukset viittaavat taiteilijauralle. Mutta kun tämä
+tie häneltä suljetaan, menee hän uhalla naimisiin itseään paljoa
+vanhemman miehen kanssa, siksi että hän siten luulee saavuttavansa
+vapauden. Ja tavallaan hän sen saavuttaakin. Hänestä tulee rikkaan
+miehen vaimo, jonka pienimmätkin toiveet ja oikut täytetään,
+ulkonaisesti häneltä ei puutu mitään, mutta sisällisesti hänen elämänsä
+on ontto ja tyhjä. Rakkaudetta hän on solminut liittonsa, ja vaikka
+mies ei vaadikaan häneltä muuta kuin oikeuden saada häntä rakastaa,
+niin juuri se seikka, että hänen on pakko alistua siihen voimatta itse
+tuntea vastarakkautta, nostattaa hänessä häpeän tunteen, saa hänet
+halveksimaan sekä itseään että miestään. Tästä alennustilasta herättää
+hänet hänen lapsuudentoverinsa, jota hän tietämättään on vuosikausia
+rakastanut, ja hänen vaikutuksestaan hän alkaa kehittää itseään,
+opiskella ja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Koko hänen elämänsä saa
+uutta sisältöä, mutta samalla myös vapautumisenhalu hänessä kasvaa.
+Hänellä ei ole enää sitä kimmoavaisuutta, että hän voisi kiintyä
+toiseen ihmiseen, hänen aviolliset kokemuksensa ovat järkyttäneet hänen
+sisintänsä siinä määrin, ettei hän kykene näkemään rakkaudessa enää
+muuta kuin jotain rumaa ja alhaista. Hänen tunne-elämänsä on siksi
+näivettynyt, ettei hän jaksa enää uskoa oman rakkautensa voimaan eikä
+kykyyn tehdä toista onnelliseksi. Mutta hänellä on koko tarmonsa ja
+työkykynsä vielä jäljellä, rakkautensa taiteeseen, ja se antaa hänelle
+voiman rikkoa avioliittonsa ja alottaa elämänsä alusta.
+
+Loppukohtaukseen, jossa Selma ilmaisee päätöksensä miehelleen, joka
+vuosikausia on elänyt hänen rinnallaan aavistamatta mitään, kärjistyy
+kaikki se, mitä Ernst Ahlgren tällä teoksellaan on tahtonut sanoa.
+"Vihkiminen antaa laillisen oikeuden", sanoo Selma miehelleen, "mutta
+ei siveellistä. Sinä, joka itse olet vapaa, etkä koskaan voi muuta
+olla, tuskin voit mielessäsi kuvitellakaan miltä tuntuu, kun on
+kadottanut kaiken oikeutensa omaan itseensä, vaikka tietääkin olevansa
+oikea elävä ihminen, ajatteleva olento, jolla on oma tahto... Minä en
+ole toisten naisten kaltainen, minä en voi arvioida itseäni rahassa,
+olkoon summa suuri tai pieni... Minä tahdon elättää itseni omalla
+työlläni."
+
+Miehelle vaimon koko käsityskanta on aivan vieras, heidän välillään ei
+ole minkäänlaisia henkisiä kosketuskohtia. Hänelle vaimo merkitsee vain
+oman aistillisuuden tyydyttämistä, hän ei hetkeäkään epäröisi, jos
+hänen pitäisi valita vaimon "persoonallisuuden tai ruumiin" välillä,
+niinkuin Selma sanoo. Hänen mieleensä ei ole edes se epäilys
+juolahtanut, ettei hän olisi voinut hänelle kaikkea antaa, sillä hän on
+luullut rahan voivan kaikki korvata ja luottanut täydesti siihen
+oletukseen, että "rakkaus tulee jälestäpäin". Hän ei käsitä, että se
+vastenmielisyyden tunne, jonka jo ensimäinen suudelma herättää nuoressa
+tytössä, on juurtunut niin syvälle, ettei se koskaan voi haihtua, vaan
+että sen täytyy viedä eroon niin pian kuin tyttö on naiseksi herännyt.
+Hän ei ymmärrä, että nainen, joka rakkaudetta antautuu miehelle,
+olkoonpa vain hänen vihitty aviopuolisonsa, tuntee itsensä
+"langenneeksi" naiseksi, joka ruumiillaan maksaa kaiken sen, minkä hän
+miehen kädestä vastaanottaa. Ja tämä alentava kokemus, se nostaa nuoren
+naisen haarniskaan sitä kieroa yhteiskunnallista lakia vastaan, joka
+antaa naiselle oikeuden mennä naimisiin ennenkuin hän on täysi-ikäinen
+ja ennenkuin hänet voi asettaa edesvastuuseen omista tunteistaan ja
+teoistansa.
+
+"Mitä minä olin meidän mennessämme naimisiin?" sanoo Selma. "Lapsi,
+joka tunsi yhtä vähän ihmisiä kuin itseäänkään, joka ei tiennyt mitä
+hänellä oli edessä ja joka oli valmis rakastamaan koko maailmaa siksi,
+että hän kaikissa asioissa oli yhtä naiivin tietämätön. Minulla ei
+ollut oikeutta hoitaa itse omaisuuttani, mutta vielä paljoa vähemmän
+minulla olisi pitänyt olla oikeutta määrätä omasta itsestäni." Ja
+sentähden "lapsen antama lupaus ei voi olla sitova naiselle", sanoo
+hän, "yhdentekevää onko tämä lupaus annettu alttarin ääressä tai
+muualla."
+
+Vuosikausia on Selma tarvinnut tullakseen tähän johtopäätökseen ja
+voidakseen rikkoa avioliittonsa. Vuosikausia hän on alistunut ja
+vaiennut, mutta kun hän kerran rikkoo kaikki sulut ja häikäilemättä
+katsoo totuutta suoraan silmiin, niin on hänellä myös voimia panna
+aikeensa täytäntöön. Hän jättää kotinsa ja alkaa kahdella tyhjällä
+kädellä elämänsä alusta.
+
+Eräässä senaikuisessa arvostelussa sanotaan kirjan lopun liiaksi
+muistuttavan Ibsenin "Nooraa". "Loppukohtaus on suorastaan tekemällä
+tehty, jotta tekijällä olisi tilaisuutta esittää ohjelmansa.
+Selma puhuu kuin kirja tai kuin nainen, joka pitää esitelmää
+naisasiasta."[50]
+
+Aivan epäoikeutettu ei tämä arvostelu olekaan, sillä kirjan loppu eroaa
+suuresti sen yleissävystä. Tendenssi, josta muuten ei ole jälkeäkään,
+pistää tässä päänsä esille ja todellisen elämän sijalle astuu teoria,
+joka heikontaa itse tilanteen uskottavuutta. Sillä vaikka koko kirja
+onkin ikäänkuin tämän viimeisen päätöksen valmistelua, niin tulee
+sittenkin epäilleeksi, tokko Selma lopulta kuitenkaan on kypsä ottamaan
+tätä askelta. Tämän loppukohtauksen heikkoudelle ei Ernst Ahlgren
+itsekään ollut sokea, ja hän suunnittelikin teokselle toista loppua
+siltä varalta, että uusi painos olisi tullut kysymykseen.
+
+Mutta toisaalta sai "Pengar" runsaasti kiitosta osakseen. Tälläkin
+kertaa, samoinkuin hänen esikoisteoksensa ilmestyessä, arvostelu
+kiinnitti huomiota ensi sijassa hänen omaperäisyyteensä, terävään
+huomiokykyynsä ja myötätuntoonsa kuvaamiaan aiheita kohtaan. "Paljon ja
+puhdasta ihanteellisuutta on realisti Ernst Ahlgrenilla", sanoo eräskin
+arvostelija. "Hän ei arkaile repiä alas olevia oloja, mutta hän näyttää
+selvästi asettaneen päämääräkseen rakentaa jotain sijaankin. Hän on
+etevä kirjailijayksilö, joka käsittelee tässä teoksessaan yhtä nykyajan
+tärkeintä kysymystä, ja ne mielipiteet, jotka hän tuo esiin, ovat
+lävitsensä terveitä, puhtaita ja jaloja."[51] Eräs toinen arvostelija
+sanoo häntä "naisasian puolustajaksi", lisäten samalla, ettei hän silti
+ole mikään "emansipatsioni-kiihkoilija". -- Ja etevä esteetikko,
+professori Karl Warburg lausuu teoksen johdosta: "Tekijä osoittautuu
+olevansa hyvä kertoja, terve ja luonnollinen, ja hänellä on silmää
+elämän ilmiöille -- niin hyvin ulkonaisille kuin sisäisillekin...
+Nuoren naisen kehityshistorian psykolooginen kuvaus ilmaisee sitä
+naisen sisimmän olennon ymmärtämystä, mikä on ominaisempaa nais- kuin
+mieskirjailijalle. Tekijä puhuu siinä _yksilön_ kehityksen
+puolesta."[52]
+
+Myöskin Norjan sanomalehdet asettuivat kiittävälle kannalle. "Aihe on
+käsitelty tavalla, joka herättää kunnioitusta, sen varma, hillitty ja
+maltillinen sävy ei ole alottelevalle kirjailijalle ominainen. Tekijä
+kunnioittaa siinä määrin aihettaan, että hän on jättänyt kaiken väärän
+häveliäisyyden siksensä. Yhtä vakavasti kuin hän käsittelee asiaansa,
+yhtä suoraan ja peittelemättömästi hän käy myös siihen käsiksi. Teos on
+kauttaaltaan vakava ja puhdas. Ei ainoakaan lause voi siinä loukata
+tervettä mieltä... Tekijällä on kunniaa siitä sekä taiteilijana että
+ihmisenä."[53]
+
+Kaikki se tunnustus, joka täten tuli Ernst Ahlgrenin osaksi, ilahdutti
+häntä suuresti. Hän tuli siten lähempään yhteyteen muun maailman
+kanssa, eikä hän tuntenut itseään enää yhtä yksinäiseksi kuin ennen.
+Hänenkin elämälleen tuli nyt jokin tarkoitus ja päämäärä, jotain jonka
+hyväksi elää ja tehdä työtä. Ja miten rakas työ hänelle oli, siitä
+meillä on lukemattomia todistuksia. Niinpä hän kerrankin kirjoittaa
+Hellen Lindgrenille: "Ettekö rakasta työtä sen itsensä vuoksi? Minulle
+se on kaikkea muuta rakkaampi, lähinnä itse elämää, Jumalaa ... lähinnä
+kaikkea sitä, joka jää jäljelle, kun me itse olemme poissa ja joka
+antaa meille jonkinmoisen onnentunteen kesken onnettomuuttakin. Työ on
+minulle kuin hellä äiti, joka vain vähitellen on voittanut sydämeni,
+mutta nyt omistaa sen kokonaan... Ja kuitenkin olen joskus
+epäkiitollinen, kun hän ei ole lahjoittanut minulle kylliksi
+leikkikaluja -- sellaisia, joita muut omistavat ja kadottavat, saavat
+ja hävittävät. Kun elämä joskus tuntuu liian raskaalta -- ja siltäkin
+se väliin tuntuu -- niin työllä on suuret, pehmeät kädet, joilla se
+lohduttaen sivelee väsynyttä päätä; ja kun joskus tuntuu yksinäiseltä,
+niin on sillä syvät, vakavat silmät, jotka voivat lempeästi hymyillä,
+ikäänkuin ne tahtoisivat sanoa: eikö sinulla ole minua? -- ja kun
+toimeentulo näyttää synkältä, nyökkää työ rohkaisevasti päätään:
+käännyhän minun puoleeni!"[54]
+
+"Toivoisin, että minulla olisi työ, joka tuottaisi minulle
+jokapäiväisen leipäni", uskoo hän toisen kerran "suurelle kirjalleen",
+"työ, jota voisin tehdä aamusta iltaan, jotta joka ilta voisin paneutua
+oikein väsyneenä levolle ja aamulla noustuani tarttua siihen jälleen
+kiinni. Jos voisin vain säästää sen verran, että minulle jäisi
+kaksikymmentäviisi äyriä yli joka päivä, niin en tuntisi olevani
+kelvoton kaikkeen tässä maailmassa."
+
+Ja mikä työnilo puhkeaakaan esille seuraavista sanoista: "Huonoista
+raha-asioista ja surkeista kulkuneuvoista huolimatta olen loistavalla
+tuulella. Se johtuu siitä, että minulla on niin tulinen työinto ja koko
+syli täynnä aiheita. Ne ikäänkuin nostavat päänsä esiin mullasta joka
+puolelta. Mutta onhan myös kevät ja aurinko paistaa ylitseni niin pian
+kuin pistän nenäni ovesta ulos... Ja Hörby on oikea kultakaivos niin
+pian kuin on kysymyksessä tyyppien ja henkilöiden etsiminen."[55]
+
+Ja yksinäisyyden hetkinä, tuntiessaan persoonallisen onnen kaipuuta,
+hän lohduttaa itseään sanomalla: "Ei mitään itsellesi; kaikki
+työllesi." Ja sitten hän jatkaa: "Sinä hiljainen, yksinäinen työni,
+suuri, lämmin rakkauteni! Etkö sinä ole minulle kylliksi? Etkö ole
+minulle enemmän kuin joku ihminen -- enemmän kuin sanat, joihin
+luottaisin, enemmän kuin ääni, jota kuuntelisin?"[56]
+
+Ja toisen kerran hän kirjoittaa "suureen kirjaansa": "Työ on voima. Työ
+on sekä Jumala että saatana, sillä työ on kaikkea sitä, mitä sinussa on
+valoisaa ja pimeää. Kokonaan on sille antauduttava, ei vain
+puolittain... Sillä muuten on ihminen vain tyhjä kuori, jonka työ
+hylkynä heittää pois. Sisimmässäni jokin itkee ja valittaa.
+Herkkämielisyys -- -- naisluonne. Tartu käsinesi itkevää kurkusta ja
+kurista hänet. Sen mitä minä kaipaan, sen mitä nainen minussa
+polvillaan rukoilee, sen täytyy olla vain sivuseikka, jotain, jota työ
+aivan huolettomasti vain lahjoittaa ikäänkuin kaupanpäällisiksi, se ei
+saa merkitä mitään... Työ vaatii verta ennenkuin se antaa mitään.
+Molok, olen valmis heittämään kaikki kitaasi. Kunnianko vuoksi? Kunnia
+on humbuugia. Ei, vaan sen vuoksi, mikä merkitsee minulle elämää
+kuoleman jälkeen, taivasta ja autuutta _ja korkeinta_: mikä yksin
+on mielestäni suurta, kaikkein korkeinta, nimittäin: _rauha_.
+Rauha, se ei ole velttoutta; rauha on kaiken voiman yhdistymistä; rauha
+on täydellisintä sopusointua, missä kaikki on tasapainossa eikä
+ainoatakaan epäkohtaa ole. Rauha on viisaan lepo, se mitä kristityt
+sanovat levoksi Jumalassa."[57]
+
+Mutta niin rakasta kuin työ Ernst Ahlgrenille olikin, niin itse
+kirjoitustyö oli sittenkin usein hänelle raskasta, hänen oli vaikea
+löytää oikeita sanoja, ja työ edistyi hitaasti. "Minä teen hitaasti
+työtä", valittaa hän. "Tavallisesti kirjoitan käsikirjoituksen neljään,
+viiteen kertaan, ennenkuin jätän sen kirjapainoon... Niin kauan kuin
+kykenen parantamaan sitä -- keksimään sattuvampia sanoja saadakseni
+sanotuksi sen mitä haluan -- niin muovailen, pyyhin ja kirjoitan
+uudestaan. Pyyhkiminen on vahvin puoleni. En kuitenkaan pyyhi
+repliikkejä. Tavallisesti ne saavat jäädä sellaisiksi kuin ne suoraa
+päätä olen kirjoittanut. Minä olen ikäänkuin saanut ne suorastaan
+toisten suusta, minun henkilöni puhuvat, siksi siinä ei ole mitään
+muutettavaa. Mutta kuvauksiin minä panen hirveän paljon työtä."[58]
+
+"Koko voimani on siinä", sanoo hän toisen kerran, "etten koskaan pelkää
+mitään vaivaa. Kyvystäni ei edes kannata puhua -- se on niin
+sanomattoman tavallinen, mutta minulla on harvinaisen väsymätön ja
+kestävä työvoima."[59]
+
+Tavallisesti Ernst Ahlgrenilla oli monta työtä samalla kertaa tekeillä
+ja hän kirjoitti sitä, mikä kulloinkin oli hänen omaa tunnelmaansa
+lähinnä, antaen sattuman määrätä, mikä ensin valmistui. Teoksen
+syntymisestä ja työtavastaan hän kertoo kirjeessä Ellen Keylle
+seuraavasti:
+
+"Enimmäkseen selviää minulle luonteen kehityshistoria
+kokonaisuudessaan, se selviää minulle salamannopeudella, saan sen
+ikäänkuin lahjaksi. Mutta sitten aihe alkaa vähitellen kasvaa, tuskin
+itsekään tiedän miten se tapahtuu, eri kohtaukset ja tilanteet
+muodostuvat, ne ovat ikäänkuin lepokohtia -- faktoja -- alkaessani
+kirjoittaa. Tämä ensimänen alku, joka tapahtuu päässä ilman
+minkäänlaisia ulkonaisia keinoja, se on tervettä ja vahvistavaa, se
+karkoittaa kaikki omat pikkuhuolet, se laajentaa katsetta ja
+elämänkäsitystä. Mutta kun sitten lasken kynän paperille, niin täytyy
+minun käyttää koko tahdonvoimani, sillä en saa sanoja aina lahjaksi,
+minun on pakko puristaa ne esiin omasta sielustani. Se kysyy työtä ja
+itsekidutusta, mutta se on minulle rakasta sittenkin. Miten voinkaan
+etsiä, kääntää ja punnita sanavarastoani, kun pitäisi saada esille
+juuri se, mikä on ominaisinta ihmisen luonteelle. Muistini on kuin
+äänirauta, mutta joskus on kovin vaikea kaikkien sanojen parista keksiä
+juuri se, jolla on oikea ääni. Minun pitää kuunnella ja kuunnella yhä
+uudestaan. Mutta kun sitten saan oikean äänen esille -- mikä nautinto!
+Sitä ei voi kukaan muu kuin kirjailija käsittää. Tavallisille ihmisille
+on toinen synonyymi yhtä hyvä kuin toinenkin; niin ei ole minun
+laitani; sillä kaikkien sanojen joukossa ei voi olla kuin yksi ainoa
+oikea, eikä aina sitäkään." --
+
+"Ei mikään onnettomuus olisi suurempi kuin jos minulta riistettäisiin
+työ", sanoo hän vielä yllämainitussa kirjeessä. "... Minun sielussani
+liikkuu ihmisiä, sellaisia, joita olen nähnyt tai jotka ovat
+muodostuneet, en itsekään tiedä miten; minä kuulen heidän äänensä, minä
+näen heidät, minulle he ovat lihaa ja verta. Vain se ajatuskin, että
+antaisin heidän kuolla, on tukehduttaa minut, yhtä hyvin voisin tappaa
+jotain todellakin elävää ja minulle itselleni rakasta."
+
+Monta todistusta on meillä Ernst Ahlgrenin omissa saneissa myös siitä,
+miten selvillä hän oli elämäntehtävästään ja suhteestaan työhönsä.
+Niinpä hän kerrankin kirjoittaa Georg Nordensvanille:
+
+"Kirjoittaa sydänverellään? Se sana ei sovi minulle...
+Proosakirjailijan tulee olla objektiivinen, levollinen ja
+selvänäköinen. Jos hän todellakin on taiteilija, niin hän kirjoittaa
+sittenkin koko olennollansa, sielunelämänsä hienoimmilla säikeillä,
+valaa siihen kaiken sen, mikä on vaikuttanut hänen elämäänsä, mikä
+unelmana, kaipauksena, pelkona tai kärsimyksenä on takertunut hänen
+mieleensä -- kaiken sen mikä on hänelle itselleen totta. Harvoin
+ajattelen, onko se viisainta, vastustamaton voima vain pakoittaa minut
+siihen: halu saada elää edelleen -- tuo vaistomainen synnyttämisen
+halu, joka on yhteinen kaikille oleellisille olennoille, kohdistukoon
+se ruumiiseen tai sieluun.
+
+"Kaikki mikä on totta, onnistuu lopulta, kunhan se vain on tavannut
+oikean muotonsa, ja vain tosi, täysin inhimillinen voi elää. Jos tahdon
+edelleen elää työssäni, niin täytyy minun ennen kaikkea pyrkiä
+totuuteen. Minun täytyy tunkeutua oman minuuteni pohjaan saakka ja
+koettaa tälle taustalle kuvata todellisuuden moninaisia kuvia. Tämä on
+minun kirjallinen uskontunnustukseni."[60]
+
+Rehellisemmin kuin missään muussa teoksessaan Ernst Ahlgren juuri
+"Pengar'issa" on toteuttanut tämän periaatteensa: "kuvannut oman
+minuutensa taustaa vasten todellisuuden moninaisia kuvia". Ja siinä
+selitys myös siihen kirjalliseen menestykseen, jonka teos saavutti.
+Yhdellä iskulla se kohotti Ernst Ahlgrenin "Nuoren Ruotsin"
+kirjailijoiden eturiviin, teki hänestä tunnustetun kirjailijan. Hänen
+ei tarvinnut nyt enää epäillä kutsumustansa, ei taistella itsensä
+kanssa elämäntehtävästänsä. Hän oli murtanut itselleen tien ja hän
+saattoi nyt vakavin askelin astua sitä edelleen.
+
+
+
+
+Uusia siteitä.
+
+
+"Pengar'in" ilmestymistä ei tervehditty ilolla ainoastaan siinä
+kirjallisessa piirissä, joka nimitti itseään "Nuoreksi Ruotsiksi" ja
+johon kuuluivat kaikki ne lupaavat kyvyt, jotka muodostivat sittemmin
+1890-luvun kirjallisen kukoistuksen Ruotsissa, vaan toinenkin leiri,
+vieläpä aivan vastakkainen, naisasianajajat, tahtoivat omistaa Ernst
+Ahlgrenin omakseen. He käsittivät näet "Pengar" kirjan yksinomaan
+tendenssiteokseksi, jossa sen tekijä tahtoi ajaa heidän asiatansa. Ja
+he tunsivat vilpitöntä iloa toivoessansa voivansa sulkea hänet omaan
+piiriinsä ja saavansa hänestä uuden ja kyvykkään työvoiman.
+
+Ernst Ahlgren oli kuitenkin elänyt yksin siksi kauan ja omin voimin
+tehnyt työtä ja taistellut, ettei hän ilman muuta halunnut yhtyä
+mihinkään määrättyyn piiriin. Hän oli myös liiaksi taiteilija,
+voidakseen antautua jonkun puolueen palvelukseen, ei edes naisasian,
+joka kuitenkin merkitsi hänelle "kaikkein polttavinta kysymystä". Tosin
+hän vilpittömällä ilolla otti vastaan Esselden vapaaherratar Sofi
+Adlersparren lähentelyn, kun tämä naisasian etevin johtaja pyysi hänen
+avustustansa toimittamalleen aikakauslehdelle "Tidskrift för Hemmet" ja
+kutsui hänet vieraakseen Tukholmaan; mutta niinpian kuin hän vainusi,
+että toinen koetti jollakin tavalla holhota häntä tai rajoittaa hänen
+vapauttansa, nousi hän heti vastarintaan.
+
+Esselde ja Ernst Ahlgren olivatkin liiaksi erilaisia sekä luonteeltaan
+että mielipiteiltään voidakseen täysin ymmärtää toisiansa. Esselde
+kuului edelliseen polveen, joka kaiken työnsä ja tarmonsa oli uhrannut
+yksinomaan naisemansipatsioonin hyväksi ja joka kiihkeässä
+taistelussaan naisten oikeuksien puolesta oli jäänyt vieraaksi niille
+aatteille, jotka Ernst Ahlgren oli omaksunut. Hän oli "tullut
+vanhaksi", niinkuin hän itse sanoi, "nuoret eivät ymmärtäneet häntä
+enää eivätkä ajatelleet niinkuin hän ja hänen aikalaisensa". Ernst
+Ahlgren sen sijaan oli kokonaan oman aikansa lapsi, täysiverinen
+realisti, joka vuorossaan ei osannut antaa täyttä arvoa Esselden
+uraauurtavalle työlle. Siksipä oli luonnollista, että tuttavuus, joka
+aluksi näytti niin lupaavalta, ei koskaan voinut kehittyä syvemmäksi,
+molemminpuoliseksi ymmärtämykseksi, vaan johti moniin väittelyihin ja
+erimielisyyksiin.
+
+Jo ennenkuin persoonallinen tuttavuus oli tehtykään, oli Ernst
+Ahlgrenilla tilaisuutta tuoda esiin oma, kaikista puolueista
+riippumaton kantansa. Esselde oli näet uudistaessaan kutsunsa samalla
+sanonut pelkäävänsä, että Ernst Ahlgren oleskelunsa aikana Tukholmassa
+voisi "kadottaa sen tuoreuden ja iloisen elämänhalun", joka oli hänen
+"suurin voimansa luultavasti sekä kirjailijana että ihmisenä" sekä
+tulla "vedetyksi kirjalliseen vasemmistoon, niin että siinä vallitseva
+elämänkyllästys ja nihilismi" voisi tarttua häneenkin. "Paljoa parempi
+näin ollen olisi", lausuu Esselde lopuksi, "että ainiaaksi jäisitte
+Hörbyhyn. Sillä me tarvitsemme jotakin vastapainoa kaikelle tälle --
+milloin typerästi, milloin nerokkaasti tulkitulle -- pessimismille ja
+radikalismille."[61]
+
+Ernst Ahlgren, joka luonteeltaan oli häikäilemättömän suora, tarttui
+heti näihin sanoihin kiihkeästi kiinni. "Jospa te ette vain luulisi
+minua muuksi kuin mitä olen!" huudahtaa hän. "Tendenssikirjailijaa ei
+minusta koskaan tule; siksi rakastan liiaksi elämän moninaisuutta. Ehkä
+olen myös huono 'puoluemies', sillä kun ihminen on saavuttanut
+mielipiteensä ja elämänkatsomuksensa n.s. käytännöllistä tietä,
+taistelemalla epäedullisissa oloissa ja omilla kokemuksillaan elämän
+koulussa, siinä koulussa, jossa saa maksaa sakkoa tyhmyyksistänsä,
+jossa omin kyynärpäin on pakko voittaa itselleen tilaa, jossa on
+nauranut oikeaa naurua ja vuodattanut oikeita kyyneleitä, kunnes on
+oppinut rakastamaan yksin riitatovereitansakin, vieläpä sitä vitsaa,
+jota on saanut maistaa, -- niin silloin on vaikea alistua mihinkään
+'ohjelmaan', sanottakoon sitä oikeistoksi tai vasemmistoksi,
+vapaamieliseksi tai vanhoilliseksi.
+
+"Kaikki liioittelu ja yksipuolisuus on minulle vastenmielistä, ja
+kaikkein vastenmielisintä on minusta olla solidaarinen jonkun kanssa,
+olkoon se sitten joku korporatsiooni tai yksilö. -- 'Tulla vedetyksi
+kirjalliseen vasemmistoon', sanotte te. Minä kuulun jo siihen. En
+siten, että olisin edesvastuussa toisista, yksi kaikkien puolesta ja
+kaikki yhden puolesta, vaan siten, että _jos_ en voisi olla
+kuulumatta johonkin puolueeseen, niin yhtyisin vasemmistoon... Olen
+ollut yksin ympäristössä, jossa hän, jonka olisi pitänyt seisoa minua
+lähinnä, on leimannut 'Pengar'in' epämoraaliseksi, olen yksin
+uskaltanut kulkea tietäni eteenpäin. Luuletteko, että olisin hansikas,
+jonka kuka hyvänsä voisi käteensä vetää, että lyhytaikuinen oleskelu
+Tukholmassa voisi antaa minulle uuden elämänsuunnan, tehdä minut
+toiseksi, kuin miksi toisella paikkakunnalla olisin voinut tulla?...
+Luuletteko, että olen oikea parkusuu, joka aina on valmis toitottamaan
+muille mielipiteitänsä! Minun mielipiteeni muodostavat sen perustuksen,
+jolle rakennan elämäni, ne ovat syvällä kätkössä minua itseäni varten;
+ne eivät ole järjestetyt filosofisten järjestelmien mukaan, ne ovat
+hakatut ja muodostetut luonteeni ja olentoni mukaan, siitä
+elämästä, jota olen elänyt. En _tahdo_ paljastaa uskoani ja
+elämänkäsitystäni koko maailmalle. Ne henkivät työssäni. Ne painavat
+leimansa tekoihini. Sieltä niitä etsittäköön. Minä olen kertoja, en
+mikään teoreetikko tai filosofi. Kaikkein vähimmin olen pessimisti. En
+koskaan voisi siksi tulla. Se on liiaksi luonnettani vastaan... Vaikka
+minä kärsinkin tuskia, niin on elämä sittenkin ihana. Vaikka minä
+joutuisinkin perikatoon, niin aurinko suo sittenkin valoa uusille
+sukupolville. Siinä missä minun käteni väsähtävät, tarttuvat nuoret
+kädet työhön. Minä olen hiekkajyvänen, joka voi tulla maahan
+muserretuksi. Mitä sitten! Onko maailma silti vähemmän kaunis?...
+Minäkö pessimisti? Siinähän juuri minun voimani, omaperäisyyteni ja
+tuoreuteni on, etten ole sitä. Minä rakastan niitä ihmisiä, joita
+kuvaan, kaikkine vikoineen ja heikkouksineen. En koskaan voi unohtaa,
+että olen tuomittu, sairas, murtunut -- sen vuoksi rakastan kaikkea
+tervettä ja voimakasta... _Minä_ kuolen, siksi rakastan kaikkea
+mikä elää...
+
+"Mutta minkään lipun alla en seiso. En suljetuin silmin ainakaan. Missä
+voin olla hyödyksi, missä parhaita voimiani voidaan käyttää, sinne minä
+asetun ja pysyn paikallani niin kauan kuin voimani riittävät ja _niin
+pitkälle kuin se soveltuu minun kehitykseeni_..."
+
+Ja sitten hän lisää vielä:
+
+"Olen kauan aikaa ollut kirjeenvaihdossa muutamien kirjailijoidemme
+kanssa, ja molemminpuolinen arvostelu on välittänyt tuttavuutta; kun
+olen ollut masentuneella mielellä ja ystävällinen sana on antanut
+minulle jälleen luottamusta, niin tämä sana on aina tullut
+vasemmistosta... On siis luonnollista, että tulen seurustelemaan näiden
+ihmisten kanssa. Minä en suosi 'klikkejä', en voi yksinomaan liittyä
+vain yhteen yhteiskuntaluokkaan tai leiriin. Kaikista, kaikista voi
+jotakin oppia, jos vain pitää silmänsä auki. Mitä monipuolisempi
+kokemus, sitä runsaammat työainekset."
+
+Mutta ikäänkuin lieventääkseen sanojensa vaikutusta hän lopuksi puhkeaa
+sanomaan: "Olen pahoillani, että kirjeeni on ehkä saanut karhean
+sivumaun, jonka te voitte ymmärtää väärin. Minua ei ole kovin vaikea
+käsitellä. Ystävällisyys ja täydellinen vapauden tunne tekee minut
+vahaakin pehmeämmäksi."[62]
+
+Esselden tarkoitus ei ollutkaan rajoittaa Ernst Ahlgrenin vapautta, ei
+edes tyrkyttää hänelle omia mielipiteitään, hän tahtoi ainoastaan
+varoittaa häntä. Sillä hän tunsi mitä lämpimintä myötätuntoa häntä
+kohtaan ja hän tahtoi käyttää hyväkseen hänen kykyään, joka hänen
+mielestään herätti suurempia toiveita kuin ainoankaan senaikuisista
+naiskirjailijoista.
+
+"Te saatte olla minun luonani yhtä vapaa kuin lintu", vastaa hän Ernst
+Ahlgrenin kirjeeseen, "vapaasti te saatte työskennellä huoneessanne,
+josta voitte nähdä vuolaan virran, saatte mielenne mukaan puhua tai
+olla vaiti, lukea tai vaipua mietteihinne salissa lampun ääressä tai
+omassa huoneessanne, vapaasti voitte tulla ja mennä, seurustella
+kanssani tai olla yksiksenne -- aivan miten itse kernaimmin
+haluatte."[63]
+
+Marraskuun alussa 1885 Ernst Ahlgren, Esselden ystävällistä kutsua
+noudattaen, saapuikin Tukholmaan. Vain kerran ennen hän oli käynyt
+pääkaupungissa, keväällä 1878, jolloin hän kirjailija Edvard
+Bäckströmin kehoituksesta matkusti sinne persoonallisesti tutustuakseen
+häneen ja saadakseen häneltä suullisia neuvoja kirjallisten töittensä
+suhteen. Mutta tällä kertaa hän saapui sinne jo tunnettuna ja
+tunnustettuna kirjailijana ja itse hän odotti paljon tästä matkastansa,
+toivoi tekevänsä tuttavuuksia kirjallisissa piireissä ja saavansa uusia
+herätteitä ja vaikutelmia. Ja ennen kaikkea hän toivoi pääsevänsä
+vapaampiin ja suurempiin oloihin. Hän oli niin läpeensä väsynyt pieneen
+maaseutukyläänsä, jossa hän toistakymmentä vuotta oli nyt elänyt; sillä
+siellä hänellä "ei ollut ainoatakaan ihmistä, jonka kanssa hän olisi
+voinut puhua töistänsä, harrastuksistansa tai toiveistansa", niinkuin
+hän Esseldelle valittaa, ei väsymyksen hetkinä "mitään muuta kuin
+painostavaa yksinäisyyttä".[64]
+
+Yksinäisyydentunnetta oli vielä suuresti lisännyt monivuotinen sairaus,
+joka esti häntä vapaasti liikkumasta. Tosin hän ei enää pitkään aikaan
+ollut vuoteenomana ollut muuta kuin ajoittain, mutta hänen terveytensä
+oli sittenkin horjuva ja kainalosauvoitta hänen yhä edelleen oli
+mahdoton liikkua. Kaikkien hänen aikeittensa toteuttaminen riippui
+alituisesti tästä tyrannista, joka milloin hyvänsä kuumeenväristyksinä
+saattoi yllättää hänet ja sitoa hänet useiksi päiviksi huoneeseen.
+"Jollen tule sairaaksi, olen marraskuun 3 p:nä Tukholmassa",[65]
+kirjoittaa hän nytkin Esseldelle. "Jos terveyteni vain sallii", nuo
+sanat ovat alituisesti hänen huulillaan. Mutta hänen henkinen voimansa,
+hänen tavaton tarmonsa auttoi häntä kerta toisensa jälkeen voittamaan
+ruumiillisen heikkouden.
+
+Ernst Ahlgren oli pelännyt tekevänsä epäedullisen vaikutuksen
+Esseldeen, sillä hän tunsi liiankin hyvin oman jäykkyytensä ja
+ujoutensa vieraitten parissa. Esselden suuri ihmistuntemus ja
+hienostunut sivistys auttoi heidät kuitenkin ensimäisen jäykkyyden yli
+ja heidän välillään muodostui tuttavallinen ja lämmin ystävyydensuhde,
+joka tosin ei perustunut sielujen sympatiiaan, mutta johon toisen
+suojeleva, miltei äidillinen tunne ja toisen syvä kiitollisuus painoi
+leimansa.
+
+Esselde tekikin kaikki mitä hän saattoi, jotta hänen vieraansa
+viihtyisi. Hän antoi hänen käytettäväkseen hauskan dubbletin, jossa
+Ernst Ahlgren saattoi rauhassa työskennellä, hän vei hänet mukanaan
+kokouksiin, konsertteihin ja teattereihin ja pani toimeen kutsuja
+kodissaan, jotta hänen vieraansa voisi tutustua pääkaupungin
+huomattaviin henkilöihin, varsinkin naisasianajajiin.
+
+Seuraavan erittäin mielenkiintoisen kuvauksen antaa Ellen Key eräästä
+illanvietosta "Nya Idun" nimisessä naisten yhdistyksessä, jonne Ernst
+Ahlgren oli kutsuttu:
+
+Keskustelu, joka oli ollut tavattoman vilkasta, keskeytyi äkkiä, kun
+tuttujen kasvojen keskelle ilmestyi kookas, mustapukuinen olento. Kuka
+oli tuo vieras?
+
+Jalomuotoinen pää, pieni ja siro kuin antiikin patsaan; miten kauniisti
+se kohosikaan solakan ja kauniskasvuisen vartalon varassa! Tumma tukka
+oli kierretty yksinkertaiseen, kreikkalaiseen solmuun -- tässäkin
+suhteessa ei mikään häirinnyt harmoniiaa. Paksut, ikäänkuin noella
+piirretyt kulmakarvat, avoin, älykäs otsa, korkea, voimakas nenä, suu,
+jonka piirteet olivat sekä viehkeät että tarmokkaat -- kaikki tämä
+ilmaisi rohkeutta ja elinvoimaa. Mutta syvä ryppy oli uurtunut
+kulmakarvojen väliin; epäilemättä ne usein olivat tuskasta vetäytyneet
+kokoon; hienoja poimuja, sellaisia, joita vain vuosikausia
+kestänyt kärsimys voi uurtaa, oli suun ympärillä; ja tarkkaavien,
+teräksensinisten silmien pohjalla piili alakuloisuutta. Sellaiseksi
+olisi traagillinen laulunjumalatar kuvattava tai Elektra -- tai
+Antigone, sillä juuri samassa kaunis hymy kirkasti puhdaspiirteisiä
+kasvoja. Sellaiseltako hän näytti, tuo keski-ikäinen postimestarinrouva
+Skånesta, hän, jonka sanottiin piilevän miehisen salanimen takana?
+
+"Hänen oma kärsimyshistoriansa oli varmaan vielä paljoa järkyttävämpi
+kuin kaikki mitä hän oli kuvannut. Ainakin sai siitä hiukan vihiä, kun
+hän tarttui kainalosauvoihin, jotka seisoivat hänen vieressään ja kulki
+niiden avulla sohvan luo, mutta hän liikkui niin joustavan sulavasti,
+että tuskin huomasi hänen turvautuvan niiden apuun."[66]
+
+Ernst Ahlgren herättikin ulkonaisella olennollaan huomiota missä ikänä
+hän liikkui. Kadulla ihmiset pysähtyivät häntä katsomaan kysyen
+ihmeissänsä, kuka tuo tummaverinen, kainalosauvojen varassa liikkuva
+nainen saattoi olla, jolla oli niin kauniit silmät. Ja Lundegård kertoo
+yllämainitun "Nya Idun'in" illanvieton johdosta seuraavan keskustelun,
+joka oli sukeutunut erään tilaisuudessa läsnäolleen rouvan ja tämän
+miehen välillä. "No, minkä näköinen tuo uusi kirjailijatar oli?"
+tiedusteli mies kotiinpalanneelta rouvaltansa. "Kuin kuningatar",
+kuului ihastunut vastaus. "Kuin kuningatar -- kainalosauvojenko
+varassa?" miehen ääni ilmaisi epäilystä. Mutta kun hän itse vähäistä
+myöhemmin oli tilaisuudessa näkemään Ernst Ahlgrenin teatterissa, oli
+hän valmis todentamaan rouvansa sanat: "Kuin kuningatar -- vaikkapa
+vain kainalosauvojen varassa!"
+
+"Mutta se, joka seurassa läheni Ernst Ahlgrenia", kertoo Ellen Key
+edelleen, "toivoen saavansa keskustella hänen kanssaan, erehtyi
+suuresti. Ei kukaan voinut sen järkähtämättömämmin olla vaiti suuressa
+seurassa kuin hän, ja pienemmässäkin hän harvoin yhtyi vilkkaampaan
+keskusteluun. Vain kahdenkesken hän saattoi esteettömästi puhua. Mutta
+miten hän sensijaan osasi kuunnella! Kuinka viisas hänen katseensa oli
+hänen seuratessaan keskustelua; miten suurta ymmärtämystä hänen
+hymyilynsä ilmaisikaan, kun jokin omaperäinen ajatus tai tunteenpurkaus
+puhkesi ilmi; miten kiitollista ja helppoa oli viekoitella esille hänen
+puoleksi hillittyä, mutta lapsellisen helmeilevää nauruaan, joka oli
+niin liikuttavaa siksi, että siitä pulppusivat esiin kaikki ne
+tukahdetut ilonlähteet, jotka piilivät hänen luonteensa pohjalla."[67]
+
+Ernst Ahlgrenkin on "suureen kirjaansa" merkinnyt omat vaikutelmansa
+tästä illasta, jotka samalla ovat hänen ujolle ja aralle luonteelleen
+sekä hänen suurelle vaatimattomuudelleen kuvaavia. Hän sanoo: "Minua
+kiusasivat niin sanomattomasti kaikki nuo koreat valheet 'Pengar'in
+johdosta, joilla 'Nya Idun'in illanvietossa pitkin iltaa minua
+pommittivat ventovieraat ihmiset, joiden nimiä en edes voi muistaa.
+Miten nololta tuntuikaan seisoa siinä ja ottaa vain vastaan, voimatta
+heille vasten silmiä lingota, etten uskonut sanaakaan kaikesta siitä,
+mitä he sanoivat, vaan että tiesin, että kaikki oli vain komediiaa ja
+uteliaisuutta. Että minä olin tuollainen uusi ja kumma eläin, jota
+kaikki kiiruhtivat katsomaan, jotta heillä sitten olisi jotakin
+puheenainetta."[68]
+
+Niin suurta ystävällisyyttä kuin Esselde osoittikin Ernst Ahlgrenille,
+niin ei Ernst Ahlgren sittenkään oikein viihtynyt hänen luonansa. Hänen
+vapauttansa sitoi Esselden liiallinen huolenpito ja holhous, häntä
+kiusasi se, että Esselden mielestä oli sopimatonta, jos hän esim.
+Lundegårdin tai jonkun muun miehisen tuttavansa kanssa läksi yksin
+teatteriin, ja tällaisista seikoista heidän välillään syntyi joskus
+kiivaitakin otteluja. Suurinta haittaa oli Ernst Ahlgrenilla kuitenkin
+siitä, että Esselde asui kaukana keskikaupungilta, ja koska hän ei
+voinut vapaasti liikkua, tunsi hän usein olevansa aivan ulkopuolella
+sitä kiihkeästi sykkivää elämää, jota hän kaipasi. "Ikkunastani näen
+lyhtyjen tuikkivan kaupungilta", kirjoittaa hän päiväkirjaansa, "ja
+minä tunnen hivuuttavaa kaipausta sinne; tahtoisin, että ihmisvilinä
+olisi aivan oveni ulkopuolella, tahtoisin voida kulkea edestakaisin
+lyhtyjen valossa ja valaistujen puotien edustalla kadulla... Haluaisin
+pistäytyä johonkin kahvilaan, kun mieleni tekisi... Minulla täytyy olla
+eloa ympärilläni, muuten alakuloisuus yllättää minut... Jollen pimeän
+tultua ole tilannut itselleni hevosta, olen täällä yhtä sidottu kuin
+maatessani sairasvuoteella."[69]
+
+Niinpä Ernst Ahlgren muutamien viikkojen kuluttua vuokrasikin itselleen
+kaksi pientä huonetta keskikaupungilla ja sen jälkeen hänen olonsa
+muuttui paljoa viihtyisemmäksi. Hän tunsi itsensä onnelliseksi
+omistaessaan nyt oman kodin, niin yksinkertainen ja tilapäinen kuin se
+olikin. Mutta joka tapauksessa se oli hänen omansa, josta hän itse
+suoritti vuokran, jonka hän järjesti oman mielensä mukaan ja jossa hän
+otti vastaan keitä hän halusi. Ja niin kodikas ja hauska tämä pieni
+koti olikin, että se veti puoleensa mitä erilaisempia ihmisiä, jotka
+kaikki viihtyivät siinä erinomaisesti.
+
+Ani harvoin Ernst Ahlgren, joka enimmäkseen lepäsi sohvalla kipeän
+jalkansa vuoksi, sai ollakaan yksin. Hänellä oli, niinkuin Ellen Key
+kertoo, "aivan erinomainen kyky kerätä ympärilleen pienen piirin. Hän
+ei yrittänytkään pitää salonkia eikä panna toimeen henkisiä turnauksia,
+joissa hän itse olisi saanut esiintyä palkintotuomarina. Mutta hän
+vilkastutti pientä piiriään siksi, että hän itse oli aina niin kokonaan
+mukana; hän osoitti niin suurta mielenkiintoa jokaiselle erikseen, että
+hän sai kustakin aina parhaan puolen esille. Hänen sympatiiansa oli
+niin taipuisa, ja hän oli niin vapaa kaikista ennakkoluuloista ja
+dogmeista, että hän saattoi ymmärtää aivan vastakkaitakin
+mielipiteitä."[70]
+
+Useihin niihin henkilöihin, joiden kanssa hän joutui nyt yhteyteen, hän
+oli tutustunut jo aikaisemmin kirjeellisesti. Ensi sijassa ovat
+mainittavat veljekset Gustaf ja Karl af Geijerstam, edellinen "Nuoren
+Ruotsin" parhaita kirjallisia kykyjä, jälkimäinen ammatiltaan
+insinööri, syvä, filosofiseen mietiskelyyn taipuvainen luonne; molemmat
+pysyivät Ernst Ahlgrenin lähimpinä ja uskollisimpina ystävinä aina
+hänen kuolemaansa saakka. Samoin kirjailijat Georg Nordensvan, Oscar
+Levertin ja Hellen Lindgren kuuluivat hänen lähimpään piiriinsä.
+Naiskirjailijoista hän tunsi suurinta hengenheimolaisuutta Ellen Keytä
+kohtaan; "hän on oikea ihminen, vailla kaikkea pikkumaisuutta", sanoo
+hän kerta hänestä Gustaf af Geijerstamille; samoin hän oli suuresti
+kiintynyt "yksinkertaiseen ja herttaiseen" Amanda Kerfstedtiin, jota
+vastoin "pirteä ja vilkas, hiukan itsetietoinen" Anne Charlotte
+Edgren-Leffler ja venakko Sonja Kovalevsky, "joka oli vain tulta ja
+leimausta", pysyivät hänelle vieraina, joskin he herättivät hänen
+mielenkiintoansa.
+
+Kokonaista kolme kuukautta Ernst Ahlgren viipyi Tukholmassa. Jollei hän
+kotoa lähtiessään suorastaan toivonutkaan voivansa kokonaan muuttaa
+sinne, niin ajatteli hän kuitenkin jonkinlaisella kateudella kaikkia
+niitä, jotka olivat tilaisuudessa elämään pääkaupungin suuremmissa
+oloissa ja nauttimaan kaikista sen eduista. Mutta oltuaan siellä jonkun
+aikaa pääkaupungin elämä ei vastannut kuitenkaan hänen odotuksiansa.
+Niin hauska kuin hänellä usein saattoikin olla, tympäisi seuraelämä
+häntä, sen tyhjyys ja onttous pisti liiaksi hänelle silmiin, hän itse
+oli liian vakava voidakseen siitä ammentaa tyydytystä. Ja huomatessaan,
+ettei hän soveltunut tähän ympäristöön, näki hän kaikki vieläkin
+synkemmässä valossa kuin mitä todellisuus oli. Hänen pettymyksensä
+herätti hänessä katkeruutta, jota hän purkaa "suurelle kirjalleen".
+
+Jo kaikkein ensimäinen vaikutus, jonka Tukholma häneen teki, oli
+epäedullinen. "Kas niin, nyt olen Tukholmassa", kirjoittaa hän
+tulopäivänsä iltana. "Tunnetko nyt itsesi vapaaksi? En, en ainakaan
+vielä. Ehkäpä se riippuu ilmasta... Ei, ei, ei; minua painostaa tämä
+naismaisuus. Sanottakoon mitä hyvänsä, minä en sovi yhteen naisten
+kanssa... Minua kiusaa kuullessani alituisesti puhuttavan siitä mikä
+käy laatuun -- tai 'mikä ei sovi'! Tunnen tuon kaiken jo ilmassa."[71]
+
+Ja pari päivää myöhemmin hän todentaa, ettei tämä ensimäinen vaikutus
+ollut vain tilapäinen. "Tunnen itseni yhä vielä niin vieraaksi täällä
+ja olen kerrassaan ymmällä", sanoo hän. "Jalkanikin on kipeä. Mutta on
+siihen toinenkin syy.
+
+"Koko sisimpäni tuskittelee tukahdetun, kuohuvan vihan tunteen
+vallassa. Kaikki nämät ihmiset ovat sisimpien pyrkimysteni vihollisia.
+He ottavat elämän vain leikin kannalta, minulle se on vakavuutta.
+Kaikkialta lyö vastaani valheen ja vilpillisyyden löyhkä; se on
+tukahduttaa minut ja samalla lihakseni pingoittuvat voimattomassa
+raivossa. Mitä nuo ihmiset kaikki lörpöttelevät! Naisasiasta, työväen
+asiasta. Lorua. Lorua kaikki! -- Kaikki heidän puheensa ovat yhtä
+liukkaat kuin saippuoidut tangot, ne luistavat käsistä, niihin ei voi
+millään tavalla tarttua kiinni. -- Yksi ainoakin teko -- osoittakaa
+minulle yksi ainoa terve ja voimakas teko, teoria, jossa olisi eloa!
+Olen aivan sairaana kaikesta tästä komediiasta, tästä tyhjästä
+laverruksesta, tästä ulkokultaisuudesta...
+
+"Millaista elämää he täällä elävät? Tyhjentävät itsensä hermostuneella
+levottomuudellaan... Näyttäytyvät, pyrkivät esille. Aina vaan oma itse!
+Ei, jospa se olisi edes _sitä_; olisihan se sittenkin oikeutettua,
+mutta jokainen ajattelee vain omaa pientä kurjaa klikkiänsä. Klikin
+pitää päästä esille siksi, että joku yksityinen tahtoo kohota toisten
+olkapäille. -- Tämä on muka sitä suurta maailmaa."[72]
+
+Ja vielä sittenkin, vaikka hän on valmis myöntämään, että "kaikki ovat
+niin ystävällisiä, että olen aivan hämmästynyt", kun hänellä on
+tilaisuutta seurustella monien ystäviensä parissa ja vaihtaa ajatuksia
+heidän kanssaan, vielä sittenkin hän sanoo: "Tukholma on juuri sitä
+mitä odotinkin. Suuri juorupesä. Ja kirjalliset suuruudet ovat pieniä,
+onttoja, kehnoja. Jokaisella on oman piirinsä leima. Ei kukaan uskalla
+olla oma itsensä. Täällä voi olla hauska -- ihastuttavan hauska", lisää
+hän vielä, "mutta olla köyhä, päästä työllänsä eteenpäin ja kasvattaa
+itseään, se taitaisi olla vaikeaa. Minulle olisi oikea kirous asua
+täällä aina. Täällä ihminen joutuu väärään ja kieroon asemaan, hän
+ajattelee vain mainettaan ja turhamaisuuttaan eikä työtä!"[73]
+
+Joulu-aatto, jota Ernst Ahlgren vietti tässä vieraassa ympäristössä ja
+kaukana kotoa, on epäilemättä ollut hänellä esikuvana, kun hän "Herr
+Tobiasson" nimisessä novellissaan kuvaa vanhan erakon tunteita, jonka
+sielussa taistelee keskenään kaksi olentoa, toinen "vanha höperö, joka
+ei voi olla rakastamatta koko maailmaa", toinen "piintynyt skeptikko,
+joka tekee pilkkaa omasta hempeämielisyydestään".
+
+Miten hyvin me tunnemme Ernst Ahlgrenin itsensä herra Tobiassonissa,
+joka koettaa unohtaa, että on joulu-aatto ja aikoo viettää sen aivan
+kuin minkä tavallisen illan tahansa. Hän on yksin ja kuvittelee
+mielessään tahtovansakin olla yksin, mutta siitä huolimatta hiipivät
+kaikenlaiset jouluajatukset mieleen. Hänen täytyy vasten tahtoaankin
+tuottaa jouluiloa palvelijalle, joka hänen huonettaan siivoo, samoin
+emännälle, jolta hän on huoneen vuokrannut, sekä hänen lapsilleen;
+hänen täytyy se tehdä, vaikka hän samalla ei voi olla moittimatta
+itseään kevytmielisyydestä, johon hänellä ei olisi varaa. Ja hän seuraa
+vastenmielisesti nuorta sukulaistansa, kun tämä melkein väkipakolla vie
+hänet kotiinsa, ja epäilevin katsein hän tarkastelee nuoren parin iloa
+ja onnea, kunnes hän itsekin vastaanponnistuksistaan huolimatta joutuu
+saman ilon ja onnentunteen valtaan.
+
+Me tunnemme tuossa erakossa Ernst Ahlgrenin oman jäykän,
+luotaantyöntävän luonteen, jonka kovan kuoren alla piilee niin paljon
+hellää ja epäitsekästä ja rakkautta janoavaa, mutta jonka
+ilmipuhkeamiseen tarvitaan miltei väkivaltaa toisten puolelta.
+
+Oleskelu Tukholmassa, monet sekä vanhat että uudet ystävät, ne ne
+sittenkin kaikista Ernst Ahlgrenin mielenpurkauksista huolimatta olivat
+väkipakolla saaneet hänen luonteensa valoisamman puolen puhkeamaan
+esille. Sillä kun hän palasi jälleen kotiinsa, tuntui yksinäisyys kahta
+vertaa raskaammalta, ja "suuri kirja" tietää kertoa kovista
+synkkämielisyyden puuskista, jotka voittivat kaikki entiset oireet. Tuo
+synkkämielisyys, joka oli Ernst Ahlgrenilla suorastaan veressä -- hän
+sanoo itse perineensä sen "aivan laillista tietä" isältään, iloiselta
+Thure Bruzeliukselta, joka pelkäsi siinä määrin yksinäisyyttä, että hän
+keskellä päivääkin saattoi nähdä kummituksia -- se oli ilmennyt hänessä
+jo lapsena, ja tuo sairaalloinen tunne, niinkuin tiedämme, oli
+puhjennut itsemurhayrityksenä ilmi jo hänen avioliittonsa ensiaikoina.
+Sittemmin sairaus oli suuressa määrin sitä kiihoittanut. Silloin
+tällöin päiväkirja sisältääkin sellaisia lauseita kuin: "Ajattelen
+täydellä todella itsemurhaa", "Alan yhä vähemmän pelätä kuolemaa",
+j.n.e. Hän koetti parhaansa mukaan taistella tätä elämänkyllästystä
+vastaan, usein hän tuntikausia kulki ulkona rauhoittaakseen mieltään
+tai sulkeutui huoneeseensa, kun hän tunsi sen lähestyvän. Hänen
+toiselta puolen terve ja voimakas luonteensa voittikin useimmiten
+varsin pian tämän hänen elämänsä pahimman vihollisen, ja kun puuska oli
+ohi, saattoi hän iloita elämästä ja sen vähimmistäkin ilmaisumuodoista
+kuin lapsi. Mutta "suuri kirja" kantaa useassa kohdin näiden
+taistelujen jälkiä.
+
+"Isäni luonne, joka vähä väliä kuohahtaa minussa esiin,
+voittamattomalla voimalla ja mitä erilaisimmissa muodoissa", kirjoittaa
+hän kerta, "miltei peloittaa minua. Se peloittaa minua siksi, että se
+samalla tuntuu minusta niin vieraalta, se nousee sitä tervettä ja
+kylmää järkeä vastaan, jonka olen perinyt äidiltäni. Miten olenkaan
+taistellut kaikkia näitä luonnonvoimia vastaan, jotka ovat veressäni --
+taistellut ja hävinnyt, taistellut ja voittanut -- mutta saamatta
+koskaan rauhaa, tuntematta koskaan aselepoa! -- -- Mutta vielä minä
+uskon tahdon ja järjen voimaan, vielä tahdon purra hampaani yhteen ja
+otella kaikkea sitä vastaan, mikä on sekä ulkopuolellani että
+sisälläni."
+
+Mikä tuska ja yksinäisyyden pelko väräjääkään myös seuraavista
+sanoista, jotka hän kirjoitti heti palattuansa Tukholmasta kotiin:
+
+"Kuljeskelen näissä huoneissa, joissa aina olen ollut vieras. Suruni on
+syvä, ikäänkuin joku minulle hyvin rakas olento juuri äsken olisi
+kannettu pois mustassa arkussaan, jotta koti on muuttunut yhdeksi
+ainoaksi, ammottavaksi tyhjyydeksi. Kaikki on autiota, ja sittenkin
+minun täytyy laahata jäljessäni elämän raskaita kahleita; -- yksin --
+yksin! Polttavat kyyneleet tunkeutuvat silmäluomieni alta esiin
+kirjoittaessani, tahtoisin itkeä, rajusti kuin ukkossade, mutta se on
+mahdotonta tässä kuoleman jähmentämässä hiljaisuudessa. Tahtoisin
+omistaa ihmisen, jonka kanssa voisin puhua -- jonkun, joka olisi minua
+rikkaampi, jonkun, joka olisi kaltaiseni, mutta paljoa suurempi,
+parempi kuin minä. Minä suren, etten koskaan ole sellaista tavannut.
+Sillä en voi jakaa ystävyyttäni, en voi antaa pois osaa siitä, kun en
+voi antaa sitä kokonaan.
+
+"Olla onnellinen, se merkitsee, että voi unohtaa kuoleman, sairauden ja
+köyhyyden. Näistä kolmesta on luullakseni köyhyys pahin. Tai, minä
+tarkoitan, köyhyyden pelko. Tuo pelko on kuin kummitus minulle, fiksi
+ideea. Täällä se on suorastaan ilmassa. Se puristaa minua kuin
+painajainen eikä minulla ole voimaa vapautua siitä. En voi liikuttaa
+itseäni, sillä olen kuin halvattu; en voi hengittää, sillä kurkkuni on
+kokoonpuristunut; en voi huutaa, sillä ääneni haihtuisi ilmaan
+kenenkään kuulematta; en voi toivoa, sillä minulla ei ole enää voimaa
+elää.
+
+"Kaikki on vain tyhjyyttä ja pimeyttä, silloin tällöin leimahtaa vain
+itsemurhanajatus mielessäni viimeisenä pelastuskeinona. Minä sureksin
+vain yhtä asiaa: onko minulla rohkeutta tehdä sitä? Minä tarkoitan,
+voisinko kestää epäonnistumisen vaaraa ja siten hankkia itselleni vain
+uusia kärsimyksiä. Mutta samalla ajattelen, että olisi järjetöntä tehdä
+se nyt. Täytyyhän minun ensiksi ainakin koettaa käyttää aiheitani.
+Jäähän tuo viimeinen keino sittenkin vielä jäljelle. Ainoa, jota
+pelkään, on se, että minulla ehkä sitten on vähemmän rohkeutta panna se
+toimeen. Turha pelko! Onnettomuuden tunne on aina siksi voimakas, että
+se voi voittaa pelon; ja jollei se sitä ole, niin ei se myöskään ole
+mikään voittamaton onnettomuus, eikä silloin ole myöskään syytä
+kuolla."[74]
+
+Ja mikä katkeruus ihmisiä kohtaan huokuukaan hänen sanoistaan, kun hän
+jatkaa:
+
+"En tahdo saada kukkia arkulleni, en ainoatakaan... Sillä ne ivaisivat
+vain minun elämääni. Ihmiset, jotka eivät koskaan ole antaneet minulle
+ainoatakaan ropoa, kun köyhyys painosti minua, käyttäisivät nyt
+rahojaan seppeleihin, kun minulla ei enää voi olla hyötyä kaiken
+maailman hyvästä! Ne, jotka ovat seisoneet minua lähellä elämässä
+ojentamatta minulle apuaan, luulisivat sovittaneensa kaikki kukilla ja
+nyyhkytyksillä. Ne, jotka ovat mustanneet mainettani, kunnioittaisivat
+nyt muistoani; ja ne, joita olen pitänyt loitolla itsestäni niin kauan
+kuin olen voinut, lähestyisivät nyt minua siksi, että kuollut ruumis ei
+voi kauhuissaan väristä heidän viekkautensa ja valheellisuutensa
+vuoksi."[75]
+
+Tähän epätoivoiseen mielentilaan vaikuttivat epäilemättä myös
+taloudelliset huolet, niinkuin ylläolevasta otteestakin voi huomata.
+Sen jälkeen kuin Ernst Ahlgren oli ruvennut hiukan ansaitsemaan
+kirjallisella työllään, piti hän näet kunnia-asianaan suorittaa kaikki
+omat menonsa, hän tahtoi sen siksikin tehdä, että se tuotti hänelle
+suurempaa riippumattomuutta ja vapautti hänet miehensä holhouksen alta.
+Varsinkin sen jälkeen kun hän oli sanonut itsensä irti kaikista
+aviollisista velvollisuuksistaan, tuntui hänestä vastenmieliseltä ottaa
+mieheltä vastaan rahaa yksityisiä tarpeitansa varten.
+
+Vähäisen silmäyksen Ernst Ahlgrenin kotielämään suo meille seuraava ote
+eräästä kirjeestä Gustaf af Geijerstamille. Kerrottuaan ensin, että
+jokainen päivä, jolloin mies oli poissa kotoa, tuntui hänestä
+juhlapäivältä, jolloin hän yhdessä tytärpuoliensa kanssa läksi
+ajelemaan tai istui hämärän tultua heidän kanssaan salissa hauskasti
+jutellen, hän jatkaa: "Älä siltä luule, että ukko on minulle paha. Hän
+on aina koettanut saada minut alistumaan, mutta se ei ole koskaan
+onnistunut, hän on hyvin vanhoillinen ja kiihkeä ja hän vihaa minua
+hiukan kaikessa hiljaisuudessa, varsinkin hän inhoaa kaikkia mies- ja
+naishenkilöltä, joihin hän luulee minun kiintyneen... Me emme riitele
+koskaan, mutta minä olen kovin väsynyt siihen hiljaiseen, itsepäiseen
+taisteluun, jota minun täytyy käydä rakasta sukuani vastaan. Kotona
+olevat lapset eivät kuitenkaan ole minua vastaan, he pitävät kaikki
+minun puoltani, jos siksi tulee... Hyvä Jumala, miten rakkaat he sen
+vuoksi ovatkin minulle. Jollei minulla olisi sellaisia lapsipuolia,
+niin en nyt olisikaan elossa."[76]
+
+Eräs pieni episoodi, jonka Ernst Ahlgren kertoo tytärpuolelleen
+Matille, valaisee myös osaltaan aviopuolisoiden suhdetta. Hän sanoo:
+"Minä tahtoisin niin kernaasti, että isä ajattelisi hiukan
+ystävällisesti minusta. Hyvä Jumala, miten hän loukkasikaan minua kerta
+Malmöössä, kun makasin siellä sairaana. Olihan minulla vuosikausia
+ollut tapana nimittää häntä 'pikku isäksi' ja 'isä kullaksi', kun olin
+herkällä mielellä, sillä se sana ilmaisi juuri sitä, mitä saatoin
+hänelle antaa... Mutta tällä kertaa hän ärjäsi minulle: 'Minä tulen
+tänne sinun _miehenäsi_, enkä isänäsi. En tahdo tietää sellaisesta
+nimestä.'
+
+"Minä lupasin, etten käyttäisi sitä sanaa enää, koska hän ei halunnut.
+Mutta sinä hetkenä hellyyteni kuoli. Hän työnsi luotaan sen ainoan,
+mitä saatoin hänelle antaa. Oi, miten kaipasinkaan sitä aikaa, jolloin
+sain käyttää tuota pientä hyväilysanaa ja jolloin hänellä oli
+ystävällinen katse varattuna minullekin! Hän ei tiedä, miten paljon
+silloin kadotin. Miten tyhjäksi koti tuli sen jälkeen! Olisin pitänyt
+hänestä, jos olisin saanut pitää hänestä omalla tavallani. Hän
+vaati erotiikkaa, ja se oli mahdotonta -- tai oikeammin _on_
+mahdotonta."[77]
+
+Kun Matti kerta myöhemmin kysyi äitipuoleltaan, eikö hänestä tuntunut
+kauhealta vääryydeltä sekä itseään että miestään kohtaan, kun hän ei
+rikkonut avioliittoaan, joka useaan vuoteen ei ollut kuitenkaan
+ollut muuta kuin valeliitto, niin hän vastasi ottavansa asian
+periaatteelliselta eikä käytännölliseltä kannalta, "mihinkä hän, köyhä
+nainen, olisi voinut ryhtyä keskenkasvuisen tyttärensä kera?"
+
+Mutta niinkuin sanottu, taloudelliset huolet painoivat raskaasti
+hänen mieltänsä, varsinkin sellaisina aikoina, jolloin hän ei
+jaksanut tehdä työtä. Ja sellaisia aikoja olivat kaikki nuo
+elämäänkyllästymisen hetket. "Kaikilla meillä kirjailijoilla pitäisi
+olla jokin käytännöllinen työ", sanoo hän Gustaf af Geijerstamille,
+"jolla voisimme ansaita rahaa, muuten me turmelemme itsemme,
+tuotteliaisuutemme käy kovin ohueksi ja kassamme laihaksi".[78]
+
+Esseldelle hän niinikään valittaa ahdinkotilaansa ja tiedustelee,
+voisiko hän hankkia hänelle jotain sopivaa työtä, käännöstä tai muuta
+sen kaltaista. Ja Esselde keksikin keinon, joka ainakin hetkeksi poisti
+pahimman rahapulan ja mielenmasennuksen. Hän kehoitti Ernst Ahlgrenia
+kirjoittamaan englantilaisen kirjailijattaren, Harriet Martineaun
+elämäkerran vasta perustettua "Dagny" lehteä varten. Tämä pieni
+rohkaisu ja apu toisen puolelta oli kylliksi karkoittamaan kaikki
+synkät ajatukset.
+
+"Niin -- huh hei!" kirjoittaa hän tämän johdosta Lundegårdille. "Kriisi
+on tältä kerralta todellakin voitettu. Mutta sitä kesti kaksi viikkoa,
+ja minä kärsin hirveästi. Kuljin vain edestakaisin kuin villieläin
+häkissään ja taistelin tuon yhden ainoan ajatuksen kanssa. Mutta minun
+pitänee kertoa, miksi olen niin iloinen. Sillä vaikka voin tulla
+vähästä iloiseksi ja vähästä surulliseksi, niin jokin syy siihen aina
+täytyy olla. Minulla on kädet työtä täynnä. Kirjoitan pientä
+elämäkertaa Harriet Martineausta ... kirjoitan sen lomatyönäni ja saan
+siten hiukan käsirahaa. Olinkin aivan ilman ja silloin sitä tulee niin
+kauhean synkäksi mieleltänsä."[79]
+
+Tätä tyytyväisyyttä ja iloa jatkuu pitkin kevättä ja vähä väliä näkyy
+"suuressa kirjassa" ilonpurkauksia, jotka tavallisesti aiheutuvat aivan
+vähäpätöisistä syistä.
+
+"Mikä päivä eilen! Tunsin olevani niin terve ja iloinen, että olisin
+tahtonut syleillä koko maailmaa," kirjoittaa hän. "Olisin voinut
+merkitä almanakkaani niinkuin ennen muinoin: täydellisesti onnellinen
+päivä. Olin onnellinen nykyhetkestä sekä huoleton huomisesta, en voinut
+tehdä työtä. Olisin tahtonut kirjoittaa vanhaan rakkaaseen kirjaani,
+mutta en edes sitä voinut. Sillä minulla oli niin suuri halu nauraa ja
+laskea leikkiä, ja vanha kirjani on melankoolikko, hän raukka ei naura
+koskaan."[80]
+
+"Mikä ihana kevätpäivä tänään!" jatkaa hän paria päivää myöhemmin, --
+"niin hieno ja enteistä rikas. Luonto on täynnä odotusta. Kaikki on
+ikäänkuin pysähtynyt. Ilma ei ole kirkas, mutta taivas on omituisella
+tavalla pilvessä, se on valkeanharmaa, metallisen pehmeä. Ei
+ainoatakaan tuulenhenkäystä. Kaikki on hiljaista. En kuule varpusten
+viserrystä, kukko kiekahtaa vain silloin tällöin pitkien väliaikojen
+jälkeen, ja se kuuluu niin kaukaa, niin verhotusti, että tuskin voin
+käsittää korvani sitä selittävän. Olen kulkenut ulkona omissa
+mietteissäni, en tunne vähintäkään kipua tai pahaa tunnetta
+ruumiissani, koko olentoni on kietoutunut hiljaiseen hyvinvointiin kuin
+pehmeään, avaraan viittaan. Sellaisia päiviä täytyy pitää mielessä,
+sillä ihminen kärsii ja valittaa niin usein, tai jollei niin useinkaan,
+niin ainakin on hän halukas aina muistelemaan juuri niitä hetkiä.
+Ja se on väärin elämää kohtaan, vain pikkumainen luonne napisee
+epäkiitollisena, vaikka kerta toisensa jälkeen saakin sylin täydeltä
+rikkautta. Niinkuin nyt tänäkin päivänä! Sydämeni on niin täynnä onnea,
+että ikäänkuin etsin jotakin, jota vastaan voisin huuleni painaa --
+maata vasten, jota poljen, ryhmyisiä runkoja vasten, joiden oksat
+parissa viikossa puhkeavat ensi vihreyteensä. Mieleni on niin
+rauhallinen, niinkuin olisin pienin hiekkajyvänen maassa, joka yhtä
+vähän tuntee iloa kuin surua. Tuntuu siltä kuin työni olisi minä itse,
+kuin koko persoonallisuuteni olisi siihen sulautunut, kuin ihmiset ja
+olot eivät koskaan voisi tunkeutua minun ja työni väliin; sanalla
+sanoen, kuin eläisin yksinomaan siinä. Sen sopusointuisempaa oloa kuin
+tämä ei ihmismielelle voi ajatellakaan." -- --
+
+Niinkuin sanottu, olivat Geijerstam-veljekset tukholmalaisista
+tuttavista Ernst Ahlgrenille kaikkein läheisimmät. Ystävyys Karl af
+Geijerstamiin sai alkunsa siten, että Ernst Ahlgren ennen lähtöään
+Tukholmasta oli kutsunut tytärpuolensa, Matin luoksensa, ja kun hän
+itse kipeän jalkansa vuoksi ei kyennyt näyttämään hänelle kaupunkia,
+tarjoutui Karl af Geijerstam nuoren tytön oppaaksi ja joutui siten
+usein olemaan heidän seurassansa. Gustaf af Geijerstamiin oli
+Ernst Ahlgren jo aikaisemmin kirjeellisesti tutustunut ja tämän
+valoisa ja iloinen luonnonlaatu veti häntä puoleensa varsinkin siksi,
+että se muodosti terveellisen vastapainon hänen omalle synkälle
+tempperamentilleen. Ystävyydestään häntä ja hänen nuorta vaimoaan
+kohtaan Ernst Ahlgren puhuu eräässä kirjeessään seuraavasti:
+
+"Minulla ei ole juuri tapana pitää ihmisistä, mutta minusta tuntuu
+siltä, kuin me olisimme aina olleet tuttavia, ikäänkuin jokin kohta
+vanhassa erakkosydämessäni olisi sulanut ja toinen puoli olentoani
+-- -- sillä minä olen jonkinmoinen Janus-olento -- se puoli, joka on
+vielä aivan nuori ja virkeä, olisi ihmeellisen läheistä sukua teille.
+En tiedä ketään, jonka seurassa yhtä helposti kuin teidän olisin voinut
+voittaa persoonallisen, tahtoisinpa miltei sanoa, ruumiillisen
+arkuuteni."[81]
+
+Mutta tähän ystävyyteen vaikutti myös suuresti se seikka, että
+Geijerstamin kirjallinen tuotanto oli Ernst Ahlgrenille läheistä sukua
+ja että hän pani häneen suurta arvoa kirjailijana. Puhuessaan esim.
+Geijerstamin vasta ilmestyneestä romaanista "Erik Granesta", joka m.m.
+koskettelee sukupuolikysymystä, sanoo hän: "Todellisuudessa, aivan
+tavallisessa arkipäiväisyydessä voi joskus piillä niin hienoa ja
+herkkää runoutta, että se voittaa kaikki maailman runoelmat, mutta
+samalla se on niin syvää ja haihtuvaista, että ihmiskäden on vaikea
+sitä kosketella turmelematta sitä samalla. Sinun on onnistunut
+kosketella tuollaista todellisuutta ilman että se sinun käsissäsi on
+särkynyt, sinä olet voinut siirtää sen teokseesi. Sen hienotunteisuuden
+vuoksi, joka on tehnyt tämän siirron mahdolliseksi, minä opin pitämään
+sinusta."[82]
+
+Ja puhuttuaan lavealti saman teoksen johdosta äitien suhteesta
+poikiinsa sekä siveellisyyskysymyksestä, hän siirtyy lastenkasvatukseen
+yleensä. "Älä uneksi koskaan", sanoo hän, "että poikasi on jatkava
+elämäntyötäsi; siinä on vanhempien erehdys, että he kasvattavat
+lapsiaan siinä toivossa ja tuntevat sitten pettymystä, kun nämä
+kulkevatkin omia teitään, elävät omaa elämäänsä ja kompastuvat omiin
+loukkauskiviinsä. Opettaa heitä seuraamaan omaa luonnettaan ja vapaasti
+kehittämään omia voimiaan, erikoisominaisuuksiaan ja edellytyksiään,
+siinä kaiken kasvatuksen salaisuus. Mutta siihen vaaditaan
+vanhemmilta laajanäköisyyttä, ja myönnettävä on, että se, joka ei ole
+arvostelukyvyltään ja luonteeltaan harvinaisen itsenäinen, vuosien
+kuluessa kehittyy aina jossakin määrin yksipuoliseksi ja
+ahdasmieliseksi."[83]
+
+Tämän kevään kuluessa Ernst Ahlgren alkoi kirjoittaa toista suurta
+teostansa "Fru Marianne'a" (Rouva Marianne). Hitaasti työ kuitenkin
+sujui, "keskimäärin kolme riviä päivässä", niinkuin hän Geijerstamille
+kirjoittaa,[84] mutta kesän tultua työvauhti parantuu ja sen
+loppupuolella hän on niin työssään kiinni, että jos hän "hetkeksikin
+sen jättää, kaipaa hän sitä kuin hullu". Kaiken aikaa työtä tehdessään
+hän on "mieleltään iloinen ja onnellinen ja täysin tasapainossa".[85]
+Tähän tyytyväisyyteen vaikutti suuresti sekin, että hän Esselden
+välityksellä alkukesällä oli saanut vastaanottaa sievän rahalahjan, 300
+kr. eräältä naismesenaatilta, rouva Fredrika Limnelliltä, ja sen
+johdosta hän saattoi nyt toteuttaa erään kauan toivotun lempituumansa:
+vuokrata pari huonetta sivurakennuksessa ja järjestää ne työhuoneeksi
+itseänsä varten. "Tuntuu aivan sanomattoman suloiselta", kirjoittaa hän
+Lundegårdille, "kun saan istua yksin omassa pesässäni, omalla
+tuolillani, oman pöytäni ääressä, jonka omalla työlläni olen
+maksanut."[86]
+
+Loppukesällä, juuri kun Ernst Ahlgren oli saanut ensimäisen luonnoksen
+"Fru Marianne'en" valmiiksi, tuli Ellen Key ja Karl af Geijerstam hänen
+luokseen vieraisille, ja hän luki heille tuoreeltaan uuden teoksensa.
+Nämät päivät, jolloin hän sai viettää yhdessä ystäviensä kanssa, olivat
+hänelle suurena ilonlähteenä, eikä iloa suinkaan vähentänyt se seikka,
+että ennen heidän lähtöään koko elämänaikuinen liitto solmiutui Karl af
+Geijerstamin ja Ernst Ahlgrenin rakkaimman lapsipuolen, Matin välillä.
+"Olen kovin onnellinen", kirjoittaa hän myöhemmin tulevalle
+vävypojalleen, "olen aina kadehtinut naisia, joilla on ollut poikia ja
+joille he todellisessa merkityksessä ovat voineet jotain olla.
+Sukulaisuussiteet eivät merkitse minulle mitään, ja sittenkin on
+minulla tavattoman selvät kotielämä- ja perhevaistot. Vanhoilla
+päivilläni on minulle tullut suuri tarve saada rakastaa ja tulla itse
+rakastetuksi, josta voin huomata, että kaikessa suhteessa olen oikea
+äitiluonne. Siksi olen niin itsekkään iloinen, että sinä tunnet
+kiintymystä minuun."[87]
+
+Ernst Ahlgren olisi tuskin voinut saada sopivampaa vävypoikaa kuin mitä
+Karl af Geijerstam oli. Hän oli harvinaisen hieno ja syvä luonne,
+runollisen herkkä ja taipuvainen mietiskelyyn, mutta samalla hänellä
+oli silmää kaikille elämän käytännöllisille ilmiöille. Häntä on
+tahdottu leimata ateistiksi, ja vapaitten mielipiteittensä vuoksi hän
+saikin kestää mitä ankarimpia hyökkäyksiä; mutta pikemmin hän oli vain
+etsijäsielu, joka ei kieltänyt korkeimman olemassaoloa, vaikkei hän
+voinutkaan hyväksyä kirkon oppia. Hän, samoin kuin Ernst Ahlgren, ei
+tahtonut repiä kaikkea alas rakentamatta jotakin sijaan, vaikka hänen
+lyhyt elämänsä, jonka hän omisti kokonaan työlleen, eikä vähimmin sille
+työmiehistölle, joka kuului hänen johtonsa alle, sekä perheelleen, esti
+häntä toteuttamasta kaikkea sitä, mitä hän oli toivonut.
+
+Tälle miehelle, joka epäilemättä suuressa määrin vastasi
+Ernst Ahlgrenin mies-ihannetta, hän antoi "ajatustensa, koko
+elämäntaistelunsa lapsen", niinkuin hän Mattia nimittää. "Eikö ole
+omituista, että kohtalo johti sinut kiintymään niin ennakkoluulottomaan
+tyttöön", kirjoittaa hän Karl af Geijerstamille. "Näyttää aivan siltä,
+kuin olisin kasvattanut hänet varta vasten sinulle." Ja sitten hän
+kuvailee hänelle omaa suhdettaan tytärpuoleensa: "Matin kehitys on
+käynyt murroksitta, askel askeleelta ilman mitään häiriöitä. Siinä on
+ollut jotakin yhtenäistä, mikä ei ole niinkään tavallista. Ja sitten
+se, että hän ja minä olemme aina eläneet yhdessä; minulla on ollut
+vaivalloinen ja tuulen ajelehdittavaksi heitetty kehitystyö takanani,
+sen vaivoista ja häiriöistä ei Matti ole paljonkaan tiennyt, tulokset
+hän on vain imenyt itseensä niinkuin ilmasta. Hän on minun
+elämänperiaatteitteni ruumistuminen, hän on päivä päivältä puhjennut
+esiin minun omasta elämästäni: siinä selitys meidän harvinaiseen
+hellään suhteeseemme...
+
+"Enkö minä siis ole hänen äitinsä?"[88]
+
+Mutta samalla kun Ernst Ahlgren ymmärsi, että tästälähin "tyttären oli
+mentävä omaa tietään", hän työnsi kerrassaan sen ajatuksen luotaan,
+että sulhanen voisi ehkä vieroittaa heidät toisistaan. Hänen
+rakkautensa Mattiin oli niin vapaata kaikesta itsekkäisyydestä, ettei
+hänen mieleensä voinut edes juolahtaakaan, että hän tämän kihlauksen
+johdosta voisi jotakin kadottaa. "Minun sylini on avoinna", kirjoittaa
+hän, "kun teillä on halua tulla vanhan äitinne luo, mutta teidän ei
+tarvitse minun tähteni tulla luokseni, ei siksi, että pelkäisitte minun
+jäävän yksin, sillä sellainen ajatuskin tuntuisi pakonalaiselta, ei
+ulkonaisessa, vaan sisällisessä suhteessa, ja voisi muuttua sääliksi.
+Niin kauan kuin meidän molemminpuoliset tunteemme ovat elinvoimaisia,
+on teidän mahdoton vieraantua minusta, mutta jos ne heikkonevat, niin
+mitä iloa minulla siitä olisi, vaikka te omantunnonmukaisesti
+yrittäisittekin saada tunteenne jälleen eloon. Ei, älkää miettikö,
+älkää saivarrelko; olkoon tunteenne vapaa ja välitön, eläköön se omaa
+elämäänsä ja kuolkoon, jollei jaksa elää."[89]
+
+Näiden kahden nuoren rakkaudessa Ernst Ahlgren näki toteutuneena kaiken
+sen, mitä vailla hän itse oli saanut elämässä olla, ja se teki, että
+hänen myötätuntonsa heitä kohtaan tuli vielä kahta vertaa suuremmaksi.
+Viimeiseen asti hän iloitsi heidän onnestaan ja osoitti aina mitä
+herkintä ymmärtämystä heitä kohtaan. "Rakas lapseni", kirjoittaa hän
+kerrankin Karl af Geijerstamille, "etkö luule minun tietävän, miten
+sinä kaipaat Mattia! Mutta ajattelehan, että teillä on vielä koko pitkä
+yhteinen elämä edessä! Mikä ilo piileekään siinä tiedossa. Ajattele
+sitä, kun levottomuus ja kärsimättömyys käyvät ylivoimaisiksi... Sillä
+rauha, hillitty levollisuus, se minun luullakseni antaa tunteille
+syvyyttä ja kestävyyttä, jota ne eivät koskaan voi saavuttaa, jos
+sallii niiden kuohua liiaksi ja tyhjentää itsensä... Sinä olet niin
+onnellinen, että koko elämän pitäisi avautua eteesi kuin aurinkoinen
+tie. Jospa voisit olla myös hiukan levollinen. Ajattelehan niitä monia,
+monia päiviä kokonaisen ihmiselämän varrella!"[90]
+
+Kirjoittaessaan nämät sanat Ernst Ahlgren ei aavistanut, että onnen
+päivät, jotka olivat näille kahdelle suodut, olivat jo lasketut ja että
+nuorukaisen elämä, joka näytti olevan vasta alullansa, murtui kesken
+parasta miehuuden voimaa onnen hymyillessä hänelle kaikkein
+kauneimmillaan.
+
+
+
+
+Väljemmillä vesillä.
+
+
+"Minulla on muuttolinnun luonne", kirjoittaa Ernst Ahlgren keväällä
+1886 Gustaf af Geijerstamille, "kun kauan aikaa olen sidottu samoihin
+ihmisiin ja samaan paikkaan, niin kuivetun henkisesti, ja silloin en
+voi muuta kuin tehdä työtä, purra hampaani yhteen ja vaieta, sillä
+ajatukseni eivät silloin ole iloisia eikä ystävällisiä."[91]
+
+Tuo muuttolinnun luonne pääsi syksystä 1886 alkaen siinä määrin
+oikeuksiinsa, että Ernst Ahlgrenin elämä tästä lähin muuttui
+yhtämittaiseksi, rauhattomaksi matkustelemiseksi paikasta toiseen.
+
+Kööpenhamina oli jo aikaisemmin ollut hänellä jonkunlaisena
+pakopaikkana, jonne hän läksi päiväksi tai pariksi tuulottelemaan, kun
+hän ei enää kestänyt kodin ummehtunutta ilmaa eikä ympäristön ahtaita
+oloja. Teatterit ja konsertit vetivät häntä puoleensa, ja matkan lyhyys
+oli aluksi syynä siihen, että hän valitsi Kööpenhaminan matkojensa
+määräksi eikä Tukholman. Mutta syksystä 1886 alkaen Kööpenhamina tuli
+ikäänkuin hänen varsinaiseksi olinpaikakseen ja vain käymältä hän enää
+pistäysi kotonaan.
+
+Eräässä kirjeessä Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren viittaa
+siihen, joskaan ei aivan suoraan, että hän oli ajatellut täydellistäkin
+eroa kodistaan. "Ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu", sanoo hän siinä.
+"Voisihan olla mahdollista, että palaisinkin takaisin."[92]
+
+Joka tapauksessa vapautumisenhalu kasvoi hänessä yhä voimakkaammaksi.
+Hän halusi päästä uusiin oloihin, nähdä uusia ihmisiä ja uusia seutuja.
+Kulkea suurkaupungin kaduilla, kadota ihmisvilinään, tuntemattomana
+tehdä huomioitaan ja nauttia vapaudestaan. Parisi päilyi alati hänen
+silmiensä edessä, ja vain puuttuvat varat ja epävakainen terveys
+pakoittivat häntä siirtämään matkaa alituisesti tuonnemmaksi.
+Kööpenhaminassa hän tunsi jo olevansa ikäänkuin lähempänä matkansa
+varsinaista määrää, joskin olosuhteet muuttuivatkin siten, että juuri
+Kööpenhamina kytki hänet itseensä vankemmilla siteillä kuin mikään muu
+ja yhä uudelleen viekoitteli häntä puoleensa.
+
+Koko talvikauden 1886-87, niinkuin sanottu, lyhempiä käyntejä kotona
+lukuunottamatta, Ernst Ahlgren oleskeli Kööpenhaminassa. Tullessaan nyt
+tällä kertaa sinne, oli hän tunnettu ja suosiota saavuttanut kirjailija
+"kuninkaan kauniissa kaupungissakin", sillä hänen "Pengar" kirjansa oli
+tullut käännetyksi myös tanskankielelle. Monet sekä entiset että uudet
+tuttavat ottivat hänet avosylin vastaan, sitä paitsi hän heti
+saavuttuaan kaupunkiin sai kehoituksen esiintyä julkisesti
+"Sprogforening" nimisen yhdistyksen illanvietossa, jossa hän luki
+novellinsa "Herr Tobiasson'in" lukuisalle, innokkaalle yleisölle. Tämä
+olikin ensimäinen ja ainoa kerta, jolloin Ernst Ahlgren esiintyi
+julkisesti. Jonkinlaisella pelolla hän oli suostunut pyyntöön, peläten
+ettei hänen äänensä kantaisi niin suuressa salissa ja ettei hänen
+kieltänsäkään ymmärrettäisi. Mutta noustuaan lavalle ja voitettuaan
+ensimäisen arkuutensa hän huomasi ihmeekseen, että hänen äänensä täytti
+salin, ja katsoessaan ympärilleen hän näki kaikkialla "vieraita,
+hartaita kasvoja", jotka imivät joka ainoan sanan hänen huuliltaan.
+"Yleisö nauroi ja kyyneltyi", kirjoittaa hän Matille. "He ymmärsivät
+minua! Se merkitsi minulle paljoa enemmän kuin käsientaputus, jolla
+minua tervehdittiin astuessani alas... Käsiäni puristettiin ja minua
+kiitettiin koko sillä kielten sekasorrolla, joka vallitsee
+kieliyhdistyksessä... 'Kun, niinkuin te, voi saada ihmiset itkemään ja
+nauramaan, niin on jo saavuttanut kaikkein korkeimman huipun', sanoi
+eräskin minulle. Olihan se varsin kaunis komplimangi."[93]
+
+Pitkin syksyä Ernst Ahlgren viimeisteli "Fru Marianne'a", jonka oli
+määrä ilmestyä seuraavana keväänä, ja Kööpenhaminassa hän teki
+sopimuksen kustantajan kanssa tanskalaisesta käännöksestä. Hänellä oli
+jälleen valoisampi aikansa, jolloin työ häneltä sujui. Kirjoittamisen
+ohella hän otti myös tunteja sekä ranskan että englannin kielessä ja
+kävi ahkerasti yliopistollisia luentoja kuuntelemassa. Hän koetti
+kaikella tavalla käyttää hyväkseen tätä aikaa, jolloin hän oli vapaana
+arkipäivän huolista ja hänen painajaisensa, "musta piru", niinkuin hän
+kutsui synkkämielisyyden puuskiaan, hellitti otettaan.
+
+Tämä talvikausi olikin Ernst Ahlgrenille monessa suhteessa
+entisiä valoisampi tai ainakin kokemuksista rikkaampi. Ensi kertaa
+eläessään hän tuli nyt kosketukseen ihmisen kanssa, joka veti häntä
+vastustamattomasti puoleensa, ei vain yhteisten töiden ja harrastusten
+vuoksi, vaan etupäässä persoonallisuudellaan. Vaikka Ernst Ahlgren oli
+jo ennättänyt 36 vuoden ikäiseksi, niin oli hän tähän asti pysynyt
+tunteeltaan aivan koskemattomana, mies ei ollut koskaan merkinnyt
+mitään hänen elämässään. Hänellä ei ollut koskaan ollut ainoatakaan
+ihmistä, joka olisi seisonut häntä lähempänä kuin toiset, ei ketään,
+jolle hän olisi voinut antaa enemmän kuin toisille. Hän ei ollut
+koskaan tavannut miestä, joka kaikessa suhteessa olisi seisonut häntä
+itseään korkeammalla, jota hän olisi voinut ehdottomasti ihailla. Työ
+oli ollut hänen ainoa rakkautensa. Mutta niin rakas kuin se hänelle
+olikin, ei se sittenkään voinut tyydyttää hänen sisintä kaipuutaan,
+tarvetta saada rakastaa toista ihmistä.
+
+Tuosta kaipuustaan hän kerran jo aikaisemmin oli kirjoittanut Hellen
+Lindgrenille: "Minä tahtoisin tuntea suhteessani ihmisiin jotain, jota
+voisin nimittää ylempi- ja alempiarvoiseksi. Minä tarkoitan: olisin
+iloinen, jos yksikin niistä, joista minä pidän, astuisi rivistä esiin
+ja vaatisi minulta enemmän kuin mitä annan muille. Mutta se ei tapahdu,
+sillä silloin tämä ainoa olisi yhtä yksinäinen kuin minäkin. Ja siksi
+ei suhteessani ihmisiin voi olla mitään ylempi- eikä alempiarvoista ...
+työni on ainoa, joka on ylempiarvoista, yli kaiken muun."[94]
+
+Ja toisen kerran hän valittaa: "Ei koko maailmassa ole ketään, joka
+seisoisi minua oikein lähellä. Kaikille minä olen toisessa sijassa,
+niin, totta puhuen, minä pistäisin käteni vaikka tuleen, jos siten
+voisin saavuttaa sen ensimäisen sijan, jota minulla ei koskaan ole
+ollut. Vähäpätöisinkin nainen voi sen omistaa -- vaan en minä."
+
+Ei mikään ollut itsessään sen luonnollisempaa kuin tämä rakkauden
+kaipuu, sillä vaikka Ernst Ahlgren ulkonaisesti tekikin hillityn,
+miltei kylmän vaikutuksen, kyti tuon ulkokuoren alla mitä tulisin
+sielu, ja yhtä luonnolliselta tuntuu myös sekin, että hänen
+kiintymisensä kohdistui juuri Georg Brandesiin. Jo paljoa ennen kuin
+hän oli persoonallisesti tutustunut häneen, tunsi hän hänet hänen
+teostensa kautta ja ihaili hänessä nerokasta ja vapaamielistä
+ajattelijaa. Olihan Brandes siihen aikaan koko pohjoismaiden nuorison
+ihanne, olihan hän uhkarohkeasti lukemattomat kerrat pannut oman
+itsensä alttiiksi taistellessaan vapauden puolesta. Hänen sytyttävät
+sanansa olivat kuin kulovalkea levinneet yltympärille ja kaikkialla
+keränneet nuorisoa hänen lippunsa alle.
+
+Kauan oli Ernst Ahlgrenkin toivonut saavansa persoonallisesti tutustua
+häneen, ja kun hän tultuaan Kööpenhaminaan syksyllä 1886 pyysi häntä
+luonaan käymään -- kainalosauvojensa vuoksi hänen täytyi välttää
+liikkumista niin paljon kuin suinkin -- niin kumpikin teki voimakkaalla
+persoonallisuudellaan syvän vaikutuksen toisiinsa. Sillä niin naisten
+hemmoittelema kuin Brandes olikin ja niin monenlaisia eri tyyppejä kuin
+hän olikin kohdannut elämänsä varrella, niin täytyi hänen sittenkin
+myöntää, ettei Ernst Ahlgren ollut mikään tavallinen nainen. Hänen
+peittelemätön ihailunsa veti häntä puoleensa, mutta samalla myös hänen
+henkevyytensä ja omaperäisyytensä.
+
+Se seikka, että Ernst Ahlgren oli rampa, vaikutti kuitenkin sen, että
+Brandes katsoi häntä toisin silmin kuin naisia yleensä, ja käsitti
+hänen tunteensa vain sisarillisiksi tai äidillisiksi, huolimatta siitä,
+että hän oli useita vuosia Ernst Ahlgrenia vanhempi. Eikä Ernst
+Ahlgrenin omista kirjeistäkään, joissa hän tosin hyvin niukasti
+koskettelee tätä seikkaa, käy esille muuta kuin henkistä ihailua ja
+toverillista ystävyyttä. Ensimäisen kohtauksen jälkeen Kööpenhaminassa
+hän kirjoittaa Gustaf af Geijerstamille: "Georg Brandes oli niin
+ystävällinen ja kävi luonani. Olin aivan ihastunut häneen." Ja Matille
+hän kerta toisensa jälkeen kertoo Brandesin käynneistä: "Mikä
+ihmeellinen tunnelma! Saatoin juuri Georg Brandesin ovelle, hän kävi
+minua tapaamassa ja oli -- niin sanomattoman miellyttävä."[95] Tai
+toisen kerran: "Brandes on kovin kiltti. Hänellä on hirveän paljon
+työtä, mutta silloin tällöin hän pistäytyy pariksi minuutiksi luokseni
+ja silloin hän on niin herttainen, että tuntuu oikein liikuttavalta.
+Jos hän epäilee polveani pakoittavan, niin hän välttämättä tahtoo vetää
+tuolin esille, jolle voin nostaa jalkani, ja hän pitää minusta niin
+hyvää huolta ikäänkuin hän olisi vanha tottunut sairaanhoitaja tai itse
+pikku Matti. Niin hellä ja sääliväinen hän ei suinkaan osaisi olla,
+jollei hänellä olisi pikku lapsiaan, joihin hän on sanomattoman
+kiintynyt -- sellainen pehmentää ihmistä ja tekee hänet hyväksi.
+Kuulisitpa vain kun hän puhuu heistä. 'Minun _täytyy_ mennä
+kotiin', sanoo hän, kun ruoka-aika lähestyy, 'pikku tyttöjeni on
+nälkä!'"[96]
+
+Vietettyään joulua kotona, jona aikana synkkämielisyys sai Ernst
+Ahlgrenin jälleen valtaansa, niin että hän oli kykenemätön kaikkeen
+työhön, hän palasi seuraavan vuoden alussa jälleen Kööpenhaminaan ja
+kuvailee tytärpuolelleen oloaan siellä seuraavasti:
+
+"Hän (Brandes) pistäytyy silloin tällöin luonani noin puolen tunnin
+ajaksi ennen illallista ja hän on niin ystävällinen, hyvä ja järkevä,
+että pakostakin täytyy pitää hänestä.
+
+"Muuten elän enimmäkseen itsekseni, panen varhain maata, kieltäydyn
+kaikista kutsuista, lepään kun olen väsynyt ja teen työtä kun haluttaa.
+Oloni on tavattoman mieluisa. Olen kovin tyytyväinen, että pidin
+puoliani ja tulin tänne... Minä kerään ikäänkuin voimia tulevia töitä
+varten. Ei ainoatakaan hapanta ilmettä ympärilläni, ei mitään
+valituksia rahan kulutuksen johdosta, ei vähintäkään pelkoa, että
+tulisi väärinymmärretyksi ja täydellinen vapaus! Minä tunnen itseni
+varsin onnelliseksi, niin levollisen onnelliseksi, kuin vanha,
+vanha ihminen, mutta samalla minulla mielestäni on niin paljon
+mahdollisuuksia, sillä tunnen joka päivä miten kehityn, tulen yhä
+sopusointuisemmaksi, kokonaisemmaksi ja myös paremmaksi. Minä ikäänkuin
+juon lepoa, juon sielunvoimaa itse huolettomuudesta...
+
+"Koko kirjeen sävystä kuuluu kyllä, että olen virkistynyt. Mutta minä
+en hengitäkään Hörbyn ilmaa, eikä kaikkialla, minne vain silmäni
+käännän, synkkämielisyys uhkaa minua kuin raskas pilvi."[97]
+
+Ja paria päivää myöhemmin hän jatkaa:
+
+"Tiedätkös, nyt minä olen jo jonkinmoinen 'pikku-äiti' itse
+tohtorillenikin, Georg Brandesille. Kun hän on oikein alakuloinen, voi
+hän istua ja jutella minulle niin koruttomasti kuin äidille, siksi että
+äiti ymmärtää, siksi että hänellä on suuri vanha sydän. Ja silloin
+tuntuu siltä, kuin minä kasvaisin, ja hän muuttuisi yhdeksi minun
+monista pikku lapsistani, jotka laskevat kaikki huolensa äidin helmaan.
+Miten omituinen ihminen minä mahdankaan olla! Se johtunee vain siitä,
+ettei sovinnaisuus sido minua -- etten koskaan kysy, mikä on tapana,
+vaan otan aina huomioon sen, mikä on puhtaasti inhimillistä, sen mikä
+tuottaa kärsimystä tai helpoittaa tuskia."[98]
+
+Ja jonkun viikon kuluttua hän vielä vakuuttaa Matille:
+
+"Meidän välillämme näyttää kehittyvän levollinen, turvallinen ystävyys,
+joka ei aluksi ole liian kiihkeä, ei vaadi liiaksi sanoja ja jonka siis
+ei myöskään tarvitse kehittyä vihamielisyydeksi."[99]
+
+Mutta tuo turvallinen, rauhallinen ystävyys katoaa jonkun ajan
+kuluttua, ja ne harvat kerrat, jolloin Ernst Ahlgren enää mainitsee
+tästä suhteestaan lähimmille ystävilleen, voi rivien välistä huomata
+sekä katkeruutta että väsähtymistä. "Sellainen hermostunut luonne kuin
+Brandesin repii minut palasiksi",[100] kirjoittaa hän Matille myöhemmin
+keväällä Parisista, ja palattuaan jälleen Kööpenhaminaan hän sanoo
+Gustaf af Geijerstamille: "Olen ollut huonolla tuulella: eripuraisuutta
+Brandesin ja minun välilläni."[101] Jonkinmoisen aavistuksen siitä
+taistelusta, joka tänä aikana riehui Ernst Ahlgrenin sielussa, antavat
+myös seuraavat sanat kirjeestä Matille: "Hän (Brandes) raukka on niin
+rikkirevitty ja hermostunut. Mutta minulla ei ole varaa tuntea sääliä
+häntä kohtaan; välinpitämättömyyden tulee astua sijalle: se se yksin
+voi tehdä minut levolliseksi."[102]
+
+Mutta kaikkein selvimmän selityksen, suorastaan avaimen heidän
+suhteeseensa saamme Ernst Ahlgrenin kirjeestä Lundegårdille, jonka hän
+kirjoitti kesällä 1887 tehtyään lopputilinsä elämän kanssa ja jossa hän
+muun muassa sanoo: "Olihan se luonnollista, että se loppuisi
+traagillisesti; minun tunteeni ovat siksi syvät ja kiihkeät, 'rajaton
+jakautuminen' ei sovellu sellaiselle luonteelle. Olen liian hyvä
+ollakseni leikkikalu ja liiaksi intohimoinen voidakseni unohtaa..."
+
+Useissa jälkeenjättämissä luonnoksissaan ja muistiinpanoissansa Ernst
+Ahlgren viittaa tähän suhteeseen, jopa on kokonaan rakentanut ne sen
+perustalle. Muistialmanakkaansa v. 1887 joulukuun 13:nnen ja 14:nnen
+päivän kohdalle hän on merkinnyt seuraavat sanat: "Taaskin itsemurhan
+partaalla. Kirjoitin Axelille, ja hän oli kanssani koko päivän. -- Axel
+vaali minua kuin sairasta eläintä. Minä kerroin hänelle koko elämäni.
+Kaikki! Kaikki!"
+
+Yllämainittua tapausta kuvaa epäilemättä kertomus "Ur mörkret", joka
+muutamia kuukausia Ernst Ahlgrenin kuoleman jälkeen ilmestyi
+kokoelmassa "Berättelser och utkast". Ernst Ahlgren on antanut siinä
+niin peittelemättömän kuvan lapsuudenkodistaan, isästään ja
+kasvatuksestaan, ettei ole epäilemistäkään sen totuudesta, yhtä vähän
+kuin tarvitsee olla kahdenvaiheilla siitäkään, ketä hän seuraavalla
+kuvauksella on tarkoittanut:
+
+"Kaikki on naisessa häpeää, sillä hän ei ole mikään sinänsä, vain
+sukupuoliolento. Minä tein työtä miesten parissa, väitin olevani
+sukupuoleton ja ivasin kylmyyttäni. Luulin miltei itsekin olevani
+suvuton, ja sekin oli häpeä. Pelkäsin, että leukaani voisi kasvaa
+parransänkeä, ja sitä miehet vuorossaan olisivat pilkanneet. Mutta
+eräänä päivänä tunsinkin olevani nainen, sillä minä rakastin... Minut
+valtasi samanlainen tunne kuin sen, joka koko elämänsä on kulkenut
+kuraisia, vettyneitä teitä keskellä usvaista talvipäivää, näkemättä
+koskaan aurinkoa tai edes uskaltamatta toivoa saavansa koskaan sitä
+nähdä -- -- ja sitten äkkiä huomaakin auringon tulevan esiin ja näkee,
+että kaikki on kasvanut ja itänyt kosteassa maassa, että puut alkavat
+vihoittaa ja kukat puhjeta -- -- auringon valossa!
+
+"Olisin antanut koko elämäni, jos olisin voinut olla hänen ystävänsä,
+mutta se oli mahdotonta -- olin vain hänen ystävättärensä...
+
+"Sinä tiedät, mitä minä olin hänen käsissänsä. Hän paljasti aivoni
+nähdäkseen miten ne työskentelivät, hän kaivoi leikkausveitsellään
+minun sisintäni rikastuttaakseen ihmistuntemustansa, ja hän raateli
+minun sydäntäni -- kuin pahankurinen lapsi -- vain siksi, että hän näki
+sen sykkivän. Ja kun ei ollut enää ainoatakaan tuskaa jäljellä, jota
+olisin voinut kestää henkeäni heittämättä -- viskasi hän minut pois. Ei
+siksi että olisin kohdellut häntä pahoin, tai ollut vilpillinen tai
+puolinainen -- sillä mistään sellaisesta ei minua voi syyttää! Vaan
+ainoastaan siksi, että olin nainen. En ystävä, vaan ystävätär!
+
+"Nainen on sama kuin paaria, joka ei koskaan voi kohota kastiaan
+korkeammalle. Että olen nainen, siinä elämäni kirous."
+
+Neljätoista vuotta Ernst Ahlgrenin kuoleman jälkeen julkaisi Lundegård
+"Elsa Finne" nimisen romaanin, jonka toinen osa perustuu Ernst
+Ahlgrenin yksityisiin muistiinpanoihin, juuri samoihin, joista hän
+viimeisessä kirjeessään Axel Lundegårdille sanoo: "Älä hävitä
+yksityisiä muistiinpanojani, -- -- varmaan pyydän sinua vielä sitä
+tekemään, mutta se ei saa tapahtua. Jokainen sana on totta, ja
+siitä totuudesta, jonka minä voin kuolemallani vahvistaa, pitäisi
+hänelläkin olla rohkeutta vastata."[103] Toivoessaan että nämä hänen
+muistiinpanonsa säilyisivät jälkimaailmalle Ernst Ahlgren ei kuitenkaan
+ajatellut ensi sijassa itseään eikä omaa puolustustaan, vaan itse
+asiata, vapaata rakkautta, jota vastaan hän tahtoi taistella.
+
+Axel Lundegårdia on sekä yksityisesti että julkisesti moitittu
+tämän teoksen julkaisemisesta, onpa häntä syytetty Ernst Ahlgrenin
+muiston häpäisemisestäkin. Ja myönnettävä on, että asia on siksi
+arkaluontoinen, että ehkä olisi ollut parempi vieläkin kauemmin antaa
+ainesten levätä. Mutta toisaalta, kysymystä psykologiselta kannalta
+arvosteltaessa, täytyy tunnustaa, että tämä teos on tavattoman
+mielenkiintoinen sille, joka ei halua vain uteliaisuuttaan tyydyttää,
+vaan tahtoo syvemmältä tunkeutua Ernst Ahlgrenin elämään ja koettaa
+ymmärtää häntä.
+
+Tosin olisi väärin pitää "Elsa Finne'ä" luotettavana lähteenä, jonka
+mukaan voisi varmoja johtopäätöksiä vetää. Sillä se on kaunokirjallinen
+teos, vieläpä kahden kirjailija-mielikuvituksen hedelmöittämä. Mutta
+se, joka tuntee tarkemmin Ernst Ahlgrenin elämänvaiheet, voi helposti
+eroittaa tosiasiat mielikuvista. Jo ensimäisessäkin osassa, joka
+kuitenkin niin suureksi osaksi on "satua", on runsaasti todellisia
+piirteitä, vieläpä Ernst Ahlgrenin omia sanojakin. Päähenkilön, Elsa
+Finnen suhde mieheensä on jokseenkin totuudesta kiinnipitävä, samoin
+voi ilman vaikeutta löytää Knut Hermanin ja Ivar Mörcken esikuvat.
+Myöskin Elsa Finnen luonne vastaa täysin Ernst Ahlgrenin omaa
+luonnetta, kummallakin on aivan samat taipumukset, sama elämäntyö, sama
+yksinäisyyden tuska ja kuoleman kiihko. Ja Ernst Ahlgrenin sisimmän
+olennon paljastavat meille ne sanat, joihin koko teoksen ydin on
+ikäänkuin kristallisoitunut:
+
+"Nykyaikaisen naisen tunne-elämä on arka. Hänen kaipuunsa on paljoa
+kuumempaa kuin vain veren kiihkoa, paljoa voimakkaampaa kuin vain
+sydämen kaihoa; korkeimmalle kehittyneissä se on hivuuttavaa hengen
+nälkää, joka voi johtaa kuolemaan, jollei sitä tyydytetä -- ja tuskin
+koskaan se tuleekaan tyydytetyksi!"
+
+Tätä hivuuttavaa nälkää kuvaa kirjan toinen osa Elsa Finnen
+omin sanoin. Kun hän kohtaa Ivar Mörcken, tuon miehen, joka
+nerokkaisuudellaan ja persoonallisella viehätyksellään lumoaa hänet,
+joutuu hän kokonaan hänen orjakseen. Hän luulee löytäneensä hänessä
+ihanteensa, sen miehen, joka kaikessa seisoo häntä itseään ylempänä, ja
+joka voi tyydyttää hänen henkensä kaipuun. Mutta rakkaus, joka hänelle
+itselleen on ankarinta vakavuutta, onkin miehelle vain leikkiä
+ja ajanvietettä. Niin kauan kuin hän jaksaa vastustaa hänen
+viekoitustaan, himoitsee mies häntä, mutta kun hän on kadottanut kaiken
+vastustusvoimansa, kun hän antautuu kokonaan hänelle, väsyy tämä ennen
+pitkää leikkiin ja heittää hänet luotaan. Ja vaikka hän näkee miehen
+kehnouden ja halveksii häntä ihmisenä, niin ei hän sittenkään voi
+vapautua hänen vallastaan. Hän kituu, kunnes kaikki hänen voimansa ovat
+lopussa, kunnes ei muuta pelastusta ole kuin kuolema.
+
+"Vapaa rakkaus", sanoo Elsa Finne, "sinä olet myrkyttänyt minun
+elämäni. Rakkausko? Mikä nimi sellaiselle! Minun täytyy kuolla, sillä
+en voi elää... Sinun oppiasi minä vihaan, vihaan, vihaan! Sillä ei ole
+mitään tekemistä rakkauden kanssa! ... minä en kunnioita sinua -- --
+mutta rakastan sittenkin."
+
+Georg Brandes on kerran yksityisesti sanonut, ettei kehittyneitten
+ihmisten välillä voi olla kysymystäkään muunlaisesta kuin
+molemminpuolisesta rakkaudesta, ja että siis sitä tunnetta, joka ei
+saavuta vastakaikua, ei voi rakkaudeksi nimittää. Tämän mukaan ei Ernst
+Ahlgrenin rakkautta voisi siis rakkaudeksi sanoa. Mutta minkä muun
+tunteen sanelema sellainenkin pieni hieno palanen voisi olla kuin
+seuraava, joka löytyi hänen jälkeenjääneiden paperiensa parista:
+
+"Me seisomme tässä -- sinä ja minä, kaksi lasta puutarhassa -- ja
+kädessäni minä pitelen pientä kuollutta varpusta... Älkäämme antako sen
+maata maassa sateessa ja auringonpaisteessa, mädätä ja löyhkätä, jotta
+meidän on pakko inhota sitä, pikku elukka raukkaa! Ei, haudatkaamme se
+niinkauan kuin se tuntuu vielä lämpimältä, haudatkaamme se yhdessä,
+sovinnossa, me molemmat; siunatkaamme sen pikku ruumis ja erotkaamme
+sitten kumpikin tahollemme.
+
+"Miten rentona sen pää lepää kädessäni! -- avuttoman rentona, jollei
+sitä kannateta -- tuo hieno, ruskeanharmahtava pää! Sydän on laannut
+sykkimästä ja harmaa kaihi peittää sen silmät, nuo uskolliset silmät,
+jotka eivät koskaan enää kirkkaina katso meihin. Se oli meidän ilonamme
+vuoden -- vajaan vuoden: kesän tai pari lyhyttä päivää sateitten ja
+kuurojen lomassa. Sinulle se oli ajanviete, minulle rakkahin ystävä;
+minun tehtäväni oli ruokkia ja hoitaa sitä, mutta sinä olit poika,
+täynnä pojan vallattomuuksia ja päähänpistoja ja koska sinulla oli sama
+oikeus siihen kuin minullakin, niin sinä kiusasit sen hengiltä.
+Loukkaavin sanoin sinä pistelit sen ruumista, ei ainoatakaan kohtaa,
+johon et olisi okaita iskenyt; ivalla sinä hitaasti sen myrkytit, ja
+kun se vaikeni, niin pahoittelit, että sen siivet olivat lerpallaan ja
+ettei se enää visertänyt.
+
+"Minä tiesin, että se kuolisi, ja sydäntäni vihloi, mutta en tahtonut
+antaa sen kärsiä, ja siksi minusta oli parasta kun viskasit sen pois ja
+annoit sen vetää viimeiset hengenvetonsa ensimäisenä hyisenä
+hallayönä...
+
+"Pikku lintu on kuollut eikä mikään voi sen ruumista enää lämmittää --
+haavoittunutta, raadeltua rakkauttani, joka paleltui kuoliaaksi."
+
+Taiteellisessa suhteessa paljoa etevämmin ja samalla myös
+inhimillisemmin on Ernst Ahlgren puhunut vapaata rakkautta vastaan myös
+näytelmässään "Den Bergtagna", (Lumottu), jonka niinikään Axel
+Lundegård on viimeistellyt ja julkaissut Ernst Ahlgrenin kuoleman
+jälkeen. Epäilemättä tämän teoksen käsikirjoitus oli kaikin puolin
+paljoa täydellisempi ja viimeistellympi kuin "Elsa Finne'n", johon ei
+ollut valmista sommittelua olemassa, ainoastaan muistiinpanoja.
+Näytelmässä "Den Bergtagna" ei ole jälkeäkään yhteistyöstä johtuvasta
+epätasaisuudesta niinkuin "Elsa Finne'ssä", jonka eri osat eivät hyvin
+suhtaannu toisiinsa. Se on paljoa eheämpi kuin mikään muu Ernst
+Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin yhteistöistä, jonka vuoksi olisinkin
+halukas arvioimaan Axel Lundegårdin työtä tämän teoksen suhteen
+hyvinkin vähäiseksi.
+
+Näytelmän juoni ja aate on kokonaan Ernst Ahlgrenin. Se on läpeensä
+hänen omalla sydänverellään kirjoitettu ja kuvastaa paremmin kuin
+mikään muu hänen elämänsä traagillisuutta. Louisella on sama tunteen
+intensiteetti kuin Ernst Ahlgrenilla itsellään, sama rajaton kaipuu ja
+täydellinen antautuminen. Hän ei tunne mitään tasaista keskitietä, hän
+ei tiedä mitään sovitteluista eikä tinkimisistä. Hän ei voi olla
+puolinainen yhtä vähän onnessa kuin surussakaan. Louisen, samoinkuin
+Elsa Finnenkin, täytyy sokeasti seurata sitä miestä, joka on tullut
+hänen "kohtaloksensa". Ja Alland on täydellinen vastine Ivar Mörckelle.
+Hänellä on kaikki hänen avunsa, mutta myös kaikki hänen heikkoutensa.
+Hän on naisten hemmoittelema, hänen ei koskaan ole tarvinnut muuta kuin
+viitata kädellään, jotta jokainen häntä seuraisi, ja väsyttyään yhteen
+hänellä aina on ollut kymmenen muuta valittavanaan. Hän ei salaa
+heikkouttansa, hän ei tee itseään hituistakaan paremmaksi kuin mitä hän
+on, mutta hän seuraa varmaa ja monin kerroin koettelemaansa taktiikkaa,
+jolla hän pitää naiset vallassansa. Hän murtaa sydämiä tusinakaupalla,
+mutta hän itse suoriutuu aina ehein nahoin vaarallisimmastakin pelistä.
+
+Sellaisen miehen on aivan mahdoton edes ymmärtää, että naiselle rakkaus
+voi olla täyttä vakavuutta. "Sinä peloitat minua", sanoo Alland
+Louiselle. "Eihän voi olla mahdollista, että olisit rakastanut minua
+täydellä todella -- -- niinkuin nainen ensi kertaa rakastaessansa --
+siten että hän kokonaan antautuu tunteensa valtaan, että rakkaus
+täyttää koko hänen olentonsa, ettei hänen tahtonsakaan enää ole vapaa,
+vaan kokonaan toisesta riippuva?" Ja hänen kevyt elämänkäsityksensä
+puhkeaa täydesti esille hänen sanoessansa: "Lapsi, miten sinä saatoit
+rakastaa _minua_? Enhän minä ole kylliksi välitön, voidakseni
+tuntea samanlaista rakkautta... Kaksikymmentä naista on rakastanut
+minua ennen sinua... Ja voihan se olla, ettet sinäkään ole viimeinen."
+
+"Jos joku on niin hyvä ja uskollinen sinulle kuin minä olisin voinut
+olla, niin suon sinut hänelle -- ja hänet sinulle", vastaa Louise.
+Mutta tuossa vastauksessa on hänen kärsimyksensä kalkki täyttynyt jo
+reunojaan myöten. Kuoleman tuulahdus tuntuu jo hänen otsallaan. Ja
+kevytmielinen Allandkin tuntee pistoksen sydämessään. Ehkä tuo rakkaus,
+jota hän on pitänyt vain leikkinään, on sittenkin jonkin arvoinen, ehkä
+kannattaisi sittenkin kätkeä se povelleen, uhrata jotain itsekin sen
+puolesta, kerrankin unohtaa oma itsensä toisen vuoksi... Tämä selviää
+hänelle kuitenkin liian myöhään, vasta sitten, kun toinen on jo etsinyt
+ja löytänyt kuoleman.
+
+Mikä kohtalon iva kajahtaakaan Allandin sanoista, kun hän, aavistaen
+pahinta, tunkeutuu väkivallalla Louisen huoneeseen puolustaen itseään
+seuraavin sanoin: "Nyt minulla on oikeus mennä sinne; hän on tuleva
+minun vaimokseni."
+
+Kaiken sen onnen, jonka Ernst Ahlgren omassa suhteessaan Brandesiin sai
+kokea, mutta myös kaiken sen tuskan ja epätoivon, niin vieläpä kaiken
+alennuksen ja halveksumisen omaa itseään ja heikkouttaan kohtaan, on
+hän tähän teokseensa valanut.
+
+"Avioliitossa voi olla onnen mahdollisuuksia; vapaassa rakkaudessa ei
+koskaan", niin kirjoittaa hän "suureen kirjaansa" huhtikuussa 1888,
+kolmisen kuukautta ennen epätoivoista loppuaan.
+
+
+
+
+Epätoivon partaalla.
+
+
+Kun Ernst Ahlgren oli saanut suuren romaaninsa, "Fru Marianne'n"
+valmiiksi, kun sopimukset kustantajien kanssa olivat tehdyt sekä
+Tukholmassa että Kööpenhaminassa ja tekijäpalkka nostettu, läksi hän
+huhtikuun alussa Parisiin. Hän oli siis vihdoinkin päässyt tuon
+unelmansa perille. Vastasiko tämä matka hänen odotuksiansa, on
+kuitenkin epäilyttävää. Ensimäiset kirjeet ainakin ilmaisevat
+jonkinmoista pettymystä.
+
+"En ole tavannut ainoatakaan sielua", kirjoittaa hän Matille, "käyn
+vaan ja katselen kaikkia nähtävyyksiä tai luen ranskalaista
+kirjallisuutta päivät pitkin. Elän yksinomaan vanhojen mamselien,
+kuivuneiden koulukoni-parkojen parissa! Oi, jospa tuntisin täällä edes
+yhden oikean ihmisen! Tarkoitan, jonkun hiukankin elämänhaluisen
+sielun. Omituista, miten vähän tyydytystä seurustelu useimpien naisten
+kanssa voi antaa ... yhtä hyvin voisi puhua seinän kanssa."[104]
+
+Kuukautta myöhemmin on kirjeillä jo hilpeämpi sävy. "Päivä päivältä
+viihdyn yhä paremmin Parisissa", kirjoittaa hän Karl af Geijerstamille.
+"Syreenit kukkivat, koko luonto on vihanta ja tuore; täällä on ihanaa,
+ihanaa! Kunhan voisin näyttää tätä kaikille rakkailleni! Oi jospa
+Gustaf (af Geijerstam) olisi täällä! Miten hyvin me viihtyisimme
+yhdessä -- nauttisimme vapaudestamme ja iloitsisimme siitä, että
+olisimme niin kaukana kaikesta puuhasta ja riidasta."[105]
+
+Kaksi kuukautta Ernst Ahlgren oleskeli Parisissa, mutta vasta
+loppuajalla, jouduttuaan yhteyteen muiden pohjoismaalaisten kanssa, hän
+alkoi siellä viihtyä. Varsinkin Jonas Lie voitti hänen sydämensä ja hän
+oleskeli paljon hänen ja hänen vaimonsa seurassa. "Hän (Lie) on
+kaikkein herttaisimpia ihmisiä mitä koskaan olen tavannut", kirjoittaa
+Ernst Ahlgren Esseldelle, "seurustelu hänen kanssaan on yhtä
+miellyttävää kuin jos oikein harmaanpilvisenä ja tuulisena päivänä
+pääsee lämpimään ja kodikkaaseen huoneeseen. Koko hänen olentonsa on
+yhtä ainoaa sopusointuista hyvinvointia."[106]
+
+Björnson, jonka tuttavuuden Ernst Ahlgren niinikään teki, ei
+miellyttänyt häntä samassa määrin kuin Jonas Lie, eikä heidän välillään
+syntynyt mitään läheistä persoonallista yhteyttä. "Björnson oli myös
+_omalla_ tavallaan ystävällinen", kertoo hän yllämainitussa
+kirjeessään. "Mutta hänen seurassaan tuntee koko ajan hengittävänsä
+itsevaltiasta ympäröivää ilmaa, olevansa tekemisessä sellaisen
+persoonallisuuden kanssa, joka nielee kaiken, mikä sen lähelle sattuu,
+-- minä tarkoitan, joka vaistomaisesti tahtoo pakoittaa kaikki
+vaikutusvaltansa alle, siksi että hänen luonteensa kerta on sellainen."
+
+Toukokuun 17 p:nä panivat norjalaiset Parisissa toimeen juhlan, jossa
+suuri joukko pohjoismaalaisia oli läsnä, heidän parissaan Ernst
+Ahlgrenkin. Minkä vaikutuksen hän teki läsnäoleviin, käy ilmi
+professori Werner Söderhjelmin kuvauksesta Valvojassa: "Norjalaisten
+juhlassa hänen olentonsa kaikkia suuresti viehätti", kirjoittaa hän.
+"Hän oli iloinen kuin lapsi siitä, että oli päässyt Parisiin...
+Enimmäkseen hän kävi yksin ympäri kaupunkia, aina jalkaisin ja
+kainalosauvoistaan huolimatta kulkien pitkät matkat, eikä mitään ollut
+sellaista, jota eivät hänen tarkkaavat silmänsä olisi huomanneet.
+Iltasin hän yhtyi ystäväinsä seuraan ja -- jollei ketään vierasta ollut
+läsnä -- laski hän valloilleen koko erinomaisen esityskykynsä ja koko
+huumorinsa kyllyyden kertoessaan, mitä hän päivän kuluessa oli nähnyt
+taikka kuvaillessaan kotiseutunsa oloja. Sen hilpeämpää ja
+sopusointuisempaa persoonallisuutta olisi ollut vaikea löytää."
+
+"Hänen tyytyväisyytensä näytti kohoavan korkeimmilleen, kun hän sai
+ensimäiset valmiiksi painetut kappaleet 'Fru Marianne'a Parisiin. Hän
+ei salannut, että hän tällä teoksella odotti varsinaisesti murtavansa
+itselleen oman uran Ruotsin kirjallisuudessa ja hankkivansa itselleen
+aseman, joka palkitsisi sen pitkällisen työn, minkä hän siihen oli
+pannut. Hän viittasi myös siihen, ettei hän koskaan enää kirjoittaisi
+mitään niin suurta."[107]
+
+Kesäkuun alkupäivinä Ernst Ahlgren palasi Parisista Hörbyhyn. Hän
+pelkäsi jo edeltäpäin, ettei hän voisi viihtyä "pienessä,
+yksitoikkoisessa Hörbyssä" sillä hän "tarvitsi ihmisiä", niinkuin hän
+Matille kirjoittaa. "Olen viime aikoina aivan muuttunut."[108] Ja sen
+vuoksi hän suunnittelee mielessään, miten hän voisi saada jonkun
+kirjailijaystävistään kesäksi luokseen, jotta hänellä iltasin,
+työpäivän loputtua olisi joku, jonka kanssa puhella. "Minä aion tehdä
+työtä kuin orja lähimmät kymmenen kuukautta", sanoo hän Matille, "mutta
+tuntuu kerrassaan kauhealta, jollei iltasin, ankaran työpäivän
+päätyttyä ole ketään, jonka kanssa puhua. Sellaisissa oloissa ihmisen
+kaikki mahdollisuudet kuivettuvat."[109]
+
+Mutta kaikki kesäsuunnitelmat menivätkin häneltä myttyyn. Kesäkuun 25
+p:nä julkaisi tanskalainen "Politiken" lehti vasta ilmestyneestä "Fru
+Marianne" kirjasta ankaran arvostelun, joka kokonaan mursi Ernst
+Ahlgrenin uskon omaan itseensä, kykyynsä ja kirjalliseen työhönsä, ja
+saattoi hänet mitä hirveimmän epätoivon partaalle. Hänen vanha
+vihollisensa, tuo salakavala elämänkyllästys, joka niin usein ennenkin
+oli vainonut häntä, tarttui häneen nyt rautakourin, ja usein hän
+tuskissaan pakeni puutarhaan, kaikkein perimäiseen soppeen, jossa hän
+saattoi olla ihmisiltä rauhassa, ja kulki siellä levottomasti
+edestakaisin taistellen ja kamppaillen itsensä kanssa.
+
+Viikon päivät kuljettuaan kodissaan kuin rauhaton sielu, hän läksi
+jälleen Kööpenhaminaan. Täällä hän tapasi Axel Lundegårdin, josta hän
+kokonaisen vuoden ajan oli ollut erillään. Kaikki väärinkäsitykset ja
+erimielisyydet olivat kuitenkin nyt kadonneet. Sillä kaikki se, mikä
+oli eroittanut heidät toisistaan, tuntui nyt niin vähäiseltä ja
+pieneltä sen suuren vakavuuden edessä, jonka Lundegårdkin tunsi
+ikäänkuin ilmassa.
+
+Sillä lähtiessään tällä kertaa kotoaan Ernst Ahlgren oli tehnyt
+päätöksensä. Kärsimykselläkin täytyi olla rajansa. Hän oli kyllin kauan
+jo taistellut, oli kuluttanut viimeisetkin voimansa loppuun, hän ei
+halunnut enää muuta kuin kuolemaa.
+
+Hän oli aikonut panna päätöksensä toimeen heti saavuttuaan
+Kööpenhaminaan, oli järjestänyt kaikki asiansa jo sitä varten, ja aikoi
+vain kirjoittaa vielä viimeiset kirjeensä niille harvoille, jotka
+olivat lähellä hänen sydäntänsä. Sähkösanomakin oli jo valmiiksi
+kirjoitettuna Matille, mutta samassa hänen mieleensä iski ajatus, että
+yritys ehkä ei onnistuisikaan, hän voisi ehkä vain haavoittaa itseään,
+ja siinä tapauksessa pitäisi olla rahaa varattuna, jotta omaisilla
+olisi helpompi hankkia hänen tuskilleen lievitystä. Parasta siis lykätä
+päätöksen toimeenpano vielä seuraavaan päivään, käväistä aamupäivällä
+Malmössä nostamassa rahoja ja sitten illalla, palattua takaisin --
+nukkua ikuiseen uneen.
+
+Juuri kun Ernst Ahlgren, istuessaan hotellihuoneessaan, teki näitä
+suunnittelujaan, astui Lundegård sisään. Keskustelun, joka sukeutui nyt
+heidän välillään, on Ernst Ahlgren itse merkinnyt muistun "suureen
+kirjaansa". Muutamalla rivillä hän siinä paljastaa mielentilansa tänä
+raskaana hetkenä ja samalla loihtii eteemme Axel Lundegårdin --
+hienotunteisen, huolehtivan, säälivän ystävän -- kuvan.
+
+"En ollut arka enkä ujo, kertoo Ernst Ahlgren, "näyttäydyin aivan
+sellaisena kuin olin. Mitäpä tuollainen turhanpäiväinen pelko joutua
+naurunalaiseksi nyt merkitsi -- mielessäni liikkui aivan toisia
+ajatuksia.
+
+"Hetken kuluttua sanoi Axel hiukan ihmetellen: Miten herkkä sinä
+oletkaan kaikelle.
+
+"-- Niin, sellaiset ihmiset kuin minä olisivatkin otettavat hengiltä jo
+syntyessään, sillä elämä muodostuu lakkaamattomaksi kidutukseksi
+heille. Minun laitani on miltei vielä pahempi kuin muiden
+itsehillitsemiskykyni vuoksi: ihmiset voivat kiusata minua niin
+rajattomasti aavistamatta sitä itse.
+
+"Axel oli hetken aikaa ääneti, sitten hän kohotti katseensa minuun.
+
+"-- Kuinka paljon minä tänä iltapuolena olen kiusannut sinua? kysyi hän
+hiljaisella äänellä.
+
+"-- Et lainkaan, et vähintäkään.
+
+"Minä kuljin ympäri huonetta, minulla ei ollut hetkenkään rauhaa. Axel
+nojasi tuoliin ikkunan ääressä. Silloin tällöin me vaihdoimme vain
+jonkun sanan aivan vähäpätöisistä asioista, mutta enimmäkseen me olimme
+vaiti.
+
+"-- Tahdotko persoonallisesti minulle tehdä hyvin suuren palveluksen?
+sanoi Axel äkkiä. Hän luultavasti epäili minun suostuvan hänen
+pyyntöönsä, koska hänen oli niin vaikea saada noita sanoja suustaan.
+Minä hätkähdin, ikäänkuin peläten jotain vaaraa.
+
+"-- Jos vain _kykenen_ sitä tekemään, vastasin epäröiden. -- Mitä
+se on?
+
+"-- Ei, minä en voi sitä sanoa.
+
+"-- Kyllä, sano vaan.
+
+"-- Minä en voi.
+
+"-- Voit kyllä, mitä minun pitäisi tehdä?
+
+"-- _Odottaa_.
+
+"Huoneessa vallitsi äänettömyys.
+
+"Ihminen, joka pyysi, etten kuolisi.
+
+"Kyyneleet kohosivat silmiini. Mieleni suli niin kiitolliseksi ja
+pehmeäksi, minun oli niin kumma olla. Tulin niin iloiseksi, että ilosta
+olin vähällä purskahtaa itkuun, mutta tämä ilo ilmaisi minulle samalla,
+miten tyhjä elämäni oli.
+
+"-- Olisiko _se_ sinulle palvelus?
+
+"-- Olisi.
+
+"Minä päästin hänen kätensä irti. Minä astuin pari askelta syrjään ja
+asetuin pöydän ääreen. Niin, pari viikkoa, ehkäpä pari kuukauttakin
+luulin voivani elää ikäänkuin hänen tahdostaan."
+
+Ernst Ahlgrenin oli kuitenkin mahdoton odottaa. Jäätyään yksin hän
+päätti sittenkin toteuttaa aikeensa, ja kirjoitti jäähyväiskirjeen
+Lundegårdille, jossa hän antaa niin kauniin tunnustuksen miehiselle
+ystävälleen ja työtoverilleen, kuin tuskin kukaan muu nainen lie
+antanut, samalla selittäen hänelle kuolemansa syyn ja tehden
+kirjallisen testamenttinsa.
+
+"Rakas toveri.
+
+"Kun kaikki on ohitse, niin ota avain, joka seuraa tämän kirjeen
+mukana. Se kuuluu kirjoituspöytäni kolmeen ylimpään laatikkoon. Sieltä
+löydät muistiinpanoni; ne ovat sinun yksin. Polta enin osa, käytä mitä
+haluat. Olisin tahtonut antaa sinulle suunnitelman kertomukseen 'Att
+dö' sekä suureen romaaniini, mutta kaikki 'maalliset' asiat ovat
+minulle nyt aivan yhdentekeviä. Ihminen on suuri egoisti, rakas
+poikani. Olisin niin kernaasti tahtonut tehdä sinulle mieliksi ja
+odottaa, niinkuin pyysit. Kiitos, teki niin hyvää, että joku tahtoi
+pidättää minut täällä, että jotkut ovat pitäneet minusta.
+
+"Sinä olet aina ollut minulle hyvä ja hienotunteinen ystävä, sinähän et
+koskaan voisi olla raaka? Sinä tulet säilyttämään minut muistossasi ja
+minun tähteni olet tuomitseva meitä naisparkoja lempeästi, tai
+oikeammin: sinä olet tuomitseva meitä oikeudenmukaisesti etkä leimaava
+meitä vain sieluttomiksi, miehen vastakkaisiksi sukupuoliolennoiksi.
+Meidän välillämmehän ei koskaan ole ollut erotiikkaa, ei mitään
+epäpuhdasta, ei minkäänlaista intohimoa. Se on tehnyt meidän suhteemme
+hienoksi ja vapaaksi. Sinä olet kunnioittanut minua, ja miehen
+kunnioitus on kalleinta mitä nainen voi saada. Sinä olet huomaava
+rumia, omaa etua silmälläpitäviä piirteitä luonteessani, sillä sinä
+omistat kaikki salaisimmat tunnustukseni: muistiinpanoni. Mutta sinä
+olet ymmärtävä, että kaikessa on myös kuonaa.
+
+"Kapeista, irtonaisista muistiinpanolehdistä, jotka ovat
+kirjoituspöytäni suurimmassa laatikossa kahteen kuoreen suljettuina,
+saat nähdä jotain, jota luultavasti et ole odottanut. Olihan
+luonnollista, että se loppuisi traagillisesti; minun tunteeni ovat
+siksi syvät ja kiihkeät, 'rajaton jakautuminen' ei sovellu tällaiselle
+luonteelle. Olen liian hyvä ollakseni leikkikalu ja liiaksi
+intohimoinen voidakseni unohtaa, tai oikeammin ... no, kylliksi siitä.
+
+"Syynä kuolemaani on se, että olen epäonnistunut taiteilijaurallani.
+Mutta tuosta toisestakaan ristiriidasta ei mikään muu kuin kuolema
+olisi voinut minua pelastaa.
+
+"En tunne vihaa enkä katkeruutta häntä kohtaan. Hän on seurannut
+luonnettansa, samoinkuin minäkin omaani... Hän syytti minua
+kaksinaisuudesta, siinä hän teki väärin. Minä olin arka, siksi että
+olin kuin pieni kurja mato hänen tavattoman nerollisuutensa ja koko
+persoonallisuutensa rinnalla, mutta kaksinainen en ollut; minä koetin
+vain salata häneltä kärsimyksiäni.
+
+"Kustannusoikeuden kaikkiin teoksiini sekä käsikirjoituksiini saat
+sinä. -- -- --
+
+"Sinä olet melkein liian hyvä tullaksesi ruotsalaiseksi kirjailijaksi.
+Mutta yhdentekevää miksi sinä tulet, kunhan vain teet työtä, teet työtä
+ja teet työtä.
+
+"Ja tule niin onnelliseksi ja tyytyväiseksi kuin minä sinulle
+toivoisin."[110]
+
+Lopetettuaan kirjeensä Ernst Ahlgren istui pöytänsä ääressä, kunnes
+aamu alkoi sarastaa, ja tänä yön hiljaisena hetkenä hän loi yhden
+syvällisimmistä novelleistansa, "Förbrytareblod", jossa epätoivontuska
+ja kuoleman läheisyys väräjää joka ainoalta riviltä. Kylmät hikipisarat
+kostuttivat hänen otsaansa, kun hän vihdoin nousi pöytänsä äärestä ja
+astui avonaisen akkunan luo, ei edes kesäisen aamun viileä henki voinut
+karkoittaa sitä tukahduttavaa tuskaa, joka nousi hänen sydänalastaan
+kurkkua kohti.
+
+Mutta ennenkuin hän läksi laivarantaan matkustaakseen Malmöseen, alkoi
+hänen päätöksensä jälleen horjua ja ikäänkuin hukkuva hän tarttui
+viimeiseen oljenkorteen kiinni. Hän kirjoitti Brandesille pari sanaa
+ilmaisten hänelle aikeensa ja pyysi saada tavata häntä vielä viimeisen
+kerran. Palatessaan takaisin olikin Brandes häntä laivarannassa
+vastassa ja vietti koko päivän hänen seurassaan, kunnes sai hänet
+tyyntymään ja luopumaan itsemurha-aikeestansa. Ernst Ahlgren itse
+kertoo tästä kirjeessä Matille seuraavasti:
+
+"Brandes oli levollinen ja järkevä, hän sanoi, ettei kellään ollut
+oikeutta estää minua, mutta hän tahtoi keskustella perinpohjaisesti
+motiiveistani. Olin niin väsynyt ja kiusaantunut, etten voinut mitään
+ajatella, olin aivan tahdoton ja tottelin vain koneellisesti häntä. Hän
+vei minut ajelemaan Langelinielle, pakoitti minut syömään, pakoitti
+minut vastaamaan. 'Teidän täytyy vain tulla komennon alle, muuta ei
+tarvitse', sanoi hän, 'teidän täytyy totella, tehdä niinkuin minä
+käsken; minulla on työtä teitä varten'. -- 'Niin työtä!' Minä ikäänkuin
+heräsin hetkeksi tylsyydestäni. -- 'Mutta se on suuri työ, ei vain
+novellien kirjoittamista. -- Te ette saa ottaa itseänne hengiltä, teitä
+tarvitaan, te voitte olla hyödyksi.' -- No, sellaisellahan vain lapsia
+lohdutetaan. Mutta sairas mieleni tunsi lepoa saadessaan alistua
+komennon alle, minä tottelin kuin koira. Brandes tiedusteli kassaani,
+määräsi, että jäisin tänne, hän saattoi minut kotiin ja istutti minut
+sohvannurkkaan kiltisti kuin lapsen, joka on saanut vitsaa, ja sitten
+hän vielä lopuksi läksytti minua ja sanoi miten tyhmä olin ollut; hyvin
+tervetullut läksytys se olikin, ja sitten 'mamma-Brandes' läksi."[111]
+
+Vain vähitellen Ernst Ahlgren toipui ja hänen mielensä tuli jälleen
+tasapainoon. Mutta entiselleen hän ei jaksanut enää nousta. Siksi kova
+oli isku ollut. "Olen levollinen nyt", kirjoittaa hän kymmenen päivää
+myöhemmin Matille. "Työvoimani on murtunut, mutta ehkäpä se vielä
+palaa, luonto auttaa kyllä itseänsä, kun ystävällisten ihmisten kädet
+tulevat avuksi ja aika ennättää vaikuttaa... Nyt olen, niinkuin
+sanottu, levollinen. Väsynyt ja levollinen. En ole enää tuon vieraan
+tahdon vallassa, irtaannun siitä päivä päivältä yhä enemmän, hiljaa ja
+lempeästi... Elämä on nuori, terve ja kaunis elää. Minä vain olen vanha
+ja väsynyt ja sairas mieleltäni... Kuoleman käsi on kova, silloinkin
+kun se ei iske; koko sisimpäni on yhtenä ainoana vertavuotavana ja
+väräjävänä massana... Voinko tulla terveeksi ja voimakkaaksi, on aivan
+tietymätöntä."
+
+Myöskin sisarelleen, rouva Margarethe Ekströmille kirjoittaa Ernst
+Ahlgren voitettuaan pahimman kriisin:
+
+"Kirjailijatoiminnassani on minua kohdannut kova isku, olen käynyt läpi
+sisällisen taistelun, joka on vienyt kaikki voimani. Olen kuin riepu.
+Olen seisonut itsemurhan partaalla, ja vain ystävieni huolenpito ja
+hienotunteinen hellyys on pelastanut minut tästä kauheudesta, jota
+itsekin kammolla ajattelen. Pahin on voitettu, mutta olen heikko kuin
+lapsi ja minusta tuntuu, ikäänkuin sisäinen olentoni olisi saanut kovan
+iskun, se vapisee ja vuotaa verta ja salainen tuska kalvaa minua
+alituisesti. En ole lähimainkaan parantunut; ja pieninkin tapaus veisi
+painaa vaa'an alas ja saattaa minut tekemään lopun elämästä, joka
+tuntuu minusta niin tyhjältä, -- niin kauhistuttavan tyhjältä.
+
+"-- -- Ymmärrän kyllä kuinka itsekkäältä minä tunnun. Minä tiedän, että
+se on itsekkyyttä. Mutta rakas, pikku sisar, sinähän olet aina
+rakastanut nuorinta raukkaa -- häntä, jonka on täytynyt käydä niin
+köyhänä elämän läpi ja joka ei koskaan ole saanut kokea onnea. Ja
+olethan sinä nähnyt, miten olen kärsinyt kärsivällisesti, valittamatta.
+Nyt en voi enää; voimani uupuvat. Suo minulle rauha; ehkäpä sitten voin
+elää. Sinähän rakastat minua; ajattele, että ponnistelet ja kestät
+minun puolestani. Ajattele, että lunastat minun elämäni joka päivältä,
+joka kuluu."[113]
+
+Jo ennen tätä Kööpenhaminan matkaansa oli Ernst Ahlgren, samana päivänä,
+jolloin hän oli lukenut "Politiken'in" ankaran arvostelun, kirjoittanut
+Gustaf af Geijerstamille: "Nyt ei ole enää puhetta hankauksista
+(Brandesin ja hänen välillään). Jotain aivan toista on kysymyksessä:
+minun työni... Minulla ei ole voimaa tulla taiteilijaksi -- minä
+tarkoitan, minussa ei ole kylliksi omaperäisyyttä tullakseni siksi eikä
+diletantin elämää mielestäni kannata elää. Elää, kun se on niin
+tympäisevän banaalia."[114]
+
+Ja päivää ennen kuin hän aikoi panna itsemurhayrityksensä toimeen, hän
+selittää vielä Geijerstamille: "Tässä syy, miksi en voi elää. Olen jo
+kauan tuntenut elämäni niin tyhjäksi, että kernaammin tahtoisin kuolla
+kuin elää. Mutta niin kauan kuin uskoin, että minulla oli hiukan
+kirjailijakykyä, saatoin sittenkin kestää. Työ täytti tyhjyyden, ja
+minä luulin tulevaisuudessa, saavutettuani vaikutusvaltaa ja suosiota,
+voivani suurestikin hyödyttää puoluettani juuri kohtuullisuudellani ja
+uutteruudellani, joka ei koskaan petä, kun työskentelen jonkun
+päämäärän saavuttamiseksi.
+
+"'Politiken'in arvostelu antoi minulle viimeisen iskun. Luullakseni
+Brandes on oikeassa: minulta puuttuu kykyä. Minä halveksin
+diletantismia; jollei minusta voi tulla kirjailijaa, niin en tahdo
+kirjoittaa, ja jollei minulla ole työtä, johon voin ajatukseni
+keskittää, niin on minun mahdoton kestää: elämä on minulle liian
+autio."[115]
+
+Mitä tuo "Politiken'in" arvostelu sitten sisälsi, koska se saattoi niin
+täydellisesti murtaa Ernst Ahlgrenin elinvoiman? Arvostelu, joka oli
+_nimetön_, kuului, lukuunottamatta varsin ivalliseen sävyyn
+kirjoitettua selostusta itse teoksesta, seuraavasti: "Koska rouva
+Benedictsson on liittänyt tämän kirjan kansilehdelle oikean nimensä
+salanimensä rinnalle, niin on hän varmaan luullut sitä parhaaksi
+tuotteekseen, joka voisi pitää puoliaan ilman anonymiteetin
+vaatimatonta suojaa. Sen pahempi puuttuu rouva Benedictssonilta,
+niinkuin niin monelta muultakin kirjailijalta, jossakin määrin
+itsekritiikkiä; sillä 'Fru Marianne' on epäilemättä hänen kynänsä
+kaikkein heikoimpia tuotteita. Hänen romaaninsa 'Pengar' seisoo, sen
+nuorekkaista virheistä huolimatta, äärettömän paljoa korkeammalla kuin
+tämä viimeinen teos, joka näyttää etsivän esikuvansa saksalaisten ja
+englantilaisten guvernantti-romaanien, sellaisten kuin esim. Marlittin
+kevyitten teosten parista.
+
+"Täytyy ihmetellä, että uudenaikainen henkevä ja älykäs nainen voi
+tehdä itsensä syypääksi näin kouraantuntuvaan erehdykseen. Toiselta
+puolen on varmaan olemassa suurikin yleisö, joka suosii sellaisia
+kirjoja. Rouva Schorringin teoksia luetaan epäilemättä monessa
+paikassa, missä 'Rosmersholm' on kiellettyä tavaraa, ja rouva
+Benedictsson saa varmaan kiitosta sellaisissa lehdissä, joissa
+Strindbergiä pidetään verivihollisena. Kuitenkin monet olivat luulleet
+rouva Benedictssonin pyrkivän korkeammalle. -- -- --
+
+"'Fru Mariannen' tekijätär on tyytynyt elämän kaikkein sileimpään
+pintaan, ja näitä pieniä väreilyjä, jotka kulkevat tällä hiljaisella
+merellä, hän kuvaa ikäänkuin ne olisivat intohimon myrskyjen
+nostattamina. Hän ei ole kylvänyt tuulta ja siksi hän ei voi myöskään
+niittää myrskyä. Hänen henkilönsä ovat yhtä litteitä kuin se paperi,
+jolle ne ovat kuvatut; ihmisiä ei niin helposti käsitellä kuin näitä
+olentoja tässä teoksessa, jossa naiset säikähtävät ensimäistä suudelmaa
+ja alkavat kehrätä, ja miehet kaikkoavat maailmalle muille kaikkein
+soveliaimpana hetkenä.
+
+"'Fru Marianne' ei vie kirjallisuutta hituistakaan edemmäksi, jos nyt
+kerran kirjallisuuden tehtävänä on lausua totuus niistä asioista,
+joihin tiede ei kajoa. Ja se on surkuteltavaa näinä aikoina, jolloin
+täällä pohjoisessa tarvittaisiin totuuttaetsivää kirjallista
+työtä."[116]
+
+Niinkuin edellämainitusta kirjeestä Gustaf af Geijerstamille[117]
+saattaa huomata, otaksui Ernst Ahlgren, että tämä nimeään ilmaisematon
+arvostelija, joka kevyesti veti viivan koko hänen kirjailijatoimensa
+ylitse, oli Georg Brandes itse. Vahvistusta tähän väitteeseen antaa
+vielä toinen, viikkoa myöhemmin kirjoitettu kirje niinikään
+Geijerstamille, jossa Ernst Ahlgren lopuksi sanoo: "Edvard Brandes
+onkin tuon arvostelun kirjoittanut. Georg Brandes ja minä olemme
+puhuneet siitä."[118]
+
+Ja pari päivää myöhemmin hän lisää: "Edvard Brandes kävi tänään minua
+tapaamassa, mutta en ollut kotona. Luulen hänen huomaavan, miten huono
+shakkiveto oli käydä juuri minun kimppuuni, minustahan olisi voinut
+tulla niin luotettava liittolainen -- sillä taantumuspuoluelaista ei
+minusta koskaan tule sielultani eikä sydämeltäni."
+
+Arvostelu sinänsä, niin ankara ja ivallinen kuin se olikin, tuskin
+sittenkään olisi masentanut Ernst Ahlgrenia siinä määrin, että hän
+olisi arvellut kuoleman ainoaksi pelastuksekseen, sillä kaikesta
+vaatimattomuudestaan ja itseluottamuksen puutteestaan huolimatta hän
+sisimmässään sittenkin uskoi kirjailijatehtäväänsä ja ennen kaikkea
+rakasti työtään. Mutta hänen täydellinen epätoivonsa on käsitettävissä,
+kun tiedämme, että hän luuli sen miehen, jonka sanaan hän pani
+suurempaa arvoa kuin kenenkään muun ja johon hän koko kaihoavan
+sydämensä kiihkolla oli kiintynyt, kun hän luuli sen miehen halveksivan
+hänen työtänsä ja pilkkaavan sitä, mikä hänelle oli pyhintä. Eikä edes
+sittenkään, vaikka hän huomasi erehtyneensä, hän voinut täydellisesti
+voittaa tätä iskua, joka oli järkyttänyt koko hänen olemuksensa.
+
+Vielä sittenkin, kun hän heinäkuun loppupuolella, Gustaf af
+Geijerstamin ja hänen vaimonsa ystävällistä kutsua seuraten, läksi
+heidän luokseen Tukholman saaristoon, on hän ikäänkuin tehnyt vain
+aselevon vihollisensa kanssa. "Olen iloinen, huoleton, melkein
+onnellinen", kirjoittaa hän Matille, "mutta musta piru ei ole kuollut.
+Ehkäpä se palaa vielä kerran -- ei kiusanhenkenä, vaan rakkaana
+ystävänä. Mustalla pirulla minä tarkoitan tuota fiksiä ideaa, joka on
+jonkunmoinen kummallinen sekoitus rauhan kaipuuta ja kuoleman mukana
+seuraavien ruumiillisten tuskien pelkoa.
+
+"Mutta kun olen voittanut tuskien pelon", jatkaa hän, "sitten olen
+täysin onnellinen ihminen, sitten en valita enää, että olen syntynyt
+maailmaan, sitten rakkauteni kaikkea elollista kohtaan on kasvava
+voimakkaammaksi ja suuremmaksi kuin koskaan ennen, sitten kaikki, mikä
+on tuottanut minulle surua, on tuntuva vähäpätöiseltä ja kaikki, mikä
+on ollut minulle ilonaiheena, on tuntuva suurelta. Sitten -- vasta
+sitten -- iloitsen siitä, että olen elänyt."[119]
+
+Ernst Ahlgren viipyi Geijerstamin kodissa koko loppukesän, aina
+syyskuun keskivaiheille saakka, ja kauniin luonnon helmassa ja
+hyvien ja ymmärtävien ystävien parissa työhalu palasi jälleen. "Teen
+työtä kuin kuumeessa joka päivä", kirjoittaa hän Lundegårdille,
+"-- kirjoitan, luen ja (ajattelehan!) puhun... Minä pinnistän jokaista
+lihassäiettäni saadakseni esille jotain todellista ja kelvollista --
+ja sittenkin! Mutta työtä aion tehdä viimeiseen saakka. Sillä
+resignatsioni on sana, jonka merkitystä minun luonteeni ei ymmärrä. Se
+ei tiedä muusta kuin taistelusta ja epätoivosta. Kesyksi minä en tule
+koskaan."[120]
+
+Ja samassa kirjeessä hän edelleen muutamalla piirteellä antaa kuvan
+elämästään Geijerstam-puolisoiden kodissa:
+
+"Koko tänä aikana olen tuskin ainoatakaan ihmistä tavannut.
+Lukuunottamatta tietenkin Geijerstameja. Minun huoneeni on Gustafin
+työhuoneen takana, mutta hänellä parasta aikaa ei ole mitään teosta
+tekeillä -- hän pistäytyy vähä väliä luokseni ja juttelee kanssani. Hän
+sanoo minua pahaksi omaksitunnokseen ahkeruuteni vuoksi. Iltasin me
+istumme kolmen hänen huoneessaan, aivan ihmeellinen kodikkuuden
+tunnelma on ominainen perhehetkille tällä saarella, jossa olemme aivan
+eristetyt koko maailmasta ja jossa tuuli vinkuu ja vyöryy yli suurten
+kalliopaasien ja aavojen vesien. Luonto on täällä ihana. Mutta minä
+katselen sitä kuollein silmin. Tuo yö Kööpenhaminassa -- se jätti
+leimansa minuun!"[121]
+
+Kuinka syvän leiman tuo "itsemurhayö", niinkuin Ernst Ahlgren sitä
+nimitti, jätti häneen, käy ilmi seuraavasta kirjeestä Gustaf af
+Geijerstamille, joka on kirjoitettu 1888 vuoden alkupuolella:
+
+"Se yö, jolloin makasin yksin ja katsoin kuolemaa silmästä silmään ja
+näin edessäni kuoleman kasvojen vääristyvän, vääristyvän elämäksi,
+josta juuri olin etsinyt pelastusta; se yö on painanut leimansa minuun.
+Elämäntuskani ei johdu sentimentaalisista oikuista, se tulee siitä,
+etten usko minunlaiseni kunnon kirjailijan voivan elää kynällään muuta
+kuin kurjuudessa, ja olen taistellut liian kauan pienten olosuhteitten,
+köyhyyden ja elatushuolien painon alla. Jollei tästä sen parempaa tule,
+niin taiteilija-ituni tukehtuu sen sijaan, että se puhkeaisi täyteen
+voimaansa. Olen liiaksi taiteilija voidakseni katsella taantumistani;
+olen liiaksi yksinäinen voidakseni persoonallisesti tuntea olevani
+sidottu elämään työhuoneeni neljän seinän sisäpuolella; tuntuu siltä
+kuin kaikki se, mihin olen ollut kiintynyt, olisi vetäytynyt kauaksi
+minusta ja kuin seisoisin keskellä aavaa erämaata, jonka äärtä väsyneet
+jalkani eivät koskaan voi saavuttaa."
+
+Syyskuussa Ernst Ahlgren vietti parisen viikkoa Tukholmassa, palasi
+sitten Hörbyhyn, jolloin novellikokoelma "Folklif och småberättelser"
+tuli julkisuuteen, mutta vaikka hän tuntui iloiselta ja levolliselta
+ja oli hyvällä työtuulella, yltyi synkkämielisyys kuitenkin
+sitä myöten mitä pitemmälle syksy kului. Lokakuussa hän läksi
+jälleen Kööpenhaminaan ja koetti kaikella tavalla taistella
+elämänkyllästymistään vastaan, hän voimisteli, liikkui ulkoilmassa ja
+nautti vahvistavia lääkkeitä, mutta kaikki oli turhaa. Hänen voimansa
+menivät päivä päivältä alaspäin, ja vastustuskyky heikkeni niiden
+mukana.
+
+Käväistyään jouluna kotona Ernst Ahlgren palasi vuoden viimeisinä
+päivinä takaisin Kööpenhaminaan.
+
+Yöllä vasten tammikuun 9 p:ää 1888 hän teki itsemurhayrityksen, joka ei
+kuitenkaan onnistunut. Hän nautti morfiinia, mutta ennenkuin myrkky
+ennätti vaikuttaa, valtasi hänet niin kova jano, että hänen pakostakin
+täytyi juoda, jolloin myrkky ei tehnytkään tehtäväänsä.
+
+Hänen tuskansa oli ääretön, kun hänen täytyi jälleen ruveta elämään,
+vaikka hän jo toistamiseen oli tehnyt tilin elämän kanssa. Ja joskin
+hän vähitellen alkoi jälleen elää ja pääsi taas työhönsä kiinni, niin
+kaikki kävi enää vain puolella voimalla.
+
+Siten nuo kaksi voimaa, elämä ja kuolema kamppailivat keskenään hänen
+sielussaan, kunnes hänen kärsimystensä mitta vihdoinkin oli täysi ja
+vapautuksen hetki koitti.
+
+
+
+
+"Fru Marianne."
+
+
+Jo elokuussa 1885, siis heti "Pengar'in" ilmestyttyä, kirjoittaa Ernst
+Ahlgren Georg Nordensvanille: "Minulla on tekeillä pienempi novelli,
+'Fru Marianne', kertomus nuoresta rouvasta, joka on turmeltunut
+romaaninluvusta, mutta jossa sittenkin on vielä niin paljon itua, että
+hänestä lopulta tulee ihminen." Teos paisui kuitenkin paljoa
+laajemmaksi ja vaati paljoa enemmän aikaa kuin mitä Ernst Ahlgren oli
+olettanut. Vasta tammikuussa 1887 se on aivan valmis, niinkuin käy
+selville kirjeestä Gustaf af Geijerstamille: "Olen nyt kirjoittanut
+loppusanat 'Fru Marianne'en. Tuntuu oikein juhlallisen hartaalta, kun
+sellaisen työn on saanut valmiiksi. Siinä on kolmen vuoden ajatukset ja
+vuoden pitkä, ahkera työ. Olen koettanut olla tosi, ja vaikka arvostelu
+painaisi sen kuinka alas hyvänsä, niin en häpeä sittenkään itseni
+edessä."
+
+Ja sitten hän puhkeaa sanomaan:
+
+"Työ on minulle -- niin ainakin luulen -- jotakin aivan toista kuin
+teille muille. Työ yksin sitoo minut elämään, työ yksin valaa aurinkoa
+olemassaolooni -- minun elämääni, joka on niin vailla persoonallista
+onnea, ja sittenkin on elämä niin suuri ja terve ja rikas! Minä
+rakastan elämää, en omaa elämääni, mutta kaikkea mikä on elollista.
+
+"Olen iloinen, että olen kirjoittanut 'Fru Marianne'n. Monasti, kun
+sairaus yllätti minut, tuskailin mielessäni: 'loppuvatko voimani,
+ennenkuin minun on sallittu lausua edes tämä pieni sana!' Ja työkuume
+kiehui suonissani ja voitti sairauden."[122]
+
+Se "sana", jonka Ernst Ahlgren halusi saada lausutuksi tässä
+teoksessaan, tarkoitti, samoinkuin "Pengar'issakin", miehen ja naisen
+välisen suhteen selvittämistä, vaikka se tässä onkin otettu aivan
+toiselta kannalta. "Pengar'issa" hän taistelee naisen oikeuksien
+puolesta, hänen Selmansa on uuden ajan nainen, joka vaatii itselleen
+kehitysmahdollisuutta ja vapautta. "Fru Marianne" esittää hänen
+kantaansa siveellisyyskysymyksessä, se on hyökkäys kaikkea
+_puolinaisuutta_ vastaan. Hän asettaa Mariannen siinä kahden
+alternatiivin eteen, hänen täytyy tehdä valintansa ja sitten olla
+kokonaan sitä, mitä hän on, heilumatta puolelle tai toiselle.
+"Epäsiveellistä on vain se, jos Marianne antaa puolet Börjelle ja
+puolet Pålille", sanoo Ernst Ahlgren itse kirjeessään Georg
+Nordensvanille. "Jos hän valitsee sen, jonka kanssa hän on naimisissa
+tai toisen, on minulle aivan yhdentekevää, kunhan hän vain valitsee ja
+valitsee kokonaisesti."[123]
+
+Siinä on itse teoksen ydinkohta. Ja ankaralla johdonmukaisuudella Ernst
+Ahlgren on kehittänyt tätä ajatustaan. Hän on kuvannut Mariannessa
+luonteeltaan kevyttä ja turhamaista kaupunkilaistyttöä, joka tullakseen
+turvatuksi ottaa ensimäisen parhaan, joka hänelle tarjoutuu ja joutuu
+siten aivan uuteen ja outoon ympäristöön. Hän ei yritäkään kotiutua
+maalaisoloihin, joista hänen miehensä on lähtenyt ja jotka muodostavat
+koko hänen elämänsä. Hän ei koeta edes perehtyä niihin töihin, jotka
+hänelle maanviljelijän vaimona lähinnä kuuluisivat, hän vajoaa vain
+romaanien lukemiseen ja epäterveeseen tunne-elämään ja antautuu
+vähitellen täydellisen apatian valtaan. Tästä haluttomuuden ja
+ikävystymisen tilasta herättää hänet miehen ystävä, joka palattuaan
+monivuotiselta ulkomaanmatkalta asettuu heidän luokseen asumaan.
+Ystävällä on kaikki ne edut, jotka mieheltä puuttuvat, maailmanmiehen
+miellyttävä käytöstapa, laajat harrastukset ja ennen kaikkea kyky
+kiehtoa naisten mielet pauloihinsa, lumota heidät. Hänen rinnallaan
+aviomies, joka karkeasta kuorestaan huolimatta on luonteeltaan
+kelvollinen ja luotettava ja mieleltään pehmeä ja herkkä, jonka
+todelliset ominaisuudet vievät monin kerroin voiton hänen ystävästään,
+tekee varsin haalean ja nolon vaikutuksen. Marianne ei voi olla
+tekemättä vertauksiansa, ja ne lankeavat kaikki ystävän eduksi. Melkein
+huomaamattaan hän soljuu yhä enemmän hänen valtaansa, hiljaiset
+hämärähetket takkavalkean ääressä, jolloin luottamuksia vaihdetaan
+kummallakin puolen ja kaivetaan esille kaikki salatut huolet ja
+kaipuut, vahvistavat osaltaan ystävyyttä, kunnes se kiihtyy
+molemminpuoliseksi rakkaudeksi. Ensimäinen suudelma saa kuitenkin
+Mariannen omantunnon heräämään, ja hän karkoittaa ystävän talosta.
+Mutta vaikka hän voittaakin kokonaan tämän tunteensa, ei hänen
+omatuntonsa lakkaa häntä soimaamasta ennenkuin hän on tunnustanut
+kaikki miehelleen. Hänen tunnustuksensa kylmentää kuitenkin kokonaan
+aviopuolisoiden välin, sillä mies, joka on käsillään kantanut vaimoansa
+ja rakastanut ystäväänsä, ei voi antaa anteeksi sitä, että he hänen
+silmiensä edessä ovat häntä pettäneet, eikä uskoa vaimon jälleen
+rakastavan häntä.
+
+Mutta samalla kun väli rikkoontuu, herää Mariannen rakkaus mieheensä
+vasta täyteen voimaansa. Hän koettaa nyt voittaa hänet jälleen
+omakseen, hän herää ikäänkuin uuteen elämään, hän tarttuu tosityöhön
+kiinni, ottaa kodin ohjakset käsiinsä, perehtyy kaikkiin emännän
+toimiin, löytääpä yksin tien yksinkertaisen kansan sydämeen. Kaikki se,
+mitä hän ennen on ylenkatsonut ja halveksinut, muuttuu nyt hänelle
+rakkaaksi siksi, että se on sen miehen maailma, jonka kunnioituksen ja
+rakkauden hän tahtoo voittaa. Ja se onnistuu hänelle vihdoin. Mies ei
+voi olla huomaamatta sitä suurta muutosta, joka vaimossa on tapahtunut,
+ja hänen rakkautensa herää jälleen.
+
+Koko se puoli kirjaa, joka kuvaa Mariannen taistelua, on syvää,
+kaunista taidetta. Se on taistelua elämästä ja kuolemasta, joka
+vaikuttaa vakuuttavasti ja todesti. Teoksen alkupuoli sen sijaan on
+paljoa heikompi. Se on liiaksi venytetty, siinä ei ole sitä tyylin
+tuoreutta kuin "Pengar'issa", ei samaa yksinkertaista ja puhdasta
+muovailua. Niinikään vuoropuhelut ovat paljoa heikommat ja
+värittömämmät. Koko teoksessa on jotain tekemällä tehtyä, melkeinpä
+sovinnaista, se on vailla sitä välittömyyttä ja voimaa, mikä
+edelliselle on niin ominaista.
+
+Senaikuiset arvostelijat yleensä ovat varsin suopeita "Fru
+Marianne'lle", muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikkein kehuvin
+on "Aftonbladet". "'Fru Marianne' osoittaa ehdottomasti suurta
+edistystä", sanoo sen arvostelija... "Kertomataidossa Ernst Ahlgren on
+saavuttanut miltei mestaruuden; niin tasainen ja selvä on hänen
+tyylinsä ja niin kiinteästi se mukautuu kuvatun aiheen laadun mukaan...
+Joskus on kuitenkin sullottu liian paljon yksityiskohtia yhteen ja
+kuvattu niitä turhan tarkasti sekä liiaksi toistettu pohjaltaan aivan
+samoja aiheita; myöskin monet episodiset kohtaukset ovat venytetyt
+väsyttävän pitkiksi... Teos on ehdottomasti parhaita mitä 'uusi
+koulumme' on päästänyt julkisuuteen, mutta arvonsa sille etupäässä
+antaa se seikka, että se on tunteellisen runoilijasielun luoma."[124]
+
+Samoin professori Karl Warburgin arvostelu on kiittävä ja hän sanoo
+teoksesta, että "molempien päähenkilöiden kuvauksessa on monta hyvää
+ja tervettä piirrettä, jotka ovat otetut suoraan luonnosta".[125]
+"Dagny'ssa" nimimerkki F.S. osuu epäilemättä lähimmäksi tekijän omaa
+tarkoitusta sanoessansa, että teos "on terve ja raitis ylistyslaulu
+työn ja todellisen elämänilon kunniaksi".[126]
+
+Myöskin suomalaiset lehdet asettuivat "Fru Marianne'n" suhteen hyvin
+suosiolliselle kannalle. "Finsk Tidskrift" sanoo sen "uskollisemmin ja
+luonnollisemmin kuin minkään muun ruotsalaisen romaanin kuvaavan
+todellisuutta",[127] ja Werner Söderhjelm "Helsingfors Dagbladet'issa"
+antaa siitä seuraavan kehuvan todistuksen: "Jos tahtoisi luetella
+kaikki 'Fru Marianne'n ansiot, niin koituisi siitä pitkä ansioluettelo.
+Me tyydymme vain sanomaan, ettei Ruotsissa pitkiin aikoihin ole
+kirjoitettu kirjaa, joka sisältäisi niin runsaasti runoutta ja niin
+paljon lämmintä tunnetta elämää kohtaan, sellaisena kuin se ilmenee
+yhteiskunnan pienissä oloissa. Nuoren Ruotsin kirjallisuus voi pitää
+'Fru Marianne'a suurimpana voittonaan, mitä sillä pitkiin aikoihin on
+ollut, ja Ernst Ahlgrenille, nuorelle rouvalle, joka piiloutuu tämän
+miehisen salanimen taakse, takaa tämä suuri menestys varman
+voiton."[128]
+
+Sensijaan Tanskassa, jossa "Fru Marianne" ilmestyi yhteen aikaan kuin
+Ruotsissakin, teos sai hyvinkin vastakkaisia arvosteluja osakseen.
+"Politiken'in" murhaavasta arvostelusta on ollut jo puhetta. Se ei
+suorastaan myöntänyt kirjalle minkäänlaisia ansioita. Ja sen vaikutusta
+voi selvästi huomata useissa muissakin lehdissä. Niinpä esim. eräs
+maaseutulehti, myönnettyään, että muutamat yksityiskohdat olivat varsin
+kauniita ja todistivat tekijän älykkyyttä, sanoo: "Kokonaisuutena on
+'Fru Marianne' kehno kirja. Huonoimpia kohtia on viimeinen yhtymä
+nuoren vaimon ja 'perheen ystävän' välillä -- varsinkin
+viimeksimainitun suuhun pannut sanat saavat raakuudessaan ja
+tyhjänpäiväisyydessään etsiä vertaisiaan."[129]
+
+Sitä vastoin monet muut tanskalaiset lehdet ovat hyvinkin suosiollisia,
+niinkuin esim. seuraavasta otteesta voi todentaa: "Lukiessa tätä kirjaa
+joutuu ehdottomasti sen vaikutuksen valtaan, että on tekemisissä
+vakavan ja hienon kirjailijapersoonallisuuden kanssa, jolla
+mahdollisesti vielä voi olla yhtä ja toista opittavaa, ennenkuin hän
+täysin saa hallituksi muotoa ja keinoja, mutta jonka kyky kuvata elämää
+ja ihmisiä on jo kylliksi kypsä ja rikas, luodakseen teoksia, jotka
+kohoavat keskitasoa paljoa korkeammalle."[130]
+
+Esselde lausuu niinikään ilonsa ja kiitoksensa tästä teoksesta,
+saatuaan sen suoraan tekijältä itseltään. "_Hyvä_ kirja",
+kirjoittaa hän Ernst Ahlgrenille, "vailla varsinaista tendenssiä ja
+samalla niin mieltäkiehtova, että on vaikea jättää sitä käsistään
+ennenkuin yhteen menoon on ahminut kaikki 400 sivua -- miten kauan
+siitä onkaan, kun kotimainen kirjallisuus tarjosi meille jotain tämän
+kaltaista."[131]
+
+Ernst Ahlgren oli edeltäkäsin koettanut terästää mieltään kaikkia
+arvosteluja, sekä kiittäviä että moittivia vastaan. Hän tiesi itse
+tehneensä parastansa ja panneensa koko sisimpänsä työhönsä. Jollei se
+sittenkään täyttäisi vaatimuksia, niin se todistaisi vain, niinkuin hän
+itse sanoo Georg Nordensvanille, ettei hänellä "yleensä ollut kykyä
+kirjoittaa".[132] Mutta kun isku kohtasi häntä, kun "Politiken'in"
+kohtalokas arvostelu tuli julkisuuteen, ei hänellä sittenkään ollut
+vastustuskykyä. Miksi se hänet mursi, sen me jo tiedämme. Ja siten tämä
+teos, johon hän itse ja epäilemättä myös hänen ystävänsä oli
+kiinnittänyt paljon toiveita, tuli hänelle suureksi pettymykseksi ja
+voittamattoman tuskan lähteeksi.
+
+
+
+
+Ernst Ahlgren novellinkirjoittajana.
+
+
+Ernst Ahlgren alotti kirjallisen uransa novellikokoelmalla ja
+novellikokoelmalla hän sen myös lopetti. Nuo pienet kertomukset, jotka
+kaikista hänen elämänsä ristiriidoista ja taisteluista huolimatta
+heruivat hänen kynästään ja jotka hänen omasta mielestään olivat vain
+välityötä suurempien tehtävien lomassa, ovat sittenkin kaikkein
+omaperäisimmät hänen taiteilijaluonteelleen. Sillä ensi sijassa Ernst
+Ahlgren oli sittenkin kansan kirjailija, skånelaisen talonpojan
+kuvaaja. Jo hänen esikoisteoksessaan ne kertomukset, joiden aiheet ovat
+kansanelämästä saadut, ovat ehdottomasti parhaat, sillä näissä hänen
+suuri ihmisrakkautensa ja suvaitsevaisuutensa saa kaikkein kauneimman
+ilmaisunsa, samalla kuin hänen voimakas tempperamenttinsa ja terve
+arvostelukykynsä pääsee parhaiten oikeuksiinsa.
+
+Vielä paljoa korkeammalle kuin nämät ensimäiset kertomukset ovat ne
+novellit asetettavat, joita hän v. 1884 jälkeen julkaisi monissa eri
+lehdissä ja julkaisuissa ja jotka ilmestyivät erityisinä kokoelmina
+osittain syksyllä 1887, osittain vasta hänen kuolemansa jälkeen. Näissä
+kolmessa kokoelmassa, "Folklif och småberättelser" (Kansanelämää ja
+pikkukertomuksia), "Berättelser och utkast" (Kertomuksia ja luonnoksia)
+ja "Efterskörd" (Jälkisato) on sellaisia aitohelmiä, että ne
+asettavat Ernst Ahlgrenin ei yksin paljoa korkeammalle kaikkia hänen
+aikuisiaan naiskirjailijoita, vaan yleensä parhaiden ruotsalaisten
+novellinkirjoittajien tasalle. Sellaiset pienet palaset kuin "Vid
+sotsängen", "Mor Malenas höna", "Kamrater", "Herr Tobiasson",
+"Cedergren gör sexa i qväll", sekä nuo syvintä epätoivoa ja tuskaa
+väräjävät kuvaukset "Förbrytareblod", "Lifsleda" ja "Ur mörkret" monia
+muita mainitsemattakaan, ovat kaikki suoraan elävästä elämästä
+temmatut.
+
+Nämät pienet novellit edustavat mitä erilaisimpia aiheita, joilla
+kuitenkin kaikilla on jonkinmoinen yhteinen sisällinen yhtymäkohta. Se
+ryhmä, joka suorastaan on otettu kansan elämästä, on niinkuin sanottu,
+paras ja myös lukuisin. Eri ryhmän muodostavat sitäpaitsi ne
+kertomukset, jotka käsittelevät tekijän omia kokemuksia, hänen
+lapsuuttansa, sairauttansa, kirjallisen työnsä alkuaikoja ja hänen
+viimeisten elinvuosiensa taistelua kuoleman ajatusta vastaan. Toisissa
+hän koskettaa taas yleisempiä kysymyksiä ja tuo esiin oman
+uskonnollisen tai siveellisen käsityskantansa.
+
+Ernst Ahlgren itse tunsi seisovansa lähellä kansaa, olevansa työntekijä
+niinkuin hekin. Ja juuri tälle työtätekevälle kansalle hän tahtoi
+kirjoittaa, hän tahtoi kehittyä "sellaiseksi kertojaksi, jonka teosten
+lukeminen voisi tuottaa heille lepoa ja huvia". Jo v. 1885 hän
+kirjoitti Lundegårdille seuraavat sanat, jotka paremmin kuin mikään muu
+selvittää meille tämän hänen suhteensa kansaan:
+
+"Toivoisin olevani siksi rikas, ettei minun -- ei ainakaan ensi kädessä
+-- tarvitsisi kirjoittaa yleisölle... Mutta jos minulla pitäisi olla
+yleisö, niin tahtoisin saada sen niin laajalta ja niin syvältä kansan
+riveistä kuin mahdollista. Ja jospa sitten voisin näyttää heille kaiken
+sen, mikä heissä itsessään on tervettä ja voimakasta, jotta he eivät
+mistään hinnasta maailmassa tahtoisi vaihtaa sitä siihen liukkaaseen
+vernissaan, joka voi kiilloittaa kaiken mädänneen niin ihmeen
+koreaksi."[133]
+
+Juuri sen, mikä kansassa on tervettä ja voimakasta, onkin Ernst Ahlgren
+näissä kuvauksissaan saanut esille.
+
+Tarkastakaamme esim. sellaista kertomusta kuin "Vid sotsängen"
+(Kuolinvuoteella). Nuori pappi on kutsuttu antamaan ehtoollista
+köyhälle torpparille, joka makaa henkitoreissaan. Hän tulee paikalle
+mieli täynnä ankaria moitteita, sillä hän tietää, että mies on elänyt
+laittomassa suhteessa naisen kanssa, joka on istunut vankilassa
+lapsenmurhasta. Kun hän nyt näkee tuon naisen sairasvuoteen ääressä,
+moittii hän heitä sen vuoksi, etteivät he ole menneet naimisiin, vaan
+ovat kasanneet toisen rikoksen toisen päälle. "Eikö pastori tiedä
+millainen minä olen?" kysyy vaimo. Heti päästyään vapaaksi vankilasta
+hän oli tullut taloon, jossa vaimo äsken oli kuollut ja lapset
+sairastuneet isoonrokkoon, sillä "täytyihän jonkun heitä hoitaa.
+Minunlaiseeni ei mikään tartu." Ja siten hän 21 vuotta oli palvellut
+talossa, ollut miehen uskollisena vaimona ja lasten hyvänä äitinä,
+mutta itsepäisesti koko ajan vastustanut vihkimistä, samoinkuin
+ehtoollisellekin menoa, sillä mitenkä hänenlaisensa olisi sellaiseen
+kelvannut.
+
+Yhtä ymmälle saattaa kuoleva torpparikin nuoren papin.
+Kuumeentapaisella kiihkolla hän on odottanut papin tuloa ja ehtoollisen
+jakamista, jota vailla hänen on mahdoton rauhassa kuolla, mutta niin
+pian kuin juhlallinen toimitus on suoritettu, siirtyvät hänen
+ajatuksensa jälleen maallisiin asioihin. Papin puhuessa hänelle
+lunastuksesta ja Jumalan armosta, sairas kohoaa istualleen ja
+huomatessaan raskaitten pilvien keräytyvän taivaalle, hän huudahtaa
+hätääntyneenä: "Marna, miten herran nimessä patruuna saa rukiin
+korjatuksi, jos syksy muuttuu sateiseksi!" Nuo sanat loukkaavat pappia,
+pitäisihän kuolevan toki ajatella sieluaan eikä surra maallisia
+asioita. "Hän on palvellut kartanossa 35 vuotta", selittää vaimo,
+"vanhat asiat istuvat hänessä sitkeässä, ja kun patruunasta on kysymys,
+unohtaa hän kaiken muun."
+
+Pappi ja torpanväki edustavat kahta aivan vastakkaista maailmaa, joilla
+ei ole vähimpiäkään edellytyksiä ymmärtää toisiansa. He puhuvat
+kumpikin aivan eri kieltä ja seuraavat elämässään aivan eri lakia ja
+moraalia.
+
+Kertomuksessa "Kamrater" (Toverit) kuvaa Ernst Ahlgren vanhan
+karjanhoitajan rakkautta elukkoihinsa ja varsinkin vanhaan uskolliseen
+koiraansa. Mies pelastaa oman henkensä uhalla tulenvaarasta kartanon
+karjan, ja kun isäntä kehuu hänen rohkeuttansa ja toimekkuuttansa, niin
+antaa hän koko kunnian koiralleen, eipä edes suostu ottamaan vastaan
+kunniamitalia, jollei koira saa hänen rinnallaan olla läsnä
+juhlatilaisuudessa kirkossa.
+
+Erinomaisella huumorilla ovat kertomukset "Mor Malenas höna" (Malena
+muorin kana) ja "Medan kaffet kokar" (Kahvin kiehuessa) kerrotut.
+Edellinen antaa meille pienen silmäyksen vaivaistaloon, jonka harmaiden
+seinien sisäpuolelle niin hyvin ilo kuin surukin löytää tiensä,
+jälkimäinen on varsin räikeä kuvaus kansannaisen järkiperäisestä
+suhtautumisesta avioliittokysymykseen. Aivan päinvastainen sävyltään on
+"Historien om en näsduk" (Nenäliinan tarina), joka antaa mitä
+liikuttavimman todisteen siitä hellästä ja lämpimästä suhteesta, mikä
+kansan miehen ja naisen välillä voi vallita, vaikka kaikki ulkonaiset
+merkit ja todistukset puuttuvatkin.
+
+Kansankuvauksina erinomaisia ovat myös "Storhandel" (Suurkauppa) ja
+"Efter torgdagen" (Toripäivän jälkeen), jotka samalla kuvaavat meille
+Ernst Ahlgrenia itseään kirjakauppiaana. Varsinkin jälkimäinen, jossa
+tekijä näyttää toteen, että hyviä ja kauniita piirteitä voi piillä
+yksin humaltuneen ja raa'an ihmisen sielun pohjalla.
+
+"Minä rakastan sitä kauneutta, jota on rumuudessa", kirjoittaa Ernst
+Ahlgren näiden kertomusten johdosta tohtori C.D. af Wirsénille, "sitä
+hyvää, mikä on rikollisessa; minä rakastan kaikkea sitä, joka voi
+muuttaa tuomion ja kovuuden myötätunnoksi tai hyväntahtoiseksi
+nauruksi. Minä rakastan kaikkea, mikä parantaa ja sovittaa, sillä olen
+itse kärsinyt."
+
+Tavattomalla intensiivisyydellä ovat kertomukset "I väntrummet"
+(Odotussalissa) ja "Bland stackare" (Raukkojen parissa) kirjoitetut.
+Vain se, joka itse on saanut kestää kovia ruumiillisia kipuja, kykenee
+kuvaamaan jotain senkaltaista kuin nuo kertomukset. Lukija tuntee itse
+miltei fyysillistä tuskaa seuratessaan sairaan pojan ajatuksenjuoksua,
+joka pelosta vavisten odottaa sitä hetkeä, jolloin hänen vuoronsa on
+joutua lääkärin veitsen raadeltavaksi, mutta joka sittenkin salaa
+pelkonsa niin tyystin, ettei kellään ole siitä vähintäkään aavistusta.
+
+Kahdessa pikku palasessa, "Tvist" (Riita) ja "I kupén" (Junassa) Ernst
+Ahlgren ivaa naisten väärää sovinnaisuuden tunnetta, ja kertomuksessa
+"Siffror" (Numeroita) hän kuvaa räikeällä tavalla kirjailijoiden kehnoa
+taloudellista asemaa ja lausuu purevia totuuksia yleisölle, joka ei
+henno uhrata varoja kirjojen ostoon, mutta kyllä on valmis laskemaan
+seppeleitä kirjailijan haudalle, varsinkin jos sen kautta voi saada
+nimensä sanomalehdissä mainituksi.
+
+"Förbrytareblod" (Rikoksentekijän veri), "Lifsleda" (Elämänkyllästys)
+ja "Ur mörkret" (Pimeydestä), nuo kolme novellia, jotka ovat lähteneet
+Ernst Ahlgrenin syvimmästä sydämestä, kuvaavat hänen omaa epätoivoista
+taisteluaan kuolemaa vastaan. Ensimäisen niistä, niinkuin jo mainittu,
+hän kirjoitti itsemurha-yönään Kööpenhaminassa kesällä 1887. Se on
+kertomus nuoresta miehestä, joka aikoo tehdä itsemurhan siksi, että
+tyttö, jota hän rakastaa, on hyljännyt hänet, mutta hän ottaakin tytön
+hengiltä, kun tämä ivaa hänen tunnettansa ja yrittää kääntää asian
+leikiksi. Itse aiheessa ei ole mitään erikoista, pikemmin se on miltei
+banaali, mutta kertomatapa on suorastaan mestarillinen. Sen takana on
+ihminen, joka on katsonut kuolemaa suoraan silmiin, se on puhjennut
+esille inhimillisen tuskan syvimmästä hetteestä, jokainen sana, joka on
+paperille piirretty, on kyynelillä ja verellä kostutettu.
+
+"Lifsleda" on syntynyt varmaan samana kesänä, Ernst Ahlgrenin
+oleskellessa Gustaf af Geijerstamin luona. Itsemurha-ajatuksen
+vainoomana hän samoili yksin metsissä ja kuuli alituisesti kiusaajan
+äänen korvissansa. Ehkäpä hänetkin, niinkuin kertomuksessa, pieni lapsi
+sai estetyksi täyttämästä synkkää aiettansa, pieni lapsi, joka päivisin
+seurasi hänen kintereillään, öisin pyrki hänen makuutoverikseen ja
+siten vähitellen pehmeällä kätösellään ja luottavalla äänellään sai
+hänessä jälleen elämänhalun heräämään.
+
+"Ur mörkret", niinkuin jo aikasemmin on mainittu, kuvaa erästä
+joulukuuniltaa v. 1887, jolloin Ernst Ahlgren, taisteltuaan jälleen
+itsemurha-ajatusta vastaan, kertoi Axel Lundegårdille elämäntarinansa.
+Hämärissä mies ja nainen istuvat siinä yhdessä ja pimeän läpi kajahtaa
+elämän kanssa lopullisen tilinsä tehneen naisen ääni. Hän puhuu siinä
+suhteestaan isäänsä, joka kasvatti häntä kuin poikaa, hän kuvaa sitä
+häpeän ja alennuksen tunnetta, joka heräsi hänessä jo lapsena siksi,
+että hän pojan puvustaan ja tavoistaan huolimatta oli sittenkin vain
+tyttö, nainen, jolla ei ollut edes ihmisoikeutta, hän kertoo siinä
+avioliitostaan, siitä häpeästä, jonka sekin hänen ylitsensä veti, ja
+vihdoin suhteestaan mieheen, johon hän koko sielullaan oli kiintynyt,
+mutta joka piteli häntä vain leikkikalunaan ja heitti hänet luotaan
+väsyttyään tähän leikkiin. Ernst Ahlgrenin koko elämän traagillisuus on
+kuvattuna tässä pienessä palasessa, mutta samalla sillä on laajempikin
+kantavuutensa. Se on palanen naisen kohtaloa yleensä, "paarian, joka ei
+koskaan voi kohota kastiaan korkeammalle".
+
+Näiden novellien joukossa on pari kertomusta, joissa Ernst Ahlgren
+siksi voimakkaasti heilutti ivan ruoskaansa, että ne nostattivat pahaa
+verta häntä vastaan. Niinpä esim. "Cedergren gör sexa i qväll"
+(Cedergren pitää illalliset tänä iltana) nimisen kertomuksen johdosta
+hän sai vastaanottaa seuraavan nimettömän kirjeen, joka kuvaa selvästi
+sen ajan ahdasta käsityskantaa:
+
+"Olen lukenut 'Sveassa' kertomuksen nimeltä 'Cedergren gör sexa i
+qväll'. Jos te sen olette kirjoittanut, niin rukoilen Jumalaa
+varjelemaan minua, etten tulisi lukeneeksi enää mitään muuta teidän
+kynänne tuotetta. Tiedättekö, miten paljon myrkkyä teidän sanoissanne
+piilee? Tiedättekö miten paljon katkeraa sappea te voitte vuodattaa
+äidin sydämeen? Mitä ovat nuo siveettömät romaanit, jotka kiihoittavat
+aistillisuutta, tällaiseen kertomukseen verrattuna? Ne kiihoittavat
+hetkeksi, mutta kiihoitus menee ohitse, te sen sijaan turmelette
+ihmisen ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Ajatelkaa tätä ennenkuin on liian
+myöhäistä!"
+
+Kertomus kuvaa vetelehtivää ylioppilasta, joka salatakseen oman
+laiskuutensa ja kehnoutensa vetää nenästä kaupunkiin tullutta vanhaa
+äitiään ja pitää hänen kustannuksellaan iloiset juomakestit. Ylioppilas
+on tosin räikein värein kuvattu, mutta hän ei pohjaltaan ole sittenkään
+turmeltunut, hän rakastaa vanhaa äitiään kaikesta huolimatta ja hänen
+pilansa, koettaessaan pelastaa oman nahkansa, ei mitenkään ole
+tarkoitettu petokseksi. Tämän kevytmielisen pojan rinnalla kohoaa äidin
+hahmo kahta vertaa kauniimpana ja ihanteellisempana. Jos Ernst
+Ahlgrenilla tätä kertomusta kirjoittaessaan on ollut jokin määrätty
+tarkoitus, niin on hän tahtonut kuvata syvintä ja itsensäuhraavinta
+äidinrakkautta eikä suinkaan äidin halveksimista ja pilkkanapitämistä,
+niinkuin yllämainitun kirjeen kirjoittaja olettaa.
+
+Toinen kertomus, joka tuotti Ernst Ahlgrenille ikävyyttä, oli
+"Fairbrooks krögare" (Fairbrookin kapakoitsija), sillä se herätti
+paljon paheksumista hyvässä Hörbyssä. Hörbyläiset, niinkuin sanottu,
+eivät katsoneet Ernst Ahlgrenin tuotantoa suopein silmin, ja kun tämä
+kertomus nyt ilmestyi, olivat he heti tuntevinaan siinä itsensä.
+Kertomuksessa oli varsinkin kaksi kohtaa, jotka heidän mielestään
+erehtymättömästi olivat suunnatut heitä vastaan: siinä esiintyy näet
+kaksi emansipeerattua rouvaa, jotka syövät päivällistä ravintolassa
+miestensä seurassa -- sellaista oli todellakin kerta tapahtunut
+Hörbyssä! sekä kuvataan hautajaisia, joissa vainajan juomaveikot
+kulkevat ruumissaatossa kuin "parvi suuria, kömpelöitä elukoita" --
+siitä ei ollut kovinkaan kauan, kun Hörbyn totiherrat olivat saattaneet
+erään pienen yhteiskuntansa jäsenen viimeiseen lepoonsa.
+
+Olihan tässä yllin kyllin syytä, jotta viha alkaisi kiehua kyläläisten
+suonissa! He uhkasivat murskata Ernst Ahlgrenin kainalosauvat
+palasiksi, koska hän oli uskaltanut haukkua heitä elukoiksi. Eikä
+siinäkään kylliksi. Hänelle oli kostettava tuntuvalla tavalla, vieläpä
+samoilla aseilla, joita hän itsekin oli käyttänyt: ja niinpä ilmestyi
+painosta häväistyskirjoitus: "Fairbrooks blåstrumpa. Hennes lefnad och
+gärning och slutliga ändalykt" (Fairbrookin sinisukka. Hänen elämänsä
+ja toimintansa ja lopullinen kuolemansa.) Tämä tekele, joka tuli
+julkisuuteen vuotta ennen Ernst Ahlgrenin kuolemaa ja osoittaa
+puolestaan miten vähän arvoa hänen lähin ympäristönsä pani hänen
+työhönsä, oli kuitenkin siksi hävytön ja liioiteltu, että se ampui
+kerrassaan yli maalinsa. Se ei saanut muuta aikaan, kuin että välit yhä
+enemmän kiristyivät ja että Ernst Ahlgrenin vastenmielisyys Hörbytä
+kohtaan kasvoi vielä entistään suuremmaksi. Mutta taiteilijaan hänessä
+se ei ulottunut. "Se on kylliksi, enemmän kuin kylliksi!" kirjoittaa
+hän sen johdosta Matille. "Suorastaan reklaami minulle. Ei ainoakaan
+sana osu minuun! Valheet liian karkeita. Sävy niin raaka, että yksin
+minun ulkomuotonikin pitäisi todistaa jokaiselle ihmiselle, että ... no
+niin. Jos pääskynen olisi pudottanut hiukan likaa päälleni, niin se ei
+olisi tehnyt minuun sen kummempaa vaikutusta kuin tämäkään: minä
+hymyilen ja näpäytän sormellani pois sen, minkä pikku eläin on päälleni
+karistanut."[134]
+
+Mutta Ernst Ahlgrenin kimppuun kävivät arvokkaammatkin vastustajat kuin
+yllämainittujen nimettömien sepustuksien kirjoittajat, syyttäen häntä
+siitä, että hän liiaksi tahtoi kuvata kaikkea sellaista, mikä oli
+rumaa. Gustaf af Geijerstamin toimittamassa julkaisussa "Revy" oli v.
+1886 ilmestynyt Ernst Ahlgrenin kirjoittama novelli "Om en hökass"
+(Heinäkuorman ääressä), joka antoi "Vårt land" lehden arvostelijalle
+aihetta ankaraan hyökkäykseen; hän väitti sen näet liian yksipuolisesti
+tuovan esiin ruotsalaisen talonpojan rumia puolia, sen taipumusta
+juoppouteen, riitaisuuteen ja kiroilemiseen.
+
+Tämän arvostelun johdosta Ernst Ahlgren tarttui itse kynään puolustaen
+sekä itseään että sitä kansaa, joka oli niin lähellä hänen sydäntään.
+
+"Sanoessanne, että se piirre, jota heinäkuormakertomuksessani olen
+kuvannut, on 'luonnon mukaan esitetty'", vastaa hän arvostelijalle, "te
+myönnätte että, joskin kuvaus on raaka ja inhottava, tämä raakuus ja
+inhottavuus on ominaista niille esikuville, joita luonnonmukaisesti
+olen kuvannut. Sallikaa minun kaikkein ensiksi sanoa pari sanaa siitä
+kansasta, jonka keskuudessa olen kasvanut ja jonka elämäntavoista ja
+käsityskannasta en voi kokonaan vieraantua, niinkauan kuin mielessäni
+säilyy yksi ainoakin lapsuudenmuisto.
+
+"Skånelainen pienviljelijä, päivätyöläinen, torppari tai maanviljelijä
+käyttää usein sellaista puhetapaa, joka voi loukata hienotunteisempia
+korvia. Mutta moni sana, joka hienon maailman mielestä tuntuu raa'alta
+ja epähienolta, ei ole sitä näiden ihmisten mielestä, sillä heillä ei
+ole näille asioille muunlaisia ilmaisumuotoja kuin sellaisia, jotka
+tuntuvat meistä karkeilta. Heillä on toinen kieli kuin meillä, siinä
+koko asia!"
+
+Myöskin kirjeessään Ruotsin Akademian sihteerille, tohtori C.D. af
+Wirsénille, joka arvosteluissaan yleensä aivan sokeasti tuomitsi koko
+uudemman kirjallisuuden, Ernst Ahlgren puolustaa kantaansa seuraavin
+sanoin:
+
+"Minä olen maksanut veroni rumuuden kuvaamiselle. Niin! Minä rakastan
+sitä, mikä on rumaa. Minä rakastan sitä intohimoisesti, jos siinä on
+hitunenkin kauneutta, hiukankin huumoria, yksi ainoakin sovittava
+piirre; silloin tahdon kuvata rumuutta voidakseni tuoda esiin tämän
+ainoan piirteen ja sanoa: 'katsokaa, yksin tässä alhaisessa ja rumassa
+ja huonossakin on jotakin hyvää'. Niin, tahtoisin opettaa ihmisiä
+rakastamaan sitä kauneuden hitusta, mikä rumuudessa piilee. Kuinka
+usein elämässä tapaamme täydellistä kauneutta? Mutta rumuutta me
+tapaamme joka päivä, ja miten usein kuljemme inhoten sen ohi -- vaikka
+siinä voikin olla pienoinen valontäplä, joskaan meidän silmämme ei sitä
+keksi. Minä rakastan sitä kauneutta, mikä rumuudessa on, sitä hyvää,
+mikä rikollisessa on; minä rakastan kaikkea sitä, joka voi kääntää
+tuomion ja kovuuden myötätunnoksi tai hyväntahtoiseksi pilaksi. Minä
+rakastan kaikkea, mikä sovittaa ja parantaa, sillä minä olen itse
+kärsinyt.
+
+"Siksi minä pyydän saada kuvata rumuutta, kaikkea sitä mitä ympärilläni
+olen nähnyt, ilman minkäänlaista kultausta."[135]
+
+Mutta väärin olisi olettaa, ettei Ernst Ahlgren olisi niittänyt myös
+julkista kiitosta novellikokoelmiensa johdosta. Ellen Key kirjoitti
+erittäin suosiollisen arvostelun "Dagny" lehteen sanoen siinä m.m.,
+että "oleskelu maalla on tehnyt Ernst Ahlgrenista varsinaisesti
+_maaseudun_ runoilijan", jolla alalla "hän Ruotsin kirjailijoiden
+parissa viime kuluneena vuosikymmenenä onkin ainoa". Ja sitten hän
+jatkaa: "Ei mikään luokka ole erikoisesti hänen haaveilunsa tai
+epäilynsä esineenä. Miehet yhtä paljon kuin naiset, eläimet yhtä paljon
+kuin ihmiset, rikkaat yhtä paljon kuin köyhät, vanhoilliset yhtä paljon
+kuin vapaamieliset -- kaikki he saavuttavat hänen myötätuntonsa."[136]
+
+Ernst Ahlgren, joka asetti myös itse pienet kertomuksensa suurten
+romaaniensa edelle, pani epäilemättä eniten arvoa seuraavaan
+arvosteluun, jonka Georg Brandes julkaisi 'Politiken'issä "Folklif och
+småberättelser" teoksen johdosta, ja jossa hän antaa kauniin
+tunnustuksen Ernst Ahlgrenin tuotannolle ja hänen kirjalliselle
+kyvylleen yleensä.
+
+"Ne kaksi romaania, joita rouva Benedictsson saa kiittää maineestaan",
+kirjoittaa Georg Brandes, "eivät anna oikeaa eikä parasta käsitystä
+hänen kyvystänsä. 'Pengar' on varsin rohkea kirja, mutta se loppuu
+kapinaan, ja meillä on ollut kirjallisuudessa jo niin monta miehen ja
+naisen välistä kapinaa, ettemme enää siedä useampia.
+
+"'Fru Marianne', joka oli omansa voittamaan suuren lukijakunnan
+puolelleen, oli varovainen kirja ja liian lavea.
+
+"Omaperäisimmät, mitä hän tähän asti on tuottanut, ovat hänen
+ensimäiset kertomuksensa 'Från Skåne' sekä pieni reipas ja elokas
+näytelmä 'Final', jonka hän yhdessä Axel Lundegårdin kanssa on
+sepittänyt. Siinä on kaksi naishahmoa, hyljätty vaimo, joka viimeiseen
+asti yrittää pysyä nuorena ja kauniina, ja elämänhaluinen, toimekas,
+omia etujaan valvova koketti -- kumpikin erinomaisella terävyydellä ja
+voimalla kuvatut.
+
+"Uudessa teoksessaan 'Folklif och småberättelser' on tekijä hankkinut
+itselleen täydellisen hyvityksen siitä tappiosta, jonka 'Fru Marianne'
+hänelle tuotti. Kokoelma on omaperäinen ja arvokas ja antaa meille
+käsityksen hänen kykynsä kantavuudesta. Näissä enimmäkseen lyhyissä
+kertomuksissa on sama tuoreus ja elokkaisuus, kuin etevän maalarin
+luonnon mukaan maalaamissa luonnoksissa, joita useinkin voi asettaa
+suurempien, valmiiksi maalattujen taulujen edelle. Niiden lämmin
+väritys ja miehuullisen voimakas sävy johtuu siitä, että tekijä tuntee
+tarkasti ja perinpohjaisesti sekä ihmiset että olot Etelä-Ruotsissa,
+josta hän kernaimmin aiheensa ammentaa. Hän tuntee skånelaisensa
+samoinkuin rouva Ancher skagenilaisensa. Hän on itse elänyt heidän
+parissaan, hän on käyttänyt sekä silmiään että korviaan ja ottanut
+sydämellään kaikkeen osaa.
+
+"Vanhoissa tarinoissa kerrotaan usein jostakin taikakeinosta, joka
+oikealla tavalla käytettynä saattaa ihmisen ymmärtämään lintujen
+kieltä. Ja niinpian kuin hän sen oppii, avautuu hänelle uusi maailma.
+Mutta yhtä vaikea kuin sadun prinssin on oppia ymmärtämään siivekkäiden
+olentojen kieltä, yhtä vaikea on kaupunkilaisenkin ymmärtää
+itseensäsulkeutuneen maalaiskansan tunteita ja ajatuksenjuoksua. Hän
+tarvitsee avaimen voidakseen selittää tätä mielikuvituksen ja
+ennakkoluulojen ja unelmien salakirjoitusta.
+
+"Rouva Benedictssonilla on tämä avain; hän on täydellisesti selvillä
+skånelaisen talonpojan käsitys- ja ajatuskannasta kaikissa
+elinkysymyksissä, aivankuin hän kaikessa olisi hänen vertaisensa.
+
+"Kokoelman kertomukset ovat useammilta eri vuosilta, mutta parhaat,
+ilahduttavasti kyllä, ovat vuodelta 1887, yhtä verrattomia sekä
+havaintojen että muodon puolesta sekä aito-taiteilijalle täysin
+arvokkaita...
+
+"Kaksikin eri seikkaa niissä viehättää lukijan mieltä: ensinkin se
+tavaton varmuus, jolla todellisuutta on kuvattu, se täsmällinen
+varmuus, jonka tarmokas tyyneys tekee lukijaan sen vaikutuksen, että
+kaikki on tapahtunut juuri niinkuin on kuvattu: juuri tuolla tavalla
+ajattelee ja tuntee vanha talonpoika kuolinvuoteellaan, juuri
+tuollainen on hänen uskollinen jalkavaimonsa, joka miehen vuoksi ei ole
+suostunut hänen vihityksi vaimoksensa, tai: juuri tällä tavalla
+mustasukkaisuuden aiheuttama murha tapahtuu maalla, juuri tuon
+luonnonvälttämättömyyden vaatimuksesta, joka on kaikkia perusteluita
+voimakkaampi.
+
+"Toiseksi tuottaa mieluisan yllätyksen tekijän herkkä silmä
+näkemään kaikkea koomillisuutta, joka ilmaisumuodossaan on
+niin täysin hillittyä. Kuu hän on vakava, kuvaa hän yhtä rohkeasti
+todellista elämää epäpuhtaine tai traagillisine omituisuuksineen
+kuin Henrik Pontoppidan meillä lyhyissä, mestarillisissa
+kansanelämänkuvauksissansa. Kun hän esittää jonkun koomillisen
+tilanteen -- ja sen hän tekee varsin usein -- astuu hän samoja jälkiä
+kuin Schandorph meillä. Mutta siinä, missä Schandorph nauraa, on Ernst
+Ahlgrenilla vain veitikka silmässä...
+
+"Kokonaisuutena kokoelma on keväisen terve kuin heikosti tuoksuva,
+mutta väririkas ruoho- ja metsäkukkakimppu, jonka poimii varhain
+aamulla kasteen ollessa vielä maassa."[137]
+
+Tällä myötätuntoisella ja täyttä tunnustusta antavalla arvostelullaan
+Georg Brandes tahtoi lieventää sitä murhaavaa tuomiota, joka edellisenä
+kesänä "Politiken" lehdessä oli tullut "Fru Marianne'n" osaksi, joskaan
+hän ei sitä suorastaan peruuttanut,
+
+
+
+
+Kirjallisia otteluita.
+
+
+"Nuoren Ruotsin" kirjailijat, joita aluksi kaikilla tahoilla oli
+tervehditty ilolla uuden kirjallisen kukoistusajan edelläkävijöinä,
+joutuivat 80-luvun loppupuolella mitä ankarimman vastustuksen ja vainon
+alaisiksi. Siihen vaikutti osaltaan heidän hyökkäyksensä uskontoa ja
+yhteiskuntajärjestelmää vastaan, mutta ensi sijassa sittenkin
+Strindbergin teokset. Varsinkin sen jälkeen kuin "Giftas" teosta
+vastaan nostettu oikeusjuttu päättyi Strindbergin eduksi, kiihtyi
+taistelu konservatiivisella puolella äärimäisyyteen asti. C.D. af
+Wirsén hyökkäsi vasta perustetussa "Vårt land" lehdessä, jonka
+ohjelmaan kuului "epäsiveellisen ja herjaavan kirjallisuuden
+vastustaminen", ei yksin ruotsalaisen, vaan myöskin ulkomaalaisen
+realistisen kirjallisuuden kimppuun, ilmaisten niin suurta
+ahdasmielisyyttä ja naurettavaa kömpelyyttä arvostelutavassaan, että
+sen vertaista tuskin missään muussa maassa on tavattu. Naurettavan
+surullinen oli niinikään n.s. "siveellisyysanomus", jonka useat
+henkilöt, niiden joukossa myös yllämainittu "Vårt land" lehden
+arvostelija ja Ruotsin Akademian sihteeri, jättivät kuninkaalle,
+valittaen siinä, "että itsessään niin hyödyllistä painovapautta oli
+viime aikoina häikäilemättömästi väärinkäytetty ja että kaikkein
+siveettömimmät painotuotteet kaunokirjallisuuden nimellä ja muka
+vapauden, valistuksen ja kehityksen edistämisen tarkoituksessa olivat
+ruvenneet levittämään vietteleviä oppejansa, sekoittaneet yleisön
+oikeudentunnon sekä riistäneet siltä uskon Jumalaan ja hänen pyhään
+sanaansa siten tuottaen turmelusta sekä ajaksi että iankaikkisesti".
+Vähä väliä ilmestyi niinikään vanhoillisten lehtien palstoilla
+lähetettyjä kirjoituksia, jotka olivat milloin "Opettajan", milloin
+"Olevien olojen ystävän" y.m. allekirjoittamia ja jotka sanojaan
+säästelemättä sättivät sekä nuoria kirjailijoita että heidän
+kustantajaansa, Albert Bonnieriä. Voiton kaikista tällaisista
+hyökkäyksistä vei kuitenkin v. 1887 ilmestynyt lehtori John Personnen
+lentokirjanen "Strindbergs-litteraturen och osedligheten bland
+skolungdomen" (Srindberg-kirjallisuus ja siveettömyys koulunuorison
+parissa), jossa tekijä väittää koko uudenaikaisen ruotsalaisen
+kirjallisuuden puolustavan täydellisesti vapaata sukupuoli-elämää ja
+syytti sitä siitä epäsiveellisestä elämästä, joka vallitsi koulujen
+oppilaiden keskuudessa. Kirja, jolla ahdasmielisyydessä ja räikeydessä
+tuskin on vertaistansa, herätti suurta paheksumista "Nuoren Ruotsin"
+kirjailijoiden parissa, ja Gustaf af Geijerstam kehoitti m.m. Ernst
+Ahlgrenia julkisesti panemaan vastalauseensa.
+
+Ernst Ahlgren, joka parasta aikaa oli Parisissa, ei tahtonut sitä
+kuitenkaan tehdä. Vaikka hän persoonallisesti seisoikin lähellä useita
+nuoria kirjailijoita, niin ei hän sittenkään tuntenut niin täydellistä
+yhteenkuuluvaisuutta, että hän olisi voinut ikäänkuin astua rivistä
+esiin ja puhua kaikkien puolesta. Vastatessaan kieltävästi Gustaf af
+Geijerstamille selittää hän lähemmin kantaansa seuraavasti:
+
+"Kun minä ymmärrän, _miksi_ ihmiset ovat tulleet sellaisiksi kuin
+he ovat, niin en voi oikein olla harmissani siitä, että he ovat
+sellaisia. Jos voisin manata esiin jonkinmoista paheksumista suuntaan
+tai toiseen, niin kirjallinen asemani olisi paljoa helpompi, silloin
+voisin yhtyä samaa-ajatteleviin, voisin olla huomaamatta sitä hyvää,
+mikä vastapuolueessakin on. Vaan nyt! Minulla on pohjaton halu nähdä ja
+ymmärtää; kaikkea, kaikkea, mihin voin ylettyä. Mihinkä sitä kelpaa
+sellaisella luonteella? Tämä luontainen vaistoni, haluni käsittää
+kaikkea, minkä voin tavoittaa, on voimakkaampi tahtoani ja järkeäni. Se
+on jonkinmoinen traagillinen kohtalo, sillä kun minulla samalla on niin
+onneton tarve voittaa ihmisten myötätuntoa, joudun tahtomattanikin
+persoonallisiin hankauksiin ja ristiriitoihin, joita vastaan luontaisen
+herkkämielisyyteni vuoksi en voi koskaan kyllin panssaroitua."[138]
+
+Samoin Ernst Ahlgren seuraavana syksynä kirjeessään Gustaf af
+Geijerstamille puhuu jälleen suhteestaan "nuoriin" vastustaen sitä
+ajatusta, että kaikki nuoremmat kirjailijat voisivat lukeutua ikäänkuin
+yhteen puolueeseen. Geijerstam, jonka oli määrä pitää esitelmiä
+ruotsalaisesta kirjallisuudesta, oli näet maininnut Ernst Ahlgrenille
+aikovansa käsitellä häntä yhdessä Tor Hedbergin sekä muiden nuorten
+kanssa, ja sen johdosta Ernst Ahlgren sai aihetta puhua itsestään sekä
+asemastaan eri puolueihin nähden. "Minä kannatan aseellista
+puolueettomuutta", sanoo hän. "Minkään puolueen puolesta en tahdo
+taistella... En yhdy mihinkään ohjelmaan, joka sitoo minut taistelemaan
+uskontoa ja voimassa-olevaa moraalia vastaan... Sinua, Tor Hedbergiä ja
+Levertiniä seison lähempänä kuin toisia. Mutta me olemme toistaiseksi
+saaneet aivan liian vähän aikaan voidaksemme rynnistäen toimia.
+Pysykäämme yhdessä ja voittakaamme maa-alaa, hiljaa mutta varmasti. Ei
+kellään meistä ole vielä kylliksi voimaa taistella ja voittaa, ja
+jokaisen yksityisen tappio vahingoittaa nuorta kirjallisuuttamme
+kokonaisuudessansa.
+
+"Sen tähden en millään ehdolla ota osaa pitkin koko linjaa ulottuvaan
+taisteluun."[139]
+
+Ernst Ahlgren oli kuitenkin valmis persoonallisesti ottamaan osaa
+toiseen taisteluun sekä julkisesti lausumaan siitä mielipiteensä.
+Keväällä 1887 oli Georg Brandes julkaissut "Politiken" lehdessä
+kirjoituksen siveellisyyskysymyksestä, jossa hän hyökkäsi yhtä sen
+innokkainta kannattajaa, neiti Elisabeth Grundvigia vastaan, herättäen
+siten hänen hengenheimolaistensa parissa koko pohjoismaissa mitä
+suurinta paheksumista ja nostattaen sanomalehdistössä kiihkeän
+väittelyn, johon m.m. Björnson ja tanskalainen kirjailija Hostrup
+ottivat osaa ankarasti ahdistaen Brandesia. Vaikka Ernst Ahlgren ei
+kannattanut Brandesin vapaata käsityskantaa siveellisyyskysymyksessä,
+niin ei hän silti voinut hyväksyä vastapuoluettakaan, joka
+ahdasmielisyydessään teki itsensä syypääksi yhtä suureen liioitteluun
+kuin Brandeskin. Varsinkin hän paheksui sitä, että yleinen mielipide
+kahlehti yksilöiden toiminta- ja sananvapautta ja harjoitti
+terrorismia, etenkin naisten suhteen, jos nämä uskalsivat ilmaista
+yleisestä mielipiteestä poikkeavan kantansa.
+
+Näitä mielipiteitään Ernst Ahlgren esitti kirjoituksessaan
+"Saedligheds-Terrorismen paa svensk Grund" (Siveellisyyshirmuvalta
+ruotsalaisella pohjalla) "Politiken" lehdessä syysk. 13 p:nä 1887,
+valaisten väitteitään useilla mielenkiintoisilla esimerkeillä.
+Niinpä hän esim. kertoo, miten eräs nainen, joka ei muiden mukana
+ollut poistunut eräästä kokouksesta, jossa oli keskusteltu
+siveellisyyskysymyksestä, julistettiin pannaan, s.o. kaikki hänen
+tuttavansa vetäytyivät erilleen hänen seurastansa. Samoin eräs
+ylioppilas, joka samassa kokouksessa oli uskaltanut lausua ilmi
+mielipiteensä, oli kadottanut apurahansa, ja kun hänelle yksityisesti
+kerättiin varoja opintojen jatkamista varten, oli eräs vapaamielinen
+virkamies luvannut avustaa häntä vain sillä ehdolla, että avustajien
+nimet eivät tulisi julkisuuteen. -- Kustantajayhdistys oli niinikään
+päättänyt eroittaa joukostaan jokaisen kustantajan, joka uskalsi
+painattaa jonkun julkisesti epäsiveelliseksi julistetun kirjoituksen.
+-- Ja eräältä naislehden toimittajalta oli koetettu salaisesti
+agiteeraamalla riistää hänen yksityistuntinsa, koska hän vapaata
+keskusteluoikeutta puolustavassa lehdessään oli antanut tilaa nuoren
+tytön sairaalloista tunne-elämää esittävälle kuvaukselle.
+
+"Sellainen on siveellisyys-hirmuvalta," huudahtaa Ernst Ahlgren. Ja
+lopuksi hän vielä omasta puolestaan lausuu seuraavat sanat niille,
+jotka ehkä hänen "sanojensa johdosta tahtoisivat asettaa hänet nurkkaan
+häpeämään epäsiveellisyysapostolien tai muiden pahantekijöiden pariin":
+
+"Minulle on aivan yhdentekevää, ovatko ne, joita tämä hirmuvalta uhkaa,
+oikeassa tai väärässä. Että tällainen hirmuhallitus on olemassa, on
+kylliksi tehdäkseen minusta sen leppymättömän vihollisen. Vaikkapa,
+niinkuin itse Björnson, asettaisin neitseellisen puhtausvaatimuksen
+jokaiselle sulhaselle tai samalla kauhulla kuin yhteiskuntamoraalimme
+valvoja, C.D. af Wirsén torjuisin luotani miehen ja naisen välisen
+yhdenvertaisuusvaatimuksen, niin inhoisin sittenkin yhtä suuressa
+määrin tätä hirmuvaltaa.
+
+"Sillä niin kauan kuin ulkonaista painostusta käytetään syiden ja
+vastasyiden asemesta, ei tämä uusi kysymys ole mitään muuta kuin vanha
+valhe, ja me omistamme yhä edelleenkin: vain kalkittuja hautoja
+mädänneitten tapojen ympärillä."
+
+Vaikka tämä kirjoitus ei suoranaisesti puolustakaan Brandesia, niin
+hänen vastustajansa antoivat sille sittenkin sellaisen selityksen, kun
+paria kuukautta myöhemmin Ernst Ahlgrenin kirjoitus "Georg Brandes
+esitelmöitsijänä" "Hemvännen" lehdessä toi uutta vettä heidän
+myllyynsä. Ernst Ahlgren oli näet Kööpenhaminassa seurannut suurella
+ihastuksella ja innolla Brandesin luentoja ja kuvasi nyt yllämainitussa
+kirjoituksessaan sekä kuulijakunnan innostusta että luennoitsijan
+suurta esittämiskykyä ja persoonallista viehätysvoimaa. Osoitteena
+Ernst Ahlgrenin tyylistä sekä hänen suuresta innostuksestansa saakoon
+tämä kirjoitus tässä sijansa.
+
+"'Frue Kirke' kohoaa synkkänä pilvistä iltataivasta vasten, yliopiston
+kiviröykkiö rajoittaa aukiota toiselta puolen, portailla seisoo
+vihmasateessa tiheään sulloutunut ihmisjoukko riippuen suuren suljetun
+oven edustalla kuin mehiläisliuta ennen parveilua -- ulottuen aina
+katukäytävälle saakka, missä muutamat ylioppilaat lämpimikseen astuvat
+edestakaisin.
+
+"Sisällä opinahjossa, valtavien ovien takana on hiljaista, käytävät
+ovat tyhjinä ja ovenvartija torkkuu arvokkaana paikallaan; leveät
+portaat ovat puolipimeät, mutta seinämaalauksille lankeaa valo
+pääportaiden korkeista kandelaabreista, jotka valaisevat ylintä
+käytävää. Ovia alhaalla ei avata ennenkuin täsmälleen seitsemältä,
+väräjävässä kaasuvalossa värjöttää äänettömänä ja autiona pitkä käytävä
+hukkuen lopulta pimeään.
+
+"Varjosta astuu esiin yksinäinen mies, eroittuen valoa vasten kuin
+selväpiirteinen varjokuva. Solakka vartalo; joustava käynti;
+karakteristinen pää, hiukan eteenpäin kumartunut, mutta silti ylpeä
+ryhdiltänsä, jonka suora, kiiltävä musta tukka, kohottuaan ensin
+ylöspäin yhtenä ainoana kaarena, laskeutuu alas otsalle. Piirteitä on
+mahdoton eroittaa, ei muuta kuin pään muodon, mutta sekin jo riittää,
+jotta tuntisi sen kerrankin nähtyänsä.
+
+"Mies asettuu seisomaan reunimmaisten portaitten ääreen, nojautuu
+kandelaabrien tummaa rautaa vasten, sulautuu ikäänkuin kokonaan niihin.
+Ja siihen hän jää liikkumattomana odottamaan.
+
+"Mitä hän odottaa?
+
+"Ehkäpä hän haluaa nähdä, miten hänen tähtensä paikoista tapellaan, tai
+ehkäpä häntä vain huvittaa tarkata täältä kuulijakuntaa, jonka hän
+ennen on nähnyt vain kateederista käsin.
+
+"Kello lyö. Alhaalta kuuluu kohinaa, ikäänkuin kuohuvan veden ääntä,
+ihmisaalto syöksyy lähimpiä portaita ylös, täyttää sen kuin yhdellä
+ainoalla valtavalla suoneniskulla, ja virtaa sitten eteenpäin käytävän
+läpi kiiruhtavien askelten äänen kajahtaessa holvikatoksen alla. Ei
+kukaan astu, kaikki juoksevat virran kantamina, kuljettamina, ajamina
+eteenpäin.
+
+"Mutta ei mikään virta ulotu yksinäisen miehen luo tyhjien portaitten
+päähän, ei kukaan pane häneen huomiota: itsesäilytysvaisto valtaa
+jokaisen mielen.
+
+"Sisällä luentosalissa on turvallisesta paikasta hauska tarkata kaikkia
+noita erilaisia kasvojenilmeitä, jotka pistävät esiin pahimman
+tungoksen keskeltä: siinä on intoa, harmia, epätoivoa, kun kaikki
+ponnistukset näyttävät turhilta ja kyynärpäät askaroivat joka puolella;
+siellä täällä joku elämänhaluinen nuorukainen, joka nauraa joko omille
+tai toisten ponnistuksille; ylioppilaita, jotka harppaavat penkkien ja
+pöytien yli anastaakseen itselleen istumapaikan; naisia, jotka
+mittelevät tarmokkaasti voimiaan miessukupuolen kanssa. Ei ketään
+arkailla. Kukin on itseään lähinnä.
+
+"Jokainen nurkka, jossa ihminen vain voi seisoa, on ennätetty, aina
+käytävään saakka, missä kauloja kurotetaan ja varpaille kohotaan
+toivossa, että sieltäkin saattaisi jotain nähdä ja kuulla.
+
+"Melu vaimenee suhinaksi ja sitten äkkiä kaikki hiljenee. Joukon
+keskellä häämöittää tumma pää ja ylöspäin työntynyt tukka, mikä antaa
+koko ulkomuodolle taistelun leiman. Se on Georg Brandes.
+
+"Tuossa hän seisoo, hiukan hengästyneenä -- siltä ainakin tuntuu -- ja
+ennenkuin hän alkaa puhua, luo hän kuulijajoukkoon levollisen, miltei
+välinpitämättömän katseen, joka ponnistuksitta näyttää huomaavan
+pienimmätkin seikat ja joka säkenöi kylmää ja terävää järkeä, järkeä,
+joka ei lainkaan ole sopusoinnussa hänen hermostuneitten, vuoroon
+katkeruutta ja kovuutta, vuoroin miltei lempeyttä ilmaisevien
+kasvojensa kanssa.
+
+"Nämät kalpeat kasvot, liikkuvat kulmakarvat, suora, matala, poimujen
+uurtama otsa, herkät sieramet ja etsivä, teräksenharmaa katse tietävät
+paljonkin kertoa ja vieläkin enemmän selittää sille, joka tarkasti
+niiden vaihtelua seuraa. Helposti voi ymmärtää, miten tätä miestä,
+jolla on niin terävä ja läpitunkeva arvostelukyky ja niin terve järki,
+jonka maailmankäsitys on täysin helleeninen ja jonka suonissa virtaa
+itämaista verta, miten tätä miestä ehdottomasti täytyy joko sokeasti
+ihailla tai sokeasti vihata, aina sen mukaan vetääkö hän puoleensa vai
+työntää luotaan -- voi ymmärtää, että kaikkein vähimmin hänen osakseen
+voi tulla sitä, mitä jokaisella ensi sijassa on oikeus vaatia:
+nimittäin _oikeutta_.
+
+"Hän alkaa puhua. Kun vertaa äänen hillittyä rauhallisuutta kasvojen
+intohimoiseen levottomuuteen, joita hän ei koskaan saata kokonaan
+hillitä, muistuu ehdottomasti mieleen hänen omat sanansa 'Berlinin'
+esipuheensa: 'Tunnelmani ovat usein ristiriidassa keskenään, mutta
+ajatukseni ani harvoin.' Esityksen levollinen varmuus on sukua
+'Hovedstrømninger'lle sekä niille kirjallisille luonnekuville, jotka
+ovat opettaneet meitä ihailemaan Georg Brandesin voimakasta ja eheätä
+persoonallisuutta, mutta kasvojen nopeat vaihtelut sen sijaan tuovat
+mieleen poleemikon, ja kesken vakavaa esitystä välähtää joskus esille
+tuo taisteluun valmis sukkeluus, säälimätön iva ja taitava
+aseidenkäyttö, jotka helposti voivat iskeä sellaisia haavoja, jotka
+umpeen mentyäänkin kätkevät arpiensa alle kalvavaa vihaa.
+
+"Georg Brandes ei vaikuta käsien liikkeillä eikä hän ehdoin tahdoin
+anna tilaisuutta suosionosoituksille, opittu kaunopuheisuus on hänelle
+vierasta, hän ei koeta millään väkinäisellä tavalla imponeerata.
+Teennäisyydestä vapaa yksinkertaisuus ja luonnollinen tasaisuus on
+ominaista hänen esitykselleen. Hän kahlehtii kuulijoiden huomion
+esityksensä sisällöllä ja ajatusjuoksunsa selvyydellä, milloin hän
+haluaa selittää tai tutkia jotain seikkaa, sekä taiteellisella
+havainnollisuudellaan, kun hänen mielensä tekee kuvata jotakin. Hän
+osaa keskittää ajatuksensa, puristaa aineensa siinä määrin kokoon, että
+hän tunnin rajoitetussa kehyksessä voi esittää äärettömän joukon
+tietoja ja tosiasioita olematta silti kuiva. Kuulija tuntee todellakin
+oppivansa jotain, ja siksi aine herättää hänen mielenkiintoaan. Voisipa
+kohteliaisuutena mainita, että esitelmän aikana itse esittäjä unohtuu."
+
+Vaikka tämä kirjoitus ei vähimmälläkään tavalla koskettele Brandesin
+mielipiteitä, käsittivät hänen vastustajansa sen suoranaiseksi
+hyökkäykseksi heitä itseään vastaan sekä Brandesin mielipiteiden
+puolustukseksi. Etenkin naisemansipatsionipiireissä se herätti suurta
+paheksumista, ehkäisten mm. kirjailija-apurahan keräystä, jota Ernst
+Ahlgrenin hyväksi oli pantu alulle. Varsinkin eräs lahjoittajista,
+rouva Fredrika Limnell, jota Ernst Ahlgren sai kiittää eräästä jo
+aikaisemmasta rahalahjasta ja jonka antiudesta kyseenäolevakin apuraha
+suurimmaksi osaksi riippui, loukkaantui syvästi tämän kirjoituksen
+johdosta ja ilmaisi mielipahaansa eräässä Esseldelle kirjoittamassaan
+kirjeessä. Samalla kun Esselde lähetti Ernst Ahlgrenille rouva
+Limnellin kirjeen, koetti hän omasta puolestaan saada häntä
+peruuttamaan tai ainakin tyydyttävällä tavalla selittämään
+kirjoitustansa, jotta apurahahanke ei menisi myttyyn.
+
+Seuraava vastaus Esseldelle, joka ilmaisee syvää loukkaantumista ja
+katkeruutta, on hyvin kuvaava Ernst Ahlgrenin itsenäiselle luonteelle,
+joka persoonallisista eduista välittämättä ei koskaan voinut tinkiä
+hitustakaan siitä, minkä hän piti oikeana.
+
+"Täti sanoo, että minun pitäisi levollisesti ajatella 'asiaa'",
+kirjoittaa Ernst Ahlgren, "eikä loukkaantua, vaikka minua vaaditaankin
+tilille sen johdosta, että olen uskaltanut kirjoittaa Georg Brandesista
+_esitelmöitsijänä_ (huom. ei poleemikona, moraalifilosofina eikä
+reaktsionäärinä, vaan _ainoastaan_ esitelmöitsijänä).
+
+"Ei, levollisesti en voi sitä ajatella, sillä harmi kiehuu minussa...
+
+"Koko tädin kirje kohdistuu vain yhteen ainoaan seikkaan:
+'puolustaudu'. -- -- -- Puolustaisinko itseäni?!
+
+"No niin:
+
+"Arvellaan olevan syytä asettaa minut _edesvastuuseen_ sellaisesta
+artikkelista kuin 'Hemvännen'issä julkaisemastani! Artikkelista,
+jossa ei ole sanaakaan, joka kohdistuisi uskontoon, moraaliin tai
+siveellisyyteen; ei ainoatakaan sanaa, joka loukkaisi säädyllisyyttä;
+ei yhtään kevytmielistä eikä raakaa sanaa. Olen vain uskaltanut puhua
+henkilöstä, jota syytetään ateistiksi ja siveellisyyden herjaajaksi; en
+ole puhunut hänen suhteestaan uskontoon enkä siveellisyyteen, olen
+tarkastanut häntä vain kirjalliselta kannalta -- hänen asemaansa
+kirjallisuushistorioitsijana. Ja tämän johdosta minua vaaditaan
+tilille! Minä ymmärrän.
+
+"Tiedetään, että olen ollut sairas, että olen sitä vieläkin, että voi
+kulua pitkiä aikoja, jolloin en jaksa tehdä työtä, että luultavasti en
+koskaan tule aivan terveeksi; sen vuoksi on pantu toimeen rahankeräys
+-- vai mikä se lienee! -- jotta minulle kahdeksi vuodeksi voitaisiin
+taata 1,000:nnen, jopa 1,200 kr:n vuotuinen summa.
+
+"Eikö totta?
+
+"Minulle ojennetaan tämä summa ja sanotaan: myö sielusi! Ja jos minä
+otan sen vastaan, niin sanotaan: nyt olet meidän.
+
+"'Juuri nyt' lienee oikea aika, juuri nyt minä lienen niin köyhä, että
+ryömin rahan edessä ja suostun ehtoihin.
+
+"Vai mitä tarkoittavat nämät sanat: -- 'Erikoisesta syystä on ikävä,
+että _juuri nyt_ tuollainen pelko saisi vallan ystäviesi parissa.'
+[Esselden sanat.]
+
+"Niissä piilee uhkausta ja kaupan hierontaa. Mutta minua ei voida
+lahjoa. Sano se 'ystäville'.
+
+"Olen irtaantunut kieroista, arvottomista perhesuhteista monivuotisen,
+kovan taistelun jälkeen; olen yksin työlläni hankkinut itselleni
+jokaisen pienen tiedonjyväsen ilman minkäänlaista johtoa tai
+koulunkäyntiä; olen omin ponnistuksin kaivautunut esille syrjäisestä
+myyränkolostani. Tämä pitkä myyräntyöni on tehnyt minusta karaktäärin.
+Eikä karaktäärejä osteta.
+
+"Jos minulle olisi tahdottu antaa apuraha ilman minkäänlaisia ehtoja ja
+täydellä luottamuksella karaktääriäni kohtaan, niin olisin ottanut sen
+vastaan, en nöyrästi kuin almun, vaan niinkuin kelvollinen työntekijä
+-- joka ulkonaisten olojen pakosta on joutunut avun tarpeeseen ja joka
+tietää voivansa hyödyllisesti käyttää avustusta -- ottaa vastaan
+avunannon työnantajaltaan. Mutta kun on tarkoitus sitoa käteni,
+koukistaa niskani ja siten saada minut johdetuksi sinne, minne
+halutaan, niin vastaan kieltävästi. Pitäkää avustuksenne ja antakaa
+minun mennä hukkaan, jollen jaksa pysyä pystyssä! Jos isänmaallani on
+niin useita ja niin eteviä kirjailijoita, ettei minua tarvita, no --
+niin! Minun yksityisasiani on sitten osoittaa, kuulunko niihin, jotka
+kaikessa hiljaisuudessa ovat hirtettävät. Meidän etevimmillä
+näyttelijättärillämme on valtiolta vuotuista palkkaa noin 4-6,000 kr.
+Sinä vuonna, jolloin _minä_ kirjoitin 'Fru Marianne'n, kohosivat
+kirjalliset tuloni 533 kr:uun (300 nimettömänä lahjana), sillä
+palkkioni sain vasta sinä vuonna, jolloin kirja ilmestyi painosta. Se
+maa, joka noin auliisti huolehtii niistä kyvyistä, joita se pitää
+lupaavimpina, voi odottaa suuria kirjallisuudeltansa!
+
+"-- Täytyy elää, sanoo kirjailija.
+
+"-- En käsitä, miksi se olisi välttämätöntä, vastaa hänen aikansa. Ja
+hänen aikansa on oikeassa; koska se ei tarvitse enää useampia hänen
+teoksiansa.
+
+"Ja niin sitä ollaan kuitit.
+
+"Lyhyesti:
+
+"Minä _en_ aio millään tavalla kaunistella Brandes-artikkeliani;
+minä en lupaa kirjoittaa toisten mielen mukaan ja olla seuraamatta omaa
+mieltäni; minä en salli kenenkään vartioida 'omaperäisyyttäni'.
+
+"Tehtäköön miten parhaaksi nähdään apurahan suhteen. Mutta ei millään
+apurahalla voida minun sananvapauttani ja itsenäistä asemaani ostaa.
+
+"Se on järkähtämätön vastaukseni. Ja mitä siihen tulee, ettei minun
+'pitäisi julkisesti kosketella asiaa' niin sanon päinvastoin: kernaasti
+minun puolestani! -- jos minua vaaditaan otteluun.
+
+"Ei ainoatakaan sanaa Brandes-artikkelissa minun tarvitse peruuttaa,
+hävetä tai salata. Minä tahdon puolustaa joka ainoaa, sekä yksityisesti
+että julkisesti. On olemassa yksi ainoa asia, jota vastaan ennen olen
+taistellut ja jota vastaan taistelen niin kauan kuin minulla on voimaa
+liikuttaa kynääni, ja tämä ainoa asia on juuri _suukapulajärjestelmä_,
+sama -- jota nyt minun suhteeni on tahdottu käyttää. Vain se
+_yrityskin_, että väkivallalla ja uhkauksilla, lahjomisilla ja lunnailla
+tahdotaan pakoittaa ihmistä salaamaan vakaumuksensa, kiihoittaa minua.
+Ja minäkö möisin vakaumukseni vain 'Mollefossin' [viittaa Ibsenin
+Rosmersholmiin] pelosta! Ei, jos se on tarkoituksena, niin kernaammin
+taistelu elämästä ja kuolemasta, avoin taistelu.
+
+"Täti sanoo:
+
+"'Toinen selitys on se, että herra Brandesin mielestä on ollut varsin
+sopivaa Ruotsin suosituimman kirjailijattaren välityksellä tehdä
+reklaamia aiotuille esitelmilleen -- mikä minun mielestäni onkin paljoa
+uskottavampaa.'
+
+"1:o. Minä en anna käyttää itseäni reklaamia varten.
+
+"2:o. Brandes ei aio tulla Ruotsiin. Minä tiesin sen ennenkuin
+kirjoitin artikkelini.
+
+"Lopuksi tahdon kysyä, onko pahempi kirjoittaa 'Hemvännen'iin ateisti
+Brandesista kuin 'Dagny'yn ateisti Harriet Martineausta?"
+
+Ylläoleva kirje ei ole päivätty, mutta luultavasti se on kirjoitettu
+Kööpenhaminassa maaliskuun alkupäivinä 1888 päättäen siitä, että toinen
+myöhäisempi ja laadultaan yksityisempi kirje niinikään Esseldelle,
+jossa Ernst Ahlgren selittää vielä tarkemmin suhtautumistaan Brandesin
+mielipiteisiin, on maaliskuun 7 p:ltä.
+
+"Se mitä täti sanoo kuohumiseksi, ei voi laskeutua", kirjoittaa Ernst
+Ahlgren. "Minä tunnen rinnassani haavan kirvelevän, ja aina
+kuolinhetkeeni saakka olen pitävä sitä halpamaisuutena, jos annetaan
+taiteilijan joutua perikatoon vaan sentähden, että hän tahtoo tehdä
+työtä -- tai oikeammin: siksi ettei hän _voinut_ työskennellä --
+muuta kuin vapaasti..
+
+"Minä ihailen Georg Brandesin loistavia henkisiä ominaisuuksia; minä
+vastustan jyrkästi hänen käsityskantaansa sukupuoliasiassa. (Ei
+sovinnaisista, vaan puhtaasti inhimillisistä syistä: sellaista
+moraalia, joka perustun sääliin. S.o. vanhan ajan kristillistä
+moraalia, ei kirkollista, sillä se ei merkitse minulle mitään, jollei
+se suhtaudu edelliseen.) Mutta minä en tahdo, että eroavien
+mielipiteiden vuoksi unohdetaan, ettei hän ole mikään tavallinen
+persoonallisuus. Hänen julistamansa vapaan rakkauden oppi on
+sydämettömyyden evankeliumia, ja mitä lähemmin olen oppinut häntä
+tuntemaan, mitä enemmän osaan persoonallisesti panna arvoa siihen
+sielun hienouteen ja rohkeuteen, jotka viihtyvät niiden vähemmän
+jalojen ominaisuuksien rinnalla, jotka meille kaikille ovat tutut ja
+joita minä huomaan, vaikka en tahdo niistä puhua -- sitä kammottavampi
+on minun mielestäni tämä oppi, joka perustuu naisten halveksimiseen ja
+julmuuteen. Minä pidän Georg Brandesista samoin kuin monet muutkin,
+jotka ovat joutuneet hänen läheisyyteensä, mutta tuotantooni en voi
+valaa muuta kuin omaa vakaumustani enkä tahdo esittää muuta, kuin mitä
+omin silmin olen nähnyt. Minä en ole moralisti, vaan huomioidentekijä;
+olen sekä täällä että Parisissa nähnyt 'vapaita' suhteita, ja minä olen
+käyttävä huomioitani teoksissani. Minä olen osoittava, mihin '_päivän
+tai parin rakkaus_' aina johtaa: onnettomuuteen, tuskaan,
+katumukseen, katkeruuteen, halveksumiseen. Tämä ei ole tendenssiä. Minä
+olen tehnyt huomioitani muodostamatta ennakolta mielipidettäni, minä en
+perusta mihinkään suunnitteluun, vaan rakennan sille, mitä olen nähnyt
+ja kuullut. Ehkäpä minua tullaan sanomaan epäsiveelliseksi, koska
+koskettelen laittomia suhteita, mutta minä pidän velvollisuutenani
+puhua ja minä tulen puhumaan. Jos terveyteni sen sallii.
+
+"En tiedä tullaanko sitä leimaamaan siveellisyydeksi vai
+siveettömyydeksi. Tahdon olla yhtä häikäilemätön kuin itse elämäkin.
+
+"Kaikki tämä on tarkoitettu vastustamaan päähänpistorakkautta.
+Vastustamaan sitä, jota Georg Brandes puolustaa. Ja siitä huolimatta,
+että olen hänen ystävänsä ja tulen sinä pysymään, vaikka hän kääntäisi
+aseensa minua vastaan...
+
+"Mutta ansaita apuraha esiintymällä toisten kehoituksesta häntä
+vastaan? Ei.
+
+"Olen ollut sairas joulusta saakka...
+
+"Tädin ja rouva Limnellin kirjeet repivät minua, jotta tulin
+huonommaksi, ja kun sittenkin yritin pysyä pystyssä, sai tauti ankaran
+käänteen... Työtä en luultavasti voi pitkään aikaan tehdä, matkustan
+kotiin Hörbyhyn, jossa voin elää halvemmalla ja kirjoitan ehkä sitten
+vielä yhden kirjan, rehellisen ja kelvollisen kirjan. Tahdon ainakin
+koettaa. Ja sitten tahdon -- ei, en _tahdo_, mutta varmaan elämä
+pahoittaa minut sinne, minne en tahdo: Mollefossiin.
+
+"Perheoloni vievät minut perikatoon, kun en voi vapautua niistä...
+Kaiken sen lisäksi köyhyyttä -- köyhyyttä -- köyhyyttä. Ja oman
+taiteilijaluonteeni vapauden ja uusien vaikuttimien kaipausta!
+
+"En kadu Brandes-kirjoitelmaani, en ryömien tavoittele ainoatakaan
+äyriä. Mutta minä joudun perikatoon."
+
+Saman kirjeen loppuun on Ernst Ahlgren lisännyt vielä seuraavat sanat
+palattuaan Hörbyhyn:
+
+"Parhaana todisteena siitä, että kiintymykseni Georg Brandesiin ei
+tarvitse vaikuttaa tuotantooni, on se monivuotinen ystävyys, joka on
+vallinnut minun ja 'epäsiveellisyys-apostolin' Axel Lundegårdin välillä
+ja mikä on sekä 'Pengar'ia että 'Fru Marianne'a vanhempi."
+
+Vaikka Esselde vastauksessaan Ernst Ahlgrenille vakuuttikin, ettei
+kukaan ollut aikonutkaan sitoa häntä tai peruuttaa lupaustansa,[140]
+jäi kysymyksessä oleva apuraha sittenkin tulematta. Luultavasti
+"ystävät" olivat päättäneet siirtää sen antamisen toistaiseksi, koska
+Ruotsin Akademia samoihin aikoihin myönsi Ernst Ahlgrenille 500 kr:n
+suuruisen apurahan. Ja ennenkuin apurahan keräys otettiin uudestaan
+puheeksi, oli Ernst Ahlgren jo ennättänyt sinne, missä sellaisia ei
+enää kaivata.
+
+
+
+
+Viimeiset vaiheet.
+
+
+Vuosi 1888 oli koittanut Ernst Ahlgrenille synkkänä, Niinkuin jo
+mainittu, oli hän tammikuun alussa yrittänyt tehdä itsemurhan, vaikka
+aie epäonnistuikin. Kauan aikaa hän sen jälkeen eli vain puolinaista
+elämää. Lääkärin hoidosta huolimatta voimat pysyivät peloittavan
+alhaalla ja työkyky oli enimmäkseen lamassa. Silloin tällöin vain hän
+kuumeisella kiireellä teki muistiinpanojaan ja hahmoitteli monia
+suunnitelmiaan. Ruotsin Akademian myöntämä apuraha oli ainoa valonsäde
+talven kuluessa, joka herätti hänessä hiukan elämänhalua ja
+tulevaisuudentoivoa. Iloansa hän purkaa Lundegårdille seuraavin sanoin:
+
+"Parasta aikaa levätessäni aamupäivällä, tultiin minulle ilmoittamaan,
+että olin saanut 500 kr:n suuruisen apurahan Ruotsin Akademialta... En
+olisi koskaan voinut uskoa, että jokin Ruotsin Akademiasta lähtevä asia
+voisi vaikuttaa minuun niin valtavasti: minä kaivoin nenäni tyynyyn ja
+nyyhkytin.
+
+"Olen kovin iloissani siitä, en niin suuresti itse rahojen vuoksi,
+sillä eiväthän ne pitkälle riitä, vaan siksi että osakkeitteni täytyy
+nousta epäkriitillisen yleisön silmissä, kun Akademia suojelee minua.
+Sanomalehdessä oli sitä paitsi julkaistuna erityinen uutinen, jossa
+mainittiin ne syyt, joiden nojalla apuraha minulle oli annettu. Ja tämä
+uutinen, joka luultavasti tulee kiertämään kaikkialla maaseudulla,
+vaikuttaa kahden viimeisen teokseni menekkiin enemmän kuin mikään
+kirjakauppailmoitus. Sitä ei kernaasti epäillä, jonka Akademia ottaa
+turviinsa, ja ehkäpä seuraavat teokseni sen johdosta tulevat nostamaan
+vähemmän melua."[141]
+
+Tämän ilon jälkiä tuntuu vielä seuraavissakin kirjeissä. "Olen niin
+iloinen, kun minun ei tarvitse ajatella rahoja", kirjoittaa hän
+Lundegårdille, "-- kun saan antaa päivien mennä menoaan ja
+ruumiinvoimien lisääntyä. Voin tulla vielä suureksi ja voimakkaaksi,
+vaikka tyhjyys yhä ammoittaakin. Tahdon niin kernaasti tulla terveeksi,
+muuten en jaksa kirjoittaa."[142]
+
+Työ, se oli Ernst Ahlgrenilla alituisesti mielessä, vaikka hänen
+elonkipinänsä heikkonemistaan heikkonikin ja hän ikäänkuin vain laski
+niitä päiviä, jotka hänellä vielä olivat jäljellä. Töistään hän
+Esseldellekin kirjoittaa tarttuen innolla hänen ilmilausumaansa
+ajatukseen, että hänelle mahdollisesti seuraavana vuonna voitaisiin
+myöntää Akademian matka-apuraha. "Niin, jos minä elän v:teen 1889-90,
+niin kyllähän kernaasti haluaisin saada matka-apurahan, sillä sitä
+oppii niin paljon päästessään elämän suurille, avaroille tantereille.
+Mutta en koskaan ajattele tulevaisuutta, se masentaa vain mieltäni ja
+saattaa minut epätoivoon. Koetan keskittää ajatukseni päivän työhön
+ajattelematta huomista kauemmaksi. En usko, että koskaan voi tehdä sen
+omantunnonmukaisemmin työtä kuin muistaessaan, että viimeinen vuosi on
+ehkä käsissä.
+
+"Minä iloitsen siitäkin, että suuri yleisö voi ehkä oppia minua
+ymmärtämään, vaikka valitsisinkin aiheita, jotka ovat enemmän
+inhimillisiä kuin _comme il faut;_ ehkäpä se oppii ymmärtämään,
+etten minä kuulu niihin, jotka repivät kaikki alas, yhtä vähän kuin
+niininkään, jotka väittelevät laeista ja yhteiskuntaproblemeista, vaan
+että kuulun niihin, jotka tarkkaavat ihmisluonteita, jotka sanovat:
+'sellainen on kärsimys, sieluntuska, kiusaus, mielenrauha, katumus,
+sääli, hairahdus'. -- Luullakseni jokainen, joka lämmöllä ja totuudella
+kykenee kuvaamaan todellista elämää, voi siten myös hyödyttää,
+tarvitsematta käsitellä teorioja ja yhteiskuntakysymyksiä. Luulisin,
+että kirjailijan tehtävänä on opettaa ihmisiä _näkemään_, tai minä
+tarkoitan ehkä, opettaa heitä rakastamaan ja ymmärtämään... Minun
+silmissäni ei ole olemassa rikoksia, syntejä j.n.e. Minä tarkoitan,
+olen siksi paljon taiteilija ja niin vähän moraalifilosofi; siinä missä
+moraalifilosofi näkee _rikoksen_, joka on rangaistava, siinä minä
+en näe asteetonta, ehdotonta abstraktsionia, vaan _ihmisen, joka teki
+rikoksen_. En tahdo sanoa, ettei rikosta olisi rangaistava, mutta
+_minun_ taiteeni tehtävänä on näyttää, miten rikollinen kärsii, --
+tai miten hän itse ehkä on tekoaan huonompi. Kaikki mikä on salaista,
+mikä ei päily pinnalla, kaikki puhtaasti inhimillinen kuuluu minun
+alaani. Minun on tutkittava tekstiäni ihmisten mielten hienoista
+säikeistä.
+
+"Täti on oikeassa: yhtä paljon voi antaa pienillä kertomuksillaan
+kuin suurillakin. Minä puolestani asetan viimeksi julkaisemani
+novellikokoelman kaikkein korkeimmalle tuotteistani. Minä annan
+sisällisen ääneni ohjata itseäni siten, että minulla usein on monta
+teosta yhtä aikaa käsillä, ja kirjoitan sitten sitä, mikä kunakin
+hetkenä on lähinnä tunnelmaani, jättäen sattuman määrättäväksi, mikä
+ensin valmistuu, mikä viimeksi. Ajatuksissani minulla on valmiina
+romaani, jonka pääajatus on 'Fru Marianne'a vanhempi, mutta en ole
+ollut kypsä kirjoittamaan sitä, sillä paikoittain se on rakennettu
+oletusten eikä omien huomioiden nojaan. Minä kerroin aiheen Jonas
+Lielle, ja hänestä se oli hyvä. Nyt voin panna sen paperille milloin
+hyvänsä, sillä päähenkilöni elävät jo kuin oikeat ihmiset.
+
+"Mutta minähän teen aina niin hitaasti työtä. En jaksa kirjoittaa
+paljon kerrallaan...
+
+"'I telefon' on jo käännetty ... tanskaksi. Parasta aikaa sitä
+käännetään suomeksi Helsingin Suomalaista teatteria varten... Pienen
+näytelmäni 'Romeos Julia'n ostamisesta on myös puhetta..."[143]
+
+Paitsi yksityisiä muistiinpanojaan, jotka ovat "Elsa Finne'n" pohjana,
+kirjoitti Ernst Ahlgren tänä kevättalvena näytelmänsä "Den Bergtagna",
+jonka hän itse arveli elävän kauimmin hänen jälkeensä. Myöskin kertomus
+"Modern" oli hänellä nyt käsillä. Sitä paitsi hän sepitti novellin
+"Lifsleda", teki luonnokset kertomuksiin "Ur mörkret", "Ett
+önskningsmål", "En baldams historia" ja "Ludde" ja valmisti näytelmänsä
+"Romeos Julia".
+
+Kiihkeästi, suorastaan kuumeentapaisesti hän työskenteli tänä
+viimeisenä keväänä, tuntien liiankin selvästi, että hänen hetkensä
+olivat luetut ja peläten, ettei hän ehtisi panna paperille edes osaa
+kaikista niistä aiheista, jotka hänen mielessään kytivät. Eräästä hänen
+kirjoituksestansa, "Verklighetsdiktning" (Todellisuusrunous), joka
+löytyi hänen jälkeenjääneitten papereittensa joukosta, me voimme nähdä,
+millaiseksi hän arvelee sellaisen kirjailijan työn muodostuvan, joka
+työskentelee kuolema alituisesti silmiensä edessä. Hän sanoo siinä:
+
+"Miten toiselta asia näyttääkään siltä, jonka joka kerta uuteen työhön
+ryhtyessään täytyy ajatella: onko tämä ehkä viimeinen; minun täytyy
+saada sanotuksi se, mitä haluan sanoa, ja juuri tällä hetkellä.
+
+"Samantekevää onko kirjailija nuori vai vanha. Vuosien lukumäärä ei
+merkitse mitään, sillä nuoren eletty elämä voi olla paljoa rikkaampi
+kuin vanhan, kaikki riippuu vain tunteen syvyydestä ja elettyjen
+kokemusten laajuudesta.
+
+"Jos hän siihen asti on elänyt suljettua ja yksinäistä elämää, niin voi
+hänet äkkiä vallata halu puhua niin kauan kuin hän vielä voi saattaa
+itsensä ymmärretyksi ja ennenkuin pitkä äänettömyys alkaa.
+
+"Ehkäpä siihen vaikuttaa myös se haikea tunne, että kaikki muistot,
+jotka ovat olleet hänelle rakkaat, kuolevat hänen mukanansa, tai että
+hänestä tuntuu siltä, kuin ne eivät yksin olisi hänen omaisuuttaan,
+tai, -- kukapa tiesi! -- ehkäpä yksinäisyydentunne valtaa hänet, kun
+hänen on pakko erota siitä elämästä, joka on antanut hänelle niin
+paljon ja jolle hän korvaukseksi on voinut antaa niin sanomattoman
+vähän.
+
+"Ehkäpä hän ajatellessaan eroa tuntee halun saada ojentaa kätensä
+kaikkea sitä kohti, josta hänen on pakko erota -- ja ehkäpä hän etsii
+ystävää, joka tahtoo pusertaa hänen kättään merkiksi siitä, että hän on
+muistava häntä.
+
+"Minä kuvailen mielessäni, että jos niin on laita, niin jonkunmoisen
+rauhan tulee lyödä leimansa hänen työhönsä.
+
+"Sellainen kirjailija ei voi olla tuottelias, sillä hänen täytyy
+punnita sanansa tarkemmalla kuin vain sointuvaisuuden vaa'alla ja pitää
+mielikuvituksensa ohjakset kireällä sekä usein kiristäessään niitä
+kysyä itseltänsä: 'onko tämä totta, tarkoitinko tätä? Ja jollen koskaan
+voi peruuttaa näitä sanoja, niin voinko vastata niistä?'
+
+"Hänen esityksensä on hillittyä; hän ei mielellään näyttäydy itse,
+sillä hänellä ei ole tilaisuutta puolustaa itseään vastustajia vastaan
+eikä korjata väärinkäsityksiä, ja jonkinlaisesta arkatuntoisuudesta
+itseään kohtaan hän ei mielellään paljasta itseään. Ei hän myöskään
+esiinny itsetietoisena yleisön edessä; mutta hän ei pelkää niin paljon
+kirjallisia vastoinkäymisiä kuin sitä, että hän kaikesta huolimatta
+voisi tuoda huonosti ilmi ajatuksensa ja huomaisi sen vasta sitten, --
+kun sitä olisi myöhäistä korjata.
+
+"Tästä hänen tavaton ahkeruutensa johtuu, hänen pyrkimyksensä saada
+työnsä niin täydelliseksi kuin suinkin, olkoon kehys miten pieni
+tahansa.
+
+"Se tieto, että hänen tulee jättää sydämensä lapsi yksin ja
+turvattomana vieraiden pariin, vaikuttaa sen, että hän tavattomalla
+tarkkuudella huolehtii sen ulkonaisesta varustuksesta, ja miltei
+äidillistä huolenpitoa piilee jokaisessa hänen verhonsa laskoksessa."
+
+Mutta kesken kuumeista työkiihkoaan Ernst Ahlgrenin täytyi taas jättää
+kaikki kesken, sillä maa poltti hänen jalkojensa alla. Oleskeltuaan
+kaiken talvea vuoroin Kööpenhaminassa, vuoroin Hörbyssä, hän toukokuun
+keskivaiheilla läksi toistamiseen Parisiin, päästäkseen vain pois
+jonnekin, uusien ihmisten pariin ja uusiin oloihin. Mutta sielläkin,
+keskellä ihmisvilinää ja suurta maailmaa, hän tunsi itsensä yhtä
+yksinäiseksi ja vieraaksi kuin kaikkialla muuallakin. Hänellä ei ollut
+enää voimaa iloita eikä nauttia mistään, hän harhaili vain kuin
+kummittelija paikasta toiseen.
+
+"Minä kirjoitan ja kirjoitan", sanoo hän kirjeessä Lundegårdille.
+"Minusta tuntuu ikäänkuin istuisin vankilassa ja vain työtä tekemällä
+voisin saavuttaa vapauteni. Mutta en koskaan ole tehnyt niin toivotonta
+työtä kuin nyt. Ikäänkuin olisin kuollut ja kuivasti kuin luuranko
+merkitsisin vain muistiin ne kertomukset, joita aivoni ovat kehränneet
+kokoon minun ollessani vielä hengissä. -- --
+
+"-- -- Jos sairastaisin parantumatonta tautia, niin ei loppuni
+luullakseni voisi olla sen varmempi kuin nyt. Siinä ei ole mitään
+viekoittelevaa, että minua pakoitetaan vuosi vuodelta julkaisemaan
+huonoja teoksia voidakseni elää ja laahata eteenpäin tätä elämää. Olen
+juureton täällä. Olen kuin kummitus ja töin tuskin uskallan elävien
+pariin. Kaikki tämä on naurettavaa hempeämielisyyttä. Kerran minäkin
+vielä sille nauran. --
+
+"Minulla ei ole mitään tästä kirjavasta elämästä. Se tuskin suo
+ihmiselle oikeutta kuolla."[144]
+
+Ja vieläkin väsyneempi sävy vallitsee seuraavassa kirjeessä, joka on
+kirjoitettu paria viikkoa myöhemmin: "Voisin kernaasti jäädä kokonaan
+tänne, minä pidän tästä suuresta, kauniista Parisista; mutta halua elää
+täällä en ole tuntenut hetkeäkään, tai oikeammin: olen tuntenut halua
+mutta en usko voivani sitä tehdä. Työkykyni on murtunut. Raskas paino
+lepää kaikella sillä, mitä kirjoitan. Ikäänkuin pyövelin käsi painaisi
+olkapäätäni. Minä kirjoitan ja kirjoitan saadakseni kasan täyteen ja
+säilytyshuoneeni tyhjäksi, mutta ei ainoakaan auringon eikä ilon säde
+valaise työtäni.
+
+"Olen aivan levollinen ja täydessä tasapainossa, en vähintäkään
+hermostunut. En ikävöi pois täältä, en halua 'kotiin'. Varmaankin tulen
+matkustamaan vain paikasta toiseen, sillä unohdan työtä tehdessäni
+missä kulloinkin olen, ja mikä hotellipöytä hyvänsä on minulle yhtä
+hyvä. Hörbyssä en voi vakituisesti elää, en tahdo hautaantua sinne,
+mutta pari päivää tai viikkoa voin siellä joskus työtä tehdä. Minulle
+on aivan yhdentekevää missä olen.
+
+"En ole sen hempeämielisempi kuin että voisin jäädä tänne ja sitten
+jonakuna päivänä -- väsyneenä turhiin taiteilijaponnistuksiini --
+lopettaa elämäni täällä. Se olisi ehkä parasta. Kaikki kävisi melutta
+ja huomiotta. En tiedä itsekään mitä odotan tai mitä toivon. Sisäinen
+ääni sanoo minulle: vielä ei kaikki ole lopussa."[145]
+
+Ja paria päivää myöhemmin hän lopettaa seuraavin sanoin kirjeensä
+Lundegårdille, viimeisen, jonka tämä vastaanottaa hänen vielä
+eläessänsä:
+
+"En enää koskaan tule tehneeksi mitään. Mutta mitä se tekee! Olen
+mielestäni kuin vanha ajurihevonen, jolta valjaat riisutaan. Grålle saa
+mennä laitumelle, kompuroida auringonpaisteessa ja tuntea kesän lämpöä.
+Siinä kaikki!
+
+"Minä toivon niin usein, kuljeskellessani täällä -- ja täällä on niin
+satumaisen kaunista -- niin minä toivon, että voisin pysähtyä, tarttua
+jotakuta käsivarteen kiinni, viitata kädelläni ja sanoa: 'katso!' Ja
+tietää sitten, että joku tuntisi aivan samaa kuin minäkin. Mutta ketään
+sellaista ei ole. Kaikilla on kiire. Ja minussa on siksi paljon
+taiteilijaa, että tunnen tuskaa nähdessäni yksin niin paljon kaunista.
+Minä tahtoisin kuvata sitä, siivilöidä sen omien silmieni läpi ja antaa
+sen sitten koko maailmalle. Mutta minä en voi.
+
+"Olkaamme silti yhtä iloisia."[146]
+
+Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren myös valittaa yksinäisyyttänsä,
+sitä, että hän tuntee olevansa jo ikäänkuin kaiken ulkopuolella.
+"Minusta tuntuu yhä siltä, kuin en kuuluisi tänne", kirjoittaa hän;
+"minä käyn ja katselen kaikkea ikäänkuin jotakin näyttelyä, jonka
+tunnen jo perinpohjin. Paljoa enemmän luonteeni mukaista olisi maatua
+maassa ja kasvaa lehdiksi ja pensaiksi ja kaikenlaiseksi rikkaruohoksi
+ja palata maan päälle jälleen vaikkapa jonkin eläimen hahmossa.
+
+"Se, joka kerran täydellä todella on suorittanut hotellilaskunsa, ei
+halua jälleen purkaa matkalaukkuaan, vaikkei matkalla olisikaan kovaa
+kiirettä."[147]
+
+Kuinka lopussa hän oli sekä henkisesti että ruumiillisesti käy
+parhaiten selville seuraavasta Parisista kirjoittamastaan kirjeestä
+Matille:
+
+"Vaikea sydämentykytykseni ja sitä seuraavat tukahduskohtaukset ovat
+epäilyttävässä määrässä lisääntyneet. En jaksa tehdä työtä. Minä yritän
+ja yritän; se ei käy. Työkykyni on kokonaan murtunut. Kun me tapaamme
+jälleen, niin älä koskaan kysy työstäni mitään, älä tiedustele 'miten
+kirjoittaminen tänään on käynyt', ei mitään, mikä sitä koskee. Minä
+tuhrin paperille, sillä tuntuu jonkunmoiselta lohdutukselta saada
+piirtää kirjaimia. Mutta joustavuuteni on kadonnut. Olen vain
+työhevonen, jonka selkäranka on taittunut. Kysymys, voinko
+kohota tästä vielä, tuottaisi minulle kaikessa hyväntahtoisuudessaan
+vain sanomatonta kärsimystä. Anna vanhan hevosen kompuroida
+auringonpaisteessa, jos hän jaksaa; ettei hän kelpaa enää mihinkään,
+kiusaa häntä itseään, tuota raukkaa, kaikkein eniten!
+
+"Vapauta minut 'toivomisen' velvollisuudesta, älä vaadi, että
+näyttäisin iloiselta. Minä kannan surua rakkaimpani, työni tähden.
+
+"Älä _puhu_ siitä enää. Älä _mainitse_ sitä koskaan.
+_Kaikki_ kysymykset kiusaavat minua. Minä taistelen sielun
+sairautta vastaan, ja mitä enemmän yksin saan taistella, sitä
+parempi...
+
+"Minun pitäisi kai jäädä tänne; ajattelin tänne lähtiessäni
+olla lainkaan palaamatta. Jos täällä tulisi pyyhkäistyksi pois
+olemassa-olosta, niin joutuisi myös samalla pian unohduksiin. Se olisi
+parasta omaisilleni. Mutta minä toivon vielä parantuvani. Rahani eivät
+myöskään ole vielä lopussa. Ei kukaan voi uskoa, miten voimakkaasti
+riipun elämässä kiinni, tai oikeammin siinä toivossa, että voisin tulla
+siihen jälleen sidotuksi.
+
+"Olen kirjoittanut täällä aika kasan. _Tahdon näyttää, etten
+laiskuudesta ole tuottamatta mitään_. Ihmeellistä lukea läpi sitä,
+mitä olen kirjoittanut. Sanoja, sanoja, sanoja! Elämä puuttuu. Voin
+kirjoittaa vaikka kuinka paljon -- mutta se ei kelpaa painettavaksi. Se
+ei ole sekavaa, mutta se todistaa henkistä jähmettymistä. Se on kuin
+sokean työtä: täsmällistä, mutta väritöntä. Se on kuin puuta --
+leikeltyä, mutta maalaamatonta puuta...
+
+"Kun sanon olevani sielultani sairas, niin se ei merkitse, että olisin
+sekava, en edes 'hermostunut'. Se on taiteilijantautia, ehkäpä sitä
+voisi sanoa työntuskaksi."[148]
+
+Juhannukseksi Ernst Ahlgren palasi Hörbyhyn, mutta heinäkuun
+alkupäivinä hän läksi jälleen Kööpenhaminaan, jossa parasta aikaa eräs
+etevä saksalainen teatteriseurue näytteli ja jonka esityksiä hän halusi
+nähdä. Tältä matkaltaan hän ei koskaan enää palannut.
+
+Ernst Ahlgrenin viimeisestä illasta kertoo Lundegård seuraavasti:
+
+"Lauantaina 21 p:nä heinäkuuta kävin häntä iltapuolella tapaamassa. Hän
+lepäsi sohvalla lukien Björnsonin 'Kongen' teosta.
+
+"Minä istuin hänen luonaan kello 7:ään illalla ja me keskustelimme
+kaikenlaisista asioista, niinkuin tavallisestikin. Hän näytti olevan
+aivan ennallaan, ei paremmissa eikä huonommissa voimissa kuin
+muulloinkaan. Hänen olennossaan oli aina jotakin murtunutta näinä viime
+aikoina, mutta hän hillitsi itseään niin täydellisesti, ettei hän
+ainoallakaan sanalla, ei kasvojen ilmeellä eikä äänensävyllä ilmaissut,
+mikä hänellä oli edessä.
+
+"Vasta seuraavana päivänä, saatuani tietää mitä oli tapahtunut, muistui
+tästä viimeisestä kohtaamisestamme mieleen pikkuseikkoja -- kaikkein
+vähäpätöisimmätkin asiat olivat kuin raudalla poltetut muistiini --
+pikkuseikkoja, jotka jälkeenpäin tuntuivat hyvinkin kuvaavilta.
+
+"Muistan miten veri syöksähti hetkeksi hänen kasvoihinsa minun
+astuessani sisään; se johtui siitä valtavasta ilontunteesta, kun
+hänelle oli suotu viettää edes pari jäljelläolevista pitkistä tunneista
+ystävän parissa; muistan myös, että hänen silmissään oli tavallista
+syvempi loiste ja että ne jäykkinä kiintyivät lattiaan, kun hyvästiksi
+ojensin hänelle käteni. Hän pelkäsi, että niiden katseeseen olisi
+voinut tänä viimeisenä hyvästijätön hetkenä tarttua kuolevan tuskaa ja
+että tämä ilme olisi voinut antaa hänet ilmi.
+
+"Kohtaus, jota hän luki, esitti kuninkaan viimeistä hyvästijättöä
+yhteiskunnan edustajille: papille, kenraalille, voudille ja
+kauppiaalle.
+
+"'Minä olen, niinkuin sanotaan, petetty mies ... elämän
+ihanteellisimmat voimat ovat pettäneet minut. --
+
+"Niin -- nyt minä olen siis valmis!'"
+
+Niin -- nyt minä olen siis valmis! saattoi Ernst Ahlgrenkin sanoa. Ja
+Lundegårdin poistuttua hän toteutti kauan hautomansa aikeen, lopetti
+elämänsä omalla kädellään.
+
+Kun seuraavana aamuna, heinäkuun 22 p:nä, astuttiin hänen huoneeseensa,
+lepäsi hänen ruumiinsa kuoleman kangistamana vuoteella. Pöydällä,
+vuoteen ääressä oli jäähyväiskirje Lundegårdille, päivätty 18:na
+heinäkuuta.
+
+"Toveri!
+
+"Mitäpä sanoisin! Sinä tiedät kaikki ja kaikki on sinun. Pidänkö
+sinusta enemmän kuin -- -- sitä en voi ratkaista. Minun tulee kiittää
+sinua niin paljosta, niin paljosta, etten voi kiittää. Sinä olet ollut
+ystävä ja veli ja perhe minulle. Sinä olet persoonallisuus.
+
+"Rakkaani! Tee työtä! Kirjoita, vaikka sinusta tuntuisikin, kuin aivosi
+särkyisivät. Kirjoita julki sisimmät ajatuksesi, vaikkapa sinusta
+tuntuisi, kuin sinun pitäisi häpeästä vaipua maan alle, kun et voi olla
+kova ja kylmä. Työ yksin vie onneen, ja onnea on olemassa. Ne, jotka
+väittävät vastaan, ovat yksipuolisia tai teeskentelevät.
+
+"Olen koettanut tänään kirjoittaa pienen novellin, mutta se ei ota
+onnistuakseen. Se mikä minulla on edessä, riistää mielenkiintoni
+kaikista kuvitelluista tapahtumista...
+
+"Miten raskasta minun on luopua luonnoksistani ja työsuunnitelmistani,
+on minun vaikea selittää. Mutta mieleni on liiaksi lamassa; en voi
+niitä päättää. -- -- --
+
+"Pahimmin pelkään, että käteni ratkaisevana hetkenä on liian kevyt ja
+että epäonnistun samoinkuin viimeksikin.
+
+"Minusta tuntuu, etten usko Jumalaan, mutta minä tahdon sittenkin
+rukoilla häntä viimeisenä hetkenäni, niin kiihkeä on kuolevan halu
+tuntea lähellään elävän olennon läsnäoloa...
+
+"Sinähän tiedät paremmin kuin kukaan muu, etten toimi hätäillen.
+
+"Olen iloinen, kun kaikki on ohitse. Olen niin suuri pelkuri, että
+jolleivät ylivoimaiset kärsimykset päivä päivältä olisi vieneet minua
+yhä lähemmäksi sitä, joka herättää kauhuani, niin en koskaan olisi
+uskaltanut sitä tehdä.
+
+"Jos olisi vähintäkin elämisen mahdollisuutta, niin en tekisi sitä.
+Mutta puolentoista vuoden taistelu on osoittanut minulle, kuinka turhaa
+on taistella kohtaloaan vastaan.
+
+"Pelastusta ei ole olemassa. Alas mustaan kuiluun!
+
+"Onnellinen se, joka saa kuolla omaistensa parissa ja tuntea heidän
+kätensä lämpimän puristuksen. Elä onnellisena. Rakas ystävä.
+
+                                             "Ystäväsi Ernst."
+
+Ja yöllä vasten 22 p:ää, juuri ennen kuin hänen silmänsä iäksi sammui,
+hän lisäsi tähän kirjeeseen vielä seuraavat sanat, viimeiset, jotka
+hänen kädestään lähtivät ja jotka viittaavat hänen suhteeseensa Georg
+Brandesiin:
+
+"Älä hävitä yksityisiä muistiinpanojani, -- -- varmaan pyydän sinua
+vielä sitä tekemään, mutta se ei saa tapahtua. Jokainen sana on totta,
+ja siitä totuudesta, jonka minä voin kuolemallani vahvistaa, pitäisi
+hänelläkin olla rohkeutta vastata."
+
+Paitsi yllämainittua kirjettä oli Ernst Ahlgren jättänyt jälkeensä myös
+kirjoituksen "Jälkeenjääneille", joka niinikään oli päivätty
+"Kööpenhaminassa 18 p:nä heinäkuuta 1888". Paitsi kirjallista
+testamenttiaan se sisälsi seuraavat sanat:
+
+"Minun hartain toiveeni on jos mahdollista saada levätä Tanskan maan
+povessa.
+
+"En kykene sanoin tulkitsemaan tunteitani kaikille niille, jotka ovat
+osoittaneet minulle hyväntahtoisuutta ja hyvyyttä. Minä pyydän, että
+kaikki ne, jotka ovat olleet minua lähellä, eivät luulisi tämän
+tapahtuneen sydämettömyydestä. Minun on paha mieli, kun minun täytyy
+tuottaa heille surua; mutta tehkää eläville kaikki se hyvä, jota te
+olisitte suoneet minulle, kaikki se hyvä, jota itse olisin tahtonut
+tehdä, jos minun olisi ollut mahdollista elää! -- -- Kiitos kaikesta."
+
+Ja kirjeessä, jonka hän kirjoitti rakkaimmalle tyttärelleen Matille,
+"koko elämäntaistelunsa lapselle", hän lopun lopuksi lausuu:
+
+"Unohda minut. Tule hyväksi, nöyräksi ja onnelliseksi. Tervehdi,
+_tervehdi kaikkia!_ Rukoile Jumalaa, jos tunnet tarvetta sitä
+tehdä. Karl ja minä emme saa sitoa uskoasi.
+
+"Jos on olemassa Jumala, niin hän ei työnnä minua luotaan, sillä hänen
+täytyy olla rakastava ja hyvä -- hän tietää, etten uhkarohkeudesta
+tehnyt väkivaltaa itselleni, vaan että olin niin heikko, etten voinut
+elää.
+
+"Huolehdi kaikista omaisistani. Opeta heitä iloitsemaan, kunhan minä
+vain kuolen."
+
+
+
+
+"Implora pace."
+
+
+"Siinä on elämän suuri haikeus, että ihmissielu on aina yksin",
+kirjoitti Ernst Ahlgren kerta Hellen Lindgrenille siteeraten
+tanskalaisen J.P. Jacobsenin sanoja. Ja jos kuka, niin Ernst Ahlgren
+oli yksin. Yksin elämässä, yksin kuolemassa. Jollei hän olisi ollut
+niin yksin, niin hän varmaan olisi paremmin jaksanut vastustaa
+itsemurhakiihkoaan, joka kyti hänessä jo aivan nuoresta alkaen. Sillä
+hänessä oli kaksi luonnetta, niinkuin hän itsekin usein huomautti,
+toinen synkkä ja heikko, joka saattoi hänet sairaalloiseen
+mielentilaan, toinen valoisa, terve ja voimakas, joka tahtoi elää ja
+toimia. Seuraavat sanat, jotka ovat peräisin aivan hänen viime
+ajoiltaan, todistavat puolestansa, kuinka kovaa taistelua nuo kaksi
+luonnetta hänessä kävivät:
+
+"Minulle on kerrassaan vieras tuo melkein hekumallinen kuolemanajatus,
+jolla monet luonteeltaan alakuloiset ja eroottiset naiset kiemailevat,
+varsinkin ne, joilla ei ole oikeata työtä. Päinvastoin, minusta
+eläminen on ihanaa, minä käytän mielelläni työkykyäni. Kun ajattelen
+kuolemaa tai puhun siitä, niin en tee sitä salaisella nautinnon
+tunteella, vaan tuskalla, joka on musertaa koko olentoni. Kuolema on
+minulle kummitus, joka kaikkien onnettomuuksien, surujen ja
+eripuraisuuksien kasaantuessa ylitseni asettuu eteeni ja tehden minut
+melkein tajuttomaksi pelosta katselee minua, ojentaa luurankoiset
+kätensä minua kohti ja sanoo: katso, sinä et pääse pakoon, elämä --
+jota rakastat -- on tuominnut sinut niin kauheihin piinapenkintuskiin,
+jotta sinusta tuntuu helpoitukselta, kun tälläkin hinnalla pääset
+vapaaksi."
+
+Ja sama rakkaus elämään huokuu myös kirjeestä Hellen Lindgrenille,
+jossa hän sanoo:
+
+"Ettekö näe kuinka suuri ja terve elämä on, joskin teidän ja minun
+-- -- niin, joskin teidän ja minun täytyy erota siitä. Mitä se tekee?
+Kunhan on vain saanut jotakin aikaan, jättänyt jälkeensä -- vaikka
+kuinkakin pienen -- jäljen, panoksellaan ottanut osaa suureen
+kehitykseen. Ah, jospa te tietäisitte, kuinka minä rakastan kaikkea
+mikä hengittää, kasvaa ja elää! Jospa hetkeksikin voisin lainata teille
+silmäni ja keuhkoni."[149]
+
+Mutta kaikki hänen elämänvaiheensa ja kokemuksensa olivat omansa
+ikäänkuin tukahduttamaan tätä rakkautta elämään. Hänen iloton
+lapsuutensa ja nuoruudenaikansa ja varsinkin hänen avioelämänsä
+tuottamat pettymykset lisäsivät puolestaan hänen perinnäistä
+synkkämielisyyttään, jolle hänen katkerat persoonalliset kokemuksensa
+myöhemmällä iällä antoivat vielä viimeisen sysäyksen. Eikä se sisäinen
+tyydytys ja ilo, jonka kirjallinen työ hänelle tuotti, voinut yksin
+pitää tasapainoa yllä, varsinkin sen jälkeen kun epäilys sitäkin
+kohtaan heräsi hänen sielussaan.
+
+Pitkällisen sairautensa aikana Ernst Ahlgren oli niin täydellisesti
+eläytynyt kuoleman ajatukseen, ettei se tuntunut hänestä enää
+peloittavalta viholliselta, vaan pikemmin ystävältä, joka saattoi
+päästää hänet kaikista kärsimyksistä ja antaa hänelle rauhan. Mutta
+samalla kun se tarjosi vapautusta, se ikäänkuin myös kehoitti häntä
+iloitsemaan elämästä niinkauan kuin vielä oli aikaa, rakastamaan
+kaikkea elollista, niinkauan kuin siihen oli tilaisuutta. Tarve saada
+elää heikkoni kuitenkin päivä päivältä ja toivo päästä rauhaan kasvoi
+yhä voimakkaammaksi, kunnes tämä ainoa ajatus sai hänet kokonaan
+valtaansa.
+
+Ernst Ahlgrenin oman toivomuksen mukaan hänen ruumiinsa kätkettiin
+Tanskan maan poveen, sen maan, jota hän niin suuresti oli rakastanut,
+vaikka se olikin tuottanut hänelle niin paljon pettymystä.
+Kööpenhaminan läntisellä hautausmaalla, kaukana suurista käytävistä ja
+komeista muistomerkeistä, kohoaa hänen yksinkertainen hautapatsaansa,
+johon nimen alle on piirretty sanat: _Implora pace_, rukoile
+rauhaa. Nuo sanat hän oli ikäänkuin itse valinnut omaksi
+hautakirjoituksekseen jo vuosia ennen kuolemaansa. Sillä tutkiessaan
+Byronin elämää ja teoksia ja kääntäessään hänen kirjeitään ruotsiksi,
+oli hänen huomionsa kiintynyt seuraaviin sanoihin, jotka Byron,
+käydessään kerta Certosan hautausmaalla Italiassa, oli kirjoittanut:
+"Eräässä hautakivessä näin nimen alla nämät kauniit sanat: _Implora
+pace_. Ei mitään muuta, mutta minusta tuntuu kuin noihin sanoihin
+sisältyisi kaikki, mitä siinä voi sanoa. Niihin sisältyy epäilystä,
+toivoa ja nöyryyttä. Ei mikään voi olla sen liikuttavampaa kuin tuo
+sana 'rukoile' -- vainaja on saanut kyllikseen elämästä, hän ei pyydä
+enää muuta kuin rauhaa."
+
+Sama tunne valtaa mielen Ernst Ahlgreninkin haudan ääressä. _Implora
+pace!_ Se oli hänenkin viimeinen ja ainoa rukouksensa.
+
+
+
+
+Viittauksia.
+
+
+[1] 31/3 1871.
+
+[2] Carl Herslow 10/10 1875.
+
+[3] Kirjeestä C. Herslowille 1876.
+
+[4] Kirjeestä C. Herslowille 12/10 1875.
+
+[5] Kirjeestä Margarethe Ekströmille 13/3 1878.
+
+[6] Kirjeestä Margarethe Ekströmille 25/3 1878.
+
+[7] Kirjeestä Margarethe Ekströmille 29/7 1879.
+
+[8] 21/4 1878.
+
+[9] 29/4 1878.
+
+[10] Kirjeestä Ny III. Tidningin toimittajalle, Ernst Beckmanille.
+
+[11] 28/10 1877.
+
+[12] 2/2 1880.
+
+[13] 12/4 1880.
+
+[14] Jouluk. 1886.
+
+[15] 15/12 1883.
+
+[16] 27/7 1883.
+
+[17] 25/8 1884.
+
+[18] 15/12 1884.
+
+[19] Kesäk. 1884.
+
+[20] Gefle-posten 1884.
+
+[21] Barometern 1884.
+
+[22] Toukok. 1884.
+
+[23] 15/12 1884.
+
+[24] Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 33.
+
+[25] 3/2 1885.
+
+[26] 15/12 1884.
+
+[27] 17/2 1885.
+
+[28] 27/3 1886.
+
+[29] 15/12 1884.
+
+[30] 15/12 1884.
+
+[31] 30/l 1885.
+
+[32] 1/11 1886.
+
+[33] Kirjeestä Karl af Geijerstamille 2/11 1886.
+
+[34] 25/10 1884.
+
+[35] 25/10 1884.
+
+[36] 28/2 1885.
+
+[37] 5/11 1884.
+
+[38] 22/3 1886.
+
+[39] 22/3 1886.
+
+[40] 22/3 1886.
+
+[41] 13/1 1885.
+
+[42] 15/4 1888.
+
+[43] 6/12 1886.
+
+[44] 8/6 1886.
+
+[45] 8/6 1886.
+
+[46] 10/7 1886.
+
+[47] 30/7 1886.
+
+[48] Kirjeestä Margarethe Ekströmille 22/2 1885.
+
+[49] 6/12 1886.
+
+[50] Söndagen, J.A. Runström.
+
+[51] Ny Illustrerad Tidning, 1885.
+
+[52] Göteborgs Handels och Sjöfarts Tidning 12/8 1885.
+
+[53] Morgenbladet 25/10 1885.
+
+[54] 29/8 1886.
+
+[55] Kirjeestä Lundegårdille 13/4 1885.
+
+[56] Jouluk. 1886.
+
+[57] Jouluk. 1886.
+
+[58] Kirjeestä Georg Nordensvanille 30/8 1885.
+
+[59] 15/12 1884.
+
+[60] 20/8 1885.
+
+[61] 18/10 1885.
+
+[62] 24/10 1885.
+
+[63] 25/10 1885.
+
+[64] 14/10 1885.
+
+[65] 28/10 1885.
+
+[66] Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 41.
+
+[67] Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 43.
+
+[68] 5/11 1885.
+
+[69] 12/11 1885.
+
+[70] Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 44.
+
+[71] 3/11 1885.
+
+[72] 5/11 1885.
+
+[73] Tammik. 1886.
+
+[74] 3/2 1886.
+
+[75] 3/2 1886.
+
+[76] 21/5 1886.
+
+[77] 1887.
+
+[78] 24/2 1886.
+
+[79] 18/2 1886.
+
+[80] 13/4 1886.
+
+[81] 24/2 1886.
+
+[82] 24/2 1886.
+
+[83] 27/3 1886.
+
+[84] 5/6 1886.
+
+[85] 16/8 1886.
+
+[86] 1/11 1886.
+
+[87] 20/9 1886.
+
+[88] 20/9 1886.
+
+[89] 20/9 1886.
+
+[90] Maalisk. 1887.
+
+[91] 5/6 1886.
+
+[92] Marrask. 1887.
+
+[93] 5/12 1886.
+
+[94] 20/8 1886.
+
+[95] 1/10 1886.
+
+[96] 8/12 1886.
+
+[97] 4/2 1887.
+
+[98] Helmik. 1887.
+
+[99] Helmik. 1887.
+
+[100] 24/5 1887.
+
+[101] 23/6 1887.
+
+[102] 12/7 1887.
+
+[103] 22/7 1888.
+
+[104] 15/4 1887.
+
+[105] 11/5 1887.
+
+[106] 10/6 1887.
+
+[107] Maalisk. 1889.
+
+[108] 24/5 1887.
+
+[109] 24/5 18S7.
+
+[110] 1/7 1887.
+
+[111] 2/7 1887.
+
+[112] 12/7 1887.
+
+[113] 12/7 1887.
+
+[114] 25/6 1887.
+
+[115] 30/6 1887.
+
+[116] 25/6 1887.
+
+[117] 30/6 1887.
+
+[118] 8/7 1887.
+
+[119] 3/8 1887.
+
+[120] 6/9 1887.
+
+[121] 6/8 1887.
+
+[122] 23/1 1887.
+
+[123] 10/10 1887.
+
+[124] 18/6 1887.
+
+[125] Göteborgs Handels och Sjöfarts Tidning 22/6 1887.
+
+[126] 1887.
+
+[127] Kesäkuu 1887.
+
+[128] 15/9 1887.
+
+[129] Jyllandsposten 3/7 1887.
+
+[130] Dagens Nyheder 4/6 1887.
+
+[131] 13/6 1887.
+
+[132] 9/6 1887
+
+[133] 21/10 1885.
+
+[134] 7/2 1887.
+
+[135] 1888.
+
+[136] N:o 11, 12, 1887.
+
+[137] 19/12 1887, Julkaistu myös G. Brandesin kootuissa teoksissa III,
+s. 679.
+
+[138] Toukok. 1887.
+
+[139] 6/12 1887.
+
+[140] 10/3 1888.
+
+[141] 31/3 1888.
+
+[142] Huhtik. 1888.
+
+[143] 17/3 1888.
+
+[144] 28/5 1888.
+
+[145] 11/6 1888.
+
+[146] 14/6 18S8.
+
+[147] 2/6 1888.
+
+[148] 8/6 1888.
+
+[149] 29/8 1888.
+
+
+
+
+Lähteitä:
+
+
+Victoria Benedictsson (Ernst Ahlgren). En själfbiografi ur bref och
+anteckningar samlade och utgifna af _Axel Lundegård_.
+
+Bref från Victoria Benedictsson (Ernst Ahlgren) till Karl och Matti af
+Geijerstam. Utgifna af _Matti af Geijerstam_.
+
+_Ellen Key_. Ernst Ahlgren. Några biografiska meddelanden.
+
+Ernst Ahlgren och Esselde. En brefväxling utgifven af _Sigrid
+Leijonhufvud_.
+
+_David Sprengel_: De nya poeterna. (80-talet.)
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Siipirikko, by Helmi Setälä (née Krohn)
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIIPIRIKKO ***
+
+***** This file should be named 44265-8.txt or 44265-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/4/4/2/6/44265/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License available with this file or online at
+  www.gutenberg.org/license.
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation information page at www.gutenberg.org
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
+North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
+contact links and up to date contact information can be found at the
+Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
diff --git a/old/44265-8.zip b/old/44265-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..39bf750
--- /dev/null
+++ b/old/44265-8.zip
diff --git a/old/44265-h.zip b/old/44265-h.zip
new file mode 100644
index 0000000..a186da4
--- /dev/null
+++ b/old/44265-h.zip
diff --git a/old/44265-h/44265-h.htm b/old/44265-h/44265-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..7db02c8
--- /dev/null
+++ b/old/44265-h/44265-h.htm
@@ -0,0 +1,6504 @@
+<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN"
+    "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd">
+<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml" xml:lang="fi" lang="fi">
+  <head>
+    <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=iso-8859-1" />
+    <meta http-equiv="Content-Style-Type" content="text/css" />
+    <title>
+      The Project Gutenberg eBook of Siipirikko, by Helmi Setälä.
+    </title>
+    <style type="text/css">
+
+.subtitle {
+    text-align: center;
+    font-size: 135%;
+}
+
+.by {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 2em;
+}
+
+.author {
+    text-align: center;
+    font-size: 135%;
+}
+
+.co {
+    text-align: center;
+    font-size: 120%;
+    padding-top: 5em;
+}
+
+.year {
+    text-align: center;
+    font-size: 130%;
+    padding-bottom: 3em;
+}
+
+
+body {
+    margin-left: 10%;
+    margin-right: 10%;
+}
+
+    h1,h2 {
+    text-align: center;
+    clear: both;
+}
+
+p {
+    margin-top: .51em;
+    text-align: left;
+    margin-bottom: .49em;
+}
+
+.p4       {margin-top: 4em;}
+.p6       {margin-top: 6em;}
+
+hr {
+    width: 33%;
+    margin-top: 2em;
+    margin-bottom: 2em;
+    margin-left: auto;
+    margin-right: auto;
+    clear: both;
+}
+
+hr.chap {width: 65%}
+
+.sig {
+    text-align: right;
+    margin-right: 15%;
+}
+
+
+.caption  {font-weight: bold;}
+
+/* Images */
+.figcenter   {
+    margin: auto;
+    text-align: center;
+}
+
+/* Footnotes */
+.footnotes        {border: dashed 1px;}
+
+.footnote         {margin-left: 10%; margin-right: 10%; font-size: 0.9em;}
+
+.footnote .label  {position: absolute; right: 84%; text-align: right;}
+
+.fnanchor {
+    vertical-align: 0.3em;
+    font-size: .8em;
+    text-decoration:
+    none;
+}
+
+    </style>
+  </head>
+
+<body>
+
+
+<pre>
+
+The Project Gutenberg EBook of Siipirikko, by Helmi Setälä (née Krohn)
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Siipirikko
+       Ernst Ahlgren kirjailijana ja ihmisenä
+
+Author: Helmi Setälä (née Krohn)
+
+Release Date: November 23, 2013 [EBook #44265]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIIPIRIKKO ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+</pre>
+
+
+
+<h1>SIIPIRIKKO</h1>
+
+<p class="subtitle"><b>Ernst Ahlgren kirjailijana ja ihmisenä</b></p>
+
+<p class="by">Kirj.</p>
+
+<p class="author"><b>Helmi Setälä</b></p>
+
+<p class="co">Otava, Helsinki</p>
+
+<p class="year"><b>1915.</b></p>
+
+
+<p class="p6" />
+<p>
+<span style="margin-left: 2em;">"Det er det store Triste, at en</span><br />
+<span style="margin-left: 2em;">Menneskesjæl er altid allene."</span><br />
+<br />
+<span style="margin-left: 10em;">J. P. Jacobsen.</span><br />
+<br />
+<br />
+<span style="margin-left: 2em;"><i>Tätä teosta varten on kirjoittaja saanut avustusta</i></span><br />
+<span style="margin-left: 2em;"><i>"Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahastosta."</i></span><br />
+<br />
+<br />
+<span style="margin-left: 4.5em;"><i>Ottilie Pelisskylle</i>,</span><br />
+<span style="margin-left: 4.5em;"><i>äidilliselle ystävälleni</i></span><br />
+<span style="margin-left: 2em;"><i>kiitokseksi monivuotisesta rakkaudesta</i>,</span><br />
+<span style="margin-left: 3em;"><i>kehoituksesta ja kannatuksesta</i></span><br />
+<br />
+<span style="margin-left: 14em;"><i>tekijä</i>.</span><br />
+</p>
+
+<p class="p4" />
+<div class="figcenter" style="width: 367px;">
+<img src="images/01.png" width="367" height="450" alt="" />
+<div class="caption">
+
+<p>Ernst Ahlgren 28 vuoden vanhana.</p></div>
+</div>
+
+
+<p class="p4" />
+<p>SISÄLLYS:</p>
+
+<p>
+<a href="#Alkusanat">Alkusanat.</a><br />
+<a href="#Lapsuusvuodet">Lapsuusvuodet.</a><br />
+<a href="#Avioliitto">Avioliitto.</a><br />
+<a href="#Ensimainen_alku">Ensimäinen alku.</a><br />
+<a href="#Ernst_Ahlgren">Ernst Ahlgren.</a><br />
+<a href="#Axel_Lundegard">Axel Lundegård.</a><br />
+<a href="#Pengar">"Pengar."</a><br />
+<a href="#Uusia_siteita">Uusia siteitä.</a><br />
+<a href="#Valjemmilla_vesilla">Väljemmillä vesillä.</a><br />
+<a href="#Epatoivon_partaalla">Epätoivon partaalla.</a><br />
+<a href="#Fru_Marianne">"Fru Marianne."</a><br />
+<a href="#Ernst_Ahlgren_novellinkirjoittajana">Ernst Ahlgren novellinkirjoittajana.</a><br />
+<a href="#Kirjallisia_otteluita">Kirjallisia otteluita.</a><br />
+<a href="#Viimeiset_vaiheet">Viimeiset vaiheet.</a><br />
+<a href="#Implora_pace">"Implora pace."</a><br />
+<a href="#Viittauksia">Viittauksia.</a><br />
+<a href="#Lahteita">Lähteitä:</a><br />
+</p>
+
+
+<p class="p4" />
+<p>Päästäessäni julkisuuteen tämän kirjasen, jota varten useiden vuosien
+kuluessa olen kerännyt aineksia, pyydän saada lausua vilpittömät
+kiitokseni rouva <i>Matti af Geijerstamille</i> Tukholmassa, joka
+suullisesti on antanut minulle tietoja äitipuolestansa, sekä kirjailija
+<i>Axel Lundegårdille</i>, jonka välityksellä minulla on ollut
+tilaisuutta käyttää työtäni varten osittain Ernst Ahlgrenin itsensä
+keräämiä aineksia. Niinikään tahdon kiitoksella mainita, että rouva
+<i>Maria af Geijerstam</i> on sallinut minun julkaista otteita Ernst
+Ahlgrenin kirjailija Gustaf af Geijerstamille kirjoittamista ja ennen
+julkaisemattomista kirjeistä, jotka suuressa määrin valaisevat Ernst
+Ahlgrenin viimeisiä elinvuosia.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Alkusanat" id="Alkusanat">Alkusanat.</a></h2>
+
+
+<p>Niiden monien kirjallisten kykyjen parissa, jotka loivat 1880-luvun
+realistisen kaunokirjallisuuden Ruotsissa, on Ernst Ahlgrenin nimi,
+joskaan ei kaikkein loistavimpia, niin joka tapauksessa kaikkein
+tyypillisimpiä. Tyypillinen etupäässä siksi, että koko hänen
+tuotantonsa rajoittuu 80-lukuun, ja että hänen elämäntehtävänsä on jo
+loppuunsuoritettu, ennenkuin uudet kirjalliset virtaukset ennättävät
+päästä voimaan.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin nimi on kerrassaan outo nykyiselle nuorelle polvelle,
+ja kuitenkin hän on etupäässä juuri nuorten kirjailija. Hänen raitis ja
+terve elämänkatsomuksensa ja hänen uupumaton taistelunsa kaikkea
+puolinaista ja kaksinaista vastaan elämässä, on omansa etupäässä
+herättämään vastakaikua nuorten povessa. Hänen merkityksensä 80-luvun
+nuorisolle olikin kieltämätön. Ja vaikka hän nykyään onkin joutunut
+unhotuksiin, niin voipi yksin hänen nimensä mainitseminen vielä tänäkin
+päivänä nostattaa lämpimän tunteen niiden mielessä, jotka ovat häneltä
+vastaanottaneet vaikutteita.</p>
+
+<p>Harvan kirjailijan tuotanto on puhjennut esiin samassa määrin hänen
+omasta elämästänsä kuin Ernst Ahlgrenin. Jokainen sana, jonka hän
+kirjoittaa, on ikäänkuin taistelua hänen omasta olemassaolostansa. Hän
+nousee haarniskaan elämän puolinaisuutta vastaan siksi, että hän itse
+on murtua sen painon alle, hän taistelee elämän kaksinaisuutta vastaan
+siksi, että se uhkaa viedä hänet itsensä perikatoon. Ja koko suuren
+rakkautensa elämää kohtaan hän päästää teoksissaan valloilleen
+sentähden, että hän itse taistelee sairaalloista epätoivoa ja kuoleman
+huumausta vastaan.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin oma elämä on syvästi traagillinen ja se herättää meidän
+mielenkiintoamme yhtä suuressa määrässä kuin hänen tuotantonsakin. Me
+näemme hänessä rikaslahjaisen sielun, jolle luonto on tuhlannut
+runsaita lahjojaan, mutta jonka elämä tekee siipirikoksi ja lopulta
+murtaa kokonaan. Me näemme hänessä voimakkaan persoonallisuuden, joka
+yksinäisyydessä kypsyy ja kehittyy ja jolla on jo ikäänkuin veressään
+ne ihanteet, joiden puolesta koko 80-luvun kirjailijajoukko taisteli.
+Tuskin 16-vuotiaana hän valitsee mielilauseekseen: "työ ja totuus", nuo
+sanat, jotka muodostavat ikäänkuin koko realistisen suunnan ytimen,
+valitsee ne paljoa ennemmin kuin realistisesta kirjallisuudesta vielä
+voi olla puhettakaan. Ja kuitenkin hän tavallaan ilmestyi liian
+myöhään. Hän oli jo iältään, joskaan ei tunnemaailmaltaan, kypsynyt
+nainen, ryhtyessään kirjalliseen työhön. Hänen ensimäiset haparoivat
+yrityksensä, koko valmistustyö, joka on välttämätön kirjailijalle,
+kohdistui ikäkauteen, jolloin toiset ovat jo saavuttaneet ensimäiset
+voittonsa. Häneltä puuttui sitä joustavuutta ja huolettomuutta, jolla
+nuori kirjailija niin helposti voittaa ensimäiset vaikeudet ja
+vastoinkäymiset. Jokainen pettymys oli hänelle kaksin kerroin raskas
+siksi, että hänellä ei ollut varaa tuhlata aikaa valmistukseen, hänen
+täytyi yhdellä iskulla joko voittaa tai kadottaa kaikki. Ja vielä
+sittenkin kun hän oli voittanut, oli jokainen uusi vastoinkäyminen ja
+pettymys hänelle kuin myrkkyä, joka heikonsi hänen vastustuskykyään. Ei
+silti, että hänellä olisi ollut niin suuret ajatukset omasta kyvystään,
+ettei hän olisi voinut arvostelua sietää. Mutta kirjallinen työ oli
+hänen elämänsä ainoa pelastuskeino, ja kun se petti, niin ei hänellä
+mielestään ollut syytä enää sen kauemmin ylläpitää tuota elämää.</p>
+
+<p>Neljännesvuosisata on kulunut umpeen Ernst Ahlgrenin kuolemasta. Uudet
+aatteet ja uudet ihanteet ovat päässeet vallalle sekä uudet aatteiden
+ja ihanteiden lipunkantajat. Mutta tositaiteen kulmakivenä pysyvät
+alati nuo sanat "työ ja totuus", jotka Ernst Ahlgren oli valinnut
+johtotähdekseen ja joita hän koko elämällään ja tuotannollaan
+uskollisesti seurasi.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Lapsuusvuodet" id="Lapsuusvuodet">Lapsuusvuodet.</a></h2>
+
+
+<p>"Jos olisin itse saanut valita vanhempani", on Ernst Ahlgren kerta
+sanonut, "niin olisin ennen kaikkea toivonut heidät nuoremmiksi. Minun
+varttuessani olivat isä ja äiti ennättäneet jo unohtaa, että he kerran
+itsekin olivat olleet nuoret; niin pitkä aika oli siitä kulunut."</p>
+
+<p>Tilanomistaja Thure Bruzelius ja hänen vaimonsa, o.s. Finérus, olivat
+kumpikin jo lähes viidenkymmenen-vuotiaat, kun heidän nuorin lapsensa,
+Victoria syntyi 6 p. maaliskuuta 1850. Tyttösen tulo tähän maailmaan
+tapahtui vastoin kaikkia edellytyksiä ja tarkoituksia; vanhimmat lapset
+olivat jo täysi-ikäisiä, ja aviopuolisoiden suhde oli vuosikausia ollut
+rikkoontuneena. He asuivat tosin samassa talossa, mutta kumpikin eri
+siipirakennuksessa ja tapasivat toisensa vain päivällispöydässä,
+jolloin ei montakaan sanaa heidän välillään vaihdettu. Mutta syynä
+tähän odottamattomaan perhelisäykseen oli ollut se, että kun vanhemmat
+vihdoin monien epäilysten ja vastustusten jälkeen suostuivat vanhimman
+tyttären ja perheen kotiopettajan liittoon, joutui koko talo
+hetkellisen hempeämielisyyden valtaan, niin että vanhemmatkin tekivät
+sulan sovinnon. Mutta kun tyttönen mahdollisimman pian tämän tapahtuman
+jälkeen syntyi maailmaan, oli sovinto jo ennättänyt taas haihtua,
+eivätkä vanhemmat voineet päästä yksimielisyyteen edes hänen nimestään,
+vaan almanakka sai ratkaista asian: hänestä tehtiin Victoria, koska hän
+sattui syntymään Viktorin päivänä.</p>
+
+<p>"En muista isääni muuta kuin harmaahapsisena ja vanhana", kertoo Ernst
+Ahlgren, "mutta hänen ryhtinsä oli sotilaallinen ja hänen terveytensä
+rautainen; hän oli oikea jättiläinen. Ei mistään koko maailmassa hän
+ollut niin ylpeä kuin käsivoimistaan, kauniista vartalostaan ja
+pienistä jaloistaan."</p>
+
+<p>Sotilasuralle tilanomistaja Bruzeliuksen mieli nuorena miehenä oli
+palanutkin, mutta hän oli vanhaa pappissukua ja siksi piti hänestäkin
+tulla pappi. Isän kuoltua hän oli kuitenkin heittänyt vastenmieliset
+luvut sikseen ja ruvennut maanviljelijäksi, koska hänen oli
+myöhäistä enää antautua sotilaaksi. Tosin hän ei ymmärtänyt suuria
+maanviljelyksestä, mutta olihan hänellä tilallansa, joka sijaitsi
+Etelä-Ruotsissa, Trelleborgin laajoilla lakeuksilla, ainakin
+tilaisuutta ulkoilma-elämään ja urheiluun, jota hän innokkaasti
+harrasti. Luonteeltaan hän oli kiivas ja hillitön ja kodissaan
+itsevaltias. Mutta tuon karhean kuoren alla piili hyvä sydän ja herkkä
+runollinen sielu.</p>
+
+<p>Äiti oli isän täydellinen vastakohta. "Hän olisi sopinut parhaiten
+abbedissaksi luostariin", kuuluu tyttären arvostelu hänestä. Hän oli
+ankara periaatteen ihminen ja syvästi uskonnollinen, aina alakuloinen
+ja hiukan traagillinen.</p>
+
+<p>Näiden molempien ihmisten välissä, jotka sisäisesti olivat toisilleen
+aivan vieraat, kasvoi pikku Victoria vailla ikäistensä seuraa, sillä
+sisarista oli toinen häntä kahtakymmentä, toinen neljäätoista vuotta
+vanhempi. Hän kasvoi vanhempiensa välissä, ollen kodissa alituisena
+riidanesineenä. Kumpikin vanhemmista yritti vetää häntä puolellensa.
+Äiti, joka arveli isän pilaavan lapsen hemmottelullaan, mutta ennen
+kaikkea pelkäsi sen naisen turmiollista vaikutusta, joka oli anastanut
+kodissa hänen paikkansa ja oli syynä hänen katkeriin kokemuksiinsa,
+koetti vieroittaa tyttöä isästä ja tuhlasi sen vuoksi hänelle runsain
+määrin sekä kiihkeää rakkautta että kovia sanoja. Tyttö, joka siten ei
+saanut osakseen sitä lempeää ja turvallista rakkautta, jota lapsen
+sielu kaipaa aivan kuin kukka aurinkoa voidakseen kasvaa ja kehittyä,
+tuli tämän johdosta epäluuloiseksi ja araksi, ja yrittäessään olla
+molemmille vanhemmilleen mieliksi hänen suhteensa heihin tuli kieroksi
+ja hän oppi valehtelemaan molemmille. "Tämä lapsuudenkokemus", sanoo
+hän itse myöhemmin, "on vaikuttanut sen, että aikaihmisenä olen ollut
+melkein brutaali totuudenrakkaudessani."</p>
+
+<p>Pikku tyttösen luonnostaan vilkas ja iloinen mieli veti häntä kuitenkin
+ensi sijassa isän puolelle. Sillä äidin huoneessa, jossa vallitsi aina
+raskas ja alakuloinen tunnelma, hän ei koskaan voinut olla täysin
+vapaa, sitä paitsi muistuivat täällä usein mieleen ne tuskalliset
+hetket, jolloin hän, vain hämärästi aavistaen mistä oli kysymys, oli
+nähnyt isän äkillisen katumuksen vallassa tunkeutuvan äidin
+rauhoitetulle alalle, koettaen liikuttavin sanoin ja lupauksin saada
+heidän välillään sovintoa aikaan. Varsinkaan ei tyttönen voinut
+mielestään saada äidin kasvojen liikkumatonta ja tunteetonta ilmettä
+hänen kuunnellessaan isän tunteenpurkauksia.</p>
+
+<p>Isän puolella sitä vastoin vallitsi aivan toinen tunnelma. Niinpian
+kuin tyttönen oli oppinut kävelemään ja puhua lepertämään, oli isä
+pitänyt häntä ikäänkuin leikkikalunaan tai lempielukkanaan. Ja mitä
+suuremmaksi hän tuli, sitä voimakkaammin isän huone veti häntä
+puoleensa. Joka kerta kun hän äidiltä salaa pääsi sinne livahtamaan,
+kiipesi hän isän polvelle ja henkeään pidätellen kuunteli hänen
+kertomuksiansa, vuoroin purskahtaen katkeraan itkuun, vuoroin nauraen
+sydämensä pohjasta, aina sen mukaan, mitä sydämen kieliä kertomukset
+sattuivat koskettamaan. Isä olikin verraton satuseppä, yhtä taitava
+kertomaan mitä hän kirjoista oli lukenut kuin sepittämään omiaankin;
+useimmiten nämät hauskat hetket katkesivat kuitenkin kesken, sillä niin
+pian kuin tyttönen vain kaukaakin eroitti äidin askeleet, laskeutui hän
+alas isän polvelta ja pakeni pois.</p>
+
+<p>Myös isän urheiluinto tarttui tyttöseen. Isä opetti häntä ratsastamaan,
+ampumaan ja painimaan ja otti hänet mukanaan kaikille retkillensä. Hän
+kohteli häntä aivan kuin poikaa, antoipa hänen käydä pojan
+vaatteissakin. Viettäessään täten raitista ulkoilma-elämää tyttönen
+tuli reippaaksi ja rohkeaksi, mutta samalla se herätti hänessä myös
+jonkinlaisen häpeäntunteen omaa sukupuoltaan kohtaan. Hän tunsi
+vaistomaisesti, että isä halveksi naisia, ja ettei reippainkaan tyttö
+hänen mielestään voinut vetää vertoja pojalle. Tämä selvisi hänelle
+eräällä ratsastusretkellä, jolloin isä, nähdessään tytön epäröiden
+pysäyttävän hevosensa leveän ojan reunalle, oli tuikeasti häneen
+katsoen huutanut: pelkäätkö sinä! Samaa hän usein myöhemminkin sai
+tuntea, ja katkeralla mielellä hän monta kertaa totesi, että se mikä
+pojalle oli luvallista, useimmiten ei ollut tytölle sallittua.</p>
+
+<p>Mutta eipä vain se seikka, että tyttö pojan vaatteistaan ja tavoistaan
+huolimatta oli auttamattomasti vain tyttö, estänyt häntä täysin määrin
+nauttimasta raittiista ulkoilma-elämästä, vaan äidin ankaruus ja
+nuhteet pilasivat häneltä myös monta viatonta iloa. Kartano, jossa
+Bruzeliuksen perhe asusti, sijaitsi keskellä laajaa, viljavaa seutua,
+jonka moniväriset, aaltomaisesti kohoavat ja laskeutuvat pelto- ja
+niittymaat levisivät niin pitkälle kuin silmä kantoi. Mutta tuon laajan
+peltomeren takana lainehti oikeakin meri, hopeisena vyönä se siinsi
+silmään talontakaiselta, korkealta kummulta, josta tyttönen sitä
+kaihomielin katseli; sillä meren rannalle hänellä ei ollut lupa mennä.
+Mutta eräänä päivänä otti isä hänet mukanaan kalastajakylään, ja hänen
+ilonsa oli rajaton, kun he astuivat veneeseen ja alkoivat soudella
+peilikirkkaalla merenpinnalla. Äkkiä kuitenkin äidin ankarat kiellot
+muistuivat tyttösen mieleen ja alakuloisena hän pyysi isää palaamaan
+rantaan. Samoin hän äidin pakoittamana kieltäytyi rakkaimmasta
+huvistaan, ratsastamisestakin, rohkeasti vakuuttaen isälle, ettei se
+muka enää häntä huvittanut.</p>
+
+<p>Paitsi isän seura veti myös väentupa ja palvelusväki tyttöstä
+puoleensa, vaikka sekin huvi oli kiellettyä tavaraa. Siitä huolimatta
+hän hiipi usein kuuntelemaan heidän puheitaan ja juttujaan, kun he
+takkavalkean ääressä tekivät puhdetöitään. Näiden yksinkertaisten
+ihmisten parissa hän saattoi olla aivan vapaa tarvitsematta pelätä
+ketään. Sillä hän tunsi vaistomaisesti, että he rakastivat häntä
+sellaisena kuin hän oli ja osoittivat hänelle ystävyyttä ilman
+minkäänlaisia sivutarkoituksia tai vaatimatta häneltä vastapalvelusta.</p>
+
+<p>Suurin osa tyttösen päivää kului kuitenkin opiskeluun, ja äiti itse,
+joka oli saanut erittäin huolellisen kasvatuksen, ohjasi lukuja. Kuusi
+tuntia päivässä luettiin, mutta koko opetus rajoittui yksinomaan
+sisälukuun. Kaikkia eri aineita oli luettava ääneen, kaikki kirjat
+kannesta kanteen, ei minkäänlaisia kysymyksiä tehty eikä läksyjä
+annettu. Katkismuksen sai tyttönen lukea niin moneen kertaan, että hän
+vihdoin osasi sen aivan ulkoa. Ja vähitellen hän saavutti niin suuren
+taituruuden sisäluvussa, että huulet lausuivat joka sanan kirjasta,
+jota hän piti kädessään, mutta ajatukset liitelivät vapaasti muualla.
+Kaikki isän kertomat sadut nousivat nyt mieleen, hän näki prinsessoja,
+jotka taikasauvalla avasivat kallioseiniä ja kuljettivat häntä kädestä
+suuriin saleihin, jotka hohtivat hopeaa ja kultaa. Ja hän sepitti itse
+lisää noihin satuihin, jatkoi niitä mielessään päivä päivältä ja
+eläytyi niin kokonaan unelmiensa valtaan, että ne tuntuivat hänestä
+todellisemmilta kuin itse todellinen elämä.</p>
+
+<p>Äiti, joka osasi piirustaa kukkia, opetti myös tätä taitoa
+tyttärelleen, mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin kukkien piirustaminen
+tuntui hänestä yksitoikkoiselta, ja hän alkoi lomahetkinään piirtää
+kaikenlaista muutakin, sekä ihmisiä että jumalia. Tuo työ oli hänestä
+yhtä hauskaa kuin uneksiminenkin. Hän piirusti enimmäkseen alastomia
+ihmisiä, mutta peläten saavansa äidiltä nuhteita, jos tämä sattuisi
+näkemään, hän "puki" ne jälestäpäin kauniisiin kreikkalaisiin pukuihin
+poistaen vartalojen ääriviivat. Harjoittelipa tyttönen vielä toistakin
+"taidetta" päästyään hiukan toiselle kymmenelle. Äiti oli joskus,
+heidän istuessaan kahden kotona, kertonut hänelle teatterista, ja nuo
+kertomukset herättivät siinä määrin tytön uteliaisuutta, että hän
+tahtoi saada kaikesta tarkat tiedot. Ennen pitkää hän rakensi itse
+näyttämön vanhasta kitaran kotelosta, maalasi kulissit ja paperinuket
+sitä varten ja sai koko nukketeatterin kuntoon, näytelmäkappaletta
+lukuunottamatta, sillä sellaista ei ollut koko talossa. Mutta neuvoton
+hän ei ollut tässäkään suhteessa. Käden käänteessä oli eräs kertomus
+muodostettu näytelmäksi. Tyttönen, joka muuten oli niin ujo ja arka,
+ettei hän vieraan läsnäollessa saanut punastumatta sanaakaan suustaan
+ja omaistensakin parissa oli hyvin harvapuheinen, tuli rohkeaksi niin
+pian kuin hän saattoi piiloutua teatterinsa taakse, jolloin ei kukaan
+voinut nähdä häntä. Kerran kuitenkin, kun isä pyysi häntä näyttelemään
+vieraille, pelästyi hän niin pahasti, että heitti nurkkaan kaikki
+teatterikojeensa ja poltti näytelmänsä. Sen jälkeen kynä tuli hänelle
+entistä rakkaammaksi ja hän käytti kaikki vapaahetkensä piirustamiseen.
+Äidin mielestä hän oli kuitenkin jo siksi suuri tyttö &mdash; neljän-,
+viidentoista-vuotias &mdash; että olisi voinut käyttää parempaankin aikansa,
+virkata pitsiä tai ommella. Mutta tyttö keksi keinon: hän pakeni
+suureen saliin, joka sijaitsi isän huoneen takana ja jota ei käytetty
+siksi, ettei sitä voitu lämmittää. Täällä hän sai rauhassa
+työskennellä, sillä ei kukaan uskaltanut isän huoneen kautta tulla
+häntä häiritsemään ja nuhtelemaan, ja vaikka siellä talvella olikin
+kovin kylmä, niin ei tyttönen siitä välittänyt. Hän oli tyytyväinen
+saadessaan tehdä mielityötänsä ja huomatessaan päivä päivältä
+edistyvänsä.</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 246px;">
+<img src="images/02.png" width="246" height="400" alt="" />
+<div class="caption">
+
+<p>Victoria Bruzelius 16-vuotiaana.</p></div>
+</div>
+
+
+<p>Sisarensa ja lankonsa välityksellä sai nuori tyttö vihdoin
+vanhemmiltansa luvan jatkaa piirustusopintojaan Malmössä. Opiskeltuaan
+siellä pari kuukautta kehoitti opettaja häntä pyrkimään Tukholman
+taideakatemiaan. Kahdesti ei häntä siihen tarvittu kehoittaa. Hän
+kirjoitti heti asiasta isälleen, mutta vastaus oli kieltävä, perheen
+varat eivät riittäneet niin suuriin kustannuksiin. Tämä vastoinkäyminen
+ei lannistanut kuitenkaan tyttösen mieltä, vaan hän päätti itse ansaita
+tarvittavat varat. Hän oli juuri täyttänyt 17 vuotta, ja vaikka hänen
+opintonsa olivatkin varsin hajanaiset ja pintapuoliset, päätti hän
+pyrkiä kotiopettajattareksi. Hän saikin sellaisen toimen ja käytti nyt
+suurimman osan lomahetkistään itseopiskelua varten voidakseen
+vuorossaan opettaa nuorta oppilastansa. Sillä välin hän piirusti
+ahkerasti ja usein istui myöhään yöhön saakka joko kirjojensa tai
+stafliansa ääressä. Kolmen vuoden kuluttua hän oli säästänyt sen verran
+rahoja, että olisi voinut oleskella vuoden Tukholmassa. Mutta tälläkin
+kertaa hänen aikeensa raukesivat tyhjiin. Isä, joka oli jo antanut
+suostumuksensa, peruutti sanansa neuvoteltuansa perheen muiden jäsenten
+kanssa: tyttö oli vielä liian nuori lähteäkseen yksin maailmalle. Isä
+vetosi myös rovastin sanoihin, joka oli kehoittanut tyttöä muistamaan
+neljättä käskyä, ja lopulta hän turvautui siihen keinoon, jota usein
+ennenkin häntä kasvatettaessa oli käytetty: hän lupasi antaa hänelle
+100 kr. vuosittain, jos hän heittäisi Tukholman matkan sikseen. "Ja
+minä möin tulevaisuuteni 100 kruunusta &mdash; hah, hah, haa! erinomainen
+kauppa, eikö totta!" kirjoitti hän vähäistä myöhemmin pilkaten omaa
+heikkouttansa. Mutta isän auktoriteetti oli siksi voimakas, että hänen
+täytyi alistua sen alle, joskin vertavuotavin sydämin.</p>
+
+<p>Vaikka tuo kielto saattoi nuoren tytön aivan suunniltansa ja vaikka
+tulevaisuus tuntui hänestä kerrassaan hukkaanmenneeltä, niin ei hän
+sittenkään aavistanut, miten syvät seuraukset sillä tulisi olemaan koko
+hänen elämäänsä. Hänen mielensä katkeroitui näet omaisia kohtaan siinä
+määrin, että hän hinnalla millä hyvänsä halusi päästä pois kotoa. Ja
+siksi hän, jolle taide oli ollut kaikki kaikessa, ja joka ei koskaan,
+niinkuin muut hänen ikäisensä tytöt, ollut uneksinut kodin ja rakkauden
+onnesta, tarttui ensimäiseen tilaisuuteen, joka hänelle tarjoutui ja
+meni naimisiin miehen kanssa, jota kohtaan hän ei tuntenut vähintäkään
+rakkautta.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Avioliitto" id="Avioliitto">Avioliitto.</a></h2>
+
+
+<p>Hörbyn postikonttorin ja Skånen yksityisen pankin haaraosaston johtaja,
+Christian Benedictsson oli Bruzeliuksen perheen läheinen ystävä. Hän
+oli lähes 50-vuotias, hyväntahtoinen, mutta hidasluonteinen ja
+tottumuksiinsa piintynyt leskimies, joka kaiken ikänsä oli ahertanut
+pienissä virkatoimissaan taistellen jokapäiväisen leipänsä puolesta.
+Aatteellisia harrastuksia ei hänellä ollut koskaan ollut. Hän oli
+käytännön mies, joka antautumatta minkäänlaisiin mietiskelyihin otti
+elämän sellaisena kuin se oli.</p>
+
+<p>Jäätyään vaimonsa kuoltua leskeksi kääntyi hänen huomionsa varsin pian
+ystävänsä, Bruzeliuksen nuoreen tyttäreen toivoen saavansa hänestä
+orvoksi jääneille lapsilleen äidin ja kodilleen hoitajan. Vaikka tyttö
+antoikin hänelle rukkaset, uudisti hän kuitenkin vuoden kuluttua
+kosintansa. Tämä tapahtui juuri siihen aikaan, jolloin nuori tyttö,
+isänsä jyrkän kiellon johdosta, oli vaipunut täydellisen masennuksen ja
+toivottomuuden tilaan, ja sen vuoksi Benedictsson myötätunnollaan ja
+hyväntahtoisuudellaan voitti varsin helposti hänen luottamuksensa. Tosin
+tyttö hänen uudistaessaan kosintansa antoi hänelle sen vastauksen, ettei
+hän nytkään voinut tuntea muuta kuin ystävyyttä häntä kohtaan, mutta
+Benedictsson ei vaatinutkaan sen enempää. Ja kun hän yhä edelleen
+ahdisti tyttöä rukouksilla, uhkauksilla, kyynelillä ja lupauksilla, niin
+tämä vihdoin antoi myöten. Hän oli niin väsynyt ja alakuloinen ja
+välinpitämätön kaikesta. Osittain häntä yllytti myös se seikka, että
+omaiset olivat tätä liittoa vastaan, sulhanen kun oli leskimies, viiden
+lapsen isä sekä 27 vuotta vanhempi morsiantansa. Mutta jonkun ajan
+kuluttua tyttö itsekin, niin kiihkeästi kuin hän halusikin päästä pois
+kotoa, alkoi katua tekoansa. Sillä vaikka hän tavallaan olikin kiintynyt
+Benedictssoniin, niin aavisti hän sittenkin tehneensä auttamattoman
+erehdyksen. "Minä pidän sinusta," kirjoitti hän sulhaselleen vähää ennen
+häitä, "mutta sitä, mitä rakkaudeksi sanotaan, en koskaan ole tuntenut;
+minä rakastan Jumalaa ja kaikkia hänen luomiansa, mutta minä pelkään
+sitä kiihkeää, tulista tunnetta, jota tavallisesti rakkaudeksi
+nimitetään... Olen tehnyt anteeksiantamattoman erehdyksen, mutta minä
+kärsin sen seuraukset. En riko lupaustani, pidän sen, <i>jollei</i> minua
+vapaaehtoisesti <i>vapauteta</i> sanastani."<a name="FNanchor_1" id="FNanchor_1"></a><a href="#Footnote_1" class="fnanchor">[1]</a> Mutta Benedictsson oli
+päättänyt saada Victoria Bruzeliuksen omaksensa. Hänen kotinsa kaipasi
+hoitajaa, hänen lapsensa äitiä, hän itse aviopuolisoa. Hänen mieleensä
+ei juolahtanutkaan käsittää morsiamensa sanoja vakavalta kannalta eikä
+vapauttaa häntä lupauksestansa. Ja Victoria puolestaan ei voinut
+sanaansa rikkoa. Ainoa tulos, johon hänen suora tunnustuksensa johti,
+oli se, että sulhanen kiiruhti häiden viettoa.</p>
+
+<p>Hiukan syrjässä Tukholman&mdash;Malmön valtarautatieltä, keskellä Skånen
+viljavaa tasankoa, sijaitsi Hörbyn suuri maalaiskylä. 70-luvun
+alkupuolella, kymmenkunta vuotta aikaisemmin ennenkuin Hörin ja Hörbyn
+välinen rautatie oli muuttanut sen tavalliseksi asemayhteiskunnaksi,
+oli se varsin idyllinen paikka. Parikymmentä taloa ja kartanoa oli
+ryhmittynyt notkoon, jonka läpi virtasi pieni joki kestikievarin,
+hautausmaan ja pappilan alitse. Pieni, valkeaksi silattu kirkko kohosi
+hautausmaanmuurin yläpuolella ja sen kummankin puolin kulki kaksi
+pitkää ja varjoisaa lehtikujaa, toinen korkeiden kastanjien, toinen
+jalavien ja saarnipuiden reunustama. Maantie, joka sivuutti
+hautausmaan, leveni kestikievaritalon edustalla aukeaksi toriksi ja sen
+toisessa päässä, tien kavetessa jälleen, seisoi yksinkertainen,
+olkikattoinen rakennus, kylän postikonttori. Joskin sen julkisivu antoi
+vain tomuiselle kyläkadulle, niin takapihana oli sitä varjoisampi ja
+tuuheampi puutarha.</p>
+
+<p>Tässä talossa oli postimestari Benedictsson asunut vuosikausia
+ensimäisen vaimonsa kanssa, tässä hän leskimiehenä oli viettänyt pari
+ilotonta vuotta vanhan, naimattoman sisaren ohjaessa ankaralla kädellä
+sekä kotia että lapsilaumaa, ja tänne hän toi myös toisen vaimonsa.
+Kuin pieni arka lintu saapui Victoria Benedictsson uuteen kotiinsa, ja
+monet ja raskaat olivat ne velvollisuudet, jotka hän otti nuorille
+21-vuotiaille hartioillensa.</p>
+
+<p>Äitipuolen velvollisuudet eivät kuitenkaan olleet vaikeimmat, vaikka
+hän epäilemättä niitä edeltäpäin enimmin pelkäsi, sillä vanhimmat
+lapsista olivat jo melkein yhtä vanhat kuin hän itsekin. Ei myöskään
+emännän huolet, vaikka hän olikin taloudenhoitoon aivan tottumaton ja
+vaikka käly, joka ei tahtonut luovuttaa oikeuksiaan nuorelle emännälle,
+antoi aihetta moneen katkeraan ja tuskalliseen hetkeen. Vaan raskaimman
+kärsimyksen tuotti hänelle hänen aviollinen suhteensa, saattoipa hänet
+siinä määrin epätoivoon, että hän jo ensimäisinä avioliittovuosinaan
+yritti tehdä itsemurhan.</p>
+
+<p>Victoria Benedictssonin koko olento oli vielä umpuunsa sulkeutunut
+hänen mennessään naimisiin. Hän oli elänyt niin kokonaan kirjojensa ja
+piirustustensa parissa, ettei rakkaus- ja tunne-elämälle ollut jäänyt
+minkäänlaista tilaa. Hän olisi tarvinnut hellävaraisen käden, joka
+vähitellen olisi herättänyt hänessä naisen hereille, sillä mikään kylmä
+luonne hän ei ollut, vaan pikemmin kiihkeä ja kuumaverinen. Siihen
+postimestari Benedictsson ei kuitenkaan kyennyt. Ikäeroitus teki sen
+kai myös mahdottomaksi, sekä molemminpuolinen ymmärtämyksen puute, tuo
+"näkymätön kuilu", joka, joskin Victoria Benedictsson tunsi
+kunnioitusta ja kiitollisuutta miestänsä kohtaan, auttamattomasti
+eroitti heidät toisistaan. Ja seurauksena tästä oli, että Victoria
+Benedictssonin tunne-elämä tukehtui ensimäiseen alkuunsa ja että hän
+sulkeutui yhä enemmän omaan kuoreensa. "Voin tuskin ajatella ensimäisiä
+vuosia uudessa kodissani sydämeni puristumatta tuskasta kokoon", kuuluu
+hänen oma todistuksensa. Ja kuitenkin oli Victoria Benedictssonilla
+sielussaan kaikki onnellisen elämän edellytykset: usko ihmisiin,
+rakkaus elämään ja palava halu työhön. Ensimäiset kosketukset
+todellisen elämän kanssa repivät kuitenkin rikki hänen hennoimmat
+sydänjuurensa. Mutta kaikista kärsimyksistään huolimatta oli hänellä
+sittenkin rehellinen ja hyvä tahto täyttää parhaan kykynsä mukaan ne
+velvollisuudet, joita koti hänelle asetti. Perheen varat eivät olleet
+suuret, ja siksi hän työskenteli miehensä apuna sekä postikonttorissa
+että pankissa ja hoiti yhdessä tytärpuoliensa kanssa pientä
+kirjakauppaa. Siinä sivussa hän antoi soittotuntejakin ja kopioi
+tunnettuja tauluja, joita hän möi 75 kr. kappaleelta. Ensi alussa hän
+otti myös innolla osaa talouteen ja hänen kunnia-asianaan oli
+valmistaa hyvää ruokaa, mutta kun mies ei kiinnittänyt siihen
+vähintäkään huomiota, laimeni hänen intonsa ja oli sittemmin vain
+jouluvalmistuksissa mukana.</p>
+
+<p>Kaikkein suurimmalla rakkaudella hän antautui kuitenkin
+lapsipuolillensa. Äitipuolella oli hänen korvissaan huono kaiku, siksi
+hän tahtoi näyttää maailmalle, että saattoi olla hyviäkin äitipuolia.
+Hän oli heille kuin vanhempi sisar, joka toverillisella ja herttaisella
+käytöksellään heti alusta alkaen voitti heidän rakkautensa ja
+luottamuksensa, eikä tämä hyvä suhde muuttunut sittenkään, kun hänen
+omat lapsensa, joista toinen kuitenkin heti kuoli, tulivat maailmaan.
+Pikemmin hänen oma tyttärensä joutui lapsipuolen asemaan, sillä hän ei
+voinut koskaan voittaa samaa sijaa äidin sydämessä kuin nuorin
+lapsipuolista, Mathisa eli Matti, joka Victoria Benedictssonin tullessa
+taloon oli vain kuuden vuoden vanha.</p>
+
+<p>Se kuva, jonka Matti, ainoa omaisista, joka vuosien kuluessa
+seisoi henkisesti Victoria Benedictssonia lähellä, on piirtänyt
+äitipuolestaan, antaa meille parhaan todistuksen hänen hyvästä
+tahdostaan ja rehellisistä ponnistuksistaan.</p>
+
+<p>"Äiti oli meille kaikille kodissa suureksi iloksi," sanoo hän, "ja
+varsinkin minulle koko elämäni onnenlähde. Olen hänelle suuressa
+kiitollisuuden velassa, sillä hän antoi minulle onnellisen lapsuuden ja
+nuoruuden.</p>
+
+<p>"Lapsilla ei ollut aavistustakaan siitä katkeruudesta, jota hän tunsi
+elämää kohtaan. Hän hillitsi tahtoansa niin, etteivät nuo synkät hetket
+tulleet esille. Hän tuntui meistä tyytyväiseltä eikä lainkaan
+onnettomalta, ja hän oli meille paras kasvattaja ja äiti."</p>
+
+<p>Ja hän kertoo edelleen: "Ensi vuosista ovat muistiin painuneet
+varsinkin satuillat. Millä ilolla me kaikki keräännyimmekään hänen
+ympärilleen, suureen vanhanaikuiseen sohvaan, miten me aina kiistelimme
+siitä, kuka saisi istua häntä lähinnä, ja miten onnellinen se oli, joka
+sai painaa päänsä hänen syliinsä. Takkavalkea yksin valaisi huonetta,
+ja mitä pimeämmäksi tuli, sitä lähemmäksi me painauduimme toisiimme
+kuunnellessamme ihastuttavia, jännittäviä kertomuksia. Äiti kertoi
+vilkkaasti, ja se näytti huvittavan häntä itseäänkin."</p>
+
+<p>Tai milloin ei satuja kerrottu, istahti äiti pianon ääreen ja soitti ja
+lauloi lapsille. Aina hän keksi heille jotain hupaista ja hauskaa,
+milloin sepitti runoja juhla- ja merkkipäiviksi, milloin pani toimeen
+pitkiä kävely- ja huviretkiä kylän ulkopuolelle tai läksi heidän
+kanssaan hiihtämään. Eikä hän pitänyt huolta yksin heidän
+huvituksistansa. Jonkun aikaa hän opetti tytärpuoliaan kaikissa
+kouluaineissa ja iltasin luettiin usein ääneen, varsinkin pohjoismaista
+kirjallisuutta, jota helposti saatiin oman kirjakaupan välityksellä.</p>
+
+<p>"Isä ei ottanut osaa meidän huveihimme", kertoo tytärpuoli edelleen,
+"hänellä oli aina paljon työtä. Mutta hän antoi meidän toimia mielemme
+mukaan, kunhan kaikki kodissa kävi säännöllistä kulkuaan."</p>
+
+<p>Kodin ulkopuolellakin Victoria Benedictsson viihtyi parhaiten nuorten
+parissa. Seuraelämä Hörbyssä, niinkuin maalaiskylässä ainakin, jossa
+jokainen tunsi toisensa ja piti oikeutenaan sekaantua toisten asioihin,
+oli kovin tyhjää ja rajoittui pääasiallisesti vain kortinpeluuseen,
+tanssiin ja juorupuheisiin. Suurella uteliaisuudella olivat kylän
+rouvat odottaneet postimestarin nuorta rouvaa, jonka he istuttivat
+keskeensä ja ottivat äidilliseen suojaansa jo paljon ennen kuin hän
+ilmestyi heidän näköpiiriinsäkään ja kuvailivat mielessään, että hän
+olisi pieni, hento ja heikko olento, jonka he helposti voisivat kietoa
+sormensa ympäri. Pettymys ei siksi ollut niinkään pieni, kun he näkivät
+pyöreän ja pullean postimestarin rinnalla pitkän ja kookkaan naisen,
+joka jäykästi vastasi tervehdyksiin ja vain hajamielisesti kuunteli
+"kaikkein tuoreimpia uutisia", päästämättä ketään lähellensä. Ja
+paheksuminen yltyi kovaääniseksi, kun nuori rouva yhä useammin vetäytyi
+pois kutsuista tai pakeni nuorten seuraan soittaen heille milloin
+tanssimusiikkia, milloin auttaen heitä kuvaelmien toimeenpanossa. Siten
+hän voitti nuorten jakamattoman suosion ja ihailun, ja hänen
+vaikutusvaltansa oli heihin rajaton.</p>
+
+<p>Mutta eivät yksin lapsipuolet ja seudun nuoriso ihailleet häntä, vaan
+usein hän, vanhan miehen nuori vaimo, joutui toistenkin miesten ihailun
+esineeksi. Tästä hänelle kuitenkin useimmiten koitui ikävyyttä, sillä
+postimestari Benedictsson, varsinkin avioliiton alkuvuosina, kiusasi
+mustasukkaisuudellaan usein syyttäkin vaimoansa. Kerran tuollainen
+ihailu oli saada vakavankin käänteen. Eräs Benedictssonin
+nuoruudenystävä, joskin häntä paljoa nuorempi, asettui pitemmäksi aikaa
+Hörbyhyn ja hänestä tuli postimestarin talossa jokapäiväinen vieras.
+Hän oli tullut suoraan Amerikasta ja toi mukanaan raittiin tuulahduksen
+suuresta, vapaasta maailmasta. Hänen ja nuoren rouvan välillä sukeutui
+ystävyydensuhde, joka toi uutta rikkautta ja sisältöä yksinäisen naisen
+elämään. [Tätä persoonallista kokemusta on Ernst Ahlgren epäilemättä
+käyttänyt aiheena teoksessaan "Fru Marianne".] Mutta huomatessaan mikä
+vaara siinä piili, hän vetosi mieheensä, saadakseen häneltä tukea. Mies
+käänsi kuitenkin asian vain leikiksi, ja vierotti siten vaimon
+itsestänsä; kuilu, joka alkuaankin oli heidät toisistaan eroittanut,
+muuttui nyt ylipääsemättömäksi.</p>
+
+<p>Kaiken tämän lisäksi tuli vielä toinenkin seikka, joka vaikutti
+häiritsevästi ei yksin perheen sisälliseen elämään, vaan vieläpä koko
+pieneen yhteis-kuntaan. Taiteilija heräsi jälleen eloon nuoressa
+rouvassa, ja samoin kuin kerran lapsuusvuosina, kohtasi hän jälleen
+mitä ankarinta vastustusta. Miehen mielestä hänen kirjoittamisensa oli
+vain ajanhukkaa, sillä hän ei uskonut hänen kykyynsä. Kirjoittaminen
+oli hänestä yleensä sopimatonta työtä naiselle, joka oli äiti ja
+puoliso. Hänen ei pitänyt pyrkiä sinisukaksi. Ja sitä paitsi, jos hän
+epäonnistuisi, tekisi hän vain miehensä naurunalaiseksi ja karkoittaisi
+rattoisuuden kodista. Samaa mieltä oli koko kyläkin. Eikö hän ollut
+vaimo ja äiti? Saisiko nainen laiminlyödä lähimmät velvollisuutensa
+turhan kunnianhimon takia?</p>
+
+<p>Toistamiseen Victoria Benedictsson taisteli vapautensa puolesta. Mutta
+vaikka taistelu tällä kertaa oli paljoa ankarampi kuin edellisellä, ei
+hänen mielensä sittenkään lannistunut. Lapsesta hän tällä välin oli
+kehittynyt naiseksi. Ja se mikä lapselle oli ollut enemmän tai vähemmän
+mielitekoa, merkitsi naiselle nyt koko elämää. Siksi hän voittajana
+suoriutuikin tästä taistelusta.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Ensimainen_alku" id="Ensimainen_alku">Ensimäinen alku.</a></h2>
+
+
+<p>Toisella puolella kapeata eteistä, josta kuljettiin perheen asuntoon,
+oli toinenkin ovi, joka johti "kirjakaupan" puolelle, huoneeseen, jossa
+kodikkaat matot peittivät lattian, seinät olivat kirjoja täynnä ja
+jossa ikkunan eteen asetettu pelipöytä sai tehdä sekä pulpetin että
+kauppapöydän virkaa.</p>
+
+<p>Tämä kirjakauppa oli alusta alkaen ollut perheen naispuolisten jäsenten
+hoidossa ja se se myös kaikkein ensiksi veti nuoren rouvan puoleensa.
+Sillä kirjakaupassa, jossa kauppa kävi varsin laimeasti ja jossa vain
+almanakoilla, virsikirjoilla ja katkismuksilla oli menekkinsä, oli
+hänellä tilaisuutta tyydyttää palavaa luku- ja tiedonhaluaan. Istuen
+tuntikausia joka päivä ikkunanalaisen pöydän ääressä hän suurella
+mielenkiinnolla avasi kaikki kirjalähetykset ja vieläkin suuremmalla
+innolla alkoi ahmia niitä, jos joku vähemmän kaupaksi käypä kirja oli
+sattunut joukkoon.</p>
+
+<p>Istuessaan tässä hiljaisessa huoneessa, joka muodosti ikäänkuin oman
+pienen maailmansa, saivat ajatukset vapaasti liidellä, ja usein ne
+eksyivät entisiin aikoihin, jolloin hän, samoinkuin nytkin, oli istunut
+erillään muusta perheestä ja &mdash; piirustanut. Se aika oli kauan sitten
+mennyt, eikä voinut koskaan enää palata, sillä mitenkä hän, jonka kädet
+ja jalat olivat sidotut, olisi voinut harjoittaa opintoja? Ei,
+taiteilija-ajatukset olivat aikoja sitten haudatut. Mutta niiden
+sijalle nousi näinä hiljaisina hetkinä uusia, jotka kerran herättyänsä
+eivät jättäneet häntä enää rauhaan. Pensseli oli häneltä kielletty,
+mutta olihan hänellä sen sijaan kynä jäljellä. Ja ikäänkuin leikillä
+hän alkoi panna paperille ajatuksiaan ja mielikuviaan, ja melkein kuin
+sattumalta hänen käsistään syntyi pieni novelli, "Sirénen", jonka hän
+lähetti "Snällpostenin" toimittajalle Malmöseen ja vastoin kaikkia
+odotuksiaan sai sen hyväksytyksi. "Novellinne on kovin kypsymätön",
+kirjoitti lehden toimittaja,<a name="FNanchor_2" id="FNanchor_2"></a><a href="#Footnote_2" class="fnanchor">[2]</a> "mutta esikoisteokseksi ei niinkään
+huono; teillä on epäilemättä luovaa mielikuvitusta, mikä on kirjailijan
+elinehto."</p>
+
+<p>Nämät sanat kiihoittivat nuorta rouvaa jatkamaan ja kuumeentapaisella
+innolla hän ryhtyi nyt työhön, kirjoitti usein salaa öisinkin ja siinä
+sivussa luki ja teki havaintojansa. Sillä alusta alkaen hän
+asetti päämääränsä korkealle, hän ei tahtonut tyytyä mihinkään
+keskinkertaiseen, siksi hän liiaksi rakasti ja kunnioitti taidettaan.
+"Minä en tahdo tulla huonoksi kirjailijaksi", vastaa hän samaiselle
+toimittajalle, "jollei minulla ole edistymisen mahdollisuutta, niin
+jätän yritykseni sikseen; minulla ei ole mitään iloa siitä, jos saan
+nähdä kyhäykseni painettuna, sillä turhamaisuudesta en ole koettanut
+kirjoittaa. Rakastan taidetta sen itsensä vuoksi, en vain siksi, että
+se joillekuille antaa laakereita ja kultaa; rakastan sitä siksi, että
+se on minussa, etten voi olla sitä rakastamatta, ja voisin uhrata koko
+elämäni sille ja ehkä siten tulla onnelliseksikin... Että minulla on
+taipumuksia, siitä olen varma, mutta kannattaako niitä viljellä, on
+toinen asia."<a name="FNanchor_3" id="FNanchor_3"></a><a href="#Footnote_3" class="fnanchor">[3]</a></p>
+
+<p>Tämä epäilys ja epävarmuudentunne omaa kykyä kohtaan kiusasi häntä
+alituisesti palavasta halustaan huolimatta. "Sisälläni on jotain, joka
+myllertää ja pyrkii esille", sanoo hän kerrankin, "en tiedä johtuuko se
+vain levottomasta mielestäni, vai synnynnäisestä pensselin tai kynän
+käyttämistaipumuksestani".<a name="FNanchor_4" id="FNanchor_4"></a><a href="#Footnote_4" class="fnanchor">[4]</a> Ja toisen kerran hän valittaa
+sisarellensa, rouva Margarethe Ekströmille puhuessaan kirjallisesta
+työstään: "Minusta ei tule koskaan oikein hyvää kirjailijaa, sillä
+mielikuvitukseni on maalarin eikä kielitaiteilijan... Koetan maalata
+kynällä ja musteella, mutta se käy huonosti."<a name="FNanchor_5" id="FNanchor_5"></a><a href="#Footnote_5" class="fnanchor">[5]</a> Samalla häntä myös
+painosti se tieto, ettei hän ollut kyllin valmistunut tehtäväänsä, että
+hänen opintonsa olivat vaillinaiset ja että olosuhteet, joihin hän oli
+sidottu, ehkäisivät hänen kehitysmahdollisuuttaan. "Minä olen miltei
+<i>oikein</i> onnellinen kirjoittaessani", sanoo hän niinikään
+sisarellensa, "ja <i>kuitenkin</i> tiedän, että se on vain roskaa, ei
+kerrassaan minkään arvoista. Minulla on ehkä hiukan taipumuksia ja
+ehkäpä joku hyvä ajatuskin, mutta olen niin oppimaton, että joskus olen
+aivan epätoivoissani sen johdosta. &mdash; Ah, jospa nuoruudessani olisin
+saanut jotain oppia! Tiedonhaluni on niin voimakas, että se on tullut
+suorastaan elämäni kiusaksi."<a name="FNanchor_6" id="FNanchor_6"></a><a href="#Footnote_6" class="fnanchor">[6]</a></p>
+
+<p>Ja seuraavassa kirjeessään hän jatkaa: "Ei minusta tule kirjailijaa,
+sillä elämäni on yksitoikkoista ja yksinäistä; paljoa laajempi
+näköpiiri ja raittiimpi elämä olisi välttämätöntä, ja vaikka
+ponnistelisin miten paljon hyvänsä, niin en sittenkään voisi saada
+mitään aikaan. Oi, kuningaskuntani housuparista! Jospa olisin mies,
+niin ei minun tarvitsisi täällä torkkua."<a name="FNanchor_7" id="FNanchor_7"></a><a href="#Footnote_7" class="fnanchor">[7]</a></p>
+
+<p>Kaiken lisäksi häntä masensi vielä se tieto, ettei hänellä ollut
+ketään, jonka puoleen kääntyä saadakseen neuvoa ja ohjausta. Samalla
+hän myös pelkäsi alottaneensa liian myöhään, olevansa jo siksi vanha,
+ettei hänen kannattanut enää yrittää.</p>
+
+<p>Päästäkseen jonkinmoiseen varmuuteen ja saadakseen tietää pitikö hänen
+tukahduttaa kirjoittamishalunsa vai viljellä sitä edelleen, hän kääntyi
+nuoren kirjailijan, Edvard Bäckströmin puoleen ja lähetti hänen
+tarkastettavakseen muutamia tekeleitänsä. Hän ei ilmaissut kuitenkaan
+omaa nimeään, toivoen siten saavansa rehellisemmän arvostelun, vaan
+kätkeytyi salanimen, Ivar Tardifin taakse, jota hän oli käyttänyt
+julkaistessaan ensimäisenkin novellinsa.</p>
+
+<p>Bäckströmin vastaus oli sekä kehoittava että masentava. Hän myönsi
+hänellä olevan hyviä taipumuksia, mutta lopullista arvostelua hänen oli
+sittenkin mahdoton antaa ennenkuin oli saanut lähempiä tietoja hänen
+olosuhteistaan sekä iästänsä. "Jos te esim. olette vielä nuori",
+kirjoittaa hän, "niin teidän kyhäyksenne ilmaisevat jo varsin suurta
+kypsyyttä, mutta jos olette yli kahdenkymmenen, niin kehoittaisin teitä
+jättämään kirjailijauran mielestänne."<a name="FNanchor_8" id="FNanchor_8"></a><a href="#Footnote_8" class="fnanchor">[8]</a></p>
+
+<p>Saadessaan tämän tuomion oli Victoria Benedictsson 28 vuoden vanha!</p>
+
+<p>"Olen pahoillani, että olen niin vanha", sanoo hän vastauksessaan
+Edvard Bäckströmille, "Tardif tulee aina liian myöhään &mdash; Tardif parka!
+&mdash; sen jo hänen nimensäkin ilmaisee."<a name="FNanchor_9" id="FNanchor_9"></a><a href="#Footnote_9" class="fnanchor">[9]</a></p>
+
+<p>Mutta ikäänkuin puolustaakseen ikäänsä hän jatkaa samassa kirjeessä:
+"Niin kauaksi kuin taaksepäin muistan, olen rakastanut taidetta niin
+kiihkeästi ja hillittömästi kuin vain niin suljettu ja syvä luonne kuin
+omani kykenee, olen koettanut taistella tätä rakkautta vastaan, mutta
+niin pian kuin minun jossakin määrin on onnistunut unohtaa se, on elämä
+muuttunut minulle arvottomaksi, tai oikeammin sietämättömäksi taakaksi.
+&mdash; &mdash; Miksi olen kuin auringonkukka, joka aina kääntyy saman esineen
+puoleen? Miksi on minussa opinhalua, miksi pyrkimystä totuuteen ja
+kauneuteen, kun tuo halu ei sittenkään ole siksi voimakas, että se
+saattaisi minut perille? En tiedä; tiedän vain sen, että kiitos
+ei merkitse minulle mitään, ei rahat eikä ylellisyys, että
+eteenpäinpyrkiminen on onnea ja paikallaanolo epätoivoa!"</p>
+
+<p>"Kuluneet vuodet ovat menneet valmistustöihin", sanoo hän kerran
+myöhemmin palaten samaan asiaan, "eikä ole kumma, että siihen on
+tarvittu niin runsaasti aikaa, kun muistaa, että lapsena en koskaan
+käynyt koulua, että elin kuin erakko ja että vasta 17 vuoden vanhana
+tulin kosketukseen ulkomaailman kanssa. Ansiotyökin vei aikansa ja
+opintoja harjoitettiin vain salassa. Siinä syy hitaaseen
+kehitykseeni."<a name="FNanchor_10" id="FNanchor_10"></a><a href="#Footnote_10" class="fnanchor">[10]</a></p>
+
+<p>"Minä kirjoitan siksi, että ajoittain elämä tuntuu sietämättömältä
+taakalta", oli hän jo kerran aikaisemmin tunnustanut Edvard
+Bäckströmille, "siksi että tahdon unohtaa itseni ja sen sijaan eläytyä
+toisen elämään; minun tielleni on eksynyt niin harvoja auringonsäteitä,
+siksi tahdon koota ne, jotka valaisevat toisia, iloita niistä ja jos
+mahdollista muodostaa niistä pieniä, todellisuudenmukaisia kuvia,
+joihin samalla voin haudata jotain omasta sielustanikin."<a name="FNanchor_11" id="FNanchor_11"></a><a href="#Footnote_11" class="fnanchor">[11]</a></p>
+
+<p>Sitä neuvonantajaa, jota Victoria Benedictsson olisi kaivannut,
+ei hän kuitenkaan Bäckströmistä saanut, siksi vieras oli Victoria
+Benedictssonin yhä enemmän realistiseen suuntaan pyrkivä
+taiteilijatemperamentti tälle romanttisuuteen taipuvalle kirjailijalle,
+mutta hänen rohkeuttaan ei Bäckström myöskään voinut lannistaa.
+Victoria Benedictsson työskenteli edelleen uutterasti, käyttäen ainakin
+yhtä paljon aikaa itseopiskeluun kuin kirjoittamiseen, ja lähetti vähä
+väliä milloin mihinkin lehteen kyhäyksiänsä, joista jotkut löysivät
+tiensä julkisuuteen, mutta useimmat katosivat tietymättömiin.
+Odottaessansa viikkokausia turhaan vastausta kävi hänen mielensä
+useinkin apeaksi, ja silloin tällöin tuo synkkä painajainen, joka
+lopulta tuhosi hänen elämänsä, pisti päänsä esiin. "Ah, nopea, helppo
+kuolema! Se olisi kaikkein parasta", kirjoittaa hän päiväkirjaansa
+syksyllä 1878. Ja seuraavana keväänä kuuluvat hänen sanansa jälleen:
+"Kuljin puutarhassa kahden kuoleman kanssa. Minä pelkään kipuja, inhoan
+itsemurhaa, ja kuitenkin sen täytyy tapahtua." Ettei kuitenkaan itse
+työ johtanut häntä näihin synkkiin ajatuksiin, käy ilmi seuraavista
+sanoista: "Kirjoitin kuin henkeni edestä. Sen pitää olla valmista
+ennenkuin todellisuus tulee ja saattaa minut unohtamaan mielikuvani;
+<i>nyt</i> ne auttavat minua unohtamaan..."<a name="FNanchor_12" id="FNanchor_12"></a><a href="#Footnote_12" class="fnanchor">[12]</a> Tai toisen kerran:
+"Mitä voin toivoa tai odottaa elämältä? Kaikki mitä olen rakastanut,
+liukuu vain käsistäni &mdash; &mdash; tyhjyyttä, vain tyhjyyttä, kaikki."<a name="FNanchor_13" id="FNanchor_13"></a><a href="#Footnote_13" class="fnanchor">[13]</a></p>
+
+<p>Alakuloisuuden lisäksi tuli vielä sairaus. Mutta tämä uusi
+vastoinkäyminen, niin katkeralta kuin se alussa tuntuikin, oli
+sittenkin se, joka pelasti Victoria Benedictssonin ja teki hänestä
+varsinaisesti kirjailijan.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Ernst_Ahlgren" id="Ernst_Ahlgren">Ernst Ahlgren.</a></h2>
+
+
+<p>Keväällä 1881 Victoria Benedictsson loukkasi polvensa niin pahasti,
+että hänen täytyi melkein yhteen menoon olla kaksi vuotta vuoteenomana
+ja kauan vielä jälkeenkinpäin liikkua kainalosauvojen nojassa. Tämä
+aika, johon yhdistyi mitä hirveimmät tuskat ja kärsimykset &mdash; kolmasti
+oli pakko jalkaa leikata eikä heikon sydämen vuoksi voitu häntä
+nukuttaa &mdash; muodostui merkillisimmäksi ja tavallaan rikkaimmaksi hänen
+elämässänsä.</p>
+
+<p>Itse hän tälle ajalle antoi nimen: <i>vakavuus</i>, ja
+kaksinkertaisessakin merkityksessä, sillä sen mukana seurasi kärsimys
+ja elämäntyö.</p>
+
+<p>Mutta vaikka Victoria Benedictsson sai kestää niin paljon ruumiillista
+tuskaa, kantoi hän tämän kärsimyksen mitä ihmeteltävimmällä
+kärsivällisyydellä. "Hän oli meille kaikille oikea ihme", sanoo
+tytärpuoli, hänen "pikku tohtorinsa", joka uskollisesti hoiti häntä
+koko tänä sairauden aikana, "sillä hän se meitä rohkaisi ja koetti
+saada iloiselle mielelle." Milloin ikänä tuskat sallivat, oli hän
+täydessä työssä: leikkasi varjokuvia, piirusti, luki, teki
+muistiinpanoja ja kirjoitti: "Minä itse ja vuoteeni ovat aina haudatut
+kirjojen alle", kertoo hän. Hänen mielikirjailijoitansa olivat sen
+aikuiset suuret pohjoismaalaiset kirjailijat, Ibsen, Kierkegaard,
+Brandes, J.P. Jacobsen, Kielland sekä venäläiset mestarit Turgenjev ja
+Tolstoi, mutta niiden ohella hän luki myös klassillista kirjallisuutta,
+varsinkin Shakespearen teoksiin hän erityisellä hartaudella syventyi.
+Niinikään englantilaiset kirjailijat, Dickens ja varsinkin Byron,
+kiinnittivät hänen huomiotansa. Myöskin hän ahmimalla ahmi
+elämäkertoja, memoaareja ja kirjekokoelmia. Naiskirjailijoista George
+Eliot oli ainoa, joka häntä miellytti, sillä hänessä hän löysi suuren
+määrän omaa luonnettansa ja taiteilijatemperamenttiänsä: saman
+rakkauden työhön, saman valoisan uskon elämään ja herkän silmän
+huomaamaan elämän humoristisia puolia.</p>
+
+<p>Tänä aikana Victoria Benedictsson alkoi myös kirjoittaa
+"suurta kirjaansa", johon hän koko loppuelämänsä ajan merkitsi
+muistiin kaiken sen, mikä hänestä oli muistamisen arvoista:
+tilapäisiä ajatuksia ja tunnelmia, keskusteluja, luonnonkuvauksia ja
+kaikenlaisia pikkupiirteitä, aivankuin maalari, joka matkallaan kerää
+luonnoksia skitsikirjaansa. Tuo "suuri kirja" tuli vähitellen hänen
+rippi-isäkseen, se oli elävä olento, jonka kanssa hän jutteli, ainoa
+ystävä, jolle hän saattoi uskoa sekä ilonsa että huolensa. "Kun minusta
+tuntuu kuin musertuisin", sanoo hän kerta, "kun istun kyynelettömin
+silmin ja kadehdin niitä, jotka voivat itkeä, niin minulla ei ole
+ketään muuta kuin sinut..." Ja kerran myöhemmin hän kirjoittaa "suureen
+kirjaansa" seuraavat sanat: "Kuka lienetkin, joka luet 'suurta
+kirjaani' &mdash; niin koeta ymmärtää, miten yksin minä olen, miten minun
+täytyy hillitä taiteilija- tai mustalaisvertani, joka kiihkeämmin
+kuohuu suonissani kuin kukaan voi aavistaa. Ajattele, miten joka päivä,
+melkein joka tunti olen pakoitettu näyttelemään komediiaa, jotta
+tuntuisin levolliselta ja järkevältä. Tämä pakko vaikuttaa sen, että
+kaikki se, mikä minussa kuohuu, ei purkaudu luonnollisella tavalla
+esille, vaan teennäisellä. Se ei puhkea ilmi suhteessani ihmisiin; ei
+vihana eikä rakkautena, loukattuna ylpeytenä eikä nöyränä ihailuna &mdash;
+sillä kaikki nuo äärimäisyydet, joiden välillä luonteeni huojuu, täytyy
+minun herkän poikkeusihmisen koko arkuudella piiloittaa."<a name="FNanchor_14" id="FNanchor_14"></a><a href="#Footnote_14" class="fnanchor">[14]</a></p>
+
+<p>Ei yksin sieluntuskiansa hän salannut ympäristöltänsä, vaan
+ruumiillisiakin. Mutta öisin, kun hän ei saanut niiltä nukutuksi,
+purkautuivat ne "suuressa kirjassa" esille. "Onko kukaan teistä ollut
+sairaana?" kirjoittaa hän kerrankin. "Ei vain päivän tai viikon &mdash; vaan
+kokonaisen vuoden? Ei vanhuuden heikkoudesta, vaan täysissä voimissa
+ollessaan, jolloin ihminen jaksaa koko voimallaan kärsiä, yöt päivät
+kitua mitä hirveimpiä tuskia, ikäänkuin piinapenkille pantuna,
+kuolemaan asti väsähtäneenä voimatta kuitenkaan saada lepoa. Entäs
+lääkärin veitsi, joka hitaasti soljuu pitkin ihoa, kunnes se tunkeutuu
+sisään &mdash; &mdash; Miten monta päivää onkaan yhdessä vuodessa ja miten monta
+ajatusta sisältyykään yhteen ainoaan hiljaiseen, yksitoikkoiseen
+päivään! Ajatuksia, jotka vilpoisten varjojen lailla huokuvat polttavan
+päänaluksen yli, mutta tunkeutuvat myös kauas tulevaisuuteen painaen
+siihen synkän ja ilottoman leimansa &mdash; &mdash; Miten omituinen tunne &mdash; kun
+seisoo ikäänkuin elämän ulkopuolella ja kuitenkin elää."</p>
+
+<p>Miten kaukana Victoria Benedictsson tänä sairauden aikana oli itse
+elämästä, todistaa parhaiten hänen vastauksensa "pikku tohtorilleen",
+tämän ihmetellessä miten hän saattoi aina olla tyytyväinen: "Olin niin
+varma siitä, että saisin kuolla, ja se tuntui niin suurelta onnelta."
+Mutta niin pian kuin ilmaantui jokin hiukankin valoisampi hetki, heräsi
+työhalu jälleen. Ajatukset saivat silloin entistä häiritsemättömämmin
+kulkea, uudet aiheet nousivat mieleen, uudet ja samalla vahat, sillä
+Victoria Benedictsson, joka tähän asti oli käsitellyt enimmäkseen vain
+romanttisia rakkausaiheita, alkoi nyt kaivaa esiin lapsuudenaikuisia
+muistojaan, tapauksia ja kohtauksia, joita hän itse oli nähnyt tai
+kuullut oleskellessaan kansan parissa kotikartanossansa. Ja näiden
+vanhojen muistojen lisäksi tuli vielä toisia, myöhempiä, sillä
+naimisiinkin mentyään hän oli yhä edelleen pysynyt kosketuksessa
+talonpoikaisen kansan kanssa. Hän tunsi skånelaisen talonpojan
+perinpohjin, hän ymmärsi hänen ajatuskantansa ja tiesi kuinka paljon
+sydäntä sykki tuon karhean pinnan alla. Kokonaisen sarjan
+kansankuvauksia hän nyt sepitti lyhyessä ajassa, ja lähettäessään ne
+maailmalle ne saavuttivat heti ansaittua huomiota. Kääntyessään
+tällä kertaa "Fyris" nimisen aikakauslehden puoleen, jonka
+kirjallisuusosastonhoitajana toimi tohtori Frans von Schéele, sai hän
+hänestä sen neuvonantajan ja auttajan, jota hän niin kauan oli
+halunnut. Schéele ei julkaissut vain lehdessään näitä pikku
+kertomuksia, vaan hän hankki Victoria Benedictssonille myös
+kustantajan. Ja siten keväällä 1884 ilmestyi julkisuuteen novelleja
+käsittävä esikoisteos, "Från Skåne" (Skånesta), jonka tekijä käytti nyt
+salanimeä <i>Ernst Ahlgren</i>. On helppo ymmärtää mitä tämä tapaus
+merkitsi Victoria Benedictssonille eli Ernst Ahlgrenille, niinkuin me
+tästä lähin tahdomme häntä nimittää, sillä tätä nimeä hän itse sekä
+hänen ystävänsä kernaimmin käyttivät ja se se jälkimaailmalle on
+myöskin säilynyt. Vuosikausia työskenneltyänsä ja omin voimin
+ponnisteltuansa eteenpäin hän nyt 33-vuotiaana oli astunut "nuorten
+riviin". Sairaus oli antanut hänelle sen, mitä hän terveenä turhaan oli
+tavoitellut. "Kipeä polveni antaa minulle täyden oikeuden antautua
+kokonaan kirjakauppani hoitoon ja kirjalliseen työhöni", kirjoittaa hän
+näinä aikoina sisarelleen, rouva Margarethe Ekströmille, ainoalle, joka
+myötätunnolla oli seurannut hänen kirjallisia yrityksiänsä, "tämä
+sairaus on kuin ylhäältä tullut viittaus, se on ollut kylliksi kova
+syrjäyttääkseen kaikki epäilyt."<a name="FNanchor_15" id="FNanchor_15"></a><a href="#Footnote_15" class="fnanchor">[15]</a> Mutta siihen iloon, jonka tämä
+myötäkäyminen hänelle tuotti, sekaantui myös toinen tunne. "En voi
+tehdä työtä", tunnustaa hän "suurelle kirjalleen", "en olla levollinen,
+ja luulenpa että rajaton ilo kiduttaa minua yhtä paljon kuin
+tuskallinen pelkokin. Tuntuu siltä kuin odottaisin onnettomuutta, ja
+kuitenkin tämä tunne johtuu vain siitä kiitoksesta, jonka olen osakseni
+saanut."<a name="FNanchor_16" id="FNanchor_16"></a><a href="#Footnote_16" class="fnanchor">[16]</a> Ja vieläkin selvemmässä muodossa tämä epäilys ilmenee
+kirjeessä sisarelle: "Satunnainen menestys melkein masentaa minut",
+sanoo hän, "sillä tiedän liiankin hyvin, että jokaisen kiittävän sanan
+saan tulevaisuudessa maksaa sitä ankarammalla moitteella, kun sanotaan:
+ei ole vastannut niitä toiveita, joita aikaisemmin herätti j.n.e."<a name="FNanchor_17" id="FNanchor_17"></a><a href="#Footnote_17" class="fnanchor">[17]</a></p>
+
+<p>Mutta sillä aikaa kuin Ernst Ahlgren hiljaisessa nurkassaan sekä
+iloitsi että tuskaili maailmalle lähettämänsä esikoisen puolesta, kulki
+teos omia teitään herättäen huomiota sekä lähimmässä ympäristössä että
+kirjallisissa piireissä ja sanomalehdissä. Niin eristettynä kuin Ernst
+Ahlgren varsinkin sairautensa aikana oli elänyt, sai pieni Hörbyn
+yhteiskunta sittenkin varsin pian vihiä siitä, mitä postimestarinna
+suljettujen seiniensä takana puuhaili, ja rouvat, jotka alusta
+alkaen eivät olleet katsoneet häntä suopein silmin, alkoivat heti
+novellikokoelman ilmestyttyä aavistaa pahaa verta. "Koko yhteiskunta on
+kapinassa oletettujen henkilöiden vuoksi", kertoo Ernst Ahlgren
+äskenmainitussa kirjeessä sisarelleen, "sillä he ovat tuntevinaan
+kaikkein mahdottomimpiakin piirteitä. Sekä minua että kirjaa on
+haukuttava, se on luonnollista. Sen ankarampaa arvostelua ei ole kuin
+lähimmän ympäristön, niin, voisipa sanoa: ei sen kierompaa, jollei tuo
+sana olisi minulle niin vastenmielinen, kun itsestäni on kysymys."</p>
+
+<p>Mutta joskin Ernst Ahlgrenin lähin ympäristö seurasi karsain silmin
+hänen työtänsä, niin herätti hän toisaalla aivan päinvastaista
+huomiota. Vapaaherratar Sofi Adlersparre, tunnettu innokas
+naisasianajaja "Esselde" sekä "Tidskrift för Hemmet" ja "Dagny" lehtien
+tarmokas toimittaja, tervehti ilolla tuntematonta tekijää, joka
+esikoisteoksellaan näyttäytyi terveen ja voimakkaan realismin
+edustajaksi.</p>
+
+<p>"Oletteko nuori vai vanha, sitä en tiedä", kirjoittaa hän Ernst
+Ahlgrenille, "sen tiedän vain, että olette silmännyt elämään ja
+ihmisten sydämiin syvemmältä ja kuitenkin sovinnollisemmin kuin suurin
+osa uusia runoilijoitamme."<a name="FNanchor_18" id="FNanchor_18"></a><a href="#Footnote_18" class="fnanchor">[18]</a></p>
+
+<p>Ja koko sanomalehdistö yhtyy tähän kiitokseen. "Nämä kertomukset
+todistavat hyvää ja tervettä huomiokykyä ja lämmintä myötätuntoa
+inhimillistä elämää kohtaan,"<a name="FNanchor_19" id="FNanchor_19"></a><a href="#Footnote_19" class="fnanchor">[19]</a> sanoo Fyris, joka kaikkein ensiksi
+oli julkaissut palstoillaan muutamia niistä. Ja eräs toinen lehti
+puhkeaa sanomaan: "Selvästi huomaa, ettei tekijä kirjoista ole
+tutustunut kansaan, vaan että hän todellakin on nähnyt ja tuntenut sitä
+elämää, jota hän kuvaa."<a name="FNanchor_20" id="FNanchor_20"></a><a href="#Footnote_20" class="fnanchor">[20]</a> Samoin annetaan täysi tunnustus hänen
+tyylilleenkin, jossa on mahdoton huomata "alottelijan haparoimista" ja
+joka on vailla "kaikkea prameilevaa sanahelinää ja nuorekasta
+epäselvyyttä". "On todellakin hämmästyttävää, että ensikertalainen voi
+olla näin kypsä."<a name="FNanchor_21" id="FNanchor_21"></a><a href="#Footnote_21" class="fnanchor">[21]</a></p>
+
+<p>Ja tämä arvostelu pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Ernst
+Ahlgrenin tyyli on tavattoman joustavaa jo tässä hänen ensimäisessä
+teoksessansa, ja ihmetellä täytyy sitä välitöntä, omaperäistä sävyä,
+joka on painanut siihen leimansa. Kansanelämänkuvaukset, jotka ovat
+kokoelman parhaat, ovat kuin laatukuvia, joissa hän muutamilla
+voimakkailla pensselinvedoilla loihtii eteemme jonkin tilanteen, usein
+aiheeltaan varsin vähäpätöisen, mutta silti elävän ja todellisen. Millä
+syvällä myötätunnolla onkaan semmoinen kertomus kuin "Förlust" (Tappio)
+piirretty, jossa hän kuvaa yksinkertaisen talonpojan tunteita vaimonsa
+paarien ääressä. Sivullisten mielestä on kuolema vapauttanut miehen
+raskaasta taakasta, koska vaimo vuosikausia on ollut vuoteen omana.
+Mutta itse hän tuntee kalvavaa surua ja yksinäisyydentunnetta, sillä
+kotona ei ole enää ketään, joka kääntäisi kaihoavan katseensa häneen
+hänen astuessaan sisään, ei kalpeita kasvoja, jotka hymyilisivät
+hänelle hänen kumartuessaan niiden yli, ei laihoja käsivarsia, jotka
+hellästi kietoutuisivat hänen kaulaansa.</p>
+
+<p>Liikuttava koruttomuudessaan on myös "Jeppa", kertomus variksenpojasta,
+jonka sydämetön isäntä tappaa, koska renkituvassa ilmankin on joukkoa
+enemmän kuin tarpeeksi.</p>
+
+<p>Vakavaluontoisten kertomusten rinnalla vetävät huomiota puoleensa
+kokoelman humoristisetkin kuvaukset. Verraton on varsinkin "Giftermål
+på besparing" (Säästäväisyydelle rakennettu naimiskauppa), juttu
+kahdesta kihlatusta, jotka aikovat purkaa liittonsa, vaikka kolmasti on
+jo kuuluutettu, ja kumpikin valita toiset elämäntoverit, mutta
+luopuvatkin aikeestaan saadessaan kuulla, että kulut kuuluutuksen
+peruuttamisesta nousevat kymmeneen kruunuun.</p>
+
+<p>Paitsi kansanelämänkuvauksia sisältää kokoelma muutamia muitakin
+kertomuksia, joiden aiheet ovat persoonallisempaa laatua. "En kris"
+(Käännekohta) käsittelee aviollisia ristiriitoja; kuvaus "Folkvännen"
+(Kansanystävä) esittää Ernst Ahlgrenin omia katkeria kokemuksia
+kirjallisella alalla. Kertomukset "Far och son" (Isä ja poika) sekä "En
+musikafton" (Musiikki-ilta), samalla kun ne todistavat tekijän
+musikaalisia taipumuksia, tuovat selvästi esille hänen oman suhteensa
+taiteeseen sekä taiteen merkityksen hänen elämässänsä. Kuulemmehan
+hänen sydämensä sisimpien kielien heläjävän sellaisessakin kohdassa
+kuin seuraavassa:</p>
+
+<p>"Tässä viulussa piili salaisuus. Hän tiesi sen, hän ylpeili siitä ja
+hän tunsi jonkinlaista vahingoniloa sen johdosta, ettei kukaan muu kuin
+hän aavistanut tätä salaisuutta. Viulussa asui henki, elävä olento,
+kauniimpi ja voimakkaampi kuin mikään ihmislapsi, joskin se oli näin
+kehnoon kuoreen verhottu; sen mitä ei kukaan tiennyt eikä kukaan voinut
+ilmituoda, sen viulun henki paljasti omistajalleen yksinäisinä hetkinä.
+Koko lapsuusajan satumaailma, kaikki arat toiveet ja aavistukset
+piilivät sen sisällä."</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli nyt astunut ensimäisen askeleensa kirjallisella
+uralla. Hiljaisesta kammiostaan hän oli äkkiä vedetty julkisuuteen,
+joskaan ei persoonallisesti, niin kuitenkin välillisesti. Hänen
+olemassaolonsa tuli tunnetuksi ja häneen kiinnitettiin toiveita. Hän
+tunsi itsekin suurta edesvastuuntunnetta ja se ilmeni ensi sijassa
+haluna tehdä jotakin niiden nuorten hyväksi, jotka työskentelivät
+samalla alalla kuin hänkin. Ja tämä tunne se epäilemättä kaikkein
+ensiksi kiinnitti myös hänen huomionsa nuorukaiseen, joka, oleskellen
+samalla paikkakunnalla kuin hänkin ja taistellen, joskaan ei
+samanlaisia, niin ainakin yhtä suuria vaikeuksia vastaan kuin hänkin,
+oli valinnut myös kirjallisen työn elämäntehtäväkseen.</p>
+
+<p>Yhteiset harrastukset veivät Ernst Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin yhteen
+ja heidän välillään syntyi luja ystävyyden ja työtoveruuden suhde, joka
+jätti syvät jäljet kummankin elämään.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Axel_Lundegard" id="Axel_Lundegard">Axel Lundegård.</a></h2>
+
+
+<p>Keväällä 1881 oli kirkkoherra Lundegård perheineen muuttanut Hörbyhyn.
+Kirkkoherra itse oli vanhanajan mies, ankara ja suvaitsematon
+uskonnollisissa asioissa, mutta sitä vapaamielisempi ja rohkeampi
+mielipiteiltänsä oli hänen vanhin poikansa, Axel, 19-vuotias
+keltanokka. Hänen häikäilemätön käytöksensä ja uhkarohkeat
+hyökkäyksensä kaikkia perintätapoja ja -mielipiteitä vastaan antoivat
+loppumatonta puheenaihetta kylän asukkaille ja herättivät heidän
+parissaan sanomatonta paheksumista ja inhoa. Kylällä kiertelevät huhut
+tunkeutuivat tietenkin postimestarinkin taloon, samoinkuin yhteiset
+tuttavat pitivät myös huolta siitä, että nuoren ylioppilaan korviin
+tuli jos jonkinmoisia huhuja postimestarin sairaasta rouvasta, joka
+ajankulukseen viljeli kaikenlaisia sivuharrastuksia.</p>
+
+<p>Siten ystävät ja kylänmiehet välittivät Ernst Ahlgrenin ja Axel
+Lundegårdin tuttavuuden jo ennenkuin he persoonallisesti olivat
+tavanneetkaan toisensa.</p>
+
+<p>Kesällä 1881 Axel Lundegård ensi kerran kävi äitinsä seurassa Ernst
+Ahlgrenia tervehtimässä ja tästä kohtauksesta on hänen mieleensä jäänyt
+muisto jostain "riutuneen läpinäkyvästä, miltei ruumiittomasta,
+kärsimysten runtelemista kasvoista sairasvuoteen valkeaa taustaa
+kohti..."</p>
+
+<p>Tuttavuus oli kuitenkin aivan pintapuolinen, ja vasta kolme vuotta
+myöhemmin, keväällä 1884, siis samoihin aikoihin, jolloin "Från Skåne"
+ilmestyi, se varsinaisesti uudistettiin.</p>
+
+<p>Tällä kertaa Ernst Ahlgren itse otti ensimäisen askeleen.</p>
+
+<p>Edellisenä talvena olivat Hörbyn pappilassa vastakkaiset mielipiteet
+kärjistyneet siinä määrin, että julkiriita oli syntynyt isän ja pojan
+välillä, ja seurauksena oli ollut se, että poika oli saanut väistyä
+kotoa ja yrittää omin päin kirjallisella työllä hankkia elatuksensa
+Tukholmassa. Se ei kuitenkaan ollut niinkään helppoa, päinvastoin hän
+oli saanut kokea lukemattomia pettymyksiä turhaan yrittäessään saada
+kynänsä tuotteita julkisuuteen ja lopulta hänen olonsa oli muodostunut
+miltei epätoivoiseksi.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren, joka nuorukaisen äidin kautta oli seurannut hänen
+vaiheitansa, tunsi harrasta myötätuntoa häntä kohtaan, ja
+rohkaistakseen hänen mieltänsä hän kirjoitti hänelle ensimäisen
+kirjeensä, jonka puhuttelusana ilmaisee jo selvästi, millaiseksi hän
+toivoi heidän tuttavuutensa kehittyvän.</p>
+
+<p>"Toveri!" siten hän alottaa kirjeensä. "Tiedän, että me monessa asiassa
+olemme samaa mieltä ja että me molemmat, ainakin osittain, tulemme
+taistelemaan saman asian puolesta, sillä tekin kuulutte 'meidän' &mdash;
+harhauskoisen nuoren Ruotsin joukkoon. Mutta vaikkei niin olisikaan, ei
+se sittenkään estäisi minua tarjoamasta teille toverillista
+kädenlyöntiä, sillä en mitään vihaa niinkuin ammattikunta-henkeä.
+Rehellisyys, kas se on pääasia! Levollinen, hillitty rehellisyys ja
+väsymätön totuuden tavoittelu olkoot alati silmiemme edessä. Vaikea on
+tosin olla oma itsensä, mutta siihen kaiken itsekasvatuksen sittenkin
+tulee pyrkiä."<a name="FNanchor_22" id="FNanchor_22"></a><a href="#Footnote_22" class="fnanchor">[22]</a></p>
+
+<p>Lähestyessään täten Lundegårdia Ernst Ahlgren toivoi voivansa
+olla hänelle avuksi, mutta samalla hän myös halusi saada hänestä
+hyvän toverin, jonka kanssa hän voisi keskustella töistään ja
+harrastuksistaan. Hänen omat katkerat kokemuksensa olivat vieneet hänet
+siihen, että hän piti miehen ja naisen välistä toverillista suhdetta
+ihanteena, jota hän olisi tahtonut toteuttaa omassa elämässään
+saadakseen näyttää, mihin hän miehen toverina voisi kelvata.
+"Tuntevatkohan muutkin naiset", kirjoittaa hän kerran "suureen
+kirjaansa", "tätä samaa ystävyyden ja levollisen kiintymyksen tarvetta,
+joka saavuttamattomana aina on ollut elämäni kiusa, mutta joka
+tyydytettynä voisi olla suurin onneni? Naisten välisessä ystävyydessä
+on jotain noloa, miehen ystävyyttä ei uskalla tavoitella, sillä se 'ei
+ole sopiva', sekä mies että muut käsittäisivät sen vain väärin.
+Pahoittelen sitä suuresti, sillä voisin olla älykkään miehen verraton
+liittolainen, jos hän vain itse tietäisi mitä hän tahtoo ja kykenisi
+sen selvästi selittämään minulle. Minun väsymätön tarmoni ja
+sukkeluuteni voisivat hänen palveluksessaan ja hänen vaikutuksensa
+alaisena saada ihmeitä aikaan, mutta yksin en kykene mihinkään, sillä
+&mdash; olen vain nainen. Minä tarvitsen toisen vahvemman tahdon tukea ja
+toisen terävämmän katseen valoa." Ja joskin tätä ihannetta oli ehkä
+mahdoton täydelleen toteuttaa, niin kehittyi sittenkin Ernst Ahlgrenin
+ja Axel Lundegårdin välisestä suhteesta mitä lämpimin ystävyys, jota
+toiselta puolen luonteiden hengenheimolaisuus, toiselta puolen yhteiset
+työt ja harrastukset lujittivat.</p>
+
+<p>Siitä huolimatta tutustuminen kävi hyvin hitaasti. Ernst Ahlgrenin
+ystävällinen ja toverillinen kädenlyönti tuotti tosin nuorelle
+vasta-alkajalle suurta iloa, ja ensi työkseen, käydessään myöhemmin
+kesällä kotonaan, hän tuli häntä tervehtimään. Mutta he olivat molemmat
+niin ujoja luonteeltansa, etteivät he voineet vapaasti seurustella.
+Varsinkin Ernst Ahlgren oli vieraiden seurassa jäykkä ja hiljainen, ja
+kaikista ponnistuksistaan huolimatta hänen oli melkein mahdoton voittaa
+arkuuttansa. Yhtä helposti kuin hän kirjoitti, yhtä vaikea hänen oli
+puhua. Sanat ikäänkuin takertuivat kurkkuun, hän punastui ja änkytti
+saamatta esille sitä mitä olisi halunnut sanoa. Suureksi osaksi tämä
+tavaton ujous riippui myös siitä täydellisestä itseluottamuksen
+puutteesta, joka oli hänelle ominaista. Hän seisoi mielestänsä kaikkia
+muita alempana, oli sekä ruumiillisesti että henkisesti "moukkamainen",
+oppimaton, tavoiltaan ja esiintymiseltään kömpelö ja sen vuoksi hän ei
+myöskään koskaan voinut vapautua siitä tunteesta, että hän kuului vain
+"kirjalliseen alaluokkaan", ettei hän koskaan voisi saada mitään suurta
+ja ensiluokkaista aikaan. Ja kaiken lisäksi hän kärsi vielä ikäänkuin
+koko sukupuolensa puolesta, jonka heikkoudet kiusasivat häntä siinä
+määrin, että hän halveksi ja vihasi naisia ja arveli niiden joka
+suhteessa, ei vain olosuhteiden pakosta, vaan omasta tahdostaankin,
+seisovan alapuolella miehiä.</p>
+
+<p>Tämä sairaalloinen vaatimattomuus ja omanarvontunnon puute, josta hän
+itse ehkä enimmin kärsi, oli, niinkuin jo sanottu, juurtunut häneen jo
+lapsesta, eikä hän myöhemmälläkään iällä voinut siitä kokonaan
+vapautua.</p>
+
+<p>Mutta sittenkin tuli Lundegårdista Ernst Ahlgrenin miltei jokapäiväinen
+vieras, ja määräajalla iltapäivin nuorukainen pistäytyi aina
+kirjakauppaan, jossa hän tiesi hänen työskentelevän. Useimmiten hän toi
+mukanaan novellin tai palasen pitempää kertomusta, jonka hän juuri oli
+saanut käsistään, ja lähtiessään vei kotiinsa jonkun Ernst Ahlgrenin
+tekeleen. Tavatessa seuraavalla kerralla kumpikin lausui luetun
+johdosta arvostelunsa, mikä useinkin sattui varsin ankaraksi. Sillä
+kumpainenkin vaati täyttä suoruutta ja totuutta toiselta. Mutta kun
+siksi tuli, ei kiitosta eikä rohkaisuakaan säästetty.</p>
+
+<p>Aluksi, niinkuin sanottu, ei keskustelu sujunut luontevasti, ja usein
+kumpainenkin puhui melkein kuumeisella kiihkolla, jotta keskustelu vain
+ei taukoaisi. Varsinkin Ernst Ahlgren kärsi sanomattomasti tästä
+teennäisyydestä, ja tuo tuskallinen tunne kävi miltei sietämättömäksi,
+kun hän huomasi Lundegårdin tuntevan pettymystä ja pahoittelevan sitä,
+ettei saanut häneltä sitä mitä oli odottanut.</p>
+
+<p>Mutta arkuus ja teennäisyys katosi kokonaan, kun Lundegård syksyllä
+matkusti pois ja väkinäisen seurustelun sijaan astui kirjeenvaihto. Nyt
+Ernst Ahlgren saattoi olla täysin oma itsensä ja tarvitsematta
+pakoittaa itseään puhumaan ja kuulemaan omaa ääntänsä, joka oli hänelle
+kovin vastenmielinen, sai lausua ilmi ajatuksensa ystävälle, jonka hän
+tiesi häntä ymmärtävän. Kirjeissään hän saattoikin puhua aivan
+häikäilemättömän suoraan, eivätkä puheenaiheet häneltä koskaan
+loppuneet.</p>
+
+<p>Tämä kirjeenvaihto, jossa he pohtivat kaikkia mahdollisia kysymyksiä
+taivaan ja maan välillä, oli tavattoman tärkeä kummankin kehitykselle,
+sillä se pakotti heidät muodostamaan itselleen mielipiteen kaikista
+asioista ja puolustamaan sitä toisiaan vastaan. Sillä vaikka he
+olivatkin saman hengen lapsia, niin erosivat heidän käsityskantansa
+toisistaan sittenkin monessa suhteessa. Se riippui jo suuresti
+ikäeroituksesta, sillä olihan Ernst Ahlgren toistakymmentä vuotta
+vanhempi Axel Lundegårdia, sekä toisekseen siitä, että kaiken sen,
+minkä nuorukainen periaatteellisesti oli itselleen omistanut, oli Ernst
+Ahlgren itse elämässään kokenut.</p>
+
+<p>Innostuttuaan kerta johonkin asiaan saattoi Ernst Ahlgren laveasti
+esittää mielipiteitään ja ajatuskantaansa, useinpa valaista kysymystä
+esimerkeillä, jotka olivat mitä täydellisimpään tyylilliseen muotoon
+puetut. Tämä puoli Ernst Ahlgrenissa oli Lundegårdille jotakin aivan
+uutta, hänen puheliaisuutensa ja avomielisyytensä "kulissien takana"
+niin sanoakseni hämmästytti ja ilahdutti häntä. Ja niinpä kerran hän
+leikkiä laskien kysyykin häneltä, minnekä "puukuva", jonka hän "niin
+usein oli nähnyt kirjakaupassa", minnekä "etana, joka ei koskaan
+uskaltanut tulla ulos kuorestaan", oli voinut kadota.</p>
+
+<p>Sen jälkeen kuin Ernst Ahlgren alkoi kirjeenvaihtonsa Lundegårdin
+kanssa, ei "suuri kirjakaan" ollut enää hänelle yhtä tarpeellinen kuin
+ennen, sillä kaiken sen, minkä hän tähän asti oli sille uskonut, hän
+saattoi nyt kirjoittaa Lundegårdille. Heidän suhteensa muodostuikin
+aikaa voittaen yhä toverillisemmaksi, he tunsivat olevansa yhtä vapaat
+toistensa suhteen kuin kaksi miehistä toveria, joiden ainoana
+yhdyssiteenä ovat yhteiset työt ja harrastukset.</p>
+
+<p>"Ensimäinen ehto sinun ja minun välillä on ja tule olemaan:
+<i>vapaus</i>", kirjoittaa Ernst Ahlgren. "Ei mitään pakkoa, lupausta
+eikä velvoitusta. Jos huomaisin, että sinulla olisi vaikka kuinkakin
+vähän velvollisuudentunnetta minua kohtaan, niin olisin onneton. Minä
+sanoisin: 'mene, et koskaan ole ymmärtänyt minua!' Jos epäilisin sinun
+kirjoittavan minulle vain siksi, että arvelisit minun tulevan
+pahoilleni jollet sitä tekisi, niin vetäytyisin heti syrjään. Sillä
+vain täydellisessä vapauden tunteessa sielunelämä voi syvästi ja täysin
+siemauksin hengittää. Minun puolestani sinä olet vapaa kuin taivaan
+lintu; en yritäkään sinua edes pikkusormellani pidättää. Niin, sinä
+olet yhtä vapaa kuin poikani olisi, jos olisin niin onnellinen, että
+minulla olisi poika."<a name="FNanchor_23" id="FNanchor_23"></a><a href="#Footnote_23" class="fnanchor">[23]</a></p>
+
+<p>Tämä ystävyys vaikutti mitä hedelmöittävimmin kumpaisenkin kehitykseen,
+ei yksin kirjailijoina, vaan ihmisinäkin. Se antoi Ernst Ahlgrenille
+itseluottamusta ja elämänhalua, se enensi hänen työkykyään ja kannusti
+häntä pyrkimään eteenpäin. Ja samalla se esti häntä tulemasta
+yksipuoliseksi ja ahtaaksi, mikä vaara kuitenkin oli niin lähellä
+niissä olosuhteissa, joihin kohtalo oli hänet sitonut. Ilman
+Lundegårdia hänestä olisi varmaan tullut tuollainen "yksinäinen
+olento", niinkuin hän sanoo kerran kirjeessään Ellen Keylle, "joiden
+pakostakin täytyy kehittyä yksipuolisiksi. Sillä jonkunmoinen suhde
+miehen ja naisen välillä on välttämätön", sanoo hän, "minä tarkoitan
+sielullinen suhde, jotta heidän kehityksensä voisi saavuttaa
+mahdollisimman kukoistuksen. Se on minun vakaumukseni, niin, vieläpä
+enemmänkin: koko elämänkokemukseni. Siksi se on myös salainen
+keppihevoseni. Mies, joka ei koskaan ole ollut lähellä ketään
+naista ... siten, että heidän välillään olisi voinut muodostua
+rauhallinen ja luottava suhde, ei voi koskaan saavuttaa täydellistä
+sopusointua, hänen olentonsa hienoimmat vivahdukset eivät koskaan voi
+puhjeta esiin. Ja samoin on meidän naistenkin laita, ehkäpä vieläkin
+suuremmassa määrässä; sillä kasvatuksemme on alusta alkaen
+suunnattu siihen, että me pakostakin tulemme yksipuolisiksi ja
+ahdasmielisiksi."<a name="FNanchor_24" id="FNanchor_24"></a><a href="#Footnote_24" class="fnanchor">[24]</a> Ja Lundegårdille itselleen hän kirjoittaa: "Minä
+luulen, että toveruutemme on suuresti vaikuttanut kehitykseeni. Sillä
+minussa on suuri varasto mahdollisuusarvoja, jotka eivät läheskään
+vielä ole ennättäneet tulla muokatuiksi siksi miksi ne voivat tulla.
+Ennen tunsin itseni aina yksinäiseksi kaikessa siinä, mikä koski
+kirjallisuutta ja työtäni, eihän minulla ollut ainoatakaan ihmistä,
+jonka kanssa olisin voinut keskustella siitä. Minä tein työtä, mutta
+epätoivoisella sitkeydellä, sillä enhän sittenkään kelvannut mihinkään.
+Tosin minun menestyksentoivoni ei nytkään ole suuri, mutta sitä on joka
+tapauksessa olemassa &mdash; ja sitä paitsi on minulla toveri! Ja
+ymmärräthän miten suloista se on, kun on elänyt niin eristettynä kuin
+minä!"<a name="FNanchor_25" id="FNanchor_25"></a><a href="#Footnote_25" class="fnanchor">[25]</a></p>
+
+<p>Ja toisen kerran hän sanoo, puhuessaan siitä mahdollisuudesta, että
+heidän ystävyytensä ehkä ei tulisi olemaan kovin pitkäaikainen, sillä
+voisihan sattua, että hän "pikemmin kuin he aavistivatkaan soluisi
+pois" tai että hän "väsyisi kirjeenvaihtoon" tai tuntisi olevansa
+"tarpeeton". "Mutta se ainakin on varma", lisää hän, "että olkoon
+eromme syynä mikä hyvänsä ja tapahtukoon se milloin hyvänsä, sinä
+silloin et ole sama ihminen kuin meidän tutustuessamme toisiimme.
+Meidän kehityksessämme on toisen vaikutus aina tuntuva, yhteistyö ja se
+onni, että naamiotta olemme saaneet seurustella yhdessä, on ikiajoiksi
+jättävä siihen jälkensä. Ja minun on mahdoton ajatella, että koskaan
+voisimme katkeruudella muistella tätä aikaa."<a name="FNanchor_26" id="FNanchor_26"></a><a href="#Footnote_26" class="fnanchor">[26]</a></p>
+
+<p>Tämä ystävyyssuhde oli niin vailla kaikkea eroottista tunnetta kuin
+miehen ja naisen suhde yleensä voi olla, pikemmin heitä yhdisti äidin
+ja pojan välinen tunne, sellainen toverillinen ystävyys, joka on
+mahdollinen nuoren ja aikansa henkisiä rientoja seuraavan äidin ja
+lahjakkaan pojan välillä. Mitä kauneimman ilmaisunsa tämä heidän
+suhteensa on saanut heidän yhteisessä teoksessaan "Modern" (Äiti),
+jossa varsinkin äidin hienotunteinen ja epäitsekäs luonne on suurella
+myötätunnolla piirretty. Myöskin pojan luonteenkuvaus vastaa sitä
+kuvaa, jonka Ernst Ahlgren antaa sisarelleen puhuessaan Lundegårdin
+"kulmikkaisuudesta ja jäykkyydestä" ja hänen "halustaan salata
+mahdollisimman tyystin kaikki hyvät puolensa",<a name="FNanchor_27" id="FNanchor_27"></a><a href="#Footnote_27" class="fnanchor">[27]</a> tai sanoessaan
+hänestä Gustaf af Geijerstamille, että "hän on sellainen huimapää, joka
+työntää kaikki ihmiset luotaan".<a name="FNanchor_28" id="FNanchor_28"></a><a href="#Footnote_28" class="fnanchor">[28]</a></p>
+
+<p>Mielenkiintoisinta Ernst Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin kirjeenvaihdossa
+on se kirjallinen kritiikki, jota he harjoittivat keskenänsä, sillä se
+tuo ilmi heidän rehellisen pyrkimyksensä totuuteen taiteessaan sekä
+samalla kuvaa kummankin erilaista taiteilijatemperamenttiä. Niinpä
+Ernst Ahlgren kerrankin kirjoittaa:</p>
+
+<p>"Minäkö haluaisin saada sinun tyylisi omani kaltaiseksi &mdash; ei, ei!
+Mutta sinulla itselläsi on siinä suhteessa paljon edellytyksiä, joista
+sinulla ei ole aavistustakaan. Et tiedä miten joustava kielesi olisi,
+jos käsittelisit sitä hiukan huolellisemmin, jollet vaistomaisesti
+koettaisi saada sitä niin karkeatekoiseksi. Minä rakastan voimaa ja
+minä nautin siitä, että häikäilemättömästi uskallat käyttää jotakin
+määrättyä sanaa, joka paremmin kuin mikään muu ilmaisee juuri sitä,
+mitä tahdot saada sanotuksi, mutta minä toivoisin, että sama ääni, joka
+kykenee linkoamaan ilmaan tuon sanan niin voimakkaasti, että toisen
+täytyy hätkähtää ja pidellä korviaan, että sama ääni hallitsisi koko
+sävelasteikkoa, että se kykenisi tulkitsemaan joka ainoaa värähtelyä
+ihmissielussa. Karkeatekoinen on sinun vahvin puolesi, mutta
+yksitoikkoisuus on aina väsyttävä."<a name="FNanchor_29" id="FNanchor_29"></a><a href="#Footnote_29" class="fnanchor">[29]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin suora puhe ei kuitenkaan aina ollut Lundegårdille
+mieleen, eikä tämä salannutkaan mielipahaansa jos siksi tuli. Mutta
+Ernst Ahlgren ei voinut imarrella, sitä paitsi koko heidän
+toverillisella suhteellaan ei olisi hänen mielestään ollut mitään
+merkitystä, jollei se olisi ollut rakennettu täydelle luottamukselle ja
+suoruudelle. "Luuletko, että olisin ollut niin ilkeä", sanoo hän
+kerrankin, "jollen olisi uskonut kertomuksessasi piilevän suuriakin
+mahdollisuuksia? Kannustetaanko hevosta, jolla ei ole voimaa
+hypätä?"<a name="FNanchor_30" id="FNanchor_30"></a><a href="#Footnote_30" class="fnanchor">[30]</a></p>
+
+<p>Ja toisen kerran hän vieläkin voimakkaammin, miltei loukkaantuneena
+puolustaa itseänsä ja heidän täysin vapaata ja riippumatonta
+suhdettansa: "Etkö voi ymmärtää, että kun minä teen huomautuksiani,
+niin ei se tapahdu siinä tarkoituksessa, että sinä todellakin ottaisit
+ne varteen, vaan minä lausun vain ilmi mielipiteeni siltä varalta, että
+mahdollisesti <i>joskus</i> voisin huomauttaa jotain, joka sinulta
+itseltäsi on jäänyt huomaamatta. &mdash; 'Holhooja-ääni!' En koskaan enää
+pyydä saada lukea käsikirjoituksiasi, saanhan lukea ne myöhemmin
+painettuina ja voin erinomaisesti tyytyä siihen 'holhoojasydämeni'
+tuntematta vähintäkään okaanpistosta sen johdosta. Mutta jos siitä
+huolimatta edelleen tahdot tarkastaa minun tekeleitäni, niin olen
+sinulle hyvin kiitollinen, sinun 'holhouksesi' ei koskaan ole
+rasittanut minua. Mutta jollet halua, niin sano suoraan, me voimme
+silti olla ystäviä &mdash; jos sinua haluttaa. 'Sinä et pane vähintäkään
+huomiota todellisesti vaikuttaviin kohtiin', sanot sinä. Vai niin, enkö
+todellakaan! Olisiko minun ehkä pitänyt pidättää käsikirjoitus
+vuorokautta kauemmin luonani ennättääkseni kertoa sinulle, mitä
+ihailtavaa siinä oli? Ei suinkaan siitä, mikä on hyvää, ole mitään
+sanottavaa, ei suinkaan sitä ole tarvis tarkastaa tai mahdollisesti
+korjata?"</p>
+
+<p>Mutta sitten hän jatkaa jälleen leppyneenä: "Älkäämme riidelkö kuin
+lapset, vaan ajatelkaamme levollisesti! Jos voit saada minut
+vakuutetuksi siitä, että olen väärässä, niin annan myöten ... minä en
+pane päätäni pantiksi siitä, että kaikki mielipiteeni olisivat
+oikeat."<a name="FNanchor_31" id="FNanchor_31"></a><a href="#Footnote_31" class="fnanchor">[31]</a></p>
+
+<p>Mutta samoinkuin Ernst Ahlgren ei tahtonut tyrkyttää mielipiteitään
+Lundegårdille, samoin hän ei myöskään ottanut sokeasti varteen hänen
+neuvojansa, vaan puolusti rohkeasti omaa kantaansa. Kerrankin
+lähettäessään luku luvulta Lundegårdin tarkastettavaksi parasta aikaa
+tekeillä olevaa "Pengar" (Rahaa) teostansa hän vastauksissaan
+Lundegårdin muistutuksiin toi puolustuksekseen esiin monta erittäin
+mielenkiintoista kohtaa. Kerrankin, kun Lundegård huomauttaa, ettei hän
+sanallakaan ilmaise päähenkilön, nuoren rouvan mielentilaa hääyön
+jälkeen, vastaa Ernst Ahlgren:</p>
+
+<p>"Turhan kaino en ole, kun minun mielestäni on pakko puhua, sen tiedät
+itse. Mutta jos olisin tässä kohdassa käyttänyt todellisuuden mustia
+värejä, niin olisin heikontanut loppukohtauksen vaikutusta, jolloin hän
+itse puhuu avioelämästään. Siksi tahdoin tässä paikassa kosketella
+asiaa niin hellävaroen kuin suinkin. Sillä jos olisin ruvennut
+puhumaan, niin olisin antanut iskun, kovemman kuin mitä koko kirjassa
+on. Minä isken joko koko voimallani, tai en edes nosta kättäni. Mutta
+jos nimeni saa hyvän kaiun, niin että se leviää laajoihin piireihin,
+silloin en hillitse enää iskujani, ja sen iskun nimenä on silloin oleva
+'äidinrakkaus'. Tahtoisin heittää tämän kuulumattoman valheen vasten
+sovinnaisuuden kasvoja: orjan väkivaltainen viha kuohuu suonissani vain
+ajatellessanikin sitä! Mutta moni ennen minua on oppinut vaikenemaan
+unohtamatta silti lyömisen taitoa...</p>
+
+<p>"Minkä vaikutuksen <i>se</i> nuoreen naiseen teki? kysyt sinä. Luulin,
+että hänen mielialansa olisi käynyt ilmi kylmästä ja koleasta
+aamutunnelmasta, hänen väristyksistään, hänen huokauksestaan katseen
+osuessa morsiushuntuun, joka 'eilen' oli vielä niin kaunis. Mitä tulee
+tuohon 'antaa-mennä'-tunnelmaan, josta sinä puhut, niin on sitä
+jossakin määrin olemassa, mutta hän ei kykene vielä täysin ymmärtämään,
+että kaikki on mennyttä."</p>
+
+<p>Naisen ja miehen välinen suhde, se olikin se kysymys, jonka ympärillä
+Ernst Ahlgrenin ajatukset alituisesti liikkuivat, ja sitä hän
+lukemattomat kerrat koskettelee myös kirjeissään Lundegårdille.
+Kaikkein ensimäisen aiheen tämän kysymyksen pohtimiseen antoi hänelle
+Strindbergin vasta ilmestynyt "Giftas" teos, jonka tyyli loukkasi
+häntä, mutta jonka kuvaukset kaikesta räikeydestään huolimatta olivat
+hänestä tosia eivätkä estäneet häntä näkemästä sitä voimakasta
+persoonallisuutta, joka piili niiden takana. "Useimmissa tapauksissa
+olen yhtä mieltä hänen kanssansa," sanoo Ernst Ahlgren. "Hänen
+hyökkäyksensä sukupuoltani vastaan ovat aivan oikeutettuja. Hän on ehkä
+yksipuolinen, sitä en kiellä, mutta hänen väitteissään on hyvin paljon
+tervettä totuutta. Minä tunnen olevani ikäänkuin rehellisempi ja
+parempi luettuani hänen kirjansa. Sillä hänen käsityksensä on
+pohjaltaan oikea: sivistyneen naisen laiskuutta vastaan meidän juuri
+pitää sotia. Tuollaisissa keskiluokan avioliitoissa <i>mies</i> joutuu
+kärsimään vääryyttä, nainen on liiaksi hieno tehdäkseen työtä, jota
+vastoin mies saa raataa kuin orja. Minä olen ollut siitä selvillä jo
+paljoa ennen kuin Strindberg alkoi siitä puhua. Mielipiteet käyvät siis
+yhteen omieni kanssa ja siksi teos on riistänyt minut mukaansa, joskin
+sävyssä on jotakin epämiellyttävää &mdash; hutiloitua."<a name="FNanchor_32" id="FNanchor_32"></a><a href="#Footnote_32" class="fnanchor">[32]</a></p>
+
+<p>Vieläkin selvemmin kuin Lundegårdille Ernst Ahlgren kirjoittaa tästä
+samasta asiasta Karl af Geijerstamille. Joskin kirja hänen mielestään
+sisältää "paljon väärää ja epäoikeutettua", niin on sen perusajatus
+kuitenkin oikea, sanoo hän, se nimittäin, että keskiluokan mies saa
+yksin kantaa koko perheen taakan. "On väärin kasvattaa nuoria tyttöjä
+niinkuin heitä nykyään kasvatetaan. Pitäisi toki ottaa huomioon se
+mahdollisuus, että heistä voi tulla perheen äitejä."</p>
+
+<p>Ja sitten hän jatkaa:</p>
+
+<p>"Mutta Strindberg tekee saman erehdyksen kuin naisasianaisetkin, hän
+asettaa miehen ja naisen kahteen vastakkaiseen riviin, aivan kuin kaksi
+toisiaan vastaan taistelevaa voimaa. Ja hän koettaa kaikella tavalla
+pitää tätä käsitystä vireillä. Sellaisesta ei koskaan voi koitua mitään
+hyvää. Eikä se voi olla luonnon tarkoituskaan. Päin vastoin, juuri
+ymmärtämystä molempien sukupuolien välillä kaivataan. On luonnotonta,
+että he taistelevat toisiansa vastaan, mutta luonnollista, että he
+ahertavat rinnan yhteisessä työssä täydentäen toisiaan. Kaikki muu on
+johtava vääryyksiin toisella tai toisella puolella.</p>
+
+<p>"Strindberg on oikeassa sanoessaan, että naisella on velvollisuuksia,
+mutta hän on väärässä leimatessaan hänet kauttaaltaan pahaksi. Hän on
+kokonaan unohtanut, miten suuresti miehen pintapuolisuus on vaikuttanut
+naisen turhamaisuuteen. Eikä hän ota huomioon sitä, että vapauden puute
+aina kasvattaa petollisuutta, yhtä suuressa määrin orjuutettujen
+miesten kuin naistenkin parissa. Lain puustavi on ollut naisia vastaan,
+siksi naiset ovat viekkaudella anastaneet itselleen inhimilliset
+oikeutensa, viekkaus heikontaa luonnetta ja huono luonne riistää
+itselleen mitä ikänä se voi välittämättä siitä, tekeekö hän toiselle
+vääryyttä... Strindberg ei näe asioita niiden yläpuolelta, siksi hän ei
+ole oikeudenmukainen. Mutta kaikkien hänen kierojen ja väärien
+väitteittensä joukossa on kuitenkin sellaistakin, jota on pakko
+sanoa."<a name="FNanchor_33" id="FNanchor_33"></a><a href="#Footnote_33" class="fnanchor">[33]</a></p>
+
+<p>Varsinkin Strindbergin puolustamia aikaisia avioliittoja Ernst Ahlgren
+vastustaa. "Eikö ensimäinen rakkaus ole vain laululintu, joka julistaa
+kaikkien mahdollisuuksien heränneen henkiin", sanoo hän Lundegårdille.
+"Eikö se ihastuksen tunne, joka silloin valtaa mielen, sen sijaan että
+se tarkoittaisi sitä 'esinettä', joka sattumalta on joutunut tiellemme,
+pikemmin vain kohdistuu siihen ihanteeseen, jonka olemassa-olon me
+silloin ensi kertaa vasta aavistamme ja jota me ikävöimme koko
+olemuksellamme &mdash; sekä ruumiillamme että sielullamme &mdash; ihmishengen
+sammumattomalla kaipuulla?"<a name="FNanchor_34" id="FNanchor_34"></a><a href="#Footnote_34" class="fnanchor">[34]</a></p>
+
+<p>Ja tästä hän johtuu kysymykseen, tuleeko avioliiton olla koko
+elämänaikuisen vai ei.</p>
+
+<p>"Olkoon avioliitto lyhyt- tai pitkäaikuinen, kirkollinen tai laiton &mdash;
+<i>minun</i> sanakirjani ei koskaan kunnioita sitä avioliiton nimellä,
+jollei se ole solmittu siinä vakavassa tarkoituksessa, että
+aviopuolisot jakavat keskenään tasan sekä elämän taistelut ja
+kärsimykset, että ilot ja nautinnot."<a name="FNanchor_35" id="FNanchor_35"></a><a href="#Footnote_35" class="fnanchor">[35]</a></p>
+
+<p>"Minä en taistele avioliittoa, vaan ainoastaan sen irvikuvaa vastaan",
+kirjoittaa hän myös kerta sisarelleen. "Minun mielestäni naisen osaksi
+ei voi tulla sen suurempaa kunniaa eikä täydellisempää onnea kuin olla
+kelpo miehen vaimona; jos nimittäin nuo kaksi rakastavat toisiaan
+niinkuin kaksi ihmisolentoa voi rakastaa."<a name="FNanchor_36" id="FNanchor_36"></a><a href="#Footnote_36" class="fnanchor">[36]</a></p>
+
+<p>Mutta mikä on syynä siihen, että avioliitto tuottaa useimmille paljoa
+enemmän tuskaa ja kärsimystä kuin iloa ja rauhaa, kysyy hän. Yksi
+tärkeimpiä syitä on se, että he astuvat elämään tuntematta sitä sekä
+omaa itseään. Vanhemmat koettavat pitää tyttäriä niin tietämättöminä
+kuin suinkin, ja he joutuvat avioliittoon aavistamatta mitä vaatimuksia
+ja velvollisuuksia se mies voi asettaa heille, jonka kanssa heidän
+tulee elää.</p>
+
+<p>Yhdenvertaisuus on se perusta, jolle avioliitto on rakennettava, sanoo
+hän. Mutta ei yksin yhteiskunnallinen yhdenvertaisuus riitä, vaan ensi
+sijassa sen tulee tunkeutua ihmisten omaan tietoisuuteen. Sillä "naiset
+ovat suureksi osaksi itse syypäät siihen, ettei yhdenvertaisuutta ole
+olemassa molempien sukupuolten välillä: heidän mielistelyhalunsa ja
+häveliäisyytensä ovat suurimpana esteenä."<a name="FNanchor_37" id="FNanchor_37"></a><a href="#Footnote_37" class="fnanchor">[37]</a></p>
+
+<p>"Jospa miesten ja naisten välinen suhde voisi muuttua inhimilliseksi.
+Jospa he puhuisivat ja eläisivät ja tekisivät yhdessä työtä, eivätkä
+valehtelisi ja teeskentelisi toisilleen ja esiintyisi toistensa
+seurassa kuin valkeiksi silatut haudat."<a name="FNanchor_38" id="FNanchor_38"></a><a href="#Footnote_38" class="fnanchor">[38]</a></p>
+
+<p>Mutta samalla Ernst Ahlgren käsittää myös sen vaaran, joka seuraa
+yhdenvertaisuuden mukana. "Jos yhdenvertaisuus eri sukupuolien välillä
+kehittyisi siihen suuntaan, että kumpaisetkin tulisivat yhtä
+siveettömiksi", sanoo hän Lundegårdille, "niin luulen, että nykyiset
+olot ovat paremmat. Ei, minä toivoisin, että naiset oppisivat
+ymmärtämään miehiä, ja katsomaan tervein silmin kaikkea, mikä koskee
+'rakkautta'. Mutta tulla teidän kaltaisiksenne? Ei, ei, ei!"<a name="FNanchor_39" id="FNanchor_39"></a><a href="#Footnote_39" class="fnanchor">[39]</a></p>
+
+<p>Ja koko luontaisella kiihkeydellään hän koettaa kumota Lundegårdin
+käsityskantaa, kun tämä vastustaa nuorten tyttöjen askeettista
+elämäntapaa. "Voisitko täydellä todella, silmä silmästä, levollisesti
+harkiten ja seisoen itse asian ulkopuolella kehoittaa nuorta tyttöä,
+joka täydellä luottamuksella kääntyy puoleesi &mdash; voisitko kehoittaa
+häntä heittämään askeesinsa mereen ja vain aistillisuuden
+tyydyttämiseksi pilaamaan yhteiskunnallisen asemansa? Eikö sinuun
+koskisi, jos joku, joka olisi sinulle rakas, toteuttaisi teoriasi?...
+Minulla on aivan toisellainen edesvastuuntunne kuin sinulla siksi, että
+olen äiti, äiti, jolla on niin suuri vaikutusvalta nuoreen mieleen kuin
+luullakseni vain ani harvoilla äideillä."<a name="FNanchor_40" id="FNanchor_40"></a><a href="#Footnote_40" class="fnanchor">[40]</a></p>
+
+<p>Mutta silti "aistillisuus on oikeutettua", hän näkee siinä jotain
+"tervettä, raitista ja luonnollista &mdash; ja siis kaunistakin", niinkuin
+hän Lundegårdille kirjoittaa. "Se voi olla yksinkertaista, kohtuullista
+niinkuin luonto itse, enkä minä siinä voi nähdä mitään rumaa tai
+vastenmielistä. Päin vastoin. Sillä mikä on luonnollista on myös
+puhdasta; vain teennäisyys ja luonnottomuus on inhottavaa ja
+paheellista."<a name="FNanchor_41" id="FNanchor_41"></a><a href="#Footnote_41" class="fnanchor">[41]</a></p>
+
+<p>Ja samalla hänen terve ja luonnollinen käsityskantansa nousee
+sitä sovinnaista ja kieroa yleistä mielipidettä vastaan, joka
+siveellisyyskysymyksissä ei arvostele naista samalla mittakaavalla kuin
+miestä. "Varsinkin sanaa 'vietelty' tahtoisin höyhentää", huudahtaa
+hän. "Aivan kuin meillä naisilla ei olisi tahtoa eikä järkeä eikä
+edesvastuuntunnetta yhtä hyvin kuin miehilläkin. Mutta vika on kokonaan
+siinä, että meitä pidetään jonkinmoisena omaisuutena. Jos miehellä on
+laiton rakkaussuhde, jää se hänen yksityisasiakseen, mutta jos naisella
+on sellainen, niin pidetään sitä yhteiskunnallisena varkautena. Hän on
+varastanut jotakin itseltään, sellaista, mikä ei ole ollut hänen
+omaisuuttaan, vaan toisten; siksi hänet vedetään edesvastuuseen, siksi
+hän on tuomittava; siksi hän on pelkuri, siksi hän itse (tai pikemmin
+mies, joka on tekeytynyt naisen asianajajaksi) on keksinyt sanan
+'vietelty'. Mutta kun naiset saavuttavat saman inhimillisen arvon kuin
+miehetkin sekä heidän että omissa silmissään, silloin tuokin sana
+joutuu pois käytännöstä."<a name="FNanchor_42" id="FNanchor_42"></a><a href="#Footnote_42" class="fnanchor">[42]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren puhuu tästä samasta asiasta kerran myös kirjeessä Ellen
+Keylle, josta selvemmin kuin mistään muusta lausunnosta käy esille
+hänen ennakkoluuloton ja puolueeton käsityskantansa. Hän sanoo siinä:</p>
+
+<p>"Olen kovin huvitettu kuulemaan kummankin puolen (sekä miesten että
+naisten) mielipiteitä, mutta että olisi olemassa jotain ehdottomasti
+oikeata, jota voisi sovelluttaa kaikkiin oloihin ja kaikkiin ihmisiin
+siveellisyysasiaan nähden ... ei, sitä minä en voi uskoa. Minun olisi
+kerrassaan mahdotonta sanoa, mihin 'leiriin' minä kuulun. Minä elän
+kuin askeetti ja inhoan siveettömyyttä... Mutta minä en usko, että
+jokaisen miehen, joka on käynyt ostetun naisen luona, tarvitsee olla
+irstas, ja minä tiedän, että moni, joka elää vain vaimonsa kanssa, voi
+sitä olla. Tällaisissa asioissa on minun arvosteluni toinen kuin
+useimpien naisten."</p>
+
+<p>Eräässä kirjeessä Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren pohtii
+niinikään tätä kysymystä. "Etten kuulu minkäänlaiseen naisten
+jumaloimisliigaan, sen sinä tiedät", sanoo hän. "Minä asetan
+ehdottomasti miehen korkeammalle kuin naisen kaikessa muussa paitsi
+siveellisyydessä. Me naiset olemme siveellisiä siksi, että meidät
+leimataan kunniattomiksi tässä miesten järjestämässä yhteiskunnassa,
+jollemme (naimattomina ollessamme) tukahduta sukupuolielämäämme."<a name="FNanchor_43" id="FNanchor_43"></a><a href="#Footnote_43" class="fnanchor">[43]</a></p>
+
+<p>Tämä kysymys oli varsinkin talvella 1884 Ernst Ahlgrenin mielessä,
+hänen kirjoittaessaan ensimäistä suurempaa teostansa "Pengar",
+jossa hän, niinkuin hän itse sanoo, tahtoi näyttää, miten paljon
+"nurjaa ja kieroa oli olemassa naisellisen 'siveellisyyden'
+vanginvartijajärjestelmässä". Pohtiessaan tätä kysymystä Lundegårdin
+kanssa monet seikat hänelle itselleenkin vasta selvisivät ja vain
+vähitellen hän sai muodostetuksi sen terveen ja ennakkoluuloista
+vapautuneen elämänkatsomuksen, mikä hänen teoksilleen on ominaista.</p>
+
+<p>Mutta niin suuri kuin Lundegårdin vaikutus olikin häneen, niin ei hän
+sittenkään ilman muuta omistanut itselleen nuoremman toverinsa
+mielipiteitä, varsinkin niiden sovelluttamisessa itse elämään hän
+säilytti oman itsenäisen kantansa. Hän ei voinut hyväksyä sitä
+rynnistävää tapaa, jota Lundegård nuorekkaassa innossaan puolusti, vaan
+kannatti suurempaa maltillisuutta arvellen, että vain vähä kerrallaan
+oli uutta koetettava saada vanhentuneen sijaan.</p>
+
+<p>Mutta joka tapauksessa Ernst Ahlgrenilla oli aivan verratonta apua
+tästä miehisestä ystävästään ja työtoveristaan ja samalla tämä ystävyys
+oli suurena ilonlähteenä hänen elämässään, jossa itsessään oli niin
+niukalta iloa. Ja mikä vieläkin enemmän: hän tunsi ensi sijassa
+olevansa ihminen Lundegårdin silmissä, eikä vain nainen, ja siihen hän
+pani kaikkein enimmin arvoa.</p>
+
+<p>Sitä katkerammalta hänestä tuntui, kun ulkoa tulevat sora-äänet
+alkoivat häiritä tätä sopusointuista ystävyyttä ja joksikin aikaa
+vieroittivat heidät toisistaan. Jo aivan heidän tuttavuutensa ensi
+aikoina olivat Lundegårdin taajat käynnit Ernst Ahlgrenin luona
+antaneet aihetta puheihin, olipa häntä kehoitettu suurempaan
+varovaisuuteenkin, jotta hän ei yllyttäisi postimestarin
+mustasukkaisuutta. Lundegård oli pitänyt sitä kuitenkin aivan
+mahdottomana, puolustaen itseään sillä, että Ernst Ahlgren oli "paljoa
+enemmän henkeä kuin ruumista". Niin kauan kuin heidän suhteensa
+supistuikin miltei yksinomaan kirjeenvaihtoon, eivätkä mitkään vieraat
+elementit päässeet heitä häiritsemään, kävikin kaikki tasaista
+kulkuaan. Mutta kun Ernst Ahlgren joutui lähempään kosketukseen muun
+maailman kanssa ja ihmiset antoivat heidän ystävyydelleen toisen
+värityksen kuin mitä sillä todellisuudessa oli, eivät hekään voineet
+väistää väärinkäsitysten kareja.</p>
+
+<p>Ei mikään ollut sen vieraampaa Ernst Ahlgrenille hänen suhteessaan
+Lundegårdiin kuin eroottinen tunne, ja siksi muiden ihmisten epäilykset
+kiusasivat häntä, varsinkin kun hän pelkäsi Lundegårdinkin samaa
+olettavan. "Tukholmassa pelkäsin vielä tavallista enemmän, että
+luulisit minun olevan rakastuneen sinuun ja että olettaisit minun
+tulleen sinne vain sinun tähtesi", kirjoittaa hän Lundegårdille, "ja
+siksi luulin sinun jäykkyytesikin johtuvan vain siitä vastenmielisestä
+tunteesta, jota tämän luonnottoman oletuksen täytyi sinussa
+herättää."<a name="FNanchor_44" id="FNanchor_44"></a><a href="#Footnote_44" class="fnanchor">[44]</a> Ja "suureen kirjaansa" hän samoihin aikoihin kirjoittaa:
+"Koko olentoni tahtoo ikäänkuin liueta yhdeksi ainoaksi suureksi
+pilkannauruksi sen johdosta, että minua koetetaan ryvettää erotiikalla,
+minua, joka ajoittain tuskin ajattelenkaan, mitä sukupuolta olen."
+Mutta samalla tähän pelkoon sekaantuu toinenkin tunne: että Lundegård
+vain säälistä jatkaisi ystävyyttä tietäessään miten iloton ja
+yksinäinen hänen elämänsä oli. Vapautuakseen tästä nöyryyttävästä
+tunteesta, Ernst Ahlgren sanoo hänelle: "Minustakin tuntuu
+vapautukselta, kun ei tarvitse enää kirjoittaa. Aavistin, että näin
+kävisi. Mutta en ole katkera silti. Minulla ei ole ainoatakaan pahaa
+muistoa meidän ystävyydestämme. Se tuntuu nyt vain niin
+kaukaiselta."<a name="FNanchor_45" id="FNanchor_45"></a><a href="#Footnote_45" class="fnanchor">[45]</a></p>
+
+<p>Mutta tähän rikkoontumiseen oli toinenkin syy. "Pengar'in" ilmestyttyä
+olivat ystävykset Ernst Ahlgrenin ehdoituksesta ryhtyneet yhdessä
+kirjoittamaan näytelmäkappaletta, johon aihe otettiin hänen "Koketten"
+nimisestä novellistaan. Suullisesti he aluksi keskustelivat
+henkilöittensä luonteista, jakoivat sitten eri kohtaukset keskenänsä,
+tarkastivat toistensa työtä, lisäsivät, pyyhkivät ja korjasivat ja
+jälleen keskustelivat suullisesti keskenään, kunnes näytös näytökseltä
+valmistui heidän käsistään. Ja kun sitten "Final" syksyllä 1885 tuli
+painosta, ilmestyivät molempien työtoverien nimet ensi kertaa
+rinnakkain julkisuudessa. Ernst Ahlgrenin nimellä oli silloin jo hyvä
+kaiku yleisön parissa, sillä edellisenä keväänä oli hänen "Pengar"
+teoksensa suuresti vahvistanut hänen kirjailijamainettaan, Lundegård
+sitä vastoin yritti vasta ensi askeleitaan kirjallisella alalla.
+Siksipä yleisö käsitti tämän nimien yhdistelmän vain jonkunmoiseksi
+naiiviksi yritykseksi Ernst Ahlgrenin puolelta vetää esille
+persoonallinen ystävänsä, eikä tällaisia epähienoja viittauksia
+puuttunut arvosteluistakaan. Se oletus, että Lundegård olisi siis vain
+jonkinlainen kirjallinen parasiitti, loukkasi luonnollisesti hänen
+kirjailija-ylpeyttään.</p>
+
+<p>Kirjeenvaihtoa jatkui kuitenkin aina syksyyn 1886, joskin sävystä voi
+huomata, ettei toverillinen suhde ollut entisellään. Se katkesikin
+kokonaan, kun norjalaisen H. Jaegerin romaani "Kristiania-bohémen",
+jota Ernst Ahlgren ankarasti paheksui, mutta Lundegård sitä vastoin
+julkisestikin puolusti, otettiin takavarikkoon, ja kesti kokonaisen
+vuoden, ennenkuin heidän välinsä tuli jälleen entiselleen.</p>
+
+<p>Kuinka syvästi tämä tapaus koski Ernst Ahlgreniin, siitä on selviä
+todistuksia "suuressa kirjassa". Niinpä hän kirjoittaa:</p>
+
+<p>"Nyt minulla ei ole enää mitään ilon syytä. Hän ei ole tehnyt minulle
+mitään vääryyttä, minä en voi syyttää häntä mistään. Kaikki kävi
+niinkuin oli pakko käydä; se oli välttämättömyyden laki...</p>
+
+<p>"Minä tahdon, että sinä lähdet minun luotani minun koettamattakaan
+pidättää sinua. Minä tahdon itsekin poistua. Mutta vain kehittyäkseni
+hiljaisuudessa, voidakseni kerran taas palata, ojentaa sinulle käteni
+ja sanoa: kelpaanko minä nyt sinun vanhaksi toveriksesi?</p>
+
+<p>"... Minä toivon, että voisit rakastua, sillä sinun erotiikkasi ei
+liikuta minua. Minä olen kuin sinun isoäitisi, sinun setäsi, sinun mitä
+hyvänsä. Ja kun sinä kerran pääset siitä selville, niin joutuu meidän
+suhteemme taas tasapainoon. Me emme anna liian paljon, mutta emme
+myöskään liian vähän toisillemme. Ja hankaukset loppuvat. Siihen
+välinpitämättömyyteen, joka kaikesta tästä on seurauksena, yhdistyy
+samalla myös hyväntahtoisuutta... Sellainen ystävyys yksin on
+kestävä ... se on inhimillisten tunteiden vakuutuslaitos; sillä kun
+suuret kapitaalit katoavat ja ihminen sydämen haaksirikon jälkeen
+seisoo tyhjin käsin, niin on aina tallella pieni varasto vanhaa
+hyväntahtoisuutta rauhoittavine välinpitämättömyyden annoksineen, kun
+sellaista tekee mieli. Me vanhat olemme tulleet vanhoiksi voidaksemme
+ymmärtää teitä, jotka olette nuoria. Se ainakin on luonnon tarkoitus,
+vaikka ihmiset turmelevat kaikki."<a name="FNanchor_46" id="FNanchor_46"></a><a href="#Footnote_46" class="fnanchor">[46]</a></p>
+
+<p>Paria viikkoa myöhemmin on viimeinenkin katkeruuden kärki kadonnut,
+mutta kaipaus on silti yhtä syvä:</p>
+
+<p>"Tunnen hiljaista, haikeaa kaihoa", kirjoittaa hän, "ikäänkuin joku
+rakkaista omaisistani olisi kuollut ja jokapäiväinen elämä olisi
+peittänyt hänet alleen, niin ettei pintapuolinen katselija voisi mitään
+huomata...</p>
+
+<p>"Sen tosiasian, että minun kaipaukseni on niin syvä ja hänen niin
+vähäinen meidän erottuamme toisistamme, pitäisi todistaa minulle, miten
+henkisesti köyhä minä olen, sillä jos hänellä olisi ollut yhtä paljon
+iloa minusta kuin minulla hänestä, niin ei hän tällä tavalla olisi
+lähtenyt luotani... Mutta tämän täytyy kannustaa minua: tahdon näyttää
+hänelle, että olisi maksanut vaivaa pysyä luonani..."<a name="FNanchor_47" id="FNanchor_47"></a><a href="#Footnote_47" class="fnanchor">[47]</a></p>
+
+<p>Kaikki väärinkäsitykset ja erimielisyydet olivat kuitenkin kuin
+poispuhalletut, kun Ernst Ahlgren ja Axel Lundegård seuraavana kesänä
+kohtasivat toisensa Kööpenhaminassa. Ja ystävyys jatkui sitten
+samentumatta siihen saakka, kunnes toinen, heitä itseään väkevämpi
+voima, katkaisi sen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Pengar" id="Pengar">"Pengar."</a></h2>
+
+
+<p>Naisasia, tuo 1880-luvun polttavin päivänkysymys, jonka pohjoismainen
+kirjallisuus oli ottanut ohjelmistoonsa ja jota naiset omassa
+leirissäänkin alkoivat yhä suuremmalla kiihkolla ajaa, ei jättänyt
+Ernst Ahlgreniakaan rauhaan. Tosin hän vain kirjallisuuden välityksellä
+saattoi seurata mukana, naisasianajajista ei ainoakaan ollut hänelle
+persoonallisesti tuttu, mutta hänellä oli ikäänkuin veressä kaikki ne
+aatteet, jotka hänen ympärillään kytivät. Olihan hän omassa elämässään
+taistellut juuri näiden samojen oikeuksien puolesta, joita
+naisasianajajat vaativat, olihan hän itse kapinoinut niitä
+ennakkoluuloja vastaan, jotka ehkäisivät naisen vapaata kehitystä ja
+kielsivät häneltä oikean ihmisarvon.</p>
+
+<p>Mikä oli siis sen luonnollisempaa kuin että Ernst Ahlgren, ryhtyessään
+syksyllä 1884 kirjoittamaan ensimäistä suurempaa teostansa, tahtoi myös
+sanoa sanansa tässä asiassa. Hän tahtoi näyttää maailmalle, että
+"naisetkin ovat <i>ihmisiä</i>, joiden tulee itse valvoa tekojansa,
+eivätkä vain kauppatavaraa, joita on hoidettava tulevan ostajan taikka
+nykyisen omistajan varalta". Ja hänellä oli nyt jo selvillä, että
+"jokainen työ", jonka hän tästä lähin oli suorittava, "oli valaiseva
+vain jotakin uutta puolta tästä samasta asiasta".<a name="FNanchor_48" id="FNanchor_48"></a><a href="#Footnote_48" class="fnanchor">[48]</a></p>
+
+<p>Mutta vaikka Ernst Ahlgrenilla täten oli programmi aivan selvillä, niin
+tendenssi oli hänestä sittenkin kaukana. Etupäässä siksi, ettei hän
+ollut mikään teorian ihminen, vaan taiteilija kauttaaltansa. Hän ei
+ollut koskaan vain teoreettisesti pohtinut näitä kysymyksiä joko
+samaa-ajattelevien tai vastustajien kanssa, hän ei ollut koskaan
+ottanut osaa yhdistys- eikä kokouselämään, mutta sen sijaan hän oli
+itse elänyt, katsonut näitä riitakysymyksiä suoraan silmiin. Hän ei
+ollut reformaattori, joka rakkaudesta koko naissukupuolta kohtaan olisi
+ruvennut yhteistä asiaa ajamaan, vaan hän kuului itse niiden joukkoon,
+jotka omassa elämässään olivat saaneet kärsiä. "Minä en ole
+ajattelija," sanoo Ernst Ahlgren itsekin, "vielä vähemmän
+maailmanparantaja. Minä olen vain maalarin silmä, jossa oma aikani
+kuvastuu. Enkä minä pyydä muuta kuin taiteilijan varmaa kättä, jotta
+voisin esittää kaiken sen, minkä näen."</p>
+
+<p>"Tendenssikirjailijaa ei minusta koskaan tule", kirjoittaa hän kerran
+Gustaf af Geijerstamille, "se on aivan luonnettani vastaan ja sitä
+paitsi on minulla se varma vakaumus, että taiteella on oikeutta olla
+olemassa oman itsensä vuoksi, puoluetta palvelematta. &mdash; Että
+individuaalinen elämänkatsomukseni pilkistää joskus kertomuksen alta
+esiin, niinkuin merenpohja veden läpi, ei ole myöskään mitään
+tendenssiä: se on vain luonnollinen seuraus siitä, että minussa on
+yksilöllisyyttä."<a name="FNanchor_49" id="FNanchor_49"></a><a href="#Footnote_49" class="fnanchor">[49]</a></p>
+
+<p>Tätä kantaansa hän selittää laajemmin eräässä kirjeessään Ellen Keylle:
+"Minä sanon nyt kerta kaikkiaan, että olen liiaksi yksinomaan
+taiteilija voidakseni ottaa 'kysymyksiä' periaatteelliselta kannalta.
+Minulle kaikki on relatiivista, minä tarkastelen jokaista teoriaa eri
+puolilta, mutta aina määrätyssä suhteessa itse yksilöön tai
+kysymyksessä-olevaan tilanteeseen. Jos esiintyisin siveyssaarnaajana,
+olisi se äärettömän suuri vika minun puoleltani, sillä minun tehtäväni
+ei ole saarnata, vaan kuvata omaa aikaani. Minä rakastan mitä
+intohimoisimmin lihaa ja verta. Mitä dogmit minua liikuttavat!</p>
+
+<p>"Rakkauteni kaikkea inhimillistä kohtaan vaikuttaa sen, että helposti
+viekoitun näkemään sen silmillä, jonka kanssa puhun, tunkeutumaan hänen
+ajatusjuoksuunsa; kaikkein helpoimmin tietysti, jos tuo henkilö on
+minulle rakas. Se ei ole vilpillisyyttä poissaolevia kohtaan. Se ei ole
+oikeastaan epäitsenäisyyttäkään, sillä voinhan joskus seisoa aivan
+yksin ylivaltaa vastaan, olenhan sitä täällä (Hörbyssä) tehnyt aina
+viime vuosiin saakka; mutta silloin eivät yleiset väitteet ole
+kysymyksessä, vaan teot, itse elämä. En tahdo myöskään tulla
+valetuksi määrättyihin ihmiskaavoihin, minulla on yllin kyllin työtä
+tutkiessani erikseen kutakin elävää ihmistä yksilönä, minä en kirjoita
+tendenssin vuoksi, en voi koota eetillisiä periaatteitani miksikään
+järjestelmäksi, minä en tahdo sitä tehdä, se ei ole minun asiani; jos
+yritetään muodostaa sellaista järjestelmää minun lausunnoistani ...
+niin ei se ole monenkaan äyrin arvoinen. Minulla on sekä mielipiteitä
+että periaatteita, mutta ne ovat vain ikäänkuin yksityistarvetta varten
+olemassa. <i>Minä</i> toimin niiden ja oman luonteeni mukaan, mutta
+minulla ei ole suurta halua ympätä niitä muihin. En halua mitään muuta
+kuin käsittää sitä henkilöä, jonka kanssa keskustelen. Tahdon ammentaa
+enkä antaa. Minun luonteeni on sellainen. Minä tarvitsen aiheita,
+aiheita, aiheita! Minä tarvitsen moninaisuutta, vivahteita, elämää.
+Niin pian kuin on kysymyksessä abstraktisen aatteen joko puolustaminen
+tai vastustaminen, olen aivan kyvytön. Puoluemiehenä en kelpaa
+mihinkään. Minun mielestäni melkein jokainen ihminen on oikeassa,
+<i>omalta</i> kannaltaan katsoen; ja sitten minä riistäydyn mukaan ja
+katson asiaa siltä kannalta niin kauan, kunnes olen syventynyt hänen
+ajatusjuoksuunsa. Sitä <i>ei</i> voi sanoa horjuvaisuudeksi. Kun minun
+on tehtävä jokin päätös asiassa, joka koskee minua itseäni, näen sen
+myös omin silmin, mutta toisten suhteen ei minulla ole omaa
+mielipidettä."</p>
+
+<p>Ja ikäänkuin pisteenä kaikille näille väitteilleen hän sanoo lopuksi:</p>
+
+<p>"Kaikki, jotka ovat huvitetut minun mielipiteistäni, etsikööt niitä
+teoksistani ja teoistani, älkööt kiinnittäkö huomiota siihen, mitä muut
+väittävät minun ajattelevan. Olen siksi suljettu, ettei kukaan voi
+tuntea minua niinkuin nurinkäännettyä hansikasta. On todellakin
+naurettavaa, että ystäväni väittelevät keskenään olenko siveyden vai
+epäsiveyden apostoli. Minua eivät mitkään abstraktiset kysymykset
+sinänsä huvita, kaikki on minulle relatiivista. Eihän kukaan vaivaa
+päätänsä sillä, onko suuri kuormahevonen kala vai lintu; jokainen
+tietää, ettei se ole kumpaakaan. Samoin on myös minun laitani."</p>
+
+<p>Samoinkuin Ernst Ahlgren esikoisteostansa varten oli valinnut aiheet
+siitä todellisuudesta, joka oli hänelle täysin tuttu, samoin hän ei
+tälläkään kertaa lähtenyt kauaksi aineksia etsimään. Hän meni vain
+omaan sydämeensä, tehden tiliä omasta elämästänsä: lapsuudestansa,
+jonka ristiriitaiset olot olivat laskeneet perustuksen hänen säröiselle
+luonteelleen, nuoruudestansa, jolloin vanhemman auktoriteetti oli
+tehnyt tyhjäksi kaikki hänen aikeensa ja estänyt hänen kehitystänsä
+vain siksi, että hän oli nainen, ja avioliitostansa, jonka nöyryytykset
+ja kärsimykset olivat vihdoin tehneet hänestä itsenäisen ja voimakkaan
+persoonallisuuden.</p>
+
+<p>"Pengar" on Ernst Ahlgrenin itsetunnustus. Mutta samalla se on myös
+kaikkien murrosajan naisten itsetunnustus. Ja tuo seikka antaakin sille
+sen varsinaisen lennon. Sillä siinä ei ole sairaalloisen ja kärsineen
+sielun hempeämielistä vaikeroimista, joka ei jaksa kohota omaa
+rajoitettua ajatuspiiriänsä korkeammalle, vaan se tulkitsee kokonaisen
+sukupolven kohtaloa, kokemuksia, jotka vaikuttavat eletyn voimalla
+siksi, että ne ennen taiteellisen muotonsa saavuttamista ovat
+kiteytyneet tekijän omassa sielussa.</p>
+
+<p>Selmassa Ernst Ahlgren on luonut kuvan lahjakkaasta, opinhaluisesta ja
+tarmokkaasta naisesta, jolla on suuret kehitysmahdollisuudet ja kaikki
+edellytykset itsenäiseen elämään, mutta ahtaitten olojen ja
+ennakkoluulojen pakosta tukahduttaa halunsa ja alistuu kohtaloonsa,
+kunnes hänen olentonsa sulut vihdoin murtautuvat rikki ja hän alottaa
+elämänsä alusta. Ne kahleet, joihin kohtalo hänet aluksi kytkee,
+estävät häntä luonnollisella ja terveellä tavalla käyttämästä
+sisällistä voimaansa ja hän jäykistyy ja kovettuu siksi, että hänen
+elämänsä on vailla rakkauden lämmittävää ja jalostavaa voimaa. Sen
+vuoksi ei naisellisuus pääse hänessä puhkeamaan täyteen kukkaansa,
+hänen kykynsä ja lahjansa eivät kehity oikeaan kauneuteensa, ja hänestä
+tulee tuollainen omituinen olento, joka ei oikeastaan ole kumpaakaan
+sukupuolta.</p>
+
+<p>Selman kaikki taipumukset viittaavat taiteilijauralle. Mutta kun tämä
+tie häneltä suljetaan, menee hän uhalla naimisiin itseään paljoa
+vanhemman miehen kanssa, siksi että hän siten luulee saavuttavansa
+vapauden. Ja tavallaan hän sen saavuttaakin. Hänestä tulee rikkaan
+miehen vaimo, jonka pienimmätkin toiveet ja oikut täytetään,
+ulkonaisesti häneltä ei puutu mitään, mutta sisällisesti hänen elämänsä
+on ontto ja tyhjä. Rakkaudetta hän on solminut liittonsa, ja vaikka
+mies ei vaadikaan häneltä muuta kuin oikeuden saada häntä rakastaa,
+niin juuri se seikka, että hänen on pakko alistua siihen voimatta itse
+tuntea vastarakkautta, nostattaa hänessä häpeän tunteen, saa hänet
+halveksimaan sekä itseään että miestään. Tästä alennustilasta herättää
+hänet hänen lapsuudentoverinsa, jota hän tietämättään on vuosikausia
+rakastanut, ja hänen vaikutuksestaan hän alkaa kehittää itseään,
+opiskella ja harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Koko hänen elämänsä saa
+uutta sisältöä, mutta samalla myös vapautumisenhalu hänessä kasvaa.
+Hänellä ei ole enää sitä kimmoavaisuutta, että hän voisi kiintyä
+toiseen ihmiseen, hänen aviolliset kokemuksensa ovat järkyttäneet hänen
+sisintänsä siinä määrin, ettei hän kykene näkemään rakkaudessa enää
+muuta kuin jotain rumaa ja alhaista. Hänen tunne-elämänsä on siksi
+näivettynyt, ettei hän jaksa enää uskoa oman rakkautensa voimaan eikä
+kykyyn tehdä toista onnelliseksi. Mutta hänellä on koko tarmonsa ja
+työkykynsä vielä jäljellä, rakkautensa taiteeseen, ja se antaa hänelle
+voiman rikkoa avioliittonsa ja alottaa elämänsä alusta.</p>
+
+<p>Loppukohtaukseen, jossa Selma ilmaisee päätöksensä miehelleen, joka
+vuosikausia on elänyt hänen rinnallaan aavistamatta mitään, kärjistyy
+kaikki se, mitä Ernst Ahlgren tällä teoksellaan on tahtonut sanoa.
+"Vihkiminen antaa laillisen oikeuden", sanoo Selma miehelleen, "mutta
+ei siveellistä. Sinä, joka itse olet vapaa, etkä koskaan voi muuta
+olla, tuskin voit mielessäsi kuvitellakaan miltä tuntuu, kun on
+kadottanut kaiken oikeutensa omaan itseensä, vaikka tietääkin olevansa
+oikea elävä ihminen, ajatteleva olento, jolla on oma tahto... Minä en
+ole toisten naisten kaltainen, minä en voi arvioida itseäni rahassa,
+olkoon summa suuri tai pieni... Minä tahdon elättää itseni omalla
+työlläni."</p>
+
+<p>Miehelle vaimon koko käsityskanta on aivan vieras, heidän välillään ei
+ole minkäänlaisia henkisiä kosketuskohtia. Hänelle vaimo merkitsee vain
+oman aistillisuuden tyydyttämistä, hän ei hetkeäkään epäröisi, jos
+hänen pitäisi valita vaimon "persoonallisuuden tai ruumiin" välillä,
+niinkuin Selma sanoo. Hänen mieleensä ei ole edes se epäilys
+juolahtanut, ettei hän olisi voinut hänelle kaikkea antaa, sillä hän on
+luullut rahan voivan kaikki korvata ja luottanut täydesti siihen
+oletukseen, että "rakkaus tulee jälestäpäin". Hän ei käsitä, että se
+vastenmielisyyden tunne, jonka jo ensimäinen suudelma herättää nuoressa
+tytössä, on juurtunut niin syvälle, ettei se koskaan voi haihtua, vaan
+että sen täytyy viedä eroon niin pian kuin tyttö on naiseksi herännyt.
+Hän ei ymmärrä, että nainen, joka rakkaudetta antautuu miehelle,
+olkoonpa vain hänen vihitty aviopuolisonsa, tuntee itsensä
+"langenneeksi" naiseksi, joka ruumiillaan maksaa kaiken sen, minkä hän
+miehen kädestä vastaanottaa. Ja tämä alentava kokemus, se nostaa nuoren
+naisen haarniskaan sitä kieroa yhteiskunnallista lakia vastaan, joka
+antaa naiselle oikeuden mennä naimisiin ennenkuin hän on täysi-ikäinen
+ja ennenkuin hänet voi asettaa edesvastuuseen omista tunteistaan ja
+teoistansa.</p>
+
+<p>"Mitä minä olin meidän mennessämme naimisiin?" sanoo Selma. "Lapsi,
+joka tunsi yhtä vähän ihmisiä kuin itseäänkään, joka ei tiennyt mitä
+hänellä oli edessä ja joka oli valmis rakastamaan koko maailmaa siksi,
+että hän kaikissa asioissa oli yhtä naiivin tietämätön. Minulla ei
+ollut oikeutta hoitaa itse omaisuuttani, mutta vielä paljoa vähemmän
+minulla olisi pitänyt olla oikeutta määrätä omasta itsestäni." Ja
+sentähden "lapsen antama lupaus ei voi olla sitova naiselle", sanoo
+hän, "yhdentekevää onko tämä lupaus annettu alttarin ääressä tai
+muualla."</p>
+
+<p>Vuosikausia on Selma tarvinnut tullakseen tähän johtopäätökseen ja
+voidakseen rikkoa avioliittonsa. Vuosikausia hän on alistunut ja
+vaiennut, mutta kun hän kerran rikkoo kaikki sulut ja häikäilemättä
+katsoo totuutta suoraan silmiin, niin on hänellä myös voimia panna
+aikeensa täytäntöön. Hän jättää kotinsa ja alkaa kahdella tyhjällä
+kädellä elämänsä alusta.</p>
+
+<p>Eräässä senaikuisessa arvostelussa sanotaan kirjan lopun liiaksi
+muistuttavan Ibsenin "Nooraa". "Loppukohtaus on suorastaan tekemällä
+tehty, jotta tekijällä olisi tilaisuutta esittää ohjelmansa.
+Selma puhuu kuin kirja tai kuin nainen, joka pitää esitelmää
+naisasiasta."<a name="FNanchor_50" id="FNanchor_50"></a><a href="#Footnote_50" class="fnanchor">[50]</a></p>
+
+<p>Aivan epäoikeutettu ei tämä arvostelu olekaan, sillä kirjan loppu eroaa
+suuresti sen yleissävystä. Tendenssi, josta muuten ei ole jälkeäkään,
+pistää tässä päänsä esille ja todellisen elämän sijalle astuu teoria,
+joka heikontaa itse tilanteen uskottavuutta. Sillä vaikka koko kirja
+onkin ikäänkuin tämän viimeisen päätöksen valmistelua, niin tulee
+sittenkin epäilleeksi, tokko Selma lopulta kuitenkaan on kypsä ottamaan
+tätä askelta. Tämän loppukohtauksen heikkoudelle ei Ernst Ahlgren
+itsekään ollut sokea, ja hän suunnittelikin teokselle toista loppua
+siltä varalta, että uusi painos olisi tullut kysymykseen.</p>
+
+<p>Mutta toisaalta sai "Pengar" runsaasti kiitosta osakseen. Tälläkin
+kertaa, samoinkuin hänen esikoisteoksensa ilmestyessä, arvostelu
+kiinnitti huomiota ensi sijassa hänen omaperäisyyteensä, terävään
+huomiokykyynsä ja myötätuntoonsa kuvaamiaan aiheita kohtaan. "Paljon ja
+puhdasta ihanteellisuutta on realisti Ernst Ahlgrenilla", sanoo eräskin
+arvostelija. "Hän ei arkaile repiä alas olevia oloja, mutta hän näyttää
+selvästi asettaneen päämääräkseen rakentaa jotain sijaankin. Hän on
+etevä kirjailijayksilö, joka käsittelee tässä teoksessaan yhtä nykyajan
+tärkeintä kysymystä, ja ne mielipiteet, jotka hän tuo esiin, ovat
+lävitsensä terveitä, puhtaita ja jaloja."<a name="FNanchor_51" id="FNanchor_51"></a><a href="#Footnote_51" class="fnanchor">[51]</a> Eräs toinen arvostelija
+sanoo häntä "naisasian puolustajaksi", lisäten samalla, ettei hän silti
+ole mikään "emansipatsioni-kiihkoilija". &mdash; Ja etevä esteetikko,
+professori Karl Warburg lausuu teoksen johdosta: "Tekijä osoittautuu
+olevansa hyvä kertoja, terve ja luonnollinen, ja hänellä on silmää
+elämän ilmiöille &mdash; niin hyvin ulkonaisille kuin sisäisillekin...
+Nuoren naisen kehityshistorian psykolooginen kuvaus ilmaisee sitä
+naisen sisimmän olennon ymmärtämystä, mikä on ominaisempaa nais- kuin
+mieskirjailijalle. Tekijä puhuu siinä <i>yksilön</i> kehityksen
+puolesta."<a name="FNanchor_52" id="FNanchor_52"></a><a href="#Footnote_52" class="fnanchor">[52]</a></p>
+
+<p>Myöskin Norjan sanomalehdet asettuivat kiittävälle kannalle. "Aihe on
+käsitelty tavalla, joka herättää kunnioitusta, sen varma, hillitty ja
+maltillinen sävy ei ole alottelevalle kirjailijalle ominainen. Tekijä
+kunnioittaa siinä määrin aihettaan, että hän on jättänyt kaiken väärän
+häveliäisyyden siksensä. Yhtä vakavasti kuin hän käsittelee asiaansa,
+yhtä suoraan ja peittelemättömästi hän käy myös siihen käsiksi. Teos on
+kauttaaltaan vakava ja puhdas. Ei ainoakaan lause voi siinä loukata
+tervettä mieltä... Tekijällä on kunniaa siitä sekä taiteilijana että
+ihmisenä."<a name="FNanchor_53" id="FNanchor_53"></a><a href="#Footnote_53" class="fnanchor">[53]</a></p>
+
+<p>Kaikki se tunnustus, joka täten tuli Ernst Ahlgrenin osaksi, ilahdutti
+häntä suuresti. Hän tuli siten lähempään yhteyteen muun maailman
+kanssa, eikä hän tuntenut itseään enää yhtä yksinäiseksi kuin ennen.
+Hänenkin elämälleen tuli nyt jokin tarkoitus ja päämäärä, jotain jonka
+hyväksi elää ja tehdä työtä. Ja miten rakas työ hänelle oli, siitä
+meillä on lukemattomia todistuksia. Niinpä hän kerrankin kirjoittaa
+Hellen Lindgrenille: "Ettekö rakasta työtä sen itsensä vuoksi? Minulle
+se on kaikkea muuta rakkaampi, lähinnä itse elämää, Jumalaa ... lähinnä
+kaikkea sitä, joka jää jäljelle, kun me itse olemme poissa ja joka
+antaa meille jonkinmoisen onnentunteen kesken onnettomuuttakin. Työ on
+minulle kuin hellä äiti, joka vain vähitellen on voittanut sydämeni,
+mutta nyt omistaa sen kokonaan... Ja kuitenkin olen joskus
+epäkiitollinen, kun hän ei ole lahjoittanut minulle kylliksi
+leikkikaluja &mdash; sellaisia, joita muut omistavat ja kadottavat, saavat
+ja hävittävät. Kun elämä joskus tuntuu liian raskaalta &mdash; ja siltäkin
+se väliin tuntuu &mdash; niin työllä on suuret, pehmeät kädet, joilla se
+lohduttaen sivelee väsynyttä päätä; ja kun joskus tuntuu yksinäiseltä,
+niin on sillä syvät, vakavat silmät, jotka voivat lempeästi hymyillä,
+ikäänkuin ne tahtoisivat sanoa: eikö sinulla ole minua? &mdash; ja kun
+toimeentulo näyttää synkältä, nyökkää työ rohkaisevasti päätään:
+käännyhän minun puoleeni!"<a name="FNanchor_54" id="FNanchor_54"></a><a href="#Footnote_54" class="fnanchor">[54]</a></p>
+
+<p>"Toivoisin, että minulla olisi työ, joka tuottaisi minulle
+jokapäiväisen leipäni", uskoo hän toisen kerran "suurelle kirjalleen",
+"työ, jota voisin tehdä aamusta iltaan, jotta joka ilta voisin paneutua
+oikein väsyneenä levolle ja aamulla noustuani tarttua siihen jälleen
+kiinni. Jos voisin vain säästää sen verran, että minulle jäisi
+kaksikymmentäviisi äyriä yli joka päivä, niin en tuntisi olevani
+kelvoton kaikkeen tässä maailmassa."</p>
+
+<p>Ja mikä työnilo puhkeaakaan esille seuraavista sanoista: "Huonoista
+raha-asioista ja surkeista kulkuneuvoista huolimatta olen loistavalla
+tuulella. Se johtuu siitä, että minulla on niin tulinen työinto ja koko
+syli täynnä aiheita. Ne ikäänkuin nostavat päänsä esiin mullasta joka
+puolelta. Mutta onhan myös kevät ja aurinko paistaa ylitseni niin pian
+kuin pistän nenäni ovesta ulos... Ja Hörby on oikea kultakaivos niin
+pian kuin on kysymyksessä tyyppien ja henkilöiden etsiminen."<a name="FNanchor_55" id="FNanchor_55"></a><a href="#Footnote_55" class="fnanchor">[55]</a></p>
+
+<p>Ja yksinäisyyden hetkinä, tuntiessaan persoonallisen onnen kaipuuta,
+hän lohduttaa itseään sanomalla: "Ei mitään itsellesi; kaikki
+työllesi." Ja sitten hän jatkaa: "Sinä hiljainen, yksinäinen työni,
+suuri, lämmin rakkauteni! Etkö sinä ole minulle kylliksi? Etkö ole
+minulle enemmän kuin joku ihminen &mdash; enemmän kuin sanat, joihin
+luottaisin, enemmän kuin ääni, jota kuuntelisin?"<a name="FNanchor_56" id="FNanchor_56"></a><a href="#Footnote_56" class="fnanchor">[56]</a></p>
+
+<p>Ja toisen kerran hän kirjoittaa "suureen kirjaansa": "Työ on voima. Työ
+on sekä Jumala että saatana, sillä työ on kaikkea sitä, mitä sinussa on
+valoisaa ja pimeää. Kokonaan on sille antauduttava, ei vain
+puolittain... Sillä muuten on ihminen vain tyhjä kuori, jonka työ
+hylkynä heittää pois. Sisimmässäni jokin itkee ja valittaa.
+Herkkämielisyys &mdash; &mdash; naisluonne. Tartu käsinesi itkevää kurkusta ja
+kurista hänet. Sen mitä minä kaipaan, sen mitä nainen minussa
+polvillaan rukoilee, sen täytyy olla vain sivuseikka, jotain, jota työ
+aivan huolettomasti vain lahjoittaa ikäänkuin kaupanpäällisiksi, se ei
+saa merkitä mitään... Työ vaatii verta ennenkuin se antaa mitään.
+Molok, olen valmis heittämään kaikki kitaasi. Kunnianko vuoksi? Kunnia
+on humbuugia. Ei, vaan sen vuoksi, mikä merkitsee minulle elämää
+kuoleman jälkeen, taivasta ja autuutta <i>ja korkeinta</i>: mikä yksin
+on mielestäni suurta, kaikkein korkeinta, nimittäin: <i>rauha</i>.
+Rauha, se ei ole velttoutta; rauha on kaiken voiman yhdistymistä; rauha
+on täydellisintä sopusointua, missä kaikki on tasapainossa eikä
+ainoatakaan epäkohtaa ole. Rauha on viisaan lepo, se mitä kristityt
+sanovat levoksi Jumalassa."<a name="FNanchor_57" id="FNanchor_57"></a><a href="#Footnote_57" class="fnanchor">[57]</a></p>
+
+<p>Mutta niin rakasta kuin työ Ernst Ahlgrenille olikin, niin itse
+kirjoitustyö oli sittenkin usein hänelle raskasta, hänen oli vaikea
+löytää oikeita sanoja, ja työ edistyi hitaasti. "Minä teen hitaasti
+työtä", valittaa hän. "Tavallisesti kirjoitan käsikirjoituksen neljään,
+viiteen kertaan, ennenkuin jätän sen kirjapainoon... Niin kauan kuin
+kykenen parantamaan sitä &mdash; keksimään sattuvampia sanoja saadakseni
+sanotuksi sen mitä haluan &mdash; niin muovailen, pyyhin ja kirjoitan
+uudestaan. Pyyhkiminen on vahvin puoleni. En kuitenkaan pyyhi
+repliikkejä. Tavallisesti ne saavat jäädä sellaisiksi kuin ne suoraa
+päätä olen kirjoittanut. Minä olen ikäänkuin saanut ne suorastaan
+toisten suusta, minun henkilöni puhuvat, siksi siinä ei ole mitään
+muutettavaa. Mutta kuvauksiin minä panen hirveän paljon työtä."<a name="FNanchor_58" id="FNanchor_58"></a><a href="#Footnote_58" class="fnanchor">[58]</a></p>
+
+<p>"Koko voimani on siinä", sanoo hän toisen kerran, "etten koskaan pelkää
+mitään vaivaa. Kyvystäni ei edes kannata puhua &mdash; se on niin
+sanomattoman tavallinen, mutta minulla on harvinaisen väsymätön ja
+kestävä työvoima."<a name="FNanchor_59" id="FNanchor_59"></a><a href="#Footnote_59" class="fnanchor">[59]</a></p>
+
+<p>Tavallisesti Ernst Ahlgrenilla oli monta työtä samalla kertaa tekeillä
+ja hän kirjoitti sitä, mikä kulloinkin oli hänen omaa tunnelmaansa
+lähinnä, antaen sattuman määrätä, mikä ensin valmistui. Teoksen
+syntymisestä ja työtavastaan hän kertoo kirjeessä Ellen Keylle
+seuraavasti:</p>
+
+<p>"Enimmäkseen selviää minulle luonteen kehityshistoria
+kokonaisuudessaan, se selviää minulle salamannopeudella, saan sen
+ikäänkuin lahjaksi. Mutta sitten aihe alkaa vähitellen kasvaa, tuskin
+itsekään tiedän miten se tapahtuu, eri kohtaukset ja tilanteet
+muodostuvat, ne ovat ikäänkuin lepokohtia &mdash; faktoja &mdash; alkaessani
+kirjoittaa. Tämä ensimänen alku, joka tapahtuu päässä ilman
+minkäänlaisia ulkonaisia keinoja, se on tervettä ja vahvistavaa, se
+karkoittaa kaikki omat pikkuhuolet, se laajentaa katsetta ja
+elämänkäsitystä. Mutta kun sitten lasken kynän paperille, niin täytyy
+minun käyttää koko tahdonvoimani, sillä en saa sanoja aina lahjaksi,
+minun on pakko puristaa ne esiin omasta sielustani. Se kysyy työtä ja
+itsekidutusta, mutta se on minulle rakasta sittenkin. Miten voinkaan
+etsiä, kääntää ja punnita sanavarastoani, kun pitäisi saada esille
+juuri se, mikä on ominaisinta ihmisen luonteelle. Muistini on kuin
+äänirauta, mutta joskus on kovin vaikea kaikkien sanojen parista keksiä
+juuri se, jolla on oikea ääni. Minun pitää kuunnella ja kuunnella yhä
+uudestaan. Mutta kun sitten saan oikean äänen esille &mdash; mikä nautinto!
+Sitä ei voi kukaan muu kuin kirjailija käsittää. Tavallisille ihmisille
+on toinen synonyymi yhtä hyvä kuin toinenkin; niin ei ole minun
+laitani; sillä kaikkien sanojen joukossa ei voi olla kuin yksi ainoa
+oikea, eikä aina sitäkään." &mdash;</p>
+
+<p>"Ei mikään onnettomuus olisi suurempi kuin jos minulta riistettäisiin
+työ", sanoo hän vielä yllämainitussa kirjeessä. "... Minun sielussani
+liikkuu ihmisiä, sellaisia, joita olen nähnyt tai jotka ovat
+muodostuneet, en itsekään tiedä miten; minä kuulen heidän äänensä, minä
+näen heidät, minulle he ovat lihaa ja verta. Vain se ajatuskin, että
+antaisin heidän kuolla, on tukehduttaa minut, yhtä hyvin voisin tappaa
+jotain todellakin elävää ja minulle itselleni rakasta."</p>
+
+<p>Monta todistusta on meillä Ernst Ahlgrenin omissa saneissa myös siitä,
+miten selvillä hän oli elämäntehtävästään ja suhteestaan työhönsä.
+Niinpä hän kerrankin kirjoittaa Georg Nordensvanille:</p>
+
+<p>"Kirjoittaa sydänverellään? Se sana ei sovi minulle...
+Proosakirjailijan tulee olla objektiivinen, levollinen ja
+selvänäköinen. Jos hän todellakin on taiteilija, niin hän kirjoittaa
+sittenkin koko olennollansa, sielunelämänsä hienoimmilla säikeillä,
+valaa siihen kaiken sen, mikä on vaikuttanut hänen elämäänsä, mikä
+unelmana, kaipauksena, pelkona tai kärsimyksenä on takertunut hänen
+mieleensä &mdash; kaiken sen mikä on hänelle itselleen totta. Harvoin
+ajattelen, onko se viisainta, vastustamaton voima vain pakoittaa minut
+siihen: halu saada elää edelleen &mdash; tuo vaistomainen synnyttämisen
+halu, joka on yhteinen kaikille oleellisille olennoille, kohdistukoon
+se ruumiiseen tai sieluun.</p>
+
+<p>"Kaikki mikä on totta, onnistuu lopulta, kunhan se vain on tavannut
+oikean muotonsa, ja vain tosi, täysin inhimillinen voi elää. Jos tahdon
+edelleen elää työssäni, niin täytyy minun ennen kaikkea pyrkiä
+totuuteen. Minun täytyy tunkeutua oman minuuteni pohjaan saakka ja
+koettaa tälle taustalle kuvata todellisuuden moninaisia kuvia. Tämä on
+minun kirjallinen uskontunnustukseni."<a name="FNanchor_60" id="FNanchor_60"></a><a href="#Footnote_60" class="fnanchor">[60]</a></p>
+
+<p>Rehellisemmin kuin missään muussa teoksessaan Ernst Ahlgren juuri
+"Pengar'issa" on toteuttanut tämän periaatteensa: "kuvannut oman
+minuutensa taustaa vasten todellisuuden moninaisia kuvia". Ja siinä
+selitys myös siihen kirjalliseen menestykseen, jonka teos saavutti.
+Yhdellä iskulla se kohotti Ernst Ahlgrenin "Nuoren Ruotsin"
+kirjailijoiden eturiviin, teki hänestä tunnustetun kirjailijan. Hänen
+ei tarvinnut nyt enää epäillä kutsumustansa, ei taistella itsensä
+kanssa elämäntehtävästänsä. Hän oli murtanut itselleen tien ja hän
+saattoi nyt vakavin askelin astua sitä edelleen.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Uusia_siteita" id="Uusia_siteita">Uusia siteitä.</a></h2>
+
+
+<p>"Pengar'in" ilmestymistä ei tervehditty ilolla ainoastaan siinä
+kirjallisessa piirissä, joka nimitti itseään "Nuoreksi Ruotsiksi" ja
+johon kuuluivat kaikki ne lupaavat kyvyt, jotka muodostivat sittemmin
+1890-luvun kirjallisen kukoistuksen Ruotsissa, vaan toinenkin leiri,
+vieläpä aivan vastakkainen, naisasianajajat, tahtoivat omistaa Ernst
+Ahlgrenin omakseen. He käsittivät näet "Pengar" kirjan yksinomaan
+tendenssiteokseksi, jossa sen tekijä tahtoi ajaa heidän asiatansa. Ja
+he tunsivat vilpitöntä iloa toivoessansa voivansa sulkea hänet omaan
+piiriinsä ja saavansa hänestä uuden ja kyvykkään työvoiman.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli kuitenkin elänyt yksin siksi kauan ja omin voimin
+tehnyt työtä ja taistellut, ettei hän ilman muuta halunnut yhtyä
+mihinkään määrättyyn piiriin. Hän oli myös liiaksi taiteilija,
+voidakseen antautua jonkun puolueen palvelukseen, ei edes naisasian,
+joka kuitenkin merkitsi hänelle "kaikkein polttavinta kysymystä". Tosin
+hän vilpittömällä ilolla otti vastaan Esselden vapaaherratar Sofi
+Adlersparren lähentelyn, kun tämä naisasian etevin johtaja pyysi hänen
+avustustansa toimittamalleen aikakauslehdelle "Tidskrift för Hemmet" ja
+kutsui hänet vieraakseen Tukholmaan; mutta niinpian kuin hän vainusi,
+että toinen koetti jollakin tavalla holhota häntä tai rajoittaa hänen
+vapauttansa, nousi hän heti vastarintaan.</p>
+
+<p>Esselde ja Ernst Ahlgren olivatkin liiaksi erilaisia sekä luonteeltaan
+että mielipiteiltään voidakseen täysin ymmärtää toisiansa. Esselde
+kuului edelliseen polveen, joka kaiken työnsä ja tarmonsa oli uhrannut
+yksinomaan naisemansipatsioonin hyväksi ja joka kiihkeässä
+taistelussaan naisten oikeuksien puolesta oli jäänyt vieraaksi niille
+aatteille, jotka Ernst Ahlgren oli omaksunut. Hän oli "tullut
+vanhaksi", niinkuin hän itse sanoi, "nuoret eivät ymmärtäneet häntä
+enää eivätkä ajatelleet niinkuin hän ja hänen aikalaisensa". Ernst
+Ahlgren sen sijaan oli kokonaan oman aikansa lapsi, täysiverinen
+realisti, joka vuorossaan ei osannut antaa täyttä arvoa Esselden
+uraauurtavalle työlle. Siksipä oli luonnollista, että tuttavuus, joka
+aluksi näytti niin lupaavalta, ei koskaan voinut kehittyä syvemmäksi,
+molemminpuoliseksi ymmärtämykseksi, vaan johti moniin väittelyihin ja
+erimielisyyksiin.</p>
+
+<p>Jo ennenkuin persoonallinen tuttavuus oli tehtykään, oli Ernst
+Ahlgrenilla tilaisuutta tuoda esiin oma, kaikista puolueista
+riippumaton kantansa. Esselde oli näet uudistaessaan kutsunsa samalla
+sanonut pelkäävänsä, että Ernst Ahlgren oleskelunsa aikana Tukholmassa
+voisi "kadottaa sen tuoreuden ja iloisen elämänhalun", joka oli hänen
+"suurin voimansa luultavasti sekä kirjailijana että ihmisenä" sekä
+tulla "vedetyksi kirjalliseen vasemmistoon, niin että siinä vallitseva
+elämänkyllästys ja nihilismi" voisi tarttua häneenkin. "Paljoa parempi
+näin ollen olisi", lausuu Esselde lopuksi, "että ainiaaksi jäisitte
+Hörbyhyn. Sillä me tarvitsemme jotakin vastapainoa kaikelle tälle &mdash;
+milloin typerästi, milloin nerokkaasti tulkitulle &mdash; pessimismille ja
+radikalismille."<a name="FNanchor_61" id="FNanchor_61"></a><a href="#Footnote_61" class="fnanchor">[61]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren, joka luonteeltaan oli häikäilemättömän suora, tarttui
+heti näihin sanoihin kiihkeästi kiinni. "Jospa te ette vain luulisi
+minua muuksi kuin mitä olen!" huudahtaa hän. "Tendenssikirjailijaa ei
+minusta koskaan tule; siksi rakastan liiaksi elämän moninaisuutta. Ehkä
+olen myös huono 'puoluemies', sillä kun ihminen on saavuttanut
+mielipiteensä ja elämänkatsomuksensa n.s. käytännöllistä tietä,
+taistelemalla epäedullisissa oloissa ja omilla kokemuksillaan elämän
+koulussa, siinä koulussa, jossa saa maksaa sakkoa tyhmyyksistänsä,
+jossa omin kyynärpäin on pakko voittaa itselleen tilaa, jossa on
+nauranut oikeaa naurua ja vuodattanut oikeita kyyneleitä, kunnes on
+oppinut rakastamaan yksin riitatovereitansakin, vieläpä sitä vitsaa,
+jota on saanut maistaa, &mdash; niin silloin on vaikea alistua mihinkään
+'ohjelmaan', sanottakoon sitä oikeistoksi tai vasemmistoksi,
+vapaamieliseksi tai vanhoilliseksi.</p>
+
+<p>"Kaikki liioittelu ja yksipuolisuus on minulle vastenmielistä, ja
+kaikkein vastenmielisintä on minusta olla solidaarinen jonkun kanssa,
+olkoon se sitten joku korporatsiooni tai yksilö. &mdash; 'Tulla vedetyksi
+kirjalliseen vasemmistoon', sanotte te. Minä kuulun jo siihen. En
+siten, että olisin edesvastuussa toisista, yksi kaikkien puolesta ja
+kaikki yhden puolesta, vaan siten, että <i>jos</i> en voisi olla
+kuulumatta johonkin puolueeseen, niin yhtyisin vasemmistoon... Olen
+ollut yksin ympäristössä, jossa hän, jonka olisi pitänyt seisoa minua
+lähinnä, on leimannut 'Pengar'in' epämoraaliseksi, olen yksin
+uskaltanut kulkea tietäni eteenpäin. Luuletteko, että olisin hansikas,
+jonka kuka hyvänsä voisi käteensä vetää, että lyhytaikuinen oleskelu
+Tukholmassa voisi antaa minulle uuden elämänsuunnan, tehdä minut
+toiseksi, kuin miksi toisella paikkakunnalla olisin voinut tulla?...
+Luuletteko, että olen oikea parkusuu, joka aina on valmis toitottamaan
+muille mielipiteitänsä! Minun mielipiteeni muodostavat sen perustuksen,
+jolle rakennan elämäni, ne ovat syvällä kätkössä minua itseäni varten;
+ne eivät ole järjestetyt filosofisten järjestelmien mukaan, ne ovat
+hakatut ja muodostetut luonteeni ja olentoni mukaan, siitä
+elämästä, jota olen elänyt. En <i>tahdo</i> paljastaa uskoani ja
+elämänkäsitystäni koko maailmalle. Ne henkivät työssäni. Ne painavat
+leimansa tekoihini. Sieltä niitä etsittäköön. Minä olen kertoja, en
+mikään teoreetikko tai filosofi. Kaikkein vähimmin olen pessimisti. En
+koskaan voisi siksi tulla. Se on liiaksi luonnettani vastaan... Vaikka
+minä kärsinkin tuskia, niin on elämä sittenkin ihana. Vaikka minä
+joutuisinkin perikatoon, niin aurinko suo sittenkin valoa uusille
+sukupolville. Siinä missä minun käteni väsähtävät, tarttuvat nuoret
+kädet työhön. Minä olen hiekkajyvänen, joka voi tulla maahan
+muserretuksi. Mitä sitten! Onko maailma silti vähemmän kaunis?...
+Minäkö pessimisti? Siinähän juuri minun voimani, omaperäisyyteni ja
+tuoreuteni on, etten ole sitä. Minä rakastan niitä ihmisiä, joita
+kuvaan, kaikkine vikoineen ja heikkouksineen. En koskaan voi unohtaa,
+että olen tuomittu, sairas, murtunut &mdash; sen vuoksi rakastan kaikkea
+tervettä ja voimakasta... <i>Minä</i> kuolen, siksi rakastan kaikkea
+mikä elää...</p>
+
+<p>"Mutta minkään lipun alla en seiso. En suljetuin silmin ainakaan. Missä
+voin olla hyödyksi, missä parhaita voimiani voidaan käyttää, sinne minä
+asetun ja pysyn paikallani niin kauan kuin voimani riittävät ja <i>niin
+pitkälle kuin se soveltuu minun kehitykseeni</i>..."</p>
+
+<p>Ja sitten hän lisää vielä:</p>
+
+<p>"Olen kauan aikaa ollut kirjeenvaihdossa muutamien kirjailijoidemme
+kanssa, ja molemminpuolinen arvostelu on välittänyt tuttavuutta; kun
+olen ollut masentuneella mielellä ja ystävällinen sana on antanut
+minulle jälleen luottamusta, niin tämä sana on aina tullut
+vasemmistosta... On siis luonnollista, että tulen seurustelemaan näiden
+ihmisten kanssa. Minä en suosi 'klikkejä', en voi yksinomaan liittyä
+vain yhteen yhteiskuntaluokkaan tai leiriin. Kaikista, kaikista voi
+jotakin oppia, jos vain pitää silmänsä auki. Mitä monipuolisempi
+kokemus, sitä runsaammat työainekset."</p>
+
+<p>Mutta ikäänkuin lieventääkseen sanojensa vaikutusta hän lopuksi puhkeaa
+sanomaan: "Olen pahoillani, että kirjeeni on ehkä saanut karhean
+sivumaun, jonka te voitte ymmärtää väärin. Minua ei ole kovin vaikea
+käsitellä. Ystävällisyys ja täydellinen vapauden tunne tekee minut
+vahaakin pehmeämmäksi."<a name="FNanchor_62" id="FNanchor_62"></a><a href="#Footnote_62" class="fnanchor">[62]</a></p>
+
+<p>Esselden tarkoitus ei ollutkaan rajoittaa Ernst Ahlgrenin vapautta, ei
+edes tyrkyttää hänelle omia mielipiteitään, hän tahtoi ainoastaan
+varoittaa häntä. Sillä hän tunsi mitä lämpimintä myötätuntoa häntä
+kohtaan ja hän tahtoi käyttää hyväkseen hänen kykyään, joka hänen
+mielestään herätti suurempia toiveita kuin ainoankaan senaikuisista
+naiskirjailijoista.</p>
+
+<p>"Te saatte olla minun luonani yhtä vapaa kuin lintu", vastaa hän Ernst
+Ahlgrenin kirjeeseen, "vapaasti te saatte työskennellä huoneessanne,
+josta voitte nähdä vuolaan virran, saatte mielenne mukaan puhua tai
+olla vaiti, lukea tai vaipua mietteihinne salissa lampun ääressä tai
+omassa huoneessanne, vapaasti voitte tulla ja mennä, seurustella
+kanssani tai olla yksiksenne &mdash; aivan miten itse kernaimmin
+haluatte."<a name="FNanchor_63" id="FNanchor_63"></a><a href="#Footnote_63" class="fnanchor">[63]</a></p>
+
+<p>Marraskuun alussa 1885 Ernst Ahlgren, Esselden ystävällistä kutsua
+noudattaen, saapuikin Tukholmaan. Vain kerran ennen hän oli käynyt
+pääkaupungissa, keväällä 1878, jolloin hän kirjailija Edvard
+Bäckströmin kehoituksesta matkusti sinne persoonallisesti tutustuakseen
+häneen ja saadakseen häneltä suullisia neuvoja kirjallisten töittensä
+suhteen. Mutta tällä kertaa hän saapui sinne jo tunnettuna ja
+tunnustettuna kirjailijana ja itse hän odotti paljon tästä matkastansa,
+toivoi tekevänsä tuttavuuksia kirjallisissa piireissä ja saavansa uusia
+herätteitä ja vaikutelmia. Ja ennen kaikkea hän toivoi pääsevänsä
+vapaampiin ja suurempiin oloihin. Hän oli niin läpeensä väsynyt pieneen
+maaseutukyläänsä, jossa hän toistakymmentä vuotta oli nyt elänyt; sillä
+siellä hänellä "ei ollut ainoatakaan ihmistä, jonka kanssa hän olisi
+voinut puhua töistänsä, harrastuksistansa tai toiveistansa", niinkuin
+hän Esseldelle valittaa, ei väsymyksen hetkinä "mitään muuta kuin
+painostavaa yksinäisyyttä".<a name="FNanchor_64" id="FNanchor_64"></a><a href="#Footnote_64" class="fnanchor">[64]</a></p>
+
+<p>Yksinäisyydentunnetta oli vielä suuresti lisännyt monivuotinen sairaus,
+joka esti häntä vapaasti liikkumasta. Tosin hän ei enää pitkään aikaan
+ollut vuoteenomana ollut muuta kuin ajoittain, mutta hänen terveytensä
+oli sittenkin horjuva ja kainalosauvoitta hänen yhä edelleen oli
+mahdoton liikkua. Kaikkien hänen aikeittensa toteuttaminen riippui
+alituisesti tästä tyrannista, joka milloin hyvänsä kuumeenväristyksinä
+saattoi yllättää hänet ja sitoa hänet useiksi päiviksi huoneeseen.
+"Jollen tule sairaaksi, olen marraskuun 3 p:nä Tukholmassa",<a name="FNanchor_65" id="FNanchor_65"></a><a href="#Footnote_65" class="fnanchor">[65]</a>
+kirjoittaa hän nytkin Esseldelle. "Jos terveyteni vain sallii", nuo
+sanat ovat alituisesti hänen huulillaan. Mutta hänen henkinen voimansa,
+hänen tavaton tarmonsa auttoi häntä kerta toisensa jälkeen voittamaan
+ruumiillisen heikkouden.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli pelännyt tekevänsä epäedullisen vaikutuksen
+Esseldeen, sillä hän tunsi liiankin hyvin oman jäykkyytensä ja
+ujoutensa vieraitten parissa. Esselden suuri ihmistuntemus ja
+hienostunut sivistys auttoi heidät kuitenkin ensimäisen jäykkyyden yli
+ja heidän välillään muodostui tuttavallinen ja lämmin ystävyydensuhde,
+joka tosin ei perustunut sielujen sympatiiaan, mutta johon toisen
+suojeleva, miltei äidillinen tunne ja toisen syvä kiitollisuus painoi
+leimansa.</p>
+
+<p>Esselde tekikin kaikki mitä hän saattoi, jotta hänen vieraansa
+viihtyisi. Hän antoi hänen käytettäväkseen hauskan dubbletin, jossa
+Ernst Ahlgren saattoi rauhassa työskennellä, hän vei hänet mukanaan
+kokouksiin, konsertteihin ja teattereihin ja pani toimeen kutsuja
+kodissaan, jotta hänen vieraansa voisi tutustua pääkaupungin
+huomattaviin henkilöihin, varsinkin naisasianajajiin.</p>
+
+<p>Seuraavan erittäin mielenkiintoisen kuvauksen antaa Ellen Key eräästä
+illanvietosta "Nya Idun" nimisessä naisten yhdistyksessä, jonne Ernst
+Ahlgren oli kutsuttu:</p>
+
+<p>Keskustelu, joka oli ollut tavattoman vilkasta, keskeytyi äkkiä, kun
+tuttujen kasvojen keskelle ilmestyi kookas, mustapukuinen olento. Kuka
+oli tuo vieras?</p>
+
+<p>Jalomuotoinen pää, pieni ja siro kuin antiikin patsaan; miten kauniisti
+se kohosikaan solakan ja kauniskasvuisen vartalon varassa! Tumma tukka
+oli kierretty yksinkertaiseen, kreikkalaiseen solmuun &mdash; tässäkin
+suhteessa ei mikään häirinnyt harmoniiaa. Paksut, ikäänkuin noella
+piirretyt kulmakarvat, avoin, älykäs otsa, korkea, voimakas nenä, suu,
+jonka piirteet olivat sekä viehkeät että tarmokkaat &mdash; kaikki tämä
+ilmaisi rohkeutta ja elinvoimaa. Mutta syvä ryppy oli uurtunut
+kulmakarvojen väliin; epäilemättä ne usein olivat tuskasta vetäytyneet
+kokoon; hienoja poimuja, sellaisia, joita vain vuosikausia
+kestänyt kärsimys voi uurtaa, oli suun ympärillä; ja tarkkaavien,
+teräksensinisten silmien pohjalla piili alakuloisuutta. Sellaiseksi
+olisi traagillinen laulunjumalatar kuvattava tai Elektra &mdash; tai
+Antigone, sillä juuri samassa kaunis hymy kirkasti puhdaspiirteisiä
+kasvoja. Sellaiseltako hän näytti, tuo keski-ikäinen postimestarinrouva
+Skånesta, hän, jonka sanottiin piilevän miehisen salanimen takana?</p>
+
+<p>"Hänen oma kärsimyshistoriansa oli varmaan vielä paljoa järkyttävämpi
+kuin kaikki mitä hän oli kuvannut. Ainakin sai siitä hiukan vihiä, kun
+hän tarttui kainalosauvoihin, jotka seisoivat hänen vieressään ja kulki
+niiden avulla sohvan luo, mutta hän liikkui niin joustavan sulavasti,
+että tuskin huomasi hänen turvautuvan niiden apuun."<a name="FNanchor_66" id="FNanchor_66"></a><a href="#Footnote_66" class="fnanchor">[66]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren herättikin ulkonaisella olennollaan huomiota missä ikänä
+hän liikkui. Kadulla ihmiset pysähtyivät häntä katsomaan kysyen
+ihmeissänsä, kuka tuo tummaverinen, kainalosauvojen varassa liikkuva
+nainen saattoi olla, jolla oli niin kauniit silmät. Ja Lundegård kertoo
+yllämainitun "Nya Idun'in" illanvieton johdosta seuraavan keskustelun,
+joka oli sukeutunut erään tilaisuudessa läsnäolleen rouvan ja tämän
+miehen välillä. "No, minkä näköinen tuo uusi kirjailijatar oli?"
+tiedusteli mies kotiinpalanneelta rouvaltansa. "Kuin kuningatar",
+kuului ihastunut vastaus. "Kuin kuningatar &mdash; kainalosauvojenko
+varassa?" miehen ääni ilmaisi epäilystä. Mutta kun hän itse vähäistä
+myöhemmin oli tilaisuudessa näkemään Ernst Ahlgrenin teatterissa, oli
+hän valmis todentamaan rouvansa sanat: "Kuin kuningatar &mdash; vaikkapa
+vain kainalosauvojen varassa!"</p>
+
+<p>"Mutta se, joka seurassa läheni Ernst Ahlgrenia", kertoo Ellen Key
+edelleen, "toivoen saavansa keskustella hänen kanssaan, erehtyi
+suuresti. Ei kukaan voinut sen järkähtämättömämmin olla vaiti suuressa
+seurassa kuin hän, ja pienemmässäkin hän harvoin yhtyi vilkkaampaan
+keskusteluun. Vain kahdenkesken hän saattoi esteettömästi puhua. Mutta
+miten hän sensijaan osasi kuunnella! Kuinka viisas hänen katseensa oli
+hänen seuratessaan keskustelua; miten suurta ymmärtämystä hänen
+hymyilynsä ilmaisikaan, kun jokin omaperäinen ajatus tai tunteenpurkaus
+puhkesi ilmi; miten kiitollista ja helppoa oli viekoitella esille hänen
+puoleksi hillittyä, mutta lapsellisen helmeilevää nauruaan, joka oli
+niin liikuttavaa siksi, että siitä pulppusivat esiin kaikki ne
+tukahdetut ilonlähteet, jotka piilivät hänen luonteensa pohjalla."<a name="FNanchor_67" id="FNanchor_67"></a><a href="#Footnote_67" class="fnanchor">[67]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenkin on "suureen kirjaansa" merkinnyt omat vaikutelmansa
+tästä illasta, jotka samalla ovat hänen ujolle ja aralle luonteelleen
+sekä hänen suurelle vaatimattomuudelleen kuvaavia. Hän sanoo: "Minua
+kiusasivat niin sanomattomasti kaikki nuo koreat valheet 'Pengar'in
+johdosta, joilla 'Nya Idun'in illanvietossa pitkin iltaa minua
+pommittivat ventovieraat ihmiset, joiden nimiä en edes voi muistaa.
+Miten nololta tuntuikaan seisoa siinä ja ottaa vain vastaan, voimatta
+heille vasten silmiä lingota, etten uskonut sanaakaan kaikesta siitä,
+mitä he sanoivat, vaan että tiesin, että kaikki oli vain komediiaa ja
+uteliaisuutta. Että minä olin tuollainen uusi ja kumma eläin, jota
+kaikki kiiruhtivat katsomaan, jotta heillä sitten olisi jotakin
+puheenainetta."<a name="FNanchor_68" id="FNanchor_68"></a><a href="#Footnote_68" class="fnanchor">[68]</a></p>
+
+<p>Niin suurta ystävällisyyttä kuin Esselde osoittikin Ernst Ahlgrenille,
+niin ei Ernst Ahlgren sittenkään oikein viihtynyt hänen luonansa. Hänen
+vapauttansa sitoi Esselden liiallinen huolenpito ja holhous, häntä
+kiusasi se, että Esselden mielestä oli sopimatonta, jos hän esim.
+Lundegårdin tai jonkun muun miehisen tuttavansa kanssa läksi yksin
+teatteriin, ja tällaisista seikoista heidän välillään syntyi joskus
+kiivaitakin otteluja. Suurinta haittaa oli Ernst Ahlgrenilla kuitenkin
+siitä, että Esselde asui kaukana keskikaupungilta, ja koska hän ei
+voinut vapaasti liikkua, tunsi hän usein olevansa aivan ulkopuolella
+sitä kiihkeästi sykkivää elämää, jota hän kaipasi. "Ikkunastani näen
+lyhtyjen tuikkivan kaupungilta", kirjoittaa hän päiväkirjaansa, "ja
+minä tunnen hivuuttavaa kaipausta sinne; tahtoisin, että ihmisvilinä
+olisi aivan oveni ulkopuolella, tahtoisin voida kulkea edestakaisin
+lyhtyjen valossa ja valaistujen puotien edustalla kadulla... Haluaisin
+pistäytyä johonkin kahvilaan, kun mieleni tekisi... Minulla täytyy olla
+eloa ympärilläni, muuten alakuloisuus yllättää minut... Jollen pimeän
+tultua ole tilannut itselleni hevosta, olen täällä yhtä sidottu kuin
+maatessani sairasvuoteella."<a name="FNanchor_69" id="FNanchor_69"></a><a href="#Footnote_69" class="fnanchor">[69]</a></p>
+
+<p>Niinpä Ernst Ahlgren muutamien viikkojen kuluttua vuokrasikin itselleen
+kaksi pientä huonetta keskikaupungilla ja sen jälkeen hänen olonsa
+muuttui paljoa viihtyisemmäksi. Hän tunsi itsensä onnelliseksi
+omistaessaan nyt oman kodin, niin yksinkertainen ja tilapäinen kuin se
+olikin. Mutta joka tapauksessa se oli hänen omansa, josta hän itse
+suoritti vuokran, jonka hän järjesti oman mielensä mukaan ja jossa hän
+otti vastaan keitä hän halusi. Ja niin kodikas ja hauska tämä pieni
+koti olikin, että se veti puoleensa mitä erilaisempia ihmisiä, jotka
+kaikki viihtyivät siinä erinomaisesti.</p>
+
+<p>Ani harvoin Ernst Ahlgren, joka enimmäkseen lepäsi sohvalla kipeän
+jalkansa vuoksi, sai ollakaan yksin. Hänellä oli, niinkuin Ellen Key
+kertoo, "aivan erinomainen kyky kerätä ympärilleen pienen piirin. Hän
+ei yrittänytkään pitää salonkia eikä panna toimeen henkisiä turnauksia,
+joissa hän itse olisi saanut esiintyä palkintotuomarina. Mutta hän
+vilkastutti pientä piiriään siksi, että hän itse oli aina niin kokonaan
+mukana; hän osoitti niin suurta mielenkiintoa jokaiselle erikseen, että
+hän sai kustakin aina parhaan puolen esille. Hänen sympatiiansa oli
+niin taipuisa, ja hän oli niin vapaa kaikista ennakkoluuloista ja
+dogmeista, että hän saattoi ymmärtää aivan vastakkaitakin
+mielipiteitä."<a name="FNanchor_70" id="FNanchor_70"></a><a href="#Footnote_70" class="fnanchor">[70]</a></p>
+
+<p>Useihin niihin henkilöihin, joiden kanssa hän joutui nyt yhteyteen, hän
+oli tutustunut jo aikaisemmin kirjeellisesti. Ensi sijassa ovat
+mainittavat veljekset Gustaf ja Karl af Geijerstam, edellinen "Nuoren
+Ruotsin" parhaita kirjallisia kykyjä, jälkimäinen ammatiltaan
+insinööri, syvä, filosofiseen mietiskelyyn taipuvainen luonne; molemmat
+pysyivät Ernst Ahlgrenin lähimpinä ja uskollisimpina ystävinä aina
+hänen kuolemaansa saakka. Samoin kirjailijat Georg Nordensvan, Oscar
+Levertin ja Hellen Lindgren kuuluivat hänen lähimpään piiriinsä.
+Naiskirjailijoista hän tunsi suurinta hengenheimolaisuutta Ellen Keytä
+kohtaan; "hän on oikea ihminen, vailla kaikkea pikkumaisuutta", sanoo
+hän kerta hänestä Gustaf af Geijerstamille; samoin hän oli suuresti
+kiintynyt "yksinkertaiseen ja herttaiseen" Amanda Kerfstedtiin, jota
+vastoin "pirteä ja vilkas, hiukan itsetietoinen" Anne Charlotte
+Edgren-Leffler ja venakko Sonja Kovalevsky, "joka oli vain tulta ja
+leimausta", pysyivät hänelle vieraina, joskin he herättivät hänen
+mielenkiintoansa.</p>
+
+<p>Kokonaista kolme kuukautta Ernst Ahlgren viipyi Tukholmassa. Jollei hän
+kotoa lähtiessään suorastaan toivonutkaan voivansa kokonaan muuttaa
+sinne, niin ajatteli hän kuitenkin jonkinlaisella kateudella kaikkia
+niitä, jotka olivat tilaisuudessa elämään pääkaupungin suuremmissa
+oloissa ja nauttimaan kaikista sen eduista. Mutta oltuaan siellä jonkun
+aikaa pääkaupungin elämä ei vastannut kuitenkaan hänen odotuksiansa.
+Niin hauska kuin hänellä usein saattoikin olla, tympäisi seuraelämä
+häntä, sen tyhjyys ja onttous pisti liiaksi hänelle silmiin, hän itse
+oli liian vakava voidakseen siitä ammentaa tyydytystä. Ja huomatessaan,
+ettei hän soveltunut tähän ympäristöön, näki hän kaikki vieläkin
+synkemmässä valossa kuin mitä todellisuus oli. Hänen pettymyksensä
+herätti hänessä katkeruutta, jota hän purkaa "suurelle kirjalleen".</p>
+
+<p>Jo kaikkein ensimäinen vaikutus, jonka Tukholma häneen teki, oli
+epäedullinen. "Kas niin, nyt olen Tukholmassa", kirjoittaa hän
+tulopäivänsä iltana. "Tunnetko nyt itsesi vapaaksi? En, en ainakaan
+vielä. Ehkäpä se riippuu ilmasta... Ei, ei, ei; minua painostaa tämä
+naismaisuus. Sanottakoon mitä hyvänsä, minä en sovi yhteen naisten
+kanssa... Minua kiusaa kuullessani alituisesti puhuttavan siitä mikä
+käy laatuun &mdash; tai 'mikä ei sovi'! Tunnen tuon kaiken jo ilmassa."<a name="FNanchor_71" id="FNanchor_71"></a><a href="#Footnote_71" class="fnanchor">[71]</a></p>
+
+<p>Ja pari päivää myöhemmin hän todentaa, ettei tämä ensimäinen vaikutus
+ollut vain tilapäinen. "Tunnen itseni yhä vielä niin vieraaksi täällä
+ja olen kerrassaan ymmällä", sanoo hän. "Jalkanikin on kipeä. Mutta on
+siihen toinenkin syy.</p>
+
+<p>"Koko sisimpäni tuskittelee tukahdetun, kuohuvan vihan tunteen
+vallassa. Kaikki nämät ihmiset ovat sisimpien pyrkimysteni vihollisia.
+He ottavat elämän vain leikin kannalta, minulle se on vakavuutta.
+Kaikkialta lyö vastaani valheen ja vilpillisyyden löyhkä; se on
+tukahduttaa minut ja samalla lihakseni pingoittuvat voimattomassa
+raivossa. Mitä nuo ihmiset kaikki lörpöttelevät! Naisasiasta, työväen
+asiasta. Lorua. Lorua kaikki! &mdash; Kaikki heidän puheensa ovat yhtä
+liukkaat kuin saippuoidut tangot, ne luistavat käsistä, niihin ei voi
+millään tavalla tarttua kiinni. &mdash; Yksi ainoakin teko &mdash; osoittakaa
+minulle yksi ainoa terve ja voimakas teko, teoria, jossa olisi eloa!
+Olen aivan sairaana kaikesta tästä komediiasta, tästä tyhjästä
+laverruksesta, tästä ulkokultaisuudesta...</p>
+
+<p>"Millaista elämää he täällä elävät? Tyhjentävät itsensä hermostuneella
+levottomuudellaan... Näyttäytyvät, pyrkivät esille. Aina vaan oma itse!
+Ei, jospa se olisi edes <i>sitä</i>; olisihan se sittenkin oikeutettua,
+mutta jokainen ajattelee vain omaa pientä kurjaa klikkiänsä. Klikin
+pitää päästä esille siksi, että joku yksityinen tahtoo kohota toisten
+olkapäille. &mdash; Tämä on muka sitä suurta maailmaa."<a name="FNanchor_72" id="FNanchor_72"></a><a href="#Footnote_72" class="fnanchor">[72]</a></p>
+
+<p>Ja vielä sittenkin, vaikka hän on valmis myöntämään, että "kaikki ovat
+niin ystävällisiä, että olen aivan hämmästynyt", kun hänellä on
+tilaisuutta seurustella monien ystäviensä parissa ja vaihtaa ajatuksia
+heidän kanssaan, vielä sittenkin hän sanoo: "Tukholma on juuri sitä
+mitä odotinkin. Suuri juorupesä. Ja kirjalliset suuruudet ovat pieniä,
+onttoja, kehnoja. Jokaisella on oman piirinsä leima. Ei kukaan uskalla
+olla oma itsensä. Täällä voi olla hauska &mdash; ihastuttavan hauska", lisää
+hän vielä, "mutta olla köyhä, päästä työllänsä eteenpäin ja kasvattaa
+itseään, se taitaisi olla vaikeaa. Minulle olisi oikea kirous asua
+täällä aina. Täällä ihminen joutuu väärään ja kieroon asemaan, hän
+ajattelee vain mainettaan ja turhamaisuuttaan eikä työtä!"<a name="FNanchor_73" id="FNanchor_73"></a><a href="#Footnote_73" class="fnanchor">[73]</a></p>
+
+<p>Joulu-aatto, jota Ernst Ahlgren vietti tässä vieraassa ympäristössä ja
+kaukana kotoa, on epäilemättä ollut hänellä esikuvana, kun hän "Herr
+Tobiasson" nimisessä novellissaan kuvaa vanhan erakon tunteita, jonka
+sielussa taistelee keskenään kaksi olentoa, toinen "vanha höperö, joka
+ei voi olla rakastamatta koko maailmaa", toinen "piintynyt skeptikko,
+joka tekee pilkkaa omasta hempeämielisyydestään".</p>
+
+<p>Miten hyvin me tunnemme Ernst Ahlgrenin itsensä herra Tobiassonissa,
+joka koettaa unohtaa, että on joulu-aatto ja aikoo viettää sen aivan
+kuin minkä tavallisen illan tahansa. Hän on yksin ja kuvittelee
+mielessään tahtovansakin olla yksin, mutta siitä huolimatta hiipivät
+kaikenlaiset jouluajatukset mieleen. Hänen täytyy vasten tahtoaankin
+tuottaa jouluiloa palvelijalle, joka hänen huonettaan siivoo, samoin
+emännälle, jolta hän on huoneen vuokrannut, sekä hänen lapsilleen;
+hänen täytyy se tehdä, vaikka hän samalla ei voi olla moittimatta
+itseään kevytmielisyydestä, johon hänellä ei olisi varaa. Ja hän seuraa
+vastenmielisesti nuorta sukulaistansa, kun tämä melkein väkipakolla vie
+hänet kotiinsa, ja epäilevin katsein hän tarkastelee nuoren parin iloa
+ja onnea, kunnes hän itsekin vastaanponnistuksistaan huolimatta joutuu
+saman ilon ja onnentunteen valtaan.</p>
+
+<p>Me tunnemme tuossa erakossa Ernst Ahlgrenin oman jäykän,
+luotaantyöntävän luonteen, jonka kovan kuoren alla piilee niin paljon
+hellää ja epäitsekästä ja rakkautta janoavaa, mutta jonka
+ilmipuhkeamiseen tarvitaan miltei väkivaltaa toisten puolelta.</p>
+
+<p>Oleskelu Tukholmassa, monet sekä vanhat että uudet ystävät, ne ne
+sittenkin kaikista Ernst Ahlgrenin mielenpurkauksista huolimatta olivat
+väkipakolla saaneet hänen luonteensa valoisamman puolen puhkeamaan
+esille. Sillä kun hän palasi jälleen kotiinsa, tuntui yksinäisyys kahta
+vertaa raskaammalta, ja "suuri kirja" tietää kertoa kovista
+synkkämielisyyden puuskista, jotka voittivat kaikki entiset oireet. Tuo
+synkkämielisyys, joka oli Ernst Ahlgrenilla suorastaan veressä &mdash; hän
+sanoo itse perineensä sen "aivan laillista tietä" isältään, iloiselta
+Thure Bruzeliukselta, joka pelkäsi siinä määrin yksinäisyyttä, että hän
+keskellä päivääkin saattoi nähdä kummituksia &mdash; se oli ilmennyt hänessä
+jo lapsena, ja tuo sairaalloinen tunne, niinkuin tiedämme, oli
+puhjennut itsemurhayrityksenä ilmi jo hänen avioliittonsa ensiaikoina.
+Sittemmin sairaus oli suuressa määrin sitä kiihoittanut. Silloin
+tällöin päiväkirja sisältääkin sellaisia lauseita kuin: "Ajattelen
+täydellä todella itsemurhaa", "Alan yhä vähemmän pelätä kuolemaa",
+j.n.e. Hän koetti parhaansa mukaan taistella tätä elämänkyllästystä
+vastaan, usein hän tuntikausia kulki ulkona rauhoittaakseen mieltään
+tai sulkeutui huoneeseensa, kun hän tunsi sen lähestyvän. Hänen
+toiselta puolen terve ja voimakas luonteensa voittikin useimmiten
+varsin pian tämän hänen elämänsä pahimman vihollisen, ja kun puuska oli
+ohi, saattoi hän iloita elämästä ja sen vähimmistäkin ilmaisumuodoista
+kuin lapsi. Mutta "suuri kirja" kantaa useassa kohdin näiden
+taistelujen jälkiä.</p>
+
+<p>"Isäni luonne, joka vähä väliä kuohahtaa minussa esiin,
+voittamattomalla voimalla ja mitä erilaisimmissa muodoissa", kirjoittaa
+hän kerta, "miltei peloittaa minua. Se peloittaa minua siksi, että se
+samalla tuntuu minusta niin vieraalta, se nousee sitä tervettä ja
+kylmää järkeä vastaan, jonka olen perinyt äidiltäni. Miten olenkaan
+taistellut kaikkia näitä luonnonvoimia vastaan, jotka ovat veressäni &mdash;
+taistellut ja hävinnyt, taistellut ja voittanut &mdash; mutta saamatta
+koskaan rauhaa, tuntematta koskaan aselepoa! &mdash; &mdash; Mutta vielä minä
+uskon tahdon ja järjen voimaan, vielä tahdon purra hampaani yhteen ja
+otella kaikkea sitä vastaan, mikä on sekä ulkopuolellani että
+sisälläni."</p>
+
+<p>Mikä tuska ja yksinäisyyden pelko väräjääkään myös seuraavista
+sanoista, jotka hän kirjoitti heti palattuansa Tukholmasta kotiin:</p>
+
+<p>"Kuljeskelen näissä huoneissa, joissa aina olen ollut vieras. Suruni on
+syvä, ikäänkuin joku minulle hyvin rakas olento juuri äsken olisi
+kannettu pois mustassa arkussaan, jotta koti on muuttunut yhdeksi
+ainoaksi, ammottavaksi tyhjyydeksi. Kaikki on autiota, ja sittenkin
+minun täytyy laahata jäljessäni elämän raskaita kahleita; &mdash; yksin &mdash;
+yksin! Polttavat kyyneleet tunkeutuvat silmäluomieni alta esiin
+kirjoittaessani, tahtoisin itkeä, rajusti kuin ukkossade, mutta se on
+mahdotonta tässä kuoleman jähmentämässä hiljaisuudessa. Tahtoisin
+omistaa ihmisen, jonka kanssa voisin puhua &mdash; jonkun, joka olisi minua
+rikkaampi, jonkun, joka olisi kaltaiseni, mutta paljoa suurempi,
+parempi kuin minä. Minä suren, etten koskaan ole sellaista tavannut.
+Sillä en voi jakaa ystävyyttäni, en voi antaa pois osaa siitä, kun en
+voi antaa sitä kokonaan.</p>
+
+<p>"Olla onnellinen, se merkitsee, että voi unohtaa kuoleman, sairauden ja
+köyhyyden. Näistä kolmesta on luullakseni köyhyys pahin. Tai, minä
+tarkoitan, köyhyyden pelko. Tuo pelko on kuin kummitus minulle, fiksi
+ideea. Täällä se on suorastaan ilmassa. Se puristaa minua kuin
+painajainen eikä minulla ole voimaa vapautua siitä. En voi liikuttaa
+itseäni, sillä olen kuin halvattu; en voi hengittää, sillä kurkkuni on
+kokoonpuristunut; en voi huutaa, sillä ääneni haihtuisi ilmaan
+kenenkään kuulematta; en voi toivoa, sillä minulla ei ole enää voimaa
+elää.</p>
+
+<p>"Kaikki on vain tyhjyyttä ja pimeyttä, silloin tällöin leimahtaa vain
+itsemurhanajatus mielessäni viimeisenä pelastuskeinona. Minä sureksin
+vain yhtä asiaa: onko minulla rohkeutta tehdä sitä? Minä tarkoitan,
+voisinko kestää epäonnistumisen vaaraa ja siten hankkia itselleni vain
+uusia kärsimyksiä. Mutta samalla ajattelen, että olisi järjetöntä tehdä
+se nyt. Täytyyhän minun ensiksi ainakin koettaa käyttää aiheitani.
+Jäähän tuo viimeinen keino sittenkin vielä jäljelle. Ainoa, jota
+pelkään, on se, että minulla ehkä sitten on vähemmän rohkeutta panna se
+toimeen. Turha pelko! Onnettomuuden tunne on aina siksi voimakas, että
+se voi voittaa pelon; ja jollei se sitä ole, niin ei se myöskään ole
+mikään voittamaton onnettomuus, eikä silloin ole myöskään syytä
+kuolla."<a name="FNanchor_74" id="FNanchor_74"></a><a href="#Footnote_74" class="fnanchor">[74]</a></p>
+
+<p>Ja mikä katkeruus ihmisiä kohtaan huokuukaan hänen sanoistaan, kun hän
+jatkaa:</p>
+
+<p>"En tahdo saada kukkia arkulleni, en ainoatakaan... Sillä ne ivaisivat
+vain minun elämääni. Ihmiset, jotka eivät koskaan ole antaneet minulle
+ainoatakaan ropoa, kun köyhyys painosti minua, käyttäisivät nyt
+rahojaan seppeleihin, kun minulla ei enää voi olla hyötyä kaiken
+maailman hyvästä! Ne, jotka ovat seisoneet minua lähellä elämässä
+ojentamatta minulle apuaan, luulisivat sovittaneensa kaikki kukilla ja
+nyyhkytyksillä. Ne, jotka ovat mustanneet mainettani, kunnioittaisivat
+nyt muistoani; ja ne, joita olen pitänyt loitolla itsestäni niin kauan
+kuin olen voinut, lähestyisivät nyt minua siksi, että kuollut ruumis ei
+voi kauhuissaan väristä heidän viekkautensa ja valheellisuutensa
+vuoksi."<a name="FNanchor_75" id="FNanchor_75"></a><a href="#Footnote_75" class="fnanchor">[75]</a></p>
+
+<p>Tähän epätoivoiseen mielentilaan vaikuttivat epäilemättä myös
+taloudelliset huolet, niinkuin ylläolevasta otteestakin voi huomata.
+Sen jälkeen kuin Ernst Ahlgren oli ruvennut hiukan ansaitsemaan
+kirjallisella työllään, piti hän näet kunnia-asianaan suorittaa kaikki
+omat menonsa, hän tahtoi sen siksikin tehdä, että se tuotti hänelle
+suurempaa riippumattomuutta ja vapautti hänet miehensä holhouksen alta.
+Varsinkin sen jälkeen kun hän oli sanonut itsensä irti kaikista
+aviollisista velvollisuuksistaan, tuntui hänestä vastenmieliseltä ottaa
+mieheltä vastaan rahaa yksityisiä tarpeitansa varten.</p>
+
+<p>Vähäisen silmäyksen Ernst Ahlgrenin kotielämään suo meille seuraava ote
+eräästä kirjeestä Gustaf af Geijerstamille. Kerrottuaan ensin, että
+jokainen päivä, jolloin mies oli poissa kotoa, tuntui hänestä
+juhlapäivältä, jolloin hän yhdessä tytärpuoliensa kanssa läksi
+ajelemaan tai istui hämärän tultua heidän kanssaan salissa hauskasti
+jutellen, hän jatkaa: "Älä siltä luule, että ukko on minulle paha. Hän
+on aina koettanut saada minut alistumaan, mutta se ei ole koskaan
+onnistunut, hän on hyvin vanhoillinen ja kiihkeä ja hän vihaa minua
+hiukan kaikessa hiljaisuudessa, varsinkin hän inhoaa kaikkia mies- ja
+naishenkilöltä, joihin hän luulee minun kiintyneen... Me emme riitele
+koskaan, mutta minä olen kovin väsynyt siihen hiljaiseen, itsepäiseen
+taisteluun, jota minun täytyy käydä rakasta sukuani vastaan. Kotona
+olevat lapset eivät kuitenkaan ole minua vastaan, he pitävät kaikki
+minun puoltani, jos siksi tulee... Hyvä Jumala, miten rakkaat he sen
+vuoksi ovatkin minulle. Jollei minulla olisi sellaisia lapsipuolia,
+niin en nyt olisikaan elossa."<a name="FNanchor_76" id="FNanchor_76"></a><a href="#Footnote_76" class="fnanchor">[76]</a></p>
+
+<p>Eräs pieni episoodi, jonka Ernst Ahlgren kertoo tytärpuolelleen
+Matille, valaisee myös osaltaan aviopuolisoiden suhdetta. Hän sanoo:
+"Minä tahtoisin niin kernaasti, että isä ajattelisi hiukan
+ystävällisesti minusta. Hyvä Jumala, miten hän loukkasikaan minua kerta
+Malmöössä, kun makasin siellä sairaana. Olihan minulla vuosikausia
+ollut tapana nimittää häntä 'pikku isäksi' ja 'isä kullaksi', kun olin
+herkällä mielellä, sillä se sana ilmaisi juuri sitä, mitä saatoin
+hänelle antaa... Mutta tällä kertaa hän ärjäsi minulle: 'Minä tulen
+tänne sinun <i>miehenäsi</i>, enkä isänäsi. En tahdo tietää sellaisesta
+nimestä.'</p>
+
+<p>"Minä lupasin, etten käyttäisi sitä sanaa enää, koska hän ei halunnut.
+Mutta sinä hetkenä hellyyteni kuoli. Hän työnsi luotaan sen ainoan,
+mitä saatoin hänelle antaa. Oi, miten kaipasinkaan sitä aikaa, jolloin
+sain käyttää tuota pientä hyväilysanaa ja jolloin hänellä oli
+ystävällinen katse varattuna minullekin! Hän ei tiedä, miten paljon
+silloin kadotin. Miten tyhjäksi koti tuli sen jälkeen! Olisin pitänyt
+hänestä, jos olisin saanut pitää hänestä omalla tavallani. Hän
+vaati erotiikkaa, ja se oli mahdotonta &mdash; tai oikeammin <i>on</i>
+mahdotonta."<a name="FNanchor_77" id="FNanchor_77"></a><a href="#Footnote_77" class="fnanchor">[77]</a></p>
+
+<p>Kun Matti kerta myöhemmin kysyi äitipuoleltaan, eikö hänestä tuntunut
+kauhealta vääryydeltä sekä itseään että miestään kohtaan, kun hän ei
+rikkonut avioliittoaan, joka useaan vuoteen ei ollut kuitenkaan
+ollut muuta kuin valeliitto, niin hän vastasi ottavansa asian
+periaatteelliselta eikä käytännölliseltä kannalta, "mihinkä hän, köyhä
+nainen, olisi voinut ryhtyä keskenkasvuisen tyttärensä kera?"</p>
+
+<p>Mutta niinkuin sanottu, taloudelliset huolet painoivat raskaasti
+hänen mieltänsä, varsinkin sellaisina aikoina, jolloin hän ei
+jaksanut tehdä työtä. Ja sellaisia aikoja olivat kaikki nuo
+elämäänkyllästymisen hetket. "Kaikilla meillä kirjailijoilla pitäisi
+olla jokin käytännöllinen työ", sanoo hän Gustaf af Geijerstamille,
+"jolla voisimme ansaita rahaa, muuten me turmelemme itsemme,
+tuotteliaisuutemme käy kovin ohueksi ja kassamme laihaksi".<a name="FNanchor_78" id="FNanchor_78"></a><a href="#Footnote_78" class="fnanchor">[78]</a></p>
+
+<p>Esseldelle hän niinikään valittaa ahdinkotilaansa ja tiedustelee,
+voisiko hän hankkia hänelle jotain sopivaa työtä, käännöstä tai muuta
+sen kaltaista. Ja Esselde keksikin keinon, joka ainakin hetkeksi poisti
+pahimman rahapulan ja mielenmasennuksen. Hän kehoitti Ernst Ahlgrenia
+kirjoittamaan englantilaisen kirjailijattaren, Harriet Martineaun
+elämäkerran vasta perustettua "Dagny" lehteä varten. Tämä pieni
+rohkaisu ja apu toisen puolelta oli kylliksi karkoittamaan kaikki
+synkät ajatukset.</p>
+
+<p>"Niin &mdash; huh hei!" kirjoittaa hän tämän johdosta Lundegårdille. "Kriisi
+on tältä kerralta todellakin voitettu. Mutta sitä kesti kaksi viikkoa,
+ja minä kärsin hirveästi. Kuljin vain edestakaisin kuin villieläin
+häkissään ja taistelin tuon yhden ainoan ajatuksen kanssa. Mutta minun
+pitänee kertoa, miksi olen niin iloinen. Sillä vaikka voin tulla
+vähästä iloiseksi ja vähästä surulliseksi, niin jokin syy siihen aina
+täytyy olla. Minulla on kädet työtä täynnä. Kirjoitan pientä
+elämäkertaa Harriet Martineausta ... kirjoitan sen lomatyönäni ja saan
+siten hiukan käsirahaa. Olinkin aivan ilman ja silloin sitä tulee niin
+kauhean synkäksi mieleltänsä."<a name="FNanchor_79" id="FNanchor_79"></a><a href="#Footnote_79" class="fnanchor">[79]</a></p>
+
+<p>Tätä tyytyväisyyttä ja iloa jatkuu pitkin kevättä ja vähä väliä näkyy
+"suuressa kirjassa" ilonpurkauksia, jotka tavallisesti aiheutuvat aivan
+vähäpätöisistä syistä.</p>
+
+<p>"Mikä päivä eilen! Tunsin olevani niin terve ja iloinen, että olisin
+tahtonut syleillä koko maailmaa," kirjoittaa hän. "Olisin voinut
+merkitä almanakkaani niinkuin ennen muinoin: täydellisesti onnellinen
+päivä. Olin onnellinen nykyhetkestä sekä huoleton huomisesta, en voinut
+tehdä työtä. Olisin tahtonut kirjoittaa vanhaan rakkaaseen kirjaani,
+mutta en edes sitä voinut. Sillä minulla oli niin suuri halu nauraa ja
+laskea leikkiä, ja vanha kirjani on melankoolikko, hän raukka ei naura
+koskaan."<a name="FNanchor_80" id="FNanchor_80"></a><a href="#Footnote_80" class="fnanchor">[80]</a></p>
+
+<p>"Mikä ihana kevätpäivä tänään!" jatkaa hän paria päivää myöhemmin, &mdash;
+"niin hieno ja enteistä rikas. Luonto on täynnä odotusta. Kaikki on
+ikäänkuin pysähtynyt. Ilma ei ole kirkas, mutta taivas on omituisella
+tavalla pilvessä, se on valkeanharmaa, metallisen pehmeä. Ei
+ainoatakaan tuulenhenkäystä. Kaikki on hiljaista. En kuule varpusten
+viserrystä, kukko kiekahtaa vain silloin tällöin pitkien väliaikojen
+jälkeen, ja se kuuluu niin kaukaa, niin verhotusti, että tuskin voin
+käsittää korvani sitä selittävän. Olen kulkenut ulkona omissa
+mietteissäni, en tunne vähintäkään kipua tai pahaa tunnetta
+ruumiissani, koko olentoni on kietoutunut hiljaiseen hyvinvointiin kuin
+pehmeään, avaraan viittaan. Sellaisia päiviä täytyy pitää mielessä,
+sillä ihminen kärsii ja valittaa niin usein, tai jollei niin useinkaan,
+niin ainakin on hän halukas aina muistelemaan juuri niitä hetkiä.
+Ja se on väärin elämää kohtaan, vain pikkumainen luonne napisee
+epäkiitollisena, vaikka kerta toisensa jälkeen saakin sylin täydeltä
+rikkautta. Niinkuin nyt tänäkin päivänä! Sydämeni on niin täynnä onnea,
+että ikäänkuin etsin jotakin, jota vastaan voisin huuleni painaa &mdash;
+maata vasten, jota poljen, ryhmyisiä runkoja vasten, joiden oksat
+parissa viikossa puhkeavat ensi vihreyteensä. Mieleni on niin
+rauhallinen, niinkuin olisin pienin hiekkajyvänen maassa, joka yhtä
+vähän tuntee iloa kuin surua. Tuntuu siltä kuin työni olisi minä itse,
+kuin koko persoonallisuuteni olisi siihen sulautunut, kuin ihmiset ja
+olot eivät koskaan voisi tunkeutua minun ja työni väliin; sanalla
+sanoen, kuin eläisin yksinomaan siinä. Sen sopusointuisempaa oloa kuin
+tämä ei ihmismielelle voi ajatellakaan." &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Niinkuin sanottu, olivat Geijerstam-veljekset tukholmalaisista
+tuttavista Ernst Ahlgrenille kaikkein läheisimmät. Ystävyys Karl af
+Geijerstamiin sai alkunsa siten, että Ernst Ahlgren ennen lähtöään
+Tukholmasta oli kutsunut tytärpuolensa, Matin luoksensa, ja kun hän
+itse kipeän jalkansa vuoksi ei kyennyt näyttämään hänelle kaupunkia,
+tarjoutui Karl af Geijerstam nuoren tytön oppaaksi ja joutui siten
+usein olemaan heidän seurassansa. Gustaf af Geijerstamiin oli
+Ernst Ahlgren jo aikaisemmin kirjeellisesti tutustunut ja tämän
+valoisa ja iloinen luonnonlaatu veti häntä puoleensa varsinkin siksi,
+että se muodosti terveellisen vastapainon hänen omalle synkälle
+tempperamentilleen. Ystävyydestään häntä ja hänen nuorta vaimoaan
+kohtaan Ernst Ahlgren puhuu eräässä kirjeessään seuraavasti:</p>
+
+<p>"Minulla ei ole juuri tapana pitää ihmisistä, mutta minusta tuntuu
+siltä, kuin me olisimme aina olleet tuttavia, ikäänkuin jokin kohta
+vanhassa erakkosydämessäni olisi sulanut ja toinen puoli olentoani
+&mdash; &mdash; sillä minä olen jonkinmoinen Janus-olento &mdash; se puoli, joka on
+vielä aivan nuori ja virkeä, olisi ihmeellisen läheistä sukua teille.
+En tiedä ketään, jonka seurassa yhtä helposti kuin teidän olisin voinut
+voittaa persoonallisen, tahtoisinpa miltei sanoa, ruumiillisen
+arkuuteni."<a name="FNanchor_81" id="FNanchor_81"></a><a href="#Footnote_81" class="fnanchor">[81]</a></p>
+
+<p>Mutta tähän ystävyyteen vaikutti myös suuresti se seikka, että
+Geijerstamin kirjallinen tuotanto oli Ernst Ahlgrenille läheistä sukua
+ja että hän pani häneen suurta arvoa kirjailijana. Puhuessaan esim.
+Geijerstamin vasta ilmestyneestä romaanista "Erik Granesta", joka m.m.
+koskettelee sukupuolikysymystä, sanoo hän: "Todellisuudessa, aivan
+tavallisessa arkipäiväisyydessä voi joskus piillä niin hienoa ja
+herkkää runoutta, että se voittaa kaikki maailman runoelmat, mutta
+samalla se on niin syvää ja haihtuvaista, että ihmiskäden on vaikea
+sitä kosketella turmelematta sitä samalla. Sinun on onnistunut
+kosketella tuollaista todellisuutta ilman että se sinun käsissäsi on
+särkynyt, sinä olet voinut siirtää sen teokseesi. Sen hienotunteisuuden
+vuoksi, joka on tehnyt tämän siirron mahdolliseksi, minä opin pitämään
+sinusta."<a name="FNanchor_82" id="FNanchor_82"></a><a href="#Footnote_82" class="fnanchor">[82]</a></p>
+
+<p>Ja puhuttuaan lavealti saman teoksen johdosta äitien suhteesta
+poikiinsa sekä siveellisyyskysymyksestä, hän siirtyy lastenkasvatukseen
+yleensä. "Älä uneksi koskaan", sanoo hän, "että poikasi on jatkava
+elämäntyötäsi; siinä on vanhempien erehdys, että he kasvattavat
+lapsiaan siinä toivossa ja tuntevat sitten pettymystä, kun nämä
+kulkevatkin omia teitään, elävät omaa elämäänsä ja kompastuvat omiin
+loukkauskiviinsä. Opettaa heitä seuraamaan omaa luonnettaan ja vapaasti
+kehittämään omia voimiaan, erikoisominaisuuksiaan ja edellytyksiään,
+siinä kaiken kasvatuksen salaisuus. Mutta siihen vaaditaan
+vanhemmilta laajanäköisyyttä, ja myönnettävä on, että se, joka ei ole
+arvostelukyvyltään ja luonteeltaan harvinaisen itsenäinen, vuosien
+kuluessa kehittyy aina jossakin määrin yksipuoliseksi ja
+ahdasmieliseksi."<a name="FNanchor_83" id="FNanchor_83"></a><a href="#Footnote_83" class="fnanchor">[83]</a></p>
+
+<p>Tämän kevään kuluessa Ernst Ahlgren alkoi kirjoittaa toista suurta
+teostansa "Fru Marianne'a" (Rouva Marianne). Hitaasti työ kuitenkin
+sujui, "keskimäärin kolme riviä päivässä", niinkuin hän Geijerstamille
+kirjoittaa,<a name="FNanchor_84" id="FNanchor_84"></a><a href="#Footnote_84" class="fnanchor">[84]</a> mutta kesän tultua työvauhti parantuu ja sen
+loppupuolella hän on niin työssään kiinni, että jos hän "hetkeksikin
+sen jättää, kaipaa hän sitä kuin hullu". Kaiken aikaa työtä tehdessään
+hän on "mieleltään iloinen ja onnellinen ja täysin tasapainossa".<a name="FNanchor_85" id="FNanchor_85"></a><a href="#Footnote_85" class="fnanchor">[85]</a>
+Tähän tyytyväisyyteen vaikutti suuresti sekin, että hän Esselden
+välityksellä alkukesällä oli saanut vastaanottaa sievän rahalahjan, 300
+kr. eräältä naismesenaatilta, rouva Fredrika Limnelliltä, ja sen
+johdosta hän saattoi nyt toteuttaa erään kauan toivotun lempituumansa:
+vuokrata pari huonetta sivurakennuksessa ja järjestää ne työhuoneeksi
+itseänsä varten. "Tuntuu aivan sanomattoman suloiselta", kirjoittaa hän
+Lundegårdille, "kun saan istua yksin omassa pesässäni, omalla
+tuolillani, oman pöytäni ääressä, jonka omalla työlläni olen
+maksanut."<a name="FNanchor_86" id="FNanchor_86"></a><a href="#Footnote_86" class="fnanchor">[86]</a></p>
+
+<p>Loppukesällä, juuri kun Ernst Ahlgren oli saanut ensimäisen luonnoksen
+"Fru Marianne'en" valmiiksi, tuli Ellen Key ja Karl af Geijerstam hänen
+luokseen vieraisille, ja hän luki heille tuoreeltaan uuden teoksensa.
+Nämät päivät, jolloin hän sai viettää yhdessä ystäviensä kanssa, olivat
+hänelle suurena ilonlähteenä, eikä iloa suinkaan vähentänyt se seikka,
+että ennen heidän lähtöään koko elämänaikuinen liitto solmiutui Karl af
+Geijerstamin ja Ernst Ahlgrenin rakkaimman lapsipuolen, Matin välillä.
+"Olen kovin onnellinen", kirjoittaa hän myöhemmin tulevalle
+vävypojalleen, "olen aina kadehtinut naisia, joilla on ollut poikia ja
+joille he todellisessa merkityksessä ovat voineet jotain olla.
+Sukulaisuussiteet eivät merkitse minulle mitään, ja sittenkin on
+minulla tavattoman selvät kotielämä- ja perhevaistot. Vanhoilla
+päivilläni on minulle tullut suuri tarve saada rakastaa ja tulla itse
+rakastetuksi, josta voin huomata, että kaikessa suhteessa olen oikea
+äitiluonne. Siksi olen niin itsekkään iloinen, että sinä tunnet
+kiintymystä minuun."<a name="FNanchor_87" id="FNanchor_87"></a><a href="#Footnote_87" class="fnanchor">[87]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren olisi tuskin voinut saada sopivampaa vävypoikaa kuin mitä
+Karl af Geijerstam oli. Hän oli harvinaisen hieno ja syvä luonne,
+runollisen herkkä ja taipuvainen mietiskelyyn, mutta samalla hänellä
+oli silmää kaikille elämän käytännöllisille ilmiöille. Häntä on
+tahdottu leimata ateistiksi, ja vapaitten mielipiteittensä vuoksi hän
+saikin kestää mitä ankarimpia hyökkäyksiä; mutta pikemmin hän oli vain
+etsijäsielu, joka ei kieltänyt korkeimman olemassaoloa, vaikkei hän
+voinutkaan hyväksyä kirkon oppia. Hän, samoin kuin Ernst Ahlgren, ei
+tahtonut repiä kaikkea alas rakentamatta jotakin sijaan, vaikka hänen
+lyhyt elämänsä, jonka hän omisti kokonaan työlleen, eikä vähimmin sille
+työmiehistölle, joka kuului hänen johtonsa alle, sekä perheelleen, esti
+häntä toteuttamasta kaikkea sitä, mitä hän oli toivonut.</p>
+
+<p>Tälle miehelle, joka epäilemättä suuressa määrin vastasi
+Ernst Ahlgrenin mies-ihannetta, hän antoi "ajatustensa, koko
+elämäntaistelunsa lapsen", niinkuin hän Mattia nimittää. "Eikö ole
+omituista, että kohtalo johti sinut kiintymään niin ennakkoluulottomaan
+tyttöön", kirjoittaa hän Karl af Geijerstamille. "Näyttää aivan siltä,
+kuin olisin kasvattanut hänet varta vasten sinulle." Ja sitten hän
+kuvailee hänelle omaa suhdettaan tytärpuoleensa: "Matin kehitys on
+käynyt murroksitta, askel askeleelta ilman mitään häiriöitä. Siinä on
+ollut jotakin yhtenäistä, mikä ei ole niinkään tavallista. Ja sitten
+se, että hän ja minä olemme aina eläneet yhdessä; minulla on ollut
+vaivalloinen ja tuulen ajelehdittavaksi heitetty kehitystyö takanani,
+sen vaivoista ja häiriöistä ei Matti ole paljonkaan tiennyt, tulokset
+hän on vain imenyt itseensä niinkuin ilmasta. Hän on minun
+elämänperiaatteitteni ruumistuminen, hän on päivä päivältä puhjennut
+esiin minun omasta elämästäni: siinä selitys meidän harvinaiseen
+hellään suhteeseemme...</p>
+
+<p>"Enkö minä siis ole hänen äitinsä?"<a name="FNanchor_88" id="FNanchor_88"></a><a href="#Footnote_88" class="fnanchor">[88]</a></p>
+
+<p>Mutta samalla kun Ernst Ahlgren ymmärsi, että tästälähin "tyttären oli
+mentävä omaa tietään", hän työnsi kerrassaan sen ajatuksen luotaan,
+että sulhanen voisi ehkä vieroittaa heidät toisistaan. Hänen
+rakkautensa Mattiin oli niin vapaata kaikesta itsekkäisyydestä, ettei
+hänen mieleensä voinut edes juolahtaakaan, että hän tämän kihlauksen
+johdosta voisi jotakin kadottaa. "Minun sylini on avoinna", kirjoittaa
+hän, "kun teillä on halua tulla vanhan äitinne luo, mutta teidän ei
+tarvitse minun tähteni tulla luokseni, ei siksi, että pelkäisitte minun
+jäävän yksin, sillä sellainen ajatuskin tuntuisi pakonalaiselta, ei
+ulkonaisessa, vaan sisällisessä suhteessa, ja voisi muuttua sääliksi.
+Niin kauan kuin meidän molemminpuoliset tunteemme ovat elinvoimaisia,
+on teidän mahdoton vieraantua minusta, mutta jos ne heikkonevat, niin
+mitä iloa minulla siitä olisi, vaikka te omantunnonmukaisesti
+yrittäisittekin saada tunteenne jälleen eloon. Ei, älkää miettikö,
+älkää saivarrelko; olkoon tunteenne vapaa ja välitön, eläköön se omaa
+elämäänsä ja kuolkoon, jollei jaksa elää."<a name="FNanchor_89" id="FNanchor_89"></a><a href="#Footnote_89" class="fnanchor">[89]</a></p>
+
+<p>Näiden kahden nuoren rakkaudessa Ernst Ahlgren näki toteutuneena kaiken
+sen, mitä vailla hän itse oli saanut elämässä olla, ja se teki, että
+hänen myötätuntonsa heitä kohtaan tuli vielä kahta vertaa suuremmaksi.
+Viimeiseen asti hän iloitsi heidän onnestaan ja osoitti aina mitä
+herkintä ymmärtämystä heitä kohtaan. "Rakas lapseni", kirjoittaa hän
+kerrankin Karl af Geijerstamille, "etkö luule minun tietävän, miten
+sinä kaipaat Mattia! Mutta ajattelehan, että teillä on vielä koko pitkä
+yhteinen elämä edessä! Mikä ilo piileekään siinä tiedossa. Ajattele
+sitä, kun levottomuus ja kärsimättömyys käyvät ylivoimaisiksi... Sillä
+rauha, hillitty levollisuus, se minun luullakseni antaa tunteille
+syvyyttä ja kestävyyttä, jota ne eivät koskaan voi saavuttaa, jos
+sallii niiden kuohua liiaksi ja tyhjentää itsensä... Sinä olet niin
+onnellinen, että koko elämän pitäisi avautua eteesi kuin aurinkoinen
+tie. Jospa voisit olla myös hiukan levollinen. Ajattelehan niitä monia,
+monia päiviä kokonaisen ihmiselämän varrella!"<a name="FNanchor_90" id="FNanchor_90"></a><a href="#Footnote_90" class="fnanchor">[90]</a></p>
+
+<p>Kirjoittaessaan nämät sanat Ernst Ahlgren ei aavistanut, että onnen
+päivät, jotka olivat näille kahdelle suodut, olivat jo lasketut ja että
+nuorukaisen elämä, joka näytti olevan vasta alullansa, murtui kesken
+parasta miehuuden voimaa onnen hymyillessä hänelle kaikkein
+kauneimmillaan.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Valjemmilla_vesilla" id="Valjemmilla_vesilla">Väljemmillä vesillä.</a></h2>
+
+
+<p>"Minulla on muuttolinnun luonne", kirjoittaa Ernst Ahlgren keväällä
+1886 Gustaf af Geijerstamille, "kun kauan aikaa olen sidottu samoihin
+ihmisiin ja samaan paikkaan, niin kuivetun henkisesti, ja silloin en
+voi muuta kuin tehdä työtä, purra hampaani yhteen ja vaieta, sillä
+ajatukseni eivät silloin ole iloisia eikä ystävällisiä."<a name="FNanchor_91" id="FNanchor_91"></a><a href="#Footnote_91" class="fnanchor">[91]</a></p>
+
+<p>Tuo muuttolinnun luonne pääsi syksystä 1886 alkaen siinä määrin
+oikeuksiinsa, että Ernst Ahlgrenin elämä tästä lähin muuttui
+yhtämittaiseksi, rauhattomaksi matkustelemiseksi paikasta toiseen.</p>
+
+<p>Kööpenhamina oli jo aikaisemmin ollut hänellä jonkunlaisena
+pakopaikkana, jonne hän läksi päiväksi tai pariksi tuulottelemaan, kun
+hän ei enää kestänyt kodin ummehtunutta ilmaa eikä ympäristön ahtaita
+oloja. Teatterit ja konsertit vetivät häntä puoleensa, ja matkan lyhyys
+oli aluksi syynä siihen, että hän valitsi Kööpenhaminan matkojensa
+määräksi eikä Tukholman. Mutta syksystä 1886 alkaen Kööpenhamina tuli
+ikäänkuin hänen varsinaiseksi olinpaikakseen ja vain käymältä hän enää
+pistäysi kotonaan.</p>
+
+<p>Eräässä kirjeessä Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren viittaa
+siihen, joskaan ei aivan suoraan, että hän oli ajatellut täydellistäkin
+eroa kodistaan. "Ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu", sanoo hän siinä.
+"Voisihan olla mahdollista, että palaisinkin takaisin."<a name="FNanchor_92" id="FNanchor_92"></a><a href="#Footnote_92" class="fnanchor">[92]</a></p>
+
+<p>Joka tapauksessa vapautumisenhalu kasvoi hänessä yhä voimakkaammaksi.
+Hän halusi päästä uusiin oloihin, nähdä uusia ihmisiä ja uusia seutuja.
+Kulkea suurkaupungin kaduilla, kadota ihmisvilinään, tuntemattomana
+tehdä huomioitaan ja nauttia vapaudestaan. Parisi päilyi alati hänen
+silmiensä edessä, ja vain puuttuvat varat ja epävakainen terveys
+pakoittivat häntä siirtämään matkaa alituisesti tuonnemmaksi.
+Kööpenhaminassa hän tunsi jo olevansa ikäänkuin lähempänä matkansa
+varsinaista määrää, joskin olosuhteet muuttuivatkin siten, että juuri
+Kööpenhamina kytki hänet itseensä vankemmilla siteillä kuin mikään muu
+ja yhä uudelleen viekoitteli häntä puoleensa.</p>
+
+<p>Koko talvikauden 1886-87, niinkuin sanottu, lyhempiä käyntejä kotona
+lukuunottamatta, Ernst Ahlgren oleskeli Kööpenhaminassa. Tullessaan nyt
+tällä kertaa sinne, oli hän tunnettu ja suosiota saavuttanut kirjailija
+"kuninkaan kauniissa kaupungissakin", sillä hänen "Pengar" kirjansa oli
+tullut käännetyksi myös tanskankielelle. Monet sekä entiset että uudet
+tuttavat ottivat hänet avosylin vastaan, sitä paitsi hän heti
+saavuttuaan kaupunkiin sai kehoituksen esiintyä julkisesti
+"Sprogforening" nimisen yhdistyksen illanvietossa, jossa hän luki
+novellinsa "Herr Tobiasson'in" lukuisalle, innokkaalle yleisölle. Tämä
+olikin ensimäinen ja ainoa kerta, jolloin Ernst Ahlgren esiintyi
+julkisesti. Jonkinlaisella pelolla hän oli suostunut pyyntöön, peläten
+ettei hänen äänensä kantaisi niin suuressa salissa ja ettei hänen
+kieltänsäkään ymmärrettäisi. Mutta noustuaan lavalle ja voitettuaan
+ensimäisen arkuutensa hän huomasi ihmeekseen, että hänen äänensä täytti
+salin, ja katsoessaan ympärilleen hän näki kaikkialla "vieraita,
+hartaita kasvoja", jotka imivät joka ainoan sanan hänen huuliltaan.
+"Yleisö nauroi ja kyyneltyi", kirjoittaa hän Matille. "He ymmärsivät
+minua! Se merkitsi minulle paljoa enemmän kuin käsientaputus, jolla
+minua tervehdittiin astuessani alas... Käsiäni puristettiin ja minua
+kiitettiin koko sillä kielten sekasorrolla, joka vallitsee
+kieliyhdistyksessä... 'Kun, niinkuin te, voi saada ihmiset itkemään ja
+nauramaan, niin on jo saavuttanut kaikkein korkeimman huipun', sanoi
+eräskin minulle. Olihan se varsin kaunis komplimangi."<a name="FNanchor_93" id="FNanchor_93"></a><a href="#Footnote_93" class="fnanchor">[93]</a></p>
+
+<p>Pitkin syksyä Ernst Ahlgren viimeisteli "Fru Marianne'a", jonka oli
+määrä ilmestyä seuraavana keväänä, ja Kööpenhaminassa hän teki
+sopimuksen kustantajan kanssa tanskalaisesta käännöksestä. Hänellä oli
+jälleen valoisampi aikansa, jolloin työ häneltä sujui. Kirjoittamisen
+ohella hän otti myös tunteja sekä ranskan että englannin kielessä ja
+kävi ahkerasti yliopistollisia luentoja kuuntelemassa. Hän koetti
+kaikella tavalla käyttää hyväkseen tätä aikaa, jolloin hän oli vapaana
+arkipäivän huolista ja hänen painajaisensa, "musta piru", niinkuin hän
+kutsui synkkämielisyyden puuskiaan, hellitti otettaan.</p>
+
+<p>Tämä talvikausi olikin Ernst Ahlgrenille monessa suhteessa
+entisiä valoisampi tai ainakin kokemuksista rikkaampi. Ensi kertaa
+eläessään hän tuli nyt kosketukseen ihmisen kanssa, joka veti häntä
+vastustamattomasti puoleensa, ei vain yhteisten töiden ja harrastusten
+vuoksi, vaan etupäässä persoonallisuudellaan. Vaikka Ernst Ahlgren oli
+jo ennättänyt 36 vuoden ikäiseksi, niin oli hän tähän asti pysynyt
+tunteeltaan aivan koskemattomana, mies ei ollut koskaan merkinnyt
+mitään hänen elämässään. Hänellä ei ollut koskaan ollut ainoatakaan
+ihmistä, joka olisi seisonut häntä lähempänä kuin toiset, ei ketään,
+jolle hän olisi voinut antaa enemmän kuin toisille. Hän ei ollut
+koskaan tavannut miestä, joka kaikessa suhteessa olisi seisonut häntä
+itseään korkeammalla, jota hän olisi voinut ehdottomasti ihailla. Työ
+oli ollut hänen ainoa rakkautensa. Mutta niin rakas kuin se hänelle
+olikin, ei se sittenkään voinut tyydyttää hänen sisintä kaipuutaan,
+tarvetta saada rakastaa toista ihmistä.</p>
+
+<p>Tuosta kaipuustaan hän kerran jo aikaisemmin oli kirjoittanut Hellen
+Lindgrenille: "Minä tahtoisin tuntea suhteessani ihmisiin jotain, jota
+voisin nimittää ylempi- ja alempiarvoiseksi. Minä tarkoitan: olisin
+iloinen, jos yksikin niistä, joista minä pidän, astuisi rivistä esiin
+ja vaatisi minulta enemmän kuin mitä annan muille. Mutta se ei tapahdu,
+sillä silloin tämä ainoa olisi yhtä yksinäinen kuin minäkin. Ja siksi
+ei suhteessani ihmisiin voi olla mitään ylempi- eikä alempiarvoista ...
+työni on ainoa, joka on ylempiarvoista, yli kaiken muun."<a name="FNanchor_94" id="FNanchor_94"></a><a href="#Footnote_94" class="fnanchor">[94]</a></p>
+
+<p>Ja toisen kerran hän valittaa: "Ei koko maailmassa ole ketään, joka
+seisoisi minua oikein lähellä. Kaikille minä olen toisessa sijassa,
+niin, totta puhuen, minä pistäisin käteni vaikka tuleen, jos siten
+voisin saavuttaa sen ensimäisen sijan, jota minulla ei koskaan ole
+ollut. Vähäpätöisinkin nainen voi sen omistaa &mdash; vaan en minä."</p>
+
+<p>Ei mikään ollut itsessään sen luonnollisempaa kuin tämä rakkauden
+kaipuu, sillä vaikka Ernst Ahlgren ulkonaisesti tekikin hillityn,
+miltei kylmän vaikutuksen, kyti tuon ulkokuoren alla mitä tulisin
+sielu, ja yhtä luonnolliselta tuntuu myös sekin, että hänen
+kiintymisensä kohdistui juuri Georg Brandesiin. Jo paljoa ennen kuin
+hän oli persoonallisesti tutustunut häneen, tunsi hän hänet hänen
+teostensa kautta ja ihaili hänessä nerokasta ja vapaamielistä
+ajattelijaa. Olihan Brandes siihen aikaan koko pohjoismaiden nuorison
+ihanne, olihan hän uhkarohkeasti lukemattomat kerrat pannut oman
+itsensä alttiiksi taistellessaan vapauden puolesta. Hänen sytyttävät
+sanansa olivat kuin kulovalkea levinneet yltympärille ja kaikkialla
+keränneet nuorisoa hänen lippunsa alle.</p>
+
+<p>Kauan oli Ernst Ahlgrenkin toivonut saavansa persoonallisesti tutustua
+häneen, ja kun hän tultuaan Kööpenhaminaan syksyllä 1886 pyysi häntä
+luonaan käymään &mdash; kainalosauvojensa vuoksi hänen täytyi välttää
+liikkumista niin paljon kuin suinkin &mdash; niin kumpikin teki voimakkaalla
+persoonallisuudellaan syvän vaikutuksen toisiinsa. Sillä niin naisten
+hemmoittelema kuin Brandes olikin ja niin monenlaisia eri tyyppejä kuin
+hän olikin kohdannut elämänsä varrella, niin täytyi hänen sittenkin
+myöntää, ettei Ernst Ahlgren ollut mikään tavallinen nainen. Hänen
+peittelemätön ihailunsa veti häntä puoleensa, mutta samalla myös hänen
+henkevyytensä ja omaperäisyytensä.</p>
+
+<p>Se seikka, että Ernst Ahlgren oli rampa, vaikutti kuitenkin sen, että
+Brandes katsoi häntä toisin silmin kuin naisia yleensä, ja käsitti
+hänen tunteensa vain sisarillisiksi tai äidillisiksi, huolimatta siitä,
+että hän oli useita vuosia Ernst Ahlgrenia vanhempi. Eikä Ernst
+Ahlgrenin omista kirjeistäkään, joissa hän tosin hyvin niukasti
+koskettelee tätä seikkaa, käy esille muuta kuin henkistä ihailua ja
+toverillista ystävyyttä. Ensimäisen kohtauksen jälkeen Kööpenhaminassa
+hän kirjoittaa Gustaf af Geijerstamille: "Georg Brandes oli niin
+ystävällinen ja kävi luonani. Olin aivan ihastunut häneen." Ja Matille
+hän kerta toisensa jälkeen kertoo Brandesin käynneistä: "Mikä
+ihmeellinen tunnelma! Saatoin juuri Georg Brandesin ovelle, hän kävi
+minua tapaamassa ja oli &mdash; niin sanomattoman miellyttävä."<a name="FNanchor_95" id="FNanchor_95"></a><a href="#Footnote_95" class="fnanchor">[95]</a> Tai
+toisen kerran: "Brandes on kovin kiltti. Hänellä on hirveän paljon
+työtä, mutta silloin tällöin hän pistäytyy pariksi minuutiksi luokseni
+ja silloin hän on niin herttainen, että tuntuu oikein liikuttavalta.
+Jos hän epäilee polveani pakoittavan, niin hän välttämättä tahtoo vetää
+tuolin esille, jolle voin nostaa jalkani, ja hän pitää minusta niin
+hyvää huolta ikäänkuin hän olisi vanha tottunut sairaanhoitaja tai itse
+pikku Matti. Niin hellä ja sääliväinen hän ei suinkaan osaisi olla,
+jollei hänellä olisi pikku lapsiaan, joihin hän on sanomattoman
+kiintynyt &mdash; sellainen pehmentää ihmistä ja tekee hänet hyväksi.
+Kuulisitpa vain kun hän puhuu heistä. 'Minun <i>täytyy</i> mennä
+kotiin', sanoo hän, kun ruoka-aika lähestyy, 'pikku tyttöjeni on
+nälkä!'"<a name="FNanchor_96" id="FNanchor_96"></a><a href="#Footnote_96" class="fnanchor">[96]</a></p>
+
+<p>Vietettyään joulua kotona, jona aikana synkkämielisyys sai Ernst
+Ahlgrenin jälleen valtaansa, niin että hän oli kykenemätön kaikkeen
+työhön, hän palasi seuraavan vuoden alussa jälleen Kööpenhaminaan ja
+kuvailee tytärpuolelleen oloaan siellä seuraavasti:</p>
+
+<p>"Hän (Brandes) pistäytyy silloin tällöin luonani noin puolen tunnin
+ajaksi ennen illallista ja hän on niin ystävällinen, hyvä ja järkevä,
+että pakostakin täytyy pitää hänestä.</p>
+
+<p>"Muuten elän enimmäkseen itsekseni, panen varhain maata, kieltäydyn
+kaikista kutsuista, lepään kun olen väsynyt ja teen työtä kun haluttaa.
+Oloni on tavattoman mieluisa. Olen kovin tyytyväinen, että pidin
+puoliani ja tulin tänne... Minä kerään ikäänkuin voimia tulevia töitä
+varten. Ei ainoatakaan hapanta ilmettä ympärilläni, ei mitään
+valituksia rahan kulutuksen johdosta, ei vähintäkään pelkoa, että
+tulisi väärinymmärretyksi ja täydellinen vapaus! Minä tunnen itseni
+varsin onnelliseksi, niin levollisen onnelliseksi, kuin vanha,
+vanha ihminen, mutta samalla minulla mielestäni on niin paljon
+mahdollisuuksia, sillä tunnen joka päivä miten kehityn, tulen yhä
+sopusointuisemmaksi, kokonaisemmaksi ja myös paremmaksi. Minä ikäänkuin
+juon lepoa, juon sielunvoimaa itse huolettomuudesta...</p>
+
+<p>"Koko kirjeen sävystä kuuluu kyllä, että olen virkistynyt. Mutta minä
+en hengitäkään Hörbyn ilmaa, eikä kaikkialla, minne vain silmäni
+käännän, synkkämielisyys uhkaa minua kuin raskas pilvi."<a name="FNanchor_97" id="FNanchor_97"></a><a href="#Footnote_97" class="fnanchor">[97]</a></p>
+
+<p>Ja paria päivää myöhemmin hän jatkaa:</p>
+
+<p>"Tiedätkös, nyt minä olen jo jonkinmoinen 'pikku-äiti' itse
+tohtorillenikin, Georg Brandesille. Kun hän on oikein alakuloinen, voi
+hän istua ja jutella minulle niin koruttomasti kuin äidille, siksi että
+äiti ymmärtää, siksi että hänellä on suuri vanha sydän. Ja silloin
+tuntuu siltä, kuin minä kasvaisin, ja hän muuttuisi yhdeksi minun
+monista pikku lapsistani, jotka laskevat kaikki huolensa äidin helmaan.
+Miten omituinen ihminen minä mahdankaan olla! Se johtunee vain siitä,
+ettei sovinnaisuus sido minua &mdash; etten koskaan kysy, mikä on tapana,
+vaan otan aina huomioon sen, mikä on puhtaasti inhimillistä, sen mikä
+tuottaa kärsimystä tai helpoittaa tuskia."<a name="FNanchor_98" id="FNanchor_98"></a><a href="#Footnote_98" class="fnanchor">[98]</a></p>
+
+<p>Ja jonkun viikon kuluttua hän vielä vakuuttaa Matille:</p>
+
+<p>"Meidän välillämme näyttää kehittyvän levollinen, turvallinen ystävyys,
+joka ei aluksi ole liian kiihkeä, ei vaadi liiaksi sanoja ja jonka siis
+ei myöskään tarvitse kehittyä vihamielisyydeksi."<a name="FNanchor_99" id="FNanchor_99"></a><a href="#Footnote_99" class="fnanchor">[99]</a></p>
+
+<p>Mutta tuo turvallinen, rauhallinen ystävyys katoaa jonkun ajan
+kuluttua, ja ne harvat kerrat, jolloin Ernst Ahlgren enää mainitsee
+tästä suhteestaan lähimmille ystävilleen, voi rivien välistä huomata
+sekä katkeruutta että väsähtymistä. "Sellainen hermostunut luonne kuin
+Brandesin repii minut palasiksi",<a name="FNanchor_100" id="FNanchor_100"></a><a href="#Footnote_100" class="fnanchor">[100]</a> kirjoittaa hän Matille myöhemmin
+keväällä Parisista, ja palattuaan jälleen Kööpenhaminaan hän sanoo
+Gustaf af Geijerstamille: "Olen ollut huonolla tuulella: eripuraisuutta
+Brandesin ja minun välilläni."<a name="FNanchor_101" id="FNanchor_101"></a><a href="#Footnote_101" class="fnanchor">[101]</a> Jonkinmoisen aavistuksen siitä
+taistelusta, joka tänä aikana riehui Ernst Ahlgrenin sielussa, antavat
+myös seuraavat sanat kirjeestä Matille: "Hän (Brandes) raukka on niin
+rikkirevitty ja hermostunut. Mutta minulla ei ole varaa tuntea sääliä
+häntä kohtaan; välinpitämättömyyden tulee astua sijalle: se se yksin
+voi tehdä minut levolliseksi."<a name="FNanchor_102" id="FNanchor_102"></a><a href="#Footnote_102" class="fnanchor">[102]</a></p>
+
+<p>Mutta kaikkein selvimmän selityksen, suorastaan avaimen heidän
+suhteeseensa saamme Ernst Ahlgrenin kirjeestä Lundegårdille, jonka hän
+kirjoitti kesällä 1887 tehtyään lopputilinsä elämän kanssa ja jossa hän
+muun muassa sanoo: "Olihan se luonnollista, että se loppuisi
+traagillisesti; minun tunteeni ovat siksi syvät ja kiihkeät, 'rajaton
+jakautuminen' ei sovellu sellaiselle luonteelle. Olen liian hyvä
+ollakseni leikkikalu ja liiaksi intohimoinen voidakseni unohtaa..."</p>
+
+<p>Useissa jälkeenjättämissä luonnoksissaan ja muistiinpanoissansa Ernst
+Ahlgren viittaa tähän suhteeseen, jopa on kokonaan rakentanut ne sen
+perustalle. Muistialmanakkaansa v. 1887 joulukuun 13:nnen ja 14:nnen
+päivän kohdalle hän on merkinnyt seuraavat sanat: "Taaskin itsemurhan
+partaalla. Kirjoitin Axelille, ja hän oli kanssani koko päivän. &mdash; Axel
+vaali minua kuin sairasta eläintä. Minä kerroin hänelle koko elämäni.
+Kaikki! Kaikki!"</p>
+
+<p>Yllämainittua tapausta kuvaa epäilemättä kertomus "Ur mörkret", joka
+muutamia kuukausia Ernst Ahlgrenin kuoleman jälkeen ilmestyi
+kokoelmassa "Berättelser och utkast". Ernst Ahlgren on antanut siinä
+niin peittelemättömän kuvan lapsuudenkodistaan, isästään ja
+kasvatuksestaan, ettei ole epäilemistäkään sen totuudesta, yhtä vähän
+kuin tarvitsee olla kahdenvaiheilla siitäkään, ketä hän seuraavalla
+kuvauksella on tarkoittanut:</p>
+
+<p>"Kaikki on naisessa häpeää, sillä hän ei ole mikään sinänsä, vain
+sukupuoliolento. Minä tein työtä miesten parissa, väitin olevani
+sukupuoleton ja ivasin kylmyyttäni. Luulin miltei itsekin olevani
+suvuton, ja sekin oli häpeä. Pelkäsin, että leukaani voisi kasvaa
+parransänkeä, ja sitä miehet vuorossaan olisivat pilkanneet. Mutta
+eräänä päivänä tunsinkin olevani nainen, sillä minä rakastin... Minut
+valtasi samanlainen tunne kuin sen, joka koko elämänsä on kulkenut
+kuraisia, vettyneitä teitä keskellä usvaista talvipäivää, näkemättä
+koskaan aurinkoa tai edes uskaltamatta toivoa saavansa koskaan sitä
+nähdä &mdash; &mdash; ja sitten äkkiä huomaakin auringon tulevan esiin ja näkee,
+että kaikki on kasvanut ja itänyt kosteassa maassa, että puut alkavat
+vihoittaa ja kukat puhjeta &mdash; &mdash; auringon valossa!</p>
+
+<p>"Olisin antanut koko elämäni, jos olisin voinut olla hänen ystävänsä,
+mutta se oli mahdotonta &mdash; olin vain hänen ystävättärensä...</p>
+
+<p>"Sinä tiedät, mitä minä olin hänen käsissänsä. Hän paljasti aivoni
+nähdäkseen miten ne työskentelivät, hän kaivoi leikkausveitsellään
+minun sisintäni rikastuttaakseen ihmistuntemustansa, ja hän raateli
+minun sydäntäni &mdash; kuin pahankurinen lapsi &mdash; vain siksi, että hän näki
+sen sykkivän. Ja kun ei ollut enää ainoatakaan tuskaa jäljellä, jota
+olisin voinut kestää henkeäni heittämättä &mdash; viskasi hän minut pois. Ei
+siksi että olisin kohdellut häntä pahoin, tai ollut vilpillinen tai
+puolinainen &mdash; sillä mistään sellaisesta ei minua voi syyttää! Vaan
+ainoastaan siksi, että olin nainen. En ystävä, vaan ystävätär!</p>
+
+<p>"Nainen on sama kuin paaria, joka ei koskaan voi kohota kastiaan
+korkeammalle. Että olen nainen, siinä elämäni kirous."</p>
+
+<p>Neljätoista vuotta Ernst Ahlgrenin kuoleman jälkeen julkaisi Lundegård
+"Elsa Finne" nimisen romaanin, jonka toinen osa perustuu Ernst
+Ahlgrenin yksityisiin muistiinpanoihin, juuri samoihin, joista hän
+viimeisessä kirjeessään Axel Lundegårdille sanoo: "Älä hävitä
+yksityisiä muistiinpanojani, &mdash; &mdash; varmaan pyydän sinua vielä sitä
+tekemään, mutta se ei saa tapahtua. Jokainen sana on totta, ja
+siitä totuudesta, jonka minä voin kuolemallani vahvistaa, pitäisi
+hänelläkin olla rohkeutta vastata."<a name="FNanchor_103" id="FNanchor_103"></a><a href="#Footnote_103" class="fnanchor">[103]</a> Toivoessaan että nämä hänen
+muistiinpanonsa säilyisivät jälkimaailmalle Ernst Ahlgren ei kuitenkaan
+ajatellut ensi sijassa itseään eikä omaa puolustustaan, vaan itse
+asiata, vapaata rakkautta, jota vastaan hän tahtoi taistella.</p>
+
+<p>Axel Lundegårdia on sekä yksityisesti että julkisesti moitittu
+tämän teoksen julkaisemisesta, onpa häntä syytetty Ernst Ahlgrenin
+muiston häpäisemisestäkin. Ja myönnettävä on, että asia on siksi
+arkaluontoinen, että ehkä olisi ollut parempi vieläkin kauemmin antaa
+ainesten levätä. Mutta toisaalta, kysymystä psykologiselta kannalta
+arvosteltaessa, täytyy tunnustaa, että tämä teos on tavattoman
+mielenkiintoinen sille, joka ei halua vain uteliaisuuttaan tyydyttää,
+vaan tahtoo syvemmältä tunkeutua Ernst Ahlgrenin elämään ja koettaa
+ymmärtää häntä.</p>
+
+<p>Tosin olisi väärin pitää "Elsa Finne'ä" luotettavana lähteenä, jonka
+mukaan voisi varmoja johtopäätöksiä vetää. Sillä se on kaunokirjallinen
+teos, vieläpä kahden kirjailija-mielikuvituksen hedelmöittämä. Mutta
+se, joka tuntee tarkemmin Ernst Ahlgrenin elämänvaiheet, voi helposti
+eroittaa tosiasiat mielikuvista. Jo ensimäisessäkin osassa, joka
+kuitenkin niin suureksi osaksi on "satua", on runsaasti todellisia
+piirteitä, vieläpä Ernst Ahlgrenin omia sanojakin. Päähenkilön, Elsa
+Finnen suhde mieheensä on jokseenkin totuudesta kiinnipitävä, samoin
+voi ilman vaikeutta löytää Knut Hermanin ja Ivar Mörcken esikuvat.
+Myöskin Elsa Finnen luonne vastaa täysin Ernst Ahlgrenin omaa
+luonnetta, kummallakin on aivan samat taipumukset, sama elämäntyö, sama
+yksinäisyyden tuska ja kuoleman kiihko. Ja Ernst Ahlgrenin sisimmän
+olennon paljastavat meille ne sanat, joihin koko teoksen ydin on
+ikäänkuin kristallisoitunut:</p>
+
+<p>"Nykyaikaisen naisen tunne-elämä on arka. Hänen kaipuunsa on paljoa
+kuumempaa kuin vain veren kiihkoa, paljoa voimakkaampaa kuin vain
+sydämen kaihoa; korkeimmalle kehittyneissä se on hivuuttavaa hengen
+nälkää, joka voi johtaa kuolemaan, jollei sitä tyydytetä &mdash; ja tuskin
+koskaan se tuleekaan tyydytetyksi!"</p>
+
+<p>Tätä hivuuttavaa nälkää kuvaa kirjan toinen osa Elsa Finnen
+omin sanoin. Kun hän kohtaa Ivar Mörcken, tuon miehen, joka
+nerokkaisuudellaan ja persoonallisella viehätyksellään lumoaa hänet,
+joutuu hän kokonaan hänen orjakseen. Hän luulee löytäneensä hänessä
+ihanteensa, sen miehen, joka kaikessa seisoo häntä itseään ylempänä, ja
+joka voi tyydyttää hänen henkensä kaipuun. Mutta rakkaus, joka hänelle
+itselleen on ankarinta vakavuutta, onkin miehelle vain leikkiä
+ja ajanvietettä. Niin kauan kuin hän jaksaa vastustaa hänen
+viekoitustaan, himoitsee mies häntä, mutta kun hän on kadottanut kaiken
+vastustusvoimansa, kun hän antautuu kokonaan hänelle, väsyy tämä ennen
+pitkää leikkiin ja heittää hänet luotaan. Ja vaikka hän näkee miehen
+kehnouden ja halveksii häntä ihmisenä, niin ei hän sittenkään voi
+vapautua hänen vallastaan. Hän kituu, kunnes kaikki hänen voimansa ovat
+lopussa, kunnes ei muuta pelastusta ole kuin kuolema.</p>
+
+<p>"Vapaa rakkaus", sanoo Elsa Finne, "sinä olet myrkyttänyt minun
+elämäni. Rakkausko? Mikä nimi sellaiselle! Minun täytyy kuolla, sillä
+en voi elää... Sinun oppiasi minä vihaan, vihaan, vihaan! Sillä ei ole
+mitään tekemistä rakkauden kanssa! ... minä en kunnioita sinua &mdash; &mdash;
+mutta rakastan sittenkin."</p>
+
+<p>Georg Brandes on kerran yksityisesti sanonut, ettei kehittyneitten
+ihmisten välillä voi olla kysymystäkään muunlaisesta kuin
+molemminpuolisesta rakkaudesta, ja että siis sitä tunnetta, joka ei
+saavuta vastakaikua, ei voi rakkaudeksi nimittää. Tämän mukaan ei Ernst
+Ahlgrenin rakkautta voisi siis rakkaudeksi sanoa. Mutta minkä muun
+tunteen sanelema sellainenkin pieni hieno palanen voisi olla kuin
+seuraava, joka löytyi hänen jälkeenjääneiden paperiensa parista:</p>
+
+<p>"Me seisomme tässä &mdash; sinä ja minä, kaksi lasta puutarhassa &mdash; ja
+kädessäni minä pitelen pientä kuollutta varpusta... Älkäämme antako sen
+maata maassa sateessa ja auringonpaisteessa, mädätä ja löyhkätä, jotta
+meidän on pakko inhota sitä, pikku elukka raukkaa! Ei, haudatkaamme se
+niinkauan kuin se tuntuu vielä lämpimältä, haudatkaamme se yhdessä,
+sovinnossa, me molemmat; siunatkaamme sen pikku ruumis ja erotkaamme
+sitten kumpikin tahollemme.</p>
+
+<p>"Miten rentona sen pää lepää kädessäni! &mdash; avuttoman rentona, jollei
+sitä kannateta &mdash; tuo hieno, ruskeanharmahtava pää! Sydän on laannut
+sykkimästä ja harmaa kaihi peittää sen silmät, nuo uskolliset silmät,
+jotka eivät koskaan enää kirkkaina katso meihin. Se oli meidän ilonamme
+vuoden &mdash; vajaan vuoden: kesän tai pari lyhyttä päivää sateitten ja
+kuurojen lomassa. Sinulle se oli ajanviete, minulle rakkahin ystävä;
+minun tehtäväni oli ruokkia ja hoitaa sitä, mutta sinä olit poika,
+täynnä pojan vallattomuuksia ja päähänpistoja ja koska sinulla oli sama
+oikeus siihen kuin minullakin, niin sinä kiusasit sen hengiltä.
+Loukkaavin sanoin sinä pistelit sen ruumista, ei ainoatakaan kohtaa,
+johon et olisi okaita iskenyt; ivalla sinä hitaasti sen myrkytit, ja
+kun se vaikeni, niin pahoittelit, että sen siivet olivat lerpallaan ja
+ettei se enää visertänyt.</p>
+
+<p>"Minä tiesin, että se kuolisi, ja sydäntäni vihloi, mutta en tahtonut
+antaa sen kärsiä, ja siksi minusta oli parasta kun viskasit sen pois ja
+annoit sen vetää viimeiset hengenvetonsa ensimäisenä hyisenä
+hallayönä...</p>
+
+<p>"Pikku lintu on kuollut eikä mikään voi sen ruumista enää lämmittää &mdash;
+haavoittunutta, raadeltua rakkauttani, joka paleltui kuoliaaksi."</p>
+
+<p>Taiteellisessa suhteessa paljoa etevämmin ja samalla myös
+inhimillisemmin on Ernst Ahlgren puhunut vapaata rakkautta vastaan myös
+näytelmässään "Den Bergtagna", (Lumottu), jonka niinikään Axel
+Lundegård on viimeistellyt ja julkaissut Ernst Ahlgrenin kuoleman
+jälkeen. Epäilemättä tämän teoksen käsikirjoitus oli kaikin puolin
+paljoa täydellisempi ja viimeistellympi kuin "Elsa Finne'n", johon ei
+ollut valmista sommittelua olemassa, ainoastaan muistiinpanoja.
+Näytelmässä "Den Bergtagna" ei ole jälkeäkään yhteistyöstä johtuvasta
+epätasaisuudesta niinkuin "Elsa Finne'ssä", jonka eri osat eivät hyvin
+suhtaannu toisiinsa. Se on paljoa eheämpi kuin mikään muu Ernst
+Ahlgrenin ja Axel Lundegårdin yhteistöistä, jonka vuoksi olisinkin
+halukas arvioimaan Axel Lundegårdin työtä tämän teoksen suhteen
+hyvinkin vähäiseksi.</p>
+
+<p>Näytelmän juoni ja aate on kokonaan Ernst Ahlgrenin. Se on läpeensä
+hänen omalla sydänverellään kirjoitettu ja kuvastaa paremmin kuin
+mikään muu hänen elämänsä traagillisuutta. Louisella on sama tunteen
+intensiteetti kuin Ernst Ahlgrenilla itsellään, sama rajaton kaipuu ja
+täydellinen antautuminen. Hän ei tunne mitään tasaista keskitietä, hän
+ei tiedä mitään sovitteluista eikä tinkimisistä. Hän ei voi olla
+puolinainen yhtä vähän onnessa kuin surussakaan. Louisen, samoinkuin
+Elsa Finnenkin, täytyy sokeasti seurata sitä miestä, joka on tullut
+hänen "kohtaloksensa". Ja Alland on täydellinen vastine Ivar Mörckelle.
+Hänellä on kaikki hänen avunsa, mutta myös kaikki hänen heikkoutensa.
+Hän on naisten hemmoittelema, hänen ei koskaan ole tarvinnut muuta kuin
+viitata kädellään, jotta jokainen häntä seuraisi, ja väsyttyään yhteen
+hänellä aina on ollut kymmenen muuta valittavanaan. Hän ei salaa
+heikkouttansa, hän ei tee itseään hituistakaan paremmaksi kuin mitä hän
+on, mutta hän seuraa varmaa ja monin kerroin koettelemaansa taktiikkaa,
+jolla hän pitää naiset vallassansa. Hän murtaa sydämiä tusinakaupalla,
+mutta hän itse suoriutuu aina ehein nahoin vaarallisimmastakin pelistä.</p>
+
+<p>Sellaisen miehen on aivan mahdoton edes ymmärtää, että naiselle rakkaus
+voi olla täyttä vakavuutta. "Sinä peloitat minua", sanoo Alland
+Louiselle. "Eihän voi olla mahdollista, että olisit rakastanut minua
+täydellä todella &mdash; &mdash; niinkuin nainen ensi kertaa rakastaessansa &mdash;
+siten että hän kokonaan antautuu tunteensa valtaan, että rakkaus
+täyttää koko hänen olentonsa, ettei hänen tahtonsakaan enää ole vapaa,
+vaan kokonaan toisesta riippuva?" Ja hänen kevyt elämänkäsityksensä
+puhkeaa täydesti esille hänen sanoessansa: "Lapsi, miten sinä saatoit
+rakastaa <i>minua</i>? Enhän minä ole kylliksi välitön, voidakseni
+tuntea samanlaista rakkautta... Kaksikymmentä naista on rakastanut
+minua ennen sinua... Ja voihan se olla, ettet sinäkään ole viimeinen."</p>
+
+<p>"Jos joku on niin hyvä ja uskollinen sinulle kuin minä olisin voinut
+olla, niin suon sinut hänelle &mdash; ja hänet sinulle", vastaa Louise.
+Mutta tuossa vastauksessa on hänen kärsimyksensä kalkki täyttynyt jo
+reunojaan myöten. Kuoleman tuulahdus tuntuu jo hänen otsallaan. Ja
+kevytmielinen Allandkin tuntee pistoksen sydämessään. Ehkä tuo rakkaus,
+jota hän on pitänyt vain leikkinään, on sittenkin jonkin arvoinen, ehkä
+kannattaisi sittenkin kätkeä se povelleen, uhrata jotain itsekin sen
+puolesta, kerrankin unohtaa oma itsensä toisen vuoksi... Tämä selviää
+hänelle kuitenkin liian myöhään, vasta sitten, kun toinen on jo etsinyt
+ja löytänyt kuoleman.</p>
+
+<p>Mikä kohtalon iva kajahtaakaan Allandin sanoista, kun hän, aavistaen
+pahinta, tunkeutuu väkivallalla Louisen huoneeseen puolustaen itseään
+seuraavin sanoin: "Nyt minulla on oikeus mennä sinne; hän on tuleva
+minun vaimokseni."</p>
+
+<p>Kaiken sen onnen, jonka Ernst Ahlgren omassa suhteessaan Brandesiin sai
+kokea, mutta myös kaiken sen tuskan ja epätoivon, niin vieläpä kaiken
+alennuksen ja halveksumisen omaa itseään ja heikkouttaan kohtaan, on
+hän tähän teokseensa valanut.</p>
+
+<p>"Avioliitossa voi olla onnen mahdollisuuksia; vapaassa rakkaudessa ei
+koskaan", niin kirjoittaa hän "suureen kirjaansa" huhtikuussa 1888,
+kolmisen kuukautta ennen epätoivoista loppuaan.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Epatoivon_partaalla" id="Epatoivon_partaalla">Epätoivon partaalla.</a></h2>
+
+
+<p>Kun Ernst Ahlgren oli saanut suuren romaaninsa, "Fru Marianne'n"
+valmiiksi, kun sopimukset kustantajien kanssa olivat tehdyt sekä
+Tukholmassa että Kööpenhaminassa ja tekijäpalkka nostettu, läksi hän
+huhtikuun alussa Parisiin. Hän oli siis vihdoinkin päässyt tuon
+unelmansa perille. Vastasiko tämä matka hänen odotuksiansa, on
+kuitenkin epäilyttävää. Ensimäiset kirjeet ainakin ilmaisevat
+jonkinmoista pettymystä.</p>
+
+<p>"En ole tavannut ainoatakaan sielua", kirjoittaa hän Matille, "käyn
+vaan ja katselen kaikkia nähtävyyksiä tai luen ranskalaista
+kirjallisuutta päivät pitkin. Elän yksinomaan vanhojen mamselien,
+kuivuneiden koulukoni-parkojen parissa! Oi, jospa tuntisin täällä edes
+yhden oikean ihmisen! Tarkoitan, jonkun hiukankin elämänhaluisen
+sielun. Omituista, miten vähän tyydytystä seurustelu useimpien naisten
+kanssa voi antaa ... yhtä hyvin voisi puhua seinän kanssa."<a name="FNanchor_104" id="FNanchor_104"></a><a href="#Footnote_104" class="fnanchor">[104]</a></p>
+
+<p>Kuukautta myöhemmin on kirjeillä jo hilpeämpi sävy. "Päivä päivältä
+viihdyn yhä paremmin Parisissa", kirjoittaa hän Karl af Geijerstamille.
+"Syreenit kukkivat, koko luonto on vihanta ja tuore; täällä on ihanaa,
+ihanaa! Kunhan voisin näyttää tätä kaikille rakkailleni! Oi jospa
+Gustaf (af Geijerstam) olisi täällä! Miten hyvin me viihtyisimme
+yhdessä &mdash; nauttisimme vapaudestamme ja iloitsisimme siitä, että
+olisimme niin kaukana kaikesta puuhasta ja riidasta."<a name="FNanchor_105" id="FNanchor_105"></a><a href="#Footnote_105" class="fnanchor">[105]</a></p>
+
+<p>Kaksi kuukautta Ernst Ahlgren oleskeli Parisissa, mutta vasta
+loppuajalla, jouduttuaan yhteyteen muiden pohjoismaalaisten kanssa, hän
+alkoi siellä viihtyä. Varsinkin Jonas Lie voitti hänen sydämensä ja hän
+oleskeli paljon hänen ja hänen vaimonsa seurassa. "Hän (Lie) on
+kaikkein herttaisimpia ihmisiä mitä koskaan olen tavannut", kirjoittaa
+Ernst Ahlgren Esseldelle, "seurustelu hänen kanssaan on yhtä
+miellyttävää kuin jos oikein harmaanpilvisenä ja tuulisena päivänä
+pääsee lämpimään ja kodikkaaseen huoneeseen. Koko hänen olentonsa on
+yhtä ainoaa sopusointuista hyvinvointia."<a name="FNanchor_106" id="FNanchor_106"></a><a href="#Footnote_106" class="fnanchor">[106]</a></p>
+
+<p>Björnson, jonka tuttavuuden Ernst Ahlgren niinikään teki, ei
+miellyttänyt häntä samassa määrin kuin Jonas Lie, eikä heidän välillään
+syntynyt mitään läheistä persoonallista yhteyttä. "Björnson oli myös
+<i>omalla</i> tavallaan ystävällinen", kertoo hän yllämainitussa
+kirjeessään. "Mutta hänen seurassaan tuntee koko ajan hengittävänsä
+itsevaltiasta ympäröivää ilmaa, olevansa tekemisessä sellaisen
+persoonallisuuden kanssa, joka nielee kaiken, mikä sen lähelle sattuu,
+&mdash; minä tarkoitan, joka vaistomaisesti tahtoo pakoittaa kaikki
+vaikutusvaltansa alle, siksi että hänen luonteensa kerta on sellainen."</p>
+
+<p>Toukokuun 17 p:nä panivat norjalaiset Parisissa toimeen juhlan, jossa
+suuri joukko pohjoismaalaisia oli läsnä, heidän parissaan Ernst
+Ahlgrenkin. Minkä vaikutuksen hän teki läsnäoleviin, käy ilmi
+professori Werner Söderhjelmin kuvauksesta Valvojassa: "Norjalaisten
+juhlassa hänen olentonsa kaikkia suuresti viehätti", kirjoittaa hän.
+"Hän oli iloinen kuin lapsi siitä, että oli päässyt Parisiin...
+Enimmäkseen hän kävi yksin ympäri kaupunkia, aina jalkaisin ja
+kainalosauvoistaan huolimatta kulkien pitkät matkat, eikä mitään ollut
+sellaista, jota eivät hänen tarkkaavat silmänsä olisi huomanneet.
+Iltasin hän yhtyi ystäväinsä seuraan ja &mdash; jollei ketään vierasta ollut
+läsnä &mdash; laski hän valloilleen koko erinomaisen esityskykynsä ja koko
+huumorinsa kyllyyden kertoessaan, mitä hän päivän kuluessa oli nähnyt
+taikka kuvaillessaan kotiseutunsa oloja. Sen hilpeämpää ja
+sopusointuisempaa persoonallisuutta olisi ollut vaikea löytää."</p>
+
+<p>"Hänen tyytyväisyytensä näytti kohoavan korkeimmilleen, kun hän sai
+ensimäiset valmiiksi painetut kappaleet 'Fru Marianne'a Parisiin. Hän
+ei salannut, että hän tällä teoksella odotti varsinaisesti murtavansa
+itselleen oman uran Ruotsin kirjallisuudessa ja hankkivansa itselleen
+aseman, joka palkitsisi sen pitkällisen työn, minkä hän siihen oli
+pannut. Hän viittasi myös siihen, ettei hän koskaan enää kirjoittaisi
+mitään niin suurta."<a name="FNanchor_107" id="FNanchor_107"></a><a href="#Footnote_107" class="fnanchor">[107]</a></p>
+
+<p>Kesäkuun alkupäivinä Ernst Ahlgren palasi Parisista Hörbyhyn. Hän
+pelkäsi jo edeltäpäin, ettei hän voisi viihtyä "pienessä,
+yksitoikkoisessa Hörbyssä" sillä hän "tarvitsi ihmisiä", niinkuin hän
+Matille kirjoittaa. "Olen viime aikoina aivan muuttunut."<a name="FNanchor_108" id="FNanchor_108"></a><a href="#Footnote_108" class="fnanchor">[108]</a> Ja sen
+vuoksi hän suunnittelee mielessään, miten hän voisi saada jonkun
+kirjailijaystävistään kesäksi luokseen, jotta hänellä iltasin,
+työpäivän loputtua olisi joku, jonka kanssa puhella. "Minä aion tehdä
+työtä kuin orja lähimmät kymmenen kuukautta", sanoo hän Matille, "mutta
+tuntuu kerrassaan kauhealta, jollei iltasin, ankaran työpäivän
+päätyttyä ole ketään, jonka kanssa puhua. Sellaisissa oloissa ihmisen
+kaikki mahdollisuudet kuivettuvat."<a name="FNanchor_109" id="FNanchor_109"></a><a href="#Footnote_109" class="fnanchor">[109]</a></p>
+
+<p>Mutta kaikki kesäsuunnitelmat menivätkin häneltä myttyyn. Kesäkuun 25
+p:nä julkaisi tanskalainen "Politiken" lehti vasta ilmestyneestä "Fru
+Marianne" kirjasta ankaran arvostelun, joka kokonaan mursi Ernst
+Ahlgrenin uskon omaan itseensä, kykyynsä ja kirjalliseen työhönsä, ja
+saattoi hänet mitä hirveimmän epätoivon partaalle. Hänen vanha
+vihollisensa, tuo salakavala elämänkyllästys, joka niin usein ennenkin
+oli vainonut häntä, tarttui häneen nyt rautakourin, ja usein hän
+tuskissaan pakeni puutarhaan, kaikkein perimäiseen soppeen, jossa hän
+saattoi olla ihmisiltä rauhassa, ja kulki siellä levottomasti
+edestakaisin taistellen ja kamppaillen itsensä kanssa.</p>
+
+<p>Viikon päivät kuljettuaan kodissaan kuin rauhaton sielu, hän läksi
+jälleen Kööpenhaminaan. Täällä hän tapasi Axel Lundegårdin, josta hän
+kokonaisen vuoden ajan oli ollut erillään. Kaikki väärinkäsitykset ja
+erimielisyydet olivat kuitenkin nyt kadonneet. Sillä kaikki se, mikä
+oli eroittanut heidät toisistaan, tuntui nyt niin vähäiseltä ja
+pieneltä sen suuren vakavuuden edessä, jonka Lundegårdkin tunsi
+ikäänkuin ilmassa.</p>
+
+<p>Sillä lähtiessään tällä kertaa kotoaan Ernst Ahlgren oli tehnyt
+päätöksensä. Kärsimykselläkin täytyi olla rajansa. Hän oli kyllin kauan
+jo taistellut, oli kuluttanut viimeisetkin voimansa loppuun, hän ei
+halunnut enää muuta kuin kuolemaa.</p>
+
+<p>Hän oli aikonut panna päätöksensä toimeen heti saavuttuaan
+Kööpenhaminaan, oli järjestänyt kaikki asiansa jo sitä varten, ja aikoi
+vain kirjoittaa vielä viimeiset kirjeensä niille harvoille, jotka
+olivat lähellä hänen sydäntänsä. Sähkösanomakin oli jo valmiiksi
+kirjoitettuna Matille, mutta samassa hänen mieleensä iski ajatus, että
+yritys ehkä ei onnistuisikaan, hän voisi ehkä vain haavoittaa itseään,
+ja siinä tapauksessa pitäisi olla rahaa varattuna, jotta omaisilla
+olisi helpompi hankkia hänen tuskilleen lievitystä. Parasta siis lykätä
+päätöksen toimeenpano vielä seuraavaan päivään, käväistä aamupäivällä
+Malmössä nostamassa rahoja ja sitten illalla, palattua takaisin &mdash;
+nukkua ikuiseen uneen.</p>
+
+<p>Juuri kun Ernst Ahlgren, istuessaan hotellihuoneessaan, teki näitä
+suunnittelujaan, astui Lundegård sisään. Keskustelun, joka sukeutui nyt
+heidän välillään, on Ernst Ahlgren itse merkinnyt muistun "suureen
+kirjaansa". Muutamalla rivillä hän siinä paljastaa mielentilansa tänä
+raskaana hetkenä ja samalla loihtii eteemme Axel Lundegårdin &mdash;
+hienotunteisen, huolehtivan, säälivän ystävän &mdash; kuvan.</p>
+
+<p>"En ollut arka enkä ujo, kertoo Ernst Ahlgren, "näyttäydyin aivan
+sellaisena kuin olin. Mitäpä tuollainen turhanpäiväinen pelko joutua
+naurunalaiseksi nyt merkitsi &mdash; mielessäni liikkui aivan toisia
+ajatuksia.</p>
+
+<p>"Hetken kuluttua sanoi Axel hiukan ihmetellen: Miten herkkä sinä
+oletkaan kaikelle.</p>
+
+<p>"&mdash; Niin, sellaiset ihmiset kuin minä olisivatkin otettavat hengiltä jo
+syntyessään, sillä elämä muodostuu lakkaamattomaksi kidutukseksi
+heille. Minun laitani on miltei vielä pahempi kuin muiden
+itsehillitsemiskykyni vuoksi: ihmiset voivat kiusata minua niin
+rajattomasti aavistamatta sitä itse.</p>
+
+<p>"Axel oli hetken aikaa ääneti, sitten hän kohotti katseensa minuun.</p>
+
+<p>"&mdash; Kuinka paljon minä tänä iltapuolena olen kiusannut sinua? kysyi hän
+hiljaisella äänellä.</p>
+
+<p>"&mdash; Et lainkaan, et vähintäkään.</p>
+
+<p>"Minä kuljin ympäri huonetta, minulla ei ollut hetkenkään rauhaa. Axel
+nojasi tuoliin ikkunan ääressä. Silloin tällöin me vaihdoimme vain
+jonkun sanan aivan vähäpätöisistä asioista, mutta enimmäkseen me olimme
+vaiti.</p>
+
+<p>"&mdash; Tahdotko persoonallisesti minulle tehdä hyvin suuren palveluksen?
+sanoi Axel äkkiä. Hän luultavasti epäili minun suostuvan hänen
+pyyntöönsä, koska hänen oli niin vaikea saada noita sanoja suustaan.
+Minä hätkähdin, ikäänkuin peläten jotain vaaraa.</p>
+
+<p>"&mdash; Jos vain <i>kykenen</i> sitä tekemään, vastasin epäröiden. &mdash; Mitä
+se on?</p>
+
+<p>"&mdash; Ei, minä en voi sitä sanoa.</p>
+
+<p>"&mdash; Kyllä, sano vaan.</p>
+
+<p>"&mdash; Minä en voi.</p>
+
+<p>"&mdash; Voit kyllä, mitä minun pitäisi tehdä?</p>
+
+<p>"&mdash; <i>Odottaa</i>.</p>
+
+<p>"Huoneessa vallitsi äänettömyys.</p>
+
+<p>"Ihminen, joka pyysi, etten kuolisi.</p>
+
+<p>"Kyyneleet kohosivat silmiini. Mieleni suli niin kiitolliseksi ja
+pehmeäksi, minun oli niin kumma olla. Tulin niin iloiseksi, että ilosta
+olin vähällä purskahtaa itkuun, mutta tämä ilo ilmaisi minulle samalla,
+miten tyhjä elämäni oli.</p>
+
+<p>"&mdash; Olisiko <i>se</i> sinulle palvelus?</p>
+
+<p>"&mdash; Olisi.</p>
+
+<p>"Minä päästin hänen kätensä irti. Minä astuin pari askelta syrjään ja
+asetuin pöydän ääreen. Niin, pari viikkoa, ehkäpä pari kuukauttakin
+luulin voivani elää ikäänkuin hänen tahdostaan."</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin oli kuitenkin mahdoton odottaa. Jäätyään yksin hän
+päätti sittenkin toteuttaa aikeensa, ja kirjoitti jäähyväiskirjeen
+Lundegårdille, jossa hän antaa niin kauniin tunnustuksen miehiselle
+ystävälleen ja työtoverilleen, kuin tuskin kukaan muu nainen lie
+antanut, samalla selittäen hänelle kuolemansa syyn ja tehden
+kirjallisen testamenttinsa.</p>
+
+<blockquote>
+
+<p>"Rakas toveri.</p>
+
+<p>"Kun kaikki on ohitse, niin ota avain, joka seuraa tämän kirjeen
+mukana. Se kuuluu kirjoituspöytäni kolmeen ylimpään laatikkoon. Sieltä
+löydät muistiinpanoni; ne ovat sinun yksin. Polta enin osa, käytä mitä
+haluat. Olisin tahtonut antaa sinulle suunnitelman kertomukseen 'Att
+dö' sekä suureen romaaniini, mutta kaikki 'maalliset' asiat ovat
+minulle nyt aivan yhdentekeviä. Ihminen on suuri egoisti, rakas
+poikani. Olisin niin kernaasti tahtonut tehdä sinulle mieliksi ja
+odottaa, niinkuin pyysit. Kiitos, teki niin hyvää, että joku tahtoi
+pidättää minut täällä, että jotkut ovat pitäneet minusta.</p>
+
+<p>"Sinä olet aina ollut minulle hyvä ja hienotunteinen ystävä, sinähän et
+koskaan voisi olla raaka? Sinä tulet säilyttämään minut muistossasi ja
+minun tähteni olet tuomitseva meitä naisparkoja lempeästi, tai
+oikeammin: sinä olet tuomitseva meitä oikeudenmukaisesti etkä leimaava
+meitä vain sieluttomiksi, miehen vastakkaisiksi sukupuoliolennoiksi.
+Meidän välillämmehän ei koskaan ole ollut erotiikkaa, ei mitään
+epäpuhdasta, ei minkäänlaista intohimoa. Se on tehnyt meidän suhteemme
+hienoksi ja vapaaksi. Sinä olet kunnioittanut minua, ja miehen
+kunnioitus on kalleinta mitä nainen voi saada. Sinä olet huomaava
+rumia, omaa etua silmälläpitäviä piirteitä luonteessani, sillä sinä
+omistat kaikki salaisimmat tunnustukseni: muistiinpanoni. Mutta sinä
+olet ymmärtävä, että kaikessa on myös kuonaa.</p>
+
+<p>"Kapeista, irtonaisista muistiinpanolehdistä, jotka ovat
+kirjoituspöytäni suurimmassa laatikossa kahteen kuoreen suljettuina,
+saat nähdä jotain, jota luultavasti et ole odottanut. Olihan
+luonnollista, että se loppuisi traagillisesti; minun tunteeni ovat
+siksi syvät ja kiihkeät, 'rajaton jakautuminen' ei sovellu tällaiselle
+luonteelle. Olen liian hyvä ollakseni leikkikalu ja liiaksi
+intohimoinen voidakseni unohtaa, tai oikeammin ... no, kylliksi siitä.</p>
+
+<p>"Syynä kuolemaani on se, että olen epäonnistunut taiteilijaurallani.
+Mutta tuosta toisestakaan ristiriidasta ei mikään muu kuin kuolema
+olisi voinut minua pelastaa.</p>
+
+<p>"En tunne vihaa enkä katkeruutta häntä kohtaan. Hän on seurannut
+luonnettansa, samoinkuin minäkin omaani... Hän syytti minua
+kaksinaisuudesta, siinä hän teki väärin. Minä olin arka, siksi että
+olin kuin pieni kurja mato hänen tavattoman nerollisuutensa ja koko
+persoonallisuutensa rinnalla, mutta kaksinainen en ollut; minä koetin
+vain salata häneltä kärsimyksiäni.</p>
+
+<p>"Kustannusoikeuden kaikkiin teoksiini sekä käsikirjoituksiini saat
+sinä. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>"Sinä olet melkein liian hyvä tullaksesi ruotsalaiseksi kirjailijaksi.
+Mutta yhdentekevää miksi sinä tulet, kunhan vain teet työtä, teet työtä
+ja teet työtä.</p>
+
+<p>"Ja tule niin onnelliseksi ja tyytyväiseksi kuin minä sinulle
+toivoisin."<a name="FNanchor_110" id="FNanchor_110"></a><a href="#Footnote_110" class="fnanchor">[110]</a></p></blockquote>
+
+<p>Lopetettuaan kirjeensä Ernst Ahlgren istui pöytänsä ääressä, kunnes
+aamu alkoi sarastaa, ja tänä yön hiljaisena hetkenä hän loi yhden
+syvällisimmistä novelleistansa, "Förbrytareblod", jossa epätoivontuska
+ja kuoleman läheisyys väräjää joka ainoalta riviltä. Kylmät hikipisarat
+kostuttivat hänen otsaansa, kun hän vihdoin nousi pöytänsä äärestä ja
+astui avonaisen akkunan luo, ei edes kesäisen aamun viileä henki voinut
+karkoittaa sitä tukahduttavaa tuskaa, joka nousi hänen sydänalastaan
+kurkkua kohti.</p>
+
+<p>Mutta ennenkuin hän läksi laivarantaan matkustaakseen Malmöseen, alkoi
+hänen päätöksensä jälleen horjua ja ikäänkuin hukkuva hän tarttui
+viimeiseen oljenkorteen kiinni. Hän kirjoitti Brandesille pari sanaa
+ilmaisten hänelle aikeensa ja pyysi saada tavata häntä vielä viimeisen
+kerran. Palatessaan takaisin olikin Brandes häntä laivarannassa
+vastassa ja vietti koko päivän hänen seurassaan, kunnes sai hänet
+tyyntymään ja luopumaan itsemurha-aikeestansa. Ernst Ahlgren itse
+kertoo tästä kirjeessä Matille seuraavasti:</p>
+
+<p>"Brandes oli levollinen ja järkevä, hän sanoi, ettei kellään ollut
+oikeutta estää minua, mutta hän tahtoi keskustella perinpohjaisesti
+motiiveistani. Olin niin väsynyt ja kiusaantunut, etten voinut mitään
+ajatella, olin aivan tahdoton ja tottelin vain koneellisesti häntä. Hän
+vei minut ajelemaan Langelinielle, pakoitti minut syömään, pakoitti
+minut vastaamaan. 'Teidän täytyy vain tulla komennon alle, muuta ei
+tarvitse', sanoi hän, 'teidän täytyy totella, tehdä niinkuin minä
+käsken; minulla on työtä teitä varten'. &mdash; 'Niin työtä!' Minä ikäänkuin
+heräsin hetkeksi tylsyydestäni. &mdash; 'Mutta se on suuri työ, ei vain
+novellien kirjoittamista. &mdash; Te ette saa ottaa itseänne hengiltä, teitä
+tarvitaan, te voitte olla hyödyksi.' &mdash; No, sellaisellahan vain lapsia
+lohdutetaan. Mutta sairas mieleni tunsi lepoa saadessaan alistua
+komennon alle, minä tottelin kuin koira. Brandes tiedusteli kassaani,
+määräsi, että jäisin tänne, hän saattoi minut kotiin ja istutti minut
+sohvannurkkaan kiltisti kuin lapsen, joka on saanut vitsaa, ja sitten
+hän vielä lopuksi läksytti minua ja sanoi miten tyhmä olin ollut; hyvin
+tervetullut läksytys se olikin, ja sitten 'mamma-Brandes' läksi."<a name="FNanchor_111" id="FNanchor_111"></a><a href="#Footnote_111" class="fnanchor">[111]</a></p>
+
+<p>Vain vähitellen Ernst Ahlgren toipui ja hänen mielensä tuli jälleen
+tasapainoon. Mutta entiselleen hän ei jaksanut enää nousta. Siksi kova
+oli isku ollut. "Olen levollinen nyt", kirjoittaa hän kymmenen päivää
+myöhemmin Matille. "Työvoimani on murtunut, mutta ehkäpä se vielä
+palaa, luonto auttaa kyllä itseänsä, kun ystävällisten ihmisten kädet
+tulevat avuksi ja aika ennättää vaikuttaa... Nyt olen, niinkuin
+sanottu, levollinen. Väsynyt ja levollinen. En ole enää tuon vieraan
+tahdon vallassa, irtaannun siitä päivä päivältä yhä enemmän, hiljaa ja
+lempeästi... Elämä on nuori, terve ja kaunis elää. Minä vain olen vanha
+ja väsynyt ja sairas mieleltäni... Kuoleman käsi on kova, silloinkin
+kun se ei iske; koko sisimpäni on yhtenä ainoana vertavuotavana ja
+väräjävänä massana... Voinko tulla terveeksi ja voimakkaaksi, on aivan
+tietymätöntä."<a name="FNanchor_112" id="FNanchor_112"></a><a href="#Footnote_112" class="fnanchor">[112]</a></p>
+
+<p>Myöskin sisarelleen, rouva Margarethe Ekströmille kirjoittaa Ernst
+Ahlgren voitettuaan pahimman kriisin:</p>
+
+<p>"Kirjailijatoiminnassani on minua kohdannut kova isku, olen käynyt läpi
+sisällisen taistelun, joka on vienyt kaikki voimani. Olen kuin riepu.
+Olen seisonut itsemurhan partaalla, ja vain ystävieni huolenpito ja
+hienotunteinen hellyys on pelastanut minut tästä kauheudesta, jota
+itsekin kammolla ajattelen. Pahin on voitettu, mutta olen heikko kuin
+lapsi ja minusta tuntuu, ikäänkuin sisäinen olentoni olisi saanut kovan
+iskun, se vapisee ja vuotaa verta ja salainen tuska kalvaa minua
+alituisesti. En ole lähimainkaan parantunut; ja pieninkin tapaus veisi
+painaa vaa'an alas ja saattaa minut tekemään lopun elämästä, joka
+tuntuu minusta niin tyhjältä, &mdash; niin kauhistuttavan tyhjältä.</p>
+
+<p>"&mdash; &mdash; Ymmärrän kyllä kuinka itsekkäältä minä tunnun. Minä tiedän, että
+se on itsekkyyttä. Mutta rakas, pikku sisar, sinähän olet aina
+rakastanut nuorinta raukkaa &mdash; häntä, jonka on täytynyt käydä niin
+köyhänä elämän läpi ja joka ei koskaan ole saanut kokea onnea. Ja
+olethan sinä nähnyt, miten olen kärsinyt kärsivällisesti, valittamatta.
+Nyt en voi enää; voimani uupuvat. Suo minulle rauha; ehkäpä sitten voin
+elää. Sinähän rakastat minua; ajattele, että ponnistelet ja kestät
+minun puolestani. Ajattele, että lunastat minun elämäni joka päivältä,
+joka kuluu."<a name="FNanchor_113" id="FNanchor_113"></a><a href="#Footnote_113" class="fnanchor">[113]</a></p>
+
+<p>Jo ennen tätä Kööpenhaminan matkaansa oli Ernst Ahlgren, samana päivänä,
+jolloin hän oli lukenut "Politiken'in" ankaran arvostelun, kirjoittanut
+Gustaf af Geijerstamille: "Nyt ei ole enää puhetta hankauksista
+(Brandesin ja hänen välillään). Jotain aivan toista on kysymyksessä:
+minun työni... Minulla ei ole voimaa tulla taiteilijaksi &mdash; minä
+tarkoitan, minussa ei ole kylliksi omaperäisyyttä tullakseni siksi eikä
+diletantin elämää mielestäni kannata elää. Elää, kun se on niin
+tympäisevän banaalia."<a name="FNanchor_114" id="FNanchor_114"></a><a href="#Footnote_114" class="fnanchor">[114]</a></p>
+
+<p>Ja päivää ennen kuin hän aikoi panna itsemurhayrityksensä toimeen, hän
+selittää vielä Geijerstamille: "Tässä syy, miksi en voi elää. Olen jo
+kauan tuntenut elämäni niin tyhjäksi, että kernaammin tahtoisin kuolla
+kuin elää. Mutta niin kauan kuin uskoin, että minulla oli hiukan
+kirjailijakykyä, saatoin sittenkin kestää. Työ täytti tyhjyyden, ja
+minä luulin tulevaisuudessa, saavutettuani vaikutusvaltaa ja suosiota,
+voivani suurestikin hyödyttää puoluettani juuri kohtuullisuudellani ja
+uutteruudellani, joka ei koskaan petä, kun työskentelen jonkun
+päämäärän saavuttamiseksi.</p>
+
+<p>"'Politiken'in arvostelu antoi minulle viimeisen iskun. Luullakseni
+Brandes on oikeassa: minulta puuttuu kykyä. Minä halveksin
+diletantismia; jollei minusta voi tulla kirjailijaa, niin en tahdo
+kirjoittaa, ja jollei minulla ole työtä, johon voin ajatukseni
+keskittää, niin on minun mahdoton kestää: elämä on minulle liian
+autio."<a name="FNanchor_115" id="FNanchor_115"></a><a href="#Footnote_115" class="fnanchor">[115]</a></p>
+
+<p>Mitä tuo "Politiken'in" arvostelu sitten sisälsi, koska se saattoi niin
+täydellisesti murtaa Ernst Ahlgrenin elinvoiman? Arvostelu, joka oli
+<i>nimetön</i>, kuului, lukuunottamatta varsin ivalliseen sävyyn
+kirjoitettua selostusta itse teoksesta, seuraavasti: "Koska rouva
+Benedictsson on liittänyt tämän kirjan kansilehdelle oikean nimensä
+salanimensä rinnalle, niin on hän varmaan luullut sitä parhaaksi
+tuotteekseen, joka voisi pitää puoliaan ilman anonymiteetin
+vaatimatonta suojaa. Sen pahempi puuttuu rouva Benedictssonilta,
+niinkuin niin monelta muultakin kirjailijalta, jossakin määrin
+itsekritiikkiä; sillä 'Fru Marianne' on epäilemättä hänen kynänsä
+kaikkein heikoimpia tuotteita. Hänen romaaninsa 'Pengar' seisoo, sen
+nuorekkaista virheistä huolimatta, äärettömän paljoa korkeammalla kuin
+tämä viimeinen teos, joka näyttää etsivän esikuvansa saksalaisten ja
+englantilaisten guvernantti-romaanien, sellaisten kuin esim. Marlittin
+kevyitten teosten parista.</p>
+
+<p>"Täytyy ihmetellä, että uudenaikainen henkevä ja älykäs nainen voi
+tehdä itsensä syypääksi näin kouraantuntuvaan erehdykseen. Toiselta
+puolen on varmaan olemassa suurikin yleisö, joka suosii sellaisia
+kirjoja. Rouva Schorringin teoksia luetaan epäilemättä monessa
+paikassa, missä 'Rosmersholm' on kiellettyä tavaraa, ja rouva
+Benedictsson saa varmaan kiitosta sellaisissa lehdissä, joissa
+Strindbergiä pidetään verivihollisena. Kuitenkin monet olivat luulleet
+rouva Benedictssonin pyrkivän korkeammalle. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>"'Fru Mariannen' tekijätär on tyytynyt elämän kaikkein sileimpään
+pintaan, ja näitä pieniä väreilyjä, jotka kulkevat tällä hiljaisella
+merellä, hän kuvaa ikäänkuin ne olisivat intohimon myrskyjen
+nostattamina. Hän ei ole kylvänyt tuulta ja siksi hän ei voi myöskään
+niittää myrskyä. Hänen henkilönsä ovat yhtä litteitä kuin se paperi,
+jolle ne ovat kuvatut; ihmisiä ei niin helposti käsitellä kuin näitä
+olentoja tässä teoksessa, jossa naiset säikähtävät ensimäistä suudelmaa
+ja alkavat kehrätä, ja miehet kaikkoavat maailmalle muille kaikkein
+soveliaimpana hetkenä.</p>
+
+<p>"'Fru Marianne' ei vie kirjallisuutta hituistakaan edemmäksi, jos nyt
+kerran kirjallisuuden tehtävänä on lausua totuus niistä asioista,
+joihin tiede ei kajoa. Ja se on surkuteltavaa näinä aikoina, jolloin
+täällä pohjoisessa tarvittaisiin totuuttaetsivää kirjallista
+työtä."<a name="FNanchor_116" id="FNanchor_116"></a><a href="#Footnote_116" class="fnanchor">[116]</a></p>
+
+<p>Niinkuin edellämainitusta kirjeestä Gustaf af Geijerstamille<a name="FNanchor_117" id="FNanchor_117"></a><a href="#Footnote_117" class="fnanchor">[117]</a>
+saattaa huomata, otaksui Ernst Ahlgren, että tämä nimeään ilmaisematon
+arvostelija, joka kevyesti veti viivan koko hänen kirjailijatoimensa
+ylitse, oli Georg Brandes itse. Vahvistusta tähän väitteeseen antaa
+vielä toinen, viikkoa myöhemmin kirjoitettu kirje niinikään
+Geijerstamille, jossa Ernst Ahlgren lopuksi sanoo: "Edvard Brandes
+onkin tuon arvostelun kirjoittanut. Georg Brandes ja minä olemme
+puhuneet siitä."<a name="FNanchor_118" id="FNanchor_118"></a><a href="#Footnote_118" class="fnanchor">[118]</a></p>
+
+<p>Ja pari päivää myöhemmin hän lisää: "Edvard Brandes kävi tänään minua
+tapaamassa, mutta en ollut kotona. Luulen hänen huomaavan, miten huono
+shakkiveto oli käydä juuri minun kimppuuni, minustahan olisi voinut
+tulla niin luotettava liittolainen &mdash; sillä taantumuspuoluelaista ei
+minusta koskaan tule sielultani eikä sydämeltäni."</p>
+
+<p>Arvostelu sinänsä, niin ankara ja ivallinen kuin se olikin, tuskin
+sittenkään olisi masentanut Ernst Ahlgrenia siinä määrin, että hän
+olisi arvellut kuoleman ainoaksi pelastuksekseen, sillä kaikesta
+vaatimattomuudestaan ja itseluottamuksen puutteestaan huolimatta hän
+sisimmässään sittenkin uskoi kirjailijatehtäväänsä ja ennen kaikkea
+rakasti työtään. Mutta hänen täydellinen epätoivonsa on käsitettävissä,
+kun tiedämme, että hän luuli sen miehen, jonka sanaan hän pani
+suurempaa arvoa kuin kenenkään muun ja johon hän koko kaihoavan
+sydämensä kiihkolla oli kiintynyt, kun hän luuli sen miehen halveksivan
+hänen työtänsä ja pilkkaavan sitä, mikä hänelle oli pyhintä. Eikä edes
+sittenkään, vaikka hän huomasi erehtyneensä, hän voinut täydellisesti
+voittaa tätä iskua, joka oli järkyttänyt koko hänen olemuksensa.</p>
+
+<p>Vielä sittenkin, kun hän heinäkuun loppupuolella, Gustaf af
+Geijerstamin ja hänen vaimonsa ystävällistä kutsua seuraten, läksi
+heidän luokseen Tukholman saaristoon, on hän ikäänkuin tehnyt vain
+aselevon vihollisensa kanssa. "Olen iloinen, huoleton, melkein
+onnellinen", kirjoittaa hän Matille, "mutta musta piru ei ole kuollut.
+Ehkäpä se palaa vielä kerran &mdash; ei kiusanhenkenä, vaan rakkaana
+ystävänä. Mustalla pirulla minä tarkoitan tuota fiksiä ideaa, joka on
+jonkunmoinen kummallinen sekoitus rauhan kaipuuta ja kuoleman mukana
+seuraavien ruumiillisten tuskien pelkoa.</p>
+
+<p>"Mutta kun olen voittanut tuskien pelon", jatkaa hän, "sitten olen
+täysin onnellinen ihminen, sitten en valita enää, että olen syntynyt
+maailmaan, sitten rakkauteni kaikkea elollista kohtaan on kasvava
+voimakkaammaksi ja suuremmaksi kuin koskaan ennen, sitten kaikki, mikä
+on tuottanut minulle surua, on tuntuva vähäpätöiseltä ja kaikki, mikä
+on ollut minulle ilonaiheena, on tuntuva suurelta. Sitten &mdash; vasta
+sitten &mdash; iloitsen siitä, että olen elänyt."<a name="FNanchor_119" id="FNanchor_119"></a><a href="#Footnote_119" class="fnanchor">[119]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren viipyi Geijerstamin kodissa koko loppukesän, aina
+syyskuun keskivaiheille saakka, ja kauniin luonnon helmassa ja
+hyvien ja ymmärtävien ystävien parissa työhalu palasi jälleen. "Teen
+työtä kuin kuumeessa joka päivä", kirjoittaa hän Lundegårdille,
+"&mdash; kirjoitan, luen ja (ajattelehan!) puhun... Minä pinnistän jokaista
+lihassäiettäni saadakseni esille jotain todellista ja kelvollista &mdash;
+ja sittenkin! Mutta työtä aion tehdä viimeiseen saakka. Sillä
+resignatsioni on sana, jonka merkitystä minun luonteeni ei ymmärrä. Se
+ei tiedä muusta kuin taistelusta ja epätoivosta. Kesyksi minä en tule
+koskaan."<a name="FNanchor_120" id="FNanchor_120"></a><a href="#Footnote_120" class="fnanchor">[120]</a></p>
+
+<p>Ja samassa kirjeessä hän edelleen muutamalla piirteellä antaa kuvan
+elämästään Geijerstam-puolisoiden kodissa:</p>
+
+<p>"Koko tänä aikana olen tuskin ainoatakaan ihmistä tavannut.
+Lukuunottamatta tietenkin Geijerstameja. Minun huoneeni on Gustafin
+työhuoneen takana, mutta hänellä parasta aikaa ei ole mitään teosta
+tekeillä &mdash; hän pistäytyy vähä väliä luokseni ja juttelee kanssani. Hän
+sanoo minua pahaksi omaksitunnokseen ahkeruuteni vuoksi. Iltasin me
+istumme kolmen hänen huoneessaan, aivan ihmeellinen kodikkuuden
+tunnelma on ominainen perhehetkille tällä saarella, jossa olemme aivan
+eristetyt koko maailmasta ja jossa tuuli vinkuu ja vyöryy yli suurten
+kalliopaasien ja aavojen vesien. Luonto on täällä ihana. Mutta minä
+katselen sitä kuollein silmin. Tuo yö Kööpenhaminassa &mdash; se jätti
+leimansa minuun!"<a name="FNanchor_121" id="FNanchor_121"></a><a href="#Footnote_121" class="fnanchor">[121]</a></p>
+
+<p>Kuinka syvän leiman tuo "itsemurhayö", niinkuin Ernst Ahlgren sitä
+nimitti, jätti häneen, käy ilmi seuraavasta kirjeestä Gustaf af
+Geijerstamille, joka on kirjoitettu 1888 vuoden alkupuolella:</p>
+
+<p>"Se yö, jolloin makasin yksin ja katsoin kuolemaa silmästä silmään ja
+näin edessäni kuoleman kasvojen vääristyvän, vääristyvän elämäksi,
+josta juuri olin etsinyt pelastusta; se yö on painanut leimansa minuun.
+Elämäntuskani ei johdu sentimentaalisista oikuista, se tulee siitä,
+etten usko minunlaiseni kunnon kirjailijan voivan elää kynällään muuta
+kuin kurjuudessa, ja olen taistellut liian kauan pienten olosuhteitten,
+köyhyyden ja elatushuolien painon alla. Jollei tästä sen parempaa tule,
+niin taiteilija-ituni tukehtuu sen sijaan, että se puhkeaisi täyteen
+voimaansa. Olen liiaksi taiteilija voidakseni katsella taantumistani;
+olen liiaksi yksinäinen voidakseni persoonallisesti tuntea olevani
+sidottu elämään työhuoneeni neljän seinän sisäpuolella; tuntuu siltä
+kuin kaikki se, mihin olen ollut kiintynyt, olisi vetäytynyt kauaksi
+minusta ja kuin seisoisin keskellä aavaa erämaata, jonka äärtä väsyneet
+jalkani eivät koskaan voi saavuttaa."</p>
+
+<p>Syyskuussa Ernst Ahlgren vietti parisen viikkoa Tukholmassa, palasi
+sitten Hörbyhyn, jolloin novellikokoelma "Folklif och småberättelser"
+tuli julkisuuteen, mutta vaikka hän tuntui iloiselta ja levolliselta
+ja oli hyvällä työtuulella, yltyi synkkämielisyys kuitenkin
+sitä myöten mitä pitemmälle syksy kului. Lokakuussa hän läksi
+jälleen Kööpenhaminaan ja koetti kaikella tavalla taistella
+elämänkyllästymistään vastaan, hän voimisteli, liikkui ulkoilmassa ja
+nautti vahvistavia lääkkeitä, mutta kaikki oli turhaa. Hänen voimansa
+menivät päivä päivältä alaspäin, ja vastustuskyky heikkeni niiden
+mukana.</p>
+
+<p>Käväistyään jouluna kotona Ernst Ahlgren palasi vuoden viimeisinä
+päivinä takaisin Kööpenhaminaan.</p>
+
+<p>Yöllä vasten tammikuun 9 p:ää 1888 hän teki itsemurhayrityksen, joka ei
+kuitenkaan onnistunut. Hän nautti morfiinia, mutta ennenkuin myrkky
+ennätti vaikuttaa, valtasi hänet niin kova jano, että hänen pakostakin
+täytyi juoda, jolloin myrkky ei tehnytkään tehtäväänsä.</p>
+
+<p>Hänen tuskansa oli ääretön, kun hänen täytyi jälleen ruveta elämään,
+vaikka hän jo toistamiseen oli tehnyt tilin elämän kanssa. Ja joskin
+hän vähitellen alkoi jälleen elää ja pääsi taas työhönsä kiinni, niin
+kaikki kävi enää vain puolella voimalla.</p>
+
+<p>Siten nuo kaksi voimaa, elämä ja kuolema kamppailivat keskenään hänen
+sielussaan, kunnes hänen kärsimystensä mitta vihdoinkin oli täysi ja
+vapautuksen hetki koitti.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Fru_Marianne" id="Fru_Marianne">"Fru Marianne."</a></h2>
+
+
+<p>Jo elokuussa 1885, siis heti "Pengar'in" ilmestyttyä, kirjoittaa Ernst
+Ahlgren Georg Nordensvanille: "Minulla on tekeillä pienempi novelli,
+'Fru Marianne', kertomus nuoresta rouvasta, joka on turmeltunut
+romaaninluvusta, mutta jossa sittenkin on vielä niin paljon itua, että
+hänestä lopulta tulee ihminen." Teos paisui kuitenkin paljoa
+laajemmaksi ja vaati paljoa enemmän aikaa kuin mitä Ernst Ahlgren oli
+olettanut. Vasta tammikuussa 1887 se on aivan valmis, niinkuin käy
+selville kirjeestä Gustaf af Geijerstamille: "Olen nyt kirjoittanut
+loppusanat 'Fru Marianne'en. Tuntuu oikein juhlallisen hartaalta, kun
+sellaisen työn on saanut valmiiksi. Siinä on kolmen vuoden ajatukset ja
+vuoden pitkä, ahkera työ. Olen koettanut olla tosi, ja vaikka arvostelu
+painaisi sen kuinka alas hyvänsä, niin en häpeä sittenkään itseni
+edessä."</p>
+
+<p>Ja sitten hän puhkeaa sanomaan:</p>
+
+<p>"Työ on minulle &mdash; niin ainakin luulen &mdash; jotakin aivan toista kuin
+teille muille. Työ yksin sitoo minut elämään, työ yksin valaa aurinkoa
+olemassaolooni &mdash; minun elämääni, joka on niin vailla persoonallista
+onnea, ja sittenkin on elämä niin suuri ja terve ja rikas! Minä
+rakastan elämää, en omaa elämääni, mutta kaikkea mikä on elollista.</p>
+
+<p>"Olen iloinen, että olen kirjoittanut 'Fru Marianne'n. Monasti, kun
+sairaus yllätti minut, tuskailin mielessäni: 'loppuvatko voimani,
+ennenkuin minun on sallittu lausua edes tämä pieni sana!' Ja työkuume
+kiehui suonissani ja voitti sairauden."<a name="FNanchor_122" id="FNanchor_122"></a><a href="#Footnote_122" class="fnanchor">[122]</a></p>
+
+<p>Se "sana", jonka Ernst Ahlgren halusi saada lausutuksi tässä
+teoksessaan, tarkoitti, samoinkuin "Pengar'issakin", miehen ja naisen
+välisen suhteen selvittämistä, vaikka se tässä onkin otettu aivan
+toiselta kannalta. "Pengar'issa" hän taistelee naisen oikeuksien
+puolesta, hänen Selmansa on uuden ajan nainen, joka vaatii itselleen
+kehitysmahdollisuutta ja vapautta. "Fru Marianne" esittää hänen
+kantaansa siveellisyyskysymyksessä, se on hyökkäys kaikkea
+<i>puolinaisuutta</i> vastaan. Hän asettaa Mariannen siinä kahden
+alternatiivin eteen, hänen täytyy tehdä valintansa ja sitten olla
+kokonaan sitä, mitä hän on, heilumatta puolelle tai toiselle.
+"Epäsiveellistä on vain se, jos Marianne antaa puolet Börjelle ja
+puolet Pålille", sanoo Ernst Ahlgren itse kirjeessään Georg
+Nordensvanille. "Jos hän valitsee sen, jonka kanssa hän on naimisissa
+tai toisen, on minulle aivan yhdentekevää, kunhan hän vain valitsee ja
+valitsee kokonaisesti."<a name="FNanchor_123" id="FNanchor_123"></a><a href="#Footnote_123" class="fnanchor">[123]</a></p>
+
+<p>Siinä on itse teoksen ydinkohta. Ja ankaralla johdonmukaisuudella Ernst
+Ahlgren on kehittänyt tätä ajatustaan. Hän on kuvannut Mariannessa
+luonteeltaan kevyttä ja turhamaista kaupunkilaistyttöä, joka tullakseen
+turvatuksi ottaa ensimäisen parhaan, joka hänelle tarjoutuu ja joutuu
+siten aivan uuteen ja outoon ympäristöön. Hän ei yritäkään kotiutua
+maalaisoloihin, joista hänen miehensä on lähtenyt ja jotka muodostavat
+koko hänen elämänsä. Hän ei koeta edes perehtyä niihin töihin, jotka
+hänelle maanviljelijän vaimona lähinnä kuuluisivat, hän vajoaa vain
+romaanien lukemiseen ja epäterveeseen tunne-elämään ja antautuu
+vähitellen täydellisen apatian valtaan. Tästä haluttomuuden ja
+ikävystymisen tilasta herättää hänet miehen ystävä, joka palattuaan
+monivuotiselta ulkomaanmatkalta asettuu heidän luokseen asumaan.
+Ystävällä on kaikki ne edut, jotka mieheltä puuttuvat, maailmanmiehen
+miellyttävä käytöstapa, laajat harrastukset ja ennen kaikkea kyky
+kiehtoa naisten mielet pauloihinsa, lumota heidät. Hänen rinnallaan
+aviomies, joka karkeasta kuorestaan huolimatta on luonteeltaan
+kelvollinen ja luotettava ja mieleltään pehmeä ja herkkä, jonka
+todelliset ominaisuudet vievät monin kerroin voiton hänen ystävästään,
+tekee varsin haalean ja nolon vaikutuksen. Marianne ei voi olla
+tekemättä vertauksiansa, ja ne lankeavat kaikki ystävän eduksi. Melkein
+huomaamattaan hän soljuu yhä enemmän hänen valtaansa, hiljaiset
+hämärähetket takkavalkean ääressä, jolloin luottamuksia vaihdetaan
+kummallakin puolen ja kaivetaan esille kaikki salatut huolet ja
+kaipuut, vahvistavat osaltaan ystävyyttä, kunnes se kiihtyy
+molemminpuoliseksi rakkaudeksi. Ensimäinen suudelma saa kuitenkin
+Mariannen omantunnon heräämään, ja hän karkoittaa ystävän talosta.
+Mutta vaikka hän voittaakin kokonaan tämän tunteensa, ei hänen
+omatuntonsa lakkaa häntä soimaamasta ennenkuin hän on tunnustanut
+kaikki miehelleen. Hänen tunnustuksensa kylmentää kuitenkin kokonaan
+aviopuolisoiden välin, sillä mies, joka on käsillään kantanut vaimoansa
+ja rakastanut ystäväänsä, ei voi antaa anteeksi sitä, että he hänen
+silmiensä edessä ovat häntä pettäneet, eikä uskoa vaimon jälleen
+rakastavan häntä.</p>
+
+<p>Mutta samalla kun väli rikkoontuu, herää Mariannen rakkaus mieheensä
+vasta täyteen voimaansa. Hän koettaa nyt voittaa hänet jälleen
+omakseen, hän herää ikäänkuin uuteen elämään, hän tarttuu tosityöhön
+kiinni, ottaa kodin ohjakset käsiinsä, perehtyy kaikkiin emännän
+toimiin, löytääpä yksin tien yksinkertaisen kansan sydämeen. Kaikki se,
+mitä hän ennen on ylenkatsonut ja halveksinut, muuttuu nyt hänelle
+rakkaaksi siksi, että se on sen miehen maailma, jonka kunnioituksen ja
+rakkauden hän tahtoo voittaa. Ja se onnistuu hänelle vihdoin. Mies ei
+voi olla huomaamatta sitä suurta muutosta, joka vaimossa on tapahtunut,
+ja hänen rakkautensa herää jälleen.</p>
+
+<p>Koko se puoli kirjaa, joka kuvaa Mariannen taistelua, on syvää,
+kaunista taidetta. Se on taistelua elämästä ja kuolemasta, joka
+vaikuttaa vakuuttavasti ja todesti. Teoksen alkupuoli sen sijaan on
+paljoa heikompi. Se on liiaksi venytetty, siinä ei ole sitä tyylin
+tuoreutta kuin "Pengar'issa", ei samaa yksinkertaista ja puhdasta
+muovailua. Niinikään vuoropuhelut ovat paljoa heikommat ja
+värittömämmät. Koko teoksessa on jotain tekemällä tehtyä, melkeinpä
+sovinnaista, se on vailla sitä välittömyyttä ja voimaa, mikä
+edelliselle on niin ominaista.</p>
+
+<p>Senaikuiset arvostelijat yleensä ovat varsin suopeita "Fru
+Marianne'lle", muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikkein kehuvin
+on "Aftonbladet". "'Fru Marianne' osoittaa ehdottomasti suurta
+edistystä", sanoo sen arvostelija... "Kertomataidossa Ernst Ahlgren on
+saavuttanut miltei mestaruuden; niin tasainen ja selvä on hänen
+tyylinsä ja niin kiinteästi se mukautuu kuvatun aiheen laadun mukaan...
+Joskus on kuitenkin sullottu liian paljon yksityiskohtia yhteen ja
+kuvattu niitä turhan tarkasti sekä liiaksi toistettu pohjaltaan aivan
+samoja aiheita; myöskin monet episodiset kohtaukset ovat venytetyt
+väsyttävän pitkiksi... Teos on ehdottomasti parhaita mitä 'uusi
+koulumme' on päästänyt julkisuuteen, mutta arvonsa sille etupäässä
+antaa se seikka, että se on tunteellisen runoilijasielun luoma."<a name="FNanchor_124" id="FNanchor_124"></a><a href="#Footnote_124" class="fnanchor">[124]</a></p>
+
+<p>Samoin professori Karl Warburgin arvostelu on kiittävä ja hän sanoo
+teoksesta, että "molempien päähenkilöiden kuvauksessa on monta hyvää
+ja tervettä piirrettä, jotka ovat otetut suoraan luonnosta".<a name="FNanchor_125" id="FNanchor_125"></a><a href="#Footnote_125" class="fnanchor">[125]</a>
+"Dagny'ssa" nimimerkki F.S. osuu epäilemättä lähimmäksi tekijän omaa
+tarkoitusta sanoessansa, että teos "on terve ja raitis ylistyslaulu
+työn ja todellisen elämänilon kunniaksi".<a name="FNanchor_126" id="FNanchor_126"></a><a href="#Footnote_126" class="fnanchor">[126]</a></p>
+
+<p>Myöskin suomalaiset lehdet asettuivat "Fru Marianne'n" suhteen hyvin
+suosiolliselle kannalle. "Finsk Tidskrift" sanoo sen "uskollisemmin ja
+luonnollisemmin kuin minkään muun ruotsalaisen romaanin kuvaavan
+todellisuutta",<a name="FNanchor_127" id="FNanchor_127"></a><a href="#Footnote_127" class="fnanchor">[127]</a> ja Werner Söderhjelm "Helsingfors Dagbladet'issa"
+antaa siitä seuraavan kehuvan todistuksen: "Jos tahtoisi luetella
+kaikki 'Fru Marianne'n ansiot, niin koituisi siitä pitkä ansioluettelo.
+Me tyydymme vain sanomaan, ettei Ruotsissa pitkiin aikoihin ole
+kirjoitettu kirjaa, joka sisältäisi niin runsaasti runoutta ja niin
+paljon lämmintä tunnetta elämää kohtaan, sellaisena kuin se ilmenee
+yhteiskunnan pienissä oloissa. Nuoren Ruotsin kirjallisuus voi pitää
+'Fru Marianne'a suurimpana voittonaan, mitä sillä pitkiin aikoihin on
+ollut, ja Ernst Ahlgrenille, nuorelle rouvalle, joka piiloutuu tämän
+miehisen salanimen taakse, takaa tämä suuri menestys varman
+voiton."<a name="FNanchor_128" id="FNanchor_128"></a><a href="#Footnote_128" class="fnanchor">[128]</a></p>
+
+<p>Sensijaan Tanskassa, jossa "Fru Marianne" ilmestyi yhteen aikaan kuin
+Ruotsissakin, teos sai hyvinkin vastakkaisia arvosteluja osakseen.
+"Politiken'in" murhaavasta arvostelusta on ollut jo puhetta. Se ei
+suorastaan myöntänyt kirjalle minkäänlaisia ansioita. Ja sen vaikutusta
+voi selvästi huomata useissa muissakin lehdissä. Niinpä esim. eräs
+maaseutulehti, myönnettyään, että muutamat yksityiskohdat olivat varsin
+kauniita ja todistivat tekijän älykkyyttä, sanoo: "Kokonaisuutena on
+'Fru Marianne' kehno kirja. Huonoimpia kohtia on viimeinen yhtymä
+nuoren vaimon ja 'perheen ystävän' välillä &mdash; varsinkin
+viimeksimainitun suuhun pannut sanat saavat raakuudessaan ja
+tyhjänpäiväisyydessään etsiä vertaisiaan."<a name="FNanchor_129" id="FNanchor_129"></a><a href="#Footnote_129" class="fnanchor">[129]</a></p>
+
+<p>Sitä vastoin monet muut tanskalaiset lehdet ovat hyvinkin suosiollisia,
+niinkuin esim. seuraavasta otteesta voi todentaa: "Lukiessa tätä kirjaa
+joutuu ehdottomasti sen vaikutuksen valtaan, että on tekemisissä
+vakavan ja hienon kirjailijapersoonallisuuden kanssa, jolla
+mahdollisesti vielä voi olla yhtä ja toista opittavaa, ennenkuin hän
+täysin saa hallituksi muotoa ja keinoja, mutta jonka kyky kuvata elämää
+ja ihmisiä on jo kylliksi kypsä ja rikas, luodakseen teoksia, jotka
+kohoavat keskitasoa paljoa korkeammalle."<a name="FNanchor_130" id="FNanchor_130"></a><a href="#Footnote_130" class="fnanchor">[130]</a></p>
+
+<p>Esselde lausuu niinikään ilonsa ja kiitoksensa tästä teoksesta,
+saatuaan sen suoraan tekijältä itseltään. "<i>Hyvä</i> kirja",
+kirjoittaa hän Ernst Ahlgrenille, "vailla varsinaista tendenssiä ja
+samalla niin mieltäkiehtova, että on vaikea jättää sitä käsistään
+ennenkuin yhteen menoon on ahminut kaikki 400 sivua &mdash; miten kauan
+siitä onkaan, kun kotimainen kirjallisuus tarjosi meille jotain tämän
+kaltaista."<a name="FNanchor_131" id="FNanchor_131"></a><a href="#Footnote_131" class="fnanchor">[131]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli edeltäkäsin koettanut terästää mieltään kaikkia
+arvosteluja, sekä kiittäviä että moittivia vastaan. Hän tiesi itse
+tehneensä parastansa ja panneensa koko sisimpänsä työhönsä. Jollei se
+sittenkään täyttäisi vaatimuksia, niin se todistaisi vain, niinkuin hän
+itse sanoo Georg Nordensvanille, ettei hänellä "yleensä ollut kykyä
+kirjoittaa".<a name="FNanchor_132" id="FNanchor_132"></a><a href="#Footnote_132" class="fnanchor">[132]</a> Mutta kun isku kohtasi häntä, kun "Politiken'in"
+kohtalokas arvostelu tuli julkisuuteen, ei hänellä sittenkään ollut
+vastustuskykyä. Miksi se hänet mursi, sen me jo tiedämme. Ja siten tämä
+teos, johon hän itse ja epäilemättä myös hänen ystävänsä oli
+kiinnittänyt paljon toiveita, tuli hänelle suureksi pettymykseksi ja
+voittamattoman tuskan lähteeksi.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Ernst_Ahlgren_novellinkirjoittajana" id="Ernst_Ahlgren_novellinkirjoittajana">Ernst Ahlgren novellinkirjoittajana.</a></h2>
+
+
+<p>Ernst Ahlgren alotti kirjallisen uransa novellikokoelmalla ja
+novellikokoelmalla hän sen myös lopetti. Nuo pienet kertomukset, jotka
+kaikista hänen elämänsä ristiriidoista ja taisteluista huolimatta
+heruivat hänen kynästään ja jotka hänen omasta mielestään olivat vain
+välityötä suurempien tehtävien lomassa, ovat sittenkin kaikkein
+omaperäisimmät hänen taiteilijaluonteelleen. Sillä ensi sijassa Ernst
+Ahlgren oli sittenkin kansan kirjailija, skånelaisen talonpojan
+kuvaaja. Jo hänen esikoisteoksessaan ne kertomukset, joiden aiheet ovat
+kansanelämästä saadut, ovat ehdottomasti parhaat, sillä näissä hänen
+suuri ihmisrakkautensa ja suvaitsevaisuutensa saa kaikkein kauneimman
+ilmaisunsa, samalla kuin hänen voimakas tempperamenttinsa ja terve
+arvostelukykynsä pääsee parhaiten oikeuksiinsa.</p>
+
+<p>Vielä paljoa korkeammalle kuin nämät ensimäiset kertomukset ovat ne
+novellit asetettavat, joita hän v. 1884 jälkeen julkaisi monissa eri
+lehdissä ja julkaisuissa ja jotka ilmestyivät erityisinä kokoelmina
+osittain syksyllä 1887, osittain vasta hänen kuolemansa jälkeen. Näissä
+kolmessa kokoelmassa, "Folklif och småberättelser" (Kansanelämää ja
+pikkukertomuksia), "Berättelser och utkast" (Kertomuksia ja luonnoksia)
+ja "Efterskörd" (Jälkisato) on sellaisia aitohelmiä, että ne
+asettavat Ernst Ahlgrenin ei yksin paljoa korkeammalle kaikkia hänen
+aikuisiaan naiskirjailijoita, vaan yleensä parhaiden ruotsalaisten
+novellinkirjoittajien tasalle. Sellaiset pienet palaset kuin "Vid
+sotsängen", "Mor Malenas höna", "Kamrater", "Herr Tobiasson",
+"Cedergren gör sexa i qväll", sekä nuo syvintä epätoivoa ja tuskaa
+väräjävät kuvaukset "Förbrytareblod", "Lifsleda" ja "Ur mörkret" monia
+muita mainitsemattakaan, ovat kaikki suoraan elävästä elämästä
+temmatut.</p>
+
+<p>Nämät pienet novellit edustavat mitä erilaisimpia aiheita, joilla
+kuitenkin kaikilla on jonkinmoinen yhteinen sisällinen yhtymäkohta. Se
+ryhmä, joka suorastaan on otettu kansan elämästä, on niinkuin sanottu,
+paras ja myös lukuisin. Eri ryhmän muodostavat sitäpaitsi ne
+kertomukset, jotka käsittelevät tekijän omia kokemuksia, hänen
+lapsuuttansa, sairauttansa, kirjallisen työnsä alkuaikoja ja hänen
+viimeisten elinvuosiensa taistelua kuoleman ajatusta vastaan. Toisissa
+hän koskettaa taas yleisempiä kysymyksiä ja tuo esiin oman
+uskonnollisen tai siveellisen käsityskantansa.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren itse tunsi seisovansa lähellä kansaa, olevansa työntekijä
+niinkuin hekin. Ja juuri tälle työtätekevälle kansalle hän tahtoi
+kirjoittaa, hän tahtoi kehittyä "sellaiseksi kertojaksi, jonka teosten
+lukeminen voisi tuottaa heille lepoa ja huvia". Jo v. 1885 hän
+kirjoitti Lundegårdille seuraavat sanat, jotka paremmin kuin mikään muu
+selvittää meille tämän hänen suhteensa kansaan:</p>
+
+<p>"Toivoisin olevani siksi rikas, ettei minun &mdash; ei ainakaan ensi kädessä
+&mdash; tarvitsisi kirjoittaa yleisölle... Mutta jos minulla pitäisi olla
+yleisö, niin tahtoisin saada sen niin laajalta ja niin syvältä kansan
+riveistä kuin mahdollista. Ja jospa sitten voisin näyttää heille kaiken
+sen, mikä heissä itsessään on tervettä ja voimakasta, jotta he eivät
+mistään hinnasta maailmassa tahtoisi vaihtaa sitä siihen liukkaaseen
+vernissaan, joka voi kiilloittaa kaiken mädänneen niin ihmeen
+koreaksi."<a name="FNanchor_133" id="FNanchor_133"></a><a href="#Footnote_133" class="fnanchor">[133]</a></p>
+
+<p>Juuri sen, mikä kansassa on tervettä ja voimakasta, onkin Ernst Ahlgren
+näissä kuvauksissaan saanut esille.</p>
+
+<p>Tarkastakaamme esim. sellaista kertomusta kuin "Vid sotsängen"
+(Kuolinvuoteella). Nuori pappi on kutsuttu antamaan ehtoollista
+köyhälle torpparille, joka makaa henkitoreissaan. Hän tulee paikalle
+mieli täynnä ankaria moitteita, sillä hän tietää, että mies on elänyt
+laittomassa suhteessa naisen kanssa, joka on istunut vankilassa
+lapsenmurhasta. Kun hän nyt näkee tuon naisen sairasvuoteen ääressä,
+moittii hän heitä sen vuoksi, etteivät he ole menneet naimisiin, vaan
+ovat kasanneet toisen rikoksen toisen päälle. "Eikö pastori tiedä
+millainen minä olen?" kysyy vaimo. Heti päästyään vapaaksi vankilasta
+hän oli tullut taloon, jossa vaimo äsken oli kuollut ja lapset
+sairastuneet isoonrokkoon, sillä "täytyihän jonkun heitä hoitaa.
+Minunlaiseeni ei mikään tartu." Ja siten hän 21 vuotta oli palvellut
+talossa, ollut miehen uskollisena vaimona ja lasten hyvänä äitinä,
+mutta itsepäisesti koko ajan vastustanut vihkimistä, samoinkuin
+ehtoollisellekin menoa, sillä mitenkä hänenlaisensa olisi sellaiseen
+kelvannut.</p>
+
+<p>Yhtä ymmälle saattaa kuoleva torpparikin nuoren papin.
+Kuumeentapaisella kiihkolla hän on odottanut papin tuloa ja ehtoollisen
+jakamista, jota vailla hänen on mahdoton rauhassa kuolla, mutta niin
+pian kuin juhlallinen toimitus on suoritettu, siirtyvät hänen
+ajatuksensa jälleen maallisiin asioihin. Papin puhuessa hänelle
+lunastuksesta ja Jumalan armosta, sairas kohoaa istualleen ja
+huomatessaan raskaitten pilvien keräytyvän taivaalle, hän huudahtaa
+hätääntyneenä: "Marna, miten herran nimessä patruuna saa rukiin
+korjatuksi, jos syksy muuttuu sateiseksi!" Nuo sanat loukkaavat pappia,
+pitäisihän kuolevan toki ajatella sieluaan eikä surra maallisia
+asioita. "Hän on palvellut kartanossa 35 vuotta", selittää vaimo,
+"vanhat asiat istuvat hänessä sitkeässä, ja kun patruunasta on kysymys,
+unohtaa hän kaiken muun."</p>
+
+<p>Pappi ja torpanväki edustavat kahta aivan vastakkaista maailmaa, joilla
+ei ole vähimpiäkään edellytyksiä ymmärtää toisiansa. He puhuvat
+kumpikin aivan eri kieltä ja seuraavat elämässään aivan eri lakia ja
+moraalia.</p>
+
+<p>Kertomuksessa "Kamrater" (Toverit) kuvaa Ernst Ahlgren vanhan
+karjanhoitajan rakkautta elukkoihinsa ja varsinkin vanhaan uskolliseen
+koiraansa. Mies pelastaa oman henkensä uhalla tulenvaarasta kartanon
+karjan, ja kun isäntä kehuu hänen rohkeuttansa ja toimekkuuttansa, niin
+antaa hän koko kunnian koiralleen, eipä edes suostu ottamaan vastaan
+kunniamitalia, jollei koira saa hänen rinnallaan olla läsnä
+juhlatilaisuudessa kirkossa.</p>
+
+<p>Erinomaisella huumorilla ovat kertomukset "Mor Malenas höna" (Malena
+muorin kana) ja "Medan kaffet kokar" (Kahvin kiehuessa) kerrotut.
+Edellinen antaa meille pienen silmäyksen vaivaistaloon, jonka harmaiden
+seinien sisäpuolelle niin hyvin ilo kuin surukin löytää tiensä,
+jälkimäinen on varsin räikeä kuvaus kansannaisen järkiperäisestä
+suhtautumisesta avioliittokysymykseen. Aivan päinvastainen sävyltään on
+"Historien om en näsduk" (Nenäliinan tarina), joka antaa mitä
+liikuttavimman todisteen siitä hellästä ja lämpimästä suhteesta, mikä
+kansan miehen ja naisen välillä voi vallita, vaikka kaikki ulkonaiset
+merkit ja todistukset puuttuvatkin.</p>
+
+<p>Kansankuvauksina erinomaisia ovat myös "Storhandel" (Suurkauppa) ja
+"Efter torgdagen" (Toripäivän jälkeen), jotka samalla kuvaavat meille
+Ernst Ahlgrenia itseään kirjakauppiaana. Varsinkin jälkimäinen, jossa
+tekijä näyttää toteen, että hyviä ja kauniita piirteitä voi piillä
+yksin humaltuneen ja raa'an ihmisen sielun pohjalla.</p>
+
+<p>"Minä rakastan sitä kauneutta, jota on rumuudessa", kirjoittaa Ernst
+Ahlgren näiden kertomusten johdosta tohtori C.D. af Wirsénille, "sitä
+hyvää, mikä on rikollisessa; minä rakastan kaikkea sitä, joka voi
+muuttaa tuomion ja kovuuden myötätunnoksi tai hyväntahtoiseksi
+nauruksi. Minä rakastan kaikkea, mikä parantaa ja sovittaa, sillä olen
+itse kärsinyt."</p>
+
+<p>Tavattomalla intensiivisyydellä ovat kertomukset "I väntrummet"
+(Odotussalissa) ja "Bland stackare" (Raukkojen parissa) kirjoitetut.
+Vain se, joka itse on saanut kestää kovia ruumiillisia kipuja, kykenee
+kuvaamaan jotain senkaltaista kuin nuo kertomukset. Lukija tuntee itse
+miltei fyysillistä tuskaa seuratessaan sairaan pojan ajatuksenjuoksua,
+joka pelosta vavisten odottaa sitä hetkeä, jolloin hänen vuoronsa on
+joutua lääkärin veitsen raadeltavaksi, mutta joka sittenkin salaa
+pelkonsa niin tyystin, ettei kellään ole siitä vähintäkään aavistusta.</p>
+
+<p>Kahdessa pikku palasessa, "Tvist" (Riita) ja "I kupén" (Junassa) Ernst
+Ahlgren ivaa naisten väärää sovinnaisuuden tunnetta, ja kertomuksessa
+"Siffror" (Numeroita) hän kuvaa räikeällä tavalla kirjailijoiden kehnoa
+taloudellista asemaa ja lausuu purevia totuuksia yleisölle, joka ei
+henno uhrata varoja kirjojen ostoon, mutta kyllä on valmis laskemaan
+seppeleitä kirjailijan haudalle, varsinkin jos sen kautta voi saada
+nimensä sanomalehdissä mainituksi.</p>
+
+<p>"Förbrytareblod" (Rikoksentekijän veri), "Lifsleda" (Elämänkyllästys)
+ja "Ur mörkret" (Pimeydestä), nuo kolme novellia, jotka ovat lähteneet
+Ernst Ahlgrenin syvimmästä sydämestä, kuvaavat hänen omaa epätoivoista
+taisteluaan kuolemaa vastaan. Ensimäisen niistä, niinkuin jo mainittu,
+hän kirjoitti itsemurha-yönään Kööpenhaminassa kesällä 1887. Se on
+kertomus nuoresta miehestä, joka aikoo tehdä itsemurhan siksi, että
+tyttö, jota hän rakastaa, on hyljännyt hänet, mutta hän ottaakin tytön
+hengiltä, kun tämä ivaa hänen tunnettansa ja yrittää kääntää asian
+leikiksi. Itse aiheessa ei ole mitään erikoista, pikemmin se on miltei
+banaali, mutta kertomatapa on suorastaan mestarillinen. Sen takana on
+ihminen, joka on katsonut kuolemaa suoraan silmiin, se on puhjennut
+esille inhimillisen tuskan syvimmästä hetteestä, jokainen sana, joka on
+paperille piirretty, on kyynelillä ja verellä kostutettu.</p>
+
+<p>"Lifsleda" on syntynyt varmaan samana kesänä, Ernst Ahlgrenin
+oleskellessa Gustaf af Geijerstamin luona. Itsemurha-ajatuksen
+vainoomana hän samoili yksin metsissä ja kuuli alituisesti kiusaajan
+äänen korvissansa. Ehkäpä hänetkin, niinkuin kertomuksessa, pieni lapsi
+sai estetyksi täyttämästä synkkää aiettansa, pieni lapsi, joka päivisin
+seurasi hänen kintereillään, öisin pyrki hänen makuutoverikseen ja
+siten vähitellen pehmeällä kätösellään ja luottavalla äänellään sai
+hänessä jälleen elämänhalun heräämään.</p>
+
+<p>"Ur mörkret", niinkuin jo aikasemmin on mainittu, kuvaa erästä
+joulukuuniltaa v. 1887, jolloin Ernst Ahlgren, taisteltuaan jälleen
+itsemurha-ajatusta vastaan, kertoi Axel Lundegårdille elämäntarinansa.
+Hämärissä mies ja nainen istuvat siinä yhdessä ja pimeän läpi kajahtaa
+elämän kanssa lopullisen tilinsä tehneen naisen ääni. Hän puhuu siinä
+suhteestaan isäänsä, joka kasvatti häntä kuin poikaa, hän kuvaa sitä
+häpeän ja alennuksen tunnetta, joka heräsi hänessä jo lapsena siksi,
+että hän pojan puvustaan ja tavoistaan huolimatta oli sittenkin vain
+tyttö, nainen, jolla ei ollut edes ihmisoikeutta, hän kertoo siinä
+avioliitostaan, siitä häpeästä, jonka sekin hänen ylitsensä veti, ja
+vihdoin suhteestaan mieheen, johon hän koko sielullaan oli kiintynyt,
+mutta joka piteli häntä vain leikkikalunaan ja heitti hänet luotaan
+väsyttyään tähän leikkiin. Ernst Ahlgrenin koko elämän traagillisuus on
+kuvattuna tässä pienessä palasessa, mutta samalla sillä on laajempikin
+kantavuutensa. Se on palanen naisen kohtaloa yleensä, "paarian, joka ei
+koskaan voi kohota kastiaan korkeammalle".</p>
+
+<p>Näiden novellien joukossa on pari kertomusta, joissa Ernst Ahlgren
+siksi voimakkaasti heilutti ivan ruoskaansa, että ne nostattivat pahaa
+verta häntä vastaan. Niinpä esim. "Cedergren gör sexa i qväll"
+(Cedergren pitää illalliset tänä iltana) nimisen kertomuksen johdosta
+hän sai vastaanottaa seuraavan nimettömän kirjeen, joka kuvaa selvästi
+sen ajan ahdasta käsityskantaa:</p>
+
+<p>"Olen lukenut 'Sveassa' kertomuksen nimeltä 'Cedergren gör sexa i
+qväll'. Jos te sen olette kirjoittanut, niin rukoilen Jumalaa
+varjelemaan minua, etten tulisi lukeneeksi enää mitään muuta teidän
+kynänne tuotetta. Tiedättekö, miten paljon myrkkyä teidän sanoissanne
+piilee? Tiedättekö miten paljon katkeraa sappea te voitte vuodattaa
+äidin sydämeen? Mitä ovat nuo siveettömät romaanit, jotka kiihoittavat
+aistillisuutta, tällaiseen kertomukseen verrattuna? Ne kiihoittavat
+hetkeksi, mutta kiihoitus menee ohitse, te sen sijaan turmelette
+ihmisen ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Ajatelkaa tätä ennenkuin on liian
+myöhäistä!"</p>
+
+<p>Kertomus kuvaa vetelehtivää ylioppilasta, joka salatakseen oman
+laiskuutensa ja kehnoutensa vetää nenästä kaupunkiin tullutta vanhaa
+äitiään ja pitää hänen kustannuksellaan iloiset juomakestit. Ylioppilas
+on tosin räikein värein kuvattu, mutta hän ei pohjaltaan ole sittenkään
+turmeltunut, hän rakastaa vanhaa äitiään kaikesta huolimatta ja hänen
+pilansa, koettaessaan pelastaa oman nahkansa, ei mitenkään ole
+tarkoitettu petokseksi. Tämän kevytmielisen pojan rinnalla kohoaa äidin
+hahmo kahta vertaa kauniimpana ja ihanteellisempana. Jos Ernst
+Ahlgrenilla tätä kertomusta kirjoittaessaan on ollut jokin määrätty
+tarkoitus, niin on hän tahtonut kuvata syvintä ja itsensäuhraavinta
+äidinrakkautta eikä suinkaan äidin halveksimista ja pilkkanapitämistä,
+niinkuin yllämainitun kirjeen kirjoittaja olettaa.</p>
+
+<p>Toinen kertomus, joka tuotti Ernst Ahlgrenille ikävyyttä, oli
+"Fairbrooks krögare" (Fairbrookin kapakoitsija), sillä se herätti
+paljon paheksumista hyvässä Hörbyssä. Hörbyläiset, niinkuin sanottu,
+eivät katsoneet Ernst Ahlgrenin tuotantoa suopein silmin, ja kun tämä
+kertomus nyt ilmestyi, olivat he heti tuntevinaan siinä itsensä.
+Kertomuksessa oli varsinkin kaksi kohtaa, jotka heidän mielestään
+erehtymättömästi olivat suunnatut heitä vastaan: siinä esiintyy näet
+kaksi emansipeerattua rouvaa, jotka syövät päivällistä ravintolassa
+miestensä seurassa &mdash; sellaista oli todellakin kerta tapahtunut
+Hörbyssä! sekä kuvataan hautajaisia, joissa vainajan juomaveikot
+kulkevat ruumissaatossa kuin "parvi suuria, kömpelöitä elukoita" &mdash;
+siitä ei ollut kovinkaan kauan, kun Hörbyn totiherrat olivat saattaneet
+erään pienen yhteiskuntansa jäsenen viimeiseen lepoonsa.</p>
+
+<p>Olihan tässä yllin kyllin syytä, jotta viha alkaisi kiehua kyläläisten
+suonissa! He uhkasivat murskata Ernst Ahlgrenin kainalosauvat
+palasiksi, koska hän oli uskaltanut haukkua heitä elukoiksi. Eikä
+siinäkään kylliksi. Hänelle oli kostettava tuntuvalla tavalla, vieläpä
+samoilla aseilla, joita hän itsekin oli käyttänyt: ja niinpä ilmestyi
+painosta häväistyskirjoitus: "Fairbrooks blåstrumpa. Hennes lefnad och
+gärning och slutliga ändalykt" (Fairbrookin sinisukka. Hänen elämänsä
+ja toimintansa ja lopullinen kuolemansa.) Tämä tekele, joka tuli
+julkisuuteen vuotta ennen Ernst Ahlgrenin kuolemaa ja osoittaa
+puolestaan miten vähän arvoa hänen lähin ympäristönsä pani hänen
+työhönsä, oli kuitenkin siksi hävytön ja liioiteltu, että se ampui
+kerrassaan yli maalinsa. Se ei saanut muuta aikaan, kuin että välit yhä
+enemmän kiristyivät ja että Ernst Ahlgrenin vastenmielisyys Hörbytä
+kohtaan kasvoi vielä entistään suuremmaksi. Mutta taiteilijaan hänessä
+se ei ulottunut. "Se on kylliksi, enemmän kuin kylliksi!" kirjoittaa
+hän sen johdosta Matille. "Suorastaan reklaami minulle. Ei ainoakaan
+sana osu minuun! Valheet liian karkeita. Sävy niin raaka, että yksin
+minun ulkomuotonikin pitäisi todistaa jokaiselle ihmiselle, että ... no
+niin. Jos pääskynen olisi pudottanut hiukan likaa päälleni, niin se ei
+olisi tehnyt minuun sen kummempaa vaikutusta kuin tämäkään: minä
+hymyilen ja näpäytän sormellani pois sen, minkä pikku eläin on päälleni
+karistanut."<a name="FNanchor_134" id="FNanchor_134"></a><a href="#Footnote_134" class="fnanchor">[134]</a></p>
+
+<p>Mutta Ernst Ahlgrenin kimppuun kävivät arvokkaammatkin vastustajat kuin
+yllämainittujen nimettömien sepustuksien kirjoittajat, syyttäen häntä
+siitä, että hän liiaksi tahtoi kuvata kaikkea sellaista, mikä oli
+rumaa. Gustaf af Geijerstamin toimittamassa julkaisussa "Revy" oli v.
+1886 ilmestynyt Ernst Ahlgrenin kirjoittama novelli "Om en hökass"
+(Heinäkuorman ääressä), joka antoi "Vårt land" lehden arvostelijalle
+aihetta ankaraan hyökkäykseen; hän väitti sen näet liian yksipuolisesti
+tuovan esiin ruotsalaisen talonpojan rumia puolia, sen taipumusta
+juoppouteen, riitaisuuteen ja kiroilemiseen.</p>
+
+<p>Tämän arvostelun johdosta Ernst Ahlgren tarttui itse kynään puolustaen
+sekä itseään että sitä kansaa, joka oli niin lähellä hänen sydäntään.</p>
+
+<p>"Sanoessanne, että se piirre, jota heinäkuormakertomuksessani olen
+kuvannut, on 'luonnon mukaan esitetty'", vastaa hän arvostelijalle, "te
+myönnätte että, joskin kuvaus on raaka ja inhottava, tämä raakuus ja
+inhottavuus on ominaista niille esikuville, joita luonnonmukaisesti
+olen kuvannut. Sallikaa minun kaikkein ensiksi sanoa pari sanaa siitä
+kansasta, jonka keskuudessa olen kasvanut ja jonka elämäntavoista ja
+käsityskannasta en voi kokonaan vieraantua, niinkauan kuin mielessäni
+säilyy yksi ainoakin lapsuudenmuisto.</p>
+
+<p>"Skånelainen pienviljelijä, päivätyöläinen, torppari tai maanviljelijä
+käyttää usein sellaista puhetapaa, joka voi loukata hienotunteisempia
+korvia. Mutta moni sana, joka hienon maailman mielestä tuntuu raa'alta
+ja epähienolta, ei ole sitä näiden ihmisten mielestä, sillä heillä ei
+ole näille asioille muunlaisia ilmaisumuotoja kuin sellaisia, jotka
+tuntuvat meistä karkeilta. Heillä on toinen kieli kuin meillä, siinä
+koko asia!"</p>
+
+<p>Myöskin kirjeessään Ruotsin Akademian sihteerille, tohtori C.D. af
+Wirsénille, joka arvosteluissaan yleensä aivan sokeasti tuomitsi koko
+uudemman kirjallisuuden, Ernst Ahlgren puolustaa kantaansa seuraavin
+sanoin:</p>
+
+<p>"Minä olen maksanut veroni rumuuden kuvaamiselle. Niin! Minä rakastan
+sitä, mikä on rumaa. Minä rakastan sitä intohimoisesti, jos siinä on
+hitunenkin kauneutta, hiukankin huumoria, yksi ainoakin sovittava
+piirre; silloin tahdon kuvata rumuutta voidakseni tuoda esiin tämän
+ainoan piirteen ja sanoa: 'katsokaa, yksin tässä alhaisessa ja rumassa
+ja huonossakin on jotakin hyvää'. Niin, tahtoisin opettaa ihmisiä
+rakastamaan sitä kauneuden hitusta, mikä rumuudessa piilee. Kuinka
+usein elämässä tapaamme täydellistä kauneutta? Mutta rumuutta me
+tapaamme joka päivä, ja miten usein kuljemme inhoten sen ohi &mdash; vaikka
+siinä voikin olla pienoinen valontäplä, joskaan meidän silmämme ei sitä
+keksi. Minä rakastan sitä kauneutta, mikä rumuudessa on, sitä hyvää,
+mikä rikollisessa on; minä rakastan kaikkea sitä, joka voi kääntää
+tuomion ja kovuuden myötätunnoksi tai hyväntahtoiseksi pilaksi. Minä
+rakastan kaikkea, mikä sovittaa ja parantaa, sillä minä olen itse
+kärsinyt.</p>
+
+<p>"Siksi minä pyydän saada kuvata rumuutta, kaikkea sitä mitä ympärilläni
+olen nähnyt, ilman minkäänlaista kultausta."<a name="FNanchor_135" id="FNanchor_135"></a><a href="#Footnote_135" class="fnanchor">[135]</a></p>
+
+<p>Mutta väärin olisi olettaa, ettei Ernst Ahlgren olisi niittänyt myös
+julkista kiitosta novellikokoelmiensa johdosta. Ellen Key kirjoitti
+erittäin suosiollisen arvostelun "Dagny" lehteen sanoen siinä m.m.,
+että "oleskelu maalla on tehnyt Ernst Ahlgrenista varsinaisesti
+<i>maaseudun</i> runoilijan", jolla alalla "hän Ruotsin kirjailijoiden
+parissa viime kuluneena vuosikymmenenä onkin ainoa". Ja sitten hän
+jatkaa: "Ei mikään luokka ole erikoisesti hänen haaveilunsa tai
+epäilynsä esineenä. Miehet yhtä paljon kuin naiset, eläimet yhtä paljon
+kuin ihmiset, rikkaat yhtä paljon kuin köyhät, vanhoilliset yhtä paljon
+kuin vapaamieliset &mdash; kaikki he saavuttavat hänen myötätuntonsa."<a name="FNanchor_136" id="FNanchor_136"></a><a href="#Footnote_136" class="fnanchor">[136]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren, joka asetti myös itse pienet kertomuksensa suurten
+romaaniensa edelle, pani epäilemättä eniten arvoa seuraavaan
+arvosteluun, jonka Georg Brandes julkaisi 'Politiken'issä "Folklif och
+småberättelser" teoksen johdosta, ja jossa hän antaa kauniin
+tunnustuksen Ernst Ahlgrenin tuotannolle ja hänen kirjalliselle
+kyvylleen yleensä.</p>
+
+<p>"Ne kaksi romaania, joita rouva Benedictsson saa kiittää maineestaan",
+kirjoittaa Georg Brandes, "eivät anna oikeaa eikä parasta käsitystä
+hänen kyvystänsä. 'Pengar' on varsin rohkea kirja, mutta se loppuu
+kapinaan, ja meillä on ollut kirjallisuudessa jo niin monta miehen ja
+naisen välistä kapinaa, ettemme enää siedä useampia.</p>
+
+<p>"'Fru Marianne', joka oli omansa voittamaan suuren lukijakunnan
+puolelleen, oli varovainen kirja ja liian lavea.</p>
+
+<p>"Omaperäisimmät, mitä hän tähän asti on tuottanut, ovat hänen
+ensimäiset kertomuksensa 'Från Skåne' sekä pieni reipas ja elokas
+näytelmä 'Final', jonka hän yhdessä Axel Lundegårdin kanssa on
+sepittänyt. Siinä on kaksi naishahmoa, hyljätty vaimo, joka viimeiseen
+asti yrittää pysyä nuorena ja kauniina, ja elämänhaluinen, toimekas,
+omia etujaan valvova koketti &mdash; kumpikin erinomaisella terävyydellä ja
+voimalla kuvatut.</p>
+
+<p>"Uudessa teoksessaan 'Folklif och småberättelser' on tekijä hankkinut
+itselleen täydellisen hyvityksen siitä tappiosta, jonka 'Fru Marianne'
+hänelle tuotti. Kokoelma on omaperäinen ja arvokas ja antaa meille
+käsityksen hänen kykynsä kantavuudesta. Näissä enimmäkseen lyhyissä
+kertomuksissa on sama tuoreus ja elokkaisuus, kuin etevän maalarin
+luonnon mukaan maalaamissa luonnoksissa, joita useinkin voi asettaa
+suurempien, valmiiksi maalattujen taulujen edelle. Niiden lämmin
+väritys ja miehuullisen voimakas sävy johtuu siitä, että tekijä tuntee
+tarkasti ja perinpohjaisesti sekä ihmiset että olot Etelä-Ruotsissa,
+josta hän kernaimmin aiheensa ammentaa. Hän tuntee skånelaisensa
+samoinkuin rouva Ancher skagenilaisensa. Hän on itse elänyt heidän
+parissaan, hän on käyttänyt sekä silmiään että korviaan ja ottanut
+sydämellään kaikkeen osaa.</p>
+
+<p>"Vanhoissa tarinoissa kerrotaan usein jostakin taikakeinosta, joka
+oikealla tavalla käytettynä saattaa ihmisen ymmärtämään lintujen
+kieltä. Ja niinpian kuin hän sen oppii, avautuu hänelle uusi maailma.
+Mutta yhtä vaikea kuin sadun prinssin on oppia ymmärtämään siivekkäiden
+olentojen kieltä, yhtä vaikea on kaupunkilaisenkin ymmärtää
+itseensäsulkeutuneen maalaiskansan tunteita ja ajatuksenjuoksua. Hän
+tarvitsee avaimen voidakseen selittää tätä mielikuvituksen ja
+ennakkoluulojen ja unelmien salakirjoitusta.</p>
+
+<p>"Rouva Benedictssonilla on tämä avain; hän on täydellisesti selvillä
+skånelaisen talonpojan käsitys- ja ajatuskannasta kaikissa
+elinkysymyksissä, aivankuin hän kaikessa olisi hänen vertaisensa.</p>
+
+<p>"Kokoelman kertomukset ovat useammilta eri vuosilta, mutta parhaat,
+ilahduttavasti kyllä, ovat vuodelta 1887, yhtä verrattomia sekä
+havaintojen että muodon puolesta sekä aito-taiteilijalle täysin
+arvokkaita...</p>
+
+<p>"Kaksikin eri seikkaa niissä viehättää lukijan mieltä: ensinkin se
+tavaton varmuus, jolla todellisuutta on kuvattu, se täsmällinen
+varmuus, jonka tarmokas tyyneys tekee lukijaan sen vaikutuksen, että
+kaikki on tapahtunut juuri niinkuin on kuvattu: juuri tuolla tavalla
+ajattelee ja tuntee vanha talonpoika kuolinvuoteellaan, juuri
+tuollainen on hänen uskollinen jalkavaimonsa, joka miehen vuoksi ei ole
+suostunut hänen vihityksi vaimoksensa, tai: juuri tällä tavalla
+mustasukkaisuuden aiheuttama murha tapahtuu maalla, juuri tuon
+luonnonvälttämättömyyden vaatimuksesta, joka on kaikkia perusteluita
+voimakkaampi.</p>
+
+<p>"Toiseksi tuottaa mieluisan yllätyksen tekijän herkkä silmä
+näkemään kaikkea koomillisuutta, joka ilmaisumuodossaan on
+niin täysin hillittyä. Kuu hän on vakava, kuvaa hän yhtä rohkeasti
+todellista elämää epäpuhtaine tai traagillisine omituisuuksineen
+kuin Henrik Pontoppidan meillä lyhyissä, mestarillisissa
+kansanelämänkuvauksissansa. Kun hän esittää jonkun koomillisen
+tilanteen &mdash; ja sen hän tekee varsin usein &mdash; astuu hän samoja jälkiä
+kuin Schandorph meillä. Mutta siinä, missä Schandorph nauraa, on Ernst
+Ahlgrenilla vain veitikka silmässä...</p>
+
+<p>"Kokonaisuutena kokoelma on keväisen terve kuin heikosti tuoksuva,
+mutta väririkas ruoho- ja metsäkukkakimppu, jonka poimii varhain
+aamulla kasteen ollessa vielä maassa."<a name="FNanchor_137" id="FNanchor_137"></a><a href="#Footnote_137" class="fnanchor">[137]</a></p>
+
+<p>Tällä myötätuntoisella ja täyttä tunnustusta antavalla arvostelullaan
+Georg Brandes tahtoi lieventää sitä murhaavaa tuomiota, joka edellisenä
+kesänä "Politiken" lehdessä oli tullut "Fru Marianne'n" osaksi, joskaan
+hän ei sitä suorastaan peruuttanut,</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Kirjallisia_otteluita" id="Kirjallisia_otteluita">Kirjallisia otteluita.</a></h2>
+
+
+<p>"Nuoren Ruotsin" kirjailijat, joita aluksi kaikilla tahoilla oli
+tervehditty ilolla uuden kirjallisen kukoistusajan edelläkävijöinä,
+joutuivat 80-luvun loppupuolella mitä ankarimman vastustuksen ja vainon
+alaisiksi. Siihen vaikutti osaltaan heidän hyökkäyksensä uskontoa ja
+yhteiskuntajärjestelmää vastaan, mutta ensi sijassa sittenkin
+Strindbergin teokset. Varsinkin sen jälkeen kuin "Giftas" teosta
+vastaan nostettu oikeusjuttu päättyi Strindbergin eduksi, kiihtyi
+taistelu konservatiivisella puolella äärimäisyyteen asti. C.D. af
+Wirsén hyökkäsi vasta perustetussa "Vårt land" lehdessä, jonka
+ohjelmaan kuului "epäsiveellisen ja herjaavan kirjallisuuden
+vastustaminen", ei yksin ruotsalaisen, vaan myöskin ulkomaalaisen
+realistisen kirjallisuuden kimppuun, ilmaisten niin suurta
+ahdasmielisyyttä ja naurettavaa kömpelyyttä arvostelutavassaan, että
+sen vertaista tuskin missään muussa maassa on tavattu. Naurettavan
+surullinen oli niinikään n.s. "siveellisyysanomus", jonka useat
+henkilöt, niiden joukossa myös yllämainittu "Vårt land" lehden
+arvostelija ja Ruotsin Akademian sihteeri, jättivät kuninkaalle,
+valittaen siinä, "että itsessään niin hyödyllistä painovapautta oli
+viime aikoina häikäilemättömästi väärinkäytetty ja että kaikkein
+siveettömimmät painotuotteet kaunokirjallisuuden nimellä ja muka
+vapauden, valistuksen ja kehityksen edistämisen tarkoituksessa olivat
+ruvenneet levittämään vietteleviä oppejansa, sekoittaneet yleisön
+oikeudentunnon sekä riistäneet siltä uskon Jumalaan ja hänen pyhään
+sanaansa siten tuottaen turmelusta sekä ajaksi että iankaikkisesti".
+Vähä väliä ilmestyi niinikään vanhoillisten lehtien palstoilla
+lähetettyjä kirjoituksia, jotka olivat milloin "Opettajan", milloin
+"Olevien olojen ystävän" y.m. allekirjoittamia ja jotka sanojaan
+säästelemättä sättivät sekä nuoria kirjailijoita että heidän
+kustantajaansa, Albert Bonnieriä. Voiton kaikista tällaisista
+hyökkäyksistä vei kuitenkin v. 1887 ilmestynyt lehtori John Personnen
+lentokirjanen "Strindbergs-litteraturen och osedligheten bland
+skolungdomen" (Srindberg-kirjallisuus ja siveettömyys koulunuorison
+parissa), jossa tekijä väittää koko uudenaikaisen ruotsalaisen
+kirjallisuuden puolustavan täydellisesti vapaata sukupuoli-elämää ja
+syytti sitä siitä epäsiveellisestä elämästä, joka vallitsi koulujen
+oppilaiden keskuudessa. Kirja, jolla ahdasmielisyydessä ja räikeydessä
+tuskin on vertaistansa, herätti suurta paheksumista "Nuoren Ruotsin"
+kirjailijoiden parissa, ja Gustaf af Geijerstam kehoitti m.m. Ernst
+Ahlgrenia julkisesti panemaan vastalauseensa.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren, joka parasta aikaa oli Parisissa, ei tahtonut sitä
+kuitenkaan tehdä. Vaikka hän persoonallisesti seisoikin lähellä useita
+nuoria kirjailijoita, niin ei hän sittenkään tuntenut niin täydellistä
+yhteenkuuluvaisuutta, että hän olisi voinut ikäänkuin astua rivistä
+esiin ja puhua kaikkien puolesta. Vastatessaan kieltävästi Gustaf af
+Geijerstamille selittää hän lähemmin kantaansa seuraavasti:</p>
+
+<p>"Kun minä ymmärrän, <i>miksi</i> ihmiset ovat tulleet sellaisiksi kuin
+he ovat, niin en voi oikein olla harmissani siitä, että he ovat
+sellaisia. Jos voisin manata esiin jonkinmoista paheksumista suuntaan
+tai toiseen, niin kirjallinen asemani olisi paljoa helpompi, silloin
+voisin yhtyä samaa-ajatteleviin, voisin olla huomaamatta sitä hyvää,
+mikä vastapuolueessakin on. Vaan nyt! Minulla on pohjaton halu nähdä ja
+ymmärtää; kaikkea, kaikkea, mihin voin ylettyä. Mihinkä sitä kelpaa
+sellaisella luonteella? Tämä luontainen vaistoni, haluni käsittää
+kaikkea, minkä voin tavoittaa, on voimakkaampi tahtoani ja järkeäni. Se
+on jonkinmoinen traagillinen kohtalo, sillä kun minulla samalla on niin
+onneton tarve voittaa ihmisten myötätuntoa, joudun tahtomattanikin
+persoonallisiin hankauksiin ja ristiriitoihin, joita vastaan luontaisen
+herkkämielisyyteni vuoksi en voi koskaan kyllin panssaroitua."<a name="FNanchor_138" id="FNanchor_138"></a><a href="#Footnote_138" class="fnanchor">[138]</a></p>
+
+<p>Samoin Ernst Ahlgren seuraavana syksynä kirjeessään Gustaf af
+Geijerstamille puhuu jälleen suhteestaan "nuoriin" vastustaen sitä
+ajatusta, että kaikki nuoremmat kirjailijat voisivat lukeutua ikäänkuin
+yhteen puolueeseen. Geijerstam, jonka oli määrä pitää esitelmiä
+ruotsalaisesta kirjallisuudesta, oli näet maininnut Ernst Ahlgrenille
+aikovansa käsitellä häntä yhdessä Tor Hedbergin sekä muiden nuorten
+kanssa, ja sen johdosta Ernst Ahlgren sai aihetta puhua itsestään sekä
+asemastaan eri puolueihin nähden. "Minä kannatan aseellista
+puolueettomuutta", sanoo hän. "Minkään puolueen puolesta en tahdo
+taistella... En yhdy mihinkään ohjelmaan, joka sitoo minut taistelemaan
+uskontoa ja voimassa-olevaa moraalia vastaan... Sinua, Tor Hedbergiä ja
+Levertiniä seison lähempänä kuin toisia. Mutta me olemme toistaiseksi
+saaneet aivan liian vähän aikaan voidaksemme rynnistäen toimia.
+Pysykäämme yhdessä ja voittakaamme maa-alaa, hiljaa mutta varmasti. Ei
+kellään meistä ole vielä kylliksi voimaa taistella ja voittaa, ja
+jokaisen yksityisen tappio vahingoittaa nuorta kirjallisuuttamme
+kokonaisuudessansa.</p>
+
+<p>"Sen tähden en millään ehdolla ota osaa pitkin koko linjaa ulottuvaan
+taisteluun."<a name="FNanchor_139" id="FNanchor_139"></a><a href="#Footnote_139" class="fnanchor">[139]</a></p>
+
+<p>Ernst Ahlgren oli kuitenkin valmis persoonallisesti ottamaan osaa
+toiseen taisteluun sekä julkisesti lausumaan siitä mielipiteensä.
+Keväällä 1887 oli Georg Brandes julkaissut "Politiken" lehdessä
+kirjoituksen siveellisyyskysymyksestä, jossa hän hyökkäsi yhtä sen
+innokkainta kannattajaa, neiti Elisabeth Grundvigia vastaan, herättäen
+siten hänen hengenheimolaistensa parissa koko pohjoismaissa mitä
+suurinta paheksumista ja nostattaen sanomalehdistössä kiihkeän
+väittelyn, johon m.m. Björnson ja tanskalainen kirjailija Hostrup
+ottivat osaa ankarasti ahdistaen Brandesia. Vaikka Ernst Ahlgren ei
+kannattanut Brandesin vapaata käsityskantaa siveellisyyskysymyksessä,
+niin ei hän silti voinut hyväksyä vastapuoluettakaan, joka
+ahdasmielisyydessään teki itsensä syypääksi yhtä suureen liioitteluun
+kuin Brandeskin. Varsinkin hän paheksui sitä, että yleinen mielipide
+kahlehti yksilöiden toiminta- ja sananvapautta ja harjoitti
+terrorismia, etenkin naisten suhteen, jos nämä uskalsivat ilmaista
+yleisestä mielipiteestä poikkeavan kantansa.</p>
+
+<p>Näitä mielipiteitään Ernst Ahlgren esitti kirjoituksessaan
+"Saedligheds-Terrorismen paa svensk Grund" (Siveellisyyshirmuvalta
+ruotsalaisella pohjalla) "Politiken" lehdessä syysk. 13 p:nä 1887,
+valaisten väitteitään useilla mielenkiintoisilla esimerkeillä.
+Niinpä hän esim. kertoo, miten eräs nainen, joka ei muiden mukana
+ollut poistunut eräästä kokouksesta, jossa oli keskusteltu
+siveellisyyskysymyksestä, julistettiin pannaan, s.o. kaikki hänen
+tuttavansa vetäytyivät erilleen hänen seurastansa. Samoin eräs
+ylioppilas, joka samassa kokouksessa oli uskaltanut lausua ilmi
+mielipiteensä, oli kadottanut apurahansa, ja kun hänelle yksityisesti
+kerättiin varoja opintojen jatkamista varten, oli eräs vapaamielinen
+virkamies luvannut avustaa häntä vain sillä ehdolla, että avustajien
+nimet eivät tulisi julkisuuteen. &mdash; Kustantajayhdistys oli niinikään
+päättänyt eroittaa joukostaan jokaisen kustantajan, joka uskalsi
+painattaa jonkun julkisesti epäsiveelliseksi julistetun kirjoituksen.
+&mdash; Ja eräältä naislehden toimittajalta oli koetettu salaisesti
+agiteeraamalla riistää hänen yksityistuntinsa, koska hän vapaata
+keskusteluoikeutta puolustavassa lehdessään oli antanut tilaa nuoren
+tytön sairaalloista tunne-elämää esittävälle kuvaukselle.</p>
+
+<p>"Sellainen on siveellisyys-hirmuvalta," huudahtaa Ernst Ahlgren. Ja
+lopuksi hän vielä omasta puolestaan lausuu seuraavat sanat niille,
+jotka ehkä hänen "sanojensa johdosta tahtoisivat asettaa hänet nurkkaan
+häpeämään epäsiveellisyysapostolien tai muiden pahantekijöiden pariin":</p>
+
+<p>"Minulle on aivan yhdentekevää, ovatko ne, joita tämä hirmuvalta uhkaa,
+oikeassa tai väärässä. Että tällainen hirmuhallitus on olemassa, on
+kylliksi tehdäkseen minusta sen leppymättömän vihollisen. Vaikkapa,
+niinkuin itse Björnson, asettaisin neitseellisen puhtausvaatimuksen
+jokaiselle sulhaselle tai samalla kauhulla kuin yhteiskuntamoraalimme
+valvoja, C.D. af Wirsén torjuisin luotani miehen ja naisen välisen
+yhdenvertaisuusvaatimuksen, niin inhoisin sittenkin yhtä suuressa
+määrin tätä hirmuvaltaa.</p>
+
+<p>"Sillä niin kauan kuin ulkonaista painostusta käytetään syiden ja
+vastasyiden asemesta, ei tämä uusi kysymys ole mitään muuta kuin vanha
+valhe, ja me omistamme yhä edelleenkin: vain kalkittuja hautoja
+mädänneitten tapojen ympärillä."</p>
+
+<p>Vaikka tämä kirjoitus ei suoranaisesti puolustakaan Brandesia, niin
+hänen vastustajansa antoivat sille sittenkin sellaisen selityksen, kun
+paria kuukautta myöhemmin Ernst Ahlgrenin kirjoitus "Georg Brandes
+esitelmöitsijänä" "Hemvännen" lehdessä toi uutta vettä heidän
+myllyynsä. Ernst Ahlgren oli näet Kööpenhaminassa seurannut suurella
+ihastuksella ja innolla Brandesin luentoja ja kuvasi nyt yllämainitussa
+kirjoituksessaan sekä kuulijakunnan innostusta että luennoitsijan
+suurta esittämiskykyä ja persoonallista viehätysvoimaa. Osoitteena
+Ernst Ahlgrenin tyylistä sekä hänen suuresta innostuksestansa saakoon
+tämä kirjoitus tässä sijansa.</p>
+
+<p>"'Frue Kirke' kohoaa synkkänä pilvistä iltataivasta vasten, yliopiston
+kiviröykkiö rajoittaa aukiota toiselta puolen, portailla seisoo
+vihmasateessa tiheään sulloutunut ihmisjoukko riippuen suuren suljetun
+oven edustalla kuin mehiläisliuta ennen parveilua &mdash; ulottuen aina
+katukäytävälle saakka, missä muutamat ylioppilaat lämpimikseen astuvat
+edestakaisin.</p>
+
+<p>"Sisällä opinahjossa, valtavien ovien takana on hiljaista, käytävät
+ovat tyhjinä ja ovenvartija torkkuu arvokkaana paikallaan; leveät
+portaat ovat puolipimeät, mutta seinämaalauksille lankeaa valo
+pääportaiden korkeista kandelaabreista, jotka valaisevat ylintä
+käytävää. Ovia alhaalla ei avata ennenkuin täsmälleen seitsemältä,
+väräjävässä kaasuvalossa värjöttää äänettömänä ja autiona pitkä käytävä
+hukkuen lopulta pimeään.</p>
+
+<p>"Varjosta astuu esiin yksinäinen mies, eroittuen valoa vasten kuin
+selväpiirteinen varjokuva. Solakka vartalo; joustava käynti;
+karakteristinen pää, hiukan eteenpäin kumartunut, mutta silti ylpeä
+ryhdiltänsä, jonka suora, kiiltävä musta tukka, kohottuaan ensin
+ylöspäin yhtenä ainoana kaarena, laskeutuu alas otsalle. Piirteitä on
+mahdoton eroittaa, ei muuta kuin pään muodon, mutta sekin jo riittää,
+jotta tuntisi sen kerrankin nähtyänsä.</p>
+
+<p>"Mies asettuu seisomaan reunimmaisten portaitten ääreen, nojautuu
+kandelaabrien tummaa rautaa vasten, sulautuu ikäänkuin kokonaan niihin.
+Ja siihen hän jää liikkumattomana odottamaan.</p>
+
+<p>"Mitä hän odottaa?</p>
+
+<p>"Ehkäpä hän haluaa nähdä, miten hänen tähtensä paikoista tapellaan, tai
+ehkäpä häntä vain huvittaa tarkata täältä kuulijakuntaa, jonka hän
+ennen on nähnyt vain kateederista käsin.</p>
+
+<p>"Kello lyö. Alhaalta kuuluu kohinaa, ikäänkuin kuohuvan veden ääntä,
+ihmisaalto syöksyy lähimpiä portaita ylös, täyttää sen kuin yhdellä
+ainoalla valtavalla suoneniskulla, ja virtaa sitten eteenpäin käytävän
+läpi kiiruhtavien askelten äänen kajahtaessa holvikatoksen alla. Ei
+kukaan astu, kaikki juoksevat virran kantamina, kuljettamina, ajamina
+eteenpäin.</p>
+
+<p>"Mutta ei mikään virta ulotu yksinäisen miehen luo tyhjien portaitten
+päähän, ei kukaan pane häneen huomiota: itsesäilytysvaisto valtaa
+jokaisen mielen.</p>
+
+<p>"Sisällä luentosalissa on turvallisesta paikasta hauska tarkata kaikkia
+noita erilaisia kasvojenilmeitä, jotka pistävät esiin pahimman
+tungoksen keskeltä: siinä on intoa, harmia, epätoivoa, kun kaikki
+ponnistukset näyttävät turhilta ja kyynärpäät askaroivat joka puolella;
+siellä täällä joku elämänhaluinen nuorukainen, joka nauraa joko omille
+tai toisten ponnistuksille; ylioppilaita, jotka harppaavat penkkien ja
+pöytien yli anastaakseen itselleen istumapaikan; naisia, jotka
+mittelevät tarmokkaasti voimiaan miessukupuolen kanssa. Ei ketään
+arkailla. Kukin on itseään lähinnä.</p>
+
+<p>"Jokainen nurkka, jossa ihminen vain voi seisoa, on ennätetty, aina
+käytävään saakka, missä kauloja kurotetaan ja varpaille kohotaan
+toivossa, että sieltäkin saattaisi jotain nähdä ja kuulla.</p>
+
+<p>"Melu vaimenee suhinaksi ja sitten äkkiä kaikki hiljenee. Joukon
+keskellä häämöittää tumma pää ja ylöspäin työntynyt tukka, mikä antaa
+koko ulkomuodolle taistelun leiman. Se on Georg Brandes.</p>
+
+<p>"Tuossa hän seisoo, hiukan hengästyneenä &mdash; siltä ainakin tuntuu &mdash; ja
+ennenkuin hän alkaa puhua, luo hän kuulijajoukkoon levollisen, miltei
+välinpitämättömän katseen, joka ponnistuksitta näyttää huomaavan
+pienimmätkin seikat ja joka säkenöi kylmää ja terävää järkeä, järkeä,
+joka ei lainkaan ole sopusoinnussa hänen hermostuneitten, vuoroon
+katkeruutta ja kovuutta, vuoroin miltei lempeyttä ilmaisevien
+kasvojensa kanssa.</p>
+
+<p>"Nämät kalpeat kasvot, liikkuvat kulmakarvat, suora, matala, poimujen
+uurtama otsa, herkät sieramet ja etsivä, teräksenharmaa katse tietävät
+paljonkin kertoa ja vieläkin enemmän selittää sille, joka tarkasti
+niiden vaihtelua seuraa. Helposti voi ymmärtää, miten tätä miestä,
+jolla on niin terävä ja läpitunkeva arvostelukyky ja niin terve järki,
+jonka maailmankäsitys on täysin helleeninen ja jonka suonissa virtaa
+itämaista verta, miten tätä miestä ehdottomasti täytyy joko sokeasti
+ihailla tai sokeasti vihata, aina sen mukaan vetääkö hän puoleensa vai
+työntää luotaan &mdash; voi ymmärtää, että kaikkein vähimmin hänen osakseen
+voi tulla sitä, mitä jokaisella ensi sijassa on oikeus vaatia:
+nimittäin <i>oikeutta</i>.</p>
+
+<p>"Hän alkaa puhua. Kun vertaa äänen hillittyä rauhallisuutta kasvojen
+intohimoiseen levottomuuteen, joita hän ei koskaan saata kokonaan
+hillitä, muistuu ehdottomasti mieleen hänen omat sanansa 'Berlinin'
+esipuheensa: 'Tunnelmani ovat usein ristiriidassa keskenään, mutta
+ajatukseni ani harvoin.' Esityksen levollinen varmuus on sukua
+'Hovedstrømninger'lle sekä niille kirjallisille luonnekuville, jotka
+ovat opettaneet meitä ihailemaan Georg Brandesin voimakasta ja eheätä
+persoonallisuutta, mutta kasvojen nopeat vaihtelut sen sijaan tuovat
+mieleen poleemikon, ja kesken vakavaa esitystä välähtää joskus esille
+tuo taisteluun valmis sukkeluus, säälimätön iva ja taitava
+aseidenkäyttö, jotka helposti voivat iskeä sellaisia haavoja, jotka
+umpeen mentyäänkin kätkevät arpiensa alle kalvavaa vihaa.</p>
+
+<p>"Georg Brandes ei vaikuta käsien liikkeillä eikä hän ehdoin tahdoin
+anna tilaisuutta suosionosoituksille, opittu kaunopuheisuus on hänelle
+vierasta, hän ei koeta millään väkinäisellä tavalla imponeerata.
+Teennäisyydestä vapaa yksinkertaisuus ja luonnollinen tasaisuus on
+ominaista hänen esitykselleen. Hän kahlehtii kuulijoiden huomion
+esityksensä sisällöllä ja ajatusjuoksunsa selvyydellä, milloin hän
+haluaa selittää tai tutkia jotain seikkaa, sekä taiteellisella
+havainnollisuudellaan, kun hänen mielensä tekee kuvata jotakin. Hän
+osaa keskittää ajatuksensa, puristaa aineensa siinä määrin kokoon, että
+hän tunnin rajoitetussa kehyksessä voi esittää äärettömän joukon
+tietoja ja tosiasioita olematta silti kuiva. Kuulija tuntee todellakin
+oppivansa jotain, ja siksi aine herättää hänen mielenkiintoaan. Voisipa
+kohteliaisuutena mainita, että esitelmän aikana itse esittäjä unohtuu."</p>
+
+<p>Vaikka tämä kirjoitus ei vähimmälläkään tavalla koskettele Brandesin
+mielipiteitä, käsittivät hänen vastustajansa sen suoranaiseksi
+hyökkäykseksi heitä itseään vastaan sekä Brandesin mielipiteiden
+puolustukseksi. Etenkin naisemansipatsionipiireissä se herätti suurta
+paheksumista, ehkäisten mm. kirjailija-apurahan keräystä, jota Ernst
+Ahlgrenin hyväksi oli pantu alulle. Varsinkin eräs lahjoittajista,
+rouva Fredrika Limnell, jota Ernst Ahlgren sai kiittää eräästä jo
+aikaisemmasta rahalahjasta ja jonka antiudesta kyseenäolevakin apuraha
+suurimmaksi osaksi riippui, loukkaantui syvästi tämän kirjoituksen
+johdosta ja ilmaisi mielipahaansa eräässä Esseldelle kirjoittamassaan
+kirjeessä. Samalla kun Esselde lähetti Ernst Ahlgrenille rouva
+Limnellin kirjeen, koetti hän omasta puolestaan saada häntä
+peruuttamaan tai ainakin tyydyttävällä tavalla selittämään
+kirjoitustansa, jotta apurahahanke ei menisi myttyyn.</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 200px;">
+<img src="images/03.png" width="200" height="300" alt="" />
+<div class="caption">
+
+<p>Ernst Ahlgren 1888.</p></div>
+</div>
+
+
+<p>Seuraava vastaus Esseldelle, joka ilmaisee syvää loukkaantumista ja
+katkeruutta, on hyvin kuvaava Ernst Ahlgrenin itsenäiselle luonteelle,
+joka persoonallisista eduista välittämättä ei koskaan voinut tinkiä
+hitustakaan siitä, minkä hän piti oikeana.</p>
+
+<p>"Täti sanoo, että minun pitäisi levollisesti ajatella 'asiaa'",
+kirjoittaa Ernst Ahlgren, "eikä loukkaantua, vaikka minua vaaditaankin
+tilille sen johdosta, että olen uskaltanut kirjoittaa Georg Brandesista
+<i>esitelmöitsijänä</i> (huom. ei poleemikona, moraalifilosofina eikä
+reaktsionäärinä, vaan <i>ainoastaan</i> esitelmöitsijänä).</p>
+
+<p>"Ei, levollisesti en voi sitä ajatella, sillä harmi kiehuu minussa...</p>
+
+<p>"Koko tädin kirje kohdistuu vain yhteen ainoaan seikkaan:
+'puolustaudu'. &mdash; &mdash; &mdash; Puolustaisinko itseäni?!</p>
+
+<p>"No niin:</p>
+
+<p>"Arvellaan olevan syytä asettaa minut <i>edesvastuuseen</i> sellaisesta
+artikkelista kuin 'Hemvännen'issä julkaisemastani! Artikkelista,
+jossa ei ole sanaakaan, joka kohdistuisi uskontoon, moraaliin tai
+siveellisyyteen; ei ainoatakaan sanaa, joka loukkaisi säädyllisyyttä;
+ei yhtään kevytmielistä eikä raakaa sanaa. Olen vain uskaltanut puhua
+henkilöstä, jota syytetään ateistiksi ja siveellisyyden herjaajaksi; en
+ole puhunut hänen suhteestaan uskontoon enkä siveellisyyteen, olen
+tarkastanut häntä vain kirjalliselta kannalta &mdash; hänen asemaansa
+kirjallisuushistorioitsijana. Ja tämän johdosta minua vaaditaan
+tilille! Minä ymmärrän.</p>
+
+<p>"Tiedetään, että olen ollut sairas, että olen sitä vieläkin, että voi
+kulua pitkiä aikoja, jolloin en jaksa tehdä työtä, että luultavasti en
+koskaan tule aivan terveeksi; sen vuoksi on pantu toimeen rahankeräys
+&mdash; vai mikä se lienee! &mdash; jotta minulle kahdeksi vuodeksi voitaisiin
+taata 1,000:nnen, jopa 1,200 kr:n vuotuinen summa.</p>
+
+<p>"Eikö totta?</p>
+
+<p>"Minulle ojennetaan tämä summa ja sanotaan: myö sielusi! Ja jos minä
+otan sen vastaan, niin sanotaan: nyt olet meidän.</p>
+
+<p>"'Juuri nyt' lienee oikea aika, juuri nyt minä lienen niin köyhä, että
+ryömin rahan edessä ja suostun ehtoihin.</p>
+
+<p>"Vai mitä tarkoittavat nämät sanat: &mdash; 'Erikoisesta syystä on ikävä,
+että <i>juuri nyt</i> tuollainen pelko saisi vallan ystäviesi parissa.'
+[Esselden sanat.]</p>
+
+<p>"Niissä piilee uhkausta ja kaupan hierontaa. Mutta minua ei voida
+lahjoa. Sano se 'ystäville'.</p>
+
+<p>"Olen irtaantunut kieroista, arvottomista perhesuhteista monivuotisen,
+kovan taistelun jälkeen; olen yksin työlläni hankkinut itselleni
+jokaisen pienen tiedonjyväsen ilman minkäänlaista johtoa tai
+koulunkäyntiä; olen omin ponnistuksin kaivautunut esille syrjäisestä
+myyränkolostani. Tämä pitkä myyräntyöni on tehnyt minusta karaktäärin.
+Eikä karaktäärejä osteta.</p>
+
+<p>"Jos minulle olisi tahdottu antaa apuraha ilman minkäänlaisia ehtoja ja
+täydellä luottamuksella karaktääriäni kohtaan, niin olisin ottanut sen
+vastaan, en nöyrästi kuin almun, vaan niinkuin kelvollinen työntekijä
+&mdash; joka ulkonaisten olojen pakosta on joutunut avun tarpeeseen ja joka
+tietää voivansa hyödyllisesti käyttää avustusta &mdash; ottaa vastaan
+avunannon työnantajaltaan. Mutta kun on tarkoitus sitoa käteni,
+koukistaa niskani ja siten saada minut johdetuksi sinne, minne
+halutaan, niin vastaan kieltävästi. Pitäkää avustuksenne ja antakaa
+minun mennä hukkaan, jollen jaksa pysyä pystyssä! Jos isänmaallani on
+niin useita ja niin eteviä kirjailijoita, ettei minua tarvita, no &mdash;
+niin! Minun yksityisasiani on sitten osoittaa, kuulunko niihin, jotka
+kaikessa hiljaisuudessa ovat hirtettävät. Meidän etevimmillä
+näyttelijättärillämme on valtiolta vuotuista palkkaa noin 4-6,000 kr.
+Sinä vuonna, jolloin <i>minä</i> kirjoitin 'Fru Marianne'n, kohosivat
+kirjalliset tuloni 533 kr:uun (300 nimettömänä lahjana), sillä
+palkkioni sain vasta sinä vuonna, jolloin kirja ilmestyi painosta. Se
+maa, joka noin auliisti huolehtii niistä kyvyistä, joita se pitää
+lupaavimpina, voi odottaa suuria kirjallisuudeltansa!</p>
+
+<p>"&mdash; Täytyy elää, sanoo kirjailija.</p>
+
+<p>"&mdash; En käsitä, miksi se olisi välttämätöntä, vastaa hänen aikansa. Ja
+hänen aikansa on oikeassa; koska se ei tarvitse enää useampia hänen
+teoksiansa.</p>
+
+<p>"Ja niin sitä ollaan kuitit.</p>
+
+<p>"Lyhyesti:</p>
+
+<p>"Minä <i>en</i> aio millään tavalla kaunistella Brandes-artikkeliani;
+minä en lupaa kirjoittaa toisten mielen mukaan ja olla seuraamatta omaa
+mieltäni; minä en salli kenenkään vartioida 'omaperäisyyttäni'.</p>
+
+<p>"Tehtäköön miten parhaaksi nähdään apurahan suhteen. Mutta ei millään
+apurahalla voida minun sananvapauttani ja itsenäistä asemaani ostaa.</p>
+
+<p>"Se on järkähtämätön vastaukseni. Ja mitä siihen tulee, ettei minun
+'pitäisi julkisesti kosketella asiaa' niin sanon päinvastoin: kernaasti
+minun puolestani! &mdash; jos minua vaaditaan otteluun.</p>
+
+<p>"Ei ainoatakaan sanaa Brandes-artikkelissa minun tarvitse peruuttaa,
+hävetä tai salata. Minä tahdon puolustaa joka ainoaa, sekä yksityisesti
+että julkisesti. On olemassa yksi ainoa asia, jota vastaan ennen olen
+taistellut ja jota vastaan taistelen niin kauan kuin minulla on voimaa
+liikuttaa kynääni, ja tämä ainoa asia on juuri <i>suukapulajärjestelmä</i>,
+sama &mdash; jota nyt minun suhteeni on tahdottu käyttää. Vain se
+<i>yrityskin</i>, että väkivallalla ja uhkauksilla, lahjomisilla ja lunnailla
+tahdotaan pakoittaa ihmistä salaamaan vakaumuksensa, kiihoittaa minua.
+Ja minäkö möisin vakaumukseni vain 'Mollefossin' [viittaa Ibsenin
+Rosmersholmiin] pelosta! Ei, jos se on tarkoituksena, niin kernaammin
+taistelu elämästä ja kuolemasta, avoin taistelu.</p>
+
+<p>"Täti sanoo:</p>
+
+<p>"'Toinen selitys on se, että herra Brandesin mielestä on ollut varsin
+sopivaa Ruotsin suosituimman kirjailijattaren välityksellä tehdä
+reklaamia aiotuille esitelmilleen &mdash; mikä minun mielestäni onkin paljoa
+uskottavampaa.'</p>
+
+<p>"1:o. Minä en anna käyttää itseäni reklaamia varten.</p>
+
+<p>"2:o. Brandes ei aio tulla Ruotsiin. Minä tiesin sen ennenkuin
+kirjoitin artikkelini.</p>
+
+<p>"Lopuksi tahdon kysyä, onko pahempi kirjoittaa 'Hemvännen'iin ateisti
+Brandesista kuin 'Dagny'yn ateisti Harriet Martineausta?"</p>
+
+<p>Ylläoleva kirje ei ole päivätty, mutta luultavasti se on kirjoitettu
+Kööpenhaminassa maaliskuun alkupäivinä 1888 päättäen siitä, että toinen
+myöhäisempi ja laadultaan yksityisempi kirje niinikään Esseldelle,
+jossa Ernst Ahlgren selittää vielä tarkemmin suhtautumistaan Brandesin
+mielipiteisiin, on maaliskuun 7 p:ltä.</p>
+
+<p>"Se mitä täti sanoo kuohumiseksi, ei voi laskeutua", kirjoittaa Ernst
+Ahlgren. "Minä tunnen rinnassani haavan kirvelevän, ja aina
+kuolinhetkeeni saakka olen pitävä sitä halpamaisuutena, jos annetaan
+taiteilijan joutua perikatoon vaan sentähden, että hän tahtoo tehdä
+työtä &mdash; tai oikeammin: siksi ettei hän <i>voinut</i> työskennellä &mdash;
+muuta kuin vapaasti..</p>
+
+<p>"Minä ihailen Georg Brandesin loistavia henkisiä ominaisuuksia; minä
+vastustan jyrkästi hänen käsityskantaansa sukupuoliasiassa. (Ei
+sovinnaisista, vaan puhtaasti inhimillisistä syistä: sellaista
+moraalia, joka perustun sääliin. S.o. vanhan ajan kristillistä
+moraalia, ei kirkollista, sillä se ei merkitse minulle mitään, jollei
+se suhtaudu edelliseen.) Mutta minä en tahdo, että eroavien
+mielipiteiden vuoksi unohdetaan, ettei hän ole mikään tavallinen
+persoonallisuus. Hänen julistamansa vapaan rakkauden oppi on
+sydämettömyyden evankeliumia, ja mitä lähemmin olen oppinut häntä
+tuntemaan, mitä enemmän osaan persoonallisesti panna arvoa siihen
+sielun hienouteen ja rohkeuteen, jotka viihtyvät niiden vähemmän
+jalojen ominaisuuksien rinnalla, jotka meille kaikille ovat tutut ja
+joita minä huomaan, vaikka en tahdo niistä puhua &mdash; sitä kammottavampi
+on minun mielestäni tämä oppi, joka perustuu naisten halveksimiseen ja
+julmuuteen. Minä pidän Georg Brandesista samoin kuin monet muutkin,
+jotka ovat joutuneet hänen läheisyyteensä, mutta tuotantooni en voi
+valaa muuta kuin omaa vakaumustani enkä tahdo esittää muuta, kuin mitä
+omin silmin olen nähnyt. Minä en ole moralisti, vaan huomioidentekijä;
+olen sekä täällä että Parisissa nähnyt 'vapaita' suhteita, ja minä olen
+käyttävä huomioitani teoksissani. Minä olen osoittava, mihin '<i>päivän
+tai parin rakkaus</i>' aina johtaa: onnettomuuteen, tuskaan,
+katumukseen, katkeruuteen, halveksumiseen. Tämä ei ole tendenssiä. Minä
+olen tehnyt huomioitani muodostamatta ennakolta mielipidettäni, minä en
+perusta mihinkään suunnitteluun, vaan rakennan sille, mitä olen nähnyt
+ja kuullut. Ehkäpä minua tullaan sanomaan epäsiveelliseksi, koska
+koskettelen laittomia suhteita, mutta minä pidän velvollisuutenani
+puhua ja minä tulen puhumaan. Jos terveyteni sen sallii.</p>
+
+<p>"En tiedä tullaanko sitä leimaamaan siveellisyydeksi vai
+siveettömyydeksi. Tahdon olla yhtä häikäilemätön kuin itse elämäkin.</p>
+
+<p>"Kaikki tämä on tarkoitettu vastustamaan päähänpistorakkautta.
+Vastustamaan sitä, jota Georg Brandes puolustaa. Ja siitä huolimatta,
+että olen hänen ystävänsä ja tulen sinä pysymään, vaikka hän kääntäisi
+aseensa minua vastaan...</p>
+
+<p>"Mutta ansaita apuraha esiintymällä toisten kehoituksesta häntä
+vastaan? Ei.</p>
+
+<p>"Olen ollut sairas joulusta saakka...</p>
+
+<p>"Tädin ja rouva Limnellin kirjeet repivät minua, jotta tulin
+huonommaksi, ja kun sittenkin yritin pysyä pystyssä, sai tauti ankaran
+käänteen... Työtä en luultavasti voi pitkään aikaan tehdä, matkustan
+kotiin Hörbyhyn, jossa voin elää halvemmalla ja kirjoitan ehkä sitten
+vielä yhden kirjan, rehellisen ja kelvollisen kirjan. Tahdon ainakin
+koettaa. Ja sitten tahdon &mdash; ei, en <i>tahdo</i>, mutta varmaan elämä
+pahoittaa minut sinne, minne en tahdo: Mollefossiin.</p>
+
+<p>"Perheoloni vievät minut perikatoon, kun en voi vapautua niistä...
+Kaiken sen lisäksi köyhyyttä &mdash; köyhyyttä &mdash; köyhyyttä. Ja oman
+taiteilijaluonteeni vapauden ja uusien vaikuttimien kaipausta!</p>
+
+<p>"En kadu Brandes-kirjoitelmaani, en ryömien tavoittele ainoatakaan
+äyriä. Mutta minä joudun perikatoon."</p>
+
+<p>Saman kirjeen loppuun on Ernst Ahlgren lisännyt vielä seuraavat sanat
+palattuaan Hörbyhyn:</p>
+
+<p>"Parhaana todisteena siitä, että kiintymykseni Georg Brandesiin ei
+tarvitse vaikuttaa tuotantooni, on se monivuotinen ystävyys, joka on
+vallinnut minun ja 'epäsiveellisyys-apostolin' Axel Lundegårdin välillä
+ja mikä on sekä 'Pengar'ia että 'Fru Marianne'a vanhempi."</p>
+
+<p>Vaikka Esselde vastauksessaan Ernst Ahlgrenille vakuuttikin, ettei
+kukaan ollut aikonutkaan sitoa häntä tai peruuttaa lupaustansa,<a name="FNanchor_140" id="FNanchor_140"></a><a href="#Footnote_140" class="fnanchor">[140]</a>
+jäi kysymyksessä oleva apuraha sittenkin tulematta. Luultavasti
+"ystävät" olivat päättäneet siirtää sen antamisen toistaiseksi, koska
+Ruotsin Akademia samoihin aikoihin myönsi Ernst Ahlgrenille 500 kr:n
+suuruisen apurahan. Ja ennenkuin apurahan keräys otettiin uudestaan
+puheeksi, oli Ernst Ahlgren jo ennättänyt sinne, missä sellaisia ei
+enää kaivata.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Viimeiset_vaiheet" id="Viimeiset_vaiheet">Viimeiset vaiheet.</a></h2>
+
+
+<p>Vuosi 1888 oli koittanut Ernst Ahlgrenille synkkänä, Niinkuin jo
+mainittu, oli hän tammikuun alussa yrittänyt tehdä itsemurhan, vaikka
+aie epäonnistuikin. Kauan aikaa hän sen jälkeen eli vain puolinaista
+elämää. Lääkärin hoidosta huolimatta voimat pysyivät peloittavan
+alhaalla ja työkyky oli enimmäkseen lamassa. Silloin tällöin vain hän
+kuumeisella kiireellä teki muistiinpanojaan ja hahmoitteli monia
+suunnitelmiaan. Ruotsin Akademian myöntämä apuraha oli ainoa valonsäde
+talven kuluessa, joka herätti hänessä hiukan elämänhalua ja
+tulevaisuudentoivoa. Iloansa hän purkaa Lundegårdille seuraavin sanoin:</p>
+
+<p>"Parasta aikaa levätessäni aamupäivällä, tultiin minulle ilmoittamaan,
+että olin saanut 500 kr:n suuruisen apurahan Ruotsin Akademialta... En
+olisi koskaan voinut uskoa, että jokin Ruotsin Akademiasta lähtevä asia
+voisi vaikuttaa minuun niin valtavasti: minä kaivoin nenäni tyynyyn ja
+nyyhkytin.</p>
+
+<p>"Olen kovin iloissani siitä, en niin suuresti itse rahojen vuoksi,
+sillä eiväthän ne pitkälle riitä, vaan siksi että osakkeitteni täytyy
+nousta epäkriitillisen yleisön silmissä, kun Akademia suojelee minua.
+Sanomalehdessä oli sitä paitsi julkaistuna erityinen uutinen, jossa
+mainittiin ne syyt, joiden nojalla apuraha minulle oli annettu. Ja tämä
+uutinen, joka luultavasti tulee kiertämään kaikkialla maaseudulla,
+vaikuttaa kahden viimeisen teokseni menekkiin enemmän kuin mikään
+kirjakauppailmoitus. Sitä ei kernaasti epäillä, jonka Akademia ottaa
+turviinsa, ja ehkäpä seuraavat teokseni sen johdosta tulevat nostamaan
+vähemmän melua."<a name="FNanchor_141" id="FNanchor_141"></a><a href="#Footnote_141" class="fnanchor">[141]</a></p>
+
+<p>Tämän ilon jälkiä tuntuu vielä seuraavissakin kirjeissä. "Olen niin
+iloinen, kun minun ei tarvitse ajatella rahoja", kirjoittaa hän
+Lundegårdille, "&mdash; kun saan antaa päivien mennä menoaan ja
+ruumiinvoimien lisääntyä. Voin tulla vielä suureksi ja voimakkaaksi,
+vaikka tyhjyys yhä ammoittaakin. Tahdon niin kernaasti tulla terveeksi,
+muuten en jaksa kirjoittaa."<a name="FNanchor_142" id="FNanchor_142"></a><a href="#Footnote_142" class="fnanchor">[142]</a></p>
+
+<p>Työ, se oli Ernst Ahlgrenilla alituisesti mielessä, vaikka hänen
+elonkipinänsä heikkonemistaan heikkonikin ja hän ikäänkuin vain laski
+niitä päiviä, jotka hänellä vielä olivat jäljellä. Töistään hän
+Esseldellekin kirjoittaa tarttuen innolla hänen ilmilausumaansa
+ajatukseen, että hänelle mahdollisesti seuraavana vuonna voitaisiin
+myöntää Akademian matka-apuraha. "Niin, jos minä elän v:teen 1889-90,
+niin kyllähän kernaasti haluaisin saada matka-apurahan, sillä sitä
+oppii niin paljon päästessään elämän suurille, avaroille tantereille.
+Mutta en koskaan ajattele tulevaisuutta, se masentaa vain mieltäni ja
+saattaa minut epätoivoon. Koetan keskittää ajatukseni päivän työhön
+ajattelematta huomista kauemmaksi. En usko, että koskaan voi tehdä sen
+omantunnonmukaisemmin työtä kuin muistaessaan, että viimeinen vuosi on
+ehkä käsissä.</p>
+
+<p>"Minä iloitsen siitäkin, että suuri yleisö voi ehkä oppia minua
+ymmärtämään, vaikka valitsisinkin aiheita, jotka ovat enemmän
+inhimillisiä kuin <i>comme il faut;</i> ehkäpä se oppii ymmärtämään,
+etten minä kuulu niihin, jotka repivät kaikki alas, yhtä vähän kuin
+niininkään, jotka väittelevät laeista ja yhteiskuntaproblemeista, vaan
+että kuulun niihin, jotka tarkkaavat ihmisluonteita, jotka sanovat:
+'sellainen on kärsimys, sieluntuska, kiusaus, mielenrauha, katumus,
+sääli, hairahdus'. &mdash; Luullakseni jokainen, joka lämmöllä ja totuudella
+kykenee kuvaamaan todellista elämää, voi siten myös hyödyttää,
+tarvitsematta käsitellä teorioja ja yhteiskuntakysymyksiä. Luulisin,
+että kirjailijan tehtävänä on opettaa ihmisiä <i>näkemään</i>, tai minä
+tarkoitan ehkä, opettaa heitä rakastamaan ja ymmärtämään... Minun
+silmissäni ei ole olemassa rikoksia, syntejä j.n.e. Minä tarkoitan,
+olen siksi paljon taiteilija ja niin vähän moraalifilosofi; siinä missä
+moraalifilosofi näkee <i>rikoksen</i>, joka on rangaistava, siinä minä
+en näe asteetonta, ehdotonta abstraktsionia, vaan <i>ihmisen, joka teki
+rikoksen</i>. En tahdo sanoa, ettei rikosta olisi rangaistava, mutta
+<i>minun</i> taiteeni tehtävänä on näyttää, miten rikollinen kärsii, &mdash;
+tai miten hän itse ehkä on tekoaan huonompi. Kaikki mikä on salaista,
+mikä ei päily pinnalla, kaikki puhtaasti inhimillinen kuuluu minun
+alaani. Minun on tutkittava tekstiäni ihmisten mielten hienoista
+säikeistä.</p>
+
+<p>"Täti on oikeassa: yhtä paljon voi antaa pienillä kertomuksillaan
+kuin suurillakin. Minä puolestani asetan viimeksi julkaisemani
+novellikokoelman kaikkein korkeimmalle tuotteistani. Minä annan
+sisällisen ääneni ohjata itseäni siten, että minulla usein on monta
+teosta yhtä aikaa käsillä, ja kirjoitan sitten sitä, mikä kunakin
+hetkenä on lähinnä tunnelmaani, jättäen sattuman määrättäväksi, mikä
+ensin valmistuu, mikä viimeksi. Ajatuksissani minulla on valmiina
+romaani, jonka pääajatus on 'Fru Marianne'a vanhempi, mutta en ole
+ollut kypsä kirjoittamaan sitä, sillä paikoittain se on rakennettu
+oletusten eikä omien huomioiden nojaan. Minä kerroin aiheen Jonas
+Lielle, ja hänestä se oli hyvä. Nyt voin panna sen paperille milloin
+hyvänsä, sillä päähenkilöni elävät jo kuin oikeat ihmiset.</p>
+
+<p>"Mutta minähän teen aina niin hitaasti työtä. En jaksa kirjoittaa
+paljon kerrallaan...</p>
+
+<p>"'I telefon' on jo käännetty ... tanskaksi. Parasta aikaa sitä
+käännetään suomeksi Helsingin Suomalaista teatteria varten... Pienen
+näytelmäni 'Romeos Julia'n ostamisesta on myös puhetta..."<a name="FNanchor_143" id="FNanchor_143"></a><a href="#Footnote_143" class="fnanchor">[143]</a></p>
+
+<p>Paitsi yksityisiä muistiinpanojaan, jotka ovat "Elsa Finne'n" pohjana,
+kirjoitti Ernst Ahlgren tänä kevättalvena näytelmänsä "Den Bergtagna",
+jonka hän itse arveli elävän kauimmin hänen jälkeensä. Myöskin kertomus
+"Modern" oli hänellä nyt käsillä. Sitä paitsi hän sepitti novellin
+"Lifsleda", teki luonnokset kertomuksiin "Ur mörkret", "Ett
+önskningsmål", "En baldams historia" ja "Ludde" ja valmisti näytelmänsä
+"Romeos Julia".</p>
+
+<p>Kiihkeästi, suorastaan kuumeentapaisesti hän työskenteli tänä
+viimeisenä keväänä, tuntien liiankin selvästi, että hänen hetkensä
+olivat luetut ja peläten, ettei hän ehtisi panna paperille edes osaa
+kaikista niistä aiheista, jotka hänen mielessään kytivät. Eräästä hänen
+kirjoituksestansa, "Verklighetsdiktning" (Todellisuusrunous), joka
+löytyi hänen jälkeenjääneitten papereittensa joukosta, me voimme nähdä,
+millaiseksi hän arvelee sellaisen kirjailijan työn muodostuvan, joka
+työskentelee kuolema alituisesti silmiensä edessä. Hän sanoo siinä:</p>
+
+<p>"Miten toiselta asia näyttääkään siltä, jonka joka kerta uuteen työhön
+ryhtyessään täytyy ajatella: onko tämä ehkä viimeinen; minun täytyy
+saada sanotuksi se, mitä haluan sanoa, ja juuri tällä hetkellä.</p>
+
+<p>"Samantekevää onko kirjailija nuori vai vanha. Vuosien lukumäärä ei
+merkitse mitään, sillä nuoren eletty elämä voi olla paljoa rikkaampi
+kuin vanhan, kaikki riippuu vain tunteen syvyydestä ja elettyjen
+kokemusten laajuudesta.</p>
+
+<p>"Jos hän siihen asti on elänyt suljettua ja yksinäistä elämää, niin voi
+hänet äkkiä vallata halu puhua niin kauan kuin hän vielä voi saattaa
+itsensä ymmärretyksi ja ennenkuin pitkä äänettömyys alkaa.</p>
+
+<p>"Ehkäpä siihen vaikuttaa myös se haikea tunne, että kaikki muistot,
+jotka ovat olleet hänelle rakkaat, kuolevat hänen mukanansa, tai että
+hänestä tuntuu siltä, kuin ne eivät yksin olisi hänen omaisuuttaan,
+tai, &mdash; kukapa tiesi! &mdash; ehkäpä yksinäisyydentunne valtaa hänet, kun
+hänen on pakko erota siitä elämästä, joka on antanut hänelle niin
+paljon ja jolle hän korvaukseksi on voinut antaa niin sanomattoman
+vähän.</p>
+
+<p>"Ehkäpä hän ajatellessaan eroa tuntee halun saada ojentaa kätensä
+kaikkea sitä kohti, josta hänen on pakko erota &mdash; ja ehkäpä hän etsii
+ystävää, joka tahtoo pusertaa hänen kättään merkiksi siitä, että hän on
+muistava häntä.</p>
+
+<p>"Minä kuvailen mielessäni, että jos niin on laita, niin jonkunmoisen
+rauhan tulee lyödä leimansa hänen työhönsä.</p>
+
+<p>"Sellainen kirjailija ei voi olla tuottelias, sillä hänen täytyy
+punnita sanansa tarkemmalla kuin vain sointuvaisuuden vaa'alla ja pitää
+mielikuvituksensa ohjakset kireällä sekä usein kiristäessään niitä
+kysyä itseltänsä: 'onko tämä totta, tarkoitinko tätä? Ja jollen koskaan
+voi peruuttaa näitä sanoja, niin voinko vastata niistä?'</p>
+
+<p>"Hänen esityksensä on hillittyä; hän ei mielellään näyttäydy itse,
+sillä hänellä ei ole tilaisuutta puolustaa itseään vastustajia vastaan
+eikä korjata väärinkäsityksiä, ja jonkinlaisesta arkatuntoisuudesta
+itseään kohtaan hän ei mielellään paljasta itseään. Ei hän myöskään
+esiinny itsetietoisena yleisön edessä; mutta hän ei pelkää niin paljon
+kirjallisia vastoinkäymisiä kuin sitä, että hän kaikesta huolimatta
+voisi tuoda huonosti ilmi ajatuksensa ja huomaisi sen vasta sitten, &mdash;
+kun sitä olisi myöhäistä korjata.</p>
+
+<p>"Tästä hänen tavaton ahkeruutensa johtuu, hänen pyrkimyksensä saada
+työnsä niin täydelliseksi kuin suinkin, olkoon kehys miten pieni
+tahansa.</p>
+
+<p>"Se tieto, että hänen tulee jättää sydämensä lapsi yksin ja
+turvattomana vieraiden pariin, vaikuttaa sen, että hän tavattomalla
+tarkkuudella huolehtii sen ulkonaisesta varustuksesta, ja miltei
+äidillistä huolenpitoa piilee jokaisessa hänen verhonsa laskoksessa."</p>
+
+<p>Mutta kesken kuumeista työkiihkoaan Ernst Ahlgrenin täytyi taas jättää
+kaikki kesken, sillä maa poltti hänen jalkojensa alla. Oleskeltuaan
+kaiken talvea vuoroin Kööpenhaminassa, vuoroin Hörbyssä, hän toukokuun
+keskivaiheilla läksi toistamiseen Parisiin, päästäkseen vain pois
+jonnekin, uusien ihmisten pariin ja uusiin oloihin. Mutta sielläkin,
+keskellä ihmisvilinää ja suurta maailmaa, hän tunsi itsensä yhtä
+yksinäiseksi ja vieraaksi kuin kaikkialla muuallakin. Hänellä ei ollut
+enää voimaa iloita eikä nauttia mistään, hän harhaili vain kuin
+kummittelija paikasta toiseen.</p>
+
+<p>"Minä kirjoitan ja kirjoitan", sanoo hän kirjeessä Lundegårdille.
+"Minusta tuntuu ikäänkuin istuisin vankilassa ja vain työtä tekemällä
+voisin saavuttaa vapauteni. Mutta en koskaan ole tehnyt niin toivotonta
+työtä kuin nyt. Ikäänkuin olisin kuollut ja kuivasti kuin luuranko
+merkitsisin vain muistiin ne kertomukset, joita aivoni ovat kehränneet
+kokoon minun ollessani vielä hengissä. &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>"&mdash; &mdash; Jos sairastaisin parantumatonta tautia, niin ei loppuni
+luullakseni voisi olla sen varmempi kuin nyt. Siinä ei ole mitään
+viekoittelevaa, että minua pakoitetaan vuosi vuodelta julkaisemaan
+huonoja teoksia voidakseni elää ja laahata eteenpäin tätä elämää. Olen
+juureton täällä. Olen kuin kummitus ja töin tuskin uskallan elävien
+pariin. Kaikki tämä on naurettavaa hempeämielisyyttä. Kerran minäkin
+vielä sille nauran. &mdash;</p>
+
+<p>"Minulla ei ole mitään tästä kirjavasta elämästä. Se tuskin suo
+ihmiselle oikeutta kuolla."<a name="FNanchor_144" id="FNanchor_144"></a><a href="#Footnote_144" class="fnanchor">[144]</a></p>
+
+<p>Ja vieläkin väsyneempi sävy vallitsee seuraavassa kirjeessä, joka on
+kirjoitettu paria viikkoa myöhemmin: "Voisin kernaasti jäädä kokonaan
+tänne, minä pidän tästä suuresta, kauniista Parisista; mutta halua elää
+täällä en ole tuntenut hetkeäkään, tai oikeammin: olen tuntenut halua
+mutta en usko voivani sitä tehdä. Työkykyni on murtunut. Raskas paino
+lepää kaikella sillä, mitä kirjoitan. Ikäänkuin pyövelin käsi painaisi
+olkapäätäni. Minä kirjoitan ja kirjoitan saadakseni kasan täyteen ja
+säilytyshuoneeni tyhjäksi, mutta ei ainoakaan auringon eikä ilon säde
+valaise työtäni.</p>
+
+<p>"Olen aivan levollinen ja täydessä tasapainossa, en vähintäkään
+hermostunut. En ikävöi pois täältä, en halua 'kotiin'. Varmaankin tulen
+matkustamaan vain paikasta toiseen, sillä unohdan työtä tehdessäni
+missä kulloinkin olen, ja mikä hotellipöytä hyvänsä on minulle yhtä
+hyvä. Hörbyssä en voi vakituisesti elää, en tahdo hautaantua sinne,
+mutta pari päivää tai viikkoa voin siellä joskus työtä tehdä. Minulle
+on aivan yhdentekevää missä olen.</p>
+
+<p>"En ole sen hempeämielisempi kuin että voisin jäädä tänne ja sitten
+jonakuna päivänä &mdash; väsyneenä turhiin taiteilijaponnistuksiini &mdash;
+lopettaa elämäni täällä. Se olisi ehkä parasta. Kaikki kävisi melutta
+ja huomiotta. En tiedä itsekään mitä odotan tai mitä toivon. Sisäinen
+ääni sanoo minulle: vielä ei kaikki ole lopussa."<a name="FNanchor_145" id="FNanchor_145"></a><a href="#Footnote_145" class="fnanchor">[145]</a></p>
+
+<p>Ja paria päivää myöhemmin hän lopettaa seuraavin sanoin kirjeensä
+Lundegårdille, viimeisen, jonka tämä vastaanottaa hänen vielä
+eläessänsä:</p>
+
+<p>"En enää koskaan tule tehneeksi mitään. Mutta mitä se tekee! Olen
+mielestäni kuin vanha ajurihevonen, jolta valjaat riisutaan. Grålle saa
+mennä laitumelle, kompuroida auringonpaisteessa ja tuntea kesän lämpöä.
+Siinä kaikki!</p>
+
+<p>"Minä toivon niin usein, kuljeskellessani täällä &mdash; ja täällä on niin
+satumaisen kaunista &mdash; niin minä toivon, että voisin pysähtyä, tarttua
+jotakuta käsivarteen kiinni, viitata kädelläni ja sanoa: 'katso!' Ja
+tietää sitten, että joku tuntisi aivan samaa kuin minäkin. Mutta ketään
+sellaista ei ole. Kaikilla on kiire. Ja minussa on siksi paljon
+taiteilijaa, että tunnen tuskaa nähdessäni yksin niin paljon kaunista.
+Minä tahtoisin kuvata sitä, siivilöidä sen omien silmieni läpi ja antaa
+sen sitten koko maailmalle. Mutta minä en voi.</p>
+
+<p>"Olkaamme silti yhtä iloisia."<a name="FNanchor_146" id="FNanchor_146"></a><a href="#Footnote_146" class="fnanchor">[146]</a></p>
+
+<p>Gustaf af Geijerstamille Ernst Ahlgren myös valittaa yksinäisyyttänsä,
+sitä, että hän tuntee olevansa jo ikäänkuin kaiken ulkopuolella.
+"Minusta tuntuu yhä siltä, kuin en kuuluisi tänne", kirjoittaa hän;
+"minä käyn ja katselen kaikkea ikäänkuin jotakin näyttelyä, jonka
+tunnen jo perinpohjin. Paljoa enemmän luonteeni mukaista olisi maatua
+maassa ja kasvaa lehdiksi ja pensaiksi ja kaikenlaiseksi rikkaruohoksi
+ja palata maan päälle jälleen vaikkapa jonkin eläimen hahmossa.</p>
+
+<p>"Se, joka kerran täydellä todella on suorittanut hotellilaskunsa, ei
+halua jälleen purkaa matkalaukkuaan, vaikkei matkalla olisikaan kovaa
+kiirettä."<a name="FNanchor_147" id="FNanchor_147"></a><a href="#Footnote_147" class="fnanchor">[147]</a></p>
+
+<p>Kuinka lopussa hän oli sekä henkisesti että ruumiillisesti käy
+parhaiten selville seuraavasta Parisista kirjoittamastaan kirjeestä
+Matille:</p>
+
+<p>"Vaikea sydämentykytykseni ja sitä seuraavat tukahduskohtaukset ovat
+epäilyttävässä määrässä lisääntyneet. En jaksa tehdä työtä. Minä yritän
+ja yritän; se ei käy. Työkykyni on kokonaan murtunut. Kun me tapaamme
+jälleen, niin älä koskaan kysy työstäni mitään, älä tiedustele 'miten
+kirjoittaminen tänään on käynyt', ei mitään, mikä sitä koskee. Minä
+tuhrin paperille, sillä tuntuu jonkunmoiselta lohdutukselta saada
+piirtää kirjaimia. Mutta joustavuuteni on kadonnut. Olen vain
+työhevonen, jonka selkäranka on taittunut. Kysymys, voinko
+kohota tästä vielä, tuottaisi minulle kaikessa hyväntahtoisuudessaan
+vain sanomatonta kärsimystä. Anna vanhan hevosen kompuroida
+auringonpaisteessa, jos hän jaksaa; ettei hän kelpaa enää mihinkään,
+kiusaa häntä itseään, tuota raukkaa, kaikkein eniten!</p>
+
+<p>"Vapauta minut 'toivomisen' velvollisuudesta, älä vaadi, että
+näyttäisin iloiselta. Minä kannan surua rakkaimpani, työni tähden.</p>
+
+<p>"Älä <i>puhu</i> siitä enää. Älä <i>mainitse</i> sitä koskaan.
+<i>Kaikki</i> kysymykset kiusaavat minua. Minä taistelen sielun
+sairautta vastaan, ja mitä enemmän yksin saan taistella, sitä
+parempi...</p>
+
+<p>"Minun pitäisi kai jäädä tänne; ajattelin tänne lähtiessäni
+olla lainkaan palaamatta. Jos täällä tulisi pyyhkäistyksi pois
+olemassa-olosta, niin joutuisi myös samalla pian unohduksiin. Se olisi
+parasta omaisilleni. Mutta minä toivon vielä parantuvani. Rahani eivät
+myöskään ole vielä lopussa. Ei kukaan voi uskoa, miten voimakkaasti
+riipun elämässä kiinni, tai oikeammin siinä toivossa, että voisin tulla
+siihen jälleen sidotuksi.</p>
+
+<p>"Olen kirjoittanut täällä aika kasan. <i>Tahdon näyttää, etten
+laiskuudesta ole tuottamatta mitään</i>. Ihmeellistä lukea läpi sitä,
+mitä olen kirjoittanut. Sanoja, sanoja, sanoja! Elämä puuttuu. Voin
+kirjoittaa vaikka kuinka paljon &mdash; mutta se ei kelpaa painettavaksi. Se
+ei ole sekavaa, mutta se todistaa henkistä jähmettymistä. Se on kuin
+sokean työtä: täsmällistä, mutta väritöntä. Se on kuin puuta &mdash;
+leikeltyä, mutta maalaamatonta puuta...</p>
+
+<p>"Kun sanon olevani sielultani sairas, niin se ei merkitse, että olisin
+sekava, en edes 'hermostunut'. Se on taiteilijantautia, ehkäpä sitä
+voisi sanoa työntuskaksi."<a name="FNanchor_148" id="FNanchor_148"></a><a href="#Footnote_148" class="fnanchor">[148]</a></p>
+
+<p>Juhannukseksi Ernst Ahlgren palasi Hörbyhyn, mutta heinäkuun
+alkupäivinä hän läksi jälleen Kööpenhaminaan, jossa parasta aikaa eräs
+etevä saksalainen teatteriseurue näytteli ja jonka esityksiä hän halusi
+nähdä. Tältä matkaltaan hän ei koskaan enää palannut.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin viimeisestä illasta kertoo Lundegård seuraavasti:</p>
+
+<p>"Lauantaina 21 p:nä heinäkuuta kävin häntä iltapuolella tapaamassa. Hän
+lepäsi sohvalla lukien Björnsonin 'Kongen' teosta.</p>
+
+<p>"Minä istuin hänen luonaan kello 7:ään illalla ja me keskustelimme
+kaikenlaisista asioista, niinkuin tavallisestikin. Hän näytti olevan
+aivan ennallaan, ei paremmissa eikä huonommissa voimissa kuin
+muulloinkaan. Hänen olennossaan oli aina jotakin murtunutta näinä viime
+aikoina, mutta hän hillitsi itseään niin täydellisesti, ettei hän
+ainoallakaan sanalla, ei kasvojen ilmeellä eikä äänensävyllä ilmaissut,
+mikä hänellä oli edessä.</p>
+
+<p>"Vasta seuraavana päivänä, saatuani tietää mitä oli tapahtunut, muistui
+tästä viimeisestä kohtaamisestamme mieleen pikkuseikkoja &mdash; kaikkein
+vähäpätöisimmätkin asiat olivat kuin raudalla poltetut muistiini &mdash;
+pikkuseikkoja, jotka jälkeenpäin tuntuivat hyvinkin kuvaavilta.</p>
+
+<p>"Muistan miten veri syöksähti hetkeksi hänen kasvoihinsa minun
+astuessani sisään; se johtui siitä valtavasta ilontunteesta, kun
+hänelle oli suotu viettää edes pari jäljelläolevista pitkistä tunneista
+ystävän parissa; muistan myös, että hänen silmissään oli tavallista
+syvempi loiste ja että ne jäykkinä kiintyivät lattiaan, kun hyvästiksi
+ojensin hänelle käteni. Hän pelkäsi, että niiden katseeseen olisi
+voinut tänä viimeisenä hyvästijätön hetkenä tarttua kuolevan tuskaa ja
+että tämä ilme olisi voinut antaa hänet ilmi.</p>
+
+<p>"Kohtaus, jota hän luki, esitti kuninkaan viimeistä hyvästijättöä
+yhteiskunnan edustajille: papille, kenraalille, voudille ja
+kauppiaalle.</p>
+
+<p>"'Minä olen, niinkuin sanotaan, petetty mies ... elämän
+ihanteellisimmat voimat ovat pettäneet minut. &mdash;</p>
+
+<p>"Niin &mdash; nyt minä olen siis valmis!'"</p>
+
+<p>Niin &mdash; nyt minä olen siis valmis! saattoi Ernst Ahlgrenkin sanoa. Ja
+Lundegårdin poistuttua hän toteutti kauan hautomansa aikeen, lopetti
+elämänsä omalla kädellään.</p>
+
+<p>Kun seuraavana aamuna, heinäkuun 22 p:nä, astuttiin hänen huoneeseensa,
+lepäsi hänen ruumiinsa kuoleman kangistamana vuoteella. Pöydällä,
+vuoteen ääressä oli jäähyväiskirje Lundegårdille, päivätty 18:na
+heinäkuuta.</p>
+
+<blockquote>
+
+<p>"Toveri!</p>
+
+<p>"Mitäpä sanoisin! Sinä tiedät kaikki ja kaikki on sinun. Pidänkö
+sinusta enemmän kuin &mdash; &mdash; sitä en voi ratkaista. Minun tulee kiittää
+sinua niin paljosta, niin paljosta, etten voi kiittää. Sinä olet ollut
+ystävä ja veli ja perhe minulle. Sinä olet persoonallisuus.</p>
+
+<p>"Rakkaani! Tee työtä! Kirjoita, vaikka sinusta tuntuisikin, kuin aivosi
+särkyisivät. Kirjoita julki sisimmät ajatuksesi, vaikkapa sinusta
+tuntuisi, kuin sinun pitäisi häpeästä vaipua maan alle, kun et voi olla
+kova ja kylmä. Työ yksin vie onneen, ja onnea on olemassa. Ne, jotka
+väittävät vastaan, ovat yksipuolisia tai teeskentelevät.</p>
+
+<p>"Olen koettanut tänään kirjoittaa pienen novellin, mutta se ei ota
+onnistuakseen. Se mikä minulla on edessä, riistää mielenkiintoni
+kaikista kuvitelluista tapahtumista...</p>
+
+<p>"Miten raskasta minun on luopua luonnoksistani ja työsuunnitelmistani,
+on minun vaikea selittää. Mutta mieleni on liiaksi lamassa; en voi
+niitä päättää. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>"Pahimmin pelkään, että käteni ratkaisevana hetkenä on liian kevyt ja
+että epäonnistun samoinkuin viimeksikin.</p>
+
+<p>"Minusta tuntuu, etten usko Jumalaan, mutta minä tahdon sittenkin
+rukoilla häntä viimeisenä hetkenäni, niin kiihkeä on kuolevan halu
+tuntea lähellään elävän olennon läsnäoloa...</p>
+
+<p>"Sinähän tiedät paremmin kuin kukaan muu, etten toimi hätäillen.</p>
+
+<p>"Olen iloinen, kun kaikki on ohitse. Olen niin suuri pelkuri, että
+jolleivät ylivoimaiset kärsimykset päivä päivältä olisi vieneet minua
+yhä lähemmäksi sitä, joka herättää kauhuani, niin en koskaan olisi
+uskaltanut sitä tehdä.</p>
+
+<p>"Jos olisi vähintäkin elämisen mahdollisuutta, niin en tekisi sitä.
+Mutta puolentoista vuoden taistelu on osoittanut minulle, kuinka turhaa
+on taistella kohtaloaan vastaan.</p>
+
+<p>"Pelastusta ei ole olemassa. Alas mustaan kuiluun!</p>
+
+<p>"Onnellinen se, joka saa kuolla omaistensa parissa ja tuntea heidän
+kätensä lämpimän puristuksen. Elä onnellisena. Rakas ystävä.</p>
+
+<p class="sig">"Ystäväsi Ernst."</p></blockquote>
+
+<p>Ja yöllä vasten 22 p:ää, juuri ennen kuin hänen silmänsä iäksi sammui,
+hän lisäsi tähän kirjeeseen vielä seuraavat sanat, viimeiset, jotka
+hänen kädestään lähtivät ja jotka viittaavat hänen suhteeseensa Georg
+Brandesiin:</p>
+
+<p>"Älä hävitä yksityisiä muistiinpanojani, &mdash; &mdash; varmaan pyydän sinua
+vielä sitä tekemään, mutta se ei saa tapahtua. Jokainen sana on totta,
+ja siitä totuudesta, jonka minä voin kuolemallani vahvistaa, pitäisi
+hänelläkin olla rohkeutta vastata."</p>
+
+<p>Paitsi yllämainittua kirjettä oli Ernst Ahlgren jättänyt jälkeensä myös
+kirjoituksen "Jälkeenjääneille", joka niinikään oli päivätty
+"Kööpenhaminassa 18 p:nä heinäkuuta 1888". Paitsi kirjallista
+testamenttiaan se sisälsi seuraavat sanat:</p>
+
+<p>"Minun hartain toiveeni on jos mahdollista saada levätä Tanskan maan
+povessa.</p>
+
+<p>"En kykene sanoin tulkitsemaan tunteitani kaikille niille, jotka ovat
+osoittaneet minulle hyväntahtoisuutta ja hyvyyttä. Minä pyydän, että
+kaikki ne, jotka ovat olleet minua lähellä, eivät luulisi tämän
+tapahtuneen sydämettömyydestä. Minun on paha mieli, kun minun täytyy
+tuottaa heille surua; mutta tehkää eläville kaikki se hyvä, jota te
+olisitte suoneet minulle, kaikki se hyvä, jota itse olisin tahtonut
+tehdä, jos minun olisi ollut mahdollista elää! &mdash; &mdash; Kiitos kaikesta."</p>
+
+<p>Ja kirjeessä, jonka hän kirjoitti rakkaimmalle tyttärelleen Matille,
+"koko elämäntaistelunsa lapselle", hän lopun lopuksi lausuu:</p>
+
+<p>"Unohda minut. Tule hyväksi, nöyräksi ja onnelliseksi. Tervehdi,
+<i>tervehdi kaikkia!</i> Rukoile Jumalaa, jos tunnet tarvetta sitä
+tehdä. Karl ja minä emme saa sitoa uskoasi.</p>
+
+<p>"Jos on olemassa Jumala, niin hän ei työnnä minua luotaan, sillä hänen
+täytyy olla rakastava ja hyvä &mdash; hän tietää, etten uhkarohkeudesta
+tehnyt väkivaltaa itselleni, vaan että olin niin heikko, etten voinut
+elää.</p>
+
+<p>"Huolehdi kaikista omaisistani. Opeta heitä iloitsemaan, kunhan minä
+vain kuolen."</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Implora_pace" id="Implora_pace">"Implora pace."</a></h2>
+
+
+<p>"Siinä on elämän suuri haikeus, että ihmissielu on aina yksin",
+kirjoitti Ernst Ahlgren kerta Hellen Lindgrenille siteeraten
+tanskalaisen J.P. Jacobsenin sanoja. Ja jos kuka, niin Ernst Ahlgren
+oli yksin. Yksin elämässä, yksin kuolemassa. Jollei hän olisi ollut
+niin yksin, niin hän varmaan olisi paremmin jaksanut vastustaa
+itsemurhakiihkoaan, joka kyti hänessä jo aivan nuoresta alkaen. Sillä
+hänessä oli kaksi luonnetta, niinkuin hän itsekin usein huomautti,
+toinen synkkä ja heikko, joka saattoi hänet sairaalloiseen
+mielentilaan, toinen valoisa, terve ja voimakas, joka tahtoi elää ja
+toimia. Seuraavat sanat, jotka ovat peräisin aivan hänen viime
+ajoiltaan, todistavat puolestansa, kuinka kovaa taistelua nuo kaksi
+luonnetta hänessä kävivät:</p>
+
+<p>"Minulle on kerrassaan vieras tuo melkein hekumallinen kuolemanajatus,
+jolla monet luonteeltaan alakuloiset ja eroottiset naiset kiemailevat,
+varsinkin ne, joilla ei ole oikeata työtä. Päinvastoin, minusta
+eläminen on ihanaa, minä käytän mielelläni työkykyäni. Kun ajattelen
+kuolemaa tai puhun siitä, niin en tee sitä salaisella nautinnon
+tunteella, vaan tuskalla, joka on musertaa koko olentoni. Kuolema on
+minulle kummitus, joka kaikkien onnettomuuksien, surujen ja
+eripuraisuuksien kasaantuessa ylitseni asettuu eteeni ja tehden minut
+melkein tajuttomaksi pelosta katselee minua, ojentaa luurankoiset
+kätensä minua kohti ja sanoo: katso, sinä et pääse pakoon, elämä &mdash;
+jota rakastat &mdash; on tuominnut sinut niin kauheihin piinapenkintuskiin,
+jotta sinusta tuntuu helpoitukselta, kun tälläkin hinnalla pääset
+vapaaksi."</p>
+
+<p>Ja sama rakkaus elämään huokuu myös kirjeestä Hellen Lindgrenille,
+jossa hän sanoo:</p>
+
+<p>"Ettekö näe kuinka suuri ja terve elämä on, joskin teidän ja minun
+&mdash; &mdash; niin, joskin teidän ja minun täytyy erota siitä. Mitä se tekee?
+Kunhan on vain saanut jotakin aikaan, jättänyt jälkeensä &mdash; vaikka
+kuinkakin pienen &mdash; jäljen, panoksellaan ottanut osaa suureen
+kehitykseen. Ah, jospa te tietäisitte, kuinka minä rakastan kaikkea
+mikä hengittää, kasvaa ja elää! Jospa hetkeksikin voisin lainata teille
+silmäni ja keuhkoni."<a name="FNanchor_149" id="FNanchor_149"></a><a href="#Footnote_149" class="fnanchor">[149]</a></p>
+
+<p>Mutta kaikki hänen elämänvaiheensa ja kokemuksensa olivat omansa
+ikäänkuin tukahduttamaan tätä rakkautta elämään. Hänen iloton
+lapsuutensa ja nuoruudenaikansa ja varsinkin hänen avioelämänsä
+tuottamat pettymykset lisäsivät puolestaan hänen perinnäistä
+synkkämielisyyttään, jolle hänen katkerat persoonalliset kokemuksensa
+myöhemmällä iällä antoivat vielä viimeisen sysäyksen. Eikä se sisäinen
+tyydytys ja ilo, jonka kirjallinen työ hänelle tuotti, voinut yksin
+pitää tasapainoa yllä, varsinkin sen jälkeen kun epäilys sitäkin
+kohtaan heräsi hänen sielussaan.</p>
+
+<p>Pitkällisen sairautensa aikana Ernst Ahlgren oli niin täydellisesti
+eläytynyt kuoleman ajatukseen, ettei se tuntunut hänestä enää
+peloittavalta viholliselta, vaan pikemmin ystävältä, joka saattoi
+päästää hänet kaikista kärsimyksistä ja antaa hänelle rauhan. Mutta
+samalla kun se tarjosi vapautusta, se ikäänkuin myös kehoitti häntä
+iloitsemaan elämästä niinkauan kuin vielä oli aikaa, rakastamaan
+kaikkea elollista, niinkauan kuin siihen oli tilaisuutta. Tarve saada
+elää heikkoni kuitenkin päivä päivältä ja toivo päästä rauhaan kasvoi
+yhä voimakkaammaksi, kunnes tämä ainoa ajatus sai hänet kokonaan
+valtaansa.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgrenin oman toivomuksen mukaan hänen ruumiinsa kätkettiin
+Tanskan maan poveen, sen maan, jota hän niin suuresti oli rakastanut,
+vaikka se olikin tuottanut hänelle niin paljon pettymystä.
+Kööpenhaminan läntisellä hautausmaalla, kaukana suurista käytävistä ja
+komeista muistomerkeistä, kohoaa hänen yksinkertainen hautapatsaansa,
+johon nimen alle on piirretty sanat: <i>Implora pace</i>, rukoile
+rauhaa. Nuo sanat hän oli ikäänkuin itse valinnut omaksi
+hautakirjoituksekseen jo vuosia ennen kuolemaansa. Sillä tutkiessaan
+Byronin elämää ja teoksia ja kääntäessään hänen kirjeitään ruotsiksi,
+oli hänen huomionsa kiintynyt seuraaviin sanoihin, jotka Byron,
+käydessään kerta Certosan hautausmaalla Italiassa, oli kirjoittanut:
+"Eräässä hautakivessä näin nimen alla nämät kauniit sanat: <i>Implora
+pace</i>. Ei mitään muuta, mutta minusta tuntuu kuin noihin sanoihin
+sisältyisi kaikki, mitä siinä voi sanoa. Niihin sisältyy epäilystä,
+toivoa ja nöyryyttä. Ei mikään voi olla sen liikuttavampaa kuin tuo
+sana 'rukoile' &mdash; vainaja on saanut kyllikseen elämästä, hän ei pyydä
+enää muuta kuin rauhaa."</p>
+
+<p>Sama tunne valtaa mielen Ernst Ahlgreninkin haudan ääressä. <i>Implora
+pace!</i> Se oli hänenkin viimeinen ja ainoa rukouksensa.</p>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Viittauksia" id="Viittauksia">Viittauksia.</a></h2>
+
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_1" id="Footnote_1"></a><a href="#FNanchor_1"><span class="label">[1]</span></a> 31/3 1871.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_2" id="Footnote_2"></a><a href="#FNanchor_2"><span class="label">[2]</span></a> Carl Herslow 10/10 1875.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_3" id="Footnote_3"></a><a href="#FNanchor_3"><span class="label">[3]</span></a> Kirjeestä C. Herslowille 1876.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_4" id="Footnote_4"></a><a href="#FNanchor_4"><span class="label">[4]</span></a> Kirjeestä C. Herslowille 12/10 1875.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_5" id="Footnote_5"></a><a href="#FNanchor_5"><span class="label">[5]</span></a> Kirjeestä Margarethe Ekströmille 13/3 1878.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_6" id="Footnote_6"></a><a href="#FNanchor_6"><span class="label">[6]</span></a> Kirjeestä Margarethe Ekströmille 25/3 1878.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_7" id="Footnote_7"></a><a href="#FNanchor_7"><span class="label">[7]</span></a> Kirjeestä Margarethe Ekströmille 29/7 1879.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_8" id="Footnote_8"></a><a href="#FNanchor_8"><span class="label">[8]</span></a> 21/4 1878.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_9" id="Footnote_9"></a><a href="#FNanchor_9"><span class="label">[9]</span></a> 29/4 1878.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_10" id="Footnote_10"></a><a href="#FNanchor_10"><span class="label">[10]</span></a> Kirjeestä Ny III. Tidningin toimittajalle, Ernst Beckmanille.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_11" id="Footnote_11"></a><a href="#FNanchor_11"><span class="label">[11]</span></a> 28/10 1877.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_12" id="Footnote_12"></a><a href="#FNanchor_12"><span class="label">[12]</span></a> 2/2 1880.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_13" id="Footnote_13"></a><a href="#FNanchor_13"><span class="label">[13]</span></a> 12/4 1880.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_14" id="Footnote_14"></a><a href="#FNanchor_14"><span class="label">[14]</span></a> Jouluk. 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_15" id="Footnote_15"></a><a href="#FNanchor_15"><span class="label">[15]</span></a> 15/12 1883.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_16" id="Footnote_16"></a><a href="#FNanchor_16"><span class="label">[16]</span></a> 27/7 1883.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_17" id="Footnote_17"></a><a href="#FNanchor_17"><span class="label">[17]</span></a> 25/8 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_18" id="Footnote_18"></a><a href="#FNanchor_18"><span class="label">[18]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_19" id="Footnote_19"></a><a href="#FNanchor_19"><span class="label">[19]</span></a> Kesäk. 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_20" id="Footnote_20"></a><a href="#FNanchor_20"><span class="label">[20]</span></a> Gefle-posten 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_21" id="Footnote_21"></a><a href="#FNanchor_21"><span class="label">[21]</span></a> Barometern 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_22" id="Footnote_22"></a><a href="#FNanchor_22"><span class="label">[22]</span></a> Toukok. 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_23" id="Footnote_23"></a><a href="#FNanchor_23"><span class="label">[23]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_24" id="Footnote_24"></a><a href="#FNanchor_24"><span class="label">[24]</span></a> Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 33.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_25" id="Footnote_25"></a><a href="#FNanchor_25"><span class="label">[25]</span></a> 3/2 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_26" id="Footnote_26"></a><a href="#FNanchor_26"><span class="label">[26]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_27" id="Footnote_27"></a><a href="#FNanchor_27"><span class="label">[27]</span></a> 17/2 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_28" id="Footnote_28"></a><a href="#FNanchor_28"><span class="label">[28]</span></a> 27/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_29" id="Footnote_29"></a><a href="#FNanchor_29"><span class="label">[29]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_30" id="Footnote_30"></a><a href="#FNanchor_30"><span class="label">[30]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_31" id="Footnote_31"></a><a href="#FNanchor_31"><span class="label">[31]</span></a> 30/l 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_32" id="Footnote_32"></a><a href="#FNanchor_32"><span class="label">[32]</span></a> 1/11 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_33" id="Footnote_33"></a><a href="#FNanchor_33"><span class="label">[33]</span></a> Kirjeestä Karl af Geijerstamille 2/11 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_34" id="Footnote_34"></a><a href="#FNanchor_34"><span class="label">[34]</span></a> 25/10 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_35" id="Footnote_35"></a><a href="#FNanchor_35"><span class="label">[35]</span></a> 25/10 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_36" id="Footnote_36"></a><a href="#FNanchor_36"><span class="label">[36]</span></a> 28/2 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_37" id="Footnote_37"></a><a href="#FNanchor_37"><span class="label">[37]</span></a> 5/11 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_38" id="Footnote_38"></a><a href="#FNanchor_38"><span class="label">[38]</span></a> 22/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_39" id="Footnote_39"></a><a href="#FNanchor_39"><span class="label">[39]</span></a> 22/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_40" id="Footnote_40"></a><a href="#FNanchor_40"><span class="label">[40]</span></a> 22/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_41" id="Footnote_41"></a><a href="#FNanchor_41"><span class="label">[41]</span></a> 13/1 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_42" id="Footnote_42"></a><a href="#FNanchor_42"><span class="label">[42]</span></a> 15/4 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_43" id="Footnote_43"></a><a href="#FNanchor_43"><span class="label">[43]</span></a> 6/12 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_44" id="Footnote_44"></a><a href="#FNanchor_44"><span class="label">[44]</span></a> 8/6 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_45" id="Footnote_45"></a><a href="#FNanchor_45"><span class="label">[45]</span></a> 8/6 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_46" id="Footnote_46"></a><a href="#FNanchor_46"><span class="label">[46]</span></a> 10/7 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_47" id="Footnote_47"></a><a href="#FNanchor_47"><span class="label">[47]</span></a> 30/7 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_48" id="Footnote_48"></a><a href="#FNanchor_48"><span class="label">[48]</span></a> Kirjeestä Margarethe Ekströmille 22/2 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_49" id="Footnote_49"></a><a href="#FNanchor_49"><span class="label">[49]</span></a> 6/12 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_50" id="Footnote_50"></a><a href="#FNanchor_50"><span class="label">[50]</span></a> Söndagen, J.A. Runström.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_51" id="Footnote_51"></a><a href="#FNanchor_51"><span class="label">[51]</span></a> Ny Illustrerad Tidning, 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_52" id="Footnote_52"></a><a href="#FNanchor_52"><span class="label">[52]</span></a> Göteborgs Handels och Sjöfarts Tidning 12/8 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_53" id="Footnote_53"></a><a href="#FNanchor_53"><span class="label">[53]</span></a> Morgenbladet 25/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_54" id="Footnote_54"></a><a href="#FNanchor_54"><span class="label">[54]</span></a> 29/8 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_55" id="Footnote_55"></a><a href="#FNanchor_55"><span class="label">[55]</span></a> Kirjeestä Lundegårdille 13/4 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_56" id="Footnote_56"></a><a href="#FNanchor_56"><span class="label">[56]</span></a> Jouluk. 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_57" id="Footnote_57"></a><a href="#FNanchor_57"><span class="label">[57]</span></a> Jouluk. 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_58" id="Footnote_58"></a><a href="#FNanchor_58"><span class="label">[58]</span></a> Kirjeestä Georg Nordensvanille 30/8 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_59" id="Footnote_59"></a><a href="#FNanchor_59"><span class="label">[59]</span></a> 15/12 1884.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_60" id="Footnote_60"></a><a href="#FNanchor_60"><span class="label">[60]</span></a> 20/8 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_61" id="Footnote_61"></a><a href="#FNanchor_61"><span class="label">[61]</span></a> 18/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_62" id="Footnote_62"></a><a href="#FNanchor_62"><span class="label">[62]</span></a> 24/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_63" id="Footnote_63"></a><a href="#FNanchor_63"><span class="label">[63]</span></a> 25/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_64" id="Footnote_64"></a><a href="#FNanchor_64"><span class="label">[64]</span></a> 14/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_65" id="Footnote_65"></a><a href="#FNanchor_65"><span class="label">[65]</span></a> 28/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_66" id="Footnote_66"></a><a href="#FNanchor_66"><span class="label">[66]</span></a> Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 41.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_67" id="Footnote_67"></a><a href="#FNanchor_67"><span class="label">[67]</span></a> Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 43.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_68" id="Footnote_68"></a><a href="#FNanchor_68"><span class="label">[68]</span></a> 5/11 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_69" id="Footnote_69"></a><a href="#FNanchor_69"><span class="label">[69]</span></a> 12/11 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_70" id="Footnote_70"></a><a href="#FNanchor_70"><span class="label">[70]</span></a> Ellen Key, Ernst Ahlgren, s. 44.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_71" id="Footnote_71"></a><a href="#FNanchor_71"><span class="label">[71]</span></a> 3/11 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_72" id="Footnote_72"></a><a href="#FNanchor_72"><span class="label">[72]</span></a> 5/11 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_73" id="Footnote_73"></a><a href="#FNanchor_73"><span class="label">[73]</span></a> Tammik. 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_74" id="Footnote_74"></a><a href="#FNanchor_74"><span class="label">[74]</span></a> 3/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_75" id="Footnote_75"></a><a href="#FNanchor_75"><span class="label">[75]</span></a> 3/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_76" id="Footnote_76"></a><a href="#FNanchor_76"><span class="label">[76]</span></a> 21/5 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_77" id="Footnote_77"></a><a href="#FNanchor_77"><span class="label">[77]</span></a> 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_78" id="Footnote_78"></a><a href="#FNanchor_78"><span class="label">[78]</span></a> 24/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_79" id="Footnote_79"></a><a href="#FNanchor_79"><span class="label">[79]</span></a> 18/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_80" id="Footnote_80"></a><a href="#FNanchor_80"><span class="label">[80]</span></a> 13/4 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_81" id="Footnote_81"></a><a href="#FNanchor_81"><span class="label">[81]</span></a> 24/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_82" id="Footnote_82"></a><a href="#FNanchor_82"><span class="label">[82]</span></a> 24/2 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_83" id="Footnote_83"></a><a href="#FNanchor_83"><span class="label">[83]</span></a> 27/3 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_84" id="Footnote_84"></a><a href="#FNanchor_84"><span class="label">[84]</span></a> 5/6 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_85" id="Footnote_85"></a><a href="#FNanchor_85"><span class="label">[85]</span></a> 16/8 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_86" id="Footnote_86"></a><a href="#FNanchor_86"><span class="label">[86]</span></a> 1/11 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_87" id="Footnote_87"></a><a href="#FNanchor_87"><span class="label">[87]</span></a> 20/9 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_88" id="Footnote_88"></a><a href="#FNanchor_88"><span class="label">[88]</span></a> 20/9 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_89" id="Footnote_89"></a><a href="#FNanchor_89"><span class="label">[89]</span></a> 20/9 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_90" id="Footnote_90"></a><a href="#FNanchor_90"><span class="label">[90]</span></a> Maalisk. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_91" id="Footnote_91"></a><a href="#FNanchor_91"><span class="label">[91]</span></a> 5/6 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_92" id="Footnote_92"></a><a href="#FNanchor_92"><span class="label">[92]</span></a> Marrask. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_93" id="Footnote_93"></a><a href="#FNanchor_93"><span class="label">[93]</span></a> 5/12 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_94" id="Footnote_94"></a><a href="#FNanchor_94"><span class="label">[94]</span></a> 20/8 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_95" id="Footnote_95"></a><a href="#FNanchor_95"><span class="label">[95]</span></a> 1/10 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_96" id="Footnote_96"></a><a href="#FNanchor_96"><span class="label">[96]</span></a> 8/12 1886.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_97" id="Footnote_97"></a><a href="#FNanchor_97"><span class="label">[97]</span></a> 4/2 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_98" id="Footnote_98"></a><a href="#FNanchor_98"><span class="label">[98]</span></a> Helmik. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_99" id="Footnote_99"></a><a href="#FNanchor_99"><span class="label">[99]</span></a> Helmik. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_100" id="Footnote_100"></a><a href="#FNanchor_100"><span class="label">[100]</span></a> 24/5 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_101" id="Footnote_101"></a><a href="#FNanchor_101"><span class="label">[101]</span></a> 23/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_102" id="Footnote_102"></a><a href="#FNanchor_102"><span class="label">[102]</span></a> 12/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_103" id="Footnote_103"></a><a href="#FNanchor_103"><span class="label">[103]</span></a> 22/7 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_104" id="Footnote_104"></a><a href="#FNanchor_104"><span class="label">[104]</span></a> 15/4 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_105" id="Footnote_105"></a><a href="#FNanchor_105"><span class="label">[105]</span></a> 11/5 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_106" id="Footnote_106"></a><a href="#FNanchor_106"><span class="label">[106]</span></a> 10/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_107" id="Footnote_107"></a><a href="#FNanchor_107"><span class="label">[107]</span></a> Maalisk. 1889.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_108" id="Footnote_108"></a><a href="#FNanchor_108"><span class="label">[108]</span></a> 24/5 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_109" id="Footnote_109"></a><a href="#FNanchor_109"><span class="label">[109]</span></a> 24/5 18S7.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_110" id="Footnote_110"></a><a href="#FNanchor_110"><span class="label">[110]</span></a> 1/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_111" id="Footnote_111"></a><a href="#FNanchor_111"><span class="label">[111]</span></a> 2/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_112" id="Footnote_112"></a><a href="#FNanchor_112"><span class="label">[112]</span></a> 12/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_113" id="Footnote_113"></a><a href="#FNanchor_113"><span class="label">[113]</span></a> 12/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_114" id="Footnote_114"></a><a href="#FNanchor_114"><span class="label">[114]</span></a> 25/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_115" id="Footnote_115"></a><a href="#FNanchor_115"><span class="label">[115]</span></a> 30/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_116" id="Footnote_116"></a><a href="#FNanchor_116"><span class="label">[116]</span></a> 25/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_117" id="Footnote_117"></a><a href="#FNanchor_117"><span class="label">[117]</span></a> 30/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_118" id="Footnote_118"></a><a href="#FNanchor_118"><span class="label">[118]</span></a> 8/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_119" id="Footnote_119"></a><a href="#FNanchor_119"><span class="label">[119]</span></a> 3/8 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_120" id="Footnote_120"></a><a href="#FNanchor_120"><span class="label">[120]</span></a> 6/9 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_121" id="Footnote_121"></a><a href="#FNanchor_121"><span class="label">[121]</span></a> 6/8 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_122" id="Footnote_122"></a><a href="#FNanchor_122"><span class="label">[122]</span></a> 23/1 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_123" id="Footnote_123"></a><a href="#FNanchor_123"><span class="label">[123]</span></a> 10/10 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_124" id="Footnote_124"></a><a href="#FNanchor_124"><span class="label">[124]</span></a> 18/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_125" id="Footnote_125"></a><a href="#FNanchor_125"><span class="label">[125]</span></a> Göteborgs Handels och Sjöfarts Tidning 22/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_126" id="Footnote_126"></a><a href="#FNanchor_126"><span class="label">[126]</span></a> 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_127" id="Footnote_127"></a><a href="#FNanchor_127"><span class="label">[127]</span></a> Kesäkuu 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_128" id="Footnote_128"></a><a href="#FNanchor_128"><span class="label">[128]</span></a> 15/9 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_129" id="Footnote_129"></a><a href="#FNanchor_129"><span class="label">[129]</span></a> Jyllandsposten 3/7 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_130" id="Footnote_130"></a><a href="#FNanchor_130"><span class="label">[130]</span></a> Dagens Nyheder 4/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_131" id="Footnote_131"></a><a href="#FNanchor_131"><span class="label">[131]</span></a> 13/6 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_132" id="Footnote_132"></a><a href="#FNanchor_132"><span class="label">[132]</span></a> 9/6 1887</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_133" id="Footnote_133"></a><a href="#FNanchor_133"><span class="label">[133]</span></a> 21/10 1885.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_134" id="Footnote_134"></a><a href="#FNanchor_134"><span class="label">[134]</span></a> 7/2 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_135" id="Footnote_135"></a><a href="#FNanchor_135"><span class="label">[135]</span></a> 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_136" id="Footnote_136"></a><a href="#FNanchor_136"><span class="label">[136]</span></a> N:o 11, 12, 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_137" id="Footnote_137"></a><a href="#FNanchor_137"><span class="label">[137]</span></a> 19/12 1887, Julkaistu myös G. Brandesin kootuissa teoksissa III,
+s. 679.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_138" id="Footnote_138"></a><a href="#FNanchor_138"><span class="label">[138]</span></a> Toukok. 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_139" id="Footnote_139"></a><a href="#FNanchor_139"><span class="label">[139]</span></a> 6/12 1887.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_140" id="Footnote_140"></a><a href="#FNanchor_140"><span class="label">[140]</span></a> 10/3 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_141" id="Footnote_141"></a><a href="#FNanchor_141"><span class="label">[141]</span></a> 31/3 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_142" id="Footnote_142"></a><a href="#FNanchor_142"><span class="label">[142]</span></a> Huhtik. 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_143" id="Footnote_143"></a><a href="#FNanchor_143"><span class="label">[143]</span></a> 17/3 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_144" id="Footnote_144"></a><a href="#FNanchor_144"><span class="label">[144]</span></a> 28/5 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_145" id="Footnote_145"></a><a href="#FNanchor_145"><span class="label">[145]</span></a> 11/6 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_146" id="Footnote_146"></a><a href="#FNanchor_146"><span class="label">[146]</span></a> 14/6 18S8.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_147" id="Footnote_147"></a><a href="#FNanchor_147"><span class="label">[147]</span></a> 2/6 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_148" id="Footnote_148"></a><a href="#FNanchor_148"><span class="label">[148]</span></a> 8/6 1888.</p></div>
+
+<div class="footnote">
+
+<p><a name="Footnote_149" id="Footnote_149"></a><a href="#FNanchor_149"><span class="label">[149]</span></a> 29/8 1888.</p></div>
+
+
+
+<hr class="chap" />
+<h2><a name="Lahteita" id="Lahteita">Lähteitä:</a></h2>
+
+
+<p>Victoria Benedictsson (Ernst Ahlgren). En själfbiografi ur bref och
+anteckningar samlade och utgifna af <i>Axel Lundegård</i>.</p>
+
+<p>Bref från Victoria Benedictsson (Ernst Ahlgren) till Karl och Matti af
+Geijerstam. Utgifna af <i>Matti af Geijerstam</i>.</p>
+
+<p><i>Ellen Key</i>. Ernst Ahlgren. Några biografiska meddelanden.</p>
+
+<p>Ernst Ahlgren och Esselde. En brefväxling utgifven af <i>Sigrid
+Leijonhufvud</i>.</p>
+
+<p><i>David Sprengel</i>: De nya poeterna. (80-talet.)</p>
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+<pre>
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Siipirikko, by Helmi Setälä (née Krohn)
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SIIPIRIKKO ***
+
+***** This file should be named 44265-h.htm or 44265-h.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/4/4/2/6/44265/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License available with this file or online at
+  www.gutenberg.org/license.
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation information page at www.gutenberg.org
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
+North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
+contact links and up to date contact information can be found at the
+Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+
+
+</pre>
+
+</body>
+</html>
diff --git a/old/44265-h/images/01.png b/old/44265-h/images/01.png
new file mode 100644
index 0000000..bcdb55b
--- /dev/null
+++ b/old/44265-h/images/01.png
diff --git a/old/44265-h/images/02.png b/old/44265-h/images/02.png
new file mode 100644
index 0000000..9afd223
--- /dev/null
+++ b/old/44265-h/images/02.png
diff --git a/old/44265-h/images/03.png b/old/44265-h/images/03.png
new file mode 100644
index 0000000..a204620
--- /dev/null
+++ b/old/44265-h/images/03.png